YRITYS HYVÄ 2013 VOITTAJAKIRJOITUKSET JA -RYHMÄTYÖT

Transkriptio

1 YRITYS HYVÄ 2013 VOITTAJAKIRJOITUKSET JA -RYHMÄTYÖT

2 Yritys Hyvä 2013 Voittajakirjoitukset ja -ryhmätyöt Toimitus ja taitto Annika Jokinen, Kerhokeskus - koulutyön tuki ry Kirjoitusten luonnehdinnat Anne Helttunen, Äidinkielen opettajain liitto Ryhmätöiden luonnehdinnat Tiina Rytkölä, Kerhokeskus - koulutyön tuki ry Kustantaja Yksityisyrittäjäin Säätiö Julkaisija Kerhokeskus - koulutyön tuki ry Paino Unigrafia Oy, Helsinki 2013

3 SISÄLLYS SARJA 1, 9.luokat Elän - siis yritän, Arttu Iivananainen... 6 Lomalle kotiin, Nelli Inkeroinen... 8 Laatikkorummun synty, Eetu Koskinen Minun yritykseni, Jasmiina Kumpulainen Uusi ympäristömerkki kertomaan tuotteen eettisyydestä - kaikkien etu, Atte Mäkinen Jokapaikanhöylä, Maria Mäkituomas Elän - siis yritän, Artturi Oesch Pullahiiri, Aino Raiskinmäki Oma yritys - keino ilmaista itseään, Inkeri Tervo Elän - siis yritän, Viola Uotila SARJA 2, Lukio Yrittänyttä ei laiteta, Minna Juntunen Onko mainoksella moraalia? Arttu Kurtelius miljardia mainosta, Tanja Leimala EE-pisteet - Ekologisuus- ja eettisyysluokitus näkyviin! Heini Pyysaari Maanitteleva manifesti, Samuel Väänänen SARJA 3, Ammatilliset oppilaitokset Lasten ja nuorten yrittäjyydestä, Niina Järvinen Yritykseksi jäi, Monika Partanen Villainen tulevaisuus, Jenni Tervo SARJA 4, Ryhmätyöt Runo liikuttaa, Pellon peruskoulu, 9.luokka Pisnes Kämp neljäsluokkalaisille Muuramessa Nisulanmäen koulu, 9.luokka Ei raha juokse laiskan luokse, Kestilän peruskoulu 8. ja 9.luokka Hymy lahjaksi, Lyseotien koulu, 9.luokka... 65

4 LUKIJALLE Yli 600 nuorta käsitteli yrittäjyyttä Suomen suurimpaan kirjoituskilpailuun lähetetyissä kirjoituksissa ja ryhmätöissä. Yläkouluille ja toiselle asteelle suunnattuun Yritys Hyvä kilpailuun lähetettiin 508 kirjoitusta ja 22 ryhmissä toteutettua ryhmätyötä. Voittajakirjoituksia valittiin eri sarjoista yhteensä 18 ja voittajaryhmätöitä neljä. Kirjoitussarjoissa rahapalkinto on 500 euroa, ryhmätyösarjassa 1000 euroa. Kilpailutöistä välittyy nuorten kiinnostus yrittämiseen ja nuoret näkevät yrittäjyyden mahdollisuutena. Yrittämisessä korostuu myös vastuullisuus. Voittajakirjoitukset käsittelivät markkinointia, yrittäjyyttä elämänasenteena ja tulevaisuuden yritystoimintaa. Ryhmätöissä menestyivät erilaiset kouluyhteisöä ja lähiympäristöä vahvistavat projektit. Tähän kirjaan on koottu vuoden 2013 voittajakirjoitukset ja ryhmätyöesittelyt. Mielenkiintoisia lukuhetkiä! 4

5 SARJA 1 9.luokat 5

6 Elän - siis yritän Positiivinen ja omakohtainen pohdinta elämän pienistä valinnoista: voiko omalla toiminnallaan ja asenteellaan vaikuttaa elämäänsä? Teksti on myös kuvaus asioiden oikeasta oivaltamisesta ja oikeanlaisesta yrittämisestä, siitä miksi kannattaa elää täysillä ja hyvin. Arttu Iivanainen Töölön yhteiskoulu, Helsinki Ei taas tätä epäreilua miksi minä olen ainoa, joka saa näitä tehtäviä rinnakkaisluokkalaiset eivät ikinä joudu kirjoittamaan näitä lisätehtäviä ja miksi meidän luokka on ainoa, joka osallistuu johonkin kirjoituskilpailuun ei, ei, ei, nämä ajatukset pyörivät päässäni, kun opettaja antoi meille hiihtolomaksi kotitehtävän. Niin juuri, hiihtolomaksi ei hiihtolomalle anneta läksyä. Siis oikeasti. Hiihtoloma on sitä varten, että saa hengata kavereiden kanssa. Onneksi on sentään loma. Valun kotiin ja heitän repun nojatuoliin. Nyt en tee mitään. Ovi kolahtaa. Pikkuveli tulee kotiin. Joko pakkasit? hän kysyy. Siis, mitä? Miksi? kysyn. Me lähdetään viettämään hiihtolomaa maalle heti, kun vanhemmat tulevat. Eiiiiii, siis mitä olen tehnyt väärin, että minua näin rangaistaan? Suunnitelmat elokuvailloista, pleikan pelaamisesta kavereilla ja se hengailu kavereiden kanssa valuu kuin hiekka puristetusta nyrkistä maahan. Autossa on sietämätön tunnelma. Kaikki laulavat paitsi minä jotain Vain elämää levyä. Asiaa ei auta yhtään, että sain juuri kaverilta tekstiviestin huomisista bileistä. Edellinen elämäni ei tainnut mennä ihan putkeen, kun minua nyt näin rangaistaan. Luin lehdestä Intialaisten pyhästä vaelluksesta ja heidän uskostaan elämän kiertoon ja uudelleen syntymiseen. Nyt juuri tuntuu siltä, että jotain virheitä tuli edellisessä elämässä tehtyä. Suljen korvani muulta maailmalta ja jatkan tätä ajatusta. Voiko omilla ratkaisuilla vaikuttaa jo tässä elämässä? Jos sillä on vaikutusta seuraavaan elämään; synnynkö etuoikeutettuna rikkaaseen perheeseen vai nokkosena ojanpientareelle, niin kai sillä voi olla vaikutusta jo tähän elämäänkin. Äidin ystävä kertoi opiskeluajan motosta: Asenne alussa ratkaisee. Mitä se voisi tarkoittaa omassa elämässäni? Jos aloitan ihan lähitulevaisuudesta, tosiasia on, että olemme seuraavan viikon Hämeenlinnassa, maaseudulla. Mitä, jos murjotan koko viikon? Auttaako se omaa oloani? Tuskinpa. Tuloksena on todennäköisesti ennemminkin huutoa, kun jossain vaiheessa vanhemmat kyllästyvät katsomaan yhtä synkkää henkilöä, joka pilaa tunnelman. Jospa tekisinkin valintoja itse? Päättäisin itse, minkälaiseksi viikko muodostuu. Olen laatinut suunnitelman. Tällä viikolla kohotan kuntoani. Tavoitteena on käydä joka päivä lenkillä ja tehdä lihaskuntoharjoitus. Sen lisäksi tulee uintia, koska tiedän, että muut suunnittelevat uintitreenejä lähes jokaiselle päivälle. Saan isästä varmaan lenkkiseuraakin, kun hänkin otti juoksuvarusteet mukaan. 6

7 Ensimmäinen lenkki takana. Miten olikin raskasta. En meinannut millään jaksaa vetää kaikkia ylämäkitreenejä, jotka isä suunnitteli meille. Mutta olo on hyvä. Ja kuntosaliharjoitus ja uinti illalla tekee varmasti hyvää. Ja kylläpä ruoka maistuukin hyvän kuntoilun päälle. En haluaisi myöntää tätä, mutta asenteella on väliä. Olen nyt juossut hiihtoloman jokaisena päivänä. Viimeisenä päivänä juoksu kulki jo aivan toisella lailla kuin alussa. Taisin juosta jo vähän nopeammin kuin isä. Ensi kesänä meillä on haastekisa: kumpi juoksee nopeammin sata metriä? Olen myös pelannut lautapelejä sisarusteni kanssa. En myönnä sitä muille, mutta minulla on oikeasti ollut kivaa. Kun palaan kotiin, olen ensimmäistä kertaa elämässäni oikeassa tienhaarassa elämäni polulla. On aika täyttää yhteisvalinta, päättää mihin lukioon haen. Ja se ei riitä. Nyt on myös viimeinen näytön paikka peruskoulun aikana. Nyt pitäisi opettajille näyttää, että minä oikeasti osaan ja haluan osata. Haluan edetä elämässäni. Haluan itse päättää, mitä elämälläni teen. Tämä on minun elämäni, ei kenenkään rinnakkaisluokkalaisen. Asiat tapahtuvat minulle tai jäävät tapahtumatta. Minä itse teen virheet tai jätän tekemättä. Itse saan myös maksaa tekemistäni virheistä. Toisaalta itse saan myös nauttia työni tuloksista. Nyt ymmärrän, miksi opettaja halusi, että me kirjoitamme tästä aiheesta. Minä, oman elämäni sankari, elän minun elämääni. Elämääni ohjaavat minulle tärkeät asiat, arvot ja tavoitteet. Vanhempani tukevat minua ja tarjoavat mahdollisuuksia. Ystävieni kanssa voin keskustella elämän valinnoista, kun he pohtivat niitä kanssani. Opettajat omalla työllään tukevat meitä oppimisen tiellä. Mutta minä ja minun oma asenteeni ratkaisevat kuinka hyvin tai huonosti elämässäni menee. Kuulokkeissa soi don`t wanna be an american idiot.., kun juoksen uimastadionin takana ylämäkeä. Nyt syke on kohdallaan ja vauhti hyvä. Kiristän vielä hiukan vauhtia. Mäen huipulla heittäydyn kävelytien viereen ruoholle ja odotan, että hengitys tasaantuu. Taivaalla kuljeksivat valkoiset pilvenhattarat. Kesä tuoksuu. En halua olla myöskään suomalainen idiootti. Haluan elää täysillä. Haluan elää hyvin. Haluan tehdä paljon asioita. Elämässäni on uusi ohjenuora: asenne alussa ratkaisee. Minun omaan elämääni on löytynyt sankari: minä. Ai niin, voitin isän sadan metrin haasteessa. 7

8 Lomalle kotiin Elämänmakuinen ja valoisa kuvaus maatilamatkailuyrityksestä, joka tarjoaa vanhanaikaisen yksinkertaista ja leppoista lomanviettoa kaupunkilaisille. Kauniisti kuvatut yksityiskohdat houkuttelevat lomanviettoon tähän maalaistaloon. Nelli Inkeroinen Tahkonpolun koulu, Pihtipudas Vaihdan saappaat jalkaani ja kiiruhdan eläinsuojaan. Kanat kaakattavat ja lehmä mölisee omiaan. Hevonenkin hirnahtaa tervehdykseksi. Ruokittuani eläimet palaan takaisin sisälle. Tänään tuleva perhe tarvitsee vain kolme makuuhuonetta. Teen vielä tarkistuskierroksen, vaikka olenkin siivonnut ja aloittanut lämmityksen jo aiemmin. Lisään puita kamiinoihin ja suorin vielä viimeisen kerran lakanoita. Nostan kahvipannun liedelle ja sytytän tulet puuhellaan. Vesi ei ehdi vielä edes kiehahtaa, kun kuulen auton tulevan pihaan. Toivotan tulijat tervetulleeksi. Perhe vaikuttaa mukavalta. Kahviteltuamme lähdemme tutustumaan paikkoihin. Aloitamme päärakennuksesta. Kierrämme tuvan, keittiön, kaikki kuusi makuuhuonetta ja kurkistamme myös minun huoneeseeni. Sähköä on siis vain sen verran, että joka huoneessa on yksi pistorasia. Ja keittiössä on pakko olla jääkaappi ja pakastin. Vessa ja eläinsuoja ovat ainoat paikat missä on sähkövalaisimet. Vettä tulee vessan lisäksi myös keittiön kraanasta. Lämmitys on kokonaan puulämmityksenä. Jokaisessa makuuhuoneessa on kamiinat, tuvassa on takka ja keittiössä on puuhella ja leivinuuni, kerron kulkiessamme. Jatkamme kierrosta ulos eläinsuojaan, jossa asustaa kolme kanaa, lehmä ja hevonen. Ihanaa, saamme siis tankkimaitoa ja kananmunatkin suoraan kanalasta! perheen äiti ihastelee. Perheen tytöt kyselevät kaikenlaista hevosestani. Minua hymyilyttää, sillä tämä perhe on ihan selvästi tullut juuri oikeaan paikkaan. Käymme tutkimassa pihasaunan. Pihasaunassa on pienehkö pukeutumistila. Saunassa ei ole erillistä peseytymistilaa. Saunaan ja eläinsuojaan tuotava vesi kannetaan siitä pumppukaivosta, jonka näitte saunan ja eläinsuojan välissä. Seuraavana on vuorossa aitta ja puuvaja, joka ovat vierekkäin saunan ja päärakennuksen välissä. Aitassa säilytetään metsäsuksia, ahkioita, telttoja, rinkkoja ja kaikenlaisia muita retkeilyvarusteita. Kierroksen jälkeen on majoittautumisen aika. Perheen kaksi tytärtä, Kaisa ja Liisa, ottavat yhden huoneen, ainoana poikana Paavo ottaa yhden huoneen ja perheen vanhemmat, Matti ja Anneli menevät yhteen huoneeseen. Annan heille ohjeistusta kamiinan ja öljylamppujen käytöstä. Heidän majoittuessa menen kattamaan iltapalan keittiöön. Iltapala pöydässä keskustelemme seuraavien päivien ohjelmasta. Päätämme, että seuraavana aamuna tytöt nousevat kanssani aamulypsylle ja sunnuntai-aamuna se olisi Paavolla vuorossa. Huomenta! huikkaan tytöille, jotka ynähtävät jotain unisesti vastaukseksi. Annan heille 8

9 tallisaappaat jalkaan, otan maitotonkan kouraani ja suuntaamme kohti eläinsuojaa. Neuvon tytöille, kuinka käsinlypsy tapahtuu, jonka jälkeen he saavat kummatkin kokeilla sitä itsekin. Kun saamme lehmän lypsettyä, haemme munia kanojen pesästä. Kolme munaa, kaikki ovat siis munineet, totean tyytyväisenä. Aamiaisen jälkeen lähdemme etsimään kaikille metsäsukset, ja lähdemme saunan takaa metsään hiihtämään kohti tuntureita. Onpa mukava ilma, Matti toteaa. Hiihdellessämme juttelemme mukavia ja katselemme hienoja maisemia. Näihin maisemiin ei varmaan ikinä kyllästy, Paavo arvelee. Myönnän, etten ole kyllästynyt, vaikka olenkin asunut jo kahdeksan vuotta täällä. Hiihtoretken jälkeen jokaiselle riittää jotakin tehtävää, on ruoanvalmistusta, saunan lämmitystä ja ruuan jälkeen pitää tiskitkin tiskata käsin. Kun kaikki on tehty, pelailemme hetken yhdessä lautapelejä, Paavo ja perheen isä menevät saunomaan. Tytöt haluavat mennä ratsastamaan ja saavatkin tehdä sen. Jäämme Annelin kanssa juttelemaan tupaan. Mistä sinä sait idean perustaa tällaisen yrityksen? hän kysyy. Alan kertoa hänelle yritykseni perustamishistoriaa: Olen aina tykännyt kaikesta vanhasta. Ja olin siis aivan innoissani kun löysin tämän vanhan hirsitalon noin kahdeksan vuotta sitten. Muutin tänne ja aloin työskennellä paikallisessa tilitoimistossa, mutta en hirveästi tykännyt työstäni. Kaikki ystäväni, jotka tulivat käymään luonani, ihailivat kotiani ja tätä ympäristöä, jossa asun. Monet heistä antoivat minulle idean yrityksen perustamisesta. Idea kuulosti hyvältä ja rupesin miettimään ihan tosissani asiaa. Ja ei mennyt kauankaan, kun olinkin jo perustanut tämän yrityksen. Aluksi tein töitä yrityksessäni tilitoimiston töiden rinnalla ja vain joinakin viikonloppuina. Ystäväni olivat kertoneet ystävilleen ja tuttavilleen yrityksestäni, ja aluksi asiakkaani tulivat vain heidän kauttaan. Jatkoin näin ehkä puoli vuotta, ennen kuin aloin itse mainostaa yritystäni. Asiakkaani kehuivat yritystäni, ja sain pääasiassa vain positiivista palautetta. Päätin laajentaa yritystäni ja tehdä töitä useampanakin viikonloppuna ja laitoin mainoksen aluelehteen. Yritykseni alkoi tuottaa niin paljon, että päätin tehdä laajennusremontin. Laajennusremontissa lisättiin makuuhuoneita nykyiseen kuuteen huoneeseen. Ja tämä mahdollisti sitten myös isompien perheiden majoituksen. Olin työskennellyt yrityksessäni ehkä kaksi ja puoli vuotta, kun asiakkaita alkoi olla niin paljon, että päätin lopettaa työt tilitoimistossa, sillä olin välillä uupua töiden alle. Sana yrityksestäni kiersi asiakkaiden kautta, ja olen aina välillä laittanut mainoksia lehtiin. Nykyään asiakkaita on niin paljon kun vaan kerkeän ottaa. Yleensä viikonloppuisin, mutta nykyään on myös viikolla. Loman maksimipituus on kuitenkin viisi päivää. Onko sinulla paljon kilpailua? Anneli kysyy. No ei oikeastaan, vastaan. Tavalliseen hotelliin pääsee oikeastaan missä vain. Mutta täällä ollaan tavallaan vierailulla ja kaikki tehdään yhdessä. Elän aina vierailevan perheen kanssa koko heidän loma-aikansa. En ole ainakaan kuullut, että missään muualla olisi tällaista samalla periaatteella toimivaa yritystä. Jos onkin, niin varmasti nämä tunturimaisemat vetävät puoleensa. No en minäkään ole kuullut, että tällaista olisi muualla. Mutta tämä on aivan ihana. Täällä on niin kodikasta, ja se, että sinä olet koko ajan meidän kanssamme, tuo lomalle oman hyvän tunnelmansa, Anneli sanoo iloisena. Kerron hänelle, että tykkään työstäni ja aina odotan innolla jokaista asiakasta. Jatkan vielä: Joskus tulevaisuudessa yritykseni saattaa vielä laajentua niin, että tänne mahtuu kaksikin perhettä lomalle yhtä aikaa. Se vaatisi myös sitten enemmän työntekijöitäkin. Mutta olen kyllä tosi tyytyväinen tähän tilanteeseen, joten en aio laajentaa kovinkaan pian. Illalla kun menen jo yöpuulle, katsahdan pikaisesti kalenteria ja huomaan, että seuraavalla viikolla pitää hoitaa paperiasioita. Voi voi, kun en millään jaksaisi istua tietokoneen ääressä, mutta pakko kai se on, kun tässä yhteiskunnassa mikään ei enää toimi ilman tietoko- 9

10 netta ja internettiä, huokaan ja sammutan öljylampun. Alan odotella unentuloa. Olipa mukava jutella Annelin kanssa. Koko perhe vaikuttaa tosi mukavalta, mietiskelen. Vaivun muistoihini ja mietin, kuinka sain laajennusremontin aikana paljon tavaralahjoituksia, kuten sänkyjä, penkkejä ja pöydänkin. Siihen aikaan kirpputorien kiertäminen oli vapaa-ajan harrastukseni, vaikka rahaa olisi riittänyt kaupasta ostamiseenkin. Olenhan voittanut kunnan Vuoden Yrittäjä -rahapalkinnon jo useampanakin vuonna. Kaupoissa kaikki on yleensä vain liian nykyaikaista, tuumin mielessäni. Aamulypsyn ja aamupalan jälkeen päätämme lähteä hevosajelulle. Valjastamme uskollisen Humma-nimisen hevoseni reen eteen ja lähdemme metsään ajelemaan. Vanha, puinen reki on yllättävän tilava. Meitä on kolme ohjaajan pukilla ja loput kolme istuvat takanamme vällyn alla kyydissä. Vaihdamme aina välillä niin, että kaikki halukkaat pääsevät ohjaamaan. Humma on vahva suomen-hevonen ja jaksaa vetää meitä kyydissään pitkiäkin matkoja. Palattuamme hoidamme eläimet. Vietämme hetken eläinsuojassa ja siirrymme sitten päärakennukseen. Muiden pakkaillessa tavaroitaan laitan ruokaa ja tulet tuvan takkaan. Kohta olisi tämäkin viikonloppu taas takana. Kuten tavallista, viikonloppu on ollut tosi mukava ja olen jälleen nauttinut ihmisten palvelemisesta. Hei hei. Ja olette lämpimästi tervetulleita uudestaankin! lupaan lähtijöille. Tämä ei jää viimeiseksi kerraksi, Matti sanoo nostaessaan viimeisenkin laukun auton takakonttiin. No ei varmasti jää. Oli tosi mukava viikonloppu, kannatti tulla, muutkin myöntelevät. Kun kaikki ovat autossa, vain minä jään vilkuttamaan heidän peräänsä. Tämä on mukavaa työtä, mutta jos en yksin asuisi, niin en ehkä jaksaisi näin sosiaalista työtä, tuumin kouhiessani tulipesiä. 10

11 Laatikkorummun synty Eksoottisia sävyjä sisältävä koskettava kertomus nuoresta turkkilaispojasta, Samirista, joka toimii kengänkiillottajana mutta haaveilee muusikon ja soitintenrakentajan urasta. Sinnikäs yrittäminen ja harjoittelu tuottavat tulosta: Samir saa tilaisuuden ryhtyä musiikkikauppiaaksi. Eetu Koskinen Alavuden yläkoulu 14-vuotias Samir Harman ja hänen äitinsä Fatima Harman saapuivat täpötäydelle Ankaran urheilustadionille seuraamaan yleisurheilun Turkin mestaruuskilpailuja. Samirin isä, Karim Harman, juoksisi 800 metrin matkan, ja hänellä olisi hyvät mahdollisuudet jopa voittoon. Samir istui kavereidensa viereen ja Fatima löysi paikkansa muiden kilpailijoiden vaimojen seurasta. 800 metrin juoksijat venyttelivät ja tekivät viimeisiä rituaaleja ennen hetken kuluttua alkavaa finaalia. Samirin ystävät eivät meinanneet pysyä housuissaan. He rakastivat urheilua yli kaiken, kun taas Samiria kiinnosti enemmän musiikki ja käsityöt. Urheilua hän ei vihannut, muttei rakastanutkaan. Samirin huomion vei muutaman kymmenen metrin päässä olevat soittajat. Kitaran kaunis komppi ja rytmisoittimien villi pauke saivat Samirin jalan vipattamaan. Kilpailijat olivat valmiita. Katsomo hiljentyi odottamaan lähettäjän kädessä olevan pistoolin laukeamista. Laukaus lähti ja meteli yltyi. Pienikokoinen Karim Harman otti jäniksen roolin ja alkoi vetää juoksijajoukkoa heti kovaa tahtia. Viimeinen kierros alkoi, ja Karim oli edelleen kärjessä. Hän ei saanut tehtyä eroa kahteen hänen perässään tulevaan kovaan kirimieheen. Viimeisen 100 metrin aikana Karim hyytyi täysin. Samir ystävineen painoi päänsä pettyneenä. Karim oli lopulta juoksun kuudes. Pettymys näkyi hänen likaisilta kasvoiltaan jo kaukaa. Raskaiden silmäluomien painuessa kiinni saattoi turkkilaisten kirosanojen ryöpyn lukea hänen huuliltaan. Seuraavana päivänä Samir heräsi aikaisin aamulla. Hän meni keittiöön ja istui isänsä viereen. Isä ei näyttänyt enää olevan kovin huonolla tuulella. Kun olet syönyt, niin lähdetään aamulenkille, isä sanoi. En nyt kerkiä. Pitää mennä töihin., Samir vastasi, otti leivän, lasillisen vettä ja meni huoneeseensa. Hän ei halunnut jäädä kuuntelemaan isän saarnaa siitä, kuinka tärkeä jokapäiväinen lenkki olisi tulevalle kestävyysjuoksijalle. Samiria ei juoksu kiinnostanut ollenkaan ja häntä ärsytti aina, kun isä mainitsikin sanat lenkki ja treenaaminen. Samir oli siitä jo aiemmin sanonut isälleen, mutta tämä ei ollut silloinkaan kuulevinaan vastaväitteitä asiasta. Samir meni syötyään pieneen pajaansa, jossa hän vietti kaiken vapaa-aikansa. Pajan hyllyt olivat täynnä kaikenlaisia puuesineitä. Tällä hetkellä hän väsäsi kuutionmuotoista laatikkoa, jonka päällä hän voisi istua töitä tehdessään. Samir oli töissä kengänkiillottajana Ankaran keskustassa kauppakadulla. Palkaksi hän sai aina muutaman lantin riippuen siitä, 11

12 kuinka antelias kukakin asiakas oli. Samir hioi vielä laatikkonsa reunat ja lähti keskustaan, joka sijaitsi vain kolmen kilometrin päässä kotoa. Perille päästyään hän asettui vakiopaikkaansa ison kauppakeskuksen lähettyville. Ensimmäistä asiakasta ei tarvinnut odotella pitkään. Mies asetti jalkansa pienelle korokkeelle, jonka Samir oli puusta omin käsin valmistanut. Hän hinkkasi märällä rätillä miehen tummat nahkakengät kiiltäviksi ja sai palkaksi pari vaivaista lanttia. Seuraavaa asiakasta sai odotella pitkään. Tunti vierähti ja Samir ei ollut saanut enempää asiakkaita. Vähän matkan päässä kaksi miestä alkoi soittaa. Toisella oli kitara ja toisella bongorummut. Rytmi sai Samirin mukaansa, ja hän alkoi paukutella laatikkoa, jonka päällä istui. Samirilla oli totisesti rytmi veressä. Väkijoukko kerääntyi kahden soittajan ympärille. Samir päätti lopettaa työnsä tavallista aikaisemmin ja mennä nauttimaan lähietäisyydeltä kauniista soitosta. Mitä Samir? Vieläkö sapettaa isin hyytyminen kisoissa? Joku huuteli ja nauroi kadun toisella puolen. Kaksi poikaa tuli Samirin viereen. He olivat olleet Karimin valmennettavina juoksussa, mutta heille ja Karimille oli tullut riitaa Karimin ankarasta valmennustyylistä. Pojat yrittivät ärsyttää Samiria, mutta hän ei ollut kuulevinaan. Samir otti tavarat mukaansa ja oli jo lähdössä, kun toinen pojista kamppasi hänet. Laatikko jonka päällä hän aiemmin oli istunut, meni palasiksi. Pojat nauroivat ja lähtivät. Samir jäi keräilemään tavaroitaan kyyneleet poskillaan. Kotona Samir laittoi tavaransa ja rikkinäisen laatikkonsa palaset pajansa nurkkaan odottamaan korjausta. Hän meni keittiöön, jossa isä ja äiti odottivat pöydän ääressä vakavina. Mikä hätänä? Samir kysyi. Äiti selitti, että isän polvet eivät enää kestäneet juoksemista. Isä oli murheellisen näköinen eikä sanonut sanaakaan. Hetken kuluttua isä sanoi: Pitää keksiä jotain muuta tekemistä. Nyt kuitenkin keskityn valmentamaan sinua. Minua ei kiinnosta juokseminen, enkä pidä siitä yhtään, joten lopeta jo! Samir huusi pää punaisena ja lähti ovet paukkuen pajaansa. Seuraavana aamuna Samir heräsi jälleen aikaisin ennen isää ja äitiä. Hän teki nopeasti aamutoimet ja meni pajaansa. Hän alkoi korjata laatikkoaan ja kuunteli mielimusiikkiaan radiosta. Siinä samalla hän sai idean, miten voisi vähän parannella laatikkoaan. Hän hioi edessä olevan levyn ohueksi ja teki vastapäätä olevaan levyyn pyöreän reiän. Hän sai aikansa koottuaan laatikon kasaan ja päätti kokeilla, minkälainen ääni siitä syntyy. Hän istui laatikon päälle ja laittoi paikallista musiikkia soimaan. Taitavasti hän sai basson potkimalla kantapäillään etukantta ja terävämpiä ääni reunoihin lyömällä. Sillä välin Karim oli juuri tulossa juttelemaan eilisestä riidasta, mutta pysähtyi oven taakse ja kuunteli poikansa rytmikästä soittoa. Hän yllättyi poikansa soittotaidoista positiivisesti ja ei viitsinyt keskeyttää häntä. Myöhemmin päivällä Samir oli täydessä työn touhussa kenkiä kiillottamassa. Hänellä oli riittänyt yllättävän paljon asiakkaita. Vihdoin tuli pieni tauko. Samir keskittyi kuuntelemaan jälleen soittajia ja rummutti soiton mukana. Vähän matkan päässä ulkona seisoi vanha mies, joka kiinnostui Samirin soitosta. Mikäs se tuo soitin on? Mies kysyi ja tuli Samirin eteen. Samir selitti, että hän on itse keksinyt soittimen ja kertoi kuinka hän oli sen tehnyt. Mies kuunteli vaikuttuneena. Olen Ramin Ahram. Omistan tuon musiikkikaupan tuossa kymmenen metrin päässä. Tuosta soittimesta haluaisin oppia lisää. Minusta siitä lähtee erittäin komea ääni. Tule huomenna kauppaani, niin katsotaan mitä kaikkea soittimesta saa irti Mies sanoi ja Samir nyökkäsi myöntyvästi. Seuraavana päivänä Samir meni Raminin kauppaan. He soittelivat kauan aikaa. Ramin soitti kitaraa ja Samir soitti rumpuaan. Samir alkoi käydä Raminin luona joka päivä töiden jälkeen, ja Ramin opetti Samiria soittamaan erilaisia soittimia. Samalla Samir oppi asioita musiikkikaupan pitämisestä. Isällä ja Samirilla oli hieman kiusalliset välit. Isä ei oikein pitänyt siitä, että poika oli aina poissa kotoa. Eräänä päivänä Samir tuli allapäin kotiinsa. Isä kysyi, että mikä Samiria vaivasi. Hän kertoi, että Raminin täytyisi mennä sairaalaan leikkaukseen ja tämä joutuisi 12

13 sulkemaan kaupan. Isä lohdutti Samiria, ja sitten Samir meni huoneeseensa. Myöhemmin isä tuli Samirin huoneeseen ja kuunteli hänen soittoaan rummulla. Komean soittimen olet kyllä saanut aikaiseksi, isä keskeytti Samirin soiton. Mitä sä haluut? Samir vastasi allapäin. Mulla on sulle uutisia. Kuten olet kuullut, isälläni oli oma yritys silloin kun hän eli ja minä vietin pienenä paljon aikaa hänen työpaikallaan ja olin vähän aikaa siellä töissäkin, joten siinä samalla opin paljon asioita yrittämisestä. Sitä vaan, että ajattelin kysyä tältä Raminilta suostuisiko hän siihen, että minä tuuraisin häntä hänen sairaalareissunsa ajan. Isä sanoi. Hymy nousi Samirin kasvoille ja innoissaan hän halasi isää. Karim soitti Raminille, kertoi ideastaan ja sai myöntävän vastauksen. Kolmen viikon kuluttua Ramin palasi kauppaan ja huomasi, että Karim oli tehnyt kaupassa hyvää työtä. Asiakkaita oli normaalia enemmän ja paikat olivat siistissä kunnossa. Ramin halasi Karimia ja kysyi, kuinka hän oli saanut niin paljon lisää asiakkaita. Karim kertoi, että he Samirin kanssa olivat tehneet yritykselle omat nettisivut, jossa on osoitteet ja aukioloajat, sekä myynnissä olevat tuotteet. Kyyneleet meinasivat pudota Raminin poskilta. Hänelle musiikki oli koko elämä ja hän oli niin kiitollinen Karimille ja Samirille. Ramin ehdotti, että Karimista tulisi kaupan uusi omistaja ja Ramin itse siirtyisi eläkkeelle. Hetken aikaa mietittyään Karim suostui. He sopivat liiketoiminta-kaupasta, jossa musiikkikauppaa siirtyisi pyörittämään Karim mutta liikehuoneisto ja kiinteistö jäisivät Raminin omistukseen. 10 vuotta myöhemmin Karim omistaa musiikkikaupan ja pitää sitä yhdessä poikansa kanssa. Samir on opettanut isäänsä soittamaan kitaraa ja he soittelevat kaupassa joka päivä. Karim on oppinut paljon musiikista ja hän rakastaa työtään. Samirin keksimä laatikkorumpu löi itsensä toden teolla läpi suuren yleisön ja ammattimuusikoiden keskuudessa silloin, kun sattuma astui peliin. Nimittäin eräänä kuumana kesäkuun päivänä musiikkiliikkeen ovesta astui sisään Ernesto Antonio tito Puente Puertoricolaiset syntyjuuret omaava Yhdysvaltalainen muusikkorumpali, joka lomamatkallaan tuli liikkeeseen vilvoittelemaan. Hän ihastui Samirin laatikkorumpuun ja sen täyteläiseen sointiin sydänjuuriaan myöten. Siitä hetkestä lähtien rummusta on käytetty nimeä cajon. Lähes olemattomasta markkinoinnista huolimatta, se on levinnyt ympäri Eurooppaa ja Yhdysvaltoja. Samir on tienannut soittimellaan paljon rahaa, mutta elää nöyrästi tyttöystävänsä kanssa tavallisessa omakotitalossa. Ramin asuu vanhainkodissa ja hän kärsii alzheimerin taudista. Silloin tällöin Samir käy isänsä kanssa soittamassa Raminille ja kertoo miten kauppa on käynyt. 13

14 Minun yritykseni Elämyksellinen, lämmin ja asiantunteva tarina valokuvayrittäjän lauantaipäivästä. Päivän aikana yrittäjä sekä tekee normaalia työtään että pohtii omaa ammatinvalintaansa ja elämäänsä yrittäjänä. Jasmiina Kumpulainen Tahkonpolun koulu, Pihtipudas Tänään on lauantai, yksi rauhallisimmista päivistä liikkeessäni. Parkkeeraan autoni Valtakadun varrelle, jolla studioni sijaitsee. Saavun sinne puolta tuntia ennen avaamista ja luon pikaisen silmäyksen varauskirjaan. Ilokseni huomaan, että tänään jää runsaasti aikaa kuvien muokkaamiselle, sillä luvassa on vain yksi lapsikuvaus. Istahdan tietokoneeni ääreen ja painan virtanappia. Aloitan pirteänä edellisenä päivänä kesken jääneiden konfirmaatiokuvien muokkauksen, jotka minun täytyisi saada valmisteltua ennen kolmea, jolloin tuttuni, joka kehittää kuvia muutaman kilometrin päässä liikkeestäni, tulee hakemaan valmisteltuja kuvia koko viikolta kehitettäväksi, muistitikulle siirrettynä. Päätin jättää kymmeneltä alkavan lapsikuvauksen kuvat jo seuraavien kehitettävien kuvien joukkoon, sillä niitä ei olisi tulossa monia. Avaan studioni ovet juuri ennen kymmentä, ja ensimmäiset asiakkaat ovatkin jo odottelemassa oven ulkopuolella. Ennen ovien avaamista olin laittanut kuvaustilan valmiiksi, vain tausta puuttuu. 3-vuotias tyttö saapuu sisälle molemman vanhempansa kanssa. Tervehdin heitä, ja yritän saada lapsen hyvälle tuulelle leikittämällä häntä hetken. Saan lapsen nauramaan, mikä tuo itsellenikin rennon ja hyvän olon. Tästä on hyvä aloittaa päiväni. Siirrymme kuvaustilaan, jossa pieni ja sievä tammesta tehty jakkara odottaa lasta. Ojennan vanhemmille saippuakuplapurkin, jonka avulla he saisivat lapsensa kääntämään katseen minne tarvitsisikaan. Käyn asettamassa lapsen jakkaralle, hymyilen hänelle, ja asetan tausta- ja salamavalot oikeaan asentoon. Kun näen lapsen vaatteet, totean vaalean taustan sopivan parhaiten. Rullaan taustan alas ja otan kameran käteeni. Pyydän vanhempia puhaltamaan saippuakuplia hieman oikealta, jotta lapsen kasvot saataisiin käännettyä valoa kohti. Tunnin kuvaussession ja asiakkaiden lähdön jälkeen siirrän kuvat koneelle. Joukossa on monia hyviä otoksia, joissa lapsen ilmeestä näkee kaiken mahdollisen ilon. Valitsen ne kuvat, ja otan myös mukaan muutaman vakavailmeisen kuvan, jotta vanhemmilla on valinnanvaraa enemmänkin. Aloitan muokkaamaan ensimmäistä kuvaa, ja juuri samalla hetkellä sisään astuu noin 40-vuotias nainen passikuvan tarpeessa. Johdatan hänet passikuvausta varten varustettuun huoneeseen neuvoen häntä istahtamaan korkealle jakkaralle. Napsautan kuvausvalot päälle samalla kertoen kuvausperiaatteesta: hyvä ryhti, kevyt hymy, katse suoraan kameran linssiin. Ensimmäinen otos, mittaan kuvan, hiusten ja leuan välinen 14

15 alue on juuri kolme senttimetriä. Hymyilen naiselle ystävällisesti kertoen ensimmäisen otoksen onnistuneen. Kävelen passikuvien kehityslaitteen ääreen kameran muistikortin kanssa. Laitan sen laitteeseen, pistän kuvaan lisää kirkkautta, liikutan sitä hieman oikealle, jotta se olisi keskellä, ja painan Print-näppäintä. Kuvien tulostuessa rupattelemme naisen kanssa säästä ja passikuvien käyttökohteesta, jolloin kuusi identtistä kuvaa tulostuvat ulos koneesta. Menemme kassakoneelle, leikkaan kuvat, laitan ne kuoreen, ja pyydän seitsemäntoista euron maksua. Lyön summan kassakoneeseen, otan rahat, annan kolme euroa vaihtorahaa takaisin toivottaen naiselle mukavaa päivänjatkoa. Huomaan kellon olevan muutamaa minuuttia vailla kolme ja minulle tulee kiire. En ollut saanut kuvia siirrettyä muistitikulle jonka tuttuni oli tulossa hakemaan. Siirrän kaikkien asiakkaiden tämän viikon kuvat tikulle juuri ajallaan, sillä kuvien kehittäjä kävelee sisään. Hän ottaa tikun kertoen samalla lyhyesti kuulumisiaan, jonka jälkeen hän hymyilee minulle hyvästellessään ja poistuu ovesta. Päiväni on nyt pulkassa. Sammutan kaikki valot, laitan kamerat takaisin vitriiniin, hyvästelen kehyksiä valmistavan ystäväni ja ajan kotiin. Unelmani sai alkunsa ollessani 13-vuotias. Olin kuvaamassa digitaalikamerallani paikallisessa tapahtumassa. Suuren joukon keskellä kuvatessani lavalla olevaa esiintyjää, huomasin, että kamerassani oleva zoomaus ei riittänyt zoomaamaan tarpeeksi kauas. Kotiin mentyäni aloin katsella kuvia tietokoneeni kautta. Kun huomasin, että pikselien määrä ei ollut riittävä ja laatukaan ei ollut tarpeeksi hyvä, päätin ostaa järjestelmäkameran. Nyt olen kuvannut eri järjestelmäkameroilla jo yhdeksän vuotta muotokuvia, mutta myös luontokuvia. Kävin peruskoulun jälkeen suorittamassa Pihtiputaan lukiossa lukion oppimäärän, johon sisällytin yhden kurssin valinnaista valokuvausta. Ylioppilaan paperit saatuani opiskelin kuva- ja mediataiteen koulutusohjelman kautta muotokuvaajaksi. Perustin vuosi sitten oman studion Rovaniemelle, aivan ydinkeskustaan. Studioni nimi on TaideKuva. Yritysmuodoksi valitsin toiminimen, sillä minulla ei ole yhtiökumppaneita. Starttirahaa sain jonkun verran sitä anottuani. Se kattoi osan tilojen vuokrasta ja vähän sisustuksesta, mutta loput rahat olen joutunut sijoittamaan omasta pussistani. Yrityksen alkumetreillä minulla ei ollut varaa sen markkinointiin. Se oli hyvin alkeellista: kävelin kaduilla kertomassa ihmisille yrityksestäni ja sen toiminnasta. Sain kuitenkin mukavasti asiakkaita, ja nyt viime aikoina olen saanut mahdollisuuden markkinointiin. Koska liikkeessäni käy ihmisiä aivan vauvasta vaariin, niin markkinoinnissa olen keskittynyt lehtiin ja internetiin. Näiden ansiosta asiakaskuntani on laajentunut huimasti, ja varauskirjani ovat täyttyneet kaikenlaisista kuvauksista. Päädyin oman studion perustamiseen lopullisesti opiskeluaikani ensimmäisenä vuonna käytyäni valinnaisella yrityskurssilla. Eniten minua kiehtoi yrityksen perustamisen yhteydessä annetut vapaat kädet. Ystävystyin opiskeluvuosinani vuotta vanhempaan poikaan, johon päätin ottaa yhteyttä yritystä perustaessani. Totesin tarvitsevani kehysten valmistajaa yritykseeni, ja hän oli työhön sopiva käytyään kehysten valmistukseen erikoistavan kurssin. Oma studioni on hyvin persoonallinen tapaus. Näyteikkunoita on kaksi, joihin olen tehnyt itse ottamistani kuvista kollaasit. Toinen kollaasi on täynnä luontokuvia, ja toinen taas on koottu muotokuvista. Kun liikkeeseeni astuu sisään, ensimmäisenä näkee hyvin rennon, violetiksi maalatun tilan, jonka seinille olen itse maalaillut mustalla erilaisia muotokuva- ja kameraluonnoksia. Ovea vastapäätä on vaalea pöytä, jonka päällä on kassakone, sekä tietokone, jolla muokkaan kaikki ottamani kuvat. Pöydän lasisen etuosan sisäpuolelle on laitettu kollaasimaisesti Kamera-lehtiä, joita jokainen saa halutessaan lukea odotellen omaa vuoroaan päästä kuvattavaksi. Ulko-oven vasemmalla puolella on suuri ja pehmeä 15

16 harmaa sohva, sekä lasinen vitriini, jossa on kaikki omistamani järjestelmäkamerat, joiden joukossa komeilee yksi maailman ensimmäisistä järjestelmäkameroista, sekä erilaisia objektiiveja, mm. Tamron mm luontokuvaukseen. Oikealla puolella taas on kaksi harmaata nojatuolia, joiden väliin olen sijoittanut lasten leluja. Kassan takana oikealla on käytävä, jolla sijaitsee muutama peili laittautumista varten, kaksi kuvaushuonetta, toinen passikuvausta varten ja toinen jää muille kuvauksille. Viimeinen huone käytävän päässä on ystävääni varten, jossa hän valmistaa kaikki kehykset ilman sähköistettyjä koneita, käyttäen mm. timanttiterällä varustettua veistä lasia varten. Paspartuurit hän leikkaa niille tarkoitetulla leikkurilla, ja itse kehyksiä varten on erilainen systeemi: käsin käytettävä kone on iso ja vihreä. Siinä on suuri metallinen mittalevy, josta katsotaan kehyksen yhden sivun oikea pituus. Terä, jolla puuta leikataan, on väännetty suorakulmaksi, jotta kehyksen sivut saadaan yhdistettyä kauniisti ja lopputuloksena jokainen kulma on yhdeksänkymmenen asteen kulmassa. Terä uppoaa puuhun hyvin kevyesti painettaessa jalalla poljinta, joka liikuttaa terää. Lopuksi kehykset liimataan ja niitataan kiinni. Rovaniemellä haasteina ovat tietysti kilpailijani. Täällä on muutamia valokuvausliikkeitä, jotka ovat olleet täällä jo monia vuosia. Sen takia etenkin alussa minun oli vaikeaa saada asiakkaita heidän käytyään pitkään asioimassa muissa liikkeissä, mutta erotun joukosta edukseni muutamallakin tavalla. Koska rakastan luontokuvausta, käytän sitä osaani hyväksi ja teetän itse ottamista kuvista tauluja. Otin siinä riskin, sillä en ollut varma siitä, kuinka moni olisi valmis ostamaan taulujani. Nyt vuoden aikana, epäilyksistäni huolimatta, tauluja on mennyt noin seitsemänkymmentä kappaletta, mistä olen hyvin ylpeä. Toinen tapa, jonka takia erotun joukosta, on se, että järjestän studiossani erilaisia teemapäiviä, joista perin pientä osallistumismaksua teeman mukaan. Yhtenä päivänä olen järjestänyt kehysten rakennuspäivän, jolloin kuka tahansa sai tulla pientä maksua vastaan rakentamaan itselleen kehykset omaan tauluunsa. Toisena päivänä järjestin Hassut Ilmeet teemapäivän. Sinä päivänä kuvasin suurimmaksi osaksi lapsia hassuine ilmeineen ilmaiseksi, ja he saivat kuvansa mukaan omille muistitikuilleen. Nämäkin ovat tuoneet lisää asiakkaita studiolleni. Kun mietin viimeisintä vuotta, niin tämä on ollut mahdollisesti parasta, mitä elämässäni on ollut. Olen hyvin sosiaalinen, jonka takia pidän työstäni hyvin paljon. Saan tavata paljon ja uusia ihmisiä, jotka ovat minulle todella ystävällisiä. Olen joutunut ottamaan paljon riskejä yritykseni suhteen, mm. rahoituksessa, mutta olen saanut kaiken alussa menettämäni takaisin ja enemmänkin. Rakastan työtäni, enkä sitä mihinkään muuhun vaihtaisi. 16

17 Uusi ympäristömerkki kertomaan tuotteen eettisyydestä - kaikkien etu Napakka ja asiallinen teksti yrityksestä, joka tarjoaisi uuden tavan kertoa kuluttajille, mistä tuote on peräisin ja miten se on päätynyt kaupan hyllylle. Loppuun asti mietitty aihe on kirkastunut ideaksi, joka kannattaisi kenties toteuttaa ihan oikeasti. Atte Mäkinen Olarin koulu, Espoo Kaikki tuotepaketit on nykyään päällystetty erilaisilla ympäristömerkeillä. On sydänmerkkiä ja joutsenmerkkiä, reiluakauppaa ja EU kukkaa. Mutta kuka niitä oikein tajuaa kun jokaisessa paketissa on joku merkki ja kuka niiden merkityksen muistaa? On merkkejä jotka ovat tarkempia myöntämisperusteistaan, mutta toisaalta osan merkeistä voi yksinkertaisesti ostaa rahalla. Mitä jos olisi merkki josta kuluttaja oikeasti saisi tietoa tuotteen ekologisuudesta? Tämä ajatus mielessäni lähdin ideoimaan omaa yritystäni. joka tekisi maailmasta paremman paikan. Uutisissa näkyy nykyään paljon uutisia ruoan alkuperästä ja valmistusolosuhteista. Viimeisimpänä mainittakoon Thaimaassa tuotettujen ananasmehujen huonot työolosuhteet, joista Finnwatch uutisoi vuoden 2013 alussa. Ihmiset haluaisivat varmasti enemmän tietoa tuotteen matkasta raaka-aineiden tuotannosta alkaen loppuen kaupan hyllylle. Tietoa on kyllä saatavilla osasta tuotteista, mutta sekin on usein vaikeasti löydettävissä. Tietoa tulisi varmemmin tutkittua jos se olisi kätevästi saatavilla esimerkiksi heti tuotepaketissa. Tähän kysyntään vastaisi uusi puolueeton yritys. Yritys tekisi valmistajan pyynnöstä joko videon tai yksinkertaisen plus/miinus -taulukon tuotteen matkasta kaupan hyllylle. Tämä tieto pakattaisiin paketissa olevaan ympäristömerkkiin joka sisältäisi esimerkiksi QR-koodin (quick response code). Nykyään älypuhelimia on jo suurella osalla kansasta jonka lisäksi kauppaan voitaisiin sijoittaa pisteitä, joissa koodin voi käydä lukemassa. Näin kaikilla olisi mahdollisuus tietoon. Koodi on erittäin nopea ja helppo lukea ja se on tällä hetkellä yksi kätevimmistä tavoista lukea tieto paketista. Tieto tuotteen eettisyydestä on sekä kuluttajan että kauppiaan ja valmistajan etu. Kuluttaja saa kätevästi tiedon tuotteen valmistustavoista ja niiden eettisyydestä. Näin hän voi omien arvojensa mukaan vertailla kaupassa olevia tuotteita hinnan lisäksi myös eettisillä perusteilla. Kukaan tuskin joka ikisellä kauppareissulla käy kaikkien tuotteiden tarinoita läpi mutta se ei ole ajatuskaan. Nimittäin kun on kerran löytänyt esimerkiksi itseään miellyttävän myslin, ei sen tietoja tarvitse enää uudelleen verrata muihin vastaaviin tuotteisiin. Kun pikkuhiljaa tutkii haluamiensa tuotteiden eettisyyttä saattaa huomata olevansa kiinnostuneempi tuotteiden alkuperästä ja sen olevan ehkä tärkeämpi valintakriteeri. Ehkä joku päivä kaikki ostoskärrystä löytyvät tuotteet ovat eettisesti mieluisia tuotteita. Nämä on helppo löytää hyllystä merkin ansiosta ja lisätietoa saa nopeasti. Tuotteen valmistajalle uusi yritys tarjoaisi helpon tavan saada tietoa oman tuotteen val- 17

18 mistustavasta. Usein edes valmistaja ei nimittäin tiedä mistä tuotteen raaka-aineet tulevat ja millaiset työolot näissä paikoissa on. Tämän asian yritys selvittäisi puolueettomasti ja luotettavasti. Jos tutkimuksissa ilmenevät asiat koskien esimerkiksi lapsityövoimaa eivät miellytä, voidaan asiaan puuttua koska siitä on mustaa valkoisella. Kun tuotantoprosessi on valmistajan tiedossa, voi se pyytää liittämään tiedon pakettiin ympäristömerkin muodossa. Samalla markkinoija saa uuden markkinointivaltin. Kun kuluttaja näkee merkin paketin kyljessä tietää hän, että todennäköisesti tuote on tuotettu edes joitain eettisiä arvoja noudattaen. Ja asiahan on nopea tarkistaa lukemalla koodi. Tätä voidaan myös hyödyntää markkinoinnissa ja se on loistava kilpailuetu niitä tuotteita vastaan, joissa merkkiä ei ole. Tämä houkuttelee yhä useampia valmistajia tekemään tutkimuksen ja pyytämään merkkiä tuotteisiinsa. Loppupeleissä suurin voittaja on kuitenkin varsinkin ne alkutuotannon työntekijät, jotka työskentelevät usein surkeissa oloissa. Kun tieto lisääntyy, on valmistajien pakko puuttua imagosyistä huonoihoin työoloihin. Näin saadaan ehkä muutama hikipaja vähemmän maailmaan ja maailmasta hieman parempi paikka elää ja työskennellä kaikille. Mitä itse yritys siis tarjoaisi? Yritys tarjoaisi valmiin paketin tuotteen valmistajalle sisältäen tutkimuksen ja merkin käyttöoikeuden. Kun valmistaja ostaa paketin tekevät yrityksen tutkijat selvityksen tuotteen valmistuksesta ja sen eettisyydestä. Tulokset kootaan joko nopeasti luettavaan taulukkoon johon on merkitty hyvät ja huonot puolet tai videoon, joka on pidempi kuluttajan katsella mutta myös kertoo kuvamateriaalin kera tarkasti tuotteen valmistuksesta. Nämä voidaan luonnollisesti myös yhdistää. Puolueettomana yrityksenä kuluttaja voisi olla varma, että videot ja taulukot kuvaavat olosuhteita juuri sellaisina kun ne oikeasti ovat. Ei valmistajien viherpesuvideoita mutta ei myöskään aktivistien ylidramaattisia kärjistyksiä huonoista puolista. Mitä tämä kaikki maksaisi ja miten yritys rahoittaisi toimintansa. Aluksi voitaisiin todeta että tutkimuksen tekeminen tuotteen valmistuksesta raaka-aineista lähtien on kallista. Tämän kuitenkin maksaa valmistuttaja. Merkin hinta riippuisi tuotteen valmistustavasta ja maasta. On eri asia tehdä tutkimus leivästä joka leivotaan naapurikunnassa paikallisista jauhoista kun leivästä joka valmistetaan Kiinassa Intialaisista jauhoista. Lisätuloja yritys saisi erilaisten merkkiin liittyvien palveluiden kuten kauppaan sijoitettavien QR-koodien lukupisteiden myynnistä. Yrityksen perustamiskustannukset ovat kohtalaiset sisältäen kiinteistön (toimisto), henkilökunnan (tutkijat) sekä laitteiston (kamerat yms.). Kuitenkin suuri osa kustannuksista syntyy vasta tilauksen jälkeen jolloin ne maksaa tuotteen valmistaja joka haluaa merkin tuotteeseensa. Uskon vahvasti että tämä yritys auttaisi tekemään tästä maailmasta paremman paikan. Uusi ympäristömerkki on kaikkien etu, niin kuluttajan, valmistajan, työntekijän kuin myös uuden yrityksen. Toivottavasti vielä joskus näemme ihmisiä lukemassa tuotepakettien koodeja älypuhelimillaan ja olevan oikeasti kiinnostuneita tuotteiden eettisyydestä. 18

19 Jokapaikanhöylä Kiinnostava ja kekseliäs tarina Ilarista, joka ilman kesätyötä jäätyään luo sinnikkäällä yrittämisellä itselleen työpaikkoja katusoittamisesta keittiöhommiin. Kirjoittaja kuljettaa Ilaria läpi kesän, jonka aikana hänestä kehittyy varsinainen moniyrittäjä. Maria Mäkituomas Pellon peruskoulu Jo lapsena Ilari oli ollut todella sinnikäs, ehkä jopa jukuripäinen. Hän oli aina rämpinyt vaikeina aikoina eteenpäin, yrittänyt kerta toisensa jälkeen uudelleen eikä koskaan, ikinä luovuttanut. Aina tämä taktiikka oli tuottanut positiivisia tuloksia. Paitsi nyt. Kurjan sattuman takia tämä hieno yrittämisen voittokulku katkesi. Miten se oli edes mahdollista, että Ilari ei ollut saanut kesätöitä hakemisistaan huolimatta? Kaikki hänen kaverinsa olivat saaneet kesätöitä. Paras kaveri, joka soitti kaveriporukan bändissä bassoa, oli suunnistanut rautakauppaan, ja entinen tyttöystävä pääsi uimakoulun opettajaksi. Ilari oli hakenut töitä jo alkuvuodesta, mutta ei ollut tärpännyt. Muut hänen ympärillään sen sijaan hehkuttivat, että olivat saaneet unelmiensa työpaikan ja palkkakin oli sievoinen. Miksi minä en onnistunut, minä, joka olen se kaikista toimeliain, mietti Ilari kuumeisesti. Lisäksi hän tarvitsi rahaa. Mutta Ilari ei aikoisi luovuttaa. Hän ei koskaan tekisi niin. Ilari oli sangen lahjakas kitaransoittaja, olihan hän harjoittelut jo pienestä pitäen ja ahkerasti. Hän istui huoneessaan synkeänä katsellen sälekaihtimien lävitse ulos viereiseen puistoon, jossa ihmiset viettivät vapaa-aikaansa auringonpaisteessa. Hän näki sielläkin nuoren, joka leikkasi nurmikkoa. Ulkona oli todella lämmin, tytöllä täytyi olla tukahduttavan kuuma. Ilari vilkaisi sattumalta huoneensa nurkassa olevaan kitaraan. Hän sai ajatuksen, ihan yllättäen. Mitäpä jos? Railakas kitaransoitto kuului rytmikkäästi puiston alueella, jossa liikkui paljon ihmisiä. Ilari rämpytteli menemään, näpelöi kieliä ja tömisteli musiikin tahdissa jalkaansa, jonka juuressa oli avoin kitarakotelo. Kotelossa kiiluikin jo muutama lantti. Hän näki eläkeläisryhmän lähestyvän, vaihtoi kappaletta erääseen 60-luvun hittiin, lauloi komealla äänellään täydellä tunteella. Voi katsokaas poikaa, hienosti laulaa! sanoi yksi mummoista ihaillen. Hän kaivoi nahkaisesta lompakostaan viiden euron setelin ja laski sen lehahtavaa tuulta varoen koteloon. Siinä sinulle vähän taskurahaa! Onpa mukavaa, että nuoret vielä harrastavat musiikkia! hän kehaisi, kipitti ohitse, ja porukan kuudesta eläkeläisestä neljä antoi vähän käteistä. Ilari teki karkean arvion, että koteloon kilahti yhteensä euroa. Parin tunnin kuluttua Ilarin sormissa alkoi jo tuntua. Hän oli soittanut sormenpäänsä melkein rakoille muutaman euron tähden. Hän lopetti, kun ihmisiä ei näkynyt enää kovin paljon, ja keräsi kamppeensa vaivihkaa. Hän laskisi rahat kotona. Sisimmässään Ilari tiesi, ettei jaksaisi joka päivä aamusta iltaan soittaa samoja viisuja. Hän ei kuitenkaan halunnut lannistua siitä nyt. Hän oli tienannut omaa rahaa ihan itse. Kyllähän minä keinot keksin, 19

20 hän tuumi ja talsi eteenpäin huomaten samalla maassa pullon. Hän pysähtyi, katsahti pulloon uudestaan. Hän poimi sen. Siitä saisi 20 senttiä. Ilarin hymy leveni, hän päätti nousta huomenna aikaisin keräämään pulloja. Niitä löytyisi, koska kaupunki oli iso. Kuinka ollakaan, seuraavana iltapäivänä hän seisoi ruokakaupan pullonpalautusautomaatin edessä valtavat mustat jätesäkilliset täynnä pulloja. Niistä tuli yhteensä melkein 40 euroa. Eilen kitaransoitolla tienattujen rahojen kanssa hän oli tienannut lähes kuusikymppiä. Kahdessa päivässä. Kotona illalla hän mietiskeli seuraavaa hankettaan. Koko kesää ei ehkä jaksaisi kykkiä pensaissa keräämässä pulloja, saatikka kitaran kieliä kiusaamassa. Eteisen ovi aukesi, ja äidin iloinen ääni kuului: No mutta, Jaana! Kuinka mukava yllätys! Voi, tule sisään, keitetään kahvit Ilari katsoi kohteliaaksi mennä tervehtimään äitinsä parasta ystävää ja sai sitten jälleen kerran kuulla, että oli kasvanut. Kahvipöydässä Jaana kertoi, että hänen tyttärensä ylioppilasjuhlat olivat viikon päästä ja että hän tarvitsisi apua leivonnassa ja juhlien järjestämisessä. He asuivat omakotitalossa, kuten Ilarin perhekin. Pihalla pensaat rehottavat niin, ettei kehtaa vieraita edes pyytää. Tiedättehän, Jarmolla on niin huono selkä, ettei hän niitä siistimään kykene. Ajattelin mennä huomenna pyytämään naapurin nuoria apuun, tarjota palkkaa. Ja minulla oli tiskarikin, mutta hän perui tulemisensa eilen. Ajattelin naapurin Auroraa tilalle Jaana jutteli ja hörppi kahvia. Mutta minähän voisin tehdä sen. Siistiä pihan etukäteen ja tiskata juhlien aikana. Ja auttaa leivonnassa, Ilari ehdotti. Jaana katsoi vähän yllättyneenä Ilaria, sitten ilme muuttui kiitolliseksi. Voisitko tehdä sen? Ehtisitkö sinä? Totta kai, sanoi Ilari vaistoten äitinsä ylpeän ilmeen. Kuinka paljon sinä haluat palkkaa? kysyi Jaana vähän kiusoitellen. Päätetään se sitten, Ilari vastasi. Pihatyöt olivat ehkä odotettua rankempia, mutta Ilari päätti selviytyvänsä niistä ja tarttui urheasti pensasleikkuriin. Hän haravoi tippuneet oksat siistiin kasaan. Sitten hän päräytti ruohonleikkurin käyntiin, surisutti ison ruohikon siistiksi, pesi puutarhatuolit lintujen jätöksistä ja kasteli vielä kukatkin päälle. Lopen uupuneena hän sitten istahti talon kuistille, pyyhkien hikeä ja yrittäen suojautua paahtavalta auringolta. Jaana kiirehti hänen luokseen limsalasi kädessään. Herttinen, olitpas sinä nopea! Ja kuinka huolellista työtä! Tuntuu ihan pahalta pyytää sinut vielä auttamaan leivonnassa parin päivän päästä. Kiitos, Ilari! Ilari hymyili, otti tarjotun limsalasin vastaan ja joi sen hetkessä. Hän lähti hetken kuluttua uhkuen tyytyväisyyttä. Hän tiesi pystyvänsä nyt tienaamaan, vaikkei saanutkaan töitä mistään yrityksestä. Tuon parin viikon ajan odottaessaan tiskarinhommia ja auttaessaan Jaanaa leivonnassa, Ilari jatkoi pullojen keräämistä ja katumusisointia. Kävellessään pulloja keräten hän kuitenkin pohti, mistä saisi vielä parempaa ansiota. Hän keksi, että romumetallista maksettiin. Heidänkin autotallissaan oli käyttämättömiä tavaroita. Lisäksi hän voisi järjestää pihakirpputorin. Kotiin päästyään hän laati listan, mitä voisi myydä, ja ilmoitti äidille aikeistaan. Kuinka ollakaan, naapurissa asustava Lyyli-niminen mummo kuuli Ilarin aikeista ja etsi hänet käsiinsä. Kuules Ilmari, hän sanoi herttaisella mummonäänellään eikä taaskaan muistanut Ilarin oikeaa nimeä, minun ullakollani on vaikka ja mitä sellaista, mitä en mihinkään tarvitse. Myös romumetallia. Minulla olisi kova halu päästä kaikesta turhasta roinasta eroon, mutta olen jo liian vanha raskaaseen työhön. Ajattelin, että jos sinä, nuori mies, haluaisit tyhjentää ullakon. Saisit kaiken tavaran sieltä myytäväksi ja pienen lisäpalkkion. Ilari kuunteli hyvillään. Totta kai! Milloin tulen? hän kysyi. Milloin vaan. Huomenna? Lyyli kysyi. Sopii. Ilari sai kaiken tehtyä. Hän tyhjensi tavaran peitossa olleen ullakon, tiskasi hyvällä liksalla juhlissa, myi romumetallin ja järjesti menestyvän kirpputorin. Hän oli suorastaan innostunut pienestä jokapaikanhöyläyrityksestään. Hän nettosi jo pelkästään kesäkuun aikana aimo summan rahaa. 20