Mia Jansson. vt. toiminnanjohtaja Päijät-Hämeen mielenterveysomaiset - FinFami ry

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Mia Jansson. vt. toiminnanjohtaja Päijät-Hämeen mielenterveysomaiset - FinFami ry"

Transkriptio

1

2 Arvoisa lukija, kädessäsi on ensimmäinen jäsentiedotteemme nimenmuutoksen jälkeen. Omaiset mielenterveystyöntukena Päijät-Hämeen yhdistys on nyt Päijät-Hämeen mielenterveysomaiset- FinFami ry. Nimenmuutoksessa olemme myötäilleet kansallista, 16 muun jäsenyhdistyksen sekä keskusliittomme, FinFami ry:n linjausta. Mielenterveysomaisten yhdistysten nimenmuutos on monivuotinen prosessi, joka on saanut alkunsa Vaasan seudun omaisyhdistyksen aloitteesta edustajakokoukselle. Tämän jälkeen keskusliiton hallitus toteutti avoimen nimikilpailun vuonna 2011, joiden 13 ehdotuksesta nimeksi valittiin FinFami ry. Jäsenyhdistykset ovat toteuttaneet nimenmuutoksia omaan tahtiinsa ja itsenäistä päätösvaltaa käyttäen. Päijät-Hämeessä nimenmuutosprosessi on ollut kaikkiaan reilun vuoden mittainen, kevät- ja syyskokouksen hyväksymisineen, siihen liittyvine sääntömuutoksineen ja virallisen prosessin läpivienteineen. Prosessi huipentui kesäkuussa 2015, kun Rauhankadun toimistomme postiluukusta tipahti yhdistysrekisteriote uudella nimellämme varustettuna. Se on vihdoin totta, me olemme nyt Päijät-Hämeen FinFami, uutta nimeä on saanut sovitella suuhun kuin taannoin vastavihittynä vaimona. Nimenmuutoksen myötä myös graafinen ilmeemme uudistuu, niin ikään keskusliiton linjan mukaisesti. Keltainen viuhka symboloikoon toivoa ja vertaistukea - yhtenä lehtenä olemme yksin ja saatamme jäädä näkymättömiksi, mutta yhtenä viuhkana meidät huomataan. Yhdessä olemme enemmän. Uuden nimen nimiäisiä kakkukahvein vietämme kansallisena mielenterveysomaisten päivänä eli Ilonan päivänä Tilaisuus on avoin kaikille ja siitä lisätietoa infolehden sisäsivulla.

3 Olen saanut perehtyä toiminnanjohtajan työhön puolen vuoden ajan ja toteuttaa monipuolisia työtehtäviä sekä tavata paljon uusia ihmisiä. Kesän aikana yhdistyksen toimitilat remontoitiin vastaamaan paremmin tarkoituksiamme. Toimitilamme ovat sekä asiantuntija- että asiakastyötä tekevän henkilöstömme työpaikka, mutta myös jäsenistömme paikka kokoontua ryhmiin ja virkistystoimintoihin sekä vapaaehtoisillekin eräänlainen työpaikka. Toimitilamme ovat ahkerassa käytössä ja remontin ansiosta saamme hyödynnettyä niitä entistä paremmin. Toimivat edellytykset työmme tekemiseen edesauttavat meitä kohtaamaan omaiset ja toteuttamaan yhdistyksemme tarkoitusta. Suuri kiitos vapaaehtoisille, jotka uurastivat kesän remonttitalkoissa! Tämän lisäksi tutustuimme kesällä luontoon patikoinnin ja marjastuksen merkeissä. Vierailimme myös hiihtomuseossa, kauniissa Huovilan puistossa sekä taidenäyttelyssä. Näitä hyväksi havaittuja, edullisia ja virkistäviä aktiviteetteja on luvassa myös tänä syksynä perinteisen teatterireissun lisäksi. Luonto on terapeuttinen paikka, jossa voimme hiljentyä tai keskittyä kanssaolijaan. Mieli lepää ja kohtaamme toisen ihmisen. Jos ei halua, ei tarvitse puhua. Ollaan vaan ihan hiljaa ja nautitaan. Mia Jansson vt. toiminnanjohtaja Päijät-Hämeen mielenterveysomaiset - FinFami ry Samojedinkoira Igor vartioi aktiivisesti mustikanpoimijoita ja söi toki myös vatsansa täyteen superfoodia suoraan varvuista.

4 Sosionomiopiskelija Tarjan kuulumisia Olen Tarja Savonen Heinolassa asusteleva sosionomi opiskelija. Opinnot aloitin tammikuussa 2014 ja nyt olen suorittamassa sosiaalisen tuen ja kuntoutuksen harjoittelua täällä teidän yhdistyksessä. Harjoittelu on jaettu kahteen osaan, aloitin jo keväällä 2015 ja osaan teistä olen jo tutustunutkin. Huhtikuussa palasin omaan työhöni hetkeksi ja nyt lomien loputtua jatkan harjoitteluani. Koska myös lähiviikkoni Mikkelissä ottavat oman aikansa, on tarkoituksena tehdä harjoittelua yhdistyksessä syysmarraskuussa 1-3 päivää viikossa. Aikaisemmalta ammatiltani olen sairaanhoitaja ja nykyinen työpaikkani on tehostetussa vanhustenpalveluasumisessa Heinolassa. Perheeseeni kuuluu mies ja kaksi poikaa (7v. ja 10v.), puuhaa myös heidän kanssaan riittää. Jossain välissä saan napattua ihan omaakin aikaa, ja silloin käyn kuntosalilla tai ulkoilemassa. Varsinainen harrastaminen ei nyt oikein näihin kuvioihin mahdu. Harjoittelupaikkaa miettiessäni en ollut kuullut yhdistyksestänne mitään, mutta onneksi löysin esitteenne ja pääsin harjoitteluun. Ehdin kevään aikana jo todeta, mikä mieletön merkitys on sosiaalisella vertaistuella ja olen erittäin iloinen aktiivisesta toiminnastanne ja tilaisuuksiin osallistumisestanne. Jatketaan tätä syksyn yhteistä matkaa ja tavataan tapahtumissa. Tarja

5 Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa Virkistystä-tietoa-tukea ja TOIVOA! I valtakunnalliset omaispäivät Aulangolla Upean sään vallitessa saapui eri puolilta Suomea n. 150 omaista ja jäsentä Aulangolle jännittynyttä odotusta täynnä. Tuttuja halailtiin ja uusia tuttavuuksia solmittiin hyvässä hengessä. Ensimmäiset valtakunnalliset omaispäivät pyörähtivät käyntiin maittavan buffet-lounaan jälkeen hotelli Rantasipin auditoriossa. FinFamin toiminnanjohtaja Pia Hytönen avasi tilaisuuden tervetuliaistoivotuksineen, minkä jälkeen europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen kertoi puheessaan Eu:n uudesta omaishoitajuusohjelmasta. Siinä pääpaino mielenterveyskuntoutujien omaisten kohdalla on taloudellisen, sosiaalisen yms. tuen riittävä takaaminen. Omaishoitajuus tulee rinnastaa esim. lastenhoitoon, eli ei katkaista työsuhdetta, jos akuutti hoitotarve on päällä. Työterveyshoito ja kuntoutus kuuluu myös mielenterveysomaisille, ja verovähennysoikeus tulisi olla myös kaikista maksetuista hoitopalkoista yms. kuluista. Pietikäinen painotti myös, että omaisyhdistyksillä, järjestöillä ja liitoilla pitää olla vankka asiantuntemuksen ja puhemiehen rooli käsiteltäessä em. oikeusasioita. Toivoa herätti myös se, että nämä asiat yritetään vihdoin saada lainvoimaisiksi. Toinen mieleenpainuva esitelmä saatiin filosofian emeritusprofessori Timo Airaksiselta. Hän käsitteli hyvällä huumorilla höystettynä HULLUUDEN käsitettä eri vinkkeleistä. Hulluutta voi olla se, että tekee toisten puolesta kaikkensa koko elämänsä uhraten, mutta uupuu jo puolimatkassa ja tulee itsekin "hulluksi". Toisaalta hulluutta on sekin, että epikurolaisittain pyrkii vain elämän tasapainoon ja tyhjään mielenrauhaan välittämättä mistään muusta, mitä ympärillä tapahtuu. Velvollisuusetiikka on raskasta mutta myös kaiken tuskan poisto voi johtaa merkityksettömään elämään, eli on myös "hulluutta". Tavoitteena tulisi olla hyvä elämä vailla liikoja velvollisuuksia lipsahtamatta kuitenkaan arvotyhjiöön. Raikuvat aplodit! Päiväkahvin jälkeen Sospedin hankejohtaja, mus. terap. Markus Raivio kertoi, että nuoret aikuiset mielenterveyskuntoutujat toivovat elämältä eniten mielekästä tekemistä ja kavereita. Raivio totesi sarkastisesti, että ainoa Nobel-palkinnon saanut mielenterveysinnovaatio tähän asti on ollut lobotomia ja kuntoutus on vielä samanlaista

6 kuin 100-v. sitten. AINOA kestävään hyvinvointiin ja motivoitumiseen johtava idea on nuorissa itsessään eli autonomia, keksitään itse mielenkiinnon kohde, jossa on mahdollista olla hyvä ja kehittyä. Merkitystasolla nuoret tekevät itseään suurempaa juttua, jolla on vaikutusta muihin ihmisiin. Mielenterveyskuntoutujien toiminnallisia vertaisryhmiä ovat mm. kulttuuripajat, Elvis-hanke, "Marilyn" jne. Tieto, taito tms. intressi takaa motivaation, se missä kuntoutuja on HYVÄ, siitä se lähtee! Vahvuuksista voimaa! (sosped.fi/kulttuuripajamalli, niemikoti.fi/kulttuuripajaelvis ) Meille omaisille oli iltapäivällä vielä tarjolla toiminnallisia vertaistyöpajoja voimapöytäkeskusteluista ikioma-verkoston lataamoihin, joissa täydennettiin akkuja runon, kuvan ja keskustelujen avulla. Itse osallistuin työpajaan, jossa omaismentori, vapaaehtoinen, kertoi siitä, miten taideteosten kautta voidaan johdattaa osallistujat muistoihin, kokemuksiin ja oivalluksiin ja pohtimaan oman elämän kysymyksiä. Esimerkkinä oli Pohjois-Karjalan Omaisten, Muisti ry:n ja Pohjois-Karjalan taidemuseon yhteisprojekti taiteesta tunteisiin-reissupolku. Juhlaillallinen nautittiin hyvässä hengessä ja kuohuvakin nostettiin ensimmäisen omaispäivän kunniaksi. Yhdessä olemme enemmän ja vertaisen ymmärrys auttaa jaksamaan. Ilta päättyi romanttisesti auringonlaskua katsellen hotellin laiturilla. Halikoirat antoivat rapsuttaa itseään ja Markus Raivio säesti kitaralla yhteislauluja. Mistä tunnet sä ystävän, onko oikea sulle hän... Sunnuntai koitti voimauttavan yön jälkeen. Aamiainen oli jälleen runsas ja maittava, useat ehtivät vielä pulahtaa rentouttavaan altaaseen kylpylässä. Auditorion antina saimme kuulla Riitta-Liisa Suvannon luennon väreistä ja niiden vaikutuksesta ihmisen elämässä. Ikioma - verkosto esittäytyi ja lopuksi FinFami Uusimaan toiminnanjohtaja Leif Berg esitti katsauksen tulevaan ja Pia Hytönen kiitti kaikkia osallistujia, mahdollistajia ja niitä työmyyriä, jotka olivat saaneet aikaan tämän ensimmäisen omaispäivän onnistumisen. Lopuksi oli mahdollisuus tutustua Hämeenlinnan yhdistykseen heidän toimitiloissaan. Päivien ajan oli esillä myös Olen vierelläsi -valokuvanäyttely. Satu Kemppaisen valokuvat tuovat esille välähdyksiä omaishoitajina työskentelevien arjesta. Näyttely kiertää Suomessa eri paikoissa FinFamin ja Omaishoitajat ja läheiset-liiton esitteleminä. Ensi vuonna uusiksi! Voimautuneina Mallu ja Ansu

