PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA. ESITYSLISTA 90/2002 vp. Keskiviikko kello Nimenhuuto. 2. Päätösvaltaisuus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA. ESITYSLISTA 90/2002 vp. Keskiviikko kello Nimenhuuto. 2. Päätösvaltaisuus"

Transkriptio

1 PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA ESITYSLISTA 90/2002 vp Keskiviikko kello Nimenhuuto 2. Päätösvaltaisuus 3. HE 200/2002 vp laiksi valmiuslain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Ilmoitetaan, että asia on saapunut valiokuntaan lausunnon antamista varten hallintovaliokunnalle. 4. HE 203/2002 vp tullihallintojen keskinäisestä avunannosta ja yhteistyöstä tehdyn yleissopimuksen ja sen oikaisupöytäkirjan hyväksymisestä sekä siihen liittyviksi laeiksi Ilmoitetaan, että asia on saapunut valiokuntaan lausunnon antamista varten. 5. HE 204/2002 vp hautaustoimilaiksi Ilmoitetaan, että asia on saapunut valiokuntaan lausunnon antamista varten hallintovaliokunnalle. 6. HE 205/2002 vp laeiksi perusopetuslain, lukiolain ja ammatillisesta koulutuksesta annetun lain sekä ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 11 ja 16 :n muuttamisesta Ilmoitetaan, että asia on saapunut valiokuntaan lausunnon antamista varten sivistysvaliokunnalle. 7. HE 206/2002 vp ammattikorkeakoululaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Ilmoitetaan, että asia on saapunut valiokuntaan lausunnon antamista varten sivistysvaliokunnalle. 8. HE 218/2002 vp laeiksi sähkömarkkinalain sekä maakaasumarkkinalain 4 luvun 6 :n muuttamisesta Ilmoitetaan, että asia on saapunut valiokuntaan lausunnon antamista varten. 9. HE 225/2002 vp laiksi julkisesta työvoimapalvelusta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Ilmoitetaan, että asia on saapunut valiokuntaan lausunnon antamista varten. 10. K 3/2002 vp Hallituksen toimenpidekertomus vuodelta 2001 Jatkettu I käsittely Merkitään saapuneiksi oikeusministeriön ja valtiovarainministeriön kirjalliset lausunnot. Päätetään asian jatkokäsittelystä. 1(4)

2 ESITYSLISTA 90/2002 vp 11. HE 100/2002 vp vapaarahoitteiseksi asumisoikeus järjestelmäksi ja asumisoikeusjärjestelmän muuksi kehittämiseksi Jatkettu 1 käsittely Merkitään saapuneiksi oikeustieteen lisensiaatti Länsinevan ja professori Pöyhösen kirjalliset lausunnot. Päätetään asian jatkokäsittelystä. 12. HE 115/2002 vp työttömyysturvalaiksi ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Jatkettu I käsittely Merkitään saapuneiksi hallitusneuvos Kairisalon, OTL Arajärven, professori Huhtasen, assistentti Ilveskiven sekä OTL Sakslinin kirjalliset lausunnot. Päätetään asian jatkokäsittelystä. 13. HE 120/2002 vp laiksi työnantajan sosiaaliturvamaksusta vapauttamisesta eräissä kunnissa vuosina Jatkettu I käsittely Hyväksytään käsittelyn pohjaksi sihteerin laatima lausuntoluonnos. Esitellään luonnos. Yleiskeskustelu Yksityiskohtainen käsittely 14. HE 141/2002 vp ajoneuvolaiksi ja siihen liittyviksi laeiksi Jatkettu I käsittely Hyväksytään käsittelyn pohjaksi sihteerin laatima lausuntoluonnos. Esitellään luonnos. Yleiskeskustelu Yksityiskohtainen käsittely 15. HE 123/2002 vp laeiksi verontilityslain 12 :n ja tuloverolain 124 :n muuttamisesta Jatkettu I käsittely Hyväksytään käsittelyn pohjaksi sihteerin laatima lausuntoluonnos. Esitellään luonnos. Yleiskeskustelu Yksityiskohtainen käsittely 16. HE 122/2002 vp laeiksi tuloverolain muuttamisesta sekä tuloverolain 77 :n muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta Jatkettu I käsittely Hyväksytään käsittelyn pohjaksi sihteerin laatima lausuntoluonnos. Esitellään luonnos. Yleiskeskustelu Yksityiskohtainen käsittely 2(4)

3 ESITYSLISTA 90/2002 vp klo K 12/2002 vp Valtioneuvoston oikeuskanslerin kertomus oikeuskanslerin virkatoimista ja lain noudattamista koskevista havainnoista vuodelta 2001 I käsittely Kuultavina: valtioneuvoston oikeuskansleri Paavo Nikula ent. apulaisoikeuskansleri Jukka Pasanen apulaisoikeuskansleri Jaakko Jonkka ent. kansliapäällikkö, apulaisoikeuskanslerin sijainen Klaus Helminen Päätetään asian jatkokäsittelystä. 18. Muut asiat 19. Seuraava kokous Seuraava kokous on torstaina klo (4)

4 Perustuslakivaliokunnalle Perustuslakivaliokunta on pyytänyt kommenttia työttömyysturvan ja sairausvakuutuksen päivärahan suhteesta kirjeellään Esitetty kysymys kulminoituu työttömyysturvalakiehdotuksen 3 luvun 3 :ään ja sairausvakuutuslain 19 :ään. Sairausvakuutuslain tai kansaneläkelain mukaisesti työkyvyttömäksi todettu henkilö ei voi saada työttömyysturvaa siitä riippumatta, saako hän kyseisten lakien mukaista etuutta. Tilanne, jossa henkilö ei saa sairausvakuutuslain mukaista päivärahaa on se, kun hän on saanut SVL 19 :n mukaisen enimmäismäärän, 300 päivää sairauspäivärahaa. Jos kyse on enimmäisajan jälkeen alkaneesta uudesta sairaudesta, voi SVL 19.5 :n nojalla saada uudelleen sairausvakuutuksen päivärahaa. Jos työkyvyttömyys taas jatkuu saman sairauden perusteella, on ongelma ensisijaisesti ratkaistava sairausvakuutuslakia muuttamalla. Kiertotien tilanteessa syntyvään mahdolliseen perustoimeentulon turvan puutteeseen tarjoaa työttömyysturvalakiehdotuksen 3 luvun 3 :n 3 momentti, kun henkilö voi panna vireille työkyvyttömyyseläkettä koskevan hakemuksen. Jos hän saa eläkkeen, saa hän perustoimeentulonsa eläkkeensä, ja jos hänen työkyvyttömyyseläkehakemuksensa hylätään, saa hän työttömyysturvaa lakiehdotuksen 3 luvun 3 :n 3 momentin nojalla. Perustuslain 19 :n 2 momentin mukainen työkyvyttömyyden aikainen perustoimeentulon turva näyttää täyttyvän, joskin kyse on osittain keinotekoisesta rakenteesta. Sairausvakuutuslain korjaaminen siten, että vältytään aiheettomilta tai huonosti perustelluilta työkyvyttömyyseläkehakemuksilta ja että henkilö voisi ensisijaisesti työllistyä, näyttää kuitenkin tarpeelliselta ja tarkoituksenmukaiselta. Helsingissä 22 päivänä lokakuuta 2002 Pentti Arajärvi oikeustieteen lisensiaatti

5 Perustuslakivaliokunnalle Työttömyysturvalakia koskevaan hallituksen esitykseen (115/2002 vp) liittyvän edustaja Stenius-Kaukosen kommentin johdosta esitän kunnioittavasti seuraavaa. Edustaja Stenius-Kaukosen kommentti koskee ehdotetun työttömyysturvalain 3 luvun 3 :n 1 momentin viimeistä virkettä. Sen mukaan "työkyvyttömänä pidetään... henkilöä, joka oh todettu sairausvakuutuslain tai kansaneläkelain mukaisesti työkyvyttömäksi, vaikka etuutta ei ole hänelle myönnetty". Tällaisella henkilöllä ei ole saman momentin ensimmäisen virkkeen mukaan oikeutta työttömyysetuuteen. Vastaavat säännökset sisältyvät nykyisen työttömyysturvalain (602/1984) 5 :n 1 momentin 6 kohtaan ja 5 :n 3 momenttiin. Hallituksen esityksen perusteluissa ehdotusta perustellaan vain toteamalla, että "joissakin tapauksissa työkyvyttömyyden perusteella myönnettävän etuuden myöntämisen voi estää jonkin muun kuin työkyvyttömyyteen liittyvän edellytyksen täyttymättä jääminen". Tällaisissa tilanteissa henkilöä pidettäisiin työttömyysturvajärjestelmässä työkyvyttömänä edellyttäen, että työkyvyttömyys on todettu kyseisessä päätöksessä (s. 51/1). Tarkoitettuja tilanteita ei perusteluissa yksilöidä. Kantaa ei oteta siihen, miten henkilön toimeentulo näissä tapauksissa järjestyisi. Stenius-Kaukonen mainitsee tilanteen, jossa työkyvyttömäksi todetulta henkilöltä evätään sairauspäiväraha, koska hän ei ole ollut työkykyinen 12 kuukauden pituista aikaa sen jälkeen, kun hän on saanut päivärahaa enimmäisajan eli 300 päivää. Asiasta säädetään sairausvakuutuslain (364/1963) 19 :n 3 ja 4 momenteissa. Päivärahan epääminen työkyvyttömäksi todetulta henkilöltä sanotulla perusteella on mahdollista silloin, kun työkyvyttömyys johtuu samasta sairaudesta, jonka johdosta hän on saanut päivärahaa enimmäisajan (sairausvakuutuslain 19 :n 5 mom.).

6 Selostetussa tilanteessa henkilöllä lienee tavallisesti oikeus työkyvyttömyyseläkkeeseen. Työeläkelain (395/1961) mukaiseen työkyvyttömyyseläkkeeseen sovelletaan Stenius-Kaukosen mainitsemaa rajoitusta (TEL 4 ), mutta sama rajoitus ei koske kansaneläkelain (347/1956) mukaista työkyvyttömyyseläkettä, kuten kommentista ilmenee. Kansaneläkelain mukainen työkyvyttömyyseläke - mukaan lukien kuntoutustukena maksettava työkyvyttömyyseläke - ja sairausvakuutuslain mukainen päiväraha on sovitettu ajallisesti yhteen niin, että oikeus ensin mainittuun alkaa päivärahaoikeuden päättyessä (kansaneläkelain 39 :n 3 mom.). Siirtyminen päivärahan piiristä kuntoutustuen/eläkkeen piiriin ei tapahdu kuitenkaan automaattisesti vaan vaatii kansaneläkelaissa, erityisesti sen 22 :n 1 momentissa, säädettyjen edellytysten täyttymistä. Stenius-Kaukosen tarkoittama ongelma syntyy ilmeisesti siitä, että työkyvyttömyyden määritelmät sairausvakuutuslaissa ja kansaneläkelaissa poikkeavat toisistaan. Tämän johdosta saattaa syntyä tilanne, jossa henkilö todetaan työkyvyttömäksi sairausvakuutusjärjestelmässä, mutta päivärahan saaminen estyy edellä mainitusta syystä. Jos hän ei täytä kansaneläkelaissa säädettyjä työkyvyttömyyseläkkeen saamisedellytyksiä, hänelle ei voida maksaa kuntoutustukea. Hän jää myös ilman työttömyysturvaa, koska hänet on todettu työkyvyttömäksi sairausvakuutusjärjestelmässä. Väliinputoamistilanne näyttää siten säännösten perusteella mahdolliselta. Tiedossani ei ole, kuinka suuresta ongelmasta on käytännössä kysymys. Ongelman aiheuttaa tilkkutäkkimäinen sosiaaliturvalainsäädäntömme, jossa esimerkiksi työkyvyttömyyden määritelmät poikkeavat eri laeissa toisistaan. Tällainen väliinputoamistilanne on käsitykseni mukaan perustuslain 19 :n 2 momentin vastainen. Säännöksessä "taataan kaikissa oloissa säännöksen tarkoittamia sosiaalisia riskitilanteita koskevat lakisääteiset turvajärjestelmät". Tämä edellyttää "sosiaaliturvajärjestelmien laatimista siten kattaviksi, ettei niiden ulkopuolelle jää väliinputoajaryhmiä" (hallituksen esitys 309/1993 vp, s. 70/11). Ongelma näyttää johtuvan pääasiassa sairausvakuutus- ja eläkelainsäädännöstä, jossa säädetään työkyvyttömyyteen perustuvista etuuksista. Perustuslain 19 :n 2 momentti velvoittaa takaamaan "jokaiselle" oikeuden perustoimeentulon turvaan muun muassa työkyvyttömyyden aikana. Kun kysymys on sairausvakuutusjärjestelmässä työkyvyttömäksi todetusta henkilöstä, hänen oikeutensa perustoimeentulon turvaan tulisi taata ensisijaisesti sairausvakuutus- ja eläkelainsäädännössä eikä esimerkiksi työttömyysturvalainsäädännössä. Jos ajatellaan Stenius-Kaukosen mainitsemia esimerkkejä (lonkkaleikkaus, pitkäaikainen sairaalahoito), työttömyysturvan maksaminen ei liene tällaisessa tilanteessa perusteltu eikä ainakaan paras vaihtoehto. Järjestelmän valintaa olennaisempi asia on kuitenkin perustuslain vaatimus taata lailla jokaiselle oikeus perustoimeentulon turvaan niin työkyvyttömyyden kuin työttömyyden aikana. Edustaja Stenius-Kaukosen esille ottamaan ongelmaan on mielestäni aiheellista kiinnittää huomiota ja todeta tilanteen olevan ristiriidassa perustuslain 19 :n 2 momentin kanssa. Jos ongelma on se, johon olen edellä viitannut, ensisijaisena parannuskeinona pidän sairauspäivärahaa ja työkyvyttömyyseläkettä/kuntoutustukea koskevien säännösten muuttamista väliinputoamisten ehkäisemiseksi. Vasta toissijaisesti kysymykseen tulee mielestäni ehdotetun työttömyysturvalain korjaaminen tältä osin.

7 Tampereella 18 päivänä lokakuuta 2002 Raija Huhtanen HTT, julkisoikeuden professori Tampereen yliopisto

8 Paula Ilveskivi OTL, valtiosääntöoikeuden assistentti KIRJALLINEN KOMMENTTI PERUSTUSLAKIVALIOKUNNALLE Kirjallisena kommenttina edustaja Stenius-Kaukosen esille ottamassa asiassa liittyen hallituksen esitykseen työttömyysturvalaiksi ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 115/2002 vp) esitän kunnioittavasti seuraavaa. Edustaja Stenius-Kaukonen on esittänyt kirjallisesti kysymyksen, jossa todetaan, että työttömyyspäivärahaa ei voida maksaa, jos henkilö on todettu sairausvakuutuslain mukaan työkyvyttömäksi, mutta ei ole enää oikeutettu sairausvakuutuslain mukaiseen päivärahaan. Tällainen tilanne voisi syntyä henkilön saatua saman sairauden perusteella enintään 300 päivää. Edustaja Stenius-Kaukosen kysymykseen löytyy käsittääkseni vastaus käsiteltävänä olevasta lakiehdotuksesta. Hallitus esittää työttömyysturvalain 3 luvun 3 :n 3 momentissa säädettäväksi, että "Työnhakijalla, joka on saanut enimmäisajan sairausvakuutuslain mukaista päivärahaa ja jonka edelleen on katsottu olevan terveydellisistä syistä kykenemätön työhönsä, on oikeus työttömyysetuuteen, jos hänen työkyvyttömyyseläkehakemuksensa on vireillä tai hylätty." Hallituksen esityksen mukaan ehdotettu 3 momentti tarkentaa jo voimassa olevaa säännöstä vakiintuneen soveltamiskäytännön mukaiseksi ja siinä säädettäisiin erityistilanteesta, jossa henkilö on saanut enimmäisajan sairausvakuutuslain mukaista päivärahaa ja hänet on lääkärinlausunnossa katsottu edelleen työhön kykenemättömäksi, mutta hänelle ei kuitenkaan ole myönnetty työkyvyttömyyseläkettä. Lähtökohtaisesti henkilöllä olisi tällaisissa tilanteissa oikeus työttömyysetuuteen, jos työkyvyttömyyseläkehakemus on hylätty tai hakemus on edelleen vireillä.

9 Tältä osin näyttäisi siltä, että väliinputoajaongelmaa ei syntyisi, jos henkilö voi saada sairausvakuutuslain mukaisen päivärahan sijaan työttömyysturvalain mukaista etuutta siinäkin tapauksessa, että hän on työkyvytön. Toinen kysymys on kuitenkin, onko työttömyysturvalain mukainen etuus oikea järjestelmä turvaamaan työkyvyttömyydestä aiheutuvaa perustoimeentulon turvan tarvetta vai tulisiko turva järjestää esimerkiksi sairausvakuutuslailla tai kansaneläkelailla. Käytännössä ehdotettu järjestelmä merkitsee sitä, että työkyvyttömän henkilön on pantava työkyvyttömyyseläkehakemus vireille ja lisäksi rekisteröidyttävä työnhakijaksi työvoimatoimistoon siitä huolimatta, että hän on työkyvytön. Järjestelmän monimutkaisuus voi johtaa siihen, että henkilöt eivät rekisteröidy työkyvyttömänä työnhakijaksi työvoimatoimistoon ja näin ollen jäävät perustuslain 19.2 :n mukaisen perustoimeentuloturvan ulkopuolelle. Lisäksi ehdotetussa 3 luvun 3 :n 3 momentissa esitetään lisäehtona työkyvyttömän työttömyys-turvaetuuden saamiselle, että "jos työnhakija on työ tai virkasuhteessa, edellytetään lisäksi, ettei hänen työnantajallaan ole tarjota hänelle hänen työkykynsä mukaista työtä." Hallituksen esityksen mukaan henkilön olisi kartoitettava mahdollisuutensa palata työnantajansa palvelukseen sellaisiin tehtäviin, jotka vastaisivat hänen työkykyään ja vasta sitten, jos työnantajalla ei olisi tarjota henkilölle tällaista työtä, hän olisi oikeutettu työttömyysetuuteen. Valtiosääntöoikeudellisesti tätä edellytystä tulee arvioida perustuslain 18 :n kannalta, jonka mukaan jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Perusoikeusuudistusta koskevan hallituksen esityksen mukaan säännöksen tarkoituksena on vahvistaa jokaisen oikeus hankkia toimeentulonsa työllä, ammatilla tai elinkeinolla. (HE 309/1993 vp, s. 67) Säännöksellä on perinteisen vapausoikeuden luonne ja sillä pyritään suojaamaan itsemääräämisoikeuden erästä ulottuvuutta, eli vapautta hankkia toimeentulo ja vapautta valita muoto ja keino, jolla yksilö haluaa toimeentulonsa hankkia, (ks. Karapuu 1999, s. 565 teoksessa: Perusoikeudet, toim. Hallberg ym.) Lisäksi tässä yhteydessä voi tulla arvioitavaksi valtiosääntöoikeudellinen luottamuksensuojan periaate, jos velvollisuus ottaa vastaan muuta työtä tarkoittaa yksilön kannalta sitä, että hänelle tarjotusta työstä maksettava palkka olisi heikompi tasoltaan kuin mitä hän saisi ansiosidonnaisena

10 työttömyyspäivärahana. Kysymys on siitä ulottuuko eläkejärjestelmien yhteydessä arvioitu i luottamuksen suojan periaate myös ansiotuloihin perustuviin muihin etuuksiin. Lopuksi kiinnitän huomiota siihen, että perustuslain 18 :n 1 mom:n lakivaraus jättää lainsäätäjälle liikkumavaraa kyseisen perusoikeuden käytön sääntelyssä. Nyt ehdotettua säännöstä yksilön velvollisuudesta ottaa vastaan työkykyään vastaavaa työtä tulee arvioida sekä perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten kannalta että valtiosääntöoikeudellisen luottamuksen suoja periaatteen kannalta. Hallituksen esittämässä muodossa säännöstä voi lukea siten, että henkilö on velvollinen ottamaan työkykynsä rajoissa mitä tahansa työnantajansa tarjoamaa työtä ja työstä maksettava palkka voi jäädä pienemmäksi kuin ansiosidonnainen perustoimeentulon turva. Käsittääkseni täsmällisyys- ja tarkkarajaisuusvaatimus edellyttäisivät, että laissa määriteltäisi tarkemmin ne edellytykset, (mm. palkkaa koskevat vaatimukset) joiden täyttyessä henkilö velvoitettaisiin ottamaan säännöksessä tarkoitettua muuta työkykynsä mukaista työtä. Helsingissä Paula Ilveskivi

11 Maija Saksiin Perustuslakivaliokunnalle Perustuslakivaliokunta on pyytänyt kommentoimaan kirjallisesti edustaja Stenius-Kaukosen esille ottamaa asiaa. Kysymys on mahdollisesta järjestelmien väliin putoamisesta ja perustuslain 19 2 momentin tulkinnasta. Kysymys liittyy perustuslakivaliokunnassa lausuntoasiana käsiteltävänä olevaan hallituksen esitykseen 115/2002 vp työttömyysturvalaiksi ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta. Esitän kohteliaimmin seuraavaa. Lakiehdotuksen kolmannen luvun 3 :n mukaan henkilöllä ei ole oikeutta työttömyysetuuteen jos hän on estynyt olemasta työmarkkinoilla sairaalassa tapahtuvan hoidon tai laitoshoidon vuoksi. "3 Työkyvyttömyys Työkyvyttömällä henkilöllä ei ole oikeutta työttömyysetuuteen. Työkyvyttömänä pidetään henkilöä, joka saa sairausvakuutuslain (364/1963) mukaista päivärahaa tai kansaneläkelain (347/1956) mukaista työkyvyttömyyseläkettä tai kuntoutustukea taikka täyden työkyvyttömyyden perusteella maksettavaa etuutta j onkin muun lain nojalla. Työkyvyttömänä pidetään myös henkilöä, joka on todettu sairausvakuutuslain tai kansaneläkelain mukaisesti työkyvyttömäksi, vaikka etuutta ei ole hänelle myönnetty." Jäljempänä samassa pykälässä on yritys paikata juuri sen tyyppinen aukko turvassa, jota ymmärtääkseni Stenius- Kaukosen kysymys tarkoittaa. Ehdotuksen mukaan, jos henkilö hakee työkyvyttömyyseläkettä, hänellä on oikeus saada työttömyyspäivärahaa. Eläkehakemuksen tekeminen estäisi näin järjestelmien väliin putoamisen, eikä ongelmaa perustuslain 19 :n 2 momentin turvan kattavuudessa syntyisi. "Työnhakijalla, joka on saanut enimmäisajan sairausvakuutuslain mukaista päivärahaa ja jonka edelleen on katsottu olevan terveydellisistä syistä kykenemätön työhönsä, on oikeus työttömyysetuuteen, jos hänen työkyvyttömyyseläkehakemuksensa on vireillä tai hylätty." Perustuslakivaliokunta on vakiintuneesti katsonut, että perustuslain 19 :n 2 momentin riskien aikana jokaisella on oikeus perustoimeentulon turvaan. Perustuslain sallimana se on pitänyt vain luonteeltaan tilapäistä ja kestoltaan lyhyen aikaa jatkuvaa turvan ulkopuolelle jäämistä. Lisäksi valiokunta on edellyttänyt, että jos henkilö ei saa perustoimeentulon turvaa, tulee voida olettaa, että hän tänä aikana saa toimeentulonsa muutoin, esimerkiksi perheeltään. Työttömyysturvajärjestelmän käyttäminen sosiaaliturvajärjestelmän selkeyden ja johdonmukaisuuden näkökulmasta ei ehkä ole oikea tapa perustoimeentulon turvaamiseen silloin, kun syynä ei ole työttömyys vaan työkyvyttömyys. Perustuslain 19 :n 2 momentti ei kuitenkaan määrittele tapaa, jolla perustoimeentulon turva on riskien aikana järjestettävä.

12 Ennalta on vaikea arvioida, miten ehdotettu järjestely toimii ja pystyykö se kaikilta osin perusoikeuden kannalta riittävästi estämään edustaja Stenius-Kaukosen mainitsemaa aukkoa perustoimeentulon turvassa perustuslain 19 :n 2 momentin tavoitteen mukaisesti. Helsingissä 21 päivänä lokakuuta 2002

PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA. ESITYSLISTA 90/2002 vp. Keskiviikko 23.10.2002 kello 09.00. 1. Nimenhuuto. 2. Päätösvaltaisuus

PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA. ESITYSLISTA 90/2002 vp. Keskiviikko 23.10.2002 kello 09.00. 1. Nimenhuuto. 2. Päätösvaltaisuus PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA ESITYSLISTA 90/2002 vp Keskiviikko 23.10.2002 kello 09.00 1. Nimenhuuto 2. Päätösvaltaisuus 3. HE 200/2002 vp laiksi valmiuslain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 41/2006 vp. Hallituksen esitys osasairauspäivärahaa koskevaksi lainsäädännöksi. Asia. Valiokuntakäsittely.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 41/2006 vp. Hallituksen esitys osasairauspäivärahaa koskevaksi lainsäädännöksi. Asia. Valiokuntakäsittely. EDUSKUNNAN VASTAUS 41/2006 vp Hallituksen esitys osasairauspäivärahaa koskevaksi lainsäädännöksi Asia Hallitus on vuoden 2005 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä osasairauspäivärahaa koskevaksi

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 223/2004 vp. Hallituksen esitys työttömyysturvalain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta. Päätös. Asia. Valiokuntakäsittely

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 223/2004 vp. Hallituksen esitys työttömyysturvalain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta. Päätös. Asia. Valiokuntakäsittely EDUSKUNNAN VASTAUS 223/2004 vp Hallituksen esitys työttömyysturvalain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä työttömyysturvalain ja eräiden muiden lakien

Lisätiedot

3. HE 236/2002 vp laeiksi väestötietolain ja henkilökorttilain muuttamisesta. Kuultavina: puheenjohtaja Erkki Hartikainen, Vapaa-ajattelijain Liitto

3. HE 236/2002 vp laeiksi väestötietolain ja henkilökorttilain muuttamisesta. Kuultavina: puheenjohtaja Erkki Hartikainen, Vapaa-ajattelijain Liitto PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA ESITYSLISTA 118/2002 vp Torstai 19.12.2002 kello 08.30 1. Nimenhuuto 2. Päätösvaltaisuus 3. HE 236/2002 vp laeiksi väestötietolain ja henkilökorttilain muuttamisesta Ilmoitetaan,

Lisätiedot

kello ) Eduskunnan oikeusasiamiehen kertomus toiminnastaan vuonna 1992 (K 9) - I käsittely jatkuu. Prof. Rosasin lausunto.

kello ) Eduskunnan oikeusasiamiehen kertomus toiminnastaan vuonna 1992 (K 9) - I käsittely jatkuu. Prof. Rosasin lausunto. Perustuslakivaliokunnan kokous n;o 84 tiistaina 9.11.1993 kello 10-00 1) Nimenhuuto 2) Päätösvaltaisuus 3) HE 257 laiksi Metsähallituksesta - Ilmoitetaan saapuneeksi. Eduskunnan päätöksen mukaan perustuslakivaliokunnan

Lisätiedot

Seuraava kokous on perjantaina klo 9.00 (huom. aika!).

Seuraava kokous on perjantaina klo 9.00 (huom. aika!). PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA Torstai 29.5.1997 klo 9.30 Esityslista 43/1997 vp 1 2 3 4. 5. 6. 7. 8. 9. Nimenhuuto Päätösvaltaisuus HE 88/1997 vp laeiksi työttömyysturvalain muuttamisesta ja työmarkkinatuesta

Lisätiedot

1981 vp. n:o 151 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

1981 vp. n:o 151 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1981 vp. n:o 151 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kuluvan vuoden tulopoliittisessa kokonaisratkaisussa sovittiin eräistä sosiaaliturvaa

Lisätiedot

Laki. sairausvakuutuslain muuttamisesta

Laki. sairausvakuutuslain muuttamisesta Laki sairausvakuutuslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan sairausvakuutuslain (1224/2004) 12 luvun 11 :n 2 momentti, sellaisena kuin se on laissa 1640/2009, muutetaan 8 luvun 10 :n

Lisätiedot

Työllistämisvelvoite. Eija Ahava Toimisto Otsikko

Työllistämisvelvoite. Eija Ahava Toimisto Otsikko Työllistämisvelvoite Eija Ahava 26.1.2017 1 Työllistämisvelvoitteen piiriin kuuluminen JTYPL 11 luku 1 Kunnan työllistämisvelvoitteen piiriin kuuluu vuonna 1950 tai sen jälkeen syntynyt henkilö, joka on

Lisätiedot

HE 23/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 23/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 23/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia. Erityishoitorahan alkamisajankohtaan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki työntekijäin eläkemaksun

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 159/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

1991 vp - HE 93. lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1991 vp - HE 93. lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1991 vp - HE 93 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaanedustuksen virkamiesten puolisoille maksettavasta erityiskorvauksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Sivistysvaliokunnalle

Sivistysvaliokunnalle PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 24/2005 vp Hallituksen esitys laeiksi tekijänoikeuslain ja rikoslain 49 luvun muuttamisesta Sivistysvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Sivistysvaliokunta on 8 päivänä

Lisätiedot

Teuvo Pohjolainen

Teuvo Pohjolainen 1 Teuvo Pohjolainen 11.11.2016 Lausunto eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esityksestä eduskunnalle vuoden 2017 tuloveroasteikkolaiksi sekä laiksi tuloverolain muuttamisesta (HE 135/2016

Lisätiedot

HE 133/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki

HE 133/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki HE 133/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijän työeläkevakuutusmaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta EV 10711996 vp- HE 72/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 7211996 vp laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta.

Lisätiedot

HE 128/2005 vp. oli 4,85 prosenttia, kun työttömyysvakuutusmaksua

HE 128/2005 vp. oli 4,85 prosenttia, kun työttömyysvakuutusmaksua HE 128/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 149/2002 vp Hallituksen esitys laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki työntekijäin

Lisätiedot

HE 177/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi rintamasotilaseläkelakia, vanhuuseläkkeensaajan ilmoitusvelvollisuudesta.

HE 177/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi rintamasotilaseläkelakia, vanhuuseläkkeensaajan ilmoitusvelvollisuudesta. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rintamasotilaseläkelain, ulkomaille maksettavasta rintamalisästä annetun lain, maatalousyrittäjän eläkelain 61 :n ja kansaneläkelain 17 :n muuttamisesta ESITYKSEN

Lisätiedot

Perustuslakivaliokunnan kokous n:o 10 tiistaina kello ) HE 359/1992 vp laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta

Perustuslakivaliokunnan kokous n:o 10 tiistaina kello ) HE 359/1992 vp laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta Perustuslakivaliokunnan kokous n:o 10 tiistaina 9.3.1993 kello 10.00 1) Nimenhuuto 2) Täysilukuisuus 3) HE 359/1992 vp laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta Asiantuntijoiden kuuleminen: - Professori

Lisätiedot

Työttömyysetuuden saamisen vastikkeellisuus ja PL 19.2

Työttömyysetuuden saamisen vastikkeellisuus ja PL 19.2 Asiantuntijalausunto perustuslakivaliokunnalle hallituksen esityksestä HE 124/2017 vp eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta Yleistä Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnallisen eläkelain muuttamisesta Kunnallista eläkelakia esitetään muutettavaksi siten, että kunnallisen eläkelaitoksen Kevan toimitusjohtaja voitaisiin irtisanoa

Lisätiedot

4. HE 84/1999 vp ympäristönsuojelu- ja vesilainsäädännön uudistamiseksi

4. HE 84/1999 vp ympäristönsuojelu- ja vesilainsäädännön uudistamiseksi PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA ESITYSLISTA 44/1999 vp Perjantai 29.10.1999 kello 09.30 1.. Nimenhuuto 2. Päätösvaltaisuus 3. HE 77/1999 vp laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

Ilmoitetaan, että asia on saapunut valiokuntaan lausunnon antamista varten suurelle valiokunnalle.

Ilmoitetaan, että asia on saapunut valiokuntaan lausunnon antamista varten suurelle valiokunnalle. PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA ESITYSLISTA 21/2002 vp Tiistai 12.3.2002 kello 10.00 1. Nimenhuuto 2. Päätösvaltaisuus 3. U 7/2002 vp ehdotuksesta neuvoston puitepäätökseksi (rasismin ja muukalaisvihan vastainen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 161/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain 77 :n ja sairausvakuutuslain 33 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan tuloverolain ulkomaantyöskentelystä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Tieliikelaitoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia Tieliikelaitoksesta. Valtion liikelaitoksista annetun

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 32, s. 16.

Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 32, s. 16. Asiantuntijalausunto perustuslakivaliokunnalle hallituksen esityksestä HE 226/2016 vp eduskunnalle eläketukilaiksi ja laiksi tuloverolain 63 b :n muuttamisesta Yleistä Hallituksen esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 125/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijän työeläkevakuutusmaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT. Yleisiä määräyksiä 1

MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT. Yleisiä määräyksiä 1 RHV/1.1.2017 1 (5) MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT Yleisiä määräyksiä 1 Näitä ehtoja sovelletaan maatalousyrittäjän eläkelain (1280/2006) 10 :n mukaan vakuutettuun maatalousyrittäjään ja

Lisätiedot

HE 44/2004 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 44/2004 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 44/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 3 luvun 7 :n ja 4 luvun :n sekä työttömyysturvalain 8 luvun :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

3. HE 242/2002 vp eläkelainsäädännön muuttamiseksi

3. HE 242/2002 vp eläkelainsäädännön muuttamiseksi i PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA Torstai 7.11.2002 kello 10.00 1. Nimenhuuto 2. Päätösvaltaisuus \ 3. HE 242/2002 vp eläkelainsäädännön muuttamiseksi Ilmoitetaan, että asia on saapunut valiokuntaan lausunnon antamista

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 243/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain 58 :n sekä kolttalain 68 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 239/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi työttömyysturvalain, aikuiskoulutustuesta annetun lain ja vuorotteluvapaalain.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 239/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi työttömyysturvalain, aikuiskoulutustuesta annetun lain ja vuorotteluvapaalain. EDUSKUNNAN VASTAUS 239/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi työttömyysturvalain, aikuiskoulutustuesta annetun lain vuorotteluvapaalain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 13 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan työttömyysturvalakia muutettavaksi siten, että työssäoloehtoa koskevaa säännöstä peruspäivärahan osalta

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 20.12.2018 Taltionumero 6100 Diaarinumero 5422/2/17 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan sairausvakuutuslain työnantajalle maksettavan vuosilomakustannuskorvauksen määrää koskevaa säännöstä muutettavaksi.

Lisätiedot

Eduskunnalle. LAKIALOITE 168/1999 vp. Laki työntekijäin eläkelain muuttamisesta

Eduskunnalle. LAKIALOITE 168/1999 vp. Laki työntekijäin eläkelain muuttamisesta LA 16811999 vp- Matti Kangas /vas LAKIALOITE 168/1999 vp Laki työntekijäin eläkelain muuttamisesta Eduskunnalle ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Niin sanotun Puron paketin yhtenä tavoitteena on ollut korjata

Lisätiedot

Perustuslakivaliokunnan kokous n;o 48 keskiviikkona 3.6.1992. klo 9.00

Perustuslakivaliokunnan kokous n;o 48 keskiviikkona 3.6.1992. klo 9.00 Perustuslakivaliokunnan kokous n;o 48 keskiviikkona 3.6.1992 klo 9.00 1) Nimenhuuto 2) Päätösvaltaisuus 3) HB 77 laiksi työllisyyslain väliaikaisesta muuttamisesta - Eduskunnan lausuntopäätös - I käsittely.

Lisätiedot

OmavastL LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

OmavastL LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE 17.1.1991/118 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1. (19.12.2008/996) 1 Maatalousyrittäjän eläkelaissa (1280/2006)

Lisätiedot

Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi vuorotteluvapaakokeilusta muuttamisesta. sekä laeiksi eräiden tähän liittyvien

Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi vuorotteluvapaakokeilusta muuttamisesta. sekä laeiksi eräiden tähän liittyvien EV 132/1995 vp - HE 136/1995 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi vuorotteluvapaakokeilusta sekä laeiksi eräiden tähän liittyvien lakien muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen

Lisätiedot

Päätös. Laki. kansaneläkelain muuttamisesta

Päätös. Laki. kansaneläkelain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 20/2004 vp Hallituksen esitys eräiden toimeentuloturvaa koskevien lakien takaisinperintäsäännösten muuttamiseksi Asia Hallitus on vuoden 2003 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta

Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta EDUSKUNNAN VASTAUS 193/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi pelastuslain 91 :n ja Pelastusopistosta annetun lain 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi pelastuslakia ja Pelastusopistosta

Lisätiedot

ulkomaalaisilla jäsenillä. Äänioikeusikärajanmääräytyminen

ulkomaalaisilla jäsenillä. Äänioikeusikärajanmääräytyminen HE 168/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ortodoksisesta kirlckokunnasta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Ortodoksisesta kirkkokunnasta annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Perustuslakivaliokunta keskiviikko / HE 123/2017 vp

Perustuslakivaliokunta keskiviikko / HE 123/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kansaneläkkeen ja eräiden muiden etuuksien vuoden 2018 indeksitarkistuksista sekä kansaneläkeindeksistä annetun lain 2 :n ja eräiden muiden lakien muuttamisesta

Lisätiedot

1994 vp - HE 65. korvaamisesta maatalousyrittäjille annetun lain (118/91) perusteella sairausvakuutuksen omavastuuajalta,

1994 vp - HE 65. korvaamisesta maatalousyrittäjille annetun lain (118/91) perusteella sairausvakuutuksen omavastuuajalta, 1994 vp - HE 65 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi ihmisen elimien ja kudoksien irrottamisesta lääketieteelliseen käyttöön annetun lain 11 :n ja sairausvakuutuslain 4 a :n muuttamisesta ESITYKSEN

Lisätiedot

Perustuslakivaliokunnan kokous n:o 39 keskiviikkona

Perustuslakivaliokunnan kokous n:o 39 keskiviikkona Perustuslakivaliokunnan kokous n:o 39 keskiviikkona 26.5.1993 1 ) 2 kello 10.00 Nimenhuuto Päätösvaltaisuus HE 63 laiksi rangaistusmääräysmenettelystä 1a eräiksi siihen liittyviksi laeiksi - Ilmoitetaan

Lisätiedot

HE 165/2004 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 165/2004 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 165/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta

HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta Perustuslakivaliokunta 30.11.2016 Valtiovarainministeriö Valli-Lintu, Kuittinen Ehdotuksen tavoitteet ja lähtökohdat Ehdotusten

Lisätiedot

Päätös. Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta

Päätös. Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 167/2006 vp Hallituksen esitys laiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi työttömyysturvalain

Lisätiedot

HE 5/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta

HE 5/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäväksi työttömyysturvalakiin säännökset ikääntyneiden työnhakijoiden

Lisätiedot

työ- ja tasa-arvoasiainvaliokuntaan

työ- ja tasa-arvoasiainvaliokuntaan PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 47/2002 vp Hallituksen esitys laiksi julkisesta työvoimapalvelusta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 220/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi opiskelijavalintarekisteristä, koskevien lakien muuttamisesta.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 220/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi opiskelijavalintarekisteristä, koskevien lakien muuttamisesta. EDUSKUNNAN VASTAUS 220/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi opiskelijavalintarekisteristä, korkeakoulujen valtakunnallisesta tietovarannosta ja ylioppilastutkintorekisteristä annetun lain sekä

Lisätiedot

HE 181/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 181/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 181/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikosvahinkojen korvaamisesta valtion varoista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan rikosvahinkojen korvaamisesta

Lisätiedot

Perustuslakivaliokunnan kokous n:o 117 perjantaina kello 8.30

Perustuslakivaliokunnan kokous n:o 117 perjantaina kello 8.30 Perustuslakivaliokunnan kokous n:o 117 perjantaina 11.12.1992 kello 8.30 1) Nimenhuuto 2) Päätösvaltaisuus 3) HE 343 laiksi valtion eläkelain muuttamisesta Valtiovarainministeriön kirjelmä. Asiantuntijoiden

Lisätiedot

Laki. yrittäjän eläkelain muuttamisesta

Laki. yrittäjän eläkelain muuttamisesta Laki yrittäjän eläkelain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan yrittäjän eläkelain (1272/2006) 84 :n 3 momentti, sellaisena kuin se on laissa 888/2014, muutetaan 2 :n 1 momentin 9 kohta,

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työvoimapoliittisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain ja työmarkkina-tuesta annetun lain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

HE 147/2017 vp YKSITYISTIELAIKSI JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI

HE 147/2017 vp YKSITYISTIELAIKSI JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI Veli-Pekka Viljanen HE 147/2017 vp YKSITYISTIELAIKSI JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI HE 11/2018 vp YKSITYISTIELAIKSI JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI ANNETUN HALLITUKSEN ESITYKSEN (HE 147/2017

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 64/2011 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 64/2011 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 64/2011 vp Hallituksen esitys laeiksi kunnallisen eläkelain, valtion eläkelain, kunnallisen eläkelain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen, kunnallisen eläkelain voimaanpanolain

Lisätiedot

ESITYSLISTA 115/2002 vp PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA

ESITYSLISTA 115/2002 vp PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA ESITYSLISTA 115/2002 vp PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA Perjantai 13.12.2002 kello 09.00 1. Nimenhuuto 2. Päätösvaltaisuus 3. U 50/2002 vp ehdotuksesta neuvoston säädöksen antamiseksi Euroopan poliisiviraston perustamisesta

Lisätiedot

HE 106/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 106/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 106/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 51 b ja 51 d :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi elinkeinotulon

Lisätiedot

1985 vp. - HE n:o 35 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1985 vp. - HE n:o 35 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1985 vp. - HE n:o 35 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työntekijäin eläkelain, kansaneläkelain 26 :n ja sairausvakuutuslain 27 :n muuttamisesta sekä eräiksi niihin liittyviksi laeiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

HE 172/2013 vp. on selkiyttää valtion eläkerahastoa koskevaa sääntelyä ja valtion eläketurvan rahoitusta koskevaa valmistelua valtioneuvostossa.

HE 172/2013 vp. on selkiyttää valtion eläkerahastoa koskevaa sääntelyä ja valtion eläketurvan rahoitusta koskevaa valmistelua valtioneuvostossa. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi valtion eläkelain ja valtion eläkerahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118

LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118 LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE 17.1.1991/118 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1. (19.12.2008/996) 1 Maatalousyrittäjän eläkelaissa (1280/2006)

Lisätiedot

aikuiskoulutustuesta annetun lain muuttamisesta

aikuiskoulutustuesta annetun lain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 204/2009 vp Hallituksen esitys laiksi aikuiskoulutustuesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi aikuiskoulutustuesta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

Päätös. Laki. työsopimuslain 4 luvun muuttamisesta

Päätös. Laki. työsopimuslain 4 luvun muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 59/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi työsopimuslain 4 luvun ja merimieslain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi työsopimuslain 4 luvun ja merimieslain

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle eräiksi hallintolainkäyttöä koskevan lainsäädännön muutoksiksi annetun hallituksen esityksen (HE 112/2004 vp) täydentämisestä Esityksessä ehdotetaan eduskunnalle annettua

Lisätiedot

HE 122/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 122/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 122/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lasten kotihoidon tuesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ja lasten päivähoidosta annetun

Lisätiedot

Pyydettynä lisäselvityksenä esitän kunnioittavasti seuraavan.

Pyydettynä lisäselvityksenä esitän kunnioittavasti seuraavan. Rikosoikeuden apulaisprofessori Sakari Melander Helsingin yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta 16.10.2017 Eduskunnan lakivaliokunnalle Asia: Hallituksen esitys (HE) 41/2017 vp eduskunnalle laiksi rikostorjunnasta

Lisätiedot

EV 137/1999 vp- HE 163/1999 vp. Laki. kansaneläkelain muuttamisesta

EV 137/1999 vp- HE 163/1999 vp. Laki. kansaneläkelain muuttamisesta EV 137/1999 vp- HE 163/1999 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi kansaneläkelain, perhe-eläkelain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 163/1999

Lisätiedot

3. HE 96/2002 vp verkkotunnuslaiksi ja viestintähallinnasta annetun lain 2 :n muuttamisesta. Kuultavana: professori Tuomas Ojanen

3. HE 96/2002 vp verkkotunnuslaiksi ja viestintähallinnasta annetun lain 2 :n muuttamisesta. Kuultavana: professori Tuomas Ojanen PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA ESITYSLISTA 84/2002 vp Perjantai 11.10.2002 kello 09.00 1. Nimenhuuto 2. Päätösvaltaisuus 3. HE 96/2002 vp verkkotunnuslaiksi ja viestintähallinnasta annetun lain 2 :n muuttamisesta

Lisätiedot

MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT. Yleisiä määräyksiä 1

MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT. Yleisiä määräyksiä 1 RHV/1.1.2012 1 (5) MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT Yleisiä määräyksiä 1 Näitä ehtoja sovelletaan maatalousyrittäjän eläkelain (1280/2006) 10 :n mukaan vakuutettuun maatalousyrittäjään ja

Lisätiedot

1992 vp - HE 155. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lapsilisälain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1992 vp - HE 155. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lapsilisälain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1992 vp - HE 155 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lapsilisälain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lapsilisälakia muutettavaksi siten, että lapsilisä maksettaisiin

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömien omaehtoisen opiskelun tukemisesta annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömien omaehtoisen opiskelun tukemisesta annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömien omaehtoisen opiskelun tukemisesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömien omaehtoisen

Lisätiedot

evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta

evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta EDUSKUNNAN VASTAUS 108/2005 vp Hallituksen esitys laiksi evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi

Lisätiedot

Tanja Jaatinen VN/3618/2018 VN/3618/2018-OM-2

Tanja Jaatinen VN/3618/2018 VN/3618/2018-OM-2 Lausunto 1 (4) Opetus- ja kulttuuriministeriö Lausuntopyyntönne 2.7.2018 (OKM/34/010/2018) Oikeusministeriön lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi valtakunnallisista opinto-

Lisätiedot

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia. johtuu saman työnantajan muiden työntekijöiden. tehtäväksi myös Iomautuspäivärahaa koskeviin säännöksiin.

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia. johtuu saman työnantajan muiden työntekijöiden. tehtäväksi myös Iomautuspäivärahaa koskeviin säännöksiin. 1994 vp - HE 110 Hallituksen esitys EduskunnaJJe laeiksi lomaotuksen johdosta maksettavasta ylimääräisestä työttömyysvakuutusmaksusta vuonna 1994 annetun lain muuttamisesta ja työttömyysturvalain väliaikaisesta

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 169/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi Suomen keskusviranomaisesta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 169/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi Suomen keskusviranomaisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 169/2010 vp Hallituksen esitys laiksi Suomen keskusviranomaisesta eräissä elatusapua koskevissa kansainvälisissä asioissa, laiksi elatusvelvoitteita koskevan neuvoston asetuksen soveltamisesta

Lisätiedot

Ulkoasiainvaliokunnalle

Ulkoasiainvaliokunnalle PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 6/2006 vp Hallituksen esitys laiksi sotilaallisesta kriisinhallinnasta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Ulkoasiainvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on

Lisätiedot

1984 vp. - HE n:o 260 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

1984 vp. - HE n:o 260 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1984 vp. - HE n:o 260 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion eläkelakia muutettavaksi siten, että niissä tapauksissa,

Lisätiedot

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 74/2001 vp).

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 74/2001 vp). Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 74/2001 vp). Sosiaali- ja terveysvaliokunta on antanut asiasta mietinnön (StVM

Lisätiedot

Raimo Vistbacka /ps vjäs. Lyly Rajala /kok sihteeri Mika Boedeker valiokuntaneuvos. 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 16 jäsentä.

Raimo Vistbacka /ps vjäs. Lyly Rajala /kok sihteeri Mika Boedeker valiokuntaneuvos. 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 16 jäsentä. LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 22/2004 vp Keskiviikko 5.5.2004 kello 12.00-13.31 Läsnä pj. Markku Laukkanen /kesk vpj. Matti Kangas /vas jäs. Mikko Alatalo /kesk Leena Harkimo /kok Saara Karhu

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 299/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kuntarakennelain muuttamisesta sekä kuntajakolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen 5 momentin kumoamisesta

Lisätiedot

HE 231/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisestä asumistuesta annetun lain muuttamisesta

HE 231/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisestä asumistuesta annetun lain muuttamisesta Johannes Heikkonen Turun Yliopisto Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HE 231/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisestä asumistuesta annetun lain muuttamisesta Taustaa Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

HE 94/2016 vp LAEIKSI PUOLUSTUSVOIMISTA ANNETUN LAIN, ALUEVALVON- TALAIN JA ASEVELVOLLISUUSLAIN MUUTTAMISESTA

HE 94/2016 vp LAEIKSI PUOLUSTUSVOIMISTA ANNETUN LAIN, ALUEVALVON- TALAIN JA ASEVELVOLLISUUSLAIN MUUTTAMISESTA Veli-Pekka Viljanen HE 94/2016 vp LAEIKSI PUOLUSTUSVOIMISTA ANNETUN LAIN, ALUEVALVON- TALAIN JA ASEVELVOLLISUUSLAIN MUUTTAMISESTA Eduskunnan perustuslakivaliokunta 7.10.2016 Perustuslakivaliokunnan sihteeristö

Lisätiedot

Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 1993.

Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 1993. 1992 vp - HE 337 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan työttömyysturvalakia muutettavaksi siten, että työttömyyspäivärahaan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 239/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vakuutusoikeuslain 11 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan vakuutusoikeuslain sivutoimisten jäsenten määräämistä

Lisätiedot

HE 161/2013 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia. työttömyyspäivärahan saamisen edellytyksenä

HE 161/2013 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia. työttömyyspäivärahan saamisen edellytyksenä Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia. Esityksen tarkoituksena on toteuttaa

Lisätiedot

1990 vp. - HE n:o 239 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1990 vp. - HE n:o 239 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1990 vp. - HE n:o 239 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lasten kotihoidon tuesta annetun lain 5 ja 7 :n sekä lasten kotihoidon tuesta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen

Lisätiedot

Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle

Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle 1 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Perustuslakivaliokunnan pyydettyä minulta asiantuntijalausunnon hallituksen esityksestä 169/2016 vp laeiksi työttömyysturvalain ja kotoutumisen edistämisestä annetun

Lisätiedot

2. Työmarkkinoiden käytettävissä oleminen työttömyysturvaetujen edellytyksenä

2. Työmarkkinoiden käytettävissä oleminen työttömyysturvaetujen edellytyksenä Sosiaaliturvaoikeus Valinnainen kurssi 19.9.2013 2. Työmarkkinoiden käytettävissä oleminen työttömyysturvaetujen edellytyksenä 3. Mitä tarkoittaa ennakollinen ja jälkikäteinen oikeusturva toimeentuloturvajärjestelmässä?

Lisätiedot

HE 152/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi eläkkeensaajan asumistuesta annetun lain 54 :n muuttamisesta

HE 152/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi eläkkeensaajan asumistuesta annetun lain 54 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi eläkkeensaajan asumistuesta annetun lain 54 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi eläkkeensaajan asumistuesta annettua

Lisätiedot

Aktiivisen tuen avaimet

Aktiivisen tuen avaimet SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN Aktiivisen tuen avaimet Työntekijän työhyvinvoinnin tukeminen Ammatillinen kuntoutus Työntekijällä on sairauden vuoksi uhka tulla työkyvyttömäksi lähivuosina. Ammatillisen

Lisätiedot

1. Arvionne lukuun 1 Johdanto

1. Arvionne lukuun 1 Johdanto LAUSUNTO 01.10.2018 Dnro OKV/67/20/2018 1/5 Viite: Valtiovarainministeriön lausuntopyyntö 21.8.2018, VM183:00/2017 ja VM/1631/03.01.00/2018 Asia: Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen

Lisätiedot

Uuden nuorisolain muutokset nuorten työpajatoiminnassa ja muuta ajankohtaista opetus- ja kulttuuriministeriöstä. Merja Hilpinen ylitarkastaja

Uuden nuorisolain muutokset nuorten työpajatoiminnassa ja muuta ajankohtaista opetus- ja kulttuuriministeriöstä. Merja Hilpinen ylitarkastaja Uuden nuorisolain muutokset nuorten työpajatoiminnassa ja muuta ajankohtaista opetus- ja kulttuuriministeriöstä Merja Hilpinen ylitarkastaja Nuorten työpajatoiminnan ajankohtaisia asioita NEET-nuoret Nuorisolaki

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta

Lisätiedot

Mikael Hidén. PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA KELLO 9.00 HE 40/18 vp varhaiskasvatuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Mikael Hidén. PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA KELLO 9.00 HE 40/18 vp varhaiskasvatuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi 1 Mikael Hidén PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA 25.5.2018 KELLO 9.00 HE 40/18 vp varhaiskasvatuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Esityksessä ehdotetaan uutta varhaiskasvatuslakia, jolla kumottaisiin

Lisätiedot

HE 90/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia

HE 90/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia HE 90/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain 6 luvun 1 :n ja aikuiskoulutustuesta annetun lain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot