MISTÄ HUUMAUSAINEIDEN VIIHDEKÄYTÖSSÄ ON KYSE?

Transkriptio

1 MISTÄ HUUMAUSAINEIDEN VIIHDEKÄYTÖSSÄ ON KYSE? Emilia Sippala Pro gradu tutkielma Sosiaalityö Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Jyväskylän yliopisto Kevät 2014

2 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO HUUMAUSAINEIDEN VIIHDEKÄYTTÖ Aiemman tutkimuksen esittelyä Viihdekäyttö, kokeilu ja ongelmakäyttö Viihdekäytön historiaa Viihdekäytön käyttökulttuurit Juhlimis- eli stimulanttikulttuuri Tajunnanlaajennus eli psykedeelikulttuuri Kannabiksen tapakäyttö Viihdekäyttö elämysyhteiskunnassa Viihdekäyttö huumepolitiikan silmin TUTKIMUSASETELMAN ESITTELY Tutkimuskysymykset Aineisto Analyysimenetelminä sisällönanalyysi sekä erittely Eettiset pohdinnat EMPIIRISET TULOKSET Viihdekäyttöäkö? Keitä he ovat? Mitä he käyttävät ja kuinka usein? Missä ja kenen kanssa? Käytön haittavaikutukset ja haittojen hallinta Käytön muutos Erot huumausaineiden ongelmakäyttöön Miksi he käyttävät kannabista? psykedeelisiä huumausaineita? empatogeeneja? stimulantteja? muita huumausaineita? vaikka se on laitonta? Käytön julkisuusaste Ken käytöstä tietää, ken ei Käyttöön suhtautuminen JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTA KIRJALLISUUS LIITTEET

3 TIIVISTELMÄ MISTÄ HUUMAUSAINEIDEN VIIHDEKÄYTÖSSÄ ON KYSE? Emilia Sippala Sosiaalityö Pro gradu tutkielma Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Jyväskylän yliopisto Ohjaajat: Tuija Kotiranta & Pekka Kettunen 73 sivua, 1 liite Maaliskuu 2014 Tutkielmassa tarkastellaan huumausaineiden viihdekäyttöä ilmiönä. Tutkielman tavoitteena on selvittää millaista käyttöä huumausaineiden viihdekäyttäjät itse pitävät viihdekäyttönä ja millaisia merkityksiä viihdekäytölle annetaan käyttäjien omasta toimesta. Lisäksi tarkastelussa on huumausaineiden viihdekäytön julkisuusaste, toisin sanoen se, kenelle huumausaineiden käytöstä kerrotaan, kenelle ei ja millä perusteella valinnat tehdään. Tutkielman tarkoituksena on antaa ääni huumausaineiden viihdekäyttäjille ja lisätä tietoa ilmiöstä. Viitekehyksenä tutkielmassa toimii viihdekäyttö ja erilaiset viihdekäyttökulttuurit, joita ovat tajunnanlaajennus eli psykedeelikulttuuri, stimulantti- eli juhlimiskulttuuri sekä kannabiksen tapakäyttö. Myös huumausaineiden ongelmakäyttöön ja huumepolitiikkaan viitataan. Lisäksi huumausaineiden viihdekäytön voidaan katsoa olevan tyypillinen ilmiö jälkimodernin ajan elämysyhteiskunnassa, jonka vuoksi viihdekäyttöä tarkastellaan myös elämysyhteiskunnan teoriasta käsin. Tutkielman aineisto on kerätty Internetistä kyselylomaketta apuna käyttäen. Kaikkiaan aineisto pitää sisällään 43 vastausta. Tutkittavat eli huumausaineiden viihdekäyttäjät ovat tutkielmassa viihdekäytön asiantuntijoita. Aineisto on analysoitu laadullisin menetelmin sisällön erittelyä sekä sisällönanalyysia apuna käyttäen. Tutkielman tulokset osoittavat viihdekäytön eroavan huumausaineiden ongelmakäytöstä. Vain murto-osalla huumausaineiden käyttö kasvaa ja muuttuu ongelmakäytöksi. Viihdekäyttäjät painottavat käytön kontrollia ja selvin päin hankittuja kokemuksia. Eri huumausaineita käytetään eri syistä tilanteissa, jotka ovat yleensä etukäteen suunniteltuja. Kannabiksen tapakäyttö tekee tähän poikkeuksen. Käyttäjät kohtaavat tuomitsemista, jonka vuoksi käytöstä kerrotaan useimmiten vain lähipiirille. Käyttäjät kokevat huumelainsäädännön syrjivänä ja epäoikeudenmukaisena, jonka vuoksi sitä ei haluta noudattaa. Tutkielma tuo viihdekäyttäjien näkökulman huumepoliittiseen keskusteluun. Avainsanat: huumeet, huumausaineet, viihdekäyttö, huumepolitiikka

4 1 1 JOHDANTO Olen elämäni aikana tahtomattani joutunut tavalla tai toisella tekemisiin huumausaineiden kanssa. Kun olin vielä lapsi, pientä kyläämme järkytti tragedia, johon huumausaineet liittyivät oleellisesti. Tämä tragedia ei jäänyt ainoaksi vaan tasaisin väliajoin kylässämme tapahtui surullisia ja kyläläisiä järkyttäviä tapahtumia. Yritin ymmärtää tapahtumia, mutta kovasta yrittämisestä huolimatta ei lapsen ymmärrys voinut mitenkään riittää ymmärtämään syitä huumausaineiden käytön takana. Tapahtumat jättivät minuun kysymyksen, jota olen viime vuosien aikana pyrkinyt mielessäni ja myös opintojen avulla ratkaisemaan. Erityisen viehättynyt olen ollut kanadalaisen lääkärin Gabor Matén esittämistä teorioista ja siitä, että silloin, kun lapsuudesta puuttuu rakkaus ja yhteys, eivät tietyt aivoalueet kehity ja aivoista tulee tällöin erityisen herkkiä huumausaineiden vaikutuksille. Tällöin huumausaineet normalisoivat olon, vievät pois tuskan ja ennen kaikkea ne saavat käyttäjän tuntemaan rakkautta. (Gabor Maté 2008.) Mieleeni tulee kaksi kysymystä: ensinnäkin tuleeko huumausaineiden käyttäjiä rankaista huumelainsäädännön turvin siitä, että he eivät ehkä saaneet parhaita lähtökohtia elämäänsä? Toisekseen mikä on tilanne huumausaineiden viihdekäyttäjillä, jotka hyvin todennäköisesti ovat integroituneita tavalla toisella yhteiskunnallisiin instituutioihin ja kertovat elämässään kaiken olevan hyvin? Katson tutkielmani olevan ajankohtainen katsaus ja tarjoavan yhden näkökulman pinnalla kelluvaan kysymykseen huumausaineiden lainsäädännöllisestä asemasta. Elämme aikaa, johon kuuluu epäluottamus suuriin kertomuksiin ja myös huumevalistukseen. Elämme aikaa, jolloin ihminen haluaa itse kertoa omat kertomuksensa ja löytää oman identiteettinsä keinoja kaihtamatta (Hautamäki 1996, ). Elämme aikaa, jossa huumausaineet ovat normalisoituneet osaksi kulttuurista ja sosiaalista todellisuutta. Huumeet ovat siis tulleet ja jääneet osaksi todellisuuttamme, ja yhä useampi on niitä itse kokeillut tai ainakin tuntee jonkun huumausaineita käyttäneen henkilön. (Salasuo 2004, 18.). Myös Barack Obama on myöntänyt käyttäneensä kannabista ja seisovansa kannabiksen laillistamisen takana. (BBC ) Yhdysvaltojen osavaltioissa Coloradossa ja Washingtonissa onkin vastikään laillistettu kannabiksen käyttö, ja Coloradossa sitä myydään jo valtion toimesta. (Helsingin Sanomat ) Myös Suomessa on vireillä kansalaisaloite, jonka tavoitteena on saada kannabiksen käyttö ja omaan käyttöön tapahtuva kasvatus dekriminalisoitua. (Yle

5 ) Voisikin sanoa, että huumausainelainsäädäntö elää maailmanlaajuisesti mielenkiintoisia aikoja. Luottamuksen mureneminen näkyy siis huumevalistuksen merkityksessä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoissuunnittelija Elina Kotovirran mukaan perinteinen huumevalistus on työssään epäonnistunut ja se on jopa saattanut lisätä nuorten kiinnostusta kannabiksen kokeiluun (Yle ). Mielestäni tämä on varsin hälyttävää. Onkin muistettava, että jokainen huumevalistaja valistaa huumeista ja niiden vaaroista omaan tietoonsa pohjaten. Tällöin oman kokemuksen ja esimerkiksi työn kautta tulleiden kokemusten myötä asiaa on kyettävä katsomaan laajemmasta näkökulmasta käsin. (Soikkeli 2002, 51.) Kysynkin miten me voimme valistajina valistaa asianmukaisesti ja nuorison luottamusta nauttien, mikäli oma tietämyksemme perustuu vanhakantaiseen, perinteiseen huumevalistukseen? Soikkeli (2002) kehottaakin siirtymään ylhäältä päin tulevasta valistuksesta keskusteluun. Se on myös yksi tämän tutkielman tarkoituksista: lisätä tietoa ja toivottavasti myös keskustelua ilmiöstä ja hälventää siihen liittyvää pelkoa. Huumausainelainsäädäntö määrittelee Suomessa rikokseksi huumausaineen käytön ja hallussapidon. Huumausaineongelmaa tarkastellaankin siis rikosoikeudellisesta näkökulmasta esimerkiksi kansanterveydellisen näkökulman sijaan. Rikosoikeudellinen suhtautuminen näkyy siten, että käyttäjät kokevat kiinnijäämisen sekä leimaantumisen pelkoa. Syystäkin. Kiinnijääminen ja rikolliseksi julistaminen voi aiheuttaa jopa loppuelämän kestäviä seurauksia kuten koulu- tai työelämän ulkopuolelle jääminen. (Kinnunen 2002, 216.) Erityisesti huumausaineiden viihdekäyttäjän kohdalla asetelma on kiinnostava, sillä huumausaineiden käytön vuoksi hän on yhteiskunnan ulkopuolella, mutta samalla hän on useimmiten tavallinen kansalainen kiinnittyneenä työelämään tai opiskelupaikkaan. Näin ollen kiinnijääminen asettaa hänet yhteiskunnan ulkopuolelle, vaikkakin huumausaineiden viihdekäytön on katsottu olevan ohimenevä vaihe, joka loppuu tai ainakin vähenee elämän vakiintumisen myötä. Tilanne muuttuu kiintoisaksi, mikäli vaikkapa kannabiksen käyttö normalisoituu yhä enemmän osaksi kulttuuriamme. Tällöin yhä useampi valitsee kokeilla kannabista ja sitä myöten myös lisääntynevät kohtaamiset virkavallan kanssa. Kyse on siitä, että yksilöt kokevat sisäisen maailmansa ulkoista maailmaa merkityksellisemmäksi ja ulkoiset olot pyritäänkin muuttamaan siten, että yksilöiden on mahdollisimman hyvä olla. Voidaan puhua myös elämysyhteiskunnasta, jossa me tällä hetkellä elämme. (Noro 1995) Emme pääse ha-

6 3 lustamme huolimatta pakoon sitä tosiasiaa, että kannabiksen yleistyessä, on myös huumelainsäädäntöä mietittävä uudelleen. (Lintonen, Rönkä, Kotovirta & Konu 2012, 62.). Mikko Salasuon ja Pauliina Seppälän vuonna 2002 esittämä kysymys lienee edelleen ajankohtainen: Huumekulttuuri syntyi näistä [valistus, viranomaiskontrolli, voimakas negatiivinen julkisuus, vapaa alkoholipolitiikka, nuorisokulttuurin kaupallistuminen] huolimatta miksi se siis kaatuisi niihin? Jussi Perälän mukaan suomalaisista noin miljoona on kokeillut kannabista (Yle ) Tässä tutkielmassa pyrin katsomaan ja näkemään viihdekäyttökulttuurin taakse. Mitä huumausaineiden viihdekäyttö on ja mistä ilmiössä on kyse? Ennen kaikkea tutkimuksellani haluan selvittää mitä huumausaineet käyttäjilleen antavat ja mitkä ovat syyt jatkaa käyttöä. Miksi he siis käyttävät? Ilmiön kuvaamisen ja merkitysten lisäksi minua kiinnostaa käytön julkisuusaste. Erityisesti viranomaisten ja siis mahdollisten valistajien tietämys aiheesta on mielenkiinnonkohteena, sillä ensinnäkin se kertoo käytön mahdollisesta ongelmallisuudesta ja toisekseen myös siitä, onko viranomaisilla tietoa ilmiöstä. Niin kauan kuin ilmiöstä ei kyetä puhumaan esimerkiksi rangaistusten pelossa, pysyy se suurelle osalle ihmisistä tuntemattomana ilmiönä, jolloin myöskään ennakkoluuloja ei kyetä taannuttamaan. Tutkielman yhtenä tarkoituksena onkin antaa ääni niille, jotka eivät itse pysty puhumaan. Tutkielman aineisto on kerätty teemoitellulla kyselylomakkeella Internetistä Facebookia apuna käyttäen. Analyysimenetelmänä olen käyttänyt sekä sisällönanalyysia että sisällön erittelyä. Tutkielma etenee aikaisemman tutkimustiedon esittelyllä, josta se jatkuu laajaalaisempaan viihdekäytön kuvaamiseen. Sen jälkeen täsmennän tutkimuskysymykset, esittelen sekä aineiston että metodologian ja pohdin tutkimusta eettisestä näkökulmasta käsin. Lopussa esittelen tulokset ja johtopäätökset sekä pohdin tutkielman aiheuttamia ajatuksia ja tuntemuksia.

7 4 2 HUUMAUSAINEIDEN VIIHDEKÄYTTÖ Huumausaineiden käyttö on aina kulttuurinen ilmentymä. Suhtautuminen huumausaineisiin ja niiden käyttöön on siis ajasta ja paikasta riippuvainen. Se, mikä suomalaisessa länsimaisessa postmodernin ajan yhteiskunnassa lasketaan kielletyksi, on jossain muussa kulttuurissa sallittua ja normaalia. Mainittakoon esimerkkinä kokalehtien pureskelu Etelä- Amerikan maissa, kuten Boliviassa ja Argentiinassa, joissa kokalehtien käytöllä on vuosituhansien perinteet (Spedding 2004, Rivera Cusicanqui 2004). Postmoderni aika tarkoittaa yksilön valinnanvapauden korostumista. Tällä lienee vaikutuksensa myös huumausaineiden normalisaatiokehitykseen, jossa on kyse siitä, että huumausaineet ovat yhä näkyvämpänä osana jokapäiväistä elämäämme (South 1999). Suhtautuminen huumausaineisiin ja niiden käyttöön vaihtelee kulttuurin lisäksi myös sukupolvien välillä. Kun vanhemmalla, ja myös valtaapitävällä väestöllä, ei välttämättä ole minkäänlaista omakohtaista kosketusta huumausaineisiin ja niiden käyttöön, yhä useammalla nuorella on. Ilmiönä huumausaineiden käyttö siis normalisoituu erityisesti nuorison keskuudessa. Muutos suomalaisten huumeasenteissa vuosien välillä on ollut merkittävä. Huumausaineiden käyttö, erityisesti kokeilu, on yleistynyt, jonka lisäksi erilaisten huumausaineiden kirjo on laajentunut. Yhä useampi joko itse kokeilee tai tuntee jonkun huumausaineiden käyttäjän. Asenteet ovat muuttuneet sallivammaksi erityisesti kannabiksen kohdalla, jonka käyttö on kasvanut merkittävästi. Muihin huumausaineisiin suhtaudutaan edelleen melko kriittisesti, vaikka esimerkiksi ekstaasin käyttö on lisääntynyt. Salliva asenne kohdistuukin erityisesti huumausaineiden kokeiluun ja säännölliseen käyttöön suhtaudutaan huomattavasti kielteisemmin. (Metso, Winter & Hakkarainen 2012, 36.) 2.1 Aiemman tutkimuksen esittelyä Suomalaisen huumetutkimuksen pioneerina voidaan pitää Pekka Hakkaraista, joka vuonna 1992 julkaisi väitöskirjansa Suomalainen huumekysymys. Huumausaineiden yhteiskunnallinen paikka Suomessa toisen maailmansodan jälkeen. Teos on kattava katsaus huumausaineiden käytön, mutta myös huumausainepolitiikan muutoksiin Suomessa toisen maail-

8 5 mansodan jälkeen. Hakkarainen on perehtynyt huumetutkimukseen myös ennen väitöskirjaansa. Lisensiaatintyössään Hakkarainen (1987, 77 80) määrittelee kolme erilaista huumausaineiden käyttötapaa, joita ovat hallittu, holtiton ja pakonomainen käyttö. Hallitussa käytössä on viitteitä viihdekäyttöön. Lisäksi Hakkarainen (1987, 70) on jaotellut epäsäännöllisesti toistuvan käytön kokeiluun ja satunnaiseen käyttöön. Säännöllisen käytön Hakkarainen on jakanut ajoittaiseen ja säännöllisesti viikoittain tai kuukausittain toistuvaan käyttöön. Hakkarainen on siis tutkinut viihdekäyttäjiä, vaikkei vielä 1990-luvun Suomessa tunnettu termiä viihdekäyttö. Viihdekäyttöä tarkoittaen puhuttiin aiemmin hallitusta käytöstä viitaten erityisesti kannabiksen hallittuun käyttöön. Myöhemmin alettiin puhua heroiinin hallitusta käytöstä, sillä päinvastoin yleisiä odotuksia, tutkimustulokset osoittivat useiden henkilöiden käyttäneen satunnaisesti heroiinia pitkiäkin aikoja sairastumatta vakavaan riippuvuuteen luvulla taas uusi juhlimiskulttuuri toi viihdekäyttöön uusia ulottuvuuksia. Tuolloin myös tutkijoiden keskuudessa yleisesti tunnustettiin hallittu ja satunnainen huumausaineiden käyttö. (Salasuo 2004, ) Hallitusta huumausaineiden käytöstä siirryttiin puhumaan hupi- tai huvikäytöstä, virkistyskäytöstä tai trendikäytöstä luvun alussa Mikko Salasuo ja Kati Rantala loivat yhdessä termin viihdekäyttö. Termi on peräisin englanninkielen sanasta recreational drug use. Suomessa Mikko Salasuo lienee tunnetuin huumausaineiden viihdekäyttöä tutkinut henkilö. Väitöskirjassaan (2004) Huumeiden käyttö ajankuvana. Huumeiden viihdekäytön kulttuurinen ilmeneminen Suomessa. Salasuo jatkaa Hakkaraisen aloittamaa työtä ja syventyy tutkimaan huumausaineiden hallittua käyttöä. Tässä käsissäsi olevassa tutkielmassa Salasuon väitöskirjalla on merkittävä rooli. Virolainen Airi-Alina Allaste (2006) on tutkinut erilaisia huumausainekulttuureja ja siirtymistä niiden välillä Virossa. Viihdekäyttökulttuurista Allaste puhuu nimellä restricted drug use. Huumausaineiden käyttö on tällöin rajallista, rajattua. Samoin kuin suomalaisessa ja muussa pohjoismaisessa tutkimuksessa, Allaste on todennut viihdekäyttökulttuurin alkaneen myös Virossa 1990-luvun alussa syntyneen uuden klubikulttuurin myötä. Klubikulttuurin vaiheet Salasuo ja Allaste on jakanut kolmeen eri vaiheeseen: vuonna esoteric period, underground period ja vuodesta 1998 eteenpäin mainstream period. Viimeisen periodin aikana huumausaineet ovat normalisoituneet osaksi nuorisokulttuuria. Mainittakoon, että Venäjän vallan alla ollessa huumausaineiden käyttö ei ol-

9 6 lut Virossa juurikaan mahdollista. Itsenäistymisen ja länsimaisen elämäntavan omaksumisen myötä nuoriso on halunnut ottaa jonkinlaisen välimatkan vanhempaan väestöön vaikka sitten huumausaineiden avulla. (Allaste 2006, ) 1990-luvulla alkanutta klubikulttuuria on tutkittu pohjoismaissa yleisesti. Suomessa Pauliina Seppälä (2001) kirjoitti Pro gradu -työnsä kielletyistä päihteistä ja rave-kulttuurista. Vuonna 2002 Seppälä ja Salasuo kirjoittivat yhdessä artikkelin Aaltoja vai vedenpinnan pysyvää nousua? Artikkelissa käydään läpi huumekulttuurin muutosta ja normalisaatiokehitystä. Kirjoittavat esittävät edelleen ajankohtaisen kysymyksen: Huumekulttuuri syntyi näistä [valistus, viranomaiskontrolli, voimakas negatiivinen julkisuus, vapaa alkoholipolitiikka, nuorisokulttuurin kaupallistuminen] huolimatta miksi se siis kaatuisi niihin? Myöhemmin Seppälä ja Salasuo (2002) ovat tutkineet yhdessä suomalaista klubikulttuuria ja siihen liittyvää huumausaineiden käyttöä. Tanskassa Johanne Korsdal Sørensen (2005) on tutkinut huumausaineiden viihdekäyttöä ja käytöstä aiheutuvien riskien arvioimista. Korsdal Sørensenin mukaan viihdekäyttäjät tuntevat hyvin käyttöön liittyvät riskit, ja keskittyvätkin käytön positiivisiin puoliin. Lisäksi käyttäjät ovat tyytymättömiä ylhäältäpäin tulevaan huumevalistukseen, joka ei huomioi käytön hyviä puolia. Korsdal Sørensen ehdottaakin vuoropuhelua valistajien ja viihdekäyttäjien välille. Fabian Sjö (2005) on vuorostaan tutkinut huumeita ruotsalaisessa klubikulttuurissa. Sjön mukaan viihdekäyttäjät tekevät eroa tavalliseen pubikulttuuriin. Käyttäjät usein vierastavat rankkaa alkoholin käyttöä, ja esimerkiksi pubeissa soitettavaa musiikkia. Omissa tapahtumissaan he taas iloitsevat tanssin voimasta, ja siitä, ettei pubikulttuurissa ilmenevä seksuaalinen lataus ole tapahtumissa läsnä. Lisäksi Sjö on tutkinut valtavirtamedian suhtautumista klubikulttuureihin. Sjön mukaan media on tuonut ilmi tapahtumiin liittyvät huumausaineet ja täten vaikuttanut negatiivisesti klubikulttuurin maineeseen, vaikkakin samoja huumausaineita on vastaajien mukaan saatavilla myös tavallisissa pubeissa joskin vähän kalliimmalla. Samoin kuin Korsdal Sørensen, Sjö ehdottaa vuoropuhelua viranomaisten ja käyttäjien välille, jotta tietyn nuorisoryhmän syrjiminen voidaan lopettaa. Tässä tapauksessa syrjinnän kohteena ovat huumausaineita satunnaisesti, tai satunnaisen säännöllisesti, käyttävät henkilöt useimmiten nuoret. Lisäksi kannabiksen tapakäyttöä on tutkittu niin Suomessa kuin maailmalla. Becker (1963) lienee ensimmäisiä huumausaineiden viihdekäyttöä tutkineita henkilöitä. Teoksessaan Out-

10 7 siders (1963) Becker kuvaa polkua, jonka marihuanan käyttäjä tekee tullakseen varsinaiseksi marihuanan käyttäjäksi. Becker on myös kuvannut käytön salailua leimautumisen pelosta ja kiinnijäämisen seurauksista johtuen. Uudempana tutkimuksena kannabiksen käytöstä mainittakoon Taru Kekonin (2007) sosiaalityön väitöskirja, jossa Kekoni tutkii kannabiksen käyttöä ja käyttöön kohdistuvaa yhteiskunnallista reagointia, ja myös sitä, miten käyttäjät reagointiin vastaavat. Tutkimustulosten mukaan kannabiksen käyttäjiin suhtaudutaan yhteiskunnassa syrjivästi, ja heidät asetetaan osaksi huumausaineiden ongelmakäyttäjien ryhmää. Kannabiksen käyttäjät reagoivat joko pyrkimällä pitämään käyttönsä salassa, etsimään hyväksyntää samanmielisten joukosta tai alkamalla kannabisaktivistiksi tarkoituksenaan luoda keskustelua kannabiksen asemasta suomalaisessa yhteiskunnassa. Huumausaineiden käytöstä puhuttaessa on luonnollista ainakin mainita huumausainepolitiikasta ja lainsäädännöstä. Tapani Sarvanti (1997) on tutkinut huumepolitiikan oikeudenmukaisuutta. Sarvanti kyseenalaistaa perustelut kokonaiskieltopolitiikkaan ja muistuttaakin nyky-yhteiskunnan ihanteesta, tasa-arvosta. Tasa-arvon nimissä jokaisella tulisi olla oikeus omaan henkilökohtaiseen erilaisuuteen ilman vaatimusta koko kansakunnan yhdenmukaisuudesta. Sarvannin mukaan nykyinen huumekontrolli leimaa ja väkivaltaisesti sijoittaa erilaiset ihmiset hyväksyttyjen ja ei-hyväksyttyjen joukkoon. Myös oikeustieteistä väitellyt Heini Kainulainen (2009) kritisoi huumausainekontrollin keskittymistä käyttäjien ympärille sekä poliisisointia, jonka sijaan tarvittaisiin enemmän tukea, apua ja hoitoa. Varsinkin huumausaineiden ongelmakäyttäjien kohdalla hoitoon pääsy rangaistuksen sijaan tulisi olla vaihtoehto. Mainittakoon vielä Nils Christie ja Kettil Bruunin (1986) teos Hyvä vihollinen. Huumausainepolitiikka Pohjolassa. Christie ja Bruun tuovat esille ajatuksen, jonka mukaan huumausaineita pidetään usein sosiaalisten ongelmien aiheuttajina. Tällöin huomio siirtyy pois todellisista ongelmien aiheuttajista, mikä taas johtaa ongelmien ratkaisematta jättämiseen. Myös Juha Partanen (2002) puhuu narkofobiasta, jolla hän tarkoittaa ihmisten pelkoon perustuvaa kielteistä suhtautumista huumausaineita kohtaan. Narkofobian ajatellaan usein olevan hyvä asia. Parhaimmillaan se estää nuoria kokeilemasta huumausaineita, toisaalta ylläpitää kontrolloivaa huumepolitiikkaa. Se merkitsee myös sitä, että huumeongelmaa ei haluta osaksi normaalia elämää vaan ongelmat siirretään poliisin tai terveydenhoitohenkilökunnan hoidettavaksi. Tällä taas on käyttäjän leimautumisen ja syrjäytymisen kannalta merkittävät seuraukset. Huumausaineiden käytön näyttäytyessä yleisesti paheksuttavana ilmiönä, on sillä vaikutuksensa myös käyttäjän identiteetin rakentumiseen (Virokannas

11 8 2004, 29). Suhtautuvatko huumausaineiden käyttäjät itseensä esimerkiksi samalla tavalla kuin homoseksuaalit homofobisessa yhteiskunnassa? 2.2 Viihdekäyttö, kokeilu ja ongelmakäyttö Huumausaineiden viihdekäytöstä puhutaan silloin, kun huumausaineiden käytön katsotaan olevan hallittua ja käytöllä on haluttuja myönteisiä seurauksia. Huumausaineiden avulla halutaan irrottautua arjesta, maksimoida hyvä olo sekä etsiä erilaisia ja uusia kokemuksia. (Salasuo 2004, 15.) Viihdekäyttöön kuuluu kuitenkin vahvaa kontrollia. Samalla, kun käyttäjät pyrkivät maksimoimaan aineesta saatavan hyvän olon, pidetään itsestäänselvyytenä minimoida käytöstä aiheutuvia haittoja. Kontrollin avulla käyttö pyritään pitämään sekä omassa mielessä että sosiaalisesti hyväksyttävänä. Käytön riskeistä ollaan tietoisia ja niitä pyritään ennakoimaan parhaalla mahdollisella tavalla esimerkiksi etsimällä tietoa käytettävistä päihteistä ja niiden vaikutuksista Internetiä apuna käyttäen. (Korsdal Sørensen 2005, 20.) Olisi kuitenkin naiivia väittää, ettei viihdekäyttökulttuurissa olisi huonoja puolia lainkaan. Viihdekäytön uhkina mainittakoon yhteisöllisyyden tunne, joka kulttuuriin liitetään. Elina Virokankaan (2004, 33) mukaan yhteisöllisyys ei ole kauaskantoista silloin, kun se perustuu huumeisiin ja niiden kautta saatuihin käyttäjien välisiin kokemuksiin. Yhteisöllisyyden rikkonaisuus näkyy esimerkiksi siinä, että käyttäjän sairastuttua kulttuuri ei suinkaan auta tätä vaan pyrkii sanoutumaan käyttäjästä ennemminkin irti. Lisäksi erilaiset mielenterveydelliset ongelmat luovat riskin viihdekäytölle. Huumausaineiden käyttö, oli se sitten viihdekäytön tai ongelmakäytön pohjalta tapahtuvaa, voi myös luoda ristiriitoja käyttäjän ja tämän lähipiirin välille. Huumausaineiden käytön laittomuus sekä yleisesti paheksuttu asema aiheuttavat myös ongelmia viihdekäyttäjille. Leimautumista pelätään, ja toisaalta salailu itsessään luo käyttäjälle haittavaikutuksia ja pelkoa kiinnijäämisestä. (Salasuo 2004, ) Pienellä osalla juhlijoista ja huumausaineiden viihdekäyttäjistä saattaa käyttö muuttua pakonomaiseksi eskapismiksi (Salasuo 2001, 157.). Huumausaineiden viihdekäyttäjät ovat useimmiten tavallisia yhteiskuntaan eri instituutioiden kautta integroituneita nuoria, jotka näkevät maailman olevan täynnä mahdollisuuksia. (Salasuo 2004, 15.) Käyttö tapahtuu useimmiten kaupungeissa vapaa-ajalla eikä sillä

12 9 ole haitallisia vaikutuksia käyttäjän opiskelu- tai työkykyyn. Toisaalta käyttäjä voi olla myös työtön, mikäli käyttö tapahtuu muutoin viihdekäytön mukaisesti eikä se esimerkiksi aiheuta fyysistä tai sosiaalista haittaa. Viihdekäyttö ei ole jokapäiväistä, joskin kannabiksen tapakäyttö voi tehdä tähän poikkeuksen, vaan useimmiten käyttö tapahtuu tietyissä konteksteissa. Tärkein ero viihdekäyttäjän ja ongelmakäyttäjän välillä lienee se, että viihdekäyttäjän ei ole pakko saada ainetta eikä elämä pyöri huumausaineiden käytön tai aineen säätämisen välillä. (Allaste 2006, 32; Salasuo & Rantala 2004, 153.) Sosiaalisella ympäristöllä, jossa huumausaineiden viihdekäyttö useimmiten tapahtuu, on yleensä ennemminkin ehkäisevä kuin edistävä vaikutus ongelmakäyttöön ajautumisen kannalta. (Zinberg & Harding 1979, Salasuon 2004, 42 mukaan.) Kulttuuriset käyttöohjeet määrittelevät selkeästi sen millainen käyttö on hyväksyttävää. Käyttötiheys, käytetyt aineet ja käytöstä aiheutuvat ongelmat ovat suurimpia mittareita. Toisaalta esimerkiksi käyttökonteksteja ja huumausaineiden vaikutuksia valvotaan, joiden lisäksi arkielämää korostetaan siten, ettei huumausaineiden käytöstä synny liian tärkeää osaa elämässä. Huumausaineriippuvuus on viihdekäytön kontekstissa tiukasti sanktioitu. (Salasuo & Rantala 2004, ) Säätelyn tapahtuessa kulttuurin sisällä, on sitä vaikea säädellä ulkoapäin erinäisten rangaistusten uhallakaan. (Salasuo 2004, 42.) Pekka Hakkarainen (1987, 70) on jaotellut käytön toistuvuuden mukaan käyttötavat viiteen eri luokkaan. Näitä ovat: 1. Kokeilu 2. Satunnainen käyttö: käyttää tarjottaessa, ei hanki itse ainetta, käyttää vain joissakin tilanteissa 3. Ajoittainen käyttö: hakeutuu tilanteisiin, joissa aineita on tarjolla, mutta vain silloin tällöin 4. Säännöllinen käyttö, kuukausittain: käyttöä ilmenee säännöllisesti, korkeintaan kuitenkin 3-4 kertaa kuukaudessa, ostaa usein aineen itse 5. Säännöllinen käyttö, viikoittain: käyttöä ilmenee vähintään kerran viikossa, käyttäjä ostaa, mutta myös välittää sekä viljelee/kerää aineita Ilmiön ollessa aiemmin marginaalinen on huumausaineiden normalisaatiokehitys kasvattanut huumausaineiden viihdekäyttäjien määrää. Esimerkiksi Euroopan Unionin huumausainepolitiikan keskeiseksi haasteeksi on nostettu huumausaineiden, ja erityisesti ekstaasin, viihdekäyttö. (Salasuo 2004, 185.) Viihdekäytöstä puhuttaessa tulee kuitenkin muistaa, että

13 10 raja viihdekäytön ja ongelmakäytön välillä on joskus hyvinkin häilyvä. Osa käyttäjistä lukeutuu sekä viihdekäyttäjiksi että ongelmakäyttäjiksi, ja lisäksi käyttö saattaa vaihdella ongelmakäytön ja viihdekäytön välillä ajanjaksosta riippuen. Osalla käyttö pysyy satunnaisena, mutta osalla käyttö muuttuu ongelmakäytöksi (Salasuo & Rantala 2004, 150). Koska käyttöön päädytään kokeilun kautta, kuvaan alla yleispiirteisesti mitä huumausaineiden kokeilu ja ongelmakäyttö ovat. Kuvio 1. Huumausaineiden käytön eri muodot. (Salasuo & Rantala 2004, 150) Huumausaineiden kokeilu on käytön ensimmäinen vaihe. Kokeilusta voidaan puhua silloin, kun käyttökerrat rajoittuvat alle kymmeneen. Huumausaineiden vaikutukset harvoin vastaavat niihin kohdistuneita suuria odotuksia, jonka vuoksi suurin osa huumausaineiden käytöstä jää kokeiluasteelle. (Heinonen 1989, 37.) Hakkaraisen (1992, 86 88) mukaan syitä kokeiluun ovat uteliaisuus, halu päihtyä, käyttö ystäväpiirissä, kuullut kertomukset huumausaineiden miellyttävistä vaikutuksista sekä vallitsevan järjestyksen ja sosiaalisten normien vastustus. Kokeilijoiden määrä on yhteydessä siihen miten huumausaineisiin yleisesti suhtaudutaan (Salasuo & Rantala 2004, 151). Nykyisin huumausaineiden kokeilu on huomattavasti yleisempää kuin esimerkiksi 1990-luvun alussa (Varjonen, Tanhua, Forsell & Perälä. 2012, 36).

14 11 Huumausaineiden kokeilun ollessa yhä yleisempää, on riittävän tiedon ja valistuksen välittäminen ensiarvoisen tärkeää. Huumausaineiden kokeilijat ovat suurimmassa riskiryhmässä, sillä heillä ei välttämättä ole riittävästi tietoa käytettävästä aineesta. Väärä informaatio sekä aineen heikko tuntemus saattaa johtaa esimerkiksi yliannostukseen. Lisäksi riskin luo myös se, että käytön laittomuudesta johtuen ei huumausaineiden laatua voida valvoa, mikä lisää huumausaineiden käytön riskiä jokaisessa käyttäjäryhmässä. (Salasuo 2004, 160.) Kaikista huumausaineiden käyttäjistä kokeilijoita on noin 80 prosenttia ja noin puolet kokeilijoista jättää kokeilun yhteen kertaan (Salasuo & Rantala 2004, 151). Metson, Winterin ja Hakkaraisen (2012) mukaan 17 prosenttia suomalaisista on ainakin kerran elämässään käyttänyt jotain laitonta huumausainetta. Yleisimmin käytetty ja kokeiltu huumausaine on kannabis. Kokeilijoista 36 prosenttia kuuluu nuorten vuotiaiden aikuisten ikäluokkaan. Kyselyyn vastanneista 6,4 prosenttia on kokeillut ekstaasia, kun kaikkien vastaajien kesken luku oli vain 1,7. Miesten osuus on naisia suurempi. Lisäksi kannabiksen kokeilu oli vuotiaiden kohdalla kasvanut samalle tasolle kuin vuotiaiden ikäluokassa. Tämä tarkoittaa sitä, että kannabis ei kytkeydy enää pelkästään nuorisokulttuuriin vaan 2000-luvun huumeiden kokeilijasukupolvi on vakiinnuttanut kannabiksen käytön osaksi elämäänsä ja näin ollen heistä on tullut säännöllisiä kannabiksen käyttäjiä. (emt., 36) Huumausaineiden ongelmakäytön taustalla on huumausaineriippuvuus. Syitä riippuvuudelle voidaan etsiä erilaisista näkökulmista. Anja Koski-Jänneksen (1998, 28 29) mukaan riippuvuuden syntyyn vaikuttavat vahvasti myönteiset odotukset liittyen huumausaineiden käyttöön. Alun myönteiset odotukset ja kokemukset muuttavat kuitenkin luonnettaan riippuvuuden syventyessä. Riippuvuutta käytetään selviytymiskeinona ongelmatilanteissa tai riippuvuus korvaa elämästä puuttuvia asioita. Tällaisena voidaan pitää esimerkiksi rakkauden ja kiintymyksen tunnetta (Maté 2008). Myöhemmin riippuvuudesta tulee pakko, joka aiheuttaa haittaa sekä yksilölle itselleen että toisille ihmisille. Huumausaineiden ongelmakäyttäjien kohdalla voidaan puhua pakonomaisesta riippuvuudesta. Huumausaineriippuvuus voidaan jakaa fyysiseen ja psyykkiseen riippuvuuteen. Psyykkisestä riippuvuudesta on kyse silloin, kun huumausaineiden käyttäjä kokee hyvinvointinsa kannalta aineen välttämättömäksi ja haluaa tuntea sen vaikutuksia yhä uudelleen. Samaan aikaan saattaa kehittyä riippuvuus niihin sosiaalisiin yhteyksiin, joissa aineet ovat läsnä. Myös erilaiset nautintoaineet, kuten tupakka, kahvi ja alkoholi, synnyttävät psyykkistä riippuvuutta. Psyykkisestä riippuvuudesta käytetään myös sanaa habitaatio tai tapakäyttö.

15 12 (Tacke & Tuomisto 2001, 414.) Fyysinen riippuvuus on usein seuraus psyykkisestä riippuvuudesta. Tällöin elimistö reagoi vieroitusoireilla, mikäli se ei saa huumausainetta. Vieroitusoireista mainittakoon yleisimmät kuten pahoinvointi, erilaiset kouristukset, hermostuneisuus sekä vapina. (Päihdelinkki 2011.) Airi-Alina Allasten (2006, 76) mukaan huumausaineiden ongelmakäytöstä on kyse silloin, kun käyttäjä kiinnostuu huumausaineista ja niiden käytöstä enemmän kuin arkielämästä. Tällöin huumausaineiden käytöstä tulee tärkeämpää kuin työstä, opiskelusta, sosiaalisista kanssakäymisistä tai aktiviteeteistä. Lisäksi huumausaineiden välittäminen ja myynti altistaa ongelmakäytölle ja käytön jatkumiselle. Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskuksen mukaan huumausaineiden ongelmakäyttöön kuuluu huumausaineiden suonensisäinen käyttö, pitkäkestoinen tai säännöllinen opiaattien käyttö, kokaiinin tai amfetamiinin käyttö. (EMCDDA 2012.) Huumausaineiden ongelmakäyttäjät ovat huumausaineiden käyttäjistä useimmiten tekemisissä viranomaisten kanssa. Ongelmakäyttäjät ovat usein huono-osaisia sosiaaliturvan ja huumetuottojen varassa eläviä, kouluttamattomia ja suuremmalla todennäköisyydellä asunnottomia kuin valtaväestöön kuuluvat. (Tanhua, Virtanen, Knuuti, Leppo & Kotovirta 2011, 58.) Huumausaineiden ongelmakäyttäjät kohtaavat siis useampia sosiaalisia, mutta myös psyykkisiä ja terveydellisiä ongelmia. (Salasuo & Rantala 2004, 152.) Vuonna 2005 huumausaineiden ongelmakäyttäjiä oli Suomessa arviolta Kaiken kaikkiaan luku on 0,6 0,7 % koko maan vuotiaasta väestöstä. Huomionarvoista on, että suurin osa ongelmakäyttäjistä on suhteellisen nuoria, vuotiaita. Miesten osuus ongelmakäyttäjistä oli 80 % ja yleisimmin käytetty päihde oli amfetamiini. Hoitoon hakeutuneista 55 % ilmoitti syyksi opiaatit, 14 % stimulantit, 13 % kannabiksen, 11 % alkoholin ja 6 % lääkkeet. Oma lukunsa on huumausaineiden sekakäyttö ja useimmiten sekaisin käytetään opiodipohjaisia lääkeaineita ja rauhoittavia lääkeaineita (bentsodiatsepiinit) sekä alkoholia että kannabista. Myös korvaushoitolääke Subutex (buprenorfiini) on kovassa pistoskäytössä huumausaineiden ongelmakäyttäjien kesken. (Tanhua ym. 2011, 57.) Huumausaineteollisuuden näkökulmasta huumausaineiden ongelmakäyttäjät ovat ihanteellisia asiakkaita. Ongelmakäyttäjä tarvitsee huumausaineita säännöllisesti, jonka lisäksi käyttäjä rahoittaa omaa käyttöään välittämällä huumausaineita muille käyttäjille. Huumausaineiden ongelmakäyttäjä takaa säännöllisellä käytöllään säännölliset tulot huumausai-

16 13 neita välittäville rikollisliigoille, jonka lisäksi lisätuloja tuo ongelmakäyttäjän muille välittämät huumausaineet. 2.3 Viihdekäytön historiaa Salasuon (2004, 153) mukaan huumausaineiden viihdekäyttö ei suinkaan ole uusi ilmiö vaan esimerkiksi kannabista on viihdekäytetty kautta aikojen. Suomessa huumausaineiden viihdekäytön juuret ulottuvat ja 1930-luvuille, kun terveydenhuollon parissa työskennelleet henkilöt käyttivät huumausaineita huvitarkoituksessa. Heille aineiden saatavuus oli helppoa ja huumausaineiden käyttö olikin sidoksissa laillisiin rakenteisiin. Käyttö oli vähäistä ja sillä oli tietyt sosiaaliset puitteet, jotka ovat aikojen saatossa muuttuneet ja moninaistuneet. (Onnela 2001, ) 1960-luvulla huumausaineiden viihdekäyttö yleistyi ja levisi nuorison keskuuteen ympäri maailmaa. Hippiliikkeen yleisimmin käytettyjä huumausaineita olivat kannabis ja LSD luvulle tultaessa hippiliike kuitenkin päättyi ja New Yorkin marginaalikulttuureissa luotiin tanssiin, diskomusiikkiin ja huumeisiin keskittynyttä diskokulttuuria. Kulttuuri syntyi mustien ja homoseksuaalien keskuudessa ja siihen liittyi hedonistisuus. Toiminta oli salaista ja mukaan pääsivät vain kutsuvieraat. LSD, meskaliini, kokaiini ja ekstaasi olivat yleisimmin käytetyt päihteet. (Seppälä 2001, ) Vuonna 1977 Chicagossa syntyi uusi musiikkilaji, house. Kulttuuri jäljitteli pitkälti New Yorkin mallia huumeiden ja tanssin turvin. Housen tahdittamiin tansseihin valmistauduttiin nauttimalla kannabista, poppersia (amyylinitraatti), kokaiinia, LSD:tä tai PCP:tä eli fensyklidiiniä. Uusia tuulia puhalsi Detroitista vuonna 1980, kun syntyi tekno. Kun diskomusiikkiin ja houseen liitettiin huumausaineet, ei teknokulttuurin ja huumausaineiden välille syntynyt samanlaista yhteyttä. (Seppälä 2001, ) 1980-luvulla saivat alkunsa erilaiset ravetilaisuudet. Vuonna 1987 brittiläiset juhlijat ja dj:t kokoontuivat Ibizalle juhlimaan ja käyttämään LSD:tä, meskaliinia, kokaiinia ja ekstaasia. Pian sen jälkeen raveja alettiin järjestää Lontoossa. Ekstaasi oli yleisimmin käytetty huumausaine ja myös valtaväestö sai vihiä sen olemassaolosta. Kuitenkin valtavirta keskittyi juhlimaan alkoholin voimin perinteisissä yökerhoissa, kun taas huumausaineiden satun-

17 14 naiskäyttäjät juhlivat huumausaineiden voimin raveissa tai tanssiklubeilla. (Seppälä 2001, 19 23) Pohjoismaihin ravet saapuivat 1990-luvulla. Raveissa soitettiin läpi yön housea ja trancea. (Seppälä 2001, 38.) 2010-luvulla ravetilaisuudet elävät edelleen sekä Suomessa että muissakin Pohjoismaissa. Esimerkiksi Ruotsissa klubikulttuuri, johon huumausaineet kuuluvat olennaisena osana, elää siitäkin huolimatta, että huumausainepolitiikan tavoitteena on huumeeton yhteiskunta (Sjö 2005, 40). Myös Tanskassa ja Virossa teknokulttuuri elää samoin kuin Suomessakin (Korsdal Sørensen 2005, Sjö 2005). Teknokulttuurin voisikin sanoa vakiinnuttaneen asemansa, samoin kuin huumausaineiden viihdekäytön. Vaikka viihdekäyttöä on ilmennyt eri kulttuurien keskuudessa jo vuosikymmeniä, voidaan sen katsoa olevan tyypillinen ilmiö postmodernille ajalle, jota nyt elämme. Viihdekäytössä korostuvat käyttäjien näkemykset siitä, että he ovat vapaita tekemään valtavirrasta poikkeavia valintoja, joista he myös itse myös kantavat vastuun. (Sjö 2005, 40.) Huumausaineita käytetään apuna oman identiteetin etsimisessä ja niiden kautta haetaan uusia ja erilaisia kokemuksia. Postmodernille ajalle on myös tyypillistä yhteisöllisyyden tarve, jota viihdekäyttäjät hakevat ympäristöistä, joissa heidän tekemänsä valinnat hyväksytään. Myös luottamus suuriin kertomuksiin on heikentynyt ja käyttäjät luottavatkin enemmän omiin kokemuksiinsa kuin huumevalistukseen. Postmodernin ajan ihminen haluaakin itse kertoa omat kertomuksensa ja pohjata ne omiin kokemuksiinsa. (Hautamäki 1996, ) 2.4 Viihdekäytön käyttökulttuurit Mikko Salasuon (2004, 27) mukaan viihdekäyttö voi liittyä viikonloppuihin keskittyvään juhlintaan tai elämäntapaan, johon kuuluu syvällisiä filosofisia ulottuvuuksia. Tällöin minää muokataan tiedostaen ja itsereflektiivisesti. Viihdekäytön motiiveja ovat juhliminen, yhdessäolo ystävien kanssa, erottautuminen, statuksen hankinta, rentoutuminen, itsensä henkinen kehittäminen sekä uteliaisuus. Usein näistä toteutuu useampi samanaikaisesti. Laajemmin viihdekäyttö voidaan jakaa kolmeen eri kategoriaan: juhlimiseen, tajunnanlaajennukseen ja kannabiksen tapakäyttöön. (emt )

18 15 Kuvio 2. Huumeiden viihdekäyttökulttuurit. (Salasuo & Rantala 2004, 163.) Juhlimis- eli stimulanttikulttuuri Juhlimiskulttuuri on viime vuosina yleistynyt nopeasti. Useimmiten juhliminen tapahtuu kaupungeissa viikonloppuisin ja on näin ollen osa vapaa-ajan viettoa. Juhlimista harrastetaan useimmiten ravintoloissa, klubeilla, varastohalleissa ja yökerhoissa, jotka tarjoavat elektronista musiikkia tanssittavaksi. Lisäksi järjestetään erinäisiä laittomia undergroundbileitä, jotka on järjestetty musiikkia ja tanssimista varten. Tanssiminen saattaa kestää useita tunteja ja lisää kestokykyä haetaan huumausaineista. (Salasuo & Rantala 2004, 165.) Juhlimiseen käytettäviä huumausaineita ovat yleisimmin amfetamiini, ekstaasi ja kannabis. Myös esimerkiksi kokaiinia ja GHB:tä eli gammaa käytetään. Amfetamiini ja ekstaasi poistavat väsymystä ja antavat energiaa ja mahdollistavat pitkään kestävän juhlimisen. Ekstaasia käytettäessä käyttäjä tuntee voimakasta empatiaa ja euforiaa, jonka lisäksi itsetunto vahvistuu ja tarkkaavaisuus lisääntyy. Käytettyjen aineiden perusteella juhlimista voidaan kutsua myös stimulanttikulttuuriksi. (Salasuo & Rantala 2004, )

19 16 Pauliina Seppälä (2001) on pro gradu tutkielmassaan tuonut esille kuusi erilaista motiivia juhlimiseen. Näitä ovat juhlimistilanteen päämäärättömyys, jolloin juhlimisen merkitys korostuu kokemuksena ilman välinearvoa ja merkityksiä. Lisäksi juhlimiskulttuuri on aseksuaalinen tapahtuma, jossa seksuaalisuus ilmenee hienovaraisemmin kuin esimerkiksi perinteisessä suomalaisessa ravintolakulttuurissa. Kolmanneksi juhlimiskulttuuri mahdollistaa tunteen yhteisöllisyydestä ja hyväksytyksi tulemisesta tuntemattomien ihmisten joukossa. Neljänneksi juhlimiskulttuuri on kokonaisvaltainen tapahtuma, jossa ovat mukana sekä keho että kaikki aistit. Viidenneksi kulttuuri on interaktiivinen, jossa ihmisten keskinäinen vuorovaikutus vaikuttaa tunnelmaan. Kuudenneksi juhlimiskulttuuri feminisoi miehen. Fabian Sjön (2005, 36) mukaan juhlimiskulttuuri tarjoaa juhlijoille ilmapiirin, joka on avoin, rauhallinen, ystävällinen ja iloinen. Huumausaineisiin suhtaudutaan liberaalisti ja pukukoodi on vapaa luvun motto PLUR (peace, love, unity, respect) elää edelleen joidenkin juhlijoiden keskuudessa. Juhlittaessa nuorisolla on mahdollisuus luoda omaa identiteettiään ilman aikuisten valvontaa. Juhlimiskulttuurin voitaisiinkin katsoa olevan vastalause aikuista yhteiskuntaa vastaan. (emt. 43.) Juhlimiskulttuurin tavoitteena on siis maksimoida hyvä olo tanssin ja huumausaineiden voimin, tarjota hauskanpitoa ja rentoutumista. Toisaalta juhlimiskulttuuri on hedonistista, eskapistista ja elitististä toimintaa, jossa esimerkiksi voimakasta alkoholin käyttöä paheksutaan. Muutoinkin pyritään välttämään voimakasta päihtymystä käytetystä aineesta riippumatta. (Salasuo 2004, 166.) Juhlimiskulttuuri on ottanut vaikutteita psykedeelikulttuurista, ja psykedeelikulttuuri taas stimulanttikulttuurista. Huumausaineiden viihdekäyttäjät voivatkin olla osana sekä stimulantti- että psykedeelikulttuurissa (ks. kuvio 2), Tajunnanlaajennus eli psykedeelikulttuuri Psykedeelikulttuuri ulottaa juurensa 1960-luvulle, jolloin LSD oli kulttuurin edustajien suosiossa. Uudelleen psykedeelikulttuuri nousi kiinnostuksen kohteeksi 1990-luvulla, toisen huumeaallon aikaan. (Hakkarainen 2002.) Psykedeelikulttuuri elää edelleen ja erilaisia tilaisuuksia järjestetäänkin kesäisin ulkoilmassa, jolloin länsimaisen kulttuurin kokemusmaailma pyritään sekä konkreettisesti että henkisesti asettamaan mahdollisimman kauas.

20 17 Näiden niin kutsuttujen metsäbileiden lisäksi tapahtumia järjestetään joskus myös sisätiloissa, klubeilla ja yökerhoissa. (Salasuo & Rantala 2004, 167.) Psykedeelikulttuuriin kuuluu vakavahenkinen suhtautuminen huumausaineisiin. Huumausaineiden käytöllä on usein ideologisia sisältöjä: luonnosta ja ekosysteemistä kannetaan huolta ja usein valtakulttuurissa vallitsevasta arvomaailmasta pyritään eroon. Oman elämäntavan, johon voi kuulua kiinnostuksenkohteina esimerkiksi shamanismi ja itämaiset uskonnot, noudattamista korostetaan. (Salasuo & Rantala 2004, 167.) Seppälän (2002, 216) mukaan psykedeelikulttuurissa pyritään toiselle tajunnantasolle, joita ovat itsensä tarkasteleminen sekä vallitsevat yhteiskunnan tarkasteleminen. Voidaan puhua myös reflektiivisyydestä, jonka välittäjinä toimivat joko päihteet itsessään tai yhteisesti omaksuttu päihdeideologia, joka antaa koetuille päihdekokemuksille tietynlaisia merkityksiä. Itsensä tarkastelemisessa huumausaineita käytetään omien halujen ja tarpeiden mukaan. Esimerkiksi traumaattisia lapsuudenkokemuksia pyritään purkamaan erilaisten aineiden avulla. Myös vaikkapa seksuaalisuuden tutkiminen ja vapautuminen on yksi syy käyttää psykedeelejä. Käyttäjät kertovat psykedeelien poistavan egoa, joka helpottaa valtakulttuurin rakenteiden tarkastelemisessa. Aineiden katsotaan lisäävän itsetuntemusta ja niiden käyttämisen toivotaan tavoittavan myös muita ihmisiä. Poliittisesti psykedeelien käyttäjät ovat libertaristeja, joskaan he eivät usko voivansa muuttaa maailmaa poliittisten valtarakenteiden kautta. Ainoana poliittisena päämääränä on usein huumelainsäädännön muuttaminen. (Seppälä 2002, ) Käyttäjät suhtautuva kriittisesti alkoholi- ja stimulanttikulttuureihin, sillä he kokevat, että huumausaineilla tulee olla tärkeä tehtävä kuten itsetuntemuksen lisääminen. Hauskanpito ei riitä syyksi käyttää huumausaineita. Käyttäjät kuitenkin itse myös kritisoivat kulttuuria siitä, että yhteiskunnallista yhteisvastuullisuutta ei kanneta ja ongelmien ilmentyessä sekä ympäröivä yhteiskunta että oma alakulttuuri torjuvat käyttäjän. Juha Siltala onkin korostanut psykologisten valmiuksien merkitystä postmodernissa yhteiskunnassa, jossa ihminen haluaa hallita elämäänsä. Myös Sari Näre arvioi, että vastaisuudessa kyvystä erottaa fantasia todesta, tulee erottamaan ihmisiä toisistaan. (Seppälä 2002, ) LSD:n lisäksi psykedeelikulttuurissa useimmiten käytettäviä huumausaineita ovat päihdyttävät sienet ja kannabis sekä ekstaasi. Huumausaineilla pyritään lisäämään itsetuntemusta, avartamaan tajuntaa ja saavuttamaan uudenlainen tila tarkastella todellisuutta. Huumausainekokemuksia voidaan tarkastella esimerkiksi mielenhallinnan opetteluna ja erilaisia huu-

21 18 mausaineita kokeillaan uteliaisuuden nimissä. Uuteen aineeseen tutustutaan niin Internetin kuin kirjallisuuden avulla, jonka jälkeen halutaan tietää miten kyseessä oleva aine vaikuttaa omaan psyykeen ja miten sitä hallitaan. Muutaman käyttökerran jälkeen tutustutaan mahdollisesti johonkin toiseen aineeseen. (Salasuo & Rantala 2004, 167.) Kannabiksen tapakäyttö Viihdekäyttöön laskettavasta tapakäytöstä puhuttaessa tarkoitetaan useimmiten kannabiksen tapakäyttöä, joskin kannabiksen käyttäjät saattavat käyttää kannabiksen lisäksi muitakin huumausaineita. Kuitenkin kannabis on tapakäyttäjien keskuudessa tärkein huumausaine. (Salasuo & Rantala 2004, 154.) Muutoin termi tapakäyttö viittaa habitaatioon eli psyykkiseen riippuvuuteen, jota erinäiset huumaus- sekä nautintoaineet aiheuttavat. (Tacke & Tuomisto 2001, 414.) Kannabiksen tapakäytön juuret ulottuvat 1960-luvulle, jonka jälkeen se on vakiinnuttanut asemansa käyttäjien keskuudessa (Salasuo & Rantala 2004, 154). Yleisimmät syyt kannabiksen käyttöön ovat rentoutuminen, arjen rutiineista irrottautuminen ja miellyttävän olotilan saavuttaminen: motiivit käytölle ovat usein samoja kuin alkoholia käytettäessä. Kannabiksen käyttäjät vertailevatkin usein kannabista ja alkoholia keskenään ja kannabiksen käyttöä puolustellaan alkoholiin verrattuna sillä, ettei se aiheuta samanlaista sekavuutta, aggressiivisuutta tai jälkioloja kuin alkoholi. Kannabiksen käyttäjät ovat usein kohdanneet lähipiirissään alkoholin käyttöä, jolla on ollut negatiivisia vaikutuksia. Aiemmat negatiiviset kokemukset taas saattavat johtaa itselle vaihtoehtoisen päihteen, tässä tapauksessa kannabiksen, etsimiseen. (Kekoni 2007, ) Kannabista käytetään myös tajunnan avaamiseen. Tällöin kannabiksen käytöllä pyritään avaamaan sellaisia kokemustasoja, joita ei muuten kuin kannabista käyttämällä voida tavoittaa. Toisaalta kannabista voidaan käyttää terästämään muita kokemuksia, jolloin se vahvistaa miellyttävällä tavalla eri aistitoimintoihin liittyviä kokemuksia. Tällaisia kokemuksia voivat olla esimerkiksi syöminen, seksuaalinen kanssakäyminen, musiikin kuuntelu, lukeminen. Kannabista kerrotaan käytettävän myös silloin, kun halutaan työskennellä erilaisilla luovilla aloilla ja keskittyä paremmin esimerkiksi musiikin tekemiseen. (Kekoni 2007, 124.)

22 19 Viihtymisen ja tajunnan avaamisen lisäksi kannabista käytetään myös lääkeaineena, jonka avulla pyritään luomaan yhteyttä omaan itseen ja lisäämään itseymmärrystä. Kannabiksen kerrotaan auttaneen vaivoihin, joihin muut lääkeaineet eivät ole auttaneet. Kannabis saattaa pitää yllä psyykkistä hyvinvointia, mutta toisaalta psyykkisiä vaivoja hoidetaan myös kannabiksella. (Kekoni 2007, ) Kannabiksen käyttö saattaa perustua myös riippuvuuteen. Kannabiksen käytössä merkittävää on myös sen sosiaalinen ulottuvuus. Vaikka kannabista saatetaan käyttää yksin ollessa, liitetään se usein yhdessä tapahtuvaksi toiminnaksi. Kun kannabista käytetään seurassa, luo se käyttäjien välille jotain poikkeuksellista ja tämän poikkeuksellisuuden katsotaan olevan merkittävä osa itse käyttöä. Kannabista käytettäessä hyvinkin erilaiset ja eri lähtökohdista tulevat ihmiset tulevat toimeen keskenään. Tällöin kannabis lisää ymmärrystä erilaisten ihmisten välillä ja käytön kautta voidaan laajentaa sosiaalista verkostoa. (Kekoni 2007, ) Kekonin (2007, ) mukaan kannabiksen käyttäjät kokevat, että heihin suhtaudutaan yhteiskunnassa syrjivästi ja usein heidän ajatellaan olevan osa huumausaineiden ongelmakäyttäjien ryhmää. Kannabiksen käyttäjät vastaavat kritiikkiin joko yksilöllisesti, kulttuurisesti tai yhteiskunnallisesti. Yksilöllisissä neuvotteluissa on kyse siitä, että usein kannabiksen käyttäjät vaikenevat käytöstään, pitävät sen salassa, omana tietonaan leimautumisen pelosta johtuen. Toisekseen käyttöä kontrolloidaan siten, että kannabiksen käyttöön etsitään sopiva ajankohta eikä sitä nautita sellaisten ihmisten läsnä ollessa, jotka eivät käyttöä hyväksy. Kulttuurisista neuvotteluista on kyse silloin, kun valtakulttuurin arvot kyseenalaistetaan eikä siihen haluta täysin kuulua. Valtakulttuurin mielestä kyse voi olla syrjäytymisestä, kun taas käyttäjät itse kokevat erottautumisen valtakulttuurista ja toisaalta taas kiinnittymisen omiin kulttuurisiin keskuksiin positiivisena valintana. Näin ollen syntyykin alakulttuureja, niin kutsuttuja kannabiskulttuureja, joissa kannabiksen käyttäjät tulevat hyväksytyiksi omina itsenään. Yhteiskunnallisesta reagoinnista on kyse silloin, kun kannabiksen asemaan yhteiskunnassa pyritään vaikuttamaan kannabisaktivismin avulla, jolloin myös oma käyttö tulee julkiseksi.

23 Viihdekäyttö elämysyhteiskunnassa Elämysyhteiskunnasta puhuttaessa tarkoitetaan Gerhard Schulzen (1992) kehittämää sosiaalisen muutoksen teoriaa, jonka juuret ulottuvat 1960-luvulle, sodanjälkeiseen modernisaatioprosessiin ja kulutusyhteiskunnan syntyyn. Teorian mukaan yhteiskunnallinen ja kulttuurinen muutos on monitasoinen, ja koskettaa näin ollen koko yhteiskuntaa. Teorian lähtökohtana on valinta ja vaikutus. Toimintatilanteen rajojen ollessa tiukat, on pyrkimyksenä vaikuttaa niihin. Tällöin ajatukset suuntautuvat kyseessä olevaan tilanteeseen eli ulospäin. (Schulze 1992 Noron 1995, mukaan.) Vaikutus näkyy esimerkiksi kannabiksen dekriminalisointia tukevassa kansalaisaloitteessa. Positiivisena peruselämyksenä lakialoite menee läpi, tai ainakin lisää keskustelua asiaan liittyen, ja negatiivisena elämyksenä on asioiden samankaltaisena pysyminen. Rajojen väljentyessä ja vaihtoehtojen lisääntyessä vaikuttamisen tilalle tulee valinta. Valinnat tulevat toimintatavoiksi, mutta myös samalla toimintapakoiksi. Ajatukset ovat suuntautuneet sisäänpäin: tunteisiin ja psykologisiin prosesseihin, toisin sanoen elämyksiin. Valintoihin perustuvaa yhteiskuntaa voidaan kutsua elämysyhteiskunnaksi, jossa vallitsee elämysrationaalisuus. Elämysrationaalisuus taas perustuu arkea ohjaavaan käsitykseen hyvästä elämästä. Tällöin päämäärät, joihin optimaalisin keinoin pyritään, löytyvät subjektista itsestään. Ulkoiset olot järjestetään siten, että subjektin on mahdollista saavuttaa mahdollisimman toimivia sisäisiä vaikutuksia. Olemisen merkitys korostuu. (Schulze 1992 Noron mukaan 1995, mukaan, Niemi-Väkeväinen 1998, 133.) Schulze (1992) on teoriassaan kuvaillut erilaisia arjen skeemoja, sosiaalisia miljöitä sekä psykofyysisen semantiikan elämysmuotoja, jotka vaikuttavat elämysten kokemiseen. Tässä tutkielmassa ei kuitenkaan ole mahdollista lähteä erittelemään kaikkia vaan keskityn sosiaalisiin miljöihin sekä neljänteen jaotteluun, eksistenssinäkemykseen. Eksistenssinäkemyksessä kyse on yksilöiden käsityksistä elämäänsä ohjaavista kiinnikkeistä. Toisin sanoen siis siitä, miten yksilö kokee minän ja maailman: onko minä maailma-suhde ankkuroitunut minään vai maailmaan. Minään ankkuroituneessa maailmassa, minä koetaan annettuna maailman sijaan, ja maailma taas koetaan mielletyn minän hallitsemaksi aspektiksi. Minään ankkuroituneessa maailmassa primääriksi perspektiiviksi muodostuvat sisäinen ydin sekä tarpeet. Pyrkimyksenä on tällöin itsetoteutus sekä stimulaatio. (Schulze 1992 Noron 1995, 122 mukaan, Niemi-Väkeväinen 1998, 135.)

24 21 Maailmaan ankkuroituneessa minä maailma-suhteessa taas maailma koetaan annettuna, jolloin minä asetetaan maailman hallitsemaksi aspektiksi. Pyrkimyksenä tällöin on arvostettu asema, sovinnaisuus sekä turvallisuus, joiden takaa löytyvät primääriperspektiivit hierarkia, sosiaaliset odotukset sekä uhkat. Maailmaan ankkuroituneet kuuluvat taso-, integraatio- ja harmoniamiljööseen, kun taas minään ankkuroituneet kuuluvat itsetoteutus- sekä viihdemiljööseen. Itsetoteutusmiljöö on teknokraattis-liberalinen, hedonistinen sekä postmaterialistinen miljöö. Viihdemiljöötä Schulze taas kuvailee perinteettömäksi työläismiljööksi. (Schulze 1992 Noron 1995, 128, 138) Sosiaalisten miljöiden ihmiset muistuttavat toisiaan useiden subjektiivisten sekä situationaalisten aspektien perusteella. Jäsenet ovat kontaktissa enemmän toisiinsa kuin muihin ihmisiin. Toki yksilöiden ja ryhmän jäsenten elämänkulut ja toiminnot ovat jatkuvassa muutoksessa, ja elämän eri osa-alueille saattaakin muodostua erilaisia ajattelu- ja toimintatapoja. (Schulze 1993, 746 Niemi-Väkeväisen 1998, mukaan.) 2.6 Viihdekäyttö huumepolitiikan silmin Ennen varsinaisen huumausainepolitiikan syntyä, huumausaineiden käyttöä säätelivät yhteiskunnalliset normit. Toisin sanoen sosiaalinen paheksunta rajoitti käyttöä ja korvasi nykyaikaista huumausainelainsäädäntöä. (Hämeen-Anttila 2013, ) Suomalaisella huumausainepolitiikalla on pitkä historia, ja suhtautuminen huumausaineisiin on vaihdellut ajanjaksosta riippuen. Ennen 1960-lukua huumausaineiden käyttöön suhtauduttiin lääketieteellisenä ongelmana, kun hippiliikkeen myötä suhtautuminen muuttui rikosoikeudellisempaan suuntaan. (Hakkarainen 1992, 146.) Huumausainepolitiikka seuraakin ihmisten yleisiä asenteita, esimerkiksi kielteiset asenteet johtavat kontrollipolitiikkaan ja päinvastoin (Partanen 2002, 28). Suomessa sovelletaan nykyisin sekä repressiivistä kokonaiskieltopolitiikkaa että haittojen vähentämisen politiikkaa. Repressiivinen politiikka korostaa rajoittavia huumepoliittisia ja rikosoikeudellisia keinoja, joiden tarkoituksena on vähentää huumausaineiden kokonaiskulutusta ja jonka taas uskotaan vaikuttavan ongelmakäyttäjien vähäiseen määrään. Käytön ehkäisy on ensisijaista ja kustannustehokasta verrattuna huumausaineiden käyttäjien hoitoon. (Kontula 1998, 181 Tammen 2002, 255 mukaan.) Tämä huumepolitiikan muoto on saanut Suomessa alkunsa vuonna 1972, kun lakia säätävä eduskunta päätti huumausaineiden myynnin, salakuljetuksen ja välittämisen lisäksi kieltää

25 22 huumausaineiden käytön ja hallussapidon. Päätös tapahtui arpomalla, sillä lakia säätävä eduskunta ei päässyt asiassa yksimielisyyteen. (Hakkarainen 1992, ) Haittojen vähentämisen politiikan mukaan huumausaineiden käyttö on ongelma, mutta myös tyypillinen ilmiö jälkimodernille ajalle. Tavoitteena on minimoida huumausaineiden käytöstä johtuvia haittoja. Politiikka korostaa käyttäjän oikeuksia ja intressejä sekä huumausaineiden käytön dekriminalisointia. Esimerkiksi neulojen vaihtopisteet edustavat haittojen vähentämisen politiikan mukaista toimintaa. Suuntaus on saanut osakseen myös kritiikkiä, sillä sen on katsottu merkitsevän huumausaineiden käytön hyväksymistä. (Kontula 1998, 181 Tammen 2002, 255 mukaan.) Repressiivisen kokonaiskieltopolitiikan sekä haittojen vähentämiseen tähtäävän politiikan on nähty olleen ristiriidassa keskenään (Hurme 2002, 420). Näin onkin esimerkiksi käyttäjän kannalta: terveydenhuollossa, esimerkiksi neulojen vaihtopisteessä käyttäjään suhtaudutaan potilaana, mutta poliisiin törmätessään potilaasta tulee rikollinen. Tapani Sarvannin (1997) mukaan nykyisin sovellettava huumausainepolitiikka on ristiriidassa jälkimodernin ajan kanssa, jossa yksilön oikeutta omiin valintoihin korostetaan eikä politiikka täten ole oikeudenmukaista. Huumausainepolitiikka muuttuu kuitenkin jatkuvasti. Vuoden 2012 lopulla Yhdysvaltojen osavallat Colorado ja Washington laillistivat kannabiksen viihdekäytön. (Helsingin Sanomat ) Coloradossa on myös avautunut laillisia kannabismyymälöitä, ja sama suuntaus leviää Washingtonin osavaltioon vielä tänä vuonna. Marihuanan laillistamista ajava Marijuana Policy Project -järjestö arvelee Oregonin ja Alaskan seuraavan Coloradon mallia, joiden lisäksi mahdollisesti 12 muuta osavaltiota hyväksyvät marihuanan lähivuosina. Coloradoa lainsäädäntöineen varmasti tarkkaillaan ainakin Yhdysvaltojen muissa osavaltioissa. Yhdysvaltoja taas tarkkaillaan ympäri maailman. (Helsingin Sanomat ) Samankaltaisia muutoksia on tehty myös Euroopassa. Portugali dekriminalisoi kaikki huumausaineet vuonna 2001 ja dekriminalisoinnista on seurannut hyviä tuloksia (Greenwald 2009). Esimerkiksi Tsekeissä on sallittua pitää hallussaan kannabista ja myös muita huumausaineita, joskin rajoitettuja määriä (Smith 2009). Espanjassa hasiksen hallussapidosta rangaistaan, jos määrä ylittää 40 grammaa ja Saksassa kannabiksen henkilökohtaisesta käytöstä ei rangaista. Henkilökohtaisen käytön määrä voi kuitenkin vaihdella osavaltiosta riippuen. (EMCDDA 2012.)

26 23 Suomessa huumausaineiden käyttö on laitonta käyttömääristä riippumatta. Huumausaineiden käyttörikoksesta on kyse silloin, kun henkilöllä on hallussaan omaan käyttöön soveltuva määrä huumausainetta tai hän yrittää hankkia sitä. Rangaistuksena tästä seuraa sakko tai enintään 6 kuukautta vankeutta. (Poliisi 2014) Huumeet Suomessa 2020 ennakointitutkimuksen (Lintonen, Rönkä, Kotovirta & Konu 2012, 37) mukaan vuonna 2020 olisi todennäköisesti sallittua pitää hallussa ja käyttää omaan käyttöön soveltuvaa määrää kannabista. Huumausainerikoksesta kyse on silloin, kun henkilöllä on hallussaan tai hän yrittää hankkia huumausainetta enemmän kuin omaan käyttöön. Sanktiona voi olla sakko tai maksimissaan 2 vuotta vankeutta. Törkeästä huumausainerikoksesta saa puolestaan 1 10 vuotta vankeutta. Törkeäksi rikos muuttuu silloin, kun hallussa on erittäin vaaralliseksi luokiteltua huumausainetta, kuten heroiinia tai amfetamiinia, suuri määrä ja rikoksella on tarkoitus tuottaa huomattavaa taloudellista hyötyä tai huumausaineita on tarkoituksena levittää alaikäisille. (Poliisi 2014.) Repressiivisen kokonaiskieltopolitiikan tarkoituksena on kitkeä kiinnostusta huumausaineisiin sekä pitää ongelmakäyttäjien määrä vähäisenä. Kuitenkin huumausaineita kokeillaan aikaisempaa enemmän. Onko kokonaiskieltopolitiikka onnistunut vai epäonnistunut? Laittomuudesta huolimatta osa tavallisista kansalaisista valitsee käyttävänsä huumausaineita. Tällöin lainsäädännössä rikolliseksi määritelty toiminta voi viihdekäyttökulttuurin normijärjestelmässä ilmentyä täysin normaalina toimintana (Salasuo 2001, 180.). Käytön hyödyt ylittävätkin mahdollisesta kiinnijäämisestä seuraavat haitat. Suurimpia haittoja ovat leimautuminen ja kiinnijäämisen pelossa eläminen. Kiinnijääminen taas voi johtaa työ- ja koulupaikkojen ulkopuolelle jäämiseen ja yleisemminkin syrjäytymisketjun vauhdittamiseen. (Kinnunen 2002, 216.) Onko rikoksesta seuraava rangaistus mittavampi esimerkiksi huumausaineiden viihdekäyttäjälle kuin itse rikoksesta seuraava haitta?

27 24 3 TUTKIMUSASETELMAN ESITTELY 3.1 Tutkimuskysymykset Tutkielman tarkoituksena on antaa ääni huumausaineiden viihdekäyttäjille. Vaikka suomalaisessa tutkimuksessa viihdekäyttöä on jo tutkittu, on ilmiö ainakin jossain määrin edelleen tuntematon. Tutkielmassa pyrin selvittämään miten huumausaineiden viihdekäyttäjät itse määrittävät viihdekäytön, mitä ja millaisia huumausaineita he käyttävät, missä tilanteissa ja kuinka usein. Lisäksi tarkastelen käytön muutosta käytön aloitusajankohdasta tähän päivään sekä käytöstä aiheutuvia haittoja ja niiden kontrollointia. Kaiken kaikkiaan pyrin mahdollisimman kokonaisvaltaisesti kertomaan mitä huumausaineiden viihdekäyttö on. Viihdekäytön kuvaamiseen kuuluu olennaisena osana myös käytön merkitysten esittely. Merkityksillä tarkoitan syitä huumausaineiden käyttöön. Toisin sanoen sitä mitä käyttäjät käytöltä saavat, millaisia kokemuksia he ovat huumausaineiden kautta saaneet ja mitä hyviä puolia he kuvaavat käytöllä olevan. Huumausaineiden käytön lainsäädännöllinen asema on myös tarkastelun kohteena ja pyrinkin kertomaan mitkä ovat syitä käyttää huumausaineita käytön laittomuudesta huolimatta. Käytön laittomuus vaikuttaa myös siihen kenelle käyttäjät huumausaineiden käytöstään kertovat. Tarkastelun kohteena onkin käytön julkisuusaste ja syitä valittuun julkisuusasteeseen. Lisäksi selvitän miten käytöstä tietävät ovat suhtautuneet asiaan käytön tullessa julki, ja kuvaan käyttäjien arvuuttelua siitä, miten he, jotka eivät vastaajan huumausaineiden käytöstä tiedä, suhtautuisivat asiaan julkitulon tapahtuessa. Mielenkiinnon kohteena on myös viranomaistahon tietämys vastaajien huumausaineiden käytöstä. Kaiken kaikkiaan tutkimuksella pyrin vastaamaan kolmeen tutkimuskysymykseen: 1. Mitä huumausaineiden viihdekäyttö on? 2. Millaisia merkityksiä huumausaineiden viihdekäyttäjät antavat huumausaineiden käytölleen? 3. Millainen on huumausaineiden viihdekäytön julkisuusaste ja millä perustein?

28 25 Lopussa vertaan tutkielman tuottamaa tietoa aikaisempaan tutkimustietoon. Onko kymmenessä vuodessa tapahtunut jonkinlaista muutosta huumausaineiden viihdekäytössä vai vieläkö Salausuon ja Rantalan (2004) tutkimustulokset ovat ajankohtaisia? Onko käytön julkisuusasteessa yhtäläisyyksiä Kekonin (2007) väitöskirjan tuloksiin, jossa tämä tarkasteli kannabisten käyttäjien yhteiskunnallista asemaa ja käyttäjien omia toimia aseman muuttamiseksi tai ylläpitämiseksi? 3.2 Aineisto Tutkielman aineisto on kerätty kyselylomakkeella Internetiä ja Facebookia apuna käyttäen. Valitsin Internetin tutkimusareenaksi, sillä valinta tarjosi vastaajille parhaan mahdollisen anonymiteetin. Internetin toimiessa aineiston keräysareenana, kyselylomakkeen käyttäminen muodostui parhaaksi mahdolliseksi vaihtoehdoksi. Haastattelua olisin toki pitänyt ihanteellisena, mutta resurssit huomioon ottaen se ei tässä tapauksessa tullut kysymykseen. Toisaalta Jouni Tuomen ja Anneli Sarajärven (2013, 73) mukaan haastattelun ja kyselylomakkeen ero liittyy lähinnä siihen millä tavoin tutkittavat eli tiedonantajat antavat tietonsa. Lisäksi kyselyssä tutkimusaihe oli valmiiksi tutkittavien tiedossa eikä ongelmaa syntynyt esimerkiksi siitä, etteivät tutkittavat tienneet tutkimusaiheesta riittävästi, jolloin aineisto olisi voinut jäädä vajavaiseksi. Kyselylomake (ks. liite 1) on laaja. Se on rakennettu osittain teorialähtöisesti ja osittain taas ei, sillä kolmannen tutkimuskysymyksen, käytön julkisuusasteen, osalta tutkimustietoa oli niukasti saatavilla. Kuitenkin Taru Kekonin (2007) kannabiksen käyttöä tutkivassa väitöskirjassa aihetta sivutaan ja siitä puhutaan nimellä käytöstä vaikeneminen. Yhteensä kyselylomakkeessa on kaksikymmentä kysymystä ja lomake on jaettu neljään eri osaalueeseen, neljään eri teemaan. Näitä teemoja ovat taustakysymykset, huumausaineiden käyttöä koskevat kysymykset, huumausaineiden käytön julkisuutta koskevat kysymykset ja huumausaineiden käyttöön suhtautumista mittaavat kysymykset. Kysymyksistä neljä ensimmäistä on monivalintakysymyksiä ja niiden muotoilussa on käytetty apuna Kvanti- MOTV:a (KvantiMOTV 2010.). Loput kuusitoista kysymystä ovat avoimia kysymyksiä, sillä avoimet kysymykset mahdollistavat vastaajien itseilmaisun eikä tutkija tällöin ehdota valmiita vastauksia vaan ennemminkin vastaajat saavat itse osoittaa tietämyksensä tutkittavasta aiheesta. Avointen kysymysten avulla huumausaineiden viihdekäyttäjien ääni tulee

29 26 parhaiten kuuluviin. Avoimiin kysymyksiin päädyin myös siksi, että niiden avulla on mahdollista osoittaa mikä tutkittavien ajattelussa on tärkeää tai keskeistä sekä sitä, millaisia ja kuinka voimakkaita tunteita vastaajilla liittyy tutkittavaan aiheeseen. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2006, 190.) Lisäksi kyselylomakkeessa on käytetty teitittely-muotoa, sillä aikaisemman tutkimustiedon perusteella huumausaineiden käyttäjät kokevat yhteiskunnallista syrjimistä ja tässä tutkielmassa on haluttu osoittaa jokaisen vastaajan ja vastauksen olevan tärkeä osa tutkimusta. Ilman vastaajia ei ole tutkimustakaan. Alkuvuodesta 2013 kyselylomaketta testasi neljä koevastaajaa. Koevastaajien avulla kysymykset muotoutuivat toimivammiksi ja kyselylomakkeen alkuteksti sai lisähuomion siitä, että kyselylomaketta saa, ja on jopa suotavaa, välittää eteenpäin henkilöille, jotka kuuluvat tutkielman kohderyhmään. Keräsin aineiston keväällä 2013 Facebookia apuna käyttäen. Julkaisin kyselylomakkeen Humaania Päihdepolitiikkaa ry:n Facebook sivuilla, jossa jäseniä oli tällöin Julkaisu oli lähinnä kokeilu, sillä en voinut tietää löytyisikö riittävä määrä vastaajia kyseessä olevalta foorumilta. Kyselylomake levisi kuitenkin myös muille areenoille, sillä vastaajat välittivät kyselyä omille tutuilleen, jonka lisäksi se levisi Facebookissa myös muihin ryhmiin. On siis mahdotonta arvioida kuinka suuri osa vastaajista on alkuperäisen ryhmän jäseniä. Toisaalta sillä ei liene merkitystäkään, sillä tutkielman tarkoituksena on tutkia huumausaineiden viihdekäyttäjiä eikä tietyn Facebook - ryhmän jäseniä. Yhteensä vastauksia kertyi 43 kappaletta, jotka Word-tiedostoon muutettuna tarkoittaa 74 sivua rivivälillä 1,5 ja fontilla Analyysimenetelminä sisällönanalyysi sekä erittely Analyysimenetelmänä tutkielmassa toimii sekä sisällön erittely että sisällönanalyysi. Sisällönanalyysin voidaan katsoa olevan kvalitatiivisen tutkimuksen perusanalyysimenetelmä, joka monimuotoisuudessaan toimii sekä yksittäisenä metodina että laajempana teoreettisena kehyksenä. Useat laadullisen tutkimuksen analyysimenetelmät viittaavat tavalla tai toisella sisällönanalyysiin. (Tuomi & Sarajärvi 2013, 91.) Sisällönanalyysin avulla aineistoa analysoidaan systemaattisesti ja objektiivisesti. Aineistoa luokitellen, järjestellen ja käsitteellistäen aineiston informaatiota pyritään lisäämään. (Tuomi & Sarajärvi 2013, 108; Kyngäs & Vanhanen 1999, 4.) Loppujen lopuksi sisällönanalyysin tarkoituksena on luoda tutkittavasta ilmiöstä tiivistetty ja yleistetty kuvaus. (Kyngäs & Vanhanen 1999, 4.)

30 27 Sisällönanalyysi on kolmijakoinen. Se voidaan jakaa aineistolähtöiseen, teoriaohjaavaan ja teorialähtöiseen analyysiin (Tuomi & Sarajärvi 2013, 95.). Tässä tutkielmassa olen käyttänyt suurimmaksi osaksi aineistolähtöistä analyysia, mutta myös teoriaohjaava analyysi on käytössä. Aineistolähtöisessä sisällönanalyysissa analyysiyksiköt eivät ole etukäteen harkittuja vaan ne valitaan aineistosta kunkin tutkimuksen tehtävänasettelun mukaisesti. (Tuomi & Sarajärvi 2013, 95.) Tuomi ja Sarajärvi (2013, ) esittelevät Milesin ja Hubermanin (1994) kolmivaiheisen analyysiprosessin, jossa aineisto redusoidaan, klusteroidaan ja abstrahoidaan. Redusoimisessa on kyse aineiston pelkistämisestä. Tällöin tutkimukselle epäolennainen tieto karsitaan aineistosta pois. Redusoiminen voi tapahtua esimerkiksi tiivistämällä informaatio tai pilkkomalla aineisto osiin. Pelkistämistä ohjaa tutkimustehtävä, jonka mukaisesti aineisto pelkistetään litteroimalla tai koodaamalla siten, että aineistoon jää tutkimustehtävän kannalta olennaiset ilmaukset. Luin aineiston läpi kahteen kertaan kokonaisuutena, jonka jälkeen aloin perehtyä aineistoon jokaisen tutkimuskysymyksen kannalta erikseen. Mistä kohtaa aineistoa löytyisi vastaus siihen mitä huumausaineiden viihdekäyttö on? Lukemani perusteella valitsin tutkimuskysymystä selittämään kyselylomakkeen kysymykset 1 5, 7, 8 ja 15, sillä katsoin niiden kuvaavan viihdekäyttöä eli sitä, keitä viihdekäyttäjät ovat, mitä ja kuinka usein he käyttävät, missä ja kenen kanssa, mitä haittoja he uskovat käytöllä olevan ja miten he niitä kontrolloivat, onko huumausaineiden käyttö muuttunut käytön aloittamisesta tähän päivään sekä sitä millaisia eroja viihdekäyttäjät kertovat huumausaineiden ongelmakäytön ja viihdekäytön välillä olevan. Esimerkiksi käytön haittoja analysoidessani kirjoitin jokaiset mainitut haitat, jonka jälkeen aloin pelkistämään ilmauksia päätyen lopulta yläluokkiin, jotka vastauksissa ovat nähtävillä. Analysoiminen ja redusointi eteni yksi kyselylomakkeen kysymys kerrallaan se näkyy myös vastauksista, sillä ne ovat jaettu kysymysten mukaan. Aineiston redusoinnista siirryin klusterointiin eli ryhmittelyyn. Ryhmittelyssä aineiston pelkistetyt ilmaukset käydään läpi ja niistä etsitään samankaltaisuuksia ja eroavaisuuksia. Samaa tarkoittavat käsitteet ryhmitellään omaksi luokakseen, joka nimetään sisältöä kuvaavalla nimellä. (Tuomi & Sarajärvi 2013, 110.) Tiivistinkin aineistoa ryhmittelemällä samansisältöiset ilmaukset omaan kuvaavaan alaluokkaansa. Alaluokkien muodostaminen tuntui helpohkolta verrattuna seuraavaan vaiheeseen eli alaluokkien yhdistelemiseen pääluokiksi.

31 28 Klusterointi ja koko analyysiprosessi päättyy abstrahointiin. Abstrahoinnilla tarkoitetaan klusteroinnissa aloitettujen ilmausten teoreettista käsitteellistämistä. Kun klusteroinnissa yhdistellään ilmauksia, abstrahoinnissa yhdistellään alaluokkia yläluokiksi ja lopulta pääluokiksi. (Tuomi & Sarajärvi 2013, 111.) Toisinaan alaluokkien yhdistäminen pääluokiksi osoittautui haasteelliseksi ja esimerkiksi haittoja analysoitaessa pohdin pitkään tulisiko sosiaaliset haitat sekä huumelainsäädännöstä johtuvat seuraukset pitää erillään vai yhdistää. Päädyin kuitenkin yhdistämiseen, sillä huumelainsäädännöstä johtuvat seuraukset vaikuttavat pääosin sosiaalisesti. Teoriaohjaava sisällönanalyysi muistuttaa aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Analyysin erot tulevat esille analyysin viimeisessä vaiheessa, abstrahoinnissa eli siinä miten empiria liitetään teoreettisiin käsitteisiin. Kun aineistolähtöisessä sisällönanalyysissa aineisto itsessään luo teoreettiset käsitteet, tuodaan ne teoriaohjaavassa sisällönanalyysissa valmiina, jo tiedettynä. (Tuomi & Sarajärvi 2013, 117.) Tässä tutkielmassa teoriaohjaavaa sisällönanalyysia käytettiin ensimmäisessä tutkimuskysymyksessä tutkittaessa käytön tiheyttä sekä toisessa tutkimuskysymyksessä, joka tutkii huumausaineiden viihdekäytön merkityksiä käyttäjälle itselleen. Ohjaavana teoriana käytön tiheyttä tutkittaessa toimii Pekka Hakkaraisen (1987, 70) jaottelu erilaisista käyttötavoista: kokeilusta, satunnaisesta, ajoittaisesta, kuukausittain tapahtuvasta säännöllisestä sekä viikoittain tapahtuvasta säännöllisestä käytöstä. Toisessa tutkimuskysymyksessä ohjaavana teoriana ovat Mikko Salasuon ja Kati Rantalan (2004, 163) käsitykset erilaisista viihdekäyttökulttuureista ja niiden merkityksistä. Juhliminen on juhlimiskulttuurin mukaan hyvän olon maksimointia, hauskanpitoa, rentoutumista, hedonismia, eskapismia ja elitismiä. Tajunnanlaajennuskulttuurissa huumausaineilla taas pyritään avartamaan tajuntaa, lisäämään itsetuntemusta, harrastamaan eksperimenttausta ja etsintää, tarkastelemaan todellisuutta toisenlaisella tavalla sekä pitämään hauskaa. Kannabiksen merkitykset taas viittaavat Taru Kekonin (2007) tutkimukseen, jonka mukaan kannabista käytetään rentoutumiseen, arjen rutiineista irrottautumiseen, miellyttävän olotilan saavuttamiseen, tajunnan avaamiseen, muiden kokemusten terästämiseen, parantamaan luovaa työskentelyä sekä lääkeaineena. Myös sosiaalinen ulottuvuus on kannabiksen käytössä olennaista. Kolmannen tutkimuskysymyksen osalla aineistoa on analysoitu aineistolähtöisesti, vaikkakin tietoa on jonkin verran saatavilla Kekonin (2007, ) väitöskirjassa. Tämä ei kuitenkaan ollut muistissani silloin, kun aineistoa analysoin ja senpä vuoksi vertaankin tuloksia johtopäätöksissä. Lisäksi tutkielmassa on sisällönanalyysin lisäksi käytetty sisällön erit-

32 29 telyä. Sisällön erittelyssä on kyse siitä, että aineistosta löytyvien ilmausten tai sanojen toistuvuutta mitataan. Yksinkertaisimmillaan sisällön erittelyä voidaan käyttää siten, että yksittäisten sanojen toistuvuutta mitataan. (Eskola & Suoranta 1998, 186.) Yksinkertaisella analyysitavalla olen analysoinut osittain ensimmäistä tutkimuskysymystäni, ja tarkemmin analysoidessa mitä huumausaineita vastaajat käyttävät. Sisällön erittelyä olen käyttänyt myös silloin, kun olen halunnut saada määrälliseen muotoon sisällönanalyysin avulla muodostetut luokat. Tällöin olen laskenut kuinka moni on maininnut omin sanoin esimerkiksi terveydellisistä haitoista ja sen jälkeen raportoinut prosenttiluvuin terveydellisten haittojen toistuvuuden. Tapaa olen käyttänyt erityisesti ensimmäistä tutkimuskysymystä analysoidessani. 3.4 Eettiset pohdinnat Ilkka Niiniluoto (2002, 37) on antanut tieteelle neljä erilaista tuntomerkkiä, jotka ovat objektiivisuus, kriittisyys, autonomisuus sekä edistyvyys. Objektiivisuuden nimissä tieteen tulee tuottaa mahdollisimman totuudenmukaista ja informatiivista tietoa ja kriittisyyden nimissä taas asettaa virheiden mahdollisuus minimaaliseksi julkistamalla tutkimustulokset avoimeen arviointiin. Autonomisuudella tarkoitetaan tieteen pysymistä tiedeyhteisössä ilman ulkopuolisia vaikuttimia. Lisäksi tieteen tarkoituksena on tuottaa uutta ja korjata jo vanhentunutta tietoa. Aineiston ajankohtaisuutta miettiessäni pohdin keräsinkö tutkielman aineiston liian aikaisessa vaiheessa, sillä tutkielman työstäminen venyi ja venyi. Täten aineiston tieto on noin vuoden takaa, mutta olettanen, ettei ilmiön sisällä tapahdu niin lyhyessä ajassa tutkielman kannalta merkittäviä muutoksia. Aineiston aikainen kerääminen kuitenkin saa itseltäni kritiikkiä ja jos nyt olisin tutkielmassani aineistokeruuvaiheessa, toimisin huomattavasti maltillisemmin. En nimittäin aineistoa kerätessäni tiennyt ilmiöstä riittävästi. Sen vuoksi kyselylomake on todella laaja, sillä rajaaminen tuotti vaikeuksia ennen aineiston keruuta. Aikaisemman tutkimuksen tietämättömyys näkyy myös valinnasta, jonka tein kyselylomaketta testatessani ja muokatessani. Koevastaajista yksi ilmaisi kritiikkiä termiä viihdekäyttö kohtaan perustellen sen sillä, ettei käytä viihtyäkseen vaan ennemminkin lääkitystarkoituksessa. Kritiikin jälkeen vaihdoin kyselylomakkeeseen termin satunnaiskäyttö. Valinta harmitti myöhemmin, sillä viihdekäytöllä ja satunnaiskäytöllä tarkoitetaan tutkimuksessa eri asioita. Kuitenkin kyselyyn vastaa-

33 30 jat ovat aikaisemman tutkimuksen perusteella viihdekäyttäjiä, toki heistä osa on satunnaiskäyttäjiä, mutta satunnaiskäyttö on osa viihdekäyttöä. Täten en ajattele termin vaihdoksella olevan ainakaan suurta merkittävyyttä tutkielman tuloksiin. Jos merkittävyyttä on, sillä on vaikutuksensa vastausten määrään eikä niinkään sisältöön. Kuitenkaan aineiston koolla ei laadullisessa tutkimuksessa ole välitöntä vaikutusta eikä myöskään merkitystä siihen onnistuuko tutkimus vai ei (Eskola & Suoranta 1998, 62.). Kuitenkin aineiston koolla on merkitystä aineiston kyllääntymisen kannalta. Mikäli aineisto kyllääntyy, ei se tuota enää uutta tietoa tutkittavasta ilmiöstä. (Eskola & Suoranta 1998, ) Aineiston satunnainen vajavaisuus näkyy teoriaohjaavissa analyyseissa, sillä kaikki teorian mukaiset luokat eivät tulleet aineistosta ilmi. Toisinaan ilmausten yhdisteleminen oli vaikeaa, sillä ne sisälsivät useita yhtäaikaisia merkityksiä ja niinpä luin ilmauksia läpi yhä uudelleen ja uudelleen. Ilmausten oikean paikan löytäminen on erityisen tärkeää, sillä osa analyysista on tehty sisällön erittelyllä, jolloin luokkien toistuvuutta lasketaan. Tieteessä tutkijan yhtenä velvollisuutena onkin olla varma siitä, että tulokset ja aineisto kohtaavat. (Kyngäs & Vanhanen 1999, 10.) Ihmistieteissä etiikka pohjautuukin sekä vahingon välttämiseen että hyötyyn, autonomian kunnioitukseen ja oikeudenmukaisuuden periaatteisiin. Näiden lisäksi oletettavastikin tärkeää ovat hyvät tieteelliset käytännöt sekä luottamus siihen, että tutkittaviin liittyvät tiedot pysyvät turvassa, vain tutkijan saatavilla. (Kuula 2006, ) Mielestäni silloin, kun tutkitaan laitonta asiaa tai ilmiötä, luottamuksen merkitys korostuu. Tässä tutkielmassa aineiston säilyttämisen kohdalla olen pyrkinyt toimimaan mahdollisimman eettisesti ja lojaalisti tutkittavia kohtaan. Alkuun aineisto oli saatavilla Internetissä tunnusten takana. Kopioin tiedot Excel-tiedostoon ja poistin Internetistä saatavat tiedot. Tällä hetkellä aineisto on minulla tietokoneellani sekä yhtenä paperisena versiona, jota olen pyrkinyt säilyttämään huolella. Säilytän aineiston, kunnes on tutkimuseettisesti hyväksyttävää tuhota se. Tutkimuksen tehtävä on olla luotettava, ihmisarvoa sekä tutkijoiden välisiä suhteita kunnioittava. (Kuula 2006, ) Olenkin pyrkinyt antamaan tilaa sekä kunnioitusta niille tutkijoille, jotka ovat aihetta jo tutkineet ilman heitä, ei tätäkään tutkielmaa olisi. Ja mitä tutkielman luotettavuuteen tulee, lisännee sitä ainakin se, että aineisto on kerätty Internetissä. Internetissä, ilman käyttäjien kasvokkaista kohtaamista, kerätty aineisto takaa vastaajille mitä parhaimman anonymiteetin. Valinta aineiston mahdolliseen täydentämisen osallistumiseen on ollut tutkittavien omassa päätäntävallassa. Osa on käyttänyt mahdollisuuden

34 31 siten, että on luottamuksesta antanut oman olemassa olevan sähköpostiosoitteensa, osa taas luonut täysin uuden osoitteen, josta henkilötietoja ei voitane jäljittää. Suurin osa kuitenkin on jättänyt mahdollisuuden käyttämättä. Anonymiteettiä vahvistaakseni olen myös poistanut raporttiin päätyneistä lainauksista mahdollisia tunnistetietoja. Samalla olen luettavuuden kannalta lisännyt lainauksiin isot kirjaimet. Elinpiirissäni sekä lähempänä että kauempana tutkielman aiheeseen on suhtauduttu pääosin hyvin varauksellisesti. Voinkin raportoida samanlaisista leimaavien ja jopa marginaalisuuden kokemuksista kuin huumausaineiden käyttäjät yleensä. Myös Kekoni (2007, 130) ja Seppälä (2002, 200) raportoivat hyvin samankaltaisista ajatuksista ja tuntemuksista. Aihevalintaa on ihmetelty ja kommentoitu hyvinkin kriittisesti. Sen on ajateltu olevan kannanotto huumausaineiden puolesta puhumiseksi, jonka jälkeen on esitetty oma kanta tyyliin En hyväksy huumausaineita, vaikka eihän alkoholinkaan käyttö ole hyvä asia. Tieteessä ei mielestäni ole kyse hyväksynnästä saati mielipiteestä ennemminkin mielenkiinnosta jotakin asiaa kohtaan. Tutkielma esitteleekin yhden ihmisryhmän lukuisista erilaisista ihmisryhmistä ja kevyesti hipaisten esittelee heidän koettua asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Omien kokemusteni perusteella voin sanoa, että huumausaineiden käyttö on tabu, josta ei mielellään saisi puhua yleisestä kaavasta poiketen. Jos näin tehdään, katsotaan puhujaa kyseenalaistaen tämän motiivit. Tutkielman hyvänä puolena pidän kuitenkin sitä, että vaikka tutkielma katoaisikin tutkimusten valtamereen, olen sen turvin saanut itse uudenlaista oppia ja uudenlaisia ajatuksia. Toisinaan omat tunteet on ollut vaikea pitää erossa tutkimuksesta. Välillä olen suorastaan kauhistellen lukenut tekstiä, jonka vastaajat ovat minulle kirjoittaneet ja välillä taas olen tavoittanut heidän ajatusmaailmaansa. Tutkielman aikana olen joutunut kyseenalaistamaan omat ajatustottumukseni. Ajattelinkin sen olevan myös yksi tämän tutkielman tarkoituksista. Omaan kokemukseeni pohjaten voin sanoa, että olen ehdottomasti sitä mieltä, että tiede vaatii toisinajattelijoita, jotka toimivat tiedeyhteisön marginaalissa tai ulkopuolella. (Sihvola 2002, 106.)

35 32 4 EMPIIRISET TULOKSET Empiiriset tulokset kuvaavat huumausaineiden viihdekäyttöä sekä merkityksiä, joita viihdekäyttäjät itse antavat käytölleen. Lisäksi huumausaineiden julkisuus on tarkastelussa, sillä tutkimuksessa selvitän sitä, kenelle käyttäjät käytöstään kertovat, kenelle taas eivät ja miten he tätä valintaa itse perustelevat. 4.1 Viihdekäyttöäkö? Alla olevien taulukoiden ja lainausten avulla pyrin kuvaamaan mitä huumausaineiden viihdekäyttö on. Kuvailen keitä viihdekäyttäjät ovat, mitä huumausaineita he käyttävät, kuinka usein, missä ja kenen kanssa. Lisäksi kuvaan käyttäjien tunnistamia haittavaikutuksia sekä haittojen kontrollointia sekä käytön muutosta. Lisäksi esittelen vastaajien mielipiteet siitä miten huumausaineiden viihdekäyttö eroaa ongelmakäytöstä Keitä he ovat? Kyselyyn vastanneista 31, 72 %, on miehiä ja 12, 28 %, naisia.. Ikä % Taulukko 1. Vastaajien ikä.

36 33 Ikähaarukaltaan vastaajat ovat pääosin vuotiaita. Kaikkiaan päälle kaksikymppisiä mutta alle kolmikymppisiä vastaajista löytyy 65 %. Kolmekymmentä vuotta täyttäneitä on 31 % ja nuorimpia, vuotiaita vastaajia 4 %. Koulutustausta % Peruskoulu Ammattikoulu Lukio tai ylioppilas Alempi korkeakoulu Ylempi korkeakoulu 2 3 Taulukko 2. Vastaajien koulutustausta. Vaikka huumausaineiden viihdekäyttöä ilmenee usein kaikissa sosioekonomisissa luokissa, tämän tutkielman vastaajat koostuvat pääosin henkilöistä, joilla on toisen asteen koulutus. Yhteensä 49 % vastaajista on käynyt joko ammattikoulun tai lukion. Pelkän peruskoulun käyneitä on 27 % ja korkeakoulun käyneitä yhteensä 24 %. Työssä olo % Työssä Työtön 7 16 Opiskelija Muu 3 7 Taulukko 3. Vastaajien työssä olo. Toisaalta alhainen koulutustausta selittynee sillä, että suurin osa, 47 %, vastaajista on opiskelijoita, kuten yllä olevasta kuviosta näkyy. Huomionarvoista on myös, että suurin osa vastaajista on kiinnittyneitä joko työ- tai kouluelämään ja työttömiä vastaajista löytyy 16 %. Muulla tarkoitetaan esimerkiksi sairaseläkkeellä olevaa.

37 Mitä he käyttävät ja kuinka usein? Käytetyt huumausaineet Sarja Kuvio 3. Käytetyt huumausaineet. Vastaajien keskuudessa ylivoimaisesti käytetyin huumausaine on kannabis. Sen käytöstä raportoi 98 % vastaajista. Erilaisia psykedeelejä kertoi käyttäneensä 67 % vastaajista, ja niiden käyttäminen olikin kannabiksen jälkeen toiseksi yleisintä vastaajien keskuudessa. Yleisimpänä psykedeelinä mainittiin psilosybiiniä sisältävät sienet, joita käytti 40 % vastaajista. Seuraavaksi yleisin mainittu psykedeeli oli LSD. Kolmanneksi yleisimpänä huumausaineryhmänä mainittiin empatogeenit ekstaasi ja MDMA, joita kertoi käyttäneensä yhteensä 40 % vastaajista. Saman verran käyttäjistä raportoi stimulanttien käytöstä, joista amfetamiinin käyttö oli yleisintä. Lääkeaineiden käyttö oli jo huomattavasti vähäisempää. Bentsopohjaisia rauhoittavia ja opioideja kertoi käyttäneensä 7 % vastaajista. Muita huumausaineita kuten dekstrometorfaania eli DXM:ää, metoksetamiinia eli MXE:tä, ketamiinia ja gammahydriksivoihappoa kertoi käyttäneensä 9 % vastaajista. Opiaatteja käytti 2 % vastaajista. Mainittakoon vielä, että 21 % vastaajista mainitsi myös viittauksen alkoholiin: se haluttiin laskea samalla tavalla mukaan tutkielmaan kuin muutkin päihteet. Osa taas kertoi välttävänsä alkoholin käyttöä.

38 35 Käytettyjen eri huumausaineiden määrä Viisi tai enemmän 2 % Neljä 23 % Kolme 12 % Yksi (kannabis) 30 % Kaksi 33 % Kuvio 4. Käytettyjen huumausaineiden määrä. 30 % vastaajista kertoi käyttävänsä vain yhtä huumausainetta, kannabista. Yleisempää kuitenkin oli käyttää kannabiksen ohella jotain toista huumausaineitta yleisimmin psykedeelejä ja eritoten psilosybiinisieniä. Kahden huumausaineen käytöstä raportoi 33 % vastaajista. Kolmen eri huumausaineen käytöstä raportoi 12 % vastaajista: useimmiten vastaajat kertoivat kannabiksen, psykedeelien joko psilosybiinisienten tai LSD:n ja empatogeenien, MDMA:n tai ekstaasin käytöstä. Neljän eri huumausaineen käyttö oli huomattavasti yleisempää kuin kolmen ja kaikkiaan 23 % vastaajista raportoi käytöstä. Useimmiten edellisen lisäksi käytettiin stimulantteja, yleisimmin amfetamiinia. Vastaajista vain yksi, 2 %, kertoi käyttävänsä viittä tai suurempaa määrää erinäisiä huumausaineita. Eri huumausaineiden käyttötiheydessä oli eroja. Kannabiksen ollessa ylivoimaisesti käytetyin huumausaine vastaajien keskuudessa, aloin tutkia käyttötiheyttä alkuun sen osalta. Yksi vastaaja, joka ei raportoinut kannabiksen käytöstä, jätettiin tarkastelun ulkopuolelle. Tutkin myös muiden huumausaineiden käyttötiheyttä jättäen kannabiksen laskuista pois. Seuraavalla sivulla on kaavio, joka kuvaa kannabiksen käyttötiheyttä:

39 36 Kannabiksen käytön tiheys Kokeilu 0 % Ajoittainen 7 % Satunnainen 7 % Säännöllinen: viikoittain 57 % Säännöllinen: kuukausittain 29 % Kuvio 5. Kannabiksen käytön tiheys. Suurin osa vastaajista, 57 %, kertoi käyttävänsä kannabista viikoittain. Osa kertoi käyttävänsä joka ilta, mutta suurin osa kertoi viikonloppuisin tapahtuvasta käytöstä. 29 % vastaajista käytti kannabista säännöllisesti kuukausittain. Satunnaisia ja ajoittaisia käyttäjiä löytyi vastaajista molempia 7 %. Käyttötiheys ilman kannabista Säännöllinen: viikoittain Säännöllinen: kuukausittain Kokeilu Ajoittainen Satunnainen Kuvio 6. Käyttötiheys ilman kannabista. Kun kannabis jätettiin käytetyistä huumausaineista ulkopuolelle, selvisi, että yleisintä, 44 %, oli huumausaineiden satunnainen käyttö. Tällöin huumausaineita käytetään vain joissakin tilanteissa, juoksematta aineiden perässä ja hankkimatta aineita itse. Toisaalta selvää

40 37 eroa ajoittaiseen käyttöön ei voida tehdä, sillä jakelukanava ei ollut kaikkien vastaajien osalta tiedossa. Satunnainen käyttö oli seuraavaksi yleisintä ja yhteensä ajoittaisesta satunnaiskäytöstä raportoi 77 % vastaajista. Kuukausittain tapahtuvasta käytöstä kertoi 13 % vastaajista, jotka käyttivät opiaatteja, stimulantteja, lääkkeitä ja metoksetamiinia (mxe). Viikoittain käyttävät, 7 %, kertoivat lääkkeiden ja metoksetamiinin käytöstä. Kokeilijoiden osuus oli 3 % Missä ja kenen kanssa? Eri huumausaineita käytettiin eri tarkoituksissa eri paikoissa. Yleisimmin käytetyn huumausaineen eli kannabiksen käyttäjiä löytyi aineistosta päivittäisestä tapakäyttäjästä kerran vuodessa poltettavaan. Näin ollen kannabiksen käyttö on hyvin monimuotoista. Kannabiksen tapakäyttäjät, säännölliset käyttäjät, käyttivät arkisesti kotona joko yksin tai ystävien kanssa arkipuuhista selvittyään. Lääkekäyttäjät käyttivät useimmiten itsekseen, mutta myös viihteellä viinan sijasta. Usein otan tarjotessa pienet hatsit (ES: savut kannabissavukkeesta), ja joskus ennen kuin menen katsomaan jotain hyvää keikkaa, koska se lisää keskittymistä musiikkiin ja avaa mieltä antautua musiikille. (Nainen 20 24v) Kannabiksen ajoittais- sekä satunnaiskäyttäjät käyttivät musiikkikeikoilla, taiteillessa, puistoissa sosiaalisesti ystävien kesken. Käyttöä ilmeni myös satunnaisesti itsekseen. Satunnaiskäyttäjät käyttivät myös arkisemmin, kotosalla tai ulkona ollessa kavereiden kanssa. Empatogeeneista ekstaasia käytettiin useimmiten festivaaleilla, bileissä tai kotona kuitenkin useimmiten suunnitellussa tilanteessa ystävien kesken tai kumppanin kanssa. MDMA:ta käytettiin taas useimmiten kotosalla ystävien kanssa. Psykedeelejä taas käytettiin mieluiten ulkosalla, ulkona seikkaillen, luonnonhelmassa tai mökillä. Toisinaan käyttöä ilmeni myös bileissä. Käyttö tapahtui useimmiten hyvien ystävien kanssa tai yksinään: LSD ja sienet: Useimmiten mökillä kavereiden kanssa, kun saa olla rauhassa ja tutkia itseään ja kokea yhdessä jotain merkityksellistä ja mielenkiintoista. Joskus tarkoin valituissa bileissä, esimerkiksi ulkoilmakonemusiikkibileissä, missä tanssiminen on koko illan pääasia. Ei todellakaan missään perus baareissa tai paikoissa, missä on liikaa humalaisia ihmisiä tms., koska tulis muuten paha olo. (Nainen 20 24v)

41 38 Amfetamiinia taas käytettiin yleisimmin rillutellessa, festivaaleilla, juhlissa, bileissä, baareissa, musiikkitapahtumissa. Joku kuitenkin raportoi käyttäneensä myös kavereiden kanssa kotosalla. Kokaiini kuului isoihin juhliin, dekstrometorfaania (dmx) kotona kavereiden kanssa. Metoksetamiinia (mxe) käytettiin yksin ja ystävien kanssa joko kotosalla tai baarissa. Opiaatit taas kuuluivat kotosalla kavereiden kanssa käytettäväksi Käytön haittavaikutukset ja haittojen hallinta Vastaajat mainitsivat huumausaineiden käytöstä aiheutuvista haitoista sosiaaliset, taloudelliset sekä terveydelliset haitat. Terveydelliset seuraukset olivat tunnistetuimpia ja lähes puolet, 47 %, vastaajista kertoi huumausaineiden käytön aiheuttavan heille terveydellisiä haittoja. Yleisimpänä on mainittu käytön jälkeinen ahdistus, laskut: Kannabiksella ei ole haittavaikutuksia jos käyttää harvakseltaan, mutta jos päivittäin, viikon ajan käytän niin huomaan käytön lopettamisen jälkeen että olen ahdistunut ja en innostu asioista ja arkiaskareet tuntuvat raskailta. Tämä tunne kestää yleensä 1-2pvä. Tietyt stimulantit aiheuttavat erittäin huonon olon kun aineen vaikutus loppuu. Eli laskut. Tämä paskamainen tunne on yleensä niin hirveä että se rajoittaa käyttöäni erittäin paljon. (Mies 25 29v) Jatkuvan käytön loputtua kannabis aiheutti käyttäjälleen ahdistusta ja passivoi tätä. Oireet kestivät muutaman päivän. Myös muut huumausaineet, tässä tapauksessa stimuloivat, aiheuttivat käyttäjälle niin ankarat jälkiolot, että se riittää säännöstelemään käytön määrää. Ai niin, muisti on tainnut huonontua kannabiksen käytön myötä, meinas unohtua. (Mies 25 29v) Myös huonomuistisuus määriteltiin yhdeksi terveydelliseksi haitaksi. Lisäksi kannabiksen nauttimisen katsottiin olevan haitaksi keuhkoille, jonka lisäksi ylensyöminen lisääntyminen ja käytön hallittavuuden tunteen menetys ja ajoittainen liikakäyttö laskettiin haittavaikutuksiin. Lisäksi aivokemioiden sekoittuminen, käytöstä johtuva paniikkikohtaus ja tietämättömyys aineen laadusta mainittiin. Sosiaalisten haittojen syistä taas mainittiin useimmiten huumausainekontrollista johtuvat seuraukset. Vastaajista 33 % raportoi huumausainekontrollin aiheuttavan heille jonkinlaisia haittoja:

42 39 Suurin haittavaikutus on syrjäytyminen, mihin suurin syy on lainsäädännössä sekä totuutta vääristelevässä päihdevalistuksessa. Sen kautta jokainen satunnaiskäyttäjä leimautuu narkomaaniksi, vaikka käytöllä ei olisi _minkäänlaista_ negatiivista vaikutusta henkilön elämään. Henkilökohtaisesti olen kokenut ajoittain eriarvoisuuden tunteen lisäksi suoranaista pelkoa kiinnijäämisestä ja sen seurauksista. Tosin satunnaiskäytöstä puhuttaessa muut haittavaikutukset ovat olleet luokkaa rahanmeno ja aamuväsymys. (Mies 30 34v) Kieltolain mainittiin aiheuttavan eriarvoisuutta ja pelkoa kiinnijäämisestä ja sen seurauksista. Kieltolain katsottiin jopa aiheuttavan syrjäytymistä, ollen näin sosiaalinen haittatekijä. Laittomasta asemasta johtuen käyttäjät joutuvat salaamaan käyttönsä tietyissä tilanteissa, tietyiltä henkilöiltä ja joissain tapauksissa: tavan peittely on saanut valehtelemaan. (Mies 30 34v) Terveydellisten ja sosiaalisten haittojen lisäksi vajaat 12 % vastaajista raportoi käytön aiheuttavan taloudellisia haittoja. Samalla tavoin kuin hinnat nousevat muillakin elämän osaalueilla, näkyy hinnannousu myös huumausaineiden käytössä ja käytön kuluissa: Hinnat nousevat suuressa kaupungissa pilviin, ja rahaa kuluu... (Nainen 20 24v) turhan kalliilla hinnalla joten joskus rahat on vähissä, mutta en käytä rahojani ensi-sijaisesti hamppuun tai muuhunkaan, ensin on kissat, kodinhoito ja itse, sitten lääkintä ja elämän nautinnot. (Mies 25 29v) Toisinaan huumausaineista maksettiin liikaa, mutta kuitenkin etusijalle asetettiin muut elämänosa-alueet. Muutenkin huumausaineiden viihdekäyttäjät pyrkivät kontrolloimaan käytöstä aiheutuvia haittoja moni eri tavoin: Pyrin kontrolloimaan niitä pitämällä käytön sellaisena, että se ei hallitse elämää vaan antaa siihen inspiraatiota. (Mies 30 34v) Pienet annokset vähentävät haittoja. (Mies 20 24v) Haen netistä paljon tietoa aineitten vaaroista, jonka pohjalta voin arvioida ja suunnitella käyttöäni. Sekä tietenkin kuuntelen itseäni, ja opin virheistä. (Mies 20 24v) Pyrin kontrolloimaan juridisia seuraamuksia pitämällä matalaa profiilia. (Mies 30 34v)

43 40 Katsottiin käytöllä sitten olevan vähän tai paljon haittoja, pyrittiin niitä kontrolloimaan pitämällä käyttö tasapainossa muun elämän kanssa. Käytöstä ei saa tulla liian tärkeää. Myös annoskokoja pyrittiin kontrolloimaan ja pitämään ne pieninä. Toisaalta aineeseen pyrittiin tutustumaan hankkimalla siitä kaikki oleellinen tieto ennen sen nauttimista. Sosiaalisia haittoja tai huumekontrollin seuraamuksia pyrittiin kontrolloimaan pitämällä matalaa profiilia. Toisaalta haittoja, kuten käytöstä johtuvia laskuja, pyrittiin kontrolloimaan myös muilla päihteillä: Juomalla, rauhoittavilla. (Mies 20 24v) Muiden päihteiden käyttäminen haittojen kontrolloinnissa oli kuitenkin vastaajien keskuudessa minimaalista. Alla vielä tiivistys, joka kuvaa sekä haittoja että haittojen kontrollointia: Kannabis passivoi jos sen antaa passivoida. Neljän seinän sisään on helppo jumiutua ja hautautua velvollisuuksien alle ja sitten tulee ahdistus. Psykedeeleillä leikkiessä voi nuppi heittää kuperkeikan. Ekstaasi on väärinkäytettynä hengenvaarallinen. Katukaupan tavarasta ei koskaan tiiä. Poliisille narahtaminen tietäs ongelmia ja elämästä tulis vaikeeta. Maltti on valttia, järki pitää olla mukana touhussa ja kavereista pidetään huolta. (Mies 25 29v) Käytön muutos Pysynyt samanlaisena 12 % Miten käyttö on muuttunut? Kasvanut 9 % Vastuullistunut 14 % Vähentynyt 46 % Säännöllistynyt 19 % Kuvio 7. Miten käyttö on muuttunut?