kontrahti s. 18 Finnveran Tarja Tikkanen: Uudet tilat virkistävät ja haastavat kehittymään

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "kontrahti s. 18 Finnveran Tarja Tikkanen: Uudet tilat virkistävät ja haastavat kehittymään"

Transkriptio

1 kontrahti Senaatti-kiinteistöjen sidosryhmälehti 2/2013 Finnveran Tarja Tikkanen: Uudet tilat virkistävät ja haastavat kehittymään s. 18 > Trafi sai Rovaniemellä uudet tilat ja palvelut s. 9 > Tällainen Otaniemestä tulee s. 14 > Tj. Jari Sarjo:»Vaalimme valtion kokonaisetua.» s. 24

2 Asiat saavat oikeat mittasuhteet»lempipaikkani Kansallisarkistossa on entinen pääsisäänkäynti Rauhankadulta ja siitä avautuva lumoavan kaunis sisääntulohalli. Paikka teki minuun suuren vaikutuksen jo 1960-luvulla, kun kävin täällä usein historian opiskelijana. Nykyinen sisäänkäynti otettiin käyttöön lisärakennuksen valmistuttua 1970-luvulla. Kaikkiin omiin ja maailman kriiseihin saa sisääntuloaulassa perspektiiviä, kun vähän aikaa katsoo ympärilleen. Vaikka Euroopassa kuohuu, täällä ymmärtää, että muulloinkin on ollut vaikeita aikoja. Niistä on kuitenkin selvitty. Aivan oven yläpuolella on tasanne, johon anoimme kahvipöytiä tuoleineen. Saimmekin ne, joten leikkisästi nyt kehumme, että meillä on Kansallisarkistossa Helsingin tyylikkäin terassikahvila. Ikkunoiden ääressä vietämme päivittäisen kahvihetken. Sieluni oikein lepää, kun katson Salomo Wuorion kattoon ja seiniin tekemiä kauniita koristemaalauksia. Aulaa käytetään yhä edelleen juhlatilaisuuksissa tai näyttelyn avajaisissa tarjoilu alueena. Tilaan pääsee tutustumaan kuka tahansa Kansallisarkistoon tuleva vieras. Martti Ahtisaari totesi vähän aikaa sitten täällä käydessään, että: Ymmärrättekö te ollenkaan, miten hienossa paikassa saatte tehdä töitä? Minä ymmärrän, ja olen siitä kiitollinen. Tutkija Lumikki Jokinen, Kansallisarkisto Kansallisarkisto vaalii kulttuuriperintöä tuuriperintöä ja tuo sen tutkijoiden käytettäväksi. Keskeisen osan aineistosta muodostavat viranomaisten, järjestöjen ja useiden yksityishenkilöiden asiakirjat. Asiakirja-aineistoa on runsas sata hyllykilometriä. Birgerin suojeluskirje Karjalan naisille on vuodelta sä työskentelee yhteensä noin 120 henkilöä. le. Sen suunnitteli Gustaf Nyström. 2 kontrahti 2/2013

3 lempipaikka Teksti Marjo Tiirikka Kuva Jari Härkönen Tutkija Lumikki Jokinen uskoo, että 1800-luvun lopulla alueella oli aikamoinen työmaa. Gustaf Nyströmin suunnittelemaa Kansallisarkistoa ja viereistä Säätytaloa rakennettiin nimittäin yhtä aikaa. kontrahti 2/2013 3

4 14 Radikaalien innovaatioiden kohtaamispaikka 16 Millainen Otaniemestä tulee? 6 Muuntojoustavuus avain onnistumiseen 22 Työkaluja toimitilojen kehittämiseen 9 Trafi sai modernit tilat ja palvelut 24 Jari Sarjo: Tavoitteena hallittu muutos Timo Lindholm Ari-Pekka Keränen Jari Härkönen 9 Trafin tiloissa Rovaniemellä on vanhaa vain julkisivu. 18 Henkilöstön mukaan ottaminen tilasuunnitteluun helpotti Pohjois- Savon Ely-keskuksen Tommi Huttusen mukaan sopeutumista uuteen. 4 kontrahti 2/2013

5 pääkirjoitus 26 Fillarilla töihin! 22 Senaatti-kiinteistöjen Tanja Rytkönen- Romppanen istuu valtion toimitilastrategiaa päivittävässä työryhmässä. Työtä on tarkoitus käsitellä valtioneuvostossa ensi syksynä. VAKIOPALSTAT Lempipaikka 2 Avaimet toimiviin ratkaisuihin 22 Työhyvinvointi 26 Kurkistus ulos 28 Uusi elämä 30 Uutiset 31 Resumé 34 kontrahti Kontrahti on Senaatti-kiinteistöjen sidosryhmälehti, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Seuraava lehti ilmestyy syyskuussa Tilaukset ja osoitteenmuutokset: sanna.brusila@senaatti.fi Päätoimittaja: Outi Tarkka Puhelin Toimituskunta: Jari Auer, Karl Gädda, Tuomo Hahl, Kaj Hedvall, Kati Jokelainen, Sonja Nybonn ja Suvi Vanto. Toimitus: Legendium Oy, puhelin Toimituspäällikkö: Marjo Tiirikka Ulkoasu: Markku Jokinen Repro: Faktor Oy Paino: Libris Oy Paperi: Galerie Art Silk 115/150 g/m 2 Kannessa: Finnveran aluejohtaja Tarja Tikkanen, kuva: Ari-Pekka Keränen Senaatti-kiinteistöt, Lintulahden ahdenkatu 5 A, PL 237, Helsinki Valtakunnallinen vaihde fax Sähköpostiosoitteemme: etunimi.sukunimi@senaatti.fiatti.fi Senaatti-kiinteistöt on työympä ympäristö- ja toimitila-asiantuntija, joka tarjoaa tiloja ja niihin liittyviä pal veluja valtionhallinnolle. Toiminta tuu yhteiskunta vastuulliseen liike- perustoimintaan, hyvään palveluun, pitkäaikaisiin asiakkuuksiin ja kumppanuuteen. Toimitilojen ojen vuokraus, investoinnit sekä palvelujen ja kiinteistöjen kehittäminen muodostavat liiketoiminnan perustan. Valtion tilankäyttö uudistuu Valtio uusi kiinteistöjen omistamista koskevan kiinteistöstrategiansa vuonna Nyt katse kääntyy tilojen käyttöön. Valtio päivittää vanhan olemassa olevan toimitilastrategiansa. Strategiaa valmistelevan työryhmän urakka on loppusuoralla. Tavoitteena on, että uudet, nykyajan haasteisiin paremmin vastaavat linjaukset otetaan näillä näkymin käyttöön vielä tämän vuoden aikana. Uuden strategian eräs keskeisiä periaatteita on se, että tiloissa on huomioitava valtion kokonaisetu suuri kokonaisuus on tärkeämpi kuin osaoptimointi. Käytännössä osaoptimointi tarkoittaa vaikkapa sitä, että yksittäisen viraston saama hieman edullisempi vuokratarjous yksityisiltä markkinoilta ei ole järkevä, jos se merkitsee samalla sitä, että valtion omistama kiinteistö jää tyhjäksi. Toimitilastrategian mukaan tilojen on tuettava valtion toimintaa. Tilaratkaisuilta odotetaan myös kustannustehokkuutta, yhteiskuntavastuullisuutta sekä ympäristönäkökulmien huomioonottamista. Strategiassa valtion yksiköitä tullaan kannustamaan myös yhteistyöhön tilojen käytössä sekä niiden tukipalveluiden hankinnassa. Se pyrkii myös vahvistamaan osaltaan ajattelutapaa, jonka mukaan»kaikki ovat valtiolla töissä». Samat hyvät ajatukset ovat eläneet valtionhallinnossa tietenkin jo aikaisemminkin, mutta uudessa strategiassa niiden painoarvo tulee selvästi kasvamaan. Strategiatyön tueksi teetetty kansainvälinen vertailu kertoo, että suuntaus on sama myös monissa muissa Euroopan maissa. Valtiot haluavat tehostaa tilankäyttöään ennen kaikkea kustannussyistä, mutta myös minimoidakseen ympäristövaikutuksia. Useimmissa maissa ollaan myös poliittisesti aikaisempaa a halukkaampia hyväk- symään keskitetty toimitilojen strateginen suunnittelu ja valvonta. Senaattilaisille uusi strategia tarkoittaa sitä, että asiakkaan vaatimukset toimitilojen suhteen tule- vat osittain muuttumaan. Tämä on haaste, jota olemme osanneet ennakoida ja johon olemme jo alkaneet valmistautua. Senaatti-kiinteistöt otti viime vuonna käyttöön uuden tilaratkaisu prosessin. Prosessin aikana kartoitetaan yhteis- työssä asiakkaan kanssa työympäristötarpeet ja tuotetaan niihin yhdessä soveltuvin ratkaisu. Hyvä ratkaisu täyttää mahdollisimman hyvin valtion uuden toimitilastrategian asettamat kriteerit. Juha Lemström, Senaatti-kiinteistöt, operatiivinen johtaja kontrahti 2/2013 5

6 Muuntojoustavuus avain onnistumiseen Monessa ministeriössä ja virastossa pohditaan, miten tilatehokkuuden paineissa saadaan rahat venytettyä ja samalla luotua turvalliset ja terveelliset tilat henkilöstölle. Pasilan poliisitalo -hankkeessa muunneltavuus nousi ykkösasiaksi. Teksti Tuija Holttinen 6 kontrahti 2/2013

7 Jari Härkönen Plugi Tekninen johtaja Pirkko Paavola- Häggblom kiittää Pasilan poliisitalon -hankkeen eri osapuolia avoimesta ja ennakkoluulottomasta yhteistyöstä.»mikä on seinissä kiinni, on kentältä pois.» vasti huimasti kehittyvä mobiiliteknologia mahdollistavat luonnollisesti sen, että tilankäytössä säästyneitä euroja saadaan siirrettyä kenttätyöhön. Poliisihan ei toimi kuin palokunta, joka lähtee liikkeelle hälytyksen tullessa. Meidän täytyy olla koko ajan käytettävissä ja näkyvillä siellä missä ihmiset ovat. Poliisin pääperiaate on toimia ennaltaehkäisevästi», Palsio kertoo. Poliisihallituksen tekninen johtaja Pirkko Paavola-Häggblom tuntee haasteet. Hän haluaa nostaa Helsingin poliisilaitoksen vuosi sitten toteutuneen toimitilamuutoksen esiin hyvänä ja onnistuneena projektina. Avoimuutta, ennakkoluulottomuutta ja hyvää yhteistyötä löytyi niin poliisilta kuin kaikilta muiltakin toimijoilta hankkeen suunnittelijoista sen toteuttajiin.»poliisihallitus johtaa poliisin toimitilahallintoa, mutta Helsingin poliisilaitos oli äärimmäisen hienolla tavalla mukana tässä projektissa. Lähes koko toiminta pystyttiin sijoittamaan Pasilaan kesken siellä jo käynnistyneen hankkeen. Syntyi mittavia toimitilasäästöjä ilman että toiminnallisuus häiriintyi», Paavola- Häggblom kertoo. Käyttäjänsä oloinen talo Poliisin palveluksessa 40 vuotta työskennellyt materiaali- ja toimitilahallinnosta vastaava Markku Palsio muistuttaa, että poliisilla toiminnallisuus ratkaisee enemmän kuin ulkoiset puitteet. Pasilan poliisitalo kuvastaa kuitenkin onnistuneesti poliisin arvoja, joihin kuuluvat muun muassa palveluperiaate, oikeudenmukaisuus, henkilöstön hyvinvointi ja ammattitaito talossa tehdään kansalaista turvaavaa työtä.»mikä on seinissä kiinni, on kentältä pois. Onnistuneet tilaratkaisut ja jatku- Muutoksia matkan varrella Alun perin vuonna 2006 alkanut poliisitalohanke ehti matkan varrella laajentua. Poliisin toimitilajohtamisen vastuunkanto vaihtui kesken hanketta vuonna 2010 perustetulle poliisihallitukselle. Mukaan tuli muutoksia niin tilankäytön vaatimuksiin kuin tilaan sovitettavien henkilöiden määrään ja työtapojen uudistuksiin. Muun muassa tilankäyttöä tehostettiin tekemällä tiimityyppisiä tiloja ja jättämällä osa yksilö työhuoneista rakentamatta. Talouspäällikkö Ismo Mäenpää Helsingin poliisilaitokselta toteaa, että tehdyillä toimenpiteillä saatiin ratkaistua Helsingin poliisilaitoksen tilantarve yllättävän hienosti.»tilat ovat tarkoituksenmukaiset ja avotilojen vuoksi erittäin muuntojoustavat. Muuntojoustavuutta on tarvittu, koska Pasilan toimitiloissa työskentelee nykyisin yli 400 henkilöä enemmän kuin alun perin oli suunniteltu», Mäenpää jatkaa.»uudistuksessa poliisi sai kaikki tarvitsemansa erikoistilat, kuten virkaautohallin, laboratoriot, ampumaradan kontrahti 2/2013 7

