Kepa ry PÖYTÄKIRJA 1 Elimäenkatu Syyskokous Helsinki

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kepa ry PÖYTÄKIRJA 1 Elimäenkatu Syyskokous Helsinki"

Transkriptio

1 Kepa ry PÖYTÄKIRJA 1 SYYSKOKOUS Aika klo 13:00 Paikka Kepan toimisto, Elimäenkatu 25-27, Helsinki, kokoushuone Dialogi Käsitellyt asiat 1 KOKOUKSEN AVAUS Hallituksen puheenjohtaja Pertti Majanen avasi kokouksen ajankohtaiskatsauksella klo 13:05. Kepan seuraavan strategian valmistelu on lähtenyt hyvin käyntiin. Strategiatyöryhmän puheenjohtajana toimii Kepan I varapuheenjohtaja Eija Ranta. Syksyn aikana työssä on keskitytty toimintaympäristön muutoksiin, Kepan vahvuuksiin ja keskeisten sidosryhmien haastatteluihin. Strategisiin ratkaisuihin vaikuttavat Kepa-Kehysselvitystyön tulokset ja ulkoministeriön toimesta keväällä 2017 toteutettava Kepan evaluaatio. OKM (opetus- ja kulttuuriministeriö) on asettanut erityisesti rauhan- ja ihmisoikeusjärjestöjen vuoden 2018 jälkeisen rahoituksen jatkumisen kyseenalaiseksi ja on mahdollista, että sanottua budjettikohtaa ollaan kokonaan poistamassa. On hälyttävää, että leikkaukset on nyt ensi kerran täsmäkohdennettu tiettyyn järjestöryppääseen. Puheenjohtaja ja toiminnanjohtaja ovat kiinnittäneet asiaan vakavaa huomiota Helsingin Sanomien yleisönosastokirjoituksellaan Onko Suomikin liittymässä niiden lukuisten eurooppalaistenkin maiden joukkoon, joissa kansalaisjärjestöjen toimintatilaa on lähdetty kaventamaan? Alkuvuodesta käynnistynyt Kepan ja Kehyksen yhteistyön parantamiseen ja mahdolliseen uudelleen organisointiin päätyvä työ johti jäsenjärjestöjen aloitteesta yhteisten jäsenjärjestöjen työpajan pitämiseen Siinä jäsenet perustivat työryhmän nykyisten yhteistyöjärjestelyjen selvitystä varten. Työryhmässä oli edustettuina kuusi jäsenjärjestöä ja ryhmän puheenjohtaja-sihteerinä toimi Janne Sivonen Reilu kauppa ry:stä. Työryhmän erinomainen raportti valmistui nopeasti ja siinä todettiin muun muassa: 1. Kepan ja Kehyksen nykymuotoisen toiminnan pyörittämiseen ei tarvita kahta organisaatiota. 2. Nykymuotoisen toiminnan päällekkäisyyksiä ei ole mahdollista poistaa pienillä tarkennuksilla käytännön yhteistyöhön. 3. Jatkoprosessin omistajuuden tulisi pysyä jäsenjärjestöillä. 1

2 Kepa ry PÖYTÄKIRJA 2 4. Tulisi teettää ulkopuolinen kartoitus jäsenistön esittämistä järjestäytymismalleista. Selvitettäviä malleja ovat ainakin 1) Kepan ja Kehyksen fuusio, 2) uuden kattojärjestön perustaminen sekä mahdollisesti nykyisistä malleista merkittävästi poikkeavia malleja (kuten verkostomaisesti tai verkostojen pohjalle organisoituminen). Kepan ja Kehyksen hallitukset ovat hyväksyneet suositukset käynnissä olevan konsulttityön perustaksi. Selvityksen tekijäksi valittiin tarjouskilpailun perusteella FIANT Consulting Oy, jonka työn on määrä valmistua mennessä. Tässä vaiheessa työtä Kepan hallituksen puheenjohtajisto ja operatiivinen johto tähdentävät, että työn tulee painokkaasti kohdentua myös järjestöjen toiminnan sisältökysymyksiin ja siihen, mitä merkittävää uuden organisaation luomisen kautta voisi syntyä sekä siihen, miten järjestöjen nykyisillä vahvuuksilla saadaan enemmän, tehokkaammin ja parempaa aikaiseksi, kuin nyt yhteisesti kestämättömänä pidetyssä tilanteessa. Konsultin toimeksianto lähtee siitä, että ensin kartoitetaan toiminnan sisältöön suoraan vaikuttavat toimintaympäristön haasteet, järjestöjen nykyiset vahvuudet ja heikkoudet sekä olemassa olevat päällekkäisyydet ja mitä järjestöjen itse haluamaa sisällöllistä lisäarvoa olisi saavutettavissa yhdistämällä järjestöjen resurssit. Konsultin lopullinen, konkreettinen suositus uudeksi hallintojärjestelyksi syntyy sisältövetoisesti ja antaa kestävän toimintamallin tulevaisuuteen. Työ valmistuu loppuvuodesta ja tulee hallituksen käsittelyyn vuoden 2017 ensimmäisessä kokouksessa. Jäsenistöllä on mahdollisuus vaikuttaa syntyvään esitykseen, sillä juuri suoritetun jäsenkyselyn lisäksi järjestetään jäsentyöpaja. Puheenjohtaja kannusti kaikkia jäsenjärjestöjä lähettämään edustajansa tilaisuuteen. Lopuksi puheenjohtaja totesi, että monien suurten toimintaympäristön muutosten myrskyissä Kepalla on monia vahvoja ankkuripaikkoja: Kestävä ja muutoksia hyvin sietävä arvopohja globaalin solidaarisuuden puolustajana sekä moninainen osaamiseltaan ja kokemuksiltaan rikas - asiantunteva jäsenkunta. Uusimpana ankkuripaikkana on Agenda 2030 YK:n uusi kestävän kehityksen tavoiteohjelma. Kepa yhdessä Agendan ympärille kokoamansa koalition kanssa auttaa ja vaikuttaa Suomen kansallisen Agenda toimeenpano-ohjelman valmisteluun ja toteutukseen. Konkreettisena aikaansaannoksena koalition vaikutus näkyi jo Suomen YK:n HLPF:n (High Level Political Forum) raportissa, jossa myös mainittiin tämä suomalainen koalitio-järjestely. Koalitio tulee laatimaan vuosittain Suomen Agenda 2030:n toimeenpanosta arviointi- ja varjoraportin. 2 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN Valitaan kokouspuheenjohtaja, kokoussihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja kolme ääntenlaskijaa. 2.1 Kokouspuheenjohtajan valinta Valittiin kokouspuheenjohtajaksi Tuomas Tuure, Kynnys ry. 2

3 Kepa ry PÖYTÄKIRJA Kokouksen sihteerin kutsuminen, kahden pöytäkirjan tarkastajan ja kolmen ääntenlaskijan valinta Kutsuttiin kokouksen sihteeriksi Anja-Maija Palmu, Kepa ry. Valittiin pöytäkirjan tarkastajiksi Seppo Kalliokoski, Suomi-Namibia-Seura ry ja Joel Linnainmäki, Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry. Valittiin ääntenlaskijoiksi Seppo Kalliokoski, Suomi-Namibia-Seura ry Joel Linnainmäki, Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry ja Hannele Ollilainen, Maan Ystävät ry. 3 KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUDEN JA LAILLISUUDEN TOTEAMINEN Sääntöjen 16 mukaisesti hallituksen on kutsuttava yhdistyksen kokoukset koolle jäsenille postitetuilla kirjeillä jäsenistön ilmoittamaan osoitteeseen tai sähköpostitse jäsenistön ilmoittamaan sähköpostiosoitteeseen tai muulla yhdistyksen kokouksen päättämällä tavalla vähintään kaksi viikkoa ennen kokousta. Kutsussa on mainittava kokouksessa käsiteltävät asiat. Todettiin kokous päätösvaltaiseksi ja lailliseksi. Kokouskutsu on liitteenä 3A. 4 KOKOUSEDUSTAJIEN VALTAKIRJOJEN JA EDUSTUSOIKEUDEN VAHVISTAMINEN Sama henkilö voi samassa yhdistyksen kokouksessa edustaa ja käyttää äänivaltaa kolmen varsinaisen jäsenen puolesta. Lisäksi varsinaiset jäsenet voivat kukin lähettää kaksi puheoikeutettua tarkkailijaa. Vahvistettiin äänivaltaisten osanottajien määräksi 31, heidän edustamiensa yhdistysten lukumääräksi 32 ja äänimääräksi 35. Lisäksi vahvistettiin yhden puheoikeutetun tarkkailijan, Kepan henkilökunnan ja vieraiden läsnäolo-oikeus. Osallistujalista on liitteenä 4A. 5 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN Hyväksyttiin esityslista lähetetyssä muodossa, liite 5A. 3

4 Kepa ry PÖYTÄKIRJA 4 6 JÄSENMAKSUT VUODELLE 2017 Esittelijä Esitys Kokouspuheenjohtaja Hallitus esittää vuoden 2017 jäsenmaksujen säilyttämistä edellisen vuoden tasolla. Jäsenmaksun suuruus on jaettu viiteen maksuluokkaan. Ohessa jäsenmaksut maksuluokittain: YHDISTYSTEN jäsenmaksu määräytyy yhdistyksen jäsenmäärän mukaisesti: Jäsenmäärä Maksu vuonna 2017/esitys Jäsenmaksuluokka Alle 100 jäsentä 52 euroa/kalenterivuosi I jäsentä 94 euroa/kalenterivuosi II jäsentä 188 euroa/kalenterivuosi III jäsentä 270 euroa/kalenterivuosi IV Yli jäsentä 624 euroa/kalenterivuosi. V. SÄÄTIÖIDEN jäsenmaksu määräytyy sen mukaan, mikä säätiön budjetti on Kepan sääntöjen 3:n mukaiseen toimintaan. Budjetti, euroa Maksu vuonna 2017/esitys Jäsenmaksuluokka euroa/kalenterivuosi I euroa/kalenterivuosi II euroa/kalenterivuosi III euroa/kalenterivuosi IV euroa/kalenterivuosi. V. KANNATUSJÄSENMAKSU säilyisi myös ennallaan ja olisi yrityksiltä ja oppilaitoksilta vähintään 265 euroa/kalenterivuosi. Yhdistyksen hallitus teki kesäkuussa 2013 periaatepäätöksen, että uusiksi jäseniksi hyväksyttäisiin jatkossa vain varsinaisiksi jäseniksi hakevia. Syyskokous hyväksyi esityksen mukaisesti vuoden 2017 jäsenmaksujen säilyttämisen vuoden 2016 tasolla. 7 VUODEN 2017 TOIMINTASUUNNITELMA, TALOUSARVIO JA HALLITUKSEN VALTUUTTAMINEN TALOUSARVION TARKISTAMISEEN Esittelijä Esittely Ohjelmajohtaja, hallintojohtaja Hallituksen esitys vuoden 2017 toimintasuunnitelmaksi on liitteenä 7A ja talousarvio liitteenä 7B. Talousarvio alatavoitteittain ja toiminnoittain liitteenä 7C. Samalla esitetään, että syyskokous valtuuttaa hallituksen talousarvion tarkistamiseen. 4

5 Kepa ry PÖYTÄKIRJA 5 Toimintasuunnitelman käsittely Yleiskeskustelu Ohjelmajohtaja esitteli vuoden 2017 ohjelman. Vuonna 2017 tehdään useita evaluointeja ja selvityksiä. Kepa evaluoidaan ulkoministeriön toimesta. Kepa teettää evaluaation vuosina toteutetusta työstään etelässä. Riippumaton selvitys Kepan ja kehitysyhteistyöjärjestöjen EU-yhdistys Kehys ry:n tulevaisuuden haasteista ja yhteistyön ja koordinaation järjestäytymismuodosta valmistuu alkuvuodesta. Uuden strategian laatiminen on käynnistynyt jo syksyn aikana ja jatkuu ensi vuoden puolella. Seuraavan ohjelmakauden, , ohjelma valmistellaan alkuvuodesta, sillä ohjelmatuen hakuaika päättyy Kepa vahvistaa jäsenten toimintaedellytyksiä ja tukee jäsenjärjestöjä yhteiskunnallisessa murrostilanteessa, kun kehitysrahoitus on vastatuulessa. Olemme valmiit reagoimaan toimintaympäristön muutoksiin. Positiivista on, että julkinen keskustelu esimerkiksi verotuksen avoimuudesta suhteessa kehityskysymyksiin käy vahvana. Kepa vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon ja asenneilmapiiriin yhdessä jäsenjärjestöjen, kansainvälisten verkostojen ja etelän toimijoiden kanssa. Esittely kokonaisuudessaan on liitteenä 7D. Sadankomitea ry:n kokousedustaja viittasi puheenjohtaja Majasen mainitsemaan rauhan- ja ihmisoikeusjärjestöjen rahoituksen lopettamiseen. Vallanpitäjien asenne rauhan- ja ihmisoikeusjärjestöihin ja kansalaisjärjestökenttään on muuttunut kielteiseksi. Vaikuttaa siltä, että kansalaisjärjestökentän painoarvo on katoamassa. Järjestöt saavat esimerkiksi lausuntopyyntöjä niukasti verrattuna aikaisempiin vuosiin, ja toisaalta lausuntoja ei juuri noteerata, jollet pääse paikan päälle kasvotusten päättäjien kanssa. Äskettäin YLE esitteli uudet kolumnistinsa, ja merkille pantavaa oli, että kolumnistien joukossa ei ole ainuttakaan kansalaisjärjestökolumnistia. Ovatko järjestöt tällä hetkellä leimallisesti rakkikoiria, joidenka viestin voi ylenkatsoa. Järjestöillä on nyt vakava peiliin katsomisen hetki, miten on edettävä, jotta saamme laajan asiantuntemuksemme käyttöön yhteiskunnan hyväksi. Toimiva kansalaisyhteiskunta on demokraattisen yhteiskunnan merkki. Suomalainen demokratia on ennen kestänyt sen, että julkisen vallan toimijoita kritisoidaan. Nyt näyttää siltä, että kritiikkiä ei kestetä. Toimintasuunnitelman yksityiskohtainen läpikäynti Toimintasuunnitelma käytiin lävitse kappaleittain. Taksvärkki ry:n kokousedustaja tiedusteli, miten Kepan lomautukset jatkuvat vuoden 2017 jälkeen. Hallintojohtaja totesi, että yt-neuvotteluissa on sovittu nykyisen ( ) rahoituskauden aikaisista lomautuksista. Kulttuuri- ja uskontofoorumi Fokus ry:n kokousedustaja esitti yleishuomiona pyynnön kiinnittää tulevissa toimintasuunnitelmissa huomiota poliittiset päättäjät tai julkisen vallan edustajat -termien käyttöön. 5

