Maskun kirkonmäen metsäalueiden hoitosuunnitelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Maskun kirkonmäen metsäalueiden hoitosuunnitelma"

Transkriptio

1 1 (6) Terhi Ajosenpää, ProAgria Länsi-Suomi/Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaiset Santtu Raimoranta, MHY Lounametsä Maskun kirkonmäen metsäalueiden hoitosuunnitelma Suunnitelman kohteet Hoitosuunnitelman kohteena on Maskun kirkonmäellä sijaitsevat kaksi metsäistä mäkeä, Myllymäki ja Raatomäki. Raatomäki on harjumetsää, jonka lounais- ja eteläreuna on jyrkkärinteinen vanhan hiekanoton jäljiltä. Mäen eteläosa on mäntyvaltaista, pohjoisosassa esiintyy enemmän kuusta. Lehtipuustoa kasvaa varsinkin koillis- ja pohjoispuolen rinteiden alaosissa, kuten haapaa, raitaa ja koivua. Pensaskerroksessa on etenkin harjun päällä runsaasti pihlajaa ja katajaa. Raatomäen eteläosan päivänpuoleisella rinteellä kasvaa aukkopaikoissa harjujen paahdelajistoa, kuten nuokkukohokkia, tervakukkaa ja kissankelloa sekä arkeofyyteistä pölkkyruohoa. Rinteen juurella hautausmaan puolella kasvaa huonokuntoinen kuusirivistö. Raatomäellä päällä kulkee eteläpohjoissuuntainen polku, joka on lähialueen asukkaiden suosiossa.

2 2 (6) Myllymäki on loivapiirteinen mäki, joka on ilmeisesti saanut nimensä siitä siellä on sijainneesta tuulimyllystä. Keskellä mäkeä on mäntyryhmien reunustama avokallioalue, jota käytetään seurakunnan kerhojen luontokohteena ja joka sopisi hyvin esimerkiksi metsäkirkkojen paikaksi. Kallion eteläpuolella on kallioketolajistoa, joka on jäänyt vadelmakasvustojen alle. Tapulitien varressa on rakennuksen kivijalka. Kissankäpäläkasvusto Maskuntien varressa. Kissankäpälä on silmälläpidettävä harju- ja ketolaji, joka vaatii valoa ja avoimuutta. Myllymäen pohjoisosa on kuusivaltaista tuoretta ja lehtomaista kangasta. Maastossa on kaivuun jälkiä, ja sieltä on ilmeisesti otettu hiekkaa vuosikymmeniä sitten. Maskuntien ja Tapulitien varressa kasvaa monilajista puustoa, jossa kasvaa mm. vaahteraa, jalavaa, tammea ja pihlajaa sekä koivua ja mäntyä. Teiden risteyksessä on kurtturuusua ja vuorimäntyjä ja mongolianvaahteraa. Molemmilta mäillä sijaitsee muinaismuistolain suojelema kiinteä muinaisjäännös. Myllymäellä on sijainnut pronssi- ja rautakauden vaihteeseen ajoittuva asuinpaikka. Raatomäellä on löydetty ristiretkiaikainen ruumiskalmisto. Kummastakaan ei enää ole merkkejä maastossa eivätkä ne aiheuta erityisiä rajoituksia hakkuutyölle. Museovirasto on pystyttänyt muinaisjäännöksistä kertovan infotaulun Maskuntien varteen Raatomäelle. Suunnitelman laadinta Suunnitelman ovat laatineet Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisten/proagria Länsi-Suomen maisemasuunnittelija Terhi Ajosenpää ja Metsänhoitoyhdistys Lounametsän metsäasiantuntija Santtu Raimoranta, joka on vastannut kustannusarvion laatimisesta. Kohteisiin tutustuttiin seurakunnan talouspäällikkö Kari Sipilän ja puutarhuri-suntio Kati Hannulan kanssa. Hoito- ja työmaasuunnittelua varten tehtiin Santtu Raimorannan, Terhi Ajosenpään ja Kari Sipilän yhteinen maastokäynti. Lähialueen asukkaille ja kaikille kiinnostuneille järjestettiin hautausmaan ja kirkonmäen metsäalueiden maisemakävely, jossa kuultiin asukkaiden mielipiteitä ja kerättiin palautetta suunnitteilla olevista hoitotöistä. Kävelylle osallistui kymmenkunta seurakunnan työntekijää, luottamushenkilöä ja asukasta. Kävelystä on tehty erillinen raportti, jossa annetaan suosituksia hautausmaan puuston sekä sitä ympäröivän kuusiaidan hoitoon ja uudistamiseen.

3 3 (6) Hoidon tavoitteet ja periaatteet Hoidon tavoitteena on säilyttää metsämäkien puuston elinvoimaisuus ja uudistumiskyky. Tiheää puustoa harvennetaan pääasiassa poimintahakkuin, jotka kohdistuvat kaikkiin puuston kerroksiin. Hakkuissa säilytetään puuston peitteisyys ohjaamalla kasvua jatkuvan kasvatuksen periaatteiden mukaisesti. Puustoa uudistetaan avaamalla muutamia pienaukkoja, joista poistetaan pääasiassa vanhoja kuusia. Hakkuissa suositaan puuston monilajisuutta. Kasvutilaa annetaan etenkin jaloille lehtipuille vaahteraa lukuun ottamatta, jonka voimakasta leviämistä ja vesomista hillitään raivauksissa. Erityistä huomiota kiinnitetään vanhojen mäntyjen ja muiden erikoisen muotoisten puiden, vanhat jalopuiden ja sellaisten lahopuiden/kolopuiden, joista ei ole vaaraa poluilla kulkijoille, säilymiseen. Tyvilahokuuset poistetaan turvallisuussyistä varsinkin polkujen ja teiden läheisyydestä. Teiden varsien reunavyöhykkeiden vaihtelevuutta ja kerroksellisuutta lisätään. Näkymiä avataan sekä metsän sisään että sieltä ulos. Harjulajiston kasvupaikkoja hoidetaan poistamalla niiden ympäriltä varjostavaa puustoa ja vesakkoa.

4 4 (6) Raatomäen hoito Kaikkien kuusten poisto Maskuntien varresta eli avataan pienaukko. Aukkoon istutetaan suurikokoisia koivun tai muun lehtipuun taimia. Taimet suojataan. Männikön varovainen harvennus (n. 90r/ha) Koko alue raivataan huomioiden monilajisuus, monikerroksellisuus ja näkymien vaihtelevuus. Hautausmaan itä-koillisen kuusiaidan poisto hautakivien ja aidan välistä. Toteutetaan niin, että kuusiaita ei vaurioidu (aita suojataan, puut kaadetaan korkeaan kantoon tms.) Jyrkänteen puuston harvennus ja näkymäaukkojen tekeminen. Kiinnitetään erityistä huomiota siihen, että rinteen maa ei lähde valumaan eikä harjukasvien esiintymien päälle jää hakkuutähteitä. Myllymäen hoito Kellotapulin läheisen reunavyöhykkeen isojen huonokuntoisten kuusten ja vuorimäntyjen poisto. Kuusten takana olevan mäntyryhmän säilytys Avokallioalueella mäntyryhmien harvennus Tammien ja jalavien suojelu (huonokuntoistenkin), vesakkomuotoista vaahteraa poistetaan Maskuntien varresta puiden poisto ja näkymien avausta Tapulitienvarren mäntyryhmien harvennusta Pohjoisosan kuusikon varovainen harvennus (n. 90r/ha), kallion vieressä pienaukon teko kuusia poistamalla Aluskasvuston havupuiden harvennus Hakkuutähteet kerätään kissankäpäläkasvuston päältä eikä sen yli ajeta

