45. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Keskustan terveysaseman uuden toimintamallin valmistelu 3

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "45. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 2. 48. Keskustan terveysaseman uuden toimintamallin valmistelu 3"

Transkriptio

1 1 HÄMEENLINNAN SEUDUN KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ YHTYMÄHALLITUS KOKOUSKUTSU 3/2008 Kokousaika kello Kokouspaikka Viipurintie 1-3, G-rakennuksen ruokala Käsiteltävät asiat 45. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjan tarkastajien valinta Asioiden käsittelyjärjestys Keskustan terveysaseman uuden toimintamallin valmistelu Uudistuva kaupunki Vuoden 2007 tilinpäätöksen ylitykset Vuoden 2007 tilinpäätöksen hyväksyminen Toiminnan ja talouden toteutuma 1 2 / Hämeenlinnan kaupungin ja kuntayhtymän talousarvion varaus vuodelle Parolan ja Pappilanniemen hammashoitolat Kehittämisohjelman päättäminen Hämeenlinnan seudun kansanterveystyön kuntayhtymän lausunto sairaanhoitopiirin taloussuunnitelmaan Oman henkilökunnan ja ulkopuolisten ruokailu kuntayhtymän ruokalassa Yhtymähallituksen tiedoksi merkittävät asiat Virkamiesten päätökset Kahden kuntayhtymän omaisuusselvityksen tekeminen 23

2 2 HÄMEENLINNAN SEUDUN KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ YHTYMÄHALLITUS Esityslista - Pöytäkirja nro 3/2008 Aika klo Paikka Saapuvilla Pääterveysasema, Viipurintie 1-3, G-rakennuksen ruokala Yhtymähallituksen puheenjohtaja Maija Oksanen, jäsenet Anna-Kaisa Häppölä, Matti Hämäläinen, Kari Ventola, Heikki Koskela, Eeva Iso-Sipilä, Jarmo Vainio (Katriina Laaksosen varajäsen) ja Markku Nieminen (Sylvi Vuorisen varajäsen) Lisäksi olivat läsnä yhtymävaltuuston I varapuheenjohtaja Raija Niemi ( :t 45-48), ylilääkäri Markku Nurmikari, STAKES:n henkilöstöpäällikkö Simo Kokko, sosiaali- ja terveystoimen toimialajohtaja Jukka Lindberg ja hallinto- ja talousjohtaja Rauno Lehtonen Puheenjohtaja Pöytäkirjanpitäjä Maija Oksanen Rauno Lehtonen 45. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen HTJ Yhtymähallitus toteaa kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden. Päätös: Yhtymähallitus totesi yksimielisesti kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 46. Pöytäkirjan tarkastajien valinta Pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla. Yhtymähallituksen pöytäkirjat vuonna 2008 tarkastetaan kokouksen jälkeisenä perjantaina kuntayhtymän kirjaamossa klo Pöytäkirjan tarkastaa kaksi kullakin kerralla tähän tehtävään valittua yhtymähallituksen jäsentä. HTJ Yhtymähallitus valitsee kaksi jäsentään suorittamaan pöytäkirjan tarkastuksen.

3 3 Päätös: Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin yksimielisesti Markku Nieminen ja Matti Hämäläinen. 47. Asioiden käsittelyjärjestys HTJ Asiat käsitellään esityslistan mukaisessa järjestyksessä. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. 48. Keskustan terveysaseman uuden toimintamallin valmistelu Valmistelija: johtava ylilääkäri Marina Erhola, p. (03) Yhtymähallitus Keskustan terveysaseman lääkärin vastaanotoille on ollut vaikea päästä, koska kiireettömien ajanvarausten jono on ollut useita viikkoja. Suurin syy ongelmaan on väestön ikärakenteen mukanaan tuomat haasteet ja palvelujen kysynnän määrä suhteessa tarjontaan. Alueen asukkaista 19,7 % on 75-vuotta täyttäneitä, kun keskimäärin Hämeenlinnassa sen ikäisiä on 9,2 % väestöstä. Yhteispäivystyksen käyttöönoton jälkeen terveysasema on pystynyt hoitamaan pääosan äkillisesti sairastuneista potilaista, koska sairaanhoitajien määrää on lisätty. Jono kiireettömään hoitoon on liian pitkä ja toimintakonseptia täytyy muuttaa. Keskustan terveysasemalle valmistuu uusitut toimitilat huhtikuussa 2008, mikä mahdollistaa uudentyyppisen toiminnan sitten, kun toimitilat ovat valmiit. Tässä yhteydessä on mahdollista lisätä terveysasemalla työskentelevien lääkäreiden ja hoitajien määrää. Alustavasti on suunniteltu, että asemalla työskentelisi viisi lääkäriä, viisi avosairaanhoidon sairaanhoitajaa ja yksi kansanterveyshoitaja sekä yksi terveyskeskusavustaja. Henkilökuntalisäys on mahdollista siten että, Vanajaveden terveysaseman ja Keskustan terveysaseman alueita tarkistetaan samalla. Uudentyyppiselle toimintamallille voidaan asettaa mm. seuraavia tavoitteita: 1. Väestön hoitoon pääsyn parantaminen

4 4 2. Työvoiman saatavuuden turvaaminen 3. Henkilöstöryhmien välisen työnjaon optimointi (lääkäri/hoitaja) 4. Toiminnan tuottavuuden parantaminen Uusi toimintamalli on toistaiseksi vasta hahmottumassa. Alustavia keskusteluja on kuitenkin jo käyty sekä lääkärikunnan että hoitohenkilökunnan kanssa. Henkilökunta on valmis osallistumaan muutoksen suunnitteluun ja toteutukseen. Keskeisenä periaatteena on sairaanhoitajien työpanoksen lisääminen ja suuntaaminen sekä äkillisesti sairastuneiden että pitkäaikaissairaiden hoitoon. Vastaanottoaikoja uudelleen järjestelemällä ja ryhmittelemällä on mahdollista parantaa terveysaseman palvelukykyä. Toiminnan seurantaa varten otetaan käyttöön nykyistä kuvaavampia laatu- ja prosessimittareita. Toiminnan tuottavuutta ja sen muutoksia on myös pystyttävä mittaamaan. Toimintamallin kehittäminen edellyttää a) muutoksia nykyiseen väestövastuumalliin sekä b) sairaanhoitajien täydennyskoulutusta ja toimenkuvien tarkastamista sekä c) entistä konkreettisempaa palvelutarjonnan määrittämistä sekä siihen sisältyvää kustannuslaskentaa. Koska kehitettävä malli on myös valtakunnallisesti uusi, edellyttää valmistelu ulkopuolisen erityisasiantuntemuksen käyttämistä, siihen tarvittava rahoitus katetaan vuoden 2007 kehittämismäärärahoista. JYL Päätös Yhtymähallitus keskustelee toimintamallin kehittämisestä ja merkitsee valmistelun tämänhetkisen tilanteen tiedokseen. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti Yhtymähallitus Valmistelija: avoterveydenhuollon ylilääkäri Markku Nurmikari, p. (03) Keskustan terveysaseman toimintamallin uudistamista on valmisteltu yhdessä terveysaseman henkilöstön kanssa. Valmistelutyössä on ollut konsultteina STAKES:ista kehittämispäälliköt Simo Kokko ja Erja Wiili-Peltola. Uusi toimintamalli eroaa nykyisestä väestövastuisesta mallista neljässä suhteessa.

5 5 1. Alueen väestö jaetaan jatkuvassa hoidossa oleviin hoitosuunnitelma-asiakkaisiin ja muuhun alueen väestöön. Hoitosuunnitelma-asiakkaille nimetään oma lääkäri ja oma hoitaja. 2. Itse vastaanotto jaetaan potilaan käyntisyyn mukaan kolmeen osaan, hoitosuunnitelma-asiakkaiden hoitoon, päivystysluonteisesti hoitoa tarvitsevien hoitoon ja muuhun ajanvarausvastaanottoon. 3. Vastaanottotyötä ryhmitellään uudella tavalla. 4. Lääkäreiden ja hoitajien työnjakoa muutetaan siten, että sairaanhoitajien vastuuta potilaiden hoidossa lisätään. Uusitut toimitilat valmistunevat alkukesällä Uudentyyppinen toiminta on tarkoitus aloittaa elokuun alussa. Tässä yhteydessä tapahtuu myös henkilöstön siirtymisiä muista toimipisteistä Keskustan asemalle ja Keskustan aseman ja Vanajaveden aseman välistä aluejakoa on tarkistettava. Ennen toiminnan alkamista myös lääkäreiden ja hoitohenkilöstön palkkausjärjestelmiä on muutettava uutta toimintamallia paremmin tukevaksi. Uusi palkkausjärjestelmä on jo työn alla ja etsitään ky:n kannalta kustannusneutraalia ratkaisua. STAKES:n kehittämispäällikkö Simo Kokko tulee esittelemään uutta toimintamallia kokoukseen. Liitteenä 1 a on tiivistelmä Hämeenlinnan keskustan vastaanottomallin kehittämissuunnitelmasta. VSJYL Yhtymähallitus merkitsee Keskustan terveysaseman toimintamallin valmistelun nykyvaiheen tiedokseen. Päätös: STAKES:n kehittämispäällikkö Simo Kokko oli esittelemässä uutta toimintamallia. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Raija Niemi poistui kokouksesta klo Uudistuva kaupunki Sosiaali- ja terveystoimen toimialajohtaja Jukka Lindberg tulee kertomaan ajankohtaiset asiat uudistuvasta Hämeenlinnasta.

