o Kaava-alueen alustava rajaus.

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "o Kaava-alueen alustava rajaus."

Transkriptio

1 o Kaava-alueen alustava rajaus.

2 2/6 Arvoisa vastaanottaja, Louhelaan haetaan asemakaavamuutosta, jonka tavoitteena on mahdollistaa asuntorakentaminen nykyisen toimistorakennuksen paikalle Eräkuja 2:ssa. Tontin rakennusoikeus olisi arviolta noin 2500 kem 2, joka tarkentuu suunnittelun edetessä. Asuinrakennuksen suurin sallittu kerrosluku olisi viisi. Autopaikat sijoittuisivat piha-alueelle. Alue sijaitsee Louhelantien ja Eräkujan risteyksessä, vastapäätä Louhelan uutta ostoskeskusta. Voitte osallistua kaavan valmisteluun kertomalla tavoitteenne ja mielipiteenne. Isännöitsijää pyydetään toimittamaan tieto kaavoituksesta yhtiönsä asukkaille ja osakkaille. Yleisötilaisuus pidetään Uomarinteen koululla Uomarinne 2 tiistaina klo 17.00, jolloin esitellään alustavia suunnitelmia ja kaavoittajalle voi esittää mielipiteitä ja tavoitteita alueen suunnitteluun. Mielipiteenne ja tavoitteenne voitte esittää mennessä puhelimitse, kirjeitse tai sähköpostitse. Ilmoittakaa samalla kaavan numero , nimenne, osoitteenne ja mahdollinen sähköpostiosoitteenne. Lähettäkää kirje osoitteeseen Vantaan kaupunki, kirjaamo, Asematie 7, Vantaa, tai sähköposti osoitteeseen Asiaa hoitaa asemakaavasuunnittelija Anne Olkkola, jonka tavoittaa sähköpostilla tai puhelimitse klo 9-11 ja muina aikoina erikseen sovittaessa (09) Yhteyttä voi ottaa myös aluearkkitehti Timo Kallaluotoon, jonka tavoittaa varmimmin sähköpostilla Puhelin on (09) Alueen sijainti.

3 3/6 Asemakaavamuutoksen tavoitteet ja perustelut Lähtötiedot Tavoitteena on sovittaa uusi asuinkerrostalo nykyisen toimistorakennuksen paikalle siten, että se kaupunkikuvallisesti ja toiminnallisesti tukee ja täydentää nykyistä ympäristöä. Paikka on näkyvä ja kaupunkikuvallisesti merkittävä. Tavoitteena on myös saada liike- tai työtilaa maantasokerrokseen. Kaavamuutoksella tehostetaan Louhelan keskustan ja juna-aseman lähistön maankäyttöä. Nykytilanne: Alueella on vuonna 1971 valmistunut toimistorakennus, joka tullaan purkamaan. Maakuntakaavassa (YM ) alue on taajamatoimintojen aluetta. Yleiskaavassa (Kv ) alue on keskustatoimintojen (C) aluetta. Ote Vantaan yleiskaavasta C Keskustatoimintojen alue A1 Tehokas asuntoalue LJ Joukkoliikenteen terminaali LR Raideliikenteen alue VL Lähivirkistysalue Ohjeellinen ulkoilureitti Alueen raja Voimassa olevassa asemakaavassa (ent. Louhelan rakennuskaava, ) alue on virasto- ja hallintorakennusten korttelialuetta (YH). Ote voimassaolevasta asemakaavasta YH virasto- ja hallintorakennusten korttelialue 40% Prosenttiluku, joka osoittaa kuinka suuren osan alueesta saa käyttää rakentamiseen e=0,4 Tonttitehokkuusluku eli kerrosalan suhde rakennuspaikan alaan I-II Suurin sallittu kerrosluku (roomalaisin numeroin). Osalla kiinteistöä (Louhelantien ja Eräkujan risteyksessä) on voimassa asemakaava ( ). Kaavassa alue on katualuetta.

4 4/6 Rakennettu ympäristö: Alue rajautuu pohjoisessa 60-luvulla rakennettuihin seitsemänkerroksisiin kerrostaloihin ja etelässä Louhelantien ja Eräkujan risteykseen. Alue liittyy toiminnallisesti ja kaupunkikuvallisesti Louhelan ostoskeskukseen ja sen ympäristöön. Louhelantien toisella puolella sijaitsee Myyrmäen kirkko koivikkovaltaisen tontin keskellä. Purettava toimistotalo ei kuulu modernin rakennuskannan inventointiin. Maisema ja luonto: Suunnittelualueella eikä sen välittömässä läheisyydessä ole merkittäviä luontokohteita. Lähimmät virkistysalueet ovat m päässä sijaitsevat Haltian- ja Jokiuomanpuistot. Liikenne: Louhelantien liikennemäärä on tällä kohdalla ajon/vrk (2012). Ajoliittymä tontille on Louhelantieltä. Alueen joukkoliikenneyhteydet ovat erittäin hyvät. Alue sijoittuu noin 200 m päähän Kehäradan asemasta ja alueella on myös tiheä linja-autoliikenne. Suunnittelun yhteydessä mahdollistetaan jalkakäytävän ja pyörätien leventäminen ja katoksen sijoittaminen nykyisen linja-autopysäkin kohdalle. Muut suunnittelua rajoittavat tekijät: Ennustettu tieliikennemelutaso Louhitien varrella rakennuksen eteläsivulla on noin 64 db (v. 2030). Tieliikennemelu huomioidaan rakennuksen ja oleskelupihan suunnittelussa. Alue sijoittuu yleiskaavan lentomeluvyöhykkeelle m3 (Lden 50-55dB). Miten kaavamuutoksen vaikutuksia arvioidaan? Asemakaavan selostuksessa esitetään seuraavat selvitykset ja arvioidaan keskeisiä vaikutuksia: suhde maisemaan, yhdyskuntarakenteeseen, rakennettuun ympäristöön, kaupunkikuvaan ja liikenteeseen. suhde valtakunnallisiin alueidenkäyttötavoitteisiin, maakuntakaavaan ja yleiskaavaan suhde lentomeluun ja tieliikennemeluun havainnekuva ja asemapiirros uudesta suunnitelmasta osallistumisessa saatu palaute ja sen huomioon ottaminen Arvioinnissa kiinnitetään erityisesti huomiota muodostuvaan kaupunkikuvaan ja liittymiseen ympäristöön. Osallistuminen ja vuorovaikutuksen järjestäminen Osalliset Kaavamuutoksen hakijat Alueen maanomistajat ja maanvuokraajat Viereisten ja vastapäisten alueiden omistajat ja vuokralaiset (naapurit) Kaupunginosan tai lähialueen asukkaat, yritykset ja työntekijät, asukas- ym. yhdistykset Kaupungin asiantuntijaviranomaiset Valtion viranomaiset: Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Museovirasto Muut viranomaiset ja yhteisöt: Uudenmaan liitto, HSY, HSL Johtoverkkojen ylläpitäjät Vantaan Energia Oy, Elisa Oyj Kunnan jäsenet ja ne, jotka katsovat olevansa osallisia. Asemakaavoituksen alkamisesta ilmoitetaan kaupungin asukaslehdessä Maanomistajille, naapureille, alueen yrityksille, koululle, viranomaisille ja muualla asuville asiasta ilmoitetaan tavallisella kirjeellä.

5 5/6 Mahdollisista yleisötilaisuuksista tiedotetaan Vantaan asukaslehdessä tai Vantaan Sanomissa ja Vantaan kaupungin internet-sivuilla. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan voidaan tehdä työn kuluessa tarvittaessa muutoksia ja täydennyksiä. Viimeisin osallistumis- ja arviointisuunnitelma on esillä maankäyttötoimen asiakaspalvelussa (Kielotie 28, puh , avoinna ma-to , pe ), Myyrmäen yhteispalvelupisteessä (Kilterinraitti 6) ja internetissä (http://www.vantaa.fi/fi/kaavoitus_ja_maankaytto). Niistä saa myös tietoa asemakaavaprosessin etenemisestä. Kaavoitustyön vaiheesta kerrotaan internetissä sekä vuosittain kaavoituskatsauksessa, joka julkaistaan Vantaan asukaslehdessä ja internetissä. Miten voitte vaikuttaa kaavatyön eri vaiheissa? Vireille tulon vaihe: Yleisötilaisuus pidetään Uomarinteen koululla Uomarinne 2 tiistaina klo 17.00, jolloin esitellään alustavia suunnitelmia ja kaavoittajalle voi esittää mielipiteitä ja tavoitteita alueen suunnitteluun. Mielipiteitä ja tavoitteita kaavoitukselle voi esittää asti sivulla 2 ilmoitetulla tavalla. Asemakaavaehdotuksen vaihe: Asemakaavan muutosehdotus käsitellään kaupunkisuunnittelulautakunnassa. Tämän jälkeen kaupunginhallitus asettaa kaavamuutosehdotuksen yleisesti nähtäville 30 päivän ajaksi, jolloin osallisilla ja kunnan jäsenillä on mahdollisuus jättää muistutus. Samalla kaavaehdotuksesta pyydetään tarvittavat lausunnot. Muistutuksen esittäneille annetaan vastineet, jotka postitetaan kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen niille, jotka ovat jättäneet osoitteensa muistutuksen yhteydessä. Hyväksymisvaihe: Tämän asemakaavamuutoksen hyväksyjä on kaupunginvaltuusto. Asemakaavamuutoksen hyväksymispäätöksestä lähetetään tieto niille, jotka nähtävillä olon yhteydessä ovat pyytäneet ilmoittamista kirjallisesti ja antaneet osoitteensa. Kaavan voimaan tulo: Kaavamuutos kuulutetaan voimaan noin kahden kuukauden kuluttua kaavan hyväksymisestä, jos hyväksymispäätöksestä ei ole valitettu. Kaavamuutoksen nähtävillä olosta ja voimaantulosta kuulutetaan Vantaan asukaslehdessä tai Vantaan Sanomissa, Hufvudstadsbladetissa, internetissä ja kaupungin ilmoitustaululla. Muussa kunnassa asuville maanomistajille ilmoitetaan tavallisella kirjeellä. Sopimukset Kaavan toteuttamiseen liittyy maankäyttösopimus. Lakiviitteet Maankäyttö- ja rakennuslaki MRL Maankäyttö- ja rakennusasetus MRA

6 6/6 Alustava havainnekuva asuinkerrostalosta Eräkuja 2. Havainnekuvassa Louhelantietä rajaa autokatos, jossa on viherkatto. Alustava havainnekuva asuinkerrostalosta Eräkuja 2. Näkymä Uomatieltä.

Koisoniitty. Asemakaavan muutos nro osoitteessa Koisotie 8

Koisoniitty. Asemakaavan muutos nro osoitteessa Koisotie 8 Koisoniitty Asemakaavan muutos nro 002193 osoitteessa Koisotie 8 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 9.9.2013 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis-

Lisätiedot

Asemakaavamuutos nro , jonka yhteydessä tehdään myös asemakaavamuutos nro Uusitie 15 ja 12 b

Asemakaavamuutos nro , jonka yhteydessä tehdään myös asemakaavamuutos nro Uusitie 15 ja 12 b Asemakaavamuutos nro 002211, jonka yhteydessä tehdään myös asemakaavamuutos nro 001536 Uusitie 15 ja 12 b Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 9.12.2013 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö-

Lisätiedot

Rautatiealueen laajennus, asemakaavan muutos

Rautatiealueen laajennus, asemakaavan muutos Rautatiealueen laajennus, asemakaavan muutos Työ nro 002247 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 13.10.2014 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis-

Lisätiedot

Mistelinsiemen, asemakaavan muutos nro

Mistelinsiemen, asemakaavan muutos nro Mistelinsiemen, asemakaavan muutos nro 002047 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 20.8.2015 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Lisätiedot

Talkootie 1. Asemakaavan muutos nro 002227 osoitteessa Talkootie 1

Talkootie 1. Asemakaavan muutos nro 002227 osoitteessa Talkootie 1 Talkootie 1 Asemakaavan muutos nro 002227 osoitteessa Talkootie 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 3.3.2014 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis-

Lisätiedot

Viertolaan, Talvikkitien ja Hernetien risteykseenas Oy Pajunotkon tontille rakennetaan asuinkerrostalo.

Viertolaan, Talvikkitien ja Hernetien risteykseenas Oy Pajunotkon tontille rakennetaan asuinkerrostalo. Viertolaan, Talvikkitien ja Hernetien risteykseenas Oy Pajunotkon tontille rakennetaan asuinkerrostalo. Asemakaavan muutos nro 002174 osoitteessa Talvikkitie 38. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma,

Lisätiedot

Kortteli 52125, asemakaavan muutos

Kortteli 52125, asemakaavan muutos Kortteli 52125, asemakaavan muutos Työ nro 002260 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 17.8.2015 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Lisätiedot

Hotelli Flamingon laajennus, asemakaavan muutos nro 002194.

Hotelli Flamingon laajennus, asemakaavan muutos nro 002194. Hotelli Flamingon laajennus, asemakaavan muutos nro 002194. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 4.11.2013 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis-

Lisätiedot

Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt

Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt 1 (1) Kaupunkisuunnittelu 2.7.2012 Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen ASEMAKAAVAN MUUTOS 002179, Viertola Osa korttelia 63191. Suunnittelualue sijaitsee Viertolan

Lisätiedot

Korson torni. Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 11.3.2015. Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt

Korson torni. Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 11.3.2015. Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 11.3.2015 Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Korson torni Asemakaavan muutos nro 002144,

Lisätiedot

Tammiston irtaimistovarastopalvelut

Tammiston irtaimistovarastopalvelut Tammiston irtaimistovarastopalvelut Asemakaavamuutos nro 002215 osoitteessa Sähkötie 12 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 1.10.2013 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

Kehä III:n ja Hämeenlinnanväylän tiealueet

Kehä III:n ja Hämeenlinnanväylän tiealueet Ilmoitamme kaavan vireille tulosta Teillä on mahdollisuus osallistua kaavoitukseen Kaupunkisuunnittelu 1/5 Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö 2.9.2011 Kehä III:n ja Hämeenlinnanväylän tiealueet Asemakaava

Lisätiedot

Uusi kerrostalo Mantelipolulle

Uusi kerrostalo Mantelipolulle VANTAAN KAUPUNKI Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö 12.4.2010 Ilmoitamme kaavoituksen vireille tulosta Teillä on mahdollisuus osallistua kaavoitukseen Uusi kerrostalo Mantelipolulle Asemakaavamuutos nro 002091,

Lisätiedot

Aerola-B, asuinalue, asemakaavan muutos nro

Aerola-B, asuinalue, asemakaavan muutos nro Aerola-B, asuinalue, asemakaavan muutos nro 002191. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma/ii, 6.10.2014 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Lisätiedot

Hernetie 1, asemakaavan muutos nro

Hernetie 1, asemakaavan muutos nro Hernetie 1, asemakaavan muutos nro 002256 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 16.12.2014 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Lisätiedot

Leinelä / K Lassi Tolkki asemakaavasuunnittelija. Mielipiteiden kuuleminen MRL

Leinelä / K Lassi Tolkki asemakaavasuunnittelija. Mielipiteiden kuuleminen MRL Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 12.3.2013 Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Leinelä / K 70116 Asemakaavan muutos nro 002066 Koivukylä 70. kaupunginosa Kaupunkisuunnittelussa

Lisätiedot

Kielotien senioriasuminen. Asemakaavan muutos nro Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, Itä Länsi 40 Pohjoinen 20

Kielotien senioriasuminen. Asemakaavan muutos nro Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, Itä Länsi 40 Pohjoinen 20 100 80 60 Itä Länsi 40 Pohjoinen 20 0 1. nelj. 2. nelj. 3. nelj. 4. nelj. Kielotien senioriasuminen Asemakaavan muutos nro 002142 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 18.3.2013 Arvoisa vastaanottaja,

Lisätiedot

Turbiinitie, Veromies. Asemakaavan muutos nro

Turbiinitie, Veromies. Asemakaavan muutos nro Turbiinitie, Veromies Asemakaavan muutos nro 002270 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 13.05.2015 Arvoisa vastaanottaja, Suunnittelualue Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis-

Lisätiedot

Mielipiteiden kuuleminen MRL Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan

Mielipiteiden kuuleminen MRL Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 30.3.2016 Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Asemakaavan muutos nro 002134 ja tonttijako,

Lisätiedot

Metsänhoitajankuja 6 asemakaavan muutos

Metsänhoitajankuja 6 asemakaavan muutos Metsänhoitajankuja 6 asemakaavan muutos nro 002200 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 16.9.2013 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Lisätiedot

Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt

Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt 1 (1) Kaupunkisuunnittelu 28.9.2011 Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen ASEMAKAAVAN MUUTOS 002141, TONTTIJAKO JA TONTTIJAONMUUTOS, VIERTOLA Osa korttelia 63124

Lisätiedot

KAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.9.2017 VIPUPUISTO ASEMAKAAVAMUUTOS NRO 002359, HÄMEVAARA ESPOO ESBO Kaava-alueen sijainti. MITÄ SUUNNITELLAAN? Vantaan kaupunki / kiinteistöt ja asuminen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma / nro ,

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma / nro , Tikkurilan kirkon kortteli, asemakaavan muutos nro 002254 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 15.12.2015 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.1.2018 VIHERTIE 44-46 ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002337 Kaavamuutosalue sijaitsee ja Louhelantien ja Vihertien kulmassa. Toimistotalolle haetaan asemakaavamuutosta,

Lisätiedot

Virtakujalle kerrostalo

Virtakujalle kerrostalo Kaupunkisuunnittelu Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö 27.4.2016 Ilmoitamme kaavan vireille tulosta Voitte osallistua kaavoitukseen Virtakujalle kerrostalo Asemakaavamuutos 002305, Myyrmäki / Virtakuja Osallistumis-

Lisätiedot

KAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.9.2017 KOIVUVAARANPUISTO ASEMAKAAVAMUUTOS NRO 002360, HÄMEVAARA ESPOO ESBO Kaava-alueen sijainti. MITÄ SUUNNITELLAAN? Vantaan kaupunki / kiinteistöt ja asuminen

Lisätiedot

Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Tikkurilan kaupunginosassa osoitteessa Virnatie 5.

Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Tikkurilan kaupunginosassa osoitteessa Virnatie 5. 2.12.2010 Asemakaavaa tarkistetaan Tikkurilan kaupunginosassa osoitteessa Virnatie 5. Tämä on asemakaavan muutoksen nro 002106, maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.9.2017 VIIKATEPUISTO ASEMAKAAVAMUUTOS NRO 002358, HÄMEVAARA Linnaistenmetsä Linnaisskogen ESPOO ESBO Kaava-alueen sijainti. MITÄ SUUNNITELLAAN? Vantaan kaupunki

Lisätiedot

Orvokkirinne 4. Asemakaavan muutos nro osoitteessa Orvokkirinne 4

Orvokkirinne 4. Asemakaavan muutos nro osoitteessa Orvokkirinne 4 Orvokkirinne 4 Asemakaavan muutos nro 002224 osoitteessa Orvokkirinne 4 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 7.2.2014 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis-

Lisätiedot

Kallioimarteenrinne, asemakaavan muutos. Työ nro 002153. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 22.12.2014

Kallioimarteenrinne, asemakaavan muutos. Työ nro 002153. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 22.12.2014 Kallioimarteenrinne, asemakaavan muutos Työ nro 002153 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 22.12.2014 Uusi kuuleminen, kuultu 1. kerran 15.2.2012 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö-

Lisätiedot

Taukopuiston asemakaavan muutos

Taukopuiston asemakaavan muutos Taukopuiston asemakaavan muutos nro 002164 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 15.4.2013 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30.8.2017 SPINELLIKUJAN PYSÄKÖINTILAITOS ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002351 Kaavamuutosalue sijaitsee 23. Kivistön kaupunginosassa osoitteessa Spinellikuja 2 (tontti 23-183-2).

Lisätiedot

Hiekkaharjun vesitorni, asemakaavan muutos nro 002286

Hiekkaharjun vesitorni, asemakaavan muutos nro 002286 Hiekkaharjun vesitorni, asemakaavan muutos nro 002286 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 23.11.2015 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Lisätiedot

Tammiston sähköasema. Asemakaavan muutos nro 002236

Tammiston sähköasema. Asemakaavan muutos nro 002236 Tammiston sähköasema Asemakaavan muutos nro 002236 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 31.10.2014 Arvoisa vastaanottaja, Suunnittelualue Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis-

Lisätiedot

Niittyvillankuja 2. Asemakaavamuutos nro 002240

Niittyvillankuja 2. Asemakaavamuutos nro 002240 Niittyvillankuja 2 Asemakaavamuutos nro 002240 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 1.4.2014 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.5.2017 SÄHKÖTIE 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002344 Kaavamuutosalue sijaitsee Tammiston kaupunginosassa. Suunniteltavaan alueeseen kuuluu kortteli 50001/13 sekä katualuetta.

Lisätiedot

Sähkötie 1, asemakaavan muutos

Sähkötie 1, asemakaavan muutos Sähkötie 1, asemakaavan muutos Työ nro 002255 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 16.3.2015 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Lisätiedot

Asemakaavaa muutetaan Timmermalminkujalla

Asemakaavaa muutetaan Timmermalminkujalla VANTAAN KAUPUNKI Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö 11.2.2009 Ilmoitamme kaavoituksen vireille tulosta Teillä on mahdollisuus osallistua kaavoitukseen Asemakaavaa muutetaan Timmermalminkujalla Asemakaavamuutos

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 9.3.2017 ASOLANVÄYLÄ 48-50 ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002295 Kaavamuutosalue sijaitsee Koivukylän kaupunginosassa Asolanväylän ja Koivukylän puistotien risteyksessä

Lisätiedot

Silvastintie 2. Asemakaavan muutos nro

Silvastintie 2. Asemakaavan muutos nro Silvastintie 2 Asemakaavan muutos nro 002177 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 09.09.2014 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HUOLTOASEMATONTIT KLINKKERIKAARELLE

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HUOLTOASEMATONTIT KLINKKERIKAARELLE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.8.2017 HUOLTOASEMATONTIT KLINKKERIKAARELLE ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002348 Kaavamuutosalue sijaitsee Petikossa Petikontien ja Klinkkerikaaren rajaamassa korttelissa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA 31.5.2016 MISTELINSIEMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002047 Kaavamuutosalue sijaitsee Ruskeasannan kaupunginosassa ja on osa Tulppaanipuisto-nimistä lähivirkistysaluetta

Lisätiedot

KAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.9.2017 VIRTAKUJA 4 ASEMAKAAVAMUUTOS NRO 002305, MYYRMÄKI Näkymä Virtakujalta, uudisrakennus oikealla. MITÄ SUUNNITELLAAN? Myyrmäen Huolto Oy / esisopimuksella

Lisätiedot

Mielipiteiden kuuleminen 1/1 MRL

Mielipiteiden kuuleminen 1/1 MRL Mielipiteiden kuuleminen 1/1 MRL 62 13.3.2014 Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Asemakaavan muutos nro 002223, Korso

Lisätiedot

Vantaan Energia, asemakaavan muutos nro 002277

Vantaan Energia, asemakaavan muutos nro 002277 Vantaan Energia, asemakaavan muutos nro 002277 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 17.8.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma / nro 002277, 17.8.2015 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö-

Lisätiedot

Mielipiteiden kuuleminen MRL Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan

Mielipiteiden kuuleminen MRL Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan 1 Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 11.11.2011 Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Asemakaavan muutos nro 002128 Rekola 73. kaupunginosa ja Matari 80. kaupunginosa Kaupunkisuunnittelussa

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro , Korennontie, Nikinmäki VANTAA

Asemakaavan muutos nro , Korennontie, Nikinmäki VANTAA Asemakaavan muutos nro 002134, Korennontie, Nikinmäki VANTAA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2.5.2016 muutos: liitetty Mehiläisentien katualuetta asemakaavamuutokseen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.3.2016, PÄIVITETTY 2.9.2016 KIELOTIE 38-44 ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002314, EROTETTU OMAKSI TYÖKSEEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSESTA NRO 002299 Kaavamuutosalue sijaitsee

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.10.2017 KATRIINANTIE 3 (Nykyinen osoite on POHJOIS-VIINIKKALAN TIE 19) ASEMAKAAVA NRO 412000 Kaavamuutosalue sijaitsee Viinikkalan kaupunginosassa Suokalliontien

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.5.2017 NIITTYTIE 25 ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002331 Niittytie 25:n kaavamuutosalue sijaitsee Koivuhaan teollisuusalueella, osoitteessa Niittytie 25. Kiinteistö on

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNKI Maankäyttö- ja ympäristötoimi Kaupunkisuunnittelu

VANTAAN KAUPUNKI Maankäyttö- ja ympäristötoimi Kaupunkisuunnittelu VANTAAN KAUPUNKI Maankäyttö- ja ympäristötoimi Kaupunkisuunnittelu 1.10.2009 Maanomistaja / rajanaapuri Asukkaat ja työntekijät Viranomaiset ja yhteisöt Viite: Ilmoitus kaavoituksen vireille tulosta Asia:

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30.3.2017 MARMORIKUJA 6 ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002208 Tontin omistaja hakee asemakaavan muutosta osoitteessa Marmorikuja 6. Asemakaavaa on esitetty muutettavaksi niin,

Lisätiedot

002090 Asemakaavan muutos Piispankylä

002090 Asemakaavan muutos Piispankylä 002090 Asemakaavan muutos Piispankylä Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10.1.2011 Vantaan kaupungin Yrityspalvelut on hakenut asemakaavan muuttamista Vantaan

Lisätiedot

Martinlaakson asemanseudun täydentäminen

Martinlaakson asemanseudun täydentäminen VANTAAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu / NKo 20.10.2006 Ilmoitus kaavoituksen vireille tulosta Teillä on mahdollisuus osallistua kaavoitukseen Asemakaavan muutos nro 001936, Martinlaakso Osallistumis- ja

Lisätiedot

Asemakaavaa muutetaan Hirsipuiston kohdalla

Asemakaavaa muutetaan Hirsipuiston kohdalla VANTAAN KAUPUNKI Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö 11.2.2009 Ilmoitamme kaavoituksen vireille tulosta Teillä on mahdollisuus osallistua kaavoitukseen Asemakaavaa muutetaan Hirsipuiston kohdalla Asemakaavamuutos

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 15.6.2016 UNIKKOTIE 11 ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002312 Kaavamuutosalue sijaitsee Tikkurilan keskustassa, Tikkuraitin varrella. Suunniteltavana alueena on Unikkotie 11:n

Lisätiedot

Mielipiteiden kuuleminen. MRL 62 Päivämäärä Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan

Mielipiteiden kuuleminen. MRL 62 Päivämäärä Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan 1 Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 Päivämäärä 7.4.2011 Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Asemakaava 850400, Jokivarsi 85. kaupunginosa, Kaupunkisuunnittelussa käynnistyy

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro Havukoski

Asemakaavan muutos nro Havukoski Asemakaavan muutos nro 001994 Havukoski Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Viistoilmakuva vuodelta 2007. Hakija Asemakaavan muutosta ovat hakeneet Vantaan kaupungin

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.9.2016 KORSOTALO ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002298 Kaavamuutosalue sijaitsee Korson keskustan länsireunalla osoitteissa Korsontie 9 ja 14. Suunniteltavaan alueeseen kuuluvat

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, Havukoski

Asemakaavan muutos nro sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, Havukoski Asemakaavan muutos nro 002114 sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, Havukoski Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Viistoilmakuva vuodelta 2007. Hakija Asemakaavan

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro Havukoski

Asemakaavan muutos nro Havukoski Asemakaavan muutos nro 001993 Havukoski Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Viistoilmakuva vuodelta 2007. Hakija Asemakaavan muutosta on hakenut Vantaan kaupungin

Lisätiedot

Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan. Asuinrakennusten korvaaminen uusilla Mikkolassa, Marsinkuja 1

Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan. Asuinrakennusten korvaaminen uusilla Mikkolassa, Marsinkuja 1 Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 Päivämäärä 16.11.2012 Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Asemakaavan muutos 002184, Mikkola

Lisätiedot

Senioriasumista ja pientalorakentamista Pohjois-Nikinmäkeen. Asemakaavan muutos nro , Nikinmäki, 86. kaupunginosa

Senioriasumista ja pientalorakentamista Pohjois-Nikinmäkeen. Asemakaavan muutos nro , Nikinmäki, 86. kaupunginosa Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 28.10.2014 Senioriasumista ja pientalorakentamista Pohjois-Nikinmäkeen Asemakaavan muutos nro 002206, Nikinmäki, 86. kaupunginosa Kaupunkisuunnittelussa käynnistyy asemakaavan

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro 002151 23.9.2014

Asemakaavan muutos nro 002151 23.9.2014 Asemakaavan muutos nro 002151 23.9.2014 Tämä on maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma/ II (Tämä asiakirja löytyy myös internetistä osoitteesta http://www.vantaa.fi/kaupunkisuunnittelu)

Lisätiedot

Hotelli Vantaan laajennus, asemakaavan muutos nro 002190.

Hotelli Vantaan laajennus, asemakaavan muutos nro 002190. Hotelli Vantaan laajennus, asemakaavan muutos nro 002190. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 27.5.2013 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja

Lisätiedot

Mielipiteiden kuuleminen 1/1 MRL 62 20.11.2012

Mielipiteiden kuuleminen 1/1 MRL 62 20.11.2012 Mielipiteiden kuuleminen 1/1 MRL 62 20.11.2012 Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Asemakaavan muutos 002136 osa korttelia

Lisätiedot

Pakkalanrinteen II- ja III-kerroksiset asuinkorttelialueet (A) muutetaan asuinkerrostalojen (AK) alueeksi

Pakkalanrinteen II- ja III-kerroksiset asuinkorttelialueet (A) muutetaan asuinkerrostalojen (AK) alueeksi Pakkalanrinteen II- ja III-kerroksiset asuinkorttelialueet (A) muutetaan asuinkerrostalojen (AK) alueeksi 16.9.2009 Tämä on asemakaavan muutoksen nro 002079, Pakkalanrinteen kaavamuutos maankäyttö- ja

Lisätiedot

Lipstikka -asemakaava ja asemakaavan muutos nro sekä tonttijako, Asola

Lipstikka -asemakaava ja asemakaavan muutos nro sekä tonttijako, Asola Lipstikka -asemakaava ja asemakaavan muutos nro 721300 sekä tonttijako, Asola Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Viistoilmakuva vuodelta 2007. Hakija Asemakaavan

Lisätiedot

Kilterinkuja 4. Asemakaavan muutos nro 002243 osoitteessa Kilterinkuja 4, Myyrmäki

Kilterinkuja 4. Asemakaavan muutos nro 002243 osoitteessa Kilterinkuja 4, Myyrmäki Kilterinkuja 4 Asemakaavan muutos nro 002243 osoitteessa Kilterinkuja 4, Myyrmäki Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 12.2.2015 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.6.2016 RUNKOKUJA 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002300 Tontin 92-24-17-1 omistajat hakevat yhdessä Vantaan kaupungin Yrityspalveluiden kanssa asemakaavan muutosta 002300

Lisätiedot

211900 Åbyn entisen elementtitehtaan tontti, 21 Piispankylä Asemakaava ja asemakaavan muutos, tonttijako ja tonttijaon muutos

211900 Åbyn entisen elementtitehtaan tontti, 21 Piispankylä Asemakaava ja asemakaavan muutos, tonttijako ja tonttijaon muutos Kaupunkisuunnittelu Kivistön asemakaavayksikkö 211900 Åbyn entisen elementtitehtaan tontti, 21 Piispankylä Asemakaava ja asemakaavan muutos, tonttijako ja tonttijaon muutos Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.3.2016 KIELOTIE 34-44 VVO & SUOJELU ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002299 Kaavamuutosalue sijaitsee Tikkurilan kaupunginosassa. Suunniteltavaan alueeseen kuuluu korttelin

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2.11.2016 OSMANKÄÄMINTIEN PÄIVÄKOTI ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002308 Kaavamuutosalue sijaitsee Viertolassa Tikkurilan urheilupuiston länsiosassa. Lännessä alue rajautuu

Lisätiedot

Sähkötie 3-7, Tammisto. Asemakaavan muutos nro 002171

Sähkötie 3-7, Tammisto. Asemakaavan muutos nro 002171 Sähkötie 3-7, Tammisto Asemakaavan muutos nro 002171 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 16.03.2015 Arvoisa vastaanottaja, Suunnittelualue Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis-

Lisätiedot

Asemakaavaluonnos nro 261100, Koivurinne 1

Asemakaavaluonnos nro 261100, Koivurinne 1 VANTAAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu / TKa 11.2.2009 Tarkistettu 12.2.2009 Ilmoitamme kaavoituksen vireille tulosta Teillä on mahdollisuus osallistua kaavoitukseen Asemakaavaluonnos nro 261100, Koivurinne

Lisätiedot

Asemakaavamuutos nro

Asemakaavamuutos nro Kortteli 68104 ja Koivupuisto Asemakaavamuutos nro 002252. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.10.2014 Arvoisa vastaanottaja Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Asemakaavan muutos nro 002034 Korso suojelu ja täydentäminen

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Asemakaavan muutos nro 002034 Korso suojelu ja täydentäminen Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos nro 002034 Korso suojelu ja täydentäminen Suunnittelualueen alustava rajaus ilmakuvassa Hakija: Asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA LINNAISTEN OMAKOTIALUEEN LAAJENNUS (Aisaparintie)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA LINNAISTEN OMAKOTIALUEEN LAAJENNUS (Aisaparintie) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA 26.4.2016 LINNAISTEN OMAKOTIALUEEN LAAJENNUS (Aisaparintie) ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 100400 Kaava-alue sijaitsee Vantaan lounaisnurkassa Linnaisten omakotialueen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 26.9.2017 PAASITIE 7B ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002334 Kiinteistön 92-23-16-11 omistajat hakevat asemakaavan muutosta 002334 (Paasitie 7B) korttelissa 23016. Asemakaavaa

Lisätiedot

Omakotitaloja Ylästöön Sutarsin tilalle

Omakotitaloja Ylästöön Sutarsin tilalle Kaupunkisuunnittelu Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö 26.4.2016 Ilmoitamme kaavan vireille tulosta Voitte osallistua kaavoitukseen Omakotitaloja Ylästöön Sutarsin tilalle Asemakaava 403500 Ylästö / Sutars

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAUDIKKOKUJA HAKUNILA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAUDIKKOKUJA HAKUNILA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30.3.2017 RAUDIKKOKUJA HAKUNILA ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002340 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 002340, 30.3.2017 sivu 2 MITÄ ALUEELLE SUUNNITELLAAN? Asemakaavamuutosta

Lisätiedot

Asemakaavaluonnos nro , Koivurinne 3

Asemakaavaluonnos nro , Koivurinne 3 VANTAAN KAUPUNKI Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö 11.2.2009 Ilmoitamme kaavoituksen vireille tulosta Teillä on mahdollisuus osallistua kaavoitukseen Asemakaavaluonnos nro 261400, Koivurinne 3 Osallistumis-

Lisätiedot

Vantaa Kaupunkisuunnittelu Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö Stenbacka ja Smeds

Vantaa Kaupunkisuunnittelu Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö Stenbacka ja Smeds Vantaa Kaupunkisuunnittelu Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö 16.12.2013 Ilmoitamme kaavoituksen vireille tulosta Teillä on mahdollisuus osallistua kaavoitukseen Stenbacka ja Smeds Asemakaava nro 181100,

Lisätiedot

Asemakaavan muutos. nro , Metla

Asemakaavan muutos. nro , Metla Asemakaavan muutos nro 002234, Metla Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 11.8.2014 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Lisätiedot

Toimistorakentamista Silvolan yritysalueelle

Toimistorakentamista Silvolan yritysalueelle VANTAAN KAUPUNKI Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö 24.1.2008 Tarkistettu 28.1.2008 Ilmoitamme kaavoituksen vireille tulosta Teillä on mahdollisuus osallistua kaavoitukseen Asemakaavamuutos nro 002018, Kaivoksela

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.4.2017 MANTTAALITIE 10-14 ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002196 JA 002323 Kaavamuutosalue sijaitsee Veromiehen kaupunginosassa. Suunniteltava alue on osa korttelia 52308.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA , tarkistettu

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA , tarkistettu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.10.2016, tarkistettu 14.12.2016 KURIIRITIE 10B-12 ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002306 Kaavamuutosalue sijaitsee Helsingin pitäjän kirkonkylällä, Kehä III:n ja Tuusulanväylän

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.12.2016 SANDKULLA ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002322 Kaavamuutosalue sijaitsee Jokiniemessä, Valkoisenlähteentien eteläpuolella Urheilutien ja Tuiterinkujan välisellä

Lisätiedot

Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö 27.7.2011. Logistiikkakeskus laajenee Viinikkalassa / Itella. Asemakaavamuutos nro 002135, Viinikkala

Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö 27.7.2011. Logistiikkakeskus laajenee Viinikkalassa / Itella. Asemakaavamuutos nro 002135, Viinikkala Vantaa Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö 27.7.2011 Ilmoitamme kaavoituksen vireille tulosta Teillä on mahdollisuus osallistua kaavoitukseen Logistiikkakeskus laajenee Viinikkalassa / Itella Asemakaavamuutos

Lisätiedot

Asemakaava nro , Kiila

Asemakaava nro , Kiila VANTAAN KAUPUNKI Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö 23.11.2009 Ilmoitamme kaavoituksen vireille tulosta Teillä on mahdollisuus osallistua kaavoitukseen Asemakaava nro 340500, Kiila Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 13.3.2017 KOLMIOTONTTI ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002313 Kaavamuutosalue sijaitsee Jokiniemessä, pääradan itäpuolella, vastapäätä Tikkurilan Asemakeskusta. Kaavamuutosalue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.1.2018 ASUINKERROSTALOJA RAAPPAVUORENTIELLE JA UOMATIELLE SEKÄ RAAPPAVUORENTIEN PÄIVÄKOTI ASEMAKAAVAN MUUTOKSET NRO 002049, 002156 JA 002329, MYYRMÄKI Kaavamuutosalueet

Lisätiedot

KAUPUNGINTALO LAAJENEE

KAUPUNGINTALO LAAJENEE KAUPUNGINTALO LAAJENEE 10.6.2009 Tämä on asemakaavan muutoksen nro 002068, Kaupungintalon laajennus, maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (Tämä asiakirja löytyy

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu Asemakaavoitus/LTo

VANTAAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu Asemakaavoitus/LTo VANTAAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu Asemakaavoitus/LTo 6.9.2005 Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Viite: Ilmoitus kaavoituksen vireilletulosta Asia: ASEMAKAAVA NRO 720900 Kaupunginosa:

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.1.2017 VETURIPOLKU ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002263 Kaavamuutosalue sijaitsee Tikkurilan kaupunginosassa. Suunnittelualue käsittää korttelit 61224 ja 61220, Veturipolun,

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNKI Maankäyttö- ja ympäristötoimi Kaupunkisuunnittelu

VANTAAN KAUPUNKI Maankäyttö- ja ympäristötoimi Kaupunkisuunnittelu VANTAAN KAUPUNKI Maankäyttö- ja ympäristötoimi Kaupunkisuunnittelu 6..0 Maanomistaja / rajanaapuri Asukkaat ja työntekijät Viranomaiset ja yhteisöt Viite: Asia: Ilmoitus kaavoituksen vireille tulosta ASEMAKAAVAMUUTOS

Lisätiedot

Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö Kaavamuutos Ylästössä Tulkintien eteläpuolella. Asemakaavamuutos nro , Ylästö

Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö Kaavamuutos Ylästössä Tulkintien eteläpuolella. Asemakaavamuutos nro , Ylästö Vantaa Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö 21.9.2011 Ilmoitamme kaavoituksen vireille tulosta Teillä on mahdollisuus osallistua kaavoitukseen Kaavamuutos Ylästössä Tulkintien eteläpuolella Asemakaavamuutos

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro 002089, Kiila (34)

Asemakaavan muutos nro 002089, Kiila (34) VANTAAN KAUPUNKI Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö 10.3.2010 Ilmoitamme kaavoituksen vireille tulosta Teillä on mahdollisuus osallistua kaavoitukseen Asemakaavan muutos nro 002089, Kiila (34) OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaava nro 860700 Keski-Nikinmäen asemakaava ja asemakaavan muutos 002086 Suunnittelualue sijaitsee Nikinmäen kaupunginosassa,

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNKI Maankäyttö- ja ympäristötoimi Kaupunkisuunnittelu 12.3.2009

VANTAAN KAUPUNKI Maankäyttö- ja ympäristötoimi Kaupunkisuunnittelu 12.3.2009 VANTAAN KAUPUNKI Maankäyttö- ja ympäristötoimi Kaupunkisuunnittelu 12.3.2009 Maanomistaja / rajanaapuri Asukkaat ja työntekijät Viranomaiset ja yhteisöt Viite: Asia: Ilmoitus kaavoituksen vireille tulosta

Lisätiedot