SOSIAALIHUOLLON MALLINTAMISTYÖPAJA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SOSIAALIHUOLLON MALLINTAMISTYÖPAJA"

Transkriptio

1 1 (5) SOSIAALIHUOLLON MALLINTAMISTYÖPAJA Aika Ti klo 8 10 Paikka Kosken kokoustila MAT 100, Matarankatu 4, Jyväskylä Kosken johtaja Marja Heikkilä johdatti aiheeseen. Hän oli sosiaali- ja terveysvaliokunnan kuultavana valinnanvapauslain, maakunta- ja sote-uudistuslakien sekä palveluntuottajalain osalta. Lakeja pyydettiin tarkastelemaan erityisesti suhteesa sosiaalihuollon palveluprosesseihin ja päätöksentekoon sekä uudistuksen tavoitteisiin. Lausunto (pdf) ja tiivistelmädiat (pdf) linkkejä klikkaamalla (Koskeverkon sivuilla) Sosiaalityön ja -ohjauksen mallintamisessa käytettiin jäsennyksenä neljää tuen tarpeen tasoa (pohjautuu Petteri Paasion jäsennykseen: 1.informaatio- ja oma-apu/-hoito, 2. palvelu-ja asiakasohjaus, 3. arjessa pärjäämisen tuki ja 4. vakavien vaikeuksien/ongelmien tuki. Näitä tarkastetiin lähipalveluiden ja koottujen palveluiden sekä rakenteellisen sosiaalityön näkökulmista (ei käytetty sote-keskus-liikelaitos -jakoa, jonka eteneminen epäselvää ja herättää aina vain enemmän kysymyksiä). Työskentelyn ohjeistuksena annettiin kuvatkaa asiakkaan tarvitseman tuen näkökulmasta mitä sosiaaliohjaus/sosiaalityö sisältää eri tasoilla. Neljä ryhmää pohti jokaista tasoa ja ajatukset koottiin fläpeille. Informaatio- ja oma-apu/-hoito Erilaiset nettipalvelut/-pelit ja oma-apu -linkit ja sähköiset hakemukset (esim. Hyvis). Nettipalvelut sijoittuvat koottujen ja lähipalveluiden välimaastoon; voidaan tuottaa kootusti, mutta ovat käytettävissä lähellä. Edellytyksenä ovat toimivat sähköiset palvelut. Edelleen tarvitaan myös perinteisiä esitteitä ja palvelujen omia sivuja. Lähipalveluna kasvokkain tapahtuva neuvontapalvelu, uutena erilaiset jalkautuvat ja pop-up-tyyppiset palvelut ja tempaukset. Elämän erilaisten siirtymävaiheiden tunnistava tieto ja toiminta ennakoi, tukee ja ohjaa jo varhaisessa tuen tarpeen vaiheessa. Etsivä toiminta asukkaille, joilla on tuen tarvetta, mutta ei vielä yhteyttä palveluihin; esimerkiksi lähipiirissä havaitaan tuen tarve jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Vertaisryhmät asettuvat koottujen ja lähipalvelujen välimaastoon; voivat olla sekä lähellä että etäämmällä olevia ryhmiä. Koottuina palveluina määriteltiin jalkautuminen, infotilaisuudet ja konsultaatio kaikille asukkaille, asiakkaille ja yhteistyökumppaneille. Koottua informaatiota ovat erilaiset vuosikertomukset ja uutiskirjeet. Rakenteellisen sosiaalityön näkökulmasta määriteltiin yhteiskehittäminen (asiakkaat ja työntekijäverkostot) ja vertaisryhmät asiakkaita/asukkaita valtaistavana toimintana. Osallistuminen yhteiseen tutkimiseen/kehittämiseen on kuntouttavaa ja voimauttavaa. Tämän myötä esimerkiksi sosiaalipalvelun käyttöä ei koeta salattavana ja hävettävänä vaan päinvastoin. Omien asioiden jakaminen ryhmässä on voimauttavaa, tuo uusia näkökulmia ja muuttaa asenteita. Asukas- ja asiakasraadeissa kiinnostus ratkaisee, ei sektoroituja raateja. Twitter, facebook-sivut sekä chat-asiakaspalvelu myös rakenteellisena, tietoa tuottavana toimintana. Kunnan hyte-työ on perusta asukkaiden hyvinvoinnin toteutumiselle. Mitä paremmin hyvinvoinnin perusta toteutuu, sitä vähemmän tarvitaan sote-palveluja - miten kunnat jatkossa toimivat hyte-työn osalta, kun maakuntarakenne tulossa? Hyvinvoinnin toteuttaminen rakentuu kaikesta kunnassa tapahtuvasta toiminnasta, se ei ole vain sote-toiminnan tehtävä. Todettiin, että tätä tietoa ja ymmärrystä tulisi viedä nyt entistä vahvemmin kuntien hyvinvointityöhön. Sosiaalihuollon erityinen osaaminen

2 2 (5) on asiakkaan kokonaisvaltainen tukeminen, osataan harkitusti myös joustaa rakenteissa ( harkittu anarkia asiakkaan asiassa ). Palvelu- ja asiakasohjaus Palvelu- ja asiakasohjaus on yksi keskeisin toiminta tulevaisuudessa, johon on oikeasti satsattava. Palveluohjaajalla on oltava laajaa sosiaalialan osaamista. Tärkeä kysymys on, miten palveluohjaaja tunnistaa asiakkaan tarpeet? Alustava palvelutarpeen arviointi esimerkiksi huoliseula? Palveluohjauksen tukena moniammatillinen tiimi: esimerkkinä Järvenpää, jossa sosiaaliohjaaja, terveydenhoitaja ja kokemusasiantuntija palveluohjauksen tukena. Nopea pääsy palveluohjaukseen, ammattilaisten monialainen yhteistyö ja vastuutyöntekijä varmistavat asiakkaan sujuvan ja oikeanlaisen tuen saamisen yksi arviointi ja yksi suunnitelma. Koottuna palveluna keskitetty maakunnallinen contact center, lajittelukeskus. Kiireellisyyden arviointi ja asiakkaaan asiassa oleelliset yhteistyötahot mukaan. Ohjaus sosiaalityöhön ja sosiaaliohjaukseen arviointikriteerien mukaisesti. Mihin loppuu palveluohjaus ja mistä alkaa erityinen tuki? Palvelujen päivitetty karttaohjelma ja ajantasainen tieto muuttuvasta palvelujärjestelmästä. Monialaisen tiedon keruu/tietovaranto rakenteellisen sosiaalityön materiaalina.

3 3 (5) Arjessa pärjäämisen tuki Arjessa pärjäämisen tuki on sosiaalihuollon perustehtävän ydintä. Mitä on kunnan vastuulla oleva hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tehtävä? Kaikki hyvinvointia ja terveyttä edistävät perusrakenteet luovat arjessa pärjäämisen perustaa lähellä asukasta. Ennaltaehkäisy, tavoitettavuus, chat-palvelut. Lähipalveluina perhekeskus ja hyvinvointitupa, kolmannen sektorin työ ja läheisverkostojen mukaan ottaminen. Ennakointi ja omien voimavarojen vahvistaminen. Oikea-aikainen ja riittävä tuki ei odottelua, täyttyykö kriteerit. Mitä asiakas tarvitsee? Tiivis työntekijän johtama prosessi. Työ perustuu asiakassuunnitelmaan. Kootaan ja koordinoidaan verkostot. Ennaltaehkäisyn mahdollisuus sosiaaliohjauksessa. Ryhmät, asumisohjaus, chat. Sosiaalityössä ja kolmannen sektorin toimijoiden kautta kertyy paljon tietoa ihmisten arjessa pärjäämisestä ja niihin vaikuttavista tekijöistä, tämän tiedon välittäminen päätöksentekoon. Jatkuva vuoropuhelu

4 4 (5) asukkaiden, tuottajien ja järjestäjän välillä siitä, miten palvelut tukevat ja vaikuttavat arjessa pärjäämiseen. Ekososiaalinen työ tuo näkyväksi esimerkiksi sitä, mikä merkitys esteettömällä ympäristöllä on arjessa pärjäämiselle. Vakavien vaikeuksien/ongelmien tuki Asiakkaan osallisuus ja vaikuttaminen omassa asiassaan. Tuen tarpeen tunnistaminen ja asiakas- ja palveluohjaus asiakkaan tuen ja tarpeen kautta, ei ohjata pois. Asiakkaan kokonaistilanteen vastuu ja koordinointi oltava selkeä ja sovittu. Asiantuntijat menevät asiakkaan luokse. Tehdään monialaista yhteistyötä ja ollaan mukana eri palveluihin siirtymisessä ns. saattaen vaihtaen siirtymät. Kootuissa palveluissa kuten vammaispalvelut, aikuissosiaalityö ja lastensuojelu, sosiaalityöntekijä johtaa asiakasprosessia ja kokoaa verkostoja ja varmistaa asiakkaan/perheen tarvitsemat eri palvelut. Lisäksi koottuja palveluja lasten- ja nuorten psykiatria, erikoissairaanhoito, oppimisen erityisasiantuntijat sekä päivystys 24/7. Rakenteellisen sosiaalityön tueksi tiivis yhteistyö teoreettisen tutkimustiedon kanssa. Rakenteellinen sosiaalityö pohjautuu paikallistuntemukseen, tietoon ja ymmärrykseen asiakaskunnasta.

5 5 (5)

Sote-uudistus kehittämistyön uhka vai mahdollisuus

Sote-uudistus kehittämistyön uhka vai mahdollisuus Sote-uudistus kehittämistyön uhka vai mahdollisuus Marja Heikkilä, johtaja Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus 25.8.2017 Sote-uudistus? Prosessi ollut käynnissä jo laskutavasta riippuen 10 15 Suuresta

Lisätiedot

LAPE-muutosohjelman yhteys VIP-verkostoon

LAPE-muutosohjelman yhteys VIP-verkostoon LAPE-muutosohjelman yhteys on VIP Vaativan erityisen tuen ohjaus-ja palveluverkostojen alueellinen kick off 29.5.2018 Valteri Tervaväylä, Lohipadon yksikkö Jaana Jokinen Erityisasiantuntija LAPE- Toimiva

Lisätiedot

SOTE-PALVELUIDEN UUDEN RAKENTEEN LUONNOSTELUA

SOTE-PALVELUIDEN UUDEN RAKENTEEN LUONNOSTELUA SOTE-PALVELUIDEN UUDEN RAKENTEEN LUONNOSTELUA v.1.3 Tarkastelunäkökulma sosiaalihuolto Marja Heikkilä, Koske Keski-Suomen SOTE 2020- hankkeen aineistoa Pohjautuu mm. asiakas- ja potilasryhmittelyyn, terveyshyötymalliin,

Lisätiedot

Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op

Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op 1 Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op Opetussuunnitelma Rakenne 1. Asiakas- ja palveluohjauksen lähtökohdat (5 op) 2. Palvelutarpeiden arviointi ja työkäytännöt (5 op) 3. Moniammatillisen

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko

Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko Sote ja maakuntauudistus Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko 12.5.2017 1 Uusi soterakenne 1.1.2019 2 Lähde:www.alueuudistus.fi Maakuntien tehtävät ja uusi soterakenne 1.1.2019 Valtakunnallinen lupa

Lisätiedot

OT-organisaatiomalli Pohjoinen OT-KESKUS LAPE- Toimiva arki Jaana Jokinen, erityisasiantuntija

OT-organisaatiomalli Pohjoinen OT-KESKUS LAPE- Toimiva arki Jaana Jokinen, erityisasiantuntija OT-organisaatiomalli Pohjoinen OT-KESKUS 11.6.2018 LAPE- Toimiva arki Jaana Jokinen, erityisasiantuntija Pohjois-Pohjanmaa Sopimukset Lappi Keski-Pohjanmaa OTkokonaisuuden johtaminen, koulutuksen ja tutkimuksen

Lisätiedot

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Maakunnallisten perhekeskushankkeiden vastuuhenkilöt ja muut toimijat 27.3.2017 Marjaana Pelkonen, STM:n vastuuhenkilö 1 15.2.2017 Perhekeskustoimintamalli Lähipalvelujen

Lisätiedot

SOSIAALIHUOLLON PALVELUPROSESSEIHIN

SOSIAALIHUOLLON PALVELUPROSESSEIHIN Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi ASIANTUNTIJALAUSUNTO SUHTEESSA SOSIAALIHUOLLON PALVELUPROSESSEIHIN

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA

Lisätiedot

Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle?

Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle? Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle? Valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti 21.12.2016 1 21.12.2016 Valinnanvapaus on osa soteuudistusta Soteuudistuksen tavoitteena on varmistaa ihmisille yhdenvertaiset

Lisätiedot

Lähipalvelut, palveluverkko ja asukkaiden osallisuus, raportti. Riitta Pylvänen hankesuunnittelija

Lähipalvelut, palveluverkko ja asukkaiden osallisuus, raportti. Riitta Pylvänen hankesuunnittelija Lähipalvelut, palveluverkko ja asukkaiden osallisuus, raportti Riitta Pylvänen hankesuunnittelija PERUSTURVAJOHTAJIEN TAPAAMINEN KUNTAKIERROKSELLA SYKSYLLÄ 2014 Esiin nousseita kysymyksiä: Miten työllisyyden

Lisätiedot

Tampereen Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden Perhepalveluiden. Palveluohjaus

Tampereen Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden Perhepalveluiden. Palveluohjaus Tampereen Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden Perhepalveluiden Palveluohjaus 19.9.2018 Helppo saada yhteys Dialoginen kohtaaminen Joustavuus, kotikäynnit Asiakkaan omien voimavarojen löytäminen Jalkautuminen

Lisätiedot

Palvelukuvaus: Äitiys-ja lastenneuvolatyö perhekeskuksessa. Lanupe

Palvelukuvaus: Äitiys-ja lastenneuvolatyö perhekeskuksessa. Lanupe Palvelukuvaus: Äitiys-ja lastenneuvolatyö perhekeskuksessa Lanupe 27.9.2018 Työryhmän jäsenet Pj Eliisa Roine, palvelupäällikkö, Porvoo Jarna Elomaa, terveyden edistämisen esimies, Hyvinkää Tiina Hyppänen,

Lisätiedot

Lapsiperheiden palvelut

Lapsiperheiden palvelut Lapsiperheiden palvelut Vaasa ja Pietarsaari Eeva Liukko Erityisasiantuntija Järjestelmät/Reformit Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 15.2.2019 1 SOSIAALIHUOLTOLAIN UUDISTAMINEN VUONNA 2015 LAPSIPERHEIDEN

Lisätiedot

SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p

SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p SOTE-palvelut, tilannekatsaus 11.10.2018 Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p. 040 685 4035 Johanna.patanen@popmaakunta.fi www.popmaakunta.fi www.facebook.com/popmaakunta Twitter:@POPmaakunta

Lisätiedot

OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLLON TULEVAISUUDEN RAKENNE OSANA KUNNAN HYVINVOINTITYÖTÄ

OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLLON TULEVAISUUDEN RAKENNE OSANA KUNNAN HYVINVOINTITYÖTÄ OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLLON TULEVAISUUDEN RAKENNE OSANA KUNNAN HYVINVOINTITYÖTÄ 22.11.2017 Käytetyt aineistot Vaativa erityinen tuki Kuuma-kuntien perusopetuksessa 2016/ Mika Saatsi 31.1.2017 -selvitys

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus Hallituksen esityksen (HE 15/2017 vp.) ja valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti 1 Sote- ja maakuntauudistus etenevät mutta toiminnallinen uudistuminen vaatii vielä työtä hallituksen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä

Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä Seinäjoki 8.9.2016 Juha Mieskolainen LSSAVI Juha Mieskolainen, Länsi- ja Sisä Suomen aluehallintovirasto 1 LSSAVIn päihdehaittojen ehkäisyn ja terveyden edistämisen

Lisätiedot

KP OTE. Osallisuutta tukeva toiminta

KP OTE. Osallisuutta tukeva toiminta KP OTE Osallisuutta tukeva toiminta Osallisuutta tukevan toimintamallin kuvaus LUONNOS KP OTE- hankkeen tavoitteet KP OTE- hankkeen päätavoite on sovittaa yhteen eri organisaatioiden toimintaa ja koordinoida

Lisätiedot

Lapsille hyvä arki! LAPE alueellamme. VIP Vaativan erityisen tuen ohjaus- ja palveluverkostojen alueellinen Kick off

Lapsille hyvä arki! LAPE alueellamme. VIP Vaativan erityisen tuen ohjaus- ja palveluverkostojen alueellinen Kick off Lapsille hyvä arki! LAPE alueellamme VIP Vaativan erityisen tuen ohjaus- ja palveluverkostojen alueellinen Kick off Itä-Suomen maakuntien LAPE-kehittämiskokonaisuudet Kaikki neljä maakuntaa Perhekeskustoimintamallin

Lisätiedot

Parempaa palvelua ja tuottavuutta asiakasohjauksella

Parempaa palvelua ja tuottavuutta asiakasohjauksella Parempaa palvelua ja tuottavuutta asiakasohjauksella Ismo Rautiainen, toimialajohtaja Kuntamarkkinat, Mikä ihmeen sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio 12.9.2019 Asiakasohjauksen kehittämisen peruskuva!

Lisätiedot

Järjestäminen: ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI

Järjestäminen: ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI Sosiaalihuollon palveluprosessit, päätöksenteko ja kehittämistyö muodostuvassa palvelujärjestelmässä Sosiaali- ja terveysvaliokunta maanantai 21.05.2018 klo 13:00 /HE 16/2018 vp Riitta Hakoma Järjestäminen:

Lisätiedot

Keskitetyn asiakas- ja palveluohjauksen johtaminen ja organisointi - Case Varsinais-Suomen KomPAssi

Keskitetyn asiakas- ja palveluohjauksen johtaminen ja organisointi - Case Varsinais-Suomen KomPAssi Keskitetyn asiakas- ja palveluohjauksen johtaminen ja organisointi - Case Varsinais-Suomen KomPAssi 1 13.10.2017 Johanna Ritvanen Laatusuositus: Asiakas ja palveluohjaus keskiöön SUOSITUS 1 Asiakas- ja

Lisätiedot

Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Turvallisuusverkosto 19.4.2018 Susanna Leimio Sosiaalialan osaamiskeskus Verso Taustaa Hyvinvoinnin ja terveyden edistämis (hyte)

Lisätiedot

VASTUUTYÖNTEKIJÄMALLI

VASTUUTYÖNTEKIJÄMALLI VASTUUTYÖNTEKIJÄMALLI 2018 Vastuutyöntekijän kuvaus VASTUUTYÖNTEKIJÄ Kokoaa perheen tueksi monialaisen verkoston Kulkee asiakkaan matkassa koko asiakkuuden ajan Perheen yhteyshenkilö Perheen kokonaiskuvan

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston ja Fiksu Kalasataman nopeat kokeilut Nopeiden kokeilujen kevään 2017 tarjouskierros

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston ja Fiksu Kalasataman nopeat kokeilut Nopeiden kokeilujen kevään 2017 tarjouskierros Helsingin sosiaali- ja terveysviraston ja Fiksu Kalasataman nopeat kokeilut Nopeiden kokeilujen kevään 2017 tarjouskierros 4.5.2017 Lars Rosengren Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto Sosiaali- ja terveyspalvelut

Lisätiedot

LAPE-teesien taustamateriaali yhdyspintatyön varmistamiseksi. Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena

LAPE-teesien taustamateriaali yhdyspintatyön varmistamiseksi. Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena LAPE-teesien taustamateriaali yhdyspintatyön varmistamiseksi Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Sivistystoimi kunta-maakunta -yhteistyössä Kunnat vastaavat jatkossakin

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat?

Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat? Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat? Perhekeskustoimintamallin ja aikuisten palvelujen yhdyspinnat työpaja Sirpa Karjalainen Hankekoordinaattori PRO SOS aikuissosiaalityön kehittämishanke

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ TÄMÄN VUOKSI SISOTE 1. Palapeli nimeltä Lapsen elämä: - Lapsi päivähoidossa klo 7-17, missä ja miten klo 17-07? Ja lomat, viikonloput? - Lapsi

Lisätiedot

Valtakunnallinen osaamis- ja tukikeskuspäivä Lapsi, nuori, perhe asiakkaana ja potilaana

Valtakunnallinen osaamis- ja tukikeskuspäivä Lapsi, nuori, perhe asiakkaana ja potilaana Valtakunnallinen osaamis- ja tukikeskuspäivä Lapsi, nuori, perhe asiakkaana ja potilaana 19.11.2018 LAPE- Toimiva arki Jaana Jokinen, erityisasiantuntija Psykiatrian asiakkaat 28 000 0 12-vuotiaat 13 17-vuotiaat

Lisätiedot

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta. Asiantuntijakuuleminen Marjo Alatalo

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta. Asiantuntijakuuleminen Marjo Alatalo Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta Asiantuntijakuuleminen Lakiesityksen sisältämät mahdollisuudet: Sosiaalihuollon palveluja tarvitsevan kansalaisen vaikuttamismahdollisuuksien vahvistaminen Pyrkiminen

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa. Avausseminaari

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa. Avausseminaari PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa Avausseminaari 22.2.2017 9-16 PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA

Lisätiedot

Palvelu nimeltään sosiaalinen kuntoutus

Palvelu nimeltään sosiaalinen kuntoutus Palvelu nimeltään sosiaalinen kuntoutus SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN SEMINAARI Helsinki 6.10.2016 Jutta Paavola Mieleen palautus 1 Sosiaalihuollon ja sosiaalityön ensisijainen tehtävä: Hyvinvoinnin ylläpitäminen

Lisätiedot

Lastensuojelua yhteistyössä varhaiskasvatuksen ja koulun kanssa

Lastensuojelua yhteistyössä varhaiskasvatuksen ja koulun kanssa Lastensuojelua yhteistyössä varhaiskasvatuksen ja koulun kanssa Pitäisi puhua yhteistyöstä SIIS MISTÄ? Perusturvan toimiala, sosiaalipalvelut 3 Sijais- ja jälkihuollon sosiaalityö Avohuollon sosiaalityö

Lisätiedot

Perhe- ja sosiaalipalvelut

Perhe- ja sosiaalipalvelut Esiselvitys Perhe- ja sosiaalipalvelut Perhe- ja sosiaalipalveluiden johtoryhmän jäsenet ovat perhe- ja sosiaalipalveluiden asiantuntijoita, jotka edustavat Etelä-Pohjanmaan eri alueita, järjestöjä ja

Lisätiedot

LAPE KYMENLAAKSO Yhdessä kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita

LAPE KYMENLAAKSO Yhdessä kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita LAPE KYMENLAAKSO Yhdessä kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Hallituksen kärkihanke, valtakunnallinen toimeenpano-ohjelma Projektihenkilöstö Tarja Tammekas, Projektipäällikkö Hankeaika 2017-2018

Lisätiedot

Mikä on osaamisen ydintä, kun suunnitellaan ja kehitetään kunnan lastensuojelun kokonaisuutta

Mikä on osaamisen ydintä, kun suunnitellaan ja kehitetään kunnan lastensuojelun kokonaisuutta Mikä on osaamisen ydintä, kun suunnitellaan ja kehitetään kunnan lastensuojelun kokonaisuutta Oulun seudun lastensuojelun kehittämisyksikön päätösseminaari 30.10.2009 Arja Honkakoski Esityksen sisältö

Lisätiedot

LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ

LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ- PROSESSI HYVINVOINTI JA SEN JOHTAMINEN MUODOSTUVAN MAAKUNNAN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET LAPE

Lisätiedot

JÄRJESTÄMISTEHTÄVÄT NYKYTILAN JÄRJESTELMÄT JA NIIDEN HYÖDYNNETTÄVYYS Mikael Palola

JÄRJESTÄMISTEHTÄVÄT NYKYTILAN JÄRJESTELMÄT JA NIIDEN HYÖDYNNETTÄVYYS Mikael Palola JÄRJESTÄMISTEHTÄVÄT NYKYTILAN JÄRJESTELMÄT JA NIIDEN HYÖDYNNETTÄVYYS 13.2.2018 Järjestäjän ja tuottajan roolit ja tehtävät Tarpeiden selvittäminen Tavoitteiden asettaminen Rahojen kohdentaminen Palveluiden,

Lisätiedot

Maakunnallinen ikäihmisten neuvonta ja asiakasohjaus Ikä- ja muistiystävällinen Pirkanmaa -seminaari Mari Patronen ja Essi Mäki-Hallila

Maakunnallinen ikäihmisten neuvonta ja asiakasohjaus Ikä- ja muistiystävällinen Pirkanmaa -seminaari Mari Patronen ja Essi Mäki-Hallila Maakunnallinen ikäihmisten neuvonta ja asiakasohjaus Ikä- ja muistiystävällinen Pirkanmaa -seminaari 7.9.2017 Mari Patronen ja Essi Mäki-Hallila Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA

Lisätiedot

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Varhaiskasvatus ja opetus Terhi Päivärinta Johtaja, opetus ja kulttuuri Kuntatalo 4.2.2015 Nykyinen yhteistyö Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Missä mennään SOTEssa? Suomen Senioriliike ry, Laivaseminaari Kerttu Perttilä

Missä mennään SOTEssa? Suomen Senioriliike ry, Laivaseminaari Kerttu Perttilä Missä mennään SOTEssa? Suomen Senioriliike ry, Laivaseminaari 13.3.2017 Kerttu Perttilä MISSÄ MENNÄÄN SOTESSA? Lähde: www.alueuudistus.fi 1. Miksi sote-uudistus? 2. Mitä uudistus tarkoittaa? 3. Uudistuksen

Lisätiedot

Kommentteja sosiaalihuollon asiakasprosessien, päätöksenteon ja soteuudistuksen tavoitteiden saavuttamisen näkökulmasta

Kommentteja sosiaalihuollon asiakasprosessien, päätöksenteon ja soteuudistuksen tavoitteiden saavuttamisen näkökulmasta Kommentteja sosiaalihuollon asiakasprosessien, päätöksenteon ja soteuudistuksen tavoitteiden saavuttamisen näkökulmasta Marja Heikkilä Johtaja Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus 6 pointtia 1. Sosiaalihuollon

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu. Osela Tampereen kaupunkiseudun TYP:n johtaja Tommi Eskonen

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu. Osela Tampereen kaupunkiseudun TYP:n johtaja Tommi Eskonen Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Osela 9.6.2016 Tampereen kaupunkiseudun TYP:n johtaja Tommi Eskonen Työllistymistä edistävällä monialainen yhteispalvelu (TYP) Yhteistoimintamalli, jossa

Lisätiedot

KP OTE. Opinnoista töihin

KP OTE. Opinnoista töihin KP OTE Opinnoista töihin KP OTE Opinnoista töihin Oma Tie Työhöntoimintamallin LUONNOS 29.5.2018 KP OTE- hankkeen tavoitteet KP OTE- hankkeen päätavoite on sovittaa yhteen eri organisaatioiden toimintaa

Lisätiedot

Monitoimijainen/monialaisen arvioinnin työrukkasen työskentelyn tulokset

Monitoimijainen/monialaisen arvioinnin työrukkasen työskentelyn tulokset Monitoimijainen/monialaisen arvioinnin työrukkasen työskentelyn tulokset Eteneminen kohti yhteistä näkemystä LAPE päivät 5.-6.2.2018 Työ on jatkunut THL aivoriihessä, jossa mukana STM, OKM ja OPH Työrukkasessa

Lisätiedot

Rikostaustaisten ja heidän perheidensä sotepalvelut

Rikostaustaisten ja heidän perheidensä sotepalvelut Rikostaustaisten ja heidän perheidensä sotepalvelut 13.2.2019 Vankeusaika mahdollisuutena-loppuseminaari Sinikka Salo, HLT, EHL, Sote-muutosjohtaja Sosiaali- ja terveysministeriö 13.2.2019 Sosiaali- ja

Lisätiedot

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT I MINULLA EI OLE HUOLTA OPETUS-, PERHE- (kouluterveydenhuolto) ja TERVEYSPALVELUT (kuntoutus) SEKÄ PERHEIDEN OMATOIMISUUS TÄYDENTÄVÄT

Lisätiedot

Järjestö- ja seurakuntayhteistyö. Tornio

Järjestö- ja seurakuntayhteistyö. Tornio Järjestö- ja seurakuntayhteistyö Tornio 2.5.2018 Informaatio, Itsearviointi ja oma apu Useita palvelun tuottajia Sähköiset palvelut: Kanta(omatietovaranto), Virtu.fi, ODA, Virtuaalisairaala, Etävertaistukiryhmät..

Lisätiedot

Ei rakennettu yhdessä yössä

Ei rakennettu yhdessä yössä 1 Ei rakennettu yhdessä yössä muutostyö pitkällä jo ennen sosiaalihuoltolakia: peruspalvelujen resurssien ja osaamisen vahvistaminen sosiaalihuoltolain uudistukseen vastattiin muuttamalla aikuissosiaalityön

Lisätiedot

TYKS. Kenen vastuulla muutokset ovat? Mitä meidän pitäisi nyt käynnistää (valtakunnallisesti, maakunnittain, kunnissa )?

TYKS. Kenen vastuulla muutokset ovat? Mitä meidän pitäisi nyt käynnistää (valtakunnallisesti, maakunnittain, kunnissa )? TYKS Millaisia resursseja muutoksiin tarvitaan? Käynnistää yhteisesti palveluiden muodostaminen palveluiden luokittelu; THL palveluluokitukset palveluiden alle alapalveluita; keskeiset palvelut Palvelutietopaketit

Lisätiedot

SOTE-PALVELUIDEN UUDEN RAKENTEEN LUONNOSTELUA

SOTE-PALVELUIDEN UUDEN RAKENTEEN LUONNOSTELUA SOTE-PALVELUIDEN UUDEN RAKENTEEN LUONNOSTELUA Tarkastelunäkökulma sosiaalihuolto Liikelaitostyöryhmä 16.5.2017 Marja Heikkilä, Koske Keski-Suomen SOTE 2020- hankkeen aineistoa Pohjautuu mm. asiakas- ja

Lisätiedot

Ajankohtaista ISOssa: Haetaan uutta sosiaalityön osaajaa ja suunnitellaan ESR-hanketta

Ajankohtaista ISOssa: Haetaan uutta sosiaalityön osaajaa ja suunnitellaan ESR-hanketta Ajankohtaista ISOssa: Haetaan uutta sosiaalityön osaajaa ja suunnitellaan ESR-hanketta Tarja Kauppila, johtaja, ISO 14.9.2015 UEF/Opetussosiaalikeskusverkosto, yleiskokous Wanted: erityisasiantuntija,

Lisätiedot

Pälvi Kaukonen, THL Marjo Malja, Ritva Halila, STM

Pälvi Kaukonen, THL Marjo Malja, Ritva Halila, STM Valtakunnallinen työskentely osaamis- ja tukikeskusten suunnittelemiseksi LAPE Osaamis- ja tukikeskukset (OT-keskukset) viidelle yhteistyöalueelle Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa

Lisätiedot

Uudenmaan sote- ja maakuntauudistusvalinnanvapaus,

Uudenmaan sote- ja maakuntauudistusvalinnanvapaus, Uudenmaan sote- ja maakuntauudistusvalinnanvapaus, HB #Uusimaa2019 Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja Uudenmaan maakunta #Uusimaa2019 Etunimi Sukunimi Tarve muutokselle - Ikääntyminen Mahdollisuus muutokseen

Lisätiedot

MIKSI HYVINVOINTIASEMAA KEHITETÄÄN

MIKSI HYVINVOINTIASEMAA KEHITETÄÄN RANTAKYLÄN HYVINVOINTIASEMA pilotti 2016 MIKSI HYVINVOINTIASEMAA KEHITETÄÄN - Joensuun palveluohjelmat ja hyvinvoinnin integroidun toimintamallin kuntakokeilu * asiakaslähtöiset ja moniammatilliset toimintamallit

Lisätiedot

Hyvin integroitu on puoliksi tehty! Uusimaa hankevalmistelusta

Hyvin integroitu on puoliksi tehty! Uusimaa hankevalmistelusta Hyvin integroitu on puoliksi tehty! Uusimaa 2019- hankevalmistelusta Hankejohtaja Mira Uunimäki 5.3.2018 Maakunta-sotemuutos ja integraatio Uudet valmisteltavat lait määrittelevät integraation velvoittavat

Lisätiedot

Vahvistaako laki sosiaalityön asemaa, antaako se sosiaalityölle uusia työkaluja. Saila Nummikoski Sosiaalipalveluiden johtaja 22.6.

Vahvistaako laki sosiaalityön asemaa, antaako se sosiaalityölle uusia työkaluja. Saila Nummikoski Sosiaalipalveluiden johtaja 22.6. Vahvistaako laki sosiaalityön asemaa, antaako se sosiaalityölle uusia työkaluja Saila Nummikoski Sosiaalipalveluiden johtaja 22.6.2011 Sosiaalihuoltolain uudistaminen vahvistaa sosiaalityön asemaa Nostaa

Lisätiedot

PELILLISYYTTÄ JA LEIKILLISYYTTÄ AIKUISSOSIAALITYÖHÖN

PELILLISYYTTÄ JA LEIKILLISYYTTÄ AIKUISSOSIAALITYÖHÖN PELILLISYYTTÄ JA LEIKILLISYYTTÄ AIKUISSOSIAALITYÖHÖN Työpaja 15.12.2017 : Leikillisyyden ja pelillisyyden mahdollisuudet sosiaalisen toimintakyvyn ja kuntoutustarpeen arvioinnissa PRO SOS-työpaja 15.12.2017

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon tietosuojaseminaari SohviTellu 2015 Sosiaalihuollon sessio

Sosiaali- ja terveydenhuollon tietosuojaseminaari SohviTellu 2015 Sosiaalihuollon sessio Sosiaali- ja terveydenhuollon tietosuojaseminaari SohviTellu 2015 Sosiaalihuollon sessio 12.11.2015 Tervetuloa! Palvelujohtaja Päivi Kalilainen Perheiden ennaltaehkäisevät sosiaali- ja terveyspalvelut

Lisätiedot

Järjestäjätoiminto. Muutosjohtaja (sote järjestäminen), Harri Jokiranta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija (sote järjestäminen), Päivi Saukko

Järjestäjätoiminto. Muutosjohtaja (sote järjestäminen), Harri Jokiranta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija (sote järjestäminen), Päivi Saukko Järjestäjätoiminto Muutosjohtaja (sote järjestäminen), Harri Jokiranta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija (sote järjestäminen), Päivi Saukko Järjestäjän perusta Maakunta vastaa asukkaan laissa

Lisätiedot

Mitä on SOTE ja miten sosiaali- ja terveyspalvelut järjestyvät 2017 jälkeen Suomessa? Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 hanke

Mitä on SOTE ja miten sosiaali- ja terveyspalvelut järjestyvät 2017 jälkeen Suomessa? Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 hanke Mitä on SOTE ja miten sosiaali- ja terveyspalvelut järjestyvät 2017 jälkeen Suomessa? Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 hanke Luonnos: Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä

Lisätiedot

Byströmin nuorten palvelut

Byströmin nuorten palvelut Byströmin nuorten palvelut Byströmin nuorten palvelut - Sinun suuntasi Byströmin nuorten palvelut on matalan kynnyksen palvelukeskus oululaisille alle 30-vuotiaille nuorille. Byströmin nuorten palveluista

Lisätiedot

Perhekeskusfoorumi Hankepäällikkö Pia Suvivuo

Perhekeskusfoorumi Hankepäällikkö Pia Suvivuo Perhekeskusfoorumi 20.9.2017 Hankepäällikkö Pia Suvivuo Hankkeen kehittämiskokonaisuus Lapsiystävällinen maakunta - toimintakulttuurin muutos Matalan kynnyksen palvelut, peruspalvelut Sähköiset palvelut

Lisätiedot

Valinnanvapaus. Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle! perusturvajohtaja Eeva Halme

Valinnanvapaus. Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle! perusturvajohtaja Eeva Halme Valinnanvapaus Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle! 12.1.2017 perusturvajohtaja Eeva Halme Asiakas voi valita nykyistä yksilöllisemmin Suoran valinnan palveluissa

Lisätiedot

Asiakasohjauksen työpajan ryhmätöiden yhteenveto

Asiakasohjauksen työpajan ryhmätöiden yhteenveto Asiakasohjauksen työpajan ryhmätöiden yhteenveto Keskitetyn asiakas- ja palveluohjauksen (KAAPO) työpaja järjestettiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella 13.10.2017. Tutustu I&Okärkihankkeen vuoden

Lisätiedot

TOIMINTAYMPÄRISTÖ ELÄÄ

TOIMINTAYMPÄRISTÖ ELÄÄ TOIMINTAYMPÄRISTÖ ELÄÄ Sosiaali- ja terveysalan yhdistykset uudessa tilanteessa sote-uudistuksen kaatumisen jälkeen mitä tulevaisuus tuo tullessaan? Kulttuuri- ja taideyhdistyksille olennaista Pirkanmaan

Lisätiedot

Uuden soten kulmakivet

Uuden soten kulmakivet Mikä ihmeen SOTE? Uuden soten kulmakivet 1. Palvelut järjestää tulevaisuudessa 18 maakuntaa 2. Palvelut tarpeen mukaan 3. Valinnanvapaus 4. Kustannusten kasvun hillintä 5. Digitalisaatio VIDEO: Mikä SOTE?

Lisätiedot

Digitaalinen palveluintegraatio ja henkilökohtainen hyvinvointisuunnitelma

Digitaalinen palveluintegraatio ja henkilökohtainen hyvinvointisuunnitelma Digitaalinen palveluintegraatio ja henkilökohtainen hyvinvointisuunnitelma Hyvinvoinnin integroitu toimintamalli Kuopio Anna-Mari Juutinen Kuntakokeilukoordinaattori 9.12.2015 Kuopion kaupunki Perusturva

Lisätiedot

Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus

Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus SARI M I ET T I NEN PÄÄSIHTEER I, KUNTOUTUKSEN UUDISTA M I SKOMITEA Työn lähtökohdat /komitean asettamispäätös * Kuntoutusjärjestelmä on hajanainen ja kuntoutuksen

Lisätiedot

LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ

LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ VIITEKEHYS POHJOIS-POHJANMAALLA Lasten ja perheiden palvelujen kokonaisuudistus Varhaiskasvatus ja koulu keskiössä mutta

Lisätiedot

Palveluohjaus ja vastuutyöntekijämalli

Palveluohjaus ja vastuutyöntekijämalli Palveluohjaus ja vastuutyöntekijämalli Etelä-Suomen kehittäjäverkoston työpaja 26.5.2015 1 Työpajan alustus Mitä palveluohjaus on? Mitä vastuu asiakkuudesta tarkoittaa? Miten toimitaan monialaisessa työssä

Lisätiedot

OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. SATAOSAA Satakunnan osallisuusmalli

OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. SATAOSAA Satakunnan osallisuusmalli OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen SATAOSAA Satakunnan osallisuusmalli Satakunnan Osallisuusmalli Sosiaalisen kuntoutuksen malli Sosiaalisen kuntoutuksen malli (kesken) Vammaispalveluiden työ-

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja 9.3.2017 Yhteenveto: Sari Mäkinen ja Tiina Konttajärvi 16.3.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Teemat 1. Hyvinvoinnin edistäminen ja hyvinvointierojen kaventaminen

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote- ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta

Sote- ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote- ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta Sote ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta 17.2.2017 Soteuudistuksen tavoitteet Asukkaille yhdenvertaiset ja nykyaikaiset

Lisätiedot

Keskitetty palveluneuvonta ja palveluohjausyksikkö HELppi Seniori. Tavoitteet. Vanhusneuvosto Arviointitoiminnan johtaja Tuulikki Siltari

Keskitetty palveluneuvonta ja palveluohjausyksikkö HELppi Seniori. Tavoitteet. Vanhusneuvosto Arviointitoiminnan johtaja Tuulikki Siltari Keskitetty palveluneuvonta ja palveluohjausyksikkö HELppi Seniori Tavoitteet Vanhusneuvosto 15.3.2017 Arviointitoiminnan johtaja Tuulikki Siltari Yhteinen palveluneuvonta ja palveluohjaus miksi? Palveluneuvontaa

Lisätiedot

Työ- ja toimintakyvyn kartoitus osana palvelutarpeen arviointia

Työ- ja toimintakyvyn kartoitus osana palvelutarpeen arviointia Työ- ja toimintakyvyn kartoitus osana palvelutarpeen arviointia Kasvupalvelupilotti Työllistymisen palveluallianssi Projektikehittäjä, palvelujohtaja Katri Lehto, Etelä-Pohjanmaan TE-toimisto Uusia ratkaisuja

Lisätiedot

Ajankohtaista soteuudistuksesta

Ajankohtaista soteuudistuksesta Ajankohtaista soteuudistuksesta 14.2.2019 Soste, Järjestöt muutoksessa Sinikka Salo, HLT, EHL, Sote-muutosjohtaja Sosiaali- ja terveysministeriö 14.2.2019 Sosiaali- ja terveysministeriö 14.2.2019 Sosiaali-

Lisätiedot

Sote Integraatio ja yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi ja ylläpitämiseksi ryhmä II

Sote Integraatio ja yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi ja ylläpitämiseksi ryhmä II Sote Integraatio ja yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi ja ylläpitämiseksi ryhmä II pj Tanja Matikainen, Janakkalan kunta siht. Reetta Sorjonen, Hämeen liitto Tehtävä 1. Valitkaa taulukosta

Lisätiedot

Sosiaalityöntekijän ammatillisen osaamisen kriteerit asiakasturvallisuuden näkökulmasta

Sosiaalityöntekijän ammatillisen osaamisen kriteerit asiakasturvallisuuden näkökulmasta Sosiaalityöntekijän ammatillisen osaamisen kriteerit asiakasturvallisuuden näkökulmasta Sosnetin työvaliokunta 2017 - Valvira Sosnet: Sanna Lähteinen, sihteeri ja esittelijä Helsingin yliopisto: Mirja

Lisätiedot

terveyspalveluiden tarpeen arviointi

terveyspalveluiden tarpeen arviointi Ikääntyneen asiakkaan suun terveyspalveluiden tarpeen arviointi Helppiseniorissa osana moniammatillista palvelutarpeen arviointia Parasta aikaa tapahtuma Julia Koskinen, hammashoitaja, terveydenedistäjä

Lisätiedot

SATAOSAA OMAN ORGANISAATION NIMI Porin kaupunki/ Satakunta

SATAOSAA OMAN ORGANISAATION NIMI Porin kaupunki/ Satakunta SATAOSAA OMAN ORGANISAATION NIMI 1 24.5.2017 Porin kaupunki/ Satakunta SATAOSAA Satakunnan mallit työllisyyteen ja osallisuuteen SATAOSAA hankkeen hallinnoija on Porin kaupunki. Hanke on osa Satakunnan

Lisätiedot

Keski-Suomen KAAPO-malli. Hankkeen ohjausryhmä Matarankatu 4 Ke klo

Keski-Suomen KAAPO-malli. Hankkeen ohjausryhmä Matarankatu 4 Ke klo Keski-Suomen KAAPO-malli Hankkeen ohjausryhmä Matarankatu 4 Ke 17.01.2018 klo 13.30-15.30 KAAPO on tilaajan / järjestäjän työkalu KAAPO= Keskitetty Alueellinen Asiakas- ja PalveluOhjaus - KAAPOssa on kyse

Lisätiedot

Keski-Suomen vammaisstrategia

Keski-Suomen vammaisstrategia Keski-Suomen vammaisstrategia Vammaispalvelutyöryhmän esitys Peurunka III -seminaari 27.10.2015 Erityiset näkökulmat ja keskustellut käsitteet: Näkökulmat: Lapset Kokemusasiantuntijat Tasa-arvoinen kansalaisuus

Lisätiedot

Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Uudenmaan Maakuntaparlamentti 23. 24.11.2017 Erkki Kukkonen kaupunginjohtaja Järvenpää Kuntien nykyisten tehtävien muuttuminen maakunta-

Lisätiedot

Lapsen paras yhdessä enemmän Miten eroauttamista kehitetään pääkaupunkiseudulla? Riitta Vartio

Lapsen paras yhdessä enemmän Miten eroauttamista kehitetään pääkaupunkiseudulla? Riitta Vartio Lapsen paras yhdessä enemmän Miten eroauttamista kehitetään pääkaupunkiseudulla? Lapsen paras yhdessä enemmän pähkinänkuoressa VARHAISKASVATUS, KOULU JA OPPILAITOKSET SISÄLLÖLLINEN KEHITTÄMINEN Yhteisöllisten

Lisätiedot

LAPE OT-keskukset. - Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä

LAPE OT-keskukset. - Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä LAPE OT-keskukset - Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä Pälvi Kaukonen, THL Marjo Malja, Ritva Halila, STM Osaamis- ja tukikeskukset OT-keskus on uusi

Lisätiedot

Sote-näkökulma aluekehittämiseen. Mari Niemi

Sote-näkökulma aluekehittämiseen. Mari Niemi Sote-näkökulma aluekehittämiseen Mari Niemi 30.11.2017 TKI ja maakuntauudistus Maakunnan ja sen yhteistyötahojen TKItoiminnalla on merkittävä rooli maakunnan elinvoimaisuuden edistämisessä. Tehtävä vaatii

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen

Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen Hankepäällikkö Marja Heikkilä Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Eläköön elämä ja työ V Laajavuori

Lisätiedot

LAPE Osaamis- ja tukikeskusten valtakunnallinen rakenne

LAPE Osaamis- ja tukikeskusten valtakunnallinen rakenne LAPE Osaamis- ja tukikeskusten valtakunnallinen rakenne Tampere 26.10.2018 Pälvi Kaukonen, THL Marjo Malja, Ritva Halila, STM Osaamis- ja tukikeskukset OT-keskus on uusi integratiivinen palvelurakenne

Lisätiedot

LAPE Osaamis- ja tukikeskukset (OT-keskukset) Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä

LAPE Osaamis- ja tukikeskukset (OT-keskukset) Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä LAPE Osaamis- ja tukikeskukset (OT-keskukset) Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä OPPIMISEN TUEN FOORUMI Pälvi Kaukonen Erityisasiantuntija, LAPE Marjo

Lisätiedot

OSATYÖKYKYISTEN TYÖLLISTYMISEN TUEN MUISTILISTA

OSATYÖKYKYISTEN TYÖLLISTYMISEN TUEN MUISTILISTA OSATYÖKYKYISTEN TYÖLLISTYMISEN TUEN MUISTILISTA 1. Osatyökykyisten tukemiseen on alueella yhteinen tahtotila 2. Monialaiselle yhteistyöverkostolle on rakenne ja toimintatapa 3. Palvelutarpeen tunnistamisen

Lisätiedot

Kokemusosaaminen. Osallisuuden edistämisen malli

Kokemusosaaminen. Osallisuuden edistämisen malli Kokemusosaaminen Osallisuuden edistämisen malli Sokra-koordinaation ohjausryhmän kokous 23.4.2019 Osallisuuden edistämisen malli: Kokemusosaaminen Thl.fi/Sokra Osallisuuden edistämisen mallit 2 23.4.2019

Lisätiedot

LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA

LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA LAPE HANKE TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OVATKO LAPSET JA NUORET ITSESSÄÄN JO

Lisätiedot

Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma

Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma #lapepohjanmaa #lapeösterbotten Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Mitä halutaan?

Lisätiedot

VALINNAN VAPAUDEN REITIT - TIPPUUKO VIESTIKAPULA MAAHAN?

VALINNAN VAPAUDEN REITIT - TIPPUUKO VIESTIKAPULA MAAHAN? VALINNAN VAPAUDEN REITIT - TIPPUUKO VIESTIKAPULA MAAHAN? 21.8.2017 Jouni Nummi, sosiaalineuvos, Eskoon sosiaalipalvelujen ky:n johtaja (Lyhennelmä Vaivaisukkoseminaarista 14.7.2017) Lähteet: Alueuudistus.fi,

Lisätiedot

Integraatiota tukeva johtaminen Lape mallinnusprosessin päätösseminaari

Integraatiota tukeva johtaminen Lape mallinnusprosessin päätösseminaari Integraatiota tukeva johtaminen Lape mallinnusprosessin päätösseminaari 16.12.2016 Mari Ahlström Leena Repokari Johanna Hedman Mia Tapiola Integraation edellytykset 1/4 Päättäjien ja johdon sitoutuminen

Lisätiedot

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O) -kärkihanke Lähtökohdat ja tavoitteet kärkihankkeelle

Lisätiedot