TANSSIOPISTO UUSIKUU TERVETULOA TANSSIMAAN!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TANSSIOPISTO UUSIKUU TERVETULOA TANSSIMAAN!"

Transkriptio

1

2 TANSSIOPISTO UUSIKUU Tanssiopisto Uusikuu on perustettu v Tanssiopistoa ylläpitää Pyhäsalmen Tanssi ry., joka järjestää myös Täydenkuun tanssit -festivaalin sekä on osa Pohjoista tanssin aluekeskusta. Tanssiopisto järjestää tanssin taiteen perusopetusta seitsemän kunnan alueella: Haapajärvellä, Kärsämäellä, Nivalassa, Pyhäjärvellä, Reisjärvellä, Sievissä ja Ylivieskassa. Oppilaita on myös useiden lähikuntien alueelta. Kunnat tukevat toimintaa sovitulla tunti- ja euromäärällä vuosittain. Tanssiopisto Uusikuu pääsi vuonna 2000 tuntiperusteisen valtionavun piiriin. Valtionavustusta saavia tanssiopistoja on Suomessa vähän, joten tuki on suuri luottamuksen osoitus Tanssiopiston toiminnalle. Valtion sekä kuntien tuki ovat elintärkeitä Tanssiopiston toiminnalle, jotta oppilasmaksut pystytään pitämään kohtuullisina. Tanssiopisto toteuttaa valtakunnallista tanssin taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelmaa ja antaa tavoitteellisesti etenevää tanssinopetusta lastentanssissa ja nykytanssissa. Oppilaita opistossamme on n Perusopetuksen opetusryhmiä on tulevana lukuvuonna yhteensä 33. Näiden lisäksi opetusohjelmassa on kolme syventävän opetuksen ryhmää. Taiteen perusopetuksen uudet valtakunnalliset perusteet astuvat voimaan elokuusta 2018 lukien. Tätä silmällä pitäen tulevan lukuvuoden aikana uudistetaan myös opiston oma opetussuunnitelma. Opetussuunnitelmatyö käynnistetään syksyllä Pääosin opetussuunnitelmatyöstä vastaa opiston oma henkilökunta, mutta tähän työhön halutaan osallistaa myös oppilaat ja heidän vanhempansa. TERVETULOA TANSSIMAAN! Käsissäsi olevaan opinto-oppaaseen olemme koonneet oppilaiden ja vanhempien kannalta tärkeimmät asiat, jotka liittyvät tanssin opiskeluun Tanssiopisto Uusikuussa. Siksi opas kannattaa käydä huolella yhdessä läpi. Useimpiin ryhmiin mahtuu vielä muutamia oppilaita. Kiinnostuneitten kannattaa kysellä vapaita paikkoja vielä lukuvuoden aikanakin. Laitathan sanan kiertämään! Toivotamme kaikki uudet ja vanhat tanssioppilaat tervetulleiksi Tanssiopisto Uusikuun 25. lukuvuodelle! Hyvää lukuvuotta ja mukavia hetkiä tanssin opiskelun parissa! Tanssiopiston henkilökunta

3 TANSSIOPISTON HENKILÖKUNTA Opettajat Kaisu Ulander on toiminut opettajana Tanssiopistolla vuodesta Kaisu on valmistunut tanssijaksi Outokummun oppimiskeskuksesta keväällä Työn ohessa Kaisu on opiskellut lasten liikuntaa ja käynyt lukuisilla tanssikursseilla ja -leireillä. Vuonna 2008 Kaisu suoritti Jyväskylän avoimen yliopiston tanssipedagogiikan erikoistumisopinnot ja vuonna 2011 hän sai päätökseen tanssi- ja liiketerapian opinnot. Vuosina Kaisu suoritti Kehitysvammaisten luovan tanssin ohjaaja koulutuksen. Toukokuussa 2017 hän valmistui opettajaksi Jyväskylän ammattikorkeakoulusta. Kaisu opettaa tänä lukuvuonna perusopetusryhmiä Haapajärvellä, Kärsämäellä, Nivalassa ja Pyhäjärvellä. Anastasia Tsekoura on Lontoon tanssinopettajien yhdistyksen jäsen ( Hän on valmistunut tanssinopettajaksi Kreikassa Ateenassa. Hänen osaamisalueeseensa kuuluu nykytanssin, baletin, discon, hip-hopin, streetin ja jazz-tanssin tanssiminen, opettaminen ja koreografiointi. Hän on työskennellyt 10 vuoden ajan eri puolilla Kreikkaa laaja-alaisesti tanssin ja tanssinopetuksen sekä voimistelun parissa. Hänellä on myös lastenhoitajan tutkinto. Anastasia on opettanut Tanssiopisto Uusikuussa vuodesta 2013 lähtien. Anastasia opettaa tänä lukuvuonna perusopetusryhmiä Nivalassa, Reisjärvellä, Sievissä ja Ylivieskassa sekä syventävän opetuksen SO 2B ja SO 3 ryhmiä Nivalassa. Maria Kouvalainen on valmistunut tanssijaksi Rovaniemeltä, Lapin Urheiluopistolta keväällä Tanssin hän aloitti jo päiväkodissa ja kokemusta on karttunut monista eri lajeista mutta etenkin nykytanssista, baletista ja jazzista. Tanssia ja tanssin ohjausta Maria on opiskellut useiden kurssien ja leirien lisäksi Etelä-Pohjanmaan opiston sekä Karjaan kansanopiston tanssilinjoilla. Maria on itsekin Tanssiopisto Uusikuun entisiä oppilaita ja toimi ensimmäisiä kertoja opettajan sijaisena yläkouluiässä. Hän opettaa tänä lukuvuonna SO 2A ryhmää ja Koreografiatyöpaja -tiiviskurssilla. Eveliina Kujala opettaa tänä lukuvuonna Ylivieskan lastentanssiryhmiä. Eveliina on tanssiopistomme pitkäaikainen ja edistynyt oppilas. Hän on ollut mukana perus- ja syventävissä ryhmissä ja ohjaa tanssia myös muualla. Tuija Kivioja opettaa tänä lukuvuonna Sievin lastentanssiryhmää. Tuija on tanssiopiston pitkäaikainen ja edistynyt oppilas perus- ja syventävistä ryhmistä. Hän on myös toiminut useiden vuosien ajan tunneillamme avustajana ja sijaisena. Toimihenkilöt Rehtori Kim Oja Rehtori vastaa opetuksesta sekä taloudesta ja hallinnosta. Toiminnanjohtaja Erkki Böhme Pyhäsalmen Tanssi ry:n toiminnanjohtajana toimii Erkki Böhme. Toimistosihteeri Sari Koistinen Toimistossa hoidetaan mm. oppilasasiat, ilmoittautumiset, laskutus ja palkanmaksu.

4 LUKUVUOSI Syyslukukausi vko Opetus alkaa viikolla 35, ja päättyy viikolla 50. Avoimet ovet viikolla 42. Avointen ovien viikolla vanhemmat, ystävät, sukulaiset, naapurit ja kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita seuraamaan Tanssiopiston toimintaa lukujärjestyksen mukaisesti. Tilaisuudessa vanhemmilla on myös mahdollisuus keskustella ja kysellä opettajalta Tanssiopiston toiminnasta. Päivät, jolloin ei ole opetusta: - syysloma, vk 43, pyhäinpäivä itsenäisyyspäivä, joululoma, vk 51-1, Kevätlukukausi Opetus alkaa viikolla vko Uudenkuun katselmus la , tarkempia tietoja annetaan syksyn aikana jaettavissa tiedotteissa Päivät, jolloin ei ole opetusta: - talviloma, vk 10, pääsiäisloma, vappu, helatorstai Kevätnäytökset ovat viikolla 21. Kevätnäytöksen esitykset harjoitellaan pääosin normaalien viikkotuntien puitteissa. Oppilaiden lukuvuosi päättyy kevätnäytökseen. Kevätnäytösten aikataulu on seuraava: Ma klo 18 Kärsämäki Frosteruksen koulu Ti klo 18 Nivala Jäähalli ke klo 18 Haapajärvi Monitoimitalo Pe klo 18 Ylivieska Akustiikka La klo 14 Pyhäjärvi Keskuskoulu Viikko 22 on varattu oppilasarviointiin. Työ- ja loma-ajat jäljempänä liitteessä 1 ja lukujärjestykset liitteessä 2. TANSSIOPINTOJEN RAKENNE Tanssiopisto Uusikuun opetuksessa noudatetaan valtakunnallista tanssin taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelmaa. Tanssiopiston oma opetussuunnitelma uudistui syksyllä 2005, jonka jälkeen sitä on päivitetty vuosittain. Opetussuunnitelmaan voi tutustua tanssiopiston nettisivuilla. Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän laskennallinen laajuus on 500 oppituntia ja se muodostuu 10 opintojaksosta. Opetusta on yhteensä 34 viikkoa lukuvuodessa, 15 syyslukukaudelle ja 19 kevätlukukaudella. Kaksi oppituntia suoritetaan vuosittain Tanssiopiston kevätnäytöskiertueella toukokuussa. Opetus päättyy keväällä viikolla 21. Viimeinen viikko 22, jolloin oppilaat ovat lomalla, on varattu opettajille oppilasarviointiin. Kaikissa vaiheissa opinnot toteutetaan paikkakuntakohtaisesti oppilaiden ikäjakauman, määrän ja opettajatilanteen mukaan.

