YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 97/2004/4 Dnro LSY-2003-Y-208

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 97/2004/4 Dnro LSY-2003-Y-208"

Transkriptio

1 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 97/2004/4 Dnro LSY-2003-Y-208 Annettu julkipanon jälkeen HAKIJA ASIA Kainastonjoen yläosan järjestely-yhtiö Kainastonjoen yläosan järjestely, Uiton sillan rakentaminen sekä järjestely-yhtiön sääntöjen vahvistaminen, Kauhajoki ja Teuva HAKEMUS Kainastonjoen yläosan järjestely-yhtiö on ympäristölupavirastoon saapuneella hakemuksellaan pyytänyt lupaa Länsi-Suomen ympäristökeskuksessa laaditun päivätyn suunnitelman mukaisen Kainastonjoen tulvasuojelu- ja kunnostushankkeen toteuttamiseen, oikeutta käyttää hankkeen toteuttamiseen toiselle kuuluvia alueita sekä järjestely-yhtiön yhtiösopimuksen ja järjestely-yhtiön sääntöjen vahvistamista. Hankkeen yhteydessä on tarkoitus uusia Uiton yksityistien silta ja rakentaa kaksi pohjapatoa. SUUNNITELMA Yleistä Hankkeesta pääosa, noin 85 %, sijaitsee Kauhajoen kaupungin alueella ja loput Teuvan kunnan puolella. Perkaus alkaa noin 8 km Kauhajoen kaupungin keskustasta luoteeseen päin. Kainastonjoen yläosa kärsii huomattavista tulvista, kesätulva-alue on lähes 300 ha ja kevättulva-alue noin 500 ha. Yhtenäinen kesätulvaalue on noin 7,3 km pituinen tulvajärvi hankkeen yläosalla. Kesätulvista kärsii yli 200 tilaa. Kainastonjoen edellisestä perkauksesta on kulunut yli 40 vuotta. Tuona aikana alueen ojitukset ovat jouduttaneet joen liettymistä ja toisaalta viljelyn edellyttämä kuivatustarve on kasvanut. Suuria kesätulvia on ollut ainakin vuosina 1967 ja 1991 sekä pienempiä vuosina 1979, 1995 ja Kevättulvat ovat jokakeväisiä. Joki on paikoin kasvanut lähes umpeen. Joen yläosalla 2,3 km matkalla kuivatussyvyys ei ole riittävä, syventämistarve on keskimäärin 0,2 1,0 m, muualla on tarpeen uoman levennys toiselta tai molemmilta puolilta. Hankkeen suunnittelussa ja ratkaisujen valinnassa on noudatettu luonnonmukaisen vesistösuunnittelun ja rakentamisen periaatteita. Tällä tarkoitetaan toimenpiteitä, joilla pyritään vesistön luonnontilan ja maisema-arvojen säilyttämiseen tai palauttamiseen ottaen huomioon vesistön eri käyttötarpeet ja niissä tapahtuvat muutokset.

2 2 Suunnitelman hyötyalueelle on perustettu järjestely-yhtiö. Järjestelyyhtiö hakee hankkeelle luvan, osallistuu hankkeen toteutukseen ja vastaa sen tulevasta kunnossapidosta. Vesistön yleiskuvaus Vedenkorkeudet ja virtaamat Kainastonjoki saa alkunsa Norinluoman ja Vehkaluoman yhtyessä Kainastonjokeen suunnitelman paalulla Kainastonjoen yläosan valuma-alue perkauksen alapäässä paalulla on 140,1 km 2 ja järvisyys 0 %. Noin 24 km pitkä Kainastonjoki laskee Kauhajokeen Aronkylässä ja se kuuluu Kyrönjoen vesistöalueeseen. Norinluoman yläosalla on laajoja suoalueita. Norinpään kylästä lähtien noin 5,5 km:n matkalla luomaa reunustavat noin 400 ha:n viljelykset. Norinluoman valuma-alue on 19,9 km 2. Suunnitelmaan kuuluvan noin 0,6 km osuuden jälkeen luomassa on hyvät putoussuhteet eikä yläpuolella ole kesätulvavaaraa. Vehkaluoma ja sen sivuhaara Agronominoja saa alkunsa Lintunevan lammista, jotka sijaitsevat Teuvan ja Jurvan kuntien rajalla. Lintunevan lisäksi valuma-alueen yläosalla on laaja, osittain ojittamaton Kurpanneva. Agronominojan itäpuolella on laajat metsäalueet ja länsipuolella peltoa. Länsipuolelle jää myös Lammasnevan laaja turvetuotantoalue. Vehkaluoman valuma-alue alaosalla on 24,8 km 2. Suunnitelmaan kuuluvan 0,9 km osuuden jälkeen uomassa ei esiinny kesätulvia. Kainastonjoen yläosaa leimaa laaja, alava ja yhtenäinen viljelyslakea ja avoin maisema. Uoman laaksoa reunustaa metsävyöhyke. Yläosan valuma-alueen peltoprosentti on noin 40. Kainastonjoen yläosa on melko suoraviivainen ja loivia kaarteita omaava joki. Kainaston kylä on suunnitelman paaluvälillä Asutusta on molemmin puolin jokea pääosin länsipuolella. Kainastonjoen yläosa on pääosin varsin kapeaa ja tukkoista uomaa. Yläosalla on lisäksi uoman syventämistarvetta. Yläosan kesätulvaalue alkaa paalulta 167 jatkuen yhtenäisen noin 7,3 km:n matkan. Pääuomaan yhtyy sivu-uomia ja suurimmat niistä Vehka- ja Norinluoman lisäksi ovat Kiurunluoma, Rahkapakanoja, Hirviluoma ja Hangasluoma. Kainastonjoen yläosalta ei ole vedenkorkeus- eikä virtaamahavaintoja. Vedenkorkeusmittaukset ovat olleet lähinnä satunnaisia. Suurimpia korkeuksia on mitattu vuoden 1984 kevättulvan aikana. Kesätulvan suurimmista korkeuksista vuosilta 1967 ja 1991 ei ole havaintoja. Vuoden 1984 kevättulvan on arvioitu olleen suuruudeltaan kerran 24 vuodessa toistuva tulva. Arvio perustuu Lapuanjoen saman vuoden kevättulvaan.

3 3 Virtaamat HQ 1/20, HQ 1/10 ja MHQ on määritelty Kaiteran nomogrammin perusteella ja MQ lähialueiden vertailuvesistöjen keskivalunnan perusteella. Myös kesäajan virtaama HQ 1/20 on määritelty lähialueiden vertailuvesistöjen avulla. Perkauksen mitoitusvirtaama on HQ 1/20 kesätulvavirtaama. Sen suuruus on likimäärin 1,05-1,10 x MHQ. Arvioidut virtaamien tunnusluvut ovat seuraavat: HQ 1/20 HQ 1/10 HQ 1/20 kesätulvat MHQ MQ Paaluväli m 3 /s m 3 /s m 3 /s, mitoitusvirtaama m 3 /s m 3 /s ,0 23,9 16,1 15,3 1, ,6 20,3 13,7 13,1 1, ,0 18,9 12,8 12,2 0, ,5 16,0 10,8 10,3 0, ,2 14,0 9,4 9,0 0, ,3 8,8 6,0 5,7 0,44 Vedenlaatu Kainastonjoen vedenlaadulle on ominaista korkeat humus- ja ravinnepitoisuudet. Joen yläosan vedenlaatuun vaikuttavat etenkin metsä- ja suoalueilta tulevat vedet, mikä näkyy varsinkin ph-, rauta- ja väriarvoissa. Turvetuotannon ja metsätalouden lisäksi maatalouden vaikutuksesta jokeen huuhtoutuu kiintoainetta, orgaanisia aineita ja ravinteita. Virtaaman vaihtelut vaikuttavat selvästi joen kiintoainepitoisuuksiin. Kainastonjoen pitkät hidasvirtaiset suvantojaksot toimivat kiintoaineen sedimentaatioalueina. Kainastonjoen ravinnepitoisuudet ovat kesällä rehevää tasoa. Kokonaisfosforipitoisuus on vaihdellut välillä µg/l ja kokonaistyppipitoisuus välillä µ/l. Ravinnepitoisuudet ovat korkeimmillaan keväthuuhtoutuman aikaan. Joen happipitoisuus on kohtalainen. ph-arvot ovat vaihdelleet välillä 6,1-6,7. Kalasto Kainastonjoen kalasto on paikallisilta ihmisiltä saadun tiedon mukaan vähäistä. Joen keski- ja alaosan kalasto koostuu pääasiassa hauesta, ahvenesta ja särjestä. Tiedot kalastuksesta ovat vähäiset. Saaliista suurin osa on haukea. Särkikanta on erittäin runsas ja ahven- ja haukikanta kohtalainen tai runsas. Taimenta ja harjusta esiintyy ainoastaan vähän. Suoritetut rapuistutukset eivät ole onnistuneet. Pohjaeläimet ja kasvillisuus Kainastonjoelta otetuissa pohjaeläinnäytteissä runsaimpina esiintyivät kaksisiipisistä surviaisen ja mäkärän toukat. Muita yleisiä lajeja olivat pallosimpukka, harvasukasmadot ja vesiperhosista Hydropsyche angustipennis laji. Joen alaosalla runsaina esiintyivät myös purokuoriaisten ja vesiperhosten eräät lajit. Koskikorennoista valtalajeina olivat sumukorennot ja hoikkakorrit suvun lajit.

4 4 Kainastonjoen kasvillisuuskartoituksessa 1966 ei löytynyt yhtään harvinaista tai rauhoitettua kasvilajia. Yläosan rantakasvillisuus koostui pääasiassa pajuista ja heinistä. Vesirajassa yleisimpinä esiintyivät rantapalpakko ja leskenlehti. Sedimentti Suojelukohteet Virkistyskäyttö Kainastonjoen pohja-aines on pääosin hienojakoista silttiä, joka on herkkä eroosiolle. Näytteissä ei ole havaittu haitallisia ainepitoisuuksia. Norinkylässä sijainnut saha ei hakemussuunnitelman mukaan ole uhkana, että uoman sedimentissä olisi haitallisia ainepitoisuuksia. Kainastonjoen lähialueella ei ole suojelukohteita eikä kulttuurihistoriallisesti tai maisemallisesti merkittäviä kohteita. Joen lähialueella sijaitsee kolme tiedossa olevaa kiinteää muinaisjäännöstä. Kaikki ovat kivikautisia asuinpaikkoja. Kohteet eivät sijaitse välittömästi joen rannalla. Kohteista Luomankylän kohdalla oleva kuuluu luokkaan yksi, jolloin se pyritään säilyttämään rauhoitettuna ja ulkoasultaan muuttumattomana kaikissa olosuhteissa. Ratinkylän ja Pihkakylän kohteet ovat tutkimustoimenpiteitä vaativia muinaisjäännöksiä. Kainastonjoen virkistyskäyttö on enimmäkseen kalastusta ja jonkin verran uintia ja veneilyä. Uimapaikoiksi soveltuvia paikkoja on hankealueella vähän. Hankkeeseen kuuluvat työt Yleistä Hankkeen suunnitteluvaiheessa oli vaihtoehtona kesätulvien poiston lisäksi kevättulvien poistaminen. Neuvotteluissa todettiin, että täydelliseen tulvasuojeluun jokea perkaamalla ei taloudellisista syistä kannata pyrkiä. Tulva-alueen pitkä ja paikoin kapea jokea myötäilevä muoto sekä rantojen luiskien maan heikot vakavuudet sulkevat pois pengerrysvaihtoehdon. Raivaus ja rantapuusto Perattavilta jokiosuuksilta raivataan puusto kokonaan pois. Rantaluiskista raivataan lisäksi kaikki ne puut ja pensaat, jotka hidastaisivat veden virtausta perkauksen jälkeen. Raivaustasona on perkauksen jälkeinen vedenpinnan korkeus. Raivaustason yläpuolinen raivaus tehdään niin, että puuryhmiä ja yksittäisiä puita pyritään säilyttämään maisemapuina. Erityisesti asutuksen kohdalle joen luiskiin ja luiskan päälle tulee jättää maisemapuita. Puut läjitetään kasoihin maanomistajan poiskuljetettavaksi. Pensaat ja oksat poltetaan, ellei maanomistaja halua niitä itselleen. Perkaus Kainastonjoen yläosan perkaus alkaa jokipaalulta ja jatkuu lähes yhtämittaisesti paalulle Kainastonjokea perataan

