LEHTI MYYNNIN HENKILÖILLE NRO 1. Kaikki asiakaskontaktit samassa paikassa. SalesMobiili - työkalu myyntiryhmille

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LEHTI MYYNNIN HENKILÖILLE NRO 1. Kaikki asiakaskontaktit samassa paikassa. SalesMobiili - työkalu myyntiryhmille"

Transkriptio

1 06 LEHTI MYYNNIN HENKILÖILLE NRO 1 SalesPeople Kaikki asiakaskontaktit samassa paikassa SalesPlanilla tehokkuuutta myyntitoimintaan SalesMobiili - työkalu myyntiryhmille

2 06 PÄÄKIRJOITUS Lisää aikaa lisää myyntiä Tämän päivän myyntihenkilölle ovat tuttuja sanat tehostaminen ja liikkuminen. Kilometrejä kertyy niin kenttämyynnille kuin yrityksen myynnin johdolle. Toisaalta myyntityölle pitäisi tavoitteiden kasvun myötä löytyä enemmän aikaa ja sitä ei aina tahdo saada muualta kuin aamun tai illan tunneista. Tämä on tietenkin pois vapaa-ajasta, joka taasen olisi tärkeää vastapainoa työlle jaksamisen ja työtehojen säilyvyyden kannalta. Siis oravanpyörä pyörii SalesPeople on työskennellyt usean vuoden ajan asiakkaiden kanssa myynnin kehittämisen parissa. Uusien ajatuksien eteenpäin vieminen on kuitenkin myynninjohdolle haasteellinen tehtävä. Siksi siihen tarvitaan erityiset työkalut ja asiaan keskittynyt kumppani. Lähes joka kerta todetaankin toimintatapojen hiomisen tuovan aikasäästöä. Aikasäästö puolestaan näkyy myös euroina lisääntyneinä kauppoina. Toinen merkittävä tekijä toimintatapojen yhtenäistämisen rinnalla on tietoteknisten ratkaisuiden kehittyminen ja langattoman teknologian lähes rajattomat hyödyntämismahdollisuudet liikkuvassa työssä. Kun henkilö pystyy työmatkalla tekemään sellaisia töitä joita aiemmin on jouduttu tekemään aina toimistolla, syntyy tästäkin myyjälle merkittäviä aikasäästöjä. Hyvinä esimerkkeinä voidaan pitää myyntitietojen hallintaa esim. älypuhelimen tai kannettavan tietokoneen kautta jolloin tapaamisten ja palaverien välissä voi tehdä muistiinpanoja suoraan asiakkaan tietoihin ja ne päivittyvät reaaliajassa asiakastietokantaan. Tai asiakkaan yhteystietojen löytyminen suoraan asiakashallinnasta helpottaa monesti tuskaa tien päällä, kun aikataulu on tiukka ja myöhästymisestä pitäisi ilmoittaa asiakkaalle. Esimerkkejä on paljon. Kun myyjien toimintaa kehittämällä saadaan työpäivään enemmän aikaa myynnille, ollaan oikeilla jäljillä. Tällaisesta hyötyvät kaikki! Terveisin, Harri Ylinen toimitusjohtaja Asiakaspalvelu auttaa isoissa ja pienissä kysymyksissä SalesPeoplen maksuton asiakaspalvelu palvelee arkipäivisin SalesPlanin ja SalesServicen käyttäjiä. Salasanakyselyt sekä erilaiset muutokset käyttäjätietoihin ovat tyypillisiä tilanteita milloin asiakaspalveluun otetaan yhteyttä. Kaikkiin palveluiden käyttöön liittyvissä kysymyksissä pyritään vastaamaan välittömästi ja teknisissä kysymyksissä viimeistään vuorokauden kuluessa yhteydenotosta. Asiakaspalvelu on myös aktiivisesti mukana uuden asiakkaan työkalujen käyttöönotossa: SalesPlanin perustaminen asiakkaalle, käytön valmennus ja yrityksen vanhan asiakaskannan siirto SalesPlaniin käyttöönoton yhteydessä tehdään asiakaspalvelun toimesta. Näin varmistetaan asiakaspalvelun ja yrityksen toimiva yhteistyö asiakassuhteen alusta saakka. TUOTEKEHITYS ON ASIAKASPALVELUA Asiakaspalvelun ja tuotekehityksen yhteistyö on tiivistä. Asiakkailta tulleet palautteet ja kehitysehdotukset otetaan huomioon uusia ominaisuuksia suunniteltaessa ja näin pyritään kehittämään palvelua asiakkaiden tarpeet huomioiden. Asiakaspalvelu ottaa mielellään vastaan ideoita palvelun kehittämiseksi. SalesPeoplen asiakaspalvelu palvelee arkisin klo , puhelin (03) , sähköposti Pääkirjoitus 2 Asiakaspalvelu auttaa isoissa ja pienissä kysymyksissä 4 SalesPlanilla tehokkuutta myyntitoimintaan 5 SalesPlan 3.1 -versio 6 SalesMobiili uusi palvelu koko yrityksen ratkaisuna 7 SalesPlan myös mobiilissa ympäristössä 8 Lyhyet uutiset 9 Asioita juuri meidän fi rmamme kannalta 10 Kaikki asiakaskontaktit samassa paikassa 11 Tiedot pysyvät nyt ajan tasalla SalesPeople - ASIAKASLEHTI Julkaisija SalesPeople Finland Oy, Liekolankatu 11, Vammala, puh. (03) , Päätoimittaja Harri Ylinen Toimitus SalesPeople Oy ja Marko Dahlman Taitto Mainostoimisto Huima Paino Vammaspaino Oy, I SalesPeople

3 SalesPlan PARTNER -HAKU SalesPeople palvelee asiakkaitaan myynnin työkalutoimittajana jo viidettä vuotta. Nyt laajennamme toimintaamme ja etsimme yrittäjiä kumppaneiksemme ympäri Suomen. Mikäli tunnistat itsesi seuraavasta kuvauksesta, ota yhteyttä meihin: - Olet vahvan b-to-b -myynnin kokemuksen omaava - Haluat eteenpäin - Haluat siirtää suunnitelmallista myyntitapaasi muillekin - Olet valmis toimimaan itsenäisenä yrittäjänä - Olet yhteistyöhaluinen Yhteydenotot: Harri Ylinen, gsm SalesPeople.fi Myynnin työkalut SalesPeople Finland Oy Liekolankatu 11, Vammala Asiakaspalvelu Puh. (03) Koulutustilat Finlaysoninkuja 19, Tampere Asiakaspalveluhenkilöt Marko Harjuketo, asiakaspalvelu Puh Jari Moisio, asiakassuhdepäällikkö Puh Harri Ylinen, toimitusjohtaja Puh Jarmo Hakala, myynti ja valmennus Puh

4 TEKSTI Jari Moisio I KUVAT Jari Moisio ja Ingram SalesPlanilla tehokkuutta myyntitoimintaan SalesPlan - myyntitoiminnan ohjausjärjestelmä on kehitetty tehostamaan koko yrityksen myyntitoimintaa. Kun sovelluksen suunnittelu aloitettiin, oli alusta saakka selvää, että sen pitää olla käyttäjäystävällinen, tehostaa myyntihenkilön työskentelyä ja toimia luotettavasti. erinteisesti vielä 90-luvullakin myynnissä käytettiin erilaisia paperisia jär- P jestelmiä asiakastietojen ylläpitoon. Myyntiraportit ja matkalaskut toimitettiin paperimuodossa isoina nippuina myynnin johdolle, joka kokosi niistä yhteenvetoja taulukkolaskentaohjelmalla. Edelleenkin monessa yrityksessä käytetään erillisiä ohjelmia asiakashallintaan, myynnin raportointiin ja -koosteisiin, kalenteriin sekä myyntitiedon ylläpitoon. SalesPlan kulkee käyttäjän mukana kannettavalla tai mobiililla päätelaitteella toimittaessa. MYYNNIN JOHDON TYÖKALU Myynnin johdon näkökulmasta kokonaisuuksien hallinta on tärkeää. Kun asetetaan myyntiryhmälle tavoitteita, mietitään usein tavoitteiden määrää edelliseen tai kuluvaan suunnittelukauteen suhteutettuna. Sen jälkeen jaetaan vastuut myynnin kesken. Miten tavoitteiden täyttymistä seurataan? Vastaukset tähän kysymykseen vaihtelevat. Monessa myyntiryhmässä myyjät tekevät viikon päätteeksi myyn- SalesPlan toimii koko yrityksen työvälineenä. tiraportin myynnin johdolle, joka koostaa raporteista yhteenvedon. Toisaalta vientikaup- paa tekevät myyntihenkilöt käyttävät monesti yhden tai kaksi toimistopäivää työmatkan jälkeen myyntitietojen päivittämiseen yrityksen asiakashallintajärjestelmään. Ja toisilla yrityksillä myynninseuranta tapahtuu pelkästään laskutustietojen pohjalta. Edellä mainitut toimintatavat vaativat aikaa ja toisaalta esimerkiksi kuukauden vanha myyntitieto saattaa heikentää ratkaisevasti yrityksen kykyä reagoida muutoksiin. Myyntiryhmä- ja myyjäkohtaisten tavoitteiden ja aktiviteettien seuranta reaaliaikaisena lisää yrityksen mahdollisuuksia reagoida nopeasti muutoksiin. Liikkuvien ihmisten kanssa ei ole mahdollisuuksia kokoontua palavereihin päivittäin eikä aina edes viikoittain. Tällöin on tärkeää, että myynninjohdossa saadaan kuitenkin tietoa myynnin tilanteesta joka hetki. Kun otetaan vielä huomioon, että yleensä myynnin johtohenkilöt liikkuvat myös itse, on hyvä asia, jos tieto on käytettävissä myös työmatkoilla, MYYJÄN TARPEET HUOMIOIDEN Asiakkuuden hallinta vaatii aktiivista myyntitietojen ylöskirjaamista tulevia aktiviteetteja varten ja toisaalta omien myyntiponnistelujen tuomien tulosten seuraaminen ohjaa toimimaan tavoitteellisesti. Tapaamisen jälkeen tehtävät muistiinpanot asiakkaan tietojen yhteyteen varmistavat, että sovitut SalesPlanin edeltäjät toivat ratkaisun suureen osaan aiemmin mainituista ominaisuuksista, mutta konekohtaisena Offline-ratkaisuna liikkuvien myynti-ihmisten käytössä SalesPlan toimii koko yrityksen työvälinee- ORGANISAATION TYÖKALU ne olivat riittämättömiä tuomaan toiminnallista tehokkuutta myyntitoimintaan. Niinpä käyttäjien käytettävissä jolloin esimerkiknä. Asiakastiedot ovat keskitetysti kaikkien vuonna 2004 tuotiin markkinoille työkalu, si asiakaspalvelussa nähdään kokoajan päivitettynä asiakkaan yhteystiedot ja myyn- jonka toimintaympäristö oli internet ja käyttöliittymänä internetselain. Uuden ratkaisun titieto kontaktihistorian kanssa. Vain näin avain oli ajasta ja paikasta riippumaton toimintatapa, joka lisäsi alusta asti ratkaisevasti reaaliajassa. tä tietopääomista, jotta se on käytössä yri- organisaatio varmistaa yhden tärkeimmis- myyntiryhmien tyksen historian ajan. Yrityksen yhteisen tehokkuuttaṡales asiat ovat muistissa myöhempää käyttöä varten. Mikäli työpäivän aikataulu on kiireinen, on myyntitietojen kirjaaminen esimerkiksi kotona luonteva tapa tehdä yhteenveto päivän tapahtumista. SalesPlanissa myynnin hallinta on toteutettu niin, että kerran kirjattua tietoa voidaan hyödyntää automaattisesti erilaisissa suunnittelun ja seurannan ympäristöissä. Asiakkaan myyntihistoria, soittolistat ja päättyvät tarjoukset ovat esimerkkejä toimista, jotka syntyvät automaattisesti myyntitietoihin tehdyistä kirjauksista. Myyntihenkilö pystyy suunnittelemaan omaa toimintaansa niin asiakas- ja kampanjakohtaisesti kuin kuukausi- ja vuositasolla henkilökohtaisten myyntitavoitteiden pohjalta. Oman aktiivisuuden seuranta reaaliajassa rakentaa pohjaa onnistua omassa myyntityössä joka päivä. 4 I SalesPeople

5 kalenterin kautta voidaan sopia esimerkiksi yhteiset palaverit, myyntitapaamiset ja muut tapahtumat. Ja kalenteri kulkee mukana myös matkoilla esimerkiksi älypuhelimen kautta. SALESPLAN ON YRITYSKOHTAINEN RATKAISU Jokaisella yrityksellä ja organisaatiolla on omassa toiminnassaan tekijöitä jotka luovat erityistarpeita myös myyntitoiminnan hallintaan. Toiset myyvät kappaletavaraa, toiset isoja kokonaisuuksia projektimyyntinä ja joku aineetonta palvelua. On tärkeää, että käytössä oleva työkalu vastaa asiakkaan tarpeisiin ja mukautuu niihin. Jokaisen asiakasyrityksen SalesPlan toteutetaan asiakaslähtöisesti. Käytönvalmennuksessa SalesPeoplen valmentaja tutustuu yrityksen tilanteeseen ja toimintatapoihin huolellisesti ja suunnittelee asiakkaan kanssa yhdessä kokonaisratkaisun. Kaikille käyttäjille annetaan käyttökoulutus ja valmennuksen päätteeksi varmistetaan, että käyttäjät osaavat hyödyntää kaikkia SalesPlanin ominaisuuksia. SOVELLUSVUOKRAUS POISTAA TURHIA KULUJA Sovellusvuokrauksella toimittaessa asiakas maksaa vain käytöstä ja perinteisistä ohjelmistoista poiketen kalliit alkuinvestoinnit jäävät pois. Palvelun käyttö tapahtuu joko tietokoneelta jossa on selain ja internetyhteys tai esimerkiksi älypuhelimen kautta. Tietoturva on ratkaisevassa roolissa tänä päivänä. Kun puhutaan asiakassuhdetta koskevista luottamuksellisista tiedoista, on erittäin tärkeää huolehtia niiden asianmukaisesta säilyttämisestä. Eihän kukaan pidä suurta määrää rahaakaan kotona vaan ne ovat pankissa talletettuina turvallisessa ympäristössä. Samalla periaatteella toimii SalesPlan jossa tietoturva on pankkitasoa ja asiakastiedot tallennettuina kolmella eri palvelimella. Myös tietoliikenneyhteydet on varmistettu asianmukaisesti. Tekninen tuki kuuluu käyttömaksuun, mikä vähentää yrityksen atk-tuen tarvetta. SalesPlan 3.1 -versio Syyskuussa 2006 julkaistavan 3.1 -version olennaisin muutos aiempaan on toimintojen eriyttäminen niin, että yksittäiset käyttöliittymät voidaan tarvittaessa toteuttaa entistä tarkemmin käyttäjäkohtaiset tarpeet huomioiden. Tällä toisaalta yksinkertaistetaan käyttöliittymä vastaamaan käyttäjän todellista käyttötarvetta, mutta toisaalta tällä tavalla pystytään rakentamaan kustannustehokkaasti ratkaisu koko yritykselle. Muita 3.1 -version uusia ominaisuuksia ovat esimerkiksi tarjousten kokoaminen eri tuoteryhmistä jolloin pystytään tarkemmin seuraamaan tuoteryhmäkohtaisesti tarjouskantaa ja syntyneitä kauppoja. Seurantaan on lisätty jokaiselle käyttäjälle mahdollisuus tallentaa omia suosikki-hakuja ja budjetin euromääräinen summa siirtyy automaattisesti käyttäjän Oma myyntipanos -näkymään. Uuteen versioon lisätyillä ominaisuuksilla halutaan kehittää palvelun käytettävyyttä myyntityössä sekä myynnin ohjauksessa. Plan Käytön valmennus kaikille käyttäjille. SalesPeople I 5

6 Kaikki tieto käden ulottuvilla Myynnin liikkuvat työkalut kiinteään kuukausihintaan SalesMobiili uusi palvelu koko yrityksen ratkaisuna onesti SalesPlanin käyttöönoton yh- M teydessä tulee esille tarpeita hankkia ja uudistaa myyntihenkilöiden muitakin työkaluja yrityksessä. Tähän liittyen on Sales- People tuonut markkinoille palvelun jossa yritys saa kiinteällä kuukausihinnalla kaikki tarvittavat liikkuvien myyntihenkilöiden välineet käyttöön. - Oma SalesPlan, kannettava tietokone, älypuhelin ja salkku ovat myyntihenkilön perus työkalupaketti, valottaa Harri Ylinen uuden palvelun sisältöä. Lisäksi Ylinen kertoo, että jokainen palvelukokonaisuus rakennetaan käyttäjäkohtaisesti. Työkalut kulkevat henkilön mukana niille suunnitel- 6 I SalesPeople lussa salkussa jossa jokaiselle laitteelle on oma paikka. Lisäksi tilaa on käyttäjän henkilökohtaisille tavaroille ja papereille. Kokonaispalveluun kuuluu SalesPlanin käyttöoikeus, tarvittavat laitteet käyttäjille henkilökohtaisilla asetuksilla ja ohjelmilla varustettuna sekä virustorjunta ja huolto. Laitteiden asetukset on hoidettu niin, että jokaisella laitteella pystyy käyttämään selainpohjaista SalesPlania ajasta ja paikasta riippumatta. Näin sekä käyttöönotto että käyttö ovat helppoa. Tavoitteena on, että asiakkaalla on käytettävissään toimiva ratkaisu myös mahdollisen laiterikon sattuessa. Huollon ajaksi käyttäjälle toimitetaan sijaislaite vastaavilla asetuksilla ja ohjelmilla kuin alkuperäinenkin laite on eikä asiakkaan toimintaan näin ollen tule merkittävää katkoa. ESP TUO TEKNISTÄ Sales OSAAMISTA PALVELUUN SalesPeoplen tarjoaman palvelunkokonaisuuden taustalla on yhteistyö Etelä-Satakunnan Puhelin Oy:n kanssa, joka vastaa palvelun teknisestä toteutuksesta. ESP toimittaa tarvittavat laitteet ja tarvikkeet sekä vastaa laitteiden huollosta. ESP:n asiakaspalvelusta käyttäjä saa apua laitteiden käyttöön liittyvissä kysymyksissä.

7 TEKSTI Jari Moisio I KUVAT Jari Moisio ja Ingram SalesPlan myös mobiilissa ympäristössä SalesPlan, kannettava tietokone, älypuhelin ja salkku ovat osa myyntihenkilön työkalupakettia. SalesMobiili - Käyttöympäristö sama eri päätelaitteilla - Kaikki myyntitieto käden ulottuvilla ajasta ja paikasta riippumatta - Monipuolistaa myynnin toimintatapoja SalesPlan on myös mobiili työkalu. Älypuhelimen kautta käytettäessä SalesPlanin ominaisuudet korostuvat entisestään. - Esimerkiksi asiakastietojen ja ajanhallinnan käyttö laajenee, kun tieto on konkreettisesti käden ulottuvilla paikkaan ja aikaan katsomatta, toteaa toimialajohtaja Jarmo Hakala SalesPeople:sta. SalesPlanin hallintaympäristö on sama eri päätelaitteilla ja näin ollen palvelun käyttö on aina yhtä helppoa. SalesMobiilin käyttömahdollisuuksista Jarmo Hakala kertoo, että kehittyvät laitteet ja tietoliikenneverkot lisäävät kokoajan SalesMobiilin tyyppisten ratkaisujen hyödyntämismahdollisuuksia myös isojen kaupunkien ulkopuolella. - Suomen ulkopuolella, esimerkiksi Pohjoismaissa ja Keski-Euroopassa, Jarmo Hakala kertoo SalesMobiilin käyttökokemusten olleen positiivisia eri päätelaitteilla. palvelun käyttö onnistuu myös langattomilla päätelaitteilla eri operaattoreiden verkoissa, toteaa Jarmo Hakala. Markkinoilla tarjolla olevista älypuhelimista löytyy useita vaihtoehtoja erilaisilla tietoliikenneyhteyksillä varustettuina, jotka soveltuvat SalesPlanin käyttöön. Laitteita hankkiessaan yrityksen kannattaa ottaa yhteyttä SalesPeoplen asiakaspalveluun ja kysyä ohjeita sopivan ratkaisun löytämiseksi. Mobiili

8 LYHYET UUTISET SalesPlan 3.1 -versio SalesPlanin uusi 3.1 -versio tarjoaa käyttäjilleen uusien ominaisuuksien kautta monipuolisuutta mm. tuoteryhmäkohtaiseen tarjous- ja kauppatietojen seurantaan sekä asiakastietojen hallintaan. Uusi versio mahdollistaa entistä tarkemmin toteutettavan käyttäjäkohtaisen ratkaisun. Uusi palvelu liikkuvaan myyntityöhön SalesPeople Finland Oy ja Etelä- Satakunnan Puhelin Oy ovat sopineet yhteistyöstä yrityksille tarjottavasta uudesta palvelusta. SalesPeople ja ESP toteuttavat yhdessä yritysasiakkaille tarkoitetun kokonaisvaltaisen palvelukokonaisuuden, joka sisältää liikkuvan myynti-ihmisen työkalut kiinteään kuukausihintaan. SalesPeople vastaa uuden palvelun tarjoamisesta yrityksille ja ESP sen teknisestä toteutuksesta. Yhteistyö Rastor Oy:n ja aikuiskoulutuksen kanssa jatkuu SalesPeople Finland Oy, koulutustalo Rastor Oy ja Vammalan Aikuiskoulutuskeskus ovat sopineet jatkoa yhteistyölle. Syksyllä aloitetaan toinen Myynnin ammattitutkinnon ryhmä, joka on jatkoa keväällä alkaneelle pilotille. Koulutuksessa käytetään SalesPeoplen tuottamaa SalesPlan - myynnin työkalua, jonka avulla opiskelijoille luodaan kokonaiskuva myynnissä käytettävistä välineistä. Samalla SalesPeople tuo koulutukseen suunnitelmallisen myynnin näkökulmaa. Rastor Oy:n yksikkö Rastor College toimii monimuotokoulutuksena toteutettavan tutkinnon kouluttajana. SalesMobiili - työkalu myyntiryhmille SalesPlan myyntitoiminnan ohjausjärjestelmä on käytettävissä myös mobiilissa ympäristössä. Älypuhelimella palvelun hyödynnettävyys laajenee, koska esimerkiksi kalenteri ja asiakastiedot ovat käytettävissä myös liikuttaessa toimiston ulkopuolella. Näin mobiili työkalu tehostaa koko myyntiorganisaation toimintaa. Myynnin kuntotestillä tehoa myynnin kehittämiseen SalesPeople on tuonut markkinoille uutena palvelunaan myynnin kuntokartoituksen jonka tavoitteena on löytää yrityksen myyntitoiminnan keskeisimmät kehittämisen kohteet. Kartoituksessa tarkastellaan erityisesti myyntitoiminnan suunnitelmallisuutta ja asiakaslähtöisyyttä. Kehityskohteet kirjataan tilannekatsaukseen ja mahdolliset tulevat toimenpiteet priorisoidaan. Kuntokartoituksen kautta asiakasyritykselle muodostuu myös kokonaiskuva myynnin suunnitteluun ja hallintaan tarvittavista työkaluista. Tehoa myyntiorganisaation toimintaan 8 I SalesPeople

9 TEKSTI Marko Dahlman I KUVAT Marko Dahlman ja Pensi Rescue Oy Asioita juuri meidän firmamme kannalta Pensi Rescuella hyvät kokemukset SalesPeoplen ratkaisuista Monitoimipaarit ovat Pensi Rescuen ykköstuote. Viimeksi niitä lähti Latvian Riikaan seitsemäänkymmeneen ambulanssiin, myyntiassistentti Niilo Vuorenoja mainitsee. V ammalan Sammaljoella toimiva Pensi Rescue Oy on alansa ykkösnimiä koko maailmassa. Yrityksen toimittamat potilaspaarit löytyvät jopa Saudi-Arabian kuninkaan, Kiinan presidentin ja Venäjän johtajan Vladimir Putinin yksityisambulansseista! Omassa myynninkehityksessään Pensi Rescue on käyttänyt SalesPeoplen koulutusta ja työkaluja. SalesPeoplesta otettiin yhteyttä Pensi Rescuen toimitusjohtaja Eero Vuorenojaan runsas vuosi sitten. Vuorenoja päätti hankkia yritykseen SalesPlan-myyntitoiminnan ohjausjärjestelmän. Samalla perheen poika Niilo lähti mukaan SalesPeoplen järjestämään koulutukseen. Yksi taustatekijä hankinnoissa oli se, että perheyrityksessä eletään sukupolvenvaihdoksen aikoja. Pojat Niilo ja Niko ovat saamassa enemmän vastuuta. HENKILÖKOHTAINEN OTE Nykyään myyntiassistentin vakanssilla toimivalle Niilolle SalesPeoplen koulutus osui muutenkin hyvään saumaan. Tradenomiopinnot Riihimäen ammattikorkeakoulussa olivat juuri loppusuoralla. - Lopputyön tekeminen oli alkamassa, ja ajattelin, että siinä tulisi kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Aiheenani oli henkilökohtaisen myyntityön kehittäminen ja casena meidän firmamme myynnin käsikirja, Niilo kertoo. Koulutuksessa käsiteltiin esimerkiksi myyntitapahtumaan valmistautumista, sen hoitamista ja jälkihoitoa. Lisäksi korostettiin myyntityön seurannan ja sen hallitsemisen merkitystä. Erityisen positiivisena Niilo koki koulutuksen henkilökohtaisuuden. SalesPeoplesta kävi valmentaja paikalla yrityksessä moneen otteeseen. - Hän osasi auttaa ajattelemaan asioita juuri tämän firman kannalta. Keskustelut auttoivat jäsentämään tavoitteita, firman toimintatapaa ja visioita, ja ajatukset saatiin viimeinkin paperille. KÄTEVÄ ULKOMAILLAKIN Pensi Rescuessa harkitaan parhaillaan uuden työntekijän palkkaamista hoitamaan kotimaan myyntityötä. Samalla pohditaan hänen lähettämistään myynnin ammattitutkintoon valmistavaan koulutukseen, jonka yhtenä toteuttajana SalesPeople toimii. - Siellä hän oppisi käyttämään SalesPlanohjelmaakin, Niilo Vuorenoja muistuttaa. Tällä hetkellä Pensi Rescuessa ohjelmaa käyttää kolme myyntihenkilöä. Kokemukset ovat olleet myönteisiä. Aiemmin ehkä vain muistin varassa olleet tiedot ovat nyt koneella kaikkien käytössä, joten yhteyksiä asiak- VIENTIÄ KIINAAN SAAKKA Edeltäjä vuonna 1932 perustettu T. Vuorenoja & kumppanit. Valmisti mm. metallisia tuoleja ja pihakeinuja. Ambulanssikalusteita 1970-luvun alusta. Yrityksen nykyinen nimi Pensi Rescue Oy. Toimitusjohtaja ja omistaja Eero Vuorenoja. Toimipaikka Vammalan Sammaljoella. Useita alihankkijoita pääasiassa Vammalan seudulla. Työntekijöitä 11. Liikevaihto noin 2,5 miljoonaa euroa. kaisiin ja ulkomaisiin myyjiin voivat hoitaa muutkin kuin varsinainen vastuumyyjä. - Kun ohjelma on internet-pohjainen, sitä pystyy käyttämään melkein missä päin maailmaa tahansa, itsekin työnsä puolesta melkoisesti matkusteleva Niilo tietää. Ambulanssikalusteet äetsäläisen sairaankuljetusyrittäjän autossa. Liikevaihdosta yli puolet syntyy viennistä, jota maahan Euroopassa ja Aasiassa. Ulkomailla omat edustajat. Skandinavian johtava ambulanssitarvikkeiden valmistaja ja suunnittelija. Tuotteita mm. potilaspaarit, kantotuolit ja ensihoitolaukut. Päätuote monitoimipaarit. Asiakkaita sairaankuljetusyrittäjät, kunnalliset pelastuslaitokset, sairaalat ja oppilaitokset. SalesPeople I 9

10 Ympäristönhallintaan on monia eri vaihtoehtoja. Rannekellon näköisellä turvahälyttimellä voi kutsua hoitajan tai vartijan. SALESPEOPLE TOIMITTI JÄRJESTELMÄN PIKOSYSTEMSIN TOIVEIDEN MUKAAN Kaikki asiakaskontaktit samassa paikassa TEKSTI I KUVAT Marko Dahlman Sähköisiin apuvälineisiin sekä valvonta-, kutsu- ja turvajärjestelmiin erikoistuneessa Pikosystems Oy:ssä kontakteja asiakkaisiin kertyy vuositasolla valtava määrä. Tamperelaisfirmassa ehdittiin jo kaivata keinoa, jolla asiakashallinta saataisiin selkeään ja tiiviiseen muotoon. Sellainen löytyi SalesPeoplesta. - Nyt kaikki tietää, missä on oltu. Esimerkiksi Helsingin asentajamme tietää, mitä Oulun asentaja on asiakkaan luona tehnyt, jos hän menee sinne seuraavaksi, myyntijohtaja Taija-Leena Meriö Pikosystemsistä kertoo. SalesPeoplen toimittama SalesPlan -myyntitoiminnan ohjausjärjestelmä otet- tiin yrityksessä käyttöön helmikuun alussa. Tätä ennen firmassa oli moneen kertaan pohdittu, miten tiedot asiakastapaamisista, tarjouksista, kaupoista ja muista saataisiin näppärästi talteen yhteen paikkaan, kaikkien hyödynnettäväksi. - Minullakin oli o n - gelmana, että aina etsin meileistä, kuka niitä oli lähettänytkään, Taija-Leena naurahtaa. YHDELTÄ TYÖNTEKIJÄLTÄ 600 MERKINTÄÄ Pikosystemsin nelihenkisen myyntitiimin kontaktien lisäksi talteen haluttiin tiedot asentajien käynneistä asiakkaiden luona. Meriön mielestä jokainen huoltomiehenkin tapaaminen on samalla myyntiä. - Oulun asentajalta on tullut jo 600 merkintää, Meriö kiittelee miehen hurjaa aktiivisuutta heti ensimmäisen vajaan puolen vuoden aikana. Tiedot asiakastapaamisista, tarjouksista, kaupoista talteen yhteen paikkaan. Asiakashallinnan ohella SalesPeoplen ohjelma on tuonut muutakin edistystä. Pikosystemsin toivomuksesta sitä räätälöitiin sähköisiä matkalaskuja ajatellen. Nyt ohjelma poimii laskua laadittaessa kalenterista kyseiselle päivälle merkityt tapaamiset, ja ehdottaa automaattisesti tapaamispaikkoihin suuntautuneita matkoja. - Näin laskut on helppo tehdä, niissä on tarvittavat tiedot ja ne ovat oikeellisia, Meriö sanoo. Järjestelmään merkitään yrityksessä nykyään myös mm. lomat. Myyntijohtajan mukaan se palvelee hieman samaan tapaan kuin intranet. Yhtä kaikki, SalesPeoplen järjestelmä saa Meriöltä kiitokset. - Ihan ehdottomasti siitä on hyötyä, kunhan kaikki yrityksen sisällä vain sitoutuvat sen käyttöön. Apua, turvaa ja elämänlaatua Pikosystems Oy on perustettu vuonna Pääomistaja tanskalainen Condigi Televagt-konserni. Pääkonttori Tampereella. Lisäksi toimintaa Helsingissä, Jyväskylässä ja Oulussa. Henkilöstö 19. Liikevaihto noin 2,6 miljoonaa euroa. Suomen kattavin laitetarjonta sähköisiä apuvälineitä ja järjestelmiä sekä koteihin että laitoksiin. Asiakkaita sairaalat, vanhainkodit, palvelutalot, vankilat ja päihdehuollon toimipisteet. Myös vientiä useisiin maihin. Tuotteita mm. hoitaja- ja avustajakutsujärjestelmät, muistihäiriöisten kulunvalvontajärjestelmät, henkilöturvaratkaisut sekä puhelin- ja henkilöhakujärjestelmät. Toimintarajoitteisille elämänlaatua lisääviä ympäristönhallintajärjestelmiä. Vaikeavammaisten apuvälineet kuuluvat Pikosystemsin tuotteisiin. Myyntijohtaja Taija-Leena Meriö esittelee laitetta, jolla kodin toimintoja ja esimerkiksi televisiota ohjataan leuan liikkeillä. 10 I SalesPeople

11 Seripassa SalesPeoplen ohjelmaa hyödynnetään myynnin ohella postituksissa TEKSTI I KUVAT Marko Dahlman Tiedot pysyvät nyt ajan tasalla P orissa toimivan Seripan kätten jälki tunnetaan laajalti, sillä yritys vastaa esimerkiksi Pori Jazzin tuotteiden suunnittelusta ja myynnistä. Aiemmin Seripan myyjien jokapäiväisessä käytössä ei ollut yhtenäistä asiakastietokantaa, mikä aiheutti hankaluuksia muun muassa mainosmateriaalin postituksiin. Nyt osoite- ja kaikki muutkin asiakastiedot pysyvät helpommin ajan tasalla. Yksilöllisiin yritystekstiileihin ja liikelahjoihin erikoistuneesta Seripasta lähtee useita kertoja vuodessa tuhansien kappaleiden postituksia monenlaista asiakasinformaatiota ja mainontaa. Aikaisemmin osoitetietojen kerääminen, siirtäminen Excel-järjestelmään ja toimittaminen edelleen postitusfirmalle oli hankalampaa ja tuotti paljon ylimääräistä työtä. Seripan hankittua parisen vuotta sitten SalesPeoplen SalesPlan-myyntitoiminnan ohjausjärjestelmän tilanne on helpottunut selvästi. Oikeiden tietojen päivittäminen ja välittäminen postitusta varten käy huomattavasti aiempaa näppärämmin. - Eniten käytämmekin ohjelmaa juuri asiakastietojen ylläpitämiseen postituksissa, myyntijohtaja Juha Miikkulainen teroittaa. Myyntijohtaja Juha Miikkulaisen mukaan Seripa suunnittelee ja valmistaa imagotuotteita monille tunnetuille asiakkaille, hyvinä esimerkkeinä Pori Jazz ja WWF. BUUKKAREILLEKIN AVUKSI Seripan palveluksessa on kymmenen myyjää. Asiakaskontaktien määrä kohoaa vuodessa tuhansiin. Nykyään myyjät käyttävätkin SalesPlan-ohjelmaa. - Sinne kerätään dataa asiakaskäynneistä. Myyjät raportoivat sekä itseään että myynninjohtoa varten. Heillä on tietyt viikkokohtaiset asiakaskäyntitavoitteet, ja näin pystyn katsomaan, missä on käyty, Miikkulainen kertoo. Tarkoituksena on, että myyjät liittävät mukaan myös lyhyen kommentin käynteihinsä liittyen; esimerkiksi mistä on keskusteltu ja mistä tuotteista asiakkaat ovat olleet kiinnostuneita. Olennaista on niin ikään jo edellä mainittu kontaktitietojen kerääminen nykyisistä ja potentiaalisista uusista asiakkaista. Seripalla on Palojoki-Yhtiöiden kautta käytössään ns. buukkareita, jotka soittavat myyjille asiakaskäyntejä. Miikkulaisen mukaan ohjelman kalenteritoiminnot ovat tässä hyvä apu. - Myyjä pystyy merkkaamaan SalesPlaniin buukkareille, keihin asiakkaisiin hän toivoo otettavan yhteyttä ja mihin ajankohtaan tapaamisen voi sopia. Buukkarit voivat kätevästi merkitä sovitut tapaamiset suoraan myyjän kalenteriin. Laura Inberg (vas.) ja Sarianna Virtanen pääsivät Seripaan kesätöihin. Monen tutun vaatteen takana Seripa on perustettu vuonna Kuuluu nykyään osana Palojoki-Yhtiöihin. Päätoimipaikka Porissa. Myyntikonttorit Helsingissä, Oulussa ja Turussa. Yritys työllistää parisenkymmentä myyjää. Liikevaihto runsaat 3 miljoonaa euroa. Suunnittelee, toteuttaa ja toimittaa tasokkaita yritystekstiilejä, kampanjaasusteita, liikelahjoja ja työvaatteita. Clique- ja Harvest-tuotemerkkien suurin jälleenmyyjä Suomessa. Asiakkaita mm. Pori Jazz, Chrysler/ Jeep, Amarillo, Porin Ässät, Hämeenlinnan Pallokerho, Seinäjoen Tangomarkkinat ja Ingman. Palojoki-Yhtiöillä voimakasta laajentumista. Vastikään kaksi yritysostoa: yritystekstiilejä ja liikelahjoja myyvät Maurix pääkaupunkiseudulta ja Sanser Tampereelta. Yhtiö työllistää noin 85 henkeä. SalesPeople I 11

12

Business Oulu. Teollisuus-Forum 29.5.2013. Wisetime Oy:n esittely

Business Oulu. Teollisuus-Forum 29.5.2013. Wisetime Oy:n esittely Business Oulu Teollisuus-Forum 29.5.2013 Wisetime Oy:n esittely Wisetime Oy Wisetime Oy on oululainen v. 1991 perustettu ohjelmistotalo, jonka omat tuotteet, Wise-järjestelmät ja niihin liittyvät tukipalvelut,

Lisätiedot

Suomen Hiusyrittäjät ry Ajanvarausjärjestelmän tarjous

Suomen Hiusyrittäjät ry Ajanvarausjärjestelmän tarjous Ajanvarausjärjestelmän tarjous 13.1.2012 1/7 Tarjous Tarjous on osa yhteistä LeasIT Oyn ja DigitalBooker Finland Oyn yhteistarjousta jossa tarjoamme Kassa- ja ajanvarausjärjestelmien kombinaatiota. Tämä

Lisätiedot

TIETOTEKNIIKAN HYÖDYNTÄMINEN OSANA LIIKETOIMINTAPROSESSEJA: Toiminnan raportointi ja seuranta, tapahtuneisiin poikkeamiin nopea reagointi.

TIETOTEKNIIKAN HYÖDYNTÄMINEN OSANA LIIKETOIMINTAPROSESSEJA: Toiminnan raportointi ja seuranta, tapahtuneisiin poikkeamiin nopea reagointi. TIETOTEKNIIKAN HYÖDYNTÄMINEN OSANA LIIKETOIMINTAPROSESSEJA: Sähköisen liiketoiminnan mahdollisuudet: Sisäiset ja ulkoiset prosessit Toiminnan tehostaminen, reaaliaikaisuus Toiminnan raportointi ja seuranta,

Lisätiedot

TYÖKALU HYVÄN MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEKUNTOUTUSPALVELUN TUOTTAMISEEN

TYÖKALU HYVÄN MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEKUNTOUTUSPALVELUN TUOTTAMISEEN TYÖKALU HYVÄN MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEKUNTOUTUSPALVELUN TUOTTAMISEEN HYVÄT MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEKUNTOUTUSPALVELUT TARVITSEVAT PÄIVITTÄISTÄ TYÖTÄ HELPOTTAVAN ASIAKASTIETOJÄRJESTELMÄN NAPPULA TUKEE LAADUKASTA

Lisätiedot

Visma Liikkuvan työn ratkaisut: Työnohjaus. Moderni työkalu työn hallintaan

Visma Liikkuvan työn ratkaisut: Työnohjaus. Moderni työkalu työn hallintaan Visma Liikkuvan työn ratkaisut: Työnohjaus Moderni työkalu työn hallintaan Visma Työnohjaus on selainkäyttöinen ratkaisu töiden ja niiden sisältämien tehtävien hallintaan, aikataulutukseen ja seurantaan.

Lisätiedot

Contact Scoring on paras tapa luokitella prospekteja. Se ohjaa myyjät oikeisiin osoitteisiin.

Contact Scoring on paras tapa luokitella prospekteja. Se ohjaa myyjät oikeisiin osoitteisiin. Contact Scoring on paras tapa luokitella prospekteja. Se ohjaa myyjät oikeisiin osoitteisiin. 130 2 5KÄVIJÄMÄÄRÄN KASVU WWW-SIVUJEN KEHITTÄMISELLÄ ENEMMÄN SPONTAANEJA ENEMMÄN ONNISTUNEITA TUOTETIEDUSTELUJA

Lisätiedot

Osoitteena O365. Toimisto ja yhteydet pilvestä

Osoitteena O365. Toimisto ja yhteydet pilvestä Osoitteena O365 Toimisto ja yhteydet pilvestä Mitä sisältää O365 Tutut toimistotyökalut käytössäsi missä vain Uusimmat versiot aina mukanasi Ei kiinteitä kustannuksia Korkea käytettävyysaste Ei päivityksistä

Lisätiedot

Nova-4Field Myyntitilaukset langattomasti. Muista ottaa Nova mukaan

Nova-4Field Myyntitilaukset langattomasti. Muista ottaa Nova mukaan Nova-4Field Myyntitilaukset langattomasti Muista ottaa Nova mukaan Sisältö Nova-4Field... 1 Sisältö... 2 Nova myyjän taskussa... 3 Saavutettavat aikasäästöt... 3 Reaaliaikaisuus... 4 Laskutuskierron nopeutuminen...

Lisätiedot

Liikkuva työ pilotin julkinen raportti 30.06.2014

Liikkuva työ pilotin julkinen raportti 30.06.2014 Liikkuva työ pilotin julkinen raportti 30.06.2014 2 / 9 Green ICT pilotin raportti SISÄLLYSLUETTELO 1. Tiivistelmä koekäytöstä... 3 2. Toteutus... 4 2.1.Tavoite... 4 2.2.Mobiilisovellus... 4 2.3.Käyttöönotto...

Lisätiedot

IT- palvelua käyttäjille - ei tekniikkaa tietohallinnolle. Jari Taimi Toimitusjohtaja SataCom Oy

IT- palvelua käyttäjille - ei tekniikkaa tietohallinnolle. Jari Taimi Toimitusjohtaja SataCom Oy IT- palvelua käyttäjille - ei tekniikkaa tietohallinnolle Jari Taimi Toimitusjohtaja SataCom Oy SataCom Oy - Perustiedot Perustettu 1989 Henkilökunta 20 Liikevaihto 3,8 meur (2014) Asiakkaat 90 % Satakunnan

Lisätiedot

Myynnin johtamisen systematiikka järjestelmän tuella. Tiina Häikiö Myyntijohtaja Revenue House Oy

Myynnin johtamisen systematiikka järjestelmän tuella. Tiina Häikiö Myyntijohtaja Revenue House Oy Myynnin johtamisen systematiikka järjestelmän tuella Tiina Häikiö Myyntijohtaja Revenue House Oy Revenue House Oy Perustettu kesällä 2010 Trainers House Oyj:n 100% omistama tytäryhtiö Tarjoaa asiakkailleen

Lisätiedot

Lakewave encore. Lakewave Technologies Oy, Hämeenkatu 7 D, 33100 Tampere - www.lakewave.fi

Lakewave encore. Lakewave Technologies Oy, Hämeenkatu 7 D, 33100 Tampere - www.lakewave.fi Lakewave encore 1. Lakewave encore lyhyesti Lakewave encore on nykyaikainen ohjelmisto ohjelmavälitystä ja -suunnittelua tarjoaville yrityksille. Ohjelmisto kattaa kaikki yrityksen liiketoiminnassa tarvitsemat

Lisätiedot

Case: Hanakat LVIS-ketjun verkkokaupparatkaisu

Case: Hanakat LVIS-ketjun verkkokaupparatkaisu Jälleenmyyjäverkoston Online-myynnin tehostaminen 9.11.2010 Hotelli Scandic Simonkenttä Case: Hanakat LVIS-ketjun verkkokaupparatkaisu Timo Korvenoja, Vilkas Group Oy Perustettu Tampereella 1995 Tytäryhtiö

Lisätiedot

AV-Group Russia. Linkki tulokselliseen toimintaan Venäjän markkinoille

AV-Group Russia. Linkki tulokselliseen toimintaan Venäjän markkinoille AV-Group Russia Linkki tulokselliseen toimintaan Venäjän markkinoille AV-Group Russia tausta Asiantuntemus sekä tieto-taito Venäjän kaupasta ja markkinoista Halu auttaa ja tukea suomalaista liiketoimintaa

Lisätiedot

Johtoryhmä. Toimitusjohtaja Pekka Laitinen. Myyntijohtaja Mikael Winqvist. Hallintopäällikkö Tapio Kuitunen. Vt. palvelujohtaja Juho Vartiainen

Johtoryhmä. Toimitusjohtaja Pekka Laitinen. Myyntijohtaja Mikael Winqvist. Hallintopäällikkö Tapio Kuitunen. Vt. palvelujohtaja Juho Vartiainen Pähkinänkuoressa Signal Partners on vuonna 2010 perustettu suomalaisessa omistuksessa oleva yritys. Toimimme pääasiallisesti Pohjoismaissa ja palvelemme kansainvälisesti toimivien asiakkaidemme koko organisaatiota

Lisätiedot

5 Menestyminen kansallisilla markkinoilla vaatii tuotekehityksen parantamista. 6 Menestyminen kv-markkinoilla vaatii tuotekehityksen parantamista

5 Menestyminen kansallisilla markkinoilla vaatii tuotekehityksen parantamista. 6 Menestyminen kv-markkinoilla vaatii tuotekehityksen parantamista Tavoitetaso Nykytaso Haastateltavan kommentit 1 Tuotteiden nykyinen kilpailukyky oman maakunnan alueella 4 4 4 2 Tuotteiden nykyinen kilpailukyky valtakunnallisilla markkinoilla 4 5 3 Lisää markkinointia

Lisätiedot

Työn ja perheen yhdistäminen silloin, kun perheessä on erityislapsi

Työn ja perheen yhdistäminen silloin, kun perheessä on erityislapsi Työn ja perheen yhdistäminen silloin, kun perheessä on erityislapsi Pia Lemmetty, Mamwork Oy Hoitovapaalla olevien asiantuntijoiden verkosto Oma erityishistoria Kolme lasta (s. -08, -09 ja -11) Esikoinen

Lisätiedot

Markkinoillemenon valmistelu Case Ranska. 15.11.2011- KiVi Tuomas Pahlman

Markkinoillemenon valmistelu Case Ranska. 15.11.2011- KiVi Tuomas Pahlman Markkinoillemenon valmistelu Case Ranska 15.11.2011- KiVi Tuomas Pahlman Agenda TTS-Ciptecin tausta Haasteena valloittaa Ranskan markkinat palveluliiketoiminnalla Oman organisaation valmisteleminen kv-markkinoille

Lisätiedot

2.12.2011 Anne Heikkilä

2.12.2011 Anne Heikkilä Kotkan kotihoito Kotkassa asukkaita n. 57 000 Kotihoidon tiimejä alueella yhteensä 9 Lisäksi Kotiutustiimi, Kotisairaala, Omaishoidon tiimi ja Vammaispalvelun tiimi Henkilökuntaa kotihoidon palveluksessa

Lisätiedot

Yhteisöllisen toimintatavan jalkauttaminen!

Yhteisöllisen toimintatavan jalkauttaminen! Yhteisöllisen toimintatavan jalkauttaminen! Käyttöönoton vaiheet Yrityksen liiketoimintatavoitteet Yhteisöllisen toimintatavan käyttöalueet Työkalut Hyödyt yritykselle Hyödyt ryhmälle Hyödyt itselle Miten

Lisätiedot

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy + Toimiala: Rakentaminen ja remontointi Yritys: Tampereen Rakennustiimi Oy Olemme saaneet Fonectalta selkeää näyttöä

Lisätiedot

NÄYTTEILLEASETTAJAOPAS

NÄYTTEILLEASETTAJAOPAS NÄYTTEILLEASETTAJAOPAS Opas onnistuneeseen osallistumiseen Suunnittele! Toteuta! Seuraa! Arvioi! = Paras ikinä saatu tulos! easyfairs.com easyfairs työkalupakki Tervetuloa näytteilleasettajaksi easyfairs

Lisätiedot

Verkkolöydettävyys lisäsi asiakkaita CASE HS-Works

Verkkolöydettävyys lisäsi asiakkaita CASE HS-Works Verkkolöydettävyys lisäsi asiakkaita CASE HS-Works Toimiala: IT-palvelut Yritys: HS-Works Oy Liiketoiminta on yleisesti ottaen kasvanut koko vuoden ja ennätyskuukausiakin on mahtunut joukkoon. Fonectalla

Lisätiedot

KAUPAN ALAN ENNAKOINTIKAMARI. PORIN YLIOPISTOKESKUS 12.11.2013 Johtaja Teijo Virtanen

KAUPAN ALAN ENNAKOINTIKAMARI. PORIN YLIOPISTOKESKUS 12.11.2013 Johtaja Teijo Virtanen KAUPAN ALAN ENNAKOINTIKAMARI PORIN YLIOPISTOKESKUS 12.11.2013 Johtaja Teijo Virtanen Sähköä ja tekniikkaa Satakunnassa jo yli 65 vuotta Liikevaihto 2012 n. 4 milj. Henkilökuntaa 25 Mekeltek Oy on yksi

Lisätiedot

ValueFrame. Tilitoimiston toiminnanohjaus

ValueFrame. Tilitoimiston toiminnanohjaus ValueFrame Tilitoimiston toiminnanohjaus ValueFramen ansiosta työtehtävämme pysyvät ajan tasalla, ja se auttaa minua koordinoimaan tehtäviä. Pystymme kirjaamaan tehdyt tunnit laskutusta varten niin, että

Lisätiedot

Onko sinun yritykselläsi jo tietotekniikka Palveluksessa? vtoasp -palvelun avulla siirrät tietojärjestelmäsi haasteet ammattilaisten hoidettaviksi.

Onko sinun yritykselläsi jo tietotekniikka Palveluksessa? vtoasp -palvelun avulla siirrät tietojärjestelmäsi haasteet ammattilaisten hoidettaviksi. Onko sinun yritykselläsi jo tietotekniikka Palveluksessa? vtoasp -palvelun avulla siirrät tietojärjestelmäsi haasteet ammattilaisten hoidettaviksi. vtoasp -palvelu 1) Huolehtii yrityksesi tietojärjestelmän

Lisätiedot

NTG Projektinhallinta työajan seurantaan ja prosessien ja resurssienhallintaan. NTG Projektinhallinta

NTG Projektinhallinta työajan seurantaan ja prosessien ja resurssienhallintaan. NTG Projektinhallinta NTG Projektinhallinta työajan seurantaan ja prosessien ja resurssienhallintaan. NTG Projektinhallinta NTG Projektinhallinta - Yleistä NTG Projektinhallinta on palvelimella sijaitseva järjestelmä, jota

Lisätiedot

Palvelukonsepti suurasiakkaille

Palvelukonsepti suurasiakkaille Palvelukonsepti suurasiakkaille Merplast Oy on vuonna 2005 perustettu työpaikkojen työturvallisuuteen ja siihen liittyvään konsultointiin keskittyvä yhtiö. Asiakkaitamme ovat pienet ja keskisuuret yritykset,

Lisätiedot

www.uudiskohde.fi Uusien asuntojen osaaja.

www.uudiskohde.fi Uusien asuntojen osaaja. www.uudiskohde.fi Uusien asuntojen osaaja. Uudiskohteiden asiantuntija palveluksessanne. Uudiskohde on palveluna ainutlaatuinen. Välittäjämme ovat keskittyneet nimenomaan uudiskohteiden myyntiin, mistä

Lisätiedot

FF-Automation AutoLog SaveLight Katuvalojen ohjaus- ja valvontajärjestelmä

FF-Automation AutoLog SaveLight Katuvalojen ohjaus- ja valvontajärjestelmä FF-Automation AutoLog SaveLight Katuvalojen ohjaus- ja valvontajärjestelmä Copyright, 2013 FF-AUTOMATION FF-Automation AutoLog savelight AutoLog SaveLight on täydellinen katuvalojen hallintaratkaisu. :n

Lisätiedot

Maanrakennusalan arki rallattamaan MaaRaksan avulla!

Maanrakennusalan arki rallattamaan MaaRaksan avulla! Maanrakennusalan arki rallattamaan MaaRaksan avulla! MaaRaksa auttaa yritystä: Parantamaan kannattavuutta tuomalla tehdyt työt ja tarvikkeet laskutukseen Säästämään aikaa poistamalla moneen kertaan samojen

Lisätiedot

Merlin Systems Oy. Kommunikaatiokartoitus päätöksenteon pohjaksi. Riku Pyrrö, Merlin Systems Oy 8.11.2007

Merlin Systems Oy. Kommunikaatiokartoitus päätöksenteon pohjaksi. Riku Pyrrö, Merlin Systems Oy 8.11.2007 Merlin Systems Oy Kommunikaatiokartoitus päätöksenteon pohjaksi Riku Pyrrö, Merlin Systems Oy 8.11.2007 Merlinin palvelujen toimittaminen ja Asiakasratkaisuyksikön tehtäväkenttä Merlin Asiakasratkaisut

Lisätiedot

Technopolis Business Breakfast Technopolis, Kuopio

Technopolis Business Breakfast Technopolis, Kuopio Technopolis Business Breakfast Technopolis, Kuopio 27.9.2012 Oskari Uotinen Intosome Oy on yhteisöllisen bisneskehityksen asiantuntijayritys. Autamme asiakkaitamme ymmärtämään ja hyödyntämään yhteisöllisiä

Lisätiedot

Tunstall Oy:n kotihoidon CarePlan -toiminnanohjausjärjestelmän, CareApp -mobiilisovelluksen sekä sähköisten CareLock -lukkomoduulien tuotetestaus

Tunstall Oy:n kotihoidon CarePlan -toiminnanohjausjärjestelmän, CareApp -mobiilisovelluksen sekä sähköisten CareLock -lukkomoduulien tuotetestaus PL 18 (Pohjoisranta 11 D) 28101 Pori Puh. (02) 620 5300 Living lab käyttäjälähtöistä hyvinvointia Satakuntaan www.prizz.fi/livinglab 1 (3) Tunstall Oy:n kotihoidon CarePlan -toiminnanohjausjärjestelmän,

Lisätiedot

Palvelukuvaus. Yleistä Käyttöönotto Verkkoyhteydenottokanavat Inboundien ohjaus Älypuhelinten hyödyntäminen. Pikayhteys Takaisinsoitto

Palvelukuvaus. Yleistä Käyttöönotto Verkkoyhteydenottokanavat Inboundien ohjaus Älypuhelinten hyödyntäminen. Pikayhteys Takaisinsoitto Palvelukuvaus Yleistä Käyttöönotto Verkkoyhteydenottokanavat Inboundien ohjaus Älypuhelinten hyödyntäminen Pikayhteys Takaisinsoitto Yleistä Markkinointiviestintä tähtää siihen, että potentiaalinen ostava

Lisätiedot

Myynnin automaation kehityskäyrä

Myynnin automaation kehityskäyrä Myynnin automaation kehityskäyrä The world of PowerPoints Myyjien valtakunta Myyjät käyttävät yli päivän viikosta esitysten tuunaamiseen. PowerPointilla vapaat kädet - yrityksen brändi ja viesti kärsii..

Lisätiedot

Työn mobilisointi lisää tuottavuutta! Jenni Kiikka Head of Sales and Marketing

Työn mobilisointi lisää tuottavuutta! Jenni Kiikka Head of Sales and Marketing Työn mobilisointi lisää tuottavuutta! Jenni Kiikka Head of Sales and Marketing 1 Markkina murroksessa Markkina murroksessa Asiakkaamme odottavat lähtökohtaisesti erittäin kilpailukykyisiä laitehintoja

Lisätiedot

Logistiikkapalvelu. uusia työkaluja markkinointiin

Logistiikkapalvelu. uusia työkaluja markkinointiin Logistiikkapalvelu uusia työkaluja markkinointiin Mistä on kyse? I-printin logistiikkapalvelu tarjoaa käyttöösi seuraavat ratkaisut: Markkinointimateriaalien varastointi Pakkaus- ja postitustyöt Graafisten

Lisätiedot

Asiakashallintaan tehokkuutta maksuvalvonnan ja perinnän ulkoistuksella. It-viikko Seminaari Juha Pihlajamäki Intrum Justitia Oy 20.11.

Asiakashallintaan tehokkuutta maksuvalvonnan ja perinnän ulkoistuksella. It-viikko Seminaari Juha Pihlajamäki Intrum Justitia Oy 20.11. Asiakashallintaan tehokkuutta maksuvalvonnan ja perinnän ulkoistuksella It-viikko Seminaari Juha Pihlajamäki Intrum Justitia Oy 20.11.2008 Sisältö Intrum Justitia lyhyesti Yleisen taloustilanteen kehittymisen

Lisätiedot

OMAN TYÖNSÄ SANKARI. Katso kuinka Seppo loi yrityksessään unelmiensa työn.

OMAN TYÖNSÄ SANKARI. Katso kuinka Seppo loi yrityksessään unelmiensa työn. OMAN TYÖNSÄ SANKARI Katso kuinka Seppo loi yrityksessään unelmiensa työn. DO WHAT YOU LOVE AND YOU LL NEVER HAVE TO WORK A DAY IN YOUR LIFE. - VANHA KIINALAINEN SANONTA TÄSSÄ OPPAASSA KERROMME SEPON TARINAN.

Lisätiedot

Dialog Campaigns on myynnin fully automatic sarjatulityökalu. Se on ratkaisu monimutkaisten myyntihankkeiden markkinointiin.

Dialog Campaigns on myynnin fully automatic sarjatulityökalu. Se on ratkaisu monimutkaisten myyntihankkeiden markkinointiin. Dialog Campaigns on myynnin fully automatic sarjatulityökalu. Se on ratkaisu monimutkaisten myyntihankkeiden markkinointiin. 130 2 5KÄVIJÄMÄÄRÄN KASVU WWW-SIVUJEN KEHITTÄMISELLÄ ENEMMÄN SPONTAANEJA ENEMMÄN

Lisätiedot

Mobiili Dokumentointi Tehoa työpäivään 25.3.2015. Pirkka Paronen Toimitusjohtaja Systems Garden Oy

Mobiili Dokumentointi Tehoa työpäivään 25.3.2015. Pirkka Paronen Toimitusjohtaja Systems Garden Oy Mobiili Dokumentointi Tehoa työpäivään 25.3.2015 Pirkka Paronen Toimitusjohtaja Systems Garden Oy Systems Garden Oy Systems Garden on suomalainen, vuonna 2002 perustettu yritys, jonka ydinliiketoimintaa

Lisätiedot

Aika Vaihe Lopputulos

Aika Vaihe Lopputulos Ruokis-hanke ICT PROJEKTI: Projektin ohjaaja: Lasse Seppänen Projektipäällikkö: Tommi Leppänen Projektin jäsenet: Jenita Karimäki, Tuija Pörhölä, Kalle Veuro ja Olli Savisaari Projekti Projektin tarkoitus

Lisätiedot

2013 Asiakaspalvelun työvälineet. Cuuma Communications Oy

2013 Asiakaspalvelun työvälineet. Cuuma Communications Oy 2013 Asiakaspalvelun työvälineet Cuuma Communications Oy Ratkaisut kaikkiin tarpeisiin Päätelaitteet Laadukkaan asiakaspalvelun lähtökohtana on laadukas ääni ja helppokäyttöiset työkalut. 710 720 760 820

Lisätiedot

Asiantuntijayrityksen toiminnan tehostaminen Kannattavampaa asiakastyötä seminaari Turku 7.2.2013, Harri Kanerva, ValueFrame Oy. Suuntaa menestykseen

Asiantuntijayrityksen toiminnan tehostaminen Kannattavampaa asiakastyötä seminaari Turku 7.2.2013, Harri Kanerva, ValueFrame Oy. Suuntaa menestykseen Asiantuntijayrityksen toiminnan tehostaminen Kannattavampaa asiakastyötä seminaari Turku 7.2.2013, Harri Kanerva, ValueFrame Oy Sisältö 1 2 3 4 5 ValueFrame Oy Tehokkaan toiminnan edellytyksiä Kannattaako

Lisätiedot

Elisa Toimisto 365. Toimisto ja yhteydet pilvestä

Elisa Toimisto 365. Toimisto ja yhteydet pilvestä Elisa Toimisto 365 Toimisto ja yhteydet pilvestä Elisa Toimisto 365 Tutut toimistotyökalut käytössäsi missä vain Uusimmat versiot aina mukanasi Ei kiinteitä kustannuksia Korkea käytettävyysaste Ei päivityksistä

Lisätiedot

Tervetuloa Iggloilemaan

Tervetuloa Iggloilemaan Tervetuloa Iggloilemaan Tervetuloa Igglon tarina - Mikko Ranin, toimitusjohtaja Kiinteistönvälitysmarkkinat Turussa - Matti Kasso, varatoimitusjohtaja, Igglo Oy Igglo-palvelun esittely - Tuire Iso-Kouvola,

Lisätiedot

Markkinoinnin logistiikka

Markkinoinnin logistiikka Markkinoinnin logistiikka LogisticService-palvelu Merja Munkki LogisticService palvelukonsepti» LogisticService konsepti on ulkoistettu ratkaisu yritysten ja yhteisöjen markkinointilogistiikkaan sekä muun

Lisätiedot

Myynnin automaation kehityskäyrä

Myynnin automaation kehityskäyrä Myynnin automaation kehityskäyrä Erottautumisen edellytykset B2B - myynnissä Sales Dashboard yhdistää myynnin eri vaiheet ja datan eri lähteistä Wake Excite ja yhtenäinen prosessi lisää erottautumiskykyä

Lisätiedot

Mikä ihmeen hakukonemarkkinointi?

Mikä ihmeen hakukonemarkkinointi? Mikä ihmeen hakukonemarkkinointi? Mitä teet ensimmäiseksi, kun etsit tietoa jostain asiasta? Luultavimmin Google- haun, etkä ole ainut: ihmiset ovat siirtyneet yhä enemmän nettiin käyttämään sähköisiä

Lisätiedot

Ohjelma (09.00 11.30)

Ohjelma (09.00 11.30) 28.5.2008 1 Ohjelma (09.00 11.30) Tilaisuuden avaus Jukka Lehtinen, Toimitussihteeri, it-viikko TDC Zoo uuden ajan mobiiliratkaisu business-viidakkoon Pasi Mäki, Johtaja, TDC yritysmyynti Business Benefits

Lisätiedot

Toshiba EasyGuard käytännössä: Portégé M300

Toshiba EasyGuard käytännössä: Portégé M300 Erinomainen ja vankkatekoinen all-in-one-ultrakannettava. Toshiba EasyGuard sisältää monia ominaisuuksia, joiden avulla yritysasiakkaat voivat parantaa tietoturvaansa, tehostaa järjestelmän suojausta ja

Lisätiedot

Lemonsoft toiminnanohjausjärjestelmä

Lemonsoft toiminnanohjausjärjestelmä Lemonsoft toiminnanohjausjärjestelmä Lemonsoft on toiminnanohjausjärjestelmä, joka on tehty liiketoiminnan hallintaan ja kehittämiseen. Lemonsoftin ominaisuudet ovat muokattavissa vastaamaan eri toimialojen

Lisätiedot

Varmista asiakastyytyväisyytesi. ValueFramelta tilitoimistojen oma toiminnanohjaus- ja asiakaspalvelujärjestelmä pilvipalveluna. Suuntaa menestykseen

Varmista asiakastyytyväisyytesi. ValueFramelta tilitoimistojen oma toiminnanohjaus- ja asiakaspalvelujärjestelmä pilvipalveluna. Suuntaa menestykseen Varmista asiakastyytyväisyytesi ValueFramelta tilitoimistojen oma toiminnanohjaus- ja asiakaspalvelujärjestelmä pilvipalveluna. Suuntaa menestykseen Haluatko kehittää toimintaasi? Me pystymme auttamaan.

