LAUANTAI VIIKKO 40 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU SANTERI PUHAKKA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAUANTAI 3.10.2015 VIIKKO 40 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU SANTERI PUHAKKA"

Transkriptio

1 P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI VIIKKO 40 Hanhi uusiutui Pyhäjoen kunnan vaakuna esittää hanhea. Kesän aikana haettiin ehdotuksia hanhen uusiin ja kevennettyihin käyttömahdollisuuksiin esim. tienvarsimainonnassa, mainosmateriaalissa ja liikelahjoissa. Elokuun loppuun mennessä tuli hyvin monenlaisia ehdotuksia yhteensä 15 eri henkilöltä. Joiltakin jopa useita ehdotuksia. Parhaimpana pidettiin pyhäjokislähtöisen 28-vuotiaan Niko Korpelan Hanhi ja vesiehdotusta. Kuvassa hanhi esittää sekä hanhea, että virtaavaa Pyhäjokea. Joen loppupää esittää haarautuvaa Pyhäjokea pohjois- ja eteläpuoleksi. Kellertävät alueet ovat joen penkkoja. Väritys on kunnan uusien graafisten ohjeiden mukainen eli samoja värejä kuin esim. 8-tien varressa olevissa uudelleen maalatuissa infotauluissa. Tällä hetkellä Nivalassa asuva Korpela on kertomansa mukaan aina ollut taiteista kiinnostunut ja opiskellut amk:ssa mediatekniikkaa. Käydessään kotonaan Pirttikoskella hän huomasi Pyhäjoen Kuulumiset-lehdessä kilpailun Hanhesta ja päätti osallistua siihen. Ehdotuksessaan hän haki selkeää ja helppotajuista hanhea. Vähin elein uuteen hanheen saatiin mukaan monta Pyhäjokea kuvaavaa elementtiä. Kilpailua Korpela piti hyvänä vaihtoehtona hakea uusia ajatuksia ja ehdotuksia esim. kuntamarkkinointiin kuten Pyhäjoki nyt teki. Niko Korpela Pyhäjoki-kortit uudistuneet Pyhäjoelle on vihdoin viimein saatu uusia Pyhäjoki-aiheisia postikortteja yhteensä kuutta eri sorttia. Korteista löytyy Vanha kirkko, uusi kirkko, Annalaa, Etelänkylän Isosilta, Ruukin mylly ja Kielosaari. Kortteja on myynnissä Eväskontissa, Salessa, kirjastossa ja kunnantalolla. Eurolla saa viisi korttia. Kuvien takaa löytyvät Tiina Tiirola, Jutta Pyhäluoto, Juulia Lahnaoja sekä arkisto. PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU saa voittajaehdotuksestaan 300 euroa. Tytti Muurisen ehdotus tuli toiseksi ja hänet palkitaan 200 eurolla. Silja Paason ehdotus tuli kolmanneksi ja hän saa 100 euroa. Entinen Hanhi-vaakuna säilyy edelleen kunnan virallisissa yhteyksissä ja ilmoituksissa. Kiitokset kaikille ehdotuksen jättäneille. Kuva on voittajaehdotuksesta eli Niko Korpelan työ. Mestistä tavoittelemassa SANTERI PUHAKKA Pyhäjoen Joki-Kiekon C-00 juniorit taistelevat C-nuorten mestispaikasta käynnissä olevalla kaudella. Joukkue koostuu pääasiassa raahelaisista ja pyhäjokisista pelaajista, joten harjoitukset ja ottelut jaetaan paikkakuntien kesken. Pohjoisen alueen karsintasarjassa pelaa viisi joukkuetta, joista kolme parasta pääsee jatkoon. Paikallisjuniorit ovat tällä hetkellä neljäntenä sarjataulukossa. Karsintasarjan kahdeksasta ottelusta neljä on nyt pelattu. Kaksi ensimmäistä peliä päättyivät niukkoihin tappioihin Kokkolan Hermestä ja Kiimingin Kiekko-Poikia vastaan. Alkukankeuden jälkeen RJK/ PJK voitti Raahessa Haukiputaan Ahmat lukemin 3-1. Viime lauantaina niin ikään Raahessa Kuulumisten aakkoset -Lehti tehdään koulutyönä, vuotiaiden nuorten työnä. -Kuulumiset on lukijoilleen ilmainen. -Lehti ilmestyy kerran viikossa paperilehtenä ja verkossa. -Kuulumiset on ilmoittajille edullinen ja peittoaa koko kunnan. -Haluamiaan asioita saa innokas yksilö/järjestö/ryhmä/muu toimija omina juttuinaan tai toimittajien tekeminä julkisuuteen. -Toimittajat vaihtuvat (ne toimittajakurssin valinneet) lukuvuoden aikana ja seuraavaan lukuvuoteen. -Taittajat vaihtuvat (ne taittokurssin valinneet) lukuvuoden aikana ja seuraavaan lukuvuoteen. -Vastuu lehden käytännöstä on hyvin harvoilla hartioilla. Kysymys lukijoille: Mitä osasitte itse tehdä vuotiaina? -Kasvatusvinkki: Nuoria tulee enemmän kiittää ja kannustaa kuin moittia. -Tärkeiden ilmoitusten ja tärkeiden juttujen jättäjien tulee käydä lehden teon aikana toimituksessa tai pyytää ilmoituksensa/juttunsa sähköpostilla nähtäväkseen. Sari Hidén käytiin todellinen jännitysnäytelmä. Joukkue painoi koko ottelun ajan Rovaniemeltä tulleen RoKi:n päälle neljän kentän voimin. Lopulta rovaniemeläisiltä loppuivat paukut, ja tulostaululle merkittiin 4-3 voitto kotijoukkueelle. Voittomaalin laukoi Otto Brandt ylivoimalla Petteri Puhakan syötöstä. Seuraava peli pelataan Pyhäjoella Kielosaari areenalla 10. lokakuuta Hermestä vastaan klo Kaikki ovat tervetulleita kannustamaan C-junnut voittoon. Koko joukkue uskoo yhä tavoitteeseensa ja tekee työtä sen eteen kovasti. Aika näyttää, miten seuraavat pelit kulkevat.

