VUOSIKERTOMUS Älä mieti onnistuuko se vai ei, vaan mietitään yhdessä MITEN se onnistuu!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VUOSIKERTOMUS 2012. Älä mieti onnistuuko se vai ei, vaan mietitään yhdessä MITEN se onnistuu!"

Transkriptio

1 VUOSIKERTOMUS

2 2

3 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO 5 YRITYSYHTEISTYÖ 7 o Yrityskoordinaattori 7 o Yrittäjä 11 NUORTEN TOIMINTALOHKO 13 MAAHANMUUTTAJIEN TOIMINTALOHKO 19 PITKÄAIAKAISTYÖTTÖMIEN TOIMINTALOHKO 20 3.SEKTORIN TOIMINTALOHKO 26 YRITTÄJYYSVALMENNUKSEN LOHKO 30 OPPILAITOSYHTEISTYÖ 32 VAIKUTTAVUUS JA TULOKSET 34 TALOUS JA HENKILÖRESSURSSI 35 JÄLKIPUHE 37 3

4 4

5 JOHDANTO Työ merkitsee meille jokaiselle huomattavasti enemmän kuin pelkästään toimeentuloa. Työyhteisö tarjoaa ihmiselle yhteenkuuluvuuden tunteen, työn kautta ihminen saa onnistumisen kokemuksia ja työtä tehdessään ihminen tuntee olevansa hyödyllinen sekä itsellensä että yhteiskunnalle. Me elämme talouspoliittisessa yhteiskunnassa, jossa liiankin useasti ihmistä arvostetaan ainoastaan työn kautta. Ja ihminen itsekin arvostaa itseänsä työn kautta. Se on suomalaisen kulttuurin perimä. Kuitenkin tänä päivänä kaikille ei ole työtä tarjolla ja se ei taatusti johdu aina ihmisestä itsestään. Työttömyys taas vaikuttaa meihin kaikkiin. Työttömyyden vaikutus ei koske pelkästään yksilöä, vaan se vaikuttaa paljon laajemmin se koskee työttömän perhettä, lapsia, läheisiä. Näin ollen koko yhteiskuntaa, meitä kaikkia. Tavoitteellinen työhönvalmennus yrityksissä alkoi vuonna 2009 kun Tekeväsäätiön MaMuPlus-projekti sai ELY-keskukselta työllisyyspoliittista avustusta yritysyhteistyön kehittämiseksi. Silloin kohderyhmänä olivat työttömät maahanmuuttajat. Työntekijöitä oli kolme; yrityskoordinaattori ja kaksi yksilövalmentajaa. Huolimatta haastavasta asiakasryhmästä ja taloustaantumasta MaMuPlus projektin tulokset olivat sellaiset, että samaa työllisyyttä edistävää menetelmää haluttiin toteuttaa myös muille asiakasryhmille. Vuonna 2010 syntyi Töihin!-palvelu, joka oli Työvalmennussäätiö Tekevän ja Jyvässeudun Päihdepalvelusäätiön yhdistymisen myötä osa Sovatek-säätiön toimintaa. Asiakasryhmänä olivat maahanmuuttajien lisäksi myös nuoret, pitkäaikaistyöttömät ja vajaakuntoiset. Toiminnan kehittymisen ja rahoituksen lisääntymisen myötä myös työntekijöiden määrä kasvoi vuosittain. Vuoden 2012 loppuun mennessä Töihin!-palvelussa oli töissä 9 työntekijä. Palveluvastaava, yrityskoordinaattori ja 7 yksilövalmentajaa. Asiakastyö oli keskittynyt toimintalohkoittain: nuorille kohdennettu toimintalohko, maahanmuuttajille kohdennettu toimintalohko, TYP:in asiakkaille kohdennettu toimintalohko, TE- 5

6 toimiston asiakkaille kohdennettu toimintalohko, Sovatekin asiakkaille kohdennettu toimintalohko, 3.sektorin asiakkaille kohdennettu toimintalohko sekä yrittäjyydestä kiinnostuneille asiakkaille kohdennettu toimintalohko. Asiakastyössä tärkeä osa on aina ollut yritysyhteistyö. Työnantajien kanssa yhteistyötä kehitettiin tavoitteellisesti ja määrätietoisesti. Vuosi 2012 toi Töihin!-palvelulle suuria muutoksia. Tiimin henkilöstö vaihtui ja laajeni. Töihin!-palvelun entisistä työntekijöistä tiimissä jatkoivat yrityskoordinaattori Heikki Laasanen, TE-toimiston asiakkaiden yksilövalmentaja Eero Lappi, TYP:in asiakkaiden yksilövalmentaja veera Kirjavainen, Sovatek-säätiön lohkon yksilövalmentaja Harri Valli sekä palveluvastaava Anu Laasanen. Uusina työntekijöinä aloittivat nuorten yksilövalmentaja Mikko Koivumäki, maahanmuuttajien yksilövalmentaja Maria El Said, sekä TeMo-projektin myötä yrittäjyyden yksilövalmentaja Ilona Ukkonen. Ensimmäistä kertaa kokeiltiin tiimin jäsenyyttä yli organisaatiorajojen. Katulähetyksen Open Ways projektityöntekijä Sari Peitsenheimo-Viitanen tuli vetämään Töihin!-palvelun 3.sektorin toimintalohkoa. Yhteistyö oli luontevaa ja tuloksellista. 6

7 Tässä vuoden 2012 vuosikertomuksessa jokainen Töihin!-palvelun työntekijä on kertonut omasta työstään, arjen kokemuksistaan ja onnistumisistaan. Vaikka haasteitakin on vuoteen mahtunut, niin taatusti on ollut paljon onnistumisia ja oppeja seuraavia vuosia varten. YRITYSYHTEISTYÖ Töihin!-palvelun yritysyhteistyötä on kehitetty vuodesta 2009 alkaen. Vuosittainen toiminnan kehittyminen, laajentuminen ja monipuolistuminen on tuottanut tulosta. Työnantajien keskuudessa Töihin!-palvelu oli tunnettu brändi ja sen kanssa halutaan tehdä yhteistyötä. Yrityskoordinaattori Heikki Laasanen on seuraavassa laittanut ajatuksiaan sanoiksi. Tammikuun 9. päivänä sain tiedon yrityksestä, joka oli ottanut meidän asiakkaan harjoitteluun. Asiakas itse oli käynyt kysymässä paikkaa eräästä maamme johtavasta kotimaisesta valaisimia valmistavasta ja suunnittelevasta firmasta.yrityksen myyntiä johdetaan Keravalta ja tuotanto on Muuramessa. Tapani mukaan olin ottanut yrityksestä ennakkotietoa googlesta ennen yhteydenottoani. Soitin tuotantopäällikölle ja kerroin Töihin! - palvelusta. Hän kertoi puhelimessa, että valmentautuja oli hieman kertonutkin toiminnastamme. Sovimme tapaamisen Noihin aikoihin valmentautujan jakso oli päättymässä, joten samalla matkalla voisimme sopia tulevasta yhteistyöstä ja harjoittelijan jatkosta. Tervehtiessäni työnantajaa huomasin kädenpuristuksesta hänen olevan jämäkkä yritysjohtaja. Hän kuunteli minua ja yksilövalmentajaa, jotka edustimme Töihin! -palvelua. Kyseli toiminnastamme ja kertoi omasta työstään ja firmasta.tuotantopäällikkö oli henkilö, joka selvästikin teki enemmän kuin puhui. Hän kertoi jäävänsä vuoden 2012 lopulla eläkkeelle.yhteistyön jatkamisesta päätimme. Harjoittelemassa olleelle Töihin! -palvelun asiakkaalle tehtiin kuukauden jatkosopimus. Työnantaja halusi meidän etsivän firmalle kahta muuta harjoittelijaa; sähköasentajaa, sekä henkilöä, joka toimisi komponenttien 7

8 kokoajana. Vuoden 2012 lopulla voimme ilolla todeta, että kaksi harjoittelijaa on vuoden aikana saanut työpaikan firmasta. Tuotantopäällikkö jäi eläkkeelle ja uusi mies astui remmiin. Yhteistyö jatkuu ja vuoden 2013 alusta firma siirtyy Muuramen Töihin! - palvelun asiakkaaksi. Muistan hyvän käytännön: On tärkeää, että saamme tiedon yrittäjästä, joka on ottanut asiakkaan harjoittelemaan. Tässäkin tapauksessa yrittäjä oli halukas keskustelemaan kanssamme ja kuulemaan toiminnastamme. Yrittäjä koki, että toiminnastamme on yritykselle hyötyä työntekijöitä rekrytoitaessa. Yhteydenottoni johti pitempiaikaiseen yhteistyöhön. Edes yhteyshenkilön vaihtuminen ei vaikeuttanut yhteistyötä Maaliskuussa kävimme yrityskumppanimme toiminnanjohtaja kanssa yhteistyölounaalla. Lounaspaikkana oli tuolloin ja on ollut koko vuoden ajan kahvila- ja kotipalveluyritys, jonka kanssa yhteistyömme on jatkunut jo kaksi vuotta. Vieraani edustaa vanhuspalveluita tuottavaa yritystä. Yhdistys ylläpitää vanhusten asumispalveluyksikköä, vuokrataloa ja päivätoimintakeskusta. Yhteistyömme alkoi vuonna Maittavan kotiruokalounaan lomassa keskustelimme yhteistyöstämme, joka on sujunut hyvin. Päätimme myös tulevaisuudesta. Myös lounasravintolan yrittäjä kävi kertomassa lounasvieraalleni toiminnastaan. Kevään ja kesän aikana yhteistyömme jatkui sovitusti. Kesällä soitin toiminnanjohtajalle ja toivotin hänelle hyviä eläkepäiviä. Samalla sain tiedot uudesta toiminnanjohtajasta, joka tuli töihin syyskuussa. Marraskuussa kävimme vierailulla uuden toiminnanjohtajan luona. Yrittäjä haluaa meiltä kahta henkilöä haastatteluun heti vuoden 2013 alussa. Toinen henkilö keittiö- ja siivoustyöhön ja toinen hoitoapulaiseksi. Muistan hyvän käytännön: Yrityskoordinaattorin on pidettävä asiakkaisiinsa, yrittäjiin, yhteyttä monilla erilaisilla tavoilla. Yhtenä toimintamuotona ovat olleet ns. lounastapaamiset. Tapaamiset pidetään aina jossakin yhteistyöyrityksessämme. Tärkeään on myös se, että lounaalla tapaavat myös yrittäjät. Tässäkin tapauksessa he päättivät aloittaa kahdenkeskisen yhteistyön. Vanhuspalveluyrittäjä pitää firmansa henkilöstöpalavereja tässä kotiruokaravintolassa. Töihin! - palvelu mahdollistaa myös yrittäjiä yhteistyöhön keskenään. Yrityskoordinaattorin säännöllinen yhteydenpito yrittäjiin on erittäin tärkeää. Tässäkin tapauksessa sain heti tiedot uudesta toiminnanjohtajasta ja voin ottaa häneen aikaisemman johtajan suosittelemana yhteyttä. 8

9 Vuoden 2012 Töihin! -palvelun ensimmäiset ryhmäkontaktipäivät asiakkaillemme pidettiin helmikuuta. Ohjelmassa on aina yritysvierailu. Tällä kertaa ryhmä ohjaajineen vieraili Itella Oyj:ssa. Tämän suuren yrityksen kanssa olemme tehneet yhteistyötä vuodesta 2009 alkaen. Itellan edustajat esittelivät meille toimintaansa. Saimme kiertää ryhmänä koko tuotantolaitoksen. Tapaamisen aikana keskustelimme ja kyselimme monista asioista. Kontaktipäivien osanottajien mielestä vierailu oli hyvä ja mielenkiintoinen. Muistan hyvän käytännön: Töihin! - palvelun kaikille asiakkaille, työttömille työnhakijoille, on tärkeää saada mahdollisimman paljon valmennusta ja valmiuksia työnhakuun. Tähän tarkoitukseen yhtenä vaihtoehtona ovat ryhmäkontaktipäivät. Päivien ohjelmaan kuuluvat yritysvierailut. Vierailuilla työnhakija ja työnantaja kohtaavat ja tutustuvat toisiinsa. Sekä työnantajat että henkilöasiakkaamme ovat kokeneet tällaiset tapaamiset hyödyllisinä. Maaliskuussa aloitimme yhteistyön jyväskyläläisen urheiluseuran kanssa. Seuralla on edustusjoukkue sekä se toteuttaa laajaa junioritoimintaa. Kevään aikana pidimme yhteisiä palavereita, joissa sovittiin Töihin! - palvelun osallistumisesta pidettävään pesäpallo-otteluun. Myös Jyväskylän Katulähetys halusi tulla mukaan tapahtumaan. Töihin! palvelu kutsui otteluun kuusi yhteistyökumppania. Heille tarjottiin otteluliput sekä väliajalla ruokailu. Yritysten lisäksi jaoimme Sovatek- säätiön ja Katulähetyksen asiakkaille 150 ottelulippua. Edustajamme valitsivat ja palkitsivat myös yhden ottelun parhaista pelaajista. 18. toukokuuta oli tänä vuonna sateinen, tuulinen ja kylmä päivä. Säästä huolimatta tapahtuma oli mieleenpainuva ja hyvä. Yrittäjien kanssa myöhemmin keskusteluissa kävi ilmi, että sää teki tuosta illasta ikimuistoisen. Ja yhdisti meitä sekä syvensi yhteistyötämme. Muistan hyvän käytännön: Tällainen toiminta on yksi tärkeä osa Töihin! - palvelun tiedotustoimintaa. Haluamme, että toiminnastamme tiedetään ja puhutaan. Urheiluseurat ovat tärkeitä toimijoita ja työllistäjiä. Tämänkin seuran kanssa toimintamme jatkuu myös tulevina vuosina. Jo tänä vuonna seura halusi saada kauttamme harjoittelun avulla työntekijän. Toukokuisen ottelutapahtuman avulla saimme julkisuuden lisäksi aikaan yritystenvälistä yhteistyötä. Kaikki paikalla olleet yrittäjät kokivat tapahtumasta olleen hyötyä myös heille. Kiitoksia 9

10 olemme saaneet myös hyvistä järjestelyistä. Töihin! - palvelun ja Jyväskylän Katulähetyksen jakamat otteluliput toivat iloa saajilleen. Yhteistyömme keskisuureen vähittäiskauppaketjuun kuuluvan yrityksen kanssa on ollut antoisaa jo kolme vuotta. Vuonna 2010 kävin yhteistyöneuvottelut toimitusjohtajan kanssa. Vuoden 2011 aikana firmaan valittiin uusi toimitusjohtaja. Hänenkin kanssa yhteistyö sujui hyvin. Meiltä pääsi asiakkaita harjoittelemaan erilaisia kaupan tehtäviä. Vuoden 2012 kaupassa oli töissä mm. eräs Töihin! - palvelun asiakas. Soitin 6. marraskuuta tämän asiakkaan asioista toimitusjohtajalle. Toimitusjohtajalla oli tuolloin kiire, joten päätimme soitella uudestaan viikolla 46 ja sopia tapaamisesta. Tapansa mukaan yrittäjällä ei koskaan ollut niin kiire, ettei olisi joutanut muutamaa sanaa vaihtamaan. Kertoi olevansa johtajuustestissä. Kuulemiin työkaverini kertoi, että kaupan edessä oli lippu puolitangossa. Sisälläni värähti! Jokin minussa sanoi, soita! Seuraavana päivänä soitin. Soitin varajohtajalle. Totta se oli. Isänpäivän aamuna oli alkanut yhteistyökumppanin taivasmatka astelimme työkaverini kanssa kauppaan sopimaan vuoden 2013 yhteistyöstä. Raskaana tehtävänämme oli samalla viedä surunvalittelutervehdys edesmenneen omaisille. Töihin! - palvelun ja kaupan yhteistyö jatkuu, mutta toimitusjohtaja, ystävä on poissa. Elämä ja työt jatkuivat. Muistan opin siitäkin: Yritysyhteistyö vaatii onnistuakseen paljon työtä. Se vaatii paljon yhteydenpitoa. Puhelinkeskusteluja, tapaamisia. Tämän kaupan toimitusjohtajien kanssa pidin paljon yhteyttä. Hän kertoili tapaamisissamme mm. kaupan laajennussuunnitelmista. Keskusteltiin myös henkilökohtaisista asioista. Osittain yritysyhteistyö tapahtuu myös henkilökohtaisella tasolla. Tämän tapauksen oppina on minulle myös se, että ihmisen elämä on rajallinen. Oppia on myös se, että organisaatioiden hyvä yhteistyö jatkuu vaikka henkilöt vaihtuvat. Töihin!-palvelu on jo useita vuosia tehnyt yhteistyötä erilaisten yrityksien kanssa. On suuria ja keskikokoisia, pitkään toimineita ja vakaita, kun myös pieniä ja vasta aloittavia yrityksiä. Jokaiseen työnantajaan suhtaudutaan tasavertaisesti, heidän työtään ja toimintaansa kunnioittaen. Tärkeintä on luottamus ja pitkä-aikainen kumppanuus. 10

11 Seuraava kirjoitus on Töihin!-palvelun pitkä-aikaiselta yrityskumppanin Peukkulan palvelupäälliköltä Marika Paanaselta, jonka kanssa yhteistyötä on tehty jo kolmisen vuotta. Jyväskyläläinen Seikkailupuisto Peukkula on lapsiperheille suunnattu elämyksellinen vapaa-aika- ja matkailukohde. Peukkulassa työskentelee vuosittain noin työntekijää erilaisissa tehtävissä ja työsuhteissa. Yrityksen tärkein sesonki on keskittynyt kesäkauteen, jota edeltää monien avoimien työpaikkojen täyttäminen sekä uusien työntekijöiden kouluttaminen. Töihin! palvelun ja Peukkulan kevään 2012 ryhmäkokeilu. Peukkula ja Töihin! palvelu kehittivät uuden toimintamallin helpottamaan kevään avoimien paikkojen täyttämistä sekä antamaan useammalle hakijalle mahdollisuuden työllistyä. Tätä kokeilua toteutettiin Peukkulan kiinteistönhoidon ja rakentamisen toiminta-alueella. Kevään aikana haastateltiin useita hakijoita, joiden joukossa oli pitkän työkokemuksen ja koulutuksen omaavia, alaa vaihtavia sekä nuoria työttömiä työnhakijoita. Hakijoista valittiin kuusi, ja he aloittivat harjoittelujakson työpisteissään. Tavoitteena oli palkata 2 3 harjoittelijaa kesäkaudelle 2012 sekä yksi henkilö jatkamaan ympärivuotisesti. Ryhmästä valittiin kokenein ja soveltuvin toimimaan ns. ryhmänohjaajana. Tämä toimintamalli koettiin kaikkien osapuolien kannalta hyväksi. Työharjoittelun aikana moni ammattitaitoa vailla oleva ja alan vaihtoa harkitseva sai arvokasta työkokemusta ja ohjausta. Harjoittelun päätyttyä ryhmästä työllistyi Peukkulaan kaksi henkilöä ja toinen heistä oli alaa vaihtava hakija. Harjoittelun kautta kestäviä työsuhteita Yrityksen kannalta, mutta myös hakijan kannalta kuukauden kestävä harjoittelu on askel onnistuneeseen työsuhteeseen. Kuukauden aikana harjoittelija sekä työnantaja voivat tarkastella kokemuksiaan omista näkökulmistaan. Harjoittelu ei katkaise työnhakua ja mikäli työpaikka ei tunnu soveltuvan esimerkiksi alan vaihtoa harkitsevalle, ei harjoittelun päättyminen aiheuta karenssia ja taloudellisten etuuksien menet-tämistä. Myös työnantajalla on harjoittelun aikana paremmat mahdollisuudet pohtia harjoittelijan soveltuvuutta tehtäviin, ilman työsopimuksen tuomia velvoitteita. Täten on helpompi antaa mahdollisuus alalle pyrkiville ja nuoremmille työnhakijoille. Onnistunut harjoittelu johtaa 11

12 usein kestävään ja pitkään työsuhteeseen. Töihin! palvelun kautta on viimeisen toimintakauden aikana työllistynyt kolme hakijaa vakinaiseen työsuhteeseen. Töihin! palvelun tuki hakijalle sekä työnantajalle Töihin! palvelun henkilökunta, ohjaajat ovat merkittävä apu harjoittelun aikana työntekijälle sekä työnantajalle. Peukkula on tehnyt tiivistä yhteistyötä Töihin! palvelun henkilökunnan kanssa ja he ovat oppineet tuntemaan yrityksen hyvin, joka johtaa onnistuneiden hakijoiden tarjoamiseen. Toisinaan harjoittelu ei johda työsuhteeseen ja tällöin viimeisessä yhteispalaverissa voidaan keskustella päätöksen syistä, mikäli ne ovat työnantajan esittämiä. Täten ohjaajan on erityisesti nuorten hakijoiden kanssa helpompi keskittyä niihin pulmiin, joita hakijalla mahdollisesti on työelämässä ja auttaa häntä kehittymään niissä sekä löytää työnhakijalle soveltuva uusi harjoittelupaikka. Erikoistilanteissa, joita on ollut erittäin vähän, harjoittelun aikana voidaan käydä yhteisesti keskustelua, mikäli harjoittelussa on ilmennyt ongelmia. Töihin! palvelu oikeata apua rekrytoimiseen Peukkula ja Töihin! palvelu ovat muodostaneet yrityskoordinaattorin kanssa yhteisen toimintamallin. Töihin! palvelu tarjoaa juuri sen avun minkä yritys itse määrittelee ja tarvitsee. Peukkula toivoo esimerkiksi jokaiseen avoimeen työpaikkaan kymmenen hakemusta, jotka ovat jo seulottu ennalta sovittujen kriteerien perusteella. Erityisesti kesä- ja tilapäistyöntekijöiden kohdalla tämä on valtava apu. Aiemmin sopivia hakijoita on seulottu jopa 600:n hakemuksen joukosta. Koska yhteistyö lähtee yrityksen tarpeista, rekrytointikanavia voi olla samanaikaisesti useita, kunkin tilanteen ja tarpeen mukaisesti. Näkemykset Töihin! palvelun hakijoista Työttömän työnhakijan ohjautuessa oma-aloitteisesti Töihin! palvelun asiakkaaksi, on se jo itsessään selkeä merkki aktiivisesta hakijasta jolla on halu työllistyä. Töihin! palvelun henkilökunta oppii tuntemaan asiakkaansa usein ja osaavat ohjata heitä oikeanlaisiin harjoittelu- ja työpaikkoihin. Usein ohjaajat neuvovat erityisesti nuoria työnhakijoita työelämän perusvaatimuksista, joka auttaa työnantajaa merkittävästi. Tätä on Peukkulassa arvostettu erityisesti sesonki ajan työntekijöiden kohdalla. 12

13 NUORTEN TOIMINTALOHKO Tulevaisuus on nuorissa. Juuri siksi nuoriin kannattaa satsata, sillä tulevaisuus on juuri sellainen, millaiset mahdollisuudet me tänä päivänä nuorille luomme. Töihin!-palvelu kehittää nuorten työllistämistä edistävää toimintaa nuorten lohkossa. Kuten kaikkien, niin myös nuorten lohkossa asiakastyössä kiinnitetään huomiota positiiviseen lähestymistapaan, asiakkaiden aktiivisuuden ja vastuullisuuden kannustamiseen sekä ennakkoluulottomuuteen työnhaussa. Töihin!-palvelun 10 mantraa heijastavat juuri näitä periaatteita, joiden mukaan asiakastyötä tehdään. Olipa asiakas pitkäaikaikaistyötön, maahanmuuttaja tai nuori arvot asiakastyössä ovat samoja. 13

14 Vuoden 2012 nuorten yksilövalmentajana toimi Mikko Koivumäki. Ohessa Mikon mietteitä vuoden työstä. Aloitin Töihin!-palvelun nuorten lohkon vetäjänä heti vuoden alussa. Työllistämistoimet ja asiakastyö olivat minulle tuttuja jo edellisestä työstäni te-toimiston palveluohjaajana, joten melko nopeasti päästiin vauhtiin. Vuoden alussa pursuttiin iloista Sovatek-mieltä ja oltiin vielä autuaan tietämättömiä suurista muutoksista, joita vuosi toisi tullessaan. Keskityin siihen, mikä yksilövalmentajan perustehtävän kannalta oli tärkeintä: asiakastyöhön. Tämä olikin helppoa, sillä ensimmäisenä päivänä eteeni lyötiin lista asiakkaista ja sanottiin, että anna mennä. Ei siinä auttanut muu kuin vetää pipo korville ja suksia kohti uusia seikkailuja. Nuoria oli monenlaisia. Toiset olivat kuin elohopeaa käsissäni: juuri kun kuvittelin saaneeni heistä otteen, he luiskahtivat omille teilleen. Toiset taas olivat tukeutuvampia: he tarrasivat kiinni kuin kissanpennut ja jos halusin puskea heitä maailmaan, pienet kynnet piti irrottaa hihanvarresta yksi varvas kerrallaan. Vuonna 2012 kaikenlaisia nuoria on mennyt eteenpäin, kuka harjoitteluun, kuka opiskelemaan, kuka töihin. Töihin!-palvelun nuorten lohkon tarkoituksena on ollut tarjota juuri sen verran apua kuin kukin on tarvinnut. Nuoret haluavat lopultakin itse löytää oman polkunsa ja suurin osa on löytänytkin. Asiakastapauksista muistuvimpia ovat tietenkin ne tapaukset, joissa polku on johtanut työllistymiseen. Tässä kuusi tarinaa, joissa jatkopolku on löytynyt ja joissa Töihin!- palvelun ikivihreät mantrat kaikuvat taustalla: Putkiasentaja Parikymppinen nuori mies halusi putkimieheksi ja toivoi pääsevänsä tutustumaan alaan harjoittelun avulla. Putkialan yhteistyöyrityksiä ei Töihin!-palvelulla ollut juuri silloin tarjota, ja vaikka olisi ollutkin, ei ammattitaidoton nuori vähäisellä työkokemuksella olisi kovin helposti asentajan apulaiseksi päässyt. Ei edes harjoitteluun. Ryhdyimme hakemaan harjoittelupaikkaa rakennusalalta, joka oli nuoren kakkosvaihtoehto. Töihin!-palvelun valmennuspaikkalistalta löytyi rakennus- ja puualan yritys, joka oli muuttamassa uusiin toimitiloihin. Yritys oli suostunut ottamaan apumiehiä muuttoprojektiin, joten yksilövalmentajana järjestin tutustumiskäynnin. Nuori mies lähti käynnille jännittäen ja vähäisin odotuksin, puhuen jo menomatkalla, että kyllähän se kesä menee ilman töitäkin. 14

15 Tutustumiskäynnillä kiersimme hallia ja otin puheeksi kaverin toiveet putkialasta. Kysyin, voisiko muuttoprojektissa olla mitään siihen liittyvää työtä. Tästä yrittäjä innostui ja alkoi esitellä katonrajassa kulkevia purunpoisto- ja paineilmaputkia, jotka piti purkaa vanhasta hallista ja asentaa seuraavaan. Huomattiin, että tehtävään oli määrätty vain yksi mies, ja hän kaipasi ehdottomasti apulaista. Putkien purkaminen ja asentaminen oli nimittäin iso homma. Tutustumiskäyntiin penseästi suhtautuneen nuorukaisen silmät alkoivat kiiltää. Tässä oli tilaisuus päästä kokeilemaan putkiasentajan työtä, olkoonkin, että näissä putkissa kulki veden sijasta sahanpurua ja ilmaa. Kun nyt tekemätöntä työtä löytyi, otettiin tietenkin puheeksi palkkatyö. Ja niin lopulta kävi, että nuori mies pääsi aluksi kuukauden pituiseen harjoitteluun ja tämän jälkeen työllistyi palkalla putkiasennusprojektiin. Tarinan opetus: Rohkeasti tutustumaan yritykseen. Auta etsimään ja näkemään tekemätöntä työtä. Emäntä Nuoren romanitytön työpaikka oli vaakalaudalla, sillä hän myöhästeli paljon. Tyttö oli päiväkodissa harjoittelemassa emännäksi ja pärjäsi muuten hyvin, mutta hänellä oli suuria vaikeuksia töihintuloaikojen kanssa. Syyksi hän kertoi, että tulee valvotuksi liian myöhään. Hänestä pidettiin työyhteisössä ja hänet olisi mielellään nähty yhtenä työntekijänä muiden joukossa, mutta emännän työssä vaadittiin täsmällisyyttä, jota tytöllä ei ollut. Näytti siltä, että harjoittelusta ei seuraa jatkoa. Oli palaverin paikka ja asia nostettiin pöydälle. Työkaverit saivat kertoa, että heidän työhönsä vaikutti paljon, jos emäntä ei ole ajoissa hoitamassa aamutoimia. Tyttö kuunteli tarkasti ja hän lupasi yrittää parantaa tapansa. Kun myöhemmin palkkatukihakemuksen kirjoitustilaisuudessa kysyin tytöltä, mikä oli saanut hänet lopettamaan myöhästelyn, hän kertoi sosiaalisen omatuntonsa heränneen. Hän piti työtovereistaan niin paljon, ettei halunnut aiheuttaa heille ylimääräistä vaivaa omalla myöhästelyllään. Hän sai työpaikan emäntänä ja tuli kenties kasvaneeksi ihmisenäkin. Tarinan opetus: Älä pelkää epäonnistumisia, niistä oppii parhaiten. Erikoismyyjä Eräs toinen nuori tyttö tuli pyytämään apua harjoittelupaikan etsimisessä. Hän oli kirkassilmäinen ja toimelias, mutta ideat olivat vähissä. Hän ei tiennyt, mistä kysyä paikkaa ja miten kysyä. Töihin!-palvelun avustuksella nuori nainen pääsi harjoitteluun askartelutar- 15

16 vikemyyjäksi, joka oli täsmälleen hänen toiveidensa mukainen työ. Työharjoittelu tarjosi hänelle arvokasta kokemusta asiakaspalvelusta, kassatyöstä, myyntityöstä ja tuotteista. Yrittäjä valmensi hänestä itselleen työntekijän ja tyttö sai kesätyöpaikan. Valitettavasti työ ei kestänyt muutamaa viikkoa pitempään, mutta kun hän tämän jälkeen jatkoi Töihin!-palvelun asiakkaana, hän oli paljon valmiimpi, rohkeampi ja itsevarmempi. Enää ei tarvinnut kuin vihjaista yrityksestä ja tyttö hankki seuraavan erikoismyyjän harjoittelupaikkansa aivan itse. Sinnekään hän ei työllistynyt, mutta heti harjoittelun päätyttyä hän hankki itselleen palkkatyön kaupalliselta alalta. Tarinan opetus: Auttamista niin vähän kuin mahdollista ja juuri niin paljon kuin tarvitaan. Olet oman elämäsi isäntä, sinulla on oikeus ja sinulla on vastuu. Baarimikko Eräs maahanmuuttajataustainen nuori mies sanoi suoraan, että vierasperäinen sukunimi vaikeuttaa työnhaussa. Hän puhui täydellistä suomea ja oli muutenkin fiksu ja sosiaalinen, mutta silti hän koki, ettei saanut riittävästi mahdollisuuksia. Tilannetta ei toki parantanut sekään, että hänellä ei ollut ammattia ja hän oli päättänyt ryhtyä baaritarjoilijaksi alalle, joka on hyvin kilpailtu ja täynnä osa-aikaisia työsuhteita. Onneksi Töihin!-palvelun yhteistyöyrityksistä löytyi yökerho, joka oli valmis ottamaan harjoittelijan. Palkkatöistä puhuttiin jo alusta asti, mutta yrityksellä ei ollut mahdollisuutta palkata. Yökerho oli yksi kaupungin suosituimmista ja baaritarjoilijat siellä olivat kuin julkkiksia: heillä oli nimeä ja mainetta ja he veivät leijonanosan työtunneista. Siihen oli paha kiilata väliin. Harjoittelua kuitenkin jatkettiin sillä nuorukainen pärjäsi hyvin. Hän oli taitava baarmikko, mutta työllistämistoimiin, yhteishakuun ja muuhun virallisiin asioihin liittyvä byrokratia tuotti hänelle vaikeuksia. Tässä Töihin!-palvelun yksilövalmentaja kulki rinnalla. Harjoittelua jatkettiin useampaan otteeseen, välillä toivo työllistymisestä heräsi, välillä se hiipui. Hektisen alan työtilanteesta ei kukaan osannut sanoa mitään. Kuitenkin oli selvää, että työllistyäkseen nuorukaisen piti luoda itselleen nimeä ja mainetta sekä saada useita näytön paikkoja. Kului viisi kuukautta ja työsopimus osa-aikatöistä kirjoitettiin. Kului vielä toiset viisi kuukautta ja nuori mies oli kohonnut yhdeksi pidetyimmistä baaritarjoilijoista tässä kyseisessä yökerhossa. Hän pääsi tavoitteeseensa. Tarinan opetus: On annettava mahdollisuus Varastonainen 16

17 Eräs nuori neiti halusi varastoalalle töihin. Hänellä ei ollut alan koulutusta eikä juuri kokemustakaan, joten työllistymismahdollisuudet näyttivät heikoilta. Valmennuspaikkalistallamme oli kuitenkin vilahtanut suuren rakennustarvikeliikkeen nimi, joten päätin soittaa yritykseen ja tiedustella harjoittelupaikkaa. Varastopäällikkö ilmoitti jo puhelimessa, ettei harjoittelupaikkaa oikeastaan ole, mutta hyviä hakijoita voi toki haastatella. Haastatteluaikaa työnantaja ei halunnut vielä sopia. Tiesin, että jos vain saan tytön haastatteluun, hän kyllä hurmaa pomot persoonallisuudellaan. Annoin tytön soittaa ja varata haastatteluajan itse. Se onnistui. Menimme käymään yrityksessä, jossa varastopäällikkö sitten kertoi, että harjoitteluun voidaan kyllä ottaa, mutta palkkaamiseen ei tänä vuonna enää ole mahdollisuutta. Uskoin, että jos vain harjoittelu saadaan järjestymään, tyttö kyllä vakuuttaa toimeliaisuudellaan. Teimme harjoittelusopimuksen. Tyttö oli kuukauden töissä ja ihastutti koko työyhteisön iloisuudellaan ja yritteliäisyydellään. Teimme parin kuukauden jatkosopimuksen ja nyt työnantajakin alkoi jo lämmetä palkkatyön mahdollisuudelle. Tyttö ei ollut ammattilainen, mutta hänessä oli ainesta ja sen mitä hän jäi jälkeen taidoissa, hän korvasi motivaatiollaan. Viimeisessä valmennuspalaverissa työnantaja jo sanoikin, että vaikka heillä on rekrytointikielto päällä, tyttö palkataan kuukaudeksi, sillä niin hyvä harjoittelija hän on ollut. Työnantaja mainitsi myös, että tulevissa kesätyöhauissa hänen nimensä muistetaan varmasti. Tyttö sai määräaikaisen työn, trukkikortin, rutkasti kokemusta ja arvokkaan työnantajayhteyden. Tarinan opetus: Työnantaja on arvioija. Työpaikka syntyy jos luodaan kannattava lisäarvo. Timanttiporaaja Nuori mies oli valmistunut rakennusmieheksi, mutta työkokemusta oli vielä kovin vähän. Työnhakutaitoja ei oikein ollut ja hän oli luonteeltaankin vähäpuheinen ja hieman syrjäänvetäytyvä. Jo lapsuuden ajalta sosiaalihuolto oli tullut tutuksi. Hänellä ei ollut ajokorttia eikä sen puoleen varaakaan siihen. Hän asui ja eli yksin. Kun hän tuli Töihin!- palveluun asiakkaaksi, ainoa toive oli, että saisi tehdä työtä. Ei kulunut kauaakaan, kun haastattelu järjestyi erääseen keskisuureen rakennusfirmaan. Yrittäjä, jota voidaan sanoa vähintäänkin persoonalliseksi, unohti haastattelun. Soitin hänelle ja saimme lyhyen keskustelun jälkeen kutsun hänen kotiinsa. Ajoimme laitakaupungille, jossa yrittäjä asui ja etsimme hänet käsiimme. Hän piti lyhyehkön haastattelun, esitteli leikkaushaavaansa 17

18 ja kertoi tarinoita elämästä. Paperibyrokratia ei yrittäjää kiinnostanut, joten yksilövalmentaja sai johdatella keskustelua tältä osin. Saimme lopulta tehtyä harjoittelusopimuksen. Kului kuukausi ja ilmeni, että nuorukainen ei osannut timanttiporausta ja muita vaativia työmenetelmiä, jotka olivat työllistymisen ehdottomia edellytyksiä. Hän olisi myös tarvinnut ajokortin. Valmennuspalaverissa istuttiin alas ja puhuttiin asiat selväksi. Päätettiin, että koska kaverilla on kuitenkin työmotivaatio kunnossa ja yrittäjällä olisi töitä osaavalle miehelle, hoidetaan asiat kuntoon. Yksilövalmentajan, yrittäjän ja työntekijän yhteispalaverissa tehtiin harjoittelun jatkosopimus ja mietittiin työn sisältö niin, että se tuki työllistymistavoitetta. Työntekijä pääsi opettelemaan työn hienoudet ja ajokorttikin saatiin järjestymään. Kolme kuukautta myöhemmin nuori mies palkattiin kovalla rahalla yritykseen töihin. Tarinan opetus: Älä mieti, onnistuuko se vai ei vaan mietitään yhdessä, miten se onnistuu. On vaikea sanoa, mitkä onnistumiset olivat suuria ja mitkä pieniä. Edellä mainitut ovat niitä, jotka lämmittävät itseäni eniten, mutta jokin onnistuminen, jonka itse koen vähäpätöiseksi, on saattanut olla asiakkaalle suurikin asia. Ja toki on tullut takaiskujakin, mutta niistä on opittu. Toisinaan epäonnistuminen harjoittelussa on saattanut olla nuorelle arvokas oppimiskokemus. Nuoret kyllä kestävät vaikeuksiakin, jos vain joku on hieman jakamassa hankalia hetkiä ja tarjoamassa perspektiiviä sekä uusia mahdollisuuksia. Kaikki polut johtavat johonkin ja kaikki, mitä tapahtuu polun varrella, on valmennusta. Nuorten lohko laajeni vuonna 2012 käsittämään vuotiaat Jyväskylän te-toimiston työttömät työnhakijat. Yhteistyötä on tiivistetty mm. Nuorten taidetyöpajan kanssa. Sovatekin tilalle taustaorganisaatioksi on tullut Jyväskylän Kaupunki ja Työllisyyden Kuntakokeilu. Yksilövalmentajista tuli työhönvalmentajia. Kuitenkin päällimmäisenä mielessä ovat nuoret asiakkaat, joista osan kanssa jatketaan vuoteen Lohko laajenee, vaatimukset lisääntyvät ja taas syöksytään pää edellä kohti uusia seikkailuja. 18

19 MAAHANMUUTTAJIEN TOIMINTALOHKO Töihin!-palvelun ja yritysyhteistyön juuret ulottuvat Tekevä-säätiön maahanmuuttajatyöhön. Maahanmuuttajien työllistymisen esteinä ovat useasti puutteellinen suomen kielen osaaminen, vajavainen yhteiskuntatietämys sekä oman etnisen kulttuurin tuomat haasteet. Kuitenkin työ ja työyhteisössä toimiminen ovat hyviä keinoja kielen oppimisessa, ammatillisen osaamisen vahvistumisessa sekä kotoutumisprosessin toteutuksessa. Töihin!-palvelun maahanmuuttajatyötä on arvostettu myös valtakunnallisesti. Maria ja Anu ovat nimittäin olleet mukana Valtakunnallisen Työpajayhdistyksen MaMuPaja -hankkeen työryhmässä. Työryhmän tehtävänä on tuottaa työpajoille maahanmuuttajien työhönvalmennusta tukeva opaskirja. Opaskirja julkaistaan vuonna Vuonna 2012 Töihin!-palvelun maahanmuuttaja-asiakkaiden työhönvalmennusta kehitettiin ja toteutettiin vastaavassa toimintalohkossa. Maahanmuuttajien yksilövalmentajana toimi Maria El Said, jonka käsialaa on seuraava kirjoitus vuoden työstään. Vuoden mittaan olen saanut työskennellä hienojen ihmisten kanssa, ja nähnyt monta positiivista kohtaamista työnhakijan ja työnantajan kesken. Näistä on seurannut työharjoitteluja, työpaikkoja tai opiskelujen aloittamista. Kaikkiaan maahanmuuttaja-asiakkaita vuoden aikana oli 70, joista työelämävalmennukseen eri työnantajilla osallistui 29 ja työpaikan sai 13. Opiskelemaan tai työvoimapoliittiselle kurssille lähti 16 asiakasta. Kunkin asiakkaan prosessi on ollut hyvin erilainen. Joskus on mietitty tavoitteita ja työnhakua ihan alusta, kun kyseessä on ollut ensimmäisen työ- tai harjoittelupaikan etsiminen Suomessa. Esimerkiksi kotiäitinä pari vuotta ollut asiakas sai mukavan työelämävalmennuspaikan puoleksi vuodeksi ja varmuutta suomen puhumiseen, osallistui suomi 3 -kurssille ja aloittaa ammatilliset opinnot ensi vuonna. Osalla taas on ollut runsaammin työkokemusta niin kotimaastaan kuin Suomesta, ja tällöin olemme keskittyneet seuraavan paikan löytämiseen yrityskontaktiemme kautta. 19

20 Erityisesti on ilahduttanut, kun monen vuoden jälkeen maahanmuuttajat ovat päässeet ensimmäistä kertaa tekemään oman alansa hommia Suomessa. Mieleen on jäänyt maalari, jolle työharjoittelun alussa työnjohtaja oli suositellut oppisopimusta, mutta olikin pyörtänyt sanansa - työn jäljestä näki, että mies oli ammattilainen. Pian työkaverit pyysivät työnantajaa palkkaamaan hänet. Toinen asiakas, joka kotimaassaan oli toiminut opettajana, ilahtui suuresti työharjoittelusta koulussa. Aluksi kulttuurit kolahtelivat yhteen, kun toimintatavat olivatkin erilaisia, mutta keskusteluilla niistä selvittiin. Hyvin pian opettajat myös huomasivat hänen osaamisensa ja varmuutensa lasten kanssa. Kun usein sanotaan, että heikko suomen kielen taito on työllistymisen esteenä, niin myös positiivisia yllätyksiä on tullut. Eräs vanhempi, suomea lähes puhumaton asiakas sai hyvän harjoittelupaikan koulun keittiöstä, jonka työntekijä suuresti arvosti hänen apuaan, ilman yhteistä kieltäkin. Toisaalta eräältä asiakkaalta löytyi monipuolista kielitaitoa, joka tuotti hänelle projektityötä kansainvälisen tapahtuman järjestämisessä Jyväskylässä. Hienoimmalta on tuntunut, kun työnantaja harjoittelun jälkeen ei ole halunnut päästää hyvää työntekijää käsistään. Eräs nuori, vastavalmistunut nainen oli työnantajan sanojen mukaan iloinen yllätys harjoittelijoiden joukossa, ja saikin pian työsopimuksen. Toinen asiakas sai aluksi osa-aikaista työtä siivousalan yrityksestä, mutta kun hän joitakin kuukausia myöhemmin soitti minulle, sopimus olikin jo muutettu kokoaikaiseksi. Sokerina pohjalla ovat vielä ne prosessit, joissa kaikenlaista on yhdessä jo kokeiltu, eikä eteenpäin ole päästy, kunnes yhtäkkiä valo välkähtää tunnelin päässä. Näin kävi erään asiakkaan kanssa, jonka ammatilliset opinnot olivat kielivaikeuksien takia jääneet kesken, ja joka kierteli vuoden aikana harjoittelupaikasta toiseen. Pitkän järjestelemisen jälkeen hyvät uutiset tulivat joulukuussa: ensi vuonna hän pääsee oppisopimuksella tekemään tutkinnon loppuun. PITKÄAIKAISTYÖTTÖMIEN TOIMINTALOHKO Töihin!-palvelun asiakkaat ovat Jyväskylän TE-toimiston ja työvoiman palvelukeskuksen asiakkaita. Tämä on ollut oikeastaan ainoa kriteeri asiakkuudelle. Kou- 20

21 lutuksella ja työkokemuksella ei ole ollut niinkään suurta merkitystä, vaan tärkeintä on ollut henkilön oma halu, kiinnostus ja motivaatio työllistyä. Töihin!-palvelu on viime vuosina rakentanut hyvän ja toimivan yhteistyön työhallinnon kanssa. Olemme käyneet useita kertoja TE-toimiston infotunneilla esittelemässä toimintaamme työvoimavirkailijoille, olemme istuneet ja palaveeranneet työvoiman palvelukeskuksessa ja pitäneet erilaisia tempauksia TE-toimistossa, jotta palvelumme tulisi myös asiakkaille tutummaksi. Voidaan sanoa, että yhteistyö työhallinnon kanssa on ollut mutkatonta ja luontevaa. Toivomme, että se on samanlaista myös seuraavina vuosina. Töihin!-palvelun tärkeimpänä periaatteena on kohdata asiakas yksilöllisesti sekä kannustaa ja rohkaista häntä tulevaisuuden suunnittelussa. Yksilövalmentaja on asiakkaansa rinnallakulkija, tsemppaaja ja innostaja. Töihin!-palvelu ei voi muuttaa koko maailmaa, mutta parhaimmillaan se voi muuttaa yhden ihmisen koko elämän auttamalla häntä työllistymään. Töihin!-palvelun yksilövalmentajat ovat olleet myös linkkinä asiakkaan, työhallinnon ja työnantajan välissä. Käytännöntyömme ja tulokseemme ovat osoittaneet, että sellaista linkkiä ja yksilöllistä valmennusta työelämään tarvitaan. Töihin!-palvelun yksilövalmentajat ovat pystyneet tarjoamaan asiakkaillemme jotain sellaista, johon julkisilla palveluilla ei ole riittänyt resursseja. Seuraavassa vuosi 2012 yksilövalmentajien Veera Kirjavaisen ja Eero Lapin silmin. Veera Kirjavainen Vuosi 2012 oli monella tavalla poikkeuksellinen ja erikoinen vuosi, johon sisältyi useita isoja muutoksia. Yksi asia, se tärkein minun työni kannalta, asiakastyö säilyi kuitenkin aika lailla ennallaan myllerryksestä huolimatta. Luonani kävi vuonna 2012 yhteensä 70 asiakasta, jotka ohjautuivat minulle pääasiassa Te-toimistosta tai TYP:istä, mutta olipa joukossa jokunen vaimon tai kaverin suosituksestakin minun pakeilleni päätynyt. Asiakkaakseni tulleilla ihmisillä oli saapuessaan hyvin erilaisia taustoja ja tarinoita, hei- 21

22 dän koulutustasonsa vaihteli peruskoulun kesken jättäneestä tohtoriopintoja aloittaneeseen ja ikähaitari oli kaksivitosesta yli kuusikymppiseen. Heillä kaikilla oli kuitenkin halu, toive, tavoite päästä työelämään tavalla tai toisella. Valtaosa minun asiakkaistani tavoitteli ensisijaisesti työllistymistä, mutta toki joukkoon mahtui myös niitä, joille opiskelu, työkokemuksen hankkiminen harjoittelun kautta tai oman alan löytäminen oli omempi vaihtoehto. Näitä tavoitteita kartoitimme asiakkaan kanssa asiakkuuden alkuvaiheessa ja tarkensimme tarvittaessa asiakkuuden edetessä. Rakensimme tapaamisilla ja säännöllisellä yhteydenpidolla jokaiselle omannäköistään polkua kohti tavoitetta tässä ohjaus- ja aktivointivaiheessa. Joidenkin kanssa aloitimme hyvin pienin askelin kuten vaikkapa omien vahvuuksien tunnistamisesta; siitä että osaisi nimetä vaikka edes yhden asian, jossa on hyvä. Hioimme yhdessä CV:tä ja hakemusta huippukuntoon, kävimme läpi erilaisia työnhakukanavia ja -keinoja. Toiset osallistuivat järjestämäämme ryhmävalmennukseen, joissa kävimme läpi paitsi työnhakuun liittyviä asioita, oli tarjolla myös vertaistukea ja ehkä jopa uusia ajatuksia toisilta samassa tilanteessa olevilta. Seurasin myös itse ahkerasti erilaisissa palveluissa avoinna olleita työpaikkoja ja pistin asiakkaille linkkivinkkiä menemään jokaisesta vähänkään edes sinnepäin olleesta paikasta ja joidenkin kohdalla nämä johtivatkin hauskoihin ahaa-elämyksiin, kun tällaisen paikkaehdotuksen ansiosta asiakkaalle tarkentuikin ihan sattumalta, mitä hän oikeastaan haluaisi tehdä ja etenkin mitä ainakaan ei. Ilahduttavaa oli, että edellisvuotta selvästi useampi asiakas, tasan kymmenen kappaletta, löysi työpaikan oman aktiivisen työnhakunsa kautta, ohjaus- ja aktivointivaiheeseen panostaminen alkoi siis tuottaa hedelmää. Oman työnhaun aktivoimisen lisäksi etsin asiakkaille paikkoja myös yhteistyöyrityksistämme ja kartoitimme yrityskoordinaattorin kanssa uusiakin yrityskontakteja sekä asiakkaiden että meidän valmentajien vinkkien pohjalta. Ovet yrityksiin aukenivatkin ihan mukavasti, sillä lähes jokainen asiakkaani kävi viime vuoden aikana ainakin kerran minun kanssani yrityksessä tutustumassa tai haastattelussa. Valmennuksen aloituksia ei kuitenkaan tullut lähellekään samaan tahtiin kuin tutustumiskäyntejä eikä edes edellisvuosien tapaan, johtuen arvatenkin etenkin paikkoihin ehdolla olevien asiakkaiden määrän kasvusta sekä yleisestä taloudellisesta tilanteesta, jossa yyteet ja irtisanomisuutiset olivat arkipäivää. Viime vuodelle ominaista oli omien asiakkaideni keskuudessa myös se, että valmennusjaksot yrityksissä olivat pidempiä kuin aiemmin, mutta miltei kaikista 22

23 niistä syntyi valmennusjakson päätteeksi ihan oikea työpaikka. Valmennuksen kautta töihin pääsi viime vuoden aikana 14 asiakasta. Iloinen täytyy olla myös niiden seitsemän asiakkaani puolesta, jotka lähtivät viime vuoden aikana opiskelemaan, jokainen heistä vieläpä tutkintoon johtavaan koulutukseen hyvin työllistäville aloille. Heidän polkunsa työelämään on ehkä hieman pidempi kuin suoraan työllistymistä tavoittelevilla asiakkailla, mutta opiskelun merkitystä työllistymiselle pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna ei sovi yhtään väheksyä. Kaiken kaikkiaan tämäkin vuosi on siis ollut työntäyteinen, ja kuten jo alussa totesin, muutoksia täynnä. Tuloksia on kuitenkin tullut tasaiseen tahtiin ja joidenkin asiakkaiden osalta tulokset olivat sellaisia, jotka eivät (vielä!) tilastoissa ja numeroissa näy. Näiden kaikkien ilonaiheiden - onnistumisten, tavoitteiden toteutumisen, pienenpienten edistysaskeleiden, asiakkaiden kauniiden kiitosten niiden voimalla jaksaa. Jaksaa myös silloin, kun asiakkaan kiitos ei olekaan niin kaunis tai kymmenes firma sanoo asiakkaalleni ei kiitos!. Eero Lappi Matarankadun toimiston ikkunasta kajastaa joulukuisen pakkaspäivän hämyisä valo. Yksilövalmentajan mielessä alkaa väistämättä liikkua jo vajaan viikon päässä häämöttävä Joulu ja joululomat. Pieni hengähdystauko on kieltämättä tervetullut keskellä pimeintä vuodenaikaa. Tässä vaiheessa vuotta ajatus kääntyy väistämättä pian jo menneeseen vuoteen Vuosi on ollut monitahoinen ja mielenkiintoinen. Muutosta ja kehittämistä on ollut ilmassa, mutta jokapäiväinen asiakastyö on näytellyt kuitenkin pääosaa tänäkin vuonna. Asiakastyö on ollut yksilövalmentajan näkökulmasta haastavaa ja mielenkiintoista. Vuoden varrelta tulee mieleen monia hienoja onnistumisia, kun asiakkaat ovat päässeet tavoitteisiinsa työllistymisen, harjoittelun tai opiskelun muodossa. Ohjaajana olen saanut olla näissä prosesseissa monella tavalla mukana. Epäonnistumiset kuuluvat myös elämään, joten myöskään niiltä ei ole vältytty. Toisinaan tavoitteet ovat jääneet toteutumatta. Silloin on ollut syytä tarkistaa tavoitteet, ottaa aikalisä, mennä kiertoreittiä tai tarvittaessa läpi jopa harmaan kiven. Kunkin asiakkaan kanssa polku on erilainen. 23

24 Vaikka yksilövalmentajan työn tuloksia on joskus vaikeaa mahduttaa tilastoon tai lukuihin, on syytä tarkastella hiukan faktaa menneeltä vuodelta myös numeroiden ja prosenttien muodossa. Vuoden 2012 aikana ohjauksessani olleita asiakkaita on ollut kaikkiaan 61. Tämä on hieman vähemmän kuin viime vuonna johtuen hiljaisesta loppuvuodesta. Organisaatiomuutoksen vuoksi marras-joulukuussa asiakastyölle jäi väistämättä vähemmän aikaa. Myös asiakkaiden ohjautuminen palveluun on ollut muutoksen alla. Asiakkaista noin 90% oli pitkäaikaistyöttömiksi luettavia työnhakijoita ja heistä noin 70% 500 päivää työmarkkinatukea saaneita henkilöitä. Asiakkaat ohjautuivat palveluun pääosin TE-toimiston palveluohjauksen kautta, mutta myös TYP:stä ja suoraan kadulta esimerkiksi tuttavien vinkkien perusteella. Ohjauksessa olleista 61 asiakkaasta 23 henkilöä oli yrityksessä tai muilla työnantajilla työelämävalmennuksessa tai työkokeilussa. Muutamat asiakkaat olivat vuoden aikana useammassakin paikassa näyttämässä osaamistaan, mikäli ensimmäisessä paikassa ei päästy tavoitteisiin tai paikka ei muuten osoittautunut sopivaksi kyseiselle henkilölle. Asiakkaista 12 lähti opiskelemaan joko pidempiaikaisesti tavoitteena uusi tutkintoa, tai lyhyemmälle ammattitaitoa vahvistavalle kurssille. Työsopimuksia syntyi asiakkailleni vuoden aikana 25 kappaletta. Osa työllistymisistä tuli Töihin!-palvelun yhteistyöyrityksiin. Tämän lisäksi työllistymisiä tapahtui myös asiakkaan oman työnhaun kautta, jota oli suunniteltu yhdessä yksilövalmentajan kanssa ns. aktivointivaiheen aikana. 73% asiakkaistani pääsi harjoitteluun, töihin tai opiskelemaan ohjausjakson aikana. Monilla oli luonnollisesti asiakkuuden aikana useampiakin tapahtumia äsken mainituista. Kuluneen vuoden asiakkaista kahdeksan henkilön kanssa asiakkuus jatkuu edelleen vuoden 2013 puolelle. Numeraalisen faktatiedon vastapainoksi haluan ottaa esille myös käytännön palautetta asiakkailta. Seuraavassa joitakin rohkaisevia palautteita, joita olen saanut asiakkailtani kirjallisesti kuluneen vuoden varrella. Aktivointivaiheessa työllistynyt n. 45 v. mies: 24

25 Haluan vielä kiittää sinua kannustavasta, motivoivasta ja ahkerasta työpanoksesta työllistymiseni suhteen. Olet avannut minulle uusia ja hyödyllisiä näkökulmia työllistymisen suhteen mitä ei yksin olisi varmasti avautunut. Harjoittelujakson jälkeen työllistynyt n.50v. nainen: Ja täytyy sanoa Eero, hoidat työsi todella hyvin, näin ns. asiakkaana olen erittäin tyytyväinen sinusta ja sinun "innokkuudesta" Töihin!- palvelu siirtyi Työllisyyden Kuntakokeiluun marraskuusta 2012 alkaen. Tämä toi ja tuo jatkossakin monenlaisia muutoksia mukanaan. Kuusi uutta työkaveria ovat jokapäiväisessä elämässä kenties näkyvin muutos ja mukava sellainen. Viisi työhönvalmentajaa ja yksi yrityskoordinaattori aloittivat työnsä marras-joulukuussa. Hanna Lähteelä, Tommi Määttä, Anne Hämäläinen ja Timo Oikarinen liittyivät vahvistamaan Kirjavaisen Veeran ja allekirjoittaneen ennen kaksin edustamaa yli 29-vuotiaiden asiakkaiden palvelulohkoa. Uusia työkavereita ovat lisäksi tuore yrityskoordinaattori Mia Friman ja 3.sektorin lohkon työhönvalmentaja Laura Luukko. Kuten jo edellä mainitsin, myös asiakkaiden ohjautuminen palveluun hakee edelleen muotoaan Työllisyyden Kuntakokeiluun siirtymiseen liittyen. Rakenteilla oleva palveluohjaus vaikuttanee tulevaisuudessa yksittäisen valmentajankin työhön jossain määrin. Muutoksia ja uusia tuulia tullee epäilemättä Työllisyyden Kuntakokeilun mukana paljonkin, mikä on positiivinen asia. Pyörivä kivihän ei tunnetusti sammaloidu. Toivottavasti pystymme kehittämään työtämme jatkossa aina parempaan suuntaan Monivivahteinen vuosi on mennyt vauhdilla ja työhönvalmentajankin on hyvä kääntää katse menneestä tulevaan. Aika näyttää mitä vuosi 2013 tuo tullessaan. Asenne on tärkein joten aion suhtautua uuteen vuoteen optimistisesti ja luottavaisesti! Nyt on kuitenkin aika levähtää ja viettää Joulut rauhassa kuusen alla kynttilän valossa herkkuja syöden ja pukkia odotellen. 25

26 3.SEKTORIN TOIMINTALOHKO 3.sektorin merkitys työllisyyden hoidossa on saanut yhteiskunnassa arvostetun aseman. Sen toimintaa, palveluja ja välittämistä tarvitaan. Tarvitsee yhteiskunta, tarvitsevat työttömät, tarvitsemme me kuntalaiset. Kukapa meistä ei olisi käyttänyt Sovatek-säätiön, Katulähetyksen, Jyvässeudun työttömien yhdistyksen tai Jyvälän erilaisia palveluja polkupyöräkorjaamosta ompelimoon, kierrätykseen tai jopa päivähoitoon asti. Mutta mitä työelämävalmennuksen tai palkkatuetun työn jälkeen? Töihin!-palvelun tärkeä toimintalohko on juuri 3.sektorin asiakkaille kohdennettu palvelu matkalla työllistymiseen yrityksiin. Vuonna sektorin asiakkaita ohjasivat yrityksiin Sovatek-säätiön osalta Harri Valli ja muiden 3.sektorin osalta Katulähetyksen OpenWays-projektityöntekijä Sari Peitsenheimo-Viitanen. Seuraavassa Sarin ja Harrin yhteenvedot vuoden 2012 toiminnasta. Sari Peitsenheimo - Viitanen Jyväskylän Katulähetys ry:n Open ways-projekti aloitti toimintansa Vuoden 2012 alkuun mennessä oli rakennettu yhteistyökuvio, jossa Open ways-projekti toimii osana Töihin!-palvelua, toteuttaen sen 3. sektorin toimintalohkoa. Sovittiin, että Open ways`n asiakkaille työpaikkoja yrityksistä haetaan Töihin!-palvelun yritysyhteistyön kautta, jolloin yritysten kontaktointia hoidetaan keskitetymmin. Samoin sovittiin, että Open ways informoi Töihin!-palvelua sen yhteistyöyhdistyksiin avautuvista työpaikoista. Open ways`n asiakkaiksi ohjautui Jyväskylän Katulähetys ry:n, Jyvässeudun Työttömät ry:n, SPR:n ja Jyvälään työllistettyjä henkilöitä. Myös Autosynergia ry. oli lupautunut projektin yhteistyöyhdistykseksi, mutta sieltä asiakkaita ei tullut vuoden 2012 aikana: asiaan vaikutti oleellisesti se, että Autosynergialla on hyviä kontakteja muihin autokorjaamoihin, ja se sai ohjattua osaavia työntekijöitään suoraan eteenpäin näihin yrityksiin ts. se ei tarvinnut projektin apua yritystyöpaikkojen etsimisessä. Muihin yhdistyksiin työllistetyistä Open ways`n ohjattiin sekä työharjoittelussa/ työelämävalmennuksessa olevia että palkkatukityössä olevia. Yhdistyksessä palkkatukityössä 26

27 olleista monet henkilöt ohjattiin projektiin vasta siinä vaiheessa, kun palkkatukityö oli juuri loppumassa tai loppunut, jolloin jatkopaikkojen löytymistä vaikeutti palkkatukioikeuksien puute. Jyväskylän Katulähetys ry:llä on käytössä 4 viikon edelleensijoitus, mikä helpotti työpaikan löytämistä yrityksistä verrattuna niihin palkkatukityössä olleisiin, joilla edelleensijoitusta ei ollut käytettävissä. Toisaalta silloin kun työpaikkaan yrityksessä oli Töihin!-palvelun kautta useampia ehdokkaita, myös edelleensijoitettavien voitiin todeta olevan usein vaikeammassa asemassa suhteessa niihin työnhakijoiden, jotka pystyivät olemaan useamman kuukauden th:ssa/ tev:ssa, Kun Töihin!-palvelu siirtyi Jyväskylän kaupungin työllisyyden kuntakokeiluun, myös Sari Peitsenheimo-Viitanen siirtyi kuntakokeilun työntekijäksi lukien. Open waysprojektille palkattiin uusi projektipäällikkö Laura Luukko lukien. Sovittiin, että Sari Peitsenheimo-Viitanen ja Laura Luukko molemmat toimivat Töihin!-palvelun 3. sektorin toimintalohkossa ja molemmat ohjaavat samoja yhdistyksiin työllistettyjä henkilöitä: Heillä on siis samat asiakkaat, joille he etsivät työpaikkoja yrityksistä Töihin!-palvelun eri linjoja myöten. Open ways`n/ kolmannen sektorin toimintalohkoon ohjattiin v yhteensä 70 asiakasta. Heistä 5 henkilön kanssa sovittiin alkuhaastattelussa, että he eivät aloita projektissa, koska heillä ei alun alkaenkaan ollut halua työllistyä avoimille työmarkkinoille terveydentilan tai elämäntilanteen johdosta ts. asiakas oli ohjattu 3. sektorin toimintalohkoon väärin perustein. Asiakkaina aloitti siis 65 henkilöä. Näistä 65:stä projektissa aloittaneesta 30 asiakkaan asiakkuus myös päätettiin vuoden 2012 aikana: Heistä 5 työllistyi yritykseen tai kunnalle niin pitkäaikaisesti, että asiakkuus päätettiin; 6 henkilöä työllistyi yhdistyksiin, 5 henkilöä aloitti päätoimiset opinnot; 2 henkilöä siirtyi TEMO-projektin yrittäjyysvalmennukseen (toinen näistä palasi syksyllä sektorin asiakkaaksi); 12 henkilön asiakkuus päätettiin terveydentilasta, elämäntilanteesta tai motivaation puutteesta johtuen. Vuoden 2012 aikana työharjoittelussa/ työelämävalmennuksessa yhdistysten ulkopuolella oli 13 henkilöä. Katulähetykselle työllistetyistä edelleensijoitettuina oli lisäksi 4 henkilöä. Näistä yhteensä 17 henkilöstä 7 sai työsuhteen yhdistyksen ulkopuolelta: 6 yritykseen ja 1 Jyväskylän kaupungin palvelukseen. Lisäksi 3 henkilöä työllistyi yhdistyksen ulkopuolelle niin, että sitä ei edeltänyt th-/ TEV- tai edelleensijoitusjakso. Kokonaisuudessaan siis 10 henkilöä työllistyi yhdistysten ulkopuolelle: 8 yrityksiin ja 2 Jyväskylän 27

28 kaupungin palvelukseen. Näiden em. työllistymisten lisäksi 6 henkilöä sai palkkatukipaikan yhdistyksestä. Kun huomioidaan yrityksiin, kunnalle ja yhdistyksiin työllistyneet, kaikkiaan 16 asiakasta 3. sektorin toimintalohkosta sai työsuhteen. Harri Valli Asiakkaita Sovatek säätiöstä Töihin -palveluun ohjautui 2012 kaikkiaan 59 valmentautujaa. Asiakas ryhmät: Työ ja elinkeinotoimiston valmentautujat Sovatek- säätiössä 29 Sosiaalihuoltolain 27 e ja 27 d valmentautujat 16 Kelan ammatillisen kuntoutuksen asiakkaat. 7 Muuramen kunnan asiakkaat. 2 Työ ja elinkeinotoimiston asiakkaat 5 Työ ja elinkeinotoimiston asiakkaat Sovatek säätiössä Työ ja elinkeinotoimiston valmentautuja oli palvelun piirissä 29 Asiakasryhmät koostui palkkatuetuista ja työelämävalmennuksessa olevista henkilöistä. Edellensijoituksia 5 Työelämävalmennuksia 4 Työkokeilu 2 Työsopimuksia 2 Sosiaalihuoltolain 27 e ja 27 d valmentautujat Sosiaalihuoltolain 27 e ja 27 d valmentautujat ovat pääsääntöisesti eläkkeellä, sairaspäivärahalla tai kuntoutustuella. Valmentautujat kokivat, että avotyötoiminta tukee heidän arjen / elämän hallintaa. Avotyötoiminnan kautta he pääsivät myös turvallisesti kokeilemaan omia jaksamisen rajojaan. Valmentautujat kokivat erittäin positiivisena sen, että heillä on työyhteisö johonka kuuluvat. Kaikille valmentautujille, jotka tulivat palvelunpiiriin, järjestyi avotyötoimintapaikka. Avotyötoimintapaikkoja olisi ollut tarjolla enemmänkin mutta paikkoihin ei löytynyt sopivia valmentautujia. 28

29 Merkittävänä saavutuksena voidaan pitää sitä, että yksi avotyötoiminnassa oleva valmentautuja solmi työsuhteen avotyötoimintajakson päätyttyä. Työt koostuivat: kiinteistö, päiväkoti, keittiö, 3 d mallenus (tietokone animaatio ), kaupan, avustajan ja puutarhan töistä. 27 e avotyötyö d valmentautujat 3 suunnitteluvaiheessa. 2 Mielenterveyskuntoutujien työhönvalmennus = Kelan ammatillista kuntoutusta Kelan ammatillisen kuntoutuksen tavoitteena on, mielenterveyskuntoutujan palaaminen takaisin työelämään. Kela on määritellyt, että työhönvalmennusjaksoon sisältyy työharjoittelujakso valmennuspaikan ulkopuolisessa työharjoittelupaikassa. Kelan ammatillisenkuntoutuksen asiakkaita oli palvelun piirissä seitsemän. Heille kaikille löytyi, heidän yksilöllisiä kuntoutustarpeitaan vastaava työharjoittelupaikka. Harjoittelujaksoja kuntoutujille kertyi 13 Työt koostuvat: kiinteistö, pesu, ompelimo, tietokone, laboratorio, kaupan, puutarhan sekä suntion työistä. Muuramen kunta Yhteistyö Muuramen kunnan vammaispalvelu työntekijän kanssa sujui hyvin. Muuramen kunnasta tuli kaksi asiakasta. Heistä toinen meni avotyötoimintaan vanhusten palvelutalon keittiöön avustaviin keittiötöihin. Toisen asiakkaan toiminnallinen kyky ei vielä riittänyt avotyötoimintaan. Yhteistyö sovatek-säätiö Sovatek säätiön palveluohjaajien, yksilövalmentajien ja työvalmentajien kanssa yhteistyö sujui hyvässä yhteishengessä. Asiakastyö painottui 2012 sosiaalihuolto 27 e /d sekä Kelan ammatillisenkuntoutuksen valmentautujiin. Näiden asiakasryhmien yksilövalmentajien kanssa kehitettiin rakennetta, kuinka palvelunpiiriin tullaan sekä menetelmiä, jotka tukisivat valmentautujaa avotyötoimintapaikassa. Merkittävänä seikka, joka tuki valmentautujaa lähtemistä Sovatek- säätiön ulkopuoliseen työpaikkaan, on yksilövalmentajan tuki työpaikalla. Työnantajat pitivät myös hyvänä että heillä on yhdyshenkilö kehen voi tarvittaessa ottaa yhteyttä valmentautujan asioissa. 29

30 YRITTÄJYYSVALMENNUKSEN LOHKO Töihin!-palvelun yksi kymmenestä mantrasta on Olet oman elämäsi isäntä! Se tarkoittaa, että jokaisella on oikeus pyytää apua, mutta jokaisella on myös vastuu omasta elämästään. Vastuun ottaminen on useasti liiankin pelottava, liian iso askel. Erittäin iso askel omassa elämässä se on silloin, jos meinaa ryhtyä yrittäjäksi. Siinä vastuu korostuu erityisen suuresti. Kuitenkin monella ihmisellä on piilossa sellaisia osaamisia ja kykyjä, joista ei itsekään ole ollut tietoinen. Sellaisia ominaisuuksia, joita tarvitaan juuri yrittäjänä. Näitä kykyjä etsitään ja vahvistetaan Töihin!-palvelun matalankynnyksen yrittäjyyslohkossa. Toimintaa rahoittaa Keski-Suomen ELY-keskus. TeMo-projekti on kaksi vuotinen ESR-hanke. Asiakkaita tsemppaa ja valmentaa yrittäjyyteen Ilona Ukkonen. Ilona on kirjannut vuoden 2012 työtä ja tuloksia seuraavassa: TeMo-projektin toiminta käynnistyi helmikuussa 2012, jolloin hankkeeseen rekrytoitiin projektityöntekijä. Ensimmäisenä toimenpiteenä koottiin ohjausryhmä ja laadittiin alustava toimintasuunnitelma. Järjestimme tapaamisia hankkeen yhteistyökumppaneiden, Keski- Suomen Ely- keskuksen, Yrityspalvelukeskus Luotsin, Jyväskylän TE- toimiston kanssa. Tutkimme myös verkostoitumisen mahdollisuuksia yrittäjyysvalmennusta ja -koulutusta tarjoavien organisaatioiden kanssa, avataksemme kehityskeskustelun projektin jalkauttamiseksi nykyiseen toimintakenttään. Sovimme Sovatek- säätiön sisäisestä yhteistyöstä ja tiedottamisesta sekä asiakkaiden projektiin ohjautumisesta. Projektiin ohjautuneiden asiakkaiden tapaamiset alkoivat viikolla 11, jolloin käynnistettiin projektin ohjaus- ja aktivointivaiheen toteuttaminen. Yksilövalmennustapaamisissa tärkeimpänä lähtökohtana ja arvopohjana on koko projektin ajan asiakkaan osaamisen, kiinnostuksen ja tahtotilan kartoittaminen suhteessa yrittäjyyteen. Heti projektin alkuvaiheessa kävi ilmi että asiakkaiden tarpeet tulevat olemaan erilaisia ajallisesti ja 30

31 sisällöllisesti. TeMo-projektin tärkein tavoite onkin asiakkaiden tarpeista lähtevä palvelumallin kehittäminen osaksi yrityspalvelujärjestelmän palveluketjua. Maalis- huhtikuussa suunnittelimme ja toteutimme tiedotusmateriaalia, flyer-tyyppisen esitteen ja käyntikortin sekä toteutimme oman alasivuston Sovatek-säätiön web-sivujen yhteyteen. Tiedotimme yhteistyötahoja ja sidosryhmiä projektin alkamisesta ja sovimme palveluohjauksesta. Yksilövalmennus jatkui non stop- periaatteella koko toimintavuoden ajan. Projektin keskeisimpien toimenpiteiden toinen vaihe, matalan kynnyksen yrittäjyysvalmennus alkoi vaiheistetusti toukokuusta alkaen. Toisessa vaiheessa vahvistettiin asiakkaiden yrittäjyyteen liittyvää käytännön tietoa ja ohjattiin liiketoimintasuunnitelman tekemiseen oman osaamisen ja ensimmäisessä vaiheessa syntyneen toimintaidean pohjalta. Touko- ja kesäkuun aikana alkoi valmennuksesta saatujen kokemusten perusteella muodostua näkemys kehittämisen suunnasta, jolloin teimme päivitettävän prosessimallinnuksen yksilö- ja ryhmävalmennuksen etenemisestä esittelyaineistoksi ohjausryhmälle ja yhteistyökumppaneille. Lisäksi toteutimme valmennusmateriaalia liiketoimintasuunnitelman rakentamiseen ja IPR-oikeuksien neuvontaan. TeMo-projektista tiedotettiin projektiesittelyissä, joita toteutettiin yhteistyökumppanien toimipisteissä, lähettävien tahojen edustajille sekä suoraan potentiaalisille kohderyhmille lyhytkestoisten tiedotustilaisuuksien muodossa. Projektista pyrittiin tiedottamaan tehostetusti Jyvässeudun työttömät ry:n jäsenlehden kautta sekä järjestämällä tiedotustilaisuus kaikille yrittäjyysvalmennuksesta kiinnostuneille. Elokuussa TeMo-projektin toiminnasta koottiin väliraportti ja seurantatiedot projektikäytännön mukaisesti. Syyskuussa kehitimme ja tiivistimme yhteistyötä erityisesti projektin yhteistyökumppanin Työosuuskunta Tekemonian kanssa. Ohjausryhmä kokoontui 4.5. sekä Kokouksissa käsiteltiin projektin toimintaa, tiedotusta ja viestintää, asiakasseurantaa, valmennuksen sisältöä, projektin haasteita, talousseurantaa ja muita projektiin liittyviä asioita. Ohjausryhmä toi esille näkökulmia ja konkreeettisia ehdotuksia toiminnan kehittämiseen. Syksyn aikana aloitimme yksilövalmennuksen rinnalla ryhmävalmennukset joita 31

32 toteutimme kolmannella sektorilla sekä yhteistyössä työvoimapoliittisten koulutusten järjestäjätahojen sekä Yrityspalvelukeskus Luotsin kanssa. Ryhmävalmennuksesta tehtiin prosessimallinnus ja valmennusmateriaaleja suunniteltiin yhteistyössä Luotsin perustamisneuvonnan kanssa. TeMo-projektissa tapahtui henkilöstömuutos jolloin aiemmin projektipäällikönä toimineen Anu Laasasen siirryttyä Jyväskylän kaupungin Työlllisyyden kuntakokeiluun, uutena projektipäällikkönä aloitti Asko Hiltunen Sovatek-säätiöstä. Toimintavuoden päätteeksi toteutimme jälkiseurantakyselyn projektin toimenpiteisiin osallistuneille, yrityksen perustaneille asiakkaille sekä teimme tilannekatsauksen, toimintakertomuksen ja projektisuunnitelman mukaisen alustavan toimintasuunnitelman vuodelle OPPILAITOSYHTEISTYÖ Töihin!-palvelun asiakastyö ja yritysyhteistyö on kiinnostanut myös eri oppilaitosten opiskelijoita. Vuosien varrella opiskelijaharjoittelijoita on ollut HUMAK:ista, JAMK:ista, DIAK:ista, AO:sta ja Jyväskylän Yliopistosta. Jokaiselle opiskelijalle on Töihin!-palvelussa löytynyt oma konkreettinen harjoittelutehtävä. On ollut ilo huomata miten opiskelijoiden tuoma teoria ja Töihin!-palvelun käytäntö ovat kohdanneet. Siitä on ollut hyötyä kummallekin osapuolelle. Elämässä on tärkeää jättää itsestänsä jälki, positiivinen jälki. Myös opiskelijalle on tärkeää jättää itsestänsä harjoittelupaikalle jälki. Sellainen, jonka voi joskus löytää edestänsä, kun hakee opiskelujen jälkeen työpaikkaa. Vuoden 2012 syksyllä Töihin!-palvelussa olivat harjoittelussa sosionomiopiskelijat Minna Laakso ja Kaisa Kosunen. Tässä heidän tarinansa. Opiskelijan jälki Tarinamme alkoi yhdestä sähköpostista. Etsimme harjoittelupaikkaa tulevalle syksylle, ja olimme saanet opettajaltamme suosituksen yhteyden ottamiseen Töihin! -palvelulle. 32

33 Pian saimmekin kutsun Anu Laasaselta vierailemiselle, ja saimme hyvässä yhteisymmärryksessä sytykkeen vuoden 2012 syksylle: suunnitelmamme selkenivät kaikkia osapuolia hyödyttäviksi. Harjoittelutehtävämme osoittautuivat alusta asti hyvin muokkautuvaisiksi. Suunnittelimme esitettyjen toiveiden perusteella yksilövalmentajille menetelmäohjausta sekä ryhmäohjausta yhdelle Sovatekin pajoista. Samalla sovitimme harjoittelutavoitteemme sekä opintotehtävämme suunniteltuihin sisältöihin. Räätälöityjen tehtävien lisäksi pääsimme osallistumaan valmentajien asiakastapaamisiin sekä palavereihin. Meitä kannustettiin aktiivisesti osallistumaan kaikkeen mihin pääsisimme vain mukaan, ja koko työyhteisö ottikin meidät avosylin vastaan. Vastuun ottaminen, organisointikyky sekä oma-aloitteisuus tulivat harjoittelun aikana tutuiksi heti ensimmäisestä päivästä alkaen. Kalenterimme täyttyivät hiljalleen tapaamisista, suunnitteluista sekä palavereista, mutta saimme itse vahvasti vaikuttaa työskentelytahtiimme. Pääasia oli, että työt tulivat tehdyiksi. Työskentelyyn sisältyi myös joustavuutta puolin jos toisinkin, kun päiväohjelma saattoi muuttua joutuisaan tahtiin asiakastapaamisien ja palaverien lomassa. Osallistuimme työyhteisössä kaikenlaiseen toimintaan, mutta päiväsaikaan katosimme omiin tehtäviimme. Voisi siis sanoa, että olimme koko ajan vahvasti toimessa läsnä, mutta samalla löytäneet itsenäisen työtahtimme. Tutustuimme Töihin! -palvelun kautta Sovatekin toimintaan ja samalla pääsimme perehtymään työllistymispalveluiden monimuotoiseen kenttään. Saimme harjoittelumme aikana tutustua ja olla mukana työllistymispalveluiden yhteiskunnallisessa keskustelussa sekä valtakunnallisesti että Jyväskylän tasolla. Saimme kuvan siitä, mitä työllisyyskentällä tapahtuu tällä hetkellä ja mitä siihen sisältyy tulevaisuudessa. Aloitimme harjoittelun keskellä murroksen aikaa, kun Töihin! palvelu sai tiedon kuntakokeiluun siirtymisestä. Tilanne herätti alkuun paljon hämmennystä ja samalla mekin mietimme miten tämä vaikuttaisi harjoitteluumme. Vähitellen tilanne selkeytyi ja kaikki pääsivät takaisin normaaliin päivärytmiin. Mielestämme Töihin!-palvelu on ollut harjoittelupaikkana mitä opettavin yhteisönsä osalta. Olemme kokeneet, että meitä on rohkaistu sekä tuettu tuomaan omaa persoonaam- 33

34 me esille sekä tarttumaan ennakkoluulottomasti monenlaisiin työskentelytehtäviin. Töihin! palveluun harjoittelijat ovat aina tervetulleita opettamaan ja oppimaan jotain uutta. VAIKUTTAVUUS JA TULOKSET Töihin!-palvelun tärkein lähtökohta on se, että sen toiminnan on oltava yhteiskunnalle hyödyllistä. On kuunneltava yhteiskunnan tarpeita ja sovellettava sen mukaan omia palveluitaan. Työllisyys ja työllisyyden hoito on tänä päivänä yhteiskuntaa puhutteleva aihe. Yhä enemmän ja enemmän puhutaan työllistämisestä avoimille työmarkkinoille, työpaikkojen syntymisestä, yritysyhteistyöstä ja yrittäjyydestä. Töihin!-palvelun toiminta sisältää kaikkia näitä elementtejä. Kuten edellisinäkin vuosina, myös vuonna 2012 Töihin!-palvelu on ollut mukana vaikuttamassa erilaisissa foorumeissa ja esittelemässä omaa toimintaansa ja tuloksiaan useissa paikallisissa ja valtakunnallisissa seminaareissa. Töihin!-palvelulla on ollut kunnia kertoa toiminnastansa Työ- ja elinkeinoministeriössä, jossa Eeroa, Mikkoa, Heikkiä ja Anua ottivat vastaan hallitusneuvos Päivi Kerminen, ylijohtaja Tuija Oivo sekä työministeri Lauri Ihalaisen erityisavustaja Pilvi Torsti. Töihin!-palvelu yritysyhteistyö herätti selvästi positiivista kiinnostusta. Vaikuttavuudesta kertoo sekin, että vuoden 2012 aikana Anu Laasanen on ollut mukana myös Eduskunnan eri työryhmissä, mm. Tarja Filatovin koolle kutsumissa työryhmissä sekä asiantuntijana Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa esittelemässä Töihin!-palvelun toimintaa. Töihin!-palvelu kävi myös SAK:ssa esittelemässä toimintaansa, jossa meidät otti vastaan SAK:n työllisyysasioiden päällikkö Pirjo Väänänen Suomen patentti- ja rekisterihallitus myönsi Töihin!-palvelulle oman tavaramerkin. Tämä oli Sovatek-säätiön ensimmäinen rekisteröity tavaramerkki alkaen tavaramerkin käyttöoikeus siirtyi Työllisyyden kuntakokeilun ajaksi Jyväskylän kaupungille. 34

35 Parhaiten Töihin!-palvelun vaikuttavuudesta puhuvat kuitenkin asiakastyön tulokset. Näitä numeroita katsoessa olen vakuuttunut, että palveluamme tarvitaan ja suuntamme on oikea työhönvalmennus yrityksissä on yksi keino uusien työpaikkojen synnyttämiseksi ja työllistymiseksi. Tärkein kuitenkin on ollut se, että hyvää palautetta Töihin!-palvelu on saanut asiakkailta, työnantajilta ja yhteistyökumppaneilta. TALOUS JA HENKILÖRESURSSI Töihin!-palvelun rahoituspohja vuonna 2012 oli seuraavanlainen: Jyväskylän kaupungin ostopalvelusopimus MaMuPlus-projekti (ELY keskuksen työllisyyspoliittinen avustus) TeMo-hanke (ELY keskuksen ESR rahoitus) Vakituisessa työsuhteessa oli 5 työntekijää: Veera Kirjavainen, Heikki Laasanen, Eero Lappi, Harri Valli ja Anu Laasanen. Määräaikaisina projektityöntekijöinä 35

36 työskentelivät Maria El Said ja Mikko Koivumäki (MaMuPlus-projekti), Ilona Ukkonen (TeMo-hanke) sekä Sari Peitsenheimo-Viitanen (Open Ways-projekti). Vuoden lopussa, Työllisyyden kuntakokeilun myötä, osa vakituisista työntekijöistä otti Sovatek-säätiöstä virkavapaata ja siirtyi Jyväskylän kaupungin alaisuuteen hanketyöntekijöinä. Myös Open Ways työntekijä Sari siirtyi Kuntakokeiluun. Näin ollen alkaen Töihin!-palvelun rahoituspohja laajeni entisestään kun mukana oli myös Kuntakokeilun hankerahoitus. Vuodenvaihde oli kaiken kaikkiaan uudelleenjärjestäytymisen aikaa. Muutokset olivat suuria ja niiden kulku nopeaa. Henkilöstö joutui tunnetasolla koville. Paljon oli epäselvyyttä, huolia ja kysymyksiä, kysymyksiä, kysymyksiä. Yhtä paljon kun oli kysymyksiä, oli myös palavereita ja kahvipöytäkeskusteluja. Keskeinen huoli oli se, saako Töihin!-palvelu jatkaa toimintansa entisen tapaan? Salliiko rahoitus kehitetyn ja hyväksi todetun toiminnan säilymisen? 36

37 Kaikista myllerryksistä huolimatta muutoksista selvittiin hyvin ja toiveikkain mielin. Kiitän siitä koko Töihin!-palvelun tiimiä. Kiitos avoimesta yhteishengestä ja toinen-toisen ymmärtämisestä. Sanotaan, että vaikeuksissa ystävä tunnetaan. Uskallan sanoa, että vaikeuksien keskellä myös oikea tiiminhenki löytyy. Uskon, että vuodenvaihteen muutoksista selviäminen vahvisti meidän tiimihenkeämme entisestään. Tässä uskossa on hyvä katsoa huomiseen ja ottaa luottavaisin mielin vastaan uusia haasteita. JÄLKIPUHE Vuoden 2012 lopussa Sovatek-säätiö ja Jyväskylän kaupunki sopivat keskenään, että Töihin!-palvelu siirtyy kolmeksi vuodeksi Jyväskylän kaupungin hallinnoimaan Työllisyyden Kuntakokeiluun. Henkilöstöresurssi ja Töihin!-palvelun rahoituspohja laajeni. Vuonna 2013 aikana Töihin!-palvelussa tulee olemaan melkein 20 työntekijää. Edessämme ovat uudet haasteet ja uudet mahdollisuudet. Siitä olemme innoissamme ja siihen olemme valmiina. Kiitos Sovatek-säätiölle, joka mahdollisti Töihin!-palvelun toiminnan kehittämisen ja kehittymisen. Kiitos Jyväskylän kaupungille, joka on nähnyt Töihin!-palvelun yritysyhteistyön tärkeänä osana Työllisyyden Kuntakokeilua. Kiitos kaikille asiakkaillemme, kiitos työnantajille, kiitos yhteistyökumppaneillemme vuodesta Rakentakaamme vuodesta 2013 yhtä tuloksellinen ja onnistunut vuosi. Erityiskiitos kaikille Töihin!-palvelun työntekijöille. Maria, Veera, Sari, Ilona, Eero, Mikko, Heikki, Harri on ollut ilo työskennellä kanssanne vuonna 2012! Ja tervetuloa kaikki uudet Töihin!-palvelun työntekijät, teitä on kovasti odotettu. Toivotan meille kaikille työniloa, kehittävää mieltä ja yhteishenkeä vuodelle Töihin!-palvelun palveluvastaava Anu Laasanen 37

38 JA LOPUKSI VIELÄ KEHITTÄMISPÄIVÄ KUOK- KALAN KARTANOSSA Hih-hahhaa Heppa naurattaa Mariaa Hevosajelua ei tällä kertaa.. 38

39 Eero tekee tuttavuutta hevosiin Muikku! 39

40 KESÄ, TYÖKAVERIT, JÄTSKI JA SATAMA. YHTEISTUUMIN SATAMAJÄTSKILLÄ. Maria, arvelit siis hankkia veneen Kristina, Ilona ja Mikko ihmettelevät mihin hävisi jätski Ilonan kädestä. 40

41 JOTKUT MEISTÄ KÄVIVÄT VALTAKUNNALLISILLA TYÖPAJAPÄIVILLÄ Hei, te siellä kotikatsomossa YLÖS, ULOS JA LENKILLE! AINAKIN VIRKISTYSPÄIVÄLLÄ LUONTO KUTSUI Maria ja Mikko, missä ollaan? 41

42 Huonokuntoiset söivät ensin Heikki ohjeisti miten halot pistetään halki, poikki ja pinoon! 42

43 Eero esitteli historianopettajan taitoja ja järjesti meille pienen tietovisan Anu muisti kyllä vuosiluvut hyvin, mutta Mikolta ja Ilonalta joutui kysymään mitä milloinkin tapahtui. 43

44 Mikä ihme porukka se tämäkin on? Huovataanko? Eiku soudetaan! 44

Töihin!-palvelu. Työhönvalmennus ja työnantajayhteistyö. Anu Laasanen 19.5.2011

Töihin!-palvelu. Työhönvalmennus ja työnantajayhteistyö. Anu Laasanen 19.5.2011 Töihin!-palvelu Työhönvalmennus ja työnantajayhteistyö Anu Laasanen 19.5.2011 Töihin! palvelu on toimija työnantajan, asiakkaan ja työhallinnon välillä Perustehtävä Toiminnan tarkoituksena on yrityksissä,

Lisätiedot

Töihin!-palvelu Valmennus yrityksessä. Anu Laasanen 29.9.2010

Töihin!-palvelu Valmennus yrityksessä. Anu Laasanen 29.9.2010 Töihin!-palvelu Valmennus yrityksessä Anu Laasanen 29.9.2010 Toiminta-ajatus 2011 Töihin!-palvelun tarkoituksena on yrityksissä, kunnissa ja järjestöissä asiakaslähtöisen työhönvalmennuksen toteuttaminen.

Lisätiedot

Tiinan tarina. - polkuni työelämään

Tiinan tarina. - polkuni työelämään Tiinan tarina - polkuni työelämään Tiinan tarina on syntynyt Aspa-säätiön Silta työhön -projektissa (ESR, STM). Tarina kertoo projektin toimintamalleista sekä tositapahtumiin pohjautuvista kokemuksista.

Lisätiedot

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Vuoden 2013 aikana 359 Turun yliopiston opiskelijaa suoritti yliopiston rahallisesti tukeman harjoittelun. Sekä harjoittelun suorittaneilta opiskelijoilta

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ

JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ 2012 2015 JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ Töihin!-palvelu: yritys- ja työnantajayhteistyö Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut: palveluohjaus, kuntouttava työtoiminta ja työkyvyn arviointi Seinätön TYP: verkostoyhteistyö

Lisätiedot

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi Selkoesite Kiinni työelämään te-palvelut.fi Kiinni työelämään Etsitkö työpaikkaa? Haluatko vaihtaa työpaikkaa? Mietitkö, mitä taitoja sinun pitää opetella, jotta saat kiinnostavan työpaikan? Haluatko perustaa

Lisätiedot

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi Selkoesite Kiinni työelämään te-palvelut.fi Kiinni työelämään Etsitkö työpaikkaa? Haluatko vaihtaa työpaikkaa? Mietitkö, mitä taitoja sinun pitää opetella, jotta saat kiinnostavan työpaikan? Haluatko perustaa

Lisätiedot

Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku

Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku Milla Ryynänen, projektipäällikkö, Työelämän päämies projekti, Savon Vammaisasuntosäätiö 17.11.2015 TYÖELÄMÄN

Lisätiedot

Olemme edelläkävijöitä työelämän ja työllisyyttä edistävän yritysyhteistyön kehittämisessä. Vaikuttamis- ja kehittämistyö on tärkeä osa toimintaamme.

Olemme edelläkävijöitä työelämän ja työllisyyttä edistävän yritysyhteistyön kehittämisessä. Vaikuttamis- ja kehittämistyö on tärkeä osa toimintaamme. Rakenne Töihin!-palvelu on työllisyyttä edistävä palvelukokonaisuus, jonka perustana on laaja ja tiivis yritysyhteistyö. Tarkoituksenamme on tukea työllistymistä valmentamalla asiakkaita työelämään ja

Lisätiedot

TYÖHÖNVALMENNUS PALKKATUKIJAKSOLLA.

TYÖHÖNVALMENNUS PALKKATUKIJAKSOLLA. TYÖHÖNVALMENNUS PALKKATUKIJAKSOLLA www.valmennuskeskuspublic.fi 2018 TYÖHÖNVALMENNUS VÄLITYÖMARKKINOILLA KENELLE? Välityömarkkinoilla palkkatukijaksolla yhdistyksissä olevat työntekijät. Työntekijällä

Lisätiedot

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille Selkoesite TE-palvelut yrityksille ja työnantajille te-palvelut.fi TE-palvelut yrityksille ja työnantajille Tämä esite kertoo, mitä palveluja TE-toimistot tarjoaa yrityksille ja työnantajille. TE-palveluista

Lisätiedot

Onnistuneella työharjoittelulla kiinni osaamisen perusteisiin

Onnistuneella työharjoittelulla kiinni osaamisen perusteisiin Onnistuneella työharjoittelulla kiinni osaamisen perusteisiin HENRY Foorumi 2012 Lisa Forss Liiketoimintajohtaja, Taitoprofiilit/StaffEdu Oy 1 Taitoprofiilit/StaffEdu Oy Koulutuspalveluita työhallinnolle

Lisätiedot

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 #tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ

JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ 2013 2015 JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ : yritys- ja työnantajayhteistyö Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut: palveluohjaus, kuntouttava työtoiminta ja työkyvyn arviointi Seinätön TYP: verkostoyhteistyö Jämsässä

Lisätiedot

Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä sidosryhmille

Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä sidosryhmille Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä sidosryhmille Sidosryhmätyöpaja 4.9.2013 Koulutuspäällikkö Matti Tuusa 10.9.2013 1 Kyselyn tuloksia 10.9.2013 2 Taustatiedot Kysely lähetettiin 18 henkilölle, joista

Lisätiedot

NUORTEN TUETTU OPPISOPIMUS alle 25-vuotiaille vantaalaisille. OPAS NUORELLE JA TYÖPAIKALLE Nuorisopalvelut/Työpajatoiminta

NUORTEN TUETTU OPPISOPIMUS alle 25-vuotiaille vantaalaisille. OPAS NUORELLE JA TYÖPAIKALLE Nuorisopalvelut/Työpajatoiminta NUORTEN TUETTU OPPISOPIMUS alle 25-vuotiaille vantaalaisille OPAS NUORELLE JA TYÖPAIKALLE Nuorisopalvelut/Työpajatoiminta Sisällysluettelo Nuorelle 3 Työpaikalle 4 Opiskelija / työpaikkaohjaaja / esimies

Lisätiedot

11.02.2015/ Anna-Liisa Lämsä. Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä

11.02.2015/ Anna-Liisa Lämsä. Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajakysely ja työnantajien haastattelut Vuoden 2014 alussa työnantajille tehty työnantajakysely 161 vastaajaa 51 työnantajan

Lisätiedot

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille Selkoesite TE-palvelut yrityksille ja työnantajille te-palvelut.fi TE-palvelut yrityksille ja työnantajille Tämä esite kertoo, mitä palveluja TE-palvelut tarjoaa yrityksille ja työnantajille. TE-palveluista

Lisätiedot

Kotimainen kirjallisuus

Kotimainen kirjallisuus Kotimainen kirjallisuus Kysely lähetettiin 80 kotimaisen kirjallisuuden alumnille, joista 27 vastasi. Vastausprosentti oli 34 %. Vastaajista 89 % on naisia. Vastaajien keski-ikä on 35 vuotta. Opintojen

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutuksen ennakkojaksosta VALMAan

Oppisopimuskoulutuksen ennakkojaksosta VALMAan Oppisopimuskoulutuksen ennakkojaksosta VALMAan Susanna Kosonen Projektipäällikkö Oppisopimuskoulutuksen ennakkojakso-hanke Keuda Oppisopimuskoulutuksen ennakkojakso OPPISOPIMUS Ennakkojaksolta valmiuksia

Lisätiedot

Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja

Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja 050 434 0928 Markku.haurinen@jns.fi Yrityskansio sisältö Työllisyyden kuntakokeilu Koulutus- ja työhönvalmennus Työkokeilu Palkkatuki Esimerkkilaskelmat palkkatuesta

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaamisen arviointi Osaamisen arvioinnin tavoitteena oli LEVEL5:n avulla tunnistaa osaamisen taso, oppiminen

Lisätiedot

Vantaan kaupunki työllistämisen tukena yrityksille. Anu Tirkkonen työllisyyspalveluiden johtaja vs.

Vantaan kaupunki työllistämisen tukena yrityksille. Anu Tirkkonen työllisyyspalveluiden johtaja vs. Vantaan kaupunki työllistämisen tukena yrityksille Anu Tirkkonen työllisyyspalveluiden johtaja vs. Kauppakamarin Hankintainfo Vantaa 6.3.2015 Työttömyys Vantaalla tammikuussa 2015 1/2015 1/2014 Muutos

Lisätiedot

Pajalta yritykseen. Armi Laamanen Yrityskoordinaattori

Pajalta yritykseen. Armi Laamanen Yrityskoordinaattori Pajalta yritykseen Armi Laamanen Yrityskoordinaattori Yhteistyön rakentaminen pajan ja yritysten välillä. Yrityksen vai asiakkaan näkökulma, vai molempien? Asiakkaan tukeminen ensimmäisellä työpaikalla.

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -Seinäjoen raportissa käsitellään sekä Tamperelaisten että Seinäjokelaisten nuorten vastauksia.

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lahden alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Lahdessa opiskelevat nuoret. Vastaajat opiskelevat ammattikorkeakoulussa

Lisätiedot

CASE SILLANRAKENTAJA. Työseminaari Euroopan Globalisaatiorahasto EGR Oulun seudun rakennemuutoksessa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 22.5.

CASE SILLANRAKENTAJA. Työseminaari Euroopan Globalisaatiorahasto EGR Oulun seudun rakennemuutoksessa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 22.5. CASE SILLANRAKENTAJA Työseminaari Euroopan Globalisaatiorahasto EGR Oulun seudun rakennemuutoksessa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 22.5.2017 Eija Hämäläinen Asiakkuuspäällikkö Oulun Aikuiskoulutuskeskus

Lisätiedot

Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä

Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Anna-Liisa Lämsä KT, TYP-verkostopäällikkö Pohjois-Pohjanmaan työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Työnantajakysely

Lisätiedot

Maahanmuuttajien. valmennus työpajoilla. Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille

Maahanmuuttajien. valmennus työpajoilla. Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille Maahanmuuttajien valmennus työpajoilla Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille Työpaja monialainen yhteistyökumppani työpajojen kanssa yhteistyössä toimivia tahoja ovat muun muassa työ-

Lisätiedot

Tarmo monialaisen työllisyystoiminnan kehittäminen yhdessä

Tarmo monialaisen työllisyystoiminnan kehittäminen yhdessä Tarmo monialaisen työllisyystoiminnan kehittäminen yhdessä 2019-2020 JS 13.12.2018 1 550:n työttömän henkilön työllistymisen tukeminen 35% työllistyy tai pääsee tutkintotavoitteiseen koulutukseen 50:n

Lisätiedot

Työllisyyden Kuntakokeilu

Työllisyyden Kuntakokeilu Työllisyyden Kuntakokeilu Kuntakokeilu pähkinänkuoressa Työ-ja elinkeinoministeriön ja Kuntaliiton käynnistämä Jyväskylän, Jämsän ja Muuramen yhteishanke (yhteensä 26 hanketta) Toiminta-aika 1.9.2012-31.12.2015

Lisätiedot

TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA

TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA Sisällysluettelo: 1. Johdanto 2. Omien taitojen tunnistaminen 3. Omista taidoista kertominen 4. Työnhaun viidakko 5. Miten ylläpitää motivaatiota? 6. Työntekijöiden terveisiä

Lisätiedot

Väyliä Työelämään. Tietoa työnantajalle

Väyliä Työelämään. Tietoa työnantajalle Väyliä Työelämään Tietoa työnantajalle Sisällysluettelo Diili 4-5 Hankkeen tavoitteena on auttaa ammattikoulutettuja alle 29-vuotiaita työnhakijoita työllistymään hyödyntäen työvoimahallinnon palveluita

Lisätiedot

Hyvinkää Järvenpää Kerava Mäntsälä Nurmijärvi Pornainen Sipoo Tuusula. PARKKI Nuorten työllistymisen edistämiseksi

Hyvinkää Järvenpää Kerava Mäntsälä Nurmijärvi Pornainen Sipoo Tuusula. PARKKI Nuorten työllistymisen edistämiseksi Hyvinkää Järvenpää Kerava Mäntsälä Nurmijärvi Pornainen Sipoo Tuusula PARKKI Nuorten työllistymisen edistämiseksi Keski-Uudenmaan nuorisotakuun kuntakokeilu 2016 Sisällys PARKKI -kokeilu... 3 Suunnittelu

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN NUORTEN ÄÄNI

TYÖTTÖMIEN NUORTEN ÄÄNI TYÖTTÖMIEN NUORTEN ÄÄNI TUTKIMUKSEN TAVOITTEET Tutkimuksen tavoi.eet ja toteutus Tutkimuksen tavoite Tutkimuksessa selvitesin nuorten työnömien työnömyyden ja työssä olemisen kestoa, ajatuksia työllistymisen

Lisätiedot

Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012

Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012 Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012 Urapalvelut/ Susan Blomberg Yliopisto tukee opiskelijoidensa työharjoittelua myöntämällä harjoittelutukea tutkintoon sisällytettävään

Lisätiedot

Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet

Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet Parantaa työttömän työnhakijan ammattitaitoa, osaamista ja työmarkkina-asemaa ja näin edistää hänen työllistymistään avoimille työmarkkinoille TE-toimisto arvioi,

Lisätiedot

Yllätetään yhteiskunta -yritysyhteisössä Kotka

Yllätetään yhteiskunta -yritysyhteisössä Kotka Mistä kaikki alkoi? Rannikkopajalla nuorille tarjottavien palveluiden määrää lisättiin käynnistämällä 2010 vuoden maaliskuussa Nuorta ei jätetä -hankkeen työhönvalmennuspalvelu Vuoden aikana työhönvalmennuksessa

Lisätiedot

TYÖHÖNVALMENNUSKOKEILU JA TULOKSET

TYÖHÖNVALMENNUSKOKEILU JA TULOKSET TYÖHÖNVALMENNUSKOKEILU JA TULOKSET MIKSI Nykyinen palvelurakenne/ -polku ei tue osatyökykyisen työllistymistä riittävästi. Työhönvalmennuspalvelun sisältö ei ole yhdenmukaista (Kela/TEAK, työhönvalmennus

Lisätiedot

OPPIMISEN MONET MUODOT Työsuhteessa tapahtuva harjoittelu. Anniina Friman Bioanalyytikko, AMK, YAMK- opiskelija TuAMK

OPPIMISEN MONET MUODOT Työsuhteessa tapahtuva harjoittelu. Anniina Friman Bioanalyytikko, AMK, YAMK- opiskelija TuAMK OPPIMISEN MONET MUODOT Työsuhteessa tapahtuva harjoittelu Anniina Friman Bioanalyytikko, AMK, YAMK- opiskelija TuAMK TAUSTA Kliininen harjoittelu olennainen osa Sairaanhoitajan (amk) tutkintoa. Tutkinnon

Lisätiedot

Seinäjoen kaupungin Työllisyyspalvelut & AVANTI-HANKE Työllisyyden kuntakokeiluhanke

Seinäjoen kaupungin Työllisyyspalvelut & AVANTI-HANKE Työllisyyden kuntakokeiluhanke 10.4.2015 Seinäjoen kaupungin Työllisyyspalvelut & Avanti-hanke AVANTIBOOK Nro 6 Seinäjoen kaupungin Työllisyyspalvelut & AVANTI-HANKE Työllisyyden kuntakokeiluhanke Kaupungin Työllisyyspalvelut Seinäjoki

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle

HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT 2018 Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle HEINÄVEDEN KUNNAN TYÖLLISYYSPALVELUT 2018 Heinäveden kunnan työllisyyspalvelut tarjoaa tukea ja ohjausta työttömien työnhakijoiden

Lisätiedot

TYÖVOIMAN MAAHANMUUTTO - TE-TOIMISTOJEN PALVELUIDEN KEHITTÄMINEN. Kansainvälisten opiskelijoiden uraohjaus 22.5.2013. Anne Kumpula

TYÖVOIMAN MAAHANMUUTTO - TE-TOIMISTOJEN PALVELUIDEN KEHITTÄMINEN. Kansainvälisten opiskelijoiden uraohjaus 22.5.2013. Anne Kumpula TYÖVOIMAN MAAHANMUUTTO - TE-TOIMISTOJEN PALVELUIDEN KEHITTÄMINEN Kansainvälisten opiskelijoiden uraohjaus 22.5.2013 Anne Kumpula 2000 1800 1600 1400 1858 Pirkanmaan maahanmuuttajat työllisyyskoodin mukaan

Lisätiedot

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille 1. Tässä opintojaksossa painotetaan työelämätaitoja ja yrittäjyyttä. Lisäksi käsitellään lyhyesti oman talouden suunnittelua.

Lisätiedot

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14 Unelmoitu Suomessa Sisällys ä ä ä ö ö ö ö ö ö ä ö ö ä 2 1 Perustiedot ö ä ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ä ö ä ää ö ä ä ä ä ö ä öö ö ä ä ä ö ä ä ö ä ää ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ö ä ä ää ö ä ä ä ää ö ä ä ö ä ä ö ä ä ä

Lisätiedot

Työllistymisen seuranta selvityksen tulokset Emma Salmi

Työllistymisen seuranta selvityksen tulokset Emma Salmi Työllistymisen seuranta selvityksen tulokset 2013 23.1.2014 Emma Salmi Vastaajien taustatiedot 1/2 Yhteensä 48 vastaajaa Vastaajista miehiä 46% ja naisia 54% Vastanneet valmistuneet seuraavista oppilaitoksista:

Lisätiedot

Työhönvalmennuksen prosessikortit

Työhönvalmennuksen prosessikortit Työhönvalmennuksen prosessikortit Oma halu työelämään Asiakkaaksi ohjautuminen Kyky nähdä asiakkaan osaaminen ja vahvuudet Työhönvalmennus työpaikalla Neuvonta, ohjaus, mentorointi, opetus Työllistyminen

Lisätiedot

Kohti duunia: työnhaun opas nuorille

Kohti duunia: työnhaun opas nuorille Kohti duunia: työnhaun opas nuorille Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto 1 2013 Uudenmaan TE-toimisto/ Marina Misukka Perusohjeita työnhakuun - Kaiken perusta on oma aktiivisuutesi. Kyse on Sinun työnhaustasi,

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Vakaalla ohjauksella oikeaan suuntaan. Kiinteistönhoidon työtehtävät Työnantajakäynnit Rovaniemi ja Meri-Lappi 2009-2010

Vakaalla ohjauksella oikeaan suuntaan. Kiinteistönhoidon työtehtävät Työnantajakäynnit Rovaniemi ja Meri-Lappi 2009-2010 Vakaalla ohjauksella oikeaan suuntaan Kiinteistönhoidon työtehtävät Työnantajakäynnit Rovaniemi ja Meri-Lappi 2009-2010 LÄHTÖKOHTA: - Rovaniemen TYP:n työllistämisvaiheen asiakkaista kiinteistönhoitajia

Lisätiedot

Bryssel 13. toukokuuta 2011 Nuoret liikkeellä -hanketta koskeva Flash-Eurobarometri

Bryssel 13. toukokuuta 2011 Nuoret liikkeellä -hanketta koskeva Flash-Eurobarometri MEMO/11/292 Bryssel 13. toukokuuta 2011 Bryssel 13. toukokuuta 2011 Nuoret liikkeellä -hanketta koskeva Flash-Eurobarometri Nuorista eurooppalaisista 53 prosenttia muuttaisi ulkomaille töihin Yli puolet

Lisätiedot

Rukkaset naulasta Avoimille! - työhönvalmennuspalvelu. Työllisyysfoorumi 5.6.2015 Pia Vallenius

Rukkaset naulasta Avoimille! - työhönvalmennuspalvelu. Työllisyysfoorumi 5.6.2015 Pia Vallenius Rukkaset naulasta Avoimille! - työhönvalmennuspalvelu Työllisyysfoorumi 5.6.2015 Pia Vallenius Mikä on ollut palvelussa keskeistä? Auttaa asiakasta auttamaan itseään Mottona: Me teemme työllistymisesi

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

TE-toimiston palvelut

TE-toimiston palvelut TE-toimiston palvelut Suvi Lindén Asiantuntija Uudenmaan TE-toimisto 1 TE-toimiston palvelut työllistymisen edistämiseksi Työllistymisen tueksi: Työkokeilu Palkkatuki Kurssit ja valmennukset: Uravalmennus

Lisätiedot

Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012

Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012 Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -kyselyn kohderyhmänä olivat Savon ammattija aikuisopistossa sekä Savonia ammattikorkeakoulussa opiskelevat

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching

Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching Oulun Diakonissalaitos Säätiö sr. Oulun Diakonissalaitos Säätiö sr. (ODL säätiö) perustettiin vuonna 1896 lähimmäisenrakkauden hengessä kouluttamaan

Lisätiedot

Kanava työvoimaa avoimille työmarkkinoille 2014

Kanava työvoimaa avoimille työmarkkinoille 2014 Kanava työvoimaa avoimille työmarkkinoille 2014 Toiminta-aika 1.4.2011-31.12.2014 4 palveluohjaajaa + projektipäällikkö Rahoitus ESR 85% ja kuntaosuus 15% mukana olevien kuntien mukaan asukasmäärien suhteessa:

Lisätiedot

Karikoista kartalle. Työllisyyden kuntakokeilu -hankkeen loppuseminaari. Kunnat ja työllisyyden hoito

Karikoista kartalle. Työllisyyden kuntakokeilu -hankkeen loppuseminaari. Kunnat ja työllisyyden hoito Karikoista kartalle Työllisyyden kuntakokeilu -hankkeen loppuseminaari Kunnat ja työllisyyden hoito Taustaa kuntakokeiluun mukaan lähtemiselle Haasteet pitkäaikaistyöttömyyden hoidossa Irralliset palveluprosessit

Lisätiedot

OPUS projektisuunnitelma

OPUS projektisuunnitelma OPUS projektisuunnitelma PROJEKTISUUNNITLEMA 1(5) Taustaa Sotek on ollut mukana vuosina 2012-2013 toteutettavassa, myös Euroopan sosiaalirahaston osittain rahoittamassa Tiet työhön 2 hankkeessa. Tiet työhön

Lisätiedot

tuottavia malleja ja onnistuneita urapolkuja on jo olemassa

tuottavia malleja ja onnistuneita urapolkuja on jo olemassa Toimivia ratkaisuja monenlaisia ja tuottavia malleja ja onnistuneita urapolkuja on jo olemassa Maahanmuuttajataustaisen opiskelijan ohjaaminen ja tuki Keudan aikuisopistossa Vastuukouluttajien ohjausosaaminen

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lapin alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Rovaniemellä ja Kemi-Torniossa opiskelevat nuoret. Vastaajat

Lisätiedot

Opiskelijan kannustaminen työssäoppimiseen ja näyttöihin

Opiskelijan kannustaminen työssäoppimiseen ja näyttöihin Opiskelijan kannustaminen työssäoppimiseen ja näyttöihin Kotityö ja puhdistuspalvelujen perustutkinnossa Nakkila Pirkko 29.11.2012 Työllistyminen on yksi keskeinen keino syrjäytymisen ehkäisemiseen Riittävät

Lisätiedot

Toimivia käytäntöjä KAJO-keskuksesta

Toimivia käytäntöjä KAJO-keskuksesta Toimivia käytäntöjä KAJO-keskuksesta Hyvä käytäntö toimiston tukipalvelut Tukipalveluita on tarjottu yhdistyksille jo vuodesta 1998 alkaen. Palkkatuella työllistäneille yhdistyksille palvelut ovat olleet

Lisätiedot

SATAOSAA työhönvalmennus

SATAOSAA työhönvalmennus SATAOSAA työhönvalmennus Yhteistyöterveiset SATAOSAA-hankkeesta. Olemme kehittämässä Satakuntalaisten osatyökykyisten työllistymisen ja osallisuuden edistämiseksi maakunnallista, eri toimijat yhdistävää

Lisätiedot

Työhön paluuseen liittyvät haasteet ja mahdollisuudet ammatillisessa kuntoutuksessa

Työhön paluuseen liittyvät haasteet ja mahdollisuudet ammatillisessa kuntoutuksessa Työhön paluuseen liittyvät haasteet ja mahdollisuudet ammatillisessa kuntoutuksessa Ennakkotuloksia julkisen sektorin työntekijöiden kuntoutusprosessista Ammatillinen kuntoutus Voidaan myöntää, jos lääkäri

Lisätiedot

Maahanmuuttajien saaminen työhön

Maahanmuuttajien saaminen työhön Maahanmuuttajien saaminen työhön Maahanmuuttajien kotoutumisessa kielitaito ja jo olemassa olevan osaamisen tunnistaminen ovat merkittävässä roolissa oikeiden koulutuspolkujen löytämiseksi ja maahanmuuttajien

Lisätiedot

KAIKU TL 5, erityistavoite Sanna Saastamoinen Joensuu

KAIKU TL 5, erityistavoite Sanna Saastamoinen Joensuu KAIKU 1.8.2015 31.12.2018 TL 5, erityistavoite 10.1 Sanna Saastamoinen 27.3.2018 Joensuu KAIKUN TOIMINTA Polkuja kuntouttavasta työtoiminnasta koulutukseen ja työhön Maahanmuuttaneiden työllistymisen tuki

Lisätiedot

Te-toimisto. työllistymisen tukimuodot

Te-toimisto. työllistymisen tukimuodot Te-toimisto työllistymisen tukimuodot Kirsi Elg Asiantuntija, Jyväskylän työvoiman palvelukeskus Keski-Suomen TE-toimisto Tuetun työllistymisen palvelulinja 1 Asiakkaalle hänen palvelutarpeensa mukaista

Lisätiedot

Etelä-Pirkanmaan välityömarkkinoiden kehittämisprojekti

Etelä-Pirkanmaan välityömarkkinoiden kehittämisprojekti Etelä-Pirkanmaan välityömarkkinoiden kehittämisprojekti Tavoitteena kehittää työllisyyden hoitoa alueella Keskeisimpinä tehtävinä - Luoda työllistymisen polkuja pidempään työttömänä olleille henkilöille

Lisätiedot

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä?

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Psykologi Tanja Josefsson, Tampereen TE-toimisto Projektipäällikkö Paula Salminen, Epilepsialiitto ry 24.4.2014 Kuka on osatyökykyinen Osatyökykyisyys (ent.

Lisätiedot

Baana pähkinänkuoressa

Baana pähkinänkuoressa BAANA-hanke Baana pähkinänkuoressa Tavoite: Luoda maahanmuuttajille konkreettisia väyliä työelämään ja yrittäjyyteen yhteistyössä muiden kentän toimijoiden kanssa. Mahdollistaa kahdensuuntaista integraatiota

Lisätiedot

Vuokratyöntekijätutkimus 2014

Vuokratyöntekijätutkimus 2014 Vuokratyöntekijätutkimus 2014 Reilusti kohti tulevaisuuden työelämää seminaari 7.10.2014 Vastaajia 5552 Pekka Harjunkoski Tutkimuksen tausta Kuudes valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus Tiedonkeruu

Lisätiedot

Pikatreffit. Pikatreffien kuvaus

Pikatreffit. Pikatreffien kuvaus 1 (9) Pikatreffit Materiaalipaketti sisältää: - mainoskirjepohjat opiskelijoille ja työnantajille - ohjeet opiskelijoille ja työnantajille - matchmaking-viestipohjat treffien jälkeen lähetettäväksi - treffikorttipohjat

Lisätiedot

Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle

Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle 2 Milloin opiskelija voi tarvita tukea työllistymiseen? Miten oppilaitoksessa voidaan ohjata työllistymisessä? Ammatillisen koulutuksen tavoitteena

Lisätiedot

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Yhteystiedot Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Nuorten oppisopimuskoulutus Tarja Orellana, koulutustarkastaja p. 040 341 5189 tarja.orellana@jao.fi

Lisätiedot

YKI TAUKOHUONE. Lämmittely. Mistä taukohuoneessa jutellaan?

YKI TAUKOHUONE. Lämmittely. Mistä taukohuoneessa jutellaan? Lämmittely Mistä taukohuoneessa jutellaan? Kuka olet ja mistä olet kotoisin? Kuinka kauan olet asunut Suomessa? Mitä kieliä osaat? Millainen koulutustausta sinulla on? Mitä harrastat? Mitä teet vapaa-aikana?

Lisätiedot

Helsingin kaupungin työllisyydenhoito

Helsingin kaupungin työllisyydenhoito Helsingin kaupungin työllisyydenhoito Eija Hanni 17.5.2011 Eija Hanani Työllisyydenhoidon linjaukset 1. Työttömyyden katkaisu mahdollisimman varhain 2. Painopisteryhmät: - nuoret - nuoret aikuiset - maahanmuuttajat

Lisätiedot

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Julkinen loppuraportti 20.2.2019 Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma I, syyslukukausi 2018 Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteena oli toimivan

Lisätiedot

Sohvi - Suunnitelmaehdotuksen laatiminen Oma asiointi -palvelussa Pohjolainen Heli

Sohvi - Suunnitelmaehdotuksen laatiminen Oma asiointi -palvelussa Pohjolainen Heli Sohvi - Suunnitelmaehdotuksen laatiminen Oma asiointi -palvelussa 1 24.3.2017 Pohjolainen Heli Taustaa Asiakkaille tulee järjestää määräaikaishaastattelu kun yhdenjaksoinen työttömyys on jatkunut kolme

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen

Lisätiedot

Avustajatoiminnasta ammattiin. Sotainvalidien Veljesliitto projektijohtaja Eija Kilgast 17.5.2011

Avustajatoiminnasta ammattiin. Sotainvalidien Veljesliitto projektijohtaja Eija Kilgast 17.5.2011 Avustajatoiminnasta ammattiin Sotainvalidien Veljesliitto projektijohtaja Eija Kilgast 17.5.2011 Valtakunnallinen avustajatoimintahanke Sotainvalidien Veljesliito käynnisti avustajatoimintahankkeen marraskuussa

Lisätiedot

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille.

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille. 27.3.2014 YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA SOS-Lapsikyliin ja nuorisokotiin sijoitettujen läheiset 1. Kyselyn taustaa Kirjallinen palautekysely SOS-lapsikyliin ja SOS-Lapsikylän nuorisokotiin sijoitettujen

Lisätiedot

Suuntana avoimet työmarkkinat

Suuntana avoimet työmarkkinat Suuntana avoimet työmarkkinat Ostopalvelupilotin esittely Laura Weckman Valmennuskeskus Public Mikä ostopalvelupilotti on? Kuka voi tulla mukaan? Mitä palvelu käytännössä sisältää? Miten välityömarkkinatoimijat

Lisätiedot

KesäJeesi -toiminta Koulutuskeskus Sedun tiloissa. Kokemuksia ja käytännön ohjeita

KesäJeesi -toiminta Koulutuskeskus Sedun tiloissa. Kokemuksia ja käytännön ohjeita KesäJeesi -toiminta Koulutuskeskus Sedun tiloissa Kokemuksia ja käytännön ohjeita 2 SISÄLTÖ 1 KesäJeesi -toiminnan taustaa... 3 2 Toiminta KesäJeesi -pajoilla - mitä, miksi ja miten... 4 3 Uraohjaus osana

Lisätiedot

Verkostotyöpaja Learning cafe-yhteenvedot

Verkostotyöpaja Learning cafe-yhteenvedot Verkostotyöpaja 12.4.2018 Learning cafe-yhteenvedot Työtoiminnasta töihin Miten voidaan lisätä asiakkaiden ja muiden toimijoiden tietoisuutta työllistymistä tukevista palveluista? Netin kautta, esitteet

Lisätiedot

Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus

Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus Työ kuuluu kaikille! 17.9.2015 Vaikuttamistoiminnan päällikkö Marika Ahlstén, Kehitysvammaliitto Sosiaalihuollon rooli vammaisten työllistymisen tukemisessa

Lisätiedot

MATKALLA TÖIHIN TYÖELÄMÄVALMIUDET. & iida. saara

MATKALLA TÖIHIN TYÖELÄMÄVALMIUDET. & iida. saara MATKALLA TÖIHIN MITEN RAKENNAN OMAN POLKUNI? MISTÄ MOTIVAATIOTA? OSAANKO MINÄ? SUOMEN KIELEN TAITO JA VIESTINTÄ? VERKOSTOITUMINEN? MIHIN VOIN VAIKUTTAA? MIHIN KAIKKEEN KANNATTAA OSALLISTUA? OLENKO MINÄ

Lisätiedot

Vantaan pitkäaikaistyöttömyyden

Vantaan pitkäaikaistyöttömyyden Työraide Vantaan pitkäaikaistyöttömyyden kuntakokeiluhanke Kuntaliiton lehdistötilaisuus 4.11. Anne Matilainen, projektipäällikkö, Vantaan kaupunki Työraide työllisyyden kuntakokeiluhanke Kesto 1.9.2012-31.12.2015

Lisätiedot

Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten?

Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten? TULOHAASTATTELULOMAKE Tämän lomakkeen tarkoituksena on helpottaa opiskelusi aloitusta ja suunnittelua. Luokanvalvojasi keskustelee kanssasi lomakkeen kysymyksistä ja perehdyttää Sinut ammatillisiin opintoihin.

Lisätiedot

Sovari-mittari 217-218 työpajatoiminta Sovari sosiaalisen vahvistumisen mittari on työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön vaikuttavuusmittari, jolla tuodaan esille palveluiden laatua ja sosiaalisesti

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

Loppuraportti OPET-projekti

Loppuraportti OPET-projekti Loppuraportti OPET-projekti HENKILÖTIEDOT Johanna Jussila Omnia, Lakelan toimipiste Tel: 046-8515142 email: johanna.jussila(a)omnia.fi TYÖYKSIKKÖ Hotelli Libyan Princess Main Street, Paleochora 73001,

Lisätiedot

31.3.2011/ Niina Laitinen

31.3.2011/ Niina Laitinen 31.3.2011/ Niina Laitinen Tutkimus tehdään Satakunnan TE-toimistoille (4), ELY-keskukselle ja Työmieli-hankkeelle Puhelinhaastattelut toteutettiin huhtikesäkuussa sekä syyskuun aikana 2010 Kohderyhmänä

Lisätiedot

KIT -uutiskirje 2/2014. Täysi tohina päällä. Tutkimuksessa on saatu ensimmäisiä tuloksia

KIT -uutiskirje 2/2014. Täysi tohina päällä. Tutkimuksessa on saatu ensimmäisiä tuloksia 1/5 KIT -uutiskirje 2/2014 Täysi tohina päällä Kehitysvammaiset ihmiset töihin (KIT) projektissa kevät on ollut touhua täynnä: Tutkimuksessa on kerätty aineistoa ja saatu ensimmäisiä tuloksia. Työvalmentajarengas

Lisätiedot

Työllisyyden kuntakokeilu Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut

Työllisyyden kuntakokeilu Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut Työllisyyden kuntakokeilu Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut -prosessikuvauksia 18.2.2015 Anna-Leena Pusa Työllisyyden kuntakokeilu Työ- ja elinkeinoministeriön sekä Kuntaliiton käynnistämä hanke Toteutetaan

Lisätiedot

Toiminnan tarkoitus. Voittoa tavoittelematonta toimintaa

Toiminnan tarkoitus. Voittoa tavoittelematonta toimintaa Toiminnan tarkoitus Voittoa tavoittelematonta toimintaa Edistää ammatillista ja taloudellista asemaa yhteiskunnassa psykososiaalisen kuntoutuksen keinoin Tukea toimintaan osallistuvien henkistä, fyysistä

Lisätiedot

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Julkinen loppuraportti 20.2.2019 Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma I, syyslukukausi 2018 Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteena oli toimivan

Lisätiedot