Hyvinvointialalla. ostopalvelut lisääntyvät. Myönteisiä siemeniä kasvukehitykselle. Yrittäjä Tuula Peltolaa ohjaa työssään vahva hoivavietti.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hyvinvointialalla. ostopalvelut lisääntyvät. Myönteisiä siemeniä kasvukehitykselle. Yrittäjä Tuula Peltolaa ohjaa työssään vahva hoivavietti."

Transkriptio

1 KYMEn yrittäjät ry jäsenlehti Pääkirjoitus: Katsotaanpas vähän ulos ikkunasta. 3 kymen Myönteisiä siemeniä kasvukehitykselle. KYMEN YRITTÄJÄT RY:N JÄSENLEHTI 1/ Hyvinvointialalla ostopalvelut lisääntyvät Yrittäjä Tuula Peltolaa ohjaa työssään vahva hoivavietti. Elinkeinoilmasto: Yhteistyöstä hyötyvät kaikki 6 Kansainvälisyys: Edunvalvontaa Euroopassa 9 Nuoret: Kotkalaiskolmikkoa ei kylmää 12 Järjestökasvoja: Ketterämpää yhteistyötä 14

2 2 KYMEN YRITTÄJÄT RY:N JÄSENLEHTI KYMen YRITTÄJÄSANOMAT 1/2013 KYMEN YRITTÄJÄSANOMAT jaetaan Suomen Yrittäjäsanomien välissä 4 kertaa vuodessa paikallisyhdistysten (Anjalankosken, Elimäen, Haminan, Iitin, Jaalan, Kotkan, Kouvolan, Kuusankosken, Miehikkälän, Pyhtään, Valkealan sekä Virolahden Yrittäjien) jäsenyrityksille. PÄÄTOIMITTAJA Tiina Moberg (05) tiina.moberg@yrittajat.fi TOIMITUS Kymen Yrittäjät ry Mainostoimisto Sepeteus Oy Sanakammari TAITTO Mainostoimisto Sepeteus Oy ILMOITUSMYYNTI Mediataina s Oy Ruokosuontie 3, Anjala Aineistot: Taina Mauno-Pelkonen , (05) taina.mauno@mediatainas.com Tea Tähtinen , (05) tea.tahtinen@mediatainas.com JULKAISIJA JA ILMOITUSTEN LASKUTTAJA Kymen Yrittäjät ry PAINO I-print Oy, Seinäjoki Nokia LUMIA 820 Kun toimistosi ei ole neljän seinän sisällä. Uusi LUMIA on varustettu kosketusnäytöllä, jota voit käyttää myös hanskat kädessä. Lisäksi siinä on kaikki muukin, mitä mukana kulkevaan toimistoon tarvitset: Windows Phone 8 -ominaisuudet ja Microsoft Office -ohjelmat. Täydennä paketti Elisa Toimisto 365 -palvelulla ja voit ryhtyä hommiin. Osta omasi heti. Avaus ja 2 ensimmäistä kuukautta veloituksetta Suomen Yrittäjien jäsenille! PASS- PORT Puhu u aina samalla alla edullisella hinnalla Euroopassa sa ja Venäjällä. Nokia LUMIA Elisa Idea sis. 600 min. puhetta/kk, 100 tekstiviestiä /kk ja Elisa Mobiililaajakaista Mini. 24 kk sopimus, alv 0 %. Alk. /kk Elisa Toimisto 365Alk.5 30 /kk alv 0 % alv 0 % Alk. Seuraava lehti ilmestyy elisa.fi /verkkokauppa Hauhia Tek Kotka, Heikinkatu 7 Esa Hauhia ext-esa.hauhia@elisa.fi elisa.fi /ajanvaraus Soita (ark ) Tarjouspaketti 24 kk: Puhepaketti sis. 600 min puhetta/kk norm. hintaisiin kotimaan puhelinnumeroihin ja matkapuhelinmaksun (mpm) ulkomaille soitettaessa. Ei sis. puheluita lisämaksullisiin palvelunumeroihin eikä yritysnumeroihin. Paketin ylimenevät puhelut 0,079 /min. SMS paketti sis. 100 kpl sms-viestejä/kk, paketin ylimenevät viestit 0,079 /kpl. Elisa Idea Mini 0,5 Mbit/s, nopeuden tyypillinen vaihteluväli 0,2-0,5 Mbit/s. Kohtuukäyttö 1 Gt/kk, ylimenevä tiedonsiirto 1,99 /alkava 1 Gt. Ulkomailla tehty tiedonsiirto ei sis. palvelun kk-maksuun. Tiedonsiirtonopeus vaihtelee riippuen päätelaitteen ominaisuuksista, sijainnista ja verkon kuormituksesta. Tarjous voimassa asti. Elisa Toimisto 365 aktivointimaksu 27,50, kk-maksu alk. 5,30 /kk. Max 50 käyttäjää. Hinnat voimassa toistaiseksi. Kaikki hinnat alv 0 %, koskevat y-tunnuksellisia yrittäjäasiakkaita ja uusia sopimuksia _EL_YJA_Lumia820_KYY_210x297.indd Jätehuolto E.Parkkinen Oy Ky p. (05) Pretax taloudenasiantuntija Kouvola, puh

3 1/2013 KYMen YRITTÄJÄSANOMAT KYMEN YRITTÄJÄT RY:N JÄSENLEHTI 3 Aiheita: Katsotaanpas vähän ulos ikkunasta Samaan aikaan, kun yritykset, pienemmätkin, ovat kääntäneet katseensa maailmalle ja kansainvälistymiseen, näyttävät Kymenlaakson kunnat kääntyvän entistä enemmän sisäänpäin. Näin hämmästeli pitkään Kymenlaaksossa toiminut, mutta nyt maailmalla ahertava teollisuusjohtaja kahvipöytäkeskustelussa pari viikkoa sitten. Ja tältä se tosiaan näyttää. Turtumukseen asti on ollut tiedossa vastakkainasettelu Kotkan ja Kouvolan sekä Kotkan ja Haminan välillä, mutta nyt uuden valtuustokauden käynnistyttyä, näyttää asiat mutkistuvan entistäkin enemmän. Juuri nyt, kun erityisesti tarvitaan yhteistyötä ja laajempia näkemyksiä. Tästä rakennemuutoksesta ei pelkästään odottamalla valtiovallan toimenpiteitä selvitä. Kymenlaaksolla on nyt muuhun maahan verrattuna mahdollisuuksia, joita ei saa hukata. Me yrittäjät sanomme usein, että yritystoiminta ei kuntarajoja tunne. Liiketoiminta ja asiakkaat liikkuvat notkeasti kuntarajojen yli ja nykyisin entistä enemmän jopa valtiorajojen yli. Keskenään nahisteleva kyläpolitikointi ei ole juurikaan häirinnyt yritysten ja yrittäjien välistä yhteistoimintaa, liiketoimintaa ja sen kehittämistä yleensäkään. TEPPO SAINIO, KYMEN YRITTÄJÄT RY:N puheenjohtaja Nyt tilanne on toinen, kun myös kuntien elinkeinopolitiikka ja -toimet näyttävät kykenevän entistä nihkeämmin hyvään, laaksokunnan kokonaisetu päämääränään olevaan yhteistoimintaan. Suunta täytyy kääntää ja heti. Kymenlaaksolla on nyt muuhun maahan verrattuna mahdollisuuksia, joita ei saa hukata. E 18 tie ja siihen liittyvät kehityshankkeet ovat koko Kymenlaakson yhteinen asia. Saatiinpa uutta yritystoimintaa tai olemassa oleviin kasvua missä päin laaksokuntaa hyvänsä, se varmasti hyödyntää meitä kaikkia riippumatta siitä, kuka on homman hoitanut. Edelliseen liittyy tietysti oleellisesti Venäjä. Ja pienellä karttaan vilkaisulla tai nykyisiä rajanyritystilastoja vilkaisemalla voi todeta, että yhteistyö ei todellakaan ole tehokkaimmillaan kuntakohtaisena. Venäläinen yrittäjä ei hae yhteistyötä minkään kunnan kanssa eikä matkailija tule tutustumaan kuntaan. Yrittäjä hakee toiminalleen parhaita edellytyksiä ja matkailija etsii elämyksiä. Salpalinja, Haminan Hyvät asukkaat, pyörähdykset Tykkimäellä, päivän vaellus Repovedellä, kalastus koskilla, Vellamo, Maretarium, Sapokan vesipuisto ja leijuminen Siriuksessa täydennettynä hyvillä shoppailumahdollisuuksilla voisi olla vaativan lomailijaperheen viikon roadmappi. Mutta vain hyvällä, muuallekin kuin omaan napaan tuijottavalla yhteistyöllä. AJANKOHTAISTA: 4 Myönteisiä siemeniä kasvukehitykselle ELINKeiNOILMASTO: 6 Yhteistyöstä hyötyvät kaikki 8 Y4 etenee Virolahdella ja Miehikkälässä yrittäjyyssopimusten pohjalta KANSAINVÄLISYYS: 9 Edunvalvontaa eurooppalaisilla areenoilla 9 Kymenlaaksolaisia menestystarinoita Euroopassa ARJESSA: 10 Hoivaa ihanille vanhuksille 11 Kihelmöivää Jackpotin odotusta NUORET: 12 Kotkalaiskolmikkoa ei hoitokodissa kylmää 13 Ensiapukurssilta elintärkeitä oppeja 13 Emilia ei anna itsensä leipääntyä JÄRJESTÖKASVOJA: 14 Ovi raollaan länteen 14 Ketterämpää yhteistyötä 15 Jäsenmäärä nousuun 15 Energinen yhdistys YHDISTYKSET: 16 Paikallisyhdistykset tiedottavat KYMEN YRITTÄJÄT Haasteita vastattavina TIINA MOBERG KYMEN YRITTÄJÄT RY:N TOIMITUSJOHTAJA Yrittäjät voivat nyt myös entistä enemmän haastaa alueen päätöksentekijöitä ja palveluntarjoajia. Vuosi on taas alkanut haasteiden merkeissä. Työmarkkinaneuvotteluissa haasteita on heitetty etenkin koulutuspäivä- ja palkkakysymyksissä, verokeskusteluissa on haettu vastauksia yhteisöveron ja osinkoverotuksen haasteisiin. Työllistämishaasteita on kohdattu alueella lähes kaikilla toimialoilla ja nuorten kohdalla haasteita on edessä myös kesätyöpaikkojen löytymisessä. Kasvu- ja kehityshaasteisiin olisi monessa yrityksessä halua vastata, mutta näkymät ja mahdollisuudet eivät ole vielä tuntuneet riittävän valoisilta ja kannustavilta. Yrittäjät vastaavat joka päivä haasteisiin, jatkuvalla toiminnan ja työllistämisen riskinotolla ja -kannolla. Yrittäjät voivat nyt myös entistä enemmän haastaa alueen päätöksentekijöitä ja palveluntarjoajia: kunnat voi haastaa kehittämään yrittäjäläheistä suunnittelua ja yritysvaikutukset huomioivaa päätöksentekoa, elinkeinoyhtiöt voi haastaa tarjoamaan toimiville yrityksille tarpeisiin vastaavaa neuvontaa ja koulutusta sekä toteuttamaan yritysten toimintaedellytyksiä kehittäviä projekteja, rahoittajat voi haastaa sekä tarttumaan rohkeasti uudenlaisiin avautuviin tilaisuuksiin, että vankasti pitämään yllä hyviä yrityksiä vaikeina aikoina, kouluttajat voi haastaa tarjoamaan yrityksille ja tuleville osaajille tulevaisuuden näkymiin vastaavia kursseja ja opintokokonaisuuksia Haastaa voi ja pitää, avoimesti ja rohkeasti ja positiivisesti. Haastaa voimme jokainen myös itsemme ja toisemme. Tekemään tänä vuonna asioita paremmin, tekemään tänä vuonna asioita enemmän yhdessä. Maakuntamme elinkeinoilmasto paranee yhdessä sopien ja yhdessä tehden. Näihin haasteisiin on alettu alueella jo vastata. Kehittämisen ja kannustamisen positiivinen haaste on kaikille voimassa koko vuoden!

4 4 KYMEN YRITTÄJÄT RY:N JÄSENLEHTI KYMen YRITTÄJÄSANOMAT 1/2013 AJANKOHTAIST Kehittämistalkoisiin haastavat Satu Mäkelä (oik.), Markus Laakkonen Finnverasta, Tiina Moberg ja Ari Pöntinen. Myönteisiä siemeniä kasvukehitykselle Kasvukaipuuta, uusia avauksia, menestystarinoita ja talkoohenkeä. Siinä positiivisia pilkahduksia tarjonneen barometrin kannustimet. kouvola Vesa Vainio Kyllä me kaikki tänne tietysti kasvua kaipaisimme. Siinä Tiina Mobergin toivoa sisältänyt lausahdus, kun hän esitteli tuoreen pk-yritysbarometrin tuloksia. Jos ovat edelliset raportit olleet lievästi mollivoittoisia, niin nyt löytyi Kymenlaakson osalta jotain positiivistakin kerrottavaa. Valonpilkahduksia löytyy useita. Pk-yritykset haluavat selvästi pitää huolta asioitaan ja kiinni työvoimastaan. Laajentumishalua uusille alueille ja realistista kehityshakuisuutta löytyy. Moberg korosti, että kasvuhalua ja -mahdollisuuksia pitää olla ensin, sitten tulee kasvuhakuisuuden vuoro. Yrittäjäkunta Kymenlaaksossa on uusiutumassa. Uusi aika on nyt käsillä, se tuo uusia mahdollisuuksia, samoin uusia haasteita päättäjille ja rahoituksesta vastaaville. Etelä- ja Pohjois-Kymenlaakson vertailussa Kotkan ja Hamina seudun yrittäjät näkivät useat asiat valoisammin kuin Kouvolassa, missä vain kasvutoiveet olivat vahvemmin mielessä. Naapurimaakunnissa Etelä-Karjalassa ja Päijät-Hämeessä eletään nyt myötäisimmissä tuulissa kuin Kymenlaaksossa. Menestystarinat tapetille Barometrin julkistamistilaisuutta emännöinyt Kaakkois-Suomen ELYkeskuksen johtaja Satu Mäkelä kaipasi yritysten menestystarinoita esille, niitä nimittäin riittää. Häntä harmittaa, että hyvin menestyvät yrittäjät eivät aina halua tulla julkisuuteen. Mäkelä muistutti, että Suomen taloustilanne on edelleen hyvä, vaikkakin valtakunnan tason odotukset ovat hieman utuiset. Hän peräänkuulutti hallitukselta ripeitä päätöksiä jo 15 vuotta velloneeseen huoltosuhdeongelmaan. Toiveissani on työllistämistä ja yrittämistä tukevia päätöksiä. Täällä alueella tarvitsemme muutosturvan rinnalle uusia avauksia. Enemmän yritystoimintaa, nuoret kouluun ja työelämään, yksityisiä toimijoita Venäjän porttina toimivaan klusteriin. Siinä Mäkelän esiin nostamia asioita. Paljon talkoo- ja yhteistyötä Talkootyö ei yrittäjää ja yritystoimintaa sinänsä pitkälle kanna. Erilaiset kehittämistalkoot nousivat kuitenkin esiin useammalla suulla. Mäkelä esitti nuorisotalkoita, pankinjohtaja Ari Pöntinen Kymenlaakson Osuuspankista on käynnistämässä maakuntatalkoita. Jalkaudumme yrityksiin ja lupaamme tavata kymenlaaksolaista yrittäjää kesään mennessä. Pöntinen uskoo yrittäjien lailla tulevaisuuteen ja haluaa olla niin ikään tuomassa menestyviä yrityksiä päivänvaloon. Hän vakuutti, että pankki kantaa yritykset taantuman yli. Pöntinen odottaa ja toivoo yrityksiltä uskallusta. Rohkeutta käynnistää hankkeita sekä kehitys- ja uusinvestointeja. Rohkaisua Pöntinen tarjoaa myös laajenemiseen ja vientiin, sillä Kymenlaakson alue ei pelkästään riitä kasvuun. Hän muistutti vielä, että isommissa hankkeissa kaikki osapuolet tarvitsevat ja täydentävät toisiaan.

5 A1/2013 KYMen YRITTÄJÄSANOMAT KYMEN YRITTÄJÄT RY:N JÄSENLEHTI 5 YRITTÄJÄ uutisvinkki: toimitus@yrittajat.fi A Lähetä leena elonen ja vesa vainio Kevään 2013 yritysbarometri Kommentteja kentältä Liikennöitsijä Antti Jyrkilä Jyrkilä Oy, KOTKA osaat tehdä viisaita ratkaisuja Toimitusjohtaja Mika Urpalainen Haminan Vanha Rautakauppa Oy, Hamina Barometrissä neljännes uskoo näkymien paranemiseen ja se vahvistaa myös omaa uskoa siihen, että ollaan menossa kohti parempia aikoja. Meillä vuodet 2010 ja 2011 olivat kasvun aikaa. Viime vuosikin meni muuten hyvin, mutta syksyllä hiljeni ja se vei koko vuoden tuloksen muutaman pinnan miinukselle. Tälle vuodelle on kuitenkin budjetoitu kasvua, toimitusjohtaja Mika Urpalainen ruotii. Urpalainen on yllättynyt, että 40 prosenttia yrityksistä on jo sopeuttanut tai tulee sopeuttamaan yritystoimintaansa eli karsimaan kuluja. Se on valtava määrä yrityksiä. Meillä menee koko ajan paremmin, liikennöitsijä Antti Jyrkilä hykertelee syystäkin hyvää oloa. Jos isoilta yrityksiltä pelimerkit vähenee, se vaikuttaa heti tilausajoihin. Valmismatkat ovat kuitenkin hyvässä kasvussa ja muutkin ajot ovat pysyneet tasaisina. Tuntosarvet pitää kuitenkin olla pystyssä koko ajan. Kivijalkaa onkin pyritty kasvattamaan, ettei olla pelkästään yhden tulonlähteen varassa. Jyrkilä Oy:n repertuaariin kuulu nyt myös pakettiautojen vuokraus, tavaroiden kuljetuspalvelu sekä pesuja huoltohallin käyttö kiinteään kuukausihintaan. Yrittäjä Marika hänninen tervarumpu, kouvola Näen luontomatkailun mahdollisuudet Pohjois-Kymenlaaksossa hyvin positiivisesti. Olemme siinä vielä lapsenkengissä ja elinkaaren alkupäässä. Kaikki, mitä matkailun eteen täällä tehdään, vie sitä eteenpäin. Haasteena Repovedellä toimiva matkailualan yrittäjä näkee Kouvolan kaupungin liiallisen suuntautumisen Venäjään. Venäläiset itsekään eivät pidä siitä, jos heitä on liikaa täällä. Kansainvälisyys on muutakin kuin Venäjä, meidän pitää nähdä se kokonaisuutena, eikä vain yhteen suuntaan toimimisena. Jatka samalla linjalla. Ota itsellesi työttömyysvakuutus. Huolehdi itsestäsi ja perheestäsi. Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa KSS VESI Energiaa luonnosta Suhdannenäkymät nousuun Kymenlaaksossa Kymenlaakson pk-yritysten suhdannenäkymät ovat lähteneet varovaiseen nousuun parin vuoden laskun jälkeen. Alueen yritysten maksukykyisyys on barometritutkimuksen mukaan parempi, kuin koko maassa yleensä. Yli 90 prosenttia alueen yrityksistä kertoo tuoreessa Suomen Yrittäjien, Finnveran ja Työ- ja elinkeinoministeriön teettämässä pk-yritysbarometrissä, ettei yrityksellä ole ollut maksuvaikeuksia viimeisen kolmen kuukauden aikana. Nousevista suhdannenäkymistä huolimatta suurteollisuuden tehostamistoimet vaikuttavat edelleen kymenlaaksolaisiin pk-yrityksiin muuta maata voimakkaammin. Sen seurauksena odotukset henkilökunnan määrän osalta ovat koko maan tasoa heikommat. Sopeuttamistoimenpiteisiin on ryhtynyt neljännes vastaajista. Alueella on toteutettu tai suunnitellaan lomautuksia, irtisanomisia ja työaikajärjestelyjä, mutta myös liiketoiminnan laajentamista uusiin tuotteisiin ja palveluihin tai uusille alueille. Yli kolmannes pk-yritysbarometrin alueen vastaajista arvioi yrityksessä tapahtuvan sukupolven- tai omistajanvaihdoksen lähimmän viiden vuoden aikana. Pk-yrityksistä kolmasosa on kiinnostunut myymään yrityksensä tai osan sen liiketoiminnasta. Annika VALSTI Meillä ympäristöystävällinen sähkö on edullista! KSS Vesi -sähkösopimus on kahden vuoden määräaikainen sopimus kiinteällä hinnalla. KSS Vesi tuotetaan Kymijoen vesistöalueen vesivoimalaitoksilla. Joka päivä kanssasi. Yleissähkö Energia 4,798 snt/kwh Aikasähkö Päivä 5,298 snt/kwh Yö 4,153 snt/kwh Kausisähkö Talviarkipäivä 5,605 snt/kwh Muu aika 4,460 snt/kwh Perusmaksu 2,379 /kk Hinnat voimassa asti. Hinnat alv 0 % Yritysasiakkaille, korkeintaan 63A. Ota yhteyttä yritysmyyntiimme p tai sähköpostitse myyntiyritykset@kssenergia.fi

6 6 KYMEN YRITTÄJÄT RY:N JÄSENLEHTI KYMen YRITTÄJÄSANOMAT 1/2013 ELINKEINOILMA Teppo Sainio pitää yhteistyön tehostamista välttämättömänä, että Kymenlaaksoon saataisiin uusia yrityksiä ja uusia työpaikkoja. Yhteistyöstä hyötyvät kaikki Y4-projektissa haetaan pk-yrittäjien ja virkamiesten yhteistyöhön sujuvuutta, kuntien palvelutuotannon avaamista kilpailulle, suurien hankintojen pilkkomista ja yritysvaikutusten arviointia. kotka Leena Elonen Kymen Yrittäjien puheenjohtaja ja Y4-projektin Etelä- Kymenlaakson projektipäällikkö Teppo Sainio puhuu entistä painokkaammin yhteistyöstä, joka on koko maakunnan kehittämisen kannalta välttämätöntä. On aika tehdä jotain, että Kymenlaaksoon saataisiin uusia pk-yrityksiä ja uusia työpaikkoja ja vanhat yritykset kasvuun. Elinkeinoilmaston parantamiseksi pyritään saamaan entistä parempaa yhteistyötä pk-yrityksen ja julkisen virkakoneiston välille. Välillä kuulee, että yrittäjät haluavat ulkoistaa kaiken. Ei se näin ole. Ei se olisi viisastakaan, Sainio oikoo käsityksiä. Palvelutuotannon avaaminen kilpailulle Sainion mielestä kunnissa tulisi nyt aidosti miettiä, miten palveluja tuotetaan ja että palvelujen tuotta- minen avattaisiin kilpailulle ainakin osittain niin, että pk-yrityksetkin voisivat siihen osallistua. Suuria hankkeita voi myös pilkkoa pienemmiksi kokonaisuuksiksi eikä valintakriteerinä aina halvin hinta ole se järkevin vaihtoehto. Tämä tietysti vaatisi kilpailutusta valmistelevilta virkamiehiltä vähän ahertamista. Olisi hyvä istua vaikka kahvikupin ääressä ja miettiä yhdessä paikallisten yrittäjien kanssa, minkälaisten kokonaisuuksien tuottamiseen näillä on resursseja. Kuntapäättäjät halukkaita kehittämään toimintatapojaan Kuntien päättäjät ovat saaneet allekirjoitettavakseen yrittäjyyssopimukset. Sainio luonnehtii sopimusta lähinnä tahtotilan ilmaukseksi. Hyväksi sellaiseksi. Sainio ei tarkoita sitä, että kaikessa pitäisi mennä yrittäjien ehdoilla. Hyvä olisi, jos päätöksenteossa otettaisiin käyttöön yritysvaikutusten arviointi. Vähän samaan tapaan kuin nyt jo päätöksissä otetaan huomioon niiden mahdolliset ympäristövaikutukset. Kysymys ei aina ole isoista asioista. Sainio kertoo esimerkin bussipysäkin siirtämisestä. Jos pysäkki pitää siirtää, miten käy sen vieressä olevalle nakkikioskille. Ei välttämättä suuria solmuja Kehittämisyhtiö Cursorin ohjelmapäällikkö ja Y4-projektin vastuuhenkilö Jouko Luode on samaa mieltä, että virkakoneiston ja yrittäjien välillä ei välttämättä ole isoja solmuja eikä niiden avaamiseen vaadita välttämättä isoja tekoja. Jouko Luode hehkuttaa, että nyt on draivi päällä ja hän myös uskoo, että projektilla saadaan paljon hyvää aikaiseksi. Ainakin Keski-Suomessa, josta malli on kopioitu, projektin vaikutuksesta pk-yritysbarometrit ja EK:n erilaiset barometrit näyttävät paljon paremmilta. Yrittäjyys ylös yhteiskunnassa yhteistyössä -projektia Etelä-Kymenlaaksossa hallinnoi Cursor ja Pohjois-Kymenlaaksossa Kouvola Innovation. Projektiassistentti Merja Kanerva vinkkaa, että yhteistyössä projekti on viety myös facebookiin. Sivustolla voi käydä peukuttamassa ja Kanerva toivoo, että verkossa syntyy hyvää keskustelua. On aika tehdä jotain, että Kymenlaaksoon saataisiin uusia pk-yrityksiä ja työpaikkoja.

7 1/2013 KYMen YRITTÄJÄSANOMAT KYMEN YRITTÄJÄT RY:N JÄSENLEHTI 7 STO Avaimet vaihtoon! Kumppani onnistuneisiin omistuksenvaihdoksiin Kinnon Avaimet vaihtoon -projekti auttaa Kouvolan seudun yrityksiä yrityskaupoissa ja sukupolvenvaihdoksissa. Omistuksenvaihdosvalmentajat kartoittavat yhdessä yrittäjän kanssa yrityksen nykytilanteen ja kertovat asiantuntijoista, jotka auttavat yrityksen arvonmäärityksessä, myyntiin kunnostamisessa ja sopimusten tekemisessä. Yritykselle uusi omistaja luottamuksella Usein vaikeinta yrityksen myymisessä on löytää sopiva jatkaja. Avaimet vaihtoon -projekti saattaa yritysten myyjät ja ostajaehdokkaat luotta- muksellisesti yhteen annettujen tietojen ja yhteisten keskustelujen avulla. Myyjiltä ja ostajaehdokkailta edellytetään saatujen tietojen osalta salassapitosopimuksen tekemistä. Ota reilusti yhteyttä: Marja Katajainen, projektipäällikkö Avaimet vaihtoon -projekti Puh marja.katajainen@kinno.fi Kinnosta maksutonta neuvontaa, tukea ja erilaisia sähköisiä palveluja myös jo toiminnassa oleville yrityksille. Lisätietoja osoitteesta Merja Kanerva ja Jouko Luode tarkistavat Y4-projektin viimeisimmän esitteen oikovedosta. Paraatikenttä Kouvola Puh Yhteistyöllä valtakunnallista näkyvyyttä kouvola Birgitta Smolander Kouvolan seudun yrittäjämyönteisyyttä nostatetaan tällä hetkellä useamman eri projektin ja työryhmän voimin. Kymenlaakson ammattikorkeakoulun (KyAMK) ja Protomon aloitteesta syntyneeseen yhteistyöryhmään kuuluu useita eri toimijoita, uusimpana Lappeenrannan teknillinen korkeakoulu. KyAMK:n Uutta elinvoimaa -projektin projektipäällikkö Sanna Heimonen kertoo, että helmikuun lopulla päättyneessä Yrittäjyyden ilo -kampanjassa jaettiin 1250 yrittäjätietoutta sisältävää kangaskassia. Kassin sai kun vastasi yrittäjyyttä koskeviin kysymyksiin. Vastaajat olivat esikouluikäisistä eläkeläisiin ja vastauksia kertyi yli 700 kappaletta. Vastaajien mielestä esimerkiksi yrittäjyys tuo rahaa kaupunkiin, yrittäjyys luo työpaikkoja ja yrittäjä voi työllistää itsensä. Projektipäällikkö Tommi Sundström Protomosta uskoo yhteistyön voimaan. Eri toimijoiden tapahtumia nivotaan yhteen tiedotuskokonaisuuteen, jotta yrittäjän viikon tapahtumat ovat helposti löydettävissä YRITTÄJYYSKAMPANJAN YHTeiSTYÖTAHOJA: Kouvola Innovation Protomo Kymenlaakson ammattikorkeakoulu KSAO LUT Kouvolan nuorkauppakamari Kymenlaakson kauppakamari Kymen Yrittäjät Y4-projekti ja saavat näkyvyyttä. Viikon huipentuma on päätapahtuma, jolla pyritään saamaan myös valtakunnallista näkyvyyttä eri medioissa. Yrittäjän päivän suurtapahtuma on Kuusankoskitalossa 5.syyskuuta. Nuorekas ja osaava 25-vuotias yrityskehittäjä etsii sinua, energinen ja ketterä, Kotkan-Haminan seudulla toimiva yrittäjä Yhteydenotot puhelimitse, sähköpostitse, netin, Facebookin tai postin kautta: vaihde info@cursor.fi Kotka, Eagle-talo, Kyminlinnantie 6 Hamina, Raatihuoneentori 16 Yhteydenottoasi odottaen nimim. "Menestyksen nälkä" Hae maksuttomat neuvot ja niksit Cursorilta! Palvelemme yrityksen kehittämiseen liittyvissä asioissa Kotkan-Haminan seudulla. 25 vuotta Tarjoamme apuamme mm. tilannemäärittelyssä, toiminta- ja rahoitusratkaisujen suunnittelussa, kansainvälistymisessä ja innovaatioiden kehittämisessä sekä yrityksen omistajanvaihdosasioissa. Yrittäjän tukena jo vuodesta 1988

8 8 elinkeinoilmasto KYMEN YRITTÄJÄT RY:N JÄSENLEHTI KYMen YRITTÄJÄSANOMAT 1/2013 Petri Oikarinen (vasemmalla) ja Antti Jämsén kehittävät yhteistyössä kunnan ja yrittäjien välistä tiedonkulkua. Aamukahvitilaisuuksia ainakin jatketaan. Osmo Havuaho (vasemmalla) ja Veli Tilli ovat tyytyväisiä elinkeinoilmaston kehitysnäkymiin. Y4 etenee Virolahdella ja Miehikkälässä yrittäjyyssopimusten pohjalta miehikkälä, virolahti Leena Elonen Vaalimaalle tulee kauppakeskus, kylpylä, hotelli ja kasino, jonka imagoarvo on Virolahden kunnalle vähintään huomattava. Lisäksi neuvotteluja muidenkin kaupan alan ja palveluja tuottavien yritysten kanssa käydään kaiken aikaa. Kunnanjohtaja Osmo Havuaho uskoo, että kun maakuntakaavaan saadaan vielä reippaasti kaupan suuryksikkömerkinnällä leimattuja kerrosneliöitä, kehitysmahdollisuudet kasvavat entisestään. Vaalimaa Virolahden elinkeinoelämän veturi Havuaho on vakuuttunut, että Vaalimaan kasvu heijastuu myös ole- massa olevien pk-yritysten eduksi ja luo mahdollisuuksia uusille yrittäjille. Rakentajat ovat hänen mukaansa jo heränneet. Eikä Virojoen taajama mihinkään kuihdu, mitä jotkut epäilevät. Päinvastoin. Virolahden Yrittäjien hallituksessa pitkään istunut Veli Tilli on Havuahon kanssa samaa mieltä, että tekemistä varmasti jatkossa riittää kaikille halukkaille ja erityisen tyytyväinen hän on siitä, että raja-asemalla raskaan ja kevyen liikenteen eriyttämiseen tarvittavat rakennustyöt aloitetaan vielä tänä keväänä. Kiinnostusta myös Miehikkälään Miehikkälän kunnanjohtaja Antti Jämsén sanoo, että Vaalimaan vetovoima on jo nyt selvästi lisännyt kiinnostusta myös Miehikkälää kohtaan. Ja myös Miehikkälässä yritysten toimintaedellytyksiä pyritään kaikin tavoin kehittämään. Miehikkälän Yrittäjien puheenjohtaja Petri Oikarinen on mielissään, että kunnan ja yrittäjien välistä välillä vähän takkuillutta tiedonkulkua on saatu parannettua. Vetovoimaisuuteen potkua tuoreista ideoista Kymenlaakson maakuntaohjelman tavoitteisiin kirjattu vetovoimaisuuden kehittäminen on Kymenlaakson Liiton aluekehitysjohtaja Jussi Lehtisen mukaan tähän asti jäänyt kehittämisessä muita tavoitteita vähemmälle. Ongelman ratkaisua päätettiin tämän vuoksi lähestyä vähän uudella tavalla ja kutsuttiin koolle joukko nuoria yrittäjiä ja muita tuoreella tavalla ajattelevia vaikuttajia ideariiheen. Vetovoimaisuustyöryhmän työn tuloksena saatiin viisi kehittämisideaa, joita lähdetään työstäkotka Leena Elonen Yksin E18-tien rakentaminen on suurin rakennusprojekti sitten Salpalinjan. Paljon positiivista on näköpiirissä. Tarvitaan vain alueeseen uskovia yrittäjiä. Jussi Lehtinen, aluekehitysjohtaja Kymenlaakson Liitto mään ja jotka myös kirjataan uuteen maakuntaohjelmaan. Yksi vetovoimaisuustyöryhmän jäsenistä oli Mediatehdas Dakarin toimitusjohtaja ja tuottaja Pasi Riiali. Hänen mielestään ryhmässä fiilis oli hyvä ja kaikilla oikeasti halua kehittää maakunnan vetovoimaisuutta. Ideoita syntyi paljon ja nykyaikaisia keinoja viedä niitä eteenpäin. Ideoiden työstäminen on kuitenkin vielä niin alkuvaiheessa, ettei niitä voi vielä julkistaa. Voi vain sanoa, että niistä kuullaan vielä. Kipeiden asioiden äärellä Suurin ongelma on se, että maakunnassa on monta pientä toimijaa, jotka yrittävät viedä asioita eteenpäin. Voimavarat yhdistämällä viestiin saataisiin enemmän voimaa. Pasi Riiali, toimitusjohtaja Mediatehdas Dakar Jari Aho on paiskinut töitä Kymenlaakson suotuisan yrittäjäilmapiirin puolesta. Helmikuun lopulla hän oli haastatellut noin 70 yrittäjää ja yli 50 Kouvolan kaupunginvaltuutettua. Ihmisillä on ollut paljon kerrottavaa, mikä ei ole yllättänyt Ahoa. Asioista on puhuttu paljon ennenkin, mutta mitään ei ole tehty. Nyt on muutoksen paikka. Aho ei kaunistele kertomaansa, sillä hänen koostamansa kehittämisohjelma ei ole mukavaa luettavaa. Valtuutetut saavat ohjelman eteensä kevään aikana, sitten pitää päättää, mitä tällä seudulla tehdään. Kouvolan muuttotappio, henkilöstörakenne ja sairaslomapäivät ovat mahdoton yhtälö. Uutta ei synny ilman järeitä ratkaisuja. Poliitikot ja yrittäjät saavat Aholta kiitosta avoimuudestaan. Nyt hän perää puolueviittojen heittämistä pois harteilta ja ryhtymistä hommiin. Valmiutta on olemassa, eikä kyse ole hankalista asioista. Nyt kaikki talkoisiin Kouvolan seudun puolesta. vesa vainio

9 1/2013 KYMen YRITTÄJÄSANOMAT KYMEN YRITTÄJÄT RY:N JÄSENLEHTI 9 KANSAINVÄLISYYS Edunvalvontaa eurooppalaisilla areenoilla Vaikka olemme kansainvälisissä vertailuissa hyvä yrittäjyysmaa, vielä enemmän pitäisi tehdä. Todelliseksi yhteiskunnaksi tuleminen edellyttää pitkäjänteisempää ja aktiivisempaa otetta päätöksentekoon. HELSINKI Birgitta Smolander Antti Neimala vastaa Suomen Yrittäjien (SY) edunvalvonnan järjestämisestä EU-asioissa. Yritysten kansainvälistyminen, parempi sääntely ja kilpailuoikeus ovat asioita, joiden eteen SY:ssä tehdään työtä hartiavoimin. Neimala asui vakituisesti kaksi vuotta Brysselissä, mutta muutti takaisin Suomeen viime syksynä. Tällä hetkellä hän työskentelee Brysselissä viikon verran kuukaudessa. Toimintasuunnitelmasta käytännön toimiin Neimalan työpöydällä on päällimmäisenä Euroopan komission Yrittäjyys ohjelma, joka julkaistiin tammikuun alussa. Toimintasuunnitelman analysointi ja hyödyntäminen jatkuu, mutta se ei vielä riitä muutosten aikaansaamiseksi. Täytäntöönpano on aina vaikeampaa kuin ohjelman kirjoittaminen. Komissiolla on kuitenkin hyvää yritystä olla jämäkämpi täytäntöönpanon suhteen kuin aiemmin. Ideana on, että jäsenmaat joutuvat raportoimaan linjausten täytäntöönpanosta osana vuosittaista talouspolitiikan koordinaatiota, Neimala toteaa. Yrittäjyys toimintasuunnitelmassa on painotettu meille Suomessakin tärkeitä osa-alueita, kuten yrittäjyyskasvatusta ja omistajanvaihdosten sujuvuutta. SY esitti ohjelman valmisteluvaiheessa, että työlainsäädäntöä pitää muuttaa työllistämistä kannustavaksi. Nyt tällainen tavoite sisältyy ohjelmaan. Toinen SY:n haluama linjaus oli, että pk-yritysten pääsyä julkisten hankintojen markkinoille pitää helpottaa. Tämäkin tavoite meni läpi. Esimerkit osoittavat, että aktiivinen esiintyminen eurooppalaisilla areenoilla kannattaa. Hyvä Suomi! Suomalainen yrittäjyys arvioidaan toistuvasti eurooppalaisittain ykköstilalle. Meillä on siis EU- vertailussa paras yrittäjyyden toimintaympäristö, uskokaa pois, Neimala virnistää ja jatkaa ettei tässä kisassa paraskaan ole välttämättä kyllin hyvä. Ne maat, jotka tarttuvat toimintasuunnitelmaan innokkaimmin, saavat siitä eniten hyötyä. Suomi on niiden maiden joukossa. Pk-yritysten pääsyä julkisten hankintojen markkinoille pitää helpottaa. Kymenlaaksolaisia menestystarinoita Euroopassa KOuvola, hamina Birgitta Smolander Euroopassa on tilaa kymenlaaksolaisille yrityksille. Hyvällä liikeidealla, ennakkoluulottomalla asenteella ja pääoma- ja resurssiasiat kunnossa olevalla yrityksellä on mahdollisuudet vaikka minkälaiseen menestystarinaan. Parvekejulkisivuja ja terassituotteita myyvällä, valmistavalla ja asentavalla kouvolalaisella Lumonilla on yli 15 vuoden kokemus operoimisesta Euroopan markkinoilla. Lumonilla on tytäryhtiö Ruotsissa, Norjassa, Saksassa, Espanjassa, Sveitsissä, Ranskassa, Kanadassa ja Venäjällä. Lumon konsernin liikevaihto vuonna 2011 oli 71 miljoonaa euroa, josta viennin ja tytäryhtiöiden osuus oli 20 miljoonaa euroa. Toimitusjohtaja Tapani Kinnunen toivoo, että vientiorganisaatiot tukisivat myös muita kun niin sanottuja trendialoja. Lähtökohtana pitäisi olla yrityksen osaaminen. Pitäisi tutustua siihen miksi yritykset itse uskovat omaan liikeideaansa. Yrityksessä osataan toimia oikein kun työ menestyy, Ja juuri tässä kohtaa tarvittaisiin vientiorganisaatioiden vetoapua, Kinnunen toteaa. Malttia EU:n säätelyyn Haminalaisella Rakennuspartiolla on ollut rakennuskohteita Algeriasta Murmanskiin ja 12 maassa niiden välillä. Suurin osa näistä on ollut ennen EU-lainsäädännön muutoksia. Rakennusalan direktiivit ja määräykset kun eivät oikein sovi suomalaiselle laaturakentajalle. Juha Klami sanoo, että energiatalous- ja ilmastomuutosasioissa on edetty liian nopealla aikataululla. Meillä on Suomessa neljä vuodenaikaa arktista osaamista rakentamisessa. Pitäisi luottaa enemmän omaan osaamiseemme eikä olla liian EU-orjallisia, hän toteaa. Lumon Lumonin parvekelaseille myönnettiin CE-merkintä ensimmäisenä Euroopassa.

10 10 KYMEN YRITTÄJÄT RY:N JÄSENLEHTI KYMen YRITTÄJÄSANOMAT 1/2013 ARJESSA Hoivaa ihanille vanhuksille Tuula Peltolaa ohjaa työssä vahva hoivavietti. Yrittäjänä hän antaa kaikkensa vanhusten tarvitseman huolenpidon ja turvan puolesta. UMMELJOKI Vesa Vainio Mie oon vaan Tuula, tai kylvettäjä. Karjalaiset sukujuuret omaava Tuula Peltola on niin auttavaista sorttia, että hän ei kaipaa sen kummempia ammattinimikkeitä. Hänen tehtävänsä on auttaa vanhuksia, joista jokainen tarvitsee turvaa ja huolenpitoa. Minulla on vahva hoivavietti ja motivaatio. Mihin ryhdyn, niin siinä mennään sitten. Tuula näkee ihmisen kokonaisuutena ja hän kokee työnsä vanhusten parissa pitkälti sosiaalisena. Et sie vois jäädä vielä jutteleen on tuttu kommentti, kun Tuula tekee lähtöä. Työni on jatkuvaa kommunikointia, monet vanhukset ovat todella yksinäisiä. Tämä on sosiaalista työtä, jonka sivutuloksena on siivous tai kylvetys. Jutut kulkevat syntymän ja kuoleman välillä, kaikista pystytään puhumaan, joskus itketään ja joskus nauretaan. Enemmän hoivaa kuin hoitoa Tuulan tyypillinen työpäivä on siivu asiakkaan arjesta. Asiointia, siivousta, kaupassa käyntiä, pyykkihuoltoa, kylvetystä ja totta kai seurustelua. Hänen työnsä painottuu hoivaan, vaikka hoitotyöhönkin löytyisi osaamista. Viettinsä ohjaamana Tuula ei jätä ketään pulaan. Sanavarastooni ei kuulu en tiedä. Jos en itse osaa tai tiedä, niin otan selvää ja hoidan avun. Jos ei ole ketään, vanhus jää pulaan. Ei Tuula on opetellut sanomaan, sillä hänen resurssinsa ovat rajalliset. Noin 40 vakituista asiakasta ovat kaikki Kouvolasta. Entisenä elimäkeläisenä ja nykyisin Ummeljoella asuvana koti- ja lähiseutu painottuu työkartassa, matkustaminen kun ei hyödytä ketään. Ahkeran yrittäjän arkea Tuula pitää asiakkaistaan. Hän nauttii yksinyrittämisestä ja hänen yrityksensä Hoivapalvelu Kyyhky ehtii tänä vuonna jo yhdeksän vuoden ikään. On matkaan mahtunut mutkiakin. Korialle taannoin perustettu päiväkeskus oli hänen unelmansa. Omaishoitajille ja vanhuksille monipuolisia palveluita tarjonneen keskuksen ovet oli valitettavasti suljettava taloudellisista syistä. Osasyynä oli kaupungin palvelusetelikäytännön loppuminen. Kauniit puheet eivät riitä, tarvitaan tekoja. Tuula oli palveluseteliyrittäjä nelisen vuotta. Hän tietää, että yhden kortin varassa ei saa olla. Töitä on ja kysyntää riittää, sillä ostopalvelut lisääntyvät. Kyse on siitä, miten saat ne myytyä. Hänen osaltaan viidakkorumpu toimii, tutulle ja turvalliselle Tuulalle on käyttöä. Kun mapista löytyvät vanhusten-, omais-, ja saattohoidon sekä mielenterveys-, päihde- ja kriisityön koulutuspaperit lisättynä lähihoitajan ja yrittäjän ammattitutkinnolla, ei osaamisesta ole epäilystä. Asenne kuitenkin ratkaisee, aina. Ja unelmia Tuulalla riittää vastakin. Hoivapalvelu Kyyhky Perustettu: 2004 Toimiala: Hoivapalvelut Asiakkaat: Hoivaa tarvitsevat vanhukset Toimialue: Kouvola Yrittäjä: Tuula Peltola Muuta: Osaamista myös hoitotyöhön Työ vanhusten parissa on paljolti sosiaalista kanssakäymistä. Kuvassa Tuula Peltolan juttuseurasta saa nauttia rouva Ikävalko.

11 11 1/2013 KYMen YRITTÄJÄSANOMAT KYMEN YRITTÄJÄT RY:N JÄSENLEHTI Hyviä uutisia, Kymenlaakso tarvitsee rohkeita yrittäjiä uusille aloille ja omistuksenvaihdoksiin. Kihelmöivää Jackpotin odotusta Nuorten tukeminen on meille tärkeää. Toimimme Nuorten hyväksi -kampanjan pääyhteistyökumppanina. Kampanjan aikana aiomme tehdä suuria ja pieniä arkipäivän tekoja, joilla työllistämme, rohkaisemme ja tuemme nuoria. Tehdään hyviä uutisia yhdessä! Motivoituneet osaajat löydät meiltä, myös kesäsesongin eri tehtäviin. Henkilöstövuokrauksessa ja rekrytoinneissa sinua palvelee, VMP Group Kouvola, Keskikatu 4 Puh. (05) vmp.fi KOtka Vesa Vainio P elit ovat kiehtoneet Jussi Tähtistä lapsesta asti. Parikymppisenä hän perehtyi peleihin vakavammin ja totesi, ettei kyse ole rakettitieteestä, mutta äärimmäisen mielenkiintoisesta asiasta. Graafisen alan opinnot ja pienen pelin muodossa seminaarityö ja sen joutuminen oikeisiin käsiin saivat pallon pyörimään. Nuo kädet olivat Antti Villasen ja yritys oli Nitro FX. Meille syntyi sinne pieni ryhmä, jolla oli mielenkiintoa pelialaa kohtaan. Vuonna 2009 irtosimme omaksi Nitro Games -yhtiöksi, samalla oma omistukseni kasvoi. Nyt näitä ammattilaisia on ryhmässä jo liki 30. Tähtisen itse on ehtinyt kokeilla jo kaikkea, pelisuunnittelusta tuottajan kautta toimitusjohtajaan, mitä pestiä hän nyt hoitaa. Potkua siihen hän sai aikanaan Reserviupseerikoulusta. Suurta viihdeteollisuutta Peliteollisuus kamppailee äänilevy- ja elokuvateollisuuden välimaastossa suuruudeltaan. Itse pelin tekemisen tekninen prosessi on helposti opeteltavissa, hyvän pelin tuottaminen on toinen juttu. Sen pitää pystyä hyvässä mielessä addiktoimaan pelaaja ja synnyttää halu palata pelin ääreen. Nitro Gamesilla on tähän mennessä noin 20 kansainvälistä julkaisua. Pelimaailma on hittivetoinen Villi Länsi, missä onnistumista on vaikea ennustaa, vai onko. Me odotamme tälle vuodelle Jackpottia, pari kolme peliä kihelmöi sillä tavalla. Kun Nitro Games keskittyy digitaaliseen puoleen, konsolipelien miljoonabisneksessä on mukana Octane Games. Tällä puolella kustannusyhtiöt ovat mukana rahoittajina. 20 Nitro Gamesilla on tähän mennessä noin 20 kansainvälistä julkaisua. Valmennusta avainten vaihtoon Kouvola Innovation Oy (Kinno) vauhdittaa osaltaan yritysten omistajanvaihdoksia. Tämän vuoden alussa projektipäällikkönä aloittanut Merja Katajainen kuvailee vuoden 2014 loppuun asti ulottuvaa Avaimet vaihtoon -projektia seuraavasti: Yrityksille uutta on omistuksenvaihdos-valmentaja, joka auttaa yrittäjää asioiden selvittämisessä. Valmentajat ovat kokeneita yrittäjiä ja liiketoiminnan osaajia. Valmentajan tekemän maksuttoman peruskartoituskäynnin avulla selvitetään TTS järjestää henkilö- ja tavaraliikenteen koulutuksia sekä ammattipätevyyskoulutuksia asiakkaan tarpeen mukaan nyt myös Kouvolan alueella. Ammattipätevyydet tulee olla suoritettuna viimeistään ! yrittäjän tunnot, ajatukset ja vaihtoehtoiset mallit yritystoiminnasta luopumiseksi. Käynnin perusteella tehdään toimenpidesuunnitelma ja jos on tarpeen, käytetään maksullisia asiantuntijapalveluita. Tavoitteemme on saada yritys myyntikuntoon ostajaa houkuttelevaksi. Avaimet vaihtoon -projekti etsii niin ikään jatkajia ja omistuksenvaihdos-valmentajat auttavat myös jatkavia yrittäjiä. Katajainen muistuttaa lisäksi tarjolla olevasta Yrityskummit-sparrauspalvelusta. vesa vainio Ota yhteyttä! TTS (09) Rajamäki - Vantaa - Helsinki - Kouvola ILMOITUS Helppoutta, joustavuutta ja kustannustehokkuutta säästämiseen kaikki yhdellä sopimuksella N ordea Capital on sijoitussopimus, joka voidaan räätälöidä sekä yrityksen sijoitustarpeisiin että yrittäjän henkilökohtaisen sijoitussalkun hallintaan. Sijoitussopimuksen avulla sijoittaja saa käyttöönsä laajan valikoiman sijoituskohteita yhdellä sopimuksella. Nordea Capitalin merkittävin etu piilee kustannustehokkuudessa; sijoituskohteita voi vaihtaa ilman kuluja eikä tuottoa veroteta sijoituskohteita vaihdettaessa. Lisäksi sopimuksesta voidaan nostaa pääomaa ennen tuottoa, jolloin tuoton verotusta saadaan siirrettyä myöhemmäksi ja sijoittaja saa korkoa korolle myös ns. verovelan osuudelle, kertoo sijoituspäällikkö Lotta Kautonen Nordeasta. Sijoitussopimuksen ohella yrittäjille on tarjolla myös sijoitusasiantuntijan palvelu. Tämä on ollut palvelu, jota yritysasiakkaat ovat erityisesti arvostaneet. Ajantasainen tieto markkinoista, uusimmista sijoitusvaihtoehdoista ja juuri itselle parhaiten sopivista ratkaisuista ovat olleet asioita, joita sijoitusasiantuntijan tavanneet asiakkaat ovat erityisesti kiitelleet, rahoituspäällikkö Jarmo Hietanen kertoo. Sijoituspäällikkö Lotta Kautonen tekee päivittäin töitä sen eteen, että asiakkaille löyde- Kymenlaakson yrityskonttorit tään heille parhaiten sopivat ratkaisut. Aina sijoitussopimuksen tekoa suunniteltaessa Lotta kartoittaa asiakkaan riskinottohalun ja sijoittamisen tavoitteet. Näiden pohjalta laaditaan veloituksetta kirjallinen sijoitussuunnitelma, jossa on kattava kuvaus asiakkaan tilanteesta, tavoitteista sekä asiakkaalle parhaiten soveltuvista ratkaisuista. Rahoituspäällikkö Jarmo Hietanen kannustaa jokaista asiakasta hankkimaan itselleen sijoitussuunnitelman: Kokemus on osoittanut, että parhaiten menestyvät sijoittajat, joiden toiminta on suunnitelmallista. Päämäärätön poukkoilu sijoituskohteesta toiseen harvoin on kannattavaa, Hietanen sanoo. Sijoitussopimuksen avulla sijoittaja siis säästää veroissa, hallinnoi sijoituksiaan yhden sopimuksen alla ja pystyy sijoittamaan suunnitelmallisesti kohteisiin, jotka asiantuntijan kanssa on yhdessä todettu hänelle parhaiten sopiviksi. Sijoituspäällikkö Lotta Kautonen lotta.kautonen@nordea.com Kirkkokatu 7, Kotka Torikatu 7, Kouvola Yrityspalvelut ma-pe klo 8 18 (pvm/mpm) nordea.fi

12 12 NUORET Käy KYMEN YRITTÄJÄT RY:N JÄSENLEHTI KYMen YRITTÄJÄSANOMAT 1/2013 tykkäämässä NYKY-ryhmästä Facebookissa Tämä on ollut onnistunut ratkaisu. Olemme löytäneet sen mitä lähdimme hakemaan, kertovat Kotkan Kylmätekniikan yrittäjät Janne Peltola (vas.), Timo Sipola ja Veikko Langi. Kotkalaiskolmikkoa ei hoitokodissa kylmää Veikko Langi, Janne Peltola ja Timo Sipola ovat löytäneet sen, mitä lähtivät yhdessä hakemaan. Kuusi vuotta yhteisyrittäjyyttä Kotkan Kylmätekniikka Oy:ssä on ollut menestystarina hyvillä fiiliksillä. kotka Vesa Vainio Aina löytyy hyvä juhlia, mutta Timo Sipolalla, Janne Peltolalla ja Veikko Langilla on siihen erityisen hyvät perusteet. Miehillä on elettyä elämää takana yhteensä 100 vuotta ja yhteistä yrittäjätaivalta kuusi vuotta. Tuli halu kokeilla omia rajoja, ettei rupea sitten hoitokodissa harmittamaan. Kolmikko löysi toisensa Huurre Oy:n palveluksessa. Kun työ alkoi sisältää enemmän raportin ja tilaston tekoa kuin itse ammattiosaamista, oli ratkaisun paikka. Hyppy tuntemattomaan tuntui aluksi hurjalta, tyhjässä hallissa ei ollut mitään, ei edes kylmäainetta. Asiakkaista puhumattakaan. Ensimmäinen keikka oli työkalukeikka Helsinkiin , tunnelmat olivat tuolloin jännittyneet. Ei jääty tuleen makaamaan. Yhdessä kävimme isommissa ja pienemmissä yrityksissä. Olisihan sitä voinut jäädä hallin nurkkaan asiakkaita odottelemaan, mutta se ei sopinut näille miehille. Yhdessä ja yksissä tuumin he lähtivät hankkimaan asiakkaita, mukanaan A4-esite. Lehti- ja muut mainokset saivat olla. Yrityksen koko ei ollut este, niin pienet kuin isommat yritykset saivat kolmikon vieraakseen. Kriteerinä oli ainoastaan kylmäalaan liittyvä toiminta. Pyörä lähti pyörimään liukkaasti, huhtikuussa oli jo täysi tohina päällä. Hyvä, että oman yrityksen avajaisiin ehtivät paikalle. Osaamme hommat, tehokas työ, pienet kulut, nopea päätöksenteko, oma pääoma. Kotkan Kylmätekniikan alkutaival osui nousukauteen ja yritys pääsi heti hyvään imuun mukaan. Mutta myötätuulesta ei ole mitään hyötyä, jos samalla painaa jarrua. Ammattiosaaminen, työn tehokkuus kauttaaltaan, kulurakenne ja päätöksenteon helppous ovat olleet vauhdin takeena. Isot kaupparyhmittymät ja yleensä kaupan alan liikkeet ovat pääasiakasryhmä. Mutta yritys ei ole yhden kortin varassa, vaan asiakaskunta koostuu erikokoisista ja eri toimialojen yrityksistä. Myös kovasti ja raa asti kilpaillut urakat kuuluvat toimen kuvaan. Joku tietää jotakin. Vaan kuka tietää, kuka on oikeassa. Aloittaville yrityksille satelee yleensä paljon neuvoja, niin tällekin. Nämä pojat eivät niistä juurikaan piitanneet. Kolmikon piti saada firma pystyyn, eikä leikkiä ja hautoa paperifirmaa. Sen sijaan he ovat valmiita ostamaan palveluja. Mikään asia ei ole heille hankala, sillä joku tietää aina jotakin. Kuten verottaja, josta heillä on pelkästään hyvää sanottavaa. He luottavat omaan tekemiseen ja asiakkaat luottavat heihin. Kotkan Kylmätekniikka Oy Perustettu: 2007 Toimiala: Kylmälaitteiden asennukset ja huollot Sähkötyöt Lämpöpumput Asiakkaat: Kauppa, teollisuus, kotitaloudet Toimialue: Eteläinen Kymenlaakso Yrittäjät: Veikko Langi, Janne Peltola, Timo Sipola Muuta: Kotkan Yrittäjien vuoden nuori yrittäjä 2012

13 1/2013 KYMen YRITTÄJÄSANOMAT KYMEN YRITTÄJÄT RY:N JÄSENLEHTI Valtakunnallinen nuorten yrittäjien tapahtuma Turussa gettogether.fi Ensiapukurssilta elintärkeitä oppeja Kouvola Annika Valsti Ensiaputaitojen merkitystä ei voi vähätellä. Sen tietää ensihoitajan työstä kouluttajaksi hypännyt Jani Viljanen, joka haluaa kehittää maallikoiden ensiaputaitoja ja nostaa kokonaisvalmiutta sairaalan ulkopuolella, mutta kohottaa myös terveydenhuollon ammattilaisten ensiaputaitoja. Ea-Technica -yrityksensä kautta Viljanen kouluttaa pääosin yrityksiä Kouvolassa ja koko Etelä-Suomessa. Haluan tuoda maalaisjärjellä ensiaputaitoja tutuiksi, jotta kynnys auttaa laskisi. Toivoisin, että kurssin jälkeen ihmiset ymmärtäisivät, että kyse on teknisesti helpoista asioista, Viljanen sanoo. Nuori yrittäjä harmittelee, että ennakkoasenteen vuoksi ensiapukurssit koetaan usein rangaistuksena. Yritykset kouluttavat henkilöstään nykyisin ihan hyvin, mikä on hyvä, sillä ensiaputaidot parantavat ennakointia ja riskien hallintaa. On tärkeää ymmärtää ihmisten haavoittuvaisuus varsinkin työpaikalla. Positiivinen palaute lisää itsetuntoa Yrittäjäksi Viljanen päätyi työskenneltyään ensin useita vuosia ensiapuhoitajana ja nuorisopsykiatrialla. Yrittäjyys toi toivottua vapautta, eikä palkkatyöstä irtisanoutuminen ole kaduttanut. Yrittäjyys on ollut todella mielenkiintoista. Pitää luottaa itseensä ja tuotteeseensa. Pienistä karikoista saa lisää virtaa ja rohkeutta. Moni jää lepäämään totuttuun, vaikka jokin työssä vähän mättäisikin, Viljanen toteaa. Lähipiirin kannustus on ollut yrittäjäuran alussa tärkeää, mutta paras palaute tulee asiakkailta. Positiivisen palautteen kautta olen päässyt aina eteenpäin ja se on tuonut lisää itsetuntoa. Defibrillaattorin käyttö elvytyksessä on tehnyt auttamisesta entistä helpompaa. Silti etenkin perinteiset ensiaputaidot ovat korvaamattomia esimerkiksi työpaikoilla. Emilia ei anna itsensä leipääntyä pyhtää Vesa Vainio Sukuvika, sanoo Emilia Karkiainen, ja tarkoittaa yrittäjyyttä. Kun isä ja veli ovat yrittäjiä ja äitikin on sitä maistanut, ei omena ole voinut pudota kauas puusta. Tässä tapauksessa tosin leipä ja leivonnaiset. Olen tykännyt tehdä aina paljon töitä. Se on antoisaa, kun saa tehdä itselle. Kaverin kanssa punottu juoni leipomoalan yrittäjyydestä koki hetkensä viitisen vuotta sitten, kun Pyhtään Kotileipä tuli myyntiin. Kaveri joutui vetäytymään hankkeesta, mutta Emilia ei painanut jarrua. Oli helpompi lähteä, kun oli valmis paketti tarjolla luvulla perustetun yrityksen pohja oli vankka. Tuolloin yrityksen palveluksessa oli yksi kokoaikainen ja yksi osa-aikainen työntekijä. Nyt vahvuus on 9 henkeä, eli laajennuttu on hyvällä vauhdilla. William Ruthin katu Kotka Puh. (05) fax (05) GSM Teollisuuden sähköurakointi ja projektit Prosessisähköistys ja automaatioasennukset Kiinteistöjen ja yksityiskotien saneerauksien sähköasennukset ja sähkökorjaukset -erikoisalaamme keittiökalusteiden uusintojen sähkötyöt Sähkösuunnitelmat omakoti- ja rivitaloihin ari.hamalainen@sph.fi

14 14 KYMEN YRITTÄJÄT RY:N JÄSENLEHTI KYMen YRITTÄJÄSANOMAT 1/2013 JÄRJESTöKASVO Ovi raollaan länteen Teuvo Haara on rakennusalan yrittäjä toisessa polvessa. Kausalan Rakennusryhmä Oy on aloittanut rakentamisen jo 60-luvulla. Positiivisesti asioihin suhtautuva Teuvo Haara toivoo yrittäjien avautuvan enemmän toiveistaan ja ongelmistaan. Iitissä eletään myötätuulessa, joka puhaltaa myös Nastolaan päin. iitti Birgitta Smolander teuvo Haara on ollut mukana Iitin Yrittäjien hallituksessa neljän puheenjohtajan aikana: Jouko Kytösahon, Sinikka Heinosen, Atte Savelaisen ja Jaana Vihavaisen. Tämän vuoden alusta hän astui itse puheenjohtajan saappaisiin ja pyrkii positiivisella asenteella jatkamaan edellisen puheenjohtajan viitoittamaa tietä. Iitti on lähialueen paras paikka asua ja yrittää, mikäli uskoo toisen polven rakennusalan yrittäjän sanoihin. Tiloja ja tonttejakin on kuulemma tarjolla. Iitin suunnalta kuuluu positiivista pöhinää. Merkittävin esimerkki lienee Halton Oy, joka on siirtämässä suodatinvalmistuksen Orimattilasta Iittiin. Laitoksen rakentaminen on aloitettu ja toiminnan pitäisi käynnistyä tänä vuonna. Hanke on tuomassa Iittiin 50 työpaikkaa. Yhteistyötä kehittäen Yhteistyö Iitin kunnan kanssa sujuu kohtuullisen hyvin, mutta saattaisi sujua vieläkin paremmin jos yrittäjät kertoisivat enemmän toiveistaan ja ongelmistaan. Asioita, joita ei tiedä olevankaan, ei voi viedä eteenpäin. Iitti-tiimissä on vuosia ollut yrittäjien edustaja, mutta näyttää siltä, ettei yrittäjillä ole aikaa eikä mahdollisuutta istua pitkiä kokouksia varsinkaan päivällä, Haara sanoo. Yhteistyön kehittäminen kuntatoiminnassa, kuntaliitoksissa ja yrittäjätasolla olisi Teuvo Haaran mielestään virkistävää. Yrittäjät haluavat mieluummin aukoa ovia kuin sulkea niitä. Asiakkaita on sekä idässä että lännessä. Tänä talvena on ollut lunta riittävästi ja latuverkostot ovat hyvässä kunnossa. Urheilullinen puheenjohtaja sanoo kuitenkin, että hiihtokilometrejä on tullut hävettävän vähän. Mutta onhan vielä talvea jäljellä. Iitin suunnalta kuuluu positiivista pöhinää. Ketterämpää yhteistyötä MATTI VESALa on mainostoimistoyrittäjä toisessa polvessa. Mainostoimisto Sepeteus on tuonut makua mainontaan vuodesta Matti Vesalalla riittää aikaa keskustella yrittäjien arjesta. Kouvolan kaupungilta hän perää paikallisen osaamisen ostamista. kouvola Birgitta Smolander Kun Matti Vesalaa pyydettiin asettumaan ehdolle Kouvolan Yrittäjät ry:n puheenjohtajakilpaan, hänen täytyi harkita asiaa perinpohjaisesti. Yksinkertaisesti, riittäisikö aika. Työn, viisihenkisen perheen arjen, luottamustoimien ja harrastusten yhteensovittaminen on taitolaji. Siksi tuore puheenjohtaja ei edes näytä kiireiseltä, vaan huokuu rauhallisuutta ja läsnäoloa. Keskustelukulttuuriin muutosta Yrittäjäjärjestön yhtenä tehtävänä on tarjota kontaktoitumismahdollisuuksia jäsenille. Vesala toivoo, että yrittäjät voisivat entistäkin avoimemmin keskustella keskenään omista arkisista asioistaan, kohdata toisiaan ja saada vertaistukea. Vaikka yritykset ovat kovin erilaisia, saattavat yrittäjien pulmat olla hyvinkin samankaltaisia. Kenenkään ei tarvitse olla yksin omien ongelmiensa kanssa, hän toteaa. Puheenjohtaja peräänkuuluttaa myös jäsenten omaa aktiivisuutta. Hän toivoo saavansa viestejä yrittäjiltä. Kaupungin hankintapolitiikka kummastuttaa Matti Vesala nostaa kuntayhteistyön kehittämisen Kouvolan Yrittäjät ry:n ehkä tärkeimmäksi tavoitteeksi. Yhteistyön tulisi olla nykyistä luontevampaa ja ketterämpää. Tämä onnistuisi Vesalan mielestä ehkä paremmin nykyistä pienemmällä työryhmällä. Kouvolan kaupungin hankintapolitiikka on myös kovasti yrittäjien tapetilla. Osto-osaaminen herättää kummastusta. Mikseivät paikalliset yritykset saa tarjouksiaan läpi? Paikallisia yrittäjiä voidaan suosia laatukriteerien perusteella, jos ostajalla on siihen halua, Vesala sanoo. Vesala ei näe välttämättömänä paikallisyhdistysten yhdistymistä. Pikemminkin hän painottaa yhdistysten välisen yhteistyön kehittämistä. Yhteistyötä diplomatian keinoin. Paikallisia yrittäjiä voidaan suosia laatukriteerien perusteella, jos ostajalla on siihen halua.

15 1/2013 KYMen YRITTÄJÄSANOMAT KYMEN YRITTÄJÄT RY:N JÄSENLEHTI 15 JA Jäsenmäärä nousuun Varaa juhlapyhä- ja valmistujaisherkut! Viileän rauhallisesti asioihin suhtautuva Lasse Kemppinen kehottaa myös yrittäjiä katsomaan aika ajoin peiliin. Valkealan Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Lasse Kemppinen on aloittanut Kymen Yrittäjien uutena varapuheenjohtajana rauhallisin mielin. Pitkä kokemus paikallisyhdistystoiminnassa sekä Kymen Yrittäjien hallitustyöskentelyssä on opettanut, että harkiten hyvä tulee. Kemppinen sanoo, että Kymen Yrittäjien hallituksen toiminta on kehittynyt viime vuosien aikana. Siihen on myös vaikuttanut se, että ajattelutapa maakunnissakin on muuttunut. Asennemuutosta yhteistyöhön Jatkuva valitus kuntayhteistyön sujumattomuudesta ei ole KY:n varapuhteenjohtajan mieleen. Kemppinen sanoo, että myös yrittäjäporukka itse voisi katsoa peiliin. Asenneilmapiirin ongelma ei ole yksisuuntainen. Tarvitaan asennemuutosta ja tahtotilaa molemmilta osapuolilta. Tällä hetkellä on monia hyviä projekteja alussa, mutta niiden tulokset eivät heti näy. Työ on pitkäjänteistä. Hän toteaa myös, että yrittäjäystävällisessä kunnassa yrittäjävaikutusten arviointi on jokapäiväistä toimintaa. Jäsenmäärä kasvuun Kemppistä mietityttää, miten uusia jäseniä saataisiin lisää 3000 jäsenen järjestöön. Yrittäjien olisi saatava tunne, että järjestöön liittymisestä olisi todellista hyötyä. Yhdistysten yhteistoimintaa voisi edelleen syventää järjestämällä yhteisiä tilaisuuksia ja tapahtumia mahdollisimman monia yrittäjiä kiinnostavista aiheista, Kemppinen sanoo. Energinen yhdistys birgitta smolander Lisää jäseniä järjestöön. Kellomäen Herkkupaja Oy Laturinkatu 2, Kouvola, p Avoinna ark , la Tule katsomaan upeiden hevosten urheilua, viihtymään ja voittamaan! Ravitapahtuma sopii hyvin yrityksen asiakas- ja henkilöstötilaisuuksiin. Täydenpalvelun ravintolakatsomossa viihtyvät kaikki. Raveihin on tarjolla myös monipuolisia kumppanuuspaketteja. Kysy rohkeasti p /Arto Hytönen, / Alpo Horppu tai Kevään ja alkukesän ravipäivät: SU Toto4, Lions-perheravit MA Toto5, Pääsiäisravit TO Toto5 LA Toto4, Nostalgia-ravit TO Toto5 TO Toto5 LA Toto75, EM-ravitapahtuma Kymi Grand Prix, Jouni Kaikko Memorial Kymenlaakson ammattikorkeakoulun kansainvälisen liiketoiminnan ja kulttuurin toimialajohtaja Raimo Pelli ja Anjalankosken Yrittäjien puheenjohtaja Marjo Ansas allekirjoittivat puitesopimuksen tiiviimmästä yhteistyöstä. Taustalla yritysyhteistyösuunnittelija Heta Vilén Anjalankosken Yrittäjät ry täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Juhlavuoden ohjelmassa on tapahtumia niin jäsenille kuin suurelle yleisölle. Yhdistys on mukana RAK-messuilla, järjestää Jaakon-päivän tapahtuman Inkeroisissa ja tanssit elokuussa Vepskillä. Jäsenistölle on tarjolla yrittäjäjuhla ja Barcelonan matka. Puheenjohtaja Marjo Ansas antaa tunnustusta Anjalankosken Yrittäjät ry:n hyvin toimivalle ja yhteen hiileen puhaltavalle hallitukselle. Myös yhteistyö Kouvolan kaupungin kanssa toimii hienosti. Jokaista yrittäjäyhdistystä tarvitaan tällä hetkellä oman alueen yrittäjien ja asukkaiden puolestapuhujina. Kouvolan kaupungin suuntaan on tärkeä pitää yhteyttä niin yksittäisen yhdistyksen kuin järjestönkin kautta. Isomman yrittäjäjoukon sanalla on aina tietysti enemmän painoarvoa, Ansas sanoo. Paperitehtaiden lakkautukset näkyvät ostovoimassa eikä uusia, isoja työpaikkoja tule. Puheenjohtaja toivoo, että paikalliset asukkaat käyttäisivät oman taajaman palveluita, jotta hyvä palvelutaso säilyisi jatkossakin. birgitta smolander w w w. k o u v o l a n r a v i r a t a. c o m Öljynvaihto varaamatta! aikaa Vaihtamalla paranee Hemmottele moottoriasi huippuluokan täyssynteettisellä öljyllä. Valoa pimeyteen, vaihdamme myös polttimot ja suuntaamme valot aikaa varaamatta!

16 16 KYMEN YRITTÄJÄT RY:N JÄSENLEHTI KYMen YRITTÄJÄSANOMAT 1/2013 YHDISTYKSET TAHOTAAN TIETOO! Kouvolan Yrittäjät ry toivoo jäsenistöltään postia, miltei aiheesta kuin aiheesta. Kehitysideoita, vinkkejä ja ajatuksia, mitä ikinä yrittäjän mielessä liikkuukaan. Jäsenistön kuulumiset ovat tärkeitä oikeiden asioiden eteenpäin viemiseksi. Pankaahan postia tulemaan osoitteeseen: Jaalan Yrittäjät lehdentekijöinä Jaalan Yrittäjät ry:n kevään merkittävin hanke on jälleen Jaala tänään -julkaisun toimittaminen. Lehti pyritään saamaan valmiiksi vappuun mennessä. Se sisältää kattavan palveluhakemiston Jaalan alueelta löytyvistä yrityksistä ja palveluista. Lisäksi lehdessä on tapahtumakalenteri sekä juttuja paikkakunnan merkittävistä tapahtumista tai toimijoista. Jaala tänään lehti postitetaan Jaalan kesäasukkaille ja lehteä on saatavana jaalalaisissa liikkeissä ja yrittäjiltä. Teatteriin virkistäytymään Huhtikuussa Jaalan Yrittäjät ry järjestää jäsenilleen teatteriretken Kotkaan. Satamaravintola Kairossa nähdään musiikkinäytelmä Piaf pikkuvarpunen 6.4. Pam Gemsin kirjoittaman näytelmän on ohjannut Ilkka Laasonen. Teatteriretken jälkeen yrittäjillä alkavatkin kiireiset ajat kesäsesongin koittaessa. Kesän kuluessa on yrittäjäyhdistyksen ohjelmassa yleensä ollut yksi tapaaminen ja alkusyksystä on tehty yhteinen parin päivän retki jonnekin kauemmaksi. Puheenjohtajan tervehdys Vuosi 2013 on käynnistynyt Virolahden ja Miehikkälän yrittäjäyhdistysten yhdistymisellä. Käytännössä tämä tarkoittaa Miehikkälän yhdistyksen lakkauttamista ja sen jäsenien siirtymistä Virolahden Yrittäjien jäseniksi. Näin siinä tapauksessa, jos jäsen ei itse ole ilmoittanut halustaan erota jäsenyydestä. Tämän hetkisten tietojen mukaan yhdistysten yhteenlaskettu jäsenmäärä jää edelleen alle sadan, joten olemme vieläkin pieni paikallisyhdistys. Virolahdella ja Miehikkälässä voimavarat yhdistystoiminnan ylläpitämiseksi ovat hyvin rajalliset, kun jo itse yritystoiminnan pyörittäminen vie kaiken yrittäjän ajan. Onhan tyypillinen maaseudun yritys 1 2 hengen yritys, jossa yrittäjän oma työpanos on merkittävä. Yrittäjäyhdistys on kuitenkin ainoa yrittäjien etuja ajava järjestö ja kolmiportainen yrittäjäjärjestö ulottuu Suomessa pienimpäänkin kuntaan. Siksi on tärkeää pitää toimintaamme yllä, seurata aktiivisesti mitä omalla alueellamme tapahtuu ja arvioida sitä yrittäjänäkökulmasta, sekä ottaa kantaa kun tarvetta on. Suuret ikäluokat ovat jäämässä eläkkeelle ja myös osa alueemme yrityksistä on vailla jatkajaa. Tämä ja Vaalimaan alueen suotuisa kehittyminen antaa nuorille mahdollisuuden rakentaa elämäänsä täällä maaseudulla. Tulevaisuuden yrittäjyys on yhä laaja-alaisempaa ja yritys voi toimia vaikka maailmanlaajuisesti pieneltäkin paikkakunnalta käsin. Myös yrittäjäjärjestö tarvitsee nuoria yrittäjiä ja heidän näkemyksiään. Oletpa sitten nuori tai jo kokeneempi, miehikkäläläinen tai virolahtelainen, toivon että tunnet kuuluvasi yrittäjien kirjavaan joukkoon ja haluat olla jäsenenä omassa paikallisyhdistyksessäsi. Otathan myös yhteyttä, kun tarvetta on. Vaikkapa yhdistyksen nimen tiimoilta, joka on tänä vuonna ajankohtainen pohdittava asia yhdistyksessämme. Ehdotuksia otetaan vastaan! Teatterimatka Ilometritehdas UIT REVYY 2013 Hakaniemen Musiikkiteatteri, HELSINKI Lähtö Kuusankoskelta tilausbussipysäkiltä (ent. R-kioski) klo Hinta 60 /henkilö. Sisältää: bussikuljetuksen (bingon menomatkalla), pääsylipun esitykseen, ruoan (Cella-ravintolassa, Helsinki) ja matkajuomat. Sitovat ilmoittautumiset puheenjohtajalle mennessä aimora@hotmail.fi tai Ilmoittautumisen yhteydessä mainitse ruokavaihtoehto (liha tai kala). Ei muuta kuin iloittelemaan yhdessä! AVEC Nostalgiaravit Kouvolan Raviradalla Kokoonnutaan klo Kuusankosken keskustan tilausbussipysäkille, mistä bussikuljetus raviradalle (meno-paluu) 60-luvun hengessä. Perillä siirrytään ravikatsomon VIP-tiloihin ruokailemaan ja seuraamaan ravitapahtumaa. Ruokailu tapahtuu noutopöydästä sis. lasillisen viiniä, siideriä tai olutta. VIP-tilat ovat rajalliset, joten tarvitaan sitova ennakkoilmoitus puheenjohtajalle viimeistään 6.4. mennessä p tai aimora@hotmail.fi. Paikkoja on varattu kahdellekymmenelle ilmoittautumisjärjestyksessä. Kaikki tämä vain 25 /henkilö. Maksu tilille FI mennessä. Olemme mukana myös lähdön loimituksessa. Loimitukseen pääsee mukaan 100 euron panoksella sisältäen yhteisen loimen sekä yrityksen oman markkinoinnin itse tapahtumassa. Jos asia kiinnostaa, niin yhteys puheenjohtajaan. Pukeutuminen mielellään 60-luvun mukainen, ravi-ilme ja pelihimo mukaan jo lähtiessä. Kuusankosken Yrittäjien kevään ja kesän tapahtumista lisätietoa Niina Rahkonen, pj Virolahden Yrittäjät ry

17 1/2013 KYMen YRITTÄJÄSANOMAT KYMEN YRITTÄJÄT RY:N JÄSENLEHTI 17 Lisätietoa paikallisyhdistysten ajankohtaisista asioista, hallituksista, luottamushenkilöistä ja alueen tapahtumista löydät paikallisyhdistysten verkkosivuilta. Verkkosivujen osoite on muotoa esimerkiksi 30-vuotisjuhlavuoden 2013 tapahtumia Anjalankosken Yrittäjien juhlavuonna yhdistys on mukana RAK-messuilla Kouvolan Jäähallissa. Simolinna puheenjohtajien neuvottelupäivillä: Jäsenet tyytyväisiä yrittäjäjärjestöön Kesäkuussa tehdään yhteistyötä MyPan kanssa. Perinteinen Jaakonpäivän tapahtuma on Inkeroisten opistonrannassa, jossa heitetään Kymijokeen paikallinen yrittäjävaikuttaja. Iso yleisötapahtuma on 3.8. Elotanssit Anjalan Vepskillä, jonne toivotaan satamäärin väkeä paikalle. Ulkomaanmatka suuntautuu Barcelonaan. Lisäksi yhdistys kampanjoi 30-vuotisjuhlavuonnaan paikallisten palvelujen puolesta ja on tukemassa paikallista toimintaa mahdollisuuksien mukaan. Anjalankosken Yrittäjät 30v Kevään linturetki klo Aika klo Lähtö ja paluu Kotkan Sapokka Alus M/S Vikla Hinta Hinta 38 /henkilö Hintaan sisältyy lintuopas Urpo Koposen opastus sekä saaristolainen lohikeitto ja merelliset kahvit. Näe ja koe arktisten vesilintujen ja kahlaajien massamuutto, arktika. Linturetkellä poiketaan myös Haapasaaren idyllisessä kalastajakylässä, jossa tutustutaan saaren luonnon heräämiseen. Alukselle mahtuu 100 ensimmäiseksi ilmoittautunutta. Ilmoittaudu Kotkan Yrittäjien sihteerille Irmeli Erätuli (05) / tai kotka. Maksa viimeistään 4.5. Kotkan Yrittäjien tilille FI Tänä keväänä linturetki järjestetään yhdessä Kotkan Zonta-kerhon kanssa. Tervetuloa myös muut Kymen Yrittäjien paikallisyhdistysten jäsenet, voit ottaa myös henkilökuntaasi mukaan retkelle. Ilmoittaudu pikaisesti, niin pääset varmasti mukaan. Olet lämpimästi tervetullut seuraamaan ainutlaatuista näytelmää Suomenlahdelle! Suomen Yrittäjien puheenjohtajien neuvottelupäiville osallistui Kymen Yrittäjien edustajina (kuvassa ylhäällä vasemmalla) Raino Ojansivu, Mika Urpalainen, Pia Tommiska, Juha Vainio, Raimo Pippola, Tiina Moberg, Teppo Sainio (alhaalta vasemmalta), Niina Rahkonen, Aimo Rautiainen, Lasse Kemppinen, Matti Vesala ja Jari Kinnunen. Suomen Yrittäjien puheenjohtajien neuvottelupäiville laivalle Helsingistä Tukholmaan ja takaisin osallistui reilut 450 henkilöä paikallisyhdistyksistä, alue- ja toimialajärjestöistä, Suomen Yrittäjistä ja yhteistyökumppani Fenniasta. Kymen Yrittäjien edustajina mukana olivat Teppo Sainio, Tiina Moberg, Raimo Pippola, Juha Vainio, Mika Urpalainen, Raino Ojansivu, Niina Rahkonen, Aimo Rautiainen, Lasse Kemppinen, Matti Vesala, Jari Kinnunen ja Pia Tommiska. Osallistujat kokoontuivat muun muassa aluejärjestöjen omiin palavereihin, joissa pohdittiin kunkin alueen ajankohtaisia asioita. Yli 50 uudelle puheenjohtajalle annettiin ohjeita tehtävän hoitamiseen ja heitä innostettiin osallistumaan POMO-koulutukseen. Ohjelmassa oli myös useiden eri puheenjohtajien puheenvuoroja koskien muun muassa paikallisyhdistysten asiointia Suomen Yrittäjien kanssa. Elinkeinovaikuttamista kunnissa Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Mikko Simolinna korosti neuvottelupäivillä yrittäjyyden merkitystä koko Suomen kehityksen ja talouden näkökulmasta. SY:n painopisteinä ovat kuntavaikuttaminen ja järjestön kehittäminen palvelujärjestönä. Tuotamme jäsenille palveluja, jotka ovat heille arvokkaita. Jäsentutkimuksen mukaan jäsenet ovatkin tyytyväisiä järjestöönsä ja jäsenmäärä on jatkuvassa kasvussa. Haasteena Simolinna esitti, että Yrittäjän päivänä 5.9. paikallisyhdistykset kutsuisivat kuntien valtuustot koolle tekemään sitoumuksen yrittäjyyden puolesta. Suomen Yrittäjät antavat kampanjalle kaiken tukensa. Hallitustyöskentelyyn käsikirja Puheenjohtajien neuvottelupäivillä esiteltiin myös Etelä- Pohjanmaalla kehitetty yrittäjäyhdistyksen hallitustyöskentelyn käsikirja. Käsikirjassa on kiinnitetty huomiota suunnitelmallisuuteen, tehokkuuteen, mielekkyyteen ja houkuttelevuuteen. Mukana on myös paikallisyhdistyksen vuosikello. HEIMO TURUNEN Hamina Kotka Kouvola Puh

18 18 KYMEN YRITTÄJÄT RY:N JÄSENLEHTI KYMen YRITTÄJÄSANOMAT 1/2013 KYMEN YRITTÄJÄT Valtakunnallinen nuorten yrittäjien tapahtuma Turku Helsingin tunnettuja yhteistyökumppaneita ovat muun muassa Pirkka, Coca Cola ja Vitalis. Vaatteiden jälleenmyyjiä Ivana Helsingillä on 20 maassa ja Helsingin liikkeen lisäksi yrityksellä on oma myymälänsä myös New Yorkissa. Olemme ainoa suomalainen ja pohjoismaalainen yritys, joka on hyväksytty Pariisin ja New Yorkin muotiviikkojen päänäytöskalenteriin, Suhonen kertoi.siltä, ettei yrittäjillä ole aikaa eikä mahdolli- GeTTogether-tapahtumaviikonloppu on huippuluokan verkostoitumisfoorumi uuden sukupolven yrittäjille. Kohtaaminen kokoaa yhteen kerran vuodessa verkoston aktiivijäsenet, uuden sukupolven vaikuttajat ja yrittäjyyden huippuasiantuntijat! Tavoittelemme kehittymistä, kasvua ja vahvoja verkostoja koskipa se yritystä tai ihmistä. Yrittäjät, jäsenet ja yrittäjyydestä kiinnostuneet, kaikki koolla. Tervetuloa Turkuun Tutustu ohjelmaan paremmin osoitteessa Kunnallisjohdon seminaari Lahdessa Jo 21. kerran järjestettävä Kunnallisjohdon seminaari on ainutlaatuinen elinkeinopolitiikan toimijoiden kohtaamispaikka. Harva valtakunnallinen tapahtuma kokoaa samaa määrää yrittäjiä, vaikuttajia ja kuntapäättäjiä keskustelemaan elinkeinopolitiikan suunnasta yritysten näkökulmasta. Tällä kertaa seminaari järjestetään Lahdessa Kunnallisjohdon seminaari on tilaisuus, jossa kuntapäättäjät ja yrittäjät yhdessä oppivat uutta kuntien kehittämisestä ja elinvoiman luomisesta rentoa yhdessäoloa unohtamatta. Ohjelma ja ilmoittautumiset viimeistään osoitteessa Yrittäjät, huomio! Kymen Yrittäjät järjestää yhteistyössä Puolustusvoimien ja Kymenlaakson aluetoimiston kanssa yhteistoimintapäivän tiistaina Päivää vietetään tänä vuonna Utin Jääkärirykmentissä. Tilaisuuden tarkoituksena on edelleen kehittää Puolustusvoimien ja yrittäjien välistä yhteistyötä, vaihtaa ajankohtaista tietoa alueellisista muutoksista ja näkymistä, keskustella asiantuntijaesitysten pohjalta johtamisvalmiuksista ja niiden kehittämisestä sekä ylläpitää yhteistoimintavalmiuksia ja työhyvinvointia liikunnallisten harjoitusten merkeissä ( uttilaiseen malliin ). Kutsu yhteistoimintapäivään lähetetään jäsenille maaliskuussa. Lisätietoa tilaisuudesta ja ilmoittautumisesta myös osoitteessa Kymen Yrittäjät palkitsi vuoden 2012 paikallisyhdistyksenä Pyhtään Yrittäjät. Vuoden 2012 paikallisyhdistyssihteeri/-tiedottaja oli Terhi Kunelius Pyhtään Yrittäjistä. Kuvassa pyhtääläiset Jukka Söderholm (vas.), Terhi Kunelius, Gina Drockila-Kosonen ja Timo Peri. Kasvu haetaan maailmalta hyvinvointi kotoa Kymen Yrittäjien ja LähiTapiola Kaakkois- Suomen 15. kertaa järjestämää Yrittäjän iltakoulua vietettiin maaliskuun alussa Kotkan Vellamossa. Tilaisuuden pääpuhujana kuultiin Ivana Helsinki -muotitalon Pirjo Suhosta, joka avasi niin ikään 15-vuotiaan yrityksen historiaa ja nykytilannetta, sekä omaa yrittäjätarinaansa. Lisäksi Kymen Yrittäjät palkitsi tilaisuudessa vuoden 2012 paikallisyhdistyksenä Pyhtään Yrittäjät ja vuoden paikallisyhdistyssihteerinä/-tiedottajana Terhi Kuneliuksen, Timo Teippi Ky, Pyhtään Yrittäjistä. LähiTapiola Kaakkois-Suomen liiketoimintajohtaja Vesa Räisänen avasi puheenvuorossaan äskettäin fuusioituneen yrityksen toimintaa Kymenlaaksossa. LähiTapiolan toiminta-alue poikkeaa hieman Kymen Yrittäjien alueesta jakautuessaan kahteen osaan. Kouvolan seutu kuuluu LähiTapiola Vellamoon ja Etelä-Kymenlaakso LähiTapiola Kaakkois-Suomeen. Helsingistä New Yorkiin Illan pääpuhuja Pirjo Suhonen tunnetaan Ivana Helsinki -muotitalon taustalta. siskonsa Paola Suhosen kanssa perustettu yritys täyttää tänä vuonna 15 vuotta ja on laajentanut vaatesuunnittelusta myös visuaaliseen suunnitteluun ja muotoilukonseptointiin. Ivana Yrittäjyydessä pitää olla kunnianhimoa ja vähintään yhtä paljon intohimoa. suutta istua pitkiä kokouksia varsinkaan päivällä, Haara sanoo. Erilaiset ihmiset avaavat silmät Suhosen mukaan perheyrittäjyys on tärkeä arvo. Suhosen sisarien lisäksi yrityksessä työskentelee toimitusjohtajana Pirjon ja Paolan isä. Yksin emme ole mitään. Ivana Helsinki tarjoaa esimerkiksi meidän New Yorkin liiketilaa luovien toimijoiden käyttöön. Ehtona on, että järjestäjä kutsuu paikalle kaikki omat kontaktinsa. Näin kaikki hyötyvät, Suhonen kertoi yhteistyön mahdollisuuksista. Yhteistyö on mahdollisuus Pirjo Suhonen muistutti paikalla olleita yrittäjiä miettimään omaa osaamistaan. Mikäli oma osaaminen ei riitä esimerkiksi sosiaalisen median hallintaan, voi apua kysyä tutulta some-gurulta. Isälle joutuu välillä perustelemaan valintoja. Vuoropuhelu erilaisten ihmisten kanssa pakottaa katsomaan asioita eri vinkkelistä, ja se on silmiä avaavaa. Puheenvuoronsa Pirjo Suhonen päätti korostamalla kunnianhimon ja intohimon tärkeyttä. Yrittäjyydessä pitää olla kunnianhimoa. Se ei kuitenkaan yksin kanna pitkälle, joten on oltava vähintään yhtä paljon myös intohimoa. Jos intohimo sammuu, yritys kuolee, Suhonen summaa. Teksti ja kuvat: Annika VALSTI Yrittäjänä Ivana Helsingin Pirjo Suhonen uskoo yhteistyön voimaan.

19 1/2013 KYMen YRITTÄJÄSANOMAT KYMEN YRITTÄJÄT RY:N JÄSENLEHTI 19 Kymen Yrittäjissä sinua palvelevat: Teppo Sainio puheenjohtaja (05) Tiina Moberg toimitusjohtaja (05) Heidi Hartikainen toimistosihteeri (05) , Annika Valsti tiedottaja (05) , Yrittäjäjärjestön ilme muuttui Suomen Yrittäjien ilme koki vuoden vaihteessa päivityksen, jonka myötä myös Kymen Yrittäjät saivat uuden ilmeen ja logon. Uudessa järjestötunnuksessa on lyhyesti ja ytimekkäästi Yrittäjät, jonka alapuolella lukee aluejärjestön tai paikallisyhdistyksen toiminta-alue, Kymen Yrittäjien kohdalla siis Kymenlaakso. Uudesta järjestötunnuksesta huolimatta Kymen Yrittäjien nimi ei muutu. Logon lisäksi uuden ilmeen ovat saaneet verkkosivut, julkaisut ja esimerkiksi jäsenkortti. Suomen Yrittäjien päävärinä on jatkossakin sininen, joka saa seurakseen oranssin, keltaisen ja vihreän. Suomen Yrittäjien tarina on hieno. Mitä yhtenäisemmin se kerrotaan, sitä vahvemmin se vie eteenpäin suomalaisten yrittäjien asiaa. Suomen Yrittäjien ja sitä kautta myös Kymen Yrittäjien uusi ilme viestii järjestöstä, joka on ylpeä jäsenistöstään. annika valsti Kehuttu Suomen Yrittäjien Työlait tutuksi -koulutus Kotkassa Osallistujapalaute kertokoon, miksi Työlait tutuksi -koulutukseen kannattaa osallistua: Sijoitus tähän koulutukseen tuottaa varmasti yrittäjälle satsauksen takaisin satakertaisesti, puhumattakaan menetetyistä yöunista. Muutamassa tunnissa sain sellaisen tietopaketin, joka oli aivan mahtava, kiitos. Tiivis ja käytännönläheinen koulutus. Työlait tutuksi -koulutus klo Kotkassa, Datariinassa. Kouluttajina Suomen Yrittäjien lainopilliset asiamiehet Harri Hellstén ja Tiina Toivonen. Koulutus sisältää tietoa mm. työsopimuksen tekemisestä, muuttamisesta ja päättämisestä, vuosilomista ja poissaoloista. Hinta jäsenille 119 euroa (+ alv). Ilmoittaudu viimeistään 9.4. osoitteessa Yrittäjäjärjestön TAPAHTUMAKALENTERISSA huhti toukokuussa 2013 muun muassa: Tapahtumakalenterit päivittyvät alkuvuodesta osoitteessa Lisätietoa alla olevista tapahtumista löytyy myös oheisesta osoitteesta. Paikallisyhdistysten loppuvuoden toiminnasta ja -tapahtumista löytyy lisätietoa paikallisyhdistysten verkkosivuilta. HUHTIKUU 2.4. Kouvolan kaupungin ja yrittäjien aamukahvitilaisuus, Kouvola Innovation, Kouvola 4.4. ipad Tehokas hallinta ja perusteet, Kymenlaakson kauppakamari, Kotka Tehoa myyntiin kysymystekniikat ja argumentointi, Kymenlaakson kauppakamari, Kotka Kymen Yrittäjien hallituksen kokous Kansainvälisen kaupan sopimukset käytännönläheisesti, Kymenlaakson kauppakamari, Kotka Työlait tutuksi, Kymen Yrittäjät ja Suomen Yrittäjät, Datariina, Heikinkatu 7, Kotka Kansainvälisen kaupan arvonlisäverotuksen erityiskysymykset, Kymenlaakson kauppakamari, Kotka Uudet jäsenyritykset TERVETULOA Kunnallisjohdon seminaari, Suomen Yrittäjät, Lahti Verottajan vaatimukset matkakustannusten korvaamiselle, Kymenlaakson kauppakamari, Kotka Anjalankosken Yrittäjät Auli Raussi T:mi Ismo Vähäuski Tmi Konepalvelu J. Happo Oy Kunnon Ruokaa Tarja Mänttäri Purho Jukka Tmi Sähköasennus Espo Ky Transport Raukko Oy Universal Sound Ministry Villa Susanna Oy Elimäen Yrittäjät Jalkojenhoitaja, Koulutettu hieroja Sirpa Haltia Koivukaaren Ponitalli Pukaron Huilipaikka Oy Päivi Lilja Tmi Ruutipussi Taulaniemi Ky Haminan Yrittäjät Domitrix Oy Haminan Mental Training Insinööritoimisto Rongas Oy JM Konehakkuu Oy Karmec Manpower Oy Koulutettu Hieroja Joni Nyman Peten Maalaamo Pienkonekorjaamo Keijo Hankanen Tapahtumasuunnittelu MAVIDA Timpan Touhut Iitin Yrittäjät Dukas Ky Hetan Fysio OKM-Sähköistys Oy Perttu Rista Tmi Mikko Ryyppö Trans Laaksonen Oy Kotkan Yrittäjät Autokorjaamo Laitinen Cofelix Ky Entisöinti ja Erikoismaalaus Ajanpatina Fysiarts Oy Fysisport Oy Heikki Mononen Consulting JRTrainer JV WinDoor Tmi Kauneushoitola Johanna Kotkan Kotolanlahti Oy Kotkan Nuohous ja Ilmastointi Ay Koulutettu Hieroja Juha Pellinen Tmi Kuljetus Posti Kymen Infratekniikka Oy Lähipuoti Onni Oy Markkinointipalvelu Jarno Hänninen Oy AjoRanta Investor Ab Suomen Turvallisuusopisto Oy Suunnittelupalvelu Palm Teittinen Tiina Tellervo Tiina Mikkonen Tmi Tuuli Training UG More Oy VL Power Plant Service Oy V-M Pyysing juridinen konsultointi ja tarkastus Kouvolan Yrittäjät Arkkitehtisuunnittelu Arcade Oy Artisan Oy Entisöinti ja puutyö Niemi Ky Fysioterapia Niina Immonen Hoitola Amalia JNT-Services Tmi / Kotipizza Veturi JX-Yhtiöt Oy Kahvila Ilo Oy Kahvila-Ravintola Leiviskä Katariina Jääskeläinen Koulutettu hieroja Mikko Saariaho tmi Koulutettu Hieroja Sirpa Pokki Kymen RES Oy Lotta Veijola Tmi Miia Kontiokorpi Rakennuspalvelu Hans Jaakkola Oy Ruusutarhat Suutari Oy Sisusteurakointi Kesänen Oy Taika ja Tuli Vakuutuspalvelut Antila Ky Woodland Power Oy Kuusankosken Yrittäjät Air Pipe Kouvola Oy Arkkitehtitoimisto Käppi Oy Ilo&Onni - Ilonpilke Tmi Ilonpirske - Ilonpilke Isännöinti Kotokolo Ky Kuusankosken Toimintavoima Oy Linjapuiston fysioterapia Tuula Halonen tmi Louhi ja Ilmarinen Niemi & Mehtojärvi / Teboil Kuusankoski Nosto ja Kuljetus S. Lehtinen Oy SafetyCare KSNK SJ Service Avoin yhtiö Tilitoimisto Lilla Oy Pyhtään Yrittäjät Jyrkilä Oy Taksiliikenne Perhekoti Runkokari Oy Pyhtään Tilaustaksi Oy Riilax Oy RUFUS ÖGÅRD T:mi Valkealan Yrittäjät Asennusliike M.Perälä Oy Insinööritoimisto Ari Hämäläinen MTI Mikko Backström Tmi Verhoomo A. Lyytikäinen Virolahden Yrittäjät Hartxport Oy JRV Transport Oy Prodigio Oy Verottajan vaatimukset matkakustannusten korvaamiselle, Kymenlaakson kauppakamari, Kouvola Taloustaitoa esimiehille, Kymenlaakson kauppakamari, Kotka TOUKOKUU HHJ Hyväksytty hallituksen jäsen, Kymenlaakson kauppakamari, Kouvola 7.5. Kymen Yrittäjien kevätkokous 7.5. Kouvolan kaupungin ja yrittäjien aamukahvitilaisuus, Kouvola Innovation, Kouvola 7.5. Siirtohinnoittelu, Kymenlaakson kauppakamari, Kotka Ajankohtaista yritysverotuksesta ja verosuunnittelun mahdollisuuksista, Kymenlaakson kauppakamari, Kotka Yhteistoimintapäivä, Kymen Yrittäjät ja Puolustusvoimat, Utti Excel 2010 tehokäyttöön, Kymenlaakson kauppakamari, Kotka Valtakunnallinen nuorten yrittäjien tapahtuma, Turku Suuri Palkkapäivä, Kymenlaakson kauppakamari, Kotka Excel 2010 tehokäyttöön, Kymenlaakson kauppakamari, Kotka HHJ alumnitapaaminen, Kymenlaakson kauppakamari, Kotka Kymenlaakson Kauppakamari ja Kymen Yrittäjät tekevät yhteistyötä yrittäjien koulutuksen merkeissä. Kymen Yrittäjien jäsenet saavat yrittäjäjärjestön jäsenetuna 20 prosenttia koulutusten hinnoista. Jäsenyydestä tulee mainita ilmoittautumisen yhteydessä. Lisätietoa

20 20 KYMEN YRITTÄJÄT RY:N JÄSENLEHTI KYMen YRITTÄJÄSANOMAT 1/2013 Kymenlaakson parasta tietotekniikka-alan palvelua Konekotka ky Kirkkokatu Kotka Kouvola Kouvolan Konttorikone Oy Käsityöläiskatu Kouvola Varaukset ja tiedustelut (05) ma-pe klo 9-16 (05) ma-pe klo Satuseikkailu vuotiaille Täynnä tuttuja satuhahmoja! Ekamin palvelut yrityksille Tarjoamme yrityksille, yhteisöille ja erityisesti pienyrityksille erilaisia osaamisen kehittämispalveluja. Tarjonnassamme ovat: C&Q-osaamiskartoitus 360-johtajuusarvio Thomas-analyysi Koulutusten suunnittelu- ja rahoituspalvelut Esitykset Naapuri-näyttämöllä Kesto 45 min. Ei väliaikaa. Liput 12. Aamuesityksissä 6 / kpl ryhmille. Esitysajat: ensi-ilta to klo 18, la klo 13, ti 2.4. klo 10, pe 5.4. klo 10 ja 18, su 7.4. klo 14, la klo 18, su klo 14, la klo 13, su klo 14, pe 3.5. klo 11, la 4.5. klo 13, ti 7.5. klo 11, pe klo 11, la klo 13, la klo Lisätietoja: Helena Heikkilä , helena.heikkila@ekami.fi ja Etelä-Kymenlaakson ammattiopisto KOTKA JA HAMINA facebook.com/ekami.fi HAMINA AH-Laskenta Oy Rantalainen & Talsi Oy YRITTÄJÄ ONHAN TILITOIMISTOSI AUKTORISOITU IITTI Iitin Tili Oy, Kausala Kausalan Laskenta Oy KOTKA Hawcon tilit Oy Helitili Oy Kymen Tilitoimisto Oy, Karhula Pretax Profit Oy Rantalainen & Talsi Oy Talco Lasse Talsi Ky Tase Oy Tili-Karhula Ky, Karhula KOUVOLA Pretax Kouvola Oy Rantalainen & Talsi Oy REIM Kymi Oy, Kuusankoski Satakerta Oy Tili-Parkkinen Oy Tilihansa H. Mettälä Ky Tilipasaati-Yhtiöt Oy Tilitoimisto Hermunen Ky, Kuusankoski Yrityspalvelu Dextella Ky VIROLAHTI Rantalainen & Talsi Oy

2013 Muuttuva Yrittäjyys- riittääkö kilpailukyky

2013 Muuttuva Yrittäjyys- riittääkö kilpailukyky Satakuntaliitto 19.07.2013 2013 Muuttuva Yrittäjyys- riittääkö kilpailukyky 2 5300 jäsenyrittäjää Työllistää 24 000 27 paikallisyhdistystä 300 luottamusyrittäjää 3 EDUNVALVONNAN PAINOPISTEET 1. Suomen

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

1. Edustamani kunta. Elinvoimakehittäjä-kampanja(1) (Virolahti) :24 100,0% 100% 90% 80% 70% 60% Prosentti 50% 40% 30% 20% 10%

1. Edustamani kunta. Elinvoimakehittäjä-kampanja(1) (Virolahti) :24 100,0% 100% 90% 80% 70% 60% Prosentti 50% 40% 30% 20% 10% 1. Edustamani kunta 100% 100,0% 90% 80% 70% 60% 50% 40% 30% 20% 10% 0% 0,0% 0,0% 0,0% 0,0% Hamina Kotka Miehikkälä Pyhtää Virolahti 1. Edustamani kunta Nimi Hamina 0,0% Kotka 0,0% Miehikkälä 0,0% Pyhtää

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 5 9 Rakentaminen (F) 14 16 KOKO MAA Uusimaa Kauppa (G) 18 18 Palvelut (H, I, K, O) 56 62 Muut 1 0 0 20 30 40 50 60 70 80 90 0 % 2.3.20 1 2. HENKILÖKUNNAN

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 9 1 Rakentaminen (F) 17 KOKO MAA Etelä-Savo Kauppa (G) 18 17 Palvelut (H, I, K, O) 5 56 Muut 1 1 1 2 3 5 6 7 8 9 1 % 2.3.21 1 2. HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN

Lisätiedot

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Ajattelun muuttaminen on ZestMarkin työtä VANHA AJATTELU JA VANHA TOIMINTA " ZestMark on nuorten valmentamisen ja oppimistapahtumien asiantuntija.

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 9 11 Rakentaminen (F) 16 18 KOKO MAA Varsinais-Suomi Kauppa (G) 18 17 Palvelut (H, I, K, O) 54 56 Muut 1 1 0 20 30 40 50 60 70 80 90 0 % 2.3.20 1 2.

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 9 Rakentaminen (F) 16 17 KOKO MAA Keski-Suomi Kauppa (G) 18 17 Palvelut (H, I, K, O) 56 55 Muut 1 2 2 3 4 5 6 7 8 9 % 2.3.2 1 2. HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 8 9 Rakentaminen (F) 16 1 KOKO MAA Lappi Kauppa (G) 16 18 Palvelut (H, I, K, O) 6 9 Muut 1 0 0 30 40 0 60 70 80 90 0 %.3.0 1 . HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 9 1 Rakentaminen (F) 16 16 KOKO MAA Keski-Pohjanmaa Kauppa (G) 18 Palvelut (H, I, K, O) 49 56 Muut 1 2 0 0 40 50 60 70 80 90 0 % 2.. 1 2. HENKILÖKUNNAN

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 9 9 Rakentaminen (F) 16 19 KOKO MAA Kanta-Häme Kauppa (G) 18 18 Palvelut (H, I, K, O) 53 56 Muut 1 1 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 % 2.3.2010 1 2.

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 9 11 Rakentaminen (F) 16 KOKO MAA Pirkanmaa Kauppa (G) 18 17 Palvelut (H, I, K, O) 56 55 Muut 1 1 0 0 30 40 50 60 70 80 90 0 %.3.0 1 . HENKILÖKUNNAN

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 9 12 Rakentaminen (F) 16 18 KOKO MAA Satakunta Kauppa (G) 18 19 Palvelut (H, I, K, O) 49 6 Muut 1 1 0 20 0 40 0 60 70 80 90 0 % 2..20 1 2. HENKILÖKUNNAN

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 9 9 Rakentaminen (F) 13 16 KOKO MAA Kainuu Kauppa (G) 17 Palvelut (H, I, K, O) 56 58 Muut 1 3 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 % 2.3.21 1 2. HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 9 1 Rakentaminen (F) 16 15 KOKO MAA Pohjanmaa Kauppa (G) 1 Palvelut (H, I, K, O) 51 56 Muut 1 0 0 30 40 50 60 70 80 90 0 %.3.0 1 . HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 9 9 Rakentaminen (F) 16 17 KOKO MAA Kaakkois-Suomi Kauppa (G) 18 19 Palvelut (H, I, K, O) 54 56 Muut 1 1 0 10 20 0 40 50 60 70 80 90 100 % 2..2010 1

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 8 9 Rakentaminen (F) KOKO MAA Pohjois-Pohjanmaa Kauppa (G) 18 18 Palvelut (H, I, K, O) 56 57 Muut 1 0 0 30 40 50 60 70 80 90 0 %.3.0 1 . HENKILÖKUNNAN

Lisätiedot

Aito HSO ry. Hyvä sijoitus osaamiseen

Aito HSO ry. Hyvä sijoitus osaamiseen Aito HSO ry Hyvä sijoitus osaamiseen Aidossa elämässä tarvitaan oikeaa kumppania Työelämä on iso osa elämäämme. Se kulkee aivan samoin periaattein kuin muukin meitä ympäröivä maailma. Siellä on haasteita,

Lisätiedot

Yrittäjän näköinen yrityskehittäjä. Jyrki Mäkynen puheenjohtaja Suomen Yrittäjät 23.1.2015

Yrittäjän näköinen yrityskehittäjä. Jyrki Mäkynen puheenjohtaja Suomen Yrittäjät 23.1.2015 Yrittäjän näköinen yrityskehittäjä Jyrki Mäkynen puheenjohtaja Suomen Yrittäjät 23.1.2015 Yritysrakenne Suomessa 0,2% Suuryritykset (250- hlöä) 588 0,9% Keskisuuret yritykset (50-249 hlöä) 2 592 5,5% Pienyritykset

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) Rakentaminen (F) 1 17 KOKO MAA Kymenlaakso Kauppa (G) 19 2 Palvelut (H, I, K, O) 44 4 Muut 2 3 4 6 7 8 9 % 17.8.29 1 2. HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN MUUTOSODOTUKSET

Lisätiedot

Haasteena omistajanvaihdokset

Haasteena omistajanvaihdokset Haasteena omistajanvaihdokset Suunnittelusti vapaalle-seminaari Satakunta 14.9.2012 Varatoimitusjohtaja Anssi Kujala 1 Yritysten henkilöstömäärän muutos 2001 2010 yritysten kokoluokittain, henkilöä 35000

Lisätiedot

YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON?

YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON? YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON? Kysely Etelä-Pohjanmaan kyläyhdistyksille Ruralia-instituutti 2018 1 OSA 4B: KYLÄYHDISTYS JA YRITTÄJYYS MIELIPIDEVÄITTÄMÄT Ruralia-instituutti

Lisätiedot

Elinvoimakehittäjä. Kotkan-Haminan seutu 2019 Kyselyn tulokset

Elinvoimakehittäjä. Kotkan-Haminan seutu 2019 Kyselyn tulokset Elinvoimakehittäjä Kotkan-Haminan seutu 2019 Kyselyn tulokset Kotkan-Haminan seutu vastaajia 274 kpl 46,4 127 kpl 31,8 87 kpl 3,6 10 kpl 5,8 16 kpl 12,4 34 kpl Hamina Kotka Miehikkälä Pyhtää Virolahti

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) Rakentaminen (F) 15 16 Kauppa (G) 19 18 KOKO MAA Keski-Suomi Palvelut (H, I, K, O) 45 44 Muut 2 3 4 5 6 7 8 9 % 17.8.29 1 2. HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN MUUTOSODOTUKSET

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 12 Rakentaminen (F) Kauppa (G) 15 18 19 18 KOKO MAA Varsinais-Suomi Palvelut (H, I, K, O) 43 45 Muut 0 20 30 40 50 60 70 80 90 0 % 17.8.2009 1 2. HENKILÖKUNNAN

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 9 Rakentaminen (F) 15 16 Kauppa (G) 19 17 KOKO MAA Lappi Palvelut (H, I, K, O) 45 5 Muut 8 2 3 4 5 6 7 8 9 % 17.8.29 1 2. HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN MUUTOSODOTUKSET

Lisätiedot

Mihin tarvitaan omistajia?

Mihin tarvitaan omistajia? OHJELMA Mihin tarvitaan omistajia? Suomalaisen omistajuuden toimintaohjelman julkistus Avaussanat Toimitusjohtaja Jyri Häkämies, Elinkeinoelämän keskusliitto EK Suomalaisen omistajuuden toimintaohjelma

Lisätiedot

NEUVOA-ANTAVA KYSELY 2010

NEUVOA-ANTAVA KYSELY 2010 NEUVOA-ANTAVA KYSELY 2010 PALTAMON YRITTÄJIEN JA YRITTÄJÄJÄRJESTÖN YHTEISTYÖ TYÖVOIMATALON KANSSA Kysely postitettu 27.10.2010 Kyselyn saanut n. 111 yritystä (n=111) Yhteistyössä Kainuun Yrittäjien kanssa

Lisätiedot

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen ELÄMÄN HALLINTA & HYVÄ ARKI ITSEVARMA URHEILIJA MYÖNTEINEN ASENNE MOTIVAATIO & TAVOITTEEN ASETTAMINEN Myönteinen asenne Pidä hyvää huolta sisäisestä lapsestasi,

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 13 Rakentaminen (F) 15 KOKO MAA Pohjanmaa Kauppa (G) 19 22 Palvelut (H, I, K, O) 43 45 Muut 8 2 3 4 5 6 7 8 9 % 17.8.29 1 2. HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN MUUTOSODOTUKSET

Lisätiedot

60% 10% 1. MIKSI IHMEESSÄ VERKKOASIAKASPALVELUUN KANNATTAA PANOSTAA? Ole läsnä ja tavoitettavissa. Suomalaisista noin 90 % käyttää nettiä viikoittain.

60% 10% 1. MIKSI IHMEESSÄ VERKKOASIAKASPALVELUUN KANNATTAA PANOSTAA? Ole läsnä ja tavoitettavissa. Suomalaisista noin 90 % käyttää nettiä viikoittain. Tavoita ja vaikuta Oletko koskaan ollut epätietoinen siitä, mitä tuotteita tai palveluita yritys, jonka sivuilla vierailet, oikeasti tarjoaa? Jos olet, niin on todennäköisesti asiakkaasikin. Hän voi olla

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) Rakentaminen (F) 9 1 15 15 KOKO MAA Pohjois-Pohjanmaa Kauppa (G) 19 19 Palvelut (H, I, K, O) 45 44 Muut 1 13 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 % 17.8.29 1 2. HENKILÖKUNNAN

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 11 Rakentaminen (F) 15 14 KOKO MAA Pohjois-Savo Kauppa (G) 19 Palvelut (H, I, K, O) 44 45 Muut 12 0 30 40 50 60 70 0 90 0 % 17..09 1 2. HENKILÖKUNNAN

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) Rakentaminen (F) 7 13 15 KOKO MAA Pääkaupunkiseutu Kauppa (G) 19 19 Palvelut (H, I, K, O) 45 5 Muut 2 3 4 5 6 7 8 9 % 17.8.29 1 2. HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN

Lisätiedot

OPAS KASVUYRITTÄJÄN HANKINTOIHIN KÄÄNNÄ SIVUA

OPAS KASVUYRITTÄJÄN HANKINTOIHIN KÄÄNNÄ SIVUA OPAS KASVUYRITTÄJÄN HANKINTOIHIN OSTOT TUKEVAT KASVUA Kasvuyrittäjänä tiedät, että kasvu on ennen muuta tekemistä. Millaisia tekoja tarvitaan tuloksekkaaseen ostamiseen? Tässä Esan seitsemän steppiä, joilla

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) Rakentaminen (F) 8 13 Kauppa (G) 2 22 Palvelut (H, I, K, O) 2 Muut 5 13 2 3 5 8 9 Helmikuu 2 KOKO MAA Helsinki 29.11.21 1 2. HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN MUUTOSODOTUKSET

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Start-up -firman pitkä taivallus julkaistuun PC-peliin

Start-up -firman pitkä taivallus julkaistuun PC-peliin Start-up -firman pitkä taivallus julkaistuun PC-peliin CEO Mariina Hallikainen Colossal Order Oy 16.09.2011 Pelinkehityksen vierailuluentosarja Turun yliopisto Puhujan taustaa... Mariina Hallikainen Pelifirma

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 1 Rakentaminen (F) 13 13 Kauppa (G) 1 22 Palvelut (H, I, K, O) 2 Muut 13 13 1 2 3 5 7 8 1 Helmikuu 27 KOKO MAA Lappi 2.11.217 1 2. HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 1 13 Rakentaminen (F) 13 14 Kauppa (G) 22 23 Palvelut (H, I, K, O) 37 42 Muut 13 12 1 2 3 4 5 6 7 9 1 3.11.217 1 2. HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN MUUTOSODOTUKSET

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 1 1 Rakentaminen (F) Kauppa (G) 15 17 19 19 KOKO MAA Etelä-Karjala Palvelut (H, I, K, O) 45 44 Muut 1 1 1 2 3 4 5 6 7 9 1 % 27.2.29 1 1. YRITYSTEN OSUUDET

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 1 12 Rakentaminen (F) 1 1 Kauppa (G) 22 2 Palvelut (H, I, K, O) 9 2 Muut 11 1 1 2 5 7 8 9 1 Helmikuu 27 KOKO MAA Kanta-Häme Kevät 27 29.11.217 1 2.

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 9 Rakentaminen (F) 13 13 Kauppa (G) 22 22 Palvelut (H, I, K, O) 2 1 Muut 13 1 2 3 5 7 8 9 Helmikuu 27 KOKO MAA Pohjois-Pohjanmaa 29.11.217 1 2. HENKILÖKUNNAN

Lisätiedot

Yritysvaikutukset elinvoiman lähteenä. Yrittäjänpäivä Naantali Jorma Saariketo Varsinais-Suomen Yrittäjät

Yritysvaikutukset elinvoiman lähteenä. Yrittäjänpäivä Naantali Jorma Saariketo Varsinais-Suomen Yrittäjät Yritysvaikutukset elinvoiman lähteenä Yrittäjänpäivä Naantali 5.9.2017 Jorma Saariketo Varsinais-Suomen Yrittäjät 1 Kunta syntyy uudelleen Sote-palvelu- ja maakuntauudistus muuttavat Suomea Kuntien rooli

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2015. Alueraportti, Kanta-Häme

Pk-yritysbarometri, syksy 2015. Alueraportti, Kanta-Häme Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa 7 7 Palvelut 7 Muut 7 Lähde: Pk-yritysbarometri, syksy Pk-yritysbarometri, syksy alueraportti,

Lisätiedot

Seinät puhuvat asukkaat tekemässä tulevaisuuden tiloja

Seinät puhuvat asukkaat tekemässä tulevaisuuden tiloja Seinät puhuvat asukkaat tekemässä tulevaisuuden tiloja ASPA-palveluiden Koti on enemmän -seminaari 16.4.2013 Tutkija Tuuli Kaskinen Demos Helsinki Twitter: @tuulikas Tavoitteena on tukea kehitysvammaisia

Lisätiedot

Hallituspartnerit Itä-Suomi ry. Itäsuomalainen hallitustyön kehittäjä. 30.10.2014 Hallituspartnerit Itä-Suomi ry

Hallituspartnerit Itä-Suomi ry. Itäsuomalainen hallitustyön kehittäjä. 30.10.2014 Hallituspartnerit Itä-Suomi ry Hallituspartnerit Itä-Suomi ry Itäsuomalainen hallitustyön kehittäjä Hallituspartnerit ry:n toiminta alkoi Tampereella vuonna 2003. Alueellisia yhdistyksiä on sen jälkeen perustettu mm. Turkuun, Ouluun,

Lisätiedot

Poolia Suomi Oy / ProCountor International Oy REKRYTOINTIOHJELMA TILITOIMISTOILLE

Poolia Suomi Oy / ProCountor International Oy REKRYTOINTIOHJELMA TILITOIMISTOILLE Poolia Suomi Oy / ProCountor International Oy REKRYTOINTIOHJELMA TILITOIMISTOILLE Poolia Suomi Oy - Rekrytointiohjelma ProCountor International Oy:n tilitoimistokumppaneille Poolia on toiminut ProCountorin

Lisätiedot

Suomen suurin ja vaikuttavin elinkeinoelämän järjestö

Suomen suurin ja vaikuttavin elinkeinoelämän järjestö Suomen suurin ja vaikuttavin elinkeinoelämän järjestö Yrittäjien oma järjestö Paikallisyhdistykset Aluejärjestöt Toimialajärjestöt 400 20 62 Jäsenyrityksiä 115 000 Luottamushenkilöt yli 4 000 Jäseniä kuntien

Lisätiedot

22.1.2016. Paikallisyhdistykset Aluejärjestöt Toimialajärjestöt. Jäsenyrityksiä 115 000

22.1.2016. Paikallisyhdistykset Aluejärjestöt Toimialajärjestöt. Jäsenyrityksiä 115 000 Suomen suurin ja vaikuttavin elinkeinoelämän järjestö Yrittäjien oma järjestö Paikallisyhdistykset Aluejärjestöt Toimialajärjestöt 400 20 62 Jäsenyrityksiä 115 000 Luottamushenkilöt yli 4 000 Jäseniä kuntien

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1 Kim Polamo Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Työnohjauksen tulos näkyy taseessa.* * Vähentyneinä poissaoloina, parempana työilmapiirinä ja hyvinä asiakassuhteina... kokemuksen

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Yrittäjyyskatsaus 2007

Etelä-Pohjanmaan Yrittäjyyskatsaus 2007 Etelä-Pohjanmaan Yrittäjyyskatsaus 2007 Yrittäjyysohjelma Etelä-Pohjanmaa Yrittäjyyskatsauksen tavoitteet Tarkastella poikkileikkauksena keväällä 2007, miltä Etelä-Pohjanmaan maakunta yrittäjyyden näkökulmasta

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Helsinki

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Helsinki Pk-yritysbarometri, syksy 05 Alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa 5 5 Palvelut 0 7 Muut 0 0 0 0 0 50 0 70 0 Koko Uusimaa, sisältäen Helsingin Lähde: Pk-yritysbarometri,

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

Onnistuneeseen omistajanvaihdokseen Mika Haavisto. Hyrrät-Metropolia 23.5.2014

Onnistuneeseen omistajanvaihdokseen Mika Haavisto. Hyrrät-Metropolia 23.5.2014 Onnistuneeseen omistajanvaihdokseen Mika Haavisto Hyrrät-Metropolia 23.5.2014 Omistajanvaihdosnäkymät 2010-2020 Yrittäjät ikääntyvät, 50 % yrittäjistä iältään 50+ Myyntiin (ulkop.) 28 000 yritystä Sukupolvenvaihdos

Lisätiedot

Kauppakamarin kysely: Miten Venäjä-pakotteet vaikuttavat suomalaisiin yrityksiin? 14.8.2014

Kauppakamarin kysely: Miten Venäjä-pakotteet vaikuttavat suomalaisiin yrityksiin? 14.8.2014 Kauppakamarin kysely: Miten Venäjä-pakotteet vaikuttavat suomalaisiin yrityksiin? 14.8.2014 Kauppakamarien kysely Venäjä-pakotteista Kohderyhmä: Suomen 19 kauppakamarin jäsenyritykset Kysely lähetetty:

Lisätiedot

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy + Toimiala: Rakentaminen ja remontointi Yritys: Tampereen Rakennustiimi Oy Olemme saaneet Fonectalta selkeää näyttöä

Lisätiedot

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä VAIHDA MUKAVAMPAAN. Oikeanlainen koti kaikkiin elämäntilanteisiin Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä Sp-Koti on perustettu juuri sinua ja sinun asuntoasioitasi varten. Meidän arvomaailmamme lähtee

Lisätiedot

Elinkeinoelämän foorumi ja EK:n suhdannebarometrin julkaisu

Elinkeinoelämän foorumi ja EK:n suhdannebarometrin julkaisu Elinkeinoelämän foorumi ja EK:n suhdannebarometrin julkaisu 31.1.2018 Kommenttipuheenvuoro, Palvelut Kymdata Oy Toimitusjohtaja Jyrki Metsola Taustaa Kymdatan liiketoiminnasta vs. suhdanteet 1/2 Kymdatan

Lisätiedot

Huomisen tiennäyttäjä

Huomisen tiennäyttäjä Huomisen tiennäyttäjä 75 huomisen tiennäyttäjä HUOMISEN TIENNÄYTTÄJÄ SKAL on jäsentensä näköinen ja arvostat niitä. Järjestömme valvoo kokoinen, maanteiden tavaraliikenteessä toimivien yritysten ja kuljetusyrittäminen

Lisätiedot

Miten kumppanuus rakennetaan ja varmistetaan seudullisissa yrityspalveluissa?

Miten kumppanuus rakennetaan ja varmistetaan seudullisissa yrityspalveluissa? Yritys-Suomi -seminaari 06.05.2010 Miten kumppanuus rakennetaan ja varmistetaan seudullisissa yrityspalveluissa? - Miten sopimus syntyi Kotkan-Haminan seudulla? 10.5.2010 asiantuntija Eeva Koskimies Kaakkois-Suomen

Lisätiedot

Työnantaja. Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen?

Työnantaja. Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen? Työnantaja Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen? Jos vastasit kyllä, niin tule mukaan hankkeeseen, josta saat työkaluja toimivan henkilöstöpolitiikan

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 10 Teollisuus (D) Rakentaminen (F) KOKO MAA 15 Etelä-Pohjanmaa 19 Kauppa (G) Palvelut (H, I, K, O) 3

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 10 Teollisuus (D) Rakentaminen (F) KOKO MAA 15 Etelä-Pohjanmaa 19 Kauppa (G) Palvelut (H, I, K, O) 3 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 1 Rakentaminen (F) KOKO MAA Etelä-Pohjanmaa Kauppa (G) Palvelut (H, I, K, O) Muut 1 7 8 9 % 1.8.8 1 1 8 Henkilökunnan määrä saldoluku (%) 1 97 98 =

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 10 Teollisuus (D) Rakentaminen (F) 16 KOKO MAA 19 Kymenlaakso Kauppa (G) Palvelut (H, I, K, O) 42 14

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 10 Teollisuus (D) Rakentaminen (F) 16 KOKO MAA 19 Kymenlaakso Kauppa (G) Palvelut (H, I, K, O) 42 14 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) Rakentaminen (F) KOKO MAA 19 Kymenlaakso Kauppa (G) 19 Palvelut (H, I, K, O) Muut 1 5 7 8 9 % 1.8.8 1 5 1 5 8 5 Henkilökunnan määrä saldoluku (%) 97

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 10 Teollisuus (D) Rakentaminen (F) 15 KOKO MAA 19 Etelä-Savo Kauppa (G) Palvelut (H, I, K, O)

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 10 Teollisuus (D) Rakentaminen (F) 15 KOKO MAA 19 Etelä-Savo Kauppa (G) Palvelut (H, I, K, O) 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 11 Rakentaminen (F) KOKO MAA 1 Etelä-Savo Kauppa (G) 17 3 Palvelut (H, I, K, O) 1 Muut 1 3 7 8 %.8.8 1 3 1 3 8 Henkilökunnan määrä saldoluku (%) 1 7

Lisätiedot

Apua, tukea ja toimintaa

Apua, tukea ja toimintaa Soita meille numeroon 050 4440 199 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@mereo.fi. Tavataan ja keskustellaan yhdessä tilanteestasi. Teemme sinulle henkilökohtaisen, hyvin vointiasi tukevan

Lisätiedot

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start 2. painos 2019 Julkaisija ja kustantaja: Varsinais-Suomen Yrittäjät Tekijät: Johanna Vainio ja Hanna Tarvainen / Varsinais-Suomen Yrittäjät Valokuvat: Emmi

Lisätiedot

Kuntavaalit Paikallisin eväin kohti menestyvää kuntaa

Kuntavaalit Paikallisin eväin kohti menestyvää kuntaa Kuntavaalit 2017 Paikallisin eväin kohti menestyvää kuntaa Luodaan uusi kunta! #paikalliseteväät Työllisyys Sinä kaupunki- ja kuntapäättäjänä olet keskeisessä asemassa ja aivan uudenlaisessa roolissa.

Lisätiedot

Kuntavaalit Paikallisin eväin kohti menestyvää kuntaa

Kuntavaalit Paikallisin eväin kohti menestyvää kuntaa Kuntavaalit 2017 Paikallisin eväin kohti menestyvää kuntaa Luodaan uusi kunta! #paikalliseteväät Sinä kaupunki- ja kuntapäättäjänä olet keskeisessä asemassa ja aivan uudenlaisessa roolissa. Voit olla päättämässä

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Helsinki

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Helsinki Pk-yritysbarometri, syksy 216 Alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 4 7 Rakentaminen Kauppa 13 1 1 16 Palvelut 61 68 Muut 1 2 3 4 6 7 8 Koko Uusimaa, sisältäen Helsingin 2 2:

Lisätiedot

Yritysmarkkinoiden tila. Toimitusjohtaja Juha Rantanen, Suomen Yrityskaupat Finlandia-talo

Yritysmarkkinoiden tila. Toimitusjohtaja Juha Rantanen, Suomen Yrityskaupat Finlandia-talo Yritysmarkkinoiden tila Toimitusjohtaja Juha Rantanen, Suomen Yrityskaupat Finlandia-talo 6.11.2018 Juha Rantanen 2 Historiaa - 1997 ei markkinoita, muutamia päätoimisia yritysvälittäjiä - 1999 Ov-barometri

Lisätiedot

Saarijärven elinkeinostrategia.

Saarijärven elinkeinostrategia. Saarijärven elinkeinostrategia www.ssypkehitys.fi Sisällys 1. Strategian iso kuva 2. Visio 3. Asiakkaat 4. Toiminnan tärkeimmät fokukset 5. Toimintatapa 6. Isot strategiset muutokset 7. Strategian sisällölliset

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA . YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 0 % % Rakentaminen (F) % 5 % KOKO MAA Kauppa (G) 9 % % Palvelut (H, I, K, O) 33 % 3 % Muut % % 0 % 0 % % % 0 % 50 % 0 % 0 % 0 % 90 % 00 %..0 . HENKILÖKUNNAN

Lisätiedot

Anne Niemi. Osaava ja pätevä ja mukava

Anne Niemi. Osaava ja pätevä ja mukava eduskuntaan 2015 Hyvä ystävä, tule kanssani yhteiselle matkallemme tekemään Suomesta parempi paikka yrittää, tehdä työtä ja pitää huoli kaikista. Muutos parempaan alkaa nyt. Seuraa Annea Ota yhteyttä minuun.

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 10 Teollisuus (D) Rakentaminen (F) 15 KOKO MAA Keski-Suomi 19 Kauppa (G) Palvelut (H, I, K, O) 42 14

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 10 Teollisuus (D) Rakentaminen (F) 15 KOKO MAA Keski-Suomi 19 Kauppa (G) Palvelut (H, I, K, O) 42 14 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 11 Rakentaminen (F) KOKO MAA Keski-Suomi 19 Kauppa (G) 17 Palvelut (H, I, K, O) Muut 5 7 9 % 1.. 1 5 1 5 5 Henkilökunnan määrä saldoluku (%) 1 97 9

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

3. Arvot luovat perustan

3. Arvot luovat perustan 3. Arvot luovat perustan Filosofia, uskonto, psykologia Integraatio: opintojen ohjaus Tässä jaksossa n Omat arvot, yrityksen arvot n Visio vie tulevaisuuteen Osio 3/1 Filosofia Uskonto 3. Arvot luovat

Lisätiedot

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi Selkoesite Kiinni työelämään te-palvelut.fi Kiinni työelämään Etsitkö työpaikkaa? Haluatko vaihtaa työpaikkaa? Mietitkö, mitä taitoja sinun pitää opetella, jotta saat kiinnostavan työpaikan? Haluatko perustaa

Lisätiedot

PUHEENJOHTAJAN TERVEISIÄ

PUHEENJOHTAJAN TERVEISIÄ Kouvolan Yrittäjät Siru Vainio / Sirelle Design Kauppamiehenkatu 4, 45100 Kouvola kouvolan@yrittajat.fi siru.vainio@sirelle.fi www.yrittajat.fi/kouvola 27.9.2009 2/2010 PUHEENJOHTAJAN TERVEISIÄ YRITYSTÄ

Lisätiedot

NextMakers-kasvuyritysbarometri. Julkaistu Microsoft Fluxissa

NextMakers-kasvuyritysbarometri. Julkaistu Microsoft Fluxissa NextMakers-kasvuyritysbarometri Julkaistu 9.2.2017 Microsoft Fluxissa NextMakers-kasvuyritysbarometri 1/2017 NextMakers-barometri käsittelee kasvuyrityksille kiinnostavia, ajankohtaisia aiheita. Ensimmäisen

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 10 Teollisuus (D) Rakentaminen (F) KOKO MAA 13 Pohjois-Karjala 19 Kauppa (G) Palvelut (H, I, K, O) 4

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 10 Teollisuus (D) Rakentaminen (F) KOKO MAA 13 Pohjois-Karjala 19 Kauppa (G) Palvelut (H, I, K, O) 4 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 11 Rakentaminen (F) KOKO MAA Pohjois-Karjala 19 Kauppa (G) 18 Palvelut (H, I, K, O) 1 Muut 1 5 8 9 %.8.8 1 5 1 5 8 5 Henkilökunnan määrä saldoluku (%)

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) Rakentaminen (F) Kauppa (G) % % 1 % 13 % 19 % 19 % Palvelut (H, I, K, O) 3 % 9 % Muut 1 % 12 % 0 % % % % 0 % 50 % 0 % 0 % 0 % 90 % 0 % 2.2.0 1 2. HENKILÖKUNNAN

Lisätiedot

- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä

- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä - Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Sosiaaliset tilanteet Elämäntilanteen selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Nimesi:

Lisätiedot

Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa

Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Nordia-ilta 26.4.2017 Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Ilpo Tapaninen Pohjois-Pohjanmaan liitto Tärkeimmät

Lisätiedot

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14 Unelmoitu Suomessa Sisällys ä ä ä ö ö ö ö ö ö ä ö ö ä 2 1 Perustiedot ö ä ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ä ö ä ää ö ä ä ä ä ö ä öö ö ä ä ä ö ä ä ö ä ää ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ö ä ä ää ö ä ä ä ää ö ä ä ö ä ä ö ä ä ä

Lisätiedot

KEHITTÄMISYHDISTYS SEPRA RY KOORDINAATIOHANKKEET 2013-2014. www.seprat.net

KEHITTÄMISYHDISTYS SEPRA RY KOORDINAATIOHANKKEET 2013-2014. www.seprat.net KEHITTÄMISYHDISTYS SEPRA RY KOORDINAATIOHANKKEET 2013-2014 Sepra on käynnistämässä kaksi uutta koordinaatiohanketta: KAAKON KEHITTYVÄT KYLÄT ja KAAKON KYLÄKUNNOSTUKSET MIHIN TUKEA SAA? 1) Kaakon kehittyvät

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) % 9 % Rakentaminen (F) 1 % 1 % Kauppa (G) 19 % 1 % Palvelut (H, I, K, O) % % Muut 1 % 25 % 0 % % % 0 % 0 % 50 % 0 % 0 % 80 % 90 % 0 %.2.08 1 2. HENKILÖKUNNAN

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) Rakentaminen (F) Kauppa (G) % %12 %1 %1 %1 %1 Palvelut (H, I, K, O) %3 %3 Muut %1 %12 0 % % % % 0 % 50 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 2.2.0 1 2. HENKILÖKUNNAN

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA %19 %18 %43 %41

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA %19 %18 %43 %41 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) Rakentaminen (F) Kauppa (G) %1 %11 %1 %13 %19 %18 Palvelut (H, I, K, O) %3 %1 Muut %1 % % 1 % % % % 5 % % 7 % 8 % 9 % 1 % 28.2.8 1 2. HENKILÖKUNNAN

Lisätiedot

%14 %15 %19 %17 %43 %41 %14 %16

%14 %15 %19 %17 %43 %41 %14 %16 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) Rakentaminen (F) Kauppa (G) %1 %11 %1 %1 %1 %1 Palvelut (H, I, K, O) % %1 Muut %1 %1 % 1 % % % % % % % 8 % % 1 % 28.2.8 1 2. HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN MUUTOSODOTUKSET

Lisätiedot

Tervetuloa Työnvälitykseen

Tervetuloa Työnvälitykseen Tervetuloa Työnvälitykseen Välkommen till Arbetsförmedlingen Finska Tämä on Työnvälitys Haetko työtä? Haluatko lisätietoja työmarkkinoista? Tarvitsetko vinkkejä ja neuvoja löytääksesi haluamasi työn?

Lisätiedot

Ryhmä 1. Miten vauhdittaa kylätoimijoiden ja järjestöjen osallistumista turvallisuustyöhön

Ryhmä 1. Miten vauhdittaa kylätoimijoiden ja järjestöjen osallistumista turvallisuustyöhön Miten vauhdittaa kylätoimijoiden ja järjestöjen osallistumista turvallisuustyöhön Vapaaehtoisuus on muuttunt pakoksi Joudumme hallinnollisiin tehtäviin, emme voi keskittyä meille tärkeiden asioiden kehittämiseen

Lisätiedot

Yritysjärjestelyihin ja -kauppoihin valmistautuminen. Pasi Kinnunen, toimitusjohtaja Raahen Tili Oy

Yritysjärjestelyihin ja -kauppoihin valmistautuminen. Pasi Kinnunen, toimitusjohtaja Raahen Tili Oy Yritysjärjestelyihin ja -kauppoihin valmistautuminen Pasi Kinnunen, toimitusjohtaja Raahen Tili Oy Esmo-yhtiöt pähkinänkuoressa Esmo-yhtiöt edistävät arvojensa mukaisesti suomalaista kilpailukykyä ja yrittäjyyttä.

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 10 Teollisuus (D) Rakentaminen (F) 12 KOKO MAA 19 Pohjanmaa Kauppa (G) Palvelut (H, I, K, O) M

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 10 Teollisuus (D) Rakentaminen (F) 12 KOKO MAA 19 Pohjanmaa Kauppa (G) Palvelut (H, I, K, O) M 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 11 Rakentaminen (F) 1 KOKO MAA 19 Pohjanmaa Kauppa (G) 19 3 Palvelut (H, I, K, O) 3 Muut 3 5 7 8 9 %.8.8 1 35 1 3 5 8 5 Henkilökunnan määrä saldoluku

Lisätiedot

Kotka. Kuntaraportti

Kotka. Kuntaraportti Kotka Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -Seinäjoen raportissa käsitellään sekä Tamperelaisten että Seinäjokelaisten nuorten vastauksia.

Lisätiedot