SUOMEN PIENLAINAYHDISTYS RY Lausuntopyyntönne OM 7/41/2011 OM007:00/2011

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SUOMEN PIENLAINAYHDISTYS RY Lausuntopyyntönne OM 7/41/2011 OM007:00/2011"

Transkriptio

1 Sivu 1 (7) SUOMEN PIENLAINAYHDISTYS RY LAUSUNTO (oikeusministerio@om.fi) Lausuntopyyntönne OM 7/41/2011 OM007:00/2011 YLEISTÄ Suomen Pienlainayhdistys ry kiittää ministeriötä lausuntopyynnöstä. Yhdistys näkee asianmukaisen perintätoiminnan olevan kuluttajaluototuksen elinehto. Eduskunnassa on tehty lakialoite, missä luotonantajilta kiellettäisiin perintäyhtiöiden omistus, joten eri toiminnoilla on yhtymäkohtia. Nykytekniikka mahdollistaa esimerkiksi kaiken laskutuksen ja perinnän sekä niihin liittyvän asiakaspalvelun yhdistämisen, minkä monet toimijat ovat todenneet kustannustehokkaaksi yhdistelmäksi. On siis väistämätön johtopäätös, että pienten lainojen tarjoamisen taloudellisuus ja mielekkyys riippuu myös siitä, miten saatavien perintä on varmistettu. Pienlainayhdistys vastustaa työryhmän ehdotusta monin osin ja yhtyy Perimistoimistojen Liiton edustajan jättämään eriävään mielipiteeseen. Koska yhtymäkohtia on Oikeusministeriön pikaluottotyöryhmän agendaan, Pienlainayhdistys edellyttää, että tämä ehdotus käsitellään ensiksi kokonaisuudessaan. Mietinnössä korostuu negatiivinen asenne perintätoimintaa kohtaan, jonka tavoitteena oletetaan olevan velallisten maksettavaksi tulevien perintäkulujen maksimointi, ja tarpeettomien toimenpiteiden suorittaminen lisäkulujen vyöryttämiseksi. Työryhmä on unohtanut objektiivisuusvelvollisuutensa, eivätkä sen ehdotukset perustu alan piiristä nousevaan tietopohjaan. Samat pääongelmat ovat vaivanneet myös pikaluottoja koskevan lainsäädännön valmistelua sekä 2008, 2009 että istuneissa oikeusministeriön työryhmissä. Mietintö ei sovellu sinänsä hallituksen esityksen pohjaksi, vaan sitä on jatkovalmistelussa olennaisesti muutettava. Yksityiskohtaiset ehdotuksemme tämän lausunnon lopussa. VAIKUTUKSET VELALLISTEN ASEMAAN Pienlainayhdistyksen mielestä ehdotetut muutokset eivät paranna kuluttajavelallisten asemaa tarkoitetulla tavalla ja näkemyksenämme on, että ehdotetut muutokset ovat pääosiltaan turhia, ne mutkistavat sääntelyä tarpeettomasti tehden järjestelmät asiakkaiden näkökulmasta vaikeaselkoisemmiksi ja heikentävät kuluttajavelallisten asemaan ylivelkaantumiseen liittyvissä asioissa. Pidämme todennäköisenä ehdotettujen muutosten toteutuessa, että vapaaehtoisen perinnän keinojen käyttö vähenee ja oikeudellisten toimenpiteiden suorittaminen lisääntyy. Tästä on välillisenä seurauksena, että myös kuluttajille rekisteröidyt maksuhäiriömerkinnät tulevat lisääntymään

2 Sivu 2 (7) kuten myös niistä johtuvat muut ongelmat, kuten luotonsaannin vaikeutuminen ja työllistymiseen liittyvät ongelmat. Mietinnössä ei ole otettu huomioon näitä vaikutuksia. Pienlainojen sääntelyn tiukentamista ja/tai täyskieltoa on vaadittu käräjäoikeuksien ratkaistaviksi tulevien summaaristen velkomusasioiden lisääntymisen vuoksi. Tämän työryhmän mietintö on sen lähtökohdan kanssa oleellisessa ristiriidassa. Vuonna 2010 käräjäoikeuksiin saapui riita-asiaa, joista vain pieni osa oli varsinaisesti riidanalaisia. VAIKUTUKSET VELKOJAN ASEMAAN Mikäli lakia päädytään muuttamaan mietinnön mukaisesti, sillä on useita negatiivisia vaikutuksia velkojan asemaan. Saatavien perintä yrityksen omana toimintana pääsääntöisesti loppuu, mikä ei ole velallisen kannalta myönteistä kehitystä. Ehdotetut perintäkulujen muutokset estävät pienten perintätoimistojen kannattavan toiminnan, mikä vähentää kilpailun edellytyksiä, eikä alalle synny uusia yrityksiä ts. kenttä ei uudistu tuotteiden, palvelukonseptien ja tekniikan kehittyessä. VAIKUTUKSET VIRANOMAISTEN TOIMINTAAN Ehdotetut muutokset eivät vähennä ruuhkia käräjäoikeuksissa. Perintäkulujen radikaali leikkaaminen, veloitettavien toimenpiteiden määrä, maksusopimuskulut jne. rajoittavat joustavaa vapaaehtoisen perinnän käyttöä. Alalla on toimijoita, jotka eivät oikeastaan haasta lainkaan normaalitilanteissa, koska ne kokevat vapaaehtoisten keinojen olevan parempia. Oikeudellisen perinnän lisääntyminen ohjaa useampia velallisia käräjäoikeuksiin, ulosottoon ja viime kädessä toimeentulotukiasiakkaaksi, mikä merkitsee lisäkuluja yhteiskunnalle. RIIDATTOMIEN SAATAVIEN PERINTÄ Direktiivin 10 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että velan perinnässä on mahdollinen nopeutettu menettely selvän ja riidattoman asian saattamiseksi täytäntöönpanokelpoiseksi. Pienlainayhdistys kannattaa velkasummaltaan pienten summaaristen velkomusasioiden siirtämistä suoraan ulosottoviraston ratkaistaviksi. Se säästäisi aikaa, velalliselle koituvia kustannuksia sekä käräjäoikeuksien resursseja varsinaisten riitojen ratkaisemiseen. Tätä asiaa on ennenkin mietitty, mutta toistaiseksi se on pidetty ennallaan toisenlaisista asiantuntijoiden lausunnoista huolimatta. Tässäkin suhteessa voitaisiin ottaa mallia Ruotsista. VELALLISEN OIKEUDESTA KESKEYTTÄÄ PERINTÄ Työryhmän tarkoitus jää mietinnössä epäselväksi tältä osin. Ei voi välttyä ymmärtämästä, että työryhmän enemmistö pitää perintäliiketoiminnan motiivina velallisen kulujen maksimointia. Lainvalmistelun tulisi olla objektiivista ja perustua esitettyyn tietopohjaan, joka pääosin puuttuu mietinnöstä. Mikäli tilastoja on, ne pitäisi jatkovalmistelun yhteydessä julkaista.

3 Sivu 3 (7) PERINTÄKULUISTA Mietinnössä todetaan, että laskutus- ja perintäprosessit ovat automatisoituneet, mikä lisää tehokkuutta erityisesti rutiininomaisessa saatavien perinnässä. Oikeudenmukaisuusnäkökulmasta on oikein, että velallinenkin hyötyy kustannusten laskusta. Mietinnössä ei ole kuitenkaan arvioitu tietojärjestelmien kehittämisen aiheuttamia kustannuksia. Työryhmä ei ole tarkastellut alan kannattavuutta yleisemminkään, mistä liikevaihto syntyy, ja millaisia palvelumalleja on tarjolla. Työryhmän mietinnössä Perintälain 5 :ssä tarkoitetut maksuvaatimukset, kun velan pääoma on enintään 100 euroa, rinnastetaan jatkossa suoraan ulosottokelpoisiin saataviin, koska työryhmän mukaan kyse on hyvin samankaltaisista, rutiininomaisesti perittävistä saatavista ja perinnän kuluksi ehdotetaan 14 euroa. Rinnastus on keinotekoinen ja huono. Suoraa ulosottokelpoisten saatavien osalta saatavan peruste on selvä ja ulosottokelpoisuus on suoraa laissa määrätty, eikä mm. mitään erityistä selvitystyötä saatavan oikeellisuudesta tarvitse tehdä. Pienlainayhdistys vastustaa tältä osin ehdotusta ja perintäkulujen laskemista tosiasioihin pohjautumattomana. PERINTÄKULUISTA, KUN VELKOJA KUULUU SAMAAN KONSERNIIN Pienlainayhdistys pitää ehdotusta käsittämättömänä, koska se todennäköisimmin johtaisi kannattamattoman toiminnan korvaamiseen näennäisjärjestelyin. Omaa perintää harjoittavilla yrityksillä on tyypillisesti paljon omia perittäviä saatavia, jolloin sitä myös hoidetaan keskitetysti, vakavissaan ja ammattitaitoisesti. Lisäksi nämä (tytär)yritykset tavoittelevat myös intressipiirinsä ulkopuolisia asiakkaita kattaakseen järjestelmähankinnoista aiheutuneet investoinnit sekä kiinteät kustannukset. Ne ovat välttämättömiä, mikäli (kuluttajaperinnässä) haluaa hyödyntää oikeushallinnon sähköisiä asiointikanavia. Omana työnä suoritettava perintä ei asiakkaan näkökulmasta eroa mitenkään ulkopuolisen yrityksen toimintatavoista. Toimeksiannon vastaanotossa suoritetaan samat tarkistukset ja perinnässä samat toimet. Työryhmän ehdotus tarkoittaisi, että perintää omassa yrityksessä ei kannattaisi jatkaa, vaan pitäisi ulkoistaa se kokonaan, mikä on jo itsessään epäjohdonmukaista. Pienlainayhdistys vastustaa mietintöä tältä osin, koska se näkemyksemme mukaan tarkoittaa sitä yhdessä muiden perintäkuluihin liittyvien ehdotusten kanssa, että perintä tulee keskittymään entistä harvemmille isoille toimijoille, mikä vähentää kilpailua. Kuluttajat joutuisivat eriarvoiseen asemaan sen mukaan, siirretäänkö saatava kolmannen perittäväksi vai ei. Tämä aiheuttaisi kohtuuttoman harkintatilanteen. KULUKORVAUKSEEN OIKEUTTAVISTA MAKSUVAATIMUKSISTA Perintäyhtiö lähettää alkuvaiheessa velallisella kaksi maksuvaatimusta, joiden lisäksi lähestytään puhelimitse joko maksun saamiseksi tai maksusopimuksen solmimiseksi. Tämän jälkeen aloitetaan jatkotoimet päätyen oikeudelliseen perintään, missä aktiiviset toimet siirtyvät viranomaisten hoidettaviksi. Näin ei kuitenkaan aina menetellä, vaan saatava siirretään jälkiperintään odottamaan velallisen maksukyvyn kohentumista. Käytäntö on hyödyllinen ja siksi maksuvaatimusten määrää ei tulisi rajoittaa. Perintätoiminnan valvontaa sen sijaan pitäisi tehostaa. Liian suuriksi kasvavia kuluja rajoitetaan jo nyt perintäkulujen enimmäismäärillä.

4 Sivu 4 (7) VELALLISEN VASTUU KOKONAISKULUISTA Pienlainayhdistys vastustaa toimikunnan ehdotusta esitetyssä muodossa, koska nykyisen perintäkulutason on todettu olevan voimassaolevan lainsäädännön esitöissä kohtuulliseksi ja edellytetty kulujen seuraavan kustannustason nousua. Työryhmä on päätynyt mietinnössään päinvastaiseen esitykseen ilman todenmukaisia perusteluita. Mietinnössä ehdotetut enimmäiskuluvastuut pääomaltaan enintään 100 euron suuruisissa saatavissa 60 euroa, pääomaltaan enintään euron saatavissa enintään 90 euroa ja tätä suuremmissa saatavissa 160 euroa vaikuttaa teennäiseltä, eikä siinä ole huomioitu mitenkään saatavan perintään liittyviä toimenpiteitä, jotka ovat pääosin samoja riippumatta saatavan suuruudesta. Ehdotuksessa ei ole huomioitu, että saatavan perintä voi pitkittyä, jolloin perinnän aiheuttamat kustannukset joka tapauksessa ovat suuremmat kuin esim. alle 100 euron saataville kaavailtu enimmäismäärä 60 euroa. Ehdotus ei parantaisi kuluttajan asemaan, vaan pakottaisi velkojan nopeammin turvautumaan oikeudellisiin toimiin vapaaehtoisten toimien kulukaton ylittyessä. SUORITUSTEN KOHDENTAMISESTA Ehdotettu muutos on hyvä ja selkiyttää sekä yhtenäistää maksujen kohdistamiseen liittyvät säännöt. Sääntö ei kuitenkaan sido velkojaa siten, että suoritus voidaan yhä edelleen kohdistaa siten, että lopputulos on edullisempi velalliselle eli suoritus voidaan tämänkin jälkeen edelleen kohdistaa ensiksi pääomalle, joka on kaikkein edullisin vaihtoehto velallisen kannalta. Muutoksen toteuttaminen edellyttää saatavakirjanpidon rakentamista kahdenkertaiseksi, jossa erotetaan velka ja velan saldo täysin toimeksiantajan ja toimeksisaajan välisestä sopimusperusteisesta tilityssaldosta. Ehdotuksella ei näkemyksemme mukaan kuitenkaan ole ehdotuksessa toivottua vaikutusta perintäkulujen läpinäkyvyydelle. PERINTÄTOIMEKSIANTOJA KOSKEVAT RAJOITUKSET Mietinnössä katsotaan sanktionluontoisten hallinnollisten maksujen perinnässä toimeksisaajan toimesta periaatteellisen ongelman. Lisäksi esitetään, että perinnän ulkoistaminen perintätoimistoille aiheuttaisi velallisen maksettavaksi tulevien kulujen nousun nykytasosta. Peruste on väärä ja kestämätön. Perintäkulut ja niiden enimmäismäärä on laissa määrätty, eikä näitä määräyksiä voida ohittaa. Perimistoimistojen käytöllä näkemyksemme mukaan voitaisiin helpottaa ulosottoviranomaisen resurssipulaa, jolloin käytössä olevat resurssit voitaisiin kohdentaa määrältään suurempien ja enemmän työtä vaativien tehtävien suorittamiseen. ASIAMIESKIELTO JULKISEN SAATAVAN ULOSOTOSSA Pienlainayhdistys vastustaa asiamieskieltoa. Julkiselta sektorilta puuttuu tämän alan osaamista perittävien saatavien vähäisyyden vuoksi. Perintäkulujen maksuunpanopäätös lisää turhaan byrokratiaa ja on selvästi tähdätty säännökseksi, jolla käytännössä estetään asiamiehen käyttö ja vahvistaa ulosottoviranomaisen asemaa ainoana perinnän suorittajana.

5 Sivu 5 (7) Ehdotetulla sääntelyllä ei ole mitään tekemistä selvyyden tai ulosottolainsäädännön yksinkertaisena säilyttämisen kanssa. Mietinnössä ei sallittaisi vaihtoehtoja, joista velkoja voisi valita parhaan toteutustavan. YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT 4 c Oikeus saada perintä keskeytettyä Pienlainayhdistys vastustaa ehdotettua pykälää kokonaisuudessaan. 5 Maksuvaatimus kuluttajasaatavan perinnässä Kohdan yksityiskohtaisissa perusteluissa on lausuttu, että yleisten periaatteiden mukaan vastuu siitä, että esimerkiksi postitse lähetetty maksumuistutus saapuu perille, on lähettäjällä. Jatkovalmistelussa pitäisi täydentää oikeusohjetta niin, ettei samalla olla muuttamassa velallisen pääasiallista vastuuta ilmoittaa yhteystiedoissaan tapahtuvista muutoksista. Ilman lisäystä sääntö voitaisiin ymmärtää väärin. 10 Perintäkulujen korvaaminen ja ulosottokelpoisuus Suoraan ulosottokelpoisten saatavien ns. vapaaehtoiseen perintään liittyvä kulu-uudistus on hyvä ja selventävä muutos. Sen sijaan ulosottokelpoisuuden rajoittaminen hankintasopimuksiin liittyvissä asioissa 40 euron vakiokorvausmäärään tai kuluttajasaatavien osalta ehdotetun lainkohdan 3. momentin tavoin emme pidä järkevänä. Tämä johtaisi nykyistä monimutkaisempaan tilanteeseen, missä kuluja ryhdyttäisiin perimään erillisenä prosessina, mikä pykälässä on tarkoitus torjua. Pykälän kirjoitusasu on epäselvä, eikä annettu oikeusohje ilmene siitä, vaan yksityiskohtaisista perusteluista. Tämä koskee erityisesti 10 :n ja 4. mom. 10 a Kuluttajasaatavien perintäkulujen enimmäismäärät 1 momentin 4 kohta kuluista toisen maksuvaatimuksen yhteydessä Toisen maksuvaatimuksen kulujen maksimimäärän määrittäminen kategorisesti puoleen vastaavan ensimmäisen maksuvaatimuksen kulujen enimmäismäärästä on teennäinen, eikä perustu tosiasioihin. Ehdotuksen perusteeksi ei ole esitetty mm. mitään taloudellista selvitystä, miksi työryhmä on päättynyt mainitun kaltaiseen ehdotukseen ja ehdotus on sen vuoksi käsittämätön. 1 momentin 5 kohta kuluista velkoja periessä itse saatavaansa Nykyisin voimassa olevan lain mukaan velallisen on korvattava perinnästä velkojalle aiheutuvat kohtuulliset kulut riippumatta siitä periikö velkaa velkoja itse vai toimeksisaanut. Sääntöä ei ole syytä muuttaa. Ehdotettu sääntö asettaa velallisen eriarvoiseen asemaan riippuen siitä, kuka saatavaa sattuu perimään, eikä tätä voida hyväksyä. On muistettava, että perinnästä yritykselle aiheutuvat todelliset kulut ovat todennäköisesti suuremmat, kuin se, että perintää hoitaa ammattimainen perimistoimisto, joten myös saatavansa itse perivä yritys asetetaan laissa eriarvoiseen asemaan, mille ei ole mitään perustetta.

6 Sivu 6 (7) 1 momentin 6 kohta maksuajan pidennyksestä Kohdan mukaan maksuajan pidennyksestä voi periä kulua vain, mikäli pidennys on vähintään 14 päivää. Ehdotus on epäonnistunut ja johtaa käytännössä siihen, että pidennyksistä ei sovita, koska ne viivästyttävät perinnän kulkua ja alhainen kulukorvaus vähentää velkojan halukkuutta maksuajan pidentämiseen kielteisellä tavalla. Näkemyksemme mukaan sääntö on turha. Ehdotuksessa on muutenkin puututtu perinnästä aiheutuvien kulujen määrään voimakkaasti, minkä lisäksi perinnän maksimikulumääriin on tehty huomattavia leikkauksia, joilla varmistetaan, että kulut kaiken kaikkiaan eivät nouse kohtuuttomiksi. 1 momentin 7 kohta maksusuunnitelmista perittävät kulut Kuluttajasuojalainsäädännön ja Perintälain eräänä tehtävinä on edistää velkojan suhtautumista vakavasti velallisen kanssa tehtäviin maksujärjestelyihin ja maksusuunnitelmiin. Ehdotettu muutos ei kannusta velkojaa erityisesti maksusuunnitelmien laatimiseen ja kulutasoa nykyisestä alentava ehdotus on käsittämätön, minkä vuoksi vastustamme ehdotusta tältä osin kokonaan. Mikäli ehdotettu kulutaso toteutuu on sillä selvä vaikutus siihen, että pidempiä maksusuunnitelmia ei laadita ja tämä ei ole kuluttajan etu ja siitä seuraa, että yhä useampi velka etenee aina oikeudelliseen perintää asti, mikä olisi lasinsäädäntöhankkeen tarkoituksen kannalta negatiivinen kehityssuunta. Ehdotettujen maksusuunnitelmakulujen ja velanmäärän yhteyttä ehdotuksessa emme ymmärrä, koska maksusuunnitelman laatimisesta ja seurannasta aiheutuvat kulut ovat jokseenkin samat saatavan suuruudesta riippumatta. Suurin vaikuttava tekijä on maksusopimuksen ajallinen kesto, johon ehdotettu kulutaulukointi ei anna paljoa joustomahdollisuuksia. Näkemyksemme mukaan ehdotettu sääntö toteutuessaan ei paranna velallisen asemaa vaan päinvastoin johtaa siihen, että yhä useampi velkaa päätyy ulosottotoimin perittäväksi, mikä ei ole minkään osapuolen edun mukaista. 10 c Kulukorvaukseen oikeuttavien perintätoimien enimmäismäärät kuluttajasaatavan perinnässä Pykälä on poistettava. Emme hyväksy ehdotettuja perinnän toimenpiteiden enimmäismäärien säätämistä, koska se rajoittaa ja estää yksittäistapauksissa tarpeellisten ja tarkoituksenmukaisten toimenpiteiden suorittamisen. Sääntö on tarpeeton, koska perintäkulujen enimmäismäärä on jo säädetty ja se turvaa riittävässä määrin perintäkulujen kohtuullisen tason. 10 d Velallisen kokonaiskuluvastuu kuluttajasaatavan perinnässä Vastustamme ehdotettua kulusääntelyä kokonaisuudessaan. Ehdotetut enimmäismäärät eivät edistä saatavien perintää vapaaehtoisin toimin, koska kulukatot rajoittavat tarpeettomasti vapaaehtoisen perinnän toimenpiteitä.

7 Sivu 7 (7) 11 a Varojen kohdentaminen saatavan osille Ehdotettu säännös on sinänsä hyvä ja se selventää erilaisia käytäntöjä maksujen suoritusten kohdistamisessa. Säännön käyttöönotosta voi seurata ylipääsemättömiä tietoteknisiä ongelmia asian järjestämiseksi perimistoimistoille, minkä takia asia tulee harkita tarkkaan. Säännöstä voi olla kohtuutonta haittaa pankeille ja muille rahoitustoimintaa harjoittaville yrityksille ja sääntöä tulisi myös tämän vuoksi harkita tai vaihtoehtoisesti rajoittaa sääntö koskemaan vain perintää. LOPUKSI Pienlainayhdistys toteaa, että mikäli lakia muutettaisiin mietinnön mukaisesti, niin: 1. Kuluttajavelallisen asema heikkenee, kun kulujen pienentäminen ja kulukatot johtavat siihen, että maksuista ei neuvotella ja oikeudelliseen perintään ryhdytään nopeammin. 2. Kuluttajat joutuvat eriarvoiseen asemaan, kun perintäkulujen määrä määräytyy sattumanvaraisesti periikö saatavaa itse velkoja vai hänen puolestaan perintätoimisto. 3. Velkojan asema heikkenee, kun oman perinnän vaihtoehtoa ei ole olemassa ja kulusääntelyn johdosta velkojan valinnanvara käytettävän perimistoimiston valinnassa vähenee. 4. Elinkeinonvapaus vaarantuu, kun perintäalalle tuleminen muuttuu mahdottomaksi suuria ja pitkälle automatisoituja permistoimistoja suosivan kulusääntelyn johdosta. 5. Nykyisten perimistoimistojen asema betonoidaan, kun uusia perintätoimistoja ei synny ja pienet lakkaavat toimimasta kannattavuuden laskiessa negatiiviseksi. 6. Käräjäoikeuksien ja ulosottoviranomaisten jutturuuhkat lisääntyvät, kun oikeudellisen perinnän käyttö lisääntyy, mistä on selviä yhteiskunnallisia haittoja mm. lisääntyvien maksuhäiriöiden ja niiden kerrannaisvaikutusten muodossa. Helsingissä Kari Kuusisto toiminnanjohtaja, ekonomi

ALOITE PERINTÄLAINSÄÄDÄNNÖN MUUTTAMISEKSI

ALOITE PERINTÄLAINSÄÄDÄNNÖN MUUTTAMISEKSI 16.5.2016 1 (5) Oikeus- ja työministeri Jari Lindström ALOITE PERINTÄLAINSÄÄDÄNNÖN MUUTTAMISEKSI Ehdotus Suomen Yrittäjät esittää saatavien perinnästä annetun lain (513/1999) muuttamista siten, että myös

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 23 päivänä tammikuuta 2013. 31/2013 Laki. saatavien perinnästä annetun lain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 23 päivänä tammikuuta 2013. 31/2013 Laki. saatavien perinnästä annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 23 päivänä tammikuuta 2013 31/2013 Laki saatavien perinnästä annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 18 päivänä tammikuuta 2013 Eduskunnan päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

Maksuhuomautus. Huomautuksiin liittyvät kustannukset peritään velalliselta.

Maksuhuomautus. Huomautuksiin liittyvät kustannukset peritään velalliselta. Maksuhuomautus Huomautuksiin liittyvät kustannukset peritään velalliselta. Maksuhuomautuksen kulu yritykselle on 10 eurosta 40 euroon pääomasta riippuen. Maksuhuomautukseen lisätään korkolain mukainen

Lisätiedot

Perintäpalveluiden sopimusehdot (201404)

Perintäpalveluiden sopimusehdot (201404) 1(5) Perintäpalveluiden sopimusehdot (201404) 1. Sopimuksen tarkoitus Tällä sopimuksella sovitaan perintäpalveluista ja sitä koskevista toimenpiteistä. Sopimus toimii myös valtuutuksena perintäpalveluiden

Lisätiedot

Suomen Perimistoistojen Liitto ry:n kommentit Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksesta Asiamieskielto ja perintäkulut

Suomen Perimistoistojen Liitto ry:n kommentit Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksesta Asiamieskielto ja perintäkulut 1 (11) Suomen Perimistoistojen Liitto ry:n kommentit Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksesta Asiamieskielto ja perintäkulut Sisällys: Suomen Perimistoimistojen Liitto ry:n (SPL) lausunto Oikeuspoliittisen

Lisätiedot

HEL T

HEL T Lausunto valtuutettu Lilli Autin tekemästä valtuustoaloitteesta pääkaupunkiseudun kuntien yhteisen organisaation perustamisesta kunnallisten maksujen perimiseen HEL 2011-001097 T 00 01 06 Valtuutettu Lilli

Lisätiedot

LAUSUNTO MAKSUVIIVÄSTYSTYÖRYHMÄN MIETINNÖSTÄ KOSKIEN MAKSUVIIVÄSTYSDIREKTII VIN TÄYTÄNTÖÖNPANOA JA PERINTÄLAIN UUDISTAMISTA

LAUSUNTO MAKSUVIIVÄSTYSTYÖRYHMÄN MIETINNÖSTÄ KOSKIEN MAKSUVIIVÄSTYSDIREKTII VIN TÄYTÄNTÖÖNPANOA JA PERINTÄLAIN UUDISTAMISTA LAUSUNTO 15.2.2012 Oikeusministeriö Lainsäädäntöjohtaja Antti T. Leinonen PL 25 00023 VALTIONEUVOSTO oikeusministerio@om.fi LAUSUNTO MAKSUVIIVÄSTYSTYÖRYHMÄN MIETINNÖSTÄ KOSKIEN MAKSUVIIVÄSTYSDIREKTII VIN

Lisätiedot

UUDISTUNUT PERINTÄLAINSÄÄDÄNTÖ. Vaikutukset kuntien toimintaan Mikko Puhakka, Intrum Justitia Oy, Lakiasiat Kuntamarkkinat 11.9.

UUDISTUNUT PERINTÄLAINSÄÄDÄNTÖ. Vaikutukset kuntien toimintaan Mikko Puhakka, Intrum Justitia Oy, Lakiasiat Kuntamarkkinat 11.9. UUDISTUNUT PERINTÄLAINSÄÄDÄNTÖ Vaikutukset kuntien toimintaan Mikko Puhakka, Intrum Justitia Oy, Lakiasiat Kuntamarkkinat 11.9.2013 Sisältö Johdanto: mistä on kysymys? EU:n maksuviivästysdirektiivin voimaansaattaminen

Lisätiedot

UUDISTUVA PERINTÄLAINSÄÄDÄNTÖ

UUDISTUVA PERINTÄLAINSÄÄDÄNTÖ UUDISTUVA PERINTÄLAINSÄÄDÄNTÖ Luotonhallintaseminaarit kevät 2013 Lahti 6.2. VT Mikko Puhakka, Intrum Justitia Oy, Lakiasiat 2(38) Sisältö 1 (2) Johdanto: mistä on kysymys? EU:n maksuviivästysdirektiivin

Lisätiedot

HE 163/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistötoimitusmaksusta

HE 163/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistötoimitusmaksusta HE 163/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistötoimitusmaksusta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistötoimitusmaksusta annettua lakia siten, että erääntyneen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 17.5.2011

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 17.5.2011 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2011 1 143 3.5.2011 pöydälle pantu asia LAUSUNTO VALTUUSTOALOITTEESTA PERINTÄTOIMISTOJEN KÄYTÖSTÄ LUOPUMISESTA Terke 2011-407 Esityslistan asia TJA/6 TJA lausunnon: Terveyslautakunta

Lisätiedot

Dnro 2699/4/05. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen. Esittelijä: Esittelijäneuvos Riitta Länsisyrjä

Dnro 2699/4/05. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen. Esittelijä: Esittelijäneuvos Riitta Länsisyrjä 7.6.2007 Dnro 2699/4/05 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Esittelijäneuvos Riitta Länsisyrjä KUNNAN MENETTELY MAKSUJEN JA SAATAVIEN PERINNÄSSÄ 1 KANTELU Kantelija arvostelee

Lisätiedot

Yrityssaatavien perintäkulujen kohtuullisuudesta

Yrityssaatavien perintäkulujen kohtuullisuudesta Etelä-Suomi Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat 25.11.2016 ARTIKKELI 1 (6) Yrityssaatavien perintäkulujen kohtuullisuudesta Etelä-Suomen aluehallintovirasto valvoo, että toimiluvan saaneet perintätoimen

Lisätiedot

Cobro24 Powered by Digna

Cobro24 Powered by Digna Cobro24 Powered by Digna Jukka Partanen 6.6.2012 Digna IT Oy lyhyesti Ohjelmistoyritys, Crédito Cobro Oy:n 100 % tytäryhtiö Perustettu 2010 Avainhenkilöillä kymmenien vuosien kokemus perintäjärjestelmien

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2011 1 (6) Terveyslautakunta Tja/9 13.09.2011

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2011 1 (6) Terveyslautakunta Tja/9 13.09.2011 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2011 1 (6) 244 Lausunto aloitteesta yhteisestä organisaatiosta kunnallisten maksujen perimiseen HEL 2011-001097 T 00 01 06 Päätös Terveysvaikutusten arviointi päätti antaa

Lisätiedot

Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Mirja Tamminen

Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Mirja Tamminen 4.11.2008 Dnro 2426/4/06 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Mirja Tamminen KIINTEISTÖTOIMITUSMAKSUN NORMIPOHJA 1 KANTELU Kantelija arvosteli

Lisätiedot

Kustannusselvitys 1 (9) 20.1.2012. Elina Tirkkonen päivitetty 26.3.2013 PERINNÄN HOITAMINEN KAUPUNGIN TOIMESTA VERRATTUNA PERINTÄTOIMISTON KÄYTTÖÖN

Kustannusselvitys 1 (9) 20.1.2012. Elina Tirkkonen päivitetty 26.3.2013 PERINNÄN HOITAMINEN KAUPUNGIN TOIMESTA VERRATTUNA PERINTÄTOIMISTON KÄYTTÖÖN Kustannusselvitys 1 (9) PERINNÄN HOITAMINEN KAUPUNGIN TOIMESTA VERRATTUNA PERINTÄTOIMISTON KÄYTTÖÖN Taloushallintopalvelu liikelaitokselta on pyydetty laskelma, mitä kustannusvaikutuksia seuraisi perintätoimisto

Lisätiedot

LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 14/2004 vp. Hallituksen esitys laiksi saatavien perinnästä annetun lain muuttamisesta JOHDANTO. Vireilletulo.

LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 14/2004 vp. Hallituksen esitys laiksi saatavien perinnästä annetun lain muuttamisesta JOHDANTO. Vireilletulo. LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 14/2004 vp Hallituksen esitys laiksi saatavien perinnästä annetun lain muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 16 päivänä maaliskuuta 2004 lähettänyt lakivaliokuntaan

Lisätiedot

Pikaluottosääntelyn kehittämisvaihtoehdot

Pikaluottosääntelyn kehittämisvaihtoehdot Oikeusministeriö Lausuntopyyntö 20.02.2017 OM 16/41/2016 Pikaluottosääntelyn kehittämisvaihtoehdot Johdanto Oikeusministeriössä on laadittu arviomuistio pikaluottosääntelyn kehittämisvaihtoehdoista. Vastausohjeet

Lisätiedot

Taitoa Kuntaperintä Oy. Kuntatoimijoiden oma perintätoimisto.

Taitoa Kuntaperintä Oy. Kuntatoimijoiden oma perintätoimisto. Taitoa Kuntaperintä Oy Kuntatoimijoiden oma perintätoimisto. Mistä on Taitoa Kuntaperintä tehty? Taitoa Kuntaperintä Oy on arvoiltaan, juuriltaan ja omistukseltaan 100% kuntatoimijoiden oma perintätoimisto.

Lisätiedot

Aloite lähetettiin kaupunginhallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten. Kaupunginhallitus

Aloite lähetettiin kaupunginhallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten. Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto 125 08.12.2014 Kaupunginhallitus 16 12.01.2015 Kaupunginhallitus 199 04.05.2015 Kaupunginhallitus 408 07.11.2016 Kaupunginvaltuusto 152 14.11.2016 SDP:n valtuustoryhmän aloite Lindorffin

Lisätiedot

Laki. Eduskunnalle on vuoden 1996 valtiopäivillä annettu hallituksen esitys n:o

Laki. Eduskunnalle on vuoden 1996 valtiopäivillä annettu hallituksen esitys n:o EV 302/1998 vp - HE 199/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi saatavien perinnästä ja laeiksi eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Eduskunnalle on vuoden 1996 valtiopäivillä

Lisätiedot

TYÖASIAKIRJA. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI

TYÖASIAKIRJA. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 26.10.2009 TYÖASIAKIRJA kaupallisissa toimissa tapahtuvien maksuviivästysten torjumisesta (uudelleenlaadittu toisinto) Sisämarkkina-

Lisätiedot

Perintätoimiston rooli osana talousja velkaneuvonnan kokonaisuutta

Perintätoimiston rooli osana talousja velkaneuvonnan kokonaisuutta Perintätoimiston rooli osana talousja velkaneuvonnan kokonaisuutta 14.12.2016 Riitta Lehvä-Korpi, ryhmäesimies Riitta.lehva-korpi@intrum.com Puh. 09-2291 1355 Taustaa Aktiivinen velkojen perintä Fokuksessa

Lisätiedot

Lausunto Yleiset kommentit erityisiä henkilötietoryhmiä koskevasta 5 :stä ja rikostuomioita ja rikkomuksia koskevasta 6 :stä.

Lausunto Yleiset kommentit erityisiä henkilötietoryhmiä koskevasta 5 :stä ja rikostuomioita ja rikkomuksia koskevasta 6 :stä. Nets Oy Lausunto 08.09.2017 Asia: 1/41/2016 Lausuntopyyntö yleisen tietosuojaasetuksen täytäntöönpanotyöryhmän (TATTI) mietinnöstä ja työryhmän ehdotuksesta hallituksen esitykseksi uudeksi tietosuojalaiksi

Lisätiedot

Cobro24 Business Breakfast! Kulosaaren Casino 6.6.2012

Cobro24 Business Breakfast! Kulosaaren Casino 6.6.2012 Cobro24 Business Breakfast! Kulosaaren Casino 6.6.2012 Tilaisuuden ohjelma 8.00 Aamiainen, Sun Marine -sali 8.30 Tilaisuuden avaus Pauli Hentunen, Hallituksen puheenjohtaja Cobro24 Lauri Kivistö, Toimitusjohtaja

Lisätiedot

Aloite lähetettiin kaupunginhallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten. Kaupunginhallitus

Aloite lähetettiin kaupunginhallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten. Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto 125 08.12.2014 Kaupunginhallitus 16 12.01.2015 Kaupunginhallitus 199 04.05.2015 Kaupunginhallitus 408 07.11.2016 Kaupunginvaltuusto 152 14.11.2016 Kaupunginhallitus 206 23.05.2017 SDP:n

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 181/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi aravalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan omistusaravalainan siirtoa kunnalle koskevaa aravalain säännöstä

Lisätiedot

kerta kaikkiaan annetun lain muuttamista ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

kerta kaikkiaan annetun lain muuttamista ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT 1991 vp - HE 23 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi eräiden saamisten perimisestä kerta kaikkiaan annetun lain 1 ja 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan eräiden

Lisätiedot

Vantaan kaupungin perintäpalveluiden hankinta HA 2484/2013

Vantaan kaupungin perintäpalveluiden hankinta HA 2484/2013 Vantaan kaupungin perintäpalveluiden hankinta HA 2484/2013 HUOM! Hilmassa julkaistaan korjausilmoitus viikolla 47. Korjausilmoituksessa on päivitetty Liite 3. Hinnoittelu- ja volyymitaulukko. Myös Tarjouspyyntöä

Lisätiedot

1994 vp -- lie 271 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

1994 vp -- lie 271 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT 1994 vp -- lie 271 Flallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Työryhmän ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä

Työryhmän ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä Lausunto 04.12.2017 168 K Asia: OM 21/41/2016 Työryhmän ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä 1 LUKU.

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Talous- ja raha-asioiden valiokunta VÄLIAIKAINEN 2002/0123(COD) 28. lokakuuta 2002 LAUSUNTOLUONNOS talous- ja raha-asioiden valiokunnalta teollisuus-, ulkomaankauppa-, tutkimus-

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 126/2012 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 126/2012 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 126/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kaupallisten sopimusten maksuehdoista, laiksi saatavien perinnästä annetun lain muuttamisesta ja eräiksi niihin liittyviksi laeiksi

Lisätiedot

Vuokra- ja vastikesaatavien perintä

Vuokra- ja vastikesaatavien perintä Päivitetty 03/2013 Isännöintiliiton yritysjäsenille ja paikallisyhdistysten henkilöjäsenille Vuokra- ja vastikesaatavien perintä Tässä ohjeessa perehdytään vuokra- ja vastikesaatavien perintään. Vuokra-

Lisätiedot

Yleisen kirjaston maksut uuden ja vanhan kirjastolain valossa

Yleisen kirjaston maksut uuden ja vanhan kirjastolain valossa Yleisen kirjaston maksut uuden ja vanhan kirjastolain valossa Yleisten kirjastojen neuvosto 22.11.2018 / Päivi Savinainen Yleisen kirjaston kirjastonkäyttäjän myöhästymismaksut, noutamatta jääneet varaukset

Lisätiedot

Taija Teräväinen LAKI SAATAVIEN PERINNÄSTÄ /513. Kuluttajasaatavien perintää koskevien muutossäädösten vaikutus perintäprosessiin

Taija Teräväinen LAKI SAATAVIEN PERINNÄSTÄ /513. Kuluttajasaatavien perintää koskevien muutossäädösten vaikutus perintäprosessiin Taija Teräväinen LAKI SAATAVIEN PERINNÄSTÄ 22.4.1999/513 Kuluttajasaatavien perintää koskevien muutossäädösten vaikutus perintäprosessiin Liiketalous 2017 VAASAN AMMATTIKORKEAKOULU Oikeushallinto TIIVISTELMÄ

Lisätiedot

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA SAATAVIEN LASKUTUS- JA PERINTÄOHJEET

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA SAATAVIEN LASKUTUS- JA PERINTÄOHJEET KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA SAATAVIEN LASKUTUS- JA PERINTÄOHJEET Nakkilan kunta Voimaantulo 7.6.2002 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleisperiaatteet...2 2. Soveltamisala...2 3. Laskutuksen suorittaja...2 4. Laskut...2

Lisätiedot

FiCom ry:n lausunto sisältöjen siirrettävyydestä

FiCom ry:n lausunto sisältöjen siirrettävyydestä Eduskunnan sivistysvaliokunnalle 29.2.2016/JM U-kirjelmä U 3/2016 vp FiCom ry:n lausunto sisältöjen siirrettävyydestä Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto, FiCom ry kiittää mahdollisuudesta lausua

Lisätiedot

HE 23/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä

HE 23/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä HE 23/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä annetun lain 25 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

JULKISOIKEUDELLISEN SAATAVAN PERINNÄN ERITYISPIIRTEET

JULKISOIKEUDELLISEN SAATAVAN PERINNÄN ERITYISPIIRTEET JULKISOIKEUDELLISEN SAATAVAN PERINNÄN ERITYISPIIRTEET LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULU Liiketalouden ala Liiketalouden koulutusohjelma Taloushallinto Opinnäytetyö Syksy 2012 Jutta Kerman Lahden ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Maksuviivästystyöryhmän mietintö

Maksuviivästystyöryhmän mietintö 21/2012 Maksuviivästystyöryhmän mietintö Lausuntotiivistelmä 21/2012 Maksuviivästystyöryhmän mietintö Lausuntotiivistelmä Oikeusministeriö, Helsinki 2012 13.4.2012 Julkaisun nimi Tekijä Oikeusministeriön

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Suomen Lakimiesliitto Finlands Juristförbund ry Lausunto 19.06.2017 Asia: OM 17/41/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Yleisiä

Lisätiedot

KATSAUS KULUTTAJAPERINNÄN KANNATTAVUUTEEN VUONNA 2013

KATSAUS KULUTTAJAPERINNÄN KANNATTAVUUTEEN VUONNA 2013 Opinnäytetyö (AMK) Liiketalous Juridiikka 2013 Jenni Levo KATSAUS KULUTTAJAPERINNÄN KANNATTAVUUTEEN VUONNA 2013 OPINNÄYTETYÖ (AMK) TIIVISTELMÄ TURUN AMMATTIKORKEAKOULU Liiketalouden ko Juridiikan sv 2013

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 27. heinäkuuta 2011 (27.07) (OR. en) 13263/11 CONSOM 133 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 27. heinäkuuta 2011 (27.07) (OR. en) 13263/11 CONSOM 133 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 27. heinäkuuta 2011 (27.07) (OR. en) 13263/11 CONSOM 133 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 25. heinäkuuta 2011 Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Kom:n

Lisätiedot

Perintätoimistot kuluttajaperinnän toteuttajina. Siri Erola, Niko Kaukovalta

Perintätoimistot kuluttajaperinnän toteuttajina. Siri Erola, Niko Kaukovalta Perintätoimistot kuluttajaperinnän toteuttajina Siri Erola, Niko Kaukovalta Opinnäytetyö Liiketalouden koulutusohjelma 2013 Tiivistelmä Liiketalouden koulutusohjema 5.3.2013 Tekijä tai tekijät Siri Erola

Lisätiedot

Kaupunginhallitus liite nro 11 (1/10) 1 SOPIMUS KORVAUKSEN MAKSAMISESTA LUONNOS Osapuolet. Sopimuksen tausta ja tarkoitus

Kaupunginhallitus liite nro 11 (1/10) 1 SOPIMUS KORVAUKSEN MAKSAMISESTA LUONNOS Osapuolet. Sopimuksen tausta ja tarkoitus Kaupunginhallitus 17.8.2015 liite nro 11 (1/10) 1 SOPIMUS KORVAUKSEN MAKSAMISESTA LUONNOS 7.8.2015 Osapuolet 1. Äänekosken kaupunki Hallintokatu 4, 44100 Äänekosken 2. Rakennusliike Porrokki Oy (Y-tunnus:

Lisätiedot

Lausunto NIMILAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN (Oikeusministeriön Mietintöjä ja lausuntoja 21/2017)

Lausunto NIMILAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN (Oikeusministeriön Mietintöjä ja lausuntoja 21/2017) Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry Lausunto 16.06.2017 Asia: OM 24/41/2015 Nimilain uudistamistyöryhmän mietintö Yleisiä huomioita Lausuntonne: NIMILAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN (Oikeusministeriön Mietintöjä

Lisätiedot

Hallituksen esitys uudeksi laiksi Syyttäjälaitoksesta. Lausunnonantajan lausunto. Itä-Uudenmaan syyttäjänvirasto lausunto

Hallituksen esitys uudeksi laiksi Syyttäjälaitoksesta. Lausunnonantajan lausunto. Itä-Uudenmaan syyttäjänvirasto lausunto Itä-Uudenmaan syyttäjänvirasto Lausunto 30.08.2017 Asia: 1/66/2016 Hallituksen esitys uudeksi laiksi Syyttäjälaitoksesta Lausunnonantajan lausunto Voitte kirjoittaa lausuntonne alla olevaan tekstikenttään

Lisätiedot

Lieksan kaupunki KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA 3/2007 ===================================================================== 1 (7)

Lieksan kaupunki KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA 3/2007 ===================================================================== 1 (7) Lieksan kaupunki KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA 3/2007 ===================================================================== 1 (7) LIEKSAN KAUPUNGIN LASKUTUS- JA PERINTÄOHJEET Kaupunginhallitus hyväksynyt

Lisätiedot

Tiivistelmä Dno: 369/54/01

Tiivistelmä Dno: 369/54/01 Tiivistelmä Dno: 369/54/01 VEROSAATAVIEN KUITTAUS Jos velallisella on saamisoikeus velkojaltaan, ts. henkilöt ovat toistensa velkojia ja velallisia, saamisoikeudet voidaan yleensä kuitata toisiaan vastaan

Lisätiedot

Vastaaja-velallisen oikeussuoja velkomustuomioissa

Vastaaja-velallisen oikeussuoja velkomustuomioissa Vastaaja-velallisen oikeussuoja velkomustuomioissa Laura Sarasoja (2017): Menettelyn roolipelit Tutkimus vastaaja-velallisen oikeuksiin pääsystä summaarisissa velkomusasioissa laura.sarasoja@helsinki.fi

Lisätiedot

HE vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 2711996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maaseutuelinkeinolain 27 :n, porotalouslain 41 a :n ja luontaiselinkeinolain 46 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Lausunto Kuntayhtymien tehtävät puolestaan perustuvat kuntalain lisäksi kuntayhtymän perussopimukseen (kuntalaki 55 ja 56 ).

Lausunto Kuntayhtymien tehtävät puolestaan perustuvat kuntalain lisäksi kuntayhtymän perussopimukseen (kuntalaki 55 ja 56 ). Helsingin seudun liikenne kuntayhtymä Lausunto 08.09.2017 Asia: 1/41/2016 Lausuntopyyntö yleisen tietosuojaasetuksen täytäntöönpanotyöryhmän (TATTI) mietinnöstä ja työryhmän ehdotuksesta hallituksen esitykseksi

Lisätiedot

Perinnän peruskoulu: termit ja prosessi tutuksi. VT Sanna-Mari Mannila ja VT Laura Peltonen Lindorffin webinaari

Perinnän peruskoulu: termit ja prosessi tutuksi. VT Sanna-Mari Mannila ja VT Laura Peltonen Lindorffin webinaari Perinnän peruskoulu: termit ja prosessi tutuksi VT Sanna-Mari Mannila ja VT Laura Peltonen Lindorffin webinaari 19.5.2016 Sisältö 1. Mistä perinnässä on kyse? 2. Vapaaehtoisen perinnän kulku 3. Oikeudellisen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan maakunnan maakunnanvoudinvirastosta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki Ahvenanmaan maakunnan maakunnanvoudinvirastosta

Lisätiedot

Hallituksen esityksessä esitetään kolmea muutosta:

Hallituksen esityksessä esitetään kolmea muutosta: T U R U N H O V I O I K E U D E N PRESIDENTTI Turussa, maaliskuun 6. päivänä 2018 Viite: HE 190/2017 vp LAKIVALIOKUNNALLE Pyydettynä lausuntona hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi oikeudenkäymiskaaren

Lisätiedot

Päiväys Datum Dnro Dnr 27.4.2011 YM 15/ 04 /2011 Oikeusministeriö Viite Hänvisning lausuntopyyntö Asia Ärende Lausunto Oikeusministeriö on pyytänyt ympäristöministeriöltä lausuntoa prosessityöryhmän ehdotuksesta

Lisätiedot

Esityksen tarkoituksena on toteuttaa Euroopan

Esityksen tarkoituksena on toteuttaa Euroopan HE 125/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain 2 ja 11 f :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksen tarkoituksena on toteuttaa Euroopan

Lisätiedot

Talous- ja raha-asioiden valiokunta. eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräyksestä

Talous- ja raha-asioiden valiokunta. eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräyksestä EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 12.1.2012 2011/0204(COD) TARKISTUKSET 28-38 Lausuntoluonnos Elena Băsescu (PE475.906v01-00) eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräyksestä

Lisätiedot

5. raportointi ja tilitykset.

5. raportointi ja tilitykset. PALVELUKUVAUS HEL 2014-007060 1/20 PERINTÄPALVELUT HELSINGIN KAUPUNGILLE 1. Yleiskuvaus palvelusta Helsingin kaupungin taloushallintopalvelu -liikelaitoksen (jäljempänä Taloushallintopalvelu) tällä tarjouspyynnöllä

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön lausunto nimityspäätöksiä koskevan valituskiellon kumoamista selvittäneen työryhmän muistiosta

Liikenne- ja viestintäministeriön lausunto nimityspäätöksiä koskevan valituskiellon kumoamista selvittäneen työryhmän muistiosta Lausunto (LVM) 1(2) 19.1.2017 LVM/2149/02/2016 Valtiovarainministeriö/kirjaamo Viite Valtiovarainministeriön lausuntopyyntö nimityspäätöksiä koskevan valituskiellon kumoamista selvittäneen työryhmän muistiosta,

Lisätiedot

Tilauksesta perintään prosessi Oikeudellinen perintä

Tilauksesta perintään prosessi Oikeudellinen perintä Tilauksesta perintään prosessi Oikeudellinen perintä Kieku-käyttäjäpäivät 20.9.2016 Liiketaloudellisten saatavien perintä (riidattomat) Eija Hiltunen ja Taina Korpi Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon

Lisätiedot

Hallituksen esitys. Finrail Oy. Lausunto Asia: LVM/2394/03/2017. Yleiset kommentit hallituksen esityksestä

Hallituksen esitys. Finrail Oy. Lausunto Asia: LVM/2394/03/2017. Yleiset kommentit hallituksen esityksestä Finrail Oy Lausunto 07.02.2018 Asia: LVM/2394/03/2017 Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi Liikenneviraston liikenteenohjaus ja hallintapalveluiden muuttamisesta osakeyhtiöksi ja eräiksi siihen liittyviksi

Lisätiedot

Velallisen asemaa parantamassa

Velallisen asemaa parantamassa Velallisen asemaa parantamassa MUUTTUNUT PERINTÄLAKI KÄYTÄNNÖSSÄ Talous- ja velka-asioiden ajankohtaispäivä 10.12.2013, Seppo Lahtinen, Lindorff Oy Professional. Customer-oriented. Performance-oriented.

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1 / EOAK/3379/2017. Viite: vireille tullut kantelu. ASIA: Erääntyneiden kirjastolainojen perintä

PÄÄTÖS 1 / EOAK/3379/2017. Viite: vireille tullut kantelu. ASIA: Erääntyneiden kirjastolainojen perintä PÄÄTÖS 1 / 5 18.9.2018 EOAK/3379/2017 Viite: 15.5.2017 vireille tullut kantelu ASIA: Erääntyneiden kirjastolainojen perintä 1 KANTELU XXXXXXXXX (jälj. kantelija) pyytää oikeusasiamiestä selvittämään, miksi

Lisätiedot

Suomen Perimistoimistojen Liitto ry. Perintäalan yritysperinnän käytännesäännöt

Suomen Perimistoimistojen Liitto ry. Perintäalan yritysperinnän käytännesäännöt Suomen Perimistoimistojen Liitto ry Perintäalan yritysperinnän käytännesäännöt 21.5.2019 1 Sisällys 1. KÄYTÄNNESÄÄNNÖT... 1 1.1. Yritysperinnän käytännesääntöjen sisällöstä ja tarkoituksesta... 1 1.2.

Lisätiedot

Pikavipit ja velkaantuminen

Pikavipit ja velkaantuminen Pikavipit ja velkaantuminen Mikä on pikavipin hinta? Vippi ja velka, onko syytä huoleen? Studia monetaria - yleisöluento 22.4.2008 Suomen Pankin Rahamuseo Sampo Alhonsuo Suomen Pankki Esityksen sisältö:

Lisätiedot

Valtuutettu Irma Taavelan ja usean muun valtuutetun allekirjoittama valtuustoaloite: Yksityisestä perinnästä luovuttava / KuntaPro Oy:n selvitys

Valtuutettu Irma Taavelan ja usean muun valtuutetun allekirjoittama valtuustoaloite: Yksityisestä perinnästä luovuttava / KuntaPro Oy:n selvitys Valtuutettu Irma Taavelan ja usean muun valtuutetun allekirjoittama valtuustoaloite: Yksityisestä perinnästä luovuttava / KuntaPro Oy:n selvitys KV 4.3.2013 26 Valtuutettu Irma Taavela jätti valtuustolle,

Lisätiedot

Eija Mäkelä PERINTÄLAIN UUDISTUSTEN VAIKUTUKSET KULUTTAJAPERINNÄSSÄ. Liiketalouden koulutusohjelma 2014

Eija Mäkelä PERINTÄLAIN UUDISTUSTEN VAIKUTUKSET KULUTTAJAPERINNÄSSÄ. Liiketalouden koulutusohjelma 2014 Eija Mäkelä PERINTÄLAIN UUDISTUSTEN VAIKUTUKSET KULUTTAJAPERINNÄSSÄ Liiketalouden koulutusohjelma 2014 PERINTÄLAIN UUDISTUSTEN VAIKUTUKSET KULUTTAJAPERINNÄSSÄ Mäkelä, Eija Satakunnan ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Lausunto 05.06.2017 Evira/2293/0004/2017 Asia: OM 17/41/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi

Lisätiedot

Opas tehokkaaseen perintään PK-yritykselle. Seitsemän vaihetta, joilla tehostat yrityksesi erääntyneiden saatavien perintää

Opas tehokkaaseen perintään PK-yritykselle. Seitsemän vaihetta, joilla tehostat yrityksesi erääntyneiden saatavien perintää Opas tehokkaaseen perintään PK-yritykselle Seitsemän vaihetta, joilla tehostat yrityksesi erääntyneiden saatavien perintää Johdanto Tämä perinnän pikaopas on kirjoitettu kaikille yrityksille, jotka myyvät

Lisätiedot

HE 126/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi apteekkimaksusta

HE 126/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi apteekkimaksusta HE 126/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi apteekkimaksusta annetun lain 1 a ja 2 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi apteekkimaksusta annettua

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Veronmaksajain Keskusliitto ry Lausunto 12.06.2017 Asia: OM 17/41/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Yleisiä huomioita

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 11.11.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010) Asia: Ruotsin Riksdagenin lausunto perusteluineen muutetusta ehdotuksesta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

HE 6/2008 vp. sakon täytäntöönpanosta annettua lakia

HE 6/2008 vp. sakon täytäntöönpanosta annettua lakia HE 6/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sakon täytäntöönpanosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ja siihen liittyväksi laiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Sakon täytäntöönpanosta annettua

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Maahanmuuttovirasto Lausunto 13.06.2017 Asia: OM 17/41/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Yleisiä huomioita Ehdotuksessa

Lisätiedot

Vesien- ja merenhoito maakuntien tehtäväksi Miten lainsäädäntö muuttuu?

Vesien- ja merenhoito maakuntien tehtäväksi Miten lainsäädäntö muuttuu? Vesien- ja merenhoito maakuntien tehtäväksi Miten lainsäädäntö muuttuu? Hallitussihteeri Sara Viljanen Vaikuta vesiin päivät 2017 5.9.2017, Turku ALUEHALLINTOUUDISTUS VESIEN- JA MERENHOIDOSSA / LAINSÄÄDÄNTÖ

Lisätiedot

valtionlainojen sekä maatilalain mukaisten korkotukilainojen korko säilyisi tasolla, jolle se on nostettu vuosina 1991 ja 1992.

valtionlainojen sekä maatilalain mukaisten korkotukilainojen korko säilyisi tasolla, jolle se on nostettu vuosina 1991 ja 1992. 1993 vp - HE 293 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maaseutuelinkeinolain 59 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan maaseutuelinkeinolakia muutettavaksi niin, että

Lisätiedot

1993 vp- HE 308. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi yrittäjien eläkelain 10 :n ja maatalousyrittäjien eläkelain 13 :n muuttamisesta

1993 vp- HE 308. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi yrittäjien eläkelain 10 :n ja maatalousyrittäjien eläkelain 13 :n muuttamisesta 1993 vp- HE 308 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi yrittäjien eläkelain 10 :n ja maatalousyrittäjien eläkelain 13 :n muuttamisesta ESITYKSEN P ÄÄASIALLI!\'EN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

/01.02/2018 LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA PORONHOITOVUO DELTA 2018/2019 MAKSETTAVASTA ELÄINKOHTAISESTA TUESTA

/01.02/2018 LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA PORONHOITOVUO DELTA 2018/2019 MAKSETTAVASTA ELÄINKOHTAISESTA TUESTA LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) 7.3.2018 551/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA PORONHOITOVUO DELTA 2018/2019 MAKSETTAVASTA ELÄINKOHTAISESTA TUESTA Maa-ja metsätalousministeriön

Lisätiedot

Taitoa Kuntaperintä Oy. Kuntatoimijoiden oma perintätoimisto.

Taitoa Kuntaperintä Oy. Kuntatoimijoiden oma perintätoimisto. Taitoa Kuntaperintä Oy Kuntatoimijoiden oma perintätoimisto. Kuntaperintä asiakkaita ovat mm. Kuntasektori Kerava Taivassalo Pyhäranta Inkoo Siuntio Kankaanpää Vihti Utsjoki Laukaa Kyyjärvi Karstula Hamina

Lisätiedot

HE 79/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ. ja henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa YLEISPERUSTELUT

HE 79/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ. ja henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa YLEISPERUSTELUT HE 79/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain ja henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa annetun lain 4 ja 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

1992 vp - HE 354 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1992 vp - HE 354 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1992 vp - HE 354 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnallisen eläkelain muuttamisesta Kunnallista eläkelakia esitetään muutettavaksi siten, että kunnallisen eläkelaitoksen Kevan toimitusjohtaja voitaisiin irtisanoa

Lisätiedot

PERINTÄLAIN MUUTOKSET JA NIIDEN VAIKUTUKSET OK PERINTÄ OY:N LIIKETOIMINTAAN

PERINTÄLAIN MUUTOKSET JA NIIDEN VAIKUTUKSET OK PERINTÄ OY:N LIIKETOIMINTAAN VAASAN YLIOPISTO KAUPPATIETEELLINEN TIEDEKUNTA TALOUSOIKEUDEN YKSIKKÖ Heli Leikkola PERINTÄLAIN MUUTOKSET JA NIIDEN VAIKUTUKSET OK PERINTÄ OY:N LIIKETOIMINTAAN Talousoikeuden maisteriohjelma VAASA 2015

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Tieliikelaitoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia Tieliikelaitoksesta. Valtion liikelaitoksista annetun

Lisätiedot

7 Poliisin henkilötietolaki 50

7 Poliisin henkilötietolaki 50 7 Poliisin henkilötietolaki 50 Eduskunnan oikeusasiamiehen lausunnon mukaan hallituksen esityksessä (202/2017 vp) ehdotetun poliisilain 5a luvun 44 :n (Siviilitiedustelussa saadun tiedon luovuttaminen

Lisätiedot

1992 vp -HE 378 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

1992 vp -HE 378 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT 1992 vp -HE 378 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi perintökaaren 5 luvun 2 :n ja perintökaaren voimaanpanosta annetun lain 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Visma Duetto Oy. Parannamme luottokaupan tulosta. Luottokaupan riskienhallintaa yli 20 vuoden kokemuksella

Visma Duetto Oy. Parannamme luottokaupan tulosta. Luottokaupan riskienhallintaa yli 20 vuoden kokemuksella Visma Duetto Oy Parannamme luottokaupan tulosta Luottokaupan riskienhallintaa yli 20 vuoden kokemuksella Asiat Visma Dueton esittely Huomautus- ja perintäpalvelut Duetto -asiakasliittymä Perinnästä yleisesti

Lisätiedot

HE 103/2016 laki Euroopan unionin yhteisen kalastuspolitiikan kansallisesta täytäntöönpanosta (YKP-laki)

HE 103/2016 laki Euroopan unionin yhteisen kalastuspolitiikan kansallisesta täytäntöönpanosta (YKP-laki) HE 103/2016 laki Euroopan unionin yhteisen kalastuspolitiikan kansallisesta täytäntöönpanosta (YKP-laki) Eduskuntakäsittely Maa- ja metsätalousvaliokunta Risto Lampinen ja Orian Bondestam Maa- ja metsätalousministeriö/

Lisätiedot

Tilastolaki uudistuu. Tutkimusaineistot etäkäyttöön -seminaari

Tilastolaki uudistuu. Tutkimusaineistot etäkäyttöön -seminaari Tilastolaki uudistuu Tutkimusaineistot etäkäyttöön -seminaari 21.11.2012 Tilastolain uudistamisen tilanne Tilastolakityöryhmä 1.10.2010 31.12.2011 Työryhmän loppuraportti VM:lle 30.12.2011 Lausuntokierros

Lisätiedot

V AK I O M U O T O I S E T E U R O O P P AL AISET

V AK I O M U O T O I S E T E U R O O P P AL AISET V AK I O M U O T O I S E T E U R O O P P AL AISET K U L U T T AJALUOTTOTIEDO T ( S E C C I ) 1. Luotonantajan/-välittäjän nimi ja yhteystiedot Luotonantaja Osoite Puhelin Sähköpostiosoite Faksi Internet-osoite

Lisätiedot

Lausunto Onko esityksen vaikutusarviossa jäänyt mielestänne joitain keskeisiä vaikutussuhteita huomioimatta? Jos kyllä, niin mitä?

Lausunto Onko esityksen vaikutusarviossa jäänyt mielestänne joitain keskeisiä vaikutussuhteita huomioimatta? Jos kyllä, niin mitä? Suomen Terveydenhoitajaliitto STHL ry Lausunto 23.08.2017 Asia: TEM/1225/00.04.01/2016 Työaikasääntelyä selvittävän työryhmän mietintö työaikalaki Yleistä Onko ehdotettu uusi työaikalaki mielestänne hyväksyttävissä?

Lisätiedot

Lausunto. Kansallisen liikkumavaran käyttö on perusteltua, eteenkin ottaen huomioon Suomen yhteiskunnan erittäin henkilötietotiheä rakenne.

Lausunto. Kansallisen liikkumavaran käyttö on perusteltua, eteenkin ottaen huomioon Suomen yhteiskunnan erittäin henkilötietotiheä rakenne. Suomen Kuntaliitto Lausunto 08.09.2017 590/03/2017 Asia: 1/41/2016 Lausuntopyyntö yleisen tietosuojaasetuksen täytäntöönpanotyöryhmän (TATTI) mietinnöstä ja työryhmän ehdotuksesta hallituksen esitykseksi

Lisätiedot

HE 27/2006 vp. Ehdotetuin säännöksin pantaisiin täytäntöön

HE 27/2006 vp. Ehdotetuin säännöksin pantaisiin täytäntöön HE 27/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi palkkaturvalain ja merimiesten palkkaturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäviksi palkkaturvalakiin

Lisätiedot

Lausunto Sukuseurojen Keskusliitto ry lausuu lakiehdotuksesta etu- ja sukunimilaiksi seuraavaa.

Lausunto Sukuseurojen Keskusliitto ry lausuu lakiehdotuksesta etu- ja sukunimilaiksi seuraavaa. Sukuseurojen keskusliitto ry Lausunto 15.06.2017 Asia: OM 24/41/2015 Nimilain uudistamistyöryhmän mietintö Yleisiä huomioita Lausuntonne: SUKUSEUROJEN KESKUSLIITTO RY 15.6.2017 Sokerilinnantie 7 E 02600

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta 2007/0094(COD) 18.3.2008 LAUSUNTOLUONNOS maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnalta kansalaisvapauksien sekä oikeus-

Lisätiedot

Perintäprosessi ja häädön vaikutus luottotietoihin

Perintäprosessi ja häädön vaikutus luottotietoihin Perintäprosessi ja häädön vaikutus luottotietoihin Marika von Schoultz Varatuomari, Group Manager Lindorff Oy Professional. Customer-oriented. Performance-oriented. Caring. This presentation is solely

Lisätiedot

HE 228/2016 vp Lausunto HE laiksi rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä jne. Etelä-Suomen aluehallintovirasto

HE 228/2016 vp Lausunto HE laiksi rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä jne. Etelä-Suomen aluehallintovirasto HE 228/2016 vp Lausunto HE laiksi rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä jne. Etelä-Suomen aluehallintovirasto [Marko Peltonen, Elinkeinovalvontayksikkö] 30.11.2016 1 1. Valvontaresurssit

Lisätiedot