Sektorirajat ylittävä yhteistyö Pieksämäen malliin lasten ja nuorten hyvinvointikoordinaattori Seija Laitinen Lahti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sektorirajat ylittävä yhteistyö Pieksämäen malliin lasten ja nuorten hyvinvointikoordinaattori Seija Laitinen 26.3.2014 Lahti"

Transkriptio

1 Sektorirajat ylittävä yhteistyö Pieksämäen malliin lasten ja nuorten hyvinvointikoordinaattori Seija Laitinen Lahti

2 Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma Pieksämäellä on laadittu monialaisena yhteistyönä Lasten ja Nuorten Pieksämäki hyvinvointisuunnitelma vuosille Suunnitelman laadinnasta vastaava työryhmä asetti hyvinvointisuunnitelman tavoitteeksi lasten ja nuorten kasvu- ja elinolojen nykytilan kirjaamisen sekä palvelujen ja monialaisen yhteistyön kehittämisen Pieksämäellä. Tavoitteena oli myös löytää monialainen yli hallinnonrajat ylittävä yhteinen tahtotila lasten ja nuorten palveluiden kehittämisessä Pieksämäellä. Työryhmä halusi lisätä myös päättäjien ymmärrystä niin ehkäisevän työn merkityksestä kuin sen resursoinnin tärkeydestä. Niin suunnittelun kuin suunnitelman tavoitteena oli laatia työkalu, jonka avulla kehitetään ja uudistetaan organisaatioita, johtamisrakennetta, monialaista yhteistyötä sekä palveluprosesseja Pieksämäellä. Lasten ja nuorten Pieksämäki - hyvinvointisuunnitelma pitää sisällään Pieksämäen lapsi ja nuorisopoliittisen kehittämissuunnitelman, lastensuojelulain 12 vaatiman lastensuojelusuunnitelman sekä lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelman vaatiman suunnitelman.

3 Pieksämäen nuorisotoimi Etsivä & sairaanhoitaja - oppilaitosyhteistyö, yhteiset päivystykset - jalkautuva työ, kotikäynnit - verkostoyhteistyö - niveltyö - pienryhmätoiminta Erityisnuorisotyö & sairaanhoitaja - tukinuoret - ehkäiseväpäihdetyö (Viisari) Etsivä & nuorten työpaja - vastaanotot pajalla säännöllisesti - palveluohjaus - jalkautuva työ - niveltyö (saattaen vaihtaen) - keskeytys ja huoli-ilmoitukset - oppilaslaitosyhteistyö - pienryhmätoiminta nuorisoasema Pientareella (Kässäklubi ja liikuntaryhmä) - kouluvierailut - moniammatillinen tiimityö Erityisnuorisotyö & nuorten työpaja - tukinuoret - niveltyö NUORI vuotias Nuorten työpaja POTKU Nuorten työpaja & sairaanhoitaja - Vastaanotot Päihdearviot - Seulat - Yksilökeskustelut, psykosos. tuki - hoitoonohjaukset - Pienryhmätoiminta nuorisoasema Pientareella (Kässäklubi ja liikuntaryhmä) - Jalkautuva työ - Kouluvierailut - Moniammatillinen tiimityö Nuorten mielenterveys-, kriisi-, päihdesairaanhoitaja

4 Väestöennuste Pieksämäellä Väestöennusteen mukaan vuosien aikana lasten ja nuorten sekä työikäisten määrä vähenee merkittävästi ja yli 65-vuotiaiden määrä kasvaa: 0 19-vuotiaiden määrä vähenee 12,8 prosenttia ja vuotiaiden määrä vähenee 18,3 prosenttia. Yli 75-uotiaiden määrä kasvaa 19,2 prosenttia. Ennusteen mukaan kaupungin väestöstä vuonna 2020 on alle 20-vuotiaita lapsia ja nuoria 17,5 prosenttia. Työikäisen väestön (20 54-vuotiaat) osuus on 48,7 prosenttia ja yli 65-vuotiaita on joka kolmas (33,8 prosenttia) Samanaikaisesti Pieksämäellä eletään koulutuselämän murrosta. Peruskoululaisten määrän odotetaan laskevan Pieksämäellä vuosina noin 400 oppilaalla. Myös 2.asteen ja korkeakoulujen suhteen on tiedossa muutoksia. Diak Idän Pieksämäen yksikkö on siirtynyt monimuoto-opetukseen ja Partaharjun opiston vapaa-ajan- ja nuoriso-ohjaajankoulutus on integroitunut Seurakuntaopistoon ja muuttanut Seurakuntaopiston tiloihin. Mikkelin ammattikorkeakoulun metsäopetuksen Pieksämäen toimipisteen toiminta on lakkautettu ja siirretty Mikkeliin, Etelä-Savon ammattioppilaitoksen Pieksämäen toimipisteen tilat alkavat olla remontin tarpeessa ja seudun pieni lukiokin taistelee toiminnassaan jatkuvasti laskevien oppilasmäärien kanssa. Tarvitaan suurempia ja rohkeampia linjamuutoksia sekä uusia innovaatioita Pieksämäen koulujen ja koulutuksen tulevaisuuden suhteen.

5 Tulevaisuuden haasteet Pieksämäellä Yhteiskunnallisista muutoksista johtuen niin kunnallinen opetustyö kuin ammatillinen sekä ammattikorkeakoulutuskin ovat kaikki uudistumisen ja uudelleen organisoitumisen prosessissa. Keskeisin kehittämistehtävä niin perusopetuksen, ammatillisen kuin ammattikorkea-opetuksenkin toimialoilla on se, että miten työ tulisi organisoida ja toteuttaa, jotta työn kohteena olevat nuoret voisivat paremmin, ja työ olisi kustannustehokasta. Yksi vakavimmista ongelmista on nuorten opintopolkujen keskeytyminen, nuorisotyöttömyys, pirstaleiset työurat ja siitä mahdollisesti aiheutuva syrjäytyminen. Miten vastata haasteisiin?

