elokuvajuhlille! Tervetuloa 22. Sinisen Meren 22. sinisen meren elokuvajuhlat raumalla SISÄLLYS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "elokuvajuhlille! Tervetuloa 22. Sinisen Meren 22. sinisen meren elokuvajuhlat raumalla 21. 23.8.2015 SISÄLLYS"

Transkriptio

1

2 Tervetuloa 22. Sinisen Meren elokuvajuhlille! Blue Sea Film Festival ylpeänä esittää jälleen kerran herkullisen kattauksen uusia kotimaisia fiktioita ja dokumentteja eurooppalaisella mausteella höystettynä! Iloksemme saamme elokuvantekijöitä vieraaksi ja näin yleisön ja tekijöiden kohtaaminen on valmis! Raumalla on aina mahdollisuus katsoa juuri NE elokuvat, jotka menneenä vuotena ovat puhuttaneet. Kokea, tuntea draama yhdessä teatterin hämärässä ja jakaa kokemus muiden kanssa. Kulkea dokumenttien maailmassa, koskettavissa tarinoissa, kummastella maailmaa Uutena asiana Rauman elokuvajuhlat haluaa tarjota elokuvakasvatusta. Pedapäivä perjantaina vie olennaisen äärelle IhmeFilmin opastuksella. IhmeFilmi ry taistelee yksipuolista pikaruokakulttuuria vastaan. Haluamme tarjota monipuolisen ja mieltä ravitsevan elokuvavalikoiman elokuva voi ja saa olla myös viihdettä, mutta samalla se kertoo myös meistä omasta historiastamme ja kulttuuristamme. Miten katsella lasten ja nuorten kanssa elokuvaa, miten sitä voi käsitellä - keinot, työtavat, opetussuunnitelmaa. Vuonna 199 alkoi islantilaisen elokuvan sarja Raumalla. Silloin esitettiin peräti seitsemän islantilaista elokuvaa ja vieraaksi saapui Islannin ohjaajasuuruus Fridrik Thor Fridriksson. Raumalainen kirjailija Tapio Koivukari on ollut islantiluotsimme, niin myös tänäkin vuonna. Sokerina pohjalla Tapio simultaanitulkkaa rauman kielelle islantilaisen elokuvan perinnepaatin rakentamisesta. Ja tottakai suuri elokuvaguru Peter von Bagh saa huomion ja kunnioituksen festivaaleilla. Peter oli ylivoimainen suomalaisen arjen ja kulttuurihistorian tuntija ja elokuvaaja, mestari! Peter von Baghin muistolle saamme kuulla ainutlaatuisen mykkäelokuvasäestyksen: muusikko Matti Bye lentää Ruotsista Iso-Hannuun ja säestää omalla upealla tyylillään mykkäelokuvan Terje Vigen. Mukana säestyskuvioissa on laulaja-lauluntekijä Laura Nau, joka omalla äänellään ja erikoisella soitinvalikoimallaan tuo oman mausteensa esitykseen. Peter von Bagh on monesti vieraillut festareillamme. Vuonna 2003 hän kirjoitti tervehdyksensä käsiohjelmaan, se loppui näin: Niin järjestäjät kuin Rauman kaupunki voivat olla ylpeitä harvinaisesta elokuvatapahtumasta, jolla on sielu. Isolla kirjaimella. Suuret kiitokset tukijoillemme! Tervetuloa bluukkareiden sielunmaisemaan! Merja Valkoja, Rauman Elokuvakerho ry:n pj SISÄLLYS Festivaali-info Festivaali-info... 3 Ohjelmakartta OHJELMA Kotimaiset elokuvat... 4 Dokumentit SEKK / MEKA-TV ja Raumalaiset animaatiot Pedapäivä / Ihmefilmi-esittely Peter von Bagh in memoriam Naisteema WIFT Islantilaiset elokuvat Eurooppalainen ikkuna Baltic Herring - lyhytelokuvakilpailu Finnish films with English subtitles OHEISOHJELMA Vieraat Oheistapahtumat ja esiintyjät Kampela ihmiset ja YHTEYSTIEDOT Blue Sea Film Festivalin järjestävät Rauman Elokuvakerho ry ja Rauman Elokuvaajat ry Merja Valkoja Rauman Elokuvakerho ry:n pj, tiedotus merja.valkoja@pp.inet.fi Kaisa Kukkola Festivaalisihteeri; filmiliiikenne, vieraat, pedapäivä kaisa_kukkola@hotmail.com Pertti Arponen TekniikkaExPertti pertti.arponen@luukku.com Tiina Ojansuu Festivaalikeskus, talkootyö tiinaojansuu@hotmail.com Rauman Elokuvaajat ry:n pj, Baltic Herring-kilpailun pj, tarmo.hotanen@gmail.com Kaija Ruoste Festivaalikeskus, vieraat kruoste@gmail.com Kanerva Kuisma Baltic Herring kanerva.kuisma@gmail.com Mikko Lehtonen BSFF 2015 ilme & juliste, käsiohjelman taitto, elokuvateatterimainos, BH-logo, www-sivujen ylläpito Käsiohjelman toimituskunta: Rauman Elokuvakerho ry, Rauman Elokuvaajat ry, Mikko Lehtonen / AaVekellari. Muutokset mahdollisia. Postiosoite kaikkiin elokuvajuhliin tai yhdistyksiin liittyvään on: Blue Sea Film Festival PL RAUMA FESTIVAALI-info 22. sinisen meren elokuvajuhlat raumalla Myllymäenkatu Satamakatu Festivaalikeskus / Vanhan Rauman Kesäpiha 5. Kalliokatu Valtakatu Tallikedonkatu Kalliokatu Kuninkaankatu Kauppakatu Nortamonkatu Savilankatu Kuninkaankatu 1 2 Elokuvajuhlien päänäyttämö on elokuvateatteri Iso-Hannu, Savilankatu 4, puh ja Tori vastapäätä festivaalikeskusta: Liput näytöksiin festivaaliviikon maanantaista (1.8.) alkaen Iso-Hannun tiskiltä. Lipun hinta on 9, ellei toisin mainita. Rannekkeen hinta on 40, jolla pääsee kaikkiin näytöksiin. Rannekkeen kanssa ei ennakkomyyntiä. Rannekkeet ostettavissa Iso-Hannusta. Elokuvajuhlien nettisivuilla lisää tietoa ja juhlien historiaa: Kauppakatu Festivaalikeskuksena toimii Vanhan Rauman Kesäpiha, Savilankatu 2. Pihalla festivaali-info, -toimisto sekä ravintola. Älä eksy, kat kartast! 1. Festivaalikeskus // Elokuvateatteri Iso-Hannu // Kesäpiha (Savilankatu 2) 2. Ravintola Amarillo // FrankAmarillo - elokuvaklubi (Savilankatu 1) 3. Best Western hotelli Raumanlinna // Raumanlinnan Kellari (Valtakatu 5) 4. Yökerho Domino (Valtakatu 5) 5. Best Western hotelli Kalliohovi (Kalliokatu 25) 6. Osteria da Filippo (Kauppakatu 20) BLUE SEA FILM FESTIVAL 2015 FrankAmarillo elokuvaklubi / Ravintola Amarillo FrankAmarillo, ravintolan kabinetti, toimii bluukkareiden aikana elokuvaklubina! Klubille kokoonnutaan elokuvien jälkeen tekijävieraiden kanssa. FrankAmarillossa lisäksi kaikille avoimia festarikeskusteluja mm. LA klo Naiset kameran edessä ja takana, sekä SU klo ympäristöaiheinen Talvivaara-elokuvaan liittyvä tilaisuus. Kaikki tietävät Frankit Kaurismäen elokuvasta ja raumalaiset tietävät ravintola Amarillon. sdf 2 BLUE SEA FILM FESTIVAL 2015 BLUE SEA FILM FESTIVAL 2015 sdf 3

3 KOTIMAISET ELOKUVAT Aikuisten poika - Boy Upside Down suomi (2014) Armi elää! - Armi Alive! suomi (2015) Big Game suomi, Saksa, Iso-Britannia (2015) Suomenkielinen tekstitys Elämältä kaiken sain Suomi (2015) Teatterissa ja television puolella aiemmin ahkeroineelta Juha Lehtolalta ilmestyy viimeinkin myös pitkän elokuvan ohjaustyö. Aikuisten poika käsittelee lapsen surua. Elokuvan alussa 11-vuotias Oliver (Esa Nikkilä) menettää vanhempansa autokolarissa. Syyksi epäillään ylinopeutta, johon poika ei usko. Vanhempien kuolemaan johtaneen auto-onnettomuuden syiden selvittämisestä tulee Oliverin pakkomielle ja tapa tehdä surutyötä. Oliverin on pakko vapauttaa isänsä ylinopeusepäilyistä, joiden takia poikaa myös kiusataan koulussa. Oliverin onnettomuustutkinnan myötä hän tutustuu Joonakseen (Kari Hietalahti), aikuiseen mieheen, joka on myös vähän hukassa elämänsä suhteen. Hän on perheetön mies, joka on kuusi vuotta roikkunut suhteessa naimisissa olevaan naiseen (Maria Heiskanen). Joonaksen ja Oliverin välille syntyy omalaatuinen riippuvuussuhde, jossa molemmat saavat myös tukea toisiltaan. Oliver törmää tutkimuksissan myös kahteen kulahtaneen elokuvateatterin pyörittäjään (Esko Salminen ja Sulevi Peltola). Nämä tuovat traagiseen pohjatatarinaan vähän keventävää komiikkaa. Elokuvan parasta antia on näyttelijätyö. Esa Nikkilän esittämänä Kari Hietalahtikin saa itsestään vakavassa roolissa esille oikeita näyttelijäntaitojaan, kun ei ole koko ajan pakko olla vain koko kansan hauskuuttaja. Esko Salminen ja Sulevi Peltola esittävät höpsöjä elokuvateatterimiehiä maukkaasti, sortumatta ylilyönteihin. Kaiken keskellä on kuitenkin Oliver, aikuisten poika, jonka on selvitettävä totuus! Juha Lehtola Juha Lehtola Esa Nikkilä, Kari Hietalahti, Susanna Haavisto, Esko Salminen, Sulevi Peltola, Maria Heiskanen, Tommi Korpela. Hena Blomberg Harri Ylönen Tero Malmberg Timo Hietala Otso Linnalaakso Anna Vilppunen 94 Edith Film Oy, First Floor Productions Oy SF Film Finland Oy Suomi / - Ohjaaja Juha Lehtola Perheessä, jossa sekä äiti että tytär ovat kulkeneet Marimekon Iloinen Takki päällänsä, Marimekko on ollut Juttu. Armi elää ei muistuta viime vuosina ilmestyneitä elämäkertaelokuvia. Eikä Minna Haapkylän Armista ole tehty iloisilla väreillä maalaavaa vaatesuunnittelijaa. Armi Ratia esitellään elokuvassa siten, että hänestä tehdään näytelmä. Armista luodaan rosoinen kuva, joka on kaukana kiiltokuvamaisesta pönötyksestä. Minna Haapkylä on hyvä roolissaan, jossa näytelmän Armi haluaa ylläpitää itsestään tietynlaista julkisuuskuvaa. Pinnan alta löytyy ihminen, joka kamppailee syvien ongelmien kanssa. Elokuva etenee ajallisesti järjestyksessä, se alkaa Marimekon alkuvuosista. Aviomies Viljo Ratia (Hannu-Pekka Björkman) sekä jarruttelee että kannustaa vaimoaan. Armi keksii puuvillaiset painokankaat sillä tavoin, että niiden käyttäminen on muodikasta. Suhteet läheisiin tuottavat pettymyksiä, Armi vajoaa välillä syvään masennukseen ja yksinäisyyteen. Liikenaisena Armi Ratiaa voi vielä tänä päivänäkin pitää yhtenä Suomen huipuista. Ohjaaja Jörn Donner oli Armin henkilökohtainen tuttava. Se on hyvä lähtökohta, koska yleisölle jää tuntu, että he saavat kurkata pintaa syvemmälle Elokuvassa annetaan tilaa Marimekon kuoseille. Pukusuunnittelija Tiina Kaukanen on ottanut käyttöön eri vuosikymmenten kankaita ja suunnitellut omia versioitaan vaatteista. Niistä syntyy elokuvaan elämyksellinen taso Otso Linnalaakson pelkistettyä lavastusta vasten. Tiina Ojansuu Jörn Donner Karoliina Lindgren Minna Haapkylä, Hannu-Pekka Björkman, Laura Birn, Rea Mauranen, Outi Mäenpää, Robert Enckell, Joanna Haartti, Antti Holma, Ona Kamu, Tiina Lymi, Cécile Orblin, Anna Paavilainen, Jukka Puotila, Eero Ritala, Jaakko Selin, Pekka Strang, Jakob Öhrman. Hannu-Pekka Vitikainen Klaus Grabber Karri Niinivaara Pessi Levanto Otso Linnalaakso Tiina Kaukanen 84 Oy Bufo Ab B-Plan Distribution Suomi / - Metsä on ankara tuomari. Se antaa jokaiselle sopivalla mitalla. Sitä pitää osata kuunnella ja saaliista on taisteltava kynsin ja hampain. Rare Exports -leffan jälkeen toivoin Jalmari Helanderin tekevän vielä enemmän elokuvia ja hän teki. Oikeastaan osaltani pankin tyhjensi jo Rare Exports Inc. -lyhäri. Tämä silloin alkanut pohjoisten metsien ylistys kantaa kerta toisensa jälkeen ja puolestani saa kantaa myös jatkossa. Vaikka tämä Lappiin sijoittuva elokuva onkin pääosin kuvattu Saksan muhkeissa vuorimaisemissa, niin so what? Itsessään jo maisemat ja huikea kuvaus ovat syy käydä katsastamassa tämä elokuva. Elokuva pohjaa miehuuskokeeseen, joka asiana jo yhdistää monia eri kulttuureja. Äärimmäisen mielenkiintoinen aihe ja voin kuvitella, kuinka paljon tästä saa erilaisia tarinoita aikaiseksi. Tämä tarina on kuitenkin suomalaisen nuoren metsästäjän, jossa pojasta tehdään mies eikä vain meinata. Oikeastaan poika tekee itsestään miehen ja presidentistä siinä samalla. Elokuvassa huomio kiinnittyy erityisesti Olli Tommilan (Oskari) ja Samuel L. Jacksonin (Yhdysvaltojen presidentti) väliseen kemiaan, joka on elokuvan mahtavinta antia ja tämä kemia välittyy aivan uskomattomalla tavalla. Voisin katsoa heidän sanailuaan vuoristomaisemissa lukemattoman kauan kyllästymättä. Tämä on suomalainen toimintaelokuva sen kaikissa tasoissa mahdollisine kliseineen päivineen. Toisinaan tuntuu siltä, että koko homma menee överiksi ja karkaa käsistä, mutta menkööt ja karatkoot ehkä sen kuuluukin. Lasi ei suinkaan valu yli, vaan tekee kunniaa tälle taiteenlajille ja siitä kuuluu nauttia. Timo Metsäjoki Jalmari Helander Jalmari Helander Samuel L. Jackson, Onni Tommila, Ray Stevenson, Felicity Huffman, Jim Broadbent, Victor Garber, Ted Levine Mika Orasmaa Iikka Hesse Timo Anttila, Tuomas Seppänen Juri Seppä, Miska Seppä Christian Eisele Mo Verwerk 90 Petri Jokiranta, Will Clarke, Andy Mayson, Jens Meurer / Subzero Film Entertainment Oy Oy Nordisk Film Ab, Altitude Film Sales Englanti / Suomi Blue Sea Film Festival ylpeänä esittää: Mika Kaurismäen Elämältä kaiken sain Rauman ensi-illassa! Elämältä kaiken sain on draamakomedia vanhasta boheemista isästä, jonka sairaanhoitaja tytär uusioperheineen päättää pelastaa yksinäisyydeltä - isän vastahakoisuudesta huolimatta. Isä-Urho viettää vanhuudenpäiviään vanhassa ja vähän ränsistyneessä kotitalossaan. Urhon rauha rikkoutuu, kun hänen tyttärensä Tiina ilmestyy syntymäpäivävierailulle yhdessä poikaystävänsä ja tämän goottihenkisen teinityttären kanssa. Tiina järkyttyy isänsä omintakeisista elämäntavoista ja päättää muuttaa uusioperheensä kanssa isän taloon. Isä ei kaipaa itselleen kaitsijaa, joten yhteiselo boheemin jäärän kanssa ei suju ihan suunnitelmien mukaan eikä kotitalon remontointikaan käy taitamattomilta kaupunkilaisilta ihan kädenkäänteessä. Lopullisesti pakan sekoittaa pariskunnan tilaama remonttimies Kake, jolla on talon kunnostamisen lisäksi muitakin suunnitelmia. Mika Kaurismäen elokuvien tapaan Elämältä kaiken sain -elokuvan roolit ovat roolitettu maamme eturivin näyttelijöillä. Urhoa esittää Kaurismäen ystävä ja luottonäyttelijä Vesa-Matti Loiri ja hänen touhukkaana tyttärenään häärää Armi Toivanen. Tomin roolissa on Peter Franzén ja goottityttärenä tekee vaikutuksen Lenita Susi. Vilperttinä remonttireiskana säätää Jani Volanen. Herkullisen käsikirjoituksen ovat laatineet Mika Kaurismäki yhdessä Sami Keski-Vähälän kanssa. Urhon kotitalo löytyi Suomen Turusta. Mika Kaurismäki Mika Kaurismäki, Sami Keski-Vähälä Vesa-Matti Loiri, Peter Franzén, Armi Toivanen, Jani Volanen, Lenita Susi. Jari Mutikainen Kauko Lindfors Joonas Jyrälä Mauri Sumén Maria Ylätupa Riitta-Maria Pirtilä 103 Mika Kaurismäki / Marianna Films Oy Suomi / - Elokuvan ensi-iltaa juhlistaa kanssamme näyttelijä Armi Toivanen sdf 4 BLUE SEA FILM FESTIVAL 2015 BLUE SEA FILM FESTIVAL 2015 sdf 5

4 KOTIMAISET ELOKUVAT He ovat paenneet - They Have Escaped Suomi (2014) Henkesi edestä suomi, Irlanti (2015) English subtitles Kesäkaverit - Summertime suomi (2014) English subtitles Lomasankarit Suomi (2014) English subtitles Olen joka bluukkareilla nimennyt parhaan kotimaisen elokuvan. J-P Valkeapään He ovat paenneet nousi kotimaisesta filmikattauksesta aivan omaan luokkaansa. J-P Valkeapää teki minuun vaikutuksen jo esikoiselokuvallaan Muukalainen. Sen outo epäsuomalaisen hiljainen kuvilla kerrronta toi mieleen suosikkiohjaajani Tarkovskin. Filmi huomioitiin hyvin myös palkinnoilla. Kotimaassa Muukalainen sai Jussin kuvauksesta ja leikkauksesta,se kutsuttin Venetsiaan ja valittiin Göteborgin elokuvajuhlilla parhaaksi pohjoismaiseksi elokuvaksi. Peräti kuusi vuotta piti odottaa uusinta Valkeapäätä. Pitkän kypsyttelyn tuloksena syntyikin hieno elokuva. He ovat paenneet kertoo sivarin ja koulukotitytön kesäisestä pakomatkasta suljetusta laitoksesta. Elokuva yhdistää taidokkaasti road movien, sadun ja kauhun elementtejä kutkuttuvan kiehtovaksi kokonaisuudeksi. Kun ainekset ovat näin moninaiset, se vaatii tekijöiltään paljon. Elokuvan nuoret pääosan esittäjät Teppo Manner ja Roosa Söderholm heittäytyvät suorastaan estoitta sulkeutuneen ja änkyttävän sivarin Jonin ja ongelmakimppu Raisan nahkoihin. Miten luontaisen ja helpontuntuisesti he sukkuloivat elokuvan eri tyylilajeissa ja omalla karismallaan estävät kokonaisuuden hajoamisen sillisalaatiksi! Myös uusin elokuva on saanut erinomaisen vastaanoton. Se kahmi neljä Jussia, joiden joukossa oli ne tärkeimmät eli parhaan elokuvan ja ohjauksen pystit. He ovat paenneet on kutsuttu lukuisille kansainvälisille elokuvajuhlille ja elokuvan kuvaaja Pietari Peltola palkittiin työstään Göteborgin elokuvajuhlilla Sven Nykvist-palkinnolla. En tiedä mikä elokuvan kotimaisessa markkinoinnissa meni metsään. Elokuvateattereissa tämä hieno elokuva sai vain kolme tuhatta katsojaa! J-P Valkeapää J-P Valkeapää, Pilvi Peltola Roosa Söderholm, Teppo Manner, Petteri Pennilä, Sara Paavolainen, Pelle Heikkilä, Jari Pehkonen. Pietari Peltola Mervi Junkkonen Micke Nyström Helge Slikker Markku Pätilä Tiina Wilén Aleksi Bardy, Raymond van der Kaaij, Dijana Olcay-Hot / Helsinki-filmi Oy, Revolver Amsterdam SF Film Finland Oy Suomi / - Öisellä maantiellä synnytykseen matkaava Kiia (Laura Birn) törmää autolla johonkin. Hänen pappimiehensä Lauri (Eero Aho) sanoo, että kyseessä oli peura. Totuus alkaa valjeta Kiialle vasta, kun hän sairaalassa tutustuu yliajetun miehensä luona vierailevaan Hannaan (Mari Rantasila). Petri Kotwican ohjaama Henkesi edestä jatkaa samojen teemojen käsittelyä kuin hänen läpimurtotyönsä Musta jää (200). Mitä kaikkea olemme rakkauden nimissä valmiita tekemään? Liikenneonnettomuus on hyvä keino tarkastella ihmisen valintoja ja vastuuta. Elämä muuttuu hetkessä ja peruuttamattomasti. Tämä elokuva on ensin todellinen ja arkinen ja seuraavassa hetkessä psykologista peliä. Henkesi edestä kuvastaa keskiluokkaista elämää. Kiian ja Hannan ystävyys on lähtökohtaisesti omaa luokkaansa. Petri Kotwica on loistava henkilöohjaaja ja hänellä on vahva näyttelijätrio matkassaan. Tunnelma muistuttaa Mustaa jäätä, vaikka aivan yhtä trillerimäinen tämä elokuva ei ole. Psykologista draamaa punotaan päähenkilöiden kesken, valheiden, syyllisyyden ja katumisen teemoilla. Mari Rantasila on todennut, että raju rooli oli hieno tehdä, koska siinä sai ajaa itsensä karrelle. Tarina on syntynyt Kotwican ja Johanna Hartikaisen yhteistyönä. Rantasila nautti draamanäyttelemisestä ja toivoo jatkossakin mehukkaita rooleja. Henkesi edestä poiki myös singlelevytyksen: Rantasila nauhoitti sinkuksi elokuvan voimasävelen, Sielun veljien väkevän Rakkaudestalaulun. Tiina Ojansuu Petri Kotwica Petri Kotwica, Johanna Hartikainen Laura Birn, Eero Aho, Mari Rantasila, Teijo Eloranta Harri Räty Isobel Stephenson Kirka Sainio Stephen McKeon Antti Nikkinen Karoliina Koiso-Kanttila 92 Vertigo Productions Oy Oy Nordisk Film Ab Suomi / Englanti Näyttelijä Mari Rantasila Inari Niemen ohjaama ja Juuli Niemen käsikirjoittama Kesäkaverit (2014) kertoo unelmien kesästä, rakkaudesta sekä kaverusten ystävyydestä. Elokuvan läpi näkyvänä teemana on itsensä etsiskely ja tulevaisuuden haaveet. Kyseessä on hyvänmielen kesäleffa, joka saa haikailemaan aurinkoisille kallioille Hankoon. Karoliina (Iina Kuustonen) ja Iiris (Anna Paavilainen) saapuvat Hankoon viettämään huoletonta tyttökesää, ilman miehiä tai stressiä tulevaisuudesta. Tytöt ovat töissä samassa kahvilassa, jossa Eevakin ( Minka Kuustonen) työskentelee. Heistä tulee kämppiksiä Eevan tädin rantahuvilaan ja yhteiselon myötä jopa hyviä ystävyksiä. Karoliina ja Iiris rohkaisevat Eevaa nauttimaan kesästä ja ylipäätään elämästä. Karoliina on määrätietoinen ja omasta elämästään vastuuta ottava kun taas Iiris ei tiedä mitä elämällään tekisi. Iiris hyppääkin aina tiukan paikan tullen lentokoneeseen pakoon vastoinkäymisiään. Uusi tuttavuus Eeva on hieman säälittävämpi tapaus. Hän on opiskellut vaikka mitä tai ainakin yrittänyt sitä. Jotenkin asiat eivät vain jää hänen päähänsä. Kesä näyttää jo liian lupaavalta uuden kesäasunnon ja ystävien ilmestyttyä kuvioihin, kunnes rakkaus sekoittaa huolettoman tyttökesän. Aina järkevä Karoliina ihastuu naimisissa olevaan mieheen, eikä se tietenkään pääty hyvin. Sitoutumiskammoinen Iiris puolestaan rakastuu kesädiegoon tahtomattaan. Tämä kesä tulee olemaan täynnä rakkauden juhlaa ja sen seurauksia. Onneksi kuitenkin ystävät ovat aina tukena. Kesäkaverit ei ole perinteinen tyttöelokuva. Se näyttää myös hassut ja haastavat puolensa, joihin kuuluvat hölmöt ilmeilyt ja raskaustestit. Lisäksi tytöt kyseenalaistavat tulevaisuuttaan, omia arvojaan ja lahjojaan. Pelkkä aikuistuminenkin osoittautuu vaikeaksi. Onneksi sitä kuitenkin pääsee vadelmaveneellä pakoon Hankoon. Miina Hallikainen ja Janna Setälä Inari Niemi Juuli Niemi Anna Paavilainen, Iina Kuustonen, Minka Kuustonen, Pihla Viitala, Lauri Tilkanen, Sampo Sarkola, Matleena Kuusniemi, Eero Ritala Daniel Lindholm Hanna Kuirinlahti Mikko Mäkelä Joel Melasniemi Heini Erving Susanna Moilanen 90 Jesse Fryckman, Oskari Huttu / Solar Films Inc. Oy Oy Nordisk Film Ab Suomi / Englanti Ohjaaja Inari Niemi Lomasankarit ei ole ihan tavallinen kotimainen lastenja nuortentoimintaseikkailu. Se on kuvattu kokonaan Kreikassa Kosin saarella. Keskushahmo on teini-ikäinen Toni. Hänen äitinsä on kuollut ja isä on mennyt uusiin naimisiin. Uusperheesssa asuu Tonin, isän ja äitipuolen lisäksi Tonin kaksi nuorempaa velipuolta. Tonia ei uiminen turkoosissa vedessä kiinnosta, hän viihtyy kirjansa parissa rannalla. Kaunis kreikkalainen tyttö nimeltä Adriana pyytää poikaa uimaan ja Toni voittaa pelkonsa ja menneisyytensä kauhut ja lähtee uintiretkelle. Adriana kidnapataan ja Toni joutuu pyytämään velipuolilta apua. Syntyy seikkailu, jossa on mukana vauhdikkaita takaa-ajoja mönkijöillä ja vesijeteillä sekä jännittäviä sukelluskohtauksia, joissa katsojakin pidättää hengitystään. Takaa-ajoista tulee mieleen James Bond, hänkin seikkailee usein upeissa maisemissa. Ohjaaja Taavi Vartia on ennenkin tehnyt lapsille ja nuorille elokuvia, mm. Rölli ja kultainen avain. Tässä elokuvassa korostetaan perhearvoja. Välimeren rannoista, huikeista maisemista ja kirkkaista kesäpäivistä on otettu kaikki irti. Kuvaaja Mika Orasmaa (Rare Exports, Iron Sky, 8-pallo) on alansa huippuja. Pääosassa ovat nuoret lapsinäyttelijät. Mukana on myös kreikkalaisia näyttelijöitä. Lomasankarien kohderyhmä löytyy alakoulun viimeisiä luokkia käyvistä ehkä parhaiten. Pienille lapsille se on liian jännä ja teinit puolestaan usein jättävät lasten ja nuorten elokuvana mainostetut leffat väliin. Tiina Ojansuu Taavi Vartia Taavi Vartia, Karoliina Lindgren, Niklas Lindgren Nuutti Konttinen, Emil Auno, Veikka Vainikka, Ifigeneia Tzola, Ville Myllyrinne, Laura Malmivaara. Mika Orasmaa Benjamin Mercer Juha Hakanen Panu Aaltio Mahi Arvaniti Triada Papadaki 95 Yellow Film & TV Oy, Inkas Films Oy Nordisk Film Ab Suomi, kreikka / Englanti sdf 6 BLUE SEA FILM FESTIVAL 2015 BLUE SEA FILM FESTIVAL 2015 sdf

