Kasvattajakisa 2017 Reisjärvi. Kasvattajien esittelyt

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kasvattajakisa 2017 Reisjärvi. Kasvattajien esittelyt"

Transkriptio

1 Kasvattajakisa 2017 Reisjärvi Kasvattajien esittelyt

2 Ahvenaavan kennel Mika Nikula, Keminmaa Ahvenaavan kennel kasvattaa pienimuotoisesti Harmaa Norjanhirvikoiria. Kennelin kantanarttu on FIN KVA Touhulan Sanja. Kennelnimi on myönnetty Tavoitteeni on kasvattaa rotumääritelmän mukaisia terveitä, riistaverisiä metsästyskoiria metsälle ja kokeisiin. Ahvenaavan Aksu, Raimo Ailinpieti, Tornio Ahvenaavan Reko, Pasi Leskelä, Kuusamo Ahvenaavan Ralle, Saku Päiväläinen, Oulu

3 Ari Savukoski, Merijärvi Olen hankkinut ensimmäisen jämtlanninpystykorvani vuonna Kantanarttuni, Pökön ensimmäinen kunnon hirvihaukku oli koiran ollessa vain 7kk ikäinen. Kyseisen tilanteen lopputulos esittelykuvassa, reilun kahden tunnin haukkutyöskentelyn jälkeen. Pökön ensimmäinen pentue, 9 pientä pentua näkivät päivänvalon Tällä hetkellä em. pennuissa on 3 käyttövaliota ja 1 kaksoisvalio. Toinen pentue on syntynyt ja odotukset ovat korkealla kaikkien 9:n pennun suhteen. Pennuista osa on vielä vailla omaa harrastavaa kotia. Onnea kaikille tämän päivän kisaan! Jäpä, Nea Strandman Keitele Elvis, Heikki Huhtala Ylivieska Luksi, Ari Savukoski Merijärvi

4 Havukkamäen kennel Mikko Rajala, Reisjärvi Havukkamäen kennel kasvattaa norjanharmaita ja jämtlanninpystykorvia. Tavoitteenani on jalostaa terveitä, laajahakuisia ja löytövarmoja hirvikoiria niin koekäyttöön kuin metsästykseen. Nuoresta asti olen touhunnut isäni koirien kanssa ja vuonna 2009 hankin ensimmäisen oman koiran, norjanharmaan Kuusitien Veeruskan. Veeruska näytti jo nuorena hyviä hirvikoiran merkkejä päästen nuorten SM-kisoihin sijoittuen siellä viidenneksi. Veeruskan myötä innostuin käymään kasvattajakurssin vuonna Kennelin nimeksi valikoitui Havukkamäen talon nimen mukaan. Veeruska onkin kennelin kantanarttu, jolla on nyt neljä pentuetta. Jämtlanninpystykorvia havukkamäen kennelistä löytyy myös ja kantanarttuna on K&MVA Kortenivan Shiro. Havukkamäen Tex Willer, Mikko Rajala, Reisjärvi Havukkamäen Pyry, Markku Ohtamaa, Nivala Havukkamäen Jaromir, Sini Rajala, Reisjärvi

5 Havulan kennel Markku Mäki, Lappajärvi Hirvikoiraharrastuksen aloitin 80-luvun alkupuolella. Ensimmäinen hyvä hirvikoirani oli nimeltään Pörri. Tämän jälkeen minulla on jatkuvasti ollut useampia koiria yhtä aikaa. Kennelissäni on tällä hetkellä 4 aikuista hirvikoiraa, 2 jämttiä (Riemu ja Nelli) ja 2 harmaata (Moona ja Jenna). Lisäksi omistan puolikkaan jämttinarttu Nupusta. Lisäksi tarhassani on Havulan Riemun 4 kk ikäinen narttupentu Pipsa sekä kaksoisvalio Havulan Jennan kaksi äskettäin syntynyttä pentua. Laajempi hirvikoirien kasvatustyö alkoi noin 15 vuotta sitten. Ilmeisesti tämä työ on kantanut hedelmää, koska minulle myönnettiin v SHHJ:n kultainen kasvattajamerkki.. Viime aikoina joka vuosi on ollut 1-2 pentuetta. Tänä vuonna pidin välivuoden. Pentuja on mennyt ympäri Suomea. Ruotsiin on mennyt kymmenkunta pentua. Arvostan koiran käyttöominaisuuksia enemmän kuin ulkomuotoa. Toki onhan se hyvä asia, jos koira ulkomuodoltaankin huippuyksilö. Kenneliä kisassa edustaa Havulan Riemu, Markku Mäki Lappajärvi Havulan Reetu, Jari Nappari Soini ja Arsi Krook Karstula Havulan Jate, Toni Peltoniemi Kaustinen

6 Hirvikairan kennel Risto Kähärä, Pyhäjärvi Hirvikairan kennel kasvattaa jämtlanninpystykorvia Pyhäjärvellä K-P kennelpiirin alueella. Jalostustoiminta on hyvin pienimuotoista ja silloin yleensä jalostetaan koiria kun itsellä on tarve uusille koirille samoin kun omat kaverit kyselevät itselleen uutta hirvikoiran alkua. Koiria on itsellä ollut jo lapsuus ajoista lähtien. Hirvikoiriin perehdyin 1970 luvun lopulla ja Hirvenhaukku palkintotuomari pätevyyden sain vuonna Itsellä ensimmäiset hirvikoirat olivat harmaita ja niillä kisailtiin vaihtelevalla menestyksellä ja käyttövalioitakin niistä tuli. Ikävä puoli siihen aikaan oli harmaalla koirilla nämä rasvapatti ongelmat, joihin itse tympäännyin täysin. Vuonna 2001 hankin ensimmäisen Jämtlanninpystykorva nartun Rikolan Taran Sonkajärveltä Partasen Tuulalta ja Eerolta. Tarasta tuli ensimmäinen kaksoisvalio itselle ja myös kennelin kantanarttu. Vuonna 2005 kävin kasvattaja kurssin ja samalla kertaa myös syntyi ensimmäinen pesue Taralle. Hirvikairan kennel nimellä. Tärkeimpinä painopiste alueina jalostuksessa pidän koirien terveyttä, riistaviettiä, hyvää hakua ja erinomaista ulkomuotoa. Omasta puolesta toivotan onnea ja menestystä kasvattajille jotka kisaan on päässeet mukaan. Hirvikairan Natalia, Risto Kähärä, Pyhäjärvi Hirvikairan Kossi, Olli Ruotoistenmäki, Pyhäjärvi Hirvikairan Körmy, Jukka ja Jukka-Pekka Kautiainen, Muurasjärvi

7 Hirvitytön kennel Kirsi Paavola, Kajaani Hirvitytön kennel kasvattaa jämtlanninpystykorvia. Kennelnimi myönnettiin Pentueita on muutamia lähtenyt uusille ja myös kokeneemmillekin hirvikoiraharrastajille. Rakkaus jämtejä kohtaan on syntynyt niiden hyväluonteisuudesta, terveydestä, riistaverisyydestä, hakulenkeistä ja upeista haukkutilanteista. Näitä piirteitä haluan myös jatkoperiyttää. Iso kiitos kuuluu myös koiranpentujeni uusille isännille ja emännille. He ovat vieneet kasvattejani hyvin eteenpäin. Lykkyä kisapäivään kaikille!!!! Hirvitytön Exodus, Pekka Lyyra, Montola Hirvitytön Etna, Pekka Lyyra, Montola Hirvitytön Enna, Harri Tokola, Muhos

