Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Työterveyshuollon järjestäminen 1.1.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Työterveyshuollon järjestäminen 1.1."

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Työterveyshuollon järjestäminen lukien 752/03.03/2015 KHALL Toukokuun 2015 alussa voimaan tulleessa kuntalaissa (410/2015) on yhtiöittämistä koskeva siirtymäsäännös (150 ), jonka mukaan kun tien on yhtiöitettävä työterveyshuollon sairaanhoitopalvelut viimeis tään vuoden 2016 loppuun mennessä. Työterveyshuollon la kisää tei siä ennaltaehkäiseviä palveluja yhtiöittämisvelvoite ei koske. Lain sää dän nön tavoitteena on turvata kilpailun tasapuolisuus eli kilpai lu neut ra li teet ti julkisen ja yksityisen elinkeinotoiminnan välillä. Sastamalan kaupunki on yhteistoimintasopimuksella yhdessä Akaan, Ikaalisten, Punkalaitumen ja Urjalan kanssa järjestänyt kun tien tehtäväksi säädetyn velvoitteen työterveyshuollon to teut ta mi ses ta Työterveys Akaasia Liikelaitoksena alkaen. Kunnat ovat sitou tu neet ostamaan yhteistoimintasopimuksella henkilöstönsä työ terveys huol lon liikelaitokselta. Yhteistoimintasopimuksen päättymisestä tai purkamisesta on sovittu seu raa vaa: Mikäli tämä yhteistoimintasopimus purkautuu tai jokin so pi mus kun ta irtautuu siitä, niin työterveyshuollon tuottamisvelvoite siir tyy takaisin kyseiselle kunnalle. Kunta sitoutuu ottamaan pal veluk seen sa käyttämiensä palveluiden vaatiman henkilötyöpanoksen ver ran Akaasian palveluksessa olevaa henkilöstöä, ellei voimassa ole vis ta oikeusnormeista muuta johdu tai erikseen muuta sovita. Ir tisa no mis ai ka on yksi vuosi ja tapahtuu kalenterivuoden vaihtuessa. So pi mus kun nan irtisanoessa sopimuksena tulee sen kattaa mah dolli nen alijäämänsä Työterveys Akaasialle. Terveydenhuoltolain (1326/2010) mukaan kuntien on järjestettävä alu een yrityksille, organisaatioille ja yrittäjille sekä omaa työtään teke vil le ennaltaehkäisevä eli lakisääteinen työterveyshuolto. Lisäksi voi daan järjestää sairaanhoitopalveluja. Työterveyshuoltolain (1383/2001) mukaan kunnan on järjestettävä vähintään hen ki lös tönsä ennaltaehkäisevä työterveyshuolto. Syksyn aikana on selvitetty työterveyshuollon järjestämisen vaih toeh to ja. Eri vaihtoehdoissa on otettu huomioon toisaalta kuntien työter veys huol lon järjestämisvelvollisuus ja toisaalta kuntien oman henki lös tön työterveyshuollon järjestäminen. Vaihtoehtoina on selvitetty oman osakeyhtiön perustamista, in-house osakeyhtiön pe rus ta mis-

2 ta, toiminnan järjestämistä osaksi Sotesia ja kilpailuttamista (toi minnan ulkoistaminen). Ensisijaisena vaihtoehtona tässä tilanteessa pide tään kilpailuttamista, sillä osakeyhtiön perustaminen tai toiminnan siir tä mi nen osaksi Sotesia ei ole pitkäjänteinen ratkaisu sosiaali- ja ter vey den huol lon uudistuksen tullessa voimaan vuoden 2019 alusta. Oheismateriaalina on valmistelutyöryhmän koostama yhteenveto Työ ter veys Akaasia Liikelaitoksen nykytilanteesta ja toiminnasta, lain sää dän nöl li ses tä taustasta ja eri vaihtoehdoista vaikutuksineen. Yhteistyötoimikunta on käsitellyt asiaa kokouksissaan ja Akaasian henkilökunnalle järjestettiin yt-lain mukainen kuu le mis- ja informaatiotilaisuus Valmisteluvastuu: hallintojohtaja Tapio Rautava, vt. toimitusjohtaja Mar ja-lee na Parto-Koski, konsernihallinnon ja työterveyshuollon yhtei nen valmistelutyöryhmä Ehdotus kj: Kaupunginhallitus päättää esittää kau pun gin val tuus tolle, 1) että Työterveys Akaasia Liikelaitoksen toiminta siirretään vii meistään vuoden 2017 alusta liikkeenluovutuksena yksityiselle mark kinoil la toimivalle palveluntuottajalle kilpailuttamisella, jonka valmistelu aloi te taan välittömästi; siirrettävä toiminta sisältää sekä työ ter veyshuol lon järjestämisvelvollisuuden että kilpailuttamisprosessiin osal listu vien kuntien henkilöstön työterveyshuollon tuottamisen 2) että valtuusto esittää muille Työterveys Akaasia Liikelaitoksen yhteis toi min ta kun nil le kilpailuttamisen suorittamista koko Akaasian osal ta yhtenä kokonaisuutena ja kilpailuttamisesta ai heu tu vien kustan nus ten jakamista Akaasian laina-/peruspääomaosuuksien mu kaises sa suh tees sa; yhteistoimintakuntien kannanotot mukanaolosta pyy de tään viimeistään tammikuun 2016 loppuun mennessä 3) että valtuusto ilmoittaa Työterveys Akaasia Liikelaitoksen yh teistoi min ta kun nil le yhteistoimintasopimuksen purkautuvan liik keen luovu tuk sen myötä viimeistään vuoden 2017 alkuun mennessä 4) että valtuusto esittää muille Työterveys Akaasia Liikelaitoksen yhteis toi min ta kun nil le, että liikelaitostoiminnan loppuselvitys laa di taan viimeistään alkuvuoden 2017 aikana, loppuselvityksen kus tan nuk set ka te taan laina-/peruspääomaosuuksien mukaisessa suh tees sa ja yh teis toi min ta kun tien laina-/peruspääomaosuudet pa lau te taan ottaen huo mi oon mahdolliset alijäämien kattamisvelvollisuudet viimeis tään syys kuun 2017 loppuun mennessä.

3 KVALT Lisätietoja: kaupunginjohtaja Jarkko Malmberg, puh: Oheismateriaalina on valmistelutyöryhmän koostama yhteenveto Työ ter veys Akaasia Liikelaitoksen nykytilanteesta ja toiminnasta, lain sää dän nöl li ses tä taustasta ja eri vaihtoehdoista vaikutuksineen. Ehdotus kh: Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, 1) että Työterveys Akaasia Liikelaitoksen toiminta siirretään vii meistään vuoden 2017 alusta liikkeenluovutuksena yksityiselle mark kinoil la toimivalle palveluntuottajalle kilpailuttamisella, jonka valmistelu aloi te taan välittömästi; siirrettävä toiminta sisältää sekä työ ter veyshuol lon järjestämisvelvollisuuden että kilpailuttamisprosessiin osal listu vien kuntien henkilöstön työterveyshuollon tuottamisen 2) että valtuusto esittää muille Työterveys Akaasia Liikelaitoksen yhteis toi min ta kun nil le kilpailuttamisen suorittamista koko Akaasian osal ta yhtenä kokonaisuutena ja kilpailuttamisesta aiheutuvien kustan nus ten jakamista Akaasian laina-/peruspääomaosuuksien mu kaises sa suhteessa; yhteistoimintakuntien kannanotot mukanaolosta pyy de tään viimeistään tammikuun 2016 loppuun mennessä 3) että valtuusto ilmoittaa Työterveys Akaasia Liikelaitoksen yh teistoi min ta kun nil le yhteistoimintasopimuksen purkautuvan liik keen luovu tuk sen myötä viimeistään vuoden 2017 alkuun mennessä 4) että valtuusto esittää muille Työterveys Akaasia Liikelaitoksen yhteis toi min ta kun nil le, että liikelaitostoiminnan loppuselvitys laa di taan viimeistään alkuvuoden 2017 aikana, loppuselvityksen kus tan nuk set katetaan laina-/peruspääomaosuuksien mukaisessa suh tees sa ja yhteistoimintakuntien laina-/peruspääomaosuudet pa lau te taan ottaen huomioon mahdolliset alijäämien kattamisvelvollisuudet viimeis tään syyskuun 2017 loppuun mennessä. KHALL Sastamalan kaupunki on kilpailuttanut työterveyshuoltopalveluiden ko konaisul kois ta mi sen Työterveys Akaasia liikelaitoksen tä män het kisel lä toimialueella, johon kuuluvat Sastamalan lisäksi Akaa, Ikaa linen, Punkalaidun ja Urjala. Kaikki yhteistoimintakunnat ovat päät täneet kilpailutukseen osallistumisesta ja jokainen yhteistoimintakunta te kee oman sopimuksen palveluntuottajan kanssa. Kilpailuttamisen

4 toi meen pa non on suorittanut Suomen Hankintajuristit Asian ajo toimis to Oy. Hankinnan kohde on kuvattu tarjouspyyntöasiakirjoissa. Sopimus pal ve lui den tuottamisesta tullaan tekemään yhden tarjoajan kanssa. Hankinnasta on julkaistu kansallinen hankintailmoitus Hil ma-il moi tuska na vas sa Hankinnasta on julkaistu korjausilmoitus Hankintamenettelynä on avoin menettely. Han kin ta yk sikkö vastaanotti määräajan päättymiseen mennessä kolme (3) tar jousta. Tarjoukset on avattu tarjousten jättämiselle varatun ajan kel lo 12:00 päätyttyä. Tarjousten avaamisesta on laadittu pöy tä kir ja, jo ka on tämän päätöksen liitteenä. Tarjouksen jättivät määräaikaan mennessä Attendo Terveyspalvelut Oy, Mehiläinen Oy ja Suomen Terveystalo Oy. Tarjousten avaamisen jälkeen on tarkastettu tarjoajien soveltuvuus tar jous lo mak keen kohdan II mukaisesti. Kaikkien tarjoajien on to dettu täyt tä vän tarjoajan soveltuvuudelle asetetut vä him mäis vaa ti mukset se kä toimittaneen pyydetyt asiakirjat ja selvitykset. Tarjousten tarjouspyynnön mu kai suus on tarkistettu tar jous lo makkeen kohdan III mukaisesti. Kaikkien tarjousten on todettu olevan tar jous pyyn nön mukaisia. Tarjouspyynnön mukaan tarjouksen valintaperusteena on ko ko naista lou del li nen edullisuus. Tarjousten vertailu on esitetty liitteessä 2 Tar jous ten vertailu. Kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen jät ti Suomen Terveystalo Oy. Sopimus ei synny vielä hankintapäätöksestä ilmoittamalla, vaan vasta, kun valitusaika ja odotusaika (21 päivää) on kulunut ja kun hankin ta yk sik kö ja hankintapäätöksellä valittu tarjoaja ovat molemmat alle kir joit ta neet sopimuksen. Hankinta-asiakirjojen julkisuutta säätelee laki viranomaisten toi minnan julkisuudesta (621/1999). Tarjoukset ja muut hankintaa kos ke vat asiakirjat tulevat julkisiksi asianosaisille hankintaa koskevien pää tösten tekemisen yhteydessä. Yleisesti julkisiksi tarjousasiakirjat tu le vat, kun hankintaa koskeva sopimus on tehty. Hankinnassa so vel le taan lakia julkisista hankinnoista (348/2007) ja la kia täy den tä vää asetusta (614/2007) sekä hankinnassa nou da tetaan pal ve lu han kin to jen yleisiä sopimusehtoja (JYSE 2014 palvelut). Hankinnan tavoitteena on, että sopimuskausi alkaa ja on voi mas sa määräaikaisena saakka, minkä jälkeen so pimus jatkuu toistaiseksi voimassa hankintasopimuksen mukaisin ir ti-

5 sa no mis ajoin. Yhteistyötoimikunta on käsitellyt asian sen hetkistä val mis te lu ti lannet ta kokouksessaan Oheismateriaalina tarjousten avauspöytäkirja ja tarjousten vertailu. Valmisteluvastuu: konsernilakimies Katja Arve-Salonen Ehdotus kj: Kaupunginhallitus päättää, että Sastamalan kaupungin työ ter veys huol to pal ve lui den palveluntuottajaksi valitaan Suomen Ter veys ta lo Oy. Sopimus ei synny vielä hankintapäätöksestä ilmoittamalla vaan vasta, kun valitusaika ja odotusaika (21 päivää) on kulunut ja kun hankin ta yk sik kö ja hankintapäätöksellä valittu tarjoaja ovat molemmat alle kir joit ta neet sopimuksen. Lisätietoja: konsernilakimies Katja Arve-Salonen, puh:

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Työterveys Akaasian Sastamalan Vammalan toimipiste,

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Työterveys Akaasian Sastamalan Vammalan toimipiste, SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 Työterveys Akaasian johtokunta Aika 08.03.2016 klo 17:00-18:30 Paikka Vammaksentie 1 Työterveys Akaasian Sastamalan Vammalan toimipiste, Käsitellyt asiat Otsikko

Lisätiedot

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-3771 513

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-3771 513 Sosiaali- ja terveyslautakunta 41 23.04.2013 Kunnanhallitus 121 06.05.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 68 27.08.2013 Kunnanhallitus 217 16.09.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 60 26.08.2014 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Paikka Akaasian Ikaalisten toimipiste, Vanha Tampereentie 18-20

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Paikka Akaasian Ikaalisten toimipiste, Vanha Tampereentie 18-20 SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2016 1 Työterveys Akaasian johtokunta Aika 04.10.2016 klo 17:00-18:30 Paikka Akaasian Ikaalisten toimipiste, Vanha Tampereentie 18-20 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 18 Kokouksen

Lisätiedot

15 08.02.2017 19 01.03.2017 23 12.04.2017 30 19.04.2017 38 17.05.2017 Hallinnon ja talouden tarkastuspalveluiden kilpailuttaminen TARK 08.02.2017 15 Hankintapäällikkö Leena Räsänen esittelee asiaa tar

Lisätiedot

Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta

Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta Perusturvalautakunta 53 23.08.2016 Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta 268/02.08.00/2016 PERLJ 23.08.2016 53 Lohjan kaupunki on kilpailuttanut yhteistyössä perusturvakuntayhtymä

Lisätiedot

Hankittavia palveluita ovat: A. Ammatillinen tukihenkilötyö B. Perhetyö C. Tehostettu perhetyö. Ammatillinen tukihenkilötyö (27 tarjousta)

Hankittavia palveluita ovat: A. Ammatillinen tukihenkilötyö B. Perhetyö C. Tehostettu perhetyö. Ammatillinen tukihenkilötyö (27 tarjousta) Yhtymähallitus 54 30.08.2016 Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta 40/05.02.09/2016 Yhtymähallitus 54 Sosiaalihuollon ja lastensuojelun avohuollon ja jälkihuollon tukitoimet

Lisätiedot

Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016

Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Mäntykodin palvelutuotannon kilpailuttaminen 53/00.01.00/2015 Yhtymähallitus 26.08.2015

Lisätiedot

Alustava tarjouspyyntö hallinnon ja talouden tarkastuspalveluista.

Alustava tarjouspyyntö hallinnon ja talouden tarkastuspalveluista. TARKASTUSLAUTAKUNTA 15 08.02.2017 TARKASTUSLAUTAKUNTA 19 01.03.2017 TARKASTUSLAUTAKUNTA 23 12.04.2017 TARKASTUSLAUTAKUNTA 30 19.04.2017 TARKASTUSLAUTAKUNTA 38 17.05.2017 KAUPUNGINVALTUUSTO 67 29.05.2017

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Hankinnan ennakoitu arvo ja toimivalta hankinta-asiassa

Hankinnan ennakoitu arvo ja toimivalta hankinta-asiassa Kunnanhallitus 60 16.02.2015 Hankintapäätös Kirkkonummen kunnantalon ravintolapalveluista 947/02.08.00/2014 Kunnanhallitus 60 Taustaa Kirkkonummen kunnantalon ravintolapalvelut kilpailutettiin vuonna 2011.

Lisätiedot

Työterveyshuollon palvelujen kilpailuttaminen

Työterveyshuollon palvelujen kilpailuttaminen Kaupunginhallitus 186 14.05.2018 Kaupunginhallitus 243 18.06.2018 Kaupunginhallitus 316 24.09.2018 Kaupunginhallitus 339 22.10.2018 Kaupunginhallitus 361 30.10.2018 Kaupunginhallitus 376 19.11.2018 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 5/2017 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 5/2017 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 5/2017 1 Hyvinvointilautakunta AIKA 22.11.2017 klo 16:30 PAIKKA Sosiaali- ja terveysaseman kokoushuone Pinsetti KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 84 24.09.2015 Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä 599/11.04.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA SOTEL 17.06.2015 96 Valmistelu: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen, puh. 0400 126 151, hankintapäällikkö Tuure Marku,

Lisätiedot

Oheismateriaalina tarjousvertailu neuropsykologisista palveluista, palvelukohtaiset tarjoiluvertailut sekä tarjousten avauspöytäkirja.

Oheismateriaalina tarjousvertailu neuropsykologisista palveluista, palvelukohtaiset tarjoiluvertailut sekä tarjousten avauspöytäkirja. Perusturvalautakunta 104 03.12.2013 Neuropsykologisten kuntoutusten hankinta PERLTK 104 Talouspäällikkö Susanna Piri Kehyskuntien palveluhankintarenkaan kunnat (Kangasala, Lem päälä, Nokia, Pirkkala ja

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016

Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 Kaupunginhallitus 84 27.03.2017 Sastamalan 40 19.05.2017 tarkastuslautakunta Kaupunginvaltuusto 57 26.06.2017 Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 786/02.02.00/2015 KHALL

Lisätiedot

Kirkonkylän koulun väistötilojen vuokrasopimuksen hyväksyminen

Kirkonkylän koulun väistötilojen vuokrasopimuksen hyväksyminen Kunnanhallitus 238 14.08.2017 Kunnanhallitus 259 28.08.2017 Kunnanhallitus 279 09.10.2017 Kirkonkylän koulun väistötilojen vuokrasopimuksen hyväksyminen 1550/58.580/2017 Kunnanhallitus 14.08.2017 238 Tekninen

Lisätiedot

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen Kaupunginhallitus 139 31.03.2014 Kaupunginhallitus 271 16.06.2014 Kaupunginhallitus 511 15.12.2014 Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen 877/10.03.02/2013

Lisätiedot

Kunnanhallitus 202 01.09.2014 TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN 1.1.2014 ALKAEN /PALVELUTUOTTAJAN VALINTA

Kunnanhallitus 202 01.09.2014 TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN 1.1.2014 ALKAEN /PALVELUTUOTTAJAN VALINTA Kunnanhallitus 202 01.09.2014 TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN 1.1.2014 ALKAEN /PALVELUTUOTTAJAN VALINTA 327/01.04.02/2014 199/41.416/2013 KHALL 145 Terveydenhuoltolain mukaan kunnan on järjestettävä alueellaan

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kokousaika klo 17:00-17:58

Kokousaika klo 17:00-17:58 Suonenjoen kaupunki Kokouspöytäkirja 8/2019 1 (7) Tekninen lautakunta Kokousaika 29.07.2019 klo 17:00-17:58 Kokouspaikka Sairaalapolku 5, Päiväkeskuksen neuvotteluhuone Luettelo käsitellyistä asioista

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 7 18.06.2018 Kaupunginhallitus 4 20.06.2018 Kaupunginhallitus 7 19.09.2018 Urheilutalo-uimahallin siivouspalvelujen hankinta vuosille 2019-2020 294/02.08.00/2018 Kh 18.06.2018 7 Urheilutalo-uimahallin

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 AIKA 16.01.2013 klo 10:00 PAIKKA Kärsämäen kunnanvirasto, Keskuskatu 14 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2012 PERLTK 60 Sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala

Lisätiedot

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi Sosiaali- ja terveyslautakunta 158 17.11.2015 Kaupunginhallitus 315 07.12.2015 Etevan kuntayhtymän perussopimuksen muutokset 1764/00.04.01/2012 Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh.

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 21.02.2017 Kaupunginhallitus 4 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 3 27.03.2017 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2016 306/02.02.00/2015 Perla 21.02.2017 3 Valmistelija:

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/2018 590 Aika 17.09.2018 klo 16:00-17:20 Paikka Marttinen, Paunu- sali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, 592 pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Strategian hyväksyminen 573/ /2017 KHALL

Strategian hyväksyminen 573/ /2017 KHALL 220 03.07.2017 234 14.08.2017 245 28.08.2017 259 11.09.2017 275 09.10.2017 333 27.11.2017 Strategian hyväksyminen 573/00.01.02/2017 KHALL 03.07.2017 220 Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt Sastamalan kaupungin

Lisätiedot

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen. Kunnanhallitus 146 21.09.2015 Kunnanvaltuusto 47 28.09.2015 Kunnanhallitus 7 22.01.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän perustaminen 108/010/013/2015 KHALL 146 Selostus: Etelä-Savossa

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 3/ Elämänhallintatyöryhmä. Aika klo 09:00-10:35. Paikka Punkalaitumen kunnantalo, osoite Vesilahdentie 5.

PÖYTÄKIRJA 3/ Elämänhallintatyöryhmä. Aika klo 09:00-10:35. Paikka Punkalaitumen kunnantalo, osoite Vesilahdentie 5. PÖYTÄKIRJA 3/2016 1 Elämänhallintatyöryhmä Aika 10.06.2016 klo 09:00-10:35 Paikka Punkalaitumen kunnantalo, osoite Vesilahdentie 5. Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyvinvointi- ja terveyslautakunta 102 29.09.2011 HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyte 102 Hyvinvointi- ja terveystoimen talousarvion

Lisätiedot

Valmistelija: Talous- ja hallintojohtaja Seija Kärkkäinen, sei ja. karkkainen(at)ylasavonsote.fi, puh

Valmistelija: Talous- ja hallintojohtaja Seija Kärkkäinen, sei ja. karkkainen(at)ylasavonsote.fi, puh Yhtymähallitus 44 19.02.2013 Yhtymähallitus 94 21.05.2013 Yhtymähallitus 142 21.08.2013 Yhtymähallitus 169 26.09.2017 Kuntayhtymän vakuutusten kilpailuttaminen 137/02.08.03.01/2013 Yhall 19.02.2013 44

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunta 77 29.09.2014. Vanhusten ympärivuorokautisten asumispalvelujen hankinta SOTE 77

Sosiaali- ja terveyslautakunta 77 29.09.2014. Vanhusten ympärivuorokautisten asumispalvelujen hankinta SOTE 77 Sosiaali- ja terveyslautakunta 77 29.09.2014 Vanhusten ympärivuorokautisten asumispalvelujen hankinta SOTE 77 Kauniaisten kaupunki on yhdessä Espoo kaupungin, Kirkkonummen kunnan ja Perusturvakuntayhtymä

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2016 1 Kaupunginhallitus Aika 30.05.2016 klo 17:00-19:28 Paikka Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 125 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto. Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa

Lisätiedot

Työryhmä on kokouksessaan laatinut luettelon rea li soi tavis ta kiinteistöistä ja omaisuudesta.

Työryhmä on kokouksessaan laatinut luettelon rea li soi tavis ta kiinteistöistä ja omaisuudesta. TEKNINEN LAUTAKUNTA 125 20.11.2014 KAUPUNGINHALLITUS 473 01.12.2014 KAUPUNGINHALLITUS 6 09.01.2017 Kaupungin omaisuuden myynti 1832/10/2014 TELA 125 Kaupunki on perustanut 24.10.2013 77 kiinteistöjen hallinta

Lisätiedot

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 118 24.10.2018 Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 24.10.2018 118 Tekninen johtaja Reima Ojala 11.10.2018: Kaupunginhallitus on käsitellyt

Lisätiedot

Periaatepäätös lähipalvelurakennusten tontin luovuttamisesta Kirkonkylän Krannilan alueelta, kortteli 2110 tontti 3

Periaatepäätös lähipalvelurakennusten tontin luovuttamisesta Kirkonkylän Krannilan alueelta, kortteli 2110 tontti 3 Kuntasuunnittelulautakunta 97 20.09.2016 Kuntasuunnittelulautakunta 108 22.09.2016 Periaatepäätös lähipalvelurakennusten tontin luovuttamisesta Kirkonkylän Krannilan alueelta, kortteli 2110 tontti 3 727/10.00.03.00/2016

Lisätiedot

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta Sivistyslautakunta 19 28.03.2017 Kaupunginhallitus 102 18.04.2017 Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite 27.10.2016 harrastustakuusta 211/00.01.06/2016 SIVI 28.03.2017 19 Kokoomuksen valtuustoryhmä

Lisätiedot

Henkilöstöstrategian laatiminen 928/01.00.02/2013 HENKJAOS 14.02.2013 12

Henkilöstöstrategian laatiminen 928/01.00.02/2013 HENKJAOS 14.02.2013 12 Henkilöstöjaosto 12 14.02.2013 Kaupunginhallitus 118 04.03.2013 Henkilöstöjaosto 25 21.03.2013 Henkilöstöjaosto 53 03.10.2013 Henkilöstöjaosto 63 12.12.2013 Yhteistyötoimikunta 12 19.02.2014 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ 26.5.2015 (vain sähköisenä)

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ 26.5.2015 (vain sähköisenä) Ympäristölautakunta 54 26.05.2015 Kaupunginhallitus 178 01.06.2015 Ympäristölautakunta 95 24.11.2015 Kaupunginhallitus 361 01.12.2015 Kaupunginvaltuusto 77 07.12.2015 Kankaanpään keskustan ja sitä ympäröivien

Lisätiedot

Ranuan kunnan henkilökuljetustarjousten hyväksyminen

Ranuan kunnan henkilökuljetustarjousten hyväksyminen Kunnanhallitus 144 27.05.2013 Ranuan kunnan henkilökuljetustarjousten hyväksyminen 170/10/2013 Kunnanhallitus 144 Ranuan kunnan henkilökuljetuksista on järjestetty tarjouskilpailu. Ky sees sä on EU-kynnysarvot

Lisätiedot

Hankintapäätös puitejärjestelystä / Työkonepalvelut ja optiovuodet 2019 ja 2020 / Päätös sopimusoption käytöstä vuodelle 2019

Hankintapäätös puitejärjestelystä / Työkonepalvelut ja optiovuodet 2019 ja 2020 / Päätös sopimusoption käytöstä vuodelle 2019 Kaupunginhallitus 105 14.03.2016 Kaupunginhallitus 125 29.03.2016 Kaupunginhallitus 355 12.11.2018 Hankintapäätös puitejärjestelystä / Työkonepalvelut 2016-2018 ja optiovuodet 2019 ja 2020 / Päätös sopimusoption

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

Jämsän Terveys Oy:n ehdotus Jämsän kaupungille tuotantosopimuksen kokonaisvastuun alkamisesta

Jämsän Terveys Oy:n ehdotus Jämsän kaupungille tuotantosopimuksen kokonaisvastuun alkamisesta Sosiaali- ja terveyslautakunta 89 25.11.2015 Jämsän Terveys Oy:n ehdotus Jämsän kaupungille tuotantosopimuksen kokonaisvastuun alkamisesta 1.1.2016 Sote 25.11.2015 89 Valmistelija: sosiaali- ja terveysjohtaja,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/doc Finland Oy

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/doc Finland Oy Sosiaali- ja terveyslautakunta 211 08.06.2011 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/doc Finland Oy 543/61/616/2011 STLTK 211 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavi rasto (Valvira) on

Lisätiedot

Sosiaalidemokraattien, Vasemmistoliiton ja Vihreiden valtuustoryhmien aloite julkisten työterveyspalvelujen turvaamisesta

Sosiaalidemokraattien, Vasemmistoliiton ja Vihreiden valtuustoryhmien aloite julkisten työterveyspalvelujen turvaamisesta Kaupunginvaltuusto 128 17.10.2016 Kaupunginhallitus 381 24.10.2016 Sosiaali- ja terveyslautakunta 5 26.01.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 13 14.02.2017 Sosiaalidemokraattien, Vasemmistoliiton ja Vihreiden

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 20.02.2018 Kaupunginhallitus 3 05.03.2018 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2017 388/02.02.00/2016 Perla 20.02.2018 3 Valmistelija: Talouspäällikkö Päivi

Lisätiedot

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen , Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Kaupunginvaltuusto

Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Kaupunginvaltuusto Tarkastuslautakunta 27 26.04.2018 Tarkastuslautakunta 67 11.09.2018 Tarkastuslautakunta 75 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 3 29.10.2018 Tilintarkastusyhteisön valinta tilikausille 2019-2022 190/02.08.00/2018

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti Sosiaali- ja terveyslautakunta 109 19.09.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 118 10.10.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 124 24.10.2017 Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.11.2017 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen 3 46 Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 47 Vuoden

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.03.2017 Aika 09.03.2017 klo 13:00-15:55 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,

Lisätiedot

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178 Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kunnanhallitus 137 29.05.2017 Kunnan luottamushenkilövalinnat 1/00.00.01/2017 KHALL 29.05.2017 137 Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kuntalain (410/2015) 30 :n mukaan kunnassa

Lisätiedot

Henkilöstö- ja taloushallinnon tehtävien siirtäminen Monetra Oy:n hoidettavaksi (ohm.154)

Henkilöstö- ja taloushallinnon tehtävien siirtäminen Monetra Oy:n hoidettavaksi (ohm.154) Kunnanvaltuusto 48 18.06.2014 Kunnanhallitus 314 15.12.2014 Henkilöstö- ja taloushallinnon tehtävien siirtäminen Monetra Oy:n hoidettavaksi (ohm.154) Kvalt 18.06.2014 48 Kvalt 18.06.2014 48 18.6.2014 16.6.2014

Lisätiedot

Kaupunginjohtaja Lepistön päätösehdotus:

Kaupunginjohtaja Lepistön päätösehdotus: Kaupunginhallitus 9 24.02.2014 Puheenjohtajiston työryhmä 5 30.09.2014 Puheenjohtajiston työryhmä 4 27.01.2015 Kaupunginhallitus 12 09.02.2015 Valtuustoaloite / kaupungin henkilöstön innostaminen miettimään

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Työterveyshuollon uudelleenjärjestely

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Työterveyshuollon uudelleenjärjestely Kaupunginhallitus 268 22.10.2018 Kaupunginhallitus 333 03.12.2018 Kaupunginhallitus 358 17.12.2018 Työterveyshuollon uudelleenjärjestely 34/05.00.00/2017 KH 22.10.2018 268 Kunnilla on järjestämisvastuu

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

Matti Virtasen ym. valtuustoaloite viranhaltijapäätösten yleisesti nähtäville asettamisesta

Matti Virtasen ym. valtuustoaloite viranhaltijapäätösten yleisesti nähtäville asettamisesta Kaupunginvaltuusto 74 12.12.2016 Kaupunginhallitus 6 16.01.2017 Kaupunginvaltuusto 14 23.01.2017 Matti Virtasen ym. valtuustoaloite viranhaltijapäätösten yleisesti nähtäville asettamisesta 952/07.02.00/2016

Lisätiedot

terveyslautakunta. Strategian päivittäminen 573/ /2017 KHALL

terveyslautakunta. Strategian päivittäminen 573/ /2017 KHALL 220 03.07.2017 234 14.08.2017 245 28.08.2017 259 11.09.2017 275 09.10.2017 Yhteistoiminta-alueen sosiaalija 121 31.10.2017 terveyslautakunta Strategian päivittäminen 573/00.01.02/2017 KHALL 03.07.2017

Lisätiedot

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain:

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain: Perusturvalautakunta 27 26.04.2016 Perusturvalautakunnan talouden seuranta 2-3 /2016 Perusturvalautakunta 26.04.2016 27 Kaupunginhallitus on kokouksessaan 11.01.2016 4 hyväksynyt talous ar vion 2016 täytäntöönpano-ohjeen.

Lisätiedot

Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa. Tilapäinen valiokunta on kokoontunut kolme kertaa.

Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa. Tilapäinen valiokunta on kokoontunut kolme kertaa. Tilapäinen valiokunta 4 13.03.2015 Valtuusto 15 23.03.2015 Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa 23/00.02.04/2015 TILAPVAL 13.03.2015 4 Valtuusto

Lisätiedot

Talous- ja palkkahallinnon yhtiön perustaminen/yhtiöön liittyminen 138/00/2016. Yhdistymishallitus

Talous- ja palkkahallinnon yhtiön perustaminen/yhtiöön liittyminen 138/00/2016. Yhdistymishallitus Yhdistymishallitus 4 22.08.2016 Yhdistymishallitus 10 12.09.2016 Yhdistymishallitus 27 19.09.2016 Yhdistetty valtuusto 9 19.09.2016 Kaupunginhallitus 259 10.10.2016 Kaupunginvaltuusto 52 24.10.2016 Talous-

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen Hallitus 267 16.12.2015 Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen H 267 (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen ja vastuualuepäällikkö Tarja Rossinen)

Lisätiedot

Vanhusten tehostetun palveluasumisen hankinta

Vanhusten tehostetun palveluasumisen hankinta Perusturvalautakunta 101 27.10.2015 Kaupunginhallitus 405 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 148 11.11.2015 Vanhusten tehostetun palveluasumisen hankinta 329/05.05.00/2015 PERLJ 27.10.2015 101 Perusturvalautakunta

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3. Kunnanhallitus 117 07.05.2018 Valtuusto 55 30.05.2018 KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2017 KH 117 KUUMA-komissio 1.3.2018 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on

Lisätiedot

1(5) Osa-alue A Perusvarusteisilla ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut. Osa-alue B Esteettömillä ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut

1(5) Osa-alue A Perusvarusteisilla ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut. Osa-alue B Esteettömillä ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut 1(5) TARJOUSPYYNTÖ: Liedon kunnan vammaispalvelulain (VPL) ja sosiaalihuoltolain (SHL) mukaisten kuljetuspalveluiden sekä sotainvalidien kuljetuspalveluiden kilpailutus 1. Hankinnan kohde 2. Sopimuskausi

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus 268 22.10.2018 Kaupunginhallitus 333 03.12.2018 Kaupunginhallitus 358 17.12.2018 Kaupunginhallitus 60 04.03.2019 Työterveyshuollon uudelleenjärjestely 34/05.00.00/2017 KH 22.10.2018 268

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin englanninkielisen esiopetuspalvelun kilpailutus, hankintapäätös

Ylöjärven kaupungin englanninkielisen esiopetuspalvelun kilpailutus, hankintapäätös Sivistyslautakunta 38 12.04.2016 Sivistyslautakunta 97 15.11.2016 Ylöjärven kaupungin englanninkielisen esiopetuspalvelun kilpailutus, hankintapäätös 162/28.282/2016 SIVLTK 12.04.2016 38 Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022 Kaupunginhallitus 221 25.08.2014 Kaupunginvaltuusto 70 01.09.2014 Kouvolan Vesi Oy:n lainojen takaukset 5700/02.04.07/2014 Kh 25.08.2014 221 Kaupunginvaltuusto päätti 9.6.2014, että Kouvolan Veden toiminnot

Lisätiedot

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01. Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015 Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.016/2015 Kunnanhallitus 30.03.2015 56 Valtuuston kokouksessa 9.2.2015 jätettiin

Lisätiedot

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita Kasvun ja oppimisen 74 13.10.2016 laukun Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämääräraha KASVOPPI 13.10.2016 74 lousarviomääräysten mukaan laukuna on informoiva siten, et tä

Lisätiedot

Päivähoitopalvelujen järjestäminen Koljolan päiväkodissa 1.8.2015 alkaen

Päivähoitopalvelujen järjestäminen Koljolan päiväkodissa 1.8.2015 alkaen Sivistyslautakunta 144 07.10.2014 Sivistyslautakunta 179 09.12.2014 Sivistyslautakunta 24 03.03.2015 Päivähoitopalvelujen järjestäminen Koljolan päiväkodissa 1.8.2015 alkaen 708/02.08.00/2015 SIVLTK 07.10.2014

Lisätiedot

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus: Yhtymähallitus 75 08.04.2014 Yhtymähallitus 253 09.12.2014 Yhtymähallitus 41 26.02.2015 Yhtymähallitus 71 21.04.2015 Taksiliikenteen kilpailutus 517/02.08.03/2014 Yhall 08.04.2014 75 Sosiaalityön päällikkö

Lisätiedot

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 Kaupunginhallitus 117 31.03.2014 Kaupunginhallitus 192 16.06.2014 Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 434/02.00/2013 Kaupunginhallitus 31.03.2014 117 Kuntalain

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa 2014 vuoden 2015 talousarvion.

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2015

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 Kunnanhallitus 137 30.05.2016 Valtuusto 66 22.06.2016 Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 KH 137 KUUMA-komissio 29.2.2016 / 3 KUUMA-johtokunta 9.3.2016 / 22 KUUMA-komissio 29.2.2016

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Henrikin yhtenäiskoulun laajennuksen pää- ja rakennusurakan hankinta; urakoitsijan valinta

Henrikin yhtenäiskoulun laajennuksen pää- ja rakennusurakan hankinta; urakoitsijan valinta Tekninen lautakunta 50 15.07.2019 Tekninen lautakunta 73 11.09.2019 Henrikin yhtenäiskoulun laajennuksen pää- ja rakennusurakan hankinta; urakoitsijan valinta 1063/10.03.02/2016 TEKN 15.07.2019 50 Asian

Lisätiedot

1. Palvelun omakustannushinnan mukainen maksu, joka kattaa kaik ki palvelusta aiheutuneet kustannukset.

1. Palvelun omakustannushinnan mukainen maksu, joka kattaa kaik ki palvelusta aiheutuneet kustannukset. Kaupunginhallitus 21 16.01.2017 Kaupungintalon tiloista perittävät käyttömaksut 29/02.04.00/2017 KH 21 Kaupunginvaltuusto päätti 2.11.2015 (75 ) Äänekosken kaupungin pal ve luis ta ja muista suoritteista

Lisätiedot

Jyväskylän koulutuskuntatyhtymän lausuntopyyntö / lukiokoulutuksen järjestämismallin kehittäminen

Jyväskylän koulutuskuntatyhtymän lausuntopyyntö / lukiokoulutuksen järjestämismallin kehittäminen Kaupunginhallitus 309 16.11.2015 Jyväskylän koulutuskuntatyhtymän lausuntopyyntö / lukiokoulutuksen järjestämismallin kehittäminen 2529/00.04.01/2015 Khall 16.11.2015 309 Valmistelija: yhteisvalmistelu

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 100 16.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa

Lisätiedot