Eduskunnan puhemiehelle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eduskunnan puhemiehelle"

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 213/2004 vp Työttömyysetuuden ja opintojen yhteensovittaminen Eduskunnan puhemiehelle Työttömyysetuuden määräytymisestä säädetään työttömyysturvalaissa (1290/2002). Päätoimisella opiskelijalla ei ole oikeutta työttömyyspäivärahaan opiskeluajalta eikä opiskelun välisiltä loma-ajoilta. Päätoimisiksi opinnoiksi luetaan opinnot, joiden tavoitteena on alemman tai ylemmän korkeakoulu- tai ammattikorkeakoulututkinnon suorittaminen, tai lukio-opinnot, kun niiden oppimäärän mukainen laajuus on yhteensä vähintään 75 kurssia. Sisäoppilaitoksessa järjestetyt lukio-opinnot katsotaan aina päätoimisiksi. Muuta koulutusta pidetään aina päätoimisena, jos koulutus- tai opetussuunnitelman edellyttämä tuntimäärä on keskimäärin vähintään 25 opetustuntia viikossa tai kolme opintoviikkoa kuukaudessa. Henkilön aloittamaa muuta kuin edellä mainittua opiskelua pidetään päätoimisena, jos opintojen vaatima työmäärä, opiskelun sitovuus, henkilön aikaisempi työssäolo ja aiempi koulutus ovat niin suuria, että ne ovat esteenä kokoaikaisen työn vastaanottamiselle työmarkkinoilla yleisesti sovellettavin ehdoin. Päätoimisesti opiskelleen henkilön opiskelua pidetään päätoimisena siihen saakka, kun hän on todisteellisesti päättänyt opintonsa. Lukion tai peruskoulutuksen koko oppimäärää suorittavaa pidetään aina päätoimisena opiskelijana lukukauden päättymiseen saakka. Työnhakijaa ei pidetä päätoimisena opiskelijana, jos opiskeluaikaisen vakiintuneen työssäolon tai yritystoiminnan harjoittamisen perusteella on ilmeistä, ettei opiskelu ole esteenä kokoaikaisen työn vastaanottamiselle. Yliopisto-opiskelijaa, joka on keskeyttänyt opintonsa vähintään vuoden ajaksi, ei keskeytysaikana pidetä päätoimisena opiskelijana. Järjestelmämme ei aina tue riittävästi työttömän henkilön omaehtoista itsensä kouluttamista. Esiin on aina välillä tullut tapauksia, joissa työttömän on ollut lopetettava opintonsa, koska iltaopintojen aikaisessa tilanteessa ei ole saanut mitään toimeentulon turvaavaa etuutta. Esimerkiksi, jos korkeakoulututkintoon tähtäävän henkilön opinnot vievät aikaa 2 tuntia illasta, hänet luetaan kokopäiväiseksi opiskelijaksi, ja näin ollen hän menettää työttömyyskorvauksensa, jos aloittaa opinnot, mutta saattaa jäädä myös opintotuen ehtojen ulkopuolelle. Esimerkiksi erään henkilön kansainväliset linjaopinnot eivät oikeuttaneet opintotukeen eivätkä työttömyyskorvaukseen. Hänellä olisi ollut mahdollisuus vastaanottaa päivätyötä opinnoista huolimatta. Hänen oli keskeytettävä opintonsa, jotka olisivat edistäneet hänen työllistymistään omalla alallaan ja lisänneet elämän mielekkyyttä. Sen sijaan hänen oltuaan tietyn ajan toimettomana, hänelle tarjottiin työllisyyskurssia, joka oli etäällä hänen substanssistaan. Tämän kurssin ajan hän oli oikeutettu työttömyyspäivärahaan. Esimerkkitapaus osoittaa, että nykyinen käytäntö ei tue omaehtoista opiskelua. Opintojen aloittamista ei siis kannusteta tällaisessa tilanteessa. Työttömien yhdistyksen väki on viestittänyt samansuuntaisista kokemuksista, ja tilanne on koettu kielteiseksi. Työvoimatoimistosta kerrotaan, että työttömän oikeus opiskelun ja työttömyyspäivärahan Versio 2.0

2 yhteensovittamiseen ratkaistaan tapauskohtaisesti eikä siitä ole olemassa kirjallista materiaalia. Oikeus työttömyyspäivärahan saamiseen voi säilyä, jos opinnot kestävät työharjoitteluineen alle 20 opintoviikkoa riippuen siitä, mitä ja missä opiskellaan. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitämme valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Onko hallitus tietoinen siitä, että käytännöt työttömyyskorvauksen saannissa eivät aina kannusta omaehtoiseen opiskeluun ja mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä, että kyseiselle ihmisryhmälle myönnetään työttömyyskorvausta ja sallitaan omaehtoinen opiskelu sillä ehdolla, että opiskelu ei ole esteenä kokoaikaisen työn vastaanottamiselle, tai voidaanko vaihtoehtoisesti turvata näiden henkilöiden toimeentulo opintoetuuksien turvin? Helsingissä 17 päivänä maaliskuuta 2004 Satu Taiveaho /sd Tuula Väätäinen /sd Minna Lintonen /sd Erkki Virtanen /vas Unto Valpas /vas Matti Kauppila /vas Pirkko Peltomo /sd Esa Lahtela /sd Rakel Hiltunen /sd Pentti Tiusanen /vas Matti Kangas /vas Tony Halme /ps Raimo Vistbacka /ps Pia Viitanen /sd 2

3 Ministerin vastaus KK 213/2004 vp Satu Taiveaho /sd ym. Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Satu Taiveahon /sd ym. näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 213/2004 vp: Onko hallitus tietoinen siitä, että käytännöt työttömyyskorvauksen saannissa eivät aina kannusta omaehtoiseen opiskeluun ja mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä, että kyseiselle ihmisryhmälle myönnetään työttömyyskorvausta ja sallitaan omaehtoinen opiskelu sillä ehdolla, että opiskelu ei ole esteenä kokoaikaisen työn vastaanottamiselle, tai voidaanko vaihtoehtoisesti turvata näiden henkilöiden toimeentulo opintoetuuksien turvin? Vastauksena kysymykseen esitän kunnioittavasti seuraavaa: Työttömyysturvajärjestelmän tarkoituksena on turvata työttömän työnhakijan taloudelliset mahdollisuudet hakea työtä ja parantaa edellytyksiään päästä tai palata työmarkkinoille korvaamalla työttömyydestä aiheutuvia taloudellisia menetyksiä. Opiskeluaikaisen toimeentulon turvaamiseksi on luotu opintotukijärjestelmä. Henkilö voi osallistua omaehtoiseen ammatillisia valmiuksia edistävään koulutukseen myös työttömyysetuuden suuruisen koulutuspäivärahan turvin. Koulutuspäivärahaan on oikeus sillä, joka työttömänä aloittaa taikka ryhtyy jatkamaan ennen työttömyyttään keskeytyneitä ammatillisia valmiuksia edistäviä opintoja. Opintojen tulee olla päätoimisia. Lisäksi edellytetään, että henkilöllä on yli 10 vuoden pituinen työhistoria ja että henkilö on koulutuksen aloittaessaan saanut välittömästi edeltäneen 12 kuukauden aikana työttömyysetuutta vähintään 86 päivältä. Koulutuspäiväraha on yksi työttömyysetuuksista ja siitä säädetään työttömyysturvalaissa. Työhallinnon hankkimaan työvoimapoliittiseen aikuiskoulutukseen osallistuvan henkilön koulutusaikainen toimeentulo turvataan koulutustuella tai työmarkkinatuella. Koulutustuki on saman suuruinen kuin henkilölle maksettava työttömyyspäiväraha. Työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen ajalta työmarkkinatuki maksetaan siihen oikeutetulle ilman tarveharkintaa. Lisäksi koulutustukea ja työmarkkinatukea saavalla opiskelijalla on oikeus myös kahdeksan (8) euron suuruiseen ylläpitokorvaukseen, jolla korvataan koulutukseen osallistumisesta aiheutuvia matka- ja muita ylläpitokustannuksia. Jos koulutus järjestetään työssäkäyntialueen ulkopuolella, opiskelijalla on oikeus korotettuun ylläpitokorvaukseen, jonka suuruus on 16 euroa päivässä. Myös kotikuntansa ulkopuolella järjestettävään koulutukseen osallistuvalla on oikeus korotettuun ylläpitokorvaukseen, jos hänelle koulutukseen osallistumisesta aiheutuu majoituskustannuksia. Työvoimapoliittisena aikuiskoulutuksena voidaan hankkia myös yliopisto- ja ammattikorkeakouluopintoja. Työttömyysturva- ja opintotukijärjestelmän yhteensovittamisen tavoitteena on ollut, ettei väliinputoamisia pääsisi syntymään. Tähän on pyritty yhdenmukaistamalla päätoimisten opintojen käsitettä eikä merkittäviä ongelmia elokuun 2004 alussa voimaan tulevan opintotukilain muutoksen jälkeen enää pitäisi olla. Tämän jälkeenkin opintojen liian verkkainen eteneminen estää 3

4 Ministerin vastaus opintotuen saamisen. Yliopisto-opinnoissa vähimmäisvaatimuksena on, että opintosuorituksia kertyy kaksi ja puoli opintoviikkoa tukikuukautta kohden. Ammattikorkeakouluopinnoissa edellytetään kolmea opintoviikkoa tukikuukautta kohden. Opintojen ripeä loppuunsaattaminen parantaa merkittävästi henkilön työllistymismahdollisuuksia. Helsingissä 16 päivänä huhtikuuta 2004 Työministeri Tarja Filatov 4

5 Ministerns svar KK 213/2004 vp Satu Taiveaho /sd ym. Till riksdagens talman I det syfte 27 riksdagens arbetsordning anger har Ni, Herr talman, till behöriga medlem av statsrådet översänt följande av riksdagsledamot Satu Taiveaho /sd m.fl. undertecknade skriftliga spörsmål SS 213/2004 rd: Är regeringen medveten om att praxis i erhållandet av arbetslöshetsersättning inte alltid uppmuntrar till frivilliga studier och vilka åtgärder ämnar regeringen vidta för att människogruppen i fråga skall beviljas arbetslöshetsersättning och tilllåtas bedriva frivilliga studier på det villkor att studierna inte utgör ett hinder för mottagandet av heltidsarbete, eller kan man alternativt trygga dessa personers utkomst genom studieförmåner? Som svar på detta spörsmål får jag vördsamt anföra följande: Systemet med utkomstskydd för arbetslösa syftar till att trygga arbetslösa arbetssökandes ekonomiska möjligheter att söka arbete och förbättra deras möjligheter att komma in på eller återvända till arbetsmarknaden genom att ersätta de ekonomiska förluster som föranleds av arbetslösheten. För att trygga utkomsten under studietiden har man skapat ett studiestödssystem. En person kan delta i frivillig utbildning som främjar yrkesfärdigheterna också med stöd av utbildningsdagpenning som är lika stor som arbetslöshetsförmånen. En person är berättigad till utbildningsdagpenning, om han som arbetslös börjar eller fortsätter studier, som främjar yrkesfärdigheterna och som avbrutits före hans arbetslöshet. Det bör vara fråga om heltidsstudier. Därtill förutsätts det att personen i fråga har en arbetshistoria på över 10 år och att han, då han inleder utbildningen, omedelbart under de 12 månaderna före utbildningen fått arbetslöshetsförmån för minst 86 dagar. Utbildningsdagpenningen är en av arbetslöshetsförmånerna och bestämmelser därom finns i lagen om utkomstskydd för arbetslösa. Utkomsten för en person som deltar i arbetskraftspolitisk vuxenutbildning som anskaffats av arbetsförvaltningen tryggas genom utbildningsstöd eller arbetsmarknadsstöd. Utbildningsstödet är lika stort som den arbetslöshetsdagpenning som utbetalas åt personen. Under arbetskraftspolitisk vuxenutbildning utbetalas arbetsmarknadsstöd åt den som är berättigad till det utan behovsprövning. Dessutom är studerande som får utbildningsstöd och arbetsmarknadsstöd också berättigade till en åtta (8) euros ersättning för uppehälle, genom vilken man ersätter reseoch andra kostnader för uppehälle föranledda av deltagande i utbildning. Ifall utbildningen ordnas utanför pendlingsregionen, är studeranden berättigad till förhöjd ersättning för uppehälle till ett belopp av 16 euro per dag. Också de som deltar i utbildning anordnad utanför deras hemkommun har rätt till förhöjd ersättning för uppehälle, ifall de åsamkas inkvarteringskostnader för att de deltar i utbildningen. Också universitets- och yrkeshögskolestudier kan anskaffas i form av arbetskraftspolitisk vuxenutbildning. Syftet med att sammanjämka systemet med utkomstskydd för arbetslösa och studiestödssystemet har varit att inga "förlorare" skall kunna uppstå. Detta har man försökt uppnå genom att förenhetliga begreppet heltidsstudier, och inga betydande problem borde längre finnas efter ändring- 5

6 Ministerns svar en av studiestödslagen, som träder i kraft i början av augusti Också därefter hindrar studiernas för långsamma framåtskridande mottagandet av studiestöd. I universitetsstudier är minimikravet att man får ihop två och en halv studievecka per stödmånad. Då det gäller yrkeshögskolestudier förutsätts tre studieveckor per stödmånad. Ett raskt slutförande av studierna förbättrar märkbart personens sysselsättningsmöjligheter. Helsingfors den 16 april 2004 Arbetsminister Tarja Filatov 6

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 824/2004 vp Ammattikorkeakouluopiskelijan työttömyysturva opintojen keskeytyessä tilapäisesti Eduskunnan puhemiehelle Työttömyysturvaa ei Suomessa voi saada henkilö, jonka katsotaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 154/2002 vp Työnhakijana olevan opiskelijan oikeus työttömyysturvaan opiskeluvapaalla Eduskunnan puhemiehelle Työttömyyspäivärahaan on oikeus työvoimatoimistoon ilmoittautuneella työtä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 811/2002 vp Opiskelun ja työttömyysturvan yhteensovittaminen Eduskunnan puhemiehelle Opiskeluun ja työttömyysturvan saantiin liittyy tällä hetkellä ongelmia. Esimerkiksi opiskelu tulkitaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 58/2009 vp Työttömien tai lomautettujen aikuisopiskelijoiden työttömyysturva Eduskunnan puhemiehelle Monet työntekijät opiskelevat työssäkäynnin ohella lähinnä iltaisin. Kyseessä olevat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 431/2001 vp Yrittäjien asema uudessa aikuiskoulutustuessa Eduskunnan puhemiehelle Työllisyyden hoito on merkittävä osa köyhyyden torjuntaa. Pienyritteliäisyyttä on siten tuettava, jotta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 232/2009 vp Työttömien ja lomautettujen korkeakoulujen iltaopiskelijoiden työttömyysturva Eduskunnan puhemiehelle Monet yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen aikuisopiskelijoista ovat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1254/2001 vp Osa-aikalisän myöntämisen perusteet Eduskunnan puhemiehelle Kun osa-aikalisäjärjestelmä aikoinaan otettiin käyttöön, sen yhtenä perusteena oli lisätä työssä jaksamista

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 62/2003 vp Pehmytkudosreuman lääkitys Kela-korvauksen piiriin Eduskunnan puhemiehelle Pehmytkudosreuman (fibromyalgian) hoitoon käytettävät lääkkeet eivät kuulu Kelan erityiskorvattavien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1278/2010 vp Osa-aikaeläkkeellä olevien sairauspäivärahaan liittyvien ongelmien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jos henkilö sairastuu osa-aikaeläkkeelle jäätyään, putoavat hänen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 349/2002 vp Työmarkkina- ja opintotuen aiheuttamat väliinputoamisongelmat Eduskunnan puhemiehelle Yhteiskuntamme tulisi pyrkiä siihen, että ne, jotka ovat työttöminä, pystyisivät mahdollisimman

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1256/2001 vp Palkansaajan järjestäytymättömyys ammattiliittoihin Eduskunnan puhemiehelle Perustuslaki turvaa oikeuden olla järjestäytymättä ammattiliittoon. Käytännössä valinnanvapautta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2013 vp Rajatyöntekijöiden oikeus aikuiskoulutustukeen Eduskunnan puhemiehelle Osaamisen kehittäminen ja aikuisopiskelu ovat nykyään arkipäivää. Omaehtoisesti opiskelevat rajatyöntekijät

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 946/2010 vp Adr-ajolupavaatimukset Helsinki-Vantaan lentokentällä Eduskunnan puhemiehelle Autonkuljettajilta vaaditaan adr-ajolupa, mikäli he kuljettavat vaarallisia aineita yli sallittujen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 85/2011 vp Varhennetun eläkkeen vaikutukset takuueläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Laki takuueläkkeestä tuli voimaan 1.3.2011, ja sen tarkoituksena on ollut turvata Suomessa asuvan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 857/2005 vp Vakuutusmeklaritutkinto Eduskunnan puhemiehelle 1.9.2005 tuli voimaan laki vakuutusedustuksesta (570/2005). Lain 49 :n mukaan siirtymäsäännöksistä säädetään seuraavasti:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 40/2005 vp Eriävät tulkinnat työttömien opiskelusta Eduskunnan puhemiehelle Viime aikoina on paljon keskusteltu työttömien työnhakijoiden kannustamisesta työnhakuun, opiskeluun tai

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 435/2003 vp Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoito Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoidon osalta on ilmennyt ongelmia ympäri Suomea. Monet kunnat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 811/2004 vp Varusteiden hankinta työvoimapoliittisessa koulutuksessa Eduskunnan puhemiehelle Eräs henkilö kirjoittaa huolissaan itsensä ja perheensä tulevaisuudesta. Voidaanko työvoimapoliittiseen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1368/2010 vp Perheen yrittäjyyden vaikutus kotona asuvan aikuisen lapsen työmarkkinatukeen Eduskunnan puhemiehelle Nykyisin elämänvaiheiden muutoskohdissa nuoret aikuiset saattavat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 451/2001 vp Avoimessa yliopistossa opiskelevien henkilöiden yhteiskunnallisen aseman selkeyttäminen Eduskunnan puhemiehelle Avoin yliopisto -järjestelmä luotiin Suomeen Ison-Britannian

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1381/2001 vp Palo- ja pelastustoimen palkkion vaikutus sopimuspalokuntalaisen työttömyyspäivärahaan Eduskunnan puhemiehelle Suomessa on tällä hetkellä noin 390 kuntaa, joissa tukeudutaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 143/2004 vp Työmarkkinatuen maksaminen pitkäaikaistyöttömälle sairauslomapäätöstä odotettaessa Eduskunnan puhemiehelle Pitkäaikaistyötön saattaa joutua odottamaan sairauslomaa hakiessaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 145/2007 vp Määräaikaisia työsuhteita tekevän mahdollisuus korkeakoulututkintoon työn ohella Eduskunnan puhemiehelle Työttömyysturvalain 2 luvun 6 :n mukaan päätoimisella opiskelijalla

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 297/2006 vp Työttömän työnhakijan status ja oikeudet Eduskunnan puhemiehelle Työttömyysturvan tarkoituksena on työttömän työnhakijan toimeentulon turvaaminen ja työttömyydestä aiheutuvien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 964/2010 vp Oppilaitosten työharjoittelujaksot Eduskunnan puhemiehelle Ammattikorkeakoulut järjestävät monimuotoopetusta, jossa yhdistellään eri opetuskeinoja joustavasti keskenään.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 345/2013 vp Osasairauspäivärahan maksaminen vuosiloman ajalta Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain mukaan osasairauspäivärahaa maksetaan vähintään 12 arkipäivän yhtäjaksoiselta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 759/2004 vp Liikunnanopettajien pätevöityminen terveystiedon opettajiksi Eduskunnan puhemiehelle Uuden lain myötä aikaisemmin valmistuneet liikunnanopettajat eivät ole päteviä opettamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 76/2006 vp Kelan järjestämän vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen suunnitelman laatiminen Eduskunnan puhemiehelle Kelalla on lakisääteinen velvollisuus järjestää vajaakuntoisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 281/2011 vp Lapsettomien leskien leskeneläkkeen ikärajojen laajentaminen Eduskunnan puhemiehelle Lapsettomien leskien leskeneläkettä saavat tämänhetkisen lainsäädännön mukaan 50 65-

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 350/2007 vp Oikeus sairauspäivärahaan tai eläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Kontiolahtelainen Kauko Riikonen koki melkoisen yllätyksen, kun hän 1.6.2004 nilkkavammasta alkaneen sairausloman

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1231/2010 vp Vuosilomapalkkasäännösten saattaminen vastaamaan Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiota C-486/08 Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) on jo 22.4.2010

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 820/2013 vp Työosuuskunnassa työskentelevän työttömyysturva Eduskunnan puhemiehelle Työosuuskunta on liiketoimintaa harjoittava yritys ja työorganisaatio, joka on perustettu muodostamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1337/2001 vp Työvoimapoliittisten lausuntojen ajantasaisuus Eduskunnan puhemiehelle Esimerkkihenkilöä, joka lopetti totaalisesti yritystoiminnan vuonna 1992, pidetään työvoimahallinnon

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1355/2001 vp Ulkomaaneläkkeiden sairausvakuutusmaksut Eduskunnan puhemiehelle EU:n tuomioistuimen päätös pakottaa Suomen muuttamaan niiden eläkeläisten verotusta, jotka saavat eläkettä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 168/2010 vp Työttömyysturvalain tulkinta työllistymistä edistävän palvelun aiheuttamasta poissaolosta Eduskunnan puhemiehelle Työttömyysturvalain 10 luvun 3 :ssä sanotaan poissaolosta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 175/2010 vp Työvoimatoimistojen erot suhtautumisessa työttömyydenaikaiseen opiskeluun Eduskunnan puhemiehelle Eri kunnissa on hyvin ristiriitaiset menettelytavat työvoimapoliittista

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2007 vp Kela-korvattavat lääkkeet ja perhekohtainen omavastuu Eduskunnan puhemiehelle Joissakin sairauksissa on se tilanne, ettei Kelan korvauksen piirissä oleva lääke anna sitä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 130/2008 vp Työ- ja työkyvyttömyyseläkkeiden maksupäivä Eduskunnan puhemiehelle Työeläkkeen ja työkyvyttömyyseläkkeen maksupäivä on kuukauden ensimmäinen päivä. Tapauksissa, joissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2001 vp Kunnan oikeus ilman perillisiä kuolleen henkilön kiinteistöön Eduskunnan puhemiehelle Perintökaaren mukaan ilman perillisiä kuolleen henkilön omaisuuden perii valtio. Omaisuus

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 416/2013 vp Kehitysvamma-alan ammattitutkinnon kelpoisuus sosiaali- ja terveysalalla Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvamma-alan ammattitutkintoon valmistavaa koulutusta tarjotaan useissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 300/2004 vp Sovitellun ansiopäivärahan kohtuullistaminen Eduskunnan puhemiehelle Työttömyysturvalain (1290/2002) 4 luvun 5 :n mukaan soviteltu ansiopäiväraha lasketaan siten, että etuus

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 751/2004 vp Osa-aikalisän nykyistä joustavampi käyttö hoivatyössä Eduskunnan puhemiehelle Osa-aikalisä antaa työntekijälle mahdollisuuden lyhentää työaikaansa määräaikaisesti. Työnantajan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1258/2001 vp Kelan asumistuki Eduskunnan puhemiehelle Yleinen vuokrataso on noussut viime vuosien aikana huomattavan korkeaksi. Varsinkin pienten asuntojen neliövuokrat ovat kaupungeissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 986/2009 vp Auton katsastamisen mahdollistaminen Espanjassa Eduskunnan puhemiehelle Huomattava määrä suomalaisia asuu osan vuotta Espanjassa. Monilla on siellä oma Suomessa rekisteröity

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 959/2006 vp Työharjoittelussa olevan henkilön palkkaus Eduskunnan puhemiehelle Työvoimapoliittisessa koulutuksessa olevalle henkilölle maksetaan 8 euroa ylläpitokorvausta päivältä.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 27/2005 vp Jatko-opiskelijan työttömyysturva Eduskunnan puhemiehelle Työttömyyspäivärahan saamisen yleisenä edellytyksenä on se, että henkilö on työtön, hän on ilmoittautunut kokoaikatyön

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 664/2003 vp Laboratoriolääketieteen ammattiryhmien koulutus- ja työtilanne Eduskunnan puhemiehelle Laboratoriolääketieteen asiantuntijoita, kuten erilaisia laboratoriolääkäreitä, sairaalakemistejä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 648/2002 vp Tupakkalain tulkinta Eduskunnan puhemiehelle Ympäristön tupakansavu luokitellaan syöpävaaralliseksi aineeksi. Tämä merkitsee sitä, että erityisen riskialttiita työntekijöitä,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1251/2001 vp Työttömien matkustusrajoitukset Eduskunnan puhemiehelle Työttömän työnhakijan velvoite on olla työmarkkinoiden käytettävissä. Tiukasti tulkittuna työhallinnon ohje merkitsee

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 159/2012 vp Aikuisen ADHD-potilaan metyylifenidaattilääkityksen korvaaminen Eduskunnan puhemiehelle ADHD aiheuttaa keskittymishäiriötä, se myös hankaloittaa ja vaikeuttaa ihmiselämän

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1138/2002 vp Työssäoppimisajan palkan siirtäminen vuositulon periaatteen piiriin Eduskunnan puhemiehelle Kaikkiin toisen asteen tutkintoihin kuuluu vähintään 20 opintoviikon laajuinen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 740/2004 vp Työttömyysturvan sovitellun päivärahan joustavoittaminen Eduskunnan puhemiehelle Työttömyys on lukuisista yrityksistä huolimatta edelleenkin suuri ongelma, jota ei ole kyetty

Lisätiedot

Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta

Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta Laki työttömyysturvalain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan työttömyysturvalain (1290/2002) 2 luvun 1 :n 2 momentin johdantokappale, 10 :n 2 momentin 2 4 kohta, 13 :n 1 momentti ja

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 845/2006 vp Internetin hankkiminen yhteydenpitoon työvoimaviranomaisten kanssa Eduskunnan puhemiehelle Työttömän työnhakijan piti lähettää työvoimaviranomaiselle kuittaus sähköisen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 118/2004 vp Osa-aikaeläkkeeltä vanhuuseläkkeelle siirtyminen Eduskunnan puhemiehelle Vuoden 2005 alussa voimaan tulevan eläkeuudistuksen myötä vanhuuseläkkeelle voi siirtyä 63 68-vuotiaana.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 718/2002 vp Työmarkkinatuella harjoittelevan oikeus lomaan Eduskunnan puhemiehelle Työmarkkinatuella työharjoittelussa olevat tekevät työtä viitenä päivänä viikossa neljästä kahdeksaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1234/2010 vp Avoimessa korkeakoulussa tai yliopistossa opiskelevien aseman parantaminen Eduskunnan puhemiehelle Hyvin monet ylioppilaat aloittavat opintonsa avoimessa korkeakoulussa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 136/2011 vp Takuueläkkeen mukaisen vähimmäiseläkkeen turvaaminen varhennettua eläkettä saaville Eduskunnan puhemiehelle Parhaillaan eduskunnan käsittelyssä oleva takuueläkelain muutos

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 440/2012 vp Taksiautoilijoiden ajoluvan ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Taksiautoilijat sekä linja- ja kuorma-auton kuljettajat ovat olennainen osa tieliikennettämme, ja heidän kykynsä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 392/2001 vp Indeksitarkistuksen tekeminen velkajärjestelyn elinkustannuksiin Eduskunnan puhemiehelle Yksi merkittävä ongelma velkajärjestelyissä on, ettei velallinen pysty noudattamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 876/2010 vp Työnantajien Kela-maksun poiston vaikutus työpaikkojen määrään Eduskunnan puhemiehelle Työnantajien Kela-maksu on hallituksen esityksestä poistettu. Hallitus perusteli esityksessään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1037/2010 vp Työttömän matkustusrajoitukset Eduskunnan puhemiehelle Työtön työnhakija voi työttömyysturvaa menettämättä matkustaa ulkomaille enintään kuusi etuuden maksupäivää noin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2007 vp Alkoholin liikakäyttöön puuttuminen työpaikoilla Eduskunnan puhemiehelle Suomessa saattaa olla Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan jopa 500 000 700 000 alkoholin suurkuluttajaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 349/2003 vp Työttömyysturvan muuttaminen nykyistä kannustavammaksi Eduskunnan puhemiehelle Lähtökohtaisesti kaikissa tilanteissa lainsäädäntöä tehtäessä ja tulkintoja annettaessa pitää

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 528/2006 vp Talous- ja velkaneuvonnan valtionosuuden kohdentaminen Enon kunnalle Eduskunnan puhemiehelle Valtion talousarviossa on määräraha talous- ja velkaneuvontaan. Lääninhallitusten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KK 85/1999 vp - Eero Lämsä /kesk ym. KIRJALLINEN KYSYMYS 85/1999 vp Verkostomarkkinointia harjoittavien työttömien oikeusturva Eduskunnan puhemiehelle Työttömyysturvalain mukaan työttömän henkilön on mahdollista

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 767/2001 vp Postinjakelu Kangasalan Kuohenmaalla Eduskunnan puhemiehelle Postin toiminta haja-asutusalueilla on heikentynyt. Postin jakaminen myöhään iltapäivällä ei ole kohtuullista.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 391/2001 vp Valtiokonttorin maksamien pienten eläkkeiden maksatuksen järkeistäminen Eduskunnan puhemiehelle Useimpien eläkkeellä olevien ihmisten kokonaiseläke koostuu monien eläkelaitosten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 619/2002 vp EU-direktiivi satamapalvelujen järjestämisestä Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unioni on laatimassa direktiiviä satamapalvelujen järjestämisestä. Tämänkin EU-direktiivin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2008 vp Kelan maksamat matkakorvaukset oman auton käytöstä Eduskunnan puhemiehelle Kela korvaa sairauden ja kuntoutuksen vuoksi tehtyjen matkojen kuluja. Kelan toimistosta voi hakea

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1291/2001 vp Vapaaehtoisen eläkevakuutuksen eläkeikäraja Eduskunnan puhemiehelle Työmarkkinoiden keskusjärjestöt pääsivät sopimukseen yksityisten alojen työeläkkeiden kehittämisestä.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 116/2009 vp Maahanmuuttajien koulutusmahdollisuudet Eduskunnan puhemiehelle Maahanmuuttajien koulutus on Suomen tulevaisuuden kannalta erittäin tärkeä järjestää mielekkäällä, yksilöllisellä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 530/2001 vp Passi työpaikalle -valmennusjakson toteuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Savonlinnan työttömyysprosentti on yhä lähes lama-ajan tasoa. Työttömyysprosentin ollessa korkea

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1024/2004 vp Omakotitalojen saaminen energiansäästöavustusten piiriin Eduskunnan puhemiehelle Hyväksytyn ilmastostrategian mukaan Suomi sitoutuu vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 71/2004 vp Ulkomailla työskentelyn vaikutukset kansaneläkkeen viivästymiseen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla työskennelleiden Suomen kansalaisten eläkepäätökset viipyvät usein kuukausikaupalla.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 95/2006 vp Saamenkieliset ylioppilaskirjoitukset Eduskunnan puhemiehelle Saamen kielen aseman parantamiseksi Suomessa tuli vuonna 1992 voimaan kielilaki. Vuonna 2004 tuli voimaan saamen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 55/2003 vp Biologian opetuksen ajanmukaistaminen peruskouluissa Eduskunnan puhemiehelle Kouluissa opetetaan kehitysoppia biologian tunneilla ainoana tieteenä vastauksena kysymykseen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2004 vp Asunto-osakeyhtiöiden hallitusten ja osakkeenomistajien ohjeistaminen Eduskunnan puhemiehelle Viime lokakuun alusta voimaan tullut järjestyslaki kumosi kaupunkien omat järjestyssäännöt.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 854/2013 vp Kotihoidon tuen vaikutus työttömyysturvaan/muutosturvaan Eduskunnan puhemiehelle Tilanteessa, jossa puoliso (vaimo) lähtee töihin ja toiselle puolisolle (mies) maksetaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 412/2010 vp Linja-auton- ja kuorma-autonkuljettajan ammattipätevyyskoulutus Eduskunnan puhemiehelle Laki linja-auton- ja kuorma-autonkuljettajan ammattipätevyydestä (HE 149/2006 vp)

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 264/2013 vp Eduskunnan suullinen kyselytunti radiossa Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan suullisella kyselytunnilla ministerit vastaavat kansanedustajien kysymyksiin. Kyselytunti mahdollistaa

Lisätiedot

Varhennetulle vanhuuseläkkeelle jäävä henkilö ei ehkä aina saa riittävästi tietoa siitä, minkä suuruiseksi hänen eläkkeensä muodostuu loppuelämäksi.

Varhennetulle vanhuuseläkkeelle jäävä henkilö ei ehkä aina saa riittävästi tietoa siitä, minkä suuruiseksi hänen eläkkeensä muodostuu loppuelämäksi. KK 1370/1998 vp Kirjallinen kysymys 1370 Mikko Kuoppa Iva-r: Varhennetun vanhuuseläkkeen riittävyydestä Eduskunnan Puhemiehelle Varhennettua vanhuuseläkettä on markkinoitu ikääntyneille työntekijöille

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 546/2010 vp Kuljettajantutkintojen kilpailuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kilpailuttaa kuljettajantutkintojen vastaanottamisen 19 maakunnassa,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 823/2012 vp Työharjoittelun suorittaminen etätyönä Eduskunnan puhemiehelle Etätyöstä on puhuttu paljon, mutta ennakko-odotuksiin nähden se on yleistynyt uutena työnteon muotona hitaasti.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 133/2009 vp Valtion eläkevastuut Eduskunnan puhemiehelle Edellisen hallituksen aikana arvioitiin, että valtionhallinnosta voitaisiin vähentää vuoteen 2011 mennessä 9 650 työpaikkaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 303/2003 vp Lesken perintövero Eduskunnan puhemiehelle Suomen perintöverojärjestelmä saattaa asettaa leskeksi jääneen perijän hyvinkin hankalaan tilanteeseen, vaikka läheisen kuolemassa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2004 vp Työntekijöiden työehtojen heikentyminen ISS:ssä Eduskunnan puhemiehelle Pietarsaaressa sijaitsevassa Snellmanin lihanjalostuslaitoksessa hoidettiin tuotantorakennusten siivoustyö

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 885/2013 vp Karenssi työsuhteen purkautuessa koeajalla Eduskunnan puhemiehelle Työsuhteen alkaessa on lakisääteinen koeaika. Joskus kuitenkin osoittautuu, että työsuhde ei toimi odotetusti,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 59/2012 vp Ulkomailla äänestämisen helpottaminen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla äänestäminen on suomalaisissa vaaleissa äänioikeutetulle yhtä tärkeä oikeus kuin kotimaassakin oleskeleville

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 612/2003 vp Käsityöläisten arvonlisävero Eduskunnan puhemiehelle Erilaiset maatilatorit toimivat käsityöläisten ja muiden pienten tavarantoimittajien myyntipaikkoina. Nykyinen arvonlisäverojärjestelmä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 442/2003 vp Oikeus irtisanomisajan palkkaan konkurssitilanteissa Eduskunnan puhemiehelle Konkurssitapauksissa irtisanomisajan palkkamääräykset jäävät kuolleeksi kirjaimeksi. Useimmissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1022/2001 vp Työvoimatoimistojen tukityöllistämistoimet Eduskunnan puhemiehelle Työvoimatoimistoilla on erilaisia toimintamalleja muun muassa siinä, kuinka monta kertaa samaa henkilöä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 646/2009 vp Pysyvän haitan korvausta saavan oikeus ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan lomautustai työttömyystilanteessa Eduskunnan puhemiehelle Henkilö vammautui 10 vuotta sitten,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 910/2012 vp Tarkkaavaisuushäiriöstä kärsivän lääkehoito Eduskunnan puhemiehelle Psykostimulanttien käyttö tarkkaavaisuushäiriön hoidossa on viime vuosina yleistynyt. Esimerkiksi YK:n

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1094/2013 vp Eläkeläisten kireä verotus Eduskunnan puhemiehelle Kun henkilö jää eläkkeelle, hänen tulotasonsa puolittuu, kun sitä verrataan henkilön työelämästä saamaan palkkaan. Eläkeläisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 399/2007 vp Kansainvälisen adoption rajoitukset Eduskunnan puhemiehelle Lapseksiottamisesta annettua lakia (153/1985) muutettiin vuonna 1996, jotta Suomessa voitiin saattaa voimaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 436/2004 vp Kivunhoitoon erikoistuneen lääkärin saaminen terveysasemille Eduskunnan puhemiehelle Kipupotilasyhdistys on valtakunnallinen, ja sen toiminnan periaatteena on kipupotilaiden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 792/2006 vp Viisipäiväinen vuosilomaviikko Eduskunnan puhemiehelle Vuosilomalaki on vanhentunut joiltakin osin. Laissa vanhaa perinnettä on se, että ansaittu vuosiloma-aika kuluu myös

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 588/2006 vp Luottamustehtävien palkkioiden vaikutus eräisiin etuuksiin Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan 100-vuotisjuhlavuoden aikana on korostettu kansanvaltaisen järjestelmämme merkitystä.

Lisätiedot