8 Karukoivun kennel Hanna ja Riku Rousku, Masku Haluamme kasvattaa suurella sydämellä terveitä ja käyttöominaisuuksiltaan hyviä jämtlanninpystykorvia ja viedä eteenpäin jalostustyötä harkituilla perusteilla. Kiinnitämme huomiota paitsi hyviin terveys- ja käyttötuloksiin, myös koko pentueen ominaisuuksiin ja narttulinjaan. Pentujemme omistajia valitessamme, toivomme heidän tukevan kennelimme arvopohjaa ja vievän pentuja eteenpäin edellytysten mukaisesti. Kennelissämme on syntynyt 7 pentuetta ( ), yht.38 pentua, joista FI KVA on 18 pentua. Näistä kymmenen on FI KVA FI MVA koiraa. Kantanarttumme on C.I.B. FI KVA Herrasuon Karu, joka on osoittautunut erinomaiseksi periyttäjäksi. Kennelissämme on tällä hetkellä neljän sukupolven vahva narttulinja. Kasvattimme ovat edustaneet Juniorimestaruusottelussa 2009, 2011 ja 2013, Mestaritar-ottelussa ja Mestaruusottelussa Viime vuonna sijoituimme tässä kilpailussa toiselle sijalle. FI KVA FI MVA Karukoivun Kasper (2010), Hannu Nurmi, Koski TL C.I.B FI KVA FI MVA EE MVA Karukoivun Kassu (2010), Timo Puotsaari, Salo C.I.B C.I.T C.I.B.T FI KVA FI MVA SE MVA SE KVA EE MVA LV MVA JMV-14 SEV-15 V-15 Karukoivun Namu (2013), Samuli, Hanna ja Riku Rousku, Masku Kuvassa kennelimme ensimmäisestä pentueesta C.I.B. C.I.T C.I.B.T POHJ MVA FIKVA FIMVA SE KVA SE MVA NO MVA EEMVA EEV-12 V-12 V-13 Karukoivun Kira, joka on ensimmäinen kansainvälisen kaksoisvalioarvon saavuttanut hirvikoira Suomessa. Merkittävänä saavutuksenna Kiralla pääsy neljä kertaa Mestaritarotteluun josta parhaana sijoituksen sija.

9 Kölöperin kennel Jussi ja Esko Hartvik, Laihia Ensimmäinen hirvikoira hankittiin vuonna 1979 ja Kölöperin kennelnimi myönnettiin vuonna Tavoitteena on ollut kasvattaa terveitä ja riistaverisiä koiria. Kennelistä on lähtenyt n.100 pentua ja niistä on 44 haukkunut ykkösen ja 30 käyttövaliota. Onnea kaikille kisaan! Kölöperin Rape, Tapio Härkönen Kajaani Kölöperin Pöpi, Matti Jaakkola Pyhältö Kölöperin Otto, Esko Hartvik Laihia

10 Nokituvan kennel Tuire Ruuska ja Ilari Janhunen, Äänekoski Kennelnimen Nokituvan saimme vuonna Kasvatamme Keski- Suomessa Äänekoskella Norjan harmaita hirvikoiria sekä Jämtlanninpystykorvia. Omistamme myös Valkoisen Ruotsinhirvikoira uroksen MVA&KVA Brunon, jolla myös jo useampi pentue Suomessa ja Norjassa. Tarhassamme Brunon lisäksi asustaa narttuja, kolme Norjan harmaata,yksi Jämtlanninpystykorva ja Saksanseisoja. Vuonna 2012 taloon tuli harmaa narttu Karsikonsalmen Netta jonka tietoisesti valitsimme mielestämme hyvistä suvuista. Netta osoittautuikin äärimmäisen hyvä hakuiseksi ja sitkeäksi koiraksi haukkuen kolme ykkös tulosta vuoden ikäisenä ja kaksoisvalioitui heti täytettyään kaksi vuotta. Netalla on kolme pentuetta joista on saatu hyviä periyttämisnäyttöjä joten seuraava pentue suunnitteilla keväälle Vuoden 2017 alussa syntyi ensimmäinen Jämtlanninpystykorva pentueemme nartulle KVA Karhupetäjän Titanium Star. Pentueiden kehityksen seuraaminen ja yhteistyö kasvattien omistajien kanssa on mukava osa harrastustamme. Kasvatustyössä painotamme terveyttä, hyvää hakua, varhaiskypsyyttä ja sitkeitä riistaveriä, rodunomaista ulkomuotoa unohtamatta. Metsästyksen lisäksi kokeissa käynti ja tuomarointi reissut ovat myös tärkeä osa hirvikoira harrastustamme! Olemme ensimmäistä kertaa mukana Kasvattajakisassa ja odotamme tätä kokemusta innolla :) Tsemppiä kaikille joukkueille kilpailuun ja mukavaa kennel henkeä! Nokituvan Aivan, Antti Tervo Ruukki Nokituvan Beatrix, Jorma Suurnäkki Kannusjärvi Nokituvan Bono, Arto Kuhna Jalasjärvi

11 Oskulan kennel Osmo Viitanen, Kontiolahti Kasvatusharrastus alkoi 1993 Dreevereillä, Kennelnimi myönnetty Vuonna 2002 hankin ensimmäisen Jämtlanninpystykorvan Salopellon Lellun jolla aloitin kasvatuksen. Pentueita on ollut sen verran että SHHJ palkitsi kultaisella kasvattajamerkillä ja kennelliitto Vuolasvirta palkinnolla. Tasoitusta annetaan tässä kisassa, koska ykkösketjun on sudet syöneet joten ollaan mukana nuorilla koirilla jotka ovat omien kasvattien jälkeläisiä. Lähdemme puolustamaan viimevuotista voittoa. Oskulan Retu, Harri Kettunen, Kontiolahti Oskulan Roni, Tolvanen Janne Piiroinen Olli, Liperi Oskulan Jyry, Jarmo Pirinen, Juuka

12 Palokallion kennel Heli ja Rami Pitkäjärvi, Kauhava Palokallion kennel on kasvattanut 2005 vuodesta lähtien Kauhavalla harmaa norjanhirvikoiria, suomen pystykorvia ja sileäkarvaisia noutajia metsästyskäyttöön. Tavoitteenamme on ollut kasvattaa riistaverisiä ja terveitä koiria. Aktiivinen kokeissa käynti on kuulunut osaksi kennelimme toimintaan ja edesauttanut jalostustyötämme. Aikaisempi menestys on ollut hyvää ja kennelimme on voittanut tämän kisan kaksi kertaa aiemmin. Osallistumme kasvattajakisaan nyt kuudennen kerran ja yhtä jännittävä kisa on taas tulossa. Onnea kisapäivään kaikille! Palokallion Ernie, Santtu Karjala, Laihia Palokallion Kide, Tarmo Puoliväli, Alajärvi Palokallion Mökö, Janne Ojaniemi, Lapua

13 Risunevan kennel Allan Mikkola, Kannus Kasvatus toiminta alkoi vuonna 1983 suomenpystykorvalla. Pystykorvilla kasvatin kaksi pentuetta ja tällöin ei vielä ollut kennelnimeä. Tämän jälkeen kasvatin 90-luvun alkupuoliskolla kolme harmaan pentuetta, joista viimeisin rekisteröitiin ensi kerran Risunevan nimelle. Tämän jälkeen olen kasvattanut karjalankarhukoiria ja nämä kaikki ovat Risunevan kennelin nimellä. Ensimmäinen pentue on vuodelta 2004 ja siinä emänä on kantanarttu Korpisoturin Säde. Karhukoirissa olen kasvattanut kaikkiaan kymmenen pentuetta. Kasvatustoiminnassa tärkeimmät kriteerit ovat hyvä haku ja täydet erät. Lisäksi nuorena aloitetut haukut ovat tärkeä asia. Risunevan Raakel, Jouko Torri, Hamina Risunevan Rasmus, Veli Hautakoski, Sievi Risunevan Laku, Heikki Tölli, Sievi

Kasvattajakisa 2016 Reisjärvi. Kasvattajien esittelyt

Kasvattajakisa 2016 Reisjärvi. Kasvattajien esittelyt Kasvattajakisa 2016 Reisjärvi Kasvattajien esittelyt Kettukaarron kennel v.2015 voittaja Omistaja: Jarmo Helander, Nivala Ensimmäinen karhukoira minulle tuli 1990 ja siitä saakka on talo koirissa pysynyt.

Lisätiedot

Kasvattajakisa 2018 Reisjärvi. Kasvattajien esittely

Kasvattajakisa 2018 Reisjärvi. Kasvattajien esittely Kasvattajakisa 2018 Reisjärvi Kasvattajien esittely Ari Savukoski, Merijärvi Olen hankkinut ensimmäisen jämtlanninpystykorvani vuonna 2010, josta tuli kantanarttuni. Tähän mennessä olen kasvattanut 2 pentuetta

Lisätiedot

Kasvattajakisa 2015. Kasvattajien esittely

Kasvattajakisa 2015. Kasvattajien esittely Kasvattajakisa 2015 Kasvattajien esittely Palokallion kennel Omistaja: Heli ja Rami Pitkäjärvi, Kauhava Palokallion kennel on kasvattanut 2005 vuodesta lähtien Kauhavalla harmaa norjanhirvikoiria, suomen

Lisätiedot

Kasvattajakisa 2019 Reisjärvi. Kasvattajien esittely

Kasvattajakisa 2019 Reisjärvi. Kasvattajien esittely Kasvattajakisa 2019 Reisjärvi Kasvattajien esittely Ahmalammin kennel Väinö & Nina Hautajärvi, Vaasa Kennelimme on vielä kohtuullisen tuore, koska kennelnimi myönnettiin vuonna 2015. Hirvikoirilla on toki

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 YLEISTÄ Lounais-Suomen Pystykorvayhdistys ry:n toiminta on kuluneen vuoden aikana jatkunut melko vilkkaana. Kesällä järjestettiin yhteistyössä Nousiaisten Paukun kanssa näyttely

Lisätiedot

SHHJ MESTARUUSOTTELU 2015, KIIMINKI. Ottelun koirien esittelyt

SHHJ MESTARUUSOTTELU 2015, KIIMINKI. Ottelun koirien esittelyt SHHJ MESTARUUSOTTELU 2015, KIIMINKI Ottelun koirien esittelyt M-14 (puolustava mestari) FIN25576/08 42 Köllinviidan Reko Omistaja: Timo Rauhala Yhteistyö halukkuus. Mestaruutta puolustamaan. 97 p. 27.11.2015

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys Ry toimintakertomus toimintavuodelta 2007.

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys Ry toimintakertomus toimintavuodelta 2007. Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys Ry toimintakertomus toimintavuodelta 2007 HALLINTO Puheenjohtaja Timo Tiiro Varapuheenjohtaja Ilkka Rautio Sihteeri Pekka Nykänen Rahastonhoitaja Mirjam Alakorpi hallituksen

Lisätiedot

Ilmoittautuminen Osanottomaksu 70,00, Tilille FI POPFFI22 Ilmoittautumisten vastaanottaja

Ilmoittautuminen Osanottomaksu 70,00, Tilille FI POPFFI22 Ilmoittautumisten vastaanottaja HIRV 02.09.2017 Sievi Sievi HIRV Sievi (Hirvelä Ruuttilantie 146, Sievi) JYRINGIN METSÄSTYSSEURA RY BRUCE FORSBACKA 06.-27.08.2017 Osanottomaksu 70,00, Tilille FI86 4754 1020 0732 09 POPFFI22 ESA KUKKONEN

Lisätiedot

MIKA KULJULLE KRAATERINYKYTYKSEN YLIVOIMAINEN VOITTO

MIKA KULJULLE KRAATERINYKYTYKSEN YLIVOIMAINEN VOITTO MIKA KULJULLE KRAATERINYKYTYKSEN YLIVOIMAINEN VOITTO LAPPAJÄRVEN KALAVEIKKOJEN JÄRJESTÄMÄT JO PERINTEISET KRAATERINYKYTYKSET KÄYTIIN HIENOSSA PILKKISÄÄSSÄ.102 PILKKIJÄÄ OLI LÄHTENYT TAVOITTELEMAAN SUURIA

Lisätiedot

Suomen Ajokoirajärjestö Finska Stövarklubben ry Vuosikokous

Suomen Ajokoirajärjestö Finska Stövarklubben ry Vuosikokous TUNNUSTUKSET TOIMINNASTA JA SAAVUTUKSISTA Kultainen ansiomerkki Kari Viianen Tarmo Leinonen Tuomo Hänninen Hopeinen ansiomerkki Jyrki Ala-Reini Vesa Lehtonen Pekka Sironen Harri Laine Janne Pellinen Juha-Matti

Lisätiedot

TV-Kisa 2/Katsastus. Yksilökilpailut. Kävely, alle 65. Alavus,

TV-Kisa 2/Katsastus. Yksilökilpailut. Kävely, alle 65. Alavus, TV-Kisa 2/Katsastus Alavus, 28.06.2019 Yksilökilpailut Kävely, alle 65 Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota pistein -2p/1m, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Takanen Tapio 124

Lisätiedot

Lomakyytien aikataulut 2015

Lomakyytien aikataulut 2015 Lomakyytien aikataulut 2015 päivitetty 6.7.2015 / Alik Hotti VMTK Reitti 3B Pyhäntä th 16:25 16:25 21:25 21:25 Kärsämäki Neste 16:50 16:50 21:00 21:00 Nivala Neste th 17:35 17:35 20:10 20:10 Sievi th 17:50

Lisätiedot

VUOSIKOKOUS 28.2.2015. Hannuksen piilopirtti, Tyrnävä

VUOSIKOKOUS 28.2.2015. Hannuksen piilopirtti, Tyrnävä VUOSIKOKOUS 28.2.2015 Hannuksen piilopirtti, Tyrnävä - 2 - Uudet valiokoirat o FI KVA FI MVA Aino, FIN22899/06 (42/2), om. Anu Ollila & Reijo Myllynen o FI KVA Erälän Nico, FI30213/13 (42/1), om. Markku

Lisätiedot

VUOSIKOKOUS Oulaisten yritystalo

VUOSIKOKOUS Oulaisten yritystalo VUOSIKOKOUS 20.2.2016 Oulaisten yritystalo - 2 - VUOSIKOKOUS 20.2.2016, Oulaisten yritystalo (Revonkatu 1, 86300 Oulainen), klo 14.00 (valtakirjojen tarkastus alkaa klo 13.00) ASIALISTA 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

PERÄPÖKSÄN KENNEL JA BEAGLET 1980 2013

PERÄPÖKSÄN KENNEL JA BEAGLET 1980 2013 PERÄPÖKSÄN KENNEL JA BEAGLET 1980 2013 Hely, 038977/80, ( Ensimmäinen Beagleni ) Hilu, 25483A/ 76& MVA Tommi, 18685/78 Miten se tapahtui Tasapurentainen, tiukka, innokas ja liian hyvä vei etusormen Kolmet

Lisätiedot

YLEINEN 20.08.-31.12.2012 Oulu 25.08.2012 Kuusamo, 25.08.2012 Kärsämäki 25.08.2012 Taivalkoski 01.09.2012 Kuusamo 1.09.

YLEINEN 20.08.-31.12.2012 Oulu 25.08.2012 Kuusamo, 25.08.2012 Kärsämäki 25.08.2012 Taivalkoski 01.09.2012 Kuusamo 1.09. YLEINEN 20.08.-31.12.2012 Oulu (Koko kennelpiirin alue) Järjestäjä: POHJOIS-POHJANMAAN KENNELPIIRI R.Y. Ylituomari: MATTI MYLLYLÄ, Ilmoittautuminen: 10.-19.8.2012. Osanottomaksu 15,00, Tilille Fi72 2168

Lisätiedot

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, , Sunila ja Nurmo

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, , Sunila ja Nurmo Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 15.-16.10.1966, Sunila ja Nurmo 1. Ilmari Huhtala Lapuan Virkiä 2. Jorma Kujanne Tampereen Painimiehet 3. Matti Huhtala Lapuan Virkiä 1. Eino Juusela Nurmon Jymy 2.

Lisätiedot

Sija nro Kippari Miehistö Saalis Pisteet. Hauki 6530 g pist: Markku EUK Ahven 8350 g pist: pc: 55 Evijärvi opm: 73,55

Sija nro Kippari Miehistö Saalis Pisteet. Hauki 6530 g pist: Markku EUK Ahven 8350 g pist: pc: 55 Evijärvi opm: 73,55 Evijärvi 07.06.2014 Kisassa 62 venekuntaa Suurin kala hauki 9215 g, Mika Mäenpään venekunta Sija nro Kippari Miehistö Saalis Pisteet Hauki 6530 g pist: 6530 24 Palomäki Tomi Pohjo Pertti ja Markku 48280

Lisätiedot

Alkava ARA-tuotanto kunnittain

Alkava ARA-tuotanto kunnittain 5 Alajärvi 0 31 16 Asikkala 0 28 18 Askola 16 0 0 18 20 Akaa 0 33 0 7 49 Espoo 297 190 202 198 42 92 108 191 157 283 185 220 500 241 369 50 Eura 0 8 0 26 31 8 51 Eurajoki 0 15 61 Forssa 0 62 75 Hamina

Lisätiedot

SM-Kats Eero Ala-Ikkelä Kauhajoki Jarno Raja Jalasjärvi Eero Hautala Kauhajoki

SM-Kats Eero Ala-Ikkelä Kauhajoki Jarno Raja Jalasjärvi Eero Hautala Kauhajoki SM-Kats. 10.7. S.15 1 Eero Ala-Ikkelä 8 11 19 S.17 1 Jarno Raja Jalasjärvi 18 19 37 2 Eero Hautala 19 12 31 S20 1 Jesse Raja Jalasjärvi 13 20 33 Naiset 1 Soile Ojaniemi 15 16 31 2 Tiia Raja 16 14 30 M

Lisätiedot

Lyhyt katsaus Kennel Kairojen alkutaipaleeseen

Lyhyt katsaus Kennel Kairojen alkutaipaleeseen Lyhyt katsaus Kennel Kairojen alkutaipaleeseen Kirjoittanut Jouni Partanen Kaikki alkoi siitä, kun Rovaniemellä osoitteeseen Juurakkotie 28 tuli sedälleni, Sarin isälle, Maurille pieni ja pippurinen pikinokka

Lisätiedot

N-20 SIJ SARJA PIIRI SUKUNIMI ETUNIMI AIKA AIK ARV AMM OSUM YHT 1 N-20 VS Onnela Iida 0:24:

N-20 SIJ SARJA PIIRI SUKUNIMI ETUNIMI AIKA AIK ARV AMM OSUM YHT 1 N-20 VS Onnela Iida 0:24: S-16 1 S-16 Sa Viitanen Risto 0:25:27 270 208 492 82 970 2 S-16 Sa Hakala Ville 0:24:28 276 200 480 80 956 3 S-16 PH Siukola Teemu 0:22:56 285 230 420 70 935 4 S-16 Sa Hakala Kalle 0:28:07 254 182 468

Lisätiedot

Itsenäisyyspäivän korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset

Itsenäisyyspäivän korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset Itsenäisyyspäivän 6.12.2018 korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset ALAJÄRVI Maanantai 3.12. MIKKELI Perjantai 7.12. ENONKOSKI Perjantai 7.12. MUSTASAARI Maanantai 3.12. EVIJÄRVI Maanantai 3.12. MÄNTYHARJU

Lisätiedot

, HELSINKI, Jyry

, HELSINKI, Jyry 14. - 16.2.1975, HELSINKI, Jyry 1. Raimo Hirvonen Helsingin Paini-Miehet 3. Raimo Rasinkangas Lapin Kaira 1. Kari Toivonen Viipurin Voimailijat 2. Martti Pykäläinen Outokummun Vesa 3. Kari Väliaho Muhoksen

Lisätiedot

SM Pystykorva H Sarja Tulokset

SM Pystykorva H Sarja Tulokset Sarja H SM Pystykorva H Sarja Tulokset 5.9.2009 1 Alik. Nylund Jussi E-Häm Res.p. 261 2 Thm Hakomäki Jaakko E-Pohj Res.p. 250 3 Korp. Maijala Simo P-Pohj Res.p. 250 4 Jääk. Kääriäinen Pekka P-Pohj Res.p.

Lisätiedot

S E U R A E N N Ä T Y K S E T

S E U R A E N N Ä T Y K S E T S E U R A E N N Ä T Y K S E T Pojat 9 40m 6.20 se, pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 60m 8.86 pe Elmer Vauhkonen 2015 12.8. Iisalmi 100m 14.58 pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 150m 21.76

Lisätiedot

Suomen Laikajärjestö Finska Laikaklubben r.y. Isokankaantie 114 62800 Vimpeli

Suomen Laikajärjestö Finska Laikaklubben r.y. Isokankaantie 114 62800 Vimpeli Suomen Laikajärjestö Finska Laikaklubben r.y. Isokankaantie 114 62800 Vimpeli Yleistä TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Rotujärjestöstä on oltu yhteydessä Suomen Kennelliittoon ja muihin rotujärjestöihin

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 14. 15.2.1970 LAHDESSA Lahden Kaleva 48 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Mauri Saarivaino Iisalmen Työväen Urheilijat 2. Hannu Miettinen Kuopion Riento 2. Jorma Pikkujämsä

Lisätiedot

JOUKKUEIDEN KOKOONPANOT

JOUKKUEIDEN KOKOONPANOT JOUKKUEIDEN KOKOONPANOT Numero: 1 Joukkue: Konnekuljetus Team Paikkakunta: Konnevesi Johtaja I: Laura Huhta Kristian Oljakka Väritys: Musta Ari Huhtala Härmä 113573 L: Ismo Lampinen Punkalaidun 115335

Lisätiedot

Kangasala Sk talkoolista Tampereen Iltarastit Ma Kangasalan lukio. Pekka Kannus, ,

Kangasala Sk talkoolista Tampereen Iltarastit Ma Kangasalan lukio. Pekka Kannus, , 1 Ma 25.3.2019 Kangasalan lukio Pekka Kannus, 0405047593, pekka.kannus@uta.fi Ratamestari Jere Ahonen, 050499845, jere.ahonen@live.com Matti Rintanen, 0405314599, matti.rintanen@gmail.com Harri Pajula

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

Lomakyytien aikataulut 2017

Lomakyytien aikataulut 2017 Lomakyytien aikataulut 2017 päivitetty 28.11.2016 / Alik. Kokko, VMTK Reitti 3B Pyhäntä tienristeys 28/88 16:25 16:25 21:25 21:25 Kärsämäki Neste 16:50 16:50 21:00 21:00 Nivala Neste th/liikenneympyrä

Lisätiedot

, PORI, Painimiehet

, PORI, Painimiehet 13. - 15.11.1970, PORI, Painimiehet 1. Raimo Hirvonen Viipurin Voimailijat 2. Esko Pakarinen Joensuun Voimailu-Kerho 3. Erkki Huhtala Lapuan Virkiä 1. Tuomo Kallijärvi Kemin Into 2. Hannu Järvinen Oulun

Lisätiedot

VUODEN KARJIS -SÄÄNNÖT

VUODEN KARJIS -SÄÄNNÖT Näyttelykarjis s. 2 Veteraani s. 3 Pentu s. 4 Kasvattaja s. 4-5 PK-karjis s. 6 PEKO-karjis s. 6 VEPE-karjis s. 6 Agility s. 7 TOKO-karjis s. 7 Rally-Toko s. 8 Säännöt on tarkistettu ja hyväksytty 18.10.2015

Lisätiedot

Hirvikävelyn SM-kilpailut

Hirvikävelyn SM-kilpailut Hirvikävelyn SM-kilpailut Vesanto, 03.08.2018 Joukkuekilpailu - Kävely-joukkuekilpailu Joukkue Pisteet Juoksu Arviointi Ammunta Sarja 1. Pohjois-Savo 11122 Pekkarinen Erkki 1138-568 (-7m/0m/-7m/+2m) 570

Lisätiedot

Pm-aikuiset Kitinkangas Kilpailijat

Pm-aikuiset Kitinkangas Kilpailijat Ainali Markku Kokkolan Veikot M 400 m Ainali Markku Kokkolan Veikot M 800 m Anttiroiko Maria Lohtajan Veikot 15.10.1993 N 100 m 31942632 Anttiroiko Maria Lohtajan Veikot 15.10.1993 N Pituus 31942632 Arkkukangas

Lisätiedot

Vuoden cairn -voimassa asti

Vuoden cairn -voimassa asti Vuoden cairn -voimassa 31.12.2018 asti Vuoden näyttely cairn -säännöt Vuoden agility cairn säännöt Vuoden toko cairn -säännöt Vuoden rally-toko cairn -säännöt Vuoden koiratanssi cairn -säännöt Tältä sivulta

Lisätiedot

SM-keskimatka R2 2012 ORGANISAATIOKAAVIO. SM-2012 organisaatio. Sivu 1. Yleisvastuu = kilpailun johtoryhmä. Työryhmät, joilla on sektorivastuu

SM-keskimatka R2 2012 ORGANISAATIOKAAVIO. SM-2012 organisaatio. Sivu 1. Yleisvastuu = kilpailun johtoryhmä. Työryhmät, joilla on sektorivastuu SM-keskimatka R2 2012 SM-2012 organisaatio ORGANISAATIOKAAVIO Yleisvastuu = kilpailun johtoryhmä Kilpailunjohtaja Varajohtaja Pääsihteeri pääratamestari Tulospalvelupäällikkö Kenttäpäällikkö Tiedottaja/Markkinointi

Lisätiedot

TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät

TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät 51 kg 67 kg 1. Antti Juntumaa Oulun Tarmo 1. Rainer Tapio Rovaniemen Reipas 2. Jukka Arola Otanmäen Työv.Urh. 2. Kalevi

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta 2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

MESTARIHIIHTO 2014-15 -haastehiihdon tulokset sija Etunimi Sukunimi. Grönstrand

MESTARIHIIHTO 2014-15 -haastehiihdon tulokset sija Etunimi Sukunimi. Grönstrand MESTARIHIIHTO 2014-15 -haastehiihdon tulokset sija Etunimi Sukunimi Kauno Kyhälä Sakari Ukonmaanaho Kari Kuoppamaa Reijo Puurunen Jorma Halonen Petri Pitkänen Ari Grönstrand Risto Ruostetsaari Risto Pekkala

Lisätiedot

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö N:o 6 27 TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö Taajuuskokonaisuus 1 105,7 Anjalankoski 106,2 Espoo 106,0 Eurajoki 104,1 Haapavesi

Lisätiedot

Itsenäisyyspäivä korvaavat ajopäivät Sairaalatoimitukset

Itsenäisyyspäivä korvaavat ajopäivät Sairaalatoimitukset Itsenäisyyspäivä 6.12.2018 korvaavat t Sairaalatoimitukset ALAJÄRVI Maanantai 3.12. RANTASALMI Maanantai 3.12. ENONKOSKI Perjantai 7.12. RANUA Perjantai 7.12. ENONKOSKI Maanantai 3.12. ROVANIEMI Perjantai

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

tulosluettelo 1. Vierestäohi Ajo SM luokka

tulosluettelo 1. Vierestäohi Ajo SM luokka 1. Vierestäohi Ajo SM luokka SM 1 34 M Viljanen Jukka Viljanen Jaakko LapUA/LapUA PRP.fi 4-motion 2 138 100 2 38 M Koivisto Jari Koivisto Toni FoSUA/FoSUA Starlet 2 318 96 3 33 M Yliniemi Esa Åstrand Stefan

Lisätiedot

07:00 Raahe 2 NIC-863 (53) 02:00 Lidl purku 1. 04:30 Lidl purku pakaste. 18:00 Turku paluu 20:00 LAHTI PALUU 20:00 20:00 LAHTI PALUU

07:00 Raahe 2 NIC-863 (53) 02:00 Lidl purku 1. 04:30 Lidl purku pakaste. 18:00 Turku paluu 20:00 LAHTI PALUU 20:00 20:00 LAHTI PALUU Työvuorot vko 50 Kuljetusliike Ilmari Lehtonen Oy AINASSAARI MIKA 13.12 14.12 15.12 16.12 17.12 04.12.2015 08:49:24 18.12 19.12 ALAHÄIVÄLÄ JANNE ARVOLA JANNE ARVOLA JUHO EKDAHL SAMULI EKDAHL JOUKO HAUTAMÄKI21:00

Lisätiedot

mukaisessa kokojärjestyksessä. Pistelaskussa huomioidaan 1 arvostelu / tuomari.

mukaisessa kokojärjestyksessä. Pistelaskussa huomioidaan 1 arvostelu / tuomari. Vuoden cairn Vuoden näyttely cairn -säännöt Vuoden agility cairn säännöt Vuoden toko cairn -säännöt Vuoden rally-toko cairn -säännöt Vuoden koiratanssi cairn -säännöt Tältä sivulta löydät kaikkien vuoden

Lisätiedot

TERVEYSRISKILASKURI v. 2014

TERVEYSRISKILASKURI v. 2014 TERVEYSRISKILASKURI v. 2014 Perinnölliset sairaudet Hannes Lohi: Koirilla esiintyy heti ihmisen jälkeen lajeista eniten erilaisia perinnöllisiä sairauksia. Yli 400 erilaista perinnöllistä sairautta on

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2011 433/2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä päivänä kuuta 2012 Liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

14. - 16.3.1980, HELSINKI, Viipurin Voimailijat

14. - 16.3.1980, HELSINKI, Viipurin Voimailijat 14. - 16.3.1980, HELSINKI, Viipurin Voimailijat 1. Reijo Haaparanta Kauhajoen Karhu 2. Reijo Luokkanen Tampereen Painiseura 3. Jukka-Pekka Tanner Tampereen Painiseura 1. Taisto Halonen Lapin Veikot 2.

Lisätiedot

25. - 26.11.1995 Kauhajoki, Karhu

25. - 26.11.1995 Kauhajoki, Karhu 25. - 26.11.1995 Kauhajoki, Karhu 48 kg 1. Jussi Ojala Seinäjoen Paini-Miehet 3. Jarkko Ala-Huikku Ilmajoen Kisailijat 52 kg 2. Janne Vakkila Kyrön Voima 3. Teppo Haukilahti Tampereen Voimailijat 57 kg

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihtokisa

RHY:n hirvenhiihtokisa RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101 Vaikkojoen Erä 3. Räisänen Heikki (epäv.) 103 Piiri

Lisätiedot

RHY:n kilpailu - Tuloskooste 31.01.2016

RHY:n kilpailu - Tuloskooste 31.01.2016 RHY:n kilpailu JUUKA, 15.03.2014 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle 50v Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 101 Petrovaaran Metsästysseura 288 (24:09) 244 (-5m/-23m)

Lisätiedot

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT 10 10 10 10 10 9 9 9 8 8 10 10 10 10 10 9 9 9 9 9 188 5 2 Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 10 10 9 9 9 9 9 9 8 10 10 10 10 10 10 9 9 9 9 188 2 2

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihtokisa

RHY:n hirvenhiihtokisa RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101

Lisätiedot

Metsopoika 2009 tulokset

Metsopoika 2009 tulokset Koira Ohjaaja Tuomari/ Opas/Maasto Kekkeruusin Raiku Pasi Lyyra Ari Pylkkänen/ Reijo Kivelä/ Soini suudet Aika haukah- haukut Yhteis- Kpl Pisteet/ 0 - - - - - - - 1 1 VOI0/7 10/10 Kekkeruusin Pinni Pertti

Lisätiedot

Kurssin yhteydessä käytännön harjoittelua maastossa tai erillinen maastokortintäyttöharjoitus

Kurssin yhteydessä käytännön harjoittelua maastossa tai erillinen maastokortintäyttöharjoitus Hirvenhaukkukoe Kurssin ohjelma ja koulutus Harjoitusarvostelut Kurssin yhteydessä käytännön harjoittelua maastossa tai erillinen maastokortintäyttöharjoitus Kokelasharjoittelut vähintään kahdessa kokeessa

Lisätiedot

TV-Kisa 4, 2017 M60 M70

TV-Kisa 4, 2017 M60 M70 TV-Kisa 4, 2017 Alavuden länsimajalla käytiin kesän 2017 neljäs TV-kisasarjan osakilpailu pe 16.6.2017 Päivän parhaat pisteet teki Puoliväli Tarmo, 1156 pistettä. Nopein juoksija oli Seppälä Kari, aika

Lisätiedot

Jäsentiedote 2/2013. Tervehdys pystykorvaväelle,

Jäsentiedote 2/2013. Tervehdys pystykorvaväelle, Jäsentiedote 2/2013 Yhdistyksen hallitus Puheenjohtaja Atso Tähtinen Varapuheenjohtaja Jorma Launiainen Elina Kesäläinen Tapaninkalliontie 5 Ali-Eskolantie 177 Karjalankyläntie287 21310 Vahto 31450 Häntälä

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta Annettu Helsingissä 15 päivänä elokuuta 2013

Lisätiedot

Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta

Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta 1 (21) Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta Uusimaa (01) Kaupunkimaiset kunnat (1) Espoo (049) 6 516 6 407 7 342 Hanko (078) 252 277 234 Helsinki (091) 23

Lisätiedot

Reservin ampumamestaruuskilpailut

Reservin ampumamestaruuskilpailut 300m Vakiokivääri 30 ls, makuu, sarja H 1. Puhakka, Antti KYM 97 98 97 292 2. Nylund, Jussi E-H 92 94 97 283 3. Saari, Pekka E-H 95 93 95 283 4. Halttu, Riku PoPo 99 97 83 279 5. Astikainen, Samppa PIR

Lisätiedot

Kasvattajapäivät 2014. Rodun tilanne tulevaisuudessa?

Kasvattajapäivät 2014. Rodun tilanne tulevaisuudessa? Kasvattajapäivät 201 Rodun tilanne tulevaisuudessa? SPJ-FSK 17.5.201 Thommy Svevar 17.05.201 Thommy Svevar Suomen Pystykorvajärjestö Finska Spetsklubben r.y. Nykytilanne - analyysi Tilastot osoittavat,

Lisätiedot

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Yleistä Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain Vuoden Kettuterrieri-, Vuoden Metsästyskettuterrieri-, Vuoden Näyttelykettuterrieri- (erikseen

Lisätiedot

AJOKOKEEN KOIRAKOHTAINEN PÖYTÄKIRJA

AJOKOKEEN KOIRAKOHTAINEN PÖYTÄKIRJA Koekunta Kajaani Aika KOE-T 1 2 Koira Huuhkajan Niilo Rek. numero Koiran isä Konttikuusen Jeppe Rek. numero 23370/04 12. Lumikeli (cm) Koiran emä Huuhkajan Venla Rek. numero 33642/05 13. Koht/kova tuuli(x)

Lisätiedot

Juniorien kr.room. painin SM-kilpailut, , Viitasaari, Lappajärvi ja Tiutinen, 126 osallistujaa

Juniorien kr.room. painin SM-kilpailut, , Viitasaari, Lappajärvi ja Tiutinen, 126 osallistujaa Juniorien kr.room.painin SM-kilpailut, 29.-30.1.1966 (Janakkalan Jana, Hallan Visa ja Lappajärven Veikot) 2. Raimo Virolainen Tampereen Painimiehet 3. Jorma Kujanne Tampereen Painimiehet 1. Jorma Virolainen

Lisätiedot

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 6.-7.11.1971, Kankaanpää ja Lappeenranta (KankU ja LrTU), 83 os.

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 6.-7.11.1971, Kankaanpää ja Lappeenranta (KankU ja LrTU), 83 os. Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 6.-7.11.1971, Kankaanpää ja Lappeenranta (KankU ja LrTU), 83 os. 1. Kari Toivonen Helsingin Tarmo 2. Kari Keskinen Tampereen Voimailijat 3. Pekka Laakso Rauman Voimailijat

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 1072/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP 2011

PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP 2011 PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP 2011 JYVÄS-MARINE-KUHAUISTELU, Korpilahti 16.7.2011 KILPAILUN TULOKSET Päijänteen kuha-cupin 2011 voittajat: Juha (oik.) ja Eero Tirkkonen, Jämsä Päijänteen kuha-cupin 2011 suurin kuha

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 . TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 1. YLEISTÄ Vuosi 2011 oli :n neljästoista toimintavuosi. oli yhdistysjäsen Suomen Snautseri-Pinserikeskusjärjestö (SSPK) ry:ssä, Suomen Kennelliito ry:ssä ja Helsingin

Lisätiedot

AJOKOKEEN KOIRAKOHTAINEN PÖYTÄKIRJA

AJOKOKEEN KOIRAKOHTAINEN PÖYTÄKIRJA Koira Huuhkajan Niilo Rek. numero Sukupuoli Uros ROKOTUS: OK TUNNISTUS: OK 11. Paljas maa (X) X x Koiran isä Konttikuusen Jeppe Rek. numero 23370/04 12. Lumikeli (cm) Koiran emä Huuhkajan Venla Rek. numero

Lisätiedot

Motocrossin Suomenmestarit

Motocrossin Suomenmestarit Motocrossin Suomenmestarit 125 250 500 1954 1. Rein Raimo 2. Carl-Gustaf Wendelin 3. Olle Helander 1955 1. Rein Raimo 2. 3. 1956 1. Kiviranta Olli-Kalevi Honkala Tarkko 2. 3. 1957 1. Kiukkonen Osmo Rein

Lisätiedot

Tampere, Voimailijat

Tampere, Voimailijat 18. - 19.1.1975 Tampere, Voimailijat 1. Reijo Haaparanta Kauhajoen Karhu 2. Tapio Savola Lappajärven Veikot 3. Kalle Vuorenmaa Lapuan Virkiä 1. Harri Uusimäki Lappajärven Veikot 2. Raimo Hilden Heinolan

Lisätiedot

Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4

Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4 Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4 Reposelän ampumarata 90910 Kiiminki 25.3.2013 klo 18.00. Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Heikki Pitkänen

Lisätiedot

Lopputulokset Perinnekivääri 300m makuu lks. RESUL:n avoimet "Pystykorva" - perinneaseen SM-kilpailut. Kilpailutoimisto.

Lopputulokset Perinnekivääri 300m makuu lks. RESUL:n avoimet Pystykorva - perinneaseen SM-kilpailut. Kilpailutoimisto. D t 1 76 Salovaara Pilvi Pir 85 108 193 2 54 kers Lauri Teija P-Poh 79 73 152 Osallistujia: 2 Sivu 1 / 4 H t 1 47 alik Kuikka Petrus E-Kar 129 127 256 2 72 alik Rautio Jouko P-Poh 123 130 253 3 62 alik

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

SVA 2018 mestaruuskilpailu, liikkumavaali 10m Putoavat taulut N55 M65 M70 M75 M80 M Aalto Tiina N55 ESF

SVA 2018 mestaruuskilpailu, liikkumavaali 10m Putoavat taulut N55 M65 M70 M75 M80 M Aalto Tiina N55 ESF SVA 2018 mestaruuskilpailu, liikkumavaali 10m Putoavat taulut 23.3.2018 N55 1. Aalto Tiina N55 ESF 2 2 2 3 9 1 2 2 2 7 16 M65 1. Kastepohja Seppo M65 TUA 1 4 1 5 11 1 1 1 3 6 17 2. Ritvanen Terho M65 PieksA

Lisätiedot

J A L O S T U S L O M A K E A.

J A L O S T U S L O M A K E A. J A L O S T U S L O M A K E A. RASTI HALUAMASI VAIHTOEHTO! JALOSTUSTIEDUSTELU Mikäli etsit nartullesi sopivaa urosta. Jalostustoimikunnan esittämää urosta käyttämällä sinun ei tarvitse enää täyttää jalostusilmoitusta

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU # Nimi Kerho Tulos 1 Tero Toivanen KUORES 1 184 2 Jari Pihlainen IISRES 1 182

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihtokisa

RHY:n hirvenhiihtokisa RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101

Lisätiedot

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA ISM 1.7.2017 Juuka LUODIKKO M uusinta 1 Pauli Markkanen PS M 49 42 91 85 176 186 2 Pertti Miettinen PS M 48 41 89 87 176 184 3 Marko Sikanen PS M 47 40 87 86 173 4 Aki Hännikäinen SS M 45 40 85 79 164

Lisätiedot

PT 75 Kansalliset ja AY. Akkanen Esko KoKa, Rating: 1185 Rating, alkaa: Su, hinta: 12 EUR Yht. 12 EUR

PT 75 Kansalliset ja AY. Akkanen Esko KoKa, Rating: 1185 Rating, alkaa: Su, hinta: 12 EUR Yht. 12 EUR PT 75 Kansalliset ja AY Akkanen Esko KoKa, Rating: 1185 Yht. 12 EUR Akkanen Juha MPS, Rating: 1575 M50-AY, alkaa: Su, hinta: 10 EUR Yht. 52 EUR Andersson Janne Halex, Rating: 1048 Antinoja Jari SeSi, Rating:

Lisätiedot

Poissa: Hannu Keinänen, Tapani Kemppainen, Matti Kurronen, Matti Rulja ja Jarmo Ruuskanen

Poissa: Hannu Keinänen, Tapani Kemppainen, Matti Kurronen, Matti Rulja ja Jarmo Ruuskanen PÖYTÄKIRJA SUOMEN HARMAAHIRVIKOIRAJÄRJESTÖ RY FINSKA JÄMT- OCH GRÅHUNDKLUBBEN RF HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Lauantai 26.01.2002 klo 10.15-20.20 Paikka: Hotelli Tiiranlinna, Uimahallintie 4, Raahe Läsnä:

Lisätiedot

SM-sarja ja 1. Divari Peliaika 2 x 15 min suoraa peliaikaa.

SM-sarja ja 1. Divari Peliaika 2 x 15 min suoraa peliaikaa. SM-sarja ja 1. Divari 2007-2008 Peliaika 2 x 15 min suoraa peliaikaa. 03.11.2007 Hämeenlinna 09:30 Nasut 0-16 Jyväskylän uppopalloilijat 10:05 CSB Betta 6-1 PSK Kupla 10:55 Tampereen Urh. Suk. 0-7 Riihimäen

Lisätiedot

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A)

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 (129) 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 3:12,46 0:24,17 2 2:48,29 0:00,00 1 2:38,80 2 2:40,66 0:00,00 3 2:45,05 0:04,39 4 8:44,45 6:03,79 1 2:36,81 2 2:42,99 0:02,31 3 2:41,95 0:01,27 4 2:42,56 0:01,88 5

Lisätiedot

Naiset. B 1 Leinonen Pekka Oulu 72 B

Naiset. B 1 Leinonen Pekka Oulu 72 B Naiset 1 Karhu Tuula Joensuu 120 C 20 1011 1131 2 Kunnasluoto Taina Kouvola 210 D 35 853 1063 3 Pelkonen Rita Oulu 120 C 20 933 1053 4 Lehikoinen Jaana Joensuu 210 D 35 817 1027 Veteraanit 1 Salonen Tom

Lisätiedot

a-nro Nimi Sarja Seura 1 kierros 2 kierros 3 kierros 4 kierros 5 kierros 6 kierros 7 kierros 8 kierros ratkot tulos 74. Jari Rajala Y SSG

a-nro Nimi Sarja Seura 1 kierros 2 kierros 3 kierros 4 kierros 5 kierros 6 kierros 7 kierros 8 kierros ratkot tulos 74. Jari Rajala Y SSG a-nro Nimi Sarja Seura 1 kierros 2 kierros 3 kierros 4 kierros 5 kierros 6 kierros 7 kierros 8 kierros ratkot tulos 74. Jari Rajala Y SSG 25 23 24 24 23 22 21 23 185 107. Markku Ojansuu Y Vs-VA 22 24 22

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja 50 Osanottajia yhteensä 49 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Thure Seppo Suur-Savon SB 50 191 94 97 2 9 9 2 Riihiluoma Tapio

Lisätiedot

Puheenjohtaja Jukka Tuikka avasi kokouksen klo 12.18.

Puheenjohtaja Jukka Tuikka avasi kokouksen klo 12.18. Suomen Laikajärjestö - Finska Laikaklubben r.y. Isokankaantie 114 62800 VIMPELI PÖYTÄKIRJA 3/15 HALLITUKSEN KOKOUS AIKA 27.6.2015 klo 12:18 15:17 PAIKKA LÄSNÄ POISSA Viitasaari, Viitasaaren ABC Jukka Tuikka,

Lisätiedot

Ajoajan pisteet Ansiopisteiden keskiarvot Tappiopisteiden summat. Hyväksytyn ajoajan minuutit yhteensä. Ansiopisteet yhteensä 84,04

Ajoajan pisteet Ansiopisteiden keskiarvot Tappiopisteiden summat. Hyväksytyn ajoajan minuutit yhteensä. Ansiopisteet yhteensä 84,04 Koira Jokakelin Silva Rek.nro 2790/02 narttu Isä Ruupenin Arttu Rek.nro 6592797 Emä Toivolan Alli Rek.nro 1004/99 Omistaja E & S Kapiainen Kotikunta Kouvola Erä alkoi 07:15 10:25 Haku min 22 126 Ajo min.

Lisätiedot

PYSTYKORVAN SM 2014 ERÄ I

PYSTYKORVAN SM 2014 ERÄ I ERÄ I 1 Alik. Laitinen Kari H K-S Res.piirit 2 Ylik. Hänninen Vesa H50 K-S Res.piirit 3 Kers. Piippanen Hannu H50 K-S Res.piirit 4 Korp. Yli-Ketola Jukka H Et-Pohj 5 Ylik. Keskinen Veli-Matti H50 Et-Pohj

Lisätiedot

Jyväskiepin luistelu 21.1.2012 10 km Myl

Jyväskiepin luistelu 21.1.2012 10 km Myl Jyväskiepin luistelu 21.1.2012 Myl 1 Antero Kotijärvi KuLs Myl 17:23,0 2 Jarkko Koponen Epäsuunta Myl 17:24,0 M-cupissa 3 Lauri Pohjola Epäsuunta Myl 18:38,0 4 Marko Tölli Epäsuunta Myl 18:38,0 5 Toni

Lisätiedot

Sija Kilpnro Kippari Paikkakunta Seura Alaj Evij Vimp Lapp Tois Kuor Kuha Pata Os.pist. Yht.

Sija Kilpnro Kippari Paikkakunta Seura Alaj Evij Vimp Lapp Tois Kuor Kuha Pata Os.pist. Yht. Pohjanmaa Cup 2014 Kokonaistilanne Sija Kilpnro Kippari Paikkakunta Seura Alaj Evij Vimp Lapp Tois Kuor Kuha Pata Os.pist. Yht. 1 4 Noukkala Mika Ähtäri ÄUK 47 22 43 55 49 38 30 262,0 2 36 Harju Toni Peräseinäjoki

Lisätiedot

Kemera -työmäärät 2016 Toteutusilmoituksen saapumispäivä

Kemera -työmäärät 2016 Toteutusilmoituksen saapumispäivä Suomen metsäkeskus 6.2.2017 Kemera -työmäärät 2016 Toteutusilmoituksen saapumispäivä 1.1.-31.12.2016 Välisumma (näkyvät rivit yhteensä) 6 368 727 495 110 66 060 Kunnostusojitus ja suometsänhoito Metsätien

Lisätiedot

Teuva, Rivakka

Teuva, Rivakka 23. - 24.11.1985 Teuva, Rivakka 1. Marko Kiikeri Ilmajoen Kisailijat 2. Michael Lyyski Laihian Liitto-Urheilijat 3. Mika Heikkonen Riihimäen Voima-Veljet 2. Hannu Härkänen Ylä-Tikkurilan Kipinä 3. Seppo

Lisätiedot

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A)

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A) 1 (142) 7 Riiheläinen Riku (A) 1 15:13,08 0:20,84 2 14:52,24 0:00,00 3 15:05,58 0:13,34 2 (142) 8 Eriksson Toni (A) 1 13:55,64 2 14:01,00 0:00,00 3 14:08,72 0:07,72 4 14:16,29 0:15,29 5 14:53,03 0:52,03

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot