Siivoustaito 25 vuotta Historiikki uutisten valossa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Siivoustaito 25 vuotta Historiikki uutisten valossa"

Transkriptio

1 Siivoustaito 25 vuotta Historiikki uutisten valossa Tästä se alkoi: 1989 Siivoustietopalvelu Oy perustettiin tarkoituksena julkaista alan ammattilehteä. Perustajina olivat 4 eri taustan omaavat ammattilaiset, Marjatta Lausjärvi, Päivi Tamminen, Elisa Ikävalko ja Reijo Taipale. Vuosikertaan kuului 5 lehteä hintaan 80 mk. Lehdessä näkyi värillisyyden hinta ja siksi monet kuvat olivat mustavalkoisia. Toimitusneuvostoon kuuluivat siivooja Raili Tiensuu, siivoustyönohjaaja, Salme Tirkkonen, siivoustyönohjaaja Sirkka Nerg, työnjohtaja Sisko Hämäläinen ja siivooja Tellervo Lehtonen. Jo ensimmäisessä lehdessä julkaistiin Tietopakettien edeltäjä tietomateriaalivihkonen Puhdistusaineet ja sarja jatkui osilla Lattian suoja- ja hoitoaineet, Siivousmenetelmät ja välineet, Siivousvälineet ja Siivouskoneet. Jokaisessa Siivoustaidossa oli uutisia ja tapahtumia, ruokaohjeita, kysymys- ja vastauspalstoja, ergonomianeuvoja, uutuustuote-esittelyjä ja esillä erilaisia siivouskohteita. Koulutus oli keskeisellä sijalla aihepiireissä. Numerossa 3 oli ensimmäinen Siivoustietokilpailu. Siivoustietopalvelu aloitti koulutustapahtumien sarjan, joka on jatkunut tähän päivään saakka: Siivoustaidon Vaihtopäiviä pidettiin maalis-huhtikuussa yhdellätoista paikkakunnalla. Siilinjärven ammatillinen kurssikeskus on järjestänyt koulutusta 25 vuotta; sairaala-apulaisten koulutus alkoi vuonna Servi Systems Oy perusti yhteistoimintayrityksen Viroon ja Serviopisto palkittiin. Opetusvideo kuumavahaus ilmestyi; kalvosulkeiset alkoivat muuttua eläviksi kuviksi, menetelmänä kuumavahaus on jo historiaa. Vuoden siivooja valittiin 10.kerran (Suomen Siivousliikkeiden liitto). Swepin High Speed pyyhintä oli uusi menetelmä. Berneriltä Heti Vaha Pois; huuhteluvapaat vahanpoistoaineet alkoivat valloittaa perussiivousmarkkinoita. Korkeapainepesurit olivat yleisimmin esiteltyjä koneuutuuksia; Kärcher etunenässä. Suomeen valittiin kaikkien aikojen ensimmäinen siivousmissi: Minna Tihverä Siivoustaito-lehti ilmestyi 5 kertaa vuodessa ja hinta oli 90 mk, Toimitukseen valittiin uusi projektipäällikkö Mari Yliluikki ja loppuvuodesta toimituspäälliköksi Hilkka Koskinen- Vairio. Siivoustaidon Vaihtopäivät jatkuivat, koulutusaiheina eri tilat: koulut, urheilutilat, sairaala, kauppa, suurkeittiö, kirkko, hotelli, raskas teollisuus ja suurkeittiö. Tietomateriaalisarja jatkui: Lattiat 1 ja 2, Työvaatteet, Työjalkineet sekä Siivouspalvelut Ammattien Edistämislaitos AEL kouluttaa yli 800 siivousalan ammattilaista vuodessa. Tämä oli siis yhden oppilaitoksen saldo. Nykyään ei taida koko Suomesta valmistua yhtä montaa ammattilaista vuosittain. Sairaalasiivoukselle uudet suositukset. Taulumoppi oli uusi siivousväline. Eestiläiset tulivat HYKSiin, 24 sairaala-apulaista. Siivousalan erikoisasiantuntija Olavi Jussila kuoli. Ensimmäinen siivousalan pikatukkuliike avattiin, Pro Puhtax Oy. Host -menetelmä tuli tekstiililattioiden puhdistukseen ja pesevä High Speed -menetelmä Aramis-koneilla kovien lattioiden hoitoon. Ympäristömerkkilautakunta aloitti toimintansa. 1

2 1991 Siivoustaito-lehti alkoi ilmestyä 9 kertaa ja hinta oli 150 mk. Toimitusneuvosto vaihtui asiantuntijaraadiksi. Tietopaketteja oli myynnissä 7 erilaista, keskihintaan 20 mk/kpl; Tietopaketti-sarjan sai myös kansioon koottuna. Julaistiin tietomateriaalit Siivouskoneiden rakenne, toimintaperiaate ja puhdistus, Sisäilma, Siivouksen kustannukset, Työn opastus, Tuulikaappi ja ovimatot. Lehteen tuli Siivouspulmia-palsta. Testaa tietosi sarja alkoi ja kokemuksien vihtoa pyrittiin saamaan lehteen enemmän. Siivoustietopalvelun koulutukseen tulivat: Ainepäivä ja Konepäivä. Messumatka Interclean -messuille. Katsaus siivousalan koulutuksesta. Mitä tarkoittaa Pallas Light? Artikkelissa esiteltiin Pallassiivouksen kevennetty siivousohjelma, jolla luvattiin 30 % säästöt siivouskustannuksiin. Pallassiivous oli keventämisen pioneeri, pikkuhiljaa tämä muutos levisi kaikkialle siivoustoimeen ja termi tarkoituksenmukainen siivous tuli tutuksi. Huoltovapaita akkuja alettiin mainostaa. Kertakäyttötuotteet- katsaus. Henkel tarjosi annostelupulloa, josta sai 1000 litraa käyttöliuosta. Suomen Siivousliikkeiden liitto 20 vuotta. Pauli Rekola on kehittänyt siivousvaunuja lähes 20 vuotta. Suomen Puhdistuspalvelu Oy vuodesta Pohjoismaisten siivousyritysten Nordren-kongressi Suomessa Siisto ja Telito yhdistyivät. Svopper niminen koneellinen moppi aloitti pienten tilojen siivouksen koneellistamisen. Hackman toi markkinoille Eko-pesuaine-tuoteperheen. Ympäristötietoisuus alkoi nousta. Pesuainetyöryhmä pohti fosfaattien rajoittamista pesuaineissa. Siivouksen suunnittelua ATK-ohjelmilla esiteltiin. Opettajien yhteistyö tiivistyi. Väyläkoulutus tuotti ammattilaisia, yhdistelmätyöntekijät siivous ja ruokahuolto, tulivat. Puhtaan veden mullistus. ERGO-moppi Sunexilta. Hovi-laattaan tuli PUR-pinnoite. Oli uutta, että lattiaa kehotettiin hoitamaan vahaamatta. Vikan toi markkinoille värikoodatut hygieniaharjat Siivoustaito-lehti ilmestyi 9 kertaa ja hinta oli 170 mk. Siivoustaito-lehden välissä ilmestyi SOL-Palveluiden SOLISTI, asiakas- ja henkilöstölehti sollilaisille Siivoustietopalvelu julkaisi Joka Kodin Hoito Oppaan ja tietopaketin Lattiat ja niiden hoito. Koulutusohjelmassa olivat vuorossa ajan henkeen sopivat Säästöpäivät, joilla käsiteltiin siivouksen kustannuksia ja haluttiinpa paneutua myös ihmisen säästämiseen ergonomian keinoin. Artikkeli: Kunnat ja ostopalvelut. Suomen siivousliikkeiden liitto järjesti seminaarin, jossa avattiin keskustelu ostopalvelujen käytöstä julkisella sektorilla. Teknokemian yhdistys täytti 50 vuotta. Siivous ensimmäisen kerran Taitaja-1992-kilpailussa. Siivousalalle perustettiin Puhtaus ry, hallituksen puheenjohtaja Ritva Haapsaari. Sunex tarjosi asiakkailleen uuden lattiahoidon aikakauden: STEP lattianhoitoaineen. Yhdistelmäkoneet yleistyivät aina vain enemmän. Leverindus 40 vuotta, AEL 70 vuotta. Keskitetty siivous hajautettiin Alkon Salmisaaren tehtailla. Tilaaja-toimittaja-malli Jyväskylän kaupunkiin. Marja Aulanko julkaisi tutkimuksen aiheena Moppiliinan luisto muovisella lattianpäällysteellä. Kertakäyttöiset moppiliinat eri muodoissaan elivät kultakauttaan. ATK-pohjaisesta Sisukas -suunnitteluohjelmasta julkaistiin versio pc-tietokoneille/ KT Tietokeskus. Swep lanseerasi EKOSwep lajittelukalusteen toimistoille kierrätyksen kehittämiseksi. Uudenkaupungin Siivoustoimisto teki yhteistyössä Työturvallisuuskeskuksen kanssa perehdytysvideon, Siistit neuvot. Reilu Siivous lanseerattiin/säkkiväline. Gansowilta siivouskone räjähdysvaarallisiin tiloihin. Transmeri toi markkinoille Johnson Minimax-nimisen pesuainetiivisteen. Yleispuhdistusaineet tiivistemuodossa alkoivat olla muodissa; Minimaxia annosteltiin 2-5 ml 5 litraan vettä Siivoustaito-lehti ilmestyi 9 kertaa ja hinta oli 170 mk. Yritys julkaisi Siivoojan oppaan ja Tietopaketit Ympäristö, Ostajan opas, Työvaatteet ja -jalkineet sekä Seinät, katot, kalusteet ja niiden hoito. Siivoustietopalvelu jatkaa koulutustilaisuuksia: Siivoustieto 93-päivä. Testaa tietosi ja kilpaile itsesi ja muiden kanssa, Tietokilpailu 93. Siivoustaidon lukijatutkimus valmistui. HYKS siivous esillä 8 palveluyksikön ja Sinikka Majurin johdolla. Erkki Nurminen, siivousalan merkittävä kehittäjä ja suunnittelija on poissa. Siivous on tiedettä näyttely Kansaneläkelaitoksella. Interclean ASIA uutuuksista kerrottiin. Näyttökokeilla laitoshuoltajaksi. Vaihtomatto-palvelu on tarjonnut 20 vuotta puhdasta palvelua. Säästöt kuntasektorilla. Teflonsuojatut pinnat hylkivät likaa. Kodinhoitajien siivousvälineet kassiin Sinituote esitteli uutuuttaan. Pallas siivous täytti 30 vuotta, Mikkelin kotitalousoppilaitos 25 vuotta. ISO 9000 laatujärjestelmä tulossa yrityksien omaan toimintaan. Lanneimuri ja sille luodut menetelmä ja aikastandardit esillä. Suomen Laatupalkinnon sai v SOL-Siivouspalvelut Oy. 2

3 1994 Siivoustaito-lehti ilmestyi 9 kertaa ja hinta oli 180 mk. Koulutus: Siivoustietopäivä 94, kahden päivän koulutus, syksyllä tutustumiskäyntejä eri kohteisiin Julkaistiin uusitut tietopaketit Puhdistus-, suoja- ja hoitoaineet, Siivousvälineet ja menetelmät. Uutena tietopakettina Työn opastus ja perehdyttäminen, Suomi Nousuun-palvelupalsta yrityksille. Ulkomaiset lehdet-palsta tarjoaa lyhyitä poimintoja eri maiden lehdistä. Järjestettiin Suomen Siivousviisas- kilpailu. Vaasan kaupungin siivousta on kehitetty ylipiston tutkijoiden kanssa. Kodin teknologiaa Helsingin yliopistossa 25 vuotta. Näin siivotaan Suomen sairaaloissa. Rakennushallitus muodosti Engel-yhtymän. Laatutakuu-ketju lähti liikkeelle. Primatorin Primium-tiiviste valtasi markkinoita. Suomen Siivousliikkeiden liitto julkaisi malli laatukäsikirjan. Desinfektio aineiden käyttö vähenee. Mikrokuituinen siivouspyyhe on Viledan kehittämä. Quick Mop Extra on puhtaasti parempi ja matoissa ASKELmitta liantorjuntajärjestelmänä. Siivousalan asiantuntijat maailman huipulta kertovat näkemyksiään. Siistijän työn sisäinen malli Kyrö Oy:lla. Laatujärjestelmän esittely. Kärcherin höyrypuhdistus toimi ilman kemikaaleja. Siivousvinkit, niksit ja ratkaisut. Vantaalla siirryttiin keskitettyyn siivoukseen. Antistaattinen vaha Perel Oy:ltä Siivoustaito-lehti ilmestyi 9 kertaa ja hinta 180 mk. Siivoustaito-lehti järjesti Finnclean-messujen yhteydessä sekä siivoojille että työnjohdolle tietoiskuja Tampereella. Siivoustaito tutki suomalaisten mielipiteet alasta ja työstä. Ammattitaitoa arvostettiin eniten työpaikan siivoojassa. Tietopaketteina on julkaistu Siivouskoneet ja Siivoojan opas Siivoustaito-lehti ilmestyi 9 kertaa ja hinta oli 180 mk. Siivoustietopalvelun nimi muuttui Puhtaustiedoksi Toimitussihteeriksi tuli Tuula Ramfeldt. Alusta asti mukana ollut Päivi Tamminen siirtyi oman yrityksensä palvelukseen, mutta jatkaa vielä tänä päivänä yrityksen omistajana. Lehteen tuli erikoissiivoussivut: teollisuus, oppilaitos- ja päiväkotien siivous, ja terveydenhoitolaitosten siivous. Tietopaketteina Ympäristö, Siivoustaidon lukijakilpailuun osallistui 17 kirjoitusta. Koulutuksessa Puhtauspäivät ja sinustako Suomen Siivousviisas. Siivoojat kunnossa kaiken ikää -projekti Vaasassa. Siivousta Venäjällä. Siivoojat vastaan valtio puhututti ja käytiin oikeutta rakennushallinnon muutoksesta. HighSpeed menetelmä hyväksyttiin Saksassa. Pölymittari BM Dustektor tuli markkinoille. Keskitetty siivous toimii. Konkurssiin päätyneen Sunexin pohjalta perustettiin Nordex, joka panostaa Suomeen. SOL-maa hanke. Ankkurit ylös ja Viroon (Atop-päivät). Perhosmatoissa on liansidonta-aine. Alalle perustettiin Siivousalan Unioni. Uuteen Unioniin tuli alan työntekijää. Ensimmäinen ympäristöystävällinen EKOPLUS lattiavaha/kiilto Nilfisk ammattisiivouskoneiden myynti Tecalemitille. RT-kvalitet laadunmittaus nyt Suomessa. Siivoustaito haastatteli Riitta Uosukaista ja samoin haastatteli EU-ehdokkaita. Swepille Euroopan ensimmäinen ISO laatusertifikaatti. Amsterdamin interclean-messujen uutuudet esillä, etenkin koneet. Joutsenmerkki ammattisiivousaineille. Teemana ammattitaito. Miten ammattilainen toimii ja miten saavutetaan tyytyväinen asiakas? Kysely asiakkaiden tyytyväisyydestä tilojen siivoukseen, Espoossa. Palvelujen markkinoinnista sarja. Eduskunnan siivous esittelyssä. Kärcher yhdistelmäkone vailla vertaa. Tammiholma 30 vuotta. Ympäristömerkityt pesu- ja puhdistusaineet. Siivoustaito-lehti jakoi taas apurahoja valmistuville laitoshuoltajille. Siivousala ajan hermolla alan henkilöiden haastatteluja. Vuoden tuoteuutuudet. Matman Oy:n tilojen vihkiäistilaisuus ja mukana kaupunginjohtaja Pirjo Ala-Kapee. 3

4 1997 Siivoustaito-lehti ilmestyi 9 kertaa ja hinta 190 mk. Puhtaustieto teetti ensimmäisen ja toistaiseksi vieläkin viimeisen videon Puhtautta ostamassa, 30 min. Samoin julkaistiin uudet perusoppaat Kodin Puhtaus ja Tekstiilien hoito, Siivouspalvelut tietopaketti, opetuskalvosarjat. Siivoustaito-lehdessä ensimmäisen kerran keltaisina Ammattirekisteri-sivut. Koulutustilaisuuksia oli useita: työnjohdon seminaari, testaa tietojasi, siivoojien koulutus ja uutena toiminta-päivät. Puhtaustieto julkaisi uuden Puhtaustieto-lehden, ensimmäinen tuli näytenumerona tilaajille. Valittiin ensimmäisen kerran Vuoden Puhtausalan Yritys: HH-kiinteistöpalvelut Hervannan Huolto Oy. Tieto ohittaa rahan ja aseman, toteaa tiedonhallinnan johtaja Reijo Taipale. Kysymyksiä lattioiden suojaamisesta, hoidosta ja vahanpoistosta on ollut useasti esillä ja taas tänäkin vuonna. Leverindus ja Diversey yhdistyvät ja toimintaa jatkaa DiverseyLever. Tähtisiivooja on esillä lehden joka numerossa. Koulutus ja työelämä kohtasivat. Esillä Marja Aulangon kirja: Ammattisiivous vuonna Siivoojien työn hallinta heikentynyt. Mepol on Primatorilta saatava huippuvaha. Siivoojat säästivät 500 miljoonaa markkaa veronmaksajien rahoja, Kirsti Rautiainen KTV:stä toteaa. Asiaa tuulikaappi- ja ovimatoista. Siivouspalvelun laatujärjestelmät ovat arvostuksen ja kilpailukyvyn lisääjiä. Laatulepertelyn sijaan teknologiaa ja täsmällisyyttä, Paul Lillrank kaipasi alalle Siivoustaito-lehti ilmestyy 8 kertaa ja hinta 190 mk. Nyt julkaistiin uudet tietopaketit Perussiivoojan opas puhtauden maailmaan, Koulusiivous-opas ja Sairaalasiivousopas. Puhtauden puolesta kampanja keräsi yrityksiä ja yhteisöjä mukaan. Koulutustilaisuuksia on useita: Puhtauspäivät kiersivät Suomea monella paikkakunnalla. Kouvolan siivousta kehitetään Päivi Takkisen johdolla. Laatusertifikaatti Seinäjoen sairaalan sairaala-apulaispalveluille. Vuokramattopalvelua 25 vuotta. Siivoussimulaattori Jyväskylän yliopiston käytössä. Aaro Seppälä patistaa asenteita remonttiin, jotta ala menisi eteenpäin. Työministeri Liisa Jaakonsaaren terveiset siivoojille Siivousliikkeissä työnsuojelu vielä kirjavaa ATK-laitteiden puhdistus Kuivat ja nihkeät puhdistusmenetelmät tutkittiin ja viedään käytäntöön Siivoustaito-lehti ilmestyy 8 kertaa ja hinta 190 mk. Siivoustaito-lehti sai alan asiantuntijana pitkään toimineen Marja Valtialan toimituspäälliköksi. Koulutustilaisuuksia on useita: Puhtauden ja ympäristön teemapäivät Tampereella. Kodin puhtaus ja Tekstiilien hoito uusittiin, uusina tietopaketteina ilmestyivät Suurkeittiön siivous, Kosteiden tilojen siivous sekä Lattiat ja niiden hoito. Henkilöstötilinpäätökset tulivat yrityksiin. Freudenberg osti Swepin. Karkoneella uusien toimitilojen avajaiset. Jätteen keräily ja lajittelu kehittyy, siivousvaunuista tuotekatsaus Koneiden valintaopas eri kohteisiin. Siivoustaito-lehdestä tehtiin puhelinkuulumisia eri puolille Suomea. Työn tehostaminen näkyi selvemmin jo nyt artikkeleissa: Koneiden käyttöasteen nostot ja laadun seurannan parantaminen. Opinnet on opiskelua tietoverkossa Siivoustaito-lehti ilmestyy 8 kertaa ja hinta 190 mk. Huipputapahtumaa ennakoiva Päättäjäfoorumi pidettiin Harwall Areenalla Finnclean messujen yhteydessä. Samana päivänä tarjoiltiin: Työilon salaisuuksia, Improvisaatioita ja pidettiin KotipalveluSeminaari. Tämä tapahtuma keräsi uskomattoman määrän osallistujia, yli 700. Puhtaustieto järjesti myös Puhtauspäiviä eri puolella Suomea. Tietopaketeista oli muotoutunut vuosien aikana kaksi eri kokonaisuutta: Ammattisiivouksen perusteet ja Puhtausalan syventävät tiedot. Molemmat sisälsivät 11 eri osaa. Uusina tietopaketteina tuli tänä vuonna: Puhtauspalvelut mitä, miten ja miksi sekä Ympäristöopas. Rintamerkki: Puhtauden ammattitietoa jakoon Kirjoituskilpailussa oli suuri määrä osallistujia. Voittaja sai palkinnoksi 2000 mk ja voittajaksi valikoitui Kirsi Valavirta, joka lähestyi siivousalaa sekä talouden että uuden oppimisen näkökulmista. Tutkimus: Työterveyslaitokselta kolme vuotta kestäneen tutkimustyön loppuraportti: Työkykyä ylläpitävä toiminta kaupunkien Siivouspalvelussa: Tutkijat Anna-Riitta Pukari ja Leila Hopsu. 4