5 Tanssiopintojen rakenne ja opintojen eteneminen tasolta toiselle Varhaisiän opinnot Lastentanssi vuotiaat 45 min/vk Lastentanssi vuotiaat 45 min/vk Perusopinnot Nykytanssi vuotiaat 60 min/vk Nykytanssi vuotiaat 60 min/vk Nykytanssi vuotiaat 60 min/vk Nykytanssi vuotiaat 75 min/vk Nykytanssi 5 yli 16-vuotiaat 90 min/vk Alueelliset syventävät ryhmät Syventävä ryhmä vuotiaat 105 min/krt Syventävä ryhmä vuotiaat 135 min/krt Syventävä ryhmä 3 yli 14-vuotiaat 180 min/krt Aikuisopinnot yli 16-vuotiaat 90min/vk TANSSILAJIEN KUVAUKSET Lastentanssi Varhaisiän opintojen tavoitteena on monipuolinen ja tavoitteellinen tanssin varhaiskasvatus; lapsen luovuuden, kehontuntemuksen ja itsetunnon sekä motoristen taitojen kehittäminen. Varhaisiän opintojen tavoitteena on luoda pohjaa perusopinnoissa tarvittavalle tanssitekniikalle sekä sosiaalisille ja ilmaisullisille valmiuksille ja pitkäjänteiselle harrastamiselle. Varhaisiän opinnoissa tanssin elementteihin tutustutaan monipuolisesti eri tanssitekniikoita ja perinteitä hyödyntäen leikin, ilmaisun ja elämyksellisyyden ollessa keskeisessä osassa opetusta. Varhaisiän opinnoissa kullakin tasolla opiskellaan kaksi vuotta ja opetus etenee kunkin ryhmän valmiuksien mukaisesti, ottaen huomioon lapsen fyysisen, psyykkisen ja emotionaalisen kehityksen sekä tarpeet. Nykytanssi Perusopintojen tavoitteena on tutustuttaa oppilas nykytanssin tekniikkaan, liikesanastoon ja yleisemmin taidetanssin tapa- ja opiskelukulttuuriin. Tavoitteena on saada oppilas kokemaan tanssin iloa ja elämyksiä sekä luomaan elinikäinen suhde tanssiin ja kulttuuriin. Opetuksella pyritään tukemaan myönteisen minäkuvan ja terveen itsetunnon kehittymistä. Opetuksen tavoitteena on luoda turvallinen, anatomisesti oikea tanssitekniikka, tukea luontevaa esiintyjyyttä, itsensä ilmaisua ja luovuutta. Keskeistä tanssin opiskelussa on toiston ymmärtämisen merkitys sekä terveen kehonkuvan kehittyminen. Oppilas aloittaa perusopinnot yleensä siirtyessään peruskoulun ensimmäiselle luokalle. Nykytanssin perusopinnot jakautuvat viiteen jaksoon, jolla kullakin opiskellaan pääsääntöisesti kaksi vuotta. Aikaisempien tasojen sisältöjä syvennetään myöhemmillä jaksoilla. Syventävät opinnot Taiteen perusopetuksen yleiseen oppimäärään on mahdollisuus liittää syventäviä opintoja. Tanssiopiston toiminta-alueella tarjotaan mahdollisuuksien mukaan perusopetustuntien lisänä

6 säännöllistä syventävää opetusta, lisäkursseja ja esiintymistoimintaa. Nykyiset syventävien opintojen ryhmät ovat entiseltä nimeltään esiintyviä ryhmiä. Esiintymistoiminta käsittää kevätnäytöksissä yms. esiintymisen, mutta erityisesti syventävistä opinnoista puhuttaessa myös mahdollisesti katselmuksiin/ kilpailuihin tähtäävän harjoittelun ja esiintymisen. Tämä tapahtuu työpajatoimintana, jota voidaan tarjota joko säännöllisesti syventäviä opintoja suorittaville ryhmille tai alueelta tarvittaessa erikseen koottaville esitysryhmille. Syventävien opintojen ryhmät kokoontuvat keskimäärin kaksi kertaa kuukaudessa. Niiden säännölliseen opetukseen kuuluu tanssitekniikkatreenaus sekä koreografiatyöpaja. Ryhmille pyritään mahdollisuuksien mukaan tarjoamaan eri tanssilajien ja -tekniikoiden opetusta. Opettajina toimivat Tanssiopiston omat opettajat sekä vierailijat. Näiden opintojen tavoitteena on antaa innostuneille ja motivoituneille oppilaille mahdollisuus syventää tietojaan ja taitojaan tanssissa, hankkia lisää esiintymiskokemusta, työskennellä vierailevien koreografien kanssa, työskennellä taiteiden välisesti sekä yli ikäryhmärajojen. Säännöllisestä syventävästä opetuksesta, lisäkursseista ja esiintymistoiminnasta tiedotetaan oppilaita erikseen. Syventävien opintojen ryhmiin ei ole pääsykoetta, vaan kaikki toimintaan sitoutuneet ja motivoituneet Tanssiopiston oppilaat otetaan mukaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Osallistumisen edellytyksenä on osallistuminen Tanssiopiston perusopetuksen viikoittaisille tunneille. Yhteensä opetuskertoja on syyslukukaudella 8 ja kevätlukukaudella 9. Keväällä 2016 syventävien ryhmien oppilaat esiintyvät 3-5 kevätnäytöksessä. Hyväksytyn suorituksen saaminen syventävistä opinnoista edellyttää 100 % läsnäoloa. Yksi poissaolo hyväksytään riittävin perusteluin, esim. osallistumista vakavasti haittaava sairaus. Suorituksen saamiseksi muut poissaolot on korvattava. Korvauksista voi neuvotella opettajan tai rehtorin kanssa. Tuntien jakaantuminen kolmessa taso- ja ikäryhmässä (iät ovat suuntaa antavia) Syventävä ryhmä 1 (8-10-v.) 60 min treenitunti ja 45 min koreografiatyöpaja = 105 min. Syventävä ryhmä 2 (11-13-v.) 75 min treenitunti ja 60 min koreografiatyöpaja = 135 min. Syventävä ryhmä 3 (yli14-v.) 90 min treenitunti ja 90 min koreografiatyöpaja = 180 min. LUKUKAUSIMAKSUT LUKUVUONNA Taiteen perusopetus Viikottaiset tunnit Syyslukukausi Kevätlukukausi min. opetuskerrat lukukausimaksu opetuskerrat lukukausimaksu Syventävät ryhmät Syyslukukausi Kevätlukukausi ryhmä / min. opetuskerrat lukukausimaksu opetuskerrat lukukausimaksu SO 1 / SO 2 / SO 3 /

7 Sisaralennus Kun samasta taloudesta vähintään kaksi oppilasta osallistuu Tanssiopiston tunneille, on alennus 6 euroa / oppilas / lukukausi. Laskutus Viitesiirrot jaetaan oppilaille tunneilla. Syyslukukausi maksetaan lokakuussa ja kevätlukukausi helmikuussa. Lukukausimaksua ei palauteta, mikäli oppilas lopettaa kesken lukukauden. Mikäli oppilas lopettaa kesken lukuvuoden, hänen tulee ilmoittaa muutoksesta välittömästi Tanssiopiston toimistoon. Oppilas katsotaan lopettaneeksi siitä päivästä lähtien, kun oppilaan tai huoltajan henkilökohtainen ilmoitus asiasta on tehty. Osallistuttuaan opetukseen kaksi kertaa, oppilas on sitoutunut maksamaan lukukausimaksun kokonaisuudessaan. Maksettua lukukausimaksua ei palauteta. Tarvittaessa maksuaikataulusta voidaan sopia. Maksujen viivästyessä, kaikki entiset lukukausimaksut tulee maksaa ennen uuden lukukauden alkamista. Sairastapauksissa maksumuutoksista voidaan keskustella siitä päivästä alkaen, kun yhteyttä opiston toimistoon on otettu. TANSSIOPISTON SÄÄNNÖT Oppilaaksi ottaminen, ilmoittautuminen ja opintojen lopettaminen Oppilaaksi ottaminen tapahtuu ilmoittautumisjärjestyksessä vanhojen oppilaiden ollessa etusijalla. Opettaja määrittää oppilaalle sopivan ryhmän ja tason. Syventävissä ryhmissä voidaan tarvittaessa järjestää katselmus oppilaan taitotason määrittämiseksi. Seuraavalle tasolle siirrytään pääsääntöisesti lukuvuoden vaihtuessa. Kullakin tasolla opiskellaan 1-2 vuoden ajan. Oppilas siirtyy yleensä perusopintoihin mennessään peruskoulun ensimmäiselle luokalle. Opettajan ja rehtorin arvion mukaan yksilöllinen eteneminen opinnoissa on mahdollista. Ilmoittautuminen Tanssiopiston ryhmiin tapahtuu keväällä, jolloin vanhat oppilaat varmistavat opiskelupaikkansa jatkoilmoittautumislomakkeella netissä. Uusia oppilaita otetaan mukaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautumisen voi tehdä opiston nettisivuilla tai toimistoon. Ilmoittautuminen koskee koko lukuvuotta. Mikäli oppilas lopettaa opiskelun kesken lukukauden tai ei ota oppilaspaikkaansa vastaan, on siitä ilmoitettava viipymättä Tanssiopiston toimistoon. Muualla suoritettujen opintojen hyväksi lukeminen Muissa valtakunnallista tanssin taiteen perusopetusta antavissa oppilaitoksissa suoritetut opinnot luetaan hyväksi täysimääräisinä. Tanssiopiston ulkopuolella suoritetuilla kursseilla, leireillä tms. on mahdollista kerätä lisätunteja perusopetustuntien rinnalle tapauskohtaisesti sovitulla määrällä. Opettaja kirjaa opintokirjaan merkinnän niistä. Tämä pätee, mikäli kyseisten opintojen sisältö soveltuu liitettäväksi tanssiopiston opetuskokonaisuuteen ja oppilas esittää virallisen osallistujatodistuksen opettajalle. Asiasta voi neuvotella tarkemmin opettajan tai rehtorin kanssa. Oppilasarviointi, opintokirja ja todistukset Oppilasarvioinnin tarkoituksena on tukea oppilaan edistymistä opinnoissaan. Arviointi toteutetaan kannustavassa ja myönteisessä hengessä oppilaan kanssa keskustellen. Varhaisiän opinnoissa palaute toteutetaan ryhmäkohtaisena tiedottamisena sekä vanhempien kanssa keskustellen. Perusopinnoissa oppilas saa suullista palautetta opettajaltaan koko opiskelunsa ajan. Oppilaita kannustetaan myös itsearviointiin ja tavoitteiden asettamiseen yhdessä opettajan kanssa.

8 Kaikki taiteen perusopetuksen oppilaat saavat syyslukukauden päätteeksi opintokirjan, johon opettaja merkitsee lukukausittain osallistumisen tanssiopintoihin. Hyväksyttyyn merkintään vaaditaan 75 % läsnäolo tunneilla. Myös alueellisten syventävien opintojen ryhmien opettajat laittavat läsnäolomerkinnät opintokirjoihin. Uudet oppilaat saavat opintokirjan syyslukukauden lopulla. Mikäli oppilas osallistuu Tanssiopiston järjestämille kursseille, leireille tai seuraa tanssiesityksiä, saa oppilas niistä opettajan kirjaaman opintokirjamerkinnän. Nämä opinnot liitetään perusopetustuntien tuntimäärään. Opintokirjan ajan tasalla pitäminen on sekä oppilaan että opettajan vastuulla. Muista tuoda opintokirja omalle opettajallesi syys- ja kevätlukukauden lopulla. Pidäthän kirjasta hyvää huolta! Ensimmäinen opintokirja on ilmainen, uuden opintokirjan kadonneen tilalle voi ostaa Tanssiopiston toimistosta 10 euron hintaan. Tanssin taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän kymmenen opintokokonaisuutta ja 500 oppituntia (á 45 min) suoritettuaan oppilas saa päättötodistuksen. Halutessaan oppilas voi saada aikaisemmin välitodistuksen suorittamistaan opinnoista Tanssiopiston toimistosta. Päättötodistuksessa näkyvät Opetushallituksen taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän perusteissa edellyttämät asiat. Osoitteenmuutokset Osoitteen, puhelinnumeron tai sähköpostiosoitteen muuttuessa, siitä tulee ilmoittaa välittömästi Tanssiopiston toimistoon puhelimitse tai sähköpostilla. Näin varmistetaan, että tiedonkulku toimii. Vakuutus ja vastuukysymykset Tanssiopisto on vakuuttanut kaikki oppilaansa tapaturmien varalta. Opettajan vastuu oppilaista rajoittuu tuntiaikaan, joten lasta kannattaa tulla ajoissa vastaan. Tanssiopisto ei vastaa opetustiloihin unohtuneista tai sieltä kadonneista tavaroista. Tiedottaminen Tanssiopisto tiedottaa säännöllisesti oppilaita ja vanhempia. Tiedotteiden perillemeno opettajan ne jaettua tunnilla, on oppilaiden vastuulla. Oppilaan kannattaa siis huolehtia kirjeet tarkasti kotiin asti. Jokainen opettaja huolehtii oman ryhmänsä tiedottamisesta. Myös tanssiopiston nettisivuille päivitetään ajankohtaisia asioita. Ilmoitathan toimistoon, mikäli osoite, puhelinnumero tai sähköpostiosoite muuttuu. Sairastaminen Opettajien sairastapauksissa sijaisten hankkiminen saattaa olla hankalaa, mutta perutut tunnit pyritään mahdollisuuksien mukaan korvaamaan. Uudet yhteystiedot kannattaa muuton yhteydessä ilmoittaa toimistoon. Peruutuksen sattuessa opisto ei korvaa virheellisten yhteystietojen takia turhasta tunnille tulosta. Pukeutuminen tanssitunnilla Asianmukainen pukeutuminen tanssitunnilla edesauttaa turvallisuutta ja mahdollistaa monipuolisen liikkumisen. Tanssitunnilla tulee olla mukavat liikkumisen sallivat asusteet, esim. t- paita ja trikoot. Myös tanssipuku on hyvä vaihtoehto. Liian koristeelliset tai röyhelöiset mekot tai liian pienet vaatteet, esim. napapaidat eivät sovellu tanssitunnin vaatetukseksi. Kaikilla tunneilla tanssitaan paljain jaloin. Hiukset sidotaan siististi kiinni ja pois kasvoilta. Purukumit, karkit, kellot ja korut eivät kuulu tanssitunnille.

9 Kuvien käyttölupa Tanssiopisto Uusikuu dokumentoi oppilasryhmien työskentelyä. Kuvauskohteina ovat sekä oppilaat että heidän esitys- ja harjoitusprosessinsa. Kuvamateriaalia käytetään Tanssiopiston omissa julkaisuissa ja verkkosivuilla. Vanhempien tulee ottaa yhteys toimistoon, jos he eivät anna suostumusta lastensa kuvien käyttöön. YHTEYSTIEDOT Toimisto avoinna ma-to klo 9-14 Osoite PL 15, Pyhäsalmi Puhelin Sähköposti Internet Rehtori Rehtori Kim Oja Puh Toiminnanjohtaja Erkki Böhme Puh Toimistosihteeri Sari Koistinen Puh Opettajat Kaisu Ulander Puh Anastasia Tsekoura Puh Maria Kouvalainen Puh Eveliina Kujala Puh Tuija Kivioja Puh Johtokunta Jukka Lehtosaari, puheenjohtaja Pyhäjärvi Seija Pulli-Marjakangas, vpj. Ylivieska Kirsi Nahkanen Haapajärvi Paula Madetoja Kärsämäki Tuula Ekdahl Nivala Tuula Leppäharju Pyhäjärvi Outi Santavuori Sievi Oppaan kuvat: Aira Huovinen, Pamela Kumpumäki ja Timo Liimatainen

10 LUKUVUOSI TYÖ- JA LOMA-AJAT 15 VK SYYSLUKUKAUSI HEINÄKUU ELOKUU SYYSKUU vk MA TI KE TO PE LA SU LOKAKUU MARRASKUU JOULUKUU vk MA TI KE TO PE LA SU Lomat: syysloma vk pyhäinpäivä joululoma vk itsenäisyyspäivä VK KEVÄTLUKUKAUSI TAMMIKUU HELMIKUU MAALISKUU vk MA TI KE TO PE LA SU HUHTIKUU TOUKOKUU KESÄKUU vk MA TI KE TO PE LA SU HEINÄKUU vk Lomat Uudenkuun katselmus 2018 MA talviloma Pyhäjärvi, Keskuskoulu TI pääsiäinen Kevätnäytös 2018 (vk 21) KE vappu Kärsämäki (Frosteruksen k.) TO helatorstai Nivala (jäähalli) PE Haapajärvi (monitoimitalo) LA Ylivieska (Akustiikka) SU Pyhäjärvi (Keskuskoulu)

11 TAITEEN PERUSOPETUKSEN LUKUJÄRJESTYS LV OSASTO OPETUSPAIKKA RYHMÄ PÄIVÄ JA AIKA OPETTAJA SL KL HAAPAJÄRVI Tiiton koulu Nykytanssi 2-3 TI Kaisu Ulander Tiiton koulu Lastentanssi 1 TI Kaisu Ulander Tiiton koulu Lastentanssi 2 TI Kaisu Ulander Tiiton koulu Nykytanssi 1 TI Kaisu Ulander Tiiton koulu Nykytanssi 4-5 TI Kaisu Ulander KÄRSÄMÄKI Frosteruksen koulu Nykytanssi 2-3 TO Kaisu Ulander Frosteruksen koulu Lastentanssi 1-2 TO Kaisu Ulander Frosteruksen koulu Nykytanssi 1 TO Kaisu Ulander Frosteruksen koulu Nykytanssi 4-5 TO Kaisu Ulander NIVALA Kyösti Kallio Lastentanssi 1 MA Kaisu Ulander Kyösti Kallio Lastentanssi 2 MA Kaisu Ulander Kyösti Kallio Nykytanssi 1 MA Kaisu Ulander Lukio Nykytanssi 2 MA Anastasia Tsekoura Kyösti Kallio Nykytanssi 3 MA Anastasia Tsekoura Kyösti Kallio Nykytanssi 4 MA Anastasia Tsekoura Kyösti Kallio Nykytanssi 5 MA Anastasia Tsekoura PYHÄJÄRVI Ikosen koulu Nykytanssi 3-4 KE Kaisu Ulander Ikosen koulu Nykytanssi 1-2 KE Kaisu Ulander Ikosen koulu Lastentanssi 1-2 KE Kaisu Ulander Ikosen koulu Nykytanssi 5 KE Kaisu Ulander REISJÄRVI Yläkoulu Nykytanssi 3 KE Anastasia Tsekoura Yläkoulu Lastentanssi 1-2 KE Anastasia Tsekoura Yläkoulu Nykytanssi 1-2 KE Anastasia Tsekoura SIEVI Miitin sali Lastentanssi 1-2 MA Tuija Kivioja Miitin sali Nykytanssi 3 TO Anastasia Tsekoura Miitin sali Nykytanssi 1-2 TO Anastasia Tsekoura YLIVIESKA YSO Lastentanssi 1 MA Eveliina Kujala YSO Lastentanssi 2 MA Eveliina Kujala Kiviojan koulu Nykytanssi 2 TI Anastasia Tsekoura Kiviojan koulu Nykytanssi 1 TI Anastasia Tsekoura Kiviojan koulu Nykytanssi 3 TI Anastasia Tsekoura Kiviojan koulu Nykytanssi 4 TI Anastasia Tsekoura YSO Nykytanssi 5 TO Anastasia Tsekoura SYVENTÄVÄN OPETUKSEN RYHMÄT Pyhäjärvi, Ikosen koulu SO 2A LA Maria Kouvalainen SL: 9.9, 16.9, 23.9, 7.10, 14.10, 11.11, 18.11, ja KL: 13.1, 20.1, 27.1, 17.2, 3.3, 17.3, 7.4, 21.4, 5.5. ja Nivala, Niva-Kaijan koulu SO 2B SU Anastasia Tsekoura SL: 3.9, 10.9, 24.9, 8.10, 22.10, 5.11, 19.11, ja KL: 7.1, 21.1, 4.2, 18.2, 4.3, 25.3, 8.4, 29.4, 6.5. ja Nivala, Niva-Kaijan koulu SO 3 SU Anastasia Tsekoura SL: 3.9, 10.9, 17.9, 1.10, 15.10, 29.10, 12.11, ja KL: 14.1, 28.1, 11.2, 25.2, 18.3, 15.4, 22.4, 29.4, 6.5. ja KOREOGRAFIATYÖPAJA Nivala, Niva-Kaijan koulu 9. ja , 13. ja ja 10. ja klo , opettaja Maria Kouvalainen, ilm mennessä. Uusien oppilaiden ilmoittautuminen puh , s-postilla toimisto@tanssiopistouusikuu.fi tai

12 Huomioi myös nämä kurssit ja tapahtumat Tule opiskelemaan koreografian tekemistä tanssiopiston järjestämälle tiiviskurssille! Koreografiatyöpaja nykytanssi 3-5 -ikäisille Oppitunnit: Kurssimaksu: Opetusaika ja paikka: Opettaja: 6 x 3h (6 x 135 min.) 35 e klo Niva-Kaijan koulu, Nivala Maria Kouvalainen Opetuskerrat: 9. ja , 13. ja ja 10. ja Sisältö: Ilmoittautuminen: Tunneilla tehdään oppilaiden luovuutta sekä ilmaisua tukevia harjoituksia, kuten improvisaatioita ja tanssiteatteria. Koreografiatyöpajassa hyödynnetään rekvisiittaa ja tutkitaan erityylisten musiikkien vaikutusta liikekieleen. Kurssin yhtenä tavoitteena on tutustua koreografian tekomenetelmiin ja valmistaa eripituisia tansseja niin itselle kuin muillekin, muun muassa Uudenkuun katselmukseen. Työpajaan osallistuville tarjotaan mahdollisuutta osallistua puoleen hintaan vuoden 2018 katselmukseen! puhelimitse p tai sähköpostilla tanssiopiston toimistoon toimisto@tanssiopistouusikuu.fi tai netin kautta mennessä Tule harjoittelemaan ja esiintymään omalla tanssillasi Uudenkuun katselmukseen 2018! Uudenkuun katselmus 2018 Aika ja paikka: La Keskuskoulu/Vpk, Pyhäjärvi Osallistumismaksu: 28 (koreografiatyöpajaan osallistujat 14 ). Sisältö: Ilmoittautuminen: Lisätietoja: p Maksu sisältää koko päivän ohjelman, arviointiraadin palautteen sekä lounaan (lämmin ruoka, salaatit, leivät sekä ruokajuomat). Uudenkuun katselmus on kaikille avoin tanssitapahtuma, joka on suunnattu 7-20 vuotiaille tanssioppilaille ja tanssinharrastajille. Lauantaipäivän aikana järjestetään koreografiakatselmus sekä treenitunteja/tanssiworkshoppeja. Tarkemmat sisällöt ilmoitetaan syksyn kuluessa. Seuraa tiedotteita ja tanssiopiston nettisivuja syksyn aikana mennessä tanssiopiston nettisivujen kautta

TANSSIOPISTO UUSIKUU TERVETULOA TANSSIMAAN!

TANSSIOPISTO UUSIKUU TERVETULOA TANSSIMAAN! TANSSIOPISTO UUSIKUU Tanssiopisto Uusikuu on perustettu v. 1993. Tanssiopistoa ylläpitää Pyhäsalmen Tanssi ry., joka järjestää myös Täydenkuun tanssit -festivaalin sekä on osa Pohjoista tanssin aluekeskusta.

Lisätiedot

TANSSIOPISTO UUSIKUU TERVETULOA TANSSIMAAN!

TANSSIOPISTO UUSIKUU TERVETULOA TANSSIMAAN! TANSSIOPISTO UUSIKUU Tanssiopisto Uusikuu on perustettu v. 1993. Tanssiopistoa ylläpitää Pyhäsalmen Tanssi ry., joka järjestää myös Täydenkuun tanssit -festivaalin sekä on osa Pohjoista tanssin aluekeskusta.

Lisätiedot

BALLET KAUKAMETSÄ. Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto- opas 2015-2016

BALLET KAUKAMETSÄ. Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto- opas 2015-2016 BALLET KAUKAMETSÄ Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto- opas 2015-2016 Kuvat: Natalia Hoskio, Anni Kääriäinen, Valeria Andreeva KAINUUN MUSIIKKIOPISTON BALLET KAUKAMETSÄ Ballet Kaukametsä antaa

Lisätiedot

BALLET KAUKAMETSÄ. Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto-opas

BALLET KAUKAMETSÄ. Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto-opas BALLET KAUKAMETSÄ Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto-opas 2016-2017 KAINUUN MUSIIKKIOPISTON BALLET KAUKAMETSÄ Ballet Kaukametsä antaa tanssin perusopetusta ja eri-ikäisille tanssijoille tarjotaan

Lisätiedot

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 1 Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 Taiteen perusopetus, lasten tanssi- ja balettiopetus Yleinen oppimäärä Limingan kunta Sivistyslautakunta Voimassa 1.8.2012 alkaen 2 1. Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Yhteystiedot: Rehtori Minna Palokangas , Tuottaja/toimistosihteeri Maria Tolonen

Yhteystiedot: Rehtori Minna Palokangas , Tuottaja/toimistosihteeri Maria Tolonen OPINTO-OPAS LUKUVUOSI 2017 2018 Kajaani Dancen 40. toimintavuosi Kajaani Dancen tanssikoulu antaa tanssin taiteen laajaa ja yleisen oppimäärän opetusta, ja avointa opetusta. Eri-ikäisille tanssijoille

Lisätiedot

Tanssin varhaisiän opintojen opas

Tanssin varhaisiän opintojen opas Tanssin varhaisiän opintojen opas Päivitetty 29.8.2016 OPPILAITOKSEN ESITTELY Kuopion konservatorio on maamme suurin musiikki- ja tanssioppilaitos. Sen tehtävänä on järjestää musiikin ja tanssin perusopetusta,

Lisätiedot

ASKOLAN KUVATAIDEKOULU

ASKOLAN KUVATAIDEKOULU Vanhemmille ASKOLAN KUVATAIDEKOULU Askolan kuvataidekoulu on perustettu vuonna 1992. Koulun ylläpitäjänä toimii Askolan kuvataidekoulun kannatusyhdistys ry. Koulu on antanut taiteen perusopetusta syksystä

Lisätiedot

Tanssin varhaisiän opintojen opas

Tanssin varhaisiän opintojen opas Tanssin varhaisiän opintojen opas Päivitetty 17.8.2018 OPPILAITOKSEN ESITTELY Kuopion konservatorio on maamme suurin musiikki- ja tanssioppilaitos. Sen tehtävänä on järjestää musiikin ja tanssin perusopetusta

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUS. Kuvataidekoulu. 110300 KUVATAITEEN PERUSTEET 1 (60 t)

TAITEEN PERUSOPETUS. Kuvataidekoulu. 110300 KUVATAITEEN PERUSTEET 1 (60 t) TAITEEN PERUSOPETUS 42 Taiteen perusopetus alkaa kansalaisopistossa viikolla 36. Katso ilmoittautumisohjeet oppaan takakannesta. Taiteen perusopetuksessa opiskelevilla sisaruksilla on oikeus sisaralennukseen.