5 5 12,085 km, Norinluomaa 635 m ja Vehkaluomaa 950 m eli perkausta on yhteensä 13,670 km. Perattava massamäärä on yhteensä m 3 ktr. Perkaus on suunniteltu tehtäväksi joko toispuolisena kaivuna ilman pohjan syvennystä, kaksipuolisena kaivuna ilman pohjan syvennystä tai kaksipuolisena kaivuna sisältäen pohjan syvennyksen. Toispuolista kaivua ilman pohjan syvennystä on yli puolet perattavasta osuudesta eli 7,70 km:n matkalla yhteensä m 3 ktr. Pohjan leveys on tällöin m ja luiskan kaltevuus 1:3. Kaksipuolista kaivua ilman pohjan syvennystä on yhteensä 2,08 km:n matkalla yhteensä m 3 ktr. Pohjan leveys on tällöin 9 10 m ja luiskan kaltevuus 1:3 tai 1:4. Kaksipuolista kaivua sisältäen pohjan syvennyksen on 3,81 km:n matkalla yhteensä m 3 ktr. Pohjan leveys vaihtelee näissä kohdissa 1 7 metriin ja luiskan kaltevuus on joko 1:3 tai 1:4. Kokonaan perkaamatta voidaan hankealueella jättää yhteensä 0,6 km:n matka. Perkaustyö tehdään vähän veden aikana ja 72 % siitä voidaan tehdä kuivatyönä. Kaivutyö tulisi suorittaa ylhäältä alaspäin eli myötävirtaan päin. Ennen perkauksen aloittamista rakennetaan Vehkaluomaan ja Norinluomaan laskeutusaltaat. Norinluoman laskeutusallas tulee paaluvälille , se on keskimäärin 6 m leveä, 90 m pitkä ja sen valuma-alue on 19,9 km 2. Vehkaluoman laskeutusallas tulee paaluvälille , se on keskimäärin 6 m leveä, 80 m pitkä ja sen valuma-alue on 24,8 km 2. Jokeen laskevat purot ja valtaojat verhoillaan alaosiltaan tarvittaessa syöpymisen estämiseksi. Kaivutyön yhteydessä luiskat laikutetaan mätästämällä käyttämällä nykyistä kasvillisuutta hyväksi. Tällä menetelmällä saadaan kaivettu luiska nopeammin kasvamaan paikallista kasvillisuutta ja samalla vähenee luiskaeroosio. Paaluvälille tehdään kevennysleikkaus, mikäli maanpinta uoman vieressä ylittää tason N ,30 m. Kaivuluiskan kaltevuudeksi tulee 1:3 ja kevennysleikkauksen yläpuolella 1:1,5. Kaivutasanteen leveydeksi tulee 5,0 m ja korkeustasoksi N ,60 m. Pohjapadot Hankkeeseen kuuluu kahden pohjapadon rakentaminen. Ne toteutetaan luonnonkivisinä ns. luonnonkoskea muistuttavina pohjapatoina. Pohjapadot on mitoitettu niin, että tulevat tulvakorkeudet eivät aiheuta muutosta laskettuihin vesipintoihin. Padot rakennetaan siten, että ne mahdollistavat kalan kulun padon yli myös vähän veden aikana. Virtaaman ollessa pieni suunnataan vesi padon keskelle tehtävään alivirtaamauraan.

6 6 Pohjapadon sivuluiskat rakennetaan kaltevuuteen1:3, ylävirran puoleinen luiska kaltevuuteen 1:6 ja alavirran puoleinen luiska noin kaltevuuteen 1:20. Patojen harjan leveydeksi joen pituussuunnassa tulee 4,0 m. Patojen keskelle tulee noin 2 3 m leveä alivirtaamaura, joka on noin 0,15 0,30 m alempana kuin varsinainen padon harja. Vanha perunajauhotehdas niminen pohjapato rakennetaan paalulle Tämän vaikutus kesäajan keskivedenpintaan on noin 2,5 km ylöspäin. Ratikylän pohjapato rakennetaan paalulle ja sen vaikutus ulottuu noin 3 km ylöspäin. Pohjapadot rakennetaan osittain valmiiksi ennen perkaustyön aloittamista. Niistä jätetään tässä ensimmäisessä rakennusvaiheessa pintakivetys pois ja niiden harjan korkeus jätetään tasausviivan tasolle. Tällä tavoin kaivutyö voidaan tehdä suureksi osaksi kuivatyönä ja padon taakse muodostuva allas lisää luiskien vakavuutta sekä toimii laskeutusaltaana. Sillat Hankkeen vaikutusalueella on yhteensä 16 siltaa ja yksi rumpu. Silloista kolme on tielaitoksen, yksi valtion rautateiden, kolme yksityisteiden, kaksi talontien ja loput viljelysteiden siltoja. Tielaitoksen, valtion rautateiden ja kahden yksityistien siltojen kunto on hyvä, mutta yksityistien silta paalulla on huonokuntoinen ja se uusitaan hankkeen yhteydessä. Viljelystien silloista poistetaan paaluilla ja olevat kaksi siltaa huonokuntoisina ja tarpeettomina. Hankkeen yläosalla paaluilla , ja Norinluomassa olevia poistettavia viljelystien siltoja korvaamaan tehdään kaksi uutta tieyhteyttä. Muille silloille tai rummulle ei tehdä toimenpiteitä. Uitontien paalulla oleva silta uusitaan niin, että vapaaaukoksi tulee 9,0 m ja sillan kannen alareunan korkeudeksi N ,80 m. Kaivetun luiskan vakavuus liukumalla tapahtuvaa sortumaa vastaan ei ole sillan kohdalla riittävä. Sillan perustuksen paalutus tehdään ennen kaivua ja perustusten paalutus lyödään kovaan pohjaan asti. Paineellisen pohjaveden purkamiseksi asennetaan paalutuksen joka paaluun pystysalaojaluiskat. Maisemointi- ja viimeistelytyöt Pääperiaatteena on, että työt tehdään mahdollisimman siististi ja alueet viimeistellään sitä mukaa kun ne valmistuvat niin, että työn jäljet peittyvät mahdollisimman hyvin. Perattavilla jokiosuuksilla viimeistely suoritetaan heti töiden edetessä niin, että kaivamattomalta luiskalta siirretään kauhalla pintamaata ja samalla kasvillisuutta laikkuna kaivetulle osalle. Siirrettävien laikkujen peittävyys on noin 10 m 2 /aari. Laikkujen väliin levitetään vielä heinäsiemenseos. Siemenseokseksi valitaan monipuolisesti paikallisia lajeja sisältävä seos.

7 7 Pohjapadot rakennetaan mahdollisimman hyvin luonnonmukaista koskea muistuttaviksi tekokoskiksi. Toteutusvaiheessa käytetään luonnontaloudellista asiantuntijaa apuna, jotta alueista saadaan luonnonmukaisia ja monipuolisille eliöstöille sopivia. Kiveyksiä ja kivien asettelua korjataan tarpeen mukaan muutamana vuonna rakentamisen jälkeen. Perkausmassat levitetään suurimmaksi osaksi viljelyksessä oleville peltoalueille ohueksi kerrokseksi. Läjitetty massakerros sekoittuu peltomaahan seuraavan muokkauksen yhteydessä. Muiden läjitysten osalta huolehditaan siitä, että ruoppausmassoista ei pääse ravinteita ja kiintoainesta valumaan vesistöön. Muut työalueet siistitään ja maisemoidaan samaan kuntoon kuin mitä ne olivat ennen hankkeen toimenpiteitä. Kalataloutta edistävät toimenpiteet Merkittävimmät kalataloutta edistävät toimenpiteet ovat tekokoskina rakennettavat pohjapadot ja perkauksessa joen poikkileikkaukseen muodostuvat tasanteet, jotka toimivat kaloille poikastuotantoalueena. Tasanne on suunniteltu osalle jokijaksoa joen reunaosalle niin, että siinä olisi keskimäärin 30 cm:n vesikerros. Joen kalasto hyötyy tästä tuotantoalueesta laajasti, koska joella on puutetta tämän tyyppisistä elinympäristöistä. Tasannetta muodostuu rakennettavien pohjapatojen yläpuolelle yhteensä m 2 yhteensä rantametrin matkalle. Toteuttaminen ja kustannukset Työt jakautuvat 2 3 vuodelle. Raivausten jälkeen rakennetaan pohjapadot osittain valmiiksi samoin Uitonjoen silta. Kaivu aloitetaan rakentamalla Norinluoman ja Vehkaluoman laskeutusaltaat. Ennen varsinaista kaivua rakennetaan myös siltoja korvaavat tieyhteydet. Varsinainen kaivu aloitetaan ylhäältä alaspäin vähävetisenä aikana. Hankkeen kustannuksiksi ilman arvonlisäveroa on arvioitu noin euroa. Kunnossapito ja käyttö Vaikutukset vedenkorkeuksiin ja virtaamiin Hankkeen kunnossapito jää järjestely-yhtiölle. Pohjapatojen kuntoa seurataan erityisesti ensimmäisinä vuosina ja mahdolliset vauriot korjataan välittömästi. Peratuista luiskista poistetaan virtausta haittaavat puut ja pensaat noin 7 10 vuoden välein. Laskeutusaltaita tyhjennetään säännöllisesti. Hankkeen tulva-alueella mitoitusvirtaamana olevan HQ 1/20 kesätulvan mukaiset vedenkorkeudet laskevat noin 0,65-0,85 m. Kevättulvan HQ 1/20 mukaiset vedenkorkeudet laskevat noin 0,30-0,60 m.

8 8 Keski- ja alivedenkorkeudet nousevat tai pysyvät vähintään ennallaan pohjapatojen vaikutusalueella noin 5,5 km matkalla. Hankkeen yläosalla, missä on joen syventämistarvetta, keski- ja alivedenkorkeudet laskevat enintään 70 cm. Vaikutukset vedenlaatuun Tulvavesivaraston poistumisesta johtuvaa virtaamalisää on arvioitu kevättulvan HQ 1/20, 10 vrk:n aikana. Poistuva varastotilavuus on 240 ha x 0,45 m = 1,08 milj. m 3. Keskimääräiseksi virtaamalisäksi saadaan 10 vrk:n ajaksi 1,25 m 3 /s. Virtaamalisä on heti perkausalueen alapuolella noin 4,5 % kokonaisvirtaamasta. Laskelmien mukaan lisäys nostaa kevättulvan HQ 1/20 aikaisia vedenkorkeuksia perkausalueen alapuolella 0 9 cm. Tästä ei ennalta arvioiden aiheudu alajuoksulla tulvavahinkoja. Kesätulvan HQ 1/20 aikana vaikutus on enimmillään 3 cm perkauksen alapuolella olevassa vesistön osassa. Töiden aikaisia vaikutuksia veden laatuun aiheuttavat etenkin vedenalaiset perkaukset ja vähäisessä määrin pohjapatojen rakennustyöt. Vaikutukset näkyvät työalueella ja sen alapuolella kiintoaineen liikkeelle lähtemisenä, samentumisena ja ravinnepitoisuuksien nousuna. Kaivualueen alapuolella liikkeelle lähtenyt kiintoaines voi aiheuttaa haittaa sedimentoitumalla sinne missä virtaus hidastuu. Aikaisemmissa vastaavissa vesistöhankkeissa on havaittu, että kiintoaines, sameus, väriarvot ja ravinnepitoisuudet nousevat töiden aikana, mutta laskevat töiden loputtua varsin nopeasti normaalille tasolle. Välittömästi perkauskohdan alapuolella kiintoainepitoisuudet voivat kasvaa yli kymmenkertaisiksi. Pitoisuuden nousut samoin kuin kestot ja laajuus ovat kuitenkin olleet hyvin vaihtelevia. Tavanomaiselle tasolle kiintoainepitoisuus on laskenut jokivesistössä noin viikossa. Töistä aiheutuvia haittoja vähentää huomattavasti se, että yli 70 % perkauksista voidaan tehdä kuivatyönä ja ne työt, jotka tehdään vedenalaisina, suoritetaan vähän veden aikana. Sopivin aika vedenalaisten töiden suorittamiseen on talvi. Perkausten yhteydessä käsitellyiltä ja paljastetuilta jokiluiskilta tapahtuu maa-aineksen huuhtoutumista tulva-aikoina ja virtauksen voiman lisääntyessä. Huuhtoutuminen on suurinta kaivutöitä seuraavan kevättulvan yhteydessä. Perkaustöiden ajoittuminen usealle vuodelle merkitsee, että kaikki paljastetut maanpinnat eivät ole alttiina samanaikaisesti, vaan vanhemmat luiskat ovat jo asettuneet ja ruohottuneet kun viimeisiä kaivetaan. Perkausmassat tutkitaan ja kalkitaan tarpeen mukaan sekä sijoitetaan vähintään 15 metrin päähän rannasta pelloille. Massat läjitetään lähes kaikki viljelyksessä oleville pelloille, joten ravinteikas maaaines saadaan hyötykäyttöön.

