Northland Mines Oy. Rautuvaaran ja Hannukaisen lämpökeskusten savukaasupäästöjen leviämislaskelmat piipun korkeuden mitoittamiseksi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Northland Mines Oy. Rautuvaaran ja Hannukaisen lämpökeskusten savukaasupäästöjen leviämislaskelmat piipun korkeuden mitoittamiseksi"

Transkriptio

1 Northland Mines Oy Rautuvaaran ja Hannukaisen lämpökeskusten savukaasupäästöjen leviämislaskelmat piipun korkeuden mitoittamiseksi

2

3 1 PÖYRY FINLAND OY TIIVISTELMÄ Pöyry Finland Oy arvioi Northland Minesin Hannukaisen kaivokselle Rautuvaaraan ja Hannukaiseen suunniteltujen lämpökeskusten kattiloiden poistokaasujen rikkidioksidin (SO 2 ), typpidioksidin (NO 2 ) ja hengitettävien hiukkasten päästöjen (PM 10 ) pitoisuuksia ja leviämistä piipun korkeuden mitoittamiseksi siten, että riittävän hyvän ilman laadun kriteerit täyttyvät. Arviointi tehtiin kaasumaisten epäpuhtauksien ja leijailevan pölyn leviämisen mallintamiseen kehitetyllä Breezen AERMOD-tietokonemallilla. Lähtötietoina käytettiin teknisiä laitostietoja, PINO-asetuksessa (750/2013) esitettyjä ominaispäästöraja-arvoja, vuoden 2012 ilmastotietoja Kittilän säähavaintoasemalta täydennettynä pilvisyystietojen osalta Pellon havaintoaseman tiedoilla, sekä alueen maastotietoja. Laskelmilla saatuja pitoisuuksia on verrattu PINO-asetusta noudattaen ilmanlaadun vuorokausiohjearvoihin (VNp 480/1996). PINO-asetuksen mukaan energiantuotantoyksikkö ei yksinään aiheuta yli 20 prosenttia ilmanlaadun ohjearvoista ja rikkilaskeuman tavoitearvoista annetussa valtioneuvoston päätöksessä (480/1996) määritellystä ilman laadun vuorokausittaisesta ohjearvosta. Alla olevassa taulukossa on esitetty piipun korkeuden suhteen kriittisimmän polttoaineen, turpeen, vuorokausiohjearvoon verrannolliset pitoisuudet. PINO-asetuksen mukaisen 20 % rajaarvon ylitykset vuorokausiohjearvosta (µg/m 3 ) eri piipun korkeuksilla on kuvattu punaisella. Tulosten perusteella Rautuvaaran lämpökeskuksella 30 m korkuisella piipulla täyttyy PINOasetuksen vaatimus jokaisena tarkastelujakson kuukautena kaikilla polttoaineilla kaikkien tarkasteltujen komponenttien (SO 2, PM 10 ja NO 2 ) osalta. Hannukaisen lämpökeskuksella PINOasetuksen mukainen vaatimus täyttyy 15 m korkuisella piipulla. d Rautuvaara toiseksi korkein vuorokausiarvo (μg/m3) KPA (Turve) 10 m 15 m 20 m 25 m 30 m raja SO NO PM Hannukainen toiseksi korkein vuorokausiarvo (μg/m3) KPA (Turve) 10 m 15 m 20 m 25 m 30 m raja SO NO PM

4 2 PÖYRY FINLAND OY Northland Mines Oy Lämpökeskusten savukaasupäästöjen leviämislaskelmat piipun korkeuden mitoittamiseksi Sisältö TIIVISTELMÄ 1 1 JOHDANTO 3 2 TOIMINNAN KUVAUS 3 3 ILMANLAADUN OHJE- JA RAJA-ARVOT SEKÄ PINO-ASETUS 4 4 PÄÄSTÖJEN LEVIÄMISEN MALLINTAMINEN Mallin muodostaminen Sääaineisto Päästö- ja tekniset tiedot 8 5 TULOSTEN TARKASTELU Päästöjen vertailu Aluejakaumakuviot 11 6 EPÄVARMUUSTARKASTELU 19 7 YHTEENVETO 20 LÄHDELUETTELO 21 Liitteet Liite 1 Liite 2 Liite 3 Liite 4 Sanasto ja lyhenteet Mallinnuksessa käytetyt säätiedot Laitosta ja päästöjä kuvaavat lähtötiedot SO 2 :n aikasarjat 25 m korkealla piipulla, Rautuvaara Pöyry Finland Oy Heimo Vepsä Titta Anttila Yhteystiedot PL 20, Tutkijantie 2 A Oulu puh. (08) sähköposti etunimi.sukunimi@poyry.com Copyright Pöyry Finland Oy Kaikki oikeudet pidätetään Tätä asiakirjaa tai osaa siitä ei saa kopioida tai jäljentää missään muodossa ilman Pöyry Finland Oy:n antamaa kirjallista lupaa.

5 3 PÖYRY FINLAND OY Northland Mines Oy LÄMPÖKESKUSTEN SAVUKAASUPÄÄSTÖJEN LEVIÄMISLASKELMAT PIIPUN KORKEUDEN MITOITTAMISEKSI Pöyry Finland Oy ei vastaa raportissa esitettyjen tietojen käytöstä kolmannelle osapuolelle mahdollisesti aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista 1 JOHDANTO Northland Mines Oy rakennuttaa Rautuvaaran ja Hannukaisen uusiin lämpökeskuksiin puu- ja turvepolttoaineita sekä kevyttä polttoöljyä käyttävät KPA-kattilat (energiatuotantoyksiköt). Pöyry Finland Oy selvitti suunniteltujen lämpökeskusten rikkidioksidi- (SO 2 ), typen oksidien (NO x ) ja hiukkaspäästöjen (PM 10 ) leviämistä piipun korkeuden määrittämiseksi. Pitoisuudet ulkoilmassa maanpinnan tasolla laskettiin matemaattisen Aermodtietokonemallin avulla. Tarkastelu tehtiin maksimipäästötarkasteluna, jolloin laitoksen on oletettu käyvän maksimiteholla kaikkina vuoden tunteina. Tarkastelussa saadaan huomioitua poikkeuksellisten sääolosuhteiden vaikutukset päästöistä aiheutuviin pitoisuustasoihin. Tulosten vertailussa otettiin huomioon ilmanlaadun ohjearvot (480/1996) sekä PINO asetuksen (750/2013) 7 savupiipun korkeuden määrittämisestä. 2 TOIMINNAN KUVAUS Northland Mines Oy:n suunnittelemat lämpökeskukset tulevat sijoittumaan Rautuvaaran ja Hannukaisen teollisuusalueille 940-tien (Äkäsjokisuu Äkäslompolo) varrelle (Kuva 1). Rautuvaaraan on tulossa haketta ja jyrsinturvetta käyttävä kattila (polttoaineteho 6,6 6,7 MW) sekä kevyttä polttoöljyä käyttävä kattila (polttoaineteho 3,3 MW). Hannukaiseen on tulossa haketta ja palaturvetta käyttävä kattila (polttoaineteho 1,7 MW) ja kevyttä polttoöljyä käyttävä kattila (polttoaineteho 0,9 MW). Edellä esitetyt polttoainetehot perustuvat Adven Oy:n tarjoukseen lämmön tuottamiseksi Northland Mines Oy:lle. Tarjouksessa esitetyt arvioidut huipputehon tarpeet ovat noin 9 MW (Rautuvaara) ja 2,3 MW (Hannukainen).

6 4 PÖYRY FINLAND OY Kuva 1. Rautuvaaran ja Hannukaisen lämpökeskusten sijainti. 3 ILMANLAADUN OHJE- JA RAJA-ARVOT SEKÄ PINO-ASETUS Valtioneuvoston päätöksessä VNp 480/1996 ilmanlaadun ohjearvoista on esitetty riittävän hyvän ilmanlaadun tavoitearvot terveydellisten haittojen ehkäisemiseksi. Ohjearvot eivät ole sitovia, mutta niitä sovelletaan mm. maankäytön ja liikenteen suunnittelussa, rakentamisen muussa ohjauksessa sekä ilman pilaantumisen vaaraa aiheuttavien toimintojen sijoittamisessa ja lupakäsittelyssä. Valtioneuvoston antaman asetuksen VNa 38/2011 mukaiset ilmanlaadun raja-arvot määrittelevät ilman epäpuhtauksien pitoisuudet, joita ei saa ylittää. Raja-arvot on annet-

7 5 PÖYRY FINLAND OY tu ilman epäpuhtauksien aiheuttamien terveyshaittojen ehkäisemiseksi alueilla, joilla asuu tai oleskelee ihmisiä ja joilla ihmiset saattavat altistua ilman epäpuhtauksille. Rajaarvojen ylittyessä useammin kuin säädös sallii, kunnan tai alueellisen ympäristökeskuksen on ryhdyttävä ilmansuojelulain mukaisiin toimiin ilmanlaadun parantamiseksi ja raja-arvojen ylitysten rajoittamiseksi. Rikkidioksidin (SO 2 ), typpidioksidin (NO 2 ) ja hiukkasten (PM 10 ) ilmanlaadun ohje- ja raja-arvot on esitetty taulukossa 1. Taulukko 1. Ilmanlaadun ohjearvot (VNp 480/1996) ja raja-arvot (Vna 38/2011) SO 2, NO 2 ja PM 10. Epäpuhtaus Keskiarvon laskenta-aika Raja-arvo (293 K, 101,3 kpa) Sallittujen ylitysten määrä kalenterivuodessa (vertailujakso) Terveyshaittojen ehkäisemiseksi annetut ilmanlaadun raja-arvot (Vna 38/2011) Hengitettävät hiukkaset (PM 10 ) 24 tuntia 50 µg/m 3 35 kalenterivuosi 40 µg/m 3 - Typpidioksidi (NO 2 ) 1 tunti 200 µg/m 3 18 kalenterivuosi 40 µg/m 3 - Rikkidioksidi (SO 2 ) 1 tunti 350 µg/m tuntia 125 µg/m 3 3 Kasvillisuuden suojelemiseksi annetut ilmanlaadun raja-arvot (Vna 38/2011) Typen oksidit (NO x ) kalenterivuosi 30 µg/m 3 - Rikkidioksidi (SO 2 ) kalenterivuosi ja talvikausi 20 µg/m 3 - Terveyshaittojen ehkäisemiseksi annetut ilmanlaadun ohjearvot (Vnp 480/1996) Hengitettävät hiukkaset (PM 10 ) kuukauden 2.suurin vuorokausiarvo Typpidioksidi (NO 2 ) kuukauden tuntiarvojen 99. prosenttipiste 70 µg/m µg/m 3 - kuukauden 2.suurin vuorokausiarvo Rikkidioksidi (SO 2 ) kuukauden tuntiarvojen 99. prosenttipiste kuukauden 2.suurin vuorokausiarvo 70 µg/m µg/m 3-80 µg/m 3 - Valtioneuvoston asetuksen 750/ säädetään alle 50 MW:n energiantuotantoyksiköiden savupiipun korkeudesta. Asetuksen mukaan savupiipun korkeuden on täytettävä seuraavat vaatimukset: 1) piipun korkeuden on aina oltava vähintään 2.5 kertaa tuotantorakennuksen korkeus; 2) savukaasun virtausnopeuden laitoksen jokaisessa savuhormissa on oltava sellainen, että savupainumaa ei synny normaaleissa käyttöolosuhteissa; 3) jos energiantuotantoyksikön savupiipun korkeus mitoitetaan leviämismallilaskelmalla tai piippunomogrammin avulla, savupiippu on mitoitettava siten, että energiantuotantoyksikkö ei yksinään aiheuta yli 20 prosenttia ilmanlaadun ohjearvoista ja rikkilaskeuman tavoitearvoista annetussa valtioneuvoston päätöksessä (480/1996) määritellystä ilmanlaadun vuorokausittaisesta ohjearvosta. Uuden energiantuotantoyksikön savupiipun korkeus on kuitenkin aina mitoitettava leviämismallilaskelmalla, jos alle 500 m etäisyydellä energiantuotantoyksiköstä on yli 30 m korkeita rakennuksia tai muita maastoesteitä taikka maanpinnan korkeus kohoaa tätä ylemmäs mitattuna tuotantorakennuksen viereisen maanpinnan tasosta.

8 4 PÄÄSTÖJEN LEVIÄMISEN MALLINTAMINEN 4.1 Mallin muodostaminen 6 PÖYRY FINLAND OY Lämpökeskusten toiminnasta aiheutuvien päästöjen leviäminen eri piipun korkeuksilla on arvioitu kaasumaisten epäpuhtauksien ja leijailevan pölyn leviämisen mallintamiseen kehitetyllä Breezen AERMOD-ohjelmistolla. Ohjelmiston on kehittänyt ja sitä ylläpitää Yhdysvalloissa U.S. EPA, liittovaltion ympäristönsuojeluviranomainen. Malli soveltuu yksi- ja monipiippu- sekä viiva- ja pintalähteiden päästöjen mallintamiseen ja se ottaa huomioon sää- ja maasto-olosuhteet. Leviämismallin perustana on gaussilainen leviämisyhtälö, joka olettaa päästön laimenevan pysty- ja vaakasuunnassa Gaussin jakauman mukaisesti. Ohjelmisto ja sen ominaisuudet on esitelty yksityiskohtaisemmin verkkosivustolla Päästöjen leviämislaskelmat tehtiin piipun korkeuksilla 10 m, 15 m, 20 m 25 m ja 30 m. Laskelmat tehtiin vuoden mittaisen tarkastelujakson jokaiselle tunnille laitoksen toimiessa täydellä teholla maksimipäästötarkasteluna, olettaen laitoksen toimivan tauotta koko tarkastelujakson ajan. Näin saadaan laskettua kaikki mahdolliset vuoden aikana esiintyvät sääolosuhteet, jolloin tulee huomioiduksi myös päästöjen leviämisen kannalta pahimmat säätilanteet. Malli laskee pitoisuuksien tunti-, vuorokausi- ja vuosikeskiarvoja olettaen sääolosuhteiden ja päästön pysyvän vakioina aina tunnin ajan. Mallinnuksen tulokset ovat vertailukelpoisia ilmanlaadun raja- ja ohjearvoihin (VNa 38/2011 ja Vnp 480/1996). Malli mahdollistaa tulosten graafiset esitykset (aluejakaumakuviot). Lämpökeskusten päästöistä aiheutuvia pitoisuuksia tarkasteltiin havaintopisteverkostossa, joka ulotettiin kummankin keskuksen osalta noin 15 km x 15 km laajuiselle alueelle lämpökeskuksen ympärille. Havaintopisteitä sijoitettiin tarkimmillaan 100 metrin välein, kaikkiaan noin pistettä lämpökeskusta kohti. Malli laskee jokaisessa havaintopisteessä pitoisuuden (µg/m 3 ) halutussa korkeustasossa, tässä tapauksessa maanpinnan tasolla. Lämpökeskusten piippujen sijainti ja laskentapisteverkot on esitetty kuvassa 2.

9 7 PÖYRY FINLAND OY Kuva 2. Rautuvaaran (ylempi) ja Hannukaisen (alempi) lämpökeskuksen (keltainen) likimääräinen sijainti ja mallinnuksen tulostuspisteet. Kartan taustaruudutus on 5 x 5 km Sääaineisto Ilman epäpuhtauksien leviämisen kannalta keskeisiä meteorologisia muuttujia ovat tuulen suunta ja nopeus sekä ilmakehän stabiilius ja siihen liittyen rajakerroksen korkeus. Ilman epäpuhtauksien laimeneminen tapahtuu pääosin rajakerroksessa, joka on Suomessa tyypillisesti alle kilometrin, mutta voi nousta yli kahteen kilometriin varsinkin kesäl-

10 8 PÖYRY FINLAND OY lä. Tuulen suunta ja nopeus rajakerroksessa määräävät epäpuhtauksien keskimääräisen kulkeutumisen. Ilmakehän stabiilisuudella arvioidaan ilmavirtauksen pyörteisyyttä, joka vaikuttaa merkittävästi epäpuhtauksien sekoittumiseen ja pitoisuuksien laimenemiseen kulkeutumisen aikana. Suomen oloissa voimakasta sekoittumista (labiili) esiintyy lähinnä vain kesäisin. Talvella sekoittuminen on yleensä heikkoa tai kohtalaista (stabiili). Sekoittumiskorkeuden ollessa pieni pitoisuudet kohoavat erityisesti matalien päästölähteiden läheisyydessä. Ilmanlaadun kannalta pahinta on inversiotilanne. Maanpinta ja sen lähellä oleva ilma ovat kylmiä, mutta ylempänä oleva ilma lämpenee ja muodostuu lämpötilan inversio. Inversiokerroksen vaikutuksesta tuuli on heikkoa, eikä esiinny sekoittumista edistävää ilman pyörteisyyttä. Epäpuhtaudet kerääntyvät tällöin päästölähteen läheisyyteen ja lähelle maanpintaa (Huutoniemi 2002). Mallinnuksen sääaineistona on käytetty Ilmatieteen laitoksen Kittilän lentoasemalla sijaitsevan sääaseman (67 42, 24 52, korkeus 196 m) vuoden 2012 säätietoja. Sääasema sijaitsee lämpökeskuksesta suhteellisen kaukana noin 40 km itäkoilliseen. Kuvassa 3 on esitetty aseman tuulen suunta- ja nopeusjakauma vuodelta Aseman etäisyydestä huolimatta tuulen suuntajakauma vastaa hyvin Hannukaiseen 2012 perustetun sääaseman tietoja, joiden mukaan alueella vallitseva tuulensuunta on eteläkaakosta. Kuva 3. Tuulen suunta- ja nopeusjakauma Kittilän sääasemalla Malliin annettavia sääolosuhteita kuvaavia lähtötietoja ovat mm. tuulen nopeus, tuulen suunta, kitkanopeus, stabiilisuuden mitta, ilman lämpötila, lämpötilojen vaihtelu sekä pintaominaisuudet. Mallinnuksessa huomioitiin alueen paikalliset tekijät, kuten leviämisalustan rosoisuus ja vuodenaikaiset albedo-arvot (maanpinnan kyky heijastaa auringon säteilyä) eri maanpinnan laaduille. Mallinnuksessa käytetyt säätiedot on esitetty liitteessä Päästö- ja tekniset tiedot Leviämislaskelmissa käytettiin suunnitellun lämpökeskuksen teknisiä tietoja. Päästöt määritettiin Valtioneuvostoasetuksen 750/2013 Polttoaineteholtaan alle 50 MW energiantuotantoyksiköiden ympäristönsuojeluvaatimuksista liitteen 1 mukaisten päästöraja-arvojen mukaan. Päästöraja-arvot kuvaavat maksimaalista päästötasoa.

11 9 PÖYRY FINLAND OY Mallinnuksessa huomioitiin päästölähteen (piipun) sijainti, korkeus maanpinnasta, sisähalkaisija, vapautuvan kaasun ulostulonopeus, kaasun lämpötila ja tilavuusvirta sekä komponenttikohtaiset (SO 2, NO 2 ja PM 10 ) ominaispäästöt (g/s). Mallinnuksessa käytetyt lähtötiedot lämpökeskuksen ja päästöjen osalta on esitetty liitteessä 3. Pistelähteen (piippu) NO x -päästöt käsiteltiin mallissa NO 2 :na. Malli huomioi laskennassa ilmakehässä tapahtuvan reaktion NO NO 2 hapen, otsonin, hydroksyyliradikaalin ja orgaanisten peroksiradikaalien toimiessa hapettimena. Laskennassa käytettiin ympäristön otsonipitoisuutena Muonion Sammaltunturin mittausaseman otsonipitoisuutta vuodelta 2012 (kuva 4) ja piipun NO 2 /NO x -suhteena käytettiin 10 % (0,1) (Keiski ym. 2004). Mittausasema sijaitsee noin 47 kilometriä Hannukaisesta pohjoiskoilliseen. Kuva 4. Otsonipitoisuus Muonion Sammaltunturin mittausasemalla. Malli huomioi päästölle nousulisän piipun päässä. Se muodostuu poistokaasun noustessa liikemäärän ja lämpösisällön vuoksi piipun huippua korkeammalle. Päästöjen nousulisällä on huomattava vaikutus keskimääräiseen leviämiskorkeuteen ja muodostuviin epäpuhtauspitoisuuksiin ilmakehässä. 5 TULOSTEN TARKASTELU 5.1 Päästöjen vertailu Leviämislaskelmien tuloksina saatuja ilman epäpuhtauspitoisuuksia eri piipun korkeuksilla (10 m, 15 m, 20 m, 25 m ja 30 m) on verrattu rikkidioksidin, typpidioksidin ja hiukkasten vuorokausiohjearvoihin (480/1996) PINO asetusta (VNa:n 750/2013) noudattaen. Asetuksen 7 mukaan energiantuotantoyksikkö ei yksinään aiheuta yli 20 prosenttia ilmanlaadun ohjearvoista ja rikkilaskeuman tavoitearvoista annetussa valtioneuvoston päätöksessä (480/1996) määritellystä ilmalaadun vuorokausittaisesta ohjearvosta.

12 10 PÖYRY FINLAND OY Rautuvaara Taulukoissa 2 4 on esitetty Rautuvaaran lämpökeskuksen SO 2 -, NO 2 - ja hiukkaspäästöistä (PM 10 ) aiheutuvat korkeimmat vuorokausiohjearvoon verrannolliset (2. korkein vuorokausipitoisuus) pitoisuudet laskentajakson lämpökeskuksen toimiessa jatkuvasti täydellä teholla eri polttoaineilla. Mallinetuissa vaihtoehdoissa on kattiloiden polttoaineena jyrsinturve, puuhake ja kevyt polttoöljy. Koska lämpökeskukselle on suunnitteilla ainoastaan yksi, kaikille kattiloille yhteinen piippu, ei piippujen korkeuksia 15 m ja 20 m mallinnettu, sillä ne eivät tulosten mukaisesti täytä PINO-asetuksen vaatimusta alle 20 %:n tasosta rikkidioksidille polttoaineen ollessa turve. Taulukoista voi havaita rikkidioksidipäästön olevan kriittisin piipun korkeuden mitoitukseen vaikuttava tekijä. Typpidioksidin ja hiukkasten osalta PINO asetukseen perustuva piipun korkeuden määrityksessä käytettävä taso, 20 % vuorokausiohjearvosta, alittuu selvästi jo 25 m korkuisella piipulla. Rikkidioksidin osalta alittuu PINO asetuksen vaatimus 30 m korkealla piipulla jokaisena tarkastelujakson kuukautena turpeen poltossa. Taulukko 2. Rautuvaara, turpeen polton aiheuttamat toiseksi korkeimmat vuorokausiarvot 10 m, 25 m ja 30 m korkuisilla piipuilla. Punaisella on merkitty 20 % vuorokausiohjearvosta ylittävät pitoisuudet (SO 2 > 16 µg/m 3, NO 2 > 14 µg/m 3 ja PM 10 > 14 µg/m 3 ). KPA (Turve) 10 m 15 m 20 m 25 m 30 m raja SO NO PM Taulukko 3. Rautuvaara, hakkeen polton aiheuttamat toiseksi korkeimmat vuorokausiarvot 10 m, 25 m ja 30 m korkuisilla piipuilla. Punaisella on merkitty 20 % vuorokausiohjearvosta ylittävät pitoisuudet (SO 2 > 16 µg/m 3, NO 2 > 14 µg/m 3 ja PM 10 > 14 µg/m 3 ). KPA (Hake) 10 m 15 m 20 m 25 m 30 m raja SO NO PM Taulukko 4. Rautuvaara, polttoöljyn polton aiheuttamat toiseksi korkeimmat vuorokausiarvot 10 m, 25 m ja 30 m korkuisilla piipuilla. Punaisella on merkitty 20 % vuorokausiohjearvosta ylittävät pitoisuudet (SO 2 > 16 µg/m 3, NO 2 > 14 µg/m 3 ja PM 10 > 14 µg/m 3 ). POK 10 m 15 m 20 m 25 m 30 m raja SO NO PM Laskelmien mukaan 30 m korkealla piipulla rikkidioksidinpitoisuus on turpeen poltossa enimmillään 81,2 % PINO-asetuksen mukaisesta raja-arvosta 16 μg/m 3 (taulukko 2).

13 11 PÖYRY FINLAND OY Hannukainen Taulukoissa 5 7 on esitetty Hannukaisen lämpökeskuksen SO 2 -, NO 2 - ja hiukkaspäästöistä (PM 10 ) aiheutuvat korkeimmat vuorokausiohjearvoon verrannolliset (2. korkein vuorokausipitoisuus) pitoisuudet laskentajakson lämpökeskuksen toimiessa jatkuvasti täydellä teholla eri polttoaineilla. Mallinetuissa vaihtoehdoissa on kattiloiden polttoaineena palaturve, puuhake ja kevyt polttoöljy. Taulukko 5. Hannukainen, turpeen polton aiheuttamat toiseksi korkeimmat vuorokausiarvot 10 m, 15m, 20m, 25 m ja 30 m korkuisilla piipuilla. Punaisella on merkitty 20 % vuorokausiohjearvosta ylittävät pitoisuudet (SO 2 > 16 µg/m 3, NO 2 > 14 µg/m 3 ja PM 10 > 14 µg/m 3 ). KPA (Turve) 10 m 15 m 20 m 25 m 30 m raja SO NO PM Taulukko 6. Hannukainen, hakkeen polton aiheuttamat toiseksi korkeimmat vuorokausiarvot 10 m, 15m, 20m, 25 m ja 30 m korkuisilla piipuilla. Punaisella on merkitty 20 % vuorokausiohjearvosta ylittävät pitoisuudet (SO 2 > 16 µg/m 3, NO 2 > 14 µg/m 3 ja PM 10 > 14 µg/m 3 ). KPA (Hake) 10 m 15 m 20 m 25 m 30 m raja SO NO PM Taulukko 7. Hannukainen, polttoöljyn polton aiheuttamat toiseksi korkeimmat vuorokausiarvot 10 m, 15m, 20m, 25 m ja 30 m korkuisilla piipuilla. Punaisella on merkitty 20 % vuorokausiohjearvosta ylittävät pitoisuudet (SO 2 > 16 µg/m 3, NO 2 > 14 µg/m 3 ja PM 10 > 14 µg/m 3 ). POK 10 m 15 m 20 m 25 m 30 m raja SO NO PM Laskelmien mukaan 15 m korkealla piipulla rikkidioksidinpitoisuus on turpeen poltossa enimmillään 84,4 % PINO-asetuksen mukaisesta raja-arvosta 16 μg/m3 (taulukko 5). 5.2 Aluejakaumakuviot Rautuvaara Kuvissa 5 ja 6 on esitetty turpeen polton aiheuttaman rikkidioksidin toiseksi korkeimpien vuorokausipitoisuuksien esiintyminen lämpökeskuksen ympäristössä piipun korkeudella 25 ja 30 metriä koko vuoden laskentajakson ajalta. Aluejakaumakuvat eivät edusta koko tutkimusalueella samanaikaisesti vallitsevaa tilannetta, vaan pitoisuuksien suu-

14 12 PÖYRY FINLAND OY rimmat arvot saattavat esiintyä eri laskentapisteissä eri ajankohtina (eri päivinä tai eri tunteina). Kuviin merkitty taustaruudutus on 5 x 5 km. Kuvien perusteella 25 m korkuisella piipulla (kuva 5) 20-% taso ylittyy vain pienellä alueella lämpökeskuksen välittömässä läheisyydessä. Kyseisen alueen SO 2 :n tunti- ja vuorokausipitoisuuksien aikasarjat on esitetty liitteessä 4. Pitoisuuden vuorokausiarvo ylittää kyseisessä pisteessä 20-% tason ainoastaan kolmena vuorokautena vuoden aikana. Myös tuntiarvot ovat varsin pieniä maksimiarvojen ollessa luokkaa 25 μg/m 3 ja tuntiarvojen 99 prosenttipisteen ollessa 21,4 μg/m 3. PINO-asetusta tarkasti noudattaen 25 metrin korkuinen piippu ei silti ole riittävä. 30 m korkuisella piipulla (kuva 6) PINO asetuksen mukainen pitoisuustaso 20 % vuorokausiohjearvosta alittui kaikkialla pitoisuuden ollessa korkeimmillaan 81,2 % rajaarvosta 16 μg/m 3 eli noin 16,2 % vuorokausiohjearvosta 80 μg/m 3. Kuva 5. SO 2 :n vuorokausiarvoon verrannolliset maksimipitoisuudet vuoden aikana turpeen poltossa. Piipun korkeus 25 metriä. Pitoisuus enimmillään 108,8 % (17,4 μg/m 3 ) rajaarvosta. Raja-arvon 16 μg/m 3 ylitys on kuvattu violetilla värillä.

15 13 PÖYRY FINLAND OY Kuva 6. SO 2 :n vuorokausiarvoon verrannolliset maksimipitoisuudet vuoden aikana turpeen poltossa. Piipun korkeus 30 metriä. Pitoisuus enimmillään 81,2 % (13,0 μg/m 3 ) rajaarvosta. Kuvassa 7 on esitetty vastaavasti hakkeen polton aiheuttaman rikkidioksidin toiseksi korkeimpien vuorokausipitoisuuksien esiintyminen lämpökeskuksen ympäristössä PI- NO-asetuksen mukaisen ehdon täyttävällä piipun korkeudella 30 metriä. Polttoöljyn polton osalta pitoisuudet jäävät vielä tätä pienemmiksi, joten jakaumaa sille ei esitetä. Kuva 7. SO 2 :n vuorokausiarvoon verrannolliset maksimipitoisuudet vuoden aikana hakkeen poltossa. Piipun korkeus 30 metriä. Pitoisuus enimmillään 30 % (4,8 μg/m 3 ) rajaarvosta.

16 14 PÖYRY FINLAND OY Kuvissa 8 ja 9 on esitetty turpeen polton aiheuttamat typpidioksidin ja hengitettävien hiukkasten toiseksi korkeimpien vuorokausipitoisuuksien esiintyminen lämpökeskuksen ympäristössä piipun korkeudella 30 metriä. Jälleen, hakkeen polton aiheuttamat pitoisuudet ovat turpeen polttoa pienemmät, joten jakaumakuvia niille ei esitetä tässä. Kuva 8. NO 2 :n vuorokausiarvoon verrannolliset maksimipitoisuudet vuoden aikana turpeen poltossa. Piipun korkeus 30 metriä. Pitoisuus enimmillään 37,1 % (5,2 μg/m 3 ) rajaarvosta.

17 15 PÖYRY FINLAND OY Kuva 9. PM 10 :n vuorokausiarvoon verrannolliset maksimipitoisuudet vuoden aikana turpeen poltossa. Piipun korkeus 30 metriä. Piipun korkeus 30 metriä. Pitoisuus enimmillään 37,1 % (5,2 μg/m 3 ) raja-arvosta. Yhteisvaikutus Kuvassa 10 on esitetty turpeen ja polttoöljyn yhtäaikaisen polton aiheuttaman toiseksi korkeimpien rikkidioksidin vuorokausipitoisuuksien esiintyminen lämpökeskuksen ympäristössä piipun korkeudella 30 metriä. Tämä vaihtoehto aiheuttaa suuremmat pitoisuudet, kuin hakkeen ja polttoöljyn yhtäaikainen poltto, joten se kuvaa lämpölaitoksen aiheuttamaa suurinta kokonaisvaikutusta. On huomattava, että PINO-asetus ei koske usean kattilan yhdistettyjen päästöjen aiheuttamaa pitoisuutta, mikäli kattilat on piipussa johdettu kukin omaan hormiinsa. Kukin kattila tulkitaan tällöin omaksi energiantuotantoyksiköksi. Yhdistetyn päästön SO 2 :n maksimipitoisuus jää mallinnuksen mukaan selvästi alle terveyshaittojen ehkäisemiseksi annetun valtioneuvoston päätöksen VNp 480/1996 ilmanlaadun ohjearvosta 80 μg/m 3.

18 16 PÖYRY FINLAND OY Kuva 10. SO 2 :n toiseksi korkeimman vuorokausiarvon maksimipitoisus vuoden aikana turpeen ja polttoöljyn yhtäaikaisessa poltossa. Piipun korkeus 30 metriä. Maksimipitoisuus 16,7 μg/m 3. Hannukainen Kuvissa 11 ja 12 on esitetty turpeen polton aiheuttaman rikkidioksidin toiseksi korkeimpien vuorokausipitoisuuksien esiintyminen lämpökeskuksen ympäristössä piipun korkeudella 10 ja 15 metriä koko vuoden laskentajakson ajalta. Kuvien perusteella 10 m korkuisella piipulla (kuva 11) 20-% taso ylittyy vain pienellä alueella lämpökeskuksen välittömässä läheisyydessä. 15 m korkuisella piipulla (kuva 12) PINO asetuksen mukainen pitoisuustaso 20 % vuorokausiohjearvosta alittui kaikkialla pitoisuuden ollessa korkeimmillaan 84,4 % rajaarvosta 16 μg/m 3 eli noin 16,9 % vuorokausiohjearvosta 80 μg/m 3.

19 17 PÖYRY FINLAND OY Kuva 11. SO 2 :n vuorokausiarvoon verrannolliset maksimipitoisuudet vuoden aikana turpeen poltossa. Piipun korkeus 10 metriä. Pitoisuus enimmillään 149 % (23,9 μg/m 3 ) rajaarvosta. Raja-arvon 16 μg/m 3 ylitys on kuvattu violetilla värillä. Kuva 12. SO 2 :n vuorokausiarvoon verrannolliset maksimipitoisuudet vuoden aikana turpeen poltossa. Piipun korkeus 15 metriä. Pitoisuus enimmillään 84,4 % (13,5 μg/m 3 ) rajaarvosta.

20 18 PÖYRY FINLAND OY Kuvassa 13 on esitetty vastaavasti hakkeen polton aiheuttaman rikkidioksidin toiseksi korkeimpien vuorokausipitoisuuksien esiintyminen lämpökeskuksen ympäristössä PI- NO-asetuksen mukaisen ehdon täyttävällä piipun korkeudella 15 metriä. Polttoöljyn polton osalta pitoisuudet ovat samaa suuruusluokkaa (maksimi 4,3 μg/m 3 ), joten jakaumaa sille ei esitetä. Kuva 13. SO 2 :n vuorokausiarvoon verrannolliset maksimipitoisuudet vuoden aikana hakkeen poltossa. Piipun korkeus 15 metriä. Pitoisuus enimmillään 33,8 % (5,4 μg/m 3 ) rajaarvosta. Yhteisvaikutus Kuvassa 14 on esitetty turpeen ja polttoöljyn yhtäaikaisen polton aiheuttaman toiseksi korkeimpien rikkidioksidin vuorokausipitoisuuksien esiintyminen lämpökeskuksen ympäristössä piipun korkeudella 30 metriä. Tämä vaihtoehto aiheuttaa suuremmat pitoisuudet, kuin hakkeen ja polttoöljyn yhtäaikainen poltto, joten se kuvaa lämpölaitoksen aiheuttamaa suurinta kokonaisvaikutusta. On huomattava, että PINO-asetus ei koske usean kattilan yhdistettyjen päästöjen aiheuttamaa pitoisuutta, mikäli kattilat on piipussa johdettu kukin omaan hormiinsa. Kukin kattila tulkitaan tällöin omaksi energiantuotantoyksiköksi. Yhdistetyn päästön SO 2 :n maksimipitoisuus jää mallinnuksen mukaan myös Hannukaisen osalta selvästi alle terveyshaittojen ehkäisemiseksi annetun valtioneuvoston päätöksen VNp 480/1996 ilmanlaadun ohjearvosta 80 μg/m 3.

21 19 PÖYRY FINLAND OY Kuva 14. SO 2 :n toiseksi korkeimman vuorokausiarvon maksimipitoisuus vuoden aikana turpeen ja polttoöljyn yhtäaikaisessa poltossa. Piipun korkeus 15 metriä. Maksimipitoisuus 17,9 μg/m 3. 6 EPÄVARMUUSTARKASTELU Lämpökeskusten päästöjen mallinnus on tehty maksimipäästötarkasteluna, jolloin laitosten on laskettu toimivan täydellä teholla vuoden jokaisena tuntina. Näin kaikki vuoden aikana vallitsevat sääolosuhteet, myös päästöjen leviämisen kannalta kriittisimmät, tulevat huomioiduiksi. Lisäksi päästöarvoina käytettiin pääasiassa PINO-asetuksen (Vna 750/2013) suurimpia sallittuja ominaispäästöraja-arvoja. Todellisuudessa laitoksen päästötaso ei ole jatkuvasti suurimmalla sallitulla tasolla. Valittu tarkastelutapa tuo huomattavaa varmuutta laskelmiin ja paljastaa päästöjen ja leviämisen kannalta pahimman tilanteen. Kittilän säähavaintoaseman vuoden 2012 sääaineiston käyttö aiheuttaa epävarmuutta sijaintinsa takia (asema sijaitsee noin 40 km lämpökeskuksista itäkoilliseen). Tiedot käsiteltiin kuitenkin kuvaamaan mahdollisimman hyvin laitoksen sijaintipaikkaa määrittämällä alueen paikalliset tekijät, kuten maankäyttö, leviämisalustan rosoisuus ja vuodenaikaiset albedoarvot (maan pinnan kyky heijastaa auringon säteilyä) eri maanpinnan laaduille. Paikallisten tekijöiden määrittäminen lisää käytetyn aineiston soveltuvuutta kohdealueelle. Hannukaiseen vuonna 2012 perustetun säähavaintoaseman tuulitietojen perusteella meteorologisen aineiston voidaan ajatella kuvaavan alueen olosuhteita riittävällä tarkkuudella. Vallitseva tuulen suunta mm. on molemmissa eteläkaakko.

22 7 YHTEENVETO 20 PÖYRY FINLAND OY Leviämismallinnuksen tavoitteena oli selvittää Rautuvaaraan ja Hannukaiseen suunniteltujen kiinteää polttoainetta ja polttoöljyä käyttävien lämpökeskusten poistokaasujen rikkidioksidin (SO 2 ), typpidioksidin (NO 2 ) ja hengitettävien hiukkasten päästöjen (PM 10 ) pitoisuuksia ja leviämistä piipun korkeuden mitoittamisessa siten, että riittävän hyvän ilmanlaadun kriteerit täyttyvät. Arviointi tehtiin kaasumaisten epäpuhtauksien ja leijailevan pölyn leviämisen mallintamiseen kehitetyllä Breezen AERMODtietokonemallilla. Mallinnuksessa huomioitiin alueen maasto ja vuoden 2012 säätiedot Kittilän säähavaintoasemalta. Laitosta kuvaavina lähtötietona käytettiin aineistoa lämpökeskuksen teknisestä toteutuksesta. Laitoksen osalta lähtötietoja täydennettiin Ilmatieteen laitoksen julkaisun pienten polttolaitosten piipun korkeuden mitoitus mukaisten arvioiden perusteella. Päästö määritettiin PINO-asetuksessa (Vna 750/2013) määritettyjen maksimaalisten ominaispäästöraja-arvojen mukaan. Laskelmat tehtiin maksimipäästötarkasteluna, jolloin lämpökeskusten oletettiin toimivan täydellä teholla ja päästöinä huomioitiin suurimmat sallitut päästöarvot jatkuvina koko vuoden tarkastelujakson ajalle, jolloin päästöjen ja sääolosuhteiden osalta leviämiselle kriittisin tilanne tulee huomioiduksi. Leviämislaskelmien tuloksina saatuja ilman epäpuhtauspitoisuuksia eri piipun korkeuksilla (10 m, 15 m, 20 m, 25 m ja 30 m) on verrattu rikkidioksidin, typpidioksidin ja hiukkasten vuorokausiohjearvoihin (480/1996) PINO-asetusta (VNa:n 750/2013) noudattaen. Asetuksen 7 mukaan energiantuotantoyksikkö ei yksinään aiheuta yli 20 prosenttia ilmanlaadun ohjearvoista ja rikkilaskeuman tavoitearvoista annetussa valtioneuvoston päätöksessä (480/1996) määritellystä ilmalaadun vuorokausittaisesta ohjearvosta. Lämpökeskuksen mallinnuksessa rikkidioksidipäästön havaittiin olevan kriittisin piipun korkeuden mitoitukseen vaikuttava tekijä. Polttoaineista turve aiheutti suurimmat pitoisuudet ja oli näin määräävä tekijä piipun korkeutta määritettäessä. Typpidioksidin ja hiukkasten osalta PINO-asetukseen perustuva piipun korkeuden määrityksessä käytettävä taso, 20 %:a vuorokausiohjearvosta, alittuu Rautuvaarassa selvästi jo 25 m korkuisella piipulla. Rikkidioksidin osalta alittuu PINO-asetuksen vaatimus 30 m korkealla piipulla jokaisena tarkastelujakson kuukautena. PINO-asetuksen 750/ mukainen 20 %-taso vuorokausiohjearvosta (480/1996) alittuu Rautuvaarassa 30 m korkuisella piipulla koko tarkastelujakson ajan kaikilla mallinnutuilla uusien kattiloiden polttoaineilla. Ohjearvojen alittuessa alittuvat myös VNa:n raja-arvot (711/2001).

23 21 PÖYRY FINLAND OY LÄHDELUETTELO Alaviippola, B., Pietarila, H., Lappi, S. Pienten polttolaitosten (5-50MW) piipun korkeuden mitoitus. Ilmatieteenlaitos, Ilmanlaadun asiantuntijapalvelut, Helsinki, Huutoniemi, K. (toim.), Ilmansuojelu; Ilmakehän rakenne ja toiminta saasteet ilmakehässä havainnot, mittaukset, mallit. Ilmansuojeluyhdistys ry. 44 s. Keiski, R., Koskenkari, T., Heino, J. Ympäristötekniikan peruskurssi A; Ilman saastuminen, ilmansuojelutekniikat, teollinen ekologia, vihreä kemia, ympäristönsuojelun ohjauskeinot ja lainsäädäntö. Oulu s. Vna 38/2011. Valtioneuvoston asetus ilmanlaadusta. Annettu Helsingissä /2013. Polttoaineteholtaan alle 50 megawatin energiantuotantoyksiköiden ympäristönsuojeluvaatimuksista. Vnp 480/96. Valtioneuvoston päätös ilmanlaadun ohjearvoista ja rikkilaskeuman tavoitearvoista.

24 LIITE 1 PÖYRY FINLAND OY Selitykset raportissa käytetyille tärkeimmille yksiköille ja lyhenteille: Yksiköt: µm mikrometri = millimetrin tuhannesosa µg/m 3 mikrogrammaa kuutiometrissä ilmaa (pitoisuus) C Celsiusaste, lämpötila atm Atmosfääri, paineen yksikkö, 1 atm = normaali ilmakehän paine K Kelvinaste (lämpötila), 293 K = 20 C kpa kilopascal, paineen yksikkö, 101,3 kpa = 1 atm aste, tuulen suunta g/s kuormitus, grammaa sekunnissa Nm 3 /h käytettävä ilmamäärä m 3 yhden tunnin aikana mg/mj ominaispäästö polttoaineyksikköä kohden Lyhenteet: SO 2 NO 2 PM 10 POR KPA rikkidioksidi (päästö ilmaan) typpidioksidi (päästö ilmaan) hengitettävät hiukkaset joiden halkaisija alle 10 µm (päästö ilmaan) raskas polttoöljy kiinteän polttoaineen kattila Sanasto: meteorologia sääaineisto topografia maan pinnan korkeusvaihtelut (x, y, z) reseptori mallinnusalueen havaintopiste, jossa malli suorittaa laskennan havaintopistejoukko reseptoreiden muodostama havaintopistejoukko, jossa pitoisuuksien muodostumista ja leviämistä tarkastellaan stabiilisuuden mitta kuvaa korkeutta maanpinnasta, jonka alapuolella mekaaninen, vertikaalinen tuuliväänne ja sen tuottama turbulenssi on voimakkaampaa kuin terminen, nostevoimien tuottama turbulenssi kitkanopeus hiukkasten etenemisnopeutta vastustava voima

25 LIITE 2 PÖYRY FINLAND OY Tuulijakauma: Mallinnuksessa käytetyt sääolosuhteita kuvaavat lähtötiedot: Parametri Yksikkö Selitys Lähde Havaittava lämmönvuo W/m 2 kuvaa auringon säteilyä Kittilän sääasema Kitkanopeus m/s Kittilän sääasema Conv.Vel.Scale (m/s) m/s Kittilän sääasema Vertikaali lämpötilagradientti K/m potentiaalilämpötilan muutos mertin matkalla (korkeuden suhteen) Kittilän sääasema Konvek. sekoittumiskerros m tiheyseroista (lämpötila) johtuvan konvektion aiheuttaman sekoittunut kerros Kittilän sääasema Mekaaninen sekoittumiskerros m mekaanisen turbulenssin (esli esteiden kuten rakennusten aiheuttaman turbulenssin) synnyttämä sekoittunut kerros Kittilän sääasema Monin-Obukhov pituus m stabiilisuuden mitta Kittilän sääasema Pinnan rosoisuus m kuvitteellinen korkeus, jossa tuulen nopes on nolla Määritetty karttatarastelulla Bowen.suhde havaittavan lämmönvuon ja latentin (esim. haihduntaan kuluneen) energiavuon suhde, välillä 0-1 Arvio Heijastuskyky (albedo) pinnan kyky heijastaa siihen osuvaa säteilyä, peili=1 ja musta=0 Määritetty karttatarkastelulla Tuulen nopeus m/s Kittilän sääasema Tuulen suunta astetta Kittilän sääasema Tuulihavaintojen mittauskorkeus m Kittilän sääasema Ulkoilman lämpötila K Kittilän sääasema Lämpötilan mittauskorkeus m Kittilän sääasema Sateen olomuoto koodattu numero/kirjainyhdistelmä Kittilän sääasema Sadanta mm/h Kittilän sääasema Suhteellinen ilman kosteus % Kittilän sääasema Ilmanpaine mb ilmanpaine Kittilän sääasema Pilvisyys 0=pilvetön,7=70% taivaasta pilven peitossa, jne. Kittilän ja Pellon sääasema

26 LIITE 3 PÖYRY FINLAND OY Rautuvaara, kiinteän polttoaineen kattila (jyrsinturve). Mallinnuksessa käytetyt laitosta ja päästöjä kuvaavat lähtötiedot Savukaasuhormi KPA (Jyrsinturve) Sijainti , (ETRS89-TM35FIN) - tilaajan määrittämä Korkeus maanpinnasta m - määritetään mallinnuksella Sisähalkaisija m tilaajan määrittämä Polttoaineteho MW 6.7 tilaajan määrittämä Kaasun lämpötila ºC 150 tilaajan määrittämä Savukaasumäärä m 3 n/s 3.07 tilaajan määrittämä Savukaasumäärä m 3 /s tilaajan määrittämä Savukaasun ulostulonopeus m/s 25.0 Piipun halkaisijan perusteella laskettu Ominaispäästöt (KPA Jyrsinturve) SO2 (O2 = 6 %) mg/m 3 n 500 PINO-asetus (750/2013) NO2 (O2 = 6 %) mg/m 3 n 500 PINO-asetus (750/2013) PM10 (O2 = 6 %) mg/m 3 n 200 PINO-asetus (750/2013) Päästöjen määrä mallinnukseen (KPA Jyrsinturve) SO2 (O2 = 6 %) g/s NO2 (O2 = 6 %) g/s PM10 (O2 = 6 %) g/s Rautuvaara, kiinteän polttoaineen kattila (hake). Savukaasuhormi KPA (Hake) Sijainti , (ETRS89-TM35FIN) - tilaajan määrittämä Korkeus maanpinnasta m - määritetään mallinnuksella Sisähalkaisija m tilaajan määrittämä Polttoaineteho MW 6.6 tilaajan määrittämä Kaasun lämpötila ºC 150 tilaajan määrittämä Savukaasumäärä m 3 n/s 2.73 tilaajan määrittämä Savukaasumäärä m 3 /s tilaajan määrittämä Savukaasun ulostulonopeus m/s 25.0 Piipun halkaisijan perusteella laskettu Ominaispäästöt (KPA Hake) SO2 mg/m 3 n 200 PINO-asetus (750/2013) NO2 (O2 = 6 %) mg/m 3 n 375 PINO-asetus (750/2013) PM10 (O2 = 6 %) mg/m 3 n 200 PINO-asetus (750/2013) Päästöjen määrä mallinnukseen (KPA Hake) SO2 g/s NO2 (O2 = 6 %) g/s PM10 (O2 = 6 %) g/s Rautuvaara, öljykattila (kevyt polttoöljy). Savukaasuhormi Polttoöljy Sijainti , (ETRS89-TM35FIN) - tilaajan määrittämä Korkeus maanpinnasta m - määritetään mallinnuksella Sisähalkaisija m tilaajan määrittämä Polttoaineteho MW 3.3 tilaajan määrittämä Kaasun lämpötila ºC 220 tilaajan määrittämä Savukaasumäärä m 3 n/s 1.04 tilaajan määrittämä Savukaasumäärä m 3 /s tilaajan määrittämä Savukaasun ulostulonopeus m/s 25.0 tilaajan määrittämä Ominaispäästöt (Polttoöljy) SO2 (O2 = 3 %) mg/m 3 n 350 PINO-asetus (750/2013) NO2 (O2 = 3 %) mg/m 3 n 800 PINO-asetus (750/2013) PM10 (O2 = 3 %) mg/m 3 n 50 PINO-asetus (750/2013) Päästöjen määrä mallinnukseen (Polttoöljy) SO2 (O2 = 3 %) g/s NO2 (O2 = 3 %) g/s PM10 (O2 = 3 %) g/s 0.052

27 LIITE 3 PÖYRY FINLAND OY Hannukainen, kiinteän polttoaineen kattila (palaturve). Mallinnuksessa käytetyt laitosta ja päästöjä kuvaavat lähtötiedot Savukaasuhormi KPA (Palaturve) Sijainti , (ETRS89-TM35FIN) - tilaajan määrittämä Korkeus maanpinnasta m - määritetään mallinnuksella Sisähalkaisija m tilaajan määrittämä Polttoaineteho MW 1.7 tilaajan määrittämä Kaasun lämpötila ºC 150 tilaajan määrittämä Savukaasumäärä m 3 n/s 0.71 tilaajan määrittämä Savukaasumäärä m 3 /s tilaajan määrittämä Savukaasun ulostulonopeus m/s 25.0 Piipun halkaisijan perusteella laskettu Ominaispäästöt (KPA Palaturve) SO2 (O2 = 6 %) mg/m 3 n 500 PINO-asetus (750/2013) NO2 (O2 = 6 %) mg/m 3 n 500 PINO-asetus (750/2013) PM10 (O2 = 6 %) mg/m 3 n 200 PINO-asetus (750/2013) Päästöjen määrä mallinnukseen (KPA Palaturve) SO2 (O2 = 6 %) g/s NO2 (O2 = 6 %) g/s PM10 (O2 = 6 %) g/s Hannukainen, kiinteän polttoaineen kattila (hake). Savukaasuhormi KPA (Hake) Sijainti , (ETRS89-TM35FIN) - tilaajan määrittämä Korkeus maanpinnasta m - määritetään mallinnuksella Sisähalkaisija m tilaajan määrittämä Polttoaineteho MW 1.7 tilaajan määrittämä Kaasun lämpötila ºC 150 tilaajan määrittämä Savukaasumäärä m 3 n/s 0.7 tilaajan määrittämä Savukaasumäärä m 3 /s tilaajan määrittämä Savukaasun ulostulonopeus m/s 25.0 Piipun halkaisijan perusteella laskettu Ominaispäästöt (KPA Hake) SO2 mg/m 3 n 200 PINO-asetus (750/2013) NO2 (O2 = 6 %) mg/m 3 n 375 PINO-asetus (750/2013) PM10 (O2 = 6 %) mg/m 3 n 200 PINO-asetus (750/2013) Päästöjen määrä mallinnukseen (KPA Hake) SO2 g/s 0.14 NO2 (O2 = 6 %) g/s PM10 (O2 = 6 %) g/s 0.14 Hannukainen, öljykattila (kevyt polttoöljy). Savukaasuhormi Polttoöljy Sijainti , (ETRS89-TM35FIN) - tilaajan määrittämä Korkeus maanpinnasta m - määritetään mallinnuksella Sisähalkaisija m tilaajan määrittämä Polttoaineteho MW 0.9 tilaajan määrittämä Kaasun lämpötila ºC 220 tilaajan määrittämä Savukaasumäärä m 3 n/s 0.29 tilaajan määrittämä Savukaasumäärä m 3 /s tilaajan määrittämä Savukaasun ulostulonopeus m/s 25.0 tilaajan määrittämä Ominaispäästöt (Polttoöljy) SO2 (O2 = 3 %) mg/m 3 n 350 PINO-asetus (750/2013) NO2 (O2 = 3 %) mg/m 3 n 800 PINO-asetus (750/2013) PM10 (O2 = 3 %) mg/m 3 n 50 PINO-asetus (750/2013) Päästöjen määrä mallinnukseen (Polttoöljy) SO2 (O2 = 3 %) g/s NO2 (O2 = 3 %) g/s PM10 (O2 = 3 %) g/s

28 LIITE 4 PÖYRY FINLAND OY Rautuvaara SO 2, turpeen polton aiheuttamat tunti- ja vuorokausipitoisuudet 25 metriä korkealla piipulla maksipitoisuuden esiintymispisteessä. μg/m 3 20 Rautuvaara, SO 2 (Turve) 25 metriä Pitoisuuden vuorokausiarvot maksimipitoisuuden pisteessä Pitoisuuden vuorokausiarvot, PINO-asetuksen raja (16 μg/m 3, toiseksi korkein vuorokausiarvo) on esitetty punaisella. μg/m 3 30 Rautuvaara, SO 2 (Turve) 25 metriä Pitoisuuden tuntiarvot maksimipitoisuuden pisteessä Pitoisuuden tuntiarvot, tuntiarvojen 99-prosenttipiste on 21,4 μg/m 3.

TURUN SEUDUN PÄÄSTÖJEN LEVIÄMISMALLISELVITYS

TURUN SEUDUN PÄÄSTÖJEN LEVIÄMISMALLISELVITYS TURUN SEUDUN PÄÄSTÖJEN LEVIÄMISMALLISELVITYS Valoku vaus: H eikki L askar i Energiantuotannon, teollisuuden, laivaliikenteen ja autoliikenteen typenoksidi-, rikkidioksidi- ja hiukkaspäästöjen leviämislaskelmat

Lisätiedot

HELSINGIN ENERGIA HANASAARI B VOIMALAITOKSEN RIKINPOISTOLAITOKSEN OHITUSTILANTEEN RIKKIDIOKSIDI- JA HIUKKASPÄÄSTÖJEN LEVIÄMISSELVITYS.

HELSINGIN ENERGIA HANASAARI B VOIMALAITOKSEN RIKINPOISTOLAITOKSEN OHITUSTILANTEEN RIKKIDIOKSIDI- JA HIUKKASPÄÄSTÖJEN LEVIÄMISSELVITYS. HELSINGIN ENERGIA HANASAARI B VOIMALAITOKSEN RIKINPOISTOLAITOKSEN OHITUSTILANTEEN RIKKIDIOKSIDI- JA HIUKKASPÄÄSTÖJEN LEVIÄMISSELVITYS Timo Rasila ILMATIETEEN LAITOS - ILMANLAADUN TUTKIMUS Helsinki 18.06.2002

Lisätiedot

AKKUKEMIKAALITEHTAAN JA LÄMPÖLAITOKSEN PÄÄS- TÖJEN LEVIÄMINEN TERRAFAME OY

AKKUKEMIKAALITEHTAAN JA LÄMPÖLAITOKSEN PÄÄS- TÖJEN LEVIÄMINEN TERRAFAME OY Vastaanottaja Terrafame Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 19.9.2018 AKKUKEMIKAALITEHTAAN JA LÄMPÖLAITOKSEN PÄÄS- TÖJEN LEVIÄMINEN TERRAFAME OY AKKUKEMIKAALITEHTAAN JA LÄMPÖLAITOKSEN PÄÄSTÖJEN LEVIÄMINEN

Lisätiedot

Vantaan jätevoimalan savukaasupäästöjen leviämismalli

Vantaan jätevoimalan savukaasupäästöjen leviämismalli 1(24) Laatijat Tarkastanut / pvm Arto Heikkinen Annika Tella / 17.4.2019 Jakelu Hyväksynyt / pvm Vantaan Energia Oy Timo Laakso / 17.4.2019 Vantaan Energia Oy Vantaan jätevoimalan savukaasupäästöjen leviämismalli

Lisätiedot

Kuva 1. Liikenteen PM10-päästöt (kg/v/m) ja keskimääräiset vuorokausiliikennemäärät vuonna 2005.

Kuva 1. Liikenteen PM10-päästöt (kg/v/m) ja keskimääräiset vuorokausiliikennemäärät vuonna 2005. LIITEKUVAT Seuraavissa karttakuvissa on esitetty laskentapisteittäisistä keskiarvoista samanarvonviivoin muodostetut korkeimpien pitoisuuksien alueet, joilla tietyn pitoisuuden ylittyminen on pitkän havaintojakson

Lisätiedot

9M Vapo Oy. Iljansuon turvetuotantohankkeen pölypäästöjen leviämisselvitys

9M Vapo Oy. Iljansuon turvetuotantohankkeen pölypäästöjen leviämisselvitys Vapo Oy Iljansuon turvetuotantohankkeen pölypäästöjen leviämisselvitys 1 PÖYRY FINLAND OY Vapo Oy Iljansuon turvetuotantohankkeen pölypäästöjen leviämisselvitys Sisältö 1 JOHDANTO 2 2 TOIMINNAN KUVAUS

Lisätiedot

1 (15) Arto Heikkinen

1 (15) Arto Heikkinen 1 (15) TIIVISTELMÄ Riikinnevan Ekovoimalaitoksen savukaasupäästöjen leviämistä on mallinnettu yleisesti käytössä olevalla AERMOD-mallilla. Tarkastelussa ovat olleet SO 2 -, NO x -, NO 2 - ja hiukkaspäästöt.

Lisätiedot

Copyright Pöyry Finland Oy 10 HANKKEEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIONTI Vaikutusarviointien painopiste

Copyright Pöyry Finland Oy 10 HANKKEEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIONTI Vaikutusarviointien painopiste 196(352) 10 HANKKEEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIONTI 10.1 Vaikutusarviointien painopiste Ympäristövaikutuksilla tarkoitetaan kaivoshankkeen aiheuttamia välittömiä ja välillisiä vaikutuksia ympäristöön. Tarkastelussa

Lisätiedot

NUMMELAN LÄMPÖKESKUKSEN ILMANLAATUVAIKUTUKSET JA PIIPUN MITOITUS

NUMMELAN LÄMPÖKESKUKSEN ILMANLAATUVAIKUTUKSET JA PIIPUN MITOITUS NUMMELAN LÄMPÖKESKUKSEN ILMANLAATUVAIKUTUKSET JA PIIPUN MITOITUS Kuva: 2015 Tele Atlas NV, MapInfo Street Pro 2015 MML Rikkidioksidi-, typenoksidi- ja hiukkaspäästöjen leviämismallilaskelmat ILMANLAATU

Lisätiedot

PIENHIUKKASTEN JA HENGITETTÄVIEN HIUKKASTEN MITTAUSRAPORTTI

PIENHIUKKASTEN JA HENGITETTÄVIEN HIUKKASTEN MITTAUSRAPORTTI 16 Raportti PR-P1026-1 Sivu 1 / 6 Naantalin kaupunki Turku 25.9.2012 Kirsti Junttila PIENHIUKKASTEN JA HENGITETTÄVIEN HIUKKASTEN MITTAUSRAPORTTI Tonester Oy, Rymättylä Mittaus 5. 17.9.2012 Raportin vakuudeksi

Lisätiedot

ILMANLAADUN MITTAUKSIA SIIRRETTÄVÄLLÄ MITTAUSASEMALLA TURUSSA 3/05 2/06 KASVITIETEELLINEN PUUTARHA, RUISSALO

ILMANLAADUN MITTAUKSIA SIIRRETTÄVÄLLÄ MITTAUSASEMALLA TURUSSA 3/05 2/06 KASVITIETEELLINEN PUUTARHA, RUISSALO ILMANLAADUN MITTAUKSIA SIIRRETTÄVÄLLÄ MITTAUSASEMALLA TURUSSA 3/05 2/06 KASVITIETEELLINEN PUUTARHA, RUISSALO Turun kaupunki ympäristönsuojelutoimisto 2006 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 MITTAUSJÄRJESTELMÄ...

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ tammikuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli tammikuussa hyvä Kaarinassa sekä Paraisilla ja tyydyttävä Turun

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ helmikuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli helmikuussa hyvä Kaarinassa sekä Paraisilla ja tyydyttävä Turun

Lisätiedot

YIT INFRA OY KIILAN KIERTOTALOUSKESKUKSEN YVA-HANKKEEN ILMAPÄÄSTÖJEN SELVITYS. YIT Infra Oy. Raportti Vastaanottaja.

YIT INFRA OY KIILAN KIERTOTALOUSKESKUKSEN YVA-HANKKEEN ILMAPÄÄSTÖJEN SELVITYS. YIT Infra Oy. Raportti Vastaanottaja. Vastaanottaja YIT Infra Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 14.9.2018 YIT INFRA OY KIILAN KIERTOTALOUSKESKUKSEN YVA-HANKKEEN ILMAPÄÄSTÖJEN SELVITYS YIT INFRA OY KIILAN KIERTOTALOUSKESKUKSEN YVA-HANKKEEN

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ elokuussa 2019 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Tunti-indeksillä määriteltynä ilmanlaatu oli jokaisella asemalla hyvää vähintään 91 % ajasta. Vuorokausi-indeksin perusteella yleisin

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ elokuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus elokuussa oli ssa ja Turun Orikedolla hyvä ja muilla mittausasemilla tyydyttävä. Ilmanlaatu luokiteltiin

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ tammikuussa 2019 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Tunti-indeksillä määriteltynä ilmanlaatu oli jokaisella asemalla hyvä vähintään 74 % ajasta. Vuorokausi-indeksin perusteella ilmanlaatu

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ maaliskuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli maaliskuussa muilla mittausasemilla tyydyttävä, paitsi Paraisilla

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ maaliskuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli maaliskuussa kaikilla muilla asemilla tyydyttävä, paitsi Paraisilla

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ tammikuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus tammikuussa oli ssa, ssa, Turun Orikedolla ja Paraisilla hyvä. ssa tavallisin laatuluokitus

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ tammikuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli tammikuussa muilla mittausasemilla tyydyttävä, paitsi ssa ja

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ marraskuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli marraskuussa hyvä Raisiossa, Kaarinassa sekä Paraisilla ja

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ joulukuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli joulukuussa hyvä ssa, Kaarinassa sekä Paraisilla ja tyydyttävä

Lisätiedot

ILMANTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI 2015

ILMANTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI 2015 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ILMANTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI 2015 Kaupunkirakenteen toimiala Rakentaminen ja Ympäristö Yleistä Tähän raporttiin on koottu yhteenveto Jyväskylän keskustan ja Palokan mittausasemien

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ syyskuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli syyskuussa Turun Kauppatorilla, Raisiossa sekä Paraisilla tyydyttävä

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ elokuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli elokuussa kaikilla muilla asemilla hyvä, paitsi Paraisilla tyydyttävä.

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ joulukuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus joulukuussa oli kaikilla muilla mittausasemilla hyvä, paitsi Turun Kauppatorilla tyydyttävä.

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ joulukuussa 2018 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli joulukuussa hyvä kaikilla asemilla, paitsi Turun Kauppatorilla,

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ kesäkuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli kesäkuussa kaikilla muilla asemilla hyvä, paitsi Paraisilla tyydyttävä.

Lisätiedot

maaliskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

maaliskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ maaliskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Maaliskuussa hengitysilmaa heikensi katupöly. Hengitysilman tavallisin laatuluokitus maaliskuussa oli ssa välttävä, Turun Kauppatorilla

Lisätiedot

maaliskuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

maaliskuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ maaliskuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus maaliskuussa oli ssa tyydyttävä tai välttävä ja muilla asemilla tyydyttävä lukuun ottamatta

Lisätiedot

LAHDEN LIIKENNEPÄÄSTÖJEN LEVIÄMINEN JA VERTAILU KEHÄTIEN ERI LINJAUKSILLA. Enwin Oy 7.10.2005

LAHDEN LIIKENNEPÄÄSTÖJEN LEVIÄMINEN JA VERTAILU KEHÄTIEN ERI LINJAUKSILLA. Enwin Oy 7.10.2005 LAHDEN LIIKENNEPÄÄSTÖJEN LEVIÄMINEN JA VERTAILU KEHÄTIEN ERI LINJAUKSILLA Enwin Oy 7.10.2005 1 Selvityksen sisältö Lahden katuverkon ja eteläisen kehätien vaihtoehtoisten linjausratkaisujen liikennepäästöjen

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ marraskuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus marraskuussa oli kaikilla muilla mittausasemilla hyvä, paitsi Turun Kauppatorilla tyydyttävä.

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ elokuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli elokuussa kaikilla asemilla hyvä. Tuntiindeksillä määriteltynä

Lisätiedot

tammikuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

tammikuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ tammikuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus tammikuussa oli kaikilla asemilla hyvä. Ilmanlaatu luokiteltiin heikoimmillaan ksi ssa ja välttäväksi

Lisätiedot

marraskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

marraskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ marraskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus marraskuussa oli ssa ja Paraisilla hyvä, ssa hyvä tai tyydyttävä ja muilla mittausasemilla

Lisätiedot

heinäkuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

heinäkuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ heinäkuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli heinäkuussa kaikilla asemilla hyvä. Tunti-indeksillä määriteltynä

Lisätiedot

heinäkuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

heinäkuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ heinäkuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus heinäkuussa oli ssa hyvä ja muilla mittausasemilla tyydyttävä. Ilmanlaatu luokiteltiin heikoimmillaan

Lisätiedot

ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA

ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA METSÄ FIBRE OY RAUMAN TEHTAAT RAUMAN BIOVOIMA OY JA FORCHEM OY ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA Kuva: U P M Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet tammi-kesäkuussa ASIANTUNTIJAPALVELUT

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA UUDENKYLÄN OSAYLEISKAAVA HIEKKATIEN JA HIETATIEN ALUEEN PÖLY. Vastaanottaja Nastolan kunta. Asiakirjatyyppi Lausunto

NASTOLAN KUNTA UUDENKYLÄN OSAYLEISKAAVA HIEKKATIEN JA HIETATIEN ALUEEN PÖLY. Vastaanottaja Nastolan kunta. Asiakirjatyyppi Lausunto Vastaanottaja Nastolan kunta Asiakirjatyyppi Lausunto Päivämäärä 5.2.2014 NASTOLAN KUNTA UUDENKYLÄN OSAYLEISKAAVA HIEKKATIEN JA HIETATIEN ALUEEN PÖLY NASTOLAN KUNTA PÖLY Tarkastus Päivämäärä 5.2.2014 Laatija

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ joulukuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli joulukuussa hyvä kaikilla asemilla. Tunti-indeksillä määriteltynä

Lisätiedot

syyskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

syyskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ syyskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus syyskuussa oli kaikilla mittausasemilla tyydyttävä. Ilmanlaatu luokiteltiin heikoimmillaan erittäin

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ marraskuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli marraskuussa kaikilla muilla asemilla hyvä, paitsi Turun Kauppatorilla

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ tammikuussa 2018 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli tammikuussa hyvä kaikilla muilla asemilla, paitsi Turun Kauppatorilla

Lisätiedot

Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet tammi-kesäkuussa 2016

Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet tammi-kesäkuussa 2016 Asiantuntijapalvelut, Ilmanlaatu ja energia 216 ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet tammi-kesäkuussa 216 METSÄ FIBRE OY RAUMAN TEHTAAT RAUMAN

Lisätiedot

Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet tammi-kesäkuussa 2017

Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet tammi-kesäkuussa 2017 Asiantuntijapalvelut, Ilmanlaatu ja energia ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet tammi-kesäkuussa METSÄ FIBRE OY RAUMAN TEHTAAT RAUMAN BIOVOIMA

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ helmikuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli helmikuussa muilla mittausasemilla hyvä, paitsi Turun Kauppatorilla

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ toukokuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli toukokuussa kaikilla asemilla hyvä. Tunti-indeksillä määriteltynä

Lisätiedot

lokakuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

lokakuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ lokakuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus lokakuussa oli Turun Kauppatorilla tyydyttävä ja kaikilla muilla mittausasemilla hyvä. Orikedon

Lisätiedot

Nordkalk Oy Ab Sipoon Kalkkirannan tuotantolaitoksen pölypäästöjen mallinnus,

Nordkalk Oy Ab Sipoon Kalkkirannan tuotantolaitoksen pölypäästöjen mallinnus, Nordkalk Oy Ab Sipoon Kalkkirannan tuotantolaitoksen pölypäästöjen mallinnus, 2018 101008857 6.6.2018 1 FM Heimo Vepsä Pöyry Finland Oy, Ympäristötutkimus, Oulu Elektroniikkatie 13 90590 Oulu Copyright

Lisätiedot

Helsingin Energia Tuotannon tukipalvelut Julkinen Anna Häyrinen (6)

Helsingin Energia Tuotannon tukipalvelut Julkinen Anna Häyrinen (6) Anna Häyrinen 14.04.2014 1 (6) Ympäristölupahakemus Helsingin Energian Myllypuron huippulämpökeskuksen ympäristölupamääräysten tarkistamiseksi vastaamaan valtioneuvoston asetuksen (96/2013) määräyksiä

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ kesäkuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli kesäkuussa kaikilla muilla asemilla hyvä, paitsi Paraisilla tyydyttävä.

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ kesäkuussa 2018 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli kesäkuussa hyvä kaikilla muilla asemilla paitsi Paraisilla välttävä.

Lisätiedot

PIENTEN POLTTOLAITOSTEN (5-50 MW) PIIPUN KORKEUDEN MITOITUS. Birgitta Alaviippola Harri Pietarila Sari Lappi

PIENTEN POLTTOLAITOSTEN (5-50 MW) PIIPUN KORKEUDEN MITOITUS. Birgitta Alaviippola Harri Pietarila Sari Lappi PIENTEN POLTTOLAITOSTEN (5-50 MW) PIIPUN KORKEUDEN MITOITUS Birgitta Alaviippola Harri Pietarila Sari Lappi PIENTEN POLTTOLAITOSTEN (5 50 MW) PIIPUN KORKEUDEN MITOITUS Birgitta Alaviippola Harri Pietarila

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ huhtikuussa 2018 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli huhtikuussa tyydyttävä kaikilla asemilla. Tunti-indeksillä määriteltynä

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti syyskuulta 2016

KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti syyskuulta 2016 KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti syyskuulta 216 YHTEENVETO TULOKSISTA Syyskuussa syksy ei vielä edennyt kovin pitkälle, vaan säätyyppi pysyi varsin lämpimänä. Syyskuussa

Lisätiedot

N:o 1017 4287. Uusien polttolaitosten ja kaasuturbiinien, joiden polttoaineteho on suurempi tai yhtä suuri kuin 50 megawattia päästöraja-arvot

N:o 1017 4287. Uusien polttolaitosten ja kaasuturbiinien, joiden polttoaineteho on suurempi tai yhtä suuri kuin 50 megawattia päästöraja-arvot N:o 1017 4287 Uusien polttolaitosten ja kaasuturbiinien, joiden polttoaineteho on suurempi tai yhtä suuri kuin 50 megawattia päästöraja-arvot Taulukko 1. Kiinteitä polttoaineita polttavien polttolaitosten

Lisätiedot

RIIHIMÄEN ILMANLAATUSELVITYS

RIIHIMÄEN ILMANLAATUSELVITYS RIIHIMÄEN ILMANLAATUSELVITYS LYHENNELMÄ Valo kuva : Sky Energiantuotannon, teollisuuden ja autoliikenteen typenoksidi- ja hiukkaspäästöjen leviämislaskelmat ILMANLAADUN ASIANTUNTIJAPALVELUT 2011 Foto Riihimäen

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ syyskuussa 2018 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli syyskuussa hyvä Raisiossa, Naantalissa ja Kaarinassa. Paraisilla

Lisätiedot

VT 12 (Tampereen Rantaväylä) välillä Santalahti-Naistenlahti Tiesuunnitelma 2011

VT 12 (Tampereen Rantaväylä) välillä Santalahti-Naistenlahti Tiesuunnitelma 2011 16 3T-10 VT 12 (Tampereen Rantaväylä) välillä Santalahti-Naistenlahti Tiesuunnitelma 2011 Ilmanlaatuselvitysten yhteenveto Mikko Inkala, Pöyry Finland Oy Katja Lovén, Ilmatieteen laitos 1 Tausta ja tavoitteet

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ maaliskuussa 2018 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli maaliskuussa tyydyttävä muilla asemilla, paitsi Turun Kauppatorilla

Lisätiedot

KAJAANIN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET VUODELTA 2004

KAJAANIN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET VUODELTA 2004 KAJAANIN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET VUODELTA 04 Kajaanin kaupunki Ympäristötekninen toimiala Ympäristö ja maankäyttö 04 ILMANLAADUN SEURANTA KAJAANISSA Kajaanin ilmanlaadun seurannan toteuttavat Kajaanin

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ huhtikuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli huhtikuussa kaikilla muilla asemilla tyydyttävä, paitsi Kaarinassa

Lisätiedot

ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET

ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET 2014 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Ympäristönsuojelu 29.5.2015 Heini Tanskanen 2 YHTEENVETO Valkeakosken yhdyskuntailman tarkkailua suoritettiin vuonna 2014 ympäristönsuojelulain mukaisten

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ helmikuussa 2018 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli helmikuussa tyydyttävä muilla asemilla, paitsi Turun Kauppatorilla

Lisätiedot

ILMANLAATUSELVITYS PIIPUNKORKEUDEN MITOITUS 1 5 MW ENERGIANTUOTANTOYKSIKÖISSÄ JATTA SALMI EMMI LAUKKANEN JENNI LATIKKA

ILMANLAATUSELVITYS PIIPUNKORKEUDEN MITOITUS 1 5 MW ENERGIANTUOTANTOYKSIKÖISSÄ JATTA SALMI EMMI LAUKKANEN JENNI LATIKKA RAPORTTEJA RAPPORTER REPORTS 2017:7 ILMANLAATUSELVITYS PIIPUNKORKEUDEN MITOITUS 1 5 MW ENERGIANTUOTANTOYKSIKÖISSÄ JATTA SALMI EMMI LAUKKANEN JENNI LATIKKA WWW.ILMATIETEENLAITOS.FI ILMANLAATUSELVITYS Piipunkorkeuden

Lisätiedot

LIITE 7 Ilmapäästöjen leviämisselvitys (Ramboll)

LIITE 7 Ilmapäästöjen leviämisselvitys (Ramboll) LIITE 7 Ilmapäästöjen leviämisselvitys (Ramboll) Vastaanottaja SHDC Asiakirjatyyppi Tutkimusraportti Päivämäärä 31.10.2016 SHDC VARAVOIMAKONEIDEN PÄÄSTÖJEN LEVIÄMIS- SELVITYS SHDC VARAVOIMAKONEIDEN PÄÄSTÖJEN

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ syyskuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli syyskuussa kaikilla asemilla hyvä. Tuntiindeksillä määriteltynä

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ toukokuussa 2018 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli toukokuussa tyydyttävä kaikilla asemilla. Tunti-indeksillä määriteltynä

Lisätiedot

HELEN OY:N PATOLAN LÄMPÖKESKUKSEN ILMANLAATUVAIKUTUSTEN ARVIOINTI

HELEN OY:N PATOLAN LÄMPÖKESKUKSEN ILMANLAATUVAIKUTUSTEN ARVIOINTI Asiantuntijapalvelut, Ilmanlaatu ja energia 2017 ILMANLAATUSELVITYS HELEN OY:N PATOLAN LÄMPÖKESKUKSEN ILMANLAATUVAIKUTUSTEN ARVIOINTI WWW.ILMATIETEENLAITOS.FI ILMANLAATUSELVITYS HELEN OY:N PATOLAN LÄMPÖKESKUKSEN

Lisätiedot

MATALAMAAN KIVIAINEKSEN OTTOALUEEN PÖLYVAIKUTUSTEN ARVIOINTI LEVIÄMISLASKELMIN

MATALAMAAN KIVIAINEKSEN OTTOALUEEN PÖLYVAIKUTUSTEN ARVIOINTI LEVIÄMISLASKELMIN Leviämislaskelma 1 (14) Tilaaja: Geopudas Oy Hannu Vehkaperä Laakeritie 9 90630 OULU Käsittelijä: Janne Nuutinen Symo Oy Oppipojankuja 6 70780 KUOPIO MATALAMAAN KIVIAINEKSEN OTTOALUEEN PÖLYVAIKUTUSTEN

Lisätiedot

Liite 1A UUDET PÄÄSTÖRAJA-ARVOT

Liite 1A UUDET PÄÄSTÖRAJA-ARVOT LUONNOS 6.9.2017 Liite 1A UUDET PÄÄSTÖRAJA-ARVOT Uudet energiantuotantoyksiköt noudattavat tämän liitteen 1A päästöraja-arvoja 20.12.2018 alkaen, olemassa olevat polttoaineteholtaan yli 5 megawatin energiantuotantoyksiköt

Lisätiedot

VANTAAN ENERGIAN LÅNGMOSSEBERGENIN JÄTEVOIMALAN PÄÄSTÖJEN LEVIÄMISMALLISELVITYS

VANTAAN ENERGIAN LÅNGMOSSEBERGENIN JÄTEVOIMALAN PÄÄSTÖJEN LEVIÄMISMALLISELVITYS VANTAAN ENERGIAN LÅNGMOSSEBERGENIN JÄTEVOIMALAN PÄÄSTÖJEN LEVIÄMISMALLISELVITYS Birgitta Alaviippola Sari Lappi VANTAAN ENERGIAN LÅNGMOSSEBERGENIN JÄTEVOIMALAN PÄÄSTÖJEN LEVIÄMISMALLISELVITYS Birgitta

Lisätiedot

ENERGIANTUOTANNON, TEOLLISUUDEN JA AUTOLIIKENTEEN TYPENOKSIDI- JA HIUKKASPÄÄSTÖJEN LEVIÄMISLASKELMAT

ENERGIANTUOTANNON, TEOLLISUUDEN JA AUTOLIIKENTEEN TYPENOKSIDI- JA HIUKKASPÄÄSTÖJEN LEVIÄMISLASKELMAT KAJAANIN ALUEEN PÄÄSTÖJEN LEVIÄMISMALLISELVITYS ENERGIANTUOTANNON, TEOLLISUUDEN JA AUTOLIIKENTEEN TYPENOKSIDI- JA HIUKKASPÄÄSTÖJEN LEVIÄMISLASKELMAT Jatta Salmi Pirjo Ranta Timo Rasila Sari Lappi KAJAANIN

Lisätiedot

ILMANLAATU JA ENERGIA 2019 RAUMAN METSÄTEOLLISUUDEN ILMANLAADUN SEURANTA

ILMANLAATU JA ENERGIA 2019 RAUMAN METSÄTEOLLISUUDEN ILMANLAADUN SEURANTA ILMANLAATU JA ENERGIA RAUMAN METSÄTEOLLISUUDEN ILMANLAADUN SEURANTA Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet Rauman Sinisaaressa tammi kesäkuussa RAUMAN METSÄTEOLLISUUDEN ILMANLAADUN SEURANTA

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti elokuulta 2016

KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti elokuulta 2016 KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti elokuulta 216 YHTEENVETO TULOKSISTA Elokuu oli Pohjois-Savossa sääolosuhteiltaan varsin tavanomainen. Kuopion ja Varkauden ilmanlaatu oli

Lisätiedot

Helsingin Energia Tuotannon tukipalvelut Julkinen Anna Häyrinen (7)

Helsingin Energia Tuotannon tukipalvelut Julkinen Anna Häyrinen (7) Anna Häyrinen 05.05.2014 1 (7) Ympäristölupahakemus Helsingin Energian n huippulämpökeskuksen ympäristölupamääräysten tarkistamiseksi vastaamaan valtioneuvoston asetuksen (96/2013) määräyksiä 1. Hakijan

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti heinäkuulta 2017

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti heinäkuulta 2017 KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti heinäkuulta 217 YHTEENVETO TULOKSISTA Heinäkuu oli yleisilmeeltään kolea. Sademäärä Pohjois-Savossa oli ajankohtaan nähden varsin

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti joulukuulta helmikuulta 2018

KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti joulukuulta helmikuulta 2018 KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti joulukuulta 17 - helmikuulta 18 YHTEENVETO TULOKSISTA Kuopion, Varkauden ja Siilinjärven ilmanlaatu heikkeni selvästi lauhan loppusyksyn

Lisätiedot

ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA

ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA METSÄ FIBRE OY RAUMAN TEHTAAT RAUMAN BIOVOIMA OY JA FORCHEM OY ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA Kuva: UPM Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet vuonna 213 ASIANTUNTIJAPALVELUT

Lisätiedot

Valtatie 7, raskaan liikenteen etäodotusalueen rakentaminen Vaalimaalla. Liikenteen päästöselvitys ja ilmanlaatuvaikutukset

Valtatie 7, raskaan liikenteen etäodotusalueen rakentaminen Vaalimaalla. Liikenteen päästöselvitys ja ilmanlaatuvaikutukset Valtatie 7, raskaan liikenteen etäodotusalueen rakentaminen Vaalimaalla Liikenteen päästöselvitys ja ilmanlaatuvaikutukset VALTATIE 7 RASKAAN LIIKENTEEN ETÄODOTUSALUEEN RAKENTAMINEN VAALIMAALLA LIIKENTEEN

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti maalis- ja huhtikuulta 2017

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti maalis- ja huhtikuulta 2017 KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti maalis- ja huhtikuulta 217 YHTEENVETO TULOKSISTA Kevään alku maaliskuussa oli sääolosuhteiltaan melko tavanomainen, mutta huhtikuussa

Lisätiedot

PISPALAN JA SANTA- LAHDEN ILMANLAA- TUSELVITYS

PISPALAN JA SANTA- LAHDEN ILMANLAA- TUSELVITYS Vastaanottaja Tampereen kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 20.1.2010 PISPALAN JA SANTA- LAHDEN ILMANLAA- TUSELVITYS TYPPIDIOKSIDIN OHJEARVOT ASEMAKAAVAT NRO 8256, 8309, 8310 JA 8048 PISPALAN

Lisätiedot

Harjavallan ja Porin ilmanlaatu 2014

Harjavallan ja Porin ilmanlaatu 2014 Porin ympäristövirasto Harjavallan ja Porin ilmanlaatu 2014 Tiivistelmä Mittausaineisto ja tulokset: Heidi Leppänen, Boliden Harjavalta Oy Juha Pulkkinen, JPP Kalibrointi Ky Jari Lampinen, Porin kaupungin

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti touko- ja kesäkuulta 2017

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti touko- ja kesäkuulta 2017 KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti touko- ja kesäkuulta 217 YHTEENVETO TULOKSISTA Touko- ja kesäkuu olivat molemmat ajankohtaan nähden selvästi koleampia. Touko-

Lisätiedot

KAICELL FIBERS OY Paltamon biojalostamo

KAICELL FIBERS OY Paltamon biojalostamo LUPAHAKEMUKSEN TÄYDENNYS, LIITE 5 1111188-2 16.3.217 Draft 2. KAICELL FIBERS OY Paltamon biojalostamo Lupahakemuksen täydennys, kohta 48 Täydennys mallinnusraporttiin 1 Korkeimmat pitoisuudet 216 kesällä

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti tammi- ja helmikuulta 2017

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti tammi- ja helmikuulta 2017 KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti tammi- ja helmikuulta 217 YHTEENVETO TULOKSISTA Alkutalven lauha säätyyppi jatkui tammi- ja helmikuussakin. Tammikuun keskilämpötila

Lisätiedot

Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2013

Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2013 Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2013 1. Yleistä Etelä-Karjalan yhdyskuntailmanlaaduntarkkailun mittausverkko muodostuu Imatran, Lappeenrannan ja Svetogorskin mittauspisteistä. Vuonna 2013 mittausverkossa oli

Lisätiedot

Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2015

Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2015 Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2015 Sisällysluettelo 1. Yleistä... 2 2. Mitattavia komponentteja... 3 3. Ilmanlaadun ohje- ja raja-arvot... 4 4. Imatran ilmanlaatutulokset 2015... 5 4.1 Imatran hajurikkiyhdisteet

Lisätiedot

ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET

ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET 2013 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Ympäristöpalvelut Katja Sippola 2 YHTEENVETO Valkeakosken yhdyskuntailman tarkkailua suoritettiin vuonna 2013 ympäristönsuojelulain mukaisten ilmoitusvelvollisten

Lisätiedot

KOUVOLAN JA IITIN PÄÄSTÖJEN LEVIÄMISMALLISELVITYS

KOUVOLAN JA IITIN PÄÄSTÖJEN LEVIÄMISMALLISELVITYS KOUVOLAN JA IITIN PÄÄSTÖJEN LEVIÄMISMALLISELVITYS ENERGIANTUOTANNON, TEOLLISUUDEN JA AUTOLIIKENTEEN TYPENOKSIDI- JA HIUKKASPÄÄSTÖJEN LEVIÄMISLASKELMAT Jatta Salmi Birgitta Alaviippola Pirjo Ranta Sari

Lisätiedot

MALLINNUSRAPORTTI TYÖNUMERO: ENVOR GROUP OY PORIN BIOKAASULAITOKSEN HAJUPÄÄSTÖN MATEMAATTINEN MALLINNUS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU

MALLINNUSRAPORTTI TYÖNUMERO: ENVOR GROUP OY PORIN BIOKAASULAITOKSEN HAJUPÄÄSTÖN MATEMAATTINEN MALLINNUS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU MALLINNUSRAPORTTI TYÖNUMERO: 20601570 ENVOR GROUP OY PORIN BIOKAASULAITOKSEN HAJUPÄÄSTÖN MATEMAATTINEN MALLINNUS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista FIMIKM FIMIKM FILAHD VALMIS 5.1.2018 FIMIKM FIMIKM

Lisätiedot

Ilmanlaadun kehittyminen ja seuranta pääkaupunkiseudulla. Päivi Aarnio, Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä

Ilmanlaadun kehittyminen ja seuranta pääkaupunkiseudulla. Päivi Aarnio, Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Ilmanlaadun kehittyminen ja seuranta pääkaupunkiseudulla Päivi Aarnio, Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä 7.11.2011 Ilmanlaadun seurantaa vuoden jokaisena tuntina HSY huolehtii jäsenkuntiensa

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti joulukuulta 2016

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti joulukuulta 2016 KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti joulukuulta 216 YHTEENVETO TULOKSISTA Joulukuu oli varsin lauha talvikuukausi. Koska pakkasia oli varsin vähän, myös Ilmanlaatu

Lisätiedot

Helsingin Energia Tuotannon tukipalvelut Julkinen Leena Rantanen (6)

Helsingin Energia Tuotannon tukipalvelut Julkinen Leena Rantanen (6) Leena Rantanen 07.05.2014 1 (6) Ympäristölupahakemus Helsingin Energian Ruskeasuon huippulämpökeskuksen ympäristölupamääräysten tarkistamiseksi vastaamaan Valtioneuvoston asetuksen (96/2013) määräyksiä

Lisätiedot

RIIHIMÄEN ILMANLAATUSELVITYS

RIIHIMÄEN ILMANLAATUSELVITYS RIIHIMÄEN ILMANLAATUSELVITYS Kuva: Energiantuotannon, teollisuuden ja autoliikenteen typenoksidi- ja hiukkaspäästöjen leviämislaskelmat ILMANLAADUN ASIANTUNTIJAPALVELUT 211 RIIHIMÄEN ILMANLAATUSELVITYS

Lisätiedot

Arvio Kourujärven lämpökeskuksen vaikutuksista Sompapolun ja Luistinpolun asemakaavan muutosehdotuksen mukaisiin toimintoihin. Gaia Consulting Oy 2018

Arvio Kourujärven lämpökeskuksen vaikutuksista Sompapolun ja Luistinpolun asemakaavan muutosehdotuksen mukaisiin toimintoihin. Gaia Consulting Oy 2018 Arvio Kourujärven lämpökeskuksen vaikutuksista Sompapolun ja Luistinpolun asemakaavan muutosehdotuksen mukaisiin toimintoihin Gaia Consulting Oy 2018 Tuomas Raivio 1. Asetelma Asemakaavan muutoksen tavoitteena

Lisätiedot

TURUN TORIPARKKI OY SELVITYS TURUN TORIPARKIN ILMANLAATUVAIKUTUKSISTA. Sari Lappi Harri Pietarila

TURUN TORIPARKKI OY SELVITYS TURUN TORIPARKIN ILMANLAATUVAIKUTUKSISTA. Sari Lappi Harri Pietarila TURUN TORIPARKKI OY SELVITYS TURUN TORIPARKIN ILMANLAATUVAIKUTUKSISTA Sari Lappi Harri Pietarila TURUN TORIPARKKI OY SELVITYS TURUN TORIPARKIN ILMANLAATUVAIKUTUKSISTA Sari Lappi Harri Pietarila ILMATIETEEN

Lisätiedot

Biojalostamon ilmapäästöjen leviämismallinnus

Biojalostamon ilmapäästöjen leviämismallinnus S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LIEKSAN KAUPUNKI Biojalostamon ilmapäästöjen leviämismallinnus RAPORTTI FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 17.4.2014 213-P23205 RAPORTTI 1 (12) Vadbäck Hans 17.4.2014

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (5) Kaupunginhallitus Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (5) Kaupunginhallitus Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (5) 415 Lausunto Helsingin Energian Munkkisaaren huippu- ja varalämpökeskuksen ympäristölupamääräysten tarkistamisesta ja toiminnan muuttamisesta HEL 2014-002841

Lisätiedot