Punkalaitumen arkeologiaa: esihistoriallisia ja historiallisia asutusmuistoja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Punkalaitumen arkeologiaa: esihistoriallisia ja historiallisia asutusmuistoja"

Transkriptio

1 Punkalaitumen arkeologiaa: esihistoriallisia ja historiallisia asutusmuistoja Ulla Lähdesmäki, tutkija Pirkanmaan maakuntamuseo Kulttuuriympäristöyksikkö

2 arkeologia esihistoriallinen ja historiallinen aika, n eaa, n AD arkeologinen kulttuuriperintö miten tietoainesta hankitaan: inventoinnit, kaivaukset, muut menetelmät muinaismuistot: kiinteät muinaisjäännökset ja esineet muinaisjäännökset ovat lailla rauhoitettuja: muinaismuistolaki 259/1963 (vanhemmat suojelusäännökset v. 1883, v. 1666) MML 1, 2 muinaismuistolaki

3

4 Loimaan kihlakunnankertomus 1876 Mäenpään kylän Eskolan vaarilla oli ollut kiviase. Ukko kiersi tulipaloissa kivi kourassa palaneen paikan, siten estäen valkean leviämisen. Kun toissa kesänä oli metsävalkea riehunut Huittisissa, sinne oli haettu lainaksi tuo Punkalaitumen kivi. Sillä retkellä kivi oli hukkaantunut..

5 Konatunmaan Konatunlevo: kuusi kivikyhäystä (lapinraunioita?) ojamaisia kaivantoja, hiitten eli peikkojen työtä tai lappalaisten tekoa Vehkajärven rannalla vastaavia kivipanoksia Konatun kellari (hiitten tekemä) tarinoita Sarkkilan kylän Pourun talon Pitkämäen haassa kymmenkunta hautakuoppaa muilta aikakausilta ei muuta kerrottavaa, kerääjä oli tutkinut kirkon arkistoa papin kanssa tarkoin, muttei löytänyt mitään mainittavaa kertoo kuitenkin Punkalaitumelta löydetyn muutamia kivikaluja Pourun vaari löysi 30 vuotta sitten kivivasaran kellotapulin kivijalan vierestä. Ennen sitä oli ukkonen lyönyt tapuliin ja repinyt sitä. Vasarasta oli vain pieni muru jäljellä, muu osa oli käytetty lääkkeeksi ja voiteiksi. Tasataltta löytyi viisi vuotta sitten Haviokoskesta sitä perattaessa Onsitaltta Talolan kylän Kuparin pellosta. Molemmat edelliset oli lähetetty Helsingin museoon Mäenpään kylän Eskolan kiviase

6 Seutukaavaliittojen luettelot muinaisjäännöksistä lakisääteiset kuntainliitot seutukaavoitusta varten v lähtien Satakunnan seutukaavaliitto 1967, Satakunnan seutukaava 1973/1975, mm. virkistys- ja suojelualueita Pirkanmaan kiinteät muinaisjäännökset 2007

7 Historialliset lähteet, mm. historialliset kartat Maakirjakartta1646 Mäenpään kylän tonttimaasta

8 Sarkkilan kylän tonttimaa, Punkalaitumen kirkko

9 Arkeologiset kenttätyöt Korpi-Hosian kaivaus 1949, Hankurin Rauteen kaivaus 1954, Littolan Suonion kiviesineiden löytöpaikan tarkastus 1964 Punkalaitumen kunnan perusinventointi v. 1997

10

11 Arkeologiset kohteet Arkeologiset hankkeet Muinaiskalupäiväkirja - arkeologiset kokoelmat Muinaiskalupäiväkirja - arkeologiset kokoelmat

12 Kiinteitä muinaisjäännöksiä Loimaan kihlakunnassa ei määritelty Punkalaidun Hankuri Rautee Kivikautisen asuinpaikan kaivaus 1954 Kaivaus Punkalaidun Haviokoski, Parrila ja Korrinkoski, siirtoviemärilinjan kaivuun arkeologinen valvonta 2012 Valvonta Punkalaidun Inventointi 1997 Inventointi Punkalaidun Karjamaantie arkeologinen valvonta 2015 Valvonta Punkalaidun Korpi-Hosia Kivikautisen asuinpaikan kaivaus 1949 Kaivaus Punkalaidun Kostilan kylätontti arkeologinen valvonta 2015 Valvonta Punkalaidun Mäenpää kylätontti G, valvonta 2014 Valvonta Punkalaidun Mäenpää Lunteenintie, arkeologinen valvonta vanhalla Huittinen-Punkalaidun-Urjala-tielinjalla 2014 Valvonta Punkalaidun Mäenpää, muinaisjäännösinventointi 2013 Inventointi Punkalaidun Punkalaitumenjoen rantapuiston arkeologinen tarkkuusinventointi 2015 Tarkkuusinventointi Punkalaidun Vanttila, historiallisen ajan kyläpaikan arkeologinen kaivaus 2013 Inventointi Punkalaidun Vanttila, kylätontin koekaivaus 2012 Koekaivaus Punkalaidun Vesilahdentien vesijohtolinjan rakennusalueen muinaisjäännösinventointi 2012 Inventointi Punkalaidun, Isosuon tuulivoimahankkeen osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2014 Inventointi Punkalaidun, Littola Suonio. Kiviesineiden löytöpaikan tarkastus 1964 Tarkastus Punkalaidun, Sarkkilan alueen vesihuoltolinjojen muinaisjäännösinventointi 2014 Inventointi Punkalaidun-Huittinen Vesihuoltolinjan muinaisjäännösinventointi 2011 Inventointi 2011

13 Muinaisjäännösten hankerekisteri Haviokoski, Parrila ja Korrinkoski, Inventointi Mäenpää, Inventointi Punkalaitumen kunta, Inventointi Sarkkila, Inventointi Sarkkila, Kostila, Pappila, Inventointi Vanttila, Koekaivaus Vesilahdentie, Inventointi 2012 Valtakunnallinen muinaisjäännösrekisteri/museovirasto

14 Muinaisjäännösrekisteri Haviokoski, asuinpaikat Heikkilä, löytöpaikat Hosiokorpi, asuinpaikat Iso-Kurki, löytöpaikat Juutinsaari, kivirakenteet Kalisen jokiranta, asuinpaikat Kannisto, asuinpaikat Karjamaantie, asuinpaikat Kokkola (Kokkoi), asuinpaikat Korkeakallio, löytöpaikat Korpihosia, asuinpaikat Kostila, asuinpaikat Koukonkallio (jokilaaksossa), kivirakenteet Muinaisjäännösrekisteri Haviokoski, asuinpaikat Heikkilä, löytöpaikat Hosiokorpi, asuinpaikat Iso-Kurki, löytöpaikat Juutinsaari, kivirakenteet Kalisen jokiranta, asuinpaikat Kannisto, asuinpaikat Karjamaantie, asuinpaikat Kokkola (Kokkoi), asuinpaikat Korkeakallio, löytöpaikat Korpihosia, asuinpaikat Kostila, asuinpaikat Koukonkallio (jokilaaksossa), kivirakenteet Uutela 1, löytöpaikat Uutela 2, löytöpaikat Vanttila, asuinpaikat Veisu, löytöpaikat Yli-Jalli, löytöpaikat Koukonkallio, kultti- ja tarinapaikat Kuljunsuo, löytöpaikat Kupari, asuinpaikat Laitakorpi, löytöpaikat Lauttakyläntie, kulkuväylät Länsipää, löytöpaikat Mahnala, löytöpaikat Marttila, löytöpaikat Metsäranta, löytöpaikat Mäenpää (Mäenpä), asuinpaikat Koukonkallio, kultti- ja tarinapaikat Kuljunsuo, löytöpaikat Kupari, asuinpaikat Laitakorpi, löytöpaikat Lauttakyläntie, kulkuväylät Länsipää, löytöpaikat Mahnala, löytöpaikat Marttila, löytöpaikat Metsäranta, löytöpaikat Mäenpää (Mäenpä), asuinpaikat