8 Plugi»Mobiiliteknologian ansiosta tilankäytössä säästyneitä euroja saadaan siirrettyä kenttätyöhön.» sekä voimankäyttötilat Pasilaan. Jonkin verran Helsingin poliisin toimintoja on edelleen Malmilla ja Itäkeskuksessa, mutta yleisesti ottaen toiminnan logistiikka ja johtaminen on helpompaa, kun on yksi tukikohta josta löytyy kaikki.» Henkilöstö on ykköstilalla Pirkko Paavola-Häggblom painottaa, että henkilöstön hyvinvoinnin tulee olla ykkös asia.»homma ei toimi, jos henkilöstö voi huonosti. Poliisihallitus on kehittänyt rakenteellisen poliisitalokonseptin ja yhteistyössä Senaatti-kiinteistöjen kanssa työviihtyvyyttä ja toimitilojen toiminnallisuutta on kehitetty. Työympäristön konseptoinnilla pääsimme myös merkittäviin kustannussäästöihin.» Pasilan toimitiloja kyettiin muuntamaan hankkeen aikana toimitilakonseptin mukaisiksi. Lisäksi turvallisuusvaatimukset niin ulkoisen kuorisuojauksen ja kulunvalvonnan kuin sisäisen turvallisuudenkin osalta on toteutettu poliisihallituksen ohjeiden mukaisesti. Esimerkiksi vanhassa poliisitalossa ei ollut lainkaan poliisipihaa, joka lisää nimenomaan henkilöstön turvallisuutta ja on osa poliisihallituksen poliisitalokonseptia. Markku Palsio huomauttaa lisäksi, että tilahallinnossa myös lainsäädännöllä ja EU-säädöksillä on vaatimuksia tilojen suhteen. Poliisissa ollaan uusiin toimitiloihin tyytyväisiä, vaikka muutosvastarinnalta ei Pasilassakaan hankkeen eri vaiheissa toteutetusta hyvästä informoinnista huolimatta täysin vältytty. Ismo Mäenpään mukaan suurin muutos henkilöstön näkökulmasta oli niin sanotuista koppikonttoreista siirtyminen 2 8 hengen ryhmätyötiloihin. Käytössä ryhmätyötilat ovat kuitenkin osoittautuneet toimiviksi varsinkin tiedon siirtymisen kannalta. Pasilan poliisitalo Työssä viihtyminen on tärkeää, ja siihen voi vaikuttaa kuuntelemalla käyttäjiä ja huomioimalla pienetkin asiat. Työtyytyväisyyttä voidaan parantaa usein jo pienillä teknisillä muutoksilla ja kuuntelemalla herkällä korvalla tilan varsinaisia käyttäjiä. Ison organisaation iso muutos Talo toimii ja osapuolet ovat tyytyväisiä. Muutos on kuitenkin jatkuvaa, eikä kukaan osaa tarkkaan ennustaa, miltä poliisin toiminnot näyttävät vaikkapa viiden vuoden kuluttuja. Poliisikomentaja Jukka Riikonen odottaa joustavuutta muutos- ja ylläpitohankkeilta. Muutostyöt on kyettävä toteuttamaan kustannustehokkaasti ja ammattitaidolla asiakkaan tarpeita kuunnellen. Pirkko Paavola-Häggblom peräänkuuluttaa joustavuutta jatkossakin kaikkiin käytäntöihin. Koko porukka on saatava hitsautumaan yhteen hakemaan yhteistä päämäärää.»senaatti-kiinteistöjen kanssa meillä on nytkin menossa käyttäjäsähkö-projekti, jossa seurataan veden, lämmön ja sähkön kulutusta. Pasilan poliisitalo on kohteena haastava, talo on käytännössä toiminnassa 24/7 ympäri vuoden. Energia-asioissa meillä ei ole vertailukohtaa, vaan pitää saada ensin muutaman vuoden trendi näkymään, jotta voimme verrata Pasilaa Pasilaan.» Pitkään kestänyt Pasilan poliisitalo -hanke aloitettiin vuonna Kaikkiaan kolmea rakennusta toimitilat 1 ja 2 ja parkkitalo koskeva hanke saatiin käyttöön keväällä Pasilan toimitilojen kokonaispinta-ala on noin neliömetriä. Tiloissa työskentelee noin henkilöä. Malmin poliisitalossa on noin sata kenttämiestä ja pieni lupapalvelupiste. Myös Itäkeskuksen kiinteistössä on lupapalvelua. Ratsupoliisi ja venepoliisi toimivat vanhoissa kiinteistöissään. 8 kontrahti 2/2013

9 palvelut Trafi sai modernit tilat ja palvelut Lapin rajavartioston vanha kasarmirakennus koki täydellisen muodonmuutoksen. Trafin Rovaniemen väki pääsi maaliskuussa muuttamaan sisään uudistetun talon uumeniin, jossa vanhaa oli vain julkisivu. Senaatti-kiinteistöjen tuottamat käyttäjäpalvelut helpottavat arkea. Teksti Mia Sivula Kuvat Timo Lindholm Henkilöstöravintola Santsin läsnäoloseinän kautta voi jutella etelän kollegoiden kanssa. Seinän kautta aukeaa yhteys 800 kilometrin päässä sijaitsevaan Trafin Vallilan kahviotilaan. Kun Trafi avasi pohjoisimman toimipisteensä Rovaniemelle vuonna 2009, sen päätoiminnoiksi määriteltiin verotus-, rekisteri- ja asiakirjahallinnon pito. Toiminnot hajautettiin ensimmäisten vuosien ajaksi eri puolille Rovaniemeä kolmeen eri rakennukseen. Aiesopimus Lapin rajavartioston 1950-luvulla rakennettujen tilojen peruskorjaamisesta syntyi Trafin ja Senaattikiinteistöjen välillä saman vuoden lopussa. kontrahti 2/2013 9

10 »Pidämme säännöllisiä tapaamisia, jotta laatu pysyy korkeana.» ISS Palvelut Oy:n siivooja Tarja Mäki-Maunus piti Trafin paikat puhtaina jo vanhoissa toimistotiloissa.»näitä uusia pintoja on ollut kiva siivota», hän sanoo. Virastomestari Pia Korpivaaran ensimmäinen kuukausi Trafin uusissa tiloissa oli yhtä suurta muuttomylläkkää. Rovaniemen kolme eri toimipistettä rysäytettiin kerralla saman katon alle. Keittiötyöntekijä Anna Sormunen voi keskittyä kokkaamisen sijaan ruoan jakeluun. Lounas tulee Trafin keittiöön valmiina Rovaniemen virastotalolta. Peruskorjaus pääsi alkamaan herkullisesta asetelmasta, sillä iso osa tilasuunnittelun ratkaisuista oli jo valmiina.»helsingin Vallilassa toimiva Trafi oli ottanut uudet tilat ja käyttäjäpalvelut Senaatti-kiinteistöiltä keväällä Monistimme saman konseptin tänne Rovaniemelle. Toimitilakonseptin mukaiset tilaratkaisut, värit ja materiaalit toistuvat nyt molemmissa toimipisteissä. Kun tässä käytävällä seisoo, ei voi arvata, kummassa talossa on», kertoo Simo Karlsson, Trafin asiointipalveluiden yksikönpäällikkö. Senaatti-kiinteistöjen Pohjois-Suomen alueen Rovaniemen toimipisteen kiinteistöpäällikkö Kari Hiltunen oli kilpailuttamassa Trafin käyttäjäpalveluiden palveluntuottajia.»senaatti-kiinteistöt tuottaa nyt sopimuksen mukaisesti Trafille puhtaus- ja virastomestaripalvelut sekä turvallisuuspalvelut. Niihin sisältyvät kulunvalvon- 10 kontrahti 2/2013

11 palvelut Jokaisesta kerroksesta löytyy neuvotteluhuone, josta käsin voi ottaa etäyhteyden toiselle puolelle maata. Videoneuvotteluiden myötä Trafilla kuluu matkustamiseen yhä vähemmän rahaa. ta-, videovalvonta-, rikosilmoitus- ja hälytysvartiointipalvelut», Hiltunen kertoo. Yksityiskohtaiset palvelunkuvaukset Ravintolapalveluissa päädyttiin samanlaiseen ratkaisuun kuin Trafin Vallilan toimipisteessä. Senaatti-kiinteistöt kilpailutti palvelut, mutta Trafi teki sopimuksen suoraan palveluntuottajan kanssa. Ruoka valmistetaan nyt valtion virastotalossa sijaitsevassa Kuukkeli-ravintolassa, mistä se kuljetetaan Trafin pieneen jakelukeittiöön.»palvelukuvaukset käytiin perusteellisesti läpi ensin Senaatti-kiinteistöjen, sitten jokaisen palveluntuottajan kanssa. Se on helpottanut palveluiden käyttöönottoa», Karlsson sanoo.»kävimme läpi yksityiskohtaisesti, mitä odotamme kultakin palveluntuottajalta. Vaikka olemme olleet tiloissa vasta vähän aikaa, palvelut ovat lähteneet toimimaan erinomaisesti. Toki asiaa auttaa se, että olemme pyörittäneet samaa konseptia Senaatti-kiinteistöjen kanssa jo Helsingissä.»»Pidämme Senaatti-kiinteistöjen, Trafin ja palveluntuottajien kesken jatkossa säännöllisiä tapaamisia, jotta laadun taso pysyy korkeana. Palveluiden toimivuutta arvioimme ensimmäisen kerran toukokuussa», Hiltunen kertoo. Virastomestari on joka paikan höylä Trafin aulapalvelussa työskentelevä virastomestari Pia Korpivaara on yksi palveluntuottajista ja yksinäinen soturi lajissaan. Lähin samaa työtä tekevä kollega löytyy Helsingistä.»Yksin työskenteleminen ei minua haittaa. Asun vanhassa talossa, ja minulla on kolme lasta. Ongelmanratkaisukykyä löytyy», Korpivaara hymyilee. Kun Trafi teki palvelusopimuksen virastomestarin tehtävistä ISS Palvelut Oy:n kanssa, Korpivaaran tehtävänkuva määriteltiin tarkasti.»käytännössä työpäiväni vaihtelevat hyvin paljon. Työni on liikkuvaa. Menen sinne, missä minua kulloinkin tarvitaan. Jos kopiokone menee jumiin, selvitän sen, tai jos en itse osaa, kutsun korjaajan. Lajittelen postin, hankin Trafin henkilökunnan kulkuluvat ja luovutan matkakortit, teen tilavarauksia ja ylläpidän toimistotarvikevarastoa», Korpivaara luettelee. Trafilta tulevia sisäisiä palvelupyyntöjä tupsahtelee Korpivaaran näyttöpäätteelle pitkin päivää. Niiden mukaan hän menee sinne, missä apua tarvitaan, oli kyseessä sitten vuotava vesihana tai rikkoontunut toimistotuoli.»seuraan Trafilta tulevia palvelupyyntöjä myös valtakunnallisesti. Jos jostakin kontrahti 2/