6 6 HTJ Yhtymähallitus merkitsee tietoonsa saatetuksi toimialajohtaja Jukka Lindberg esityksen. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Samalla yhtymähallitus päätti asettaa liitteeksi 1 c esityksessä esitellyn uuden toimintaorganisaatiokaavion. 50. Vuoden 2007 tilinpäätöksen ylitykset Valmistelija: hallinto- ja talousjohtaja Rauno Lehtonen, p. (03) Hallintosäännön 19 :ssä on määräyksiä taloudellisuudesta ja tulosvastuusta seuraavasti: Talousarvioon tehtävät muutokset on esitettävä yhtymävaltuustolle talousarviovuoden aikana. Talousarviovuoden jälkeen talousarvion muutoksia voidaan käsitellä vain poikkeustapauksissa. Tilinpäätöksen allekirjoittamisen jälkeen talousarvion muutosehdotusta ei voida yhtymävaltuustolle tehdä. Määrärahan muutosesityksessä on selvitettävä myös muutoksen vaikutus toiminnallisiin tavoitteisiin ja tuloarvioihin. Vastaavasti toiminnallisia tavoitteita tai tuloarvioita koskevassa muutosesityksessä on selvitettävä muutoksen vaikutus määrärahoihin. Vuoden 2007 talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa kohdassa kaksi (2) on talousarvion ja käyttösuunnitelman sitovuus sekä muuttamisesta sanottu seuraavaa: Yhtymävaltuustoon nähden ovat sitovia palveluosastojen toimintatuotot ja toimintakulut sekä kuntamaksut yhteensä. Yhtymähallitukseen nähden ovat sitovia palveluyksikköjen toimintatuotot ja toimintamenot yhteensä. Palveluosastojen toiminta on suunniteltava ja toteutettava hyväksyttyjen määrärahojen mukaisesti. Palveluosaston johtaja on vastuussa siitä, että palveluosaston yksikköjen toiminta toteutuu yksikölle hyväksyttyjen määrärahojen mukaisesti. Laskujen hyväksymiseen oikeutettu on henkilökohtaisesti vastuussa talousarvion ja sitä koskevien määräysten ja ohjeiden noudattamisesta. Talousarvioon tehtävistä muutoksista päättää yhtymävaltuusto ja talous-arvion käyttösuunnitelmaan tehtävistä muutoksista päättää yhtymähallitus.

7 7 Hämeenlinnan seudun kansanterveystyön kuntayhtymän toimintakulut ovat toteutuneet 100,8 %:esti ylitystä on yhteensä ,87 euroa ja toimintatulot ovat toteutuneet 101,0 %:sesti ylitystä ,84 euroa. Talousarvio 2007 on toteutunut hyvin. Koko kuntayhtymän ylitys on vähäinen koko talousarvioon nähden. Ylityksiä on eri palveluyksiköiden sisällä Liitteenä 1 b on vuoden 2007 tilinpäätöksen ylitykset. HTJ Yhtymähallitus päättää hyväksyä palveluyksiköiden toimintatuottojen ja toimintamenojen ylitykset. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. 51. Vuoden 2007 tilinpäätöksen hyväksyminen Valmistelija: hallinto- ja talousjohtaja Rauno Lehtonen, p. (03) Kuntalain 68 :n (2007) mukaan kuntayhtymän tilikausi on kalenterivuosi. Yhtymähallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä tilintarkastuksen jälkeen saatettava se yhtymävaltuuston käsiteltäväksi kesäkuun loppuun mennessä. Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Tätä varten tarpeelliset lisätiedot on ilmoitettava liitetiedostoissa. Tilinpäätöksen allekirjoittavat yhtymähallituksen jäsenet ja esittelijä perussopimuksen 21 :n mukaisesti. Toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta kuntayhtymässä. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisesta kunnan talouteen ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, joista ei ole tehtävä selkoa kunnan taseessa, tuloslaskelmassa tai rahoituslaskelmassa.

8 8 Jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää, toimintakertomuksessa on tehtävä selkoa talouden tasapainotuksen toteutumisesta tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman ja toimenpideohjelman riittävyydestä talouden tasapainottamiseksi. Yhtymähallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä. Yhtymähallitukselle esitetään oheisessa liitteessä nro 2 Hämeenlinnan seudun kansanterveystyön kuntayhtymän vuoden 2007 tilinpäätös (sis. toimintakertomuksen ja taseen). VSJYL/HTJ Yhtymähallitus päättää 1. allekirjoittaa vuoden 2007 tilinpäätöksen ja jättää tilinpäätöksen tilintarkastajan tarkastettavaksi. 2. saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen yhtymävaltuuston käsiteltäväksi. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. 52. Toiminnan ja talouden toteutuma 1 2 / 2008 Valmistelija: hallinto- ja talousjohtaja Rauno Lehtonen, p. (03) Toiminnan ja talouden toteutumaraportissa 1 2 / 2008 käynti- /suoritetoteutumat ovat alustavia. Tammi-helmikuun 2008 toteutuma tulisi tasaisen kertymän perusteella olla 16,7 % koko vuoden budjetoiduista kuluista ja tuotoista. Toimintatuotot ,9 % Toimintakulut ,1 % - laboratoriolasku patologian lasku tekninen huolto Yhteensä ,5 % Suoritteiden toteutuminen koko toiminnan osalta kunnittain

9 9 Hämeenlinna 17,6 % Hattula 14,9 % Hauho 13,9 % Kalvola 15,9 % Renko 19,6 % Koko kuntayhtymä 17,0 % Liitteenä 3 suoritteet ja TA-2007 toteutuminen sekä ennuste. HTJ Yhtymähallitus päättää merkitä tietoonsa saatetuksi hallinto- ja talousjohtajan talouskatsauksen tammi-helmikuulta Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. 53. Hämeenlinnan kaupungin ja kuntayhtymän talousarvion varaus vuodelle 2008 Valmistelija: hallinto- ja talousjohtaja Rauno Lehtonen, p. (03) sekä johtava ylilääkäri Marina Erhola, p. (03) Hämeenlinnan kaupunginhallitus on käsitellyt kokouksessaan toimialajohtaja Jukka Lindbergin ja PETULA:n esityksen pohjalta Hämeenlinnan kaupungin ja kuntayhtymän talousarviovarausta vuodelle Kuntayhtymän talousarviossa 2008 kaupungin maksuosuus on euroa kaupungin varausta suurempi. Hämeenlinnan kaupunginhallitus kehottaa mennessä Hämeenlinnan seudun kansanterveystyön kuntayhtymän hallitusta laatimaan toimenpidesuunnitelman, jolla Hämeenlinnan kaupungin ja kuntayhtymän talousarviovaraus vuodelle 2008 saadaan vastaamaan toisiaan. Vuoden 2008 Talousarvioprosessi Kuntayhtymän vuoden 2008 talousarvion valmistelu aloitettiin jo keväällä 2007, jolloin pidettiin yhtymähallituksen ja johtoryhmän yhteinen talousarvioseminaari. Tässä luotiin puitteet vuoden 2008 talousarviolle. Yhteistyössä kuntayhtymän palveluosastojen ja yksiköiden kanssa laadittiin koko kuntayhtymää koskevat pitkän tähtäimen alustavat strategiset tavoitteet.

10 10 Tavoitteissa painotettiin mm. että kuntayhtymän menot ja tulot pysyvät tasapainossa ja maksuvalmius on hyvä. Investoinnit ja tilaratkaisut toteutetaan suunnitelmallisesti. Kiinnitettiin huomio siihen, että henkilöstönvoimavarat ovat riittävät ja ne kohdentuvat tarkoituksenmukaisesti. Samalla osaaminen kohdentuu toiminnan ja palveluiden tarpeiden mukaisesti johtaminen on tavoitteellista ja oikeudenmukaista. Tavoitteissa korostettiin lähipalveluja. Lähipalvelut tuotetaan aluevastuumallin mukaan. Palvelut tuotetaan prosessissa sujuvasti ja tehokkaasti. Tuotetut palvelut tuotteistetaan vaiheittain ja ne perustuvat moniammatillisiin toimintamalleihin. Tärkeimmäksi tavoitteeksi asetettiin se, että asiakkaat/potilaat ovat tyytyväisiä saamaansa hoitoon ja palveluun. He kokevat hyötyneensä palveluista. Kunnat ja sidosryhmät ovat tyytyväisiä tuotettujen palvelujen määrään ja laatuun. Näillä tavoitteilla lähdettiin valmistelemaan vuoden 2008 talousarviota. Palveluosastojen ja yksiköiden kanssa käytiin läpi neljä karsintakierrosta. Talousarviosta karsittiin pois lähestulkoon kaikki uudet henkilöstölisäykset. Toteutettavaksi tulivat vain alueylilääkärin virka Lammi-Tuulos-Hauhon osalta, joille Hämeenlinnan terveyskeskus myy 50 % alueylilääkärin virasta ja 50 % työajasta sijoitettiin Hauhon terveysaseman lääkärin työhön. Hattula-Kalvola hankeen työparina toimineiden apulaisylilääkärin ja osastonhoitajan virka päätettiin vakinaistaa. Yhtymähallitus päätti lisätä yhden 50 % terveyskeskuslääkärin viran Renkoon kunnan aloitteesta. Talousarvion valmistelutyön yhteydessä päätettiin lakkauttaa Pappilanniemen sairaalasta yksi osasto, kun Keinusaaren tilat valmistuvat vuoden 2008 puolella. Talousarvion tasapainottamiseksi päätettiin myös laittaa neljä asunto-osaketta myyntiin ja poistoja päätettiin olla laskuttamatta kokonaisuudessa kuntalaskutuksessa. Lisäksi talousarvio laadittiin euroa alijäämäiseksi. Edellä esitettyjen tasapainotuskeinojen lisäksi käytiin läpi jo syksyllä 2007 seuraavat lisävaihtoehdot budjetin saattamiseksi kaupungin esitystä vastaavaksi: 1) koko henkilökunnan lomauttaminen, 2) terveysaseman/asemien sulkeminen tai 3) hoivapaikkojen lisää supistaminen. Kaupungin ja myös muiden peruskuntien kanssa käytiin useita neuvotteluja ja lopputulos oli, että hoivapaikkoja ei vähennetä lisää vuonna Henkilöstön lomautuksia ei myöskään pidetty tarkoituksenmukaisena eikä mahdollisena. Hämeenlinnan terveysasemista Kauriala päätettiin siirtää pääterveysaseman yhteyteen, mutta terveysasemien toiminnan supistamisen arvioitiin aiheuttavan tilanteen, jossa kansanterveyslain mukaiset palvelut eivät toteudu riittävässä määrin.