15

16 29 suojeltua arkeologista kohdetta (kiinteitä muinaisjäännöksiä tai muutoin suojeltuja historiallisia asutuskohteita) 13 kivikautista asuinpaikkaa

17

18

19

20

21

22

23

24 Punkalaitumen keskiaikaan palautuvia kylätontteja Kokkola (Kokkoi), Mäenpää (Mäenpä), Sarkkila, Suonio (Suonto), Kostila, Haviokoski, Talo-Pappila ja Vanttila kirjallisia mainintoja kylistä luvulta Kartta: Mikroliitti Oy:n inventointikertomus 2013

25 Mäenpään kylä, kartat Mikroliitti Oy:n inventointiraportista (2013)

26

27 Sarkkila Kartat Mikroliitti Oy. Ote maakirjakartasta 1645 ja isojakokartasta 1791 (A86:26/4-39).

28

29

30

31

32 Kostilan kylän tonttimaa

33

34

35

36

37

38 V kartta Jalasjoen niittyalueesta (Lars Schroderus): Koukon Callio Olim Mansio Diabolica - Aulis Oja, Koukonkallion arvoitus, Kalevalaseuran vuosikirja Niilo Valonen, Koukonkallion perimätieto, Kalevalaseuran vuosikirja, Jalmari Jaakkola, lappalaisperäinen paikannimi, Kåwkoss baergh - Valo Saikku, Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja museoyhdistyksen vuosikirja (mahdollinen) kulttipaikka

39 Vanttilan kylätontti Kartat Mikroliitti Oy:n koekaivausraportista Oik. isojakokartta 1792.

40

41

42 Kuvat: Mikroliitti Oy

43 jokamiehenoikeudet pihapiirissä ja asumusten lähellä maanomistajan lupa, pellolla myös kiinteän muinaisjäännöksen luvaton kajoaminen on kiellettyä

KYLÄTONTIT SUOJELUN NÄKÖKULMASTA V A D I M A D E L P I R K A N M A A N M A A K U N T A M U S E O

KYLÄTONTIT SUOJELUN NÄKÖKULMASTA V A D I M A D E L P I R K A N M A A N M A A K U N T A M U S E O KYLÄTONTIT SUOJELUN NÄKÖKULMASTA V A D I M A D E L P I R K A N M A A N M A A K U N T A M U S E O M A A S E U D U N A S U T U S - J A E L I N K E I N O H I S T O R I A L L I S E T M U I N A I S J Ä Ä N

Lisätiedot

Punkalaitumen Isosuo Maisemarakenne. 20 km. 15 km. 10 km. 6 km. 3 km. Maisemarakenne suunnittelualueen ympäristöstä. 10.6.2015/TL

Punkalaitumen Isosuo Maisemarakenne. 20 km. 15 km. 10 km. 6 km. 3 km. Maisemarakenne suunnittelualueen ympäristöstä. 10.6.2015/TL Maisemarakenne 2 km Etäisyysvyöhyke suunnitelluista tuulivoimaloista Korkeuskäyrä, metriä 75 11 Kuva 1. Maisemarakenne suunnittelualueen ympäristöstä. 5 Maisema-analyysi 2 km Kellotapuli Maiseman solmukohta

Lisätiedot

Metallinetsinharrastuksen koulutuspäivä Pirkanmaan maakuntamuseo Ulla Lähdesmäki

Metallinetsinharrastuksen koulutuspäivä Pirkanmaan maakuntamuseo Ulla Lähdesmäki Metallinetsinharrastuksen koulutuspäivä 29.4.2017 Pirkanmaan maakuntamuseo Ulla Lähdesmäki Miksi arkeologista perintöä säilytetään ja suojellaan? Muinaismuistot sisältävät tietoa menneiden aikojen ihmisistä

Lisätiedot

Sastamala Äetsänmäen vesihuoltolinjan muinaisjäännösinventointi osa 2 maastotarkastus 2010 Timo Jussila, Tapani Rostedt

Sastamala Äetsänmäen vesihuoltolinjan muinaisjäännösinventointi osa 2 maastotarkastus 2010 Timo Jussila, Tapani Rostedt 1 Sastamala Äetsänmäen vesihuoltolinjan muinaisjäännösinventointi osa 2 maastotarkastus 2010 Timo Jussila, Tapani Rostedt Kustantaja: Sastamalan kaupunki, Sastamalan Vesi Liikelaitos 2 Sisältö: Perustiedot...

Lisätiedot

Nokia Tottijärven kirkko Karukka Vesihuoltokaivantolinjan muinaisjäännösinventointi 2014 Timo Jussila Timo Sepänmaa

Nokia Tottijärven kirkko Karukka Vesihuoltokaivantolinjan muinaisjäännösinventointi 2014 Timo Jussila Timo Sepänmaa 1 Nokia Tottijärven kirkko Karukka Vesihuoltokaivantolinjan muinaisjäännösinventointi 2014 Timo Jussila Timo Sepänmaa Tilaaja: Nokian Tottijärven Kirkonkylän vesihuolto-osuuskunta 2 Sisältö: Kansikuva:

Lisätiedot

Punkalaidun Sarkkilan alueen vesihuoltolinjojen muinaisjäännösinventointi 2014

Punkalaidun Sarkkilan alueen vesihuoltolinjojen muinaisjäännösinventointi 2014 1 Punkalaidun Sarkkilan alueen vesihuoltolinjojen muinaisjäännösinventointi 2014 Ville Laakso Tilaaja: Punkalaitumen kunta 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Inventointi... 4 Havainnot... 5 Tulos...

Lisätiedot

Pälkäne Laitikkala Katajan tilan Ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011 Hannu Poutiainen Timo Jussila

Pälkäne Laitikkala Katajan tilan Ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011 Hannu Poutiainen Timo Jussila 1 Pälkäne Laitikkala Katajan tilan Ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011 Hannu Poutiainen Timo Jussila Kustantaja: Arkkitehtitoimisto Helena Väisänen 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot...