Lisätiedot

ILMAJOEN TANSSIKOULU

ILMAJOEN TANSSIKOULU ILMAJOEN TANSSIKOULU Ilmajoen tanssikoulu Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma, Tanssi 2018 1 SISÄLTÖ 1. Ilmajoen tanssikoulun toiminta, tehtävät ja arvot 2. Opetuksen tavoite, oppimisympäristö

Lisätiedot

Keravan kuvataidekoulu. Lukuvuosi

Keravan kuvataidekoulu. Lukuvuosi Keravan kuvataidekoulu Lukuvuosi 2016-2017 Opetuspaikat Keravan kuvataidekoulu Paasikivenkatu 5 04200 Kerava Taidepäiväkoti Konsti (kuvismuskarin opetus) Puusepänkatu 3 04200 Kerava Toimisto Paasikivenkatu

Lisätiedot

Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus

Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus Tanssin yleinen ja laaja oppimäärä Eija Kauppinen, Opetushallitus Aluehallintovirasto, Pohjois-Suomi Taiteen perusopetus ja uusi OPS Muhos, 20.10.2017 Tanssin laaja ja yleinen oppimäärä Perusteiden taiteenalakohtaisten

Lisätiedot

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi T a TI e P n o e er us u S ep t TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi Hän ei tiennyt ettei sitä pysty kukaan tekemään. Niinpä hän meni ja teki sen. Hei koululaisen kotiväki!

Lisätiedot

TAITO KÄSITYÖ- JA MUOTOILUKOULU. Viikki Malmi Maatulli Keskusta Paloheinä Herttoniemi Pohjois-Haaga. Opas vanhemmille & oppilaille

TAITO KÄSITYÖ- JA MUOTOILUKOULU. Viikki Malmi Maatulli Keskusta Paloheinä Herttoniemi Pohjois-Haaga. Opas vanhemmille & oppilaille TAITO KÄSITYÖ- JA MUOTOILUKOULU Viikki Malmi Maatulli Keskusta Paloheinä Herttoniemi Pohjois-Haaga Opas vanhemmille & oppilaille 2017-2018 Opas vanhemmille & oppilaille 2017-2018 OPPILAAKSI HAKEMINEN JA

Lisätiedot

turun seudun musiikkiopisto Turun seudun musiikkiopiston säännöt

turun seudun musiikkiopisto Turun seudun musiikkiopiston säännöt turun seudun musiikkiopisto Turun seudun musiikkiopiston säännöt 2 Yleistä Tähän järjestyssääntöön/opinto-oppaaseen on koottu musiikkioppilaitoksia ja taiteen perusopetusta koskevia yleisiä sääntöjä sekä

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA TANSSIKOULU STUDIO DANCE PITISSÄ

TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA TANSSIKOULU STUDIO DANCE PITISSÄ TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA TANSSIKOULU STUDIO DANCE PITISSÄ 1 Sisällys Taiteen perusopetus... 3 Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän tehtävä... 3 Toiminta-ajatus...

Lisätiedot

TIEDOTE OPPILAILLE ELOKUU 2015

TIEDOTE OPPILAILLE ELOKUU 2015 1 TIEDOTE OPPILAILLE ELOKUU 2015 Tervetuloa takaisin musiikkiopiston opintojen pariin kesätauon jälkeen. Tervetuloa mukaan musiikkiopiston toimintaan myös kaikki uudet oppilaat ja heidän vanhempansa. Seuraavassa

Lisätiedot

KÄSITYÖKOULU TAITIS OPPILAAN JA VANHEMPIEN OPAS. Yhteystiedot. Suunnittelijaopettaja Sari Halonen Puh Sähköposti:

KÄSITYÖKOULU TAITIS OPPILAAN JA VANHEMPIEN OPAS. Yhteystiedot. Suunnittelijaopettaja Sari Halonen Puh Sähköposti: Yhteystiedot KÄSITYÖKOULU TAITIS Suunnittelijaopettaja Sari Halonen Puh. 044 701 5488 Sähköposti: sari.halonen@pori.fi Tuntiopettajat Anne Siltanen, puh. 040 588 1824 Emma Koskinen, puh. 044 371 3662 Porin

Lisätiedot

KÄSITYÖKOULU TAITIS OPPILAAN JA VANHEMPIEN OPAS

KÄSITYÖKOULU TAITIS OPPILAAN JA VANHEMPIEN OPAS KÄSITYÖKOULU TAITIS OPPILAAN JA VANHEMPIEN OPAS Yhteystiedot Suunnittelijaopettaja Sari Halonen Puh. 044 701 5488 Sähköposti: sari.halonen@pori.fi Tuntiopettajat Anne Siltanen, puh. 040 588 1824 Emma Koskinen,

Lisätiedot

Yleisten osien valmistelu

Yleisten osien valmistelu Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Yleisten osien valmistelu Alustavien luonnosten tarkastelua Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen 15.4.2016 Opetushallitus

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA TORNION KANSALAISOPISTOSSA

TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA TORNION KANSALAISOPISTOSSA TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA TORNION KANSALAISOPISTOSSA LIITE ------- Musiikki: Piano, musiikinteoria ja säveltapailu Tanssi Esittävät taiteet: Teatteritaide Visuaaliset

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN. Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus Helsinki, Paasitorni

TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN. Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus Helsinki, Paasitorni TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus 15.4.2010 Helsinki, Paasitorni Taiteen perusopetuksen kehittäminen Opetustuntikohtaisen taiteen perusopetus:

Lisätiedot

Hyväksytty opistolautakunnan kokouksessa 11.6.2003 20. Päivitys hyväksytty opistolautakunnan kokouksessa 20.8.2014 33.

Hyväksytty opistolautakunnan kokouksessa 11.6.2003 20. Päivitys hyväksytty opistolautakunnan kokouksessa 20.8.2014 33. LÄNTISEN KESKI-SUOMEN MUSIIKKIOPISTO TANSSIN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Hyväksytty opistolautakunnan kokouksessa 11.6.2003 20. Päivitys hyväksytty opistolautakunnan kokouksessa 20.8.2014 33. 1. OPPILAITOKSEN

Lisätiedot

Kalkkisten koulu 2015 2016

Kalkkisten koulu 2015 2016 Lukuvuosisuunnitelma Kalkkisten koulu 2015 2016 yhteystiedot koulu Lähiosoite Kenttätie 5 Postinumero 17240 Postitoimipaikka Kalkkinen Puhelin 03 7671008 Sähköposti kalkkistenkoulu@asikkala.fi Kanslia

Lisätiedot

Tanssin taiteenperusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma

Tanssin taiteenperusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Tanssintaiteenperusopetuksen yleisenoppimääränopetussuunnitelma Sisältö 1. Toiminta-ajatus...3 1.1Arvotjayleisettavoitteet...3 2.Opetuksentoteuttaminen...3 2.1.Oppimiskäsitys...4 2.2.Opiskeluympäristöjatyötavat...4

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus 1 KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO Kirkkonummen musiikkiopisto on kaksikielinen kunnallinen musiikkioppilaitos, joka antaa opetusta kirkkonummelaisille ja siuntiolaisille lapsille ja nuorille. Musiikkiopistossa

Lisätiedot

Sisällysluettelo sivu

Sisällysluettelo  sivu INFOA! SÄILYTÄ TÄMÄ! Kuvataide- ja käsityökoulu Emil Kangasalan osasto Siluetti Oppilaskirje 2016-2017 1 Sisällysluettelo sivu Tärkeät päivämäärät 3 Henkilökunta ja yhteystiedot 5 Toimitilat 5 Tiedottaminen

Lisätiedot

Osaavat luovat MAAILMOJA

Osaavat luovat MAAILMOJA Osaavat luovat MAAILMOJA SASKY koulutuskuntayhtymä YLÄ-SATAKUNNAN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA (tiivistelmä) 1 Sisällysluettelo 1. Ylä-Satakunnan musiikkiopisto... 2 1.1. Oppilaitoksen toiminta-ajatus,

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMA 2004 Tutkintokohtainen osa Päivitetty 01.2013 OPETUSSUUNNITELMA TAITEEN PERUSOPETUS TANSSIN LAAJA OPPIMÄÄRÄ

OPETUSSUUNNITELMA 2004 Tutkintokohtainen osa Päivitetty 01.2013 OPETUSSUUNNITELMA TAITEEN PERUSOPETUS TANSSIN LAAJA OPPIMÄÄRÄ OPETUSSUUNNITELMA TAITEEN PERUSOPETUS TANSSIN LAAJA OPPIMÄÄRÄ Vahvistettu 19.3.2013 Rehtorin päätös 25/10/2013 SISÄLTÖ 1 JYVÄSKYLÄN AMMATTIOPISTON MUSIIKIN JA TANSSIN TOIMINTA- AJATUS... 3 2 TANSSIN LAAJAN

Lisätiedot

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE Hiiden Opisto 2006 Perustuu lakiin taiteen perusopetuksesta 633/1998, 5 sekä sitä täydentävään asetukseen 813/1998,

Lisätiedot

Teatteritaiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma

Teatteritaiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Teatteritaiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Porvoon kansalaisopisto 8.9.2011 Pentti Kinosmaa, Eeva Puromies 1 Teatteritaiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelman

Lisätiedot

Sivistyslautakunta vahvisti musiikkiopiston maksut lukuvuodelle kokouksessaan

Sivistyslautakunta vahvisti musiikkiopiston maksut lukuvuodelle kokouksessaan SISÄLLYS 1.8.2016 MUSIIKKILEIKKIKOULU 1 Musiikkileikkikoulu 2 2 Kuvismuskari yhteistyössä Taidekoulun kanssa 2 VALMENTAVA SOITONOPETUS..2 3 Soitinvuokra 2 4 Oppimateriaalimaksu 2 5 Soitinryhmät 2 6 Koulupajat

Lisätiedot

Sisällysluettelo sivu

Sisällysluettelo  sivu INFOA! SÄILYTÄ TÄMÄ! Kuvataide- ja käsityökoulu Emil Kangasalan osasto Siluetti Oppilaskirje 2015-2016 1 Sisällysluettelo sivu Tärkeät päivämäärät 3 Henkilökunta ja yhteystiedot 4 Toimitilat 4 Tiedottaminen

Lisätiedot

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi Lukuvuosi - Yksikkö Esiopetusryhmän nimi Esiopetusryhmän henkilöstö Lukuvuoden painotusalueet Esioppilaiden määrä Tyttöjä Poikia LUKUVUODEN TYÖAJAT Syyslukukausi / 20 - / 20 Syysloma / 20 - / 20 Joululoma

Lisätiedot

MILLAINEN KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULU ON?

