KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

Transkriptio

1 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel K(2011) lopullinen KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , rakennusten energiatehokkuudesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2010/31/EU (uudelleenlaadittu) täydentämisestä vahvistamalla vertailumenetelmäkehys rakennusten ja rakennusosien energiatehokkuutta koskevien vähimmäisvaatimusten kustannusoptimaalisten tasojen laskentaa varten (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) FI FI

2 PERUSTELUT 1. DELEGOIDUN SÄÄDÖKSEN TAUSTA 1.1. Yleistä Euroopan rakennusten energiankulutuksen vähentäminen on yksi EU:n energia- ja ilmastonmuutospolitiikan sekä Eurooppa strategian kulmakivistä. Sekä EU:n tuoreessa energiapoliittisessa strategiassa 1 että energiatehokkuussuunnitelmassa 2 korostetaan lisätoimien tarvetta tällä alalla, etenkin olemassa olevan rakennuskannan osalta. Rakennusten energiatehokkuudesta annettu direktiivi 2010/31/EU (uudelleenlaadittu) 3 on yksi vuonna 2008 julkaistussa toisessa strategisessa energiakatsauksessa 4 ilmoitetuista toimenpiteistä, jotka ovat välttämättömiä, jotta EU:n 20 prosentin energiatehokkuustavoite voidaan saavuttaa vuoteen 2020 mennessä. EU:n rakennuskannan parantaminen saadaan kuitenkin toteutettua vasta huomattavasti vuoden 2020 jälkeen, eikä 20 prosentin tavoite voi olla kuin välivaihe. Komissio hyväksyi hiljattain etenemissuunnitelman siirtymisestä kilpailukykyiseen vähähiiliseen talouteen vuonna , ja siinä osoitetaan, että rakennusalan päästöjä voitaisiin vähentää 90 prosenttia vuoteen 2050 mennessä. Tämä merkitsee, että rakennusalan osuus päästöjen vähentämisestä on pitkällä aikavälillä keskimääräistä suurempi, koska rakennusalalla toisin kuin esimerkiksi liikennealalla vähähiilisen yhteiskunnan tarvitsemat teknologiset ratkaisut ovat jo olemassa. Jos halutaan, että rakennusala toteuttaa merkittävät vähennysmahdollisuutensa vuosisadan puoliväliin mennessä, kustannusoptimaaliset energiatehokkuusvaatimukset on saatava käyttöön mahdollisimman nopeasti. Useat tuoreet tutkimukset ovat osoittaneet, että korjauksilla, joita ei toteuteta optimaalisella tavalla, on pitkäaikaisia kielteisiä vaikutuksia, koska säästömahdollisuudet menetetään useiksi vuosikymmeniksi; sama koskee myös uudisrakennuksia. Tällainen lukkiutumisvaikutus voidaan estää ainoastaan asettamalla lakisääteisiä vaatimuksia tasolle, joka mahdollistaa kaikkien säästömahdollisuuksien toteuttamisen rakennuksen arvioidun taloudellisen elinkaaren aikana. Näin voidaan puuttua rakennusten energiatehokkuuden alalla esiintyviin markkinoiden ominaisiin puutteisiin, jotka johtuvat pitkistä takaisinmaksuajoista sekä siitä, että lainanantajat näkevät riskit liian suurina eivätkä yksityiset investoijat tunne saatavilla olevaa teknologiaa. Kustannustehokkaalla menetelmäkehyksellä voidaan, jos se suunnitellaan ja sitä sovelletaan asianmukaisesti, luoda oikeudellinen kehys jäsenvaltioiden energiatehokkuutta koskevien vähimmäisvaatimusten tason nostamiselle siten, että varmistetaan kaikkien taloudellisesti järkevien toimenpiteiden toteuttaminen. Kustannusoptimaalisuus voi myös tarjota hyvän näyttöpohjan kunnostushankkeiden luottokelpoisuuden parantamiselle, myös hankkeissa, joita rahoitetaan Euroopan investointipankin välineillä ja Euroopan aluekehitysrahastoista. Kustannusoptimaalinen menetelmäkehys voi myös olla teknologiasta riippumaton KOM(2010) 639 lopullinen. KOM(2011) 109 lopullinen. EUVL L 153, , s. 13. KOM(2008) 781 lopullinen. KOM(2011) 112 lopullinen. FI 2 FI

3 1.2. Ehdotuksen tavoitteet Rakennusten energiatehokkuudesta annetun direktiivin 2010/31/EU (uudelleenlaadittu) 5 artiklan mukaan komission on esitettävä viimeistään 30. kesäkuuta 2011 vertailumenetelmäkehys rakennusten ja rakennusosien energiatehokkuutta koskevien vähimmäisvaatimusten kustannusoptimaalisten tasojen laskentaa varten. Rakennusten energiatehokkuutta koskevan direktiivin 2002/91/EY 6 (kumotaan 1. päivästä helmikuuta 2012) 7 mukaan jäsenvaltioiden on vahvistettava rakennusten energiatehokkuutta koskevat vähimmäisvaatimukset kansallisen laskentamenetelmän pohjalta. Direktiivi ei kuitenkaan sisällä vaatimuksia tai ohjeita siitä, kuinka tämä on tehtävä. Direktiivin 2010/31/EU mukaan jäsenvaltioiden on nyt varmistettava, että rakennuksia ja rakennusosia varten vahvistetaan energiatehokkuutta koskevat vähimmäisvaatimukset, joilla pyritään kustannusoptimaalisten tasojen saavuttamiseen. Jäsenvaltioiden on käytettävä näiden kustannustehokkaiden tasojen määrittämiseen komission vahvistamaa vertailumenetelmäkehystä ja täydennettävä sitä asiaankuuluvilla kansallisilla parametreilla. Jos laskelmien tulokset ja niiden vertailu osoittaa, että voimassa olevat energiatehokkuutta koskevat vähimmäisvaatimukset ovat merkittävästi vähemmän energiatehokkaat kuin energiatehokkuutta koskevien vähimmäisvaatimusten kustannusoptimaaliset tasot, jäsenvaltioiden on perusteltava tämä ero kirjallisesti komissiolle. Jos eroa ei voida perustella, on laadittava suunnitelma sen kaventamiseksi. Lisäksi direktiivissä 2010/31/EU säädetään, että 31. joulukuuta 2020 mennessä kaikkien uusien rakennusten olisi oltava lähes nollaenergiarakennuksia (viranomaisten käytössä ja omistuksessa olevien rakennusten osalta määräaika on 31. joulukuuta 2018). Tämä tavoite on huomioitu menetelmäkehyksessä muun muassa sisällyttämällä laskelmiin toimenpiteet, muunnelmat ja toimenpidekokonaisuudet, jotka ovat tarpeen lähes nollaenergiarakennuksen rakentamiseksi. Kustannustehokas menetelmäkehys voi myös auttaa tuomaan esiin sen, kuinka kaukana vielä ollaan täydestä kustannustehokkuudesta ja sen jälkeen lähes nollaenergiarakennusten kustannusoptimaalisuudesta. Vertailumenetelmäkehyksen tarkoituksena ei ole energiatehokkuutta koskevien vähimmäisvaatimusten yhdenmukaistaminen sinänsä, vaan sen varmistaminen, että kaikissa EU:n jäsenvaltioissa sovelletaan samaa vaatimustasoa niiden olosuhteisiin nähden. Jäsenvaltiot asettavat energiatehokkuusvaatimukset paikallisten tekijöiden perusteella; näitä ovat muun muassa ilmasto, resurssien saatavuus ja talouden kehitys. Tämä takaa tasapuolisen kohtelun edistymis- ja kokemustasoltaan erilaisille jäsenvaltioille. Se vastaa myös täysin direktiivin 2010/31/EU luonnetta; kyseessä on puitedirektiivi, jossa jäsenvaltioille jätetään harkinnanvaraa sen suhteen, kuinka ne panevat direktiivin säännökset täytäntöön sopivimmalla tavalla. Tällainen lähestymistapa voi edistää vaatimustasojen lähentymistä ja luoda vertaispainetta, kuten jo todettiin direktiiviä 2010/31/EU koskevaan ehdotukseen liittyvässä vaikutusten arvioinnissa EUVL L 1, , s. 65. Ks. direktiivi 2010/31/EY, 29 artikla. SEC(2008) FI 3 FI