6 Hiekanpään elämänkaarihanke Päätös hankkeen osalta tuli ( euroa) josta omarahoitusosuus euroa ( 30%) Hankkeen käynnistyminen ja toimintamallin kehittäminen yhteistyössä yhteistyökumppaneiden kanssa helmikuu > Jatkohanke ajalle ( n euroa) Elämänkaariajattelun keskeinen tavoite on edistää niiden toimijoiden välistä yhteistyötä, jotka työskentelevät samankaltaisten tehtävien parissa ja näin hyötyvät eniten tiivistä yhteistyöstä puhutaan ns. keskinäisistä synergiaeduista. Hyvin toimiva yhteistyö parantaa palvelutoiminnan vaikuttavuutta - eli kuntalainen saa parhaimman mahdollisen palvelun. Samalla alueella toimivat voivat tehokkaammin huolehtia, että väestöryhmälle tarkoitetut palvelut toimivat kokonaisuutena niin kuin pitää ja voivat ohjata voimavaroja ja kehitystyötä sen mukaan mikä parantaa väestöryhmän palvelutarpeita. Hankkeen tuloksena syntyy tila- ja oppimisympäristösuunnitelma Hiekanpään elämänkaarikampukselle. Ideana on eri sukupolvet ja erilaiset ihmiset ja toimijat kohtaavat ja rakentavat yhdessä inhimillisempää ja vuorovaikutuksellista henkistä ja fyysistä toimintakampusta.

7 Hiekanpään kyläyhteisö Opetus Kasvatus Elämänkaarihoiva (lapsuus, nuoruus, aikuisuus, vanhuus) Sukupolvien ja erilaisten ihmisten kohtaaminen Välittäminen, hyvinvointi, viihtyvyys Terveysliikunta Luonto

8 Hiekanpään alue Koulutuskeskus Agricola Lapsi- ja perhepalvelukeskus Ruusu Koivurannan palvelukeskus DIAK Yläkoulu Bovallius erityisammatti opisto Vanhusten palveluyksikkö Attendo

9 Hiekanpään Elämänkaarikampus rakentuu 2016 Yläkoulu 2014

10 Hiekanpään Elämänkaarikampus rakentuu

11 Hiekanpää

12 Tavoitteet Uudenlainen, yhteisöllisyyttä lisäävä ja sukupolvirajoja rikkova oppimisympäristö Läpi elämänpolun jatkuva, eri ikäluokkien kohtaamisesta syntyvä informaali oppiminen Uudenlaiset pedagogia-lähtöiset tilajärjestelyt, tulevaisuusorientoituneet oppimisympäristöt ja palvelujärjestelmät (tila- ja oppimisympäristösuunnitelma)

13 Hiekanpään yläkoulu PARTAHARJUN Lapsi- ja perhepalvel ukeskus Ruusu Vuoropäiväkoti Vanhusten palvelukoti DIAK- AMMATTI KORKEAKOULU OPISTO Nuorisotyö eräopetus ETELÄ- SAVON AMMATTIOP PILAITOS LUKIO SEURAKUNTAOPISTO JA KOIVURANNAN HOIVAYKSIKKÖ ELÄMÄNKAARIKAMPUS Yhteistyö Yhdessä vahvempia

14 HANKKEEN KESKEISET SISÄLLÖT: TURVALLISUUS Turvallisuussuunnitelma OPPILASHUOLTO Oppilaan ja opiskelijan tuki Kokonaissuunnitelma OPETUKSEN TYÖELÄMÄKESKEISYYS Virtuaaliluokat, seinätön opetus Joustava perusopetus = JOPO, Kehittämissuunnitelma KOULUNUORISOTYÖ Nuorisokasvatus (koulussa, koulun ulkopuolella) Etsivä nuorisotyö, nuorisotakuu, syrjäytymisen ehkäisy Nuorten työpaja, nuorisoasematoiminta Lasten ja nuorten HYVINVOINTI maahanmuuttajat SÄHKÖINEN ASIOINTI JA TILANVARAUS Uudet ja modernit OPPIMISYMPÄRISTÖT Tila- ja oppimisympäristösuunnitelma Lasten, nuorten ja kaupunkilaisten OSALLISTAMINEN KAMPUKSEN YHTEISTOIMINNOT Kuljetukset, liikennöinti, logistiikka, ruokahuolto, siivouspalvelut, jätehuolto SOSIAALIPEDAGOGIA Kehitetään kilpailukykyisiä ja vetovoimaisia innovaatio- ja oppimisympäristöjä yhdessä verkoston kanssa sekä lisätään oppilaitosten tutkimus- ja kehittämistoimintaa ja yhteistyötä LIIKUNTAPUISTO Harrastustoiminta, lähiliikunta

15 Jatkohanke : KESKEISET TAVOITTEET: 1. Tavoitteena on luoda elämänkaariajattelua vastaavat palvelut Hiekanpäähän, jotka edistävät opiskelijoiden tutkintojen läpäisyastetta, vahvistavat nuorten työllisyysmahdollisuuksia ja työllisyysastetta maakunnassa sekä vastataan nuorisotakuun haasteisiin Pieksämäellä.. 2. Kehitetään ja vahvistetaan koulutuksesta koulutukseen tai työelämään siirtymistä tukevia menetelmiä ja palveluita sekä koulutuksen ja työelämän vuorovaikutusta mm. oppisopimus-koulutuksella ja opiskelijoiden työelämävalmiuksia parantamalla. Kehitetään yrittäjien kanssa ammatillisen koulutuksen ja oppisopimuksen rinnalle Pieksämäen malli koulutussopimuksesta. Koulutussopimus olisi nuoren, yrittäjän ja koulutuksen järjestäjän välinen sopimus työpaikalla tapahtuvasta oppimisesta ammatillisessa perustutkinnossa. Vastataan nuorten yhteiskuntatakuun asettamiin kysymyksiin kehittämällä Pieksämäen kaupungin oma, ketään ei jätetä malli, jolla taataan jatkopaikkamahdollisuus jokaiselle peruskoulunsa päättävälle nuorelle.

16 3. Kehitetään ja mallinnetaan matalankynnyksen palveluja (etsivä nuorisotyö, nuorten työpaja, valmentava opetus, yhteinen oppilashuolto peruskoulusta ammatillisen opiskelun päättymiseen jne.) elämänkaarikampukselle jotka tukevat nuorten opintopolkuja yhdessä monialaisen verkoston kanssa ennaltaehkäisevästi. Kehitetään mallinnusta peruskoulun Jopotoiminnasta toisen asteen ammatilliseen opiskeluun.