Lisätiedot

Kylmäkoski Tipurin laajennusasemakaava-alueen inventointi 2008

Kylmäkoski Tipurin laajennusasemakaava-alueen inventointi 2008 Kylmäkoski Tipurin laajennusasemakaava-alueen inventointi 2008 Tiina Jäkärä 2008 Pirkanmaan maakuntamuseo Kulttuuriympäristöyksikkö 1 Sisällysluettelo Johdanto..2 Tutkimusalue ja aiemmat tutkimukset Inventoinnin

Lisätiedot

Valkeakoski Huittula Sähkölinjan muutostöiden arkeologinen valvonta 2011

Valkeakoski Huittula Sähkölinjan muutostöiden arkeologinen valvonta 2011 Valkeakoski Huittula Sähkölinjan muutostöiden arkeologinen valvonta 2011 Tiina Vasko 2011 Pirkanmaan maakuntamuseo Kulttuuriympäristöyksikkö Sisällysluettelo Arkisto- ja rekisteritiedot 3 Tiivistelmä..4

Lisätiedot

Tampere Teiskon kirkonkylän vesihuoltotyöalueen muinaisjäännösinventointi 2014

Tampere Teiskon kirkonkylän vesihuoltotyöalueen muinaisjäännösinventointi 2014 1 Tampere Teiskon kirkonkylän vesihuoltotyöalueen muinaisjäännösinventointi 2014 Ville Laakso Antti Bilund Tilaaja: Teiskon vesihuolto-osuuskunta 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi...

Lisätiedot

MUINAISJÄÄNNÖKSET KAAVOITUKSESSA. Kaisa Lehtonen / Varsinais-Suomen maakuntamuseo

MUINAISJÄÄNNÖKSET KAAVOITUKSESSA. Kaisa Lehtonen / Varsinais-Suomen maakuntamuseo MUINAISJÄÄNNÖKSET KAAVOITUKSESSA Kaisa Lehtonen / Varsinais-Suomen maakuntamuseo MITÄ MUINAISJÄÄNNÖKSET OVAT? Maisemassa, maaperässä tai vedessä säilyneitä ihmisen aikaansaamia rakenteita ja kerrostumia

Lisätiedot

Punkalaidun Isosuon tuulivoimahankkeen osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2014

Punkalaidun Isosuon tuulivoimahankkeen osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2014 1 Punkalaidun Isosuon tuulivoimahankkeen osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2014 Ville Laakso Tilaaja: Ramboll Finland Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Inventointi... 5 Tulos...

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI OSIA YLÄ-PISPALASTA, ALA-PISPALASTA JA SANTALAHDESTA, ASEMAKAAVAN MUUTOS, PISPALAN ASEMAKAAVAN UUDISTAMISEN II-VAIHE

TAMPEREEN KAUPUNKI OSIA YLÄ-PISPALASTA, ALA-PISPALASTA JA SANTALAHDESTA, ASEMAKAAVAN MUUTOS, PISPALAN ASEMAKAAVAN UUDISTAMISEN II-VAIHE TAMPEREEN KAUPUNKI 3.2.2016 OSIA YLÄ-PISPALASTA, ALA-PISPALASTA JA SANTALAHDESTA, ASEMAKAAVAN MUUTOS, PISPALAN ASEMAKAAVAN UUDISTAMISEN II-VAIHE Asemakaava nro 8309 Diaarinumero: TRE: 841/10.02.01/2009

Lisätiedot

Toholampi Kirkonkylä osayleiskaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2007

Toholampi Kirkonkylä osayleiskaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2007 1 Toholampi Kirkonkylä osayleiskaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2007 Hans-Peter Schulz Timo Jussila Kustantaja: Toholammen kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Yleiskartta...

Lisätiedot

Kangasala - Tampere Vt.12 välillä Alasjärvi-Huutijärvi muinaisjäännösselvitys 2015

Kangasala - Tampere Vt.12 välillä Alasjärvi-Huutijärvi muinaisjäännösselvitys 2015 1 Kangasala - Tampere Vt.12 välillä Alasjärvi-Huutijärvi muinaisjäännösselvitys 2015 Timo Jussila Teemu Tiainen Tilaaja: Ramboll 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi... 4

Lisätiedot

Lapinlahti Alapitkän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009

Lapinlahti Alapitkän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009 1 Lapinlahti Alapitkän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Kustantaja: Lapinlahden kunta 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi... 3 Kirveen löytöpaikka...

Lisätiedot

Punkalaidun-Huittinen Vesihuoltolinjan muinaisjäännösinventointi 2011

Punkalaidun-Huittinen Vesihuoltolinjan muinaisjäännösinventointi 2011 1 Punkalaidun-Huittinen Vesihuoltolinjan muinaisjäännösinventointi 2011 Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Timo Jussila Kustantaja: Punkalaitumen kunta 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi...

Lisätiedot

Laukaa Kirkkoranta Asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2013

Laukaa Kirkkoranta Asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2013 1 Laukaa Kirkkoranta Asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2013 Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: Laukaan kunta 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot:... 2 Inventointi... 3 Valokuvia... 4

Lisätiedot

ASIKKALA Kalkkinen Iisakkila Kaapeliojan valvontatyö

ASIKKALA Kalkkinen Iisakkila Kaapeliojan valvontatyö ASIKKALA Kalkkinen Iisakkila Kaapeliojan valvontatyö 20.10.2015 Hannu Takala Lahden kaupunginmuseo/päijät-hämeen maakuntamuseo Tiivistelmä Asikkalan Kalkkisissa toteutettiin sähköverkon maakaapelointia

Lisätiedot

Akaa (Toijala) Matinlahti arkeologinen valvonta 2017

Akaa (Toijala) Matinlahti arkeologinen valvonta 2017 1 Akaa (Toijala) Matinlahti arkeologinen valvonta 2017 Teemu Tiainen Tilaaja: Verkonrakentaja Wire Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Kartat... 3 Valvonta... 4 Tulos... 7 Lähteet... 7 Kansikuva: Valvonnassa

Lisätiedot

Hankasalmi Olkkolan asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2006

Hankasalmi Olkkolan asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2006 1 Hankasalmi Olkkolan asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2006 Timo Jussila 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Kaavakartta... 2 Maastokartta 1:10 000, muinaisjäännös ja tutkimusalue... 3 HANKASALMI 27

Lisätiedot

Punkalaidun Mäenpää Lunteenintie arkeologinen valvonta vanhalla Huittinen Punkalaidun Urjala tielinjalla 2014 Timo Sepänmaa Antti Bilund

Punkalaidun Mäenpää Lunteenintie arkeologinen valvonta vanhalla Huittinen Punkalaidun Urjala tielinjalla 2014 Timo Sepänmaa Antti Bilund 1 Punkalaidun Mäenpää Lunteenintie arkeologinen valvonta vanhalla Huittinen Punkalaidun Urjala tielinjalla 2014 Timo Sepänmaa Antti Bilund Tilaaja: Punkalaitumen kunta 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartta...

