Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2011: FM

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2011: FM"

Transkriptio

1 Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2011: FM Urapalvelut/ Susan Blomberg ja Sunna Vainiomaa Kysely toteutettiin e-lomakkeella ajalla , ja siihen vastasi 49 filosofian maisteriksi valmistuvaa. Opiskelijat vastasivat kyselyyn jättäessään todistuspyyntölomakkeen. Vuonna 2011 valmistui 69 filosofian maisteria, joten vastausprosentti oli 65 %. Vastaajista 37 %:lla oli pääaineena viestintätieteet, 16 %:lla ruotsin kieli ja 14 %:lla nykysuomi. Lähes puolet (49 %) vastaajista ilmoitti työpaikkansa (tai kyselyhetken asuinkunnan) sijaitsevan Pohjanmaalla. Loput vastaajista ilmoittivat työpaikan sijaitsevan pääkaupunkiseudulla, Etelä-Pohjanmaalla, Satakunnassa, Pirkanmaalla tai ulkomailla. Vastauksissa oli myös yksittäisiä muita mainintoja. Suurimman osan asuinpaikka ennen opintojen alkua oli Pohjanmaa (41 %) ja toiseksi eniten opiskelijoita tuli Etelä-Pohjanmaalta (14%). Vastaajista 55 % oli sitä mieltä, että yliopisto-opiskelu oli kehittänyt ammatissa toimimiselle keskeisiä tiedollisia ja taidollisia valmiuksia paljon tai melko paljon. 63 % oli sitä mieltä, että yliopisto-opiskelu oli kehittänyt paljon tai melko paljon valmiuksia toimia oman alan asiantuntijana. 57 % vastaajista suoritti osan tutkintoon sisältyvistä opinnoista toisessa kotimaisessa yliopistossa, avoimessa yliopistossa tai kesäyliopistossa. Vastaajat arvioivat heillä olleen keskinkertaiset mahdollisuudet hankkia oman alan työkokemusta opintojen aikana. Yliopisto-opiskelun koettiin kehittäneen paljon tai melko paljon tutkimus- ja ammattietiikan tajua, luovan ajattelun taitoa, tiedonhakutaitoja, oman alan teoreettista osaamista, kielitaitoa, valmiuksia kansainväliseen vuorovaikutukseen, sosiaalisia taitoja, joustavuutta ja sopeutumiskykyä, viestintätaitoja, analyyttisiä taitoja, erilaisten tutkimusmenetelmien tuntemusta ja oma-aloitteisuutta. Yliopisto-opiskelu kehitti jonkin verran tai ei lainkaan opitun soveltamista käytännössä, tietoteknisiä valmiuksia, oman alan tehtävien käytännön taitoja, yritystoiminnan perusteiden tuntemusta, tiimityötaitoja sekä oppimis- ja ongelmanratkaisukykyä. Vastaajista 65 % oli valmistumishetkellä töissä tai jo saanut työpaikan. 20 % ilmoitti olevansa työtön. Työssä olevien (tai jo työpaikan saaneiden) suurimmat työllistäjät olivat kuntasektori (20 %) ja kotimainen yritys tai yksityinen laitos. Työsuhde oli vakituinen 16 % työssä olevista ja 49 %:lla kokoaikainen. 45 % oli sitä mieltä, että työtehtävät vastaavat koulutusta hyvin tai melko hyvin. 1

2 Sukupuoli Pääaine/ koulutusohjelma 2

3 Valittiinko sinut Vaasan yliopistoon suorittamaan Työpaikan sijainti (ellet ole töissä, tämänhetkinen asuinpaikka) 3

4 Asuinpaikkasi sijainti ennen yliopisto-opintojen aloittamista Millä perusteella ensisijaisesti valitsit opiskelupaikkasi (valitse max. 3 kohtaa) 4

5 Arvioi, kuinka paljon yliopisto-opiskelu on kehittänyt seuraavia tieto- ja taitoalueitasi: Ammatissa toimimiselle keskeiset tiedolliset ja taidolliset valmiudet Tutkimus- ja ammattietiikan taju 5

6 Luovan ajattelun taito: Valmius toimia oman alan asiantuntijana 6

7 Valmius soveltaa oppimaasi käytännössä Valmius hankkia tarvittavia lisätietoja ja -taitoja 7

8 Omaan alaan liittyvä teoreettinen osaaminen Kielitaito 8

9 Tietotekniikan käyttötaito Oman alan tehtävien käytännön taidot 9

10 Valmiuksia kansainväliseen vuorovaikutukseen Sosiaaliset taidot, joustavuus ja sopeutumiskyky 10

11 Viestintä- ja kommunikaatiotaidot Yritystoiminnan perusteiden tuntemus 11

12 Tiimityötaidot Oppimis- ja ongelmanratkaisukyky 12

13 Analyyttiset, systemaattisen ajattelun taidot Erilaisten tutkimusmenetelmien tuntemus 13

14 Oma-aloitteisuus Mikä suorittamassasi tutkinnossa / opinnoissa oli erityisen hyvää? Entä huonoa? Parasta oli mahdollisuus suorittaa opettajan pedagogiset opinnot Vaasan yliopistossa. Erityisen hyvää on ollut mahdollisuus suunnata opintoja oman mielenkiinnon mukaan ja joustavuus opiskeluajoissa. Olen työskennellyt kaksi viimeistä vuotta ja opiskelu on tämän vuoksi ollut hitaampaa, mutta esteitä ei silti ole opinahjon puolesta ollut. Huonoa opinnoissa on ollut valinnaisaineiden erityisesti tiedottamiseen liittyvien vaihtoehtojen puuttuminen. Hyvää oli se, että tutkinto oli monipuolinen ja vaihto-opiskelumahdollisuudet loistavat. Huonoa oli se, että teoria painottui niin paljon käytännön taitojen jäädessä vähäiseksi. Teoreettinen puoli tuli esille hyvin. Toisaalta käytännön taidot jäivät mielestäni aivan liian vähälle. Kielitaito kehittyi todella paljon. Opinnot ovat liian teoreettisia, eivätkä anna tarpeeksi käytännöllistä tietoa. Erityisen hyvää oli mahdollisuus suorittaa opettajan pedagogiset opinnot Vaasassa. Käytännön käännösharjoitukset. Ei mitään huonoa. Hyvää joustavuus sivuaineiden ja muiden opintojen suhteen. Huonoa pääaineen kapeakatseisuus. Opintojen loppuvaiheessa voisi olla vielä suullisia harjoituksia. Vaihdon jälkeen suullinen kielitaito ehti rapistua. 14

15 Hyvää: Monipuolinen tutustuminen viestinnän alaan ja sen tutkimussuuntauksiin. Mahdollisuus toimia hyvinkin itsenäisesti. Erityisen huonoa ei mikään. Laajojen kokonaisuuksien hahmottamisen oppiminen. Opintoihin saisi kuulua enemmän käytännön taitoja etenkin multimedian ja digitaalisen median tuottamiseksi. Se helpottaisi työllistymistä valmistuttua. Gradunohjaus oli hyvää eli oppi, miten tieteellistä tutkielmaa tehdään. Erityisen hyvää on viestintätieteiden pääaineen monipuolisuus, mutta toisaalta se johtaa erityissosaamisen puutteeseen. Vapaus tehdä tutkinnosta oman näköisensä, toisaalta Vaasassa on puutteelliset mahdollisuudet valmistua kielten puolelta opettajan ammattiin. Itsenäinen opiskelu oli hyvää, tiettyjen opintoihin liittyvien asioiden informaation puute huonoa. Teoriatietojen soveltaminen käytännön harjoituksilla oli erityisen hyvää. Joidenkin luennoitsijoiden huono taito/valmistautumattomuus luennoilla (opettamisessa). Jotkut kurssit olivat pinnallisia, eivätkä olleet tarpeeksi syvällisiä. Hyvää monipuolisuus, huonoa kurssien osittainen sisällöllinen päällekkäisyys. Opiskelu oli koko ajan mielenkiintoista. Huonoa se, ettei tutkinnosta ole käytännössä juurikaan hyötyä. Huonoa: teoreettisuus. En koe teoriatiedon pänttääämistä tehokkaana kielenopetusmuotona. Opinnot olivat sisällöltään mielenkiintoisia ja opettajat hyviä. Hieman epäselväksi jäi opintojen yhteys käytänön työelämään muuten kuin tutkijan ammatin osalta. Hyvää oli monipuolinen kuva kielitieteestä tieteenalana, huonoa käytännön vähäinen painoarvo, esim. eri ammateissa toimimisen kannalta. Itsenäisen tiedonhaun taidot kehittyivät. Harmillista toisinaan, kun ei ollut joustavuutta poissaolojen / tuntien korvaavuuden suhteen (työpäivä saattoi osua luentojen kanssa yhteen). Hyvää opettajien asiantuntijuus, huonoa graduohjaajan heikkous Suomen kirjallisuuden opinnoista ei jäänyt käteen paljoakaan pelkkien kirjatenttien perusteella. Olisin kaivannut paljon enemmän kontakti- sekä teoriaopetusta. Tutkinto antoi tukea ja eväitä haaveammattiini Plussaa monipuolinen pääaine vaikka toisaalta paikoin oppiminen pintapuolista. Kielitaito on kehittynyt paljon. Osa kursseista tuntui turhilta, enkä usko niillä kursseilla opituista asioista olevan hyötyä käytännön elämässä. 15

16 Suorititko osan tutkintoon kuuluvista opinnoista toisessa kotimaisessa yliopistossa, avoimessa yliopistossa tai kesäyliopistossa? Arvioi seuraavia väittämiä asteikolla 1 4 (1=täysin eri mieltä, 4=täysin samaa mieltä) 16

17 Arvioi seuraavia väittämiä yliopistosi kannalta asteikolla 1 4 (1=täysin eri mieltä, 4=täysin samaa mieltä) Mielestäni yliopistoni on: Arvioi, vaikuttiko joku seuraavista syistä hidastavasti opintojesi etenemiseen? 17

18 Arvioi saamaasi opintojen ohjausta (1=heikko, 4=hyvä): Mikä saamassasi opintojen ohjauksessa oli hyvää? Entä huonoa? Opintoneuvonta on aina ollut positiivista ja kannustavaa, ei mitään huonoa sanottavaa siitä. Joustavuutta on ollut opintojen hyväksiluvussa. Opintoneuvojilla on aina ollut aikaa ja kärsivällisyyttä selvittää opintoihin liitttyviä kysymyksiä kannustavalla asenteella. Olen muillekin kehunut Vaasan yliopiston henkilökohtaista palvelua. Viestintätieteiden amanuenssi on aidosti kiinnostunut opiskelijoista ja hänen kanssaan mutkikkaatkin asiat on saatu hoitumaan. Juuri henkilökohtainen paneutuminen ongelmiin on pienen yliopiston vahvuus. Opintoneuvojat kuuntelivat, vaikuttivat olevan kiinnostuneita asioistani ja neuvoivat hyvin. Olen todella tyytyväinen. Pienenä miinuksena se, että joillakin vastaanottoajat ilman ajanvarausta olivat vain muutama tunti yhtenä viikonpäivänä. Selkeät ohjeet aina käydessä, mutta toisinaan palvelu oli varsin töykeää. Henkilökohtainen neuvonta, matala kynnys. Alussa epäselvyyksiä siitä mitä pitäisi suorittaa. Hyvää oli se, että kurssien muutoksista huolimatta opintojen ohjaajat olivat hyvin perillä siitä, mikä kurssi vastaa mitäkin. Www-sivuilla asiat selvitetty hyvin. Henkilökunta on hyvin tavoitettavissa! En ole kokenut mitään huonoksi, lähinnä ehkä oma-aloitteisuus tiedon selvittämiseksi. Opintoneuvonta voisi olla "pakotetumpaa". Opiskelijoita siis hiukan painostettaisiin miettimään ja suunnittelemaan opinnot tarkemmin omiin valmiuksiin ja tulevaisuudensuunnitelmiin soveltuviksi. Ohjauksen laatu on paljolti kiinni yksilöstä. Yksi on sitoutunut laadukkaaseen ohjaukseen kun toinen ei juuri keskity asiaan eikä asia välttämättä edes edisty. Toivoisin yhdenmukaisemmin laadukasta ohjausta. 18

19 Kysymyksiin vastattiin nopeasti sähköpostin välityksellä. Hyvää oli se, että sai tietoa, mitä kannattaa sisällyttää tutkintoon. Myös todistukseen liittyvistä kurssitiedoista sai neuvoa. Huonoja kokemuksia ei ollut. Hankalinta oli se, kun en edes tiennyt kenen puoleen kääntyä. Yliopiston organisaatio oli opintojen alkuvaiheessa hyvin sekava ja tietoa oli vaikea löytää. Oman laitokseni opinto-ohjaaja kuitenkin osasi neuvoa opinnoissani hyvin, niin että asiat tulivat selväksi. Hänelle siis kiitokset. Yliopiston verkkosivuilta on tuskallisen vaikeaa löytää tietoa ylipäätään mistään. Kun aloitin opiskelut, niin meille jaettiin ihan paperiset opinto-oppaat, josta oli silloin aikanaan muistaakseni eniten hyötyä opintojen suunnittelussa. Ei pidä mielestäni jättää ainakaan sen varaan, että opiskelijat kyllä osaavat itsenäisesti etsiä tarvittavat asiat yliopiston verkkosivuilta. Paperilla oleva lista tärkeistä asioista on tarpeen. Tutor-toiminta keskittyi muistaakseni enemmän sosiaaliin kuvioihin (nekin toki tärkeitä), kun opintoihin liittyvät asiat jäivät vähemmälle ja tärkeät asiat muun informaatiomassan jalkoihin. Kriittinen palaute tutkielman ohjauksessa tuli aina tarpeeseen ja saatoin sen avulla parantaa oman työni tuloksia. Opinto-ohjaajina iloinen ja miellyttävä henkilökunta. Huonoja puolia en löydä. Amanuenssi oli ajan tasalla ja tiesi opiskelijan asiat. Negatiivista oli opintoneuvonnan vähyys, etenkin tutkintouudistukseen liittyen. Apua sai aina silloin kun sitä tarvitsi, epävarmat vastaukset jäivät askarruttamaan (hops vastaavat) ja silloin täytyi hakea apua vielä joltain muulta. Tuen saaminen opintosihteeriltä/amanuenssilta henkilökohtaisesti, sekä myös opintopäälliköltä. Arvioi, millaiset mahdollisuudet sinulla on ollut hankkia oman alan työkokemusta opintojen aikana? 19

20 Siirsitkö muodollista valmistumistasi, vaikka olit suorittanut kaikki tutkintoon vaadittavat opinnot? Mikäli siirsit valmistumistasi, arvio, mitkä tekijät vaikuttivat siihen? 20

21 Mikä seuraavista kuvaa parhaiten tilannettasi tällä hetkellä? Neljä vastaajaa aikoo hakea jatko-opiskelijaksi, tavoitteenaan tohtorin tutkinto. Nykyinen työ (vastaa vain, jos olet töissä) Mihin ryhmään työnantajasi kuuluu? 21

22 Onko työsi määräaikainen, jatkuva, harjoittelupaikka/trainee-ohjelma, oma yritys tai toiminimi/freelancer? Onko työsi kokoaikatyö vai osa-aikatyö? 22

23 Kuinka hyvin työtehtävät vastaavat koulutustasi? Mikä on asemasi työpaikan organisaatiossa? 23

24 Mikä on tehtäväalueesi? Mikä tekijä mielestäsi eniten vaikutti/ vaikuttaa työpaikan saamisessa? 24

25 Mitkä ovat kuukausitulosi (brutto) nykyisessä työssäsi? Mikä on tehtävänimikkeesi? Viestinnän suunnittelija, viestintäkonsultti Luokanopettaja tiedottaja Myyntineuvottelija Tuntiopettaja lehtori Asiakaspalvelija Correspondence follow-up Reporter Vapaa toimittaja surveillant / valvoja myyjä Summer trainee Asiakasneuvoja vs. englannin ja ruotsin lehtori Kielenkääntäjä kanslisti Projektipäällikkö Värikorjailija Erityisopettaja projektiassistentti henkilökohtainen avustaja Myyntiassistentti tutkimusapulainen Viestinnän opettaja Luovan kirjoittamisen ohjaaja sijaisopettaja laitosassistentti osastonsihteeri venäjän kielen opettaja 25

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2009 Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2009 Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2009 Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto Opintoasiat/ Susan Blomberg Kysely tehtiin e-lomakkeella ajalla 1.9. 31.12.2009, ja siihen vastasi 14 humanististen

Lisätiedot

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2010: HTM

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2010: HTM Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2010: HTM Opintoasiat/ Susan Blomberg Kysely toteutettiin e-lomakkeella ajalla 1.1. 31.12.2010 ja siihen vastasi 18 hallintotieteiden maisteriksi valmistuvaa.

Lisätiedot

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2011: HTM

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2011: HTM Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2011: HTM Urapalvelut/ Susan Blomberg ja Sunna Vainiomaa Kysely toteutettiin e-lomakkeella ajalla 1.1. 31.12.2011, ja siihen vastasi 21 hallintotieteiden maisteriksi

Lisätiedot

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2010 Filosofian maisterin tutkinto

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2010 Filosofian maisterin tutkinto Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2010 Filosofian maisterin tutkinto Opintoasiat/ Sunna Vainiomaa Kysely toteutettiin e-lomakkeella ajalla 1.1. 31.12.2010, ja siihen vastasi 43 filosofian maisteriksi

Lisätiedot

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2014: hallintotieteiden maisterit

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2014: hallintotieteiden maisterit Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2014: hallintotieteiden maisterit Urapalvelut/ Susan Blomberg Valmistuvilta kerätään vuosittain palautetta opinnoista ja opintoihin liittyvistä palveluista.

Lisätiedot

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2009 Filosofian maisterin tutkinto

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2009 Filosofian maisterin tutkinto Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2009 Filosofian maisterin tutkinto Opintoasiat/Susan Blomberg ja Sunna Vainiomaa Kysely toteutettiin e-lomakkeella ajalla 1.1. 31.12.2009, ja siihen vastasi 47

Lisätiedot

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2009 Hallintotieteiden maisterin tutkinto

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2009 Hallintotieteiden maisterin tutkinto Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2009 Hallintotieteiden maisterin tutkinto Opintoasiat/ Susan Blomberg ja Sunna Vainiomaa Kysely toteutettiin e-lomakkeella ajalla 1.1. 31.12.2009 ja siihen vastasi

Lisätiedot

Tampereen yliopistosta vuonna 2009 valmistuneiden uraseurannan tuloksia. Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 2015

Tampereen yliopistosta vuonna 2009 valmistuneiden uraseurannan tuloksia. Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 2015 Tampereen yliopistosta vuonna 29 valmistuneiden uraseurannan tuloksia Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 21 Kyselyn toteutus ja kohderyhmä Vuonna 214 uraseurantakysely toteutettiin vuonna 29

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta 2013 Vuonna 2012 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 2013 lopulla

Sijoittumisseuranta 2013 Vuonna 2012 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 2013 lopulla Sijoittumisseuranta 13 Vuonna 12 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 13 lopulla Jyväskylän yliopisto - koko aineisto (kyselyn vastausprosentti 4 %) Jari Penttilä Jyväskylän yliopisto/työelämäpalvelut

Lisätiedot

Kansainvälinen politiikka

Kansainvälinen politiikka Kansainvälinen politiikka Tampereen yliopistossa on seurattu vastavalmistuneiden maistereiden työllistymistä jo vuodesta 1994 lähtien. Seurannan tuottajana on U&R (Ura- ja rekrytointipalvelut). Maisterin

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Kasvatustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Valtio-oppi. Tilanne vuosi valmistumisen jälkeen (n=52) Työssä olevista (n=38)

Valtio-oppi. Tilanne vuosi valmistumisen jälkeen (n=52) Työssä olevista (n=38) Valtio-oppi Tampereen yliopistossa on seurattu vastavalmistuneiden maistereiden työllistymistä jo vuodesta 99 lähtien. Seurannan tuottajana on U&R (Ura- ja rekrytointipalvelut). Maisterin tutkinnon suorittaneet

Lisätiedot

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2013: humanististen tieteiden kandidaatit

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2013: humanististen tieteiden kandidaatit Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2013: humanististen tieteiden kandidaatit Urapalvelut/ Susan Blomberg Valmistuvilta kerätään vuosittain palautetta opinnoista ja opintoihin liittyvistä

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 2007 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 2013

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 2007 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 2013 TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 7 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 13 Kyselyn toteutus ja kohderyhmä Vuonna 12 uraseurantakysely toteutettiin

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta kysely vuonna 2011 tutkinnon suorittaneille. Koonti FUAS-ammattikorkeakouluista valmistuneiden vastauksista

Sijoittumisseuranta kysely vuonna 2011 tutkinnon suorittaneille. Koonti FUAS-ammattikorkeakouluista valmistuneiden vastauksista Sijoittumisseuranta kysely vuonna 2011 tutkinnon suorittaneille Koonti FUAS-ammattikorkeakouluista valmistuneiden vastauksista Huhtikuu 2013 2/12 SISÄLLYS JOHDANTO... 3 KYSYMYKSIÄ OPINNOISTA... 3 TYÖMARKKINATILANNE...

Lisätiedot

Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut

Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut Tohtoreiden uraseurannan tulokset Urapalvelut Aarresaaren uraseuranta Aarresaari-verkosto on suomalaisten yliopistojen ura- ja rekrytointipalveluiden yhteistyöverkosto, johon kuuluu 12 yliopistoa Aarresaari

Lisätiedot

Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina valmistuneille

Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina valmistuneille Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina 2005-2007 valmistuneille TAUSTATIEDOT 1) Sukupuoli nmlkj mies nmlkj nainen 2) Opintojen aloitusvuosi 3) Valmistumisvuosi 4) Millä perusteella valitsit opiskelupaikkasi?

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Kotimainen kirjallisuus

Kotimainen kirjallisuus Kotimainen kirjallisuus Kysely lähetettiin 80 kotimaisen kirjallisuuden alumnille, joista 27 vastasi. Vastausprosentti oli 34 %. Vastaajista 89 % on naisia. Vastaajien keski-ikä on 35 vuotta. Opintojen

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA TEKSTIILI- JA VAATETUSALA

Sijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA TEKSTIILI- JA VAATETUSALA Sijoittumisseuranta: Vuosina 2008 ja 2010 Lapin yliopistosta valmistuneet taiteen maisterit PÄÄAINEENA TEKSTIILI- JA VAATETUSALA Anne Keränen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto Kevät 2012

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 K a s v a t u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Teknillinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Teknillinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Teknillinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän mielipiteistään

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Jyväskylän yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2016)

Jyväskylän yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2016) Jyväskylän yliopistosta vuonna 11 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 16) kohtaiset tiedot (Kyselyn vastausprosentti: 4 valmistuneista) Vastaajien

Lisätiedot

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2013: hallintotieteiden kandidaatit

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2013: hallintotieteiden kandidaatit Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2013: hallintotieteiden kandidaatit Urapalvelut/ Susan Blomberg Valmistuvilta kerätään vuosittain palautetta opinnoista ja opintoihin liittyvistä palveluista.

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Teknillinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Teknillinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 Teknillinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän mielipiteistään

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Oikeustieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Taloustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Taloustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Taloustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa vuonna 29 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 214 ja vertailu vuonna 27 valmistuneiden kyselyyn 212. Materiaalin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Farmasian tiedekunnassa vuonna 2009 farmaseutin tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen PÄÄAINEENA SOSIAALITYÖ

Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen PÄÄAINEENA SOSIAALITYÖ Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen Vuonna 2010 Lapin yliopistosta valmistuneet yhteiskuntatieteiden maisterit PÄÄAINEENA SOSIAALITYÖ Anne Keränen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto

Lisätiedot

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2012: hallintotieteiden maisterit

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2012: hallintotieteiden maisterit Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2012: hallintotieteiden maisterit Urapalvelut/ Susan Blomberg Valmistuvilta kerätään vuosittain palautetta opinnoista ja opintoihin liittyvistä palveluista.

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Helsingin yliopistossa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon, farmaseutin ja lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012.

Lisätiedot

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2012: filosofian maisterit

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2012: filosofian maisterit Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2012: filosofian maisterit Urapalvelut/ Susan Blomberg Valmistuvilta kerätään vuosittain palautetta opinnoista ja opintoihin liittyvistä palveluista.

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Teologisessa tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012.

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Valtiotieteellisestä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Farmasian tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2014: humanististen tieteiden kandidaatit

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2014: humanististen tieteiden kandidaatit Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2014: humanististen tieteiden kandidaatit Urapalvelut/ Susan Blomberg Valmistuvilta kerätään vuosittain palautetta opinnoista ja opintoihin liittyvistä

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

Vuonna 1998 valmistuneiden maistereiden ura- ja työmarkkinaseuranta: kuviot ja taulukot

Vuonna 1998 valmistuneiden maistereiden ura- ja työmarkkinaseuranta: kuviot ja taulukot Vuonna 1998 valmistuneiden maistereiden ura- ja työmarkkinaseuranta: kuviot ja taulukot 1. TUTKITTAVIEN TAUSTATIEDOT...3 Taulukko 1. Tutkinnon suorittaneet ja vastanneet koulutusaloittain... 3 Taulukko

Lisätiedot

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2012: hallintotieteiden kandidaatit

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2012: hallintotieteiden kandidaatit Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2012: hallintotieteiden kandidaatit Urapalvelut/ Susan Blomberg Valmistuvilta kerätään vuosittain palautetta opinnoista ja opintoihin liittyvistä palveluista.

Lisätiedot

YTM. Politiikkatieteet

YTM. Politiikkatieteet YTM Politiikkatieteet Koontia ura- ja sijoittumisseurannoista Saija Tikkanen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto Syksy 2011 2 1 TAUSTATIETOJA VASTAAJISTA o Yhteiskuntatieteen maistereita o

Lisätiedot

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista PÄÄAINEENA SOSIAALITYÖ

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista PÄÄAINEENA SOSIAALITYÖ Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista Kaisa Kivelä Työelämä ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto 2014 SISÄLLYS 1 TAUSTATIEDOT

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Humanistisessa tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Lääketieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin

Lisätiedot

Millaisin tavoittein maistereita koulutetaan?

Millaisin tavoittein maistereita koulutetaan? Millaisin tavoittein maistereita koulutetaan? Ritva Jakku-Sihvonen projektinjohtaja, Vokke-projekti, Helsingin yliopisto Maisterin tutkinto voimassa olevan asetuksen mukaan Pääaineen hyvä tuntemus, sivuaineiden

Lisätiedot

HOPS ja opintojen suunnittelu

HOPS ja opintojen suunnittelu HOPS ja opintojen suunnittelu Hanna-Mari Kivinen, 8.12.2010 Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta, Fysiikan laitos Mikä ihmeen HOPS? HOPS eli Henkilökohtainen OPintoSuunnitelma HOPS kuuluu 1.8.2005

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012.

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen. Kasvatustiede, Aikuiskasvatus ja Mediakasvatus

Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen. Kasvatustiede, Aikuiskasvatus ja Mediakasvatus Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen KM Kasvatustiede, Aikuiskasvatus ja Mediakasvatus Vuonna 2008 Lapin yliopistosta valmistuneet maisterit Saija Tikkanen Työelämä- ja rekrytointipalvelut

Lisätiedot

Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012

Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012 Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012 Urapalvelut/ Susan Blomberg Yliopisto tukee opiskelijoidensa työharjoittelua myöntämällä harjoittelutukea tutkintoon sisällytettävään

Lisätiedot

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma ssa opiskellaan suomea ja ruotsia aidosti kaksikielisessä ympäristössä. Ohjelmaan sisältyy kolme pääainetta: suomenkieliset opiskelevat pääaineenaan ruotsia, ruotsinkieliset joko ruotsia äidinkielenä tai

Lisätiedot

Uraseuranta 2018 tuloksia vuonna 2013 valmistuneiden uraseurannasta

Uraseuranta 2018 tuloksia vuonna 2013 valmistuneiden uraseurannasta Opintopalvelut Suunnittelija Outi Suorsa Uraseuranta 18 tuloksia vuonna 13 valmistuneiden uraseurannasta Uraseuranta 18 toteutettu syksyllä 18 valtakunnallisena kysely lähetetty kaikille vuonna 13 päättyvän

Lisätiedot

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2013: filosofian maisterit

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2013: filosofian maisterit Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2013: filosofian maisterit Urapalvelut/ Susan Blomberg Valmistuvilta kerätään vuosittain palautetta opinnoista ja opintoihin liittyvistä palveluista.

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus Maanpuolustuskorkeakoulusta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2008 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty puolustusministeriön esittelystä, säädetään Maanpuolustuskorkeakoulusta

Lisätiedot

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE - KYSELYN TOTEUTUS - KÄSITYKSET AMK-TUTKINNOSTA JA KOULUTUKSESTA - AMK-TUTKINNON TUOTTAMA OSAAMINEN - TYÖLLISTYMISEEN

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

KANDIDAATIN TUTKINNOSTA VALMISTUNEET TYÖELÄMÄSSÄ. Vuonna 2010 Tampereen yliopistosta valmistuneiden kandidaattien työelämään sijoittuminen

KANDIDAATIN TUTKINNOSTA VALMISTUNEET TYÖELÄMÄSSÄ. Vuonna 2010 Tampereen yliopistosta valmistuneiden kandidaattien työelämään sijoittuminen KANDIDAATIN TUTKINNOSTA VALMISTUNEET TYÖELÄMÄSSÄ Vuonna Tampereen yliopistosta valmistuneiden kandidaattien työelämään sijoittuminen Tampereen yliopisto Ura- ja rekrytointipalvelut Lokakuu 12 Sisällys

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 25.8.2016 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi

Lisätiedot

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista kasvatustieteen maistereista LUOKANOPETTAJAKOULUTUS

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista kasvatustieteen maistereista LUOKANOPETTAJAKOULUTUS Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista kasvatustieteen maistereista Kaisa Kivelä Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto 2014 SISÄLLYS 1 TAUSTATIEDOT

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden

Lisätiedot

Kansallisen tutkintojen viitekehyksen osaamiskuvaukset korkeakouluille. Kansallinen Bologna-seurantaseminaari 25.05.2009 Timo Luopajärvi

Kansallisen tutkintojen viitekehyksen osaamiskuvaukset korkeakouluille. Kansallinen Bologna-seurantaseminaari 25.05.2009 Timo Luopajärvi Kansallisen tutkintojen viitekehyksen osaamiskuvaukset korkeakouluille Kansallinen Bologna-seurantaseminaari 25.05.2009 Timo Luopajärvi Korkeakoulututkintojen sijoittaminen kansalliseen viitekehykseen

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a B i o k e m i a n j a m o l e k y y l i l

Lisätiedot

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2014: filosofian maisterit

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2014: filosofian maisterit Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2014: filosofian maisterit Urapalvelut/ Susan Blomberg Valmistuvilta kerätään vuosittain palautetta opinnoista ja opintoihin liittyvistä palveluista sekä

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

VARIA Mielikuva- ja vaikuttavuuskysely 2012

VARIA Mielikuva- ja vaikuttavuuskysely 2012 VARIA Mielikuva- ja vaikuttavuuskysely 2012 INNOLINK RESEARCH OY TAMPELLAN ESPLANADI 2, 4.krs, 33100 TAMPERE FREDRIKINKATU 34 B 22, 00100 HELSINKI Puh. 010 633 0200 YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA Tutkimuksen tavoitteena

Lisätiedot

Ohjaus Oulun yliopistossa

Ohjaus Oulun yliopistossa Ohjaus Oulun yliopistossa Lähinnä sinua: oman tiedekuntasi lähipalvelut ja omaopettaja O Opintojen suunnittelu ja aikatauluttaminen Kaikille yhteisissä palveluissa: opintopsykologi ja suunnittelijat O

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista POLITIIKKATIETEET JA

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista POLITIIKKATIETEET JA Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista Kaisa Kivelä Työelämä ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto 2014 SISÄLLYS 1 TAUSTATIEDOT

Lisätiedot

Tulevaisuuden teologi

Tulevaisuuden teologi Tulevaisuuden teologi Teologikoulutustarveselvitys 2015 Heikki Salomaa Teotar 2 kyselyyn vastanneet (N=527) HY (N=366) 45 % ISY (N=126) 51 % ÅA (N=27) 30 % Koko aineisto Mies (N = 190) 33 % 42 % 48 % 36

Lisätiedot

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista PÄÄAINEENA MATKAILUTUTKIMUS

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista PÄÄAINEENA MATKAILUTUTKIMUS Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista Kaisa Kivelä Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto 2014 SISÄLLYS 1

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 2005 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kyselyn toteuttaminen V. 2010 toteutettu uraseurantakysely v.2005 maisterin tutkinnon

Lisätiedot

Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi?

Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi? Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi? Tiina Nyyssönen, koulutussuunnittelija OKL tiina.m.nyyssonen@jyu.fi JYU. Since 1863. 12.11.2018 1 Millainen OKL on? Luokanopettajakoulutus =>

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Ylemmän AMK-tutkinnon suorittaneiden osaaminen FUAS-ammattikorkeakouluissa. Teemu Rantanen 7.3.2012

Ylemmän AMK-tutkinnon suorittaneiden osaaminen FUAS-ammattikorkeakouluissa. Teemu Rantanen 7.3.2012 Ylemmän AMK-tutkinnon suorittaneiden osaaminen FUAS-ammattikorkeakouluissa Teemu Rantanen 7.3.2012 Taustaa YAMK-tutkinto edelleen kohtuullisen uusi ja paikoin heikosti tunnettu > Tarvitaan myös tutkimustietoa

Lisätiedot

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa.

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. Asetus teologisista tutkinnoista 7.4.1995/517 1 LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Koulutusvastuu Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. 2 Tutkinnot

Lisätiedot

Jyväskylän yliopistosta vuonna 2007 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2012)

Jyväskylän yliopistosta vuonna 2007 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2012) Jyväskylän yliopistosta vuonna 27 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 212) kohtaiset tiedot (Kyselyn vastausprosentti: 47 valmistuneista) 1 Sukupuoli

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista kasvatustieteen maistereista KASVATUSALAN KOULUTUS

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista kasvatustieteen maistereista KASVATUSALAN KOULUTUS Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista kasvatustieteen maistereista Kaisa Kivelä Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto 2014 SISÄLLYS 1 TAUSTATIEDOT

Lisätiedot

Kauppatieteilijät työmarkkinoilla. Tanja Makkonen Suunnittelija Kauppakorkeakoulun ura- ja rekrytointipalvelut

Kauppatieteilijät työmarkkinoilla. Tanja Makkonen Suunnittelija Kauppakorkeakoulun ura- ja rekrytointipalvelut Kauppatieteilijät työmarkkinoilla Tanja Makkonen Suunnittelija Kauppakorkeakoulun ura- ja rekrytointipalvelut Miten hyvin KTM:t työllistyvät? Töissä 80 % valmistumishetkellä 6 kk:n kuluttua valmistumisesta

Lisätiedot

Kooste vuoden 2014 syksyllä kerätystä aineistosta, jossa tarkastellaan vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työuran alkua

Kooste vuoden 2014 syksyllä kerätystä aineistosta, jossa tarkastellaan vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työuran alkua Kooste vuoden 2014 syksyllä kerätystä aineistosta, jossa tarkastellaan vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työuran alkua 15.6.2015 Uraseurantakysely 2014 Kysely lähetettiin syksyllä

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela Viestintätieteiden kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 31.8.2017 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE: FSD2923 YLIOPISTOISTA VUONNA 2007 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄ- MÄÄN SIJOITTUMINEN 2012

KYSELYLOMAKE: FSD2923 YLIOPISTOISTA VUONNA 2007 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄ- MÄÄN SIJOITTUMINEN 2012 KYSELYLOMAKE: FSD2923 YLIOPISTOISTA VUONNA 2007 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄ- MÄÄN SIJOITTUMINEN 2012 QUESTIONNAIRE: FSD2923 FINNISH UNIVERSITY GRADUATES OF YEAR 2007: CAREER AND EMPLOYMENT SURVEY 2012 Tämä kyselylomake

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

2. Sain riittävästi tietoa opinnoista ja ammattialasta oppilaitokselta, jossa opiskelen.

2. Sain riittävästi tietoa opinnoista ja ammattialasta oppilaitokselta, jossa opiskelen. OPISKELIJAPALAUTEKYSELYT 2018 1(7) Opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen 415/2018 ja päätöksen mukaiset opiskelijapalautekyselyt, jotka otetaan käyttöön 1.7.2018 alkaen. Vastausasteikko: (5) täysin

Lisätiedot

Sijoittumisen yhteisseuranta

Sijoittumisen yhteisseuranta Sijoittumisen yhteisseuranta Seuraavat korkeakoulut keräsivät vuonna 2009 yhteistyössä tietoa valmistuneistaan Jyväskylän yliopisto Lapin yliopisto Turun yliopisto Turun kauppakorkeakoulu Åbo Akademi Hämeen

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Teknillinen tiedekunta Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta Arkkitehtuurin tiedekunta Saatteeksi Tässä

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA MEDIATIEDE

Sijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA MEDIATIEDE Sijoittumisseuranta: Vuosina 2008 ja 2010 Lapin yliopistosta valmistuneet taiteen maisterit PÄÄAINEENA MEDIATIEDE Anne Keränen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto Kevät 2012 2 Saatteeksi Työelämä-

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS AIKUISKOULUTUS OPISKELIJAPALAUTEKYSELYIDEN TULOKSET 2009 Tyytyväisyysindeksi on saatu laskemalla täysin ja osittain vastausten prosenttiosuudet yhteen. Jos tyytyväisyysindeksi on alle 50 %, se on merkitty

Lisätiedot

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2013: hallintotieteiden maisterit

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2013: hallintotieteiden maisterit Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2013: hallintotieteiden maisterit Urapalvelut/ Susan Blomberg Valmistuvilta kerätään vuosittain palautetta opinnoista ja opintoihin liittyvistä palveluista.

Lisätiedot