6 Kepa ry PÖYTÄKIRJA 6 Toimintasuunnitelmaan ei tehty muutosehdotuksia. Syyskokous hyväksyi vuoden 2017 toimintasuunnitelman lähetetyssä muodossa. Talousarvion käsittely Yleiskeskustelu Hallintojohtaja esitteli vuoden 2017 talousarvion. Ulkoministeriön ohjelmatuki vuodelle 2017 on 3,68 Meur, ulkoministeriön erillisrahoitteiseen opettajien täydennyskoulutushankkeeseen on budjetoitu euroa ja jäsenmaksutuotoiksi euroa. Toiminnan tuotot ovat 0,496 Meur ja omarahoitusosuus 12,2 prosenttia (10,4 prosenttia vuonna 2016). Alueittain talousarvion osuudet jakaantuvat Suomi 86,0 prosenttia (81,06 prosenttia vuonna 2016), Mosambik 5,9 prosenttia (5,5), Tansania 6,5 prosenttia (9,9), Mekong 0,8 prosenttia (1,4) ja Nicaragua 0,8 prosenttia (1,4). Kepan hallitus pyysi kokouksessaan syyskokousta varten selvityksen, kuinka rahoitusleikkausten jälkeiset strategiset valinnat on toteutettu ja miten resurssien leikkaukset on kohdistettu. Hallituksessa esitettiin myös huoli viestinnän resurssien riittävyydestä yhteiskunnan nykytilanteessa. Viestinnän kokonaisrahoitus vuonna 2015, ennen rahoitusleikkausta, oli euroa ja vuoden 2017 budjetissa euroa. Tarkempi erittely rahoitusmuutoksista on liitteessä 7E. Rahoitusleikkausten jälkeen lakkautettiin ja osa-aikaistettiin toimia seuraavasti: 1-tavoitteesta Vaikuttaminen poliittiseen päätöksentekoon lopetettiin yhden kehityspoliittisen asiantuntijan (demokratia, ihmisoikeudet) toimi sekä kolmen maatoimistoihin lähetetyn kehityspoliittisen asiantuntijan toimet. 2-tavoitteesta Kepa ja sen jäsenistö vaikuttavat yhteistyössä suomalaiseen asenneilmapiiriin lopetettiin kampanjointiverkosto Globbarit ja sen kampanjakoordinaattorin ja viestinnän asiantuntijan toimet, samoin lopetettiin Etelän vapaaehtoisohjelma Etvo ja Etvokoordinaattorin toimi. Maailman Kuvalehdestä lopetettiin toimittajan ja markkinointisuunnittelijan toimet. Viestintäassistentin ja viestintäavustajan (siviilipalveluspaikka) toimet lopetettiin. Tavoitteesta 3 Kepa vahvistaa jäsenistönsä toimintaedellytyksiä lopetettiin koulutussihteerin, koulutussuunnittelijan (organisaatio kehittäminen) ja ohjelmasuunnittelijan (kansalaisyhteiskunta) toimet. Tavoitteesta 4 Johtaminen ja tukitoimet lopetettiin kaksi maajohtajan tehtävää. Mekongin aluetoimisto ja Nicaraguan maatoimisto suljettiin. Viestinnän ja vaikuttamistyön johtaja, hallintojohtaja sekä neljä hallinto- ja taloustiimin työntekijää osa-aikaistettiin. Hallintokoordinaattorin, kirjanpitäjän ja tietohallintosuunnittelijan toimet lopetettiin. Esittely kokonaisuudessaan on liitteenä 7E. Kynnys ry:n edustaja totesi, että Kepa on tarttunut ajan haasteeseen ja perustanut yritysyhteistyön asiantuntijan tehtävän rahoitusleikkauksista huolimatta. Ympäristö- ja kuluttajapoliittisen yhdistys ry:n edustaja tiedusteli, mikä oli perusteena koulutussuunnittelijan (organisaation kehittäminen) toimen lopettamiselle. Ohjelmajohtaja totesi, että leikkaustilanteessa päätettiin keskittää resursseja 6

7 Kepa ry PÖYTÄKIRJA 7 toimintaan ja palveluihin, joita käyttävät monet järjestöt. Samoin haluttiin varmistaa resurssit globaalikasvatukseen ja jäsenten keskuudessa hyvin kysyttyyn hanketyöhön. Kulttuuri- ja uskontofoorumi FOKUS ry:n edustaja totesi, että talousarviossa ei ilmene suunnitelmia rahoituspohjan laajentamiseksi ja tiedusteli, miten Kepa aikoo laajentaa rahoituspohjaa tulevaisuudessa ja ehdotti esimerkiksi yritysyhteistyön aloittamista tai jäsenmaksupohjan laajentamista yritysten ja säätiöiden suuntaan. Toiminnanjohtaja totesi, että Maailma kylässä -festivaali tekee monipuolista rahoitusyhteistyötä yrityssektorin kanssa. Muutoin Kepa kattojärjestönä on pyrkinyt välttämään samoja varainhankintaväyliä, joita jäsenkunta käyttää. Puheenjohtaja Majanen totesi, että uusi strategia on valmistelussa parhaillaan, ja tässä yhteydessä rahoitukseen olisi hyvä saada pitkän aikavälin kestävä ratkaisu. Tilanne on kuitenkin vaikeasti ennustettava ja haastava. Rahoitustilanne näyttäisi jatkuvan nykyisen niukkana ainakin lähivuodet. Pitemmällä tähtäimellä iso strateginen kysymys on, jatkaako Kepa valtion rahoittamana vai pääosiltaan omarahoitteisena toimijana. Suomi Afrikka Yhdistysten Liitto ry:n edustaja tiedusteli, mikä on kansalaisjärjestökentän strategia ilmastonmuutoksen vaatiman rahoituksen turvaamiseksi etelässä ja miten ilmastorahoitus näkyy Suomen valtion ilmastobudjetissa. Toiminnanjohtaja kertoi, että valtioiden ilmastotoimiin lupaamat rahat on turvattava kehitysmaiden käyttöön. Tällä hetkellä keskustellaan globaalisti esimerkiksi verotuksen avoimuudesta ja pyritään ratkaisemaan verovirtojen suunta kehitysmaiden hyväksi. Tekniikka elämää palvelemaan ry:n edustaja ehdotti yleishuomiona, että esityslistan kohta Muut asiat poistettaisiin, sillä yhdistyksen kokouksessa ei voida käsitellä muita asioita kuin esityslistalla esitetyt asiat. Syyskokous hyväksyi talousarvion lähetetyssä muodossa. valtuutti hallituksen talousarvion tarkistamiseen. 8 TILINTARKASTAJIEN JA VARATILINTARKASTAJIEN VALINTA Esittelijä Esittely Hallintojohtaja Hallitus esittää, että vuoden 2017 tilintarkastajiksi valittaisiin Anne Vuorio, varsinainen, Katarina Kaskimies, varsinainen Johanna Winqvist-Ilkka, varalla Pekka Räsänen, varalla. Kaikki neljä ovat Keskuskauppakamarin hyväksymiä tilintarkastajia (KHT) Ernst & Young -tilintarkastustoimistosta. 7

8 Kepa ry PÖYTÄKIRJA 8 Syyskokous valitsi tilintarkastajat vuodeksi 2017 esityksen mukaan. 9 ILMOITUSASIAT 10 MUUT ASIAT Toiminnanjohtaja muistutti kokousväkeä, että Kepan ja Kehyksen selvitystyöhön liittyvä jäsenten kuulemistilaisuus järjestetään klo 12:30 Helsingin Diakoniaopistolla, osoitteessa Alppikatu 2. Tervetuloa! Muita asioita ei ollut. 11 KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 15:01. Pertti Majanen Tuomas Tuure puheenjohtaja puheenjohtaja Anja-Maija Palmu sihteeri Seppo Kalliokoski pöytäkirjan tarkastaja Joel Linnainmäki pöytäkirjan tarkastaja 8

Hallituksen esitys talousarvioksi vuodelle A.Romar / Liite 7E

Hallituksen esitys talousarvioksi vuodelle A.Romar / Liite 7E Hallituksen esitys talousarvioksi vuodelle 2017 26.11.2016 A.Romar / Liite 7E Hallituksen esitys syyskokoukselle 2016 Kepa ry TA 2017 2017 Tark TA 2016 Toteuma 2015 Kokonaiskulut 4 391 300 4 892 692 6

Lisätiedot

Kepa ry ESITYSLISTA 1 (5) Elimäenkatu 25-27 8.1.2016 00510 Helsinki Hallituksen kokous 20.1.2016 puh. (09) 584 233

Kepa ry ESITYSLISTA 1 (5) Elimäenkatu 25-27 8.1.2016 00510 Helsinki Hallituksen kokous 20.1.2016 puh. (09) 584 233 Kepa ry ESITYSLISTA 1 (5) HALLITUKSEN KOKOUS 1/2016 Aika 20.1.2016 klo 15.00 Paikka Kokouksen osanottajat Kepa, kokoushuone Dialogi Elimäenkatu 25-27, 6. krs. 00510 Helsinki Puheenjohtaja Majanen Pertti

Lisätiedot

Kepan sopeutettu ohjelma

Kepan sopeutettu ohjelma Kepan sopeutettu ohjelma 2016-2018 Esitys Kepan syyskokoukselle 20.11.2015 Ohjelmajohtaja Outi Hannula Kehy ja järjestöt kritiikin kohteena Ennen eduskuntavaaleja: Matti Kääriäinen ja Kehitysavun kirous

Lisätiedot

Kepa ry ESITYSLISTA 1 (5) Elimäenkatu Helsinki Hallituksen kokous puh. (09) HALLITUKSEN KOKOUS 3/2016

Kepa ry ESITYSLISTA 1 (5) Elimäenkatu Helsinki Hallituksen kokous puh. (09) HALLITUKSEN KOKOUS 3/2016 Kepa ry ESITYSLISTA 1 (5) HALLITUKSEN KOKOUS 3/2016 Aika 29.3.2016 klo 15.00 Paikka Kepa, kokoushuone Dialogi Elimäenkatu 25-27, 6. krs. 00510 Helsinki Kokouksen osanottajat Puheenjohtaja Majanen Pertti

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA Aika: 2.-3.12.2017, alkaen lauantaina 2.12. klo 14:00 Paikka: Allianssi-talo, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS Esitys: Eurooppanuorten

Lisätiedot

Valittiin kokouksen puheenjohtajaksi Janne Sivonen, Reilu kauppa ry. 2.2 Sihteerin kutsuminen, pöytäkirjan tarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta

Valittiin kokouksen puheenjohtajaksi Janne Sivonen, Reilu kauppa ry. 2.2 Sihteerin kutsuminen, pöytäkirjan tarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta Syykokous 21.11.2014 1 (6) Aika 21.11.2014 klo 13:00 Paikka Kepan toimisto, Töölöntorinkatu 2A, 00260 Helsinki Käsitellyt asiat 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN 2.1 Kokouspuheenjohtajan valinta

Lisätiedot

Kepa ry ESITYSLISTA 1 (6) Elimäenkatu Helsinki Hallituksen kokous puh. (09)

Kepa ry ESITYSLISTA 1 (6) Elimäenkatu Helsinki Hallituksen kokous puh. (09) Kepa ry ESITYSLISTA 1 (6) HALLITUKSEN KOKOUS 7/2016 Aika 26.10.2016 klo 15.00 Paikka HUOM! Kepan toimisto, kokoushuone Dialogi Ennen päätöskokousta pidetään hallituksen strategiatyöpaja klo 15-16. Työpajassa

Lisätiedot

Kepa ry ESITYSLISTA 10/ (5) Töölöntorinkatu 2 A Hallituksen kokous Helsinki

Kepa ry ESITYSLISTA 10/ (5) Töölöntorinkatu 2 A Hallituksen kokous Helsinki Kepa ry ESITYSLISTA 10/2015 1 (5) HALLITUKSEN KOKOUS NRO 10/2015 Aika 26.10.2015 klo 15.00-17.30 Paikka Kokouksen osanottajat Kepa Kokoushuone Dialogi, 6. kerros Elimäenkatu 25-27, 00510 Helsinki Puheenjohtaja

Lisätiedot

Lopuksi ministeri toivotti hyvää kokousta.

Lopuksi ministeri toivotti hyvää kokousta. Kepa ry PÖYTÄKIRJA 1 (7) Aika 23.11.2012 klo 13:00 Paikka Näkövammaisten keskusliiton Iiris-toimintakeskus Marjaniementie 74, Itäkeskus, Helsinki Kepan puheenjohtaja Elina Vuolan tervetulopuhe Puheenjohtaja

Lisätiedot

Täsmennykset Kepan uusiin sääntöihin. Kepan syyskokous

Täsmennykset Kepan uusiin sääntöihin. Kepan syyskokous Täsmennykset Kepan uusiin sääntöihin Kepan syyskokous 23.11.2012 Täsmennykset ja/tai muutokset 4 Yhdistyksen toiminnan tukeminen ja taloudellinen toiminta 8 Jäsenmaksu 16 Yhdistyksen kokouksen koollekutsuminen

Lisätiedot

Fingo ry PÖYTÄKIRJA 1 (5) Elimäenkatu Helsinki Hallituksen kokous

Fingo ry PÖYTÄKIRJA 1 (5) Elimäenkatu Helsinki Hallituksen kokous Fingo ry PÖYTÄKIRJA 1 (5) FINGON HALLITUKSEN KOKOUS 4/2019 Aika 28.3.2019 klo 15.33 16:55 Paikka Fingo, kokoushuone Amazon Elimäenkatu 25-27, 6. krs. 00510 Helsinki Kokouksen osanottajat I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kepa ry ESITYSLISTA 1 (5) Töölöntorinkatu 2 A 19.3.2014 00260 Helsinki Hallituksen kokous 31.3.2014 puh. (09) 584 233

Kepa ry ESITYSLISTA 1 (5) Töölöntorinkatu 2 A 19.3.2014 00260 Helsinki Hallituksen kokous 31.3.2014 puh. (09) 584 233 Kepa ry ESITYSLISTA 1 (5) HALLITUKSEN KOKOUS 2/2014 Aika 31.3.2014 klo 13.00 Paikka Kepa, kokoushuone Dialogi Töölöntorinkatu 2 A 00260 Helsinki Kokouksen osanottajat Puheenjohtaja Vuola Elina I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kepa ry ESITYSLISTA 5/2014 1 (5) Töölöntorinkatu 2 A Hallituksen kokous 16.6.2014 00260 Helsinki puh. (09) 584 233 3.6.2014

Kepa ry ESITYSLISTA 5/2014 1 (5) Töölöntorinkatu 2 A Hallituksen kokous 16.6.2014 00260 Helsinki puh. (09) 584 233 3.6.2014 Kepa ry ESITYSLISTA 5/2014 1 (5) KOKOUS 5/2014 Aika 16.6.2014 klo 09.00-16.00 Paikka Suomen lähetysseura, pihasali Tähtitorninkatu 18 00140 HELSINKI (09) 12 971 Kokouksen osanottajat Puheenjohtaja Vuola

Lisätiedot

Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen.

Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen. lista SYYSKOKOUS 2016 Aika Torstaina 24.11.2015 klo 17.00 Paikka Tervolan nuorisoseuran talo, Seurantie, Tervola 1 KOKOUKSEN AVAUS Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen. 2 KOKOUSVIRKAILIJOIDEN

Lisätiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n yhdistyskokous

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n yhdistyskokous :n yhdistyskokous Aika Torstai 18.11.2010 klo 15.00 16.00 Paikka Osallistujat Tampere-talo, Yliopistonkatu 55, Tampere Jäsenten valtuuttamat viralliset edustajat ja muut paikalla olijat Yhdistyskokousasiat

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKIKONSERNIN VAKUUTUSKASSA PÖYTÄKIRJA 2/2016

TAMPEREEN KAUPUNKIKONSERNIN VAKUUTUSKASSA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Aika 15.11.2016 kello 17.00 17.20 Paikka Läsnä Pantin talon auditorio, Puutarhakatu 11, Tampere Kokouksessa oli läsnä 6 kassan jäsentä sekä osakkaan edustajana lakimies Kim Pråhl /Tampereen kaupunki. Paikalla

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN KOKOUSKUTSU 28.3.2013 Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN Sokos Hotel Vuokattiin, Kidekuja 2, Vuokatti lauantaina huhtikuun 20. päivänä 2013 klo 14.00 Kokouksessa

Lisätiedot

Mitä saimme aikaan? Kepan toimintakertomus vuodelle Viestinnän ja vaikuttamistyön johtaja Laura Häkli Liite 7B.

Mitä saimme aikaan? Kepan toimintakertomus vuodelle Viestinnän ja vaikuttamistyön johtaja Laura Häkli Liite 7B. Mitä saimme aikaan? Kepan toimintakertomus vuodelle 2016 26.4.2017 Tekijä Viestinnän ja vaikuttamistyön johtaja Laura Häkli Liite 7B Toimintavuosi 2016 pähkinänkuoressa Sopeutumista, keskittymistä avaintoimintoihin,

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15

Lisätiedot

Kepa ry ESITYSLISTA 11/2015 1 (5) Elimäenkatu 25-27 Hallituksen kokous 16.12.2015 00260 Helsinki 8.12.2015

Kepa ry ESITYSLISTA 11/2015 1 (5) Elimäenkatu 25-27 Hallituksen kokous 16.12.2015 00260 Helsinki 8.12.2015 Kepa ry ESITYSLISTA 11/2015 1 (5) HALLITUKSEN KOKOUS 11/2015 Aika 16.12.2015 klo 15.00 Paikka Huom! Kepan toimisto, kokoushuone Vallila, 5. krs Hallituksen ja henkilökunnan yhteinen glögihetki klo 14.30-15.00

Lisätiedot

Kepa ry PÖYTÄKIRJA 1 (6) Kevätkokous 24.4.2015 4.5.2015

Kepa ry PÖYTÄKIRJA 1 (6) Kevätkokous 24.4.2015 4.5.2015 Kepa ry PÖYTÄKIRJA 1 (6) Kepan kevätkokous Aika 24.4.2015 klo 13:00 Paikka: Kepa, kokoushuone Dialogi Elimäenkatu 25-27 00510 Helsinki Käsitellyt asiat 1 KOKOUKSEN AVAUS Hallituksen puheenjohtaja Elina

Lisätiedot

LIITE 8B Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry Talousarvio 2009

LIITE 8B Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry Talousarvio 2009 LIITE 8B Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry Talousarvio 2009 1 Jäsenten toimintaedellytysten turvaaminen Toiminnan tulot 2 Kansainvälisyyskasvatus Toiminnan tulot 3 Kehityspoliittinen vaikuttaminen

Lisätiedot

Hakkarainen Outi, luottamusvaltuutettu Rekola Sanna, asiantuntija, jäsensuhteet

Hakkarainen Outi, luottamusvaltuutettu Rekola Sanna, asiantuntija, jäsensuhteet Fingo ry PÖYTÄKIRJA 1 (5) FINGON HALLITUKSEN KOKOUS 1/2019 Aika 23.1.2019 klo 15.00 Paikka Fingo, kokoushuone Dialogi Elimäenkatu 25-27, 6. krs. 00510 Helsinki Kokouksen osanottajat I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 10.10. 2012 klo 18.00. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. Kokouksen

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 Valtakatu LAPPEENRANTA ESITYSLISTA 2/ Hallituksen puheenjohtaja Anna-Liisa Pekkanen.

Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 Valtakatu LAPPEENRANTA ESITYSLISTA 2/ Hallituksen puheenjohtaja Anna-Liisa Pekkanen. Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 ETELÄ-KARJALAN MARTAT RY:N SYYSKOKOUS Aika Torstai 1. marraskuuta 2018 klo 18.00 Paikka Olavinkulma (Imatran seurakunnan tilat) Olavinkatu 13, 55100 IMATRA Käsiteltävät asiat

Lisätiedot

Uudenmaan Martat ry SYYSKOKOUS ESITYSLISTA

Uudenmaan Martat ry SYYSKOKOUS ESITYSLISTA Uudenmaan Martat ry SYYSKOKOUS ESITYSLISTA Aika: lauantai 21.11.2015 Paikka: Satakuntatalon Kiltasali, Lapinrinne 1, Helsinki klo 9.30 klo10.45 klo 12.00 klo 13.00 Ilmoittautuminen ja kokousedustajien

Lisätiedot

Varsinainen liittokokous alkaa

Varsinainen liittokokous alkaa KUUROJEN LIITTO RY ESITYSLISTA 1 (5) Varsinainen liittokokous Aika 6.-7.6.2015 Paikka Valkea Talo, Ilkantie 4, 00400 Helsinki Lauantai 6.6. Lounas klo 11.30-12.30 Kahvi klo 15.00-15.30 8.30 9.30 Edustajavaltakirjojen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Suomen Olympiakomitean jäsenet kutsutaan järjestön kevätkokoukseen

Suomen Olympiakomitean jäsenet kutsutaan järjestön kevätkokoukseen Suomen Olympiakomitea ry - kevätkokous 19.6.2018 PÖYTÄKIRJA 19.6.2018 Suomen Olympiakomitean jäsenet kutsutaan järjestön kevätkokoukseen Aika tiistaina 19.6.2018 klo 17.00 Valtakirjojen tarkastus klo 17.30

Lisätiedot

Kepan strategia. Hallituksen esitys Kepan syyskokoukselle

Kepan strategia. Hallituksen esitys Kepan syyskokoukselle Kepan strategia Hallituksen esitys Kepan syyskokoukselle 26..2 Kepan toiminta-ajatus: Kepa kokoaa ja innostaa suomalaista kansalaisyhteiskuntaa toimimaan rohkeasti oikeudenmukaisen maailman puolesta Hyväksytty

Lisätiedot

Paikka: (myös katuosoite) avasi kokouksen klo.

Paikka: (myös katuosoite) avasi kokouksen klo. 1 (5) VAV Asunnot Oy Pöytäkirja 1 / 20 ASUKASKOKOUS Aika: / 20 klo Paikka: (myös katuosoite) Läsnä: Liite 1, osanottajaluettelo 1. Kokouksen avaus avasi kokouksen klo. 2. Läsnäolijoiden toteaminen Äänioikeutettuja

Lisätiedot

YLIMÄÄRÄINEN JÄSENKOKOUS 2017

YLIMÄÄRÄINEN JÄSENKOKOUS 2017 Ylimääräinen jäsenkokous 2017 Esityslista 13.8.2017 YLIMÄÄRÄINEN JÄSENKOKOUS 2017 AIKA Lauantai 28.10.2017 klo 10.00-12.00 PAIKKA LÄSNÄ Hotelli Korpilampi, Auditorio Korpilammentie 5, 02970 Espoo Valtuutetut

Lisätiedot

PIRAATTIPUOLUE 22.9.2008 1(5)

PIRAATTIPUOLUE 22.9.2008 1(5) PIRAATTIPUOLUE 22.9.2008 1(5) PÖYTÄKIRJA Piraattipuolue ry Hallituksen kokous 11/2008 Aika: 15.9.2008 kello 18.30 Paikka: Läsnä: #hallituskokous PirateNet-IRC-verkossa Pasi Palmulehto (pj) Ahto Apajalahti

Lisätiedot

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 26.11.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

00510 Helsinki Hallituksen kokous puh. (09) Nissinen Jouni

00510 Helsinki Hallituksen kokous puh. (09) Nissinen Jouni 1 (5) HALLITUKSEN KOKOUS 4 /2017 Aika 30.3.2017 klo 15.00 Paikka Kepa, kokoushuone Dialogi, 6. krs. 00510 Helsinki Kokouksen osanottajat Puheenjohtaja Majanen Pertti I varapuheenjohtaja Ranta Eija II varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Vielä kerran tervetuloa ja totean kokouksen avatuksi. (kop) Voitaneen todeta kokous päätösvaltaiseksi. Todetaan (kop)

Vielä kerran tervetuloa ja totean kokouksen avatuksi. (kop) Voitaneen todeta kokous päätösvaltaiseksi. Todetaan (kop) KÄSIKIRJOITUS Hyvinkään Venlan kaupunginosayhdistyksen vuosikokoukseen AIKA 11.06.2010, PAIKKA Hyvinkää, ASIALISTA: 1. Kokouksen avaus (kop, kop, kop) Hyvät ystävät. Tervetuloa Hyvinkään Venlan kaupunginosayhdistyksen

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen.

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen. KOLHON KYLÄYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA Marko Lipsonen 2.1.2013 YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika 27.11.12, KLO 19.00 Paikka Osuuspankin kokoustilat Läsnä Läsnäolijoista erillinen liite Käsitellyt asiat: 1. Kokouksen

Lisätiedot

Piirinjohtajan esityksestä kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Heikki Marva ja sihteeriksi Kalle-Pekka Mannila.

Piirinjohtajan esityksestä kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Heikki Marva ja sihteeriksi Kalle-Pekka Mannila. SYYSKOKOUS 2018 Aika 4.11.2018 klo 12.00 Paikka Kokous- ja juhlatalo Etappi *22*, Satamakatu 22, Rauma 1. KOKOUKSEN AVAUS Kokouksen aluksi pidettiin lippumenot, jonka jälkeen kuultiin ajankohtaisista asioista.

Lisätiedot

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS Aika Maanantai 22.5.2017 klo 12.00 (mahdollisuus oppilaitoslounaaseen klo 11.15 11.50) Paikka Tampereen yhteiskoulun lukio, auditorio, Hallituskatu 32, Tampere

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2018 Selkeä esityslista Esityslista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous

Lisätiedot

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Rami Tervo ja sihteeriksi Nils Grönberg.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Rami Tervo ja sihteeriksi Nils Grönberg. SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika 1.11.2009 klo 13.00-16.20 1(5) Paikka Läsnä Rauman opettajankoulutuslaitos, Seminaarikatu 1, Rauma 117 äänivaltaista kokousedustajaa 48 jäsenyhdistyksestä. Liite numero 1. 1

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA

JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) KASSAN VARSINAINEN KOKOUS Aika: Perjantai 25. 11. 2016, klo 9.00 Paikka: Radisson Blu Seaside Hotel, Ruoholahdenranta 3, 00180 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS JA

Lisätiedot

Nuorisotutkimusseuran hallituksen kokous 5/2016

Nuorisotutkimusseuran hallituksen kokous 5/2016 Nuorisotutkimusseuran hallituksen kokous 5/2016 Aika: 25.10.2016 klo 13.00 15.30 (kokouslounas klo 12 13) Paikka: Ravintola Makun pieni kabinetti, Ratamestarinkatu 11, Helsinki Päätösluettelo 1 Kokouksen

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Annu Lehtinen avasi kokouksen klo 13:36. Valittiin kokouspuheenjohtajaksi Jukka Tahvanainen, Näkövammaisten liitto ry.

Hallituksen puheenjohtaja Annu Lehtinen avasi kokouksen klo 13:36. Valittiin kokouspuheenjohtajaksi Jukka Tahvanainen, Näkövammaisten liitto ry. 1 Aika 19.6.2018 klo 13:30 Paikka Näkövammaisten keskusliiton toimintakeskus Iiris, Marjaniementie 74, 00930 Helsinki Käsitellyt asiat 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN 2.1 Kokouspuheenjohtajan

Lisätiedot

Varsinainen liittokokous alkaa

Varsinainen liittokokous alkaa KUUROJEN LIITTO RY ESITYSLISTA 1 (5) Varsinainen liittokokous Aika 17.6.2017 Paikka Valkea talo, Ilkantie 4 00400 Helsinki Lounas klo 12.00 13.00 Kahvi klo 15.30 16.00 9.00 10.00 Edustajavaltakirjojen

Lisätiedot

Reserviupseerit ry pöytäkirja syksy / Kaisa Kurenniemi Hans Saijets Milja Kärkimaa Pekka Sillanpää (saapui kohdassa 14)

Reserviupseerit ry pöytäkirja syksy / Kaisa Kurenniemi Hans Saijets Milja Kärkimaa Pekka Sillanpää (saapui kohdassa 14) Aika: 31.11.2013 Paikka: Siivikkala Läsnä: Antti Artukka Jari Paavilainen Jussi Alanen Alina Perälä Pauli Järvinen Jarno Pöhö Ville Kalliola Mikko Rintala Kaisa Kurenniemi Hans Saijets Milja Kärkimaa Pekka

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

Aika: Valtakirjojen tarkistus alkaen. Kokous alkaa kello Paikka: Sokos-Hotelli Vaakuna, Hovioikeudenkatu 2, Kouvola.

Aika: Valtakirjojen tarkistus alkaen. Kokous alkaa kello Paikka: Sokos-Hotelli Vaakuna, Hovioikeudenkatu 2, Kouvola. Suomen Judoliitto ry Sääntömääräinen syyskokous 2015 Aika: 28.11.2015. Valtakirjojen tarkistus 12.30 alkaen. Kokous alkaa kello 13.00. Paikka: Sokos-Hotelli Vaakuna, Hovioikeudenkatu 2, Kouvola. PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

SUOMEN KOTISEUTULIITTO PÖYTÄKIRJA 2015/6 Hallitus 16.6.2015 Sivu 1 / 5

SUOMEN KOTISEUTULIITTO PÖYTÄKIRJA 2015/6 Hallitus 16.6.2015 Sivu 1 / 5 Hallitus 16.6.2015 Sivu 1 / 5 Aika: 16.6.2015 klo 13.00 14.40 Paikka: Hotelli Atlas, Kuopio Läsnä Puheenjohtaja: Kirsi Moisander (-) Varapuheenjohtaja: Raimo Sailas (-) Jäsenet: Annukka Alppi (x) Rauno

Lisätiedot

EXEL COMPOSITES OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2013. Läsnä Exel Composites Oyj:n osakkeenomistajia oheisen luettelon mukaan (Liite 1)

EXEL COMPOSITES OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2013. Läsnä Exel Composites Oyj:n osakkeenomistajia oheisen luettelon mukaan (Liite 1) PÖYTÄKIRJA 1/2013 1(5) EXEL COMPOSITES OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 27.3.2013 klo 10.30 Paikka Kansallissali, Aleksanterinkatu 44, Helsinki Läsnä Exel Composites Oyj:n osakkeenomistajia oheisen luettelon

Lisätiedot

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio

Lisätiedot

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry. 1(5) Päivärinnan koulun liikuntasali (Koulukatu 2A, Ylivieska)

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry. 1(5) Päivärinnan koulun liikuntasali (Koulukatu 2A, Ylivieska) 1(5) Aika: 17.3.2018 klo 16.15 17.30 Paikka: Päivärinnan koulun liikuntasali (Koulukatu 2A, 84100 Ylivieska) Päätöksentekijät: Kimi Uosukainen puheenjohtaja Robert Tammi 1. varapuheenjohtaja Alina Heywood

Lisätiedot

Ylikylässä PÖYTÄKIRJA 3/2016

Ylikylässä PÖYTÄKIRJA 3/2016 Ylikylässä 20.8.2016 PÖYTÄKIRJA 3/2016 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja,, avasi kokouksen klo 18.25 ja toivotti kaikki tervetulleeksi Haavikon

Lisätiedot

SEKRETERARFÖRENINGEN ry (5) Aika lauantai klo Paikka Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki

SEKRETERARFÖRENINGEN ry (5) Aika lauantai klo Paikka Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki 13.11.2010 1(5) YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika lauantai 13.11.2010 klo 12.31 14.25 Paikka Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki 1 Kokouksen avaus 2 Läsnäolijoiden toteaminen

Lisätiedot

Hallituksen esitys liittokokouksen esityslistaksi

Hallituksen esitys liittokokouksen esityslistaksi SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry Asiakirja nro 05 Sivu 1 / 6 Hallituksen esitys liittokokouksen esityslistaksi 01 Kokouksen avaaminen 02 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 03 Kokouksen

Lisätiedot

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Edustajiston sääntömääräinen syyskokous Esityslista Aika: 21.11.2017 klo 17.00 Paikka: Kutsu:, Helsinki. P317 Edustajiston jäsenet Hallitus KOKOUSTEKNISET ASIAT 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous Aika: Torstai klo 18.00 20.35 Paikka: Klaukkalan yläasteen auditorio Läsnä: Antti Ainasoja Kati Hiisvirta Taija Huuskonen Asko Jortikka Juha Karppinen Harri Lepolahti Sirpa Malmström

Lisätiedot

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS PÖYTÄKIRJA 1 (5) SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS Aika Lauantai 24.4.2010 klo 9.30-11.35 Paikka Sokos Hotel Lappee, kokoustila Saimaa, Brahenkatu 1, Lappeenranta Läsnä Liitteen mukaan

Lisätiedot

Esityslista. Lauantai EDUSTAJAKOKOUKSEN AVAUS. Suomen Keskustanaiset ry:n puheenjohtaja Elsi Katainen

Esityslista. Lauantai EDUSTAJAKOKOUKSEN AVAUS. Suomen Keskustanaiset ry:n puheenjohtaja Elsi Katainen Esityslista Lauantai 10.6.2017 1. EDUSTAJAKOKOUKSEN AVAUS Suomen Keskustanaiset ry:n puheenjohtaja Elsi Katainen 2. TODETAAN KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2.1. Esittely Sääntöjen 11. pykälän

Lisätiedot

Nuorten Palvelu ry SYYSPÄIVÄ 2017 KUOPIO. Kylpylähotelli Rauhalahti. Katiskaniementie 8, Kuopio

Nuorten Palvelu ry SYYSPÄIVÄ 2017 KUOPIO. Kylpylähotelli Rauhalahti. Katiskaniementie 8, Kuopio Nuorten Palvelu ry SYYSPÄIVÄ 2017 KUOPIO Kylpylähotelli Rauhalahti Katiskaniementie 8, Kuopio 25.11.2017 1 OHJELMA lauantaina, 25.11.2017 NUORTEN PALVELU RY:n SYYSKOKOUS 2017 (yksipäiväinen tapahtuma)

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 1/6 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 Aika 15.4.2018 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 20 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Janne Kaipainen avasi kokouksen klo 18:10

NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Janne Kaipainen avasi kokouksen klo 18:10 , NJVOK PÖYTÄKIRJA 1/5 NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS Kokousaika: 8.5.2017 klo 18:00 19:27 Kokouspaikka: Läsnäolijat: Nukarin koulun kylätila, Nurmijärvi 7 henkilöä liitteenä

Lisätiedot

Kokoustyypit. Timo Reko

Kokoustyypit. Timo Reko Kokoustyypit Timo Reko timo.reko@msl.fi Kokoustyypit Sääntömääräiset kokoukset, joita on joko yksi tai kaksi vuodessa (syys- ja kevätkokous). Sääntömääräiset kokoukset käyttävät ylintä valtaa. Ylimääräiset

Lisätiedot

Puh (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula)

Puh (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula) Suomen Kirkkomusiikkiliitto ry Hietalahdenranta 13 3. krs. 00180 Helsinki www.skml.fi kutsu Puh. 050 385 9350 (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula) jonna.aakkula@skml.fi Hyvä vuosikokousedustaja, Suomen Kirkkomusiikkiliitto

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus. 2 Kokouksen järjestäytyminen. Reserviupseerit ry pöytäkirja syksy / 2014. Aika: 17.10.2014 Paikka: Siivikkala Läsnä:

1 Kokouksen avaus. 2 Kokouksen järjestäytyminen. Reserviupseerit ry pöytäkirja syksy / 2014. Aika: 17.10.2014 Paikka: Siivikkala Läsnä: Aika: 17.10.2014 Paikka: Siivikkala Läsnä: Teemu Nuorteva Jani Lahti Johannes Salminen Mikko Tuomaala Timi Antere Antti Artukka Juha Suominen Tuukka Peltola Pauli Järvinen Jussi Alanen Kaisa Kurenniemi

Lisätiedot

Nina Jaara-Sagulin, yhdistyksen puheenjohtaja

Nina Jaara-Sagulin, yhdistyksen puheenjohtaja Kokouskutsu Tehyn Vapaat Vaikuttajat ry 1/2014 Elin: Hallitus Aika: 3.2.2014 klo 17.30 Paikka: Messukeskus, Helsinki Asialuettelo Pykälä Käsiteltävä asia 1 Kokouksen avaus 2 2 Kokouksen päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kymin ja Etelä-Savon vaalipiirin (IV) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten

Kymin ja Etelä-Savon vaalipiirin (IV) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Kymin ja Etelä-Savon vaalipiirin (IV) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten Aika Lauantai 27.2.2016 klo 11.00 15.00 Paikka Läsnäolijat Sokos Hotel Vaakuna,

Lisätiedot

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry Säännöt 12.1.2012 1Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry:n säännöt SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 4/ Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 4/ Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 4/2009 1 Kokoustiedot Aika: 5.5.2009 klo 13.00 13.57 Paikka: Jyväskylän Paviljonki Messukatu 10, Jyväskylä Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 4/2009 2 Sisällysluettelo Sivu

Lisätiedot

EPILEPSIALIITTO EPILEPSIFÖRBUNDET RY:N LIITTOKOKOUS. Aika Lauantai kello 10.30, miniseminaari kello 9.30

EPILEPSIALIITTO EPILEPSIFÖRBUNDET RY:N LIITTOKOKOUS. Aika Lauantai kello 10.30, miniseminaari kello 9.30 EPILEPSIALIITTO EPILEPSIFÖRBUNDET RY:N LIITTOKOKOUS Aika Lauantai 14.4.2018 kello 10.30, miniseminaari kello 9.30 Paikka Hotelli Katajanokka (entisessä Katajanokan vankilassa), Merikasarminkatu 1 A, 00160

Lisätiedot

LÄÄKÄRIPALVELUYRITYKSET RY:N SÄÄNNÖT

LÄÄKÄRIPALVELUYRITYKSET RY:N SÄÄNNÖT LÄÄKÄRIPALVELUYRITYKSET RY:N SÄÄNNÖT NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Lääkäripalveluyritykset ry, Läkarföretagen rf. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. YHDISTYKSEN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 9.10. 2013 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. Kokouskahvit

Lisätiedot

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os.

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os. KUTSU Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään maanantaina 21.11.2016 klo 16.45 alkaen Meijän Vintillä os. Savonkatu 11 A 6 Kokouksessa käsitellään sääntöjen 15 määräämät asiat. Luottamusvaalikokous

Lisätiedot

Esitys Kepan toimintakertomukseksi vuodelle 2014. Ohjelmajohtaja Outi Hannula Kevätkokous 24/4/2015

Esitys Kepan toimintakertomukseksi vuodelle 2014. Ohjelmajohtaja Outi Hannula Kevätkokous 24/4/2015 Esitys Kepan toimintakertomukseksi vuodelle 2014 Ohjelmajohtaja Outi Hannula Kevätkokous 24/4/2015 Toimintavuosi 2014 pähkinänkuoressa Maailma myllerryksessä: turvallisuus Suomen hallitus myllerryksessä:

Lisätiedot

05 Hallituksen esitys liittokokouksen esityslistaksi

05 Hallituksen esitys liittokokouksen esityslistaksi 05 Hallituksen esitys liittokokouksen esityslistaksi 01 Kokouksen avaaminen 02 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 03 Kokouksen puheenjohtajien valitseminen Esitys: Valitaan kokouksen vastaavaksi

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 8.10.2014 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. 1. Kokouksen

Lisätiedot

Kepa ry PÖYTÄKIRJA 1 (9) Kevätkokous Hallituksen I varapuheenjohtaja Eija Ranta avasi kokouksen klo 13:05.

Kepa ry PÖYTÄKIRJA 1 (9) Kevätkokous Hallituksen I varapuheenjohtaja Eija Ranta avasi kokouksen klo 13:05. Kepa ry PÖYTÄKIRJA 1 (9) Aika 26.4.2017 klo 13:00 Paikka Käsitellyt asiat 1 KOKOUKSEN AVAUS Kepa Kokoushuone Dialogi, 6. krs Elimäenkatu 25-27 00510 Helsinki Hallituksen I varapuheenjohtaja Eija Ranta

Lisätiedot

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018 Aika: Tiistaina 06.02.2018 kello 18.30 Paikka: Mestarinkatu 2, 20810 Turku Sisällys 1. KOKOUKSEN AVAUS... 2 2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN... 2

Lisätiedot

Metsästysseura Espoon Ähöttäjät RY. Esityslista 1/2017 iivisniemenkuja 4 e Espoo

Metsästysseura Espoon Ähöttäjät RY. Esityslista 1/2017 iivisniemenkuja 4 e Espoo YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika 8.4.2017 Klo 18:00 Paikka Luomannotko 2 saunatila. 1. KOKOUKSEN AVAUS 2. JÄRJESTÄYTYMINEN 2.1 Valittaneen kokoukselle puheenjohtajaksi Mikko Lang sihteeriksi

Lisätiedot

KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS. Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19.

KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS. Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19. KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19.00 Läsnä osanottajaluettelossa mainitut 55

Lisätiedot

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Aika: 07.06.2018 Paikka : Pyhäjoen kunnantalo KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN

Lisätiedot

Ulkoile Osallistu Vaikuta

Ulkoile Osallistu Vaikuta Esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen - valitaan puheenjohtaja, sihteeri, 2 pöytäkirjan tarkastajaa, 4 ääntenlaskijaa 3. Virallisten kokousedustajien toteaminen 4. Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

Kepa ry PÖYTÄKIRJA 1 (6) Kevätkokous

Kepa ry PÖYTÄKIRJA 1 (6) Kevätkokous Kepa ry PÖYTÄKIRJA 1 (6) Aika: 26.4.2013 klo 13:00 Paikka: Kepa, Töölöntorinkatu 2A, 00260 Helsinki Käsitellyt asiat 1 KOKOUKSEN AVAUS Hallituksen puheenjohtaja Elina Vuola totesi kevätkokouksen avauspuheessaan,

Lisätiedot

Etelä- Suomen judo PÖYTÄKIRJA 1(5) 6.11.2013. Hakunilan koulu, Hiirakkotie 9

Etelä- Suomen judo PÖYTÄKIRJA 1(5) 6.11.2013. Hakunilan koulu, Hiirakkotie 9 Etelä- Suomen judo PÖYTÄKIRJA 1(5) 6.11.2013 YHDISTYKSEN PERUSTAMISKOKOUS JA VUOSIKOKOUS Aika Paikka 3.11.2013 klo 14.00 Hakunilan koulu, Hiirakkotie 9 Kokousvirkailijat Maarit Kallio Katri Maijala Taavi

Lisätiedot

NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Tuula Lempinen avasi kokouksen klo 18:05

NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Tuula Lempinen avasi kokouksen klo 18:05 , NJVOK PÖYTÄKIRJA 1/5 NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS Kokousaika: 16.5.2016 klo 18:05 Kokouspaikka: Läsnäolijat: Nukarin koulu, Nurmijärvi 5 henkilöä liitteenä olevan ääniluettelon

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Mikko Ahokas avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi.

1 Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Mikko Ahokas avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi. 1 (5) SANGEN OY PÖYTÄKIRJA 1/2017 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 30.6.2017 klo 10.00 11.30 Paikka Oulu 1 Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Mikko Ahokas avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi.

Lisätiedot

2. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

2. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Aika: Torstai kello 17.00-20.00 Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, 45100 Kouvola Puheenjohtaja: Sihteeri: Läsnä: Justiina Lampila, nuorisovaltuuston ohjaaja 1. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 AIKA 22.11.2017, klo 18:00 PAIKKA Jakun koulu Paikalla 12 osallistujaa. Aluksi oli kahvitarjoilu. 1 KOKOUKSEN AVAUS Jakkukylän kyläyhdistyksen puheenjohtaja

Lisätiedot

Ohjelman aihioita Kepan kevätkokous

Ohjelman aihioita Kepan kevätkokous Ohjelman aihioita 2018-2021 26.4.2017 Kepan kevätkokous Järjestöjen kyky ja tila toimia Kepa vahvistaa kansalaisyhteiskunnan toimijoita. Kansalaisyhteiskunta tarvitsee toimintavapauden ja mahdollisuuden

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin ESITYSLISTA 13.10.2017 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 19.11.2017 kello 9.00. Paikka Palmgren-konservatorio Rautatienpuistokatu 7, 28130 Pori I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

Kepa ry ESITYSLISTA 1 (5) Elimäenkatu Helsinki Hallituksen kokous puh. (09) Lindqvist Terhi.

Kepa ry ESITYSLISTA 1 (5) Elimäenkatu Helsinki Hallituksen kokous puh. (09) Lindqvist Terhi. Kepa ry ESITYSLISTA 1 (5) HALLITUKSEN KOKOUS 18/2017 Aika 14.12.2017 klo 15.00 Paikka Kepan toimisto, kokoushuone Dialogi Kokouksen osanottajat Puheenjohtaja Majanen Pertti I varapuheenjohtaja Ranta Eija

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Mikko Ahokas avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi.

1 Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Mikko Ahokas avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi. 1 (5) SANGEN OY PÖYTÄKIRJA 1/2018 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 4.7.2018 klo 15.00 16.00 Paikka Tornio 1 Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi.

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous

Sääntömääräinen vuosikokous Aika lauantaina 24.02.2018 klo 15.00 Paikka Läsnä Matkailutila Surkeenjärvi, Korpilahti 16 jäsentä (luettelo liitteenä) Suomen Eurasier Kerho ry:n sääntöjen 15 :ssä mukaan mainitut asiat: 1. KOKOUSEDUSTAJIEN

Lisätiedot

Paikka: (myös katuosoite) avasi kokouksen klo.

Paikka: (myös katuosoite) avasi kokouksen klo. 1 (6) VAV Asunnot Oy Pöytäkirja 1 / 20 ASUKASKOKOUS Aika: / 20 klo Paikka: (myös katuosoite) Läsnä: Liite 1, osanottajaluettelo 1. Kokouksen avaus avasi kokouksen klo. 2. Läsnäolijoiden toteaminen Äänioikeutettuja

Lisätiedot

Puh (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula)

Puh (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula) Suomen Kirkkomusiikkiliitto ry Hietalahdenranta 13 3. krs. 00180 Helsinki www.skml.fi kutsu Puh. 050 385 9350 (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula) jonna.aakkula@skml.fi Hyvä vuosikokousedustaja, Suomen Kirkkomusiikkiliitto

Lisätiedot