Lisätiedot

KANGASALA HERTTUALAN OSAYLEISKAAVA-ALUE ARKEOLOGISEN INVENTOINNIN TÄYDENNYS 2016

KANGASALA HERTTUALAN OSAYLEISKAAVA-ALUE ARKEOLOGISEN INVENTOINNIN TÄYDENNYS 2016 KANGASALA HERTTUALAN OSAYLEISKAAVA-ALUE ARKEOLOGISEN INVENTOINNIN TÄYDENNYS 2016 SISÄLLYSLUETTELO 1 Johdanto... 2 2 Lähteet... 3 Arkeologinen kulttuuriperintökohde 1. Herttuala (Herttuala).5 Taustakartat:

Lisätiedot

Pirkkala. Naistenmatkanlahden arkeologinen inventointi Hanna-Leena Salminen

Pirkkala. Naistenmatkanlahden arkeologinen inventointi Hanna-Leena Salminen Pirkkala Naistenmatkanlahden arkeologinen inventointi 2009 Hanna-Leena Salminen Pirkanmaan maakuntamuseo 2009 1 Tiivistelmä... 6 Johdanto... 7 Naistenmatkanlahden alueen arkeologiaa... 7 Inventoinnin tulokset...

Lisätiedot

Kangasala Keskustan osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009

Kangasala Keskustan osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009 1 Kangasala Keskustan osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009 Tapani Rostedt Timo Jussila Kustantaja: Kangasalan kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 2 Inventointi... 3 Kylätontit...

Lisätiedot

Jämijärvi Lauttakankaan tuulivoimapuisto Osayleiskaava-alueen arkeologinen inventointi 2014

Jämijärvi Lauttakankaan tuulivoimapuisto Osayleiskaava-alueen arkeologinen inventointi 2014 Jämijärvi Lauttakankaan tuulivoimapuisto Osayleiskaava-alueen arkeologinen inventointi 2014 Tiina Vasko 2014 Satakunnan Museo SISÄLLYSLUETTELO Yleiskartat 2 kpl Arkisto ja rekisteritiedot Tiivistelmä 1.

Lisätiedot

Sastamala viemärikaivannon kaivuun arkeologinen valvonta Mäkitalon kivikautisen asuinpaikan läheisyydessä 2013 Hannu Poutiainen Jasse Tiilikkala

Sastamala viemärikaivannon kaivuun arkeologinen valvonta Mäkitalon kivikautisen asuinpaikan läheisyydessä 2013 Hannu Poutiainen Jasse Tiilikkala 1 Sastamala viemärikaivannon kaivuun arkeologinen valvonta Mäkitalon kivikautisen asuinpaikan läheisyydessä 2013 Hannu Poutiainen Jasse Tiilikkala Tilaaja: Sastamalan Vesi Liikelaitos 2 Sisältö Kansikuva:

Lisätiedot

YLIVIESKAN KAUPUNKI N i e m e l ä n k y l ä n osayleiskaavan tarkistus 2015

YLIVIESKAN KAUPUNKI N i e m e l ä n k y l ä n osayleiskaavan tarkistus 2015 YLIVIESKAN KAUPUNKI N i e m e l ä n k y l ä n osayleiskaavan tarkistus 2015 MUINAISMUISTOKOHTEET Maankäyttöyksikkö/kaavoitus / maanmittausteknikko Eriia Laru,19.10.2004 SISÄLLYSLUETTELO MUSEOVIRASTON JULKAISU:

Lisätiedot

Rääkkylä Oinaanniemen ranta-asemakaavamuutosalueen muinaisjäännösinventointi 2018

Rääkkylä Oinaanniemen ranta-asemakaavamuutosalueen muinaisjäännösinventointi 2018 Rääkkylä Oinaanniemen ranta-asemakaavamuutosalueen muinaisjäännösinventointi 2018 Hannu Poutiainen Timo Sepänmaa Tilaaja: Kaarlo Kervinen Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Inventointi... 4 Tulos...

Lisätiedot

PÄLKÄNE Laitikkala, Suttinen

PÄLKÄNE Laitikkala, Suttinen R A P O R T T I PÄLKÄNE Laitikkala, Suttinen Pintapoiminta Suttisen kivikautisen asuinpaikan läheisyydessä 29.2.2016 PIRKANMAAN MAAKUNTAMUSEO KREETTA LESELL Tiivistelmä Sarsa ry ja Pirkanmaan maakuntamuseo

Lisätiedot

Sisällys: Negatiiviluettelo 9 Dialuettelo 9

Sisällys: Negatiiviluettelo 9 Dialuettelo 9 1 Sisällys: Sisällysluettelo 1 Arkistotiedot 2 1. Johdanto 3 Kartta inventoitavasta alueesta 4 2. Kaava-alueen topografia ja tutkimukset 5 Kartta alueelle tehdyistä koekuopista 6 Valokuvat 7 Negatiiviluettelo

Lisätiedot

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta 172 Isojakokartat 1800-luvun pitäjänkartat 1950-luvun peruskartta Vuoden 2014 peruskartta 173 Kihniö Virrat PARKANO Linnankylän kulttuurimaisema Mänttä-Vilppula Parkano Ruovesi Ikaalinen Ylöjärvi Juupajoki

Lisätiedot

Parkano Pentinrannan asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011

Parkano Pentinrannan asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011 1 Parkano Pentinrannan asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011 Timo Jussila Tapani Rostedt Kustantaja: Suunnittelutalo Oy / Parkanon kaupunki 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartta...

Lisätiedot

Vampula-Huittinen vesihuoltolinjan muinaisjäännösinventointi 2011

Vampula-Huittinen vesihuoltolinjan muinaisjäännösinventointi 2011 1 Vampula-Huittinen vesihuoltolinjan muinaisjäännösinventointi 2011 Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Timo Jussila Kustantaja: Huittisten kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 4 Muinaisjäännökset...

Lisätiedot

Ruovesi Pappilankulma Vesihuoltolinjan muinaisjäännösinventointi 2011

Ruovesi Pappilankulma Vesihuoltolinjan muinaisjäännösinventointi 2011 1 Ruovesi Pappilankulma Vesihuoltolinjan muinaisjäännösinventointi 2011 Hannu Poutiainen Timo Jussila Kustantaja: Mustajärven vesiosuuskunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi...

Lisätiedot

Kaavi Kirkonkylän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009

Kaavi Kirkonkylän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009 1 Kaavi Kirkonkylän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Kustantaja: Kaavin kunta 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Yleiskartta... 3 Muinaisjäännös...

Lisätiedot

Kirkkonummi Öfvergård kiinteistöjen 2:94, 2:8 ja 3:34 muinaisjäännösinventointi 2016

Kirkkonummi Öfvergård kiinteistöjen 2:94, 2:8 ja 3:34 muinaisjäännösinventointi 2016 1 Kirkkonummi Öfvergård kiinteistöjen 2:94, 2:8 ja 3:34 muinaisjäännösinventointi 2016 Timo Jussila Tilaaja: TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Vanhat

Lisätiedot

Tervola Varevaaran tuulivoimalahankkeen alueen muinaisjäännösinventointi 2010 Ver 2 Tapani Rostedt Hannu Poutiainen Timo Jussila

Tervola Varevaaran tuulivoimalahankkeen alueen muinaisjäännösinventointi 2010 Ver 2 Tapani Rostedt Hannu Poutiainen Timo Jussila 1 Tervola Varevaaran tuulivoimalahankkeen alueen muinaisjäännösinventointi 2010 Ver 2 Tapani Rostedt Hannu Poutiainen Timo Jussila Kustantaja: TuuliWatti Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi...

