KRAMPPIEN KOSMOLOGIASTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KRAMPPIEN KOSMOLOGIASTA"

Transkriptio

1 3

2 KRAMPPIEN KOSMOLOGIASTA Suhteeni Kramppeihin alkoi onnekkaasta sattumasta. Suopea kohtalon sormi osoitti vuonna 1991 kirjaston lehtihyllystä Rumban ja sieltä Pauli Kallion käsikirjoittaman ja Christer Nuutisen piirtämän sarjakuvan, jolla oli vähän kummalliselta vaikuttava nimi Kramppeja & nyrjähdyksiä. Shakespeare-sitaatilla alaotsikoidussa jaksossa edelleen suopea sattuma ohjaa yhteen tuolloin vielä nimettöminä esiintyvät Eskon ja Ainon, joiden välille syttyy romanssi. Tästä alkoi myös minun ihastukseni Kramppeihin. Kuten niin monet todella hyvät teokset, Krampit tarjosi ensi kohtaamisesta alkaen kokonaisen maailman, johon sekä saattoi että halusi astua sisään. Ja se maailma oli runsas: leppäkerttu astelee asfaltilla, huonekasvit elävät salaperäistä ja välillä hämmästyttävää elämäänsä, sympaattiset linnut katselevat tapahtumia omasta perspektiivistään, muhkeat pilvet kulkevat kaupungin yllä, enkelit ja tekokuut liitelevät avaruudessa ja kaukaiset tähtisumut kiertyvät radoillaan. Tässä täyteydessä elävät elämäänsä Kramppien henkilöt, kukin luonteensa tapaan, epätäydellisinä mutta humaaneina, erehtyväisinä mutta ajattelevina, sarkastisina muttei koskaan kyynisinä. Kramppien keskiössä on ihmisselon ihanuus ja kurjuus. Henkilöitä koskettavat kaikki ne pyrkimykset, joita ihmisyys parhaimmillaan on. Tärkeitä ovat ihmisen suuret asiat: rakkaus, kuolema, ystävyys, toimeentulo, elämän mieli. Myös hengen ja ruumiin kulttuuria harrastetaan, maukasta ruokaa ja jaloja juomia unohtamatta. Rytmimusiikki ja jalkapallo nousevat ylitse muiden, mutta myös kirjallisuutta luetaan, elokuvia katsotaan ja kommentoidaan, eikä tanssimistakaan unohdeta. Teatterissa ja oopperassakin on käyty oopperasta tosin lähdettiin kesken kun pariskunnan mieleen tuli vieläkin parempaa tekemistä. Kramppeja ja nyrjähdyksiä on nyt ilmestynyt lähes neljännesvuosisadan, ja ensimmäisestä albumista tulee tänä vuonna kuluneeksi kaksikymmentä vuotta. Sarjan henkilöt ovat varttuneet, ja samalla tilanteet ja ongelmat jonkin verran muuttaneet muotoaan, kuten elämässä tapaa käydä. Viimeiset punk-singlet vietiin divariin jo 1990-luvun alkaessa, akuutteja toimeentulohuolia on vähemmän, parisuhteet ja työpaikat ovat vakiintuneempia, viinit hieman kalliimpia ja tilapäisten vuokrakämppien riesat ovat vaihtuneet 4

3 asuntolainahuoliksi. Elämä ei silti ole välttämättä helpompaa; on uusia suuria huolia kuten lapsettomuus ja iäkkäiden vanhempien selviytyminen. Maailma on edelleen myös nurja- ja jopa väärämielinen. Samat ankeat asiat ovat ärsyttäneet henkilöitä alusta asti: muukalaisviha, ahneus ja julmuus, ennakkoluuloinen ahdasmielisyys, omahyväinen pönötys ja kaikenlainen pikkumainen nipotus. Kallion sanataiteen laatu on paitsi korkeaa, myös varsin terapeuttista usein henkilöt kiteyttävät nautittavan nasevasti juuri sen repliikin, jota lukija vastaavassa tilanteessa ei keksinyt. Ei ole vaikea ymmärtää, että sarja on houkutellut piirtäjikseen maamme eturivin sarjakuvataiteilijoita. Jokainen piirtäjä on tuonut mukanaan omaa erityislaatuaan. Sami Toivosen lujalla viivalla piirretyt juurevan energiset hahmot tuntuvat Mika Lietzénin herkällä kädellä kuvaamina jotenkin hauraammilta ja haavoittuvaisemmilta. Lietzénin piirtämässä Kukkakauppiaan onnenpäivä -albumissa tarinakin saa synkempiä sävyjä. Omalla jäljittelemättömällä tyylillään hahmoja ovat piirtäneet myös Katja Tukiainen ja (sarjassa Onnen lahjat) Kati Kovács. Pitkäaikaisin on Kramppien alkuperäinen ja myös nykyinen piirtäjä Christer Nuutinen, jonka rönsyilevän surrealistinen työskentelytapa on loistavasti täydentänyt käsikirjoittaja Kallion vankkaa realismia. Juuri Kallion ja Nuutisen yhteistyö on puhaltanut Kramppien universumiin sen ainutlaatuisen elävän hengen. Kun Kramppien maailma näyttää hyvät puolensa, ovat kaupungit kauniita, maaseutu leppeää, musiikki hyvää ja seura parasta mahdollista. Ja huonoinakin päivinä sen henkilöt osaavat käyttää järkeään, seurata tunteitaan ja osoittaa hyvää tahtoa. Tällaisessa maailmassa ihmisellä on toivoa. Eskon ja Ainon romanssi kesti viitisentoista vuotta. Minun romanssini Kramppien kanssa jatkuu edelleen, ja toivon että saamme kulkea yhdessä vielä kauan. Hauholla kesäkuussa 2014 Merja Heikkinen, alias Grönroos 5

4 S u osit u ssa kau p u nginosassa 6

5 Naamat kirjaan, nimet muistiin 7

6 Jä lkk ä riksi t y rni h y y dy ke ja valkos u klaamo u sse 8

7 Maailman tavallisin aamu 9

8 Älä suututa markkinoita 10

9 Huonoja uutisia 11

10 Globaalia ruokaterapiaa 12

11 Jingle Bell Rock 13

12 Hei d i ja A nniina onnen kintereill ä 14

13 Desi b elimittari täy nn ä 15

14 Risto haikailee tropiikkiin 16

15 Aina mielessä 17

16 Helmiku u on ku u kau sista ly h in 18

17 M elkein täy d ellinen pä i vä 19

18 Vapaampi ku in tai vaan lint u 20

19 K anelia, sokeria, kar d em u mmaa 21

20 Lepä ävä nainen 22

21 Jä lkimo d ernin kau p u nkiku ltt u u rin polttopisteess ä 23

Golf Digest lukijatutkimus

Golf Digest lukijatutkimus Golf Digest Golf Digest lukijatutkimus Toteutettu web-kyselynä toukokuussa 8 Vastaajat ovat Golf Digest lehden tilaajia ja lukijoita Vastaajia n = 479 Lehden jutut luetaan tarkkaan Luen lehden jutut Vastaajista

Lisätiedot

9.-luokkalaisen kulttuurikansio

9.-luokkalaisen kulttuurikansio 9.-luokkalaisen kulttuurikansio Kokoa kulttuurikansioon puolen vuoden ajan kulttuurielämyksiäsi. Kulttuurikansio palautetaan opettajalle 31.3. 2009. Liimaa pääsyliput kansioon! Pakolliset sivut Huom! -

Lisätiedot

Mirja Nuutisen. postikorttimallit 2012

Mirja Nuutisen. postikorttimallit 2012 Mirja Nuutisen postikorttimallit 2012 2 3 Arkaaiset Unet sarjan postikortit Arkaaiset Unet on teossarja, jota olen kehittänyt vuodesta 2005 lähtien. Sarjaan kuuluu digitaalisesti työstettyjä kuvakollaaseja,

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Tehtävät tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8 1 Tunteet kehossani Kirjoita tai piirrä, missä seuraavassa listatut tunteet tuntuvat kehossasi ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Mukailtu lähde: mielenterveystalo.fi

Lisätiedot

Mitä yliopistot/,ede voi tehdä maailman kiperien ongelmien ratkaisemiseksi. H Kalervo Väänänen Rehtori Turun yliopisto

Mitä yliopistot/,ede voi tehdä maailman kiperien ongelmien ratkaisemiseksi. H Kalervo Väänänen Rehtori Turun yliopisto Mitä yliopistot/,ede voi tehdä maailman kiperien ongelmien ratkaisemiseksi H Kalervo Väänänen Rehtori Turun yliopisto Kiperiä ongelmia rii=ää Elinympäristön pilaantuminen: ilmastonmuutos, energian tuo=o,

Lisätiedot

Kalevalaa monessa muodossa Kansalliskirjastossa

Kalevalaa monessa muodossa Kansalliskirjastossa Kalevalaa monessa muodossa Kansalliskirjastossa Posted on 12.5.2010 by helehilt Kalevala on aina vaikuttanut vahvasti elämääni, ihan lapsuudesta saakka. Kalevalan päivä oli ehdottomasti lempijuhlapäiviä

Lisätiedot

Perhe- varallisuus- oikeus. Aulis Aarnio Urpo Kangas

Perhe- varallisuus- oikeus. Aulis Aarnio Urpo Kangas Perhe- varallisuus- oikeus Aulis Aarnio Urpo Kangas TALENTUM Helsinki 2010 2010 Talentum Media Oy ja Urpo Kangas Kannen suunnittelu: Mika Petäjä Kannen toteutus: Outi Pallari Taitto: NotePad ISBN 978-952-14-1512-8

Lisätiedot

Janne-Pekka Nurmen ja Kari Nurmen matkakertomus Salomon 4Trailsiin 2012.

Janne-Pekka Nurmen ja Kari Nurmen matkakertomus Salomon 4Trailsiin 2012. Janne-Pekka Nurmen ja Kari Nurmen matkakertomus Salomon 4Trailsiin 2012. Vuorijuoksujen ja erilaisten extreme-kisojen suosio on lisääntynyt huimasti viime vuosien aikana. Siispä olihan sitä lähdettävä

Lisätiedot

Liisa Välilä Kataja Parisuhdekeskus ry www.perheenparhaaksi.fi

Liisa Välilä Kataja Parisuhdekeskus ry www.perheenparhaaksi.fi Liisa Välilä Kataja Parisuhdekeskus ry www.perheenparhaaksi.fi PARISUHTEEN JA PERHEEN HYVINVOINTI Parisuhde on kahden ihmisen välinen tila, joka syntyy yhteisestä sopimuksesta ja jota molemmat tai jompikumpi

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

KULTTUURISET MUUTOKSET, ARKIELÄMÄ JA IDENTITEETTI. Akatemiaprofessori Pertti Alasuutari

KULTTUURISET MUUTOKSET, ARKIELÄMÄ JA IDENTITEETTI. Akatemiaprofessori Pertti Alasuutari KULTTUURISET MUUTOKSET, ARKIELÄMÄ JA IDENTITEETTI Akatemiaprofessori Pertti Alasuutari Mitä kulttuuriset muutokset ovat? Arkielämä reagoi hallintoon ja päinvastoin, ja hallinnon muodit ja mallit ovat osa

Lisätiedot

Kerää varoja myymällä lippuja Kansallisteatteriin!

Kerää varoja myymällä lippuja Kansallisteatteriin! Kerää varoja myymällä lippuja Kansallisteatteriin! Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja Juurihoito Kansallisteatterin liput ovat mainio tapa varainkeruuseen - Teatteriesitys tarjoaa aina jotain ainutkertaista

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset!

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset! Vilu Syksy 2016 Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2 Opettajan haastattelu 3 Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5 Tervetuloa ykköset! 8 Kuvarunoja 9 Pääkirjoitus On alkanut uusi lukuvuosi

Lisätiedot

Yllätys Rasti Palttala UUTINEN Tehtävä 16 Aika- ja taitotehtävä Maksimipisteet 3

Yllätys Rasti Palttala UUTINEN Tehtävä 16 Aika- ja taitotehtävä Maksimipisteet 3 Sininen UUTINEN Tehtävä 16 Punainen UUTINEN Tehtävä 17 Ruskea UUTINEN Tehtävä 18 Harmaa UUTINEN Tehtävä 19 VASTAUSLOMAKE UUTINEN Vartion nimi Numero Sarja Aika alkoi klo Vartio palautti uutisen klo UUTINEN

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean

Lisätiedot

Sankarimatka. Matkalla voi olla myös missio. Vaula Norrena

Sankarimatka. Matkalla voi olla myös missio. Vaula Norrena Sankarimatka Matkalla voi olla myös missio 1 Tarinoiden avulla ihminen Mallintaa elämää Omaksuu yhteisön moraalin Kestää koettelemuksia Ratkaisee ongelmia Lisää kokemusta ja ymmärrystä Näkee maailman mielekkäänä

Lisätiedot

Pääkirjastossa tapahtuu. Kevät 2019

Pääkirjastossa tapahtuu. Kevät 2019 Pääkirjastossa tapahtuu Kevät 2019 Lukupiirissä pääset keskustelemaan kirjallisuudesta ja jakamaan kokemuksiasi luetuista teoksista. Lukupiiri kokoontuu klo 17:00 lehtialueella Teemana psykologiset romaanit

Lisätiedot

EETTISIÄ ONGELMIA. v 1.2. 1. Jos auktoriteetti sanoo, että jokin asia on hyvä, onko se aina sitä?

EETTISIÄ ONGELMIA. v 1.2. 1. Jos auktoriteetti sanoo, että jokin asia on hyvä, onko se aina sitä? Auktoriteetin hyvä EETTISIÄ ONGELMIA v 1.2 1. Jos auktoriteetti sanoo, että jokin asia on hyvä, onko se aina sitä? 2. Jos auktoriteetti on jumalolento, onko senkään hyvä aina hyvä? 3. Olet saanut tehtäväksesi

Lisätiedot

Lataa Syö itsesi suomalaiseksi - Airi Rekilä-Aaltonen. Lataa

Lataa Syö itsesi suomalaiseksi - Airi Rekilä-Aaltonen. Lataa Lataa Syö itsesi suomalaiseksi - Airi Rekilä-Aaltonen Lataa Kirjailija: Airi Rekilä-Aaltonen ISBN: 9789529261444 Sivumäärä: 136 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 28.48 Mb Perinteinen suomalainen ruokavalio

Lisätiedot

Kirjoit tanut Merja A alto, Kirsi Siukola Ohjaus Esko Vuorio

Kirjoit tanut Merja A alto, Kirsi Siukola Ohjaus Esko Vuorio Kirjoit tanut Merja A alto, Kirsi Siukola Ohjaus Esko Vuorio esitykset 2013 ke 13.2. klo 19.00 la 16.2. klo 18.00 ke 20.2. klo 19.00 la 23.2. klo 18.00 ke 27.2. klo 19.00 la 2.3. klo 18.00 ke 6.3. klo

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

Kimmo Herranen KUINKA RAKENSIN GASELLIYRITYKSEN MYYNTIJOHTAJAN VUOSI

Kimmo Herranen KUINKA RAKENSIN GASELLIYRITYKSEN MYYNTIJOHTAJAN VUOSI Kimmo Herranen KUINKA RAKENSIN GASELLIYRITYKSEN MYYNTIJOHTAJAN VUOSI Talentum Helsinki 2011 Kimmo Herranen ja Talentum Media Oy ISBN 978-952-14-1650-7 Kansi: Outi Pallari Taitto: Maria Mitrunen Kuvat:

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ 1. TEE POSITIIVINEN JA NEGATIIVINEN IMPERFEKTI Hän lukee kirjaa. Me ajamme autoa. Hän katsoo televisiota. Minä rakastan sinua. Hän itkee usein. Minä annan sinulle rahaa.

Lisätiedot

Tekijänoikeusjärjestelmä - ajankohtaisia kysymyksiä. Sivistysvaliokunta 23.9.2011 Satu Kangas, Viestinnän Keskusliitto satu.kangas@vkl.

Tekijänoikeusjärjestelmä - ajankohtaisia kysymyksiä. Sivistysvaliokunta 23.9.2011 Satu Kangas, Viestinnän Keskusliitto satu.kangas@vkl. Tekijänoikeusjärjestelmä - ajankohtaisia kysymyksiä Sivistysvaliokunta 23.9.2011 Satu Kangas, Viestinnän Keskusliitto satu.kangas@vkl.fi 1 Tekijänoikeuden ratio Tekijänoikeuden avulla tavoitellaan yhteiskunnallista

Lisätiedot

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 JES. 36:4-7 "Ilmoittakaa Hiskialle, että suurkuningas, Assyrian kuningas, sanoo näin: Mihin oikein luotat, kun luulet yhä olevasi

Lisätiedot

ELOKUVAT JA NÄYTTELYT. Tuija Mäkinen Järjestö- ja kulttuurisihteeri

ELOKUVAT JA NÄYTTELYT. Tuija Mäkinen Järjestö- ja kulttuurisihteeri ELOKUVAT JA NÄYTTELYT Tuija Mäkinen Järjestö- ja kulttuurisihteeri OHJELMA Hyödynnä halpaa elokuvat vain postimaksun hinnalla! Näyttelyissä kirjallisuusklassikoita ja aina myös uutta Osastojen näyttelytuotanto

Lisätiedot

Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 4. - 5. luokka

Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 4. - 5. luokka 3 pisteen tehtävät Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 1. Missä kenguru on? (A) Ympyrässä ja kolmiossa, mutta ei neliössä. (B) Ympyrässä ja neliössä, mutta ei kolmiossa. (C) Kolmiossa ja neliössä, mutta

Lisätiedot

Parisuhteen paperiasiat. Eila Tamminen Menestyvä Maatilayritys-hanke

Parisuhteen paperiasiat. Eila Tamminen Menestyvä Maatilayritys-hanke Parisuhteen paperiasiat Eila Tamminen Menestyvä Maatilayritys-hanke 29.11.2017 Mistä rakkaus alkoi, se on salaisuus -mutta sen jatkumista helpottaa, kun paperit ovat kunnossa Mistä aloittaa Avoliiton ja

Lisätiedot

Ohjaaminen ja mentalisaatio

Ohjaaminen ja mentalisaatio Ohjaaminen ja mentalisaatio Läheisen ohjaus terapiatyössä 14.5.2018 Elina Kärkölä, HuK, puheterapeutti, itsenäinen ammatinharjoittaja Mentalisaatio on kahden kokemusmaailman, oman mielen ja toisen mielen

Lisätiedot

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon. LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra

Lisätiedot

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Mikä tekee sinut onnelliseksi? Mikä tekee sinut onnelliseksi? Minut tekee onnelliseksi terveys! Minut tekee onnelliseksi sen oivaltaminen, että KIIRE on keksitty juttu eikä annettu, muuttumaton elämän muoto. Minut tekee onnelliseksi

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut.

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. Kurssipalaute HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. OPPILAS 1 Vastaa seuraaviin kysymyksiin asteikolla 1 5.

Lisätiedot

AGORA OLARIN KOULU ÄIDINKIELI. Euroopan Unionin Kotouttamisrahasto osallistuu hankkeen rahoittamiseen.

AGORA OLARIN KOULU ÄIDINKIELI. Euroopan Unionin Kotouttamisrahasto osallistuu hankkeen rahoittamiseen. AGORA OLARIN KOULU ÄIDINKIELI Mia Kohi, Olarin koulu (mia.kohi@espoo.fi) Tiina Salonen, Olarin koulu (tiina.salonen@espoo.fi) Sami Keijonen, Pohjois-Tapiolan lukio (sami.keijonen@pohjois-tapiola.com) NOVELLIANALYYSI

Lisätiedot

1 JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME... 1 LIITEKUVAT... 4

1 JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME... 1 LIITEKUVAT... 4 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ 0 Sisällysluettelo: JOHDANTO... MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME... Sivu LIITEKUVAT... Kantar TNS Oy, Miestentie C, 0 ESPOO, Finland,

Lisätiedot

KESKUSTELEVA PSYKOLOGIA

KESKUSTELEVA PSYKOLOGIA KESKUSTELEVA PSYKOLOGIA Tulevaisuuden Ystävät ry Framtidens Vänner rf Tulevaisuuden Ystävät ry. - Framtidens Vänner rf. c/o Ismo Järvinen Kustaankatu 8 a A 23 00500 Helsinki Puh. (09) 773 2217 s-posti:

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Kaarilan koulupolku. Harju - Rahola - Kaarila - Hyhky. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Kaarilan koulupolku. Harju - Rahola - Kaarila - Hyhky. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Kaarilan koulupolku Harju - Rahola - Kaarila - Hyhky lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä 8.1.

Lisätiedot

Markus Neuvonen. Päätä viisaasti

Markus Neuvonen. Päätä viisaasti Markus Neuvonen Päätä viisaasti Talentum Helsinki 2014 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Markus Neuvonen Kansi: Sirpa Puntti Sisuksen ulkoasu: Sami Piskonen, Suunnittelutoimisto Nuoska Taitto: Sirpa

Lisätiedot

welc me to X Cultural Kitchen X

welc me to X Cultural Kitchen X KULTTUURIKEITTIÖ HELSINKI PIETARI FRANKFURT Kulttuurikeittiö / Cultural Kitchen on kulttuurikarnevaali, jossa yhdistyvät ruoka, matkailu, design, taide ja musiikki. Joka ilta kolmen ruokalajin kattauksesta

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Syksy 2017 VILLA ARTTU SYKSY 2017 OHJELMA VILLA ARTUN NÄYTTELYT Yhdessä Together 4.10.2017 19.1.2018 Villa Artun galleria ja käytävägalleria A Game. Petr Tichshenko

Lisätiedot

Kyynisyyden ja toivon mittelö

Kyynisyyden ja toivon mittelö Kyynisyyden ja toivon mittelö Työntekijän mahdollisuudet toistuvasti vaikeiden asiakkaiden kohtaamisessa Eero Untamala 1 Kyynisyys Toivo se on sekasotkuinen ilme. Se on sekaisin kaikista jutuista. Siksi

Lisätiedot

KALAJOEN TERVEYSKESKUS NEUVOLA

KALAJOEN TERVEYSKESKUS NEUVOLA KALAJOEN TERVEYSKESKUS NEUVOLA 1 LAPSEN NIMI: OSOITE: HETU: PUHELIN: LAPSEN HUOLTAJAT: LAPSI ASUU: vanhempien luona äidin luona isän luona muualla, missä: PERHEEN MUUT LAPSET (Nimet ja syntymävuosi): MUUT

Lisätiedot

Harrastus antoisa, ammatti mahdoton

Harrastus antoisa, ammatti mahdoton Teksti ja kuvat Tuomas Tiainen Harrastus antoisa, ammatti mahdoton Suomalaisen sarjakuvan merkkivuonna juhlitaan myös Pauli Kallion pyörittämää 30-vuotiasta Suurta Kurpitsaa. Suuresta Kurpitsasta on kolmessa

Lisätiedot

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4.

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4. 1 Mervi Matinlauri Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö RAPORTTI 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA Paikka Veszprém, Unkari Aika 18.3. 12.4.2007 1. Taustatyö ja kohteen kuvaus Tavoitteenani

Lisätiedot

PIPSA HURMERINTA TAMMI

PIPSA HURMERINTA TAMMI PIPSA HURMERINTA TAMMI PIPSAN KEITTOKIRJA PIENILLE IHMISILLE PIPSA HURMERINTA KUSTANNUSOSAKEYHTIÖ TAMMI HELSINKI Pipsa Hurmerinta ja Kustannusosakeyhtiö Tammi 2015 Valokuvat Katri Kapanen Toimitus: Jenni

Lisätiedot

Asialista. Aika 13.8.2014 klo 11:35-13:00. Paikka Jokioisten kunnantalo. 1. Pj. avasi kokouksen klo 11.35.

Asialista. Aika 13.8.2014 klo 11:35-13:00. Paikka Jokioisten kunnantalo. 1. Pj. avasi kokouksen klo 11.35. 1 2 Sivistyspalvelut- työryhmä Kokous 2/2014 Aika 13.8.2014 klo 11:35-13:00 Paikka Jokioisten kunnantalo Läsnä: Jokelainen Martti, Tammelan kunta, puheenjohtaja, martti.jokelainen@tammela.fi Keskitalo

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Tehtäviä. Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha

Tehtäviä. Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha JULKAISIJA: Oppimateriaalikeskus Opike, Kehitysvammaliitto ry Viljatie 4 C, 00700 Helsinki puh. (09) 3480 9350 fax (09) 351 3975 s-posti: opike@kvl.fi www.opike.fi

Lisätiedot

7 Uusi imago [ 44 ] [ 45 ]

7 Uusi imago [ 44 ] [ 45 ] Ville Haapasalo Ville Haapasalo (s. 1972) on Venäjällä suureen suosioon noussut suomalainen näyttelijä ja julkisuuden henkilö. Viime vuosina hän on tullut tunnetuksi myös Suomessa ja muissa pohjoismaissa

Lisätiedot

Sarjakuvien maailma. Lukeville ja lukemattomille Merja Lundén

Sarjakuvien maailma. Lukeville ja lukemattomille Merja Lundén Sarjakuvien maailma Lukeville ja lukemattomille. 17.5.2016 Merja Lundén Ennakkoluuloja sarjakuvista Kertakäyttöhuumoria Nopeasti luettavissa Eivät jätä tilaa mielikuvitukselle Omituinen piirrosjälki Ohuet

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

Tiedän mitä minun pitää tehdä, että pääsen toisten lasten leikkiin mukaan

Tiedän mitä minun pitää tehdä, että pääsen toisten lasten leikkiin mukaan Viitottu Rakkaus on muokannut joitakin tämän tarinan kuvia yhdistämällä kuvia sivustoilta mycutegraphics.com ja papunet.net Tarina: 2017 Viitottu Rakkaus Muokatut kuvat on merkitty tällä tunnuksella: Kuvat:

Lisätiedot

ELINA HILTUNEN. matkaopas TULEVAISUUTEEN TALENTUM, HELSINKI 2012

ELINA HILTUNEN. matkaopas TULEVAISUUTEEN TALENTUM, HELSINKI 2012 ELINA HILTUNEN i matkaopas TULEVAISUUTEEN TALENTUM, HELSINKI 2012 Copyright 2012 Talentum Media Oy ja Elina Hiltunen Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi: Päivi Koipijärvi Kuvat: Elina Hiltunen, Virpi Lehtinen

Lisätiedot

Lataa Antropologi Marsissa - Oliver Sacks. Lataa

Lataa Antropologi Marsissa - Oliver Sacks. Lataa Lataa Antropologi Marsissa - Oliver Sacks Lataa Kirjailija: Oliver Sacks ISBN: 9789525516036 Sivumäärä: 383 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 19.36 Mb Oliver Sacks tunnetaan ennen kaikkea kirjasta Mies joka

Lisätiedot

Mikä on Elävä kirjasto? Miten Elävä kirjasto toimii? Keitä kirjat ovat? Mitä on olla elävä kirja? Kirjaesittelyiden tekeminen

Mikä on Elävä kirjasto? Miten Elävä kirjasto toimii? Keitä kirjat ovat? Mitä on olla elävä kirja? Kirjaesittelyiden tekeminen Kirjojen perehdytys Mikä on Elävä kirjasto? Miten Elävä kirjasto toimii? Keitä kirjat ovat? Mitä on olla elävä kirja? Kirjaesittelyiden tekeminen Menetelmä ihmisten kohtaamiseen Toimii samalla tavalla

Lisätiedot

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi MÄMMI Videovihko Mämmi on noin 10-vuotias ihan tavallinen koululainen, vaikka ulkomuodoltaan hän voi jonkun mielestä näyttääkin oranssilta läjältä. Mämmi pohtii kaikkien alakoululaisten tavoin elämän iloja

Lisätiedot

Kultaisia sanoja. (Uusi Aika 1901, N:o 2, Tammikuun 12 p )

Kultaisia sanoja. (Uusi Aika 1901, N:o 2, Tammikuun 12 p ) Kuta enemmän tiedät ja kuta paremmin ymmärrät, sitä ankarammin sinua tuomitaan, jollei elämäsi ole yhtä pyhä kuin tietosi on laaja. Tuomas Kempiläinen. Vaikka maailma tuhansine ilmiöineen vetää ihmisen

Lisätiedot

Kaksinkertainen mahtis

Kaksinkertainen mahtis Luovat harjoitukset Kaksinkertainen mahtis Palautteenantoharjoitus tavoite: yksityiskohtainen palautteen sanallistaminen ja luokkakaverin vahvuuksien tukeminen ja kehittäminen kesto 20 min Tehdään ensin

Lisätiedot

Kiitollisuuspäiväkirjani

Kiitollisuuspäiväkirjani Kiitollisuuspäiväkirjani Nim Lu k Päiväkirjan suunnittelu ja toteutus 08 Viitottu Rakkaus viitotturakkaus.fi Kuvat MyCuteGraphics.com Kiitollisuuspäiväkirjan täyttöhjeita Voit tulostaa tätä sivua myös

Lisätiedot

Varhaiskasvatuspalveluiden kysely huoltajille kesäajan järjestelyistä. Ylöjärven kaupunki

Varhaiskasvatuspalveluiden kysely huoltajille kesäajan järjestelyistä. Ylöjärven kaupunki Varhaiskasvatuspalveluiden kysely huoltajille kesäajan järjestelyistä Eri mallien esittely Ylöjärven varhaiskasvatuksessa on toteutettu viimeisen kolmen kesän aikana erilaisia kesäajan järjestelyjä, joilla

Lisätiedot

LAHDEN KAUPUNGINKIRJASTO. Lukudiplomivihko

LAHDEN KAUPUNGINKIRJASTO. Lukudiplomivihko LAHDEN KAUPUNGINKIRJASTO Lukudiplomivihko 1. LUOKKA Luetaan kuusi kirjaa: kaksi kertomusta, yksi kuvakirja, yksi runokirja, yksi sarjakuva ja yksi tietokirja. Kertomukset 84.2 Anrell, Lasse: Futisjunnut-sarja

Lisätiedot

Omnia AMMATTIOPISTO Pynnönen

Omnia AMMATTIOPISTO Pynnönen MMTTOSTO SÄHKÖTEKNKK LSKHJOTKS; OHMN LK, KCHHOFFN LT, TEHO, iirrä tehtävistä N piirikaavio, johon merkitset kaikki virtapiirin komponenttien tunnisteet ja suuruudet, jännitteet ja virrat. 1. 22:n vastuksen

Lisätiedot

Kansallisteatteri Kontulassa esimerkki teatterin jalkautumisesta lähiöön Pirjo Virtanen ja Eveliina Heinonen

Kansallisteatteri Kontulassa esimerkki teatterin jalkautumisesta lähiöön Pirjo Virtanen ja Eveliina Heinonen Kansallisteatteri Kontulassa esimerkki teatterin jalkautumisesta lähiöön 27.11.2014 Pirjo Virtanen ja Eveliina Heinonen Taide ja kulttuuri tukevat monin tavoin ihmisten hyvinvointia. Taiteen ja kulttuurin

Lisätiedot

PYHITTÄJÄ MARIA EGYPTILÄINEN -KEPPINUKKE

PYHITTÄJÄ MARIA EGYPTILÄINEN -KEPPINUKKE PYHITTÄJÄ MARIA EGYPTILÄINEN -KEPPINUKKE - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa

Lisätiedot

Suomalaiset ja kirjastojen e- palvelut

Suomalaiset ja kirjastojen e- palvelut Suomalaiset ja kirjastojen e- palvelut.0.05 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN JA SISÄLTÖ Tutkimus sisälsi seuraavat aihekokonaisuudet: suomalaisten lukemiseen, musiikin kuunteluun ja lehtien lukemiseen käyttämä

Lisätiedot

PARAS. korkeakoulu opiskelijalle

PARAS. korkeakoulu opiskelijalle Sijoita SeAMKiin PARAS korkeakoulu opiskelijalle Seinäjoen ammattikorkeakoulu on monialainen ja yhteisöllinen ammattikorkeakoulu, jonka tavoitteena on olla paras korkeakoulu opiskelijalle (Visio 2020).

Lisätiedot

LAPPUTEHTÄVÄT. Annan oppilaiden ottaa sattumanvaraisesti kummastakin pinkasta yhdet laput.

LAPPUTEHTÄVÄT. Annan oppilaiden ottaa sattumanvaraisesti kummastakin pinkasta yhdet laput. LAPPUTEHTÄVÄT LAPPUHAHMO Tee lappuja kahdelle eriväriselle paperille, niin että kirjoitat toisen väriseen lappunippuun vain adjektiiveja ja toisen värisiin lappuihin objekteja. Annan oppilaiden ottaa sattumanvaraisesti

Lisätiedot

Sanoma Media Finland Mobiilin kokeilutarjous voimassa saakka

Sanoma Media Finland Mobiilin kokeilutarjous voimassa saakka Sanoma Media Finland Mobiilin kokeilutarjous voimassa 30.11.16 saakka Mobiili mukaan syksyn kampanjoihin! Tarjous 1 Valitse mobiili verkosto/sanoma RON Valitse kampanjan näyttömäärä: Valitse kohdennukset

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

PAREMPAA (ITSENSÄ) JOHTAMISTA = KIRKKAAMPI IDENTITEETTI

PAREMPAA (ITSENSÄ) JOHTAMISTA = KIRKKAAMPI IDENTITEETTI PAREMPAA (ITSENSÄ) JOHTAMISTA = KIRKKAAMPI IDENTITEETTI WIA one Pauliina Airaksinen-Aminoff pauliina@aminoff.fi 3.9.2013 Ensivaikutelma 3.9.2013 WIAone Yrittäjä Toimittaja Uusmedia-ala Coachi Mainostoimistoala

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein. Mark.12:28-34: Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"

Lisätiedot

q-toset Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja 6a-luokan lehti numero 2/2011

q-toset Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja 6a-luokan lehti numero 2/2011 q-toset 6a-luokan lehti numero 2/2011 Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja Kirsi Jokela Mitä koulua kävitte? -Kävin Sorvaston koulua. Millaista siellä oli? -Tosi kivaa. Siellä

Lisätiedot

HIIHTÄMÄSSÄ ITÄVALLASSA 2006

HIIHTÄMÄSSÄ ITÄVALLASSA 2006 HIIHTÄMÄSSÄ ITÄVALLASSA 2006 NEVA järjesti matkan Alppien parhaimmistoon kuuluvalle murtomaahiihtoalueelle Itävallan Ramsauhun 20 hengen voimin 25.2. - 4.3.2006. Kokemukset olivat todella hyvät. Majoituimme

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

Asiakaskysely Jos valitsitte vaihtoehdon "En lainkaan", miksi? (Text) 1. Kuinka usein käytätte kirjastoauton palveluja?

Asiakaskysely Jos valitsitte vaihtoehdon En lainkaan, miksi? (Text) 1. Kuinka usein käytätte kirjastoauton palveluja? 1. Kuinka usein käytätte kirjastoauton palveluja? Asiakaskysely 2008 Kysymykseen vastanneet: 335 (ka: 0) En lainkaan 49% 164 Kerran viikossa 16,7% 56 2-3 kertaa kuukaudessa 20,3% 68 Harvemmin 14% 47 2.

Lisätiedot

JUKKA KAJAVA Arkistoluettelo

JUKKA KAJAVA Arkistoluettelo JUKKA KAJAVA Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Lukijapalautteet 1 B Muut asiakirjat 2 C Valokuvat 3 JUKKA KAJAVAN ARKISTO Arkistonmuodostaja Jukka Kajava (s. 25.2.1943 Oulu, k. 16.5.2005 Berliini) toimittajan

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

Kulttuurista hyvinvointia!

Kulttuurista hyvinvointia! 1 (12) Kulttuurista hyvinvointia! Kuopiossa toimii Kulttuurisen vammaistyön yhteistyöryhmä, jota koordinoi Kuopion kaupunki. Toiminnan tavoitteena on pyrkiä mahdollistamaan taiteen ja kulttuurin keinoin

Lisätiedot

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Me haastateltiin1a luokkaa, mikä on heidän lempitalviurheilulajinsa. Suosituin laji oli hiihto. Tekijät Kerttu,Iida,Veikka ja Bedran Haastattelimme apulaisrehtoria Katri

Lisätiedot

Ilonan ja Haban aamu Pariskunnalle tulee Aamulehti, mutta kumpikaan ei lue sitä aamulla: ei ehdi, eikä jaksa edes lähteä hakemaan lehteä kauempana sijaitsevasta postilaatikosta. Haba lukee Aamulehden aina

Lisätiedot

PIENI RETKI KUVAAN. Ohjeita kuvataiteen katsomiseen ja edelleen työstämiseen

PIENI RETKI KUVAAN. Ohjeita kuvataiteen katsomiseen ja edelleen työstämiseen PIENI RETKI KUVAAN Ohjeita kuvataiteen katsomiseen ja edelleen työstämiseen Sovella kohderyhmän ja iän mukaan. Perusasioita voidaan käsitellä jo ennen näyttelykäyntiä esim. teosluettelon kanssa. PERUSASIAT

Lisätiedot

Piratismi Tekijänoikeusbarometri_ttu&ple

Piratismi Tekijänoikeusbarometri_ttu&ple Piratismi Laillisten ja laittomien palvelujen erottaminen & tekojen hyväksyttävyys Noin kuusi kymmenestä vastaajasta ( ) kokee osaavansa erottaa riittävän hyvin kulttuurin ja viihteen laillisen digipalvelun

Lisätiedot

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Kuolevan potilaan kohtaaminen Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Mikä tämän esityksen tavoite on? Saada neuvoja kuolevan ihmisen kohtaamiseen. Saada

Lisätiedot

Kasvukausi tiivistelmä MÄNTSÄLÄN KIRJASTO Kesäkuu 2019 YMPÄRISTÖ

Kasvukausi tiivistelmä MÄNTSÄLÄN KIRJASTO Kesäkuu 2019 YMPÄRISTÖ KÄYTTÄJÄT Kirjaston toivottuja käyttäjiä ovat kaikki Mäntsälän asukkaat. Erityisesti nuorten toimintamahdollisuuksiin kirjastossa halutaan kiinnittää huomiota. Myös liikkumisesteisten käyttäjien ja rattaiden

Lisätiedot

Kulutus ja ostopyynnöt lasten, nuorten ja perheiden arjessa. Terhi-Anna Wilska KoKoTuki-vanhempainilta 14.3.2012

Kulutus ja ostopyynnöt lasten, nuorten ja perheiden arjessa. Terhi-Anna Wilska KoKoTuki-vanhempainilta 14.3.2012 Kulutus ja ostopyynnöt lasten, nuorten ja perheiden arjessa Terhi-Anna Wilska KoKoTuki-vanhempainilta 14.3.2012 Lasten ehdoilla perheen taloudessa? Lapset yhä useammin perheen projekteja, ajankäyttö lasten

Lisätiedot

L AUK A A VIISAS L U K I O N O P P I M I S Y M P Ä R I S T Ö J E N K E H I T T Ä M I S H A N K E O K L, J Y LV

L AUK A A VIISAS L U K I O N O P P I M I S Y M P Ä R I S T Ö J E N K E H I T T Ä M I S H A N K E O K L, J Y LV L AUK A A VIISAS PROJEKTI L U K I O N O P P I M I S Y M P Ä R I S T Ö J E N K E H I T T Ä M I S H A N K E O K L, J Y LV. 2 0 1 7 18 KEITÄ OLEMME? MILL AISIN VAHVUUKSIN JA ODOTUKSIN MUK ANA? HANKKEEN KUVAUS

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu 1. LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖ JA LOMA-AJAT Syyslukukausi 12.8.2013 (ma) - 21.12.2013 (lauantai) Syysloma 14.10.-20.10.2013

Lisätiedot

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä Lennä, kotka, lennä Afrikkalainen kertomus Mukaillut Christopher Gregorowski Lennä, kotka, lennä 5 Muuan maanviljelijä lähti eräänä päivänä etsimään kadonnutta vasikkaa. Karjapaimenet olivat palanneet

Lisätiedot

Maija Hynninen: Orlando-fragmentit (2010) 1. Unelma Sormiharjoitus 1 2. Tammipuu Sormiharjoitus 2 3. suunnit. duration ca. 23

Maija Hynninen: Orlando-fragmentit (2010) 1. Unelma Sormiharjoitus 1 2. Tammipuu Sormiharjoitus 2 3. suunnit. duration ca. 23 Maija Hynninen: Orlando-fragmentit (2010) 1. Unelma Sormiharjoitus 1 2. Tammipuu Sormiharjoitus 2 3. suunnit duration ca. 23 Työskentelimme Henriikka Tavin kanssa löyhässä symbioosissa, keskustelimme ja

Lisätiedot

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.

Lisätiedot