5 Siivousalan ensimmäiset laatu (ISO 9001) ja ympäristösertifikaatit (ISO 14001) Tecalemitille. Moppien puhdistuskone Mop Cleaner markkinoille. Siivoustaidossa tietoiskusarja, jossa osat mm. Siivoushygienia, Palvelun perusteet, Linoleumilattioiden käyttöönottovaiheen perus- ja ylläpitosiivous, teollisuussiivous. Ovatko robotit tällä vuosituhannella työkavereitamme, pohdittiin jälleen kerran ja ennusteltiin robottien tuloa luvulla viimeistään. Valtakunnallinen pesulaverkko Puhdaspalvelu FI käynnistyy. Otsonointia tarjottiin hajunpoistoon. Asiakasta kuunteleva siivooja. Niiralan kulma täytti 50 vuotta. Hyksin laitoshuoltopäällikkönä pitkään toiminut sairaalasiivouksen huippuosaaja Sinikka Majuri jäi eläkkeelle. Joutsenmerkki-kriteerit hotelleille. Saniteettikalusteita valmistava IDO toi markkinoille Siflon pinnoitetut WC-istuimet, joihin p-a ei tartu; sekä antibakteeriset kannet ja vetonupin. Tutkimus: Lattianhoitomenetelmien ergonomia ja fyysinen kuormittavuus. Per Olof Ekströmistä Kärcherin toimitusjohtaja, Tom Lindman jäi eläkkeelle. Nordex tuotteet ja Nilfiskin koneet Bernerille. Espoon kaupungin kehittämishankkeen tavoitteena sellaisten siivouspalvelujen kehittäminen, jossa entistä enemmän kyettäisiin ottamaan huomioon asiakkaiden odotukset ja toiveet, tuottamaan tuloksellista siivouspalvelua ja kehittämään työelämän laatua. Uusi mitoitusohjelma CleanNet Siivoustaito-lehti ilmestyy 8 kertaa ja hinta 200 mk. Siivoustaito-lehdestä tuli kokonaan nelivärinen. Siivoustaidossa alettiin julkaista Taitosivut liitettä, jossa oli suomenkielen ohella englanninkieliset tiivistelmät kustakin sivusta. Taitosivut olivat: Oman työn suunnittelu, Öljytty puu, kumi ja linoleumi, Yhdistelmäkoneen toimintaperiaate, Työhön perehtyminen, Siivousaineiden valinta ja käyttö, Asiakaspalvelu, Siivousvälineet ja ylläpitosiivousmenetelmät ja Työkyvyn ylläpitäminen. Hyvä Puhtaus-lehti alkoi ilmestyä tilattavana kuluttajille suunnattuna lehtenä. Seinäjoen keskussairaala palvelun laadun huipulla. Eri puhtauspalveluorganisaatiot alkoivat tavoitella laatusertifikaatteja Insta 800 Standardi julkaistaan ja siitä arvellaan tulevan merkittävä laatutyökalu. Tutkimus: Siivous ja sisälima Eija Pesonen-Leinonen ja Leila Kakko. Hygieniapassi eli hygieniaosaamistodistus tulee vaatimukseksi elintarvikkeiden kanssa työskenteleville. Alli Silokangas eläkkeelle: Puhtausalan kehittäjä ja oppikirjojen tekijä. Julkisia tahoja edustava Puhtauspalvelualan työryhmä kokoontui ja ehdotti uusia nimikkeitä alan ammatteihin. Uudet nimet, joiden toivotaan tulevan yleiseen käyttöön, olivat: Puhtauspalvelupäällikkö, puhtauspalveluesimies ja puhtauspalveluohjaaja. Uutuuskone Kärcheriltä; harjapesulaite rullaportaiden pesuun. Farmokselta 3T Hygieniaohjelma omavalvonnan tueksi elintarviketiloihin. Pesuaineissa ei käytetä zeoliitteja, kertoi Bengt Djupsjöbacka Kemvit Oy:stä. ISS on perustanut ISS yliopiston (The ISS Service University), joka on kansainvälinen, lähinnä esimiesten koulutukseen keskittyvä koulutusyksikkö. Siivoustarviketukku Oremillo avasi ovensa Tampereella, Raju Clean vietti 10-vuotisjuhliaan Oulussa ja Malkit avasi uudet tilat Helsingin Herttoniemessä. Johtajakoulutus alalla yleistyy - Jet-koulutus tuli. Tutkimus: Pro Gradu työssä Vaasan yliopiston tutkija Teppo Forss ja Mika Komu tekivät tutkielman siivoustoimen nykytilasta ja sen kilpailukyvystä Vaasan kaupungilla. S-Metodi on täysin uusi ergonominen moppausjärjestelmä Berneriltä. Helsingin yliopisto järjesti kansainvälisen luentopäivän Puhtaustutkimus toimistoympäristössä, jossa esiteltiin mittaustekniikkaa, puhdistuvuustutkimuksissa käytettäviä menetelmiä ja lanseerattiin käsite pölysäilö Siivoustaito-lehti ilmestyy 8 kertaa ja hinta 34 euroa. Sähköiset yhteydet ja nettisivut tulivat myös Puhtaustietoon Toimitussihteeriksi palkattiin Kirsi Hautaniemi Seuraavat Tietopaketit julkaistiin: Siivouskoneet, Puhtauden maailmaan, Siivousmenetelmät ja välineet ja Professional cleaning. Terve-Päiväkoti-projektissa perehdyttiin päiväkotien hygieenisiin ongelmiin ja niiden ratkaisuihin puhtauden keinoin. Hygieniaan panostettiin ja Hygieniaosaamiskoulutus käynnistyy. Hygieniapassin saamisperusteita esiteltiin ja kerrottiin mitä oli tehty pilottikohteessa Keravalla. Laatukierroksella WC-tiloissa perehdyttiin WC-tilojen kriittisiin pisteisiin. Antibakteeriset Bac Exit suojakäsineet Famonilta. Wetrokilta uusi yhdistelmäkonekonsepti Easy Rider. Hämeenlinnan siivoustoimessa säästötalkoot. Säästötalkoisiin lähdetään töiden karsimisella ja vähentämällä siivouskertoja, totesi kiinteistönhoitopäällikkö Pekka Paussu. Siivousala kansainvälistyy, nyt valotettiin maahanmuuttajien toimimista puhtauspalvelualalla PikkuNoita Siivouspalvelu Oy:ssa. Puhtaus osana laatutoimintaa -hankkeessa kokoonnuttiin Jyväskylässä ja puhuttiin kiinteistöjen elinkaaresta, Puhtauspoolista ja tavoitteesta synnyttään Keski-Suomeen puhtausalan osaamiskeskittymä. Vuokko-projektissa kehitettiin vuorovaikutustaitoja Helsingin Terveysviraston laitoshuollon tukipalveluyksikössä. Kestävän kehityksen ohjelma Helsingin yliopistossa. Jätelajittelu täsmentyy. Puhdistuspalvelualan ja kiinteistöalan TAITO-testi suoritettavissa verkossa. Testiä toimittaa AEL. 5

6 Tussitesti valkotaululla. Valkotaulun puhdistaminen ja kokemuksia eri tussien irtoamisesta. Käyttöturvallisuustiedotteet uudistuvat elokuussa Työn vaativuuden arviointi palkkausperusteena. Onko Sauna puhdas ; Terve Sauna tutkimuksen satoa. Alfa RST hoito ja puhdistusaine teräspinnoille. TAski Combimop puhdistusmenetelmä ammattisiivouksen ongelmakohtiin. Vihdissä rakennetaan siivouspalvelun laatukäsikirjaa. Kiinteistöpalvelut ry perustettiin hoitamaan työnantajapuolen edunvalvontaa. Kirkkotekstiilit ja niiden hoito. Suomen Pesuteollisuusliitto 60 vuotta. Pesuaineiden testaus Kiillolla digiaikaan. Alfa Kem 20 vuotta. CC-tukulle ympäristösertifikaatti. Etelä-karjalan Siivoustukku aloitti Lappeenrannassa. Farmoksen pesuainetehtaan laajennus vihittiin käyttöön Turussa. Kiilto osti Primatorin. Ajatuksia koulutuksesta: Jossain ala on epäonnistunut kun opetusaste kuolee, sanoi Soili Pekkarinen Porista viitaten nuorten vähäiseen kiinnostukseen alasta Siivoustaito-lehti ilmestyy 8 kertaa ja hinta 38 euroa. Hyvän Puhtauden Maailma- näyttely, Hyvä Puhtauslehden rakentamana Messukeskuksessa Kiinteistöjen ylläpidon ja puhtauden teemapäivät Tampereella Cleantec-messujen yhteydessä. Järjestettiin Taitopäiviä eri puolella Suomea. Tietototaitosivujen teemana: Imurit, pölynpyyhintä ja muut erikoistyövälineet, Tekstiililattiat/painehuuhtelu, Työskentelyn aloittaminen ja lopettaminen, lattianhoitolaikat Julkaistiin Tietopaketit: Hotellisiivous, Siivouksen kustannukset lyhyt, Puhtauden perusteet suurkeittiössä, Hotellisiivous, Kustannukset pitkä ja Kustannukset ja mitoittaminen. Siivoushuollon laatujärjestelmästä siirryttiin toiminnan sertifiointiin Vaasan keskussairaalassa. Kys:in huoltopalveluosasto yhdistää laadun ja tehokkuuden. Siisto Alltop puhdistusaineelle ensimmäinen ammattisiivousaineelle myönnetty Allergia- ja Astmaliiton yhteistyötunnus. Mikrobeja torjuva lattiapinnoite. Yli puolet puhtausalan ammattilaisista käyttää työssään tietokonetta. Jyväskylän yliopisto ja Suomen Siivoustekninen liitto palkittiin ammattisiivouksen kehittämisestä. Tupakan itsestään sammuttavaa tuhka-astia ulko- ja sisätiloihin; Rubberrmaidin tuotantoa, Clean Importin valikoimissa. Palmia perustettiin; Helsingin kaupungin palvelukeskuksesta pääkaupunkiseudun suurimpia palveluntuottajia, työnimenä Helsingin Kaupungin Palvelukeskus. Tietojen jalostaminen avasi Clean Basicille vientimarkkinat Taikasieni puhdistaa ilman kemikaaleja. Moppeja on käsiteltävä hygieenisesti; Jyväskylän yliopiston tutkimus osoitti, miten tärkeää on käsitellä puhdasta siivouspyykkiä puhtain käsin. Puhtausalan vaikuttaja ja kehittäjä Aaro Heinonen kuoli. Joutsenmerkkikriteerit siivouspalveluille. Farmos 50 vuotta. EILA-elokuva valmistui ja puhututti, elokuva kertoo siivoojien irtisanomisesta valtiolta. Kunnat lisäämässä kiinteistöpalveluiden ostoa Tutkimus: Kohti likaantumattomia pintoja; seminaari ja tutkimustuloksia Helsingin yliopistolla. Sisäympäristön pintojen puhdistuvuus; Eija Pesonen-Leinosen lisensiaattityö antoi tutkittua tietoa monesta siivouksen osaalueesta. Rubbermaid esitteli uutuusvälineitään Pariisissa. Presidentti Tarja Halonen ja pääministeri Matti Vanhanen onnittelivat 15-vuotiasta Siivoustaito-lehteä. Työtaidosta hyvinvoinnin eväät; Leila Hopsu Työterveyslaitokselta valotti tutkimustuloksia siivoustyön kuormittavuudesta. Johtaminen on työyhteisön hyvinvoinnin avain. Ammattilehti on tärkeä media Siivoustaito-lehti ilmestyi 8 kertaa ja hinta 39 euroa. Lehti on muuttunut 2000 luvun alkupuolella täysin värilliseksi. Aikaisemminhan kustannusten korkean hinnan takia joutui tarkkaan miettimään kuvien värierottelut ja värisivut lehdestä. Tietopakettien julkaisut: Työnopastus ja työpaikkaan perehdyttäminen, Ergonomia ja Seinien, kattojen ja kalusteiden hoito sekä opas Kodin Puhtaus palveluna. Kiinteistöt Kuntoon messu- ja koulutustapahtuma. Espooseen rakennettu Kaivomestari oli ensimmäinen talonrakennusprojekti Suomessa, jossa yksityinen sektori vastasi julkisen rakennuksen suunnittelusta, rakentamisesta ja rahoituksesta sekä palveluista. Vantaalla vedettiin laitoshuollon kehittämishanke. Myös muualla esim. Kajaanissa oli työelämän kehittämishankkeita. Järvenpään kotitalousopettajaopistossa on annettu 75 vuotta kotitalousopetusta. Paikalliset yritykset menestyivät Taloustutkimuksen tutkimuksissa. SOL Palveluissa ajettiin maailman ensimmäiset ihmissuhdeajokortit. Engel-palveluissa neljä toimialaa: kiinteistö-, rakennuttamis-, siivous-, turva- ja hoivapalvelut. Professori Anna.Maija Sjöberg tutki mm. pintojen puhdistuvuutta Helsingin yliopistossa. Ammatillinen näyttötutkintojärjestelmä täytti 10 vuotta. ISS Suomi Oy ja Engel-Yhtymä Oy yhdistyivät. Yhtiöistä muodostettiin ISS Palvelut Oy, jonka toimitusjohtajaksi tuli Matti Kyytsönen. Tuula Suontamon väitöskirja hyväksyttiin Jyväskylän yliopistolla. Berneriltä uudet Heti aineet. Siivousykköset ry täytti 25 vuotta, Tammiholma Oy 40 vuotta ja AS-Palvelut 30 vuotta. 6

7 2005 Siivoustaito-lehti ilmestyi 8 kertaa ja hinta 39 euroa Lukijatutkimus toteutettiin lehdessä olevalla kyselykaavakkeella. Pesu- ja puhdistusaineita koskeva lainsäädäntö uudistui. Helsingin yliopistossa opetettava puhtausalan ylin koulutus muutti nimensä Maa- ja kotitalousteknologian laitoksesta Agroteknologian laitokseksi. Muutaman vuoden päästä koulutus lopetettiin kokonaan. Siivousmenetelmien vertailua sairaalatiloissa. Puolustuslaitoksen siivoukseen panostettu voimallisesti, toteaa Tuula Koskinen. Kotityöpalvelujen alalle ammattitutkinto. PuhtausPalvelut Puhuttavat hanke päättyi Jyväskylässä Luja tuli mukaan kiinteistöjen ylläpitoon Lujapalvelu Oy:llä. Atop Oy:ltä uusi ATOPs-ohjelmisto työmäärän laskentaan. Wetrok täytti 50 vuotta. Tekstiilimaton hoito ja hoito-ohjeet Siivoustaito-lehti ilmestyi 8 kertaa ja hinta 39 euroa. Valmis nykyaikainen Kodinhoitosalkku koottiin. Joka kotiin tervetullut paketti. Ei tavoittanut vielä kuluttajia riittävästi mutta kehitys jatkuu. Seminaari puhtauspalvelujen työnjohdolle. Puhtaustieto julkaisi tietopaketit Puhtauden Tuottamisen Tekijät ja Ympäristö. Vuoden pomo 2005 palkinto ja kunniamaininta siivousalalle ensimmäisen kerran. Valinnan teki Toimihenkilöunioni sille lähetettyjen ehdotusten perusteella. Sodexo tulee yhä enemmän markkinoille Suomessa. Samoin Coor on uusi toimija kokonaispalvelujen tuottajana. Lassila & Tikanoja perusti siivous- ja toimitilapalveluihin erikoistuneen Huomenta-ketjun. Ari Elomäki on myynyt alan tuotteita 10 vuotta. Uusi järjestö Toimivat Kiinteistöt TOKI ry piti ensimmäistä kevät seminaaria. Laatu ja työhyvinvointi tuntuvat olevan keskeisiä asioita. Puhdastilasiivous vaatii tarkkuutta. Toimitusjohtaja Veikko Jumpponen vetänyt 32 vuotta Ta-bu Oy-tä. Oy Nilfisk-Advance Ab täytti 100 vuotta ja Solmaster Oy 30 vuotta Siivoustaito-lehti ilmestyi 8 kertaa ja hinta 40 euroa Levikki- ja ilmoitusmyyntiä hoiti Sirpa Alanko erinomaisesti. Koulutustapahtumana Huippuosaajien seminaari järjestettiin ensimmäisen kerran Tampereella. Arjen taidot -sarja koko vuoden Siivoustaidossa ja koulutuksena mm. rakentajien, rakennuttajien ja puhtaanapitopalvelujen kehittämisfoorumi. Anjalankosken siivoustoimi sai kunniaa laatupalkintokilpailussa. Tuotekatsauksena levykehysmopit. Vaalihuumaa Pikkuparlamentissa, siivouksen esittelyä uusien tilojen ohjeistuksin. Helsingin Sanomien ilmoitus Siivoustaidossa: Hae sinä heidät. Täsmäsiivousta annosteluautomatiikalla, kertoi Tennantin koneista Tammiholma. Vetovoima-hanke, josta ei saavutettu niin hyvää tulosta kuin odotettiin. Sisäilma puhututtaa yläpölyt kuriin. Huonelämpötilassa toimiva hajunpoistokatalysaattori. Huoneilmaa puhdistava pinnoite: maxit airfresh. Vantaa purki tilaaja-tuottajamallin. Suomen Laatutakuu Palvelut Oy valittiin Suomen Franchising-yhdistyksen toteuttamassa kilpailussa Vuoden Franchisingketjuksi Siivous-Info sai edellisenä vuonna Vuoden Yrittäjäpalkinnon ja nyt yritys juhli 30 vuotisjuhlaa. Maahanmuuttajat työelämässä. Ammattitaito korkealle ja koulutusta tuhansille, himoitsee ISS Palveluiden henkilöstöjohtaja Sirpa Huuskonen. Puhdastilan siivous vielä outoa monille. Senaattikiinteistöt panostaa puhtauteen. Siivousvaunusta on tullut konseptituote. Parhaan tarjouksen valinta KH-korttina. Verkko-opiskelu yksinäisyydestä yhteisöllisyyteen Siivoustaito-lehti ilmestyi 8 kertaa ja hinta 42 euroa Lehden levikki- ja ilmoitusmyyntiin tulivat Minna Kuoppala, Sirpa Tuominen ja Minna Kastarinen. Puhtaustieto järjesti koulutusta: Huipputapahtuman ja kaksi muuta seminaaria. Yhä enemmän alettin puhua koulutuksessa moniosaajista. Clean Basic Oy täytti 10 vuotta, samoin Hako Ground & Garden. CC-tukulle laatusertifikaatti. Insta 800 esiteltiin ja otettiin käyttöön Suomessa laadunvalvonnassa muutamissa kohteissa. Tietotekniikka lisääntyy: AtopinfoFlow-järjestelmässä tarvitaan kännykkä, nettiliittymä, tietokone ja ohjelma. Käsihuuhteet lisääntyivät rajusti ja käsihygienia tuli uudelleen tärkeäksi asiaksi. ISS:n johtoon valittiin Kari Virta. Blue Service Partners Fazer Amican omistukseen. ATPU-kehittämisprojekti päättyi Kainuussa. Tässä parannettiin 7

8 palvelujen tuottavuutta ja työhyvinvointia Kainuussa. Bernerin 125- vuotisjuhlavuosi. Tavoitteena Viiden Tähden puhtaus hotellirintamalla. Taski Swingo XP yhdistelmäkone markkinoille. Puhdistuvatko ikkunat itsestään, kokemuksia on itsepuhdistuvuudesta. Vuoden 2008 Laatutakuuyrittäjä: Elvi Mankinen Kuopiosta 2009 Siivoustaito-lehti ilmestyi 8 kertaa ja hinta 44 euroa. Puhtaustieto järjesti koulutusta sekä kotipalvelu- että ammattisiivousväelle ja Huipputapahtuman. Uudet Kodin Puhtaus- ja Kodin Tekstiilioppaat ilmestyivät. Puhuttiin pinnoittamisesta nousevana trendinä ja ratkaisuna ongelmallisten pintojen puhdistamiseen. Alan suomalainen pioneeri Millidyne Oy esitteli nanopinnoitteita tulevaisuuden visiona. Raision kaupungin siivousyksikkö esitteli sertifioitua laatujärjestelmää, tiimityötä ja työn kiertoa. Vaarallisia kemikaaleja koskevat luokitus- ja merkintäkriteerit uudistuivat. Sisäilmastoluokitus 2008 lanseerattiin. Luokituksessa on mittavat tavoitteet myös rakennustöiden puhtaudelle. Puhtausalan sanastostandardi valmistui ja ilmestyi myös kiinteistö RYL 2009-kirja. Puhtausmittaukset yleistyivät Tuula Suontamon koulutustilaisuuksissa. Työvaatteista ja -jalkineista tuotekatsaus. Timanttilaikat tulivat samoin vihreät pölynimurit. Ensimmäiset verkkokurssilaiset aloittivat opintonsa siivousteknikoiksi. Siivousykköset on Suomen vanhin siivousliikeketju. Helsingin Nuoreksi Yrittäjäksi valittiin CleanMarin toimitusjohtaja Mari Laaksonen. CC-tukku muutti uuteen Superstoreen. Mitä tarkoitti kuivajääpuhdistus? Sikainfluenssaan varautuminen oli vuoden puheenaihe. Tuulikaappimatot testissä Siivoustaito-lehti ilmestyi 8 kertaa ja hinta 46 euroa Puhtaustieto järjesti koulutusta: Huipputapahtuma tuli jäädäkseen. Puhtaus.fi verkkosivujen uusiminen oli ajankohtaista ja enemmän sekä materiaalia että toimintoja tuli verkon kautta asiakkaille. Tietopaketti Puhdistus-, suoja- ja hoitoaineet uusiutuivat taas. Ensimmäisen kerran valittiin Suomessa Vuoden Tuote. Lukijat valitsivat voittajaksi Wetrokin Samba yhdistelmäkoneen ja lehden asiantuntijaraati Reach&Wash ikkunanpesujärjestelmän. Työelämän laatu siivoustyössä oli esillä. Puhtausalan sanasto julkaistiin uudelleen. Samoin ilmestyi Uimahallien ja kosteiden tilojen hygieniaopas. Pintojen puhtauden mittaaminen yleistyi ja sekä mittarit että mittaaminen tulivat tutuimmiksi lukijoille. Antimikrobiset pinnat olivat pinnalla ja kehityksen työn tuloksia. Biologiset puhdistusaineet ovat yleistymässä. Joutsenmerkki 20 vuotta! Hometalkoot -nimellä aloitettiin tuoda tietoa ja korjausvaihtoehtoja kaikkien käyttöön. Rakennussiivoukseen ja loppusiivoukseen uusia ohjeita. Hallitse siivouspalveluita Pancomp Cleanilla. Kiiltoclean ja Farmos yhdistyivät Siivoustaito-lehti ilmestyi 8 kertaa ja hinta 46 euroa. Vuoden merkittävä puhtausalan ulospäin suuntautuminen oli Kirje eduskunnalle -sarja. Siivoustaito jaettiin koko vuoden kansanedustajien lukupisteisiin. Alan merkittävät henkilöt kirjoittivat kirjeen puhtauden keskeisistä asioista. Puhtaustieto järjesti koulutusta edelleen. Siivoustaito-lehdestä on tämän vuoden alusta olemassa myös näköisversiot, joita lukijat voivat hyödyntää. Tietopaketeista tuli myös digiversiot. Tietopakettina päivitetty Puhdistus-, suoja- ja hoitoaineet. Uusina tietopaketteina julkaistiin Kosteiden tilojen puhtaus ja Uimahallitilojen puhtaus. EuroSkills -kilpailusta Suomen Taitajat saivat pronssimitalin. Vahinkosaneerauspalvelusta kerrottiin. Duotex moppikokeilu käytännön tuloksina. Siivouspalvelun laatu puhutti. Siivousyhdistelmäkoneiden koko on pienentynyt yleisesti ja lehdessä esiteltiin uusia malleja. Mia Hassinen teki alalle ympäristöaapisen. Joutsenmerkitty siivouspalvelu Lassila&Tikanojalta. Lassila&Tikanoja osti Hansalaiset. Lasipintaan nanotuotteita. Työterveyslaitos koordinoi EU:n nanoturvallisuustutkimusta. Mitattua tietoa sairaaloiden siivoustuloksesta. Esko Korhosen väitöskirja: Puhtauspalvelut ja työympäristö. Coor osti Lujapalvelut. Kunnilla ja julkisella sektorilla yleistyivät kunnalliset liikelaitokset myös siivoustoimeen; kuntien yhdistämiset jatkuvat. 8

9 2012 Siivoustaito-lehti ilmestyy 8 kertaa ja hinta 48 euroa. Puhtaustietoon palkattiin Jan-Eric Holm markkinointitehtäviin Koulutuksena vakiintunut Huipputapahtuma Suomen kuntien siivoustointa hallitsivat erilaiset fuusiot, liikelaitoksien perustamiset ja osakeyhtiöiksi muodostetut yritykset. RTK-palveluille laatu- ja ympäristösertifikaatit. Näin säästät rahaa siivoamalla. Hyvä työ on työhyvinvoinnin perusta. Kemikaalialttius voi yllättää. Katolla työskentelyn varusteet. Ejendals Suomi Oy syntyi Urho Viljanmaan ja Famonin fuusiona. Mitä kuuluu Koukkuniemeen? Hejco Oy sulautuu Kwintet Leijona Oy:hyn ja tämän vuoden alusta yritys jatkaa nimellä Kwintet Finland Oy. Keuruun uimahallissa satsataan puhtauteen. ISS:n Outi Aaltonen sai vuoden Puhtausalan esimies tittelin. Lahden Siivouspalvelu nyt ja tulevaisuudessa. Kun asialle pitää tehdä jotain ja heti Sisäilmalähetti toimii. Potilashotelli uutta Suomessa. Hoidettavuusarvioitsijoista tulevaisuuden asiantuntijoita. Uuden sukupolven moppipyyhin. 20 vuotta yrittäjyyttä VeliMarkilla. Paimekilta Tuoksuva pisuaarimatto. Soodapuhdistus, mitä se on? Ura-avain projekti käynnistetty vuoden alusta. Mikrokuitu antaa rasvalle kyytiä. Veikko Roiko-Jokelan väitöstutkimus Jyväskylän yliopistolla. Maailman pienin istuttava yhdistelmäkone Alfa Cleaningilta. Sairaaloiden laadunhallintaa ja siivoustyötä kehittämään tutkimuksen avulla, Risto Kuisma, Sirkka Päkkilä ja Hanna-Riitta Kymäläinen. Reijo Taipale 80 vuotta, siivoustyön suunnittelun ja mitoittamisen guru. Jussi Kaasalainen 60 vuotta. High-tech sairaala hankkeen tuloksien esittely. Palvelujen ulkoistaminen onnistumisia ja pettymyksiä. Mobiilijärjestelmä laadunseurantaan Atopilta. EuroSkills 2012 kilpailusta Suomelle hopeaa ja pronssia Teknokemian yhdistys 70 vuotta. Siivouksen laadulle arviointiperusteet (INSTA 800) SH-Palveluverkko täytti 10 vuotta. Keuda täytti 50 vuotta Siivoustaito-lehti ilmestyy 8 kertaa ja hinta 56 euroa, (hintaan tuli 10 % arvonlisäveroa). Taito-päivät lähtivät erinomaisesti liikkeelle, toteutettiin 17 koulutustapahtumaa eri puolella Suomea. Lisäksi koulutuksena vakiintunut Huipputapahtuma Tietopaketteina julkaistiin Siivouskoneet: rakenne ja toiminta, Siivousvälineet ja menetelmät, Ympäristöopas. Älypuhelimet ja QR-koodit siivoojien työvälineiksi ISS Palveluissa. Creen Office ympäristöohjelman suosio kasvaa. Kokemuksia julkisten tilojen kalusteiden hoidosta: Espoossa, Ritaharjun monitoimitalossa Oulussa ja Turun kaupungin pääkirjastossa. Aslak vahvistaa lihaksia ja motivaatiota. Activa Method Control-järjestelmä paina nappia ja annostele pesuliuos moppiin moppilaatikossa/clean import. Pirjo-Liisa Raula on valittu puhtausalan esimieheksi. Mistä rekrytoidaan koulutetut ammattilaiset. Turun Seudun Kiinteistöpalvelu on nyt Arkea. Ikkunalasin ominaisuudet ja helppohoitoiset lasipinnat. Itsepuhdistuvuus kiehtoo ja askarruttaa. Pölynhallinta korjausrakentamisessa. Oiva luokittelu paljastaa hygienian tason. Tehokkaampi puhdistus vähentää infektioita. Rakennusaikaiseen siivoukseen on haettu ohjeita viime vuosien aikana. Robotti taistelee sairaalabakteereja vastaan. Harmaa talous ja siivousala. Kärcher 30 vuotta. Siisti koulu on yhteistyön tulos, kertoo Olavi Louko Espoosta, kohteena Kaivomestarin koulu. Biologinen hajunpoistaja neutraloi hajut. Otsonoitu vesi luonnon oma puhdistusaine. Parasta tukipalvelua Servicalta. 3 M toi markkinoille melamiinilaikan. Päivi Frantsi teki väitöskirjan siivousalan naisjohtajuudesta. Kiinteistöpalvelut ry muuttaa nimensä Kiinteistötyönantajat ry:ksi. Tunnistatko linoleumin? Laatutakuulla 20-vuotis juhlagaala. Käsienpesussa tärkeintä on kuivaaminen. KOONNUT MARJATTA LAUSJÄRVI...ja tästä jutut jatkuvat! 9

PUHTAUS- JA KIINTEISTÖPALVELUALA OSAAMISTARJOTIN

PUHTAUS- JA KIINTEISTÖPALVELUALA OSAAMISTARJOTIN PUHTAUS- JA KIINTEISTÖPALVELUALA OSAAMISTARJOTIN 27.12.2018 1 Sisällys Perussiivouspalvelut... 2 Perussiivouspalvelujen perusteet... 2 Perussiivouspalvelujen pintamateriaalit... 2 Perussiivouspalvelujen

Lisätiedot

Siivousalan PEREHDYTTÄMISOPAS

Siivousalan PEREHDYTTÄMISOPAS Siivousalan PEREHDYTTÄMISOPAS SIIVOUSVÄLINEET 1. siivousvaunu 2. sanko (siivoussanko) 3. jätesäkki 4. kuivain - Voit kuivata ikkunat, peilit ja lattiat. 5. lattiamoppi ja pyyhe 6. ikkunanpesin - Voit pestä

Lisätiedot

Oppilaitoksen tarjonta laitoshuoltajan ammattitutkintoon valmistavaan koulutukseen

Oppilaitoksen tarjonta laitoshuoltajan ammattitutkintoon valmistavaan koulutukseen Oppilaitoksen tarjonta laitoshuoltajan ammattitutkintoon valmistavaan koulutukseen Mallinnus rakenteesta, tuotekortteina kuvatusta sisällöstä ja toteutuksen vuosikellosta Henkilökohtaistamisen ja osaamisen

Lisätiedot

Kiinteistöpalveluala kiinteistön elinkaaressa

Kiinteistöpalveluala kiinteistön elinkaaressa Kiinteistöpalveluala kiinteistön elinkaaressa KIRA-Akatemia 6.10.2017 elinkeinopoliittinen asiantuntija Tiia Brax, Kiinteistötyönantajat ry Kiinteistön elinkaaren loppupään toimijoita ja tehtäviä Ympäristöanalyysi

Lisätiedot

Siivouspalvelukuvaus Liite 2

Siivouspalvelukuvaus Liite 2 1 Siivouspalvelukuvaus Liite 2 Asiakas Sopimuskohde / osoite Wiitaunioni; siivouspalvelut Päiväkoti Tuulentupa Työväentalontie 2 44 500 VIITASAARI Siivottava pinta-ala 161,0 m2 Päivittäinen työaika 1,75

Lisätiedot

KUOPION TALOUSKOULU. Ravitsemus ja puhtaus

KUOPION TALOUSKOULU. Ravitsemus ja puhtaus KUOPION TALOUSKOULU Ravitsemus ja puhtaus Ravitsemus ja puhtaus RAVITSEMUS Kurssitarjotin sisältö Hyvä ravitsemushoito eri ikäryhmissä ja tilanteissa Laadukas ruokalista ja ateriasuunnittelu hyvän ravitsemushoidon

Lisätiedot

Oppilaitoksen tarjonta kotityö- ja puhdistuspalvelujen perustutkintoon valmistavaan koulutukseen

Oppilaitoksen tarjonta kotityö- ja puhdistuspalvelujen perustutkintoon valmistavaan koulutukseen Oppilaitoksen tarjonta kotityö- ja puhdistuspalvelujen perustutkintoon valmistavaan koulutukseen Mallinnus rakenteesta, tuotekortteina kuvatusta sisällöstä ja toteutuksen vuosikellosta Henkilökohtaistamisen

Lisätiedot

Palvelut. 306 Puhdistuspalvelu. Lajivastaavat. Kuva: Skills Finland / Tuomas Mikkonen

Palvelut. 306 Puhdistuspalvelu. Lajivastaavat. Kuva: Skills Finland / Tuomas Mikkonen Palvelut 306 Puhdistuspalvelu Kuva: Skills Finland / Tuomas Mikkonen Lajivastaavat Anne Lindström Koulutuskeskus Salpaus anne.lindstrom(at)salpaus.fi 1 / 10 puh. 044 708 0356 Kirsi Rutajärvi Koulutuskeskus

Lisätiedot

Siivouspalvelukuvaus LIITE 1

Siivouspalvelukuvaus LIITE 1 Siivouspalvelukuvaus LIITE 1 Asiakas Sopimuskohde / osoite Ylläpitosiivous Wiitaunioni; siivouspalvelut Muurasjärven ala-aste; A-rakennus Ristimäentie 9 44 880 Muurasjärvi Siivottava pinta-ala 559,40 m2

Lisätiedot

Millainen tila on helppo pitää puhtaana? Leila Kakko

Millainen tila on helppo pitää puhtaana? Leila Kakko Millainen tila on helppo pitää puhtaana? Leila Kakko 1 2 3 http://docplayer.fi/3709510-siivous-sisailman-laatutekijana.html 4 Siivouksen vaikutus sisäilmaan Siivouksella voidaan poistaa lähinnä pinnoille

Lisätiedot

KURSSISUUNNITELMAT. Puhtautta teoriassa ja käytännössä

KURSSISUUNNITELMAT. Puhtautta teoriassa ja käytännössä KURSSISUUNNITELMAT Puhtautta teoriassa ja käytännössä Laatua ylläpitosiivoukseen toimivilla menetelmä-, väline- ja ainevalinnoilla Tavoitteena on perehtyä teoriassa ja käytännössä puhdistusmenetelmien,

Lisätiedot

3. Lattioiden puhdistus

3. Lattioiden puhdistus 3. Lattioiden puhdistus Viimeisenä vaan ei todellakaan vähäisimpänä: lattia. Vileda Professionalin lattianpuhdistusratkaisut perustuvat sekä kokemukseen että uuteen ajattelutapaan. Ergonomia, tehokkuus

Lisätiedot

Sisustus- ja käyttötekstiilien lajittelu ym. esityöt, pesu (koneellinen), kuivaus ja jälkikäsittely

Sisustus- ja käyttötekstiilien lajittelu ym. esityöt, pesu (koneellinen), kuivaus ja jälkikäsittely Taitaja2015 306 PUHDISTUSPALVELU Finaalitehtävät Kilpailutehtävien kuvaus Kilpailutehtävissä arvioidaan ateriapalvelu-, tekstiilihuolto-, ylläpito- ja perussiivoustaitoja annetussa toimintaympäristössä

Lisätiedot

Siivouspalvelukuvaus Liite 1

Siivouspalvelukuvaus Liite 1 1 Siivouspalvelukuvaus Liite 1 Asiakas Sopimuskohde / osoite Wiitaunioni; siivouspalvelut Miekkarinteen päiväkoti Isoahontie 18 44 500 VIITASAARI Siivottava pinta-ala 257,0 m2 Päivittäinen työaika 2,0

Lisätiedot

YLEISTÄ s. 3 KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO 120 ov s. 4 HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO 120 ov s.

YLEISTÄ s. 3 KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO 120 ov s. 4 HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO 120 ov s. Elämän eväät YLEISTÄ s. 3 KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO 120 ov s. 4 HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO 120 ov s. 5 KOTITALOUSOPETUS 20 ov s. 6 HAKEUTUMINEN KOULUTUKSIIN

Lisätiedot

KIINTEISTÖN PUHTAANAPITO VAATII AIKAA JA OSAAMISTA TEKSTI: MERJA KIHL JA ARI MONONEN KUVAT: 123RF.COM

KIINTEISTÖN PUHTAANAPITO VAATII AIKAA JA OSAAMISTA TEKSTI: MERJA KIHL JA ARI MONONEN KUVAT: 123RF.COM KIINTEISTÖN PUHTAANAPITO VAATII AIKAA JA OSAAMISTA TEKSTI: MERJA KIHL JA ARI MONONEN KUVAT: 123RF.COM 50 kita 1 2/ 2018 Ensimmäinen haaste on, että alalle olisi Suomessa saatava lisää osaavia ammattilaisia.

Lisätiedot

Ammattiosaamisen merkitys tehokkuuden ja laadun tuottamisessa Mistä ja miten koulutettua henkilöstöä alalle tulevaisuudessa

Ammattiosaamisen merkitys tehokkuuden ja laadun tuottamisessa Mistä ja miten koulutettua henkilöstöä alalle tulevaisuudessa Ammattiosaamisen merkitys tehokkuuden ja laadun tuottamisessa Mistä ja miten koulutettua henkilöstöä alalle tulevaisuudessa Mitä kiinteistöpalveluala on tänään? osa mittavaa kiinteistö- ja rakentamisklusteria

Lisätiedot

KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO

KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO TAVOITTEET Kotityö- ja puhdistuspalvelujen tutkinto sisältää siivous-, ateriapalvelu-, tekstiilihuolto- ja asiakaspalvelukoulutusta, hygienia- ja työturvallisuuskoulutusta.

Lisätiedot

Kuntien kirjastotoimenjohtajat, lääninhallitusten kirjastoista vastaavat sivistystoimentarkastajat ja yhteispalvelualuevastaavat

Kuntien kirjastotoimenjohtajat, lääninhallitusten kirjastoista vastaavat sivistystoimentarkastajat ja yhteispalvelualuevastaavat 14.6.2005 VNK008:00/2003 Kuntien kirjastotoimenjohtajat, lääninhallitusten kirjastoista vastaavat sivistystoimentarkastajat ja yhteispalvelualuevastaavat YHTEISTYÖKUTSU: SUOMI VERKOSSA KAMPANJA KIRJASTOISSA

Lisätiedot

Siivouspalvelukuvaus Liite 3

Siivouspalvelukuvaus Liite 3 1 Siivouspalvelukuvaus Liite 3 Asiakas Sopimuskohde / osoite Wiitaunioni; siivouspalvelut Kuntoutumiskeskus Miekku Haapaniementie 27 44 500 VIITASAARI Siivottava pinta-ala 440,40 m 2 Työaika on 2,0 h/kerta;

Lisätiedot

Siivouskäytännöt - tekniikat ja menetelmät

Siivouskäytännöt - tekniikat ja menetelmät Siivouskäytännöt - tekniikat ja menetelmät Uimahallit, kylpylät ja kosteat tilat Sisältö Siivoushenkilöstön ammattitaitovaatimukset Henkilökohtainen hygienia Aseptiikka Siivouksen ajankohta Siivousmenetelmät,

Lisätiedot

Siivouspalvelukuvaus LIITE 2

Siivouspalvelukuvaus LIITE 2 1 Siivouspalvelukuvaus LIITE 2 Asiakas Sopimuskohde / osoite Ylläpitosiivous Wiitaunioni; siivouspalvelut Muurasjärven kotipalvelu Toukolantie 7 44 880 Muurasjärvi Siivottava pinta-ala 49,5 m2 Säännöllisin

Lisätiedot

Kunnon välineillä siivous sujuu

Kunnon välineillä siivous sujuu Kunnon välineillä siivous sujuu Siivoaminen on tärkeää näkymätöntä työtä, jonka ansiosta pinnat pysyvät hyvinä, viihtyvyys lisääntyy, eivätkä mikrobit pääse lisääntymään. Jotta siivoustyö sujuisi mahdollisimman

Lisätiedot

PUHTAANAPIDON HAASTEET. Uimahallit, kylpylät ja kosteat tilat 17.11.2015 TAMPERE TUULA SUONTAMO OY. Tutkittua puhtautta

PUHTAANAPIDON HAASTEET. Uimahallit, kylpylät ja kosteat tilat 17.11.2015 TAMPERE TUULA SUONTAMO OY. Tutkittua puhtautta PUHTAANAPIDON HAASTEET Uimahallit, kylpylät ja kosteat tilat 17.11.2015 TAMPERE TUULA SUONTAMO OY Tutkittua puhtautta Koulutus Konsultointi Puhtausmittaukset Puhtausalan kehittämisprojektit www.suontamo.fi

Lisätiedot

loistavaa puhtautta TAMMERMATIC -PALVELUT

loistavaa puhtautta TAMMERMATIC -PALVELUT TAMMERMATIC -PALVELUT loistavaa puhtautta Käytössäsi ovat pohjoismaisiin olosuhteisiin kehitetyt tuotteet, jotka soveltuvat ympärivuotiseen käyttöön kaikissa autonpesukoneissa ja vedenkierrätysjärjestelmissä.

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Miten parannan sisäilman laatua?

Miten parannan sisäilman laatua? Miten parannan sisäilman laatua? Tuula Syrjänen DI, rakennusterveysasiantuntija 17/05/2014 Mitä on hyvä sisäilma? Sisäilma on hyvää, jos suurin osa rakennuksen käyttäjistä on tyytyväisiä sisäilman laatuun

Lisätiedot

2014 2015 Elämän eväät

2014 2015 Elämän eväät 2014 2015 Elämän eväät YLEISTÄ s. 3 HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO 120 ov s. 4 KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO 120 ov s. 5 AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN VALMENTAVA

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI. Hyvinvoiva lapsi. Hygienia ja infektioiden torjunta perhepäivähoidossa

ROVANIEMEN KAUPUNKI. Hyvinvoiva lapsi. Hygienia ja infektioiden torjunta perhepäivähoidossa ROVANIEMEN KAUPUNKI Hyvinvoiva lapsi Hygienia ja infektioiden torjunta perhepäivähoidossa Varhaiskasvatuspalvelut 2015 Työryhmä: Ahlsved Matias, tartuntataudeista vastaava hoitaja, Rovaniemen kaupunki

Lisätiedot

Kiilto Silk- Kestävä ratkaisu

Kiilto Silk- Kestävä ratkaisu Kiilto Silk- Kestävä ratkaisu www.kiiltoclean.fi KiiltoClean Oy- Johtava kotimainen KiiltoClean Oy on johtava suomalainen puhtaus- ja hygieniaratkaisujen toimittaja ja myös kansainvälisesti vahva toimija.

Lisätiedot

Puhtauden- ja pölynhallinnan palvelut. Terveelliset tilat, viihtyisät ympäristöt

Puhtauden- ja pölynhallinnan palvelut. Terveelliset tilat, viihtyisät ympäristöt Puhtauden- ja pölynhallinnan palvelut Terveelliset tilat, viihtyisät ympäristöt Työmaapalvelut Rakennussiivous Loppusiivous Käyttöönottosiivous Sopimussiivous Monipuoliset puhtauden- ja pölynhallinnan

Lisätiedot

Yrittäjien käsitys innovaatioympäristön nykytilasta

Yrittäjien käsitys innovaatioympäristön nykytilasta Yrittäjien käsitys innovaatioympäristön nykytilasta Yrittäjien käsitys innovaatioympäristön nykytilasta 1 : Yksityiset toimijat yrittäjien tärkein voimavara Kysely toteutettiin yhteistyössä Suomen Yrittäjien

Lisätiedot

Rakennusten elinkaarimittarit. Heli Kotilainen 22.5.2015

Rakennusten elinkaarimittarit. Heli Kotilainen 22.5.2015 % Rakennusten elinkaarimittarit Heli Kotilainen 22.5.2015 Green Building Council FINLAND ympäristöluokitusjärjestelmät RAKENNUSTEN Elinkaarimittarit Kansainvälinen verkosto World GBC Kestävän rakennetun

Lisätiedot

Sähkönsäästökampanja kouluissa kevät 2011. Kauniaisten kaupunki Pirjo Korpinen

Sähkönsäästökampanja kouluissa kevät 2011. Kauniaisten kaupunki Pirjo Korpinen Sähkönsäästökampanja kouluissa kevät 2011 Keskuskeittiö Villa Bredan keittiö Kaupungintalon keittiö Puhdistuspalvelut - 24 kiinteistön puhdistuspalvelut, 43298 m 2-87 % tuotetaan ostopalveluna Biojätteen

Lisätiedot

Sisällys. Kysy lisää: Tiimipäällikkö Satu Pöllänen puh

Sisällys. Kysy lisää: Tiimipäällikkö Satu Pöllänen puh PUHTAUS- JA KIINTEISTÖPALVELUALA OSAAMISTARJOTIN 1.8.2018-31.12.2018 28.6.2018 1 Sisällys Asiakaslähtöiset puhtaus- ja kiinteistöpalvelut... 2 Asiakaslähtöisten puhtaus- ja kiinteistöpalvelujen tuottamisen

Lisätiedot

Puhtauden ylläpito sairaala-apteekissa. Hygieniahoitajien valtakunnalliset koulutuspäivät Jyväskylä

Puhtauden ylläpito sairaala-apteekissa. Hygieniahoitajien valtakunnalliset koulutuspäivät Jyväskylä Puhtauden ylläpito sairaala-apteekissa Hygieniahoitajien valtakunnalliset koulutuspäivät 19.5.2017 Jyväskylä Tiina Tiitinen Puhdastilasiivousprojekti Lähtötilanne: Kolme puhdastilaa: aseptisen lääkkeenvalmistuksen

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Nuorten maahanmuuttajien työkyvyn tukeminen työuran alussa (NuMaT) 3.10.2013 Marika Nevala, Merja Turpeinen, Eva Tuominen, Anne Salmi, Lea Henriksson, Jaana Laitinen 2.10.2013 M Turpeinen,

Lisätiedot

Kauniaisissa parhaat kuntapalvelut

Kauniaisissa parhaat kuntapalvelut Kauniaisissa parhaat kuntapalvelut Julkaisuvapaa maanantaina 10.12.2012 klo. 06.00 Kuntarating 2012 Suomen kuntien asukastyytyväisyystutkimus Kansainvälinen ja riippumaton EPSI Rating tutkii johdonmukaisesti

Lisätiedot

Raha-automaattiyhdistyksen RAHA-AUTOMAATTIEN PUHDISTUSOHJEET

Raha-automaattiyhdistyksen RAHA-AUTOMAATTIEN PUHDISTUSOHJEET Raha-automaattiyhdistyksen RAHA-AUTOMAATTIEN PUHDISTUSOHJEET Siivouksen vuosikello Päivittäinen siivous roska-astioiden tyhjennys, roskapussin vaihto ja roska-astian ulkopintojen nihkeäpyyhintä kosketuspintojen

Lisätiedot

Puhdistus- ja kotityöpalvelut

Puhdistus- ja kotityöpalvelut Puhdistus- ja kotityöpalvelut Pohjois-Karjalan Aikuisopisto Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Millaista siivoustyö on 2007? Puhdistuspalvelualan työ on palvelutyötä, joka koostuu mm. seuraavista tehtävistä:

Lisätiedot

Uudet kiinteistöpalvelualan ammatti- ja erikoisammattitutkinnot voimaan 1.8.2013. Huomioi uudet tutkinnot palvelua tilatessasi!

Uudet kiinteistöpalvelualan ammatti- ja erikoisammattitutkinnot voimaan 1.8.2013. Huomioi uudet tutkinnot palvelua tilatessasi! Uudet kiinteistöpalvelualan ammatti- ja erikoisammattitutkinnot voimaan 1.8.2013 Huomioi uudet tutkinnot palvelua tilatessasi! Sisällys Koulutusuudistuksen taustaa Mikä muuttuu? Alan ammatillinen koulutus,

Lisätiedot

Mitattua Puhtautta hanke

Mitattua Puhtautta hanke HELSINGIN KAUPUNKI TERVEYSKESKUS Hallinto ja palvelukeskus LOPPURAPORTTI Tukipalveluyksikkö Laitoshuoltoyksikkö 6.8.2012 Mitattua Puhtautta hanke Hygieniakartoitukset kaupunginsairaaloissa 2011 Hankkeen

Lisätiedot

TERVETULOA! YRITYSJÄSENTILAISUUS SSTL Puhtausala ry TOIMIALAN KEHITTÄJÄ

TERVETULOA! YRITYSJÄSENTILAISUUS SSTL Puhtausala ry TOIMIALAN KEHITTÄJÄ TERVETULOA! YRITYSJÄSENTILAISUUS 11.04.2019 SSTL Puhtausala ry TOIMIALAN KEHITTÄJÄ Ohjelma 14.00 Ilmoittautuminen ja kahvi 14.15 Ajankohtaista Uusi toimitussihteeri Finnclean PRO 2019 yhteenveto Lehtitarjous,

Lisätiedot

OHJAUSRYHMÄN 11. KOKOUS MOREENIASSA 18.9.2014. Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti

OHJAUSRYHMÄN 11. KOKOUS MOREENIASSA 18.9.2014. Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti OHJAUSRYHMÄN 11. KOKOUS MOREENIASSA 18.9.2014 Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti ESITYSLISTA Kokouksen avaus Läsnäolijoiden toteaminen Edellisen pöytäkirjan (kokous nro

Lisätiedot

Työhyvinvointia ja työkykyä rakentamassa Helsingissä

Työhyvinvointia ja työkykyä rakentamassa Helsingissä Työhyvinvointia ja työkykyä rakentamassa Helsingissä Titi Heikkilä Työhyvinvointipäällikkö Helsinki Suomi 100 johtamisseminaari 24.11.2017 Esityksen sisältö Lyhyt esittely Helsinki Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin

Lisätiedot

YLEISTÄ s. 3 KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO 120 ov s. 4 HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO 120 ov s.

YLEISTÄ s. 3 KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO 120 ov s. 4 HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO 120 ov s. Elämän eväät YLEISTÄ s. 3 KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO 120 ov s. 4 HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO 120 ov s. 5 KOTITALOUSOPETUS 20 ov s. 6 HAKEUTUMINEN KOULUTUKSIIN

Lisätiedot

AMMATILLISET TUTKINNON OSAT (135 osp) Kaikille pakollinen tutkinnon osa (45 osp)

AMMATILLISET TUTKINNON OSAT (135 osp) Kaikille pakollinen tutkinnon osa (45 osp) KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO AMMATILLISTEN TUTKINNON OSIEN SISÄLTÖ Kotityö- ja puhdistuspalvelujen perustutkinto (180 osp) koostuu ammatillisista tutkinnon osista (135 osp), yhteisistä

Lisätiedot

Oppilaitoksen tarjonta kotityöpalvelujen ammattitutkintoon valmistavaan koulutukseen

Oppilaitoksen tarjonta kotityöpalvelujen ammattitutkintoon valmistavaan koulutukseen Oppilaitoksen tarjonta kotityöpalvelujen ammattitutkintoon valmistavaan koulutukseen Mallinnus rakenteesta, tuotekortteina kuvatusta sisällöstä ja toteutuksen vuosikellosta Henkilökohtaistamisen ja osaamisen

Lisätiedot

Kasvisten laatujärjestelmien ajankohtaispäivä

Kasvisten laatujärjestelmien ajankohtaispäivä Kasvisten laatujärjestelmien ajankohtaispäivä 23.11.2016 Asiantuntija Merja Söderström Päivittäistavarakauppa ry Päivittäistavarakauppa ry (PTY) on päivittäistavarakaupan ja Foodservice-tukkukaupan edunvalvoja

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työhyvinvointikymppi työhyvinvointia rakentamassa 20.1.2014. Eija Lehto erityisasiantuntija Työhyvinvointipalvelut

Hyvinvointia työstä. Työhyvinvointikymppi työhyvinvointia rakentamassa 20.1.2014. Eija Lehto erityisasiantuntija Työhyvinvointipalvelut Hyvinvointia työstä Työhyvinvointikymppi työhyvinvointia rakentamassa 20.1.2014 Eija Lehto erityisasiantuntija Työhyvinvointipalvelut 6.2.2014 Eija Lehto, Työterveyslaitos Työhyvinvoinnin osatekijöitä

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Lappeenrannan seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Lappeenrannan seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Lappeenrannan seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

17.12.2010. JÄRJESTÄJÄ AIKA PAIKKA KURSSI LUOTTAMUSMIESKOULUTUS JHL ry 10.01. 14.01. Raasepori Edunvalvonnan ja yhteistoiminnan johdantokurssi, 5 pv

17.12.2010. JÄRJESTÄJÄ AIKA PAIKKA KURSSI LUOTTAMUSMIESKOULUTUS JHL ry 10.01. 14.01. Raasepori Edunvalvonnan ja yhteistoiminnan johdantokurssi, 5 pv 1 JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL RY AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2011 KUNTASEKTORIN SOPIMUSKOULUTUS VUONNA 2011 JÄRJESTÄJÄ AIKA PAIKKA KURSSI LUOTTAMUSMIESKOULUTUS 10.01. 14.01. Raasepori Edunvalvonnan

Lisätiedot

Sis i äi s nen äi Tervetuloa taloon!

Sis i äi s nen äi Tervetuloa taloon! Tervetuloa taloon! Perehdytyksellä hyvä startti työuralle! ISS Perehdytyskäytäntöihin sisältyvät: Perehdytyskortin käyttöönotto Tervetuloa Taloon -perehdytys tai -verkkokurssi Tehtäväkohtainen perehdytys

Lisätiedot

Hygieniakartoitus siivouspalvelukonseptin kehittämisen tukena Servisole Oy Siivouspalvelussa. 26.9.2012 Tiina Timonen

Hygieniakartoitus siivouspalvelukonseptin kehittämisen tukena Servisole Oy Siivouspalvelussa. 26.9.2012 Tiina Timonen Hygieniakartoitus siivouspalvelukonseptin kehittämisen tukena Servisole Oy Siivouspalvelussa 26.9.2012 Tiina Timonen Servisole pähkinänkuoressa: Toiminta alkanut 1.1.1999 RTK Palvelu Oy:n siivoukseen erikoistunut

Lisätiedot

Clean Spot Oy Pallastunturinkuja 1 F Vantaa Y-tunnus:

Clean Spot Oy Pallastunturinkuja 1 F Vantaa Y-tunnus: Clean Spot Oy Pallastunturinkuja 1 F 01280 Vantaa 020 719 1470 petri.niemi@cleanspot.fi Y-tunnus: 1875768-5 TYÖOHJE JA SOPIMUSEHDOT 2019 YLEISET TEHTÄVÄT / KAIKKI TILAT Lattioiden imurointi ja pyyhintä:

Lisätiedot

Ammattikeittiösiivouksen uudet käytännöt vähemmän vettä, vähemmän kemikaaleja Esivalmisteltu siivous

Ammattikeittiösiivouksen uudet käytännöt vähemmän vettä, vähemmän kemikaaleja Esivalmisteltu siivous Ammattikeittiösiivouksen uudet käytännöt vähemmän vettä, vähemmän kemikaaleja Esivalmisteltu siivous Leila Kakko & Marita Koskinen Sisältö Esivalmisteltu siivous Mitä likaa ammattikeittiöissä on? Misataanko

Lisätiedot

Kerkkoon palveluosuuskunta Siivous- ja kotipalvelu

Kerkkoon palveluosuuskunta Siivous- ja kotipalvelu Kerkkoon palveluosuuskunta Siivous- ja kotipalvelu Asiakas Ohjeita työlistan täyttämiseen Seuraavat taulukot ovat apuna, kun mietit, mitä erilaisia työtehtäviä haluaisit siivoojan tekevän kodissasi ja

Lisätiedot

Siivous ja desinfektio. Laitoshuoltopäällikkö Tanja Salomaa 16.11.2009

Siivous ja desinfektio. Laitoshuoltopäällikkö Tanja Salomaa 16.11.2009 Siivous ja desinfektio Laitoshuoltopäällikkö Tanja Salomaa 16.11.2009 Sairaalasiivous siivouksen tavoitteena on luoda edellytykset tilan varsinaiselle toiminnalle huomioiden: hygieenisyys viihtyisyys edustettavuus

Lisätiedot

PUHTAASTI PAREMPI PINTA

PUHTAASTI PAREMPI PINTA PUHTAASTI PAREMPI PINTA PUHTAASTI PAREMPI PINTA HYVÄ ASIAKAS: Tarjoamme teille uudenlaista pinnoitusta tiloihinne puhtaanapitoa ja hygieenisyyttä helpottamaan. Suomalaisen nanoteknologian huipputuotteilla

Lisätiedot

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan erikoisammattitutkinto Elina Oivanen

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan erikoisammattitutkinto Elina Oivanen Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan erikoisammattitutkinto 11.12.2017 Elina Oivanen Esimiestyön tutkinto Erikoisammattitutkinto Ohjaajatasolle jatkossa Lähiesimiestyön ammattitutkinto Ei osaamisaloja eikä

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Valmistelut avajaisia varten

Valmistelut avajaisia varten POISTARIPAJA -hanke 10.6.2014 Oona Salo Texvex Forssan avajaiset 3.6.2014 juhlistettiin Forssan Texvexin virallisia avajaisia iloisissa tunnelmissa. Päivään sopi niin lasten askartelua, tekstiilin lajittelua

Lisätiedot

Siivooja epidemioiden ennaltaehkäisijänä

Siivooja epidemioiden ennaltaehkäisijänä Siivooja epidemioiden ennaltaehkäisijänä Finnclean 11-12.5.2017 Minna Kyllinen Koulutusasiantuntija/kouluttaja RTK-Palvelu Oy/Contineo Oy Infektioiden aikakautena siivooja voi ehkäistä epidemian, vai voiko?

Lisätiedot

kouluyhteisössä Jyväskylä 4-5.9.2008 Pirjo Immonen-Oikkonen Osaamisen ja sivistyksen asialla

kouluyhteisössä Jyväskylä 4-5.9.2008 Pirjo Immonen-Oikkonen Osaamisen ja sivistyksen asialla Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä Jyväskylä 4-5.9.2008 Pirjo Immonen-Oikkonen Osaamisen ja sivistyksen asialla Mukana olevat kunnat v. 2008-09 *Espoo Hamina *Helsinki Hämeenlinna Iisalmi

Lisätiedot

Monitavoitearvioinnin käytännöt ja työkalut ympäristövaikutusten arvioinnin laadun ja vaikuttavuuden parantamisessa VUOSIRAPORTTI

Monitavoitearvioinnin käytännöt ja työkalut ympäristövaikutusten arvioinnin laadun ja vaikuttavuuden parantamisessa VUOSIRAPORTTI Monitavoitearvioinnin käytännöt ja työkalut ympäristövaikutusten arvioinnin laadun ja vaikuttavuuden parantamisessa VUOSIRAPORTTI 1.8.2013-31.7.2014 IMPERIA PYRKII PARANTAMAAN YVA-HANKKEIDEN LAATUA JA

Lisätiedot

Kotityöpalvelututkinto mikä se on ja mihin se liittyy? Terttu Louhikoski-Alasuutari Koulutusjohtaja, rehtori TTS - Työtehoseura

Kotityöpalvelututkinto mikä se on ja mihin se liittyy? Terttu Louhikoski-Alasuutari Koulutusjohtaja, rehtori TTS - Työtehoseura Kotityöpalvelututkinto mikä se on ja mihin se liittyy? Terttu Louhikoski-Alasuutari Koulutusjohtaja, rehtori TTS - Työtehoseura TTS - Työtehoseura Tutkimus-, koulutus- ja kehittämisorganisaatio Toimialat:

Lisätiedot

SIIVOUSKEMIAN HAASTEET PUHTAUSPALVELUISSA

SIIVOUSKEMIAN HAASTEET PUHTAUSPALVELUISSA LUMAT 3(7), 2015 SIIVOUSKEMIAN HAASTEET PUHTAUSPALVELUISSA Tuula Suontamo Tuula Suontamo Oy Tiivistelmä Puhtaus on meille kaikille monella tapaa tuttu käsite. Tiedämme, että puhtaus on terveyden tekijä,

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTUTKIMUKSEN TULOSTEN JALOSTAMINEN Henkilöstöjohtaja Kirsi Matero, Lassila & Tikanoja Oyj Back-to-Basics, Katajanokka 7.5.

HENKILÖSTÖTUTKIMUKSEN TULOSTEN JALOSTAMINEN Henkilöstöjohtaja Kirsi Matero, Lassila & Tikanoja Oyj Back-to-Basics, Katajanokka 7.5. HENKILÖSTÖTUTKIMUKSEN TULOSTEN JALOSTAMINEN Henkilöstöjohtaja Kirsi Matero, Lassila & Tikanoja Oyj Back-to-Basics, Katajanokka 7.5.2014 Lassila & Tikanoja Oyj 1 TÄNÄÄN KÄYMME LÄPI 1. Taustaa henkilöstökyselylle

Lisätiedot

Käsitelty versio: Julkaistu versio: Otsikko: Pääministerin sukulaisten omistamalla yrityksellä noin puolen miljoonan euron tilaus Terrafamesta</field>

Käsitelty versio: Julkaistu versio: Otsikko: Pääministerin sukulaisten omistamalla yrityksellä noin puolen miljoonan euron tilaus Terrafamesta</field> Julkaistu versio: Otsikko: Pääministerin enojen, serkkujen ja lasten omistamalla yrityksellä noin puolen miljoonan euron tilaus Terrafamesta Alaotsikko: Terrafamen kaivokselle tilauksen saanut

Lisätiedot

ETÄMETSÄNOMISTAJIEN SM METSÄTAITOKILPAILUT EVO

ETÄMETSÄNOMISTAJIEN SM METSÄTAITOKILPAILUT EVO ETÄMETSÄNOMISTAJIEN SM METSÄTAITOKILPAILUT EVO 2014 10.5.2014 Kisailijoita ryhmäkuvassa pihalla. Osanottajamäärä oli uusi ennätys. TULOKSET JOUKKUEET 1. Pääkaupunkiseudun Metsänomistajat ry 337 pistettä

Lisätiedot

Siivouksen vaikutus sisäilmaan CASE SEEK-hanke

Siivouksen vaikutus sisäilmaan CASE SEEK-hanke Siivouksen vaikutus sisäilmaan CASE SEEK-hanke Leila Kakko, MMM TAMK, lehtori Faktaa siivouksesta Mitä on siivous? Aputoiminto, jonka avulla prosessi (tilassa tehtävä toiminta) pidetään käynnissä Sisätiloissa

Lisätiedot

Anneli Ruotsalainen Siivouspäällikkö Joensuun kaupunki

Anneli Ruotsalainen Siivouspäällikkö Joensuun kaupunki Anneli Ruotsalainen Siivouspäällikkö Joensuun kaupunki Olen Anneli Ruotsalainen ja toimin Joensuun kaupungin Teknisen keskuksen Siivouspalvelut - yksikössä siivouspäällikkönä, jossa tehtävässä olen ollut

Lisätiedot

LAITOSHUOLLON HAASTEET Kestävä kehitys. Toiminnan tehokkuus. Kannattava kasvu. Ihmiset

LAITOSHUOLLON HAASTEET Kestävä kehitys. Toiminnan tehokkuus. Kannattava kasvu. Ihmiset MUUTA KÄSITYKSESI SIIVOUKSESTA Sales Manager Jussi Ruisniemi, Diversey Suomi Oy LAITOSHUOLLON HAASTEET Ihmiset Toiminnan tehokkuus Kannattava kasvu Kestävä kehitys 1 IoT = Internet of Things (=esineiden

Lisätiedot

01.09.2015 Mia Lindberg

01.09.2015 Mia Lindberg 01.09.2015 Mia Lindberg Yksityiset palvelut osana asiakkaan palvelukokonaisuutta Lähipalveluseminaari 1.9.2015 Mia Lindberg, Jykes Oy Yksityiset palvelut osana asiakkaan palvelukokonaisuutta Monituottajamalli

Lisätiedot

ARKEA ROKKAA JA ROLLAA!

ARKEA ROKKAA JA ROLLAA! ARKEA ROKKAA JA ROLLAA! Työn hyvällä organisoinnilla tehoa tukipalveluihin Arkean tarina liikelaitoksesta yritykseksi Toimitusjohtaja Tuija Rompasaari-Salmi, Arkea Oy Esityksen sisältö Tuija Rompasaari-Salmi

Lisätiedot

RPKK KoulutustaRjonta 2009

RPKK KoulutustaRjonta 2009 RPKK koulutustarjonta 2009 huomisen SUUNNANNÄYTTÄJÄt 2 Suomen ensimmäinen Suomen ensimmäisen kauppaopiston, Raahen Porvari- ja Kauppakoulun, perustivat laivanvarustajaveljekset Johan ja Baltzar Fellman

Lisätiedot

AUTOALAN OPETTAJA- JA KOULUTTAJAPÄIVÄT Autotalon odotukset yhteistyöstä autoalan koulutuslaitoksen kanssa

AUTOALAN OPETTAJA- JA KOULUTTAJAPÄIVÄT Autotalon odotukset yhteistyöstä autoalan koulutuslaitoksen kanssa AUTOALAN OPETTAJA- JA KOULUTTAJAPÄIVÄT Autotalon odotukset yhteistyöstä autoalan koulutuslaitoksen kanssa Sokos Hotelli Torni, Tampere 23.4.2015 Mikko Järvinen Tekninen johtaja Autokauppaa vuodesta 1960

Lisätiedot

Arkitodellisuus ja muutosten hallinta Varkauden kaupunki tukipalvelut

Arkitodellisuus ja muutosten hallinta Varkauden kaupunki tukipalvelut Arkitodellisuus ja muutosten hallinta Varkauden kaupunki tukipalvelut Varkauden kaupunki Tukipalvelut Varkauden kaupungin tukipalvelut on perustettu 1.5.2014 Tukipalveluista laadittiin selvitys, jonka

Lisätiedot

Verkkoperehdytyksen kehittäminen SOL konsernissa

Verkkoperehdytyksen kehittäminen SOL konsernissa Verkkoperehdytyksen kehittäminen SOL konsernissa Tausta SOL konserni on Suomen suurimpia palvelualan työllistäjiä. SOLIssa työskentelee tällä hetkellä lähes 10 000 työntekijää, joista n 7500 Suomessa.

Lisätiedot

SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN OHJEISTUS PALVELUN TUOTTAJALLE RAKENNUKSEN LOPPUSIIVOUKSEEN

SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN OHJEISTUS PALVELUN TUOTTAJALLE RAKENNUKSEN LOPPUSIIVOUKSEEN SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN OHJEISTUS PALVELUN TUOTTAJALLE RAKENNUKSEN LOPPUSIIVOUKSEEN Palvelun tuottajan tulee - osallistua rakennustyömaan urakoitsijapalavereihin ja työmaakokouksiin - ajoittaa loppusiivous

Lisätiedot

Helsingin Joutsen apteekki. Tiina Oksala

Helsingin Joutsen apteekki. Tiina Oksala Helsingin Joutsen apteekki 100-vuotisjuhlaseminaari Kaupunkikeskustan kivijalkakaupat Tiina Oksala Toimitusjohtaja, Erikoiskaupan Liitto Esityksen sisältö - Tiivistelmä esityksestä 17.11.2012 Erikoiskaupan

Lisätiedot

Ammattilaisen elämä helpommaksi

Ammattilaisen elämä helpommaksi Ammattilaisen elämä helpommaksi Kaikki tuotteet saman katon alta, LVI, Teollisuus, Koneet ja Työkalut, Sähkö, Kylmä ja Tee-Se-Itse. Helppoa, vaivatonta ja kustannustehokasta, eikö totta! Ahlsell minuutissa

Lisätiedot

Tilattavan siivouspalvelun kuvaus ja vähimmäisvaatimukset Liite 1

Tilattavan siivouspalvelun kuvaus ja vähimmäisvaatimukset Liite 1 Loimaan kaupunki Tilattavan siivouspalvelun kuvaus ja vähimmäisvaatimukset Liite 1 1.YHTEISKOULU, HIRVIKOSKEN YHTENÄISKOULU JA KESKUSKOULU Työkorkeus ylläpitosiivouksessa on ylettyvyyskorkeus, harvemmin

Lisätiedot

Vates-säätiö antaa tänäkin vuonna useita lausuntoja eri lakien valmistelutyöhön. Tutustu annettuihin lausuntoihin

Vates-säätiö antaa tänäkin vuonna useita lausuntoja eri lakien valmistelutyöhön. Tutustu annettuihin lausuntoihin Sivu 1/5 Lue viesti selaimessa täältä www.vates.fi Uutiskirje 16.6.2014 Vahvaa vaikuttamistyötä Vates-säätiön edustajat ovat tavanneet talven ja kevään aikana kaikkien puolueiden edustajia pääsääntöisesti

Lisätiedot

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy + Toimiala: Rakentaminen ja remontointi Yritys: Tampereen Rakennustiimi Oy Olemme saaneet Fonectalta selkeää näyttöä

Lisätiedot

Sisäilmasto ja kiinteistöpalveluiden järjestäminen elinkaarihankkeissa

Sisäilmasto ja kiinteistöpalveluiden järjestäminen elinkaarihankkeissa Sisäilmasto ja kiinteistöpalveluiden järjestäminen elinkaarihankkeissa Sisäilmastoseminaari 11.3.2015 toimitusjohtaja Tarja Andersson Elinkaarihanke (1) Hankintatapa, joissa tilaajan valitseman palveluntuottajan

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNHUOLTO Puhdistustapalvelualalle. OSA 3: Siivous ja ympäristö

YMPÄRISTÖNHUOLTO Puhdistustapalvelualalle. OSA 3: Siivous ja ympäristö YMPÄRISTÖNHUOLTO Puhdistustapalvelualalle OSA 3: Siivous ja ympäristö Sisältö 1. Osa: Perusteet Ympäristöongelmat ja ympäristönsuojelu Kestävä kehitys Ympäristöhuolto osana puhdistuspalvelualaa 2. Osa/päivä:

Lisätiedot

Hoitoympäristöjen puhtauspalvelujen hygieniaosaaminen verkkooppimisympäristö

Hoitoympäristöjen puhtauspalvelujen hygieniaosaaminen verkkooppimisympäristö Hoitoympäristöjen puhtauspalvelujen hygieniaosaaminen verkkooppimisympäristö Minna Kyllinen 9.5.2019 SSTL Puhtausala ry TOIMIALAN KEHITTÄJÄ Mikä? Verkkokurssi erilaisissa hoitoympäristöissä toimiville

Lisätiedot

Kotityöpalvelualan imagoon vaikuttaminen. Eija Lenkkeri 9.10.2013

Kotityöpalvelualan imagoon vaikuttaminen. Eija Lenkkeri 9.10.2013 Kotityöpalvelualan imagoon vaikuttaminen Eija Lenkkeri 9.10.2013 Alan mielikuva? Piikakulttuuriin Jokainen osaa kotityöt Harmaa talous, pimeä työ Moniosaajia Arjen auttajia Historiaa Käsite Kotityöpalvelu

Lisätiedot

Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla. Tutkinnon perusteet: KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUIDEN PERUSTUTKINTO 2014

Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla. Tutkinnon perusteet: KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUIDEN PERUSTUTKINTO 2014 NUORTEN YSTÄVÄT MAHIS JYVÄSKYLÄ Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla Tutkinnon perusteet: KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUIDEN PERUSTUTKINTO 2014 Paikka: Taitoniekantie

Lisätiedot

Maintpartner; työhyvinvoinnin strateginen johtaminen Miten mitata työkykyjohtamisen investointeja?

Maintpartner; työhyvinvoinnin strateginen johtaminen Miten mitata työkykyjohtamisen investointeja? Maintpartner; työhyvinvoinnin strateginen johtaminen Miten mitata työkykyjohtamisen investointeja? 17.3.2015 Suomi ja Työtulevaisuus Jari Syrjälä Henkilöstöjohtaja Maintpartner Suomessa Liiketoimintamme

Lisätiedot

vs. Kehittämisylihoitaja Pekka Makkonen Kokemusasiantuntija Veikko Markkula , Lehmusvalkama

vs. Kehittämisylihoitaja Pekka Makkonen Kokemusasiantuntija Veikko Markkula , Lehmusvalkama vs. Kehittämisylihoitaja Pekka Makkonen Kokemusasiantuntija Veikko Markkula 2.11.2017, Lehmusvalkama Terveydenhuollon / sosiaalihuollon ammattilainen Hoito Potilas / asiakas palveluidenkäyttäjä VSSHP

Lisätiedot

Valtakunnallinen toimija, paikallisesti lähellä.

Valtakunnallinen toimija, paikallisesti lähellä. Valtakunnallinen toimija, paikallisesti lähellä. 1 Se aito työterveyshuolto Missiomme on parantaa työkykyä ja työterveyttä, ennaltaehkäistä riskejä ja edistää suomalaista työhyvinvointia. Työn, terveyden

Lisätiedot

Hyvää huomenta Hyvää huomista 13.3.2016 1

Hyvää huomenta Hyvää huomista 13.3.2016 1 Hyvää huomenta Hyvää huomista 13.3.2016 1 Kemianteollisuus ry TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry Ammattiliitto Pro ry Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry Työhyvinvoinnin kehittäminen on kemian alan työmarkkinajärjestöjen

Lisätiedot

Aurinkoenergiahankkeiden rahoittaminen mitä SolarCity on opettanut?

Aurinkoenergiahankkeiden rahoittaminen mitä SolarCity on opettanut? Aurinkoenergiahankkeiden rahoittaminen mitä SolarCity on opettanut? FinSolar seminaari: Aurinkoenergian kotimarkkinat kasvuun 13.11.2014 Juha Ollikainen / GreenStream Network Oyj GreenStream lyhyesti Energiatehokkuushankkeiden

Lisätiedot

KULJETUSKALUSTON PUHDISTUSAINEET K U L J E T U S K A L U S T O N P U H D I S T U S A I N E E T

KULJETUSKALUSTON PUHDISTUSAINEET K U L J E T U S K A L U S T O N P U H D I S T U S A I N E E T K U L J E T U S K A L U S T O N P U H D I S T U S A I N E E T KULJETUSKALUSTON PUHDISTUSAINEET Puhelin (03) 780 2363 SIVU 2 l KULJETUSKALUSTON PUHDISTUSAINEET www.solmaster.fi Kestävän kehityksen puolesta

Lisätiedot

KEURUUN VANHUSPALVELUT: TARHIALA. Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla

KEURUUN VANHUSPALVELUT: TARHIALA. Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla KEURUUN VANHUSPALVELUT: TARHIALA Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla Tutkinnon perusteet: Kotityö- ja puhdistuspalveluiden pt. 2014 Paikka: Työvalmentaja: Hoivaosasto

Lisätiedot

Seminaarin koulun, Ojoisten Lasten talon ja Kirkonkulman koulun perussiivouksen palvelukuvauksessa on seuraava kohta:

Seminaarin koulun, Ojoisten Lasten talon ja Kirkonkulman koulun perussiivouksen palvelukuvauksessa on seuraava kohta: 1 KYSYMYKSIIN Kiinteistönhoito- ja siivouspalvelut (Käikälä ja Tarvasmäki, Ojoinen sekä Seminaarin koulu) Tarjouspyyntö 15.2.2013 Hämeenlinnan kaupunki, Linnan Tilapalvelut -liikelaitos KYSYMYS 1 Sopimusluonnoksissa

Lisätiedot

Kuntien ja Liikenneviraston hankintojen yhteinen kehittäminen kohti julkisten hankintojen yhteistä portaalia

Kuntien ja Liikenneviraston hankintojen yhteinen kehittäminen kohti julkisten hankintojen yhteistä portaalia Kuntien ja Liikenneviraston hankintojen yhteinen kehittäminen kohti julkisten hankintojen yhteistä portaalia Kirsi Rontu Infra-alasta tuottavampi yhteistyöllä 2 Kirsi Rontu 1 Julkiset hankkijat yhteistyöhön

Lisätiedot