araki Tulen ja jään laulu, osa 1 Kaikki ulkoexcusta! Kuvia ja kokemuksia Tampereen Rakentajakillan jäsenlehti 4/2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "araki Tulen ja jään laulu, osa 1 Kaikki ulkoexcusta! Kuvia ja kokemuksia Tampereen Rakentajakillan jäsenlehti 4/2013"

Transkriptio

1 Kaikki ulkoexcusta! Huikea reissu opiskelijoiden pesisturnaukseen FUKSIVIIKOT: Kuvia ja kokemuksia Tulen ja jään laulu, osa 1 Eli Paavon kuulumiset Islannista T 4/2013 araki Tampereen Rakentajakillan jäsenlehti

2 Pääkirjoitus Syksyn pimetessä ja harkkatyödedisten lähestyessä alkaa ihminen miettiä: miten opiskelusta voi selvitä? Syksy on opiskelun kireintä ja kiireisintä aikaa. Keväisin pitenevät päivät ja lähestyvä kesäloma (sekä mahdollisesti kelan vaatimus 45 opintopisteestä) saavat yleensä laiskemmankin opiskelijan ottamaan loppukirin opinnoissaan, mutta mitä tehdä syksyllä, kun edessä on vielä pitkä ja kylmä talvi, ei syyslomaa, ei hiihtolomaa ja jouluunkin on vielä aikaa. Motivaatio kahden periodin kursseihin valuu hiljalleen viemäristä ja uupumus vaivaa. Niinpä ajattelin jakaa teille oman selviytymisstrategiani. Ensimmäinen askel kohti parempaa syksyä on jättää pois turhat kurssit. Ne, jotka vievät ajan ja motivaation muiltakin kursseilta. Seuraavaksi kannattaa etsiä opiskelukavereita. Parhaita ovat ne, jotka käyvät samoja kursseja ja ovat mahdollisesti jopa sinua älykkäämpiä. Jos itse olet kovin fiksu, on kavereista hyötyä ainakin perseellepotkimismielessä. Itsensä motivoiminen on tärkeää. Suunnittele palkkio opiskeluista; varaa vaikka ulkomaanmatka tai edes viikonloppureissu toiseen kaupunkiin jos rahat ovat vähissä niin vaikka sitten kotikotiin äidin ruokia syömään. Reissun aikana päätä olla ajattelematta mitään kouluhommia. On helpompi jaksaa tsempata vielä viikko tai pari, jos tiedossa on mukavaa aivojennollausta. Muista nukkua välillä. Ja syödä ja liikkua. Jos sängystä nouseminen tuntuu vaikealta, sovi kaverin kanssa aamupalatreffit tai aamulenkki. Ota vanhempien koira hoitoon viikoksi, niin raitisilmamyrkytys on taattu. Koita pyhittää viikosta ainakin yksi ilta itsellesi ja yksi ystävillesi. Silloin tee asioita, joista tulee hyvä olo. Tee kivoja tulevaisuudensuunnitelmia, ne virkistävät. Hyviä ratkaisuja ovat myös facebooklakko harkkatyödeadlinen kynnyksellä, tietokoneettomat illat sekä pitkät kävelylenkit syyssäässä. Opiskelun painottaminen sinulle tehokkaimpaan vuorokaudenaikaan tekee arjesta sujuvampaa, ja kalenterin värikoodaaminen sekä iloiset tarrat piristävät harmaintakin päivää. Sama vaikutus on ystävien näkemisellä kaiken kiireen keskellä aina löytyy sen verran aikaa. Loppujenlopuksi syksylläkin on kai tärkeintä tehdä asioita, joita haluat elämässäsi tehdä. Ei kannata elää huomiselle tai ensiviikolle, vaan jokaisesta päivästä voi tehdä hyvän. Tenttiinlukupäivästä kivan tekee, jos käy välillä pitkällä ja rauhallisella lounaalla parantamassa maailmaa kavereiden seurassa. All-nighterit ovat kivempia hyvässä seurassa tai hyvän ruuan kanssa ja luennontäyteiset päivät piristyvät kun käytävällä törmää kivoihin tuttuihin ja pysähtyy hetkeksi vaihtamaan kuulumisia. Ja jos joku kaveri sattuu räntäsateenkin keskellä olemaan hyvällä tuulella, iloista fiilistä kannattaa imeä itseensä. Ei se syksy niin paha olekaan. Terveisin päätoimittajanne, Sanni Taraki-lehti on Tampereen Rakentajakillan jäsenlehti. Lehti postitetaan vanhoille kähmyille ja puheenjohtajille, sekä kiltaa tukeneille yhteistyökumppaneille. Lisäksi lehteä on saatavissa rakennustekniikan laitokselta ja kiltahuoneelta. Lehteä jaetaan myös muille TTY:n killoille. Tämän lehden voit myös lukea pdf-versiona internetistä, osoitteesta Lehteä painetaan 120 kappaletta ja se ilmestyy 5 kertaa vuodessa sisältäen uusille fukseille kesällä lähetettävän version. Julkaisija Tampereen Rakentajakilta, TARAKI TARAKI/TTY Korkeakoulunkatu Tampere Sähköposti Web Päätoimittaja Sanni Papinkivi Toimittaja Ella Lahtinen Taitto Sanni Papinkivi Kansikuva Ella Lahtinen 2

3 Tässä lehdessä Pääkirjoitus 2 Tässä lehdessä 3 Uusi opintoneuvoja esittäytyy 3 Puheenjohtajan palsta 4 Pesäpallon OSM-kisat 5 Fuksiviikot 6-7 UlkoXQ 8-11 Svanten matka 12 Emännan&Isännän palsta Paavon vaihtotarinoita Laitoksen terveiset 26 Taavin palsta 27 Uusi opintoneuvoja esittäytyy Morjens! Lukukauden ensimmäinen periodi lähenee loppuaan ja se on monelle tuonut monenlaisia erilaisia kysymyksiä. Rakennustekniikka ja koko Tampereen teknillinen yliopisto ovat nyt muutoksen alla ja se tuo varmasti erilaisia ongelmia kaikille opiskelijoille. Moni kurssi muutti nimeään ja muutamia kurssien yhdistymisiäkin tuli. HO- PS-järjestelmä koulussamme on myös muuttumassa uuteen. Opintoneuvojan toimisto siirrettiin viime keväänä tiedekunnan toimesta Festiaan, mutta älä anna sen vaikuttaa, mikäli sinulla on kysyttävää kursseista, opintojen suuntautumisesta tai HOPSin laatimisesta. Tehtäviini kuuluu siis kurssivalinnoissa neuvominen ja HOPSien tarkastus ja laatimisen opastus. Voin myös neuvoa pääaineen valinnassa omien mieltymyksienne mukaan. Toimistoni sijaitsee Festian 2. kerroksessa huoneessa FA210 ja päivystysajat löytää POPista tai kiltahuoneen seinältä. Minulta saa myös kysyä, mikäli näet minut kiltahuoneella tai käytävillä. Terveisin, Thomas Härmälä Rakennustekniikan opintoneuvoja Huone FA210 3

4 Puheenjohtajan palsta Syksystä ei menoa ja meininkiä puutu. Tulevia tapahtumia ovat mm. Ismo Leikolan stand-up-keikka, TARAKI 46-v. vuosijuhlat, teekkareiden juusto- ja viini-ilta sekä kaikille avoin fuksien öl - och - korv - kväll, tiedekunnan kiltojen pokeriturnaus, pikkujoulut, keilaturnaus... Jokaiselle on siis luvassa jotakin, joten toivottavasti TARAKIlaisia näkyy syksyn tapahtumissa erityisen runsaasti. Ja mikäli tapahtumatarjonnasta jotakin puuttuu, kannattaa killan postilaatikkoon sujauttaa ehdotuksia, vaikka ihan nimettömänä, tai laittaa viestiä osoitteeseen Palautetta voi antaa myös ihan mistä tahansa muustakin kiltaan liittyvästä jutusta ja kysyäkin saa, kiltaan liittyvistä tai liittymättömistä asioista. Fuksit ovat killan elinehto, sillä he tuovat jatkuvuutta killan toimintaan. Siksi erityisesti fukseja toivotaan hakevan toimihenkilöiksi, miksei jopa raatilaiseksi. Jokainen voi näihin pesteihin hakea, sillä mitään esitietoja ei mihinkään vaadita ja edeltäjä perehdyttää perusteellisesti seuraajan. Kiinnostus pestiä ja kiltatoimintaa kohtaan sekä ripaus teekkarihenkeä ovat ainoat hakijalta toivotut ominaisuudet. Mukavasti nimiä pidetyssä raatikähminnässä pesteistä kiinnostuneiden listaan jo saatiin, mutta koskaan niitä ei liikaa voi olla, joten jos kähmintä jäi väliin, mutta raatitoiminta ehkä kiinnostaisi, kannattaa rustata nimensä ilmoitustaululla olevalle raatikähmintälistalle. Nimen laittaminen listaan ei vielä sido sinua mihinkään, se vain kertoo puheenjohtajaehdokkaille, että sinuun saa olla yhteydessä ja olisit mahdollisesti halukas ottamaan jonkun ilmoittamistasi sinua kiinnostavista pesteistä vastaan. Lisäksi yleiskokouksen jälkeen tulee tietoa siitä, kenelle ja mihin lähettää toimihenkilöhakemus. Kiltatoimintaan lähteminen tulee olemaan yksi parhaimmista ja fiksuimmista teoistanne opiskeluaikana. Raatihommissa opit mm. projektinhallintaa, kriisijohtamista ja stressinsietoa, sillä aina kaikki ei mene niin kuin Strömsössä, mutta näiden lisäksi saat myös korvaamattoman cv-merkinnän, monet naurut ja ihanat kokemukset sekä roppakaupalla kavereita ja kontakteja. Kolme vuotta raadissa toimineena ja todennäköisesti neljännenkin raativuoden vielä tekevänä voin todeta, että raatitoiminta on mahtavaa! Terveisin, Elina Loukonen 4

5 Pesäpallon OSM-kisat TARAKIn pesäpallon edustusjoukkueen iloinen matka opiskelijoiden sm-kisoihin Tarakin huippuunsa reenattu pesäpallojoukkue osallistui Porissa opiskelijoiden Suomen mestaruusturnaukseen. Joukkueen reissu oli kokonaisuudessaan onnistunut ja joukkue ylitti kaikki odotukset sekä pelillisellä puolella että muutenkin mahtavalla hengellään. Käytöksemmekin oli luokaltaan sellaista, että meidän toivotettiin tervetulleeksi ensivuoden turnaukseen. Reissuun lähtiessä varmuutta räpylöiden riittävyydestä oli lievää epävarmuutta, sillä joku jullikka yliopistolta oli käynyt varastamassa Tamppi-Areenan räpylät. Loppujen lopuksi hätä ei ollut tämän näköinen, sillä saimme hoidettua matkaamme lopulta lukumäärältään useita räpylöitä. Pelit pelattiin lauantaina ja sunnuntaina, mutta joukkueemme päätti lähteä ottamaan tuntumaa kisapaikkakuntaan jo perjantai-iltana. Eksyimme matkalla ainoastaan kerran. Perjantai sujui mainiosti, joukkueen tuloksena 8 Facebook kaveria, 3 puhelinnumeroa ja yksi pusu. Pelasimme pesäpalloa Lauantai-iltaan joukkue lähti valmistautumaan pitkällä kaavalla ensin saunan ja seurapelien kautta ja sitten vielä syömään. Iltaohjelmamme jatkoi Juottoravintola Kinoon, jossa joukkueemme hitsautuminen ja loistava yhteishenki kiidätti joukkueen huikeaan tulokseen! Lukuisia facebook kavereita, useita numeroita, yksi unikaveri ja yksi KUNNARI! Pelasimme taas pesäpalloa Pelien jälkeen lähdimme syömään ja siitä sitten kotia kohti ehkä jo Kiltahuoneelle ilmestynyt tuliainen kainalossa. En tiedä henkilökohtaisesti tarkemmin Perkkalaisen Juuson tekemisistä, mutta hän teki reissusta tällaisen yhteenvedon: Jos reissusta olisi jäänyt kaikki homostelu pois, siinä olisi ollut vain alku ja loppu. Mainittakoon, että tarakin pelivälineistä ei löytynyt mitään epäilyttäviä hajuja myöskään tulomatkalla. Niin ja reissussa jaettiin Tarakin huikeita kalentereita, joista KAIKKI kisoissa olleet naiset menivät sekaisin. Valitettavasti kalenterit loppuivat kesken turnauksen. Onneksi näppärä liikuntavastaavamme otti ohjakset käsiin ja laittoi postiin nimmareilla koristellun kalenterin lisäksi ihanan runon ja kullatun vaahteran lehden. Toivottavasti kuumat opettajat vastaisuudessa noteeraavat tämän kalenterin urokset opiskelijabileissä. Hurmeen Veera muuten oli joukkueemme ehdottomasti ylivoimaisin pelaaja ja mahtavalla suoriutumisellaan kiidätti uljaan joukkueemme parhaimpaan saavutukseen. Eräs mestarikaveri Mikko onnistui lyömään jopa takalaittoman. Kaikki muutkin joukkueemme pelaajat ansaitsisivat kunniamaininnan, mutta palstatilaa riittää vain mestarilukkari Teemu Koivuselle. -Teemu Koivunen, Liikuntavastaava 5

6 Fuksiviikot fuksin suusta Monikaan ei varmasti Festian isoon saliin astellessa osannut kuvitella, mitä seuraavat päivät ja viikot toisivat tullessaan. Huhuja teekkarielämästä ja opiskelun haasteista kantautui korviin, mutta mitä se kaikki todellisuudessa on? Alku oli kankeaa, pieni jännitys piti keskustelun hyvin vähäisenä. Kysymättä ei itsestä kerrottu saati että oltaisiin toiselta kysytty jotain. Olihan se vaikeaa ja pelottavaa. Yhteishenki ja tekemisen ilo paistoi kuitenkin tutoreistamme alusta asti ja ensimmäisten kahden viikon aikana se tarttui myös tuoreisiin fukseihin. Suuri kiitos kuuluu tutoreille aktiivisesta yhteisen ohjelman järjestämisestä ja kannustamisesta osallistumaan mukaan kaikkeen toimintaan. Kertaakaan ei ole tarvinnut katua mukana oloa. Oma tutorryhmä oli alun tuki ja turva, nyt ei tarvitse enää välittää kenen kanssa teet harkkoja tai lähdet valloittamaan keskustaa, TARAKI on yhtä. Opiskelusta emme vielä tiedä varmasti mitään, mutta tästä on hyvä jatkaa. - Jani S. Maanantai: Ensimmäisen päivän hämmästelyn jälkeen jännitystä pyrittiin laukaisemaan Konetalon saunalla, jossa jokainen sai vapisevin äänin kerrottua kotipaikkakunnan ja harrastuksensa Tiistai: Tiistaina nautimme iltapäiväauringosta ja makkarasta etunurtsilla, illalla suuntana oli Cupola ja the Ekat bileet! Keskiviikko: Jotta opiskeluelämä ei kävisi liian raskaaksi, höntsäurheilu-iltapäivämät toi kevyemmän ohjelman viikon hektisyyteen. Fuksit pääsivät tutustumaan mm. kyykän saloihin Torstai: Ennen viikonloppua tutustuimme myös Hervannan tarjontaan pubirundin merkeissä, josta monien ilta jatkui teekkarisaunalle nostattamaan Skillan vaisuksi todettua juhlatunnelmaa 6