7 Sauna- ja virkistymispäivä Rautakankareella Huovilan puistossa Kärkölässä ja Alex Grafix - galleriassa Lumpeen lehti Lapakistossa bongattuna Käsien hemmotteluillassa opimme kosmetologi Linnea Taivasmaan johdolla, kuinka tehdä käsihoito itse kotona. Lapakiston patikkaretki Nastolassa

8 Projektikuulumiset Viivi ja Valtteri projektissa on eletty mielenkiintoisia aikoja niin alkukesästä kuin nyt syksyn korvillakin. Projektin viimeinen rutistus on alkamassa ja se tietää kiireisiä aikoja täällä toimistolla. Loppuvuosi pitää sisällä niin RAY:n vaatimia raportteja kuin ryhmän toimintaa sekä toiminnan markkinointia ja esittelyä. Alkukesästä saimme vietyä onnistuneesti läpi ensimmäisen nuorten aikuisten Luovan ryhmän. Ryhmään ilmoittautui alun perin 6 nuorta, joista puolet kävivät ryhmän alusta loppuun. Eli haasteena on nuorten löytämisen lisäksi myös heidän sitouttaminen toimintaan. Ryhmässä oli tavoitteena antaa nuorille mahdollisuus tulla kuulluksi ja näkyviksi omina itsenään toiminnallisin menetelmin sekä tarjota virkistystoimintaa. Viisi ensimmäistä kertaa kokoonnuimme taideterapeutti Katri Kokon johdolla ja viimeiseksi kerraksi päädyimme ryhmän yksimielisellä päätöksellä katsomaan mieleenpainuvaa ensi-iltaesitystä Balladi prinsessasta Pesäkallion kesäteatteriin. Niin ja saimmehan nauttia myös maukkaat hampurilaiset jälkiruokineen Bus Burgerissa. Erittäin onnistunut kesäkuun lopun ilta, vaikka lämpötila ei yltänyt ihan kesälukemiin. Ryhmän toiminnan kehittämisessä voidaan sanoa onnistuneemme sillä nuorilta kerätyn palautteen mukaan ryhmä koettiin erittäin hyväksi ja antoisaksi. Osan mielestä se olisi jopa saanut olla pidempi. Projektin puitteissa toteutetaan vielä toinen Luova ryhmä, joka aloittaa toimintansa keskiviikkona klo omaisyhdistyksen toimistolla! Vielä ehtii ilmoittautua mukaan kaikki vuotiaat. Ja toimintahan on MAKSUTONTA osallistujille. Tämän ryhmän jälkeen projekti viedään loppuun, mutta nuorten toiminta jää osaksi yhdistyksen toimintaa, ainakin jollain muotoa. Aurinkoista syksyä! Hanna facebook.com/viivi.valtteri (hanna.vavuli@omaiset.fi / )

9 (18 26 v.) Seuraava ryhmä alkaa yhdistyksen toimistolla Rauhankatu 3:ssa (toimi ripeästi, vielä mahtuu mukaan!) Muut tapaamiset 23.9, 30.9, 7.10, sekä viimeinen erikseen sovittava virkistyskerta. Ryhmää ohjaa taideterapeutti Vertaistukiryhmän sisältö suunnitellaan yhdessä ryhmäläisten kanssa, mutta se voi sisältää mm. helppoa tunnemaalausta ja/tai voimauttavaa valokuvaamista. Ilmoittaudu mukaan ottamalla yhteys Hannaan / )

10 Ahdistuksen syyt ja sen lievittäminen Yleiskatsaus yleistyneeseen ahdistukseen Ahdistus on luonnollinen ja normaali reaktio johonkin epämääräiseen ja tunnistamattomaan vaaraan tai uhkaan. Ahdistus on elimistön viesti tarpeesta valmistautua tulevaan. Jos ahdistus on pitkäaikaista, korostunutta ja tilanteesta riippumatonta, aletaan kuitenkin puhua ahdistuneisuushäiriöstä. Yleistyneessä ahdistuneisuudessa esiintyy korostunutta jännittyneisyyttä, huolestuneisuutta ja pelokkuutta suhteessa arkipäivän tapahtumiin ja ongelmiin. Ruumiillisiin oireisiin voi kuulua hermostuneisuutta, vapinaa, lihasjännitystä, hikoilua, heikotusta, sydämentykytystä, huimausta ja vatsavaivoja. Yleisiä ajatteluun liittyviä oireita ovat lisääntynyt asioiden murehtiminen, huolestuneisuus sekä erilaiset pelot siitä, että henkilö itse tai hänen omaisensa sairastuisivat tai joutuisivat onnettomuuteen. Yleinen ahdistuneisuushäiriö on melko yleinen sairaus. Noin 5 % ihmisistä kärsii siitä jossain vaiheessa elämäänsä. Syyt Yleistynyttä ahdistuneisuutta ei aiheuta mikään yksittäinen tekijä, vaan se on monen tekijän summa. Myös asioiden ajoittumisella voi olla merkitystä. Jotkin biologiset tekijät altistavat erilaisille ahdistus- ja mielialahäiriöille. Ympäristötekijät vaikuttavat tarkempaan oirekuvaan. Biologiset syyt: Periytyvä alttius ja synnynnäinen temperamentti Psykologiset syyt: Kuormittavat elämäntapahtumat ja muilta opitut mallit ja arvot Pahentavat tekijät: Välttely, alkoholi Ahdistuksen lievittäminen Ahdistusta voi lieventää sekä liikunnalla että rentoutumisen avulla. Liikunta auttaa purkamaan sympaattisen hermoston virittämää kiihtyneisyystilaa. Liikuntaa käytetään sekä ahdistuksen että masennuksen hoitamiseen ja sillä on myös ennalta ehkäisevä vaikutus. Rentoutuminen on keskeinen keino rauhoittaa sympaattisen hermoston aiheuttamaa kiihtymystilaa. Rentoutuminen voimistaa parasympaattisen hermoston rauhoittavaa vaikutusta ja vähentää ahdistusta ja huolia. Rentoutumisesta on myös muita etuja. Se on todettu hyväksi myös mielialan ja unettomuuden hoidossa ja se parantaa keskittymiskykyä. Ongelmanratkaisutaidot Murehtiminen ja huoliajattelu eivät ratkaise ongelmia. Huolestuneisuus ei oikeasti auta pulmallisten tilanteiden selviämisessä ja päätöksenteossa. Murehtiminen on pikemminkin merkkinä ongelmatilanteesta. Ongelmanratkaisulla tarkoitetaan tavoitteellista toimintaa ongelman välttämiseksi ja lopputuloksen parantamiseksi.

11 Ongelmatilanteet herättävät joillakin voimakkaita kielteisiä ajatuksia ja tunteita. Välillä ongelman luullaan johtuvan siitä, millainen itse on ihmisenä. On myös yleistä, että kuvitellaan toisilla olevan vähemmän ongelmia tai ei ongelmia lainkaan. Tällaiset ajatukset vaikeuttavat entisestään tehokasta ongelmiin tarttumista ja uskoa omaan kykyyn ratkaista vaikeuksia. Taustalla on usein virheellinen ajatus siitä, että ongelmia voisi estää. Vaikka vastoinkäymiset ovat toisinaan sattumanvaraisia, kaikille tulee elämässä vastaan jonkinlaisia ongelmia. Ne jotka näyttäisivät pääsevän helpolla, ovat todennäköisesti tehokkaita ratkaisemaan ongelmiaan jo varhaisessa vaiheessa. Ongelmat ovat luonnollinen osa elämää, eikä niitä voi estää. Vältellä vai ratkaista? Ongelmat yleensä kasvavat ja monimutkaistuvat, jos välttelee niiden ratkaisemista. On tehokkaampaa suunnata voimansa ongelmien ratkaisemiseen kuin niiden estämiseen. Ongelmien ratkomiseen tarttuminen on taito, johon voi harjaantua. Kun ongelmiin tarttuu ajoissa, ne eivät ehdi kasvaa suuriksi ja monimutkaisiksi. Pienet pulmat antavat mahdollisuuden harjoitella ongelmanratkaisutaitoja. Niissä voi harjoitella jämäkkyyttä, diplomaattista keskustelua tai aikataulujen suunnittelua. Ongelmiin sisältyy muitakin mahdollisuuksia. Nehän voivat olla myös tilaisuus parantaa välejä läheisten ja työtovereiden kanssa. Yleisesti ongelmat voivat antaa mahdollisuuden oppia uusia taitoja ja harjaannuttaa jo olemassa olevia kykyjä. Lähde: Stenberg J-H., Service H., Saiho S., Pihlaja S., Koivisto E-M., Holi M., Joffe G: Irti murehtimisesta (2015)

12 Kansalaisraati: Omaishoitajuus on työ eikä harrastus Omaishoitajuus on työ eikä harrastus. Omaishoitajien tulisi kuulua kaupungin työterveyshuollon piiriin ja jaksamista pitäisi tukea liikuntasetelien avulla. Omaishoitajat kaipaavat myös yhden luukun periaatteella toimivaa paikkaa, josta saa vastauksen kaikkiin kysymyksiin sekä kasvotusten että verkossa. Muun muassa nämä asiat selviävät omaishoitajien kansalaisraadin julkilausumasta, joka julkistettiin Tampereella Tampereen seudulla asuvista omaishoitajista koottu kansalaisraati kokoontui toukokuussa 2015 keskustelemaan ja luomaan kehittämisehdotuksia omaisten hyvinvoinnin edistämiseksi Tampereella. Työikäisten, eläkeläisten, sekä mielenterveysomaisten omaishoitajista koostunut 10- henkinen raati työsti kehittämisehdotuksista koottua julkilausumaa kolmen iltapäivän verran. Julkilausumassa mielenterveysomaisten kehitysehdotukset ovat omana kokonaisuutenaan, koska ryhmien käyttämät palvelut eroavat toisistaan. Raatilaiset haluavat muistuttaa, että kehittämisehdotuksien toteuttaminen sinänsä ei saa heikentää nykyisiä omaishoidon etuuksia. Omaishoitajien julkilausumassa muistutetaan, että omaishoitajuus on työ eikä harrastus. Omaishoitajat tarvitsevat myös ammattitaitoista työnohjausta, jonka ajaksi hoidettavalle tulee järjestää hoito. Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset ja viranomaiset voisivat myös hyödyntää kokeneita omaishoitajia kokemusasiantuntijoina. Julkilausumassa peräänkuulutetaan myös lisää resursseja omaishoitoon. Omaishoitajat tarvitsevat esimerkiksi nosto- ja siirtoapua työssään päivittäin. Samaan aikaan raadin mukaan kotihoidon resurssit ovat alimitoitettuja. Lyhytaikaispalveluja- ja hoitopaikkojakin tarvitaan lisää. Raati toivoo myös yrityksiä sponsoroimaan omaishoidettavien asumispalveluyksiköissä toteutettavia palvelujaksoja sekä verohelpotuksia kannustimena omaishoidettavia avustavalle vapaaehtoistyölle. Lisää tietoa mielenterveyskuntoutujan omaishoitajaksi hakeutumisesta Mielenterveysomaisen kehitysehdotuksissa toivottiin lisää tietoa siitä, että mielenterveyskuntoutujankin omainen voi hakeutua omaishoitajaksi. Omaiset pitäisi huomioida myös nykyistä paremmin hoitoketjussa, -suosituksissa ja -ohjeistuksissa ja omaisten valmiuksia kohdata erilaisia vaikeita tilanteita kuntoutujan kanssa tulisi kehittää. Raati muistuttaa, että kuntoutujan oikea-aikainen ja yksilöllinen hoito on parasta omaisten hyvinvoinnista huolehtimista. Omaiset kaipaavat ympärivuorokauden toimivaa neuvontapuhelinta kriisitilanteita varten sekä Acutaan ympärivuorokauden paikalla olevaa mielenterveysasiantuntijaa. Mielenterveysomaisten raati toteaa myös julkilausumassaan, että sairaalapaikkoja ei tulisi vähentää eikä psykiatrista kotityöryhmää lakkauttaa. Kansalaisraadin järjestivät yhteistyössä Mielenterveysomaisten keskusliitto FinFamin ja Omaishoitajat ja läheiset -liiton Opastava-hanke ja Tampereen kaupunki. Lähde:

13 JÄSENISTÖN SYYSKOKOUS TI KLO 17 Päijät-Hämeen Klubitalolla, Vuorikatu 35 D, Lahti - Osallistumalla vaikutat Tarjolla kahvia ja pientä purtavaa! Kokouksen jälkeen n. klo 18 alk. tietoa ja keskustelua ruokariippuvuudesta Vierailijana luennoitsija Myllyhoitoyhdistyksen ruoka- ja riippuvuus -projektista

14 toimistolla Rauhankatu 3 Ilonan päivä on valtakunnallinen mielenterveysomaisten päivä, jolloin korostetaan erityisesti omaisten asemaa. Päivän tarkoituksena on herättää julkista keskustelua mielenterveyspotilaiden ja kuntoutujien omaisten asemasta, toiveista ja tuen tarpeista. Erityisesti kiinnitetään huomiota omaisten jaksamiseen ja heidän voimavarojensa tukemiseen. Samalla meillä on ilo juhlia yhdistyksemme uuden nimen PÄIJÄT-HÄMEEN MIELENTERVEYSOMAISET - FINFAMI RY:n nimiäisiä!

15 Tule hakemaan arkeesi uusia työkaluja! "OMAISILLE - VOIMAVARAKOULU" Järjestämme syksyllä 2015 "omaisille - voimavarakoulun." Toiminta on tarkoitettu kaikille omaisille, ikään katsomatta. Ilmoittaudu syksyn ryhmään jo nyt! Voimavarakoulun tarkoituksena on ennaltaehkäistä uupumusta ja kartuttaa voimavaroja sekä tavata muita samassa elämäntilanteessa olevia. Sari tapaa kaikki ryhmäläiset yksitellen ennen ryhmän alkua. Oppimateriaalina käytämme Tarja Koffertin ja Katriina Kuusen kirjaa - "Depressiokoulu, opi masennuksen ehkäisy - ja hoitotaitoja." Tämä kirja soveltuu jokaiselle oman mielialansa kohentamisesta kiinnostuneelle. Stressi, uupumus ja depressio liittyvät yhteen ja muodostavat helposti pahenevan kierteen. Voimavarakoulun tarkoituksena on ehkäistä ja katkaista tämä kierre. Tavoitteena on lisätä tietoisuutta omista mielialoista ja taitoja vaikuttaa niihin. Tämän työkirjan tehtävien avulla opiskellaan toimintojen, ajatusten, ongelmaratkaisujen ja sosiaalisten suhteiden vaikutusta mielialaan. Voimavarakoulu auttaa ryhmäläisiä rakentamaan työkalupakkinsa masennuksen ehkäisemiseksi ja lievittämiseksi. Voimavarakoulun kesto on 9 x 2 h ja ryhmän kokoontumisajat ovat torstaisin klo Ryhmän tapaamispäivät ovat: 10.9, 17.9., 24.9., 1.10., 8.10., , , 5.11., Kokoontumispaikkana on yhdistyksen palvelupiste, osoitteessa Rauhankatu 3 Tiedustelut ja ilmoittautumiset: omaisvalmentaja Sari Valjakka, sari.valjakka@omaiset.fi

16 NYT JOUKOLLA ILOITSEMAAN LIIKKUMISESTA! Kun liikunta oikein koukuttaa, se mielen pirteämmäksi saa. Koko keho paremmin jaksaa, suu hymyilee ja silmät nauraa! Tätä tilaisuutta et voi ohittaa! Olemme saaneet Mäkikatsomon kuntosalin käyttöömme maanantaisin klo ja liikuntasalin tiistaisin klo Hintakin (maksetaan käteisellä paikanpäällä Helille), jäsenet 1 /krt, (ei jäsenet 8 /krt), on nyt niin kohdallaan, että se ei varmasti estä ketään liittymästä iloiseen joukkoomme! Maanantaisin saamme käyttöömme helppokäyttöiset kuntosalilaitteet, joissa meitä ohjaa liikunnanohjaaja Heli Saarinen. Tiistaisin Heli ohjaa meitä liikuntasalin puolella.

17 Ensimmäisellä kerralla ma 31.8 lähdemme yhdessä toimistolta klo 16:30. Voit tulla myös suoraan Mäkikatsomon kuntosalille. Sekä kuntosali että jumppa jatkuvat toukokuun 2016 puoleen väliin saakka non stoppina. Mahdolliset poikkeamat aikataulussa ilmoitetaan myöhemmin. Voit siis hypätä mukaan milloin vain se itsellesi parhaiten sopii! Ryhmä on tarkoitettu kaikille lähtötasosta riippumatta ja erityistarpeet huomioon ottaen. Huom! Varaa mukaan euron kolikko pukukoppia varten! Lisätietoja voit kysyä toimistolta p LIIKKUMISIIN! Sekä kuntosalin että jumpan toteutamme yhdessä Miete ry:n kanssa.

18 Hei Kouvolan seudun omaiset! Syksyllä 2015 Kouvolassa alkaa Prospect ryhmä, jonka ohjaajina toimivat Ritva Pohjola ja Anja Rantanen. Omaisen voimavarat ja tunteet ovat vuoristorataa ja oma uupuminen saattaa olla arkea. Ryhmässä käsitellään mm. omaisen omaa tunnemaailmaa, omia paineita, stressiä ja syyllisyydentunteita. Prospect ryhmänohjaajat ovat itsekin omaisia, vertaisia, jotka ovat saaneet tehtävään koulutuksen. Ryhmä alkaa pe klo kestäen kymmenen viikkoa. Kokoontuminen Pohjolatalossa, Veturin tiloissa. Ota yhteyttä: Sari Valjakka, Omaiset mielenterveystyön tukena, Päijät Häme Vielä mahdut mukaan, toimi nopeasti!

19 SIENIRETKI to 17.9 klo 10 Ovatko sienet sinulle jo tuttuja? Olivat tai eivät, nyt on oiva mahdollisuus päästä tutustumaan ja keräämään ruokasieniä Asta Salmisen johdolla. Lähdemme porukalla toimistolta klo 10. Varusteina utelias mieli, säänmukaiset vaatteet, sienikori tai ämpäri sekä jos haluat eväsleivät itsellesi. Yhdistys tarjoaa kahvit ja piparit. Ilmoittaudu ti 15.9 klo 15 mennessä toimistolle p tai Kerro myös tarvitsetko kyydin tai voitko tarjota kyydin jollekin toiselle. Haistele, maistele, poimi ja nauti, metsässä tulee keräystauti. Siihen on lääke: sieniä monta niin se vain on uskomatonta.

20 Lähde SYKSYISELLE patikkaretkelle Lapakiston Luonnonsuojelu- ja retkeilyalueelle NastolaaN la 19.9 Oi loistoa syksyn metsän! Oi kirkasta voimaa sen! Ylt ympäri ruskeat rungot läpi havujen vehreyden, märät kiiltävät lehdet mullassa ja kostea sammalmaa, en mitään maailmassa voi siten rakastaa. Joka ainoan lehden kauneus koskee sydämeen, joka mättään väliin silmäni jää kuin uuteen syvyyteen. Ja havut hohtavat helmissään, ja haapa alaston käsivartensa paljaat ja voimakkaat ylös tuuliin nostanut on. Tätä tuoksua syksyn mullan! Ei ole sen vahvempaa. Saima Harmaja Nyt on aika lähteä syksyiseen luontoon, kuuntelemaan, katselemaan ja haistelemaan Suomen luonnon ihmeitä! Mukaan tarvitset vain säänmukaiset vaatteet, ehkä kevyen repun, johon vesipullo ja varalle sadetakki. Lähdemme la 19.9 klo 9:30 toimistolta Rauhankadulta letkana omilla autoilla. Huom! Ilmoitathan, mikäli lähdet letkaan, jotta osaamme odottaa sinua. (Mialta voi kysyä, jos tarvitset kyytiä. Mian kyytiin mahtuu myös muutama lähtijä.) Kerrothan myös, jos pystyt tarjoamaan kyydin jollekin toiselle. Vaihtoehtoisesti voit saapua klo 10:00 suoraan reitin alkupisteen parkkipaikalle Ristikangas, Sammalistontie 8, Nastola. Muista silti ilmoittaa myös siitä! Patikoinnin päätteeksi nautimme kevyen retkilounaan nuotiopaikalla. Luvassa on siis savunmakuista makkaraa palanpainikkeineen. Ilmoittauduthan to 17.9 klo 12 mennessä Mialle p , jotta tiedämme varata sopivasti purtavaa mukaan! Polkujen lähtöön pääsee autolla Ahtialan kautta. Käänny Ahtialantieltä Ohrapääntielle, 1,3 km jälkeen tie muuttuu Siltalantieksi ja 1,7 km päästä edelleen Ristikankaantieksi, jota jatketaan vielä 1,4 km ennen kääntymistä Sammalistontielle.

21 TOIMISTOTALKOOT vkolla 34, ma 19. to klo 9-15 Nyt on loistava mahdollisuus antaa ajastasi päivä tai pari yhdistyksen hyväksi pienen talkoilun muodossa. Valittavana olisi mukavaa puuhaa omien mieltymystesi tai taitojesi mukaan, esim. - seinän tapetointia ja - maalausta - varaston siivousta ja järjestelyä - tavaroiden kuljetusta (kaatopaikka/kierrätyskeskus) talkoolaisille tarjolla kahvia ja lounas Ilmoittaudu toimistolle ke klo 13 mennessä p tai toimisto@omaiset.fi, jotta osaamme varata riittävästi purtavaa. Ilmoita myös, mikäli sinulla olisi auto ja peräkärry tai pakettiauto käytössäsi.

22 Lahden museot tutuiksi Tavataan historiallisen museon edessä klo 13, Lahdenkatu 4. Ilmoittautuminen 3.11 mennessä toimistolle p tai (Retki toteutuu, mikäli ilmoittautuneita on min. 10 henkilöä.) Hinta: opisk., eläk., ja työttöm. 3, muut 6. Maksu mieluiten Omaisyhdistyksen tilille FI Opastettu kierros Museokauppa Historiallisen museon noin esinettä liittyvät pääosin Lahden ja Päijät-Hämeen historiaan ja nykypäivään. Museon peruskokoelmassa on maakunnallista kansanomaista esineistöä, joka on hankittu pääasiassa museotoiminnan alkuvuosikymmeninä ja luvuilla on pääpaino ollut puusepäntyön välineiden, alueen kansanomaisten huonekalujen ja varhaisen lahtelaisen teollisuuden tuotteiden hankkimisessa. Nykyisin tallennetaan pääsääntöisesti lähivuosikymmenien paikallista historiaa.

23 Tunnetko tai oletko osa perhettä, johon kuuluu mielenterveyden häiriöistä kärsivä vanhempi ja alakouluikäisiä lapsia/nuoria? Haemme nyt perheitä Vertti - toimintaan. Tule viettämään rentouttava ja mukava leiriviikonloppu perheesi kanssa. Vanhemmille ja lapsille ovat omat ryhmät. Vanhempien ryhmissä käsitellään mm. mielenterveyden häiriöitä, vanhemmuutta, parisuhdetta sekä asioita, joita ryhmäläiset haluavat käydä läpi. Lasten ryhmässä toiminnan avulla käsitellään "lapsen kielellä" mielenterveyden häiriöitä, erilaisia tunteita yms. Sekä pelataan, ulkoillaan, piirretään ryhmän ohjaajien kanssa. Lopuksi järjestetään Vertti - toiminnan päätöspäivä perheille. Kurssille osallistuvilta perheiltä edellytetään seuraavien kriteerien täyttämistä: perheessä on alakouluikäisiä lapsia/nuoria - sairaan vanhemman tulee kyetä ryhmätyöskentelyyn Vertti - toiminnassa kaikki perheet tavataan ennen leiriä. Lisätietoja Vertti -toiminnasta saat Sarilta p tai sari.valjakka@omaiset.fi

24 Tutustumiskäynti Kymenlaakson psykiatriseen sairaalaan to klo Kokoontuminen sairaalalla (Kuusankosken sairaalanmäellä), 5.krs, hallinnon kokoushuone. Ilmoittaudu Mallu Leinoselle p to 1.10 mennessä kahvitarjoilun vuoksi! Omaistyön VALTAKUNNALLINEN VAPAAEHTOISPÄIVÄ Läsnäoloa ja myötätuntoa itselle ti klo Pääpostitalolla (Mannerheimin aukio 1 B), Helsingissä VAPAAEHTOISILLE Mukavaa yhdessäoloa Fazerin jouluisen riisipuuropuffetin merkeissä sekä asiantuntijaluentoja päivän teemasta. Ilmoittaudu viim oheisen linkin kautta Matkakustannusten korvauksia voit kysyä toimistolta p tai toimisto@omaiset.fi

25 Mielenterveysomaisten oikeudet Hoitojärjestelmä olettaa aivan liian usein, että omainen on osa läheisensä hoitoa ja kantaa hänestä vastuuta. Vastuustaan huolimatta omaisilla on kuitenkin vähän valtaa vaikuttaa tilanteeseensa. Omaiset joutuvat usein toimimaan läheisensä apuna ilman riittävää tukea ja tietoa. Mielenterveysomaisten oikeudet ovat julkilausuma, jolla halutaan kiinnittää huomiota omaisten kokemiin epäkohtiin ja vaaditaan niihin muutosta. Mielenterveysomaisten oikeudet on laadittu vuonna 2010, jolloin Mielenterveysomaisten keskusliitto FinFami täytti 20 vuotta. Mielenterveysomaisten oikeudet: 1. Oikeus omaan elämään, virkistykseen ja lomaan 2. Oikeus omaishoidon tukeen ja omaishoidon tukitoimiin 3. Oikeus työelämän joustoihin 4. Oikeus omaan talouteen ja taloudelliseen tukeen 5. Oikeus terveystarkastuksiin 6. Oikeus omaisvastaavaan 7. Oikeus saada riittävä tieto läheisen sairaudesta ja hoidosta 8. Oikeus lapsuuteen, kun vanhempi sairastaa

26 to 10.9 Voimavarakoulu 1/9 kaikenikäisille klo Omaisyhdistyksellä, Rauhankatu 3, katutaso, Ennakkoilmoittautuminen. Tervetuloa! ma 14.9 klo avoimet ovet toimistolla! ma 14.9 klo helppoa kuntosaliharjoittelua Lahden Mäkikatsomon kuntosalilla Heli Saarisen johdolla. 1 /krt. kts. ilm. ti 15.9 klo jumppaa jokaiselle Lahden Mäkikatsomon liikuntasalilla Heli Saarisen johdolla. 1 /krt. kts. ilm. ma 14.9 Lahden vertaistukiryhmä 2 klo palvelupisteellä, Rauhankatu 3, katutaso. Ei ennakkoilmoittautumista! Tervetuloa! ke 16.9 Miesryhmä klo tilapäisesti Klubitalolla, Vuorikatu 35 D, Lahti. Lisätietoja Seppo Merikari p /seppo.merikari@gmail.com ti 15.9 Lahden vertaistukiryhmä 1 klo palvelupisteellä, Rauhankatu 3, katutaso. Ei ennakkoilmoittautumista! Tervetuloa! ti 15.9 Heinolan vertaistukiryhmä klo Heinolan Jyränkölä Setlementin Tuttavantuvalla, Koulukatu 18. Ei ennakkoilmoittautumista! Tervetuloa! ke 16.9 Omaisneuvonta klo PHKS:n Psykiatrian yksikön aulassa

27 ke 16.9 Luova ryhmä nuorten vertaistukitoiminta 1/6 alkaa klo Omaisyhdistyksen tiloissa, Rauhankatu 3, katutaso, Lahti. Ennakkoilmoittautuminen! TERVETULOA NUORET AIKUISET (~18 26 v.)! to 17.9 SIENIRETKI, lähtö klo 10 toimistolta. Asta Salminen opastaa meitä sienien ihmeelliseen maailmaan. kts. ilm. to 17.9 Voimavarakoulu 2/9 kaikenikäisille klo Omaisyhdistyksellä, Rauhankatu 3, katutaso, Ennakkoilmoittautuminen. Tervetuloa! pe 18.9 Prospect-ryhmä 1/10 alkaa Kouvolassa klo Pohjolantalossa, Veturin tiloissa. Ennakkoilmoittautuminen! kts. ilm. la 19.9 Lapakiston luonnonsuojelu- ja retkeilyalueelle Nastolaan. Lähtö toimistolta klo Ilm. to 17.9 klo 12 mennessä Mialle p kts. ilm.! ma 21.9 klo avoimet ovet toimistolla! ma 21.9 klo helppoa kuntosaliharjoittelua Lahden Mäkikatsomon kuntosalilla Heli Saarisen johdolla. 1 /krt. kts. ilm. ti 22.9 vertaisryhmä päiväsaikaan klo toimistolla Rauhankatu 3, katutaso. Ei ennakkoilmoittautumista. Tervetuloa! ti 22.9 klo jumppaa jokaiselle Lahden Mäkikatsomon liikuntasalilla Heli Saarisen johdolla. 1 /krt. kts. ilm. ke 23.9 Luova ryhmä nuorten vertaistukitoiminta 2/6 alkaa klo Omaisyhdistyksen tiloissa, Rauhankatu 3, katutaso, Lahti. Ennakkoilmoittautuminen! to 24.9 Voimavarakoulu 3/9 kaikenikäisille klo Omaisyhdistyksellä, Rauhankatu 3, katutaso, Ennakkoilmoittautuminen. Tervetuloa! to 24.9 Kouvolan vertaistukiryhmä klo Pohjolantalon Veturitiloissa Kouvolassa. Ei ennakkoilmoittautumista! Tervetuloa!

28 ma 28.9 klo avoimet ovet toimistolla! ma 28.9 klo helppoa kuntosaliharjoittelua Lahden Mäkikatsomon kuntosalilla Heli Saarisen johdolla. 1 /krt. kts. ilm. ti 29.9 klo jumppaa jokaiselle Lahden Mäkikatsomon liikuntasalilla Heli Saarisen johdolla. 1 /krt. kts. ilm. ke 30.9 Omaisneuvonta klo PHKS:n Psykiatrian yksikön aulassa ke 30.9 Luova ryhmä nuorten vertaistukitoiminta 3/6 alkaa klo Omaisyhdistyksen tiloissa, Rauhankatu 3, katutaso, Lahti. Ennakkoilmoittautuminen! to 1.10 Voimavarakoulu 4/9 kaikenikäisille klo Omaisyhdistyksellä, Rauhankatu 3, katutaso, Ennakkoilmoittautuminen. Tervetuloa! pe 2.10 syysretki Lahden kaupungin teatteriin katsomaan Myrskyluodon Maija musikaali klo Ennakkoilmoittautuminen Muutama lippu jäljellä toimi nopeasti. p ma 5.10 klo avoimet ovet toimistolla! ma 5.10 Lahden vertaistukiryhmä 2 klo palvelupisteellä, Rauhankatu 3, katutaso. Ei ennakkoilmoittautumista! Tervetuloa! ma 5.10 klo helppoa kuntosaliharjoittelua Lahden Mäkikatsomon kuntosalilla Heli Saarisen johdolla. 1 /krt. kts. ilm. ti 6.10 Sysmän vertaistukiryhmä klo , Sysmän terveysaseman kokoushuoneessa. Ei ennakkoilmoittautumista! Tervetuloa! ti 6.10 Lahden vertaistukiryhmä 1 klo palvelupisteellä, Rauhankatu 3, katutaso. Ei ennakkoilmoittautumista! Tervetuloa!

29 ti 6.10 klo jumppaa jokaiselle Lahden Mäkikatsomon liikuntasalilla Heli Saarisen johdolla. 1 /krt. kts. ilm. ke 7.10 OMAISOLKKARI klo Tervetuloa! ke 7.10 Luova ryhmä nuorten vertaistukitoiminta 4/6 alkaa klo Omaisyhdistyksen tiloissa, Rauhankatu 3, katutaso, Lahti. Ennakkoilmoittautuminen! to 8.10 Voimavarakoulu 5/9 kaikenikäisille klo Omaisyhdistyksellä, Rauhankatu 3, katutaso, Ennakkoilmoittautuminen. Tervetuloa! pe 9.10 klo Mielenterveysomaisten valtakunnallinen päivä ILONAN PÄIVÄ kakkukahvit! Tule tutustumaan yhdistykseemme! Ilmoittaudu ke 7.9 klo 14 mennessä p Tervetuloa juhlistamaan samalla yhdistyksemme uutta nimeä Päijät-Hämeen mielenterveysomaiset FinFami ry! ma klo avoimet ovet toimistolla! ma klo helppoa kuntosaliharjoittelua Lahden Mäkikatsomon kuntosalilla Heli Saarisen johdolla. 1 /krt. kts. ilm. ma Miesryhmä klo Omaisyhdistyksellä, Rauhankatu 3. Lisätietoja Seppo Merikari p /seppo.merikari@gmail.com ti vertaisryhmä päiväsaikaan klo toimistolla Rauhankatu 3, katutaso. Ei ennakkoilmoittautumista. Tervetuloa! ti klo jumppaa jokaiselle Lahden Mäkikatsomon liikuntasalilla Heli Saarisen johdolla. 1 /krt. kts. ilm. ti Heinolan vertaistukiryhmä klo Heinolan Jyränkölä Setlementin Tuttavantuvalla, Koulukatu 18. Ei ennakkoilmoittautumista! Tervetuloa! ke Omaisneuvonta klo PHKS:n Psykiatrian yksikön aulassa

30 ke Luova ryhmä nuorten vertaistukitoiminta 5/6 alkaa klo Omaisyhdistyksen tiloissa, Rauhankatu 3, katutaso, Lahti. Ennakkoilmoittautuminen! to Voimavarakoulu 6/9 kaikenikäisille klo Omaisyhdistyksellä, Rauhankatu 3, katutaso, Ennakkoilmoittautuminen. Tervetuloa! to Kouvolan vertaistukiryhmä tutustumiskäynti Kymenlaakson psyk.sairaalaan klo Kokoontuminen sairaalalla, 5.krs, hallinnon kokoushuoneessa. Ilm. Mallu Leinoselle 1.10 mennessä! kts.ilm! ,vko 43, Mia, Sari, Hanna ja Anne SYYSLOMALLA , vkolla 43, TOIMISTOTALKOOT, ilmoittaudu mukaan! Valitse sopiva päivä/päivät itsellesi! ma klo helppoa kuntosaliharjoittelua Lahden Mäkikatsomon kuntosalilla omatoimisesti. kts. ilm. ti klo jumppaa jokaiselle Lahden Mäkikatsomon liikuntasalilla omatoimisesti. kts. ilm. pe klo Luvassa vesijumppaa, opetusta uintitekniikkaan ja vesijuoksuun. Mielellään oma juoksuvyö mukaan. Järjestäjänä Lahden liikuntatoimi. ma klo avoimet ovet toimistolla! ma klo helppoa kuntosaliharjoittelua Lahden Mäkikatsomon kuntosalilla Heli Saarisen johdolla. 1 /krt. kts. ilm. ma Lahden vertaistukiryhmä 2 klo palvelupisteellä, Rauhankatu 3, katutaso. Ei ennakkoilmoittautumista! Tervetuloa! ti Lahden vertaistukiryhmä 1 klo palvelupisteellä, Rauhankatu 3, katutaso. Ei ennakkoilmoittautumista! Tervetuloa! ti klo 17 Klubitalolla, Vuorikatu 35 D, Lahti. Klo 18 Myllyhoitoyhdistyksen ruoka- ja riippuvuusprojektista luennoitsija kertoen mm. läheisriippuvuudesta.

31 ti klo jumppaa jokaiselle Lahden Mäkikatsomon liikuntasalilla Heli Saarisen johdolla. 1 /krt. kts. ilm. ke Omaisneuvonta klo PHKS:n Psykiatrian yksikön aulassa to Voimavarakoulu 7/9 kaikenikäisille klo Omaisyhdistyksellä, Rauhankatu 3, katutaso, Ennakkoilmoittautuminen. Tervetuloa! su 1.11 klo 12 Kuivannon Kymppi Orimattilassa. Kisakeskus seurantalolla, (Koskustentie 1422) ja liikuntajuhla klo 14. Ei ennakkoilmoittautumista, ei ilmoittumismaksua! Helppo tulla mukava olla, Tervetuloa! ma 2.11 klo avoimet ovet toimistolla! ma 2.11 klo helppoa kuntosaliharjoittelua Lahden Mäkikatsomon kuntosalilla Heli Saarisen johdolla. 1 /krt. kts. ilm. ti 3.11 vertaisryhmä päiväsaikaan klo toimistolla Rauhankatu 3, katutaso. Ei ennakkoilmoittautumista. Tervetuloa! ti 3.11 Sysmän vertaistukiryhmä klo , Sysmän terveysaseman kokoushuoneessa. Ei ennakkoilmoittautumista! Tervetuloa! ti 3.11 klo jumppaa jokaiselle Lahden Mäkikatsomon liikuntasalilla Heli Saarisen johdolla. 1 /krt. kts. ilm. ke 4.11 OMAISOLKKARI klo palvelupisteellä Rauhankatu 3. Tervetuloa markkinakahville ja juttelemaan! to 5.11 Voimavarakoulu 8/9 kaikenikäisille klo Omaisyhdistyksellä, Rauhankatu 3, katutaso, Ennakkoilmoittautuminen. Tervetuloa!

32 to 5.11 Kouvolan vertaistukiryhmä klo Pohjolantalon Veturitiloissa Kouvolassa. Ei ennakkoilmoittautumista! Tervetuloa! ma 9.11 klo avoimet ovet toimistolla! ma 9.11 klo helppoa kuntosaliharjoittelua Lahden Mäkikatsomon kuntosalilla Heli Saarisen johdolla. 1 /krt. kts. ilm. ma 9.11 Miesryhmä klo Omaisyhdistyksellä, Rauhankatu 3. Lisätietoja Seppo Merikari p /seppo.merikari@gmail.com ti klo jumppaa jokaiselle Lahden Mäkikatsomon liikuntasalilla Heli Saarisen johdolla. 1 /krt. kts. ilm. ti klo Lahden museot tutuiksi: Historiallinen museo. kts ilm.! ti Heinolan vertaistukiryhmä klo Heinolan Jyränkölä Setlementin Tuttavantuvalla, Koulukatu 18. Ei ennakkoilmoittautumista! Tervetuloa! ke Omaisneuvonta klo PHKS:n Psykiatrian yksikön aulassa to Voimavarakoulu 9/9 kaikenikäisille klo Omaisyhdistyksellä, Rauhankatu 3, katutaso, Ennakkoilmoittautuminen. Tervetuloa! ma klo avoimet ovet toimistolla! ma klo helppoa kuntosaliharjoittelua Lahden Mäkikatsomon kuntosalilla Heli Saarisen johdolla. 1 /krt. kts. ilm. ma Lahden vertaistukiryhmä 2 klo palvelupisteellä, Rauhankatu 3, katutaso. Ei ennakkoilmoittautumista! Tervetuloa! ti Lahden vertaistukiryhmä 1 klo palvelupisteellä, Rauhankatu 3, katutaso. Ei ennakkoilmoittautumista! Tervetuloa! ti klo jumppaa jokaiselle Lahden Mäkikatsomon liikuntasalilla Heli Saarisen johdolla. 1 /krt. kts. ilm. ke Mielenterveysmessut Helsingissä. TOIMISTO KIINNI!

33 ma klo avoimet ovet toimistolla! ma klo helppoa kuntosaliharjoittelua Lahden Mäkikatsomon kuntosalilla Heli Saarisen johdolla. 1 /krt. kts. ilm ti vertaisryhmä päiväsaikaan klo toimistolla Rauhankatu 3, katutaso. Ei ennakkoilmoittautumista. Tervetuloa! ti klo jumppaa jokaiselle Lahden Mäkikatsomon liikuntasalilla Heli Saarisen johdolla. 1 /krt. kts. ilm. ke Omaisneuvonta klo PHKS:n Psykiatrian yksikön aulassa to Kouvolan vertaistukiryhmä klo Pohjolantalon Veturitiloissa Kouvolassa. Ei ennakkoilmoittautumista! Tervetuloa! ma klo avoimet ovet toimistolla! ma klo helppoa kuntosaliharjoittelua Lahden Mäkikatsomon kuntosalilla Heli Saarisen johdolla. 1 /krt. kts. ilm. ti 1.12 klo jumppaa jokaiselle Lahden Mäkikatsomon liikuntasalilla Heli Saarisen johdolla. 1 /krt. kts. ilm. ti 1.12 klo Perinteikäs PHLU:n Joulumaa on ilmaistapahtuma kaikille lapsille ja lapsenmielisille Karpalon hyppyrimäkien ympärillä. ti 1.12 Sysmän vertaistukiryhmä klo , Sysmän terveysaseman kokoushuoneessa. Ei ennakkoilmoittautumista! Tervetuloa! ke 2.12 klo palvelupisteellä Rauhankatu 3. ma 7.12 klo avoimet ovet toimistolla! ma 7.12 klo helppoa kuntosaliharjoittelua Lahden Mäkikatsomon kuntosalilla Heli Saarisen johdolla. 1 /krt. kts. ilm.

34 ma 7.12 Lahden vertaistukiryhmä 2 klo pikkujoulukahvit! Paikka sovitaan lähempänä ajankohtaa. Tervetuloa! ti 8.12 Lahden vertaistukiryhmä 1 klo pikkujoulukahvit! Paikka sovitaan lähempänä ajankohtaa. Tervetuloa! ti 8.12 klo jumppaa jokaiselle Lahden Mäkikatsomon liikuntasalilla Heli Saarisen johdolla. 1 /krt. kts. ilm. ti 8.12 Heinolan vertaistukiryhmä klo pikkujoulukahvit! Paikka sovitaan lähempänä ajankohtaa. Tervetuloa! ke 9.12 Omaisneuvonta klo PHKS:n Psykiatrian yksikön aulassa ma klo avoimet ovet toimistolla! ma Miesryhmä klo Omaisyhdistyksellä, Rauhankatu 3. Lisätietoja Seppo Merikari p /seppo.merikari@gmail.com to Kouvolan vertaistukiryhmä klo pikkujoulu myöhemmin ilmoitettavassa paikassa. Tervetuloa!

35 Yhdistyksen tarkoituksena on tukea mielenterveyspotilaiden omaisia. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää omaisille ohjattuja teemakursseja, vertaisryhmiä, yksilö- ja perheneuvontaa, sekä virkistystoimintaa. Lisäksi yhdistys järjestää ammattilaisille tiedotus-, koulutus- ja neuvottelutilaisuuksia. Muiden alan järjestöjen kanssa yhdistys toteuttaa yhteistyöprojekteja, sekä erilaisia tilaisuuksia. Yhdistyksen tehtävänä on myös kehittää ja kokeilla uusia mielenterveysalan palvelumuotoja projektihankkeiden kautta ja edistää asenne- ja edunvalvontatyötä. Yhdistyksen henkilöjäseneksi pääsee maksamalla jäsenmaksun, jonka suuruuden yhdistyksen syyskokous vuosittain päättää. Pääjäsenen jäsenmaksu on 10 e/henkilö/vuosi. Perhejäseneksi pääsee maksamalla 5 e/hlö/vuosi. Perhejäsen ei saa omia postituksia, mutta on oikeutettu osallistumaan yhdistyksen toimintoihin, saamaan alennuksia yhteistyökumppaneiltamme, saa käyttää toimiston palveluja, käydä yksilökeskusteluissa ja päästä jäsenhinnalla toimintoihin. Kannatusjäsenmaksun suuruus on 15 e/hlö/v. ja yrityksen/yhteisön kannatusjäsenyys on 100 e/v. Yhdistyksen jäsenmaksu maksetaan yhdistyksen tilille (FI ) ja viestikenttään kirjoitetaan jäsenmaksu 2015, nimi ja yhteystiedot. Maksun saajana on Omaiset mielenterveystyön tukena Päijät-Hämeen yhdistys ry. Jäsenen tulee huolehtia muuttuneiden tietojen päivityksestä tiedottamalla niistä välittömästi yhdistykselle. Yhdistys välittää tarvittaessa tiedot Keskusliittoon Labyrintin tilaajarekisteriin.

36 Virkistävää syksyä Päijät-Hämeen mielenterveysomaiset FinFami ry Rauhankatu 3, katutaso Lahti Toimisto avoinna varmimmin ma klo tai ajanvarauksella Mia Jansson, vt. toiminnanjohtaja p Sari Valjakka, omaisvalmentaja p Anne Pitkänen, omaisohjaaja p Hanna Vavuli, projektipäällikkö p

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin. Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla

Lisätiedot

Omaisnäkökulma psyykkiseen sairastamiseen 25.3.2015. kokemusasiantuntija Hilkka Marttinen omaisten tuki- ja neuvontatyöntekijä Johanna Puranen

Omaisnäkökulma psyykkiseen sairastamiseen 25.3.2015. kokemusasiantuntija Hilkka Marttinen omaisten tuki- ja neuvontatyöntekijä Johanna Puranen Omaisnäkökulma psyykkiseen sairastamiseen 25.3.2015 kokemusasiantuntija Hilkka Marttinen omaisten tuki- ja neuvontatyöntekijä Johanna Puranen Jämsänkatu 2, Vallila FinFami Uusimaa ry Omaiset mielenterveyden

Lisätiedot

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15.

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15. KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen Kevätkauden 2014

Lisätiedot

OMAISHOITAJIEN KANSALAISRAATI Miten omaisten hyvinvointia voitaisiin edistää Tampereella? Julkilausuma

OMAISHOITAJIEN KANSALAISRAATI Miten omaisten hyvinvointia voitaisiin edistää Tampereella? Julkilausuma OMAISHOITAJIEN KANSALAISRAATI Miten omaisten hyvinvointia voitaisiin edistää Tampereella? Julkilausuma Tampereen seudulla asuvista omaishoitajista koottu kansalaisraati kokoontui keväällä 2015 käymään

Lisätiedot

HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus

HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus Outi Ståhlberg outi.stahlberg@mtkl.fi 050 3759 199 Laura Barck laura.barck@mtkl.fi 050 4007 605 Mielenterveyden keskusliitto, kuntoutus ja sopeutumisvalmennus

Lisätiedot

Mielenterveysongelmien vaikutus omaisten vointiin

Mielenterveysongelmien vaikutus omaisten vointiin Mielenterveysongelmien vaikutus omaisten vointiin EUFAMI (European Federation of Family Associations of People w ith Mental Illness) 2014 Tutkimukseen osallistui 1111 omaista ympäri Eurooppaa, joista 48

Lisätiedot

Auttava omainen hankkeen esittely Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset Finfami ry / Auttava omainen -hanke

Auttava omainen hankkeen esittely Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset Finfami ry / Auttava omainen -hanke Jussi Ranta Projektityöntekijä Markku Santavuori Vertaisneuvoja Auttava omainen hankkeen esittely Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset Finfami ry / Auttava omainen -hanke 12.11.2015 Varsinais-Suomen Mielenterveysomaiset

Lisätiedot

Läheiset ry. Etelä-Karjalan Omaishoitajat ja. o Perustettu vuonna 2002. o Jäseniä noin 320. o TAVATA-projekti 2003-2005

Läheiset ry. Etelä-Karjalan Omaishoitajat ja. o Perustettu vuonna 2002. o Jäseniä noin 320. o TAVATA-projekti 2003-2005 Etelä-Karjalan Omaishoitajat ja Läheiset ry o Perustettu vuonna 2002 o Jäseniä noin 320 o TAVATA-projekti 2003-2005 o VOIMAVARAKETJU projekti 2006-2008 o KATVE-projekti 2009 2011 o PUHUMALLA PUHTIA TAPAAMALLA

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Mielenterveysomaishoitajat palveluiden asiantuntijoina, suunnittelijoina ja tasavertaisina vaikuttajina

Mielenterveysomaishoitajat palveluiden asiantuntijoina, suunnittelijoina ja tasavertaisina vaikuttajina Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Närståendevårdare och Vänner Förbundet rf Mielenterveysomaishoitajat palveluiden asiantuntijoina, suunnittelijoina ja tasavertaisina vaikuttajina OPASTAVA HANKE 2012-2016

Lisätiedot

Mia Salin vt. toiminnanjohtaja

Mia Salin vt. toiminnanjohtaja Hei jäsenemme, Elokuun aurinko lämmittää ja on aika palata arkeen. Lomailu on mukavaa, mutta arjen rutiinit ovat tärkeitä. Toimiva arki on elämän perusta; kuinka tulemme toimeen läheisissä ihmissuhteissa,

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

Leija-hanke. 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen

Leija-hanke. 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen Leija-hanke 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen YVPL Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry Olemme lastensuojelujärjestö Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry on lastensuojelujärjestö,

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen

Lisätiedot

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Perhepalvelukeskus, Korkalonkatu 4, 96100 Rovaniemi Kuva: Pekka Ojaniemi Palveluja perheille Avoin päiväkoti Avoimen päiväkodin toiminta on tarkoitettu alle kouluikäisille

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.

Lisätiedot

OVET -VALMENNUS MIELENTERVEYSOMAISILLE

OVET -VALMENNUS MIELENTERVEYSOMAISILLE OVET -VALMENNUS MIELENTERVEYSOMAISILLE TIINA SILVONEN JÄRVISEUDUN OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET RY / OMAISOIVA TEIJA MATALAMÄKI FINFAMI ETELÄ-POHJANMAA RY 16.4.2019 FINFAMI ETELÄ-POHJANMAA RY Yksi Suomen

Lisätiedot

ETSIVÄ OMAISTYÖ MALLI

ETSIVÄ OMAISTYÖ MALLI ETSIVÄ OMAISTYÖ MALLI Huoli puheeksi ikääntyvän omaisasia sanoiksi OPAS AMMATTILAISILLE Sain toivoa tulevaan. Oli helpottavaa, kun sai purkaa pahaa oloa. Vahvistui ajatus, että itsestä täytyy pitää huolta.

Lisätiedot

Omaishoidon kehittämisen vuorovaikutuksellinen toimintatapa Oulun kaupungissa. Minnamaria Salminen Toiminnanjohtaja Oulun seudun omaishoitajat ry

Omaishoidon kehittämisen vuorovaikutuksellinen toimintatapa Oulun kaupungissa. Minnamaria Salminen Toiminnanjohtaja Oulun seudun omaishoitajat ry Omaishoidon kehittämisen vuorovaikutuksellinen toimintatapa Oulun kaupungissa Minnamaria Salminen Toiminnanjohtaja Oulun seudun omaishoitajat ry Oulun seudun omaishoitajat ry - vuodesta 1998 Oulun seudun

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 18.12.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

Kuntokeidas Sandels. Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4, Helsinki Puh. (09)

Kuntokeidas Sandels. Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4, Helsinki Puh. (09) Kuntokeidas Sandels Kuntokeidas Sandels Puh. (09) 4368 8070 Kuntokeidas Sandels on Töölössä sijaitseva, kesällä 2000 valmistunut ikääntyvien liikuntapaikka. Tiloihin kuuluu viihtyisä uima-allasosasto saunoineen,

Lisätiedot

SYKSY 2013. Kansalaistoiminnan keskus Puisto. Yhteystiedot:

SYKSY 2013. Kansalaistoiminnan keskus Puisto. Yhteystiedot: Yhteystiedot: Koordinaattori Suvi Nousiainen p. 050 323 7588 suvi.nousiainen@ muotiala.fi Koordinaattori Risto Lahtinen p. 050 380 3456 risto.lahtinen@muotiala.fi Koordinaattori Kati Hankkila p. 050 358

Lisätiedot

OLETKO YKSI MEISTÄ? KUULUTKO JOUKKOOMME?

OLETKO YKSI MEISTÄ? KUULUTKO JOUKKOOMME? OLETKO YKSI MEISTÄ? KUULUTKO JOUKKOOMME? Läheiseni on sairastunut, tulevaisuus huolestuttaa minua, mistä saisin tietoa? Tuetko ja avustatko läheistäsi arjessa? Ethän jää pohtimaan asioita yksin, vaan tule

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnan esittely

Yhdistyksen toiminnan esittely Yhdistyksen toiminnan esittely Oulun Seudun yhden Vanhemman Perheet ry on valtakunnallisen Yhden Vanhemman Perheiden liitto ry:n jäsenyhdistys joka toimii Oulun seudulla, pitäen sisällään seuraavat kunnat

Lisätiedot

Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke

Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke Toivotamme hyvää kesää ja kiitämme yhteistyöstä tästä on kiva jatkaa. Eri puolella Kaakkois-Suomea pilotoitiin luovia osallistavia ryhmätoimintoja

Lisätiedot

Omaisyhdistys satakuntalaisille

Omaisyhdistys satakuntalaisille Omaisyhdistys satakuntalaisille 5.2.2015 Perustettu 2009 Hallituskatu 10 28100 Pori Toiminnanohjaaja Jaakko Viitala Tammikuu 2015 Isolinnankatu 16 28100 Pori Toiminnanjohtaja Elina Uusivuori Henkilöstö

Lisätiedot

Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2018

Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2018 Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2018 1 SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5 LASINEN LAPSUUS

Lisätiedot

Maahanmuuttajataustaisille. joka lisää hyvinvointia

Maahanmuuttajataustaisille. joka lisää hyvinvointia Suomen Mielenterveysseuran OVI-hanke tarjoaa Maahanmuuttajataustaisille tietoa, joka lisää hyvinvointia Aiheina ovat mielen hyvinvointi ja voimavarat maahanmuuttoon liittyvät tunteet miten voi auttaa itseä

Lisätiedot

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen)

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen) Näin homma toimii seminaari sekä Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry 15 - vuotta Aika: Torstai 31.10.2013 Paikka: Wegeliussali, ODL, Albertinkatu 16, 90100 Oulu 9.30 Aamukahvi 10.00 Musiikkiesitys

Lisätiedot

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy.

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy. ELOKUU TAPAHTUMAT: To 6.8. Klo 11.00-14.30.Virkistyspäivä Pyhännän Ahvenjärvellä. Mukana Anne Happo, Muistiluotsista. Lähtö Haapaveden toimiston pihalta klo 9.00. Mahdollisuus on nousta matkan varrelta

Lisätiedot

Yhdistysviesti

Yhdistysviesti 1 Yhdistysviesti 5-2018 Tärkeimmät: Onhan ensi syksyn 2019 tilavaraukset kunnossa? Olohuone joulutauolla 13.12.2018-13.1.2019! Onko teillä ideoita ilmassa? Uutiset... 2 Joulutauko 13.12.2018-13.1.2019...

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 10.11.2016 Tuolijumppa Olohuoneessa torstaisin klo 12.00-12.30 vapaaehtoisemme ohjauksessa ja jumpan jälkeen on kahvittelua, ei osall.maksua! Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun

Lisätiedot

Koulutuksellista toimintaa. Kevät-kesä 2019

Koulutuksellista toimintaa. Kevät-kesä 2019 Koulutuksellista toimintaa Kevät-kesä 2019 28.3.2019 2 Hyvän mielen talon järjestämät koulutukset ovat maksuttomia, ellei koulutuksen kohdalla toisin mainita. HYVINVOINTIA TUKEVAT KOULUTUKSET Mielenterveyden

Lisätiedot

Tervetuloa vuosi 2015!

Tervetuloa vuosi 2015! Tervetuloa vuosi 2015! Joulukuu on yhdistyksessämme mukavaa aikaa. Hektisimmät työkiireet ovat takana ja vuosikertomuksen aineistoa kasailtaessa voi muistella mitä mukavaa ja hyödyllistä olemme jälleen

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5

SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5 Vertaistukiryhmät nuorille aikuisille 2019 1 SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5 LASINEN LAPSUUS -RYHMÄ... 6

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea

Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset Maarit Väisänen OMAISHOITO MIKKELISSÄ Valtakunnallisiin arvioihin perustuen Mikkelissä on n. 3000 omaishoitajaa,

Lisätiedot

Auttava omainen psykiatrisessa sairaalassa. Omaiset mielenterveystyön tukena Lounais-Suomen ja Salon seudun yhdistysten kumppanuusprojekti 2012-2014

Auttava omainen psykiatrisessa sairaalassa. Omaiset mielenterveystyön tukena Lounais-Suomen ja Salon seudun yhdistysten kumppanuusprojekti 2012-2014 Auttava omainen psykiatrisessa sairaalassa Omaiset mielenterveystyön tukena Lounais-Suomen ja Salon seudun yhdistysten kumppanuusprojekti 2012-2014 Taustaa hankkeelle Yhdistyksen jäsenten kokemusten perusteella

Lisätiedot

Ryhmätoiminnat. Omaiset ja läheiset. Päihdeja mielenterveysasiakkaat

Ryhmätoiminnat. Omaiset ja läheiset. Päihdeja mielenterveysasiakkaat Ryhmätoiminnat Omaiset ja läheiset Päihdeja mielenterveysasiakkaat Kouvolan kaupunki Erityisryhmien asumispalvelut Tuettu asuminen / ryhmätoiminnat Tarkoitettu kouvolalaisille kotona asuville mielenterveys-

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät Päivi Penttilä, toiminnanjohtaja

Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät Päivi Penttilä, toiminnanjohtaja Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät 13.11.2017 Päivi Penttilä, toiminnanjohtaja Tähän otsikko. Tähän kuvateksti. Tunnista omainen! Ota omaisasia puheeksi: Jos lähipiirissäsi on henkilö, jonka päihteidenkäyttö

Lisätiedot

Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2016

Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2016 Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2016 1 SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI RYHMÄT... 5 LASINEN LAPSUUS RYHMÄT...

Lisätiedot

Kompassi pajatoiminta syksy 2018

Kompassi pajatoiminta syksy 2018 Kompassi pajatoiminta syksy 2018 VKO MA TI KE TO PE joka kuun 1.vko Tuija ja Helena Tanssiryhmä Kirsi.J., Verna, Mia 2.vko Maija ja Ritva Kotitalous klo 9.00-13.00 Kirsi.Ku ja Kirsi.J klo 12.00-13.30 Kotitalouden

Lisätiedot

ABC-OPAS OMAISELLE. Läheiseni mielenterveys tai päihteiden käyttö huolettaa. Onko minun jaksamisellani väliä?

ABC-OPAS OMAISELLE. Läheiseni mielenterveys tai päihteiden käyttö huolettaa. Onko minun jaksamisellani väliä? ABC-OPAS OMAISELLE Läheiseni mielenterveys tai päihteiden käyttö huolettaa. Onko minun jaksamisellani väliä? Mielenterveysomaiset Pirkanmaa FinFami ry 2016 Hyvä lukija! Onko läheiselläsi mielenterveys-

Lisätiedot

Alkaa 12.9 klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani

Alkaa 12.9 klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani Alkaa 12.9 klo 13 14.30, jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, 87100 Kajaani Alkaa12.9, 24.10, 21.11, klo10 11.30 Alkaa 13.9 jatkuen 27.9, 11.10, 25.10, 8.11, 22.11,

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2015 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Jäsentiedote 1/2017 1 HALLITUS V. 2017 Puheenjohtaja Tuiri Iso-Hollo tuiri.iso-hollo@elisanet.fi p. 050-3016043 Varapuheenjohtaja Rainer Paakkonen rainer.paakkonen@pp.inet.fi

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 1/2015 Kausi 2015 on startannut, Tervetuloa mukaan toimintaamme kaudelle 2015. Tulet jatkossa saamaan kaikille jäsenillemme

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin, Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 Puh. (02) 231 9632 torstai 9:00 17:00 e-mail: toimisto@tsey.fi Internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin

Lisätiedot

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Vertaistuki Samassa elämäntilanteessa olevat tai riittävän samankaltaisia elämänkohtaloita kokeneet henkilöt jakavat toisiaan kunnioittaen kokemuksiaan. Vertaisuus

Lisätiedot

FinFami Uusimaa ry Omaiset mielenterveyden tukena

FinFami Uusimaa ry Omaiset mielenterveyden tukena FinFami Uusimaa ry Omaiset mielenterveyden tukena Perustettu 1988. Toiminta alkanut vertaisryhmäperiaatteella. Tällä hetkellä 15 työntekijää. STEA:n tuella. Jämsänkatu 2, Vallila Toiminnan tavoitteet Lisätä

Lisätiedot

OMAISET MIELENTERVEYSTYÖN TUKENA TAMPERE RY

OMAISET MIELENTERVEYSTYÖN TUKENA TAMPERE RY OMAISET MIELENTERVEYSTYÖN TUKENA TAMPERE RY Vertaistuki omaisryhmissä tutkimusprojekti www.omaiset-tampere.fi/vertaistuki Miia Männikkö p.040/722 4292 miia.mannikko@omaiset-tampere.fi VERTAISTUKI - tutkittua

Lisätiedot

Jäsenkirje III/2015. Syyskuinen tervehdys Kaapelilta!

Jäsenkirje III/2015. Syyskuinen tervehdys Kaapelilta! 1/5 Syyskuinen tervehdys Kaapelilta! Syyskauden toiminta on käynyt vilkkaana jo useamman viikon. Ensimmäiset ryhmätapaamiset, koulutusilta ja pari luentoa ovat takanapäin ja yksi kurssi on lähtenyt menestyksekkäästi

Lisätiedot

LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA

LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA Lisa Salonen MIELEN HYVINVOINTI Mielen hyvinvointi tarkoittaa hyvää mielenterveyttä. Omat kokemuksemme vaikuttavat sen muovautumiseen.

Lisätiedot

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 Hei! Tässä Haka Gym ry:n jäsentiedote kaikille jäsenille! Tiedotteesta löydät tietoa mm. kesän jumppa- tarjonnasta sekä leikkikenttä- ja kesäkerhoista. Muistuttelemme

Lisätiedot

P E R H E TO I M I N N A N VA S TA AVA M E R J A R I I KO N E N, F T P E R H E TO I M I N N A N K E H I T TÄ JÄ H A N N A - K A I S A L E H T I N I E

P E R H E TO I M I N N A N VA S TA AVA M E R J A R I I KO N E N, F T P E R H E TO I M I N N A N K E H I T TÄ JÄ H A N N A - K A I S A L E H T I N I E TIETOA, ILOA JA OSALLISUUTTA ERITYISLAPSIPERHEILLE MEIDÄN ERITYINEN PERHE -HANKE P E R H E TO I M I N N A N VA S TA AVA M E R J A R I I KO N E N, F T P E R H E TO I M I N N A N K E H I T TÄ JÄ H A N N

Lisätiedot

NUORET SANKARIT Mielenterveys ja toiminnallinen vertaistuki Kulttuuripajamallissa. Markus Raivio musiikkiterapeutti, hankejohtaja SOSPED säätiö

NUORET SANKARIT Mielenterveys ja toiminnallinen vertaistuki Kulttuuripajamallissa. Markus Raivio musiikkiterapeutti, hankejohtaja SOSPED säätiö NUORET SANKARIT Mielenterveys ja toiminnallinen vertaistuki Kulttuuripajamallissa. Kansalaistoiminnankeskus Matar 29.10.2014 Markus Raivio musiikkiterapeutti, hankejohtaja SOSPED säätiö DEFINITION OF INSANITY

Lisätiedot

Omaishoito Kittilässä. Alaotsikko Toinen alaotsikko

Omaishoito Kittilässä. Alaotsikko Toinen alaotsikko Omaishoito Kittilässä Alaotsikko Toinen alaotsikko Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja hoitopalkkiot Omaishoitajan työn arvostaminen lähtee omaishoitajan roolin tunnistamisesta ja tunnustamisesta Tehokas

Lisätiedot

Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä

Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä Seinäjoki 5.4.2011 Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Omaishoitajat ja Läheiset Liitto 14.4.2011 Omaishoito

Lisätiedot

ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia

ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia Elina Hynninen ja Maria Kolehmainen Toimeksiantajat: Itä-Suomen

Lisätiedot

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA Annamari Mäki-Ullakko, Ilmarinen, 5.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Oma jaksaminen on perusta 2. Työyhteisössä jokainen vaikuttaa ja on vastuussa 3. Ammattitaidon

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

Tervehdys sinulle jäsenemme!

Tervehdys sinulle jäsenemme! Tervehdys sinulle jäsenemme! Talvi on ohitse ja kevät jo ovella kolkuttelee. Linnut laulavat ja talvi on taas lähes ohitse. Kevään valo tuo joillekin helpotuksen, mutta osalle mielenterveyskuntoutujista

Lisätiedot

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun? Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2016 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2016! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry

Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry Kevään 2011 ohjelma Säännöllisesti kokoontuvat ryhmät: Astrokerho Kerho on avoin kaikille astrologiasta kiinnostuneille. Kerhossa opimme katsomaan astrologiselta kartalta

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 Varhaiskasvatussuunnitelma Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 1. AVOIMEN VARHAISKASVATUKSEN PALVELUT Avoimet varhaiskasvatuspalvelut kunnassa on jaettu kolmeen päätaajamaan kirkonkylään, Rajamäkeen ja

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset - Liitto ry

Omaishoitajat ja Läheiset - Liitto ry Omaishoitajat ja Läheiset - Liitto ry VAIKUTA KUNNALLISVAALEISSA Kunnallisvaalimateriaali omaishoidosta paikallisyhdistyksille ja puolueiden ehdokkaille Kunnallisvaalit 28.10.2012 ennakkoäänestys kotimaassa

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) , JÄSENKIRJE 1/2017 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5, 26100 Rauma puh. (02) 821 1065, www.friskituult.fi, friski@friskituult.fi Sisällys Sääntömääräinen Kevätkokous... 2 Kirpputori matka Poriin

Lisätiedot

Omaisyhdistyksen jäsentiedote 3/2014

Omaisyhdistyksen jäsentiedote 3/2014 Omaisyhdistyksen jäsentiedote 3/2014 Omaiset mielenterveystyön tukena Päijät-Hämeen yhdistys ry 1 Kesä päättyy ja syksy lähestyy Kävelen aamulla peltoja ja metsiä halkovaa hiekkatietä ja kuuntelen hiljaisuutta.

Lisätiedot

Omaishoito. Salon omaishoitajat ry Mari Ilvonen ja Milka Leppiniemi

Omaishoito. Salon omaishoitajat ry Mari Ilvonen ja Milka Leppiniemi Omaishoito Salon omaishoitajat ry Mari Ilvonen ja Milka Leppiniemi Mitä on omaishoitaminen? Omaishoito mahdollistaa sairastuneen, vammaisen tai iäkkään läheisen hoidon ja hoivan kotona. Omaishoidon taustalla

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 23.10.2017 OivaHetki kokeiluna jatkuu Toimintakalenteriin merkittyinä maanantai-päivinä työntekijä on paikalla Olohuoneessa klo 9.00-11.00 välisenä aikana. Lisäksi samoille

Lisätiedot

Hyvää oloa Kruunupuistosta HOTELLI RAVINTOLA KYLPYLÄ HYVINVOINTI AKTIVITEETIT KUNTOUTUS KOKOUS

Hyvää oloa Kruunupuistosta HOTELLI RAVINTOLA KYLPYLÄ HYVINVOINTI AKTIVITEETIT KUNTOUTUS KOKOUS Hyvää oloa Kruunupuistosta HOTELLI RAVINTOLA KYLPYLÄ HYVINVOINTI AKTIVITEETIT KUNTOUTUS KOKOUS Tervetuloa Kruunupuistoon! Kruunupuisto on todellinen hyvinvoinnin helmi, haluatpa liittää vierailuusi upeaa

Lisätiedot

Eurooppalainen dysleksiaviikko 3.10. - 9.10.2016

Eurooppalainen dysleksiaviikko 3.10. - 9.10.2016 21.6.2016 Eurooppalainen dysleksiaviikko 3.10. - 9.10.2016 Teema: Oppimisen apuvälineet, lukijärjestöjen vertais- ja neuvontatoiminta VARASLÄHTÖ VIIKKOON Kouvola 30.9. Apuvälinepäivä kunnan työntekijöille

Lisätiedot

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Lapsen nimi: LASTEN OIKEUKSIEN JULISTUS Lapsella on oikeus Erityiseen suojeluun ja hoivaan Riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista Osallistua ikänsä ja kehitystasonsa

Lisätiedot

Hotel Fjalarissa Salossa Osoite: Rinteentie 5, 24240 Salo http://www.fjalar.fi

Hotel Fjalarissa Salossa Osoite: Rinteentie 5, 24240 Salo http://www.fjalar.fi Hyvinvoiva Sinä - Kehon ja Mielen vireyttä ja lepoa pe 1.3.- su 3.3.2013 Tervetuloa nauttimaan hyvinvoinnista! Hotel Fjalarissa Salossa Osoite: Rinteentie 5, 24240 Salo http://www.fjalar.fi Mitä voit saada?

Lisätiedot

Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013

Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013 Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013 Vanhempien Akatemia toimivia kasvatuskäytäntöjä vanhemmuuden tueksi Toteuttaja Nuorten Ystävät ry RAY:n tuella Vuosille

Lisätiedot

Työnantaja. Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen?

Työnantaja. Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen? Työnantaja Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen? Jos vastasit kyllä, niin tule mukaan hankkeeseen, josta saat työkaluja toimivan henkilöstöpolitiikan

Lisätiedot

Omaishoitaja ja hoidettava yhdessä loma

Omaishoitaja ja hoidettava yhdessä loma Omaishoitaja ja hoidettava yhdessä loma 10.00-11.00 Kuntosaliharjoittelun perusteet omaishoitajille 13.00-14.30 Sosiaalietuudet sosiaaliturva opetuskeskustelu omaishoitajille 13.00-14.00 Tuoliryhmä hoidettaville

Lisätiedot

Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2015

Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2015 Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2015 Sisällysluettelo Voimauttavaa vertaistukea ryhmissä... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus Löydä oma tarinasi - ryhmät... 5 Lasinen lapsuus -

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2014 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille

Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA senioreille ja aikuisille 1 Ohjattua kesäliikuntaa Myyrmäen kuntosalin aukioloajat kesäkaudella...2 Kuulovammaisten aikuisten kesäliikunta...2 Hinnat...3 Yleistä...3 Kuntosalin

Lisätiedot

Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus!

Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus! Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus! Onneksi olkoon odottava isä! Missä olit kun kuulit että sinusta tulee isä? Mitä toiveita / odotuksia / haaveita / pelkoja sinulla on lapseen liittyen? Millainen

Lisätiedot

MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa. 4.6.2015 / Seija Karjalainen

MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa. 4.6.2015 / Seija Karjalainen MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa 4.6.2015 / Seija Karjalainen Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on avoin kansalaisjärjestö, joka edistää lasten,

Lisätiedot

Muutoksissa on mahdollisuus

Muutoksissa on mahdollisuus Muutoksissa on mahdollisuus Suurin osa ihmisistä pelkää muutoksia, liittyvät ne sitten työ- tai siviilielämään. Pelko on ymmärrettävää, sillä usein muutos pakottaa meidät kohtamaan jotakin uutta ja tuntematonta.

Lisätiedot

Kohtaamispaikka toimii Mikkelissä osoitteessa Lönnrotinkatu 3 ja on kaikille auki ke-pe ja la

Kohtaamispaikka toimii Mikkelissä osoitteessa Lönnrotinkatu 3 ja on kaikille auki ke-pe ja la Miksi Virike? Virike on mielenterveys- ja päihdekuntoutujille suunnattu yhdistys Mikkelissä. Virikkeen toiminnassa korostuvat vertaistuki, kokemusasiantuntijuus ja kohtaamispaikan toiminta. Virikkeen toiminnan

Lisätiedot

Yhdistyksen tuki omaishoitajille

Yhdistyksen tuki omaishoitajille Salon seudun omaiset ja läheiset ry Yhdistyksen tuki omaishoitajille Omaishoitajien laki-ilta 26.2.2013 Kaupungintalo, Valtuustosali Seija Hyvärinen Toiminnan tavoitteet 1 Toiminnalla edistetään kotona

Lisätiedot

Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä

Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä KYMEN VIESTIKILTA RY KUTSU 1(5) Kouvola 04.06.2017 Valtakunnalliset Viestimiespäivät 12. 13.08. 2017 Vekaranjärvellä Meillä on ilo toivottaa teidät tervetulleiksi viettämään kanssamme Valtakunnallisia

Lisätiedot

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5 26100 Rauma puh (02) 821 1065 www.friskituult.fi friski@friskituult.fi RAUMAN MTY FRISKI TUULT RY 1 Sisällys Yhdistyksen

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 2.4.2013 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

ILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI!

ILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI! ILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI! Vapaaehtoistyön periaatteet Vapaaehtoisten toiminta on tärkeä tapa tuoda vaihtelua, iloa ja virkistystä ikäihmisten arkeen sekä asumispalveluissa että kotihoidossa.

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015

Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015 Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015 Viikko 45 (2.11.-8.11.) Ma 2.11. - Klo 9-14 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat helmikuussa 2016

Lähitori Kuusela tapahtumat helmikuussa 2016 Lähitori Kuusela tapahtumat helmikuussa 2016 Viikko 5 (1.2. 7.2.) Ma 1.2. - Klo 9.00-14.00 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen Minna Rantanen, Kela Läntinen vakuutuspiiri TYKS 17.5.2016 Saajat Vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen / vaativan lääkinnällisen

Lisätiedot

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen.

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen. Raskausajan valmennukset Suuhygienistin ja fysioterapeutin valmennus Suuhygienisti ohjaa suun hyvinvointiin liittyvistä asioista. Fysioterapeutin valmennuksessa opastetaan ergonomiasta, raskausajan liikunnasta

Lisätiedot

Alkaa klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani

Alkaa klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani Alkaa 9.1.2018 klo 13 14.30, jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, 87100 Kajaani Alkaa 9.1. jatkuen 6.2., 6.3., 3.4., klo10 11.30 Paikka: entinen Osuuspankki Alkaa 10.1.

Lisätiedot