Jokapojan rapuopas. Kaikki ravustamaan! Kalusto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jokapojan rapuopas. Kaikki ravustamaan! Kalusto"

Transkriptio

1 Jokapojan rapuopas Kaikki ravustamaan! Nyt kun kotimaiset pienet ja kituliaat jokirapukannat on saatu monista järvistä rapurutolla tuhottua ja tilalle istutettu isoa, nopeasti kasvavaa ja vilkkaasti leviävää Pohjois-Amerikkalaista täplärapua päästään me tavallisetkin mökkiläiset nauttimaan ravustuksesta ja rapujuhlista. Ja jos rapuja tulee paljon, on Suomi täynnä erilaisia rapujobbareita, jotka mielellään ostavat pilkkahintaan ylimääräiset rapusi. Rapukannat ovat pääsääntöisesti erinomaisia Etelä- ja Keski-Suomen järvissä ja rapujen harventaminen on suositeltavaa, koska liian tiheä kanta kääpiöityy ja on alttiimpi taudeille. Kalusto Mertoja ei oikeasti tarvitse olla kymmeniä, että saa yhden rapujuhlan ravut syksyn aikana ravustettua. Viidelläkin pääsee hyvin alkuun. Ehdottomasti toimivimmaksi merraksi on vuosien kokemuksella todettu Rapu-Rosvo. Myös muut kovat muovimerrat toimivat, mutta eivät kalasta niin hyvin. Erilaiset läjään menevät narumerrat paitsi kalastavat huonommin, ovat myös hankalampia käyttää. Ravut kiinni naruissa jossain poimujen kätköissä ja vaikeudet syöttien laittamisessa tai pois ottamisessa syövät ravustajaa pidemmän päälle. Merrat ja narut tulee desinfioida ennen toiseen vesistöön siirtämistä. Oli järvessä jo rapurutto tai ei! Neljä-viisi tuntia 80-asteisessa saunassa, 10min keittäminen, täydellinen kuivaaminen auringonpaisteessa, alkoholi tai formaliiniliuos tai parin päivän pakastaminen tappavat rapuruttosienet välineistä. Näistä ehkä se sauna on kaikkein helpoin ja varmin. Narut on jo lainkin puitteissa syytä olla uppoavia. Kelluva naru on riski paitsi omalle potkurille mertoja kokiessa, myös muille vesilläliikkujille. Uppoavaakaan narua ei kannata turhan paljoa laittaa merran ja kohon välille, koska sitä joutuu tuulisina päivinä irroittelemaan uimasiltaan kivien välistä. Liian vähän narua ja pienikin kelluke narun päässä nostaa merran aaltojen voimalla ylös pohjasta ja virtaus vie mennessään. Jos käyttää enemmän mertoja ja haluaa hommasta vähän teollisempaa yksittäisten täsmäravustusmertojen sijaan, voi sitoa merrat litkaksi. Välille parikymmentä metriä uppoavaa narua ja päihin kelluvat merkit. Kohoksi narun päähän riittää pieni styroksin pala. Merrat ovat tyypillisesti niin rannassa, että kalastajat ja veneilijät eivät niihin sotkeennu vaikka eivät niitä huomaisikaan. Itse pätkin pojan 1 / 6

2 lötköpötköstä pätkiä merkiksi. Sylinterinmalliseen kohoon on helppo rullata naru säilytyksen ja kuljetuksen ajaksi ja tuubin voi tyrkätä naruineen merran reikään odottelemaan veteen menoa. Paikoissa, joissa muillakin on mertoja on hyvä jos tunnistat helposti omat merkkisi jo riittävän kaukaa. Myös tikkuravustuksella(syötti tikun nokkaan ja haavi alle rantaveteen) voidaan täplärapua tavoittaa, mutta se vaatii todellista aktiivisuutta ja erittäin hyvää rapupaikkaa. Syötit Syöttien hankinta on ravustuksen ehkä vaivalloisin osa. 35mm verkko kaislikon laidassa on varma, katiskalla kalat pysyvät tuoreena ja mato-onki on mukavaa ajanvietettä. Ylimääräiset kalat kannattaa pakastaa myöhempää tarvetta varten. Pakkasesta sulatettu kala ei toimi syöttinä niin hyvin kuin tuore. Iso särki. Siinä kaksi sanaa menestykseen rapuhommissa. Laitapa ahven ja särki samaan mertaan syötiksi ja näet miksi. Myös muut särkikalat käyvät hyvin. Isommat lahnat ja sorvat voi pätkiä useampaan mertaan. Pääasia on, että syöttiä on riittävästi! Hyvällä rapupaikalla mertaan tunkee kaksikymmentä saksiniekkaa ja normaali onkisärki on tunnissa tuhottu, jolloin rapujen tulo mertaan loppuu. Muikku menee pehmeäksi mössöksi puolessa siitä ajasta kuin särki, joten en pidä sitä niin hyvänä syöttinä kuin särkikalaa. Kaupallista syöttiä käytän jokaisessa merrassa kalan lisäksi lähinnä pitämässä ravut kiinnostuneina merrasta, en niinkään houkutellakseni rapuja mertaan. Pelkkä kaupallinen nappula tai silppusyötti ei vaan toimi. Jollain tavalla puhkaistu tuore kala on paras. Muista laittaa syötti mertaan siten, että ravut eivät pääse siihen käsiksi ulkopuolelta. Jos katiska kuitenkin on joku aamu tyhjä, eikä kalaa ole syötiksi laittaa pakkasessakaan, ota punalappuinen nakkipaketti pakkasesta mukaan. Nykyajan nakeissa on sekin hyvä puoli, että mitä yön jälkeen on ravuilta jäänyt syömättä voi vielä melkeimpä käyttää ihmisravinnoksi(älä kuitenkaan kokeile). Ravustaminen Rapuluvan hinnan määrää kalastuskunta. Normaalisti se on jotain neljän euron pintaan ja jokaiseen mertaan täytyy laittaa merkki. Se myös kannattaa sijoittaa jokaisen merran pampulaan, jolloin mertaa ei tarvitse nostaa nähdäkseen että narun päässä on merta ja kaikki on kunnossa. Ravustajan yhteystiedot tulee merkitä jokaiseen mertaan. Alamittaa kalastuslaki ei täpläravuille säädä, mutta alle kymmenen sentin ravut ovat lautasella niin säälittäviä, että ne kannattaa päästää kasvamaan. Kalastuskunnat ovat monessa paikassa 2 / 6

