UUTISET. Lisää vahvuuksia yritysjärjestelyillä. Pirkan Isännöintikeskus Oy:n asiakaslehti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "UUTISET. Lisää vahvuuksia yritysjärjestelyillä. Pirkan Isännöintikeskus Oy:n asiakaslehti 2014 www.isannointikeskus.fi"

Transkriptio

1 UUTISET Lisää vahvuuksia yritysjärjestelyillä

2 2 3 Puhelin: Urakointi: info@putkityokv.com Sileesuonkatu 4, Tampere Tilintarkastuspalvelut Veroneuvonta Yritysjärjestelyt Idman Vilén Grant Thornton Oy KHT-yhteisö Hatanpään valtatie TAMPERE P Tässä lehdessä lisäksi mm. sivu 7 Isännöintikeskus muutti Klingendahlissa aiempaa isompiin ja toimivampiin tiloihin. Muun muassa hallitusten ja isännöisijöiden väliset neuvonpidot ovat nyt entistä helpompia järjestää. sivut 8 9 Nokian ja Tampereen rajan tuntumaan nousseella Tykkitien alueella isännöinti on keskitetty pääosin Isännöintikeskukselle. Alueisännöinnillä saadaan synergiaetuja ja asumisviihtyvyyttä voidaan kehittää kokonaisuutena. Isännöitsijä voi vihdoin olla myös yritys Suomalaisessa lainsäädännössä pitkään ollut epäkohta on vihdoin korjattu. Asunto-osakeyhtiön voi nyt olla luonnollisen henkilön sijaan myös rekisteröity yhteisö, kuten osakeyhtiö. Tätä tarkoittava valtioneuvoston asetus 521/2014 asunto-osakeyhtiölain 7 luvun 20 :n 2 momentin voimaantulosta hyväksyttiin heinäkuussa. Lakimuutos astui voimaan 1. elokuuta Jos ksi on valittu yhteisö, tulee kaupparekisteriin ilmoittaa yhteisön lisäksi päävastuullinen. Jos asunto-osakeyhtiön ja isännöintiyhteisön välillä ei muuta ole sovittu, on päävastuullisen n oltava isännöintiyhteisön hallituksen tai vastaavan johtoelimen jäsen, toimitusjohtaja tai muuten yhteisön palveluksessa. Asunto-osakeyhtiöiden lisäksi muutos koskee niitä osakeyhtiöitä, joihin sovelletaan asunto-osakeyhtiölakia. Tällaisia yhtiöitä ovat usein keskinäiset kiinteistöyhtiöt. Muutos on pitkään odotettu ja toivottu. Isännöintikeskuksen johto oli jo kahdeksan vuotta sitten aktiivisesti mukana tekemässä virallista esitystä lakimuutoksesta. Elokuun alusta voimaan tullut lakimuutos on kenties suurin muutos isännöinnin alalla ikinä. Millään muulla toimialalla työntekijä tässä tapauksessa siis ei ole ollut samanlaisessa henkilökohtaisessa oikeudellisessa vastuussa työsuhteestaan huolimatta. Muutos on merkittävä paitsi nä toimivien ammattilaisten, myös isännöintiyritysten asiakkaiden kannalta. Yritys vastaa toiminnasta, sen laadusta ja oikeellisuudesta. Yritys on myös taloyhtiön sopimuskumppani. Hyvin ja suunnitelmallisesti toimivalla isännöintiyrityksellä on selkeä sapluuna ja toimintatapa palvelun tuottamiseen. On siis vain luonnollista, että isännöinnin toimialallakin vastuu palvelun laadusta ja oikeellisuudesta on sopimuskumppanina toimivalla yrityksellä, eikä yksittäisellä työntekijällä. Päävastuullisen n ja isännöintiyhteisön vahingonkorvausvastuusta säädetään, että vastuu kuuluu sekä yhteisölle että päävastuulliselle lle Asiakkaan näkökulmasta muutos tarkoittaa turvallista ja luotettavaa asiakassuhdetta. Mahdollisissa ongelmatilanteissa vastuullisena on isännöintiyhteisö yksittäisen henkilön sijaan. Ammattimaisesti toimiva yritys huolehtii vakuutusturvastaan ja varmistaa siten myös asiakkaidensa paremman aseman joskus ehkä hankalissakin erityistilanteissa. Uuden lain voimaantuloa on viivästyttänyt kaupparekisterin tietojärjestelmän uudistusprosessin venyminen. Sen vuoksi ksi ei ole voitu valita ja rekisteröidä isännöintiyhteisöä tätä aiemmin. Nyt uusi tietojärjestelmä on vihdoin otettu käyttöön ja muutosten teko on mahdollista sähköisesti verkossa. Uusi palvelu kuuluu yritys- ja yhteisötietojärjestelmän, YTJ:n asiointipalveluihin. Palvelua voivat käyttää osakeyhtiön ja asunto-osakeyhtiön hallituksen jäsenet, toimitusjohtajat tai t sekä yhtiön asiamiehet, kuten tilitoimistot ja asianajotoimistot. Asunto-osakeyhtiön kotipaikan maistraatti on käsitellyt ja rekisteröinyt paitsi asuntoosakeyhtiön perustamisilmoitukset, myös ä koskevat muutosilmoitukset. Jatkossa nämä asiat hoidetaan Patentti- ja rekisterihallituksessa. Isännöintikeskus muuttaa kaikkien asiakasyritystensä osalta vastuurekisteröinnit siten, että vastuulliseksi tahoksi merkitään Isännöintikeskus yksittäisen n sijaan. Mikko Niskanen toimitusjohtaja Pirkan Isännöintikeskus Oy

3 4 5 Osaamisen ja laajan tuotevalikoiman yhdistäminen koituvat asiakkaiden eduksi Fuusion ja yritysoston jälkeen entistä vahvempi Yksi Pirkanmaan isännöintitoimialan viime vuosien merkittävimmistä muutoksista näki päivänvalon keväällä, kun kolme perinteikästä alan yritystä yhdistyivät. Tampereen Kiinteistöpalvelu Oy, Isännöintikeskus Tampere Oy sekä Pirkan Isännöintikeskus Oy fuusioitiin yhdeksi yhtiöksi. Uusi yhtiö toimii Pirkan Isännöintikeskus Oy:n nimellä. Toukokuussa yhtiö osti vielä tamperelaisen Kotitaito Oy:n osakekannan ja vahvisti näin entisestään markkina-asemaansa Pirkanmaalla. n FUUSION taustalla ovat yrityskaupat, joissa valtakunnallisesti toimiva Corbel Holding Oy osti Tampereen Kiinteistöpalvelu Oy:n kesäkuussa 2012 sekä Isännöintikeskus Tampere Oy:n ja Pirkan Isännöintikeskus Oy:n elokuussa Huhtikuussa 2014 toteutetussa yritysjärjestelyssä Tampereen Kiinteistöpalvelu ja Isännöintikeskus Tampere sulautuivat vastaanottavana yrityksenä toimineeseen Pirkan Isännöintikeskus Oy:öön. Yhtiön toimitusjohtajana jatkaa Mikko Niskanen. Vain kuukautta myöhemmin toteutettiin lisäksi yrityskauppa, jossa Pirkan Isännöintikeskus osti Pirkanmaalla toimivan Kotitaito Oy:n. Myyjinä toimivat Jukka Naapanki ja Pasi Orava perheineen. Entinen omistajakaksikko siirtyi Pirkan Isännöintikeskuksen palvelukseeen vanhoina työntekijöinä, kuten myös yhtiön muu henkilökunta. Tavoitteenamme on yhtenäistää yritysten toimintatapoja ja hallintoa, hyödyntää synergiaetuja ja tehostaa toimintaa entisestään. Tavoittelemme johtavaa asemaa Pirkanmaan isännöintipalveluiden tuottajana, Niskanen kertoo. Kotitaidolla on pitkäaikaisia asiakassuhteita ja vankka asema Pirkanmaan isännöintimarkkinoilla. Kiinteistöalalla osaavista tekijöistä on nykyään pula. Kaupan myötä saimme tiimiimme lisää erittäin asiantuntevia isännöintialan ammattilaisia sekä heidän laajan verkostonsa. Henkilökuntaa jo viitisenkymmentä Yrityskauppa 8/2013 ISA-auktorisoitu Pirkan Isännöintikeskus on vuonna 1992 perustettu täyden palvelun isännöintitoimisto. Yritys hoitaa asuin- ja liikekiinteistöjen isännöintiä Nokialla, Pirkkalassa, Tampereella ja muualla Pirkanmaalla. Fuusion ja yrityskaupan jälkeen sen palveluksessa on noin 50 henkeä ja yhtiön liikevaihto on noin neljä miljoonaa euroa. Yhtiön palveluvalikoimaan kuuluvat muun muassa taloyhtiöiden kirjanpito, vastikevalvonta, lainahallinta, ostoreskontra, palkkahallinta sekä tekninen isännöinti ja energiapalvelut. Pirkan Isännöintikeskuksella on toimipisteet Nokialla sekä Tampereen keskustassa ja Haapalinnankylässä. Kotitaito-nimen taustalla on vuonna 1990 perustettu kiinteistöalan yritys, joka on hoitanut isännöintiä, korjaushankkeiden rakennuttamis- ja valvontatehtäviä, kuntoarvioita sekä kosteusmittauksia ja kuivatuksia. Yrityksen palveluksessa on ollut kahdeksan henkilöä. Kotitaito jatkaa Tampereen Kiinteistöpalvelu Oy UUSI PIRKAN ISÄNNÖINTI- KESKUS OY Yrityskauppa 6/2012 Pirkan Isännöintikeskus Oy Isännöintikeskus Tampere Oy omistajanvaihdoksesta huolimatta toistaiseksi vanhalla toiminimellään. Asiakkaat hyötyvät Yritysjärjestelyt tuovat Pirkan Isän- FUUSIO 4/ M -auktorisoitu PIRKAN ISÄNNÖINTI- KESKUS OY Tampere/Klingendahl Nokia Haapalinnankylä Kotitaito Oy Yrityskauppa 5/2014 nöintikeskukselle uusia vahvuuksia, joilla se voi entisestään parantaa asemaansa Pirkanmaan isännöintimarkkinoilla. Yhtiöiden osaaminen ja ammattitaitoinen henkilökunta sekä emoyhtiömme Corbelin laaja tuotevalikoima tuovat asiakkaillemme entistä laadukkaammat ja kattavammat isännöintipalvelut. Nyt voimme tarjota asiakkaillemme palveluja myös esimerkiksi kiinteistöjen energiatehokkuuden parantamiseksi ja hiilijalanjäljen pienentämiseksi, sanoo Mikko Niskanen. Emoyhtiönä toimiva valtakunnallinen Corbel-konserni tarjoaa kiinteistöomaisuuden hallinnan ja kiinteistöjohtamisen asiantuntijapalveluita sekä kotimaisille että ulkomaisille kiinteistösijoittajille, käyttäjäomistajille, kiinteistöjen vuokralaisille ja asunto-osakeyhtiöille. Isännöintipalveluissa Corbel on kasvanut yritysostojen kautta. Isännöintipalvelut tuovat tällä hetkellä liikevaihdostamme noin 30 prosenttia, ja tavoitteenamme on kasvattaa osuutta jopa 50 prosenttiin. Tähtäämme valtakunnalliseen peittoon ja yhdeksi Suomen suurimmista isännöintiyrityksistä. Pirkanmaan alueen isännöintipalveluissa haemme markkinajohtajan asemaa, sanoo Corbel-konsernin toimitusjohtaja Jarmo Iisakka. Pystymme tarjoamaan isännöintiasiakkaillemme ison toimijan edut, kuten neuvotteluvoiman ja osaamisemme koko kiinteistöalalta. Samalla haluamme kuitenkin säilyttää pienen toimiston joustavuuden ja henkilöstön hyvän tavoitettavuuden. Corbel-konsernin kiinteistöalan ammattilaiset työskentelevät 15 eri paikkakunnalla Espoossa, Helsingissä, Vantaalla, Järvenpäässä, Riihimäellä, Lahdessa, Lappeenrannassa, Jyväskylässä, Turussa, Nokialla, Tampereella, Porissa, Vaasassa, Kuopiossa ja Oulussa.

4 6 7 Perusparannuksen korkotukilaina päättyy ensi vuonna Enabling wellbeing LVISAJ-tekniikan huolto- ja ylläpitotyöt kaikenlaisiin kiinteistöihin n HALLITUKSEN eduskunnalle antama vuoden 2015 talousarvioesitys sisältää esityksen laiksi asunto-osakeyhtiöiden perusparannuslainojen valtiontakauksesta. Esityksen mukaan uusi valtiontakaus korvaa aiemmin käytetyn asuntoosakeyhtiöiden perusparannuksen korkotukilainoituksen, josta luovutaan ensi vuonna. ARA on asettanut asunto-osakeyhtiöiden perusparannuksen korkotukilainahakemuksille määräajan. Hakemukset on toimitettava ARA:an viimeistään torstaina , jotta ne ehdittäisiin käsitellä ennen vuoden päättymistä. Uudesta, vuonna 2015 voimaan tulevan asunto-osakeyhtiöiden perusparannuksen takauslainan hakumenettelystä tiedotetaan myöhemmin erikseen. TALOTEKNIIKKA putki- ja hanavuotojen korjaukset vesikalusteiden vaihdot ilma- ja maalämpöpumppujen asennukset öljykattiloiden ja lämminvesivaraajien vaihdot ilmastoinnin säätö ja huolto lämmönjakohuoneiden ja patteriventtiilitermostaattien saneeraukset jne. Nuutisarankatu 35, TAMPERE Huoltopäivystys Puh huolto@consti.fi Tiedonantovelvollisuus koskee myös taloyhtiöitä Tilaajan ilmoitettava urakat ja urakoitsijat n HEINÄKUUN alusta voimaan astui uusi rakentamiseen liittyvä tiedonantovelvollisuus, jonka mukaan rakentamispalvelun tilaajan on ilmoitettava verohallinnolle tietoja rakentamiseen liittyvistä urakoista ja urakoitsijoista. Esimerkiksi asunto- ja kiinteistöosakeyhtiöt ovat rakennustyön tilaajina tiedonantovelvollisia. Rakennustyömaan päätoteuttajalle asetetaan lisäksi velvollisuus ilmoittaa tietoja rakennustyömaalla työskentelevistä henkilöistä. Jos työmaalle ei ole nimetty päätoteuttajaa, kohdistuu tiedonantovelvollisuus viime kädessä rakennuttajaan itseensä. Urakkatietojen osalta tiedonantovelvollinen on rakentamispalvelua tilaava taho. Tilaaja voi sopimuksella siirtää tehtävät toiselle taholle esim. rakennuttajakonsultille tai lle mutta lopullinen vastuu tiedonantovelvollisuuden täyttämisestä on tällöinkin kiinteistö- tai asunto-osakeyhtiön johdolla. Tiedonantovelvollisuus koskee arvonlisäverolaissa tarkoitettua rakentamispalvelua eli lähinnä kiinteistöön kohdistuvaa rakennus- ja korjaustyötä sekä työn yhteydessä asennetun tavaran luovuttamista, mutta myös rakennustelineiden pystytys- ja purkutöitä sekä työvoiman vuokrausta edellä mainittuja töitä varten. Rakentamiseksi katsotaan uudisrakentaminen, perusparantaminen, korjausrakentaminen sekä muutos-, laajennus- ja kunnossapitotyöt. Näin ollen esimerkiksi asunto-osakeyhtiöihin kohdistuvat erilaiset kunnostus- ja korjaustyöt kuuluvat ilmoitusvelvollisuuden piiriin. Rakentamispalvelun ulkopuolelle sen sijaan lähtökohtaisesti jäävät esim. sellaiset kiinteistönhoito- ja huoltotyöt kuten siivous, nuohous ja lumenauraus. Verohallinnon soveltamisrajauksen mukaan tietoja ei kuitenkaan tarvitse antaa, jos sopimuksen vastikkeeton arvo ilman arvonlisäveroa on enintään euroa. Ilmoitusvelvollisuus lisää työtä Isännöintikeskus on valmistautunut lakimuutokseen hyvissä ajoin. Yhtiön käyttämästä kiinteistötietojärjestelmästä saadaan kerätyksi tarvittavat tiedot verottajalle. Kohtuullisen kovan lisätyön uudistus kuitenkin tuo taloushallinnon puolelle, toimistopäällikkö Kati Niskanen huokaa. Ensimmäiset rakentamisilmoitukset jätettiin verottajalle syyskuun alussa. Uudistuksen nopeasta voimaantulosta johtuen ohjeet olivat alussa melko vajavaiset. Verottaja ilmoitti heti hyväksyvänsä alussa myös puutteelliset ilmoitukset. Tarkentavia ohjeita on varmaan tulossa vielä lisää. Urakkatiedot ilmoitetaan sähköisesti joka kuukausi. Kohtuullisen kovan lisätyön uudistus kuitenkin tuo taloushallinnon puolelle Avarat tilat tarjoavat uusia mahdollisuuksia Isännöintikeskus muutti Klingendahlin kolmanteen kerrokseen n LISÄNELIÖT olivat tarpeen mm. taloushallintoyksiköiden yhdistämisen vuoksi. Nokialta siirtyi puolenkymmentä talouden ja kirjanpidon ammattilaista uusiin tiloihin. Yksikön vahvuus on nyt kymmenen henkeä. Myös aiemmin Rautatienkadulla toimineen ja fuusiossa Isännöintikeskukseen liittyneen Tampereen Kiinteistöpalvelu Oy:n henkilöstö siirtyi Pirkan Isännöintikeskuksen isännöitsijöillä on nyt huoneissaan reilusti tilaa mm. asiakastapaamisiin ja hallitusten kokouksiin. Isännöitsijä Mikko Isoniemi (vas.) palaveeraa Hämeenpuisto 39:n asioista hallituksen jäsen Kari Leivaaran kanssa. Uusiin toimitiloihin astuttaessa asiakaspalvelun henkilöstö vastaanottaa vieraat ja ohjaa heidät oikeiden henkilöiden puheille. Alkukesästä Isännöintikeskuksen Tampereen toimipiste muutti uusiin tiloihin tutussa Klingendahlin kiinteistössä. Isännöintialan ammattilaiset löytyvät nyt avarammista tiloista talon A-portaan kolmannesta kerroksesta. Klingendahlin tiloihin. Näin valtaosa yrityksen henkilöstöstä työskentelee nyt samoissa tiloissa. Ainoastaan Nokian ja Haapalinnan toimistojen työntekijät jatkavat entisissä toimipisteissään. Henkilöstömäärän kasvaessa käytännön arki on helpompaa, kun olemme tiiviissä kanssakäymisessä keskenämme. Samalla henkilöstön työoloja pystyttiin parantamaan. Isännöitsijöillä on huoneissaan tilaa asiakkaiden tapaamiseen ja jopa pienten hallitusten kokouksiin. Sen lisäksi meillä on useampia erikokoisia neuvottelu- ja kokoustiloja, toimistopäällikkö Kati Niskanen kertoo. Myös taloushallintoyksikön toimintaa uudet, avarammat tilat helpottavat huomattavasti. Kirjanpitoaineistojen säilyttämiseen tarvitaan reilusti erilaista arkistointi- ja säilytystilaa. Tapaamisten järjestämistä Isännöintikeskuksen tiloissa puoltaa se, että asiakirjat ja tietojärjestelmät ovat tällöin lähettyvillä. Esimerkiksi kirjanpitoon liittyvien kuittien tarkastaminen on huomattavasti helpompaa ja nopeampaa. Samoin kiinteistökohtaiset tiedot löytyvät helposti yrityksen kiinteistötietojärjestelmästä.

5 8 9 Uudiskohteiden siirtyminen perustajaurakoitsijalta isännöintiin on monivaiheinen prosessi, joka alkaa pari kolme kuukautta ennen kohteen valmistumista ja asukkaiden muuttoa n valinnalla sekä isännöintisopimuksen allekirjoittamisella. Nokian ja Tampereen rajalla sijaitsevalla Tykkitien alueella uudiskohteiden isännöinnistä vastaa pääosin sama yhtiö, Pirkan Isännöintikeskus, mikä helpottaa mm. yhteisten pysäköinti- ja pihaalueiden käytännön hallinnointia ja kehittämistä. Isännöintikeskuksella selkeä prosessi uudiskohteiden vastaanottoon Tykkitien keisari pitää kokonaisuuden kasassa Isännöitsijä Timo Jantusen mielestä alueen kehittäminen kokonaisuutena on helpompaa, kun naapuriyhtiöillä on sama. n ENNEN vanhaan t olivat taloyhtiöissä arvostettuja paikoin jopa pelättyjä vallankäyttäjiä. Noihin aikoihin viittaa Pirkan Isännöintikeskuksen Timo Jantusen yhteistyökumppaneilta saama leikkisä lempinimikin Tykkitien keisari. Yhtä lailla se viittaa siihen, että Jantunen isännöi alueella useampaa naapurikiinteistöä ja hallinnoi siten melkoisen isoa kokonaisuutta. Ratkaisu on toimiva, mutta harvinainen, sillä urakoitsijoina ei tässä tapauksessa ole yksi ja sama yhtiö, vaan useampi rakennusyritys. Noin vuosi sitten alkukesästä alueelle valmistuivat muutaman viikon sisällä Lujatalo Oy:n urakoimat Asunto Oy Tampereen Patruuna ja Asunto Oy Tampereen Ruuti, PEAB:n Asunto Oy Villilän Wilhemiina, Tampere, SRV:n Asunto Oy Tampereen Raholan Herttua sekä näiden yhtiöiden asukkaiden käyttöön tarkoitettu Kiinteistö Oy Auttilankadun Parkki. Uusimpina kohteina ovat vastikään valmistuneet SRV:n urakoima Asunto Oy Tampereen Ruhtinas ja Visuran Asunto Oy Tampereen Tykkitie. Koska pysäköintitilasta alueella olisi muuten pulaa, on myös kadun toiselle puolelle rakennettu oma pysäköintilaitos, Kiinteistö Oy Tykkitien Parkki. Pysäköintiyhtiötä, TA-Yhtymän kahta asumisoikeuskohdetta, YH-Kotien ja Pohjolan kohteita sekä Sorakuopankadun varteen aiemmin valmistunutta rivitaloyhtiötä lukuun ottamatta koko tämän kokonaisuuden haltuunotto ja isännöinti on keskitetty Isännöintikeskukselle ja Timo Jantuselle. Synergiaetuja alueisännöinnistä ja -huollosta Pysäköinnin lisäksi yhtiöillä on osin yhteisiä piha-alueita ja jätehuoltopiste. Asukkaiden ja asumisviihtyvyyden näkökulmasta on hyvä, että naapureilla on sama. Aluetta voidaan kehittää tällöin kokonaisuutena. Kiinteistöhuolto on voitu kilpailuttaa yhteisesti ja sitä kautta on saatu alueellinen kokonaisratkaisu. Alueen laajuuden vuoksi täällä on käytännössä koko ajan huoltomies läsnä, mikä oleellisesti parantaa palvelua, Timo Jantunen sanoo. Talvisin aluehuolto näkyy mm. aurauksen ja hiekoituksen samanaikaisuutena. Asukkaat ovat samanarvoisessa asemassa. Koska asuintalot ovat hyvin samanlaisia, voidaan jätehuollossa noudattaa samoja tyhjennysvälejä. Se vähentää alueelta ylimääräistä huoltoliikennettä. Myös tiedonkulku yhtiöiden välillä on luonnollisesti sutjakkaampaa. Uusilla alueilla on usein ongelmia mm. puhelin- ja tietoliikenneverkon kanssa. Kun yhtiöt ovat yhdessä liikkeellä asian kanssa, operaattoreillakin on aivan erilainen intressi parantaa tukiasemaverkkoaan. Myös kaupungin suuntaan yhtiöiden asema on painavampi, kun liikkeellä ollaan useamman yhtiön kokonaisuutena. Kiinteistösähkön ja -vakuutukset Isännöintikeskus on kilpailuttanut koko asiakaskannalleen, joten Tykkitiellä nekin tulevat samalta toimittajalta ja samoilla ehdoilla kaikille uusille yhtiöille. Linkki hallitusten välillä Uudiskohteissa n kiireet painottuvat kohteen vastaanottoon ja sitä edeltäviin viikkoihin. Vastaanottotarkastuksen yhteydessä perustajaurakoitsija luovuttaa yhtiön omaisuuden ja kaikki asiakirjat lle. Hän tarkastaa, että kaikki vaaditut tarkastukset on tehty ja kohde on virallisesti hyväksytty käyttöönotettavaksi. Kiinteistössä luetaan kulutusmittarit, tarkastetaan kiinteistötekniikan toimivuus ja varmistetaan, että kaikki omaisuus on tullut yhtiön haltuun. Varsinaisena muuttopäivänä ja kiinteistösihteeri ovat tontilla, tapaavat uudet asukkaat ja luovuttavat heille avaimet. Samalla varmistetaan, että kiinteistössä kaikki toimii. Hallinnollisesti ja juridisesti kohde siirtyy lopullisesti yhtiölle vasta muutamaa kuukautta myöhemmin. Silloin urakoitsija esittelee mm. lopullisen luovutustaseen ja tilintarkastajan lausunnon. Hallinnon luovutuskokouksessa luovutetaan myös rakentamisen aikainen vakuus takaisin urakoitsijalle. Hallinnon luovuttamisen jälkeen yhtiössä valitaan ensimmäinen asumisenaikainen hallitus ja pidetään hallituksen järjestäytymiskokous. Siitä se asunto-osakeyhtiön normaali elämä sitten lähteekin liikkeelle, Timo Jantunen toteaa. Tykkitiellä se tarkoittaa jossain vaiheessa seitsemää uutta hallitusta tuoreine jäsenineen. Koska naapuritaloissa asiat ja mahdolliset ongelmat ovat usein yhteiset, alueisännöinti on tässäkin mielessä hyvä ratkaisu. Jollain aikavälillä tulee väkisinkin asioita, joissa tarvitaan hallitusten välistä yhteistyötä. Isännöitsijän tehtävänä on silloin toimia linkkinä hallituksille. Toimintamalli ohjaa prosessia Isännöintikeskukselle on viime vuosina tullut entistä enemmän uudiskohteita isännöitäväksi. Urakoitsijat ovat huomanneet, että meillä on hyvin suunniteltu ja toimiva prosessi uudiskohteille. Isännöinti on se solmukohta, joka pitää palaset koossa. Ilman tarkkaan mietittyä ja viimeisteltyä prosessia isännöinnin olisi vaikea hoitaa vaikkapa näinkin iso kokonaisuus, mitä Tykkitiellä on, Timo Jantunen arvioi. Yhteistyö perustajaurakoitsijoiden kanssa on alkanut jo kauan sitten ja olemme hioneet omaa prosessiamme koko ajan toimivammaksi. Määrätietoisella työllä olemme saavuttaneet urakoitsijoiden luottamuksen. He tietävät, että Isännöintikeskuksessa uudiskohteiden käyttöönotto eri vaiheineen osataan tarkkaan.

6 10 11 SINUN EDUSTAJASI VAKUUTUS- JA VAHINKOASIOISSA Isännöintikeskus on ottanut käyttöön Taloyhtio.Info-verkkopalvelun. Palvelun avulla Pirkan Isännöintikeskus Oy:n asiakasyhtiöiden on mahdollista tehostaa merkittävästi viestintäänsä taloyhtiön hallituksille, osakkaille ja asukkaille. Palvelu sisältyy isännöintipalkkioon. Otamme mielellämme vastaan palautetta ja kehitysideoita Taloyhtio.Infopalvelun parantamiseksi, toimistopäällikkö Kati Niskanen muistuttaa. we know how HELSINKI TAMPERE KOUVOLA Palvelu sisältyy isännöintipalkkioon Taloyhtiöiden viestintään uusi palvelu Ajat muuttuvat. Pitäisikö myös hissisi muuttua? Vanhan hissin korvaaminen uudella voi tuntua hankalalta ja aikaa vievältä hankkeelta. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla. Uusi KONE NanoSpace -hissi voidaan asentaa vanhan hissin tilalle jopa kahdessa viikossa. Koe uusi KONE NanoSpace osoitteessa n ASUKASVIESTINTÄ on alue, johon taloyhtiöiden osakkaat eri tutkimusten mukaan haluavat kipeästi parannusta. Isännnöintikeskus on tässäkin asiassa liikkeellä eturintamassa. Ajatuksena on, että palvelun avulla voimme tiedottaa nopeammin ja tehokkaammin asiakkaidemme taloyhtiöitä ja etenkin niiden hallitusten jäseniä ajankohtaisista asioista. Tämän lisäksi asukkaat, osakkaat ja hallitus pääsevät tekemään erilaisia ilmoituksia ja varauksia aukioloajoistamme riippumatta, sanoo Pirkan Isännöintikeskuksen toimistopäällikkö Kati Niskanen. Palvelua voidaan lisäksi hyödyntää esimerkiksi remonttiviestinnässä vaikkapa remonttitiedotteiden jakelukanavana. Palveluun kertyvä historiatieto myös kasvattaa taloyhtiön arvoa. Uusi asunto-osakeyhtiölaki mahdollistaa sähköisen viestinnän laajaalaisen hyödyntämisen. Haluamme olla kehityksen kärjessä parantamassa asiakkaidemme sähköistä palvelua. Palvelun kustannukset sisältyvät kokonaan isännöintipalkkioon, eikä niistä aiheudu käyttäjille erillisiä kustannuksia, Kati Niskanen korostaa. Taloyhtiöillä omat sivustot Isännöintikeskus on avannut Taloyhtio.Info-palveluun asiakasyhtiöilleen taloyhtiökohtaisen sivuston, jonka kautta hallituksen jäsenillä, osakkailla ja asukkailla on pääsy ajasta ja paikasta riippumatta oman yhtiönsä ajankohtaisiin dokumentteihin ja tietoihin. Asukkaat ja osakkaat ovat saaneet tunnukset palveluun kirjautumiseksi kevään aikana yhtiökokoustiedotteiden yhteydessä. Hallitusjäsenille on annettu henkilökohtaiset tunnukset, jotka oikeuttavat pääsyn hallituksen osioon, Kati Niskanen kertoo. Palvelusta löytyvät mm. aiemmat kokouspöytäkirjat ja muuta materiaalia. Selkeä kansiorakenne helpottaa aineistojen löytymistä. Lähiaikoina on tarkoitus perustaa oma materiaalipankki ja aloittaa sähköisen uutiskirjeen toimittaminen asiakkaille. Uusi järjestelmä on aiempaan verrattuna monipuolisempi. Päivitysprosessi hieman muuttuu. Toimintoja on myös automatisoitu. Hallituksen jäsenet saavat ilmoituksen sähköpostiinsa omaa taloyhtiötä koskevasta uudesta informaatiosta, kuten uusista tiedotteista ja asiakirjoista. Myös asukkailla ja osakkailla on mahdollisuus tilata nämä sähköposti-ilmoitukset, Kati Niskanen toteaa. Aktiiviselle hallitukselle lisävaihtoehtoja Palvelu mahdollistaa yksisuuntaisen viestinnän lisäksi myös interaktiivisuuden. Sen mahdollisuuksien hyödyntäminen on pitkälti kiinni hallitusten omasta aktiivisuudesta. Isännöintikeskus on myös rakentanut palveluun oman lisäosan, jolla palvelu on saatu keskustelemaan oman järjestelmämme kanssa. Maksullisena lisäpalveluna hallitukset voivat sopia esimerkiksi pääsystä omaan kirjanpitoaineistoon, jolloin reaaliaikainen taloushallinnon seuraaminen on mahdollista, Kati Niskanen kertoo. Palveluun kirjaudutaan osoitteessa > Taloyhtiöille. Palvelua koskeviin kysymyksiin vastaa Taloyhtio.Infon asiakaspalvelu osoitteessa asiakaspalvelu@taloyhtio.info. Muissa asioissa auttaa Isännöintikeskuksen asiakaspalvelu.

7 12 Kaukolämpö nostaa asumiskustannuksia Pirkanmaalla Hämeenkiven saneeraus- ja laajennushanke on ollut monitahoinen projekti Osuuspankin kiinteistöpäällikkö Jussi Aromaalle. 13 n PIRKANMAAN kunnat eivät nouse Kiinteistöliiton valtakunnallisessa Indeksitalo asumiskustannusvertailussa kärkisijoille. Alueen kunnissa asumisen kalleutta selittää lähinnä se, että kaukolämpö on kaikissa pirkanmaalaisissa vertailukunnissa valtakunnan keskiarvoa kalliimpaa. Pirkanmaalla lämmöntuotannon voimakas maakaasusidonnaisuus on nostanut lämmitysenergia hinnan pysyvästi korkealle tasolle. Korkea hintataso on pakottanut lämmöntoimittajia ottamaan käyttöön uusia energialähteitä samalla kun kiinteistönomistajat ovat myös entistä kiinnostuneempia vaihtoehtoisista lämmitysjärjestelmistä, ennen kaikkea hybridijärjestelmistä, kertoo neuvontainsinööri Jussi Korja Kiinteistöliitto Pirkanmaa ry:stä. Isännöintikeskus on kehityksessä ajan hermolla ja jo useammissa sen isännöimissä kohteissa on otettu käyttöön erilaisia hybridiratkaisuja tai niiden käyttöönottoa pohditaan parhaillaan. Pirkanmaalla asumiskustannuksia nostivat edellisvuosista lähinnä vesimaksujen ja kiinteistöverojen korotukset. Pirkanmaan vertailukunnista kaikki muut paitsi Nokia nostivat vesimaksutariffejaan. Vesimaksut nousivat 3 8 prosenttia. Tutkimus osoittaa, että Nokialla 65-neliöisessä kaksiossa asuva joutuu kuukausittain maksamaan kunnallisia maksuja reilut 178 euroa. Pirkkalalainen selviää samoista maksuista kuukausittain yli 17 euroa halvemmalla. Korkea kaukolämmön hinta on suurin syy Nokian, Valkeakosken ja Kangasalan kalleuteen. Nokialaisessa vertailukiinteistössä lämmitykseen kuluu 1,58 euroa neliötä kohti valtakunnallisen keskiarvon ollessa 1,23 euroa/m2/kk. Kymmenen suurimman kaupungin vertailussa Tampere on kolmanneksi kallein asukkailleen. Asumiskustannukset nousivat edellisvuodesta 3,1 %. Pitkässä prosessissa monta mutkaa matkan varrella Hämeenkivi uudistui perinteitä kunnioittaen Viimeistä silausta vaille valmis Kiinteistö Oy Hämeenkiven saneeraus- ja laajennushanke Hämeenkadun ja Tuomiokirkonkadun kulmassa kunnioittaa oman aikansa historiaa. Julkisivultaan kiinteistö näyttää miltei entiseltä, vaikka talon sisällä lähes kaikki on uutta. Pitkän prosessin varrelle on mahtunut paljon sivujuonteita ja muuttuneita suunnitelmia. Nyt käyttäjät pääsevät kuitenkin nauttimaan lopputuloksesta.

8 14 15 Asiakaspalvelu Tampere [ Sari Ranta Katja Silomäki Päivi Hakala Elle Hasu Maritta Nokelainen katja.silomaki@isannointikeskus.fi elle.hasu@isannointikeskus.fi n KAAVAMUUTOSHAKEMUS kiinteistön laajentamisesta laitettiin ensimmäistä kertaa liikkeelle jo vuonna Suunnitelma joutui vastatuuleen ja käynnisti mm. valituskierteen, joka hidasti hankkeen liikkeellelähtöä. Välillä kiinteistö vaihtoi omistajaakin, mutta palasi Tampereen Seudun Osuuspankin päätösvaltaan kolmisen vuotta sitten. Samalla tehtiin periaatepäätös toimistorakennuksen saneerauksesta. Stockmannin liiketoiminta oli jo herkkuosaston ja Akateemisen Kirjakaupan laajentumisen myötä siirtynyt osin Hämeenkiven puolelle. Yhtiöllä oli toiveita edelleen lisätilasta, minkä vuoksi Hämeenkiven laajennusta lähdettiin samalla viemään eteenpäin, Osuuspankin kiinteistöpäällikkö Jussi Aromaa kertoo. Prosessin hitauden vuoksi saneeraus- ja laajennushanketta ei voitu toteuttaa samanaikaisesti, vaan ensin korjattiin vanha toimisto-osa ja vasta sitten voitiin rakentaa uutta. Laajennustyömaan aikana toimistoosan vuokralaisten toiminta ja tarpeet oli huomioitava monin tavoin, mikä omalta osaltaan hieman hankaloitti uudisrakentamista. Toimistotilojen saneeraus valmistui jo pari vuotta sitten. Pankilla on pari kerrosta omassa käytössä ja pari kerrosta tyhjeni juuri. Niihin etsitään uusia vuokralaisia. Ylin kerros on vuokrattuna ulos. Laajennuksen valmistuttua Stockmannin liiketiloja on lisäksi neljässä kerroksessa Tuomiokirkonkadun puoleisella sivustalla. Kymmeniä sopimuksia neuvoteltavana Toimisto-osan sisäänkäynnin yhteydessä on viihtyisyyttää lisäävä koristemaalaus. Omistajan edustajana hankkeessa toiminut Jussi Aromaa kuvaa hanketta monitahoiseksi. Matkan varrella on käyty kymmenittäin neuvotteluja ja laadittu monessa eri vaiheessa sopimuspapereita. Asiat muuttuivat moneen kertaan. Esimerkiksi Hämpin Parkki liittyy oleellisesti myös meidän hankkeeseemme. Olemme edesauttaneet pysäköintiluolan valmistumista sopimalla hissien sijoittamisesta kiinteistömme kulmaan. Myös pysäköintihallin iv-koneita ja hallin raitisilma-aukkona toimiva torni on rakennettu Hämeenkiven tiloihin. P-Hämpin rahoitukseen olemme osallistuneet siirtämällä kiinteistön autopaikat maan alle, Jussi Aromaa kertoo. Oma lukunsa on yhteistyö Eläke- Fennian kanssa. Vakuutusyhtiö omistaa kiinteistön, jossa Stockmann toimii ja on osaltaan ollut myötävaikuttamassa laajennusosan toteuttamiseen. Muun muassa kiinteistöjen väliin rakennettu, kadun ylittävä siipi kuuluu heidän hallintaansa. Laajennusta on suunniteltu ja tehty hyvin käyttäjälähtöisesti. Tietysti uudisosa lisäsi mukana olevien toimijoiden keskinäistä riippuvuutta toisistaan. Yksi hankkeen monista sivujuonteista liittyy kiinteistön jäähdytykseen. Yhtiö sai aikoinaan kieltävän vastauksen tiedusteluunsa kiinteistön kaukojäähdytysmahdollisuudesta. Suunnitelmat tehtiin perinteisen jäähdytysjärjestelmän pohjalle, kunnes muuttunut tilanne laittoi valmiit suunnitelmat uusiksi. Kiinteistö liittyi lopulta kaukojäähdytykseen, joka hankkeen viivästymisen vuoksi olikin tullut mahdolliseksi. Isännöinnilläkin riitti tehtävää KOY Hämeenkiven isännöinti oli aiemmin Tampereen Kiinteistöpalvelun hoidettavana. Fuusion jälkeen siitä vastaa Pirkan Isännöintikeskus. Tehtävää on hoitanut jo vuosien ajan Rauno Tiili. Mikään ihan perinteinen isännöintikohde Hämeenkivi ei monitahoisen hankkeensa kanssa ole ollut. Isännöinti on vastannut hallinnollisista asioista ja noin 30 miljoonan euron hankkeen maksuliikenteestä. Yhtiön osakepääomaa on korotettu, osakkeiden määrää lisätty ja yhtiöjärjestystä on muutettu. Kun mukana on monta osapuolta, on yhtiöjärjestyksen laatimisessa ollut paljon ratkaistavia asioita, Jussi Aromaa myöntää. Pöytäkirjoja on laadittu aikamoinen nippu viimeisten vuosien aikana. Tilannetta on helpottanut se, että Aromaan lisäksi myös Tiilellä on pitkä omakohtainen kokemus yhtiöstä ja sen kiinteistöstä. Isännöinnin näkökulmasta Hämeenkiven tekee haasteelliseksi mm. harvinainen sähköntoimitukseen liittyvä ratkaisumme. Vuokralaiset ostavat kulutussähkönsä meiltä eivätkä ole suoraan Sähkölaitoksen asiakkaina. Isännöinnin tehtävänä on huolehtia käyttökustannusten, eli lämmön lisäksi mm. veden, laskutuksesta. Saneerauksen yhteydessä kiinteistön talotekniikka uudistettiin nykyaikaiseksi, joten kaikki kulutustiedot siirtyvät laskutukseen sähköisesti. Mittareita ei siis tarvitse käydä paikan päällä lukemassa. Mikko Niskanen toimitusjohtaja Joni Brander vastaava Atro Kulman Juha Moberg Mikko Isoniemi Seppo Finnilä Timo Parviainen Jani Luopajärvi Rauno Tiili Hannu Rintala Ilari Stenman Kirjanpitoyksikkö Kati Niskanen toimistopäällikkö Minna Peltonen laskut Nokia Tampere Haapalinna [ Asiakaspalvelu toimisto@isannointikeskus.fi [ Pirkka-Matti Pennanen vastaava pirkka-matti.pennanen@isannointikeskus.fi Timo Jantunen timo.jantunen@isannointikeskus.fi Päivi Koskinen paivi.koskinen@isannointikeskus.fi Kotitaito Oy Lea Pyy pää lea.pyy@isannointikeskus.fi Jaana Vähä-Peltomäki jaana.vaha-peltomaki@isannointikeskus.fi Jenni Sillanpää jenni.sillanpaa@isannointikeskus.fi Niina Lehtola niina.lehtola@isannointikeskus.fi Anne Voutilainen anne.voutilainen@isannointikeskus.fi Kirsi Väntti kirsi.vantti@isannointikeskus.fi Hannele Hallila hannele.hallila@isannointikeskus.fi Sari Laine sari.laine@isannointikeskus.fi Tekniikka Panu Rasimus yksikön päällikkö, rakennuttaminen panu.rasimus@isannointikeskus.fi Timo Harra energiatodistukset, pelastussuunnitelmat timo.harra@isannointikeskus.fi Tero Mantela osakkaiden muutostyöt ja vauriokatselmukset tero.mantela@isannointikeskus.fi Tuomas Salonen rakennuttaminen, valvonta tuomas.salonen@isannointikeskus.fi Pauliina Körkkö Tiina Arvio toimisto@isannointikeskus.fi tiina.arvio@isannointikeskus.fi Jari Pälvi jari.palvi@isannointikeskus.fi Tero Vänninmaja tero.vanninmaja@isannointikeskus.fi Markku Niskanen markku.niskanen@isannointikeskus.fi Veli-Pekka Havu, vastaava Haapalinna veli-pekka.havu@isannointikeskus.fi Marjo Koivuranta marjo.koivuranta@isannointikeskus.fi Marianne Jämiä asiakaspalvelu marianne.jamia@isannointikeskus.fi Mikko Niskanen toimitusjohtaja mikko.niskanen@isannointikeskus.fi Jukka Naapanki jukka.naapanki@kotitaito.fi Pasi Orava pasi.orava@kotitaito.fi Tiina Orava toimistopäällikkö (03) tiina.orava@kotitaito.fi Suvi Huovinen (03) suvi.huovinen@kotitaito.fi Jaana Rajantaus jaana.rajantaus@kotitaito.fi Sari Heino (03) sari.heino@kotitaito.fi Marko Rosenberg marko.rosenberg@kotitaito.fi Sinikka Järvensivu asiakaspalvelu, puh. (03) sinikka.jarvensivu@kotitaito.fi

9

Tietotili Consulting Oy Rakennusalan uudet ilmoitusvelvollisuudet

Tietotili Consulting Oy Rakennusalan uudet ilmoitusvelvollisuudet Tietotili Consulting Oy Rakennusalan uudet ilmoitusvelvollisuudet Veikko Virkki, KHT Auktorisoitu tilitoimisto ja KHT-yhteisö kansainvälisillä valmiuksilla ja nykyaikaisimmilla järjestelmillä Rakennusalan

Lisätiedot

Isännöintiyritys isännöitsijänä vaikutus vastuisiin

Isännöintiyritys isännöitsijänä vaikutus vastuisiin Isännöintiyritys isännöitsijänä vaikutus vastuisiin Kristel Pynnönen Apulaispäälakimies Suomen Kiinteistöliitto 1 Tausta Isännöitsijän on oltava luonnollinen henkilö tai rekisteröity yhteisö (AOYL 7 luvun

Lisätiedot

ILMOITUSVELVOLLISUUS ALKAA 1.7.2014

ILMOITUSVELVOLLISUUS ALKAA 1.7.2014 ILMOITUSVELVOLLISUUS ALKAA 1.7.2014 Yhteistyössä urakoitsijan asialla Paremman rakentamisen puolesta! Sähköisen taloushallinnon edelläkävijä! Suomen Rakennusmestarit lyhyesti! Rakentamisen PROJEKTINJOHTO

Lisätiedot

RAKENTAMISEEN LIITTYVÄ TIEDONANTOVELVOLLISUUS

RAKENTAMISEEN LIITTYVÄ TIEDONANTOVELVOLLISUUS RAKENTAMISEEN LIITTYVÄ TIEDONANTOVELVOLLISUUS Taloyhtiö 2014 Päälakimies, VT Jenni Hupli Kiinteistöliitto Mistä on kysymys? Talousrikollisuuden torjuntaan uusi lisäkeino Verotusmenettelylain (18.12.1995/1558)

Lisätiedot

RAKENTAMISEEN LIITTYVÄ TIEDONANTOVELVOLLISUUS

RAKENTAMISEEN LIITTYVÄ TIEDONANTOVELVOLLISUUS RAKENTAMISEEN LIITTYVÄ TIEDONANTOVELVOLLISUUS Muutokset 1.7.2014 alkaen 4.6.2014 Raahe KETÄ MENETTELY KOSKEE JA MITÄ ILMOITETAAN? Suurin yksittäinen Kiinteistö- ja Rakennusalan toimintaan vaikuttava lakiuudistus.

Lisätiedot

Opas rakentamisen tiedonantovelvollisuudesta

Opas rakentamisen tiedonantovelvollisuudesta Opas rakentamisen tiedonantovelvollisuudesta KUVALLINEN HENKILÖTUNNISTE Kaikilla yhteisellä rakennustyömaalla työskentelevillä henkilöillä, työtehtävästä riippumatta, on oltava näkyvillä kuvallinen henkilötunniste,

Lisätiedot

Ajankohtaista veronumerolainsäädännöstä ja harmaasta taloudesta. Talonrakennusteollisuus ry Ville Wartiovaara

Ajankohtaista veronumerolainsäädännöstä ja harmaasta taloudesta. Talonrakennusteollisuus ry Ville Wartiovaara Ajankohtaista veronumerolainsäädännöstä ja harmaasta taloudesta Talonrakennusteollisuus ry Ville Wartiovaara Ilmoitusvelvolliset tilaaja, päätoteuttaja ja työnantaja - Verotusmenettelylaki Rakentamispalvelujen

Lisätiedot

www.työmaakorttiheti.com Palvelu rakentajille helposti ja heti Työmaan työmaakortit ja ilmoitusvelvollisuuden toteuttaminen

www.työmaakorttiheti.com Palvelu rakentajille helposti ja heti Työmaan työmaakortit ja ilmoitusvelvollisuuden toteuttaminen www.työmaakorttiheti.com Palvelu rakentajille helposti ja heti Työmaan työmaakortit ja ilmoitusvelvollisuuden toteuttaminen Yleistä Rakentamista koskeva tiedonantovelvollisuus voimaan 1.7.2014. Tavoitteena

Lisätiedot

Rakennusalan tiedonantovelvollisuus

Rakennusalan tiedonantovelvollisuus Rakennusalan tiedonantovelvollisuus Päätoteuttajan nimeäminen Työntekijätietojen kuukausittaista tiedonantovelvollisuutta ei ole yksityishenkilön omaan käyttöön rakennuttamassa kohteessa, mikäli työmaalle

Lisätiedot

Urakka- ja työntekijätietojen toimitusvelvollisuus. VT Ville Wartiovaara

Urakka- ja työntekijätietojen toimitusvelvollisuus. VT Ville Wartiovaara Urakka- ja työntekijätietojen toimitusvelvollisuus VT Ville Wartiovaara II-vaiheen uudistus urakka- ja työntekijätietojen toimitusvelvollisuus verottajalle Lakipaketti sisältää muutoksia Verotusmenettelylakiin

Lisätiedot

VEROLAKI JA VEROTTAJAN TULKINTA VOI OLLA MUUTTUNUT SIITÄ KUIN TÄMÄ TEKSTI ON KIRJOITETTU. TARKISTA OHJEET JA SÄÄNNÖT VEROTTAJAN SIVUILTA

VEROLAKI JA VEROTTAJAN TULKINTA VOI OLLA MUUTTUNUT SIITÄ KUIN TÄMÄ TEKSTI ON KIRJOITETTU. TARKISTA OHJEET JA SÄÄNNÖT VEROTTAJAN SIVUILTA 1 2 HOIDA PAKOLLINEN ILMOITUSVELVOLLISUUS KUSTANNUSTEHOKKAASTI PALVELULLA Mitä ilmoitusvelvollisuus pitää sisällään? Heinäkuussa2014 voimaanastuneen uudistuksen mukaan työmaalla toimivan työnantajan tai

Lisätiedot

Tiedonantovelvollisuus rakentamispalveluista. Pirkko Vuori, Verohallinto

Tiedonantovelvollisuus rakentamispalveluista. Pirkko Vuori, Verohallinto Tiedonantovelvollisuus rakentamispalveluista Pirkko Vuori, Verohallinto Tiedonantovelvollisuus urakoista Kuka on tiedonantovelvollinen? Kukin tilaaja ilmoittaa omat urakkatietonsa Ts. keneltä on tilannut

Lisätiedot

Näytesivut. Marraskuu

Näytesivut. Marraskuu Marraskuu Marraskuussa päivitetään kiinteistöstrategia ja sen pohjalta käynniste tään seuraavan vuoden talousarvion valmistelu. Huoltoyhtiö valmistelee kiinteistön tulevaan talveen. Hallinto Päivitetään

Lisätiedot

Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus

Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus 2010 17.2.2011 Toteutus: 11-12/2010 Vastaajia yhteensä 9783 Tutkimuksen toteutus Promenade Research Oy Pekka Harjunkoski Esityksen sisältö: Tiivistelmä s. 3-12 Numeeriset

Lisätiedot

Visma Liikkuvan työn ratkaisut. Rakennusalan ilmoitusvelvollisuus ja Visma Työmaarekisteri

Visma Liikkuvan työn ratkaisut. Rakennusalan ilmoitusvelvollisuus ja Visma Työmaarekisteri Visma Liikkuvan työn ratkaisut Rakennusalan ilmoitusvelvollisuus ja Visma Työmaarekisteri Rakennusalan ilmoitusvelvollisuus Lakimuutos veromenettelyyn, voimaan 1.7.2014 Koskettavat yhteisiä työmaita, joissa

Lisätiedot

ISA-AUKTORISOINNIN HYÖDYT ISÄNNÖINTIYRITYKSILLE

ISA-AUKTORISOINNIN HYÖDYT ISÄNNÖINTIYRITYKSILLE ISA-AUKTORISOINNIN HYÖDYT ISÄNNÖINTIYRITYKSILLE TALOYHTIÖ 2015 15.4.2015 TOIMITUSJOHTAJA IIRO MÄHÖNEN (AIT FMA) ISÄNNÖINTIVERKKO OY ISA ISÄNNÖINTIVERKKO OY LIIKEVAIHTO N. 5,5 MILJ EUROA TARJOAA TYÖPAIKAN

Lisätiedot

Lausunto koskien Verohallinnon ohjeen luonnosta Rakentamiseen liittyvä tiedonantovelvollisuus

Lausunto koskien Verohallinnon ohjeen luonnosta Rakentamiseen liittyvä tiedonantovelvollisuus 1/5 Verohallinto Ylitarkastaja Sari Wulff PL 325 0052 VERO sari.wulff@vero.fi Lausunto koskien Verohallinnon ohjeen luonnosta Rakentamiseen liittyvä tiedonantovelvollisuus Lausunnonantajasta Suomen Isännöintiliitto

Lisätiedot

Rakentamiseen liittyvä kuukausittainen tiedonantomenettely. Veroinfo isännöitsijöille Sari Wulff, Verohallinto

Rakentamiseen liittyvä kuukausittainen tiedonantomenettely. Veroinfo isännöitsijöille Sari Wulff, Verohallinto Rakentamiseen liittyvä kuukausittainen tiedonantomenettely Veroinfo isännöitsijöille Sari Wulff, Verohallinto Kuka, mitä, miten ja milloin? Ketä menettely koskee? Asunto-osakeyhtiöitä, kuntia, yhdistyksiä,

Lisätiedot

TOIMIVIA TALOUSHALLINNON RATKAISUJA

TOIMIVIA TALOUSHALLINNON RATKAISUJA Tilitalo Emma Oy TOIMIVIA TALOUSHALLINNON RATKAISUJA Tilitalo Emman erikoisosaamista ovat taloushallinnon palvelut asunto- ja kiinteistöosakeyhtiöille. Palvelemme mielellämme myös pieniä ja keskisuuria

Lisätiedot

Uusia ajatuksia ja huomioita putkiremontin valmisteluun. Neuvontainsinööri Jaakko Laksola

Uusia ajatuksia ja huomioita putkiremontin valmisteluun. Neuvontainsinööri Jaakko Laksola Uusia ajatuksia ja huomioita putkiremontin valmisteluun Neuvontainsinööri Jaakko Laksola Minä keskityn tänään hallinnolliseen hankesuunnitteluun Tuote-esittelijät kertovat putkiremontin teknistä toteutusmahdollisuuksista

Lisätiedot

Isännöintikoulutusten ja tutkintojen lyhenteet tutuiksi.

Isännöintikoulutusten ja tutkintojen lyhenteet tutuiksi. Isännöintikoulutusten ja tutkintojen lyhenteet tutuiksi. www.kiinko.fi Isännöinnin järjestäminen Hallituksen yksi tärkeä tehtävä on isännöinnin järjestäminen. Taloyhtiöiden hallitukset koostuvat yleensä

Lisätiedot

Rakentamisen tiedonantovelvollisuus

Rakentamisen tiedonantovelvollisuus Rakentamisen tiedonantovelvollisuus Kuka, mitä ja miten? Ketä menettely koskee? Yrityksiä toimialasta riippumatta, kuntia, asunto-osakeyhtiöitä, yhdistyksiä sekä valtiota, jotka rakentavat tai rakennuttavat

Lisätiedot

Isännöinti ja omistaminen

Isännöinti ja omistaminen Isännöinti ja omistaminen Tero Heikkilä 6.10.2017 KIRA-Akatemia ISÄNNÖINTILIITTO EDISTÄÄ TEHOKKAASTI JÄSENTENSÄ ETUJA. 1 Isännöinti: - kolme faktaa - unelma - tulevaisuus Isännöinti on nosteessa Asumisen

Lisätiedot

Taloyhtiöiden hallitusfoorum 2010. Huoneistoremontit ja muutostyörekisteri

Taloyhtiöiden hallitusfoorum 2010. Huoneistoremontit ja muutostyörekisteri Taloyhtiöiden hallitusfoorum 2010 Huoneistoremontit ja muutostyörekisteri SKH Isännöinnin taustat Perustettu vuonna 1982 Työntekijöitä n. 50 hlöä Isännöintikohteita pääkaupunkiseudulla n. 200, joissa asuntoja

Lisätiedot

Rakentamisen uudet velvoitteet. Rakennuttajapäivät 2015 Ylitarkastaja Pirkko Vuori

Rakentamisen uudet velvoitteet. Rakennuttajapäivät 2015 Ylitarkastaja Pirkko Vuori Rakentamisen uudet velvoitteet Rakennuttajapäivät 2015 Ylitarkastaja Pirkko Vuori Käsiteltävät aiheet 1. Taustaa 2. Rakentamista koskeva tiedonantovelvollisuus Tilaajan velvollisuudet / urakkatiedot Päätoteuttajan

Lisätiedot

Rakentamisen uudet velvoitteet

Rakentamisen uudet velvoitteet Rakentamisen uudet velvoitteet Taustaa Rakentamista koskeva tiedonantovelvollisuus Harmaan talouden torjuntaan liittyvä lakipaketti 2 hyväksyttiin eduskunnassa 24.5.2013 ja presidentti vahvisti lait alkukesästä

Lisätiedot

Rakennushankkeen oikeudelliset roolit

Rakennushankkeen oikeudelliset roolit Rakennushankkeen oikeudelliset roolit Pohjois- Suomen Kiinteistöyhdistys 15.10.2014 AA, VT, KTL Juha Ryynänen Asianajotoimisto Juha Ryynänen Oy 2 Mitkä ovat rakennushankkeen keskeiset osapuolet? Mitkä

Lisätiedot

Rakentamisen uudet velvoitteet

Rakentamisen uudet velvoitteet Rakentamisen uudet velvoitteet Lain tarkoitus ja tavoite Reaaliaikaisen kokonaiskuvan luominen yrityksistä ja työntekijöistä Tietojen avulla voidaan käsitellä, arvioida ja määritellä asiakkaiden verotusstatusta

Lisätiedot

Paikka: Varsinais-Suomen ulosottovirasto, Sairashuoneenkatu 2-4, 20100 Turku, käynti oikeustalon pääsisäänkäynnistä, sali 3, 1 krs.

Paikka: Varsinais-Suomen ulosottovirasto, Sairashuoneenkatu 2-4, 20100 Turku, käynti oikeustalon pääsisäänkäynnistä, sali 3, 1 krs. MYYNTIESITE 1 VARSINAIS-SUOMEN MYYNTIESITE ULOSOTTOVIRASTO PL 363, Linnankatu 43 20101 TURKU 18.12.2015 Puhelin Vaihde 029 56 26400, Telekopio 029 56 26488 Sähköposti varsinais-suomi.uo@oikeus.fi KERROSTALOHUONEISTO

Lisätiedot

BAFF -SEMINAARI. Asuinkiinteistön toimivuuden mittarit ja rakennusautomaatio

BAFF -SEMINAARI. Asuinkiinteistön toimivuuden mittarit ja rakennusautomaatio BAFF -SEMINAARI Asuinkiinteistön toimivuuden mittarit ja rakennusautomaatio Mikko Peltokorpi Matinkylän Huolto Oy, toimitusjohtaja Suomen Isännöintiliitto, puheenjohtaja www.matinkylanhuolto.fi Asiakkaiden

Lisätiedot

LeaseGreen ostaa TalPron

LeaseGreen ostaa TalPron Kauppalehti Keskiviikko 06.08.2014 klo 11:17 LeaseGreen ostaa TalPron KUVA: Katja Lehto EMC Talotekniikka myy TalPron LeaseGreen Groupille. Ydinliiketoimintoihinsa keskittyvä EMC Talotekniikka myy TalPron

Lisätiedot

Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus 2012

Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus 2012 Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus 2012 Yhteenveto toimialan tuloksista Pekka Harjunkoski Promenade Research Oy Fakta Isännöinti vaikuttaa 2,7 miljoonan suomalaisen elämään (asunto-osakeyhtiöt ja

Lisätiedot

MYYNTIESITE. LIIKE- JA ASUINHUONEISTO 78,25 m² KASKENKADULLA TURUSSA VARSINAIS-SUOMEN

MYYNTIESITE. LIIKE- JA ASUINHUONEISTO 78,25 m² KASKENKADULLA TURUSSA VARSINAIS-SUOMEN MYYNTIESITE 1 VARSINAIS-SUOMEN MYYNTIESITE ULOSOTTOVIRASTO PL 363, Sairashuoneenkatu 2-4 20100 TURKU 22.07.2015 Puhelin Vaihde 029 56 26400, Telekopio 029 56 26488 Sähköposti varsinais-suomi.uo@oikeus.fi

Lisätiedot

Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus 2012

Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus 2012 Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus 2012 Yhteenveto toimialan tuloksista Pekka Harjunkoski Promenade Research Oy Fakta Isännöinti vaikuttaa 2,7 miljoonan suomalaisen elämään (asunto-osakeyhtiöt ja

Lisätiedot

Paikallinen Palveleva Vaikuttaja

Paikallinen Palveleva Vaikuttaja Paikallinen Palveleva Vaikuttaja Akseli Kiinteistöpalvelut Oy Turun Isännöintikeskus Oy 23.11.2016 Toiminnanjohtaja Juuso Kallio Suomen Kiinteistöliitto Suomen Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien

Lisätiedot

Granlund Manager - Scudo Pro Hankkeiden kustannusohjauksen kokonaisratkaisu

Granlund Manager - Scudo Pro Hankkeiden kustannusohjauksen kokonaisratkaisu Granlund Manager - Scudo Pro Hankkeiden kustannusohjauksen kokonaisratkaisu Uudet ilmoitusvelvollisuudet voimaan 1.7.2014 rakentamispalveluiden tilaajille Rakentamispalveluihin liittyvä tiedonantovelvollisuus

Lisätiedot

Isännöintitoimialan mielikuvatutkimus 16.2.2012

Isännöintitoimialan mielikuvatutkimus 16.2.2012 Isännöintitoimialan mielikuvatutkimus 16..01 Juha Lemmetyinen Leena Euranto Tutkimuksen tavoite ja toteutus Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa mielipiteitä isännöintitoimialasta sekä isännöinnistä

Lisätiedot

www.työmaakorttiheti.com Palvelu rakentajille helposti ja heti Työmaan työmaakortit ja ilmoitusvelvollisuuden toteuttaminen

www.työmaakorttiheti.com Palvelu rakentajille helposti ja heti Työmaan työmaakortit ja ilmoitusvelvollisuuden toteuttaminen www.työmaakorttiheti.com Palvelu rakentajille helposti ja heti Työmaan työmaakortit ja ilmoitusvelvollisuuden toteuttaminen Yleistä Rakentamista koskeva tiedonantovelvollisuus voimaan 1.7.2014. Tavoitteena

Lisätiedot

HELPPOA TIETOJEN KÄSITTELYÄ AJASTA JA PAIKASTA RIIPPUMATTA.

HELPPOA TIETOJEN KÄSITTELYÄ AJASTA JA PAIKASTA RIIPPUMATTA. Tilitalo Emma Oy TOIMIVIA TALOUSHALLINNON RATKAISUJA Tilitalo Emman erikoisosaamista ovat taloushallinnon palvelut asunto- ja kiinteistöosakeyhtiöille. Palvelemme mielellämme myös pieniä ja keskisuuria

Lisätiedot

Työmaarekisteri ja työmaaavain. Visma Työmaarekisteri ja työmaa-avain Visma L7:ssa Vanajanlinna 8.5.2014

Työmaarekisteri ja työmaaavain. Visma Työmaarekisteri ja työmaa-avain Visma L7:ssa Vanajanlinna 8.5.2014 Työmaarekisteri ja työmaaavain Visma Työmaarekisteri ja työmaa-avain Visma L7:ssa Vanajanlinna 8.5.2014 Yleistä Rakentamista koskeva tiedonantovelvollisuus voimaan 1.7.2014. Tavoitteena on tehostaa verotulojen

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 46/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verotusmenettelystä. muuttamisesta. Asia. Päätös. Valiokuntakäsittely

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 46/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verotusmenettelystä. muuttamisesta. Asia. Päätös. Valiokuntakäsittely EDUSKUNNAN VASTAUS 46/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verotusmenettelystä annetun lain ja työturvallisuuslain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2012 valtiopäivillä antanut eduskunnalle

Lisätiedot

3.1 Mikä on keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö?

3.1 Mikä on keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö? 3 Mitä uudistus tarkoittaa keskinäisten kiinteistöosakeyhtiöiden osalta? 3.1 Mikä on keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö? Keskinäisissä kiinteistöosakeyhtiöissä on yleensä asuinhuoneistojen lisäksi paljon

Lisätiedot

Rakentamisen uudet velvoitteet. Ylitarkastaja Pirkko Vuori Helsinki 15.5.2015

Rakentamisen uudet velvoitteet. Ylitarkastaja Pirkko Vuori Helsinki 15.5.2015 Rakentamisen uudet velvoitteet Ylitarkastaja Pirkko Vuori Helsinki 15.5.2015 Taustaa Rakentamista koskeva tiedonantovelvollisuus Harmaan talouden torjuntaan liittyvä lakipaketti 2 hyväksyttiin eduskunnassa

Lisätiedot

Vuores Palvelu Oy. Jouni Honkanen 3.2.2015. Vuores-talo Rautiolanrinne 2

Vuores Palvelu Oy. Jouni Honkanen 3.2.2015. Vuores-talo Rautiolanrinne 2 Vuores Palvelu Oy Jouni Honkanen 3.2.2015 Vuores-talo Rautiolanrinne 2 Vuores Palvelu Oy Perustaja ja pääomistaja Tampereen kaupunki Kaupungin omistusosuus tällä hetkellä noin 60 % Omistus siirtyy vähitellen

Lisätiedot

Yhtiön nimi on Asunto Oy Kahisevanrinne ja kotipaikka Espoon kaupunki.

Yhtiön nimi on Asunto Oy Kahisevanrinne ja kotipaikka Espoon kaupunki. Asunto Oy Kahisevanrinteen Y H T I Ö J Ä R J E S T Y S 1 Yhtiön nimi on Asunto Oy Kahisevanrinne ja kotipaikka Espoon kaupunki. 2 Yhtiön tarkoituksena on omistaa ja hallita tonttia n:o 10 Espoon kaupungin

Lisätiedot

Asiantuntijat avuksi taloyhtiöstrategian työstämiseen

Asiantuntijat avuksi taloyhtiöstrategian työstämiseen Asiantuntijat avuksi taloyhtiöstrategian työstämiseen ANU NORROS ILMASTOINFON SUUNNITELMALLISEN KIINTEISTÖNPIDON KOULUTUS SYKSY 2017 TALOYHTIÖSTRATEGIA HYVIN TEHTY TALOYHTIÖ- STRATEGIA ON YHDESSÄ SOVITTU

Lisätiedot

REKISTERIOTTEEN TIEDOT

REKISTERIOTTEEN TIEDOT Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisteri Arkadiankatu 6 A 00100 Helsinki puh. 029 509 5000 kirjaamo@prh.fi Sivu: 1 (4) Luontiajankohta: 28.07.2017 08:48:20 REKISTERIOTTEEN TIEDOT Toiminimi: Huhtanen

Lisätiedot

Mitä asuminen maksaa nyt ja tulevaisuudessa?

Mitä asuminen maksaa nyt ja tulevaisuudessa? Mitä asuminen maksaa nyt ja tulevaisuudessa? Kiinteistö 2013 14.11.2013 Jukka Kero, Pääekonomisti Suomen Kiinteistöliitto ry Sisältö Taloustilanne ja lähiaikojen näkymät Taloyhtiöiden hoitokulujen kehitys

Lisätiedot

SOTEMAKU esiselvitysraportti

SOTEMAKU esiselvitysraportti Esiselvitys SOTEMAKU esiselvitysraportti Talous / alatyöryhmä kiinteistöt: Jari Hakala, epshp pj Timo Hakala, Eskoo Jorma Hemminki, epshp Jussi Aittoniemi, Seinäjoen kaupunki Timo Ketola, Alajärvi Marko

Lisätiedot

Urakka- ja työntekijätietojen toimitusvelvollisuus. VT Ville Wartiovaara

Urakka- ja työntekijätietojen toimitusvelvollisuus. VT Ville Wartiovaara Urakka- ja työntekijätietojen toimitusvelvollisuus VT Ville Wartiovaara II-vaiheen uudistus urakka- ja työntekijätietojen toimitusvelvollisuus verottajalle Lakipaketti sisältää muutoksia Verotusmenettelylakiin

Lisätiedot

Turku Runosmäki Majoitusmestarinkatu 3 A 6, 20360 Turku Runosmäen kaupunginosa

Turku Runosmäki Majoitusmestarinkatu 3 A 6, 20360 Turku Runosmäen kaupunginosa MYYNTIESITE 1 VARSINAIS-SUOMEN MYYNTIESITE ULOSOTTOVIRASTO PL 363, Sairashuoneenkatu 2-4 20100 TURKU 24.09.2015 Puhelin Vaihde 029 56 26400, Telekopio 029 56 26488 Sähköposti varsinais-suomi.uo@oikeus.fi

Lisätiedot

20.02.2015 2014/76024 7. Patentti- ja rekisterihallitus PL 1140 00101 Helsinki. Economy PP Finlande 127125 ltella Posti Oy

20.02.2015 2014/76024 7. Patentti- ja rekisterihallitus PL 1140 00101 Helsinki. Economy PP Finlande 127125 ltella Posti Oy PL 1140 00101 Helsinki 20.02.2015 2014/76024 7 Economy PP Finlande 127125 ltella Posti Oy Jari Niiranen Peltoniementie 6 a 30 40520 Jyväskylä Aliot-Cioud Oy, 2658934-3 Kaupparekisteri-ilmoituksenne on

Lisätiedot

Hallintaanottomenettelystä säädetään asunto-osakeyhtiölain 8 luvussa, ja sitä voidaan soveltaa automaattisesti kaikissa asunto-osakeyhtiöissä.

Hallintaanottomenettelystä säädetään asunto-osakeyhtiölain 8 luvussa, ja sitä voidaan soveltaa automaattisesti kaikissa asunto-osakeyhtiöissä. 3 Huoneiston hallintaanotto 3.1 Hallintaanotto lyhyesti Huoneiston hallintaanotolla tarkoitetaan sitä, että taloyhtiö ottaa osakkaan huoneiston hallintaansa määräajaksi osakkaan tai esimerkiksi tämän vuokralaisen

Lisätiedot

Indeksitalo 2017 Varsinais-Suomi

Indeksitalo 2017 Varsinais-Suomi Indeksitalo 2017 Varsinais-Suomi Indeksitalo 2017 tilaisuus, Turku, 13.9.2017 Juho Järvinen Talous- ja veroasiantuntija Kiinteistöliitto V-S Kiinteistöliiton Indeksitalo Vertailee kuntakohtaisesti määrittyviä

Lisätiedot

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY 1. Toimiala Imatran Vuokra-asunnot Oy omistaa n. 1600 vuokra-, opiskelija- ja ryhmäkotiasuntoa. Yhtiö huolehtii asuntojen ylläpidosta, peruskorjauksesta ja tarvittaessa myös uudisrakentamisesta.

Lisätiedot

Asunto-osakeyhtiöiden ylläpito- ja korjauskustannukset

Asunto-osakeyhtiöiden ylläpito- ja korjauskustannukset Asunto-osakeyhtiöiden ylläpito- ja korjauskustannukset Kestävä Kivitalo -seminaari 10.10.2008 Tampere TkT Jari Virta kehityspäällikkö Suomen Kiinteistöliitto ry Kiinteistöpito kiinteistöstä ja sen hyödyntämisestä

Lisätiedot

KYLPPÄRIT KUNTOON. 20.5.2015 Riihimäki. Jari Hännikäinen Neuvontainsinööri

KYLPPÄRIT KUNTOON. 20.5.2015 Riihimäki. Jari Hännikäinen Neuvontainsinööri KYLPPÄRIT KUNTOON 20.5.2015 Riihimäki Jari Hännikäinen Neuvontainsinööri SISÄLTÖ Kuka vastaa kylpyhuoneiden kunnossapidosta ja mikä on vastuunjakotaulukko? Kolme erilaista kylpyhuoneremonttia: 1. Oma-aloitteiset

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri. Yhtiöjärjestys päivältä 01.12.1997 Toiminimi: Bridge Areena Oy

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri. Yhtiöjärjestys päivältä 01.12.1997 Toiminimi: Bridge Areena Oy PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 01.12.1997 Toiminimi: Bridge Areena Oy Yritys- ja yhteisötunnus: 1464743-8 Kaupparekisterinumero: 723.420 Voimassaoloaika: 01.12.1997

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto Oy Porvoon Partiomiehentie 1 - Bostads Ab Patrullvägen 1 24.09.2015 12:22:10 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 24.09.2015 Toiminimi: Asunto

Lisätiedot

Isännöinnin laatu ja sen mittaaminen? - taloudellinen näkökulma

Isännöinnin laatu ja sen mittaaminen? - taloudellinen näkökulma Isännöinnin laatu ja sen mittaaminen? - taloudellinen näkökulma Toimitusjohtaja Tero Heikkilä Suomen Isännöintiliitto ry www.isannointiliitto.fi Suomen Isännöintiliitto ry edustaa isännöintitoimialaa.

Lisätiedot

Urakka- ja työntekijätietojen tiedonantovelvollisuus. VT Ville Wartiovaara

Urakka- ja työntekijätietojen tiedonantovelvollisuus. VT Ville Wartiovaara Urakka- ja työntekijätietojen tiedonantovelvollisuus VT Ville Wartiovaara II-vaiheen uudistus urakka- ja työntekijätietojen toimitusvelvollisuus verottajalle Lakipaketti sisältää muutoksia Verotusmenettelylakiin

Lisätiedot

YRITYSRAPORTTI YHTEENVETO. Vuosaaren Lattiatyö Oy. Y-tunnus 0946544-5. Voimassa alkaen 6.4.2011. Voimassa saakka 5.7.2011. Tunniste 20110406093922

YRITYSRAPORTTI YHTEENVETO. Vuosaaren Lattiatyö Oy. Y-tunnus 0946544-5. Voimassa alkaen 6.4.2011. Voimassa saakka 5.7.2011. Tunniste 20110406093922 YRITYSRAPORTTI Vuosaaren Lattiatyö Oy Y-tunnus 0946544-5 Voimassa alkaen 6.4.2011 Voimassa saakka 5.7.2011 Tunniste 20110406093922 Osoite Ulappasaarentie 3 D 52 00980 Helsinki Liiketoimintakiellot Ei liiketoimintakieltoja

Lisätiedot

Tietolähteiden perusteella yritys on hoitanut tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet.

Tietolähteiden perusteella yritys on hoitanut tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet. Sivu 1 / 5 Yritysraportin tiedot Raportin hakupäivämäärä 07.01.2019 Raportti voimassa asti 30.01.2019 Arkistointitunnus 1546284516374 FIN yritystiedot Yrityksen nimi Sjöman Helsingin Nosturit Oy Y-tunnus

Lisätiedot

Isännöintialan näkymät ja osaamistarpeet. Heikki Kauranen Kehityspäällikkö Isännöintiliitto 29.1.2014

Isännöintialan näkymät ja osaamistarpeet. Heikki Kauranen Kehityspäällikkö Isännöintiliitto 29.1.2014 Isännöintialan näkymät ja osaamistarpeet Heikki Kauranen Kehityspäällikkö Isännöintiliitto 29.1.2014 Isännöintiala on osa kiinteistö- ja rakentamisalaa Koko kiinteistö- ja rakentamisklusteri: - Työllistää

Lisätiedot

Isännöintiyritysten talousbarometri 2013

Isännöintiyritysten talousbarometri 2013 Isännöintiyritysten talousbarometri 2013 Tiedonkeruu toukokuu 2013 Vastaajia 184 - Isännöintiyritysten johtoa - Omistajia ja yrittäjiä Tutkimuksen toteutus: Promenade Research Oy Isännöintiyritysten liikevaihto,

Lisätiedot

SANEERAUS PROJEKTIALLIANSSINA RATKAISUNA AIKAINEN INTEGROINTI

SANEERAUS PROJEKTIALLIANSSINA RATKAISUNA AIKAINEN INTEGROINTI TEKES KORJAUSRAKENTAMISEN KEHITTÄMISEN RYHMÄHANKE LOPPUSEMINAARI SANEERAUS PROJEKTIALLIANSSINA RATKAISUNA AIKAINEN INTEGROINTI 27.1.2015 Finlandia-talo Helsinki Marjatta Roth, KOy Jyrkkälänpolku Jyrkkälä

Lisätiedot

ISÄNNÖINNIN ASIAKASKUUNTELU - TUTKIMUS 2015. Yhteenveto toimialatuloksesta 5.5.2015

ISÄNNÖINNIN ASIAKASKUUNTELU - TUTKIMUS 2015. Yhteenveto toimialatuloksesta 5.5.2015 ISÄNNÖINNIN ASIAKASKUUNTELU - TUTKIMUS 2015 Yhteenveto toimialatuloksesta 5.5.2015 FAKTAA Suomessa on noin 50 000 taloyhtiötä, jotka käyttävät Isännöintiliiton jäsenten palveluja. Isännöinti vaikuttaa

Lisätiedot

1 Sopimusosapuolet. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (HUS) (myöhemmin HUS) Y-1567535-0

1 Sopimusosapuolet. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (HUS) (myöhemmin HUS) Y-1567535-0 Hallitus 12.11.2012, LIITE 1 SOPIMUS HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN HENKILÖSTÖASUNTOPOLIITTISEN OHJELMAN TOIMEENPANON JA HENKILÖSTÖASUNTOJEN HALLINNAN SIIRROSTA HUS-KIINTEISTÖT OY:N TEHTÄVÄKSI

Lisätiedot

LAUSUNTO: VEROHALLINNON OHJE RAKENTAMISEEN LIITTYVÄSTÄ TIEDONANTOVELVOLLISUUDESTA

LAUSUNTO: VEROHALLINNON OHJE RAKENTAMISEEN LIITTYVÄSTÄ TIEDONANTOVELVOLLISUUDESTA Lausunto 1 (6) Verohallinto Henkilöverotus, ohjaus- ja kehittämisyksikkö HEVEOKY Sari Wulff PL 325 00052 Vero sari.wulff@vero.fi Diaarinumero A48/200/2014 LAUSUNTO: VEROHALLINNON OHJE RAKENTAMISEEN LIITTYVÄSTÄ

Lisätiedot

Nro 6 voimassa

Nro 6 voimassa 1 / 19 16.6.2017 8.21 Nro 6 voimassa 31.07.2018 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Varte Oy Y-tunnus 0974176-1

Lisätiedot

Yhtiössä on erilaisia osakkeita seuraavasti:

Yhtiössä on erilaisia osakkeita seuraavasti: Y-tunnus: 0347890- Sivu JOENSUUN PYSAKOINTI OY:N YHTIOJARJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Joensuun Pysäköinti Oy ja kotipaikka on Joensuun kaupunki. 2 Yhtiön toimialana on maankäyttö- ja rakennuslain sekä

Lisätiedot

Tietolähteiden perusteella yritys on hoitanut tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet.

Tietolähteiden perusteella yritys on hoitanut tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet. Sivu 1 / 5 Yritysraportin tiedot Raportin hakupäivämäärä 02.11.2018 Raportti voimassa asti 11.01.2019 Arkistointitunnus 1540984264952 FIN yritystiedot Yrityksen nimi Sjöman Helsingin Nosturit Oy Y-tunnus

Lisätiedot

Tietolähteiden perusteella yritys on hoitanut tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet.

Tietolähteiden perusteella yritys on hoitanut tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet. Sivu 1 / 5 Yritysraportin tiedot Raportin hakupäivämäärä 19.02.2015 Raportti voimassa asti 06.05.2015 Arkistointitunnus 1424201711232 FIN yritystiedot Yrityksen nimi Optiplan Oy Y-tunnus 0775337-1 Tietolähteiden

Lisätiedot

LIITE 1 (5) Otteita isännöitsijän tehtäväkuvasta

LIITE 1 (5) Otteita isännöitsijän tehtäväkuvasta 1 (5) Otteita isännöitsijän tehtäväkuvasta SHAK.fi - isännöitsijän tehtävät Hallinnolliset tehtävät Kokoukset - Isännöitsijä hoitaa taloyhtiöiden hallituksen kokousten ja yhtiökokousten käytännön järjestelyt

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2012 1 (5) Kaupunginhallitus Kaj/1 11.06.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2012 1 (5) Kaupunginhallitus Kaj/1 11.06.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2012 1 (5) 720 Kiinteistöosakeyhtiö Helsingin Mannerheimintie 13a:n osakkeiden osto Yleisradio Oy:ltä ja vastaava kaupungin maksuosuuden korotus päätti: 1 Oikeuttaa kiinteistöviraston

Lisätiedot

Esityksen sisältö. Uusi kokonaisuus järjestelyn - hyödyt ja lopputulos. Järjestelyn yksinkertaistettu prosessi

Esityksen sisältö. Uusi kokonaisuus järjestelyn - hyödyt ja lopputulos. Järjestelyn yksinkertaistettu prosessi Esityksen sisältö Uusi kokonaisuus järjestelyn - hyödyt ja lopputulos Järjestelyn yksinkertaistettu prosessi Elinvoimainen ja valtakunnallinen yleishyödyllinen ja kohtuuhintainen vuokra-asuntotoimija,

Lisätiedot

EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (679/2016) mukainen versio

EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (679/2016) mukainen versio Tietosuojaselote Sivu 1 (4) Tietosuojaselote EU:n yleisen tietosuojaasetuksen (679/2016) mukainen versio Rekisterinpitäjä Sakipa Oy Isännöinti Ytunnus: 23545863 osoite: Yrjönkatu 15, 28100 Pori p. 026344300

Lisätiedot

Keski-Suomen indeksivertailu 2019 Taloyhtiöiden kuntakohtaiset kiinteistökustannukset

Keski-Suomen indeksivertailu 2019 Taloyhtiöiden kuntakohtaiset kiinteistökustannukset Keski-Suomen indeksivertailu 2019 Taloyhtiöiden kuntakohtaiset kiinteistökustannukset Keski-Suomen Kiinteistöyhdistys ry 10.9.2019, korjattu 12.9.2019 Vertailusta Vertailu tehty vuodesta 2005 lähtien syksyisin

Lisätiedot

Kiinteistöpalvelu TaloVarmA Oy Asukasläheistä isännöintiä

Kiinteistöpalvelu TaloVarmA Oy Asukasläheistä isännöintiä Kiinteistöpalvelu TaloVarmA Oy Asukasläheistä isännöintiä Saako taloyhtiönne ansaitsemaansa, laadukasta isännöintipalvelua? Isännöintipalvelun tehtävä on huolehtia kiinteistönne hoidosta ja sen arvon säilyttämisestä

Lisätiedot

Entistä Parempi korjausrakentamisilta. 27.5.2014 Ilari Rautanen Ekokumppanit Oy

Entistä Parempi korjausrakentamisilta. 27.5.2014 Ilari Rautanen Ekokumppanit Oy Entistä Parempi korjausrakentamisilta 27.5.2014 Ilari Rautanen Ekokumppanit Oy Uusia tuulia määräyksissä Rakentamiseen liittyvä tiedonantovelvollisuus verottajalle Rakennusvalvontojen yhdistyminen Lupapiste.fi

Lisätiedot

Tietolähteiden perusteella yritys on hoitanut tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet.

Tietolähteiden perusteella yritys on hoitanut tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet. Sivu 1 / 5 Yritysraportin tiedot Raportin hakupäivämäärä 16.01.2018 Raportti voimassa asti 12.03.2018 Arkistointitunnus 1515700952893 FIN yritystiedot Yrityksen nimi Sjöman Helsingin Nosturit Oy Y-tunnus

Lisätiedot

Huoneistoremontit kohti toimivia käytäntöjä ja menettelytapoja

Huoneistoremontit kohti toimivia käytäntöjä ja menettelytapoja Huoneistoremontit kohti toimivia käytäntöjä ja menettelytapoja Taloyhtiöiden hallitusforum 24.9.2011 Mikko Peltokorpi Matinkylän Huolto Oy toimitusjohtaja, kiinteistöneuvos Tarvitaan lisää tietoa Taloyhtiöllä

Lisätiedot

asunto-osakeyhtiön / keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön perustaminen ja muutokset jälkeen

asunto-osakeyhtiön / keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön perustaminen ja muutokset jälkeen asunto-osakeyhtiön / keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön perustaminen ja muutokset 1.1.2019 jälkeen Asunto-osakeyhtiö ja keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö voidaan perustaa vain sähköisen YTJ asiointipalvelun

Lisätiedot

ASIAKASTIETO LYHYESTI

ASIAKASTIETO LYHYESTI ASIAKASTIETO LYHYESTI Yksi Suomen johtavia yritys-, kuluttaja- ja kiinteistötietopalveluyhtiöitä Tarjoaa tietopalveluita yritysjohdon, taloushallinnon, riskienhallinnan sekä myynnin ja markkinoinnin tueksi

Lisätiedot

KIINTEISTÖLIIKETOIMINNAN KOKONAISPALVELUA

KIINTEISTÖLIIKETOIMINNAN KOKONAISPALVELUA KIINTEISTÖLIIKETOIMINNAN KOKONAISPALVELUA ESITE 2015 Yritys Toimitalo on Suomessa toimiva toimitilakiinteistöjen markkinointiin, ylläpitoon, johtamiseen sekä kehittämiseen erikoistunut palveluyritys. Toimitalon

Lisätiedot

Uudis- ja saneerausrakentamista Pirkanmaalla vuodesta 1993.

Uudis- ja saneerausrakentamista Pirkanmaalla vuodesta 1993. Uudis- ja saneerausrakentamista Pirkanmaalla vuodesta 1993. Pirkanmaan Mestari-Rakentajat Oy on lähinnä Tampereen ja ympäröivien lähikuntien alueella toimiva monipuolinen ja kehittyvä rakennusliike. Toimintansa

Lisätiedot

Kaukolämpötoiminta Siikalatvan kunnassa sisältää seuraavaa:

Kaukolämpötoiminta Siikalatvan kunnassa sisältää seuraavaa: Kunnanhallitus 236 08.12.2014 Kunnanhallitus 253 22.12.2014 Kunnanhallitus 18 12.01.2015 Kunnanvaltuusto 10 26.01.2015 KUNNAN KAUKOLÄMPÖTOIMINNAN YHTIÖITTÄMINEN Kunnanhallitus 08.12.2014 236 Kuntalain

Lisätiedot

Rakennusalan ilmoitusvelvollisuus

Rakennusalan ilmoitusvelvollisuus Rakennusalan ilmoitusvelvollisuus Urakka- ja henkilöraportoinnit Päivitetty 07/2017 Movenium Oy www.movenium.com Rakentamisen tiedonantovelvollisuus veroviranomaiselle Tiedonantovelvollisuus koskee rakennusalalla

Lisätiedot

Vesi ja Energia synergiaako? Reijo Kolehmainen

Vesi ja Energia synergiaako? Reijo Kolehmainen Vesi ja Energia synergiaako? Reijo Kolehmainen 21.5.2015 Konsernin rakenne Lappeenrannan kaupungin 100 % omistama energiayhtiö. Lappeenrannan Energia -konserni hankkii ja myy kaukolämpöä, maakaasua, sähköä

Lisätiedot

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Iitin kunta Pöytäkirja 2/2015 1 Tarkastuslautakunta 18.02.2015 Aika Keskiviikko 18.02.2015 klo 18:00-19:49 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Yli-Kaitala Markku Heinonen Sinikka

Lisätiedot

ASIAKASLEHTI 2014 www.isannointi.com UUTISET. Taloyhtiön asiat hoituvat yhteispelillä

ASIAKASLEHTI 2014 www.isannointi.com UUTISET. Taloyhtiön asiat hoituvat yhteispelillä ASIAKASLEHTI 2014 www.isannointi.com UUTISET Taloyhtiön asiat hoituvat yhteispelillä Pääkirjoitus Delete poistaa kiinteistön ongelmat www.delete.fi Taloyhtiöiden huoltotöitä ja kunnossapitoa jo 15 vuoden

Lisätiedot

1 Asunto-osakeyhtiö ja sen hallinto 15

1 Asunto-osakeyhtiö ja sen hallinto 15 Sisällys Alkusanat 5 1 Asunto-osakeyhtiö ja sen hallinto 15 1.1 Asunto-osakeyhtiömuoto asumisessa ja asuntoosakeyhtiölain soveltamisala 16 1.1.1 Asunto-osakeyhtiö, keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö ja kiinteistöosakeyhtiö

Lisätiedot

Yritysjärjestelyihin ja -kauppoihin valmistautuminen. Pasi Kinnunen, toimitusjohtaja Raahen Tili Oy

Yritysjärjestelyihin ja -kauppoihin valmistautuminen. Pasi Kinnunen, toimitusjohtaja Raahen Tili Oy Yritysjärjestelyihin ja -kauppoihin valmistautuminen Pasi Kinnunen, toimitusjohtaja Raahen Tili Oy Esmo-yhtiöt pähkinänkuoressa Esmo-yhtiöt edistävät arvojensa mukaisesti suomalaista kilpailukykyä ja yrittäjyyttä.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Tilakeskuksen päällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Tilakeskuksen päällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 2 Rakennushankkeiden puhtaudenhallinnan asiantuntija- ja valvontapalvelut, puitesopimuksen siirto TPA Andersson Oy HEL 2015-012737 T 02 08 02 00 Päätös Päätöksen perustelut

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Turun Monitoimihalli, Turku Osoite: PL 39, 20251 Turku Y-tunnus: 0816425-3

Kiinteistö Oy Turun Monitoimihalli, Turku Osoite: PL 39, 20251 Turku Y-tunnus: 0816425-3 LUONNOS 4.6.2012 SULAUTUMISSUUNNITELMA 1 Sulautumisen osapuolet 1.1 Vastaanottava yhtiö 1.2 Sulautuva yhtiö Kiinteistö Oy Turun Monitoimihalli, Turku Osoite: PL 39, 20251 Turku Y-tunnus: 0816425-3 Kiinteistöosakeyhtiö

Lisätiedot

Rakennusalan tiedonantovelvollisuus. urakkaneuvotteluissa ja sopimuksissa. Asiamies Karri Kivioja 12.5.2014 Vantaa

Rakennusalan tiedonantovelvollisuus. urakkaneuvotteluissa ja sopimuksissa. Asiamies Karri Kivioja 12.5.2014 Vantaa urakkaneuvotteluissa ja sopimuksissa Asiamies Karri Kivioja 12.5.2014 Vantaa Urakkatiedot Tilaajan velvollisuus antaa urakkatietoja on jokaisen tilaajan itsensä vastuulla myös ilman erillistä sopimista.

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA ISÄNNÖITSIJÄN VELVOLLISUUDET - AOYL ja hyvä hallintotapa. Lakimies, VT Sirkka Terho Suomen Kiinteistöliitto ry

HALLITUKSEN JA ISÄNNÖITSIJÄN VELVOLLISUUDET - AOYL ja hyvä hallintotapa. Lakimies, VT Sirkka Terho Suomen Kiinteistöliitto ry HALLITUKSEN JA ISÄNNÖITSIJÄN VELVOLLISUUDET - AOYL ja hyvä hallintotapa Lakimies, VT Sirkka Terho Suomen Kiinteistöliitto ry ISÄNNÖITSIJÄN TEHTÄVÄT yhtiön juokseva hallinto laissa ei yksityiskohtaisesti

Lisätiedot

Tarkistusvuosi I I I I I I I _I I I I. Käyttö arvonlisäverolliseen liiketoimintaan 80% 60% 60% 60% 60% 60% 60% 60% 60% 60%

Tarkistusvuosi I I I I I I I _I I I I. Käyttö arvonlisäverolliseen liiketoimintaan 80% 60% 60% 60% 60% 60% 60% 60% 60% 60% Esimerkki 1/ Arvonlisäverollisen käytön osuus pienenee Tarkistusvuosi 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 I I I I I I I _I I I I liiketoimintaan 80% 60% 60% 60% 60% 60% 60% 60% 60% 60% Vähennyksen määrä 80 000 Tarkistettava

Lisätiedot

Lemminkäinen Ratkaisuja korjausrakentamiseen

Lemminkäinen Ratkaisuja korjausrakentamiseen Hissillä mukavuutta ja arvoa asukkaille - seminaari Jälkiasennushissi, lisärakentaminen ja energiatehokkuus Lemminkäinen Ratkaisuja korjausrakentamiseen Lemminkäinen Talonrakentaminen-toimiala 2012 liikevaihto

Lisätiedot

Miksi Potkuri tehtiin ja miten siinä on onnistuttu?

Miksi Potkuri tehtiin ja miten siinä on onnistuttu? Miksi Potkuri tehtiin ja miten siinä on onnistuttu? Kalle Euro Turun seudun kehittämiskeskus Timo Metsä Tokila Turun seudun yrityspalvelukeskus Potkuri Potkurin speksit Valmistelu alkoi 1/2004 Kehittämiskeskuksen

Lisätiedot