HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/5 1 a KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/5 1 a KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 24.1.2008"

Transkriptio

1 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/5 1 a 5 MESSUKESKUS JA KÄPYLÄN LIIKUNTAPUISTO, ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN PERIAATTEET Kslk , HKL, Kanta-Helsingin Omakotiyhdistys ry , Käpylä-Seura ry , Leppänen Raimo , Museo , Opetustalo Kiinteistö Oy , Pol 1933/02/2007/HPL , Suomen Messut Osuuskunta , Tiehallinto Uudenmaan tiepiiri 14324/2007/30/ Hankenro 328 Suunnittelualueeseen kuuluvat Suomen Messujen ja Käpylän liikuntapuiston alueet sekä Messukeskuksen pohjoispuolinen Raviradanmäen alue sekä katualueita ja Velodrominrinteen puiston pohjoisosa. Aloite Asemakaavan muutosta on hakenut Suomen Messut Osuuskunta. Suunnittelutilanne Yleiskaava Asemakaava Maanomistus Yleiskaava 2002:ssa alue on merkitty hallinnon ja julkisten palvelujen alueeksi ja kerrostalovaltaiseksi alueeksi. Liikuntapuiston alue ja Raviradanmäki on merkitty virkistysalueeksi. Alueella on voimassa asemakaavat vuosilta 1997, 1999, 2002, 2003 ja Pieni osa Messukeskuksen pohjoispuolella Koskelantien varressa on asemakaavoittamatonta aluetta. Voimassa olevissa asemakaavoissa ei ole riittäviä mahdollisuuksia Messukeskuksen pitkäjänteiseen kehittämiseen. Helsingin kaupunki omistaa kaava-alueen maat. Rakennuskanta ja suojelukohteet Messukeskuksen alueen rakennuskanta on rakennettu useissa eri vaiheissa vuodesta 1975 lähtien. Ensi vaiheen rakennukset ovat Bertel Ekengrenin insinööritoimiston suunnittelemia. Kongressisiiven on

2 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/5 2 a Suomen Messut Käpylän liikuntapuisto suunnitellut rakennusarkkitehti Vesa Ekholm. Kaksikerroksisen E-hallin sekä aiempien A- ja B-hallien väliin sijoittuvan gallerian on suunnitellut arkkitehti Tapio Korpisaari. Viimeisimmät laajennukset, kuten mm. hotelli, eteläinen sisäänkäynti ja läntisin, Ratapihantiehen rajautuva kaarevaseinäinen halli ovat Parviainen Arkkitehdit Oy:n suunnittelemat. Velodromi rakennettiin Hilding Ekelundin suunnitelmien mukaan vuoden 1940 kisojen ratapyöräilyä varten. Velodromi on asemakaavassa suojeltu (sr-1, kulttuurihistoriallisesti ja rakennustaiteellisesti arvokas rakennus). Velodromin ja Mäkelänkadun välisellä alueella on Pasilan pähkinäpensaslehto, joka on luonnonsuojelulain mukainen suojeltu luontotyyppi (Uudenmaan ympäristökeskuksen rajauspäätös ). Alueella kasvaa yli 20 kpl yli kaksi metriä korkeaa, hyvinvoivaa ja eri-ikäistä pähkinäpensasta. Helsingin Messukeskus on Suomen suurin messu- ja kongressikeskus. Messukeskuksessa käy vuosittain yli miljoonaa kävijää messuilla, kongresseissa, banketeissa, kokouksissa ja muissa tapahtumissa. Messukeskuksessa on 6 näyttelyhallia ja 40 erikokoista kokoushuonetta, hotelli, 11 kahvilaa ja ravintolaa. Messukeskuksen näyttelyhallien, kongressikeskuksen ja hotellin rakennusoikeus on k-m 2, josta rakentamatonta on noin k-m 2. Lisäksi omalla tontillaan olevan messutoimiston rakennusoikeus on k-m 2. Tämä rakennusoikeus on käytännössä kokonaan käytetty. Kaikkiaan Messukeskuksessa on pysäköintipaikkoja ja linjaautopaikkoja 29. Pysäköintilaitoksessa on kolme rakennettua tasoa ja maantaso, yhteensä laitoksessa on pysäköintipaikkaa. Pihaalueella on lisäksi 628 pysäköintipaikkaa henkilöautoille ja 29 pysäköintipaikkaa linja-autoille. Hotellin alla on laitospaikkoja yhteensä 100. Alueella on Käpylän liikuntapuisto, joka on jalkapallon ja juniorijalkapallon merkittävimpiä pelipaikkoja Helsingissä. Muita

3 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/5 3 a Laaditut suunnitelmat alueella harrastettavia lajeja ovat mm. pesäpallo, pikajuoksu, luistelu, jääkiekko ja kaukalopallo sekä katukoris. Liikuntapuiston kesäurheilulajien kausi on ja tekojään Liikuntapuistossa on tekonurmikenttiä, nurmikenttiä, koripallokenttiä ja talvisin tekojää. Lisäksi alueella järjestetään erilaisia liikuntatapahtumia. Alueella on myös asemakaavassa suojeltu Velodromi. Muut suunnitelmat ja päätökset Suomen Messujen tarkoituksena on yhdistää Messukeskuksen eteläinen sisäänkäynti Rautatieläisenkadun pohjoispuolen jalkakäytävälle rakennettavalla lasikatoksella Pasilan aseman pohjoiseen alikulkukäytävään. Tämä suunnitelma ei edellytä asemakaavatasoista päätöstä. Suomen Messut Osuuskunnan ja liikuntaviraston välinen sopimus Sopimuksen mukaan Suomen Messut on suorittanut kaupungille mennessä kertasuorituksena euroa, joka liikuntatoimen osalta on kohdistettu Käpylän liikuntapuiston monitoimikentän/tekojään rakentamiseen. Liikuntavirasto myöntää vastavuoroisesti Suomen Messut Osuuskunnalle käyttöoikeutta pallokentälle ajaksi ja vanhan kaviouran kentälle ajaksi Sopimuksessa on lisäksi todettu, että messutilaisuudet, noin 45 kappaletta/vuosi, vahvistetaan osapuolten kesken Osuuskunta Suomen Messujen näyttelyohjelman mukaan vuosittain sopimusvuotta edeltävän vuoden syyskuun loppuun mennessä. Vuonna 2008 Suomen Messujen esittämä arvio kenttien käytöstä on 58 päivää kevätkaudella aikavälillä ja 48 päivää syyskaudella aikavälillä Messukeskuksen kehittäminen Messukeskuksen alueelle on suunnitteilla hallilaajennus, pohjoisen sisäänkäynnin uudelleenjärjestelyt, hotellin laajennus, pysyvien näyttelyjen rakennus sekä kongressipysäköinnin järjestelyjä Käpylän liikuntapuiston alle ja nykyisen pysäköintilaitoksen korotus. Messukeskuksen laajentamisesta Suomen Messut Osuuskunta on keväällä 2007 teettänyt kaksi vaihtoehtoista esisuunnitelmaa:

4 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/5 4 a Suunnittelun vaiheet Helsinki Fair Centre Area Development 2007, Dietz- Joppien Architekten AG (Frankfurt) ja Arkkitehtitoimisto Davidsson Oy Helsingin Messukeskus, Asemakaavan kehittäminen , Arkkitehtitoimisto K2S Oy Molempia suunnitelmia on edelleen kehitetty loppuvuoden 2007 aikana. Lyhennelmä suunnitelmista on esityslistan liitteenä. Rinnakkaisten suunnitelmien kehittelystä johtuen esityslistan liitteenä oleva aineisto ei muodosta sellaisenaan yksiselitteistä kuvaa asemakaavan tavoitteista. Messukeskuksen tavoitteena on toteuttaa hankkeita seuraavassa aikataulussa: 2009 pohjoisen sisäänkäynnin muutoksia katettu jalankulkuyhteys Rautatieläisenkadulle aseman pohjoisesta alikulusta Messukeskuksen eteläiseen sisäänkäyntiin uusi näyttelyhalli ja kongressipysäköinti liikuntapuiston alle hotellin laajennus 2013 pysäköintilaitoksen korotus pysyvien näyttelyjen rakennus Liikuntapuiston kehittäminen Liikuntavirasto on selvittänyt Käpylän liikuntapuiston käyttöä ja kehittämistarpeita (Arkkitehtitoimisto K2S Oy). Suunnitelma on esityslistan liitteenä. Suunnitelmassa on tarkasteltu mm. kevyen liikenteen reittejä liikuntapuiston alueella, kenttien uudelleenjärjestelyjen tarvetta ja käyttöä, varasto- ja pukusuojatilojen toteuttamista ja liikuntapuiston käytön monipuolistamista. Vireilletulo, osallistumis- ja arviointisuunnitelma ja vuorovaikutus Alueen ja lähialueiden maanomistajille, Kumpula-Seuralle, Käpylä- Seuralle, Hermanni Vallila-Seuralle, Helsingin kaupunkisuunnitteluseuralle, Helsingin Yrittäjät ry:lle ja Helsingin seudun kauppakamarille ja osallisille asiantuntijaviranomaisille

5 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/5 5 a Viranomaisyhteistyö Esitetyt mielipiteet lähetettiin kirje, jossa ilmoitettiin asemakaavan muutoksen vireille tulosta. Asiasta järjestettiin keskustelutilaisuus, jossa esiteltiin laadittuja vaihtoehtoisia suunnitelmia. Keskustelutilaisuudessa toivottiin uuden tilaisuuden järjestämistä asemakaavaluonnoksen valmistuttua. Messukeskuksen teettämät esisuunnitelmat ovat olleet esillä kaupunkisuunnitteluvirastossa, Pasilan kirjastossa ja kaupunkisuunnitteluviraston Internet-sivuilla. Asemakaavan muutoksen periaatteista on neuvoteltu liikuntaviraston edustajien kanssa. Kaavoituksen lähtökohtien esittelyn ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman johdosta asemakaavaosastolle on saapunut kirjeitse kahdeksan mielipidettä. Kirjeet ovat esityslistan liitteenä. Helsingin kihlakunnan poliisilaitos ( ) Poliisilaitos ilmoittaa, että Pasilan poliisipiiri on ollut tietoinen alueelle suunniteltavista muutoksista ja tulee jatkossakin seuraamaan mielenkiinnolla suunnitelmien toteutumista. Poliisipiiri on valmis antamaan asiantuntija-apua työn eri vaiheissa. Kanta-Helsingin Omakotiyhdistys ry ( ) Käpylän urheilupuisto on Helsingin kantakaupungin vanhimpia ja tärkeimpiä urheilupuistoja, jota käytetään kesällä ja talvella. Urheilupuistoa on jo monta kertaa pienennetty lupaamalla vastaavasti tilaa mm. Mäkelänkadun toiselta puolelta, lupausta kuitenkaan toteuttamatta. Jäljellä on yhdistyksen mukaan rippeet koko Helsinkiä palvelevasta urheilualueesta. Alueen säilyttäminen yhtenäisenä viherkenttänä on myös kaupunkikuvan kannalta oleellisen tärkeää. Käpylän urheilupuistoa ei tule, eikä saa enää pienentää miltään osin. Kaavamuutosta laadittaessa tulee tarkoin pitää huolta siitä, että Messukeskuksen ja hotellin käyttöön tuleva alue ei laajene Käpylän urheilupuiston alueelle, ei nyt eikä myöskään tulevaisuudessa.

6 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/5 6 a Messukeskuksen paikoitusaluetta ei saa enää laajentaa. Kasvava paikoitustarve tulee tyydyttää Hartwall-areenan paikoilla. Nykyisiä paikoitusalueita tulee voida pienentää. Pysäköintitaloa ei saa korottaa. Pysäköintitalon vieressä puiston puolella kulkeva kevyen liikenteen väylä on tärkeä ja paljon käytetty yhteys. Tällä hetkellä pysäköintitalon katto on kevyen liikenteen väylän tasolla ja väylä on vielä valoisa ja kohtuullisen miellyttävä. Ennen pysäköintitaloa maisema oli aivan erilainen, kun väylä oli kaunis puistotie. Pysäköintitalon korottaminen pimentäisi väylän ja tekisi siitä jo epämiellyttävän ja ehkä vaarallisenkin. Pysäköintitalon tilojen käyttäminen hiljaisempina aikoina liikuntatiloina, esim. rullaluisteluratana olisi varmaan hyväkin asia. Se ei kuitenkaan ole mikään peruste myydä Messukeskukselle lisätilaa urheilupuiston alueelta tai maanpäällisinä lisäkerroksina. Raideliikenteen käyttäjien jalankulkua asemalta Messukeskukseen tulisi helpottaa ylikulkusiltojen avulla. Messukeskuksen huomattava laajennus ja pysäköintipaikkojen määrän kasvattaminen lisää tuntuvasti liikennemääriä alueella. Jo nykyisellään, ja erityisesti Hakamäentien perusparannuksen valmistuttua, liikenneongelmat Koskelantien liittymän ympäristössä ovat mittavia. Messukeskuksen laajennuksen liikenne- ja logistiikkajärjestelyt tulisi hoitaa mahdollisimman pitkälti tunneliratkaisuin ja toteuttaa samalla ns. Hakamäentunneli, jonka suunnitelmat ovat jo olemassa. Kanta-Helsingin Omakotiyhdistys edellyttää lopuksi, että se otetaan mukaan osallistuvaan suunnitteluun tasavertaisena osallisena muiden asukasyhdistysten kanssa. Messukeskuksen kehittäminen kilpailukykyisenä toimijana ja liikuntapuiston alueen koskemattomuus ovat samanaikaisesti hyvin vaikeasti ratkaistavissa. Suomen Messuilla ja Hartwall Areenalla on nykyiselläänkin pysäköintiä koskeva sopimus. Sopimuksen tarkoituksena on hyödyntää laitosten vapaina olevia pysäköintitiloja vuorottain molempien tarpeeseen. Suomen Messujen tarkoituksena on parantaa jalankulkuolosuhteita

7 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/5 7 a Rautatieläisenkadulla, ylikulkusiltojen käyttäminen ei ole alueella luontevaa. Kaupungin ja Uudenmaan tiepiirin kesken on tarkoitus lähiaikoina sopia Pasilanväylän yleissuunnitelman tarkistamisesta. Kaupunginmuseo ( ) Kaupunginmuseo huomauttaa, että kaavan toteutumisen vaikutuksia tulisi arvioida myös kulttuuriympäristön näkökulmasta, ei ainoastaan kaupunkikuvan näkökulmasta. Koska Messukeskuksen tonttia laajennetaan liikuntapuiston suuntaan ja vähäisiltä osin Raviradanmäen puistoalueelle, tulisi vaikutuksia tarkastella myös urheilun kulttuurihistorian kannalta, mutta ennen kaikkea huomioida vaikutus valtakunnallisesti merkittävään Velodromin rakennukseen. Liikuntapuiston alue on ennen liikuntapuistoa ollut raviratakäytössä. Voimassa olevassa asemakaavassa tontin raja Messukeskuksen ja liikuntapuiston välillä muotoiltiin raviradan päädyn mukaan muistuttamaan raviradasta. Asemakaavassa on lisäksi määräykset istutettavasta alueen osasta, joka tukee tätä muotoa. Suunnitteilla olevien muutosten johdosta tämä rajaus menetetään. Velodromi on peruskorjattu muutamia vuosia sitten. Velodromin ympäristö on kuitenkin muodostunut ulkovarastoalueeksi. Velodromin arvoa ja merkitystä voidaan korostaa järjestämällä alueella säilytettävät tarvikkeet tarkoitusta varten suunniteltavaan varastokatokseen. Katoksen arkkitehtuurin tulee soveltua hyvin Velodromin viereen. Liikuntaviraston laadituttamat luonnokset osoittavat, että tämä on mahdollista. Kiinteistö Oy Opetustalo ( ) Kiinteistö Oy Opetustalon omistaman rakennuksen vieressä on Messuaukio-niminen jalankululle ja polkupyöräilylle varattu katualue, jolla huoltoajo on sallittu. Kiinteistö Oy Opetustalo ilmoittaa, että aukio on SLK-talon sisääntulotori, jonka mahdollisiin muutoksiin tulee saada Kiinteistö Oy Opetustalon hyväksyntä.