9 9 Töiden aikaiset vaikutukset on suunnitelmassa arvioitu ohimeneviksi ja niiden on katsottu rajoittuvan Kainastonjokeen. Töiden jälkeen vaikutusten on arvioitu rajoittuvan 1-3 tulvakauteen eikä niiden ole katsottu pysyvästi heikentävän alapuolisen vesistön tilaa. Perkausten jälkeen tulvavedet eivät enää niin useasti ja laajasti leviä jokivarren rantapelloille ja huuhdo sieltä mukaansa maa-ainesta ja ravinteita. Tämä vaikuttaa joen kiintoaine- ja ravinnepitoisuuksia vähentävästi. Vaikutus jäänee kuitenkin vähäiseksi. Vaikutukset kalastoon Hankkeeseen kuuluvien töiden suorat vaikutukset kalastoon kohdistuvat mahdolliseen kalojen karkottumiseen työalueelta lähinnä melun ja samentumisen vuoksi ja kutu-, ravinto- ja oleskelualueiden vaurioitumiseen. Töiden aikana veden mukanaan tuomien kiintoaineshiukkasten ja roskien vuoksi seisovat pyydykset likaantuvat helposti. Kalastushaitat ovat hakijan mukaan ohimeneviä ja päättyvät perkausten loputtua. Kalastus työalueella ja sen alapuolella on varsin vähäistä, joten kalastukselle ei arvioida aiheutuvan merkittävää haittaa. Pidemmällä tähtäimellä hanke vaikuttaa myönteisesti kalaston elinympäristön ja kalastuspaikkojen lisääntymisen myötä. Myös ravuston elinympäristöt lisääntyvät joessa. Täten hankkeen yhteydessä suoritettavat toimenpiteet kaikkiaan parantavat kalaston ja ravuston elinmahdollisuuksia ja kalastusmahdollisuuksia Kainastonjoessa. Vaikutukset pohjaeläimistöön ja kasvillisuuteen Vaikutukset virkistyskäyttöön Kaivettavilta alueilta pohjaeläimet tuhoutuvat. Myös työalueen alapuolinen pohjaeläimistö kärsii. Pohjaeläimistön toipuminen kestää vuosia. Haittoja vähentää se, että perkaus tehdään suurelta osin vain joen toiselta puolelta ja suurimmaksi osaksi joen pohjaan ei kosketa. Pohjaeläimistö toipuu hitaasti töiden aikaisista haitoista. Hankkeen käytöstä ei enää aiheudu haittaa pohjaeläimistölle. Niin vesi- kuin rantakasvillisuuskin tuhoutuvat kaivettavilta kohteilta. Kasvillisuuden palautumista voidaan nopeuttaa siirtämällä ja istuttamalla sitä luiskiin ja muille työalueille. Töiden aikaiset vaikutukset jäävät kuitenkin paikallisiksi ja kasvillisuus uusiutuu ainakin osittain jo muutamassa vuodessa. Käytön aikaiset vaikutukset kasvillisuuteen ovat paikallisia. Pidemmällä aikavälillä hanke lisää vesikasvillisuutta. Töiden aikana työalueella ja sen alapuolella ilmenee vedenlaadun heikkenemistä. Haitat jäänevät kuitenkin ohimeneviksi ja virkistyskäytön vähyyden vuoksi pieniksi ja paikallisiksi. Pidemmällä täh-

10 10 täimellä hanke parantaa Kainastonjoen virkistyskäyttömahdollisuuksia nykyisestä lisäämällä uinti- ja veneilymahdollisuuksia vesisyvyyden lisääntyessä. Muut vaikutukset Töiden suorituksesta aiheutuu paikallista maisemallista haittaa. Suurin muutos maisemassa tapahtuu hankkeen yläosalla, missä pensaikon ja puuston määrä on suurempaa. Haittoja voidaan minimoida suorittamalla työalueiden viimeistely- ja maisemointi heti töiden aikana. Pohjapatojen avulla vesimaisema parantuu vesipinnan lisääntyessä ja luonnonmukaista koskea muistuttavat pohjapadot sopivat hyvin alueen maatalousmaisemaan. Kainastonjoen yläosan lähialueella olevat muinaismuistot sijaitsevat kauempana joesta, joten töitä ei niiden läheisyydessä suoriteta. Massoja läjitettäessä ja työalueella kuljettaessa muinaismuistot on otettava huomioon. Vahingot ja haitat Uomien leventämisestä aiheutuva maanmenetys ja muut pysyvään käyttöön tarvittavat alueet korvataan maanomistajille vesilain mukaisesti 1,5 kertaisena. Pohjapatojen rakentaminen nostaa kasvukauden aikaisia keskivedenkorkeuksia padon läheisyydessä noin 40 cm. Joen luiskaa jää vastaavasti veden alle. Luiskan omistusoikeutta ei ole pidetty tarkoituksenmukaisena selvittää tarkasti, eikä vedennostosta ole katsottu tältä osin aiheutuvan pysyvää korvattavaa haittaa. Hankkeen oikeudellinen arviointi Kaivumaiden läjitys ja levitys peltojen kohdalla aiheuttaa tilapäisen haitan. Jos kaivutyö tehdään kasvukauden aikana ja pelto on pois viljelyksestä, korvataan viljelmättömyyskorvaus, kaivumassojen levitysalueelle haittakorvaus ja työalueelle korvaus 15 m etäisyydelle luiskan reunasta. Talvityönä toteutettaessa maksetaan massojen levitysalueelle haittakorvaus. Maanmenetykset ja haitat korvataan ja maksetaan todellisten menetysten mukaan. Hankkeen kannatus Hankkeen vaikutusalueella on 386 tilaa. Hyötyalueeseen kuuluu 255 tilaa, joista Kauhajoen kaupungin puolella on 200 tilaa ja loput 55 tilaa Teuvan kunnan puolella. Tilojen omistajista 243 tilan omistajat ovat kannattaneet hanketta allekirjoittamalla yhtiösopimuksen. Hanketta kannattavat edustavat 93,40 % hankkeen hyödyn arvosta. Sopimukset Vahingoista, haitoista ja edunmenetyksistä on sovittu 221 tilan osalta ja sopimatta on 6 tilan osalta. Hakijalla on hallussaan 98,09 % pysyvään käyttöön tarvittavista alueista. Pysyvään käyttöön tarvitaan noin 9,0 ha peltoa ja noin 0,34 ha niittyä. Kaivumaiden levitykseen tarvitaan 61 ha peltoa. Maksettavat korvaukset ovat yhteensä noin euroa.

11 11 Hyödyn arvio ja kustannusten osittelu Hankkeen hyötyalueeksi on rajattu pellot, joiden korkeusasema on alempi kuin HW 1/20 kesätulva + 0,30 m. Hyötyalueen pinta-ala on 394,23 ha. Mitoitusvirtaamalla HQ 1/20 kesätulvat tulva-alue on 282 ha ja HQ 1/20 tulva-alue on 489,63 ha. Suunnitellun perkauksen jälkeen mitoitusvirtaamalla HQ 1/20 kesätulvat poistuvat kokonaan ja kevättulva pienenee 260 hehtaariin. Hyötyalueen sisällä on kunkin tilan osuus kustannuksiin määrätty kaksijyvämenetelmällä. Kullekin peltokuviolle on annettu maanarvojyvä ja kuivatusjyvä. Hyötyalueen pelto on pysyvään käyttöön jäävää peltomaata. Pellon maanarvojyvänä on käytetty arvoa 1,0. Peltokuvion koon, muodon ja käyttömuodon perusteella maanarvojyvää on pienennetty. Maanarvojyvä vaihtelee välillä 0,70 1,0. Kuivatusjyvä on määräytynyt korkeusaseman ja sijainnin perusteella. Kuivatusjyvä vaihtelee välillä 0,20 0,60. Kuivatusjyvä 0,60 edustaa korkeusvyöhykkeen alinta tasoa. Kuivatushyötyä laskettaessa on ensiluokkaisen pellon hinnaksi paikkakunnalla arvioitu euroa/ha. Hankkeen kustannusosittelun mukainen muunnettu hyötyala on 140,60 mha. Kuivatushyödyksi saadaan täten 0,78 milj. euroa. Hankkeen vaikutusalueen liikennehyöty koostuu huonokuntoisesta Uitontien sillasta ja kolmea poistettavaa siltaa korvaavien kahden viljelystien rakentamisesta. Uitontien sillan osakasten liikennehyödyksi on saatu pääomitettuna 4 %:n korolla 40 vuodelle 0,16 milj. euroa ja sillan koko hyödyksi 0,20 milj. euroa. Siltoja korvaavien viljelysteiden hyödyksi on saatu 0,054 milj. euroa ja liikennehyödyksi yhteensä 0,26 milj. euroa. Hankkeen virkistys- ja maisemahyödyksi on arvioitu 0,037 milj. euroa, mikä koostuu pohjapatojen vaikutusalueella tonttien arvon noususta. Hankkeen hyödyiksi on saatu yhteensä 1,11 milj. euroa. Kun hankkeen kustannukset ilman arvonlisäveroa ovat 0,89 milj. euroa, on hankkeen todettu olevan taloudellisesti kannattava. KUULUTUS Ympäristölupavirasto on vesilain 16 luvun 6, 7 ja 8 :ssä säädetyllä tavalla kuuluttamalla asiasta ympäristölupavirastossa ja Kauhajoen kaupungissa sekä Teuvan kunnassa varannut tilaisuuden muistutusten, vaatimusten ja mielipiteiden esittämiseen hakemuksen johdosta välisenä aikana. MUISTUTUKSET, VAATIMUKSET JA MIELIPITEET 1) Länsi-Suomen ympäristökeskus on katsonut, että vesilain mukaiset edellytykset luvan myöntämiselle ovat olemassa ja on esittänyt hakemuksen mukaisen luvan myöntämistä. Kaivutyön tulee ede-

12 12 tä joen virtauksen suuntaisesti, jolla voidaan vähentää kaivutyön seurauksena alapuoliseen uomaan kertyvän kiintoaineen määrää. Veden samentumista aiheuttavia töitä tulee välttää kalojen kutuaikana. Lupapäätökseen tulee liittää laskeutusaltaiden kunnossapitoa koskeva määräys. 2) Pohjanmaan työvoima- ja elinkeinokeskus on katsonut, että hankkeelle voidaan myöntää lupa. Laajahkosta luonnontaloudellisesta selvityksestä huolimatta Kainastonjoen yläosan kalastoa ja ravustoa koskevat tiedot ovat puutteelliset. Hankkeen kalataloudellisia vaikutuksia on tarkkailtava työvoima- ja elinkeinokeskuksen hyväksymällä tavalla ja ehdotus tarkkailuohjelmaksi on toimitettava sille kolmen kuukauden kuluessa päätöksen lainvoimaiseksi tulosta. Ohjelmaan tulee sisällyttää koeravustukset ja kalastukset hankealueella ennen töiden aloittamista sellaisessa laajuudessa, että hankkeen kala- ja raputaloudelliset vaikutukset voidaan luotettavasti arvioida. 3) Suomen Luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ry on todennut, että hankealueella sijaitsee linnustollisesti erittäin merkittävä ja valtakunnallisesti tärkeä Finiba-alue, jonka pinta-ala on 1309 ha. Muuttoaikana alueella levähtää muutaman päivän aikana yhteensä metsähanhea. Hankealueella ei ole tehty selvitystä linnustosta eikä nisäkkäistä, joiden elinoloihin hankkeella voi olla huomattavaa vaikutusta. Alueella on tavattu uhanalaisista lajeista vuosittain mm. tuulihaukka, tunturihaukka, tunturipöllö ja ruisrääkkä. Vaikutuksista matelijoihin ja selkärangattomiin esim. perhosiin ja sudenkorentoihin ei ole tietoa. Mahdollisen toteutuksen jälkeen tulee tehdä eri eliölajistoa koskevia selvityksiä, jotta jatkohankkeiden kannalta voidaan nähdä mahdollisia vaikutuksia vesiluonnossa. Kokonaisvaikutuksiin suhteutettuna hanketta ei voi pitää kovinkaan kannattavana. Taloudellisesti järkevin keino olisi maksaa haitan kärsijöille korvausta silloin kun sato menetetään. Koska tulvat alkavat olla jo historiaa, niitä tulisi oikeastaan vaalia eli harjoittaa oikeaa "tulvasuojelua". 4) AA (Jokimaja RN:o 3:31, Tuiskula, Kauhajoki) on todennut, että hänen tilansa on muodostettu osasta tilaa Jokela RN:o 3:30 ja sen pinta-ala on 0,2 ha. Tila sijaitsee Kainastonjoen läheisyydessä ja on perkaustyön maiden läjitysalueella. Tieoikeus kulkee sillan yli paalulla Koska uomaa levitetään sillan molemmilta puolilta, on muistuttajan mukaan vaara, että maa-aines sillan pään alla vajoaa ja sillan pää painuu alaspäin. Tämä pitäisi ottaa töitä tehtäessä huomioon ja mahdollinen haitta olisi korjattava. Muistuttajan tilalle on tarkoitus siirtää muun muassa kulttuurihistoriallisesti arvokas luhtamaja ja muita vanhoja rakennuksia. Suunniteltu läjitys hankaloittaisi suuresti kiinteistön käyttöä ja mahdollisesti kesken olevia rakennustöitä. Järjestely-yhtiön tulisi ennen läjitystä kuoria pintamaa alueelta ja läjityksen jälkeen levittää se läjitysmaiden päälle.