12 »Trafin uudet toimitilat valmistuivat kolmessa eri vaiheessa kolmen vuoden sisällä», kertoo Senaatti-kiinteistöjen Pohjois-Suomen alueen Rovaniemen toimipisteen kiinteistöpäällikkö Kari Hiltunen. Entisestä varusmiesten ruokalasta sukeutui tila, josta käsin Trafi hoitaa ajoneuvoveroasioita. Työpisteitä on kolmisenkymmentä, ja työvalaisimiksi valikoituivat energiatehokkaat ledit. toisesta toimipisteestä tulee työpyyntö, jonka pystyn hoitamaan, teen sen.» Säästöä ledeillä Avokonttoreiden äänimaailma on yhtä vaimea kuin jos istuisi pumpulipussin sisällä. Rovaniemellä työskentelee noin 70 trafilaista. Pääluku nousee liki sataan vuoteen 2015 mennessä. Töitä tehdään nyt isommissa ja pienemmissä tiloissa, joissa riittää avaruutta, pehmeää äänimaailmaa ja valoa. Koska talvi on Rovaniemen korkeudella pitkä ja päivänvaloa on vähän, valaistukseen haluttiin kiinnittää erityistä huomiota. Yleis- ja työpöytävalaisimiksi valittiin pääosin ledit. Niihin päädyttiin paitsi ympäristöystävällisyyden, myös pienen sähkönkulutuksen vuoksi.»kesäkuussa, kun pidämme tupaantuliaiset, meillä pitäisi olla jo saatavilla ensimmäisiä lukuja siitä, kuinka paljon sähköä tulemme ledeillä säästämään», Simo Karlsson sanoo. 12 kontrahti 2/2013

13 palvelut Trafin asiointipalveluiden yksikönpäällikkö Simo Karlsson on tyytyväinen.»yhteistyö palveluntuottajien kanssa on lähtenyt uusissa tiloissa mutkattomasti käyntiin.» Akustointi oli valaistuksen ohella toinen iso kokonaisuus, johon satsattiin. Kattolevyt, seinäpinnat ja työpisteitä erottavat sermit ovat kaikki akustoituja. Avokonttoreiden äänimaailma on yhtä vaimea kuin jos istuisi pumpulipussin sisällä. Vaikka avokonttorin akustiset levyt imevätkin ääntä, joskus tarvitaan myös rauhallista yksityistä tilaa.»siksi jokaisesta kerroksesta löytyy pieni vetäytymistila, missä on sohva ja liukuovi. Avotila voi olla hankala paikka, jos täytyy hoitaa puhelimessa jotakin omaa asiaa.» Lisää ekologisia valintoja Trafi voi ylpeillä myös vähäisellä paperinkulutuksella. Iso osa Trafin asiakirjoista on sähköisessä muodossa.»paperinkulutus pieneni jo silloin, kun siirryimme kaksipuoliseen tulostukseen. Nyt meillä on käytössä myös turvatulostus. Se tarkoittaa, että tulostaa voi vain omalla tunnuksella. Paperinkulutus ja paperijätteen määrä vähenivät sen myötä merkittävästi», Karlsson kertoo. Joka kerroksesta löytyvät neuvottelutilat kätkevät sisäänsä kolmannen ekologisen ulottuvuuden, etäyhteyden.»kun neuvotteluhuoneesta tai omalta koneelta voi ottaa videoyhteyden toiselle puolen maata, matkustamiseen kuluu yhä vähem män rahaa, ja hiilijalanjälki pienenee.» Trafin Rovaniemen toimipisteen peruskorjaus- ja muutostyö Valmistumisvuosi: 2013 Pääsuunnittelija: Arkkitehdit Oy Janne Lehtipalo Pääurakoitsija: Rakennus P. Jokelainen Oy LVI-työt: LVI-Asema Oy Sähköurakoitsija: YIT Kiinteistötekniikka Sisustussuunnittelu: Sisustusarkkitehtitoimisto Carola Rytsölä Palvelut Senaatti-kiinteistöltä: kontrahti 2/

14 Radikaalien innovaatioiden kohtaamispaikka Tulevaisuuden Otaniemi on kansainvälisesti sykkivä tieteen, taiteen ja talouden innovaatiokeskittymä. Sen miljöö, moderni puurakentaminen ja jännittävät uudet alue- ja tilaratkaisut viestivät yhteisöllisyydestä, hiilineutraalista rakentamisesta, älykkäästä ja käyttäjäystävällisestä teknologiasta, avoimuudesta ja paljon muusta. Teksti Olli Manninen Arkkitehtitoimisto SARC Arkkitehtitoimisto NRT VTT:n ydinturvallisuustalo. Luonnossuunnitelman on laatinut Arkkitehtitoimisto SARC. InnOta-hankkeen esiselvitys. Arkkitehdit NRT. Hankkeen suunnittelukilpailu käynnistyy syksyllä Otaniemestä kasvaa Suomen uuden talouskasvun moottori, joka houkuttaa alueelle opiskelijoita, tiedeyhteisöjä, yrityksiä ja uudentyyppisiä palveluita. Rakennustaiteellisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokas rakennettu ympäristö ja viereinen Natura-alue lisäävät elämyksellisyyttä alueella, jonka asukasmäärän ar vioidaan ainakin tuplaantuvan nykyisestä. Visiot ovat huimia, mutta toteuttamiskelpoisia, kun kaikilla osapuolilla on halua lähestyä avoimin silmin Otaniemen kampusalueen, Keilaniemen ja Tapiolan alueen kehittämismahdollisuuksia. Jo historia velvoittaa tähtäämään vain huipulle luvulla rakennettu Teknillinen korkeakoulu ja Teekkarikylä olivat aikanaan kansainvälisesti uraauurtava keskittymä. Nyt Otaniemestä kaavaillaan maailmanluokan innovaatiokeskittymien edelläkävijää ja suunnannäyttäjää.»kansallinen velvollisuutemme alueen suurimpana maanomistajana on omalta osaltamme mahdollistaa visioiden toteutuminen ja tarjota asiakkaillemme mahdollisimman innovatiivisia palveluita ja työympäristöjä», sanoo Senaattikiinteistöjen johtava asiantuntija Tuomo Hahl.»Haluamme myös olla mukana edistämässä aluekehittämisen ja rakentamisen uusia prosesseja. Tähän Otaniemen käynnissä olevat kaavoitus- ja rakentamishankkeet tarjoavat konkreettisen kehittämisympäristön», hän jatkaa. Myös julkisten hankkeiden kilpailuttamisessa haetaan uudenlaisia ratkaisuja.»tekesille, Finprolle, Finnveralle ja GTK:lle rakennetaan uusi, yhteinen toimitalo Otaniemeen. Hanke kulkee nimellä InnOta-hanke ja siinä kehitetään yhteistoimintamalleja, joiden avulla voidaan joustavasti toteuttaa uusia ratkaisuja suurissakin julkisissa hankkeissa.» Senaatti-kiinteistöt ja Aalto-yliopistokiinteistöt Oy ovat yhteistyössä Espoon kaupungin kanssa käynnistäneet Otaniemen maankäytön viitesuunnitelman, niin sanotun Masterplanin laatimisen.»kun alueella on suunnitteilla useita isoja alue- ja rakennushankkeita samaan aikaan, on hyvä olla alusta, johon suunnitelmat yhdistetään, ja jossa niitä tarkastellaan ja arvioidaan kokonaisuutena. Tässä yhdistämisessä, havainnollistamisessa ja arvioinnissa käytetään apuna tietotekniikan viimeisiä mahdollisuuksia.» Talouskasvun moottori ja elämyksellinen asuntoalue Otaniemen kehittäminen sai uutta potkua päätöksestä rakentaa metro Espooseen. Otaniemen kautta kulkevan Bussi-Jokerilinjan muuttaminen Raide-Jokeriksi liittää Otaniemen täydellisesti pääkaupunkiseudun raidejärjestelmään. Monipuoliset julkiset kulkuyhteydet ovat osaltaan kirit- 14 kontrahti 2/2013

15 A R K - house arkkitehdit Oy Otarannan ja Servinniemen lisärakentamista. ARK-house Arkkitehdit Oy. Arkkitehtitoimisto NRT Kivimiehenrannan lisärakentamista. Arkkitehdit NRT. Senaatti-kiinteistöt Otaniemen alueella Otaniemessä on valtion maita 54 hehtaaria ja vesialuetta 51 hehtaaria. Otaniemen alueeseen välittömästi liittyvällä Laajarannan ja Elfvikin alueella on lisäksi Senaatti-kiinteistöjen hallinnassa asemakaavoittamattomia maaalueita 40 hehtaaria. Otaniemessä on Senaatti-kiinteistöjen hallinnassa rakennettua toimitilaa brm 2. Nämä on vuokrattu VTT:n, Geologian tutkimuskeskuksen, Mittatekniikan keskuksen, Tullilaboratorion ja meri- ja rajavartiokoulun käyttöön. Lisäksi Senaatti-kiinteistöt on vuokrannut maaalueita Otaniemeen rakennettujen opiskelija-asuntojen käyttöön. täneet useiden toimijoiden halua keskittää toimintojaan sinne, missä niiden kannalta kiinnostavat ekosysteemit jo muutenkin sijaitsevat. Aalto-yliopisto on keskittämässä toimintansa Otaniemen keskustaan, josta on käynnissä Aalto-yliopistokiinteistöt Oy:n järjestämä kansainvälinen arkkitehtuurikilpailu Campus Tekesille, Finnveralle ja Finprolle suunnitellaan alueelle GTK:n tilojen yhteyteen yhteisiä, noin neliön toimitiloja, joihin tulee yli 600 lisätyöpaikkaa. VTT:lle ollaan suunnittelemassa noin neliön laajuista ydinturvallisuustaloa. Tiede- ja talousyhteisöjen hankkeiden lisäksi Otaniemen alueelle tullaan raken- tamaan lisää opiskelija- ja tutkija-asuntoja sekä monipuolista normaalia asuntotuotantoa, jotta alueelle syntyy riittävästi asukaspohjaa erilaisten koko yhteisöä palvelevien palveluiden kehittämiselle. Otaniemen väestömäärä tulee vähintäänkin tuplaantumaan, kun kaavaillut rakennushankkeet valmistuvat. Otaniemen alueeseen välittömästi liittyvä Laajarannan-Elfvikin alue tarjoaa luontevan laajennusalueen Otaniemen toiminnoille. Vaikka Otaniemen kehittämiseen liittyy useita ratkottavia kysymyksiä ja rajoitteita, ovat ne myös mahdollisuuksia uudenlaisen monipuolisen alueen kehittämiseen. Alueen kainaloon jäävä NATURA-alue ja Otaniemen alueen kuuluminen rakennetun kulttuuriympäristön suojelualueiden (RKY) joukkoon asettavat Otaniemen kehittämiselle reunaehtoja, mutta ne ovat samalla Otaniemen omaleimaisuuden vankka perusta. kontrahti 2/

16 Millainen Otaniemestä tulee? Jukka Mäkelä, Espoon kaupunginjohtaja taniemen, Keilaniemen ja»otapiolan muodostamalle T3-alueelle kymmenen vuoden aikana kohdennettavat, noin viiden miljardin euron taloudelliset panostukset luovat edellytykset Otaniemen nostamiseen todella raskaaseen sarjaan Euroopan ja koko maailman innovaatiokeskittymien joukossa. Alueesta tulee Suomen uuden talouskasvun moottori, jonka vaikutukset eivät rajoitu vain Otaniemeen tai Espooseen vaan säteilevät elinvoimaa huomattavasti laajemmalle alueelle. Koko Suomen kannalta on kohtalon kysymys, että tänne syntyy uusia osaamisintensiivisiä yrityksiä ja työpaikkoja.» 1949 Valtio hankki Otaniemen alueen Teknillisen korkeakoulun ja VTT:n uudeksi sijoituspaikaksi. Alueen suunnittelukilpailun voitti Alvar Aalto, jonka kilpailuehdotusten suuntaviivojen mukaisesti rakentaminen alkoi välittömästi VTT:n päärakennus Teknillinen korkeakoulu muutti Otaniemeen Helsingin kantakaupungista Teknillisen korkeakoulun päärakennus valmistui Valtion teknillinen tutkimuskeskus VTT muutti Otaniemeen. Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunnan rakennus Dipoli valmistui koko Otaniemen aluetta koskeva Alvar Aallon toimiston laatima asemakaavaluonnos valtio hankki Laajarannan ja Elfvikin alueet Otaniemen toimintojen laajennusalueeksi kontrahti 2/2013

17 Tuula Teeri, rehtori, Aalto-yliopisto Aalto-yliopisto kehittää omia kampusalueitaan kohti elävää, avointa ja vuorovaikutteista tutkimuksen, oppimisen ja innovaatioiden ekosysteemiä, jossa yliopisto tekee työtään yhdessä monien erilaisten kumppaniensa kanssa. Yliopiston Design Factory ja Start-up Sauna toimivat jo nyt esimerkkeinä uudesta oppimisen, yhteistyön ja yrittäjyyden kulttuurista. Otaniemen, Keilaniemen ja Tapio lan alueen kehittämiseen tar vi taan jatkuvaa uteliaisuutta ja ennakko luulottomuutta uusille ideoille. Parhaiden ideoiden seulominen edellyttää tiivistä vuorovaikutusta ja molemminpuolista luottamusta. Toivon, että pystymme luomaan yhteisen vision tämän ainutlaatuisen innovaatioympäristön kehittämiseksi niin, että täällä viihdytään ja tehdään yhdessä maailmanluokan tuloksia.» Erkki Leppävuori, pääjohtaja, VTT Otaniemi luo aivan uudet edellytykset maailmanluokan ydinturvallisuuden tutkimukseen ja koulutukseen. Yhteistyö Aalto-yliopiston kanssa uudessa laboratorioympäristössämme vie koko ajan tutkimusta ja koulutusta eteenpäin. Yhteistyömme yhdistettynä yritystoiminnan syntymiseen ja kasvuun luovat kiinnostavan tartuntapinnan myös kansainvälisille, merkittäville teknologiayrityksille. Aivan oleellista on Espoon kaupungin sitoutuminen maailmanluokan teknologiakeskittymän kehittämiseen. Senaatti-kiinteistöt luo puolestaan puitteet, jonka pohjalta vision toteutumiseen ponnistetaan.» Juha Sarkio, johtaja, yhteiset palvelut -vastuualue, Tekes InnOtasta tulee uudenlaisen asiakaskokemuksen kiintopiste, johon yritykset ja tutkimus laajalla skaalalla tulevat kuuntelemaan innovaatiotoiminnan uusia mahdollisuuksia, verkottumaan keskenään ja hakemaan erilaisia asiantuntijapalveluita sekä rahoitusta tulevaisuutensa menestykselle. Vision toteutuminen edellyttää aitoa halua ja sitoutumista yhteiseen tavoitteeseen. Ilman sitä lopputulos on vain fyysinen talo, jossa työskentelee eri organisaatioiden henkilöitä. Nyt tarvitaan sopeutumiskykyä ja yhteiseen hiileen puhaltamista.» 1994 Rakennushallituksen teettämä Otaniemen maankäyttösuunnitelma valmistui Mittatekniikan keskus MIKES muutti Otaniemeen. VTT:n Digitalo Teknillisen korkeakoulun käytössä olleet rakennukset ja tonttialueet luovutettiin Aalto-yliopistokiinteistöt Oy:lle. Otaniemen metrotunnelin louhintatyöt alkoivat Finnveran ja Finpron yhteisen toimitalon suunnittelukilpailu käynnistyy. jatketaan. kansainvälinen arkkitehtuurikilpailu Campus 2015 ratkaistaan. Masterplanin laatiminen käynnistyy kontrahti 2/

18 Uusi tila on moderni, tehokas ja ekologinen Pohjois-Savon Ely-keskus ja Finnvera Oyj keskittivät Kuopiossa toimintansa yhteisiin tiloihin. Kahta suojeltua toimistorakennusta peruskorjattiin, ja niiden väliin rakennettiin uudisrakennus. Näin valmistui nykyaikainen, tehokas ja ekologinen toimitila. Teksti Jarmo Seppälä Kuvat Riikka Myöhänen ja Ari-Pekka Keränen Noin kolme vuotta sitten Pohjois-Savon Ely-keskus ja Finnvera aloittivat Kuopiossa uusien toimitilojen etsimisen. Tarjolla oli useita erilaisia vaihtoehtoja, mutta lopulta päädyttiin perinteisen hallintokorttelin rakennusten peruskorjaukseen ja uuden rakennuksen rakentamiseen. Suunnittelu tehtiin alusta lähtien tiiviissä yhteistyössä tulevien käyttäjien ja Senaatti-kiinteistöjen yhteistyönä. Kahden, vuonna 1954 rakennetun peruskorjatun toimistorakennuksen väliin tuli uudisrakennus. Näihin tiloihin sijoittuivat Ely-keskuksen 230 henkilöä ja Finnveran 75 henkilöä. Samassa kiinteistössä on myös 100-paikkainen ravintola, joka palvelee alueen virastoja ja yksityisiä käyttäjiä. Kortteliin rakennettiin myös pysäköintirakennus. Kallanranta 11:n kiinteistönhoito-, puhtaus-, energianhallinta- sekä ravintolapalvelut tuottaa ISS Palvelut. Palvelu on suunniteltu asiakaslähtöisesti kiinteistöjen loppukäyttäjien tarpeisiin, mikä syventää alueellisesti ISS:n ja Senaatti-kiinteistöjen yhteistyötä. Senaatti-kiinteistöt kilpailutti palvelut käyttäjien puolesta. Vanhaa ja uutta järven rannalla Kuopionlahden rannalla olevat rakennukset ja miltei koko kortteli ovat asemakaavalla suojeltuja, mikä osaltaan ohjasi suunnittelua ja rakentamista.»vanhojen rakennusten peruskorjaus suunnittelusta lvis-asennuksiin asti oli varsin vaativa tehtävä. Esimerkiksi sisätilojen kantavia rakenteita vahvistettiin hiilikuitunauhoilla ja talotekniikan vuoksi kellaritiloja syvennettiin», projektipäällikkö Kari Oravainen Senaatti-kiinteistöistä kertoo. Uudisrakennuksen ympärillä olevien vanhojen toimistorakennusten julkisivuihin on jätetty yksityiskohtana karhea tiilipinta. Tämän vastakohdaksi uudisrakennuksen kaikki julkisivut sekä keskiaulan ja rakennusten liittymäkattopinnat ovat 18 kontrahti 2/2013

19 kontrahti 2/

20 Palvelut on keskitetty yhdelle palveluntuottajalle. erikoislaminoitua lasia. Uudisrakennuksessa on viherkatto. Peruskorjattavissa tiloissa on käytetty uutuutena järjestelmää, jossa sekä lämmitys että viilennys toteutetaan lattian avulla. Aikataulu pysyi suunnitellussa Senaatti-kiinteistöjen aluejohtajan Jyrki Reinikaisen mukaan rakennushanke oli haasteellinen niin rakenteiden, ympäristötavoitteiden kuin 15 kuukauden aikataulun vuoksi. Lisäksi lähtökohtana oli se, että tilojen vuokrakulujen piti pysyä muuttumattomina. Senaatti-kiinteistöt toteutti peruskorjaus- ja uudisrakennusurakan rakennuttajana omana urakkana ja projektinjohtopalveluna pääurakoitsijamenettelyn sijasta.»kaavamuutos, hankesuunnitelman muuttuminen alkuperäisestä sekä julkisten hankintojen kilpailuttaminen aiheutti aluksi viivettä. Aikataulu otettiin kiinni siten, että suunnittelu ja toteutus tehtiin osin samanaikaisesti. Yli 30 urakoitsijaa ja heidän aliurakoitsijansa, yhteensä lähes 300 työntekijää, onnistuivat hankkeessa kuitenkin hyvin», Reinikainen sanoo. Uutta puhtia arjen työhön Tilojen suunnittelussa kaksi asiakasorganisaatiota ja Senaatti-kiinteistöt löysivät yhteisen sävelen hyvin. Suunnittelua tehostettiin erilaisin projektiryhmin, joissa henkilöstö osallistui päätöksentekoon. Lähtökohtina olivat työ- ja asiakaspalvelukulttuurin kehittäminen ja vuorovaikutteisuus.»finnveralla on kotipaikallaan Kuopiossa aluekonttori sekä pääkonttoritoimintoja. Mielestäni työnteko on alkanut sujua uusissa tiloissa luontevasti, ja henkilöstö»henkilöstö oli mukana suunnittelussa, joten uuteen sopeutuminen alkoi jo rakennusvaiheessa», Pohjois-Savon Ely-keskuksen hallintojohtaja Tommi Huttunen arvioi. Kallanranta 11 Finnveran aluejohtajan Tarja Tikkasen mukaan uudet tilat virkistävät, haastavat oppimaan ja kehittymään sekä antavat uutta puhtia arkeen. Käyttäjät: Pohjois-Savon Ely-keskus ja Finnvera Oyj Rakennuttaja: Senaatti-kiinteistöt Kiinteistönhoito, puhtaus- ja vahtimestaripalvelut sekä ravintolapalvelut: ISS Palvelut Projektinjohtokonsultti: Pöyry CM Oy Pää- ja arkkitehtisuunnittelu: arkkitehtitoimisto A-Konsultit Oy Rakennesuunnittelu: rakennussuunnittelutoimisto Nylund Oy LVIA-suunnittelu: Ins.tsto Granlund Oy Sähkösuunnittelu: AH-Talotekniikka Muita urakoitsijoita: Maanrakennuspalvelu Mikko Lyytinen Oy, Kuopion Monirakennus Oy, ARE Oy, Ilmapörssi Oy ja Kolmen Sähkö Oy on ottanut uudistuksen vastaan myönteisesti», Finnveran aluejohtaja Tarja Tikkanen arvioi. Tikkasen mukaan uudet tilat virkistävät, haastavat oppimaan ja kehittymään sekä antavat uutta puhtia arkeen. Toki joillekin tilanne on haastava.»siirryimme uuteen työskentelykulttuuriin eli jokaisella työntekijällä on monitilaympäristössä oma työpisteensä, minkä lisäksi rakennuksissa on pieniä neuvottelutiloja ja vetäytymispisteitä.» Uusi yhteisöllisyys näkyy siten, että yhteisiä kahvittelupaikkoja on lounaskahvilan lisäksi toimistotilojen eri kohdissa. Kahden eri viraston väki tapaa toisiaan myös epävirallisissa yhteyksissä. Työntekijöiden yksityisyyttä turvataan puolikorkeilla väliseinillä sekä seinien, lattioiden ja laipioiden äänieristysmate- 20 kontrahti 2/2013

kontrahti s. 18 Finnveran Tarja Tikkanen: Uudet tilat virkistävät ja haastavat kehittymään

kontrahti s. 18 Finnveran Tarja Tikkanen: Uudet tilat virkistävät ja haastavat kehittymään kontrahti Senaatti-kiinteistöjen sidosryhmälehti 2/2013 Finnveran Tarja Tikkanen: Uudet tilat virkistävät ja haastavat kehittymään s. 18 > Trafi sai Rovaniemellä uudet tilat ja palvelut s. 9 > Tällainen

Lisätiedot

JORMA HEINONEN, TOIMIALAJOHTAJA, toimistot, Case: Senaatti-kiinteistöt. Senaatti-kiinteistöjen pääkonttori, Helsinki

JORMA HEINONEN, TOIMIALAJOHTAJA, toimistot, Case: Senaatti-kiinteistöt. Senaatti-kiinteistöjen pääkonttori, Helsinki Senaatti-kiinteistöjen verkostokumppanina Workspace on mukana tuottamassa Senaattikiinteistöjen asiakkaille työympäristökehittämisen asiantuntijapalveluita. Yhteistyö on alkanut vuonna 2003 ja tänä aikana

Lisätiedot

Ajaton klassikko. Tapiolan Aura Revontulentie 7, Espoo, Tapiola. Toimitila, joka säilyttää tyylinsä. Modernisti muuntautuva, ajattoman edustava.

Ajaton klassikko. Tapiolan Aura Revontulentie 7, Espoo, Tapiola. Toimitila, joka säilyttää tyylinsä. Modernisti muuntautuva, ajattoman edustava. Kiinteistö-Tapiola Oy Ajaton klassikko Toimitila, joka säilyttää tyylinsä. Modernisti muuntautuva, ajattoman edustava. Pääkonttoritason toimitila Tapiolassa jo tänään huomisen arvoalueella Tapiolan Aura

Lisätiedot

Asiantuntijapalvelut ohjaavat oikeaan päätökseen

Asiantuntijapalvelut ohjaavat oikeaan päätökseen Asiantuntijapalvelut ohjaavat oikeaan päätökseen Palvelua organisaatiosi toiminnan ja tuottavuuden parantamiseksi Asiantuntijapalveluissa toimimme johdon strategisena kumppanina. Palvelumme liittyvät tavallisesti

Lisätiedot

Tulevaisuuden työympäristöt

Tulevaisuuden työympäristöt Tulevaisuuden työympäristöt Green Office-aamukahvit/ Ilmatieteen laitos ja Senaatti-kiinteistöt Tuomme tilalle ratkaisut Esityksen sisältö Muutoksesta Tilatehokkuudesta Toimitilakustannuksista Etä-/joustotyöstä

Lisätiedot

Oulunsalon Aeroportti

Oulunsalon Aeroportti Oulunsalon Aeroportti Kansainvälisen tason käyntikortti Pääkonttoritasoinen toimistotila osoitteessa Tietotie 2, Oulu. OULUN KESKUSTA 14 KM LENTOKENTTÄ 400 M SATAMA 11,5 KM TAKSIASEMA 400 M Osaksi monipuolisen

Lisätiedot

Senaatti-kiinteistöt ja yhteiskuntavastuullisuus

Senaatti-kiinteistöt ja yhteiskuntavastuullisuus Senaatti-kiinteistöt ja yhteiskuntavastuullisuus Green Officeaamukahvitilaisuus 22.10.2014 Tuomme tilalle ratkaisut Esityksen sisältö Senaatti-kiinteistöt ja yhteiskuntavastuullisuus Senaatin vihreä työkalupakki

Lisätiedot

Ylits e muiden. metriä. metro. Noin. työpistettä

Ylits e muiden. metriä. metro. Noin. työpistettä To i m i s t o ta l o Ylits e muiden Noin 3000 työpistettä 111 metriä metro 2015 Kau ko kat s e i Keilaranta Tower nousee edustavalle paikalle aivan meren äärelle Espoon Keilaniemeen. Sen korkeus tulee

Lisätiedot

Aaltoa kulttuurimatkaillen. Seinäjoen kaupunki Kulttuuritoimi PL 215 60101 SEINÄJOKI

Aaltoa kulttuurimatkaillen. Seinäjoen kaupunki Kulttuuritoimi PL 215 60101 SEINÄJOKI Aaltoa kulttuurimatkaillen Seinäjoen kaupunki Kulttuuritoimi PL 215 60101 SEINÄJOKI Alvar Aalto Seinäjoella Seinäjoki on Etelä-Pohjanmaan maakunnan keskus ja yksi Suomen voimakkaimmin kasvavista kaupunkikeskuksista.

Lisätiedot

Ylitse muiden. kerrosta. metro. Noin. työpistettä

Ylitse muiden. kerrosta. metro. Noin. työpistettä Toimistotalo Ylitse muiden 26 kerrosta Noin 3000 työpistettä metro 2015 Kaukokatsei sen valinta Keilaranta Tower nousee edustavalle paikalle aivan meren äärelle Espoon Keilaniemeen. Sen korkeus tulee olemaan

Lisätiedot

Varman toimitilahakijan opas. Löydät parhaat ratkaisut tomitilatarpeisiin Varmasti!

Varman toimitilahakijan opas. Löydät parhaat ratkaisut tomitilatarpeisiin Varmasti! Varman toimitilahakijan opas Löydät parhaat ratkaisut tomitilatarpeisiin Varmasti! Varman toimitilahakijan opas Varmalla on tarjota runsaasti vaihtoehtoja erilaisten yritysten moninaisiin toimitilatarpeisiin.

Lisätiedot

Kaupintie 3 POHJOIS-HAAGA / HELSINKI. sponda.fi

Kaupintie 3 POHJOIS-HAAGA / HELSINKI. sponda.fi Kaupintie 3 POHJOIS-HAAGA / HELSINKI Täyden palvelun talo. Uusinta kiinteistötekniikkaa Kaupintielle suunnitellaan uudenveroista toimitilaa loistavien yhteyksien äärelle. Toimistokiinteistö saneerataan

Lisätiedot

KEILARANTA 4. Keilaranta 4, Espoo

KEILARANTA 4. Keilaranta 4, Espoo KEILARANTA 4 Keilaranta 4, Espoo TOIMIVUUTTA, VALOA JA MERELLISTÄ MAISEMAA Keilaranta 4 tarjoaa toimitilat keskeisellä ja halutulla paikalla Espoon Keilaniemessä. Suunnittelutiimi räätälöi toimitilat täysin

Lisätiedot

Åkerlundinkatu 11 A-D TAMPERE / TAMPERE. sponda.fi

Åkerlundinkatu 11 A-D TAMPERE / TAMPERE. sponda.fi Åkerlundinkatu 11 A-D TAMPERE / TAMPERE Muuntojoustavat tilat Tampereen sydämessä Tulli Business Park on kolmannen sukupolven toimitilaympäristö Tampereen sydämessä. Ihmiskeskeiset Stress Free Area -tilaratkaisut

Lisätiedot

22 m K E S K IMÄÄRÄINEN VALTION TOIMIST OJE N TILATEHO K K U U S 2 /HTV. Tilatehokkuustavoitteet: U U DISRAKENNUK S IS S A. Min.

22 m K E S K IMÄÄRÄINEN VALTION TOIMIST OJE N TILATEHO K K U U S 2 /HTV. Tilatehokkuustavoitteet: U U DISRAKENNUK S IS S A. Min. VALTION TILAT JA TILANKÄYTTÖ Valtion kiinteistövarallisuus 9 000 500 KO KONAIS- RAKENNUSTA SUOJELTUAARVORAKENNUSTA PINTA-ALA 5,9 Mm 2 1 YKSITYISILTÄ MARKKINOILTA VUOKRATTU alle Mm 2 Valtion toimitilastrategia

Lisätiedot

Mikko nissinen, PALVELUjohtaja, thl. Case: THL

Mikko nissinen, PALVELUjohtaja, thl. Case: THL Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) pääkaupunkiseudun toimistotyötä ja -tiloja koskeva kehittämishanke käynnistyi syksyllä 2011. Yhteistyössä Senaatti-kiinteistöjen asiantuntijoiden kanssa syntyi

Lisätiedot

RIIHITONTTU Business Campus

RIIHITONTTU Business Campus RIIHITONTTU Business Campus Vehreä Urbaani Työympäristö Niittykummun Tulevaisuuden Keskustan Sykkeessä RIIHITONTTU Business Campus 1) Hyvä sijainti, helposti saavutettavissa 2) Runsaasti autopaikkoja 3)

Lisätiedot

ESPOON SUURIN TOIMISTORAKENNUS

ESPOON SUURIN TOIMISTORAKENNUS 1 Kiinteistö M² ESPOON SUURIN TOIMISTORAKENNUS PK²:n suuri rakennusala on onnistuneesti sijoitettu julkisivultaan ja massoittelultaan puutarhakaupungin mittakaavaan. Maanpäälliset kuusi kerrosta on jaettu

Lisätiedot

Jyrki Laurikainen, kiinteistöjohtaja, Wärtsilä OyJ Wärtsilän pääkonttori, kuva: Mahlum 2007. Case: Wärtsilä

Jyrki Laurikainen, kiinteistöjohtaja, Wärtsilä OyJ Wärtsilän pääkonttori, kuva: Mahlum 2007. Case: Wärtsilä Wärtsilä Oyj on tehnyt Workspacen kanssa yhteistyötä vuodesta 2011, jolloin aloitettiin globaalin työympäristökonseptin kehittäminen. Vuoden 2013 loppuun mennessä Workspace oli auttanut Wärtsilää ohjaamaan

Lisätiedot

Senaatti-kiinteistöjen työympäristöratkaisu Lintulahdella

Senaatti-kiinteistöjen työympäristöratkaisu Lintulahdella Senaatti-kiinteistöjen työympäristöratkaisu Lintulahdella Tutkimuslaitosseminaari #244206 Tu o m m e t i l a l l e r a t k a i s u t Senaatti-kiinteistöt elää niin kuin opettaa Projektin tarkoitus Projektin

Lisätiedot

TOIMISTOTALO YLITS E MUIDEN. metriä. Noin 3000. työpistettä. metro 2015

TOIMISTOTALO YLITS E MUIDEN. metriä. Noin 3000. työpistettä. metro 2015 TOIMISTOTALO YLITS E MUIDEN Noin 3000 työpistettä 111 metriä metro 2015 KAU KO KAT S E I S E N VAL I N TA Keilaranta Tower nousee edustavalle paikalle p aivan meren äärelle Espoon Keilaniemeen. Sen korkeus

Lisätiedot

KIILA COMING SOON 2019 KIILAKORTTELI.FI

KIILA COMING SOON 2019 KIILAKORTTELI.FI COMING SOON 2019 RUOHOLAHDENKATU 21, HELSINKI KORTTELI.FI KORTTELI, JOSSA ON VOIMAA KUIN PIENESSÄ KYLÄSSÄ. ON TYÖTÄ, YHTEISTYÖTÄ JA TULOSTA 01 Merellisen Ruoholahden, hektisen Baanan ja sykkivän Kampin

Lisätiedot

Miksi tulisin aamulla töihin toimistolle?

Miksi tulisin aamulla töihin toimistolle? Miksi tulisin aamulla töihin toimistolle? Timo Räikkönen, kehitys- ja markkinointijohtaja, YIT Jari Niemelä, toimitusjohtaja, Workspace Oy #HENRYFoorumi / #HF_2014 #yitkehitys HR erilaisten muutosten keskellä

Lisätiedot

23.5.2012 Lintulahti Corner. Lintulahti Corner

23.5.2012 Lintulahti Corner. Lintulahti Corner Lintulahti Corner Lintulahti Corner Lintulahti Corner Osoite: Kaikukatu 6, Helsinki Rakennusoikeus: 13 360 kem2 Kerroksia: 8 + kaksi kellaria Kerroskoko: toimistokerros 1 630m2 Pysäköinti: 120 autopaikkaa

Lisätiedot

ASIANTUNTIJALAUSUNTO EDUSKUNNAN TARKASTUSVALIOKUNNALLE

ASIANTUNTIJALAUSUNTO EDUSKUNNAN TARKASTUSVALIOKUNNALLE ASIANTUNTIJALAUSUNTO EDUSKUNNAN TARKASTUSVALIOKUNNALLE TOIMENPITEET MIETINNÖN TRVM 5/2014 VP JOHDOSTA / K 10/2016 VP TIISTAI 12.04.2016 KLO 12:30 TOIMITUSJOHTAJA JARI SARJO SENAATTI-KIINTEISTÖT KESKEISIMMÄT

Lisätiedot

TOIMISTO HEIKKILÄNTIE 7 3. KERROS JAETTU. 543,5 m2 610,5 m2

TOIMISTO HEIKKILÄNTIE 7 3. KERROS JAETTU. 543,5 m2 610,5 m2 TOIMISTO HEIKKILÄNTIE 7 3. KERROS JAETTU 543,5 m2 610,5 m2 RAKENNUS Rakennus on valmistunut 1988 Nokia Oyj:n tutkimuskeskuksen käyttöön Tällä hetkellä kohteessa toimii usean kansainvälisen ja kotimaisen

Lisätiedot

KOTKAN SATAMATALOT OY TOIMITILAT SATAMAN YTIMESSÄ

KOTKAN SATAMATALOT OY TOIMITILAT SATAMAN YTIMESSÄ KOTKAN SATAMATALOT OY TOIMITILAT SATAMAN YTIMESSÄ TILAT PARHAIMMALTA PAIKALTA MONENLAISIA MAHDOLLISUUKSIA HaminaKotkan satama yritys- ja logistiikka-alueineen tarjoaa dynaamisen, monipuolisen sekä logistisesti

Lisätiedot

Valaistus. Ulkovalaisimet. Case study. VTT Oulu. Energia tehokkaat ledit valaisevat VTT:n piha-alueen Oulu, Suomi

Valaistus. Ulkovalaisimet. Case study. VTT Oulu. Energia tehokkaat ledit valaisevat VTT:n piha-alueen Oulu, Suomi Valaistus Ulkovalaisimet Case study VTT Oulu Energia tehokkaat ledit valaisevat VTT:n piha-alueen Oulu, Suomi StreetSaver ClearWay Taustaa Senaatti-kiinteistöillä on käynnissä useita energian säästöprojekteja,

Lisätiedot

ASIANTUNTIJALAUSUNTO EDUSKUNNAN TARKASTUSVALIOKUNNALLE

ASIANTUNTIJALAUSUNTO EDUSKUNNAN TARKASTUSVALIOKUNNALLE ASIANTUNTIJALAUSUNTO EDUSKUNNAN TARKASTUSVALIOKUNNALLE TOIMENPITEET MIETINNÖN TRVM 5/2014 VP JOHDOSTA / K 10/2016 VP TIISTAI 19.04.2016 KLO 12:30 HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJA JARMO VAITTINEN SENAATTI-KIINTEISTÖT

Lisätiedot

Menestystarina jatkuu

Menestystarina jatkuu Menestystarina jatkuu Kaikki tietävät Autotalon Kamppia on kehitetty kaupunkilaisia palvelevana alueena yli 100 vuotta. Sotien jälkeen Helsingin keskustaan rakennettiin kiihtyvään tahtiin liikerakennuksia,

Lisätiedot

High Class ratkaisu! Joustavat moduuliratkaisut toimistotiloiksi

High Class ratkaisu! Joustavat moduuliratkaisut toimistotiloiksi High Class ratkaisu! Joustavat moduuliratkaisut toimistotiloiksi www.ramirent.fi Korkeat standardit Monipuolisiin High Class moduuleihimme sovelletaan standardeja, jotka ovat lähes yhtä tiukat kuin uusiin,

Lisätiedot

High Class ratkaisu! Joustavat moduuliratkaisut toimistotiloiksi

High Class ratkaisu! Joustavat moduuliratkaisut toimistotiloiksi High Class ratkaisu! Joustavat moduuliratkaisut toimistotiloiksi www.ramirent.fi Korkeat standardit Monipuolisiin High Class moduuleihimme sovelletaan standardeja, jotka ovat lähes yhtä tiukat kuin uusiin,

Lisätiedot

TOIMISTO HEIKKILÄNTIE m2 AURAKATU TURKU KLUUVIKATU HELSINKI

TOIMISTO HEIKKILÄNTIE m2 AURAKATU TURKU KLUUVIKATU HELSINKI TOIMISTO HEIKKILÄNTIE 7 1.154 m2 AURAKATU 8 20100 TURKU KLUUVIKATU 5 0100 HELSINKI RAKENNUS Rakennus on valmistunut 1988 Nokia Oyj:n tutkimuskeskuksen käyttöön Tällä hetkellä kohteessa toimii usean kansainvälisen

Lisätiedot

OIKEUSMINISTERIÖN ESITYS PÄIJÄT-HÄMEEN KÄRÄJÄOIKEUDEN JA SALPAUS- SELÄN SYYTTÄJÄNVIRASTON LAHDEN PALVELUTOIMISTON UUSIKSI VUOKRA- SOPIMUKSIKSI

OIKEUSMINISTERIÖN ESITYS PÄIJÄT-HÄMEEN KÄRÄJÄOIKEUDEN JA SALPAUS- SELÄN SYYTTÄJÄNVIRASTON LAHDEN PALVELUTOIMISTON UUSIKSI VUOKRA- SOPIMUKSIKSI MUISTIO Oikeushallinto-osasto Tuomioistuinyksikkö 9.9.2015 OIKEUSMINISTERIÖN ESITYS PÄIJÄT-HÄMEEN KÄRÄJÄOIKEUDEN JA SALPAUS- SELÄN SYYTTÄJÄNVIRASTON LAHDEN PALVELUTOIMISTON UUSIKSI VUOKRA- SOPIMUKSIKSI

Lisätiedot

Senaatti-kiinteistöt. Yhteiskuntavastuullinen toimija ja toimialansa suunnannäyttäjä

Senaatti-kiinteistöt. Yhteiskuntavastuullinen toimija ja toimialansa suunnannäyttäjä Senaatti-kiinteistöt Yhteiskuntavastuullinen toimija ja toimialansa suunnannäyttäjä Teemme tilaa onnistumiselle Senaatti-kiinteistöt on yksi merkittävimmistä kiinteistöalan toimijoista ja valtionhallinnon

Lisätiedot

Väritehtaankatu 8 TIKKURILA / VANTAA. sponda.fi

Väritehtaankatu 8 TIKKURILA / VANTAA. sponda.fi Väritehtaankatu 8 TIKKURILA / VANTAA Moderneja tiloja Tikkurilasta Tässä kohteessa yritykselläsi on tilaa kasvaa yhdessä nopeasti kasvavan ja kehittyvän Tikkurilan kanssa. Tikkurilan kaupunkikeskukseen

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Mikonkatu 2 Pohjoisesplanadi 35. Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa. Toimitilaa Helsingin ytimessä

Kiinteistö Oy Mikonkatu 2 Pohjoisesplanadi 35. Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa. Toimitilaa Helsingin ytimessä Kiinteistö Oy 2 Pohjoisesplanadi 35 Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa Toimitilaa Helsingin ytimessä 1 Merkittävä osa Helsingin rakennushistoriaa Helsingissä elettiin 1880-luvulla voimakkaan

Lisätiedot

Uutta tilaa yritysmaailman ytimessä

Uutta tilaa yritysmaailman ytimessä EKOTEHOKAS TOIMIstoTALO KEILANIEMEssä www.keilaranta.fi Uusi, aidosti muunneltava toimistokokonaisuus Keilaranta :ssä sijaitsee lähimpänä Keilaniemen tulevaa metroasemaa. Viihtyisiä tiloja sekä pienille

Lisätiedot

Tutkimuslaitosseminaari

Tutkimuslaitosseminaari Tutkimuslaitosseminaari Valtion toimitilastrategia Tutkimusympäristöjen tehokkuusmittaus - mitä tulisi mitata 17.11.2014 Juha Lemström Tu o m m e t i l a l l e r a t k a i s u t Valtion sisäisen vuokrajärjestelmän

Lisätiedot

Käyttäjälähtöiset tilat Uutta ajattelua tilojen suunnitteluun

Käyttäjälähtöiset tilat Uutta ajattelua tilojen suunnitteluun Käyttäjälähtöiset tilat Uutta ajattelua tilojen suunnitteluun Johanna Kosonen-Karvo 9.3.2012 Technopolis Vantaa 01-2012 DM# 917670 Kuka minä olen? Johanna Kosonen-Karvo Tuotantotalouden DI, TKK, 1997 Asiantuntija

Lisätiedot

Wood City. Kokonainen kortteli täynnä uniikkia designia ja urbaania yhteisöllisyyttä Jätkäsaaressa, keskellä Helsinkiä.

Wood City. Kokonainen kortteli täynnä uniikkia designia ja urbaania yhteisöllisyyttä Jätkäsaaressa, keskellä Helsinkiä. Wood City Kokonainen kortteli täynnä uniikkia designia ja urbaania yhteisöllisyyttä Jätkäsaaressa, keskellä Helsinkiä. Puun moderni paluu Wood City on näyttävä nyky- ja puuarkkitehtuurin taidonnäyte ja

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Liikkuva työyhteisö kuinka voimme lisätä liikettä varhaiskasvattajan työhyvinvoinnin tueksi. Matleena Livson, asiantuntija, työyhteisöliikunta

Liikkuva työyhteisö kuinka voimme lisätä liikettä varhaiskasvattajan työhyvinvoinnin tueksi. Matleena Livson, asiantuntija, työyhteisöliikunta Liikkuva työyhteisö kuinka voimme lisätä liikettä varhaiskasvattajan työhyvinvoinnin tueksi Matleena Livson, asiantuntija, työyhteisöliikunta AKTIIVISEMPI ARKI työpajan työpohjat Nämä työpohjat on laadittu

Lisätiedot

Arkadiankatu 6 KAMPPI / HELSINKI. sponda.fi

Arkadiankatu 6 KAMPPI / HELSINKI. sponda.fi Arkadiankatu 6 KAMPPI / HELSINKI Paras paikka bisnekselle Helsingin ytimessä, Narinkkatorin reunalla seisoo Einari Teräsvirran vuonna 1977 suunnittelema kolossaalinen talo. Sen suojellun julkisivun taakse

Lisätiedot

YRITYKSEN TOIMITILOJEN KAIKKEIN TÄRKEIN OMINAISUUS ON... Saammeko esitellä talon, jonka tärkein ominaisuus on tyytyväiset käyttäjät?

YRITYKSEN TOIMITILOJEN KAIKKEIN TÄRKEIN OMINAISUUS ON... Saammeko esitellä talon, jonka tärkein ominaisuus on tyytyväiset käyttäjät? YRITYKSEN TOIMITILOJEN KAIKKEIN TÄRKEIN OMINAISUUS ON... Saammeko esitellä talon, jonka tärkein ominaisuus on tyytyväiset käyttäjät? Tervetuloa! Atomitie 5, pitäjänmäki Suomalainen Mirasys Oy on kansainvälisesti

Lisätiedot

Kohti monipaikkaista virastoa - Monipaikkainen Virasto (MoVi) projektin tuloksia

Kohti monipaikkaista virastoa - Monipaikkainen Virasto (MoVi) projektin tuloksia Kohti monipaikkaista virastoa - Monipaikkainen Virasto (MoVi) projektin tuloksia Tekesin Tila-ohjelman brunssi 22.9.10 projektipäällikkö Johanna Haapamäki johanna.haapamaki@tkk.fi 050 595 6806 Monipaikkainen

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI

TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma 2017 - ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI Keskustalla on yhdessä tekemisestä 110 vuotinen perinne. Keskusta rakentaa politiikkansa ihmisen, ei

Lisätiedot

ETELÄESPLANADI 8, HELSINKI

ETELÄESPLANADI 8, HELSINKI ETELÄESPLANADI 8, HEINKI Amanda on historiallinen arvokiinteistö Eteläesplanadin ja Fabianinkadun kulmassa. Talo on perinteisesti tunnettu rahoitusmaailman kohtaamispaikkana. Esplanadin puoleinen kolmikerroksinen

Lisätiedot

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Kemiönsaaren henkilöstöstrategia Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Sisältö 1. Lähtökohdat 2. Rekrytointi 3. Johtaminen ja alaistaidot 4. Työhyvinvointi 5. Osaaminen ja palkitseminen 6. Arviointi ja seuranta

Lisätiedot

Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta

Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta Toimiva tuotanto-, varasto- ja toimistotila/teollisuustila osoitteessa Konetie 33, Oulu. E8 5,8 KM VALTATIE 20 2 MIN LENTOASEMA 16 KM OULUN KESKUSTA 8,5 KM

Lisätiedot

Technopolis Business Breakfast 21.11.2013 VIIHDY TÖISSÄ. Työympäristön suunnittelun haasteet

Technopolis Business Breakfast 21.11.2013 VIIHDY TÖISSÄ. Työympäristön suunnittelun haasteet Technopolis Business Breakfast 21.11.2013 VIIHDY TÖISSÄ Työympäristön suunnittelun haasteet miten erityyppisiä työtilaratkaisuja suunnitellaan ja mitkä työskentelytiloihin liittyvät asiat edistävät työhyvinvointia

Lisätiedot

Hatanpään Valtatie 9 RATINA / TAMPERE. sponda.fi

Hatanpään Valtatie 9 RATINA / TAMPERE. sponda.fi Hatanpään Valtatie 9 RATINA / TAMPERE Tampereen keskustaan, Ratinan suvannon rannalle kohoaa uusi toimistotalo Näyttävä ja huippumoderni toimistorakennus valmistuu keväällä 2020 Ratinan kauppakeskuksen

Lisätiedot

Uutta tilaa yritysmaailman ytimessä

Uutta tilaa yritysmaailman ytimessä Uutta tilaa yritysmaailman ytimessä Meren rannalle Keilaniemen sydämeen nousee uusi, kestävän kehityksen periaatteella toteutettava toimistokiinteistö. Keilaranta :n uudisrakennuksen suunnittelussa on

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Gaselli. Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa. Toimitilaa Helsingin ytimessä

Kiinteistö Oy Gaselli. Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa. Toimitilaa Helsingin ytimessä Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa Toimitilaa Helsingin ytimessä 1 Merkittävä osa Helsingin rakennushistoriaa Helsingissä elettiin 1880-luvulla voimakkaan rakentamisen aikaa. Esplanadista

Lisätiedot

Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta. Johtaja Riikka Heikinheimo

Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta. Johtaja Riikka Heikinheimo Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Johtaja Riikka Heikinheimo Kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Rahoittamme edelläkävijöiden tutkimus-, kehitys- ja innovaatioprojekteja Kestävä talouskasvu

Lisätiedot

ammattilaisten verkottajana sekä tiedon tuottajana.

ammattilaisten verkottajana sekä tiedon tuottajana. LAUSUNTO 1 (5) Uudenmaan liitto toimisto@uudenmaanliitto.fi Aleksanterinkatu 48 A 00100 Helsinki Viite: Lausuntopyyntö 14.6.2010 KOKO UUDENMAAN MAAKUNTAOHJELMA 2011-2014, LUONNOS Lausunnonantajasta Asunto-,

Lisätiedot

Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana

Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana Helsingin Yrittäjien seminaari 1.3.2011 Kumppanuus Yritysmyönteistä yhteistyötä mikko.martikainen@tem.fi Mikko Martikainen

Lisätiedot

Oulun. Tutkijantie Teknologiakylän ytimessä

Oulun. Tutkijantie Teknologiakylän ytimessä Oulun Tutkijantie 7 8 9 Teknologiakylän ytimessä Tutkijantie 8 Toimitilaa Oulun ihmeen syntysijoilla Menestystarinoiden Teknologiakylä Oulun Linnanmaan Teknologiakylä oli lajissaan ensimmäisiä Suomessa

Lisätiedot

TILOISTA TOIMINTAAN NELIÖITÄ VAI TOIMIVUUTTA? JARI NIEMELÄ, WORKSPACE OY KIINKO

TILOISTA TOIMINTAAN NELIÖITÄ VAI TOIMIVUUTTA? JARI NIEMELÄ, WORKSPACE OY KIINKO TILOISTA TOIMINTAAN NELIÖITÄ VAI TOIMIVUUTTA? JARI NIEMELÄ, WORKSPACE OY 13.5.2014 KIINKO Tiloista toimintaan neliöitä vai toimivuutta? 01 02 03 04 Miten tietotyö muuttuu? Mitä organisaation pitäisi vaatia

Lisätiedot

Miten suomalaiset haluavat asua - ja miten vaatimuksiin vastataan?

Miten suomalaiset haluavat asua - ja miten vaatimuksiin vastataan? Miten suomalaiset haluavat asua - ja miten vaatimuksiin vastataan? Asuntomarkkinat 2011 20.1.2011 Aija Staffans Aalto-yliopisto Arkkitehtuurin laitos IDENTITEETTI PALVELUT JA YHTEYDET SOSIAALINEN YMPÄRISTÖ

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

08/02/2012. Kestävä kehitys käsittää 3 näkökulmaa

08/02/2012. Kestävä kehitys käsittää 3 näkökulmaa 1 08/02/2012 Kestävä kehitys käsittää 3 näkökulmaa 1. Ekologinen: energia, jätteet, hiilijälki Energiapihirakentaminen yleistyy Suomessakin, Euroopassa rakennetaan jo plusenergiataloja Työkalut rakennusten

Lisätiedot

Toimivat esteettömät työtilat: case THL

Toimivat esteettömät työtilat: case THL Toimivat esteettömät työtilat: case THL ESKEN verkostoseminaari 18.3.2015 Mikko Nissinen, THL Kai Rajakaltio, Arkkitehtitoimisto Hannu Jaakkola Oy 19.3.2015 THL 1 THL:n tehtävänä on tutkia, seurata ja

Lisätiedot

Painopiste 1: Huipputason koulutuksen ja osaamisen vahvistaminen

Painopiste 1: Huipputason koulutuksen ja osaamisen vahvistaminen 1 METROPOLI VISIO Pääkaupunkiseutu on kehittyvä tieteen, taiteen, luovuuden ja oppimiskyvyn sekä hyvien palvelujen voimaan perustuva maailmanluokan liiketoiminta- ja innovaatiokeskus, jonka menestys koituu

Lisätiedot

Tulevaisuuden sairaala OYS 2030

Tulevaisuuden sairaala OYS 2030 Tulevaisuuden sairaala OYS 2030 Kuva: Vaiheiden ja toimintojen Masterplan -luonnos alueella Taksiparkki ja paikoitusalue Jäteasema ja Tavaraterminaali Uudisrakentaminen Lasten ja naisten sairaala Lana

Lisätiedot

TK21 Teollisuuskatu 21. Modernin kaupungin kiihtyvässä sykkeessä Teollisuuskatu 21, Vallila, Helsinki

TK21 Teollisuuskatu 21. Modernin kaupungin kiihtyvässä sykkeessä Teollisuuskatu 21, Vallila, Helsinki Modernin kaupungin kiihtyvässä sykkeessä Teollisuuskatu 21, Vallila, 00510 Helsinki TK21 Teollisuuskatu 21 TK21 Teollisuuskatu 21 / Elimäenkatu 12-16 tarjoaa haluttua toimitilaa edustavin palveluin vilkkaassa

Lisätiedot

The Plaza to be. PILKE ja HEHKU Plaza Business Parkin parhaat toimitilat odottavat sinua. PILKE JA HEHKU kiinteistömme yrityskeskittymässä

The Plaza to be. PILKE ja HEHKU Plaza Business Parkin parhaat toimitilat odottavat sinua. PILKE JA HEHKU kiinteistömme yrityskeskittymässä The Plaza to be. PILKE ja HEHKU Plaza Business Parkin parhaat toimitilat odottavat sinua. PILKE JA HEHKU kiinteistömme yrityskeskittymässä Naapurisi: inspiraatio ja menestys. Toteuta suunnitelmasi Kehittyvä

Lisätiedot

Palvelutuotteet työympäristön muutostarpeisiin TEHOSTUS LINJAUS UUDISTUS

Palvelutuotteet työympäristön muutostarpeisiin TEHOSTUS LINJAUS UUDISTUS Palvelutuotteet työympäristön muutostarpeisiin TEHOSTUS LINJAUS UUDISTUS TEHOSTA Lähtötilanne: Nykyiset tilasi ovat liian kalliit, vuokrakustannuksia pitää leikata tai toimipisteiden määrää karsia. Toimintamalleja

Lisätiedot

Meidän visiomme......sinun tulevaisuutesi

Meidän visiomme......sinun tulevaisuutesi Meidän visiomme... Asiakkaittemme akunvaihdon helpottaminen...sinun tulevaisuutesi Uusia asiakkaita, lisää kannattavuutta ja kehitystä markkinoiden tahdissa Synergy Battery Replacement Programme The Battery

Lisätiedot

Tekes innovaatiorahoittajana. Johtaja Reijo Kangas Tekes 7.4.2014

Tekes innovaatiorahoittajana. Johtaja Reijo Kangas Tekes 7.4.2014 Tekes innovaatiorahoittajana Johtaja Reijo Kangas Tekes 7.4.2014 Rahoitamme sellaisten innovaatioiden kehittämistä, jotka tähtäävät kasvun ja uuden liiketoiminnan luomiseen Yritysten kehitysprojektit Tutkimusorganisaatioiden

Lisätiedot

Mannerheimintie 18 KAMPPI / HELSINKI. sponda.fi

Mannerheimintie 18 KAMPPI / HELSINKI. sponda.fi Mannerheimintie 18 KAMPPI / HELSINKI Ainutlaatuinen toimitilakokonaisuus Helsingin ydinkeskustassa Mannerheimintie 18 on entinen sanomalehti Hufvudstadsbladetin liikepalatsi, jossa lehden toimitus yhä

Lisätiedot

Espoo rakentaa puusta. Puupäivä 28.11. 2013 Teknisen toimen johtaja Olavi Louko

Espoo rakentaa puusta. Puupäivä 28.11. 2013 Teknisen toimen johtaja Olavi Louko Espoo rakentaa puusta Puupäivä 28.11. 2013 Teknisen toimen johtaja Olavi Louko Puurakentaminen on tulevaisuutta Espoon, TEM:n ja Aalto-yliopiston yhteistyösopimus. Tarkoituksena on edistää merkittävästi

Lisätiedot

Sentnerikuja 1 Lassila Helsinki

Sentnerikuja 1 Lassila Helsinki Sentnerikuja 1 Lassila Helsinki Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia vuokraa: NYKYAIKAISTA TOIMITILAA 20-400 henkilön organisaatioille fenniatilat.fi/sentnerikuja1 Tilaratkaisut Sentnerikuja 1 sisältää vuokrattavia

Lisätiedot

Karttapaikannuksen avulla tehty kyselytutkimus toimistotilojen ääniympäristöstä. Sisäilmastoseminaari 2017

Karttapaikannuksen avulla tehty kyselytutkimus toimistotilojen ääniympäristöstä. Sisäilmastoseminaari 2017 Karttapaikannuksen avulla tehty kyselytutkimus toimistotilojen ääniympäristöstä Arto Rauta - toimistotilojen konseptikehittäjä Kyselyn sisältö akustiikan osalta: Ecophon (Arto Rauta, Jyrki Kilpikari ja

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

VALIMO. Parviainen Arkkitehdit Oy

VALIMO. Parviainen Arkkitehdit Oy VALIMO Parviainen Arkkitehdit Oy VALIMO s 3-5 PERUSTIEDOT s 6-8 MUUNNELTAVAT TILAT s 9-11 VIIHTYISÄ TYÖYMPÄRISTÖ 2 Yrityksesi uusi toimitila löytyy Pitäjänmäestä! Valimon uusi toimitilakokonaisuus sijoittuu

Lisätiedot

SENAATTI-KIINTEISTÖT PALKKIO-SANKTIO MALLI PUHTAUSPALVELUILLE 2017

SENAATTI-KIINTEISTÖT PALKKIO-SANKTIO MALLI PUHTAUSPALVELUILLE 2017 SENAATTI-KIINTEISTÖT PALKKIO-SANKTIO MALLI PUHTAUSPALVELUILLE 2017 VALTION TILAT JA TILANKÄYTTÖ Valtion kiinteistövarallisuus 9 700 500 KO KONAIS- RAKENNUSTA SUOJELTUAARVORAKENNUSTA PINTA-ALA 6,2 Mm 2

Lisätiedot

LIIKKUMISEN OHJAUS YRITYKSISSÄ

LIIKKUMISEN OHJAUS YRITYKSISSÄ LIIKKUMISEN OHJAUS YRITYKSISSÄ SUOMALAISET LIIKKEESSÄ Liikenne aiheuttaa viidenneksen (20%) Suomen hiilidoksidipäästöistä. Lentoliikenteen päästöt ovat viisinkertaiset junaan verrattuna Kaikista suomalaisten

Lisätiedot

-päästöjään ainakin 20 % vuoteen 2020 mennessä.

-päästöjään ainakin 20 % vuoteen 2020 mennessä. Helsinki aikoo vähentää CO 2 -päästöjään ainakin 20 % vuoteen 2020 mennessä. Jotta tavoitteet saavutetaan, tarvitaan uudenlaista yhteistyötä kaupungin, sen asukkaiden, kansalaisjärjestöjen sekä yritysten

Lisätiedot

KULTU-kokeiluhankkeet

KULTU-kokeiluhankkeet KULTU-kokeiluhankkeet Kestävän kulutuksen ja tuotannon ohjelman Vähemmästä viisaammin tavoitteena on vähentää niin kotien kuin julkisen sektorin ympäristöhaittoja ja kasvihuonekaasupäästöjä. Sen mukaan

Lisätiedot

Valo-talo Todellinen urheilun keskittymä Saaranen, Reunanen

Valo-talo Todellinen urheilun keskittymä Saaranen, Reunanen Valo-talo Todellinen urheilun keskittymä 16.6.2016 Saaranen, Reunanen Sponda lyhyesti Sponda on pääkaupunkiseudun ja Tampereen toimitilakiinteistöihin erikoistunut kiinteistösijoitusyhtiö Liikevaihto 230,5

Lisätiedot

Pidämme huolen P IDÄ M ME HUOLEN

Pidämme huolen P IDÄ M ME HUOLEN Pidämme huolen P IDÄ M ME HUOLEN 2 Inergia on monipuolinen energia-alan ammattilainen läheinen, inhimillinen ja lappilaisten tarpeita aidosti ymmärtävä Alkusanat Inergian toiminta-ajatus on selkeä: Inergia-konserni

Lisätiedot

Rakennetaan asiakaslähtöinen, digitaalinen kunta case Tyrskylä

Rakennetaan asiakaslähtöinen, digitaalinen kunta case Tyrskylä Rakennetaan asiakaslähtöinen, digitaalinen kunta case Tyrskylä Tom Holmroos, erityisasiantuntija Merja Lang, palvelumuotoilija Elisa Kettunen, projektipäällikkö 11.9.2019 Tulevaisuuden kunnan digitalisointi

Lisätiedot

KAISA-TALO HELSINGIN YLIOPISTON KESKUSTAKAMPUKSEN KIRJASTO

KAISA-TALO HELSINGIN YLIOPISTON KESKUSTAKAMPUKSEN KIRJASTO KAISA-TALO HELSINGIN YLIOPISTON KESKUSTAKAMPUKSEN KIRJASTO 14.12.2009 Kaisatalo hanke Visio Keskustakampuksen tiedekirjasto on opiskelijoiden ja tutkijoiden arvostama tutkimus-, opiskelu- ja työskentely-ympäristö,

Lisätiedot

"Hyvinvointirakentaminen"

Hyvinvointirakentaminen "Hyvinvointirakentaminen" Rakennetun ympäristön ohjelma, TEKES 18.5.2010 Helsinki Kari Reijula, professori Työterveyslaitos Taustaa "Kymmenen kirjaa arkkitehtuurista" (Vitruvius 80-15 eaa.) rakennelman

Lisätiedot

Elinkeinopoliittinen ohjelma luonnos kommenteille

Elinkeinopoliittinen ohjelma luonnos kommenteille Elinkeinopoliittinen ohjelma luonnos kommenteille Salon kaupunki Elokuu 2018 Salon kaupungin visio, perustehtävä ja arvot Salo joka päivä parempi Perustehtävä: Salon kaupunki kehittää alueensa elinvoimaa,

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Helsingin Kumpulantie 3 Kumpulantie 3, Helsinki

Kiinteistö Oy Helsingin Kumpulantie 3 Kumpulantie 3, Helsinki HYVÄT TILAT HYVÄT TILAT Kumpulantie 3 sijaitsee suositulla työpaikka-alueella Helsingin Vallilassa. Näyttävä julkisivu avautuu Teollisuuskadulle päin. Rakennus muodostuu vuonna 1952 rakennetusta ja vuosina

Lisätiedot

Iso Roobertinkatu 21, Helsinki

Iso Roobertinkatu 21, Helsinki Toimistot Iso Roobertinkatu 21, Helsinki Iso Roobertinkatu 21, 00120 Helsinki Sijaintikartta Tämä toimisto- ja liikekiinteistö sijaitsee kävelykadun varrella keskellä Helsinkiä. Kiinteistö on helposti

Lisätiedot

tilat ja muuntelumahdollisuudet

tilat ja muuntelumahdollisuudet Miestentie 1 tilat ja muuntelumahdollisuudet Vuonna 1986 rakennetussa talossa on yhteensä n. 6 500 neliötä vuokrattavaa tilaa. Rakennuksessa on 3 henkilöhissiä ja tavarahissi. Autopaikkoja on yhteensä

Lisätiedot

NÄKÖALOJA VIIHTYISÄSSÄ TYÖYMPÄRISTÖSSÄ TOIMITILOIHIN

NÄKÖALOJA VIIHTYISÄSSÄ TYÖYMPÄRISTÖSSÄ TOIMITILOIHIN UUSIA TOIMITILAT NÄKÖALOJA VIIHTYISÄSSÄ TYÖYMPÄRISTÖSSÄ TOIMITILOIHIN TERVETULOA HILLS BUSINESS PARKIIN Inspiroiva ja viihtyisä työympäristö on nykyajan toimitilojen kulmakivi. Oivat ratkaisut tähän tarjoaa

Lisätiedot

Miestentie 3 OTANIEMI / ESPOO. sponda.fi

Miestentie 3 OTANIEMI / ESPOO. sponda.fi Miestentie 3 OTANIEMI / ESPOO Toimitilaa merellisessä ympäristössä Otaniemen yliopistomiljöön ja Keilaniemen yrityskeskittymän dynaaminen ilmapiiri ympäröi tätä kiinteistöä Espoossa. Kiinteistö on saneerattu

Lisätiedot

AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON

AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON LEHDISTÖTIEDOTE Julkaisuvapaa heti AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON Autosalpa Oy ja Renor Oy ovat sopineet torstaina, 19.6.2008, tonttikaupasta Lahden Asemantaustan kaupunginosassa olevasta

Lisätiedot

MONIPAIKKAINEN VIRASTO projekti

MONIPAIKKAINEN VIRASTO projekti MONIPAIKKAINEN VIRASTO projekti BIT Tutkimuskeskus Työpsykologian ja johtamisen yksikkö Teknillinen korkeakoulu Yhteyshenkilö: Tutkimuspäällikkö Anu Sivunen, +358 40 735 4279, anu.sivunen@tkk.fi MoVi-projekti:

Lisätiedot

TEKNISTEN PALVELUJEN JOHTOKUNTA

TEKNISTEN PALVELUJEN JOHTOKUNTA TEKNISTEN PALVELUJEN JOHTOKUNTA Teknisten palvelujen johtokunnan toimitakatteen ennustetaan toteutuvan talousarvion mukaisena. Kiinteistöpalveluiden, kuntatekniikan katujen rakentamisen ja -hoidon tilauksissa

Lisätiedot

MYYDÄÄN KOULUTUS- JA MAJOITUSKESKUSKIINTEISTÖ ESPOON SIIKAJÄRVELLÄ

MYYDÄÄN KOULUTUS- JA MAJOITUSKESKUSKIINTEISTÖ ESPOON SIIKAJÄRVELLÄ MYYDÄÄN KOULUTUS- JA MAJOITUSKESKUSKIINTEISTÖ ESPOON SIIKAJÄRVELLÄ Catella Property Oy Aleksanterinkatu 15 B 00100 Helsinki Puh. 010 5220 100 Fax 010 5220 217 www.catella.fi Helsinki. Y-tunnus 1048559-0

Lisätiedot

Yrityspuiston konsepti ja johtaminen

Yrityspuiston konsepti ja johtaminen Yrityspuiston konsepti ja johtaminen Osmo Hiltunen, KJ-Kiinteistöjohto Oy Coresma 6.2.2008 7.2.2008 KJ-Kiinteistöjohto Oy 2 Täyden palvelun kiinteistö- ja toimitilajohtamisen yritys Yksityinen ja riippumaton

Lisätiedot

KANNELMÄEN PERUSKOULU, PERUSKORJAUS

KANNELMÄEN PERUSKOULU, PERUSKORJAUS KANNELMÄEN PERUSKOULU, PERUSKORJAUS RUNONLAULAJANTIE 40 00420 HELSINKI Bruttoala 5410 Valmistunut 2009 KOULUN PÄÄSISÄÄNKÄYNTI KOHDE Koulu on rakennettu vuonna 1966 Etelä-Kaarelan Yhteiskouluksi. Rakennuksen

Lisätiedot

CityWorkLife joustava ja monipaikkainen työ suurkaupunkialueilla

CityWorkLife joustava ja monipaikkainen työ suurkaupunkialueilla CityWorkLife joustava ja monipaikkainen työ suurkaupunkialueilla http://smallbiztrends.com/2011/09/workshifting-changingway-we-work.html Kiinko Tulevaisuuden kaupunki - työ - asuminen - liikkuvuus 6.2.2014

Lisätiedot

NÄKÖALOJA VIIHTYISÄSSÄ TYÖYMPÄRISTÖSSÄ TOIMITILOIHIN

NÄKÖALOJA VIIHTYISÄSSÄ TYÖYMPÄRISTÖSSÄ TOIMITILOIHIN UUSIA TOIMITILAT NÄKÖALOJA VIIHTYISÄSSÄ TYÖYMPÄRISTÖSSÄ TOIMITILOIHIN TERVETULOA HILLS BUSINESS PARKIIN Inspiroiva ja viihtyisä työympäristö on nykyajan toimitilojen kulmakivi. Oivat ratkaisut tähän tarjoaa

Lisätiedot