5 KOTIMAISET ELOKUVAT Lovemilla suomi (2015) Me Rosvolat Suomi, Saksa, Ruotsi (2015) English subtitles Miekkailija - The Fencer Suomi, Viro, Saksa (2015) Suomenkielinen tekstitys Mielensäpahoittaja - The Grump suomi (2014) English subtitles Lovemilla on riemastuttava poikkeus nuorille tytöille tarkoitettuihin romanttisten hömppäkomedioihin tai muihin siirappisiin päiväuniin. Kuitenkin se kertoo ihan samasta, nuoren naisen itsenäistymishaaveista ja rakkauden kaipuusta. 1-vuotias Milla pitää nykyään niin tavallista sähköistä päiväkirjaa eli blogia, jossa hän lupaa kertoa elämästään kaiken. #lovemilla syntyi aluksi nuorten suosituksi televisiosarjaksi, jossa voitiin käsitellä mitä tahansa nuoria kiinnostavia asioita. Alunperinkään tekijät eivät olleet kiinnostuneita sitoutumaan realismiin tai mihinkään tiettyyn lajityyppiin vai sekoittelivat mielin määrin scifiä ja fantasia-aineksia sekaan. Elokuvan Milla (jo televisiosarjasta tuttu Milka Suonpää) on kyllästynyt asumaan zombiealkkis- tai kuten kauniimmin sanotaan supisuomalaistenviihdekäyttäjavanhempiensa (Mari Rantasila ja Matti Onnismaa) luona ja haluaa muuttaa poikaystävänsä Aimon (Joel Hirvonen) kanssa yhteen. Tarinaan otetaan mukaan tietysti televiosarjastakin tutut hahmot, kuten Vartija (Ville Jankeri) ja maskotti (Rami Rusinen), jotka taistelevat tällä kertaa pahaa noroviruskostajaa vastaan. Mukana maailman pelastamisessa on myös supersankaritar Gitta (Miina Penttinen), joka taistelee myös sukupuolten välisen tasa-arvon puolesta. Tekijöille hatunnosto. On aina uskaliasta lähteä vääntämään alunperin kuusiminuuttisten tarinoiden pohjalta kokoillan elokuvaa. Teemu Nikki tekijäryhmineen ovat kuitenkin onnistuneet luomaan kokonaisuuden, joka pysyy kasassa. Tokihan tarinan hahmoista saa rutkasti enemmän irti, jos on tutustunut aikaisemmin televiosarjaan. Jaksoja löytyy vielä netistä, joten ei muuta kuin tutustumaan Millaan, joka lausuu joskus kipeästikin maaliin osuvia totuuksia. Teemu Nikki Teemu Nikki, Jani Pösö Antti Reini, Jari Virman, Pelle Heikkilä Jyrki Arnikari Iikka Hesse Timo Anttila Janne Huttunen Maura Pusa Anna Vilppunen 95 Jani Pösö, Tuula Nikkola, Teemu Nikki / It s Alive Films SF Film Finland Oy Suomi / - Me Rosvolat on koko perheen seikkailuelokuva. Elokuva kuvattiin kesällä 2014 Pohjois-Karjalassa. Elokuva pohjautuu Siri Kolun Me Rosvolat -kirjaan, joka voitti Finlandia Junior -palkinnon vuonna Tarina kertoo rosvoperheestä, joka kiertää Suomen maanteitä ja sattuu ryöväämään mukaansa perheensä kanssa mummolamatkalla olevan 10-vuotiaan Viljan. Maantierosvoina elantonsa tienaava perhe on pohjimmiltaan lämmin ja antelias. Ylimääräinen saalis jaetaan tarvitseville Robin Hoodin tyyliin. Varastaminen kohdistuu lähinnä karkkiin. Elokuva on mielikuvituksellinen ja seikkailuja riittää. Hassuja vimpaimia ja värien ilottelua on tässä lasten elokuvassa. Elokuvalla on myös syvällinen sanoma - ystävyys. Elokuvassa rooleissa nähdään Me Rosvolat -perheen isänä, Hurja-Kaarlona, Kari Väänänen, äiti-hildana Lotta Lehtikari, Kulta-Petenä Jussi Vatanen ja elokuvan lapsinäyttelijöinä ensikertalaiset Sirkku Ullgren (Vilja), Ilona Huhta (Rosvo-Hele) ja Mio Määttä (Rosvo-Kalle). Kaiken kaikkiaan rooleja varten koekuvattiin monta sataa lasta. Perheen isää Hurja-Kaarloa huolettaa lähestyvät rosvoolympialaiset, joiden päävoittona on himoittu maantierosvojen päällikkyys. Ajoittain elokuvassa kohkataan ja mesotaan jokseenkin paljon. Mutta sellaista kai se vaeltavan rosvoperheen elämä on. Voisi hyvin kuvitella, että elokuva saa jatko-osia. Tarinoita riittää, sillä kirjoja on jo ilmestynyt useampia. Elokuvaa suositellaan yli -vuotiaille, joten liian hurjaksi meno ei sentään mene. Tiina Ojansuu, lapsille Marjut Komulainen Siri Kolu, Marjut Komulainen, Melli Maikkula Kari Väänänen, Lotta Lehtikari, Jussi Vatanen, Sirkku Ullgren, Ilona Huhta, Mio Määttä Harri Räty Oskar Franzen Pietari Koskinen Janne Storm Anu Maja Pinte Kangas 85 Claes Olsson, Erkki Astala, Hannu Tuomainen /Kinoproduction, Bright Moving Pictures, Ulysses Filmproduktion Nordisk Film & TV Oy Suomi / Englanti Klaus Härö on tarkastellut monissa elokuvissaan historian myllerryksiä viattoman lapsen silmin. Näkymättömässä Elinassa isänsä menettänyt tyttö törmäsi ruotsalaiseen kielipolitiikkaan ja elokuvassa Äideistä parhain kuljetettiin lapsia sodan melskeistä pakoon Ruotsiin. Tällä kertaa historian näyttämöksi vaihtuu eteläinen naapurimaamme Eesti, jonka yli raskaat sotilassaappaat ovat marssineet mielin määrin sotkien jalkoihinsa tuhansia ihmiskohtaloita. Eestin musertavaa lähihistoriaa on meillä aiemmin tehnyt tutuksi Sofi Oksanen. Klaus Härön Miekkailija perustuu tositapahtumiin. Siinä eletään Neuvosto-Eestissä, jossa nuori miesopettaja Endel Nelis (Märt Avandi) siirtyy Leningradista kauas syrjäiseen Haapsaluun. Yleensä nuorten urakehitys vei päinvastaiseen suuntaan, mikä herättää virkaintoisen pykäliinsä takertuneen rehtorin (Hendrik Toopere) vainun. Hän lähtee vihikoiran tavoin Endel Nelisin menneisyyden jälkiä nuuskimaan. Samaan aikaan Endel tekee pyyteetöntä työtään lasten hyväksi ja perustaa kouluun miekkailukerhon. Endelin historian tärkeäksi todistajaksi nousee Liisa Koppelin esittämä Marta. Taas historian vääristyneitä kasvoja tarkastellaan lapsen silmin. Koskettavimmin historiaa katsoo kuitenkin Martan isoisä, jota esittää yksi Eestin rakastetuimmista näyttelijöistä Lembit Ultsak. Tämän uurteisissa kasvoissa ja käsissä näkyy historian armottomuus, jonka Tuomo Hutrin erinomainen kuvaus onnistuu tuomaan valkokankaalle. Kuin kohtalon ivaa, juuri elokuvan valmistumisen aikoihin alkoivat Krimin ja Itä-Ukrainan tapahtumat vyöryä tajuntaan. Suurvalta sekaantumassa naapurinsa asioihin... Eikö ihminen koskaan opi? Klaus Härö Anna Heinämaa Märt Avandi, Ursula Ratasepp, Hendrik Toompere, Liisa Koppel Tuomo Hutri Tambet Tasuja, Ueli Christen Peter Riegel Gert Wilden Jr. Jaagup Roomet Tiina Kaukanen 93 Kai Nordberg, Kaarle Aho / Making Movies Oy, Jörg Bundschuh / Kick Film, Ivo Felt / Allfilm OÜ Nordisk Film Viro, venäjä / Suomi Dome Karukosken elokuva Mielensäpahoittaja on eeppinen, sukupolvien välinen rakkaustarina, jota tähdittävät Antti Litja, Mari Perankoski, Iikka Forss ja Petra Frey. Tarina perustuu Tuomas Kyrön suosittuihin Mielensäpahoittaja-romaaneihin. Mielensäpahoittaja kertoo jotain suomalaisuudesta, niin monessa formaatissa se toimii. Itse olen tutustunut tätä ennen Mielensäpahoittajaan jo kirjana sekä teatterissa. Mielensä voi pahoittaa melkein mistä vaan: kaupungin kahvin litkuista, maailman politiikan tilasta, terveyskeskuslääkärin neuvoista ja pojan aivoituksista. Asioihin voi puuttua laatimalla paikallislehteen mielipidekirjoituksia. Ja mitä rakastamiseen tulee, Mielensäpahoittaja tykkää pojasta ja miniästä, kaikesta huolimatta. Hän muistelee lämmöllä ystäväänsä Yrjänää, sekä vaimoa joka oli keittiön valtiatar. Antti Litja on mainio ja täysin suvereeni valinta päärooliin. Hänen marinansa hämeen murteella on Mielensäpahoittajan ydin. Litja on pahoittanut mieltään myös radioäänenä. Näyttelijä Antti Litja palkittiin elämäntyöstään Betoni-Jussilla ja parhaan miespääosan Jussilla roolistaan tässä elokuvassa. Elokuvassa Mielensäpahoittaja loukkaa koipensa ja joutuu vastustuksestaan huolimatta matkustamaan Helsinkiin saamaan hoitoa. Kaupungissa hänet ottaa hoitakseen pojan sijasta miniä, mainio Mari Perankoski. Elokuvan juju on Mielensäpahoittajan edustaman vanhan ajan / maaseudun ja uuden ajan / kaupunkilaisuuden yhteen törmääminen. Mielensäpahoittaja oli viime vuoden hittileffa. Siitä on sanottu, että se toi elokuviin takaisin vanhempaa katsojakuntaa. Tiina Ojansuu Dome Karukoski Dome Karukoski ja Pekko Pesonen Tuomas Kyrön romaaniin perustuen. Antti Litja, Petra Frey, Mari Perankoski Pini Hellstedt Harri Ylönen Tuomas Klaavo Hilmar Örn Hilmarsson Betsy Ångerman Anna Vilppunen 104 S Jukka Helle, Markus Selin / Neutrinos Productions, Solar Films Nordisk Film Suomi / Englanti Ohjaaja Marjut Komulainen sdf 8 BLUE SEA FILM FESTIVAL 2015 BLUE SEA FILM FESTIVAL 2015 sdf 9

6 KOTIMAISET ELOKUVAT Muumit Rivieralla suomi, Ranska (2014) English subtitles Ollaan vapaita suomi (2015) English subtitles Tove Janssonin satavuotissyntymäpäivien juhlavuodeksi valmistunut animaatioelokuva kunnioittaa alkuperäisiä sarjakuvia erittäin pätevästi, sillä onhan elokuvakin käsin piirretty. Elokuva käsittelee mitä parhaimmin sukupuolirooleja, vaurautta ja köyhyyttä, julkisuuden ihannointia, uhkapelaamista ja yhteiskuntarakennetta. Kaikkea tätä ympäröi kuitenkin mitä mahtavin optismi, jota tältä perheeltä sopii ja ehdottomasti myös kannattaa odottaa. Koska elokuva seikkailee niin monella eri tasolla, uskon sen viihdyttävän sekä perheen pienimpiä että suurempia. Jos keittiössäsi tai arkistokaapeissasi pyörii muumimukeja niin on suorastaan kunnioitus alkuperäistä luojaa kohtaan käydä katsomassa tämä elokuva. Elokuva sai osakseen myös kritiikkiä siitä, että lapsille ei voi näyttää tällaista muumien menoa. Itse olen toista mieltä. Miksi ei voisi? Elokuvan ikäraja suositus on S (sallittu) ja syystäkin. Tässä kuvataan monelle tietyllä tavalla niin normaalia elämää toki kärjistetysti ja muumien näkökulmasta ja heidän omassa maailmassaan, mutta kuitenkin. Parasta tässä on myös se, että elokuvaa ei ole liiemmälti siivottu tai siloiteltu vaan Muumipappa juo ihan avoimesti viskiä ja taitaa lasissa halpa viinikin pyörähtää. Mitenkään pääroolissa tällainen toiminta ei suinkaan ole, mutta ei sitä myöskään peitellä ja hyvä näin. Tiedätte siis mitä odottaa, jotta ette turhasta pelästy. ps. Maria Sid on muuten aivan ihastuttava Muumimamman äänenä. Timo Metsäjoki Animaatio, pitkä Xavier Picard, Hanna Hemilä Leslie Stewart, Annina Enckell, Hanna Hemilä, Xavier Picard, Beata Harju. Maria Sid, Mats Långbacka, Kristofer Gummerus, Alma Pöysti, Ragni Grönblom. Thomas Belair, Rodolphe Ploquin Joonas Jyrälä 80 S Hanna Hemilä, Xavier Picard / Handle Productions, Pictak, Moomin Characters Nordisk Film Suomi / Englanti Oskari Sipolan uusin elokuva Ollaan vapaita edustaa meillä meilko harvinaista musiikkielokuvaa. Se kertoo kolmekymppisestä Seljasta (Maria Ylipää), joka asuu kimppakämpässä Helsingissä. Hän elää parisuhteessa Tomin (Riku Nieminen) kanssa, joka haluaisi edetä suhteessa, mennä naimisiin, hankkia perheen... Seljan elämän on täyttänyt työ ja ystävien kanssa vietetty laatuaika. Koko kommuunin ja varsinkin Seljan elämä menee täysin sekaisin, kun ovelle ilmestyy eräänä päivävä 16-vuotias Leo (Johannes Brotherus), jonka Selja oli teiniraskautensa jälkeen antanut adoptoitavaksi. Elokuva on musiikkielokuva, jota varten sävellettiin peräti kolmetoista uutta biisiä. Biisejä olivat tekemässä Paula Vesala, Lauri Ylönen, Olavi Uusivirta, Terhi Kokkonen, Joel Melasniemi, Kerkko Koskinen, Asa ja monet muut kotimaisen musiikkielämän kärkinimet. Riku Nieminen ja Maria Ylipää ovat jo aikaisemmin kunnostautuneet muusikkoina, mutta Johannes Brotherus, joka muistetaan parhaiten huikeasta läpimurtoelokuvastaan Beteoniyö, on tässä suhteessa uusi tuttavuus. Tätä esitttelyä kirjoittaessa en ole nähnyt elokuvasta muuta kuin trailerin. Elokuva saa ensi-iltansa. elokuuta, jolloin tämä katalogi on jo jakelussa. Kotimainen musiikkielokuva on hyvin harvinaista herkkua, jota viimeeksi saimme maistaa Neil Hardwickin toteuttamassa elokuvassa Jos rakastat. Ollan vapaita elokuva eroaa edeltäjästään kuitenkin sillä, että tällä kertaa biisit ovat uusia. Odotan yhtä malttamattomana kuin tekin. Oskari Sipola Tua Harno Maria Ylipää, Johannes Brotherus, Riku Nieminen Joonas Pulkkanen Antti Reikko Joonas Jyrälä Niina Koponen, Pyry Nikkilä Heini Erving Laura Dammert 105 Elina Pohjola, Piia Nokelainen / Pohjola- Filmi Oy Nordisk Film Suomi / Englanti Ohjaaja Oskari Sipola sdf 10 BLUE SEA FILM FESTIVAL 2015 BLUE SEA FILM FESTIVAL 2015 sdf 11

7 KOTIMAISET ELOKUVAT Päin seinää - Headfirst Suomi (2015) Yhteisesitys: Ruotsalainen hetki + Naisen nimi Suomi (2014) Suomi (2015) Theon talo - Theo s house suomi (2014) Suomenkielinen tekstitys Toiset tytöt suomi (2015) Kerro sun tarinasi. Huikea Kai Lehtinen toistaa roolihahmossaan. Ja kyllä niitä tarinoita tulee! Mielettömän mojova alku - heti mennään päin seinää - naurua! Sä näytät ihan Arttu Wiskarin biisiltä! Pääkaupunkiseudun ankeassa lähiössä musta huumori kukkii ja elämä potkii milloin mistäkin suunnasta. Armi Toivanen on mainio teini-ikäisen Takku-tyttärensä (Mimosa Willamo) kanssa tuskailevana yksinhuoltajaäiti Essinä. Tälläinen käsikirjoitus vaatii Armin tyyppisen loistavan näyttelijän! Hienosti näyttelevät myös Eero Ritala Takun opettajana ja Kai Lehtinen alkoholisoituneena miehenä, joka saattaa olla Essin isä. Ohjaaja ja käsikirjoittaja Antti Heikki Pesonen nousi suomalaisen elokuvan lupaukseksi muutama vuosi sitten lyhytelokuvalla Korsoteoria. Se oli pikimusta komedia Korsosta, jonka miljöön lohduttomuus kertautuu myös Päin seinää-elokuvassa. Pesonen itse kertoo olevansa lähiön kasvatti ja tottuneensa suoraviivaiseen elämäntyyliin. Lähiöympäristössä oli tapana, ettei tapaetikettejä kovin paljon harjoiteltu. Se oli suoraa se puhe. Tämä näkyy myös Päin seinää-elokuvassa, karkea dialogi ja purevat aforismit siivittävät tarinaa arjen kriiseissä tallaaville. Minun ongelmani ovat niin isoja, että ne eivät parane kädestä pitämällä, toteaa Toivasen näyttelemä äiti elokuvassa. Tarinan ytimessä on arjen kriisi. Teinitytön vaikeudet ja väkivaltaisuus sekä äidin selviämisyritykset elämän pyörityksessä. Mä en pääse itsestäni pois edes Mallorcalla! No, ehkä jotain selviytymistä - en tiedä... Merja Valkoja Antti Heikki Pesonen Antti Heikki Pesonen Armi Toivanen Eero Ritala Kai Lehtinen Mimosa Willamo Konsta Väliheikki Samir Homan Niina Koponen Max Ovaska Joonas Saartamo Jari Virman Aarne Tapola Hanna Kuirinlahti Toni Teivaala Antti Pouta Maura Pusa Juha-Matti Toppinen Henna-Riikka Taskinen 90 Miia Haavisto, Helsinki-filmi Oy Suomi / Näyttelijä Armi Toivanen Ruotsalainen hetki on elokuva jonka idea syntyi illanvietossa. Näyttelijät Elina Knihtilä, Minna Haapkylä, Hannu-Pekka Björkman ja Tommi Korpela toteuttivat yhteisen elokuvaprojektin, jossa jokainen pääsi ensimmäistä kertaa elämässään ohjaamaan elokuvaa. Lopputuloksena syntyi musta komedia kajahtaneesta iskelmälaulajasta. Yhteisöllinen elokuva oli ajatuksena kiehtonut tekijöitä jo aiemmin. Avuksi lähti mm. käsikirjoittaja Teemu Kaskinen. Talvisessa rikostarinassa iskelmälaulaja saapuu vaimonsa ja mattoon käärityn ruumiin kanssa entisten bändikavereidensa taloon Helsinkiin hakemaan apua. Jälleennäkeminen nostaa pintaan jännitteitä ja tunteita. Bändiläiset haluavat hyötyä tilanteesta. Tekijöiden mukaan elokuvan hahmot ovat vahvoja ja hulluuden partaalla. Elokuvassa tavoitellaan rikoskomedian lajityyppiä, mutta toiminta jää vähän junnaamaan Töölönlahden maisemiin. Kunnes saadaan traaginen päätös. Näyttelijät ovat eturivin ammattilaisia ja hoitavat hommansa kunnialla kaikesta huolimatta. Kukaan näyttelijöistä ei ollut aikaisemmin tehnyt elokuvaohjaajan töitä. Muiden näyttelemisen katsominen oli heidän mukaansa inspiroivaa. Sitä kautta alkoi toisella tavalla ymmärtää elokuvan tekemistä, kertovat näyttelijät. Tavallisesti näyttelijän työ alkaa vasta, kun elokuvanteko on jo pitkällä. Nyt kaikki olivat mukana alusta asti. He mm. rakensivat lavasteet, hoitelivat tuotannollisia tehtäviä ja knapsauttelivat klaffia. Tiina Ojansuu NAISEN NIMI - lyhytelokuva: Naisen nimi kertoo nuoresta naisesta, Annusta, joka yrittää naimisiin mennessä päättää ottaako miehensä nimen, vai pitääkö omansa. Hannu-Pekka Björkman, Minna Haapkylä, Teemu Kaskinen, Elina Knihtilä, Tommi Korpela, Mark Lwoff Teemu Kaskinen Tommi Korpela, Hannu-Pekka Björkman, Minna Haapkylä Tuomo Hutri Jussi Rautaniemi Karri Niinivaara Pessi Levanto Otso Linnalaakso Tiina Kaukanen 5 16 Misha Jaari, Mark Lwoff / Oy Bufo Ab B-Plan Distribution Suomi / - Lyhytelokuva, Lyhyt Tiina Lymi Melli Maikkula Essi Hellén, Lotta Kaihua, Santtu Karvonen, Iina Kuustonen, Leo Viirret Jan Nyman Harri Ylönen 18 S Janne Siltavuori, TACK films TACK films Rax Rinnekangas on Blue Sea Film Festivaalien entisiä ohjaajavieraita. Hänen elokuvansa ovat syvällisiä ja runollisia. Rinnekangas tekee elokuvia aiheista, jotka ovat hänelle itselleen läheisiä. Tässä elokuvassa sellainen asia on arkkitehtuuri. Theon talo täydentää vahvasti Rinnekankaan kolmen aiemman pitkän fiktioelokuvan Matka Edeniin (2011), Veden peili (20) ja Luciferin viimeinen elämä (2013) kokonaisuutta, jonka kantavia teemoja ovat syyllisyys, häpeä, anteeksianto ja sovitus. Menneiden vuosikymmenten elementtirakentamistaan ja sen aiheuttamaa kulttuurituhoa häpeävä arkkitehti Theo on vetäytynyt täysihoitolana toimivaan saksalaiseen linnaan. Sesongin päätyttyä hän on sulkemista odottavan hoitolan ainoa asiakas. Theo ryhtyy pohtimaan menneisyyttään. Hän haaveile naisesta, jonka on hän viimeksi nähnyt lapsena, 50 vuotta aikaisemmin. Elokuvan miljöö on kaunis. Hannu-Pekka Björkman taitaa kuulua Rinnekankaan lempinäyttelijöihin. Hyvä hän onkin roolissaan ikääntyvänä arkkitehtina, pieni surumielinen hymy kasvoillaan. Työtoveria esittävä Ville Virtanen pelaa hänen kanssaa hyvin yhteen. Monta kertaa paras kirja on sellainen, jossa lukija jää pohtimaan loppuratkaisua ja hän näkee useampia vaihtoehtoja. Tämä elokuva toimii samalla tavalla, Theon talon monet viitteet jäävät katsojan ratkaistaviksi. Vaikka elokuvan teemat ovat haasteellisia, siinä on myös valoisuutta ja huumoria. Tiina Ojansuu Rax Rinnekangas Rax Rinnekangas Milka Ahlroth, Hannu-Pekka Björkman, Boris Konezcny, Ville Virtanen Pekka Uotila Jari Innanen Heikki Innanen Pascal Gaigne 108 S Tiina Butter / Bad Taste, Butterworks Pirkanmaan Elokuvakeskus (PEK) Suomi, englanti, saksa / Suomi Esa Illin (mm. Apinajuttu, 2000 ja Broidit, 2003) ohjaama ja käsikirjoittama elokuva perustuu yhden vuoden aikana kuvattujen, videopäiväkirjoihin päätyneisiin oikeisiin kokemuksiin ja tunteisiin. Neljä helsinkiläistä 18-vuotiasta tyttöä kuvasivat videopäiväkirjoja, joiden pohjalta Illi kasasi elokuvan. Nuoret lukivat käsikirjoituksen ennen kuvausta ja hyväksyivät sen. Eksistentiaalinen kriisi ja ahdistus ovat seuranneet ihmistä aina, oli kulttuuri käytännöllisesti katsoen aivan mikä tahansa. Mikä ja kuka minä olen? Mikä on minun tarkoitukseni? Otetaanko minut ihmisenä ja minun ongelmani vakavasti? Hyväksytäänkö minut sellaisena kuin olen? Mielenkiintoisen aspektin leffaan tekee se, että kyseessä on tosiaan 18-vuotiaiden tyttöjen kokemukset. Elokuva herätti paljon keskustelua siitä, että se olisi pinnallinen ja jopa teennäinen. Nuorten naisten ongelmia ei muka voisi ottaa vakavasti ja asiat heitetään teinimäisyyden ja pissismäisyyden piikkiin. Itse taas olen vahvasti sitä mieltä, että oli ikä, sukupuoli tai ongelma mikä tahansa, niin se täytyy tietysti voida ottaa vakavasti. Elokuvassa käsiteltävät asiat eivät välttämättä katso ikää, joten unohda se aspekti ainakin tietyssä määrin. Sara Soulié, Ida Vakkuri, Misa Lommi ja Bahar Tokat ovat elokuvan pääosissa ja nämä nimet ovat sellaisia, jotka kannattaa painaa mieleen, sillä ihmettelen suuresti, ellei heitä tulla myös jatkossa näkemään elokuvakankailla. Ja sinä nuori tai vanhempi, joka haluat tietää miltä maailma saattaa näyttää tätä aikaa elävän nuoren silmin näin elokuvallisesti kuvattuna tiedät mitä tehdä. Timo Metsäjoki Esa Illi Esa Illi Sara Soulié, Ida Vakkuri, Saija Lentonen Henri Blomberg Samu Heikkilä Olli Pärnänen Sattva-Hanna Toiviainen Riitta-Maria Pirtilä 90 Matti Halonen, Leila Lyytikäinen, Anu Hukka / Fisher King Production VLMedia Suomi / - Ohjaaja Esa Illi sdf BLUE SEA FILM FESTIVAL 2015 BLUE SEA FILM FESTIVAL 2015 sdf 13