11 11 Kustannusten kasvua vuonna 2008 aiheuttivat erityisesti palkkaratkaisut: henkilöstön KVTES:iin sisältynyt ns. jouluraha ja Tehyn palkkaratkaisu. Vuonna 2007 perustettiin uusia toimia ja virkoja kesken kalenterivuoden. Tämä toi mukanaan merkittävän kustannusnousun vuodelle Toisaalta kuntayhtymään kohdistui kustannusten kasvupaineita myös Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän yhteispäivystyksestä toiminnan muuttuessa kokovuotiseksi. Yhteispäivystyksen kustannusten nousu oli noin euroa. Kaikkien toimenpiteiden ja useiden talousarvion karsintakierrosten jälkeen kuntayhtymän ja Hämeenlinnan kaupungin masuosuus on euroa kaupungin varausta suurempi. Koska 2008 talousarvio ei sisällä Hämeenlinnan osalta uusia vakansseja, merkittäviä lisäsäästöjä esitettyyn lukuun nähden olisi ollut saatavissa ainoastaan toiminnan merkittävällä supistamisella. Nyt esitetty säästötavoite merkitsee noin 10 keskimääräistä henkilötyövuotta tai toisaalta koko henkilöstön noin viikon lomauttamista. Koska toiminta yltää juuri ja juuri mm. hoitotakuulainsäädännön tasolle, tuo merkittävä supistaminen mukanaan selvän riskin esimerkiksi valvovien viranomaisten asettamien uhkasakkojen muodossa. Kuntayhtymässä ei käytännössä ole muuta kuin lakisääteistä toimintaa. Yhtymähallitus keskusteli jo talousarvion 2008 laatimisen yhteydessä mahdollisuudesta supistaa toimintaa Hämeenlinnan osalta. Yhtymävaltuusto käsitteli kokouksessaan talousarvioehdotusta ja hyväksyi sen yksimielisesti. Toimenpiteitä, joita ollaan jo toteuttamassa pitkän tähtäimen kustannussäästön aikaansaamiskesi Kuntayhtymä on alkukesästä 2008 siirtämässä Kaurialan terveysaseman toiminnan pääterveysasemalle, joka tuo heti säästöä mm. vuokrissa. Lisäksi Hattulan kunnassa ollaan keskittämässä hammashoitolan toiminta yhteen pisteeseen. Toukokuussa 2008 valmistuu Parolan uusi hammashoitola, johon siirtyy hammashoitolan toiminta Parolan terveysasemalta ja Pappilanniemen sairaalasta. Edellä mainitut toimenpiteet tulevat pitemmällä aikavälillä tuomaan säästöjä ja tehokkuutta.

12 12 Rekrytointivaikeudet etenkin lääkäreiden osalta on ollut pitkään haittana kuntayhtymän toiminnassa, jolloin on jouduttu turvautumaan ostolääkäreihin. Tämä toiminta tulee kalliiksi. Nyt on jo kilpailutettu koko Parolan terveysasema, joka tässä muodossa tuo todennäköisesti jonkin verran säätöä verrattuna siihen, että käytetään pelkästään ostolääkäreitä. Keskustan terveysasemalla on aloitettu uuden toimintakonseptin suunnittelu ja valmistelutyö. Keskeisenä tavoitteena on sairaanhoitajien työpanoksen lisääminen ja suuntaaminen sekä äkillisesti sairastuneiden että pitkäaikaissairaiden hoitoon. Vastaanottoaikoja uudelleen järjestelemällä ja ryhmittelemällä on mahdollista parantaa terveysaseman palvelukykyä ja vähentää ostopalvelulääkäreiden käyttöä. Toimimintamallin kehittäminen edellyttää muutoksia nykyiseen väestövastuumalliin sekä sairaanhoitajien täydennyskoulutusta ja toimenkuvien tarkastamista sekä entistä konkreettisempaa palvelutarjonnan määrittämistä sekä siihen sisältyvää kustannuslaskentaa. Uuden tyyppisen toimintamallin käyttöönotto tapahtuu 2008 elokuun alussa, kun uusien toimitilojen peruskorjaus valmistuu. Numerotietoja toiminnasta Kun tilannetta katsellaan numeroiden valossa, voidaan todeta, että suoritteiden perusteella Hämeenlinnan käyttöprosentti on helmikuun 2008 lopussa 17,6 % (tasaisen kasvun mukaan prosentti on 16,7). Liitteestä käy ilmi, että käyttö on ollut suurempaa etenkin sairaalahoidossa. Helmikuun 2008 lopussa lisälaskutuksen tarve näyttää kaikkien suoritteiden valossa Hämeenlinnan osalta olevan jo yhteensä euroa. Vuonna 2007 lisälaskutettavaa oli yhteensä ,27 euroa ja toteumaprosentti 102,5 %, liite 4. Olemme laatineet suoritteiden perusteella ennusteen viiden peruskunnan osalta suoritteiden toteutumisesta vuonna Ennusteessa lasketaan toiminnoittain ja kuukausittain toteutuneet suoritteet vuosilta ja tammi-helmikuun 2008 osalta todelliset suoritteet ja 2008 maalis-joulukuulta on ennuste muodostettu kuukausi kohtaisena keskiarvona. Tämän mukaan Hämeenlinnan kaupungin suoritteet tulevat kasvavaan talousarvion 2008 lukuihin verrattuna, liite 5.

13 13 Hämeenlinnan ja neljän muun kunnan osalta on tehty liitteen 6 mukaisen taulukko, miten maksuosuudet ovat kehittyneet vuodesta Taulukon mukaan Hämeenlinnan maksuosuus on ollut vuonna 2003 yhteensä euroa ja vuonna 2007 yhteensä euroa. Kasvu vuodesta 2003:sta 2007:ään on euroissa euroa eli 17,4 %. Keskimääräiseksi vuosikasvuksi muodostuu täten 4.3 %. Lisäksi Hämeenlinnan kaupungin perusterveydenhuollon kustannukset ovat erittäin edulliset. Kaupunki on toistuvasti ollut yksi Suomen halvimmista perusterveydenhuollon osalta kun verrataan tilannetta muihin keskisuuriin kaupunkeihin. Vertailua on suoritettu myös maksuosuuksien toteutumisesta vuosilta talousarviolukujen ja tilinpäätöslukujen välillä, liite Tästä voi todeta, että Hämeenlinnan kaupungin maksuosuus on pysynyt n. 72 %:n tuntumassa. Suoritteista voidaan todeta, liite 7, että eri toimintojen osalta on kausivaihtelua. Terveysneuvonta on hyvä esimerkki tästä siinä, suoritteiden määrä painottuu enemmän syksyyn. Vuoden 2007 tilinpäätöksestä todettakoon, että toteutuminen näyttää seuraavalta: TA07 TP07 Erotus TOT-% Toimintatuotot ,0 Toimintakulut ,8 Kuntayhtymän tilinpäätöksen 2007 mukaan toimintakulut ovat ylittyneet vain 0,8 % eli yhteensä eurolla ja toimintatuotot 1 %:lla eli eurolla, liite 8. Kuntayhtymän virkamiesjohto pitää tärkeänä talousarvion realistista laadintaa ja vastuuvirkamiesten sekä esimiesten sitouttamista talousarvioon, joka on lähtökohtaisesti laadittu niin, että kansanterveyslain mukaiset palvelut pystytään toteuttamaan. Kuntayhtymän talousarvio on laadittu alijäämäiseksi vuodelle 2008, mutta aiempaa vanhaa alijäämää ei ole. Taseessa on vanhoja yli jäämiä n euroa. Täten tilanne on talouden pidon osalta tasapainossa kuntayhtymän purkautuessa. VSJYL/HTJ Yhtymähallitus keskustelee tilanteesta ja esitys tehdään kokouksessa käydyn keskustelun jälkeen.

14 14 Keskustelun jälkeen esittelijä teki seuraavan ehdotuksen: Yhtymähallitus päättää saattaa Hämeenlinnan kaupunginhallituksen tietoon saatetuksi edellä esitetyt asiat. Lisäksi yhtymähallitus toteaa, että kuntayhtymän talouden toteutumisen seurantaa kiinnitetään entistä enemmän huomiota. Yhtymähallitus toteaa myös, että kuntayhtymän kuluista kuitenkin suurin osa on kiinteitä kuluja, kuten henkilöstökulut. Kulut, joista todella voi päättää, ovat koko kuntayhtymän talousarviosta n. 30 %. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. 54. Parolan ja Pappilanniemen hammashoitolat Valmistelija: johtava ylihammaslääkäri Sirkkasisko Arinen, p. (03) Parolan ja Pappilanniemen terveysasemien hammashoitolat suljetaan, ja niiden toiminta siirtyy uuteen yhteiseen hammashoitolaan. Yhtymähallituksen hyväksymässä tilasuunnitelmassa Hattulassa hammashuolto keskitetään Parolan keskustaan suuremmaksi kokonaisuudeksi, johon myös Pappilanniemen hammashoitola siirtyy. Yhtymähallitus on aiemmin päättänyt uuden hammashoitolan tilan vuokraamisesta ( ). Uusi hoitola valmistuu keväällä 2008, ja siihen tulee viisi hoitoyksikköä, ja yksi huone preventiohammashoitajan terveysneuvontaa varten. Näin ollen suun terveydenhuollon palveluja tuottavat eri henkilöstöryhmät mahtuvat työskentelemään samassa tilassa. Se mahdollistaa tarkoituksenmukaisen työnjaon kehittämisen, tehtävien siirtämisen hammaslääkäreiltä suuhygienisteille ja vastaavasti preventiohammashoitajille. Jatkuva mahdollisuus konsultoida hammaslääkäriä monipuolistaa siirrettävien tehtävien kirjoja, parantaa palvelujen laatua ja määrää. HTJ Yhtymähallitus päättää siirtää uuteen Parolan hammashoitolaan Pappilanniemen ja Parolan terveysasemien hammashoitolat. Päätös: Keskustelun jälkeen yhtymähallitus päätti yksimielisesti siirtää asian käsittelyn seuraavan kokoukseen. Samalla yhtymähallitus veloitti kuntayhtymän viranhaltijoita käymään asiasta keskustelut Hattulan kunnan edustajien kanssa

15 15 Yhtymähallitus Kuntayhtymän edustajat hallinto- ja talousjohtaja Rauno Lehtonen, johtava ylihammaslääkäri Sirkkasisko Arinen ja terveyskeskushammaslääkäri Jari Pelkonen ovat neuvotelleet Hattulan kunnan kunnanjohtajan Martti Puran kanssa Pappilannimen sairaalan hammashoitolan siirtymisestä uuteen Parolan hammashoitolaan. Käydyissä neuvotteluissa sovittiin, että kuntayhtymä voi jatkaa suunnitelman mukaisesti Hattulan uuden hammashoitolan toteuttamista. Pappilanniemen sairaalan hammashoitola siirtyy uuteen Parolan hammashoitolaan, kun tämä valmistuu. Uusiin tiloihin siirtyy hammashoitola myös Parolan terveysaseman tiloista. HTJ Yhtymähallitus päättää, että uuteen Parolan hammashoitolaan siirretään Pappilaniemen ja Parolan terveysaseman hammashoitola Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti Eriävän mielipiteensä ilmoittivat Kari Ventola ja Matti Hämäläinen. 55. Kehittämisohjelman päättäminen Valmistelija: kehittämispäällikkö Pekka Arvio ja johtava ylilääkäri Marina Erhola, p. (03) Hämeenlinnan seudun kansanterveystyön kuntayhtymän kehittämisohjelman tekeminen aloitettiin alkuvuodesta Omistajakunnilta saatujen lausuntojen jälkeen yhtymähallitus hyväksyi kokouksessaan kehittämisohjelman lopullisen version. Merkittävimpinä toimenpiteinä vuosille esitettiin palveluosastojen palvelutuotannon uudistamista ja hoitotakuulainsäädäntöön liittyen henkilöstövoimavarojen lisäämistä. Erityisen tarpeelliseksi koettiin myös kuntayhtymän tilojen käyttö- ja saneeraussuunnitelman tekeminen. Ohjelma on pääosin edennyt tehdyn suunnitelman mukaisesti. Kehittämisohjelman lopettaminen ennenaikaisesti on tullut ajankohtaiseksi useasta eri syystä. Ensiksi, merkittävä osa ohjelman toimenpiteistä on jo toteutettu. Toiseksi, jotkut palveluosastot toteuttavat käytännössä jo ohjelman jatkotoimenpiteiden aikaa.

16 16 Esimerkiksi avoterveydenhuolto- ja sairaalaosastoilla on käynnissä valtakunnallisestikin merkittäviä palvelujen uudistamisen prosesseja. Kolmanneksi, osa uudistuksista on sellaisia, jotka on syytä siirtää toteutettavaksi osana uuden kunnan uudistuvia toimintoja. Terveydenhuollon edustajia ei ole ollut mukana viime vaiheessa Hämeenlinnan kansanterveystyön rakenteita suunnittelevissa työryhmissä. Maaliskuussa 2008 näyttää siltä, että PATU-hankkeessa luodut linjaukset ovat osin ristiriidassa palveluosastoilla suunniteltujen käytäntöjen kanssa. Tässä vaiheessa onkin tarkoituksenmukaista päättää kehittämisohjelma ja odottaa uuden kunnan perustuvan lopullisia suunnitelmia. Meneillään olevat toimenpiteet saatetaan loppuun osana palveluosastojen normaalia toimintaa. Kehittämisohjelmalle ennakkoon asetettuja oletuksia ja riskejä arvioidaan tarkemmin liitteenä olevassa loppuraportissa. Kokonaisuudessaan ohjelma on toetutunut prosessin osalta hyvin. Valitettavasti eräs pitkän tähtäimen onnistumisen keskeisimmistä reunaehdoista; PATU-hankkeen ja kehittämisohjelman yhteensovittaminen ei toteutunut aivan toivotulla tavalla. Kehittämisohjelman loppuraportissa kerrotaan palveluosastokohtaisesti hankkeen aikana toteutetut toimenpiteet ja uudistukset liite 9. VSJYL Yhtymähallitus hyväksyy Kehittämisohjelma loppuraportin ja lähettää sen tiedoksi ja käsiteltäväksi peruskuntiin. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. 56. Hämeenlinnan seudun kansanterveystyön kuntayhtymän lausunto sairaanhoitopiirin taloussuunnitelmaan Valmistelija: johtava ylilääkäri Marina Erhola, p. (03) Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä pyytää perussopimuksen mukaisesti lausuntoa jäsenkunniltaan kuntayhtymän toiminnan kehittämiseksi. Mahdollisuus ehdotusten tekemiseen on myös Kanta-Hämeessä toimivilla terveyskeskuksilla ja Forssan seudun terveydenhuollon kuntayhtymällä. Hämeenlinnan seudun kansanterveystyön kuntayhtymä toteaa Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin taloussuunnitelmaan seuraavaa:

17 17 Yleiset kommentit Hämeenlinnan seudulla on 2000-luvulla toteutettu ja toteutetaan merkittäviä yhteisiä palvelurakenneuudistuksia yhdessä Hämeenlinnan seutukunnan terveyskeskusten ja Kanta-Hämeen KHSP:n kanssa. Yhteistyö ja erityisesti neuvottelukulttuuri on viime vuosina kehittynyt entistä avoimempaan ja läpinäkyvämpään suuntaan. Kansallisen terveyshankkeen toimenpide-esityksissä oli monia esityksiä koskien tukipalvelujen, kuten laboratorio- ja röntgentoiminta, uudenlaista laajapohjaista järjestämistä. Käytännössä lähes kaikki tukipalvelujen seudulliseen järjestämiseen liittyvät toimenpiteet on tehty sairaanhoitopiirin ja Hämeenlinnan seutukunnan alueella. Seuraava tulevien vuosien merkittävä yhteinen haaste on ns. kansalliseen arkistoon siirtyminen tietojärjestelmien kehittämisen saralla. Tähän on luotu jo hyvä pohja, sillä alueellinen terveyskeskusten ja sairaanhoitopiirin sekä seudun kuntien tietojärjestelmä toimii hyvin. Hämeenlinnan seudun perusterveydenhuollon kuntayhtymät purkautuvat vuoden 2009 alkuun mennessä. Nyt esitetty malli johtaa kansanterveystyön kokonaisuuden hajoamiseen ja tuonee tältä osin merkittäviä lisähaasteita terveydenhuoltopalvelujen koordinoinnille. Jatkossa sopimusohjauksen kannalta keskeinen neuvottelukumppani tulee olemaan kaupungin tilaajaorganisaation edustaja. Tulevaisuuden organisaatiorakenteesta riippumatta terveyskeskus pitää tärkeänä terveydenhuollon palvelujen yhteistä suunnittelua erikoissairaanhoidon edustajien kanssa. Valmisteilla oleva terveydenhuoltolaki tuonee lisää velvoitteita terveyspalvelujen nykyistä kokonaisvaltaisempaan suunnitteluun joka KHSHP:n ja seudun terveyskeskusten tulee huomioida jatkossa. Tulevaisuuden suunnittelussa tulee huomioida riittävän ajoissa myös mahdollinen Hämeenlinnan alueen erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon palvelujen yhteensovittaminen tarvittaessa myös organisatorisesti. KASTE-ohjelmaa korostaa selkeästi toisaalta peruspalvelujen ensisijaisuutta ja riittävää resursointia ja toisaalta vaativan erikoissairaanhoidon palvelujen keskittämistä nykyistä harvempiin sairaanhoitopiireihin. Hämeenlinnaan sijoittuvan erikoissairaanhoidon toimipisteen tulee jatkossa kiinnittää nykyistä enemmän huomiota erikoissairaanhoidon yleisosaamiseen ja tarvittaessa tehdä ratkaisuja keskitettävistä palveluista.

18 18 Toimialakohtaisia erityisasioita: 1. HSKTTKY:n ja KHSHP:n vuoden 2007 aikana neuvottelema laboratoriosopimus on osoittautunut entistä merkittävästi läpinäkyvämmäksi mahdollistaen aiempaa paremman taloudellisen seurannan. 2. Sairaankuljetuksen järjestelyissä on seudulla vielä lisäkoordinoinnin tarvetta. Sairaankuljetuksen kokonaisuuden hallittavuus paranisi nykyisestä, jos kaikki sopimukset koordinoitaisiin yhteisen valmistelun jälkeen sairaanhoitopiiristä. Asian valmistelu on syytä käynnistää viimeistään vuoden 2009 aikana. 3. Yhteispäivystyksen järjestelyt ovat toteutuneet pääosin hyvin. Jatkossa päivystysyksikön toimintaa voisi edelleen selkeyttää siirtämällä myös perusterveydenhuollon lääkäripalvelujen ostosopimus sairaanhoitopiirin hallinnoimaksi. Optimaalisessa tilanteessa perusterveydenhuollon päiväpäivystäjä/t toimisivat vakituisissa viroissa (esim. erikoistumisviroissa), jolloin lääkäreiden vaihtuvuus olisi nykyistä vähäisempää. Tämä edellyttää kuitenkin nykyistä merkittävästi parempaa rekrytointitilannetta. Päivystyksen kustannusten seuranta vaatii vielä kehittämistä. 4. Mielenterveyspalvelujen järjestämisessä on esiintynyt viime aikoina merkittäviä ongelmia toisaalta KHSHP:n rekrytointi ongelmien ja toisaalta heikon perustason mielenterveyspalvelujen resurssoinin vuoksi. KHSHP:n ja Hämeenlinnan kaupungin toivotaan vuoden 2009 aikana tekevän yhteisen suunnitelman palvelujen saattamisesta lainsäädännön edellyttämälle tasolle. 5. Hoitotakuulainsäädännön edellyttämä palvelutuotanto on järjestettävä jatkossakin. Olisi suotavaa, että KHSHP tekisi pitkän tähtäimen suunnitelman niistä toimenpiteistä, jotka ovat välttämättömiä hoitojonojen pitkän tähtäimen hallinnan huomioiden. Hoitotakuuseen tulisi jatkossa yltää budjettiin raameissa jotta projektimainen hoitojonojen purku voitaisiin estää. VSJYL Yhtymähallitus päättää antaa yllä olevan lausunnon sairaanhoitopiirin talousarvioon. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

19 Oman henkilökunnan ja ulkopuolisten ruokailu kuntayhtymän ruokalassa Valmistelija: hallinto- ja talousjohtaja Rauno Lehtonen, puh. (03) Yhtymähallitus Hämeenlinnan seudun kansanterveystyön kuntayhtymän henkilökunnan ruokailun hoitaa Linnan Ateria. Linnan Ateria perii tällä hetkellä henkilökuntaruokailusta keittolounaasta 4,75 euroa (alv. 22 %) ja lounaasta 6,70 euroa (alv. 22 %). Ruokalassa käy myös ulkopuolisia henkilöitä, jotka ovat kuntayhtymän palveluksessa, mutta heillä on eri työnantaja. Vuonna 2007 henkilökunnalta perittävät hinnat ovat olleet keittolounas 3,60 /ateria ja lounas 5,00 /ateria sekä ulkopuolisilta perittävä hinta keittolounas 4,50 /ateria ja lounas 6,50 /ateria. HTJ Yhtymähallitus päättää, että henkilökunnalta peritään alkaen keittolounaasta 3,60 /ateria ja lounaasta 5,00 /ateria. Ulkopuolisten ateriasta peritään keittolounaasta 4,75 /ateria ja lounaasta 6,70 /ateria Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti Yhtymähallitus Verohallinto on määritellyt ravintoedun arvon. Ravintoetu on 5,20 euroa/ateria lounaasta ja keittolounaasta 3,90 euroa/ateria. HTJ Yhtymähallitus päättää, että omalta henkilökunnalta peritään lounaasta 5,20 euroa/ateria ja keittolounaasta 3,90 euroa/ateria alkaen. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

20 Yhtymähallituksen tiedoksi merkittävät asiat Kuntien eläkevakuutus - Ilmoitus eläkeratkaisusta : Työkyvyttömyyseläke on myönnetty alkaen toistaiseksi. - Ilmoitus kuntoutustukiratkaisusta : Täyden työkyvyttömyyseläkkeen suuruinen kuntoutustuki on myönnetty määräaikaisena saakka. Etelä-Suomen lääninhallitus - Päätös ESLH /So-62; Päätös sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeen lopullisesta valtionavustuksesta - Kutsu ; Alkoholi, huumeet ja syrjäytyminen rikos- ja väkivaltaseminaarit ongelmaan puuttumisesta ja ratkaisusta. - Päätös ESLH /So-35; Lupa yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamiseen (STH 132 A), Silmälasimarket Oy, Hämeenlinna - Ilmoitus ESLH /So-35ml; Ilmoitus yksityisen terveydenhuollon palvelutoiminnan alkamisesta (STH 130A), Silmälasipalvelu Pekka Hyytiäinen Oy. Hämeenlinna - Päätös ESLH /So-35ml; Lupa yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamiseen (STH 129A), Silmälasipalvelu Pekka Hyytiäinen Oy, Hämeenlinna - Luvan muuttamista koskeva päätös ESLH /So-35ml; Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskevan luvan muuttaminen (STH 146 A), TyöSyke Oy, Hämeenlinna Inspecta - Pöytäkirja varmennustarkastus ; Paloilmoitin hyväksytään korjausmääräyksellä

21 21 Terveystalo - Tiedote; Suomen Terveystutkimus Oy:n virallinen nimi muuttui , uusi nimi Suomen Terveystalo Diagnostiikka Oy Kunnallinen työmarkkinalaitos - Tiedot; Kuntakierros tukemaan yhteistoiminnallista kehittämistä Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. 59. Virkamiesten päätökset Yhtymähallitukselle ilmoitetaan seuraavat yhtymähallituksen puheenjohtajan ja eräiden kuntayhtymän viranhaltijoiden tekemät päätökset: 1. Johtavan ylilääkärin päätökset Virkamääräykset/työsopimukset, poissaolopäätökset Muut päätökset Hankintapäätökset 1-1 Hankintapäätös nro 1 Ryhmäohjauspalvelu (diabetes), Kiipulan kuntoutuskeskus Vuosilomapäätökset 2. Johtavan ylihammaslääkärin päätökset Virkamääräykset/työsopimukset, poissaolopäätökset 4-8 Muut päätökset Vuosilomapäätökset Ylilääkärin (avoterveydenhuolto) päätökset Virkamääräykset/työsopimukset, poissaolopäätökset Muut päätökset 2-5 Muut päätökset nro 5, Eron myöntäminen terveyskeskuslääkärin virasta

22 22 Vuosilomapäätökset Ylilääkärin (sairaala) päätökset Virkamääräykset/työsopimukset, poissaolopäätökset Muut päätökset 3-4 Vuosilomapäätökset 5. Johtavan ylihoitajan päätökset Virkamääräykset/työsopimukset, poissaolopäätökset 8-19 Muut päätökset 5-7 Muut päätökset nro 7 Toimivallan siirtäminen hoidollisten tukipalvelujen palveluosaston palveluyksikön osastonhoitajalle Vuosilomapäätökset 7. Ylihoitajan (sairaala) päätökset Virkamääräykset/työsopimukset, poissaolopäätökset 9-36 Muut päätökset 3-5 Vuosilomapäätökset Ylihoitajan (avoterveydenhuolto) päätökset Virkamääräykset/työsopimukset, poissaolopäätökset 9-13 Muut päätökset Vuosilomapäätökset Hallinto- ja talousjohtajan päätökset Virkamääräykset/työsopimukset, poissaolopäätökset 3-3 Hankintapäätökset 6-9 Hankintapäätös nro 6, Taidehankinnat G-talon henkilöstöruokalaan Timo-Olavi Jalkanen, (alv. 0 %) Hankintapäätös nro 7, Timecon 22-järjestelmälaajennus Securitas Systems Oy, (alv. 0 %) Hankintapäätös nro Videokolonoskoopin leasing Olympus Finland Oy, 465 /kk (alv. 0 %)

23 23 Hankintapäätös nro Puhelinpalvelujärjestelmä Enfo Oyj, (alv. 0 %) Muut päätökset 6-8 Muut päätökset nro Samapalkkauserä 1,3 % tai 2,6 %/KVTES Muut päätökset nro Hämeenlinnan seudun kansanterveystyön kuntayhtymän purkamiseen liittyvä taloudellinen selvitys-tarjous Vuosilomapäätökset Ympäristö- ja elintarvikelaboratorion johtajan päätökset Virkamääräykset/työsopimukset, poissaolopäätökset 1-6 Muut päätökset Vuosilomapäätökset Päätöspöytäkirjat ovat nähtävinä asianomaisen viranhaltijan toimistossa keskiviikkoisin tai jos se ei ole työpäivä, sitä seuraavana ensimmäisenä työpäivänä kello niin, että nähtävänä pidetään aina edellisen viikon aikana tehdyt päätökset. HTJ Yhtymähallitus päättää olla siirtämättä edellä mainittuja päätöksiä yhtymähallituksen käsiteltäviksi. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. 61. Kahden kuntayhtymän omaisuusselvityksen tekeminen Hämeenlinnan seudun kansanterveystyön kuntayhtymä ja Lammin- Tuuloksen kansanterveystyön kuntayhtymä ovat tehneet yhdessä tarjouspyynnön Audiator Oy:lle omaisuusselvityksen tekemisestä. Samalla pyydettiin myös henkilöitä paikanpäälle tekemään itse kenttätyö. Lammi-Tuuloksen ktt ky:n osalta todettiin, että heidän osalta ei tarvitse varsinaista omaisuusselvitystä tehdä, koska molemmat peruskunnat liittyvät Hämeenlinnan kaupunkiin. Täten heidän tietonsa liitetään tasetiedoin. Hämeenlinnan seudun ktt ky:n osalta omaisuusselvitys tehdään, koska Hattulan kunta ei ole liittymässä Hämeenlinnan kaupunkiin.

24 24 Audiator Oy suorittaa omaisuusselvityksen ja sen perusteella muodostuu purkusopimus, jonka peruskunnat hyväksyvät. Aikataulullisesti työ valmistuu toukokuun 2008 aikana. Ehdotus: Yhtymähallitus merkitsee asian tietoonsa saatetuksi. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

25 25 Kunta-/hankintalain mukaan tähän pöytäkirjaan liitettiin oikaisuvaatimusohjeet, hakemusosoitus ja valitusosoitus MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai perusteet täytäntöönpanoa. Pykälät 46, 47, 48, 49, 51, 52, 56, 58, 59, 60, 61 Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n 1 mom. mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla: Pykälät Pykälät ja valituskieltojen perusteet HvalL 3 :n 1 mom/muun lainsäädännön mukaan seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaatimusviranomainen ja -aika Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, osoite ja postiosoite Hämeenlinnan seudun kansanterveystyön kuntayhtymä Yhtymähallitus PL 560 Viipurintie Hämeenlinna Pykälät 45, 50, 53, 54, 55, 57 Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimuksen sisältö Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteluineen ja se on tekijän allekirjoitettava. Liitetään pöytäkirjaan

26 26 VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. ja valitusaika Mikäli päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksin myös asianosainen sekä kunnan jäsen. Valitusviranomainen, osoite ja postiosoite Hämeenlinnan hallinto-oikeus Raatihuoneenkatu Hämeenlinna Kunnallisvalitus, pykälä Valitusaika 30 päivää Hallintovalitus, pykälä Valitusaika 30 päivää Muu valitusviranomainen, osoite ja postiosoite Pykälät Valitusaika 30 päivää Valituskirja Valitusaika alkaa päätöksen tiedoksisaannista. Valitusasiakirjassa on ilmoitettava - valittajan nimi, ammatti, asuinkunta ja postiosoite - päätös, johon haetaan muutosta - miltä osin päätöksestä valitetaan ja muutos, joka siihen vaaditaan tehtäväksi - muutosvaatimuksen perusteet Valitusasiakirjojen toimittaminen Valituskirja on valittajan tai valituskirjan muun laatijan omakätisesti allekirjoitettava. Jos ainoastaan laatija on allekirjoittanut valituskirjan, siinä on mainittava myös laatijan ammatti, asuinkunta ja postiosoite. Valituskirjaan on liitettävä päätös, josta valitetaan, alkuperäisenä tai viran puolesta oikeaksi todistettuna jäljennöksenä sekä todistus siitä päivästä, josta valitusaika on luettava. Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen valitusajan päättymistä. Valitusasiakirjat voi toimittaa myös: nimi, osoite ja postiosoite Pykälät Valitusasiakirjat on toimitettava 1) : nimi, osoite ja postiosoite Pykälät Lisätietoja Yksityiskohtainen oikaisuvaatimusohje/valitusosoitus liitetään pöytäkirjanotteeseen. 1) Jos toimitettava muulle kuin valitusviranomaiselle Liitetään pöytäkirjaan

27 27 Yhtymähallituksen puheenjohtaja Maija Oksanen Pöytäkirjanpitäjä Rauno Lehtonen Olemme tarkastaneet ja hyväksyneet tämän pöytäkirjan ja todenneet sen kokouksen kulun ja siellä tehtyjen päätösten kanssa yhtäpitäväksi. Markku Nieminen Matti Hämäläinen Pöytäkirja on yleisesti nähtävänä

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 Tarkastuslautakunta 2013-2016. AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55. Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 Tarkastuslautakunta 2013-2016. AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55. Kunnanviraston kokoushuone AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna (poissa), tilalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius,

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 27.4.2016 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja poissa vpj. Mäenpää Jonna, paikalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2017 93 Tarkastuslautakunta 17.05.2017 AIKA 17.05.2017 klo 14:00-17:42 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone Kotka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 48 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 21.5.2013 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 15.4.2014 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 16.3.2010 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

134. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Yhtymävaltuuston kokouksessa tehtyjen päätösten täytäntöönpano 2

134. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Yhtymävaltuuston kokouksessa tehtyjen päätösten täytäntöönpano 2 1 HÄMEENLINNAN SEUDUN KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ YHTYMÄHALLITUS KOKOUSKUTSU 9/2008 Kokousaika 11.11.2008 kello 16.00 Kokouspaikka Viipurintie 1-3, G-rakennuksen ruokala Käsiteltävät asiat 134. Kokouksen

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta TERVEYDENHUOLON KY. 1 Kokousaika Ti 31.5.2016 klo 15.00 18.30 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja Anne-Mari Keimiöniemi,

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 Tarkastuslautakunta Aika 10.2.2015 klo 15:00 16:46 Paikka Ulvilan kaupungintalo, kokoustila K1-K2 Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 5 6 7 Teknisen toimen taloudellisten

Lisätiedot

Lahdessa / Reija Launiemi, hallintosihteeri

Lahdessa / Reija Launiemi, hallintosihteeri Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Pöytäkirja 11/2017 1 Tarkastuslautakunta 20.12.2017 Aika 20.12.2017 klo 09:03-10:57 Paikka Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, 15110 Lahti, neuvottelutila Isoneuvos

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 26.4.2017 1 Kokousaika Pe 28.4.2017 klo 16.00 19.10 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja

Lisätiedot

Parikkalan kunta Kokouspöytäkirja nro 3/2013 Tarkastuslautakunta Sivu 13

Parikkalan kunta Kokouspöytäkirja nro 3/2013 Tarkastuslautakunta Sivu 13 Kokouspöytäkirja nro 3/2013 Tarkastuslautakunta Sivu 13 Kokousaika Keskiviikko 22.5.2013 klo 9.00 15.30 Kokouspaikka Harjulinna, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 9 Arviointikertomus vuodelta

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 8.12.2015 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen Jukka Panu, jäsen Muut osallistujat:

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 3.2.2015 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Lahdessa / Reija Launiemi, hallintosihteerii

Lahdessa / Reija Launiemi, hallintosihteerii Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Pöytäkirja 3/2018 1 Tarkastuslautakunta 13.03.2018 Aika 13.03.2018 klo 09:00-12:17 Paikka Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, 15110 Lahti, neuvottelutila Isoneuvos

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 15.11.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 Tarkastuslautakunta 07.05.2015 AIKA 07.05.2015 klo 15:35-20:50 PAIKKA Sosiaali- ja terveystoimen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 28 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2019 1

KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2019 1 KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2019 1 Tarkastuslautakunta 2017-2020 AIKA 11.04.2019 klo 16:00-18:19 PAIKKA D 1.7 SISÄLLYSLUETTELO Sivu 39 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 40 Pöytäkirjan tarkastajat

Lisätiedot

MÄNTYHARJUN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 13. Otsikko Sivu 6 Tilinpäätös 2014 / Rakennuslautakunta 16

MÄNTYHARJUN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 13. Otsikko Sivu 6 Tilinpäätös 2014 / Rakennuslautakunta 16 MÄNTYHARJUN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 13 Rakennuslautakunta AIKA 03.03.2015 klo. 16:30 17:00 PAIKKA Kunnantalo, kaavoittajan huone ASIAT Otsikko Sivu 6 Tilinpäätös 2014 / Rakennuslautakunta 16 7 Ilmoitusasiat

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 3.3.2015 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 10/

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 10/ Rautavaaran kunta Pöytäkirja 10/2016 124 13.10.2016 Aika 13.10.2016 klo 11:30-12:20 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 84 Kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen 126 85

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 16.2.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 17.5.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 1.3.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 5.5.2015 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017 KOKOUSAIKA 12.6.2017 klo 17.00-17.38 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Miettinen Eino, puheenjohtaja Räsänen Jorma,

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Tarkastuslautakunta 2013-16 Aika 24.01.2017 klo 11:05-11:15 Paikka Kaupungintalo, Vallinkoski (138) Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Salon seudun koulutuskuntayhtymän hallituksen pöytäkirja on nähtävänä kuntayhtymän toimistossa hallituksen päätöksen hall 13/ mukaisesti.

Salon seudun koulutuskuntayhtymän hallituksen pöytäkirja on nähtävänä kuntayhtymän toimistossa hallituksen päätöksen hall 13/ mukaisesti. Salon seudun koulutuskuntayhtymän hallituksen pöytäkirja on nähtävänä kuntayhtymän toimistossa hallituksen päätöksen hall 13/2017 125 mukaisesti. Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 3.6.2014 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 7.11.2017 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 12.3.2015 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna poissa, paikalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen

Lisätiedot

Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, Lahti, kokoustila Mestari

Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, Lahti, kokoustila Mestari Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Pöytäkirja 2/2019 1 Tarkastuslautakunta 26.03.2019 Aika 26.03.2019 klo 9:04-11:33 Paikka Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, 15110 Lahti, kokoustila Mestari Osallistujat

Lisätiedot

Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, Lahti, kokoustila Mestari

Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, Lahti, kokoustila Mestari Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Pöytäkirja 10/2018 1 Tarkastuslautakunta 18.12.2018 Aika 18.12.2018 klo 09:00-11:06 Paikka Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, 15110 Lahti, kokoustila Mestari

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 Tarkastuslautakunta 03.05.2017 AIKA 03.05.2017 klo 18:00-20:12 PAIKKA Yleishallinnon kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 45 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Kunnanhallitus. 122 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Kunnanhallitus. 122 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PORNAISTEN KUNTA Asialista 6/2011 Kunnanhallitus KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA Maanantai 28.3.2011 kunnanvaltuuston kokouksen jälkeen Kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu 122 Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2018 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2018 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2018 1 Tarkastuslautakunta 11.04.2018 AIKA 11.04.2018 klo 17:06-21:00 PAIKKA Hallinnon kokoushuone, 2 krs KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 21 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Kokouskutsu / Esityslista Nro 4/2017 1 (6) KOKOUSAIKA 31.08.2017 Klo 18.00 KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie Tieavustushakemus: Paikkarin yksityistie...

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie Tieavustushakemus: Paikkarin yksityistie... PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Kokousaika Maanantai 9.3.2015 klo 9.50 10.10 Kokouspaikka Kuntala, neuvotteluhuone Asiat sivu nro 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie... 2 2 Tieavustushakemus:

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 Tarkastuslautakunta 27.04.2017 AIKA 27.04.2017 klo 18:30-21:05 PAIKKA Yleishallinnon kahvihuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 40 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 13 Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika 15.04.2015 klo 09:00-11:30 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone OSALLISTUJAT Läsnä Mattila Olli puheenjohtaja Koivusipilä

Lisätiedot

Kunnantoimisto Kemiö, 26.2.2010

Kunnantoimisto Kemiö, 26.2.2010 1/2010 PÖYTÄKIRJA 1 Kokousaika: Tiistaina klo 15.30-16.45 Kokouspaikka: Vretaantie 19 Päättäjät: Lars Nummelin Jörgen Törnqvist Merja Juvonen Kia Lundqvist Jari Lehtivaara Tomas Stenström puheenjohtaja

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 6/

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 6/ Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 6/2016 78 Kulttuurilautakunta Aika 30.08.2016 klo 18:00-18:44 Paikka Pääkirjasto Käsitellyt asiat Pykälä Asia Sivu 50 Kulttuurilautakunnan talousarvion toteutumisvertailu tammi-kesäkuulta

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 Tarkastuslautakunta 28.04.2015 AIKA 28.04.2015 klo 15:15-18:50 PAIKKA Sosiaali- ja terveystoimen kokoushuone Pinsetti KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 23 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 6.6.2017 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 2.5.2017 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 6/2017 1

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 6/2017 1 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 6/2017 1 10.04.2017 Aika 10.04.2017 klo 09:00-09:20 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 33 Pöytäkirjan tarkastajien

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 67 Tarkastuslautakunta 2013-2016 AIKA 19.05.2017 09:00-09:20 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone, 3-kerros KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 38 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 1/2017 1

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 1/2017 1 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 1/2017 1 13.01.2017 Aika 13.01.2017 klo 14:00 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/ Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/ Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/2019 1 Tarkastuslautakunta Aika 10.09.2019 klo 14:00-16:35 Paikka Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo Käsitellyt asiat Pykälä Asia Sivu 22 Kaupungin talouskatsaus 3 23

Lisätiedot

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA PÖYTÄKIRJA 8/2015 1 Aika: 26.08.2015 klo 17:00-20:57 Paikka: Kaupungintalo, kokoushuone 3 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 117 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 118 Edellisen kokouksen

Lisätiedot

Työterveyshuolto Aurinkoristeys, Raision toimipisteen kokoustila. Janne Mäki-Imppula, puheenjohtaja Niina Puoskari Tuula Suomi Anja Svärd Markku Leivo

Työterveyshuolto Aurinkoristeys, Raision toimipisteen kokoustila. Janne Mäki-Imppula, puheenjohtaja Niina Puoskari Tuula Suomi Anja Svärd Markku Leivo Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (9) Kokoustiedot Aika 12.03.2019 tiistai klo 17:00-17:45 Paikka Työterveyshuolto Aurinkoristeys, Raision toimipisteen kokoustila Saapuvilla olleet jäsenet Janne Mäki-Imppula,

Lisätiedot

Aika Maanantai klo 15:04 Keskiviikko klo 22:00

Aika Maanantai klo 15:04 Keskiviikko klo 22:00 SALON SEUDUN KOULUTUS- PÖYTÄKIRJA Hallitus 12/2017 Kokoustiedot Aika Maanantai 28.8.2017 klo 15:04 Keskiviikko 30.8.2017 klo 22:00 Paikka Sähköpostikokous Käsiteltävät asiat: 116 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

Mervi Niemelä. Marika Niittykoski, Jouko Savikoski, Marko Törmälehto, LAILLISUUS JA Vapaa-aikatoiminnan lautakunta totesi kokouksen laillisesti

Mervi Niemelä. Marika Niittykoski, Jouko Savikoski, Marko Törmälehto, LAILLISUUS JA Vapaa-aikatoiminnan lautakunta totesi kokouksen laillisesti HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Vapaa-aikatoiminnan lautakunta 5/2009 32 KOKOUSAIKA Tiistai 27.10. 2009 klo 14-14.20 KOKOUSPAIKKA Liikuntatoimisto, Haapaveden Uimahalli, Urheilutie 56, Haapavesi

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1 Tarkastuslautakunta 04.04.2016 AIKA 04.04.2016 klo 17:05-20:45 PAIKKA Yleishallinnon kokoushuone, 2 krs. KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 24 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Tarkastuslautakunta 24.01.2018 AIKA 24.01.2018 klo 17:00-19:50 PAIKKA Otsonmäen päiväkoti KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, Lahti, kokoustila Mestari

Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, Lahti, kokoustila Mestari Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Pöytäkirja 9/2018 1 Tarkastuslautakunta 13.11.2018 Aika 13.11.2018 klo 09:10-10:57 Paikka Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, 15110 Lahti, kokoustila Mestari Osallistujat

Lisätiedot

Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1. krs)

Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1. krs) Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 4/2017 1 (9) Tarkastuslautakunta Kokoustiedot Aika tiistai klo 10:00-15:45 Paikka Läsnä Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1.

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 Tarkastuslautakunta Aika 12.5.2015 klo 14:35 16:02 Paikka Ulvilan kaupungintalo, kokoushuone K1-K2 Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 18 19 20 21 Tilintarkastusyhteisön

Lisätiedot

Perjantai 04.09.2015 klo 09.00-9.14

Perjantai 04.09.2015 klo 09.00-9.14 PÖYTÄKIRJA 1 Kokousaika Kokouspaikka Perjantai klo 09.00-9.14 Puhelinkokous Läsnä Jäsen Uusitalo Merja, puheenjohtaja Keltto Pekka, varapj. Huhtamäki-Kuoppala Minna Kankaanpää Mauri Kuivila Leena Mäkinen

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Tarkastuslautakunta 15.01.2018 AIKA 15.01.2018 klo 12:00-15:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

147 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 147 Pöytäkirjan tarkastajien valinta

147 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 147 Pöytäkirjan tarkastajien valinta PORNAISTEN KUNTA Kokouskutsu 6/2019 Lähettämispäivä Kunnanhallitus 21.3.2019 KOKOUSAIKA Torstai 28.3.2019 klo 18.30 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu (seuraava liite = ) 147

Lisätiedot

Kuntayhtymä Oikaisuvaatimusohje Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus klo 17:00-17:39 Liite MUUTOKSENHAKUK

Kuntayhtymä Oikaisuvaatimusohje Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus klo 17:00-17:39 Liite MUUTOKSENHAKUK Kuntayhtymä Oikaisuvaatimusohje Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 4.9.2018 klo 17:00-17:39 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Asko Torssonen jäsen. Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja 50. Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja

Asko Torssonen jäsen. Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja 50. Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja PÖYTÄKIRJA 8/2009 Kokousaika klo 11.00 12.30, 13.00 14.20 Kokouspaikka Bagh koulutuskeskus A6 Osallistujat Muut osallistujat Unto Valpas esittelijä, puheenjohtaja sihteeri 53 Henrik Hämäläinen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Mervi Niemelä, Simo Saastamoinen. Marko Törmälehto. Marika Niittykoski, jäsen Jouko Savikoski, jäsen kaupunginhallituksen edustaja

Mervi Niemelä, Simo Saastamoinen. Marko Törmälehto. Marika Niittykoski, jäsen Jouko Savikoski, jäsen kaupunginhallituksen edustaja HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Vapaa-aikatoiminnan lautakunta 4/2010 16 KOKOUSAIKA Keskiviikko 9.6.2010 klo 14-14.25 KOKOUSPAIKKA Liikuntatoimisto, Haapaveden Uimahalli, Urheilutie 56, Haapavesi

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010 Kokousaika 09.11.2010 klo 19.00 19.35 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 20 ATERIAPALVELUN MAKSUT 1.4.2014 LUKIEN 3 21 ASIOITA TIEDOKSI (LIITE) 4

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 20 ATERIAPALVELUN MAKSUT 1.4.2014 LUKIEN 3 21 ASIOITA TIEDOKSI (LIITE) 4 PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 3/2014 Kokousaika 9.4.2014 klo 18.30 20.35 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Lisätiedot

84 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 84 Pöytäkirjan tarkastajien valinta

