HELSINKI Suomenlinna, Susisaari B 17c tenalji von Fersen
|
|
- Anne-Mari Myllymäki
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TUTKIMUSRAPORTTI HELSINKI Suomenlinna, Susisaari B 17c tenalji von Fersen Kevythissin kaivutöiden arkeologinen valvonta AKDG 5204:3 ARKISTO JA TIETOPALVELUT ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT SATU KOIVISTO
2 Tiivistelmä Suomenlinnan Susisaaressa tehtiin syksyllä 2016 arkeologista valvontaa tenalji von Fersenin (B17c) juhlasalin kevythissin uudistamiseen liittyvässä kaivutyössä. Tenalji von Fersenin varhaisin rakennusvaihe on 1700 luvun puolivälistä. Valvonnan tavoitteena oli selvittää, onko kaivettavalla alueella säilynyt vanhoja rakenteita tai kulttuurikerrosta. Työmaa toteutettiin konekaivun arkeologisena valvontana. Pilaantuneen maan, betonilaatan alustilan ja sadevesiputkiston asennustilan kaivutöissä paljastui ainoastaan 1900 luvun alkupuolelle ajoittuvan betonisen jätekaivon kansi. Paikalla ei havaittu arkeologisesti kiinnostavia kerrostumia tai löytöaineistoa. Valvonta saatiin päätökseen yhden työpäivän aikana. Kansikuva: Pintamaakerrosten kuorintaa kevythissin asennuspaikalla. Kuvattu etelään. Kuva: Satu Koivisto.
3 Sisällysluettelo Arkisto ja rekisteritiedot... 2 Sijainti ja suunnitelmakartat Johdanto Tutkimushistoria ja käytetty lähdeaineisto Tutkimusalueen kuvaus ja rajaus Arkeologinen valvonta Yhteenveto Lähteet ja kirjallisuus Digitaalikuvaluettelo
4 Arkisto ja rekisteritiedot Kevythissin kaivutöiden arkeologinen valvonta Alueen nimi: Helsinki Suomenlinna Tutkimuksen laatu: valvonta Kohde: Suomenlinna ( ) Rakennus B 17c (tenalji von Fersen) Kenttätyönjohtajajohtaja: FM Satu Koivisto Tutkimuslaitos: Museovirasto / Arkeologiset kenttäpalvelut ARKE Kenttätyöaika: Tutkimusluvan nro: MV/158/ /2016 Tutkitun alueen laajuus: muutama neliömetri Tutkimusten tilaaja/rahoittaja: Suomenlinnan hoitokunta Tutkimusalueen lähin osoite: B 17c Suomenlinna TM35 karttalehti: L4133 Tutkimusalueen koordinaatit (ETRS TM35FIN): P: , I: , z= 2 4 m mpy Aikaisemmat tutkimukset: 2008 Ritva Veijola Reipas, arkeologinen selvitys 2013 Vesa Laulumaa & John Lagerstedt, kaupunkiarkeologisen selvityksen päivitys 2015 John Lagerstedt, B 17b, arkeologinen valvonta Petro Pesonen 2016, B 17a7, arkeologinen valvonta Näiden lisäksi Suomenlinnassa on tehty runsaasti arkeologisia tarkastuksia ja valvontoja sekä maalla että veden alla linnoitussaaren edustalla Valvontaan liittyvät löydöt: Valvontaan liittyvät digitaalikuvat: AKDG 5204:1 9 Alkuperäisen tutkimusraportin säilytyspaikka: Museoviraston arkisto, Helsinki Kopiot: Suomenlinnan hoitokunta, Helsingin kaupunginmuseo 2
5 Sijainti ja suunnitelmakartat Tenalji von Fersenin sijainti Suomenlinnan Susisaaressa on merkitty kartalle punaisella 3
6 Kevythissin suunnitelmapiirros / Suomenlinnan hoitokunta 4
7 1. Johdanto Helsingin edustalla sijaitsevan pääasiassa 1700 luvulla rakennetun Suomenlinnan merilinnoituksen Susisaarella tehtiin syksyllä 2016 arkeologista valvontaa. Tenalji von Fersenin (B 17c) juhlatilan vanha henkilönostin oli osoittautunut hankalaksi ratkaisuksi ja sen tilalle asennettiin uusi kuilullinen kevythissi, joka yhdistettiin olemassa olevaan teräsrakenteiseen parveketasoon. Vaikka Susisaaren alueella on kaivettu paljon eri rakennusprojekteissa, edellytti Museovirasto hissinvaihdon kaivutöiden tekemistä arkeologin valvonnassa. Työn tavoitteena oli selvittää, onko paikalla säilynyt fragmentteja kulttuurikerroksista tai vanhemmista rakenteista. Juhlatilan viereinen rakennus B 17b rakennettiin vuosina vanhemman bastioni Sethin kylkeen. Entisen varustuksen puolustusmuuri jäi osaksi uuden rakennuksen ulkoseinää. Rakennuksia B 17b ja B 17c erottaa toisistaan porttiholvi. Rakennuksen B 17c läntisin osa rakennettiin 1770 luvulla alusta alkaen asuinkäyttöön ja se on ollut pääosin tässä käytössä aina. Eräitä huoneita on käytetty myös varastoina ja verstaina. Juhlatilan korkea tiiliholvattu juhlasali on kunnostettu vuonna 1775 rakennettuun linnoituksen leipomon viljavarastoon. Rakennuksen osa kunnostettiin juhlatilaksi 1990 luvulla. Suomenlinnan hoitokunta tilasi valvonnan Arkeologisilta kenttäpalveluilta. Kaivu ja maansiirtotöistä vastasi IKJ rakennus Oy ja arkeologisesta valvontaa teki Arkeologisten kenttäpalveluiden tutkija Satu Koivisto lokakuussa 2016 yhden päivän ajan. Helsingissä Satu Koivisto, FM 5
8 2. Tutkimushistoria ja käytetty lähdeaineisto Suomenlinnan rakennuskantaa on selvitetty Museoviraston ja Suomenlinnan hoitokunnan vuonna 1997 julkaisemassa kirjassa Suomenlinnan rakennusten historia, jossa myös käsitellään Susisaaren linnoitukset B 17a c (1997: 52 57). Museoviraston rakennushistorian osasto teki vuonna 2008 arkistotutkimuksena Suomenlinnan arkeologisen selvityksen, jonka päälähteenä käytettiin venäläisen insinöörikomennuskunnan karttamateriaaleja (Veijola Reipas 2008). Tutkimusta täydennettiin vuonna 2013 Ruotsin vallan aikaisen Kungliga Krigsarkivetin Sveaborg kokoelman piirustusten perusteella tehdyllä arkistoselvityksellä (Laulumaa & Lagerstedt 2013). Samalla Suomenlinnan alueella tehtiin jonkin verran maastotutkimuksia. Projektin loppuraporttiin sisältyy sekä Ruotsin että Venäjän vallan aikaisten karttojen ja piirrosten perusteella laadittu paikkatietokanta Suomenlinnan puretuista rakennuksista. Vuonna 2015 tehtiin Susisaaren rakennusten B 17b ja B 17c (puolibastioni Hjärne ja tenalji von Fersen) edustalla arkeologista valvontaa sokkelien kuivatus ja viemäröintijärjestelmien uudistustyömaan kaivun vuoksi. Työmaa alueen laajuus oli noin 160 m 2. Talon seinustan edustalla oli tehty jo aiemmin viemäröintitöitä, jolloin maa alue oli kaivettu kokonaisuudessaan auki. Valvonnassa havaittiin vain nykypäivää vanhemman kenttäkiveyksen fragmentteja, joiden rakentamisajankohtaa tai kontekstia ei pystytty selvittämään (Lagerstedt 2015). Keväällä 2016 tehtiin arkeologista valvontaa tenalji von Fersenin (B 17c) läntisimmän huoneiston alapohjan kaivutöiden yhteydessä (Pesonen 2016). Huoneen eteläseinältä paljastunut rakenne liittyi tulisijaan tai muuhun vanhempaan tukirakenteeseen. Alapohjasta löytynyt esineistö oli peräisin 1700 luvulta ja se viittasi rakennuksessa harjoitettuun suutari ja verstastoimintaan. 