ARTTU 1/2012. Taideblogeista. Espoo Art ry:n jäsenlehti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ARTTU 1/2012. Taideblogeista. Espoo Art ry:n jäsenlehti"

Transkriptio

1 Espoo Art ry:n jäsenlehti Taideblogeista tinä sosiaaliseen muutokseen houkuttelemalla tärkeitä ja laajoja yleisöjä monista maailman osista. Taidelehdessä on juttua seuraavien henkilöiden blogeista: Pekka Hannula, Heikki Kastemaa, Teemu Salohalme ja Ismo Jokiaho. Pekka Hannulan sivuilla kannattaa käydä, jos haluaa oikeaksi taiteilijaksi, hän kirjoittaa taitelijayrittämisen kipupisteistä, partnerismista, markkinoinnista, esilläolosta, toimintasuunnitelmasta jne. Jotta taiteella eläisi, myynnin - ja siis tuotannonkin - pitäisi olla huomattavaa pelkästään kulujen peittämiseksi. Kuinkahan monelta tämä onnistuu Suomessa? Hannulan piirrosjumppa on Facebookissa, johon en ole vieläkään liittynyt. Heikki Kastemaan navigaattorisivulla on juttu Sinebrychoffin Rembrant-näyttelystä, vertaus Jimi Hendrixiin oli minulle uutta. Tuo näyttelyhän pitää nähdä. Erilaisten linkkien jälkeen eksyn Kapan eli Martti Kapasen blogille, sitten olen jo ties missä maapallon toisella puolen, kunnes löydän Kimmo Pälikön Kuvan tekemistä käsittelevän kirjasarjan. Muistan kun ensimmäisen kerran latasin Mosaic-nimisen internetselaimen. Yritin ladata taidekuvia ja Magritten knalli alkoikin ilmestyä, mutta pitkän odotuksen jälkeen tuloksena oli vain puolikas kuva. Tämä oli joskus 1990-luvulla. Espoo Artia sai hakea hakemalla, mutta internetissä yhdistyksestä ei ollut riviäkään. Ennen oli erilaiset ajat. Taideblogeja kuuklaamalla saa listan erilaisista sivustoista: Iltasanomien blogilistalla on paljon sivuja, jotka eivät kiinnosta, mutta siellä on esim. Jussi TwoSeven, taidehistoriaa ja Heijastin, jota en ollut ennen huomannutkaan: Kirjoitan taiteesta, koska vastustan kyynisyyttä ja apatiaa, kirjoittaa opiskelija Laura Kokkonen. Kokkonen lupaa kirjoittaa joskus syvällisen jutun Grönlundin ja Nisusen taiteesta, jota kävin Anhavassa ihmettelemässä. Kokkosen juttua odotellessa voi käydä vaikka Otso Kantokorven sivulla, jossa on juttua Tallinnan kulttuuripääkaupunkivuodesta. Jos ei tiedä mitä mieltä on Guggenheimista, Alastoman kriitikon sivuilla vihjataan lakonisesti eikö voisi puhua taiteestakin ja sieltä voikin siirtyä sujuvasti Kulttuurinavigaattoriin ja lueskella Guggenheim Helsinki Study 1 3 alkupaloiksi. Kuka ymmärtää tätä: Museolla ja sen kävijöillä tulee olemaan mahdollisuus auttaa määrittelemään uutta museomallia yhdistämällä traditionaalisen näyttelysalin elementtejä, painottamalla luovaa prosessia ja toimimalla katalyytlinkkejä: html Veikko Kuhmonen puheenjohtaja

2 Vuosikokouksen päätöksiä Espoo Art ry:n vuosikokous pidettiin Mäkkylässä. Yhdistyksen puheenjohtajana jatkaa Veikko Kuhmonen, uudeksi hallituksen jäseneksi valittiin Ullariitta Stenholm. Jäsenmaksu on edelleen 35 e/vuosi ja galleriamaksu 15 e/vuosi. Maksukuitit ja uuden jäsenkortit lähetetään maaliskuun aikana. Kevään ohjelmaa Mallipiirustus- / croquis-illat Mallipiirustus-illat keskiviikkoisin klo Hinta 7 e/ilta. Mukaan voivat tulla myös ei-jäsenet. Carborundum-työpaja parittomien viikkojen tiistaina klo Hinta 10 e/kerta; sisältää opetuksen, värit ja paperit. Mukaan voivat tulla niin ensikertalaiset kuin kokeneetkin grafiikan tekijät. Kritiikki-ilta Ma Kriitikkona Alina Sinivaara Arvioitavaksi voi tuoda max 3 työtä; hinta 5 e/taiteilija. Ilmoittautuminen Liisa Heikkinen-Illukalle, , liisa.illukka(at)nic.fi Taideklubi to klo 18 Huhtikuun taideklubin vieraana on taiteilija Li Xinsheng, joka kertoo kiinalaisesta tussimaalauksesta. Lisätietoa taiteilijasta, hänen kursseistaan ja hänen upeita, värikkäitä töitä voit käydä katsomassa nettiosoitteessa: ESPOO ART ry Osoite: Mäkkylänkuja 3, ESPOO espooart(at)gmail.com Y-tunnus: Pankkitili: Viitenumero: 1012 Hallitus Veikko Kuhmonen, puheenjohtaja veikko.kuhmonen(at)elisanet.fi Seppo Lintunen, varapuheenjohtaja seppolintunen2011(at)gmail.com Liisa Heikkinen-Illukka, sihteeri liisa.illukka(at)nic.fi Liisa Knuuti liisa.knuuti(at)pp.inet.fi Else-Maj Koskimäki, kurssit elsemajkoskimki(at)gmail.com Maritta Laitinen, talous, jäsenrekisteri, osoitemuutokset mai.laitinen(at)kolumbus.fi Teija Lemberg teija.lemberg(at)kolumbus.fi Hanne Rokkanen, yleiset asiat, mallimaalaus, hanne.rokkanen(at)nei.to Ullariitta Stenholm ulsico(at)pp.inet.fi Raija Tähkiö, Arttu raija.tahkio(at)gmail.com 2

3 Kevätretki Billnäsiin ja Fiskarsiin la Espoo Artin perinteinen kevätretki suuntautuu tänä keväänä Billnäsiin ja maailmankuuluun design- ja käsityöläiskylä Fiskarsiin. Matkalla mukana on asiantunteva ja viihdyttävä opas Irja Olkinuora, joka menomatkalla kertoo mm. Porkkalan parenteesista ja Kuninkaantiestä. Hän opastaa myös perillä Fiskarsissa, jossa jää vapaa-aikaa ostoksille ja pajoissa käymiseen. Lounas tarjotaan viereisessä Billnäsin ruukissa, jossa on samana päivänä taidenäyttelyn avajaiset. Taidenäyttelykierroksen jälkeen nautitaan kahvit kuuluisan Ellen Svinhufvudin kakun kera. Kakku kuuluu olennaisesti nyky-billnäsiin. Opas kertoo, miksi. Aikataulu: Lähtö Espoosta, ajo Fiskarsiin Tutustuminen Fiskarsin käsityöläis-/taiteilija-/designerkylään; opastus ja vapaa-aikaa; näyttelyihin tutustuminen Ajo Billnäsiin Lounas, tutustuminen Billnäsin ruukkiin, galleristin opas ta ma kierros vasta-avatussa taidenäyttelyssä, Ellen Svinhuvud-kakkukahvit Ajo Espooseen Hinta: Espoo Artin jäsen Ei-jäsen 50 e 60 e Sitova ilmoittautuminen Maritta Laitiselle, tai mai. laitinen@kolumbus.fi. Hän ottaa ilmoittautumisia vastaan maaliskuun alusta lähtien toukokuun 18. päivään saakka. Sen jälkeen tulleista peruutuksista laskutamme puolet maksusta. Mukaan voit ilmoittaa ystäväsi, kumppanin tai muuten retkestä kiinnostuneen. Myöhemmin keväällä järjestetään perinteinen Valon juhla. Vuoden 2012 vuosinäyttely on Sanomatalon Mediatorilla Näistä tarkempia tietoja myöhemmin. 3

4 Lyhyt väriopin kurssi Johannes Ittenin mukaan Tammikuun lopussa kuvataiteilija Päivi Sirenin vetämällä väriopin kurssilla oli mukana kahdeksan väreistä kiinnostunut arttilaista. Kurssi pohjautui Johannes Ittenin kirjaan Värit taiteessa, jonka sisällöstä osa alkoi pikkuhiljaa avautua. Viikonlopun kurssi oli aivan liian lyhyt koko Ittenin väriteorian läpikäymiseksi, mutta Päivin tiukassa ohjauksessa ja intensiivisellä mukanaololla ehdimme käydä läpi joitakin perusasioita. Perjantai-iltana sekoittelimme perusvärit, tutkimme välivärit sekä vastavärit. Seuraavana päivänä sekoitimme harmaata ja mustaa, mursimme perusvärejä vastavärillä, valkoisella, harmaalla ja mustalla. Erityisesti harmaan etsiminen kahdesta vastaväriparista osoittautui vaikeaksi samoin kuin mustan sekoittaminen kolmesta perusväristä. Sunnuntain aiheena oli tutkia värisointuja ja tehdä ruudukkomaalaus niin, että väreiksi kukin valitsi mieleisensä kolmi-, neli-, viisi- tai kuusisointuisen väriasteikon. Kuvissa on esimerkkejä värisoinnutuksista. Yllä 6-sointuinen väripaletti ja vieressä niistä tehty ruudukkomaalaus. Vieressä 5-sointuisia ruudukkomaalauksia. Kuvat ja teksti: Raija Tähkiö 4

5 Iloa vanhuksille Dementiakoti Villa Tapiola tarjoaa seinätilaa arttilaisten töiden esittelyyn. Käytössä on toistaiseksi kaksi seinänpätkää, 3.20 m ja 2,75 m, tilavan käytävän varrella. Teokset ovat esillä kuukauden kerrallaan. Villa Tapiola sijaitsee Pohjois-Tapiolassa, Suotorpantie 14, bussipysäkki 106 on aivan vieressä. Else-Maj pitää listaa varauksista ja hänelle voi ilmoittautua ( tai elsemajkoskimki@gmail.com). Villa Tapiolassa asiaa hoitaa Carita Virkola (carita.virkola@kolumbus.fi tai ). Espoo Artin nettisivulla on linkki Memo-lehdessä olleeseen artikkeliin, jonka Carita Virkola on kirjoittanut näyttelystä. Memo on sosiaali- ja terveysalan ammattilehti. 5

ARTTU 4/2011. Keitä me olemme? Espoo Art ry:n jäsenlehti

ARTTU 4/2011. Keitä me olemme? Espoo Art ry:n jäsenlehti Espoo Art ry:n jäsenlehti Keitä me olemme? Eräs valvoja oli kirjannut No limits -näyttelystä: Koko ajan enemmän tai vähemmän ihmisiä. Moni kysyi keitä olemme? Eräs mies oli mahdollisesti kiinnostunut ostamaan.

Lisätiedot

ARTTU 3/2012 KIRJOITUKSIA MÄKKYLÄSTÄ, OSA II

ARTTU 3/2012 KIRJOITUKSIA MÄKKYLÄSTÄ, OSA II Espoo Art ry:n jäsenlehti KIRJOITUKSIA MÄKKYLÄSTÄ, OSA II Mäkkylän taiteilijatalo on hiljainen, taidan olla yksin koko talossa, ainakaan kolmannessa kerroksessa ei ole muita. Vai kuulenko oven sulkeutuvan?

Lisätiedot

ARTTU 2/2012. Lintukuvaajaa minusta ei tule... Espoo Art ry:n jäsenlehti

ARTTU 2/2012. Lintukuvaajaa minusta ei tule... Espoo Art ry:n jäsenlehti Espoo Art ry:n jäsenlehti Lintukuvaajaa minusta ei tule... Olarin kamerat järjesti äskettäin sunnuntaiaamuretken Suomenojan lintualtaalle. Olin mukana retkellä, mutta lintukuvia ei tullut otetuksi, toki

Lisätiedot

ARTTU 2/2013 Espoo Art ry:n jäsenlehti

ARTTU 2/2013 Espoo Art ry:n jäsenlehti Espoo Art ry:n jäsenlehti MITÄ ESPOO ARTILTA HALUTAAN? Selatessani Espoon kirjailijoiden puheenjohtajalta Mikko Laaksolta Valon juhlassa saamaamme kirjaa Espoo, kirjailijoiden kaupunki huomioni kiinnittyy

Lisätiedot

Päivälehden museossa, jossa oli aito Aku Ankan auto, rekisterinumero

Päivälehden museossa, jossa oli aito Aku Ankan auto, rekisterinumero Espoo Art ry:n jäsenlehti GALLERIAKIERROS, 12 TAIDENÄYTTELYÄ, 3 h 15 min Viimeisenä lomapäivänäni päätin hakea oppia ja vaikutteita Helsingin gallerioista, pääkohteiksi olin valinnut Anhavan, AMAn, Jangvan

Lisätiedot

ARTTU 3/2013 Espoo Art ry:n jäsenlehti

ARTTU 3/2013 Espoo Art ry:n jäsenlehti Espoo Art ry:n jäsenlehti TEKEMISEN RIEMUA JA MUKAVAA YHDESSÄOLOA Edessäsi on vuoden 2013 viimeinen Arttu. Olemme keskittyneet yhä enemmän sähköiseen viestintään, joka on nopea ja tehokas tapa kertoa Espoo

Lisätiedot

ARTTU 1/2014 Espoo Art ry:n jäsenlehti

ARTTU 1/2014 Espoo Art ry:n jäsenlehti Espoo Art ry:n jäsenlehti... yhteistä toimintaa yhteisen aatteen hyväksi. Vuosi on vaihtunut ja pari kurssiakin on saatu pidetyksi. Oli hienoa saada Li Xinshengin vetämä kiinalaisen tussimaalauksen kurssi

Lisätiedot

ARTTU 1/2015 Espoo Art ry:n jäsenlehti

ARTTU 1/2015 Espoo Art ry:n jäsenlehti 2016 Espoo Art 40 vuotta. Juhlakirja Hyvät Espoo Artin jäsenet, naiset ja miehet, nuoret ja vanhat, aktiiviset ja passiiviset. TE KAIKKI TAITEEN YSTÄVÄT. Olemme päättäneet hallituksessamme teettää toiminnastamme

Lisätiedot

- maininta matrikkelissa tai muussa ammattilaisrekisterissä - taiteilija ammattina väestölaskennassa

- maininta matrikkelissa tai muussa ammattilaisrekisterissä - taiteilija ammattina väestölaskennassa Espoo Art ry:n jäsenlehti Harras taiteilija En pidä minkäänlaisesta lokeroinnista. Kun kuitenkin usein törmäämme termeihin harrastaja, harrastajataiteilija, amatööri jne., herää kysymys miksei käytetä

Lisätiedot

voi löytää myös tuoreet älyn välähdykset.

voi löytää myös tuoreet älyn välähdykset. ARTTU 1/2008 Arttu on uudistunut ja muuttunut uuden toimittajansa myötä enemmän lehden kaltaiseksi. Kustannustoimittaja ja arttilainen Raija Tähkiö on alkanut toimittaa Arttua ja nyt on mahdollista saada

Lisätiedot

Tervetuloa Geriatripäiville Kuopioon !

Tervetuloa Geriatripäiville Kuopioon ! Tervetuloa Geriatripäiville Kuopioon 12. 13.2.2019! Hyvää huomenta hyvät kollegat! Eija Lönnroos Suomen Geriatrit ry:n puheenjohtaja Geriatrian professori Itä-Suomen yliopisto MUUTAMA KYSYMYS Oletko Suomen

Lisätiedot

Toimintakertomus 2016

Toimintakertomus 2016 Toimintakertomus 2016 Naivistien Ystävät ry Puh. 050 3132207 (pj.) c/o Naivistit Iittalassa Hollajantie 2 14500 Iittala www.naivistienystavat.fi naivistienystavat@gmail.com rek 14.5.2012. No: 207.968.

Lisätiedot

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen.

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen. JÄSENKIRJE 1/2018 Muista jäsenmaksu Hyvä Me haapavetiset ry:n jäsen Alkanut vuosi 2018 on yhdistyksen 38. toimintavuosi. Vuosikokous pidettiin 13.3.2018 Sirkka ja Seppo Larun kotona Espoon Vallikalliossa.

Lisätiedot

ARTTU 1/2016 Espoo Art ry:n jäsenlehti

ARTTU 1/2016 Espoo Art ry:n jäsenlehti Hyvää alkanutta vuotta 2016! Tämä vuosi on Espoo Art ry:n juhlavuosi, sillä vietämme taideyhdistyksen perustamisen 40-vuotisjuhlaa. Juhlanäyttelyn avajaiset on 26.4.2016 Kaapelitehtaan Puristamolla Helsingissä

Lisätiedot

ARTTU 2/2015 Espoo Art ry:n jäsenlehti

ARTTU 2/2015 Espoo Art ry:n jäsenlehti Hyvät Espoo Artin jäsenet ja taiteen ystävät Kesä ja kärpäset lähestyvät meitä vääjäämättömästi.. Samoin lähestyy vuosinäyttelymme Tapiolassa. Tätä kirjoittaessani siihen on enää kuukausi aikaa. Kulttuurikeskus

Lisätiedot

Hei! Oppilastiedote

Hei! Oppilastiedote Hei! Oppilastiedote 11.4.2019 Tervetuloa Tanssi väreissä -esityksiin tulevana lauantaina 13.4. Lukuvuosi-ilmoittautuminen on auennut Tanssiyhdistyksen uusi hallitus on valittu Loppukevään tuntitarkennukset

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI vko 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 7.1. 12.1. 21.1. 26.1. 4.2. 9.2. 18.2. 23.2. 3.3. 8.3. 16.3. 14.1. 28.1. 9. -10.2. 25.2. 10.3. 17.3.

Lisätiedot

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Yleistä Fiskars kyläseuran toiminta tukeutuu yhdistyksen sääntöihin ja vuosittain vahvistettavaan toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012 Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012 ITÄ-SUOMEN ALAOSASTON VUOSIKOKOUS IISALMESSA Kokouksen osanottajia Olvin panimomuseossa Pidettiin 7.3.2012 Iisalmessa vuosikokous, kuten toimintasuunnitelmassa

Lisätiedot

ARTTU 1/2013 Espoo Art ry:n jäsenlehti

ARTTU 1/2013 Espoo Art ry:n jäsenlehti Espoo Art ry:n jäsenlehti MINOTAURUKSIA JA RAUSKUJA Espoo Artin vuosikokous on pidetty, kiitos teille jotka pääsitte paikalle. Uuden hallituksen ja valon aika on alkanut, uutisten mukaan aurinko on piileskellyt

Lisätiedot

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 Tässä numerossa: - Kokouskutsu vuosikokoukseen - Vuosikokouksen ohjelma - Lomaosakeviikkojen arvonta - Hallituksen kevään päätöksiä - KST:n nettisivut - KTK:n nettisivut 19.8.2010

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Jäsentiedote 1/2017 1 HALLITUS V. 2017 Puheenjohtaja Tuiri Iso-Hollo tuiri.iso-hollo@elisanet.fi p. 050-3016043 Varapuheenjohtaja Rainer Paakkonen rainer.paakkonen@pp.inet.fi

Lisätiedot

Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan

Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan Paremman avioliiton jatkoseminaari Hartolassa 26.-27.11.2011 Ilmoittaudu www.parempiavioliitto.fi www.hnmky.fi Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan Linna-hotelliin ja Hartolaan 26.-27.11.2011. Nyt on

Lisätiedot

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi.

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi. Jäsentiedote 11.10.2010 Iloiset syksyn toivotukset jäsenistöllemme! Vaikka viimeiset lehdet putoilevatkin jo puista, ei yhdistyksemme siirry talviunille. Porhallamme iloisesti kohti joulua ja syksyn ja

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 12.10.2013 klo 12.00 12.30 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

ARTTU 4/2014 Espoo Art ry:n jäsenlehti

ARTTU 4/2014 Espoo Art ry:n jäsenlehti Jokavuotisen vuosinäyttelymme TUNNELMIA avajaiset lähenevät. Näyttely pidetään Kaapelitehtaan Valssaamossa joulukuussa. Tarkka aika avajaisille on tiistaina 09.12.2014 kello 17-20. Teokset (taulut, veistokset

Lisätiedot

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2015

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2015 Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2015 ALAOSASTON VUOSIKOKOUS JOENSUUSSA Vuosikokouksen osanottajia Alaosaston vuosikokous pidettiin toimintasuunnitelman mukaisesti 31.3.2015 Joensuun Käpykankaan

Lisätiedot

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514 Haku Käsityön taiteen syventäviin opintoihin Sivu 1 / 9 Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514 Opetus perustuu Opetushallituksen visuaalisten taiteiden

Lisätiedot

Vuoden 2011 vuosikokouksessa tehtyjen valintojen mukaan hallituksen jäsenet ja varajäsenet olivat;

Vuoden 2011 vuosikokouksessa tehtyjen valintojen mukaan hallituksen jäsenet ja varajäsenet olivat; 17.8.2011 Jäsenkirje 2/2011 Hyvää loppu kesää! Vuosikokous pidettiin Helsingissä 11.3.2011. Puheenjohtajaksi seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi valittiin Pekka Honkanen ja kansainvälisenä sihteerinä toimivaksi

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010

vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010 Auran PÖYTÄKIRJA vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010 AIKA: Sunnuntai 07.11.2010 klo 18.00-20.20 PAIKKA: Auran yhtenäiskoulun neuvotteluhuone LÄSNÄ: Tero Sahla Satu Rautias-Barnett

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON MUNUAIS- JA MAKSAYHDISTYS RY JÄSENTIEDOTE 2/2012. kuva RENTUKKA (Astigma/ ImagePark.biz)

POHJOIS-SAVON MUNUAIS- JA MAKSAYHDISTYS RY JÄSENTIEDOTE 2/2012. kuva RENTUKKA (Astigma/ ImagePark.biz) POHJOIS-SAVON MUNUAIS- JA MAKSAYHDISTYS RY JÄSENTIEDOTE 2/2012 kuva RENTUKKA (Astigma/ ImagePark.biz) Pohjois-Savon munuais- ja maksayhdistys ry:n VUOSIKOKOUS ja KEVÄTRETKI 5.5.2012 PIELAVEDELLE tilausravintola

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 Toimintakertomus 2015 Yleistä Kulunut vuosi oli Saviniemen Asukasyhdistys ry:n 23. toimintavuosi. "Yhdistyksen tarkoituksena on edistää saviniemeläisten yhteisiä asumiseen liittyviä etuja, alueen viihtyvyyttä,

Lisätiedot

ROCKTAIL NEWS. Ilmoitushinnat: Toistuvaisilmoitus 4 X ilmoitushinta koon mukaan 25% Rivi-ilmoitus (5 riviä)

ROCKTAIL NEWS. Ilmoitushinnat: Toistuvaisilmoitus 4 X ilmoitushinta koon mukaan 25% Rivi-ilmoitus (5 riviä) 3/2014 1 ROCKTAIL NEWS RockTail News ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Mainosmyynti, artikkelit, ilmoitukset ja tiedustelut Anna-Riitta Forss, Vierutie 3 15560 Nastola 040-5956529 rocktail@netti.fi Lehden

Lisätiedot

kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14

kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14 kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14 Tervehdys Turun NNKY jäsen Taas saimme käyntiin uuden toimintavuoden. Tämä vuosi on juhlavuotemme.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,

Lisätiedot

Kuvia Me haapavetisten tapahtumista vuosilta 2000-2010

Kuvia Me haapavetisten tapahtumista vuosilta 2000-2010 Kuvia Me haapavetisten tapahtumista vuosilta 2000-2010 Me haapavetiset ry:n 20-vuotisjuhlat v.2000 Suomalaisella Klubilla Kunniajäsenet diplomeineen vas. Atso Saajoranta,Tapio Lehtiniemi, Martti Pokela

Lisätiedot

Aloitamme illan luennolla Kodin ja asuinalueen turvallisuus, jonka tulee pitämään Espoon poliisilaitokselta Elina Hännikäinen.

Aloitamme illan luennolla Kodin ja asuinalueen turvallisuus, jonka tulee pitämään Espoon poliisilaitokselta Elina Hännikäinen. TIEDOTE 1/2008 KEVÄTKOKOUSKUTSU Laaksolahden huvilayhdistys ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään maanantaina 31.3.2008 klo 18.30 Laaksolahden monitoimitalossa (Lähdepurontie 2). Kokouksessa käsitellään

Lisätiedot

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015 Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015 KESÄTEATTERI KIINNOSTI Kuopion Uudessa Kesäteatterissa Rauhalahdessa esitettiin kuluneena kesänä täysille katsomoille musikaalia Solistina Olavi Virta.

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA Susanna K. Lehto. Lasten ja nuorten taidekeskuksen arkisto Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja tapahtumiin! Pelattava näyttely

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Kevät VILLA ARTTU KEVÄT VILLA ARTUN NÄYTTELYT UNIKUDELMIA TYÖPAJAT UNIKUDELMIA 29.1.-22.3. Päiväkoti- ja kouluryhmille OHJELMA Tarinamatka yli 3-vuotiaiden

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) , JÄSENKIRJE 1/2017 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5, 26100 Rauma puh. (02) 821 1065, www.friskituult.fi, friski@friskituult.fi Sisällys Sääntömääräinen Kevätkokous... 2 Kirpputori matka Poriin

Lisätiedot

Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014. Sisällys

Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014. Sisällys 1 Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014 Sisällys 1. Puheenjohtajan palsta 2. Tulevia koulutustilaisuuksia 3. Yhteistyökumppanin tiedotus, Spira Oy Hallituksen kokouksen esityslistalle

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA JÄSENLEHTI 1/2013 KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry 1 KESKI-SUOMEN TANSSIN YSTÄVÄT KESTÄVÄT RY:N HALLITUS YLÄRIVI: Markku Kärkkäinen, jäsen, äänentoistolaitteet,

Lisätiedot

Päivitys

Päivitys I N F O PA K E T T I Päivitys 20.3.2019 w w w. k u u r o j e n l i i t t o. f i / s e n i o r i e n - k u l t t u u r i t a p a h t u m a KUTSU Kutsu kuurojen seniorien 18. kulttuuritapahtumaan Kuurojen

Lisätiedot

2016 TOIMINTAKERTOMUS

2016 TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Ylimattilantie 86110 PARHALAHTI http://www.parha.net Toimintakertomus 1.1. 31.12.2016 YLEISTÄ Yhdistys perustettiin 16.10.2010. Yhdistyksen virallinen rekisteröintipäivämäärä

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO

SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO TOIMINTAKERTOMUS VUODESTA 1991 1. YLEISTÄ Kuluneella kaudella ovat osaston perinteelliset toimintamuodot kallio-, jää- ja vuoristokiipeily eri muodoissaan sekä länsisuomalaisten

Lisätiedot

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja -kokous

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja -kokous A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja -kokous 28. 29.10.2017 Puhjonrannan kurssikeskus, Puhjonrannantie 80, Valkeala A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään 28. 29.10.2017 ja niiden yhteydessä A-Kiltojen

Lisätiedot

EMO. Espoon musiikkiopisto. Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt

EMO. Espoon musiikkiopisto. Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt EMO Espoon musiikkiopisto Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt 2 ESPOON MUSIIKKIOPISTON KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys Esbo

Lisätiedot

SUNNUNTAINA 18.03.2012 TAIDEMUSEORETKI HELSINKIIN

SUNNUNTAINA 18.03.2012 TAIDEMUSEORETKI HELSINKIIN s.1 SUNNUNTAINA 18.03.2012 TAIDEMUSEORETKI HELSINKIIN Henkisyys taiteessa Helene Schjerfbeck juhlanäyttely, Gyllenberg taidemuseo Outi Heiskanen Alkumeri, Didrichsenin museo Sunnuntaina 18.03.2012 klo

Lisätiedot

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

Tapahtuma Aika Paikka Yhteyshenkilö

Tapahtuma Aika Paikka Yhteyshenkilö Toimintasuunnitelma 2016 Päivitetty 25.3.2016 Keskiviikkomelonnat ovat 1-2 tunnin kestoisia porukalla tehtäviä kevyitä melontalenkkejä. Peruskurssien jälkeiset neljä ovat ohjattuja. Voi myös lähteä koskeen

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta

Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta Toiminta alkoi 25. 3. 1997. Jo perustamistilaisuudessa yhdistyksen nimestä keskusteltaessa tuli esille se, että perustettava yhdistys aloittaisi toimintansa alueellisena

Lisätiedot

Jäsenrekisteri Kuksa toiminnan tueksi

Jäsenrekisteri Kuksa toiminnan tueksi Jäsenrekisteri Kuksa toiminnan tueksi Lounais-Suomen Partiopiiri 20.1.2015 Jyri-Petteri Paloposki ja Leena Hongell jyri-petteri.paloposki@partio.fi leena.hongell@partio.fi Tänään Aloitamme lyhyellä alustuksella,

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 PERUSOPINNOT, E172512

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 PERUSOPINNOT, E172512 Haku Käsityön taiteen perusopintoihin Sivu 1 / 8 Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 PERUSOPINNOT, E172512 Opetus perustuu Opetushallituksen visuaalisten taiteiden laajan oppimäärän

Lisätiedot

Kiipulan ammattiopisto. Liiketalous ja tietojenkäsittely. Erja Saarinen

Kiipulan ammattiopisto. Liiketalous ja tietojenkäsittely. Erja Saarinen Kiipulan ammattiopisto Liiketalous ja tietojenkäsittely Erja Saarinen 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Hyvät internetsivut... 3 3. Kuvien koko... 4 4. Sivujen lataus... 4 5. Sivukartta... 5 6. Sisältö...

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Kuukauden kuvat kerhon galleriaan 1.4.2016 lähtien kuukaudenkuvaajan kuvagalleria on siirretty uudelle palvelimelle osoitteeseen:

Kuukauden kuvat kerhon galleriaan 1.4.2016 lähtien kuukaudenkuvaajan kuvagalleria on siirretty uudelle palvelimelle osoitteeseen: Kuukauden kuvat kerhon galleriaan 1.4.2016 lähtien kuukaudenkuvaajan kuvagalleria on siirretty uudelle palvelimelle osoitteeseen: http://www.kamera73.fi/kuukaudenkuvaaja Kukin seuran jäsen voi laittaa

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007 1(6) Aika 13.6.2007 Paikka Läsnä Asianajotoimisto Fredman & Månsson Mikko Salo, hallituksen puheenjohtaja Une Tyynilä, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Jan Hjelt, hallituksen jäsen Salla Korhonen,

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous

A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous 24. 25.10.2015 Kylpylähotelli Kunnonpaikka, Siilinjärvi Kokouksen asialista on tämän kutsun liitteenä. A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään 24. 25.10.2015

Lisätiedot

Piristen sukuseura ry Jäsenkirje 1/2018, Savonlinnassa

Piristen sukuseura ry   Jäsenkirje 1/2018, Savonlinnassa Piristen sukuseura ry www.pirinen.suvut.fi Jäsenkirje 1/2018, Savonlinnassa 23.03.2018 Hyvät Piristen suvun jäsenet. Tässä kirjeessä on puheenjohtajan tervehdys, sukuseuran kesän 2018 ilmoittautumis tiedot,

Lisätiedot

Toimintakalenteri 2016 Toivakan kk Martat ry Marttojen teema 2016 Martoissa arjen mahdollisuus

Toimintakalenteri 2016 Toivakan kk Martat ry Marttojen teema 2016 Martoissa arjen mahdollisuus Toimintakalenteri 2016 Toivakan kk Martat ry Marttojen teema 2016 Martoissa arjen mahdollisuus Tammikuu Toivakan kirkonkylän Marttojen 90v. Juhlavuosi. Ma 11.1 klo 16.30 hallituksen kokous Kotisillan kerhohuone

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kumpulan Speksi ry 6. maaliskuuta 2015 1 Sisältö 1 Yleistä 3 2 Hallinto 3 3 Yhteistyö 3 4 Toiminta 3 4.1 Produktio 3 4.2 Ympäristötoiminta 3 4.3 Yhdenvertaisuustoiminta

Lisätiedot

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä 2016 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten syksyn 2015

Lisätiedot

Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt

Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 8.3.2019 http://www.klubi.biz/viikkokirje.html Biljardiottelut Bridgeottelut Lauantai 9.3. klo 12.00 - Postimerkkinäyttely juhlasalissa 7.3.-1.4. Klubin

Lisätiedot

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry Johtosääntö Suomen Akvaarioliitto ry Päivitetty: 18.2.2008 Edellinen päivitys: 9.2.2008 Suomen Akvaarioliitto ry 2(6) Johdanto Suomen Akvaarioliitto ry:n (SAL) johtosääntö on suunniteltu helpottamaan liiton

Lisätiedot

Anonyymit Sinkut Seuran säännöt

Anonyymit Sinkut Seuran säännöt Anonyymit Sinkut Seuran säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Anonyymit Sinkut Seura ry ja sen kotipaikka on Jyväskylä 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Luova lava lapsille-leirit. Järjestäjän opas. Suomen Nuorisoseurat ry

Luova lava lapsille-leirit. Järjestäjän opas. Suomen Nuorisoseurat ry Luova lava lapsille-leirit Järjestäjän opas Suomen Nuorisoseurat ry Sisällys Nuorisoseuratoiminta... 3 Luova lava lapsille -päiväleirit... 4 Hetki Taiteilijana-esitykset... 5 Leirien ohjaajat... 6 Leirien

Lisätiedot

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21.

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous 11.2.2019 klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja

Lisätiedot

Facebook koulutus. Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi

Facebook koulutus. Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi Facebook koulutus Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi Facebook, mikä se on? Facebook on Internetissä toimiva mainosrahoitteinen yhteisöpalvelu Sivusto tarjoaa käyttäjille mahdollisuuden

Lisätiedot

Kenguru Écolier (4. ja 5. luokka) sivu 1/5

Kenguru Écolier (4. ja 5. luokka) sivu 1/5 Kenguru Écolier (4. ja 5. luokka) sivu 1/5 3 pisteen tehtävät 1. Miettisen perhe syö 3 ateriaa päivässä. Kuinka monta ateriaa he syövät viikon aikana? A) 7 B) 18 C) 21 D) 28 E) 37 2. Aikuisten pääsylippu

Lisätiedot

Vuosikokoukseen ilmoittautuminen

Vuosikokoukseen ilmoittautuminen Suomen Lions-liiton vuosikokous 2019 Kalajoki OHJE Vuosikokoukseen ilmoittautuminen Sisällys 1. Yleistä ohjeistusta... 1 2. Kirjautuminen... 2 3. Osallistujatyypin valinta... 3 4. Osallistujan tiedot...

Lisätiedot

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja syyskokous

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja syyskokous A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja syyskokous 22. 23.10.2016 Vesalan kurssi- ja leirikeskus, Vesalantie 136, Vesanka A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään 22. 23.10.2016 ja niiden yhteydessä A-Kiltojen

Lisätiedot

Naivistien Ystävät ry Toimintakertomus 2017

Naivistien Ystävät ry Toimintakertomus 2017 kuva: Kia-Maria Aho, Rakkauden viljelijä. Teoskuva on vuoden 2017 jäsenkortin kuva. Naivistien Ystävät ry Toimintakertomus 2017 Toimintakertomus 1.1.2017 31.12.2017 YLEISTÄ YHDISTYKSESTÄ Naivistien Ystävät

Lisätiedot

Tyhjän tilan hallintaa

Tyhjän tilan hallintaa Teoksesta Vieraana pohjoisen valossa. 2009. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Toimitus: Olli Tiuraniemi ja Marjo Laukkanen Kuvatoimitus: Pirjo Puurunen Graafinen suunnittelu: Annika Hanhivaara Tyhjän tilan hallintaa

Lisätiedot

E S I T Y S L I S T A

E S I T Y S L I S T A SYYSKOKOUS 14.11.2011 Katajanokan Kasinolla klo 17-18 E S I T Y S L I S T A 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa. 3.

Lisätiedot

Tuote-esittely kylätuvalla. Leipuri-kondiittori Virva Heikka esittelee

Tuote-esittely kylätuvalla. Leipuri-kondiittori Virva Heikka esittelee Uudenvuodenpäivä Suomalaiset juhlapyhät Loppiainen Suomalaiset juhlapyhät Tuote-esittely kylätuvalla. Leipuri-kondiittori Virva Heikka esittelee leivonta,-kakku -ja keittiötarvikkeita. Tuotevalikoima on

Lisätiedot

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Vankien Omaiset VAO ry. Yhdistyksen kotipaikka on Alajärvi. 2 TARKOITUS JA TOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on edistää vankien

Lisätiedot

Lounais-Hämeen Retki ry:n kevätretki

Lounais-Hämeen Retki ry:n kevätretki Lounais-Hämeen Retki ry:n kevätretki 25.5 28.5.2017 Jänedan Kartano Vierastalo/majoitus Torstai 25.5.2017 5:15 Kultela 5:30 Someron tori 6:00 Forssan retkipysäkki Laivalippujen jako menomatkalla/ haetaan

Lisätiedot

Miten teidän yhdistyksessänne viestitään?

Miten teidän yhdistyksessänne viestitään? Viestintä Pohditaan hetki Jos ihmisille ei kerrota yhdistyksestä, miten he voivat liittyä jäseniksi Jos jäsenet eivät tiedä, mitä yhdistys milloinkin tekee, miten he voisivat tulla toimintaan mukaan? Miten

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. PÖYTÄKIRJA 02/2012 Aika: Tiistai 23.10.2012 klo 16 18 Paikka: Veturitallit, nuortentila Vaihde Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Heidi Sahivaara avasi kokouksen

Lisätiedot

BLOGGER. ohjeita blogin pitämiseen Googlen Bloggerilla

BLOGGER. ohjeita blogin pitämiseen Googlen Bloggerilla BLOGGER ohjeita blogin pitämiseen Googlen Bloggerilla Sisältö Blogin luominen... 1 Uuden blogitekstin kirjoittaminen... 4 Kuvan lisääminen blogitekstiin... 5 Lisää kuva omalta koneelta... 6 Lisää kuva

Lisätiedot

MUSEON AVAIN. Satakunnan Museo

MUSEON AVAIN. Satakunnan Museo MUSEON AVAIN Satakunnan Museo Marraskuu 2013 MIKÄ ON MUSEON AVAIN? Museon avain on Satakunnan Museon etukortti yrityksille ja yhteisöille. Museon avaimella saat käyttöösi lukuisia etuja ja mahdollisuuden

Lisätiedot

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keravan Taidemuseon ystävät ry. ja sen kotipaikka on Kerava. Yhdistyksen toimialue on Keravan kaupunki ja sen lähialueella

Lisätiedot

JANAKKALA-SEURA RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017

JANAKKALA-SEURA RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 JANAKKALA-SEURA RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 Hyväksytty vuosikokouksessa 23.3.2016 1 Janakkala-Seura ry. tekee paikallista Janakkalan mielikuvaa tukevaa kotiseututyötä. Tavoitteena on 1. Lisätä täällä

Lisätiedot

1. Puheenjohtaja Markku Riuttala avasi kokouksen ja totesi sen lailliseksi klo: 17:40.

1. Puheenjohtaja Markku Riuttala avasi kokouksen ja totesi sen lailliseksi klo: 17:40. Paikka: Satakunnan ammattikorkeakoulun tekniikan Porin yksikön luokkahuone Aika: 8.1.2013 Klo: 17:40-18:00 Läsnä: Markku Riuttala, Esa Halminen, Mikko Rahi, Pekka Aarne,. 1. Puheenjohtaja Markku Riuttala

Lisätiedot

3. Oppimiseni Vastaa asteikolla 1-3. Kolme on täysin samaa mieltä, yksi on täysin eri mieltä.

3. Oppimiseni Vastaa asteikolla 1-3. Kolme on täysin samaa mieltä, yksi on täysin eri mieltä. VIRVATULIKYSELY 7-8-VUOTIAILLE, kevät 2013 1. Monettako vuotta olet kuvataidekoulussa? 1. vuotta 32 % 9 2. vuotta 25 % 7 3. vuotta 11 % 3 4. vuotta 21 % 6 5. vuotta 11 % 3 2. Ilomittarit eli hymynaamat

Lisätiedot