4 1.3. Johdonmukaisuus suhteessa unionin muuhun politiikkaan ja muihin tavoitteisiin Johdonmukaisuus muun asiaan liittyvän EU-lainsäädännön kanssa on varmistettu. Direktiivissä 2010/31/EU käytetään uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä annetun direktiivin 2009/28/EY määritelmiä ja siinä otetaan huomioon viimeksi mainitussa direktiivissä asetetut rakennuksiin liittyvät velvoitteet 9. Jäsenvaltiot käyttävät kustannusoptimaalista menetelmäkehystä myös vahvistaessaan energiatehokkuutta koskevia vähimmäisvaatimuksia taloteknisille järjestelmille. Tässä yhteydessä on varmistettu johdonmukaisuus rakennuksiin liittyvien tuotteiden, kuten lämmityskattiloiden ja ilmastointilaitteiden, ekosuunnitteluvaatimusten kanssa. Energiaan liittyvien tuotteiden ekologiselle suunnittelulle asetettavien vaatimusten puitteista annetussa direktiivissä 2009/125/EY 10 mahdollistetaan EU:n vähimmäisvaatimusten asettaminen tällaisille tuotteille, jotta voidaan varmistaa niiden vapaa liikkuvuus sisämarkkinoilla. Direktiivin 2010/31/EU mukaan jäsenvaltiot voivat tietyissä olosuhteissa käyttää energiatehokkuustasojen kustannustehokkuutta tai kustannusoptimaalisuutta koskevaa tavoitetta perusteena asettaessaan sellaisia kustannustehokkuus- tai kustannusoptimaalisuusvaatimuksia, jotka käytännössä asettaisivat esteitä joillekin rakennusten suunnittelu- ja teknisille vaihtoehdoille ja edistäisivät samalla energiatehokkaampien energiaan liittyvien tuotteiden käyttöä. Direktiivissä 2009/125/EY ja direktiivissä 2010/31/EU sovelletaan myös samanlaista lähestymistapaa elinkaarikustannusten arviointiin. Kokonaiskustannuksiin perustuva lähestymistapa on elinkaarikustannusten laskentatapa, jossa otetaan huomioon käyttövaihe ja tarvittaessa käytöstäpoistovaihe. Myös diskonttokorkoon sovelletaan samanlaista lähestymistapaa molemmissa direktiiveissä. Myös hiljattain hyväksytyssä rakennustuotteita koskevassa asetuksessa 11 otetaan käyttöön elinkaarikustannusten laskenta tällaisten tuotteiden energiankulutuksen arvioinnissa. Tässä asetuksessa on lisäksi käytetty eurooppalaista standardia EN varten kehitettyjä määritelmiä ja kustannuslaskentamenetelmiä. Rakennusten ja rakennusosien energiatehokkuuden laskennassa suositellaan käytettävän nykyisiä CEN-standardeja, vaikka myös vastaavat kansalliset menettelyt hyväksytään sillä edellytyksellä, että ne ovat direktiivin 2010/31/EU 4 artiklan 2 kohdan ja liitteen I mukaisia. 2. SÄÄDÖKSEN HYVÄKSYMISTÄ EDELTÄNEET KUULEMISET Euroopan komissio järjesti laaja-alaisen kuulemisen valmistellessaan ja laatiessaan tätä delegoitua säädöstä. Brysselissä järjestettiin kaksi asiantuntijakokousta 16. maaliskuuta 2011 ja 6. toukokuuta Molempiin kokouksiin osallistui sekä kansallisia että muita asiantuntijoita, ja jäsenvaltioita pyydettiin nimeämään niihin kansalliset edustajansa 12. Kansallisten Direktiivi 2009/28/EY. EUVL L 285, , s. 10. Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 305/2011, annettu 9 päivänä maaliskuuta 2011, rakennustuotteiden kaupan pitämistä koskevien ehtojen yhdenmukaistamisesta ja neuvoston direktiivin 89/106/ETY kumoamisesta (EUVL L 88, , s. 5). Tämä kansallinen asiantuntija saattoi olla, muttei välttämättä, sama asiantuntija, joka edustaa jäsenvaltiota rakennusten energiatehokkuutta käsittelevässä komiteassa (Energy Demand Management Committee, EDMC, rakennuksia käsittelevä kokoonpano). FI 4 FI

5 asiantuntijoiden lisäksi kokouksiin kutsuttiin tasapuolisesti eri sidosryhmien edustajia, kuten energiatehokkaiden teknologioiden (sekä järjestelmien että rakennuksiin liittyvien) valmistajia, koko rakentamisketju mukaan lukien lähes nollaenergiarakennusten asiantuntijat, EU:n standardoinnin asiantuntijat, kiinteistöjen omistajien ja vuokralaisten järjestöt sekä pankkien ja energiapalveluyritysten edustajat. Rakennusalan monimuotoisuuden vuoksi osallistuminen rajattiin EU-tason kattojärjestöihin. Kutsut lähetettiin komission yksiköiden tekemän sidosryhmien arvioinnin pohjalta, ja alkuperäistä kutsuttavien luetteloa korjattiin pyynnöstä. Molempiin kokouksiin osallistui myös tutkijoita, myös Kansainvälisestä energiajärjestöstä Ensimmäinen asiantuntijakokous 16. maaliskuuta 2011 Ensimmäisessä kokouksessa oli 46 osanottajaa jäsenvaltioista ja 43 sidosryhmien edustajaa. Kokouksella oli kaksi tavoitetta: koota asiantuntijoiden näkemyksiä keskeisistä soveltamisalaja menetelmäkysymyksistä ja lisätä tietämystä jäsenvaltioissa nykyisin sovellettavista kustannustehokkuusmenetelmistä. Soveltamisalan ja menetelmien osalta asiantuntijoille lähetettiin ennen kokousta asiakirja, joka sisälsi 23 kysymystä seuraavista aiheista: tarve säilyttää johdonmukaisuus lähes nollaenergiatavoitteen ja kustannusoptimaalisten vaatimusten välillä; kuinka yksityiskohtaisesti vertailurakennus ja muut syöttötiedot on määriteltävä; kustannusoptimaalisuuden näkymät (makrotasolla tai yksityisen investoijan tasolla); kustannusoptimaalisuus rakennusosien tasolla; tarve ottaa huomioon muiden kuin asuinrakennusten valaistusjärjestelmät; energianhintojen kehityssuunnat ja tietolähteet; tarve ottaa huomioon purkaminen osana menetelmää. Asiantuntijat saivat kommentoida vapaasti kokouksen aikana sekä kirjallisesti ennen sitä ja sen jälkeen. Yksittäisiä kysymyksiä koskevien kommenttien lisäksi kansallisia viranomaisia pyydettiin esittelemään kansallinen lähestymistapansa energiatehokkuutta koskevien kustannustehokkaiden vähimmäisvaatimusten asettamiseen. Tätä mahdollisuutta käytti neljä jäsenvaltiota: Tanska, Saksa, Alankomaat ja Italia. Kaikki asiaa koskevat työasiakirjat jaettiin asiantuntijoille ja sidosryhmille, ja samalla varmistettiin, että kokousasiakirjat toimitetaan ajoissa ja asianmukaisesti Euroopan parlamentille ja neuvostolle. Kaikki kokousasiakirjat, myös neljän jäsenvaltion esitelmät ja saadut kirjalliset kannanotot, julkaistiin komission verkkosivuilla. Yhteenveto ensimmäisessä kokouksessa saaduista vastauksista ja siitä, kuinka ne on otettu huomioon: Asiantuntijoiden ja sidosryhmien kokouksen aikana tai kirjallisesti ennen sitä tai sen jälkeen esittämät mielipiteet osoittavat, että vankka enemmistö kannattaa muiden kuin asuinrakennusten valaistusjärjestelmien sisällyttämistä tämän delegoidun säädöksen FI 5 FI

6 soveltamisalaan ja purkuvaiheen jättämistä sen ulkopuolelle, mutta muiden soveltamisala- ja menetelmäkysymysten osalta mielipiteet jakautuivat. Vertailurakennukset: Jäsenvaltioiden esitelmät ja kannanotot paljastivat, että niiden lähestymistavat poikkeavat toisistaan sovellettujen menetelmien ja yksityiskohtaisuuden osalta: Saksassa käytetään melko kattavaa luetteloa, kun taas Alankomaissa käytetään vain muutamaa vertailurakennusta asuinrakennusten alalla ja mukautettuja käyttötapoja muiden kuin asuinrakennusten alalla. Tanskassa ei käytetä täydellistä vertailurakennustypologiaa vaan otantarakennuksia. Kaikilla jäsenvaltioilla ei ole tietokantaa nykyisistä vertailurakennuksista. Useat sidosryhmät katsoivat, että olemassa olevien rakennusten typologian tulisi vastata mahdollisimman tarkasti todellista (keskimääräistä) rakennuskantaa, kun taas kansalliset asiantuntijat huomauttivat, että tilastollisesti edustavasta vertailurakennuksesta saattaisi tulla erittäin monimutkainen tai epärealistinen. Toisaalta näytti olevan yleisesti hyväksyttyä, että uusien rakennusten osalta vertailurakennusta ei ole syytä määritellä liian yksityiskohtaisesti rakennuksen vaipan ja järjestelmien suhteen, koska tässä tapauksessa määrääviä tekijöitä ovat ainoastaan perusgeometria ja käyttötapa. Yksi kansallinen asiantuntija kiinnitti huomiota siihen, että uusien rakennusten osalta rakennusten alaluokkia voitaisiin jo käyttää erittäin tehottomien vaihtoehtojen (esim. kokonaan lasinen julkisivu) poissulkemiseen jo etukäteen. Lisäksi todettiin, että energiatehokkuuden lisäksi vertailurakennuksen tulisi edustaa myös jäsenvaltion rakennuskannan kustannusrakennetta. Komission yksiköt ehdottivat, että käytetään delegoidun säädöksen liitteenä olevaa ilmoituslomaketta, jolloin jäsenvaltiot voivat edelleen soveltaa nykyisiä lähestymistapoja, mutta varmistetaan kuitenkin mahdollisimman suuri avoimuus komission suuntaan siitä, kuinka vertailurakennukset on määritelty. Lopulta ehdotetussa lähestymistavassa jäsenvaltiot voivat määritellä vertailurakennukset ainakin omakotitaloille, kerrostaloille ja usean asunnon asuinrakennuksille sekä toimistorakennuksille (vähintään kaksi vertailurakennusta olemassa oleville rakennuksille ja yksi uusille rakennuksille kussakin luokassa). Avoimuus varmistetaan yhteisellä lomakkeella tehtävällä raportoinnilla. Kustannusoptimaalisuus rakennusosien tasolla: Kokouksessa keskusteltiin ekosuunnitteludirektiivin ja direktiivin 2010/31/EU erityispiirteistä ja niiden keskinäisistä yhteyksistä. Huomiota kiinnitettiin siihen, että ekosuunnitteludirektiivin nojalla säännellyt tuotteet ovat aina osa järjestelmää (jotka toimivat erilaisissa ilmasto-olosuhteissa, joissa lämmitys- ja jäähdytystarve vaihtelee), mistä syystä kansallisiin rakennusmääräyksiin sisältyy usein tuotevaatimuksia täydentäviä lisäkriteerejä. Muut syöttötiedot, etenkin kustannuslaskelmien osalta: Ajatus 30 vuoden laskentajakson käytöstä sai enemmän tukea kuin kritiikkiä. Sidosryhmät esittivät poikkeavia näkemyksiä siitä, olisiko asuinrakennuksille ja muille rakennuksille syytä käyttää erilaisia laskentajaksoja. Kansallisten asiantuntijoiden mielipiteet vaihtelivat 60 vuoden laskentajaksosta alle 20 vuoden jaksoon. Huomiota kiinnitettiin siihen, että laskentajaksossa voidaan edelleen käyttää jäännösarvoja, jos rakennuksen arvioitu FI 6 FI

7 taloudellinen elinkaari on pidempi. Yksi tutkija korosti, että hintoja on erittäin vaikea ennustaa yli 30 vuotta pidemmälle ajalle. Sidosryhmät pitivät ennenaikaisena sitä, että huomioon otettaisiin energiatehokkaampien rakennusten odotettu korkeampi arvo tulevaisuudessa. Näiden keskustelujen perusteella ehdotetaan 30 vuoden laskentajakson säilyttämistä asuinrakennusten osalta, mutta sallitaan lyhyempi 20 vuoden laskentajakso muiden kuin asuinrakennusten ja liikerakennusten osalta, koska näiden rakennusten investointisyklit ovat lyhyempiä. Koska viranomaisten on näytettävä esimerkkiä, myös julkisten rakennusten laskelmissa olisi käytettävä 30 vuoden laskentajaksoa. Jäsenvaltiot voivat vapaasti määritellä kansalliset arvioidut taloudelliset elinkaaret sekä rakennuksille että rakennusosille direktiivin vaatimusten mukaisesti. Kenen näkökulmasta kustannusoptimaalisuus on määriteltävä: Tältä osin jäsenvaltioiden kannat vaihtelevat: yksi jäsenvaltio kannatti ainoastaan yksityistä näkökulmaa, toinen puhtaasti yhteiskunnallista, ja useat jäsenvaltiot molempia. Myös muiden sidosryhmien kannat erkanivat: kiinteistöjen omistajat ja sosiaaliset asuntoyhtiöt kannattivat vuokratalojen erityispiirteiden huomioon ottamista, kun taas tutkijat pitivät makrotason näkökulmaa välttämättömänä. Yhden tutkijan mukaan makrotason kustannusoptimaalisuus voisi merkitä 117 prosenttia korkeampia vaatimuksia kuin yksityisellä tasolla, mutta ei ole olemassa yhteistä näkemystä siitä, kuinka kattava makrotason näkökulman olisi oltava. Huomiota kiinnitettiin pieniin eroihin laskelmissa, joita kussakin vaihtoehdossa on käytettävä. Vaikka mikro- ja makrotasoa koskevat mielipiteet vaihtelivat, yhtä mieltä oltiin siitä, että kaikkien jäsenvaltioiden olisi sovellettava samaa lähestymistapaa. Kustannusoptimaalisuuden ja lähes nollaenergiarakennusten välinen yhteys: Osanottajat jakoivat yleisesti komission näkemyksen siitä, että yleisenä sääntönä ensin on vähennettävä lämmitykseen ja jäähdytykseen tarvittavaa energiaa ja vasta sen jälkeen voidaan ottaa huomioon uusiutuvat energialähteet. Joissain erityistapauksissa eräät uusiutuviin energialähteisiin perustuvat ratkaisut ovat kuitenkin jo nyt kustannusoptimaalisia ja edullisempia kuin energiatehokkuuteen perustuvat toimenpiteet. Jatkokeskustelussa keskityttiin pääasiassa järjestelmän rajoihin liittyviin kysymyksiin (esim. rakennus vai kortteli). Eriäviä mielipiteitä esitettiin siitä, olisiko myös uusiutuviin energialähteisiin perustuvien ratkaisujen kustannustehokkuus osoitettava. Sosiaaliset asuntoyhtiöt huomauttivat, että vuokralaisten energialaskuja alentaisi ainoastaan energian kysynnän vähentäminen. Toiset sidosryhmät pelkäsivät, että lähes nollaenergiarakennuksia koskeva vaatimus hidastaisi uusien rakennusten rakentamista. Lähes nollaenergiarakennuksen määritelmän kansallisesta soveltamisesta kaikissa EU:n jäsenvaltioissa ei ole vielä saatavilla tarkkoja tietoja, mutta yleisesti katsottiin, että kustannusoptimaalisuuden määrittely vuoteen 2013 mennessä voi olla ensimmäinen askel kohti lähes nollaenergiarakennuksia koskevan tavoitteen saavuttamista vuoteen 2019 (julkinen sektori) ja vuoteen 2021 (kaikki uudet rakennukset) mennessä, kuten direktiivissä säädetään. Energian hintakehitys: FI 7 FI

8 Asiantuntijat korostivat sitä, että sähkön ja hiilidioksidin hinnat on otettava huomioon energianhintaa koskevissa ennusteissa. Yksi asiantuntija korosti energiahintojen kehitystä koskevan pakollisen herkkyysanalyysin merkitystä. Tanska kiinnitti huomiota siihen, että energianhintojen kehitystä on helpompi ennustaa makrotasolla kuin yksityisestä näkökulmasta ja että myös tuotteiden ja palvelujen mahdolliset hintojen alennukset olisi otettava huomioon Toinen asiantuntijakokous 6. toukokuuta 2011 Toinen kokous järjestettiin 6. toukokuuta Siinä oli 73 osanottajaa, joista suurin osa oli osallistunut jo ensimmäiseen kokoukseen. Toiseen kokoukseen kutsuttavien luetteloon lisättiin joitain uusia sidosryhmien järjestöjä niiden pyynnöstä. Keskustelu perustui työasiakirjaan, johon sisältyi delegoidun säädöksen ensimmäinen luonnos sekä raportointilomakkeen luonnos. Nämä oli toimitettu kaikille asiantuntijoille 20. huhtikuuta ja 4. toukokuuta 2011, ja ne lähetettiin myös Euroopan parlamentin toiminnalliseen postilaatikkoon sekä neuvoston yhteyspisteeseen. Yhteenveto toisessa kokouksessa saaduista vastauksista ja siitä, kuinka ne on otettu huomioon: Yleisesti ottaen 6. toukokuuta 2011 järjestetyssä kokouksessa esitetyissä kannanotoissa tuettiin yleistä lähestymistapaa ja niillä pyrittiin parantamaan tekstiluonnosta. Lisäksi keskustelu auttoi selventämään ja muuttamaan seuraavia kohtia: Olemassa oleviin ja uusiin rakennuksiin tulisi soveltaa samaa lähestymistapaa, joten kokonaiskustannuksiin perustuva lähestymistapa olisi hyväksyttävä myös olemassa olevien rakennusten osalta (muutettu lopullisessa ehdotuksessa). Useiden jäsenvaltioiden edustajat peräänkuuluttivat yksinkertaista menettelyä, jotta vältetään liialliset laskelmat ja raportointivelvollisuudet. Nyt ehdotetaan seuraavaa lähestymistapaa: Alennetaan niiden vertailurakennusten vähimmäismäärä, joista laskelmat on tehtävä, kuudestatoista yhdeksään, mikä vähentää vertailurakennusten määrittelystä aiheutuvaa taakkaa etenkin muiden kuin asuinrakennusten alalla. Vähennetään lähes nollaenergiarakennusten edellyttämiin toimenpiteisiin liittyviä laskenta- ja raportointivaatimuksia siten, että jäsenvaltioiden on otettava huomioon uusiutuviin energialähteisiin perustuvat toimenpiteet sekä lähes nollaenergiarakennuksia koskevan tavoitteen saavuttamisen edellyttämät toimenpiteet ainoastaan uusien rakennusten osalta. Jäsenvaltioiden ei myöskään tarvitse ottaa laskelmissa huomioon toimenpiteitä, jos on alun pitäen selvää, etteivät kyseiset toimenpiteet ole (vielä) kustannusoptimaalisia. Ainoastaan yhden sidosryhmän ollessa eri mieltä useat jäsenvaltiot ja muut sidosryhmät esittivät toiveen, ettei vuokrarakennusten erityistilanteen pitäisi vaikuttaa vaatimusten asettamiseen ja että siitä pitäisi antaa ainoastaan suositus jäsenvaltioiden harkittavaksi. Tekstiä muutettiin tämän mukaisesti. Pakollista herkkyysanalyysia sekä puollettiin että vastustettiin. Lopulta ehdotetussa lähestymistavassa jäsenvaltioiden on tehtävä herkkyysanalyysi ainakin FI 8 FI

9 energianhintojen kehityksestä sekä useista diskonttokoroista, koska nämä muuttujat vaikuttavat merkittävästi laskelmien lopputulokseen ja koska puolet jäsenvaltioista on jo tehnyt tällaisen analyysin. Kuvaus investointien osalta huomioon otettavista kustannustekijöistä (direktiivin 2010/31/EU liite III) poistettiin. Se sisällytetään ohjeasiakirjaan, koska se ei voi koskaan olla kattava eikä tehdä oikeutta kaikille (esiin nouseville) teknologioille. Lisäksi korostettiin, että ohjeasiakirjassakin se on luoteeltaan ainoastaan suuntaaantava. Kustannusoptimaalisen tason ja alkuperäisten investointikustannusten määritelmiä muutettiin. Kustannusten, energiatehokkuuteen liittyvien kustannusten, markkinakoron ja komponentin määritelmät poistettiin. Seuraavat määritelmät lisättiin: vertailurakennus, loppu-/ostoenergia, investointikustannukset, kokonaiskäyttökustannukset, energiakustannukset, käytöstäpoistokustannukset, diskonttaustekijä, toimenpidekokonaisuus ja muunnos. Diskonttokoron osalta keskusteluissa pidettiin parhaana korkoa, joka vastaa yhteiskunnallista näkökulmaa tai sekä yhteiskunnallista että rationaalista yksityistä näkökulmaa energiatehokkuutta koskevien kustannusoptimaalisten vähimmäisvaatimusten asettamiseen. Ehdotuksen mukaan jäsenvaltiot voisivat määrittää diskonttokoron kustannusoptimaalisuuslaskelmia varten, mutta samaan aikaan olisi tehtävä herkkyysanalyysi, jossa tarkastellaan muun muassa diskonttokoron muutosten vaikutusta laskelmien tuloksiin Kansallisten asiantuntijoiden panos yhteisessä toiminnassa Ehdotusta laadittaessa hyödynnettiin myös vaatimusten asettamisesta kansallisella tasolla saatuja kokemuksia, joita on koottu rakennusten energiatehokkuutta koskevassa yhteisessä toiminnassa 13. Yhteinen toiminta on foorumi, joka tuo yhteen 29 maan täytäntöönpanoelimet ja jota valvoo rakennusten energiatehokkuudesta annetun direktiivin täytäntöönpanoa käsittelevä komitea. Foorumin tarkoituksena on parhaiden käytäntöjen vaihtaminen direktiivin täytäntöönpanosta. Yhteisen toiminnan yhteydessä kansalliset täytäntöönpanoelimet täyttivät kaksi laajaa kyselyä kustannusoptimaalisuusvaatimusten vahvistamista koskevista kansallisista tutkimuksista ja lähestymistavoista. Yhteisen toiminnan puitteissa perustettu väliaikainen työryhmä järjesti asiaa käsittelevät kokoukset syyskuussa 2010 ja huhtikuussa Yhteisen toiminnan edustaja raportoi työryhmän tärkeimmistä päätelmistä 6. toukokuuta 2011 järjestetyssä toisessa asiantuntijakokouksessa. Työryhmä keskittyi täytäntöönpanon haasteisiin, jotka liittyvät vertailurakennusten määrittelyyn olemassa olevalle rakennuskannalle sekä siihen, kuinka laskelmista johdetaan kustannusoptimaaliset tasot ja kuinka kustannukset ja hinnat määritetään. Työryhmä korosti, että tässä vaiheessa tarvitaan yksinkertaista lähestymistapaa, jossa ei yhdenmukaisteta liian monia parametreja eikä edellytä liikaa raportointia. Lisäksi se suositteli asian uudelleentarkastelua kun tietämystä on enemmän saatavilla. Komissio teki selväksi, että delegoidun säädöksen tarkistaminen muutaman vuoden kuluttua ei ole tarkoituksenmukaista, mutta totesi, että päivityksiin voitaisiin käyttää ei-sitovaa ohjeasiakirjaa FI 9 FI