8 KOTIMAISET ELOKUVAT Tsamo Suomi (2015) Suomenkielinen tekstitys Vadelmavenepakolainen Suomi, Ruotsi (2014) Vares Sheriffi suomi (2015) English subtitles Viikossa aikuiseksi Suomi (2015) English subtitles Kansainvälisesti tunnetuin ja palkituin raumalainen elokuvaohjaaja on eittämättä Markku Lehmuskallio, joka yli nelikymmenvuotisen uransa aikana on tullut tunnetuksi pohjoisten kansojen kuvaajana yhdessä Anastasia Lapsuin kanssa. Alkuperäkansojen ja länsimaisen sivistyksen kohtaaminen on usein tarkoittanut varsinaista törmäystä ja perinteisten elämäntapojen vääjäämätöntä hidasta häviämistä. Viime aikoina ohjaajat ovat keskittyneet suomalaisten etäisen sukulaiskansan nenetsien elämän ja kulttuurin tallentamiseen. Kulttuurien törmäämisestä on kyse myös tekijäparin uusimmaissa, dokumentaarisen fiktion keinoin toteutetussa elokuvassa Tsamo. Suomen suuriruhtinaskunta ja Alaska ovat olleet vuosikymmenten ajan valtavan Venäjän kaksi ääripäätettä. Alaskassa on ollut vuosikymmenten ajan myös suomalaisten kuvernöörien hallinto. Suomalaiset yrittivät sivistää ja käännyttää alkuperäisasukkaita kristinuskoon. Elokuvassa Alaskan suomalaisen kuvernöörin veli Simon Moore (Wilhelm Grotenfelt) päättää ostaa vapaaksi orjaksi päätytyneen nuoren Tsamo-tytön (Albina Tologonova) ja tuoda hänet mukanaan Suomeen. Korppi-klaaniin kuuluvan Tsamon tulisi uskomuksensa mukaisesti avioitua kotkien sukuryhmän miehen kanssa. Tsamo hyväksyy Simonin kotkana ja itsensä ostettuna vaimona, mutta Simon avioituukin omaan säätyynsä kuuluvan naisen kanssa. Tsamosta tulee jälleen kiertolainen uusiin perheisiin. Tsamon shamanistinen uskonto ja kielitaidottomuus lisäävät kultturista konfliktia. Tsamolle opetetaan ensin ruotsia ja myöhemmin suomea, mutta hänen yrityksensä opettaa omaa kieltään tai uskomuksia eivät saa liiemmin vastakaikua. Tsamoa näyttelevän venäläisen Tologonovan aito kielitaidottomuus lisää kohtausten autenttisuutta. Historiallinen draama, pitkä fiktio Anastasia Lapsui, Markku Lehmuskallio Anastasia Lapsui, Markku Lehmuskallio Albina Tologonova, Wilhelm Grotenfelt, Yovan Nagwetch, Thomas Yellowhair, Niklas Groundstroem, Alma Pöysti Johannes Lehmuskallio Markku Lehmuskallio Martti Turunen Sanna-Mari Pirkola Mila Moisio, Kaisa Rissanen 5 Kaarle Aho, Kai Nordberg / Making Movies Oy Pirkanmaan Elokuvakeskus Ry Suomi, ruotsi, venäjä / Suomi+ruotsi Keho voi olla oikea, mutta kansalaisuus väärä vai onko kyseessä sittenkin pelkkä fetissi sen rajuimmassa asteessa? Miika Nousiaisen esikoisromaanin vuodelta 200 pohjautuva elokuva on suomalaisruotsalainen yhteistuotanto, jonka on ohjannut ruotsinsuomalainen Leif Lindblom. Elokuva on voittanut parhaan maskeerauksen Jussi-palkinnon (Jessica Simonsson). Vadelmavenepakolaisesta on tehty myös versioita teatterilavoille. Elokuva ja romaani erottuvat tyyleiltään hieman toisistaan. Synkkyys on saanut väistyä iloisemman ja komediallisemman otteen edestä, joka aiheeseen sopii myöskin vallan mainiosti. Onhan itsessään Suomi- Ruotsi -kamppailu hieman sama asia kuin Rauma-Pori, (huom. kirjoitin Rauman ensin) jossa on omat komedialliset aspektinsa mukana. Itsessään elokuva seuraa Mikko Virtasen pakonomaista muutosta ruotsalaiseksi Mikael Anderssoniksi. Taustatyöt on tehty hyvin, mutta muutosprosessi Virtasen kohdalla voisi silti olla helpompikin ja asiat rullata sujuvammin. Käykäätten itse katsomassa, kuinka prosessi sujuu. Siksi en juonta enempää tässä edes avaa. Ruotsalaisnäyttelijä Jonas Karlsson opetteli muuten rooliaan Mikko Virtasena varten puhumaan suomea, mitä ei välttämättä huomaa ellei tiedä asian olevan näin. Tuomo Hutrin (mm. Postia Pappi Jaakobille & Muukalainen) kameratyöskentely on kaunista katsottavaa. Miestä ei ole turhaan aiemmista töistään palkittu, joten huomiota sopii kiinnittää myös tähän puoleen. Itsessään kyseessä on viihdyttävä elokuva, jonka toivoisin näkeväni myös toisinpäin, jossa ruotsalainen kokee olevansa suomalainen. Timo Metsäjoki Leif Lindblom Erik Ahrnbom ja Daniel Karlsson Miika Nousiaisen romaanin pohjalta. Jonas Karlsson, Josephine Bornebusch, Frida Hallgren Tuomo Hutri Anders Nylander, Simon Pontén Olli Pärnänen Tuomas Kantelinen Michael Higgins Anna Hagert 94 Jessica Ask, Ilkka Matila, Patrick Ryborn / Matila Röhr Productions (MRP), Eyeworks Film & TV Drama, Film i Väst, Sveriges Television (SVT), YLE Co-Productions Nordisk Film Suomi, ruotsi / - Yhdeksäs Vares-elokuva on nyt käsillä. Sheriffi on Reijo Mäen lännen trilogian avausosa. Jussi Vares löytää kaksi ruumista ja saa myöhemmin toimeksiannon murhatun naisen kummitädiltä. Hän haluaa tietää, mitä todella tapahtui, koska poliisi ei pääse tapauksen selvittelyssä eteenpäin. Taustalla häälyy alamaailman anonyymi johtaja. Ohjaaja Hannu Salosen käsissä Sheriffistä muotoutuu suoraviivainen toimintatarina. Tapahtumat voisivat sattua missä vaan. Turkua ja kantabaareja ei entiseen malliin korosteta. Alkoholia toki juodaan tässäkin Vareksessa, mutta ei erityisen alleviivatusti. Salonen on kouluttautunut alalle Saksassa ja siellä tunnetusti tehdään hyviä dekkarisarjoja. Uusi ohjaaja saa juonen etenemään sutjakkaasti ja leffa on aiempia Vareksia näyttävämpi. Näyttelijöistä jää mieleen Karoliina Blackburn. Elokuvan naisrooli on uskottava ja tasavertainen Jussi Vareksen rinnalla. Antti Reini on ollut Jussi Vares jo pitkään. Tällä kertaa alamaailmaa hallitsevat rikolliset haluavat, että etsivä selvittävää vanhan rikoksen. Kaupungilla vilahtelee vanhoja leffajulisteita, joissa on Gary Cooper seriffinä. Vares on löytämäisillään jotain tärkeää. Ja tietenkin vaarassa. Vares-elokuvilla on oma uskollinen fanijoukkonsa. Elokuvien ja kirjojen yksi hassu piirre on kummalliset nimet, esimerkiiksi pikkukonna Kyypakkaus. Blue Sea Film Festival on myös aiempina vuosina esittänyt Vareksia ja paikalla on vieraillut näyttelijöitä. Tiina Ojansuu Hannu Salonen Hannu Salonen Mika Karttunen Antti Reini Jasper Pääkkönen Jukka- Pekka Palo Jukka Puotila Karoliina Blackburn Pini Hellstedt Kauko Lindfors Peter Nordström Andreas Lonardoni Antti Nikkinen Tiina Wilén Markus Selin, Solar Films Inc. Oy Nordisk Suomi / Englanti Raumalaisten naisten kuviolausujakuoro Häplänperän Valittajat katsoivat porukalla tammikuun tuimassa pakkasessa Johanna Vuoksenmaan kuvioita leffassa Viikossa Aikuiseksi. Loppuporinat käytiin paikallisessa ja mielipiteissä löytyi, olkaa hyvä: Tylsä sanoa, mutta leffa oli mielestäni harmitonta hauskaa, kesäkevyttä komediaa, jossa oli ärsyttävän kliseisiä henkilöhahmoja. Pääosan esittäjä Minttu Mustakallio oli tuttuakin tutumpi televisiosarjastaan. Klikkaa-mimmin seikkailut jatkuivat sujuvasti suvisaarella. Henkilöt olivat kepeitä karikatyyrejä, hauskoja hahmoja. Tutut starat välttelivät kuitenkin maneereitaan melko onnistuneesti. Varsinkin Iina Kuustonen yllätti positiivisesti ja hänen hahmonsa tarina pysyi mielenkiintoisena. Piti itsensä kipristellen itsenä. Minna Koskela oli uskottava karhean ja yrmeän köksän roolissaan. Elämältä, ilolta kieltäytyminen oli käsinkosketeltavan ahdistavaa. Lopun happy end liikutti nenäliinoihin asti. Suosikkihahmoni oli vegehippi Emma. Kiva, kun vedetään hörhömeininki yli - tyylillä. Siksi siitä voi vähän lipsuakin. Oli hauskaa, naurettavaa ja herkkää. Itkettikin vähän. Tuli mieleen lapsuuden lällyttely: itkettää ja naurattaa ja on niin paha olla. Hauska ja pysähdyttävä elokuva. Kuinka moni meistä elääkään kulissielämää! Kuinka vapauttavaa olisikin olla juuri se ihminen, joka oikeasti on. Häplät voisivat lähteä moiselle ETYK (=EnTuleYöksiKotiin) reissulle, mutta kukaan ei siis TODELLAKAAN ottaisi exänsä kattia hoitoon! Häplänperän Valittajat Johanna Vuoksenmaa Johanna Vuoksenmaa Minttu Mustakallio, Iina Kuustonen, Taneli Mäkelä, Essi Hellen, Minna Koskela, Eppu Salminen, Anna-Leena Sipilä, Jarkko Niemi, Lauri Tanskanen, Jarkko Pajunen Jan Nyman Antti Reikko Tuomas Klaavo Kerkko Koskinen Päivi Kettunen Tiina Kaukanen 92 Riina Hyytiä, Mahsa Malka, Leena Mäenpää-Bentley / Dionysos Films Nordisk Film Suomi / Englanti Elokuvan tarjoaa Walhalla sdf 14 BLUE SEA FILM FESTIVAL 2015 BLUE SEA FILM FESTIVAL 2015 sdf 15

9 Dokumentit Autolla Nepaliin - unelmien elokuva Suomi (2014) English Subtitles Yhteisesitys: Brooklynin pojat + Sydämestä asti - The Boys of Bensonhurst, Brooklyn suomi (2014) Estherin kehä - Between rings Suomi, Sambia (2014) Suomenkielinen tekstitys Yhteisesitys: Hymyjen maa - The Land of Smiles + Säälistäjät - Mercy all the way suomi (2014) Suomenkielinen tekstitys Suomi, Thaimaa (2015) Suomenkielinen tekstitys suomi (2014) English Subtitles Autolla Nepaliin on monella tapaa kunnioitusta herättävä elokuva. Ensinnäkin se on on varsinainen hyväntekeväisyyselokuva. Elokuvan alkuperäisenä tarkoituksena oli kerätä rahaa naisten turvakodille. Tampereella toimivassa Store of Hope -myymälässä myydään toiminnan tukemiseksi naisten itsensä valmistamia koruja ja alunperin koko idea oli lähteä hakemaan myyntiin tarkoitettavia koruja Nepalista. Projektista kasvoi kuitenkin iso hyväntekeväisyysoperaatio, jonka tuloilla rakennettiin kaksi koulua, kaivoja, koulutettiin turvakodin naisia markkinoimaan paremmin tuotteitaan ja paljon muuta hyvää, joilla parannettiin ennen kaikkea kastittomien elinolosuhteita. Toiseksi Autolla Nepaliin on Suomen ainoa kokonaan joukkorahoituksella valmistettu elokuva. Juho Leppäsen ideasta alunperin syntynyttä ideaa myytiin sponsoreille kaikissa mahdollisissa medioissa ja ennen kaikkea somessa. Telkkarin Madventuresin Riku Rantala ja monet muut julkkikset ottivat projektin suojelukseensa ja huomiosta kasvoi elokuvan mahdollistanut rahoitus. Kukaan tekijöistä ei ottanut itselleen palkkiota, vaan nekin varat ohjattiin itse hyväntekeväisyysprojektiin. Elokuva on syntynyt varsinaisessa pioneerihengessä. Ohjaaja Timo Peltokankaalla on ilmakuvauksiin keskittynyt tuotantoyhtiö. Elokuvassa nähdäänkin muutamia maukkaita pienoishelikopterilla kuvattuja otoksia, mutta varsinaisesta ohjaamisesta ei Peltokankaalla ollut aiempaa kokemusta. Otokset ovat pääasiassa retkeläisten itsensä kuvaamia. Ainoastaan jälkituotanto on jätetty ammattilaisille. Unelmasta kasvoi elokuva. Maailmanparannus ei ole pelkkää unelmaa - se on myös tekoja! Dokumenttielokuva, pitkä Timo Peltokangas Timo Peltokangas Juho Leppänen, Mikael Hautala, Rico Pircklen, Arman Alizad, Riku Rantala, Misa Jokisalo, Heikki Lamula. Juho Leppänen, Mikael Hautala, Rico Pircklen, Misa Jokisalo, Heikki Lamula, Sami Peltokangas, Timo Peltokangas Raimo Saba, Timo Peltokangas Samuel Hoisko 103 S ELI Creative Black Lion Pictures Oy Suomi / Englanti Entisessä elämässään Teatterikoulusta valmistunut nuori näyttelijä Mervi Rannikko ei ollut vielä ihan varma elämänsä suunnasta. Hän lähti New Yorkiin ja meni naimisiin. Siellä hänestä tuli sikhi ja uudelta nimeltään Inderjit Kaur Khalsa. Khalsa kiinnostui joogasta ja hän kouluttautui kundaliinijoogaohjaajaksi. Perhe muutti Suomeen, jonne Kuldip ei koskaan oikein kotiutunut. Tuli ero ja mies palasi New Yorkiin. Ison veden tällä puolen poika Amrit kasvoi kaukana isästään. Pojan isänpuolen miehet olivat jonkinverran sotkeutuneet mafiaan. Entä jos polku periytyisi? Tämän kysymyksen selvittämisen myötä Khalsasta tuli elokuvaohjaaja. Brooklynin pojat käsittelee kansainvälistä vanhemmuutta. Se on hyvin henkilökohtainen elokuva. Se on päiväkirjamainen kuvaus kariutuneesta avioliitosta ja isän puolen suvusta. Khalsa itse esiintyy elokuvassa kertojaäänenä sekä tietenkin myös kameran edessä Amritin äitinä ja Kuldipin entisenä vaimona. Kameran edessä Inderjit ja Kuldip perkaavat avioliittoaan välillä syvällisemmin ja välillä riidellenkin rajusti kuvausryhmän edessä. Kaiken keskellä poika Amrit on oma itsensä. Juuri hänen teeskentelemättömyytensä syventää elokuvan koskettavuutta. Taitava kuvaus ja huolellisesti suunniteltu ääniraita ovat Brooklynin poikien parasta antia. Leikkaja Jaani Kivisellä on ollut käsissään tuntien, pääosin käsivarakameralla kuvattu materiaali, josta hän on sommitellut luontevasti soljuvan kokonaisuuden. SYDÄMESTÄ ASTI - lyhytelokuva: Sinttu on -vuotias tyttö, joka asuu yhdessä äitinsä Sannan ja veljensä Tonin kanssa. Isoveli Miro on jo muuttanut pois kotoa. Perhe on juuri muuttanut uuteen asuntoon, jonka naapurissa asuu mummo. Hänestä on tullut tärkeä tukihenkilö. Sanna-äiti on ammatiltaan maskeeraaja, mutta hänellä ei ole työtä. Sinttu tietää, että siksi he eivät voi ostaa kaikkea, mitä haluaisivat. Eivät aina edes ruokaa kaupasta. He käyvät yhdessä sosiaalitoimistossa ja ruokajonossa. Sinttu sanoo, että hänellä on eniten rahaa heidän perheessään. Hän kerää pulloja ja säästää rahaa toteuttaakseen oman unelmansa. Dokumenttielokuva, pitkä Inderjit Kaur Khalsa Inderjit Kaur Khalsa Amrit Singh Khalsa, Kuldip Singh Khalsa, Serge Quinterno, Elaine Frangello, Inderjit Kaur Khalsa. Hannu Käki Jaani Kivinen Jyrki Rahkonen Lotta Savolainen 1 Moshfish Helsinki Black Lion Pictures Oy Englanti / Suomi Elokuvan esittelee: Ohjaaja Inderjit Kaur Khalsa Lyhytelokuva Outi Rousu Outi Rousu Petri Heikkilä, Sari Aaltonen Antti Tuomikoski Samu Kuukka, Ville Kuukka, Mikko Roisko Samu Kuukka, Ville Kuukka 23 5 Suvi Soitinaho Outi Rousu, Pystymetsä Oy Suomi / - Parikymppinen Esther Phiri ei ole tavallinen sambialaisnainen. Hän on yksinhuoltajaäiti, joka omistaa talon ja elättää itse perheensä. Hän on myös nyrkkeilyn välisarjan seitsenkertainen maailmanmestari. Kansainvälinen lehdistö on kutsunut Phiriä osuvasti Sambian Million Dollar Babyksi. Phiri alkoi treenata paikallisessa toimintakeskuksessa näyttääkseen paremmalta. Alku ei ollut salin ainoalle tytölle helppo: miehet haukkuivat ja luulivat häntä prostituoiduksi. Pian Phirin kyvyt kuitenkin huomattiin, hän alkoi otella tosissaan ja saavutti ensimmäisen merkittävän voittonsa vuonna 200. Salla Sorrin ohajaama dokumentti syntyi suomalaissambialaisena yhteistyönä. Elokuva seuraa kolmen vuoden ajan superjulkkiksen ja äkkirikkaan huippu-urheilijan elämää Sambiassa. Phirillä on Sambiassa laaja kannattajakunta, mutta nopea menestys tuo mukanaan myös vihamiehiä. Lisäksi perheen sisällä on ristiriitoja: paikallisen talk show n haastattelussa Phiri murtuu kyyneliin kuvaillessaan suurperheen pyörittämisen arkea. Nuori nyrkkeilijä nauttii itsenäisyydestään mutta tiedostaa urheilu-uran rajallisuuden ja rajoitteet. Hän on uhrannut yksityiselämänsä nyrkkeilylle. Estherin kehä ei ole afrikkalainen tuhkimotarina: se näyttää myös sankarittaren kovan puolen ja epäilysten hetket. Sanni Koskela Dokumenttielokuva, pitkä Salla Sorri, Jessie Chisi Salla Sorri, Jessie Chisi Esther Phiri Marita Hällfors, Päivi Kettunen Jukka Nykänen Anne Tolkkinen, Mikko Mäkeläinen, Miki Brunou Miki Brunou 3 S Tahir Aliyev, Helmi Films Oy Helmi Films Oy BluRay Englanti / Suomi Hymyjen maa voitti tänä vuonna Tampereen elokuvafestivaaleilla sekä raadin että yleisön mielestä parhaan elokuvan palkinnon. Dokumentti kertoo Tuomaksesta, jonka elämä ei ole mennyt ihan siihen kuuluisaan putkeen. Tuomas on alle nelikymppinen mies, joka on menettänyt Thaimaassa kaiken - perheensä, omaisuutensa ja ystäviensä luottamuksen. Varhaiseläkkeestä haaveileva mies on ajautunut niin huonoon kuntoon, etteivät edes jalat enää kanna hänen luurankomaista ruumistaan. Muuttuuko mikään, kun alkoholisoituneen Tuomaksen ystävät päättävät viimeisen kerran auttaa ja lähtevät hakemaan hänet Thaimaan kaduilta takaisin kotiin? Hymyjen maa on hätkähdyttävä ja vavahduttava teos. Se kertoo Tuomaksen kurjasta elämästä niin häpeilemättömän suoraan, että elokuva on lähellä jopa sosiaalipornoa. Tuomaksen ja elokuvan tekijöiden välinen suhde on kuitenkin mutkaton ja koska Tuomas tuntee tekijät, kyseessä ei siis ole mikään tirkistelyelokuva. Monille Thaimaa on hymyjen maa, mutta toisille se voi olla myös kadotuksen ja kurjuuden maa. Hymyjen maa on Heikki Häkkisen debyytti dokumenttielokuvan ohjaajana. Dokumentin on käsikirjoittanut Joni Luomanen yhdessä Heikki Häkkisen kanssa. Luomanen vastaa myös dokumentin kuvauksesta ja leikkauksesta. Musiikin elokuvaan on säveltänyt Mikko M. Koskinen. Hymyjen maata on esitettty useilla festivaaleilla. Se on voittanut yleisön palkinnon myös DocPoint-festivaaleilla ja Heikki Häkkinen on palkittu Intiassa Dada Saheb Phalken festivaaleilla Delhissä parhaasta ohjauksesta. SÄÄLISTÄJÄT - lyhytelokuva: Erään työvoimatoimiston naiset ovat alkaneet antaa säälistä nuorille syrjäytymisuhan alla oleville miehille estääkseen uudet joukkosurmat Suomessa. Mirja (35), yrittää salata työkavereiltaan, että säälipillukeikan seurauksena hän on ihastunut työttömään Markoon (19). Dokumenttielokuva, pitkä Heikki Häkkinen Heikki Häkkinen, Joni Luomanen Tuomas Kela Joni Luomanen Joni Luomanen Joni Luomanen Mikko M. Koskinen 59 Höyry Films Oy Pirkanmaan Elokuvakeskus Ry Englanti / Suomi Lyhytelokuva Hannaleena Hauru Hannaleena Hauru, Tanja Heinänen Tanja Heinänen, Mikael Karkkonen, Misa Palander, Alina Tomnikov, Johannes Mäkinen, Leena Nuora, Tiia Honkanen Jan-Niclas Jansson Jenny Tervakari Cedric Le Doré, Sami Salminen Lauri Wuolio, Aleksi Ranta Hannaleena Hauru, Aino Havu 30 Hannaleena Hauru, Jan-Niclas Jansson, Ulla Simonen, MADE Oy MADE Oy Suomi / Englanti sdf 16 BLUE SEA FILM FESTIVAL 2015 BLUE SEA FILM FESTIVAL 2015 sdf 1

10 Dokumentit Leaving Africa - Hyvästi Afrikka Suomi, Uganda (2015) Suomenkielinen tekstitys Love & engineering - Rakkauden insinöörit Suomi, Saksa, Bulgaria (2014) Suomenkielinen tekstitys Yhteisesitys: Matka minuksi - Becoming me + Äiti - Mother suomi (2015) English Subtitles suomi (2015) English Subtitles Yhteisesitys: Marzia, ystäväni Suomi (2015) Suomenkielinen tekstitys + Kuuntele - Listen suomi (2014) Suomenkielinen tekstitys Iris Härmä on aiemmin ohjaajana tullut tunnetuksi lähinnä nuorten elämään liittyvistä dokkareista. Tällä kertaa hän halusi tehdä elokuvan ulkomailla suomalaisesta kehitysyhteistyöstä. Aiheeksi valikoitui Solidaarisuussäätiön rahoittama seksuaalivalistushanke Ugandassa. Isona tavoitteena on maailman suurin haaste - kamppailu väestöräjähdyksen hillitsemiseksi. Hanketta vetää suomalainen lääkäri Riitta Kujala ugandalaisen työparinsa Catherinrine Othienoin eli Katan kanssa. He yrittävät valistaa uskonnollisia johtajia seksuaalisesta tasa-arvosta. Perhesuunnittelun kysymykset ovat yksinkertaisia, mutta olennaisia: miten tauottaa lasten saamista tai vaalia sopua kotona. Ehkäisy liittyy nimenomaan naisten oikeuksiin. Niiden ajaminen on hyvin vaikeaa yhteisöissä, joissa säännöt määrää puhdasoppisuutta korostava patriarkaalinen uskonto. Vastassa on lisäksi ylipäätään länsimaiseen kehitysapuun kohdistuva luottamuspula. Lääkärin koulutuksen saanut Riitta Kujala auttaa työssään kahdenkymmenenviiden vuoden kokemus työskentelystä Ugandassa. Toisaalta epäluottamusta on lisännyt myös homoseksuaalisuuden tabu. Riitta ja hänen työparinsa Kata paitsi työskentelevät, myös asuvat yhdessä. Hyvästi Afrikka onkin myös voimaannuttava kokemus naisten välisestä ystävyydestä. Vastoinkäymisten jälkeen kuusikymppisten naisten on löydettävä voimia itsestään ja toisistaan. Välillä elokuva on hyvinkin henkilökohtainen ja suorasukainen, kun naiset ojentavat toisiaan. Kolmanneksi päähenkilöksi nousee paikallinen suurperheen äiti Daisy Kimbowa, joka alkaa itsekin kouluttaa muita. Hänessä kiteytyy työparinsa panos Afrikan naisten hyväksi. Dokumenttielokuva, pitkä Iiris Härmä Riitta Kujala, Catherine Othieno, Daizy Kimbowa. Visa Koiso-Kanttila Niels Pagh Andersen Janne Laine, Markku Siurua Marcel Vaid 85 Visa Koiso-Kanttila / Guerilla Films Ltd Suomen Elokuvakontakti Englanti / Suomi Ohjaaja Iiris Härmä Tonislav Hristovin rakkaudenkaipuinen Love and Engineering kehittelee samaa aihepiiriä, kuin hänen bluukkareillakin nähty esikoiselokuvansa Sinkkuelämän säännöt (2011), joka kertoi bulgaarialaissyntyisten miesten parinetsinnästä koleassa Suomessa. Parinkaipuuelokuvasta tuli samalla myös maahanmuuttajaelokuva, vaikkei näin ollut suinkaan tarkoitus. Sujuvasti suomea puhuva ja täällä kolutettu Hristov ei koe itseään bulgarialaiseksi vaan suomalaiseksi elokuvaohjaajaksi. Love and Engineering - rakkauden insinöörit kehittelee parinmuodostusongelmaa tällä kertaa tieteellisesti. Onko löydettävissä kenties rakkauden algoritmi, jonka opittuaan ei kumppanin löytäminen tuottaisi enää sinkuille niin paljon ahdistusta ja päänvaivaa. Koehenkilöinä ovat Suomessa asuvat ulkomaalaistaustaiset insinöörit, joita kouluttaa 3D-ohjelmoija Atanas Boev. Naimisissa oleva pahasta änkytyksestä kärsivä Boev pitää itseään malliesimerkkinä siitä, että insinöörikin voi löytää rakkaudelleen kohteen. Vaikka elokuvan aihe on tälläkin kertaa vakava, sitä käsitellään huumorin keinoin. Bulgariassa vakavia asioita käsitellään huumorin kautta, tragikoomisuus on osa kulttuuria. Elokuva ei tee tietelliseen kokeeseen vakavasti suhtautuvista päähenkilöistään pilkan kohteita. Katsoja pääsee jakamaan koehenkilöiden kokeman rakkauteen kuuluvan innostuksen ja pettymyksenkin tunteet. Suurin toivein ja vakavasti kokeesen osallistuva Todor kuitenkin muistuttaa: Jos voittamatonta hurmaamismenetelmää ei insinöörimenetelmin löydy, voi aina kokeilla sitä perinteisintä keinoa ja olla vain oma itsensä. Dokumenttielokuva, pitkä Tonislav Hristov Tonislav Hristov, Kaarle Aho Atanas Boev, Todor Vlaev, Tuomas Nieminen, Markus Virtanen, Andon Nikolov, Kati Vainio. Peter Flinckenberg Nikolai Hartmann Nani Schumann Petar Dundakov 85 S Kaarle Aho, Kai Nordberg / Making Movies Oy, Thomas Thielsch / Filmtank, Martichka Bozhilova / Agitprop Suomen Elokuvakontakti Englanti / Suomi Bluukkarien tämän vuoden yksi pääteemoista on naisena olemisen sietämätön ihanuus ja vaikeus. Naiset ovat keskiössä eri tavoilla, yhteiskunnallisina toimijoina, erilaisissa yhteiskunnissa ja eri aikakausina. Erilaiset uskonnolliset normit ja muut säädökset ovat kahlinneet elokuviemme naisia erilaisiin rooleihin. Naisen pahin vankila saattaa kuitenkin olla oma keho tai mieli. Mina Laamon elokuva Matka minuksi kertoo nuorten naisten vaikeasta kasvamisesta kohti ehjää minuutta, itsensä ja koko maailman epätäydellisyyden hyväksymistä. Syömishäiriöistä on tullut yksi meidän suorituskeskeisen aikamme mediailmiöistä. Lehdet ovat täynnä julkkisnaisten ja -miesten tarinoita, miten syömiseen liittyvä problematiikasta on tullut koko elämää hallitseva ongelma. Vaikka erilaisista syömishäiriöistä puhutaan kaiken aikaa, itse sairauden yitimeen on vaikea päästä, sillä todellisuuden hämärtyminen on osa sairautta. Kuinka siis puhua sairauden kehitymisestä, kun ei itsekään sitä ymmärrä? Miina Laamon dokumentti avaa uusia näkökulmia syömishäiriöihin ja se on ylipäätään kurkistus nuorten naisten päiden sisään. Se on dokumentti oikeastaan identiteetistä ja ihmisen kasvusta. Kolme naista kertoo tarinoillaan. Elli on toipumassa anoreksiasta. Laura on ahdistunut, eikä halua syödä mitää epäterveellistä. Juulian ajatukset liikkuvat vaatteissa ja ulkonäössä. Bloggaaminen yhdistää heitä kaikkia. Vaikka kaikki tytöt ottavat nykyään itsestään kuvia ja julkaisevat niitä netissä, näille naisille bloggaaminen merkitsee koko olemassaolon ilmaisua. Elämää. ÄITI - lyhytelokuva: Elias, 10, pelkää menettävänsä rakkaan äitinsä, joka aika ajoin häviää hänen elämästään mielisairautensa takia. Ikävän kalvatessa Eliasta hän yrittää turvautua maagiseen fantasiamaailmaan, jonka jakaa yhdessä äitinsä kanssa. Äiti kertoo lämpimän tarinan perheestä, joka elää äidin mielisairauden kanssa. Visuaalisesti elokuvan tunteita herättävä, maagisrealistinen kuvaustapa ilmentää bi-polaarisen sairauden perusluonnetta. Äiti kertoo tarinan hetkessä, jolloin perheen sisäinen ymmärrys luo toivoa tulevaisuuteen. Dokumenttielokuva, pitkä Mina Laamo Mina Laamo Päivi Kettunen, Tuomo Hutri Tuuli Kuittinen Janne Laine Frid & Frid 5 Sonja Lindén / Avanto Productions Oy Pirkanmaan Elokuvakeskus Ry Suomi / Englanti Ohjaaja Mina Laamo Lyhytelokuva Otto Kylmälä Otto Kylmälä Heli Tamminen Elias Koistinen Seidi Haarla Jesse Vinnari Joni Juutilainen Denis Golenja Toni Teivaala Domas Strupinskas Juha-Matti Toppinen Laura Malinen 11 min Jenni Koski, Napafilms Napafilms Suomi / Englanti Marzia ystäväni kertoo tarinan parikymppisestä Marziasta, joka kaikkien nuorten tavoin haaveilee rakkaudesta, vapaudesta ja mielenkiintoisesta työstä. Hän haaveilee rauhasta ja itsemääräämisoikeudesta omaan elämäänsä. Tällaiset unelmat ovat Afganistanissa vallankumouksellisia. Marzian tarinasta tulee symboli kaikkien afgaaninaisten taistelulle oikeudesta määtätä omasta elämästään. Kirsi Mattila lähti kuusi vuotta sitten Afganistaniin kouluttamaan paikallisia naistoimittajia. Kulttuurierojen railon syvyys aukeni, kun hän haastatteeli heitä. Muistan elävästi, kun yksi heistä sanoi minulle, että Afganistanissa nainen ei ole olemassa miehelle. Hän on kuin paita tai jokin esine. Mattila alkoi tehdä elokuvaa nuoresta naistoimittajasta Marzia Gholamista, joka ihailee Hillary Clintonin kaltaisia vahvoja naisia. Marzia oli tulevaisuudenuskoinen uutisankkuri, joka suunnitteli vallankumouksellisesti rakkausavioliittoa samassa toimituksessa työskentelevän miehen kanssa. Maassa, jossa naiselle jo pelkkä seurustelu ulkomaalaisten kanssa on vaaraksi maineelle, saattaa kuullostaa ristiriitaiselta kuvata dokumenttielokuvaa naisen asemasta. Mattila näyttää avuttomuudentunteensa tilanteessa, jossa Marzian todellisuuden muuttamiseksi ei ole juuri mitään tehtävissä. KUUNTELE - lyhytelokuva: Kuuntele-lyhytelokuva valmistui viime vuonna Suomen elokuvasäätiön ja Tanskan elokuvainstituutin yhteisessä työpajassa. Hämy Ramezan ohjasi elokuvan yhdessä sambialaistaustaisen britin Rungano Nyonin kanssa. Oscar-ehdokkuudella palkitussa elokuvassa hunnutettu nainen saapuu tanskalaiselle poliisiasemalle yhdessä poikansa ja tulkin kanssa hakemaan apua perheväkivaltaan. Enempää en voi juonesta kertoa, etten vesittäisi yllätyksellistä tarinaa. Dokumenttielokuva, pitkä Kirsi Mattila Kirsi Mattila Sari Aaltonen, Malek Shafi i, Alka Sadat, Kirsi Mattila Hanna Kuirinlahti Kirsi Korhonen Pessi Levanto 80 Pohjola-Filmi Oy Pirkanmaan Elokuvakeskus Ry Suomi, englanti, dari / Suomi Ohjaaja Kirsi Mattila Fiktio, lyhyt Rungano Nyoni, Hamy Ramezan Rungano Nyoni, Hamy Ramezan Yusuf Kamal El-Ali, Zeinab Rahal, Amira Helene Larsen. Lars Vestergaard Rikke Selin Lorenzen Kristoffer Salting Kristian Selin Andersen Jacob Stig Olsson Anne Marie Vagner 13 Valerie Richter Suomen elokuvasäätiö Arabia, tanska / Suomi sdf 18 BLUE SEA FILM FESTIVAL 2015 BLUE SEA FILM FESTIVAL 2015 sdf 19

11 Dokumentit Ompelijatar Suomi (2015) Yhteisesitys: Sokurovin Ääni - Voice of Sokurov + Baby Box Suomi, Viro, Saksa (2014) Suomenkielinen tekstitys suomi, Tšekki (2015) Talvivaaran miehet Suomi (2014) English subtitles Tuulensieppaajat -Pixadores Suomi, Tanska, Ruotsi, Viro (2014) Suomenkielinen tekstitys Pari vuotta sitten BSFF-yleisön Metsän tarinan uskomattoman kauniiden luontokuvien kanssa lumonnut Ville Suhonen tekee ohjaajana nyt tyystin erilaisen aluevaltauksen tekemällä lähihistoriamme pimeisiin asioihin pureutuvalla dokumentilla. Suhosen uusin tarina kertoo viimeisimmän Suomessa teloitetun naisen ompelijatar Martta Koskisen tarinan. Martta Koskinen teloitettiin jatkosodan aikana 1943 valtiovallan määräyksestä maanpetoksesta. Puolikuuron Martta Koskisen tarina on kuin kahtia jakautuneen Suomen tarina ristivalotuksessa. Repivän kansalaissodan jälkeen Martta Koskinen tuomittiin vankileirille tuhansien sodan hävinneiden punaisten kohtalotoveriensa lailla. Tuosta hetkestä lähtien Martta Koskinen oli merkitty nainen. Vapautumisen jälkeen Valtiollinen poliisi Valpo vahti hänen jokaista askeltaan. Valpolla oli apunaan tuhansia apulaisia, tiedottajia ja ilmiantajia, aivan tavallisia suomalaisia miehiä ja naisia. Elokuva pohtii, miksi Suomessa oli vainoharhaisuus kaikkia toisinajattelijoita kohtaan. Se perustuu Koskisesta kertovaan arkistomateriaaliin. Martta Koskinen ilmiannettiin useita kertoja. Vankilassa hän tutustui moniin suomalaisen kommunistisen liikkeen keskeisiin vaikuttajiin, kuten Hertta Kuusiseen ja toimi ompelijattarena Hella Wuolijoelle. Koskinen oli piilotellut Kuusisen sulhasta, Valpon kiivaasti etsimää Yrjö Leinoa, mutta Koskinen ei koskaan tunnustanut mitään. Ilmeisesti se sinetöi hänen kohtalonsa. Ompelijatar on ihmisoikeuskysymys 0 vuoden takaa. Toiset pitävät Marttaa toisinajattelijana ja mielipidevankina. Toisten mielestä hän oli isänmaanpetturi, joka sai mitä ansaitsi. Dokumenttielokuva, pitkä Ville Suhonen Ville Suhonen Vera Kiiskinen Laura Birn Elena Leeve Vilma Melasniemi Pekka Uotila Tuuli Kuittinen Pietari Koskinen Kaisa Mäkinen Kaisa Mäkinen 93 Marianne Mäkelä, Illume Oy Illume Oy Suomi / - Ohjaaja Ville Suhonen Monikertaisesti palkittu Aleksandr Sokurov on yksi nyky-venäjän kiinnostavimmista ja tunnetuimmista elokuvantekijöistä, jonka kunnianhimoiset työt, olivatpa ne fiktio- tai dokumenttielokuvia, koukuttavat. Sokurovin elokuvat käsittelevät usein moraalista rappiota tai vallanhimoa. Ne voivat pureutua historiaan, venäläisiin taiteilijoihin tai ajattomiin ilmiöihin. Sokurovin tunnetuin, kolmen elokuvan teoskokonaisuus analysoi yksilön ja vallan välistä suhdetta aiheinaan Hitler, Lenin ja Hirohito. Viimeisin työ Faust (R&A 20) on painajaismainen tutkielma ahneudesta, himosta ja sisäisestä turmeluksesta. Leena Kilpeläisen upea ja nerokkaasti toteuttama esseemäinen dokumenttielokuva ikonisesta ohjaajasta on kansainvälistä tasoa. Se on tutkimusmatka mestariohjaajan maailmaan ja johdatus hänen elokuviensa pariin. Sokurov juttelee elokuvistaan ja puhuu myös maansa historiasta, venäläisen elokuvan perinteestä ja nykytilasta sekä vanhojen rakennusten puolesta. Kilpeläinen on päässyt hämmästyttävän lähelle kohdettaan. Luottamuksellinen tunnelma välittää harvinaislaatuisen kuvan merkittävästä elokuvatekijästä, jonka elokuvat esittelevät totuuksia, joita harva uskaltaa kertoa. Kilpeläinen tallensi materiaalia kolmen vuoden ajan kuudessa haastattelussa. Kuvauspaikat vaihtuvat ja ne ovat myös paikkoja, joissa Sokurov itsekin viihtyy. Niinpä näemme myös Pietarin kaupungin Sokurovin silmin. Marita Nyrhinen BABY BOX - lyhytelokuva: Muurinjälkeisessä Itä-Euroopassa eivät edes iltakellot pysty peittämään alleen nälkäisen lapsen itkua. Lapsen isällä, katusoittaja Barolla, ei hänelläkään ole paras päivänsä. Sosiaaliviranomaiset väittävät Baroa huonoksi isäksi. Kadulla värjötteleminen ei ole hyväksi yhdenkään lapsen terveydelle. Dokumenttielokuva, pitkä Leena Kilpeläinen Leena Kilpeläinen Aleksandr Sokurov Leena Kilpeläinen, Alexander Burov Tambet Tasuja Harmo Kallaste, Ivo Felt, Jari Kokko Timo-Juhani Kyllönen Merja Ritola, Pertti Veijalainen / Illume Oy, Karin Reinberg / Revolver Film, Anastasia Pavlovich / LM-Media GmbH Films Boutique Venäjä, saksa, englanti / Suomi Ohjaaja Leena Kilpeläinen Lyhytelokuva Katariina Lillqvist 9 min - / - Talvivaaran miehet on dokumentti erään puhutuimman suomalaisyrityksen kuoppaisesta taipaleesta kohti menestystä, minne ei kuitenkaan päädytty. Ohjaaja Markku Heikkinen on antanut suunvuoron yrityksessä työskenteleville henkilöille ja se tekee elokuvasta mielenkiintoisen. Toki pitää mainita, että asia koskee luonnollisesti hieman enemmän paikallista kainuulaista väestöä. Toisaalta elokuva antaa myös hyvää oppia koko Suomen yrityselämälle, siitä miten hommia ei pidä tehdä. Pekka Perän kahdella eurolla ostamasta kaivosyhtiöstä on tainnut tulla Suomen kallein tai ainakin yksi kalleimmista ympäristökatastrofeista. Dokumentin parasta antia on juuri se, että se antaa puheenvuoron yrityksessä ruohonjuuritason työntekijöille, kun muuten äänessä ovat olleet eniten Perä, Natunen ja kumppanit. Talvivaaran miehet on yksi vuoden tärkeimmistä dokumenteista ei vain Kainuussa, vaan koko Suomessa. Jouni Mikola Dokumenttielokuva, pitkä Markku Heikkinen Markku Heikkinen, Jarkko T. Laine ja H-P Vitikainen Olli Huhtanen Joonatan Portaankorva 2 S Hannu-Pekka Vitikainen / Zone2 Pictures B-Plan / Bufo Suomi / Englanti Ohjaaja Markku Heikkinen Amir Arsames Escandarin tie suomalaiseksi elokuvaohjaajaksi ei ole kaikkein tavallisin. Hän syntyi Teheranissa 199 ja oli -vuotias, kun hänen perheensä pakeni Iranin ja Irakin sotaa Jugoslaviaan. Kun Jugoslavian hajoamissodat alkoivat, perheen pakomatka jatkui, tällä kertaa Suomeen. Elokuvaohjaajaksi hän opiskeli Newportin yliopistossa Walesissa. Esikoiselokuva Chabalu kertoi lyhytkasvuisesta Chalusta, joka eli asuntovaunussa ja varasti mopon päästäkseen pakoon... Lieneekö lapuuden rauhattomuus syy siihen, että Escandarista on kehittynyt elokuvantekijänäkin levoton etsijä. Eräässä haastattelussa hän sanoi lukeneensa toisen levottoman elokuvantekijän Werner Herzogin elämästä kertovan useita kertoja ja tajunneensa tuolloin, miten hän haluaa tehdä elokuviaan. Että elokuvan tekeminen muuttaisi ihmistä, näkisi ja kokisi jotain, joka on sen arvoista. Esikoispitkäelokuva heitti Escandarin Brasiliaan. Tuulensieppaajien päähenkilöt tulevat São Paulon faveloista. Elokuvassa esiintyvien miesten intohimona on pixaçãograffittien maalaus. Ohjaajan mielestä pixaçãossa on kysymys paitsi jännityksen hakemisesta myös yhteiskunnan hyljeksimien nuorten kapinasta. Heidän kaltaisensa nuoret eivät elä pitkään. Sitä suuremmalla syyllä koin, että tehtäväni on kertoa heidän tarinansa. Escandari sai elokuvansa kuvaajaksi Pirjo Honkasalon Betoniyön palkintoja niittäneen Peter Flinckenbergin, jonka lähikuvat tuovat vaikuttavasti esiin laitakaupungin maailman. Toisten töhry on toisten taidetta. Katutaiteilijat kutsutaan Berliinin biennaaliin esittelemään taidettaan, mutta miten menet, kun yhdellä ei ole edes henkilöllisyypapereita! Dokumenttielokuva, pitkä Amir Escandari Amir Escandari Djan Ivson Silva, Ricardo Rodrigo de Lima Luís, William Pereira da Silva Peter Flinckenberg Søren B. Ebbe Patrik Strömdahl Michel Wenzer Miia Haavisto, Tobias Janson, Miriam Nørgaard / Helsinki Filmi Oy, Fridthjof Film, Eesti Rahvusringhääling Pirkanmaan Elokuvakeskus (PEK) Portugali / Suomi sdf 20 BLUE SEA FILM FESTIVAL 2015 BLUE SEA FILM FESTIVAL 2015 sdf 21

12 SEKK ja Meka-tv Elokuvatarjonta & Raumalaiset Animaatiot PEDAPÄIVÄ / ihmefilmi-esittely SEKK? SEKK ry on satakuntalainen elokuva- ja mediakulttuuriyhteisö. Se toimii alueensa kulttuurisena elokuvakeskuksena. SEKK ry:n toiminta on mediakasvatuksellista sekä kansalaisjournalistista. Työnä on edistää mediakulttuurin harrastusta ja perusopetusta. SEKK ry on kehittänyt maaseudun AV-kulttuuritoimintaa myös mm. Karhuseutu ry:n kauttarahoitetuilla projekteilla. Uusimpia toimintoja on syrjäytymisuhan alaisten nuorten parissa tehtävä eheyttävä sosiokulttuurinen elokuva-ilmaisutyö, jonka kehittämistä Suomen kulttuurirahasto on tukenut Myrskyhankkeessa. MEKA-TV? Tuotantovisio ja toimintaverkosto, joka ideoi, suunnittelee, kouluttaa sekä tuottaa yhteisöelokuvia ja sosiaalista mediaa. SEKKiä, yhteisöelokuvia ja mediaa kaikille On taas se aika vuodesta, kun Satakunnassa on aika marssia esille vuoden mittaan tehtyjen lasten ja nuorten sekä erityisryhmien omien elokuvien räiskeessä. Satakunnan Elävän Kuvan Keskus ja MEKA TV väki ei ole laiskana ehtinyt maata, kun ollaan häärätty eri puolilla Satakuntaa ja Suomea tekemässä lyhytelokuvia media- ja ympäristökasvatuksen nimissä. Tai sitten ollaan tehty elokuvia ihan vain sen takia, että yhdessä elokuvan tekeminen on aina niin helkkarin hauskaa. IhmeFilmi rakentaa elokuvasivistystä Vielä kymmenen vuotta sitten jokaisessa Tikkurilan lukion elokuvaryhmässä oli ainakin muutama opiskelija, jotka olivat nähneet Charles Chaplinin elokuvia. Osa kertoi vanhempiensa intoilleen klassikkoelokuvista, osa oli nähnyt pienen kulkurin koulussa, osa lapsena televisiossa. Joka tapauksessa näillä opiskelijoilla oli ainakin pieni käsitys siitä, miltä 1900-luvun alun elokuva näytti. Nykyisin tilanne on toinen. Chaplinin elokuvia tunteviin nuoriin ei käytännössä enää törmää. Jopa itseään elokuvaharrastajiksi kutsuvat ovat useimmiten nähneet vain uudempia viihde-elokuvia. Vaikka netin kautta on mahdollista tilata ja katsoa lähes rajaton määrä leffoja, uskallan väittää, että vanhanaikaista elokuvasivistystä ei enää ole. Käsitys elokuvan monipuolisesta kirjosta ja rikkaasta historiasta on kadotettu. Tästä ajatuksesta ja huolesta syntyi IhmeFilmi melkein kymmenen vuotta sitten. Halusimme tarjota kuratoituja klassikkosarjoja lukiolaisille, ammattikoululaisille ja nuorisotalojen kävijöille ja samalla rakentaa uudelleen suomalaista elokuvakulttuuria. Oli tärkeää, että nuoret pääsisivät katsomaan laatuelokuvia koulussa mahdollisimman hyvissä olosuhteissa. Takavuosien elokuvakerholiikettä on pidetty eräänlaisena henkisenä mallina, mutta esityspaikat voivat itse päättää käytännön toteutuksesta. Jotkut järjestävät IhmeFilmin kurssimuotoisena, toiset vapaaehtoisina kerhonäytöksinä. Klassikoita on hyödynnetty myös monien muiden aineiden kuten historian, äidinkielen ja kuvataiteen opetuksessa. IhmeFilmi ry taistelee yksipuolista pikaruokakulttuuria vastaan. Haluamme tarjota monipuolisen ja mieltä ravitsevan elokuvavalikoiman, joka hauskuuttaa, jännittää ja herättää ajatuksia. Elokuva voi ja saa olla myös viihdettä, mutta samalla se kertoo myös meistä omasta historiastamme ja kulttuuristamme. Eläköön elokuva! Esityksen elokuvateatteri Iso-Hannussa perjantaina (vapaa pääsy) 9:30 Lasten ja nuorten uusia elokuvia Satakunnasta mm. Putler ja Natasha, Lukittu, KatiAntero, Tipulan tytöt, Piirakoiden sota, Hi I m Lucy, Jukolan talentti 10:30 Paikallistarinoita lapsilta ja nuorilta - ympäristöaiheisia paikallistarinoita Satakunnasta mm. Ahlaisista, Noormarkusta, Nakkilasta ja Kaasmarkusta 11:30 Myrsky nuorten elokuvia mm. Helppo ratkaisu, DysTYPia, Kuivilla, Matka tuntemattomaan :30 Erityisryhmen elokuva-aarrearkku osallisuuden jäljillä - Tänä vuonna erityisryhmät eri puolilla Suomea tutkivat, mitä se oikea osallisuus oikein tarkoittaakaan. Tulossa useita yllätyksiä ja ensi-iltoja. LISÄTIETOJA elokuvista ja esityksistä ja Elokuva koulussa Musiikki ja kuvataide ovat vuosikymmenten aikana vakiintuneet yleissivistävän koulun taideaineiksi. Tanssi, teatteri, arkkitehtuuri ja monet taiteenlajit ovat jääneet vähemmälle. Elokuvaa on Suomessa aina pidetty jollakin tavalla alempana taiteena, eikä sillä ole koskaan ollut vakiintunutta asemaa opetuksessa. Onneksi koulut ja opettajat voivat vaikuttaa asiaan. Moni opettaja on kuitenkin ymmällään elokuvan edessä: miten ja mitä oikeastaan pitäisi opettaa? Yksinkertaistaen elokuvaan liittyvät oppisisällöt voi jakaa neljään osaan. Ensimmäiseksi elokuvaa kannattaa käsitellä omana itsenään, taiteena ja ilmaisumuotona. Aiheiksi sopivat muun muassa elokuvan kerronta, kielioppi, lajityypit ja historia. On tärkeää, että elokuva ei ole vain väline, koska sillä on arvo omana itsenään. Samalla kun opiskelijan tietous lisääntyy, kasvaa myös nautintoa elokuvia katsellessa. Toiseksi elokuva voi toimia elämyksellisenä johdatuksena lähes kaikkiin aiheisiin. Sen avulla voi käsitellä monia teemoja, eläytyä menneisiin aikakausiin tai rakentaa tietoa ja ymmärrystä. Tämä lähestymistapa lienee suomalaisissa kouluissa kaikkein yleisin. Leffa voi elävöittää vaikkapa historian, äidinkielen, musiikin tai vieraan kielen oppituntia. Elokuva toimii hauskana pikatienä vieraisiin kulttuureihin. Kolmanneksi koulussa voi opiskella elokuvan tekemistä. Kun koululainen kokeilee erilaisia ilmaisutapoja ja tekee taiteellisia ja kerronnallisia valintoja, hän oppii myös analysoimaan ja arvostamaan muiden teoksia. Viimeinen lähestymistapa on elävän kuvan käyttäminen oppimismenetelmänä. Kameran avulla on mahdollista tehdä asioita näkyväksi, ilmaista mielipiteitä, havainnoida ympäristöä ja vaikkapa kertoa tarinoita. Sellaisena se sopii kaikkiin aineisiin ja kaikenikäisille lapsille ja nuorille. Elokuva sopii kouluun muun muassa siksi, että se yhdistää aidosti muun muassa kirjoittamisen, draaman, visuaalisuuden, musiikin ja äänikerronnan sekä monet muut ilmaisutavat. Lisäksi se opettaa yhdessä toimimista ja taiteellista ilmaisua. Kultakuume Animaatioita Raumasta toiminnallinen työpaja koululaisille Väinö Riikkilä -seura järjestää keväisin lasten- ja nuortenkirjallisuustapahtuman, Pertsa ja Kilu -päivät. Teemana vuonna 2015 oli lukemisen ja TVT:n erilaiset yhdistelmät, jonka osana yhteistyössä Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen Rauman yksikön opiskelijoiden kanssa järjestettiin raumalaisille koululaisille animaatiotyöpajoja. Vanhan Raatihuoneen Pönthiittinen -kirja toimi koululaisille pohjatekstinä, jonka innoittamina he visioivat tulevaisuuden Raumaa sekä kirjoittivat jatkotarinan kirjalle. Tarina muutettiin käsikirjoitukseksi ja oppilaat tekivät opiskelijoiden ohjauksessa niistä animaatioita. Oppilaat myös suunnittelivat ja toteuttivat animaatioiden hahmot ja lavastukset. Sinisen meren elokuvajuhlan elokuvakasvatusseminaarin yhteydessä esitetään Charles Chaplinin Kultakuumeen (The Gold Rush) alkuperäisversio vuodelta Elokuva toimii myös vuoden 2015 IhmeFilmi-sarjan esittelyelokuvana, sillä siihen kiteytyy loistavalla tavalla vuoden teema unelmia ja painajaisia. Kultakuumeessa yhdistyy mykkäelokuvan perinne ja Chaplinin loistava fyysinen komedia. Siitä huokuu romanttinen runollisuus ja raisu riehakkuus. Klassikko vailla vertaa! Äidinkieltä, käsitöitä sekä tieto- ja viestintätekniikkaa yhdistävän projektin animaatiotuotokset esitettiin Rauman kaupunginkirjastossa keväällä Kesto puoli tuntia. Perjantaina Iso-Hannu klo 13:30. Koivukarit löydät meiltä! Signeerattuja! Uusi Unissasaarnaaja jatkaa Sodan varjot -teemaa Muista Tapio Koivukarin suositut merirunot Viäläk teils se paatt o Saatavana myös äänikirjana kirjailijan itsensä lukemana! Kuninkaankatu 23, Rauma * * Ark. 10-1, la PEDAPÄIVÄ BLUUKKAREILLA perjantaina Nyt on mahdollisuus perehtyä elokuvapedagogiikan saloihin asiaan vihkiytyneiden ammattilaisten johdolla. Paikalla ologiaa, elokuvakasvatuskeskustelua, ohjaajavieraiden tapaami- Perjantaina elokuvaa, IhmeFilmin demopajaa ja ide- ovat ainakin IhmeFilmin puheenjohtaja sekä elokuvaopettaja Antti Pentikäinen sekä Koulukinosta Marjo Kovanen Charles Chaplin: Kultakuume (elokuva, jonka monet Sodansia ym: kylän ohjaajavieraat ottaisivat mukaansa autiolle saarelle) Keskustelua elokuvasta ja IhmeFilmin toiminnan esittelyä (Antti Pentikäinen, IhmeFilmi ry sekä Tikkurilan lukio) Lounastauko (sisältyy osallistumismaksuun) Keskustelua uudesta opetussuunnitelmasta elokuvakasvatuksen näkökulmasta (Antti Pentikäinen ja Marjo Kovanen, Koulukino) Keskustelua elokuvakasvatuksen merkityksestä festivaalin tekijävieraan/-vieraiden kanssa Hinta 0 euroa sisältää pedapäivän ohjelman lounaineen sekä festivaalirannekkeen KOKO VIIKONLOPUKSI! Kauempaa tulevat voivat tiedustella asevelihintaista hotellimajoitusta festivaalin yhteistyöhotellista Best Western Raumanlinnasta. TERVETULOA! Tiedustelut: Kaisa Kukkola, puh , kaisa_kukkola@hotmail.com Ilmottautumiset myös netissä: sdf 22 BLUE SEA FILM FESTIVAL 2015 BLUE SEA FILM FESTIVAL 2015 sdf 23

13 Peter von Bagh in Memoriam Edvin Laine Suomi (2006) Terje vigen Ruotsi (1916) Kuva: Santeri Happonen Kuva: Apu-lehti Kuva: MTV Peter von Bagh in memoriam Peter von Bagh oli ylivoimainen suomalaisen arjen ja kulttuurihistorian tuntija ja elokuvaaja. Hän on kirjoittanut kymmeniä kirjoja, joista käy ilmi hänen rakkautensa ja syvä kunnioituksensa suomalaista kulttuuria kohtaan. Taiteen saralla yhtenä päätyönään voidaan pitää Sininen laulu -itsenäisen Suomen taiteiden tarinaa, joka on ilmestynyt paitsi kaksitoistaosaisena televisioelokuvana, myös kirjana. Kattavampaa yleisesitystä maamme taiteesta ei ole. Kun ajattelen Peter von Baghia, näen silmissäni intiaanipäällikön kuljeskelemassa keskiöisessä, kesäisessä sodankyläläismetsässä... Viisas mies, jonka huumori oli lämmintä ja erityislaatuista. Hänen hymynsä oli omanlaisensa ja se muistutti hänen olevan humanisti ja hänen haluavan jakavan ymmärryksensä ja viisautensa kaikille. Hän kutsui minut säestämään mykkäelokuvia Sodankylän elokuvajuhlille ja Bolognan Il Peter von Bagh väitteli valtiotieteen tohtoriksi väitöskirjallaan Peili, jolla on muisti - elokuvallinen kollaasi kadonneen ajan merkityksien hahmottajana , toimi elokuvan prosessorina taidetollisessa korkeakoulussa, opetti, esitelmöi, kirjoitti satoja artikkeleita koti- ja ulkomaisiin julkaisuihin, teki kymmeniä tunteja ohjelmia radioon ja televisioon. Hän oli perustamassa Sodankylän elokuvajuhlia ja toimi Bolognan elokuvajuhlien, Il cinema ritrovaton taiteellisena johtajana. Peter von Bagh tunnetaankin ennen kaikkea elokuvaihmisenä, jonka työssä kiteytyy muisti: usein katoamassa olevan ajan tallentaminen, ennen kuin se häviää tajunnastamme iäksi. Vuosi 1952 (1980), Viimeinen kesä (1992) tai 1939 (1993) ovat tuokiokuvia draaattisesti historiastamme. Helsinki - ikuisesti (2008) piirtää kuvan elokuvien tallentamasta Helsingistä, joka on osin jo kadonnut puskutraktorien repimänä kehityksen tieltä. Muusikko, mykkäsäestäjä Matti Bye kertoo Peter von Baghista: cinema ritrovatoon. Hänen ansiostaan olen tutustunut useisiin kauniisiin elokuviin ja tavannut monia kiinnostavia ihmisiä. Olen kiitollinen kokemuksistani noilla elokuvafestivaaleilla ja kaipaan Peteriä todella paljon. Hänen mittavaan televisio- ja teatterielokuvatuotantoonsa kuuluu niin Robert Bressonin hengessä tehty varhainen lyhytelokuva Pockpicket (1969) kuin fiktiivinen elokuva Kreivi (191) jossa naissankari Pertti Ylermi Lindgren esittää itseään valkokankaalla. Hän on tallentanut suomalaisen studioelokuvan koko historian ja tehnyt lähikuvia merkittävistä kulttuuripersoonista. Valitsimme hänen laajasta tuotannostaan elokuvan Edvin Laine, joka kertoo suomalaisen elokuvan yhdestä suurimmista persoonista. Peter von Bagh -ikuisesti! Matti Bye ja LauNau säestävät mykkäelokuvan Terje Vigen lauantaina klo 1.45 Iso-Hannun isossa salissa. XXII Blue Sea Film Festival ylpeänä esittää Peter von Baghin elokuvan Edwin Laine Edvin Armas Laine ( ) oli Suomen tunnetuimpia teatteri- ja elokuvaohjaajia. Laineen ohjaama elokuva Tuntematon sotilas (1955) on ylivoimaisesti kaikkien aikojen katsotuin elokuva Suomessa. Sen ja muiden suomalaisten kirjallisuusklassikoiden, kuten Täällä Pohjantähden alla ja Niskavuori-sarjan, ohjaaminen teki Laineesta eräänlaisen Suomen kansallisohjaajan. Dokumenttielokuva, pitkä Peter von Bagh Peter von Bagh Petteri Evilampi ja Jukka Kurkikangas Petteri Evilampi Martti Turunen 3 S Jarkke Penttilä ja Antti Väisänen Kuka osaisikaan paremmin esitellä Peter von Baghin muistosarjaan omistetun merihenkisen elokuvan Terje Vigen, kuin von Bagh itse: Victor Sjöström oli alunperin näyttelijä ja teatterimies, jonka voimakkaat, humaanit, raskasliikkeiset teokset ovat koko ruotsalaisen elokuvan historian upeinta antia... joissa vuorottelevat Selma Lagerlöfin mukaan tehdyt suuret pohjoiset saagat ja intiimi - kasvojen ja katseiden - taide. Luonto on draaman aktiivinen osanottaja ja enemmänkin: osa ihmisten sisäistä maisemaa - luonto heijastaa herkästi, hauraasti, välillä raskassoutuisestikin henkilöiden psykologista kehitystä. Sjöströmin lähemmäs 60 elokuvaa käsittävä ohjaajan ura alkoi 19 ja päättyi 193 Englannissa, jossa hän toteutti toisen äänielokuvansa. Sjöström kävi myös Hollywoodissaa, jossa hän teki Victor Seastromin nimellä yhdeksän elokuvaa vuosina Sjöströmin erikoisala oli raskasnivelinen sosiaalinen draama - joka toki oli enimmäkseen melodraamaa. Mykkäelokuva, pitkä fiktio Victor Sjöström Victor Sjöström, Gustaf Molander. Henrik Ibsenin runoon perustuen. Victor Sjöström, Bergliot Husberg, Edith Erastoff, August Falck. Julius Jaenzon Axel Esbensen A. Bloch 53 S Peter von Bagh kirjoitti elokuvajuhlien käsiohjelmaan tervehdyksen vuonna 2003: FÄNIN SANA Elokuvafestivaalit jakaantuvat laveasti katsottuna kahteen ryhmään: tarpeellisiin ja tarpeettomiin, tai hieman täsmentäen inhimillisiin ja pelkästään ulkokohtaisista syistä nostatettuihin. Rauman Blue Sea Film Festival, jonka tunnelmista olen saanut nauttia jo useamman kerran, kuuluu ehdottomasti noihin itse asiassa harvalukuisiin todella tarpeellisiin ja inhimillisiin. Kriteerihän ei koskaan ole festivaalin koko tai sen kustannukset. Jos pää-asia eli tehtävän määritys on pielessä, sitä ei saada koukkuun millään rahalla. Rauman tapahtuma toimii kaikilla tasoilla. Se on osattu mitoittaa pienen kaupungin mittoihin ja sen ainutlaatuiseen kaupunkikuvaan: elokuvat ikään kuin soljuvat osana vanhan Rauman ainutlaatuista tunnelmaa. Laajempi teema - meren aihe, jota ei koskaan kuitenkaan seurailla pedanttisesti on todella orgaaninen, päivien kokonaisuutta kasvattava oivallus, ei pelkkä muotoseikka. Olen myös joko paikalla tai traagisempina vuosina (kun ei ole paikalle päässyt) ohjelmia pläräilemällä pitänyt kovasti siitä tasapainosta mikä edelleen kovin luonnollisen oloisesti vallitsee kotimaisen ja ulkomaisen, vanhan ja uuden, eri ikäryhmille suunnatun ohjelmiston välillä. Pidän tosi komeana saavutuksena, että juhlilla on sen pienestä mittakaavasta huolimatta vuosi vuoden jälkeen löydetty jotain yllättävän isoa, sanoisinko elokuvan historia pienoiskoossa ja innostavasti dramatisoituna että juhlilla käyvät saavat muutamasta päivästä virikettä koko muuhun elokuvavuoteen. Niin järjestäjät kuin Rauman kaupunki voivat olla ylpeitä harvinaisesta elokuvatapahtumasta, jolla on Sielu. Isolla kirjaimella. Peter von Bagh Kiitos Peter! YLE Suomi / - Elokuva on osa Peter von Bagh in memoriam -kokonaisuutta. Sjöströmin täysi visuaalinen voima puhkesi kuviksi Ibsenin runoelmaan perustuvassa teoksessa Terje Vigen (1916), intiimissä Rolandin laulussa, jossa ylistetään merta ja siitä eläviä miehiä, murskataan sodan pahuus ja diktaattorien tavoitteet ja luodaan säälin valokeila sellaisen ihmisen osaan, jolta sota on vienyt kaiken hänen rakkaana vaalimansa ja joka nyt huomaa olevansa yksin. Peter von Baghin alkuperäisteksti on julkaistu hänen suurtyössään Elokuvan historia (195, uudistettu 1998). Peter Von Bagh (Tekstin on editoinut ) Charles Magnusson /Svenska Biografteatern Svenska Film institutet DVD Elokuva on osa Peter von Bagh in memoriam -kokonaisuutta. Elokuvan säestävät Matti Bye ja LauNau. sdf 24 BLUE SEA FILM FESTIVAL 2015 BLUE SEA FILM FESTIVAL 2015 sdf 25

14 OHJELMAKARTTA BLUE SEA FILM FESTIVAL 2015 Muutokset mahdollisia. Tarkista tuorein ohjelmakartta verkkosivuiltamme LIPUT Liput näytöksiin 9 ellei toisin mainita. Rannekkeen hinta 40, jolla pääsee kaikkiin näytöksiin. Rannekkeen kanssa ei ennakkomyyntiä. Rannekkeita voi ostaa Iso-Hannusta. Mennessäsi elokuviin esitä lippu/ranneke/passi tiskillä. FESTIVAALI-INFO Lisätietoa elokuvista ja aikatauluista saat infopisteeltä festivaalikeskuksesta, Vanhan Rauman kesäpihalta. elokuvateatteri FESTIVAALIKESKUS ISO-HANNU, sali 1 ISO-HANNU, sali 2 ISO-HANNU, sali 3 Vanhan Rauman Kesäpiha Jatkot Pe SEKK/MEKA-TV (vapaa pääsy) 9.30 Lasten ja nuorten uusia elokuvia Satakunnasta Ympäristöaiheisia paikallistarinoita Satakunnasta Myrsky - nuorten elokuvia.30 Erityisyrhmien elokuva-aarrearkku Raumalaiset animaatiot Pedapäivä - elokuvakasvatusseminaari, IhmeFilmi ym OF HORSES AND OF MEN Baltic Herring-lyhytelokuvakilpailun NÄYTÖKSET: Ammattilaiset (vapaa pääsy) ELÄMÄLTÄ KAIKEN SAIN (ensi-ilta) OLLAAN VAPAITA AIKUISTEN POIKA LEVIATHAN SYDÄMESTÄ ASTI + BROOKLYNIN POJAT -yhteisesitys HENKESI EDESTÄ ROKLAND IDA Baltic Herring-lyhytelokuvakilpailun NÄYTÖKSET: Amatöörit ja av-opiskelijat (vapaa pääsy) Nonstop-esityksiä kilpailuelokuvista (vapaa pääsy) AVAJAISET liput 6 - Pläkkploosarit, solistina tangokuningatarfinalisti Piritta Venho - Avajaisseremoniat - Kampelan luovutus - Old & Romance esiintyy - Elokuvavieraiden tervehdykset - noin klo 21:30 Dead Girl Diamonds esiintyy Raumanlinnan Kellari, käynti yökerho Dominon ovista. BSFF lipulla /rannekkeella vapaa sisäänpääsy! Kylmät juomat ja kuuma tunnelma! Levymusiikista vastaa maailmankansalainen Ralf Prothon La ME ROSVOLAT.00 TOISET TYTÖT BIG GAME VIIKOSSA AIKUISEKSI 1.45 TERJE VIGEN, mykkäelokuvan säestävät Matti Bye ja Laura Nau KUUNTELE + MARZIA, YSTÄVÄNI -yhteisesitys NAISEN NIMI + RUOTSALAINEN HETKI -yhteisesitys OMPELIJATAR KAKSI PÄIVÄÄ, YKSI YÖ 1.00 KESÄKAVERIT PRIDE.15 BELLE JA SEBASTIAN LOMASANKARIT THEON TALO 1.30 RANSKALAISET NAISET.00 Väkipyörä temppuilee Iso-Hannun edessä Anundilan aukiolla KESKUSTELUTILAISUUS: Naiset kameran edessä ja takana. Mukana elokuvatekijöitä ja WIFT FrankAmarillo elokuvaklubi (vapaa pääsy) EDWIN LAINE-dokumentti PÄIN SEINÄÄ VARES - SHERIFFI SYVYYS LOVEMILLA HE OVAT PAENNEET ÄITI + MATKA MINUKSI -yhteisesitys LEAVING AFRICA ESTERIN KEHÄ AUTOLLA NEPALIIN Katkitaiteellinen ehtoo liput 8 - Baltic Herring -lyhytelokuvakilpailun palkintojen jako - Väkipyörä esiintyy - Taivas on alhaalla tänään -runotanssiteos - Unissasaarnaaja, Tapio Koivukaria haastattelee Vanhan Rauman kirjakauppias Päivä Luosma - Elokuvavieraiden tervehdykset - noin klo Reino Nordin esiintyy Raumanlinnan Kellari, käynti yökerho Dominon ovista. BSFF lipulla /rannekkeella vapaa sisäänpääsy! Kylmät juomat ja kuuma tunnelma! Levymusiikista vastaa maailmankansalainen Ralf Prothon Su BABY BOX + SUKOROVIN ÄÄNI -yhteisesitys.00 ARMI ELÄÄ KLINKKERPAATTI (simultaanitulkkaus rauman kielelle) MIEKKAILIJA TALVIVAARAN MIEHET VADELMAVENEPAKOLAINEN TSAMO 1.00 TURISTI LUOKKAJUHLA Baltic Herring-lyhytelokuvakilpailun palkitut elokuvat (vapaa pääsy).00 SÄÄLISTÄJÄT + HYMYJEN MAA -yhteisesitys TUULENSIEPPAAJAT MUUMIT 1.00 LOVE & ENGINEERING MIELENSÄPAHOITTAJA KESKUSTELUTILAISUUS: Talvivaara ja muut ympäristökatastrofit mikä ja miksi menee pieleen, mikä ihmisiä ohjaa, mitä voimme tehdä? Mukana elokuvantekijöitä ja ympäristöaktivisteja FrankAmarillo elokuvaklubi (vapaa pääsy) sdf 26 BLUE SEA FILM FESTIVAL 2015 BLUE SEA FILM FESTIVAL 2015 sdf 2

15 Naisteema WIFT Tervetuloa aurinkoiseen Amarilloon! NAISET KAMERAN EDESSÄ JA TAKANA goto eat drink man woman Meillä on joka vuosi nostettu keskustelun aiheeksi jokin teema, joka on usein noussut ohjelmistossa olevien elokuvien teemoista. Tänä vuonna ohjelmistossa on tavattoman paljon naisteemoja, naisia historian tai politiikan myllerryksissä tai ihan vaan naisena elämisen sietämättömästä ihanuudesta. Meillä on paljon naisten tekemiä elokuvia ja ylipäätään elokuvia, joissa nainen ei alistu olemaan pelkkä valkokankaan koriste. Tämä puhuttaa! Keskustellaan siitä yhdessä tekijöiden ja asiantuntijoiden kanssa. Rauma Savilankatu 1 Women in Film & Television Finland on kulttuurillinen järjestö, joka toimii liikkuvan kuvan kulttuurin kehittämiseksi tasa-arvon näkökulmasta. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää alan tasa-arvoa luomalla uusia puheenvuoroja kulttuurispoliittiseen keskusteluun ja ylläpitää monimuotoista tasa-arvon lähtökohdista tapahtuvaa elokuva- ja tv-alan toimintaa sekä kotimaassa että ulkomailla. Kuninkaankatu 1, Rauma WIFT on mukana Rauman Sinisenmeren elokuvajuhlien keskustelutilaisuudessa, joka järjestetään festivaaliklubi Frank-Amarillossa. Lauantaina klo alkaen keskustelemme festivaalivieraiden ja yleisön kanssa aiheesta Naiset elokuvakameran edessä ja takana. HHHH BLUE SEA FILM FESTIVAL 2015 BLUE SEA FILM FESTIVAL 2015 BLUE SEA FILM FESTIVAL 2015 BLUE SEA FILM FESTIVAL 2015 BLUE SEA FILM FESTIVAL 2015 BLUE SEA FILM FESTIVAL 2015 BLUE SEA FILM FESTIVAL 2015 BLUE SEA FILM FESTIVAL 2015 BLUE SEA FILM FESTIVAL 2015 BLUE SEA FILM FESTIVAL 2015 BLUE SEA FILM FESTIVAL 2015 BLUE SEA FILM FESTIVAL 2015 Eila Minkkisen retrospektiivinen näyttely Rauman taidemuseossa sdf 28 BLUE SEA FILM FESTIVAL 2015 BLUE SEA FILM FESTIVAL 2015 sdf 29

16 Islantilaiset elokuvat Of horses and of men Islanti, Saksa, Norja (2013) Suomenkielinen tekstitys Rokland Islanti (2011) English subtitles Súðbyrðingur saga báts - Klinkkarpaatt- mist semnen tul Islanti (2011) *dubataan Raumangiälel* Djúpið -Syvyys Islanti (20) Suomenkielinen tekstitys Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2014 elokuvapalkinnon sai teatteriohjaana mainetta luonut Benedikt Erlingsson esikoiselokuvallaan Of Horses and Men (Hross ì oss). Perusteluissaan palkintolautakunta piti Erlingssonin elokuvaa hätkähdyttävän omaperäisenä, joka ammentaa islantilaisen saagaperinteen lakonisesta huumorista. Elokuva käsittelee ihmisen ja luonnon välisiä vahvoja siteitä. Elokuvan toisiinsa nivoutuvien tarinoiden keskiössä on ihmisen ikuinen pyrkimys hallita luontoa ja hänen säälittävä epäonnistumisensa, jolla on usein katastrofaaliset seuraukset. Ohjaaja ymmärtää syvällisesti hevosten ja ihmisten alkuvoimaa, ja ihmisen tragikoomisen käytöksen tarkastelu eläimen näkökulmasta tuo elokuvaan omaleimaista lyyrisyyttä sekä mustapuhuvaa komiikkaa. Benedikt Erlingsson yhdistelee vaikuttavaa kuvakieltä, leikkausta ja musiikkia tavalla, joka saa elokuvan tuntumaan suoranaiselta luonnonvoimalta. Benedikt Erlingsson on moneen kertaan aiemmin palkittu teatterin puolella näyttelijänä, käsikirjoittajan ja ohjaajana. Televisiossa Erlingsson on tunnettu näyttelijänä tv-sarjasta Blood Brothers, josta hän on saanuut niin parhaan miespääosanesittäjän kuin parhaan käsikirjoituksenkin Edda-palkinnot. Valkokankaalla hänet on nähty useissakin elokuvissa, joista kansainvälisesti tunnetuin lienee Lars von Trierin Koko homman pomo. Erlingsson on aiemmin ohjannut kaksi palkittua lyhytelokuvaa. Of Horses and Men on ollut viime vuosien suosituimpia islantilaisia elokuvia ja se on myyty levitykseen yli kolmeenkymmeneen maahan. Pohjoismaiden neuvoston palkinnon lisäksi ohjaaja on palkittu parhaana myös San Sebastiánin ja Tokion elokuvajuhlilla. Onkin jo aika esitellä tämä Oscar-ehdokkaanakin ollut hieno elokuva raumalaisyleisölle. Benedikt Erlingsson Benedikt Erlingsson Ingvar Eggert Sigurðsson, Charlotte Bøving, Kristbjörg Kjeld Bergsteinn Björgúlfsson David Alexander Corno Pall S. Gudmundsson, Fridrik Sturluson Davíð Þór Jónsson Sigurður Óli Pálmarsson Friðrik Þór Friðriksson / Filmhuset Gruppen, Leiknar Myndir Icelandic Film Centre Islanti / Suomi Blue Sea Film Festivalin islantilaiselokuvien nelikon täydentää Marteinn Thorssonin Rokland. Rokland on tragikoominen kertomus kapinallisesta Böddi Steingrimsonista (Ólafur Darri Ólafsson) joka asu pienessä Krokúrin kylässä Pohjois-Islannissa. Boddi on opiskellut kymmenen vuotta Saksassa ja nyt kotiin palattuaan haluaa muuttaa kokonaan islantilaisten ihmisten ajattelutavan. Hän arvostaa saksalaisia ihanteita, joita yhdistelee viikinkiromantiikkaan. Hän on ajattelussaan vähän liian intomielinen ja aiheuttaa lähinnä hämmennystä opettaessaan paikallisessa koulussa. Böddi vihaa materialistista nykyaikaa ja irvailee blogissaan kaikkia ja kaikkea. Ennen pitkää hänestä on tullut hyljeksitty omassa kylässään, aivan kuin hänen ihailemastaan viikinkisankari Grettirista. Dramaattisten kommellusten jälkeen jokin naksahtaa ja Boddi ratsastaa rotevalla ratsullaan Nietzschellä etelään Reykjavikiin. Hänellä on ase taskussaan ja hän on valmis aloittamaan yhden miehen vallankumouksen... Martein Thorsson päätti jo pikkupoikana, että hänestä tulee elokuvaohjaaja. Hänen enollaan oli Reykjavikin laitaosissa toisen maailmansodan aikana rakennetusta armeijan parakista saneerattu elokuvateatteri. Sittemmin Thorsson opiskeli elokuvaa Torontossa ja hän on ohjannut urallaan televisioon draamoja, komedioita ja dokumenttielokuvia sekä tehnyt mainoksia ja musiikkivideoita. Vuonna 2004 hän ohjasi yhdesssä Jeff Renfroen kanssa thrillerin One Point O, joka oli myyntimenestys. Nyt hän karauttaa ratsullaan Iso-Hannun valkokankaalle. Marteinn Thorsson Marteinn Thorsson Hallgrímur Helgason Ólafur Darri Ólafsson Hilmir Snær Guðnason Þorsteinn Bachmann Þórhallur Sigurðsson Lára Jóhanna Jónsdóttir Philip Robertson Marteinn Thorsson Valdís Óskarsdóttir Marteinn Thorsson Sigtryggur Baldursson Snorri Þórisson Icelandic Film Centre Islanti / Englanti Súdbyrdingur- saga báts, Limisaumaisen veneen tarina, on islantilaisen Ásdís Thoroddsenin kaunis dokumentti, joka etenee rauhallisesti kuin veneen veisto perinteisin työkaluin. Islannin Breidafjördurissa neljä miestä ryhtyy rakentamaan perinteistä venettä mallin mukaan. Samalla kun miesten hanke etenee, elokuva hakee vertailukohtaa Skandinavian puolelta, museoista ja toisilta tekijöiltä. Mistä pohjoinen merivene on saanut alkunsa? Miten se on muovautunut olosuhteiden mukaan eri maissa ja eri tarkoituksiin? Katsoja tulee tietämään muinaisista yksipuisista haapioista ja nahkaveneistä, viikinkilaivoista tai Merenkurkun hylkiveneistäkin Elokuva esitetään raumaksi dubattuna, sillä tässä aihepiirissä rauman murre on omimmillaan. Ásdís Thoroddseni elokuva Klinkkarpaatt - mist se on tullu kerto siit kom Breidafjörduris neli äijä rupes tekemä uutt paatti vanha malli jälkke. Siin lasketan köli, höyrytetä laudoi paasikopas, kaareteta ja laiteta syrikarakka, seilejäkkim päästä neoloma. Ja sama aikkan käydä ympärs Pohjoismait penkomas asja juurei, kumssi paatei o mailma mittam pruukatt ja millai ne ovak kehittyn. Ja mist, sill ett alust täsäki aljeta. Klinkkarpaati alku o haapios, ykspuises ruuhes, ja toisen kautt ennemuinasis nahkpaateis. Aikka myäde ja eri paikois niist o sitt tullu vähä monelaissi ja ai on kysymys siit, ett mitä on kullostenkin tarvitt, käyttötarkotus o muakan paatti ain käyttäjilles sopevaks. Stää mää en viäl kerro ett mitä siit Breidafjörduri äijittem paatinteost tlee. Joku jännitys täyty säilyttä. Elokuva tulkata raumaks paikam pääl. Tapio Koivukari Dokumentti, pitkä Ásdís Thoroddsen Ásdís Thoroddsen Hálfdán Theódórsson Thórdur Magnússon 5 S Rauma. Elokuva esitetään raumaksi dubattuna Idea koko tämänvuotiselle Islanti-teemalle alkoi oikeastaan tästä elokuvasta. Syvyys on tämän hetken ehkä tunnetuimman elokuvaohjaaja Baltasar Kormákurin ohjaus. Bluukkareiden aktiiviset seuraajat ovat nähneet hänen nousunsa maailmanmaineeseen avanneen 101 Reykjavik -elokuvansa, joka viitoitti sittemmin Kormákurin tien myös Hollywoodiin. Syvyys on Kormákurin jälleen Islannissa tekemä elokuva ja elokuvan on kääntänyt suomeksi oma islantilaisen kultuurin syvällinen tuntija Tapio Koivukari. Yhtälöön kuului myös Kormákurin kutsuminen bluukkareiden vieraaksi, mutta ponnisteluista huolimatta hanke kariutui. Vaikka Syvyys onkin jälleen tehty islantilaisin voimin, se saavuttaa kevyesti kansainväliset mitat. Se perustuu tositapahtumaan, jossa kalastusalus upposi talvisäässä Islannin rannikolla. Vain yksi kalastaja selvisi hengissä hyisestä merestä, eikä kukaan pysty selittämään miten se oli mahdollista. Miten tavallinen ylipainoinen heppu pystyy selvitymään hengissä kuusi tuntia olosuhteissa, joissa huippuunsa treenatut merisotilaatkaan ei kestä puolta tuntia kauemmin. Jääkylmän uinnin jälkeen Gulli kävelee mantereella vielä pari tuntia ennen kuin löytää tiensä lähimmälle asutukselle! Elokuva on paitsi tarina haaksirikosta myös siitä selvinneestä ihmisestä Gullista, josta kasvaa islantilaisen kalastajan prototyyppi. Gullia esittää Òlafur Darri Òlafsson, joka uiskenteli elokuvan filmauksissa viisiasteisessa vedessä. Òlafsson on esiintynyt myös aiemmissa Kormákurin elokuvissa ja Kormákur on muutenkin kuin kotivesillään. Hän tuntee niin aiheen kuin Vestmannasaarten tuliperäisen maisemankin. Karua mutta kaunista! Baltasar Kormákur Jón Atli Jónasson, Baltasar Kormákur Olafur Darri Olafsson, Johann G. Johansson, Þorbjörg Helga Þorgilsdóttir, Theodór Júlíusson, María Sigurðardóttir. Bergsteinn Björgúlfsson Elísabet Ronaldsdóttir Ingvar Lundberg Daníel Bjarnason, Ben Frost Atli Geir Grétarsson Helga I. Stefánsdóttir 96 Agnes Johansen, Baltasar Kormákur / Blueeyes Productions, Filmhuset Future Film Oy Islanti / Suomi sdf 30 BLUE SEA FILM FESTIVAL 2015 BLUE SEA FILM FESTIVAL 2015 sdf 31

17 Eurooppalainen ikkuna Belle et Sébastien - Belle ja Sebastien Ranska (2013) Suomenkielinen tekstitys Ida Puola, Tanska, Ranska, Iso-Britannia (2013) Suomenkielinen tekstitys Deux jours, une nuit - Kaksi päivää, yksi yö Belgia, Ranska, Italia (2014) Suomenkielinen tekstitys Leviathan Venäjä (2014) Suomenkielinen tekstitys Ai jestas sentään, millaisia vuoristomaisemia tämäkin lasten seikkailuelokuva tarjoaa. Alpit näyttävät jälleen parastaan tässä elokuvassa. Ohjaukselta ja kuvaukselta on toki myös lupa odottaa paljon, sillä jälki on pitkälti ranskalaisen seikkailijan, käsikirjoittajan ja ohjaajan Nicolas Vanierin käsialaa, joka on ollut kuvaamassa mm. Siperiassa eveenien elämää. Kuvauksesta tässä elokuvassa vastasi ranskalainen Éric Guichard. Tämä ranskalainen elokuva pohjautuu samannimiseen Cécile Aubryn kirjoittamaan romaaniin, ja sen pohjalta toteutettuun tv-sarjaan, jota tehtiin vuosina Seitsenvuotias Sebastian (Félix Bossuet) elää kasvattiisoisänsä Cesarin (Tchéky Karyo) kanssa pienessä kylässä Ranskan Alpeilla 1940-luvun alkuvuosina. Poika ei nyt mikään varsinainen riiviö ole, mutta koulu tai yleisesti ottaen aikuisten kommentit eivät juuri Sebastiania hetkauta. Sebastian leikkii ja viihtyy huomattavasti paremmin vuorilla, joilla hän ystävystyy koiraan, jonka kyläläiset tuntevat petona. Sebastian tosin nimeää itse koiran Belleksi ja heidän yhteinen tarinansa voi alkaa. Sebastian tekee parhaansa, jotta hän pystyisi suojelemaan Belleä metsästysretkikunnilta. Elokuva sijoittuu toisen maailmansodan aikoihin ja elokuva käsittelee myös juutalaispakolaisia ja natsivalloittajia. Tietysti nämä teemat eivät ole missään pääroolissa, mutta elokuvassa näitä asioita sivutaan ja sopivathan ne ajankuvaan. Kyläläiset tosiaan auttavat juutalaispakolaisia natseilta turvaan Alppien yli Sveitsiin. Ikäraja elokuvalle on vuotta. En voi myöskään olla mainitsematta, kuinka mieleeni hiipi myös äärettömän positiivisessa mielessä elokuva Poika ja Ilves. Timo Metsäjoki Eurooppalaiset, lapsille, pitkä Nicolas Vanier Nicolas Vanier Fabien Suarez Juliette Sales Félix Bossuet Margaux Chatelier Tchéky Karyo Andreas Pietschmann Mehdi El Glaoui Eric Guichard Stéphanie Pedelacq Armand Amar 99 Radar Films, Epithète Films Cinema Mondo Ranska, saksa / Suomi Lukuisia kansainvälisiä palkintoja rohmunut ja kaiken päätteeksi vielä parhaan ulkomaalaisen elokuvan Oscarilla palkittu Ida saapuu vihdoin Raumalle. Ida on kertomus nuoren nunnakokelaan Annan matkasta omaan historiaansa. Ennen lopullista luostarivalaansa abbedissa lähettää Annan tutustumaan juuriinsa ja tätiin, joka luovutti hänet luostariin kasvatettavaksi jo aivan pikkutyttönä. Anna saa kuulla olevansa juutalaistyttö Ida, jonka oikeista vanhemmista ei ole varmoja tietoja. Vastauksia etsivät naiset huomaavat, että jotkut sotaajan haavat ovat vielä niin tuoreita, ettei kyselijöitä oteta vastaan avosylin. Annan (Agata Trzebuchowska) täti, tuomari Wanda (Agata Kulesza) edustaa sodan jälkeistä Puolaa, jossa kommunistinen puolue on ottanut tukevan niskaotteen ihmisten elämästä. Wanda yrittää yllytttää Annaa hyppäämään Idan kenkiin, kokeilemaan maallista elämää. Anna elää kuitenkin vahvasti uskossa, joten kahden naisen välillä käydään myös kahden erilaisen vakaumuksen välistä mittailua. Elokuvan ohjaaja Pawel Pawlikowski on saanut elokuvakoulutuksensa Iso-Britaniassa, jossa ovat syntyneet myös hänen aiemmat elokuvansa. Myös elokuvassa My Summer of Loven päähenkilön maallikkosaarnaaja Philin uskoa koetellaan, joten uskonnolliset kysymykset ovat olleet hänen elokuvissaan vahvasti esillä. Molemmat Agatat tekevät suuremmoisen roolityön puolueen tahtonaisen Wandan ja uskossaan lujan Annan rooleissa. Elokuvan hienosta kuvauksesta vastaavat Ryszard Lenczewski ja Lukasz Zal. Elokuva on pakahduttava katsomiskokemus, joka tuo inhimilliset kasvot monien nimettöminä historiaan hävinneiden tarinoille. Pawel Pawlikowski Pawel Pawlikowski, Rebecca Lenkiewicz Agata Kulesza, Agata Trzebuchowska, Dawid Ogrodnik. Lukasz Zal Jaroslaw Kaminski Michael Dela Kristian Eidnes Andersen Jagna Dobesz Ola Staszko 82 Eric Abraham, Pjotr Dzieciol, Ewa Puszczynska / Opus Film, Phoenix Film Investments, Canal+ Polska, Portobello Pictures Oy Cinema Mondo Ltd Älä itke! Älä itke! Elokuva alkaa. Kahden lapsen äiti, Sandra, on toipunut masennuksesta ja on palaamassa töihin saadessaan kuulla, että hänet on irtisanottu. Pelastaakseen työpaikkansa Sandran pitäisi yhden viikonlopun aikana saada enemmistö 16 työtoveristaan luopumaan heille luvatusta bonuksesta, jonka ehdoksi heidän pomonsa on asettanut Sandran irtisanomisen. Jännitysnäytelmä voi alkaa! Sandra kiertää ovelta ovelle, pelkää, nöyrtyy, riemuitsee, perääntyy, toivoo. Miten työkaverit reagoivat, ketkä pystyvät elämään rauhassa oman valintansa kanssa ja kenelle on tärkeää moraalien voitto? Sympatia ja häpeä. Kuinka vaikeaa lojaalisuus voi olla! Reaktioiden seuraaminen on surullisen kiehtovaa. Lähtöasetelma, jossa ihminen ja raha asetetaan näin karkeasti vastakkain, on ehkä kärjistetty, mutta nykyajan työmaailmassa kaikki on mahdollista. Elokuva on hieno kertomus solidaarisuudesta, ihmisarvosta, eriarvoisuudesta ja talouselämän laeista. Marion Cotillard tekee pääosassa koskettavan, riipaisevan roolityön. Pakahduttavan hyvä elokuva. Niin minäkin sinua! Elokuva loppuu. Merja Valkoja Jean-Pierre Dardenne, Luc Dardenne Jean-Pierre Dardenne, Luc Dardenne Marion Cotillard, Fabrizio Rongione, Pili Groyne, Simon Caudry, Catherine Salée, Alain Eloy Alain Marcoen Marie-Hélene Dozo Benoit De Clerck Igor Gabriel Maira Ramedhan Levi 95 Jean-Pierre Dardenne, Luc Dardenne, Denis Freyd Cinema Mondo Ranska / Suomi Leviathan-elokuvan ohjaaja Andrei Zvjagintsev valitsi elokuvansa tapahtumapaikaksi hyvin syrjäisen ja todella kauniin kylän Barentsinmeren rannalla. Siellä Kolja (Aleksei Serebrjakov) asuu uuden vaimonsa Lilian (Elena Ljadova) ja poikansa Roman (Sergei Pohodajev ) kanssa maa-alueella, jossa jo Koljan isä ja isoisä ovat asuneet. Hän on rakentanut kotinsa omin käsin ja saa elantonsa toimimalla mekaanikkona. Valitettavasti kaupunki haluaa rakentaa Koljan maalle ja on päättänyt pakkolunastaa Koljan maan ja rakennukset alle markkinahinnan. Kaiken takana on kaupungin korruptoitunut ja hyvin verkostoitunut pormestari Vadim (Roman Madjanov), joka on tietoinen vallastaan eikä pelkää käyttää sitä: Kolja, etkö tunnista auktoriteettia, kun näet sen? Koljan hyvä ystävä Dimitri (Vladimir Vdovitsenkov), moskovalainen lakimies, tulee apuun. Hän tuntee vaikutusvaltaisia ihmisiä, ja hänellä on tietoa, josta voi olla apua Koljan tapauksessa. Kuten edellisessä elokuvassaan Jelena (2011), jossa myös näytteli Elena Ljadova, Zvjagintsev onnistuu erinomaiseen tarkovskimaiseen tapaan kehittämään henkilöhahmojaan ja tarinan juonta kiirehtimättä ja pitkien otosten sekä pysäytyskuvien avulla. Elokuvassa syntyy monimutkainen ihmisluonnon ja kanssakäymiseen verkko, jossa votkalla on keskeinen sija. Fassbindertyylinen inhimillinen draama saa katsojat liimautumaan istuimiinsa. Kolja, modernin ajan Job, joutuu kokemaan kovia, ja samaan tapaan kuin Raamatussa, pappi kysyy Koljalta Voitko onkia koukulla Leviathanin ja siimaan kietoa sen kielen? Miten käy Koljalle Zvjagintsevin tarinassa. Martin Zehner Andrey Zvyagintsev Oleg Negin, Andrey Zvyagintsev Aleksey Serebryakov, Elena Lyadova, Roman Madyanov Mikhail Krichman Andrey Dergachev Philip Glass 140 Sergey Melkumov, Alexander Rodnyansky / Non-Stop Productions Cinema Mondo Venäjä / Suomi Puola / Suomi sdf 32 BLUE SEA FILM FESTIVAL 2015 BLUE SEA FILM FESTIVAL 2015 sdf 33

18 Eurooppalainen ikkuna Återträffen - Luokkajuhla Ruotsi (2013) Suomenkielinen tekstitys Pride Iso-Britannia (2014) Suomenkielinen tekstitys Sous les jupes des filles - Ranskalaiset naiset Ranska (2014) Suomenkielinen tekstitys Turist - Turisti Ruotsi, Ranska, Norja, Tanska (2014) Suomenkielinen tekstitys Onko pakko pilata meidän iltamme! Mitä tapahtuu, kun performanssitaiteilija jätetään kutsumatta luokkakokoukseen? Hän tekee aiheesta teoksen, joka saa kotimaassaan yli katsojaa ja palkitaan parhaan elokuvan ja parhaan käsikirjoituksen Guldbaggella eli ruotsalaisten Oscarilla. Elokuvan ohjaaja, ruotsalainen taiteilija, Anna Odell, esittää elokuvassa itseään. Henkilökohtaisista lähtökohdista Odell pyrkii paljastamaan ihmisyhteisön valtarakenteita ja pureutua koulukiusaamiseen omalla tavallaan. Ruotsissa Odell tunnetaan ennalta-arvaamattomana, kulmikkaana taiteilijana. Ehkä luokkakaverit pelkäsivät, mitä juhlissa voisi tapahtua, jos outo ja arvaamaton Anna kutsuttaisiin niihin. Niinpä lapsena koulukiusattu Odell sai idean tehdä fiktiivisen elokuvan juhlista, joissa hän olisikin mukana. Elokuva jakaantuu kahteen osaan: ensimmäinen kertoo luokkajuhlasta, kahdenkymmenen vuoden jälkeen oppilaat tapaavat. Mutta illan tunnelma muuttuu vanhojen konfliktien noustessa pintaan. Elokuvan toisessa osassa, dokumentilta näyttävässä osassa, Odell yrittää tavoittaa entisiä luokkatovereitaan keskustellakseen luokkajuhlien herättämistä asioista. Elokuva ravistelee, se tarttuu omintakeisella tavalla kiusaamiseen sekoittamalla faktaa ja fiktiota. Luokkajuhla käy läpi ihmisten pelkoja, sitä kuinka monet tärkeätkin asiat helposti lakaistaan piiloon. Elokuva sivuaa myös koulukiusaamisen vaikutuksia ihmisen elämään aikuisena. Odellille mielenkiintoisinta oli tutkia, miten kompleksisia asioita käsitellään yhteiskunnassamme. Käyttäen omia kokemuksiaan hyväksi hän toivoo koskettavansa jotain, joka on hyvin ärhäkkää ja samalla hyvin todellista. Niin voin ylittää rajoja. Te arat, ujot, oudot, kummalliset, kiusatut - ja niitähän on - tämä on meille, teille... Merja Valkoja Anna Odell Anna Odell Anna Odell Anders Berg David Nordström Christopher Wollter Erik Ehn Cilla Thorell Ragna Jorming Kristin Grundström Stefan Levin 89 Mathilde Dedye, French Quarter Film AB Cinema Mondo Ruotsi / Suomi Elokuvan tarjoaa Walhalla Pride on maailmanlaajuinen liike, nyttemmin jo kaikkien tietoisuudessa. Pride puolustaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhtäläisiä oikeuksia. Sateenkaarilippu tunnetaan. Pride-elokuva vie meidät Britannian kaivostyöläisten lakkoon , sekä siihen liittyvään mielenkiintoiseen sivujuonteeseen. Kesällä 1984 Lontoossa polkaistiin pystyyn Lesbians and Gays Support the Miners -niminen organisaatio, joka alkoi kerätä rahaa lakkolaisten tukemiseksi. Porukan johtohahmo, Mark Ashton, näki kaivostyöläisten ja homoseksuaalien kohtelussa lukuisia yhtäläisyyksiä. Perinteisesti asennoituvat kaivosmiehet eivät kuitenkaan suostuneet ammattiliittonsa kautta ottamaan vastaan homojen ja lesbojen rahoja. Niinpä nämä lähtivät henkilökohtaisesti viemään avustuksia pieneen walesilaiseen kaivoskylään. Ja sitten tapahtuu! Kutkuttavaa! Jännittävää! Kahden eri maailman kohtaaminen synnyttää lukuisia huvittavia hetkiä ja huipentuu, kun kaivoskylän mammat pyörivät gay-kuppiloissa ja yrittävät ymmärtää outoja tyyppejä. Suvaitsevuutta korostava kerronta saa voimansa brittiläisestä huumorista, jonka osaavina tulkkeina nähdään liuta eturivin näyttelijöitä Käsikirjoittaja Stephen Beresford on taiteillut yllätyksiä pitkin matkaa, jotka virkistävät perinteisiä homohahmoihin liitettyjä ennakkoluuloja. Pride-elokuva naurattaa, itkettää ja sillä on vahva sanoma. Hersyvä draamakomedia, jonka britit osaavat! Pride on onnistunut hyväntuulen elokuvana ystävyydestä ja solidaarisuudesta. Solidaarisuus muuten palkittiin myöhemmin, kun kaivostyöläiset osallistuivat sankoin joukoin seksuaalivähemmistöjen järjestämille pride-marsseille. Niinhän mekin teemme - nyt! Merja Valkoja Matthew Warchus Stephen Beresford Imelda Staunton Bill Nighy Andrew Scott Ben Schnetzer Faye Marsay Dominic West Paddy Considine Tat Radcliffe Melanie Oliver Christopher Nightingale 0 David Livingstone, Calamity Films Cinema Mondo Englanti / Suomi Kuten kaikki tietävät, ranskalaiset naiset ovat aivan erityisen ihania. He voivat olla yhtä aikaa romantikkoja ja neurootikkoja, riehakkaita ja älykkäitä, vahvoja ja seksikkäitä ja he voivat olla päästään sekaisin. He voivat olla perheenäitejä ja liikenaisia, perheenäitejä ja rakastajattaria. Dana Audreyn elokuva piirtää eteemme kokovartalokuvan tuosta ihanasta. Elokuva seuraa yhtätoista erilaista naista neljän viikon ajan. He ovat erilaisissa elämänvaiheissa ja -tilanteissa. Dana Audreyn elokuva on todellinen hyvän mielen komedia, jossa tapahtumat vyöryvät etemme välillä hengästyttävällä nopeudella. Tilanteet vaihtelevat vakavien aiheiden parissa, saavat välille tragikoomisiakin piirteitä ja syöksyvät sitten hersyvään huumoriin. Ohjaajan ote on kepeännotkea ja Ranskan eturivin naisnäyttelijät heittävät kaiken osaamisessa kehiin. Pariisi näyttää parhaat puolensa ja koko elokuva pirskahtelee elämäniloa. Ranskalaiset naiset on Dana Audreyn esikoisohjaus ja hän on elokuvan Jo, yksi pääosan esittäjistä. Muissa osissa on esimerkiksi laulajanakin tunnettu Vanessa Paradis (Rose), joka pitkään keskittyi enemmän äitiyteen (ja Johnny Deppin vaimouteen). Liliä esittävä Isabel Adjani on voittanut urallan Ranskan parhaan näyttelijättären palkinnon peräti viisi kertaa. Elokuvan Sam on Sylvie Testou, joka muistetaan varmasti parhaiten pääosastaan elokuvassa Edith Piaf - Pariisin varpunen. Todellinen hyvänmielen elokuva! sdf 34 BLUE SEA FILM FESTIVAL 2015 BLUE SEA FILM FESTIVAL 2015 Audrey Dana Audrey Dana, Raphaëlle Desplechin, Murielle Magellan Isabelle Adjani, Alice Belaïdi, Laetitia Casta Giovanni Fiore Coltellacci Ismael Gomez III, Julien Leloup Nicolas Provost Varda Kakon, Gael Rakotondrabe Cécile Arlet Colin Christine De Jekel, Olivier Delbosc, Marc Missonnier / Fidélité Films Cinemanse Ranska / Suomi Ruotsalaisperhe on lomalla Alpeilla. Kiireinen liikemies on varannut laatuaikaa vaimon ja kahden lapsen kanssa kalliissa ranskalaisessa alppihotellissa. Ohjaaja-käsikirjoittaja Ruben Östlund leikittelee kauhuelokuvista tutuilla elementeillä, kun rinteiltä alkaa kuulua lumivyöryjen pauhut. Lumivyöry laukaisee perhekriisin. Paniikkiin menevä isä jättää perheensä terassille ja säntää pakoon. Rytäkässä äiti jää yksin puolustamaan lapsia. Säikähdyksellä selvitään, mutta ei ehkä sittenkään. Tilanne jää jäytämään avioparin välejä. Vaimo alkaa piikitellä miestä tuttavien läsnäollessa. Hymyssä suin ei olla vain siksi, että se olisi sosiaalisesti korrektia ja suotavaa. Ohjaaja piikittelee ruotsalaisen yhteiskunnan kaikki hyvin meininkiä. Elokuvassa on kyse miehen asemasta ja roolimallista modernissa perheessä ja yhteiskunnassa. Kipeän hauska teos herättää ajatuksia sekä myötähäpeää. Se toimii hyvin pääosaparin nappiin ohjattujen roolisuoritusten ansiosta Turistissa nähdään keskusteluja, joissa toistensa ohi puhuminen, äänenlausumattomat odotukset ja falski kohteliaisuus ovat pinnalla. Aitoa kohtaamista ja toisen ymmärtämistä ei muodostu. Asia tulee katsojalle selväksi mustan komedian keinoin. Turisti on nousukiidossa olevan Ruben Östlundin neljäs pitkä elokuva. Se sai Ruotsin elokuva-alan vuoden 2015 Guldbagge-gaalassa yhteensä ennätykselliset kuusi (mm. paras elokuva, paras käsikirjoitus) Guldbagge-palkintoa. Tiina Ojansuu Ruben Östlund Ruben Östlund Johannes Kuhnke, Lisa Loven Kongsli, Clara Wettergren Fredrik Wenzel Jacob Secher Schulsinger Jérôme Aghion Ola Fløttum Josefin Åsberg Pia Aleborg 0 Philippe Bober, Erik Hemmendorff, Marie Kjellson / Motlys, Plattform Produktion, Société Parisienne de Production Cinema Mondo Ruotsi, englanti, ranska, norja / Suomi Elokuvan tarjoaa Walhalla sdf 35

19 Baltic herring - lyhytelokuvakilpailu 2015 Baltic Herring lyhytelokuvakilpailu Baltic Herring -lyhytelokuvakilpailussa mukana 35 elokuvaa Itämeren rannoilta Baltic Herring- lyhytelokuvakilpailu on Itämeren rantavaltioiden asukkaille tarkoitettu kilpailu, joka järjestetään tänä vuonna 21. kerran. Määräaikaan mennessä kilpailuun ilmoittautui 35 elokuvaa kuudesta eri Itämeren maasta. Valtaosa kilpailutöistä on fiktioita, mutta mukaan mahtuu myös animaatioita, dokkareita, kokeellisia elokuvia ja musiikkivideoita. Suomen lisäksi töitä on saapunut Ruotsista, Tanskasta, Eestistä, Venäjältä ja Saksasta. Ammattilaissarjan 15 elokuvasta 8 on Suomesta, neljä Saksasta sekä Eestistä, Ruotsista ja Venäjältä (Ranskasta) on yksi työ. Opiskelijasarjaan on tänä vuonna saapunut töitä Suomen lisäksi Eestistä ja Tanskasta. Amatöörisarja mitellään kokonaan kotimaisin voimin kahdeksan elokuvan välillä. Kaikki kilpailuelokuvat osallistuvat pääpalkinnon Golden Baltic Herringin tavoitteluun. Kilpailun keraamiset pienoisveistokset, silakka-oskarit, on valmistanut raumalainen keramiikantekijä Kaarina Selin. Kilpailua ovat tukeneet taloudellisesti Taiteen keskustoimikunta, Rauman kaupunki sekä raumalainen elokuvaohjaaja Jouko Nummela. Tuomaristo valitsee kilpailuelokuvista kaksi koostetta, joista yleisöllä on mahdollisuus valita oma suosikkinsa, joka palkitaan. Elokuvat esitetään elokuvateatteri Iso-Hannussa.Yleisöäänestykseen osallistuneiden kesken arvotaan elokuva-aiheinen palkinto. Itämeren parhaat lyhytelokuvat palkitaan Blue Sea Festivalilla Raumalla lauantaina , jolloin ratkeaa myös yleisöäänestys. Tarkempi aikataulu päivitetään festivaalin verkkosivulle Nettisivuiltamme saa myös tarkempia tietoja kustakin kilpailuelokuvasta. Kilpailun kansainvälinen raati:, elokuvatieteen maisteri, pj Kanerva Kuisma, elokuvatieteen maisteri, raadin sihteeri Peter Murdmaa, Baltic Film and Media School, Tallinnan yliopisto, Eesti Marita Nurmi, Raumars-taiteilija, Suomi ja Vietnam Chaveli Sifre, Raumars-taiteilija, Ranska ja Saksa Kosti Uusi-Kartano, opiskelija, Rauman elokuvaajat ry Baltic Herring '15 esitykset festareilla: Tuomariston valitsemat loppukilpailuelokuvat, esitykset Elokuvateatteri Iso-Hannun 3-salissa: PE klo Ammattilaiset PE klo Amatöörit ja av-opiskelijat PE klo Nonstop-esityksiä kilpailuelokuvista LA klo Palkitut elokuvat Baltic Herring '15 AVOIN SARJA: Himba Red (Himba Red) Dokumentti 10 min / Ohjaus Apaar Tuli, Larisa Pelle / Käsikirjoitus Larisa Pelle / Kuvaus Apaar Tuli / Leikkaus Apaar Tuli / 2015, Finland In a Namibian village, women of Himba tribe color themselves with ochre and follow their ancestral customs. A young Himba girl has chosen city life but struggles to find where she really belongs. Can tribal culture and modernity co-exist? Illallinen (Supper) Fiktio 8 min / Ohjaus Markus Hyvärinen / Käsikirjoitus Markus Hyvärinen, Timo Kuula / Kuvaus Hannu Handolin, Sami Reinilä, Markus Hyvärinen / Leikkaus Markus Hyvärinen / 2014 Marginal Films, Suomi Neljä erilaista ihmistä kes- Father Fiktio 24 min / Ohjaus Hanna Västinsalo / Käsikirjoitus Hanna Västinsalo / Kuvaus Moira Morel / Leikkaus Tarek Karkoutly / 2014 Los Angeles, CA, USA. Oppilaitos: American Film Institute -konservatorio, Los Angeles kustelee pöydän ääressä moraalista, eloonjäämisestä ja ennen kaikkea syömisestä. Kuka määrittää mikä on oikein tai väärin tilanteessa, jossa vaihtoehdot alkavat olla vähissä? Kunnes kuolema meidät erottaa (Till Death Do Us Part) Fiktio 11 min / Ohjaus Kim Alm / Käsikirjoitus Kim Alm / Kuvaus Kim Alm, Joni Silvasti / Leikkaus Joni Silvasti, Kim Alm / 2015 oma, Suomi Epätoivoisesti rakastunut mies Jack käy joka päivä kapakassa vain nähdäkseen tarjoilijattaren Audreyn uskaltamatta tälle kumminkaan puhua, Kuultuaan ennustajasta Jack päättää, ettei hänellä ole mitään hävittävää ja menee kysymään tältä tulevaisuudestaan, josko Audrey kuuluisi siihen. Hän saakin kuulla enemmän kuin halusikaan... Kylmä sauna (Cold Sauna) Fiktio 4 min / Ohjaus Rune Holmström / Käsikirjoitus Rune Holmström / Kuvaus Rune Holmström / Leikkaus Rune Holmström / 2015, Suomi Päihdeongelmainen mies hakee syyllisyydentunnoissaan armoa ja anteeksiantoa. Merten Sudet Merirosvotarinoita ii (SEAS WOLVES Piratestories ii) Animaatio 21 min / Ohjaus Petri Illman / Käsikirjoitus Petri Illman / Kuvaus Petri Illman / Leikkaus Petri Illman / 2014 (c) Petri Illman 2015, Suomi Amiraali ja laiva väki seikkailee kulta aarteen parissa. Myrskysuoja (Storm shelter) Fiktio 11 min / Ohjaus Anton Lipasti / Käsikirjoitus Anton Lipasti / Kuvaus Anton Lipasti / Leikkaus Anton Lipasti / 2015, Suomi Eronnut perheenisä yrittää saada yhteyden vieraantuneisiin lapsiinsa rakentaessaan pakkomielteisesti myrskysuojaa. Perheenjakaja (Homebreaker) Fiktio 19 min / Ohjaus Marko Pekkanen / Käsikirjoitus Marko Pekkanen / Kuvaus Marko Pekkanen / Leikkaus Marko Pekkanen / 2014, Suomi Eelis lintsaa koulusta, äiti ja isä riitelevät eron partaalla, siskolla on taas uusi. Pienen pojan elämä on murroksessa. Pöytälätkä (Table Hockey) Fiktio 6 min / Ohjaus Aki Särkiniemi / Käsikirjoitus Aki Särkiniemi / Kuvaus Elias Ryynänen, Frans Matikainen ja Aki Särkiniemi / Leikkaus Aki Särkiniemi / 2015, Suomi Tarina kertoo lapsesta, joka varastaa pöytälätkä pelin, mutta ei pääse pakoon. Hän piiloutuu ja kuulee vihaisen kauppiaan läheneviä askeleita. Miten hän pääsee pois? Baltic Herring 15 AUDIOVISUAALISTEN OPPILAITOSTEN SARJA: Nuori idealistinen tyttö ja pessimistinen isä yrittävät löytää yhteisen sävelen isoisän hautajaisissa ja sanoa hyvästit omilla tahoillaan. Finnexia : Learn Finnish...faster! Fiktio 1 min / Ohjaus Lisa Erdman / Käsikirjoitus Lisa Erdman / Kuvaus Lisa Erdman/ Topi Kauppinen / Leikkaus Topi Kauppinen / 20 Finnexia is a multimedia ad campaign for a (fictitious) medication that helps people learn the Finnish language. Finnexia presents an opportunity for public dialogue about acquisition of the Finnish language and its role in the experience of foreigners in Finland. The visual format of pharmaceutical advertising in Finnexia presents a satirical critique of medicalization and the increasingly popular pill-based approaches for treating a widening array of physical and mental ailments. Finnexia project was presented in September 20 at the Helsinki Railway Station as Lisa Erdman s final doctoral thesis production. The project involves investigating people s experiences and thoughts around the question of their own cultural experience, not out of an urgent desire for answers, but rather as a means to generate more questions that may lead to new perspectives on the issues at hand. sdf 36 BLUE SEA FILM FESTIVAL 2015 BLUE SEA FILM FESTIVAL 2015 sdf 3

20 Kalevipoeg Fiktio 25 min / Ohjaus Jürgen Moor / Käsikirjoitus Jürgen Moor / Kuvaus Carolyn Niitla / Leikkaus Sander-Kalle Somma / 2015, Estonia. Oppilaitos: Baltic Film and media school, Estonia Three musicians accompany Estonian folk hero Kalevipoeg on his legendary journeys. The four men must reach the stone haul competition to determine which one of Kalevipoeg s brothers will become king. Kyyhkynen (The Dove) Dokumentti 15 min / Ohjaus Mari Rauvanlahti / Käsikirjoitus Mari Rauvanlahti Leena Lehti / Kuvaus Leena Lehti / Leikkaus Kimmo Rekola / 2014 omakustanne, Suomi. Oppilaitos: Aalto yliopisto Taiteen laitos Kyyhkynen on matka, oivallus ja ihmettelyn kenttä. Se kuljettaa katsojaa kysymyksen `Mikä on henki? äärelle. Kyyhkynen on runollinen ja kokeellinen dokumenttielokuva kerätätyistä vastauksista. Taiteellisella lähestymistavallaan se luo mahdollisuuden virittyä keskustelemaan hengestä. Irenen välinen suhde on loppumassa. Irene on palaamassa kotimaahansa. Markolla on kuitenkin vielä viimeinen yllätys mielessään, jolla saisi pidettyä Irenen itsellään. Maatilalla pohjoisessa asuu Reima, joka on kyllästynyt vaimoonsa, ja unelmoi muutosta Espanjaan. Reimalle unelmiin tarttuminen on vaikeaa dominoivan vaimonsa vuoksi. Kohtalo sitoo kahden loukussa olevan pariskunnan elämät yhteentörmäykseen. Miehet koittavat kontrolloida elämänsä kulkua ja voimakastahtoiset naiset antavat yritykselle vastusta. Mamma är Gud (Mother is God) Dokumentti 30 min / Ohjaus Maria Bäck / Käsikirjoitus Maria Bäck / Kuvaus Maria von Hausswolff / Leikkaus Julius Krebs Damsbo / 2013, Denmark Oppilaitos: The National Film School of Denmark, kalabalik. dk MOTHER IS GOD is a fragmented and personal film on different visions of reality. The film is built on conversations between me (the director) and God (my psychotic mum), whose face we never see in the film. We talk about her worlds; We encounter her flower language, we meet the devil s birds and we learn how to marry the wind. The films turns into a declaration of love - to the crooked mind as well as to my mother. Birgitta on 50-vuotias nainen, jolla on kl 9-1 työpaikka seksipuhelintyttönä. Hän keräilee myös intohimoisesti Pez:ejä. Joka päivä hän valitsee yhden Pez hahmon kokoelmastaan ja luo seksipuhelintyttö roolinsa Pez hahmon ympärille. Tällä tavalla arjesta ei tule koskaan rutiinimaista tai tylsää. Nadja Fiktio 16 min / Ohjaus Janis Rizhovs / Käsikirjoitus Janis Rizhovs/Joosep Ehasalu / Kuvaus Carolyn Niitla / Leikkaus Jette-Krõõt Keedus / 2015, Estonia. Oppilaitos: Tallinn University/ Baltic Film and Media School Nadja is magical realistic story about finding something a man has lost in a journey of he s life. A successful businessman Janus is fed up with his current life and he decides to search for something he has lost. Not really knowing what it is that he s after, he meets Nadja, who shows him a more simpler point of view of life. As Janus gets to know her, he finds out that she is not what he thought she d be. Onni (The Joy of Everyday Life) Dokumentti min / Ohjaus Sanna Liljander / Käsikirjoitus Sanna Liljander / Kuvaus Sanna Liljander / Leikkaus Sanna Liljander / 2014, Suomi Oppilaitos: Metropolia AMK Arki. Onni? twin brother of her beloved: love turns into chaos, sin and atonement. A symbolic drama influenced by the current events in Ukraine. The Swordless Samurai min / Ohjaus Rebecca Laube-Pohto / Käsikirjoitus Rebecca Laube-Pohto ja Niikka Makkonen / Kuvaus Pia Vainio / Leikkaus Jenny Yrjölä / 2015, Suomi. Oppilaitos: Turun AMK:n Taideakatemia Erään tanssivan samurain tarina. Viikset (The Moustache) Animaatio 4 min / Ohjaus Anni Oja / Käsikirjoitus Anni Oja / Kuvaus Hannes Renvall, Anni Oja / Leikkaus Anna Vepsäläinen / 2015, Suomi. Oppilaitos: Turun ammattikorkeakoulu Tämä kaupunki on liian pieni heille kahdelle. Ja heidän viiksilleen. Malaga Fiktio 8 min / Ohjaus Jani Alaluusua / Käsikirjoitus Jani Alaluusua / Kuvaus Henry Kestilä / Leikkaus Jani Alaluusua / 2014, Suomi. Oppilaitos: Lapin Yliopisto Markon ja espanjalaisen Merenneito (Mermaid) Fiktio 08 min / Ohjaus Sandra Marins / Käsikirjoitus Sandra Marins / Kuvaus Sophie Feldt / Leikkaus Sandra Marins, Jenna Johansson / 2015 Wilhelm Breitenstein, Suomi. Oppilaitos: Ammattikorkeakoulu Arcada Passion Fiktio 20 min / Ohjaus Vyacheslav (Slavik) Bihun / Käsikirjoitus / Kuvaus / Leikkaus Slavik Bihun / 2015, Baltic Film and Media School of Tallinn University A beautiful girl is visited by the sdf 38 BLUE SEA FILM FESTIVAL 2015 BLUE SEA FILM FESTIVAL 2015 sdf 39

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI PERJANTAI 13.06.2008 15. 21.00 1 Joni Renko H 2 Janna Renko H 3 Laura Raninen H 4 Antti-Pekka Valli H 5 Riina Yli-Ojanperä H 6 Sanna Peltoniemi H 7 Reijo Pulli H 8 Tiina Korkonen H 9 Kari Hautamäki H 10

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko

Lisätiedot

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8.

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8. Keuruun Hiihdot 8.3.2015 Tuloksia Naiset 10 vuotta 2 km V 1) Lotta Salonen KaipVire 7.26,4, 2) Heta Virkajärvi KaipVire 7.46,7, 3) Inka Lakanen PerhKiri 7.51,4, 4) Melia Palsinajärvi KaipVire 7.59,7, 5)

Lisätiedot

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Kevätilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla 27.02.-01.03.2009, tulosluettelo:

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Kevätilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla 27.02.-01.03.2009, tulosluettelo: Yleinen sarja, ilmakivääri 60 ls 1. Juho Kurki KaA 98 99 100 98 99 98 592 2. Jaakko Björkbacka KarMAS 95 97 97 97 97 93 576 3. Markku Niemi AlavA 95 92 95 92 96 96 566 4. Veli Ylinen AlavA 91 96 92 96

Lisätiedot

Tarina. Pressikuvat (www#helsinkifilmi#fi)

Tarina. Pressikuvat (www#helsinkifilmi#fi) Tarina Ganes on tarina Suomen tunnetuimman rock-ikonin! Remun! noususta t"hteyteen# Se kertoo! miten kovissa oloissa kasvanut Henry Remu Aaltonen perusti Suomen legendaarisimman rock-b"ndin Hurriganesin

Lisätiedot

Hämeen aluemestaruuskilpailut

Hämeen aluemestaruuskilpailut Orimattila 04. - 17:51:29 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N 1. Noora Etula LAS 96 99 94 98 387 2. Katariina Laine HlAS 95 97 92 99 383 19x 3. Saana Tattari HlAS 95 98 95 95 383 17x 10m Ilmakivääri 40 ls,

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p =======================

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p ======================= Miehet 10 vuotta 3 km p 11.00.00 M10 3 km 1 Elmeri Konstari Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10 3 km 2 Konsta Peltola Keuruun Kisailijat 11.00.00 M10 3 km 3 Elias Ronkainen Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

ENSI-ILTA 5.9.2014 MEDIAINFO

ENSI-ILTA 5.9.2014 MEDIAINFO ENSI-ILTA 5.9.2014 MEDIAINFO Dome Karukosken Mielensäpahoittajaelokuva on valittu Toronton kansainvälisten elokuvajuhlien Contemporary World Cinema -sarjan ohjelmistoon. Festivaalin maailman nykyelokuvan

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen KUNTO+ NAISET kisailijan nimi syntymä vuosi ikäsarja paikkakunta kilpailija numero Helena Laaksonen 1966 yleinen Tampere 300 Tiina Penttilä-Metso 1966 yleinen triva, Nokia 301 Maria Laine 1982 yleinen

Lisätiedot

HÄMEEN ALUEMESTARUUSKILPAILUT, IA

HÄMEEN ALUEMESTARUUSKILPAILUT, IA LAS TOIMINTAKESKUS, Vanhatie 22, Lahti 07. - 08.02.2015 10:23:52 10m Ilmakivääri 60 ls, sarja M 1. Teemu Lipponen NoSA 97 94 95 98 95 97 576 2. Niklas Mäkelä NoSA 96 98 98 95 93 95 575 3. Antti Raittinen

Lisätiedot

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN PELAAJAT JOUKKUEITTAIN AMIGOS Kone MP HyZä Porski Tenuskebat Rockottajat Kotipojat Yhteensä 15 pelaajaa O M S Y J Intke Niko AMIGOS 0+0 0+0 0+0 0+0 0+1 0+1 6 0 2 2 0 Hassinen Mikko AMIGOS ei pel. ei pel.

Lisätiedot

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki.

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki. OTTELUT 11.2.2016 Jääkiekko 9. Viranomaisturnaus Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO A 5 10.2.2016 08:00 PORKVU - TPU Turku 0-10 6 10.2.2016 09:00 7 10.2.2016 10:00 Vanginvartijat PORKVU

Lisätiedot

NAISET RANKING Netta Miettinen 1995 Avoin 81,85 55,0 26,85 17 Lahti

NAISET RANKING Netta Miettinen 1995 Avoin 81,85 55,0 26,85 17 Lahti NAISET RANKING 2016 Naisilla voittaa pienempi erotus Miehillä suurempi erotus 60 Hanna Rantala 1982 Avoin 52,10 35,0 17,10 52 Tampere 20.8.2016 60 Hanna Rantala 1982 Avoin 52,00 35,0 17,00 51 Lahti 9.10.2016

Lisätiedot

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A)

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A) 1 (142) 7 Riiheläinen Riku (A) 1 15:13,08 0:20,84 2 14:52,24 0:00,00 3 15:05,58 0:13,34 2 (142) 8 Eriksson Toni (A) 1 13:55,64 2 14:01,00 0:00,00 3 14:08,72 0:07,72 4 14:16,29 0:15,29 5 14:53,03 0:52,03

Lisätiedot

Säkylä-CC SM Kierrosajat 29 Koski Mika (ATV)

Säkylä-CC SM Kierrosajat 29 Koski Mika (ATV) 21 (250) 29 Koski Mika (ATV) 1 18:55,15 1:07,46 2 20:32,52 2:44,83 3 20:31,08 2:43,39 4 24:11,63 6:23,94 5 18:43,97 0:56,28 6 17:47,69 0:00,00 22 (250) 60 Rissanen Veli-Pekka (ATV) 1 18:39,21 0:44,45 2

Lisätiedot

Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag. Kotziadimos Thomas. Waldén Jari- Pekka. Leppänen Kim Lindström Tuomo.

Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag. Kotziadimos Thomas. Waldén Jari- Pekka. Leppänen Kim Lindström Tuomo. Sijoitus Kilpailu % Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag 1 100,0000 939,2404 124 Nousiainen Lauri 2 97,6396 917,0707 127 Nurmi Seppo Karjala A 3 95,4658 896,6531 104 Manni Matti

Lisätiedot

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Lisätiedot

Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään. Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9.

Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään. Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9. Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9.2014 Nimi Helanterä Antero Laine Jukka Nuuttila Marja-Leena

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 52N60 49,40 Pirjo Kemppainen / 51 25,0 27,5 30,0 27,5 52N60 48,90 Pirjo Kemppainen/51 25,0 25,0 25,0 52N20 51,30 Jenna

Lisätiedot

Stormin Avoin Teräsmieskisa

Stormin Avoin Teräsmieskisa Miehet yleinen 1. 49 Vastaranta, Mikko TriStadi 00:04:26 00:36:04 00:52:18 +00:00:00 2. 31 Lampainen, Markus Turun 00:04:42 00:36:36 00:53:54 +00:01:36 Urheiluliitto 3. 23 Ruotinen, Jukka Rekolan Raikas00:04:39

Lisätiedot

Printed syyskuu 16, 2018 at 18:08

Printed syyskuu 16, 2018 at 18:08 CLASSIC -- Overall Match Results 1 100,00 832,9027 125 Isoaho, Markus FIN 2 96,47 803,5238 43 Marjoniemi, Esa FIN 3 64,97 541,1045 52 Kärnä, Riku P FIN 4 63,05 525,1836 73 Metsänheimo, Pertti T S FIN 5

Lisätiedot

Jurvan Metsästysseura ry Ilma-asehalli, Salontie 20

Jurvan Metsästysseura ry Ilma-asehalli, Salontie 20 POHJANMAAN III KULTAHIPPUKARSINNAT JA Y/N SARJOJEN AVOIN ILMA-ASEKILPAILU Tulokset ilmapistooli: IT 8 1 Tuomas Olli LappA 95 + 96 = 191 2 Aleksi Heinonen LappA 93 + 90 = 183 3 Topias Teikari IU 82 + 81

Lisätiedot

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 70 Tomi Halmesmäki Lapua Avoin 65,80 67,5 1,70 20

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 70 Tomi Halmesmäki Lapua Avoin 65,80 67,5 1,70 20 5.3.2016 Lapua 1 70 Tomi Halmesmäki Lapua 5.3.2016 1976 Avoin 65,80 67,5 1,70 20 1 80 Tero Keisala Lapua 5.3.2016 1985 Avoin 71,30 72,5 1,20 43 2 80 Atte Ojala Lapua 5.3.2016 1991 Avoin 71,40 72,5 1,10

Lisätiedot

47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40, ,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0

47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40, ,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0 2015 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40,0 47 46,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0 52N20 51,30 Jenna Pitkänen / 95 40,0 42,5 45,0 45,0 52N20 51,00 Jenna

Lisätiedot

Osallistujaluettelo sm-sprint Kirkkonummi:

Osallistujaluettelo sm-sprint Kirkkonummi: Osallistujaluettelo sm-sprint Kirkkonummi: 101. Yksikkö kevyt, miehet, LM1x Topias Haavisto Joonas Petäjäniemi J-P Petäjäniemi 4. VUOKSEN SOUTAJAT Samuli Cederström 5. NESTEEN SOUTAJAT Panu Soitso 6. SMARK

Lisätiedot

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi TEE OIKEIN Kumpi on (suuri) suurempi, Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) valoisampi kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) halvempi kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) helpompi

Lisätiedot

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA ISM 1.7.2017 Juuka LUODIKKO M uusinta 1 Pauli Markkanen PS M 49 42 91 85 176 186 2 Pertti Miettinen PS M 48 41 89 87 176 184 3 Marko Sikanen PS M 47 40 87 86 173 4 Aki Hännikäinen SS M 45 40 85 79 164

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset:

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 1. Pekka Pärssinen 88 1. Antti Torniainen 89 2. Hannu Haimi 84 2. Paavo Westman 88 3. Oskari Valtonen 79 3. Juha Kähkönen 86 3. Sirpa Jokisalo 79 4. Johanna Virola

Lisätiedot

(Lähti: 1 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 1 1. Hulkkonen Mikko Pihkan 41.00

(Lähti: 1 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 1 1. Hulkkonen Mikko Pihkan 41.00 H6 (Lähti: 6 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 6. Sorsa Aleksi Pihkan 23.2 2. Hakuli Tommi KeU 24.02 +50 3. Pietiläinen Aleksi Pihkan 26.54 +3.42 4. Koikkalainen Severi Pihkan 2.46 +4.34 5. Koivisto Antton KeU

Lisätiedot

Toistokarsinta. Maksimikarsinta. Naiset. Sivu 1. Alle 60. Vera Pesonen 1971 Minna Aarnipuro 1980 Laura Tuurala 1983 Mervi Korkeasaari 1972.

Toistokarsinta. Maksimikarsinta. Naiset. Sivu 1. Alle 60. Vera Pesonen 1971 Minna Aarnipuro 1980 Laura Tuurala 1983 Mervi Korkeasaari 1972. Toistokarsinta Naiset Alle 60 Vera Pesonen 1971 Minna Aarnipuro 1980 Laura Tuurala 1983 Mervi Korkeasaari 1972 Alle 70 Annastiina Rajaniemi 1985 Yli 80 Tarja Perälä 1968 Maksimikarsinta Alle 60 Satu Raappana

Lisätiedot

Yhteistulokset. Helsingin Siirtolapuutarhojen Aluejärjestö KESÄKISAT 2006 HERTTONIEMI PÖYTÄKIRJA. Siirtolapuutarha. Marjaniemi. Tali.

Yhteistulokset. Helsingin Siirtolapuutarhojen Aluejärjestö KESÄKISAT 2006 HERTTONIEMI PÖYTÄKIRJA. Siirtolapuutarha. Marjaniemi. Tali. Helsingin Siirtolapuutarhojen Aluejärjestö KESÄKISAT PÖYTÄKIRJA Yhteistulokset Lasten viestit Siirtolapuutarha Tulos Kroketti Kuulakikka Mölkky Lentopallo Lausunta Puhe Tikka Petankki Tytöt < v Pojat

Lisätiedot

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri Simo Sivusaari Simo Yrjö Sivusaari syntyi 26.10.1927 Vaasassa. Hän kävi kolmivuotisen puutarhaopiston ja on elättänyt perheensä pienellä taimi- ja kukkatarhalla. Myynti tapahtui Vaasan torilla ja hautausmaan

Lisätiedot

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio ILMAHIRVI TULOKSET 8:0 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu 6..0 Kuopio 78 etunimi sukunimi piiri ak. lk. lopputulos ratko M Aki Nyyssönen SS 98 97 95 0 Petri Matikainen PS 9 95 87 0 Mikko Markkanen PS 9 9

Lisätiedot

Poliisien sm-hiihdot sprintti

Poliisien sm-hiihdot sprintti Page 1 / 5 Poliisien sm-hiihdot sprintti T U L O K S E T Oulun Hiihtoseura M60; M55; M50; M45; M40; M35; NYL; MYL; M60_F1; M55_F1; M50_F1; M45_F1; M40_F1; M35_F1; NYL_F1; MYL_F1; M60 Miehet 60 vuotta 1.1

Lisätiedot

Maastokilpailu. Poliisien SM kilpailut ######

Maastokilpailu. Poliisien SM kilpailut ###### Poliisien SM kilpailut Maastokilpailu 21.08.2012 ###### M Maasto Suunnist Yht.aika Ammunta 1 Ammunta 2 Kartanl Tulos 1 LILJESTRÖM Nils Kymeenlaakson pl 00:27:50 00:46:23 01:14:13 1 + 2 1 + 2 2 01:22:13

Lisätiedot

MEINANDER & PORKKA PAHA ÄITIPUOLI

MEINANDER & PORKKA PAHA ÄITIPUOLI MEINANDER & PORKKA PAHA ÄITIPUOLI kun rakastuminen ei ole kahden kauppa Joensuun kaupunginteatteri HYVÄ KATSOJA Kun luin näytelmän Paha äitipuoli ensimmäisen kerran, ihastuin oitis. Tunnistettavia arjen

Lisätiedot

SEASON CLOSING RACE Tulokset

SEASON CLOSING RACE Tulokset SEASON CLOSING RACE Tulokset 17.-18.3.2007 Lauantai Iso rata 100 m M45 YLI-OJANPERÄ, Mikko 11,69 C-pojat YLI-OJANPERÄ, Matti SU 12,28 E D-pojat JÄÄSKELÄINEN, Eero SU 12,68 E ITKONEN, Petri SU 13,04 E PELTONIEMI,

Lisätiedot

LASTEN OIKEUDET. Setan Transtukipiste. Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä

LASTEN OIKEUDET. Setan Transtukipiste. Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä LASTEN OIKEUDET Setan Transtukipiste Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä >> SUKUPUOLEN MONINAISUUS ON JOIDENKIN LASTEN OMINAISUUS Joskus lapsi haluaa olla välillä poika ja välillä tyttö.

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

KUTTURAN KIOSKIN Sarja ALOITTELIJAT KULTAKISAT

KUTTURAN KIOSKIN Sarja ALOITTELIJAT KULTAKISAT KUTTURAN KIOSKIN Sarja ALOITTELIJAT hippuja 6 1 Saija Leppänen 4,02 6 0 4,02 2 Jaakko Anttolainen 4,06 6 0 4,06 3 Leea Enbäck 3,49 4 2 5,49 4 Pirkko Pylkki 4,26 4 2 6,26 5 Maire Bruun 3,48 2 4 7,48 6 Matti

Lisätiedot

Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen

Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen http://kesa.sporttisaitti.com Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen 28.06.2014 Päivitetty Lopputulokset 28.6.2014 20:46 Sarja M 1 54 MARKO HOLOPAINEN M PK 19 22 41 0 2 61 JUHA HEIKKILÄ M PK 20 18 38 1

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

Vanha kenttä: 1987-1992

Vanha kenttä: 1987-1992 JYVÄS-GOLF HOLE-IN-ONE 1978-2010 Vanha kenttä: 1987-1992 1987 1 Matti Tikkinen väylä 6 1988 2 Tuomo Kilpeläinen väylä 8 1989 3 Jaakko Nieminen väylä 6 4 Pertti Virtanen väylä 4 5 Sami Rantakari väylä 6

Lisätiedot

Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg

Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg 1 Tiina Repo Juankoski 31,21 17.6.2019 Juankoski 2 Asta Kankaala LepU 26,92 14.6.2019 Juankoski 3 Riia Toivanen Juku 24,30 1.5.2019 Leppävirta 4 Satu Lehtonen LS 23,10 18.5.2019

Lisätiedot

CLASSIC -- Overall Match Results Finland Nordic Open Championship Printed heinäkuu 10, 2017 at 14.18

CLASSIC -- Overall Match Results Finland Nordic Open Championship Printed heinäkuu 10, 2017 at 14.18 CLASSIC -- Overall Match Results 1 100,00 1334,5149 22 Turunen, Timo FIN 2 91,09 1215,6103 61 Isoaho, Markus FIN 3 86,19 1150,2386 106 Borgström, Stefan L FIN 4 84,50 1127,7142 80 Asikainen, Mikko FIN

Lisätiedot

Matkakohtaiset ennätyskokeet, to , Seinäjoki 400 m track Open air. Final Results m Iso rata. Final Results m Iso rata

Matkakohtaiset ennätyskokeet, to , Seinäjoki 400 m track Open air. Final Results m Iso rata. Final Results m Iso rata Final Results - 100 m Iso rata 1 26 YLI-OJANPERÄ Maija SU 3 I 12,10 60,500 2 1 ALA-LIPASTI Kirsi SU 3 O 12,32 61,600 1,100 3 7 HYTTINEN Saana SU 2 O 12,68 63,400 2,900 4 8 HYTTINEN Tuuli SU 2 I 13,43 67,150

Lisätiedot

Ilmaolympiapistoolin SM 2011 Ellivuori IOP

Ilmaolympiapistoolin SM 2011 Ellivuori IOP Sarja: Y F1 F2 F3 F4 FIN TOT NAP 1 Saari Jussi P-HA 49 48 47 47 47 46 284 46 48 47 48 45 46 280 564 12 47 47 46 43 183 747 15 2 Kimpimäki Teijo JjA 46 48 45 47 46 49 281 45 47 46 47 48 49 282 563 9 45

Lisätiedot

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( )

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( ) 1. Timo Korpiola 68 1963 80 1967,1969,1970 (3. 1966) 93 1971 +93 1972 (3. Yleismestaruus 1963) 2. Max Jensen 80 1963,1964 Yleismestaruus 1963 (2. 1964) 3. Pauli Hissa +80 1963,1964 Yleismestaruus 1964

Lisätiedot

Fite Club Pool (Tennis) Kierros 3/2013,

Fite Club Pool (Tennis) Kierros 3/2013, Sivu 1 (6) LOHKO A / TASO A A B C D E F G Pist. A Leppo Aleksi A-A 11-7 7-5 6-6 12-3 13-6 9 B Barthélémy David 7-11 B-B 10-2 7-7 6-6 8-5 10-3 8 C Pesonen Jarkko 5-7 2-10 C-C 11-5 7-6 13-4 6 D Korhonen

Lisätiedot

Maakuntaviesti Pieksämäki

Maakuntaviesti Pieksämäki Maakuntaviesti 6.1.2018 Pieksämäki 1 Savonlinna 1:39:21.4 1 Harri Jylhä 10:48.1 2 Jari Turtiainen 19:10.7 3 Maija Tiainen 10:19.0 4 Arttu Turtiainen 9:25.8 5 Iida-Emilia Kaiponen 11:14.6 6 Waltteri Huuskonen

Lisätiedot

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN PELAAJAT JOUKKUEITTAIN AMIGOS Tenuskebat Kotipojat Porski Kone MP Rohellus Kone MP Porski Kotipojat Rohellus Tenuskebat Kone MP Porski Yhteensä 19 pelaajaa Semi Finaali O M S Y J Hassinen Mikko AMIGOS

Lisätiedot

Jehumalja 2013 Karanteeni Karting

Jehumalja 2013 Karanteeni Karting 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 8 0103 5 XX 5 0106 11 0105 11 2401 10 2902 2 0603 8 XX 6 XX 8 3303 3 XX 6 1506 2 XX 9 2802 3 0501 3 0801 5 3003 11 0502

Lisätiedot

Koko kaupungin henkilö V

Koko kaupungin henkilö V Koko kaupungin henkilö V Kuva: Reija Hirvikoski Lasten ja aikuisten näytelmä Aapelin romaanista Koko kaupungin Vinski Aapelin lastenkirjojen rakastettu sankari Vinski kiertää Suomea kesällä 2014 nimellä

Lisätiedot

Gepa Käpälä Jännittävä valinta

Gepa Käpälä Jännittävä valinta Gepa Käpälä Jännittävä valinta Moikka! Mä oon Gepa Käpälä. Oon 7-vuotias ja käyn eskaria. Siili Iikelkotti ja oravakaksoset on siellä kanssa. Mutta mä oon niitä nopeampi. Oon koko Aparaattisaaren nopein.

Lisätiedot

CLASSIC -- Overall Match Results PoP Action 2014 Printed toukokuu 25, 2014 at 17:06

CLASSIC -- Overall Match Results PoP Action 2014 Printed toukokuu 25, 2014 at 17:06 CLASSIC -- Overall Match Results 1 100,00 813,6041 55 Lento, Mika FIN 2 92,26 750,6043 56 Parviainen, Pasi FIN 3 90,54 736,6376 47 Koski, Mikko FIN PC2 4 83,94 682,9043 59 Asikainen, Mikko FIN 5 82,32

Lisätiedot

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian

Lisätiedot

Valkeakoski

Valkeakoski Valkeakoski 21.8.2016 9:00 SM ALKUERÄ 1 2 LS Maiju Kainlauri 1 4.38.63 1 TAKO Liisa Taponen 2 4.50.49 3 NS Vilma Kangasmäki 3 4.58.62 4 TS Vilma Halava 4 5.29.41 9:10 SM ALKUERÄ 2 1 SMARK Julia Lindström

Lisätiedot

LIEKSAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN YLEISURHEILUMESTARUUS KILPAILUT 2.9.2014 LIEKSAN KESKUSKENTTÄ

LIEKSAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN YLEISURHEILUMESTARUUS KILPAILUT 2.9.2014 LIEKSAN KESKUSKENTTÄ LIEKSAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN YLEISURHEILUMESTARUUS KILPAILUT 2.9.2014 LIEKSAN KESKUSKENTTÄ Tytöt 10v 3-ottelu LOPPUTULOKSET 0 Sija Nimi Koulu 60m Korkeus Kuula Yhteensä 1 Marjo Heikura Jamali 10,38 189

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALA ORAVA-CUP 2008 Lopputulokset (huomioon otetaan neljä parasta kilpailua)

ETELÄ-KARJALA ORAVA-CUP 2008 Lopputulokset (huomioon otetaan neljä parasta kilpailua) ETELÄ-KARJALA ORAVA-CUP 2008 Lopputulokset (huomioon otetaan neljä parasta kilpailua) H18 1 Aaro Nurmiainen LappRi 38 0 0 12 6 12 8 2 Ville Saikko LappRi 37 10 0 9 (8) 8 10 3 Heikki Nenonen SK Vuoksi 34

Lisätiedot

Kangasala Sk talkoolista Tampereen Iltarastit Ma Kangasalan lukio. Pekka Kannus, ,

Kangasala Sk talkoolista Tampereen Iltarastit Ma Kangasalan lukio. Pekka Kannus, , 1 Ma 25.3.2019 Kangasalan lukio Pekka Kannus, 0405047593, pekka.kannus@uta.fi Ratamestari Jere Ahonen, 050499845, jere.ahonen@live.com Matti Rintanen, 0405314599, matti.rintanen@gmail.com Harri Pajula

Lisätiedot

vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä

vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Seppälä Oona 1PR Edustusryhmä ma 16:00

Lisätiedot

Printed huhtikuu 15, 2018 at 15:14

Printed huhtikuu 15, 2018 at 15:14 CLASSIC -- Overall Match Results 1 100,00 793,7763 97 Marjoniemi, Esa FIN KSA 2 99,64 790,9443 98 Isoaho, Markus FIN KSA 3 69,03 547,9642 103 Mattila, Sampo S FIN RM 4 60,16 477,5454 13 Relander, Patrik

Lisätiedot

Helsingin Uimareiden ennätykset 2017

Helsingin Uimareiden ennätykset 2017 M 50 m pu 00:27.28 2016 Jari Mäkäläinen 22.10. M 100 m pu 01:01.36 1997 Pasi Salonen Kuopio 50m M 200 m pu 02:10.50 1997 Pasi Salonen M 50 m su 00:29.26 2006 Mikael Koponen M 100 m su 01:04.05 2007 Mikael

Lisätiedot

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut 17.8.2011 Tytöt 5v 40m Tojat 5v 40m sija nimi tulos sija nimi tulos 1. Anni Nieminen 9,6 1. Jahvetti Parviainen 9,1 2. Neea Tuomala 9,7 2. Antti Kujala 9,2 3.

Lisätiedot

Sarjan paras tulos:

Sarjan paras tulos: Eurooppalainen yhdistelmä 2016 1. Katsastus: Ylistaro_1 15.5.2016 4. Katsastus: Vaasa_21.5.2016 2. Katsastus: Ylistaro_2 15.5.2016 5. Katsastus: Mäntsälä SM_29.5.2016 3. Katsastus: Vaasa 21.5.2016 M Sarjan

Lisätiedot

SSL / SM-kilpailut

SSL / SM-kilpailut SSL / SM-kilpailut 2016-2017 12.03.2017 Kierros 11 Aatos - JyS 2-0 EtVaS - OSS 5-0 Garde - Velhot 1-5 KS-58 - TuTS 0-5 SalSK - TammerSh 2-5 MatSK - KarjUra 5-2 Moiseenko Vadim - Syvälahti Timo 1-0 Ebeling

Lisätiedot

Lapua Lohja

Lapua Lohja 5.3.2016 Lapua 66 65,80 Tomi Halmesmäki/76 105,0 105,0 1. 74 71,40 Atte Ojala/91 145,0 150,0 152,5 152,5 1. 74 71,30 Tero Keisala/85 125,0 140,0 145,0 145,0 2. 74 72,50 Toni Hyttinen/95 105,0 115,0 122,5

Lisätiedot

Cup final results Kalakukko SRA 2017 (Cup is completed)

Cup final results Kalakukko SRA 2017 (Cup is completed) Cup final results Kalakukko SRA 2017 (Cup is completed) Component matches are: 1. KalakukkoCup 1/17 Siilinjärvi 2. KalakukkoSRA 3/2017 Rautalampi Open results #. Name Points DIV CAT CLS REG SRA 1 Jorma

Lisätiedot

PAIKKOJA EHDOKAS PUOLUE ÄÄNIÄ VERTAUSLUKU STATUS. Träskbäck, Jocka * KOK ,000 Valitaan. Rajamäki, Minna * KESK ,000 Valitaan

PAIKKOJA EHDOKAS PUOLUE ÄÄNIÄ VERTAUSLUKU STATUS. Träskbäck, Jocka * KOK ,000 Valitaan. Rajamäki, Minna * KESK ,000 Valitaan Sivu 1/5 Lempäälä Ehdokkaat Äänestysalueet Äänestysprosentti 61, % Tiedot päivitetty 01:19 (11.10.2017) Äänistä laskettu 100,0 % Puolueiden kannatus - Lempäälä Vaalitulos PUOLUE PROSENTTIA PAIKKOJA KOK

Lisätiedot

Oppitunti 9 - osa 1. lihaa ja perunasose perunasose = perunamuusi perunasoseuttaja ja kolme perunaa perunamuusi ja kanaa (kanankoipi) kurpitsasose

Oppitunti 9 - osa 1. lihaa ja perunasose perunasose = perunamuusi perunasoseuttaja ja kolme perunaa perunamuusi ja kanaa (kanankoipi) kurpitsasose Oppitunti 9 - osa 1 numeroita ehjä - rikki sata kaksisataa kolmesataa neljäsataa tuhat kaksituhatta kolmetuhatta neljätuhatta kymmenentuhatta kaksikymmentätuhatta satatuhatta miljoona 1 lihaa ja perunasose

Lisätiedot

Seuraottelun tulokset

Seuraottelun tulokset Seuraottelun tulokset 10.09.2018 Pihkan 229 Keu 199 H21 H35 H40 H45 H50 A 6.9 km 1 Petteri Muukkonen KeU 0:41:50 2 Ilkka Juutilainen KeU 0:49:19 0:07:29 3 Ilari Ilmakunnas Pihkan 1:03:10 0:21:20 5 Janne

Lisätiedot

1) Iiris Finne MyA 195, 2) Lili Kemppi MyA 192, 3) Ursula Finne MyA 184, 4) Mikko Laitinen KuusA 177, 5) Emilia Virola KuusA 169.

1) Iiris Finne MyA 195, 2) Lili Kemppi MyA 192, 3) Ursula Finne MyA 184, 4) Mikko Laitinen KuusA 177, 5) Emilia Virola KuusA 169. Kaakkoissuomen aluemestaruuskisat Kotkassa 11.-12.2.2017 10m Ilmakivääri 20 ls sarja 10IT: 1) Silja Petäjäsaari MyA 179. 10m Ilmakivääri 20 ls sarja 12HT: 1) Iiris Finne MyA 195, 2) Lili Kemppi MyA 192,

Lisätiedot

SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA

SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA 2018-2019 Tilanne 3. kierroksen jälkeen 3.2.2019 Kupittaa/Turku 1. Mainarit 33 517 34360 1041,21 2. Bay 33 393 33381 1011,55 3. GB 33 387 33248 1007,52 4. TKK 33

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS

ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS Karhulan liikuntahallilla lauantaina 6.2.2016 KANSAINVÄLINEN ISTUMALENTOPALLOTURNAUS VUODESTA 1983 Kuva: KSI/Juha Parkko 34. Kotka-turnauksen voittajat - KSI Kotka T

Lisätiedot

Suunnistuksen maakuntaviesti Paljakassa

Suunnistuksen maakuntaviesti Paljakassa Suunnistuksen maakuntaviesti 9.8.2014 Paljakassa Puolangan Ryhti T U L O K S E T Kilpailun sarjat: NUA; NUA1; NUA2; NUA3; NUB; NUB1; NUB2; NUB3; MYL; MYL1; MYL2; MYL3; MYL4; MYL5; NYL; NYL1; NYL2; NYL3;

Lisätiedot

Railakas kouluvuosi pursuaa seikkailuja, yllätyksiä, musiikkia, laulua ja tanssia

Railakas kouluvuosi pursuaa seikkailuja, yllätyksiä, musiikkia, laulua ja tanssia 1 Ella-kirjat ovat naurettavia kirjoja, ja sellaisiksi ne on tarkoitettukin. Nauru, huumori, on kuin kieli, jolla voi puhua yhtä aikaa monenikäisille. Kun yhteinen lukuhetki keskeytyy siihen, että lapsi

Lisätiedot

Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia!

Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia! Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia! Suojeluyhdistyksen valokuvauskilpailu järjestettiin nyt kolmannen kerran. Kilpailuaika oli 13.2.-5.6.2011. Yhdistyksen hallitus oli antanut kilpailun

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Sportrap cup 2017 tulosyhteenveto Sija Nimi Seura Sarja SMY Nosa Pori YHTEENSÄ

Sportrap cup 2017 tulosyhteenveto Sija Nimi Seura Sarja SMY Nosa Pori YHTEENSÄ Sportrap cup 2017 tulosyhteenveto Sija Nimi Seura Sarja SMY Nosa Pori YHTEENSÄ 1 Mäki-Hokkonen Jussi SA A 94 85 86 265 2 Rantonen Tero OMAS A 95 76 91 262 3 Heinonen Harri SSG A 90 79 84 253 4 Björkqvist

Lisätiedot

UUTUUDET TOUKOKUU - KESÄKUU 2012 IMMORTALS OSA 1

UUTUUDET TOUKOKUU - KESÄKUU 2012 IMMORTALS OSA 1 UUTUUDET TOUKOKUU - KESÄKUU 2012 TWILIGHT: AAMUNKOI - OSA 1 SYVÄLLE SALATTU IMMORTALS NORDISK FILM TOUKOKUUN-KESÄKUUN 2012 UUTUUDET 1 TWILIGHT: AAMUNKOI - OSA 1 Yli 190 000 elokuvakatsojaa! Tervetuloa

Lisätiedot

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36 RIDE CYCLE STORE CUP 2012 Tulokset 10/10 osakilpailun jälkeen, sarjoissa N/M10-14 ja joukkuekilpailussa 9/9 osakilpailun jälkeen Pisteet määräytyvät seuraavasti: 20, 16, 14, 12, 10, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2,

Lisätiedot

TULOSLUETTELO Satakunnan Maakuntaviesti Su Perinteinen

TULOSLUETTELO Satakunnan Maakuntaviesti Su Perinteinen TULOSLUETTELO Satakunnan Maakuntaviesti Su 9.2.2014 Perinteinen Maakuntaviestin osuusisännät 2014: 1. osuus Finnblock Europa Oy Ltd 2. osuus 3. osuus Maanrakennus Mäenpää Oy 4. osuus 5. osuus 6. osuus

Lisätiedot

TS-Racing CC 28.07.2013. Kierrosajat 9 Kärkkäinen Sami (A)

TS-Racing CC 28.07.2013. Kierrosajat 9 Kärkkäinen Sami (A) 1 (188) 9 Kärkkäinen Sami (A) 1 15:25,20 2 16:02,35 0:00,00 3 16:21,51 0:19,16 4 16:21,62 0:19,27 5 17:55,03 1:52,68 6 16:37,86 0:35,51 7 16:36,13 0:33,78 8 16:44,08 0:41,73 2 (188) 20 Lehto Miro (A) 1

Lisätiedot

YHTEENVETO KAIKISTA JAKSOISTA

YHTEENVETO KAIKISTA JAKSOISTA YHTEENVETO KAIKISTA JAKSOISTA nimi kort la aamu la ilta su aamu su ilta Akseli Heino ÅSK - erävoittopalkinnot erävoittajapalkinnot lähetti lähetti Anders Nordquist Aui II #PUUTTUU! käännöstark #PUUTTUU!

Lisätiedot

KOULULAISTEN UINTIKISAT

KOULULAISTEN UINTIKISAT KOULULAISTEN UINTIKISAT 26.4.2017 TULOKSET ESKARIT VAPAA 10 m Tytöt 1. Piri Iiris 15,0 Hirsikampus 2. Ranua Anna-Elena 19,7 Hirsikampus 3. Leppänen Frida-Maija 27,8 Hirsikampus 4. Rantala Senni 46,0 ESKARIT

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

OU! Kirjaston yö taiteissa

OU! Kirjaston yö taiteissa OU! Kirjaston yö taiteissa Taiteiden yön toinen juhlajulkaisu 22.8.2013 1 Pääkirjoitus Taidetta ja remonttia K eskellä pääkirjaston remonttia vietettiin uuden Oulun kaupungin juhlavuoden taiteiden yötä.

Lisätiedot

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia 1 Mun perhe suomi äidinkieli suomi äidinkieli perhe äiti _ vaimo isä _ mies vanhemmat lapsi isoäiti tyttö isoisä poika isovanhemmat vauva sisko tyttöystävä poikaystävä veli Ootko sä naimisissa? * Joo,

Lisätiedot

Joukkue: Sininen Valkoinen x x num. num. x x x x x :00 x x Erä

Joukkue: Sininen Valkoinen x x num. num. x x x x x :00 x x Erä 10:00 Paikka: Tampere Pvm: 23.01.2016 jäähy jäähy lisä Sin Valk Merkinnät Ottelu # 13 10:00 Sininen Valkoinen x x num. num. x x x x x 0 0 15:00 x x 0 0 1. Erä TaUrSuk UrSuk 12:54 x x 0 0 holding 9:09 x

Lisätiedot