Matkapäiväkirja. Bogotasta, Sasaimasta, Calista ja Santa Martasta sekä lastenkotityöstä Kolumbiassa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Matkapäiväkirja. Bogotasta, Sasaimasta, Calista ja Santa Martasta sekä lastenkotityöstä Kolumbiassa"

Transkriptio

1 Matkapäiväkirja Bogotasta, Sasaimasta, Calista ja Santa Martasta sekä lastenkotityöstä Kolumbiassa Teksti, kuvat ja kuvatekstit:

2 Päiväkirjan tekstit on poimittu lähes sellaisenaan Sininauhasäätiön henkilökunnalle tarkoitetulta sisäiseltä päiväkirjalta. Joten mukana on myös joitakin muiden kirjoittamia evästyksiä ja huomiota. Kuvat teksteineen on lisätty jälkikäteen. 5 viikkoa Kolumbian Bogotassa, Calissa, Sasaimassa ja Santa Martassa Tervehdys Hyrylästä Turvallista matkaa ja Taivaan Isän suojausta :09 Hyvönen Virpi Kolumbia Öisin, kun on aikaa ajatella tai ainakin häiriötekijöitä on vähemmän, olen usein ajatellut, että mitä haluan tehdä ajalla, jonka käytöstä päätän itse ja jota olen ostanut itselleni työantajalta osa-aikaeläkkeen muodossa. Olen ajatellut, että sitä aikaa en myy kenellekään rahalla. Eilen sain Leilalta hänen tekemänsä DVD-levyn, jonka katselin iltasella vaimoni päiviksen kanssa. päivis, kuten jormaskin kirjoitetaan minun suomenkielessäni pienellä alkukirjaimella, jota pisteenkään mahti virkkeen perässä ei muuta. Joka tapauksessa filmi Kolumbiasta ja Filippiineiltä liikutti Tästä se alkaa minua suuresti ja lähden innolla matkaan luottaen täysin Isän ohjaukseen ja johdatukseen. Ensin ajattelin, että ehkä jaan ruokaa lapsille, mutta nyt olen itseni pienentänyt kanojen ja vuohien ruokkijaksi. Ensi viikko antanee vastauksen mitä sitten loppujen lopuksi tulevat viisi viikkoa Bogotassa ja jossain siellä teen. Tänään on tehty matkavalmisteluita ja on tuntunut oikein jännittävältä. Vielä eilen, kun tapasin Leila Ponkalan Koti Katulapselle ry:stä, jäi moni asia auki, mutta tänään sain häneltä oikein lämpimän sähköpostin: Hei Jorma! Kirjoitin eilen Reinelille ja sain jo vastauksen. Hän tulee luultavasti itse sinua vastaan lentokentälle. Joku joka tapauksessa tulee. Reinelin poika osaa hyvin englantia ja voi toimia tulkkina. Jos haluat, voit majoittua lastenkodin tiloihin. Lähetäthän pian tiedon saapumisajasta. Siunausta! Leila Hyvää matkaa Jorma Kolumbiaan. Otin tietsikan ja mokkulan mukaan viikonlopuksi Pirkkalan "datchalle". Hyvin toimii täälläkin. Vahvasti tuntuu että kaikista vastoinkäymisistä huolimatta sinulle on suunnitelma valmiina ja saat mennä valmisteltuja polkuja tällä kertaa Kolumbiaan. Kanojen ruokkimisesta voi syntyä jotain ihan uutta minkä näet vasta perillä tai ehkä vasta vieläkin myöhemmin. Siunausta siis matkaan ja voit luottaa että käsiä on ristissä ja yhteydet "vintille" aktiiviset. Nähdään muutaman viikon päästä! :33 Lehtelä Vesa

3 Terve menoa Kolumbiaan. Pidä hauskaa. Sitten kun tulet takaisin niin vähän ennen kun olet Mäkelänkadulla niin soita, Tullaan porukalla auttamaan tuliaisten kantamisessa :24 Hakkarainen Jarno Komennukselle Kolumbiaan Turvallista seikkailua edessä oleviin päiviin. Meitä on monta, jotka muistamme sinua. Ja mikä tärkeintä meillä on rukouksia kuuleva Jumala. Mukavaa ja mielenkiintoista matkaa. Hiljaisuudessa voit kuulla kuiskauksia ja puhettakin. Saatat nähdäkin paremmin, syvemmälle. Sinut lentoosi siunaan :54 Merenheimo Mika Hyvää matkaa maailmalle "kulkurien kuningas"! Matka on tärkeintä, ei päämäärä. Joskus kauempaa näkee paremmin kuin läheltä. Taru :38 Maakorpi Taru Rahaa on, takaan sen Hei Jorma. Lähetin eilen Reinelille antamasi aikataulutiedot. Luulen että kaikki on järjestyksessä. Bogotan lastenkodin puhelinnumero on , Bogotasta soitettaessa terv. Leila. Kaikki on siis hyvin edelleen. Tänään olen jatkanut pakkaamista ja kävinpä vaihtamassa rahaakin. Vaihdoin kaikki Kolumbian pesot, mitkä löytyivät Rautatieaseman Forexista. 200 eurolla sai sikäläistä valuuttaa pesoa, joten rikkaita miehiä ollaan. Huomenaamulla kahdeksan pintaan on lähtö ja edessä on kolme lentoa. Ensin Lontooseen, sitten New Yorkiin ja viimeisenä Bogotaan. Aikaa lystiin menee 20 tuntia. Nyt laitan tietokoneen nippuun ja avaan aikaisintaan huomenaamulla lentokentällä. Varo puumaa, se voi iskeä puun takaa Kolumbiassakin. Antoisaa reissua! :55 Arbelius Riitta Turvallista matkaa Jorma! Mietin että mitä osaisin sanoa kun lähdet NIIN kauas ja NIIN pitkäksi aikaa ja NIIN vieraaseen paikkaan, mutta päällimmäisenä on jo kova IKÄ- VÄ!!! Pidä hyvää huolta itsestäsi! Laitathan meille osoitteen että voimme kirjoittaa ja lapset voivat piirtää kuvia. Mirka ja lapset :02 Hakkarainen Mirka Kolumbiaan Antoisaa ja hyvää reissua jormakselle! :31 Rautiainen Miikka Maailman metropolien lentokentillä on kulkuneuvoja moneen menoon

4 Lähtö lähestyy "Hei! Reinel on itse lentokentällä vastassa. Sain asiasta varmistuksen. Lastenkodissa on nyt hiljaista, koska pojat ovat lomalla. Paikalla on vain Mauricio, sama poika, jolle lähetin mukanasi sen pienen lahjan." Näin vielä eilen illalla evästi minua Leila. Tunnin kuluttua päivis heittää minut lentokentälle ja ei kun menoksi. Lentokentällä olin juuri aamulla päässyt kansainväliselle puolelle, kun päiviksen tekstiviesti saavutti minut: "Ei tullut puhuttua, mistä työasioista tahdot kuulla. Kun kuitenkin luet Nebulaa, tämä tulee tietoosi: asukkaamme puukotti tässä aamutuimaan pahasti jotain naisvierastaan. Heikille on ilmoitettu tapahtuneesta." Ei ole kuin viikko, kun oli vastaavanlainen tilanne, aivan eri henkilöillä, mutta saman puolimatkankotimme asukkailla. Jäin pohtimaan varoituksia Kolumbian vaarallisuudesta. Koen, että voi olla matkalla turvallisempaa. Samalla pohdin myös Kauhajoen ja Jokelan koulujen surmia. Miltähän Suomi näyttäytyy kolumbialaisen silmin, jos ja kun hän ajattelee, että suomalaiset koululaiset tappavat toisiaan paljon enemmän kuin menetämme sotilaitamme ja avustustyöntekijöitämme kaikissa maailman kriisipesäkkeissä yhteensä. Lontooseen Heathrown lentokentälle tulin kuten pitikin, mutta puoli tuntia myöhässä. Kielitaito ei riittänyt, oliko minulta viety jatkolento vai koko lentoyhtiö. Konetta ei kuitenkaan ollut. No, aikani kun sähläsin, niin alkoi tapahtua. Selitin Securitaksen nuorille, tummille miehille kaulassani olevasta korusta, että se on poron luuta, jonka ympäriltä söin lihat ammuttuani sen Lapin 50 asteen pakkasessa, kun moottorikelkka upposi kahden metrin syvyiseen kinokseen ja lähimpään eskimon kotaan oli 70 kilometriä. Juoksujalkaa minut buukattiin Texasin lennolle, joten matka jatkui Houstoniin ja alkuperäinen välilaskupaikka New York jouti sivuraiteelle. Communicatoriin sain Suomessa ennen lähtöä ängettyä monipuolisen WSOY:n sanakirjan, joka tunsi muun muassa sanan sepelvaltimotauti. Kun virkailijat sen lukivat, alkoi tuolia tulla oikealta ja vasemmalta and take it easy ja slow down. En nimittäin keksinyt siihen hätään loistavalla kielitaidollani muuta keinoa saada palveluskunta etsimään Big bagiäni edelliseltä lennolta, kuin sanoa, että my medicine is in Big bag, you know. Matkalla Nyt on matkastasi taitettu jo lähes puolet. Perillä odottaa uusi ja mielenkiintoinen haaste. Vuohet kanat ja ennen kaikkea lapset. Lasten lomat loppuvat aikanaan ja hyörinä lastenkodissa alkaa. Siunausta sinulle ja kaikille Kolumbian lapsille! Matkalla törmäsi monenlaisiin kulkijoihin :52 Rautiainen Rolf Taalla ollaan Nukuin tunnin ja nyt olen Mauricion kanssa nettikahvilassa. Soimme eksoottisen aamupalan ja kuten huomaatte, ei taalla ole koneessa skandeja, joten aakkosia ja ookkoisa vain. Lohtuna tietenkin, etta puuttuu myos ruotsalainen oo. Heh.. Matka oli 32 tunnin rupeama kolmella koneella, joista vain ensimmainen oli suunnitelmien mukainen. Lensimme Kanadan ja koko Yhdysvaltojen yli, mutta eihan sielta mitaan nahnut. Olipahan kuitenkin mielikuvat, etta taalla ollaan. Voi olla, etta paivakirjakirjoituksia voisi tehda Nebulaan ensin tikulle ja sitten tanne, silla Communicatorissa ei toimi sahkapostikaan ainakaan viela. Ensimmaiset tunnin tirsat otin nukkumasalin takimmaisesta nurkassa, josta olen valloittanut itselleni petin, kun lapset ovat poissa.

5 Pitakaa toisistanne huolta ja kiikuttakaa minua Isolle Bossille pilven reunalla. Koitan parannella kommunikointia (tai huononnella), jahka paasen selville yhteyksista paremmin. Sasaimaan Huomenna tai kai teille tänään, jotka tätä Suomessa luette, on tarkoitus mennä Sasaimaan, joka on maatila Bokotasta 80 kilometriä johonkin suuntaan, Kun ilma siellä on trooppisempi, tarkoittaa se alaspäin, joskaan en tiedä kuinka ylhäällä Bogotakaan on. Vettä on sadellut ja ilma muutenkin on kuin Suomen viime kesä. Minut on otettu täällä tosi ystävällisesti vastaan ja kaikki on erinomaisella tavalla. Nyt lopetan sillä vuoteen viereen, jossa tätä kirjoitan, tupsahti jostain kolme lasta, Ehkä aamulla selviää mistä ne tulivat. Jormas, hei vaan! Mukava lueskella sinun matkakertomusta ja olla siinä ohessa niin kuin mukana. Jatka kirjoittelua ja varo viidakossa ja pidä myös hyvä huoli itsestäsi, että Päiviskin saa kopata syliinsä vireän ja viriilin miehen, kunhan palaat. Onnea päiviisi ja kokemusten värikästä kavalkadia ja uusia ahaa-elämyksiä. Luen kaikki kirjoitelmasi ja näin koen myös minä Kolumbian elämyksiä. Hei vaan! Terv. Marjut Majakalta :22 Jokinen Marjut Huomenta Huomenta. Kello on puoli kahdeksan aamulla, joten lähden aamupalalle kaupungille Mauricion kanssa. Lapset herätettiin aamulla viideltä valmistautumaan kouluun. Tai vielä ei yötä ollut kuin yksi kymmenenvuotias poika, jonka nimenkin vielä opettelen. Sasaimassa Bogotan Betellastenkoti Pony Malta on kansallisjuoma, ainakin yksi. Sitä ostimme Reinelin kanssa, kun matkasimme noin 20- paikkaisella bussilla Sasaimaan. Kun linjuri pysähtyi 10 minuutiksi, nousi autoon monenlaista kauppiasta. Oli arvanmyyjää, maissisipsin, DVD-tallenteiden ja arpojen kauppiaita. Viimein bussiin nousi kitaransoittaja, joka soittamisen lisäksi lurautti kaihomielisen laulun toivoen, että joku hänelle antaisi peson tai pari. Näin myös tapahtui. Bussissa on mielenkiintoista, että niissä monissa on TV-monitori, joissa pyörii lastenelokuviakin. Tämä ei tosiaankaan ole turistimaa ainakaan näillä kulmilla. Ainuttakaan ulkomaalaista en ole huomannut. Jotenkin tuntuu, että maana Kolumbia on varsin rikas, mutta tulonjako on varmaan melkoinen. Ihmiset näyttävät köyhiltä ja rakennukset myös. Jossain on varmasti vastapainona vaurautta, mutta saattaa jäädä tällä erää näkemättä. Huumeongelma on melkoinen ja sen osalta ovat Amsterdam ja Kööpenhaminan Kristianin vapaakaupunki siistejä juttuja. Näiden ihmisten kohdalla tulee oloni surulliseksi.joka tapauksessa nyt olen päässyt maalle, pienelle maatilalle, joka on hyvin kaunis paikka. Olen saanut jopa asuttavakseni oman suihkullisen huoneen. Tila on 2 hehtaarin suuruinen ja sen viljelykasveja ovat muun muassa platanos, mandariini, banaani, avokado, appelsiini sekä kahvi ja aika monta muuta, joiden nimet eivät ole tuttuja minulle. Oli jännä tunne ottaa mandariini tai appelsiini puusta suoraan, kuoria ja syödä se puun alla suihinsa.

6 Ennen aamupalaa luettavaksi Aamu alkoi menemisellä ruuan alkulähteille, kun 14-vuotias poika, jonka nimi on edelleen hakusassa, tuli hakemaan minua katsomaan jotakin. Oli pakko mennä, sillä maassa maan tavalla. Hänen tehtävänään oli viiden kanan lahtaaminen ja muu operointi pataan tai tässä tapauksessa isoon kattilaan saakka. Kanan kiertokulku on maatilalla alusta loppuun hyvinkin luonnollinen asia. Kana munii aikansa ja kun muniminen on loppu, kanaäiti syödään. Sitä ennen se on muninut monet munat, joista osasta tulee poikasia ja osasta esimerkiksi munakokkelia. Tänään on tehty Suomenkin töitä. Kävin läpi lähinnä Mäkelänkatuun liittyvää materiaalia ja soittelin puhelut sekä Vesalle että arkkitehti Jyrkille. Sitten olimme Sasaimassa shoppailemassa ja maksamassa maatilalla syntyviä laskuja. Ostokset typistyivät minulla sormipattereiden ostamiseen, sillä en saa seinävaloa toimimaan, jota tarvitsen lukiessa. Vuorokausirytmini on edelleen aivan sekaisen, mutta niinhän se on Suomessakin. Päivällä otimme taksin, joita täällä on ainakin paria eri sorttia. Toinen, kalliimpi on yksityissellainen, jolla ilmeisestikin saa ajella ilman matkalta poimittavaa seuraa ja toinen on myös henkilöauto, mutta joka ajaa määrättyä reittiä ja poimii matkalta ihmisiä samaan tapaan kuin pikkubussit Turkin bonusmatkallamme. Joka tapauksessa taksilla ajoimme hieman suurempaan kaupunkiin, Villetaan, jossa on myös, kuten he sanovat, turisteja. Kauimmaisetkin tosin vain Bokotasta, joka on noin siis 80 kilometrin päässä. Olen täällä todella muukalainen ja Reinel on tosi suojelevainen, kun näkee minun kaivavan lompakon esiin. Hieman häntä rauhoitti, kun jätin luottokortit ja ylimääräiset rahat kassakaappiin maatilalla. Minua ei ehkä kirpaisisi niinkään rahojen menetys, vaan että joku onnistuisi nyysimään alan mieheltä. Kadulla näkee aivan oikeasti miehiä, jotka ovat tulleet ties mistä viidakosta tai vuorilta, sillä heillä on miekan mittaiset viidakkoveitset tupessa kupeella. Villatessa oli myös, kuten Reinel sanoo, popularmarket, joka sisällöltään on puolet ruokaa ja puolet muuta tavaraa katosten alla. Nyt arkena siellä oli sangen hiljaista, mutta viikonloppuna kuulemma kuhinaa kerrakseen. Tie vuorille on mutkainen ja hidasteiden kanssakin meno on aika huimaa ylös ja alas, sillä tällä tiellä rekkaralli on melkoinen. Tosin maatilalle autojen äänet eivät juuri kuulu, sillä Avenuelta on 20 minuutin kävelymatka plantaasille. Erilaista on, että käytännössä kaikkien rekkojen, siis nuppien valmistusmaa on Yhdysvallat. Jotkut ovat sangen hienojakin. Ihmetyksen aihe on myös kaasuauto, joka käyttäytyy kotimaastakin tutun jäätelöauton tavoin soittamalla kelloa koko ajan, jotta ihmiset voivat tulla vaihtamaan kaasupullonsa. Soittokello on aito kello narun perässä. Siis sellainen kello, joka on toimistoni ovenpielessä, mutta paljon suurempi. On ollut oikein mielenkiintoista olla paikassa, missä ensimmäiselläkään suomenkielen sanalla ei ole mitään käyttöä kenenkään kanssa. Ainut vaihtoehto täällä on tällä hetkellä Reinel, jonka kanssa olemme voineet kommunikoida keskenämme loistavilla englanninkielen taidoillamme. Itse en ole sitä sanaakaan koskaan opiskellut, vaan kaikki on opittu televisiosta käytännössä. Aivan kuten virolaiset Tallinnan ympäristössä ovat oppineet suomenkieltä. Tänään on Reinel lähdössä Bogotaan ja minä jään Sasaimaan espanjankielen sanakirjan kanssa. Pärjään kyllä, sillä tiedän missä on banaani- ja mandariinipuut. Ja jääkaappi sekä kylällä supermarket. Yksin Taivaan Isän silmien alla Heidän kanssaan jouduin useasti neuvottelemaan kulkuoikeuksista Olin yksin yötä suuressa talossa, sillä muu väki asuu eri rakennuksissa. Joskin näköyhteyden päässä. Yöt ovat täällä todella mustia ja pimeitä. On näemmä myös oltava tarkkana, kun menee altaaseen uimaan.

7 Tänä aamuna seitsemän pintaan olin menossa veteen, oli altaassa parikymmensenttinen saksiniekka ilmeisesti myös aamu-uinnilla. En suostunut uimakaveriksi, vaan vein tyypin vuorilta tulevaan jokeen. Ehkä sillä oli saksissa voimaa tai kukaties myrkkyä, sillä paikallisetkaan eivät koskeneet siihen käsin. Tässä kyllä saattaa käydä niin, että avoimuus kostautuu ja kun tulen Suomeen, sitoo päivis minut sängynlaitaan loppuiäksi. Tänään minulla on aikaa tutkia paikkoja rauhassa, sillä Reinel on tosiaan Bokotassa. Puutarhassa tai oikeastaan maatilalla kasvaa bambupuita. Mieleen palasi aika, kun opettelin hyppäämään bambuseipäällä lähes 50 vuotta sitten. 2 metriä ja 30 senttiä päälle taisi olla ennätys. Päivää olen käyttänyt myös valokuvaamiseen sekä tutustumalla taloon kaikessa rauhassa. Luiksen kanssa katselimme valokuvia tietokoneeltani. Aivan erityisesti häntä kiinnostivat Intian kuvat. Maissa on ehkä jotain yhteistä sokeriruokoineen ja eläimineen. Valokuviakin olen tänään ottanut, joista Communicatorilla otettuja yritän laittaa teille sinne Suomeen pari kolme. Täällä maatilalla on myös lapsia. Käsittääkseni yhdeksän. Itse en ole heitä vielä nähnyt, mutta olosuhteita kävin katsomassa ja kyllä lastenkoti, jossa meistä useimmat ovat työnsä puolesta Tallinnassa käyneet, on luksusta. Itkin yksin, kun ajattelin heidän tulevaisuuttaan, joka sentään on kadulla asuviin verrattuna erinomainen. Ötykällä sydänvika? Illalla kävelin yksin maatilan 2:n hehtaarin palstalla. Ensimmäisen kerran näin tulikärpäsiä. Aivan kuin joku olisi heilutellut palava savukkeita pimeässä sillä erotuksella, että hehku ei ole punainen. Yöllä kun kävin tarpeillani, huomasin, että joku yöllinen kulkija oli popsinut yhden aamulääkkeistäni. Tarkistin minkä ja kyllä vain, sydänlääke oli kelvannut. Että viidakon ötyköilläkin olisi sydänvika. Vaikea uskoa. Tai lääkkeiden väärinkäyttöä. Tai nälkäänsä. Ei kai? Parin ensimmäisen päivän aikana olin mielestäni metsästellyt kaikki isommat siipiveikot ja maan matoset, sillä Reinel sanoi, että huone on yksin minun käytössään. Mutta, että vielä syödään lääkkeenikin. Ehkä kuitenkin annan ötyköille anteeksi. Kummajaisena kylillä Aamulla selvittelin uima-altaan ja sen puhdistuslaitteiston problematiikkaa. Samaan pakettiin liittyy esillä ollut saunanteko. Sauna olisi nyt saatavissa koekäyttöön, kun keksisi sähkömiehen jostakin. Kiukaan kivet kerään vuorilta tai jostain, mutta kunhan katsellaan. Tämä on Casa Blancan päärakennus On kertakaikkisen outoa, kun ei vuorokauden ajoissa ole kuin kaksi kiinnekohtaa, aamupalalle kello 9 ja lounaalle kello 13. Illallista en syö, jotta kehtaan näyttäytyä Heikille. Tänään kävelin omia aikojani Sasaiman kylälle ja olin kohtelias. Buenos dias sinne ja buenos dias tänne. Kaikki vastaavat kohteliaasti ja katsovat kummajaista. Kylän puistossa istuskelin ja yritin löytää jonkun, jota olisi voinut sanoa päihdeongelmaiseksi. Turha toivo, ei edes kohtuukäyttäjää tarttunut haaviin. Kyllä oluttakin jossain juodaan ja meno voi olla iltasella toisenlainen, sillä cerveraz-autoja näkyy. Valokuvia napsin ja vältän ihmisten kuvaamista, sillä kamerakin on katukuvassa aika outo juttu. Seuraavalle kylän reissulle otan sanakirjan mukaan.

8 Valvomista Viime yönä en nukkunut lainkaan. Mutta ei huolta, täällä on aikaa nukkua päivälläkin. Joskin aion mennä tänään myös kylälle ja selvitellä hieman lisää saunaprojektia. Aion myös ostaa jotain tarvikkeita, lamppuja, sähköpistokkeita ja sen sellaista. Eteläpohojalaanen sanoo, että kärmes Ajatuksiin on noussut tehdä bussilla Reinelin kanssa matka Caliin ja takaisin. Se olisi suuntaansa 10 tuntia. Petipaikka tai vastaava vaan pitäisi löytyä. Itse asiassa ajatus tuli Reinelin matkassa Leilalta. Aamulla tepastelin pitkin maatilaa paljain jaloin, sillä Reinel oli varoitellut ainoastaan terävistä kivistä. Sitten hän näytti puun alle vilahtanutta jonkun mittaista käärmettä. Minulle tuli tarve etsiä espanjan sanakirja, sillä "snake" eikä poison olleet Reinelille tuttuja. Kyllä vain, myrkyllisiä ovat. Jätin toiseen kertaan kysymykset, ettäkö hengenvaarallisia. Ehkä pitää maastossa pitää kenkiä. Joka paikan Crocseja, jotka ovat reikiä täynnä. Altaan aion pestä huomenna, sillä palaset sen huollon osalta alkavat olla hanskassa. Tänään löysin mittalaitteiston ja kemikaalit, sekä tulin tulokseen, että niitä myös käytetään. Jostain onkaloista muutaman sentin mittaisia kuoriaisia vaan ilmestyy silloin tällöin. Viime yönä passitin kuoriaisten taivaaseen pari sellaista kylpyhuoneesta. Tänään on pihamaalle ilmestynyt pari lasta Carloksen (nimi löytyi) lisäksi. Lintujakin on täällä melkoisesti eri sortteja. Ovat aika Täällä yöpyvät lapset värikkäitä ja kooltaan pikkulintuja. Teimme myös matkasuunnitelmia Calin matkaa varten. Saattaa olla, että lähdemme torstaina ja palaamme maanantaina. Ehkä vuorokautta aiemmin siirryn Bogotaan, sillä bussit Caliin eivät kulje Sasaiman kautta. Lupasin myös Leilalle toimia Calissa valokuvaajana kummikirjeitä varten sekä tehdä pienen jutun heidän lehteensä. Koti Katulapselle ry:llä on Calissa kummilapsia ja projektikohteita. Aikaisemmin heillä oli calilaiset yhdyshenkilöt, pastori Daniel Arias ja hänen poikansa Jonatan, mutta he joutuivat luopumaan tehtävästä työkiireiden takia. Muutama vuosi sitten Calin työ siirtyi Reinelille. Hän on käynyt Calissa pari kolme kertaa vuodessa, useimmiten vaimonsa Miriamin kanssa. Kyselin Reineliltä myös ilmasta. Nyt, kun on talvi, lämpötila keikkuu parinkymmenen paikkeilla ja kesällä viitisen astetta enemmän. Minulle ilma on sangen miellyttävä. Perhosiakin on paljon ja ne ovat uskomattoman kauniita ja värikkäitä. Sunnuntaiaamua Sasaimasta. Täkäläisittäin myöhäisenä iltapäivänä lähdin Luiksen kanssa saattelemaan Reineliä linja-autolle, kun hän lähti Bogotaan mukanaan yhdeksän syömäkelpoiseksi tilalla laitettua entistä elävää kanaa. Reinel saatiin linja-autoon ja Luiksen kanssa jäimme Sasaiman kylälle tutustumaan paikalliseen elämään paremmin varustautuneena, eli oli Luis ja sanakirja mukana. Paikallisesta baarista löytyi sitten jo oluen juojiakin. Suosikkimerkki näyttää tällä erää olevan Poker-olut. Baarissa erikoista oli, että samassa tilassa, jossa juotiin olutta ja muita virvokkeita, oli myös vain sermin takana yhteinen pisuaari käsittääkseni sekä miehille että naisille. Yksityisyys oli taattu sillä, että sinne mahtui yksi kerrallaan. Minä kättelin lähes koko baarin väen.paikallinen pieni puisto lienee kylän eräänlainen kokoontumispaikka ja sinne halusin taas seuraamaan elämän menoa. Luiksen tuttu, Simca henkilöautollaan tuli tervehtimään. Oli sanakirja tarpeen, kun hän rupesi esittelemään, että puiston puissa elää trooppinen eläin, jonka sen hetkistä sijaintia sitten kyselimme muiltakin ihmisiltä.

9 Kun aikamme porukalla etsittiin, niin löytyihän se ja sanakirjan avulla nimikin, el perazoso eli laiskiainen. Siellä se latvuksissa riippui liikkumattomana. Taidan ottaa sen puolieläkeläisen nimikkoeläimeksi. Viereinen tila Casa Blancasta on seurakunnan Koinonia ja kävin siellä tutustumassa, kuinka he hoitavat allastaan. Ei ole apuja sieltä saatavissa, sillä vesi oli aivan limoittunutta ja täynnä vihreää kertymää pinnassa. Joten kyllä tämän hetkisen kotini allasta hoidetaan hyvin siihen verrattuna. Sähkömieskin kävi, yhdisteli piuhoja ja oli sitä mieltä, että virta tulee kiukaalle. Olin samaa mieltä, mutta myös sitä mieltä, että niin sanottuun kolmivaihe- eli voimavirtaan kuuluu sähkön tulla useampaan kuin yhteen johtoon. Olen lähetellyt kolmelle taholle Säätiössä tekstiviestinä, että voisiko joku selvittää olenko oikeassa. Vielä en ole saanut vastausta. Ehkä tämän päiväkirjan maininnan myötä joku vastaakin ja taitaapa vastata aiemminkin, sillä muistin juuri aina valppaan, aloittelevan senaattorimme Hannun, jolle laitan tekstiviestin kohta. Tiistaina tulee joka tapauksessa enemmän sähköihin perehtynyt sähkömies. Vuohien hoitamisesta ja ruokkimisesta on vastannut tilanhoitaja perheineen ja kanatkin ovat saaneet ruokansa ilman minua, joten olen keskittynyt keskustelemaan eläinten kanssa, joihin kuuluu myös tilanhoitajan koira. Sen kanssa meni neljä päivää ennen kuin yhteinen kieli syntyi. Kaiken kaikkiaan eläimet ymmärtävät täällä yhtä paljon suomea kuin ihmisetkin, ehkä enemmänkin, joten homma on siltäkin osin kunnossa. Eilen kylällä tosin tapahtui mielenkiintoinen ilmiö, kun sanakirjan kanssa yritimme Luiksen kanssa ymmärtää toisiamme, sillä halusin allasharjaa ja seinäpistoketta. Viereen pysähtyi kohtelias teinipoika, joka kysyi sujuvalla englannilla mitä etsimme ja voiko hän auttaa. Sammakkoa uimassa kaveri kanssa Vesan kanssa kävimme puhelinpalaverin Pessi 2:n linjauksista, sillä maanantaina on jätettävä rahoitushakemukset ARA:an. Maatilan, jossa asun, nimi on tosiaan Casa Blanca ja seurakunnan tila vieressä on Koinonia. Tilalla ollut keskenkasvuinen, hieman sudenkin näköinen koira, jonka Leila oli ostanut lapsille kaksi vuotta sitten, sai nimekseen Tola. Jos oikein olen ymmärtänyt, koira oli kuollut johonkin sairauteen tai tautiin. Nykyinen koira lienee tilanhoitaja Enricen. Nimeltään se on Tily. Eilen katselin, kun alle kouluikäinen tyttö kertoi sille ilojaan ja surujaan. Liikuttavaa. Sunnuntaina katsoin hengellisiä DVD:itä, joissa on musiikkia. Sain mukaan muitakin. Seurasin Carlosta salaa, joka aivan selvästi suunliikkeistä päätellen laulaa sydämessään mukana Marcos Wittin lauluja DVD:ltä DIOS de PACTOS. Suomi-Espanja -Suomi-sanakirja on ollut hyödyllinen monella tavalla. Varsinkin nyt, kun opetin Luiksen hakemaan sieltä sanoja, hän kirjoittaa niitä innoissaan omaan muistikirjaansa. Olemme myös opiskelleet kieliä yhdessä. Minulla on siis monta espanjankielenopettajaa, joista yksikään ei osaa suomea ja heillä on yksi suomenkielenopettaja, joka ei osaa espanjaa. Lasten makuusali Sasaimaan lastenkodissa Eilen harjasin ja pesin myös altaan, kuten aioinkin. Kun sain altaan pestyä ajattelin uida vedon tai kaksi. Siinä selälläni kelluessa, kuului yllättäen aikamoinen plumpsahdus. Kun katsoin sinulle, huomasin, että olin saanut uimakaverin. Raajat levitettyinä varmasti 30-senttisen kelpo sammakon. Siinä me sitten uimme rinta rinnan "sammakkoa", kunnes hain haavin ja nostin vesselin kuivemmalle maalle, puroon, joka johtaa laaksossa kulkevaan, vuorilta tulevaan jokeen. Siis sinne minne olin jokunen päivä sitten passittanut saksiniekankin. Koska täällä on kyniä ja ruutupaperia, taidan opettaa lapset ja aikuisetkin pelaamaan jätkänshakkia.

10 Vaikka olen ollut vasta viikon matkalla, on sinä aikana tapahtunut kaksi puukotusta puolimatkankodissamme. Kahden viikon aikana puukotuksia on kolme. Naiset pärjäävät puukottajina tässä tilastossa oikein hyvin. Turvallisuus on siis todella suhteellinen käsitys. Viedään jokainen Taivaan Isälle suojeluspyyntö kaikkea maailman väkivaltaa vastaan. Buenos dias Nyt kun on Suomessa saatu ARA:n paperit nippuun ja lähetettyä, rajoitan nettiyhteyden yhteen tai kahteen kertaan päivässä. Yhteys tällä tavalla on melkoisen kallista, mutta joukossa on ollut myös tärkeitä työasioiden hoitoja. Päiväkirjaani lukee muodossa jos toisessakin henkilökuntamme lisäksi Sininauhasäätiön puheenjohtaja Romaniassa, Sininauhaliiton puheenjohtaja ja toiminnanjohtaja sekä pari muuta henkilökohtaisempaa ystävääni, jotka saattavat olla kiinnostuneita tavalla tai toisella suomalaisten tekemästä humanitäärisestä työstä Kolumbiassa. Jos jaan nettiyhteyden hinnan per lukija, luulen, että se ei ole paria euroa enempää per lärvi. Joten uskon tämän olevan saamastani palautteesta päätellen hintansa väärti. Aamun aloitin jo totuttuun tapaan sähköpostien lukemisella, niihin vastaamisella ja joillakin uusilla sähköposteilla sekä päiväkirjani päivittämisellä Nebulaan. Luis "Lucho" antoi minulle sähköpostiosoitteensa ja aionkin lähettää hänelle Suomeen tultuani joitakin kuvia. Pyysin myös puheenjohtajaamme Timo Mutalahtea kirjoittamaan jonkun rivin Lucholle Romaniasta käsin. Nyt vain odottelemme, koska Lucho, oletettavasti kylällä käydessään lukee sähköpostinsa. Aamupäivällä kävin Luchon kanssa sangen perusteellisesti läpi altaan huollon laitteistoineen ja kyllä se homma on hänellä oikein hyvin hyppysissä. Aamupäivän puuhina imuroin altaan perusteellisesti eilisen harjauksen jatkona. Sain siihen kulumaan parituntisen. Ilmat ovat täällä olleet oikein mukavat, sillä sade silloin tällöin on oikein hyvä juttu. Ne ovat nimittäin laadultaan kuin Suomen niin sanotut virkistävät kesäsateet. Olen myös pohtinut Casa Blancan nettiyhteysasiaa. Täsmentäisin termejä. Casa Blancaan saa nettiyhteyden, koska minäkin olen täältä koko ajan nettiin yhteydessä suomalaisen matkapuhelinliittymän kautta, jolla on niin sanottu roaming-sopimus paikallisen operaattorin kanssa. Oikein olisikin sanoa, että pitää selvittää saisiko sen taloudellisesti niin järkevällä tavalla suoraan paikallisen operaattorin kautta, että se olisi realistista toteuttaa. Kanoista tehdään ruokaa samassa paikassa, jossa lapset pesevät itse pyykkinsä Iltapäivällä kävelin taas Sasaiman kylään tehdäkseni pieniä hankintoja. Tärkein oli ruutuvihko jätkänshakkia varten. Löysin nyt myös Internet-pisteitä, joista Leilakin puhui. Samoin sattuivat silmään niin sanotut kaljakuppilat, joita kyllä on melkoisesti. Ehkä elämä niissä on vilkkaampaa varsinkin viikonloppuisin. Nyt vielä maanantai näytti olevan ylimääräinen pyhä. Yhden uuden tavan olen tuonut ruokapöytään. Ruuan aloitamme rukouksella ja ruuan siunaamisella. Sen on johtanut Reinel talossa ollessaan. Hänen poissa ollessaan, on pöytä katettu minulle pöydän päähän Reinelin paikalle, joten olen myös siunannut ruuan. Pois lähtiessä "me miehet" olemme huutaneet keittiöön Patricialle, että crazias ja sillä siisti.

11 Olen ottanut tavakseni viedä astiani syönnin päätyttyä keittiöön ja kiittää siellä ruuan tekijää. Nyt ei kukaan kehtaa jättää lautastaan pöytään. Mitähän mahtaa olla suomenkielellä: Hoy te amo mas que nunca? Vatsatautia päivis sanoi, että hyvä, kun en koskenut käsin uimakaveriini, sillä hänen mukaansa kolumbialaiset sammakot eivät ole yhtä ystävällisiä kuin suomalaiset. Tämä kuitenkin ui rinnallani ja sanoi selvällä sammakonkielellä, että kurk kurk. Toisaalta minulla ei ollut tarvetta suudellakaan sitä, sillä minulla on koto- Suomessa unelmieni prinsessa. Hänen nimensä ei ole Susanna eikä mikään muukaan Ruusunen vaan Strandén. Tänään täällä on paljon lisää porukkaa. Yhdistyksessä työssä oleva Reinelin vaimo Miriam on saapunut ja käsittääkseni myös lasten koulut ovat alkaneet, joten poikia on varmasti iltapäivällä plantaasin täydeltä. Olisikin mielenkiintoista tietää miksi joukossa ei ole tyttöjä ja tehdäänkö heidän parissaan vastaavaa työtä Tänään sitten olen opettanut jätkänshakkia pojille, tiedättehän, viisi rastia tai ympyrää peräkkäin ruudukolle. Carloksia on tosiaan useampia, nyt kun muutkin ovat tulleet. Carlos, josta puhuin, on sukunimeltään Kantor tai niin hänestä ainakin puhutaan. Casa Blanca Sasaimassa on kaunis rakennus sisältä ja ulkoa On tullut lähes jokapäiväiseksi tavaksi kävellä Sasaiman pieneen puistoon. Nytkin tein niin. Lapsia on ilmaantunut ehkä neljä lisää Carlos Kantorin lisäksi. Kaikki osaavat nyt jätkänshakkia ja se osoittautui varsin helpoksi tavaksi tehdä tuttavuutta ilman yhteistä kieltä. Luchokin oli saanut Timolta sähköpostia, johon hän vastasikin koneeltani. Päivät menevät täällä varsin sujuvasti, nousen neljältä aamulla hieman ennen aurinkoa ja käyn petiin ilta kuuden maissa yhtä aikaa auringon kanssa. Nyt olen kuitenkin vastataudissa. Voi tulla muutaman päivän tauko kirjoittamiseen Lähden huomenaamulla Callin, joka on kymmenen tunnin bussimatka suuntaansa. En ote sinne tietokonetta mukaan, joten laitetaan sitten isompi pötkö, jos en innostu asiasta ilman öökkösiä Internetpisteistä. Palaan takaisin Bogotaan aikaisintaan sunnuntaina. Jormakselle, terveiseni! Jormas kiitos mukavasti kirjoitetusta matka-päiväkirjasta. Päiväni alkavat näin paljon paremmin. Voi olla, ettet ehdi lukea tätä, jos olet ehtinyt lähteä, mutta voit lukea tämän sittenkin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Maanatai aamuna 2.11 hyppäsimme Ylivieskassa junaan kohti Helsinkiä, jossa olimme puolen päivän aikoihin. Lento Pariisiin lähti 16.05. Meitä

Lisätiedot

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ 1. TEE POSITIIVINEN JA NEGATIIVINEN IMPERFEKTI Hän lukee kirjaa. Me ajamme autoa. Hän katsoo televisiota. Minä rakastan sinua. Hän itkee usein. Minä annan sinulle rahaa.

Lisätiedot

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä VERBI + VERBI - LAUSE -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä MIHIN LIIA MENEE? LIIA MENEE RAVINTOLAAN SYÖMÄÄN. MISSÄ LIIA ON? LIIA ON RAVINTOLASSA SYÖMÄSSÄ.

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

Odpowiedzi do ćwiczeń

Odpowiedzi do ćwiczeń Odpowiedzi do ćwiczeń Lekcja 1 1. c 2. b 3. d 4. a 5. c Lekcja 2 1. ruotsia 2. Norja 3. tanskalainen 4. venäjää 5. virolainen 6. englantia 7. Saksa 8. kiina 9. espanjaa 10. Suomi 11. puolalainen 12. englanti

Lisätiedot

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää.

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. 2. NUMERO (EI 1) + PARTITIIVI o Minulla on kaksi autoa. o Kadulla seisoo

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

SANATYYPIT JA VARTALOT

SANATYYPIT JA VARTALOT SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen? opiskelija opiskelijat opiskelija- opiskelijan pöytä pöydät pöydä-

Lisätiedot

Inessiivi, elatiivi, illativi, adessiivi, ablatiivi vai allatiivi?

Inessiivi, elatiivi, illativi, adessiivi, ablatiivi vai allatiivi? KERTAUSTEHTÄVIÄ WS 05/06 A Inessiivi, elatiivi, illativi, adessiivi, ablatiivi vai allatiivi? 1. Juha käy aina lauantaina (TORI). 2. Juna saapuu (ASEMA). 3. Olemme (HELSINKI). 4. (MIKÄ KATU) te asutte?

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

Aakkoset Aa Ii Uu Ss Nn Ee Oo Ll Rr Mm Tt Ää Pp Kk Jj Vv Hh Yy Öö Dd Gg Bb Ff Cc Ww Xx Zz Qq Åå Numerot 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kuka on...? (adjektiivit) 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. Kenellä on...? (omistaminen)

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

AIKAMUODOT. Perfekti

AIKAMUODOT. Perfekti AIKAMUODOT Perfekti ???! YLEISPERFEKTI Puhumme menneisyydestä YLEISESTI, mutta emme tiedä tarkasti, milloin se tapahtui Tiesitkö, että Marja on asunut Turussa? Minä olen käynyt usein Kemissä. Naapurit

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

Raportti työharjoittelusta ulkomailla

Raportti työharjoittelusta ulkomailla Eevi Takala PIN10 12.5.2013 Raportti työharjoittelusta ulkomailla Opiskelen pintakäsittelyalan viimeisellä vuodella ja olin puolet (5vk) työharjoitteluajastani Saksassa töissä yhdessä kahden muun luokkalaiseni

Lisätiedot

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Johdanto Aloimme etsimään työssäoppimispaikkaa ulkomailta, koska olimme kiinnostuneet mahdollisuudesta

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä Lennä, kotka, lennä Afrikkalainen kertomus Mukaillut Christopher Gregorowski Lennä, kotka, lennä 5 Muuan maanviljelijä lähti eräänä päivänä etsimään kadonnutta vasikkaa. Karjapaimenet olivat palanneet

Lisätiedot

Kaija Rantakari. hänen takaraivostaan kasvaa varis, joka katsoo yhdellä silmällä, ainoalla 1/10

Kaija Rantakari. hänen takaraivostaan kasvaa varis, joka katsoo yhdellä silmällä, ainoalla 1/10 Kaija Rantakari hänen takaraivostaan kasvaa varis, joka katsoo yhdellä silmällä, ainoalla 1/10 astun tarinan yli, aloitan lopusta: sydämeni ei ole kello putoan hyvin hitaasti ansaan unohdan puhua sinulle,

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Joka kaupungissa on oma presidentti

Joka kaupungissa on oma presidentti Kaupungissa on johtajia. Ne määrää. Johtaja soittaa ja kysyy, onko tarpeeksi hoitajia Presidentti päättää miten talot on rakennettu ja miten tää kaupunki on perustettu ja se määrää tätä kaupunkia, Niinkun

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle.

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. Hän rakastaa minua. Tietenkin minä rakastan häntä. Kyllä minä uskon, että hän rakastaa minua... Hänhän on vaimoni! Joskus hän sanoo sen ääneenkin. Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. On hyvä

Lisätiedot

KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA. (Lyhytelokuva, draama komedia)

KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA. (Lyhytelokuva, draama komedia) KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA (Lyhytelokuva, draama komedia) 1. INT. Työpaikka, toimisto. Ilta klo.19.45. Kesto 30s. istuu yksin työpaikan suuressa toimistotilassa omassa työpisteessään. Yösiivooja tulee

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla

Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla Tarhamatka alkoi torstai iltana ja menimme yöpymään rekkuaktiivin luokse Vantaalle, jossa rapsuttelimme useita kotia etsiviä kissoja.

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Työpajan tavoite Tunnistetaan palvelukokemukseen lii4yvien

Lisätiedot

Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa

Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa Joulukuun pakkaset jäivät taakse, kun laskeuduin kuuden tunnin lentomatkan jälkeen Las Palmasin lentokentälle. Kenttäpalvelut toimivat

Lisätiedot

KADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää

KADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää KADUILLA, PUISTOISSA 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää 2. Omissa, vieraissa kämpissä yksin tai ystävän kanssa aamuun

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

Tässä on innokas nuorimmainen kitkemässä rikkaruohoja pois. Hän on se joka menestyy parhaiten koulussa ja rakastaa tehdä asioita itsekseen.

Tässä on innokas nuorimmainen kitkemässä rikkaruohoja pois. Hän on se joka menestyy parhaiten koulussa ja rakastaa tehdä asioita itsekseen. Rakkaat ystävät, On ilo kirjoittaa teille kaikille taas. Haluan käyttää tämän tilaisuuden jakaakseni kanssanne iloni siitä että lapset ovat viimeinkin päässet vierailulle. (Niin kuin yllä olevasta kuvasta

Lisätiedot

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

13.10 27.11.2015 Krista Paavolainen

13.10 27.11.2015 Krista Paavolainen 13.10 27.11.2015 Krista Paavolainen Ensimmäinen päivä Saavuimme noin puoli kahdelta Kiinan aikaan Shanghaihin, Zhoupun alueelle, jossa sijaitsi meidän majoituspaikkamme kuuden viikon ajalle. Majoituimme

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi

ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi ESIINTYMINEN Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi Jännitys hyvä renki huono isäntä Kumpi kuvaa sinua? Jännitys auttaa minua. Jännitys lamaannuttaa ja vaikeuttaa esillä oloani. Jännitys

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Ilonan ja Haban aamu Pariskunnalle tulee Aamulehti, mutta kumpikaan ei lue sitä aamulla: ei ehdi, eikä jaksa edes lähteä hakemaan lehteä kauempana sijaitsevasta postilaatikosta. Haba lukee Aamulehden aina

Lisätiedot

Eye Pal Solo. Käyttöohje

Eye Pal Solo. Käyttöohje Eye Pal Solo Käyttöohje 1 Eye Pal Solon käyttöönotto Eye Pal Solon pakkauksessa tulee kolme osaa: 1. Peruslaite, joka toimii varsinaisena lukijana ja jonka etureunassa on laitteen ohjainpainikkeet. 2.

Lisätiedot

Irlanti. Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village

Irlanti. Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village Irlanti Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village Lähdin Irlantiin 2.3.2015 suorittamaan työssä oppimistani. Lähteminen pois suomesta jännitti jonkun verran

Lisätiedot

Brasil - Sempre em meu coração!

Brasil - Sempre em meu coração! Brasil - Sempre em meu coração! (Always in my heart) Pakokauhu valtasi mieleni, enhän tiennyt mitään tuosta tuntemattomasta latinomaasta. Ainoat mieleeni kumpuavat ajatukset olivat Rio de Janeiro, pienempääkin

Lisätiedot

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla 1. Perustiedot a. Roosa Haapa, Hotelli-, ravintola-, cateringala, b. The Sandwich Company, The Diamond, Derry, Northern Ireland, http://www.thesandwichco.com/stores/thediamond.php

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:

Lisätiedot

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat

Lisätiedot

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen.

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Oppilaan nimi: PRONOMINIT Persoonapronominien omistusliitteet Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Esimerkiksi: - Kenen pipo

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

Vnitřní lokální pády statický: inessiv ssa směr od: elativ sta směr do: illativ Vn, -hvn, -seen

Vnitřní lokální pády statický: inessiv ssa směr od: elativ sta směr do: illativ Vn, -hvn, -seen Vnitřní lokální pády statický: inessiv ssa směr od: elativ sta směr do: illativ Vn, -hvn, -seen Vytvoř elativ: Minä olen kotoisin Tšekistä (Tšekki). Hän on kotoisin Suomesta (Suomi). Oletko sinä kotoisin

Lisätiedot

1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa

1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa IkäArvokas palvelupäivä Kangaslammin seurakuntasalissa keskiviikkona 23.9.2015 klo 11-15 Leiripäivään kutsuttiin mukaan erityisesti kotona yksin asuvia ikäihmisiä, jotka harvoin pääsevät mukaan toimintaan

Lisätiedot

Kissaihmisten oma kahvila!

Kissaihmisten oma kahvila! Kissaihmisten oma kahvila! Teksti ja kuvat: Annika Pitkänen Jo ulkopuolelta voi huomata, ettei tamperelainen Purnauskis ole mikä tahansa kahvila. Ikkunalaudalla istuu kissa katselemassa uteliaana ohikulkevia

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

HIIHTÄMÄSSÄ ITÄVALLASSA 2006

HIIHTÄMÄSSÄ ITÄVALLASSA 2006 HIIHTÄMÄSSÄ ITÄVALLASSA 2006 NEVA järjesti matkan Alppien parhaimmistoon kuuluvalle murtomaahiihtoalueelle Itävallan Ramsauhun 20 hengen voimin 25.2. - 4.3.2006. Kokemukset olivat todella hyvät. Majoituimme

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella Sanomalehtiviikko KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. -luokkalaisille Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella MA Tänään katsomme ja kuuntelemme sanomalehteä. 1. Paljonko sanomalehti

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA 25. 27.11.2011

MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA 25. 27.11.2011 MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA 25. 27.11.2011 Sateisena marraskuisena perjantai-iltapäivänä kokoonnuimme Oulun rautatieasemalle Tampereen teatterimatkalle lähtöön. Asemalla jaettiin kirje, mikä

Lisätiedot

RAHA JA LAPSET Lasten käsityksiä rahasta -tutkimus

RAHA JA LAPSET Lasten käsityksiä rahasta -tutkimus SUOMEN RAHAPAJA RAHA JA LAPSET Lasten käsityksiä rahasta -tutkimus Lokakuu 2010 Toimitusjohtaja Tina Wessman & KTT Mirjami Lehikoinen/Qualitems Oy 10/2010 1 TAVOITE Kartoittaa ala-aste-ikäisten lasten

Lisätiedot

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi Onnentoivotukset : Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Vastavihityn Lämpimät onnentoivotukset teille

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumala loi kaiken

Nettiraamattu. lapsille. Jumala loi kaiken Nettiraamattu lapsille Jumala loi kaiken Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: Bob Davies; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2008

Lisätiedot

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. 2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.

Lisätiedot

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Janet Valliovuo ja Ramoona Rahja, Horaca11 Johdanto Lähdimme ulkomaille, koska halusimme kokeilla jotain erilaista ja kokeilla rajojamme. Halusimme lähteä Iso-Britanniaan,

Lisätiedot

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION 18. elokuuta kello 14.30 Hki- Vantaan kentällä alkoi tämän vuotinen Twinning vierailumme kaksoiskamariimme Stadeen. Lento lähti 17.30, mutta puheenjohtajamme Jarno

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

1. Oppilaat (ja ope) etsivät ja leikkaavat lehdestä itseään kiinnostavan kuvan. (Ihminen, eläin, esine, )

1. Oppilaat (ja ope) etsivät ja leikkaavat lehdestä itseään kiinnostavan kuvan. (Ihminen, eläin, esine, ) ALAKOULUT Luokat 1 2 Kuvasta tarinaksi Tarvikkeet: Sanoma- ja aikakauslehtiä, sakset 1. Oppilaat (ja ope) etsivät ja leikkaavat lehdestä itseään kiinnostavan kuvan. (Ihminen, eläin, esine, ) 2. Oppilaat

Lisätiedot

Matias magneettitutkimuksessa. Digitaalinen kuvakirja magneettikuvaukseen tulevalle lapselle ja vanhemmille

Matias magneettitutkimuksessa. Digitaalinen kuvakirja magneettikuvaukseen tulevalle lapselle ja vanhemmille Matias magneettitutkimuksessa Digitaalinen kuvakirja magneettikuvaukseen tulevalle lapselle ja vanhemmille 1 Moi! Minä olen Matias ja harrastan jääkiekkoa. Kaaduin harjoituksissa ja loukkasin polveni.

Lisätiedot

Tärkeät paikat. Jaa muistoja yhdessä sukulaisen tai ystävän kanssa. Kerro lapsuutesi tärkeistä paikoista. Leikkaa tästä kysymyskortit!

Tärkeät paikat. Jaa muistoja yhdessä sukulaisen tai ystävän kanssa. Kerro lapsuutesi tärkeistä paikoista. Leikkaa tästä kysymyskortit! LUONNOS Sukumuistelupeli Tärkeät paikat Jaa muistoja yhdessä sukulaisen tai ystävän kanssa. Kerro lapsuutesi tärkeistä paikoista. Leikkaa tästä kysymyskortit! Voit myös keksiä itse lisää kysymyksiä! Jokainen

Lisätiedot

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus)

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus) 14 E KYSYMYSPAKETTI Elokuvan katsomisen jälkeen on hyvä varata aikaa keskustelulle ja käydä keskeiset tapahtumat läpi. Erityisesti nuorempien lasten kanssa tulee käsitellä, mitä isälle tapahtui, sillä

Lisätiedot

Agricolan Monenlaista luettavaa 2

Agricolan Monenlaista luettavaa 2 Helikopteri Jo 500 vuotta sitten italialainen keksijä Leonardo da Vinci suunnitteli helikopterin. Silloin sellaista ei kuitenkaan osattu vielä valmistaa. Vasta 70 vuotta sitten tehtiin ensimmäinen toimiva

Lisätiedot

ARKKI PYSÄHTYY. b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Tietysti vedenpaisumuksen jälkeen.

ARKKI PYSÄHTYY. b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Tietysti vedenpaisumuksen jälkeen. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ARKKI PYSÄHTYY Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Araratin vuorella. Sen sijaintia ei tarkkaan tiedetä.

Lisätiedot

P U M P U L I P I L V E T

P U M P U L I P I L V E T T U O M O K. S I L A S T E P U M P U L I P I L V E T Runoja TUOMO K. SILASTE Teokset: Matka, romaani; 2007 Rakkaani kosketa minua, runoja; 2007 Apolloperhonen, runoja; 2008 Rakastettu leskirouva Gold,

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina Tästä se alkoi Tiinan talli 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina 2 Tässä se kauan odotettu kirjoitus, mitä joskus vuosia sitten lupasin ja itse asiassa jo aloitinkin. Eli mistä kaikki alkoi. Vuosi -85

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

Pane verbi oikeaan muotoon (kolmas infinitiivi).

Pane verbi oikeaan muotoon (kolmas infinitiivi). Pane verbi oikeaan muotoon (kolmas infinitiivi). 1. Pääsitkö sinä yliopistoon... OPISKELLA? opiskelemaan 2. Milloin sinä menet... TAVATA Katjua? tapaamaan 3. Mitä sinä menet... TEHDÄ Tampereelle? tekemään

Lisätiedot

Löydät meidät kanttiinin yläpuolelta, kolmannesta kerroksesta.

Löydät meidät kanttiinin yläpuolelta, kolmannesta kerroksesta. Osastollamme tehdään paljon erilaisia tutkimuksia. Lääkärin pyynnöstä haluamme ottaa sinusta EEG- eli aivosähkötutkimuksen, joka tutkii aivojen toimintaa. Löydät meidät kanttiinin yläpuolelta, kolmannesta

Lisätiedot

MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF

MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF Tämä esite on Edustajana turvapaikkamenettelyssä -julkaisun kuvaliite. Pakolaisneuvonta ry Kuvat: Teemu Kuusimurto Taitto ja paino: AT-Julkaisutoimisto Oy,

Lisätiedot