10 Yhteisen toiminnan tulosten esittely (20 kansallisen hallinnon täyttämän kyselyn pohjalta) 6. toukokuuta 2011 järjestetyssä asiantuntijakokouksessa osoitti, että yksitoista jäsenvaltiota laskee kustannusoptimaaliset tasot mikrotasolla, kolme makrotasolla ja neljä tekee laskelmat molemmista näkökulmista. Tällä hetkellä kahdeksan jäsenvaltiota ei käytä vertailurakennuksia, kun taas yhdeksän käyttää niitä. Yhdeksän maata laskee primäärienergian kulutuksen, kolme maata ostoenergian ja yhdeksän käyttää muita parametreja. Puolet jäsenvaltioista tekee jo herkkyysanalyysejä. Puolet jäsenvaltioista katsoo, että uusiutuviin energialähteisiin perustuvat toimenpiteet olisi otettava huomioon kustannusoptimaalisuuslaskelmissa. Ilmastotiedot eivät ole ongelma ja niitä on saatavilla jäsenvaltioissa. Suurin osa jäsenvaltioista ei käytä (täysimittaisesti) standardia EN kustannuslaskelmissaan Muut kokoukset ja tieteellinen tuki Aloitteesta keskusteltiin useaan otteeseen sidosryhmien kanssa järjestetyissä kokouksissa vuonna 2010 ja vuoden 2011 ensimmäisellä puoliskolla. Näkemyksiä on vaihdettu myös Euroopan investointipankin, Kansainvälisen energiajärjestön ja Maailmanpankin asiantuntijoiden kanssa. Komission energian pääosastoa (DG ENER) tuki myös Yhteisen tutkimuskeskuksen Energiaja liikennealan tutkimuslaitos Isprassa. Huomioon otettiin myös Euroopan energiatehokkaan talouden neuvoston 14, Ecofysin 15 ja BPIE:n 16 (Buildings Performance Institute Europe) tutkimukset ja raportit, Yhdysvalloissa muun muassa Floridassa 17 ja liittovaltion tasolla 18 käytetyt kustannustehokkuutta koskevat lähestymistavat sekä käynnissä olevat Euroopan älykkään energiahuollon (IEE) hankkeet, kuten ASIEPI 19, EPA-NR 20 ja TABULA EHDOTUKSEN OIKEUDELLINEN SISÄLTÖ Delegoitu säädös täydentää rakennusten energiatehokkuudesta annettua direktiiviä 2010/31/EU (uudelleenlaadittu), etenkin niitä direktiivin säännöksiä, joissa jäsenvaltiot velvoitetaan asettamaan energiatehokkuutta koskevat vähimmäisvaatimukset kustannusoptimaalisten tasojen saavuttamiseksi. Tähän asetukseen liittyy ei-sitova ohjeasiakirja, johon jäsenvaltioita kehotetaan tutustumaan, koska siinä selitetään, kuin menetelmäkehystä sovelletaan. Toissijaisuusperiaate Ehdotettu vertailumenetelmäkehys jättää jäsenvaltioille runsaasti harkinnanvaraa esimerkiksi energiatehokkuusvaatimusten laskennassa, jossa säilytetään kansalliset menettelyt, kuitenkin How deep to go: Remarks on how to find the cost-optimal level for building renovation. Ecofys Energy Efficiency Cost-Effectiveness Tests for Residential Code Update Processes FSEC-CR , Florida Solar Energy Center. Final Report Life Cycle Costing Manual for the Federal Energy management Programme. US Department of Commerce. Handbook 135 osoitteessa: ja sen vuotuinen lisäosa 2010: FI 10 FI

11 sillä edellytyksellä, että ne vastaavat direktiivin 2010/31/EU 4 artiklan 2 kohtaa ja liitettä I. Myös vertailurakennusten määrittelyn osalta ehdotukseen sisältyy vain rajallisia vaatimuksia ja ohjeita. Ehdotuksessa määritellään seuraavat syöttötiedot: laskentajakso laskelmien aloitusvuosi (pitoajan alku) kustannuslajit. Siinä vahvistetaan, että kustannusoptimaalisuus on laskettava sekä makrotaloudellisella tasolla (lukuun ottamatta veroja ja tukia, mutta mukaan lukien hiilidioksidikustannukset) että rahoitustasolla (ottaen huomioon loppukäyttäjän maksamat hinnat mukaan lukien sovellettavat verot ja maksut ja soveltuvin osin tuet, mutta ei kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiskustannuksia). Jäsenvaltiot tekevät kuitenkin edelleen lopullisen päätöksen siitä, mikä näistä laskelmista valitaan kansalliseksi vertailutasoksi, kun kustannusoptimaalisia vaatimuksia asetetaan direktiivin 2010/31/EU 5 artiklan mukaisesti. Lisäksi ehdotukseen sisältyy öljyn, kaasun, hiilen ja sähkön hintakehityksen seuranta. Jäsenvaltiot täydentävät menetelmäkehystä määrittämällä rakennusten ja rakennusosien arvioidun taloudellisen elinkaaren; valitsemalla diskonttokorot; määrittämällä kustannustiedot energianhintojen, tuotteiden, järjestelmien, ylläpito- ja korjauskustannusten, kiinteistönhoidon kustannusten ja työvoimakustannusten osalta; määrittämällä energianhintojen kehityksen eri energiamuodoille ja vahvistamalla primäärienergiakertoimet; tekemällä herkkyysanalyysin tärkeimmistä syöteparametreista eli energianhintojen kehityksestä ja diskonttokoroista eri näkökulmista (mukaan lukien sekä laajempi poliittinen näkökulma että investoijien tavallisesti omaksuma taloudellinen näkökulma). Direktiivin 2010/31/EU liitteen III mukaisesti tähän menetelmäkehystä koskevaan delegoituun säädökseen liittyy ohjeita, joissa selostetaan, miten kehystä sovelletaan kustannusoptimaalisten tasojen lasketaan. Toisin kuin delegoitu säädös, siihen liittyvät ohjeet eivät ole sitovia. Oikeusperusta Ehdotettu asetus on direktiivin 2010/31/EU 5 artiklassa tarkoitettu delegoitu säädös, joka perustuu Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 194 artiklan 2 kohtaan. Suhteellisuusperiaate FI 11 FI

12 Suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä toimenpiteessä ei ylitetä sitä, mikä on sen tavoitteen saavuttamiseksi tarpeen. Siinä määritellään menetelmäkehys rakennusten energiatehokkuutta koskevien vähimmäisvaatimusten kustannusoptimaalisten tasojen laskentaa varten. Sen avulla jäsenvaltiot voivat todeta, ovatko niiden nykyiset vaatimukset optimaalisten tasojen alapuolella, eli menetetäänkö energiansäästöistä saatavia tuloja aina kun kyseisiä vaatimuksia sovelletaan. 4. TALOUSARVIOVAIKUTUKSET Ehdotuksella ei ole suoria vaikutuksia yhteisön talousarvioon. Myös yhteisöjen omiin kiinteistöihin sovellettavia energiatehokkuutta koskevia vähimmäisvaatimuksia on ollut olemassa jo ennen tätä delegoitua säädöstä, jossa säädetään, että tällaisia vaatimuksia olisi vahvistettava kustannusoptimaalisten tasojen saavuttamiseksi. Vaikka kustannusoptimaalisuuden tavoittelu tiukentaisikin rakennuksia ja rakennusosia koskevia vaatimuksia jäsenvaltioissa, perustana oleva kustannusoptimaalisuuden periaate varmistaa, että valitaan vaihtoehto, jossa kustannukset ovat alhaisimmat arvioidun taloudellisen elinkaaren aikana ja jossa elinkaaren aikana saatavat hyödyt ovat kustannuksia suuremmat. FI 12 FI

