Kontiorannan alueen asemakaavoittaminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kontiorannan alueen asemakaavoittaminen"

Transkriptio

1 Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Kontiorannan alueen asemakaavoittaminen 402/ /2015 Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta päätti Kontiorannan entisen varuskunnan ydinalueen asemakaavoituksen tilaamisesta jatkotyönä Kontioniemen osayleiskaavalle. Asemakaavan laajentamisen tarkoituksena on mahdollistaa vapaa-ajankeskuksen ja siihen liittyvän vapaa-ajan asumisen ja erilaisten palvelujen syntyminen Kontiorantaan. Asemakaava kytkeytyy laajennusalueen pohjoispuolella olevaan varuskunnan asuntoalueeseen ja toiminnallisesti myös laajennusalueen eteläpuolella olevaan ampumahiihtokeskukseen. Kaavoitettavan alueen pinta-ala on noin 81 ha ja se on lähes kokonaan kunnan omistuksessa. Kaavaluonnos on valmistunut. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin. Ympäristölautakunta Lisätietoja: kaavoitusjohtaja Matti Moisala, puh Kaavoitusjohtajan ehdotus: Ympäristölautakunta päättää asettaa Kontiorannan asemakaavan päivätyt luonnosasiakirjat ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman julkisesti nähtäville MRL 62 :n ja MRA 30 :n mukaisesti ja pyytää niistä lausunnot Museovirastolta, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon ELY-keskuksilta, Pohjois-Karjalan maakuntaliitolta, Pohjois-Karjalan Sähkö Oy:ltä, vapaa-aikalautakunnalta ja kasvatus- ja koulutuslautakunnalta. Asemakaavan laajentamista Kontiorannan entisen varuskunnan ydinalueelle koskevat päivätyt osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä kaavaluonnosasiakirjat olivat MRL 62 ja 63 :n ja MRA 30 :n mukaisesti julkisesti nähtävillä Lausunnot pyydettiin Museovirastolta, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon ELY-keskuksilta, Pohjois-Karjalan maakuntaliitolta, Pohjois-Karjalan Sähkö Oy:ltä, vapaa-aikalautakunnalta ja kasvatus- ja koulutuslautakunnalta. Lausunnot sekä niihin laaditut vastineet ovat ohessa. Pohjois-Karjalan ELY-keskus: Asemakaavassa lomakylätyyppiselle rakentamiselle osoitetuille alueille on mahdollista toteuttaa noin 250 loma-asuinrakennusta, joissa voi sijaita noin huoneistoa. Loma-asumisen osalta kaavaratkaisu on mitoitukseltaan varsin tiivis.

2 Maakuntakaavan 4. vaihekaavassa Kontiorannan varuskunta-alue on merkitty maakunnallisesti arvokkaaksi kulttuuriympäristöksi (ma/km-1). Kontioniemen osayleiskaavaehdotuksessa arvokas kulttuuriympäristöalue (sk/m) kattaa tältä asemakaava-alueelta varuskunnan sairaalan, palvelurakennusten, kasarmien ja väylien muodostaman kokonaisuuden. Asemakaavaluonnoksessa kyseistä aluerajausta on supistetttu ja vain sairaala, esikunta ja sauna on merkitty suojeltaviksi rakennuksiksi. Kaava-asiakirjoissa tulisi tuoda esille, miksi rajausta on muutettu ja miten esitetyllä ratkaisulla turvataan entiseen varuskuntaan liittyvien kulttuuriarvojen säilyminen. Kaavaan tulee lisätä pohjavesialuetta koskeva merkintä ja määräykset. Asemakaavaan on ko. rajauksella osoitettu keskeisin arvokas kulttuuriympäristöalue. Rajauksen piiriin sisältyvät kaikki yleiskaavassa osoitetut suojeltavat rakennukset ja näiden lähialueet. Tämä on se kokonaisuus, jolla nähdään olevan parhaat mahdollisuudet entisen varuskunnan kulttuuriarvojen säilyttämiseen. Asemakaavassa osoitetun kulttuuriympäristörajauksen ulkopuolella ei sen sijaan olevia rakennuksia tule säilymään. Samoin näille alueille tulee sijoittumaan uudisrakentamista siinä määrin, ettei siinä tilanteessa kulttuuriympäristörajaus ole enää tarkoituksenmukainen. Toki osin ko. alueellakin tulee vanhaa tiestöä säilymään nykyisillä paikoillaan. Pohjois-Savon ELY-keskus: Kontiorannan asemakaavaluonnoksen mukaisen alueen liikennöinti järjestetään mt 5051 ja siitä johdetun uuden kokoojakadun kautta. Kontioniemen osayleiskaavaa varten on laadittu liikenneselvitys, joka tomii myös tämän asemakaavan liikenteellisten vaikutusten arvioinnin pohjana. Osayleiskaavasta johtuva liikennemäärien kasvu on suurinta Kontioniementiellä Napakympintien/Asemantien liittymän ja Uuron eritasoliittymän välillä. Selvityksen perusteella merkittävästi lisääntyvästä liikenteestä huolimatta liikenteen sujuvuus ei edellytä nelihaaraliittymän muuttamista. ELY-keskus kuitenkin huomauttaa, että lisääntyvän liikenteen myötä tulee kevyen liikenteen kulkureitit Asemantien suunnasta tarkastella uuden kokoojakadun suunnittelun yhteydessä. ELY-keskus myös huomauttaa, että mikäli mt 5051 ja Napakympintien liittymäalueelle on suunniteltu parannustoimia, ne tulee tarpeen mukaan huomioida katualuevarauksessa ja esittää kaavaselostuksessa. Edellä mainitun lisäksi ELY-keskus kehottaa kuntaa käynnistämään mt 5051 kaduksi kaavoittamisen. mt 5051 ja Napakympintien liittymäalueelle on alustavasti suunniteltu kiertoliittymän mahdollistaminen. Tilantarve otetaan huomioon osaltaan nyt laadittavassa asemakaavassa ja muilta osin tulevissa, mm. mt 5051 koskevissa asemakaavahankkeissa. Pohjois-Karjalan maakuntaliitto:

3 Maakuntakaavallisesti alueen käyttöä ohjaa erityisesti Pohjois-Karjalan 4. vaihemaakuntakaava, joka on vahvistettu ympäristöministeriössä Kaava on lainvoimainen. Maakuntakaavassa suunnittelualue sijoittuu taajamatoimintojen alueelle (A) sekä matkailun ja virkistyksen vetovoima-alueelle (mv-3). Maakuntakaavassa alueelle on merkitty myös useita seudullisesti, maakunnallisesti tai valtakunnallisesti merkittäviä kysymyksiä, joita ovat esimerkiksi matkailupalvelujen kohdemerkintä (rm), Kontiorannan varunkunta-alueen arvokas kulttuuriympäristö (ma/km-1), Joensuun kaupunkiseudun viheryhteystarve sekä vierasvenesatama. Lisäksi kaava-alueen läheisyydessä on virkistysalueet pohjoisessa (golf-kenttä) ja etelässä (ampumahiihtostadionin virkistysalue (V/a). Asemakaavan selostuksessa on todettu suunnittelualueen sijoittuvan virkistysalueelle, mutta virkistysalueet jäävät suunnittelualueen ulkopuolelle. Alueen läheisyyteen sijoittuvan seudullisen ampumaradan melualue (me-3) on hyvä tiedostaa kaavatyössä. Aikaisemmista kaavavaiheista tulisi lisäksi huomioida alueen sijoittuminen pohjavesialueelle (pv). Maakuntakaavassa alueelle sijoittuu myös muinaismuisto, jota on kuitenkin asemakaavatyön yhteydessä selvitetty tarkemmin ja todettu, että alueella ei ole muinaisjäännöstä. Asemakaava noudattelee alueelle laadittua yleiskaavaa ja on ratkaisultaan maakuntakaavan linjausten mukainen. Koska tarkoituksena on ensisijassa mahdollistaa vapaa-ajankeskuksen syntyminen, tulee huomiota kiinnittää reitistöihin ja niiden linjauksiin maastossa. Erityisesti alueen käyttäjien, mutta myös liikenteen näkökulmasta, esimerkiksi teiden ylitykset tulisi pyrkiä minimoimaan ja ohjaamaan ali-/ylikulkujen kautta. Lisäksi suunnitellut kevyen liikenteen yhteydet olisi hyvä näkyä kaavakartalla. Maakuntaliitto kiinnittää huomiota kaavojen hyväksymisjärjestykseen eli alueen yleiskaavan hyväksyminen on edellytys asemakaavan hyväksymiselle. Kaavaselostukseen täsmennetään; maakuntakaavan laaja virkistysalue (V) sijoittuu asemakaava-alueen ulkopuolelle. Lisäksi alueen läheisyyteen sijoittuu seudullisen ampumaradan melualue (me-3). Asemakaavan lisätään tarvittavat merkinnät pohjavesialueesta. Tieverkostoa on suunniteltu kaavatyön rinnalla. Niissä on esitetty myös kevyenliikenteen väyläratkaisut. Kaduille sijoittuvia kevyenliikenteen väyliä ei ole tarvetta merkitä kaavakartalle. Niiden edellyttämä tilantarve on otettu katualueissa huomioon. Kontioniemen osayleiskaavan on tullut voimaan kh:n päätöksellä lukuun ottamatta valituksenalaisia alueita. Valitukset eivät kohdennu nyt asemakaavoitettavalle alueelle. Museovirasto: Jo kaava-aluetta koskevaa Kontioniemen osayleiskaavaa käsiteltäessä Museovirasto totesi, että entisen varuskunnan kulttuuriympäristön arvojen ja ominaispiirteiden säilyttäminen uudessa tilanteessa ja uusia käyttöjä suunniteltaessa on osoittautunut vaikeaksi. Alue tulee muuttumaan

4 voimakkaasti ja nykyinen väljä julkisten rakennusten muodostama kokonaisuus muuttuu tiiviiksi matkailua palvelevaksi alueeksi. Suojeltavia kohteita on asemakaavassa osoitettu vain neljä: varuskunnan sairaala, esikuntarakennus, varusmiessauna Lautsa sekä kauempana sijaitseva ns. Takkusen talo. Selostusluonnoksessa todetaan, että kaava mahdollistaa myös kasarmirakennusten säilymisen ja käytön, vaikka se sallii myös niiden purkamisen. Museovirasto ehdottaa, että jo uudessa käytössä mahdollisesti olevat kasarmi tai kasarmit osoitettaisiin myös säilymistä tukevin suojelumerkinnöin. Kasarmit ovat erittäin tärkeä varuskunta-alueen rakennustyyppi. Kaavaneuvotteluissa esitettiin myös mahdollisuus, että sotilaskoti ja ruokalarakennus voisivat säilyä osana uudisrakentamista, mitä Museovirasto pitää hyvänä tavoitteena. Aivan kuten lausunnossakin todetaan, asemakaavassa on osoitettu neljä suojeltavaa rakennuskohdetta. Suojeltavat rakennuskohteet on esitetty yleiskaavan mukaisesti. Mainittujen muiden rakennusten osalta mahdollisuus niiden säilyttämiseen selviää ko. alueiden uutta rakentamista suunniteltaessa. Pohjois-Karjalan Sähkönsiirto Oy: Olemme merkinneet oheiseen liitekarttaan sinisellä värillä alueella olevat 20 kv ilmajohdot, jotka tarvitsevat kaavaan seuraavan aluevarauksen: - johtoalueen leveys 10 metriä (5 metriä johdon molemmin puolin) Lisäksi olemme merkinneet punaisella värillä alueelle myöhemmin mahdollisesti rakennettavat puistomuuntamot, jotka tarvitsevat kaavaan seuraavan aluevarauksen: - muuntamon suoja-alueen säde on 10 metriä. Kaavaehdotukseen lisätään mainitut puistomuuntamoaluevaraukset. Ilmajohdoille ei ole tarkoituksenmukaista merkitä aluevarauksia liikerakennusten (KL) korttelin 772 alueelle. Siinä vaiheessa, kun alueelle tullaan rakentamaan, ilmajohdot on perusteltua siirtää toisaalle tai korvata maakaapeleilla. Vapaa-aikalautakunta: Vapaa-aikalautakunta lausuntonaan toteaa, että sillä ei ole huomautettavaa asemakaavan laajentamisesta. Kasvatus- ja koulutuslautakunta: Kasvatus- ja koulutuslautakunta toteaa lausuntonaan, että sillä ei ole huomautettavaa Kontiorannan alueen asemakaavan luonnosvaiheeseen. Kaavaluonnoksesta saatujen palutteiden jälkeen on nyt valmisteltu kaavaehdotus, joka voidaan laittaa nyt julkisesti nähtäville. Lisätietoja: kaavoitusjohtaja Matti Moisala, puh

5 Kaavoitusjohtajan ehdotus: Ympäristölautakunta päättää asettaa Kontiorannan päivätyt asemakaavaehdotus asikirjat julkisesti nähtäville MRL 65 ja MRA 27 :n mukaisesti. Lausunnot pyydetään MRL 28 :n mukaisesti Museovirastolta, Pohjois-Karjalan maakuntaliitolta, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon ELY -keskuksilta, Pohjois-Karjalan Sähkö Oy:ltä, vapaa-aikalautakunnalta ja kasvatus- ja koulutuslautakunnalta. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

Kontiorannan alueen asemakaavoittaminen

Kontiorannan alueen asemakaavoittaminen Ympäristölautakunta 126 21.09.2016 Ympäristölautakunta 24 23.02.2017 Ympäristölautakunta 68 17.05.2017 Kontiorannan alueen asemakaavoittaminen 402/10.02.03.00/2015 Ympäristölautakunta 21.09.2016 126 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KUNTA KONTIORANNAN ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS

KONTIOLAHDEN KUNTA KONTIORANNAN ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS KONTIOLAHDEN KUNTA KONTIORANNAN ASEMAKAAVA Asemakaavan laajennus koskee kylän 402 tiloja 13:60, 13:72, 13:259, 5:27, 5:130 ja kylän 412 tiloja 47:10, 62:8, 72:3. Asemakaavalla muodostuvat korttelit 722-772

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2017 1

KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2017 1 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2017 1 Kunnanhallitus Aika 22.05.2017 klo 17:30-19:15 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat :t 140-159 Otsikko Sivu 140 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KUNTA KONTIORANNAN ASEMAKAAVA

KONTIOLAHDEN KUNTA KONTIORANNAN ASEMAKAAVA KONTIOLAHDEN KUNTA KONTIORANNAN ASEMAKAAVA Asemakaavan laajennus koskee kylän 402 tiloja 13:60, 13:72, 13:259, 5:27, 5:130 ja kylän 412 tiloja 47:10, 62:8, 72:1. Asemakaavalla muodostuvat korttelit 722-772

Lisätiedot

Asemakaavan muutos ja laajennus Lehmoon Metoksen alueelle

Asemakaavan muutos ja laajennus Lehmoon Metoksen alueelle Ympäristölautakunta 69 18.05.2016 Ympäristölautakunta 104 24.08.2016 Ympäristölautakunta 156 26.10.2016 Kunnanhallitus 243 14.11.2016 Kunnanvaltuusto 65 12.12.2016 Asemakaavan muutos ja laajennus Lehmoon

Lisätiedot

Lausunnot Kaakkois-Suomen ELY-keskus Etelä-Karjalan liitto Etelä-Karjalan pelastuslaitos Liikennevirasto 4. 5.

Lausunnot Kaakkois-Suomen ELY-keskus Etelä-Karjalan liitto Etelä-Karjalan pelastuslaitos Liikennevirasto 4. 5. Parikkalan kunta Koirniemen osayleiskaava 17.12.2014 Kaavaehdotus oli nähtävillä 26.6.2014 28.7.2014. Kaavaehdotuksesta saatiin 7 lausuntoa ja 1 muistutusta. Seuraavassa on lausunnot sekä kaavoittajan

Lisätiedot

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE LUONNOSVAIHE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.6.2018 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Paloaseman alue OAS 8.6.2018 sivu

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVOITUS 1 (5) KONTIOLAHDEN LEHMO 12.9.2016 KAAVOITUS 2 (5) Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 2.2.2015 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee noin 1,5 kilometrin etäisyydellä

Lisätiedot

RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221

RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 Kaavaselostus ASEMAKAAVALLA MUODOSTUU KORTTELI 221. P30129 2.8.2016 Kaavan vireille tulo: Tekninen lautakunta._.2015

Lisätiedot

KONTIORANTA Asemakaavan muutos ja laajentaminen entisellä varuskunnan asuntoalueella Kontiorannassa

KONTIORANTA Asemakaavan muutos ja laajentaminen entisellä varuskunnan asuntoalueella Kontiorannassa KAAVOITUS 1 (5) KONTIORANTA Asemakaavan muutos ja laajentaminen entisellä varuskunnan asuntoalueella Kontiorannassa Päivitetty 1.12.2015 Kuva yleiskartasta KAAVOITUS 2 (5) Osallistumis- ja arviointisuunnitelman

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ehdotus

HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ehdotus HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 20.2.2018 ehdotus Kaava tullut vireille: 15.6.2017 Luonnosaineisto nähtävillä MRA 30 : 24.8.2017-7.9.2017

Lisätiedot

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi (275) KYLÄ Kirkonkylä ALUE Kuhmontien katualue ja siihen liittyvät virkistysalueet

Lisätiedot

VASTINELUETTELO KITEEN KAUPUNKI MEIJERINRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS SWECO YMPÄRISTÖ OY

VASTINELUETTELO KITEEN KAUPUNKI MEIJERINRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS SWECO YMPÄRISTÖ OY Liite 2 VASTINELUETTELO KITEEN KAUPUNKI MEIJERINRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS 24.11.2016 SWECO YMPÄRISTÖ OY KITEEN KAUPUNKI MEIJERINRANNAN AKM ALOITUSVAIHEESSA NÄHTÄVILLE ASETETTUUN AINEISTOON LIITTYEN JÄTETYT

Lisätiedot

Asemakaava koskee kiinteistöä Aloitteen kaavoituksesta on tehnyt Siuron Metallirakenne Oy.

Asemakaava koskee kiinteistöä Aloitteen kaavoituksesta on tehnyt Siuron Metallirakenne Oy. 1 NOKIAN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANKE Nokian kaupunki, asemakaava ja asemakaavan muutos Asemakaava koskee kiinteistöä 536-418-4-198. Asemakaavan muutos koskee 11. kaupunginosan

Lisätiedot

Kaavallinen tilanne, Kosken koulukeskus

Kaavallinen tilanne, Kosken koulukeskus Kosken koulukeskus 9.3.2018 Kaavallinen tilanne, Kosken koulukeskus Maakuntakaava Alueella on voimassa Ympäristöministeriön 21.12.2011 vahvistama Etelä-Karjalan maakuntakaava. Kosken koulun alue on maakuntakaavassa

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS 1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ehdotus TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-22-46 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 30.5.2018

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635 ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 635 osa puistosta VP ja osa katualueesta Kaavan laatija REJLERS

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 13.5.2015 LUUMÄKI /TAAVETTI LINNALANTIE- UKKO-PEKANKAARI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue käsittää osia Linnalantiestä ja Marttilantiestä

Lisätiedot

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217

Lisätiedot

RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33

RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU MAA- JA METSÄTALOUSALUETTA. P27193 13.5.2015 Kaavan

Lisätiedot

Kailon asemakaavamuutos AK-364. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Sisällys. Suunnittelualueen rajaus

Kailon asemakaavamuutos AK-364. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Sisällys. Suunnittelualueen rajaus Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/6 Kailon asemakaavamuutos AK-364 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (4) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: HIMOSLEHTELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 40. kaupunginosan katu-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVOITUS 1 (5) KONTIOLAHDEN LEHMO 1.3.2014 KAAVOITUS 2 (5) Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5197 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.11.2017 ASEMAKAAVA VENETMÄEN ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 5. kaupunginosaa (Järventausta), korttelin osaa 379 koskeva

Lisätiedot

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 18 JA 19

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 18 JA 19 KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 18 JA 19 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.11.2016 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Korttelit 18 ja 19 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Sulkavan kunta Vilkalahden ja Hopeasaaren itäosien asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Sulkavan kunta Vilkalahden ja Hopeasaaren itäosien asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SULKAVAN KUNTA SULKAVAN KYLÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä riittävän varhaisessa

Lisätiedot

RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Syvänoja 416 Tila : Honkaranta INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY

RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Syvänoja 416 Tila : Honkaranta INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY 16.3.2017 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Syvänoja 416 Tila : Honkaranta 1-107 Kaava-alueen yleissijainti 2 1. Aloite ja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Harju-Härkälä 2:n asemakaava 1(1) Kohde ja suunnittelualue Kaavoitettava alue sijaitsee Someron Harjun kaupunginosassa Paimionjoen ja Härkäläntien eteläpuolella noin 1 kilometri keskustasta etelään. Alueen

Lisätiedot

Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6

Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6 SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ristolan asemakaavan muutos Suunnittelualue Varsinais-Suomen ELY-keskus on käynnistänyt tiesuunnitelman laatimisen valtatien 12 parantamiseksi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 81. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 81. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 11.06.2014 Sivu 1 / 1 3816/10.02.03/2013 81 Tuomarila I, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 611115, 40. kaupunginosa, Espoon keskus Valmistelijat

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Karhulan alueen asemakaava 1 (6) 12.8.2019 Kontiolahti, Lehmo Karhulan alueen asemakaava (OAS) n tarkoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORNAINEN LINNUNLAULUN PÄIVÄKOTI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 24.11.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 30.3.2015. KAPULI IId-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 30.3.2015. KAPULI IId-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) Maankäyttöpalvelut 30.3.2015 KAPULI IId-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223d Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ASEMAKAAVA-ALUE

Lisätiedot

KYLPYLÄ (10) KAUPUNGINOSA KYLPYLÄKADUN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS

KYLPYLÄ (10) KAUPUNGINOSA KYLPYLÄKADUN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS KYLPYLÄ (10) KAUPUNGINOSA KYLPYLÄKADUN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS Vireilletulo: Kaavoituskatsaus 2014 Kaavaluonnos: 16.12.2014 Kaavaehdotus: 3.3.2015 Kaupunginhallitus: 31.8.2015, 116 IKAALISTEN KAUPUNKI

Lisätiedot

22 LAUSUNTO SUMMAN RISTEYSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA

22 LAUSUNTO SUMMAN RISTEYSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA Jussi Jääoja, Tuomo Sirkiä KÄSITTELYVERSIO 10042012 18 (33) LAUSUNNOT 1. Rakennuslautakunta 16.3.2012 Dnro HAMINA: 393 /2011 22 LAUSUNTO SUMMAN RISTEYSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA Kaupunkisuunnittelu

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 13.4.2011 KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 13.4.2011 KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(7) KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 120 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 120 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Nilsiä, Tahkovuori 1/5 NILSIÄ, TAHKOVUORI ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 120 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Asemakaavan muutos koskee Tahkovuoren asemakaava-alueen korttelia 110, 119

Lisätiedot

RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS

RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KORTTELIN 33 TONTIT 1, 3, 4 JA 5 SEKÄ

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAUS/1907/10.02.03/2014 VP 47/21.10.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KYLÄSAAREN 34. KAUPUNGINOSAN KYLÄSAARENTIEN, KIVININTIEN, VANHAINKODINTIEN JA LAUNAISTENTIEN LÄHIYMPÄRISTÖ 1. ASEMAKAAVA 609

Lisätiedot

Edsevön asemakaavan muutos (Edsevön eritasoliittymä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Edsevön asemakaavan muutos (Edsevön eritasoliittymä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Edsevön asemakaavan muutos (Edsevön eritasoliittymä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599402201608 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA

KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA Asiakirjatyyppi KAAVASELOSTUS, KAAVAEHDOTUSVAIHE Päivämäärä 28.03.2014 / 04.08.2014 Hyväksymispäivämäärä ja -pykälä 25.8.2014 31 Kaavatunnus 261V250814A 31 KITTILÄN KUNTA LEVIN

Lisätiedot

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 Rovaniemen kaupunki Yleiskaavan muutos kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.04.2013 ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ 2013 2 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

MEIJERINRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS

MEIJERINRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS LIITE 1 KITEEN KAUPUNKI MEIJERINRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.8.2016 Kaava-alueen alustava rajaus on osoitettu punaisella katkoviivalla (pohjakuva MML2016). Sisältö

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 KOSKENKYLÄNTIEN YRITYSALUE ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (4) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 40. KAUPUNGINOSAN KATU- JA LÄHIVIRKISTYSALUEITA Kunnan kaavatunnus: 243

Lisätiedot

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS MUSEOKAAREN ALUE

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS MUSEOKAAREN ALUE KOSKI TL KUNTA LIITE 1 KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS MUSEOKAAREN ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.6.2018 TÄYDENNETTY 16.10.2018 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Museokaaren alue

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (10) Paananen Susanna Sisällysluettelo 1 TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Kaavaprosessin vaiheet...

Lisätiedot

1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS

1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS 1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS PROJ.NRO 174 Asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Kaavamuutosalueen rajaus on merkitty oheiseen karttaan ALOITE TAI

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 1

KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Ympäristölautakunta Aika 23.02.2017 klo 17:30-17:49 Paikka Virastotalo II, kokoushuone Käsitellyt asiat :t 16-27 Otsikko Sivu 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

SAVITAIPALEENTIEN JA LÄHIALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

SAVITAIPALEENTIEN JA LÄHIALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(6) SAVITAIPALEEN KUNTA SAVITAIPALEENTIEN JA LÄHIALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. Aloite ja suunnittelualue Osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden rantaosayleiskaavan 2. osan muutos Kuorasjärvi, pohjoisosa, Kuusikallio

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden rantaosayleiskaavan 2. osan muutos Kuorasjärvi, pohjoisosa, Kuusikallio OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden rantaosayleiskaavan 2. osan muutos Kuorasjärvi, pohjoisosa, 10-405-23-89 Kuusikallio Maankäyttö- ja rakennuslain 63 1 momentin mukaan kaavaa laadittaessa

Lisätiedot

NUMMEN PALVELUKESKUS ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

NUMMEN PALVELUKESKUS ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NUMMEN PALVELUKESKUS ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hämeenlinnan kaupunki 4.6.2015 1 Sisällysluettelo 1. TEHTÄVÄ... 2 2. SUUNNITTELUALUE... 2 3. ALOITE... 2 4. NYKYINEN SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI VENESJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS 26.1.2016 OSAYLEISKAAVAN MUUTOS koskee Kankaanpään Venesjärven kylän tiloja 214-423-1-176 Hohkaranta,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 27.11.2013 Vähä-Väkkärän ranta-asemakaavan osittainen muutos Porin kaupunki Rankun kylä Sopukka RN:o 6:68 Svälsö RN:o 6:70 (osa) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 17.2.2015 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu sinisellä

Lisätiedot

Ulvilan Pappilanlammen alueen asemakaava, Ulvilan kaupunki, ehdotusvaihe

Ulvilan Pappilanlammen alueen asemakaava, Ulvilan kaupunki, ehdotusvaihe Varsinais-Suomi LAUSUNTO 11.03.2019 Diaarinumero VARELY/5129/2018 Liite 1 kpl Ulvilan kaupunki juha.virola@ulvila.fi Viite: Lausuntopyyntö 15.02.2019 Ulvilan Pappilanlammen alueen asemakaava, Ulvilan kaupunki,

Lisätiedot

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Kolpin asemakaavan muutos, korttelit 210-211 ja 221-229 sekä viheralue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599407201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

ASEMKAAVAAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 407 JA 408, URHEILU- JA VIRKISTYSPALVELUJEN SEKÄ KATUALUEITA.

ASEMKAAVAAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 407 JA 408, URHEILU- JA VIRKISTYSPALVELUJEN SEKÄ KATUALUEITA. Joroisten kunta 1(6) JOROISTEN KUNTA GOLF-ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS ASEMKAAVAAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 407 JA 408, URHEILU- JA VIRKISTYSPALVELUJEN SEKÄ KATUALUEITA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut

Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut KAPULIN YRITYSALUEEN III-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TEHTÄVÄ PROJ.NRO 188 Asemakaava OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Alueen ohjeellinen rajaus on

Lisätiedot

Kailon asemakaavamuutos AK 364 Osallistumis ja arviointisuunnitelma

Kailon asemakaavamuutos AK 364 Osallistumis ja arviointisuunnitelma Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/6 Kailon asemakaavamuutos AK 364 Osallistumis ja arviointisuunnitelma Osallistumis ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste

Lisätiedot

SAHATIEN ALUEEN ASEMAKAAVA SAHATIEN ALUE

SAHATIEN ALUEEN ASEMAKAAVA SAHATIEN ALUE KOSKI TL KUNTA SAHATIEN ALUEEN ASEMAKAAVA SAHATIEN ALUE ALUSTAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30.8.2017 Kosken Tl Sahatien alueen asemakaava / Sahatien alue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut 28.3.2011 KAPULI IIC-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut 28.3.2011 KAPULI IIC-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(6) KAPULI IIC-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223c Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS HUHTALANTIE VÄLI KOULUKATU-TILHENTIE OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.10.2015 5.10.2015 Lapuan kaupunki Maankäyttö-

Lisätiedot

Ak-330 Kemmolan asemakaava

Ak-330 Kemmolan asemakaava Ympäristövirasto / TL 12.03.2013 sivu 1/7 Ak-330 Kemmolan asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen keskeisestä tiedosta,

Lisätiedot

Liitteet: - Kaavaluonnos, liite 1/ 61 - Asemakaavamerkinnät, liite 2/ 61 - Asemakaavaselostus, liite 3/ 61

Liitteet: - Kaavaluonnos, liite 1/ 61 - Asemakaavamerkinnät, liite 2/ 61 - Asemakaavaselostus, liite 3/ 61 Valtuusto 6 09.09.2013 6 S 19 C Joensuun venesataman asemakaavan hyväksyminen 152/10.02.03/2012 KAAVJAOS 61 Kaavoitusjaosto 12.6.2012 Valmistelija: maankäyttöpäällikkö Matti Kanerva matti.kanerva (at)

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto SEPÄNKYLÄ Asemakaavan muutos kortteleissa 17 18

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto SEPÄNKYLÄ Asemakaavan muutos kortteleissa 17 18 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 27.5.2016 SEPÄNKYLÄ Asemakaavan muutos kortteleissa 17 18 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa tulee riittävän

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, ehdotusvaihe

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, ehdotusvaihe KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (8) S. Paananen, T. Järvinen Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä... 1 1.1 Kaavaprosessin

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut KAPULI IIe-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA-ALUE

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut KAPULI IIe-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA-ALUE 1(5) Maankäyttöpalvelut 28.4.2017 KAPULI IIe-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223e Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ASEMAKAAVA-ALUE ALOITE TAI HAKIJA

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS (4)

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS (4) KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS 29.1.2019 1(4) HAUHON KIRKONKYLÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIN 12 TONTIT 5 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 17 TONTTI 2 (kiinteistöt 109-449-4-185, 109-449-4-57, 109-449-6-143, 109-449-6-1,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.1.2017 Asemakaavan muutos 3. kaupunginosa, kortteli 130 tontti 11, Koskikatu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla. Pictometry,

Lisätiedot

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5194 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.5.2017 ASEMAKAAVA Kaukolämpölaitoksen tontin laajennus Kankaanpään kaupungin 6. kaupunginosaa (Koskenoja), osaa kortteleista

Lisätiedot

TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 201, 202, 208 JA 210 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 201, 202, 208 JA 210 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kärsämäen kunta 1/5 KÄRSÄMÄEN KUNTA TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 201, 202, 208 JA 210 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-

Lisätiedot

Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet

Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos 2013 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5188 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 25.10.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelia 40 koskeva asemakaavan

Lisätiedot

Lausunnot Kaakkois-Suomen ELY-keskus Etelä-Karjalan liitto Etelä-Karjalan pelastuslaitos Liikennevirasto 5. 5.

Lausunnot Kaakkois-Suomen ELY-keskus Etelä-Karjalan liitto Etelä-Karjalan pelastuslaitos Liikennevirasto 5. 5. Parikkalan kunta Koirniemen asemakaava 17.12.2014 Kaavaluonnos oli nähtävillä 26.6.2014 28.7.2014. Kaavaluonnoksesta saatiin 7 lausuntoa ja 2 muistutusta. Seuraavassa on lausunnot sekä kaavoittajan niihin

Lisätiedot

Asemakaavan laajentaminen Lehmonsuon alueelle

Asemakaavan laajentaminen Lehmonsuon alueelle Ympäristölautakunta 101 16.04.2014 Ympäristölautakunta 210 09.12.2015 Ympäristölautakunta 127 21.09.2016 Asemakaavan laajentaminen Lehmonsuon alueelle 193/10.02.03.00/2014 Ympäristölautakunta 16.04.2014

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus luonnos

HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus luonnos HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 21.6.2017 luonnos Tullut vireille: 15.6.2017 Luonnosaineisto nähtävillä MRA 30 : Ehdotusaineisto nähtävillä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SIUNTIO ASEMAKAAVA BOTÅKER OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 12.6.2014 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen alkaessa osana

Lisätiedot

Vastineet koskien Taipalsaaren kirkonkylän asemakaavan muutosta tila Ahjo 831-417-5-137 (Kirkonkylän koulun tontin asemakaavan muutos)

Vastineet koskien Taipalsaaren kirkonkylän asemakaavan muutosta tila Ahjo 831-417-5-137 (Kirkonkylän koulun tontin asemakaavan muutos) Vastineet koskien Taipalsaaren kirkonkylän asemakaavan muutosta tila Ahjo 831-417-5-137 (Kirkonkylän koulun tontin asemakaavan muutos) Kaavaluonnoksesta saadut huomautukset ja niihin laaditut vastineet

Lisätiedot

Y L Ä N E E N T A A J A M A KORTTELIN 60 ASEMAKAAVAN MUUTOS

Y L Ä N E E N T A A J A M A KORTTELIN 60 ASEMAKAAVAN MUUTOS PÖYTYÄN KUNTA Y L Ä N E E N T A A J A M A KORTTELIN 60 ASEMAKAAVAN MUUTOS MRL 63 :n mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma SUUNNITTELUALUE Muutettava asemakaava sijaitsee Yläneen taajaman keskustassa,

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 17. ALANURMON KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS ALANURMON VANHA KOULUALUE OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.6.

LAPUAN KAUPUNKI 17. ALANURMON KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS ALANURMON VANHA KOULUALUE OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.6. LAPUAN KAUPUNKI 17. ALANURMON KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS ALANURMON VANHA KOULUALUE OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.6.2016 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie 8 6200

Lisätiedot

, tarkistettu KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kauttua 406 Kiinteistö Kristerinrinne Suunnittelualueen pinta-ala on 0,5487 ha.

, tarkistettu KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kauttua 406 Kiinteistö Kristerinrinne Suunnittelualueen pinta-ala on 0,5487 ha. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAUTTUAN LOHILUOMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, kortteli 435 kiinteistö 2:811 5.3.2014, tarkistettu 17.6.2014 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kauttua 406 Kiinteistö Kristerinrinne

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT KAAVOITUS. HML/397/ /2019 DIAARI Kaavan nro: 2565

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT KAAVOITUS. HML/397/ /2019 DIAARI Kaavan nro: 2565 KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT KAAVOITUS HML/397/10.02.03.00/2019 DIAARI Kaavan nro: 2565 1(5) ASEMAKAAVA 2565, MARSSITIE 40 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA 06.03.2019 Vuorentaka (kaupunginosa 28) osoitteessa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5199 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.3.2018 ASEMAKAAVA MUSIIKKIOPISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), korttelia 21 koskeva asemakaavan

Lisätiedot

Löytynlammen ranta-asemakaavamuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Löytynlammen ranta-asemakaavamuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Löytynlammen ranta-asemakaavamuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.5.2019 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 1 momentin mukaan kaavaa laadittaessa tulee laatia kaavan tarkoitukseen ja merkitykseen

Lisätiedot

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän Sata aurinkoista päivää enemmän OSALLISUTMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Kirkonkylän asemakaavan muutos Oloneuvoksentie MERIKARVIAN KUNTA 29.5.2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAUS/1610/2015 VP 44/3.9.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TOEJOKI 52. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 16 TONTTI 1001 (KESKIKATU 26) JA PUISTON RIITAVIIKIN AUKION (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1668 Maankäyttö-

Lisätiedot

IITTI KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAUSALA. 118/ /2017 Khall Valtuusto Voimaantulo

IITTI KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAUSALA. 118/ /2017 Khall Valtuusto Voimaantulo 118/10.02.03/2017 Khall 26.3.2018 62 Valtuusto 24.4.2018 9 Voimaantulo 16.8.2018 IITTI KAUSALA KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN 1.12.2017 Vireille tulosta ilmoitettu KH:n päätöksellä 17.11.2014

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ TEHTAANKUJA ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 15.2.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.8.2017 Asemakaavan kumoaminen maantiealueelta Asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 6.11.2018 Haapajärven kaupunki OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Paloaseman asemakaavamuutos korttelissa 527 Asemakaavan muutos koskee Palomäen (5. kaupunginosa) korttelia 527 ja siihen liittyvää

Lisätiedot

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 2013 Sodankylä, Kakslauttasen asemakaava ja asemakaavan muutos

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 2013 Sodankylä, Kakslauttasen asemakaava ja asemakaavan muutos Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 SODANKYLÄ KAKSLAUTTASEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAKSLAUTTASEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS ASEMAKAAVAKSI JA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAKSLAUTTASEN

Lisätiedot

SUSIMÄEN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

SUSIMÄEN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS FCG Finnish Consulting Group Oy Rantasalmen kunta SUSIMÄEN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Vastineet / luonnosvaihe P14011 30.5.2012 FCG Finnish Consulting Group Oy Vastineet / luonnosvaihe

Lisätiedot