Sotepalveluselvitys. Ohjausryhmä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sotepalveluselvitys. Ohjausryhmä 16.1.2014"

Transkriptio

1 Sotepalveluselvitys Ohjausryhmä

2 Muutoksen perustelu Ehdotus toimenpiteiksi toiminnalliset Toimenpiteide n taloudelliset 1. Anttolan, Hirvensalmen, Puumalan, Haukivuoren, Ristiinan ja Suomenniemen toimintojen johtaminen Nyt puuttuu henkilö, joka olisi tietoinen miten taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet toteutuvat kuntataajamissa ja Hirvensalmelle ja Puumalassa. Tietoa palveluiden tarpeesta kuntataajamissa (väestön tarpeet) suunnitellun palvelun toteutumisesta talousarvion tasosta ja sen toteutumisasteesta sekä kuntataajaman henkilöstöstä kokonaiskäsitys (joustavuus) Toteutetaan matriisimainen johtaminen kuntataajamissa, ja nimetään taajamiin vastuuhenkilöt Soten seurantaa muutetaan niin, että vastuuhenkilö pystyy seuraamaan kuntataajaman tilannetta. Kuntataajaman henkilöstöstä muodostuu tiiviimpi työyhteisö, missä puhutaan yhdessä kuntataajaman palveluiden kehittämisestä Kuntataajamissa kehittyy seutusoten järjestämissuunnitelmassa hyväksytty maaseutumainen työskentelytapa jolloin lähipalvelut ja keskitettävät palvelut hahmottuvat entistä paremmin - Lisäkustannus n , joka saatavissa takaisin n. 20htp vähennyksellä/kuntataajama + taloudellisia vaikutuksia haetaan sen kautta, että kuntataajamavastaavat pystyvät kehittämään joustavia, vaikuttavia ja kustannustehokkaita palvelumalleja kuntataajamiin.

3 2. Haukivuoren ja Anttolan sotepalvelut Muutoksen perustelu Ehdotus toimenpiteiksi toiminnalliset taloudelliset Palvelut hajallaan eri tiloissa, joiden käyttö tehotonta Palvelutuotanto on arvioitava huomioiden alueiden väestöpohja ja -kehitys sekä nykyisten toimintojen kustannustehokkuus. Vastaanotto: Terveysaseman optimaalinen väestöpohja on n (VATT) Suun th: väestöpohjan ollessa t, variaatio kustannuksissa pienenee Anttolan tehostettu palveluasuminen: ehdotettu paikkaluvun nostamista (KM: 17 paikkaa edelleen pieni. N. 40-paikkaisessa yksikössä kustannukset tasapainossa.) Palveluiden mahdollinen keskittäminen palvelukeskuksiin, eli esim. sosiaalityön osaaminen saman johdon, ja tarpeen mukaan katon alle Selvitetään vaihtoehtoiset tavat toteuttaa palvelut (etäpalvelu, mobiilipalvelu) Vastaanottojen toteuttaminen esim. etälääkärin turvin. Suun terveydenhuollon keskittäminen Mikkelin keskustaajamaan Anttola: huomioitava ikääntymisen tuottama palvelutarpeen kokonaiskasvu Alueille jäävien palveluiden (sairaanhoitajan vastaanotto, etälääkäri, kotihoito) keskittäminen, mikä tuo toiminnallisia etuja: Tilojen tehokkaampi käyttö Työyhteisö vahvistuu + Mahdollisuus vastaanottotoiminnan osalta päiväaikaisen toiminnan kehittämiseen (esim. lääkäriresurssin käyttö, päivystykseen ohjautuminen) etäisyys palveluihin kasvaa Tilakustannuksissa mahdollisuus säästöön Vastaanoton ja suun terveydenhuollon keskittämisen myötä mahdollisuus kustannussäästöön huomioitava toiminnalliset muutokset

4 4 HOITO- JA HOIVAPALVELUT Hoitopaikkatarpeen ennuste Mikkelin ja Pertunmaan pty:t Kuvassa on esitetty tehostetun palveluasumisen, laitoshoidon ja akuuttihoidon hoitopaikkatarve, ennustetulla väestönkehityksellä ja ajopuumallilla, jossa palveluiden peittävyydet pidetään nykytasolla (palveluasuminen 7,8 %, laitoshoito 1,5%, akuutti 1,7 1,8%). Lisäys 2012->2020 Tehostettu pa 118 Pitkäaikainen laitoshoito 22 Akuuttihoito 41 Kustannukset +8,7 milj.

5 5 HOITO- JA HOIVAPALVELUT Tehostettu palveluasuminen: hoitopäivän kustannukset ja laskennalliset hoitopaikat Kuviossa on mukana kaikki Maisema-kuntien tehostetun palveluasumisen yksiköt vuodelta 2012 (181 kpl) Laskennallisten hoitopaikkojen kasvaessa hoitopäivän kustannus laskee hieman, korrelaatio ei kuitenkaan ole kovin vahva (-0,1). Paremminkin aineistosta on nähtävissä trendi siten, että hoitopäivän hinnan vaihtelu tasaantuu yksikkökoon kasvaessa.

6 3. Palveluohjauksen tehostaminen Muutoksen perustelu Ehdotus toimenpiteiksi Palveluohjauksella parannettavissa sitä, että vaikuttavat ja kustannustehokkaat palvelut oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa. Ennaltaehkäisevä työ valtaosa iäkkäistä ei minkään palvelun piirissä Vanhuspalvelut, vammaispalvelut, mielenterveyspalvelut: Mihin asiakas ottaa yhteyttä? Asiakkaaksi pääsy on monen tahon vastuulla Kenelle asiakas kuuluu? Missä arvioidaan, jos asiakas ei ole selkeästi ikäihminen, vammainen, päihde- ja mielenterveysasiakas? Palvelutarpeen selvittäminen, palvelusuunnitelman ja päätösten teko eri tahoilla Palveluohjausyksikön perustaminen (tarkempi suunnittelu kevät 2014), jossa: 1. Palveluohjaajat koordinoivat asiakkaiden palvelukokonaisuutta. Palvelutarpeen määrittäminen, asiakaskohtaisen palvelun koordinointi, palvelusuunnitelman teko ja ylläpito 2. Palveluohjaajat muodostavat palvelutiimin, joka : Seuraa palvelujen käyttöä (ja kustannuksia), seuraa ja valvoo palvelujen laatua ja palvelutarpeita Palveluohjauksen kattamat palvelut Kaikki kuntalaiset: yleinen palveluohjaus ja neuvonta Kotihoitopalvelu: tilapäinen ja säännöllinen kotihoito, koordinointi Kotihoidon tukipalvelut: esim. ateria- ja turvapalvelu, koordinointi Sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu Päiväkeskustoiminnan palvelu Tavallinen palveluasuminen, pienkoti ja ikäihmisten perhehoito Ympärivuorokautinen asumispalvelu: tehostettu palveluasuminen, koordinointi Omais- ja perhehoito (ikäihmiset ja vammaiset) Vammaispalvelulain mukaiset palvelut Sosiaalihuoltolain mukainen lyhytaikainen ja pitkäaikainen laitoshoito Pitkäaikaishoiva

7 toiminnalliset taloudelliset 3. Palveluohjauksen tehostaminen Asiakkaan kannalta: Asiakkaalla on yksi puhelinnumero, josta saa tarvittavan neuvon ja yleisen ohjauksen sekä yhteyden palveluohjaajaan. Yleisessä palveluohjauksessa hyödynnetään sähköistä asiointia (Hyvis.fi palvelut) ja lisäksi määritellään matalankynnyksen käyntipaikat (Eliksiiri) Saadaan asiakasvirta kulkemaan yhden palveluohjaustiimin kautta ja palveluohjaus on kaikille samanlainen prosessi (tasalaatuisuus). Uudistus tuo asiakkaille jatkuvuutta, sillä palveluohjaus ei yhden työntekijän varassa. Uudistuksessa on mahdollista siirtää painopistettä ja enemmän resurssia ennakoivaan työhön. Palveluohjaajien määrä arvioitava Toimistotyö, asiakasmaksupäätökset ja huojennukset keskitetään 2-3 työntekijälle. Sosiaalityöntekijän työpanos on mahdollista kohdentaa asiakasasioihin. Hallinnollisesti vanhus- ja vammaispalvelu yhteen, (yhdistää kotihoidon ja asumispalvelun), sillä yhteisiä toimintoja ja rajapintoja paljon. Palveluun pääsyn kriteerit ja niiden noudattaminen tehostuvat, mikä tuo kustannussäästöä. Samassa tilassa toimiminen tuo kustannussäästöä, jolloin yksittäisiä toimistotiloja voisi vähentää? Arvioitava? Haasteena löytää tarpeeksi iso tila palveluohjausyksikölle, selvitettävä tilahallinnon kanssa.

8 Muutoksen perustelu Ehdotus toimenpiteiksi 4. Kotihoidon toiminnan tehostaminen Kotihoidon toiminnanohjauksen käyttöönoton myötä mahdollisuus tehostaa kotihoitoa: Resurssitarvetta mahdollisuus tarkistaa Välittömän työajan osuutta mahdollisuus nostaa Toimistotiloja mahdollisuus vähentää Tuottavuuden lisäksi toiminnanohjaus lisää kotihoidon vaikuttavuutta, työntekijöiden turvallisuutta ja asiakkaiden tasapuolista kohtelua Toiminnanohjausjärjestelmän täysipainoinen käyttöönotto maaliskuu v lähtien Vakituisten työntekijöiden välitön työaika nostetaan lähihoitajien osalta 60 %:iin ja sairaanhoitajien 40 %:iin, sairaanhoitajat tiiminvetäjänä. Lasketaan toukokuussa 2014 resurssitarve ikäihmisten laatusuosituksen mukaisesti. Laskelman pohjalta tarkemmat henkilöstösuunnitelmat. Toimistotilaa vähennetään v. 2014: laajalammen toimisto siirtyy Otavankadulle, Puumalan kotihoito siirtyy palvelukeskukseen v aikana. Vuoden arvioidaan kriittisesti myös muiden toimistotilojen tarve Sairaanhoitajien työn uudelleen kuvaus helmikuu 2014 aikana, toimivat tiimivastaavina. Sairaanhoitajan työnkuva yhtenäistetään koko alueella. Yleistyöaikaan siirtyminen edellyttää joustavaa ja porrastettua työajan käyttöä, tehdään suunnitelma helmikuun aikana ja käyttöön uusi toimintamalli maaliskuussa

9 9 HOITO- JA HOIVAPALVELUT Vanhusten kotihoito (ei vammaispalveluja): välitön työaika: tilanne % 70% Välitön työaika 60% 50% Tavoite 60 % 40% 30% 20% 10% 0% Huom! Palvelukeskuksissa (Graani, Anttola, Suomenniemi, Haukivuori, Ristiina) henkilökunta hoitaa myös palvelutalon asukkaita Muutos nykyiseen: kirjaus ja raportointi, matka-ajan väheneminen, tehtäväsuunnittelu

10 toiminnalliset taloudelliset 4. Kotihoidon toiminnan tehostaminen Työnjohto pystyy parempaan resurssien hallintaan, organisointiin ja toiminnan suunnitteluun keskitetyllä toiminnan ohjauksella Työajan käytön tehostuminen antaa aikaa perustehtävän hoitamiseen, välitön asiakastyöaika lisääntyy Reaaliaikaisten muutosten hallinta esim. sairauspoissaolot Reitinoptimointi turhat välimatkat pois Omahoitajuuden varmistaminen Kiinteiden työasemien tarve vähenee Asiakasasioiden hoito nopeutuu, ei kaksinkertaista kirjaamista Asiakkaiden tiedot reaaliajassa Asiakastyön turvallisuus ja laatu paranee Oikeusturva työntekijöille ja työnantajalle Asiakaslaskutus perustuu todelliseen palvelun määrään tulevaisuudessa Käytännössä tehostaminen tarkoittaa ilman uusien asiakkaiden huomioimista htv:n työpanoksen poistumista v Kun huomioidaan asiakasmäärän kasvun vaikutus henkilöstömäärään ja järjestelmän käyttökustannukset arvio todellisesta säästöstä 2015 olisi n. 600 t.

11 Muutoksen perustelu Ehdotus toimenpiteiksi toiminnalliset taloudelliset 5. Vanhus- ja vammaispalvelujen yhdistämisen selvittäminen Liittyy palveluohjauksen kehittämiseen: kotihoidon ja asumispalveluiden kohdalla rajapinnat vanhus- ja vammaispalveluiden välillä hankalia, esim.: asiakas voi joutua palveluiden rajapintaan: esim. ikääntyessään asiakkaat voivat joutua odottamaan jatkohoitopaikkaa SAS-ryhmä vammaispalvelussa pieni ja haavoittuvainen, ajatellen esim. hoitoneuvotteluita Selvitetään vanhus- ja vammaispalvelujen hallinnollinen yhdistäminen, jolloin rajapintoja voi hävittää Esimiestason yhtenäistäminen: sama esimies sama sekä vammaispalveluiden että vanhuspalveluiden kotihoidossa ja asumisessa Kotihoidon resurssi saatetaan alueilla yhteen, mikä tuo joustavuutta esim. sairaanhoitajaresurssin käyttöön Tukipalveluiden yhtenäistäminen Selvitetään vammaispalveluiden kotihoidon ja asumisen ostopalveluiden tarve Erityistyöntekijöillä jää enemmän aikaa asiakastyöhön Yhteinen palveluohjaus selkeyttää toimintaa Mahdollisuus esim. selvittää voiko palvelut hoitaa sosiaalipalvelulain mukaisesti Terveydenhoidon näkemystä myös vammaispalveluihin Sairaanhoitajaresurssin parempi hyödyntäminen Säästöpotentiaali syntyy seuraavista tekijöistä: Esimiesten väheneminen Kriteerien yhtenäistyminen Vammaispalvelujen ostopalveluiden tarkoituksenmukaisempi käyttö (kotihoito ja asuminen) Terveydenhoidon vahvistumisen myötä mahdollisia heijastumia esh:oon?

12 Muutoksen perustelu Ehdotus toimenpiteiksi 6. Mielenterveys- ja päihdepalvelujen keskittäminen ja tehostaminen Mikkelin seutusoten mipä-kustannukset korkeat Avopalvelujen osalta oma mipä-henkilöstö työskentelee seitsemässä eri toimipisteessä, mikä aiheuttaa sen, että asiakas ei saa palveluaan samasta pisteestä eikä toimijoiden välinen vuoropuhelu ja esim. konsultointi toimi optimaalisesti. Rajat perusterveydenhuollon, päihdehoidon ja erikoissairaanhoidon välillä aiheuttavat toiminnallista päällekkäisyyttä ja kustannuksia Psykiatrian toiminta on ollut suurelta osin sairaalapainotteista ja avohoidon osuus on pieni. psykiatrisen toiminnan painopiste tulee olla psykiatrisessa avohoidossa, jota tulisi keskittää (Keskelle elämää, Esper-hanke) Omien mielenterveyspalvelujen palvelurakenteet ovat epätarkoituksenmukaisen raskaat kevyempien hoitomuotojen (kotihoito) kehittymättömyyden vuoksi. Lyhyellä tähtäimellä: Oman henkilöstön kokoaminen: etsitään yhteiset tilat, joihin sijoittuisivat alkuun mielenterveysvastaanoton koko henkilöstö, sosiaalityöntekijät ja sosiaaliohjaaja sekä 2 toimistotyöntekijää ja mielenterveys- ja päihdepalvelujen johtaja Mielen Maja talo jää Päämajan koulun tiloihin ja Tellus Ristiinassa oleviin tiloihin Kinnarin asumispalveluyksikkö ja Kotikuntoutus Tupalantie toiminnallisesti yhteen A-klinikan ja shp:n avopalveluiden henkilöstön kokoaminen etsitään yhteiset tilat, joihin sijoittuvat Mikkelin omien palvelujen osalta mielenterveysvastaanoton koko henkilöstö, sosiaalityöntekijät ja sosiaaliohjaaja sekä 2 toimistotyöntekijää ja mielenterveys- ja päihdepalvelujen johtaja. Lisäksi samoihin tiloihin sijoittuisivat Esshp:n osalta psykiatrian poliklinikan henkilöstö ja psykoosipoliklinikan henkilöstö sekä A-klinikkasäätiön henkilöstö.

13 Ehdotus toimenpiteiksi toiminnalliset taloudelliset 6. Mielenterveys- ja päihdepalvelujen keskittäminen ja tehostaminen Kotiin vietäviä palveluja kehitetään: Kotikuntoutustiimin toiminta aloitettu Tavoitteena on saada tehostetusta palveluasumisesta ihmisiä kotiutettua kevyempiin asumismuotoihin tai omiin asuntoihin. Tarkoituksena on siirtää tehostetusta palveluasumisesta 11 asukasta Tupalaan vuokraasuntoihin ja tuoda tukipalvelut asiakkaille kotikuntoutustiimin kautta. Vuoden 2014 tavoitteena on vähentää 15 asukasta tehostetusta palveluasumisesta kevyempään asumisen muotoon. Pidemmällä tähtäimellä: Erikoissairaanhoidon osalta: Psykiatrian avopalvelupainotteisuuden lisääminen, osastohoidon vähentäminen. Mikkelin kaupungin osalta oman henkilöstön lisääminen Lyhyellä tähtäimellä: Askel kohti yhteistä terveydenhuoltoa, ei rajaa pth:n ja esh:n, päihde- ja mielenterveyspalveluiden välillä. Monitoimijaisuus, osaamisen jakaminen, erityistyöntekijät Tilat tehokäytössä ja synergiaedut yhteisistä tiloista Palveluiden helpompi saatavuus Pitkällä tähtäimellä: Palvelurakenteen huomattava keveneminen, psykiatrian laitoshoidon väheneminen 60 paikkaan. Lyhyellä tähtäimellä säästöt tilakustannuksissa Keskelle elämää arvio: Psykiatrian toiminnan osalta arvioitu henkilöstövähennys on 12,5 henkeä, jonka vaikutus on euroa. Tukipalveluissa 1, 08 m

14 Mikkelin ja Pertunmaan pty:n mipäpalvelut 2012 Suosituksen muk. Todelliset Hoitopäivän / Ero, hoitopäivinä hoitopvät / käynnit hoitopvät / käynnit käynnin hinta tai käynteinä Ero, Laitoshoito Palveluasuminen Avopolikliininen hoito

15 Muutoksen perustelu Ehdotus toimenpiteiksi toiminnalliset 7. Suun terveydenhuollon keskittäminen ja tehostaminen Tällä hetkellä suun terveydenhuollon palvelut ovat pirstoutuneet useaan eri rakennukseen kaupungin alueella sekä myös ympäristössä, mikä estää nopean konsultaatiomahdollisuuden tehokkaan hyödyntämisen eri ammattiryhmien ja suun terveydenhuollon eri erityisalojen välillä. Kolmeen isompaan hoitolaan tarvitaan jokaiseen potilastoimisto, mikä vie vähäisiä hoitajaresursseja. Tällä hetkellä laitehuolto ja välinehuolto ovat lähellä suurinta hoitolaa, mutta muut hoitolat ovat huonomassa asemassa. Hammashoitolat ovat terveyspalveluista suurimmat välinehuollon ja laitehuollon asiakkaat. KM: suun terveydenhuollossa yksikkökoolla on vaikutusta kustannuksiin. Alueen suun terveydenhuolto toimii jo melko tehokkaasti ja työntekijäresurssi on tehokkaasti käytössä Toiminnalliset tekijät (tehokas työnjako, tukipalvelut) kuitenkin puoltavat keskittämistä Myös hml-saatavuus huomioitava ratkaisuja tehtäessä. Suun terveydenhuollon toiminnot keskitetään yhteen toimipisteeseen sairaalan alueelle (v mennessä) Esper: Keskittäminen mahdollistaa kaikkien ikäryhmien osalta kokonaisnäkemyksellisen suunnittelun suun sairauksien hoidossa. Työnjako valistushoitajien, suuhygienistien, hammaslääkäreiden ja erikoishammaslääkäreiden kesken mahdollistuu. Suun terveydenhuollon palvelujen oikea-aikaisuus, potilaan hoidostaan saama terveyshyöty, hoidon vaikuttavuus, ammattihenkilön osaaminen, potilasturvallisuus ja palvelujen järjestämisestä aiheutuvat kustannukset. taloudelliset KM: Mikkelin pty:n hammaslääkäriresurssi on tehokkaasti käytössä myös pienemmillä asemilla, joten suurta taloudellista hyötyä pelkästä keskittämisestä on vaikea laskea saatavan kovinkaan paljon. Toiminnallisista tekijöistä on kuitenkin saatavissa taloudellistakin hyötyä.

16 16 SUUNTERVEYDENHOITO Asemakohtainen väestöpohja (keskim.) ja kustannus / asukas Kuvasta näkyy 49 Maisema-kunnan suunterveydenhuollon asukaskohtainen kustannus vuodelta 2012 sekä asemakohtainen, keskimääräinen väestöpohja. Vastaavanlainen tarkastelu vastaanottopalveluista on osoittanut varsin vahvan korrelaation (noin -0,5 vuosina 2012 ja 2011) suuremman asemakohtaisen väestöpohjan ja pienenevien asukaskohtaisten kustannusten välillä. Suunterveydenhuollossa korrelaatio ei ole yhtä voimakas (-0,23), mutta kuitenkin vastaavansuuntainen.

17 Muutoksen perustelu 8. Hoitaja- ja lääkärivastaanottojen tehokkuus Esper: Tavoitteena on, että erikoissairaanhoito ja perusterveydenhoito toimivat samoissa tiloissa, mahdollisimman lähekkäin. Näin on mahdollista kehittää yhteinen toimintamalli kuntalaiset parhaaksi. Mikkelissä on oltava yksi yhteinen päivystyspiste. Pankalammen toiminnan on suunniteltu päättyvän vuoden 2016 lopussa KM: Tehokas väestöpohja terveysasemalle on vähintään as (KM ja VATT). Pelkkä suuri väestöpohja ei takaa kuitenkaan tehokkuutta, sillä varsinkin pienissä yksiköissä on merkittävää tehokkuusvaihtelua. Mikkelissäkään ei terveysasemien keskittämistä voida perustella yksin terveysasemien suoritteiden yksikköhintoja tarkastelemalla. Mikkelin terveysasemilta päivystykseen ohjautuminen on erittäin merkittävä ja nostaa kustannuksia. Päivystykseen ohjautuu hyvin toimivissa malleissa terveyskeskuskäynneistä vain noin 15-20% käynneistä. Isompien yksiköiden edut: Päiväaikaiseen toimintaan lisää joustavuutta Lääkäriresurssin käytön tehokkuus ja työnjako hoitohenkilökunnan välillä mahdollista optimoida Tilaratkaisujen synergiaedut tuovat säästöjä Mahdollisuus minimoida kalliit ja mahdollisesti toimimattomat ostopalvelut

18 Ehdotus toimenpiteiksi toiminnalliset taloudelliset 8. Hoitaja- ja lääkärivastaanottojen tehokkuus KM: sairaanhoitajien kiireellisen ajanvarausvastaanoton kehittäminen edelleen niin, että kiireellinen hoito pääsääntöisesti ohjautuu terveysasemalle. 1.Vastaanottotyön kehittäminen niin, että lääkärin työaika tulisi käytettyä mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti ja vain niille potilaille, jotka siitä hyötyvät. Tämä tarkoittaa esim.: osuvampaa hoidontarpeen arviota, Ensineuvon kehittäminen edelleen itsenäisen hoitajavastaanoton ja sen lääkärituen suunnittelua (sisältää myös kiireellisen hoidon) lääkärin työnkuvan kehittämistä niin, että vastaanottotyölle jää enemmän aikaa. 2.Kaikkein eniten palveluita käyttäville asiakkaille nimetään palveluohjaajat, jotka koordinoivat asiakkaidensa palvelukokonaisuutta. Suurkuluttajien tunnistaminen on tehtävä heti aluksi. 3.Erikoissairaanhoidosta siirtyville isoille potilasryhmille suunnitellaan palvelumallit (esim. aikuistyypin diabetes, murtumakontrollit jne). Siirtymisen mallit tehdään erikoissairaanhoidolle helpoksi. Mikkelin pty:n lääkäriresurssit ovat oikealla tasolla, mutta toiminnalliset muutokset voivat edellyttää sairaanhoitajatyövoiman lisäämistä Asiakkaiden parempi ohjautuvuus, päivystyksen käytön väheneminen Lääkäri- hoitajaresurssin käytön tehostuminen entisestään Heijastumat erikoissairaanhoidon käyttöön Päivystyksen käyntimäärä optimitasolla 20% tk-lääkärikäynneistä eli n käyntiä/vuosi, mikä tarkoittaisi vähennystä TA 2014 tasoon käyntiä (1 milj eur). (- Lisäys päiväaikaisessa toiminnassa) Heijastumat erikoissairaanhoidon käyttöön

19 19 VASTAANOTTOPALVELUT Terveysasemakohtainen väestöpohja (keskim.) ja väestövastuukustannus / asukas Kuvassa esitetty keskimääräinen terveysaseman väestöpohja kunnittain Kuntamaiseman vertailukunta-aineistossa vuonna Seutusoten terveysasemakohtaisissa, keskimääräisissä väestöpohjissa on suuria vaihteluita. Keskiarvo (väestöpohja/terveysasemien määrä) on n asukasta Juho Aaltosen (VATT 2006) terveyskeskusten tehokkuuseroja selvittäneen tutkimuksen mukaan optimaalinen väestöpohja terveyskeskukselle olisi noin asukasta. Kuntamaiseman aineistossa on myös nähtävissä korrelaatiota väestöpohjan ja asukaskohtaisen kustannuksen välillä. Pienen väestöpohjan terveysasemien alueella kustannusvaihtelut suurempia kuin suurten väestöpohjien alueella.

20 Väestövastuukustannus / asiakas 20 VASTAANOTTOPALVELUT YKSIKKÖVERTAILU KUSTANNUS /KÄYNTI JA KUSTANNUS/ ASIAKAS Hyrylän TA, Tuusula Honkaharjun TA, Imatra Korkea väestövastuukustannus asiakasta kohden, matala käyntiä kohden Korkea väestövastuukustannus sekä asiakasta että käyntiä kohden 300 Nikkilän TA, Sipoo Mansikkalan Raision TA TA, Imatra Tammisaaren TA, Pankalammen TA Raasepori Söderkullan TA, Ruskon TA Sipoo 250 Paavolan Rantakylän TA, TA, Uudenkaupungin Jokelan TA TA, Tuusula Naantalin Karjaan TA, Mäntsälän TA Hyvinkää TA, Joensuu Ristiinan TA Naantali Riihimäen TA Raasepori Niinivaaran TA, Siilaisten Joensuu TA, Haukivuoren TA Puumalan Ostopalvelut TA Joensuu Hirvensalmen TA Rymättylän TA, 200 Naantali Pohjan TA, Myllytien TA, Uimaharjun Raasepori TA, Keravan Järvenpää TA ja Kellokosken TA, Joensuu toimenpideyksikkö Tuusula 150 Pornaisten TA Merimaskun Anttolan TA, TA Naantali Vanhankylänniemen TA, Järvenpää Väestövastuukustannus / käynti Pääterveysasema, Hyvinkää Matala väestövastuukustannus sekä asiakasta että käyntiä kohden Matala väestövastuukustannus asiakasta kohden, korkea käyntiä kohden Vertailukuntien terveysasemakohtaisia hintoja Joensuusta, Raaseporista, Naantalista, Raisiosta, Ruskolta, Imatralta, Keravalta, Uudestakaupungista, Riihimäeltä sekä Kuuma-seudulta vuodelta Pankalammen kustannukset eivät täysin vertailukelpoiset: mukana joitakin erityistyöntekijöitä, esim. diabeteshoitaja, ravitsemusterapeutti, sekä mikkeliläisten käynnit muissa kunnissa

21 Muutoksen perustelu 9. Terveyspalveluiden akuutin vuodeosastohoidon järjestäminen KM: Terveyskeskuksen akuutti- ja kuntoutuspaikkojen paikkojen pitäminen lähellä tasoa 1,8-2.0 % 75 vuotta täyttäneiden määrästä on suositeltavaa erikoissairaanhoidon käytön minimoimiseksi Tällä hetkellä Mikkelin seudulla on akuuttipaikkoja 1,7 % 75-vuotta täyttäneistä eli hieman niukasti (65-75-v käytössä on paikkoja 0,5 % ko. ikäryhmästä) Terveyskeskuksena akuuttipaikkojen lisätarve pelkästään nykyisellä niukalla peittävyydellä on vuoteen 2020 menneessä yhteensä 30 paikkaa (1,8% peittävyydellä 41 paikkaa) ja vuoteen 2030 vielä 46 paikkaa (1,8% peittävyydellä 50 paikkaa) (Väestökehityksen pohjissa laskennassa mukana Mikkeli, Hirvensalmi, Pertunmaa ja Puumala) Akuutti- ja kuntoutuspaikat jakautuvat useaan yksikköön, jotka lähes kaikki ovat epätarkoituksenmukaisen pieniä Kyyhkylää lukuun ottamatta Kyyhkylän kuntoutusosasto on riittävän suuri ja on hinnaltaankin edullinen (v taso) Kalliita yksikköjä ovat akuuttiosasto, osasto 1 ja dementiayksikkö. Ristiinan ja Hirvensalmen osastojen hinnat ovat edulliset, mutta ovatko oikeasti kykeneviä todelliseen akuuttihoitoon?

22 Ehdotus toimenpiteiksi toiminnalliset taloudelliset 9. Terveyspalveluiden akuutin vuodeosastohoidon järjestäminen Akuuttiterveyskeskusvuodeosastohoidon keskittämisestä keskussairaalaan yhteyteen (tai Kyyhkylään?) saadaan paras mahdollinen terveyskeskustasoinen akuuttihoito taattua. Alueelliset yksiköt esim. Aininkoti Hirvensalmella jäisivät liian pieniksi, jotta niissä hoidollinen taso saadaan turvattua kohtuullisin kustannuksin. Suunnittelussa tulee ottaa huomioon myös se vaihtoehto, että erikoissairaanhoidon sisätautien, kirurgian ja terveyskeskuksen akuuttihoidon osastoja voidaan käyttää joustavasti kuormitustilanteiden mukaan. Esper: Sairaalatoiminnan osalta ei vuonna 2020 ole enää erillistä terveyskeskussairaalaa vaan nykyiset osastot on integroitu keskussairaalan toiminnaksi. Työnjako nykyisten keskussairaalan yleis sisätautien/kirurgian osastojen kanssa kehittyy ja samoin työnjako erikoislääkäreiden ja perusterveydenhuollon lääkäreiden välillä. Yksikköhintaa tarkastelemalla ei suoranaisesti voi laskea keskittämisellä saatavan säästöjä Mikkelissä (Huom 2012 tieto) mutta erikoissairaanhoidon osastohoidon käytön optimoimisella säästöt merkittäviä.

23 Muutoksen perustelu Ehdotus toimenpiteiksi 11. Henkilöstön vähentäminen: 30 henkilöä Kaupungin talouden tasapainotus-ohjelman yhteydessä on sotelle annettu tavoitteeksi vuodelle henkilön määrän vähennys. Toinen kokonaistavoite on eri ostopalveluina hankittujen sote-toimintojen kotiuttaminen, jolloin henkilöstömäärä kasvaa mutta kokonaiskustannusten tulisi pienentyä. Vähennys tämänhetkisestä määrästä pyritään toteuttamaan jättämällä tekemättä 30 korvausrekrytointia. Uusia palvelussuhteita joudutaan kuitenkin perustamaan n. 45, mikäli ostopalveluista osa otetaan omaksi toiminnaksi. vanhusten palveluista jätetään täyttämättä 7 toimea johtamisen tukipalveluista jätetään täyttämättä kehittämispäällikön tehtävä kaikki muu tulee jatkotyöstä mm. palveluverkon tai palveluiden karsimisesta/vähentämisestä toiminnalliset taloudelliset Toiminnan tehostaminen sekä uusien toimintamallien käyttöönottaminen ja mahdollisesti palveluiden määrän vähentäminen ovat edellytyksenä henkilöstömäärän pienentämiselle. Henkilöstön työssäjaksamisen ja työhyvinvoinnin huomioiminen on erittäin merkityksellistä, jotta muutokset onnistuvat ja saavutetaan pysyvä kulujen väheneminen. Henkilömäärän väheneminen 30:llä tarkoittaa koko vuoden osalta n. 1 milj. :n vaikutusta. Korvausrekrytointejen täyttämättä jättäminen tapahtuu kuitenkin pitkin vuotta eläköitymis ym. poistumisien myötä.

24 24 VASTAANOTTOPALVELUT Lääkäriasiakkaita / lääkäri Maisema-kuntien keskiarvo vuonna 2012 oli noin 1220 lääkäriasiakasta lääkäriä kohden. Mediaani oli noin 1250 asiakasta / lääkäri Mikkelissä asiakkaita lääkäriä kohden on selvästi Maisema-kuntien keskiarvoa enemmän, noin 1550 asiakasta lääkäriä kohden (laskettu Mikkelin, Ristiinan ja Suomenniemen asiakkaat ja tässä selvityksessä käytetyt vuoden 2013 lääkärimäärät)

25 25 VASTAANOTTOPALVELUT Hoitaja-asiakkaita / hoitaja Maisema-kuntien keskiarvo vuonna 2012 oli noin 500 hoitaja-asiakasta hoitajaa kohden. Mediaani oli hieman pienempi, noin 430 asiakasta / hoitaja Mikkelissä (kuvassa vuoden 2012 Mikkeli) asiakkaita hoitajaa kohden on selvästi Maisema-kuntien keskiarvoa enemmän, noin 713 asiakasta hoitajaa kohden

26 26 VASTAANOTTOPALVELUT Terveysneuvonnan asiakkaita / hoitaja Maisema-kuntien keskiarvo vuonna 2012 oli noin 580 terveysneuvonnan asiakasta hoitajaa kohden. Mediaani oli hieman pienempi, noin 530 asiakasta / hoitaja Mikkelissä (kuvassa vuoden 2012 Mikkeli) asiakkaita hoitajaa kohden on selvästi Maisema-kuntien keskiarvoa enemmän, noin 1180 asiakasta hoitajaa kohden

27 27 SUUNTERVEYDENHOITO Hammaslääkäriasiakkaita / hammaslääkäri Maisema-kuntien keskiarvo vuonna 2012 oli noin 920 hammaslääkäriasiakasta lääkäriä kohden. Mediaani oli pienempi, noin 800 lääkäriakasta / hammaslääkäri Mikkelissä (tässä selvityksessä käytetyt lääkäri- ja asiakasluvut, pl. Haukivuori jossa hyvin pieni lääkärimiehitys) asiakkaita lääkäriä kohden on jonkin verran Maisema-kuntien keskiarvoa enemmän, noin 1150 asiakasta lääkäriä kohden.

28 Muutoksen perustelu Ehdotus toimenpiteiksi 12. Sosiaalityön ja ohjauksen palvelut kuntataajamissa (Hirvensalmi, Puumala, Ristiina, Suomenniemi, Pertunmaa) Sosiaalityön erityisosaaminen on turvattava Lähipalvelut on turvattava (lainsäädäntö, kuntaliitossopimukset, yhteistoiminta-alueen sopimukset) Pienten yksiköiden haavoittuvuus Kuntataajamissa on pysyväisluonteisesti vain sosiaaliohjaajia. Sosiaalityöntekijöillä on sovitut päivät kuntataajamissa sekä työskentely tarpeen mukaan. Sosiaaliohjaajien toimenkuva laajempi, lähellä palveluohjausta, työn sisältö voi rakentua olemassa olevan osaamisen hyödyntämiseen. Sosiaaliohjaajilla mahdollisuus konsultoida välittömästi virka-ajan päivystävää sosiaalityöntekijää. Toimeentulotuen sähköinen etuuskäsittely on mahdollista hoitaa myös kuntataajamissa. Puumalan rooli: työntekijöiden tehtäväkuvat 2 sosiaaliohjaaja, joista toinen hoitaa myös etuuskäsittelyn? Mikkelistä hoidetaan lastensuojelun sosiaalityö, vammaispalvelun ja mielenterveys- ja päihdehuollon asiakaspäätökset Kuntataajamien sosiaalipalveluiden johtaminen ja sisäinen yhteistyö yhteistyö eri tulosalueiden välillä, myös työntekijöiden tehtävien jakautuminen eri tulosalueille (mahd myös vammais- ja vanhus) kaikki työntekijät sijoitettu mahdollisimman tiiviisti, sosiaalipalveluiden työntekijät terveysasemille tai palvelukeskuksiin, jos mahdollista

29 toiminnalliset taloudelliset 12. Sosiaalityön ja ohjauksen palvelut kuntataajamissa (Hirvensalmi, Puumala, Ristiina, Suomenniemi, Pertunmaa) Sosiaalipalveluiden järjestämisen tehostaminen Sosiaalityön erityisosaamisen keskittäminen Mikkeliin (lastensuojelupäätökset (sote-alueella tulevaisuudessa voisi olla ehkä Mäntyharjun ympärille rakentuva sosiaalityön alue Mäntyharju-Pertunmaa-Hirvensalmi) mahdollinen säästö tilakustannuksissa joitain tuhansia euroja /vuosi/ kuntataajama

30 Hirvensalmi Tilanne ennen Tilanne nyt Ehdotus pysyvistä työntekijöistä perusturvajohtaja sosiaalityöntekijä sosiaaliohjaaja etuuskäsittelijä-tstott sosiaalityöntekijä(osa-aika äl) sosiaaliohjaaja etuuskäsittelijä (mli ½) 1,5-2 sosiaaliohjaajaa Puumala sosiaalityöntekijä sosiaaliohjaaja sosiaalityöntekijä sosiaaliohjaaja 1,5-2 sosiaaliohjaajaa Ristiina perusturvajohtaja aikuissosiaalityöntekijä ls-sosiaalityöntekijä perhetyöntekijä etuuskäsittelijä-tstott aikuissostt ls-sostt osa-aikaisesti Mlistä perhett MListä? etuuskäsittelijä Mlistä Suomenniemi sosiaalisihteeri palvelut hoidetaan Ristiinasta/Mikkelistä Pertunmaa sosiaalityöntekijän virka (ostopalvelua, koska ei kelpoista sosiaaliohjaaja ½ toimistottetuuskäsittelijä sosiaaliohjaajan virka + yhteistoimintasopimus Mlin ptyn kanssa sos.ohjaaja-kuraattori tstosihteeri etuuskäsittelijä 1,5-2 sosiaaliohjaajaa tstott-etuuskäsittelijä

31 Muutoksen perustelu 13. Soten tila-asiat Soten toimitilaverkosto on hajanainen ja osassa toimitiloista tilojen käyttöaste on alhainen, joka johtaa tehottomuuteen ja aiheuttaa turhia tilakustannuksia. Ehdotus toimenpiteiksi toiminnalliset taloudelliset Vähennetään soten käytössä olevia toimipisteitä yhdistämällä toimintoja ja vähentämällä toimipisteitä ja asettamalla käytössä oleville tiloille käyttöastetavoitteita Toimipisteiden määrä vähenee ja yhdistetään toimintoja suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Toimitilojen vuokrakustannukset alenevat. Esim. 5 %:n tilojen käytön tehostuminen toisi säästöjä n

32 Muutoksen perustelu Ehdotus toimenpiteiksi toiminnalliset (organisaationäkökulma) 14. Sähköisen asioinnin käyttöönoton laajentaminen 1. Asiakkaat haluavat käyttää sähköisiä palveluita 24/7. 2. Kustannustehokkuus lisääntyy kun asiakkaat itse tekevät osan työstä. 3. Sähköinen asiointi tehostaa prosesseja ja mahdollistaa lisääntyvän palvelutarpeen hoitamisen nykyisellä (tai nykyistä vähemmällä) henkilöstöllä. 4. Sähköiset palvelut voivat ohjata myös yksityisen ja 3. sektorin palvelutuottajien palveluihin. Luodaan KANSALAISEN SÄHKÖINEN SOTEKESKUS On otettava käyttöön olemassa olevien ja kehitettävät sähköiset työvälineet - Hyvis.fi-portaalin palvelut - Itseilmoittautuminen - Etäyhteyden, etämonitoroinnin ja turvallisuusteknologian mahdollisuudet - Paperiton sote? On huolehdittava, että sähköinen kanava on asiakkaalle houkuttelevin On määrätietoiseti tuettava asiakkaiden siirtymistä sähköisiin palveluihin ESIMERKKEJÄ: Turvallinen viestinvälitys: otetaan laajamittaisesti käyttöön yksiköissä, joihin tulee paljon puheluita tai jossa potilaat kysyvät mahdollisuutta sähköpostiviestintään puhelinsoitot vähenevät, yhteydenpito voi korvata käynnin jossain tapauksissa, työkiirettä voidaan tasata, asiakkaan sitoutuminen lisääntyy Sähköiset lomakkeet: vastaanotolla tehtävä työ vähenee, lomakkeiden tulostaminen vähenee, työaikaa säästyy. Sähköiset kutsukirjeet (+ sähköinen lomake tai ilman lomaketta): työaikaa säästyy kun kutsun lähettäminen nopeutuu ja kirjeiden tulostaminen vähenee. Sähköinen ajanvaraus: resurssien käyttö tehostuu kun asiakas itse tekee työn: aikojen

33 taloudelliset (organisaationäkökulma) 14. Sähköisen asioinnin käyttöönoton laajentaminen Täytyy tehdä tarkempaa kustannuslaskentaa, jossa vertaillaan nykyisen toimintamallin kustannuksia sähköistetyn toimintamallin kustannuksiin. Turvallinen viestinvälitys: Suurimmat säästöt syntyvät puhelinsoittojen ja vastaanottokäyntien pois jäämisestä. Sähköiset lomakkeet: Suurimmat säästöt syntyvät siitä, että 1) ammattilaisen tekemä työ korvautuu osittain asiakkaan tekemällä työllä (valmiiksi täytetyt lomakkeet), 2) paperisten lomakkeiden käsittelyn kustannussäästöistä sekä siitä, 3) että asiakkaan asia voi tulla hoidetuksi jo ensimmäisellä vastaanottokäynnillä. Sähköiset kutsukirjeet: säästö syntyy työaikakustannuksista, paperi ja kirjekuorimaksuista ja postimaksuista. Sähköinen ajanvaraus: säästö syntyy 1) aikojen varaamiseen, perumiseen ja vaihtamiseen liittyvän työajan vähenemisestä ja 2) peruuttamatta poisjäännin kustannuksista. Esimerkkilaskelmia: Turvallinen viestinvälitys: Jos TVV korvaa hoitajakäynnin, syntyy 20e laskennallinen säästö Sähköiset lomakkeet: THL:n selvityksen mukaan sähköisen MÄÄRÄMUOTOISEN lomakkeen käsittely säästää hallinnollisia kustannuksia 3,08e ja AVOIMEN PALAUTTEEN lomakkeen käsittely 15,40e Sähköinen ajanvaraus: THL:n SADe-ohjelman selvityksen mukaan sähköiset ajanvarauspalvelut voivat vähentää puheluiden määrää parhaimmillaan 50-60%. Sähköisen ajanvarauksen vaihtoehtokustannuksen on laskettu olevan n. 6e

34 Muutoksen perustelu 15. Pertunmaan pty Kehitysvammahuollon kustannustaso, ja hoidon oikea porrastus Ehdotus toimenpiteiksi toiminnalliset taloudelliset Kehitysvammahuollon sekä sosiaali- ja perhetyön kustannustehokkuuden selvittäminen Palvelun oikea porrastus Kustannustason nousun hillitseminen

35 Muutoksen perustelu 15. Erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon yhteistyö Kustannustaso, päällekkäisten palvelujen poisto, hoidon prosessin nopeuttaminen Ehdotus toimenpiteiksi toiminnalliset taloudelliset Hoitoketjut, erikoissairaanhoidon järjestämissuunnitelman päivittäminen Resurssien tehokkaampi käyttö Kustannustason nousun hillitseminen erikoissairaanhoidossa

36 Muutoksen perustelu Ehdotus toimenpiteiksi toiminnalliset taloudelliset 17. Ennaltaehkäisevät palvelut muutamia ajatuksia ryhmätyöhön Kustannusten kannalta ja inhimillisestä näkökulmasta on järkevämpää ehkäistä sairautta, pahoinvointia, huono-osaisuutta, eriarvoisuutta jne. kuin korjata syntyneitä haittoja. 1. Kaikkien soten työntekijöiden ennaltaehkäisevän työotteen vahvistaminen 2. Soten jalkautuu ja kehittää matalan kynnyksen asiointipaikkoja. 3. Kuntalaiset haastetaan ottamaan vastuuta omista elintavoistaan ja valinnoistaan. 1. Kaikissa mahdollisissa asiakaskontakteissa työote on ennaltaehkäisevä, ennakoiva ja asiakkaan voimavaroja vahvistava. 2. Ihmisiä kohdataan arkielämän areenoilla, joilla myös ennaltaehkäisevät interventiot otetaan halukkaammin vastaan. YKSI NÄKÖKULMA TERVEYDEN EDISTÄMISEN ALUEELTA: Tutkimusten perusteella tiedetään, että kustannusvaikuttavimpia terveyden edistämistoimia ovat seuraaviin asioihin liittyvät interventiot (STM 2008 Terveyden edistämisen mahdollisuudet: Vaikuttavuus ja kustannusvaikuttavuus): - liikunnan lisääminen - järkevä ravitsemus (suola rasvat kuidut) - painonhallinta - tupakoimattomuuden edistäminen - alkoholin kohtuukäytön edistäminen - osteoporoosin ja kaatumisten seurauksena syntyvien murtumien ehkäisy Näiden toimenpiteiden kustannusvaikutus laatupainotettua lisäelinvuotta kohden (QALY) on alle e, jolloin toimenpidettä voidaan kansainvälisesti suositella toteutettavaksi. TOINEN NÄKÖKULMA EHKÄISTÄVISSÄ OLEVIEN ENNENAIKAISESTI MENETETTYJEN ELINVUOSIEN (PYLL) NÄKÖKULMASTA: Kun henkilö kuolee liian varhain (alle 70 v), menettää yhteiskunta inhimillistä pääomaa e edestä jokaista menetettyä vuotta kohden. Mikkelin seudulla tappiot olivat 2011 n. 48milje (prof. I. Vohlonen FCG) uskalletaanko tai pystytäänkö edes pieni osa tästä summasta ohjamaan

37 Muu kehittämistä ja muutosta vaativa asia

Mikkelin ja Pertunmaan sotepalveluselvitys Vastaanotto, suunterveys

Mikkelin ja Pertunmaan sotepalveluselvitys Vastaanotto, suunterveys Mikkelin ja Pertunmaan sotepalveluselvitys Vastaanotto, suunterveys Versio 31012014 Kustannustehokkuus (kaikki sotepalvelut) Kustannustehokkuus Yhteenveto Näkökulma Diat Taloudellisuus 4,5 Mikkelin pty:n

Lisätiedot

Terveyspalvelut 2013. Minna Mutanen 26.3.2013

Terveyspalvelut 2013. Minna Mutanen 26.3.2013 2013 Minna Mutanen 26.3.2013 terveyspalveluiden johtaja johtava ylilääkäri Terveysneuvonta Tukipalvelut Avopalvelut Sairaanhoitopalvelut Sairaalapalvelut Laitehuolto Fysioterapia Tk-vuodeosastotoiminta

Lisätiedot

Vanhus- ja vammaispalveluorganisaatio 2019

Vanhus- ja vammaispalveluorganisaatio 2019 Vanhus- ja vammaispalveluorganisaatio 2019 Ikäihmisen palvelukokonaisuus Omaehtoinen hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, toimintakyvyn ylläpitäminen Vapaaehtoiset arjen tukena, päivätoiminnan eri muodot

Lisätiedot

Loppuraportti Liite 5. Henkilöstötarkastelut

Loppuraportti Liite 5. Henkilöstötarkastelut Loppuraportti Liite 5 Henkilöstötarkastelut Ohry 18.3.213 Vastaanottopalvelut Henkilöstötarkastelu Optimointi laskennallinen lääkäri- ja hoitajamitoitus Laskennan parametrit: Väestöpohja n. 61 (Mikkeli,

Lisätiedot

Loppuraportti Liite 3. Mikkelin seutusote Taustamateriaalia Sotepalveluselvitykseen 2013-2014 Väliraportti ohjausryhmälle

Loppuraportti Liite 3. Mikkelin seutusote Taustamateriaalia Sotepalveluselvitykseen 2013-2014 Väliraportti ohjausryhmälle Loppuraportti Liite 3 Mikkelin seutusote Taustamateriaalia Sotepalveluselvitykseen 2013-2014 Väliraportti ohjausryhmälle Versio 08022014 Kustannustehokkuus (kaikki sotepalvelut) Kustannustehokkuus Yhteenveto

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalveluiden Maisema-raportin ja Kuntaliiton keskisuurten kaupunkien raportin keskeiset tulokset 2012

Sosiaali- ja terveyspalveluiden Maisema-raportin ja Kuntaliiton keskisuurten kaupunkien raportin keskeiset tulokset 2012 Sotepalveluselvitys Ohjausryhmä 9.12.2013 Loppuraportti Liite 2 Laura Käsmä Sosiaali- ja terveyspalveluiden Maisema-raportin ja Kuntaliiton keskisuurten kaupunkien raportin keskeiset tulokset 1 2 2 1 4

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON SOTE. Pertunmaa Hans Gärdström

ETELÄ-SAVON SOTE. Pertunmaa Hans Gärdström ETELÄ-SAVON SOTE Pertunmaa 19.2.2016 Hans Gärdström 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 2 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 3 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 4

Lisätiedot

HOITO- JA HOIVAPALVELUT

HOITO- JA HOIVAPALVELUT Hoito- ja hoivapalvelut HOITO- JA HOIVAPALVELUT 5 400 KOTIHOITO: HOITOSUUNNITELMAN PIIRISSÄ OLEVAT Puumala Panostukset kokonaisuutena melko korkeat, mutta asiakasta kohden matalat Panostukset sekä kokonaisuutena

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu Vanhuspalvelujen Kuusikko

Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu Vanhuspalvelujen Kuusikko Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu Vanhuspalvelujen Kuusikko 1 75 vuotta täyttäneen väestön määrän absoluuttinen ja suhteellinen kehitys Kuusikossa

Lisätiedot

Palveluverkkoselvitys - Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi

Palveluverkkoselvitys - Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi Loppuraportti Liite 1 Palveluverkkoselvitys - Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi Projektisuunnitelma Laura Käsmä 8.10.2013 Palveluverkkoselvitys Mikkeli sote Palveluverkkoselvityksen tavoitteena

Lisätiedot

TAVOITE 2016 1 906 308 000 TAVOITE 2015 2 160 502 000. Hoitopäivät Kustannukset. Suunnitelma valmis Toiminnan aloittaminen 12/2015 8/2016

TAVOITE 2016 1 906 308 000 TAVOITE 2015 2 160 502 000. Hoitopäivät Kustannukset. Suunnitelma valmis Toiminnan aloittaminen 12/2015 8/2016 Joensuu Palveluohjelma: Työikäisten palvelut Kehitysvammaisten palvelujen organisointi Kärkihanke: Kehitysvammaisten asumispalveluiden avopainotteisuuden edistäminen Tuotantopuolen vastuuhenkilö: Sosiaalipalvelujen

Lisätiedot

Huoltaja-säätiö Tiedon hyödyntäminen sosiaalihuollon kehittämisessä. Seminaari-esitys NHG Consulting toimitusjohtaja Vesa Komssi 28.4.

Huoltaja-säätiö Tiedon hyödyntäminen sosiaalihuollon kehittämisessä. Seminaari-esitys NHG Consulting toimitusjohtaja Vesa Komssi 28.4. Huoltaja-säätiö Tiedon hyödyntäminen sosiaalihuollon kehittämisessä Seminaari-esitys NHG Consulting toimitusjohtaja Vesa Komssi 28.4.2015 Asiakastaso: Vaikuttavuus ja palvelurakenne Tiedolla johtamista

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalveluiden Maisema-raportin ja Kuntaliiton keskisuurten kaupunkien raportin keskeiset tulokset 2012

Sosiaali- ja terveyspalveluiden Maisema-raportin ja Kuntaliiton keskisuurten kaupunkien raportin keskeiset tulokset 2012 Sotepalveluselvitys Ohjausryhmä 9.12.2013 Laura Käsmä Sosiaali- ja terveyspalveluiden Maisema-raportin ja Kuntaliiton keskisuurten kaupunkien raportin keskeiset tulokset 1 2 2 1 4 1 1 4 5 1 1 6 1 0 4 1

Lisätiedot

Kehittämishankkeet vuodelle 2015, Joensuu

Kehittämishankkeet vuodelle 2015, Joensuu Kehittämishankkeet vuodelle 2015, Joensuu Palveluohjelma: Työikäisten palvelut Avopalvelujen vahvistaminen Kehittämishanke: Avopalvelujen vahvistaminen mielenterveystyö ja vastaanottotoiminta Tuotantopuolen

Lisätiedot

Toimialan toiminnan kuvaus

Toimialan toiminnan kuvaus Toimialan toiminnan kuvaus Joensuun kaupungin sosiaali- ja terveyspalvelukeskus vastaa sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä Joensuussa sekä yhteistoimintasopimuksiin pohjautuen Kontiolahden ja

Lisätiedot

Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue

Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue TP 2013 TP 2014 TA2015 Henkilöstömäärä 1196 1134 1071 Toimintakulut 102,4 M 99,4M 97,8 M joista henkilöstökulut 54 M 52,4 M joista asumis- ja hoiva-palvelujen ostot

Lisätiedot

Luottamushenkilökoulutus 15.4.2013 Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi. Tasapainoinen kasvu ja talous. Timo Talo

Luottamushenkilökoulutus 15.4.2013 Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi. Tasapainoinen kasvu ja talous. Timo Talo Luottamushenkilökoulutus 15.4.2013 Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi Tasapainoinen kasvu ja talous Timo Talo Mikkelin PTY ja talouden haasteet - Mikkelin PTY:n kunnat sotekustannusten osalta erilaisia

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimen tuotantolautakunta 28.1.2015 3 Liite 1. Käyttösuunnitelma 2015. Mikkelin palvelutuotantoyksikkö

Sosiaali- ja terveystoimen tuotantolautakunta 28.1.2015 3 Liite 1. Käyttösuunnitelma 2015. Mikkelin palvelutuotantoyksikkö Tuotantolautakunta LIITTEET 28.1.2015 Sosiaali- ja terveystoimen tuotantolautakunta 28.1.2015 3 Liite 1 Käyttösuunnitelma 2015 Mikkelin palvelutuotantoyksikkö SISÄLLYSLUETTELO Sosiaali- ja terveystoimen

Lisätiedot

Oulun Mielenterveys- ja päihdepalvelut muutosten pyörteissä

Oulun Mielenterveys- ja päihdepalvelut muutosten pyörteissä Oulun Mielenterveys- ja päihdepalvelut muutosten pyörteissä Johtamisen tiekartta hanke Loppuseminaari 29.9.2014 Sirkku Pikkujämsä Terveysjohtaja, Oulun kaupunki Oulun kaupungin tavoitteet mielenterveys-

Lisätiedot

LAADUKKAILLA PALVELUILLA PERUSTERVEYDENHUOLLON KUSTANNUSSÄÄSTÖIHIN

LAADUKKAILLA PALVELUILLA PERUSTERVEYDENHUOLLON KUSTANNUSSÄÄSTÖIHIN SOSIAALI- JA TERVEYSJOHTAJA PIA NURME PORVOON KAUPUNKI Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå LAADUKKAILLA PALVELUILLA PERUSTERVEYDENHUOLLON KUSTANNUSSÄÄSTÖIHIN Sosiaali- ja terveysjohtaja Pia Nurme

Lisätiedot

Vanhuspalvelujen ajankohtaiset asiat. Matti Lyytikäinen Vanhusten palvelujen johtaja Vanhusneuvosto 27.3.2015

Vanhuspalvelujen ajankohtaiset asiat. Matti Lyytikäinen Vanhusten palvelujen johtaja Vanhusneuvosto 27.3.2015 Vanhuspalvelujen ajankohtaiset asiat Matti Lyytikäinen Vanhusten palvelujen johtaja Vanhusneuvosto 27.3.2015 Vapa onnistumiset 2014 Hoitoketjut sujuviksi Potilaat kotiutuivat sairaalasta kotiin, ei vanhainkotiin

Lisätiedot

Neuvonta, palveluohjaus ja palvelutarpeen arviointi. OIVA keskus. Miia Autiomäki 18.2.2015

Neuvonta, palveluohjaus ja palvelutarpeen arviointi. OIVA keskus. Miia Autiomäki 18.2.2015 Neuvonta, palveluohjaus ja palvelutarpeen arviointi OIVA keskus Miia Autiomäki 18.2.2015 20.2.2015 Johdon tukipalvelut vastuualuejohtaja Anssi Niemelä Toimintakyvyn ja hyvinvoinnin edistäminen/ OIVA-keskus

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu 2015

Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu 2015 Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu 2015 1 75 vuotta täyttäneen väestön määrän absoluuttinen ja suhteellinen kehitys Kuusikossa 31.12.2011 31.12.2015

Lisätiedot

Palveluneuvo Mikkeli, Juva, Mäntyharju, Hirvensalmi, Pertunmaa, Kangasniemi, Puumala

Palveluneuvo Mikkeli, Juva, Mäntyharju, Hirvensalmi, Pertunmaa, Kangasniemi, Puumala 7.8.2017 Palveluneuvo Mikkeli, Juva, Mäntyharju, Hirvensalmi, Pertunmaa, Kangasniemi, Puumala Palveluneuvon tavoite ja tarkoitus Tunnistetaan asiakkaan palvelun tarve yhdessä asiakkaan kanssa Palveluneuvossa

Lisätiedot

TILAUSKEHYKSEEN SISÄLTYVÄT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT

TILAUSKEHYKSEEN SISÄLTYVÄT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT Vastaanottopalvelut + 0,9 me Hoitoonpääsy ja yhteydensaanti parantunut Tavoite 90 %:n vastausprosentti lokakuussa > tason ylläpitäminen ja parantaminen Siilaisen vastaanottotilojen

Lisätiedot

Maisema-raportti Mikkelin seutu 2011

Maisema-raportti Mikkelin seutu 2011 Tiedä Vertaa - Ohjaa Maisema-raportti Mikkelin seutu versio 2106 Mikkeli Ristiina Suomenniemi Kangasniemi Mäntyharju Pertunmaa JOHDANTO JA SISÄLLYSLUETTELO Raportissa esitetyt brutto- ja nettokustannukset

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso Kaupunginjohtajan talousarvioesitys 2018-2020 Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso Turvallisesti kotona Arvoa asiakkaalle ja hukka pois Palvelun laatu, vaikuttavuus ja turvallisuus Espoolaisten toimintakyky,

Lisätiedot

Ikääntyneiden palvelutarpeen arvioinnin prosessi

Ikääntyneiden palvelutarpeen arvioinnin prosessi Ikääntyneiden palvelutarpeen arvioinnin prosessi 1.4.2019 Jaako Taina, Roslakka Titta, Inna Miia, Mälkiä Pia EKSOTE 1 15.4.2019 Sisältö: - hallinnollinen sijainti Eksoten organisaatiossa - ohjaavaa lainsäädäntöä

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Leena Lahti talousarviosta 2017 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Leena Lahti talousarviosta 2017 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma Aikuisten psykososiaaliset palvelut Rusko Rusko Rusko Toteuma 2017-03 %:a Seija Heikkonen 2016 2017 2017-03 talousarviosta 2017 Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat kpl 71 65 36 + 55,38 % ei

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin päihde- ja mielenterveyspalvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2017

Kuuden suurimman kaupungin päihde- ja mielenterveyspalvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2017 Kuuden suurimman kaupungin päihde- ja mielenterveyspalvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2017 Päihde- ja mielenterveyspalvelujen yhteiset tiedot kokonaisnettokustannukset vuosina 2016 2017 vuoden

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysryhmä

Sosiaali- ja terveysryhmä Porin seudun kuntarakenneuudistus TOIMEKSIANTO: Sosiaali- ja terveysryhmä Johtopäätökset sosiaali- ja terveyspalveluiden nykytilan arvioinnista Sosiaalipalvelujen visio ja tavoitteet uudessa kunnassa Sosiaali-

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio valtuusto Toteuma

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio valtuusto Toteuma Aikuisten psykososiaaliset palvelut Rusko Rusko Rusko Toteuma 2016-03 %:a Seija Heikkonen 2015 2016 2016-03 talousarviosta 2016 Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 72 60 44 + 73,33 % ei kiireellinen

Lisätiedot

Tuotantolautakunta LIITTEET 11.6.2014

Tuotantolautakunta LIITTEET 11.6.2014 Tuotantolautakunta LIITTEET 11.6.2014 Mikkelin pty ja Pertunmaan pty 1 Sotepalveluselvitys / Toimipisteselvitys Loppuraportti versio 1.1 Laura Käsmä 15.5.2014 Sisällys 1. Yhteenveto 4 2. Johdanto 8 Selvityksen

Lisätiedot

Työryhmä on pitänyt nyt yhteensä 5 kokousta. Näiden kokousten perusteella raportoidaan seuraavaa:

Työryhmä on pitänyt nyt yhteensä 5 kokousta. Näiden kokousten perusteella raportoidaan seuraavaa: 1 Väliraportti (Luonnos) Karkkilan vuoden 2012 talousarvion sopeuttaminen Karkkilan kaupunginhallitus nimesi 7.11.2011 pitämässään kokouksessa työryhmän valmistelemaan esitystä PTKY Karviaisen toiminnan

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma Aikuisten psykososiaaliset palvelut Rusko Rusko Rusko Toteuma 2016-06 %:a Seija Heikkonen 2015 2016 2016-06 talousarviosta 2016 Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 72 60 52 + 86,67 % ei kiireellinen

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN KESKITETTY PALVELUNEUVONTA

IKÄIHMISTEN KESKITETTY PALVELUNEUVONTA IKÄIHMISTEN KESKITETTY PALVELUNEUVONTA Omenamäen palvelukeskus Tulliportinkatu 4 06100 Porvoo Puh 040 676 1414 www.porvoo.fi/ruori Ikäihmisten palveluohjaus yhdessä paikassa! Tervetuloa! TAUSTALLA VANHUSPALVELULAKI

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Liite 1 (5) SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMIALA Hallinto / Talous- ja suunnittelupalvelut Talouden tuki -yksikkö

HELSINGIN KAUPUNKI Liite 1 (5) SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMIALA Hallinto / Talous- ja suunnittelupalvelut Talouden tuki -yksikkö HELSINGIN KAUPUNKI Liite 1 (5) Liite 2. (HEL 2017-011196) Tiivistelmä Helsingin terveydenhuollon asukaskohtaisista kustannuksista vuonna 2016 Kuntaliiton vuosittain tekemässä vertailussa terveydenhuollon

Lisätiedot

Maisema-raportti Mikkelin seutu 2011 / osa 2

Maisema-raportti Mikkelin seutu 2011 / osa 2 Tiedä Vertaa - Ohjaa Maisema-raportti Mikkelin seutu / osa 2 versio 2106 Mikkeli Ristiina Kangasniemi Mäntyharju Pertunmaa Kuntavertailu: Perhepalvelut Tiedä Vertaa - Ohjaa Perhepalveluihin kuuluvat ehkäisevä

Lisätiedot

PERUSTURVAPALVELUJEN TALOUSARVIO VUODELLE 2016

PERUSTURVAPALVELUJEN TALOUSARVIO VUODELLE 2016 ptltk 28.10.2015 PERUSTURVAPALVELUJEN TALOUSARVIO VUODELLE 2016 Toimintaympäristöanalyysi Suunnitelmakaudella perusturvapalvelujen toimintaan tulee voimakkaasti vaikuttamaan valtakunnan tason päätökset

Lisätiedot

TERVEYS JA TOIMINTAKYKY TA 2015 TAVOITTEET JA TOIMENPITEET

TERVEYS JA TOIMINTAKYKY TA 2015 TAVOITTEET JA TOIMENPITEET TERVEYS JA TOIMINTAKYKY TA 2015 TAVOITTEET JA TOIMENPITEET Valiokuntaesittely Jouko Koskela 27.1.2015 TERVEYS JA TOIMINTAKYKY Palvelujen tehtävänä on kuntalaisten elämänhallinnan edistäminen, terveyden,

Lisätiedot

Lumijoen kunnan talouden tasapainottamisohjelma vuosille 2014-2015

Lumijoen kunnan talouden tasapainottamisohjelma vuosille 2014-2015 Perusturvalautakunta 24 20.02.2014 Lumijoen kunnan talouden tasapainottamisohjelma vuosille 2014-2015 Ptltk 24 Talouspäällikkö Anna-Liisa Vesa on laatinut seuraavansisältöisen Lumijoen kunnan talouden

Lisätiedot

SOTE IHMISEN KOKOISEKSI KESKI-UUDENMAAN ALUEELLISEN SOTE-MALLIN SUUNNITTELUN HANKE JÄRVENPÄÄ, HYVINKÄÄ, MÄNTSÄLÄ, NURMIJÄRVI, PORNAINEN JA TUUSULA

SOTE IHMISEN KOKOISEKSI KESKI-UUDENMAAN ALUEELLISEN SOTE-MALLIN SUUNNITTELUN HANKE JÄRVENPÄÄ, HYVINKÄÄ, MÄNTSÄLÄ, NURMIJÄRVI, PORNAINEN JA TUUSULA SOTE IHMISEN KOKOISEKSI KESKI-UUDENMAAN ALUEELLISEN SOTE-MALLIN SUUNNITTELUN HANKE JÄRVENPÄÄ, HYVINKÄÄ, MÄNTSÄLÄ, NURMIJÄRVI, PORNAINEN JA TUUSULA FAKTAT Keski-Uudenmaan sote valmistelee sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Miten ja miksi tulisi laatu- ja vaikuttavuustieto yhdistää euroihin? Heikki Lukkarinen, ylilääkäri, toimialuejohtaja Tyks lasten ja nuorten klinikka

Miten ja miksi tulisi laatu- ja vaikuttavuustieto yhdistää euroihin? Heikki Lukkarinen, ylilääkäri, toimialuejohtaja Tyks lasten ja nuorten klinikka Miten ja miksi tulisi laatu- ja vaikuttavuustieto yhdistää euroihin? Heikki Lukkarinen, ylilääkäri, toimialuejohtaja Tyks lasten ja nuorten klinikka Mikä on laatua? Mitä vertaillaan? Minkä laatua mitataan?

Lisätiedot

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 1-4/2016 ja TP Simo 1-4/2016. Simo TP 2015

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 1-4/2016 ja TP Simo 1-4/2016. Simo TP 2015 Horisontti 14/2016 7 000 6 000 Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 14/2016 ja 5 000 4 000 3 000 1 000 809 1 654 205 765 154 363 1 582 121 1 652 3 573 1 649 4 551 841 2 920 242 594

Lisätiedot

Vastuutyöntekijä ikäihmisen tukena Hämeenlinnassa. Reija Lumivuokko, Ikäpalo-hanke, Hämeenlinnan kaupunki

Vastuutyöntekijä ikäihmisen tukena Hämeenlinnassa. Reija Lumivuokko, Ikäpalo-hanke, Hämeenlinnan kaupunki Vastuutyöntekijä ikäihmisen tukena Hämeenlinnassa Reija Lumivuokko, Ikäpalo-hanke, Hämeenlinnan kaupunki 21.10.2014 Ikäihmisten asiakasohjausyksikkö Hämeenlinnassa Hämeenlinnassa on asukkaita 67 806, joista

Lisätiedot

2015 - Sosiaali- ja terveystoimi. Resurssit ja johtaminen

2015 - Sosiaali- ja terveystoimi. Resurssit ja johtaminen 2015 - Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen Oma valtuustokauden tavoite Tulostavoite / tavoite Mittari / arviointikriteeri Seuranta 30.4. Työn tuottavuus Sote-palveluissa paranee Tuottavuus

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalveluiden Maisema-raportti. Mikkelin seutu 2014 Versio 18.6.2015

Sosiaali- ja terveyspalveluiden Maisema-raportti. Mikkelin seutu 2014 Versio 18.6.2015 Sosiaali- ja terveyspalveluiden Maisema-raportti Mikkelin seutu Versio 18.6.2015 Mikkeli Hirvensalmi Puumala JOHDANTO JA SISÄLLYSLUETTELO Raportissa esitetyt brutto- ja nettokustannukset sekä toimintatiedot

Lisätiedot

Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset vir ko jen ja toimien perustamisesta,

Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset vir ko jen ja toimien perustamisesta, Perusturvalautakunta 50 26.09.2018 Perusturvan toimialan esitys henkilöstömuutoksista vuodelle 2019 779/01.01.00/2018 PETUR 26.09.2018 50 Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset

Lisätiedot

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät ja TP Simo Simo TP 2016

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät ja TP Simo Simo TP 2016 Horisontti 7 Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät ja 6 5 1 89 4 3 116 328 1 24 1 44 3 463 1 56 4 795 761 2 76 6 48 365 1 92 12 649 472 1 445 Perhehoidon ja lyhytaikaisen avohuollon

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PALVELUJEN TILA 2015

IKÄIHMISTEN PALVELUJEN TILA 2015 IKÄIHMISTEN PALVELUJEN TILA 215 Väestömäärät kunnittain / sote-alueittain 6 5 46 463 47 353 4 4 9 37 888 35 293 41 897 3 25 81 2 19683 1 8 864 5 541 Hanko Hyvinkää Inkoo Järvenpää Karviainen Kerava Lohja

Lisätiedot

Mitä sote-uudistus tarkoittaa minulle

Mitä sote-uudistus tarkoittaa minulle Mitä soteuudistus tarkoittaa minulle Sosiaali ja terveyspalvelut vuonna 2019 hallituksen esitysluonnoksen mukaisesti 11/2016 1 18.11.2016 Tämä on soteuudistus Soteuudistuksessa koko julkinen sosiaali ja

Lisätiedot

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta. Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä Yhtymäjohtaja Juha Heino

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta. Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä Yhtymäjohtaja Juha Heino Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä Yhtymäjohtaja Juha Heino 2.5.2018 Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä Aloitti toimintansa 1.1.2014 (Edeltävästi 1.1.2001

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelurakenteen haasteet ja kehittämiskohteet väestöennusteiden ja nykyisen palvelurakenteen näkökulmasta 31.1.2013

Ikäihmisten palvelurakenteen haasteet ja kehittämiskohteet väestöennusteiden ja nykyisen palvelurakenteen näkökulmasta 31.1.2013 Ikäihmisten palvelurakenteen haasteet ja kehittämiskohteet väestöennusteiden ja nykyisen palvelurakenteen näkökulmasta 31.1.2013 Tuula Kärkkäinen sh yamk Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittäminen ja johtaminen

Lisätiedot

KYSTERI esittäytyy. Rautavaara, Juankoski ja Kaavi Mikko Korhonen, Eija Peltonen ja Juha Kauttonen

KYSTERI esittäytyy. Rautavaara, Juankoski ja Kaavi Mikko Korhonen, Eija Peltonen ja Juha Kauttonen KYSTERI esittäytyy Rautavaara, Juankoski ja Kaavi 3.11.2011 Mikko Korhonen, Eija Peltonen ja Juha Kauttonen 04.11.11 1 2 3 KYSTERI PALVELUALUE Keskitetyt palvelut PALVELUYKSIKÖT Seudulliset palvelut Leppävirta

Lisätiedot

Hyvinvoinnin palvelumalli hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto

Hyvinvoinnin palvelumalli hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto Hyvinvoinnin palvelumalli 2020 16.4.2013 hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto Hyvinvointipalveluiden talouden kokonaishaasteet Skenaariossa 1 menojen kasvuvauhti jatkuu vuoden 2012 mukaisena kantaoulun

Lisätiedot

Tehtäväalue Toiminto Säästö vuonna 2014 Säästö vuonna 2015 Hallinto Perusturvajohtajan työpanoksen myynti Pöytyän kansanterveystyön

Tehtäväalue Toiminto Säästö vuonna 2014 Säästö vuonna 2015 Hallinto Perusturvajohtajan työpanoksen myynti Pöytyän kansanterveystyön SELVITYS TALOUSTOIMIKUNNALLE PERUSTURVAPALVELUT/Eeva-Sirkku Pöyhönen TOTEUTUNEET SÄÄSTÖT 2014 2015 Tehtäväalue Toiminto Säästö vuonna 2014 Säästö vuonna 2015 Hallinto Perusturvajohtajan työpanoksen myynti

Lisätiedot

Tiivistelmä Soten tuottavuusohjelmasta

Tiivistelmä Soten tuottavuusohjelmasta Tiivistelmä Soten tuottavuusohjelmasta Tuottavuutta kehitetään tilaamalla Seuranta arviointi Oman toiminnan ja markkinoiden seuranta Tarjonta Laatu Hinta Tulevaisuuden palvelutarpeen ja tarjonnan kehitys

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimen tuotantolautakunta. Mikkelin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen palveluasumisen suunnitelma

Sosiaali- ja terveystoimen tuotantolautakunta. Mikkelin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen palveluasumisen suunnitelma Sosiaali- ja terveystoimen tuotantolautakunta Mikkelin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen palveluasumisen suunnitelma Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 3 2. PALVELUASUMISEN KÄSITTEET JA VALTAKUNNAN LINJAUKSET...

Lisätiedot

Yhteistyö terveydenhuollon päivystyksen kanssa

Yhteistyö terveydenhuollon päivystyksen kanssa Yhteistyö terveydenhuollon päivystyksen kanssa Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa Valtion virastotalo, Turku 26.4.2017 Lääkintöneuvos, STM 1 9.5.2017 Päivystyksen ja erikoissairaanhoidon

Lisätiedot

Suunnitelma Itä-Uudenmaan sote-palvelutuotannon käynnistämiseksi

Suunnitelma Itä-Uudenmaan sote-palvelutuotannon käynnistämiseksi Suunnitelma Itä-Uudenmaan sote-palvelutuotannon käynnistämiseksi Itä-Uudenmaan sote-palvelutuotannon valmistelu Itä-Uudenmaan valmistelutyö tehdään osana koko Uudenmaan sote-alueen ja valtakunnallisen

Lisätiedot

HELSINKI ESPOO VANTAA TURKU TAMPERE OULU KUUSIKKO HUOMAUTUKSET

HELSINKI ESPOO VANTAA TURKU TAMPERE OULU KUUSIKKO HUOMAUTUKSET LIITE 1(1) HELSINKI ESPOO VANTAA TURKU TAMPERE OULU KUUSIKKO HUOMAUTUKSET VÄESTÖTIEDOT 1.1.2006 560 905 231 704 187 281 174 868 204 337 128 962 1 488 057 KOKO VÄESTÖ 560 905 231 704 187 281 174 868 204

Lisätiedot

PORVOON VANHUSTENHUOLTO - ESIMERKKI JULKISEN JA YKSITYISEN SEKTORIN KEHITTÄMISKUMPPANUUDESTA

PORVOON VANHUSTENHUOLTO - ESIMERKKI JULKISEN JA YKSITYISEN SEKTORIN KEHITTÄMISKUMPPANUUDESTA SOSIAALI- JA TERVEYSJOHTAJA PIA NURME Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå PORVOON VANHUSTENHUOLTO - ESIMERKKI JULKISEN JA YKSITYISEN SEKTORIN KEHITTÄMISKUMPPANUUDESTA PORVOO 50.000 ASUKASTA Yli

Lisätiedot

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät Si TP15. Si TP14

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät Si TP15. Si TP14 Horisontti TP 7 000 Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 2014 6 000 4 000 3 000 1 000 809 649 1 654 1 161 537 1 749 3 573 2 692 4 551 4 456 2 920 3 816 594 365 2 128 2 646 TP15 TP14

Lisätiedot

TP 2014 TP 2015 TA 2016 Huhtikuu

TP 2014 TP 2015 TA 2016 Huhtikuu JOENSUU Terveyspalvelut Vastaanotto Avohoito- / vastaanottoasiakkaat 35 565 35 043 39 740 18 570 KV kk kumulatiivinen lääkäriasiakkaat 24 341 26 548 12 112 kk kumulatiivinen hoitaja-asiakkaat 29 164 28

Lisätiedot

Horisontti: Osavuosikatsaus, tammi-elokuu 2016 Perhepalvelut

Horisontti: Osavuosikatsaus, tammi-elokuu 2016 Perhepalvelut Horisontti: Osavuosikatsaus, Perhepalvelut Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset nuoret (perhehoito, lyhytaikaiset avohuollon sijoitukset, laitoshoito ja ammatilliset perhekodit) Määrä yhteensä (lapset

Lisätiedot

Budjetti + Budjetti Käyttö Käyttö Erotus muutos % eur Perusturvan hallinto

Budjetti + Budjetti Käyttö Käyttö Erotus muutos % eur Perusturvan hallinto Mäntyharjun kunta Sivu 1 004110 Perusturvan hallinto TOIMINTAKULUT -321 910-107 303-89 494 83,4-17 810 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -321 910-107 303-89 494 83,4-17 810 004111 Seutu-sote TOIMINTAKULUT -32 000-10

Lisätiedot

Lohjan Mielenterveys- ja Päihdepalvelut

Lohjan Mielenterveys- ja Päihdepalvelut Lohjan Mielenterveys- ja Päihdepalvelut Päivä Mielen hyvinvoinnille -tietoa mielenterveys- ja päihdepalveluista 23.3.2011 Seija Iltanen Palvelupäällikkö Lohjan Mielenterveys- ja Päihdepalvelut Lohjan Päihdeklinikka

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNGIN PALVELUOHJELMAT 2013-2017 YLEISET LINJAUKSET

JOENSUUN KAUPUNGIN PALVELUOHJELMAT 2013-2017 YLEISET LINJAUKSET JOENSUUN KAUPUNGIN PALVELUOHJELMAT 2013-2017 YLEISET LINJAUKSET JOENSUUN STRATEGIAA TOTEUTETAAN TOTEUTTAMISOHJELMILLA JA TALOUSARVIOLLA Elämänkaarimallin mukaiset toteuttamisohjelmat 1. Lasten ja nuorten

Lisätiedot

Eksoten palvelut 2010-2013. 28.7.2014 Annaleena Rita

Eksoten palvelut 2010-2013. 28.7.2014 Annaleena Rita Eksoten palvelut 2010-2013 28.7.2014 Annaleena Rita 1 PALVELUJEN PEITTÄVYYS JA KUSTANNUSKEHITYS 28.7.2014 Annaleena Rita 2 Lasten ja nuorten palvelut 2010-2013; suoritteet 2010 2011 2012 2013 Lastensuojelun

Lisätiedot

Heinolan kaupungin vanhuspalvelujen tehostaminen

Heinolan kaupungin vanhuspalvelujen tehostaminen Heinolan kaupungin vanhuspalvelujen tehostaminen Kotihoidon ja asumispalvelujen lääkäripalvelut Valvanne Symposium III 31.8.2015 Riitta West Heinolan väestöennuste (65 v täyttäneet) 4000 3500 3000 2500

Lisätiedot

AIKUISTEN PSYKOSOSIAALISET PALVELUT

AIKUISTEN PSYKOSOSIAALISET PALVELUT AIKUISTEN PSYKOSOSIAALISET PALVELUT Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 52 90 60 67 ei kiireellinen jonotusaika (kk) kk / asiakas /asiakas -867-663 -883 133-45 066-59 635-52 977 89 145 351 291

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan sote. Lohja 6.10.2015 Rolf Paqvalin Selvityshenkilö

Keski-Uudenmaan sote. Lohja 6.10.2015 Rolf Paqvalin Selvityshenkilö Keski-Uudenmaan sote. Lohja 6.10.2015 Rolf Paqvalin Selvityshenkilö Selvityksen tarkoitus 1. Helmikuussa näytti mahdolliselta, että pääministeri Stubbin hallituksen esityksenä kaikkien puolueiden hyväksymä

Lisätiedot

Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi. Terveyspalvelujen käsikirja

Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi. Terveyspalvelujen käsikirja Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi Terveyspalvelujen käsikirja 2013 Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimen väestöpohja on noin 74.000 asukasta Kunta Asukasluku Hirvensalmi 2 439 Kangasniemi

Lisätiedot

Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän linjausten mukaisesti

Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän linjausten mukaisesti Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne 25.04.2016 Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän 20.1.2015 linjausten mukaisesti TYÖRYHMÄTYÖSKENTELYN TAVOITEET Tavoitteena on nykyisen

Lisätiedot

Siun sote tapa ajatella, lupa kehittää Anu Niemi, ylilääkäri, perusterveydenhuollon yksikkö, PKSSK

Siun sote tapa ajatella, lupa kehittää Anu Niemi, ylilääkäri, perusterveydenhuollon yksikkö, PKSSK Siun sote tapa ajatella, lupa kehittää Anu Niemi, ylilääkäri, perusterveydenhuollon yksikkö, PKSSK Pohjois-Karjalan sote-hanke tekee suunnitelman kuntien päätöksentekoa varten siitä, miten alueen sosiaali-

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Raisio Raisio Raisio Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma

Aikuissosiaalityö Raisio Raisio Raisio Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma Aikuissosiaalityö Raisio Raisio Raisio Toteuma 2015-09 %:a Arja Iho 2014 2015 2015-09 talousarviosta 2015 Sosiaalityö Asiakasperheet 2 244 2 102 1 868 + 88,87 % / asiakasperhe /perhe -577-689 -483 + 70,14

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma 2015-09 %:a Arja Iho 2014 2015 2015-09 talousarviosta 2015 Sosiaalityö Asiakasperheet 140 125 102 + 81,60 % / asiakasperhe /perhe -566-676 -701 + 103,80 % -79

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PALVELUJEN TILA 2014

IKÄIHMISTEN PALVELUJEN TILA 2014 IKÄIHMISTEN PALVELUJEN TILA 214 Väestömäärät kunnittain / sote-alueittain 6 5 47 653 4 37 996 38 215 41 584 35 331 3 25 769 28 73 2 19 58 1 9 28 75 vuotta täyttäneiden määrä kunnittain / sote-alueittain

Lisätiedot

KOTIHOIDON TOIMINTAKULTTUURIMUUTOS

KOTIHOIDON TOIMINTAKULTTUURIMUUTOS KOTIHOIDON TOIMINTAKULTTUURIMUUTOS KOTIHOIDON PIIRISSÄ OLEVAT IKÄIHMISET TARVE- TOIM.OHJAUS- JÄRJESTELMÄ Toiminnan tavoitteena asiakaslähtöinen, ennakoiva ja oikea-aikainen palveluketju. Toimintamalli

Lisätiedot

Toteuma 2013-11 285 229 81 %

Toteuma 2013-11 285 229 81 % Palvelu: Vastaanotto Vastuuhenkilö: Johtava ylilääkäri TILAUS TA %:a Vastaanotto Avohoito- / vastaanottoasiakkaat 8 000 7 515 94 % Vastaanotto / yhteistoiminta-alueen asukas 207 161 78 % Vastaanotto /

Lisätiedot

Kokemuksia tiedolla johtamisesta Oulun kaupungissa

Kokemuksia tiedolla johtamisesta Oulun kaupungissa Kokemuksia tiedolla johtamisesta Oulun kaupungissa Sosiaalihuollon digiseminaari 8.2.2019 Suvi Nuutinen, vs. kehittämis- ja laatupäällikkö Hyvinvointipalvelut, Oulun kaupunki Toiminnan ja talouden tarkastelu

Lisätiedot

OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLLON TULEVAISUUDEN RAKENNE OSANA KUNNAN HYVINVOINTITYÖTÄ

OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLLON TULEVAISUUDEN RAKENNE OSANA KUNNAN HYVINVOINTITYÖTÄ OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLLON TULEVAISUUDEN RAKENNE OSANA KUNNAN HYVINVOINTITYÖTÄ 22.11.2017 Käytetyt aineistot Vaativa erityinen tuki Kuuma-kuntien perusopetuksessa 2016/ Mika Saatsi 31.1.2017 -selvitys

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE

TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 1 STLTK 28.10.2015 Liite 3 A TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2017-2018 TOIMIELIN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Sosiaali- ja terveydenhuollon tavoitteena on tuottaa palveluita, 1. joilla

Lisätiedot

REGERINGENS LAGFÖRSLAG HALLITUKSEN LAKIESITYKSET

REGERINGENS LAGFÖRSLAG HALLITUKSEN LAKIESITYKSET REGERINGENS LAGFÖRSLAG HALLITUKSEN LAKIESITYKSET 29.6.2016 SAMMANDRAG YHTEENVETO 04.08.2016 gho Maakuntien rahoituksen koelaskelmat STM 29.6.2016 Maakunta Asukasmäärä Soten ja Soten ja Maakuntien Maakuntien

Lisätiedot

Näkökulma Lapin uudistuksen etenemiseen. Kaisa Kostamo-Pääkkö Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

Näkökulma Lapin uudistuksen etenemiseen. Kaisa Kostamo-Pääkkö Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Näkökulma Lapin uudistuksen etenemiseen Kaisa Kostamo-Pääkkö Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Sote-uudistuksesta Mikä uudessa sote-mallissa on sosiaalihuollon näkökulmasta hyvää? Järjestämisvastuu

Lisätiedot

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun. 2 asiakkaat

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun. 2 asiakkaat Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho, Vahanne -03-03 %:a Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 67 53 30 57 % Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio valtuusto Toteuma

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio valtuusto Toteuma Aikuisten psykososiaaliset palvelut Rusko Rusko Rusko Toteuma 2015-06 %:a Seija Heikkonen 2014 2015 2015-06 talousarviosta 2015 Arja Iho Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 57 60 50 83 ei kiireellinen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma akuuttivuodeosastohoidon ja siihen liittyvien hoitoprosessien tuottamiseksi Päijät-Hämeessä

Toimintasuunnitelma akuuttivuodeosastohoidon ja siihen liittyvien hoitoprosessien tuottamiseksi Päijät-Hämeessä Toimintasuunnitelma akuuttivuodeosastohoidon ja siihen liittyvien hoitoprosessien tuottamiseksi Päijät-Hämeessä Seminaari 27.8.2014 Johdanto Terveyskeskussairaaloiden rooli on muuttunut koko maassa. Tavoitteena

Lisätiedot

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito,

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Vahanne, Iho -06 Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 474 341 506 107 % asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen

Lisätiedot

IKÄÄNTYNEIDEN KUNTOTUTUSPALVELUT LÄHIKUNTOTUTUKSESTA KOTIKUNTOUTUKSEEN. Marja Heikkilä Saarijärvi Keski-Suomen SOTE 2020

IKÄÄNTYNEIDEN KUNTOTUTUSPALVELUT LÄHIKUNTOTUTUKSESTA KOTIKUNTOUTUKSEEN. Marja Heikkilä Saarijärvi Keski-Suomen SOTE 2020 IKÄÄNTYNEIDEN KUNTOTUTUSPALVELUT LÄHIKUNTOTUTUKSESTA KOTIKUNTOUTUKSEEN Marja Heikkilä Saarijärvi 19.4.2016 Keski-Suomen SOTE 2020 PALVELUJEN JÄRJESTÄMINEN UUDESSA SOTE-RAKENTEESSA ASUKKAIDEN ARKI ja Lähipalvelut

Lisätiedot

Oma erikoissairaanhoito /avohoitokäynti. Hoitopäivät / hoitopäivä /hoitopäivä Kulut Tuotot Netto

Oma erikoissairaanhoito /avohoitokäynti. Hoitopäivät / hoitopäivä /hoitopäivä Kulut Tuotot Netto Aikuisten psykososiaaliset palvelut Raisio Raisio Raisio Raisio Seija Heikkonen 2013 2014 2015 2015 / 2014 Arja Iho Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 468 581 481 83 ei kiireellinen jonotusaika

Lisätiedot

JOENSUU TOTEUMA TP TAVOITE

JOENSUU TOTEUMA TP TAVOITE JOENSUU Palveluohjelma: Työikäisten palvelut Kehitysvammaisten palvelujen organisointi Kärkihanke: Kehitysvammaisten asumispalveluiden avopainotteisuuden edistäminen Tuotantopuolen vastuuhenkilö: Sosiaalipalvelujen

Lisätiedot

Hyödyt asiakkaille. Miksi LivingSkills-työvälineen käyttöönotto kannattaa?

Hyödyt asiakkaille. Miksi LivingSkills-työvälineen käyttöönotto kannattaa? Hyödyt asiakkaille Miksi LivingSkills-työvälineen käyttöönotto kannattaa? Sote-haasteet Laitoshoito nielee resurssit Ilman toimintakyvyn arviointia ei osata sijoittaa ihmisiä oikeisiin palveluihin Työntekijän

Lisätiedot

Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille

Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille 2009-2030 Tavoitteena hyvinvoinnin tasa-arvo Jokaiselle on turvattava oikeus hyvään vanhuuteen Valtakunnallinen Ikäihmisten palvelujen laatusuositus 2008 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Hoitaminen. Yhdessä kohti terveyttä ja hyvinvointia. Potilas. Potilas. Liite 1, LTK 6/2010. Palvelut - valikoima - vaikuttavuus ja laatu

Hoitaminen. Yhdessä kohti terveyttä ja hyvinvointia. Potilas. Potilas. Liite 1, LTK 6/2010. Palvelut - valikoima - vaikuttavuus ja laatu Yhdessä kohti terveyttä ja hyvinvointia Liite 1, LTK 6/2010 Potilas Vetovoimaisuus - julkinen kuva -ympäristö Palvelut - valikoima - vaikuttavuus ja laatu Hoitaminen Asiointi ja viestintä - sähköinen asiointi

Lisätiedot

VALINNANVAPAUSKOKEILU PIRJO LAITINEN-PARKKONEN KESKI-UUDENMAAN SOTE

VALINNANVAPAUSKOKEILU PIRJO LAITINEN-PARKKONEN KESKI-UUDENMAAN SOTE VALINNANVAPAUSKOKEILU PIRJO LAITINEN-PARKKONEN 23.3.2017 KESKI-UUDENMAAN SOTE VALINNANVAPAUSKOKEILUT 2017-2018 Keski-Uudenmaan sote: tuottajien korvausmalliin sisältyvän bonus-sanktio - elementin käyttö

Lisätiedot

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Yhteistoiminta-alueverkoston XII tapaaminen 21.10.2010 Toimitusjohtaja Leila Pekkanen Kuntayhtymän toiminta-alue Toiminta-alueen väestö n.40.100 Iisalmi 22.223 Kiuruvesi 9.403

Lisätiedot

Järjestämissopimusten toteutuminen Liikennevaloraportit, osavuosikatsaus 1-4/2016

Järjestämissopimusten toteutuminen Liikennevaloraportit, osavuosikatsaus 1-4/2016 Järjestämissopimusten toteutuminen Liikennevaloraportit, osavuosikatsaus 1-4/2016 Perhepalvelut: seudullinen katsaus Toimii hyvin, tavoitteisiin päästy Toimeentulotuen Kela-siirtoon valmistauduttu

Lisätiedot

VANHUSTEN PALVELUT JOUTSENOSSA

VANHUSTEN PALVELUT JOUTSENOSSA VANHUSTEN PALVELUT JOUTSENOSSA ASUKASFOORUMI 15.3.2011 Minna-Maria Behm, Teija Malinen, Erja Inkiläinen & Eeva-Liisa Saarinen Vanhusten palvelut Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksotessa Vanhusten

Lisätiedot