MILLAINEN KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULU ON? OPPILAAN OPAS MILLAINEN KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULU ON? Kuvataidekoulumme on perustettu vuonna 1982 antamaan kuvataiteen opetusta lapsille ja nuorille. Koulutuslautakunta hyväksyi 15.6.2006

Lisätiedot

Liite nro 4. Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009

Liite nro 4. Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009 Liite nro 4 Yhdtr. 30.7.2008 223 liite2 Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009 Kurssihinnoittelun lähtökohtana on oppitunnin tuotantohinta,

Lisätiedot

Koulu on perustettu 1987. Toiminnasta vastaa Vihdin Kuvataidekoulun Kannatusyhdistys ry.

Koulu on perustettu 1987. Toiminnasta vastaa Vihdin Kuvataidekoulun Kannatusyhdistys ry. 1 Tervetuloa! Vihdin kuvataidekoulu antaa tavoitteellisesti etenevää taiteen perusopetusta. Koulussa on noin 270 oppilaspaikkaa 5-20 -vuotiaille lapsille ja nuorille. Koulun opetuksesta vastaavat rehtori

Lisätiedot

LAUTTASAAREN MUSIIKKIOPISTON OPPILAIDEN OPAS

LAUTTASAAREN MUSIIKKIOPISTON OPPILAIDEN OPAS LAUTTASAAREN MUSIIKKIOPISTON OPPILAIDEN OPAS lukuvuosi 2015-2016 Hyvät oppilaat Musiikkiopiston aukioloajat Tämän oppaan tarkoituksena on helpottaa työskentelyänne Lauttasaaren musiikkiopistossa. Tähän

Lisätiedot

Koulutulokkaiden vanhempainaamu

Koulutulokkaiden vanhempainaamu Koulutulokkaiden vanhempainaamu Keskiviikko klo 8.30 10 TERVETULOA! Kilonpuisto - meidän koulumme Perustettu 2003 Yhtenäinen peruskoulu; esikoulu, alakoulu, yläkoulu 672 oppilasta 36 luokkaa (POR) 60 päätoimista

Lisätiedot

Vantaan kuvataidekoulu

Vantaan kuvataidekoulu Emma Kuusela, 9 v. Vantaan kuvataidekoulu OPINTO-OPAS Lukuvuosi 2015 2016 Heleanore Mandri, 16 v. Henna Nuorti, 19 v. Tervetuloa Vantaan kuvataidekouluun! TAITEEN PERUSOPETUSTA vuodesta 1982. Taustakuva:

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän PORVOON KAUPUNKI Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Porvoon kaupunki / Sivistyslautakunta 4.9.2007 1. TOIMINTA-AJATUS... 2 2. ARVOT JA OPETUKSEN YLEISET TAVOITTEET, OPPIMISKÄSITYS,

Lisätiedot

Cross Move Company Tanssin opetussuunnitelma

Cross Move Company Tanssin opetussuunnitelma Cross Move Company Tanssin opetussuunnitelma 1 SISÄLTÖ 1 CMC Tanssinopetus 1.1 Toiminta-ajatus 1.2 Opetussuunnitelman laadinta 1.3 Opetuksen tehtävät ja yleistavoitteet 1.4 Arvot 2 Opetuksen toteuttaminen

Lisätiedot

HURJA PIRUETTI Länsi-Uudenmaan tanssiopisto TANSSITAITEEN PERUSOPETUSSUUNNITELMA LAAJA OPPIMÄÄRÄ

HURJA PIRUETTI Länsi-Uudenmaan tanssiopisto TANSSITAITEEN PERUSOPETUSSUUNNITELMA LAAJA OPPIMÄÄRÄ HURJA PIRUETTI Länsi-Uudenmaan tanssiopisto TANSSITAITEEN PERUSOPETUSSUUNNITELMA LAAJA OPPIMÄÄRÄ Sisältö ALUKSI... 3 TAUSTAA... 3 Länsi-Uudenmaan Tanssiopiston Hurja Piruetin toiminta-ajatus... 3 Hurja

Lisätiedot

HEI VALMENNUSOPPILAAT!

HEI VALMENNUSOPPILAAT! HEI VALMENNUSOPPILAAT! Mukavaa lukuvuotta 2013 2014. Tästä oppaasta löydät opiskeluun ja lukuvuoden kulkuun liittyvää tarpeellista tietoa. OPETUS Lukuvuoden opetus järjestetään 19.8.2013 28.5.2014 välisenä

Lisätiedot

Meri-Lapin musiikkiopisto

Meri-Lapin musiikkiopisto Meri-Lapin musiikkiopisto Oppilaan opas 2018-2019 OHJEITA MUSIIKKIOPISTOSSA OPISKELEVILLE SEKÄ NYT OPISKELUNSA ALOITTAVILLE OPPILAILLE Musiikkikasvatus lienee eräs arvokkaimmista nuorisotyön muodoista.

Lisätiedot

Tanssin syventävien opintojen opas. Päivitetty

Tanssin syventävien opintojen opas. Päivitetty Tanssin syventävien opintojen opas Päivitetty 17.8.18 Sisällysluettelo OPPILAITOKSEN ESITTELY... 3 TANSSIN SYVENTÄVÄT OPINNOT... 3 ARVIOINTI JA SEN OIKAISU... 4 TODISTUKSET... 4 LISÄOPETUS... 4 TANSSIN

Lisätiedot

Aikuislinjan lukuvuosikalenteri

Aikuislinjan lukuvuosikalenteri Aikuislinjan lukuvuosikalenteri 2017 2018 1. jakso 21.8. 8.10. Ti 15.8. Uusien opiskelijoiden yleisinfo klo 17 Ke 16.8. Opinto-ohjaaja ohjaa uusia opiskelijoita klo 12-18 To 17.8. Opinto-ohjaaja ohjaa

Lisätiedot

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Opintotyyppi Koulutusala Vastaava yliopisto HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa. aineopintoja ala Lapin yliopisto Taiteiden

Lisätiedot

Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op

Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op Minna Daniel 15.6.2016 1 Opinnot Joka vuosi aloittaa 85 aikuisopetukseen suuntautuvaa opiskelijaa, joista puolet tutkintoopiskelijoita

Lisätiedot

Baletti- ja liikuntakoulu Pia Hakovirta. Taiteen perusopetus. Tanssi: yleinen oppimäärä

Baletti- ja liikuntakoulu Pia Hakovirta. Taiteen perusopetus. Tanssi: yleinen oppimäärä Baletti- ja liikuntakoulu Pia Hakovirta Taiteen perusopetus Tanssi: yleinen oppimäärä 4.6.2006 1 1.1 Toiminta-ajatus Baletti- ja liikuntakoulu Pia Hakovirran taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän tanssinopetuksen

Lisätiedot

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO SALON MUSIIKKIOPISTO Musiikkiopiston Nohterin ja Kärjen talot Musiikkiopiston kirjastotalon tilat Musiikkiopiston toimitilat sijaitsevat Salon keskustassa

Lisätiedot

Sisällysluettelo sivu

Sisällysluettelo  sivu INFOA! SÄILYTÄ TÄMÄ! Kuvataide- ja käsityökoulu Emil Pälkäneen osasto Oppilaskirje 2016-2017 Sisällysluettelo sivu Tärkeät päivämäärät 3 Henkilökunta ja yhteystiedot 4 Toimitilat 4 Tiedottaminen 4 Oppilasryhmät

Lisätiedot

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus KEVÄT 2018 Jyväskylän Kansalaisopisto Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus Monikulttuurikeskus Gloria Huhtasuon asukasyhdistys Jyvälän Setlementti ry SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ

Lisätiedot

SALON MUSIIKKIOPISTO

SALON MUSIIKKIOPISTO SALON MUSIIKKIOPISTO SALON MUSIIKKIOPISTO Musiikkiopiston Nohterin ja Kärjen talot Musiikkiopiston kirjastotalon tilat Musiikkiopiston toimitilat sijaitsevat Salon keskustassa kirjaston läheisyydessä.

