TOIMINTARAPORTTI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTARAPORTTI 1.1.-30.6.2010"

Transkriptio

1 TOIMINTARAPORTTI Projektikoodi A30676 Projektille on asetettu ohjausryhmä, jonka tehtävänä on seurata, ohjata ja valvoa projektin toimintaa ja rahoituksen käyttöä sekä johtoryhmä, joka ohjaa projektin toteuttamista ja tekee linjauksia toteuttamistavasta ja hankkeiden aikataulutuksesta. Paketti projektin johtoryhmän tehtävänä on myös PARAS hankkeen loppuun saattaminen. Kokoukset seurantajakson aikana: Kokousten lkm Johtoryhmä 2 Ohjausryhmä 4 Projektitiimi 1 krt / vko - laajennettu tiimi 9 Henkilöstöryhmä 2 Projektin toiminnasta viestitään verkkosivuilla: Seurantajakson aikana julkaistiin kuusi uutiskirjettä, joista tiedotettiin myös laajalla sähköpostijakelulla luottamus- ja virkamiehille sekä yhteistyökumppaneille. Lisäksi projektin Facebook ryhmän sivuilla julkaistaan projektin ajankohtaisia asioita ja siellä on myös mahdollisuus keskusteluun. Projektijohtaja osallistui alkuvuonna jokaisen kunnan johtoryhmän kokoukseen. Aiheena olivat PAKETTI -projektin tilannekatsaus ja kuntien osallistuminen sekä odotukset projektilta. Projektin toteutus: 1. Päijät-Hämeen tuottavuusohjelman käyttöönotto (case sote toimiala) Ohjausryhmä on aiemmin hyväksynyt Mittariston laatiminen sosiaali- ja perusterveydenhuollon toimialalle raportin jatkotoimenpiteiksi seuraavat: Sovitaan yhteisestä terminologiasta Sovitaan yhteisistä valtakunnallisen tason mittareista Sovitaan yhteisestä mittariston käytöstä Kehitetään toimintaa yhdessä Kilpailutuksen perusteella Cerion Solutions Oy valittiin laatimaan Sosiaali- ja terveyssektorin mittaristo kuntajohtajille. Työ toteutetaan välisenä aikana. PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO, PL 50, (Hämeenkatu 9 A), Lahti, p ,

2 2. Päijät-Hämeen terveysliikuntastrategian toteuttaminen Toteuttaja: Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry, Sopimus: Toteuttajan tehtävänä on: 1. Kuntakohtaisten terveysliikunnan toimenpidesuunnitelmien laatiminen ja käynnistämisen edistäminen 2. Maakunnallisen liikuntaneuvonnan rahoituksen selvittäminen 3. Maakunnallinen viestintäsuunnitelma ja palvelujen tarjonta 4. Liikuntaolosuhteiden ja liikuntapalveluiden koordinaatio Toteutunut 2010 Vuoden 2010 ensimmäisen kuuden kuukauden aikana ovat kuntakohtaiset terveysliikunnan toimenpidesuunnitelmat valmistuneet ja hyväksytty 11 kunnassa. Ainoastaan Hartolan toimenpidesuunnitelma on vielä kesken. Toimenpideohjelma esiteltiin Padasjoen, Nastolan ja Artjärven kunnanvaltuustoille. Terveysliikuntakunniksi ovat tähän mennessä julistautuneet Asikkala, Heinola ja Padasjoki. Maakunnallisen liikuntaneuvontahankkeen hankesuunnitelma ja talousarvio on valmistunut alkuvuonna. Hankkeen jatkosta tehdään yhteistyötä LAKES:in Hyvinvointiklusterin kanssa tavoitteena yhdistää em. hanke ja LAKES:in Liikunta-apteekkihanke ja etsiä tälle hankkeelle rahoitus. Keväällä valmistui Maakunnan terveysliikuntastrategian viestintäsuunnitelma. Terveysliikunnan sihteeristö Sihteeristö on kokoontunut alkuvuonna kerran. Kokouksessa kuultiin asiantuntijapuheenvuorot (Olli J. Heinonen, Risto Kuronen) ja käytiin läpi hankkeen tilannekatsaus. 3. Päijät-Hämeen henkilöstölinjaukset Ohjausryhmän päätöksen mukaisesti SeutuHenki -ryhmä toimii henkilöstölinjausten asiantuntijaryhmänä ja toteutusta varten Lahden kaupungin palvelukseen palkattiin osa-aikaiseksi työntekijäksi projektisihteeri Raisa Kujala. Lahden kaupungin kanssa allekirjoitettiin sopimus henkilöstöpalvelujen kehittämisestä Päijät-Hämeessä. Sopimus on voimassa Sopimuksen mukaiset toteuttajan tehtävät ovat: Kuntien vetovoimaisuutta työnantajana kehittävien toimenpiteiden suunnittelu, toteuttaminen ja vaikutusten seuranta Kuntien aloitteesta syntyvien kuntien ja kuntayhtymien yhteisen koulutuksen ja valmennuksen suunnittelu, koordinointi ja toteuttaminen yhteistyössä alueen koulutusorganisaatioiden kanssa Yhteisiin kuntatyömarkkinoihin 2015 vision innovointi ja valmistelu muut PAKETTI -ohjausryhmän määrittelemät henkilöstölinjauksiin liittyvät toimeksiannot 2

3 PAKETTI - KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI Lahdessa järjestetyn DuuniExpo rekrytointi- ja verkostoitumismessujen tarkoituksena oli auttaa kävijöitä verkostoitumaan ja helpottaa yritysten rekrytointia. Yhteisellä messuosastolla olivat mukana Hollolan kunta yhdessä Peruspalvelukeskus Oivan kanssa, Nastolan kunta sekä Lahden kaupungista kaupunginsairaala, kotihoito ja henkilöstöpalvelut. Yleisenä tavoitteena oli kunta-alan houkuttelevuuden lisääminen ja kunta-alan monipuolisten ammattien tutuksi tekeminen tulevaisuuden tekijöille. Kesätyönhaku toteutettiin Nexstaff rekrytointijärjestelmällä Heinolassa, Hollolassa ja Lahdessa. Tarkoituksena oli kokeilla yhteneväistä hakukanavaa useammassa kunnassa ja jatkossakin helpottaa hakeutumista useampaan Päijät-Hämeen kuntaan töihin samanaikaisesti. Muutoksen kohtaamisen seminaari päättäjille ja henkilöstölle järjestettiin Lahdessa. Tilaisuudessa oli 60 osallistujaa eri kunnista ja kuntayhtymistä. Keväällä 2010 suunniteltiin Helsingin Sanomissa julkaistavaa Päijät-Hämeen kuntien ja kuntayhtymien yhteistä rekrytointi-ilmoitusta, joka on tarkoitus julkaista kolme kertaa syksyllä Seurantajakson aikana valmisteltiin syksyllä 2010 TE-toimistolla järjestettävää Rekrytempausta. Lisäksi seurattiin tiiviisti Kuntarekry -hankkeen etenemistä. Työnhakijoille Kuntarekry.fi-palvelu kokoaa syksystä 2010 lähtien valtakunnallisesti yhteen osoitteeseen kunta-alan avoimia työpaikkoja, sijaisuuksia, keikkatöitä, harjoittelupaikkoja ja kesätöitä. 4. Taiteen perusopetus (Musiikin opetus Asikkalassa ja Padasjoella) Musiikin perusopetuksesta Asikkalassa ja Padasjoella vastaa tällä hetkellä pääosin Asikkalan musiikkiopisto (ASMO), jonka toimintaa ylläpitää kannatusyhdistys. Toiminta rahoitetaan kuntien avustuksilla sekä opiskelijamaksuilla. Osana PAKETTI projektia selvitettiin mahdollisuutta siirtää Asikkalan ja Padasjoen musiikin opetus Wellamo-opiston hoidettavaksi. Mahdolliset muutokset edellyttävät Asikkalan ja Padasjoen sivistyslautakuntien päätöksiä, kuntien ja ASMOn neuvotteluja sekä kuntien ja Wellamo-opiston neuvotteluja ja sopimusta. Asiaa selvitti musiikin opettaja Frans Winstén Wellamo-opistosta ja selvitystä varten asetettiin ohjausryhmä, jonka puheenjohtajana toimi Juha Leppioalho. Jäseninä Riitta Koskenkangas (ASMO), Immo Virtanen (ASMO), Esa Rouvila (Padasjoki), Mari Ylä- Sankola-Peltola (Wellamo), Hannu Marjamäki (Wellamo), Päivikki Tapiola (Wellamo) ja Lauri Kuukasjärvi (PAKETTI). Ryhmä kokoontui neljä kertaa. Opettajien perehdytys oli Selvitys on valmis ja sen ovat käsitelleet Asikkalan sivistyslautakunta ja Padasjoen sivistyslautakunta Kumpikin kunta päätti, ettei sopimusta Asikkalan Musiikkiopiston kanssa irtisanota, vaan sopimusta jatketaan entisin ehdoin. 3

4 5. Kirjastostrategia Kirjasto- ja tietopalvelustrategian toteuttamisen tavoitteena on ottaa käyttöön kuntien yhteinen toimintaympäristö ja infrastruktuuri toukokuussa Seudullisella kirjastoyhteistyöllä lisätään palveluiden laatua (takaa asukkaille laajan ja monipuolisen kirjastoaineiston saatavuuden). Keskitetyt palvelut ja kokoelmien tehokas yhteiskäyttö lisäävät kirjasto- ja tietopalveluiden tuottavuutta ja tehokkuutta. Päijät-Hämeen seudulliseen kirjastoyhteistyöhankkeeseen kuuluvat kaikki maakunnan kunnat Artjärveä lukuun ottamatta. Seudullisen kirjastoyhteistyön valmisteluun ja koordinointiin ja toimenpiteiden edistämiseen palkataan projektikoordinaattori. PAKETTI -projektista kohdistetaan resursseja Seudullisen kirjastoyhteistyön valmisteluun ja koordinointiin vuosille 2010 ja 2011 osa-aikaisen henkilön palkkaamiseen korkeintaan euroa. 6. Vesihuoltoyhteistyö Viimeistään vuonna 2012 on päivitettävä kuntakohtaiset vesihuollon suunnitelmat, joiden tausta-aineistoksi on tarpeen päivittää Päijät-Hämeen vesihuollon yleissuunnitelma vuodelta Toukokuussa 2010 käynnistettiin keskustelut vesihuollon yhteistyömahdollisuuksista. Tavoitteena on päivittää maakunnan vesihuollon yleissuunnitelma sekä kuntakohtaiset vesihuollon kehittämissuunnitelmat. 7. Rakennusvalvontayhteistyö Päijät-Hämeen pohjoisen kuntien: Asikkalan, Hartolan, Heinolan, Padasjoen ja Sysmän kesken on keskusteltu yhteistyöstä rakennusvalvonnassa. Keväällä Heinola ja Hartola päättivät odottaa Asikkala-Padasjoki-Sysmä palveluyhteistyöselvityksen tuloksia ja mahdollisten pilotointien tuloksia. 8. SOTE tilaajien yhteistyö Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveystoimen tilaajien verkostoyhteistyön selvittäminen, jonka tavoitteena on uudenlaisen verkostomaisen tilaajamallin kehittäminen. Valmistelutyöryhmä kokoontui keväällä 2010 kaksi kertaa. Kesäkuun kokouksessa esiteltiin kuntarakenteista riippumaton tilaajaorganisaatiomalli, joka esitellään elokuussa projektin ohjausryhmälle. 4

5 9. Päijät-Hämeen kuntien intra- ja extranet -järjestelmä Seudullinen intra- ja extranet järjestelmä on valmistelussa ja hankkeeseen ovat sitoutuneet Hollola, Kärkölä, Lahti, Nastola, Orimattila ja Padasjoki. Hanke toteutetaan vuosina ja tämän hetken toteutusaikataulun mukaisesti kustannukset ajoittuvat vuosille 2010 ja Kuntaosuudet laskutetaan kunnilta toteutuneiden kustannusten ja seudullisen tietohallinnon kanssa laadittavan sopimuksen mukaisesti. Järjestelmän hankinnan siirtyminen viivästyttää hankkeen toteutusta, joten kesäkuussa 2010 PAKETTI projektin ohjausryhmä pienensi hankintaan varattua määrärahaa 25%:lla. Hankintailmoitus julkaistiin kesäkuussa ja hankintapäätös tehdään syksyllä Kuntien ja sosiaali- ja terveysalan järjestöjen yhteistyö Tavoitteena järjestöjen toiminnan ja erityisosaamisen entistä parempi hyödyntäminen kuntien ja sosiaali- ja terveyspiirin kesken. Kumppanuussopimukseen ja EU:n teemavuoteen liittyen järjestettiin yhteistyössä Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton (STKL) kanssa Sosiaalipoliittinen foorumi Lähes 80 osallistujaa koonneen seminaarin teemana oli köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjuminen. Keväällä jatkettiin Turvallisten perheiden Päijät-Häme hankkeeseen (Lahden Ensi- ja Turvakoti ry:n hanke) liittyvän seminaarisarjan suunnittelua syksyksi Kuntaidentiteetti Päijät-Hämeessä toteutettavan maakunnallisen Kuntaidentiteettiselvityksen tavoitteena on löytää ihmisiä yhdistäviä piirteitä maantieteellisellä alueella, joka on rajautunut kunnaksi, seurakunnaksi tai maakunnaksi. Tutkimuksessa haetaan mahdollista yhteistä henkistä pääomaa ja ns. me-henkeä tai sellaisen taustalla olevia ajatuksia, tekoja tai asioita paikallistasolla. PAKETTI projektin osana toteutettiin selvitykseen sisältyvän kyselyosio, jolla on tarkoitus saada selville päijäthämäläisten mielipiteitä alueen identiteetin syntymisestä. Kyselylomake lähetettiin eri kuntiin n henkilölle syksyllä 2009 ja kyselyn tulokset ovat parhaillaan analysoitavina. Raportin valmistelu keskeytyi ennalta arvaamattomasta syystä keväällä 2010, jonka jälkeen on etsitty ratkaisua sen toteuttamiseksi. Tavoitteena on saada raportti valmiiksi vuoden 2010 aikana. 5

6 12. Ilmasto-ohjelma Päijät-Hämeen ilmasto- ja energiaohjelma valmistellaan PAKETTI-projektin johdolla yhteistyössä Aalto-yliopiston IMMU-hankkeen, kuntien ympäristövastaavien ja Päijät- Hämeen liiton kanssa. Kuntien yhteisessä ohjelmassa on tarkoitus käsitellä energian tuotantoa ja kulutusta, liikennettä, teollisuutta, maataloutta ja metsänhoitoa. DI Tapio Ojanen palkattiin projektiin huhtikuun alusta 2010 valmistelemaan Ilmasto- ja energiaohjelmaa. Suunnitelma Ilmasto- ja energiaohjelman laatimisesta valmistui keväällä ja se esiteltiin touko-kesäkuussa PAKETTI -projektin johtoryhmälle ja ohjausryhmälle, Lahden seudun ilmastotyöryhmälle sekä maakunnan ja kuntien kaavoituksesta vastaaville henkilöille. PAKETTI -projekti ja kuntien ympäristövastaavat kokoontuivat kaksi kertaa ja kasvihuonekaasupäästöjen laskennasta järjestettiin erillinen asiantuntijapalaveri. Tapio Ojanen osallistui IMMU-hankkeen Ilmasto-ohjelmasta toimintaan -seminaariin, Tampereen ilmastokonferenssiin, ympäristöministeriön Kevätneuvokkiin, Aaltoyliopiston Ilmastoaalto-seminaariin, Tulevaisuudentutkimuksen seuran juhlaseminaariin, Suomen ympäristökeskuksen HINKU-seminaariin, Kestävää energiaa Hämeestä - hankkeen ohjausryhmän kokoukseen ja kahteen maakuntaliittojen tuulivoimapalaveriin. 13. Normaaliolojen erityistilanteiden organisointi Kuntakohtainen organisointi normaaliolojen erityistilanteissa ei nykyisissä organisaatioissa ole enää toimiva järjestelmä. Kärkölän kunnanjohtaja Seppo Huldénin johdolla kokoontunut asiantuntijatyöryhmän valmisteli uudelleen organisointimallin, joka esiteltiin ohjaus- ja johtoryhmälle touko-kesäkuussa. Ohjausryhmä lähetti organisointimallin kuntiin toimenpiteitä ja organisointia varten. 14. Maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alueet, selvitys Laki maaseutuhallinnon järjestämisestä kunnissa ( /210) edellyttää, että kunnan on muodostettava maaseutuhallinnon tehtävien hoitamiseksi toiminnallinen kokonaisuus, jonka alueella toimii vähintään 800 maatalouden tukihakemuksen tehnyttä luonnollista henkilöä tai yhteisöä (maatalousyrittäjä). Projektin ohjausryhmä perusti Päijät-Hämeen yhteistoiminta-alueen selvittämistä varten ohjausryhmän, jonka puheenjohtajaksi nimettiin Sysmän kunnanjohtaja Marketta Kitkiöjoki. Selvityksen ohjausryhmä nimesi selvityksen tekijäksi Kärkölän maaseutusihteeri Heimo Mattilan. Selvitys valmistuu mennessä. 15. UusiKunta viestintäpalvelut UusiKunta hankkeen viestintäpalvelut toteutettiin PAKETTI projektin Rakenteet ja kuntayhteistyö toimenpidekokonaisuudesta (3. kori). Rahoitusta jatkettiin kuntajakoselvityksen loppuun saakka ( ).. 6

7 16. Asikkala-Padasjoki-Sysmä selvitys Asikkalan, Padasjoen ja Sysmän kunnat selvittivät mahdollisuuksia sivistystoimen, teknisen toimen ja tukipalvelujen toimintojen uudelleen organisointiin. Tavoitteena ovat pysyvät kustannussäästöt sekä palveluiden maantieteellisen saatavuuden ja sijaisjärjestelyiden turvaaminen. Yhteistyöselvitys on tarkoitettu kuntarakenneneutraaliksi ja se tehtiin lähipalveluiden pidemmän aikavälin turvaamisen näkökulmasta maantiede huomioiden. Selvityksessä esitetään erilaisia yhteistyömuotoja, joilla kuntien kustannuksia voidaan alentaa. Yhteistyön parantaminen vaatii toimenpiteitä, jotka edellyttävät erillistä valmistelua täytäntöönpanoa varten. Kesäkuussa 2010 valmistunut raportti on selvityksen ohjausryhmän suositus kunnille tarvittavista toimenpiteistä. Henkilöstön kuulemiset järjestetään kuntien omana toimintana. Selvitys esiteltiin johtoryhmälle Raideliikenteen vaikutukset elinkeinoelämälle Raideliikenteen kehittämissuunnitelmat Lahden ja Kouvolan välillä sekä myös Pietarin suuntaan lisäävät ratayhteyksien merkitystä erityisesti elinkeinoelämälle, ja projektin ohjausryhmä piti tärkeänä, että alueen raideliikenteen vaikutukset elinkeinoelämälle selvitettäisiin. Selvityksen toteuttamista ohjaa työryhmä, puheenjohtajanaan Nastolan kunnanjohtaja Pauli Syyrakki. Selvitykseen osallistuvat kunnat: Heinola, Hollola, Kärkölä, Lahti, Nastola ja Orimattila. Raideliikenneselvityksen tekijäksi valittiin kilpailutuksen perusteella Pöyry Finland Oy ja selvitys valmistuu Kansainvälinen yhteistyö International Quality Congress for Local Authorities järjestettiin Gentin kaupungissa Belgiassa. Kongressin aiheena oli kunnalliset palvelut, niiden laadun arviointi ja parantaminen. Kongressiin osallistuivat Jaana Simola ja Lauri Kuukasjärvi, jotka tutustuivat laadun arvioinnin ja parantamisen hankkeisiin sekä neuvottelivat CAF-menetelmän sopivuudesta kehittämistyön arviointiin mm. EIPAn johtaja, prof. Marga Pröhlin kanssa pidettyyn Lifelong Learning seminaariin Brysselissä osallistui 65 elinikäisestä oppimisesta kiinnostunutta asiantuntijaa 16 eri EU-maasta. Seminaarin puheenjohtajana ja yhtenä alustajana oli projektijohtaja Jaana Simola. EU-komissio valmistelee EU:n liikunta- ja terveysohjelmaa, johon liittyen projektijohtaja ja Brysselin toimiston johtaja aloittivat Brysselissä syksyllä 2010 järjestettävän kansainvälisen seminaarin valmistelun. Seminaariin valmistuu Päijät-Hämeen terveysliikuntastrategian englanninkielinen versio Päijät-Häme Health and Sport Exercise 7

8 Strategy , jonka käännöstyö aloitettiin keväällä. Terveysliikuntaseminaarin ja -strategia ovat esillä myös syksyn Open Days-viikolla Brysselissä. 19. Jatkuva arviointi PAKETTI projektin sisäinen arviointi toteutetaan CAF menetelmällä yksityiskohtaisen arviointipisteytyksen avulla. CAF on julkisen sektorin organisaatioille tarkoitettu yleisen tason laadunarviointityökalu, jota voidaan muokata oman organisaation tarpeisiin. Sen käyttöä laajassa projektissa ei tiettävästi ole aiemmin kokeiltu, joten haasteellisena tavoitteena on kokeilla, voiko organisaatioissa ja organisaatioiden osissa käytettyä arviointimallia käyttää laajassa, monta prosessia käsittävässä projektissa. Raportti arvioinnista valmistuu syksyllä. Lahdessa Jaana Simola projektijohtaja 8

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PAKETTI KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI Ohjausryhmä 4/2010 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko klo 12.00 13.05 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Sisällysluettelo 1.

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PAKETTI KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI Ohjausryhmä 12/2009 PÖYTÄKRIJA Aika: Keskiviikko klo 12.55 14.15 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Sisällysluettelo 1.

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PAKETTI KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI Ohjausryhmä 3/2010 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko klo 14.35 15.30 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Sisällysluettelo 1.

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PAKETTI KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI Ohjausryhmä 1/2011 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko klo 12.00 13.30 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Sisällysluettelo 1.

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko 11.11.2009 klo 12.00 13.20 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko 11.11.2009 klo 12.00 13.20 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PAKETTI KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI Ohjausryhmä 11/2009 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko klo 12.00 13.20 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Sisällysluettelo 1.

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Ohjausryhmä 1/2010. Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Sisällysluettelo. Ohjausryhmä 1/2010. Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PAKETTI KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI Ohjausryhmä 1/2010 MUISTIO Aika: Keskiviikko klo 12.00 13.35 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Sisällysluettelo 1. Kokouksen

Lisätiedot

Päijät-Hämeen ilmasto- ja energiaohjelma. PAKETTI johtoryhmä Tapio Ojanen

Päijät-Hämeen ilmasto- ja energiaohjelma. PAKETTI johtoryhmä Tapio Ojanen Päijät-Hämeen ilmasto- ja energiaohjelma PAKETTI johtoryhmä 3.6.2010 Tapio Ojanen Päijät-Hämeen liitto, Hämeenkatu 9 A, 15110 LAHTI www.paijat-hame.fi/paketti Päijät-Hämeen ilmasto- ja energiaohjelma Aikataulu:

Lisätiedot

projektijohtaja Jaana Simola

projektijohtaja Jaana Simola projektijohtaja Jaana Simola 9.9.010 Päijät-Hämeen liitto, Hämeenkatu 9 A, 15110 LAHTI www.paijat-hame.fi/paketti Valtakunnallinen Kunta- ja palvelurakenneuudistushanke 1.10.005-15..006 Peruskuntamalli,

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PAKETTI KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI Ohjausryhmä 7/2010 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko klo 12.00 13.05 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Sisällysluettelo 1.

Lisätiedot

JOHTORYHMÄN KOKOUS 2/2010. Sisällysluettelo PAKETTI - KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI. Aika Torstai klo

JOHTORYHMÄN KOKOUS 2/2010. Sisällysluettelo PAKETTI - KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI. Aika Torstai klo PAKETTI - KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI JOHTORYHMÄN KOKOUS 2/2010 Aika Torstai klo 14.00 16.20 Paikka Ravintola Casseli, Borupinraitti, Lahti Sisällysluettelo 1. Kokouksen avaus... 4 2.

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko 17.8.2011 klo 13.15 14.45 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko 17.8.2011 klo 13.15 14.45 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PAKETTI KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI Ohjausryhmä 4/2011 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko klo 13.15 14.45 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Sisällysluettelo 1.

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PAKETTI KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI Ohjausryhmä 8/2010 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko klo 12.00 13.40 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Sisällysluettelo 1.

Lisätiedot

Projektijohtaja Jaana Simola, Päijät-Hämeen liitto Projektikoordinaattori Maija Väkeväinen, Päijät-Hämeen liitto, sihteeri

Projektijohtaja Jaana Simola, Päijät-Hämeen liitto Projektikoordinaattori Maija Väkeväinen, Päijät-Hämeen liitto, sihteeri PAKETTI - KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI JOHTORYHMÄN KOKOUS 1/2010 PÖYTÄKIRJA Aika Tiistai 16.3.2010 klo 13.30 15.15 Paikka Läsnä Ravintola Casseli, Borupinraitti, Lahti Maakuntahallituksen

Lisätiedot

Päijät Hämeen kuntajakoselvitys ajankohtaiskatsaus

Päijät Hämeen kuntajakoselvitys ajankohtaiskatsaus Päijät Hämeen kuntajakoselvitys ajankohtaiskatsaus 2.12.2009 Henkilöstöryhmä Jaana Simola UusiKunta sihteeristö Kuhmoinen Hartola Sysmä Padasjoki Asikkala Heinola Hämeenkoski Hollola Lahti Nastola Kärkölä

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko 14.10.2009 klo 12.00 12.58 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko 14.10.2009 klo 12.00 12.58 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PAKETTI KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI Ohjausryhmä 10/2009 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko klo 12.00 12.58 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Sisällysluettelo 1.

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko 13.10.2010 klo 12.00-13.50 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko 13.10.2010 klo 12.00-13.50 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PAKETTI KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI Ohjausryhmä 6/2010 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko klo 12.00-13.50 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Sisällysluettelo 1.

Lisätiedot

PAKETTI - KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI. Aika Torstai 8.1.2009 n. klo 16.00 17.30 Paikka Aalborg, Tanska

PAKETTI - KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI. Aika Torstai 8.1.2009 n. klo 16.00 17.30 Paikka Aalborg, Tanska PAKETTI - KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI OHJAUSRYHMÄ 1/2009 PÖYTÄKIRJA Aika Torstai 8.1.2009 n. klo 16.00 17.30 Paikka Aalborg, Tanska Osallistujat Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta, Lahti,

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko 7.4.2010 klo 12.15 13.30 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko 7.4.2010 klo 12.15 13.30 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PAKETTI KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI Ohjausryhmä 2/2010 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko klo 12.15 13.30 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Sisällysluettelo 1.

Lisätiedot

Aika: Perjantai klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Aika: Perjantai klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PAKETTI KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI OHJAUSRYHMÄ 6/2009 PÖYTÄKIRJA Aika: Perjantai klo 10.00 13.30 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Läsnä: Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PAKETTI KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI Ohjausryhmä 5/2010 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko klo 12.00 14.20 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Sisällysluettelo 1.

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko 8.6.2011 klo 9.30 11.00 Paikka: Sibeliustalo, Haapa -kabinetti

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko 8.6.2011 klo 9.30 11.00 Paikka: Sibeliustalo, Haapa -kabinetti PAKETTI KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI Ohjausryhmä 3/2011 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko klo 9.30 11.00 Paikka: Sibeliustalo, Haapa -kabinetti Sisällysluettelo 1. Kokouksen avaus... 2 2. Läsnäolijoiden

Lisätiedot

JOHTORYHMÄN KOKOUS 3/2010. Sisällysluettelo PAKETTI - KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI. Aika Keskiviikko 29.9.2010 klo 13.00 14.

JOHTORYHMÄN KOKOUS 3/2010. Sisällysluettelo PAKETTI - KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI. Aika Keskiviikko 29.9.2010 klo 13.00 14. PAKETTI - KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI JOHTORYHMÄN KOKOUS 3/2010 Aika Keskiviikko klo 13.00 14.50 Paikka Sibeliustalo, Lahti Kuusi kabinetti Sisällysluettelo 1. Kokouksen avaus... 4 2.

Lisätiedot

Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PAKETTI KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI OHJAUSRYHMÄ 7/2009 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko klo 12.00 14.20 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Läsnä: Poissa: Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Hiihtomuseon auditorio Anjariitta Carlson

Hiihtomuseon auditorio Anjariitta Carlson Hiihtomuseon auditorio 6.5.2013 Anjariitta Carlson Yhteistoimintasopimuksen (2013-2016) tarkoitus: kehittää kunnallisia sivistyspalveluita yhteistyössä, ennakoiden ja osaamisresurssia jakamalla yhteneväisen

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUIDEN TOIMIKUNNAN 1. KOKOUS. 9.2.2010 Lahti. nykytila, tavoitteet, palveluiden kuvaus

SIVISTYSPALVELUIDEN TOIMIKUNNAN 1. KOKOUS. 9.2.2010 Lahti. nykytila, tavoitteet, palveluiden kuvaus SIVISTYSPALVELUIDEN TOIMIKUNNAN 1. KOKOUS 9.2.2010 Lahti Selvittäjän toiveet toimikunnalle: A. Tiivis informaatio: nykytila, tavoitteet, palveluiden kuvaus B. Rajaus muihin toimikuntiin C. Aikataulu: Mitä

Lisätiedot

Toiminta-alue on Päijät-Häme. Sivu 1 / 6

Toiminta-alue on Päijät-Häme. Sivu 1 / 6 Yhteistyösopimus työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun järjestämisestä Päijät-Hämeessä 1 Sopimuksen tarkoitus ja sisältö Tällä sopimuksella sovitaan niistä edellytyksistä, ehdoista ja toimintatavoista,

Lisätiedot

Päijät Hämeen kuntaliitos. Miksi maakunnan kokoinen kunta

Päijät Hämeen kuntaliitos. Miksi maakunnan kokoinen kunta Päijät Hämeen kuntaliitos Miksi maakunnan kokoinen kunta Kuntajakoselvityksessä olevat kunnat Kuhmoinen Hartola Padasjoki Asikkala Heinola Hämeenkoski Hollola Lahti Nastola Kärkölä Mihin tähdätään Päijät

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko 7.12.2011 klo 12.00 13.20 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko 7.12.2011 klo 12.00 13.20 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PAKETTI KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI Ohjausryhmä 5/2011 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko klo 12.00 13.20 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Sisällysluettelo 1.

Lisätiedot

YHTEENVETO Hyte-verkoston 1. tapaamisesta

YHTEENVETO Hyte-verkoston 1. tapaamisesta YHTEENVETO Hyte-verkoston 1. tapaamisesta Keskiviikko 21.2 2018 Klo 12-15.30 Wanha Herra, Metelinmäen kabinetti Lahti Osallistujat Asikkala: Matti Kettunen Hartola: Johanna Huttunen Hollola: Antti Anttonen

Lisätiedot

INFOTILAISUUS HENKILÖSTÖLLE

INFOTILAISUUS HENKILÖSTÖLLE PAKETTI - KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI INFOTILAISUUS HENKILÖSTÖLLE Päijät-Hämeen henkilöstö- ja talouspalvelukeskus - HETA 25.11.2011 Roope Rauhalinna Katrina Harjuhahto-Madetoja FCG Finnish

Lisätiedot

Aika: Perjantai klo Paikka: Lahden kaupungintalo, valtuuston esittelyhuone, 3.krs. Harjukatu 31, Lahti

Aika: Perjantai klo Paikka: Lahden kaupungintalo, valtuuston esittelyhuone, 3.krs. Harjukatu 31, Lahti UusiKunta Päijät-Hämeen kuntajakoselvitys Sivistyspalveluiden toimikunta Muistio2/2010 UusiKunta Sivistyspalveluiden toimikunnan kokous 2/2010 Aika: Perjantai 19.3.2010 klo 9.15-11.50 Paikka: Lahden kaupungintalo,

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN VÄLIAIKAISHALLINNON VALMISTELEVA KOKOUS

PÄIJÄT-HÄMEEN VÄLIAIKAISHALLINNON VALMISTELEVA KOKOUS PAIKALLA: JÄSENET Jari Parkkonen, Päijät-Hämeen liitto Eetu Salunen, Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä Ismo Rautiainen, Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä Sari Lahti, Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä Timo Louna,

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSSEKTORIN MITTARISTO KUNTAJOHTAJILLE

SOSIAALI- JA TERVEYSSEKTORIN MITTARISTO KUNTAJOHTAJILLE PAKETTI - KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI TARJOUSPYYNTÖ 18.5.2011 SOSIAALI- JA TERVEYSSEKTORIN MITTARISTO KUNTAJOHTAJILLE Hankintayksikkö Yhteyshenkilö Hankintamuoto Päijät-Hämeen liitto,

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Aika: Perjantai 11.9.2009 klo 12.15 14.05 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginvaltuuston esittelyhuone

Sisällysluettelo. Aika: Perjantai 11.9.2009 klo 12.15 14.05 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginvaltuuston esittelyhuone PAKETTI KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI Ohjausryhmä 9/2009 PÖYTÄKIRJA Aika: Perjantai klo 12.15 14.05 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginvaltuuston esittelyhuone Sisällysluettelo 1. Kokouksen

Lisätiedot

Musiikin laajan taiteen perusopetuksen kokonaisuus Asikkalassa ja Padasjoella

Musiikin laajan taiteen perusopetuksen kokonaisuus Asikkalassa ja Padasjoella Musiikin laajan taiteen perusopetuksen kokonaisuus Asikkalassa ja Padasjoella PAKETTI / Johtoryhmä 16.3.2010 Rehtori Mari Ylä-Sankola-Peltola Hankerahoitus ajalle 1.8.2009 30.9.2010 / 17 000 euroa Tausta:

Lisätiedot

Elinkeinojen edistämistä kunnassa vai kehittämisyhtiössä Case Lahti. Kuntamarkkinat Kaupunkikehitysjohtaja Olli Alho Lahden kaupunki

Elinkeinojen edistämistä kunnassa vai kehittämisyhtiössä Case Lahti. Kuntamarkkinat Kaupunkikehitysjohtaja Olli Alho Lahden kaupunki Elinkeinojen edistämistä kunnassa vai kehittämisyhtiössä Case Lahti Kuntamarkkinat 12.9.2018 Kaupunkikehitysjohtaja Olli Alho Lahden kaupunki Tausta Edellinen uudistus 2013 alusta -> seudullinen kehitysyhtiö

Lisätiedot

17 Päijät-Häme. 17.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

17 Päijät-Häme. 17.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 17 Päijät-Häme 17.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 17.1. PÄIJÄT-HÄME Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 3 kpl Taajaan asutut: 3 kpl Maaseutumaiset: 5 kpl Päijät-Hämeen

Lisätiedot

Projektin toteutuminen Projektijohtaja Jaana Simola. Päijät-Hämeen liitto, Hämeenkatu 9 A, LAHTI

Projektin toteutuminen Projektijohtaja Jaana Simola. Päijät-Hämeen liitto, Hämeenkatu 9 A, LAHTI Projektin toteutuminen 9.10.2009 Projektijohtaja Jaana Simola Päijät-Hämeen liitto, Hämeenkatu 9 A, 15110 LAHTI www.paijat-hame.fi/paketti Tuottavuusohjelma Tuottavuusmittariston kehittäminen ja käyttöönottoon

Lisätiedot

SEUDULLISET YRITYSPALVELUT SOPIMUS ETELÄ-PÄIJÄNTEEN SEUTU

SEUDULLISET YRITYSPALVELUT SOPIMUS ETELÄ-PÄIJÄNTEEN SEUTU SEUDULLISET YRITYSPALVELUT SOPIMUS ETELÄ-PÄIJÄNTEEN SEUTU Sopimuksen tausta Päijät-Hämeen seudullisen kehittämisyhtiörakenteen muuttuminen 1.1.2013 aiheuttaa muutoksia myös Seudullisten yrityspalvelujen

Lisätiedot

sivistystoimen kehittäminen Päijät-Hämeen kunnissa vuosina

sivistystoimen kehittäminen Päijät-Hämeen kunnissa vuosina Käsitelty ja hyväksytty sivistystoimenjohtajien ohjausryhmässä 16.5.2012. Sopimus päivitetty Hollolan ja Hämeenkosken kuntaliitoksen sekä Lahden ja Nastolan uuden kunnan muodostamisen osalta 1.1.2016 vuoden

Lisätiedot

LAHDEN ALUEEN KEHITTÄMISYHTIÖ OY. LAKES Lahden alueen kilpailukykyelinkeinostrategia

LAHDEN ALUEEN KEHITTÄMISYHTIÖ OY. LAKES Lahden alueen kilpailukykyelinkeinostrategia LAHDEN ALUEEN KEHITTÄMISYHTIÖ OY LAKES Lahden alueen kilpailukykyelinkeinostrategia 2009-2015 Lahden alueen kilpailukyky- ja elinkeinostrategia 2009-2015 VISIO 2015: Suomen ympäristötehokkain ja yritysystävällisin

Lisätiedot

Projektisuunnitelman mukaan projektin johtoryhmään kuuluvat Päijät-Hämeen kuntien hallitusten ja valtuustojen puheenjohtajat, kuntayhtymien edustajat,

Projektisuunnitelman mukaan projektin johtoryhmään kuuluvat Päijät-Hämeen kuntien hallitusten ja valtuustojen puheenjohtajat, kuntayhtymien edustajat, PAKETTI KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI OHJAUSRYHMÄ 4/2009 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko 11.3.2009 klo 12.40 13.20 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Läsnä: Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Lahden Vihreät vpj. Hannu Mieskolainen, Suomen Vihreät Hämeen piirijärjestö

Lahden Vihreät vpj. Hannu Mieskolainen, Suomen Vihreät Hämeen piirijärjestö PAKETTI - KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI JOHTORYHMÄN KOKOUS 3/2009 PÖYTÄKIRJA Aika Perjantai klo 10.00 11.20 Kahvi klo 9.30-10.00 Paikka Läsnä Hotelli Cumulus, Vapaudenkatu 24, Lahti Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Yhteistoimintasopimus maaseutuhallinnon tehtävien järjestämisestä

Yhteistoimintasopimus maaseutuhallinnon tehtävien järjestämisestä Yhteistoimintasopimus maaseutuhallinnon tehtävien järjestämisestä Yhteistoimintasopimuksen sopijaosapuolet: Maaseutuhallinnon järjestämisvastuun tällä sopimuksella luovuttavat kunnat: Hartolan kunta, Heinolan

Lisätiedot

Päijät-Hämeen kuntien yhteistyö sivistyspalvelut. 13.2.2013 Anjariitta Carlson

Päijät-Hämeen kuntien yhteistyö sivistyspalvelut. 13.2.2013 Anjariitta Carlson Päijät-Hämeen kuntien yhteistyö sivistyspalvelut Päijät-Hämeen kuntien yhteistyö sivistyspalvelut Yhteistyö on toiminnallista kehittämistä Kehittämistoimenpiteistä päätetään yhdessä - jokainen kunta tekee

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTASOPIMUS (LUONNOS LSJLmalli) LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN LUPAVIRANOMAINEN

YHTEISTOIMINTASOPIMUS (LUONNOS LSJLmalli) LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN LUPAVIRANOMAINEN 1 28.11.2016 YHTEISTOIMINTASOPIMUS (LUONNOS LSJLmalli) LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN LUPAVIRANOMAINEN 1 SOPIMUKSEN SOPIJAOSAPUOLET JA TARKOITUS Tämän sopimuksen sopijaosapuolia ovat Asikkalan,

Lisätiedot

Valtion erityinen kuntajakoselvitys

Valtion erityinen kuntajakoselvitys Valtion erityinen kuntajakoselvitys Päijät Hämeen UusiKunta Kunnanvaltuustojen seminaari Lahti 3.11.2009 Ylijohtaja Päivi Laajala Kuntien yhdistymiset 2008 2009 ja yhdistymisselvitykset Yhdistymisselvitys

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin? Risto Kuronen LT Asiantuntijalääkäri Päijät-Hämeen perusterveydenhuollon yksikkö

Miten tästä eteenpäin? Risto Kuronen LT Asiantuntijalääkäri Päijät-Hämeen perusterveydenhuollon yksikkö Miten tästä eteenpäin? Risto Kuronen LT Asiantuntijalääkäri Päijät-Hämeen perusterveydenhuollon yksikkö Terveydentilaa määrittävät Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä Keskeistä hyvinvoinnin

Lisätiedot

kokemuksia palvelusetelistä

kokemuksia palvelusetelistä Päijäthämäläisiä kokemuksia palvelusetelistä 31.5.2010 Pirjo Nieminen toiminnanjohtaja Päijät-Hämeen hyvinvointipalvelujen i i l kehitys ry Palveluneuvontaa ikääntyville Taustaa Lahden seudun palvelusetelikokeilu

Lisätiedot

MAAKUNTAVALTUUSTON SEMINAARI 6.6.2011

MAAKUNTAVALTUUSTON SEMINAARI 6.6.2011 MAAKUNTAVALTUUSTON SEMINAARI 6.6.2011 Aluesuunnittelupäällikkö Riitta Väänänen SEMINAARIN OHJELMA 9.00 Maakuntakaavatyön tilanne, Riitta Väänänen Maakuntakaavatyön tilanne Kaupan suunnittelukysymykset

Lisätiedot

Edellisen kokouksen muistio on lähetetty ohjausryhmän jäsenille kokouksen jälkeen.

Edellisen kokouksen muistio on lähetetty ohjausryhmän jäsenille kokouksen jälkeen. PAKETTI KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI OHJAUSRYHMÄ 3/2009 PÖYTÄKIRJA Aika: Tiistai 10.2.2009 klo 14.30 16.00 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Läsnä: Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Mikä on Päijät-Hämeen ilmasto- ja energiaohjelma?

Mikä on Päijät-Hämeen ilmasto- ja energiaohjelma? PAKETTI - KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI Suunnitelma, päivitetty 12.11.2010 Mikä on Päijät-Hämeen ilmasto- ja energiaohjelma? Ilmasto- ja energiaohjelman puitteissa tuotetaan maakunnallinen

Lisätiedot

Toimintaohjelman kehittämisalueita on yhdeksän:

Toimintaohjelman kehittämisalueita on yhdeksän: Sivistyslautakunta 55 18.05.2016 Joensuun seudun kasvatuksen ja koulutuksen toimintaohjelma 2016-2020 155/20.201/2016 Sivistyslautakunta 18.05.2016 55 Joensuun seudun seitsemän kuntaa, Ilomantsi, Joensuu,

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTASOPIMUS sivistystoimen seudullisen kehittämisverkoston toiminnan vakiinnuttamiseksi Päijät -Hämeen alueelle vuosina

YHTEISTOIMINTASOPIMUS sivistystoimen seudullisen kehittämisverkoston toiminnan vakiinnuttamiseksi Päijät -Hämeen alueelle vuosina 10. helmikuuta 2016 YHTEISTOIMINTASOPIMUS sivistystoimen seudullisen kehittämisverkoston toiminnan vakiinnuttamiseksi Päijät -Hämeen alueelle vuosina 2017-2021 Sopimuksen osapuolet Päijät-Hämeen kunnat

Lisätiedot

Ravintola Casseli, Lahti Borupinraitti 4, Lahti (Sibeliustalon vieressä, Vesijärven satamassa)

Ravintola Casseli, Lahti Borupinraitti 4, Lahti (Sibeliustalon vieressä, Vesijärven satamassa) PAKETTI - KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI JOHTORYHMÄN KOKOUS 2/2009 PÖYTÄKIRJA Aika 11.6.2009 klo 15.00 16.50 Kahvi klo 14.30 15.00 Paikka Läsnä Ravintola Casseli, Lahti Borupinraitti 4,

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä Keskeistä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toiminnan turvaamisessa on maakunnallinen rakenne, joka mahdollistaa yhdessä tekemisen monella tasolla ja

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa. Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen

Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa. Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen 19.4.2016 Maakunnan tilanne Maakunnan kunnat ovat antaneet lausuntonsa hallituksen marraskuisiin linjauksiin helmikuussa 2016:

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN TERVEYSLIIKUNTASTRATEGIA

PÄIJÄT-HÄMEEN TERVEYSLIIKUNTASTRATEGIA PÄIJÄT-HÄMEEN TERVEYSLIIKUNTASTRATEGIA Aluejärjestöt Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry (PHLU) Alueellinen liikunnan ja urheilun järjestö, toimimme 16 kunnan alueella Päijät-Hämeessä Olemme yksi 15 aluejärjestöstä

Lisätiedot

ORIVESI-JUUPAJOKI KUNTALIITOSSELVITYS. Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää.

ORIVESI-JUUPAJOKI KUNTALIITOSSELVITYS. Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää. Viestintäsuunnitelma Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää. Tiedottamisessa noudatetaan hyvän kunnallisen tiedottamisen periaatteita. Kuntalain

Lisätiedot

KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma 2009-2010. A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen

KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma 2009-2010. A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen TA 1 KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma 2009-2010 A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen C) Palvelualue: Vapaa-aikakeskus D) Vastuuhenkilö: Tapio Miettunen

Lisätiedot

MAAKUNNALLISEN TERVEYSLIIKUNTASTRATEGIAN TOTEUTUS KUNTATASOLLA ERI TOIMIALOJEN YHTEISTYÖNÄ 15.9.2011. Asikkalan liikuntapalvelut Matti Kettunen

MAAKUNNALLISEN TERVEYSLIIKUNTASTRATEGIAN TOTEUTUS KUNTATASOLLA ERI TOIMIALOJEN YHTEISTYÖNÄ 15.9.2011. Asikkalan liikuntapalvelut Matti Kettunen MAAKUNNALLISEN TERVEYSLIIKUNTASTRATEGIAN TOTEUTUS KUNTATASOLLA ERI TOIMIALOJEN YHTEISTYÖNÄ 15.9.2011 Asikkalan liikuntapalvelut Matti Kettunen PÄIJÄT-HÄMEEN TERVEYSLIIKUNTASTRATEGIA 2009-2020 Terveysliikunnan

Lisätiedot

Päijät-Hämeen kuntien yhteistoiminta. vuonna 2009.

Päijät-Hämeen kuntien yhteistoiminta. vuonna 2009. Katsaus Päijät-Hämeen kuntien yhteistoiminta sivistystoimen kehittämiseksi vuonna 2009. Anjariitta Carlson 10.12.2009 Vaiheistettu suunnitelma sivistystoimen palvelutuotannon kehittämiseksi: Päijät-Hämeen

Lisätiedot

14.4. 2015 Mai-Brit Salo

14.4. 2015 Mai-Brit Salo 14.4. 2015 Mai-Brit Salo Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry (PHLU) Alueellinen liikunnan ja urheilun järjestö, toimimme 18 kunnan alueella Päijät-Hämeessä Olemme yksi 15 aluejärjestöstä Autamme urheiluseuroja

Lisätiedot

Mikä on Päijät-Hämeen ilmasto- ja energiaohjelma?

Mikä on Päijät-Hämeen ilmasto- ja energiaohjelma? PAKETTI - KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI Suunnitelma 3.6.2010 Mikä on Päijät-Hämeen ilmasto- ja energiaohjelma? Ilmasto- ja energiaohjelman puitteissa tuotetaan maakunnallinen ilmastonmuutoksen

Lisätiedot

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyspiiri

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyspiiri Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyspiiri Miten turvataan sosiaalipalvelujen osuus sosiaali- ja terveyspiirissä? Anu Olkkonen-Nikula Koti- ja asumispalvelujen johtaja Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen TOIMIELIN SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSTOIMEN HALLINTO 211Sivistystoimen hallinto Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen Osaamisen, harrastamisen ja kulttuurin Terveyden ja elämänhallinnan Strategianäkökulmat:

Lisätiedot

Perusopetuksen laatukriteerityö maakunnallisena yhteistyönä. Helsinki 8.2.2011 Anjariitta Carlson, Pirjo Hepo-oja

Perusopetuksen laatukriteerityö maakunnallisena yhteistyönä. Helsinki 8.2.2011 Anjariitta Carlson, Pirjo Hepo-oja Helsinki 8.2.2011 Anjariitta Carlson, Pirjo Hepo-oja Mistä kaikki alkoi? Yhteistyöhön ja luottamukseen pienin askelein, suunnittelua, työnjakoa ja vertaistukea Konkreettisia asioita konkreettisiin tarpeisiin

Lisätiedot

Johtamisen kehittäminen koko toimialalle jatkuu. Kehittämisessä huomioidaan henkilöstövaihdokset.

Johtamisen kehittäminen koko toimialalle jatkuu. Kehittämisessä huomioidaan henkilöstövaihdokset. Sivistyslautakunta Toiminta-ajatus Padasjoen kunta tuottaa laadukkaita sivistystoimen peruspalveluita. Tavoitteena on kasvattaa lapsia ja nuoria vastuuntuntoiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä tukea kaikkia

Lisätiedot

AJANKOHTAISKATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN

AJANKOHTAISKATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme AJANKOHTAISKATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN @Jari_Parkkonen #PHliitto v. 2.2 Valtakunnallinen valmistelutilanne: Esivalmistelun ohjeistamiskirje toukokuun

Lisätiedot

Kyläkulttuuria paikallisuus vahvistuu 12.3.2009 Sysmä

Kyläkulttuuria paikallisuus vahvistuu 12.3.2009 Sysmä Kyläkulttuuria paikallisuus vahvistuu 12.3.2009 Sysmä Vapaan sivistystyön laki: Tarkoituksena on elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta tukea yksilöiden persoonallisuuden monipuolista kehittymistä

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTASOPIMUS LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN LUPAVIRANOMAINEN

YHTEISTOIMINTASOPIMUS LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN LUPAVIRANOMAINEN 1 21.6.2017 YHTEISTOIMINTASOPIMUS LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN LUPAVIRANOMAINEN 1 SOPIMUKSEN SOPIJAOSAPUOLET JA TARKOITUS Tämän sopimuksen sopijaosapuolia ovat Asikkalan, Hartolan, Hollolan,

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA

VIESTINTÄSUUNNITELMA 1 (5) ETELÄ-KARJALAN KUNTARAKENNESELVITYS Kuntajohtajien työvaliokunta 17.12.2013 Ohjausryhmä 21.1.2014 Sisältö 1. TAUSTAA JA SELVITYKSEN ORGANISOINTI... 2 2. VIESTINNÄN TAVOITE JA VASTUUT... 2 Tavoite

Lisätiedot

Oma Häme kuntakierros Forssa

Oma Häme kuntakierros Forssa Oma Häme kuntakierros Forssa 23.8.2016 www.omahäme.fi Miksi Sote- ja maakuntauudistus > Hyvinvointi ja terveyserot vähenevät > Asiakaskeskeiset, kustannustehokkaat ja vaikuttavat palvelut Integraatio Sote-palvelut

Lisätiedot

Päijät-Hämeen LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA

Päijät-Hämeen LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA Päijät-Hämeen LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA LAPE-päivät 9.10.2018 TAMPERE Hanna Ruokamo Sosiaalialan osaamiskeskus Verso PHHYKY TAUST Kuntien yhteinen toimintaa koskeva suunnitelma lasten ja

Lisätiedot

Kanta-Hämeen sote 2016

Kanta-Hämeen sote 2016 Kanta-Hämeen sote 2016 Markku Puro 8.12.2015 Hämeen parasta kehittämistä! I. 2015 saavutukset II. Hahmotelma 2016-2018 III. Vuosi 2016 tarkennettuna 1. Tavoitetilan määrittely 2. Osallisuuden varmistaminen

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄN MAANKÄYTÖN TARPEET -RYHMÄ

ELINKEINOELÄMÄN MAANKÄYTÖN TARPEET -RYHMÄ ELINKEINOELÄMÄN MAANKÄYTÖN TARPEET -RYHMÄ 11.1.2012 Aluesuunnittelupäällikkö Riitta Väänänen Maakuntakaavan yleisesittely Keskeiset vaikuttimet: Ilmaston muutos ja siihen varautuminen Liikenneverkon ja

Lisätiedot

KUUMA-seutu liikelaitos

KUUMA-seutu liikelaitos KUUMA-johtokunta 14.3.2018 12 Liite 12d KUUMA-seutu liikelaitos Toiminta- ja talouskertomus 2017 KUUMA-johtokunta 14.3.2018 7.3.2018 Antti Kuusela Toimintakertomus tiiviisti 1/3 KUUMA-seutu liikelaitoksen

Lisätiedot

TEKNISEN JA YMPÄRISTÖSEKTORIN TUOTTAVUUDEN JA VAIKUTTA- VUUDEN MITTARISTO

TEKNISEN JA YMPÄRISTÖSEKTORIN TUOTTAVUUDEN JA VAIKUTTA- VUUDEN MITTARISTO PAKETTI - KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI 13.5.2011 TARJOUSPYYNTÖ TEKNISEN JA YMPÄRISTÖSEKTORIN TUOTTAVUUDEN JA VAIKUTTA- VUUDEN MITTARISTO Hankintayksikkö Yhteyshenkilöt Päijät-Hämeen liitto,

Lisätiedot

1 Teknisen ja ympäristötoimen mittareiden laatiminen

1 Teknisen ja ympäristötoimen mittareiden laatiminen Teknisen ja ympäristötoimen mittareiden laatiminen Liikenneväyliä ja yleisiä alueita koskeva mittariprojekti Päijät-Hämeen kunnissa PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO PAKETTI Kuntien palvelurakenteiden kehittämisprojekti

Lisätiedot

Aluetyöverkosto Lahti Ville Majala Päijät-Hämeen liitto, projektikoordinaattori

Aluetyöverkosto Lahti Ville Majala Päijät-Hämeen liitto, projektikoordinaattori Aluetyöverkosto Lahti 26.9.2017 Ville Majala Päijät-Hämeen liitto, projektikoordinaattori Maakuntauudistuksen tavoitteena 1. Sovittaa yhteen valtion aluehallinto ja maakuntahallinto 2. Luoda tarkoituksenmukainen

Lisätiedot

Yhteistoimintasopimus jätehuoltoviranomaisena toimimisesta

Yhteistoimintasopimus jätehuoltoviranomaisena toimimisesta Khall. 02.10.2017 151 liite nro. 2 Sopimus D/1117/00.04.01.02.00/2017 Yhteistoimintasopimus jätehuoltoviranomaisena toimimisesta 1. Sopimuksen osapuolet Tämän sopimuksen sopijaosapuolina ovat seuraavat

Lisätiedot

LIIKENNETURVALLISUUSTYÖ KUNNISSA VUONNA 2013 LAPIN LIIKENNETURVALLISUUSTOIMIJA 2013/11/13

LIIKENNETURVALLISUUSTYÖ KUNNISSA VUONNA 2013 LAPIN LIIKENNETURVALLISUUSTOIMIJA 2013/11/13 LIIKENNETURVALLISUUSTYÖ KUNNISSA VUONNA 2013 TOIMIJATYÖN TAVOITTEET 2013-2015 Ylläpitää aktiivista ja näkyvää liikenneturvallisuustyötä Kehittää tiedotusta eri keinoin Aktivoida kuntaryhmien toimintaa

Lisätiedot

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ HYVINVOINTIJOHTAMISELLA ONNISTUMISEN POLUILLE JA HYVÄÄN ARKEEN LAPISSA KOULUTUS 2.4.2014 Sinikka Suorsa Vs.suunnittelija

Lisätiedot

Kuva: Työttömät (ml. lomautetut) työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskusalueella vuosina 2000-2010

Kuva: Työttömät (ml. lomautetut) työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskusalueella vuosina 2000-2010 Hämeen ELY-keskus tiedottaa TOUKOKUUN TYÖLLISYYSKATSAUS Julkaistavissa 22.6.2010 klo 9.00 Hämeen työttömyyden kehitys vuoden 2005 tasolla Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien (Hämeen ELY-keskuksen toimialue)

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu 2016 Päivitetty 22.11.2016/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2011 2016 2 Hämeen ELY-keskuksen

Lisätiedot

Haapajärvi 7701 Kärsämäki 2922 Pyhäjärvi 6008 Reisjärvi 3008 Yhteensä (06/10)

Haapajärvi 7701 Kärsämäki 2922 Pyhäjärvi 6008 Reisjärvi 3008 Yhteensä (06/10) Peruspalvelukuntayhtymä Selänne Haapajärvi 7701 Kärsämäki 2922 Pyhäjärvi 6008 Reisjärvi 3008 Yhteensä 19639 (06/10) Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Lasten ja perheiden palvelut KUNNAT Ympäristö-

Lisätiedot

Oma Häme -hankkeen väliraportti

Oma Häme -hankkeen väliraportti Oma Häme -hankkeen väliraportti Tiedotustilaisuus 24.5.2016 Jukka Lindberg, projektipäällikkö Hämeen liitto www.omahäme.fi Missä menee Oma Häme hanke? Tiivistelmä: Sote III.sta Oma Häme hankkeeksi kevään

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ TÄMÄN VUOKSI SISOTE 1. Palapeli nimeltä Lapsen elämä: - Lapsi päivähoidossa klo 7-17, missä ja miten klo 17-07? Ja lomat, viikonloput? - Lapsi

Lisätiedot

Katsaus teknisten ja ympäristöpalveluiden nykytilaan 2.2.2010

Katsaus teknisten ja ympäristöpalveluiden nykytilaan 2.2.2010 Katsaus teknisten ja ympäristöpalveluiden nykytilaan 2.2.2010 Kokonaispinta ala (km 2 ) Padasjoki 13 % Asikkala 14 % Nastola 7 % Lahti 3 % Hartola 12 % Kärkölä 5 % Kuhmoinen 17 % Heinola 15 % yhteensä

Lisätiedot

Tilanne Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa

Tilanne Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa Tilanne 18.11. Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa OYS 1) Lappi: Lapin liiton nimeämällä järjestöneuvottelukunnalla on iso rooli soteuudistuksen valmistelutyössä. Järjestöneuvottelukunnan

Lisätiedot

Kokonaisuuden hallinta ja ilmastonmuutos kunnan päätöksenteossa -hanke

Kokonaisuuden hallinta ja ilmastonmuutos kunnan päätöksenteossa -hanke Kokonaisuuden hallinta ja ilmastonmuutos kunnan päätöksenteossa -hanke Anu Kerkkänen, projektitutkija, Kuntaliitto Kuntien 5. ilmastokonferenssi 5.-6.5.2010, Tampere tavoitteena parantaa kuntien edellytyksiä

Lisätiedot

Biokaasua liikenteeseen. Hankesuunnitelma tiedonvälityshankkeelle

Biokaasua liikenteeseen. Hankesuunnitelma tiedonvälityshankkeelle Hankesuunnitelma tiedonvälityshankkeelle Laadittu Pohjois-Karjalan liikennebiokaasuverkoston kehityshankkeessa 14.8.2012 1. Tiivistelmä tiedonvälityshankkeen tarkoituksena on auttaa samaan aikaan Pohjois-

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ PARAS-LAIN VELVOITTEIDEN JATKAMISESTA

LAUSUNTOPYYNTÖ PARAS-LAIN VELVOITTEIDEN JATKAMISESTA LAUSUNTOPYYNTÖ PARAS-LAIN VELVOITTEIDEN JATKAMISESTA Sosiaali- ja terveysministeriö on valmistellut esityksen laiksi Paras-lain velvoitteiden jatkamisesta. Kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetussa

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, kesäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, kesäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, kesäkuu 2016 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 26.7.2016/Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella

Lisätiedot

HÄMEEN TYÖLLISYYSTILANTEESTA

HÄMEEN TYÖLLISYYSTILANTEESTA HÄMEEN TYÖLLISYYSTILANTEESTA HÄMEEN ELINIKÄISEN OHJAUKSEN YHTEISTYÖRYHMÄN KOKOUS 31.3.2016 Sanna Paakkunainen / Hämeen ELY-keskus Häme 2015 ka. 25 203 (osuus 7,2 %) Häme 2014 ka. 23 796 2 Häme 2015 ka.

Lisätiedot

Tiina Tuurnala Merenkulkulaitos. Paikkatietomarkkinat Helsingin Messukeskus

Tiina Tuurnala Merenkulkulaitos. Paikkatietomarkkinat Helsingin Messukeskus Tiina Tuurnala Merenkulkulaitos Paikkatietomarkkinat 3.11.2009 Helsingin Messukeskus 9.11.2009 on paikkatietoinfrastruktuurin toteuttamiseen ja hyödyntämiseen liittyvän tiedon ja kokemusten vaihdon foorumi.

Lisätiedot

Erkkilän palvelutalo, Kärkölä. Osoite Vanhatie 12 B 2, Järvelä. Läsnä Eija Koivuniemi Läntinen perusturvapiiri, sosiaali- ja terveysjohtaja

Erkkilän palvelutalo, Kärkölä. Osoite Vanhatie 12 B 2, Järvelä. Läsnä Eija Koivuniemi Läntinen perusturvapiiri, sosiaali- ja terveysjohtaja Hollolan kunta / Muistio 2/2013 1 (5) n kokous Aika Keskiviikko 29.5.2013 kello 18.00 Paikka Erkkilän palvelutalo, Kärkölä. Osoite Vanhatie 12 B 2, Järvelä. Läsnä Eija Koivuniemi, sosiaali- ja terveysjohtaja

Lisätiedot

Maakuntavalmistelun poliittinen ohjaus ja linjaus (.2017 kyselyn pohjalta) Maakuntahallitus ohjaa Erillinen poliittinen ohjausryhmä ohjaa, maakuntahallitus tekee päätökset VATE-työryhmä tai muu ohjaa,

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2015

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2015 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2015 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2015 Julkaisuvapaa 20.10.2015 kello 9.00 Työttömyys kasvoi Hämeessä, mutta maltillisemmin kuin maassa keskimäärin Kanta-

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Uudenmaan maakuntauudistuksen ICT- hankkeen tilannekatsaus

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Uudenmaan maakuntauudistuksen ICT- hankkeen tilannekatsaus Maakuntahallitus 11 12.02.2018 Maakuntahallitus 123 04.06.2018 Uudenmaan maakuntauudistuksen ICT- hankkeen tilannekatsaus 510/04.00.02/2016, 15/00.00.00/2018 MHS 12.02.2018 11 Tiivistelmä Tulevan Uudenmaan

Lisätiedot