Lisätiedot

INVENTOINTIRAPORTTI. Järvenpää. Tervanokan historiallisen ajan kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 13.6.2014

INVENTOINTIRAPORTTI. Järvenpää. Tervanokan historiallisen ajan kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 13.6.2014 INVENTOINTIRAPORTTI Järvenpää Tervanokan historiallisen ajan kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 13.6.2014 KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITO ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT Vesa Laulumaa Tiivistelmä Tutkija Vesa

Lisätiedot

Siilinjärvi-Maaninka Kevätön-Pyylampi yleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2012

Siilinjärvi-Maaninka Kevätön-Pyylampi yleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2012 1 Siilinjärvi-Maaninka Kevätön-Pyylampi yleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2012 Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: Siilinjärven kaupunki 2 Sisältö: Kansikuva: Inventointi... 3 Yleiskartta...

Lisätiedot

Sastamala Tappitori-Vanhakirkko paineviemärilinjan kaivuun valvonta 2010 Rapani Rostedt Timo Jussila

Sastamala Tappitori-Vanhakirkko paineviemärilinjan kaivuun valvonta 2010 Rapani Rostedt Timo Jussila 1 Sastamala Tappitori-Vanhakirkko paineviemärilinjan kaivuun valvonta 2010 Rapani Rostedt Timo Jussila Kustantaja: Sastamalan kaupunki, Sastamalan Vesi Liikelaitos 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Valvonta...

Lisätiedot

PUNKALAIDUN Kostilan kylätontti arkeologinen valvonta 2015

PUNKALAIDUN Kostilan kylätontti arkeologinen valvonta 2015 1 PUNKALAIDUN Kostilan kylätontti arkeologinen valvonta 2015 Ville Laakso ja Teemu Tiainen Tilaaja: Punkalaitumen kunta 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Vanhoja karttoja... 5 Valvonta... 8 Havainnot...

Lisätiedot

PIELAVESI Lampaanjärvi Joensuu löytöpaikan arkeologinen tarkastus 2018

PIELAVESI Lampaanjärvi Joensuu löytöpaikan arkeologinen tarkastus 2018 1 PIELAVESI Lampaanjärvi Joensuu löytöpaikan arkeologinen tarkastus 2018 Hannu Poutiainen Timo Sepänmaa Tilaaja: FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi...

Lisätiedot

Kangasala Kirkko-Aakkula Arkeologinen valvonta 2012

Kangasala Kirkko-Aakkula Arkeologinen valvonta 2012 1 Kangasala Kirkko-Aakkula Arkeologinen valvonta 2012 Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Kustantaja: Kangasalan kunta 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Valvonta... 2 Kartat... 4 Kuvia... 5 Puistokäytävän

Lisätiedot

SASTAMALA, LAHDENPERÄ, ARKEOLOGINEN INVENTOINTI RANTA-ASEMAKAAVA-ALUEELLA

SASTAMALA, LAHDENPERÄ, ARKEOLOGINEN INVENTOINTI RANTA-ASEMAKAAVA-ALUEELLA Kulttuuriympäristöpalvelut Heiskanen & Luoto Oy SASTAMALA, LAHDENPERÄ, ARKEOLOGINEN INVENTOINTI RANTA-ASEMAKAAVA-ALUEELLA 3.7.2017 Laatinut: Kulttuuriympäristöpalvelut Heiskanen & Luoto Oy Kalle Luoto

Lisätiedot

Hämeenkyrö Kyröskosken pohjoisen teollisuusalueen asemakaava alueen muinaisjäännösten täydennysinventointi 2012

Hämeenkyrö Kyröskosken pohjoisen teollisuusalueen asemakaava alueen muinaisjäännösten täydennysinventointi 2012 1 Hämeenkyrö Kyröskosken pohjoisen teollisuusalueen asemakaava alueen muinaisjäännösten täydennysinventointi 2012 Timo Jussila Kustantaja: Pöyry Finland Oyj 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3

Lisätiedot

SIIKAJOKI Kangastuulen tuulivoimapuiston muinaisjäännösten täydennysinventointi 2016

SIIKAJOKI Kangastuulen tuulivoimapuiston muinaisjäännösten täydennysinventointi 2016 1 SIIKAJOKI Kangastuulen tuulivoimapuiston muinaisjäännösten täydennysinventointi 2016 Hannu Poutiainen Timo Sepänmaa Tilaaja: Ramboll Finland Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Tutkimus...

Lisätiedot

Punkalaidun Haviokoski, Parrila ja Korrinkoski siirtoviemärilinjan kaivuun arkeologinen valvonta 2012 Tapani Rostedt

Punkalaidun Haviokoski, Parrila ja Korrinkoski siirtoviemärilinjan kaivuun arkeologinen valvonta 2012 Tapani Rostedt 1 Punkalaidun Haviokoski, Parrila ja Korrinkoski siirtoviemärilinjan kaivuun arkeologinen valvonta 2012 Tapani Rostedt Kustantaja: Huittisen Puhdistamo Oy 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Tausta...

Lisätiedot

Ylöjärvi - Hämeenkyrö Valtatien 3 linjausvaihtoehtojen muinaisjäännösinventointi 2010 Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Timo Jussila

Ylöjärvi - Hämeenkyrö Valtatien 3 linjausvaihtoehtojen muinaisjäännösinventointi 2010 Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Timo Jussila LIITE 3 Ylöjärvi - Hämeenkyrö Valtatien 3 linjausvaihtoehtojen muinaisjäännösinventointi 2010 Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Timo Jussila 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi...

Lisätiedot

HAUHON LUOTIAN RANTAKAAVA-ALUEEN INVENTOINTI Kreetta Lesell f

HAUHON LUOTIAN RANTAKAAVA-ALUEEN INVENTOINTI Kreetta Lesell f HAUHON LUOTIAN RANTAKAAVA-ALUEEN INVENTOINTI Kreetta Lesell 2007 f. 144134 MUSEOVIRASTO 1 Sisällys: Sisällysluettelo 1 Arkistotiedot 2 1. Johdanto 3 2. Kaava-alueen topografia ja tutkimukset 4 Kaava-aluekartta

Lisätiedot

Laukaa Laajalahti asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2013

Laukaa Laajalahti asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2013 1 Laukaa Laajalahti asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2013 Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: Laukaan kunta 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot:... 2 Inventointi... 3 Valokuvia... 3 Yleiskartta...

Lisätiedot

Mänttä-Vilppula Kolho-Uitonsalmi viemärilinjauksen arkeologinen inventointi 2012

Mänttä-Vilppula Kolho-Uitonsalmi viemärilinjauksen arkeologinen inventointi 2012 1 Mänttä-Vilppula Kolho-Uitonsalmi viemärilinjauksen arkeologinen inventointi 2012 Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: Mänttä-Vilppulan kaupunki Kansikuva: vas. T. Sepänmaa tutkii koekuoppaa linjauksen

Lisätiedot

PUNKALAIDUN Karjamaantie arkeologinen valvonta 2015

PUNKALAIDUN Karjamaantie arkeologinen valvonta 2015 1 PUNKALAIDUN Karjamaantie arkeologinen valvonta 2015 Teemu Tiainen Tilaaja: Punkalaitumen kunta 2 Sisältö Perustiedot... 2 Kartat... 3 Valvonta... 6 Tulos... 7 Lähteet... 7 Kuvia... 8 Kansikuva: Tutkimusalueen

Lisätiedot

JALASJÄRVI Jokipiin alueen muinaisjäännösinventointi 2006

JALASJÄRVI Jokipiin alueen muinaisjäännösinventointi 2006 1 JALASJÄRVI Jokipiin alueen muinaisjäännösinventointi 2006 Timo Jussila Kustantaja: Jalasjärven kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Paikannuskartat... 3 Maastokarttaote... 4 Maakirjakarttaote...

Lisätiedot

KIRSI LUOTO KULTTUURIYMPÄRISTÖPALVELUT HEISKANEN & LUOTO OY KANGASALA PAKKALA TURSOLANTIEN VARHAISMETALLIKAUTISEN LÖYTÖPAIKAN TARKASTUS 2014

KIRSI LUOTO KULTTUURIYMPÄRISTÖPALVELUT HEISKANEN & LUOTO OY KANGASALA PAKKALA TURSOLANTIEN VARHAISMETALLIKAUTISEN LÖYTÖPAIKAN TARKASTUS 2014 KIRSI LUOTO KULTTUURIYMPÄRISTÖPALVELUT HEISKANEN & LUOTO OY KANGASALA PAKKALA TURSOLANTIEN VARHAISMETALLIKAUTISEN LÖYTÖPAIKAN TARKASTUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO 1 Johdanto... 2 2 Menetelmät... 3 3 Tulokset...

Lisätiedot

Loviisa Köpbackan asemakaava-alue Arkeologinen inventointi Tapani Rostedt

Loviisa Köpbackan asemakaava-alue Arkeologinen inventointi Tapani Rostedt Loviisa Köpbackan asemakaava-alue Arkeologinen inventointi 26.10.2007 Tapani Rostedt MUSEOVIRASTO ARKEOLOGIAN OSASTO 2 Tiivistelmä Museoviraston arkeologian osasto toteutti 26.10.2007 kiinteiden muinaisjäännösten

Lisätiedot

Nokia Harjuniityn osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2012

Nokia Harjuniityn osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2012 1 Nokia Harjuniityn osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2012 Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: Nokian kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Havaintoja... 3 Kartat... 6 Kansikuva:

Lisätiedot

Nokia Vihnusjärven pohjoispuoli muinaisjäännösinventointi 2017

Nokia Vihnusjärven pohjoispuoli muinaisjäännösinventointi 2017 1 Nokia Vihnusjärven pohjoispuoli muinaisjäännösinventointi 2017 Timo Sepänmaa Teemu Tiainen Timo Jussila Tilaaja: Nokian kaupunki 2 Sisältö Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Tulos... 3 Lähteet:... 3 Kuvia...

Lisätiedot

Kangasala Huutijärvi Asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi 2011

Kangasala Huutijärvi Asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi 2011 1 Kangasala Huutijärvi Asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi 2011 Hannu Poutiainen Timo Jussila Kustantaja: Kangasalan kunta 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi...

Lisätiedot

Aura Suni-Keskitalo arkeologinen valvonta 2017

Aura Suni-Keskitalo arkeologinen valvonta 2017 Aura Suni-Keskitalo arkeologinen valvonta 2017 Ville Laakso Tilaaja: Caruna Oy Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Valvonta... 4 Menetelmät ja havainnot... 4 Tulos... 6 Arkistolähteet... 6 Kansikuva:

Lisätiedot

Vesilahti Koskenkylän ympäristön osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventoinnin v. 2011 osuus: vanha tielinja Timo Jussila

Vesilahti Koskenkylän ympäristön osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventoinnin v. 2011 osuus: vanha tielinja Timo Jussila 1 Vesilahti Koskenkylän ympäristön osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventoinnin v. 2011 osuus: vanha tielinja Timo Jussila Kustantaja: Vesilahden kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Vanha tielinja...

Lisätiedot

ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS

ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS URJALA 35, HÄIHÄLÄ 2 Jyri Saukkonen 2002 887 01 0035 PERUSTIEDOT Kunta: Nimi: Muinaisjäännöstyyppi: Tyypin tarkenne: Ajoitus: Rauhoitusluokka: Lukumäärä: Peruskartta: Merkitty

Lisätiedot

Kiuruvesi Rantakylän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2008

Kiuruvesi Rantakylän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2008 1 Kiuruvesi Rantakylän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2008 Timo Jussila Kustantaja: Kiuruveden kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Muinaisjäännökset... 4 KIURUVESI 60

Lisätiedot

Ikaalinen Sarkkilan kylätontti. Täydennyksiä ja tarkennuksia v koekaivausraporttiin

Ikaalinen Sarkkilan kylätontti. Täydennyksiä ja tarkennuksia v koekaivausraporttiin 1 Ikaalinen Sarkkilan kylätontti Täydennyksiä ja tarkennuksia v. 2011 koekaivausraporttiin Viite: mjrek 1000019274. Raportti: Poutiainen, Laakso & Bilund: Ikaalinen Sarkkila koekuopitus 2011 Viestissään

Lisätiedot

Loppi Vanhakoski asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011

Loppi Vanhakoski asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011 1 Loppi Vanhakoski asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011 Hannu Poutiainen Timo Jussila Kustantaja: Lopen kunta 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi... 4 Vanhat

Lisätiedot

Punkalaidun-Huittinen vesihuoltolinjan muinaisjäännösinventointiraportin täydennys Timo Jussila Hannu Poutiainen

Punkalaidun-Huittinen vesihuoltolinjan muinaisjäännösinventointiraportin täydennys Timo Jussila Hannu Poutiainen 1 Punkalaidun-Huittinen vesihuoltolinjan muinaisjäännösinventointiraportin täydennys 2011 Timo Jussila Hannu Poutiainen 2 Sisältö: Täydennyksen perusteet... 2 Täydennykset... 3 Yleisesti... 3 Museoviraston

Lisätiedot

Kangasala Ponsan Aholaidan ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2016

Kangasala Ponsan Aholaidan ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2016 1 Kangasala Ponsan Aholaidan ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2016 Johanna Rahtola Tilaaja: Pasi Aholaita 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Vanhoja karttoja... 4 Inventointi...

Lisätiedot

ALAVUS Alavuden pohjoisosan järvien rantaosayleiskaava-alueiden

ALAVUS Alavuden pohjoisosan järvien rantaosayleiskaava-alueiden 1 ALAVUS Alavuden pohjoisosan järvien rantaosayleiskaava-alueiden muinaisjäännösinventoinnin täydennys 2007 Timo Jussila Kustantaja: Alavuden kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Taipaleenjärvi...

Lisätiedot

Kuortane Kaarankajärven rantaosayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2010

Kuortane Kaarankajärven rantaosayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2010 1 Kuortane Kaarankajärven rantaosayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2010 Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Kustantaja: Kuortaneen kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Yleiskartta...

Lisätiedot

Nokia Kolmenkulman laajennusalue muinaisjäännösinventointi 2017

Nokia Kolmenkulman laajennusalue muinaisjäännösinventointi 2017 1 Nokia Kolmenkulman laajennusalue muinaisjäännösinventointi 2017 Timo Sepänmaa Juuso Koskinen Tilaaja: Nokian kaupunki 2 Sisältö Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Kartat... 4 Kansikuva: Raivattua mäntymetsää

Lisätiedot

Akaa (Toijala) Kirjoniemi arkeologinen valvonta 2017

Akaa (Toijala) Kirjoniemi arkeologinen valvonta 2017 1 Akaa (Toijala) Kirjoniemi arkeologinen valvonta 2017 Teemu Tiainen Tilaaja: Verkonrakentaja Wire Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Kartat... 3 Tulos... 8 Lähteet... 8 Kansikuva: Valvonnassa kaivetun maakaapeliojan

Lisätiedot

Punkalaidun Vanttila arkeologinen valvonta 2012

Punkalaidun Vanttila arkeologinen valvonta 2012 1 Punkalaidun Vanttila arkeologinen valvonta 2012 Hannu Poutiainen Kustantaja: Huittisen Puhdistamo Oy 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot:... 2 Tausta... 4 Valvonta... 4 Havainnot... 5 Yhteenveto... 8 Kuvia...

Lisätiedot

Janakkala Rastila Asemakaava-alueen inventointi Kreetta Lesell 2007

Janakkala Rastila Asemakaava-alueen inventointi Kreetta Lesell 2007 Janakkala Rastila Asemakaava-alueen inventointi Kreetta Lesell 2007 f. 144877 M U S E O V I R A S T O 1 Sisällys: Sisällysluettelo 1 Arkistotiedot 2 1. Johdanto 3 2. Kaava-alueen topografia ja tutkimukset

Lisätiedot

Nokia Tottijärvi Pajulahti Vesihuoltoputkiston kaivannon koneellisen kaivamisen valvonta 2011 Tapani Rostedt

Nokia Tottijärvi Pajulahti Vesihuoltoputkiston kaivannon koneellisen kaivamisen valvonta 2011 Tapani Rostedt 1 Nokia Tottijärvi Pajulahti Vesihuoltoputkiston kaivannon koneellisen kaivamisen valvonta 2011 Tapani Rostedt Kustantaja: Tottijärven vesiosuuskunta/pajulahti 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Kartat... 3 Maastokartta...

Lisätiedot

Sastamala Houhajärvi vesihuoltoverkoston muinaisjäännösinventointi 2015

Sastamala Houhajärvi vesihuoltoverkoston muinaisjäännösinventointi 2015 1 Sastamala Houhajärvi vesihuoltoverkoston muinaisjäännösinventointi 2015 Ville Laakso Tilaaja: Illon vesihuolto-osuuskunta 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Vanhoja karttoja... 4 Inventointi...

Lisätiedot

Kerimäki Raikuunkangas Vedenpullottamon suunnittelualueen inventointi Kreetta Lesell 2009

Kerimäki Raikuunkangas Vedenpullottamon suunnittelualueen inventointi Kreetta Lesell 2009 Kerimäki Raikuunkangas Vedenpullottamon suunnittelualueen inventointi Kreetta Lesell 2009 M U S E O V I R A S T O 1 Sisällys: Sisällysluettelo 1 Arkistotiedot 2 1. Johdanto 3 Peruskarttaote 4 2. Lähistön

Lisätiedot

Ähtäri Moksunniemen osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011

Ähtäri Moksunniemen osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011 1 Ähtäri Moksunniemen osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011 Timo Jussila Tapani Rostedt Kustantaja: Ähtärin kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi... 3 Muinaisjäännökset...

Lisätiedot

Ruovesi Mustajärvi Viemäriputken kaivannon kaivamisen arkeologinen valvonta 2011 Hannu Poutiainen Timo Jussila

Ruovesi Mustajärvi Viemäriputken kaivannon kaivamisen arkeologinen valvonta 2011 Hannu Poutiainen Timo Jussila 1 Ruovesi Mustajärvi Viemäriputken kaivannon kaivamisen arkeologinen valvonta 2011 Hannu Poutiainen Timo Jussila Kustantaja: Mustajärven vesiosuuskunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Valvonta... 2 Yleiskartta...

Lisätiedot

Kolari Pasmajärvi muinaisjäännösinventointi 2012

Kolari Pasmajärvi muinaisjäännösinventointi 2012 1 Kolari Pasmajärvi muinaisjäännösinventointi 2012 Hannu Poutiainen Ville Laakso Kustantaja: Maanomistajat 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot:... 2 Inventointi... 3 Muinaisjäännökset... 5 KOLARI 503 PASMAJÄRVI...

Lisätiedot

Rauma. Aarnkari. Asemakaava-alueen arkeologinen inventointi Arttu Tokoi Satakunnan museo

Rauma. Aarnkari. Asemakaava-alueen arkeologinen inventointi Arttu Tokoi Satakunnan museo Rauma Aarnkari Asemakaava-alueen arkeologinen inventointi 2015 Arttu Tokoi 2015 Satakunnan museo Sisällysluettelo Kartat 2 kpl Arkistotiedot Tiivistelmä 1. Johdanto... 6 2. Alueen historia ja tutkimushistoria...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LINIKKALA I F ASEMAKAAVA JA -MUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LINIKKALA I F ASEMAKAAVA JA -MUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ORTOKUVA ALUEELTA 2011 Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavan tarkoitus Maakuntakaava Asemakaava ja asemakaavan muutos: Linikkala I F: Linikkalan kaupunginosan

Lisätiedot

Kemiönsaari Misskärr tuulivoimapuiston muinaisjäännösinventointi 2012

Kemiönsaari Misskärr tuulivoimapuiston muinaisjäännösinventointi 2012 1 Kemiönsaari Misskärr tuulivoimapuiston muinaisjäännösinventointi 2012 Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: Taaleritehtaan Tuulitehdas I Ky 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Kartat... 4 Muinaisjäännökset...

Lisätiedot

Ikaalinen Sarkkila Sarkinranta II suunnittelualueen muinaisjäännösinventointi 2011

Ikaalinen Sarkkila Sarkinranta II suunnittelualueen muinaisjäännösinventointi 2011 1 Ikaalinen Sarkkila Sarkinranta II suunnittelualueen muinaisjäännösinventointi 2011 Antti Bilund Ville Laakso Kustantaja: Ikaalisten kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi ja havainnot... 2

Lisätiedot

Orivesi Eräjärvi Maakaapelilinjan muinaisjäännösinventointi 2013 Hannu Poutiainen Jasse Tiilikkala

Orivesi Eräjärvi Maakaapelilinjan muinaisjäännösinventointi 2013 Hannu Poutiainen Jasse Tiilikkala 1 Orivesi Eräjärvi Maakaapelilinjan muinaisjäännösinventointi 2013 Hannu Poutiainen Jasse Tiilikkala Kustantaja: Elenia Oy 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Lähtötiedot... 6 Inventointi...

Lisätiedot

Sipoo Hangelby-Box mt. 170:n parantamisalueen muinaisjäännösinventointi 2012

Sipoo Hangelby-Box mt. 170:n parantamisalueen muinaisjäännösinventointi 2012 1 Sipoo Hangelby-Box mt. 170:n parantamisalueen muinaisjäännösinventointi 2012 Timo Jussila Kustantaja: FINNMAP Infra Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Yleiskartta... 4 Vanhat

Lisätiedot

TUULIVOIMALANPAIKAN JA MAAKAAPELILINJAN ARKEOLOGINEN INVENTOINTI 2013

TUULIVOIMALANPAIKAN JA MAAKAAPELILINJAN ARKEOLOGINEN INVENTOINTI 2013 KIRSI LUOTO KULTTUURIYMPÄRISTÖPALVELUT HEISKANEN & LUOTO OY KAUHAJOKI ARONKYLÄ RIUTTANKALLIO TUULIVOIMALANPAIKAN JA MAAKAAPELILINJAN ARKEOLOGINEN INVENTOINTI Kauhajoki 9.7. SISÄLLYSLUETTELO 1 Johdanto...

Lisätiedot

Pohjois-Satakunnan tuulivoimapuistojen kaavoitushanke Karvia, tarkastusmatka 2013

Pohjois-Satakunnan tuulivoimapuistojen kaavoitushanke Karvia, tarkastusmatka 2013 Pohjois-Satakunnan tuulivoimapuistojen kaavoitushanke Karvia, tarkastusmatka 2013 Tiina Vasko 2013 Satakunnan Museo SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto.5 2. Kohteet...6 2.1. Karvia Malkaneva...6 2.2. Karvia Kärmeskallio

Lisätiedot

URJALA, LAUKEELA, SALMI JA HUHTI KESKUSTA ALUEEN OSAYLEISKAAVA ALUEEN HISTORIALLISESTI MERKITTÄVIEN TIELINJOJEN TARKASTUS 2010

URJALA, LAUKEELA, SALMI JA HUHTI KESKUSTA ALUEEN OSAYLEISKAAVA ALUEEN HISTORIALLISESTI MERKITTÄVIEN TIELINJOJEN TARKASTUS 2010 1 URJALA, LAUKEELA, SALMI JA HUHTI KESKUSTA ALUEEN OSAYLEISKAAVA ALUEEN HISTORIALLISESTI MERKITTÄVIEN TIELINJOJEN TARKASTUS 2010 Pirkanmaan maakuntamuseo/ulla Lähdesmäki, Teemu Tiainen Pirkanmaan maakuntamuseon

Lisätiedot

Pielavesi Kirkonkylän ranta-alueen historiallisen ajan muinaisjäännösinventointi 2017 Arkistoinventointi

Pielavesi Kirkonkylän ranta-alueen historiallisen ajan muinaisjäännösinventointi 2017 Arkistoinventointi 1 Pielavesi Kirkonkylän ranta-alueen historiallisen ajan muinaisjäännösinventointi 2017 Arkistoinventointi Timo Jussila Tilaaja: Pielaveden kunta 2 Sisältö Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Lähteet...

Lisätiedot

Sastamala Hyrkin asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2010

Sastamala Hyrkin asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2010 1 Sastamala Hyrkin asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2010 Timo Jussila Tapani Rostedt Kustantaja: Sastamalan kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Valokuvia... 4 Maastokartat...

Lisätiedot

Sipoo Tallbacka 1 kivikautisen asuinpaikan arkeologinen kaivaus 2014

Sipoo Tallbacka 1 kivikautisen asuinpaikan arkeologinen kaivaus 2014 1 Sipoo Tallbacka 1 kivikautisen asuinpaikan arkeologinen kaivaus 2014 Esiraportti Hannu Poutiainen Tilaaja: Sipoon kunta 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Tutkimus... 5 Menetelmät... 6 Tallbacka

Lisätiedot

Laukaa Kirkonkylän Kylmäniemen asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2009

Laukaa Kirkonkylän Kylmäniemen asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2009 1 Laukaa Kirkonkylän Kylmäniemen asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Kustantaja: Laukaan kunta 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi... 3

Lisätiedot

Joensuu Reijola Siirtoviemärin linjauksen muinaisjäännösinventointi 2013

Joensuu Reijola Siirtoviemärin linjauksen muinaisjäännösinventointi 2013 1 Joensuu Reijola Siirtoviemärin linjauksen muinaisjäännösinventointi 2013 Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: Joensuun Vesi 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Yleiskartta... 4

Lisätiedot

Loppi Jokila. Ranta-asemakaava-alueen inventointi Kreetta Lesell 2008 M U S E O V I R A S T O. f

Loppi Jokila. Ranta-asemakaava-alueen inventointi Kreetta Lesell 2008 M U S E O V I R A S T O. f Loppi Jokila Ranta-asemakaava-alueen inventointi Kreetta Lesell 2008 f.145310 M U S E O V I R A S T O 1 Sisällys: Sisällysluettelo 1 Arkistotiedot 2 1. Johdanto 3 2. Kaava-alueen topografia ja tutkimukset

Lisätiedot

Ruovesi Murole Vesihuoltohankeen alueen muinaisjäännösinventointi 2012

Ruovesi Murole Vesihuoltohankeen alueen muinaisjäännösinventointi 2012 1 Ruovesi Murole Vesihuoltohankeen alueen muinaisjäännösinventointi 2012 Hannu Poutiainen Timo Jussila Tilaaja: Ruoveden kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Kartat... 7 Kansikuva: Muroleentien

Lisätiedot

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta 356 Isojakokartat 1800-luvun pitäjänkartat 1950-luvun peruskartta Vuoden 2014 peruskartta 357 Kihniö Virrat YLÖJÄRVI Mutalan kulttuurimaisema Parkano Mänttä-Vilppula Ruovesi Ikaalinen Ylöjärvi Juupajoki

Lisätiedot

Ylöjärvi Kyrönlahti Ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011

Ylöjärvi Kyrönlahti Ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011 1 Ylöjärvi Kyrönlahti Ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011 Timo Jussila Kustantaja: INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Kuvia... 4 Kartat...

Lisätiedot

Ojennusvaara merkkipuu MH-tunnus: 97328

Ojennusvaara merkkipuu MH-tunnus: 97328 Ojennusvaara merkkipuu MH-tunnus: 97328 Kohdetyyppi: 7 Kulttipaikat Haltija: 181 Metsätalous Länsi-Lappi Ajoitus: 7116 Uusi aika Ylläpitäjä: 181 Metsätalous Länsi-Lappi Rakentamisvuosi: Kunta: 614 POSIO

Lisätiedot

Valkeakoski Jutikkalan itäpuolen osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009 Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Timo Jussila

Valkeakoski Jutikkalan itäpuolen osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009 Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Timo Jussila 1 Valkeakoski Jutikkalan itäpuolen osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009 Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Timo Jussila Kustantaja: Valkeakosken kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi...

Lisätiedot

Pälkäne Tauriala vesihuoltolinjan kaivamisen arkeologinen valvonta 2016

Pälkäne Tauriala vesihuoltolinjan kaivamisen arkeologinen valvonta 2016 1 Pälkäne Tauriala vesihuoltolinjan kaivamisen arkeologinen valvonta 2016 Teemu Tiainen Tilaaja: Pälkäneen kunta 2 Sisältö Perustiedot... 2 Kartat... 3 Vanhoja karttoja... 4 Valvonta... 5 Havainnot...

Lisätiedot