3. Tutkimusalueen kuvaus ja rajaus Susisaaren linnoitus oli Kustaanmiekan ohella vahvimmin varustettu. Sisäkkäiset bastionirintamat suojasivat linnoituksen hallintokeskusta ja telakkaa. Tenalji von Fersenin rakennusvaiheita on selvitetty perusteellisesti Suomenlinnan rakennusten historia teoksessa (Museoviraston rakennushistorian osasto ja Suomenlinnan hoitokunta 1997) sekä tuoreissa valvontaraporteissa (Lagerstedt 2015, Pesonen 2016). Siksi tässä käydään läpi rakennusvaiheita vain pääpiirteittäin. Tenalji von Fersenin varhaisin rakennusvaihe ajoittuu 1750 luvun alkuun, jolloin nykyisen leipomo osan paikalle alettiin rakentaa vesivarastorakennusta, johon oli tarkoitus kerätä Suuren Linnanpihan rakennusten katoilta kertyvä sadevesi. Vuonna 1759 alkoi telakan pumppuhuoneen rakentaminen suuren kaleerialtaan lounaisosaan. Vuoteen 1761 mennessä oli pumppuhuoneeseen louhittu kaksi kaivoa, jotka olivat yhteydessä telakka altaisiin holvatun käytävän välityksellä. Vuonna 1773 alettiin toteuttaa uutta linnoitussuunnitelmaa, jonka mukaan vesivarastohankkeesta luovuttiin ja sen ja pumppuhuoneen väliselle alueelle, kaleerialtaan etelälaidalle, alettiin rakentaa suurta leipomorakennusta, joka valmistui pääosin vuonna Rakennus oli kaksikerroksinen ja siihen yhdistettiin myös pumppuhuone kaksikerroksiseksi korotettuna. Kerrosten yläpuolella oli avoin rintavarustuksella varustettu ampumatasanne. Rakennuksen itäpäätyyn rakennettiin telakan puolella hiekkakivin kehystetty portti. Rakennuksen toisessa kerroksessa oli työ ja varastohuoneita. Vuosina koko rakennusta korotettiin niin, että entisestä amputasanteesta muodostui kolmas, vesikaton alla oleva ullakkokerros. 6
9 Venäläisen kauden alussa rakennus oli vanhassa käytössään, mutta 1830 luvulla ullakko muutettiin kasarmitiloiksi. Leipomoa käytettiin entiseen tarkoitukseen, mutta vuonna 1843 mainitaan sekä hevospumpun että jauhinmyllyn olevan pois käytöstä. Krimin sodan pommituksissa rakennuksen ylin kerros vaurioitui ja purettiin. Tämän jälkeen kerros jäi vain matalaksi ullakoksi peltikaton alle ja 1880 luvulla pumppukuilut täytettiin maalla, pumppuhuoneeseen tehtiin asfalttilattia ja sitä alettiin käyttää maneesina ampumaharjoituksia varten. Vuoden 1915 jälkeen entiseen jauhinmyllytilaan rakennettiin keskussähköasema, joka oli käytössä vielä pitkään suomalaisellakin kaudella. Suomalaisen kauden alussa vuonna 1918 rakennus oli käytössä vankikasarmina. Sen jälkeen rakennuksessa oli mm. sukellusvenelaivaston akkulataamo ja varasto ja myöhemmin Valmet Oy:n varasto ja verstastila. Vuonna 1964 rakennus siirtyi Muinaistieteellisen toimikunnan hallintaan sähköpajaosastoa lukuun ottamatta. Samana vuonna syttyi tulipalo, joka tuhosi suuren osan kattorakenteista. Vuonna 1966 alettiin suunnitella rakennuksen muuttamista Muinaistieteellisen toimikunnan toimisto ja arkistotiloiksi, ja tässä tarkoituksessa käynnistettiin purkutyöt, joiden yhteydessä myöhemmin syntyneet väliseinät, kaikki lämmitysuunit ja osa lattiarakenteista purettiin. Myös vanhat rappauskerrokset poistettiin. Purkutöiden yhteydessä purettiin myös pumppuhuoneeseen venäläisaikana rakennettu lattia ja aloitettiin pumppukaivojen ja vedenpoistotunnelin kaivaminen esiin. Työt saatiin päätökseen vuonna 1976 ja rakennus on 1990 luvun lopulle saakka ollut lähinnä käyttämättömänä. Kuva 1. Yksityiskohta ruotsalaisesta kartasta vuodelta Syksyn 2016 hissin asennuspaikan kulmaus on merkitty kartalle punaisella ympyrällä. 7
10 Tenalji von Fersen kuuluu saarten arvokkaimpiin rakennuksiin, ja sen holvatut salit ovat linnoituksen komeimpia. Ensimmäisessä korjausrakennusvaiheessa vuonna 1998 suuri varasto kunnostettiin konsertti, juhla ja kongressitilaksi. Rakennuksen keskiosa on rakennushistoriallisesti arvokkaiden tilojen ketju, johon aputiloja ja määräysten mukaista hissiä ei tiloja pilaamatta ole voitu sijoittaa. Siksi hissi sijoitettiin rakennusrungon ulkopuolelle takapihalle volyymiltään mahdollisimman pienenä kuiluttomana nostimena (Kuva 2). Toisessa rakennusvaiheessa, talvella , rakennettiin saliin aputiloja. Kuva 2. Henkilönostimen perustustyöt käynnissä juhlasalin eteläseinustalla vuonna Kuva: Suomenlinnan hoitokunta. 4. Arkeologinen valvonta Uusi kevythissi asennettiin vanhan henkilönostimen paikalle rakennuksen lounaiskulmaukseen (Kuva 3). Kuilulle tarvittava kaivanto tehtiin noin 50 cm syvyyteen, joka kaivettiin välittömästi vanhan teräspilarirakenteen viereen (ks. suunnitelmakartta s. 4). Kohta oli ainakin kertaalleen kaivettu auki aikaisemmissa viemäröintitöissä. Maaperä kaivannossa oli hiekkaa ja soraa (Kuva 4). Pilaantuneet maat (PIMA) poistettiin kaivutyön yhteydessä. Parvekkeen alapuolisen sisäänkäynnin luoteispuolen viemärikaivannosta paljastui vanhan latriinikaivon betonikansi (Kuva 5). Rakenne on 1900 luvun alusta. Tuolloin Suomenlinnan jätökset liikkuivat valon nopeudella, koska hevosvetoisen jätevaunun ajurin nimi oli Valo. Kaivon betonikantta paljastettiin noin 2 x 3 m alalta, jonka koillisreunaan, sisäänkäynnin puolelle, kaivettiin noin metrin syvyinen kaivanto uudelle viemärikaivolle (Kuva 6). 8
11 Kaikki kaivettu maa aines valvotuilla alueilla oli ainakin kertaalleen kaivettua. Maaperässä oli paljon moder nia jätettä: tiiltä, muovia, harjaterästä ja vanhoja putkia. Kaivannoissa tai irtomaakasoissa ei myöskään ha vaittu mitään vanhempaa esineistöä ja valvonta saatiin päätökseen yhden päivän aikana. Kuva 3. Vanha henkilönostin juhlatilan kulmauksessa ennen kaivutöitä lokakuussa Kuvattu itään. Kuva: Satu Koivisto/ARKE (AKDG 5204:1). Kuva 4. Uutta asennuspaikkaa kaivetaan rakennuksen seinän myötäisesti lounaaseen. Kuva: Satu Koivisto/ARKE (AKDG 5204:3). 9
12 Kuva 5. Vanhan latriinikaivon betonikansi paljastuu sisäänkäynnin länsipuolelta. Kuvattu kaakkoon. Kuva: Satu Koivisto/ARKE (AKDG 5204:6). Kuva 6. Vanha viemärikaivo ja uuden asennusmonttu paljastettuna sisäänkäynnin edustalla. Kuvattu itäkaakkoon. Kuva: Satu Koi visto/arke (AKDG 5204:8). 10
13 5. Yhteenveto Suomenlinnan Susisaaressa tehtiin syksyllä 2016 arkeologista valvontaa tenalji von Fersenin (B 17c) juhlasalin kevythissin uudistamiseen liittyvässä kaivutyössä. Tenalji von Fersenin varhaisin rakennusvaihe on 1700 luvun puolivälistä. Valvonnan tavoitteena oli selvittää, onko kaivettavalla alueella säilynyt vanhoja rakenteita tai kulttuurikerrosta. Työmaa toteutettiin konekaivun arkeologisena valvontana. Pilaantuneen maan, betonilaatan alustilan ja sadevesiputkiston asennustilan kaivutöissä paljastui ainoastaan 1900 luvun alkupuolelle ajoittuvan betonisen latriinikaivon kansi. Paikalla ei havaittu arkeologisesti kiinnostavia kerrostumia tai löytöaineistoa. Valvonta saatiin päätökseen yhden työpäivän aikana. Lähteet Kansallisarkisto, Helsinki: Venäläiset sotilasasiakirjat, venäläisen insinöörikomennuskunnan piirustusarkisto. Kungliga krigsarkivet, Tukholma: Sveaborg kokoelma (aineisto on käytössä digitoituna Museoviraston palvelimella). Museoviraston arkisto, Helsinki Lagerstedt, John B17b, kaivutyömaan arkeologinen valvonta 2015 Laulumaa Vesa & Lagerstedt, John Helsinki, Suomenlinna Suomenlinnan kaupunkiarkeologisen selvityksen päivitys Pesonen, Petro B 17c tenalji von Fersen, alapohjan kaivutyön arkeologinen valvonta 2016 Veijola Reipas, Ritva Suomenlinnan arkeologinen selvitys Painetut lähteet Suomenlinnan rakennusten historia Museoviraston rakennushistorian osaston julkaisuja 17. Helsinki: Suomenlinnan hoitokunta. 11
14 Digitaalikuvaluettelo Valokuvat on talletettu WebMusketti järjestelmään. 12
HELSINKI Suomenlinna, Länsi-Musta, merikaapeli
TUTKIMUSRAPORTTI HELSINKI Suomenlinna, Länsi-Musta, merikaapeli Arkeologinen valvonta..1 AKDG 11: ARKISTO- JA TIETOPALVELUT ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT PETRO PESONEN Tiivistelmä Suomenlinnan linnoituksen
HELSINKI Suomenlinna, Susisaari B17c
TUTKIMUSRAPORTTI HELSINKI Suomenlinna, Susisaari B17c Arkeologinen valvonta 19.-27.4.2016 AKDG 5108:34 ARKISTO- JA TIETOPALVELUT ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT PETRO PESONEN Tiivistelmä Suomenlinnan Susisaaressa
HELSINKI Suomenlinna, Susisaari B56 Piper
T U T K I M U S R A P O R T T I HELSINKI Suomenlinna, Susisaari B56 Piper Työmaan arkeologinen valvonta 2015 KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITO ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT JOHN LAGERSTEDT 1 Arkisto- ja rekisteritiedot
HELSINKI Suomenlinna, Susisaari B17b
T U T K I M U S R A P O R T T I HELSINKI Suomenlinna, Susisaari B17b Kaivutyömaan arkeologinen valvonta 2015 KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITO ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT JOHN LAGERSTEDT 1 Arkisto- ja rekisteritiedot
HELSINKI Suomenlinna C86
TUTKIMUSRAPORTTI HELSINKI Suomenlinna C86 Arkeologinen valvonta 12.9.-18.10.2016, 20.2.2017 AKDG 5125:10 ARKISTO- JA TIETOPALVELUT ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT PETRO PESONEN Tiivistelmä Suomenlinnan linnoituksen
HELSINKI Suomenlinna Länsi Musta Ransu II
TUTKIMUSRAPORTTI HELSINKI Suomenlinna Länsi Musta Ransu II Leikkikentän kaivun arkeologinen valvonta 10. 11.9.2015 AKDG 4606:4,6 ja 21 KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITO ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT PETRO PESONEN
Akaa Tipuri (Kurisniemi) Tipurintien valaistuslinjan maanrakennustyön arkeologinen valvonta 2011
Akaa Tipuri (Kurisniemi) Tipurintien valaistuslinjan maanrakennustyön arkeologinen valvonta 2011 Tiina Vasko 2011 Pirkanmaan maakuntamuseo Kulttuuriympäristöyksikkö 2 Sisällysluettelo Arkisto- ja rekisteritiedot
HELSINKI Suomenlinna Vankila
T U T K I M U S R A P O R T T I HELSINKI Suomenlinna Vankila Suomenlinnan vankilan alueen kaivutöiden arkeologinen valvonta 6.6. 14.6.2013 AKDG3353:13 KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITO ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT
Espoo Kurttila Kurtbacka Arkeologinen valvonta historiallisen ajan kylätontilla 2014
1 Espoo Kurttila Kurtbacka Arkeologinen valvonta historiallisen ajan kylätontilla 2014 Timo Jussila Johanna Stenberg Tilaaja: Neste Oil Oyj 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Valvonta... 6 Vanhoja
HELSINKI Suomenlinna C83
TUTKIMUSRAPORTTI HELSINKI Suomenlinna C83 Arkeologinen koekaivaus 13.-28.9.2016 AKDG 4903:18 ARKISTO- JA TIETOPALVELUT ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT PETRO PESONEN Tiivistelmä Suomenlinnan linnoituksen Iso
Valkeakoski Huittula Sähkölinjan muutostöiden arkeologinen valvonta 2011
Valkeakoski Huittula Sähkölinjan muutostöiden arkeologinen valvonta 2011 Tiina Vasko 2011 Pirkanmaan maakuntamuseo Kulttuuriympäristöyksikkö Sisällysluettelo Arkisto- ja rekisteritiedot 3 Tiivistelmä..4
Rauma, Kuninkaankatu 42:n piha
Rauma, Kuninkaankatu 42:n piha arkeologinen valvontatyö 17.6.2013 Kari Uotila Muuritutkimus ky Tiivistelmä Vanhan Rauman alueella osoitteessa Kuninkaankatu 42 tehtiin 17.6.2013 maalämpötyöhön liittyviä
LOVIISA Garpgård. Inventointi tulevalla soranottoalueella KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITO ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT PETRO PESONEN DG2736:1
INVENTOINTIRAPORTTI LOVIISA Garpgård Inventointi tulevalla soranottoalueella 8.11.2012 DG2736:1 KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITO ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT PETRO PESONEN Tiivistelmä Museoviraston arkeologiset
Saaren kartanon (Mynämäki) pihalammen reunakiveys. Kevät 2014.
Saaren kartanon (Mynämäki) pihalammen reunakiveys. Kevät 2014. FT Kari Uotila Muuritutkimus ky Tiivistelmä Saaren kartanon alueella tehtiin pihalammen pohjoisrannalle valaisinpylvästä varten kaivanto,
Nokia Siuro Knuutila arkeologinen valvonta 2013
1 Nokia Siuro Knuutila arkeologinen valvonta 2013 Timo Jussila Johanna Stenberg Kustantaja: Nokian kaupunki 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Kartat... 3 Lähtötiedot... 5 Valvonta... 5 Tulos... 6 Kuvia...
TURKU, KORKKITEHTAAN TONTTI. Kaukokylmäkaivannon arkeologinen valvonta Osuuskunta Sigillum Markus Kivistö
TURKU, KORKKITEHTAAN TONTTI Kaukokylmäkaivannon arkeologinen valvonta 6. 10.7.2015 Osuuskunta Sigillum Markus Kivistö TIIVISTELMÄ Turun ns. Korkkitehtaan tontilla Linnan- ja Sairashuoneenkatujen kulmassa
INVENTOINTIRAPORTTI. Sotkamo. Nivun teollisuusalueen asemakaavan arkeologinen inventointi Arkeologiset kenttäpalvelut.
INVENTOINTIRAPORTTI Sotkamo Nivun teollisuusalueen asemakaavan arkeologinen inventointi 5.7.2016 Arkeologiset kenttäpalvelut Vesa Laulumaa Tiivistelmä Sotkamon Nivun teollisuusalueen asemakaavan arkeologinen
ULVILA Liikistö. Keskiaikaisen kappelinpaikan ja hautausmaan koekaivaus. Tiina Jäkärä Yksityinen tutkimuskaivaus
ULVILA Liikistö Keskiaikaisen kappelinpaikan ja hautausmaan koekaivaus Tiina Jäkärä 2008 Yksityinen tutkimuskaivaus Tutkimuskohde: Ulvila Liikistö Ulvila Pappila rno 1:20 Tutkimus: keskiaikaisen kappelinpaikan
Sastamala Mouhijärvi Vestola 2 kivikautisen asuinpaikan tarkastus 2011
1 Sastamala Mouhijärvi Vestola 2 kivikautisen asuinpaikan tarkastus 2011 Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Kustantaja: Sastamalan kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Sijaintikartta... 3 Kartoitus... 3 Kartat...
Sastamala viemärikaivannon kaivuun arkeologinen valvonta Mäkitalon kivikautisen asuinpaikan läheisyydessä 2013 Hannu Poutiainen Jasse Tiilikkala
1 Sastamala viemärikaivannon kaivuun arkeologinen valvonta Mäkitalon kivikautisen asuinpaikan läheisyydessä 2013 Hannu Poutiainen Jasse Tiilikkala Tilaaja: Sastamalan Vesi Liikelaitos 2 Sisältö Kansikuva:
Naantali. Raatihuoneenkatu 4 / Frandsila. kellarirakenteen suojauksen arkeologinen valvonta 1.11.-9.12.2013
Naantali Raatihuoneenkatu 4 / Frandsila kellarirakenteen suojauksen arkeologinen valvonta 1.11.-9.12.2013 FT Kari Uotila Muuritutkimus ky suovillankatu 3 20780 Kaarina ARKISTO- JA REKISTERITIEDOT Tutkimuskohde
Siirtoviemärilinja Harjavalta-Pori
Siirtoviemärilinja Harjavalta-Pori Maanrakennustyön valvonta Ulvilan Saaressa 2009 FM Tiina Jäkärä Museovirasto/RHO 1 ARKISTO- JA REKISTERITIEDOT Kunta: Ulvila Tutkimuksen laatu: valvonta Kohteen ajoitus:
HELSINKI Suomenlinna Lonna
TUTKIMUSRAPORTTI HELSINKI Suomenlinna Lonna Historiallisen kohteen konekaivun arkeologinen valvonta 16. 18.6, 24.6 ja 3. 4.11.2014 AKDG 3919:8 KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITO ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT PETRO
Järvenpää Järvenpää (Träskända) Ainola
Järvenpää Järvenpää (Träskända) Ainola salaojituksen arkeologinen valvonta 6.-18.11.2009 Kuva: W. Perttola/Museovirasto. Rakennushistorian osasto FM Wesa Perttola 1 Arkisto- ja rekisteritiedot Järvenpää
Aura Suni-Keskitalo arkeologinen valvonta 2017
Aura Suni-Keskitalo arkeologinen valvonta 2017 Ville Laakso Tilaaja: Caruna Oy Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Valvonta... 4 Menetelmät ja havainnot... 4 Tulos... 6 Arkistolähteet... 6 Kansikuva:
Kuusiston kartano Puutarhan putkikaivannon arkeologinen valvonta marraskuu FT Kari Uotila Muuritutkimus ky
1 Kuusiston kartano Puutarhan putkikaivannon arkeologinen valvonta marraskuu 2015. FT Kari Uotila Muuritutkimus ky 2 Tiivistelmä Kuusiston kartanon puutarhan itäosaan tehtiin marrakuussa 2015 lvi-kaivanto,
Punkalaidun Mäenpää Lunteenintie arkeologinen valvonta vanhalla Huittinen Punkalaidun Urjala tielinjalla 2014 Timo Sepänmaa Antti Bilund
1 Punkalaidun Mäenpää Lunteenintie arkeologinen valvonta vanhalla Huittinen Punkalaidun Urjala tielinjalla 2014 Timo Sepänmaa Antti Bilund Tilaaja: Punkalaitumen kunta 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartta...