Lisätiedot

-2, SIV-SU :00

-2, SIV-SU :00 -2, SIV-SU 2018-12-05 16:00 Kokouskutsu Keskiviikkona 5.12.2018 klo 16.00, kokoushuone Panama (ent. Mårdin ruokala, Alholminkadulta vasemmalle alas kellariin Päättäjät Varsinaiset jäsenet Henkilökohtaiset

Lisätiedot

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Opintotyyppi Koulutusala Oppiaine Vastaava yliopisto HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa. aineopintoja Kuvataideala Kuvataide

Lisätiedot

Mukavaa lukuvuotta 2013 2014. Tästä oppaasta löydät musiikkileikkikoulun toimintaan liittyvää tarpeellista tietoa.

Mukavaa lukuvuotta 2013 2014. Tästä oppaasta löydät musiikkileikkikoulun toimintaan liittyvää tarpeellista tietoa. HEI MUSIIKKILEIKKIKOULULAINEN JASOITINRYHMÄLÄINEN! Mukavaa lukuvuotta 2013 2014. Tästä oppaasta löydät musiikkileikkikoulun toimintaan liittyvää tarpeellista tietoa. Musiikkileikkikoulun lukuvuoteen sisältyvätopetuksen

Lisätiedot

HURJA PIRUETTI Länsi-Uudenmaan tanssiopisto TANSSITAITEEN PERUSOPETUSSUUNNITELMA YLEINEN OPPIMÄÄRÄ

HURJA PIRUETTI Länsi-Uudenmaan tanssiopisto TANSSITAITEEN PERUSOPETUSSUUNNITELMA YLEINEN OPPIMÄÄRÄ HURJA PIRUETTI Länsi-Uudenmaan tanssiopisto TANSSITAITEEN PERUSOPETUSSUUNNITELMA YLEINEN OPPIMÄÄRÄ Sisältö ALUKSI... 3 TAUSTAA... 3 Länsi-Uudenmaan Tanssiopiston Hurja Piruetin toiminta-ajatus... 3 Hurja

Lisätiedot

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen OSALLISUUS Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen Monipuoliset yhteistyökokemukset Oppilaiden osallistuminen suunnitteluun Oppilaskunta yhteistyön

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 1901/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 1901/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) 30 Asianro 1901/00.01.02.00/2016 Taiteen perusopetuksen käsityön laajan oppimäärän opetuksen aloittaminen Kuopiossa, Kuopion Rouvasväenyhdistys ry:n hakemus kasvun

Lisätiedot

Tanssinopetuksen tavoitteita ja sisältöjä syvennetään vuosiluokalta toiselle siirryttäessä.

Tanssinopetuksen tavoitteita ja sisältöjä syvennetään vuosiluokalta toiselle siirryttäessä. TANSSIN PAINOTUSOPETUS 7.-9. LUOKAT Oppiaineen tehtävä Tanssinopetuksen tehtävänä on tukea oppilaan kokonaisvaltaista kasvua. Yleisenä tavoitteena on, että oppilas oppii kuuntelemaan ja havainnoimaan omaa

Lisätiedot

Tervetuloa kouluun. Tervetuloa kouluun

Tervetuloa kouluun. Tervetuloa kouluun Tervetuloa kouluun 2018 2019 Tervetuloa kouluun Opas uusille oppilaille ja Lukuvuosi heidän huoltajilleen 2016-2017 ASKOLAN KUNTA Askolan kunta Sivistystoimi Sivistystoimi Tärkeitä päivämääriä Kouluun

Lisätiedot

Pääaineet: Lastentanssi Baletti Nykyjazz

Pääaineet: Lastentanssi Baletti Nykyjazz Kuopion Tanssistudion tarjoamat pää- ja sivuaineet sekä niiden tasoryhmät Kuopion Tanssistudio tarjoaa tanssin taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opintoja. Oheisissa kaavioissa kuvataan opintojen

Lisätiedot

Hei! Oppilastiedote

Hei! Oppilastiedote Hei! Oppilastiedote 11.4.2019 Tervetuloa Tanssi väreissä -esityksiin tulevana lauantaina 13.4. Lukuvuosi-ilmoittautuminen on auennut Tanssiyhdistyksen uusi hallitus on valittu Loppukevään tuntitarkennukset

Lisätiedot

KEVÄTLUKUKAUSI 2018 LASTEn ja nuorten KUrSSIT nivala - haapajärvi - pyhäjärvi - reisjärvi

KEVÄTLUKUKAUSI 2018 LASTEn ja nuorten KUrSSIT nivala - haapajärvi - pyhäjärvi - reisjärvi KEVÄTLUKUKAUSI 2018 LASTEN JA NUORTEN KURSSIT nivala - haapajärvi - pyhäjärvi - reisjärvi OPISKELU KANSALAISOPISTOSSA KEVÄTLUKUKAUSI 2018 8.1.-17.6.2018 (viikot 2-24) Lomat Talviloma 5.-11.3.2018 (viikko

Lisätiedot

1. Yhteystiedot. 2. Käsittely. 3. Allekirjoitukset. Lukuvuosi: Varhaiskasvatus/ Esiopetus

1. Yhteystiedot. 2. Käsittely. 3. Allekirjoitukset. Lukuvuosi: Varhaiskasvatus/ Esiopetus Lukuvuosi: 2018-2019 1. Yhteystiedot Toimintayksikkö Päiväkoti Touhutasku Toimintayksikön osoite Vanha Tampereentie 128, 21370 Aura kk Toimintayksikön esimies Erika Eloranta Puhelinnumero, vastaava lastentarhanopettaja

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON Hakuaika Perusopetukseen Ilmoittautuminen testeihin 9.4. 13.5.2011 Testipäivät Keskustassa ma ke 30.5. 1.6.2011 Veikkolassa to 26.5.2011 Hakuaika Avoimelle osastolle 9.4.

Lisätiedot

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat)

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat) Haminan koulu 4.-6.-luokkien VALINNAISAINEOPAS lv. 2017-2018 LUKUVUOSI 2017-2018 Uudessa opetussuunnitelmassa 1.8.2016 alkaen valinnaisaineita opetetaan neljännellä vuosiluokalla yksi 45 min. viikkotunti.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 23.09.2014 Sivu 1 / 1 3815/12.01.00/2014 177 Lukuvuoden 2015-2016 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

TANSSIKOULU COOMA DANCE ACADEMY TAITEEN PERUSOPETUKSEN TANSSIN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA

TANSSIKOULU COOMA DANCE ACADEMY TAITEEN PERUSOPETUKSEN TANSSIN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA TANSSIKOULU COOMA DANCE ACADEMY TAITEEN PERUSOPETUKSEN TANSSIN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA SISÄLLYS 1 Tanssikoulu Cooma Dance Academyn toiminta- ajatus.3 2 Tanssin laajan oppimäärän opetuksen tehtävä,

Lisätiedot

TANSSIN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA LAAJA JA YLEINEN OPPIMÄÄRÄ 2011 -

TANSSIN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA LAAJA JA YLEINEN OPPIMÄÄRÄ 2011 - JYVÄSKYLÄN TANSSIOPISTO- JYVÄSKYLÄN TANSSIYHDISTYS ry TANSSIN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA LAAJA JA YLEINEN OPPIMÄÄRÄ 2011 - Jyväskylän kulttuurilautakunta on myöntänyt Jyväskylän Tanssiyhdistys ry:lle

Lisätiedot

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO Opas oppilaille, opetusharjoittelijoille ja ohjaaville opettajille 2014-2015 Sisällys YLEISTÄ TIETOA HARJOITUSMUSIIKKIOPISTOSTA HAKU VALINTAPERUSTEET

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1. 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1. 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto Selostus Juha Nurmi tulee pyytämään lausuntoa nuorisovaltuustolta, koskien koulujen työ-

Lisätiedot

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514 Haku Käsityön taiteen syventäviin opintoihin Sivu 1 / 9 Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514 Opetus perustuu Opetushallituksen visuaalisten taiteiden

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMAT. Kuvataide Käsityö Tanssi

TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMAT. Kuvataide Käsityö Tanssi TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMAT Kuvataide Käsityö Tanssi Ilmajoki-opisto Hyväksytty johtokunnassa 22.5.2018 1 SAATTEEKSI Kädessäsi on Ilmajoki-opiston taiteen perusopetuksen

Lisätiedot

Kotkan seudun musiikkiopisto on musiikkiin erikoistunut taideoppilaitos, joka järjestää musiikin ja siihen liittyvien muiden taidemuotojen opetusta.