17 Tulevaisuuden visio Hiekanpään elämänkaarikeskus on ainutlaatuinen kokonaisuus niin valtakunnallisella kuin jopa kansainväliselläkin tasolla. Alueella korostuu elinikäisen sivistyksen prosessimainen ajattelumalli ja sen toimijat ja yksiköt ovat asennoituneita jatkuvaan uudelleen orientoitumiseen, jolloin toiminta vastaa myös Pieksämäen kaupungin strategiatyön tavoitteisiin. Vuoden 2017 loppuun mennessä kaupunkiin on kehitetty ja luotu oma malli, jolla vastataan nuorten yhteiskuntatakuuseen liittyviin kysymyksiin sekä tulevaisuuden alue- ja koulutuspoliittisiin haasteisiin. Hiekanpään alueen eri toimijat ovat tiiviissä yhteistyössä työelämän ja yritys- ja innovaatiotoiminnan kanssa vastaten näin alueen toisen asteen opiskelijoiden sekä työelämän tarpeisiin nyt ja tulevaisuudessa. Pieksämäen kaupungista on rakentunut niin maakunnallisesti kuin valtakunnallisestikin arvostettu sivistyskaupunki

sivistysjohtaja Kari Koistinen nuorisosihteeri Seija Laitinen Mikkeli

sivistysjohtaja Kari Koistinen nuorisosihteeri Seija Laitinen Mikkeli sivistysjohtaja Kari Koistinen nuorisosihteeri Seija Laitinen 20.11.2013 Mikkeli Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2009-2013 Pieksämäellä on laadittu monialaisena yhteistyönä Lasten ja Nuorten Pieksämäki

Lisätiedot

Hiekanpään Elämänkaarihanke vauvasta vaariin. Kari Koistinen Asko Hankilanoja Seija Laitinen Veera Virtanen

Hiekanpään Elämänkaarihanke vauvasta vaariin. Kari Koistinen Asko Hankilanoja Seija Laitinen Veera Virtanen Hiekanpään Elämänkaarihanke vauvasta vaariin Kari Koistinen Asko Hankilanoja Seija Laitinen Veera Virtanen Hiekanpään elämänkaarihanke 1.2.2013-28.2.2014 Päätös hankkeen osalta tuli 7.1.2013 ( 146 512

Lisätiedot

NUORTEN SYRJÄYTYMISEN EHKÄISY ITÄ-SUOMESSA

NUORTEN SYRJÄYTYMISEN EHKÄISY ITÄ-SUOMESSA NUORTEN SYRJÄYTYMISEN EHKÄISY ITÄ-SUOMESSA 1.10.2013 Mikkeli Sivistysjohtaja Kari Koistinen, nuorisosihteeri Seija Laitinen, projektipäällikkö Nina Kalliola Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2009-2013

Lisätiedot

Lasten ja nuorten Pieksämäki - hyvinvointisuunnitelma 2014 2017. Lasten ja nuorten hyvinvointikoordinaattori Seija Laitinen

Lasten ja nuorten Pieksämäki - hyvinvointisuunnitelma 2014 2017. Lasten ja nuorten hyvinvointikoordinaattori Seija Laitinen Lasten ja nuorten Pieksämäki - hyvinvointisuunnitelma 2014 2017 Lasten ja nuorten hyvinvointikoordinaattori Seija Laitinen Intialainen viisaus Kun aikuiset näkevät lasten ajelehtivan joessa ja jopa hukkuvan,

Lisätiedot

HIEKANPÄÄN ELÄMÄNKAARIKYLÄ. Sivistysjohtaja Kari Koistinen

HIEKANPÄÄN ELÄMÄNKAARIKYLÄ. Sivistysjohtaja Kari Koistinen HIEKANPÄÄN ELÄMÄNKAARIKYLÄ Sivistysjohtaja Kari Koistinen Miksi elämänkaarikylä? Globaalit ja kansalliset haasteet: Suomen kilpailukyvyn avaintekijät Kasvavien ja tulevien sukupolvien hyvinvoinnin, osaamisen

Lisätiedot

Päätös valtion vastinrahoituksen Euroopan aluekehitysrahaston osarahoituksesta: Hiekanpään elämänkaarihanke, lisärahoitus ja jatkoaika

Päätös valtion vastinrahoituksen Euroopan aluekehitysrahaston osarahoituksesta: Hiekanpään elämänkaarihanke, lisärahoitus ja jatkoaika Maakuntahallitus 37 17.02.2014 Päätös valtion vastinrahoituksen Euroopan aluekehitysrahaston osarahoituksesta: Hiekanpään elämänkaarihanke, lisärahoitus ja jatkoaika 154/00.01.05.20/2012 Maakuntahallitus

Lisätiedot

Mitä ne täällä tekee?

Mitä ne täällä tekee? Mitä ne täällä tekee? Nuorisotyö opettajien valtakunnassa! Nuorisosihteeri Seija Laitinen 9.10.2013 KOULUNUORISOTYÖ Suomessa verraten uusi työmuoto Hankkeita ja projekteja Tavoitteena toiminnan vakinaistaminen

Lisätiedot

Nuorisotakuu määritelmä

Nuorisotakuu määritelmä Mitä on ohjaus nuorisotakuussa Elise Virnes 25.9.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes

Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria Elise Virnes 29.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTKAN-HAMINAN SEUDULLA

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTKAN-HAMINAN SEUDULLA AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTKAN-HAMINAN SEUDULLA Sami Tikkanen, kuntayhtymän johtaja, rehtori Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymä Seutufoorumi 28.11.2017 KOTKAN-HAMINAN SEUDUN

Lisätiedot

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta

Lisätiedot

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Seinäjoki, 13.3.2013 Nuorisotakuun taustoja Perusasteen varassa olevat nuoret Työttömät alle 30-vuotiaat nuoret Työn ja koulutuksen

Lisätiedot

Nuorisotakuu mikä muuttuu Järvenpään mallin myötä. Tuhti-seminaarin työpaja

Nuorisotakuu mikä muuttuu Järvenpään mallin myötä. Tuhti-seminaarin työpaja Nuorisotakuu mikä muuttuu Järvenpään mallin myötä Tuhti-seminaarin työpaja 14.10.2013 Järvenpään kaupunki Lausvaara Jari 17.5.2013 Nuorisotakuu yleisesti Järvenpään kaupunki Lausvaara Jari 17.5.2013 2

Lisätiedot

Yhteiskuntatakuu OKM:n toimiala. Kirsi Kangaspunta johtaja

Yhteiskuntatakuu OKM:n toimiala. Kirsi Kangaspunta johtaja Yhteiskuntatakuu OKM:n toimiala Kirsi Kangaspunta johtaja Koulutustasotavoitteet Maailman osaavimmaksi kansaksi vuoteen 2020 mennessä Väestön koulutustaso vuonna 2020 perusasteen jälkeinen tutkinto 88%

Lisätiedot

Avoin ammattiopisto. Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli

Avoin ammattiopisto. Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli Avoin ammattiopisto Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli Taustaa Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän Nuorten tuki hanke Ohjaamo malli Nuorten pitkäkestoinen ohjaus ja tuki http://avoinammattiopisto.ning.com/page/ohjaamo-1

Lisätiedot

Ohjaamo ja ammatilliset pajat RASEKO

Ohjaamo ja ammatilliset pajat RASEKO Ohjaamo ja ammatilliset pajat RASEKO Etsivä nuorisotyön viranomainen ja rekisterinpitäjä Naantali, Nousiainen, Masku, Mynämäki, Raisio ja Rusko 9.11.2012 Raision seudun koulutuskuntayhtymä / Maria Taipale

Lisätiedot

Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa. opetusneuvos Aki Tornberg

Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa. opetusneuvos Aki Tornberg Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa opetusneuvos Aki Tornberg Varhaiskasvatus Varhaiskasvatuksen ja päivähoitopalvelujen lainsäädännön valmistelu, hallinto ja ohjaus siirretään sosiaali- ja terveysministeriöstä

Lisätiedot

Hiekkiksen hyvinvointityö. Pieksämäen kaupungin Huoltamo-hanke

Hiekkiksen hyvinvointityö. Pieksämäen kaupungin Huoltamo-hanke Hiekkiksen hyvinvointityö Pieksämäen kaupungin Huoltamo-hanke 2015-2016 Hiekanpään kampus Lukio Diak Seurakuntaopisto Bovallius Nuorten työpaja / Ohjaamo Pientare 230 opiskelijaa 400 opiskelijaa 450 opiskelijaa

Lisätiedot

Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet. Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi

Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet. Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi Tavoitetila Sipilän hallitusohjelman 2025-tavoite Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan uutta.

Lisätiedot

Koko kaupunki tukemaan nuorten osallisuutta. 42. Valtakunnalliset kuntoutuspäivät 11.3.2014 Jari Lausvaara, koulutusjohtaja

Koko kaupunki tukemaan nuorten osallisuutta. 42. Valtakunnalliset kuntoutuspäivät 11.3.2014 Jari Lausvaara, koulutusjohtaja Koko kaupunki tukemaan nuorten osallisuutta 42. Valtakunnalliset kuntoutuspäivät 11.3.2014 Jari Lausvaara, koulutusjohtaja Järvenpään kaupunki Lausvaara Jari 27.2.2014 Koulutuksen puute, vieraskielisyys,

Lisätiedot

OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI Tilaisuuden avaus

OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI Tilaisuuden avaus OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI 19.- 20.4.2012 Helsinki, Hilton Strand Tilaisuuden avaus Aulis Pitkälä Pääjohtaja Oppilaan- ja opinto-ohjaus elinikäisen oppimisen tukena Oppilaan- ja

Lisätiedot

Nuorisotakuun toteuttaminen

Nuorisotakuun toteuttaminen Nuorisotakuun toteuttaminen Hyvinvointi- ja turvallisuuspalveluja sekä nuorisotakuun toteutumista koskeva kehittämisneuvottelu 4.8.2013 Saariselkä Lapin ELY-keskus Tiina Keränen 11.9.2013 Nuorisotakuu

Lisätiedot

LAPE Etelä-Savo. Miten opiskeluhuolto nivoutuu uuteen SOTEmaakuntahallintoon?

LAPE Etelä-Savo. Miten opiskeluhuolto nivoutuu uuteen SOTEmaakuntahallintoon? LAPE Etelä-Savo Miten opiskeluhuolto nivoutuu uuteen SOTEmaakuntahallintoon? Mikä nivoutuu mihin? Mitä nivoutumista pitäisi tapahtua hallinnon tasolla, mitä palveluiden tasolla, mitä kuntalaisen elämässä?

Lisätiedot

OPPIMINEN SIIRTYY TYÖELÄMÄÄN Koulutussopimus. Maija Aaltola rehtori Omnia Koulutus selvityshenkilö OKM

OPPIMINEN SIIRTYY TYÖELÄMÄÄN Koulutussopimus. Maija Aaltola rehtori Omnia Koulutus selvityshenkilö OKM 2 OPPIMINEN SIIRTYY TYÖELÄMÄÄN Koulutussopimus SOTE-PEDA webinaari 3.2.2017 Maija Aaltola rehtori Omnia Koulutus selvityshenkilö OKM 3 KOULUTUS- SOPIMUKSEN TAVOITTEET Työpaikoilla toteutettavan ja käytännön

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen. Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen. Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillinen koulutus: Hallitusohjelman ja KESU-luonnoksen painopisteet Koulutustakuu osana yhteiskuntatakuuta

Lisätiedot

Alle 30-vuotiaat nuoret Suomessa

Alle 30-vuotiaat nuoret Suomessa Alle 30-vuotiaat nuoret Suomessa 55 000 työttömänä Nuorten syrjäytymisen kustannukset yhteiskunnalle 300 miljoonaa euroa vuositasolla. Heistä 40 000 työn ja koulutuksen ulkopuolella 110 000 pelkän peruskoulun

Lisätiedot

TUETUT JA JOUSTAVAT OPINTOPOLUT MAASEUTUKUNNASSA. Tyrnävän kunta Piritta Pietilä-Litendahl, projektipäällikkö, FT OHRY

TUETUT JA JOUSTAVAT OPINTOPOLUT MAASEUTUKUNNASSA. Tyrnävän kunta Piritta Pietilä-Litendahl, projektipäällikkö, FT OHRY TUETUT JA JOUSTAVAT OPINTOPOLUT MAASEUTUKUNNASSA Tyrnävän kunta Piritta Pietilä-Litendahl, projektipäällikkö, FT OHRY 15.5.2017 Tyrnävä strategiset mitat -n. 6750 asukasta, n.50%

Lisätiedot

Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013. Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä

Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013. Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013 Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä Nuorten Kipinä -kehittämisryhmä Tausta Hankkeiden (Ester, Koppi, sähköinen asiointi) yhteiset tavoitteet

Lisätiedot

Taustatilaisuus nuorisotakuusta. Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2013

Taustatilaisuus nuorisotakuusta. Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2013 Taustatilaisuus nuorisotakuusta Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2013 Nuorisotakuu on tapa toimia uudella tavalla Nuorisotakuu ei ole laki vaan tapa toimia saumattomassa yhteistyössä Toteutus nykyjärjestelmää

Lisätiedot

Yhteiskunta-ja koulutustakuu. Seminaari /Projektipäällikkö Timo Kettunen

Yhteiskunta-ja koulutustakuu. Seminaari /Projektipäällikkö Timo Kettunen Yhteiskunta-ja koulutustakuu Seminaari 17.1.2013/Projektipäällikkö Timo Kettunen Yhteiskunta- ja koulutustakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle

Lisätiedot

Etsivä ja ehkäisevä nuorisotyö

Etsivä ja ehkäisevä nuorisotyö Etsivä ja ehkäisevä nuorisotyö Nuorisotoimen monet mahdollisuudet Johtaja Georg Henrik Wrede 1 Nuorisotyön mahdollisuudet - nuorelle Nuorisotyö on harrastamista ja omaa tekemistä lukuisissa järjestöissä.

Lisätiedot

OPPILAITOS- NUORISOTYÖ LÄPÄISYN TEHOSTAJANA

OPPILAITOS- NUORISOTYÖ LÄPÄISYN TEHOSTAJANA OPPILAITOS- NUORISOTYÖ LÄPÄISYN TEHOSTAJANA HISTORIA Idea lähtenyt kehittymään Pirkon erityisopettajan Sanna-Mari Jalavan opinnäytetyöstä Toisen asteen yhteys Ammatillisen koulutuksen ja nuorisotyön yhteiset

Lisätiedot

Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen. Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö

Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen. Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö TAVOITTEENA MAAILMAN OSAAVIN KANSA 2020 OPPIMINEN OSAAMINEN KESTÄVÄ HYVINVOINTI

Lisätiedot

Yritysyhteistyö uudistuneessa ammatillisessa koulutuksessa

Yritysyhteistyö uudistuneessa ammatillisessa koulutuksessa Yritysyhteistyö uudistuneessa ammatillisessa koulutuksessa Kunnallisjohdon foorumi 15-16.5.2019 Sami Tikkanen, kuntayhtymän johtaja, rehtori KOTKAN-HAMINAN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ KOTKAN-HAMINAN SEUDUN

Lisätiedot

Ohjausta kehittämään

Ohjausta kehittämään Ohjausta kehittämään Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät Messukeskus 18.4.2013 Aulis Pitkälä Opetushallituksen pääjohtaja Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Suomi maailman osaavimmaksi

Lisätiedot

Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi

Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta 23.09.2014 1 Nuorisotakuu osana nuorisotoimea 1. Nuorten työpajatoiminta 2. Etsivä nuorisotyö 3. Monialainen yhteistyö 2 1. Nuorten työpajat Nuorten työpajoilla

Lisätiedot

Hyvän ohjauksen kriteerit Lähde: Opetusneuvos Juhani Pirttiniemi Opetushallitus

Hyvän ohjauksen kriteerit Lähde: Opetusneuvos Juhani Pirttiniemi Opetushallitus Hyvän ohjauksen kriteerit Lähde: Opetusneuvos Juhani Pirttiniemi Opetushallitus Kaakkois-Suomen ELO -verkosto järjestää Kymenlaakson toisen Hyvät käytännöt -kiertueen tilaisuuden 29.10.2014 Ohjaus työelämään

Lisätiedot

Digitaalinen palveluintegraatio ja henkilökohtainen hyvinvointisuunnitelma

Digitaalinen palveluintegraatio ja henkilökohtainen hyvinvointisuunnitelma Digitaalinen palveluintegraatio ja henkilökohtainen hyvinvointisuunnitelma Hyvinvoinnin integroitu toimintamalli Kuopio Anna-Mari Juutinen Kuntakokeilukoordinaattori 9.12.2015 Kuopion kaupunki Perusturva

Lisätiedot

Monialaiset verkostot lasten ja nuorten hyvinvointia takaamassa

Monialaiset verkostot lasten ja nuorten hyvinvointia takaamassa Monialaiset verkostot lasten ja nuorten hyvinvointia takaamassa 25.9.2015 Tampere Käytännön kokemuksia yhteistyöstä Hanna Gråsten-Salonen Vastaava koulukuraattori Varhaiskasvatus ja perusopetus Tampere

Lisätiedot

Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun -projekti 1.1.2011 31.12.2012

Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun -projekti 1.1.2011 31.12.2012 Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun -projekti 1.1.2011 31.12.2012 Tavoite Kehittää toiselta asteelta ammattikorkeakouluun tapahtuvan siirtymävaiheen sujuvuutta Ohjaus Ura- ja jatko-opintosuunnittelu

Lisätiedot

Yhteiskuntatakuu ja sukupolvien välinen sopiminen. Lauri Ihalainen 16.10.2012

Yhteiskuntatakuu ja sukupolvien välinen sopiminen. Lauri Ihalainen 16.10.2012 Yhteiskuntatakuu ja sukupolvien välinen sopiminen Lauri Ihalainen 16.10.2012 Yhteiskuntatakuun taustoja 32 400 työtöntä alle 25v-vuotiasta työnhakijaa. 55 000 työtöntä alle 30-vuotiasta, joista 33 000:lla

Lisätiedot

Valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes

Valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari 25.11.2013 Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Lähtökohta Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa

Lisätiedot

Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla

Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla h Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla Syrjäytymisen uhka Nuorisotyöttömyyden lisääntyminen Lasten ja nuorten psyykkisen pahoinvoinnin lisääntyminen Päihteiden käytön lisääntyminen Ammattitaitoisen

Lisätiedot

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ammattiosaaminen 2025 visio, AMKEn tulevaisuusvaliokunta Visio voi toteutua, jos 1. ammatillinen koulutus

Lisätiedot

Osaamisen tunnistamista tehdään koko tutkintoihin valmentavan koulutuksen ajan sekä tietopuolisessa opetuksessa että työssäoppimassa.

Osaamisen tunnistamista tehdään koko tutkintoihin valmentavan koulutuksen ajan sekä tietopuolisessa opetuksessa että työssäoppimassa. 1 Sosiaali- ja terveysalan tutkintoihin valmentava koulutus maahanmuuttajille OSAAMISEN TUNNISTAMINEN LÄHIHOITAJAN AMMATTITAITO - perustuu Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja 2010 ammatillisen

Lisätiedot

Nuorisotakuun määritelmä

Nuorisotakuun määritelmä Nuorisotakuun tilanne 14.5.2014 Ylijohtaja Tuija Oivo Nuorisotakuu työryhmän puheenjohtaja TEM/Työllisyys ja yrittäjyysosasto Nuorisotakuun määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle

Lisätiedot

KATSAUS NUORISOTAKUUN TOTEUTTAMISESTA KUNNISSA. Päivi Pienmäki-Jylhä

KATSAUS NUORISOTAKUUN TOTEUTTAMISESTA KUNNISSA. Päivi Pienmäki-Jylhä KATSAUS NUORISOTAKUUN TOTEUTTAMISESTA KUNNISSA Päivi Pienmäki-Jylhä Nuorisotakuu kunnissa Nuorten monialaiset ohjaus- ja palveluverkostot Etsivä nuorisotyö Työpajatoiminta Nuorisolain mukaiset nuorten

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus vahvempaa osaamista ja yksilöllistyviä koulutuspolkuja. Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen yksikkö 17.1.

Ammatillinen koulutus vahvempaa osaamista ja yksilöllistyviä koulutuspolkuja. Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen yksikkö 17.1. Ammatillinen koulutus vahvempaa osaamista ja yksilöllistyviä koulutuspolkuja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen yksikkö 17.1.2012 Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Hallitusohjelman

Lisätiedot

Verkostot ja niiden merkitys nuorisotakuussa

Verkostot ja niiden merkitys nuorisotakuussa Verkostot ja niiden merkitys nuorisotakuussa Toimivat monialaiset verkostot 6.2.2015 Hotelli Santa Claus Tiina Keränen, yksikön päällikkö 9.2.2015 Verkostoyhteistyö on mahdollisuus Yhteistyö vaatii avoimuutta,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2012 1 (7) Nuorisolautakunta Kepo/1 29.11.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2012 1 (7) Nuorisolautakunta Kepo/1 29.11.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2012 1 (7) 103 Nuorisolautakunnan lausunto valtuutettu Tenkulan ym. valtuustoaloitteesta etsivän nuorisotyön tehostettujen kokeilujen toteuttamisesta HEL 2012-012539 T

Lisätiedot

Nuorten yhteiskuntatakuu 8.5.2012. Elise Virnes

Nuorten yhteiskuntatakuu 8.5.2012. Elise Virnes Nuorten yhteiskuntatakuu 8.5.2012 Elise Virnes Nuorten yhteiskuntatakuu Pääministeri Kataisen hallitusohjelmaan on kirjattu nuorten yhteiskuntatakuun toteuttaminen nuorten työllisyyden edistämiseksi ja

Lisätiedot

Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015. Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö

Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015. Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015 Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö MITÄ on VALMA? Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus (vakinaistui 2010, perusteet), Ammattistartti Maahanmuuttajien

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten?

Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten? Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten? Taustaksi toisen asteen tutkinto edellytys jatko-opinnoille ja/tai siirtymiselle työelämään tavoite, että kaikki jatkavat peruskoulusta toiselle

Lisätiedot

LAPE-teesien taustamateriaali yhdyspintatyön varmistamiseksi. Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena

LAPE-teesien taustamateriaali yhdyspintatyön varmistamiseksi. Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena LAPE-teesien taustamateriaali yhdyspintatyön varmistamiseksi Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Sivistystoimi kunta-maakunta -yhteistyössä Kunnat vastaavat jatkossakin

Lisätiedot

Tilaisuuden avaus. VALTAKUNNALLISET VIRTUAALIOPETUKSEN PÄIVÄT , Helsinki, Messukeskus. Pääjohtaja Aulis Pitkälä

Tilaisuuden avaus. VALTAKUNNALLISET VIRTUAALIOPETUKSEN PÄIVÄT , Helsinki, Messukeskus. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Tilaisuuden avaus VALTAKUNNALLISET VIRTUAALIOPETUKSEN PÄIVÄT 7.12.2015, Helsinki, Messukeskus Pääjohtaja Aulis Pitkälä Digitaalisen oppimisen ja pedagogiikan nykytila - vahvuuksia ja kehittämiskohteita

Lisätiedot

Ohjaamot Etelä-Savossa. Valtakunnallinen Ohjaamo-viikko

Ohjaamot Etelä-Savossa. Valtakunnallinen Ohjaamo-viikko Ohjaamot Etelä-Savossa Valtakunnallinen Ohjaamo-viikko 25. 31.1.2016 Mitä ovat Ohjaamot? Osa nuorisotakuuta: alle 30-vuotiaille 1) itsenäinen elämä 2) mahdollisuus työhön tai koulutukseen 3) ammattitaito

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN TERVEHDYS PIENKOULUILLE

OPETUSHALLITUKSEN TERVEHDYS PIENKOULUILLE OPETUSHALLITUKSEN TERVEHDYS PIENKOULUILLE Pieksämäki 7.10.2015 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Hallituksen kärkihankkeet Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin Toisen asteen ammatillisen

Lisätiedot

Osakokonaisuuden toimijat

Osakokonaisuuden toimijat NUORET PUDOKKAAT Osakokonaisuuden toimijat Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri - EKSOTE (Hanna Puustinen) SIPOO (Lassi Puonti) KOTKA (Tarja Nyström) LOVIISA (Ann-Louise Björkas) ESPOO (Tuila Juvonen)

Lisätiedot

NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA!

NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA! NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA! Sisällys Mikä nuorisotakuu? Miksi nuorisotakuu? Nuorisotakuun tavoitteet ja viestit Ketkä toteuttavat nuorisotakuuta? Nuorisotakuun tuloksia Nuorisotakuun kehittämistarpeita

Lisätiedot

Koulun ja nuorisotyön yhteistyö. Kanuuna kuntien nuorisotoimenjohtajille tehdyn kyselyn tulokset Lasse Siurala ja Piia Aho 19.5.

Koulun ja nuorisotyön yhteistyö. Kanuuna kuntien nuorisotoimenjohtajille tehdyn kyselyn tulokset Lasse Siurala ja Piia Aho 19.5. Koulun ja nuorisotyön yhteistyö Kanuuna kuntien nuorisotoimenjohtajille tehdyn kyselyn tulokset Lasse Siurala ja Piia Aho 19.5.2011 1 Taustaa Kyselyn tarkoituksena oli kartoittaa kunnissa tapahtuvaa koulun

Lisätiedot

Miten siinä on onnistuttu Pohjois- Savossa? Tulevaisuusseminaari 11.11.2013 Kuopio Ylijohtaja Kari Virranta

Miten siinä on onnistuttu Pohjois- Savossa? Tulevaisuusseminaari 11.11.2013 Kuopio Ylijohtaja Kari Virranta Miten siinä on onnistuttu Pohjois- Savossa? Tulevaisuusseminaari 11.11.2013 Kuopio Ylijohtaja Kari Virranta Nuorisotakuu 2013 -määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle

Lisätiedot

Hyvän ohjauksen kriteerityö

Hyvän ohjauksen kriteerityö Hyvän ohjauksen kriteerityö Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2014 Opetusneuvos Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö 21. vuosituhannen oppimisen taidot

Lisätiedot

Euroopan unionin rakennerahastokauden jälkiä Pirkanmaalta

Euroopan unionin rakennerahastokauden jälkiä Pirkanmaalta Page 1 of 6 Euroopan unionin rakennerahastokauden 2007 2013 jälkiä Pirkanmaalta Page 2 of 6 OSAAMISELLA KILPAILUKYKYÄ Pienten ja keskisuurten yritysten kilpailukykyä on parannettu kehittämällä yritysten

Lisätiedot

Tavoitteena nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut

Tavoitteena nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut Tavoitteena nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut Hankekokonaisuuden neljä osiota 1. Toimintakulttuurin muutos 2. Perhekeskustoimintamalli 3. Varhaiskasvatus,

Lisätiedot

Taloudellisia näkökulmia työpajatoimintaan. Jukka Ohtonen, sosiologi Puh

Taloudellisia näkökulmia työpajatoimintaan. Jukka Ohtonen, sosiologi Puh Taloudellisia näkökulmia työpajatoimintaan Jukka Ohtonen, sosiologi Puh. 045 8722 118 @-posti: juohtonen@gmail.com Työpajat valmentavat, kouluttavat ja kuntouttavat Menetelminä käytetään mm. yksilövalmennusta,

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ LVI-koulutus 2018 -seminaari MS Viking Mariella to 28.9.2017 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Työelämäyhteistyön monet muodot Ammatillisten

Lisätiedot

KMO:n määräaikaisen työryhmän ehdotukset. Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016

KMO:n määräaikaisen työryhmän ehdotukset. Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 KMO:n määräaikaisen työryhmän ehdotukset Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Johtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen yksikkö Kansallisen metsäohjelman määräaikainen työryhmä

Lisätiedot

Kohti Ohjaamoa projekti 3.2. 31.10.2014

Kohti Ohjaamoa projekti 3.2. 31.10.2014 Kohti Ohjaamoa projekti 3.2. 31.10.2014 Projektin rahoitus ja toteuttajat Rahoitus ESR/ Keski-Suomen ELY-keskus Päätoteuttajana Jyväskylän ammattikorkeakoulun ammatillinen opettajakorkeakoulu (työaikaresurssi

Lisätiedot

Oppimisvalmiuksien ja kielitaidon merkitys ammatillisen koulutuksen reformin toteutuksessa

Oppimisvalmiuksien ja kielitaidon merkitys ammatillisen koulutuksen reformin toteutuksessa Oppimisvalmiuksien ja kielitaidon merkitys ammatillisen koulutuksen reformin toteutuksessa 23.11.2016 Neuvotteleva virkamies Ulla-Jill Karlsson Ammatillisen koulutuksen osasto Mitä reformissa tavoitellaan?

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen

Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Lähtökohta Koulutuksen ja tutkimuksen

Lisätiedot

Nuorten tuki-hankkeen ydintavoite:

Nuorten tuki-hankkeen ydintavoite: Nuorten tuki-hankkeen ydintavoite: on parantaa koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevien nuorten kiinnittymistä ja pääsemistä koulutukseen, kehittää elämänhallinnan taitojaan ja saamaan työelämäkokemuksia

Lisätiedot

Nuorten ohjaus- ja palvelujärjestelmät Etelä-Savossa. Itä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät Katja Komonen

Nuorten ohjaus- ja palvelujärjestelmät Etelä-Savossa. Itä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät Katja Komonen Nuorten ohjaus- ja palvelujärjestelmät Etelä-Savossa Itä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät 2.-3.9.2015 Katja Komonen Mitä on monialainen yhteistyö (Kuure & Lindman 2013)? Yhden hallinnonalan sisäinen

Lisätiedot

Asumisen tukeminen nuorisotakuun toteutumisen mahdollisuutena. Tuomas Nurmela Puheenjohtaja Nuorisoasuntoliitto

Asumisen tukeminen nuorisotakuun toteutumisen mahdollisuutena. Tuomas Nurmela Puheenjohtaja Nuorisoasuntoliitto Asumisen tukeminen nuorisotakuun toteutumisen mahdollisuutena Tuomas Nurmela Puheenjohtaja Nuorisoasuntoliitto Miksi nuorisotakuuta tarvitaan? Vuosittain noin 3 5 % ikäluokasta ei jatka toisen asteen opetukseen

Lisätiedot

Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla

Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla h Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla Syrjäytymisen uhka Nuorisotyöttömyyden lisääntyminen Lasten ja nuorten psyykkisen pahoinvoinnin lisääntyminen Päihteiden käytön lisääntyminen Ammattitaitoisen

Lisätiedot

Oppilaitosnuorisotyö Tredussa nuoren tukeminen opintojen rinnalla. TPY:n symposium 27.5.2014

Oppilaitosnuorisotyö Tredussa nuoren tukeminen opintojen rinnalla. TPY:n symposium 27.5.2014 Oppilaitosnuorisotyö Tredussa nuoren tukeminen opintojen rinnalla TPY:n symposium 27.5.2014 OIVA - Ohjauksen interventioilla vaikuttavuutta läpäisyn tehostamiseen 1.9.2013-31.12.2014 OIVA on osa Opetushallituksen

Lisätiedot

Otsolan Kannatusyhdistys ry on porilainen setlementti Toimintamuotoja ovat: Nuorisotyö, Kansalaisopisto ja Mainos Otsola

Otsolan Kannatusyhdistys ry on porilainen setlementti Toimintamuotoja ovat: Nuorisotyö, Kansalaisopisto ja Mainos Otsola Otsolan Kannatusyhdistys ry on porilainen setlementti Toimintamuotoja ovat: Nuorisotyö, Kansalaisopisto ja Mainos Otsola Otsolan nuorisotyö järjestää monipuolista ryhmätoimintaa sekä tapahtumia lapsille,

Lisätiedot

Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia. 10 askelta onnistumiseen

Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia. 10 askelta onnistumiseen Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia 10 ta onnistumiseen Elinkeinoelämän järjestöt yhteistyössä ammatillisen koulutuksen uudistumisen tukena #UUSIAMIS on tervetullut

Lisätiedot

Ohjaamo Helsinki. Tuloksia ja tulevaa. Sirkku Reponen projektipäällikkö

Ohjaamo Helsinki. Tuloksia ja tulevaa. Sirkku Reponen projektipäällikkö Ohjaamo Helsinki Tuloksia ja tulevaa Sirkku Reponen projektipäällikkö Kaupunkistrategiaa toteuttamassa Helsinki kehittää yhteensovitettuja, vaikuttavia ja ihmiskasvoisia palveluja yhdessä kaupunkilaisten

Lisätiedot

Opetus ja kulttuuri tulevaisuuden kunnassa. Keskustelutilaisuus Vaasa

Opetus ja kulttuuri tulevaisuuden kunnassa. Keskustelutilaisuus Vaasa Opetus ja kulttuuri tulevaisuuden kunnassa Keskustelutilaisuus Vaasa 24.3.2017 Lapset ja nuoret tulevaisuuden kunnassa 1) Lasten määrän väheneminen 2) Taiteen perusopetuksen tason vaihtelu eri kunnissa

Lisätiedot

Työpajatoiminta maakuntauudistuksessa Palveluintegraatiota parhaimmillaan

Työpajatoiminta maakuntauudistuksessa Palveluintegraatiota parhaimmillaan Työpajatoiminta maakuntauudistuksessa Palveluintegraatiota parhaimmillaan LAADUKASTA TYÖPAJATOIMINTAA TARVITAAN MYÖS TULEVAISUUDESSA Työpajatoiminta on aktiivista työvoima- ja sosiaalipolitiikkaa, jolla

Lisätiedot

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Varhaiskasvatus ja opetus Terhi Päivärinta Johtaja, opetus ja kulttuuri Kuntatalo 4.2.2015 Nykyinen yhteistyö Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Nivelvaiheen uudet mallit Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes

Nivelvaiheen uudet mallit Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Nivelvaiheen uudet mallit Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Lähtökohta Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011-2016 on edellytetty, että

Lisätiedot

Uusia tuulia uraohjauksessa. Yhdessä koulutustakuuseen

Uusia tuulia uraohjauksessa. Yhdessä koulutustakuuseen Uusia tuulia uraohjauksessa Ohjauksen käsikirja osana hanketta Anu Heinonen 6.10.2016 Uudellamaalla joka viides (22 %) 20-24-vuotias oli ilman peruskoulun jälkeistä tutkintoa vuonna 2014. Yhteensä tällaisia

Lisätiedot

Hiekanpään elämänkaarikylä uudenlainen palvelukonsepti

Hiekanpään elämänkaarikylä uudenlainen palvelukonsepti Hiekanpään elämänkaarikylä uudenlainen palvelukonsepti 1.4.2015 Johanna Koponen & Ria Juhanpelto Pieksämäen kaupungin HUOLTAMO-hanke 1.1.2015-31.12.2016 Pieksämäki 2020-luvun kokeileva palvelukaupunki

Lisätiedot

Lukio Suomessa - tulevaisuusseminaari

Lukio Suomessa - tulevaisuusseminaari Lukio Suomessa - tulevaisuusseminaari Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 11.4.2012 Korkeatasoinen lukiokoulutus kattavasti koko maassa nuoren ulottuvilla. 2 11.4.2012 Tuula Haatainen Lukio tai ammatillinen

Lisätiedot

Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa

Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa Palveluesimies Päivi Kuusela Osaamisen kehittämispalvelut, nuoret 1 5.11.2013 TE-palvelut Lappi Päivi Kuusela TEM:n linjaukset nuorisotakuun toteuttamisessa TE-hallinnossa

Lisätiedot

POP perusopetus paremmaksi

POP perusopetus paremmaksi POP perusopetus paremmaksi Kehittämiskokonaisuudet 2008 Osaamisen ja sivistyksen asialla POP - ohjelman merkitys Perusopetus paremmaksi ohjelmassa pyritään parantamaan erityisesti opetuksen laatua Toimenpiteet

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (7) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (7) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (7) 7 A. Mirka Vainikan ym. valtuustoaloite nuorisotakuun toteuttamisesta HEL 2012-015496 T 00 00 03 Päätös päätti antaa kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelman seurannan tuloksia

Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelman seurannan tuloksia Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelman seurannan tuloksia Oulu 12.11.2015 Juhani Pirttiniemi Opetusneuvos Opetushallitus Ohjauksen vastuutaho: koulutuksen järjestäjä Ohjauksen vastuutaho:

Lisätiedot

Oppijan verkkopalvelu koulutuksen sähköinen sivistyskeskus Elinikäinen oppiminen Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016

Oppijan verkkopalvelu koulutuksen sähköinen sivistyskeskus Elinikäinen oppiminen Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Oppijan verkkopalvelu koulutuksen sähköinen sivistyskeskus Elinikäinen oppiminen Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Oppijat uratiedon etsijöinä ja rakentajina ohjauksen kehittämisfoorumi

Lisätiedot

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014 Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus Opettajuuden tulevaisuuden taitoja Sisältö- ja pedagoginen tietous: aineenhallinta, monipuoliset opetusmenetelmät

Lisätiedot

Nuorisotakuu Pasi Rentola

Nuorisotakuu Pasi Rentola Nuorisotakuu 3.9.2013 Pasi Rentola Hallitusohjelma: Jokaiselle alle 25 -vuotiaalle nuorelle ja alle 30 vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka

Lisätiedot

Lapin nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2015

Lapin nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2015 Lapin nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2015 Lapin nuorten hyvinvointi yhteisenä tavoitteena Lapin alueellinen kehittämisohjelma vuoteen 2015 Toteutus ESR -rahoitteisessa hankkeessa ajalla heinäkuu 2011

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus ja sen ajankohtaiset haasteet

Ammatillinen koulutus ja sen ajankohtaiset haasteet Ammatillinen koulutus ja sen ajankohtaiset haasteet Yhdessä koulutustakuuseen - hankkeen avausseminaari 22.4.2015 Sirkka-Liisa Kärki Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen peruskoulutus yksikkö Ammatillinen

Lisätiedot

Syrjäytetty Nuori? Sivistystoimentarkastaja Erik Häggman

Syrjäytetty Nuori? Sivistystoimentarkastaja Erik Häggman Syrjäytetty Nuori? 9.10.2013 Avaus ulkopuolisuuskeskustelun näkökulmasta Ungas levekår koulutuksen ulkopuolella työelämän ulkopuolella sosiaalinen ulkopuolisuus taloudellinen ulkopuolisuus Terveydellinen

Lisätiedot

Hankkeen rahoitus 8.6.2015 2

Hankkeen rahoitus 8.6.2015 2 Hankkeen rahoitus 8.6.2015 2 Hankkeen perustiedot OpsoDiili Itä-Suomi, Nuorten oppisopimuskoulutuksen toteutusedellytysten vahvistaminen Hankeaika1.5.2015-31.12.2017 Rahoittaja: ESR / Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Paremmat arjentaidot ja opintojen kautta töihin

Paremmat arjentaidot ja opintojen kautta töihin Paremmat arjentaidot ja opintojen kautta töihin Mikko Hytönen 18.4.2013 Paremmat arjentaidot ja opintojen kautta töihin ( 2007 2013) Projekteja käynnistetty kpl 27, 16 projektia päättynyt Monipuolisia

Lisätiedot

Elinikäisen ohjauksen strategiset linjaukset

Elinikäisen ohjauksen strategiset linjaukset Elinikäisen ohjauksen strategiset linjaukset Elinikäiseen oppimiseen liittyvällä ohjauksella tarkoitetaan erilaisia toimia, joiden avulla kaikenikäiset kansalaiset voivat määritellä valmiutensa, taitonsa

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen

Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Lähtökohta Koulutuksen ja tutkimuksen

Lisätiedot

Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet

Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet Työministerin erityisavustaja, VTT Pilvi Torsti Osuuskuntayrittäjyys uusia liiketoimintamalleja seminaari 13.11.2012 Yhteiskuntatakuun taustoja 110

Lisätiedot