5 5 (6) Töiden toteutus Hakkuutyö toteutetaan metsurityönä ja runkojen kuljetus hevosella korjuuvaurioiden minimoimiseksi. Alueet raivataan työtä haittaavasta vesakosta ja aluspuustosta ennen hakkuun aloitusta. Ajourat linjataan rinteen korkeuskäyrien suuntaisesti luontaisia väyliä hyödyntäen. Polut ja kulkuväylät pidetään auki töiden aikana. Suojeltavat kohteet nauhoitetaan maastoon ennen töiden alkamista. Hakkuutähteet kerätään pois polkujen varsilta, muualla ne jätetään metsään lahoamaan. Hakkuutyön aikana pyritään puut kaatamaan niin, että suurimmat oksamassat kertyvät kauemmaksi poluista ja että suuria oksakasoja ei synny, vaan hakkuutähteet leviävät tasaisesti alueelle. Seurakunta voi halutessaan antaa asukkaille mahdollisuuden käydä keräämässä hakkuutähteistä polttopuuta. Polkujen varsien hakkuutähteiden siivous suositellaan järjestettäväksi talkootyönä. Töiden alkamisesta ilmoitetaan tiedotteilla polkujen alkupäässä. Hakkuutyön aikana suositellaan pidettäväksi tiedotus- ja tutustumistilaisuus hakkuutyön tarkoituksesta ja hevosmetsurin työskentelystä. Kustannukset ja tulot Hakkuualueen pinta-ala on noin 1,5 hehtaaria ja hakkuukertymä on noin m 3. Puutavarasta saatava tulot arvioidaan olevan noin 2300 euroa, kun poistettava puumäärä on vähintään 70 m 3. Tästä tukkipuun osuudeksi on arvioitu noin 20 m 3, loput on energiapuuta. Koska poistettavat puut ovat pääasiassa huonokuntoisia kuusia, joiden lahon määrä selviää vasta paikan päällä, selviää tukkiosuus vasta hakkuutöiden aikana. Hevosmetsurin työ pitää sisällään puiden kaadon ja rankojen metsäkuljetuksen varastopaikoille. Hevosmetsurin työn kokonaishinnaksi on arvioitu n euroa. Hakkuukuviot rajautuvat Maskun kunnan omistamiin kapea-alaisiin palstoihin (kartta liitteenä), joiden hakkuu tässä samassa yhteydessä olisi järkevää. Santtu Raimoranta ja Kari Sipilä sopivat kustannusten jakamisesta kunnan kanssa.

6 6 (6) Jatkohoito Teiden ja polkujen varsilla tehdään vesakon ja aluspuuston raivausta 3-5 vuoden välein. Huonokuntoisia puita poistetaan tarpeen mukaan. Seuraava harvennus tehdään noin vuoden kuluttua, pienaukkohakkuita toteutetaan tästä hakkuusta saatujen palautteiden ja kokemusten mukaan. Harju- ja paahdelajiston elinympäristöt pidetään vapaana puiden taimista. Tarpeen mukaan ne niitetään raivaussahan niittoterällä ja/tai kasvimassa haravoidaan rehevöitymisen ja umpeenkasvun estämiseksi. Museoviraston kanssa neuvotellaan infotaulun siirtämisestä paremmin saavutettavissa olevalla paikalle.

Maskun hautausmaan maisemakävely

Maskun hautausmaan maisemakävely Maskun hautausmaan maisemakävely 28.9.2016 Maskun hautausmaalla järjestettiin maisemakävely kesiviikkona 28.9.2016. Mukana oli 10 kävelijää ja keskustelu puiden uudistamisesta kävi vilkkaana. Maisemakävelyn

Lisätiedot

Metsänhoitotyöt kuvioittain

Metsänhoitotyöt kuvioittain Sivu 17 5.4.2019 Metsänhoitotyöt kuvioittain 794 Taimikonharvennus 2020 0,2 78 797 Nuoren metsän kunnostus 2020 0,2 185 Mahdollisesti liito-oravalle soveltuva alue.sekapuustoisuus säilytetään. 801 Nuoren

Lisätiedot

Hoidon periaatteet ja yksityiskohdat

Hoidon periaatteet ja yksityiskohdat TOISPUOLISENPUISTON JA SILAPUISTON HOITOSUUNNITELMA Yleistä Suunnitelma käsittää Raudikonkujan ja Raudikonkadun välisen sekä Silakadun ja Hussankadun väliset puistoalueet. Yleisellä tasolla suunnitelman

Lisätiedot

Vesirattaanmäen hoito- ja käyttösuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/26

Vesirattaanmäen hoito- ja käyttösuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/26 Vesirattaanmäen hoito- ja käyttösuunnitelma 2015-2025 LIITE 13: Kuvioluettelo 23.3.2015 Sivu 1/26 101 0,70 Kuivahko kangas Taimikko yli 1,3 m Kataja Avoin alue ja näkymä (B4) Myös kelirikon aikana Rauduskoivu

Lisätiedot

Luonnonhoidon hankehaku

Luonnonhoidon hankehaku Sivu 1 Luonnonhoidon hankehaku Luonnonhoidon alueellinen suunnitelma Yhteenveto Tulostuspäivämäärä: 10.10.2018 Palvelualue: Eteläinen palvelualue Suunnitelma, nimi: Keräkankareen paahderinteet Suunnittelija:

Lisätiedot

Metsänhoitoa kanalintuja suosien

Metsänhoitoa kanalintuja suosien RIISTAMETSÄNHOITO Metsänhoitoa kanalintuja suosien Riistametsänhoito on helppoa, ja sen menetelmät sopivat tavallisen talousmetsän hoitoon. Metsänhoitotöissä voidaan ottaa riista huomioon läpi metsikön

Lisätiedot

PUISTOMETSIEN JA LUONNONSUOJELUALUEIDEN HOITO OHJELMA 2014 2015. Kiinteistöliikelaitos Anu Nuora Aki Männistö Juha Mäkitalo

PUISTOMETSIEN JA LUONNONSUOJELUALUEIDEN HOITO OHJELMA 2014 2015. Kiinteistöliikelaitos Anu Nuora Aki Männistö Juha Mäkitalo PUISTOMETSIEN JA LUONNONSUOJELUALUEIDEN HOITO OHJELMA 2014 2015 Kiinteistöliikelaitos Anu Nuora Aki Männistö Juha Mäkitalo Paakarlanpuisto JÄÄNYT KESKEN 2013-2014! Puistoalue Toivottu alueen harventamista

Lisätiedot

Miilukorven luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/18

Miilukorven luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/18 Miilukorven luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma 2015-2025 LIITE 13: Kuvioluettelo 23.3.2015 Sivu 1/18 126 0,69 Tuore kangas Uudistuskypsä metsikkö Mänty Ulkoilu- ja virkistysmetsä (C2) Vain kun maa on

Lisätiedot

Myllypuron, Puotinharjun ja Roihupellon aluesuunnitelman luonnonhoidon osuus

Myllypuron, Puotinharjun ja Roihupellon aluesuunnitelman luonnonhoidon osuus Myllypuron, Puotinharjun ja Roihupellon aluesuunnitelman luonnonhoidon osuus Metsien hoito Hoidon bruttopinta-ala on vajaa puolet (62 ha) koko alueen luonnonmukaisten alueiden pinta-alasta (n. 141 ha).

Lisätiedot

Kuviotiedot Kunta Alue Ms pääpuulaji. Monimuotoisuus ja erityispiirteet C1 Lähimetsä Osin aukkoinen. Monimuotoisuus ja erityispiirteet

Kuviotiedot Kunta Alue Ms pääpuulaji. Monimuotoisuus ja erityispiirteet C1 Lähimetsä Osin aukkoinen. Monimuotoisuus ja erityispiirteet Kunta Alue Ms 169 1 3 Kuvio Pa, ha Kasvupaikka ja Kuviotiedot 2016 Sivu 1 / 15 Kunta 169 Alue 1 Ms 3?? jne. Lohko 1 123 0,7 Kuiva kangas ja vastaava suo Nuori kasvatusmetsikkö 40 59 41 8 0 0 0 19 7 2 2

Lisätiedot

Liite 9 kohtaiset suunnitelmataulukot 1/3 kuvioiden perustiedot 1/10 1 0,0563 2 04 1 32 20 29 91 Omakotitalotonttien välinen lähimetsä. Komea vanha männikkö, alla kuusikko 2 0,0356 3 04 1 26 20 25 114

Lisätiedot

Alemmassa kerroksessa kasvaa n 10 m pihlajaa joka on suurelta osin aika ränsistynyttä ja varsinkin kuvion reunoilla raitaa ja harmaaleppää.

Alemmassa kerroksessa kasvaa n 10 m pihlajaa joka on suurelta osin aika ränsistynyttä ja varsinkin kuvion reunoilla raitaa ja harmaaleppää. HAULITORNIN-TIPOTIEN PUISTOMETSÄSUUNNITELMA Suunnitelma käsittää Pispalan valtatien ja Ratakadun välisen alueen Haulitornista itään. Tavoitteena on avata näkymiä Pispalan valtatieltä ja sen vierellä kulkevalta

Lisätiedot

PÖLLYVAARAN-HETTEENMÄEN METSÄSUUNNITELMA, VERSIO II

PÖLLYVAARAN-HETTEENMÄEN METSÄSUUNNITELMA, VERSIO II SUUNNITELMA 1 (6) PÖLLYVAARAN-HETTEENMÄEN METSÄSUUNNITELMA, VERSIO II 1. Tehtävä Tehtävänä oli suunnitella Kajaanin kaupungin metsien hakkuut ja niihin liittyvät hoitotyöt Pöllyvaaran, Hetteenmäen ja Nakertajan

Lisätiedot

Metsäohjelma 2016 16.11.2015

Metsäohjelma 2016 16.11.2015 Metsäohjelma 2016 16.11.2015 Espoon kaupunki 2015 Metsäohjelma 2016 1 Yhteenveto Tähän metsäohjelmaan on koottu Espoon kaupungin metsissä vuoden 2016 aikana tehtävät hakkuu- ja hoitotyöt. Vuosityöohjelman

Lisätiedot

SOMERON KOKKAPÄÄN LUONNONHOITOSUUNNITELMA

SOMERON KOKKAPÄÄN LUONNONHOITOSUUNNITELMA SOMERON KOKKAPÄÄN LUONNONHOITOSUUNNITELMA LUONNONHOITO-LIFE Tammikuu 2015 Helena Lunden Metsähallitus Etelä-Suomen luontopalvelut Someron Kokkapään luonnonhoitotyöt ja toimenpidesuunnitelma ovat osa luonnonhoito-life

Lisätiedot

Taimikonhoito. Elinvoimaa Metsistä- hanke Mhy Päijät-Häme

Taimikonhoito. Elinvoimaa Metsistä- hanke Mhy Päijät-Häme Taimikonhoito Elinvoimaa Metsistä- hanke Mhy Päijät-Häme Taimitermejä Pieni taimikko: keskipituus alle 1,3 metriä Varttunut taimikko: keskipituus yli 1,3 metriä, keskiläpimitta alle 8 cm Ylispuustoinen

Lisätiedot

Ulkoilumetsien hoidossa käytettävien toimenpiteiden kuvaukset Keskuspuiston luonnonhoidon yleissuunnitelma

Ulkoilumetsien hoidossa käytettävien toimenpiteiden kuvaukset Keskuspuiston luonnonhoidon yleissuunnitelma Ulkoilumetsien hoidossa käytettävien toimenpiteiden kuvaukset Keskuspuiston luonnonhoidon yleissuunnitelma 1.10.2015 Helsingin kaupunki Rakennusvirasto Keskuspuiston ulkoilumetsiä hoidetaan luonnonmukaisesti

Lisätiedot

Kiinteistöliikelaitos Anu Nuora Juha Mäkitalo. Puistometsien ja luonnonsuojelualueiden hoito-ohjelma 2013-2014

Kiinteistöliikelaitos Anu Nuora Juha Mäkitalo. Puistometsien ja luonnonsuojelualueiden hoito-ohjelma 2013-2014 Kiinteistöliikelaitos Anu Nuora Juha Mäkitalo Puistometsien ja luonnonsuojelualueiden hoito-ohjelma 2013-2014 Muut erityispiirteet: Kotimetsä Lähivirkistysalue, luonnonpuisto Luontoselvitykset - Alueen

Lisätiedot

RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017

RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017 TUTKIMUSRAPORTTI 5.4.2017 RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017 Riihimäen kaupunki Tekijä: Laura Ahopelto SISÄLLYS 1 Johdanto... 4 2 Menetelmä... 5 3 Tulokset... 5 4 Muita

Lisätiedot

Johdanto. 2) yleiskaava-alueella, jos yleiskaavassa niin määrätään; eikä

Johdanto. 2) yleiskaava-alueella, jos yleiskaavassa niin määrätään; eikä Metsäsanasto 2 (12) Johdanto Maisematyölupahakemuksia tehdessään eri tahojen suositellaan kutsuvan eri hakkuutapoja tässä sanastossa esitetyillä nimillä. Tekstin tarkoituksena on selventää ja yhtenäistää

Lisätiedot

JOHTOALUEIDEN VIERIMETSIEN HOITO

JOHTOALUEIDEN VIERIMETSIEN HOITO JOHTOALUEIDEN VIERIMETSIEN HOITO Keskijännitelinjojen (20 kv) vierimetsät 4.12.2014 Lähteenä mm. Johtoalueiden vierimetsien hoito -esite Suomen metsäkeskus, Pohjois-Pohjanmaa Julkiset palvelut Irmeli Ruokanen

Lisätiedot

Kuviokirja 2012. Kasvu tua. Hakkuu. Kui- tua 7,5. --------- Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä. Hakkuu. Kui- Kasvu. tua.

Kuviokirja 2012. Kasvu tua. Hakkuu. Kui- tua 7,5. --------- Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä. Hakkuu. Kui- Kasvu. tua. Kunta Alue Ms 694 1 10 kirja 2012 Osa 8 Sivu 1 / 62 paikka Kunta 694 Alue 1 Ms 10 MÄNTYNIEMI II jne. 10 1 0,8 ha Metsämaa Kangas Lehtomainen kangas ja vastaava suo 04 Uudistuskypsä metsikkö Vallitseva

Lisätiedot

Pituus: % havupuita 50 % lehtipuita. Koivukuitua 0,0 Lehtikuitua 0,0 Sellupuuta 0,0 0,0

Pituus: % havupuita 50 % lehtipuita. Koivukuitua 0,0 Lehtikuitua 0,0 Sellupuuta 0,0 0,0 1262 Hoitoluokka Lähimetsä Ravinteisuus Rehevä Kaavamerkintä Sijainti Hoitotavoite Kohteelle suoritetaan istutustaimien kasvuunlähdön turvaamiseksi mekaaninen heinäntorjunta. Alue on erittäin voimakkaasti

Lisätiedot

LUUNIEMI IISALMI Yleissuunnitelma. Kirkkokatu 8 A 8, Oulu puh (08) , fax (08)

LUUNIEMI IISALMI Yleissuunnitelma. Kirkkokatu 8 A 8, Oulu puh (08) , fax (08) LUUNIEMI IISALMI Yleissuunnitelma Johdanto Luuniemen alueelta on inventoitu luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokas kasvillisuus (kuva alla) ja alueelle on tehty ympäristösuunnitelma vuonna 2006 (Suunnittelukeskus

Lisätiedot

Lausunto Espoon Ylämyllyntie 7 luontoarvoista

Lausunto Espoon Ylämyllyntie 7 luontoarvoista Nurmijärvi 23.5.2018 Lausunto Mika Selin rakennuttamissuunnittelija mika.selin@nuorisosaatio.fi gsm 0400 416 695 NUORISOSÄÄTIÖ I NUORISOASUNTOJEN ISÄNNÖINTI OY Lausunto Espoon Ylämyllyntie 7 luontoarvoista

Lisätiedot

OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE ESPOON YMPÄRISTÖKESKUS Kuva: Heimo Rajaniemi, Kuvaliiteri

OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE ESPOON YMPÄRISTÖKESKUS Kuva: Heimo Rajaniemi, Kuvaliiteri OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE ESPOON YMPÄRISTÖKESKUS 2016 Kuva: Heimo Rajaniemi, Kuvaliiteri 2 OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE

Lisätiedot

Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa

Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa Etelä-Suomi Ohje hakkuukoneen kuljettajalle HARVENNUKSEN TAVOITTEET Harvennuksen tavoitteena on keskittää metsikön puuntuotoskyky terveisiin,

Lisätiedot

Harvennus- ja päätehakkuut. Matti Äijö 9.10.2013

Harvennus- ja päätehakkuut. Matti Äijö 9.10.2013 Harvennus- ja päätehakkuut Matti Äijö 9.10.2013 1 METSÄN HARVENNUS luontainen kilpailu ja sen vaikutukset puustoon harventamisen vaikutus kasvatettavaan metsään (talous, terveys) päätehakkuu ja uudistamisperusteet

Lisätiedot

METSOKOHTEET LIEKSAN SEURAKUNTA

METSOKOHTEET LIEKSAN SEURAKUNTA METSOKOHTEET LIEKSAN SEURAKUNTA Lieksan seurakunta on suojellut Metsien suojeluohjelman (METSO) mukaisesti Ympäristöministeriön päätöksellä yksityiseksi luonnonsuojelualueiksi tässä oppaassa lyhyesti esitellyt

Lisätiedot

Toimenpiteet kuvioittain

Toimenpiteet kuvioittain Toimenpiteet kuvioittain Alaharvennus 24.0 (1 ha, mänty, ppa 26m 2 ) Toimenpide: Männikön alaharvennus - Minimi pohjapinta-ala 10m 2 - Poistetaan pienempiä puita alaharvennuksella, monimuotoisuuden kannalta

Lisätiedot

KONGINKANGAS. Lohko Kuvio Ala Kasvupaikka maalaji Kehitysluokka. 21 1 0,2 kangas, lehtomainen kangas hienoainesmoreeni 3

KONGINKANGAS. Lohko Kuvio Ala Kasvupaikka maalaji Kehitysluokka. 21 1 0,2 kangas, lehtomainen kangas hienoainesmoreeni 3 KONGINKANGAS Konginkankaan taajama koostuu kuvioista 1-3 ja 5-19. Alueen kaavamerkinnät ovat VL, VU, VP ja VK. Alueen kaikki kuviot ovat asutuksen välittömässä läheisyydessä. Hoitoluokitukseltaan kuviot

Lisätiedot

3934/ /2014. Metsätyöohjelma

3934/ /2014. Metsätyöohjelma 3934/14.03.02/2014 Metsätyöohjelma 2015 Espoon kaupunki 2014 Metsätyöohjelma 2015 1 (15) Yhteenveto Metsätyöohjelma 2015 on C-hoitoluokkien vuosityöohjelma, jonka ovat koonneet Espoon kaupunkitekniikka

Lisätiedot

Luontoselvitys, Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee

Luontoselvitys, Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee 25.05.2016 Luontoselvitys, Kalliomäki 635-432-3-108, Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki 635-432-3-108, Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee kiinteistön 635 432-3-108 Kalliomäki muinaisjäännösinventointi

Lisätiedot

Eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatus

Eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatus Eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatus Sauli Valkonen Metsäntutkimuslaitos (METLA) 24.5.2012 1 Eri-ikäismetsän kasvatus käytännössä: poiminta- ja pienaukkohakkuut peitteisenä kasvattamisen filosofia ts.

Lisätiedot

Kirrin liito-oravaselvitys

Kirrin liito-oravaselvitys 2016 Kirrin liito-oravaselvitys Elina Lehtinen Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 24.5.2016 Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Työmenetelmät... 3 2.1 Esiselvitys... 3 2.2 Maastotyöskentely...

Lisätiedot

Håkansbölen kartanon työväenmäki Matti Liski ja Niina Alapeteri Maisema-arkkitehtitoimisto Näkymä Oy PUUT 29.1.2008 LIITE 2 nro alue nro laji Suomalainen nimi halkaisija (cm) kuntoluokk a ikäluokka Muut

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUKAISEN MAISEMATYÖLUVAN TARPEEN ARVIOINTI; TAPIOLAN LUONNON- JA MAISEMANHOITOSUUNNITELMA

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUKAISEN MAISEMATYÖLUVAN TARPEEN ARVIOINTI; TAPIOLAN LUONNON- JA MAISEMANHOITOSUUNNITELMA KIRJE 1 (5) Tiina Peippo Kaupunkitekniikan keskus Luonnonhoitoyksikkö tiina.t.peippo@espoo.fi.fi MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUKAISEN MAISEMATYÖLUVAN TARPEEN ARVIOINTI; TAPIOLAN LUONNON- JA MAISEMANHOITOSUUNNITELMA

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUKAISEN MAISEMATYÖLUVAN TARPEEN ARVIOINTI; ETELÄ-ESPOON LUONNON- JA MAISEMANHOITOSUUNNITELMA

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUKAISEN MAISEMATYÖLUVAN TARPEEN ARVIOINTI; ETELÄ-ESPOON LUONNON- JA MAISEMANHOITOSUUNNITELMA KIRJE 1 (7) Tiina Peippo Kaupunkitekniikan keskus Luonnonhoitoyksikkö tiina.t.peippo@espoo.fi.fi MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUKAISEN MAISEMATYÖLUVAN TARPEEN ARVIOINTI; ETELÄ-ESPOON LUONNON- JA MAISEMANHOITOSUUNNITELMA