HELSINKI Suomenlinna Iso Mustasaari, Susisaari ja Kustaanmiekka (toimijaopasteet)
TUTKIMUSRAPORTTI HELSINKI Suomenlinna Iso Mustasaari, Susisaari ja Kustaanmiekka (toimijaopasteet) Opastetaulujen paikkojen koekaivaus 8. 10.9.2015 AKDG 4607:26, 16 ja 36 KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITO ARKEOLOGISET
Sipoo Tallbacka 1 kivikautisen asuinpaikan arkeologinen kaivaus 2014
1 Sipoo Tallbacka 1 kivikautisen asuinpaikan arkeologinen kaivaus 2014 Esiraportti Hannu Poutiainen Tilaaja: Sipoon kunta 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Tutkimus... 5 Menetelmät... 6 Tallbacka
Raasepori Fiskarsin ruukki Paja-aukio arkeologinen valvonta 2015
1 Raasepori Fiskarsin ruukki Paja-aukio arkeologinen valvonta 2015 Timo Jussila Johanna Rahtola Tilaaja: Fiskars Oyj Abp /Kiinteistöt 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Arkeologinen valvonta...
Kangasala Kirkko-Aakkula Arkeologinen valvonta 2012
1 Kangasala Kirkko-Aakkula Arkeologinen valvonta 2012 Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Kustantaja: Kangasalan kunta 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Valvonta... 2 Kartat... 4 Kuvia... 5 Puistokäytävän
Naantali Raatihuoneenkatu 4 / Frandsila arkeologinen valvonta
Naantali Raatihuoneenkatu 4 / Frandsila arkeologinen valvonta 2.6-17.7.2012 FT Kari Uotila Muuritutkimus ky suovillankatu 3 20780 Kaarina ARKISTO- JA REKISTERITIEDOT Tutkimuskohde Naantali, Raatihuoneenkatu
Turku II. Suurtorin kiveyksen uusiminen. Kaupunkiarkeologinen valvonta Raportti 2014 Elina Saloranta
1 Turku II Suurtorin kiveyksen uusiminen Kaupunkiarkeologinen valvonta 2013 Raportti 2014 Elina Saloranta 2 Arkisto- ja rekisteritiedot Tutkimuskohde: Turku Suurtori Kaupunginosa: II Tutkimuksen laatu:
UUSIKAUPUNKI Vuorikatu
TUTKIMUSRAPORTTI UUSIKAUPUNKI Vuorikatu Kaukolämpölinjan kaivun arkeologinen valvonta 26.6. 3.7.2017 AKDG 5306:19 ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT PETRO PESONEN Tiivistelmä Uudenkaupungin vanhalla asemakaava
TUTKIMUSRAPORTTI. YPÄJÄ Vanha Laurila. Paineviemärilinjan kaivun arkeologinen valvonta AKDG 5265:4
TUTKIMUSRAPORTTI YPÄJÄ Vanha Laurila Paineviemärilinjan kaivun arkeologinen valvonta 19. 20.6.2017 AKDG 5265:4 ARKISTO JA TIETOPALVELUT ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT PETRO PESONEN Tiivistelmä Loimaan Kauhanojan
Kopsamo Juupajoki Kevyenliikenteen väylän kaivuun arkeologinen valvonta 2013
1 Kopsamo Juupajoki Kevyenliikenteen väylän kaivuun arkeologinen valvonta 2013 Hannu Poutiainen Jasse Tiilikkala Tilaaja: Lemminkäinen Infra Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Valvonta... 3 Havainnot... 4 Tulos...
Kuusiston linnanrauniot ja läntinen peltoalue Putkikaivannon arkeologinen valvonta marraskuu FT Kari Uotila Muuritutkimus ky
1 Kuusiston linnanrauniot ja läntinen peltoalue Putkikaivannon arkeologinen valvonta marraskuu 2015. FT Kari Uotila Muuritutkimus ky 2 Tiivistelmä Kuusiston linnanraunioiden läntiseen osaan ja läheiselle
Akaa (Toijala) Matinlahti arkeologinen valvonta 2017
1 Akaa (Toijala) Matinlahti arkeologinen valvonta 2017 Teemu Tiainen Tilaaja: Verkonrakentaja Wire Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Kartat... 3 Valvonta... 4 Tulos... 7 Lähteet... 7 Kansikuva: Valvonnassa
Pälkäne Tauriala vesihuoltolinjan kaivamisen arkeologinen valvonta 2016
1 Pälkäne Tauriala vesihuoltolinjan kaivamisen arkeologinen valvonta 2016 Teemu Tiainen Tilaaja: Pälkäneen kunta 2 Sisältö Perustiedot... 2 Kartat... 3 Vanhoja karttoja... 4 Valvonta... 5 Havainnot...
Akaa (Toijala) Kirjoniemi arkeologinen valvonta 2017
1 Akaa (Toijala) Kirjoniemi arkeologinen valvonta 2017 Teemu Tiainen Tilaaja: Verkonrakentaja Wire Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Kartat... 3 Tulos... 8 Lähteet... 8 Kansikuva: Valvonnassa kaivetun maakaapeliojan
PIELAVESI Lampaanjärvi Joensuu löytöpaikan arkeologinen tarkastus 2018
1 PIELAVESI Lampaanjärvi Joensuu löytöpaikan arkeologinen tarkastus 2018 Hannu Poutiainen Timo Sepänmaa Tilaaja: FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi...
INVENTOINTIRAPORTTI. Järvenpää. Tervanokan historiallisen ajan kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 13.6.2014
INVENTOINTIRAPORTTI Järvenpää Tervanokan historiallisen ajan kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 13.6.2014 KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITO ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT Vesa Laulumaa Tiivistelmä Tutkija Vesa
Lempäälä Vanha pappila
Lempäälä Vanha pappila Maanrakennustöiden arkeologinen valvonta 2011 Tiina Vasko 2011 Pirkanmaan maakuntamuseo Kulttuuriympäristöyksikkö 2 Sisällysluettelo Arkisto- ja rekisteritiedot 2 Tiivistelmä..3
OULU Pakkahuoneenkatu 9b
T U T K I M U S R A P O R T T I OULU Pakkahuoneenkatu 9b Kaupunkiarkeologinen valvonta 25. syyskuuta 2012 DG2695:2 KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITO ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT VILLE HAKAMÄKI Tiivistelmä Oulu
Nokia Tottijärvi Pajulahti Vesihuoltoputkiston kaivannon koneellisen kaivamisen valvonta 2011 Tapani Rostedt
1 Nokia Tottijärvi Pajulahti Vesihuoltoputkiston kaivannon koneellisen kaivamisen valvonta 2011 Tapani Rostedt Kustantaja: Tottijärven vesiosuuskunta/pajulahti 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Kartat... 3 Maastokartta...
LEMPÄÄLÄ Hirvikallio
INVENTOINTIRAPORTTI LEMPÄÄLÄ Hirvikallio Tulevan varastokentän arkeologinen inventointi 28.4.2016 AKDG 4694:4 ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT PETRO PESONEN 1 Tiivistelmä Museoviraston Arkeologiset kenttäpalvelut
Pelkosenniemi Kairala Kitisen uoman ja Kotiuopajan välisen läpivirtausputken kaivannon alueen arkeologinen tutkimus 2016
1 Pelkosenniemi Kairala Kitisen uoman ja Kotiuopajan välisen läpivirtausputken kaivannon alueen arkeologinen tutkimus 2016 Hannu Poutiainen Timo Sepänmaa Tilaaja: Kemijoki Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2
Tampere Pispalanharju Pyykkimettä 1 ja 2 I maailmasodan aikaisten puolustusvarustusten tarkkuusinventointi 2014 Hannu Poutiainen Teemu Tiainen
1 Tampere Pispalanharju Pyykkimettä 1 ja 2 I maailmasodan aikaisten puolustusvarustusten tarkkuusinventointi 2014 Hannu Poutiainen Teemu Tiainen Tilaaja: Tampereen kaupunki 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat...
Maakaasuputkilinja Hämeenlinna-Lempäälä
Maakaasuputkilinja Hämeenlinna-Lempäälä Tiekatkaisujen valvonta Valkeakoskella 2009 Munteentie ja Itkontie FM Tiina Jäkärä Museovirasto/RHO 2 ARKISTO- JA REKISTERITIEDOT Kunta: Valkeakoski Tutkimuksen
INVENTOINTIRAPORTTI ESPOO. Nedergård. Vasarakirveiden löytöpaikan arkeologinen inventointi AKDG 4905:7
INVENTOINTIRAPORTTI ESPOO Nedergård Vasarakirveiden löytöpaikan arkeologinen inventointi 22.11.2016 AKDG 4905:7 ARKISTO JA TIETOPALVELUT ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT PETRO PESONEN 1 Tiivistelmä Museoviraston
Sastamala Liuhalantien kivikautisen asuinpaikan kupeeseen rakennettavan kevyen liikenteen väylän perustamisen arkeologinen valvonta 2012
1 Sastamala Liuhalantien kivikautisen asuinpaikan kupeeseen rakennettavan kevyen liikenteen väylän perustamisen arkeologinen valvonta 2012 Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Kustantaja: Pirkanmaan ELY-keskus.
T U T K I M U S R A P O R T T I. FORSSA Linjapelto. Kivikautisen asuinpaikan tarkkuusinventointi ja koekuopitus
T U T K I M U S R A P O R T T I FORSSA Linjapelto Kivikautisen asuinpaikan tarkkuusinventointi ja koekuopitus 20. 21.10.2014 AKDG3899:1 KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITO ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT ESA MIKKOLA
LEMPÄÄLÄ Moisio-Hakkarin asemakaavan Kiviahon pohjoisosan laajennusalueen muinaisjäännösinventointi 2015 Johanna Rahtola Timo Jussila
1 LEMPÄÄLÄ Moisio-Hakkarin asemakaavan Kiviahon pohjoisosan laajennusalueen muinaisjäännösinventointi 2015 Johanna Rahtola Timo Jussila Tilaaja: Lempäälän kunta 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartat...
OULU, KAUPPATORI Tarkastuskäynti
OULU, KAUPPATORI Tarkastuskäynti 19.11.2009 Rakennushistorian osasto Marika Hyttinen 2010 2 Peruskarttaote 2444 09 OULU Tarkastuskäynti Oulun kauppatorin työmaalla Oulun kauppatorilla tehtiin talvella
Merikarvia Korpi-Matti - Puukoski voimajohtolinjan arkeologinen inventointi 2013
Merikarvia Korpi-Matti - Puukoski voimajohtolinjan arkeologinen inventointi 2013 Tiina Vasko 2013 Satakunnan Museo 2 SISÄLLYSLUETTELO Arkisto- ja rekisteritiedot Tiivistelmä Sijaintikartta Linjakartta
Inkoo Smeds 1 asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2016
1 Inkoo Smeds 1 asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2016 Timo Jussila Tilaaja: Inkoon kunta 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Kartat... 4 Kuvia... 6 Alueen luoteisosan
KULTTUURIYMPÄRISTÖPALVELUT HEISKANEN & LUOTO OY KIRSI LUOTO HÄMEENLINNA IMATRAN VOIMA 9 MAAKAAPELIKAIVANNON ARKEOLOGINEN VALVONTA 2015
KULTTUURIYMPÄRISTÖPALVELUT HEISKANEN & LUOTO OY KIRSI LUOTO HÄMEENLINNA IMATRAN VOIMA 9 MAAKAAPELIKAIVANNON ARKEOLOGINEN VALVONTA 2015 Kulttuuriympäristöpalvelut Heiskanen & Luoto Oy HML, Imatran Voima
Sisällys: Negatiiviluettelo 9 Dialuettelo 9
1 Sisällys: Sisällysluettelo 1 Arkistotiedot 2 1. Johdanto 3 Kartta inventoitavasta alueesta 4 2. Kaava-alueen topografia ja tutkimukset 5 Kartta alueelle tehdyistä koekuopista 6 Valokuvat 7 Negatiiviluettelo
ISOJOKI Salomaa Maakaapelilinjan arkeologinen tarkkuusinventointi 2018
ISOJOKI Salomaa Maakaapelilinjan arkeologinen tarkkuusinventointi 2018 Teemu Tiainen Timo Sepänmaa Tilaaja: Caruna Oy Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Tarkkuusinventointi... 4 Tulos... 5 Lähteet...
ASIKKALA Kalkkinen Iisakkila Kaapeliojan valvontatyö
ASIKKALA Kalkkinen Iisakkila Kaapeliojan valvontatyö 20.10.2015 Hannu Takala Lahden kaupunginmuseo/päijät-hämeen maakuntamuseo Tiivistelmä Asikkalan Kalkkisissa toteutettiin sähköverkon maakaapelointia
Hämeenlinna Vanaja Kirkonkulma Maakaapelin kaivamisen arkeologinen valvonta 2018
1 Hämeenlinna Vanaja Kirkonkulma Maakaapelin kaivamisen arkeologinen valvonta 2018 Hannu Poutiainen Tilaaja: Elenia Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Kartta... 3 Vanhoja karttoja... 3 Arkeologinen valvonta...
PUNKALAIDUN Mäenpää kylätontti G valvonta 2014
1 PUNKALAIDUN Mäenpää kylätontti G valvonta 2014 Teemu Tiainen Tilaaja: Punkalaitumen kunta 2 Sisältö Perustiedot... 2 Kartat... 3 Valvonta... 6 Tulos... 7 Lähteet... 7 Kuvia... 8 Kansikuva: Viemärilinjan
LUUMÄKI Taavetin linnoitus
TUTKIMUSRAPORTTI LUUMÄKI Taavetin linnoitus Maakaapelin kaivun arkeologinen valvonta 15. 17.6.2015 AKDG 4497:17 KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITO ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT PETRO PESONEN Tiivistelmä Luumäellä
PÄLKÄNE Laitikkala, Suttinen
R A P O R T T I PÄLKÄNE Laitikkala, Suttinen Pintapoiminta Suttisen kivikautisen asuinpaikan läheisyydessä 29.2.2016 PIRKANMAAN MAAKUNTAMUSEO KREETTA LESELL Tiivistelmä Sarsa ry ja Pirkanmaan maakuntamuseo
Espoo Jorvi Glims 20 kv ilmajohtolinjan pylväspaikkojen konekaivuun valvonta 2013
1 Espoo Jorvi Glims 20 kv ilmajohtolinjan pylväspaikkojen konekaivuun valvonta 2013 Johanna Stenberg Tilaaja: Lujatalo Oy 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Lähtötiedot... 4 Tutkimus...
Haapajärvi Pajuperänkankaan tuulipuiston arkeologinen päivitysinventointi - lisäys raporttiin 2016
LIITE 5B Haapajärvi 2018 Pajuperänkankaan tuulipuiston arkeologinen päivitysinventointi - lisäys raporttiin 2016 Hans-Peter Schulz ja Jaana Itäpalo 15.5.2018 KESKI-POHJANMAAN ARKEOLOGIAPALVELU Keski-Pohjanmaan
Punkalaidun Vanttila arkeologinen valvonta 2012
1 Punkalaidun Vanttila arkeologinen valvonta 2012 Hannu Poutiainen Kustantaja: Huittisen Puhdistamo Oy 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot:... 2 Tausta... 4 Valvonta... 4 Havainnot... 5 Yhteenveto... 8 Kuvia...
Kerimäki Raikuunkangas Vedenpullottamon suunnittelualueen inventointi Kreetta Lesell 2009
Kerimäki Raikuunkangas Vedenpullottamon suunnittelualueen inventointi Kreetta Lesell 2009 M U S E O V I R A S T O 1 Sisällys: Sisällysluettelo 1 Arkistotiedot 2 1. Johdanto 3 Peruskarttaote 4 2. Lähistön
SIPOO Hangelby Buls Åker
TUTKIMUSRAPORTTI SIPOO Hangelby Buls Åker Historiallisen ajan kylänpaikan arkeologinen tarkkuusinventointi 25.4.2013 AKDG3152:13 KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITO ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT PETRO PESONEN Tiivistelmä
RAUMA Vanha Rauma (Vanhankirkonkatu 1)
T U T K I M U S R A P O R T T I RAUMA Vanha Rauma (Vanhankirkonkatu 1) Arkeologinen valvonta keskiaikaisella kaupunkitontilla 10.2.2017 AKDG 5201:4 ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT KOEKAIVAUSRYHMÄ JAN-ERIK
KUORTANE Kirkonseudun ranta-alueen muinaisjäännöskartoitus korttelissa 54 2005
1 KUORTANE Kirkonseudun ranta-alueen muinaisjäännöskartoitus korttelissa 54 2005 Hannu Poutiainen, Hans-Peter Schulz, Timo Jussila Kustantaja: Kuortaneen kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Kartoitustyö...
INVENTOINTIRAPORTTI. Raasepori. Raaseporin opiston asemakaava alueen arkeologinen inventointi
INVENTOINTIRAPORTTI Raasepori Raaseporin opiston asemakaava alueen arkeologinen inventointi 24.4.2014 KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITO ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT Vesa Laulumaa Tiivistelmä Tutkija Vesa Laulumaa
KIRSI LUOTO KULTTUURIYMPÄRISTÖPALVELUT HEISKANEN & LUOTO OY KANGASALA PAKKALA TURSOLANTIEN VARHAISMETALLIKAUTISEN LÖYTÖPAIKAN TARKASTUS 2014
KIRSI LUOTO KULTTUURIYMPÄRISTÖPALVELUT HEISKANEN & LUOTO OY KANGASALA PAKKALA TURSOLANTIEN VARHAISMETALLIKAUTISEN LÖYTÖPAIKAN TARKASTUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO 1 Johdanto... 2 2 Menetelmät... 3 3 Tulokset...
INVENTOINTIRAPORTTI. PYHTÄÄ Sammalkallio. Asemakaava alueen arkeologinen tarkkuusinventointi 26.4.2013 AKDG3153:1
INVENTOINTIRAPORTTI PYHTÄÄ Sammalkallio Asemakaava alueen arkeologinen tarkkuusinventointi 26.4.2013 AKDG3153:1 KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITO ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT PETRO PESONEN Tiivistelmä Pyhtään Sammalkallion
Kalajoki Tuulipuistohankealueiden sähkönsiirtolinjan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2013. Timo Jussila Timo Sepänmaa
1 Kalajoki Tuulipuistohankealueiden sähkönsiirtolinjan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2013. Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: TLT-Engineering Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi...
Pohjois-Satakunnan tuulivoimapuistojen kaavoitushanke Karvia, tarkastusmatka 2013
Pohjois-Satakunnan tuulivoimapuistojen kaavoitushanke Karvia, tarkastusmatka 2013 Tiina Vasko 2013 Satakunnan Museo SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto.5 2. Kohteet...6 2.1. Karvia Malkaneva...6 2.2. Karvia Kärmeskallio
Jämijärvi Lauttakankaan tuulivoimapuisto Osayleiskaava-alueen arkeologinen inventointi 2014
Jämijärvi Lauttakankaan tuulivoimapuisto Osayleiskaava-alueen arkeologinen inventointi 2014 Tiina Vasko 2014 Satakunnan Museo SISÄLLYSLUETTELO Yleiskartat 2 kpl Arkisto ja rekisteritiedot Tiivistelmä 1.
Aura Iso-Simola arkeologinen valvonta 2017
1 Aura Iso-Simola arkeologinen valvonta 2017 Teemu Tiainen Tilaaja: Caruna Oy 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Vanhoja karttoja... 4 Valvonta... 5 Tulos... 8 Lähteet... 8 Valvonnan
Porvoo Kirkontörmä Saastuneen maa-aineksen poistamisen arkeologinen valvonta 2016
1 Porvoo Kirkontörmä Saastuneen maa-aineksen poistamisen arkeologinen valvonta 2016 Timo Jussila Tilaaja: Porvoon seurakuntayhtymä 3 Kartat Kaivauspaikka on merkitty vanhoille kartoille sinipunaisella.
Säkylä Ristola 1 Ajoittamattoman kuoppakohteen arkeologinen koetutkimus 2018
Säkylä Ristola 1 Ajoittamattoman kuoppakohteen arkeologinen koetutkimus 2018 Ville Laakso & Jasse Tiilikkala Maanala Oy 2 Tutkimuksen perustiedot Kohde: Säkylä Ristola 1 Kohteen typpi: ajoittamaton kuoppakohde
Kirkkonummi Öfvergård kiinteistöjen 2:94, 2:8 ja 3:34 muinaisjäännösinventointi 2016
1 Kirkkonummi Öfvergård kiinteistöjen 2:94, 2:8 ja 3:34 muinaisjäännösinventointi 2016 Timo Jussila Tilaaja: TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Vanhat
Akaa (Toijala) Holkerintien puistomuuntamon paikan arkeologinen valvonta 2016
1 Akaa (Toijala) Holkerintien puistomuuntamon paikan arkeologinen valvonta 2016 Teemu Tiainen Tilaaja: Elenia Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Kartat... 3 Vanhoja karttoja... 5 Valvonta... 7 Tulos... 8 Lähteet...
RYMÄTTYLÄ. Rymättylän kirkon porttihuoneen edustan valvontatyö
RYMÄTTYLÄ Rymättylän kirkon porttihuoneen edustan valvontatyö 16.8.2004 FT Kari Uotila Hannele Lehtonen Muuritutkimus K y 2004 Arkisto- ja rekisteröintitiedot Tutkimuskohde: Tutkimuksen aihe: Ajoitus:
Joutseno Mielikonoja Kivikautisen asuinpaikan koekuopitus 2009
1 Joutseno Mielikonoja Kivikautisen asuinpaikan koekuopitus 2009 ver. 1 Timo Jussila Aivar Kriiska Tapani Rostedt 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Abstrakti... 2 Tutkimus... 2 Sijaintikartat... 4 Yleiskartta...
LOVIISA Loviisan maalinnoitus bastioni Rosenin takaiset vallit
TUTKIMUSRAPORTTI LOVIISA Loviisan maalinnoitus bastioni Rosenin takaiset vallit Kaapelikaivutyön arkeologinen valvonta 1700 luvun linnoituksessa 13. 14.3.2014 AKDG 3701:19 KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITO ARKEOLOGISET
Lempäälä Päivääniemi arkeologinen valvonta 2013
1 Lempäälä Päivääniemi arkeologinen valvonta 2013 Timo Jussila Johanna Stenberg Tilaaja: ELTEL Networks Oy / Elenia Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Lähtötiedot... 4 Valvonta... 5 Tulos...
Hattula Parolannummi arkeologinen valvonta 2017
1 Hattula Parolannummi arkeologinen valvonta 2017 Teemu Tiainen Tilaaja: Elenia Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Kartat... 3 Vanhoja karttoja... 4 Valvonta... 6 Tulos... 9 Lähteet... 9 Kansikuva: Valvonnassa
PUNKALAIDUN Kostilan kylätontti arkeologinen valvonta 2015
1 PUNKALAIDUN Kostilan kylätontti arkeologinen valvonta 2015 Ville Laakso ja Teemu Tiainen Tilaaja: Punkalaitumen kunta 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Vanhoja karttoja... 5 Valvonta... 8 Havainnot...
AKAA Naskalantie Kaapeliojan kaivun arkeologinen valvonta
1 AKAA Naskalantie Kaapeliojan kaivun arkeologinen valvonta 2018 Juuso Koskinen Tilaaja: Eltel Networks Oy 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Valvonta... 3 Havaintojen kohdat vanhoilla
ALAJÄRVI Möksy sähköaseman ympäristö muinaisjäännösinventointi 2015
1 ALAJÄRVI Möksy sähköaseman ympäristö muinaisjäännösinventointi 2015 Teemu Tiainen Tilaaja: Fingrid Oyj 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Inventointi... 4 Tulos... 4 Kansikuva: Suunnitteilla
HÄMEENLINNA Vanajan vankila Ojoisten osasto konekaivun arkeologinen valvonta 2018
1 HÄMEENLINNA Vanajan vankila Ojoisten osasto konekaivun arkeologinen valvonta 2018 Juuso Koskinen Tilaaja: Senaatti-kiinteistöt 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Valvonta... 3 Havainnot ja tulkinnat...
YPÄJÄ Kurjenmäki W ja Kurjenmäki NE
T U T K I M U S R A P O R T T I YPÄJÄ Kurjenmäki W ja Kurjenmäki NE Siirtoviemärilinjan koekaivaustutkimukset paaluvälillä 0-840 22. 24.10.2014 AKDG3900:9 KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITO ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT
PORVOO Kirkkokatu 10
T U T K I M U S R A P O R T T I PORVOO Kirkkokatu 10 kaupunkiarkeologinen koekaivaus 8.7.2014 AKDG. 3709: 1 KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITO ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT JANNE RANTANEN Tiivistelmä Porvoon kaupungin
Siikajoki Revonlahden tuulipuiston ja Ruukin sähköaseman välisen uuden voimajohtokäytävän muinaisjäännösinventointi 2014 Timo Jussila Timo Sepänmaa
1 Siikajoki Revonlahden tuulipuiston ja Ruukin sähköaseman välisen uuden voimajohtokäytävän muinaisjäännösinventointi 2014 Timo Jussila Timo Sepänmaa Tilaaja: Ahma Ympäristö Oy 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot...
INVENTOINTIRAPORTTI. Sievi. Jakostenkallio, tuulivoimalahankealueen arkeologinen inventointi
INVENTOINTIRAPORTTI Sievi Jakostenkallio, tuulivoimalahankealueen arkeologinen inventointi 11. 13.9.2013 KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITO ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT Vesa Laulumaa Tiivistelmä Sievin Jakostenkallion
OULU Otto Karhin puisto
T U T K I M U S R A P O R T T I OULU Otto Karhin puisto Kaapelikaivaustyömaan arkeologinen valvonta 17. 18.9.2012 KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITO ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT VILLE HAKAMÄKI & AKI HAKONEN Tiivistelmä
Rauma. Aarnkari. Asemakaava-alueen arkeologinen inventointi Arttu Tokoi Satakunnan museo
Rauma Aarnkari Asemakaava-alueen arkeologinen inventointi 2015 Arttu Tokoi 2015 Satakunnan museo Sisällysluettelo Kartat 2 kpl Arkistotiedot Tiivistelmä 1. Johdanto... 6 2. Alueen historia ja tutkimushistoria...
TAMPERE Pohtola, Pohtosillankuja muinaisjäännöskartoitus 2011
TAMPERE Pohtola, Pohtosillankuja muinaisjäännöskartoitus 2011 Tapani Rostedt Timo Sepänmaa Kustantaja: Tauno Syrjäsen perikunta Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Kartoitus... 2 Kartat... 4 Sijaintikartta...
HELSINKI Suomenlinna
INVENTOINTIRAPORTTI HELSINKI Suomenlinna Suomenlinnan kaupunkiarkeologisen selvityksen päivitys 2013 KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITO ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT Vesa Laulumaa ja John Lagerstedt Tiivistelmä Suomenlinnan
Honkajoki Paholammin tuulivoimapuisto Osayleiskaava-alueen arkeologinen inventointi 2014
Honkajoki Paholammin tuulivoimapuisto Osayleiskaava-alueen arkeologinen inventointi 2014 Tiina Vasko 2014 Satakunnan Museo 2 SISÄLLYSLUETTELO Yleiskartat 2 kpl Arkisto ja rekisteritiedot Tiivistelmä 1.