13 13 SELITYS Kainastonjoen yläosan järjestely-yhtiö on hyväksynyt Länsi-Suomen ympäristökeskuksen (1) esittämät vaatimukset. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTON RATKAISU Pohjanmaan työvoima- ja elinkeinokeskuksen (2) muistutuksen johdosta järjestely-yhtiö on todennut, että Kainastonjoen alaosalla on tehty hauki-istutuksia ja joelta on joskus saatu haukea, ahventa ja särkeä. Rapuja ei joella ole nähty. Suomen Luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ry:n (3) mielipiteiden osalta järjestely-yhtiö on todennut muun muassa seuraavaa: Alueelle jää vielä tulva-alueita metsähanhille ja suojapaikkoja matelijoille ja jyrsijöille. Länsi-Suomen ympäristökeskuksessa vuonna 1998 tehty luonnontaloudellinen kartoitus on hakemussuunnitelman liitteenä. Luonnonsuojelua varten on tehty aluevaraukset suojeluohjelmissa ja maakuntakaavassa. AA:n muistutuksen (4) osalta hakija on todennut, että suunnitelmaan on liitetty sopimus Nevaloiden kanssa ja, että alue tulva-alueena soveltuu huonosti rakennusmaaksi. Luparatkaisu Ympäristölupavirasto myöntää Kainastonjoen yläosan järjestelyyhtiölle luvan Kainastonjoen yläosan järjestelyn toteuttamiseen ja Uiton sillan uusimiseen hakemukseen liitetyn Länsi-Suomen ympäristökeskuksessa laaditun päivätyn suunnitelman mukaisesti. Ympäristölupavirasto myöntää luvan saajalle pysyvän käyttöoikeuden uoman leventämistä varten tarvittaviin: 165 m 2 :n suuruiseen alueeseen Kauhajoen kaupungin Harjan kylän tilasta Niittylä RN:o 1:77, 90 m 2 :n suuruiseen alueeseen saman kylän tilasta Omakytö RN:o 1:245, 270 m 2 :n suuruiseen alueeseen Kauhajoen kaupungin Miedon kylän tilasta Saarenalusta RN:o 14:44, 468 m 2 :n suuruiseen alueeseen saman kylän tilasta Pitkäniitty RN:o 14:63, 480 m 2 :n suuruiseen alueeseen saman kylän tilasta Kainasto RN:o 2:42 sekä 250 m 2 :n suuruiseen alueeseen saman kylän tilasta Rytölä RN:o 2:59. Käyttöoikeuden myöntämisestä johtuvat menetykset määrätään korvattaviksi jäljempänä lupamääräyksestä 15) ilmenevällä tavalla. Hankkeesta ei ennalta arvioiden aiheudu muuta vesilain mukaan korvattavaa tai toimenpitein estettävää vahinkoa, haittaa tai edunmenetystä. Luvan saajan on noudatettava vesilain säännöksiä ja seuraavia lupamääräyksiä. Lupamääräykset 1) Luvan saajalla on oikeus raivata vedenvirtausta haittaava puusto pois. Raivauksen korkeustaso saa olla perkauksen jälkeinen kesä-

14 14 tulvan mukainen vesipinnan taso. Raivaustason yläpuoliselle osalle tulee jättää puuryhmiä sekä yksittäisiä puita maisemapuina. Poistettava käyttökelpoinen puusto on läjitettävä kasoihin maanomistajan poiskuljetettavaksi. 2) Kainastonjoen yläosaa, Norinluomaa ja Vehkaluomaa perataan suunnitelman ja siinä annettujen erityisohjeiden mukaisesti: Kainastonjoki Toispuolinen kaivu, ei syvennystä Kainastonjoki, Pohjan Luiskan Perkaus Massat Kaivupuoli Paaluväli leveys, m kaltevuus keskim. yhteensä (itä) (länsi) m 3 /m m 3 ktr vas. oik :3 x :3 x :3 13, x :3 x :3 x :3 x :3 11, x :3 x :3 11, x :3 x /10 1:3 11, x :3 x :3 x :3 11, x :3 x Yhteensä 7,70 km Kaksipuolinen kaivu, ei syvennystä Kainastonjoki, Paaluväli Pohjan leveys, m Luiskan kaltevuus Perkaus keskimäärin m 3 /m Massat yht. m 3 ktr : /10 1: :3 12, :3 12, :3 12, :4 15, Yhteensä 2,08 km

15 15 Kaksipuolinen kaivu ja pohjan syvennys Kainastonjoki, Paaluväli Pohjan leveys, m Luiskan kaltevuus Perkaus keskimäärin m 3 /m Massat yht. m 3 ktr : , 6, 3, 2,5 1: ,5, 2 1: Yhteensä 2,225 km Norinluoma Norinluoma :3 9, Vehkaluoma Vehkaluoma :3 6, ) Paaluvälille on suunnitelmassa esitetyllä tavalla tehtävä luiskan kevennysleikkaus siltä osin kun maanpinta uoman vieressä ylittää tason N ,30 m. Leikkaus tulee ulottaa tasolle N ,60 m. 4) Luvan saajalla on oikeus käyttää uomien perkauksen kaivumaita hanketta varten tarvittaviin rakenteisiin. Pellon kohdalla kivettömät kaivumaat saadaan levittää pääsääntöisesti 20 cm ja enintään 30 cm paksuiseksi kerrokseksi. Perkausmassoja ei saa kasata uoman reunalle eikä kuormata uoman reunalla. Kaivumaat tulee levittää vähintään 15 metrin etäisyydelle uoman reunasta. Kaivumaita ei saa sijoittaa tontille tai muuhun erityiseen käyttöön otetulle alueelle. Kiviset tai muuten pellolle sopimattomat kaivumaat on kuljetettava tätä tarkoitusta varten varattuihin paikkoihin. Läjitysalueet on muotoiltava maastoon sopiviksi. Kaikki happamat kaivumaat on kalkittava. 5) Luvan saajan on rakennettava seuraavat pohjapadot: Pohjapadon nimi Vanha perunajauhotehdas Paalu Harjan Harjan korkeus N 60 pituus vähintään, m Alivirtaamaaukossa vieressä päissä aukon padon , ,55 87,70 87,75 Ratikylä , ,25 +88,40 +88,45

16 16 Pohjapadot tulee rakentaa kivimateriaalista luonnonmukaisiksi. Pohjapatojen harjan leveyden tulee olla 4 m, ylävirran puoleisen luiskan kaltevuuden 1:6 ja alavirran puoleisen luiskan kaltevuuden 1:20 tai loivempi. Patojen keskelle tulee tehdä 2,0 3,0 m leveä ja 0,15 0,30 m syvä alivirtaamaura. 6) Luvan saajan on rakennettava Kainastonjoen paalulle Uitontien silta. Sillan vapaa-aukon leveyden tulee olla vähintään 9,0 m ja kansirakenteen alareunan korkeudella N ,80 m tai ylempänä. Sillan kohdalla olevan paineellisen pohjaveden ja kaivun osalta tulee noudattaa suunnitelmassa erikseen mainittua menettelytapaa sortumavaaran poistamiseksi. Kainastonjoen paalulla oleva viljelystien- ja paalulla oleva tilustiesilta poistetaan tarpeettomina. 7) Luvan saajan on rakennettava kaksi korvaavaa viljelystieyhteyttä korvaamaan kolmea poistettavaa viljelystiesiltaa. Poistettavat sillat ovat Kainastonjoen paaluilla ja sekä Norinluoman paalulla olevat viljelystiesillat. Korvaavien viljelysteiden yhteispituudeksi tulee 520 m ja hyötyleveydeksi 4,5 m. Vehkaluoman silta- nimistä viljelystietä tulee parantaa 720 metrin matkalla. Jos viljelystieyhteydet käyvät tarpeettomiksi vireillä olevan tilusjärjestelyn seurauksena, jätetään tieyhteydet niiltä osin toteuttamatta. 8) Luvan saajalla on oikeus vähäisessä määrin poiketa suunnitelmasta edellyttäen, että pysytään sovitulla alueella. Mikäli asiasta ei päästä yksimielisyyteen voidaan se saattaa erikseen ympäristölupaviraston ratkaistavaksi. 9) Työt on toteutettava niin, että niistä aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa. Kaivutyöt tulee pyrkiä tekemään vähän veden aikana, mahdollisimman suurelta osin kuivatyönä ja niin, että edetään joen virtauksen suuntaisesti. Veden samentumista aiheuttavia töitä tulee välttää kalojen kutuaikana. 10) Rakennustöiden toteuttamiseksi luvan saajalla on oikeus tehdä välttämättömiä työmaateitä ja työpatoja. Syntyneet vahingot on viipymättä töiden jälkeen korvattava. 11) Rakenteet on viimeisteltävä maisemaan sopivalla tavalla. 12) Luvan saajan on pidettävä tämän päätöksen mukaan perattavat uomat ja niihin liittyvät rakenteet kunnossa. Siltojen kunnossapito kuuluu tienpitäjälle. Kunnossapitotöitä suorittaessaan luvan saajalla on oikeus käyttää toiselle kuuluvia alueita. Syntyneet vahingot on korvattava. 13) Luvan saajan on tarkkailtava hankkeen vaikutuksia vesistöön ja sen vedenkorkeuksiin Länsi-Suomen ympäristökeskuksen hyväksymällä tavalla ja vaikutuksia kalakantoihin ja kalastukseen Pohjanmaan työvoima- ja elinkeinokeskuksen hyväksymällä tavalla. Tark-

17 17 kailut tulee aloittaa ennen töiden aloittamista ja niitä on jatkettava ainakin kolme vuotta töiden valmistumisen jälkeen. Ehdotukset edellä tarkoitettujen tarkkailujen ohjelmiksi on toimitettava kolmen kuukauden kuluessa tämän päätöksen lainvoimaiseksi tulosta asianomaisen viranomaisen hyväksyttäväksi. Tarkkailujen tulokset on toimitettava Länsi-Suomen ympäristökeskukselle, Pohjanmaan työvoima- ja elinkeinokeskukselle sekä Kauhajoen kaupungin ja Teuvan kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle tarkkailuohjelmassa sanotuin määräajoin. Tulokset on lisäksi annettava pyynnöstä tiedoksi niille, joiden oikeus tai etu voi olla tiedoista riippuvainen. 14) Luvan saajan on viivytyksettä kustannuksellaan laillisessa järjestyksessä huolehdittava mahdollisesti tarvittavista sähkölinjojen, puhelinlinjojen, johtojen ja rajamerkkien siirroista. 15) Luvan saajan on maanomistajien antamien suostumusten suostumusehdoissa sanottujen korvausten lisäksi maksettava asianomaisille oikeudenomistajille pysyvään käyttöön otettavasta maa-alueesta seuraavat kertakaikkiset korvaukset, joissa on uoman levenemisestä aiheutuvan menetyksen osalta otettu huomioon vesilain 11 luvun 6 :n mukainen puolitoistakertaisuus: Kauhajoen kaupunki, Harja Tilan nimi ja RN:o omistaja korvaus Niittylä 1:77 Omakytö 1:245 Kauhajoen kaupunki, Mieto Tilan nimi ja RN:o omistaja korvaus Saarenalusta 14:44 Pitkäniitty 14:63 Kainasto 2:42 Rytölä 2:59 Korvaukset on maksettava ennen töihin ryhtymistä, kuitenkin viimeistään Eräpäivästä lähtien korvauksille on maksettava vuotuista viivästyskorkoa. Viivästyskoron määrä on kulloinkin voimassa oleva korkolain 12 :ssä tarkoitettu viitekorko lisättynä seitsemällä prosenttiyksiköllä. Vesilain 11 luvun 15 :ssä tarkoitettua tallettamista ei tarvitse suorittaa.