13 KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , rakennusten energiatehokkuudesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2010/31/EU (uudelleenlaadittu) täydentämisestä vahvistamalla vertailumenetelmäkehys rakennusten ja rakennusosien energiatehokkuutta koskevien vähimmäisvaatimusten kustannusoptimaalisten tasojen laskentaa varten (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) EUROOPAN KOMISSIO, joka ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen, ottaa huomioon rakennusten energiatehokkuudesta 19 päivänä toukokuuta 2010 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2010/31/EY (uudelleenlaadittu) 22 ja erityisesti sen 5 artiklan 1 kohdan, sekä katsoo seuraavaa: (1) Direktiivin 2010/31/EU mukaan komission on vahvistettava delegoidulla säädöksellä vertailumenetelmäkehys rakennusten ja rakennusosien energiatehokkuutta koskevien vähimmäisvaatimusten kustannusoptimaalisten tasojen laskentaa varten. (2) Jäsenvaltioilla on velvollisuus vahvistaa energiatehokkuutta koskevat vähimmäisvaatimukset rakennuksille ja rakennusosille. Vaatimukset on asetettava siten, että niiden avulla voidaan saavuttaa kustannusoptimaaliset tasot. Jäsenvaltiot voivat päättää, onko kansallisena vertailutasona käytettävä kustannusoptimaalisuuslaskelmien lopputulos se, joka on laskettu makrotaloudellisesta näkökulmasta (ottaen huomioon energiatehokkuusinvestointien kustannukset ja hyödyt koko yhteiskunnalle), vai se, joka on laskettu puhtaasti rahoituksellisesta näkökulmasta (ottaen huomioon ainoastaan investoinnin itsensä). Kansalliset energiatehokkuutta koskevat vähimmäisvaatimukset eivätkä saisi olla yli 15 prosenttia alhaisemmat kuin kansalliseksi vertailutasoksi valitun kustannusoptimaalisuuslaskelman tulokset. Kustannusoptimaalisen tason on oltava niiden tehokkuustasojen rajoissa, joissa elinkaaren ajalta tehty kustannushyötyanalyysi on positiivinen. (3) Direktiivillä 2010/31/EU edistetään energiankulutuksen vähentämistä rakennetussa ympäristössä, mutta siinä korostetaan myös, että rakennusala on yksi suurimmista hiilidioksidipäästöjen lähteistä. 22 EUVL L 153, , s. 13. FI 13 FI

14 (4) Energiaan liittyvien tuotteiden ekologiselle suunnittelulle asetettavien vaatimusten puitteista 21 päivänä lokakuuta 2009 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2009/125/EY 23 säädetään tällaisten tuotteiden energiatehokkuutta koskevien vähimmäisvaatimusten vahvistamisesta. Asettaessaan kansallisia vaatimuksia taloteknisille järjestelmille jäsenvaltioiden on otettava huomioon mainitun direktiivin nojalla vahvistetut täytäntöönpanotoimenpiteet. Tämän asetuksen mukaisissa laskelmissa käytettävät rakennustuotteiden suoritustasot olisi määritettävä rakennustuotteiden kaupan pitämistä koskevien ehtojen yhdenmukaistamisesta ja neuvoston direktiivin 89/106/ETY kumoamisesta 9 päivänä maaliskuuta 2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 305/2011 säännösten mukaisesti. (5) Jäsenvaltiot voivat tietyissä olosuhteissa käyttää energiatehokkuustasojen kustannustehokkuutta tai kustannusoptimaalisuutta koskevaa tavoitetta perusteena asettaessaan rakennusosille sellaisia kustannustehokkuus- tai kustannusoptimaalisuusvaatimuksia, jotka käytännössä asettaisivat esteitä joillekin rakennusten suunnittelu- tai teknisille vaihtoehdoille samalla kun ne edistäisivät energiatehokkaampien energiaan liittyvien tuotteiden käyttöä. (6) Vertailumenetelmäkehys koostuu direktiivin 2010/31/EU liitteessä III esitetyistä vaiheista, ja siihen sisältyvät vertailurakennusten määrittely, näihin vertailurakennuksiin sovellettavien energiatehokkuustoimenpiteiden määrittely, näiden toimenpiteiden primäärienergiantarpeen arviointi sekä toimenpiteiden kustannusten (eli nettonykyarvon) laskeminen. (7) Direktiivin 2010/31/EU liitteessä I esitettyä energiatehokkuuden laskennan yhteistä kehystä sovelletaan myös kustannusoptimaalisuutta koskevan menetelmäkehyksen kaikkiin vaiheisiin, etenkin rakennusten ja rakennusosien energiatehokkuuden laskentaan. (8) Vertailumenetelmäkehyksen mukauttamiseksi kansallisiin olosuhteisiin jäsenvaltioiden olisi määritettävä rakennusten ja/tai rakennusosien arvioitu taloudellinen elinkaari, energiamuotojen, tuotteiden ja järjestelmien asianmukaiset kustannukset ja asianmukaiset ylläpito-, kiinteistönhoito- ja työvoimakustannukset, primäärienergian muuntokertoimet sekä energianhintojen oletettu kehitys niiden polttoaineiden osalta, joita niiden kansallisessa ympäristössä käytetään rakennusten energialähteenä, ottaen huomioon komission käyttöön antamat tiedot. Jäsenvaltioiden olisi lisäksi määritettävä sekä makrotaloudellisissa että rahoituslaskelmissa käytettävä diskonttokorko tehtyään ensin herkkyysanalyysin vähintään kahdelle korkoprosentille kussakin laskelmassa. (9) Jotta voidaan varmistaa, että jäsenvaltiot noudattavat yhteistä lähestymistapaa vertailumenetelmäkehyksen soveltamiseen, on asianmukaista, että komissio vahvistaa nettonykyarvoa koskevissa laskelmissa tarvittavat keskeiset reunaehdot, kuten pitoajan alun, huomioon otettavat kustannuslajit ja käytettävän laskentajakson. (10) Yhteisen laskentajakson määrittely ei ole ristiriidassa sen kanssa, että jäsenvaltioilla on oikeus vahvistaa rakennusten ja/tai rakennusosien arvioitu taloudellinen elinkaari, sillä tämä voi olla pidempi tai lyhyempi kuin määritelty laskentajakso. Rakennuksen 23 EUVL L 285, , s.10. FI 14 FI

15 tai rakennusosan arvioidulla taloudellisella elinkaarella on vain vähäinen vaikutus laskentajaksoon, sillä viimeksi mainitun kannalta merkitsevä tekijä on pikemminkin rakennuksen peruskorjausjakso eli aika, jonka jälkeen rakennukselle tehdään peruskorjaus. (11) Kustannuslaskelmiin ja -ennusteisiin liittyy monia oletuksia ja epävarmuustekijöitä, kuten energianhintojen kehitys, minkä vuoksi niihin liittyy yleensä herkkyysanalyysi, jossa arvioidaan keskeisten syöteparametrien luotettavuutta. Kustannusoptimaalisuuslaskelmia varten herkkyysanalyysissa olisi käsiteltävä ainakin energianhintojen kehitystä ja diskonttokorkoa, ja parhaassa tapauksessa herkkyysanalyysin olisi katettava myös teknologian tuleva hintakehitys yhtenä laskelmien uudelleentarkastelun syöttötietona. (12) Vertailumenetelmäkehyksen avulla jäsenvaltioiden olisi voitava verrata kustannusoptimaalisuuslaskelmien tuloksia voimassa oleviin energiatehokkuutta koskeviin vähimmäisvaatimuksiin ja käyttää vertailun tuloksia sen varmistamiseen, että energiatehokkuutta koskevat vähimmäisvaatimukset asetetaan tasolle, joilla voidaan saavuttaa kustannusoptimaaliset tasot. Jäsenvaltioiden olisi lisäksi harkittava energiatehokkuutta koskevien vähimmäisvaatimusten asettamista kustannusoptimaalisille tasoille niille rakennusluokille, joille ei tähän mennessä ole asetettu energiatehokkuutta koskevia vähimmäisvaatimuksia. (13) Kustannusoptimaalisuutta koskeva menetelmä on teknologiasta riippumaton eikä suosi mitään yksittäistä teknistä ratkaisua. Se varmistaa kilpailun toimenpiteiden, kokonaisuuksien ja muunnelmien välillä rakennuksen tai rakennusosan arvioidun elinkaaren aikana. (14) Laskelmien tulokset sekä käytetyt syöttötiedot ja oletukset on ilmoitettava komissiolle direktiivin 2010/31/EU 5 artiklan 2 kohdan mukaisesti. Komission olisi toimitettujen tietojen avulla voitava arvioida jäsenvaltioiden edistymistä energiatehokkuutta koskevien vähimmäisvaatimusten kustannusoptimaalisten tasojen saavuttamisessa ja laatia asiasta kertomus. (15) Hallinnollisen taakan keventämiseksi jäsenvaltioiden olisi voitava vähentää laskelmien määrää määrittelemällä useampaa kuin yhtä rakennusluokkaa edustavia vertailurakennuksia, tämän kuitenkaan vaikuttamatta jäsenvaltioille direktiivissä 2010/31/EU asetettuun velvollisuuteen vahvistaa energiatehokkuutta koskevat vähimmäisvaatimukset tietyille rakennusluokille. ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN: 1 artikla Kohde ja soveltamisala Direktiivin 2010/31/EU 5 artiklan, liitteen I ja liitteen III mukaisesti tässä asetuksessa vahvistetaan vertailumenetelmäkehys, jota jäsenvaltioiden on käytettävä uusien ja olemassa olevien rakennusten ja rakennusosien energiatehokkuutta koskevien vähimmäisvaatimusten kustannusoptimaalisten tasojen laskentaan. Menetelmäkehyksessä määritellään säännöt, jotka koskevat energiatehokkuustoimenpiteiden, uusiutuviin energialähteisiin perustuvien toimenpiteiden ja tällaisten toimenpiteiden FI 15 FI

