klo Tiedotustilaisuus Hotelli Sofitelissa klo Päivällinen ravintola La Maison des Tanneurs 42, mukana kutsuvieraita

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "klo 19.00 Tiedotustilaisuus Hotelli Sofitelissa klo 21.00 Päivällinen ravintola La Maison des Tanneurs 42, mukana kutsuvieraita"

Transkriptio

1 Tampereen kaupunginhallituksen opinto- ja tutustumismatka Strasbourgiin ja Pariisiin WWW-RAPORTOINTI Matkan vaiheita seurataan päivän viiveellä, raportti kunkin päivän tapahtumista tulee verkkoon seuraavan päivän iltana. Kuvia matkalta tulee näkyville lauantaina. Lehdistötiedote MATKAN TAVOITTEET: - Kohottaa toimintavalmiuksia EU-kokouksien osalta - Tarjota sekä ulkomaisille että suomalaisille yhteistyökumppaneille tietoa Tampereesta ja sen valmistautumisesta EU-kokouksiin - Tutustua erityisesti Strasbourgissa EU:n parlamenttiin, jolla on tuolloin yleiskokous Strasbourgissa, Ihmisoikeustuomioistuimeen, sekä Strasbourgin kaupunkiin kansainvälisten kokousten kokeneena isäntäkaupunkina. - Tutustua kaupunkisuunnittelun kannalta mielenkiintoisiin liikenne- ym. ratkaisuihin sekä Strasbourgissa että Pariisissa. MATKALLE OSALLISTUJAT: Kaupunginhallituksen jäsenet, kaupunginvaltuuston puheenjohtajisto sekä kaupunginhallituksen työskentelyyn osallistuvat viranhaltijat ja asiantuntijat, yhteensä 25 henkilöä. MATKAN OHJELMA: TIISTAI : Lähtö Tampere-Pirkkalan lentokentältä kello Lento Tukholman kautta Frankfurtiin klo Bussikuljetus Frankfurtista Strasbourgiin, perillä n. klo klo Tiedotustilaisuus Hotelli Sofitelissa klo Päivällinen ravintola La Maison des Tanneurs 42, mukana kutsuvieraita KESKIVIIKKO Klo Tutustuminen ihmisoikeustuomioistuimen toimintaan klo Tutustuminen EU:n parlamentin toimintaan, istunnon seuraaminen klo Strasbourgin kaupungin cocktail-tilaisuus ja toiminnan esittely, Kaupungintalo klo Juna Pariisiin klo Juna Pariisin rautatieasemalla (1 of 2) :34:49

2 Tampereen kaupunginhallituksen opinto- ja tutustumismatka Strasbourgiin ja Pariisiin TORSTAI : Klo Kiertoajelu, tutustutaan Pariisin keskustaan ja nähtävyyksiin klo Tutustuminen Louvren taidemuseoon klo Tampereen kaupungin vastaanotto Suomen kulttuuri-instituutissa PERJANTAI : klo Lähtö Versaillesiin ja tutustuminen Versaillesin palatsiin Paluulento klo Tukholman kautta Tampereelle, perillä klo Palaute Tampereen kaupunki Tampereen kaupungin viestintäyksikkö 1999 Luotu Päivitetty (2 of 2) :34:49

3 Tampereen kaupunginhallituksen matka Kh/Ranska Tiistai Kello 6.35 alkanut monivaiheinen matka päättyi lopulta Strasbourgiin noin klo Tampereen viileähköstä kevätsäästä tultiin hieman lämpöisempään. Lämpötila Strasbourgissa oli 13 astetta. Strasbourg on monikulttuurinen ja dynaaminen ranskalainen kaupunki, jolla on myös historiallisesti vahvat vahvat saksalaiset juuret. Vuodesta 1918 kaupunki on kuulunut Ranskaan. Kaupungissa sijaitsevat mm. Euroopan parlamentin istuntosali ja Euroopan Unionin ihmisoikeustuomioistuin. Kello alkaneeseen tiedotustilaisuuteen saapui kutsutuista noin 100 henkeä. Jälkeenpäin tamperelaiset saivat kuulla, että tilaisuus oli todella menestys. Paikalle tulivat mm. palamentin eri poliittisten ryhmien edustajia, suurlähettiläs Erkki Kourula, komissaari Erkki Liikanen, oikeusasiamies Jacob Söderman ja parlamentin suomalaisista jäsenistä mm. Jyrki Otila, Jörn Donner, Marjo Matikainen- Kallström, Raimo Ilaskivi sekä paikallisia suomalaisia. Pauli Ruoholahdella ja Seppo Rantasella oli paljon asiaa EU-parlamentin jäsenelle Marjo Matikainen-Kallströmille. (1 of 6) :34:50

4 Tampereen kaupunginhallituksen matka Komissaari Erkki Liikanen oli tervetullut vieras kaupungin vastaanotolle Strasbourgissa. Tampereen terveisiä toivat Jarmo Rantanen ja Raimo Huusari. Oikealla parlamentin tiedottaja Leena-Maria Linnus. Timo P. Nieminen luovutti Tampereen kaupungin lahjana orvokki-taulun suurlähettiläs Erkki Kourulalle. Lyhyessä puheessaan kaupunginjohtaja Rantanen selvitti suomalaisten roolia EU:ssa, esitteli kaupunkimme vahvuuksia aktiivisena eurooppalaisena kaupunkina ja tulevan syksyn EU-kokousten (2 of 6) :34:50

5 Tampereen kaupunginhallituksen matka järjestäjänä. - Kutsua noudatettiin hyvin ja tavoitteidemme kannalta tärkeät ihmiset olivat paikalla. Ensi syksyn kokouksia kokouksia koskeva tieto saatiin hyvin perille ja tilaisuuden tunnelma oli mitä parhain, kommentoi Rantanen tilaisuutta jälkeenpäin. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Timo P. Nieminen sai kuulla, että Tampere on ensimmäinen suomalainen kaupunki, joka on Strasbourgissa järjestänyt tällaista vastaanottoa. Paikalliset suomalaiset olivat tapaamisesta erittäin iloisia. Parlamentin jäsenen Jyrki Otilan kommentti illasta oli: karun tyylikäs tilaisuus, tamperelaisten on täysi syy olla tyytyväisiä tulokseen. Tilaisuus päättyi noin klo Keskiviikko Kello 9.00 Tutustuttiin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen toimintaan ja sen jälkeen klo Euroopan parlamenttiin tiedottaja Leena-Maria Linnuksen johdolla. Istuntosaliin ei tänään päässyt, mutta kokousta seurattiin kabinetista elävän kuvan välityksellä. Linnus kertoi parlamentin ajankohtaisista asioista, joihin kuuluu mm. sen aseman vahvistuminen ja päätösvallan vahvistumen kun Amsterdamin sopimus hyväksytään. Saksan liittokansleri Schröder oli myös mukana kokouksessa. Parlamentti käsittelee myös Kosovon tilannetta. Hetki ennen astumista ihmisoikeustuomioistuimen vaikuttavaan rakennukseen Strasbourgissa (3 of 6) :34:50

6 Tampereen kaupunginhallituksen matka Parlamentin kokousta seurattiin elävän kuvan kautta.oppaana parlamentin tiedottaja Leena-Maria Linnus Kello oli vuorossa vierailu Strasbourgin kaupunginjohtajan Roland Riesin luona vanhassa ja kauniissa kaupungintalon rakennuksessa. Kaupunginjohtaja Ries kertoi kaupunkinsa värikkäistä historiallisista vaiheista ja ajankohtaisista ongelmista sekä Strasbourgin roolista merkittävien kansainvälisten tapahtumien isäntäkaupunkina. Tampere sai myös hyvän tilaisuuden esittäytyä EUkokousten isäntäkaupunkina. (4 of 6) :34:50

7 Tampereen kaupunginhallituksen matka Strasbourgin ja Tampereen kaupunginjohtajien, Roland Riesin ja Jarmo Rantasen kuulumiset on vaihdettu upeassa kaupungintalossa.vasemmalla Timo P. Nieminen (5 of 6) :34:50

8 Tampereen kaupunginhallituksen matka Pauli Ruoholahti ja Matti Kuusela EU-parlamentissä Juna Pariisiin lähti 14.40, jonne saavutaan noin Matkaraportin etusivulle Palaute Tampereen kaupunki Tampereen kaupungin viestintäyksikkö 1999 Luotu Päivitetty (6 of 6) :34:50

9 Tampereen kaupunginhallituksen matka Kh/Ranska Torstai Pariisi heräsi harmaaseen ja pilviseen torstaiaamuun, joka myöhemmin aamupäivällä kirkastui jo auringonpaisteeksi. Päivä alkoi kaupunkikiertoajelulla, jossa tamperelaisten oppaana oli Pariisissa asuva Raija Mongiat. Pariisin ydinkaupungissa asuu noin 2.2. miljoonaa asukasta ja esikaupunkeineen asukkaita on peräti 12 miljoonaa eli noin viidesosa koko maan väestöstä. Pariiisi on käsite, jonka moninainen sisältö, valtaisa koko ja lukuisat historialliset ja kulttuuriset ulottuvuudet ja kerrostumat täytyy tuntea edes pääpiirteittäin tietääkseen jotain olennaista siitä eurooppalaisuudesta. johon me tamperelaisetkin kuulumme.taitavan oppaan avulla noita pääpiirteitä kertailtiin mm. Riemukaaren, Eiffeltornin, Notre Damen,Concorde-aukion eli tunnetuimpien nähtävyksien kautta. Pariisin nykyiset kasvot ovat pääpiirteissään muotoutuneet lukujen aikana. Eiffel-torni on Pariisissa aina pakko katsastaa. Eiffelin edessä Reijo Hautala, Vesa Kauppinen, Seppo Salminen, Hanna Tainio, Minna Sirnö ja Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen. Lopulta päädyttiin Mika Waltarin jalanjäljille Louvren mahtavaan taidemuseoon, josta kirjailija ammensi suuren osan Egyptin-tietämyksestään. Egyptiläisen taiteen lisäksi Louvressa on antiikin ja eurooppalaisen maalaus-ja veistotaiteen keskeisiä teoksia. Louvre avattiin yleisölle 1793 ja se on ensimmäinen kansallismuseo maailmassa. Museossa käy vuosittain noin 5 miljonaa vierasta. (1 of 4) :34:51

10 Tampereen kaupunginhallituksen matka Ilta oli varattu jälleen Tampereen tunnetuksi tekemiselle ja uusien yhteistyömahdollisuuksien etsimiselle. Suomen kulttuuri-instituutin tiloissa. Kutsua oli noudattanut noin henkeä, joiden joukossa oli edustajia paikallishallinnosta, tiedostusvälineistä, paikallisista kulttuuripiireistä, yrityksistä ja ystävyysseuroista.läsnä oli mm. Jean-Charles Bardon, yksi Pariisin alueen kaupunginjohtajista. Instituutin johtaja Iris Schwank piti tilaisuutta varsin onnistuneena. - Vaikka monet eivät kutsua noudattaneet, kaikilla saapuneilla tuntui olevan mielessään jokin tarkoitus. Täällä oli aivan selvästi tiettyjen kohderyhmien avainhenkilöitä, jotka eivät tulleet vain suolapaloja maistelemaan, Schwank sanoi. Kaupunginjohtaja Rantanen kertoi Tampereen vetovoimasta kutsuvieraille Suomen kulttuuri-instituutissa Pariisissa. Tulkkina oli Raija Mongiat. (2 of 4) :34:51

11 Tampereen kaupunginhallituksen matka Pariisin illan isäntämaa ei jäänyt suolapaloja nauttiville vieraille epäselväksi. Timo P. Nieminen ja Seppo Salminen Tampere-oppaina kulttuuri-instituutin vastaanotolla. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Timo P. Nieminen ja muut isännät vaihtoivat kuulumisia vieraiden kanssa, joiden joukossa oli tuttujakin.. Puheessaan vieraille kaupunginjohtaja Rantanen määritteli (3 of 4) :34:51

12 Tampereen kaupunginhallituksen matka Tampereen asemaa kansainvälisessä yhteistyössä ja kaupungin aktiivista roolia siinä. -Olemme järjestäneet sekä Strasbourgiin että Pariisiin vastaanotot matkamme yhteyteen. Näin haluamme tuoda itseämme esille aktiivisena eurooppalaisena kaupunkina, jolla on edelleen voimakas teollinen perinne, mutta joka on myös dynaaminen koulutuksen,kulttuurin ja kaupan keskus. Samalla voimme lisätä ja syventää kontaktejamme eurooppalaisiin yhteistyökumppaneihimme ja eurooppalaisissa instituutioissa työskenteleviin suomalaisiin, Rantanen sanoi. Matkaraportin etusivulle Palaute Tampereen kaupunki Tampereen kaupungin viestintäyksikkö 1999 Luotu Päivitetty (4 of 4) :34:51

13 Tampereen kaupunginhallituksen matka Kh/Ranska Perjantai Matkan viimeinen kohde oli tutustuminen yhteen maailman suurimmista ja tunnetuimmista rakennuksista, Versaillesin linnaan, jonka Ranskan kuningas Ludvig XIV eli Aurinkokuningas valitsi asuinpaikakseen 1600-luvun lopulla. Tuohon aikaan kuninkaan hoviin kuului noin henkeä. Versaillesista tuli sittemmin kuninkaiden tuhlaavaisuuden vertauskuva. Ranskan vallankumous teki kuitenkin lopun Versaillesin kuninkaallisesta loistosta. Myöhemmin siitä tuli museo ja eräs Pariisin tunnetuimmista nähtävyyksistä. Ranskan vallankumouksen aikaan totutteli Tammerkosken partaalla elämäänsä satakunta ihmistä vastaperustetussa Tampereen kaupungissa. Versaillesin linnaa ympäröivät upeat puistoalueet. (1 of 3) :34:52

14 Tampereen kaupunginhallituksen matka Versaillesin linna ja sen peilisali ovat tunnetuimpia nähtävyyksiä Euroopassa. Peilisalin loistoa ihmettelevät Juha Törmä, Jouko Havu, Seppo Rantanen, Asko Koskinen, Pauli Ruoholahti, Juha Yli-Rajala ja Pekka Kivekäs. Matkan kokemukset ja tulokset koettiin varsin samoin mittarein kaupunginhallituksen puheenjohtajiston parissa. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Timo P. Nieminen oli matkan tavoitteiden toteutumiseen erittäin tyytyväinen. - Matka pohjusti erinomaisella tavalla syksyn tärkeitä tapaamisia. Suomi on valitettavasti vielä suhteellisen tuntematon erityisesti ranskankielisellä alueella, joten tässä tehtiin tärkeää työtä. Molemmat järjestämämme vastaanotot onnistuivat erinomaisesti. Strasbourgissa asiat painottuivat EU: n suuntaan ja yllättävän paljon tavattiin parlamentin edustajia ja muita korkeita virkahenkilöitä. Hieno saavutus Tampereen ja Suomenkin kannalta oli, että Pariisin kaltaisessa metropolissa saimme niinkin paljon huomiota, kaupunginhallituksen puheenjohtaja ynnäsi tuoreet kokemukset. Varapuheenjohtaja Pauli Ruoholahden mielestä Tamperetta vietiin maailmalle aimo askel. - Tampereen tunnetuksi tekeminen oli eräs matkan tarkoitus ja se onnistui hyvin. Strasbourgissa Tampereen vastaanotolla oli varmasti merkitystä EU-kokousten kannalta, EU:n parlamentin huomattavien edustajien läsnäolo oli mieluisa yllätys. Strasbourgin kaupungin hankkeista minua kiinnostivat erityisesti suunnitelmat autottomasta kaupunkikeskustasta, Ruolahti tiivisti matkan tunnelmat. Kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja Minna Sirnö piti matkaa tärkeänä erityisesti syksyn EUkokouksia ajatellen. - Täällä saatiin elintärkeää kansainvälistä kokemusta tuleviin EU-isännyyksiin. Toisaalta vierailu vahvisti jo olemassaolevia kontakteja ja antoi uusia näköaloja siihen aina yhtä kiinnostavaan kysymykseen, miten asioita hoidetaan eri maissa ja kaupungeissa. Molemmat Tampereen omat vastaanotot (2 of 3) :34:52

15 Tampereen kaupunginhallituksen matka onnistuivat hyvin, erityisesti Strasbourgissa tavattiin korkean tason vieraita,sirnö sanoi. Matkaraportin etusivulle Palaute Tampereen kaupunki Tampereen kaupungin viestintäyksikkö 1999 Luotu Päivitetty (3 of 3) :34:52

16 Viestintäyksikkö: Lehdistötiedote Ari Järvelä Tampereen kaupunginhallituksen opinto- ja tutustumismatka Strasbourgiin ja Pariisiin Tampereen kaupunginhallitus ja osa virkamiesjohtoa tekevät opintoja tutustumismatkan Ranskaan, Strasbourgiin ja Pariisiin. Matkan tarkoituksena on luoda uusia Eurooppatason yhteyksiä ja tehdä Tamperetta entistä paremmin tunnetuksi ennen Suomen EU-puheenjohtajuuskauden alkua. Näin voidaan parantaa kaupungin toimintavalmiuksia tulevan syksyn EU-kokousten osalta. Matkan aikana vieraillaan Strasbourgissa seuraamassa tuolloin kokoustaan pitävän EU-parlamentin työskentelyä, tutustutaan Ihmisoikeustuomioistuimen toimintaan ja kuullaan Strasbourgin kaupungin kokemuksia lukuisten kansainvälisten kokousten isäntäkaupungin roolista. Tampereen kaupunki toimii vierailun kuluessa kahteen otteeseen isäntänä. Tiistaina Strasbourgissa järjestettävään tiedotustilaisuuteen on kutsuttu Euroopan neuvostossa työskentelevät suomalaiset pysyvän edustuston suurlähettiläs Erkki Kourulan johdolla, EU:n parlamentin eri poliittisten ryhmien puheenjohtajisto, sihteeristö ja lehdistövastaavat. Kutsuttujen joukossa ovat luonnollisesti myös EU:n parlamentin suomalaiset jäsenet ja heidän avustajansa, parlamentin hallinnollisen johdon edustajat sekä Strasbourgin kaupungin johdon edustajat. Torstaina Tampereen kaupunki järjestää Pariisin Suomen kulttuuriinstituutissa vastaanoton kutsuvieraille, joista huomattava osa on senaatin Ranska-Suomi ystävyysryhmän jäseniä, eri kulttuurialojen edustajia ja tiedotusvälineiden edustajia sekä Pariisissa mm. yrityksissä työskenteleviä suomalaisia. Matkalle osallistuvat kaupunginhallituksen jäsenten lisäksi kaupunginvaltuuston puheenjohtajisto sekä kaupunginhallituksen työskentelyyn osallistuvat viranhaltijat ja asiantuntijat, kaikkiaan 25 henkilöä. Matkan kustannukset ovat noin markkaa ja markkaa on arvioitu vastaanottojen vieraanvaraisuuksien osuudeksi. Kuluvan vuoden talousarviossa on varat matkaa varten. Matkasta raportoidaan päivittäin Internetin kautta, kuitenkin päivän viiveellä, koska ohjelman tärkeimmät tapahtumat osuvat myöhäisiltaan. Kullekin matkapäivälle on oma sivu, joka avautuu viikonpäivää klikkaamalla. Internetosoite: (1 of 2) :35:17

17 Viestintäyksikkö: Lehdistötiedote Lisätietoja: kansainvälisten asioiden sihteeri Pertti Paltila, puh tai OHJELMA TIISTAI Kello 6.35 lähtö Tampere-Pirkkalan lentokentältä. Saapuminen Stras- bourgiin klo Kello Tampereen kaupungin järjestämä tiedotustilaisuus EU:n kutsuvieraille ja muille yhteistyökumppaneille KESKIVIIKKO Kello 9.00 Tutustuminen ihmisoikeustuomioistuimen toimintaan Kello Tutustuminen EU:n parlamentin toimintaan ja kokouksen seuraaminen Kello Strasbourgin kaupungin toiminnan esittely Kello Lähtö junalla Pariisiin TORSTAI Kello 9.00 Kaupunkikiertoajelu Kello Tutustuminen Louvren taidemuseoon Kello Tampereen kaupungin järjestämä vastaanotto Suomen kulttuuri-instituutissa Pariisissa PERJANTAI kello 8.30 Lähtö Versaillesiin ja tutustuminen Versaillesin linnaan kello Lähtö Tampereelle kello Saapuminen Tampereelle Tämän tiedotteen alkuun Tiedotteiden alkuun Viestintäyksikön kotisivulle (2 of 2) :35:17

Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon!

Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon! Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon! Jo vuodesta 2007 lähtien Euroopan Unionin Komissio on järjestänyt EU-maiden 17-vuotiaille lukiolaisille käännöskilpailun,

Lisätiedot

NAANTALIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(16) YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO 15.1.2015 ASIALISTA 1/2015

NAANTALIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(16) YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO 15.1.2015 ASIALISTA 1/2015 NAANTALIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(16) ASIALISTA 1/2015 Sivu 1 Kokouksen avaus 4 2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 4 3 Yhteisen kirkkovaltuuston kokouksen sihteerin

Lisätiedot

Matkakertomus työssäoppimisjaksosta Ranskassa

Matkakertomus työssäoppimisjaksosta Ranskassa Matkakertomus työssäoppimisjaksosta Ranskassa Eemeli Kemppainen Sähkö13L Lounais-Suomen ammattiopisto Novida Työssäoppimisjakso Ranskassa Lähdin kansainväliselle-työssäoppimisjaksolle Lauri Laivorannan

Lisätiedot

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Lappeenrannasta osallistui Council Meetingiin tänä vuonna kahden delegaatin lisäksi ennätyksellisesti viisi henkilöä. Lappeenranta oli siis hyvin edustettuna. Lähdimme

Lisätiedot

KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5. suljettu perjantaina 6.5. suljettu

KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5. suljettu perjantaina 6.5. suljettu 1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 29.4.2016 kahdelle viikolle on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html. KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5.

Lisätiedot

Saapuminen Tukholmaan, josta jatketaan välittömästi kohti Kalmaria ja Öölantia

Saapuminen Tukholmaan, josta jatketaan välittömästi kohti Kalmaria ja Öölantia Sunnuntai 11.6.2017 klo 16.30 klo 20.55 Lähtö Nurmijärven kirkon parkkipaikalta kohti Turkua Lähtee m/s Viking Grace kohti Maarianhaminaa ja Tukholmaa Maanantai 12.6.2017 klo 6.30 klo 13.00 klo 16.00 klo

Lisätiedot

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 12.6.2012 N:o 6/2012 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 7.6.2012 Sivu 61

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 12.6.2012 N:o 6/2012 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 7.6.2012 Sivu 61 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 7.6.2012 Sivu 61 Kokousaika Tiistai 12.6.2012 Kokouspaikka Laukaan seurakuntatalo Päätöksen tekijät Hytönen Pauliina Kallio Marja Kuokkanen Margit Lehto Ari Mäkeläinen Tuomo

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 2/ ( 10) Elinkeinojaosto Kaupunkikehityksen ja elinkeinoasioiden ajankohtaiskatsaus

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 2/ ( 10) Elinkeinojaosto Kaupunkikehityksen ja elinkeinoasioiden ajankohtaiskatsaus Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 2/2019 1 ( 10) Aika 18.03.2019, klo 08:47-10:39 Paikka Hotelli Valjus Kokoustila Käsitellyt asiat 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 9 Pöytäkirjan tarkastus 10 Kajaanin

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 7/2014 1

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 7/2014 1 Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 7/2014 1 Aika 25.11.2014 klo 15:10 17:30 Paikka Kylmälahden leirikeskus Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 34 35 36 37 38 39 Kaupungin talouskatsaus 1.1. 31.10.2014 Kaupungin

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007 Matti Talala& Jarkko Jakkula MIKSI? Hollannin menestyneet kamppailu-urheilijat saivat meidän kiinnostuksen heräämään Eindhovenia kohtaan. Olisihan se hienoa mennä opiskelijavaihtoon

Lisätiedot

SAKSAN ELINTARVIKEMARKKINAT

SAKSAN ELINTARVIKEMARKKINAT SAKSAN ELINTARVIKEMARKKINAT TUTUSTUMISMATKA VÄHITTÄISKAUPPAAN JA VIENTIMAHDOLLISUUKSIIN 2.- 4.6.2015 HAMPURI, ROSTOCK, BERLIINI OHJELMA TIISTAI 2.6. HAMPURI Hampuri vanha hansakaupunki ja kansainvälisen

Lisätiedot

LAUKAAN KUNTA Pöytäkirja 1/2014 vammaisneuvosto

LAUKAAN KUNTA Pöytäkirja 1/2014 vammaisneuvosto KOKOUSAIKA 15.1.2014, klo. 13:05-15:30 KOKOUSPAIKKA Kuntalan sauna, Laukaantie 14, 41340 Laukaa SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Varsinaiset jäsenet: Jan Hänninen (puheenjohtaja) Helka Lahtinen (varapuheenjohtaja)

Lisätiedot

Job Shadowing Puola

Job Shadowing Puola Job Shadowing Puola 7.-13.10.2018 Mahdollinen lentopalloilevien opiskelijoiden ja heidän valmentajiensa vaihto tulevaisuuden projektissa Kuopion ja Czestochovan välillä? Opetus- ja valmennusmenetelmät

Lisätiedot

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi EP Senioripoliisit Kevätmatka 2017 Tämän matkan valmistelu alkoi jo kuukausia ennen sen toteutumista taustoittamalla matkakohteita ja nyt päädyttiin perinteisesti Viroon ja siihen, että olemme koko ajan

Lisätiedot

Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 6

Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 6 Sivu 1 / 6 Esittely Pariisi 3-4pv Romanttisuudestaan tunnettu Pariisi on ennen kaikkea kaupunkilomailijan kohde. Nähtävää ja koettavaa riittää jokaiselle ja kaupunki tarjoaa aina jotain uutta. Kohdetietoa

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 Aika 8.10.2014 klo 15:03 18:00 Paikka Kaupungintalo, kokoustila K1-K2 Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 28 29 30 31 32 33 Kaupungin talouskatsaus 1.1. 31.8.2014 Konserniyhtiöiden

Lisätiedot

Pöytäkirja. Nuorisovaltuuston 6. kokous 1 (6) Kokoustiedot. Aika: klo

Pöytäkirja. Nuorisovaltuuston 6. kokous 1 (6) Kokoustiedot. Aika: klo 1 (6) Nuorisovaltuuston 6. kokous Kokoustiedot Aika: 15.11.2018 klo 14.17-16.49 Paikka: Saapuvilla olleet jäsenet: Martinsali Ville Virtanen, puheenjohtaja Aleksi Suro, 1. varapuheenjohtaja Sofia Källström,

Lisätiedot

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4.

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4. 1 Mervi Matinlauri Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö RAPORTTI 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA Paikka Veszprém, Unkari Aika 18.3. 12.4.2007 1. Taustatyö ja kohteen kuvaus Tavoitteenani

Lisätiedot

Motek messut, Stuttgart 11.-13.10 2011

Motek messut, Stuttgart 11.-13.10 2011 Motek messut, Stuttgart 11.-13.10 2011 Motek messut 11.-13.10 2011 Matka tehtiin osana pinnoitustekniikan investointi- ja kehittämishankkeen laiteinvestointien suunnittelua. Hankkeessa on tarkoitus suunnitella

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Ilmailuinsinöörien kerho perjantai, 12. kesäkuuta 2009. Jäsenkirje 1/2009

Ilmailuinsinöörien kerho perjantai, 12. kesäkuuta 2009. Jäsenkirje 1/2009 Jäsenkirje 1/2009 Vuosi 2009 on ehtinyt jo kesän kynnykselle. Ilmailuinsinöörien kerho lähestyy teitä nyt toimikauden ensimmäisellä jäsenkirjeellä, jossa esitellään tämän vuoden johtokunta, kartoitetaan

Lisätiedot

HYVINKIN Kiertoajelu Riikassa Latvian maataloustuotannon esittely Seminaarin osallistujien esittäytyminen ja odotukset

HYVINKIN Kiertoajelu Riikassa Latvian maataloustuotannon esittely Seminaarin osallistujien esittäytyminen ja odotukset Hyvät maitotilayrittäjät Tervetuloa Perinteisen LaatuKlubin 10-vuotisjuhlaseminaariin Riikaan Aika Tiistai torstai 29.11. - 1.12.2011 Paikka Riika, Latvia, Kylpylähotelli Radisson Blu Hotel Latvija Seminaarissa

Lisätiedot

Kaupunginvaltuuston istuntosali

Kaupunginvaltuuston istuntosali 1 (7) Nuorisovaltuuston 2. kokous Kokoustiedot Aika: 9.4.2018 klo 14.15-16.54 Paikka: Saapuvilla olleet jäsenet: Kaupunginvaltuuston istuntosali Ville Virtanen, puheenjohtaja Aleksi Suro, 1. varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Aika 7.7.2015 klo 12:30 1/5 Paikka Tulihukka-leiri, Mynämäen palloiluhalli, Urheilutie 9, Mynämäki LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Tervakangas Matti Tenhunen Pertti Ansio Juho Haapala Heikki Haikonen

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Senioripoliisit

Etelä-Pohjanmaan Senioripoliisit Pöytäkirja: Tehty E-P Senioripoliisien kevätkokouksesta Aika: tiistai 15.4.2008 klo 11.00 Paikka: Seinäjoki ABC:n tilat Läsnä: 57 jäsentä, liite osanottajista ohessa. 1 Puheenjohtaja Veli-Jussi Pouttu

Lisätiedot

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Ohessa olemme pyrkineet heijastamaan joitakin tapahtumia ja tunnelmia sukuseuran matkasta. Lyhyellä matkakertomuksellamme tahdomme jakaa hauskan ja antoisan matkamme

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 26.4.2010 klo 9.00 14.15 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho varapuheenjohtaja Nummela Ritva varajäsen Laukkanen

Lisätiedot

EU-tiedonhakusparraus

EU-tiedonhakusparraus EU-tiedonhakusparraus Turun kaupunginkirjasto 23.3.2011 Komission Suomen-edustusto Euroopan parlamentin Suomen tiedotustoimisto Näiden EU-tiedonhakuvinkkien viimeisin versio toimivine linkkeineen löytyy

Lisätiedot

Muistio E-P Senioripoliisien helmikuun tapaamisesta Kauhavan Lentosotakoululla alkaen klo 10.00

Muistio E-P Senioripoliisien helmikuun tapaamisesta Kauhavan Lentosotakoululla alkaen klo 10.00 Muistio E-P Senioripoliisien helmikuun tapaamisesta Kauhavan Lentosotakoululla 16.2.2010 alkaen klo 10.00 Erittäin sumuisena helmikuun kolmannen tiistain aamupäivänä ajeli runsaslukuinen senioripoliisijoukko

Lisätiedot

TOP-jakso Isle of Wight saarella

TOP-jakso Isle of Wight saarella TOP-jakso Isle of Wight saarella Matkamme alkoi torstaina 6.10, jolloin lähdimme yöjunalla Helsingin lentokenttää kohti. Lentomme lähti klo 8.10 ja perillä Lontoossa olimme klo 9.15. Gatwickin lentokentältä

Lisätiedot

Koukun Helmi, Rauhaniementie 19, kabinetti Järvi ja Terassi. 18 Tampereen Voimia Liikelaitoksen kuukausiraportti

Koukun Helmi, Rauhaniementie 19, kabinetti Järvi ja Terassi. 18 Tampereen Voimia Liikelaitoksen kuukausiraportti Tampere Pöytäkirja 3/2016 1 (13) Aika 20.12.2016, klo 16:30-17:56 Paikka Koukun Helmi, Rauhaniementie 19, kabinetti Järvi ja Terassi Käsitellyt asiat 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 17 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 Aika 26.4.2016 klo 14:08 17:59 Paikka Kokoustila K1-K2, kaupungintalo Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 53 54 55 56 57 Tilintarkastusyhteisön raportin esittely tilinpäätöksen

Lisätiedot

Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka

Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka 30.3-3.4.2017 Torstai 30.3.2017 Lähdimme klo 17.30 kokeneen tuomarin Juha Raution autolla kohti Vantaata, jossa yövyimme ensimmäisen yön. Ennen lähtöä

Lisätiedot

LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN

LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN Uusiutunut lipunnostotilaisuus täytti Pietarinkarin paviljongin ääriään myöten äitienpäivää edeltäneenä lauantaina. - Väkimäärä yllätti järjestäjät! totesi kommodori Timo

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 8/ ( 9) Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuuston kokousten päätösten täytäntöönpano v.

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 8/ ( 9) Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuuston kokousten päätösten täytäntöönpano v. Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 8/2019 1 ( 9) Aika 16.04.2019, klo 09:00-09:15 Paikka Kaupungintalo kokoustila Brahe Käsitellyt asiat 77 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 78 Pöytäkirjan tarkastus 79

Lisätiedot

"KORKI" Näyttelyvaihto Ars-Häme, Hämeenlinna/ PskovART, Pihkova

KORKI Näyttelyvaihto Ars-Häme, Hämeenlinna/ PskovART, Pihkova "KORKI" Näyttelyvaihto Ars-Häme, Hämeenlinna/ PskovART, Pihkova 2014-2015 "Dom na Nabereznoi"- PskovArt yhdistyksen galleria ja ateljeetilat Pihkovassa Riitta Kopra ja Pilvi Ojala osallistuivat Ars-Häme

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

Kokouspaikka Helsingin kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11-13

Kokouspaikka Helsingin kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11-13 Helsinki Espoo Vantaa Kauniainen PÄÄKAUPUNKISEUDUN MUISTIO Kokousaika 12.2.2008 kello 19.05 20.20 Kokouspaikka Helsingin kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11-13 Läsnä Helsinki kaupunginvaltuuston puheenjohtaja

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Perjantai 12.12.2003 kello 14.00-14.54. Läsnä nimenhuudossa

Perjantai 12.12.2003 kello 14.00-14.54. Läsnä nimenhuudossa SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 46/2003 vp Perjantai 12.12.2003 kello 14.00-14.54 Läsnä nimenhuudossa pj. vpj. vpj. jäs. Ville Itälä /kok Kimmo Kiljunen /sd Hannu Takkula /kesk Arja Alho /sd Mikko

Lisätiedot

11:50 Kokoontuminen Helsinki-Vantaan lentokentällä T2. 12:00 Lentoliikenne Yhdysvaltoihin, Finnairin viestintäjohtaja Arja Suominen

11:50 Kokoontuminen Helsinki-Vantaan lentokentällä T2. 12:00 Lentoliikenne Yhdysvaltoihin, Finnairin viestintäjohtaja Arja Suominen Ohjelma: TORSTAI 21.8. 11:50 Kokoontuminen Helsinki-Vantaan lentokentällä T2 12:00 Lentoliikenne Yhdysvaltoihin, Finnairin viestintäjohtaja Arja Suominen 12:30 Tutustuminen Finnairin uuteen Premium-loungeen

Lisätiedot

Yhteiskuntasuhteiden hoito, kansainvälinen diplomatia ja edustuskäytäntö Valtuustokoulutus. Anneli Korhonen, suhdetoimintapäällikkö 24.8.

Yhteiskuntasuhteiden hoito, kansainvälinen diplomatia ja edustuskäytäntö Valtuustokoulutus. Anneli Korhonen, suhdetoimintapäällikkö 24.8. Yhteiskuntasuhteiden hoito, kansainvälinen diplomatia ja edustuskäytäntö Valtuustokoulutus Anneli Korhonen, suhdetoimintapäällikkö 24.8.2017 Esityksen sisältö Yhteiskuntasuhteiden hoito Kansainvälinen

Lisätiedot

Huang Jianin vierailu Helsingissä 21.6-3.7.2010

Huang Jianin vierailu Helsingissä 21.6-3.7.2010 Huang Jianin vierailu Helsingissä 21.6-3.7.2010 Mestari Liun oppilas Huan Jian Guilinista vieraili Helsingissä 21.6-3.7.2010 välisenä aikana. Hän tutustui Helsinkiin ja sen ympäristöön sekä myös Lahteen

Lisätiedot

PROJEKTI SAI ALKUNSA GRUNDTVIG- OHJELMAN KONTAKTISEMINAARI BRIGHTONISSA 24.-25.11.2010

PROJEKTI SAI ALKUNSA GRUNDTVIG- OHJELMAN KONTAKTISEMINAARI BRIGHTONISSA 24.-25.11.2010 PROJEKTI SAI ALKUNSA GRUNDTVIG- OHJELMAN KONTAKTISEMINAARI BRIGHTONISSA 24.-25.11.2010 AN INTERACTIVE LANGUAGE ADVENTURE ACROSS EUROPE EU:n Grundtvig-ohjelman oppimiskumppanuushanke Grundtvig-ohjelma tukee

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 1/2013 28.01.2013

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 1/2013 28.01.2013 1 1 KOKOUKSEN AVAUS SEKÄ LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkovaltuusto 28.01.2013 1 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään

Lisätiedot

Ekskursiomatka Saksaan. LARADI ry 21.4.2016 23.4.2016

Ekskursiomatka Saksaan. LARADI ry 21.4.2016 23.4.2016 Ekskursiomatka Saksaan. LARADI ry 21.4.2016 23.4.2016 MATKAKOHTEINA - Meyer Werft - - EMS - - Lloyd Werft - - Fassmer - - HSVA - Laradi ry on vuodesta 1971 lähtien toiminut Suomen laivanrakennusinsinöörikunnan

Lisätiedot

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 30.4.2013 N:o 5/2014 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 25.4.2013 Sivu 51

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 30.4.2013 N:o 5/2014 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 25.4.2013 Sivu 51 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 25.4.2013 Sivu 51 Kokousaika Tiistai 30.4.2013 kello 16.30 17.05 Kokouspaikka Laukaan seurakuntatalo Päätöksen tekijät Hytönen Pauliina Kallio Marja Kuokkanen Margit Lehto Ari

Lisätiedot

Keskiviikko kello Läsnä nimenhuudossa

Keskiviikko kello Läsnä nimenhuudossa SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 20/2005 vp Keskiviikko 4.5.2005 kello 13.30-14.47 Läsnä nimenhuudossa pj. vpj. vpj. jäs. Jari Vilén /kok Antti Kaikkonen /kesk Kimmo Kiljunen /sd Mikko Elo /sd Heidi

Lisätiedot

NAANTALIN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2016 Seurakuntaneuvosto (7)

NAANTALIN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2016 Seurakuntaneuvosto (7) Seurakuntaneuvosto 7.9.2016 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 7/2016 Asialista: 99 Kokouksen avaus 100 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 101 Kahden pöytäkirjantarkastajan valinta 102 Esityslistan hyväksyminen

Lisätiedot

YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 6/2015 30 KIRKKONEUVOSTO 4.5.2015

YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 6/2015 30 KIRKKONEUVOSTO 4.5.2015 YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 6/2015 30 Aika Maanantaina 4.5.2015 klo 16.30-18.30 Paikka Läsnä Lagus Timo Määttä, puheenjohtaja Juhani Alaranta, poissa tilalla varajäsen Antero Saulio Jukka Hautala,

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNGIN VIERAANVARAISUUTTA JA EDUSTUSKÄYTÄNTÖJÄ KOSKEVA OHJE Kh

JOENSUUN KAUPUNGIN VIERAANVARAISUUTTA JA EDUSTUSKÄYTÄNTÖJÄ KOSKEVA OHJE Kh JOENSUUN KAUPUNGIN VIERAANVARAISUUTTA JA EDUSTUSKÄYTÄNTÖJÄ KOSKEVA OHJE Kh 2.9.2019 341 1. Johdanto Tämä ohje linjaa kaupungin vieraanvaraisuuden yleiset perusteet. Ohjeen linjauksia käytetään päättäessään

Lisätiedot

Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015

Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015 Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015 1. Päivä: Lento (Kuopio) - Helsinki München: Willkommen in Deutschland! Ajamme Münchenistä Baijerin läpi, Innsbruckin ohi, henkeäsalpaavan

Lisätiedot

Kutsu sääntömääräiseen kevätkokoukseen

Kutsu sääntömääräiseen kevätkokoukseen Kutsu sääntömääräiseen kevätkokoukseen Tervetuloa sääntömääräiseen kevätkokoukseen maanantaina 22.5.2017 klo 18:00 Hiedanrannan vanhalle tehdasalueelle (www.valiaikainenhiedanranta.fi, www.tampere.fi/hiedanranta).

Lisätiedot

BUSINESS TO BUSINESS MEDIAT OY DUBLIN 03.-06.05.2007

BUSINESS TO BUSINESS MEDIAT OY DUBLIN 03.-06.05.2007 BUSINESS TO BUSINESS MEDIAT OY DUBLIN 03.-06.05.2007 tourwiseireland 1 Hotelli Dublinissa: Academy Hotel * * * Academy hotelli on mukava kolmen tähden hotelli aivan Dublinin keskustassa O Connell Street

Lisätiedot

Kirkkovaltuutettu Raimo Sulonen avasi kokouksen.

Kirkkovaltuutettu Raimo Sulonen avasi kokouksen. 1(7) PÖYTÄKIRJA / KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 1/2015 Aika Keskiviikkona 7.1.2015 kello 18.00-19.54 Paikka Läsnä Seurakuntatalo Aaltonen Annika Alanen Hannele Allen Pipsa Arikka Heikki Vanto Jukka Haavisto

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Sukuseuran toiminnan tarkoitus ja toiminta Saarelaisten Sukuseuran toiminnan tarkoituksena on selvittää suvun vaiheita ja historiaa, vaalia suvun perinteitä ja edistää

Lisätiedot

LOPEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU Sivu 1 ( 7 ) 1 Kirkkovaltuusto 1 / 2013. Maanantai 14.1.2013 klo 18.30 (kahvit klo 18.00 lähtien)

LOPEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU Sivu 1 ( 7 ) 1 Kirkkovaltuusto 1 / 2013. Maanantai 14.1.2013 klo 18.30 (kahvit klo 18.00 lähtien) KOKOUSKUTSU Sivu 1 ( 7 ) 1 Kirkkovaltuusto 1 / 2013 KOKOUSAIKA Maanantai 14.1.2013 klo 18.30 (kahvit klo 18.00 lähtien) KOKOUSPAIKKA Asialuettelo: Kirkon seurakuntasali, Pilpalantie 1, Loppi 1 Kokouksen

Lisätiedot

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8.8.2012 N:o 7/2012 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 3.8.2012 Sivu 71

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8.8.2012 N:o 7/2012 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 3.8.2012 Sivu 71 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 3.8.2012 Sivu 71 Kokousaika Keskiviikko 8.8.2012 Kokouspaikka Laukaan seurakuntatalo Päätöksen tekijät Hytönen Pauliina Kallio Marja Kuokkanen Margit Lehto Ari Mäkeläinen Tuomo

Lisätiedot

VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S

VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S PAIKALLA OLI ASIANTUNTIJOINA TOIMENSA PUOLESTA PAIKALLA OLIVAT HELI MANTILA A- KLINIKKA, TERO RÖNKKÖ

Lisätiedot

Kokouspaikka Helsingin kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11-13

Kokouspaikka Helsingin kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11-13 Helsinki Espoo Vantaa Kauniainen PÄÄKAUPUNKISEUDUN Kokousaika Tiistai kello 19.07 20.55 Kokouspaikka Helsingin kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11-13 Läsnä Helsinki kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Rakel

Lisätiedot

TÖÖLÖN SEURAKUNNAN PÖYTÄKIRJA 1/2012 SEURAKUNTANEUVOSTO

TÖÖLÖN SEURAKUNNAN PÖYTÄKIRJA 1/2012 SEURAKUNTANEUVOSTO TÖÖLÖN SEURAKUNNAN PÖYTÄKIRJA 1/2012 SEURAKUNTANEUVOSTO Aika: 13.2.2012 kello 19.00-21.15 Paikka: Seurakuntakoti, Runeberginkatu 39 Läsnä: Naukkarinen Auvo, puheenjohtaja Ahokas Lari Eerola Liisa Kainulainen

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/ Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/ Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/2017 1 Kokousaika kello 9:30-11.38 Kokouspaikka Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA Asialista: 1 Kokouksen avaus 3 2 Edellisen kokouksen muistion

Lisätiedot

Kuvia Me haapavetisten tapahtumista vuosilta 2000-2010

Kuvia Me haapavetisten tapahtumista vuosilta 2000-2010 Kuvia Me haapavetisten tapahtumista vuosilta 2000-2010 Me haapavetiset ry:n 20-vuotisjuhlat v.2000 Suomalaisella Klubilla Kunniajäsenet diplomeineen vas. Atso Saajoranta,Tapio Lehtiniemi, Martti Pokela

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN AVAUS 2 2 EDELLISEN KOKOUKSEN MUISTIO 2 3 SOTE-SELVITYKSEN TILANNEKATSAUS 2 5 VÄLIRAPORTIN ESITTELY- JA KESKUSTELUTILAISUUS 27.3.

1 KOKOUKSEN AVAUS 2 2 EDELLISEN KOKOUKSEN MUISTIO 2 3 SOTE-SELVITYKSEN TILANNEKATSAUS 2 5 VÄLIRAPORTIN ESITTELY- JA KESKUSTELUTILAISUUS 27.3. ASKOLA LAPINJÄRVI LOVIISA MYRSKYLÄ PORNAINEN PORVOO SIPOO LAPPTRÄSK LOVISA MÖRSKOM BORGNÄS BORGÅ SIBBO OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 2/2014 6.3.2014 Muistio ITÄ-UUDENMAAN KUNTIEN YHDISTYMISSELVITYKSEN OHJAUSRYHMÄ

Lisätiedot

Salon kaupunki 207/ /2017

Salon kaupunki 207/ /2017 Salon kaupunki PÖYTÄKIRJA 10/2017 1 (7) Kokousaika 13.11.2017 kello 16:00 Salon kaupunki 207/00.02.12.02/2017 Kokouspaikka Salon kaupungintalo, kokoustila Tuomi Käsiteltävät asiat Otsikko Sivu 97 Kokouksen

Lisätiedot

TORNION KYLIEN PÖYTÄKIRJA (1/4) NEUVOSTO 3.7.2012

TORNION KYLIEN PÖYTÄKIRJA (1/4) NEUVOSTO 3.7.2012 TORNION KYLIEN PÖYTÄKIRJA (1/4) TORNION KYLIEN NEUVOSTON KOKOUS Aika: 26.6.2012 klo 18.00-20:15 Paikka: Läsnä: Karunki, VPK:n kokoustilat Osallistujalista liitteenä. 1 Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

UUSI JYVÄSKYLÄ PÖYTÄKIRJA 01/2008 Työvaliokunta

UUSI JYVÄSKYLÄ PÖYTÄKIRJA 01/2008 Työvaliokunta UUSI JYVÄSKYLÄ PÖYTÄKIRJA 01/2008 Työvaliokunta Aika 3.3.2008 klo 10.30-12.40 Paikka Jyväskylän kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Jäsen Veijo Koskinen x Ulla Lauttamus x Heidi Nieminen x Pirkko Selin

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (16) Nuorisovaltuusto Kokoustiedot. Aika torstai klo 15:03-17:43. Lisätietoja

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (16) Nuorisovaltuusto Kokoustiedot. Aika torstai klo 15:03-17:43. Lisätietoja Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (16) Kokoustiedot Aika 25.04.2019 torstai klo 15:03-17:43 Paikka Valtuustosali Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Aleksi Suro, puheenjohtaja Ida-Maria Hallongren Vuokko

Lisätiedot

WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat

WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat 1. Niemi-Aro Antti 2. Saari Aapo 3. Kinnari Sirpa 4. Koskinen Eila 5. Lähdesmäki Liisa 6. Niemi Anne 7. Palojoki Ulla 8. Hyvönen Juhani 9. Peltola Asko 10. Saunamäki Raimo 11.

Lisätiedot

Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen

Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen Alppilan lukio on järjestänyt yhdessä Espoonlahden ja Kauhavan lukioiden sekä Europaschule Langerwehen kanssa yhdessä Opetushallituksen osin tukeman kurssin

Lisätiedot

KALAJOKILAAKSON LUKIJAMATKA: IDYLLINEN ALSACE, , 5 PÄIVÄÄ

KALAJOKILAAKSON LUKIJAMATKA: IDYLLINEN ALSACE, , 5 PÄIVÄÄ www.matkarasti.fi KALAJOKILAAKSON LUKIJAMATKA: IDYLLINEN ALSACE, Viehättävä ja satumaisen kaunis Alsace sijaitsee Ranskassa, Saksan ja Sveitsin rajalla. Alue tunnetaan keskiaikaisista kylistään, värikkäästä

Lisätiedot

Vanajan seurakuntakoti, Vanajanraitti 5, Hämeenlinna. Anniina Iivonen Taisto Jantunen Jorma Lundström. Markku Salmisaari

Vanajan seurakuntakoti, Vanajanraitti 5, Hämeenlinna. Anniina Iivonen Taisto Jantunen Jorma Lundström. Markku Salmisaari YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO Sivu 1 Kokousaika Tiistai 12.2.1.2015 kello 18.00 Kokouspaikka Vanajan seurakuntakoti, Vanajanraitti 5, Hämeenlinna Läsnä Timo Kalaja puheenjohtaja Heikki Kilpeläinen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNGIN VIERAANVARAISUUS-, EDUSTUSKÄYTÄNTÖ- JA MENETTELYTAPAOHJEET Kh

JOENSUUN KAUPUNGIN VIERAANVARAISUUS-, EDUSTUSKÄYTÄNTÖ- JA MENETTELYTAPAOHJEET Kh JOENSUUN KAUPUNGIN VIERAANVARAISUUS-, EDUSTUSKÄYTÄNTÖ- JA MENETTELYTAPAOHJEET Kh. 21.12.2012 646 2 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Vieraanvaraisuuden tarkoitus... 3 3. Vierailun tai vieraanvaraisuuden luonne...

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN...

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN... Kuva: www.kiteenmatikaiset.fi TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN...3 KAHVITILAISUUS JA

Lisätiedot

Pohjois-Viro 16. 19.5.2013.

Pohjois-Viro 16. 19.5.2013. Pohjois-Viro 16. 19.5.2013. Torstai 16.5. klo 6.30 lähtö Lahdesta, kuljetuksista vastaan tuttu Reissu-Ruoti ja luottokuskimme Jukka Ruoti klo 9.15 laiva lähtee. Matkalla meribrunssi (kuuluu matkan hintaan)

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (11) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (11) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (11) Julkinen Kokoustiedot Aika perjantai klo 13:30-15:55 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous Aika: 28.11.2009 klo 9.00 Paikka: Läsnä: Luontokapinetti Kopan koulu Jorma Kaarto (Viikkolehti), Päivi Erävesi, Ulla Helmisaari, Jari Helmisaari, Arimo Helmisaari, Timo Hämäläinen,

Lisätiedot

Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt

Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 19.10.2018 http://www.klubi.fi/viikkokirje.html Lauantai 20.10. alkaen klo 12.00 Klubin siian perhokalastusreissu Helsingin Vanhankaupunginkoskella

Lisätiedot

Ranska-Espanja-majakkamatkan 2014 kartat Päivitetty /eh hamaeero(at)kolumbus.fi

Ranska-Espanja-majakkamatkan 2014 kartat Päivitetty /eh hamaeero(at)kolumbus.fi Ranska-Espanja-majakkamatkan 2014 kartat Päivitetty 5.1.2014/eh hamaeero(at)kolumbus.fi HUOM! Matkaa voi jatkaa makunsa mukaan alusta tai lopusta. Kesän 2014 matka LUONNOS (matkan pituus 9 päivää + mahd.

Lisätiedot

Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Antti Rantakangas /kesk (1 12 ) jäs. Janina Andersson /vihr

Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Antti Rantakangas /kesk (1 12 ) jäs. Janina Andersson /vihr TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 21/2007 vp Tiistai 11.9.2007 kello 12.15-13.36 Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Antti Rantakangas /kesk (1 12 ) jäs. Janina Andersson /vihr Hannu Hoskonen /kesk (1 13, 14 osittain)

Lisätiedot

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018 Aika: Tiistaina 06.02.2018 kello 18.30 Paikka: Mestarinkatu 2, 20810 Turku Sisällys 1. KOKOUKSEN AVAUS... 2 2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN... 2

Lisätiedot

Kansainvälinen TOP-jakso Ranskassa

Kansainvälinen TOP-jakso Ranskassa Kansainvälinen TOP-jakso Ranskassa Olin kansainvälisessä työssäoppimisjaksossa Ranskassa luokkalaiseni sähköalaa opiskelevan Eemeli Kemppaisen ja samassa koulussa datanomiksi opiskelevan Samuli Satopään

Lisätiedot

Tverin Karjalan Savusaunamatka 16.8. 23.8.2015

Tverin Karjalan Savusaunamatka 16.8. 23.8.2015 Tverin Karjalan Savusaunamatka 16.8. 23.8.2015 Tämä matka on tehty ennenkin. Se oli niin hyvä että pyysimme Leo Baskinia järjestämään matkan uudelleen. Tämä on tosi Savusaunafaneille. Matalle mahtuu vain

Lisätiedot

Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 7

Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 7 Sivu 1 / 7 Esittely Pariisi 3-4pv Romanttisuudestaan tunnettu Pariisi on ennen kaikkea kaupunkilomailijan kohde. Nähtävää ja koettavaa riittää jokaiselle ja kaupunki tarjoaa aina jotain uutta. Kohdetietoa

Lisätiedot

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry TOIMINTAKERTOMUS 01.01-31.12.2007 JÄSENET Yhdistyksellä oli vuonna 2007 jäsenmaksun maksaneita jäseniä 165. Uusia jäseniä siis saatu seuralle 34 henkilöä. Jäsenmäärän suuri kasvu on seurausta monipuolisesta

Lisätiedot

MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 2/2015 sivu 1 Vapaa-ajanasukasvaltuuskunta 13.5.2015

MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 2/2015 sivu 1 Vapaa-ajanasukasvaltuuskunta 13.5.2015 MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 2/2015 sivu 1 Kokoustiedot Aika: keskiviikkona 13.5.2015 klo 14.05 16.00 Paikka: Mikkelin kaupungintalo (Raatihuonenkatu 8-10), kaupunginhallituksen kokoushuone (2. krs) Jäsenet:

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

ALLEKIRJOITUKSET Puheenjohtaja Pöytäkirjanpitäjä

ALLEKIRJOITUKSET Puheenjohtaja Pöytäkirjanpitäjä SYSMÄN SEURAKUNTA 1/2011 11 ( 8 ) KIRKKOVALTUUSTO 12.1.2011 Aika Keskiviikko 12.1.2011 klo 19.00 20.10 Paikka Olavin toimintakeskus, seurakuntasali Nuotta Läsnä Lauri Kirves puheenjohtaja 6-11 Jarmo Heinonen

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 29.4.2011 klo 9.00 12.30 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho varapuheenjohtaja Ahlqvist Leila Laukkanen Jarmo

Lisätiedot

Kiltauutiset 1/2014. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta

Kiltauutiset 1/2014. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kiltauutiset 1/2014 Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kaartin Jääkärirykmentin Kilta KUTSU Paikka: Perinnetalo/ Jääkärisali Aika: 26.4.2014 klo 11:00 alkaen Tilaisuuden kesto noin tunnin Esityslista Kaartin

Lisätiedot

RAISION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 / (7) Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA / KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 1/2019

RAISION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 / (7) Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA / KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 1/2019 RAISION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 / 2019 1(7) PÖYTÄKIRJA / KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 1/2019 Aika Keskiviikko 9.1.2019 kello 18.00 19.08 Paikka Seurakuntatalo Aaltonen Annika Alanen Hannele Anttila Hannele

Lisätiedot

Hyvä Klubin jäsen, Ensi viikolla

Hyvä Klubin jäsen, Ensi viikolla 1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 16.9.2016 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html Lauantai 17.9. klo 19.00 Classic Jazz and Dinner (avec ja ystävät) Joitakin paikkoja vapaana. Tiedustelut

Lisätiedot

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. 07/2016 Aika: Tiistai 16.8.2016 klo 16.00 18.00 Paikka: Veturitallit, Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Olli Lintu avaa kokouksen klo 16.08. 2. Kokouksen

Lisätiedot

NUORISOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJA

NUORISOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJA 1 (5) NUORISOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJA NOKIAN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 21.2.2019 KLO 18 NOKIAN KERHOLA: SOURANDERINTIE 13, 37100 NOKIA LÄSNÄ Viikki Ville, puheenjohtaja Lehto Roni, varapuheenjohtaja Koski

Lisätiedot

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja/ 5 / 2015 Asialista Vammaisneuvosto Lahdenpohja, Lahdenpohjantie 1, Mikkeli

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja/ 5 / 2015 Asialista Vammaisneuvosto Lahdenpohja, Lahdenpohjantie 1, Mikkeli Kokoustiedot Aika torstai klo 16.00 17.45 Paikka Lahdenpohja, Lahdenpohjantie 1, 50100 Mikkeli Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kauko Väisänen, puheenjohtaja Eero Erola, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA Lähdimme vappuaamuna 1.5.jännittävälle elokuvamatkalle Irlantiin Kitisenrannan koulun pihalta. Mukana olivat Taneli Juntunen (9b), Joonas Tuovinen (9b),

Lisätiedot

JÄSENKIRJE. Meijerialan Ammattilaiset MVL Häme ry:n jäsen. Vuosi 2018 on alkanut rapsakan talvisena ja meidän onkin aika vilkaista vuoden tapahtumia.

JÄSENKIRJE. Meijerialan Ammattilaiset MVL Häme ry:n jäsen. Vuosi 2018 on alkanut rapsakan talvisena ja meidän onkin aika vilkaista vuoden tapahtumia. Meijerialan Ammattilaiset MVL Häme ry:n jäsen Vuosi 2018 on alkanut rapsakan talvisena ja meidän onkin aika vilkaista vuoden tapahtumia. Johtokunta kokoontuu säännöllisesti puheenjohtaja Teemu Tuomisen

Lisätiedot