18 18 Mikäli tässä päätöksessä tarkoitetusta hankkeesta aiheutuu sellainen vahinko, haitta tai muu edunmenetys, jota päätöstä annettaessa ei ole edellytetty ja josta luvan saaja on vesilain säännösten mukaan vastuussa, voi edunmenetyksen kärsinyt tai yleisen edun niin vaatiessa asianomainen viranomainen saattaa asian lupapäätöksen lainvoiman estämättä ympäristölupaviraston käsiteltäväksi siinä järjestyksessä kuin hakemusasioista on vesilaissa säädetty. Töiden suorittamisesta mahdollisesti aiheutunut vahinko on korvattava viivytyksettä asianomaiselle oikeudenomistajalle, ellei toisin sovita. 16) Töiden aloittamisesta on hyvissä ajoin tarkoitustaan vastaavalla tavalla ilmoitettava asianosaisille sekä kirjallisesti Länsi-Suomen ympäristökeskukselle, Pohjanmaan työvoima- ja elinkeinokeskukselle sekä Kauhajoen kaupungin ja Teuvan kunnan ympäristönsuojeluviranomaisille. 17) Tämän päätöksen mukaiset työt on, aloitettava neljän vuoden kuluessa ja saatettava loppuun seitsemän vuoden kuluessa siitä, kun tämä päätös on tullut lainvoimaiseksi uhalla, että lupa ja myönnetyt käyttöoikeudet raukeavat. 18) Töiden valmistumisesta on 60 päivän kuluessa ilmoitettava Länsi-Suomen ympäristölupavirastolle, Länsi-Suomen ympäristökeskukselle, Pohjanmaan työvoima- ja elinkeinokeskukselle sekä Kauhajoen kaupungin ja Teuvan kunnan ympäristönsuojeluviranomaisille. Perustelut Järjestelyn toteuttamisesta edellä olevissa lupamääräyksissä esitetyllä tavalla saatava hyöty on noin 1,1 milj. euroa ja vesilain 2 luvun 11 :n 2 momentissa tarkoitettujen yritykseen osallistumattomien omaisuudelle aiheutuvat vahingot yhteensä noin euroa. Lisäksi töiden suorittamisesta aiheutuu jonkun verran vedenlaadun heikkenemisestä johtuvaa haittaa. Järjestelyn toteuttamisesta saatava hyöty on siitä johtuvaan vahinkoon haittaan ja muuhun edunmenetykseen verrattuna huomattava. Yhtiösopimuksen mukaan järjestelyn kannattajat edustavat enemmän kuin puolta järjestelystä saatavan hyödyn arvosta. Lainkohdat Vesilain 2 luvun 6 :n 2momentti ja 7 :n 2 momentti sekä 7 luvun 3, 5 :n 1 momentti ja 6 :n 1 momentti. Vastaus esitettyihin vaatimuksiin Länsi-Suomen ympäristökeskuksen (1) vaatimukset ympäristölupavirasto on ottanut huomioon lupamääräyksessä 9) esitetyllä tavalla. Pohjanmaan työvoima- ja elinkeinokeskuksen muistutus (2) on otettu huomioon lupamääräyksessä 13) ilmenevällä tavalla.

19 19 JÄRJESTELY-YHTIÖN SÄÄNNÖT Suomen Luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ry:n (3) esittämät lisäselvityksiä koskevat vaatimukset ympäristölupavirasto ottaen muun ohella huomioon, että alueelle on tehty Länsi-Suomen ympäristökeskuksessa vuonna 1998 luonnontaloudellinen kartoitus, hylkää asian selvitettyyn tilaan nähden aiheettomina. AA:n muistutuksen (4) johdosta ympäristölupavirasto toteaa, että koska hakija ja muistuttaja ovat tehneet hankkeen toteuttamisesta sopimuksen, jonka jäljennös on liitetty asiakirjoihin, ei ympäristölupavirasto ole toimivaltainen ottamaan asiaan kantaa. Ympäristölupavirasto vahvistaa hakemukseen liitetyt, hyväksytyt Kainastonjoen yläosan järjestely-yhtiön yhtiösopimuksen ja järjestely-yhtiön säännöt. Säännöt ovat tämän päätöksen liitteenä 1. Lainkohdat Vesilain 6 luvun 27 ja 7 luvun 9 ja 10. KUSTANNUSARVIO KÄSITTELYMAKSU Peruste Ympäristölupavirasto toteaa, että hakemuksen suunnitelmaan sisältyvä kustannusarvio on noin euroa. Kustannusarviota vastaavan kustannusosittelun mukaiset kustannusosuudet ympäristölupavirasto vesilain 7 luvun 8 :n nojalla ilmoittaa merkittäväksi Kauhajoen käräjäoikeuden lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin niiden tilojen osalta, joiden kustannusosuus on suurempi kuin 0,3 % euroa Ympäristöministeriön asetus ympäristölupaviraston maksullisista suoritteista /1416

20 20 MUUTOKSENHAKU Päätökseen saa hakea muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta valittamalla. Valitusaika päättyy Valitusosoitus on liitteenä. Leena Simpanen Kalevi Tikka Heikki Penttinen Päätöksen tekemiseen ovat osallistuneet ympäristöneuvokset Leena Simpanen, Kalevi Tikka ja Heikki Penttinen. Asian on esitellyt Kalevi Tikka. KT/sl

21 JÄRJESTELY-YHTIÖN YHTIÖSOPIMUS LIITE 1 Me allekirjoittaneet (allekirjoitukset liitteessä), joiden tarkoituksena on yhteisenä yrityksenä toimeenpanna Kainastonjoen yläosan tulvasuojelu- ja kunnostushanke Länsi-Suomen ympäristökeskuksessa laadittavan suunnitelman mukaisesti, olemme tänään sen toteuttamista varten perustaneet Kainastonjoen yläosan järjestely-yhtiön (VL 7:10) ja hyväksyneet sille seuraavat säännöt: JÄRJESTELY-YHTIÖN SÄÄNNÖT 1 Yhtiön nimi ja kotipaikka Yhtiön nimi on Kainastonjoen yläosan järjestely-yhtiö ja sen kotipaikka on Kauhajoen kaupunki. 2 Yhtiön tarkoitus Yhtiön tarkoituksena on toimeenpanna Kainastonjoen yläosan tulvasuojelu- ja kunnostushanke lainvoimaisen lupapäätöksen mukaisesti sekä huolehtia sen vastaisesta hoidosta ja kunnossapidosta. Suunnitelmaan kuulu yksi kuivatusalue K1. 3 Yhtiön osakkaat Yhtiön osakkaita ovat ne jotka em. suunnitelman mukaan saavat hyötyä VL 7 luvun 8 :n mukaisesti tai jotka myöhemmin asianmukaisessa järjestyksessä otetaan yhtiön osakkaiksi. 4 Kustannusten jakaminen Yhtiön osakkaat vastaavat yrityksen toteutus- ja kunnossapitokustannuksista vesilain mukaisen kustannusten osittelun osoittamassa suhteessa ja muutenkin sanotussa laissa säädetyin tavoin. Yhtiökokouksen määräämät ennakkomaksut suoritetaan kustannusten osittelun osoittamassa suhteessa huomioon ottaen, mitä vesilain 7 luvun 11 :ssä (VL 6:29) on säädetty. 5 Yhtiökokous Yhtiön asioista päättää yhtiökokous. Varsinainen yhtiökokous pidetään vuosittain ennen huhtikuun loppua. Ylimääräinen yhtiökokous pidetään, milloin toimitsijat katsovat yhtiön asioiden sitä vaativan tai milloin osakkaat, jotka edustavat vähintään yhtä viidettäosaa (1/5) yhtiön äänimäärästä, ilmoittamaansa asiaa varten sitä toimitsijalta kirjallisesti pyytävät. Varsinaisten yhtiökokousten välistä aikaa kutsutaan toimintakaudeksi.

22 2 6 Yhtiön toimitsijat Yhtiön asioita hoitaa päätoimitsija ja viisi muuta toimitsijaa, jotka yhtiökokous valitsee kolmeksi (3) toimintakaudeksi kerrallaan. Samoin valitaan tarvittaessa varatoimitsijoita. Toimitsijat valitsevat keskuudestaan päätoimitsijan ja hänelle varamiehen, joka päätoimitsijan estyneenä ollessa hoitaa hänelle kuuluvat tehtävät. Toimitsijat voivat päättää, että päätoimitsija hoitaa vähäiset yhtiön toimintaan kuuluvat asiat itsenäisesti. Toimitsijat voivat lisäksi päättää muiden tarpeellisten toimihenkilöiden nimittämisestä. Mikäli toimitsija laiminlyö tehtävänsä tai muutoin toiminnallaan aiheuttaa haittaa tai vahinkoa yhtiölle tai sen osakkaille, voidaan hänet yhtiökokouksen päätöksellä erottaa tehtävästään kesken toimikautta. 7 Toimitsijain kokous Päätoimitsija kutsuu toimitsijat kokoon tarvittaessa heidän keskenään päättämällään tavalla. Toimitsijain kokous on päätösvaltainen, kun päätoimitsija ja vähintään puolet muista toimitsijoista on saapuvilla. Päätökset kokouksessa tehdään yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee päätoimitsijan ääni. Toimitsijain kokouksessa on pidettävä pöytäkirjaa. 8 Yhtiön nimen kirjoittaminen Yhtiön nimen kirjoittaa päätoimitsija yhdessä jonkun toisen toimitsijan kanssa, elleivät toimitsijat erikseen toisin päätä. 9 yhtiön tilikausi, tilinpitoja tilien tarkastus Yhtiön tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätös tulee toimittaa tilintarkastajille tilikautta seuraavan vuoden helmikuun loppuun mennessä. Ellei tilintarkastajia ole valittu, tilit tarkastetaan yhtiökokouksessa. Tarvittaessa yhtiökokouksessa voidaan tarkastaa tilit myös tilinpäätöksen jälkeiseltä toimintakauden osalta. 10 Tiedonannot osakkaille Yhtiökokouksesta ja siellä käsiteltävistä asioista on toimitsijain tiedotettava osakkaille Kauhajoen kunnallisja Tejuka -lehdissä vähintään seitsemän päivää ennen kokousta. Muut tiedonannot osakkaille toimitetaan samalla tai muulla asian vaatimalla tavalla. 11 Osakkaiden äänivalta Yhtiökokouksessa on kullakin osakkaalla sellainen äänivalta, joka vastaa hänen maksettavakseen määrättyä osuutta järjestelyhankkeen kustannuksista, kuitenkin niin, että kokouksen toimihenkilöitä valittaessa äänet lasketaan pääluvun mukaan. Päätökset tehdään yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Yhtiökokouksessa on pidettävä pöytäkirjaa, jonka allekirjoittavat puheenjohtaja, sihteeri ja kokouksessa valitut pöytäkirjantarkastajat.

23 3 12 Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Varsinaisessa yhtiökokouksessa käsitellään: 1) toimintakautta koskeva toiminta- ja tilikertomus 2) yhtiön tilit ja tilinpäätös sekä tilintarkastuslausunto ja päätetään: 3) tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä toimitsijoille 4) talousarviosta 5) tilintarkastajien määrästä ja heidän valitsemisestaan 6) toimitsijain valitsemisesta, milloin se on tarpeen 7) toimitsijain ja tilintarkastajien palkkioista 8) kokouskutsussa mainituista muista asioista. Tarvittaessa voidaan varsinaisen yhtiökokouksen asioita käsitellä ja niistä päättää myös ylimääräisessä yhtiökokouksessa. 13 Täydentäviä säännöksiä Yhtiökokouksen päätös, jolla näitä sääntöjä muutetaan siten, että jokin vesilain 7 luvun 10 :n 3 momentissa tarkoitettu seikka jätetään mainitsematta, on mitätön. Yhtiökokouksella ei myöskään ilman asianomaisen suostumusta ole valtaa tehdä sellaista päätöstä, joka loukkaa yksityisen osakkaan oikeutta tai etua yhtiössä. Näiden sääntöjen ja hanketta koskevan lupapäätöksen lisäksi on noudatettava, mitä vesilaissa järjestelyyhtiöstä, toimitsijoista sekä järjestelystä muutoinkin on säädetty. Jos työtä varten myönnetään valtion varoja, on lisäksi noudatettava, mitä tätä koskevassa rahoituslainsäädännössä ja sen nojalla annetuissa päätöksissä on säädetty. Tähän sopimukseen liittyy yrityksen toteuttamista ja kunnossapitoa varten laadittu kustannusosittelu.