84 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 84 Pöytäkirjan tarkastajien valinta PORNAISTEN KUNTA Asialista 6/2016 Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Keskiviikko 30.3.2016 kunnanvaltuuston kokouksen jälkeen KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu (seuraava liite = ) 84

Lisätiedot

Mervi Niemelä. Simo Saastamoinen, Marika Niittykoski, jäsen Jouko Savikoski, jäsen Marko Törmälehto, jäsen kaupunginhallituksen edustaja

Mervi Niemelä. Simo Saastamoinen, Marika Niittykoski, jäsen Jouko Savikoski, jäsen Marko Törmälehto, jäsen kaupunginhallituksen edustaja HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Vapaa-aikatoiminnan lautakunta 4/2011 24 KOKOUSAIKA Keskiviikko 31.8. 2011 klo 14-15.30 KOKOUSPAIKKA Liikuntatoimisto, Haapaveden Uimahalli, Urheilutie 56, Haapavesi

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2 PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto Kokousaika Tiistaina 3.5.2015 klo 9.00 9.20 Kokouspaikka Kuntala, neuvotteluhuone Asiat sivu nro 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2 2 Tieavustushakemus

Lisätiedot

Mervi Niemelä. Jouko Savikoski, Marko Törmälehto. Mirva Möttönen, puheenjohtaja Marika Niittykoski, jäsen kaupunginhallituksen edustaja

Mervi Niemelä. Jouko Savikoski, Marko Törmälehto. Mirva Möttönen, puheenjohtaja Marika Niittykoski, jäsen kaupunginhallituksen edustaja HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Vapaa-aikatoiminnan lautakunta 3/2011 19 KOKOUSAIKA Keskiviikko 22.6.2011 klo 14-14.25 KOKOUSPAIKKA Liikuntatoimisto, Haapaveden Uimahalli, Urheilutie 56, Haapavesi

Lisätiedot

SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 19 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 19 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 1 Keskusvaalilautakunta 05.09.2018 AIKA 05.09.2018 klo 16:00-16:15 PAIKKA Savukosken kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 19 Kokouksen avaus sekä laillisuuden

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 21 Elinkeinotoimikunta 27.11.2017 AIKA 17:00-19:30 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 23 12 ELINKEINOTOIMEN NEUVONTAPALVELUJA

Lisätiedot

Parikkalan kunta Kokouspöytäkirja nro 2/2013 Rakennuslautakunta Sivu 30

Parikkalan kunta Kokouspöytäkirja nro 2/2013 Rakennuslautakunta Sivu 30 Kokouspöytäkirja nro 2/2013 Rakennuslautakunta Sivu 30 Kokousaika Torstai 13.6.2013 klo 18.00-18.40 Kokouspaikka Teknisen toimiston kokoushuone, Petäjikönkatu 2 Saapuvilla olleet jäsenet (ja merkintä siitä,

Lisätiedot

PELLON KUNTA 6/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Maanantai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

PELLON KUNTA 6/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Maanantai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA AIKA Maanantai 29.5.2018 klo 9.00 PAIKKA Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA Varsinainen jäsen Jari Vanha pj. Johannes Juuso vpj. Marja-Leena Kyrö Janne Ranta Maija-Liisa Pakisjärvi

Lisätiedot

Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/2012 1 Keskusvaalilautakunta Aika 22.01.2012 klo 20:00-21:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 7 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Henkilöstöjaosto 16.05.2017 AIKA 16.05.2017 klo 12:00-13:42 PAIKKA Villa Hakkari KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 32 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 33 PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 1 Tarkastuslautakunta 19.04.2016 AIKA 19.04.2016 klo 15:10-20:40 PAIKKA Yleishallinnon kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 32 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2010 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2010 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2010 Kokousaika 16.03.2010 klo 18.00 19.01 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 10/2007. Perusturvalautakunta Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 10/2007. Perusturvalautakunta Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 10/2007 Päivämäärä Perusturvalautakunta 27.9.2007 KOKOUSAIKA Tiistai 2.10.2007 klo 18.00 21.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu 123 Kokouksen

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 5/2017 1

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 5/2017 1 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 5/2017 1 09.04.2017 Aika 09.04.2017 klo 17:00-21:10 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 28 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

Utsjoen kunta Pöytäkirja 3/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Pöytäkirja 3/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Pöytäkirja 3/2017 1 Keskusvaalilautakunta Aika 09.03.2017 klo 15:00-15:30 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 22 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 37 OSA-AIKA ELÄKE (LIITE 1) 3

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 37 OSA-AIKA ELÄKE (LIITE 1) 3 TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2013 Kokousaika 28.05.20130 klo 18.00 18.50 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 2/2019

KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 2/2019 PELLON KUNTA KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 2/2019 Kokousaika Kokouspaikka Keskiviikko. klo 9.00 Kunnanvirasto Käsitellyt asiat Asia no 1 Järjestäytyminen 2 Kuulemiset 3 Muut asiat Kokouksen tarkastettu pöytäkirja,

Lisätiedot

Parikkalan kunta Pöytäkirja 6/ Asia Sivu

Parikkalan kunta Pöytäkirja 6/ Asia Sivu Parikkalan kunta Pöytäkirja 6/2018 38 Tarkastuslautakunta Kokousaika 10.09.2018 klo 12:00-12:45 Kokouspaikka Kirjolan koulu, Kirjolankatu 5, 59100 Parikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 23 Ajankohtaisasiat

Lisätiedot

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 1 Aika: 26.02.2014 klo 16:30-19:40 Paikka: Terveysasema LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 5 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 6 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4

Lisätiedot

PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2/2008. Perusturvalautakunta Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2/2008. Perusturvalautakunta Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2/2008 Päivämäärä Perusturvalautakunta 27.2.2008 KOKOUSAIKA Tiistai 4.3.2008 klo 18.00 21.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu 27 Kokouksen

Lisätiedot

Simo Saastamoinen. Marko Törmälehto, Mervi Niemelä, jäsen Marika Niittykoski, jäsen Jouko Savikoski, jäsen kaupunginhallituksen edustaja

Simo Saastamoinen. Marko Törmälehto, Mervi Niemelä, jäsen Marika Niittykoski, jäsen Jouko Savikoski, jäsen kaupunginhallituksen edustaja HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Vapaa-aikatoiminnan lautakunta 3/2009 19 KOKOUSAIKA Keskiviikko 10.6.2009 klo 14.35-15.10 KOKOUSPAIKKA Liikuntatoimisto, Haapaveden Uimahalli, Urheilutie 56, Haapavesi

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2016 22 Tarkastuslautakunta 2013-16 Aika 06.09.2016 klo 17:15-17:30 Paikka Kaupungintalo Imatrankoski (h.308) Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 10 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 21 Etelä-Karjalan jätelautakunta Aika 17.05.2016 klo 16:07-16:38 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone 138 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2017 125 Kaupunginhallitus Aika 20.02.2017 klo 18:19-18:25 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone 138 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 51 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Utsjoen kunta Pöytäkirja 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Pöytäkirja 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Pöytäkirja 10/2012 1 Keskusvaalilautakunta Aika 29.10.2012 klo 09:00-11:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 57 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 22 KUNNAN UUDET KOTISIVUT JA SIIRTYMINEN SÄHKÖISIIN ESITYSLISTOIHIN 3

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 22 KUNNAN UUDET KOTISIVUT JA SIIRTYMINEN SÄHKÖISIIN ESITYSLISTOIHIN 3 KEHITTÄMISJAOSTO PÖYTÄKIRJA 5/2014 Kokousaika 27.10.2014 klo 18.00-19.40 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kimonkylän taidekoti KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 14/2017 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 14/2017 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 14/2017 1 Tarkastuslautakunta 13.11.2017 AIKA 13.11.2017 klo 17:00-19:53 PAIKKA Hallinnon kokoushuone, Tampereentie 6, 2 krs. KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 87 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 11 Elinkeinotoimikunta 06.09.2017 AIKA 17:10-19:50 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 5 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 13 6 ELINKEINOTOIMEN NEUVONTAPALVELUJA

Lisätiedot

PELLON KUNTA 3/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

PELLON KUNTA 3/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA AIKA Tiistai 10.4.2018 klo 9.00 PAIKKA Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA MUUT OSALLISTUJAT Yliviivattu=pois Varsinainen jäsen Jari Vanha pj. Johannes Juuso vpj. Marja-Leena Kyrö

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 13/2013 166

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 13/2013 166 PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 13/2013 166 Tarkastuslautakunta 12.11.2013 AIKA 12.11.2013 klo 16:30-19:42 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone Kotka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 100 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

382 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 382 Pöytäkirjan tarkastajien valinta

382 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 382 Pöytäkirjan tarkastajien valinta PORNAISTEN KUNTA Asialista 18/2017 Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Lauantai 7.10.2017 KOKOUSPAIKKA Tallinna, Tallink City hotelli KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu (seuraava liite = ) 382 Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

LAPINLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

LAPINLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ LAPINLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2019 23 Tarkastuslautakunta 06.05.2019 Päätöksentekotapa Varsinainen kokous Käsitellyt asiat Asia Liitteet Otsikko Sivu 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 25 18

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ (9 )

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ (9 ) KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 (9 ) Tarkastuslautakunta 14.03.2017 AIKA 14.03.2017 klo 14:33-16:33 PAIKKA Valtuustosali 9. krs KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 13 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

1. 39 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen 54

1. 39 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen 54 Rakennuslautakunta 16.10.2018 52 SISÄLLYSLUETTELO Pöytäkirja 5 / 2018 Kokousaika 16.10.2018 klo 15.00 15.35 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone. ASIAT 1. 39 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot