Verkko-ohjaaja hankkeen koulutuspäivä 3: Tietoturva, luottamuksellisuus ja yksityisyys verkko-ohjauksessa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Verkko-ohjaaja hankkeen koulutuspäivä 3: Tietoturva, luottamuksellisuus ja yksityisyys verkko-ohjauksessa"

Transkriptio

1 Verkko-ohjaaja hankkeen koulutuspäivä 3: Tietoturva, luottamuksellisuus ja yksityisyys verkko-ohjauksessa

2 1 Yleiskatsaus tietoturvaan ja tietosuojaan

3 Turvallisuus verkossa tietoturva ja tietosuoja Tietoturva ja tietosuoja ovat kaksi eri asiaa: Tietoturva perustuu teknisiin ja organisatorisiin ratkaisuihin Tietosuoja perustuu lakiin, käytänteisiin ja hyviin tapoihin. Yleisesti kuitenkin tietoturvalla tarkoitetaan myös tietosuojaa Tietoturva tarkoittaa tietojen, palvelujen, järjestelmien ja tietoliikenteen suojaamista. Sillä pyritään takaamaan tietojen saatavuus, oikeellisuus ja luottamuksellisuus. Tietosuojalla tarkoitetaan esim. henkilötietojen sekä henkilökohtaisten tietojen keräämisen ja käsittelyn rajoittamista siten, ettei henkilön yksityisyys vaarannu.

4 Miksi tietoturva on tärkeää niin sinulle kuin Oamkille? Tietoturva merkitsee eri käyttäjäryhmille erilaisia asioita, mutta siitä huolehtiminen tulisi olla yhteinen asia. BYOD (Bring your own device) mallin yleistyminen huomioitava! Kotikäytössä tietoturvasta kannattaa keskustella ja sopia yhteiset pelisäännöt Samoja laitteita käyttävät usein kaikki perheenjäsenet ja tietoturva ei ole niin hallittua. Vaarana on tärkeiden ja henkilökohtaisten tietojen (esim. valokuvat) leviäminen tai tuhoutuminen. Laitteen toimimattomuus tai rikkoutuminen aiheuttaa taloudellisia menetyksiä.

5 Miksi tietoturva on tärkeää niin sinulle kuin Oamkille? Verkkokalastelulla pyritään hankkimaan käyttäjien salasanoja, joita käytetään taloudellisen hyödyn tavoitteluun tai vaikkapa Oamkiin kohdistuvaan ilkivaltaan. Verkkojen ja sähköpostin kautta leviävät haittaohjelmat voivat esimerkiksi varastaa, salata tai tuhota tiedostoja ja hidastaa tietoverkkojen toimintaa. Tästä voi aiheutua merkittävää haittaa Oamkin toiminnalle. Tietojärjestelmien luotettava toiminta on välttämätöntä Oamkin toiminnalle.

6 Miksi tietoturva on tärkeää niin sinulle kuin Oamkille? Pilvipalveluja ja sähköpostia käytettäessä voi epähuomiossa jakaa Oamkin kannalta suojattavaa tietoa. Työhön liittyvien tietojen vuotaminen vääriin käsiin voi vahingoittaa Oamkin toimintaa ja mainetta sekä aiheuttaa myös taloudellisia menetyksiä. Oamkissa käsitellään paljon erilaista luottamuksellista tietoa, esimerkiksi ihmisten henkilötietoja, taloustietoja ja opiskelijarekisteriä. Tiedot eivät saa joutua tahattomastikaan vääriin käsiin.

7 Millaisia uhkia ja riskejä on olemassa? Haittaohjelmat, virukset ja madot Aiheuttavat tarkoituksellisesti ei-toivottuja tapahtumia tietojärjestelmässä tai sen osassa. Tulee tietokoneelle sähköpostista, Internetistä ja erilaisten tiedostojen mukana. Tietomurrot ja varkaudet Murtautuminen tietokoneelle ja sen käyttäminen luvatta, sekä tiedostojen tai henkilökohtaisten tietojen varastaminen ja käyttäminen vääriin tarkoituksiin Huijaukset ja ketjukirjeet henkilötietojen käyttäminen huijausyrityksiin tai ketjukirjeissä

8 Millaisia uhkia ja riskejä on olemassa? Huijausvaroitukset Väärennetty varoitus haittaohjelmista, jossa joko pyydetään lähettämän viesti mahdollisimman monelle (haittaohjelman levittäminen) tai myydään haittaohjelmia sisältävä "torjuntaohjelma. Roskaposti suurina massoina lähetetty ja ei kenellekään erityisesti kohdistettu sähköpostiviestintä, josta on tullut kasvava ongelma. Tietosuojarikkomukset Henkilötietoja kerätään esimerkiksi web-sivustoista tai keskusteluryhmistä, mutta ei kerrota, mihin ja miten tietoja käytetään ja luovutetaanko niitä edelleen.

9 Millaisia uhkia ja riskejä on olemassa? Tunkeutuminen ja hyökkäys Tahallinen tietojärjestelmään heikkojen kohtien etsiminen ja pyrkimys joko vahingoittaa järjestelmää tai käyttää sitä oikeudettomasti. Tietoturva-aukko Tietojärjestelmän osassa tai sen suojauksessa oleva heikkous, joka mahdollistaa helpon tunkeutumisen järjestelmään. suurin tietoturvariski on kuitenkin itse käyttäjä ja hänen tekemät inhimilliset virheet, kuten salasanan säilyttäminen näkyvillä tai sen luovuttaminen toiselle.

10 Kuinka voit itse parantaa tietoturvaa? Työkoneen käyttö Vastaat käyttäjänä omasta työkoneestasi, joten käsittele sitä huolellisesti kuten omaasi Kirjaudu koneelle vain omilla tunnuksillasi. Estä asiaton pääsy tietojärjestelmiin lukitsemalla koneesi aina kun poistut Tallenna tiedostosi aina joko henkilökohtaiselle verkkolevylle tai pilvipalveluun (OneDrive) Jos tulostat turvatulostimelle, nouda tuloste välittömästi Ohjelmistojen asennus on kielletty (teknisesti estetty) Jos tarvitset tiettyä ohjelmistoa, ota yhteyttä it-palveluihin

11 Kuinka voit itse parantaa tietoturvaa? Kotikoneen käyttö (BYOD) Seuraa koneesi toimintaa ja huolehdi sen tietoturvasta (palomuuri ja virustorjunta). Älä asenna sellaista ohjelmaa, jota et tunne. Asenna ohjelmistojen tietoturvapäivitykset mielellään automaattisesti. Tee jokaiselle perheenjäsenelle henkilökohtaiset tunnukset ilman ylläpito oikeuksia. Ota omista tärkeistä tiedostoista varmuuskopiot säännöllisesti. Työkone vs. kotikone

12 Kuinka voit itse parantaa tietoturvaa? Käytä riittävän pitkiä salasanoja ja pidä ne muilta salassa Käsittele käyttäjätunnusta ja salasanaasi huolellisesti Älä luovuta salasanaasi kenellekään, älä edes järjestelmän ylläpitäjälle Vaihda salasanasi riittävän usein ja etenkin silloin jos epäilet sen vuotaneen muille Käytä salasana sellaista, jonka itse muistat, mutta jota ulkopuoliset eivät voi päätellä Älä käytä missään ulkopuolisissa palveluissa samaa tunnusta ja salasanaa kuin Oamkin palveluissa. Ulkopuolisia palveluista murretaan jatkuvasti

13 Kuinka voit itse parantaa tietoturvaa? Käytä työsähköpostiasi vastuullisesti Käytä Oamkin sähköpostia kaikissa työasioissa. Erottele saamasi ja lähettämäsi henkilökohtaiset viestit työsähköposteista. Ota huomioon, että vastaanottaja saattaa lähettää luottamuksellisen viestisi eteenpäin. Älä avaa viestiä tai sen sisältämää liitetiedostoa, mikäli viesti vaikuttaa epäilyttävältä tai et ole varma sen alkuperästä. Pyri välttämään suojaamista edellyttävien tietojen lähettämistä sähköpostilla. Harkitse tarkkaan kenelle luovutat tai missä julkaiset sähköpostiosoitteesi.

14 Kuinka voit itse parantaa tietoturvaa? Varo huijauksia ja tietojen kalastelua Älä lankea pyyntöihin, jossa sinua pyydetään lähettämään tunnuksesi ja salasanasi. Ylläpidon ei missään tilanteessa tarvitse tietää salasanaasi! Varo erityisesti tekaistuja viestejä ylläpidolta tai kavereiden nimissä lähetettyjä yllättäviä pyyntöjä. Suhtaudu kriittisesti sähköpostin luotettavuuteen, Sähköpostin lähettäjäkenttä on helppo väärentää. Tarkista aina saamasi linkin oikeinkirjoitus ja kohdeosoite ennen klikkaamista. Voit mennä kyseiseen palveluun myös kirjoittamalla osoitteen itse selaimen osoiteriville.

15 Kuinka voit itse parantaa tietoturvaa? Sosiaalisessa mediassa yksityishenkilönä Pohdi tarkkaan, miten henkilökohtaista tai yksityiskohtaista materiaalia haluat julkaista sosiaalisessa mediassa. Mieti, kenen haluat näkevän tietosi, tarkista palvelun yksityisyysasetukset ja muuta niitä tarvittaessa. Älä julkaise tietoja ja kuvia kenestäkään ilman heidän lupaansa.

16 Kuinka voit itse parantaa tietoturvaa? Sosiaalisessa mediassa työntekijänä Kun osallistut keskusteluun työpaikan edustajana, tee se omalla nimelläsi. Ota huomioon, että työnantaja voi nähdä kommenttisi ja keskustelusi. Työntekijän on vältettävä kaikkea, mikä on ristiriidassa hänen asemassaan olevalta työntekijältä vaadittavan menettelyn kanssa (Työsopimuslaki 3:1). Ole huolellinen salassa pidettävän tiedon suhteen, sillä työntekijän lojaalisuusvelvoite koskee myös vapaa-aikaa.

17 Kuinka voit itse parantaa tietoturvaa? Etäkäyttö ja matkustaminen Käytä matkoilla työasioiden hoitamiseen työnantajan tarjoamia laitteita. Käytä aina suojattua vpn-yhteyttä. Vältä yleisiä avoimia langattomia verkkoja. Vältä yleisessä käytössä olevia koneita (esim. nettikahvilat, kirjastot tms.) Älä luovuta työnantajan laitteita muiden käyttöön. Suojaa mobiililaitteet pin- ja pääsykoodilla ja vaihda oletuskoodi (esim tai 0000). Kytke mobiililaitteen jäljitys ja etätyhjennys päälle

18 Mobiilikäytön ongelmat kasvussa Miksi älypuhelimen ja tabletin turvallisuus huolettaa? Jatkuvasti verkossa ja yhteydessä eri sovelluksiin ja palveluihin. Täynnä erilaisia sensoreita, antureita, mikrofoneja, kameroita. Voi vuotaa käyttäjän tietoja eteenpäin -> Sovellukset vaativat usein toimiakseen sellaisiakin oikeuksia, joita se ei edes tarvitse Käyttöjärjestelmä osaa muokata itseään Käyttöjärjestelmät ja sovellukset päivittyvät jatkuvasti, mutta osa laitteista jää päivitysten ulkopuolelle Mobiililaitteiden etähallinta riittämätöntä ja vähäistä Puhelin on tehokkaasti verkottunut tietokone, jonka monimutkaisuus on piilotettu yksinkertaisen käyttöliittymän taakse. Mobiililaitteiden vakiointi ja turvaaminen todella haastavaa

19 2 Ennakkotehtävän purku

20 Ennakkotehtävä: Verkkoneuvotteluvälineet (Kampusopot) + - Host voi määritellä ketkä pääsevät huoneeseen Osallistujien toiminta rajattavissa Web-kameralla voi varmistaa osallistujan henkilöllisyyden Tallenteiden osoite on uniikki Selaimen haavoittuvuus Osallistuja voi luovuttaa istunnon osoitteen, käyttäjätunnukset ja salasanat ulkopuoliselle Jaettava materiaali tulee itse tarkistaa viruksilta Yksityisyydestä huolehtiminen jää osallistujille

21 Ennakkotehtävä: Chat-palvelut (Oppa1) + - Chat on lähtökohtaisesti anonyymi Suojattu yhteys Chat sijaitsee suljetussa ympäristössä ja vaatii kirjautumisen Chat sijaitsee julkisilla sivuilla Riippuu chat-ohjelmasta, mitä tietoja yhteydenottajasta välittyy päivystäjälle. Yhteisten linjausten puuttuminen, esim. mitä tietoja voidaan antaa Chatissa päivystävien olisi hyvä esiintyä esim. omilla nimillään, jotta keskustelut voidaan tarvittaessa ohjata oikeille tahoille -> Vaarantuuko yksityisyys?

22 Ennakkotehtävä: Some-palvelut (Oppa2) + - Some on tehokas väline yleisen informaation jakamiseen Youtube voi olla tukemassa yksilöohjausta esim. videoiden muodossa Onko muistettu kysyä luvat kuvien/videoiden julkaisemiseen? Käyttäjätunnusvarkauksien vuoksi tunnukset voivat joutua vääriin käsiin Henkilökohtaiset vai työtunnukset? Salliiko käyttöehdot useat tilit? Yksityisen elämän ja työn sekoittuminen Someen laitetut kuvat, videot ja viestit voivat nousta esiin vuosien päästä Työntekijää tai opiskelijaa ei voi velvoittaa käyttämään 3. osapuolen palveluja Sosiaalisessa mediassa on helppo esiintyä toisena henkilönä Keskustelut/viestit tallentuvat palveluntarjoajan palvelimelle

23 Ennakkotehtävä: Some-palvelut (Oppa2) - Julkisia keskusteluja täytyy moderoida aktiivisesti, ettei keskusteluissa esiinny asiattomuuksia tai luottamuksellista tietoa Kerran laitettua tietoa ei saa koskaan kokonaan pois Väärin tulkittu viesti voi aiheuttaa ikävänkin keskustelun, joka leviää nopeasti. Hashtageja ei voi omistaa tai varata, vaan niitä voivat käyttää kuka tahansa. Hashtagiin liitettävä keskustelu voi lähteä täysin lapasesta, eikä sille itse mitään. Sosiaalisessa mediassa esiintyy mainoksia, eikä organisaatio voi vaikuttaa siihen, millaisia mainoksia hänen sivullaan näkyy Epävarmuus somen käytössä voi johtaa somen käyttämättömyyteen (käyttöehdot, suojausasetukset, tietoturva, yksityisyydensuoja)

24 Ennakkotehtävä: Pikaviestipalvelut (Opettajatuutorit) + - Sopii ryhmätiedottamiseen, tiedon jakamiseen, lyhyisiin keskusteluihin, ideointiin ja palautteen antamiseen Whatsapp ja Snapchat eivät tallenna keskusteluja palvelimilleen Ei sovellu arkaluontoisten tai vaitiolovelvollisuutta sisältävien asioiden käsittelyyn Sovellusten asennus edellyttää useiden puhelimen tietojen luovuttamista (esim. yhteystiedot, valokuvat, paikkatiedot..) FB Messenger toimii Facebook profiilin kautta -> Facebook käyttää tietoja markkinointiin Snapchatissa mahdollista määritellä koska viesti poistuu vastaanottajalta ja palvelimilta, mutta vastaanottaja voi ottaa kuitenkin ruutukaappauksen. Skypessä vain itse viesti on salattu, muuten viestit esim. palveluntarjoajan luettavissa. Puhelimen oltava lukittuna suojakoodilla

25 3 Oamkin tukemat järjestelmät vs. kolmannen osapuolen järjestelmät

26 Oamkin tukemat ja tarjoamat järjestelmät Pääsääntöisesti kannattaa pyrkiä käyttämään Oamkin tarjoamia ja tukemia järjestelmiä. Oamkin tuetut järjestelmät ovat: Moodlerooms, Adobe Connect, Blackboard Collaborate, Skype for Business, Yammer, Office 365 (OneDrive, Video, Yammer..) Mitä etuja Oamkin tukemien järjestelmien käytöstä? Tekninen ja pedagoginen tuki Ei tarvita rekisteröintiä eikä erillisiä tunnuksia Ei tarvitse käyttää henkilökohtaista tiliä Tietoja ei luovuteta/myydä 3. osapuolelle ja ne pysyvät EUalueella

27 Miksi käyttää 3.osapuolen järjestelmiä? 3. osapuolen järjestelmiä on perusteltua käyttää esim. silloin jos: Oamkin tarjoamat palvelut eivät tue haluttua käyttötarkoitusta Ympäristö on oltava käytössä myös valmistumisen jälkeen Muut toimijat ovat oman organisaation ulkopuolelta Toiminta on niin massiivista, että oman organisaation järjestelmät eivät riitä sen pyörittämiseen (esim. MOOC) Yleisimmin käytettyjä ovat esim. Youtube, Vimeo, Facebook, Twitter, WhatsApp, Snapchat, Instagram, Skype, Dropbox, Google Drive, Periscope..

28 Mistä löytää tukea ja ohjeita? Oamkin tukemiin järjestelmiin ja palveluihin on koottu ohjeita sivuille. Sivustolle päivitetään ja lisätään ohjeita jatkuvasti. Oamkin sosiaalisen median opas: Oamkin ulkopuolisiin järjestelmiin löytyy tukea ja ohjeita internetistä. Tunnetuimpiin palveluihin löytyy yleensä suomenkieliset ohjeet, esim:

29 Mitä täytyy ottaa huomioon käytettäessä 3. osapuolen järjestelmiä? Täytyy osata valita tilanteen kannalta paras väline ja ratkaisu On perehdyttävä syvällisesti käytettävään välineeseen On tutustuttava valitun palvelun käyttöehtoihin Täytyy kertoa opiskelijoille ne riskit, joita valittuun palveluun liittyy (tekijänoikeudet, tietosuoja, tietoturva) Pitää olla vaihtoehtoinen tapa niille, jotka eivät halua rekisteröityä organisaation ulkopuolisiin palveluihin Ohjaajan yksityisyys ja erilaisten roolien hallinta Palveluiden nopea kehitys vaatii jatkuvaa opettelua ja mahdollisia toimintatapojen muutoksia Palvelut saattavat vaatia koneeseen tiettyjä lisäohjelmia tai huomattavaa suorituskykyä (esim. virtuaalimaailmat)

30 4 Kahoot Ohjevideo käyttöönottoon suomeksi:

31 Kahoot! palvelun käyttö Tarjoaa helpon ja nopean tavan haastaa kisaamaan tiedolla: Osallistujien ei tarvitse rekisteröityä palveluun, vaan liittyäkseen "peliin" he tarvitsevat vain ohjaajan antaman pelin pin-koodin Kysymyksiä ja vastausvaihtoehtoja laatimalla oppii sisällön myös itse! Mene valitsemallasi laiteella osoitteeseen: kahoot.it Syötä PIN-koodi Kirjoita itsellesi haluamasi nimimerkki Olet mukana kisassa, onnea peliin!

32 Kysymys Vastausvaihtoehdot Valitaan oikea vastaus

Verkko-ohjaaja hankkeen koulutuspäivä Tietoturva ja tietosuoja verkko-ohjauksessa

Verkko-ohjaaja hankkeen koulutuspäivä Tietoturva ja tietosuoja verkko-ohjauksessa Verkko-ohjaaja hankkeen koulutuspäivä 10.2.2017 Tietoturva ja tietosuoja verkko-ohjauksessa Vastaa kysymykseen verkossa: https://goo.gl/syeltw 1 Tietoturvasta ja tietosuojasta huolehtiminen Tietoturva

Lisätiedot

Tietosuoja ja tietoturva MITÄ ON TIETOSUOJA, ENTÄ TIETOTURVA? MITEN NE VAIKUTTAVAT DIGIOHJAUKSEEN?

Tietosuoja ja tietoturva MITÄ ON TIETOSUOJA, ENTÄ TIETOTURVA? MITEN NE VAIKUTTAVAT DIGIOHJAUKSEEN? Tietosuoja ja tietoturva MITÄ ON TIETOSUOJA, ENTÄ TIETOTURVA? MITEN NE VAIKUTTAVAT DIGIOHJAUKSEEN? Tietoturva ja tietosuoja Tietosuoja Perustuu lakiin ja käytänteisiin Henkilön tietojen suojaa Ihmisen

Lisätiedot

Tietoturva. opettaja Pasi Ranne Luksia, Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Pasi Ranne sivu 1

Tietoturva. opettaja Pasi Ranne Luksia, Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä   Pasi Ranne sivu 1 Tietoturva opettaja Pasi Ranne Luksia, Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä email: pasi.ranne@luksia.fi sivu 1 Miksi tietoturvallisuus on tärkeää? Yksi vakava uhka on verkkojen ja sähköpostin kautta leviävät

Lisätiedot

Verkko-ohjaaja hankkeen koulutuspäivä Verkko-ohjauksen välineet ja niiden tietoturva vertaistuutoroinnissa

Verkko-ohjaaja hankkeen koulutuspäivä Verkko-ohjauksen välineet ja niiden tietoturva vertaistuutoroinnissa Verkko-ohjaaja hankkeen koulutuspäivä 11.4.2017 Verkko-ohjauksen välineet ja niiden tietoturva vertaistuutoroinnissa Vastaa kysymykseen verkossa: https://goo.gl/srtqag 1 Verkkoneuvotteluvälineiden ja tuettujen

Lisätiedot

Verkko-ohjaaja hankkeen koulutuspäivä 4 Verkkoneuvotteluvälineiden käyttö opintojen ohjauksessa

Verkko-ohjaaja hankkeen koulutuspäivä 4 Verkkoneuvotteluvälineiden käyttö opintojen ohjauksessa Verkko-ohjaaja hankkeen koulutuspäivä 4 Verkkoneuvotteluvälineiden käyttö opintojen ohjauksessa 1 Yhteenvetoa ennakkotehtävästä (kysely) Yhteinen osuus Yhteenvetoa ennakkotehtävästä (kysely) Tiedostojen

Lisätiedot

Tietoturvallisuuden huoneentaulu mitä jokaisen on hyvä muistaa

Tietoturvallisuuden huoneentaulu mitä jokaisen on hyvä muistaa Tietoturvallisuuden huoneentaulu mitä jokaisen on hyvä muistaa 2.10.2017 Julkisen hallinnon digitaalisen turvallisuuden teemaviikko Petri Puhakainen, valtioneuvoston tietoturvapäällikkö Tietoturvallisuuden

Lisätiedot

YHDISTYKSEN DIGITAALINEN VIESTINTÄ

YHDISTYKSEN DIGITAALINEN VIESTINTÄ 24.04.2018 (dia 1) YHDISTYKSEN DIGITAALINEN VIESTINTÄ Miten viestimme tehokkaasti ja turvallisesti? Järjestötreffit, Kansalaistoiminnan keskus Lohja, 24.4.2018 24.04.2018 (dia 2) ESITTELY Erno Haapalehto,

Lisätiedot

Tietoturvavinkkejä pilvitallennuspalveluiden

Tietoturvavinkkejä pilvitallennuspalveluiden Tietoturvavinkkejä pilvitallennuspalveluiden turvallisempaan käyttöön 11/2014 Sisällysluettelo Johdanto... 3 1 Mikä on pilvipalvelu?... 3 2 Mikä on pilvitallennuspalvelu?... 3 3 Ovatko pilvipalvelut turvallisia?...

Lisätiedot

Mobiililaitteiden ja sovellusten tietoturvallisuus mihin tulee kiinnittää huomiota?

Mobiililaitteiden ja sovellusten tietoturvallisuus mihin tulee kiinnittää huomiota? Mobiililaitteiden ja sovellusten tietoturvallisuus mihin tulee kiinnittää huomiota? Sisällys Tietoturvauhkia Sovellusten tietoturvallisuus» 1. Sovelluskaupat» 2. Sovelluksen tekijä» 3. Käyttöoikeudet»

Lisätiedot

Kymenlaakson Kyläportaali

Kymenlaakson Kyläportaali Kymenlaakson Kyläportaali Klamilan vertaistukiopastus Tietoturva Tietoturvan neljä peruspilaria 1. Luottamuksellisuus 2. Eheys 3. Saatavuus 4. (Luotettavuus) Luottamuksellisuus Käsiteltävää tietoa ei paljasteta

Lisätiedot

TIETOTURVA. Eduberry tietotekniikka marjanviljelijän apuvälineenä Leena Koponen

TIETOTURVA. Eduberry tietotekniikka marjanviljelijän apuvälineenä Leena Koponen TIETOTURVA Eduberry tietotekniikka marjanviljelijän apuvälineenä Leena Koponen 24.1.2017 TIETOTURVA KÄSITTEENÄ = tietojen, tietojärjestelmien, palveluiden ja verkkoliikenteen suojaamista Tietoturvallisuuden

Lisätiedot

Peruskyberturvallisuus. Arjessa ja vapaa-ajalla koskee jokaista meitä

Peruskyberturvallisuus. Arjessa ja vapaa-ajalla koskee jokaista meitä Peruskyberturvallisuus Arjessa ja vapaa-ajalla koskee jokaista meitä Miten valmistaudutaan kyberuhkiin? Käytä harkintaa Älä avaa epäilyttäviä sähköposteja tai klikkaa epäilyttäviä linkkejä ja liitetiedostoja

Lisätiedot

Tietokoneiden ja mobiililaitteiden suojaus

Tietokoneiden ja mobiililaitteiden suojaus Tietokoneiden ja mobiililaitteiden suojaus mikko.kaariainen@opisto.hel.fi 4.10.2016 Lataa luennon materiaali, kirjoita osoite selaimen osoitelokeroon: opi.opisto.hel.fi/mikko Haittaohjelmat (malware) Virukset,

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN IT-ALUEKESKUKSEN TIETOTURVAOHJEET

KESKI-POHJANMAAN IT-ALUEKESKUKSEN TIETOTURVAOHJEET KESKI-POHJANMAAN IT-ALUEKESKUKSEN TIETOTURVAOHJEET TIETOTURVALLISUUDEN MUISTILISTA 1. Tietoturvallisuus perustuu lainsäädäntöön ja normiohjaukseen 2. Tietoturvallisuudesta huolehtiminen on kaikkien tehtävä,

Lisätiedot

Internetin hyödyt ja vaarat. Miten nettiä käytetään tehokkaasti hyväksi?

Internetin hyödyt ja vaarat. Miten nettiä käytetään tehokkaasti hyväksi? Internetin hyödyt ja vaarat Miten nettiä käytetään tehokkaasti hyväksi? Linkit Chrome https://www.google.com/intl/fi/chrome/browser/ Firefox http://www.mozilla.org/fi/ Opera http://www.opera.com/fi Vertailu

Lisätiedot

Sosiaaliset mediat ja tietosuoja. Juha Kontturi IT -suunnittelija Turun ammattikorkeakoulu

Sosiaaliset mediat ja tietosuoja. Juha Kontturi IT -suunnittelija Turun ammattikorkeakoulu Sosiaaliset mediat ja tietosuoja Juha Kontturi IT -suunnittelija Turun ammattikorkeakoulu Päivän ohjelma - yleistä sosiaalista medioista, tiedon hausta - tietojen julkaisu: mitä kenelle - tiedon omistajuus

Lisätiedot

Tietotekniikkakeskuksen palvelut ja opiskelijan tietoturva

Tietotekniikkakeskuksen palvelut ja opiskelijan tietoturva Olavi Manninen, tietotekniikkakeskus / Kuopion kampus 2.9.2011 Johdatus akateemisiin opintoihin Tietotekniikkakeskuksen palvelut ja opiskelijan tietoturva Tietotekniikkakeskuksen palveluista Tietotekniikkakeskus

Lisätiedot

TIETOSUOJASELOSTE. Yleistä. Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään? Mitä henkilötietoja minusta kerätään ja mistä lähteistä?

TIETOSUOJASELOSTE. Yleistä. Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään? Mitä henkilötietoja minusta kerätään ja mistä lähteistä? TIETOSUOJASELOSTE Yleistä Jotta voimme palvella sinua parhaamme mukaan, edellyttää se, että keräämme ja käsittelemme joitakin sinua koskevia tietoja. Arvostamme kuitenkin yksityisyyttäsi ja olemme sitoutuneet

Lisätiedot

Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään?

Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään? TIETOSUOJASELOSTE Yleistä Jotta voimme palvella sinua parhaamme mukaan, edellyttää se että keräämme ja käsittelemme joitakin sinua koskevia tietoja. Arvostamme kuitenkin yksityisyyttäsi ja olemme sitoutuneet

Lisätiedot

Ohje luottamuksellista tietoa sisältävien sähköpostiviestien lähettämiseen ja vastaanottamiseen

Ohje luottamuksellista tietoa sisältävien sähköpostiviestien lähettämiseen ja vastaanottamiseen Ohje luottamuksellista tietoa sisältävien sähköpostiviestien lähettämiseen ja vastaanottamiseen Liikenteen turvallisuusvirasto 27.9.2012 Sisällysluettelo Luottamuksellista tietoa sisältävien sähköpostiviestien

Lisätiedot

Office 2013 - ohjelmiston asennusohje

Office 2013 - ohjelmiston asennusohje Office 2013 - ohjelmiston asennusohje Tämän ohjeen kuvakaappaukset on otettu asentaessa ohjelmistoa Windows 7 käyttöjärjestelmää käyttävään koneeseen. Näkymät voivat hieman poiketa, jos sinulla on Windows

Lisätiedot

Ennen varmenteen asennusta varmista seuraavat asiat:

Ennen varmenteen asennusta varmista seuraavat asiat: NAPPULA-VARMENTEEN ASENNUSOHJE 1/17 Suosittelemme käyttämään Nappulaa uusimmalla versiolla Firefox- tai Chrome- tai Applen laitteissa Safariselaimesta. Tästä dokumentista löydät varmenteen asennusohjeet

Lisätiedot

Luottamuksellinen sähköposti Trafissa

Luottamuksellinen sähköposti Trafissa OHJE 1 (8) Luottamuksellinen sähköposti Trafissa Trafi käyttää Deltagon Sec@GW -ohjelmistoa sähköpostin luottamuksellisuuden suojaamiseen. D-Envelope sovelluksen avulla viestien vastaanottaminen ei edellytä

Lisätiedot

Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään?

Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään? TIETOSUOJASELOSTE Yleistä Jotta voimme palvella sinua parhaamme mukaan, edellyttää se että keräämme ja käsittelemme joitakin sinua koskevia tietoja. Arvostamme kuitenkin yksityisyyttäsi ja olemme sitoutuneet

Lisätiedot

SATASERVICEN TIETOSUOJAKÄYTÄNTÖ

SATASERVICEN TIETOSUOJAKÄYTÄNTÖ 1 (5) SATASERVICEN TIETOSUOJAKÄYTÄNTÖ 1. Yleistä Me Sataservice-konsernissa kunnioitamme tietosuojaasi. Tätä tietosuojakäytäntöä sovelletaan työnhakijoihin, työntekijöihin, käyttäjiin; jotka käyttävät

Lisätiedot

Yrityksen tietoturva ja siihen liittyvät vakuutus- ja palveluratkaisut

Yrityksen tietoturva ja siihen liittyvät vakuutus- ja palveluratkaisut Yrityksen tietoturva ja siihen liittyvät vakuutus- ja palveluratkaisut 1 Taustaa Tietoturvariskeistä on tullut yrityksissä arkipäivää. Riippuvuus tietojärjestelmistä, tiedon arvo sekä tiedon luottamuksellisuuden

Lisätiedot

Googlen palvelut synkronoinnin apuna. Kampin palvelukeskus Jukka Hanhinen, Urho Karjalainen, Rene Tigerstedt, Pirjo Salo

Googlen palvelut synkronoinnin apuna. Kampin palvelukeskus Jukka Hanhinen, Urho Karjalainen, Rene Tigerstedt, Pirjo Salo Googlen palvelut synkronoinnin apuna Kampin palvelukeskus 31.01.2018 Jukka Hanhinen, Urho Karjalainen, Rene Tigerstedt, Pirjo Salo Google-tili Jos käytät Gmail-sähköpostia niin sinulla on Google-tili (nn.nn@gmail.com)

Lisätiedot

IT-palvelujen ka yttö sa a nnö t

IT-palvelujen ka yttö sa a nnö t IT-palvelujen ka yttö sa a nnö t Tampereen yliopisto Yliopistopalvelut / tietohallinto Rehtorin päätös 28.8.2014. Sisällysluettelo 1 Soveltamisala... 2 2 Käyttövaltuudet ja käyttäjätunnus... 2 2.1 Käyttövaltuudet...

Lisätiedot

Tietokoneiden ja mobiililaitteiden tietoturva

Tietokoneiden ja mobiililaitteiden tietoturva Tietokoneiden ja mobiililaitteiden tietoturva mikko.kaariainen@opisto.hel.fi 8.3.2016 Lataa luennon materiaali, kirjoita osoite selaimen osoitelokeroon: opi.opisto.hel.fi/mikko Tietokoneen suojaus Palomuuri

Lisätiedot

TIETOJÄRJESTELMIEN KÄYTTÖSÄÄNNÖT

TIETOJÄRJESTELMIEN KÄYTTÖSÄÄNNÖT TIETOJÄRJESTELMIEN KÄYTTÖSÄÄNNÖT 1(5) TIETOJÄRJESTELMIEN KÄYTTÖSÄÄNNÖT YT-neuvosto hyväksynyt 21.11.2007 Vahvistanut: kuntayhtymän johtaja Pentti Leipälä 4.1.2008 1. SÄÄNTÖJEN TARKOITUS 1 2. KÄYTÖN PERIAATTEET

Lisätiedot

Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään?

Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään? TIETOSUOJASELOSTE Yleistä Jotta voimme palvella sinua parhaamme mukaan, edellyttää se että keräämme ja käsittelemme joitakin sinua koskevia tietoja. Arvostamme kuitenkin yksityisyyttäsi ja olemme sitoutuneet

Lisätiedot

Tietosuojaseloste. Tietojen kerääminen

Tietosuojaseloste. Tietojen kerääminen Tietosuojaseloste Pyrimme ymmärtämään palveluidemme käyttäjien tarpeita ja sen vuoksi keräämme palveluidemme käyttäjiin liittyviä tietoja, kuten heidän käyttäytymisestään verkkopalvelussamme. Verkkopalvelu

Lisätiedot

Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään?

Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään? TIETOSUOJASELOSTE Yleistä Jotta voimme palvella sinua parhaamme mukaan, edellyttää se, että keräämme ja käsittelemme joitakin sinua koskevia tietoja. Arvostamme kuitenkin yksityisyyttäsi ja olemme sitoutuneet

Lisätiedot

Kuvan ottaminen ja siirtäminen

Kuvan ottaminen ja siirtäminen Kuvan ottaminen ja siirtäminen Kuvien ottaminen Kuvien ottaminen tapahtuu oppilaiden omien kännykkäkameroiden tai koulun tablettien kameran avulla o Työ tehdään pareittain, joten ainakin toisella työparin

Lisätiedot

Sosiaalisen median ohjeistus joukkueille. OVOn tehopäivä

Sosiaalisen median ohjeistus joukkueille. OVOn tehopäivä Sosiaalisen median ohjeistus joukkueille OVOn tehopäivä 22.1.2017 OVON UUSILLA NETTISIVUILLA SOME- SISÄLLÖT OVAT ENTISTÄ NÄKYVÄMMÄSSÄ ROOLISSA OVOn some-kanavat Facebook Olarin Voimistelijat OVO Team OVO

Lisätiedot

MARA-ALAN LIIKETOIMINNAN TIETOTURVALLISUUSUHAT

MARA-ALAN LIIKETOIMINNAN TIETOTURVALLISUUSUHAT MARA-ALAN LIIKETOIMINNAN TIETOTURVALLISUUSUHAT 1 Yritysesittely Smart Idea MARA-alan ITpalvelutoimittaja erikoistunut kassajärjestelmiin, maksupäätteisiin ja ravintolaverkkoihin. SKJ Systems - luo asiakkailleen

Lisätiedot

TIETOTURVAOHJE ANDROID-LAITTEILLE

TIETOTURVAOHJE ANDROID-LAITTEILLE TIETOTURVAOHJE ANDROID-LAITTEILLE 7.3.2015 ATK Seniorit Mukanetti ry / Android-kerho 2 1. Mitä teet, jos laite katoaa tai varastetaan Turvatoimet etukäteen: Kirjoita yhteystietosi laitteen takakanteen:

Lisätiedot

ICT-info opiskelijoille

ICT-info opiskelijoille ICT-info opiskelijoille 2019 BYOD on toimintamalli, joka on nopeasti yleistymässä niin yrityksissä kuin oppilaitoksissakin. BYOD-kokonaisuuteen kuuluu WLAN, tulostus, tietoturva, sovellukset, IT-luokat,

Lisätiedot

Tietotunti klo 12 ja 17. Aiheena sosiaalisen median sovellukset: Instagram, Twitter, WhatsApp ja Facebook

Tietotunti klo 12 ja 17. Aiheena sosiaalisen median sovellukset: Instagram, Twitter, WhatsApp ja Facebook Tietotunti 7.11. klo 12 ja 17 Aiheena sosiaalisen median sovellukset: Instagram, Twitter, WhatsApp ja Facebook Sosiaalinen media Sosiaalinen media (lyhennetään arkikielessä some) tarkoittaa verkkoviestintäympäristöjä,

Lisätiedot

Ravintola Kalatorin tietosuojaseloste

Ravintola Kalatorin tietosuojaseloste n tietosuojaseloste Yksityisyyden suoja ja tietosuoja Me ravintolakalatori.fi -verkkopalvelussa huolehdimme yksityisyydensuojastasi ja hallussamme olevien henkilökohtaisten tietojesi suojaamisesta. Tämä

Lisätiedot

IT-palvelut. IT-palvelut ja käytännön asioita

IT-palvelut. IT-palvelut ja käytännön asioita IT-palvelut IT-palvelut ja käytännön asioita Yliopiston IT-palvelut Ylläpitää yliopiston omia IT-palveluja Käyttäjätunnuksia, tietokoneita, tietoverkkoja, opintojärjestelmiä, www-sivuja jne. Tukee ja kehittää

Lisätiedot

Hyvät käytännöt ja mahdolliset aukot?

Hyvät käytännöt ja mahdolliset aukot? Hyvät käytännöt ja mahdolliset aukot? Tiedon häviäminen Tietojen sekaantuminen Tietojen virheellisyys Luottamuksellisen/salaisen tiedon paljastuminen Tietoliikenteen häirintä (spämmi/virukset) Tiedon kopioituminen

Lisätiedot

Ohje sähköiseen osallistumiseen

Ohje sähköiseen osallistumiseen Ohje sähköiseen osallistumiseen Kepan kevätkokouksessa käytetään Adobe Connect -sovellusta, joka mahdollistaa sähköisen osallistumisen kokouksiin. Kokoukseen osallistutaan henkilökohtaisella Adobe Connect

Lisätiedot

Pilvipalvelujen tietoturvasta

Pilvipalvelujen tietoturvasta Pilvipalvelujen tietoturvasta It-palveluiden tilaisuus 20.3.2015 Matti Levänen Mitä pilvipalvelut ovat? Pilvipalvelu on toimintamalli, jolla tarjotaan helposti käyttöön otettavaa ja skaalautuvaa tietotekniikkaresurssia.

Lisätiedot

T I E TO S U O JA JA T I E TOT U RVA L L I S U U S O M N I A S S A Riina Kirilova, tietosuoja- ja tietoturvapäällikkö

T I E TO S U O JA JA T I E TOT U RVA L L I S U U S O M N I A S S A Riina Kirilova, tietosuoja- ja tietoturvapäällikkö 2 T I E TO S U O JA JA T I E TOT U RVA L L I S U U S O M N I A S S A 3 TIETOSUOJA JA TIETOTURVA Tietoturva Koskee kaikkea suojattavaa tietoa On tietojen, tietojenkäsittelyn ja tietoliikenteen suojaamista

Lisätiedot

Ohje. ipadia käytetään sormella napauttamalla, kaksoisnapsauttamalla, pyyhkäisemällä ja nipistämällä kosketusnäytön

Ohje. ipadia käytetään sormella napauttamalla, kaksoisnapsauttamalla, pyyhkäisemällä ja nipistämällä kosketusnäytön ipadin käyttö 1. Käynnistä ipad oikeassa yläreunassa olevasta painikkeesta. 2. Valitse alareunasta nuoli Avaa. Vedä sormella nuolesta eteenpäin palkin verran eli pyyhkäise. Tietoturva Käyttöön tarvitaan

Lisätiedot

Kuinka aloitat Instagramin käytön?

Kuinka aloitat Instagramin käytön? Kuinka aloitat Instagramin käytön? Instagramin toiminnot lyhyesti Perusperiaate: ota kuva, muokkaa se ja tägää. Kuvan ottaminen onnistuu alareunan + -kuvakkeesta. Tägääminen tarkoittaa aiheen merkitsemistä

Lisätiedot

Tietosuojaseloste. Trimedia Oy

Tietosuojaseloste. Trimedia Oy Tietosuojaseloste Trimedia Oy www.trimedia.fi info@trimedia.fi +358 44 535 7215 1 Tietosuojaseloste 1. Rekisterin pitäjä Yritys valvoo antamiasi tietoja ja on vastuussa henkilötiedoista tietosuojalain

Lisätiedot

Muokkaa otsikon perustyyliä napsauttamalla

Muokkaa otsikon perustyyliä napsauttamalla Verkkoviestinnän tietoturva Muokkaa tekstin perustyylejä toinen taso yrityksissä neljäs taso HTK NETCOMMUNICATION OY Ari Wikström 1 HTK NETCOMMUNICATION OY Muokkaa tekstin perustyylejä toinen taso neljäs

Lisätiedot

Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään?

Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään? TIETOSUOJASELOSTE Yleistä Jotta voimme palvella sinua parhaamme mukaan, edellyttää se että keräämme ja käsittelemme joitakin sinua koskevia tietoja. Arvostamme kuitenkin yksityisyyttäsi ja olemme sitoutuneet

Lisätiedot

Ohje sähköiseen osallistumiseen

Ohje sähköiseen osallistumiseen Ohje sähköiseen osallistumiseen Ilmoittautuminen Ilmoittautuminen tehdään sähköisesti sivulta; https://www.fingo.fi/meista/fingon-kokoukset/fingon-kevatkokous-2019 olevalla lomakkeella mielellään 18.4.2019

Lisätiedot

Mukaan.fi on oma verkkopalvelu juuri sinulle, joka olet kiinnostunut erityistä tukea käyttävien lasten, nuorten ja aikuisten elämästä.

Mukaan.fi on oma verkkopalvelu juuri sinulle, joka olet kiinnostunut erityistä tukea käyttävien lasten, nuorten ja aikuisten elämästä. Tule mukaan! Mukaan.fi on oma verkkopalvelu juuri sinulle, joka olet kiinnostunut erityistä tukea käyttävien lasten, nuorten ja aikuisten elämästä. Tämän helppokäyttöisen netin kohtaamis- ja keskustelupaikan

Lisätiedot

HELIA TIKO 25.9.2006 ICT03D Tieto ja tiedon varastointi T.Mikkola, O.Virkki. Tietoturva tiedon varastoinnissa

HELIA TIKO 25.9.2006 ICT03D Tieto ja tiedon varastointi T.Mikkola, O.Virkki. Tietoturva tiedon varastoinnissa HELIA TIKO 25.9.2006 ICT03D Tieto ja tiedon varastointi T.Mikkola, O.Virkki Tietoturva tiedon varastoinnissa 1 Sisällysluettelo Miksi Tietoturvaa? Tietoturva vrs. Tietosuoja Uhkia Tietoturvan osa-alueet

Lisätiedot

Julkinen. Suomen Pankin ja Finanssivalvonnan suojattu sähköposti: ulkoisen käyttäjän ohje

Julkinen. Suomen Pankin ja Finanssivalvonnan suojattu sähköposti: ulkoisen käyttäjän ohje Muistio 1 (7) Suomen Pankin ja Finanssivalvonnan suojattu sähköposti: ulkoisen käyttäjän ohje Sisällys 1 Johdanto... 1 2 Suojatun viestin vastaanottaminen... 1 3 Suojatun viestin lukeminen... 2 4 Vastaanotetun

Lisätiedot

Opiskelijan TieTOTurvaOpas

Opiskelijan TieTOTurvaOpas Opiskelijan Tietoturvaopas Huhtikuu 2013 Sisällysluettelo Miksi tietoturvallisuus on sinulle tärkeää...1 Käytä vahvoja salasanoja ja pidä ne salassa...2 Sähköpostin käyttö...3 Varo kalastusviestejä ja

Lisätiedot

Henkilökohtaista käyttäjäystävällistä tietoturvaa! NTG Solo Secure

Henkilökohtaista käyttäjäystävällistä tietoturvaa! NTG Solo Secure Henkilökohtaista käyttäjäystävällistä tietoturvaa! NTG Solo Secure Kuinka moneen tietovuotoon teidän yrityksellänne on varaa? Palomuurit ja VPN ratkaisut suojelevat yritystä ulkopuolisia uhkia vastaan,

Lisätiedot

Maarit Pirttijärvi Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Lapin toimintayksikkö

Maarit Pirttijärvi Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Lapin toimintayksikkö Verkkokonsulttipäivä 28.11.2011 Maarit Pirttijärvi j Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Lapin toimintayksikkö www.sosiaalijaterveyspalvelut.fi Virtuaalisen sosiaali- ja terveyspalvelukeskuksen käyttäjät

Lisätiedot

HENKILÖSTÖN TIEToTurvaopaS

HENKILÖSTÖN TIEToTurvaopaS HENKILÖSTÖN Tietoturvaopas Joulukuu 2013 Sisällysluettelo Miksi tietoturvallisuus on tärkeää sinulle ja yliopistolle...1 Käytä vahvoja salasanoja ja pidä ne salassa...2 Sähköpostin käyttö...3 Varo kalasteluviestejä

Lisätiedot

Mobiililaiteohje. Versio

Mobiililaiteohje. Versio Mobiililaiteohje Sisällys Mobiililaitteen käyttöönotto... 2 Käyttäjätilin määritys... 2 Tietojen siirtäminen vanhasta puhelimesta uuteen... 2 Mobiililaitteen suojaus... 3 SIM -kortin PIN koodin määritys...

Lisätiedot

Rekisteri- ja tietosuojaseloste

Rekisteri- ja tietosuojaseloste Rekisteri- ja tietosuojaseloste TÄMÄ ON CORELLIA HELSINKI OY:N HENKILÖTIETOLAIN (10 JA 24 ) JA EU:N YLEISEN TIETOSUOJA-ASETUKSEN (GDPR) MUKAINEN REKISTERI- JA TIETOSUOJASELOSTE. LAADITTU 14.5.2018. VIIMEISIN

Lisätiedot

OPISKELIJAN VERKKOPALVELU- JA TIETOTURVAOPAS

OPISKELIJAN VERKKOPALVELU- JA TIETOTURVAOPAS OPISKELIJAN VERKKOPALVELU- JA TIETOTURVAOPAS Lukijalle Tämä verkkopalvelu- ja tietoturvaopas on tarkoitettu kaikille Liedon ammatti- ja aikuisopiston opiskelijoille. Se julkaistaan ja sitä ylläpidetään

Lisätiedot

Kirje -tasolla viestiliikenne suojataan automaattisesti SSL-salauksella, sekä viesti lukitaan Deltagon MessageLock -tekniikalla.

Kirje -tasolla viestiliikenne suojataan automaattisesti SSL-salauksella, sekä viesti lukitaan Deltagon MessageLock -tekniikalla. Luottamuksellinen sähköposti Lapin AMK:ssa Lapin AMK käyttää Deltagon Sec@GW -ohjelmistoa sähköpostin luottamuksellisuuden suojaamiseen. D-Envelope sovelluksen avulla viestien vastaanottaminen ei edellytä

Lisätiedot

Ryhmätyö Tietoturva ja tietosuoja digiohjauksessa -verkkotyöpajassa Ryhmien työskentelyn tulokset

Ryhmätyö Tietoturva ja tietosuoja digiohjauksessa -verkkotyöpajassa Ryhmien työskentelyn tulokset Ryhmätyö Tietoturva ja tietosuoja digiohjauksessa -verkkotyöpajassa 21.11.2018 Ryhmien työskentelyn tulokset Ryhmä 1 Tietoturva-casen kuvaus: - Opiskelijoiden sähköpostiviestien lähettäminen eteenpäin

Lisätiedot

Googlen pilvipalvelut tutuksi / Google Drive

Googlen pilvipalvelut tutuksi / Google Drive Googlen pilvipalvelut tutuksi / Google Drive Koulutuksen aikana harjoitellaan tiedostojen ja kuvien siirtoa Google Drive-palveluun sekä tiedostojen jakamista Lisäksi harjoitellaan Google Docs (Asikirjat)

Lisätiedot

Ohjeita ja neuvoja. Suojaa tietokoneesi ja kannettavat laitteesi. Tietokone

Ohjeita ja neuvoja. Suojaa tietokoneesi ja kannettavat laitteesi. Tietokone Ohjeita ja neuvoja Näiden ohjeiden ja neuvojen avulla osaat toimia turvallisesti verkossa. Tämä osio on laadittu yhteistyössä Yhdistyneessä kuningaskunnassa toimivan Get Safe Online -hankkeen ja Yhdysvaltojen

Lisätiedot

KENTEK OY TIETOSUOJASELOSTE TIIVISTELMÄ

KENTEK OY TIETOSUOJASELOSTE TIIVISTELMÄ KENTEK OY TIETOSUOJASELOSTE TIIVISTELMÄ Vieraillessasi verkkosivuillamme, emme kerää sinusta mitään henkilökohtaista informaatiota. Tämä verkkosivu kerää ainoastaan henkilötietoja, joita itse syötät, kuten

Lisätiedot

Fixcom Webmail ohje. Allekirjoitus. Voit lisätä yhden tai useamman allekirjoituksen.

Fixcom Webmail ohje. Allekirjoitus. Voit lisätä yhden tai useamman allekirjoituksen. Webmail on monipuolinen työkalu jolla voi tehdä paljon muutakin kuin lukea sähköpostia. Tässä ohjeessa on lyhyesti esitelty joitakin sen ominaisuuksia. Peruspostilaatikossa ei ole kaikkia ominaisuuksia,

Lisätiedot

Googlen pilvipalvelut tutuksi / Google Drive

Googlen pilvipalvelut tutuksi / Google Drive Googlen pilvipalvelut tutuksi / Google Drive Koulutuksen aikana harjoitellaan tiedostojen ja kuvien siirtoa Google Drive-palveluun sekä tiedostojen jakamista Lisäksi harjoitellaan Google Docs (Asikirjat)

Lisätiedot

IT-palveluiden käyttöperiaatteet. (työsopimuksen osa)

IT-palveluiden käyttöperiaatteet. (työsopimuksen osa) (työsopimuksen osa) 2 Sivu 2 / 5 Sisältö 1 OHJEEN TARKOITUS... 3 2 KÄYTTÄJÄTUNNUKSET JA SALASANAT... 3 3 SÄHKÖPOSTI... 3 4 TIETOTURVA JA TIETOJEN SUOJAUS... 3 5 TIETOVERKKO, LAITTEISTOT JA OHJELMISTOT...

Lisätiedot

1. Henkilötietojen käsittely

1. Henkilötietojen käsittely 1. Henkilötietojen käsittely 1.1 Mitä henkilötietoja keräämme? Keräämme näitä tietoja Nimi Puhelinnumero Sähköpostiosoite CV 1.2. Mistä henkilötietoja saamme? Henkilötiedot saamme pääasiassa verkkosivustomme

Lisätiedot

Mirva Jääskeläinen Espoon kaupungin työväenopisto

Mirva Jääskeläinen Espoon kaupungin työväenopisto Mirva Jääskeläinen Espoon kaupungin työväenopisto Windows Phonet yleisesti Nokian Lumiat Vanhemmat WindowsPhone 7 Uudemmat WindowsPhone 8 Samsungin Windows Phone mallit HTC:n mallit www.windowsphone.com

Lisätiedot

ICT-info opiskelijoille. Syksy 2017

ICT-info opiskelijoille. Syksy 2017 ICT-info opiskelijoille Syksy 2017 BYOD on toimintamalli, joka on nopeasti yleistymässä niin yrityksissä kuin oppilaitoksissakin. BYOD-kokonaisuuteen kuuluu WLAN, tulostus, tietoturva, sovellukset, IT-luokat,

Lisätiedot

SOSIAALINEN MEDIA APTEEKIN JA ASIANTUNTIJAN TYÖKALUNA

SOSIAALINEN MEDIA APTEEKIN JA ASIANTUNTIJAN TYÖKALUNA SOSIAALINEN MEDIA APTEEKIN JA ASIANTUNTIJAN TYÖKALUNA SOSIAALINEN MEDIA APTEEKIN JA ASIANTUNTIJAN TYÖKALUNA Sosiaalinen media on tärkeä ja keskeinen väline ihmisten ja organisaatioiden välisessä kanssa

Lisätiedot

F-SECURE SAFE. Toukokuu 2017

F-SECURE SAFE. Toukokuu 2017 F-SECURE SAFE Toukokuu 2017 F-SECURE SAFE SUOJAA YHTEYTESI YKSI TURVA KAIKILLE LAITTEILLE Suojaa kaikki eri laitteesi - PC:t, Macit, puhelimet ja tabletit - yhdellä palvelulla. VIRUSTEN TORJUNTA Suojaa

Lisätiedot

Sense tiedostot Käyttöohje Opastinsilta 8 ae Helsinki

Sense tiedostot Käyttöohje Opastinsilta 8 ae Helsinki Sense tiedostot Käyttöohje www.avoine.fi 010 3090 980 Opastinsilta 8 ae 00520 Helsinki Päivitetty 19.4.2018 Sisällys 1. Palvelun kuvaus... 2 2. Palveluun kirjautuminen... 3 2.1 Käyttäjätunnus ja salasana...

Lisätiedot

Julkinen. Suomen Pankin ja Finanssivalvonnan suojattu sähköposti: ulkoisen käyttäjän ohje

Julkinen. Suomen Pankin ja Finanssivalvonnan suojattu sähköposti: ulkoisen käyttäjän ohje Ohje 1 (10) Suomen Pankin ja Finanssivalvonnan suojattu sähköposti: ulkoisen käyttäjän ohje Sisällys 1 Johdanto... 1 2 Suojatun viestin vastaanottaminen... 1 3 Suojatun viestin lukeminen... 2 4 Vastaanotetun

Lisätiedot

Luottamuksellinen sähköposti Lapin yliopistossa. Ilmoitusviesti

Luottamuksellinen sähköposti Lapin yliopistossa. Ilmoitusviesti Luottamuksellinen sähköposti Lapin yliopistossa Lapin yliopisto käyttää Deltagon Sec@GW -ohjelmistoa sähköpostin luottamuksellisuuden suojaamiseen. D-Envelope sovelluksen avulla viestien vastaanottaminen

Lisätiedot

SUOJAA YRITYKSESI AINA JA KAIKKIALLA. F-Secure PSB:n käyttöönotto-opas

SUOJAA YRITYKSESI AINA JA KAIKKIALLA. F-Secure PSB:n käyttöönotto-opas SUOJAA YRITYKSESI AINA JA KAIKKIALLA F-Secure PSB:n käyttöönotto-opas SISÄLLYS 1 KIRJAUTUMINEN SOVELLUSKAUPPAAN... 3 2 LAITTEIDEN SUOJAAMINEN... 4 3 IPHONE JA IPAD-LAITTEIDEN APN-VARMENNE... 6 4 MOBIILITIETOTURVAN

Lisätiedot

Emmi-sovelluksen kirjautumisohje

Emmi-sovelluksen kirjautumisohje Emmi-sovelluksen kirjautumisohje - päivitetty 5.9.2017- Sisällys 1. Yleistä Emmi-kirjautumisesta... 2 2. Yleistä PPSHP tunnuspalvelusta... 2 3. Yleistä tunnuksen hallinnasta... 2 4. Tunnuksen luominen...

Lisätiedot

Maatilan tietoturva. Jorma Flinkman, Esedu Seinäjoki

Maatilan tietoturva. Jorma Flinkman, Esedu Seinäjoki Maatilan tietoturva Jorma Flinkman, Esedu 9.3.2017 Seinäjoki Tietoturva - Mistä on kyse? Tietoturva tarkoittaa tietojen, palvelujen, järjestelmien ja tietoliikenteen suojaamista. Tietoturvallisuuden uhkina

Lisätiedot

Dynamo-koulutus 7.5.2014 Omat laitteet oppimisessa

Dynamo-koulutus 7.5.2014 Omat laitteet oppimisessa Dynamo-koulutus 7.5.2014 Omat laitteet oppimisessa Käsitteitä BYOD - Bring Your Own Device CYOD - Choose Your Own Device MDM - Mobile Device Management Pilvipalvelut TAVOITE: Omnia tekee ratkaisuja ja

Lisätiedot

ICT-info opiskelijoille

ICT-info opiskelijoille ICT-info opiskelijoille 2018 BYOD on toimintamalli, joka on nopeasti yleistymässä niin yrityksissä kuin oppilaitoksissakin. BYOD-kokonaisuuteen kuuluu WLAN, tulostus, tietoturva, sovellukset, IT-luokat,

Lisätiedot

Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään?

Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään? TIETOSUOJASELOSTE Yleistä Jotta voimme palvella sinua parhaamme mukaan, edellyttää se että keräämme ja käsittelemme joitakin sinua koskevia tietoja. Arvostamme kuitenkin yksityisyyttäsi ja olemme sitoutuneet

Lisätiedot

SÄHKÖPOSTIN SALAUSPALVELU

SÄHKÖPOSTIN SALAUSPALVELU ------- SÄHKÖPOSTIN SALAUSPALVELU Käyttäjän opas ver. 106865-4, 6.2.2014 Sisältö 1 Salauspalvelun toimintaperiaate... 1 2 Salauspalvelun käyttö... 2 2.1 Avausviestin lähettäminen... 2 2.2 Vastaanottajan

Lisätiedot

moodle-opiskelijan opas AD-tunnuksien käyttäjille SISÄLLYSLUETTELO

moodle-opiskelijan opas AD-tunnuksien käyttäjille SISÄLLYSLUETTELO moodle-opiskelijan opas AD-tunnuksien käyttäjille SISÄLLYSLUETTELO 1 Kirjautuminen moodleen...1 2 Kirjautuminen ulos...2 3 Salasanan vaihtaminen...2 4 Oman kuvan lisääminen moodleen...2 5 Uutiset ja keskustelualueet...4

Lisätiedot

IT-palvelut ja tietoturvallisuus Tampereen yliopistossa

IT-palvelut ja tietoturvallisuus Tampereen yliopistossa IT-palvelut ja tietoturvallisuus Tampereen yliopistossa Tietotekniikkataidot 12.3.2014 Sisältö Tietohallinto julkisilla verkkosivuilla Yliopiston intranet Opiskelijan tietotekniikkaopas pääkohdat ja täydennyksiä

Lisätiedot

1. YLEISKUVAUS... 2. 1.1. Palvelun rajoitukset... 2 2. PALVELUKOMPONENTIT... 2. 2.1. Sähköpostipalvelu... 2. 2.2. Sähköpostipalvelun lisäpalvelut...

1. YLEISKUVAUS... 2. 1.1. Palvelun rajoitukset... 2 2. PALVELUKOMPONENTIT... 2. 2.1. Sähköpostipalvelu... 2. 2.2. Sähköpostipalvelun lisäpalvelut... Palvelukuvaus 19.1.2015 1 Sisällysluettelo 1. YLEISKUVAUS... 2 1.1. Palvelun rajoitukset... 2 2. PALVELUKOMPONENTIT... 2 2.1. Sähköpostipalvelu... 2 2.2. Sähköpostipalvelun lisäpalvelut... 3 3. TOIMITUS

Lisätiedot

Suojaa yrityksesi aina ja kaikkialla. F-Secure PSB:n käyttöönotto-opas

Suojaa yrityksesi aina ja kaikkialla. F-Secure PSB:n käyttöönotto-opas Suojaa yrityksesi aina ja kaikkialla F-Secure PSB:n käyttöönotto-opas Sisällys 1 Kirjautuminen Sovelluskauppaan... 3 2 Laitteiden suojaaminen... 4 2.1 Mobiilitietoturvan asennus... 6 2.2 Tietokoneturvan

Lisätiedot

Facebook-sivun luominen

Facebook-sivun luominen Facebook-sivun luominen Facebook-sivun luominen Etene vaihe vaiheelta 1 Kirjaudu Facebook-palveluun omalla käyttäjätunnuksellasi. Sen jälkeen sivun alareunassa näkyvät toimintolinkit, joista sinun täytyy

Lisätiedot

Ilmoitus saapuneesta turvasähköpostiviestistä

Ilmoitus saapuneesta turvasähköpostiviestistä Tullin turvasähköposti Asiakkaan ohje www.tulli.fi versio 2.2 8.1.2015 Korvaa version 2.1 22.5.2014 Tullin turvasähköposti Tulli lähettää sinulle sähköpostiviestin salattuna silloin, kun viesti tai sen

Lisätiedot

TIETOSUOJASELOSTE Rekisterinpitäjä ja yhteyshenkilö Urheiluseura Katajanokan Kunto - Skattan Kondis ry Osoite: c/o Anu Pylkkänen, Vyökatu 4 b 22,

TIETOSUOJASELOSTE Rekisterinpitäjä ja yhteyshenkilö Urheiluseura Katajanokan Kunto - Skattan Kondis ry Osoite: c/o Anu Pylkkänen, Vyökatu 4 b 22, TIETOSUOJASELOSTE Rekisterinpitäjä ja yhteyshenkilö Urheiluseura Katajanokan Kunto - Skattan Kondis ry Osoite: c/o Anu Pylkkänen, Vyökatu 4 b 22, 00160 Helsinki Sähköposti: kunto@katajanokankunto.fi Jäsen-,

Lisätiedot

Office 365:n käyttäminen Android-puhelimessa

Office 365:n käyttäminen Android-puhelimessa Office 365:n käyttäminen Android-puhelimessa Pikaopas Tarkista sähköposti Määritä Android-puhelin lähettämään ja vastaanottamaan Office 365-sähköpostia. Tarkista kalenteritiedot missä liikutkin Android-puhelimeen

Lisätiedot

KULTA2-JÄRJESTELMÄN KÄYTTÖOPAS Liikunta-, kulttuuri-, nuoriso-, hyvinvointiavustukset

KULTA2-JÄRJESTELMÄN KÄYTTÖOPAS Liikunta-, kulttuuri-, nuoriso-, hyvinvointiavustukset KULTA2-JÄRJESTELMÄN KÄYTTÖOPAS Liikunta-, kulttuuri-, nuoriso-, hyvinvointiavustukset Sisällysluettelo: 1. Sisällysluettelo s. 1 2. Kulta2-järjestelmän käyttäminen ensimmäistä kertaa s. 2-3 3. Kirjautuminen

Lisätiedot

Portfolio OneNotessa

Portfolio OneNotessa Portfolio OneNotessa Mikä portfolio on ja miksi sitä on hyvä käyttää: Portfolio rakentuu opintojen aikana hankitun osaamisen, sen kuvaamisen ja itsereflektion kautta. Portfoliotyöskentelystä voidaan karkeasti

Lisätiedot

Tietosuojaseloste. Tunne Hoiva Oy:n rekisterit: Asiakasrekisteri Laskutusrekisteri Työnhakijarekisteri Työntekijärekisteri.

Tietosuojaseloste. Tunne Hoiva Oy:n rekisterit: Asiakasrekisteri Laskutusrekisteri Työnhakijarekisteri Työntekijärekisteri. 1 Tietosuojaseloste Tässä tietosuojaselosteessa kuvataan Tunne Hoiva Oy:n ylläpitämät rekisterit. Tunne Hoiva Oy noudattaa voimassaolevaa tietosuojalainsäädäntöä muiden lakisääteisten ja toimialaa koskevien

Lisätiedot

Wilman pikaopas huoltajille

Wilman pikaopas huoltajille Wilman pikaopas huoltajille Vehmaan kunnan Vinkkilän koulussa on käytössä sähköinen reissuvihko Wilma, joka helpottaa tiedonvaihtoa kodin ja koulun välillä. Wilman kautta huoltajat seuraavat ja selvittävät

Lisätiedot

4 Google. Eetu Kahelin ja Kimi Syrjä DAT 17

4 Google. Eetu Kahelin ja Kimi Syrjä DAT 17 4 Google Eetu Kahelin ja Kimi Syrjä DAT 17 Googleen siirtyminen Avaa Firefox- tai Google Crome selain Siirry näkymättömään tilaan Google Cromessa näppäinyhdistelmällä (Ctrl + Shift + N) ja Firefoxissa

Lisätiedot

COLLABORATE - OPISKELIJAN OPAS

COLLABORATE - OPISKELIJAN OPAS COLLABORATE - OPISKELIJAN OPAS Table of Contents Ohjevideoita... 3 Ohjevideo: Collaboraten peruskäyttö... 4 Collaboraten mobiilikäyttö... 5 Collaborate-etäopetukseen liittyminen mobiililaitteella... 6

Lisätiedot

Tiedostojen jakaminen turvallisesti

Tiedostojen jakaminen turvallisesti Tiedostojen jakaminen turvallisesti Taustaa Tiedostojen jakaminen sähköisesti (File Sharing) on ollut joissakin organisaatioissa ongelmallista hallita. Jaettaviksi halutut viestit ovat liitetiedostoineen

Lisätiedot