3 säätäneet alamitan juuri 100mm, mitattuna pyrstön halkiosta tuntosarvien välissä olevan nokan kärkeen. Ravustus alkaa heinäkuun 21. päivä klo. 12:00, ja ennen sitä ei saa mertoja veteen laittaa. Paras sesonki rapujen saamisen kannalta on kuitenkin vasta elokuun loppupuolella, kun vedet alkavat viiletä ja kaikki ravut ovat saaneet kuorensa vaihdettua. Riippuu tietysti aina kesästä ja vesien lämmöistä miten ja milloin rapu alkaa liikkumaan. Hyvä rapuranta on perinteisesti kivinen, etelä- tai länsiranta. Myös kasvillisuutta täytyy löytyä, esimerkiksi kaislikko kivikon ja rannan välissä tai ahvenvitatuhero kivikon edessä. Ravut syövät suurelta osin kasviravintoa. Myös kova, jyrkkä hiekkapohja kelpaa ravuille, mutta mutapohjaa ne välttävät. Alkukaudesta ravuilla on kuoren vaihto kesken tai vaihdon jälkeen pehmeä kuori ne eivät juuri pesäkolon edustaa pidemmälle liiku. Siksi ravustus kannattaa aloittaa syvemmältä, jopa kuuden metrin syvyydestä jos pohja vain on kivinen. Itse aloitan heittämällä muutamaan lupaavaan tai ennestään hyväksi havaittuun paikkaan kokeeksi mertoja eri syvyyksiin. Pari viiteen metriin, muutama neljään, muutama kolmeen ja taas pari vain kahden ja yhden metrin veteen. Ensimmäisen yön jälkeen tietää millä syvyydellä ravut majailevat ja kaikki merrat saa oikeaan syvyyteen toiseksi yöksi. Alkukaudesta mertoja kannattaa myös siirtää joka yö ja merrat voivat olla tiheämmässä, kymmenenkin metrin välein. Heinäkuun lopussa lämmin vesi pehmentää syöttikalan nopeasti, joten merrat kannattaa kokea joka päivä. Kirkkaan päivän aikana kirkkaissa vesissä ravut eivät liiku, joten aamuin-illoin merroilla on turha käydä. Tummissa vesissä täplärapu syö myös päivällä. Yön yli pehmenneitä syöttejä ei kannata lingota järveen mertojen sekaan, ne sekoittavat rapujen aistit pohjassa lojuessaan. Kerää ne ämpäriin ja dumppaa johonkin merrattomaan kivikkoon ravuille tai luodolle lokeille. Kauden edetessä rapujen kuoret kovettuvat ja rapuarmeijat marssivat syvempien vesien pesistä rantavesiin syöpöttelemään. Tällöin riittää kun merrat saa rapujen kulkureiteille. Kylmemmässä vedessä myös syötit kestävät hyvinä pidempään ja kokemisväliä voi harventaa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että jos syötti loppuu merrasta niin osa ravuista ottaa ritolat, ne kyllä löytävät kolosen, josta paeta. Heinäkuussa huonoksi todettu hyvän näköinen rapupaikka voi muuttua erinomaiseksi apajaksi, kunhan ravut saavat kuorensa kuntoon ja lähtevät liikkeelle. Kannattaa siis ravustaa jo ravustettuja paikkoja vaikka viikonkin välein. Huomaa, että jos ravustat pitkän kauden monta vuotta putkeen samaa rapupaikkaa, ravut 3 / 6

4 yksinkertaisesti loppuvat vaikka kuinka heittelet alamittaiset takaisin. Vuodenkin tauko ravustuksessa riittää keräämään hyvään paikkaan kunnon kannan, joten laajamittaisempi paikan vaihtelu kannattaa. Jopa eräissä alan lehdissä on valiteltu kantojen heikentymisestä, vaikka todellisuudessa on ravustettu vuodesta toiseen hyviä paikkoja kuiviin ja ravut on jossain ihan muualla. Ja sitten sattui vielä pari kummallista kesää säiden ja veden korkeuksien kannalta. Älä missään tapauksessa laita tippaakaan vettä astiaan, johon keräät ravut merroista! Happi loppuu ja ravut hukkuvat. Kuumimmillakin keleillä ne kestävät varjoisassa, ilmavassa astiassa monta tuntia veneessä. Säilytys Hyvän ja tukevan kala-aterian merrassa nautittuaan ravut pärjäävät hyvässä sumpussa kasviravinnolla jopa kuukausia. Taas tulee muistaa, että rapuja saa säilyttää sumpussa ainoastaan siinä järvessä, josta ne on pyydetty. Hyvä sumppu on iso, laajalla pohjapinta-alalla varustettu verkkosumppu. Esimerkiksi minkkiverkko on erinomaista materiaalia sumppuun. Normaalissa huoltoasemakatiskassa voi säilyttää sellaista puoltatoistasataa rapua ilman suurempia konflikteja. Jos sumpussa vaihtuu vesi huonosti tai siellä on liikaa rapuja ja liian vähän ravintoa ne alkavat syödä toisiaan. Kuolleet ravut kannattaa poistaa sumpusta, etteivät ne myrkytä muita. Muuten turhaa sumpun laiturille nostamista ja takaisin veteen heittämistä kannattaa välttää. Muista sulkea sumppu kunnolla joka puolelta, myös pinnan yläpuolelta. Illan tullen ravut kiipeilevät niin kauan, että löytävät reiän josta paeta. Kun sumpussa on riittävästi rapuja, työnnä se täyteen saniaista ja tuoretta lepän oksaa ja vie syvempään veteen. Lämmin rantavesi ja rapuja ympäri sumppua paiskovat aallot stressaavat ne hengiltä. Älä laita ravuille ruoaksi kalaa tai muuta lihaa. Kun ravut ovat muutaman päivän olleet pelkällä kasvisravinnolla, ei suoli ole täynnä mätää lihaa ja syöminenkin on astetta nautinnollisempaa. Rapujen kuljettamiseen käyvät pahvilaatikot, muutto- ja lihalaatikot tai saavit. Mikä vaan, mistä ne eivät pääse kiipeämään pois. Äläkä laita astiaan mitään muuta kuin rapuja. Ei vettä, ei lehtiä, ei sammalta, ei syötävää. Kaksi kerrosta rapuja per kuljetusastia on hyvä. Oikein kuumalla kelillä voit automatkalle laittaa sekaan pari kylmäkallea, mutta sulata niistä huurteinen pinta pois ennen rapukosketusta. Itse keitän ravut jo mökillä, annan niiden jäähtyä liemessään kotimatkan verran ja työnnän kotona jääkaapin kautta pakastimeen. Keittäminen 4 / 6

5 Ravut pudotellaan kiehuvaan veteen yksi kerrallaan, siten että vesi kiehuu aina ennen uuden ravun pudottamista. Älä siis kaada kahtakymmentä rapua kattilaan kerralla, vaikka vesi kiehuisikin. Vesi jäähtyy ja ravut kituvat kuoliaaksi kehittäen samalla toksiineja, jotka aiheuttavat ruokamyrkytyksen. Keitä vaikka ravun settejä siten että aloitat keittämisen isommista yksilöistä. Pudottele veteen se mitä kahdessa minuutissa ehdit ja anna kiehua 6min ja nypi ravut pois vaikka grillipihdeillä. Sadan ravun jälkeen kannattaa tehdä uusi liemi. Älä keitä rapuja "varmuuden vuoksi" kymmentä minuuttia, koska liha menee kumiseksi ylikypsänä. Rengaspoltin on hyvä väline rapujen keittämisessä, koska esim. sähköliesi ei jaksa pitää kattilaa kiehumassa kun sinne mättää rapuja. 10-litrainen leveä kattila täyteen vettä, 5 sokeripalaa, 3dl karkeata merisuolaa, nippu kruunutilliä. Isompaan kattilaan luonnollisesti enemmän. KEITÄ VAIN ELÄVIÄ RAPUJA! Jo muutaman minuutin kuolleena lojunut tai muuten vaan veltto kaveri kannattaa jättää keittämättä ja vatsasi kiittää. Ravut tulee viilentää mahdollisimman nopeasti. Jäähdytä rapuja liemessään 6-8 tuntia ennen syömistä. Jääkaapissa ne säilyvät pari päivää hyvinä, pakastettuina monta kuukautta. Ravut kannattaa myös pakastaa keittoliemessään. Laita pakasterasiaan niin paljon rapuja kuin mahtuu ja kaada lähes täyteen lientä. Ota ne käyttöä varten ajoissa sulamaan viileään veteen. Rapujuhlat Rapujuhlia voi pitää isolla tai pienellä porukalla. Pääasia, että koolla on hyvä porukka hyvän ruoan ja juoman ystäviä. Ravut ovat yleensä pelkkä alkuruoka, jonka jälkeen tarjoillaan jotain tukevampaa. Rapujuhlia on niin paljon erilaisia, kuin on järjestäjiäkin. Pääasia, että on kivaa ja hyvää. Pöytään voidaan kattaa esimerkiksi 6-10 rapua per henkilö, silputtua sipulia, silputtua tilliä, smetanaa ja paahdettua paahtoleipää. Ravuista kuoritaan sakset ja saksien ja keskusyksikön välissä olevat "käsivarret", sekä pyrstö. Rapuveitset helpottavat hommaa huomattavasti. Pyrstön keskellä kulkee suoli, joka kannattaa esteettisistä syistä ottaa pois mutta tämä ei ole välttämätöntä. Paahtoleivälle smetanaa, sipulia, tilliä, rapua ja ei kun nauttimaan. Osa ottaa pakastinkylmää Koskenkorvaa tai vodkaa joka sakselle, osa ei ota ollenkaan. Makunsa kullakin. Myös ravun kilven alta löytyvä rasva, eli rapuvoi voidaan levittää leivälle. Suolainen ja maukas keittoliemi imeskellään rapua purettaessa jokaisesta saksen osasta. Rapujuhlissa ei pienet ryystämisen ja imeskelyn 5 / 6

6 Powered by TCPDF ( Helmi Tärppi äänet haittaa, niinkuin ei myöskään nauru ja leikinlasku. Aikaa kannattaa varata reilusti, koska alkuruoan kanssa nyhrätessä sitä kuluu. Vaihtoehtona iltapalaksi erinomainen rapuvoileipä: Paahtoleipä Salaattia Kurkkua Tomaattia Tilliä Sipulia Sitruunaviipale Majoneesia Reilusti rapua 6 / 6

Rapusyöttitesti särki ylivoimainen

Rapusyöttitesti särki ylivoimainen Rapusyöttitesti särki ylivoimainen Perimätiedon mukaan rapusyöteistä parhain on kissan liha. Sitä on kuitenkin harvoin tarjolla, ja kalalla rapuja mertoihin tavallisimmin houkutellaan, mutta lenkkimakkaraa

Lisätiedot

Eläköön lahna! Reseptejä 25.5.2011

Eläköön lahna! Reseptejä 25.5.2011 Eläköön lahna! Reseptejä 25.5.2011 Lahnaviettelys Raaka-aineet: 400 g kylmäsavustettua tai lämminsavustettua lahna 2 kovaksi keitettyä kananmunaa 1 keltasipuli 1 dl majoneesia 2 rkl Crème fraîchea 2 rkl

Lisätiedot

Paahda ruisleipäviipaleita ja laita porkkanapestotahnaa leivän päälle, koristele persiljalla.

Paahda ruisleipäviipaleita ja laita porkkanapestotahnaa leivän päälle, koristele persiljalla. MENU 2 Ruisleipää porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä Ohjeet ovat 4 :lle Ruisleipää porkkanapestolla Paahda ruisleipäviipaleita ja laita

Lisätiedot

Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä

Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä VOITTAJAMENU: Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä Ohjeet ovat 4 :lle Ruisleipää porkkanapestolla,

Lisätiedot

Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi

Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi Jääkellarin lohi n. 500 g lohifile 1 litra vettä 1 dl merisuolaa 1 rkl sokeria Kiehauta vesi. Lisää suola ja sokeri, sekoita kunnes ne ovat täysin liuenneet. Jäähdytä

Lisätiedot

Syökää porkkanaa! Mikä akka asuu pellossa? Palsternakka. Miksi maanviljelijä ajaa jyrällä perunamaalla? Mikä kaali voi syödä sinut?

Syökää porkkanaa! Mikä akka asuu pellossa? Palsternakka. Miksi maanviljelijä ajaa jyrällä perunamaalla? Mikä kaali voi syödä sinut? Syökää porkkanaa! Mikä akka asuu pellossa? Palsternakka Mikä on oranssi kana? Porkkana Mistä kalasta saa kasviskiusausta? Ruokalasta Mikä kaali voi syödä sinut? Shakaali Mitä pitsaa voi kasvattaa puutarhassa?

Lisätiedot

Lihakeitto. 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 1 tl suolaa 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa

Lihakeitto. 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 1 tl suolaa 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa Lihakeitto 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa Pane liha veteen kiehumaan. Kuori pintaan muodostuva vaahto ja lisää

Lisätiedot

Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 tl suolaa

Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 tl suolaa Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 sipuli 1 valkosipulin kynsi 3 porkkanaa 200 g vihreää papua (pakaste) 2 rkl margariinia

Lisätiedot

Jokamiehen oikeudet. Sinulla täytyy olla alueen omistajan lupa, jos haluat:

Jokamiehen oikeudet. Sinulla täytyy olla alueen omistajan lupa, jos haluat: Jokamiehen oikeudet Ilman lupaa saat: Kerätä metsästä marjoja, sieniä, kukkia ja ruohokasveja. Kerätä käpyjä tai kuivia risuja maasta. Kävellä, hiihtää tai pyöräillä luonnossa, ei kuitenkaan pelloilla,

Lisätiedot

AVOMAANKURKUN KASVATUS

AVOMAANKURKUN KASVATUS AVOMAANKURKUN KASVATUS Atte Ahlqvist 8 B Avomaankurkun kukkia ja kurkkuja heinäkuussa 2012 / oma kuva-arkisto Me viljelemme kotonani avomaankurkkua, nippusipulia ja perunaa. Tässä työssä kerron avomaankurkun

Lisätiedot

En ole erityisen hyvä ruuanlaittaja.

En ole erityisen hyvä ruuanlaittaja. Oraksen soppavihko En ole erityisen hyvä ruuanlaittaja. Miksi siis kukaan lukisi ruokaohjeitani? No juuri siksi! Jos minä osaan laittaa nämä ruuat, sitten osaa kyllä lähes kuka tahansa. Tässä vihkosessa

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

loppuraportti Japo Jussila, Itä-Suomen yliopisto ja Raputietokeskus ry. Vesa Tiitinen, Etelä-Karjalan kalatalouskeskus

loppuraportti Japo Jussila, Itä-Suomen yliopisto ja Raputietokeskus ry. Vesa Tiitinen, Etelä-Karjalan kalatalouskeskus 1/5 loppuraportti SUOLEN TYHJENEMINEN RAPUSUIHKUSSA Japo Jussila, Itä-Suomen yliopisto ja Raputietokeskus ry. Vesa Tiitinen, Etelä-Karjalan kalatalouskeskus 1 Testin työt Täpläravut sijoitettiin RapuSuihkuun

Lisätiedot

Sikahyvää ruokaa villisiasta!

Sikahyvää ruokaa villisiasta! à la Tapio Kangas Laatutyö pohjoiskarjalaisessa elintarvikeketjussa -hanke Elintarvikealan koordinointihanke Pohjois-Karjalassa 2010 2012 Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi

Lisätiedot

KYLMÄT A LKUPALAT 18 19

KYLMÄT A LKUPALAT 18 19 KYLMÄT ALKUPALAT 18 19 Okroška eli kotikaljakeitto Kuudelle Salaatti 4 suurta keitettyä perunaa 1 avomaankurkku 6 suurta retiisiä 200 g keitettyä kieltä tai keittokinkkua 4 keitettyä munaa nippu tilliä

Lisätiedot

Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä

Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä 2 Fazer Puikula -ruisleipää 500 g kypsää porkkanaa, soseena (5 dl) 1 dl creme bonjour -tuorejuustoa, valkosipulilla maustettua tuoretta rakuunaa suolaa ja mustapippuria

Lisätiedot

Täplärapu, kestävä ravustus ja rapuruton vaikutukset

Täplärapu, kestävä ravustus ja rapuruton vaikutukset Täplärapu, kestävä ravustus ja rapuruton vaikutukset Jouni Tulonen RKTL-Raputalousohjelma, Päätös- ja evaluointityöpaja 13.3.213 Jyväskylä, Viherlandia Rapukanta ja sen vaihtelu Monen tekijän yhteisvaikutus

Lisätiedot

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja

Lisätiedot

espanjalainen kikherne -chorizokeitto

espanjalainen kikherne -chorizokeitto espanjalainen kikherne -chorizokeitto aineet 40 ml oliiviöljyä 150 g chorizomakkaraa, hienonnettuna 175 g sipulia, hienonnettuna 50 g lehtiselleriä, hienonnettuna 100 g tuoretta pinaattia, pestynä ja hienonnettuna

Lisätiedot

Menu. Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat. Valkosuklaa-karpalo pannacotta

Menu. Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat. Valkosuklaa-karpalo pannacotta Menu Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat Valkosuklaa-karpalo pannacotta 8 Savuporopiirakka Pohja: 150 g pehmeää margariinia 1½ dl kaurahiutaleita 2½ dl vehnäjauhoja 1 dl juustoraastetta

Lisätiedot

Rapusaaliin ja tuotannon kehitys, arvo ja käyttö

Rapusaaliin ja tuotannon kehitys, arvo ja käyttö Rapusaaliin ja tuotannon kehitys, arvo ja käyttö Riitta savolainen Jyväskylä, Viherlandia 13.03.2013 Suomen raputuotanto ja kulutus Raputuotanto koostuu: Vapaa-ajankalastajien rapusaaliista Sisävesien

Lisätiedot

SUOMALAIS-JAPANILAINEN YHDISTYS KOKKIKURSSI 23.3.2006 Klo 17:00

SUOMALAIS-JAPANILAINEN YHDISTYS KOKKIKURSSI 23.3.2006 Klo 17:00 SUOMALAIS-JAPANILAINEN YHDISTYS KOKKIKURSSI 23.3.2006 Klo 17:00 Ressun Peruskoulu, Lapinlahdenkatu 10 Kurssin vetäjä : Sirkku Sakane 1. Temaki-sushi (käsin käärityt sushit) / 手 巻 きずし (4~6:lle hengelle)

Lisätiedot

KEKRILAUTA. Kekrilaudan isäntä ohukainen

KEKRILAUTA. Kekrilaudan isäntä ohukainen KEKRILAUTA Kekrilaudan ajatuksena on yhteinen pöytä ja jakaminen. Laudalle tai pöydälle katetaan tarjoilukulhoissa laudan vieraat. Isäntänä toimii ohukainen, jonka päälle kekrilaudan antimia laitetaan.

Lisätiedot

Helppoja reseptejä Fortini Multi Fibrellä

Helppoja reseptejä Fortini Multi Fibrellä Helppoja reseptejä Fortini Multi Fibrellä Fortini täydennysravintojuoma Fortini Multi Fibre -täydennysravintojuomia voi nauttia jääkaappikylminä raikkaina pirtelöinä sellaisenaan. Joskus tarvitaan kuitenkin

Lisätiedot

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA LOS MONTEROS Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA Tumma gazpacho 500 g Kumato-tomaatteja 1 valkosipulin kynsi 1 rkl valkoviinietikkaa 1 dl maalaispatongin pehmeää sisusta 1 tl suolaa 1 tl sokeria Koristeiksi

Lisätiedot

Väinön reseptit. Kala- ja kasvisruuat. Väinö Niskanen/Amiedu

Väinön reseptit. Kala- ja kasvisruuat. Väinö Niskanen/Amiedu Väinön reseptit Kala- ja kasvisruuat Väinö Niskanen/Amiedu Sisältö Janssonin kiusaus Kirjolohikeitto Lohiperhonen Paprika-purjosipulitäyte uuniperunalle Porkkana- ja lanttulaatikot Savustettu kala Täytetyt

Lisätiedot

Näiden ohjeiden avulla pystyt värjäämään lankoja kotikonstein ilman kemikaaleja.

Näiden ohjeiden avulla pystyt värjäämään lankoja kotikonstein ilman kemikaaleja. Näiden ohjeiden avulla pystyt värjäämään lankoja kotikonstein ilman kemikaaleja. Saara Norman 2013 Alkuvalmistelut: vyyhteäminen Puretus 1. Elintarvikkeilla värjääminen Kahvi ja tee Sipuli Kurkuma 2. Elintarvikevärit

Lisätiedot

KOTITYÖT. Sanasto ja lämmittely

KOTITYÖT. Sanasto ja lämmittely Sanasto ja lämmittely 1. Teitkö kotitöitä, kun olit lapsi? 2. Saitko viikkorahaa? 3. Miksi siivoat? 4. Onko sulla kengät jalassa sisällä? 5. Tuuletatko kotona? 6. Mihin viet paperiroskat ja lehdet? 7.

Lisätiedot

Aamupala, välipala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. * Nämä ruokailut tulisi löytyä urheilijan päivästä. 21.10.2013 Salpa ry, Taitoluistelu

Aamupala, välipala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. * Nämä ruokailut tulisi löytyä urheilijan päivästä. 21.10.2013 Salpa ry, Taitoluistelu Aamupala, välipala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala * Nämä ruokailut tulisi löytyä urheilijan päivästä Aamiainen * älä lähde treeneihin ilman aamiaista * aamiainen vaikuttaa koko päivään Jos

Lisätiedot

URHEILIJANUOREN RUOKAVALIO

URHEILIJANUOREN RUOKAVALIO URHEILIJANUOREN RUOKAVALIO Aamupala, välipala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala * Nämä ruokailut tulisi löytyä urheilijan päivästä AAMIAINEN * ÄLÄ LÄHDE TREENEIHIN ILMAN AAMIAISTA * AAMIAINEN

Lisätiedot

FUSILLIA JA BARILLAN ARRABBIATA-KASTIKETTA, TURSKAA JA MUSTIA OLIIVEJA

FUSILLIA JA BARILLAN ARRABBIATA-KASTIKETTA, TURSKAA JA MUSTIA OLIIVEJA FUSILLIA JA BARILLAN ARRABBIATA-KASTIKETTA, TURSKAA JA MUSTIA OLIIVEJA Ainekset 4 5 henkilölle 400 g Barillan Fusilli-pastaa 400 g Barillan Arrabbiata-kastiketta 200 g turskaa 50 g kivettömiä mustia oliiveja

Lisätiedot

Kouluruokailun tyytyväisyyskysely Joulukuu 2015

Kouluruokailun tyytyväisyyskysely Joulukuu 2015 Kouluruokailun tyytyväisyyskysely 2015 Joulukuu 2015 Vastaajien ikä ja sukupuoli Ikä Sukupuoli 7-12 vuotta 26,59% 13-18 vuotta 63,62% yli 18 vuotta 9,79% tyttö 58,93% poika 41,07% 2 Missä koulussa ruokailet?

Lisätiedot

Ravustustuloksia Pyhäjärveltä ja Näsijärveltä vuodelta 2011

Ravustustuloksia Pyhäjärveltä ja Näsijärveltä vuodelta 2011 Ravustustuloksia Pyhäjärveltä ja Näsijärveltä vuodelta 2011 Tampereen kaupunki, kiinteistötoimi Minna Kalola 1. Ravustuslupien myynti Tampereen kaupungin omistamille yksityisvesialuille oli vuonna 2011

Lisätiedot

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan.

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Lämmittely Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Oletko samaa mieltä vai eri mieltä? Miksi? On tosi helppo saada suomalaisia ystäviä. Suomalaiset eivät käy missään vaan ovat aina

Lisätiedot

Ja sitten grillataan!

Ja sitten grillataan! Toukokuu 2015 Ja sitten grillataan! Miten syntyy täydellinen grillauskastike Coca-Cola-siirapista? Sen paljastaa Sinebrychoffin Beer Ambassador Anikó Lehtinen. Kokeile myös muita Anikón reseptejä. Grilliruoan

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

RAPU. jokirapu & täplärapu

RAPU. jokirapu & täplärapu RAPU jokirapu & täplärapu RAPUTALOUS Jokiravulla ja alkuperältään pohjoisamerikkalaisella täpläravulla on suuri merkitys sekä arvo Suomen sisävesien kalataloudessa. Vesiluontomme tarjoaa erinomaiset edellytykset

Lisätiedot

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö Lämmittely Kuinka paljon Suomen pinta-alasta on metsää? Mikä suo on? Miksi ihmiset liikkuvat syksyllä paljon metsässä? Mikä on villieläimen ja kesyn eläimen ero? Millainen eläin karhu / susi on? Mitkä

Lisätiedot

1 / 24. Kalvosarja vanhempainiltaan nuorten hyvinvointi ja ravitsemus

1 / 24. Kalvosarja vanhempainiltaan nuorten hyvinvointi ja ravitsemus 1 / 24 Kalvosarja vanhempainiltaan nuorten hyvinvointi ja ravitsemus Täydellisiähän emme ole, mutta pikkuisen paremmaksi on helppo tulla. Mieti nuoresi/perheesi viimeisintä viikkoa ja vastaa kuten asia

Lisätiedot

Vihreä. pöytä. Kaskinauriista karviaiseen. Sasu Laukkonen Mariaana Nelimarkka

Vihreä. pöytä. Kaskinauriista karviaiseen. Sasu Laukkonen Mariaana Nelimarkka Vihreä Sasu Laukkonen Mariaana Nelimarkka pöytä Kaskinauriista karviaiseen Kaskinaurispasta Neljälle 12 kaskinaurista ½ punttia salviaa 100 g voita 1 dl parmesaania raastettuna Kuori nauriit ja kiinnitä

Lisätiedot

Korvaa riisi kotimaisella viljalla!

Korvaa riisi kotimaisella viljalla! Korvaa riisi kotimaisella viljalla! UUTUUS! NOPEASTI JA HELPOSTI HERKULLISTA Kahdeksan hyvää reseptiä SUOMALAINEN VILJA ON EKOLOGINEN VALINTA Suomalaiset viljat ovat oikeaa, ekologista lähiruokaa. Riisin

Lisätiedot

Pikkuisten Mindfulness-kortit

Pikkuisten Mindfulness-kortit Pikkuisten Mindfulness-kortit Leikkaa kortit irti. Taita poikkiviivan kohdalta sanallinen ohje kuvan taakse. Laminoi kortiksi. Kortteja voi käyttää kahdella eri tapaa. Silmät voi sulkea ja kuvitella tilanteen

Lisätiedot

Valmistautuminen maratonille. www.janakkalanjana.info

Valmistautuminen maratonille. www.janakkalanjana.info Valmistautuminen maratonille www.janakkalanjana.info Viikko ennen H-hetkeä Harjoittelu vähenee. Muista, viimeisen viikon harjoittelulla ei rakenneta, vaan tuhotaan kuntoa! Tankkaus: Lihakset täytetään

Lisätiedot

HELPPO Hirvipata ( 4:lle )

HELPPO Hirvipata ( 4:lle ) HELPPO Hirvipata ( 4:lle ) Aika: 1 1/2-2 tuntia 600 g luutonta Hirvenlihaa, esim ulkopaistia. 2 rkl voita, margariinia tai öljyä 2-3 sipulia 1 tl suolaa ripaus paprikaa tai valkopippuria 1 tl timjamia

Lisätiedot

Puuroa ekologisesti, valmistus kotona. Myllyn Paras - Tekemisen Maku www.myllynparas.fi

Puuroa ekologisesti, valmistus kotona. Myllyn Paras - Tekemisen Maku www.myllynparas.fi Puuroa ekologisesti, valmistus kotona Myllyn Paras - Tekemisen Maku www.myllynparas.fi Perinteinen Kaurapuuro 4:lle kattilassa 1 l vettä, maitoa tai sokeroitua mehua 4-5 dl Myllyn Paras Kaurahiutaleita

Lisätiedot

Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua!

Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua! Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua! VOITTAJAMENU: Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, munavoi ja tilliöljy Rukiiset paistetut muikut, pottuvoi ja marinoidut porkkananauhat

Lisätiedot

Tattari-hirssi-viikunatuorepuuro

Tattari-hirssi-viikunatuorepuuro Tattari-hirssi-viikunatuorepuuro Tätä tuorepuuron reseptiä voi pitää pohjana & vaihdella hedelmiä. Esim. raasta omenaa & lisää vasta kun puuro on valmis, sekaan voi laittaa myös kanelia. 2-3 annosta: tuorepuuro

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Language: English / Suomi

SÄÄNNÖT. Language: English / Suomi Rules of Coerceo by Coerceo Company Finnish translation by Janne Henriksson SÄÄNNÖT Language: English / Suomi Tekijänoikeus Mitään tämän dokumentin osaa ei saa jäljentää, kopioida tai välittää missään

Lisätiedot

Juhlitaan! Gluteenittomat reseptit

Juhlitaan! Gluteenittomat reseptit Juhlitaan! Gluteenittomat reseptit Ihana juhla helposti 100 % gluteeniton & vehnätön Miniburritot 1 ps Farina Pizza- ja piirakkapohjaseosta 2,25 dl vettä 2 rkl öljyä gluteenitonta jauhoa Sekoita jauhoseos

Lisätiedot

SCANCOOL PAKASTIN SFS-55 KÄYTTÖOHJE

SCANCOOL PAKASTIN SFS-55 KÄYTTÖOHJE SCANCOOL PAKASTIN SFS-55 KÄYTTÖOHJE Onnittelemme uuden tuotteen valinnasta. Noudata käytössä näitä ohjeita ja säilytä ohjeet aina tuotteen mukana. Huom! 1.Kytke laite maadoitettuun pistorasiaan, jonka

Lisätiedot

Rentoa ruokaa reiluilla astioilla

Rentoa ruokaa reiluilla astioilla Iloa kattaukseen ja ruoanlaittoon toivottaa Kultakeramiikka Rentoa ruokaa reiluilla astioilla grillaa Bistro astioilla! Bistro Kultakeramiikka Oy Putaanportintie 13 44800 Pihtipudas Tel. +358 20 794 03

Lisätiedot

Pientä hyvää Helppoa gluteenitonta

Pientä hyvää Helppoa gluteenitonta Pientä hyvää Helppoa gluteenitonta Herkkua ja hyvää oloa 100 % gluteeniton & vehnätön Psylliumvanukas (kuva kannessa) Skillet cookie eli pannukeksi (1 iso tai 2 pientä) Puolukka-manteli 3 dl makeuttamatonta

Lisätiedot

Laxabon. Kysymyksiä, vastauksia ja käytännön neuvoja. Suomi

Laxabon. Kysymyksiä, vastauksia ja käytännön neuvoja. Suomi Laxabon Kysymyksiä, vastauksia ja käytännön neuvoja Suomi Laxabon kysymyksiä, vastauksia ja käytännön neuvoja Vastaukset perustuvat Laxabon-oraaliliuosjauheen pakkausselosteeseen, päiväys 26.3.2010. Ota

Lisätiedot

FORMARE 2015. Ravinnon merkitys hyvinvoinnille - ja ohjeet terveelliseen ruokavalioon

FORMARE 2015. Ravinnon merkitys hyvinvoinnille - ja ohjeet terveelliseen ruokavalioon FORMARE 2015 Ravinnon merkitys hyvinvoinnille - ja ohjeet terveelliseen ruokavalioon Sisältö Kalorit ja kulutus Proteiini Hiilihydraatti Rasva Vitamiinit Kivennäis- ja hivenaineet Vesi ja nesteytys Ravintosuositukset

Lisätiedot

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA LOS MONTEROS Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA Tumma gazpacho 500 g Kumato-tomaatteja 1 valkosipulin kynsi 1 rkl valkoviinietikkaa 1 dl maalaispatongin pehmeää sisusta 1 tl suolaa 1 tl sokeria Koristeiksi

Lisätiedot

Hyvät eväät läpi lapsuuden

Hyvät eväät läpi lapsuuden Hyvät eväät läpi lapsuuden 1 ILTAPALA Taikasanoina monipuolisuus ja säännöllisyys Monipuolinen ruokavalio ja säännölliset ruokaajat tarjoavat lapselle sopivasti energiaa ja ravintoaineita kasvun ja kehittymisen

Lisätiedot

Margariini tosi tärkeä osa monipuolista ruokavaliota!

Margariini tosi tärkeä osa monipuolista ruokavaliota! Margariini tosi tärkeä osa monipuolista ruokavaliota! www.margariini.fi Kiva, että rasvat kiinnostavat! Rasvoja tarvitaan, sehän on selvä. Niin monet meistä nauttivat kuitenkin edelleen liikaa ikäviä kovia

Lisätiedot

TÄS ON PROTSKUU! PROTEIINIEN KEMIAA

TÄS ON PROTSKUU! PROTEIINIEN KEMIAA sivu 1/8 TÄS ON PROTSKUU! PROTEIINIEN KEMIAA LUOKKA-ASTE/KURSSI TAUSTA Työ soveltuu peruskoulun yläasteelle ja lukioon. Työn tavoite on tutustua proteiinien kokeellisiin tunnistusmenetelmiin. POHDITTAVAKSI

Lisätiedot

Kirsi Englund RATKAISUJA ARKIRUOKAAN. 4 askelta helppoon hyvinsyömiseen

Kirsi Englund RATKAISUJA ARKIRUOKAAN. 4 askelta helppoon hyvinsyömiseen Kirsi Englund RATKAISUJA ARKIRUOKAAN 4 askelta helppoon hyvinsyömiseen Osa 2: ASKELEET PAREMPAAN ARKIRUOKAAN Panosta oikeisiin asioihin, ruokavalion perusteet kuntoon Arkiruoka kuntoon mikä on oleellista

Lisätiedot

Vesijärven kalat. Jännittäviä hetkiä kalastajille! Herkkuja kalaruoan ystäville!

Vesijärven kalat. Jännittäviä hetkiä kalastajille! Herkkuja kalaruoan ystäville! Vesijärven kalat Jännittäviä hetkiä kalastajille! Herkkuja kalaruoan ystäville! Kalat ovat myös tärkeä osa Vesijärven elämää. Ne kuuluvat järven ravintoketjuun ja kertovat omalla tavallaan Vesijärvestä

Lisätiedot

Suomi. lihamylly. makkaran valmistuslaite. lihamyllyn kokoaminen. makkkaran valmistuslaitteen käyttö. lihamyllyn käyttö

Suomi. lihamylly. makkaran valmistuslaite. lihamyllyn kokoaminen. makkkaran valmistuslaitteen käyttö. lihamyllyn käyttö A950 i h g j f d e a b c k l m 11 10 n o 13 12 16 14 15 Suomi Ennen ohjeiden lukemista taita etusivu auki kuvien esiinsaamiseksi ennen ensimmäistä käyttökertaa Pese osat: katso kohdasta 'perushuolto'.

Lisätiedot

Crepes Vonassiennes (Vonnasin perunaletut)

Crepes Vonassiennes (Vonnasin perunaletut) Ranskankermaiset ravunpyrstöt ( 8 annosta ) 1. Valuta 100 g kirjolohen mätiä jääkaapissa yli yön 2. Valuta 2 lasipurkillista ravunpyrstöjä (á noin 200 g) 3. Leikkaa 1 iso tai 2 keskikokoista punasipulia

Lisätiedot

Väinön reseptit. Salaatit. Väinö Niskanen/Amiedu

Väinön reseptit. Salaatit. Väinö Niskanen/Amiedu Väinön reseptit Salaatit Sisältö Kasvisten paloittelu Fetasalaatti Kurkku-melonisalaatti Perunasalaatti Porkkanaraaste ja kaaliraaste Pääsiäissalaatti Rosolli Vihreä salaatti Ranskalainen salaatinkastike

Lisätiedot

LINSEED VALO 24 H. Kastike: 1 dl Rypsiöljyä 1 rkl Vaaleaa balsamicoetikkaa 0,5 dl 24h tyrni-pellavarouhe

LINSEED VALO 24 H. Kastike: 1 dl Rypsiöljyä 1 rkl Vaaleaa balsamicoetikkaa 0,5 dl 24h tyrni-pellavarouhe LINSEED VALO 24 H Salaatti grillatusta halloumijuustosta ja paahdettua tyrni pellavaa 200 g Halloumijuustoa 2 Avomaankurkkua valkosipulinkynsi rypsiöljyä persiljaa ½ cantaloupe meloni Sydänsalaattia tai

Lisätiedot

HEDELMÄKAKKU VINKKI! 3 4 rkl rommia, viskiä tai konjakkia (baarikaapin pullonpohjat kelpaavat hyvin)

HEDELMÄKAKKU VINKKI! 3 4 rkl rommia, viskiä tai konjakkia (baarikaapin pullonpohjat kelpaavat hyvin) HERKUT HEDELMÄKAKKU 6 dl vehnäjauhoja 1 rkl leivinjauhetta 4 dl vettä 180 g voita tai maidotonta margariinia 4 dl sokeria 180 g kuivattuja aprikooseja pilkottuina 3 munaa 375 g rusinoita 125 g coctailkirsikoita

Lisätiedot

Keitetty Quinoa / Kvinoa

Keitetty Quinoa / Kvinoa Keitetty Quinoa / Kvinoa 1. Huuhtele ja valuta quinoa huolella. 2. Laita quinoa kattilaan ja lisää vettä suhteessa 1 osa quinoaa ja 2 osaa vettä. 3. Kuumenna kiehuvaksi, lisää ripaus suolaa ja anna kypsyä

Lisätiedot

Kolmen helmen joet hanke

Kolmen helmen joet hanke Hämeenkyrön kunta, Nokian kaupunki, Ylöjärven kaupunki Kolmen helmen joet hanke Virtavesi-inventointi ja kunnostussuunnitelma Rapujen istutuksen riskianalyysi 3.2.2017 Page 1 Rapujen istutuksen riskianalyysi

Lisätiedot

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 45

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 45 Koulukysely oppilaille 1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 45 1/19 2/19 N Prosentti Hirvijärvi 0 0% Jurvan yhtenäiskoulu 0 0% Kangas 0 0% Keskikylä 0 0% Kirkonkylä 0 0% Koivisto 0 0% Koskue 0 0%

Lisätiedot

KREIKKALAISEN RUOAN KURSSI 2.10.2010 / RESEPTIT

KREIKKALAISEN RUOAN KURSSI 2.10.2010 / RESEPTIT 26.9.2010 KREIKKALAISEN RUOAN KURSSI 2.10.2010 / RESEPTIT MOUSSAKA 800 g munakoisoja 700 g lammas-nautajauhelihaa 2 valkosipulinkynttä 1 tomaatti 1 1/2 dl punaviiniä 1 rkl tomaattipyreetä 0.5 dl Heinzin

Lisätiedot

Ruokaratkaisuja. Parempaa arkiruokaa vähemmällä vaivalla - PIKAOPAS. Kirsi Englund

Ruokaratkaisuja. Parempaa arkiruokaa vähemmällä vaivalla - PIKAOPAS. Kirsi Englund Ruokaratkaisuja Parempaa arkiruokaa vähemmällä vaivalla - PIKAOPAS Kirsi Englund Hyvän aterian malli Ateria on ravitsemuksellisesti laadukas, kun lautaseltasi löytyy nämä neljä osaa. Omaksu malli mieleesi,

Lisätiedot

RAVINTO 23.01.2010. Matti Lehtonen

RAVINTO 23.01.2010. Matti Lehtonen RAVINTO 23.01.2010 Ihminen on psyko-fyysinen kokonaisuus: Koulu / työ Koti - perhe Tunteet Minä kuva Ihminen Kaverit Fyysinen kuormitus / rytmitys Ravinto / nesteet Uni Kun kaikki ulkokehän n pallot ovat

Lisätiedot

Kalastaminen. Ruotsissa. Esitteen on rahoittanut Ruotsin ympäristönsuojeluvirasto

Kalastaminen. Ruotsissa. Esitteen on rahoittanut Ruotsin ympäristönsuojeluvirasto Kalastaminen Ruotsissa Esitteen on rahoittanut Ruotsin ympäristönsuojeluvirasto (Naturvårdsverket) Kalastaminen Ruotsissa Kalastaminen on hauska ja jännittävä harrastus, josta voi nauttia ympäri vuoden.

Lisätiedot

Parhaat Glögireseptit

Parhaat Glögireseptit Parhaat Glögireseptit Out of home MARLI GLÖGI -RESEPTIT Glögipunasipulit Glögi-puolukka ruisleipäset Jouluinen punakaalilisäke Panna cotta ja makea siirappi Glögiomenat ja kanelinen ranskankerma GLÖGIPUNASIPULIT

Lisätiedot

fondi IIVISTE SIMPUKKAFONDI

fondi IIVISTE SIMPUKKAFONDI fondi IIVISTE SIMPUKKAFONDI iiviste IMPUKK ONDI Autenttista simpukan makua OSCAR Simpukkafondin maku on mieto, makea ja autenttinen kuin klassinen moules marinières. Helpompaa ja taloudellisempaa Fondia

Lisätiedot

Ravintola Saariston punaiset saksiniekat kutsuvat

Ravintola Saariston punaiset saksiniekat kutsuvat Ravintola Saariston punaiset saksiniekat kutsuvat Klippanin luodolla on vietetty rapujuhlia jo yli 100 vuoden ajan. Joka puolella ympäröivä meri, rapukattaukset, herkulliset rapumenut ja hilpeät snapsilaulut

Lisätiedot

Pureskeltua tietoa hampaiden hyväksi

Pureskeltua tietoa hampaiden hyväksi Tiedonjanoon www.maitojaterveys.fi www.otamaidostamallia.fi Maa- ja metsätalousministeriön osittain rahoittama. 2007 Pureskeltua tietoa hampaiden hyväksi Oman suusi hammashoitaja olet sinä! Fluorikylpy

Lisätiedot

Merkitse pyydyksesi oikein

Merkitse pyydyksesi oikein Merkitse pyydyksesi oikein Kalastuslakia uudistettiin huhtikuun alusta 2012. Seisovien ja kiinteiden pyydysten, kuten verkko, katiska, pitkäsiima tai rysä, selvästi havaittava merkintä on nyt pakollista.

Lisätiedot

Reseptejä. Kalaruokahetkiin... Reseptit Michael Björklund ja Markku Luola. www.prokala.fi

Reseptejä. Kalaruokahetkiin... Reseptit Michael Björklund ja Markku Luola. www.prokala.fi Reseptejä Kalaruokahetkiin... Reseptit Michael Björklund ja Markku Luola www.prokala.fi Valkoinen on punaista Resepti: Michael Björklund Oliivi-tuorejuustogratinoitua lipeäkalaa Tomaatti-äyriäiskastiketta

Lisätiedot

Kalasta tietoa -visa Tehtävät

Kalasta tietoa -visa Tehtävät Kalasta tietoa -visa Tehtävät 1. Mikä kala? Yhdistä viivalla kalan nimi ja kalan kuvan SÄRKI VINKKI Ahvenella on raitoja Hauella on laikkuja AHVEN HAUKI 2. Kalan evät Yhdistä viivalla evä kalan kuvaan

Lisätiedot

Ulkoilua Kuolimon äärellä!

Ulkoilua Kuolimon äärellä! Ulkoilua Kuolimon äärellä! Kuolimon ympäristö tarjoaa loistavat mahdollisuudet ulkoiluun ja luonnosta nauttimiseen. Rantametsissä on kilometreittäin merkittyjä retkipolkuja ja monin paikoin myös laavuja

Lisätiedot

Urheiluravitsemuksen perusteet / HaVe step ry 20.3.2008

Urheiluravitsemuksen perusteet / HaVe step ry 20.3.2008 1. Kehitys koostuu ns. kehityskolmiosta. Jonka osina ovat Harjoittelu, Lepo ja Ravinto. 2. Ruokailun tavoite on olla yksi luonteva osa urheilijan kokonaisuutta. Urheilijan ravitsemuksen A B C A= Arkiruokailu

Lisätiedot

Onginta kilpailulajina

Onginta kilpailulajina Onginta kilpailulajina Suomessa järjestetään pääasiassa kahdentyyppisiä onkikilpailuja; kesäonki- ja kilpaonkikilpailuja. Kummallekin lajille on omat sääntönsä. Kesäonginnassa, toisin kuin kilpaonginnassa,

Lisätiedot

Sota syöttötuolissa vai satu salaattikulhossa? Ringa Nenonen Laillistettu ravitsemusterapeutti Pohjois-Karjalan Martat ry 21.2.

Sota syöttötuolissa vai satu salaattikulhossa? Ringa Nenonen Laillistettu ravitsemusterapeutti Pohjois-Karjalan Martat ry 21.2. Sota syöttötuolissa vai satu salaattikulhossa? Ringa Nenonen Laillistettu ravitsemusterapeutti Pohjois-Karjalan Martat ry 21.2.2018 Sisältö Ruokakasvatus mitä ja miksi? Lapsen ruokaportaat Terveyttä ruoasta

Lisätiedot

Materiaalin nimi. Kohderyhmä. Materiaalin laatu. Materiaalin sisältö. Kuvaus. Materiaali. Lähde. Kasvien kasvupyrähdyksiä. 3 8 vuotiaat.

Materiaalin nimi. Kohderyhmä. Materiaalin laatu. Materiaalin sisältö. Kuvaus. Materiaali. Lähde. Kasvien kasvupyrähdyksiä. 3 8 vuotiaat. Materiaalin nimi Kasvien kasvupyrähdyksiä Kohderyhmä 3 8 vuotiaat Materiaalin laatu Projekti Materiaalin sisältö Kasvien kasvu ja kasvamisen edellytykset Kuvaus Tutkitaan kasvien kasvua ja miten eri olosuhteet

Lisätiedot

Kotitehtävän tarkastus

Kotitehtävän tarkastus Kotitehtävän tarkastus Tarkistetaan edellisen tunnin kotitehtävä Kuidun saanti Ruuanvalmistus Tehtävä Keskustele parisi kanssa Kuka teidän perheessä kokkaa yleensä? Kuka päättää mitä syödään? Onko ruoka

Lisätiedot

Merkitse pyydyksesi oikein

Merkitse pyydyksesi oikein Merkitse pyydyksesi oikein Kalastuslakia uudistettiin huhtikuun alusta 2012. Seisovien ja kiinteiden pyydysten, kuten verkko, katiska, pitkäsiima tai rysä, selvästi havaittava merkintä on nyt pakollista.

Lisätiedot

HELSINGIN UIMARIT URHEILULLISTEN ELÄMÄNTAPOJEN EDISTÄMINEN SEURASSA

HELSINGIN UIMARIT URHEILULLISTEN ELÄMÄNTAPOJEN EDISTÄMINEN SEURASSA HELSINGIN UIMARIT URHEILULLISTEN ELÄMÄNTAPOJEN EDISTÄMINEN SEURASSA LISÄÄ LIIKUNTAA PÄIVÄÄN JA VIIKKOON VANHEMMAT UIVAT UI KESÄKSI KUNTOON - KAMPANJAN MERKEISSÄ KUUKAUDEN AJAN, TAVOITELLEN VESILIIKUNTAMINUUTTEJA

Lisätiedot

11 VINKKIÄ: NÄIN PIDÄT HUOLTA RUUISTASI

11 VINKKIÄ: NÄIN PIDÄT HUOLTA RUUISTASI 11 VINKKIÄ: NÄIN PIDÄT HUOLTA RUUISTASI 1. Tarkista jääkaappisi lämpötila! Sen tulisi olla +2 -+6 ºC. Tavallisissa jääkaapeissa kylmin paikka on kaapin alaosassa ja lämpimin ylähyllyllä. Huomaa, että jääkaapin

Lisätiedot

Leipä SPC-Flakes- hiutaleilla 1 pala = noin 3,75 grammaa SPC-Flakes- hiutaleita

Leipä SPC-Flakes- hiutaleilla 1 pala = noin 3,75 grammaa SPC-Flakes- hiutaleita Leipä SPC-Flakes- hiutaleilla 1 pala = noin 3,75 grammaa SPC-Flakes- hiutaleita 150 g SPC-Flakes- hiutaleita 7 dl vettä 2 tl suolaa 1,5 rkl valkoista sokeria 1,5 rkl öljyä 2 dl luonnonjogurttia 800 g leipäjauhoja

Lisätiedot

Miten kesävieraita kestitään ilman stressiä?

Miten kesävieraita kestitään ilman stressiä? Miten kesävieraita kestitään ilman stressiä? Kun aurinko paistaa kesällä, moni haluaa mieluummin viettää aikaa ulkona kuin keittiössä. Hellan ääressä kuluu vähemmän aikaa, kun ruoka tehdään helpoista raaka-aineista

Lisätiedot

Palauta täytetty ruokapäiväkirja viimeistään viikkoa ennen ravitsemusterapeutti Nina Laaksosen vastaanottoaikaa lastenpoliklinikalle.

Palauta täytetty ruokapäiväkirja viimeistään viikkoa ennen ravitsemusterapeutti Nina Laaksosen vastaanottoaikaa lastenpoliklinikalle. Ohje potilaalle 1 (5) Potilasohje Eksote RUOKAPÄIVÄKIRJA Ruokapäiväkirjaan tulee merkitä kaikki syömiset ja juomiset (myös vitamiini- ja kivennäisainevalmisteet) kirjanpitopäivien aikana. Ruokapäiväkirjaa

Lisätiedot

Väreistä voimaa - Syö viittä väriä päivässä

Väreistä voimaa - Syö viittä väriä päivässä Väreistä voimaa - Syö viittä väriä päivässä Kasvikset voi jakaa karkeasti viiteen Värikkäät kasvikset sisältävät puolustuskykyä parantavia aineita. väriryhmään, joilla kullakin on oma tehtävä. Väreillä

Lisätiedot

Nuoren urheilijan ravitsemus. 28.3.2013 Suvi Erkkilä Ravitsemustieteen opiskelija Itä-Suomen Yliopisto

Nuoren urheilijan ravitsemus. 28.3.2013 Suvi Erkkilä Ravitsemustieteen opiskelija Itä-Suomen Yliopisto Nuoren urheilijan ravitsemus 28.3.2013 Suvi Erkkilä Ravitsemustieteen opiskelija Itä-Suomen Yliopisto Mitä kaikkea huomioitava? Kokonaisuus Ateriarytmi Riittävä energiansaanti Nestetasapaino + Välipalaesimerkkejä

Lisätiedot

Mikrobiologia. Mikrobeja on kaikkialla mutta niitä ei näe paljain silmin

Mikrobiologia. Mikrobeja on kaikkialla mutta niitä ei näe paljain silmin Mikrobeja on kaikkialla mutta niitä ei näe paljain silmin Suurin osa mikrobeista on haitattomia ja niitä hyödynnetään elintarviketeollisuudessa Mikrobiologia Haitalliset mikrobit pilaavat elintarvikkeita

Lisätiedot

Aikuisten (yli 18-vuotiaiden) paino selviää painoindeksistä, joka saadaan painosta ja pituudesta. Laske painoindeksisi laskurilla (linkki).

Aikuisten (yli 18-vuotiaiden) paino selviää painoindeksistä, joka saadaan painosta ja pituudesta. Laske painoindeksisi laskurilla (linkki). Lihavuus Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Lihavuus tarkoittaa normaalia suurempaa kehon rasvakudoksen määrää. Suurin osa liikarasvasta kertyy ihon alle, mutta myös muualle,

Lisätiedot

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi (+37 astetta). Liota joukkoon hiiva, suola ja sokeri.

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi (+37 astetta). Liota joukkoon hiiva, suola ja sokeri. Focaccia (italialainen peltileipä) Focaccia on yksi omista suosikeistani, se on edullista ja helppoa valmistaa, eikä siihen tarvita voita tai leikkelettä päälle vaan se on valmista sellaisenaan. Focaccialla

Lisätiedot

VUOHIJÄRVEN TÄPLÄRAPUJEN (Pacifastacus leniusculus) ESIINTYMIS- JA TAUTISELVITYS 2006. Matkalla ravustamaan. Kuva: Martti Puska 2006

VUOHIJÄRVEN TÄPLÄRAPUJEN (Pacifastacus leniusculus) ESIINTYMIS- JA TAUTISELVITYS 2006. Matkalla ravustamaan. Kuva: Martti Puska 2006 VUOHIJÄRVEN TÄPLÄRAPUJEN (Pacifastacus leniusculus) ESIINTYMIS- JA TAUTISELVITYS 2006 Matkalla ravustamaan. Kuva: Martti Puska 2006 Markku Kuisma ja Martti Puska KYMENLAAKSON KALATALOUSKESKUS RY 2006 VUOHIJÄRVEN

Lisätiedot

Hyvinvointia syömällä Järkeä välipalaan! Tampereen Ateria Susanna Järvinen asiakasvastaava

Hyvinvointia syömällä Järkeä välipalaan! Tampereen Ateria Susanna Järvinen asiakasvastaava Hyvinvointia syömällä Järkeä välipalaan! Tampereen Ateria Susanna Järvinen asiakasvastaava Järkipala hanke Järkipala hanke Tampereella vuonna 2007 2008 Hankkeessa keskityttiin terveelliseen välipalaan

Lisätiedot

Lihattomat reseptit, viikko 3

Lihattomat reseptit, viikko 3 Lihattomat reseptit, viikko 3 Mausteinen kasvisrisotto...2 Bataattimuusi...3 Soijamuhennos...4 Soijasuikalekastike...5 Kookoksinen tofu kaaliwokki...6 Meksikolainen papukeitto...7 Lämmin lounassalaatti

Lisätiedot

ESPANJALAISIA TAPAKSIA

ESPANJALAISIA TAPAKSIA ESPANJALAISIA TAPAKSIA Malmin Martat 17.10.2016 TOMAATTILEIPÄ PERUNAMUNAKAS FRITEERATUT MUSTEKALARENKAAT MELONIA ILMAKUIVATUN KINKUN KERA MARINOIDUT OLIIVIT MANTELIKEKSIT KAHVI / TEE --------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot