Kouvola Innovation Oy -konserni

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kouvola Innovation Oy -konserni"

Transkriptio

1 Kouvola Innovation Oy -konserni Kaupungin omistusosuus: 100 % Hallitus: Anssi Paasivirta, pj Pirjo Hedman Susanna Kurvinen Jukka Pennanen Jaakko Pesu Risto Simola Leena Riekkola Toimitusjohtaja Martti Husu Yhtiö raportoi toiminnan toteumatiedot suhteessa tavoitteisiin, jotka on määritelty Kouvolan kaupungin ja Kouvola Innovation Oy:n välisessä sopimuksessa elinkeinopalvelujen ja elinkeinojen toimintaedellytysten kehittämisen toteuttamisesta vuonna 2016 sekä kaupungin konserniyhtiön vuositavoitteina. Raportointi toteutetaan kolme kertaa vuodessa kaupungin osavuosikatsauksen aikataulun mukaisesti. Toiminnan ja talouden olennaiset asiat sekä merkittävät poikkeamat Kouvola Innovation Oy:n strategiatyö valmistui edellisenä vuonna. Pk-yrityksille tarjottavat palvelut nostettiin yhtiön strategian keskiöön. Asiakaslähtöisyys otettiin myös samassa yhteydessä uudistetun verkkosivuston lähtökohdaksi ja yhtiön sisäiseksi kehittämisteemaksi. Kuluvana vuonna kehitetään yhtiön palveluprosesseja. Määrittelemme asiakaspalautteen perusteella jatkuvasti kehitettävän, selkeän palvelukokonaisuuden ja otamme käyttöön järjestelmällisen palvelutulosten mittaroinnin. Vuositavoitteena on saada palvelujen piiriin yritysasiakasta. Edelleen tavoitteena on, että palvelujen avulla Kouvolan seudulle perustetaan tai sijoittuu vähintään 150 yritystä. Lisäksi jokaiselle painopistealueelle on määritelty kärkihanke vuositavoitteineen. Kouvola Innovation Oy osallistuu yritysten toimintamahdollisuuksia ja fyysistä toimintaympäristöä koskevaan kaupunkikonsernin sisäiseen yhteistyöhön ja kaupungin strategisten kehittämishankkeiden toteuttamiseen. Yritysten perustamisaktiivisuus oli alkuvuonna poikkeuksellisen vahvaa. Kouvolan seudulle perustettiin tarkastelujaksolla uusia yrityksiä 130, joista Kouvolaan 120 ja Iittiin 10. Näistä Kinnon palvelua ennen yrityksen perustamista käytti 61 asiakasta. Vastaavasti kaupparekisteristä poistui Kouvolassa 55 yritystä ja Iitissä 7. Sijoittumismarkkinoinnin tarjonnan tuotteistamisessa on edetty. Kouvolan datakeskus-lokaatiotarjonnan esitysmateriaali on valmistunut ja muu tuotteistamissuunnittelu on käynnissä. Viisi yritystä on käynnistänyt kasvu- ja kansainvälistymissuunnittelun alkuvuoden aikana. Viime vuonna järjestetty KasvuCamp-työleiri sai erinomaisen vastaanoton. Leirillä oli osallistujia 39 henkilöä. Kymmenestä eri yrityksestä oli paikalla edustajia ja heitä sparraamassa kymmenen kasvukonkaria. KasvuCamp järjestetäänkin myös tänä vuonna. KasvuCampilla viritetään kasvuhaluiset kymenlaaksolaisyritykset iskuun kansainvälisille markkinoille. Kaupungin talousarvion mukaiset konserniyhtiön vuositavoitteet 2016 Tavoitteet Mittari Tavoite 2016 Toteutunut 1-4/ Yritysasiakkaiden määrän kasvu Palveluita käyttäneiden tai henkilökohtaisesti kontaktoitujen määrä (kpl). Lähde: Kinnon Yrinet -asiakastieto-tietojärjestelmä 2 Seudulle perustettujen tai sijoittuneiden yritysten lukumäärän lisääminen, joista Kinnon palveluja käyttänyt 3 Toiminnan kehittämisen mahdollistava taloudellinen tulos Perustettujen ja sijoittuneiden yritysten määrä (kpl) Lähde: Patentti- ja rekisterihallitus Tilikauden tulos Lähde: Tilinpäätös 4 Toimivat prosessit Keskeisten prosessien kuvaus Toteutunut ± Kesken

2 Kouvola Innovation Oy -konsernin talous Kouvola Innovation Oy konsernin talous on kunnossa ja mahdollistaa lisäpanostuksia esimerkiksi yritysten toimitilaratkaisuihin e TP 2015 VS 2016 Muutos % Tot Tot Muutos % TP 2016 ennuste Liikevaihto , , Liikevoitto (-tappio) , ,7 Tilikauden tulos , ,6 0 Pysyvät vastaavat ,0 Vaihtuvat vastaavat ,3 Oma pääoma ,8 Vähemmistöosuudet 159 Poistoero ,1 Vieras pääoma ,9 Investoinnit (netto) Tunnusluvut Liikevoitto % 5,3 13,5 4,3 969,9 Sijoitetun pääoman tuottoaste % 1,9 1,7 1,7 1263,6 Oman päoman tuottoaste % 1,6 2,7 2,7 541,8 Omavaraisuusaste 59,3 58,8 58,8 0,0 Henkilöstö, keskimäärin ,4 2

3 Toimenpiteiden vuositavoitteet 2016 Kouvola Innovationin yrityspalvelut ja kehittämishankkeet toteutetaan toiminnallisesti ja organisatorisesti yhtenäisenä kokonaisuutena. Painopistealueille asetettujen kärkihankkeiden tavoitteiden toteumaa seurataan osavuosikatsauksen aikataulun mukaisesti. Digitalisaatio Älylogistiikka Aktiivinen kehitysklusteri on toiminnassa ja ensimmäiset uuden arkkitehtuurin ympärille kehitetyt pilottisovellukset ovat olemassa. Klusterin kehittämiseen osallistuu aktiivisesti 5 kansainvälistä toimijaa ja 5 merkittävän mittakaavan suomalaista toimijaa. 45 % Kumppanuusohjelma IBM:n kanssa on käynnistynyt, tekninen tiimi on muodostettu ja ensimmäisen prototyypin rakentaminen on käynnissä. Kouvolasta mukana on kaksi vahvaa alan yritystä. Central Baltic - rahaston toiseen hakuun on jätetty hakemus SmartLog-hankkeesta, jonka rahoitus varmistuu kesäkuussa. Aihepiiriin liittyen on verkostoiduttu voimakkaasti eri tahojen ohjelmiin ja projekteihin. 3

4 Rahtikylä - Kuljetuskäytävät ja hubit Kouvolalla on selkeä toimintasuunnitelma ja asetetut tavoitteet logistiikassa 2020 saakka konkreettisella tasolla. Intermodaaliterminaalin suunnittelu toteutettuna ja hankkeen toteutus aikataulutettu. Suunnittelu vuoteen 2030 raamitettu. Yrityskontakteja 40 kpl vuoden 2016 loppuun mennessä. Lisäksi Kuljetuskäytävän varrella olevien maiden sitoutuminen hubien välisessä liikenteessä, jossa kukin maa on vahvistanut hubpaikkakunnan. 40 % Uuden rautatiekuljetuskäytävän työstäminen Kiinaan Venäjän ja Kazakstanin kautta on käynnistetty. Tarkoitus on saada kustakin maasta merkittävä rautatierahdin terminaali mukaan. Tähän mennessä mukaan ovat tulossa Kalugan terminaali Venäjällä ja Khorgosin terminaali Kazakstanissa. Uudet silkkitiet -ajatus nauttii laajaa poliittista tukea niin Kiinassa, Kazakstanissa kuin Venäjälläkin, ja valtiot investoivat merkittävästi niiden toteuttamiseen. Kouvolan tehtävänä on luoda yhteistyötä tekevien terminaalien ketju, joka toteuttaa säännöllisen junaliikenteen. Biolaakso Resurssitehokkuus Yritysten välisiä synergioita on arvioitu kiertotaloustoiminnasta lisäarvoa mahdollisesti saavan 40 yrityksen/organisaation kanssa. Yritysyhteistyössä on toteutettu 5 kpl vähähiilisyyttä edistävää pilottia, joiden tuloksista on tiedotettu laajasti. Motivan kanssa tehdään jatkosopimus teollisten symbioosien aluekoordinaatiosta vuoteen 2018 asti. 40 % Kiertotalouden synergioita on tunnistettu työpajassa 15 yrityksen kanssa. Lisäksi kiertotaloudesta on järjestetty yrittäjätilaisuus, johon osallistui noin kolmekymmentä alueen merkittävää toimijaa. Kouvolassa on hyvä verkosto valmiina tekemään aloitteita kiertotaloudessa. Valmisteilla on kolme vähähiilisyyspilottia; ympäristötilataideteos Hyötyvirta-alueelle, käsittelykenttä kiertotalousyritykselle kierrätysmateriaaleista ja vetytankkausaseman sijoitussuunnitelmaluonnos Kouvolan seudulle. Sopimus FISS-aluekoordinaatiosta on tehty Motivan kanssa. 4

5 VisitKouvola - Positiivisen Kouvola-mielikuvan ja VisitKouvola-matkailubrändin vahvistaminen Uudistettu VisitKouvolan toimintamalli on otettu käyttöön. VisitKouvolan toimenpiteisiin osallistuu 100 eri yritystä. Matkailun markkinointistrategiassa (2015) määritellyt brändin kehittymisen, asiakaskokemuksen ja sisäisen markkinoinnin mittarit ovat käytössä ja kehittyvät. Uusia sähköisiä palveluita, kuten alueen tuotekorttijärjestelmä, visitkouvola.fi ja tapahtumakalenteri on käytössä. Koulutuksia on järjestetty aktiivisesti, aiheina mm kansainvälistyminen, tuotteistaminen, sisällöntuotanto ja sosiaalinen media. 35 % Uudistettu VisitKouvolan toimintamalli on osoittautumassa toimivaksi. Siihen liittyviä markkinoinnin yhteistyösopimuksia on solmittu runsaasti matkailuyrittäjien kanssa. Markkinointistrategia ja -suunnitelma ovat nähtävillä kinno.fi-sivustolla. VisitKouvolan toimenpiteisiin on osallistunut 109 eri yritystä. Visitkouvola.finettisivun uudistaminen on käynnissä. Todennäköisesti ensimmäisenä matkailualueena Suomessa Kouvola on kehittänyt seudun yhteisen toimintamallin koskien maailman suosituinta matkailusivusto TripAdvisoria. Näkyvyys TripAdvisorissa kasvaa ja myös kouvolalaisia on aktivoitu suosittelemaan oman seudun yrityksiä. Kouvolan kaupungin asukasmarkkinoinnin ja VisitKouvolan yhteistyö Betonihelvetti-kampanja on valittu kymmenen parhaan joukkoon kilpailemaan Kuntamarkkinoinnin SM-kilpailuun. Merkittävimmät vuoden 2016 messutapahtumat on pidetty ja yrittäjiltä on kerätty palautetta sekä toiveita v markkinoinnin suunnitteluun. Sähköisen markkinoinnin koulutusten sarja on loppusuoralla ja uusia koulutustarpeita kysytään yrittäjiltä. 5

Kouvola Innovation Oy -konserni

Kouvola Innovation Oy -konserni Kouvola Innovation Oy -konserni Kaupungin omistusosuus: 100 % Hallitus: Anssi Paasivirta, pj Pirjo Hedman Susanna Kurvinen Jukka Pennanen Jaakko Pesu Risto Simola Leena Riekkola Toimitusjohtaja Martti

Lisätiedot

1 (9) SOPIMUS ELINKEINOPALVELUJEN JA ELINKEINOJEN KEHITTÄMISTOIMENPITEIDEN TOTEUTTAMISESTA VUONNA Sopijapuolet

1 (9) SOPIMUS ELINKEINOPALVELUJEN JA ELINKEINOJEN KEHITTÄMISTOIMENPITEIDEN TOTEUTTAMISESTA VUONNA Sopijapuolet 1 (9)..2015 SOPIMUS ELINKEINOPALVELUJEN JA ELINKEINOJEN KEHITTÄMISTOIMENPITEIDEN TOTEUTTAMISESTA VUONNA 2016 1. Sopijapuolet 2. Sopimuksen tausta ja tavoitteet 3. Sopimuksen kohde Kouvolan kaupunki, jäljempänä

Lisätiedot

1 (8) SOPIMUS ELINKEINOPALVELUJEN JA ELINKEINOJEN KEHITTÄMISTOIMENPITEIDEN TOTEUTTAMISESTA. 1. Sopijapuolet

1 (8) SOPIMUS ELINKEINOPALVELUJEN JA ELINKEINOJEN KEHITTÄMISTOIMENPITEIDEN TOTEUTTAMISESTA. 1. Sopijapuolet 1 (8) 10.11.2016 SOPIMUS ELINKEINOPALVELUJEN JA ELINKEINOJEN KEHITTÄMISTOIMENPITEIDEN TOTEUTTAMISESTA 1. Sopijapuolet 2. Sopimuksen tausta ja tavoitteet 3. Sopimuksen kohde Kouvolan kaupunki, jäljempänä

Lisätiedot

MISSION POSSIBLE. Kouvola Innovation Oy

MISSION POSSIBLE. Kouvola Innovation Oy MISSION POSSIBLE Kouvola Innovation Oy 2018-2020 KAUPUNGIN ELINVOIMAPOLITIIKKA YRITTÄJÄASIAKAS RAHTIKYLÄ BIOLAAKSO VISITKOUVOLA PALVELUT JA PAINOPISTEALUEET ALKAVAN YRITYKSEN PALVELUT TOIMIVAN YRITYKSEN

Lisätiedot

Konserniyhteisöjen tavoitteet 2015. 2.5 Tavoitteiden asettaminen konsernijohdolle ja kaupungin edustajille tytäryhteisöissä

Konserniyhteisöjen tavoitteet 2015. 2.5 Tavoitteiden asettaminen konsernijohdolle ja kaupungin edustajille tytäryhteisöissä Konserniyhteisöjen tavoitteet 2015 2.5 Tavoitteiden asettaminen konsernijohdolle ja kaupungin edustajille tytäryhteisöissä Valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden keskeisistä

Lisätiedot

Kouvola Innovation Oy -konserni

Kouvola Innovation Oy -konserni Kouvola Innovation Oy -konserni Kaupungin omistusosuus: 100 % Hallitus: Anssi Paasivirta, pj Pirjo Hedman Susanna Kurvinen Jukka Pennanen Jaakko Pesu Risto Simola Leena Riekkola Toimitusjohtaja Martti

Lisätiedot

MISSION POSSIBLE. Kouvola Innovation Oy

MISSION POSSIBLE. Kouvola Innovation Oy MISSION POSSIBLE Kouvola Innovation Oy 2018-2020 KAUPUNGIN ELINVOIMAPOLITIIKKA YRITTÄJÄASIAKAS RAHTIKYLÄ BIOLAAKSO VISITKOUVOLA PALVELUT JA PAINOPISTEALUEET 2017 ALKAVAN YRITYKSEN PALVELUT TOIMIVAN YRITYKSEN

Lisätiedot

Anna tilaa yrittäjyydelle

Anna tilaa yrittäjyydelle Tervetuloa! Anna tilaa yrittäjyydelle Kouvolan Uusyritysneuvonnan 20-vuotisjuhla 9.12.2016 Kouvolassa Yrityspalvelupäällikkö Leena Gardemeister, Kinno 2 Matkakertomus Toiminta alkaa Kouvolan seudun kuntayhtymässä

Lisätiedot

Kaakkois-Suomi kasvuun kansainvälisen logistiikan suunnitelmat Kouvolassa sekä oppilaitosyhteistyö. Ville Henttu, asiantuntija, logistiikka (TkT)

Kaakkois-Suomi kasvuun kansainvälisen logistiikan suunnitelmat Kouvolassa sekä oppilaitosyhteistyö. Ville Henttu, asiantuntija, logistiikka (TkT) Kaakkois-Suomi kasvuun kansainvälisen logistiikan suunnitelmat Kouvolassa sekä oppilaitosyhteistyö Ville Henttu, asiantuntija, logistiikka (TkT) 2 Agenda Kouvola Innovation Oy (Kinno) Kouvolan logistiikkasektorin

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen Tieto Oy

Kaakkois-Suomen Tieto Oy Kaakkois-Suomen Tieto Oy Omistusosuus 99 % Perustettu 2010 Toiminnan kuvaus: Yhtiö palvelee kuntia, kuntayhtymiä ja kuntaomisteisia osakeyhtiöitä ja muita julkishallinnon organisaatioita sekä niiden sidosryhmiä.

Lisätiedot

KOUVOLAN STRATEGIAPOLULLA KINNON KASVUALUSTALLA

KOUVOLAN STRATEGIAPOLULLA KINNON KASVUALUSTALLA KOUVOLAN STRATEGIAPOLULLA KINNON KASVUALUSTALLA 29.3.2019 KAUPUNKISTRATEGIA 2030 KAUPUNGIN ELINVOIMAPOLITIIKKA YRITTÄJÄASIAKAS LÄHTÖKOHTA RAHTIKYLÄ BIOLAAKSO VISITKOUVOLA ALKAVAN YRITYKSEN PALVELUT TOIMIVAN

Lisätiedot

1 (7) 29.1.2015 SOPIMUS ELINKEINOPALVELUJEN JA ELINKEINOJEN KEHITTÄMISTOIMENPITEIDEN TOTEUTTAMISESTA V. 2015. 1. Sopijapuolet

1 (7) 29.1.2015 SOPIMUS ELINKEINOPALVELUJEN JA ELINKEINOJEN KEHITTÄMISTOIMENPITEIDEN TOTEUTTAMISESTA V. 2015. 1. Sopijapuolet 1 (7) 29.1.2015 SOPIMUS ELINKEINOPALVELUJEN JA ELINKEINOJEN KEHITTÄMISTOIMENPITEIDEN TOTEUTTAMISESTA V. 2015 1. Sopijapuolet 2. Sopimuksen tausta ja tavoitteet 3. Sopimuksen kohde Kouvolan kaupunki, jäljempänä

Lisätiedot

Uudet tuulet Kouvola Innovation Oy:ssä Kymenlaakson maakuntapäivä, Kotkan Höytypanimo. Anssi Paasivirta Kinnon hall.phj

Uudet tuulet Kouvola Innovation Oy:ssä Kymenlaakson maakuntapäivä, Kotkan Höytypanimo. Anssi Paasivirta Kinnon hall.phj Uudet tuulet Kouvola Innovation Oy:ssä Kymenlaakson maakuntapäivä, Kotkan Höytypanimo Anssi Paasivirta Kinnon hall.phj. 12.5.2015 1 Iso Muutos Uuteen 1. Kouvolan elinkeinotoimessa viedään läpi Isoa Muutosta

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Julkaistu: 2003-04-24 07:01:11 CEST Solteq Oyj - neljännesvuosikatsaus SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2 Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Konsernin

Lisätiedot

- Liikevaihto vuonna 2004 oli 18,4 miljoonaa euroa (22,6 miljoonaa euroa vuonna 2003).

- Liikevaihto vuonna 2004 oli 18,4 miljoonaa euroa (22,6 miljoonaa euroa vuonna 2003). Done Solutions Oyj Pörssitiedote 24.2.2005 klo 9.00 DONE SOLUTIONSIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2004 - Liikevaihto vuonna 2004 oli 18,4 miljoonaa euroa (22,6 miljoonaa euroa vuonna 2003). - Liiketulos oli -0,9

Lisätiedot

Revenion kuulumisia TOIMITUSJOHTAJA OLLI-PEKKA SALOVAARA

Revenion kuulumisia TOIMITUSJOHTAJA OLLI-PEKKA SALOVAARA Revenion kuulumisia 20.9.201 TOIMITUSJOHTAJA OLLI-PEKKA SALOVAARA H1/201: Liikevaihto jatkoi kasvuaan toisella neljänneksellä ja oli lähes 20 % vertailukautta suurempi, liiketulos kasvoi lähes 13 % Myynti

Lisätiedot

KSS Energia -konserni

KSS Energia -konserni KSS Energia -konserni Kaupungin omistusosuus: 100 Hallitus: Raimo Laine, pj Sinikka Rouvari, vpj Kalevi Korjala Sari Lankinen Aimo Rautiainen Tiina Solio Anssi Tähtinen Toimitusjohtaja: Kyösti Jääskeläinen

Lisätiedot

FISS -teolliset symbioosit Suomessa. Henrik Österlund 10.9.2015

FISS -teolliset symbioosit Suomessa. Henrik Österlund 10.9.2015 FISS -teolliset symbioosit Suomessa Henrik Österlund 10.9.2015 Tarve teolliselle muutokselle Suomessa Yhteiskunnallinen tarve Suomi tarvitsee uusia tukijalkoja talouteen, globaaleilla markkinoilla toimivaa

Lisätiedot

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH Tilinpäätös 2009 Yleinen kehitys Kouvolan kaupungin ja koko Kymenlaaksossa näkyi maailmantalouden taantuma ja kasvun epävarmuus. Kouvolaisia oli vuoden 2009 lopussa tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan

Lisätiedot

Kuntien digitalisaation kannustin

Kuntien digitalisaation kannustin Kuntien digitalisaation kannustin Työpaja 27.9.2019 Finanssineuvos Anne-Marie Välikangas Kunta- ja aluehallinto-osasto Digitalisaation kannustin Tavoitteet Kuntien toimintatapojen ja palveluprosessien

Lisätiedot

HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00

HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00 HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE 9.8.2006 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.06.2006 Honkarakenne-konsernin kuluvan vuoden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 35,7 miljoonaa euroa, kun se edellisenä vuonna vastaavaan

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006 TIEDOTE 1(5) 27.11.2006 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006 Konserni Aina Group konsernin liikevaihto tammi-syyskuussa oli 69.865.140 euroa (vuonna 2005

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 1(5) 29.8.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 30.181.495 euroa. Liikevaihto kasvoi 10,5 %

Lisätiedot

SIILI SOLUTIONS OYJ ESPOO-KAUNIAISTEN OSAKESÄÄSTÄJÄT TOIMITUSJOHTAJA SEPPO KUULA 11.11.2013

SIILI SOLUTIONS OYJ ESPOO-KAUNIAISTEN OSAKESÄÄSTÄJÄT TOIMITUSJOHTAJA SEPPO KUULA 11.11.2013 SIILI SOLUTIONS OYJ ESPOO-KAUNIAISTEN OSAKESÄÄSTÄJÄT TOIMITUSJOHTAJA SEPPO KUULA 11.11.2013 VASTUUVAPAUSLAUSEKE Tässä materiaalissa esitetyt markkinoihin ja tulevaisuuteen liittyvät lausunnot ja arviot

Lisätiedot

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 TOIMINTAKERTOMUS Sivu 1 Yhtiö on Jyväskylän kaupungin tytäryhteisö ja kuuluu Jyväskylän kaupunkikonserniin sen alakonsernina. Yhtiön osakepääoma Jakautuu 864 osakkeeseen. Kaikilla

Lisätiedot

Lounea Oy:n osavuosikatsaus Q3/2016 (Suluissa viime vuoden vastaavan jakson luku)

Lounea Oy:n osavuosikatsaus Q3/2016 (Suluissa viime vuoden vastaavan jakson luku) Julkaisuvapaa 28.10.2016 kello 9:00 Lounea Oy:n osavuosikatsaus Q3/2016 (Suluissa viime vuoden vastaavan jakson luku) Lounea konsernin liikevaihto kasvoi ja kannattavuus parani viime vuodesta Jimm s verkkokaupan

Lisätiedot

Yhteistyösopimus Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy ja Kouvola Innovation Oy

Yhteistyösopimus Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy ja Kouvola Innovation Oy Yhteistyösopimus 2017-2018 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy ja Kouvola Innovation Oy 1 Yhteistyösopimuksen tausta Kouvola Innovation Oy (Kinno) ja Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy (Xamk) sopivat

Lisätiedot

Harvia Oyj Tapio Pajuharju, toimitusjohtaja

Harvia Oyj Tapio Pajuharju, toimitusjohtaja Harvia Oyj 29.8.2019 Tapio Pajuharju, toimitusjohtaja Sauna ja spa-markkinan ennustetaan kasvavan 5 % vuoteen 2022 2 Monipuolinen tuotevalikoimamme kattaa kaikki kolme saunatyyppiä ja kaikki saunatarpeet

Lisätiedot

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2011 HKLjk 18.8.2011 Osavuosikatsaus 1 (11) Yhteisön nimi: HKL-Metroliikenne Ajalta: 1.1. 30.6.2011 Toimintaympäristö ja toiminta Metron automatisoinnista ja

Lisätiedot

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Kouvolan talouden yleiset tekijät Tilinpäätös 2012 2 Kouvolan talouden yleiset tekijät 3 Väestökehitys Kouvolassa 2001-2020 31.12. As.lkm Muutos, lkm % 2001 91 226-324 -0,35 2002 90 861-365 -0,40 2003 90 497-364 -0,40 2004 90 227-270 -0,30

Lisätiedot

HUOLENPITÄVÄ JA SELKOKIELINEN. Suomen huolenpitävin ja selkokielisin tilitoimisto, joka tekee perinteiset asiat uudella tavalla.

HUOLENPITÄVÄ JA SELKOKIELINEN. Suomen huolenpitävin ja selkokielisin tilitoimisto, joka tekee perinteiset asiat uudella tavalla. TILINPÄÄTÖS 2016 HUOLENPITÄVÄ JA SELKOKIELINEN Suomen huolenpitävin ja selkokielisin tilitoimisto, joka tekee perinteiset asiat uudella tavalla. TEKNOLOGINEN EDELLÄKÄVIJÄ Monipuoliset taloushallinnon ohjelmistot

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 16.5.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 14.674.840 euroa. Liikevaihto kasvoi 9,9 % edellisen

Lisätiedot

Innovaatiosetelin pilotointi Tampereen seudulla

Innovaatiosetelin pilotointi Tampereen seudulla Innovaatiosetelin pilotointi Tampereen seudulla 2016-2017 pilotoidaan konkreettisesti innovaatioseteliä pkyritysten kanssa yhteistyössä rakennetaan digitaalinen palvelualusta seteleiden hakemiseksi, myöntämiseksi

Lisätiedot

Osakkaat toimialoittain. Pohjolan Voima Oy. Powest Oy

Osakkaat toimialoittain. Pohjolan Voima Oy. Powest Oy POWEST VUOSIKATSAUS 2011 VUOSIKATSAUS 2010 PoWEST 2 Powest omistaa sellaisia yhtiöitä, joiden liiketoiminnat palvelevat sen osakkaiden energianhankintaa. Lisäksi Powest tarjoaa Pohjolan Voima -konsernin

Lisätiedot

YLIVIESKAN KONSERNIYHTEISÖJEN SEURANTARAPORTTI 1 / 2014

YLIVIESKAN KONSERNIYHTEISÖJEN SEURANTARAPORTTI 1 / 2014 1 YLIVIESKAN KONSERNIYHTEISÖJEN SEURANTARAPORTTI 1 / 2014 TOIMINNALLISET TAVOITTEET VUODELLE 2014 / YTEK OY YTEK Oy:n toiminnan painopistealueet on määritelty hyväksytyssä strategiassa ja strategiamatriisissa.

Lisätiedot

Vuosikatsaus 2018 Saldo Finance Oyj

Vuosikatsaus 2018 Saldo Finance Oyj Vuosikatsaus 18 www.saldo.com investors@saldo.com Vuosi 18 oli vahvan kasvun aikaa Pyrimme vahvasti kasvu-uralle niin kuluttajarahoituksessa kuin uusilla liiketoiminta-alueilla. Tilikausi 18 oli erinomaisen

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2014 27.2.2015

TILINPÄÄTÖS 2014 27.2.2015 TILINPÄÄTÖS 2014 27.2.2015 Suomen suurin markkinaehtoinen vuokranantaja Historiansa suurin liikevaihto. Investoinnit kasvussa. Liikevaihto 1.1. 31.12.2014 miljoonaa euroa (346,6) Tulos 1.1. 31.12.2014

Lisätiedot

TERVETULOA TITANIUM OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

TERVETULOA TITANIUM OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN TERVETULOA TITANIUM OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN 19.4.2018 Toimitusjohtajan katsaus Hoivakiinteistöjen, asuntojen ja varainhoidon asiantuntija Titanium on suomalainen, pankkiryhmistä riippumaton

Lisätiedot

Alma Media Q3 2012. Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja 25.10.2012

Alma Media Q3 2012. Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja 25.10.2012 Alma Media Q3 2012 Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja 1 Agenda Q3 2012 lyhyesti Keskeiset strategiset hankkeet Markkinoiden kehitys Suomessa Taloudellinen kehitys ja

Lisätiedot

Tammi-kesäkuu 2019 Tommi Santanen, toimitusjohtaja

Tammi-kesäkuu 2019 Tommi Santanen, toimitusjohtaja Tammi-kesäkuu 2019 Tommi Santanen, toimitusjohtaja 29.8.2019 Uudistunut Titanium Hyvä alkuvuosi vertailuajankohta huomioiden. Investium-yhtiöiden yrityskaupan integraatiotyö on saatu pääosin päätökseen.

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016

Lisätiedot

Konsernin rahoitusasema ja vakavaraisuus ovat hyvällä tasolla.

Konsernin rahoitusasema ja vakavaraisuus ovat hyvällä tasolla. TIEDOTE 1 (5) 23.8.2004 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä HPO-YHTYMÄN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2004 HPO-yhtymän liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 27.312.662 euroa. Liikevaihto kasvoi 6,1 % edellisen

Lisätiedot

Uusi Kotka 2025 osallistava kaupunkistrategiaprossi työsuunnitelma. Elinvoimalautakunta Kaupunginhallitus

Uusi Kotka 2025 osallistava kaupunkistrategiaprossi työsuunnitelma. Elinvoimalautakunta Kaupunginhallitus Uusi Kotka 2025 osallistava kaupunkistrategiaprossi työsuunnitelma Elinvoimalautakunta 22.8.2017 Kaupunginhallitus 11.9.2017 Uusi kuntalaki: kuntastrategia johtamisen välineenä Kunnassa on oltava kuntastrategia,

Lisätiedot

HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS

HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2012 HKLjk 23.8.2012 Osavuosikatsaus 1 (11) Yhteisön nimi: HKL-Raitioliikenne Ajalta: Toimintaympäristö ja toiminta Liikenteen toteutuminen: tammi-kesäkuussa

Lisätiedot

Yhteenveto yhtiöiden talouden tunnusluvuista. Kaakkois-Suomen Tieto Oy

Yhteenveto yhtiöiden talouden tunnusluvuista. Kaakkois-Suomen Tieto Oy Yhteenveto yhtiöiden talouden tunnusluvuista (1000 e) Liikevaihto Liikevoitto Liikevoitto-% TPE 2017 TA 2018 Muutos TPE 2017 TA 2018 Muutos TPE 2017 TA 2018 Kouvola Innovation Oy 7000 6574-6 % 30-128 -527

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 7 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017 1.1.2016

Lisätiedot

Heikki Vauhkonen 10.2.2011. Tulikivi Oyj

Heikki Vauhkonen 10.2.2011. Tulikivi Oyj Heikki Vauhkonen 10.2.2011 Tulikivi Oyj Osavuosikatsaus 01-012/2010 Tulikivi-konsernin liikevaihto neljännellä vuosineljänneksellä oli 16,6 me (15,6 me 10-12/2009), liikevoitto 0,8 (0,3) me ja tulos ennen

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-6 7 7 1 TULOSLASKELMA 1 000 eur 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

Yrityskehityksen ja elinkeinotoiminnan organisoitumisen vaihtoehdot. Selonteko valtuustolle 4.11.2013 Muutosjohtaja Risto Kortelainen

Yrityskehityksen ja elinkeinotoiminnan organisoitumisen vaihtoehdot. Selonteko valtuustolle 4.11.2013 Muutosjohtaja Risto Kortelainen Yrityskehityksen ja elinkeinotoiminnan organisoitumisen vaihtoehdot Selonteko valtuustolle 4.11.2013 Muutosjohtaja Risto Kortelainen 23.10.2013 Elinkeinopoliittiset toiminta- ja organisaatiomallit JYVÄSKYLÄ

Lisätiedot

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Tilinpäätös 2013 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen 31.3.2014 TILINPÄÄTÖS 2013 Koko kaupunki TP 2012 TP 2013 Muutos % Toimintatuotot 65 402 858 66 701 510 1 298 652 1,99 Toimintakulut -374 691 312-380 627

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus Toimitusjohtaja Timur Kärki Talousjohtaja Petteri Venola

Puolivuosikatsaus Toimitusjohtaja Timur Kärki Talousjohtaja Petteri Venola Puolivuosikatsaus 1.1. 30.6. 2018 Toimitusjohtaja Timur Kärki Talousjohtaja Petteri Venola Agenda 1 H1:n kohokohdat 2 Taloudellinen katsaus 3 5 Goforen strategiasta 4 Ohjeistus LIIKEVAIHTO LIIKEVAIHDON

Lisätiedot

Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV. TULOSLASKELMA Milj.e 1-3/2002 1-3/2001 2001

Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV. TULOSLASKELMA Milj.e 1-3/2002 1-3/2001 2001 KEMIRAKONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV TULOSLASKELMA Milj.e 13/2002 13/2001 2001 Liikevaihto 656,3 651,4 2 454,4 Osuus osakkuusyritysten tuloksista 0,4 2,6 0,4 Liiketoiminnan

Lisätiedot

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2013 HKLjk 2.5.2013 Osavuosikatsaus 1 (10) Yhteisön nimi: HKL-Metroliikenne Ajalta: Toimintaympäristö ja toiminta Toimintaympäristössä ei ole havaittu erityisiä

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017

Lisätiedot

LADEC. Kestävän kasvun vauhdittaja. Nastolan Teollisuusryhmä

LADEC. Kestävän kasvun vauhdittaja. Nastolan Teollisuusryhmä LADEC Kestävän kasvun vauhdittaja Nastolan Teollisuusryhmä 28.09.2017 Sisällysluettelo Elinkeino-/kehittämisyhtiön rooli kansallisessa yrityspalveluverkostossa Yhteenveto Ladecin palveluista - Perustamis-

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. CEO Jukka Ruuska

Toimitusjohtajan katsaus. CEO Jukka Ruuska Toimitusjohtajan katsaus CEO Jukka Ruuska Sisältö Asiakastieto lyhyesti Vahvan kasvun vuosi 2016 Fokus ihmisissä Kannattavuus ja kassavirta Asiakastiedon kasvupotentiaali Asiakastieto sijoituskohteena

Lisätiedot

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2018

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2018 Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 218 23.8.218 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Puolivuosikatsaus 218 Q2/218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-9/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. - Liiketulos

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 7.11.2002 klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2002 - Elektroniikka-alan taantuma jatkunut Suomessa - Liikevaihto 17,7 milj. euroa 1-9/02

Lisätiedot

Vantaan kaupungin keskeisten ja taloudellisesti merkittävien tytäryhtiöiden sitovat tavoitteet 2015-2018

Vantaan kaupungin keskeisten ja taloudellisesti merkittävien tytäryhtiöiden sitovat tavoitteet 2015-2018 Vantaan kaupungin keskeisten ja taloudellisesti merkittävien tytäryhtiöiden sitovat tavoitteet 2015-2018 Vantaan kaupungin keskeisten ja taloudellisesti merkittävien tytäryhtiöiden sitovat tavoitteet 2015

Lisätiedot

YLIVIESKAN KONSERNIYHTEISÖJEN SEURANTARAPORTTI 1 / 2013

YLIVIESKAN KONSERNIYHTEISÖJEN SEURANTARAPORTTI 1 / 2013 1 YLIVIESKAN KONSERNIYHTEISÖJEN SEURANTARAPORTTI 1 / 2013 TOIMINNALLISET TAVOITTEET VUODELLE 2013 / YTEK OY YTEK Oy:n toiminnan painopistealueet on määritelty hyväksytyssä strategiassa ja strategiamatriisissa.

Lisätiedot

1.1 Tulos ja tase. Oy Yritys Ab Syyskuu Tilikauden alusta

1.1 Tulos ja tase. Oy Yritys Ab Syyskuu Tilikauden alusta 1.1 Tulos ja tase KUMULATIIVINEN MYYNTI Current Ratio koko yritys 12 1 8 6 4 2 215 KUM TOT. 115 KUM TOT. 415 KUM TOT. 315 KUM TOT. 715 KUM TOT. 615 KUM TOT. 515 KUM TOT. 915 KUM TOT. 815 KUM TOT. 1,77

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0

Lisätiedot

MARTELA TILINPÄÄTÖS /

MARTELA TILINPÄÄTÖS / MARTELA TILINPÄÄTÖS 01-12 / 8.2.2012 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 130,7 milj. euroa (108,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 20,6 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti alkuvuonna

Lisätiedot

Tilinpäätös Tilinpäätös 2010 Laskenta

Tilinpäätös Tilinpäätös 2010 Laskenta Tilinpäätös 2010 Yleinen kehitys Kouvolalaisia oli vuoden 2010 lopussa Väestörekisterikeskusken ennakkotiedon mukaan 88 089, asukasmäärä laski 85 henkilöllä. 0-18 vuotiaiden osuus väestöstä oli 19,7 prosenttia,

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 7 sivu 1 2-3 4-6 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016 1.1.2015

Lisätiedot

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2011 Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla Konserni Aina

Lisätiedot

TP INFO. Mauri Gardin

TP INFO. Mauri Gardin TP INFO Mauri Gardin 28.3.2011 Tunnusluvut TP 2010 TP 2008 TP 2009 TP 2010 Asukasluku 59 355 59 848 60 090 Tuloveroprosentti 19,5 19,5 20,0 Verotulot, 1000 184 280 186 853 199 275 * verotulot, /asukas

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %

Lisätiedot

HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS

HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2013 HKLjk 22.8.2013 Osavuosikatsaus 1 (11) Yhteisön nimi: HKL-Raitioliikenne Ajalta: Toimintaympäristö ja toiminta Liikenteen toteutuminen: tammi-kesäkuussa

Lisätiedot

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %.

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 19,8 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla

Lisätiedot

YHTEISTYÖLLÄ LISÄARVOA RUOKAKETJUILLE Elintarvikeyritysten aktivointi Kaakkois-Suomessa

YHTEISTYÖLLÄ LISÄARVOA RUOKAKETJUILLE Elintarvikeyritysten aktivointi Kaakkois-Suomessa YHTEISTYÖLLÄ LISÄARVOA RUOKAKETJUILLE Elintarvikeyritysten aktivointi Kaakkois-Suomessa 1.8.2016-31.1.2018 VERKON VAIHTOEHDOT VOIMAVARAKSI- TYÖPAJA 3.11.2016 Hankkeen pääasiallinen kohderyhmä on Kaakkois-Suomen

Lisätiedot

Kehittämissopimus 2018 Taustatietoja ja Tuloksia

Kehittämissopimus 2018 Taustatietoja ja Tuloksia Kehittämissopimus 2018 Taustatietoja ja Tuloksia Omistus Kemin Digipolis Oy Perustettu1993 Kemi Tornio Keminmaa Tervola Simo Oulun yliopiston tukisäätiö Kehitysyhtiö, teknologiakeskus Tiimi 11 kehittäjää

Lisätiedot

Vuosikatsaus Vuosikatsaus ja lainaportfolion tilanne

Vuosikatsaus Vuosikatsaus ja lainaportfolion tilanne Vuosikatsaus 2016 Vuosikatsaus ja lainaportfolion tilanne 31.12.2016 26.5.2017 2 Sisältö Yritysesittely Sijoittajat ja lainat Tunnusluvut Tulevaisuuden näkymät 3 5 6 7 Temply Annual Report 2015 GF Money

Lisätiedot

Suomen johtava asuntovuokrausyritys. VVO isännöi ja vuokraa omistamansa asunnot omalla henkilökunnallaan.

Suomen johtava asuntovuokrausyritys. VVO isännöi ja vuokraa omistamansa asunnot omalla henkilökunnallaan. TILINPÄÄTÖS 2013 Suomen johtava asuntovuokrausyritys VVO isännöi ja vuokraa omistamansa asunnot omalla henkilökunnallaan. Tilinpäätös 27.2.2014 Meitä on VVO:laista (keskimäärin v. 2013) Toimintaympäristö

Lisätiedot

1.7. 31.12.2010 puolivuotiskatsaus (tilintarkastettu yleisluontoisesti) SAV-Rahoitus konsernin kannattavuus on pysynyt erinomaisella tasolla

1.7. 31.12.2010 puolivuotiskatsaus (tilintarkastettu yleisluontoisesti) SAV-Rahoitus konsernin kannattavuus on pysynyt erinomaisella tasolla SAV Rahoitus Oyj 1.7. 31.12.2010 puolivuotiskatsaus (tilintarkastettu yleisluontoisesti) SAV-Rahoitus konsernin kannattavuus on pysynyt erinomaisella tasolla Puolivuotiskatsaus lyhyesti: SAV-Rahoitus konsernin

Lisätiedot

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

Oy Yritys Ab (TALGRAF ESITTELY) TP 5 Tilinpäätös - 5 vuotta - Tuloslaskelma ja tase - katteet

Oy Yritys Ab (TALGRAF ESITTELY) TP 5 Tilinpäätös - 5 vuotta - Tuloslaskelma ja tase - katteet Oy Yritys Ab 1.1.2009-31.12.2013 TP 5 Tilinpäätös - 5 vuotta - Tuloslaskelma ja tase - katteet 7000 7000 6000 6000 5000 5000 4000 4000 3000 3000 2000 2000 1000 1000 1209 KUM TOT. 1210 KUM TOT. 1211 KUM

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö

Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien 2016-2019 julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö Talousvaliokunta Talousjohtaja Mika Niemelä 8.10.2015 TAE2016: TEM politiikkalohkoittain

Lisätiedot

IMATRAN YH-RAKENNUTTAJA OY/Alakonserni

IMATRAN YH-RAKENNUTTAJA OY/Alakonserni IMATRAN YH-RAKENNUTTAJA OY/Alakonserni 1. Toimiala Imatran YH-Rakennuttaja Oy hallinnoi manageerausyhtiöitään, hoitaa niiden asiakaspalvelutehtävät ja teettää sekä rakennuttaa näiden kiinteistöhuollon,

Lisätiedot

KONSERNIYRITYSTEN TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARA- PORTTI 2/2018

KONSERNIYRITYSTEN TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARA- PORTTI 2/2018 KONSERNIYRITYSTEN TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARA- PORTTI 2/2018 JOENSUUN SEUDUN KEHITTÄMISYHTIÖ JOSEK OY Omistusosuus 100 % Talousarvio toteutuu ennusteen mukaisesti, tulos ± 0 eikä toiminnassa ole näköpiirissä

Lisätiedot

POWEST OY. Omistusosuus 1000 keskimäärin Emoyhtiö

POWEST OY. Omistusosuus 1000 keskimäärin Emoyhtiö POWEST vuosikatsaus 2004 Powest omistaa sellaisia yhtiöitä, joiden liiketoiminnat tukevat sen osakkaiden voimantuotantoa ja energian hankintaa. Lisäksi Powest panostaa kehitystoimintaan, joka on teknisesti

Lisätiedot

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liiton EAKR-rahoitus - Pirkanmaan liitolla on vuosittain myönnettävissä noin 2 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta Suomen

Lisätiedot

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla.

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2011 Tulos parani Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 41,4 milj. euroa (vuonna 2010 vastaavalla

Lisätiedot

Kamux puolivuosiesitys

Kamux puolivuosiesitys Kamux puolivuosiesitys 1.1. 30.6.2017 24.8.2017 Kamuxin kannattava kasvu jatkui strategian mukaisesti 1. Strategia kasvaa Euroopan johtavaksi käytettyjen autojen vähittäiskaupan ketjuksi toimii Jälleen

Lisätiedot

Hakamaan uuden kaavoituksen alla olevan yritysalueen ennakkomarkkinointi aloitettu.

Hakamaan uuden kaavoituksen alla olevan yritysalueen ennakkomarkkinointi aloitettu. Kunnanjohto Sitovat tavoitteet Hallittu ja riittävä väestönkasvu 17 300 asukasta Asukasta/vuosi Alkuvuoden kehityksen perusteella tavoitteesta jäädään. Väestönmuutos tammimaaliskuu -25. Edellytykset vahvalle

Lisätiedot

Miset Matkailu. Miset Matkailun tehtävät 5.12.2013

Miset Matkailu. Miset Matkailun tehtävät 5.12.2013 Miset Matkailu Miset Matkailun tehtävät Mikkelin seudun matkailumarkkinointi VisitMikkeli Palvelusopimus Mikkelin seudun matkailupalvelu ry (7 kuntaa, n. 150 yritystä) Yhteistyössä yrittäjien ja eri sidosryhmien

Lisätiedot

Yhtiön poikkeuksellisesti pitempi tilikausi yhdistetään niin tavoitteiden kun talouden osalta kaupunkikonserniin vuoden 2017 tilinpäätöksessä.

Yhtiön poikkeuksellisesti pitempi tilikausi yhdistetään niin tavoitteiden kun talouden osalta kaupunkikonserniin vuoden 2017 tilinpäätöksessä. IMATRA BASE CAMP OY 1. Toimiala Yhtiön tehtävänä on tuottaa kaupunkikonsernille myynti-, matkailu- ja markkinointipalveluja. Yhtiön toimintaa ohjataan soveltuvin osin kaupungin sopimusohjausmallin mukaisin

Lisätiedot

Juankosken kaupunki. Tilinpäätös 2016

Juankosken kaupunki. Tilinpäätös 2016 Juankosken kaupunki Tilinpäätös 2016 Väestömuutokset ja rakentaminen Juankosken virallinen väkiluku 31.12.2016 on 4727. Vähennystä edelliseen vuoteen 77. Syntyneiden enemmyys -37. Kuntien välinen nettomuutto

Lisätiedot

Kouvolan seudun matkailun master plan. Työpajat 15.-16.5.2012

Kouvolan seudun matkailun master plan. Työpajat 15.-16.5.2012 Kouvolan seudun matkailun master plan Työpajat 15.-16.5.2012 Ohjelma 15.5. klo 9-12 Työpaja 1: Kokous- ja kongressimatkailu klo 9.00 Alustukset aiheeseen Leena Sipilä, Finnish Convention Bureau Minna Kurttila,

Lisätiedot

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 14.8.2003, klo 9.15 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 Beltton konserni kasvatti sekä liikevaihtoaan että liikevoittoaan. Konsernin liikevaihto kasvoi

Lisätiedot

KONSERNIN TULOSLASKELMA

KONSERNIN TULOSLASKELMA SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 2.5.2012 KLO 8.30 SCANFIL EMS OY KONSERNIN VUODEN 2011 LUVUT VERTAILUTIEDOKSI SCANFIL OYJ:LLE Uusi Scanfil Oyj syntyi Sievi Capital Oyj:n 1.1.2012 täytäntöönpannussa osittaisjakautumisessa,

Lisätiedot

HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS

HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2013 HKLjk 2.5.2013 Osavuosikatsaus 1 (11) Yhteisön nimi: HKL-Raitioliikenne Ajalta: Toimintaympäristö ja toiminta Liikenteen toteutuminen: tammi-maaliskuussa

Lisätiedot

Miten kumppanuus rakennetaan ja varmistetaan seudullisissa yrityspalveluissa?

Miten kumppanuus rakennetaan ja varmistetaan seudullisissa yrityspalveluissa? Yritys-Suomi -seminaari 06.05.2010 Miten kumppanuus rakennetaan ja varmistetaan seudullisissa yrityspalveluissa? - Miten sopimus syntyi Kotkan-Haminan seudulla? 10.5.2010 asiantuntija Eeva Koskimies Kaakkois-Suomen

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

YLIVIESKAN KONSERNIYHTEISÖJEN SEURANTARAPORTTI

YLIVIESKAN KONSERNIYHTEISÖJEN SEURANTARAPORTTI 1 YLIVIESKAN KONSERNIYHTEISÖJEN SEURANTARAPORTTI 1.1.-30.6.2016 TOIMINNALLISET TAVOITTEET VUODELLE 2016 / YTEK OY YTEK Oy:n toiminnan tärkeimmät painopistealueet on määritelty kaupungin kanssa solmitussa

Lisätiedot

Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2012. Heikki Vauhkonen 24.04.2012

Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2012. Heikki Vauhkonen 24.04.2012 Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2012 24.04.2012 Osavuosikatsaus 1-3/2012 Tulikivi-konsernin liikevaihto oli 10,7 Me (12,6 Me 1-3/2011). Konsernin liiketulos oli -1,4 (-1,5 Me). Osakekohtainen tulos oli

Lisätiedot

Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2018

Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2018 Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 218 22.11.218 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Osavuosikatsaus 218 Q3/218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset tavoitteet

Lisätiedot