8 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/5 8 a Torin kattamista on laadituissa esisuunnitelmissa luonnosteltu, kattamisesta on kuitenkin luovuttu. Torin mahdollisista muutosehdotuksista tullaan olemaan yhteydessä Kiinteistö Oy Opetustaloon. Rautatieläisenkadun pohjoisen jalkakäytävän kattaminen on edelleen suunnitteilla. Käpylä-Seura r.y. ( ) Käpylä-Seura painottaa joukkoliikenteen käyttöä yksityisajoneuvoliikenteen sijaan messuille tultaessa. Käpylä-Seura ehdottaa, että messuyhtiö, liikennelaitos ja pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta aloittaisivat viivytyksittä neuvottelut messutapahtumiin liittyvän joukkoliikenteen kehittämisestä autoilijoille houkuttelevammaksi. Käpylä-Seura toteaa edelleen, että jo toteutunut liikuntaviraston ja messuyhtiön välinen kaupankäynti alueesta ei voi enää jatkua vetämällä uusia hallinnanjakoviivoja. Tämänhetkisessä hahmotelmassa on myös ns. yhteiskäyttöalue. Sen asema on ehdottomasti tarkennettava lopulliseksi, jottei sekin kohta siirry liikunnalta pysäköintiin. Messukeskuksen tonttia ei todellakaan tarvitse eikä pidä enää laajentaa liikuntapuiston alueelle. Käpylä-Seura korostaa aineettomia arvoja joista ei käydä kauppaa: avara maisema, kaupunkikuva, vihernäkymät. Korkeat rakennukset ja metsikkönäkymän peittävä pysäköintirakennuksen korotus sekä kasvava henkilöautomeri todetaan ongelmiksi. Mikäli pysäköintilaitoksen korotus toteutetaan, on maanpäällinen pysäköinti lopetettava. Suomen Messut on syksyllä 2007 käynnistänyt neuvottelut liikennelaitoksen ja YTV:n kanssa joukkoliikennelipun sisällyttämisestä messulippuun tai vaihtoehtoisesti joukkoliikenteen kehittämisen messukävijöille muilla tavoin houkuttelevammaksi. Muilta osin esittelijä viittaa Kanta-Helsingin Omakotiyhdistykselle annettuun vastineeseen. Liikennelaitos ( ) Asemakaavan muutosalueella on nykyisin linjan 17 päätepysäkki

9 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/5 9 a osittain katualueella ja osittain Messukeskuksen alueella. Raitiolinjan 9 valmistuessa v syksyllä linja 17 poistuu. Tulevat linjastojärjestelyt vaativat kuitenkin päätepysäkin sijoittamista Messukeskuksen läheisyyteen. Jos nykyinen bussin kääntöpaikka poistuu, on läheltä, esimerkiksi Rautatieläisenkadulta osoitettava korvaava paikka bussin kääntymiselle ja päätepysäkille. Päätepysäkille tulee mahtua vähintään kaksi bussia. Korvaavaa paikkaa selvitetään kaupunkisuunnitteluviraston liikennesuunnitteluosaston ja liikennelaitoksen yhteistyönä. Raimo Leppänen ( ) Raimo Leppänen toteaa, että Messukeskus haluaa jälleen lisää rakennusalaa, ja sille ollaan tekemässä uutta asemakaavaa. Muutosten johdosta Messukeskuksen tonttia joudutaan laajentamaan liikuntapuistoon. Joudutaan laajentamaan, miksi? Onko tämä jonkinlainen luonnonlaki, johon kaupungilla ei ole osaa eikä arpaa? Miksei hallia laajenneta nykyisen kaavan mukaisella alueella? Lisäksi kaavaillaan laajoja yhteiskäyttöalueita nykyisten pelikenttien päälle. Minkälaista yhteiskäyttöä Messukeskuksen rekat ja palloilijat näille kentille keksivät? Leppänen toteaa Suomen Messujen käyttämät arkkitehtien suunnitelmat harhaanjohtaviksi. Suunnitelmissa vihreä nurmikko ulottuu messuhallin seinään saakka. Leppänen toteaa liikuntaviraston olevan hankkeen takana. Suomen Messut on kuulemma antanut rahat alueellaan olevaan tekojäärataan ja pururataakin suunnitellaan. Ei kai urheilupuistoa pitäisi myydä tällaisista roposista, pikemminkin liikuntaviraston pitäisi pitää liikuntapuiston käyttäjien puolta asiassa. Lopuksi Leppänen toteaa, että Suomen Messut on ehkä vetänyt oikeasta narusta väläytellessään mahdollisuutta rakentaa halliin tilapäisesti sisäurheilurata, niin että siellä voidaan järjestää vaikka sisäurheilun EM-kisat. Nämä kisat eivät kuitenkaan paljon puiston käyttäjiä lämmitä, ne ovat yhdet messut muiden joukossa, eikä hallia ole muuna aikana urheilukäyttöön tarkoitettu.

10 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/5 10 a Alkuperäisissä vaihtoehtoisissa esisuunnitelmissa (kevät 2007) liikenne suunniteltuun liikuntapuistoon rajautuvaan hallilaajennukseen oli ajateltu johdettavaksi suoraan pohjoisesta, Messukeskuksen nykyisen pysäköintialueen kautta. Tällöin liikuntapuisto voisi rajautua suoraan suunnitellun hallilaajennuksen seinään. Laaditut havainnekuvat esittävät tätä tilannetta. Kesän ja syksyn 2007 aikana Suomen Messut on todennut, että hallilaajennus edellyttää ajoyhteyttä hallilaajennuksen itäsivun keskeltä. Suomen Messut ilmoittaa lisäksi tarvitsevansa näyttelyjä rakentamaan saapuvien käyttöön laajempia pihatiloja korvaamaan sitä pysäköintitilaa, joka jää hallilaajennuksen alle. Suomen Messut ei näe mahdollisena liikenteen johtamista suunniteltuun halliin suoraan pohjoisesta, jolloin vaikutukset liikuntapuistoon muodostuisivat huomattavasti pienemmiksi. Muilta osin esittelijä viittaa Kanta-Helsingin Omakotiyhdistykselle annettuun vastineeseen. Uudenmaan tiepiiri ( ) Uudenmaan tiepiiri toteaa vuonna 1992 valmistuneen Pasilanväylän yleissuunnitelman mukaisen liikennetunnelin kulkevan liikuntapuiston pohjoisosan ali. Pasilanväylän tarkemman suunnittelun yhteydessä sille on tarpeen aikanaan laatia maanalainen asemakaava. Jo tässä vaiheessa tulee kuitenkin varmistua siitä, ettei tämä kaavamuutos vaikeuta tunnelin tulevaa toteuttamista. Päätunnelin lisäksi alueelle voi sijoittua teknisiä tiloja, ilmastointiaukkoja, hätäpoistumisteitä ym. rakenteita, joiden tulevaa toteuttamista ei kaavalla saa estää. Tiepiiri toteaa, että asemakaava-alue sijaitsee keskeisesti olemassa olevassa kaupunkirakenteessa. Henkilöautoliikenteen lisäksi joukkoliikenteen hyvä saavutettavuus sekä kävely- ja pyöräily-yhteydet tulee suunnitella mahdollisimman hyvin aluetta palveleviksi. Virkistysalueen osalta tulee selvittää ympäröivän tie- ja katuverkon melu ja ilman hiukkaspitoisuudet sekä niiden torjunta. Pasilanväylän rakentamismahdollisuus on alustavasti otettu huomioon liikuntapuiston alueen pohjoisosan sisältävässä asemakaavassa nro 10505, jossa väylää varten tarvittava alue on rajattu likimääräisesti. Aikanaan alueelle laaditaan tarvittaessa varsinainen väylän rakentamisen mahdollistava asemakaava. Nyt laadittavassa

11 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/5 11 a Jatkosuunnitteluperiaatteet asemakaavassa tälle alueelle ei ole tarkoitus sijoittaa väylän rakentamista rajoittavia rakenteita. Liikuntapuiston alueella on tarkoitus parantaa kevyen liikenteen yhteyksiä. Melu- ja hiukkaspäästöt, sekä niiden torjuntatarve selvitetään. toteaa, että laadittava asemakaavan muutos tulisi valmistella seuraavien periaatteiden pohjalta (vrt. listalla oleva liitekartta): 1 Laadittavassa asemakaavan muutoksessa Messukeskuksen tontille tutkitaan seuraavia hankkeita: näyttelyhallien laajennus, hotellin laajennus, pohjoisen sisäänkäynnin laajennus, pysyvien näyttelyjen tilat, pysäköintilaitoksen korotus sekä selvitetään pysäköintitilojen sijoittamista maanalaisena ratkaisuna liikuntapuiston alle. Lisäksi selvitetään kongressitilojen laajennusmahdollisuuksia sekä liikennejärjestelymuutoksia. 2 Näyttelyhallien laajennusta selvitetään nykyisten näyttelyhallien itäpäähän. Näyttelyhallin tulee luoda uusi korkeatasoinen julkisivu liikuntapuiston suuntaan. 3 Hotellin laajentamista selvitetään tornimaisena lisärakennuksena nykyisen hotellin länsipäähän Messuaukion puolelle. Edellytyksenä on että rakennus suunnitellaan arkkitehtonisesti poikkeuksellisen korkeatasoisesti. 4 Pohjoista sisäänkäyntiä kehitetään Messukeskuksen autoilevien asiakkaiden pääsisäänkäyntinä tavoitellen sisäänkäynnin edustavuutta ja toimivuutta. 5 Pysyvien näyttelyjen rakennusta selvitetään pohjoisen sisäänkäynnin ja pysäköintilaitoksen väliin. 6 Pysäköintilaitoksen korottamista tutkitaan kahden kerroksen suuruisena. Korottamista tulee tutkia siten, että ylimpiä tasoja on mahdollista käyttää mahdollisimman monipuolisesti liikunnan, erityisesti rullaluistelun käyttöön. Pysäköintilaitoksen ajorampin sijoittamista Raviradanmäen puiston puolelle maanalaisena ratkaisuna selvitetään. 7 Messukeskuksen kokousasiakkaiden pysäköintiä tutkitaan

12 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/5 12 a sijoitettavaksi kongressitilojen läheisyydessä liikuntapuiston alle. Pysäköintitilojen katon tulee olla puistomainen viherkatto; oleskeluun painottuva osa liikuntapuistoa. Kannen rakenteet on tehtävä siten, että puuryhmät kannen päällä ovat mahdollisia. Kannen yläpuoliselle osalle on tehtävä asemakaavan yhteydessä puistosuunnitelma. Ratkaisun vaativuuden vuoksi (vesieristykset, rakenteet, rakenteiden kunnossapito ja aikanaan korjaus) kannen yläpuolisten osien toteutus, kunnossapito ja hoito on oltava pysäköintitilojen rakenteiden toteuttajan, Suomen Messujen vastuulla. Pysäköintitilojen ilmanvaihtoym. ratkaisut on järjestettävä Messukeskuksen sisällä katolle. Viherkanteen ei tehdä aukkoja. Kaavamerkinnältään alue säilyy liikuntapuistona. 8 Kaikissa osaratkaisuissa pyritään määrätietoiseen Messukeskuksen alueen imagon kehittämiseen arkkitehtuurin ja ympäristösuunnittelun keinoin. Toteutuksen korkeatasoisuus pyritään oleellisissa kohdissa sitomaan riittävän yksityiskohtaisilla kaavamääräyksillä. 9 Liikennelaitoksen tarpeisiin varatun bussilinja 17 kääntöpaikasta Ratamestarinkadun pohjoispäässä, osittain Messukeskuksen tontilla luovutaan. 10 Liikuntapuiston ja Messukeskuksen rajaa voidaan tutkia muutettavaksi pysyvän ajoyhteyden järjestämiseksi uuteen hallilaajennukseen. Tämä alue muuttuisi liikuntapuistosta osaksi Messukeskuksen tonttia. 11 Liikuntapuiston alueen Messukeskuksen puoleista reuna-aluetta selvitetään ns. yhteiskäyttöalueena, joka olisi kesäisin liikuntakäytössä ja talviaikaan pääasiassa Messukeskuksen tavaraliikenteen pysäköintialueena (rekka- ja muu tavaraliikenne). Alue säilytetään kaavamerkinnältään liikuntapuistona, jossa em. toiminta on määrätyin ehdoin mahdollista. Messukeskuksen toiminta muulla osalla liikuntapuistoa estetään kieltämällä alueen käyttö messutoimintaan ja pysäköintiin lukuun ottamatta ylikorkeiden kuljetusten reittiä Mäkelänkadulta Messukeskukseen. Liikuntapuiston oma pysäköinti sallitaan asemakaavaan rajattavilla alueilla. 12 Messukeskuksen ja liikuntapuiston väliin selvitetään näitä alueita maisemallisesti rajaavaa elementtiä. Pyrkimyksenä on liikuntapuiston ja Messukeskuksen alueiden rajautuminen omiksi alueikseen turvallisuuden, kaupunkikuvan ja käytön selkeyden kannalta. 13 Velodromin pohjoispäähän tutkitaan varastorakennuksen sijoittamista

13 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/5 13 a liikuntaviraston Käpylän liikuntapuiston lähinnä sesonkiluonteisten rakenteiden ja tarvikkeiden varastointia varten. 14 Liikuntapuiston pohjoisreunaan Messukeskuksen pysäköintitalon läheisyyteen tutkitaan pukusuoja- ja wc-rakennuksen sijoittamista. Jatkosuunnittelun tavoiteaikataulu Asemakaavaluonnos laaditaan keväällä Kaavaluonnoksen ja saadun palautteen pohjalta valmistellaan kaavaehdotus. Tavoitteena on, että ehdotus esitellään kaupunkisuunnittelulautakunnalle mahdollisimman pian sen jälkeen kun luonnokseen nähtävillä olon jälkeen mahdollisesti tehtävät lisäselvitykset on tehty. EHDOTUS Kaupunkisuunnittelulautakunta päättänee hyväksyä esityslistatekstissä todetut jatkosuunnitteluperiaatteet 1 14 laadittavan asemakaavan muutoksen pohjaksi. Pöytäkirjanote ja jäljennös esityslistatekstistä niille kirjallisen mielipiteen esittäneille, jotka ovat ilmoittaneet osoitteensa Lisätiedot: Lepistö Timo, projektipäällikkö, puhelin Wahlsten Kalevi, diplomi-insinööri, puhelin LIITTEET Liite 1 Sijaintikartta Liite 2 Messukeskus ja Käpylän liikuntapuisto, asemakaavan muutoksen periaatteet Liite 3 Liikuntapuiston aluetta koskeva esisuunnitelma Liite 4 Lyhennelmä Messukeskuksen vaihtoehtoisista esisuunnitelmista Liite 5 Asemakaavan muutoshakemus ja mielipidekirjeet

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/9 1 b KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/9 1 b KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/9 1 b 9 LAUSUNTO VALTUUSTOALOITTEESTA, JOKA KOSKEE KÄPYLÄN LIIKUNTAPUISTON SÄILYTTÄMISTÄ Kslk 2008-139, Khs 2007-2711/634 29.1.2008 ESITTELIJÄ Alueen käyttö Heikki Takkinen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1033-01/16 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0815_1 HEL 2011-004816 26.4.2016

HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1033-01/16 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0815_1 HEL 2011-004816 26.4.2016 HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1033-01/16 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0815_1 HEL 2011-004816 26.4.2016 LINNANMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

MUNKKINIEMI, TIILIMÄKI 22 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MUNKKINIEMI, TIILIMÄKI 22 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1404-00/19 1 (5) Hankenro 0740_58 HEL 2018-012908 7.2.2019 MUNKKINIEMI, TIILIMÄKI 22 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun

Lisätiedot

KARTANONTIE 22, ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUSLUONNOS

KARTANONTIE 22, ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUSLUONNOS HELSINGIN KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO ASEMAKAAVAOSASTO KARTANONTIE 22, ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUSLUONNOS LUONNOS NÄHTÄVILLÄ 4. 22.2.2013 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUSLUONNOS Asemakaavan muutos koskee:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 10/2015 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/9 20.5.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 10/2015 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/9 20.5.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 10/2015 1 (5) 9 Munkkiniemen Kartanontie 22:n asemakaavan muuttaminen (nro 12255, tontti 30008/22) HEL 2011-006696 T 10 03 03 Päätösehdotus Tiivistelmä Esittelijän perustelut

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Vp/5 1 a KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 29.1.2009

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Vp/5 1 a KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 29.1.2009 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Vp/5 1 a 5 22.1.2009 pöydälle pantu asia MESSUKESKUKSEN JA KÄPYLÄN LIIKUNTAPUISTON ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOSEHDOTUS (NRO 11875) Kslk 2006-1187 karttaruutu G4, hanke 328 EHDOTUS

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008 KAUPPI KORTTELIT 880 4 JA 881 26, 27 JA 28, TEISKONTIE 33 JA KUNTOKATU 4 (TAMK JA PIRAMK, LISÄRAKENTAMINEN) SEKÄ KATU-, PUISTOJA PYSÄKÖINTIALUETTA.

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro 002151 23.9.2014

Asemakaavan muutos nro 002151 23.9.2014 Asemakaavan muutos nro 002151 23.9.2014 Tämä on maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma/ II (Tämä asiakirja löytyy myös internetistä osoitteesta http://www.vantaa.fi/kaupunkisuunnittelu)

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/1 1 a KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/1 1 a KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/1 1 a 1 19.3.2009 pöydälle pantu asia PIETARI KALMIN KADUN JOUKKOLIIKENNEKADUN LIIKENNESUUNNITELMA Kslk 2009-332 Karttaruutu H4/P4, hankenro 0949 EHDOTUS Kaupunkisuunnittelulautakunta

Lisätiedot

Oas /18 1 (6) Hankenro 4887_3 HEL

Oas /18 1 (6) Hankenro 4887_3 HEL Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1382-00/18 1 (6) Hankenro 4887_3 HEL 2018-006752 3.10.2018 MESSUKESKUKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet

Lisätiedot

Keskustelutilaisuus

Keskustelutilaisuus 17.8.2016 Keskustelutilaisuus Liisankatu 14 Asemakaavan muutos OAS + Luonnos Kaupunkisuunnitteluvirasto Marjaana Yläjääski Mitä alueelle suunnitellaan? - Kaksi uutta asuinkerrostaloa - yht. 3400 k-m² -

Lisätiedot

Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.

Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Ulkoasu selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen korttelialue, jolle saa sijoittaa liike- ja toimistotiloja enintään 10 prosenttia kerrosalasta. Asuin-, liike- hotelli- ja toimistorakennusten

Lisätiedot

Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut

Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut KAPULIN YRITYSALUEEN III-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TEHTÄVÄ PROJ.NRO 188 Asemakaava OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Alueen ohjeellinen rajaus on

Lisätiedot

1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS

1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS 1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS PROJ.NRO 174 Asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Kaavamuutosalueen rajaus on merkitty oheiseen karttaan ALOITE TAI

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0944_18 HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0944_18 HEL HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1246-00/16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0944_18 HEL 2016-004225 10.5.2016 ANNALAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet ja

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0742_50 HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0742_50 HEL HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1260-00/16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0742_50 HEL 2016-007170 4.8.2016 TAPANILAN ALA-ASTEEN, VELJESTENPIHA 7, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0890_6 HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0890_6 HEL HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1252-00/16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0890_6 HEL 2016 004230 19.5.2016 SÄÄTALON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet ja

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI VUOROVAIKUTUS- 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO RAPORTTI

HELSINGIN KAUPUNKI VUOROVAIKUTUS- 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO RAPORTTI HELSINGIN KAUPUNKI VUOROVAIKUTUS- 1 (5) SUOMEN KANSALLISTEATTERIA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOSEHDOTUS NRO 12027 Hankenro 0890_1 (Kslk dnro 2009-449) HEL 2012-004893 SISÄLLYS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 3221_6 HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 3221_6 HEL HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1244-00/16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 3221_6 HEL 2015-002929 26.4.2016 KÖYDENPUNOJANKATU 7 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 33/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/

Helsingin kaupunki Esityslista 33/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ Helsingin kaupunki Esityslista 33/2014 1 (5) 7 Alppikylän tonttien 41298/4 ja 5 asemakaavan (nro 12292) (b-asia) HEL 2014-006690 T 10 03 03 Ksv 0742_43, Reppukatu 16 ja Alppikylänkatu 5, karttaruutu K7/P3

Lisätiedot

Oas /18 1 (5) Hankenro 0740_53 HEL

Oas /18 1 (5) Hankenro 0740_53 HEL Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1340-00/18 1 (5) Hankenro 0740_53 HEL 2017-013231 24.1.2018 HAAGA, NÄYTTELIJÄNTIE 15 17, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0576_1 HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0576_1 HEL HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1262-00/16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0576_1 HEL 2015-012866 26.8.2016 UIMARANNANTIE 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0888_22 HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0888_22 HEL HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1273-00/16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0888_22 HEL 2015-009471 14.12.2016 WUORION TALON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet

Lisätiedot

Korson torni. Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 11.3.2015. Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt

Korson torni. Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 11.3.2015. Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 11.3.2015 Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Korson torni Asemakaavan muutos nro 002144,

Lisätiedot

ASEMAKAAVALUONNOKSEN SELOSTUS Vapaudenkatu 73 03:101

ASEMAKAAVALUONNOKSEN SELOSTUS Vapaudenkatu 73 03:101 ASEMAKAAVALUONNOKSEN SELOSTUS Vapaudenkatu 73 03:101 Asemakaavan muutos koskee 3. kaupunginosan korttelin 52 tonttia 23 Kaavan päiväys: 26.5.2008 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI YHDYKUNTATOIMI / KAUPUNKISUUNNITTELUOSASTO

Lisätiedot

SELOSTUS, kaavaehdotus

SELOSTUS, kaavaehdotus JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS, kaavaehdotus 28.6.2017 Ote rantayleiskaavakartasta, kaava-alueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/2015 1 (5) 396 Atlantinkaaren alueen liikennesuunnitelma HEL 2014-014704 T 08 00 00 Hankenro2361_2 Esitys esitti kaupunginhallitukselle Atlantinkaaren alueen liikennesuunnitelman

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 150713 Lippajärvi Asemakaavan muutos Asianumero 4737/10.02.03/2015 18.4.2016 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on lisätä alueen rakennusoikeutta, nostaa kerroslukua ja sallia myös rivitalojen

Lisätiedot

Leinelä / K Lassi Tolkki asemakaavasuunnittelija. Mielipiteiden kuuleminen MRL

Leinelä / K Lassi Tolkki asemakaavasuunnittelija. Mielipiteiden kuuleminen MRL Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 12.3.2013 Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Leinelä / K 70116 Asemakaavan muutos nro 002066 Koivukylä 70. kaupunginosa Kaupunkisuunnittelussa

Lisätiedot

sisältö on neuvoteltu hakijan kanssa.

sisältö on neuvoteltu hakijan kanssa. Helsingin kaupunki Esityslista 11/2017 1 (5) 8 Skatanniemi 10a ja b, tonttien 54327/2 ja 3 asemakaavan muuttaminen (nro 12453) (b-asia) HEL 2016-003957 T 10 03 03 Ksv 5544_1, karttaruutu 675509-10 Päätösehdotus

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Vp/4 1 a KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 19.5.2011

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Vp/4 1 a KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 19.5.2011 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Vp/4 1 a 4 OP-POHJOLAN VALLILA-KORTTELIN LAAJENNUKSEN SUUNNITTELUKILPAILUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET Kslk 2011-175 Hankenumero 2981_1, karttaruutu H4 Teollisuuskatu 1a-1b,

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut 28.3.2011 KAPULI IIC-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut 28.3.2011 KAPULI IIC-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(6) KAPULI IIC-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223c Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE

Lisätiedot

Oas /18 1 (5) Hankenro 1861_5 HEL

Oas /18 1 (5) Hankenro 1861_5 HEL Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1352-00/18 1 (5) Hankenro 1861_5 HEL 2017-013216 11.4.2018 KORKEASAAREN VASTAANOTTORAKENNUKSET JA MUSTIKKAMAAN LEIKKIPUISTO ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

Lisätiedot

alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia

alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Raksilan kaupunginosan korttelia 2 tonttia nro 2 koskeva asemakaavan muutos (Teuvo Pakkalan katu) AM2025 asemakaavan muutosalue alue, jolle kaavahankkeella

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SIUNTIO ASEMAKAAVA BOTÅKER OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 12.6.2014 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen alkaessa osana

Lisätiedot

ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS

ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS 8.12.2015 ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Salon kaupunki Tehdaskatu 1, 24100 SALO PL 77, 24101 SALO www.salo.fi sa lo@salo.fi Y-tunnus: 0139533-1 2

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro Havukoski

Asemakaavan muutos nro Havukoski Asemakaavan muutos nro 001993 Havukoski Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Viistoilmakuva vuodelta 2007. Hakija Asemakaavan muutosta on hakenut Vantaan kaupungin

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 5164_1 HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 5164_1 HEL HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1268-00/16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 5164_1 HEL 2014-011588 4.10.2016 LEPPÄSUONKATU 7 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet

Lisätiedot

HEL KALASATAMAN KESKUS 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HEL KALASATAMAN KESKUS 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Oas 1269-00/16 Hankenro 2123_6 HEL 2016-006416 24.10.2016 1 (5) KALASATAMAN KESKUS 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kalasataman keskuksen

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 29.11.2011 päivättyä, 13.2.2012 tarkistettua asemakaavakarttaa nro 002146

Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 29.11.2011 päivättyä, 13.2.2012 tarkistettua asemakaavakarttaa nro 002146 Vantaan kaupunki Maankäyttö ja ympäristö Marja-Vantaa-projekti Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 29.11.2011 päivättyä, 13.2.2012 tarkistettua asemakaavakarttaa nro 002146 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 2.00 Yleisten rakennusten korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 2.00 Yleisten rakennusten korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.05 Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Liike- ja toimistotilaa saa olla 10

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 13.4.2011 KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 13.4.2011 KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(7) KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0579_8 HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0579_8 HEL HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1253-00/16 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0579_8 HEL 2015-007362 19.5.2016 VUOSAAREN KESKUSTA, AROMIKUJAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Kaavarekisteri :43:52 1 (5) A S E M A K A A V A M E R K I N N Ä T J A - M Ä Ä R Ä Y K S E T :

Hämeenlinnan kaupunki Kaavarekisteri :43:52 1 (5) A S E M A K A A V A M E R K I N N Ä T J A - M Ä Ä R Ä Y K S E T : 12:43:52 1 (5) A S E M A K A A V A M E R K I N N Ä T J A - M Ä Ä R Ä Y K S E T : Kuva Selitys A S E M A K A A V A M E R K I N N Ä T J A - M Ä Ä R Ä Y K S E T : Yleisten rakennusten korttelialue, jolla

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI Osallistumis ja arviointisuunnitelma

ROVANIEMEN KAUPUNKI Osallistumis ja arviointisuunnitelma 1 ROVANIEMEN KAUPUNKI Osallistumis ja arviointisuunnitelma ASEMAKAAVAN MUUTOS 3.KAUPUNGINOSA KORTTELI 126 TONTTIT 1 JA 2, KOSKIKATU 40 JA 42 Suunnittelualue sijaitsee 3. kaupunginosan korttelin 126 tontilla

Lisätiedot

Oas /18 1 (5) Hankenro 0592_13 HEL

Oas /18 1 (5) Hankenro 0592_13 HEL Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1349-00/18 1 (5) Hankenro 0592_13 HEL 2017-010023 4.4.2018 VUOSAARI, MERIKORTTIKUJA 6, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun

Lisätiedot

1 (5) Ksv:n hankenro 0740_43 HEL Oas /16 IDA AALBERGIN PUISTON LÄNSIOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS

1 (5) Ksv:n hankenro 0740_43 HEL Oas /16 IDA AALBERGIN PUISTON LÄNSIOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1 (5) Ksv:n hankenro 0740_43 HEL 2015-013800 19.1.2016 Oas 1230-00/16 IDA AALBERGIN PUISTON LÄNSIOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet ja alue Ida Aalbergin

Lisätiedot

1 (5) Ksv:n hankenro 0740_44 HEL Oas /16 HAAGA, KAUPPALANTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS

1 (5) Ksv:n hankenro 0740_44 HEL Oas /16 HAAGA, KAUPPALANTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS 1 (5) Ksv:n hankenro 0740_44 HEL 2015-011519 13.4.2016 Oas 1241-00/16 HAAGA, KAUPPALANTIE 27 29 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet ja alue Osallistuminen ja

Lisätiedot

1 (5) Ksv:n hankenro 5314_1 HEL IDA AALBERGIN TIE 1, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

1 (5) Ksv:n hankenro 5314_1 HEL IDA AALBERGIN TIE 1, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) 11.3.2016 Ksv:n hankenro 5314_1 HEL 2015-007820 Oas 1236-00/16 IDA AALBERGIN TIE 1, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ida Aalbergin tie 1:n tonttia täydennetään uusilla asuinkerrostaloilla.

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

Oulun kaupungin tekninen keskus

Oulun kaupungin tekninen keskus Oulun kaupungin tekninen keskus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ruskonselän kaupunginosan korttelia 15 ja korttelin 16 tontteja nro 3 ja 4 sekä katualuetta koskeva asemakaavan ja tonttijaon muutos

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,

Lisätiedot

Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 16.kaupunginosan korttelin 64 tontteja 32, 39, 40, 41, 42 ja 43 sekä korttelin 62 tontteja 38 ja 52 koskeva asemakaavan muutos. OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

Mustikkakankaan teollisuusalueen asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LUONNOS 26.1.2015

Mustikkakankaan teollisuusalueen asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LUONNOS 26.1.2015 Mustikkakankaan teollisuusalueen asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LUONNOS 26.1.2015 KAAVAMUUTOKSEN KOHDE, TARKOITUS JA TAVOITTEET Mustikkakankaan teollisuusalue sijaitsee

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/2 1 a KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 29.4.2010

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/2 1 a KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 29.4.2010 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/2 1 a 2 HANASAAREN YLEISTEN ALUEIDEN YLEISSUUNNITELMA Kslk Karttaruutu H3/R4, hankenro 0942 EHDOTUS Kaupunkisuunnittelulautakunta päättänee hyväksyä Hanasaaren yleisten

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 2481_4 HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 2481_4 HEL HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1264-00/16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 2481_4 HEL 2015-001868 8.9.2016 KANAVAKATU 14, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut 15.02.2012 1(6) KORTTELIT 1201 OSA, 1226 JA 1227 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut 15.02.2012 1(6) KORTTELIT 1201 OSA, 1226 JA 1227 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(6) KORTTELIT 1201 OSA, 1226 JA 1227 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 212 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan

Lisätiedot

Teille osallisena on varattu tilaisuus lausua mielipiteenne kaavamuutoksesta.

Teille osallisena on varattu tilaisuus lausua mielipiteenne kaavamuutoksesta. VANTAAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu Asemakaavoitus 25.9.2006 Maanomistaja / rajanaapuri Asukkaat ja työntekijät Viranomaiset ja yhteisöt Viite: Uusinta ilmoitus kaavoituksen vireilletulosta Asia: ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄ KIVAPIHAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 476 OSA JA 478 OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MÄNTSÄLÄ KIVAPIHAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 476 OSA JA 478 OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1(7) MÄNTSÄLÄ KIVAPIHAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 476 OSA JA 478 OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOSALUE PROJ.NRO 221 Asemakaavan muutos Suunnittelualue käsittää Linnalan yritysalueen

Lisätiedot

ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ETELÄINEN RANTATIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 17.02.2010 OPPILASASUNNOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ.

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 17.02.2010 OPPILASASUNNOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. 1(7) OPPILASASUNNOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 212 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan päätös asemakaavan

Lisätiedot

1(3) A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE.

1(3) A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE. A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1(3) 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE. 3 KULTTUURI JA OPETUSTOIMINTAA PALVELEVIEN RAKENNUSTEN KORTTELIALUE, JOLLA YMPÄRISTÖKUVA

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 35/ (8) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 35/ (8) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 35/2012 1 (8) 464 Poikkeamishakemus (Lauttasaari, Vattuniemenkuja 6) HEL 2012-012801 T 10 04 01 Rakvv 31-2875-12-S 19.9.2012 Päätös päätti hyväksyä Valion Eläkekassan poikkeamishakemuksen,

Lisätiedot

Vastineet koskien Taipalsaaren kirkonkylän asemakaavan muutosta tila Ahjo 831-417-5-137 (Kirkonkylän koulun tontin asemakaavan muutos)

Vastineet koskien Taipalsaaren kirkonkylän asemakaavan muutosta tila Ahjo 831-417-5-137 (Kirkonkylän koulun tontin asemakaavan muutos) Vastineet koskien Taipalsaaren kirkonkylän asemakaavan muutosta tila Ahjo 831-417-5-137 (Kirkonkylän koulun tontin asemakaavan muutos) Kaavaluonnoksesta saadut huomautukset ja niihin laaditut vastineet

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0567_7 HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0567_7 HEL HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1245-00/16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0567_7 HEL 2015-010879 9.5.2016 PITÄJÄNMÄKI, STRÖMBERGINTIE 4, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun

Lisätiedot

12.011 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. 12.03 Korttelin, korttelinosan ja alueen raja. 12.05 Ohjeellinen alueen tai osa-alueen raja.

12.011 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. 12.03 Korttelin, korttelinosan ja alueen raja. 12.05 Ohjeellinen alueen tai osa-alueen raja. Sivu 1/6 Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 2.031 2.06 Opetustoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue yliopiston rakennuksia varten. Alueelle voidaan sijoittaa

Lisätiedot

Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut

Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ESKONKUJAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) TEHTÄVÄ DNRO PROJ.NRO 195 Eskonkujan alueen asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS

Lisätiedot

Oas /17 1 (5) Hankenro 3741_1 HEL

Oas /17 1 (5) Hankenro 3741_1 HEL Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1318-00/17 1 (5) Hankenro 3741_1 HEL 2017-009916 22.9.2017 HERMANNIN RANTATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaunispään asemakaavan muutos VT 4:n ympäristö OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 19.10.2009 Sisällysluettelo: 1. Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? 3 2. Suunnittelu- ja vaikutusalue 3 3.

Lisätiedot

LINJA-AUTOASEMAN JA AMIZZAN KORTTELIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2009

LINJA-AUTOASEMAN JA AMIZZAN KORTTELIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2009 1(6) LINJA-AUTOASEMAN JA AMIZZAN KORTTELIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2009 PROJ.NRO XXX Asemakaavan muutos Keskustie 1 ja-3, korttelit 304 ja 306, OSOITE TAI MUU PAIKANNUS

Lisätiedot

Hissitien asemakaavamuutos, osa 2 (Levin asemakaava-alueen kortteli 27 tontti 1, kortteli 31 tontti 7, sekä korttelit 83 ja 299)

Hissitien asemakaavamuutos, osa 2 (Levin asemakaava-alueen kortteli 27 tontti 1, kortteli 31 tontti 7, sekä korttelit 83 ja 299) KITTILÄN KUNTA Puh 040 356 500, Fax 016-642259 20.10.2014 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Hissitien asemakaavamuutos, osa 2 (Levin asemakaava-alueen kortteli 27 tontti 1, kortteli 31 tontti 7, sekä

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Asemakaavan muutos nro 002034 Korso suojelu ja täydentäminen

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Asemakaavan muutos nro 002034 Korso suojelu ja täydentäminen Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos nro 002034 Korso suojelu ja täydentäminen Suunnittelualueen alustava rajaus ilmakuvassa Hakija: Asemakaavan

Lisätiedot

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue.

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 2.03 5.01 Opetustoimintaa palvelevien

Lisätiedot

Kortteli 52125, asemakaavan muutos

Kortteli 52125, asemakaavan muutos Kortteli 52125, asemakaavan muutos Työ nro 002260 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 17.8.2015 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /17 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0790_19 HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /17 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0790_19 HEL HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1175-01/17 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0790_19 HEL 2013-008261 23.2.2017 SÄRKINIEMENTIE 10 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tämä osallistumis-

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/2015 1 (5) 397 Länsisatamankadun ja Hyväntoivonkadun liikennesuunnitelma HEL 2015-001788 T 08 00 00 Hankenro 0848_2 Päätös päätti hyväksyä liikennesuunnitteluosaston piirustuksen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kouvolan kaupunki Maankäytön suunnittelu Liite 2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAANOJAN ALUE Pvm. 29.8.2014 Kaupunginosa 8. Kankaro Asemakaava koskee tilan 286-402-36-2 osaa Asemakaavan muutos

Lisätiedot

Alue sijaitsee n. 1 km kaupungin keskustasta itään. Osoite: Itsenäisyydenkatu 6 ja 8. Liite 1.

Alue sijaitsee n. 1 km kaupungin keskustasta itään. Osoite: Itsenäisyydenkatu 6 ja 8. Liite 1. XVII KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 314 TONTTIEN 1 JA 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS- EHDOTUS. KARTTA NO 6680. (ITSENÄISWDENKATU 6 JA 8 ) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 28. päivänä maaliskuuta 1988 päivättyä

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut 29.8.2011 OHKOLA TARUMAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2011

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut 29.8.2011 OHKOLA TARUMAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2011 1(6) OHKOLA TARUMAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2011 PROJ. NRO X Taruman asemakaava OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä ALOITE TAI HAKIJA

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (8) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (8) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2012 1 (8) 460 Toimitilatonttien varaaminen Ilmalan alueelta Lemminkäinen Talo Oy:lle Sanoma Media Finland Oy:n toimitalon suunnittelua varten (tontit 17056/6-8) HEL 2012-002245

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0740_45 HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0740_45 HEL HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1250-00/16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0740_45 HEL 2016 000798 2016-00439 19.5.2016 MALMINKARTANO, RUKKILANRINNE 6 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS

ASEMAKAAVAN SELOSTUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS 10. JA 25. KAUPUNGINOSIEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS SEKÄ 10. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 44 TONTTIEN 6 JA 7 SEKÄ VIRKISTYSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (KELJO, CITYMARKET)

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Ko/2 1 YLEISTEN TÖIDEN LAUTAKUNTA 15.3.2011

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Ko/2 1 YLEISTEN TÖIDEN LAUTAKUNTA 15.3.2011 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Ko/2 1 2 LEHTISAARENTIE, NRO 29745/1, PAPINPÖYDÄNKUJA JA LP- ALUEET, NRO 29746/1, LEHDESNIITYNTIE, NRO 29747/1 JA KUUSISAARENTIE, NRO 29817/1, KATUSUUNNITELMIEN HYVÄKSYMINEN,

Lisätiedot

MYLLYLÄ, MYLLYLÄN PÄIVÄKOTI 156

MYLLYLÄ, MYLLYLÄN PÄIVÄKOTI 156 ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ, MYLLYLÄN PÄIVÄKOTI 156 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavaehdotuksen selostus, joka koskee 8.9.2011 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavaehdotus koskee Myllylän

Lisätiedot

VUOROVAIKUTUSRAPORTTI

VUOROVAIKUTUSRAPORTTI HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Kaavakartta nro 12408 Hankenro 1541_8 HEL 2015-010121 27.9.2016 1 (4) VUOROVAIKUTUSRAPORTTI Tähtitorninkatu 16 18, asemakaavan muutos (nro 12408) Vuorovaikutusraportin

Lisätiedot

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2

Lisätiedot

Oas /18 1 (5) Hankenro 2121_9 HEL

Oas /18 1 (5) Hankenro 2121_9 HEL Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1335-00/18 1 (5) Hankenro 2121_9 HEL 2017-008788 8.1.2018 ISO ROOBERTINKATU 4, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078. Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10. Kaavan päiväys:

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078. Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10. Kaavan päiväys: ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078 Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10 Kaavan päiväys: 12.11.2009 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT / KAAVOITUS 1 PERUS- JA

Lisätiedot

KEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta

KEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta KEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta Asemakaava 506 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma PORVOON KAUPUNKISUUNNITTELU Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde:

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 1(6) 22.10.2015 THUREVIKIN PAPPILA: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Asemakaavan muutos koskee Tornion kaupungin 12. Palosaaren

Lisätiedot

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAPERNAUMI KORTTELI 43 (OSA) TEKNIIKKAKESKUS Suunnittelualueen sijainti alue sijaitsee Seinäjoen kaupungin n korttelissa 43. Alue sijaitsee Ruukintien varressa Kaasumestarinkadun

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN (RAKENNUSKAAVAN) MUUTOKSEN SELOSTUS KOIRIEN KOULUTUSHALLI VENTUKSENTIE

ASEMAKAAVAN (RAKENNUSKAAVAN) MUUTOKSEN SELOSTUS KOIRIEN KOULUTUSHALLI VENTUKSENTIE ASEMAKAAVAN (RAKENNUSKAAVAN) MUUTOKSEN SELOSTUS KOIRIEN KOULUTUSHALLI VENTUKSENTIE 2 ASEMAKAAVAN (RAKENNUSKAAVAN) MUUTOKSEN SELOSTUS KOIRIEN KOULUTUSHALLI, VENTUKSENTIE 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2016 1 (5) 224 Länsimäentie välillä Niittipolku-Nastapolku, Sinkilätie, Sinkiläpolku, Naulakalliontie välillä Mellunmäentie-Huhtakivenkuja, Untamalantie välillä Viitankruununtie-Länsimäentie,

Lisätiedot

Suunnittelu kohdistuu Mussalontiehen Aittakorventien liittymästä pohjoiseen vt 7:n eteläisiin ramppeihin asti. Sijaintikartta.

Suunnittelu kohdistuu Mussalontiehen Aittakorventien liittymästä pohjoiseen vt 7:n eteläisiin ramppeihin asti. Sijaintikartta. 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TEHTÄVÄ OSOITE Asemakaavan muutos Mussalontie Lankila ja Aittakorpi PROJ.NRO 0712 ALOITE TAI HAKIJA Kotkan kaupunki, kuntatekniikka SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue

Lisätiedot

Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus

Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus S I S Ä L L Y S L U E T T E L O 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 1.1 Tunnistetiedot 1 1.2 Kaava-alueen sijainti 1 1.3 Kaavan

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/5 1 b KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 18.3.2010

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/5 1 b KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 18.3.2010 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/5 1 b 5 EHDOTUS KAUPUNGINHALLITUKSELLE KAHDEN UUDEN SIIRTOLAPUUTARHA-ALUEEN PERUSTAMISESTA Kslk 2008-1354 EHDOTUS Kaupunkisuunnittelulautakunta päättänee ehdottaa kaupunginhallitukselle,

Lisätiedot

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma LOIMAAN KAUPUNKI Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 17.09.2013 Nahinlahden alue (Myllykylä) 1( 5) Kaava-alueen sijainti Ilmakuva kaava-alueesta. Mikä osallistumis-

Lisätiedot

Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18

Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) (MRL 63 ) Maankäyttöpalvelut 11.12.2014, päivitetty 1.6.2015 Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18 Aloite Asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAMUUTOS KOKKOLAN PRISMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAMUUTOS KOKKOLAN PRISMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAMUUTOS KOKKOLAN PRISMA Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue Kaavoituspalvelut PL 43, 67101 Kokkola Puh. (06) 828 9111 Faksi

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOSLUONNOKSEN SELOSTUS (NRO 12276) PÄIVÄTTY 14.8.2014. Asemakaavan muutosluonnos koskee:

ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOSLUONNOKSEN SELOSTUS (NRO 12276) PÄIVÄTTY 14.8.2014. Asemakaavan muutosluonnos koskee: 1 ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOSLUONNOKSEN SELOSTUS (NRO 12276) PÄIVÄTTY 14.8.2014 Asemakaavan muutosluonnos koskee: Helsingin kaupungin 31. kaupunginosan (Lauttasaari) korttelin 31119 tontteja 1 ja 12 Hankenumero:

Lisätiedot