JUHLANUMERO KYLTERI 15 VUOTTA 3 / 2014 PALUU TULEVAISUUTEEN. Matti Pohjola ja kaksi muuta asiantuntijaa kurkistivat vuoteen 2029.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JUHLANUMERO KYLTERI 15 VUOTTA 3 / 2014 PALUU TULEVAISUUTEEN. Matti Pohjola ja kaksi muuta asiantuntijaa kurkistivat vuoteen 2029."

Transkriptio

1 JUHLANUMERO KYLTERI 15 VUOTTA 3 / 2014 PALUU TULEVAISUUTEEN Matti Pohjola ja kaksi muuta asiantuntijaa kurkistivat vuoteen /2014 1

2 PÄÄKIRJOITUS VERNA VUORIPURO TAKANA TUOKSUU KYNSILAKKA Enemmän naisia eturiviin niin Nokia-salissa kuin yrityksissäkin. Miten tämä lehti tehtiin? Kurkista Kylterin niin tiedät. Tätä Kylteriä tehdessäni hämmästyin. Uraputkijuttuamme (s. 10) varten kerättiin nimittäin listaa kauppislaisista, jotka olivat päätyneet jo opiskeluvaiheessa arvostettuihin ja kiinnostaviin työpaikkoihin. Listalle kertyi noin 25 nimeä, mutta heistä kaikki olivat miehiä. Pyysin jutun kirjoittajaa etsimään mukaan edes yhden naisen, mutta kuulemma mieleen ei tullut ketään. Vaikka otanta artikkelia tehdessä oli varsin suppea, tapaus sai aikaan lievän maailmantuskan. Eikö nuoren sukupolvemme pitäisi vihdoin uudistaa työelämän vakiintuneita sukupuolirooleja ja käytäntöjä? NAISASIASTA TERÄSTÄYTYNEENÄ LASKIN eräällä luennolla aktiivisten opiskelijoiden sukupuolijakaumaa. Nokia-salin etuosassa 70 prosenttia läsnäolijoista oli miehiä. Vasemmassa takalohkossa sen sijaan naisten osuus oli 82 prosenttia. Takarivissä tuoksui kynsilakka. En haluaisi yleistää tai tehdä hätäisiä johtopäätöksiä, mutta naisopiskelijoilta tuntuu edelleen jossain määrin puuttuvan kunnianhimoa. Riskejä ei uskalleta ottaa tai omiin taitoihin ei luoteta. Tällaiset asenteet tuntuvat hölmöiltä, koska kauppakorkeakoulu on täynnä äärimmäisen fiksuja ja lahjakkaita naisia. Miksi vain miesopiskelijat päätyvät johtamaan firmoja jo opiskeluaikanaan? Tosiasia kun on, että yritysten johdossa tarvitaan myös naisia. Vaikka on kapeakatseista luokitella luonteenpiirteitä sukupuolen mukaan, karkeasti voidaan todeta, että naisilta löytyy paljon ominaisuuksia, joita johtoryhmissä tarvitaan. Vaikka terävistä ja viimeistellyistä kynsistäkin voi olla hyötyä uralla, kaipaisin enemmän naisia eturiviin niin Nokia-salissa kuin yrityksissäkin. NAISPAATOS KUITENKIN SIKSEEN, koska nyt on juhlan aika. Pitelet nimittäin käsissäsi kevään viimeistä Kylteriä, joka on samalla lehden 15-vuotisjuhlanumero. Synttäreidemme kunniaksi kurkistimme menneisyyteen ja tulevaisuuteen kolmen asiantuntijan avustuksella (s.16). Juhlahumun lisäksi tämä lehti on siitä erityinen, että se lähetetään kesällä jokaiselle Aallon kauppakorkeaan päässeelle uudelle opiskelijalle. Onnea teille, tuoreet mursut! Vaikka kylteri ei kesäloman käsitettä pahemmin tunne, nautitaan lämpimästä vuodenajasta. Ensi syksynä palataan taas uusien puheenaiheiden kera! 2 3/2014 3/2014 3

3 Mursu, tervetuloa! KESÄ VERNA VUORIPURO MINNA IHOLIN SALLA KOIVU TEKIJÄT SILJA NOKSO-KOIVISTO 3/2014 KYLTERI on Helsingin kauppatieteiden ylioppilaiden ylioppilaslehti. Syksyllä 1999 perustettu lehti toimii ikkunana Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun opiskelijoiden maailmaan ja käsittelee ajankohtaisia aiheita heidän näkökulmastaan. PÄÄTOIMITTAJA Verna Vuoripuro AD KUNTIS ROSA KOJONKOSKI Salla Koivu ILMOITUSMYYNTI Miikka Kataja KANNEN KUVA Petri Anttila Tiger ESA-PEKKA MATTILA MAARET VÄKINEN ELINA IKOLA MERI PELTONEN SE VOIT OLLA SINÄ! JULKAISIJA KY-säätiö Pohjoinen Rautatiekatu 21 b 3. krs Helsinki PAINO Lönnberg PAPERI Galerie Art Matt 250 g Galerie Art Matt 115 g PAINOS 1500 NIKLAS HUOTARI PETRI ANTTILA? ISSN-L ISSN ilmainen sisäänpääsy, narikka 3 dresscode: come as you are

4 TÄSSÄ LEHDESSÄ HOPEA 3 PÄÄKIRJOITUS 8 OSAVUOSIKATSAUS 10 LYHYET Haastattelimme menestyjiä. Miesvalvoja seurasi naistenvessaaan. 14 INFOGRAFIIKKA KULTA vuotiaan KY:n juhlinta kiihtyi Kappelissa. 32 Onko mikään muuttunut? 15 VUOTTA KAUPPISTA Haastattelussa kylteriyhteisön elävät legendat. 24 YÖ DENASSA Testissa all-nighter. PRONSSI 30 HAASTATTELUSSA TIMO HENTUNEN Tänä vuonna kauppikseen pääsee vain kermojen kerma, kertoo valmennuskurssin vetäjä KOLUMNI: VILLE VOIPIO Kylterin nimeksi ei missään nimessä pitänyt tulla Kylteri, kertoo lehden ensimmäinen päätoimittaja. 41 KY-LOOKS 43 PUHEENJOHTAJALTA 44 KY TIEDOTTAA 46 AJANKOHTAISET Keskittymiskykyni on suunnilleen yhtä tehokas kuin teekkarin lähestymisyritykset baarissa. 16 Toivon, että vuonna 2029 dekaanit tekevät lyhyempää työpäivää kuin nyt. Kuvasimme KY:n arkistokuvia uudestaan. RAFLAPOLIISI vuotias toimitusjohtaja, 14 miljoonan liikevaihto. KUVAREPORTAASI En aio koskaan luopua piirtoheitinkalvoista.

5 OSAVUOSIKATSAUS KYLTERIELÄMÄ LUKUINA KOONNUT KYLTERIN TOIMITUS KUVITUS SALLA KOIVU 215 henkilöä oli ilmoittautunut 8.4. pidettyyn yritysjuridiikan perusteiden (6 op) uusintatenttiin. Kurssin osallistujamäärä oli 309. Tentissä tiedusteltiin muun muassa ilma-aluksen kiinnitysehtoja. Aalto-yliopisto aloittaa ytneuvottelut, joiden tavoitteena on 8,5 miljoonan euron säästöt vuoden 2015 loppuun mennessä. Alustavien ennusteiden mukaan vähennystarpeeksi arvioidaan enintään 130 henkilöä. Aallon mukaan neuvottelut eivät koske opetus- ja tutkimushenkilöstöä, vaan niiden tavoitteena on parantaa yliopiston tukipalvelujen tehokkuutta ja laatua. 3,3% 5 lehteä vuodessa 15 päätoimittajaa 60 lehteä 80 Instagram-seuraajaa 534 Facebook-tykkääjää Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun kandidaattivalinnan hakijamäärä kasvoi tänä vuonna 2,3 prosenttia. Helsingin yksikköön haki 3643 henkilöä. Kandidaattikoulutukseen päässeiden nimet julkistetaan Maisteritason valinnassa hakijamäärä laski 39,8 prosenttia. Tämä selittyy osin vuonna 2013 tehdyllä valintaperustemuutoksella, jonka mukaan kaikilta hakijoilta edellytetään GMAT- ja GRE-testin suorittamista. Tänä vuonna maisterikoulutukseen haki 296 opiskelijaa % 9,5% opintotukea vuonna 2012 saaneista opiskelijasta sai opintotuen lisäksi muita tuloja. tuensaajista eli opiskelijaa ylitti opintotuen vuositulorajan, joka määräytyy tukikuukausien lukumäärän perusteella. oli Aalto-yliopiston sijoitusvarallisuuden kokonaistuotto vuoden 2013 aikana. 9,7% oli Aalto-yliopiston sijoitusvarallisuuden kokonaistuotto vuonna kappaleen painos euron vuosittainen avustajapalkkiobudjetti Kylteri 15 vuotta! 8 3/2014 3/2014 9