7 Fuksiviikot kuvina Fuksivastaavan leimasin kävi kuumana fuksiviikoilla. Perinteiseen tapaan TARAKIn fuksit saivat haalarinsa toisen viikon maanantaina, koko koulun ensimmäisinä. Raksafuksit komeina upouusissa haalareissaan. Perinteitä kunnioitettiin myös haalarisaunalla, jossa RILin edustaja laittoi raksafuksit rakentelemaan. Arkkaritkin uskaltautuivat teekkarisaunalle. Ja illan pimetessä myös vanhemmat TARAKIlaiset. 7

8 TARAKIn ulkoexcu Hampuriin ja Kööpenhaminaan Reeperbahn, Christiania, Hafen-City ja Abercrombie & Fitch? Eli kuinka pitää raksateekkarit tyytyväisinä viikon ulkomailla. Lokakuun ensimmäisen sunnuntain iltana Helsinki-Vantaan lentoasemalle saapui 34 väsynyttä, mutta onnellista raksateekkaria. Useilla oli mielessään vain se yksi asia: oma sänky! Edellisöiden huonot tyynyt olivat saaneet monien niskan jumiin, ja taudeilta välttyneet teekkaritkin olivat ainakin väsyneitä. Aiemmin päivällä useimpien pään oli vallannut lähtemätön särky ja univaje oli ajanut monet valtaamaan hostellin aulabaarin sohvat, sillä huoneet oli pitänyt luovuttaa jo aamukymmeneltä. Muutama urhea oli jaksanut vielä rynnätä ostoksille, eikä aamupalan jälkeen lyhyt päiväkävelykään huono idea ollut. Sunnuntain päänsäryt tuskin johtuivat lauantain reissustamme Carlsbergin vanhalle tehtaalle, vaikka vierailuun muutama tehtaassa valmistettava tuote kuuluikin. Upeilla vanhoilla tehtailla näimme kattavan kokoelman olutpulloja maailman eri kolkista (Porin juhlaolut nähty!), katselimme videota oluen tuottamisesta nykypäivänä ja vuonna 1947, ja saimme lukea sekä tehtaan perustajan J.C. Jacobsenin että oluen tarinan. Oluen tarina alkoi jo useampi tuhat vuotta sitten ja päättyi tähän vuoteen, jolloin laskurin mukaan Carlsbergillä pullotetaan noin 1000 olutta sekunnissa. Siinä sitten on mitä nautiskella! Ja sitähän olimme jo harjoitelleet. Kööpenhaminan anti Vaikka perjantai-ilta taisi olla enemmänkin lepoilta, emme suinkaan maanneet sängyssä, vaan pääsimme jännittävälle kierrokselle Christianian vapaakaupunkiin. Jännittävän vierailusta teki tietysti se mistä Christiania on tunnettu - omalaatuisista ihmisistään, vapaasta ajattelutavastaan, säännöttömyydestään, katu- 8

9 valottomuudestaan, kaikesta poikkeavuudestaan. Säännöttömyyden myytti pirstaloitui jo ensimmäisen kahden minuutin aikana, kun valokuvaus kiellettiin osassa kaupunkia. Seuraavassa puolessa tunnissa kuulimme Christianian mielenkiintoisen syntytarinan ja loputkin yhdeksän sääntöä, joiden jälkeen oppaamme esittelivät meille kaupunkia. Myönnän hieman säikkyneeni, mutta kuten oppaammekin sanoi: Voitte vain kuvitella miten vihreää täällä on kun on valoisaa. Epäilemättä pyramidin muotoinen kasvihuone ja 1800-luvulla rakennetut silloisen kasarmialueen rakennukset olisivat olleet kiehtovampia päivänvalossa. Päivänvaloa emme muutenkaan hirveästi ehtineet perjantain aikana nähdä, sillä ennen Christianian vierailua olimme saapuneet Kööpenhaminan hostellille ja käyneet lyhyesti tutkimassa kaupunkia ja sen shoppailumahdollisuuksia. Toki valoisaa aikaa oli ollut jo aamusta alkaen, mutta kuuden tunnin bussimatkan aikana ei moni hereillä pysynyt. Pätkittäistähän uni oli, sillä Saksan ja Tanskan välinen raja oli ylitettävä lautalla, jonka liikkuessa ei saanut nukkua bussissa. Tämän lähemmäs rakennustyömaata ei reissussa päästy. Rakentamista miniatyyrimuodossa. Hampuri jää taakse Bussimme oli startannut linja-autoasemalta puoli yhdeksän aikaan, johon mennessä emme olleet ehtineet nauttia unesta läheskään yhtä paljon kuin Karl-Heinz-Mike-from-Barcelonana tunnetun baarioppaamme esittelemistä baareista. Kyllähän niitä menomestoja ja mukavia istuskelupaikkoja löytyi, kun tiesi mistä ovesta kulkea. Singstar-karaokea, sambucaa ja 99 sentin juomia tuli testattua. Kaikkialla näytti olevan ihmisiä, ja ihmekös tuo, kun oli Saksan kansallispäivä eli tietysti vapaapäivä. Kansallispäivä ei katukuvassa muuten näkynyt, mutta kaikki kaupat olivat kiinni. Onneksi sentään museot olivat auki, joten tiistaina shoppailusta ja muusta aktiviteetista innostuneetkin ehtivät vierailla Miniatyr Wunderlandissa. Väkimäärästä päätellen se oli turistien lisäksi myös saksalaisten ykköskohde lomapäivänä. Välillä hieman liiankin tarkasti rakennetut ja maalatut miniatyyriluostarimunkit, utopistinen maailma ja lentoon lähtevät lentokoneet olivat kyllä vaikuttava näky, eikä odotusaulassa tarjoiltu limpparikaan huono idea ollut. Matkan huonoin jälkiruoka. 9

10 TARAKIn ulkoexcu Hampuriin ja Kööpenhaminaan Innovatiivista rakentamista Saksassa Koko viikon sää suosi meitä, joten keskiviikon raksakohteella oli mukava kävellä ulkona auringon paistaessa. Emme olleet saaneet yhteyttä näihin perinteisiin rakennustyömaihin, jossa itse kohde on vielä rakenteilla ja kaikilla on oltava kypärät, turvakengät, huomioliivit ja silmäsuojaimet päällä, mutta tällä kertaa parempi niin. Viikon kohteemme kun oli IBAn (Internationale Bauausstellung, engl. International Building Exhibition) valtavaksi ihmiskokeeksikin luokiteltava uusi asuinalue Elben saarilla, Elbe-joen pohjoisen ja eteläisen haaran välissä. IBAn kohteita oli ympäri saarta, mutta kiertokävelymme keskittyi muutaman sadan metrin säteelle IBAn Wilhelmsburgin infopisteestä. Aivan ensiksi meille esiteltiin IBAn toimintaa ja pienoismallin avulla kaikki Wilhelmsburgin kohteet, minkä jälkeen pääsimme ihastelemaan vielä hieman keskeneräistä ministeriörakennusta sekä ulkoa että sisältä, mistä löysimme - mitäs muutakaan - kaupungin keskustaa esittävän valtavan pienoismallin. Ministeriörakennuksen jälkeen ylitimme tien (tietysti ilman suojatietä ja liikenneruuhkan aiheuttaen) ja pääsimme katselemaan Build-it-Yourself -periaatteella rakennettua kerrostaloa. Alunperin asukkaat olivat saaneet ostaa 40 m2 alueen jostakin kerroksesta. Ammattilaiset olivat rakentaneet kerrostalolle rungon, ja loput oli asukkaiden itse rakennettava. Rungossa ei tietenkään ollut ulkoseiniä, joten niistä oli aloitettava. Asukkaiden into tosin hiipui, kun he tajusivat että ulkona on kymmenen astetta pakkasta, joten he palkkasivat ammattilaiset siihenkin. Sisätilat he kuitenkin rakensivat itse, ja näin säästivät asuntojensa neilöhinnassa, mikä kokeilussa oli tarkoituskin. Naapuritalon idea oli mitenpäin tahansa käänneltävistä moduuleista kasattava kerrostalo ja viereisessä talossa oli alunperin NASAn käyttämästä nanoteknologiakankaasta valmistetut verhot, jotka pystyvät päivällä varastoimaan lämpöä itseensä ja yöllä vapauttamaan sitä huoneeseen. Ehkä kiinnostavin näkemistämme taloista oli muutaman kerroksen kerrostalo, jonka etelä- ja itäseinällä oli seitsemän senttiä paksut säiliöt, joissa kasvatettiin levää. Levä toimitetaan kosmetiikkateollisuuteen ja tulevaisuudessa siitä saadaan ehkä biopolttoainetta. Viimeiset meille esitellyt rakennukset olivat veden päälle rakennetut Levätalo. kerrostalot ja kaukaa katselimme valtavaa hallia, johon oli messujen 10

11 ajaksi rakennettu kukkanäyttely, mutta koska koko messut noudattivat kestävän kehityksen periaatteita, oli hallille keksitty myös jatkokäyttöä: siitä tulee Saksan kansallisen liigan koripalloareena, huono puoli vaan että joukkuetta ei kaupungissa vielä ole, mutta pelaajien rekrytointi on käynnissä! Kaiken uuden kokeilun lisäksi alueen kaikki rakennukset olivat nollaenergiataloja, jotka ajoittain tuottavat enemmän energiaa kuin käyttävät, joten ylimääräisellä energialla lämmitetään päivisin alueen asukkaiden yhteiskäytössä olevaa uima-allasta ja vielä ylijäävä energia varastoidaan uuden ministeriörakennuksen alla olevaan säiliöön. Kaikkea sitä Saksassa keksitäänkin. Saksalainen kulttuuri oli helppoa omaksua. Kun reissuun lähdetään... Tiistaina jokainen meistä oli vapaa tekemään mitä tahtoi. Muutama shoppaili ankarasti, useat tutustuivat jo aiemmin mainittuun Miniatyr Wunderlandiin ja Hafen Cityn satama-alueeseen, ja loput... varmaankin maistelivat oluita ja söivät jotakin saksalaista. Illalla noin puolet porukasta päätyi maanantaiseen tapaan Reeperbahnille ihmettelemään sen tarjontaa. Puolitoista vuorokautta aiemmin, sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kello kolmelta, piti koko porukka saada TTY:n parkkipaikalle. Se tarkoitti kaikille hyvin aikaista herätystä, eikä yksi siihen pystynyt. Nopean bussimatkan jälkeen check-in lentokentällä, pari tuntia odottelua ja ensimmäinen lentomatka Osloon voisi alkaa. Oslon lentokentällä totesimme koko porukan olevan edelleen kasassa, joten rauhallista odottelua oli tiedossa kolme tuntia ennen kuin lentomme Hampuriin olisi valmis lähtöön. Seuraavakin osuus meni mallikkaasti, ja maanantai-iltana pahimmassa matkahurmoksessa olevat ryntäsivät Reeberbahnille ja muut ottivat illan leppoisasti hostellimme aulabaarissa ja lähitienoon oluthuoneissa. Reissussa ollaan. - Ella L. Poimintoja UlkoXQ-watsappkeskustelusta Muuten hyvä ilta mutta joonan passi ja takki ja kaikki on hukassa. Monelta lento lähtee? - XQ-mestarin apu Oppitunti, kuinka ilahduttaa kaverin mummoa: 1. Tarjoudu viemään kaverin postikortit samalla omiesi kanssa. 2. Piirrä mummon korttiin penis. 3. Seuraa tilannetta Joonan kommentti excusta: 5/5 (Wonder why...) XQ-mestarin kommentti excusta: Paska reissu, mutta tulipahan tehtyä. 11

12 Svanten matka Myös kiltamme maskotti Svante oli matkassa mukana! 12

13 Tarakin ulkomaanekskursiossa mukana: Betonin asiantuntijalta - tietoa betonista - julkaisuja - koulutusta - pätevyyksiä jo vuodesta 1925

14 AC-mainos ilmaa puhdistava kateratkaisu Markkinoiden ekologisesti ylivoimaisin vedeneristeratkaisu katoille neutraloi merkittävästi ilmakehän haitallisia typenoksidipäästöjä. Valitse pintasirote, joka puhdistaa ilmaa kuten auton katalysaattori. Katso tarkemmat tuotetiedot osoitteesta: VAADI PARASTA VALITSE ICOPAL

15 Haavissa oma rantapaikka Hullaannu Härmälänrantaan Pyhäjärven etelärannalla Härmälänrannan urbaaneissa puistokortteleissa on valittavana koteja moneen eri tarpeeseen. Lukuisat vapaa-ajan mahdolli suudet alkavat suoraan koti ovelta. Luonnonkaunis Härmälänsaari ja rannan puistoalueet tarjoavat monia ulkoilureittejä. Veneilijöitä palvelee pienvene satama ja tennistä voi pelata kotikentällä. Liikenneyhteydet ovat erinomaiset sekä Pirkkalan suuntaan että Tampereen ydinkeskustaan. Läheiseltä Helsinkiin menevältä tieltä on helppo suunnata pitemmällekin reissulle. Kiinnostuitko? Lisätietoja asuntomyynnistämme Verstaankatu 1, Tampere, p (maksuton), avoinna ma-pe klo 8-16, Härmälänrannan asuntomyynti piste Viimankatu 1, Tampere, avoinna ma 9-16, ke 10-18

16 Suomen Vuototekniikka Oy Malminkaari 23 B 1, Helsinki Puh Tarjouspyynnöt: Vuotoselvitykset LVV-kuntotutkimukset Suomen Vuototekniikka Oy:n asiantuntijapalvelut vesi- ja lämpövuotojen selvitykseen sekä energiakulujen optimointiin. Paikallistamme äkilliset ja pitkään jatkuneet vesivuodot lähes 100% varmuudella! Selvitämme mistä lämpö karkaa ja miten energiankulutus saadaan aisoihin Suomen Vuototekniikka Oy on vesijohto- ja viemärijärjestelmien kuntotutkijana kokenut ammattilainen. Käytämme työssämme alan kehittyneimpiä laitteita ja pätevöityneitä kuntotutkijoita. Vuodessa teemme noin 170 kuntotutkimusta Vankkaa ammattitaitoa jo 20 vuoden ajalta Peruskuntoarviot Muut asiantuntijapalvelut Kiinteistön peruskuntoarviossa suoritetaan rakennusten ja piha-alueiden kunnon kartoitus aistinvaraisiin tarkastuksiin ja kevyisiin mittauksiin perustuen. Kuntoarvio ohjaa taloyhtiön kunnossapidon oikealle polulle Meiltä saa myös laajennetun kunnossapitotarveselvityksen Tarkastamme LVIA-tekniset järjestelmät, kuten lämmönjakokeskukset, ilmanvaihtokoneet ja lämmitysverkostot. Elinkaaren päättyessä teemme tarvekartoituksen, suunnittelemme ja johdamme nämä pienprojektit alusta loppuun saakka.

17 Oras Optima Älykäs keittiöhana, jossa kosketusvapaa toiminto ja Easy Grip -kahvat. Lisämukavuutta tuo turvallinen pesukoneventtiili. - SANEERAUSURAKAT TOIMITILAMUUTOKSET PUTKISTOSANEERAUKSET UUDISRAKENNUKSET LAAJENNUKSET NUUTISARANKATU TAMPERE RAKENTAMINEN VAATII AMMATTILAISEN - laatua, joustavuutta ja ratkaisukykyä - Turvallinen vesi- ja viemäröintiratkaisu takaa arvokkaan ja kestävän kodin CEFO-ELEMENTIT Uponor Cefo -järjestelmän tuotteilla voidaan toteuttaa samalla myös muut kiinteistön perusparannusta tarvitsevat järjestelmät. Modulit on aina helposti avattavissa tarkistus- ja huoltotoimenpiteitä varten, täyttäen ja ylittäen Suomen rakentamismääräyskokoelman vaatimukset.

18 Yhdessä yhteiskuntaa rakentaen

19

20 Ota yhteyttä! SRV Pirkanmaa / Asuntomyynti Maija Hallila-Männistö puh Tiina Viitala puh Tampere VUORES Frans Emilin katu 2 Muuttovalmis! Tampereen Vuoreksessa, Kirjailijanpuiston vieressä sijaitsevassa Asunto Oy Tampereen Vuoreksen Matissa on vapaana vielä kaksi kerrostaloasuntoa ja rivitaloasuntoja. Ihanteellinen sijainti; alle kilometri Vuoreskeskukseen, jossa mm. päiväkoti, koulu ja kauppa. Energialuokka A 2007 KT 2h+kt+s...58,0 m 2 mh. alk vh.alk RT 4h+kt+rt+s...94,5-99,5 m 2 mh. alk vh. alk Elämäsi kotoisin päätös. Asunto Oy Tampereen Vuoreksen Matti srv.fi/matti Pirkkala KILLO Pähkinäpolku 1 B Muuttovalmis! Pirkkalan Naistenmatkantien varrelle on valmistunut Asunto Oy Pirkkalan Pähkinäpolku, moni-ilmeinen kerrostalo yhtiön omalle tontille. Julkisivuna pääosin paikalla muurattu tiili sekä suuria lasiseiniä. Kaukolämpö ja huoneistokohtainen vedenmittaus. Energialuokka A h+kt(+s)...49,5 ja 57,0 m 2 mh. alk vh. alk h+k+s...72,0-103,0 m 2 mh. alk vh. alk Asunto Oy Pirkkalan Pähkinäpolku srv.fi/pahkinapolku Pirkkala KILLO Pähkinäpolku 1 A Killon uuteen asuinkortteliin rakennamme toisen kerrostalon, Asunto Oy Pirkkalan Pähkinäkujan. Monipuolinen valikoima erilaisia pohjaratkaisuja ja keittiöitä, lasitettuja isoja parvekkeita, erkkerikkunoita. Omatonttinen yhtiö ja huoleton kaukolämpö. Ennakkomarkkinointi, arvioitu valmistuminen on kesä Energialuokka B h+kk/kt/k(+alk)(+s)...38,5-56,0 m 2 mh. alk vh. alk h+k+s...76,5-78,5 m 2 mh. alk vh. alk h+k+s...96,0 m 2 mh. alk vh. alk Asunto Oy Pirkkalan Pähkinäkuja srv.fi/pahkinakuja Elämäsi rakentaja

21 Sinustako A-insinööri? Meillä pääset mukaan maamme innostavimpiin ja haastavimpiin suunnittelu- ja rakennushankkeisiin. Rakennesuunnittelu Infrasuunnittelu Rakennuttaminen Seuraa kesätyöhaun käynnistymistä Espoo, Tampere, Turku, Pori p YIT:llä ei keskitytä luomaan hierarkioita vaan laatua. Satsaamme avoimuuteen, yhteistyöhön ja rehellisyyteen. Siksi työt valmistuvat, ihmiset ovat tyytyväisiä ja vaihtoehtoja urapolun askelmiksi piisaa. Tule mukaan porukkaan, jossa ei pokkuroida! Meillä oli vuonna 2013 yli 600 harjoittelijaa. Hae mukaan ensi kesäksi haku alkaa tammikuussa.

22 Emännän&Isännän palsta Koska oma osaaminen keskittyy lähinnä kohtiin 2 ja 3, saatte passionjuustokakun ohjeen: Nyt se on täällä. Syksy. Se ihana vuodenaika, jolloin voi kääriytyä viltin alle kultsimussukan kanssa, polttaa kynttilöitä ja kuunnella samalla sateen ropinaa ikkunaa vasten. NOT! Syksy on se masentava aika, kun tajuaa että kouluhommat alkavat kasaantua, ulos on pakko lähteä pukeutuneena viiteen neuleeseen ja kotona odottaa kalman kalpea nuhanenä. Siksi tämän lehden palstassa keskitymmekin syysmasennuksen torjumiseen. 1. varaa ulkomaanlento, 2. leivo herkkuja, 3. aloita laihdutuskuuri, koska lihoit herkuista, 3. ryyppää masennukseen (enemmän isännän osiossa). Passionjuustokakku Leila Lindholmin ohjeen mukaan Keksipohja 300g digestivekeksejä murskana 150g voita Täyte 600g Philadelphia-tuorejuustoa 2 1/2 dl maitorahkaa 2rkl sulatettua voita 1dl sokeria 1dl maizenaa 3 kananmunaa 1dl passionhedelmien mehua (n15kpl) 200g valkosuklaata 1. Uuni 175 asteeseen 2. Keksit ja sula voi sekaisin ja irtokakkuvuoan(24cm) pohjalle 3. Kypsennä pohjaa 10min uunissa 4. Vatkaa tuorejuusto ja maitorahka kuohkeaksi 5. Lisää kaikki muut paitsi kanamunat ja hedelmämehu 6. Lisää munat yksitellen ja lopuksi mehu 7. Sulata suklaa ja heitä sekin messiin 8. Kaada seos pohjan päälle ja paista uunissa 40min 9. Katkaise virta ja jätä kakku jälkilämmöille 30 minuutiksi 10. Koristele ylijääneillä passionhedelmän sieminillä Sitten se laihdutusosio. Syömällä laihtuu joten tässä pikavehreän detox-smoothien ohje: 1 banaani 2 lehtiselleriä 1tl chlorellaa 1 päärynä 1 limen mehu minttua Kaikki vaan tehosekottimessa sekaisin. Voi leikkiä juovansa mojitoa ilman rommia hedelmillä. Jätä selleri pois jos vihaat sitä, se nimittäin maistuu läpi! 22

23 Hellou kaikille kissanaisille ja lepakkomiehille isännänkin puolesta! Syysmasennuksen torjunnan ensiaskel on: Juo kalja! Mikäli harrastat pidemmän kaavan masennusta, on syytä torjua masennus ulkomaan matkan varauksella. Hyvin pienelläkin rahasummalla voi matkustaa Keski-Eurooppaan etsimään kauniimpaa ja eksoottisempaa syksyä. Suosittelen lämpimästi Riikan Skyline Baaria, jossa voi nauttia yläluokkaisesta tunnelmasta 26 kerrosta ylempänä kuin köyhät kaduntallaajat. Sopivaan hintaan tiskiltä saa mitä mainiompia drinkkejä, ja ikkunoista voi ihailla Riikan hienoa kaupunkinäkymää, jolloin ei tarvitse edes lähteä sateeseen tarpomaan vanhaan kaupunkiin, minkä jokainen on nähnyt jo Eestissä. Jos jollain on rahaa vielä jäljellä kesän riennoista, kannattaa pyöräyttää karttapalloa, ja silmät kiinni valita paikka mihin lähteä. Jokainen tätä eeppistä, jännittävää ja kuitenkin en-uskalla-lähteä leikkiä harrastaneena tietää, että nyt on se hetki, kun tämä matka kannattaa toteuttaa. Jos et karttapalloa omista niin sivulta löytyy köyhän miehen paperiversio. Meille jotka ovat jo rahansa tuhlanneet syysmatkaan, suosittelen lämpimästi verhojen sulkemista ja GTA V ostamista. Viikko siinä pelissä vierähtää kaljaa juodessa, ja olo on yhtä huokea viikon pelaamisen jälkeen kuin ulkomaan reissunkin. Lopuksi vielä eksoottisen matkan makuun pääsemiseen drinkkiohje: Tarvitset ruokosokeria 2 tl, puolikas lime, jäämurskaa ja cachacaa 4-8 cl. Viipaloi lime lohkoiksi. Lisää lasiin limelohkot ja sokeri. Murskaa limelohkot huolella niin että mehu irtoaa lohkoista. Täytä lasi jäämurskalla, lisää cachaca (sokeriruokoviina) ja hämmennä lusikalla muutama kerta. Tarjoile lusikan ja/tai lyhyen pillin kera. 23

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION 18. elokuuta kello 14.30 Hki- Vantaan kentällä alkoi tämän vuotinen Twinning vierailumme kaksoiskamariimme Stadeen. Lento lähti 17.30, mutta puheenjohtajamme Jarno

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean

Lisätiedot

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava JAKSON❶TAVOITTEET 1. Tutustu jaksoon 1. Kotona, koulussa ja kaupungissa. Mikä aiheista kiinnostaa sinua eniten? 2. Merkitse rastilla tärkein tavoitteesi tässä jaksossa.

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan: Kero, mitä menet tekemään. Malli: Menen yliopistoon Menen yliopistoon opiskelemaan. Menen kauppaan 5. Menen uimahalliin Menen kotiin 6. Menen kahvilaan Menen ravintolaan 7. Menen pankkiin 4. Menen kirjastoon

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Tehtävät. ravintoon liittyvät tehtävät 1 4. Opiskelijaelämä ja ruokailu. Oma ruokarytmini. Minkä haluaisin olevan toisin? Oletko tunnesyöjä?

Tehtävät. ravintoon liittyvät tehtävät 1 4. Opiskelijaelämä ja ruokailu. Oma ruokarytmini. Minkä haluaisin olevan toisin? Oletko tunnesyöjä? Tehtävät 1 ravintoon liittyvät tehtävät 1 4 Opiskelijaelämä ja ruokailu Pohdi, miten ruokailusi on muuttunut opintojen aloittamisen jälkeen. 2 Oma ruokarytmini Millainen on oma ruokarytmisi? Oletko huomannut

Lisätiedot

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Jos suunnittelet muuttoa, on hyödyllistä pohtia etukäteen, millaiset asiat ovat sinulle tärkeitä

Lisätiedot

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi.

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi. Kaija Grundell Kaohsiung, Taiwan 29.04.2016 Terveiset kesäisen kuumasta Kaohsiungista! Päivälämpötila jo yli +30! Kielenopiskeluni päättyi helmikuun lopussa. Alla kuvassa opettajiani ja takarivissä opiskelutovereita,

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson

Lisätiedot

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Matkaraportti Malta 4.1.-13.2.2013 Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Johdanto Anniina oli miettinyt jo ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien ulkomailla työssäoppimista ja viime hetkellä sai myös Iidan

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

Suomen suurlähetystö Astana

Suomen suurlähetystö Astana LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kauppakorkeakoulu Talousjohtaminen Suomen suurlähetystö Astana Harjoitteluraportti Elina Hämäläinen 0372524 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Lähtövalmistelut...

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? kaunis pimeä viileä rauhallinen raikas virkistävä ikävä Viihdyn täällä. ruma valoisa lämmin levoton tunkkainen unettava kiinnostava Haluan pois täältä! CC Kirsi

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Entreprenurship Benchmarking Nordplus Junior Latvia

Entreprenurship Benchmarking Nordplus Junior Latvia Entreprenurship Benchmarking Nordplus Junior 31.1.-6.2.2016 Latvia M13a ja 14a ryhmät, opettajat Arja Mäkinen ja Merja Räihä suuntasivat junalla kohti Tikkurilaa sunnuntaina. Lensimme ensin Riikaan ja

Lisätiedot

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ 1. TEE POSITIIVINEN JA NEGATIIVINEN IMPERFEKTI Hän lukee kirjaa. Me ajamme autoa. Hän katsoo televisiota. Minä rakastan sinua. Hän itkee usein. Minä annan sinulle rahaa.

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

LAPSET PUHEEKSI KÄYTÄNNÖN KOKEMUKSIA LASTENSUOJELUSSA

LAPSET PUHEEKSI KÄYTÄNNÖN KOKEMUKSIA LASTENSUOJELUSSA LAPSET PUHEEKSI KÄYTÄNNÖN KOKEMUKSIA LASTENSUOJELUSSA 24.2.2015 Salo Katri Inkinen, erityisperhetyöntekijä, Tl&p-menetelmäkouluttaja Lausteen perhekuntoutuskeskus, Vaalan Perheyksikkö, Turku MITEN KOULUTUSTA

Lisätiedot

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla.

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla. Ranska Chamonix Niin tällänen blogikin pitäis kirjottaa. Meinasin että kirjotan ihan mitä olen Ranskassa tehny ja lisäilen sinne tänne kuvia, en oo mitenkään blogin kirjottaja tyyppiä. 3.1 Lähin Kittilästä

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Alakoulun tehtävävihko Tämän vihkon omistaa: Luokka: Listassa on 70 eri tehtävävaihtoehtoa. Yhdestä kirjasta tehdään yksi tehtävä. Sovi opettajan kanssa minkä tehtävän

Lisätiedot

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Johdanto Aloimme etsimään työssäoppimispaikkaa ulkomailta, koska olimme kiinnostuneet mahdollisuudesta

Lisätiedot

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi. Viima Viima Teräs ei ole mikään paha poika, mutta ei hän kilttikään ole. Hänen viimeinen mahdollisuutensa on koulu, joka muistuttaa vähän akvaariota ja paljon vankilaa. Heti aluksi Mahdollisuuksien talossa

Lisätiedot

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä. Liikuntalupaus 1. Omassa pihassa, pyörätiellä, metsässä ja missä vielä meidän perhe liikkuu, polskuttelee, kiikkuu. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Lisätiedot

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ.

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. Wulff-Yhtiöt Oyj rekrytointi Kari Juutilainen InHunt Group gsm 044 995 5382 kari.juutilainen@inhunt.fi www.urawulffilla.fi Myynti on työtä, jossa tuloksellisuus

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

YHTEISÖLLISYYTTÄ. OSALLISUUTTA, HYVINVOINTIA

YHTEISÖLLISYYTTÄ. OSALLISUUTTA, HYVINVOINTIA YHTEISÖLLISYYTTÄ. OSALLISUUTTA, HYVINVOINTIA Kiipulassa toteutuvia hyviä opetuksen käytänteitä ja opiskelijahyvinvointia opiskelijanäkökulmasta Yhteisöllisyys ja osallisuus on Ammattiopiston toiminnan

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 Valmistelut Hochschule Offenburg Offenburg Gengenbach Asuminen Opiskelut Yhteydenpito kotimaahan Vapaa-aika Mietteitä vaihdosta Kuvia reissusta

Lisätiedot

Ammattitaitoista työvoimaa yhteistyöllä -projekti

Ammattitaitoista työvoimaa yhteistyöllä -projekti YHDEKSÄN N + 1 KYSYMYSTÄ YSEILLE Pohjois-Karjalan kauppakamari ja Pohjois-Karjalan Aikuisopisto toteuttivat 13.-24.11.2006 Yhdeksän + 1 kysymystä yseille internetkyselyn Pohjois-Karjalan peruskoulujen

Lisätiedot

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Työhyvinvointikysely 2014 Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 Yleistä Työhyvinvointikyselyyn 2014 vastasi 629 työntekijää (579 vuonna 2013) Vastausprosentti oli 48,7 % (vuonna

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Kemppainen, Rahkonen, Korkiakangas, Laitinen Työterveyslaitos

Hyvinvointia työstä. Kemppainen, Rahkonen, Korkiakangas, Laitinen Työterveyslaitos Hyvinvointia työstä Herättelevät kysymykset ammattikuljettajalle Terveenä ja hyvinvoivana jo työuran alussa POHDI OMAA TERVEYSKÄYTTÄYTYMISTÄSI VASTAAMALLA SEURAAVIIN KYSYMYKSIIN: TYÖ Kuinka monta tuntia

Lisätiedot

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,

Lisätiedot

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa Leimaus 2011 Kisakeskuksessa ma 6.6. Lähdimme perinteisesti Lappia talolta kimpsuinemme klo 12 kohti etelää. Martti ja Mauri otettiin kyytiin Keminmaasta. Onneksi autossa oli DVD laite ja ilmastointi,

Lisätiedot

Täyden kympin vapaa-aika

Täyden kympin vapaa-aika Täyden kympin vapaa-aika Miten kuvata hyvinvointia nuorilähtöisesti? Anna Anttila 18.1.2016 Muistele itseäsi noin 10- vuotiaana. Mitä useimmiten halusit tehdä, mikä toi sinulle eniten iloa? Tuottaako tekemisen

Lisätiedot

Sohvalle vai lenkille?

Sohvalle vai lenkille? Sohvalle vai lenkille? 7.5.15 Aleksi Perkiö 8lk Isojoen Koulukolmio Sisällysluettelo Aleksi Perkiö, Sohvalle vai lenkille? 7.5.15 1. Johdanto...3 2. Tulokset...4 2.1 Mikä satuolento haluaisit olla?...4

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

Marraskuussa pääsimme lumihommiin, mikä oli aivan huippua!

Marraskuussa pääsimme lumihommiin, mikä oli aivan huippua! Elokuussa aloitimme 24 lapsen ollessa listoilla, yksi aloittaisi sitten tammikuussa 2017. Ensimmäinen kuukausi meni todella nopeasti ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin syksyä. Tutustuimme erilaisten leikkien

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

LähiTapiola vuonna 2020 miten menestymme?

LähiTapiola vuonna 2020 miten menestymme? LähiTapiola vuonna 2020 miten menestymme? LähiTapiola vuonna 2020 Palautekysely 22.8.2014 miten menestymme? Palautekysely 22.8.2014 Vastasiko asiaosuus odotuksianne? 4,96 1 1,5 2 2,5 3 3,5 4 4,5 5 5,5

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 33-40 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 18 FITNESS AAMIAISSMOOTHIE Ainesosat - 2 dl pakastevadelmia - Puolikas banaani - Vaniljan makuinen juotava jogurtti - Vähän hedelmätuoremehua - 3-5 rkl FITNESS-muroja

Lisätiedot

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8. Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.2014 10:31:45 2014 TULOKSET N=18, vastausprosentti keskimäärin 60,

Lisätiedot

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? o 3 kertaa viikossa tai useammin o 1 3 kertaa viikossa o 1 3 kertaa kuukaudessa o Harvemmin

Lisätiedot

BADALONA, ESPANJA 29.05. 16.07. 2013. Titta Lumiaho 25.07.2013

BADALONA, ESPANJA 29.05. 16.07. 2013. Titta Lumiaho 25.07.2013 BADALONA, ESPANJA 29.05. 16.07. 2013 Titta Lumiaho 25.07.2013 JOHDANTOA Minun yksi unelmista on ollut se, että pääsen ulkomaille työharjoitteluun. Tämä unelma toteutui, kun opettajani ilmoitti, että Espanjassa

Lisätiedot

Sunnuntaina startattiin rannasta klo 1400 aikoihin. Päällikkö keksi suunnata kohti Mjösundetin siltaa, matkalla rigattiin valmiiksi maailman parhaat

Sunnuntaina startattiin rannasta klo 1400 aikoihin. Päällikkö keksi suunnata kohti Mjösundetin siltaa, matkalla rigattiin valmiiksi maailman parhaat Andörja 27.07.08 Matkalle lähdettiin Turusta perjantaina klo 1800. Alku sujui hankalasti koska Villen kalsarit jäi Mietoisiin. Ajomatkaa kertyi kaiken kaikkiaan noin 1500 kilometriä. Perillä oltiin joskus

Lisätiedot

7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä

7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä 7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä montako tietokirjaa pitää myydä, että olisit suomessa bestseller? Bestseller-listalle Suomessa tietokirjalla on päässyt vuonna 2014 jos on myynyt yli 13500 kappaletta tai

Lisätiedot

Crepes Vonassiennes (Vonnasin perunaletut)

Crepes Vonassiennes (Vonnasin perunaletut) Ranskankermaiset ravunpyrstöt ( 8 annosta ) 1. Valuta 100 g kirjolohen mätiä jääkaapissa yli yön 2. Valuta 2 lasipurkillista ravunpyrstöjä (á noin 200 g) 3. Leikkaa 1 iso tai 2 keskikokoista punasipulia

Lisätiedot

Ritva bingo-emäntänä VANA

Ritva bingo-emäntänä VANA VANA JOUNI TENTATTA- Ritva bingo-emäntänä Halusin haastatella Jounia siksi, että hän on ahkerasti kirjoittanut lehteemme vuosien aikana, mutta en muista onko häntä haastateltu lehdessä kertaakaan. Esitin

Lisätiedot

Selvä Pyton. Mitä saisi olla? Vuoden ikäiselle tulisi. Selvä. Pistetään pussi tuota, ja joku pieni namupala aikuisillekin.

Selvä Pyton. Mitä saisi olla? Vuoden ikäiselle tulisi. Selvä. Pistetään pussi tuota, ja joku pieni namupala aikuisillekin. O-oletko sä masa? Riippuu kuka kysyy. Mammakerholaiset vinkkasivat, että täältä saisi kamaa. Sitten mennään sinisellä unella. Lapsi todennäköisesti herää kerran tai pari, mutta sammuu kyllä kuin saunalyhty.

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1 3 kertaa viikossa tai useammin 2 1-3 kertaa viikossa 3 1-3 kertaa kuukaudessa

Lisätiedot

6. Hyväksyttävät laskut Unigrafialta tuli hyvityslasku fuksioppaista. Ei vaadi maksutoimenpiteitä.

6. Hyväksyttävät laskut Unigrafialta tuli hyvityslasku fuksioppaista. Ei vaadi maksutoimenpiteitä. Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 22/2015 Aika: 3.9.2015, 12.15 Paikka: A142, TTalo Puheenjohtaja: Aleksi Pyykkönen Sihteeri: Helinä Hakala Paikalla: Aleksi Pyykkönen, Helinä Hakala,

Lisätiedot

Nuoruus. - haittaks se? Nuorten foorumi Tampere Pesäpuu ry:n Selviytyjät-tiimi

Nuoruus. - haittaks se? Nuorten foorumi Tampere Pesäpuu ry:n Selviytyjät-tiimi Nuoruus - haittaks se? Nuorten foorumi Tampere 17.3.2012 Pesäpuu ry:n Selviytyjät-tiimi Millainen nuori olen? Pienryhmäkeskustelujen yhteenveto Mitä itsestäni ajattelen? Ahdistusta ja kamppailua itsensä

Lisätiedot

Maanantai 21.7.2014: Viimeinen kokonainen työviikko!

Maanantai 21.7.2014: Viimeinen kokonainen työviikko! Maanantai 21.7.2014: Viimeinen kokonainen työviikko! Maanantaiaamuna otimme suunnan kohti moision terveyskeskus-sairaalaa. Aamupäivän vietimme Sinivuokko osastolla. Siellä muutamat vanhukset lähtivät heti

Lisätiedot

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Sukupuoli ja ikä Haastattelin Kirjasto 10:ssä 14 henkilöä, joista seitsemän oli naisia (iät 24, 25, 36, 36, 50,

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Banana Split -peli. Toinen kierros Hyvin todennäköisesti ryhmien yhteenlaskettu rahasumma on suurempi kuin 30 senttiä. Ryhmien

Banana Split -peli. Toinen kierros Hyvin todennäköisesti ryhmien yhteenlaskettu rahasumma on suurempi kuin 30 senttiä. Ryhmien Banana Split -peli Tavoite Esitellä banaanin tuotantoketju (mitä banaanille tapahtuu ennen kuin se on kuluttajalla) ja keskustella kuka saa mitä banaanin hinnasta. Kuinka peliä pelataan Jaa ryhmä viiteen

Lisätiedot

LUOSTARINKATU 15, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

LUOSTARINKATU 15, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. LUOSTARINKATU 15, TURKU MYYNTIESITE TURKU, KERROSTALO 2 5h,k,s, kph,wc x2, 166 m, 597 000 Vastaava välittäjä Sirpa Sobral Kiinteistönvälittäjä, LKV, Partner 040 670 7440 sirpa@bolkv.fi Tästä kodista huokuu

Lisätiedot

äijäjooga Äijäjoogin kalenteri 2009 jhl:n oma painos

äijäjooga Äijäjoogin kalenteri 2009 jhl:n oma painos äijäjooga ÄIJÄJOOGAN PÄÄSYVAATIMUKSET: Riittävän kankea Lattia on kurkottaessa pelottavan kaukana Sukupuoli: ÄIJÄ Kyky hengittää sisään ja ulos Halu kilpailuvapaaseen vyöhykkeeseen Posketon uteliaisuus

Lisätiedot

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla.

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. TYÖSSÄOPPIMASSA SAKSASSA, KÖLNISSÄ 25.3-23.5.2015 Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. Lähdimme Leonardo- hankkeen rahoituksella, joka kattoi lennot sekä asunnon.

Lisätiedot

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu 2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke

Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke Toivotamme hyvää kesää ja kiitämme yhteistyöstä tästä on kiva jatkaa. Eri puolella Kaakkois-Suomea pilotoitiin luovia osallistavia ryhmätoimintoja

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi TEE OIKEIN Kumpi on (suuri) suurempi, Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) valoisampi kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) halvempi kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) helpompi

Lisätiedot

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata!

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! Matti tapasi uuden naapurin Jussin Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! M : Niin olet muuttanut uuteen taloon nyt. Miltä sinusta

Lisätiedot

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet Tämä asiakirja sisältää opiskelijoiden antaman palautteen opettajan Metropoliassa vuoteen 2014 mennessä opettamista kursseista. Palautteet on kerätty Metropolian anonyymin sähköisen palautejärjestelmän

Lisätiedot

Asenteet uusiksi, keinoja yhteisölliseen asumiseen

Asenteet uusiksi, keinoja yhteisölliseen asumiseen Asenteet uusiksi, keinoja yhteisölliseen asumiseen Taloyhtiön varautuminen asukkaiden ikääntymiseen seminaari, Oulu 23.05.2016 Pasi Orava Pohjois-Suomen paikallisasiamies Suomen Vuokranantajat ry www.vuokranantajat.fi

Lisätiedot

Marraskuun tiedote 2015

Marraskuun tiedote 2015 Marraskuun tiedote 2015 TULEVIA TAPAHTUMIA SYYSKOKOUS 2015 PTL:n sääntömääräinen syyskokous pidetään torstaina 10.12. klo 18 Kokonhallin monitoimitilassa. Kokouksessa käsitellään kauden 2014 2015 tilinpäätös.

Lisätiedot

Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto. Mwanza, Tanzania VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS. Nimikkohankeraportti 1/2014

Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto. Mwanza, Tanzania VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS. Nimikkohankeraportti 1/2014 VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto Mwanza, Tanzania Nimikkohankeraportti 1/2014 Hankenumero 14106 115 Nyakato Luterilainen Koulutuskeskus perustettiin

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä

Lisätiedot

10 nopeaa taustoille: Marko Hopia

10 nopeaa taustoille: Marko Hopia 10 nopeaa taustoille: Marko Hopia FC Haka juniorit esittelevät yhden pelaajan ja yhden taustahenkilön viikoittain Uutiskirjeen 10 nopeaa -sarjassa. Jos haluat ehdottaa haastateltavaa/uusia kysymyksiä haastateltaville,

Lisätiedot

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla 1. Perustiedot a. Roosa Haapa, Hotelli-, ravintola-, cateringala, b. The Sandwich Company, The Diamond, Derry, Northern Ireland, http://www.thesandwichco.com/stores/thediamond.php

Lisätiedot

Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu

Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu ollut. Ääni kuului uudestaan. - Sehän tulee tuosta

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

Tehtävät. stressiin liittyvät tehtävät 1 5. Minun stressini. Stressin monet puolet

Tehtävät. stressiin liittyvät tehtävät 1 5. Minun stressini. Stressin monet puolet Tehtävät 1 Minun stressini stressiin liittyvät tehtävät 15 A. Mikä sinua stressaa? Voit ajatella, mitkä asiat tämänhetkisessä arjessasi, elämäntilanteessasi tai vaikkapa yksittäisissä tilanteissa aiheuttavat

Lisätiedot

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon Suomen lippu Suomessa on laki, miten saat liputtaa. Lipussa on valkoinen pohja ja sininen risti. Se on kansallislippu. Jokainen suomalainen saa liputtaa. Jos lipussa on keskellä vaakuna, se on valtionlippu.

Lisätiedot

LINNANKATU 34, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

LINNANKATU 34, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. LINNANKATU 34, TURKU MYYNTIESITE TURKU, KERROSTALO 2 4h+k+vh+kh+kph+s+erill.wc+las.p., 182 m, 719 000 Vastaava välittäjä Kaarina Nikkanen MYYNTINEUVOTTELIJA, KiAT, PARTNER 040 053 2642 kaarina@bolkv.fi

Lisätiedot

Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / muistio

Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / muistio Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / 24.4. muistio Parasta ja hyödyllistä hankkeessa on ollut Tapaamiset. On tutustuttu toisiimme ja eri kaupunkien matkailutiloihin. Muiden tekemisen peilaaminen omaan toimintaan

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 6/2013

Jalkapallojaoston tiedote 6/2013 Tampereen Kisatoverit Jalkapallojaosto, Roope Nutikka 2013 1 SISÄLTÖ 1) Taito-, kyky- ja maalivahtikoulu 3 2) Jalitsu-hallin talkoot 3 3) Jalkapallojaoston kehityspalaveri 4 4) E-valmentajakurssi 5 5)

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

Pidennetty Pentukurssi, Maanantai 4.1.2016, klo. 17.00, 6krt

Pidennetty Pentukurssi, Maanantai 4.1.2016, klo. 17.00, 6krt Pidennetty Pentukurssi, Maanantai 4.1.2016, klo. 17.00, 6krt Pentukurssi on tarkoitettu kaikille 3-6 kuukautta vanhoille pennuille rotuun katsomatta. Kurssi antaa hyvän lähtöpohjan pennun kouluttamiseen,

Lisätiedot

Taloyhtiön asukkaiden kuulumisia. Kaaduin takahuoneessa ja kaikki muut työntekijät nauroivat KATSO YLLÄTYSTULOS!

Taloyhtiön asukkaiden kuulumisia. Kaaduin takahuoneessa ja kaikki muut työntekijät nauroivat KATSO YLLÄTYSTULOS! TOIMITTAJAT PISTIVÄT KESÄN JÄÄTELÖT JÄRJESTYKSEEN SIVU 3 KATSO YLLÄTYSTULOS! Kaaduin takahuoneessa ja kaikki muut työntekijät nauroivat -Rasmus SIVU 2 Taloyhtiön asukkaiden kuulumisia. SIVU 6 KUINKA KAUPPA

Lisätiedot

Dimex Pohjoismaiden suurimmilla Logistiikka -ja kuljetusalan messuilla kesäkuussa

Dimex Pohjoismaiden suurimmilla Logistiikka -ja kuljetusalan messuilla kesäkuussa Dimex Pohjoismaiden suurimmilla Logistiikka -ja kuljetusalan messuilla kesäkuussa Logistiikka Kuljetus on teollisuuden, kaupan ja logistiikan palvelutarjoajien suurin kotimainen tapahtuma, joka järjestetään

Lisätiedot

ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Ympäristöraadin terveiset Viikolla 13 kiinnitimme ruokalassa huomiota hyvään ruokalakäyttäytymiseen ja ruokahävikin

Lisätiedot

Heippa. Jari Vanhakylä

Heippa. Jari Vanhakylä 1 2 Heippa Kevät on tullut taas siihen pisteeseen, että on aika aloitella kalastuskausi. Kohta jäät sulavat ja mm. siikaonginta kevätauringossa kutsuu. Kun kahden kilon siika on saatu vuorossa on yli kolmen

Lisätiedot