Kotkan seudun musiikkiopisto on musiikkiin erikoistunut taideoppilaitos, joka järjestää musiikin ja siihen liittyvien muiden taidemuotojen opetusta. 1 Oppilaitoksen toiminta-ajatus Kotkan seudun musiikkiopisto on musiikkiin erikoistunut taideoppilaitos, joka järjestää musiikin ja siihen liittyvien muiden taidemuotojen opetusta. Musiikkiopiston ensisijainen

Lisätiedot

UUSIA TUNTEJA LUKUVUOSI 2016 2017

UUSIA TUNTEJA LUKUVUOSI 2016 2017 Kuvat: Tekla Váli LUKUVUOSI 2016 2017 LUKUVUOSI 2016 2017 ALKAA 17.8.2016. LUKUVUOSI KESTÄÄ YHTEENSÄ 35 VIIKKOA (17 SYKSYLLÄ JA 18 KEVÄÄLLÄ). OPETUKSESSA EI PIDETÄ SYYSLOMATAUKOA. UUSIA TUNTEJA TEMPPUTANSSI

Lisätiedot

Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu

Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu Pähkinätie 6 01710 Vantaa Puh. (09) 530 1100 muskari.musike@kolumbus.fi www.kolumbus.fi/muskari.musike Hämeenkylän musiikkileikkikoulun

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMA 2018 TANSSIN TAITEEN YLEINEN OOPIMÄÄRÄ. Nurmijärven tanssiopisto

OPETUSSUUNNITELMA 2018 TANSSIN TAITEEN YLEINEN OOPIMÄÄRÄ. Nurmijärven tanssiopisto OPETUSSUUNNITELMA 2018 TANSSIN TAITEEN YLEINEN OOPIMÄÄRÄ Nurmijärven tanssiopisto 1 Sisällys 1. Nurmijärven tanssiopiston perustehtävä ja tarkoitus... 2 2. Arvot ja oppimiskäsitys... 2 3. Työtavat Toimintakulttuuri...

Lisätiedot

Lukuvuosi Luonnontiede- ja matematiikkaluokka

Lukuvuosi Luonnontiede- ja matematiikkaluokka Mertalan koulun LuMa-luokka Lukuvuosi 2017-2018 Luonnontiede- ja matematiikkaluokka LuMa-luokka tarjoaa ylöspäin eriyttävää opetusta matematiikassa, fysiikassa ja kemiassa vahvan pohjan perusopinnoissa

Lisätiedot

Tanssin perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma

Tanssin perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Tanssin perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Tanssikoulu 1st Step Tanssin perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Tanssikoulu 1st Step Tanssikoulu 1st Step on tanssin perusopetusta

Lisätiedot

MIKKELIN ETÄ- JA AIKUISLUKIO

MIKKELIN ETÄ- JA AIKUISLUKIO MIKKELIN ETÄ- JA AIKUISLUKIO OPAS kahden tutkinnon opiskelijoille 2015 2016 Mikkelin etä- ja aikuislukio Päämajankuja 4 50100 Mikkeli Toimisto ma-to klo 9-17 ja pe 8-14.45 Päämajankuja 4, 3. krs. puh.

Lisätiedot

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa Tervetuloa lukioon Aloitusinfoa Ryhmänohjaaja Päivi Franzon Tavoitat minut parhaiten sähköpostitse: paivi.franzon@edukouvola.fi Koulupäivän aikana voit yrittää myös puhelimitse opettajainhuone: 020 615

Lisätiedot

AKAAN LUKIO. Vanhempainilta 1A ja 1B

AKAAN LUKIO. Vanhempainilta 1A ja 1B AKAAN LUKIO Vanhempainilta 1A ja 1B 11.10.2018 ILLAN AIHEET lukion ja opettajien esittely tavoitteista lukio-opiskelusta KYSYMYKSIÄ JA KESKUSTELUA! 1.vuosikurssin ryhmänohjaajat 1A Tanja Merikari, ruotsi,

Lisätiedot

LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET

LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET Kokemäen kansalaisopisto 25.6.2013 LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET Työvuoden pituus ja opetuksen järjestäminen Työvuosi 1.8.2013 31.7.2014 Syyskausi 9.9. 15.12.2013 Kevätkausi 7.1. 18.5.2014

Lisätiedot

Tanssitunnit syksy 2011

Tanssitunnit syksy 2011 Tanssitunnit syksy 2011 Tanssitalo juulia antaa uusia tuulia Itämaista ja discoriental-tanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja -kuntoisille lapsille, nuorille ja aikuisille naisille. Pojille omat tunnit.

Lisätiedot

Pyhäjärven tanssioppilaiden sekä syventävien ryhmien kevätnäytös

Pyhäjärven tanssioppilaiden sekä syventävien ryhmien kevätnäytös Pyhäjärven tanssioppilaiden sekä syventävien ryhmien kevätnäytös To 19.5.2016 klo 18.00 Ikosen koulu, Pyhäjärvi Liput 10 /aikuiset, 5 / 12-18v., alle 12v. vapaa pääsy Näytöksen järjestäjä: Pyhäsalmen tanssi

Lisätiedot

PÄÄKIRJA LV

PÄÄKIRJA LV PÄÄKIRJA LV.2018-2019 OPPIMISKÄSITYS Valkeakosken teatteriopistossa oppilas asettaa tavoitteita ja kehittää omaa toimintaansa vuorovaikutteisesti ja kokonaisvaltaisesti rohkaisevan ja kannustavan ohjauksen

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTO Muutos Kasvatustieteiden yksikkö Muutos Luokanopettajat Muutos Muutos

TAMPEREEN YLIOPISTO Muutos Kasvatustieteiden yksikkö Muutos Luokanopettajat Muutos Muutos TAMPEREEN YLIOPISTO Muutos 26.8.2015 Kasvatustieteiden yksikkö Muutos 18.9.2015 Luokanopettajat Muutos 28.9.2015 Muutos 17.11.2015 I OPINTOVUOSI (LO 2015) OPETUSOHJELMA SYYSLUKUKAUDELLA 2015 YLEISIÄ VALMIUKSIA

Lisätiedot

1. Johdanto Hyvinkään Opisto on vuonna 1927 perustettu vapaan sivistystyön oppilaitos, joka tarjoaa kaikille avointa koulutusta. Hyvinkään Opisto tarj

1. Johdanto Hyvinkään Opisto on vuonna 1927 perustettu vapaan sivistystyön oppilaitos, joka tarjoaa kaikille avointa koulutusta. Hyvinkään Opisto tarj 1. Johdanto Hyvinkään Opisto on vuonna 1927 perustettu vapaan sivistystyön oppilaitos, joka tarjoaa kaikille avointa koulutusta. Hyvinkään Opisto tarjoaa kaikille avoimia suomen kielen kursseja pääsääntöisesti

Lisätiedot

Lukuvuoden työajat

Lukuvuoden työajat Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 127 Lukuvuoden 2017-2018 työajat Asianro 895/12.00.01/2016 Sivistysjohtaja Matti Sivonen 22.11.2016: Perusopetuslain 23 :n mukaan lukuvuosi alkaa 1. päivänä elokuuta ja

Lisätiedot

Opas perusopetuksen oppilaalle

Opas perusopetuksen oppilaalle Opas perusopetuksen oppilaalle Hyvää lukuvuotta 2017 2018 ja tervetuloa opiskelemaan musiikkiopistoon! Tästä oppaasta löydät lukuvuoden kulkuun ja opiskeluusi liittyvää tarpeellista tietoa. Sinulla on

Lisätiedot

Johdanto kauppatieteiden opiskeluun ti klo Tervetuloa! UEF ADUCATE

Johdanto kauppatieteiden opiskeluun ti klo Tervetuloa! UEF ADUCATE Johdanto kauppatieteiden opiskeluun ti 10.2.2015 klo 17.00-18 Tervetuloa! Kaikille avoin yliopisto Avoin yliopisto opetus vastaa yliopiston perusopetusta eli avoimessa yliopistossa tehdyt opintosuoritukset

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA LIITE 5

TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA LIITE 5 TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA LIITE 5 TAITEENPERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA Tanssiopisto Uusikuun taiteen perusopetus perustuu lakiin taiteen perusopetuksesta (633/1998)

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMA TANSSIN LAAJA OPPIMÄÄRÄ 2018

OPETUSSUUNNITELMA TANSSIN LAAJA OPPIMÄÄRÄ 2018 OPETUSSUUNNITELMA TANSSIN LAAJA OPPIMÄÄRÄ 2018 Johtokunta 26.9.2018 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. TOIMINTA-AJATUS 2 1.1. Tanssin laajan oppimäärän tehtävä ja arvot 2 1.2. Oppimiskäsitys, oppimisympäristö ja työtavat

Lisätiedot

MÄÄRÄYS 38/011/2002 TAITEEN PERUSOPETUKSEN TANSSIN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET 2002

MÄÄRÄYS 38/011/2002 TAITEEN PERUSOPETUKSEN TANSSIN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET 2002 MÄÄRÄYS 38/011/2002 TAITEEN PERUSOPETUKSEN TANSSIN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET 2002 Opetushallitus 2002 Opetushallitus Kansi Taitto Viherjuuren Ilme Oy Pirjo Nylund ISBN 952 13 1381

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA - TANSSIN PERUSOPINNOT

TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA - TANSSIN PERUSOPINNOT TAITEEN PERUSOPETUS VAASASSA Vaasan työväenopisto Vasa Arbis Vaasan kulttuurivirasto TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA - TANSSIN PERUSOPINNOT Taiteen perusopetuksen toiminta Vaasassa

Lisätiedot

Inklusiivisen valmistavan opetuksen alueelliset koulutuspäivät

Inklusiivisen valmistavan opetuksen alueelliset koulutuspäivät Inklusiivisen valmistavan opetuksen alueelliset koulutuspäivät 20.-30.3.2017 Sisältö 1.Valmistavan opetuksen tavoite 2.Kenelle opetus on tarkoitettu 3.Opetuksen toteuttamisen eri tavat 4. Resurssit 5.

Lisätiedot