24 Säännöt tarkastettu ja todettu kokouksen päätöksen mukaisiksi. 4 Kauhajoella huhtikuun 24. päivänä 2002 Kokouksen puheenjohtaja Kokouksen sihteeri Pöytäkirjan tarkastajat

25 VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Valitusaika Valitusoikeus Valituksen sisältö Valituksen liitteet LIITE 2 Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen saa hakea valittamalla muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta. Valituskirjelmä on toimitettava liitteineen Länsi- Suomen ympäristölupavirastoon. Määräaika valituksen tekemiseen on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksen antamispäivästä sitä määräaikaan lukematta. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, lauantai, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, jouluaatto tai juhannusaatto, valitusaika jatkuu vielä seuraavana arkipäivänä. Valituksia päätöksen johdosta voivat esittää ne, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea, sekä vaikutusalueella ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun tai asuinympäristön viihtyisyyden edistämiseksi toimivat rekisteröidyt yhdistykset tai säätiöt, asianomaiset kunnat, alueelliset ympäristökeskukset, kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset ja muut yleistä etua valvovat viranomaiset. Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Vaasan hallinto-oikeudelle, on ilmoitettava - ympäristölupaviraston päätös, johon haetaan muutosta - valittajan nimi ja kotikunta - postiosoite ja puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa (mikäli yhteystiedot muuttuvat, on niistä ilmoitettava Vaasan hallinto-oikeudelle, PL 204, Vaasa, sähköposti vaasa.hao@om.fi) - miltä kohdin ympäristölupaviraston päätökseen haetaan muutosta - mitä muutoksia ympäristölupaviraston päätökseen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan - valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitus, ellei valituskirjelmää toimiteta sähköisesti (telekopiolla tai sähköpostilla) Valituskirjelmään on liitettävä - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle - mahdollisen asiamiehen valtakirja tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta - jäljennös valituskirjelmästä (jos valituskirjelmä toimitetaan postitse) Valituksen toimittaminen ympäristölupavirastoon Länsi-Suomen ympäristölupaviraston yhteystiedot Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava kaksin kappalein Länsi-Suomen ympäristölupaviraston kirjaamoon. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Valituskirjelmä voidaan myös lähettää postitse, telekopiona tai sähköpostilla. Sähköisesti (telekopiona tai sähköpostilla) toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. käyntiosoite: Panimokatu 1, Helsinki postiosoite: PL 115, Helsinki puhelin: vaihde (09) telekopio: (09) sähköposti: kirjaamo.lsy@ymparisto.fi aukioloaika: klo Oikeudenkäyntimaksu Valittajalta peritään asian käsittelystä Vaasan hallinto-oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 80 euroa. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 114/2006/4 Dnro LSY 2006 Y 193 Annettu julkipanon jälkeen 14.9.2006. Iskalan pengerrysyhtiön sääntöjen vahvistaminen, Nurmo

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 114/2006/4 Dnro LSY 2006 Y 193 Annettu julkipanon jälkeen 14.9.2006. Iskalan pengerrysyhtiön sääntöjen vahvistaminen, Nurmo LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 114/2006/4 Dnro LSY 2006 Y 193 Annettu julkipanon jälkeen 14.9.2006 ASIA HAKIJA Iskalan pengerrysyhtiön sääntöjen vahvistaminen, Nurmo Iskalan pengerrysyhtiö

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 1/2007/4 Dnro LSY 2006 Y 276 Annettu julkipanon jälkeen Kitinojan pengerrysyhtiön sääntöjen vahvistaminen, Ylistaro

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 1/2007/4 Dnro LSY 2006 Y 276 Annettu julkipanon jälkeen Kitinojan pengerrysyhtiön sääntöjen vahvistaminen, Ylistaro LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 1/2007/4 Dnro LSY 2006 Y 276 Annettu julkipanon jälkeen 8.1.2007 ASIA HAKIJA Kitinojan pengerrysyhtiön sääntöjen vahvistaminen, Ylistaro Kitinojan

Lisätiedot

Päätös Nro 49/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/135/04.09/2010

Päätös Nro 49/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/135/04.09/2010 Päätös Nro 49/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/135/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.6.2011 ASIA HAKIJA Tieksin pengerrysyhtiö nimisen järjestely-yhtiön sääntöjen vahvistaminen Ilmajoen kunnassa

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 13/2008/2 Dnro LSY 2007 Y 379 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 13/2008/2 Dnro LSY 2007 Y 379 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 13/2008/2 Dnro LSY 2007 Y 379 Annettu julkipanon jälkeen 3.3.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Alakosken ponttonisillan poistamista koskevan määräajan jatkaminen,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 120/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-168. Paineviemärin rakentaminen Savonjokeen, Vimpeli

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 120/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-168. Paineviemärin rakentaminen Savonjokeen, Vimpeli LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 120/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-168 Annettu julkipanon jälkeen 22.12.2004 ASIA LUVAN HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Savonjokeen, Vimpeli Vimpelin

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 129/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-185 Annettu julkipanon jälkeen Paineviemärin rakentaminen Lapuanjoen alitse, Kuortane.

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 129/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-185 Annettu julkipanon jälkeen Paineviemärin rakentaminen Lapuanjoen alitse, Kuortane. LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 129/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-185 Annettu julkipanon jälkeen 31.10.2005 ASIA LUVAN HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Lapuanjoen alitse, Kuortane.

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 11/2005/4 Dnro LSY-2004-Y-61. Aallonmurtajalaiturin pysyttäminen tilan Kallioranta RN:o 9:9 edustalla,

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 11/2005/4 Dnro LSY-2004-Y-61. Aallonmurtajalaiturin pysyttäminen tilan Kallioranta RN:o 9:9 edustalla, LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 11/2005/4 Dnro LSY-2004-Y-61 Annettu julkipanon jälkeen 7.2.2005 ASIA HAKIJA Aallonmurtajalaiturin pysyttäminen tilan Kallioranta RN:o 9:9 edustalla,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen 15.1.2009 ASIA Länsi Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 82/2006/4 vesijohdon

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007 ASIA HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Raumanjuovan, Hevosluodonjuovan ja Luotsinmäenjuovan

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 148/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 58 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 148/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 58 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 148/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 58 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2007 ASIA HAKIJA Haitikeitaan turvetuotantoa koskevan Länsi Suomen ympäristölupaviraston

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 54/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-125

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 54/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-125 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 54/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-125 Annettu julkipanon jälkeen 27.5.2005 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentamista koskevan päätöksen nro 54/2004/4 osittainen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 279 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 279 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 92/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 279 Annettu julkipanon jälkeen 25.8.2006 ASIA HAKIJA Iiroonjärven vedenkorkeuden tarkkailuohjelmaa koskeva oikaisuvaatimus,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 88/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-316 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 88/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-316 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 88/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-316 Annettu julkipanon jälkeen 30.10.2009 ASIA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 83/2006/4 Niemisjoen kalataloudelliselle

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 55/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-111

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 55/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-111 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 55/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-111 Annettu julkipanon jälkeen 5.8.2004 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Parattulanlahden alitse ja töiden aloittaminen

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 2/07/1 Dnro PSY-2006-Y-113 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 2/07/1 Dnro PSY-2006-Y-113 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 2/07/1 Dnro PSY-2006-Y-113 Annettu julkipanon jälkeen 4.1.2007 1 ASIA LUVAN HAKIJA Ivalojoen Pajakosken alueen rantojen suojaamista koskevan lupapäätöksen nro 90/04/1 rakentamisajan jatkaminen,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 51/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-9

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 51/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-9 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 51/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-9 Annettu julkipanon jälkeen 30.7.2004 ASIA HAKIJA Vesijohdon ja viemärin pysyttäminen Saarnijärven alitse tilojen Mäki-

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 51/04/2 Dnro Psy-2004-y-68 Annettu julkipanon jälkeen 17.8.2004 ASIA HAKIJA. Järvikylän järjestely-yhtiön sääntöjen vahvistaminen, Nivala

PÄÄTÖS Nro 51/04/2 Dnro Psy-2004-y-68 Annettu julkipanon jälkeen 17.8.2004 ASIA HAKIJA. Järvikylän järjestely-yhtiön sääntöjen vahvistaminen, Nivala PÄÄTÖS Nro 51/04/2 Dnro Psy-2004-y-68 Annettu julkipanon jälkeen 17.8.2004 ASIA HAKIJA Järvikylän järjestely-yhtiön sääntöjen vahvistaminen, Nivala Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus / Kalajokilaakson

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 108/2006/3 Dnro LSY 2006 Y 115. Kaapelien asentaminen Ratinan Suvantoon, Tampere

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 108/2006/3 Dnro LSY 2006 Y 115. Kaapelien asentaminen Ratinan Suvantoon, Tampere LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 108/2006/3 Dnro LSY 2006 Y 115 Annettu julkipanon jälkeen 9.8.2006 ASIA LUVAN HAKIJA Kaapelien asentaminen Ratinan Suvantoon, Tampere Tampereen

Lisätiedot

Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan ajan muuttaminen, Kankaanpää

Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan ajan muuttaminen, Kankaanpää Etelä-Suomi Päätös Nro 116/2011/4 Dnro ESAVI/62/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 29.6.2011 ASIA HAKIJA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 56/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-36 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 56/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-36 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 56/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-36 Annettu julkipanon jälkeen 1.9.2009 ASIA LUVAN HAKIJA Mustaisnevan 27,6 ha:n alueen kuivatusvesien tehostamista koskeva

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2006/4 Dnro LSY-2005-Y-186 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2006/4 Dnro LSY-2005-Y-186 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 2/2006/4 Dnro LSY-2005-Y-186 Annettu julkipanon jälkeen 5.1.2006 ASIA LUVAN HAKIJA Viettoviemärin rakentaminen Tiistenjoen alitse ja paineviemärin

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen 27.3.2009

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen 27.3.2009 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 18/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen 27.3.2009 ASIA HAKIJA Maalämpöputkiston asentaminen meren pohjaan Pitkäsalmeen Turun Kaistarniemen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386. Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen,

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386. Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen, LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386 Annettu julkipanon jälkeen 8.1.2008 ASIA Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen, Loimaa HAKIJA

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 70/2004/4 Dnro LSY-2003-Y-224 Annettu julkipanon jälkeen 16.9.2004

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 70/2004/4 Dnro LSY-2003-Y-224 Annettu julkipanon jälkeen 16.9.2004 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 70/2004/4 Dnro LSY-2003-Y-224 Annettu julkipanon jälkeen 16.9.2004 ASIA LUVAN HAKIJAT Laiturin ja rannan täytön pysyttäminen tilan Pajuniemi RN:o

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 5/2005/4 Dnro LSY-2004-Y-318

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 5/2005/4 Dnro LSY-2004-Y-318 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 5/2005/4 Dnro LSY-2004-Y-318 Annettu julkipanon jälkeen 26.1.2005 ASIA Vesijohdon rakentaminen Laihianjoen alitse sekä töiden aloittaminen ennen

Lisätiedot

Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen

Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 4.11.2011 ASIA HAKIJA Kyynärjärven kunnostus- ja ruoppaustöitä koskevien Länsi-Suomen ympäristölupaviraston lupapäätöksen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 73/2006/4 Dnro LSY 2004 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 73/2006/4 Dnro LSY 2004 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 73/2006/4 Dnro LSY 2004 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen 20.6.2006 ASIA LUVAN HAKIJA Länsi Suomen vesioikeuden 17.7.1981 antaman päätöksen nro

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 51/2009/2 Dnro LSY-2009-Y-97 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 51/2009/2 Dnro LSY-2009-Y-97 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 51/2009/2 Dnro LSY-2009-Y-97 Annettu julkipanon jälkeen 18.6.2009 ASIA HAKIJA Hakemus Penttilän ratasillan ja Oriselän sillakkeen rakentamista koskevan

Lisätiedot

Kaapelin rakentaminen Kuutsalosta Ollinkariin ja töidenaloittamislupa, Kotka.

Kaapelin rakentaminen Kuutsalosta Ollinkariin ja töidenaloittamislupa, Kotka. PÄÄTÖS Nro 7/05/1 Dnro ISY-2004-Y-211 Annettu julkipanon jälkeen 17.1.2005 HAKIJA Kymenlaakson Sähkö Oy ASIA Kaapelin rakentaminen Kuutsalosta Ollinkariin ja töidenaloittamislupa, Kotka. HAKEMUS Hakija

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 39/07/1 Dnro Psy-2006-y-145 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 39/07/1 Dnro Psy-2006-y-145 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 39/07/1 Dnro Psy-2006-y-145 Annettu julkipanon jälkeen 17.4.2007 1 ASIA LUVAN HAKIJA Selkäsaaren aallonmurtajan poistamisajan jatkaminen, Kemi Morenia Oy PL 81 90101 OULU 2 HAKEMUS Morenia

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 44/2007/4 Dnro LSY 2006 Y 323 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 44/2007/4 Dnro LSY 2006 Y 323 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 44/2007/4 Dnro LSY 2006 Y 323 Annettu julkipanon jälkeen 24.5.2007 ASIA LUVAN HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Lampinjoen alitse Onnenkosken kohdalla

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 101/2005/4 Dnro LSY-2004-Y-81 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 101/2005/4 Dnro LSY-2004-Y-81 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 101/2005/4 Dnro LSY-2004-Y-81 Annettu julkipanon jälkeen 1.9.2005 ASIA Vesialueen täytön (saaren) pysyttäminen tilan Katajamäki RN:o 10:0 vesialueella

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179. jälkeen

ASIA HAKIJA. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179. jälkeen 1 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179 Annettu julkipanon jälkeen 5.8.2005 ASIA HAKIJA Yksityiskohtaiselle suunnitelmalle jäte- ym. vesien käsittelyssä toteutettavista

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 38/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 150

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 38/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 150 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 38/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 150 Annettu julkipanon jälkeen 19.8.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Maakaasuputken rakentaminen Hiidenveden alitse ja töiden aloittaminen

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 16/10/2 Dnro ISAVI/45/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 11.2.2010

PÄÄTÖS Nro 16/10/2 Dnro ISAVI/45/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 11.2.2010 Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 16/10/2 Dnro ISAVI/45/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 11.2.2010 Itä-Suomen ympäristölupaviraston toimintaa jatkaa 1.1.2010 lukien Itä-Suomen aluehallintoviraston

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 107/05/1 Dnro Psy-2005-y-127 Annettu julkipanon jälkeen ASIA

LUPAPÄÄTÖS Nro 107/05/1 Dnro Psy-2005-y-127 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUPAPÄÄTÖS Nro 107/05/1 Dnro Psy-2005-y-127 Annettu julkipanon jälkeen 7.10.2005 1 ASIA Uittoyhdistykselle kuuluvan määräalan myyminen kiinteistöstä Kemijoen lauttausyhdistyksen alue RN:o 14:7, Kemi LUVAN

Lisätiedot

Kaapelin rakentaminen Hiidenvirran ali ja töidenaloittamislupa, Iitti.

Kaapelin rakentaminen Hiidenvirran ali ja töidenaloittamislupa, Iitti. PÄÄTÖS Nro 75/04/1 Dnro ISY-2004-Y-130 Annettu julkipanon jälkeen 16.7.2004 HAKIJA Iitin Sähkö Oy ASIA Kaapelin rakentaminen Hiidenvirran ali ja töidenaloittamislupa, Iitti. HAKEMUS Hakija on ympäristölupavirastoon

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 28/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-270 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 28/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-270 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 28/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-270 Annettu julkipanon jälkeen 17.4.2009 ASIA HAKIJA Kaitasuon turvetuotantoa koskeva ympäristölupa (korkeimman hallinto-oikeuden

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 56/09/2 Dnro Psy-2008-y-124 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 56/09/2 Dnro Psy-2008-y-124 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA 1 PÄÄTÖS Nro 56/09/2 Dnro Psy-2008-y-124 Annettu julkipanon jälkeen 26.6.2009 ASIA LUVAN HAKIJA Matkalamminkurun turvetuotantoalueen ympäristölupa ja toiminnanaloittamislupa, Vaala Vapo Oy PL 22 40101

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 42/04/2 Dnro Psy-2004-y-12 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 42/04/2 Dnro Psy-2004-y-12 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA PÄÄTÖS Nro 42/04/2 Dnro Psy-2004-y-12 Annettu julkipanon jälkeen 10.6.2004 1 ASIA HAKIJA Siikajoen yhteistarkkailuohjelman vahvistaminen Uljuan tekoaltaan rakentamisen ja Siikajoen säännöstelyyn liittyvän

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 41/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-78. Vesialueen ja rannan ruoppaaminen tilan Huhtala RN:o 1:81 edustalla,

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 41/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-78. Vesialueen ja rannan ruoppaaminen tilan Huhtala RN:o 1:81 edustalla, LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 41/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-78 Annettu julkipanon jälkeen 8.6.2004 ASIA HAKIJAT Vesialueen ja rannan ruoppaaminen tilan Huhtala RN:o 1:81 edustalla,

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 117/04/2 Dnro ISY-2004-Y-197 Annettu julkipanon jälkeen Heinäveden kunta

PÄÄTÖS Nro 117/04/2 Dnro ISY-2004-Y-197 Annettu julkipanon jälkeen Heinäveden kunta PÄÄTÖS Nro 117/04/2 Dnro ISY-2004-Y-197 Annettu julkipanon jälkeen 17.11.2004 HAKIJA Heinäveden kunta ASIA Kermajärven lauttasalmeen rakennetun moottorikelkkareitin penkereen leventämistä koskevassa päätöksessä

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 5/10/2 Dnro PSAVI/131/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 5/10/2 Dnro PSAVI/131/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA PÄÄTÖS Nro 5/10/2 Dnro PSAVI/131/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 4.2.2011 1 ASIA LUVAN HAKIJA Kosteikon ja laskeutusaltaan rakentamista Oivanginjärven valuma-alueelle koskevassa lupapäätöksessä nro

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 15/2009/1 Dnro LSY-2009-Y-30 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 15/2009/1 Dnro LSY-2009-Y-30 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 15/2009/1 Dnro LSY-2009-Y-30 Annettu julkipanon jälkeen 2.4.2009 ASIA HAKIJAT Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksen nro 2/2009/1 muuttaminen

Lisätiedot

YIT Rakennus Oy perustettavan Asunto Oy Siilinjärven Kotiranta nimisen yhtiön lukuun

YIT Rakennus Oy perustettavan Asunto Oy Siilinjärven Kotiranta nimisen yhtiön lukuun PÄÄTÖS Nro 70/07/1 Dnro ISY-2007-Y-145 Annettu julkipanon jälkeen 27.6.2007 HAKIJA YIT Rakennus Oy perustettavan Asunto Oy Siilinjärven Kotiranta nimisen yhtiön lukuun ASIA Kahden venelaiturin rakentaminen

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 31/05/1 Dnro ISY-2005-Y-57 Annettu julkipanon jälkeen Keski-Suomen TE-keskus ja Keski-Suomen ympäristökeskus

PÄÄTÖS Nro 31/05/1 Dnro ISY-2005-Y-57 Annettu julkipanon jälkeen Keski-Suomen TE-keskus ja Keski-Suomen ympäristökeskus PÄÄTÖS Nro 31/05/1 Dnro ISY-2005-Y-57 Annettu julkipanon jälkeen 11.4.2005 HAKIJAT Keski-Suomen TE-keskus ja Keski-Suomen ympäristökeskus ASIA Lehtolankosken - Muittarinkosken kalataloudellista kunnostamista

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 55/07/2 Dnro Psy-2006-y-164 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 55/07/2 Dnro Psy-2006-y-164 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA 1 PÄÄTÖS Nro 55/07/2 Dnro Psy-2006-y-164 Annettu julkipanon jälkeen 25.4.2007 ASIA LUVAN HAKIJA Kahden pienvoimalaitoksen rakentaminen Kalajanjoen sivu-uomaan, Haapajärvi Merja ja Pasi Tytärniemi Reisjärventie

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 13/2008/4 Dnro LSY 2007 Y 270 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 13/2008/4 Dnro LSY 2007 Y 270 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 13/2008/4 Dnro LSY 2007 Y 270 Annettu julkipanon jälkeen 6.2.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Kahden venelaiturin pysyttäminen Pappilan kylän yhteisellä

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 105/08/2 Dnro Psy-2008-y-132 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 105/08/2 Dnro Psy-2008-y-132 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA 1 PÄÄTÖS Nro 105/08/2 Dnro Psy-2008-y-132 Annettu julkipanon jälkeen 15.9.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Tuhkan käyttö Pirinsuon luonnonravintolammikon munkkien ja kanavien sulattamiseen, Taivalkoski Pekka Vääräniemi

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 27/2012/2 Dnro ISAVI/92/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.4.2012

PÄÄTÖS Nro 27/2012/2 Dnro ISAVI/92/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.4.2012 Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 27/2012/2 Dnro ISAVI/92/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.4.2012 HAKIJA Pohjois-Karjalan rajavartiosto ASIA Sillan rakentaminen Koitereeseen laskevan Hiienjoen yli, Ilomantsi

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 25.3.2014 ASIA Vesialueen rakentamista Karistoon Kymijärven rantaan koskevassa Itä- Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä

Lisätiedot

ASIA. LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen Luodetie Kiviniemi

ASIA. LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen Luodetie Kiviniemi 1 PÄÄTÖS Nro 7/2013/2 Dnro PSAVI/102/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 24.1.2013 ASIA Virpiniemen venesataman aallonmurtajan rakentaminen, Oulu LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 104/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 251 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 104/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 251 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 104/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 251 Annettu julkipanon jälkeen 7.9.2006 ASIA HAKIJA Pysyvän käyttöoikeuden myöntäminen Tiisijärven kunnostussuunnitelmaan

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 46/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-98 Annettu julkipanon jälkeen 24.6.2004

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 46/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-98 Annettu julkipanon jälkeen 24.6.2004 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 46/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-98 Annettu julkipanon jälkeen 24.6.2004 ASIA LUVAN HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Punkalaitumenjoen alitse sekä töiden

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 57/2004/4 Dnro LSY-2003-Y-300. Kivipengerrysten rakentaminen ja kivien poistaminen Tervasaaren rannalta Ukonselältä, Vilppula

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 57/2004/4 Dnro LSY-2003-Y-300. Kivipengerrysten rakentaminen ja kivien poistaminen Tervasaaren rannalta Ukonselältä, Vilppula LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 57/2004/4 Dnro LSY-2003-Y-300 Annettu julkipanon jälkeen 9.8.2004 ASIA LUVAN HAKIJA Kivipengerrysten rakentaminen ja kivien poistaminen Tervasaaren

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 22/2006/1 Dnro LSY 2006 Y 267

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 22/2006/1 Dnro LSY 2006 Y 267 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 22/2006/1 Dnro LSY 2006 Y 267 Annettu julkipanon jälkeen 16.10.2006 ASIA Ähtärin kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristölupapäätöksessä asetettujen

Lisätiedot

Riuttasalmen venesataman rakentaminen ja käyttöoikeus hanketta varten tarvittavaan vesialueeseen, Karstula.

Riuttasalmen venesataman rakentaminen ja käyttöoikeus hanketta varten tarvittavaan vesialueeseen, Karstula. PÄÄTÖS Nro 77/04/1 Dnro ISY-2004-Y-100 Annettu julkipanon jälkeen 18.8.2004 HAKIJA Karstulan kunta ASIA Riuttasalmen venesataman rakentaminen ja käyttöoikeus hanketta varten tarvittavaan vesialueeseen,

Lisätiedot

Haapaveden vesialueella Tynkkylänjoen tilan RN:o 1:157 edustalle tehdyn ruoppauksen pysyttäminen, Savonlinna

Haapaveden vesialueella Tynkkylänjoen tilan RN:o 1:157 edustalle tehdyn ruoppauksen pysyttäminen, Savonlinna PÄÄTÖS Nro 8/07/2 Dnro ISY-2006-Y-98 Annettu julkipanon jälkeen 12.1.2007 HAKIJA Kartanon Kievari Ikonen Ky ASIA Haapaveden vesialueella Tynkkylänjoen tilan RN:o 1:157 edustalle tehdyn ruoppauksen pysyttäminen,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 106/2007/3 Dnro LSY 2007 Y 158. Maakaapelin rakentaminen Mäntsälän, Hirvihaaran ja Mustijoen alitse, Mäntsälä.

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 106/2007/3 Dnro LSY 2007 Y 158. Maakaapelin rakentaminen Mäntsälän, Hirvihaaran ja Mustijoen alitse, Mäntsälä. LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 106/2007/3 Dnro LSY 2007 Y 158 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2007 ASIA HAKIJA Maakaapelin rakentaminen Mäntsälän, Hirvihaaran ja Mustijoen alitse,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 61/2008/4 Dnro LSY 2008 Y 2 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 61/2008/4 Dnro LSY 2008 Y 2 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 61/2008/4 Dnro LSY 2008 Y 2 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2008 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Karvianjoen alitse sekä töiden aloittaminen

Lisätiedot

Vesialueen täyttäminen Jyväsjärvessä ja töidenaloittamislupahakemus, Jyväskylä.

Vesialueen täyttäminen Jyväsjärvessä ja töidenaloittamislupahakemus, Jyväskylä. PÄÄTÖS Nro 122/06/1 Dnro ISY-2006-Y-210 Annettu julkipanon jälkeen 29.11.2006 HAKIJA Kiinteistö Oy Jyväskylän Mattilanniemi ASIA Vesialueen täyttäminen Jyväsjärvessä ja töidenaloittamislupahakemus, Jyväskylä.

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 21/07/2 Dnro ISY-2007-Y-42 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys

PÄÄTÖS Nro 21/07/2 Dnro ISY-2007-Y-42 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys PÄÄTÖS Nro 21/07/2 Dnro ISY-2007-Y-42 Annettu julkipanon jälkeen 7.3.2007 HAKIJA Järvi-Suomen Uittoyhdistys ASIA Kiinteistöjen myynti ja kauppahinnan käyttäminen, Lieksa. HAKEMUS Järvi-Suomen Uittoyhdistys

Lisätiedot

Vesijohdon rakentaminen Kirkonmaan vesiasemalta Ollinkariin ja töidenaloittamislupa, Kotka.

Vesijohdon rakentaminen Kirkonmaan vesiasemalta Ollinkariin ja töidenaloittamislupa, Kotka. PÄÄTÖS Nro 52/05/1 Dnro ISY-2005-Y-40 Annettu julkipanon jälkeen 27.5.2005 HAKIJA Kotkan Saaristomatkailut Oy ASIA Vesijohdon rakentaminen Kirkonmaan vesiasemalta Ollinkariin ja töidenaloittamislupa, Kotka.

Lisätiedot

Ruoppaus Aaltolan ja Kaukolan tilojen rannan edustalla, Hartola.

Ruoppaus Aaltolan ja Kaukolan tilojen rannan edustalla, Hartola. PÄÄTÖS Nro 111/04/1 Dnro ISY-2004-Y-165 Annettu julkipanon jälkeen 15.12.2004 HAKIJAT Tuija Kaivola ja Kirsi-Marja Mäkinen ASIA Ruoppaus Aaltolan ja Kaukolan tilojen rannan edustalla, Hartola. HAKEMUS

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 13/2006/3 Dnro LSY 2004 Y 223

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 13/2006/3 Dnro LSY 2004 Y 223 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 13/2006/3 Dnro LSY 2004 Y 223 Annettu julkipanon jälkeen 9.2.2006 ASIA Rakennetun penkereen pysyttäminen Naurismonlahdella, Urjala, Vaasan hallinto

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 45/11/2 Dnro PSAVI/27/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 45/11/2 Dnro PSAVI/27/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 45/11/2 Dnro PSAVI/27/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2011 1 ASIA Viemäriputken rakentaminen Saarenputaan alitse sekä töidenaloittamislupa, Rovaniemi LUVAN HAKIJA Sanna Blanco

Lisätiedot

Päätös Nro 6/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/94/04.09/2010

Päätös Nro 6/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/94/04.09/2010 Päätös Nro 6/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/94/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 25.1.2011 ASIA HAKIJA Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 110/08/1 vesi- ja viemärijohtojen rakentamiselle

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 47/2008/3 Dnro LSY 2007 Y 309 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 47/2008/3 Dnro LSY 2007 Y 309 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 47/2008/3 Dnro LSY 2007 Y 309 Annettu julkipanon jälkeen 12.5.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Koppnäsin keskuskalasataman aallonmurtajan pysyttäminen, vesialueen

Lisätiedot

Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi, Kotka

Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi, Kotka Etelä-Suomi Päätös Nro 223/2010/4 Dnro ESAVI/511/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 24.11.2010 ASIA HAKIJA Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi,

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 18.2.2014 ASIA HAKIJA Aitolan Autopurkaamo Ky:n ympäristöluvan raukeaminen Keski-Suomen elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Rapasaaren rannan täyttämistä koskevassa lupapäätöksessä työn valmistumiselle asetetun määräajan jatkaminen vuoden 2009 loppuun saakka, Lappeenranta.

Rapasaaren rannan täyttämistä koskevassa lupapäätöksessä työn valmistumiselle asetetun määräajan jatkaminen vuoden 2009 loppuun saakka, Lappeenranta. PÄÄTÖS Nro 108/04/2 Dnro ISY-2004-Y-144 Annettu julkipanon jälkeen 1.11.2004 HAKIJAT Lappeenrannan kaupunki, Ratahallintokeskus, Kapiteeli Oyj ja Bonvesta Oy ASIA Rapasaaren rannan täyttämistä koskevassa

Lisätiedot

Hakija on ympäristölupavirastoon toimittamassaan hakemuksessa pyytänyt lupaa asiakohdassa sanottuun rakentamiseen.

Hakija on ympäristölupavirastoon toimittamassaan hakemuksessa pyytänyt lupaa asiakohdassa sanottuun rakentamiseen. PÄÄTÖS Nro 25/05/1 Dnro ISY-2005-Y-5 Annettu julkipanon jälkeen 23.3.2005 HAKIJA Pärekoski Kaarteenmäki yksityisen tien tiekunta ASIA Vuorisjoen sillan rakentaminen, Vieremä. HAKEMUS Hakija on ympäristölupavirastoon

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 56/04/1 Dnro ISY-2004-Y-92 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys. Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti.

PÄÄTÖS Nro 56/04/1 Dnro ISY-2004-Y-92 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys. Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti. PÄÄTÖS Nro 56/04/1 Dnro ISY-2004-Y-92 Annettu julkipanon jälkeen 9.6.2004 HAKIJA Järvi-Suomen Uittoyhdistys ASIA Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti. HAKEMUS Järvi-Suomen Uittoyhdistys on ympäristölupavirastolle

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Ounasjoen alitse Alanivan kohdalla, Kittilä Tepaston Vesihuolto-osuuskunta 99150

Lisätiedot

Päätös Nro 216/2011/4 Dnro ESAVI/152/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen

Päätös Nro 216/2011/4 Dnro ESAVI/152/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 216/2011/4 Dnro ESAVI/152/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.10.2011 ASIA HAKIJA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 76/2007/4 vesijohdon ja paineviemärin rakentamiselle

Lisätiedot

Siltapaikka sijaitsee metsähallituksen hallinnassa olevalla Nurmeksen Valtionmaa -nimisellä kiinteistöllä.

Siltapaikka sijaitsee metsähallituksen hallinnassa olevalla Nurmeksen Valtionmaa -nimisellä kiinteistöllä. PÄÄTÖS Nro 43/05/2 Dnro ISY-2005-Y-49 Annettu julkipanon jälkeen 2.5.2005 HAKIJA Metsähallitus ASIA Polkusillan rakentaminen Porttijoen yli, Nurmes. HAKEMUS Metsähallituksen Pohjanmaa-Kainuun luontopalvelut

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 97/04/1 Dnro Psy-2004-y-29 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 97/04/1 Dnro Psy-2004-y-29 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA PÄÄTÖS Nro 97/04/1 Dnro Psy-2004-y-29 Annettu julkipanon jälkeen 9.11.2004 1 ASIA LUVAN HAKIJA Koneellinen kullankaivu Portti Niva -nimisellä valtauksella Ivalojoen varrella, Inari Tauno Myllykoski Kahvitie

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 16/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 115

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 16/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 115 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 16/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 115 Annettu julkipanon jälkeen 30.4.2007 ASIA Kaltevan jätevedenpuhdistamoa koskevan ympäristölupapäätöksen nro 63/2004/1

Lisätiedot

Hakija omistaa hanketta varten tarvittavan maa- ja vesialueen.

Hakija omistaa hanketta varten tarvittavan maa- ja vesialueen. PÄÄTÖS Nro 104/08/1 Dnro ISY-2008-Y-111 Annettu julkipanon jälkeen 4.7.2008 HAKIJA Jyväskylän kaupunki ASIA Toisen laiturin rakentaminen ja nykyisen pysyttäminen Pekonniemen venesatamassa Päijänteen Keljonlahdella

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 74/11/2 Dnro PSAVI/48/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 74/11/2 Dnro PSAVI/48/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA PÄÄTÖS Nro 74/11/2 Dnro PSAVI/48/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 28.11.2011 1 ASIA HAKIJA Osallistumistarjousmenettely Ruukinkosken voimalaitoksen rakentamishankkeessa, Siikajoki Koskienergia Oy

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 24.4.2014 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kärsämäki LUVAN HAKIJA Lehtorannan Liha Oy Luonuanojantie 50 86710

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 145/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 54 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 145/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 54 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 145/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 54 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2007 ASIA HAKIJA Pohjoisnevan turvetuotantoa koskevan Länsi Suomen ympäristölupaviraston

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 5/09/1 Dnro PSY-2008-Y-148 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 5/09/1 Dnro PSY-2008-Y-148 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 5/09/1 Dnro PSY-2008-Y-148 Annettu julkipanon jälkeen 26.1.2009 ASIA Pohjois-Suomen vesioikeuden päätöksen nro 28/91/1 muuttaminen Kairijoen uittopuomien poistamista ja kunnossapitovelvoitteen

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos

ASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos 1 LUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos LUVAN HAKIJAT Jari ja Anu Saranki Kivirinnantie 91

Lisätiedot

Rannan ruoppaus Kallaveden Kolmisopenlahdella kiinteistön edustalla,

Rannan ruoppaus Kallaveden Kolmisopenlahdella kiinteistön edustalla, Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 64/2012/2 Dnro ISAVI/22/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2012 ASIA Rannan ruoppaus Kallaveden Kolmisopenlahdella kiinteistön 297-428-33-71 edustalla, Kuopio HAKIJA Kari Lappalainen

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 128/05/1 Dnro ISY-2005-Y-223 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys

PÄÄTÖS Nro 128/05/1 Dnro ISY-2005-Y-223 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys PÄÄTÖS Nro 128/05/1 Dnro ISY-2005-Y-223 Annettu julkipanon jälkeen 30.11.2005 HAKIJA Järvi-Suomen Uittoyhdistys ASIA Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti, Kotka. HAKEMUS Järvi-Suomen Uittoyhdistys

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 99/06/1 Dnro ISY-2006-Y-163 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 99/06/1 Dnro ISY-2006-Y-163 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 99/06/1 Dnro ISY-2006-Y-163 Annettu julkipanon jälkeen 22.9.2006 ASIA Myllykoski Paper Oy:lle Itä-suomen ympäristölupaviraston päätöksellä nro 122/05/1, 25.11.2005 myönnetyn ympäristöluvan täytäntöönpanokelpoisuutta

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 45/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 281. Rannan täyttäminen tilan Pennalanranta RN:o 21:22 edustalla, Alavus

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 45/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 281. Rannan täyttäminen tilan Pennalanranta RN:o 21:22 edustalla, Alavus LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 45/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 281 Annettu julkipanon jälkeen 24.4.2006 ASIA LUVAN HAKIJAT Rannan täyttäminen tilan Pennalanranta RN:o 21:22 edustalla,

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen Kuivajätteen välivarastointi, Oulu

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen Kuivajätteen välivarastointi, Oulu 1 PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2014 ASIA Kuivajätteen välivarastointi, Oulu HAKIJA Stora Enso Oyj PL 196 90101 Oulu 2 HAKEMUS Stora-Enso Oyj, Oulun tehtaat

Lisätiedot

Venelaiturin rakentaminen Sotkanniemen Haukilahden rantaan ja töidenaloittamislupa, Kuopio.

Venelaiturin rakentaminen Sotkanniemen Haukilahden rantaan ja töidenaloittamislupa, Kuopio. PÄÄTÖS Nro 116/04/1 Dnro ISY-2004-Y-220 Annettu julkipanon jälkeen 17.12.2004 HAKIJA Kuopion kaupunki ASIA Venelaiturin rakentaminen Sotkanniemen Haukilahden rantaan ja töidenaloittamislupa, Kuopio. HAKEMUS

Lisätiedot

Laiturin pysyttämiselle ja parantamiselle Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 109/2005/4 määrätyn rakentamisajan pidentäminen,

Laiturin pysyttämiselle ja parantamiselle Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 109/2005/4 määrätyn rakentamisajan pidentäminen, Etelä-Suomi Päätös Nro 183/2010/4 Dnro ESAVI/315/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 26.10.2010 ASIA HAKIJA Laiturin pysyttämiselle ja parantamiselle Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro

Lisätiedot

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero.

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/3 Dnro ESAVI/400/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2011 ASIA Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. HAKIJA Antti ja Taru Välttilä Jaatilantie

Lisätiedot

Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula

Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula PÄÄTÖS Nro 67/07/1 Dnro ISY-2007-Y-141 Annettu julkipanon jälkeen 25.6.2007 ASIA Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula HAKIJA Eero Suomäki Suomäentie

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 78/10/2 Dnro ISAVI/141/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 78/10/2 Dnro ISAVI/141/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 78/10/2 Dnro ISAVI/141/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 12.8.2010 HAKIJA Perkaus Oy ASIA Uittosäännön kumoaminen Ulponniemen pudotuspaikan osalta, Kesälahti

Lisätiedot

Vesijohdon rakentaminen Hylkilänlahden alitse, Taivassalo

Vesijohdon rakentaminen Hylkilänlahden alitse, Taivassalo LUPAPÄÄTÖS Nro 59/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-107 Annettu julkipanon jälkeen 10.8.2004 ASIA Vesijohdon rakentaminen Hylkilänlahden alitse, Taivassalo LUVAN HAKIJA Markku Mäkelä HAKEMUS Markku Mäkelä on 22.4.2004

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 94/05/1 Dnro ISY-2005-Y-180 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys. Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti.

PÄÄTÖS Nro 94/05/1 Dnro ISY-2005-Y-180 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys. Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti. PÄÄTÖS Nro 94/05/1 Dnro ISY-2005-Y-180 Annettu julkipanon jälkeen 28.9.2005 HAKIJA Järvi-Suomen Uittoyhdistys ASIA Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti. HAKEMUS Järvi-Suomen Uittoyhdistys on ympäristölupavirastolle

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 13/05/2 Dnro ISY-2005-Y-20 Annettu julkipanon jälkeen Heinäveden Vesihuolto Oy

PÄÄTÖS Nro 13/05/2 Dnro ISY-2005-Y-20 Annettu julkipanon jälkeen Heinäveden Vesihuolto Oy PÄÄTÖS Nro 13/05/2 Dnro ISY-2005-Y-20 Annettu julkipanon jälkeen 7.2.2005 HAKIJA Heinäveden Vesihuolto Oy ASIA Polvijärven vedenottamoa koskevan Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksen nro 79/04/2 muuttaminen

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 23/10/1 Dnro PSAVI/162/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 23/10/1 Dnro PSAVI/162/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 23/10/1 Dnro PSAVI/162/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 14.4.2010 ASIA HAKIJA Loljunaavan turvetuotannon lopettamiseen liittyvien jälkihoitotoimien vahvistaminen, Keminmaa Vapo Oy PL

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 71/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-221 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 71/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-221 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 71/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-221 Annettu julkipanon jälkeen 30.9.2009 ASIA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 55/2009/4 tarkoitettujen

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 22.10.2013 ASIA HAKIJA Ällinsuon turvetuotantoalueen lupamääräysten tarkistaminen ja lisäalueen ympäristölupa, Pudasjärvi Turveruukki

Lisätiedot