16 kokonaisuuksien ja muunnoksien vertailua primäärienergiatehokkuuden ja niiden toteuttamiseen liittyvien kustannusten perusteella. Lisäksi siinä määritellään, kuinka näitä sääntöjä on sovellettava valittuihin vertailurakennuksiin energiatehokkuutta koskevien vähimmäisvaatimusten kustannusoptimaalisten tasojen määrittämiseksi. 2 artikla Määritelmät Direktiivin 2010/31/EU 2 artiklassa vahvistettujen määritelmien lisäksi tässä asetuksessa sovelletaan seuraavia määritelmiä ottaen huomioon, että makrotaloudellisella tasolla tehtävässä laskelmassa huomioon ei oteta sovellettavia veroja ja maksuja: (1) Kokonaiskustannuksilla tarkoitetaan alkuperäisten investointikustannusten nykyarvojen summaa, kokonaiskäyttökustannusten ja uusintakustannusten summaa (laskettuna pitoajan alun arvoon) sekä tarvittaessa käytöstäpoistokustannuksia. Makrotaloudellisella tasolla tehtävässä laskelmassa otetaan huomioon lisäkustannuslaji kasvihuonekaasujen kustannukset. (2) Alkuperäisillä investointikustannuksilla tarkoitetaan kaikkia siihen ajankohtaan mennessä aiheutuneita kustannuksia, jolloin rakennus tai rakennusosa luovutetaan asiakkaalle valmiina käyttöön. Näihin kustannuksiin sisältyvät suunnittelu, rakennusosien hankinta, toimitusliittymät, asennukset ja käyttöönottoprosessit. (3) Energiakustannuksilla tarkoitetaan vuotuisia energiakustannuksia ja kiinteitä ja huippukuormitusmaksuja kansalliset verot mukaan luettuina. (4) Kiinteistönhoidon kustannuksilla tarkoitetaan kaikkia rakennuksen käyttöön liittyviä kustannuksia, mukaan lukien vakuutusmaksuista, palvelumaksuista ja muista perusmaksuista ja veroista aiheutuvat vuotuiset kustannukset. (5) Ylläpito- ja korjauskustannuksilla tarkoitetaan rakennuksen tai rakennusosan halutun laatutason ylläpito- ja korjaustoimenpiteiden vuotuisia kustannuksia. Tähän sisältyvät tarkastuksista, puhdistuksesta, säädöistä, korjauksesta ja kulutustavaroista aiheutuvat vuotuiset kustannukset. (6) Kokonaiskäyttökustannuksilla tarkoitetaan vuotuisia ylläpito- ja korjauskustannuksia, kiinteistönhoidon kustannuksia ja energiakustannuksia. (7) Käytöstäpoistokustannuksilla tarkoitetaan kustannuksia, jotka aiheutuvat rakennuksen tai rakennusosan purkamisesta sen käyttöiän päätyttyä, ja niihin sisältyvät purkaminen, niiden rakennusosien poistaminen, joiden käyttöikä ei ole vielä päättynyt, kuljetus ja kierrätys. (8) Vuotuisilla kustannuksilla tarkoitetaan kokonaiskäyttökustannusten ja jaksottaisten kustannusten tai uusintakustannusten summaa, joka on maksettu tiettynä vuonna. (9) Uusintakustannuksilla tarkoitetaan rakennusosan korvaamiseen tehtävää investointia arvioidun taloudellisen elinkaaren mukaisesti laskentajakson aikana. FI 16 FI

17 (10) Kasvihuonekaasupäästöjen kustannuksilla tarkoitetaan rakennusten energiankulutukseen liittyvien hiilidioksidipäästöjen aiheuttamien ympäristövahinkojen rahallista arvoa. (11) Vertailurakennuksella tarkoitetaan oletettua tai todellista vertailurakennusta, joka edustaa rakennuksen tyypillistä geometriaa ja tyypillisiä järjestelmiä, rakennuksen vaipan ja järjestelmien tyypillistä energiatehokkuutta, tyypillistä toiminnallisuutta ja tyypillistä kustannusrakennetta kyseessä olevassa jäsenvaltiossa ja on ilmastoolosuhteiden ja maantieteellisen sijainnin suhteen edustava. (12) Diskonttokorolla tarkoitetaan määrättyä arvoa rahan arvon vertaamiseksi eri aikoina nykyarvossa ilmaistuna. (13) Diskonttaustekijällä tarkoitetaan kerrointa, jota käytetään muuntamaan tiettynä ajankohtana esiintyvä kassavirta vastaavaksi arvoksi pitoajan alussa. Se johdetaan diskonttokorosta. (14) Pitoajan alulla tarkoitetaan vuotta, johon laskelmat perustuvat ja josta laskentajakso määritetään. (15) Laskentajaksolla tarkoitetaan laskelman kattamaa ajanjaksoa yleensä vuosina ilmaistuna. (16) Rakennuksen jäännösarvolla tarkoitetaan rakennuksen ja rakennusosien jäännösarvojen summaa laskentajakson lopussa. (17) Hintakehityksellä tarkoitetaan energian, tuotteiden, rakennusten järjestelmien, palvelujen, työvoimakustannusten, ylläpito- ja korjauskustannusten ja muiden kustannusten hintakehitystä, joka voi poiketa inflaatiotasosta. (18) Energiatehokkuustoimenpiteellä tarkoitetaan rakennukseen tehtävää muutosta, joka johtaa rakennuksen primäärienergiantarpeen pienenemiseen. (19) Toimenpidekokonaisuudella tarkoitetaan vertailurakennukseen sovellettavaa energiatehokkuustoimenpiteiden ja/tai uusiutuviin energialähteisiin perustuvien toimenpiteiden kokonaisuutta. (20) Muunnoksella tarkoitetaan sellaisen rakennukseen sovellettavien toimenpiteiden tai toimenpidekokonaisuuksien täydellisen sarjan yleistä tulosta ja kuvausta, joka voi koostua rakennuksen vaippaan kohdistuvien toimenpiteiden, passiivisten tekniikoiden, rakennuksen järjestelmiin kohdistuvien toimenpiteiden ja/tai uusiutuviin energialähteisiin perustuvien toimenpiteiden yhdistelmästä. (21) Rakennusten alaluokilla tarkoitetaan rakennustyyppien luokkia, jotka on jaoteltu koon, iän, rakennusmateriaalin, käyttötavan, ilmastovyöhykkeen tai muiden perusteiden mukaan tarkemmin kuin direktiivin 2010/31/EU liitteessä I olevassa 5 kohdassa luetellut luokat. Vertailurakennukset määritellään yleensä tällaisille alaluokille. (22) Ostoenergialla tarkoitetaan energiamuodoittain ilmaistua energiaa, joka toimitetaan talotekniseen järjestelmään järjestelmän rajan yli huomioon otettuja FI 17 FI

18 käyttötarkoituksia varten (lämmitys, jäähdytys, ilmanvaihto, lämmin käyttövesi, valaistus, laitteet jne.) tai sähköntuotantoa varten. (23) Lämmityksen tai jäähdytyksen nettoenergiantarpeella tarkoitetaan lämpöä, joka toimitetaan ilmastoituun sisätilaan tai poistetaan sieltä haluttujen lämpöolojen ylläpitämiseksi tietyn ajanjakson aikana. (24) Muualle viedyllä energialla tarkoitetaan energiamuodoittain ilmaistua energiaa, joka toimitetaan taloteknisestä järjestelmästä kyseisen järjestelmän rajan yli ja kulutetaan järjestelmän rajan ulkopuolella. (25) Ilmastoidulla sisätilalla tarkoitetaan tilaa, jossa tiettyjä sisäilman parametreja kuten lämpötilaa ja kosteutta säädellään teknisesti esimerkiksi lämmittämällä ja jäähdyttämällä. (26) Uusiutuvista lähteistä peräisin olevalla energialla tarkoitetaan uusiutuvista, muista kuin fossiilisista lähteistä peräisin olevaa energiaa eli tuuli- ja aurinkoenergiaa, ilmalämpöenergiaa, geotermistä energiaa, hydrotermistä energiaa ja valtamerienergiaa, vesivoimaa, biomassaa, kaatopaikoilla ja jätevedenpuhdistamossa syntyvää kaasua ja biokaasua. 3 artikla Vertailumenetelmäkehys 1. Jäsenvaltioiden on sovellettava rakennusten ja rakennusosien energiatehokkuutta koskevien vähimmäisvaatimusten kustannusoptimaalisten tasojen laskentaan tämän asetuksen liitteessä I vahvistettua vertailumenetelmäkehystä. Kehyksessä kuvataan kustannusoptimaalisten tasojen laskenta sekä makrotaloudellisesta että rahoituksellisesta näkökulmasta, mutta jätetään jäsenvaltioiden päätettäväksi, kumpaa laskelmaa käytetään kansallisena vertailutasona, johon kansallisia energiatehokkuutta koskevia vähimmäisvaatimuksia arvioidaan. 2. Jäsenvaltioiden on näissä laskelmissa a) otettava pitoajan aluksi vuosi, jonka aikana laskelma tehdään; b) käytettävä tämän asetuksen liitteessä I määriteltyä laskentajaksoa; c) käytettävä tämän asetuksen liitteessä I määriteltyjä kustannuslajeja; d) käytettävä hiilidioksidikustannusten laskennassa vähimmäisalarajana liitteessä II annettuja päästökauppajärjestelmän ennakoituja hiilidioksidihintoja. 3. Jäsenvaltioiden on täydennettävä vertailumenetelmäkehystä määrittämällä laskelmia varten a) rakennuksen ja/tai rakennusosan arvioitu taloudellinen elinkaari; b) diskonttokorko; c) energiamuotojen, tuotteiden ja järjestelmien kustannukset sekä ylläpito- ja korjauskustannukset, kiinteistönhoidon kustannukset ja työvoimakustannukset; FI 18 FI

19 d) primäärienergiakertoimet; e) oletettu energianhintojen kehitys kaikille energiamuodoille ottaen huomioon tämän asetuksen liitteessä II tarkoitetut tiedot. 4. Jäsenvaltioiden on pyrittävä laskemaan ja ottamaan käyttöön energiatehokkuutta koskevien vähimmäisvaatimusten optimaaliset tasot niille rakennusluokille, joille ei aiemmin ole ollut olemassa erityisiä energiatehokkuutta koskevia vähimmäisvaatimuksia. 5. Jäsenvaltioiden on tehtävä analyysi, jossa määritetään laskelmien tulosten herkkyys sovelletuissa parametreissa tapahtuville muutoksille ja joka kattaa vähintään erilaisen energianhintojen kehityksen ja erilaisten diskonttokorkojen vaikutukset makrotaloudellisiin ja rahoituksellisiin laskelmiin, ja mieluiten myös muut parametrit, joilla odotetaan olevan merkittävä vaikutus laskelmien tuloksiin, kuten muiden tekijöiden kuin energian hintakehitys. 4 artikla Laskettujen kustannusoptimaalisten tasojen vertailu voimassa oleviin energiatehokkuutta koskeviin vähimmäisvaatimuksiin 1. Kun jäsenvaltiot ovat laskeneet kustannustehokkaat vaatimustasot sekä makrotaloudellisesta että rahoituksellisesta näkökulmasta, niiden on päätettävä, kummasta tulee kansallinen vertailutaso, ja ilmoitettava päätöksestään komissiolle 6 artiklassa tarkoitetun raportoinnin yhteydessä. Jäsenvaltioiden on verrattava 3 artiklassa tarkoitetun kansalliseksi vertailutasoksi valitun laskelman tulosta kyseessä olevan rakennusluokan voimassa oleviin energiatehokkuutta koskeviin vähimmäisvaatimuksiin. Jäsenvaltioiden on tämän vertailun tulosten avulla varmistettava energiatehokkuutta koskevien vähimmäisvaatimusten vahvistaminen siten, että niillä voidaan saavuttaa kustannusoptimaaliset tasot direktiivin 2010/31/EU 4 artiklan 1 kohdan mukaisesti. On erittäin suositeltavaa, että jäsenvaltiot yhdistävät taloudellisia ja verokannustimia saman vertailurakennuksen kustannusoptimaalisuuslaskelman tuloksen noudattamiseen. 2. Jos jäsenvaltiot ovat määritelleet vertailurakennuksen tavalla, joka mahdollistaa kustannusoptimaalisuutta koskevan laskelman tulosten soveltamisen useisiin rakennusluokkiin, ne voivat käyttää tätä tulosta varmistaakseen energiatehokkuutta koskevien vähimmäisvaatimusten vahvistamisen siten, että kustannusoptimaaliset tasot voidaan saavuttaa kaikissa kyseessä olevissa rakennusluokissa. 5 artikla Kustannusoptimaalisuutta koskevien laskelmien uudelleentarkastelu 1. Jäsenvaltioiden on tarkasteltava uudelleen kustannusoptimaalisuuslaskelmiaan, jotta ne voivat tarkistaa energiatehokkuutta koskevia vähimmäisvaatimuksiaan direktiivin 2010/30/EU 4 artiklan 1 kohdan mukaisesti. Uudelleentarkastelua varten on FI 19 FI

20 erityisesti arvioitava hintakehitystä kustannusten syöttötiedoissa ja tarvittaessa saatettava ne ajan tasalle. 2. Uudelleentarkastelun tulokset on toimitettava komissiolle tämän asetuksen 6 artiklan mukaisessa raportissa. 6 artikla Raportointi 1. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle kaikki laskelmissa käytetyt syöttötiedot ja oletukset sekä laskelmien tulokset. Raportissa on käsiteltävä sovellettuja primäärienergian muuntokertoimia, makrotaloudellisella ja rahoituksellisella tasolla tehtyjen laskelmien tuloksia, tämän asetuksen 3 artiklan 5 kohdassa tarkoitettua herkkyysanalyysia sekä oletettua energian ja hiilidioksidin hintakehitystä. 2. Jos tämän asetuksen 4 artiklassa tarkoitetun vertailun tulos osoittaa, että voimassa olevat energiatehokkuutta koskevat vähimmäisvaatimukset ovat huomattavasti vähemmän energiatehokkaat kuin energiatehokkuutta koskevien vähimmäisvaatimusten kustannusoptimaaliset tasot, kertomuksessa on esitettävä perustelut tälle erolle. Jos eroa ei voida perustella, kertomukseen on liitettävä suunnitelma, jossa hahmotellaan asianmukaiset toimenpiteet eron kaventamiseksi merkityksettömän pieneksi vaatimusten seuraavaan tarkistukseen mennessä. Tässä yhteydessä voimassa olevien energiatehokkuutta koskevien vähimmäisvaatimusten huomattavasti vähemmän energiatehokkaalla tasolla tarkoitetaan kaikkien voimassa olevien energiatehokkuutta koskevien vähimmäisvaatimusten keskiarvon ja kaikkien kansallisena vertailutasona käytetystä laskelmasta saatujen kustannusoptimaalisten tasojen keskiarvon erotusta kaikissa käytetyissä vertailurakennuksissa ja rakennustyypeissä. 3. Jäsenvaltiot voivat käyttää tämän asetuksen liitteessä III esitettyä raportointimallia. 7 artikla Voimaantulo ja soveltaminen 1. Tämä direktiivi tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä. 2. Sitä sovelletaan viranomaisten käytössä oleviin rakennuksiin 9 päivästä tammikuuta 2013 ja muihin rakennuksiin 9 päivästä kesäkuuta 2013 lukuun ottamatta 6 artiklan 1 kohtaa, joka tulee voimaan 30 päivänä kesäkuuta 2012 yhdenmukaisesti direktiivin 2010/31/EU 5 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan kanssa. Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa. FI 20 FI