2 sivu 2 Pyhäjoen Kuulumiset Yppärin syysmarkkinoita odotetaan PYRY VIIRRET Yppärin syysmarkkinat järjestettiin jälleen Merimajalla syyskuussa. Kyläläiset kohtasivat vanhoja tuttuja, monena vuonna olleita myyjiä ja tänä vuonna mukaan hupiin oli pyydetty myös lapsia pitkään ilahduttanut pellekaksikko, Niilo ja Nelli. Markkinat on pantu pystyyn talkootyönä, usein vieläpä illoin, sillä talkoolaiset ovat työssä käyviä. Vaikka markkinoihin onkin nähty kova työ joka vuosi, niiden suosio ei osoita hiipumisen merkkejä. "Markkinoiden suosio on pysynyt aika lailla samana vuodesta toiseen", toteaa kylätoimikunnan sihteeri Anne Vuoti. Myös myyjillä on hyviä muistoja ja vahva suhde markkinoihin, se on heille tärkeä ja iso tulonlähde. Useat pitävät erityisesti siitä, että he pääsevät kokemaan Yppärissä vallitsevaa lämmintä yhteishenkeä ja näkemään tuttuja kasvoja. Tänä vuonna markkinoilla pääsi Niilon ja Nellin lisäksi seuraamaan perinteenä jatkuvaa ala-asteen esitystä sekä harmonikan soittoa. Tietenkin ostettavaa löytyi. Markkinoilla pitkään perinteenä olleet nahkiaiset ja metrilakut sekä lelukoju olivat jälleen tänä vuonnakin. Myös makkarannälkäiset ja kahvinjanoiset saivat omiin pyyntöihinsä vastaukset. Paikalta löysi myös taidetta ja vaatteita. Halukkaat pääsivät Zetor-ajelulle tai hevos-tai ponivaunuihin. Perinteisesti markkinoilla pääsee näkemään vuosittain erilaisia kojuja ja myyntituotteita sekä esiintyjiä. Ei siis ihme, että markkinat jaksavat houkuttaa ihmisiä vuodesta toiseen. Toisten tapaaminen, yhteisöllisyys ja hauskanpito ovat yhdistäneet kyläläisiä ja markkinoita KUULUTUS ASEMAKAAVAN LAINVOIMAISUUDESTA HOURUNKOSKEN PUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS Pyhäjoen kunnanvaltuuston hyväksymä Hourunkosken puiston asemakaavan muutos sai lainvoiman Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden ilmoituksella. MRA:n 93 mukaan Hourunkosken puiston asemakaavan muutos tulee voimaan tällä julkisella kuulutuksella KUULUTUS ASEMAKAAVAN LAINVOIMAISUUDESTA PYHÄJOEN KIRKONSEUDUN KORTTELIN 191 ASEMAKAAVAN MUUTOS Pyhäjoen kunnanvaltuuston hyväksymä Kirkonseudun korttelin 191 asemakaavan muutos sai lainvoiman Pohjois- Suomen hallinto-oikeuden ilmoituksella. MRA:n 93 mukaan Kirkonseudun korttelin 191 asemakaavan muutos tulee voimaan tällä julkisella kuulutuksella Pyhäjoen kunnanhallitus Pyhäjoen kunnanhallitus Pyhäjoen kunta Pyhäjoki Municipality Kuntatie 1, FI Pyhäjoki, Finland kunta@pyhajoki.fi Pyhäjoen kunta Pyhäjoki Municipality Kuntatie 1, FI Pyhäjoki, Finland kunta@pyhajoki.fi

3 Liikunnan ja leikin riemua Pyhäjoen Kuulumiset sivu 3 TIINA TIIROLA Pyhäjoen Leiki- ja liikupuistossa on tehty virallinen käyttöönottotarkastus, joten puisto on nyt vapaassa käytössä. Puiston viralliset avajaiset vietetään ensi keväänä perhepäivän yhteydessä. Välineet on sijoitettu alueelle suunnitelman mukaan, joka sisältää turvallisuusmääräykset sekä laitteiden suojaetäisyydet. Käytäntö kuitenkin näyttää, mikä kohta vaatii asian uudelleen tarkastelua. Toivon käyttäjien viestittävän siitä joko kunnan nettisivujen palautelomakkeen kautta tai tiina.tiirola@pyhajoki.fi. Yksi oleellinen asia puistosta vielä puuttuu ja sen valitettavasti huomaa roska-astiat. Ne hankitaan alueelle mahdollisimman pian. Ensi keväänä alueelle on tulossa omenapuita, syötäviä marjapensaita sekä koristepensaita. Puistoalue jatkuu kirkon alueelle ja polkua pitkin pääsee hautausmaalle saakka. Alueen aidatulla osalla on leikkialue. Sieltä löytyy välineitä niin perheen pienimmille kuin yläkouluikäisillekin. Vanhemmille ja seniori-ikäisille on liikuntavälineitä aidatun alueen ulkopuolella. Kukaan ei kuitenkaan estä vanhempiakin testaamasta leikkivälineitä tai lapsia liikuntavälineitä itsekin piti käydä kaikki laitteet kokeilemassa. Alueen takaosassa on myös luonnonmäki, jonka toivotaan olevan kovassa käytössä talvella. Toivonkin alueelle ahkeraa käyttöä, niin leikkipuistoon kuin myös liikuntapuolelle. Pidetään yhdessä huolta siitä, että alueelle on hyvä tulla, se pysyy siistinä ja kaikilla on mahdollisuus sitä käyttää. Annetaan toisillekin mahdollisuus päästä kokeilemaan laitteita, eikä omita niitä itselle. Pidetään polkupyörät ja mopot aidan ulkopuolella niille varatuilla paikoilla niin, että jokainen pääsee esteettömästi porteista kulkemaan. Toivoisinkin, että näistä asioista keskusteltaisiin kotona. Liikunnan ja leikin iloa Teille kaikille!

4 sivu 4 Taksvärkillä parannamme maailmaa Saaren koulun luokkalaiset tekevät taksvärkin tänä vuonna maanantaina Mikä sitten on taksvärkki? Kaikkien suosimasta Wikipediasta löytyy taksvärkin määritelmän: Taksvärkki (ruots. dagsverke 'päivätyö') oli alun perin vuokratilallisen päivätyövelvollisuus. Vuokratilallisia olivat torpparit ja mäkitupalaiset. Vuokralaisen oli työskenneltävä isäntätalossa tietty määrä päiviä viikossa tai tarjottava työmies, jos vuokra oli sovittu suoritettavaksi osin tai kokonaan päivätyönä; näitä kutsuttiin arkikielessä taksvärkkipäiviksi. Sana poistui alkuperäisestä käytöstään vuokratilallisten vähetessä 1900-luvun alkupuolella torpparilain vaikutuksesta. Saaren koulun oppilaskunnan hallitus mietti pitkään taksvärkin lahjoituskohdetta Tahdomme tehdä hyvää lähialueella, toteaa oppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Julius Yrjänä, kun häneltä tiedustellaan lahjoituskohteesta. Monia hyviä kohteita oli kyllä tarjolla, mutta halusimme ottaa osaa ajankohtaiseen keskusteluun ja kantaa kortemme kekoon, joten lahjoituskohteeksi valikoitui Ruukin vastaanottokeskus. Muut oppilaskunnan hallituksen jäsenet kannattivat ajatusta, vaikkakin tiesivät joutuvansa tekemään hieman valistustyötä valintansa johdosta. Asia on ollut nyt tapetilla ja olen ylpeä hallituksen valinnasta, kertoo oppilaskunnan ohjaaja Minna Lapinkangas. Taksvärkkilahjoitus kohdistuu vastaanottokeskuksen lapsiin. Paikkoja keskuksessa on 250, ja lapsia heistä on 80. Lapsilla on oppivelvollisuus samalla lailla kuin suomalaisillakin lapsilla. Myös esikouluopetus on järjestetty. Ruukissa on turvapaikanhakijoina mm. irakilaisia, afganistanilaisia, somaleja ja syyrialaisia. Monia muitakin kansallisuuksia on. Turvapaikanhakijoilla on oikeus lakisääteisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin sekä tulkkipalveluihin. Turvapaikanhakijat ovat oikeutettuja vastaanottorahaan, jolla katetaan esim. ruoka- ja vaatemenot. Aikuisilla on velvollisuus osallistua suomen kielen opetukseen sekä työtoimintaan. Työtoiminta koskee kaikkia vuotiaita turvapaikanhakijoita. Työtoiminnalla Pyhäjoen Kuulumiset tuetaan asiakkaan psyykkistä, sosiaalista, ja fyysistä toimintakykyä. Aikuisten ollessa suomen kielen opetuksessa, alle kouluikäisille järjestetään kerhotoimintaa. Ihmiset, jotka joutuvat pakenemaan kotimaassaan kokemaansa vainoa tai ihmisoikeusloukkauksia, voivat hakea Suomesta kansainvälistä suojelua: turvapaikkaa tai oleskelulupaa muun suojelun tarpeen perusteella. Velvoite antaa suojelua perustuu ulkomaalaislakiin ja YK:n pakolaissopimukseen, johon Suomi on liittynyt. Turvapaikanhakijalla on puolestaan aina velvollisuus selvittää perusteet hakemuksilleen. Lahjoituksen kohde on mielestäni hyvä, koska meillä on velvollisuus auttaa toisia, sanoo oppilaskunnan hallituksen tiedottaja Karim Sarpola, vieressä istuva kokousvastaava Elina Mattila on samoilla linjoilla. Faktoja taksvärkistä: Taksvärkki-keräykseen voi osallistua yksittäinen luokka tai koko koulu. Taksvärkki-työpaikkaa voi hakea paikallisilta yrityksiltä tai tehdä töitä kotona. Vaihtoehtoinen tapa on järjestää tapahtuma, myyjäiset tai viettää normaali koulupäivä Saaren koulun oppilaskunnan hallitus vasemmalta oikealle: Elina Mattila, Jussi Mattila, Karim Sarpola, Julius Yrjänä ja Milla Lehtelä.

5 Tervehdys Saaren koulun oppilaat! Pyhäjoen Kuulumiset sivu 5 Sain viime kevään kouluvierailuni jälkeen tukun kirjeitä Saaren koulun 8 A -luokalta. Palautteen saaminen on aina tosi mukavaa, mutta kylläpä nyt meni suu hymyyn, kun sainkin kerralla monta kirjettä! Kiitos kaikille teille, jotka kirjeitä kirjoititte; oli aivan mahtavaa lukea, mitä mieltä olitte kirjoistani ja vierailustani siellä. Yllättävän harva teistä oli järkyttynyt tai saanut pysyviä traumoja, ihan positiivista sekin. Moni teistä kyseli, tuleeko Shell s Angles - ja Shell s Angles ja Kalajoen hiekat -kirjoille jatkoa. Kyllä tulee, halusittepa tai ette! Shell s Angles ja beibit ilmestyy syyskuussa, ja toivottavasti se löytää teidätkin lukijoikseen. Ilahduttavan moni teistä muuten olikin lukenut ainakin toisen ja moni jopa molemmat tähän asti ilmestyneistä kirjoistani, kiitos siitä. Uutukaisestani voin paljastaa sen verran, että alun perin suunnittelin (ja jos totta puhutaan niin myös aloitin kirjoittamisen), että kirjan tapahtumat alkaisivat siitä, kun Henri ja kumppanit olisivat jo päässeet ysiltä. Sitten tulin kuitenkin toisiin aatoksiin ja päätinkin jatkaa ihan suoraan siitä, mihin edellinen osa loppui. Ajanjakso, jota kirjassa kuvataan on melko lyhyt, mutta siinäkin ehtii taas tapahtua vaikka mitä. (Luvassa on ainakin väkivaltaa, paljasta pintaa ja paljon hyviä/huonoja juttuja ) Tällä hetkellä minulla on työn alla romaani, ehkä sitä voisi kutsua psykologiseksi trilleriksi, joka minun olisi tarkoitus saada jonkinlaiseen kuosiin vuoden loppuun mennessä. Sen jälkeen minulla onkin edessä taas nuorille kirjoittamista, mutta ei kuitenkaan vielä jatko-osaa Shell s Anglesille vaan novellikokoelma. Kirjoittamista olisi paljonkin, kun vain olisi aikaa ja saisi aikaiseksi Oli kyllä tosi kiva käydä siellä teidän koulullanne. Teillä oli siellä viihtyisää ja hyvä henki ja kaiken lisäksi aivan huippuja esiintyjiä! Siksipä ehdotankin teille (ja te voitte sitten ehdottaa ihanalle äikänopellenne), että jos vaan suinkin löytyy aikaa, innostusta ja välineitä, niin te voisitte kuvata jostain kirjastani kirjatrailerin. Vähän niin kuin elokuvien trailerit, joissa näytetään parhaita paloja, tiedättehän. Miltäs kuulostaa? Kukaan ei ole sellaista kirjoistani tehnyt vielä. Toivon teille mukavaa kouluvuotta ja hyviä mopokelejä! Muistakaa lukea paljon. Niin ja kylmillä keleillä sitten pitkät kalsarit ja villasukat jalkaan. Ja olkaa kunnolla siellä, erityisesti äidinkielen ja kirjallisuuden tunneilla. (Voitte olla muillakin tunneilla.) Kirjailija Jyri Paretskoi vieraili Saaren koululla viime keväänä. Lassi Peltola kiittelemässä kirjailijaa hyvästä esityksestä. Näkyilemisiin! (Jos minut jossain näette, niin tarratkaa hihasta kiinni. Mutta varovasti, kun minä olen jo vanha ja säikähdän helposti.) Terveisin Jyri Paretskoi

6 sivu 6 Perämeri kartalle Pyhäjoen Kuulumiset Saaren koulun seitsemäs- ja kahdeksasluokkalaiset osallistuivat syyskuussa Tervon kalasatamassa järjestettyyn meriaiheiseen tapahtumaan. Satamassa koululaisia odotti jo Metsähallituksen meritiimi valmiina antamaan sukellusnäytöksen. Meritiimin vetäjä meribiologi Essi Keskinen kertoi, että he ovat koko kesän kartoittaneet Perämeren vedenalaista luontoa sukeltamalla, kuvaamalla ja näytteitä ottamalla. Nyt syyskuussa he kiersivät aluksellaan Perämeren satamia Kalajoelta Tornioon ja esittelevät toimintaansa koululaisille: "Koululaispäivien tarkoitus on näyttää Perämeren rannalla asuville koululaisille, mitä Perämerestä löytyy, miten sitä tutkitaan ja kuka sitä kartoittaa. Tarkoitus on myös kertoa Metsähallituksen tekemästä vedenalaiskartoituksesta ylipäätään." Alussa tehdyssä sukellusnäytöksessä esiteltiin laitteet, kerrottiin turvallisuusohjeista ja tehtiin lyhyt sukellus happipullojen avulla Tervon kalasataman pohjaan. Meripelastusta ja nahkiaisten pyyntiä Koululaiset pääsivät Pyhäjoen Meripelastusyhdistyksen kumiveneen kyytiin, tosin kuivalla maalla varastohallissa. Juha Anttila kertoi Meripelastusyhdistyksen toiminnasta ja esitteli Apukokko-alusta ja sen laitteita. Vene kulkee melkoista vauhtia tarvittaessa; nopeus nousee jopa 80 km:iin/h. Yhdistys rahoittaa toimintaansa erilaisin tempauksin. Nuoria kaivattaisiin mukaan toimintaan enemmän. Nahkiaisten pyytäjä Jaakko Tuikkala oli tuonut eläviä nahkiaisia koululaisten ihmeteltäväksi. Hän kertoi nahkiaisten elämänkierrosta ja pyynnistä. "Nyt kudulle nousevat nahkiai- set ovat 7-8-vuotiaita, ja kudun jälkeen ne kuolevat." Osa oppilaista tunnustikin, ettei ollut nahkiaista aikaisemmin nähnytkään. Tuikkala kertoi pyytävänsä nahkiaista suurilla rysillä, ja hänellä oli mukanaan myös perinteisen mallisia pajusta tehtyjä nahkiaismertoja. Nahkiaissaaliiden Tuikkala kertoi laskeneen viime vuosina. Oppilaat saivat tutustua muutamiin kalalajinäytteisiin, jotka tunnistettiin melko hyvin, salakkaa lukuun ottamatta. Itämeren kalastossahan on sekä makean että suolaisen veden lajeja, koska se on murtovettä. Pyhäjoen edustalla merilajeja ovat muun muassa silakka ja hietatokko. Yksi aurinkoisen aamupäivän kohokohdista oli makkaranpaisto. Maire Luoto 4H-yhdistykseltä tarjoili makkaroita samalla, kun oppilaat vastasivat jokamiehenoikeudet -visaan. Kolme parasta oppilasta voitti palkinnoksi muistitikut. Tutkimus ja eliöstö Itämeren kartoituksessa tehdään sukeltaen sadan metrin linjoja, joista kuvataan ja tutkitaan kasvillisuutta ja eläimistöä. Luontokartoittaja Niina Kurikka esitteli oppilaille näytteinä muun muassa erilaisia vitoja, kuten hentovitaa, heinävitaa ja oppilaillekin tuttua ahvenvitaa. Näistä ensin mainittu hentovita on erityisesti murtovettä suosiva kasvi ja kaksi viimeksi mainittua ovat itse asiassa järvien lajeja, jotka pärjäävät vähäsuolaisessa murtovedessä, mutta puuttuvat Itämeren suolaisemmista eteläosista. Selkärangattomia eläimiä esiteltiin kuvin; näistä kilkki oli tuttu pyhäjokisillekin oppilaille. Kesän alussa merenpohja on kuulemma aika autio, mutta nyt loppukesästä samoilla paikoilla on jo melkoinen kasvusto. Selkämeri - öö, mikä se on? Itämeren osia esitteli Sari Jylhä-Ollila Kalajoen Meriluontokeskuksesta suuren maahan levitetyn kartan avulla. Tähän oppilaiden piti vuorotellen laittaa oikeille paikoille palikat, joissa oli osien nimiä. Pohjois- ja eteläosien nimistö oli aika tuttua, Saaristomeri ja Selkämeri olivat puolestaan oppilaille aivan outoja alueita. Samalla keskusteltiin meren suolapitoisuudesta. Perämeren tienoilla suolapitoisuus on 0,3 %, kun Tanskan salmien lähistöllä suolapitoisuus on jo noin 1 %. Tästä johtuen Perämeren eliöstö on aika vähäistä Itämeren eteläosiin verrattuna. Valtameriin verrattaessa Itämerenkin eliöstö on vähäistä. Muita syitä lajiston vähäisyyteen ovat muun muassa meren mataluus (syvyys noin 50 metriä), nuori ikä ja jäätyminen talvella. Aamupäivä sujui sekä oppilaiden että opettajien mielestä vauhdikkaasti. Opetussuunnitelmien muuttuessa ensi vuonna tämän tyyppistä toimintaa tullaan järjestämään perusopetuksen oppilaille enemmän. PYHÄJOEN 4H-TIEDOTTAA 4H-nuorten yritykset pitävät kahvilaa ja kierrätystä avoinna myös viikonloppuisin. ma-pe 9-15 la 9-14 su TERVETULOA! Pyhäjoen nuorisoseura ry Sääntömääräinen syyskokous. Valikkarilla klo Tervetuloa!

7 Seurakunta tiedottaa Pyhäjoen Kuulumiset sivu 7 Järjestöt toimivat Aihetta kiitokseen Kastetut: Junnila Jemina Maria Mikkelinpäivän Enkelikirkko-perhemessu ja vanhusten kirkkopyhä su klo 11. Kirkkokahvit ja mehut seurakuntatalolla. Enkelinäyttely kirkossa klo 13 saakka. Syksyn päiväkerhoissa 3-vuotiaiden kerhoon ja 4-5 vuotiaiden iltapäiväkerhoon mahtuu vielä mukaan. Tiedustelut puh (päiväkerho) tai sini.hukka@evl.fi Avoin raamattupiiri joka toinen maanantai, parittomilla viikoilla, seur. kerran ma Sarpatissa klo 18. Sählykerho yläasteikäisille tiistaisin monitoimitalolla klo Perhekerho Sarpatissa keskiviikkoisin Lapsikuorot: Saaren koulun musiikkiluokassa keskiviikkona klo 15 Huom. aika ja paikka! Parhalahden koululla keskiviikkoisin klo ja Yppärin koululla torstaisin klo 11. Kirkkokuoro seurakuntatalolla keskiviikkoisin klo Uudet laulajat tervetulleita! Kasvuryhmä rippikoulun käyneille keskiviikkoisin Sarpatissa klo 18. Sählyilta nuorille aikuisille torstaisin monitoimitalolla klo Maata näkyvissä -festarit Turussa Pyhäjokisten reissulle mahtuu 33 nuorta. Hinta 87G sisältää huikean Festariohjelman, majoituksen, ruokailut festareilla ja majoituksessa sekä matkat. Ohjelmaan voit tutustua fi. Majoitus Lomahyppäyksessä Rymättylässä Ilmoittaudu Hannulle välittömästi p tai viimeistään ma (heti syysloman jälkeen)! RY: Raamattuluokka la klo Tenho Kalliolla. Pyhäkoulut su 4.10 klo 12 Eetu Nikillä ja Arto Hartikalla. Sisarilta to klo Piilolalla, hyvinvointiluento, Päivi Mustajärvi. Kerho pe klo 17 ry:llä. Raamattuluokka la klo Hannu Nuoralalla. Seurat su klo 16 ry:llä, Risto Lumiaho, Juha Isomaa. Kirkkoherranvirasto p Avoinna ma 8-12, ti (ti poikkeava aika koulutuksen takia) ja ke Eläkeliiton Pyhäjoen Yhdistys ry ma klo Vapaaehtoistoiminnan piiri Iltaruskossa. ma klo Harmaahapset Iltaruskossa ti klo Päiväkahvit Seurakuntatalolla. Arvontaa. Saamme vieraan Kalajoelta Hotelli Sanista. Tervetuloa. to klo Vapaaehtoisten molemmat ryhmät Jokikartanoon. ma klo Naisten juttutupa Iltaruskossa. ma klo Äijäkööri Iltaruskossa. Lisätietoja toiminnastamme Pirttikosken maaseutunaiset: Päivän retki Ouluun Kädentaito -ja hyvinvointimessuille la Lähtö Pirttikosken koululta klo 8.30 ja paluu illalla n. klo Myös väliltä voi nousta kyytiin. Messulipun hinta ryhmälippuna 8e/hlö. Samalla reissulla omakustanteinen ruokailu klo alkaen Pikisaaressa Sokeri Jussin kievarissa. Matka jäsenille ilmainen, muilta 10e/ hlö. Jos et lähde syömään, voit jäädä esim Oulun keskustaan kaupoille. Ilmoittautumiset Railille p ma 5.10 mennessä. Tervetuloa mukaan jäsenet ja myös muut! Järjestää Pirttikosken maaseutunaiset Yppärin kyläyhdistys ry Syyskokous torstaina klo pörkässä kylämajalla. Tervetuloa! Lämpimät kiitokset Veli-Matti Haluselle Suunta 15 syysretken sponsoroinnista! Sydämellinen kiitos jokaiselle viime sunnuntain Matkalaulumessun ja lähetysjuhlan vieraalle, tekijälle ja lahjoittajalle viettäessämme yhdessä Pyhäjoen seurakunnan lähetystyön 100-vuotisjuhlaa. Ylitse kaikkien rajojen riemu ja kiitos on yhteinen. Kiitämme kaikkia pyhäjokisia osallistumisesta sotaveteraanien valtakunnalliseen syyskeräykseen. Mahtavat kiitokset myös kaikille tukijäsenille varusmiesten kuljetuksista. Ei ole myöskään syytä unohtaa varusmiehiä, jotka suorittivat varsinaisen keräyksen. Pirttikosken maaseutunaiset Päivän retki Ouluun Kädentaito -ja hyvinvointimessuille la Lähtö Pirttikosken koululta klo 8.30 ja paluu illalla n. klo Myös väliltä voi nousta kyytiin. Messulipun hinta ryhmälippuna 8e/hlö. Samalla reissulla omakustanteinen ruokailu klo alkaen Pikisaaressa Sokeri Jussin kievarissa. Matka jäsenille ilmainen, muilta 10e/hlö. Jos et lähde syömään, voit jäädä esim Oulun keskustaan kaupoille. Ilmoittautumiset Railille p ma 5.10 mennessä. Tervetuloa mukaan jäsenet ja myös muut! Järjestää Pirttikosken maaseutunaiset P YHÄJOEN KUULUMISET PÄÄTOIMITTAJAT Sari Hidén Arvo Helanti TOIMITUS Lassi Krank Julius Yrjänä kuulumiset@pyhajoki.fi Puh Toimitus: Päätoimittaja: Taloussihteeri: Julkaisija: Pyhäjoki Data Oy ISSN Seuraava lehti (nro) ilmestyy >> lauantaina Aineisto toimitettava >> tiistaina klo mennessä Painosmäärä >> vko n: kpl >> vko n: kpl Ilmoitushinnat (hintoihin lisätään alv 24%) >> 0,45 /pmm, toistohinta 0,35 /pmm, minimikoko 35 pmm >> puoli sivua: 120 >> koko sivu: 180 >> järjestöpalsta: 50 /vuosi Ilmoitusehdot Lehteen tarkoitettu aineisto on toimitettava vasemmalla olevan aikataulun mukaisesti. Aineiston voi toimittaa myöhemminkin, mikäli siitä on toimituksen kanssa sovittu. Mikäli ilmoitusaineisto saapuu myöhässä, eikä siitä ole ennalta sovittu, perimme kaksinkertaisen hinnan. Myös järjestöpalstalle tulevat ilmoitukset pitää toimittaa ajoissa, myöhästyneestä aineistosta perimme 10 lisämaksun. Emme voi taata myöhässä saapuneen aineiston ilmestymistä. Emme vastaa puhelimitse tulleiden ilmoitusten virheistä. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu enintään maksetun määrän palauttamiseen. Muistutus virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä seitsemän vuorokauden kuluessa julkaisupäivästä. Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani Lehden jakelu: Raahelainen, ilmoitukset jakeluhäiriöistä puh (Sanna Tjäder)

8 Pyhäjoen Kuulumiset sivu 8

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015 LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015 Raahen teatteri esittää Komppakujan Cityjänis ja Lehmä-Ammuu Ohjaus: Toni Kettukangas ke 28.10. kello 13.00 Pyhäjoen kirjastossa Esitys on suunnattu päiväkoti- ja

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

lapset - nuoret - perheet

lapset - nuoret - perheet lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu

Lisätiedot

LAUANTAI 10.5.2014 VIIKKO 19 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Ei yhtäkään samanlaista päivää

LAUANTAI 10.5.2014 VIIKKO 19 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Ei yhtäkään samanlaista päivää P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 10.5.2014 VIIKKO 19 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Ei yhtäkään samanlaista päivää ÄITI Jotkut saattavat ajatella, että äitinä oleminen on pelkkää työtä ja tuskaa,

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

LAUANTAI 4.7.2015 VIIKKO 27 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. navettaa. 1961 näistä vaihtoehdoista

LAUANTAI 4.7.2015 VIIKKO 27 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. navettaa. 1961 näistä vaihtoehdoista P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 4.7.2015 VIIKKO 27 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Mahtitalosta museoksi Pyhäjoen kotiseutumuseo Annala on muuntautunut elämänsä aikana moneksi. Vuodesta toiseen paikka

Lisätiedot

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä Herttoniemen seurakunnan toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien läpyskä talvi ja kevät 2016 KOULUIKÄISTEN KERHOT Kerhot alkavat loppiaisen jälkeen ja jatkuvat huhtikuun loppuun. Keskiviikkoisin

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät 2018 Tervetuloa Vauvakerho kokoontuu perjantaisin klo 10 11.30 takkahuoneella (E-ovi). Tervetuloa aamukahville. Kerhossa tapaat toisia vanhempia ja pääset

Lisätiedot

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA Aurinkoista KESÄÄ! ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Keväinen tervehdys täältä koulusta! Lukuvuosi 2014-2015 lähenee kovaa vauhtia loppuaan! Luonnossa on jo kauan ollut

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 JÄSENTIEDOTE Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 Joulun aika ja kauden käännös Kiitos kaikille jäsenille, taustajoukoille ja yhteistyökumppaneille syyskaudesta. Järvenpään Voimistelijoiden

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009 LATTOMERI :n sääntömääräinen Lattomeren koululla keskiviikkona 4.11.2009 klo 18.00 Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu. TERVETULOA! Länsi-Porin seurakunnan perhekerho Lattomeren kirkko

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008 Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008 TÄSSÄ NUMEROSSA - LIPPUKUNTALEHTI - 36. vuosikerta JULKAISIJA Ä-tervehdys... 3 www.kalevankarhut.net... 4 Ötökän elämää... 5 Silppusäkki... 6 Virkailijat...

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset!

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset! Vilu Syksy 2016 Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2 Opettajan haastattelu 3 Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5 Tervetuloa ykköset! 8 Kuvarunoja 9 Pääkirjoitus On alkanut uusi lukuvuosi

Lisätiedot

Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo

Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo 10.00 16.00. Liikennepuistossa järjestettiin ensimmäisen kerran koko perheen talvitapahtuma jossa ohjelmassa oli huskyvaljakkoajelua,

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme

Lisätiedot

Vuoden Kerttu ja Perttu palkittiin

Vuoden Kerttu ja Perttu palkittiin Kunnan ja seurakunnan tiedostuslehti syys lokakuu 2019 47. vuosikerta Vapaana 180m2 toimitila Ypäjän keskustassa Lepolantie 2. Vuoden Kerttu ja Perttu palkittiin Yhteisellä asialla 2 Vanhustentalojen peruskorjaus

Lisätiedot

KUULUMISET P YHÄJOEN. Koulukyyditys osana ammattia. TAKSILLA KOULUUN: Miltä koulukyyditys näyttää kuljettajan silmin? Yritys antaa ja vaatii

KUULUMISET P YHÄJOEN. Koulukyyditys osana ammattia. TAKSILLA KOULUUN: Miltä koulukyyditys näyttää kuljettajan silmin? Yritys antaa ja vaatii P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 17.5.2014 VIIKKO 20 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Koulukyyditys osana ammattia TAKSILLA KOULUUN: Miltä koulukyyditys näyttää kuljettajan silmin? HENNA HALUNEN Ajovalot

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA Halsuan kuntatiedote vko 46 / 2018 Seuraavaan ilmoitukset to 22.11.2018 klo 12 mennessä osoitteella kuntatiedote@halsua.fi ilmoitushinta 6,15 /cm ja 92,25 /sivu sis. alv 24 % (hinnat koskevat A4-kokoista

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

LAUANTAI 5.4.2014 VIIKKO 14 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. oman messu-urakkansa päätökseen, meidän aherruksemme. Tänä vuonna aiomme

LAUANTAI 5.4.2014 VIIKKO 14 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. oman messu-urakkansa päätökseen, meidän aherruksemme. Tänä vuonna aiomme P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 5.4.2014 VIIKKO 14 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Juhlamessut tulossa JOSEFIINA NUORALA, MESSUJEN VIESTINTÄPÄÄLLIKKÖ Kevään tulo innostaa kaikkia, erityisesti meitä

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Lentävänniemen koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Lentävänniemen koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Lentävänniemen koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat

Lisätiedot

Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva

Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Syyskuun 2015 ohjelma Viikko 37 Maanantai 7.9 8.30 16.00 *Perhekerhoon

Lisätiedot

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2017!

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2017! Laukaan seurakunta tervetuloa 2017! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2017. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi nuorista käy rippikoulun

Lisätiedot

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016 Raahen nuorisotoimi Sisältö Sisältö: Nuorisotoimen tervehdys Nuorisotoimen tapahtumat Nuorisotilojen aukioloajat Kaupunginlahden liikennepuisto Järjestöjen tarjonta Nuorisotoimen

Lisätiedot

PERJANTAINA Open Air Disco. KLO monikkarin pihassa Ikärajaton ja Maksuton

PERJANTAINA Open Air Disco. KLO monikkarin pihassa Ikärajaton ja Maksuton Pyhäjoen Lasten ja Nuorten syystiedote 2016 PERJANTAINA 21.10. Open Air Disco KLO 17-19 monikkarin pihassa Ikärajaton ja Maksuton Elokuvia lukion Pauhasalissa TORSTAINA 20.10.2016 klo 16.30 Rölli ja kaikkien

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4/13 Aika 10.4.2013 klo 17.30 Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen,

Lisätiedot

Kolmannen luokan luokkalehti

Kolmannen luokan luokkalehti Kolmasluokkalainen 5 Pääkirjoitus 6 Sähkökatkos koulussa 8 Lumiluola 10 Erityisopettajan haastattelu 12 Rehtorin haastattelu 14 Maalivahti Miikka Kiprusoff 16 Kuviskerho 18 3. luokan sarjakuvia 3 Kolmasluokkalainen

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon!

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon! Nro 6/2013 TÖYSÄN 4H-YHDISTYS Kotisivumme ovat uudistuneet. Osoitteesta www.toysa.4h.fi löydät tietoa 4H tapahtumista, kerhoista, kotipalvelusta ym. Meidät löydät myöskin Facebookista > Töysän NeljäHoo.

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2015 Syystervehdys kaikille jäsenillemme! Syyskauden startin myötä olemme saaneet seuraamme jälleen paljon uusia jäseniä.

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2015 PERHEMESSUT 6.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 13.9. Martin srk-keskuksessa klo 15.00 20.9

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

3 ESITYSLISTA Jaettua listaa muutettiin lisäämällä kohta 18. Hyväksyttiin muokattu lista työjärjestykseksi.

3 ESITYSLISTA Jaettua listaa muutettiin lisäämällä kohta 18. Hyväksyttiin muokattu lista työjärjestykseksi. Heinolan Nuorisovaltuusto Pöytäkirja 10/2017 Aika 30.10.2017 klo 16.01 Paikka Nuorisokeskus Pleissi, Heinola Läsnä: Varpu Lietzén Sera Gariorska Viivi Tuovinen puheenjohtaja varapuheenjohtaja sihteeri

Lisätiedot

JULKAISIJA. Eduskuntatiedotus TAITTo JA KUvITUKSeT. Hanna Lahti / Huomen GDI

JULKAISIJA. Eduskuntatiedotus TAITTo JA KUvITUKSeT. Hanna Lahti / Huomen GDI SUOMEKSI JULKAISIJA Eduskuntatiedotus 2017 TAITTo JA KUvITUKSeT Hanna Lahti / Huomen GDI Hei, mitä täällä tapahtuu? Äiti? Eipäs kun opettaja. Kuka näistä asioista päättää? Ei, vaan kansanedustajat! Mihin

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Annalan koulu, Annalan ja Karosen koulutalot. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Annalan koulu, Annalan ja Karosen koulutalot. lv 13.9.2016 HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Annalan koulu, Annalan ja Karosen koulutalot lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä

Lisätiedot

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Lähivoimalaprojekti Asukaskysely raportti Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet Tampereen kaupungin Lähivoimala-projekti järjesti keväällä 2015 asukaskyselyn Multisillan, Peltolammin ja Härmälän asuinalueilla.

Lisätiedot

Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa

Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa AIKATAULU VIRITÄ! -tapahtumista Perhonjokilaakson alueella Aikataulu päivittyy edelleen riippuen kunkin yhteisön toiveista ja tarpeista. Osa tilaisuuksista on avoimia,

Lisätiedot

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko on Kehitysvammaliiton hanke, jossa leikkimielinen pehmohahmo vie eteenpäin tärkeitä viestintä- ja tunneasioita. Sammakko matkustaa

Lisätiedot

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B Töölön seurakunta KERHOT MAANANTAI: KOKKIKERHO 1.-4. luokkalaisille maanantaisin klo. 16.00-17.30 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Kerhossa opetellaan leipomaan ja kokkailemaan erilaisia herkkuja. Kerhomaksu

Lisätiedot

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi 2015-16

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi 2015-16 METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ Lukuvuosi 2015-16 Luokat ja henkilökunta Ensi lukuvuoden 4A ja 4B 5ABCDE laaja-alainen erityisopettaja Päivi Juustila englannin ja saksan opettaja teknisen työn opettaja koulunkäynnin

Lisätiedot

Viikkotiedote 5.12.2014 vko 49

Viikkotiedote 5.12.2014 vko 49 Sivu 1 Viikkotiedote 5.12.2014 vko 49 Tirlittan-näytelmä Viides luokka esittää Tirlittan-näytelmän Wiljamissa (Urheilukatu 1). Koulun oma näytös on tiistaina 16.12. klo 12.00. Koulupäivä päättyy näytöksen

Lisätiedot

KUULUMISET P YHÄJOEN. Onnittelut isänpäivänä! Teologiaa ja hengellistä väkivaltaa

KUULUMISET P YHÄJOEN. Onnittelut isänpäivänä! Teologiaa ja hengellistä väkivaltaa P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 7.11.2015 VIIKKO 45 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Teologiaa ja hengellistä väkivaltaa VILMA KUNNASMÄKI Mikko Pisilä, 25, on viime keväänä valmistunut teologian maisteri.

Lisätiedot

Ryhmänohjaus ma klo

Ryhmänohjaus ma klo Ryhmänohjaus ma 23.4. klo 13.15-13.45 Loppukevään kalenteri Taksvärkkirahojen maksu Taksvärkkipäivää vietetään viikon päästä ma 30.4. Ne, jotka osallistuvat taksvärkkiin (= eivät tule kouluun) maksavat

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Atalan koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Atalan koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Atalan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Ilmailuinsinöörien kerho perjantai, 12. kesäkuuta 2009. Jäsenkirje 1/2009

Ilmailuinsinöörien kerho perjantai, 12. kesäkuuta 2009. Jäsenkirje 1/2009 Jäsenkirje 1/2009 Vuosi 2009 on ehtinyt jo kesän kynnykselle. Ilmailuinsinöörien kerho lähestyy teitä nyt toimikauden ensimmäisellä jäsenkirjeellä, jossa esitellään tämän vuoden johtokunta, kartoitetaan

Lisätiedot

Ilmoitushinnasto Tarjoukset seurakuntavaaliehdokkaille 2018

Ilmoitushinnasto Tarjoukset seurakuntavaaliehdokkaille 2018 Ilmoitushinnasto Tarjoukset seurakuntavaaliehdokkaille 2018 Hyvä seurakuntavaaliehdokas, Kirkko ja kaupunki tarjoaa Sinulle vaali-ilmoituksia varten 30 prosentin alennuksen normaaleista ilmoitushinnoista.

Lisätiedot

KUTSU AVAJAISIIN 22.9.

KUTSU AVAJAISIIN 22.9. 1 KUTSU AVAJAISIIN 22.9. POHJOIS-IIN KOULUN UUDEN KOULURAKENNUKSEN AKOLAN JA VIRKKULAN UUDEN KEVYENLIIKENTEEN VÄYLÄN LIIKUNNALLISEEN AVAJAISTAPAHTUMAAN lauantaina 22.9.2018 klo 10.00-13.00 POHJOIS-IIN

Lisätiedot

VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006

VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006 VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006 Puheenjohtajan palsta Hei kaikille venesjärveläisille ja lehden lukijoille. Nyt se ISOKESÄ vihdoin alkoi. Niin ainakin omat lapset sanoivat

Lisätiedot

Avoin päiväkoti SoPeVa

Avoin päiväkoti SoPeVa Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Kesäkuun 2015 ohjelma Viikko 23 Maanantai 1.6 *Retki hiekkapuistoon *Lähdetään

Lisätiedot

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Saapumislehti Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leiripäällikön terveiset Vihdoinkin on tulla aika perinteisen pelastusalanliiton vuosittaisen koulutusleirin. Toivotankin

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2014 Syyskausi käynnistyy pian Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2014 neljäs jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

LAUANTAI 5.12.2015 VIIKKO 49 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU

LAUANTAI 5.12.2015 VIIKKO 49 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 5.12.2015 VIIKKO 49 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Isoäiti vuosikymmenien kokemuksella ERJA SAUKKO Toukokuussa vuonna 1929 Merijärven Ylipäässä syntyi pieni tyttö.

Lisätiedot

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy.

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy. ELOKUU TAPAHTUMAT: To 6.8. Klo 11.00-14.30.Virkistyspäivä Pyhännän Ahvenjärvellä. Mukana Anne Happo, Muistiluotsista. Lähtö Haapaveden toimiston pihalta klo 9.00. Mahdollisuus on nousta matkan varrelta

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja

Lisätiedot

Maahanmuuttajan kohtaaminen 14.1.2016 TURVAA JA SUOJAA

Maahanmuuttajan kohtaaminen 14.1.2016 TURVAA JA SUOJAA Maahanmuuttajan kohtaaminen 14.1.2016 Termistö Siirtolainen/maahanmuuttaja Henkilö joka muuttaa tai siirtyy toiseen maahan paremman elämän toiveen, työn, opiskelun tai ihmissuhteen perusteella Turvapaikan

Lisätiedot

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa

Lisätiedot

ALLE KOULUIKÄISET LAPSET MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI

ALLE KOULUIKÄISET LAPSET MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI ALLE KOULUIKÄISET LAPSET PÄIVÄKERHO I 3-vuotialle klo 9.30 11 Avointa ja PÄIVÄKERHO II 4-5-vuotialle klo 12 15 Avointa ja PÄIVÄKERHO II 3-vuotialle klo 9.30 11 Avointa ja PÄIVÄKERHO I 4-5-vuotialle klo

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2016 1 PERHEMESSUT 17.1. Vehkojalla klo 11.00 Perhebrunssi klo 9.30 alk. 24.1. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (rippikoulusunnuntai) 31.1. Vauvakirkko

Lisätiedot

22 vastausta. Tiivistelmä. Olen. Vuosiluokkani on. Alakouluni oli. Muokkaa tätä lomaketta. Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot

22 vastausta. Tiivistelmä. Olen. Vuosiluokkani on. Alakouluni oli. Muokkaa tätä lomaketta. Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot vastausta Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot vesa.raasumaa@gmail.com Muokkaa tätä lomaketta Tiivistelmä Olen 5% Tyttö 5 % Poika 5 % 5% Vuosiluokkani on 8,% 3,8% 7. 5 % 8. 8. % 9. 7 3.8 % 5% Alakouluni

Lisätiedot

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

Syyskuu Velkuan Kummelissa tiistaisin NAANTALIN SEURAKUNTA LÄÄKÄRIN VASTAANOTTOPÄIVÄT NAANTALIN 4H-YHDISTYS

Syyskuu Velkuan Kummelissa tiistaisin NAANTALIN SEURAKUNTA LÄÄKÄRIN VASTAANOTTOPÄIVÄT NAANTALIN 4H-YHDISTYS Syyskuu 2016 NAANTALIN SEURAKUNTA Syksyn toimintaa Velkualla Messu kirkossa su 11.9. klo 16.30. Risto Räty ja Tiina Lustig Kummelissa: Ehtoollishartaus ke 14.9. ja 12.10. klo 17. Marja Saantola ja Reini

Lisätiedot

Tapahtumakomitean puheenjohtajan terveiset

Tapahtumakomitean puheenjohtajan terveiset OHJELMA PROGRAM Tapahtumakomitean puheenjohtajan terveiset Rakkaat tapahtumaan osallistujat, Minulla on suuri ilo toivottaa teidät tervetulleiksi Islantiin sekä Barnlek 2014-tapahtumaan. BARNLEK järjestetään

Lisätiedot

KIRJASTO. Lämmittely. Selitä sana. lainata varata kaukolaina palauttaa maksaa sakkoa. myöhästymismaksu. printata tulostaa.

KIRJASTO. Lämmittely. Selitä sana. lainata varata kaukolaina palauttaa maksaa sakkoa. myöhästymismaksu. printata tulostaa. Lämmittely KIRJASTO Puhutaan kirjastosta! 1. Käytkö sinä usein kirjastossa? Miksi / miksi et? 2. Mitä mieltä olet suomalaisesta kirjastosta? 3. Onko kirjasto sinulle tärkeä paikka? Miksi / miksi ei? 4.

Lisätiedot

KUULUMISET P YHÄJOEN. Arvoisat Parhalahden koulun ystävät, lapset ja aikuiset! Puhe Parhalahden koulun 100-vuotisjuhlassa. Hyvät läsnäolijat!

KUULUMISET P YHÄJOEN. Arvoisat Parhalahden koulun ystävät, lapset ja aikuiset! Puhe Parhalahden koulun 100-vuotisjuhlassa. Hyvät läsnäolijat! P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 30.11.2013 VIIKKO 48 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Puhe Parhalahden koulun 100-vuotisjuhlassa Arvoisat Parhalahden koulun ystävät, lapset ja aikuiset! Laitoin tätä

Lisätiedot

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille 1. Sukupuoli Vastaajien määrä: 113 2. Syntymävuosi Vastaajien määrä: 113 Vastaukset s.1999-2003 3. Oletko ollut mukana nuorisopalveluiden toiminnassa?

Lisätiedot

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden

Lisätiedot

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin.

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. 3. 4. Mitä sanomalehteä luet? Etsi lehdestä seuraavat perustiedot: a) lehden nimi b) ilmestymisnumero c) irtonumeron hinta d) päätoimittaja e)

Lisätiedot

2/2006. Koululehti. mikki-dvd:t. Kuva Juha Hyvärinen. Tässä lehdessä mm.:

2/2006. Koululehti. mikki-dvd:t. Kuva Juha Hyvärinen. Tässä lehdessä mm.: Koululehti 2/2006 Kuva Juha Hyvärinen Tässä lehdessä mm.: Käykää netissä antamassa palautetta Lomalle Topelius-projekti alkaa Uusia opettajia u mikki-dvd:t mikki-dvd:t Keskitalven terveisiä Eput ilmoitettiin

Lisätiedot

Hei, sinä vuoden 2016 rippikoululainen!

Hei, sinä vuoden 2016 rippikoululainen! Hei, sinä vuoden 2016 rippikoululainen! Tuntuuko siltä, että rippikouluusi on vielä valovuoden mittainen matka? Todellisuudessa rippikoulusi alkuun ei ole kovinkaan pitkä aika. Kaikki rippikouluryhmät

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Takahuhdin koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Takahuhdin koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Takahuhdin koulu lv. 2016-2017 MA TI KE TO PE BÄNDIKERHO 4.-6.- luokkalaisille Klo 15.15 16.45 A-talo lk 118 Pelikerho 1.-2.lk. Klo 15.00 15.45. Pelikerho 3.-4.lk. Klo 15.45

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.

Lisätiedot

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! 7.8.2018 Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! Raamatussa seurakunta on yhteisö, jossa kaikki palvelevat toisiaan. Jokaisella on jotakin annettavaa. Sinulla on lahjoja; erilaista

Lisätiedot

Syksyn muut muksukirjastopäivät ke 9.9. 7.10. 4.11. 2.12. Merkkaa kalenteriin.

Syksyn muut muksukirjastopäivät ke 9.9. 7.10. 4.11. 2.12. Merkkaa kalenteriin. KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen - Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 7/2015 9.8.2015 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto os. Lokaniituntie 1, 68230 Lohtaja Avoinna ma pe, klo 9 11 ja 12

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk Herttoniemen seurakunta nuorisotyö läpyskä kevät 2016 lapyska hertsikansrk Horjuuko uskosi? Moni asia ei olekaan niin kuin olet luullut sen olevan. Kun tapaat uuden tuttavuuden, ensikohtaaminen määrittää

Lisätiedot

Kuhmoisten Sanomat Mediakortti 2018

Kuhmoisten Sanomat Mediakortti 2018 Kuhmoisten Sanomat Mediakortti 2018 JULKAISIJA JA KUSTANTAJA Sitoutumaton paikallislehti Oy levikki 2526 (LT-2017); Sanomalehtien Liitto ry:n jäsen Toimituksen osoite Toritie 52, 17800 Kuhmoinen Asiakaspalvelu-

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - EMK / zoom - EMK - EMK - Vihreät - Sininen - Punainen - EMK juniorit - ZOOM - zoom8 - EMK

Lisätiedot

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa Leimaus 2011 Kisakeskuksessa ma 6.6. Lähdimme perinteisesti Lappia talolta kimpsuinemme klo 12 kohti etelää. Martti ja Mauri otettiin kyytiin Keminmaasta. Onneksi autossa oli DVD laite ja ilmastointi,

Lisätiedot