Lisätiedot

Metsään peruskurssi, luento 4 Taimikonhoito ja taimikon varhaishoito

Metsään peruskurssi, luento 4 Taimikonhoito ja taimikon varhaishoito Metsään peruskurssi, luento 4 Taimikonhoito ja taimikon varhaishoito Lassi Hakulinen 2.10.2013 TAIMIKON VARHAISHOITO JA TAIMIKONHOITO - kehitysluokat, yleistä taimikonhoidosta - taimikon varhaishoito -

Lisätiedot

Kyläkävelyraportti ORISUO 7.7.2011. Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA

Kyläkävelyraportti ORISUO 7.7.2011. Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyraportti ORISUO 7.7.2011 Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten Kylämaisema kuntoon hankkeen

Lisätiedot

Eri-ikäisrakenteinen metsän kasvatus

Eri-ikäisrakenteinen metsän kasvatus Eri-ikäisrakenteinen metsän kasvatus Pienaukkohakkuu Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Eri ikäisrakenteinen metsän kasvatus Käytetään myös nimitystä jatkuva kasvatus

Lisätiedot

20 % havupuita 80 % lehtipuita 50 % havupuita 50 % lehtipuita. Rauduskoivu, kuusi, kataja, tukevarakenteiset lehtipensaat

20 % havupuita 80 % lehtipuita 50 % havupuita 50 % lehtipuita. Rauduskoivu, kuusi, kataja, tukevarakenteiset lehtipensaat 3052 Hoitoluokka Lähimetsä Ravinteisuus Tuore Kaavamerkintä Sijainti Hoitotavoite Kohteelle suoritetaan istutustaimien kasvuunlähdön turvaamiseksi mekaaninen heinäntorjunta. Alue on erittäin voimakkaasti

Lisätiedot

KOLMENKULMANTIEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017

KOLMENKULMANTIEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017 Nokian kaupunki Kaupunkikehityspalvelut Harjukatu 21 37100 NOKIA KOLMENKULMANTIEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017 LUONTOSELVITYS M. RANTA Hautaantie 295 38120 SASTAMALA p. 050-5651584 /miraranta@hotmail.fi TYÖN

Lisätiedot

Eri-ikäisrakenteinen metsän kasvatus

Eri-ikäisrakenteinen metsän kasvatus Eri-ikäisrakenteinen metsän kasvatus Poimintahakkuu Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Eri ikäisrakenteinen metsän kasvatus Käytetään myös nimitystä jatkuva kasvatus

Lisätiedot

Maisemaraivaus Maisemat Ruotuun -hanke Aili Jussila 23.9.2014

Maisemaraivaus Maisemat Ruotuun -hanke Aili Jussila 23.9.2014 Maisemaraivaus Maisemat Ruotuun -hanke Aili Jussila 23.9.2014 Maisemaraivaus on maisemallisesti tärkeille alueille tehtyä puiden harventamista. Puustoa ei harvenneta tasavälein eikä kaavamaisesti, vain

Lisätiedot

Planterra Group Oy, Markku Kemppainen Veininmäki 6 Asemakaavan muutos

Planterra Group Oy, Markku Kemppainen Veininmäki 6 Asemakaavan muutos Planterra Group Oy, Markku Kemppainen Veininmäki 6 Asemakaavan muutos LUONTOLAUSUNTO Johdanto Tämä lausunto koskee Espoon Rastaalassa sijaitsevia kiinteistöjä 49-60-230-5 ja 6, osoitteissa Veininmäki 6

Lisätiedot

NIVALAN-HAAPAJÄRVEN LEHTOJEN LUONNONHOITOHANKE

NIVALAN-HAAPAJÄRVEN LEHTOJEN LUONNONHOITOHANKE NIVALAN-HAAPAJÄRVEN LEHTOJEN LUONNONHOITOHANKE TOIMENPIDESUUNNITELMA 1 (9) Hankkeen tavoitteet Hankkeen tavoitteena on parantaa lehdoille tyypillisen luontaisen lajiston elinmahdollisuuksia kolmessa lehtokohteessa.

Lisätiedot

Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa

Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa Pohjois-Suomi Ohje hakkuukoneen kuljettajalle HARVENNUKSEN TAVOITTEET Harvennuksen tavoitteena on keskittää metsikön puuntuotoskyky terveisiin,

Lisätiedot

KAUPUNGINPUUTARHAN ALUEEN KASVILLISUUSINVENTOINTI

KAUPUNGINPUUTARHAN ALUEEN KASVILLISUUSINVENTOINTI KAUPUNGINPUUTARHAN ALUEEN KASVILLISUUSINVENTOINTI Tuuli Vesanto 24.8.2018 Huom. Inventointi tehty lähinnä maisemallisesta sekä puutarhataiteen ja virkistyskäytön näkökulmista. Luontoselvitys antaa tarkempaa

Lisätiedot

LAUSUNTO ESPOON MANNINPELLON

LAUSUNTO ESPOON MANNINPELLON LAUSUNTO 16.10.2018 LAUSUNTO ESPOON MANNINPELLON LUONTOARVOISTA Tekijä: Rauno Yrjölä SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Alueen luonto... 3 3 Liito-oravan esiintyminen alueella... 6 4 Muu lajisto... 7 5 Yhteenveto...

Lisätiedot

Liite 1. Mustavuoren maastokatselmuksen muistio

Liite 1. Mustavuoren maastokatselmuksen muistio Liite. Mustauoren aastokatseluksen uistio Aika Paikka Läsnä.. klo 9.. Siuruainen Antti Mikkola Jyri Metsäsuunnittelija Järjestöedustaja Koollekutsuja Mustauoren aastokäynnin uistio Luontojärjestöt ehdottiat

Lisätiedot

Uusi metsälaki riistanhoidon kannalta

Uusi metsälaki riistanhoidon kannalta Uusi metsälaki riistanhoidon kannalta Lapua 26.11.2013 Antti Pajula Suomen metsäkeskus, julkiset palvelut Etelä- ja Keski-Pohjanmaa Tasaikäisrakenteinen metsätalous Tavoitteena tasarakenteisen ja -ikäisen

Lisätiedot

Päättäjien 35. Metsäakatemia LUUMÄKI. Hakkuu- ja taimikonhoitokohde 25.9.2013

Päättäjien 35. Metsäakatemia LUUMÄKI. Hakkuu- ja taimikonhoitokohde 25.9.2013 Päättäjien 35. Metsäakatemia LUUMÄKI Hakkuu- ja taimikonhoitokohde 25.9.2013 Mhy Etelä-Karjala Tervetuloa Etelä-Karjalaan, Luumäelle Kohteen teemana on metsien käsittely: Monipuolistuvat metsänkäsittely

Lisätiedot

Espoon Miilukorven liito-oravaselvitys Espoon kaupunki

Espoon Miilukorven liito-oravaselvitys Espoon kaupunki Espoon Miilukorven liito-oravaselvitys 2015 Espoon kaupunki Ympäristötutkimus Yrjölä Oy 10.11.2015 Rauno Yrjölä Ympäristötutkimus Yrjölä Oy Miljöforskning Yrjölä Ab Alv. rek. PL 62 Postbox 62 Kaupparekisteri

Lisätiedot

Metsän uudistaminen. Kuusi. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin

Metsän uudistaminen. Kuusi. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Metsän uudistaminen Kuusi Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Suomessa kasvatettavat puulajit Yleisimmät puulajit: Mänty Kuusi Rauduskoivu Hieskoivu Harvinaisemmat

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN LOMAKODIN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2010

PÄLKÄNEEN LOMAKODIN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2010 PÄLKÄNEEN LOMAKODIN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2010 Tmi Mira Ranta Rokantie 29 38140 SASTAMALA p. 050-5651584 mira.ranta@kopteri.net TYÖN TAUSTAA JA ALUEEN YLEISKUVAUSTA Selvityksen kohteena oleva lomakodin

Lisätiedot

Metsän uudistaminen. Mänty. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin

Metsän uudistaminen. Mänty. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Metsän uudistaminen Mänty Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Suomessa kasvatettavat puulajit Yleisimmät puulajit: Mänty Kuusi Rauduskoivu Hieskoivu Harvinaisemmat

Lisätiedot

Kuinka aloitan jatkuvan kasvatuksen?

Kuinka aloitan jatkuvan kasvatuksen? Kuinka aloitan jatkuvan kasvatuksen? Jatkuva kasvatus tarkoittaa metsätaloutta, jossa maa on jatkuvasti puuston peittämä. Avohakkuu ja viljely eivät kuulu jatkuvaan kasvatukseen, mutta kaikki muut hakkuutavat

Lisätiedot

Metsän uudistaminen. Raudus ja hieskoivu. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin

Metsän uudistaminen. Raudus ja hieskoivu. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Metsän uudistaminen Raudus ja hieskoivu Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Suomessa kasvatettavat puulajit Yleisimmät puulajit: Mänty Kuusi Rauduskoivu Hieskoivu

Lisätiedot

Espoon omistukseen siirtyneelle, 7,49 hehtaarin kokoiselle alueelle, seitsemän (7) hakkuukuvion metsänhakkuut seuraavasti:

Espoon omistukseen siirtyneelle, 7,49 hehtaarin kokoiselle alueelle, seitsemän (7) hakkuukuvion metsänhakkuut seuraavasti: ESPOON KAUPUNGIN KAUPUNKITEKNIIKAN KESKUKSEN luonnonhoito on hakenut maisematyölupaa (2017-1306) Leppävaaraan Sotatuomarin- ja Kenttäpäällikönpuistojen (51 P 57, 51 P 77 ja 51 E 17) metsänhakkuisiin Mestarintien

Lisätiedot

Eri ikäisrakenteisen metsän kasvatus

Eri ikäisrakenteisen metsän kasvatus Eri ikäisrakenteisen metsän kasvatus Sauli Valkonen Metsäntutkimuslaitos (METLA) 11.6.2012 1 Eri ikäismetsän kasvatus käytännössä: poiminta ja pienaukkohakkuut peitteisenä kasvattamisen filosofia ts. avohakkuun

Lisätiedot

TOURULA-KEIHÄSKOSKI

TOURULA-KEIHÄSKOSKI Kyläkävelyraportti TOURULA-KEIHÄSKOSKI 7.7.2013 Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA sdagjnlnfvfkjn Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisten

Lisätiedot

Kiertoaika. Uudistaminen. Taimikonhoito. Ensiharvennus. Harvennushakkuu

Kiertoaika. Uudistaminen. Taimikonhoito. Ensiharvennus. Harvennushakkuu Metsäomaisuuden hyvä hoito Kiertoaika Uudistaminen Taimikonhoito Ensiharvennus 1 Harvennushakkuu Metsän kiertoaika Tarkoittaa aikaa uudistamisesta päätehakkuuseen. Vaihtelee alueittain 60 120 vuotta Kierron

Lisätiedot

METSO KOHTEEN LIITTEET

METSO KOHTEEN LIITTEET METSO KOHTEEN LIITTEET xxxxxx, xxx-xxx-x-xx 1 Tilan xxxx omistus 2 2 Suojeluun esitettävän metsän kasvupaikka- 2-7 ja puustotiedot kuvioittain 3 Karttarajaus 7 4 Suojelualueen lyhyt kuvaus 8 5 Kohteen

Lisätiedot

Poiminta- ja pienaukkohakkuut. kaupunkimetsissä

Poiminta- ja pienaukkohakkuut. kaupunkimetsissä Poiminta- ja pienaukkohakkuut kaupunkimetsissä Sauli Valkonen Metsäntutkimuslaitos (METLA) 19.12.2012 1 Poimintahakkuu (eri-ikäismetsätalous, jatkuva kasvatus jne...) yksittäisiä suuria, "kypsiä" puita

Lisätiedot

Kyläkävelyraportti UUSIKARTANO 10.7.2013. Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA

Kyläkävelyraportti UUSIKARTANO 10.7.2013. Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyraportti UUSIKARTANO 10.7.2013 Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisten Matka kylämaisemaan

Lisätiedot

Kantakaupungin yleiskaava. Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa. Tammikuu 2010 Mattias Kanckos

Kantakaupungin yleiskaava. Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa. Tammikuu 2010 Mattias Kanckos Kantakaupungin yleiskaava Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa Tammikuu 2010 Mattias Kanckos Skolbackavägen 70 GSM: 050-5939536 68830 Bäckby info@essnature.com Finland 9. Biskop- Fattigryti

Lisätiedot

Puusto poiminta- ja pienaukkohakkuun jälkeen

Puusto poiminta- ja pienaukkohakkuun jälkeen Puusto poiminta- ja pienaukkohakkuun jälkeen Metsälakiseminaari 22.10.2014 Lahti Johtava metsänhoidon asiantuntija Eljas Heikkinen Suomen metsäkeskus Eri-ikäisrakenteisen metsän rakennepiirteitä Sekaisin

Lisätiedot

Juurikääpä eri-ikäisrakenteisissa metsiköissä

Juurikääpä eri-ikäisrakenteisissa metsiköissä Juurikääpä eri-ikäisrakenteisissa metsiköissä Tuula Piri Metsäntutkimuslaitos Taimitarhapäivät 2014, Jyväskylä Puulajeistamme kuusi pärjää parhaiten eri-ikäisrakenteisessa metsikössä, koska se on puolivarjopuu.

Lisätiedot

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KEVÄÄN 2008 LIITO-ORAVATARKISTUS

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KEVÄÄN 2008 LIITO-ORAVATARKISTUS VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KEVÄÄN 2008 LIITO-ORAVATARKISTUS 1 1. Selvityksen taustoja Destia Oy tilasi tämän selvityksen Luontoselvitys Kotkansiiveltä 29.2.2008. Selvitys

Lisätiedot

Hakkuukuviot opaskartalla: Hanke Kolmen hakkuukuvion metsänhakkuu seuraavasti:

Hakkuukuviot opaskartalla: Hanke Kolmen hakkuukuvion metsänhakkuu seuraavasti: RINNEKOTI-SÄÄTIÖ on hakenut maisematyölupaa (2017-1309) metsänhakkuisiin kahteen kohteeseen: osoitteiden Mäenalus 15 sekä Rinnekodintie 3-7 takana oleviin metsiin (49-430-1-84, 49-430-1-85 ja 49-430-1-112).

Lisätiedot

LIITE. Louhunkankaan suunnittelualueen tuulivoimaloiden alueiden ja huoltotieyhteyksien rakentamisaluekuvaukset.

LIITE. Louhunkankaan suunnittelualueen tuulivoimaloiden alueiden ja huoltotieyhteyksien rakentamisaluekuvaukset. LIITE. Louhunkankaan suunnittelualueen tuulivoimaloiden alueiden ja huoltotieyhteyksien rakentamisaluekuvaukset. Voimala 1 Alueella kasvaa nuorta ja varttuvaa kalliomännikköä. Sekapuuna kasvaa hieman kuusta

Lisätiedot

Nokian Hasselbackan alueen ulkoilureittien ja niitä ympäröivien metsien hoitosuunnitelma

Nokian Hasselbackan alueen ulkoilureittien ja niitä ympäröivien metsien hoitosuunnitelma Nokian Hasselbackan alueen ulkoilureittien ja niitä ympäröivien metsien hoitosuunnitelma Taajama ja Lähiympäristön luonnonhoito Lepaa 14.11.2008 Kari Yli-Muilu Sisällys 1 JOHDANTO 2 ALUEEN KUVA JA HOITOTOIMENPITEET

Lisätiedot

SUUNNITELMA RAUTALAMMIN PURONIEMEN LEIRIKESKUKSEN LÄHIYMPÄRISTÖN PUUSTON HARVENTAMINEN / VÄLJENTÄMINEN

SUUNNITELMA RAUTALAMMIN PURONIEMEN LEIRIKESKUKSEN LÄHIYMPÄRISTÖN PUUSTON HARVENTAMINEN / VÄLJENTÄMINEN SUUNNITELMA RAUTALAMMIN PURONIEMEN LEIRIKESKUKSEN LÄHIYMPÄRISTÖN PUUSTON HARVENTAMINEN / VÄLJENTÄMINEN Näkymä Korpijärvelle Puroniemeen saavuttaessa 20.2.2016 Sinikka Jokela, ProAgria Pohjois-Savo/Maa-

Lisätiedot

VAAKONPUISTON PUISTOMETSÄSUUNNITELMA

VAAKONPUISTON PUISTOMETSÄSUUNNITELMA VAAKONPUISTON PUISTOMETSÄSUUNNITELMA Suunnitelma käsittää Vaakkolammin pohjois- ja länsipuolella olevat puiston metsäiset osat. Alue on vilkkaassa virkistyskäytössä ja kuuluu VHT 14:n mukaisessa luokituksessa

Lisätiedot

METSOKOHTEET NURMEKSEN SEURAKUNTA

METSOKOHTEET NURMEKSEN SEURAKUNTA METSOKOHTEET NURMEKSEN SEURAKUNTA Nurmeksen seurakunta on suojellut Metsien suojeluohjelman (METSO) mukaisesti Ympäristöministeriön päätöksellä yksityiseksi luonnonsuojelualueiksi tässä oppaassa lyhyesti

Lisätiedot

Motit liikkeelle. Etelä- ja Keski-Pohjanmaan metsänomistajille osaamista yrittäjämäiseen metsätalouteen

Motit liikkeelle. Etelä- ja Keski-Pohjanmaan metsänomistajille osaamista yrittäjämäiseen metsätalouteen Motit liikkeelle Etelä- ja Keski-Pohjanmaan metsänomistajille osaamista yrittäjämäiseen metsätalouteen Puukauppa ja hakkuut Suomen puuvaranto Suomen metsien puuvaranto on viimeisimmän Valtakunnan metsien

Lisätiedot

Kolin kansallispuiston luontopolut ENNALLISTAJAN POLKU OPETTAJAN JA OPPILAAN AINEISTOT. Toimittaneet Eevi Nieminen, Kalle Eerikäinen ja Lasse Lovén

Kolin kansallispuiston luontopolut ENNALLISTAJAN POLKU OPETTAJAN JA OPPILAAN AINEISTOT. Toimittaneet Eevi Nieminen, Kalle Eerikäinen ja Lasse Lovén Kolin kansallispuiston luontopolut ENNALLISTAJAN POLKU OPETTAJAN JA OPPILAAN AINEISTOT Toimittaneet Eevi Nieminen, Kalle Eerikäinen ja Lasse Lovén ENNALLISTAJAN POLKU KARTTA Pohjakartta Maanmittauslaitos,

Lisätiedot

Taimikonhoidon perusteet.

Taimikonhoidon perusteet. Taimikonhoidon perusteet Mikä on taimikko? Metsää, jossa ei vielä ole kuitupuun mitat täyttävää puuta. (uusi metsälaki alle 7 cm rinnankorkeudelta on taimi) Vasta istutettu metsä voi olla jo taimikko vakiintunut

Lisätiedot

Kuvioluettelo. Sivu 20 (1) 26.3.2015

Kuvioluettelo. Sivu 20 (1) 26.3.2015 Siu 20 (1) 26.3.2015 luettelo Pinta- Pääryhmä, kasupaikka, ala, kehitysluokka ja saautettauus puulaji ikä, tilauus tukkia, kuitua, läpimitta, pituus, runkoluku, ppa, kasu lla 89 0,4 Metsämaa Tuore kangas,

Lisätiedot

LAPUAN KESKUSTAAJAMAN TUOTANTO- JA LOGISTIIKKA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA MUUTTUNEIDEN TUULIVOIMALAPAIKKOJEN TARKISTUS

LAPUAN KESKUSTAAJAMAN TUOTANTO- JA LOGISTIIKKA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA MUUTTUNEIDEN TUULIVOIMALAPAIKKOJEN TARKISTUS Vastaanottaja Lapuan kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 18.3.2014 Viite 1517874 LAPUAN KESKUSTAAJAMAN TUOTANTO- JA LOGISTIIKKA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA MUUTTUNEIDEN TUULIVOIMALAPAIKKOJEN TARKISTUS

Lisätiedot

N Ä K Y M Ä L I N J A T. Puutarha- ja puistoinventointi - Harvialan kartano - Näkymälinjat - Kesä 2007 - Sanni Aalto, 53755E

N Ä K Y M Ä L I N J A T. Puutarha- ja puistoinventointi - Harvialan kartano - Näkymälinjat - Kesä 2007 - Sanni Aalto, 53755E N Ä K Y M Ä L I N J A T Puutarha- ja puistoinventointi - Harvialan kartano - Näkymälinjat - Kesä 2007 - Sanni Aalto, 53755E Nykyiset näkymälinjat Nykyinen näkymälinja Näkymälinja tietä pitkin 21 3 16 2

Lisätiedot

UPM OYJ TAMMELAN PÄÄJÄRVI LUONTOSELVITYKSEN TARKISTUS

UPM OYJ TAMMELAN PÄÄJÄRVI LUONTOSELVITYKSEN TARKISTUS UPM OYJ TAMMELAN PÄÄJÄRVI LUONTOSELVITYKSEN TARKISTUS UPM OYJ TAMMELAN PÄÄJÄRVI LUONTOSELVITYKSEN TARKISTUS 29.4 2012 Eräitä tarkistuksia Maastotarkistukset Syksyllä 2011 (19.9) ja keväällä 2012 suoritettiin

Lisätiedot

Laukaa Kirkkoranta Asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2013

Laukaa Kirkkoranta Asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2013 1 Laukaa Kirkkoranta Asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2013 Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: Laukaan kunta 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot:... 2 Inventointi... 3 Valokuvia... 4

Lisätiedot

Saarijärvi Rajalan teollisuusalueen ja Rajalantien eteläpuolisen asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi Timo Jussila

Saarijärvi Rajalan teollisuusalueen ja Rajalantien eteläpuolisen asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi Timo Jussila 1 Saarijärvi Rajalan teollisuusalueen ja Rajalantien eteläpuolisen asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2007-2008 Timo Jussila Kustantaja: Saarijärven kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2

Lisätiedot

KEMPELEEN TUOHINONOJAN VARREN LUONTO-SELVITYS

KEMPELEEN TUOHINONOJAN VARREN LUONTO-SELVITYS KEMPELEEN TUOHINONOJAN VARREN LUONTO-SELVITYS 2.7.2014 Outi Tuomivaara, hortonomi ylempi AMK Kempeleen kunta 2 JOHDANTO Kempeleen Riihivainiolle on käynnistynyt asemakaavan laajennus, jonka pohjaksi on

Lisätiedot

Toimenpidesuunnitelma Taipalsaaren Kyläniemen Natura 2000 alueella (FI ) tilalla Vaiviola (4:128) ja Ahola (4:28)

Toimenpidesuunnitelma Taipalsaaren Kyläniemen Natura 2000 alueella (FI ) tilalla Vaiviola (4:128) ja Ahola (4:28) Toimenpidesuunnitelma Taipalsaaren Kyläniemen Natura 2000 alueella (FI0422005) tilalla Vaiviola (4:128) ja Ahola (4:28) Yleiskuvaus Taipalsaaren Kyläniemi kuuluu Salpausselän harjukokonaisuuteen. Toisen

Lisätiedot

Träskendan kartanopuiston (luonnonsuojelualueen) hoito- ja käyttösuunnitelma

Träskendan kartanopuiston (luonnonsuojelualueen) hoito- ja käyttösuunnitelma Luonnos 14.12.2009 / Virpi Sahi Träskendan kartanopuiston (luonnonsuojelualueen) hoito- ja käyttösuunnitelma Suunnitelman ja toteutuksen vertailua kuvioittain joulukuu 2009 Yleistä hoito- ja käyttösuunnitelmasta

Lisätiedot

Taimikonhoito kitkemällä

Taimikonhoito kitkemällä Taimikonhoito kitkemällä Taimikonhoitoa voi tehdä kitkemällä joko käsin tai koneellisesti. Kitkennässä siis vesakkoa poistetaan repimällä ne maasta juurineen, jolloin seuraavina vuosina ei tapahdu niin

Lisätiedot

Rakennustapaohjeet. Päivitys 15.12.2015 NAAPURINVAARAN YLEISKAAVA

Rakennustapaohjeet. Päivitys 15.12.2015 NAAPURINVAARAN YLEISKAAVA NAAPURINVAARAN YLEISKAAVA Rakennustapaohjeet Statukset, jotka vaikuttavat rakentamiseen: Valtakunnallisesti arvokas maisema alue. Valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö. Seudullisesti

Lisätiedot

PUISTOMETSIEN HOITO-OHJELMA

PUISTOMETSIEN HOITO-OHJELMA PUISTOMETSIEN HOITO-OHJELMA TURUN KAUPUNKI, KAUPUNKIYMPÄRISTÖTOIMIALA 2018-2019 Juha Mäkitalo, Timo Vahala PUISTOMETSÄOHJELMA Puistometsäohjelma sisältää lähinnä asemakaavoitetuilla alueilla sijaitsevien

Lisätiedot

Ruostejärven osayleiskaava 25.7.2010 1 (9) Seija Väre RUOSTEJÄRVEN LIITO-ORAVA SELVITYS. Tammelan kunta

Ruostejärven osayleiskaava 25.7.2010 1 (9) Seija Väre RUOSTEJÄRVEN LIITO-ORAVA SELVITYS. Tammelan kunta Seija Väre 25.7.2010 1 (9) RUOSTEJÄRVEN LIITO-ORAVA SELVITYS Tammelan kunta 2 RUOSTEJÄRVEN LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS Ruostejärven osayleiskaava sijaitsee Tammelan kunnan eteläosassa valtatien

Lisätiedot

Kauniaisten luonnonhoitosuunnitelma 2012-2021

Kauniaisten luonnonhoitosuunnitelma 2012-2021 Kauniaisten luonnonhoitosuunnitela 2012-2021 Sisällys 1 Suunnitela-alue 1.1 Suunnitelan periaatteet 2 Suunnitelan toteutus 2.1 Tiedottainen keväällä 2010 ja koenttipyyntö asukkaille 2.2 Maastoinventointi

Lisätiedot

Lillhemt Luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma Liite 13: Kuvioluettelo

Lillhemt Luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma Liite 13: Kuvioluettelo Lillhemt Luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma 2014 2024 Liite 13: Kuioluettelo 05.12.2014 Siu 1 ESPOO / Alue 1 / Metsäsuunnitelma 34 / Lillhemt / Palsta 1 / Lohko 34 Kuio Kuioluettelo Kasupaikka ja kehitysluokka

Lisätiedot

Kyläkävelyraportti ASKAINEN Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA

Kyläkävelyraportti ASKAINEN Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyraportti ASKAINEN 2.7.2013 Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisten Matka kylämaisemaan

Lisätiedot

Keiteleen itäpuolen RYK liito-oravaselvityksen täydennys

Keiteleen itäpuolen RYK liito-oravaselvityksen täydennys S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A VIITASAAREN KUNTA Keiteleen itäpuolen RYK liito-oravaselvityksen 1 (9) Tuomo Pihlaja Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 1.1 Pieni-Toulatin elinpiiri... 1 1.2 Lähteenmäen

Lisätiedot

Metsänhoidon vaikutus tuottavuuteen kiertoaikana. Metsäenergia osana metsäomaisuuden hoitoa 10.2.2015 Eljas Heikkinen, Suomen metsäkeskus

Metsänhoidon vaikutus tuottavuuteen kiertoaikana. Metsäenergia osana metsäomaisuuden hoitoa 10.2.2015 Eljas Heikkinen, Suomen metsäkeskus Metsänhoidon vaikutus tuottavuuteen kiertoaikana Metsäenergia osana metsäomaisuuden hoitoa 10.2.2015 Eljas Heikkinen, Suomen metsäkeskus Johdanto Metsänomistajan tavoitteet ja metsien luontaiset edellytykset

Lisätiedot

LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN VIIRINLAAKSON ASEMA- KAAVAN ALUEELLA

LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN VIIRINLAAKSON ASEMA- KAAVAN ALUEELLA LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN VIIRINLAAKSON ASEMA- KAAVAN ALUEELLA Selostus maastokäynneistä 8.1. ja 11.1.2014 JOHDANTO JA AIKAISEMMAT HAVAINNOT LIITO-ORAVAN ESIINTYMISESTÄ SUUNNITTELU- ALUEELLA Nurmijärven

Lisätiedot

Toppelundinpuiston lähiympäristösuunnitelma

Toppelundinpuiston lähiympäristösuunnitelma 13.5.2015 Toppelundinpuiston lähiympäristösuunnitelma Tarkastelualue Tarkastelualue sijaitsee Espoon Haukilahdessa. Alue on pääosaltaan asemakaavan Toppelundinpuistoa, ranta-alueen nimi on Toppelundinranta.

Lisätiedot

PUISTOMETSIEN HOITO-OHJELMA

PUISTOMETSIEN HOITO-OHJELMA PUISTOMETSIEN HOITO-OHJELMA TURUN KAUPUNKI, KIINTEISTÖLIIKELAITOS 2017-2018 Juha Mäkitalo, Anu Nuora, Aki Männistö, Timo Vahala PUISTOMETSÄOHJELMA Puistometsäohjelma sisältää lähinnä asemakaavoitetuilla

Lisätiedot