Koko kesä lehden sisällä!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Koko kesä lehden sisällä!"

Transkriptio

1 Hyvinkään Golfseuran syyslehti 2012 jäsenille ja yhteistyökumppaneille Koko kesä lehden sisällä!

2 Ympäristöystävällistä ja varmaa kaukolämpöä. Riihimäen Kaukolämpö Oy, Lopentie 15-17, PL 79, RIIHIMÄKI. Puh , fax

3 S Y K S Y E VERYBODY PÄÄKIRJOITUS Tiedotustoimikunnan puheenjohtaja Jukka Rimpiläinen, papparazzi Yhteisöllisyys läsnä koko kesän Yhteisöllisyyden valinta kuluneen kauden teemaksi sai dramaattisen alun Hyvinkäällä sattuneen ampumavälikohtauksen johdosta. Yhteisömme päivänsäde Lautsi (Laura Vilkman) menehtyi traagisesti ja toi syvän surun kauden alkuun. Tällaiseen asiaan ei osaa varautua, ja monet kokivat ristiriitaisia tunteita kentällä ollessaan. Riittämättömyys ja suru purettiin lopulta Lautsin hyväntekeväisyyskisassa nuorten syrjäytymisen estämiseksi. Kisan tuotto, yli 2000 euroa, luovutettiin loppukaudesta hyvään tarkoitukseen. Tässä yhteydessä haluan korostaa Markus Junnin roolia sekä caddietoimiston nuorten naisten että nuorten pelaajiemme tukena. Markus otti ison roolin auttaakseen muita yli tapahtuneen. Siitä hänelle sydämellinen kiitos näin jälkikäteen. Kesän kuluessa meitä kohtasi uusi suru Vesa Lahden poismenon johdosta. Innokas golfari oli tuttu näky kentällämme yhdessä vaimonsa Kirsin kanssa. Osanottomme vielä koko yhteisön puolesta Vessen läheisille. Olkoon yhteisöllisyys jatkossakin se voimavara, joka auttaa meitä vaikeissakin tilanteissa. Ollaan toistemme tukena niin ilossa kuin surussa. Lehden merkitys golfyhteisön viestivälineenä Tänä syksynä olen työstänyt useita seuralehtiä ja nähnyt eri kenttien toimintaa viestinnän alalla. Tunnen lievää turhautumista siitä, etten ole osannut riittävästi painottaa viestinnän roolia golf-yhteisöissä. Kokonaiskuvassa golfin suuret kasvuvuodet ovat takana päin ja kilpailemme ihmisten vapaa-ajasta monien muiden mukana. Siksi jokaisella viestillä, jonka julkaisemme on suurempi painoarvo kuin voisi kuvitella. Ajattele, joku saattaa aloittaa elinikäisen golfharrastuksen sinun kirjoituksesi innostamana. Meidänkin Everybody-lehtemme osuu monen ei-pelaavan silmiin ja sen sisältö voi synnyttää mielikuvan kiinnostavasta, elämyksiä tuottavasta yhteisöstä, jossa halutaan olla mukana. Työllämme on siis merkitystä. Kiitos teille kaikille jotka olette siihen antaneet panoksenne. Syksyn lehtemme kokoaa kuluneen kauden viihdyttäväksi paketiksi, jonka pariin saadun palautteen mukaan palataan useampaan kertaan talven aikana. Tuo lause on lämmittänyt lehden tekijöiden mieltä kovasti. Tiedotustoimikunta on yhdessä muiden toimikuntien kanssa pitänyt huolta tapahtumien ja kilpailujen dokumentoinnista kauden aikana. Näin meillä on huomattava osa lehden aineistoista valmiina. Sisällöltään ne ovat tarkempia verrattuna siihen, että nyt syksyllä muisteltaisiin mitä tapahtui. Tänä kesänä näkyi myös se, että jäsenistö ymmärtää yhä paremmin tiedottajan työtä. Keskustelut sujuivat avoimemmin ja valokuvaamiseen suhtauduttiin myönteisesti. Kerran papparazzi kylläkin tänä kesänä häädettiin kameroineen naispelaajien toimesta, mutta se ei onneksi tapahtunut kotikentällä. Tänäkin kesänä olen taas oppinut paljon. Kuvaajana olen etsinyt hetkeä, jolloin elämyksiä syntyy ja yrittänyt niitä tallentaa. Toimittajana olen tavannut suuren määrän erilaisia ihmisiä ja todennut ettei golfareita voi luokitella yhdeksi ihmistyypiksi. Onneksi uuden pelikauden alkuun on enää runsaat neljä kuukautta. 3

4 E VERYBODY S Y K S Y Reikäpelin SM-kisat kauden suurtapahtuma Kauden teemana ollut klubihenki näkyi myös kauden suurtapahtumassa, reikäpelin SM-kisoissa. Golfliiton ja pelaajien taholta saatiin positiivista palautetta, greenit olivat todella nopeat ja järjestelyt sujuivat vaativissakin olosuhteissa hienosti. Paras kommentti tuli palkituilta; oli hienoa, että palkintojen jaossa oli näin paljon yleisöä. On kuulemma ollut kisoja, joiden loppuseremoniassa paikalla olivat vain palkitut ja virkailijat. Kiitos vielä kaikille mukanaolleille. Teksti ja kuvat: Jukka Rimpiläinen, tiedotustoimikunta 4

5 S Y K S Y E VERYBODY Kotikenttäetukaan ei auttanut hyvinkääläisiä unelmastarttiin reikäpelin SM-kisassa, sillä kolmelle pelaajalle tie nousi pystyyn jo ensimmäisessä pelissä. Hyvinkään Golfia edustava Markku Antinkoski ja Kytäjää edustava Henri Lahdenperä selvisivät toiselle kierrokselle. Hyvinkään Jari Rouvinen hävisi oman pelinsä 18. reiällä oltuaan sitä ennen johdossa lähes koko kierroksen. Putit eivät uponneet millään, harmitteli Rouvinen. Niklas Virta oli tässä parissa niukasti parempi ja meni jatkoon. Tappioon päättyi myös Hyvinkään Samuli Hirvosen peli, vaikka puolivälissä kisaa oltiin vielä tasatuloksessa. Väylillä 9-11 Teemu Toivonen karkasi 3 up -tilanteeseen ja ottelu päättyi lopulta 4/3. Teemu siis johti neljällä ja vain kolme reikää oli pelaamatta, joten Samuli ei voinut enää tulla tasoihin. 5 Henrik Honkalehto oli omaa peliään 11 pelatun reiän jälkeen niukasti tappiolla. Henkan ottelupari Eetu Rantanen piti pelinsä loppuun asti kasassa, vaikka Henkalla oli isot tukijoukot takanaan, ja vei lopulta voiton 2 up. Kytäjää edustava Henri Lahdenperä nousi tappioasemasta voittoon ja toiselle kierrokselle, jolle hän sai vastustajakseen Karri Lehdon. Ottelu venyi aina jatkoreiälle asti, jossa Henri vei lo-

6 E VERYBODY S Y K S Y Markku Antinkoski selvitti ainoana seuramme edustajana tiensä toiselle kierrokselle. pulta voiton ja selvitti itsensä 16 parhaan joukkoon. Lahdenperä nähtiin siis ainoana hyvinkääläisenä myös keskiviikkona. Markku Antinkoski voitti ensimmäisellä kierroksella Kim Koivun 4/3 ja sai toiselle kierrokselle vastaansa ex-hyvinkääläisen, Christofer Jusslinin. Christofer oli tässä ottelussa parempi luvuin 4/3 ja taisteli hyvistä sijoituksista. Jokainen toiselle kierrokselle itsensä pelannut kiersi siis tiistaina kentän kahteen kertaan. Yhteen kierrokseen menee noin neljä tuntia, joten heillä oli kova urakka takanaan sekä henkisesti ja fyysisesti. Osa pelaajista aloitti jo aamuvarhaisella ja pelit jatkuivat aina iltakahdeksaan. Ja kuudellatoista parhaalla oli sama edessään keskiviikkona. Sade viivästytti golfkisaa iltapäivällä Aamupäivän hyvissä olosuhteissa alkanut kisa jouduttiin myöhään iltapäivällä keskeyttämään rankkasateen johdosta. Parin tunnin ajan yhtäjaksoisesti ja ajoittain kaatamalla tullut sade kasteli kentän ja greenit pelaamattomaan kuntoon. Aamupäivän aikana saatiin ensimmäinen kierros pelattua hyvän sään aikana ja siinä 16 nais- ja 16 miespelaajaa taisteli jatkoon pääsystä. Miesten puolella vahvaa peliä esittänyt Tuomas Tuovinen ja yksi ennakkosuosikki Erik Myllymäki taistelivat tasaväkisesti aina jatkorei ille asti. Pari sai yleisöltä kuuluvimmat aplodit 18. reiän greenillä, jossa molemmat upottivat pitkät putit. Varsinkin Tuovisen lähes 20 metrinen putti oli uskomaton suoritus. Aamupäivän pelissä jatkosta putosi viimeinen hyvinkääläinen, Kytäjän Golfia edustava Henri Lahdenperä. Naiset aloittivat keskiviikkona oman kisansa. Aamupäivällä jatkoon selvisi 8 ja iltapäivällä 4 pelaajaa. Marika Voss, Emma Sandberg, Emilia Ottila ja Annikka Nykänen pelasivat SM-tittelistä torstaina. Aamupäivän ensimmäisen kierroksen voittajat pelasivat iltapäivällä ykkössijasta ja hävinneet pronssista. Sateesta johtuneen kisan keskeytyksen takia miesten peli jatkui iltamyöhään. Lopulta jatkoon eli neljän parhaan joukkoon itsensä selvittivät Jani Hietanen, Teemu Toivonen, Teemu Bakker ja Niko Tainio. Reikäpelin Suomen mestarit Koko yön ja aamupäivän jatkuneet sateetkaan eivät estäneet golfin reikäpelin SM-kisojen ratkaisuhetkiä. Aamupäivällä vielä sateessa pelaten mestaruusotteluihin selvisivät naisissa Marika Voss ja viime vuoden mestari Annika Nykänen sekä miehissä Teemu Toivonen ja Niko Tainio. Onneksi sateet taukosivat puolilta päivin, ja sijat 1-4 saatiin pelata kunnon olosuhteissa, tosin märällä kentällä. Kolmannesta sijasta lähtivät naisista pelaamaan Emma Sandberg ja Emilia Ottela. Pelistä tulikin tosi tiukka jatkuen aina reiälle 21 asti, jolla Emilia chippasi pallon kuppiin, vei voiton ja arvokkaan kolmossijan SM-kisoissa. Miesten pronssiottelussa Jani Hietanen ja 6

7 S Y K S Y E VERYBODY Vasemmalta kolmanneksi sijoittunut Emma Sandberg, toiseksi tullut Marika Voss ja naisten Suomen mestari Annika Nykänen. Miesten mestari Teemu Toivonen, kakkonen Niko Tainio ja kolmas Teemu Bakker. Teemu Bakker pelasivat tasaisesti. Jani oli yhden voitolla 15 pelatun reiän jälkeen. Reiän 18 avauksessa peli oli tasan tuoden sopivaa jännitystä loppuun. Molemmat löivät viimeisellä reiällä kakkoslyöntinsä greenille, lähes yhtä kauaksi lipusta. Hankalan ja pitkän ylämäkiputin molemmat selvittivät noin metriin lipusta. Janin metrinen par-putti livahti ohi reiän ja Teemu Bakker otti pronssia. Naisten Suomen mestaruus ratkesi 18. reiällä tiukan ja tasaisen kisan jälkeen. Marika Voss jäi kakkoslyönnillään selvästi kauemmaksi lipusta ja puttasi ensin. Marikan 5-6 metrinen birkkuputti upposi ja hän tuuletti riemuissaan. Mikäli Annikan lähes yhtä pitkä putti ei uppoaisi jatkuisi peli jatkorei ille. Kytäjällä ennen kisaa nopeilla greeneillä puttia harjoitellut Annika sai pidettyä ajatuksensa kasassa ja upotti puttinsa upeasti. Suomen mestaruus oli hänen aikaansaaden tunteikkaat tuuletukset. Seuramme puheenjohtaja Petteri Oksanen vastaanotti Golfliiton tunnustuksen kisan hyvistä järjestelyistä. Miestenkin mestaruudesta pelattiin tasavahvasti ja 14 pelatun reiän jälkeen Teemu Toivonen oli voitossa kiinni, tosin vain yhden voitetun reiän edellä Niko Tainiota. 15 reiän jälkeen Teemu nousi jo 2 edelle ja kun väylä 16 pelattiin tasan olisi Nikon pitänyt voittaa seuraava reikä. Teemu piti pelinsä kuitenkin kasassa ja pääsi kättelemään vastustajansa 17. greenillä. Mestareita odotti kisan jälkeen joukko virkailijoita, jotka olivat tulleet testaamaan golfareitten puhtauden. Suomessa tehdään vuosittain noin 3000 dopingtestiä, jopa saappaanheittokisoissa ja nyt oli golfareitten vuoro. Voittajien ja Suomen Golfliiton edustajien puheissa kiiteltiin kentän ja varsinkin greenien hyvää kuntoa hankalissa olosuhteissa. Greenit olivat nopeat sateessakin, josta erikoiskiitos kenttähenkilökunnalle. Myös järjestävä seura sai tunnustusta järjestelyistä ja vapaaehtoisten arvokkaasta työstä kisojen onnistumiseksi. 7