6 LYHYET HAASTATTELIMME MENESTYJIÄ SALLA KOIVU OTSO LAHTINEN, 25 Pääaine: johtaminen Aloitusvuosi kauppiksessa: 2009 Arvioitu valmistuminen: kandiksi keväällä 2015 URA PUTKEEN? NIKLAS HUOTARI Parikymppisenä toimitus-, maatai myyntijohtajaksi? Kylteri kysyi kolmelta kauppislaiselta, miten se onnistuu. Luennolla opettaja puhuu kuin lapsille suurin piirtein seuraavasti: "Teillä ei ole vielä työkokemusta muualta kuin kesätöistä, joten kuunnelkaapa, kun kerron teille nyt pari totuutta työelämästä." Verenpaine kohoaa. Tunnistan välittömästi opiskelijoiden joukosta yrittäjä-toimitusjohtajan, myyntijohtajan ja pari account manageria. Kaavoihin on kangistuttu muuallakin kuin kvantsun luennoilla, sillä opettajan kanssa samalla ajatuksella puhuu ainejärjestön uraillassa HR-johtaja. Jokainen tietää, että kauppiksessa kasvaa tulevaisuuden johtajien sukupolvi. Monesti unohtuu kuitenkin se, että koulussamme on paljon opiskelijoita, jotka elävät sitä tulevaisuutta jo nyt. TAMPEREELTA LÄHTÖISIN OLEVA Otso Lahtinen, 25, siirtyi viime vuonna perheyrityksensä Uretek Worldwiden toimitusjohtajaksi. Yritys korjaa painuvia maaperiä maailmanlaajuisesti. Liikevaihto oli viime vuonna noin 14 miljoonaa euroa. Kolmen vuoden aikana tavoitteena on kolminkertaistaa se. Suoria alaisia Lahtisella on johtoryhmässä viisi. Kaiken kaikkiaan työntekijöitä yrityksessä on 90. Yrityksen perustanut isä Timo Lahtinen toimii hallituksen puheenjohtajana, mutta ei ota osaa operatiiviseen toimintaan. DREAM BROKER LAHTINEN TYÖSKENTELI OPISKELUN ohella kahden vuoden ajan ensin muualla, aluksi Trainer's Housen junioriprojektipäällikkönä ja sen jälkeen Phenomena Groupissa. Siellä hän myi isoja markkinointikampanjoita Unileverille, Pepsille ja Marsille Saksaan. Tämän jälkeen alkoi tie perheyrityksessä kehityspäällikkönä. "Perheyhtiössä eteneminen on tietysti helpompaa", Lahtinen toteaa suoraan. Ilman näyttöjä ei silti toimitusjohtajan paikka kahden perheen omistamassa yrityksessä olisi auennut. Kehityspäällikön paikalta lisensointijohtajaksi siirtymisen jälkeen Lahtinen onnistui 150 matkustuspäivän vuositahdilla kasvattamaan lisensointiliiketoimintaa huomattavasti ja osoittamaan kykynsä johtaa yritystä. "Lisäksi organisaation uudistamisen myötä sattui sopiva paikka vaihtaa kapulaa. TOIMITUSJOHTAJAN IKÄ ON tullut usein yllätyksenä yhteistyökumppaneille. "Ei kuitenkaan pidä mennä mihinkään alemmuuskompleksiin. Useimmat ihmiset nimenomaan haluavat tehdä nuorempien kanssa töitä", Lahtinen toteaa. Tällä hetkellä Lahtisen isoimpana tehtävänä on kasvulle tarvittavan rahoituksen järjestäminen. Hän huolehtii myös yritysostoista. Kuulostaa isolta haasteelta 25-vuotiaalle kauppatieteiden ylioppilaalle. "Kun on hyvä tiimi, kaikki on mahdollista", Lahtinen sanoo. YRITYSMAAILMASSA VOI NUORENA edetä myös ilman perheyritystä tai omistajuutta. Online-videoratkaisuihin keskittyvän ohjelmistoyritys Dream Brokerin Suomen maajohtaja Ville Pellinen, 26, on kulkenut vauhdikkaan tien yhdessä Suomen nopeimmin kasvavista yrityksistä. Hän aloitti myyjänä ja jatkoi siitä myyntitiimin vetäjäksi ja lopulta myyntijohtajaksi sekä Suomen maajohtajaksi. Pellinen vastaa suuresta osasta yhtiön liiketoimintaa ja johtaa noin 20 hengen myyntiorganisaatiota. Pellinen tuli alkutekijöissään olleeseen Dream Brokeriin oltuaan ensin kahdessa eri puhelinmyyntiyrityksessä ja huonekaluliikkeessä myyntitehtävissä. "En edes muista miksi hain myyntitehtäviä - en ole mikään elämäntapamyyjä", hän sanoo. Pellinen onnistui kuitenkin hyvin. Tavoitteena oli aina ylittää odotukset ja olla jatkuvasti parempi. Oma impakti oli pienessä yrityksessä myös huomattava. Ei olisi voinut kovin VILLE PELLINEN, 26 Koulutus: KTK Pääaine: Management & International Business Aloitusvuosi kauppiksessa: 2007 Arvioitu valmistuminen: Ei tarkkaa aikataulua, maisteriksi joko Aallosta tai muualta. montaa kuukautta putkeen epäonnistua ilman, että se näkyisi selvästi firman tuloksessa." PELLISEN OMAN ARVION mukaan myyntitiimin vetäjän ja myyntijohtajan paikat aukesivat lopulta paitsi hyvien myyntilukujen, myös hyvän alaisena toimimisen myötä. Ratkaisevaa oli lisäksi se, että yrityksen kasvaessa vanhoja työntekijöitä siirtyi valloittamaan uusia markkinoita, jolloin Suomessa aukesi uusia tehtäviä. Nyt maajohtajana Pellinen pyrkii johtamaan henkilöstöään esimerkillä, kovalla vaatimustasolla ja ihmisläheisellä otteella. "Firman tavoitteet on saatava linjattua yksittäisen työntekijän tavoitteiden kanssa, ja on ymmärrettävä jokaisen driverit. Yhteisen vision eteen pitää tehdä tinkimättömästi duunia", hän toteaa. Miltä sitten tuntuu tehdä nuorena ra- 10 3/2014 3/

7 LYHYET LYHYET MIESVALVOJA TULI NAISTENVESSAAN ANNEMARI EEROLA MINNA IHOLIN KUVITUS SILJA NOKSO-KOIVISTO ISOVELI VALVOO Jos törmäät vastakkaisen sukupuolen edustajaan kauppiksen vessassa, tarkista tenttiviikon ajankohta ennen pervoilusyytöksiä. kettimainen nousu ja olla johtajana kasvuyrityksessä? "Onhan se tosi iso kunnia, mutta myös iso vastuu. Niinä hetkinä, kun sitä havahtuu ajattelemaan niin onhan se hienoa, eikä sitä pidä peitellä. Sitä suuremmalla syyllä pitää kuitenkin entistä enemmän skarpata, että on sen arvoinen", Pellinen sanoo. TOISENLAISIAKIN URARATKAISUJA VOI tehdä. Aamer Chaichee, 25, downshiftasi Suomen suurimman ja ulkomaille kovaa vauhtia laajentuvan sosiaalisen median toimisto Dinglen myyntijohtajan tehtävistä. Matriisiorganisaatiossa hänellä oli suoraan kaksi alaista ja epäsuorasti 11. Vastuulla oli yrityksen noin kolmen miljoonan euron liikevaihto ja sen kasvattaminen. Chaicheen tausta on vahvasti myynnissä. Paikan Alexandria-pankkiiriliikkeen puhelinmyyjänä hän sai alunperin 17-vuotiaana soittamalla suoraan myyntipäällikölle ja kysymällä, palkkaako yritys alaikäisiä. 19-vuotiaana lukiolaisena hän johti jo myyntitiimiä, jossa oli mukana kauppakorkeakoulun opiskelijoita ja 10 vuotta vanhempia työntekijöitä. Myöhemmin muiden myyntitöiden jälkeen Chaichee päätyi Dinglelle sisällöntuotantoon ja ehdotti johdolle pikkujouluissa kunnollisen myyntiosaston perustamista. Johto suhtautui ajatukseen myönteisesti, rakennusprojekti toteutettiin ja Chaichee nimitettiin myyntijohtajaksi. MUTTA HETKINEN! TÄMÄHÄN olisi täyttä unelmaa monelle kauppislaiselle, paikka kasvavan yrityksen johtoryhmässä. Aamer, miksi sanoit heipat nousukiidolle? "Oli aika tehdä jotain uutta. Halusin ottaa taukoa työelämästä ja miettiä, mitä AAMER CHAICHEE, 25 Koulutus: KTK Pääaine: markkinointi Aloitusvuosi kauppiksessa: 2009 Arvioitu valmistuminen: maisteriksi jouluun mennessä haluan tehdä urallani. Lisäksi laskin, että voisin valmistua maisteriksi alle vuodessa, Chaichee perustelee. "Kesken jäänyt tutkinto tuntuu taakalta. Uraa ehtii luoda vielä kymmeniä vuosia. KTM on oikeasti todella lyhyt tutkinto tehdä." CHAICHEE AIKOO PALATA työelämään vielä kovemmalla draivilla. Hän haluaisi tulevaisuudessa päästä katsomaan, onko ruoho vihreämpää ulkomailla. Myös yrittäjyys kiinnostaa aina. "Molemmat ovat isoja haasteita, koska joudun siirtymään pois mukavuusalueeltani. Niihin kuitenkin tähtään. Tosin voi olla, että päädynkin Espooseen rivitaloon, josta ajelen city-maasturilla Keilaniemeen töihin. Se olisi worst case scenario. Kylterin toimitukseen kantautui alkuvuodesta tieto miespuolisesta tenttivalvojasta, joka oli tullut naisopiskelijan mukaan sisälle vessaan kesken tentin. Se oli todella outoa, koska edes samaa sukupuolta olevat valvojat eivät ikinä tule vessojen odotustilaan. Tuli hieman ahdistava olo, kun jätkä odottaa heti vessan oven ulkopuolella, Kylterille kommentoidaan. TENTTIVALVONTAA S JÄRJESTÄVÄ Kristiina Mizota tenttiasiaintoimistosta toteaa, että kyseisen valvojan toiminta on ollut täysin hyväksyttävää. Hän kuitenkin myöntää, että usein tenttivalvojilla on tapana odottaa kiltisti vessan ulkopuolella. Tenttivalvojien ei ole sallittua mennä viimeiseen lokeroon eli vessakoppiin saakka, Mizota painottaa. Valvojien kirjallisista toimintaohjeista ei kannanottoa vessakäyntien toimintatavoille löydy ollenkaan. Kantaansa vessaan menemiseen Mizota perustelee tapauksilla, joissa tiheään tapahtuneet vessareissut tentin aikana ovat epäilyttäneet valvojia. Mizotan mielestä olisikin ihan hyvä, jos valvojat tulisivat vessaan kuuntelemaan, ettei kopista kuulu esimerkiksi puhelimessa puhumista tai ylimääräistä rapistelua. TENTTIVALVOJIEN TOIMINTAOHJEET OVAT muutenkin suppeat. Ne on printattu yhdelle A4-sivulle. Mizota kertoo, että aiemmin uusille valvojille on saatettu järjestää kirjallisten ohjeiden lisäksi koulutustilaisuuksia. Pyrkimyksenä olisi saada syksyn uudet valvojat taas koulutukseen. Tenttivalvojat valitaan erikseen kussakin laitoksessa lukuvuodeksi kerrallaan. Vaihtuvuus on suurta. Mizotan mukaan vapaaehtoiset assistentit ovat yleensä ansioituneita maisteritason opiskelijoita ja saavat työstään tenttivalvojina stipendin ja tuntikorvauksen. Ongelmana tenttivalvojien osalta Mizota näkee vaihtelevien vessakäytäntöjen sijaan enemmänkin sen, että opiskelijoita valvomaan käytetään toisia opiskelijoita. Henkilökunnan edustajia ei kyseiseen tehtävään tahdo löytyä. Toiseksi ongelmaksi hän nostaa ulkomaalaisten opiskelijoiden käytön valvonnassa. Mizota epäilee, että kynnys vilppiepäilyihin puuttumiseen saattaa olla suurempi, jos valvojan ja valvottavan välillä on kielimuuri. 12 3/2014 3/

8 INFOGRAFIIKKA SEKSIÄ, ALKOHOLIA JA ARVOKYSYMYKSIÄ Seurustelusuhde voi kestää, vaikka vain toinen osapuoli opiskelee kauppakorkeakoulussa ja pituuseroa on 40 cm. Ihmiset lähettävät viestejä omista puhelimistaan chat-palveluihin, jotka puolestaan välittävät ne tv-ruudulle kaiken kansan luettavaksi. Mistä tässä oikein on kyse? Modernin chat-ilmiön lisäksi vuonna 2001 mietityttivät muun muassa kaksoistutkinnot, uskottomuus sekä Kreikan turistikeskusten seksintäyteinen elämä. Miten voi olla varma, ettei olekaan kiinnostunut vaikka vaippojen pitämisestä tai naisten kengistä? Fetissit, työttömyys, opiskelijaruokavalio ja duunarin kanssa seurustelu puhuttivat vuonna KY:n organisaatio uusiksi. Eläminen ilmaiseksi. Alumnien omaisuus takavarikkoon. KY siirtyy nyt kommunismiin. Vauhdilla etenevä huippuyliopistohanke herätti keskustelua. Kylteri kävi haistelemassa funktioita Otaniemessä ja maistelemassa kasviskormaa Taideteollisessa korkeakoulussa. Mistä voi bongata Heikki Hipsterbergin? Ei mistään, koska on vaihdossa Berliinissä. Kauppishahmot puhuttavat aina. Vuodesta 2011 jäi nettiin elämään Kylterin stereotypiatesti. Haalarit on kyllä aika kauheita. Niistä on muoti ja erotiikka kaukana. Olen käyttänyt niitä vain kerran. -Kauppislainen stylisti Sakke Hytönen Nämä ikonit herättävät lähinnä hämmennystä. Mitä ihmettä maapallo ja sen ympärillä olevat kädentapaiset yrittävät viestiä? Kauppakorkeakoulu sai uuden sloganin ja kuvituskuvat. Vuonna 2013 puhuttivat myös kauppiksen kasvatit huippuyliopistoissa ja Riku Oksmanin oikeuskanslerille tekemä kantelu koulumme opetuskielestä Tuottavimmat ansaintamallit: ase- ja huumekauppa, veropetos, prostituutio Vuonna 2000 Kylterissä käsiteltiin rahanpesua ja neuvottiin opiskelijoita riittävän vahvan boolin tekemisessä sekä palkkatoiveiden esittämisessä. Ruotsalaislehti syyttää Hankenin opiskelijoita osallisuudesta seksiskandaaliin. AIKAJANA Kylteri-lehti on viihdyttänyt kauppislaisia jo 15 vuoden ajan. Toimitus tutki vanhoja numeroita ja selvitti, mikä kyltereitä milloinkin on puhuttanut. Yrittäjyyttä lukeneilla hääpareilla on suurin eroprosentti, koska liitto toimii aina paperilla paremmin kuin käytännössä. Markkinointi- Marilyn kokoaa kaikki kauppiskliseet samaan naiseen. Hän elää joka päivä casual fridayta. Ainutlaatuinen Vesa Keskinen Edustajiston omaisuuspäätöksestä valitettu Homona HSE:llä Lehden mennessä painoon KY:n edustajisto oli päättänyt yksimielisesti hyväksyä sovintoesityksen. AYY:n edustajisto piti sopimusesitystä liian monimutkaisena ja päätyi hylkäämään sen. Vuonna 2010 omaisuuskiistasta saatiin melkein neuvoteltua sovintosopimus. Ökyasuntoja ja oma piha - näin asuu kylteri. Vuonna 2012 tutustuttiin kylterien asuin- ja koulurakennuksiin. Selvisi, että päärakennuksen aulasta löytyy ruumisarkkuja, ja että Tieto-salissa on testailtu makkaran koostumusta. 14 3/2014 3/

9 MAARET VÄKINEN KUVAT PETRI ANTTILA Mitä kauppakorkeakoululle, KY:lle ja Suomen taloudelle kuului 15 vuotta sitten? Entäpä missä tilanteessa ollaan 15 vuoden kuluttua? Kylterin 15-vuotisjuhlanumeron kunniaksi selvitimme kolmen asiantuntijan vastaukset. 16 3/2014 3/

10 Matti Pohjola 1999 IT-noususta hitaaseen talouskasvuun Tulevaisuudessa Suomi muuttuu hitaan kasvun yhteiskunnaksi, jossa keskiluokalla on vaikeuksia työllistyä, ennustaa taloustieteen professori Matti Pohjola. LAMASTA OLI JUURI toivuttu ja edessä oli hyvän talouskasvun aika. Suomen talous avautui kansainväliselle kilpailulle. Tietotekniikalla oli tärkeä rooli tulevan talouskasvun kannalta, sillä 90-luvun puolivälissä oli huomattu, mitä esimerkiksi Nokia saa aikaan. Suomi nousi ensimmäistä kertaa historiansa aikana maailman eturintamaan juuri IT-osaamisensa ansiosta. Talouskasvumme oli toiseksi nopeinta koko Euroopassa 90-luvun lopulta aina vuoteen 2008 saakka. Työpaikkojen kannalta oleellista oli, että rutiinitehtävät alkoivat vähentyä. Esimerkiksi monissa virastoissa oli vielä 15 vuotta sitten tallentajia, jotka tallensivat lomakkeiden tietoja tietojärjestelmiin. NYT ELÄMME SUUREN taantuman aikaa. Kasvu, joka saavutettiin on takanapäin. Nopean talouskasvun yhteiskunnasta on tullut hitaan talouskasvun yhteiskunta. Julkinen sektori velkaantuu liikaa, ja pitää miettiä, miten velka taitetaan. Yhteiskuntaa ei voi enää kehittää yhtä voimakkaan talouskasvun varaan kuin ennen. Käytännössä tämä näkyy tällä hetkellä siinä, että julkisen sektorin tulojen kasvu on romahtanut ja menot kasvavat. Budjettiin syntyy aukko. Yhteiskunnassamme hämmästellään sitä, että putosimme eturintamasta, jonka olimme saavuttaneet. Tämä hämmennys näkyy hallituksen toimissa ja etujärjestöjen kannanotoissa. Globaalit yritykset ja brändit rantautuvat Suomeen, mikä tekee ongelmasta vielä haastavamman. Hyödyimme globalisaatiosta 15 vuotta, ja nyt se näyttäytyykin arjessamme siten, että kansainväliset kauppaketjut tulevat tänne ja suomalaiset yritykset muuttavat pois. Teknologian kehitys tekee turhat työt tarpeettomiksi. Muutos on hyvä yhteiskunnan kannalta, mutta ihmiset, joilta katoaa työpaikka, tarvitsevat tukea. Meidän pohjoismainen hyvinvointiyhteiskuntamme on tässä suhteessa toiminut hyvin. Meillä ei ole syrjäytyneitä ollenkaan samassa mittakaavassa kuin monessa muussa maassa. Opiskelijoiden kannalta taantuma näkyy muun muassa siinä, että kesätöitä on vaikeampi saada. Vastavalmistuneiden työttömyyttäkin on hieman enemmän kuin ennen. Palkasta joutuu tinkimään taloustieteen professori Toiminut taloustieteen professorina kauppakorkeakoulussa vuodesta 1992 Työskennellyt opetus- ja tutkimustehtävissä muun muassa Tampereen, Helsingin ja Turun yliopistoissa, Suomen Akatemiassa, Työväen taloudellisessa tutkimuslaitoksessa ja Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksessa sekä apulaisjohtajana YK-yliopistoon kuuluvassa WIDER-instituutissa VÄESTÖN IKÄÄNTYMISEN TUOMAT ongelmat ovat pahimmillaan. Hitaan kasvun vuoksi Suomessa on myös tyypillisiä Keski-Euroopan ongelmia kuten koulutetun keskiluokan työllistymisen vaikeuksia. Varallisuus keskittyy enemmän. Mitään uhkakuvia ei kuitenkaan ole. Varallisuus on korkeampi kuin nyt, joten vuonna 2029 on rahaa uudentyyppisiin ratkaisuihin. Hyvinvointiyhteiskunta tulee säilymään. Kyse on enemmänkin siitä, että se pitää mitoittaa hitaamman talouskasvun mukaiseksi. Meillä tuskin on uutta Nokiaa, mutta sen sijaan meille on syntynyt vahvoja keskisuuria yrityksiä. Liike-elämää palveleva toiminta on kasvun kannalta hyvin keskeisessä osassa. Siis juuri ne tehtävät, joihin kauppakorkeakoulu valmistaa. 15 vuoden kuluttuakin kauppakorkeakoulun opiskelijat työllistyvät johto- ja asiantuntijatehtäviin. 18 3/2014 3/

11 Sari Sartsa Rautiainen KY:n hallintopäällikkö Työskennellyt KY:n palveluksessa vuodesta Aloitti työt KY:llä toimistosihteerinä, opiskeli töiden ohella merkonomiksi ja ylioppilaaksi. Rautiainen palkittiin tänä vuonna KY:n kultaisella kilvellä, joka myönnettiin KY:n pyrkimysten huomattavasta edistämisestä pitkällä uralla. Ylioppilaskunnasta Otaniemeen KY on muuttunut varakkaasta ylioppilaskunnasta vapaammaksi yhdistykseksi. Lähes kaikista vakituisista työntekijöistä on luovuttu, kertoo KY:n hallintopäällikkö Sartsa Rautiainen "KY:LLÄ OLI VIELÄ 90-luvulla useita vakituisia työntekijöitä, mutta 90-luvun lopulla KY alkoi ulkoistaa. Tuolloin meille myös palkattiin ensimmäistä kertaa siviilipalvelusmiehiä. Nyt heitä ei ole ollut enää vuosiin. Vakituisen työvoiman määrä selittyy sillä, että työtäkin oli paljon enemmän. Sähköpostia ei ollut, joten jos esimerkiksi KY:n jäsenille oli asiaa tai haluttiin kutsua koolle edustajisto, kaikki materiaali piti tulostaa ja koota käsin. Tulostetut paperit levitettiin pöydälle ja kolme ihmistä kokosi materiaalipaketit. Kirjekuoriin liimattiin osoitetarrat ja kuoret frankkeerattiin. Työt tehtiin silloin todella vaikeimman kautta. Opiskelijan näkökulmasta KY hoiti ylioppilaskunta-aikanaan monia asioita opiskelijan puolesta. Teetimme esimerkiksi opiskelijakortit ja vaikutimme muun muassa siihen, että kauppakorkeakoulun opiskelijat saivat VR:ltä 50 prosentin alennuksen junalipuista." 2014 KY:N NYKYHETKI ON monella tapaa samanlainen kuin 15 vuotta sitten. Rahaa on käytössä kuitenkin vähemmän kuin vuonna Kun KY oli vielä ylioppilaskunta, olimme varakkaita. Aalto-yliopistoon yhdistymisen myötä jouduimme luopumaan osasta omistustamme. Esimerkiksi KY:n omistuksessa olleet opiskelija-asunnot siirtyivät Aalto-yliopiston ylioppilaskunnalle, ja KY lopetti kaikkien opiskelija-asuntoihin liittyvien asioiden hoitamisen. Nyt kun KY on yhdistys, toimintamme on ehkä hieman suppeampaa, mutta myös vapaampaa. Ylioppilaskunta-aikaan olimme julkisoikeudellinen yhteisö. Toimintaamme säätelivät tietyt asetukset ja lait. Opiskelijayhdistyksenä tarjoamme opiskelijoille kokemuksia ja valmennamme heitä tulevaan työelämään. Nykyään yhä suurempi osa KY:n työsuhteista on vuoden määräaikaisuuksia, ja tehokkuutta on tullut lisää. KY:ssä tekeminen on nuorekasta ja nopeatempoista. Autamme nuoria opiskeluun liittyvissä kysymyksissä ja järjestämme mitä erilaisimpia tapahtumia. KY antaa opiskelijoille myös henkistä tukea. Tätä kautta kaukaakin tulleet opiskelijat löytävät yhteisön ja ystäviä. Tiedän monia KYpareja, jotka ovat jo naimisissa, joten jotkut löytävät täältä jopa elämänkumppaninsa PELKÄÄN, ETTÄ AALTO-YLIOPISTOON yhdistymisen myötä käy niin, että vielä jonakin päivänä kaikki toimipisteemme ovat Otaniemessä. Kenties 15 vuoden kuluttua siellä on sellainen törkeän iso ja moderni kampus, jossa on valtavan paljon opiskelijoita ja vähemmän henkilökuntaa. Silloin on vaarana, että opiskelijan henkilökohtainen tukeminen vähenee, ja ettei KY:llä enää ole mitään asiakaspalvelua, josta voi kysyä apua. Automaatti vastaa puhelimessa opiskelijalle, että katso tämä nettisivuiltamme. On kauhea ajatus, että KY muuttuisi opiskelijoille etäiseksi. Toivottavasti tämä visio ei kuitenkaan toteudu. Toivoisin, että KY tarjoaisi jatkossakin nuorille esimerkiksi työharjoittelupaikkoja, ja että yhdessä tekeminen olisi tärkeä osa toimintaa. Mielestäni KY:n tulisi tehdä kaikkensa, ettei se huku massaan. 20 3/2014 3/

12 Ingmar Björkman Kotimaisuudesta kansainväliseen käytäntöön Tulevaisuudessa työharjoittelu on pakollinen osa opintoja ja verkko-opetuksen määrä kasvaa, arvio kauppakorkeakoulun dekaani Ingmar Björkman VIISITOISTA VUOTTA SITTEN kauppakorkeakoulussa ei ollut juurikaan ulkomaisia opiskelijoita. Opetus keskittyi enemmän professorien luentoihin, ja opiskelijoiden tehtävä oli tenttiä luennoilla opittua. Opintojen aikaisista oman alan töistä ei saanut opintopisteitä, ja opiskelijat kävivät opiskelujen aikana vähemmän töissä kuin nykyään. Kauppakorkeakoulun opiskelijat kävivät lähinnä kauppiksen kursseilla, vaikka periaatteessa sivuaineiden suorittaminen muissakin kouluissa olisi ollut mahdollista. Sivuaineopintoihin muissa oppilaitoksissa liittyi byrokraattisia haasteita. KANSAINVÄLISTYMINEN ON OLLUT viime vuosien aikana suurin kauppakorkeakoululla tapahtunut muutos. 15 prosenttia kauppakorkeakoulun opiskelijoista on ulkomaalaisia, minkä lisäksi vaihto-opiskelijoita on noin 260. Kansainvälinen kiinnostus Aalto-yliopistoa kohtaan on kasvanut merkittävästi. Aallon fuusio on maailmanlaajuisesti uniikki. Nykyään saamme paljon parempia ulkomaisia hakijoita sekä professuureihin että kandi- ja maisteriohjelmiin. Nykyään panostamme oppimiseen luentojen sijasta. Oppimisprosesseja kehitetään, ja luennot ovat vain yksi opetusmuoto. Tiedämme, että opiskelijat oppivat paremmin tekemällä. Heillä pitää olla ongelmia ratkottavanaan. Kun opiskelija käy töissä, siellä opitut asiat voidaan integroida osaksi opiskelua. Toki pelkällä työnteolla ei opintopisteitä saa, vaan opiskelijan tulee kirjoittaa reflektiopaperi ja analysoida, miten hän on hyödyntänyt osaamistaan työssään. Tämän tyyppinen toiminta on otettu maailmalla jo aikaisemmin osaksi opintoja, ja nyt se on rantautunut myös meille. Monialaisuuden lisääntyminen on yksi näkyvimmistä muutoksista verrattuna 15 vuoden takaiseen. Meillä on yhä useampia yhteisiä maisteriohjelmia muiden Aalto-yliopiston koulujen kanssa. Viime vuonna kandiohjelmien uudistuksen yhteydessä opiskelijoille tuli mahdolliseksi suorittaa yksittäisiä kursseja ja sivuaineita muissa kouluissa." Aloitti Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun dekaanina vuoden 2012 alussa. Toiminut muun muassa Hankenilla johtaminen ja organisaatiot aineen professorina ja saman laitoksen johtajana ( ), Hankenin vararehtorina ( ), sekä vierailevana professorina useissa Euroopan ja Aasian kauppakorkeakouluissa. dekaani TENTTIKESKEISYYS VÄHENEE, JA verkko-opetus on yhä tärkeämpi osa opiskelua. Opiskelijat toimivat aktiivisemmin yrityksissä ja muissa organisaatioissa. Kenties työkokemus ja työharjoittelu ovat jopa pakollinen osa opintoja. Linjauksemme on, että myös tulevaisuudessa on pakko osata suomea, jos haluaa opiskella kandiksi kauppakorkeakoulussa. Uskoisin, että vuonna 2029 dekaanit käyttävät enemmän aikaa keskusteluun kansainvälisten partnereiden kanssa. Dekaanien tärkein tehtävä on huolehtia siitä, että saamme riittävästi resursseja kauppakorkeakoulun toimintaan. Myös valtion rahoitus tulee kuitenkin säilymään. Se takaa pitkäjänteisyyden toiminnassamme. Toivon myös, että dekaanit tekevät vuonna 2029 lyhyempää työpäivää kuin nyt! 22 3/2014 3/

13 ESA-PEKKA MATTILA KUVITUS MERI PELTONEN Yötöissä Vilunväristyksiä, kofeiinia ja kuusi sivua kandia. Esa- Pekka Mattila kokeili, miten öinen opiskelu Tietosalissa onnistuu. 24 3/2014 3/

14 On tutkittu, että 4-5 tunnin yötyön jälkeen suorituskyky alkaa heiketä. KLO 23:40 TietoEnator. Mystinen konesali, johon käytännössä jokainen kauppislainen on joutunut tutustumaan opiskelujensa varrella. Sali tuntuu oudon tyhjältä, jopa meditatiivisen rauhalliselta paikalta normaaliin verrattuna. Arkipäivien ja iltojen ihmismassat ovat poissa, kun kello tikittää melkein kahtatoista yöllä. Muutama sielu kuitenkin jatkaa keskittynyttä näpyttelyään näyttöjen edessä. Joillakin heistä näyttää olevan pitkä yö edessä. "Denan" all-nighter on käsitteenä jo status itsessään. Se on karmistuttava ja joillekin jopa silti arkipäiväinen asia. On aika ottaa selvää, mitä näissä mystisissä öissä tapahtuu. Kofeiini, proteiinipatukka, vettä, kuumottava kandin deadline ja jo valmiiksi hajottava olotila lienevät oivallinen resepti tulevaan yöhön. KLO 0:15 Keskiyö toimi muutamalle opiskelijalle rajapyykkinä. Kone kiinni ja ulos. Salin väki väheni alle kymmeneen. Näytöillä vilahtelevat pdf:t, excel-taulukot ja Facebook. Tehokkuus ei liene ydinasia yöopiskelussa. Tuloksia tulee pakottamalla itsensä istumaan koneella tarpeeksi kauan. KLO 1:30 Viimeisiä viedään. Koeviikon jälkeinen viikko lienee yksi hiljaisimmista ajankohdista salinkäyttöasteissa. Saliin on jäänyt vain kolme henkilöä, vaikka huomenna on tuotantotalouden tentti. Lisää kofeiinia. Väki vähenee, pidot paranevat. Seesteinen tunnelma on laskeutunut luokkaan. Kukaan ei puhu ja melua ei synny, sillä olen yksin. Tuntuu hämmentävältä olla yksin näin isossa tietokoneluokassa, etenkin kun täällä on tottunut ihmisvilinään ja taukomattomaan, suorastaan hektiseen tunnelmaan. Vaikka fiilis muuten olisikin sama kuin yksin kotona koneen äärellä, tuntuu takaraivossa silti yksi naurettavalta tuntuva ero: täällä minä opiskelen, kotona olisin vain koneella. Pitkittyneen valvomisen seurauksena usein keskittymis- ja hahmotuskyky heikkenee ja ihminen ei enää kykene ratkomaan laskutoimituksia yhtä tehokkaasti. KLO 4:16 Keskittymiskykyni on suunnilleen yhtä tehokas kuin teekkarin lähestymisyritykset baarissa. Ajatus harhailee ja tekstin tuottaminen tuntuu ylitsevuotavan vaikealta. Juridisen tekstin lukeminen englanniksi aiheuttaa suunnattomia haasteita parin lauseen välein. Aika pitää pienehkö tauko ja mahdollisesti hakea lisää kofeiinia, vaikka vielä ei kauheasti edes väsytäkään. KLO 5:03 Kirjaimia ilmestyy näytölle hitaasti, mutta varmasti. 12 tunnin yötyön jälkeen tapaturmariski on kaksinkertainen. KLO 6:00 Surrealistinen olo. Lintujen laulu ja auringon ensimmäiset säteet keskeyttävät lukemiseni. Totuus iskee silmille, aamu tosiaankin alkaa kohta. Olotila on muuten jopa freesi, ja tyhjänä yönä TietoEnator tosiaan on ollut yllättävänkin tehokas ja keskittymisen mahdollistava opiskelupaikka. Ajankohta nyt on vain muuten ihan perseestä. Seuraavana päivänä minä kiitän ja kiroan lupaustani tehdä tämä juttu. KLO 2: /2014 3/

15 ELINA IKOLA TEHOA OPISKELUUN Kuinka hyödyllistä koulutöiden tekeminen viimeisenä yönä juuri ennen deadlinea on? Selvitimme, miten opiskelun tehokkuutta voisi parantaa. KLO 7:00 1. JAKSOTA OPISKELU PÄTKIIN Oppiminen on tehokkaampaa, jos opeteltavan asian jaksottaa pidemmälle ajanjaksolle kuin jos sen tekisi kerralla. Monet tutkimukset ovat antaneet viitteitä siitä, että opiskelun jaksottaminen paitsi auttaa muistamaan opeteltavan asian kauemmin, myös vähentää opiskeluun tarvittavaa aikaa. Tämä johtuu siitä, että jaksottaessamme opiskelua ehdimme prosessoida tietoa mielessämme opiskeluhetkien välissä yden katkeaminen tarjoaa aivoille mahdollisuuden käsitellä tietoa, jota sinne on aiemmin kertynyt. Unessa me kertaamme asioita, joita haluamme muistaa. Yksilön työmuistin kapasiteetti vaihtelee vireystilan mukaan. Unentarpeen ja vuorokausirytmin puolestaan määräävät geenit. Useimmilla optimaalinen vireystila osuu päivään, mutta osa meistä on iltai- tai yöhmisiä. Unenpuute laskee kuitenkin suoritustehoa, sillä valvoessa aistitiedon käsittelyssä menee enemmän aikaa. 4. TUNNISTA SYYT VETKUTTELUUN Niskoihin sattuu ja silmät seisovat. Pieni happihyppely pirteässä keväisessä ilmassa kuitenkin piristi suunnattomasti. Vielä jaksaa mahdollisesti tunnin kaksi, muttei tämä enää tehokasta ole. Mieli tekee nukkua ja kandidaatin tutkielman aihealueet hyppivät korvista ulos. Olotila on muutenkin kauhea. On epämääräisiä vilunväristyksiä ja jatkuvasti heikkenevä olo. Nyt unettomuus ja kofeiinin vähyys alkavat näkyä. Yksinäisyyden salissa rikkoo siivooja, muuten on hiljaista vieläkin. 24 tunnin valvominen vastaa promillen humalaa. KLO 8.15 UC Berkeleyn ja Harvard Medicalin tutkimus vuonna 2011 osoitti, että koko yön valvominen voi aiheuttaa lyhytaikaista euforiaa. Tutkimuksen mukaan valvominen saattaa kuitenkin johtaa mielialavaihteluiden takia tavallista riskialttiimpaan käyttäytymiseen. Noin viiden tunnin rauhaisa yksinolo loppuu. TietoEnator herää horroksestaan uuteen arkiaamuun. Tasainen näppäimistöjen naputus alkaa täyttää salin ilmatilaa. Mitä yöttömästä yöstä jäikään käteen? Hirvittävät univelat, erittäin jumissa oleva hartialinja, noin kuusi sivua kandidaatin tutkielmaa ja seesteisen rauhallinen olotila yön aikana. Suosittelenko? En missään nimessä. Koenko mahdottamaksi tämän uusimisen? Valitettavasti en. Jutussa esiintyneiden valvomisfaktojen lähteet: terveyskirjasto.fi, sciencedaily.com ja wikipedia.fi 2. LINKITÄ UUSI ASIA JO OPPIMAASI Jotta asiat siirtyisivät pitkäkestoisempaan muistiin, asioiden kokonaisuutta tulisi pohtia ja linkittää jo olemassa olevaan tietoon. Oppiminen rakentuukin aiemmin opitun tiedon päälle. Mitä enemmän meillä on erilaisia assosiaatioita kuten esimerkkejä tai pohjatietoa, johon voimme opiskeltavan asian yhdistää, sitä helpompi meidän on hakea tietoa pitkäkestoisesta muistista ja soveltaa sitä eri yhteyksissä. Opiskelun jaksottaminen on siksikin hyödyllistä, että prosessoidessamme tietoa pidemmällä aikavälillä voimme samalla sitoa sitä kokemuksiimme ja muilla kursseilla opiskeltaviin asioihin. 3. NUKU! Unessa aivokuoren yhteys ulkomaailmaan katkeaa, mutta aivot jatkavat työskentelyä. Kun sisään tuleva tieto ei häiritse, aivokuori voi rauhassa huoltaa itseään. Näin ollen yhte- Miksi sitten koulutöitä on usein vaikea aloittaa ajoissa? Opintopsykologi Minna Nevala kertoo, että vetkuttelu on tyypillistä silloin, kun tunnistamme tehtävän vaikeaksi tai aikaa vieväksi. Nevala puhuu epäonnistumisen ansasta. Me pelkäämme epäonnistumista ja rakennamme itsellemme valmiiksi selityksen, miksi asia menee pieleen, jotta meidän ei tarvitse pettyä itseemme. Kyllä tää olis mennyt hyvin, jos olisin aloittanut ajoissa. Yhtenä vetkuttelun taustalla olevista syistä Nevala nostaa esiin perfektionismin. Kun haluamme tehdä asiat todella hyvin, niistä tulee paljon haastavampia ja ne vievät enemmän aikaa. Kannattaakin olla armollinen omalle tuotokselleen. Ensimmäisen version ei tarvitse olla täydellinen, sillä siitä on helppo lähteä parantamaan suoritusta. Juttua varten on haastateltu opintopsykologi Minna Nevalaa ja kuunneltu dosentti Tarja Stenbergiä Helsingin yliopistosta. Lisää opiskeluvinkkejä löydät osoitteesta Tarja Stenbergin luennon aivoista ja unesta pääset kuuntelemaan Helsingin yliopiston Tiedekulman sivuilta: Aivot-teema: Ruususen vai koiran unta? 28 3/2014 3/

16 KYSYIMME SUPERMASTER VASTASI Vain kermojen kerma valitaan VERNA VUORIPURO KUVA ESA-PEKKA MATTILA OLETKO TARKKA IMAGOSTASI, TIMO HENTUNEN? sisään. Hyvä tulos ei riitä, pitää olla erinomainen. Valmennuskurssiguru ei aio koskaan luopua piirtoheitinkalvoista. Miten päädyit järjestämään valmennuskursseja? Luin matematiikkaa Helsingin yliopistossa ja tein siinä sivussa töitä opettajana. Aloin vetää myös matematiikan abikursseja. Vuonna -89 opetin matematiikan kursseja kauppakorkeakouluun pyrkiville, kun eräs oppilaani ehdotti, että rupeaisimme yhdessä opettamaan kaikkia kauppikseen vaadittavia aineita. Mitä teet muut vuodenajat? Kun pääsykoe on ohi, kerätään palautetta ja suunnitellaan uutta aikataulua, esitettä, kurssia ja markkinointia. Usein osa kirjoista vaihtuu, joten marraskuusta juhannukseen on erittäin kiireistä. Minulla ei ole ajankäyttöongelmia. Heinä-lokakuussa on tietysti hieman rauhallisempaa. Mikä työssäsi viehättää? Oppilaat ovat aina uusia, ja he haluavat tosissaan oppia. Tällaisen kurssin vetäminen on paras mahdollinen tilanne opettajalle. Ei tarvitse neuvotella siitä, opiskellaanko. En ole kokenut elämässäni mitään muuta ammattia tai toimintaa yhtä antoisaksi kuin opettaminen. Miten pääsykokeisiin valmistautuminen on muuttunut urasi aikana? 2000-luvun aikana kilpailu on kiristynyt. Vain kermojen kerma valitaan sisään. Hyvä tulos ei riitä, pitää olla erinomainen. Vanhoilla opiskelutavoilla päästään nykyisin korkeintaan muutamien maaseutupaikkakuntien kouluihin. Aiotko joskus luopua piirtoheitinkalvoista? En koskaan. Se on aivan ylivoimainen menetelmä edelleen. Kalvoja on kertynyt minulle tämän kevään aikana yli sata kiloa. Powerpoint on tavattoman jäykkä väline. Se ei tarjoa ollenkaan niin joustavaa keinoa pedagogiseen lähestymiseen. Piirtoheitinkalvot ovat tehokas ja kätevä menetelmä, kun aineistoa käsitellään yksityiskohtaisesti ja siihen tehdään ylimääräisiä merkintöjä. Miten valitset oppituntiesi taukomusiikin? Kriteereinä ovat melodisuus, erottuvuus ja kiinnostavuus. Ei mitä tahansa bulkkitavaraa, vaan lukujen musiikkia, jossa on jotain ideaa, ja joka sopii kurssikäyttöön. Eikä mitään tylsää räppiä. Millaisia ovat tämän vuoden hakijat? Jopa parempia kuin aikaisemmin. Erittäin terävää, ahkeraa ja sisukasta porukkaa. Ympärillesi on rakentunut vahva henkilöbrändi. Oletko tarkka imagostasi? Sitä ei ole rakennettu tietoisesti eikä tulla koskaan rakentamaan. Tietenkin tavoitteena on, että kurssitoiminta on mahdollisimman tasokasta. Oppilas saa luvan ottaa vastaan sen, mitä annetaan ja päättää, onko tyytyväinen. Ketään ei mielistellä. Työmoraalin pitää olla niin korkealla. Lisäävätkö valmennuskurssit epätasa-arvoa hakijoiden välille? Totta kai varakkaammat jossain määrin hyötyvät tästä. Kyse on vapaasta markkinataloudesta. Mielestäni on luonnollista ajatella, että ihmiset satsaavat pyrkimiseen runsaasti mahdollisuuksiensa mukaan. Samaan tyyliin toimitaan hyvin laajasti muuallakin yhteiskunnassa. Voi myös kysyä, onko motivaatiokaan kunnossa, jos ei satsaa lajiin euroa kurssiin kyllä löytyy, jos oikeasti haluaa. Edelleen on huomattava, että oppilas saa rahoilleen erittäin paljon vastinetta. Timo Hentunen, 64, on vetänyt Supermasternimistä valmennuskurssia kauppakorkeakouluun viimeiset 25 vuotta. Legendan maineen saavuttanut opettaja on kotoisin Kuopiosta ja opiskellut matematiikkaa Helsingin yliopistossa. Erilaisia valmennuskursseja on pidetty yli 40 vuoden ajan. 30 3/2014 3/

17 KUVAREPORTAASI ESA-PEKKA MATTILA, KY:N ARKISTO OI, KY- AIKOJA KY ja kauppis, ennen ja nyt. Kauppakorkean harjannostajaiset pidettiin juhlallisin menoin vuonna /2014 3/

18 Nykyisin KY:lle vie oma pyörätie. Vuosijuhlamarsalkan sauva kopautti juhlan käyntiin. Juhlapuheen piti kaupparkorkeakoulun dekaani Ingmar Björkman. Ennen kaikki oli paremmin? Alakertsi näytti vielä vuonna 1980 tältä, kun paikalla sijaitsi Radio 21 -niminen baari. 34 3/2014 3/ /

19 Pukumiehet ovat vaihtuneet Raflassa kasuaalimpaan pukeutumiseen. Mikään ei ole muuttunut sitten 1990-luvun. 36 3/2014 3/

20 MURSUPOLIISI TEKSTI JA KUVAT ROSA KOJONKOSKI 1 LAURA, MURSU 1. Todennäköisesti kavereiden kanssa leikkimässä. 3 ARI, MURSU 1. Päiväkodissa kakat vaipassa, silloisessa kotikaupungissani Lahdessa. 2. Olen jossain arvostetussa firmassa töissä varmaankin Suomessa tai Saksassa. 3. Välillä opiskelen, koska haluan saada hommat tehtyä kerralla loppuun. 4. Valmennuskurssi on hyvä apu muun opiskelun tueksi ja motivaation kannalta. 5. Kannattaa, koska se motivoi opiskelemaan. 2. Kaveriporukalla viikonloppua viettämässä mökillä Päijänteellä. Olisin laiturilla ottamassa arskaa läppäri toisen käden ulottuvilla, koska toimin yrittäjänä. 3. Melko usein. Kaikkein tehokkainta on aika yöllä kello kolmeen asti. 4. Ei tarvita. Kävin valmennuskurssin itse, mutta siitä jäi mieleen pelkkää negatiivista. 5. Kannattaa, koska siitä saa taskuntäytettä, ja töissä oppii asioita monipuolisemmin. 2 SAARA, MURSU 1. Kallion tarhassa Helsingissä. 4 ANTTI, MURSU 1. Esikoulussa Heinolassa. 1. Toivottavasti jossain mukavassa työpaikassa, jossa saan tehdä asioita, joista tykkään. Haluaisin, että minulla olisi oma perhe. 2. En. 3. En ollut itse, mutta joku voi saada niistä lisäapua. 2. Toivottavasti olen silloin jo valmistunut. 3. Joo opiskelen, koska deadlinet ovat usein aamulla. 4. Henkilökohtaisesti se helpotti minua, mutta olisi reilumpaa kaikille, jos valmennuskursseja ei olisi. 4. Kannattaa, jos työ jollain tavalla liittyy omaan alaan ja antaa kokemusta. 5. Ehdottomasti! Töistä saa lisää rahaa vapaa-aikaan ja vastapainoa opiskeluun. 1. Missä olit 15 vuotta sitten? 2. Missä olet 15 vuoden kuluttua? 4. Tarvitaanko valmennuskursseja? 5. Kannattaako opiskeluaikana tehdä töitä? 3. Opiskeletko öisin? 38 3/2014 3/

21 KOLUMNI KOLUMNI VILLE VOIPIO ANNAMARI SIPILÄ SANNA KAUHANEN (SIRKKU) ROBERT WUORILA-STENBERG (AARNI) KY-LOOKS Juhlanumeron special edition NUORI JA KAPINALLINEN Varmuuden vuoksi tekisin nyt kaiken toisin, sanoo Kylterin ensimmäinen päätoimittaja Ville Voipio. Kylteri-lehti perustettiin aikanaan, koska ylioppilaskunnassa haluttiin leikata kustannuksia. Perustamisen aikoihin viikottaisen Punakulma-lehden lisäksi kustannettiin tekkareiden kanssa yhteistä Contactoria. Se oli kaikesta etääntynyt tabloid eikä sitä haluttu jatkaa. Ensin ajatuksena oli tuottaa halvemmalla pelkkä verkkolehti, mutta se taisi ideana olla liian edellä aikaansa. Lopulta päädyttiin painettuun aikakauslehteen. AIKANAAN OLI PÄÄTETTY, että lehden nimi ei voisi olla Kylteri, joten nyt siitä tuli lehdelle oiva nimi. Mielikuvituksellinen Kylteri oli aiemmin ollut KY:n ylioppilaskunnan ravintolaryppään nimi, joten sillä oli jo historiaakin. Ainakaan ei jäänyt epäselväksi, mistä lehti kertoo. Kustannuksia tuskin koskaan leikkaantui, mutta Contactor saatiin sentään vaihdettua mielestämme tarkoituksenmukaisempaan lehteen. Kohtalon ivaa on se, että kohta Contactor luultavasti kaivetaan naftaliineistä ja Kylteri kuopataan liian nurkkakuntaisena julkaisuna. Elämä on haitariliikettä. KYLTERI-LEHDESSÄ KIINNOSTAVAA ON ollut seurata lehden linjan kehitystä. Jo perustamisen aikoihin arveltiin sisällön elävän kunkin ajan hengen mukaisena. Jos nyt päättäisin, pyrkisin saamaan lehdestä vähemmän linjakkaan. Mitä täydemmin ja intohimoisemmin lehti kiinnittyy milloin mihinkin, sitä vahvemmin se kapinoi yksitotisia kuvalehtiä vastaan. Ja ylioppilaslehdessä saa olla kapinaa. Rämäpäisyyttä, innovatiivisuutta ja tunteen paloa. Tai miksi edes pitäytyä julkaisussa, kun voi tehdä kommunikaatiota - tänään lehteä, huomenna levyä ja ensi viikolla flashmobia. Yllätä mut aikalainen, tee puheenaihe. KYLTERI-LEHDEN AINOA IDEA oli rakentaa Kylteri-yhteisöä opiskelijapiiriä laajemmin. Ajattelimme, että sponsoria kehtaa paremmin pyytää, jos joskus on pidetty vähän yhteyttäkin. Monikanavaisena aikana ja mediamurroksen keskellä tehtävä on yhä tuore ja kiinnostava. Mitä siis mietin nyt? Kun lehti muutaman vuoden päästä täyttää 18, saan olla ylpeä täysi-ikäisyydestä. Samalla kuitenkin mietin, miten voitaisiin välttää kasvavaa mahaa ja kaljuuntumista. Varmuuden vuoksi tekisin nyt kaiken toisin. Kirjoittaja on Kylterin ensimmäinen päätoimittaja, joka työskentelee tällä hetkellä markkinointiarkkitehtina. SIRKKU 2. VUOSIKURSSI Pukeutumisessa minulle on tärkeää, että tunnen oloni kotoisaksi vaatteissani. Haen siis sopivaa balanssia hyvältä näyttävän ja mukavan välillä. Päälläni onkin nyt rennosti Niken uudet tennarit, Belgiasta ostettu biker-mallinen farkkutakki ja Vero Modan musta kotelomekko. Olen työskennellyt pienessä vaateliikkeessä, ja asiakkaat ovat tuoneet paljon inspiraatiota pukeutumiseeni. Jos Helsingistä tulisi valita yksi suosikkikauppa, se olisi COS. Kesäksi voisin hankkia jonkun rennon haalarin. 40 3/2014 3/

22 AARNI 4. VUOSIKURSSI Esimerkiksi aamulla kuuntelemani musiikki vaikuttaa paljon siihen, mitä laitan päälle. Haluan pysyä ajan hermoilla, mutta säilyttää tietynlaisen retrouden ja persoonallisuuden. Pukeutumisessa on mielestäni tärkeää, että lookki toimii hyvin persoonan kanssa. Inspiraatiota pukeutumiseen saan katukuvasta ja musiikkivideoista. En välita siitä, minkä merkkisiä vaatteita käytän, vaan minulle on tärkeää, että ne näyttävät hyviltä ja istuvat. Tämän päivän lookkiini vaikuttivat aamulla kuunneltu Chromeo ja keväinen sää. PUHEENJOHTAJALTA ESSI MYLLYMÄKI, KY RY NYT ON KAUHEE KIIRE! Kauppismaailmassa kuulumisten kyselyyn vastataan usein omaa kiirettään korostamalla, pohtii Essi Myllymäki. Radiossa keskusteltiin taannoin ajanhallinnasta. Puhumassa ollut mies aikataulutti kaiken kalenteriinsa. Siis ihan kaiken. Samaisena päivänä istuin viikkopalaverissa, jossa päiviteltiin, kun kalenteri oli kuluvan viikon osalta melkoisen täynnä. Ei siis suinkaan omista aikataulutuksista vaan muiden tekemistä kalenterimerkinnöistä. ALOIN POHTIA AJANHALLINTAA. Ajanhallinta on sanana aika kammottava, mutta miellän sen itse oman kalenterin hallinnaksi, asioiden priorisoinniksi ja hetkessä elämiseksi. Kauppismaailmassa kuulumisten kyselyyn vastataan usein omaa kiirettään korostamalla. Uskon, että syyt tähän löytyvät jostain muualta kuin siitä, että kauppislaiset eivät hallitsisi omaa aikaansa. En ole täysin vakuuttunut siitäkään, että kiire on aina todellista. Tosin voihan olla niinkin, että kauppislaiset ovat ajanhallinnan mestareita ja kunnianhimoisina ihmisinä haluavat hyödyntää kaiken käytettävissä olevan aikansa eli aikatauluttavat itselleen kiireen. Onko aikataluttaminen sitten aina järkevää? KY:llä iso osa työstä on tietyllä tapaa luovaa. Alkuvuodesta hallitus määrittää projektinsa ja tavoitteensa. Osa projekteista on selkeitä kokonaisuuksia, mutta suurimman osan kohdalla ei ole täysin selvää, miten tavoitteeseen päästään. Työ vaatii siis paljon luovaa ongelmanratkaisunkykyä. Onnistuisiko tämä, jos kahvitauotkin olisi aikataulutettu? Tappaako liika aikatauluttaminen luovan ajattelun? Miten tämä vaikuttaa opintoihin? Etenkin casejen teossa boksin ulkopuolelta ajatteleminen on kriittistä. Lisäarvo syntyy soveltamisesta sekä aiemmin muualta opitun ja kyseisen kurssin aiheiden yhdistämisestä. MITÄÄN KAIKKIEN KOHDALLA pätevää ratkaisua asiaan ei ole olemassa. Joillekin tarkka aikatauluttaminen sopii, joillekin ei. Oman ajan hallinta on silti kaikille hyödyllinen taito. Vaikka ideoita ei synny vain varaamalla niille ajan kalenterista, on kalenteriin silti hyvä tehdä luovuudellekin tilaa. Muuten voi käydä niin, että aikaa ei yksinkertaisesti löydy, vaan viikot kuluvat muiden varaamiin kalenterimerkintöihin ja rutiineihin. Ja hei, kiinnittäkääpä huomiota siihen, kuinka usein kuulette lauseen: Ei vitsi, KY nyt TIEDOTTAA on kyllä kauhee -SIVUJA kiire! TOIMITTAA KY RY:N PUOLESTA Saija Räsänen /2014 3/

23 KY TIEDOTTAA HELIKOPTERILLA HELSINGIN OTANIEMEEN? KAUPPATIETEIDEN YLIOPPILAILLA ON ASIAA on kaksipäiväinen liikuntaseikkailu maalla ja kaupungissa, ja siinä liikutaan esimerkiksi pyöräillen, kiipeillen ja meloen. Oli siistiä päästä organisoimaan koko ison tapahtuman suunnittelua ja järjestämistä. Se oli siihenastisen elämäni suurin järjestelykokemus, Aimo sanoo. VUONNA 2015 KAUPPIKSEN kandiopiskelijoita odottaa kampuksen vaihto Töölöstä Otaniemeen. Tulevaisuuden KY:läiset päättävät, millaiseksi kahden kampuksen toiminta muotoutuu. Toivottavasti KY-henki ei kuitenkaan muutu! Toisaalta kun välimatka teekkareiden kanssa lyhenee, helpottuu yhteistyö. Jos jotain saisin toivoa, rakennettaisiin Otaniemeen helikopterikenttä, jotta pääsisi tarvittaessa lentämään Töölöön, Aimo visioi. Tai köysirata! Voisi siinä matkan varrella urheillakin, lisää Aino. KY:LLÄ TAPAHTUU 9.5. KY City Challenge 9.5. North Highlands -tasting Valmistu jo! -lauluilta KY goes Suomenlinna -sitsit KYCC on urheilullinen seikkailu maalla ja kaupungissa. Aimo Järviselle se oli ensimmäinen kokemus suuren tapahtuman järjestämisestä. Millaisen KY:n sinä tekisit? Tämä lehti postitetaan mursuille, ja tämä juttu koskeekin sinua, uusi opiskelija! Älä jämähdä pulpettiin, vaan lähde mukaan ja tee KY:stä näköisesi. KY:lle mukaan lähtemiseksi ei vaadita kolmen vuoden opiskelukokemusta päinvastoin, mukaan kannattaa hypätä heti mursusyksynä. Näin teki esimerkiksi syksyllä 2013 opintonsa aloittanut Aino Piirtola, joka ehti ensimmäisen vuoden aikana valloittaa niin speksin, hiihtokerho KY-Skin kuin Kulttuurijaostonkin porukat. Tulin ulkopaikkakunnalta ja tarve tutustua muihin oli suuri. Olen aina myös harrastanut paljon, joten en ole tottunut luppoaikaan, Aino selittää elohiirimäistä aktiivisuuttaan. KY:llä toimii lukuisia eri järjestöjä, ja Aino kannustaakin katsastamaan infoiltoja ja päättämään niiden perusteella, mihin tutustua paremmin. Toiminnasta voi kysellä myös vanhoilta toimijoilta, tutoreilta tai miksei vaikka tuntemattomalta koulun käytävällä. En kokenut, että mukaan lähtemisessä olisi ollut ongelmia. Toki pitää näyttää, että on sitoutunut toimintaan, mutta se ei katso ikää eikä opiskeluvuosia, huomauttaa Aino. Parhaalta Ainosta on tuntunut oman kädenjäljen näkeminen käytännössä. KY-Skin pikkujoulut olivat hajallaan vielä kaksi päivää ennen h-hetkeä, mutta lopulta kaikki sujui hyvin. Speksi taas tarjosi ainutlaatuisen tilaisuuden esiintyä suurelle yleisölle ja loppuunmyydyille katsomoille. KY-TOIMINNAN HYÖDYT EIVÄT jää vain hauskanpidon tasolle, sanoo opintonsa vuonna 2009 aloittanut Aimo Järvinen. Työelämässäkin KY-aktiivisuudesta on ollut hyötyä. Opin asioiden organisointia, ja se meininki, jolla asioita tehdään, on ihan omanlaisensa. Työnantajakin varmasti arvostaa KY-taustaa, jos hän tuntee KY:n, sanoo Aimo. Aimo itse on vuosien saatossa ollut mukana niin NESU-KYjaostossa, speksin lavastustiimissä, ilmailukerho KY-Mpissä, musiikkikerho akysticissä kuin liikunta- ja hyvinvointivaliokunnassakin. Kohokohdaksi hän nostaa NESU:n hallitusvuoden ja KY City Challengen pääjärjestäjänä toimimisen. KYCC TUTUSTU TOIMINTAAN! KERHOISSA KY:ltä löytyy kasapäin erilaisia kerhoja! Voit lähteä mukaan esim. väittelemään, pohtimaan kestävän kehityksen kysymyksiä, juomaan viiniä, kokkaamaan, ilmailemaan, pelaamaan jalkapalloa, laulamaan valinnanvaraa on! SPEKSISSÄ Speksi on opiskelijavoimin toteutettu musikaali, johon kuuluu myös improvisaatiota. Tekijöitä haetaan vuosittain mm. lavastukseen, puvustukseen, näyttelijöiksi, muusikoiksi, käsikirjoittajiksi ja ohjaajiksi. VALIOKUNNISSA KY:llä toimii viisi valiokuntaa: korkeakoulu-, kulttuuri-, viestintä-, liikunta- ja hyvinvointivaliokunta, sekä yritysyhteistyöstä huolehtiva Sales Academy. JAOSTOISSA KUJ, KY-Sub ja NESU-KY järjestävät erilaisia tapahtumia. NESU:n kyydissä pääset mm. järjestämään sitsejä, KUJ:n kanssa juhlimaan Mursujaisissa ja Pääsykoebileissä ja KY-Subin matkassa tutustumaan kansainvälisiin opiskelijoihin Suomessa ja ulkomailla. Katso kaikki toimintamuodot nettisivuiltamme: kyweb.fi/ toiminta-ja-tapahtumat KY presents: Rock the Ballet KY:n ja Pykälän kesäkarkelot 4.6. Pääsykoebileet Kesäkuntis 5.9. Mursumessut, Mursubileet Mursujaiset Syysvaellus Harkkasitsit Syysklassikko + Syysklassikkokuntis Lisätietoa tapahtumista löydät kywebistä osoitteesta kyweb.fi/tapahtumakalenteri SIVUA TOIMITTAA KY RY:N PUOLESTA Saija Räsänen saija.rasanen@kyweb.fi 44 3/2014 3/

juhlanumero kylteri 15 vuotta 3 / 2014 Paluu tulevaisuuteen Matti Pohjola ja kaksi muuta asiantuntijaa kurkistivat vuoteen 2029.

juhlanumero kylteri 15 vuotta 3 / 2014 Paluu tulevaisuuteen Matti Pohjola ja kaksi muuta asiantuntijaa kurkistivat vuoteen 2029. juhlanumero kylteri 15 vuotta 3 / 2014 Paluu tulevaisuuteen Matti Pohjola ja kaksi muuta asiantuntijaa kurkistivat vuoteen 2029. 3/2014 1 pääkirjoitus verna vuoripuro Takana tuoksuu kynsilakka Enemmän

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Dialogin missiona on parempi työelämä

Dialogin missiona on parempi työelämä VIMMA 6.6. 2013 Dialogin missiona on parempi työelämä Amis-Dialogi yhdisti yritykset ja opiskelijat vuoropuheluun rakentamaan yhdessä parempaa tulevaisuuden työtä. Amis-Dialogia tehtiin isolla porukalla

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Haastateltavan nimi: Ajankohta: Tehtävä: Valmistaudu haastatteluun ja varmista, että sinulla on selkeä näkemys/vastaus seuraaviin kysymyksiin?

Haastateltavan nimi: Ajankohta: Tehtävä: Valmistaudu haastatteluun ja varmista, että sinulla on selkeä näkemys/vastaus seuraaviin kysymyksiin? TYÖPAIKKAHAASTATTELU Voit käyttää tätä työpaikkahaastattelun käsikirjoitusta apuna haastattelutilanteessa. Tulosta käsikirjoitus ja tee omia merkintöjä ennen haastattelua, sen kuluessa ja haastattelun

Lisätiedot

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti Raha HYVÄ RUOKA Söit aamulla kunnon aamupalan ja koulussakin oli hyvää ruokaa. Raha -1 E HUVTA MKÄÄN Oikein mikään ei huvita. Miksi en saa mitään aikaiseksi? Raha RKAS SUKULANEN Sori, etten oo pitänyt

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Ajattelun muuttaminen on ZestMarkin työtä VANHA AJATTELU JA VANHA TOIMINTA " ZestMark on nuorten valmentamisen ja oppimistapahtumien asiantuntija.

Lisätiedot

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 #tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia

Lisätiedot

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start 2. painos 2019 Julkaisija ja kustantaja: Varsinais-Suomen Yrittäjät Tekijät: Johanna Vainio ja Hanna Tarvainen / Varsinais-Suomen Yrittäjät Valokuvat: Emmi

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

MITEN TÄLLAISET VAIKEUDET / ONGELMAT NÄKYVÄT OPISKELIJASSA?

MITEN TÄLLAISET VAIKEUDET / ONGELMAT NÄKYVÄT OPISKELIJASSA? 1. Ihmissuhde-Seppo/Saara Seppo/Saara opiskelee ensimmäisen vuoden kevättä. Hän on alkanut seurustelemaan samassa ryhmässä opiskelevan opiskelijan kanssa. Nyt asiat ovat alkaneet kuitenkin mennä huonoon

Lisätiedot

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat:

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat: Maailma muuttuu - miten koulun pitäisi muuttua? Minkälaista osaamista lapset/ nuoret tarvitsevat tulevaisuudessa? Valtioneuvosto on päättänyt perusopetuksen valtakunnalliset tavoitteet ja tuntijaon. Niiden

Lisätiedot

Kuluttajien luottamusmaailma

Kuluttajien luottamusmaailma Kuluttajien luottamusmaailma Minna-Kristiina Paakki Tutkimusyliopettaja, T&K ICT ja Tietoturva Rovaniemen Ammattikorkeakoulu 12.12.06 minna.paakki@ramk.fi 1 Tausta eeste projekti, 2003 Alustava kehikko

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14 Unelmoitu Suomessa Sisällys ä ä ä ö ö ö ö ö ö ä ö ö ä 2 1 Perustiedot ö ä ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ä ö ä ää ö ä ä ä ä ö ä öö ö ä ä ä ö ä ä ö ä ää ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ö ä ä ää ö ä ä ä ää ö ä ä ö ä ä ö ä ä ä

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -Seinäjoen raportissa käsitellään sekä Tamperelaisten että Seinäjokelaisten nuorten vastauksia.

Lisätiedot

KASVATUSTIETEELLISET PERUSOPINNOT

KASVATUSTIETEELLISET PERUSOPINNOT KASVATUSTIETEELLISET PERUSOPINNOT Opiskelijan nimi Maija-Kerttu Sarvas Sähköpostiosoite maikku@iki.f Opiskelumuoto 1 vuosi Helsinki Tehtävä (merkitse myös suoritusvaihtoehto A tai B) KAS 3A osa II Tehtävän

Lisätiedot

Ajanhallinta ja suunnitelmallinen opiskelu

Ajanhallinta ja suunnitelmallinen opiskelu Ajanhallinta ja suunnitelmallinen opiskelu Tavoitteista Ajankäytöstä Suunnitelmallisuudesta 4.10.2013 esitys tulee http://teemailtapaivat.wikispaces.com Aika http://www.locksleynet.com/wp-content/uploads/2010/07/24-hour-clock.jpg

Lisätiedot

Kiipulan ammattiopisto. Liiketalous ja tietojenkäsittely. Erja Saarinen

Kiipulan ammattiopisto. Liiketalous ja tietojenkäsittely. Erja Saarinen Kiipulan ammattiopisto Liiketalous ja tietojenkäsittely Erja Saarinen 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Hyvät internetsivut... 3 3. Kuvien koko... 4 4. Sivujen lataus... 4 5. Sivukartta... 5 6. Sisältö...

Lisätiedot

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä:

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä: TypingMaster Online asiakaskyselyn tulokset Järjestimme toukokuussa asiakkaillemme asiakaskyselyn. Vastauksia tuli yhteensä 12 kappaletta, ja saimme paljon arvokasta lisätietoa ohjelman käytöstä. Kiitämme

Lisätiedot

PRE-DP VANHEMPAINILTA. Pre-DP, IB1, IB2

PRE-DP VANHEMPAINILTA. Pre-DP, IB1, IB2 PRE-DP VANHEMPAINILTA Pre-DP, IB1, IB2 Keitä me olemme? Suvi Tirkkonen, 0447184568 suvi.tirkkonen@opedu.kuopio.fi opettajat Mitä me teemme ja miten me teemme? IB-koordinaattori, historianopettaja, ro,

Lisätiedot

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden.

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. OSA 1 SISÄINEN VOIMA Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. Marcus Aurelius HERÄÄT TUNTEESEEN, ETTÄ TEHTÄVÄÄ ON LIIKAA. Et jaksa uskoa omiin

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Kotimainen kirjallisuus

Kotimainen kirjallisuus Kotimainen kirjallisuus Kysely lähetettiin 80 kotimaisen kirjallisuuden alumnille, joista 27 vastasi. Vastausprosentti oli 34 %. Vastaajista 89 % on naisia. Vastaajien keski-ikä on 35 vuotta. Opintojen

Lisätiedot

Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015

Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015 Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015 Olen kokenut etätyön hyväksi työskentelytavaksi Saan etätyöpäivän aikana pääosin tehtyä suunnittelemani työt Ohjeistus etätyön tekemiseen on ollut riittävää

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Ylpeänä esittää: Tarinoita oppimisesta ja yrittäjyydestä

Ylpeänä esittää: Tarinoita oppimisesta ja yrittäjyydestä Ylpeänä esittää: Tarinoita oppimisesta ja yrittäjyydestä haluan lisää kokemusta lasten hoidosta, koska haluun kehittyä alan ammattilaiseksi. Haluan saada opiskelijana myös rahaa sellasella työllä mistä

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

Palaute orientaatioviikosta Vastauksia yhteensä: 68

Palaute orientaatioviikosta Vastauksia yhteensä: 68 Palaute orientaatioviikosta 19.9.1 Vastauksia yhteensä: Hakukohteeni on 1 1 1 11 Informaatioverkostot Teknillinen fysiikka ja matematiikka Tietotekniikka Tuotantotalous Mikä oli parasta orientaatioviikossa?

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

HYVINVOINTIIN JOHTAMINEN. - mitä hyvinvointi on ja miten siihen johdetaan? Erika Sauer Psycon Oy Seniorikonsultti, KTT, FM

HYVINVOINTIIN JOHTAMINEN. - mitä hyvinvointi on ja miten siihen johdetaan? Erika Sauer Psycon Oy Seniorikonsultti, KTT, FM HYVINVOINTIIN JOHTAMINEN - mitä hyvinvointi on ja miten siihen johdetaan? To be or Wellbe 11.2.2010 Oulu Erika Sauer Psycon Oy Seniorikonsultti, KTT, FM Nuoret työntekijät muuttavat työelämää: MEGATRENDIT

Lisätiedot

Yrityskaupan muistilista

Yrityskaupan muistilista Yrityskaupan muistilista Aloita ajoissa * Yleisemmin yrityksen myyntiprosessi kestää noin 10 kuukautta, mutta hyvin usein se venyy yli vuoden mittaiseksi. Valitettavasti kaikkein yleisintä on, että yrityskauppa

Lisätiedot

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi. SYYT ELÄÄ Tehtävän tarkoituksena on kartoittaa ja vahvistaa niitä syitä, joiden vuoksi nuori tahtoo elää. Samalla sen avulla voidaan arvioida hyvin monipuolisesti nuoren elämäntilannetta ja kokemusmaailmaa.

Lisätiedot

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Sukupuoli ja ikä Haastattelin Kirjasto 10:ssä 14 henkilöä, joista seitsemän oli naisia (iät 24, 25, 36, 36, 50,

Lisätiedot

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä Märsky 29.10.2012 Heikki Pajunen Novetos Oy Luomme menestystarinoita yhdessä Aamun ajatus By Positiivarit: Maanantai 29.10.2012 AAMUN AJATUS Elämä on 10-prosenttisesti sitä miten elää ja 90-prosenttisesti

Lisätiedot

Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten?

Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten? TULOHAASTATTELULOMAKE Tämän lomakkeen tarkoituksena on helpottaa opiskelusi aloitusta ja suunnittelua. Luokanvalvojasi keskustelee kanssasi lomakkeen kysymyksistä ja perehdyttää Sinut ammatillisiin opintoihin.

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 12.9.2012 Tampere

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 12.9.2012 Tampere Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 12.9.2012 Tampere 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -Tampereen seudun kyselyn kohderyhmänä olivat paikalliset yliopistossa, ammattikorkeakoulussa ja ammattiopistossa

Lisätiedot

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!)

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Maistraatti

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lahden alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Lahdessa opiskelevat nuoret. Vastaajat opiskelevat ammattikorkeakoulussa

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti

Lisätiedot

Ohjeistus eettisen keskustelun korttien käyttöön

Ohjeistus eettisen keskustelun korttien käyttöön Ohjeistus eettisen keskustelun korttien käyttöön Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n Lukio-hankkeen tekemässä selvityksessä Lukiolaiset ja päihteet laadullinen selvitys opiskelijoiden ja opettajien näkemyksistä

Lisätiedot

Ammattitaitoista työvoimaa yhteistyöllä -projekti

Ammattitaitoista työvoimaa yhteistyöllä -projekti YHDEKSÄN N + 1 KYSYMYSTÄ YSEILLE Pohjois-Karjalan kauppakamari ja Pohjois-Karjalan Aikuisopisto toteuttivat 13.-24.11.2006 Yhdeksän + 1 kysymystä yseille internetkyselyn Pohjois-Karjalan peruskoulujen

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Opiskelukyky, stressinhallinta ja ajanhallinta

Opiskelukyky, stressinhallinta ja ajanhallinta Opiskelukyky, stressinhallinta ja ajanhallinta 7.9. ja 7.10. 2015 Timo Tapola Opintopsykologi Aalto-yliopisto LES Student services Yhteystieto: timo.tapola@aalto.fi Opiskelukyky http://www.opiskelukyky.fi/video-opiskelukyvysta/

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Vuoden 2013 aikana 359 Turun yliopiston opiskelijaa suoritti yliopiston rahallisesti tukeman harjoittelun. Sekä harjoittelun suorittaneilta opiskelijoilta

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava JAKSON❶TAVOITTEET 1. Tutustu jaksoon 1. Kotona, koulussa ja kaupungissa. Mikä aiheista kiinnostaa sinua eniten? 2. Merkitse rastilla tärkein tavoitteesi tässä jaksossa.

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO Alla oleva kaavio kuvastaa tehdyn testin tuloksia eri osa-alueilla. Kaavion alla on arviot tilanteestasi koskien henkilökohtaisia ominaisuuksiasi, kokemusta ja osaamista, markkinoita

Lisätiedot

Suomen suurlähetystö Astana

Suomen suurlähetystö Astana LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kauppakorkeakoulu Talousjohtaminen Suomen suurlähetystö Astana Harjoitteluraportti Elina Hämäläinen 0372524 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Lähtövalmistelut...

Lisätiedot

lehtipajaan! Opettajan aineisto

lehtipajaan! Opettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

TYÖHAKEMUS. Työhakemus ja CV ovat ensimmäisiä asioita joihin työnantaja kiinnittää huomionsa.

TYÖHAKEMUS. Työhakemus ja CV ovat ensimmäisiä asioita joihin työnantaja kiinnittää huomionsa. TYÖHAKEMUS Työhakemus ja CV ovat ensimmäisiä asioita joihin työnantaja kiinnittää huomionsa. Työhakemuksen tarkoituksena on vakuuttaa työnantaja osaamisestasi ja sopivuudestasi avoimeen työpaikkaan. Hakemuksesi

Lisätiedot

25 responses. Summary. Sopiiko omaan tahtiin oppiminen sinulle? Perustele edellisen kohdan vastauksesi. Edit this form

25 responses. Summary. Sopiiko omaan tahtiin oppiminen sinulle? Perustele edellisen kohdan vastauksesi. Edit this form herttaoksanen@gmail.com 25 responses Edit this form View all responses Publish analytics Summary Sopiiko omaan tahtiin oppiminen sinulle? 16% 28% 36% 20% Ei sovi. 5 20% Sopii melko hyvin. 9 36% Sopii hyvin.

Lisätiedot

Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta

Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta SUUNNITELMATYÖN TILANNEKATSAUS 03.05.07/ Mari Mikkola Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalveluiden

Lisätiedot

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut.

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. Kurssipalaute HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. OPPILAS 1 Vastaa seuraaviin kysymyksiin asteikolla 1 5.

Lisätiedot

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille 1. Tässä opintojaksossa painotetaan työelämätaitoja ja yrittäjyyttä. Lisäksi käsitellään lyhyesti oman talouden suunnittelua.

Lisätiedot

Nuoret ja työnantajamielikuva Marja Pylkkänen, Monster Oy marja.pylkkanen@monster.fi, Twitter: @MarjaPylkkanen

Nuoret ja työnantajamielikuva Marja Pylkkänen, Monster Oy marja.pylkkanen@monster.fi, Twitter: @MarjaPylkkanen Nuoret ja työnantajamielikuva Marja Pylkkänen, Monster Oy marja.pylkkanen@monster.fi, Twitter: @MarjaPylkkanen ESITYKSEN AGENDA Osa I: Kenestä oikein puhutaan Osa II: Työpaikkaa etsimässä, mielikuva rakentuu

Lisätiedot

kampanjaopas #kunnontyönpäivä

kampanjaopas #kunnontyönpäivä kampanjaopas #kunnontyönpäivä mistä on kyse? Kansainvälistä kunnon työn päivää juhlitaan 7.10. Satoja tapahtumia yli 60 eri maassa. Juhlimme onnistumisia sekä muistamme, että korjattavaa löytyy vielä niin

Lisätiedot

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 1. Mistä sait tietoa Helsingin Konservatorion ammatillisesta koulutuksesta? 2. Miksi hait Helsingin Konservatorion ammatilliseen koulutukseen? (tärkeimmät syyt) Vastaajien

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä

Lisätiedot

9.1. Mikä sinulla on?

9.1. Mikä sinulla on? 9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla

Lisätiedot

TERVETULOA! Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Alansa suunnannäyttäjä

TERVETULOA! Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Alansa suunnannäyttäjä TERVETULOA! Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Alansa suunnannäyttäjä Ingmar Björkman Dekaani Kristiina Mäkelä Varadekaani Aalto-yliopisto Ainutlaatuiseen yhteisöömme kuuluu: 80 000 alumnia 20 000 opiskelijaa

Lisätiedot

Palautuskansio moduuli, ja sen vuorovaikutukset tehtävien annossa!

Palautuskansio moduuli, ja sen vuorovaikutukset tehtävien annossa! Palautuskansio moduuli, ja sen vuorovaikutukset tehtävien annossa! - Elikkä tässä ohjeessa näet kuinka voit tehdä peda.net palveluun koti/etätehtäviä tai vaikka kokeitten tekoa, tapoja on rajattomasti.

Lisätiedot

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset!

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset! Vilu Syksy 2016 Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2 Opettajan haastattelu 3 Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5 Tervetuloa ykköset! 8 Kuvarunoja 9 Pääkirjoitus On alkanut uusi lukuvuosi

Lisätiedot

01. MÄÄRITTELE UNELMASI

01. MÄÄRITTELE UNELMASI BRÄNDISI PERUSTA 01. MÄÄRITTELE UNELMASI Monesti suurin syy miksi päädytään uudelleen brändäämiseen on toiminnan sekavuus ja epäröinti. Ei olla riittävästi ajateltu miltä oma unelma elämäänsä ja liiketoimintaansa

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

Hankintojen johtaminen

Hankintojen johtaminen Hankintojen johtaminen sähköinen kurssipalaute, syksy 06 Opetus,0 Yleisarvio,8 Opetustapa, Oma panos,8 Osaamistavoitteet,8 Suhteellinen työmäärä,86 OSTO 6 n= C000 Hankintojen johtaminen (060 0608). Yleisarvioni

Lisätiedot

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi Suomalainen työelämätietous Pikku-koto kurssi Työelämätietoutta - Suomalaisia pidetään ahkerasti työtä tekevänä kansana. - Erityisen haluttuja työntekijöitä tulee Pohjanmaalta. - Nykyisin Suomessa on paljon

Lisätiedot

Tietokone työvälineenä

Tietokone työvälineenä Tietokone työvälineenä Aloitusluento 30.8.2013 Emilia Hjelm Yleistä kurssista Pakollinen Mahtava Työläs Palkitseva Kurssin laajuus 1 opintopiste ei vastaa kurssin todellista laajuutta. NYYH! Mutta TVT-ajokortista

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI!

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! SINULLA ON OIKEUKSIA! Netistä saa enemmän irti, kun pitää oikeuksistaan huolta ja toimii itse vastuullisesti. Nettiä voi käyttää lähes jokainen ja jokainen

Lisätiedot

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

Ajatukset - avain onnellisuuteen? Ajatukset - avain onnellisuuteen? Minna Immonen / Suomen CP-liiton syyspäivät 26.10.2013, Kajaani Mistä hyvinvointi syntyy? Fyysinen hyvinvointi Henkinen hyvinvointi ja henkisyys Emotionaalinen hyvinvointi

Lisätiedot

Eurajokelainen Jani hankki uuden työn nelikymppisenä Satakunnan työttömyys on ollut yhtä pieni vain ennen suurta 90-luvun lamaa

Eurajokelainen Jani hankki uuden työn nelikymppisenä Satakunnan työttömyys on ollut yhtä pieni vain ennen suurta 90-luvun lamaa Satakunta Eurajokelainen Jani hankki uuden työn nelikymppisenä Satakunnan työttömyys on ollut yhtä pieni vain ennen suurta 90-luvun lamaa Satakunnan työttömyys on ollut yhtä pieni vain ennen suurta 1990-

Lisätiedot

Stratox Oy 12.9.2007 Heikki Nummelin

Stratox Oy 12.9.2007 Heikki Nummelin Stratox Oy 12.9.2007 Heikki Nummelin www.stratox.fi Aarrekartta on erinomainen työkalu kun haluat suunnitella omaa elämääsi ja tavoitteitasi. Tässä ohjeessa monivuotinen kumppanini Markku Jokila on kuvannut

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lapin alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Rovaniemellä ja Kemi-Torniossa opiskelevat nuoret. Vastaajat

Lisätiedot

OPINTOKYSELY 2014. Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely

OPINTOKYSELY 2014. Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely OPINTOKYSELY 2014 Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely Inkubio on saanut ensimmäiset uuden kandidaattiohjelman mukaiset opiskelijat fuksien myötä ja korkeakoulun päässä sorvataan paraikaa maisteriuudistusta.

Lisätiedot

MYYNTI- VALMENNUKSEN OSTAJAN OPAS MIISA HELENIUS - POINTVENUE

MYYNTI- VALMENNUKSEN OSTAJAN OPAS MIISA HELENIUS - POINTVENUE MYYNTI- VALMENNUKSEN OSTAJAN OPAS MIISA HELENIUS - POINTVENUE 8 ASIAA, JOTKA KANNATTAA HUOMIOIDA, KUN OSTAA MYYNTI- VALMENNUSTA 8 ASIAA, JOKTA KANNATTAA HUOMIOIDA KUN OSTAA MYYNTI- VALMENNUSTA Olen kerännyt

Lisätiedot

Täältä tullaan! Nuoret journalistit -tutkimus TAT-ryhmä 2011

Täältä tullaan! Nuoret journalistit -tutkimus TAT-ryhmä 2011 Täältä tullaan! Nuoret journalistit -tutkimus TAT-ryhmä 2011 Nuoret journalistit -tutkimus Nuoret journalistit -tutkimuksessa kiinnostuksen kohteena ovat journalismin uudet sukupolvet. Millainen on tulevien

Lisätiedot

Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012

Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012 Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012 Urapalvelut/ Susan Blomberg Yliopisto tukee opiskelijoidensa työharjoittelua myöntämällä harjoittelutukea tutkintoon sisällytettävään

Lisätiedot

Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja

Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja 2018 Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja 161 ruotsinkielistä (peruskouluikäisiä n 900) 21%

Lisätiedot

Valitse alla olevista tunnetiloista ne 3, jotka PARHAITEN kuvaavat viimeaikaisia vallitsevia fiiliksiäsi töissä.

Valitse alla olevista tunnetiloista ne 3, jotka PARHAITEN kuvaavat viimeaikaisia vallitsevia fiiliksiäsi töissä. Osio 1 - Taustatiedot Toimitko esimiestehtävissä? Kyllä En Osio 2 - Fiilikset Valitse alla olevista tunnetiloista ne 3, jotka PARHAITEN kuvaavat viimeaikaisia vallitsevia fiiliksiäsi töissä. Ihan ok, tässähän

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

SEISKALUOKKA. Itsetuntemus ja sukupuoli

SEISKALUOKKA. Itsetuntemus ja sukupuoli SEISKALUOKKA Itsetuntemus ja sukupuoli Tavoite ja toteutus Tunnin tavoitteena on, että oppilaat pohtivat sukupuolen vaikutusta kykyjensä ja mielenkiinnon kohteidensa muotoutumisessa. Tarkastelun kohteena

Lisätiedot

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1 Kim Polamo Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Työnohjauksen tulos näkyy taseessa.* * Vähentyneinä poissaoloina, parempana työilmapiirinä ja hyvinä asiakassuhteina... kokemuksen

Lisätiedot