Lisätiedot

Luotettava ratkaisutoimittaja

Luotettava ratkaisutoimittaja Luotettava ratkaisutoimittaja 40 vuoden kokemuksella 1 Asiakaslähtöistä ongelmanratkaisua jo 40 vuotta Vuonna 1976 perustettu Sermatech Group on kasvanut 40 vuodessa mekaniikan suunnittelu- ja valmistusyhtiöstä

Lisätiedot

Sosiaalinen teknologia mullistaa työryhmätyöskentelyn pilvessä. Aki Antman / Sulava Oy

Sosiaalinen teknologia mullistaa työryhmätyöskentelyn pilvessä. Aki Antman / Sulava Oy Sosiaalinen teknologia mullistaa työryhmätyöskentelyn pilvessä Aki Antman / Sulava Oy Vapaa-ajalla kaikki palvelut käytössä Sovellukset ladataan kaikille päätelaitteille Palvelut vapaasti käytössä tarpeen

Lisätiedot

ADE Oy Hämeen valtatie 144 20540 TURKU. Tuotekonfigurointi. ADE Oy Ly Tunnus: 1626957-3

ADE Oy Hämeen valtatie 144 20540 TURKU. Tuotekonfigurointi. ADE Oy Ly Tunnus: 1626957-3 Tuotekonfigurointi ADE Oy lyhyesti Asiakkaiden tarpeisiin suunnattua innovatiivista ja toimivaa ohjelmisto- ja 3d animaatiopalvelua. Ade Oy on toteuttanut vuodesta 2000 alkaen haastavaa interaktiivista

Lisätiedot

Kohti palveluliiketoiminnan. Case: Chiller Oy. Raimo Pöntys Asiakkuuspäällikkö

Kohti palveluliiketoiminnan. Case: Chiller Oy. Raimo Pöntys Asiakkuuspäällikkö Kohti palveluliiketoiminnan tehokkaampaa soveltamista Case: Chiller Oy Raimo Pöntys Asiakkuuspäällikkö Chiller Oy Pääkonttori Tuusulassa Liikevaihto n. 18 milj. (2010) Henkilöstö n. 55 henkilöä Valmistus

Lisätiedot

Palveluseteli-info 13.9.2011

Palveluseteli-info 13.9.2011 Palveluseteli-info 13.9.2011 Sähköinen palveluseteli PEDCONSOS OY Perustettu 1998 Porissa Herukka palvelut aputoiminimeksi 2009 Asiakkaita ovat kunnat, yritykset, yksittäiset henkilöt Liiketoiminta koostuu

Lisätiedot

KÄYTTÖTAPAUSLUETTELO. Valitse Yammer sosiaaliseksi työtilaksi, niin yhteistyö, innovaatio ja sitoutuminen sujuvat itsestään.

KÄYTTÖTAPAUSLUETTELO. Valitse Yammer sosiaaliseksi työtilaksi, niin yhteistyö, innovaatio ja sitoutuminen sujuvat itsestään. KÄYTTÖTAPAUSLUETTELO Valitse Yammer sosiaaliseksi työtilaksi, niin yhteistyö, innovaatio ja sitoutuminen sujuvat itsestään. Yammer-käyttötapausluettelo Yammer on sosiaalinen työtila se helpottaa päivitysten

Lisätiedot

13.05.2013. 13.05.2013 Markku Savolainen. Jykesin Sijoittumispalvelut 7.5.2013. Markku Savolainen, yhteyspäällikkö

13.05.2013. 13.05.2013 Markku Savolainen. Jykesin Sijoittumispalvelut 7.5.2013. Markku Savolainen, yhteyspäällikkö 13.05.2013 Markku Savolainen Jykesin Sijoittumispalvelut 7.5.2013 Markku Savolainen, yhteyspäällikkö 1 Kiinnostaako seudulle sijoittuminen nyt tai ensi vuonna? Markkinatutkimus keväällä 2011: noin 3000

Lisätiedot

Lippupiste Oy 31.8.2009 Olli Saarinen

Lippupiste Oy 31.8.2009 Olli Saarinen Katsaus kulttuurialan asiakkuuksiin Lippupiste Oy 31.8.2009 Olli Saarinen Esityksen agenda Lipunmyynnin kehitys, tammi-heinäkuut 2007-2009 2009 Vertailussa mukana ne teatterit ja konsertinjärjestäjät jotka

Lisätiedot

1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Verkkopalvelujen tuottaminen ja ylläpito 15 osp Tavoitteet:

1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Verkkopalvelujen tuottaminen ja ylläpito 15 osp Tavoitteet: 1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Verkkopalvelujen tuottaminen ja ylläpito 15 osp Tavoitteet: Opiskelija tuottaa verkkopalvelujen sisältöä verkkopalvelusovellukseen. Hän osallistuu

Lisätiedot

Leila Mukkala Ranuan kunta

Leila Mukkala Ranuan kunta Leila Mukkala Ranuan kunta Kotihoidossa aluksi care-ohjelma ja kannettavat tietokoneet käytössä 2000-luvun alkupuolella l ll ja tk:ssa Mediatri i potilastietojärjestelmä Ohjelmat eivät kommunikoineet i

Lisätiedot

Lilli Huolenpito PALVELUKUVAUS

Lilli Huolenpito PALVELUKUVAUS 1 (6) v 2.1 Lilli Huolenpito PALVELUKUVAUS Sisällysluettelo 1 Palvelun yleiskuvaus ja palveluvaihtoehdot... 3 2 Palvelun sisältö... 3 2.1 Lilli Huolenpito Mini... 4 2.2 Lilli Huolenpito Perus... 4 2.3

Lisätiedot

TOIMIVA IT TUKEE MYYNTIÄ JA TUOTANTOA

TOIMIVA IT TUKEE MYYNTIÄ JA TUOTANTOA TOIMIVA IT TUKEE MYYNTIÄ JA TUOTANTOA Kuopion Salaatti Oy valmistaa maistuvia tuotteita vain parhaista raaka-aineista Kuopion Salaatti Oy on valmiiden kolmioleipien, patonkien ja salaattien sekä palvelutiskituotteiden

Lisätiedot

Mikä Eräverkko? Kaikki eräelämykset yhdestä osoitteesta.

Mikä Eräverkko? Kaikki eräelämykset yhdestä osoitteesta. Mikä Eräverkko? Eräverkko on eräihmisten ja -palveluiden kohtauspaikka, josta löydät helposti ja nopeasti metsästysmahdollisuudet sekä metsästyksen oheispalvelut. Kaikki eräelämykset yhdestä osoitteesta.

Lisätiedot

Pohjolan Osuuspankki paikallinen kumppanisi. Yrityspalvelut.

Pohjolan Osuuspankki paikallinen kumppanisi. Yrityspalvelut. Pohjolan Osuuspankki paikallinen kumppanisi. Yrityspalvelut. Lähinnä menestystä. Lähialueesi yritysten menestyksessä mukana jo 90 vuotta Pohjolan Osuuspankki on markkinajohtaja toimialueellaan henkilöasiakkaiden

Lisätiedot

Tehoa toimintaan. ValueFramelta toiminnanohjaus, projektinhallinta ja asiakkuudenhallinta pilvipalveluna. Ohjaa toimintaasi

Tehoa toimintaan. ValueFramelta toiminnanohjaus, projektinhallinta ja asiakkuudenhallinta pilvipalveluna. Ohjaa toimintaasi Tehoa toimintaan ValueFramelta toiminnanohjaus, projektinhallinta ja asiakkuudenhallinta pilvipalveluna Ohjaa toimintaasi Haluatko kehittää toimintaasi? Me pystymme auttamaan. Kaikki yhdestä järjestelmästä

Lisätiedot

Tikli-projektin avausseminaari

Tikli-projektin avausseminaari Tikli-projektin avausseminaari Toiminnanohjaus 16.9.2008 Salla Brunou, Severa Luennon sisältö 1. Annetut aiheet 2. Omia kokemuksia Severa Oyj Severa -Kasvanut vuodesta 2003 yli 20 hengen yritykseksi -Asiakaskunta:

Lisätiedot

Vaivattomasti parasta tietoturvaa

Vaivattomasti parasta tietoturvaa Vaivattomasti parasta tietoturvaa BUSINESS SUITE Tietoturvan valinta voi olla myös helppoa Yrityksen tietoturvan valinta voi olla vaikeaa loputtomien vaihtoehtojen suossa tarpomista. F-Secure Business

Lisätiedot

Salcom Learning. käyttäjäkoulutukset syksy 2015

Salcom Learning. käyttäjäkoulutukset syksy 2015 Salcom Learning käyttäjäkoulutukset syksy 2015 Tervetuloa avoimiin koulutuksiin, webinaareihin ja verkkokursseille! Koulutukset alkavat klo 9.00 ja päättyvät klo 16.00. Ilmoittautumiset ja lisätiedot www.salcomlearning.fi,

Lisätiedot

Kuusio konseptikuvaukset askelia tehokkaampaan oppimiseen. oulun seudun ammattikorkeakoulu :: oamk.fi

Kuusio konseptikuvaukset askelia tehokkaampaan oppimiseen. oulun seudun ammattikorkeakoulu :: oamk.fi Kuusio konseptikuvaukset askelia tehokkaampaan oppimiseen oulun seudun ammattikorkeakoulu :: oamk.fi Konsepti 1: Oman osaamisen arviointi Tommi Inkilä, Lucia Jakobsson, Minna Karukka, pekka silven, Heidi

Lisätiedot

apollo ajanvaraus- ja asiakashallintajärjestelmä GOLD M A R K E T

apollo ajanvaraus- ja asiakashallintajärjestelmä GOLD M A R K E T GOLD ajanvaraukseen, asiakashallintaan ja markkinointiin. Dynaaminen Helppokäyttöinen Vaivattomasti ylläpidettävä Edullinen on ratkaisu Online-ajanvarauksella lisäetua palveluun MARKET:ssa asiakkaasi saavat

Lisätiedot

LEHTI MYYNNIN HENKILÖILLE NRO 2. Myynnin viisi elementtiä tehokkuuden tae SalesPeoplella valtakunnallinen verkosto

LEHTI MYYNNIN HENKILÖILLE NRO 2. Myynnin viisi elementtiä tehokkuuden tae SalesPeoplella valtakunnallinen verkosto 07 LEHTI MYYNNIN HENKILÖILLE NRO 2 SalesPeople Myynnin viisi elementtiä tehokkuuden tae SalesPeoplella valtakunnallinen verkosto Myyntitoiminnan käsikirja tehostaa osaamisen siirtoa 07 PÄÄKIRJOITUS Haaskaammeko

Lisätiedot

HUOM! Sinisellä taustavärillä on merkitty tarjoajan täytettäväksi tarkoitetut sarakkeet/kohdat/solut.

HUOM! Sinisellä taustavärillä on merkitty tarjoajan täytettäväksi tarkoitetut sarakkeet/kohdat/solut. KEHITTÄMISKESKUS OY HÄME 1 (11) TARJOUS- JA HINNOITTELULOMAKE Integroitu asiakashallinta Tarjoaja tekee tarjouksen täyttämällä ja allekirjoittamalla tämän tarjous- ja hinnoittelulomakkeen. Tarjouksen jättäessään

Lisätiedot

Rahapäivä 14.9.2010 Asiakaslähtöisemmäksi, globaalimmaksi ja tuottavammaksi KONEeksi. Matti Alahuhta Toimitusjohtaja

Rahapäivä 14.9.2010 Asiakaslähtöisemmäksi, globaalimmaksi ja tuottavammaksi KONEeksi. Matti Alahuhta Toimitusjohtaja Rahapäivä 14.9.2010 Asiakaslähtöisemmäksi, globaalimmaksi ja tuottavammaksi KONEeksi Matti Alahuhta Toimitusjohtaja Sisältö Vuosi on alkanut hyvin KONEen kilpailukyvyn kehittäminen Miten KONE on kehittynyt

Lisätiedot

Lisäarvoa asiakkaalle

Lisäarvoa asiakkaalle Lisäarvoa asiakkaalle Hyvä kumppani tuo yritystoiminnalle selkeän lisäarvon. Mellano Oy:n toiminnan tavoitteena on olla asiakkaalleen paras lisäarvon tuottaja. Olemme Suomen johtava kodin kiintokalustekomponenttien

Lisätiedot

Sosiaalinen media. Katri Lietsala, Gemilo Oy Toimitusjohtaja, perustaja

Sosiaalinen media. Katri Lietsala, Gemilo Oy Toimitusjohtaja, perustaja 1 Sosiaalinen media Katri Lietsala, Gemilo Oy Toimitusjohtaja, perustaja Puhelin 040-7499072, sähköposti katri.lietsala@gemilo.com Gemilo Oy. Rautatienkatu 21 A, Tampere Katri on konsultoinut lukuisia

Lisätiedot

Käyttöoikeudet ja käyttäjähallinta

Käyttöoikeudet ja käyttäjähallinta Käyttöoikeudet ja käyttäjähallinta ValueFramen käyttäjäpäivät 30.11.2010 Jarmo Annala, ValueFrame Oy Esityksen sisältö 1 Käsitteet ja terminologia tutuksi 2 Sisäänrakennettujen käyttöoikeusryhmien esittely

Lisätiedot

TERVETULOA RESPECTAAN ДОБРО ПОЖАЛОВАТЬ. Juha Peltoniemi Respecta Oy 7.11.2013

TERVETULOA RESPECTAAN ДОБРО ПОЖАЛОВАТЬ. Juha Peltoniemi Respecta Oy 7.11.2013 TERVETULOA RESPECTAAN ДОБРО ПОЖАЛОВАТЬ Juha Peltoniemi Respecta Oy 7.11.2013 Respecta Respecta Oy tuottaa apuvälineisiin perustuvia tutkittuja ja yksilöllisiä palveluja, joiden tavoitteena on ihmisen itsenäisen

Lisätiedot

Milloin kannattaa käyttää XML:ää CASE: VR - e-cargo

Milloin kannattaa käyttää XML:ää CASE: VR - e-cargo Milloin kannattaa käyttää XML:ää CASE: VR - e-cargo ebusiness Forum Kouvola, 3.10.2002 25.9.2002, Ina Mickelsson, EDI Management sivu 1 E-Cargo Esityksen sisältö: hankkeen taustat ja tavoitteet hankkeen

Lisätiedot

Maksatko liikaa autoedustasi?

Maksatko liikaa autoedustasi? Maksatko liikaa autoedustasi? Autoedun saajan edut automaattista Paikannin.com -ajopäiväkirjaa käytettäessä: autoedun verotusarvo perustuu todelliseen käyttöön (ks. esimerkkilaskelmat) käyttöedun saajan

Lisätiedot

Lean Sales Talent Vectia Renewal forum 5.11.2013

Lean Sales Talent Vectia Renewal forum 5.11.2013 Lean Sales Talent Vectia Renewal forum 5.11.2013 Talent Vectia 1 Myynti on jäänyt jälkeen muista toiminnoista?? vs. Liidejä ei osata tuottaa systemaattisesti Myyjät eivät ymmärrä asiakastaan Myynnin johtaminen

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

SÄHKÖINEN MYYNTIMIES

SÄHKÖINEN MYYNTIMIES SÄHKÖINEN MYYNTIMIES Yritys Henkilöstö 25+ Asiakkaita 700+ Palvelut: Sähköinen myyntimies Livezhat Perustettu Suomalainen Patentoitu USA:ssa ZEF Arviointikone ZEF Vaalikone Kannattava kasvuyritys Suomen

Lisätiedot

Toiminnallisen määrittelyn tarina. Esimerkki Reaktorin tavasta tehdä toiminnallista määrittelyä.

Toiminnallisen määrittelyn tarina. Esimerkki Reaktorin tavasta tehdä toiminnallista määrittelyä. Toiminnallisen määrittelyn tarina Esimerkki Reaktorin tavasta tehdä toiminnallista määrittelyä. Toimitusjohtajan pulma Tässä on toimitusjohtaja Roope, jonka tavoitteena on pyörittää Rengasmaster Oy:tä

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Terveydenhuollon Atk-päivät 2009

Terveydenhuollon Atk-päivät 2009 Terveydenhuollon Atk-päivät 2009 26. 27.5.2009, Jyväskylä Mika Kolhinoja Teknologiakonsultti Citrix CCA, Citrix CCEA, Citrix CCSP, Microsoft MCP, Microsoft MCSA, Microsoft MCSE, Microsoft MCTS, Microsoft

Lisätiedot

Oppijan polku - kohti eoppijaa. Mika Tammilehto

Oppijan polku - kohti eoppijaa. Mika Tammilehto Oppijan polku - kohti eoppijaa Mika Tammilehto Julkisen hallinnon asiakkuusstrategia Yhteistyössä palvelu pelaa määritellään julkisen hallinnon asiakaspalvelujen visio ja tavoitetila vuoteen 2020 Asiakaspalvelun

Lisätiedot

Vientirenkaan kautta Venäjälle. Kivi 2009 Live! Joensuu 8.10.2009

Vientirenkaan kautta Venäjälle. Kivi 2009 Live! Joensuu 8.10.2009 Kivi 2009 Live! Joensuu 8.10.2009 Karelment Oy Karelment Oy -Nurmeksessa toimiva talotehdas - perustettu 1994 Yhtiön omistus ja johto Toimitusjohtaja Kyösti Kettunen, Nurmes Markkinointijohtaja Ari Kilpeläinen,

Lisätiedot

MIRATEL OY ON NYT ASCOM MIRATEL OY

MIRATEL OY ON NYT ASCOM MIRATEL OY [ ASCOM MIRATEL] MIRATEL OY ON NYT ASCOM MIRATEL OY 1 ASCOM HOLDING AG OSTI MIRATEL OY:N 1.7.2011 Ascom on listattu Zurichin pörssissä ja sen pääkonttori sijaitsee Sveitsissä Yhtiöllä on tytäryhtiöitä

Lisätiedot

NELJÄ HELPPOA TAPAA TEHDÄ TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖSTÄ JOUSTAVAMPAA

NELJÄ HELPPOA TAPAA TEHDÄ TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖSTÄ JOUSTAVAMPAA NELJÄ HELPPOA TAPAA TEHDÄ TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖSTÄ JOUSTAVAMPAA Vie yrityksesi pidemmälle Olitpa yrityksesi nykyisestä suorituskyvystä mitä mieltä tahansa, jokainen yritysorganisaatio pystyy parantamaan tuottavuuttaan

Lisätiedot

Asiakaspalveluprosessin kehittäminen jakelun vaikutuspiiriin kuuluvien asioiden osalta

Asiakaspalveluprosessin kehittäminen jakelun vaikutuspiiriin kuuluvien asioiden osalta Asiakaspalveluprosessin kehittäminen jakelun vaikutuspiiriin kuuluvien asioiden osalta Tehtävät 1. Asiakaspalvelun ja asiakkaiden vaatimukset jakelulle => haastateltavat organisaatiot/henkilöt => lukijaraatien

Lisätiedot

Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015

Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015 Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015 Olen kokenut etätyön hyväksi työskentelytavaksi Saan etätyöpäivän aikana pääosin tehtyä suunnittelemani työt Ohjeistus etätyön tekemiseen on ollut riittävää

Lisätiedot

Pk- ja kansainvälistymisrahoitus KiVi seminaari Mikkeli 25.1.2012 26.1.2012

Pk- ja kansainvälistymisrahoitus KiVi seminaari Mikkeli 25.1.2012 26.1.2012 1 Pk- ja kansainvälistymisrahoitus KiVi seminaari Mikkeli 25.1.2012 Finnveran rahoitus kasvaville ja kansainvälistyville yrityksille vuonna 2010 Rahoituskanta 902,1 milj. vientitakuiden vastuukanta 201,2

Lisätiedot

NEKKARI YRITTÄJÄNAISTEN UUSI JÄSENREKISTERI. Tilannekatsaus liittokokoukselle 4.10.2009. Tiina Vainio Oy Bitti Ab

NEKKARI YRITTÄJÄNAISTEN UUSI JÄSENREKISTERI. Tilannekatsaus liittokokoukselle 4.10.2009. Tiina Vainio Oy Bitti Ab NEKKARI YRITTÄJÄNAISTEN UUSI JÄSENREKISTERI Tilannekatsaus liittokokoukselle 4.10.2009 Tiina Vainio Oy Bitti Ab ! SOPIMUS o 20.7.2009 solmittiin palvelusopimus Yrittäjänaisten Keskusliiton ja Oy Bitti

Lisätiedot

Yhtiökokous. Jari Jaakkola, toimitusjohtaja 22.3.2012. QPR Software Plc

Yhtiökokous. Jari Jaakkola, toimitusjohtaja 22.3.2012. QPR Software Plc QPR Software Oyj Yhtiökokous Jari Jaakkola, toimitusjohtaja 22.3.2012 Vuosi 2011 Yhtiö käynnisti Kokonaisarkkitehtuuripalvelut-liiketoiminnan vuoden alussa. Yhtiö lanseerasi uuden tuotteen, QPR ProcessAnalyzerin

Lisätiedot

Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi

Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi VAHVAT VANHUSNEUVOSTO ääni kuuluviin ja osaaminen näkyväksi Tampere projektijohtaja Mari Patronen Tampereen hankkeet 1. Asiakas- ja palveluohjaus 2. Henkilökohtainen

Lisätiedot

- Jarjestelmaasiantuntija Markku Jaatinen

- Jarjestelmaasiantuntija Markku Jaatinen SUOMEN KUNTALIITTO Sairaalapalvelut Terveydenhuollon ATK-päivät 26. - 27.5.1 997 Lahti, Kauppahotelli Grand - Jarjestelmaasiantuntija Markku Jaatinen Telecom Finland Tietojenhallinta Intranetin ja Internetin

Lisätiedot