8 E VERYBODY S Y K S Y Mikan analyysi Kulunut golfkausi oli kaikin puolin onnistunut. Kenttä oli parhaassa kunnossa ikinä, mistä iso kiitos kenttähenkilökunnalle. Caddiemastereiden hymyilevästä ilmeestä ja reippaasta asenteesta ropisi positiivista palautetta pitkin kautta, niin omilta jäseniltä kuin vierailijoiltakin. Myös toimiminen reikäpelien SM-kilpailujen isäntänä oli muutaman vuoden tauon jälkeen antoisaa. Kesän kelit eivät olleet ihanteelliset, mutta ei se näyttänyt pelihimoja hillitsevän, koska pelikierroksia kertyi yli Yhtiön tulevaisuus Tulevan talven aikana päivitetään HyviGolfin strategia. Edellinen strategia laadittiin vuosille ja nyt tarkoituksena on tehdä linjavedot seuraavalle neljälle vuodelle. Tulevan nelivuotisjakson oleellisia asioita ovat perusparannussuunnitelman aikatauluttaminen sekä osake- ja vuokrapelioikeusmarkkinoiden kehittäminen. Kentän perusparannussuunnitelma valmistuu talven aikana. Kuluneella kaudella kenttä oli niin loistavassa kunnossa, ettei perusparannuksiin ole tarvetta lähteä kiireisellä aikataululla. Valmistuvaa suunnitelmaa tullaan käsittelemään niin hallituksissa kuin osakkaiden keskuudessa hyvissä ajoin ennen päätösten tekoa. Joka tapauksessa perusparannukset tullaan toteuttamaan pieninä erinä ja pitkällä aikajänteellä, jotta pelaaminen ei missään vaiheessa häiriintyisi. Tällöin myös kustannukset saadaan jaettua useammalle vuodelle, jolloin isoihin vastikekorotuksiin ei ole painetta. Investoinnit Tulevan vuoden investoinnit keskitetään konekannan uusimiseen ja klubirakennukseen. Kentänhoitokalustoa täydennetään ainakin uudella väyläleikkurilla ja suurtehopuhaltimella. Klubirakennuksen wc -tilat on tarkoitus remontoida tulevan talven aikana, ja maalata koko klubin ulkopinnat keväällä. Kentän osalta ensi kesän teemana ovat hiekkaesteet. Hiekkaesteiden kuntoa pyritään kohentamaan ja ylläpitämään paremmin kun viime vuosina. Tämä työ aloitetaan heti isolla porukalla kevättalkoiden merkeissä. Kaikki ensi vuoden investoinnit on tarkoitus kattaa tulorahoituksella. Yhtiömme vision mukaan HyviGolf on osakkaidensa ehdoton ylpeydenaihe. Tämä tavoite toteutuisi osakkaiden mielestä varmasti silloin, kun kentällä olisi aina tilaa ja se olisi loistavassa kunnossa, osakasedut olisivat valtakunnan parhaita ja yhtiövastike Suomen halvin. Tällainen talousyhtälö ei valitettavasti ole realistinen. Yhtiön päätöksenteko on aina asioiden punnitsemista vaakakupissa kaikki päätökset eivät ikinä voi miellyttää kaikkia. Tärkein elementti on ymmärtää kokonaisuus. Aina pyritään hakemaan ratkaisumallia, mikä olisi pitkällä tähtäimellä niin yhtiön, osakkaiden kuin muidenkin pelaajien etu. Osakasedut ovat HyviGolfissa maan kärkiluokkaa ja toivottavasti osakkaiden ehdottomia ylpeydenaiheita. Tulorahoitus Noin 65 % yhtiön tuotoista muodostuu osakkaiden maksamista yhtiövastikkeista. Tämä tarkoittaa sitä, että vain 35 % liikevaihdosta tulee green fee -maksuista, mainosmyynnistä, kilpailutuotoista ja muista pienistä tulolähteistä. Green fee -tuottojen osuus kokonaistuotoista on noin %, joten yhtiövastikkeet ja green fee -tuotot muodostavat yhdessä jopa 85 % koko yhtiön liikevaihdosta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että yhtiön tuottojen kasvattaminen vaatii joko yhtiövastikkeen korottamista tai green fee -tuottojen kasvattamista. Green fee -tuottojen kasvattaminen on helppoa, mutta ei strategisesti järkevää. Vieraspelaajien määrän lisääntyminen vaikeuttaa peliaikojen saatavuutta omille pelioikeudenhaltijoille ja ruuhkauttaa kentän. HyviGolfin strateginen linjaus on, että vieraspelaamista 8

9 S Y K S Y E VERYBODY SpeedGolfin parissa on kentällämme jo sporttinen joukko, Ville Miettinen, Harri Suni, Markus Junni, Patrik Patova, Mika Nieminen ja Heikki Hirvonen. Lisää SpeedGolfista sivulla 40. tullaan jatkossa rajoittamaan entisestään, jotta omille pelaajille olisi riittävästi vapaita aikoja ja kenttä rullaisi sujuvasti. Tämä linjaus vaatii kuitenkin, että osakkaiden tahtotila on sama ja, että he ovat valmiita siitä yhtiövastikkeissaan maksamaan. Jäsentyytyväisyyskysely Strategian päivittämisen tueksi toteutetaan tänä syksynä jäsentyytyväisyyskysely. Kysely on jaettu kahteen osaan niin, että osakkeenomistajille tulee lisäkysymyksiä yhtiön strategisiin linjauksiin, investointeihin, perusparannuksiin ja niiden rahoittamiseen liittyen. Toivottavasti mahdollisimman moni jäsenistä ja osakkaista käy vastaamassa kyselyyn. Kyselystä saadaan arvokasta tietoa niin tulevan neljän vuoden linjauksiin kuin operatiiviseen työskentelyynkin. Kyselyssä on mahdollisuus kirjoittaa myös avoimia vastauksia, mikä on oiva tilaisuus tuoda omat ajatukset mukaan yhtiön päätöksentekoon. Mika Nieminen HyviGolf Oy toimitusjohtaja HYVIGOLF OY:N MISSIO HyviGolfin toiminta-ajatuksena on tarjota ensisijaisesti golfyhtiöön sitoutuneille pelaajille mahdollisuus pelata golfia hyvin hoidetulla, mielenkiintoisella ja kauniilla, suomalaiseen luontoon istuvalla golfkentällä. HyviGolfin tavoitteena on oman kehittymisensä ohessa toimia aktiivisesti koko toimialan kehittäjänä. HYVIGOLF OY:N VISIO HyviGolf Oy on laadukkaasti johdettu ja hoidettu, aikaansa seuraava golfyhtiö. Kentän hoitotaso on korkea ja golfyhteisössä vallitsee miellyttävä ilmapiiri. HyviGolf Oy on osakkaidensa ehdoton ylpeydenaihe. Väylä 11, maanantaiaamu 7.22, syke 176, kädessä rauta 7, lenkkarit jalassa, juoksuvyössä kolme palloa, lippis käännetty takaraivolle, aurinko nousee, mieletön fiilis. Olen pelannut golfia 23 vuotta ja ollut golfkentällä töissä vuodesta 1996 lähtien. Kaiken tämän jälkeen golf voi vielä saada täysin uuden ulottuvuuden Speed- Golfin. Viime vuosina omat golfkierrokset ovat jääneet noin kymmeneen kierrokseen kesässä säälittävää. Mutta nyt löysin golfin muodon, joka sopii myös hikiurheilua rakastavalle, paljon töitä tekevälle perheelliselle. Ensi kesänä aion moninkertaistaa pelimääräni SpeedGolfin vauhdittamana. Ensi kesän SpeedGolf-tavoitteeni on rikkoa 130 ja organisoida pelimuodosta toimiva viikkokilpailu. Tämä viikkokilpailu sopii myös työssäkäyville, koska 18 reikää on pelattu, hiet saunottu ja aamiainen syöty klubilla, kun kello lyö 8. Akateemisen vartin turvin, tunnin urakka sopii siis kahdeksaksi töihin menevillekin Mika N. 9

10 E VERYBODY S Y K S Y TILASTOT kesä numeroina Tasoitukset TOP Antinkoski Markku 1,2 2 Linnermo Janne +0,5 3 Uusi-Simola Maiju 0,2 4 Honkalehto Henrik 0,3 5 Hirvonen Heikki 0,7 6 Ruissalo Tommi 0,8 7 Miettinen Ville 0,9 8 Antinkoski Mikko 1,7 9 Paski Marko 1,7 10 Nieminen Mika 2,5 11 Kuronen Juuso 2,6 12 Saviaho Antti 2,6 13 Rouvinen Jari 2,9 14 Tulkki Jesse 2,9 15 Hirvonen Samuli 3,3 16 Andersson Harri 3,4 17 Ravi Erkka 3,5 18 Sissala Erik 3,5 19 Tamminen Pekka 3,6 20 Raunio Riku 3,7 21 Miettinen Matti 3,8 22 Virtanen Marko 3,8 23 Eskola Janne 4,1 24 Tulkki Jarmo 4,2 25 Suni Harri 4,2 26 Asmala Tommi 4,2 27 Lehtinen Aleksi 4,3 28 Oksanen Petteri 4,3 29 Mauno Henri 4,3 30 Eskola Santtu 4,3 31 Vaaralahti Mikko 4,4 32 Laurila Jani 4,4 33 Santala Tapio 4,4 34 Junni Milla 4,4 35 Lemola Markku 4,5 36 Harju Tuomas 4,5 37 Rouvinen Tommi 4,6 38 Silvan Sami 4,7 39 Eloranta Jouni 4,7 40 Väänänen Olli-Pekka 4,8 41 Laaksonen Petteri 4,8 42 Patova Patrik 4,9 43 Ruulio Markus 5,0 44 Hoppula Jani 5,1 45 Viremo Mikko 5,1 46 Kettunen Marko 5,1 47 Mäkinen Heimo 5,2 48 Moisio Marko 5,3 49 Siijärvi Atte 5,4 50 Hakala Kimmo 5,5 51 Lehtinen Aulis 5,5 52 Antinkoski Jaakko 5,5 53 Junni Eero 5,7 54 Tani Jukka 5,7 55 Vento Kari 5,8 56 Raunio Martti 5,8 57 Ruotsalainen Kari 5,8 58 Raunio Tommi 5,8 59 Honkalehto Esa 5,9 60 Piiroinen Peetu 6,0 61 Talja Reijo 6,0 62 Järvinen Jouni 6,1 63 Rintala Toni 6,1* 64 Heini Miika 6,2 65 Miettinen Kalle 6,3 66 Malmström Markku 6,4 67 Ravi Antti 6,5 68 Laitinen Timo 6,5 69 Mattsson Jussi 6,5 70 Salonen Timo 6,6 71 Seppänen Antti 6,6 72 Räsänen Janne 6,6 73 Pekaristo Juha 6,6 74 Lepola Jarmo 6,7 75 Putkonen Jukka 6,8 76 Vilen Eero 6,8 77 Seppänen Tuomas 6,8 78 Pöykiö Marko 6,9 79 Oksa Kimmo 7,0 80 Ropo Ismo 7 81 Huhtamäki Anja 7,1 82 Welling Jyri 7,2 83 Levänen Jari 7,4 84 Koskela Pekka 7,5 85 Juntheikki Jesse 7,6 86 Sipilä Tomi 7,6 87 Jäkkö Jarmo 7,6 88 Junni Kristiina 7,6 89 Laukkanen Jari 7,7 90 Valvanto Seppo 7,9 91 Vuotovesi Vesa 8,0 92 Laurila Jari 8,1 93 Saarela Mikko 8,2 94 Häti Antti 8,2 95 Koivisto Markus 8,2 96 Junni Markus 8,3 97 Lähteinen Tarja 8,3 98 Hännikäinen Jukka 8,5 99 Rissanen Risto 8,6 100 Huupponen Keijo 8,7 10

11 S Y K S Y E VERYBODY Kesän suurimmat pudottajat TopTen Nimi Lähtötasoitus Lopputasoitus hcp pudotus Prosentuaalinen pudotus 1 Heikkilä Joel 36,0 ( ) 19,6 ( ) -16,4-45,556 % 2 Kontkanen Jouni 36,0 ( ) 22,4 ( ) -13,6-37,778 % 3 Korpela Riku 35,5 ( ) 22,0 ( ) -13,5-38,028 % 4 Keso Julian 23,2 ( ) 10,8 ( ) -12,4-53,448 % 5 Simonen Miika 33,0 ( ) 20,8 ( ) -12,2-36,970 % 6 Jusslin Petri 34,0 ( ) 22,4 ( ) -11,6-34,118 % 7 Heikkinen Marko 28,5 ( ) 17,8 ( ) -10,7-37,544 % 8 Santala Sini 25,7 ( ) 15,2 ( ) -10,5-40,856 % 9 Willström Antti 35,5 ( ) 25,2 ( ) -10,3-29,014 % 10 Minkkinen Ari 32,0 ( ) 22,8 ( ) -9,2-28,750 % Peliaikojen varaukset TopTen Nimi HCP Ajanvaraukset/kpl Risto Rissanen 8,6 73 Jaakko Kurri 20,8 68 Juhani Paasonen 15,6 68 Tapani Patteri 18,4 68 Jarmo Turunen 9,3 66 Aino Harju Pekka Harju Timo Koskela 14,4 61 Keijo Suomalainen 9,1 61 Helge Uhlgren 18,4 58 Vieraspelaajat seuroittain Nurmijärven Golfklubi Hattula Golf Vihti Golf Club ry Kytäjä Golf Hirvihaaran Golfseura Kotojärvi Golf Keimola Golf, Vantaa Suur-Helsingin Golf Tawast Golf Lahden Golf

12 E VERYBODY S Y K S Y Kesä, jonka kerran elää sain, mielestäin ei haihdu milloinkaan. Agents MUISTORIKAS KAUSI PÄÄTÖKSEEN ON KIITOKSIEN JA VAHDINVAIHDON AIKA Naisten kauden 2012 täyttivät ystävyysottelut, perinteiset tapahtumat sekä uutuus Ladies Tour, joka keräsi ilahduttavan paljon osallistujia (47). 12

13 S Y K S Y E VERYBODY Ladies Tour Ladies Tourin finaaliin saivat osallistumisoikeuden kaikki vähintään kahteen kesän aikana järjestettyyn osakilpailuun osallistunutta naista (23). Kaikkiaan osakilpailuja oli neljä. Tourin voiton nappasi lopulta finaalikierroksen loistavan tuloksen siivittämänä Pirjo Hörkkö (tulos 105), joka oli tuloksen selvittyä iloisen yllätynyt. En edes tiennyt, että minulla oli osallistumiseen oikeuttava määrä kierroksia. Pelasin rennosti ja peli kulki hyvin, totesi Pirjo pokatessaan voittajan arvokkaan kauneudenhoitolahjakortin. Ystävyysottelut Ystävyysotteluita kisattiin kaudella kaikkiaan kolme. Kesäkuussa otteluista pelattiin kaksi. Keskiviikkona matkustettiin joukolla Aulangolle, missä pelattiin perinteinen Laatu Lady (Aulanko-Hyvinkää-Kytäjä). Voiton veivät selkein lukemin kotikenttäedun voimalla emännöineet Aulangon naiset. Heti seuraavan viikon tiistaina Rönnäsin naiset saapuivat Hyvinkäälle vuoden tauon jälkeen. Rönnäsin uuden ladykapteenin aloitteesta päätettiin elvyttää tauolla ollut perinne ainakin toistaiseksi. Kilpailun voitti Hyvinkää. Perjantaina saimme vieraaksemme Lohjan St Laurence Golfin naiset. Hyvinkäällä kisatun toisen osaottelun jälkeen kiertopalkinto jäi Hyvinkäälle varsin selkein lukemin (252 vs 227). Ritvanpäivän kisan palkitut, Anja Huhtamäki, Marja Heinimäki, Vuokko Miikki ja Sari Honkalehto. Ritvanpäivästä olympialaisiin Perinteisistä tapahtumista järjestettiin naisten kevättapaaminen (29.4.), Ritvanpäivän kisa (27.5.), Joutsen Ladies Open (16.6.) sekä Kesäillan golf (6.7.). Lisäksi naistoimikunta vastasi edelleen, seuraväen yhden kauden ehdottoman huipputapahtuman, Eeva & 2 Aatamia (28.7.) järjestelyistä, teemana tällä kertaa Olympialaiset. Seuraväen kannattaa muistaa, että iso kisa ei synny ilman vapaaehtoisia, ja tämäkin yhteinen tapahtuma vaatii joka vuosi koko naistoimikunnan panoksen mittavien järjestelyidensä vuoksi. Reikäpelit Naisten reikäpeleihin osallistui tänä vuonna 10 pelaajaa. Edellisen vuoden tapaan singlepelaajat oli sijoitettu vasta toiselle kierrokselle, jotta ensimmäisistä peleistä tuli kaikentasoisille pelaajille mielekkäämpiä. Reikäpeli on mielenkiintoinen ja monen mielestä ainoa oikea pelimuoto, jossa otetaan mittaa paitsi pelikaverista myös omasta itsestään. Tässä pelimuodossa ei välttämättä parhaalla tasoituksella pelaava voita. Voitto viedään paitsi pelillisillä myös henkisillä taidoilla. Reikäpelimestaruuden voitti Milla Junni, toiseksi tuli Kristiina Junni ja kolmanneksi Tarja Lähteinen. Teematunnit ja kummikierrokset Kaudella järjestettiin pro Janne Linnermon johdolla naisten teematunteja joka tiistai. Lisäksi Janne piti loistavalla ja mukaansatempaavalla tyylillään sääntökoulutusta kevättapaamisen yhteydessä. Kiitos Jannelle kesän panoksesta! Tällä kaudella naistoimikunnan jäsenet pääsivät kiertämään myös kaksi kummikierrosta. Susanna Blomberg opasti seuramme uutta jäsentä ja naistoimikuntaan valittua Lea Karekkia ja Sari Honkalehto aktiivista tenniksen pelaajaa ja nyttemin golfin aloittanutta Anneli Wejbergiä. Tervetuloa kaikki uudet jäsenet ja aloittelevat pelaajat myös tulevina vuosina. Näistä kierroksista on iloa ja oppia molemmille. Syyskokous ja syyskisa Virallinen viimeinen tapahtuma oli lauantaina järjestetty syyskisa sekä sen jälkeen pidetty naistoimikunnan syyskokous. Syyskisan pelimuotona on pari bestball ja sen yhteydessä kisattiin myös Ladies Tourin finaali. Syyskokouksessa vahvistettiin naistoimikunnan kokoonpano kaudelle Naistoimikunnan jäsenet ja ladykapteeni valitaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Naistoimikunnan jäsenten määrää ei ole määritelty 13

14 E VERYBODY S Y K S Y Kauden aikana naisten toimintaa ja tapahtumia olivat tukemassa Joutsen Finland, K-Market Hakalantori ja Valio kiitos. säännöissä eli se voi täydentää tai muuttaa kokoonpanoaan kulloiseenkin toimintaan sopivalla tavalla. Nimen perässä suluissa on merkitty kunkin jäsenen jäljellä oleva toimikausi. Sirpa Kuokka, ladykapteeni ja naistoimikunnan puheenjohtaja ( ) Susanna Blomberg (2013) Susanna Falck (2013) Kirsi Lahti (2013) Mervi Linnermo (2013) Eija Kakko (2013) Lea Karekki ( ) Tarja Metsovuori ( ) Syyskokouksessa kuultiin jäsenistön toiveita tulevaa kautta varten. Yhtenä toiveena nousi naisten viikkokisojen palauttaminen takaisin. Äänestyksessä kannat menivät jotakuinkin tasan puolesta ja vastaan. Todennäköisesti viikkokisa tullaan palauttamaan ja Ladies Tour saanee jatkoa jossain muodossa. Uusi naistoimikunta päättää kauden 2013 tapahtumat talven aikana ja niistä saamme tiedon viimeistään kevään Everybody-lehdestä. Ja vaikka tänä vuonna ei kirjallista palautekyselyä lähetettykään, voivat kaikki halukkaat lähettää toiveita ja parannusehdotuksia suoraan naistoimikunnan omiin sähköposteihin tai seuran palvelupäällikölle, Markus Junnille. Itse haluan kiittää kaikkia omalla toimikaudellani vaikuttaneita aktiivisia naistoimikunnan jäseniä ja ystäviäni. Teidän jokaisen työpanos ja ajatukset seurassamme ovat olleet ensiarvoisen tärkeitä. Erityisen hyvää on ollut se, että olemme vihdoin saaneet joukkoomme eri ikäisiä, eri tasolla pelaavia sekä erilaisilla ammatillisilla taustoilla olevia jäseniä. Toimikuntia näin kasaamalla varmistetaan mahdollisimman monipuolinen näkökulmien huomioiminen ja jäsenistön äänen kuuluminen. Tänä menneenä kesänä olemme tarvinneet toisiamme myös kuuntelijoina ja myötäeläjinä. Muistoissamme tulevat elämään Laura Lautsi Vilkman ja Vesa Lahti. Lopuksi haluan osoittaa julkisen erityiskiitoksen perheeni miesväelle Esalle ja Henkalle omien peli-, opiskelu- ja työkiireiden keskellä nämä kaksi ovat antaneet aikaansa startterina, kilpailunjohtajana, roudarina, tietokilpailujen nikkareina, palkintojen jakajina ym. Kiitos kaikille rakkaat ystävät ja pelikaverit sekä antoisia kapteenivuosia työni jatkajalle Sirpa Kuokalle sekä hänen luotsaamalleen naistoimikunnalle. Näkemisiin viimeistään kevätviheriöillä! Sari Honkalehto Ladykapteeni Eeva&2Adams -kisan teema näkyi kisaajien lisäksi televisiossa. Eeva&2Adams -kisan parhaat asut nähtiin tämän ryhmän yllä. Pirkko Johansson starttaamassa hymyssä suin kisaan. Ystävyysottelussa nähtiin Pinkin voimaa. 14

15 S Y K S Y E VERYBODY Tehoa talvikauden HARJOITTELUUN KOLMEN PRON VOIMIN MONENLAISTA TEKEMISTÄ Taas on yksi mielenkiintoinen kausi takana monissa tehtävissä, kuten mielestäni golfammattilaisen rooliin tulisi kuuluakin. On tullut Hyvinkäällä pari kisaa toimittua tuomaritehtävissä, opetettua toki paljon eri tasoisia pelaajia, kirjoiteltua blogia, toimittua valmentajana ja caddiena. Aika paljon laajempaa toimenkuvaa kuin moni ajattelee pron arjesta. Tätä kirjoittaessani istuskelen jo toiseksi kodikseni muodostuneessa Panoramican huoneistossa ja viikko matkalaisten kanssa alkaa olla huomista kisakierrosta vaille valmis. Kotimatkalle en heidän kanssaan vielä pääse, vaan edessä on caddie-valmentaja-urakka yhden valmennettavani Janne Jamo Martikaisen kanssa Eurooppa tourin karsintojen kakkosvaiheessa, joka alkaa keskiviikkona Luminen kentällä Tarragonassa. Lehden ilmestyessä kaikki jo tietävät miten tuolla kävi, mutta tässä hieman ennakkotunnelmaa tilanteesta ja valmistautumisesta ennen kisaa (ykkösvaiheen raporttia, kuten myös matkakertomusta tältä reissulta voi lukea sivuiltani com). Itse saavuin Panoramican tukikohtaan jo keskiviikkona pari viikkoa ennen kisan alkua ja käytin seuraavan perjantain tuohon sadan kilometrin päässä olevaan kisakenttään tutustumiseen. Varsinkin kentän valtavat griinit asettavat oman haasteensa ja merkkasin ylös hieman metrejä isoimpiin kumpuihin ja taitoksiin. Griiniosumastakaan ei ole nimittäin paljon iloa, jos jäljellä on sen jälkeen 40 metrin putti. vetämään ennen kisan starttia keskiviikkona. Noin 80 pelaajan joukosta parikymmnetä saa jatkopaikan karsintafinaaliin, eli jos pää pysyy kylmänä ja putteri lämpimänä, edessä on viikkoa myöhemmin paluu taas Barcelonan seudulle ja finaali PGA Catalunyassa. Muun tekemisen osalta talvi jatkuu normaalisti opetuksen ja valmennuksen parissa Riihimäen hallissani, jossa talviharjoitusryhmiin lähti mukaan varsin ilahduttava määrä väkeä ja moduuliryhmät täyttyivät varsin nopeasti. Yksityistunteihin ja 4DSwing -analyyseihin toki vielä rakoja kalenterista löytyy, kuten myös jokunen paikka kevään Panoramican matkoille alkaen Kello on nyt yhdeksän ja työpäivän aika. Mennään lyömään hyviä lyöntejä helposti ja jatketaan tuota seuraavat kolme viikkoa toivoen sen riittävän kategoriaan Eurooppa tourille. Tapio Santala protapsa@kolumbus.fi PRO HEIKKI HIRVONEN Talven opetustarjonta keskittyy pääasiassa erilaisten ryhmien vetämiseen. Junnuryhmien lisäksi on tarjolla myös aikuisille omia harjoitusryhmiä. Ideana on treenata kerran viikossa tunnin ajan. Harjoituskausi alkaa heti kun saamme harjoituspaikan käyttöömme. Ryhmät ovat tulleet yleensä nopeasti täyteen, joten varaa paikkasi ajoissa. Ilmoittautuminen tulee HyviGolfin sivuille kurssit-osioon. TPI Kävin syksyn aikana Suomessa järjestetyssä TPI-koulutuksessa. Koulutuksen ideana on testata pelaajalta liikkuvuus- ja voimaominaisuuksia. Testin kautta pystytään kartoittamaan johtuvatko mahdolliset ongelmat lyönnissä vartalon rajoitteista vai siitä, että asiaa ei ole vielä harjoiteltu kuntoon. TPI-analyysissä saat testitulokset, kuntoharjoitusohjelman testin perusteella sekä muutaman tärkeimmän harjoiteltavan asian lyönnistä. Kartoituksen kautta voidaan myös ennaltaehkäistä ja hoitaa golfista syntyviä erilaisia vammoja. Itseäni ovat ajoittain vaivanneet erilaiset alaselkäkivut, jotka omien testitulosteni pohjalta ovat johtuneet puutteellisesta lonkkanivelen liikkuvuudesta. Kun lonkassa ei ole riittävää liikettä, niin joustoa tapahtuu helposti alaselästä, joka joutuu tällöin liian kovalle rasitukselle. Tervetuloa treenaamaan! Pelaaja itse saapui sitten lauantaina ja matkalaisten ryhmä sunnuntaina aamulla. Siitä lähtien onkin sitten menty tiiviillä tahdilla pimeään asti, käyden tuo kisakenttä kerran pelaamassa ja toki myös lähes pakollisena kuvioon kuuluva Mediterraneon kierros, jonka alle saimme mieluisat onnentoivotukset tulevaan kisaan itseltään Sergiolta. Eilinen lauantai käytettiin tiukasti mittojen hakemiseen noin sadan metrin matkalta ja nyt on alkamassa viimeinen treenipäivä Panoramicassa ennen kisa-areenalle Salouhun siirtymistä, jossa ehdimme vielä pari harkkarundia Janne Linnermo janne@linnermo.com Heikki Hirvonen heikki@proheikki.com 15

16 E VERYBODY S Y K S Y Junnujen kausi 2012 KESKINÄINEN KISAILU KIINNOSTAA JUNNUJA Leirit ovat junnujen mieleen. Kuvassa eloleirille osallistuneita. 16

17 S Y K S Y E VERYBODY Kuukausikisa on tarkoitettu ensimmäisiksi kisoiksi. Kuvassa vasemmalta Arsi Sirola, Kim Patova, Oliver Linnermo. Kuluneena kesänä eri junnuryhmissä harjoitteli noin 70 alle 17 vuotiasta junioria. Uutuuksina tarjottiin mm. kesäkuun maanantaitreenit, Eloleiri ja Tour Team -junnujen vetämät sunnuntaitreenit. Viikkotreeneistä ja varsinkin Heikistä vetäjänä pidetään. Osa toivoo enemmän treeniaikaa ja osa pitää treeneistä sellaisenaan. Vetäjien toiveena on vastaavasti, että myös omatoiminen harjoittelu lisääntyy, samalla kun kehitämme junnutoimintaa ja lisäämme tarjontaa. Kuten vanha sanonta kuuluu ei kannettu vesi kaivossa pysy. Kuukausikisat Kuukausikisoissa oli osallistujia hyvin ja niistä saatiin myös erittäin hyvää palautetta. Hienoa on huomata, että keskinäinen kisailu kiinnostaa ja motivoi pienimpiäkin junioreita osallistumaan. Kuukausikisoja tullaan jatkamaan ja edelleen kehittämään. Leirit Jo perinteeksi muodostunut Kesäyön golfleiri järjestettiin Hyvinkään kentän maastossa , klubilla yöpymisineen. Uutuutena järjestettiin Eloleiri Leirit kuuluvat ehdottomiin suosikkeihin saadun palautteen perusteella ja niitä toivottiin myös lisää. Varsinkin aktiivisimmille treenajille ja golfiin enemmän panostaville voidaan tarvittaessa suunnitella aktiivileirejä sekä kevättalvelle että kesälle, jos kiinnostusta ilmenee. Golfliiton kisat Joukkueemme sijoittui Uudenmaan Junioreiden Reikäpelisarjassa jaetulle 5. sijalle. Joukkueita oli kaiken kaikkiaan 9. Hyvinkäätä edustivat peleissä: Atte Siijärvi, Sami ja Sini Santala, Henna Koskelainen, Noora ja Teemu Koponen, Waltteri Nummelin, Joonas ja Markus Metsovuori, Jenna Björnström sekä Vesa Vuotove- Aamutreenit Uutuutena kokeilimme kesäkuun alusta kolmena maanantaina Heikin aamutreenejä ja ne otettiin hyvin vastaan. Niiden toivottiin jatkuvan myös ensi kesänä. Sunnuntaitreenit Perinteisten pro-vetoisten viikkotreenien ja kuukausikisojen lisäksi järjestettiin säännölliset sunnuntaitreenit/-kisat klo Tour Team -junioreiden vetäminä kiertävin teemoin: lähipelikisa, rastiharjoitus, laajennettu par 3 -kisa sekä liikuntatreeni. Kukin teema toistui siten kerran kuussa. Näitä pidettiin palautteen mukaan myös hyvänä lisänä. Ampumahiihtokisat kesäisissä tunnelmissa 17

18 E VERYBODY S Y K S Y Treeneissä on välillä aikaa poseerata. Vasemmalta Niilo Ström, Miika Hämäläinen, Toni Lehtinen. si. Vahvistuksena yhdessä pelissä vieraili myös Henkka Honkalehto. Tsemppi- ja Aluetoureilla pelasivat vaihtelevalla menestyksellä Atte, Vesa, Sami, Sini, Anna Heinimäki, Waltteri ja Jenna, joka harjoittelee Hyvinkäällä, mutta edusti kuluvana vuonna Virvik Golfia. Tsemppitourille on jatkossa hyvä saada runsaampi osanotto Hyvinkäältä. Poikien puolella ainoa osallistuja tämän kesän tourille oli Waltteri. Koulugolf Lajiin tutustumisen kynnyksen madaltamiseksi tarjottiin mm. Hyvinkään koululaisille suunnattuja harrasteryhmiä. Niiden suosio olisi saanut olla suurempi, joten ensi kaudeksi pitää kehitellä asiaa lisää. Startterit Juniorit saivat hoidettua mallikkaasti heille määritellyt startterivuorot kesän kisoissa. Kiitos tästä kuuluu kaikille ykköstiillä toimineille junnustarttereille. Ensi kaudella junioreille tarjoutuu jälleen erinomaisia mahdollisuuksia tutustua seuramme pelaajiin hieman erilaisesta näkökulmasta. Tulevaa Talven toiminnan kulmakivet käytiin läpi junnujen kauden päättäjäisissä klubilla. Samalla kerättiin tässäkin jutussa käy- Minka Levander puttaa ja Pinja Saarinen odottaa vuoroaan. tettyä palautetta kuluneesta kaudesta. Kehittämiskohteiksi voidaan lisätä myös tiedottami- peruutukset löydät Sählymaila mukaan. Mahdolliset vuoron nen (taitaa olla kestoaihe), varsinkin normaalista poikkeavien muutosten osalta, harjoitusten sia/ ri-ja-vapaa-aika/harjoitusvuorojen-peruutuk- kesto, joka voisi olla pidempi sekä väylänlukutaidon ja pelistrategian harjoittelu. Kunto- ja golftreenit Marraskuun alussa alkavat kuntotreenit Heikin johdolla ja todennäköisesti ne pidetään Salivuoro Kunto- ja liikuntaharjoitukset pyörivät myös sunnuntaivuorolla. Golftreenit jatkuvat tammikuussa, kun talviharjoittelupaikka ja sen eh- syksyllä. Sunnuntaisin on salivuoro Puolimatkan koulun salissa klo Osa ajasta dot selviävät. Alustavan suunnitelman mukaan tehdään kuntoharjoituksia ja lopussa pelail- ryhmät tulevat harjoittelemaan seuraavasti: 18

19 S Y K S Y E VERYBODY Tyttöenergiaa! Kiia Levander, Wilma Rajakallio, Minka Levander, Pinja Saarinen. Arsi Sirola linjaa pallonsa. Waltteri Nummelin avaa päättäväisesti. ABC torstaisin, Janne Linnermon johdolla. Muut ryhmät Heikki Hirvosen johdolla. Tytöt (ke 17-18) Future (ke 18-19) Draivi (ke 19-20) Kilpa (ti 16-18) Lisäksi pidetään lähipeli- ja puttikisa-tour. Tervetuloa talven treeneihin! JUNIORIMESTARUUDET 2012 Alle 15 v. junnut: 1. Sami Santala Waltteri Nummelin Sini Santala...94 HCP mestaruus alle 18-vuotiaat: Waltteri Nummelin...68 Seuran juniorimestari alle 18-vuotiaat: Henrik Honkalehto...82 Junnutoimikunnan jäsenet: Petteri Oksanen, Jyri Welling, Harri Suni, Markku Antinkoski, Henrik Honkalehto, Patrik Patova, Jesse Tulkki, Vesa Vuotovesi, Heikki Hirvonen, Markus Junni, Juha Siitonen (pj.) 19

20 E VERYBODY S Y K S Y Hyvinkään senioreilla leppoisa kausi Seniorien kesäkausi soljui päällisin puolin suunnitelmien mukaisesti retkiä... kisoja ja muuten vain leppoisia pelikierroksia vain syyskisan suhteen suunnitelmat menivät oikukkaiden säiden takia uusiksi Koko pelikauden ajan maanantaiaamupäivisin varttuneemmat seniorit pelasivat kierroksen tai vähintään kahdeksan reikää vetvet-kisan merkeissä. Osanottajia oli yhteensä 56 henkeä, joista useimmilla toistakymmentä maanantaiaamun kierrosta. Lopputuloksiin otettiin yhdeksän parasta pistebogitulosta. Kahdeksan väylän -kisasta yli sata pistettä keräsi kesän aikana 30 pelaajaa. Kaikki 17 kierrosta pelasi Unto Virtanen tullen pistemäärällä 143 toiseksi sarjassa M75/ N70. Saman pistemäärän tässä sarjassa keräsi Kaarina Lepistö, joka voitti alemman tasoituksen ratkaistessa. Kolmantena oli Mauri Laine, joka pelasi yhteensä 140 pistettä. Eniten vetvet-pisteitä keräsi Yrjö Hutri, 144 yhteensä. Näillä pisteillä tuli voitto sarjassa M65/N60. Sarjan toinen oli Erkki Lepistö, 138 ja kolmas Matti Lahtinen, 137 pistettä. 20 Eniten koko kierroksia kisan yhteydessä pelasivat Juhani Kalmi ja Erkki Lepistö, kumpikin 13 kierrosta. Kevätkisa Tuomi tuoksui ja aurinko paistoi, kun 66 senioripelaajaa kilvoitteli vuodenaikaan nähden loistokuntoisella kentällä seniorien kevätkilpailussa Voittajaksi selviytyi ensimmäisessä seniorikisassaan mukana ollut Jonas Jansson

21 S Y K S Y E VERYBODY Salaisen retken jälkeen iloinen senioriporukka ja virallinen retkikuva illalla kotikentän parkkipaikalla. 37 pisteellä. Toisena jo konkari Matti Kettunen ja kolmantena ja samalla parhaana naisena Kaija Myyryläinen, molemmilla 36 pistettä. Penan ja Raimon Pytty -klassikko oli jälleen kovasti suosittu Hyvinkään Golfissa jo klassikon aseman saanut Penan ja Raimon Pytty -seniorikisaamme pelattiin jo 18. kertaa iloisissa ja nyt myös lämpimissä olosuhteissa. Pelimuotona on aina ollut pistebogey ja niin tälläkin kertaa. Kisan alullepanijat Pentti Silvennoinen ja Raimo Teerenmaa pelasivat edelleen muiden mukana. Pena jälleen kerran tasoitusta alentavan kortin, sijoittuen tällä kertaa yhdeksänneksi 35 pisteellä, kun mukaan mahtui vain 88 osanottajaa. Matti Myöhäiset eivät tänä vuonna mahtuneet mukaan kentälle. Erikoiskilpailun lähimmäs lippua ykkösväylällä voitti Kauko Rumpunen, reiästä vain 110 cm. Miesten pytyn otti vuodeksi haltuunsa Esko Kiuru 40 pisteellä ja naisten pytty meni Pirjo Virtasen hyllyyn, 39 pistettä. Pirjo kiersi kentän myös kisan pienimmällä lyöntimäärällä 83. Hän oli myös paras naisveteraani, parhaimman miesveteraanin tittelin otti Timo Koskela. Kesän 2012 HyG seniorimestarit MIEHET SCR 1. Lehtinen Aulis Jäkkö Jarmo Raunio Martti NAISET SCR 1. Huhtamäki Anja Junni Kristiina Miikki Vuokko MIEHET 70 SCR 1. Suomalainen Keijo Lepistö Erkki Kuisma Pertti...92 MIEHET 65 SCR 1. Talja Reijo Lehtomäki Lassi Raunio Martti...85 NAISET 60 SCR 1. Nikkanen Eija Virtanen Pirjo Raimiala Eila...93 Seniorien HCP-mestari oli Jukka Tikkanen, 68 nettolyöntiä. Seniorimiesten reikäpelimestari vuonna 2012 on Marko Moisio ja seniorinaisten reikäpelimestaruuden vei Eija Nikkanen. Seuraottelut Ensimmäinen seniorien seuraottelu HyG KyG päättyi Hyvinkään hyväkuntoisella kentällä tasaisen taiston jälkeen kotijoukkueen voittoon neljällä lyönnillä. Pelimuotona oli tasoituksellinen lyöntipeli 10 hengen joukkuein. Paras kytäjäläisistä oli Pirjo Halin nettotuloksella 74, toisena Tarmo Mäkelä nettolyöntimäärä 76. HyG:n senioreista parhaiten pelasi Matti Kettunen nettotulokseen 76 ja toisena oli Reijo Talja tuloksella 77. Paras scratchtulos Ismo Ropo KyG, 83 lyöntiä. Lopputulokseen otettiin kuusi parasta tulosta niin, että joukkueessa oli vähintään kaksi naista. HyG:n joukkueeseen pelasivat Matti Kettunen, Reijo Talja, Heimo Mäkinen, Kari Petäjä, Pirjo Virtanen ja Tarja Lähteinen, yhteinen nettolyöntimäärä 471. Kytäjän joukkueeseen pelasivat Pirjo Halin, Tarmo Mäkelä, Ismo Ropo, Reino Sarosto, Olavi Pohjola ja Riitta Kiviranta- Kärkkäinen. Nettolyöntejä yhteensä 475. Golfstopin sponsoroima kiertopalkinto jäi Hyvigolfin seinälle syyskuun alkuun, jolloin pelattiin kesän toinen ottelu Kytäjällä. KyG HyG seniorien seuraotteluiden toinen osa pelattiin tiistaina Kytäjän SE-kentällä loistavissa olosuhteissa. 21

22 E VERYBODY S Y K S Y voittoon bogipistein Näin kristallimalja tuli Kotkasta Hyvinkäälle. Joukkueeseen otettiin molemmista joukkueista 10 parasta miestä ja neljä parasta naista. Hyvinkään joukkueeseen pelasivat Ritva Määttä, Keijo Suomalainen, Leena Peura, Tuula Vento, Eija Nikkanen, Yrjö Hämäläinen, Juhani Kurki, Aarne Reiman, Kyösti Laine, Harri Ruuttu, Markus Peura, Erkki Raunio, Kari Vento ja Risto Kolehmainen. Taso oli niin kova, että 36 pistettä pelanneet naiset jäivät joukkueen ulkopuolelle. Yritetään säilyttää taso ensi kesänä Kotkassa! NGK HyG Nurmijärven senioreita vastaan pelasimme kuluneena kautena Nurmijärven kentällä voittopokaalin jäädessä sinne vuodeksi. Hämeenlinnan Juhani Nieminen luovuttaa kiertopalkinnon hyvinkääläisille Leena Peuralle ja Pirjo Halinille (oik). Kisa päättyi kotikenttävoittoon kytäjäläisille Pelimuotona oli reikäpeli ¾-tasoituksin. Tiukkaa taistoa nähtiin useimmissa pareissa, niinpä peli ratkesi monessa tapauksessa vasta 18-väylällä toisen osapuolen joko vesi- tai raffiseikkailuihin tai vasta puttikilpailuun. Klubimme senioreista parivoiton ja kaksi pistettä toivat kotiin Jari Laurila ja Tuomo Vuori. Tasapeliin pelasivat Reijo Talja, Juhani Könönen ja Kari Petäjä saaden jokainen yhden pisteen. Ensimmäisen osaottelun jälkeen seinällämme komeillut kiertopalkintotaulu jouduttiin jättämään Kytäjälle. Ensi kesäkuussa jatketaan seuraotteluita ensin Kytäjän kentällä tasoituksellisella lyöntipelillä ja loppukesällä omalla kentällämme reikäpelillä. Kaupunkiottelu Hyvinkää-Hämeenlinna Leppoisissa ja aurinkoisissa tunnelmissa pelattiin seniorien Hyvinkään ja Hämeenlinnan välistä kaupunkiottelua hyväkuntoisella Hyvinkään kentällä. Ottelua on pelattu vuorovuosina Hämeenlinnassa ja Hyvinkäällä jo vuodesta 1990 lähtien. Hämeenlinnasta ovat mukana Tawast Golf ja Aulangon Golfklubi. Hyvinkäätä on tähän kesään asti edustanut yksin HyG, tänä vuonna ensimmäistä kertaa mukana olivat myös Kytäjä Golfin seniorit. Kustakin seurasta on kahdeksan edustajaa, joten joukkue koostuu 16 pelaajasta. Pelimuotona on tasoituksellinen lyöntipeli ja lopputulokseen otetaan kahdeksan parhaan pelaajan tulos, toki niin, että mukana on oltava vähintään kaksi naista. Kiertopalkintopokaali jäi viime vuonna Hämeenlinnaan, joten meillä hyvinkääläisillä oli haasteena ottaa voitto kotiin. Niinhän siinä kävikin, että voittopokaali komeilee nyt Hyvinkäällä. Tulos nettolyöntiä Hyvinkään eduksi. Kaksi parasta pelaajaa palkittiin molemmista joukkueista. Paras hyvinkääläinen oli Pertti Raimiala, HyG, 71 lyöntiä ja toisena Olavi Pohjola, KyG, 73 lyönnillä. Hämeenlinnalaisista parhaan tuloksen pelasi Tawast Golfin Pekka Nenonen, 74 lyöntiä, toisena Markku Asikainen Aulangolta 75 lyönnillä. Parhaan SCR-tuloksen pelasi Kytäjän Ismo Ropo, 81 lyöntiä. Hyvinkään joukkueeseen pelasivat itsensä Pertti Raimiala HyG, Olavi Pohjola KyG, Matti Kettunen HyG, Raija Aro HyG, Ismo Ropo KyG, Tarmo Mäkelä KyG, Kari Petäjä HyG ja Eila Raimiala HyG. HyG KG, Hyvinkään seniorit voittoisia kotikentällä Senioreiden perinteinen seuraottelu Kotkan kanssa Hyvinkään aurinkoisella kentällä päättyi hyvinkääläisten reiluun Voitto vieraspelaajille Aurinkomatkat Senior Pari Openissa Aurinko vain välillä pilkahteli pilvien välistä, kun sateen jälkeen hieman kostealla kentällä pelattiin seniorien avointa best ball -parikisaa. Aurinkoisia ilmeitä toki näki joka puolella kenttää, ja Aurinkomatkojen kattama hyvä palkintopöytä odotti tuloksen tehneitä ja arvonnassa onnekkaita kisailijoita. Jopa ylivoimainen voitto meni Risto Oinoselle Imatralta ja Hannu Anttilalle Lahden Messilästä. Tuloskorttiin merkittiin kolme birdietä ja kymmenen paria, loput olivat sitten bogeja. Näin kertyi bestball-pisteitä ¾ -tasoituksella yhteensä 44. Parhaana hyvinkääläisparina palkittiin kisan kakkoset, Jari Laurila ja Kari Petäjä, tuloksella 39 pistettä. Viidenneltä palkintosijalta löytyi toinen hyvinkääläispari 38 pistettä tehneet Kauko Heini ja Risto Rissanen. Heillä oli alin yhteistasoitus saman pistemäärän tehneistä. Kuudentena parina palkittiin hyvinkääläiset Tellervo ja Lars Lindholm, 38 pistettä. RETKET Aamuvirkkuja senioreita Ahvenanmaalla Senioreilla oli onnistunut leppoisa peliretki toukokuun päivinä Ahvenanmaalle. Golfkentän parkkipaikalla oli vielä viile- 22

23 S Y K S Y E VERYBODY ää sunnuntaina aamulla viiden jälkeen, kun pakkauduttiin Ventoniemen bussiin ja suunnattiin kohti Turkua ja Ahvenanmaata. Matkan aluksi kohotettiin maljat äideille ja paluumatkallakin oli syytä kuohujuoman nauttimiseen. Reimanin Aarne teki maanantaina holarin tuulisella säällä. Onnittelut! Ahvenanmaan Golfklubin Slottsbanan ja Kungsbanan greenit olivat jo loistokunnossa, kelpasi niillä puttailla useitakin putteja! Pieniä kilpailujakin pelattiin. Ensimmäisenä päivänä pelatiin Arizona Sufflea, jonka voittajajoukkueessa pelasivat Eila Raimiala, Helena Hoppu, Mauri Laine ja Heimo Mäkinen. Toisena päivänä oli upea sää, saimme aamulla pelata melkoisen linnunlaulun säestyksellä kauniissa maisemissa, käkikin kukkui pitkän tovin. Pelimuotona oli parikisa best ball, jonka voittivat Aarne Reiman ja Pertti Raimiala. Kahden päivän parhaan henkilökohtaisen yhteistuloksen pistebogissa teki naisista Riitta Mäkinen ja miehistä paras oli Pertti Raimiala. parasta palloa. Kumpikin parista pelasi omaa palloaan ja parempi pistetulos otettiin yhteiseen lopputulokseen. Tämän kesän viimeisen seniorikisan voittivat Vuokko Miikki ja Pertti Kuisma kerättyään 43 pistettä. Samalla pistemäärällä, mutta korkeammalla tasoituksella toiseksi tulivat Kauko Heini ja Jorma Eerikäinen. 42 pistettä saivat Jorma Virtanen ja Kari Petäjä, kolmas sija tuloksena. Samoin 42 pistettä pelasivat Riitta Soini ja Jyrki Mattila, sijoitus neljäs. Viidentenä parina palkittiin Pirjo Virtanen ja Kalle Lindeman, pisteitä 41. Lähimmäs lippua ykkösväylällä löi Jorma Virtanen. Pisin draivi miehillä oli väylällä 6 ja naisilla väylällä 16. Miehistä pisimmälle löi Jonas Jansson ja naisista Tuula Kurvinen. Seniorinaisten reikäpelin voitti Eija Nikkanen ja seniorimiesten reikäpelin Marko Moisio. Onnetar suosi vielä useita paikalla olleita arvontapalkinnoilla. Marraskuun puolessa välissä päätämme kauden teatteriretkeen Tampereelle. Maanantaiaamuisin talviaikaan seniorit kokoontuvat Torikadun Liikuntakeskukseen ylläpitämään kuntoaan ja miksei myös tapaamaan toisiaan ja vaihtamaan talvikauden kuulumisia. Kiitän kaikkia aktiivisia senioreita kuluneesta kaudesta ja toivotan ensi talvena hyviä hiihtokelejä hiihtäjille ja aurinkoisia pelikierroksia etelän lämpöön matkaaville! Leena Peura senioritoimikunta pj Salainen Täysi bussilastillinen HyG:n senioreita lähti heinäkuisena tiistaiaamuna anivarhain kohti tuntematonta golfkenttää. Bussinkuljettajaa ja retken vetäjää lukuunottamatta kenelläkään ei ollut tietoa kohteesta. Bussin käännyttyä kohti Mäntsälää matkan ensimmäisenä ohjelmanumerona olikin veikata retken kohde oikea vastaus löytyi kahdesta paperista, Pirjo Virtanen ja Juhani Könönen arvasivat, että mennään Kanavagolfiin Vääksyssä. Tämä hyväkuntoinen ja väyliltään sekä profiililtaan vaihteleva kenttä saikin kierroksen jälkeen täydet kiitokset retkeläisiltä. Ja sää suosi tänäkin vuonna Salaista, oli lämmintä, pilvistä, tuuletonta ja ennenkaikkea sateetonta... Syyskisa kolmas kerta toden sanoi Kolmannella yrityksellä päästiin kisaamaan seniorien syyskisaa ja nyt aurinkoisessa säässä. Runsaiden sateiden ja kentän märkyyden takia jo kaksi kertaa siirretty kilpailu pelattiin sunnuntaina leppoisissa tunnelmissa parikisana arvotuin parein. Pelattiin pistebogina Kesällä suoritettiin myös yksi seuran historian kannalta olennainen vahdinvaihto. Mauri Laine (oik.) luovutti hallussaan olleet valokuva-albumit seuran alkuajoilta Jukka Rimpiläiselle, joka koostaa historiaamme. Kaikki saamani aineistot ovat avanneet seuran historiaa mielenkiintoisella tavalla, kertoo Jukka Rimpiläinen. Kuvia ja tarinoita saa lähettää lisääkin, hän toivoo. 23

24 E VERYBODY S Y K S Y Henkalle 18-vuotiaiden poikien SM-pronssia, Markku huiman syysvireen siivittämänä takaisin kansallisen kärjen tuntumaan Edustuspelaajamme KESÄN KILPAKENTILLÄ Tekstit: Esa ja Henrik Honkalehto Tour Team perustettiin muutama vuosi sitten kokoamaan seuramme kilpapelaajia yhteen ja tässä olemme pikku hiljaa onnistuneetkin. Erityisesti seniorien ja juniorien välinen vuorovaikutus ja aito kiinnostus muiden tuloksista on selkeästi lisääntynyt. Paras kilpailumenestys on vielä antanut odottaa itseään, mutta pilkahduksia paremmasta on jo näkynyt ja SM-mitalikin saatiin pitkästä aikaa seuraan, edellinen oli jo reilun vuosikymmenen takaa. Kilpapelaajien määrä on edelleen valitettavan pieni aikuisissa ja junioritasolla, menestysodotukset lepäävät tosi harvojen varassa. Moni lapsi ja nuori on onneksi aloittanut harrastuksen, mutta kynnys tavoitteelliseen harjoitteluun ja kilpailuihin osallistumiseen tuntuu olevan korkea. Toivottavasti nykyiset Tour Teamin kilpapelaajat pystyvät tätäkin kynnystä omalla esimerkillään madaltamaan ja auttamaan kipinän syttymisessä. Joukkuetavoitteet esim. juniorien SM-kisoihin voisivat olla yksi keino nuorten sitouttamisessa ja hengen luomisessa. Treeni-intoa kaikille kilpapelaajille pitkän talven ajaksi! Seuramme edustuspelaajat kiersivät jälleen tänäkin kesänä ahkerasti ympäri Suomea Golfliiton eri kilpailukiertueilla. Kotimaan korkeimman tason kilpailukiertuetta, ammattilaisten ja amatöörien yhteistä Finnish Touria kiersivät Markku Antinkoski, Henrik Honkalehto sekä Harri Suni. Myös Jari Rouvinen ja Samuli Hirvonen saivat tulikasteensa maamme parhaiden joukossa saatuaan villit kortit kotikentällämme järjestettyyn reikäpelin SM-kisaan. Ville Miettinen päätti pitää liiton kilpailuista välivuoden. Markku Antinkoski Markku Antinkosken kilpailukesä oli värikäs. Antinkoski selvitti heti Finnish Tourin kauden avauskilpailussa Peuramaalla cut-rajan sijoittuen lopulta mainiosti 30 parhaan joukkoon, mutta kesän kuumimmat kuukaudet eivät sujuneet Markulta odotetusti. Useassa kilpailussa mies väläytteli osaamistaan, mutta tarvittavaa tasaisuutta Antinkosken pelistä ei kuitenkaan löytynyt viikonlopun kierroksille pääsemiseen. Syyskaudella Markku nousi kuitenkin kuin Fenix-lintu tuhkan keskeltä. Pickalan Finnish Tourin osakilpailussa Antinkoski sijoittui upeasti 7. sijalle kolmen kierroksen yhteistuloksella +1. Huippuvire jatkui seuraavalla viikolla Finnish Tourin finaalikilpailussa Nordcenterissä, jossa Markku sijoittui jaetulle 10. tilalle. Sijoitukset kaksi kertaa kymmenen parhaan joukkoon toivat Antinkoskelle palkintorahaa yhteensä mukavat 1700 euroa, näin Finnish Tourin Order Of Meritissä Markku sijoittui kauden päätteeksi sijalle 12. Henrik Honkalehto Henrik Honkalehto oli ennen kotimaista kilpailukautta ollut kuukauden pituisella harjoitusmatkalla Espanjan auringon alla. Kisakausikin oli avattu jo maaliskuussa kovatasoisella, Euroopan Tourin pelaajien tähdittämällä Gecko Pro Tourilla, jossa Henkka sijoittui Parador Malaga Golfin osakilpailussa 25. tilalle jättäen taakseen useita kovia pelimiehiä. Näin oli lupa odottaa hyvää pelivirettä myös kotimaan kamaralla. Alkukaudella kuitenkin erilaiset mullistukset, niin golfkentällä kuin sen ulkopuolella, veivät parhaan terän Honkalehdon pelivireestä. Valoa tunnelin päässä näkyi viimein Finnish Tourin Paltamon osakilpailussa kesäkuun puolivälin jälkeen, kun Henkka taisteli pitkään jatkoonpääsystä, mutta jäi lopulta lyönnillä cutrajan väärälle puolen. Juhannuksen mukaanaan tuoma tauko tuli oivaan paikkaan, ja muutaman lomapäivän vietettyään Honkalehto löysikin oikean sävelen kreivin aikaan, Finnair Junior Tourin lyöntipelin SM-kilpailuissa Espoossa. Alle 18-vuotiaiden poikien sarjassa olivat mukana kaikki valtakunnan parhaat pelaajat, joten ennakkoon sijoitus kymmenenkin parhaan joukkoon olisi ollut jo tyydyttävä suoritus. Pelikaverinsa Juhana Kukkosen kanssa pitkään jopa voitosta taistellut Henkka aiheutti itselleenkin lopulta yllätyksen kaapaten uransa ensimmäisen SM-mitalin tuloksin Seuraavalla viikolla palkintokaappi oli heti saada lisää täydennystä junioreiden reikäpelin SM-kisoissa Salossa. Lyöntipelikarsinnan Honkalehto selvitti tyylikkäästi 73 lyönnin turvin, ja reikäpelin ensimmäisellä kierroksella Henkka lähetti laulukuoroon ystävänsä, TawG:n Tuomas Nukarin tylyin lukemin 5/4. Kaavio oli Honkalehdon kannalta suotuisa, ja tien jopa finaaliin saakka piti olla auki Nukarin kukistuttua. Pickalan Mikko Heikinheimo oli kuitenkin pitänyt putteriaan edellisyön kiukaalla, ja näin elämänsä kierroksen (15 reikää -3) pelannut Heikinheimo toivotti Henkalle hyvää kotimatkaa. 24

Syyskokous 14.11.2013. Hyvinkään Golf r.y:n. Hyvinkään Golf r.y.

Syyskokous 14.11.2013. Hyvinkään Golf r.y:n. Hyvinkään Golf r.y. Hyvinkään Golf r.y:n Syyskokous 14.11.2013 Hyvinkään Golf r.y:n syyskokous 14.11.2013 klubitiloissa Toimintasuunnitelmat vuodelle 2014 1 KILPAILUTOIMKUNTA Santtu Eskola, pj Harri Andersson Jouni Eloranta

Lisätiedot

2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A Risto Kyttä Veljmiehet M

2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A Risto Kyttä Veljmiehet M 2009 Mestaruus/kinkkukisa: Seuran Mestari Sami Päiväniemi 1. Nimi Seura LuokkaTulosTasoitus Sami Päiväniemi Veljmiehet M 1309 30 2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A 1263 48 3. Risto Kyttä Veljmiehet M 1247 30

Lisätiedot

Tervetuloa kauden 2011 avajaistilaisuuteen. Golf on siistiä!

Tervetuloa kauden 2011 avajaistilaisuuteen. Golf on siistiä! Tervetuloa kauden 2011 avajaistilaisuuteen Naistoimikunta Sari Sarahonka Ladykapteeni ja naistoimikunnan puheenjohtaja Karita Ahlstrand Airi Kilpiäinen Riitta Kouhia Anne Mäntylä Sirpa Oksanen Naisten

Lisätiedot

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia Uutiset 26.8.2019 Mestaruuskisan 2019 voittajat 25.8.2019 Pelilippuja on jäljellä Tapahtumat Jäsentiedote + sähköpostitiedote Johtokunta 2019 Valokuvia Nurmijärvi Golf

Lisätiedot

2015 Senioritapahtumat

2015 Senioritapahtumat 2015 Senioritapahtumat Viikkokilpailut - maanantaisin klo 10 1/10 Kaikki pelaamaan mukavassa seurassa - kilpailit tai et! Kilpailusäännöt: Naisilla pelimuotona on pb ja miehillä pelimuoto vaihtelee pb

Lisätiedot

1. SENIORITOIMIKUNNAN TAVOITTEET & TOTEUTUMINEN

1. SENIORITOIMIKUNNAN TAVOITTEET & TOTEUTUMINEN S E N I O R I T O I M I K U N T A 10.10.2016 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 1. SENIORITOIMIKUNNAN TAVOITTEET & TOTEUTUMINEN o järjestää senioreille toimintaa klubilla & kentällä Tätä hyvää oli enemmän

Lisätiedot

YRITTÄJIEN SM-GOLF Lakeside Golfin Järvenranta-kentällä 3.9.2010

YRITTÄJIEN SM-GOLF Lakeside Golfin Järvenranta-kentällä 3.9.2010 YRITTÄJIEN SM-GOLF in Järvenranta-kentällä 3.9.2010 JOUKKUEKILPAILU 1) Satakunnan Yrittäjät I 92 Kallioinen Tapio 29 Koivisto Keijo 28 Marttila Sari 35 2) Kymen Yrittäjät 90 Lavonen Esa 32 Nyholm Kirsi

Lisätiedot

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia Uutiset 21.10.2018 Kauden 2018 voittajat selvillä 21.10.2018 Talviharjoittelu helposti Heikki Hirvosen ryhmissä Tapahtumat Jäsentiedote + sähköpostitiedote Johtokunta

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset:

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 1. Pekka Pärssinen 88 1. Antti Torniainen 89 2. Hannu Haimi 84 2. Paavo Westman 88 3. Oskari Valtonen 79 3. Juha Kähkönen 86 3. Sirpa Jokisalo 79 4. Johanna Virola

Lisätiedot

Sangen maltillisesti aloitti Veljmiesten viisimiehinen joukkue kauden 2016/17 seuraottelusarjan Varkauden Keilahallissa paikallisen

Sangen maltillisesti aloitti Veljmiesten viisimiehinen joukkue kauden 2016/17 seuraottelusarjan Varkauden Keilahallissa paikallisen 7.12.2016 Käytiin Rauhalahdessa perinteeksi muodostunut seuraottelu Varkauden WBT kanssa. Tällä kertaa Veljmiehet oli tyly isäntä ja korjasi reilun n 600 pisteen voiton lukemin 9594-8914.Samalla WPT:n

Lisätiedot

Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS. Keilakausi 2015/ toimintavuosi

Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS. Keilakausi 2015/ toimintavuosi Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS Keilakausi 2015/2016 46. toimintavuosi Tämä toimintakertomus sisältää keskeisimmät seuran tapahtumat keilakaudelta, lisättynä tulososiolla, sekä muutamalla kuvalla höystettynä.

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia Uutiset 23.4.2017 Mestaruuskisat HyG sunnuntaina 11.6. 9.4.2017 Pelilippuja myynnissä 9.4.2017 Reikäpelikisa 2017, Wine tournament, Green card -kurssit Tapahtumat Jäsentiedote

Lisätiedot

HARTOLAN GOLFKLUBIN TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA

HARTOLAN GOLFKLUBIN TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA Sivu 1 / 6 HARTOLAN GOLFKLUBIN TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 1.11.2016-31.10.2017 JÄSENET Seuran jäsenmäärä kauden 2017 lopussa oli 591. Edellisen kauden päättyessä jäseniä oli 578. Kasvua kaudesta 2016 siis

Lisätiedot

SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA

SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA 2018-2019 Tilanne 3. kierroksen jälkeen 3.2.2019 Kupittaa/Turku 1. Mainarit 33 517 34360 1041,21 2. Bay 33 393 33381 1011,55 3. GB 33 387 33248 1007,52 4. TKK 33

Lisätiedot

Kaikki juniori-ikäiset golfarit ja golfarin alut

Kaikki juniori-ikäiset golfarit ja golfarin alut Junioritoimikunta Tavoitteena on tarjota laadukasta, iloista, mielekästä, motivoivaa ja monipuolista opetusta. Treeniryhmät ja treenien sisältö suunnitellaan ikä- ja osaamistason mukaan. Lisäksi tavoitteena

Lisätiedot

Uusien jäsenten perehdyttäminen. Seuran kapteeni Hanno Strang

Uusien jäsenten perehdyttäminen. Seuran kapteeni Hanno Strang 1 Uusien jäsenten perehdyttäminen Seuran kapteeni Hanno Strang 5.7.2011 Espoo Ringside Golf Oy Espoo Ringside Golf Ry Golfyhteisö 2 Muut toimijat Ringside Golf Klubiravintola Merja ja Harry Wegelius Pro-shop

Lisätiedot

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015 Espoo Ringside Golf ERG ry Nurmikartanontie 5 02920 Espoo VUOSIKOKOUSMATERIAALI Kevätkokous 2015 26.4.2015 Espoo Ringside Golf klubitalo, osoitteessa Nurmikartanontie 5, 02920 Espoo Sisältää: Kokouskutsu

Lisätiedot

SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2012

SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2012 SGR Senioritoimikunta / Jami Ihalainen 14.4.2012 SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2012 Toimikunta Puheenjohtaja o Jami Ihalainen Yhteyshenkilö hallitus / piiri / UAS-seniorit Jäsenet o Eki Stenberg Ystävyysottelut

Lisätiedot

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia Uutiset 24.11.2017 Kauden 2017 voittajat selvillä 9.4.2017 Pelilippuja myynnissä 9.4.2017 Reikäpelikisa 2017, Wine tournament, Green card -kurssit Tapahtumat Jäsentiedote

Lisätiedot

SEA GOLF RÖNNÄS. Jami Ihalainen SENIORITOIMIKUNNAN. Toimintakausi 2011

SEA GOLF RÖNNÄS. Jami Ihalainen SENIORITOIMIKUNNAN. Toimintakausi 2011 SEA GOLF RÖNNÄS Jami Ihalainen SENIORITOIMIKUNNAN Toimintakausi 2011 Senioritoimikunta v 2011 Vastuualueet Puheenjohtaja: Jami Ihalainen - Yhteyshenkilö hallitus / piiri ja UAS-seniorit Jäsenet: Eki Stenberg

Lisätiedot

SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2016

SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2016 SGR Senioritoimikunta / Elias Huotari 15.02.2016 SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2016 Toimikunta Puheenjohtaja Elias Huotari Yhteyshenkilö hallitus / tiedottaminen Jäsenet Eki Stenberg Seuraottelut Tuula Merentie

Lisätiedot

Suur-Helsingin Golf ry Tulokset Sia & Altia Avio- ja avopari Open

Suur-Helsingin Golf ry Tulokset Sia & Altia Avio- ja avopari Open Suur-Helsingin Golf ry Tulokset Sia & Altia Avio- ja avopari Open 9.7.2011 Sarja: 18 hcp gs pb +scr, Pistebogey Hcp, Keltainen / Punainen Kierros 1: Luukki # Pelaaja Seura Slope Out In Tulos 1 Virkki Anna-Liisa

Lisätiedot

Reikäpelimestaruuskilpailut

Reikäpelimestaruuskilpailut Reikäpelimestaruuskilpailut 4-5.8.2018 Kilpailuinfo Reikäpelien kilpailuformaatti Mukaan maksimissaan 32 miestä, 16 naista tasoitusjärjestyksellä Ensimmäinen kierros pelataan 4 pelaajan lohkoissa 3x6 reiän

Lisätiedot

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 TALVEN 2015 TULOKSIA 1. Kerhon omat kilpailut Sarjakilpailut: Miehet: 1. Tomi Ojanperä 56 pistettä 2. Arto Männistö 50 pistettä 3. Mikko Väänänen 49 pistettä Naiset:

Lisätiedot

Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan!

Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan! Kortteliliiga 2018 Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan! Viime kesänä aloitettu Kortteliliiga sai kaikilta siihen osallistuneilta erittäin myönteisen palautteen. Ensi kesänä on

Lisätiedot

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36 RIDE CYCLE STORE CUP 2012 Tulokset 10/10 osakilpailun jälkeen, sarjoissa N/M10-14 ja joukkuekilpailussa 9/9 osakilpailun jälkeen Pisteet määräytyvät seuraavasti: 20, 16, 14, 12, 10, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2,

Lisätiedot

Sotilasurheiluliiton mestaruuskilpailuissa kilpaillaan seuraavissa sarjoissa.

Sotilasurheiluliiton mestaruuskilpailuissa kilpaillaan seuraavissa sarjoissa. 1(5) GOLF 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton golfmestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Golfliiton (SGL) sääntöjä näissä säännöissä mainituin poikkeuksin ja lisäyksin. Sääntökirjoja saa golfkentiltä ja niitä

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2014 Kinkkupuulaaki 2013

Kinkkupuulaaki 2014 Kinkkupuulaaki 2013 Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 1. 0 1. Esa Luoma 88 2. 0 2. Kimmo Saarinen 84 3. 0 3. Hannu Haimi 80 4. 0 4. Petri Federley 79 5. 0 5. Pekka Pärssinen 78 6. 0 6. Päivi Jokinen 77 7. 0 Reetta Tuomainen

Lisätiedot

SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010

SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010 SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010 Terveisiä Mikkelistä yläkuvassa kevätgolfin voittaja joukkue Anna-Leena ja Esa Laakkonen. Alakuvassa sunnuntain arvotuilla pareilla pelatun

Lisätiedot

ggsenviikkoecletic Sivu :57

ggsenviikkoecletic Sivu :57 ggsenviikkoecletic Sivu 1 07.10.2013 8:57 Finaalit 2013 vk 37 14.09.2013 la gumböle 18r seniorien ja veteraanien viikkokisa Finaali vk 40 05.10.2013 la mylläri 9r naisten, seniorien ja veteraanien kauden

Lisätiedot

SEURAOTTELUT

SEURAOTTELUT SEURAOTTELUT 2014-1995 Kuusankosken Ampujien ja Inkeroisten Ampujien kesken käytiin Ojakorven ampumaradalla seuraottelu, maanantaina 19.05.2014. Laji: Ruotsalainen pika-ampumakilpailu. tulokset: Seura

Lisätiedot

# Pelaaja Seura Yhteensä

# Pelaaja Seura Yhteensä Teerenpeli Tour 2015 kokonaistilanne - 3 parasta tulosta lasketaan mukaan SCR # Pelaaja Seura 1 2 3 4 5 6 Yhteensä 1 El- Ghaoui Mohamed MeG 79 86 80 84 243 2 Lehtikangas Jari LG 85 76 85 85 246 3 Lindqvist

Lisätiedot

KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010

KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010 KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010 Tervetuloa 26. kaupunkiotteluun 3.-4.9.2010 Lappeenrantaan Itä-Suomen kaikki golfseurat ja lisäksi kaksi aikaisemmin mukana ollutta golfseuraa on kutsuttu 26:een golfseurojen

Lisätiedot

Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan!

Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan! Kortteliliiga 2018 Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan! Viime kesänä aloitettu Kortteliliiga sai kaikilta siihen osallistuneilta erittäin myönteisen palautteen. Ensi kesänä kesänä

Lisätiedot

SENIORITOIMINNAN TOIMINTA-AJATUS

SENIORITOIMINNAN TOIMINTA-AJATUS SENIORITOIMINNAN TOIMINTA-AJATUS Aktivoidaan seniorijäseniä järjestämällä sekä seuran sisäisiä senioritapahtumia ja -kilpailuja että senioreiden seuraotteluita muiden seurojen kanssa. Järjestetään valmennusta

Lisätiedot

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian

Lisätiedot

Winter Tour 2014 PariScramble Open Sports Coach -golfsimulaattorissa

Winter Tour 2014 PariScramble Open Sports Coach -golfsimulaattorissa Winter Tour 2014 PariScramble Open Sports Coach -golfsimulaattorissa Simulaattorin perusasetukset alkusarjaan marraskuu 2013 - huhtikuu 2014 Valitaan jompikumpi pelattava kenttä - Linna Golf ja etu9 -

Lisätiedot

Naistoimikunnan toimintasuunnitelma 2019 Kohderyhmä Osallistujat

Naistoimikunnan toimintasuunnitelma 2019 Kohderyhmä Osallistujat Naistoimikunnan toimintasuunnitelma 2019 Kohderyhmä Osallistujat Kauden avaustapahtuma: kauden toiminnan esittely, tutustuminen, golfiin liittyvää ohjelmaa (mm. kauden 2019 säännöt, Golf Talman kuulumiset)

Lisätiedot

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli Sivu 1 1. Virta Rauno Kamut 971 (152) + 938 (152) 1909 (304) 2. Mäkinen Kimmo Kamut 1012 (104) + 867 (104) 1879 (208) 3. Adamsson-Luoto Elisa Omenaiset 944 (88) + 915 (88) 1859 (176) 4. Hietanen Matti

Lisätiedot

Golf-toimintaa Koneen ja Konecranesin henkilökunnalle ja eläkeläisille

Golf-toimintaa Koneen ja Konecranesin henkilökunnalle ja eläkeläisille Golf-toimintaa Koneen ja Konecranesin henkilökunnalle ja eläkeläisille Uutiset Edelliset uutiset 14.3.2011 KoKe-mestaruuskisa sunnuntaina 12.6.2011 7.3.2011 Vuokraa Hyvinkään pelioikeus Tapahtumat Johtokunta

Lisätiedot

Naistoimikunnan toimintakertomus 2018 Kohderyhmä Osallistujat

Naistoimikunnan toimintakertomus 2018 Kohderyhmä Osallistujat Naistoimikunnan toimintakertomus 2018 Kohderyhmä Osallistujat Kauden avaustapahtuma: kauden toiminnan esittely, tutustuminen, golfiin liittyvää ohjelmaa (golfjooga ja kauden golfvaatetrendit) Golfjooga

Lisätiedot

Merkittäviä tapahtumia 2009

Merkittäviä tapahtumia 2009 18.-19.4. Golfohjaajan peruskurssi Merkittäviä tapahtumia 2009 Golfliiton järjestämä koulutus jossa annetaan perusteet golfohjaamiseen. Tarkemmat tiedot ja aikataulu ilmoitetaan lähempänä nettisivuilla.

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI

AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI 2013 Hyvää golfkautta 2013 seniorit Tänäkin vuonna senioritoiminta jatkuu tuttuun, totuttuun tapaan. Viikkokilpailut pelataan samoin kuin vuosikymmenet on totuttu.

Lisätiedot

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli Sivu 1 1. Honkonen Tomi Kamut 954 (64) + 936 (64) + 909 (64) 2799 (192) 2. Lehtinen Aulis Pinjets 946 (84) + 933 (84) + 916 (88) 2795 (256) 3. Piitulainen Kari UK88 967 (24) + 911 (36) + 903 (32) 2781

Lisätiedot

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli Sivu 1 1. Lehtinen Aulis Pinjets 946 (84) + 933 (84) + 916 (88) + 894 (84) 3689 (340) 2. Honkonen Tomi Kamut 954 (64) + 936 (64) + 909 (64) + 863 (72) 3662 (264) 3. Piitulainen Kari UK88 967 (24) + 911

Lisätiedot

Ilmaolympiapistoolin SM 2011 Ellivuori IOP

Ilmaolympiapistoolin SM 2011 Ellivuori IOP Sarja: Y F1 F2 F3 F4 FIN TOT NAP 1 Saari Jussi P-HA 49 48 47 47 47 46 284 46 48 47 48 45 46 280 564 12 47 47 46 43 183 747 15 2 Kimpimäki Teijo JjA 46 48 45 47 46 49 281 45 47 46 47 48 49 282 563 9 45

Lisätiedot

XXXXIII AVOIMET LUHANGAN KISAT

XXXXIII AVOIMET LUHANGAN KISAT Olympiapistooli x0ls perjantaina 4.7.07 Erä klo :00 M 75 Risto Marjanen KSA M 75 Harri Hentula MA M 75 Seppo Aalto HyMAS 4 M 50 Sami Salo HyMAS 5 M 70 Jorma Åsbacka MA Erä klo :0 M 50 Hannu Räsänen KSA

Lisätiedot

Kouvolan VETREÄT VETERAANIT toivottavat lämmintä kesää kaikille!

Kouvolan VETREÄT VETERAANIT toivottavat lämmintä kesää kaikille! Kouvolan VETREÄT VETERAANIT Hyvät veteraani siskot ja -veljet Meillä on nyt oma napakat-palsta, johon voitte kirjoittaa mieleen tulevia toiveita ja ehdotuksia toimintaamme. Kirjoitukset voi jättää Rauskille.

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN PELAAJAT JOUKKUEITTAIN AMIGOS Kone MP HyZä Porski Tenuskebat Rockottajat Kotipojat Yhteensä 15 pelaajaa O M S Y J Intke Niko AMIGOS 0+0 0+0 0+0 0+0 0+1 0+1 6 0 2 2 0 Hassinen Mikko AMIGOS ei pel. ei pel.

Lisätiedot

SAKU ry:n golfmestaruuskilpailut Rovaniemi

SAKU ry:n golfmestaruuskilpailut Rovaniemi SAKU ry:n golfmestaruuskilpailut Rovaniemi 2.-3.9.2016 Miehet pistebogey Hcp # Pelaaja Oppilaitos Slope Out In Tulos CBA +/- EGA 1 Koskinen Henry Turun ammatti-instituutti 32 14 21 35-0.5 Kyllä 2 Palsi

Lisätiedot

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A)

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 (129) 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 3:12,46 0:24,17 2 2:48,29 0:00,00 1 2:38,80 2 2:40,66 0:00,00 3 2:45,05 0:04,39 4 8:44,45 6:03,79 1 2:36,81 2 2:42,99 0:02,31 3 2:41,95 0:01,27 4 2:42,56 0:01,88 5

Lisätiedot

Säkylä-CC SM Kierrosajat 29 Koski Mika (ATV)

Säkylä-CC SM Kierrosajat 29 Koski Mika (ATV) 21 (250) 29 Koski Mika (ATV) 1 18:55,15 1:07,46 2 20:32,52 2:44,83 3 20:31,08 2:43,39 4 24:11,63 6:23,94 5 18:43,97 0:56,28 6 17:47,69 0:00,00 22 (250) 60 Rissanen Veli-Pekka (ATV) 1 18:39,21 0:44,45 2

Lisätiedot

2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA

2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA Kausi 2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA ; Lohko A 1. A-men Eräkare Jorma Puh. 0503835758 2. Kaksari Kittilä Anssi Puh. 0443667680 3. RKT Seppänen Henry Puh. 0415068044 4. SuTe Manninen Mikko Puh. 0400318776

Lisätiedot

St. Laurence Golf ry. Ladytoiminta 2011

St. Laurence Golf ry. Ladytoiminta 2011 St. Laurence Golf ry Ladytoiminta 2011 TAPAHTUMAKALENTERI Toukokuu: ti 3.5. Kauden avajaiset klo 18 klubitalon yläkerrassa to 26.5. Peli-ilta, 18r. pb/rumble, Kalkki-Petteri ma 30.5. Seuraottelu NGK-StLG

Lisätiedot

Hiekka- La THIFA 3 VS V-P 2 1,5-4,5 (22-29) harju Elo Petteri vs Viita Jyri 0-2 (16,36)

Hiekka- La THIFA 3 VS V-P 2 1,5-4,5 (22-29) harju Elo Petteri vs Viita Jyri 0-2 (16,36) Kausi 2016/2017 MIEHET 1-DIVISIOONA 1. A-men Eräkare Jorma Puh. 050 383 5758 2. Soft Tembo Wallin Reima Puh. 0400 478 350 3. SuTe Kauppinen Markku Puh. 044 0500 231 4. TaTi Sormunen Timo Puh. 044 3365

Lisätiedot

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A)

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A) 1 (142) 7 Riiheläinen Riku (A) 1 15:13,08 0:20,84 2 14:52,24 0:00,00 3 15:05,58 0:13,34 2 (142) 8 Eriksson Toni (A) 1 13:55,64 2 14:01,00 0:00,00 3 14:08,72 0:07,72 4 14:16,29 0:15,29 5 14:53,03 0:52,03

Lisätiedot

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Päivitetty: 25.11.2012 Pentti Nieminen Lisäykset ja korjaukset puh. 050-3485607, peetun@luukku.com

Lisätiedot

Bussiin nousulista ==============

Bussiin nousulista ============== 1/6 Bussiin nousulista ============== Grp. Metallin ao. 148 r.y. Päivitetty lista 28.1.2009 Virkistysviikonloppumatka Kuusamoon 31.1. - 1.2.2009 (la-su/2 pv) "Holiday Club Kuusamon tropiikki" Bussi nro

Lisätiedot

PERINNEASE SM 2014 SANTAHAMINA Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta

PERINNEASE SM 2014 SANTAHAMINA Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta 20 Smolander Åke 94 Rasku Hannu 22 Toivanen Jouni 95 Rasku Jukka 24 Soini Jukka 98 Fred Christer 25 Partanen Pentti 99 Salo Sakari 27 Ruotsalainen

Lisätiedot

TEAMGOLF-KUTSU. Kilpailu järjestetään Veritas-Stadionin sisähallissa (Hippoksentie 6, Kupittaa, Turku) sunnuntaina 22.1.2006.

TEAMGOLF-KUTSU. Kilpailu järjestetään Veritas-Stadionin sisähallissa (Hippoksentie 6, Kupittaa, Turku) sunnuntaina 22.1.2006. TEAMGOLF-KUTSU Ajankohta Kilpailu järjestetään Veritas-Stadionin sisähallissa (Hippoksentie 6, Kupittaa, Turku) sunnuntaina 22.1.2006. Lähtöaika Ensimmäinen lähtö klo 10.00. Pelitapa Kierrokset Parikilpailu

Lisätiedot

Kohti uusia seikkailuja

Kohti uusia seikkailuja PORIN LYSEON SENIORIT RY. Golftoimikunta YHTEENVETO VUODEN 2017 KILPAILUISTA Vihtagolf Järjestyksessään yhdestoista Vihtamaljakilpailu pelattiin Kalafornian kentällä 13.8. yhteislähtönä klo 9.00 alkaen.

Lisätiedot

POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI

POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI 1 POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI 2 Räimeen kisat: 14.05 I Duppeli: 1. Markku Valve, Gunnar Wallin 2. Sirpa Korkeamäki, Kari Korkeamäki 3. Pasi Karvola, Jarmo Räty 4. Ilkka Laitinen,

Lisätiedot

AGK SENIOREIDEN KILPAILU- JA TAPAHTUMAKALENTERI 2017 (v )

AGK SENIOREIDEN KILPAILU- JA TAPAHTUMAKALENTERI 2017 (v ) TOUKOKUU ma 1. 05. 17 ti 2. 05. 17 ke 3. 05. 17 Viikkokilpailu 1/12, TawG to 4. 05. 17 pe 5. 05. 17 Jatkuu joka perjantai. Katso poikkeukset Hugon taululta la 6. 05. 17 su 7. 05. 17 ma 8. 05. 17 Lähipeli

Lisätiedot

Naistoimikunnan toiminta 2016 Kohderyhmä Osallistujat

Naistoimikunnan toiminta 2016 Kohderyhmä Osallistujat Naistoimikunnan toiminta 2016 Kohderyhmä Osallistujat Kauden avajaistapahtuma: kauden toiminnan esittely,, hyvä tilaisuus tutustuminen, golfiin liittyvää ohjelmaa uusille jäsenille 34 Kisat Avauskisa Naisten

Lisätiedot

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio ILMAHIRVI TULOKSET 8:0 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu 6..0 Kuopio 78 etunimi sukunimi piiri ak. lk. lopputulos ratko M Aki Nyyssönen SS 98 97 95 0 Petri Matikainen PS 9 95 87 0 Mikko Markkanen PS 9 9

Lisätiedot

Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015

Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015 Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015 Kytäjä Golf Ry:n Seniorikysely Ajankohta: Helmikuu 2015 Sähköpostiosoitteet: Kytäjä Golf Ry:n jäsenrekisteri Jäsenrekisterissä 1.2.2015 273 senioria (miehet 55v,

Lisätiedot

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli Sivu 1 1. Tiainen Juuso Siniset 998 (0) + 972 (0) 1970 (0) 2. Rydberg Eeli Pinjets 1033 (32) + 918 (32) 1951 (64) 3. Westlin Joakim Pinjets 1011 (8) + 931 (4) 1942 (12) 4. Koskela Kimmo Bermuda BT 979

Lisätiedot

SM-turnaukset 14.5.-22.5.2016 1/5

SM-turnaukset 14.5.-22.5.2016 1/5 SM-turnaukset 14.5.-22.5.2016 1/5 Erikoismääräykset (yhteinen osa) 1. Kilpailut järjestäjää Suomen Shakkiliitto ja Helsingin Shakkiklubi (HSK). Järjestelytoimikunnassa ovat HSK: Matti Uimonen, Matti Kauranen,

Lisätiedot

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81 Lapin Mestaruuspilkki 13.3.2010 Kemijärvi / Kaisanlahti Tulokset: Nuoret alle 12v. 1. Heidi Harju 780 g Ivalon Erämiehet 2. Ville Harju 287 3. Riikka Kumpula 250 Sodankylän Perhokalastajat 4. Jonna Harju

Lisätiedot

2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA

2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA Kausi 2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA ; Lohko A 1. A-men Eräkare Jorma Puh. 0503835758 2. Kaksari Kittilä Anssi Puh. 0443667680 3. RKT Seppänen Henry Puh. 0415068044 4. SuTe Manninen Mikko Puh. 0400318776

Lisätiedot

Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. yhteispist. Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. yhteispist. Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. yhteispist.

Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. yhteispist. Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. yhteispist. Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. yhteispist. A Pojat 1. 10 Valle Viertola SU 41,93 1.25,05 42,525 84,455 B Pojat 1. 12 Antero Eskola HLK 40,76 1.22,56 41,280 82,040 2. 14 Eemil-Oskar Oras PoPy 46,31 1.34,75 47,375 93,685 3. 11 Mikko Räsänen ML 54,42

Lisätiedot

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT 10 10 10 10 10 9 9 9 8 8 10 10 10 10 10 9 9 9 9 9 188 5 2 Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 10 10 9 9 9 9 9 9 8 10 10 10 10 10 10 9 9 9 9 188 2 2

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013

LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013 LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013 M I E H E T 60 m 7,12 +1,5 Joonas Makkonen -88 2008 hallissa 6,67 Nnamdi Anusim -72 2005 100m 10,46 +1,1 Nnamdi Anusim -72 2007 150 m 17,15-0,3 Joonas Makkonen

Lisätiedot

REIKÄPELIN PELIOHJEET Versio 2.0

REIKÄPELIN PELIOHJEET Versio 2.0 REIKÄPELIN PELIOHJEET Versio 2.0 en versiot: Versio Pvm Muuttaja / Muutos 1.0 1.5.2004 RRu / luotu 4.5.2004 RRu / Muutokset 2.0 18.5.2015 RRu / JymyGolf versio Sisälysluettelo 1 JYMYGOLF REIKÄPELI... 2

Lisätiedot

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Koko maa Lähetetty: 85578 Äänestys%: 31,0 Hyväksytty: 26323 Hyväksytty%: 99,1 Hylätty: 228 Hylätty%: 0,9 Valitaan: 222 Hyväksytty: 4152 Hyväksytty%: 99,2 Hylätty:

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS

ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS Karhulan liikuntahallilla lauantaina 6.2.2016 KANSAINVÄLINEN ISTUMALENTOPALLOTURNAUS VUODESTA 1983 Kuva: KSI/Juha Parkko 34. Kotka-turnauksen voittajat - KSI Kotka T

Lisätiedot

Yleinen laituripilkki Halkosaari 31.10.2009

Yleinen laituripilkki Halkosaari 31.10.2009 Yleinen laituripilkki Halkosaari 31.10.2009 Naiset Miehet 60 1. Mirja Huotilainen 146 1. Kyösti Härkönen 238 2. Marketta Mustonen 96 2. Ari Myller 207 3. Varpu Korhonen 26 3. Esko Huhtaniemi 189 4. Tuija

Lisätiedot

Yleinen lopputulokset Nimi Seura Liitto Tulos Tasoitus Kaadot 1 Tiainen Samuli Siniset Riihimäki Rahkonen Martti Ensokeila

Yleinen lopputulokset Nimi Seura Liitto Tulos Tasoitus Kaadot 1 Tiainen Samuli Siniset Riihimäki Rahkonen Martti Ensokeila Yleinen lopputulokset 1.11.2015 Nimi Seura Liitto Tulos Tasoitus Kaadot 1 Tiainen Samuli Siniset Riihimäki 1532 0 53 2 Rahkonen Martti Ensokeila Imatra 1334 138 30 3 Kuuva Ari Pate Heinola 1320 102 32

Lisätiedot

41. Kievarin Kierros SM/CUP TAUK

41. Kievarin Kierros SM/CUP TAUK . Kievarin Kierros SM/CUP TAUK 6..08 tulostusaika: 7.0.08 00.:9 LUOKITTAIN ASEMAKOHTAISET TULOKSET luokka: C tulokset Sij Nro Kuljettaja Kartanlukija 6 7 8 MAALI -yht RTp Muut Tulos 8 Alitalo Mikko Erämaja

Lisätiedot

Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S

Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S Tulokset Joukkuekilpailu Satakunta Makelä Antti M SA 99 Väyrynen Reijo M50 SA 96 Keikko Tommi M SA 96 Laarimo Mika M SA 95 Ikola Juha M50 SA 92 Ylijoki Juho M SA 92 Nurmi Markku M50 SA 91 Saunaluoma Jouni

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä 1/5

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä 1/5 Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jäsentiedote 12 toukokuu/2018 Ajankohtaista 1/5 Aukioloajat Caddiemaster arkisin klo 8 19, la-su klo 7-18 Ravintola päivittäin klo 8 22 Kenttämestarin

Lisätiedot

PORIN LYSEON SENIORIT RY. Golftoimikunta YHTEENVETO VUODEN 2018 KILPAILUISTA. Vihtagolf

PORIN LYSEON SENIORIT RY. Golftoimikunta YHTEENVETO VUODEN 2018 KILPAILUISTA. Vihtagolf PORIN LYSEON SENIORIT RY. Golftoimikunta YHTEENVETO VUODEN 2018 KILPAILUISTA Vihtagolf Järjestyksessään kahdestoista Vihtamaljakilpailu pelattiin Yyterin kentällä su 26.8. aikalähdöin klo 11.00 alkaen.

Lisätiedot

4. kierros (Vapaa kierros; SUTE) Hiekka- Pe W-B VS V-P harju klo peli kentällä 7 klo peli kentällä 8 klo 19.

4. kierros (Vapaa kierros; SUTE) Hiekka- Pe W-B VS V-P harju klo peli kentällä 7 klo peli kentällä 8 klo 19. Kausi 2016/2017 MIEHET 1-DIVISIOONA 1. A-men Eräkare Jorma Puh. 050 383 5758 2. Soft Tembo Wallin Reima Puh. 0400 478 350 3. SuTe Kauppinen Markku Puh. 044 0500 231 4. TaTi Sormunen Timo Puh. 044 3365

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Vapaa-ajankalastajapiiri Onkicup 2011

Pohjois-Karjalan Vapaa-ajankalastajapiiri Onkicup 2011 sijoitus Miehet Tulos Tulos Tulos Tulos Tulos osakisat tulos g osakilpailun sijoitus 1. Heikki Matikainen PKUK 9 2900 8 1710 4 325 2,5 565 9 3014 32,5 8514 30 1. 2. Juuso Piiroinen PKUK 7 2820 10 2262

Lisätiedot

Winter Tour 2015 PariScramble Open ja Personal Open

Winter Tour 2015 PariScramble Open ja Personal Open Winter Tour 2015 PariScramble Open ja Personal Open Sports Coach -golfsimulaattoreissa Simulaattorin perusasetukset PariScambleen (Personal kisassa normaali lyöntipeli) Valitaan pelattava kenttä - Linna

Lisätiedot

Clas Thunbergin muistokilpailut ja SM-kilpailut Parijärjestykset: 300m (250m rata) Helsingin Luistinkiitäjät ry.

Clas Thunbergin muistokilpailut ja SM-kilpailut Parijärjestykset: 300m (250m rata) Helsingin Luistinkiitäjät ry. 300m (250m rata) 1. I 44 Tuomas Koivisto HLK E pojat O 43 Pyry Kilpeläinen KENSU E pojat 2. I 48 Sampsa Santtila SU E pojat O 45 Rasmus Toivainen HLK E pojat 3. I 47 Joonatan Salin SU E pojat O 46 Urho

Lisätiedot

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Nuoret alle 12 v 1. Pasi Autio Saarijärven Kaira 4 495 g Nuoret alle 15 v 1. Erik Pirtala Laukaan Ahvenpojat 5 310 g 2. Tiia Piekäinen Tikkakosken Kalamiehet

Lisätiedot

MESTARIT VAIHTUIVAT ULKOBOCCIAN MESTARUUSKISOISSA

MESTARIT VAIHTUIVAT ULKOBOCCIAN MESTARUUSKISOISSA MESTARIT VAIHTUIVAT ULKOBOCCIAN MESTARUUSKISOISSA EKL:n ulkoboccian henkilökohtaisista mestaruuksista kilpaili ennätysmäärä osallistujia 5.-6.8.2012 Virtain urheilukeskuksessa, kun 27 naista ja 42 miestä

Lisätiedot

KULTAKIVI XXVII (6.-7.06.2015) Naiset / Ladies HIPPUJA: 10 finaali

KULTAKIVI XXVII (6.-7.06.2015) Naiset / Ladies HIPPUJA: 10 finaali Naiset / Ladies HIPPUJA: 10 1 Maija Keränen 01:13,0 10 01:13,0 2 Laura Iltanen 01:20,0 10 01:20,0 3 Anita Patala 01:32,0 10 01:32,0 4 Säilä Marjo 02:09,0 10 02:09,0 5 Marina Lindqvist 02:14,0 10 02:14,0

Lisätiedot

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä,

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä, ISM 2014 Nilsiä, 09.02.2014 Single Competitor Competitions M Nimi Nro Piiri Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Savolainen Esa 14 PS 300 (23:29) 256 (-9m/+13m) 558 (93) 1114 2. Tuovinen Janne 5 PS 261

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2017

Toimintasuunnitelma 2017 ALUSTAVA TOIMINTASUUNNITELMA 1 (5) Toimintasuunnitelma 2017 Tehtävä Kilpailutoimikunta vastuulla on kilpailujen järjestäminen ja avustajien hankkiminen kilpailujen erilaisiin toimitsijatehtäviin. Myös

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA M30 4 x 100 m 1. Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijat 47,81 SE Mikko Kiuru Henri Heikkinen Jukka Mertanen Krister Laine M30 4 x

Lisätiedot

2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA

2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA Kausi 2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA ; Lohko A 1. A-men Eräkare Jorma Puh. 0503835758 2. Kaksari Kittilä Anssi Puh. 0443667680 3. RKT Seppänen Henry Puh. 0415068044 4. SuTe Manninen Mikko Puh. 0400318776

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

Miesseniorien ikäraja laski vuoteen. Hartola Golfin jäsenistä oli seniori-ikäisiä 430, mikä on 73 % koko jäsenistöstä.

Miesseniorien ikäraja laski vuoteen. Hartola Golfin jäsenistä oli seniori-ikäisiä 430, mikä on 73 % koko jäsenistöstä. SENIORIT TOIMINTAKERTOMUS 2017 1. SENIORIT Miesseniorien ikäraja laski 1.1.2017 50 vuoteen. Hartola Golfin jäsenistä oli 31.10.2017 seniori-ikäisiä 430, mikä on 73 % koko jäsenistöstä. Senioreista 134

Lisätiedot