ALKUKOTI. Ifusco Helsingissä * Kielipesät * Tutkimusmatkoilla sukukansojen parissa (nro 10)

Transkriptio

1 ALKUKOTI Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan sukukansavaliokunnan lehti Ifusco Helsingissä * Kielipesät * Tutkimusmatkoilla sukukansojen parissa 2008 (nro 10) Alkukoti 2008 (nro 10) 1

2 Tutkimusmatkoista aktiiviseen tukeen Kuluneena vuonna tuli Suomalais-Ugrilainen Seuran perustamisesta 125 vuotta täyteen. Varsinkin ensimmäisinä vuosikymmeninä seuran keskeistä toimialaa oli kieli- ja kansatieteellisten tutkimusretkien järjestäminen ja tukeminen. Nämä enimmäkseen Keski-Venäjälle ja Siperiaan suuntautuneet matkat loivat pohjan nykyisenlaiselle tieteelliselle käsitykselle suomalais-ugrilaisesta (uralilaisesta) kielikunnasta, ja niillä kerätyt aineistot ovat yhä korvaamatonta tutkimuksen lähdemateriaalia. Tässä lehdessä saamme Suom.-Ugr. Seuran juhlanäyttelyä koostaneen Leena Furun välittämänä kuvaa sadan vuoden takaisten tutkimusmatkailijoiden saavutuksista ja vastoinkäymisistä; Madis Tuuderin ja Kirsi Mäkelän matkakertomukset puolestaan tuovat näytteen siitä, millaista nykypäivän kenttätyö Venäjän sukukansojen parissa on. Lehden muista ajankohtaisista katsauksista etenkin Ulriikka Puuran kielipesäartikkeli tuo tutkimusmatkateemaan täydentävän näkökulman: Kun uralilaisten vähemmistökielten puhujamäärät hupenevat ennennäkemättömällä tahdilla, ei riitä, että tutkijat mahdollisimman tarkkaan tallentavat katoamassa olevan kieli- ja kulttuuriaineksen arkistoihin. On käynnistetty niinsanottuja revitalisaatiohankkeita, jotka pyrivät turvaamaan kielten säilymisen elävinä, sukupolvelta toiselle siirtyvinä kulttuurin ja identiteetin tukirankoina. Vähemmistökielten puolustamisessa kysymys on sekä yksittäisten ihmisten oikeudesta omaan kieleen ja perinteisiin että laajemmin koko ihmiskunnan henkistä vaurautta lisäävästä kulttuurin monimuotoisuudesta. Näiden asioiden puolesta voi jokainen meistä vaikuttaa esimerkiksi toimimalla sukukansa-asioita ajavissa järjestöissä, tai yksinkertaisimmillaan jo lisäämällä omaa ja toisten tietoisuutta sukukansojen ja -kielten tilanteesta Alkukodin ja muiden viestinten välityksellä. Juha Kuokkala päätoimittaja Alkukodin verkkosivuilla ovat luettavissa kaikki ilmestyneet lehdet numerosta 6 alkaen. Myös vanhempien numerojen aineistoa päivitetään sivuille vähitellen. Verkko-Alkukodissa juttuja voi kommentoida, ja tarjolla on myös paperilehteen sisältymätöntä aineistoa, kuten erikielisiä versioita ilmestyneistä teksteistä. 2 Alkukoti 2008 (nro 10)

3 Sisällys 4 Ugrimugriopiskelijat Helsingissä IFUSCO-konferenssi toukokuuta 2008 Juha Kuokkala 7 Kodikas konferenssi Áron Bence 10 Komipermjakkien pääkaupunki, Kudymkar vai Perm? Esa-Jussi Salminen 14 Suomalais-ugrilaisuus esillä Siperian loistokaupungissa Lotta Jalava, Maija Jäppinen 18 Kielipesiä rakentamassa Suomalais-ugrilaisten kielten revitalisaatiotoimia vuonna 2008 Ulriikka Puura 22 Suomalais-ugrilaisten kansojen asuma-alueet Kartta 24 Kuź ebaj Gerd ja udmurttien kansalliseepos Esa-Jussi Salminen 27 Tutkimusmatkailijoihin tutustumassa Leena Furu 30 Tverin Karjalassa sukulaisten jäljillä Madis Tuuder 34 Öste Immare-Kyltšyne Matka Kaman-takaisten udmurttien uskontoon Kirsi Mäkelä 38 Etäsukukielten lehtoritoiminnan runsas vuosikymmen Suomessa Esa-Jussi Salminen 40 Kun Suomen kielitiede kohtasi udmurtin Valentin Kelmakov ja udmurtin kielen tutkimus Suomessa Esa-Jussi Salminen Alkukoti nro 10 (2008) Julkaisija Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) sukukansavaliokunta Mannerheimintie 5 A Helsinki Painatus AS Pakett, Tallinn Päätoimittaja Juha Kuokkala juha.kuokkala@helsinki.fi Toimitusryhmä Lotta Jalava Santra Jantunen Sonja Laitinen Kirsi Mäkelä Taitto ja kuvankäsittely Juha Kuokkala Alkukoti-lehden toimittamiseen ja julkaisuun ei ole käytetty HYYn sukukansakeräysvaroja. Alkukoti-lehden julkaisutoimintaa voi tukea maksamalla haluamansa summan HYYn tilille Viestiruutuun tulee kirjoittaa viitteeksi Alkukoti-lehti. Toimituksen toiveena on, että lehden postitse tilaavat osallistuisivat kuluihin ainakin postimaksun suuruisella summalla. Suomalais-ugrilaisen kulttuurirahaston säätiö on rahoittanut Alkukoti 10:n julkaisemista. Kansi: Helsingin IFUSCOn osallistujat Franzenian rappusilla. Kuva Juha Kuokkala. Alkukoti 2008 (nro 10) 3

4 Ugrimugriopiskelijat Helsingissä IFUSCO-konferenssi toukokuuta 2008 Juha Kuokkala KUVAT JUHA KUOKKALA JA SONJA LAITINEN (Vasemmalla:) IFUSCOn infopisteellä riitti avajaispäivänä ruuhkaa. Tiskin takana Satu Koponen ja Kaisa Huusko. (Alla:) Avajaistilaisuutta seuraamassa. Toukokuussa 2008 suomalais-ugrilainen opiskelijamaailma kerääntyi Helsinkiin jakamaan tietojaan ja kokemuksiaan, tutustumaan ja pitämään hauskaa yhdessä. Kahdeskymmenesneljäs IFUSCO-konferenssi toi kolean keväiseen kaupunkiin Venäjältä noin sata ja muista Euroopan maista neljäkymmentä fennougrististen alojen opiskelijaa. Heidät otti vastaan reilun kymmenen vapaaehtoisen opiskelijan porukka, joka oli koko kevään yhä kiihtyvämpään tahtiin suunnitellut ja järjestellyt kaikkea konferenssiin liittyvää viisumeista vuokrasoittimiin. Urakasta tuskin olisi selvitty kunnialla ilman konferenssisihteeriksi palkattua Satu Koposta, joka hoiti suurimman yhteydenpitoruljanssin ja piti langat käsissään ja huumorin mukana tiukoissakin käänteissä. Pienempää ja keskustelevampaa Edellisten vuosien IFUSCOt Venäjän suomalaisugrilaisten alueiden pääkaupungeissa olivat kasvaneet melko suurisuuntaisiksi tapahtumiksi teatterispektaakkeleineen ja neljännelle sadalle kipuavine osallistujamäärineen. Helsingissä IFUSCO palasi siinä mielessä lähemmäs juuriaan, että kaikki järjestelyt hoidettiin opiskelijavoimin, ja ministeriöiltä ja yliopistolta saatiin lähinnä välttämättömintä tukea rahoituksen ja tilojen muodossa. Konferenssin päiväohjelma pidettiin Franzeniassa yliopiston suomalais-ugrilaisen laitoksen tiloissa, mikä jo asetti omat rajansa osallistujamäärille. Päiväohjelmaa pyrittiin myös kehittämään aiempaa keskustelevampaan ja vuorovaikutusta synnyttävämpään suuntaan. Ajatuksena oli, että suurissa saleissa pidettävien esitelmien sijaan työskentely tapahtuisi mahdollisimman pienissä ryhmissä, ja perinteisten esitelmäsektioiden sijaan 4 Alkukoti 2008 (nro 10)

5 puhuttiinkin työpajoista ja alustuksista. Tieteellisten työpajojen aihealueina olivat kielitiede, kirjallisuudentutkimus, kansatiede sekä yhteiskuntatieteet. Työskentelyn toimivuutta pyrittiin parantamaan niin, että alustajia pyydettiin erityisesti sisällyttämään esitykseensä havainnollistavaa materiaalia ja varmistamaan, että esityksen kieltä heikomminkin osaavat pystyisivät sitä jotenkin seuraamaan. Esitysten tiivistelmät ja osa havaintomateriaaleista julkaistiin jo ennen konferenssia IFUSCOn verkkosivuilla. Kirjallisuutta, hankkeita ja infotori Tieteellisten työpajojen lisäksi päiväohjelmassa oli mahdollisuus osallistua kirjallisuustyöpajaan, hanketyöpajaan sekä infotoriin. Kirjallisuustyöpaja keskittyi suomalais-ugrilaisten kielivähemmistöjen nykykirjallisuuteen ja sen kääntämiseen. IFUSCOon kutsuttiin vuosien aikana pidettyjen MAFUNin (Suomalaisugrilaisten kansojen nuorten liiton) populaarikirjallisuuskilpailujen voittajat, yhteensä kahdeksan nuorta, joista yksi ersäläinen, yksi mokšalainen ja yksi udmurtti pääsi tulemaan paikalle. Mukana oli myös mm. käännöstoimintaa aktiivisesti edistänyt Viron suomalais-ugrilaisen kirjallisuusseuran puheenjohtaja Arvo Valton. (Yllä vas.) Työpajan vetämisen ohessa Outi ehti kahvinkeittoonkin. (Yllä oik.) Unkarilaisudmurttilaista esitelmäyleisöä. (Vas.) Julia Suškova kertoo mordvalaisista aviotraditioista. Alkukoti 2008 (nro 10) 5

6 Hanketyöpaja oli suunnattu erityisesti Venäjän suomalais-ugrilaisten vähemmistöjen edustajille. Siinä suunniteltiin osallistujien omia pienimuotoisia suomalais-ugrilaisuuteen liittyviä projekteja. Esittäytymässä oli myös ystävyysseuroja ja muita mahdollisia yhteistyökumppaneita. Infotorin tarkoituksena oli tarjota IFUSCOn osanottajille ajantasaista tietoa siitä, mitä suomalais-ugrilaisessa tieteellisessä maailmassa tapahtuu ja kehittää yhteistyömahdollisuuksia. Eri yliopistoista ja laitoksista tulleet osallistujat kertoivat oman laitoksensa toiminnasta, mm. mitä tutkimusaiheita ja -metodeja laitoksella suositaan, mitä julkaistaan ja miten laitokseen voi päästä opiskelemaan tai tutkimaan. Osa esityksistä oli toteutettu posterimuodossa. Elokuvia ja etnorockia IFUSCOn päiväohjelman lisäksi iltaisin oli kulttuuri- ja vapaa-ajan ohjelmaa. Saapumispäivän iltana konferenssivieraille tarjottiin mahdollisuus rentoutua saunan ja iltapalan merkeissä Domus Academicalla. Ensimmäisen konferenssipäivän lounaan jälkeen oli Andorrassa tarjolla suomalais-ugrilaisuuteen liittyviä elokuvia, ja illalla pidettiin Puotinkylän työväentalolla tutustumisillanvietto, jossa eri maiden ja alueiden opiskelijaryhmät esittäytyivät ja loppuillasta tanssittiin suomalais-ugrilaisten hittien tahdissa. Toisen konferenssipäivän iltaohjelmassa oli Factory-ravintolaan järjestetty etnorock-henkinen konsertti-ilta, jossa suomalaisten esiintyjien, Juha Jyrkkään ja Tuhat kuolemaa sekunnissa -yhtyeen lisäksi soitti marilainen Peledysh Pairem sekä Santtu Karhu ja Talvisovat Karjalan tasavallasta. Lauantain retkipäivässä vierailla oli mahdollisuus valita ohjelmaansa erilaisia retkiä kaupunkikierroksesta lähtien erilaisiin museoihin, Lähiradion toimitukseen tai Suomenlinnaan, jossa oli jälleen saunomismahdollisuus. Sunnuntaina järjestettiin vielä läksiäispiknik, joka sateisen sään takia oli Uudella ylioppilastalolla. Mitä Ifuscosta jäi käteen? Vaikka kaikkia hienoja etukäteisvisioita ei pystyttykään sellaisinaan toteuttamaan, Helsingin IFUSCO saavutti kaiken kaikkiaan hyvin ne tavoitteet, joita sen järjestäneet opiskelijat sille olivat asettaneet. Päiväohjelman työpajoissa pystyttiin suuresta osallistujamäärästä huolimatta luomaan melko välitön ilmapiiri, ja ilahduttavan runsaasti havainnollistetuista esityksistä konferenssilaiset saivat varmasti enemmän irti kuin perinteisistä paperiesitelmistä. Joukossa oli myös muilta osin erittäin tasokkaita esityksiä. Osallistujamäärän huomattava kasvaminen alkuperäisarviosta tuotti haasteita konferenssivieraiden majoituksessa, mutta majoitusvastaavien Sonjan ja Mirjan uutteran verkostoitumisen ansiosta käytännössä kaikille löytyi lopulta kotimajoitus. (Vasemmalla:) Mordovian edustajat esittäytyvät tutustumisillassa. (Yllä:) Unkarilaiset esittäytyvät tanssien. 6 Alkukoti 2008 (nro 10)

7 Kotimajoituksen myötä ulkomaiset vieraat pääsivät myös arkielämän tasolla tutustumaan suomalaisiin ja heidän kulttuuriinsa. Suomalaisopiskelijoiden toimintatavoista ja arvoista konferenssilaiset tietenkin saattoivat saada kuvaa kaikissa konferenssin vaiheissa, joissa yhtenä läpikäyvänä periaatteena oli ekologisuus. Tämä ilmeni mm. ruokatarjoiluissa ja kertakäyttötuotteiden välttämisessä sekä paperinkäytön minimoinnissa: konferenssimateriaalia ei tällä kertaa julkaistu paperimuodossa vaan pelkästään internetissä. Perinteisten konferenssimappien ja t-paitojen sijaan osallistujille jaettiin monikäyttöiset ja tyylikkäät IFUSCOkangaskassit. Helsingin IFUSCOn esitelmämateriaaleihin ja valokuvagalleriaan voi tutustua konferenssin verkkosivuilla osoitteessa (Yllä ja vasemmalla:) Riehakasta tanssahtelua suomalais-ugrilaisten hittien tahtiin tutustumisillassa. Kodikas konferenssi Áron Bence Ystäviltä ja kansantanssiryhmäkavereilta olin jo kauan sitten kuullut Ifuscosta, mutta koska olen fennisti ja historianopiskelija, en ollut kiinnittänyt erityistä huomiota näihin kaukaisiin, pelkästään fennougristien lingvistiikkaseansseina pidettyihin opiskelijatapahtumiin. Mutta kun sain tietää, että tänä vuonna Ifusco järjestetään Helsingissä, snobifennistikin alkoi pakata ja lähti mukaan. Seikkailunhaluinen joukko, kolme unkarilaista ja yksi udmurtti, lensi halpalennolla Budapestista Tukholmaan, sieltä yölaivalla Turkuun, Turusta taas junalla Helsinkiin. Koska saavuimme pari päivää ennen konferenssia, saimme suomalaisen ystävämme vieraanvaraisuudesta nauttien seurata, miten fennougristiikan ystäviä kokoontui joka taholta maailmaa Franzénia-rakennukseen. Konferenssin aikana sain kuulla monivärisiä ja -aiheisia esitelmiä. Mieleen ovat jääneet karjalaisesta kansanrunoudesta kertovat esitelmät, myös karjalan kielellä, esitelmä unkarilaisten kansansatujen kääntämisongelmista, ranska-udmurttitaskusanakirjan ja matkaoppaan esittely, sekä aloite suomalais-ugrilaisen facebookin aikaansaamisesta. Olen ollut myös työpajassa, jossa ainoana ei- Alkukoti 2008 (nro 10) 7

8 lingvistinä sain pyytämättä selitykset jokaisesta termistä. Silti konferenssissa oli myös kieliongelmia, totta kai. Joskus kaikki huoneessa nauroivat, paitsi minä; toisinaan taas innostuin kuulluista asioista, kun toiset istuskelivat ymmärtämättä mitään. Oman esitelmäni, jonka pidin suomeksi ja joka kertoi saamelaisista häätavoista varhaisella uudella ajalla, ymmärsi huoneessa korkeintaan kolme henkilöä, vaikka työpaja oli täynnä ihmisiä. Virallisen konferenssin ohella saimme osallistua monenlaiseen ohjelmaan: käytiin Karjalanäyttelyssä, katsottiin elokuvia, kuunneltiin erilaisia suomalais-ugrilaisia bändejä, seurattiin hämmästellen suomalaisia kansantanssijoita sekä tanssittiin itsekin. Tärkeimmäksi vaikutelmaksi jäi tämän vuoden Ifuscon inhimillisyys. Järjestäjät olivat opiskelijoita, ystäviämme, kaikki oli pientä, läheistä ja kodikasta. Oli mahtavaa keskustella mordvalaisen tytön kanssa unkariksi, kompastella Suomenlinnan purevalla kivipolulla saunasta mereen suomalaisen, saamelaisen ja skottilaisen kanssa, tutustua pohjoissaksalaiseen fennistiin, sekä seurata kotibileissä unkarilaisen ja suomalaisen ystäväni keskustelua, kun he puhuvat pelkästään äidinkielellä keskenään, ja silti ymmärtävät toisiaan tyydyttävästi. Helsinki oli hyvä paikka saada eurooppalaiset snobifennistitkin ihastumaan. Ihastumaan Ifuscoon, muihin suomalais-ugrilaisiin kulttuureihin ja koko elävään fennougristiikkaan. Muun muassa. Ensi vuonna konferenssi järjestetään Karjalassa, Petroskoissa. Täältä katsoen se on vielä melkein Suomea, suomalaisten Transylvania. Monet meistä ovat päättäneet lähteä ensi vuonna Petroskoihin. Ifuscon järjestäjät ikään kuin houkuttelevat meitä vähitellen korpeen, yhä idempään, lähestyäksemme vuoria ja juuriamme, rajattomia soita ja hyttysiä, aroja ja köyhyyttä, aidompaa, karua elämää. Katsotaan, onnistuuko se heiltä. (Yllä:) Kulttuurien museon jättisohva houkutti levähtämään. Keskellä jutun kirjoittaja. (Vasemmalla:) Factoryn konserttiillan jälkitunnelmia. 8 Alkukoti (nro 9) 10)

9 Marilainen Peledysh Pairem -yhtye esiintymässä Ifuscon konsertti-illassa Factoryssa. Uusia sukukansajulkaisuja Sergei Tšavain: Elnet. Suom. Arto Moisio. Faros-kustannus Oy, Turku s. 33,90. Ensimmäinen marinkielinen romaani, marien kansalliskirjailija Sergei Tšavainin Elnet, on ilmestynyt suomeksi luvun puolivälissä kirjoitettu teos kuvaa marilaista kylää ja kamppailua marilaisuuden puolesta vallankumousta edeltävinä vuosina. Romaanin kääntäjä, Kotuksen erikoistutkija Arto Moisio on aiemmin kääntänyt suoraan marin kielestä myös mm. näytelmäkirjallisuutta. Elnet-kirjaa voi tilata postitse kustantajalta: Katso myös Sankarten jälkeen marien historiaa näytelminä: Sergei Maksimov & Vadim Danilov & Sirkka Saarinen 2008: Udmurttilaissuomalainen sanakirja. Turun yliopiston suomalaisen ja yleisen kielitieteen laitoksen julkaisuja. XXIV s. 30. Udmurttilais-suomalainen sanakirja on laadittu Turussa Turun yliopiston suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen ja Udmurtian valtionyliopiston yhteistyönä. Sanakirjan tarve on ollut pitkään ilmeinen, sillä suomea opiskellaan muutamissa Udmurtian korkeakouluissa ja lukioissa, ja udmurttia opiskellaan Suomen yliopistoissa. Teoksessa on yli hakusanaa, jotka ulottuvat perinteisestä udmurttikulttuurista aina viime vuosien uudissanoihin tietokoneterminologiaa myöten. Sanakirjaa saa Turun yliopiston kirjakaupasta ( ja sitä voi tilata myös Helsingin yliopiston suomalais-ugrilaisen laitoksen kautta. Alkukoti 2008 (nro 10) 9

10 Komipermjakkien pääkaupunki, Kudymkar vai Perm? Esa-Jussi Salminen Komipermjakkien aluekysymys Permiläiset kielet komisyrjääni, komipermjakki ja udmurtti muistuttavat paljon toisiaan. Komisyrjääniä ja komipermjakkia voi hyvin pitää saman kielen eri murteina ja komin kansan jakamista näin kahtia vain neuvostopolitiikan tuloksena. Mutta toisaalta molemmilla on oma kirjakieli. Permin komien autonominen piirikunta (eli Permin Komin autonominen piirikunta) liitettiin Permin alueeseen. Piirikunta oli Venäjän suomalais-ugrilaisista kansallisista aluemuodostelmista ainoa, jossa enemmistö asukkaista kuului nimikkokansallisuuteen. Uudesta yhdistyneestä alueesta tuli Permin aluepiiri. Virallisia syitä sille, että piirikunta liitettiin Permin alueeseen eikä esimerkiksi Komin tasavaltaan, olivat taloudelliset ja kulttuuriset syyt sekä se, että edelleenkään piirikunnan ja Komin tasavallan välillä ei ole kunnollista maantieyhteyttä. Epäselvää on, mikä itse asiassa käytännössä on muuttunut. Esimerkiksi entiset Permin Komin autonomiseen piirikuntaan viittaavat nimitykset ovat edelleen käytössä. On myös huomattava, että jo ennen liitosta piirikunta oli paitsi itsenäinen aluemuodostelma, myös Permin alueen osa. 10 Alkukoti 2008 (nro 10)

11 Perm Perm sijoittuu pitkinä nauhoina Kama-joen molemmille puolin Permin alueella. Perm on ollut pitkään miljoonakaupunki, mutta viimeisimmät laskelmat osoittavat väkiluvun laskeneen alle miljoonan. Nimellä permjak nimitetään kaikkia kaupungin asukkaita kansallisuudesta riippumatta. Komi-permjak sen sijaan on kansallisuusnimitys. Paikallisten mielestä Volga laskee Kamaan, eikä toisin päin. Maantieteilijöiden kerrotaan laskeneen, että Kamassa toden totta virtaa enemmän vettä kuin läntisessä haarassa Volgassa, mutta Volgaa pidetään pääuomana, koska se sijoittuu vanhan venäläisen asutuksen alueelle. Kamaa on myös padottu viime aikoina, mikä on tehnyt ilmasta kosteamman. Kapeat kadut ja liikenneruuhkat saavat Permin keskustan muistuttamaan Moskovaa. Kaupunkioppaat kertovat kaupungissa olevan aseteollisuutta ja lisäävät salaperäisesti, että on jotain salaistakin teollisuutta. Ehkä salailu on nyt taas enemmän voimissaan kuin perestroikan jälkeen, jolloin nykyinen elinkeino- ja työministeri Tarja Cronberg kävi kaupungissa, ilmeisesti ensimmäisenä suomalaisena, tutkimassa juuri aseteollisuuden muutosta. Hän muistelee edelleen innolla venäläisten lämmintä suhtautumista ulkomaisiin kollegoihin. Komipermjakkilainen kulttuuri näkyi lähinnä vain museoissa ja näyttelyissä. Permin uusi status Vuoden 2005 alueliitoksen jälkeen voisi Joškar- Olan, Syktyvkarin, Saranskin, Izševskin, Narjan-Marin ja muiden etäsukukansojen pääkaupunkien listaan lisätä näitä kaikkia asukasluvultaan suuremman Permin, Permin aluepiirin pääkaupungin. Toisaalta Permin aluepiiri ei ole oikeastaan kansallinen aluemuodoste, eikä Perm siten varsinaisesti ole komipermjakkien pääkaupunki, mutta toisaalta siellä sijaitsee kuitenkin merkittävin komipermjakkilaisten kansallisten tieteiden keskus. Alueliitoksen aikoihin Permissä järjestettiin suuri kansainvälinen konferenssi Venäjän kansalliset kielet: alueellinen näkökulma. 50 vuotta Permin valtiollisen pedagogisen yliopiston komipermjakkilais-venäläisen osaston muodostamisesta (Perm, ). Kuvaavaa on, että konferenssin ajankohta ja teema muuttuivat aikaisemmin ilmoitetuista. Syynä tähän oli konferenssin herättämä odotettua laajempi kiinnostus sekä eri puolilla Venäjää että ulkomailla. Konferenssissa oli läsnä myös Permin Komin autonomisen piirikunnan johtaja Gennadi Saveljov. Piirikunnan yhdistäminen Permin alueeseen herätti edelleen keskustelua. Konferenssi oli omistettu Permin valtiollisen pedagogisen yliopiston komipermjakkilais-venäläisen osaston 50-vuotispäivän kunniaksi. Vuonna 1955 silloisen Molotovilaisen valtiollisen pedago- KUVAT ESA-JUSSI SALMINEN Udmurttilaisdelegaatio ensimmäisessä Permissä järjestetyssä permistiikan konferenssissa. Taustalla Kama-joki. Alkukoti 2008 (nro 10) 11

12 gisen instituutin filologiseen tiedekuntaan perustettiin komipermjakkilais-venäläinen osasto, jossa voi suorittaa viisivuotiset opinnot linjalla komipermjakin kielen ja kirjallisuuden opettaja, venäjän kielen ja kirjallisuuden opettaja. Vuosina toimi osastossa yleisen ja komipermjakkilaisen kielitieteen laitos. Nykyisin osastossa opiskelee n. 130 opiskelijaa. Laitoksessa opettaa suomea CIMO:n kautta Suomessakin vaihdossa ollut Larisa Ponomarjova. Konferenssissa esiintyi Venäjän Federaation Alueellisen kehityksen ministeriön edustaja esittäen täsmällistä tilastotietoa Venäjän kansallisten kielten tilanteesta, omakielisistä lehdistä, televisio- ja radio-ohjelmista, kansallisista kouluista ym. Hän mainitsi myös M. A. Castrenin seuran merkittävänä avustajana. Konferenssin pyöreän pöydän keskustelussa puhuttiin vuonna 1992 tehdyn, vähemmistökieliä koskevan Eurooppalaisen asiakirjan ratifioinnista. Venäjä on allekirjoittanut sen, mutta ei ratifioinut. Tämä konferenssi oli suurin vähemmistökielten konferenssi pitkään aikaan koko Venäjällä. Pian tämän jälkeen Permissä järjestettiin toinen suuri tapahtuma: XI kansainvälinen permistiikan symposiumi Permiläisten kielten murteet ja historia vuorovaikutuksessa muiden kielten kanssa (Perm, ). Ensimmäisen kerran näiden symposiumien historiassa tapahtuma pidettiin Permin valtiollisessa pedagogisessa yliopistossa, komipermjakkilais-venäläisessä osastossa. Tämänkertainen symposiumi oli omistettu tunnetun komipermjakkilaisen kielitieteilijän, vuonna 1995 kuolleen Antonina Krivoštšokova-Gantmanin (kuvassa) 85-vuotispäivän kunniaksi. Hän on ensimmäinen komipermjakki, joka on tehnyt filologian kandidaatin väitöskirjan komipermjakin kielestä. Useat esitelmistä analysoivat Krivoštšokova- Gantmanin tieteellistä toimintaa. Niissä korostettiin hänen merkitystään, ei pelkästään permiläisten kielten tutkimukselle, vaan koko fennougristiikalle. Krivoštšokova-Gantmanin pääasiallisen kiinnostuksen kohteina olivat ohjelmien, oppaiden ja oppikirjojen laatiminen komipermjakkilaisille kouluille äidinkielen opetusta varten sekä Kaman alueen paikan- ja henkilönnimistön tutkimus. Ensiksi mainitun konferenssin julkaisu ilmestyi ripeästi jo vuoden 2005 puolella. Myös symposiumin yhteydessä ilmestyi Permin valtiollisen pedagogisen yliopiston julkaisupäätöksellä Antonina Krivoštšokova-Gantmanin teosten kaksiosainen kokoelma. Symposiumin materiaalit julkaistiin teoksessa Permistika XI. Tällainen on melko harvinaista ja kertoo merkittävästä taloudellisesta panostuksesta. Osanottajia permistiikan konferenssissa Permin pedagogisessa yliopistossa. 12 Alkukoti 2008 (nro 10)

13 Permissä on jo kolme kertaa vuodesta 2006 lähtien järjestetty etnofuturistifestivaali KAMWA, jossa Kaman alueen suomalais-ugrilaiset kansat ovat hyvin esillä. Onko tämä ehkä merkki siitä, että Permille olisi tekeillä suomalais-ugrilainen status? Vai onko kyse jonkinlaisesta komipermjakkien kansallisaktivistien hyvittelystä piirikunnan menettämisen johdosta? Kudymkar Piirikunnan aikaan komipermjakkien pääkaupunki oli itsestään selvästi piirikunnan pääkaupunki Kudymkar. Kudymkarissa toimii Udmurtian valtionyliopiston haaraosasto ja sen suhteet, etenkin permistiikan alalla, ovat vilkkaat nimenomaan Udmurtian valtionyliopiston kanssa. Välimatkakin on Izševskiin hiukan lyhyempi kuin Syktyvkariin. Kudymkar on Venäjän mittakaavassa hyvin pieni, vuoden 2002 väestönlaskun mukaan n asukkaan kaupunki. Se sijaitsee Kaman sivujokien Invan ja Kuvan rannoilla. Kudymkarissa pidettiin nuorisokonferenssi Komipermjakit ja suomalaisugrilainen maailma: piirin tulevaisuus nuorison vastuu. Kymmenestä plenaariesitelmästä kuusi oli kudymkarilaisen pitämiä. Vaikka kaupunkiin on vasta suunnitteilla oma yliopisto, esitelmät vakuuttivat, että Kudymkarissa on jo nyt korkeatasoista kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimusta. Myös oheisohjelmaa oli järjestetty runsaasti. Punainen festivaali koostui useista eri osista. Siihen liittyen oli tunnetun udmurttilaisen taloustieteen emeritusprofessorin S. Perevoštšikovin kirjan Punaiset ihmiset, mistä te olette? ( Ryzšije ljudi, otkuda vy? ) esittelytilaisuus. Useiden eri tekijöiden mielikuvituksekkaasti ja monipuolisesti udmurttien kansan ja kielen alkuperää ja historiaa pohtiva teos ilmestyi vuoden 2007 lopulla Izševskissä. Kaupungissa on myös kulttuurikeskus, jossa pidetään taidenäyttelyitä mm ja lukujen kudymkarilaisten taiteilijoiden maalauksista. Yksi merkittävimpiä näistä taiteilijoista on Polina Rytškova kuin lasten silmin kuvattuine eläinaiheineen. Hänen eläimensä eivät ole villejä, vaan suloisia ja ihailtavia. Graafikko Anatoli Radostevin maalaukset on tehty vain kahta väriä käyttäen, mutta tuntuvat todenmukaisilta. Maalari ja kuvanveistäjä Vitali Onkov tuntuu töidensä kautta kutsuvan katsojaa palaamaan komipermjakkien kansan unohtuneiden juurien ja kansanrunouden ääreen. Kysyttäessä komipermjakkilaisilta opiskelijoilta, haluaisivatko he opiskella mieluummin Kudymkarissa vai Permissä, vastaus on yleensä Perm. Suurkaupungin mahdollisuudet voittavat kotiseuturakkauden. Kirjoitus pohjautuu osittain artikkeliin: Marina Ivanova (Izševsk), Larisa Ponomarjova (Perm Budapest), Esa-Jussi Salminen (Turku): Konferensseja komipermjakkien mailla. Suomalais-Ugrilaisen Seuran aikakauskirja 92 (tulossa). Komipermjakkilaista kulttuuriohjelmaa. Alkukoti 2008 (nro 10) 13

14 Suomalais-ugrilaisuus esillä Siperian loistokaupungissa Lotta Jalava, Maija Jäppinen Iltanäkymä Hanty-Mansijskin kukkuloilta. Kuvat Lotta Jalava. Länsi-Siperian maisema avautuu allamme hämärässä kesäillassa. Vasta juuri ennen koneen laskeutumista paljastuu loputtomien soiden ja jokien takaa lentokenttä kiitoratoineen. Pietarista lähtenyt öljyyhtiön rahoittama tilauslentomme on onnellisesti perillä Hanty-Mansijskissa, ja matkasta voipuneina odotamme pääsyä hotelliin valmistautumaan seuraavaan päivään. Luvassa on työryhmiä ja keskusteluja muiden suomalais-ugrilaisten kansojen edustajien kanssa sekä Venäjän federaation presidentin iltavastaanotto. Hanty-Mansijsk on Lappeenrannan kokoinen kaupunki Irtyš-joen varrella parintuhannen kilometrin päässä Moskovasta. Moderni Hanti-Mansian autonomisen piirikunnan pääkaupunki on Venäjän vauraimpia keskuksia, sillä alue tuottaa merkittävän osan maan öljystä. Hanti-Mansialle nimensä antaneet alkuperäiskansat hantit ja mansit kuuluvat alueen pienimpiin vähemmistöihin, joiden osuus väestöstä on pienempi kuin esimerkiksi ukrainalaisten tai tataarien. Tänä viikonloppuna hantit ja mansit sekä muut suomalais-ugrilaiset kansat ovat kuiten- kin esillä paitsi edustajiensa keskusteluissa, myös Venäjän ja kolmen EU-maan presidentin puheenvuoroissa sekä mediassa ympäri Eurooppaa. Maailmankongressi ihmemaassa Suomalais-ugrilaisten kansojen viides maailmankongressi järjestettiin Hanty-Mansijskissa Maailmankongressi kokoaa neljän vuoden välein uralilaisten kansojen edustajia yhteen käsittelemään kielen ja kulttuurin säilyttämiseen ja elvyttämiseen sekä alkuperäis- ja vähemmistökansojen oikeuksiin liittyviä kysymyksiä. Ensimmäinen maailmankongressi järjestettiin Komin tasavallassa vuonna Vuoden 2012 kokoontumista emännöi Komáromin kaupunki Unkarissa. Hanty-Mansijskin kongressiin osallistui Suomesta delegaation jäseninä 20 henkilöä sekä lisäksi tarkkailijoina sama määrä tiedotusvälineiden, päätöksenteon ja järjestöjen edustajia. Lähtijäjoukon kokoava Suomi-Venäjä-seura tarjosi HYYn sukukansavaliokunnalle ja Sukukansojen ystävät 14 Alkukoti 2008 (nro 10)

15 ry:lle aluksi yhteistä paikkaa delegaatiossa, mutta lopulta vapautuneen lisäpaikan turvin meitä virallisia nuorison edustajia lähti matkaan kaksi. Näimme Hanty-Mansijskin kaupungin juhlavimmassa loistossaan, sillä edellisellä viikolla kaupungissa järjestetty EU:n ja Venäjän välinen huippukokous näkyi korkeatasoisissa järjestelyissä. Niihin kuului tarpeettoman runsas määrä tarjoiluja ja turvallisuutta sekä hyttysetön auringonpaiste kaupungissa, jossa tavallisia asukkaita ei tavattu. Yhteisiä tavoitteita monenlaisella tahdolla Ohjesääntönsä mukaan maailmankongressin tavoitteena on edistää suomalais-ugrilaisten kansojen yhteistyötä muun muassa kulttuurin, tiedonvälityksen ja tieteen alalla. Ensimmäisenä kongressipäivänä osallistuimme työskentelyyn jaostoissa, joiden tarkoituksena oli laatia esitys oman aihepiirinsä tehtäväsuosituksista suomalais-ugrilaisten kansojen konsultaatiokomitean seuraavan nelivuotiskauden työskentelyä varten. Jaostoissa kuultiin eri kansojen puheenvuoroja, joissa korostui huoli kielen ja kulttuurin säilymisestä mutta myös luottamus tulevaisuuteen. Kovin monia uusia näkökulmia tai konkreettisia ehdotuksia ei työskentelyssä kuultu. Ilahduttavaa oli kuitenkin huomata se, että Venäjällä aiemmin kovin vieras kaksikielisyyden idea tuli esille useissa puheenvuoroissa. Myös kulttuuriperinnön vaaliminen oli esillä uudella tavalla. Kongressin yleisistunnoissa kuultiin suomalais-ugrilaisten kansojen puheenvuoroja ja käsiteltiin kongressiasiakirjat, jaostojen esitykset ja järjestelykysymykset. Eniten keskustelua synnytti kysymys maailmankongressien asettamia tavoitteita toteuttavan suomalais-ugrilaisten kansojen konsultaatiokomitean päämajan sijainnista. Ensimmäisessä maailmankongressissa vuonna 1992 perustetun konsultaatiokomitean asemapaikkana on koko sen olemassaolon ajan ollut Helsinki ei vähiten siksi että se on ollut ainut kaikkien osapuolten hyväksymä vaihtoehto, pienin yhteinen nimittäjä. Hanty- Mansijskin kongressissa Venäjän keskisuuret suomalais-ugrilaiset kansat ehdottivat yllättäen päämajan siirtämistä kuka Saranskiin, kuka Syktyvkariin, kuka ihan vain yleisesti Venäjälle. Suomi, Unkari ja Viro sekä Karjalan ja Siperian pienet kansat käyttivät puheenvuoroja Helsingin puolesta. Ehdotus päämajan siirtämisestä Venäjälle ei saanut yksimielistä kannatusta, kuten maailmankongressin päätöksentekoa ohjaava konsensusperiaate olisi edellyttänyt, ja päämaja säilyy seuraavan nelivuotiskauden ajan Helsingissä. Päämajan siirtämisen pelättiin lisäävän ulkopuolista kontrollia, vaikeuttavan toimintaa ja vähentävän sen läpinäkyvyyttä. Toisaalta Konferenssivieraat matkalla federaation presidentin iltavastaanotolle, yläkuvassa kirjoittaja Maija Jäppinen. Alkukoti 2008 (nro 10) 15

16 pelkästään Venäjän uralilaisia kansoja koskettavien tavoitteiden ajamiseen on olemassa myös federaatiossa toimiva suomalais-ugrilaisten kansojen liitto. Maailmankongressin päätöslauselmaan kirjattiin uralilaisten kansojen aseman edistämiseksi toimenpidesuosituksia etnopolitiikan ja oikeuden, kielen ja koulutuksen, kulttuurin, joukkotiedotusvälineiden ja tietojärjestelmien sekä väestötieteen, terveydenhuollon ja ympäristönsuojelun aloilta. Näkyvin suomalaisten kongressissa esiin nostama uusi teema oli kielipesämetodi, jonka myös tasavallan presidentti Tarja Halonen huomioi kongressin lopulla puheenvuorossaan. Valmistelevassa jaostotyöskentelyssä menetelmän esitteli sitä suomalais-ugrilaisten kielten revitalisaatiotyöhön soveltanut tutkija ja hankekoordinaattori Annika Pasanen. Kongressin päätöslauselmaan kirjattiin yhdeksi suositukseksi kielipesämetodista saatuihin kokemuksiin tutustuminen ja menetelmän levittäminen. Nuorten suomalais-ugrilaisten toiveet Aiemmissa maailmankongresseissa suomalais-ugrilaisen nuorison kysymyksiä käsitellyt työryhmä oli tänä vuonna korvattu pyöreän pöydän keskustelulla, jonka otsikkona oli Sukupolvien jatkuvuus ja yhtenäisyys. Keskustelussa käsiteltyjä teemoja olivat nuorten osaajien hankkiminen opetus- ja kulttuurialalle sekä politiikkaan ja kansallisten liikkeiden toimijoiden uusiutuminen. Suomalaisen osanottajan näkökulmasta keskusteluun olisi toivonut lisää terävyyttä ja konkretiaa. Osin keskustelun pohjalta kootut, kongressin päätösasiakirjaan liitetyt nuorison suositukset sisälsivät kuitenkin monia tärkeitä näkökohtia. Nuorison puheenvuoron yleisistunnossa lukenut Aleksei Tsykarev peräänkuulutti nuorison ottamista tiiviimmin mukaan päätöksentekoon ja keskusteluun. Suomalais-ugrilaisten kansojen konsultaatiokomiteaan pitäisi saada enemmän nuorison edustajia, ja sen valintamekanismia olisi tarkistettava. Nuorison lausunnossa nostettiin esille myös toive siitä, että kansojen delegaatiot valittaisiin avoimin perustein kansalaisjärjestöjen keskuudesta. Tässä suhteessa suomalaiset voisivat näyttää hyvää esimerkkiä valitsemalla edustajansa kuudenteen maailmankongressiin sukukansatyötä tekevien kansalaisjärjestöjen kesken käytävällä keskustelulla. Yllä: Torum maa -ulkoilmamuseon opas esittelee perinteisiä uskomuksia. Oikealla: Tyttöjen tanssiesitys Torum maa -ulkoilmamuseossa. 16 Alkukoti 2008 (nro 10)

17 Paljon medianäkyvyyttä, vähän kohtaamisia Meitä kokeneemmat maailmankongressien kävijät kommentoivat, että ilmapiiri ei ole koskaan aiemmin ollut yhtä politisoitunut. Kansainvälisessä uutisoinnissa suomalais-ugrilaisten vähemmistökansojen tilanne Venäjällä jäi valtioiden välisen nokittelun jalkoihin. Mediassa suurimman huomion sai osakseen Viron presidentti Toomas Hendrik Ilveksen ulosmarssi kongressin yleisistunnosta Venäjän duuman kansainvälisen komitean puheenjohtajan Konstantin Kosatševin puheen aikana. Kosatšev rinnasti puheessaan Viron pronssisoturijupakan ja marilaisaktivisti Vladimir Kozlovin pahoinpitelyn ja ihmetteli, miksi EU esitti huolensa Marin tasavallan tapahtumista, muttei puutu etnisesti venäläisten syrjintään Virossa. Virolaiset kokivat täysin oikeutetusti puheen loukkaavaksi. Myös Suomen delegaatio yhtyi Seppo Lallukan yleisistunnossa tämän jälkeen pitämässä puheenvuorossa Viron paheksuntaan. Kosatševin piikikkäät kommentit Viron kansallisuuspolitiikasta olivat tarkoituksellisen provosoivia eivätkä liittyneet kongressissa käsiteltyihin asioihin. Kongressin järjestelyt jättivät kaikessa tasokkuudessaan toivomisen varaa siinä mielessä, että kansojen väliselle keskustelulle ja kontaktien solmimiselle oli virallisen ohjelman ulkopuolella vain vähän mahdollisuuksia. Ohjelma oli tiivis ja alati muuttuva, ja delegaatiot pidettiin erillään. Eri kansojen osallistujat asuivat eri hotelleissa ja jopa ruokailivat eri paikoissa. Jännitteisessä kongressissa, jossa oli aistittavissa ettei kaikista asioista voitu puhua virallisissa yhteyksissä suoraan, kansojen väliselle vapaammalle vuoropuhelulle ja mielipiteiden vaihdolle olisi ollut enemmän tarvetta. Toisaalta tuntui, että ne epäviralliset keskustelut, joita osallistujat pääsivät käymään, olivat kongressin parasta antia. Maailmankongressia ei pidä kutistaa kauniiden virallisten puheiden pitopaikaksi ja suomalais-ugrilaisuuden näyteikkunaksi. Ennen kaikkea sen on oltava kansojen moniääninen kohtaamispaikka, foorumi mielipiteiden vaihtamiselle ja yhteistyösuhteiden rakentamiselle. Alkukoti 2008 (nro 10) 17

18 ANNA PAJALA Kielipesiä rakentamassa Suomalais-ugrilaisten kielten revitalisaatiotoimia vuonna 2008 Ulriikka Puura Uudesta Seelannista Inarin kautta Vienan Karjalaan Kun puhutaan kielipesästä, tarkoitetaan päiväkotia tai muuta päivähoitopaikkaa, jossa uhanalaisen kielen taito pyritään siirtämään alle kouluikäisille lapsille. Lähtötilanteessa kielipesään tulevat alkuperäiskansan tai muun kielivähemmistön lapset eivät yleensä käytä kotonaan lainkaan vähemmistökieltä. Lapsilla on kuitenkin perheen ja kulttuurin kautta side kielipesässä käytettävään kieleen: tavallista on, että heidän vanhempansa tai isovanhempansa ovat käyttäneet kieltä äidinkielenään, mutta kielen luonnollisen siirtymän ketju on jossakin vaiheessa katkennut ja lapsi on oppimassa enemmistökieltä ensikielenään. Lapset tulevat kielipesään tavallisesti täysin yksikielisinä vailla vähemmistökielen taitoa. Henkilökunta pyrkii puhumaan lapsille heti alusta alkaen päivittäisaskareissa ainoastaan vähemmistökieltä. Hoitajat toki ymmärtävät lasten puhumaa enemmistökieltä, mutta pyrkivät kommunikoimaan lasten kanssa päivähoidon aloittamisesta asti johdonmukaisesti vähemmistökielellä. Kielenopetusmetodi on siis kielipesässä pohjimmiltaan samanlainen kuin kielikylpypäiväkodissa. Kielikylpypäiväkodista kielipesä kuitenkin eroaa siten, että sen päämääränä on säilyttää ja elvyttää uhanalaista kieltä ja kulttuuria, johon lapsilla on perheensä kautta kytkös. Alkujaan kielipesän idea on uusiseelantilainen: siellä kielipesätoiminta alkoi maorien keskuu- 18 Alkukoti 2008 (nro 10)

19 dessa 1980-luvun alussa. Suomessa ensimmäinen koltansaamenkielinen kielipesä perustettiin kokeiluluontoisesti Sevettijärvelle vuonna 1993, mutta sen toiminta jäi lyhytaikaiseksi. Pitkäjänteisempi toiminta Sevettijärvellä alkoi vuonna Samana vuonna käynnistettiin inarinsaamelainen kielipesätoiminta kahdessa päiväkodissa Inarissa ja Ivalossa. Vuonna 2000 perustettiin saamelaispesien onnistuneen esimerkin innoittamana karjalankielinen kielipesä Vienan Karjalan Uhtualle. Kielipesätietoutta Venäjän suomalais-ugrilaisille Suomen Kulttuurirahaston tuella viritettiin keväällä 2008 uusi kielipesähanke, jota koordinoi tutkijakoulutettava Annika Pasanen. Ensialkuun tarkoituksena on kartoittaa kielipesien toimintamahdollisuuksia suomalais-ugrilaisten kielivähemmistöjen parissa. Kartoitustyö on asiantuntijan käsissä: koordinaattori Annika Pasanen oli käynnistämässä kielipesätoimintaa myös Uhtualla 2000-luvun alussa, ja inarinsaamen kielipesästä hänellä on omien lastensakin kautta kokemusta. Tällä hetkellä kielipesätyö on käynnissä Petroskoin kaupungin ja Aunuksen ja Prääsän piirien alueilla Luoteis- Venäjällä. Annika Pasanen kertoo, että Petroskoissa on päätetty käynnistää syksyllä 2009 livvin eli aunuksenkarjalan ja suomen kielillä toimivat kielipesäryhmät. Livvin ja suomen kielet valittiin pesien kieliksi siksi, että näiden kielten ryhmiin on katsottu helpoimmaksi löytää sopivat lapset ja kielitaitoinen henkilökunta Petroskoin alueelta. Ryhmät aloittavat kahden eri lastentarhan yhteydessä. Myöhemmin pyritään Petroskoissa aloittamaan toiminta myös vienankarjalan ja vepsän kielellä, ja pohditaan mahdollisuuksia siirtää kaikki kielipesäryhmät saman katon alle kokonaiseksi kielipesälastentarhaksi. Kielipesämahdollisuuksia kartoitetaan myös livvinkarjalaisten alueella Aunuksessa ja Prääsässä. Aunuksen piirissä mahdollinen kielipesän sijoituspäiväkoti on jo paikannettu. Prääsän piirissä on kiinnostusta ollut viranomaistasolla, mutta konkreettisista kielipesäkohteista ei vielä ole neuvoteltu. Annika Pasasen tarkoituksena on järjestää loppuvuodesta tiedotustilaisuuksia Aunuksessa ja Prääsässä ja jatkaa tiedusteluja. Tällä hetkellä kaksivuotiseksi suunnitellun projektin aikana kielipesätoiminnan mahdollisuuksia on tarkoitus selvittää myös Tverin Karjalassa ja vepsäläisalueella. ULRIIKKA PUURA Lapsia vepsäläisten Elon pu -juhlassa Vidlassa keväällä Alkukoti 2008 (nro 10) 19

20 Asenteita ja muita hankaluuksia Annika Pasanen esitteli kielipesätoimintaa kesällä Suomalais-ugrilaisten kansojen viidennessä maailmankongressissa Hanti-Mansiassa. Hän on myös laatinut venäjänkielisen kielipesäesitteen. Yhteydenottoja kielipesästä kiinnostuneilta on jo tullut niin vatjan ja inkeroisen kuin kaukaisempien komin ja marin kielten puhujilta. Kielipesäideologian vastaanotto ei kuitenkaan ole ongelmatonta. Minkälaisia ongelmia ja asenteita Venäjällä kohtaa, Annika Pasanen? Monenlaisia. Petroskoissa vastaanotto on ollut enimmäkseen positiivista, koska siellä Nuori Karjala -järjestö on jo tehnyt hienoa pohjatyötä, niin että viranomaisistakin osa oikeasti tajuaa, mistä on kyse. Kun aloitin Uhtualla nollasta vuonna 1999, oli vähän hankalampaa. Joillakin alueilla isompien kieliryhmien parissa saatetaan olla sitä mieltä, että ei meillä tuommoista tarvita kun meillä puhutaan vähemmistökieltä muutenkin. Jotkut torjuvat koko ajatuksen sillä varjolla, että meillähän on jo vähemmistökielisiä lastentarhoja, joka käytännössä kuitenkin tarkoittaa sitä, että kieltä opetetaan laulujen ja lorujen muodossa kerran viikossa. Ylipäänsä nuoret ja koulutetut ihmiset suhtautuvat kokonaisuudessaan paremmin, koska heillä on parempi käsitys kaksikielisyydestä nykymaailmassa. Vanhan polven parissa saatetaan säikähtää, että oi joi, taasko paukutetaan pakolla kieltä lasten päähän monilla heistä on omat traumansa venäjää osaamattomina ummikkoina kouluun joutumisesta. Onpa jokunen viranomainen epäillyt sitäkin, pääsevätkö lapset venäjänkieliseen kouluun, jos käyvät lastentarhansa karjalaksi. Ihan kun lapset eivät prosenttisella varmuudella oppisi venäjää muutenkin! Kaikenlaista kummaa. Mutta on paljon positiivistakin. Inarinsaamen esimerkki tietenkin vetää epäuskoiseksi viimeistään siinä vaiheessa, kun tulee omakielisestä kouluopetuksesta puhe. Asenteiden kanssa on tehtävä työtä, mutta haasteita on muillakin rintamilla. Pasanen muistuttaa, että Venäjällä on hyvin hankala löytää vähemmistökieltä taitavia kasvatusalan ammattilaisia työskentelemään päiväkodissa pienellä palkalla sama ongelma Venäjällä kohdataan yleisestikin vähemmistökielten opetuksessa. Lisärahoitusta projektiin siis tarvittaisiin, mutta mistä? Kulttuurirahaston projektin päätarkoituksena kun on olla käynnistämässä kielipesiä, ja toivottavaa olisi, että pesät vauhtiin päästyään löytäisivät rahoituksensa muualta. Rahoituksen ja venäläisen lainsäädännön ongelmat tuottavatkin toistaiseksi koordinaattorille päänvaivaa. Tällä hetkellä kielipesien kehittely rajoittuu itämerensuomalaisten ja saamelaiskielten alueille. Luoteis-Venäjän itämerensuomalaisten lisäksi Suomen puolella Nurmeksessa käynnistettäneen livvineli aunuksenkarjalankielinen kielipesä syksyllä Saamelaisalueella Ivalossa toivotaan myös inarinsaamelaista kielipesää. Onko suunnitelmissa jo kaukaisempia aluevaltauksia? Periaatteessa kielipesätoimintaa tarvitaan ihan kaikkien suomalais-ugrilaisten vähemmistöjen parissa, mutta projekti kestää tällä haavaa vain 2010 kevääseen ja siinä ei vielä edetä Jeniseille asti. Keskusteluja projektin jatkamisesta käydään parhaillaan Kulttuurirahaston kanssa. Monta karjalaa ja suomen kielen asema Karjalassa puhutuista itämerensuomalaisista kielistä suomen kielen voi katsoa olevan prestiisiasemassa vepsään ja karjalan kieliin verrattuna. Monet Karjalassa katsovat, että toisin kuin vepsän tai karjalan kielten oppimisesta, voi suomen oppimisesta olla konkreettista hyötyä se voi avata työ- tai opiskelumahdollisuuksia Suomessa tai edistää työnsaantia Venäjällä. Kielipesän ideaa vasten voidaan siten peilata kysymystä, miksi yli viiden miljoonan puhujan suomea pitäisi opettaa kielipesässä. Onhan suomi toki vähemmistökieli Luoteis-Venäjällä, muttei sitä voine uhanalaisena pitää. Eikö kielipesä muutu kielikylpypäiväkodiksi, jos suomen kieltä opetetaan karjalankielisten jälkeläisille? Eikö suomen kielen opetus karjalaisille heikennä karjalan kielten arvostusta entisestään? Annika Pasanen lieventää epäilyksiä suomen opetuksen haitallisuudesta ja kielipesän idean vesittymisestä. Hänen mukaansa suurimmalla osalla Petroskoissa suomenkieliseen kielipesään lapsensa haluavista vanhemmista on joko suomensuomalainen tai inkerinsuomalainen tausta. Vielä ei ole tiedossa, tuleeko ryhmään myös karjalaistaustaisten lapsia, mutta heidän pitäisi olla vähemmistönä. Pasanen myös muistuttaa, ettei muutaman vierasta kulttuuriperimää omaavan lapsen kielikylvettäminen kielipesässä sodi kielipesäideologiaa vastaan, kunhan lasten vanhemmilla vain on taustalla muitakin kuin taloudellisen hyödyn motiiveja. Suomen kielen suositummuuden ongelmaan törmättiin 90-luvun lopulla Uhtuan kielipesää perustettaessa, Annika Pasanen kertoo. 20 Alkukoti 2008 (nro 10)

21 Uhtualla suomi nimenomaan kilpailee karjalan kanssa suosiosta ja resursseista, ja molempien kielten rinnakkainelo esimerkiksi koulun kielenopetuksessa on aika hankalaa. Silloin karjala jää toiseksi. Usein vienalaiset perustelevat, että suomi käy heille kirjakieleksi, kun monet kirjailijatkin ovat kirjoittaneet suomeksi. Sitä paitsi monet uskovat, että kirjoitettu karjala tarkoittaa livviä, ja sitä ei Vienassa haluta suurin surminkaan omaksua tai kannattaa. Pasanen muistelee, että Uhtualla karjalaislasten vanhemmille tehdyssä kyselyssä 40 prosenttia toivoi lapsilleen opetettavan suomea, ei karjalaa. Samaa ongelmaa ei livviläisalueilla pitäisi tulla. Aunuksen asennemaailmaa en tunne niin hyvin, mutta olen siinä luulossa, että suomi ei ole siellä niin suosittua; siellä se on enemmän vieras kieli, kun taas vienalaisille puoliksi oma. Karjalan esimerkki osoittaa, kuinka kielipesätyössä tulee huomioida myös murteen ja kielen rajanvedon hankaluus. Pienten kirjakieltään vasta vakiinnuttavien kielten osalta kielipesässä opetettava kielimuoto on valittava taiten, eikä se silti vastaa kaikkien vanhempien tai isovanhempien käsitystä heidän äidinkielestään. Suomalais-ugrilaisten vähemmistökielten revitalisaatiotoimet ovat haasteellisia ja tärkeitä. Kirjoittaja ja Alkukoti-lehden toimitus toivottavat Annikalle pitkää pinnaa ja vähän onneakin kielipesätyössä. Artikkeli pohjautuu Annika Pasasen kanssa tehtyyn sähköpostihaastatteluun sekä hänen laatimiinsa muistioihin. Muut lähteet: Pasanen, Annika 2003: Kielipesä ja revitalisaatio karjalaisten ja inarinsaamelaisten kielipesätoiminta. Pro gradu -työ. Helsingin yliopisto. ULRIIKKA PUURA Alkukoti 2008 (nro 10) 21

22 lyydiläiset karjalaiset saamelaiset saamelaiset mokšalaiset hantit suomalaiset ersäläiset mansit vepsäläiset virolaiset karjalaiset vepsäläiset marit udmurtit komit unkarilaiset inkeroiset ja inkerinsuomalaiset vatjalaiset inkeroiset ja inkerinsuomalaiset liiviläiset vatjalaiset lyydiläiset liiviläiset Unkari, Budapest Viro, Tallinna Suomi, Helsinki Karjalan tasavalta, Petroskoi 22 Alkukoti 2008 (nro 10)

23 ersäläiset marilaiset Nenetsien autonominen piirikunta, Narjan-Mar nenetsit enetsit nganasanit selkupit Uralilaisten kansojen asuma-alueet Taimyrin nenetsien autonominen piirikunta, Norilsk Jamalin nenetsien autonominen piirikunta, Salehard Hantien ja mansien autonominen alue Jugra, Hanty-Mansijsk Komin tasavalta, Syktyvkar Permin komien autonominen piirikunta, Kudymkar (liitetty Permin alueeseen 2005) Mordvan tasavalta, Saran Oš Marin tasavalta, Joškar-Ola Udmurtian tasavalta, Izškar Alkukoti 2008 (nro 10) 23

24 Kuźebaj Gerd ja udmurttien kansalliseepos Esa-Jussi Salminen ESA-JUSSI SALMINEN Kuzebaj Gerd sai patsaan vasta vuonna 2005 kansallismuseon eteen Iz evskissä. Ensimmäinen udmurttieepoksen kokoaja Udmurttien kansalliseepoksen ensimmäinen kirjoittaja oli Kuź ebaj Gerd (Kuzjma Pavlovitš Tšainikov). Tämä erittäin monipuolinen ja tuottelias tutkija, kansarunouden kerääjä ja kirjailija syntyi Vavozšin piirin Pokcivukon kylässä. Koulun jälkeen hän opiskeli pääasiassa Moskovassa mm. Idän kansojen etnisten ja kansallisten kulttuurien tutkimusinstituutissa. Hän kirjoitti ylös tuhansia lauluja, satuja ja arvoituksia kansan suusta. Kuźebaj Gerd vakuuttui, että udmurteilla oli, kuten vaikkapa kirgiiseillä Manas tai kalmykeilla Dzšangar, suullisessa muodossa olemassa kokonainen eeppinen teos. Kansan eeppiset tarinat kertovat jonkun sankarin uroteoista tai jonkin paikan tarinaa luvun lopussa ja 1900-luvun alussa sellaisia aiheita keräsivät kenttäolosuhteissa talteen ja julkaisivat udmurttilaiset ja muut folkloristit ja etnografit. Tekstit on tallennettu ja julkaistu proosamuodossa. Voi olettaa, että ne kuitenkin elivät kansan keskuudessa lauletussa, resitatiivisessa muodossa, mutta tutkijat, jotka eivät täysin hallinneet udmurttia tai jotka ehkä saivat materiaalia toisen käden kautta, saattoivat tallentaa ne proosana. Tällaista olettamusta tukee sekin, että kalmezilaisista sankareista kertova aihe, jonka unkarilainen tiedemies Bernát Munkácsi otti ylös ensimmäisessä maailmansodassa sotavangiksi jääneeltä udmurtilta, on jaettavissa helposti runomuotoisiin säkeisiin. Ylös kirjoitetut tarinat olivat Gerdin mielestä yhtenäisen eepoksen osia. Tietysti Gerd oli perillä suomalaisten yhteyksien vuoksi myös Kalevalasta. Niinpä hän kirjoitti tarinoiden pohjalta eeppisen teoksen. Gerdin jälkeen eepoksen pariin ryhtynyt Mihail Hudjakov viittaa häntä itseään aikaisemmin udmurttilaisen eepoksen parissa 24 Alkukoti 2008 (nro 10)

25 työskennelleisiin: Erillisiä katkelmia votjakkilaisesta eepoksesta ovat kirjoittaneet N. G. Pervuhin, B. Gavrilov, B. Munkacsi, Vereštšagin ja ZŠakov. Vuonna 1917 K. P. Tšainikov keksi, että tallennetut tarinat eivät ole sen vähempää kuin osia yhtenäisestä eepoksesta. Tšainikov kirjoitti kokonaan teoksen»dokjavyl», paikallisen variantin Malmyzšin läänin B. Utšan piirin B. Dokjan kylän eepoksesta. B. Dokja (Pokcivuko) on siis Gerdin oman kotiseudun eepos. Gerdin ja hänen teostensa kohtalo 1930-luvulla Gerd joutui repression uhriksi ensimmäisten joukossa. Hänet pidätettiin jo Edellisenä päivänä hän kirjoitti vaimolleen Nadezšdalle ja Aino-tyttärelleen kirjeen Nizšni Novgorodista. Siinä hän kertoo olevansa pakotettu pakenemaan Moskovaan tuntemattomaan osoitteeseen ja huolehtii kovasti kirjallisten arkistojensa kohtalosta. Vuonna 1934 Izševskiin eräälle viranomaiselle lähetetystä avunpyyntökirjeestä käy ilmi, että jo tuolloin hänen olinpaikkansa oli Solovetskin saarella. Tässäkin kirjeessä hän huolehtii kirjallisten töidensä säilyttämisestä. Gerdin myöhemmistä vaiheista ei tiedetä juuri mitään. Kirjeenvaihto Gerdin kanssa loppui täysin vuoteen Sukulaiset olettivat, että Gerdiä ei enää ollut. Samana vuonna Gerdin vaimon luokse asuntoon pistäytyi joku tuntematon ihminen, joka mitään erityistä sanomatta lähti pois... Sitten huomattiin, että hän oli jättänyt partasudin. Ajateltiin, että vieras oli sen unohtanut. Viiden vuoden kuluttua Gerdin vaimon utelias veljenpoika kiersi auki sudin ja sen sisältä paljastui Gerdin kirje. Siinä muistellaan olleen jotain tällaista: Nadja, mene pääprokuraattorin luokse, minua pakotetaan allekirjoittamaan dokumentteja sellaisesta, mihin en ollenkaan ole syyllinen. Sietämättömiä kidutuksia: istuttavat sähkötuoliin, syöttävät matoista keittoa. Teksti oli reunoilta saippuan kuluttama, koska suti oli ollut käytössä, niinpä koko teksti ei näkynyt. Säikähtyneinä jatkuvista vainoista, sukulaiset tuolloin, vuonna 1942, hautasivat kirjeen maahan, mutta Gerdin rehabilitoinnin jälkeen, 15 vuotta myöhemmin, eivät enää pystyneet löytämään sitä. Vuonna 1957 Nadezšda Antonovna yritti saada tietää miehenä kohtalosta karkotuksen jälkeen. Hänelle kerrottiin, että Gerd kuoli vuonna Vuonna 1988 Roza Kuvšina, Gerdin veljentytär matkusti Leningradiin selvittämään asiaa. Ensin hänelle kerrottiin samaa kuin 31 vuotta aikaisemmin. Pyydettyään erityisesti kirjeellä saada tietää totuuden, hänelle kerrottiin kahden kuukauden kuluttua, että Gerd oli ammuttu jo 1. marraskuuta vuonna Entä miten kävi udmurttien suurmiehen kirjallisen jäämistön, josta hän itse niin kovasti kantoi huolta? Moskovassa olleista 300 telasta eräs kirjastonhoitaja säilytti oman henkensä uhalla 30, mutta nekään eivät puutteellisessa säilytyksessä kestäneet. Izševskissä olleesta materiaalista turvallisuusjoukot takavarikoivat osan, ystävät ottivat osan haltuunsa. Kotikylässä olleet tavarat sukulaiset hävittivät kauhuissaan. Roza Kuvšina muistaa, kuinka he yöllä salaa upottivat Gerdin papereita Valo-jokeen. KGB:llä on usean nidoksen arkisto delo Gerda (Gerdin asia), jota ei vieläkään ole avattu tutkijoille. Roza Kuvšina sai tästä materiaalista, jonka perusteella Gerdin lisäksi yli 20 henkilöä pidätettiin, joitakin valokuvia ja kirjeenvaihtoa, kuten edellä mainittu viimeinen kirje vapaudesta. Kateissa ovat Gerdin julkaisematta jääneet työt, joista vain hän tietää, sekä tuhannet liuskat kansanrunoutta ja Dokjavyl-teos. Hudjakovin koontityö Mihail Hudjakov oli Kuź ebaj Gerdin tavoin varma, että udmurttilaiset eeppiset tarinat perustuivat laulettuun muotoon ja olivat joskus muodostaneet yhtenäisen eeppisen kuvauksen. Hän oli syntynyt venäläisen kauppiaan poikana, joka jo opiskeluaikanaan Kazanissa ryhtyi kokoamaan udmurttieeposta venäjänkieliseen runomuotoon. Hän käytti työssään useiden tutkijoiden keräelmiä, myös osia Kuzebaj Gerdin Dokjavylista. Häneltä me otimme vain katkelmia, lauluja zerpaleista, taivaasta, guslista ja taiotuista hevosista, jotka elivät Valossa. On tietysti mahdollista, että Hudjakov otti mallia Gerdin Dokjavylista muutenkin, esim. teoksen rakenteen. Epäselvää on sekin, kuinka paljon miehet olivat tekemisissä keskenään. Hudjakov oli kiinnostunut Volgan alueen kansojen historiasta ja etnografiasta, erityisesti udmurttien ja marien, joita asui melko paljon hänen kotiseudullaan. Vuonna 1925 hän muutti Leningradiin, missä hän myös pani alulle valtavan tieteellisen tutkimustyön ja tieteellisen organisointityön. Tammikuussa 1936 hänelle myönnettiin ilman väitöskirjan puolustusta historiallisten tieteiden tohtorin oppiarvo suurista tieteellisistä saavutuksistaan, Alkukoti 2008 (nro 10) 25