Yleistä. 1. Liikuntatoimisto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yleistä. 1. Liikuntatoimisto"

Transkriptio

1 Yleistä Mennyt vuosi on ollut tapahtumarikas. Toinen lähiliikuntahanke, Halkokarin lähirinne, sai Länsi-Suomen lääninhallitukselta mk avustusta. Hankkeen rakentaminen aloitettiin keväällä 2001 ja se valmistuu kesällä Lautakunnan ensimmäinen värillinen liikuntapalveluesite valmistui vuoden lopussa suomen- ja ruotsinkielisenä. Liikuntapoliittista ohjelmaa on myös suunniteltu muutamassa seminaarissa. Liikuntalautakunta korotti kaikkien liikuntapaikkojen hintoja alkaen noin 5 %. Syksyllä Kokkolan Vapaa-aikakeskuksen kehittämistyöryhmä aloitti toimintansa tavoitteena saada uimahallin peruskorjaus-ja laajennusrakentaminen ensin suunnitteluasteelle ja myöhemmin toteutusvaiheeseen. Taloudellisesti vuosi noudatti viime vuotta eli lautakunta teki miinusmerkkisen tuloksen. Lautakunnan tilinpäätös oli ,58 mk negatiivinen. Positiivista oli kuitenkin se, että tulot ylittyivät ,85 markalla tavoitteesta. 1. Liikuntatoimisto Liikuntatoimiston henkilökunnan kokonaismäärä on 8 vakinaista ja 7 määräaikaista eli 15 henkilöä yhteensä. Liikuntatoimenjohtaja, halliemäntä, liikunnanohjaaja, projektityöntekijä sekä puolipäiväinen toimistotyöntekijä työskentelivät liikuntatoimistossa, joka sijaitsee kaupungintalolla. Uimahallissa työskenteli 2 kassaa, 3 uimavalvojaa sekä 5 määräaikaista työntekijää, jotka mm toimivat vetäjinä erilaisissa ryhmissä sekä antoivat uimaopetusta. Ulkoliikuntapaikkojen hoito tapahtuu ostopalveluna teknisestä virastosta, jossa yhdistetty puisto- ja urheilualueiden osasto hoitavat ne. Uima- ja jäähallin kiinteistöjen hoito tapahtuu ostopalveluna teknisen viraston tilapalveluosastolta, jonka vastuulla ovat uima- ja jäähallin tekninen henkilökunta. 2. Kilpa- ja kuntourheilu 2.1. Kilpaurheilutoiminta Vuonna 2001 lautakunta jakoi avustuksia yhteensä mk 20 urheiluseuralle. Hiihdon Keski-Pohjanmaan Maakuntaviesti hiihdettiin 6.1. Sievissä. Kokkola oli mukana kolmella (3) joukkueella. Sijoitukset olivat I- joukkueen osalta A-sarjassa kymmenes (10), II-joukkueen osalta B- sarjassa? ja III-joukkueen osalta B-sarjassa?.

2 Kuntourheilutoiminta Kaupunginmestaruuskilpailuja on järjestetty mm ammunnassa, hiihdossa, jalkapallossa, purjehduksessa, shakissa, tenniksessä ja yleisurheilussa. Kokkolassa oli x kpl Suomenmestaria Liikuntatoimisto oli mukana Lumella liikkuen - kansanhiihtokampanjassa Kokkolassa rekisteröitiin yhteensä suoritusta. Liikuntatoimisto on mukana terveysliikunnan työryhmässä, johon kuuluvat Kokkolanseudun terveyskeskus, Kokkolan latu, eräs liikunnanopettaja sekä Kälviän vapaa-aikatoimi. Työryhmä on ollut mukana järjestämässä erilaisia tapahtumia, joista ensimmäinen oli IV Koko perheen Kokkola-hiihto maaliskuussa, jossa oli noin x kpl kävijää. Perinteinen Kokkola-Kälviä pyöräilymaaottelu järjestettiin toukoelokuun aikana. Perinteinen maaottelun avaustapahtuma oli toukokuun alussa ja päätöstapahtuma syyskuun alussa. Kälviä voitti maaottelun edellisvuosien tapaan. Kokkolan Liikuntaviikko järjestettiin elokuussa ennen Venetsialaisia. 3. Liikunnanohjaustoiminta 3.1. Erityisryhmien liikunta 3.2. Uimaopetus ja vauvauinti Liikuntatoimi on järjestänyt vuoden aikana seuraavanlaisia liikuntaryhmiä: - syöpäyhdistyksen vesijumppa - Ms-selkävesijumppa, - kehitysvammaisten aikuisten liikuntaa 2 ryhmää - kehitysvammaisten lasten liikuntakerho - mielenterveysliikuntaa - liikuntarajoitteisten vesiumppa Ryhmät ovat toimineet 33 viikkoa ja niissä on käynyt viikottain noin 65 kävijää. Vuoden aikana on toiminut kerran viikossa erityislasten uimakoulu. Ryhmässä kävi viikottain 5 lasta. Kesällä järjestettiin myös erityislasten uimakoulu, johon osallistui 10 lasta. Eri vammaisjärjestöjä avustettiin ilmaisilla tai osittain ilmaisilla uimahallikäynneillä, keilahallikäynneillä ja salivuoroilla. Avustettavia järjestöjä olivat mm reumayhdistys, syöpäyhdistys, invalidit, epilepsiayhdistys, kehitysvammaiset, kuulo-ja näkövammaiset, Kokkolanseudun hengitysyhdistys ja MBD-lapset. Yhteensä avustettavia järjestöjä oli 15 kpl.

3 Vesijumpat ja muu liikuntatoiminta Peruskoulujen uimaopetukseen osallistui vuoden aikana lasta. Kesäkuussa järjestettiin koulunsa aloittaville lapsille uimakoulu uimahallissa, johon osallistui 105 lasta. Laajalahden uimarannalla järjestettiin heinäkuussa rantauimakoulu, johon osallistui 35 lasta. Folkhälsan i Öja rf. järjesti uimakoulun Långön uimarannalla, johon osallistui 50 lasta. Bosundin koulusta Luodosta kävi uimaopetuksessa 30 oppilasta 4 kertaa. Vauvauinti on hyvin suosittua edelleen. Keväällä ja syksyllä oli mukana 84 vauvaa yhteensä 30 kertaa. Ryhmät toimivat sunnuntai-ja maanantaiaamupäivisin kuntoutusaltaassa. Ensimmäistä kertaa kokeiltiin vauvauintiopetuksen järjestämistä kesäaikana. Lauantai- ja sunnuntairyhmiin osallistui 48 vauvaa yhteensä 8 kertaa. Vesijumppien suosio on kasvanut koko ajan. Ryhmät ovat täysiä. Liikuntatoimi on järjestänyt vuoden aikana seuraavia jumppia: - Eläkeläiset ja veteraanit 6 ryhmää ja noin 120 jumpparia viikottain - Vesijumppaa kaikenikäisille noin 20 jumpparia/viikko - AQUA- jumppaa syvässä altaassa 4 ryhmää ja noin 70 osallistujaa/viikko Salijumppaan eläkeikäisille naisille ja veteraaneille/yli 70 v miehille on osallistunut viikottain noin 50 jumppaajaa. Keväällä ja syksyllä pyörivät sauvakävelyryhmät kerran viikossa Santahaassa ja niihin osallistui 15 kävelijää/viikko. 4. Työtä Liikunnasta Keski-Pohjanmaalle projekti Työtä ja Liikettä projekti Projektin tausta: Työtä Liikunnasta Keski-Pohjanmaalle -projekti päättyi Projekti oli yksi SLU:n käynnistämästä Työtä ja Elämänlaatua Liikunnasta hankkeita. Valtakunnallisena tavoitteena oli viiden vuoden aikana työllistää henkilöä. Lopputulos oli henkilön työllistäminen! Paikallisen projektin tavoitteena oli 503:n henkilön työllistyminen ja lopputuloksena oli 484 työllistettyä! Työtä ja Liikettä projekti jatkoi elokuun alusta lähes samoilla toimintaperiaatteilla. Uuden projektin pääpaino on pitkäaikaistyöttömien työllistäminen yhdistelmätuella, mutta nuorten Liikuntaharjoittelijoiden koordinoimista jatketaan edelleen. Projektityöntekijänä jatkaa Carita Kalliokoski ja oto. projektipäällikkönä Keski-Pohjanmaan Liikunnan aluejohtaja Petri Harsunen. Työllistyminen:

4 4 Viiden kuukauden ( ) aikana projektin kautta työllistyi 36 henkilöä; työharjoittelijoita 20, oppisopimuksella 1 ja yhdistelmätuella palkattuja pitkäaikaistyöttömiä 15. Yhdistelmätukea urheiluseurat ja yhdistykset käyttivät pääsääntöisesti työllistäessään iltapäiväkerhoihin ohjaajia, liikunta-alueille hoitajia ja urheiluseurojen toimistoihin toimistotyöntekijöitä. Koulutus: Projektin kautta työllistyneillä oli mahdollisuus osallistua myös koulutuksiin : - Nuori Suomen Liikkuvan Iltapäivän -ohjaajakoulutus (5 henkilöä) - Nuori Suomen Lasten Urheilun perusteet kurssi (2 henkilöä) - Tosi Nuori Suomen Nassikkapaini kurssi (3 henkilöä) ATK ja liikuntapainotteiset ohjaavat koulutukset (3 kurssia): Projekti oli kahden Kokkolanseudun opiston järjestämän kurssin liikunnan osuuden suunnittelussa ja toteutuksessa mukana. UNICpalvelut Seinäjoelta vastasi kolmannen kurssin järjestelyistä ja Työtä ja Liikettä projekti hoiti liikunnan ohjaukset. Koulutuksiin osallistui viime vuoden aikana yhteensä 48 henkilöä. Liikkuvan Iltapäivän aluekehittäjä Projektityöntekijä Carita Kalliokoski on ollut mukana iltapäivätoiminnan kehittämisessä jo vuodesta 1998 saakka, jolloin Nuoren Suomen Lapsella on oikeus liikkua ohjelma sai alkunsa. Keski-Pohjanmaan Liikunnan iltapäivätoiminnan aluekehittäjähanke käynnistyi elokuussa Aluekehittäjänä on jatkettu peruspalveluiden tarjoamista mm. iltapäivätoiminnan käynnistämiseen liittyvä konsultointi (ip-ohjaajien palkkaaminen yhdistelmätuella), ip-ohjaajien koulutus (Liikkuva Iltapäivä ohjaajakoulutus), paikkakuntakohtaisten iltapäivätoiminnan järjestäjien ja kuntien edustajien yhteisten palavereiden järjestäminen esim. Kokkolassa ja Kälviällä Liikuntalaitokset 5.1. Uimahalli Uimahalli oli suljettuna välisenä aikana vuosihuollon vuoksi. Osa korjauksista voitiin tehdä uimahallin aukioloaikana. Pesuhuoneiden lasitiiliseinät poistettiin ja tilalle tuli tiilimuuraus. Suurin osa suihkuista uusittiin, kaksi saunaa remontoitiin ja pukukaappeihin vaihdettiin uudet lukot. Allastiloissa laatoitettiin pylväiden alaosat ja uusittiin hyppytornin matot. Lasten allas, kuntoutusallas ja kylmä allas tyhjennettiin ja pestiin. Uintikävijöitä vuoden aikana oli kävijää. Vähennystä edelliseen vuoteen oli kävijää. Kokonaiskävijämäärä oli kävijää. Tässä luvussa ovat uintikävijöiden lisäksi mukana solarium-, keilahalli- ja kuntosalikävijät.

5 5 Tuloja kertyi mk budjetoitua enemmän. Tilaussaunan tuotot kasvoivat eniten prosentuaalisesti peräti 49,6 %. Vuoden kokonaistuotto oli mk. Edellisvuoteen verrattuna kasvua oli mk. Vuoden aikana järjestettiin uinti- ja uimahyppykilpailuja, uppopalloturnauksia, kuutamouinti, vesidisco, Hyvän olon uintiviikonloppu, kuntouintikampanjoita, kinkku-uinnit sekä osallistuttiin valtakunnalliseeen Ui kesäksi kuntoonuintikampanjaan. Vauvauimareille ja heidän vanhemmilleen järjestetty Paras uimataitopäivä-kilpailu sijoittui valtakunnallisesti toiseksi. Syksystä lähtien valmistauduttiin tulevaan euroon järjestämällä koulutus- ja tiedotustilaisuuksia. Euron vuoksi uimahallin kassaohjelma jouduttiin uusimaan ja hankkimaan uusi lämpökirjoitin. Vuoden aikana hankittiin myös uusi solarium miesten puolelle. Uutta toiminnassa oli se, että tilaussaunaan on myyty muutamia vakiovuoroja koko kaudelle. Myös useat tilaussaunan asiakkaat haluavat mm ohjattua vesivoimistelua. Yritysten henkilökunnalleen järjestämät tykypäivät ovat lisääntyneet uimahallilla Jäähalli Jäähallin jään käyttötunnit vähenivät edellisestä vuodesta 48 h. Kokonaistuntimäärä oli h. Muita tiloja käytettiin tuntia. Lisäystä edelliseen vuoteen oli jopa 532 tuntia, joka johtui pääasiassa voimailusalin käytön tuntuvasta lisääntymisestä. Jää oli sulatettuna välisenä aikana. Kesäaikana pelattiin jonkin verran rullakiekkoa, mutta laji ei tunnu juurtuvan Kokkolaan. IK-Kronan pelasi kotiottelunsa jäähallissa järjestettiin jäähallissa koulutusmessut. Jäähallin tuotot olivat ainoastaan 215 mk budjetoitua pienemmät. Tulot olivat mk, lisäystä edelliseen vuoteen oli mk. Muiden tilojen kuin jään tulot kasvoivat 30 %. Kesäaikana jäähallissa tehtiin maalaustöitä, koneet, kompressorit ja lauhduttimet huollettiin. Kulkureiteille asennettiin lisää kumimattoja Jalkapallohalli Jalkapallohallia käytettiin h. Vähennystä edelliseen vuoteen oli 60 h. Tuotot olivat mk. Budjetoidusta tavoitteesta jäätiin mk. Edellisvuoteen verrattuna tulot olivat lähes samat ja vähennystä oli ainoastaan 44 mk. Myöhäisvuoroja ja viikonlopun aamutunteja ei saa enää myytyä käyttäjille.

6 Kokkolan Urheilutalo Oy Jalkapallohallissa järjestettiin vuoden jalkapalloturnauksien lisäksi Agility-koirakilpailut sekkä Motorisoidut harrasteet-näyttely. Kokkolan Urheilutalo Oy on osakeyhtiö, jossa Kokkolan kaupungilla on osake-enemmistö (89 %). Kokkolan Urheilutalo Oy:llä on oma hallitus, joka hoitaa Urheilutalon operatiivisen johtamisen. Viime vuoden aikana liikuntalautakunnasta oli neljä (4) jäsentä Kokkolan Urheilutalo Oy:n hallituksessa. Liikuntalautakunnan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja toimivat myös Kokkolan Urheilutalo Oy:n hallituksessa samoissa tehtävissä. Urheilutalossa työskentelee kolme vakituista työntekijää ja lisäksi muutama tilapäinen työntekijä pitkin toimintavuotta. 6. Ulkoliikuntapaikat Kokkola toimii monipuolisena liikuttajana antaen mahdollisuudet eri lajien kuntoliikkujille sekä kilpaurheilijoille toimia oman lajinsa parissa. Suorituspaikkoja on runsaasti joskin kaikki eivät ole enää nykyisten vaatimusten tasolla tai ovat jo aikansa palvelleet kuntalaisia. Liikuntapaikkatyöntekijät ovat kuitenkin kohtalaisen tyytyväisiä käyttäjiltä saatuun palautteeseen ja uskovat, että lähitulevaisuudessa suorituspaikat tullaan vähitellen kunnostamaan asianmukaiseen kuntoon. Hiihtoharrastus on vakiinnuttanut paikkansa kuntalaisten sydämissä. Suosituin hiihtomaasto on Santahaan valaistu latu. Kilpahiihtäjille ja vaativille harrastajille Köykärin maasto antaa kuitenkin enemmän haasteita. Keväällä suosiossa oleva merenjää oli viime vuonna täysin luonnon armoilla ollen joko lumeton tai jäät olivat liian heikot. Luistelijat saivat nauttia perinteisten jääkiekkokaukaloiden ja muiden yleisluistelukenttien lisäksi Kirkonmäellä ja Santahaassa olevista n. 400 metrin jäädytetyistä luisteluradoista. Santahaassa järjestettiin helmikuussa moottoripyörien jäärata-ajot ko. luisteluradalla. Jalkapallon harrastajat ovat suhteellisen tyytyväisiä lajin harjoittelumahdollisuuksiin Kokkolassa, mutta kunnollinen ja omalle lajille varattu pyhättö on jatkuvasti keskusteluissa mukana. Kirkonmäen jalkapalloalueen rakentaminen etenee alkuperäisen aikataulun mukaisesti. Vuoden 2001 aikana valmistui alueelle kolmas (3.) täysimittainen viheriö. Lähiliikuntapaikkarakentaminen jatkui Halkokarin lähirinteen osalta. Hanke valmistuu kokonaisuudessaan vuoden 2002 aikana. Halkokarin koulun yhteyteen vuonna 2000 valmistunut lähiliikuntapaikka on ollut helppohoitoinen ja kohdannut ilkivallan vain muutaman kerran. Osallistumishankkeina toteutetut lähiliikuntapaikat saavat jatkoa myös

7 7 tulevaisuudessa, joten on syytä odottaa, että vastaanotto niille on yhtä positiivinen kuin jo valmistuneilla hankkeilla. Uimarantojen kunnossapito kohdistuu pitkälti niiden puhtauteen ja turvallisuuteen. Tämän hetkinen tilanne uimarantojen kehittämisen suhteen on pysähtyneessä tilassa, mutta myyntitoiminta on uudelleen alkamassa. Kuntoratojen parantaminen jatkuu hitaasti mutta varmasti. Viime vuonna kunnostuskohteena oli Jokilaakson kuntorata, jonne ajettiin täytemaata kosteikkoihin ja samalla saatiin hiukan lisää leveyttä radan kapeimpiin kohtiin. Työ saatetaan loppuun vuonna Jääkiekkokaukaloiden peruskunnostus jatkui edelleen kohdistuen Ykspihlajan kaukaloon. Kolmen vuoden aikana on Kokkolassa peruskorjattu joka vuosi yksi kaukalo. Työ jatkuu edelleen tarpeen mukaan. Nykyisten määrärahojen puitteissa liikuntapaikkojen rakentaminen ja hoito pysyy jatkossakin suhteellisen samanlaisena. Käyttäjiltä saadun palautteen myötä joitakin toimintoja on voitu lisätä, mutta minkäänlaisiin suurempiin muutoksiin ei pystytä tämän hetkisin voimavaroin.

3. Liikunnanohjaustoiminta...4. 4. Työtä ja Liikettä Keski-Pohjanmaalle projekti 1.8.2001-31.7.2003...6. 5. Liikuntalaitokset...6

3. Liikunnanohjaustoiminta...4. 4. Työtä ja Liikettä Keski-Pohjanmaalle projekti 1.8.2001-31.7.2003...6. 5. Liikuntalaitokset...6 Sisällysluettelo Yleistä...2 2.1 Kilpaurheilutoiminta... 3 2.2 Kuntourheilutoiminta... 3 3. Liikunnanohjaustoiminta...4 3.1 Erityisryhmien liikunta... 4 3.2 Uimaopetus ja vauvauinti... 5 3.3 Vesijumpat

Lisätiedot

1. Liikuntatoimisto...4. 2. Kilpa- ja kuntourheilu...4. 3. Liikunnanohjaustoiminta...6

1. Liikuntatoimisto...4. 2. Kilpa- ja kuntourheilu...4. 3. Liikunnanohjaustoiminta...6 SISÄLLYSLUETTELO Yleistä...2 1. Liikuntatoimisto...4 2. Kilpa- ja kuntourheilu...4 2.1 Kilpaurheilutoiminta... 4 2.2 Kuntourheilutoiminta... 5 3. Liikunnanohjaustoiminta...6 3.1 Erityisryhmien liikunta...

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2014 2015 / liikunta. Yleiset tavoitteet. Toimenpiteet. I Urheiluseurojen tukeminen. Inarin kunnan liikuntatoimen toimintakertomus

TOIMINTAKERTOMUS 2014 2015 / liikunta. Yleiset tavoitteet. Toimenpiteet. I Urheiluseurojen tukeminen. Inarin kunnan liikuntatoimen toimintakertomus TOIMINTAKERTOMUS 2014 2015 / liikunta Yleiset tavoitteet Vähän liikkuville kuntalaisille järjestettiin erilaisia liikuntatapahtumia ja matalan kynnyksen liikuntakerhoja. Yhteensä liikuntapalveluja hyödynsi

Lisätiedot

LIIKUNNAN ARVOSTUS PIEKSÄMÄELLÄ

LIIKUNNAN ARVOSTUS PIEKSÄMÄELLÄ 2011 LIIKUNNAN ARVOSTUS PIEKSÄMÄELLÄ 12.10.2011 Liikunnan arvostus Pieksa ma ella ja sen jäsenseurat(33 kpl) ovat huolissaan Pieksämäen liikunta ja urheilutoiminnan näivettymisestä ja kaupungin liikuntaorganisaation

Lisätiedot

Sisällysluettelo Yhteystiedot Yleiset ehdot sekä vuokrausehdot Liikuntasalit Uimahalli Ulkoliikuntapaikat Sauvosaaren urheilupuisto Tervahalli

Sisällysluettelo Yhteystiedot Yleiset ehdot sekä vuokrausehdot Liikuntasalit Uimahalli Ulkoliikuntapaikat Sauvosaaren urheilupuisto Tervahalli Sisällysluettelo Yhteystiedot 3 Yleiset ehdot sekä vuokrausehdot 4 Liikuntasalit 5 Uimahalli 6 Ulkoliikuntapaikat 9 Sauvosaaren urheilupuisto 10 Tervahalli 11 Sauvosali ja Nyrkkeilysali 12 Kuntotestit

Lisätiedot

Tähän otsikkoa. Abra cadab rakad. Uimahallit koko kansan liikuttajina

Tähän otsikkoa. Abra cadab rakad. Uimahallit koko kansan liikuttajina Tähän otsikkoa Abra cadab rakad Uimahallit koko kansan liikuttajina Uimahallibarometri 2008 ja Uimahallien asiakasbarometri 2010 barometrien keskeiset tulokset Ilpo Johansson tekninen asiantuntija Suomen

Lisätiedot

Liikuntajärjestöjen avustusohjeet

Liikuntajärjestöjen avustusohjeet HEINOLAN KAUPUNKI LIIKUNTAPALVELUT Liikuntajärjestöjen avustusohjeet Heinolan liikunta- ja kulttuurilautakunta 12.2.2013 (4.11.2014 74 säännöt urheiluasioiden palkitsemisesta, 3.6.2015 33 3. Kohdeavustukset)

Lisätiedot

1..1 Liikunta- ja nuorisolautakunta

1..1 Liikunta- ja nuorisolautakunta - 1 - Pöytäkirjaliite 11 1..1 Liikunta- ja nuorisolautakunta 1..1.1 Liikuntatoimi Sitovat tavoitteet Yhteistyön tiivistäminen Luvian liikuntatoimen kanssa. Kuntalaisia kannustetaan harrastamaan kunto-

Lisätiedot

Liikuntapaikkojen käyttöhinnasto 1.6.2015 alkaen Alv sisältyy hintoihin, liikuntatapahtumat 10 %, muut tilaisuudet/vuokrat 24 %

Liikuntapaikkojen käyttöhinnasto 1.6.2015 alkaen Alv sisältyy hintoihin, liikuntatapahtumat 10 %, muut tilaisuudet/vuokrat 24 % Liikuntapaikkojen käyttöhinnasto 1.6.2015 alkaen Alv sisältyy hintoihin, liikuntatapahtumat 10 %, muut tilaisuudet/vuokrat 24 % Ulkoliikuntapaikat (kentät, ladut) Hänninkenttä, kesäkausi Harjoitukset Aikuiset

Lisätiedot

USKO = liikunta tekee terveeksi ja jokainen kansalainen on huolehdittava itsestään ettei koituu haitaksi yhteiskunnalle. terve sielu terveessä

USKO = liikunta tekee terveeksi ja jokainen kansalainen on huolehdittava itsestään ettei koituu haitaksi yhteiskunnalle. terve sielu terveessä USKO = liikunta tekee terveeksi ja jokainen kansalainen on huolehdittava itsestään ettei koituu haitaksi yhteiskunnalle. terve sielu terveessä ruumissa TOIVO = maan paras liikuntapalvelu vuonna 2015. RAKKAUS

Lisätiedot

RAISION KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT

RAISION KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT RAISION KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT 2016 RAISION KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUIDEN TERVEYS- JA SOVELTAVAN LIIKUNNAN RYHMÄT 2016 Raision kaupungin liikuntapalveluiden kevätkausi alkaa pääsääntöisesti viikolla

Lisätiedot

Helsinki liikuntakaupunki

Helsinki liikuntakaupunki Helsinki liikuntakaupunki Helsingin liikuntapalvelut Helsingin lukuisat liikuntapalvelut tarjoavat rajattomat mahdollisuudet harrastaa liikuntaa ympäri vuoden sekä sisällä että ulkona. Helsinkiläiset ovat

Lisätiedot

1 johdanto...3 2 pertunmaan kunta...4 2.1 Sijainti 2.2 Luonto ja ympäristö 2.3 Väestörakenne 2.4 Elinkeinorakenne 2.5 Koulutus

1 johdanto...3 2 pertunmaan kunta...4 2.1 Sijainti 2.2 Luonto ja ympäristö 2.3 Väestörakenne 2.4 Elinkeinorakenne 2.5 Koulutus PERTUNMAAN KUNTA 1 johdanto...3 2 pertunmaan kunta...4 2.1 Sijainti 2.2 Luonto ja ympäristö 2.3 Väestörakenne 2.4 Elinkeinorakenne 2.5 Koulutus 3 liikuntatoimen nykytilanne...5 3.1 Tehtävänkuvaus ja toiminta-ajatus

Lisätiedot

Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen

Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen Työn sisältö Kuntastrategia ja kunnan hyvinvointiohjelma liikuntaa edistämässä Miten eri väestöryhmät liikkuvat ja Hollolan kunta liikunnan edistäjänä Kuvaus Hollolan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (7) Liikuntalautakunta LJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (7) Liikuntalautakunta LJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (7) 5 Liikuntatilojen maksuttoman ja tuetun käytön perusteet vuonna 2014 HEL 2013-016072 T 02 05 01 00 Päätös päätti, että avustettaville seuroille ositetaan liikuntatilojen

Lisätiedot

LIIKUNTATOIMI TOIMINTASUUNNITELMA Inarin kunnan liikuntatoimen toimintasuunnitelma

LIIKUNTATOIMI TOIMINTASUUNNITELMA Inarin kunnan liikuntatoimen toimintasuunnitelma LIIKUNTATOIMI TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2017 31.7.2018 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 2018 I Yleiset tavoitteet Liikuntatoimen uutta toimintakautta ohjaa kuntastrategian neljä määrettä: innovatiivisuus, aktiivisuus,

Lisätiedot

Kokkolan liikuntapoliittinen ohjelma vuosille 2003-2013 tiivistelmä Kokkolassa Parasta aikaa Kokkola Kaupunki luonnossa

Kokkolan liikuntapoliittinen ohjelma vuosille 2003-2013 tiivistelmä Kokkolassa Parasta aikaa Kokkola Kaupunki luonnossa KOKKOLA KARLEBY Kokkolan liikuntapoliittinen ohjelma vuosille 2003-2013 tiivistelmä Kokkolassa Parasta aikaa Kokkola Kaupunki luonnossa Sisällys 1 Liikuntapoliittisen ohjelman tarkoitus...2 2 Liikuntapoliittisen

Lisätiedot

aikuiset 2,00 alle 18 v. ja opiskelijat 1,00 alle 4 v. ilmaiseksi ei kausikortteja, hinnat sisältävät alv:n (10 %)

aikuiset 2,00 alle 18 v. ja opiskelijat 1,00 alle 4 v. ilmaiseksi ei kausikortteja, hinnat sisältävät alv:n (10 %) Kansalaistoiminnan ltk 8.6.2010, liite 24/2010 Kansalaistoiminnan lautakunta 18.1.2011 9 Kansalaistoiminnan lautakunta 3.6.2014 36 Kansalaistoiminnan lautakunta 4.11.2014 77 1 HYVINVOINNIN EDISTÄMISPALVELUT

Lisätiedot

VAPAA-AIKATOIMEN HINNASTO

VAPAA-AIKATOIMEN HINNASTO VAPAA-AIKATOIMEN HINNASTO YLEISET EHDOT 1. Urheiluseurojen hinnat Urheiluseurojen hinnat koskevat haukiputaalaisia rekisteröityjä urheiluseuroja. Ulkopaikkakuntalaisilta urheiluseuroilta veloitetaan muiden

Lisätiedot

VIHDIN KUNNAN LIIKUNTATOIMEN ULKOISET MAKSUT 1.1.2006 ALKAEN Maksut sisältävät voimassa olevan arvonlisäveron.

VIHDIN KUNNAN LIIKUNTATOIMEN ULKOISET MAKSUT 1.1.2006 ALKAEN Maksut sisältävät voimassa olevan arvonlisäveron. VIHDIN KUNNAN LIIKUNTATOIMEN ULKOISET MAKSUT 1.1.2006 ALKAEN Maksut sisältävät voimassa olevan arvonlisäveron. 1. KENTÄT 1.1. Vihdin ja Nummelan Urheilukentät Jalkapallonurmi vakioharjoitusvuoro/tunti

Lisätiedot

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA LIIKUNTAKESKUKSEN KÄYTTÖMAKSUT

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA LIIKUNTAKESKUKSEN KÄYTTÖMAKSUT KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA LIIKUNTAKESKUKSEN KÄYTTÖMAKSUT Nakkilan kunta Voimaantulo 14.11.2005 LIIKUNTAKESKUKSEN KÄYTTÖMAKSUT SISÄLLYSLUETTELO: UIMAHALLI...2 KEILAHALLI...3 VOIMAILUSALI/VANHA KUNTOSALI

Lisätiedot

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010 Tutkimusaineisto koottu puhelinhaastatteluina helmikuun 2009 ja tammikuun 2010 aikana Kohteena 3 18-vuotiaat (vanhemmat vastanneet 3 11-vuotiaiden puolesta ja 12 18- vuotiaat vastanneet itse kysymyksiin)

Lisätiedot

Mänttä-Vilppulan erityisliikunnan kehittämissuunnitelma 2014 2015

Mänttä-Vilppulan erityisliikunnan kehittämissuunnitelma 2014 2015 Mänttä-Vilppulan erityisliikunnan kehittämissuunnitelma 2014 2015 Mänttä-Vilppulan liikuntapalvelut, Mänttä-Vilppulan vammaisneuvosto ja Erityisliikuntaa kuntiin 2013 2015 -hanke 1. ERITYISLIIKUNTA JA

Lisätiedot

VAPAA-AIKATOIMEN HINNASTO 2015 voimassa 1.2.alkaen

VAPAA-AIKATOIMEN HINNASTO 2015 voimassa 1.2.alkaen SAVONLINNA VAPAA-AIKATOIMEN HINNASTO 2015 voimassa 1.2.alkaen Jäähalli Kaupungin koulut ja päiväkodit Muut koulut sis.alv 26,50 /h 60,00 /h Jääurheilua harrastavat seurat : 1.9.-31.3. 45,50 /h Juniorit

Lisätiedot

1 KÄYTTÖTALOUSOSA. Tuloslaskelma 7.5.2015 Tammikuu-Huhtikuu 2015 400 Liikuntalautakunta

1 KÄYTTÖTALOUSOSA. Tuloslaskelma 7.5.2015 Tammikuu-Huhtikuu 2015 400 Liikuntalautakunta 1 KÄYTTÖTALOUSOSA Liikuntalautakunta Tuloslaskelma 7.5.2015 Tammikuu-Huhtikuu 2015 400 Liikuntalautakunta muutosten jälk. TOT2015 TOT-% TOT2014 TP2014 Toimintatuotot 745150 745150 288515 38,7 284441 845490

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Varaus- ja yhteystiedot Sisä- ja ulkoliikuntapaikat. Uimahalli. Soveltava liikunta. Nuoriso- ja liikuntatoimisto

Sisällysluettelo. Varaus- ja yhteystiedot Sisä- ja ulkoliikuntapaikat. Uimahalli. Soveltava liikunta. Nuoriso- ja liikuntatoimisto Sisällysluettelo Varaus- ja yhteystiedot Sisä- ja ulkoliikuntapaikat Liikuntasihteeri Ilkka Kotala 050 427 6460 ilkka.kotala@kemi.fi Toimistosihteeri Eija Juntunen 040 728 6507 eija.juntunen@kemi.fi Yhteystiedot

Lisätiedot

Liikunnan toiminta-avustuksen lomakkeen täyttöohje 2019 (Vapaa-aikajaosto )

Liikunnan toiminta-avustuksen lomakkeen täyttöohje 2019 (Vapaa-aikajaosto ) 15.1.2019 Liikunnan toiminta-avustuksen lomakkeen täyttöohje 2019 (Vapaa-aikajaosto 23.1.2019) Ennen varsinaisen avustuslomakkeen täyttämisen aloittamista hakijan tulee tutustua avustuslomakkeen täyttö-ohjeeseen

Lisätiedot

Ostopalveluna toiminimi Aquasa:lta, opettajana toimii Sari Saarinen.

Ostopalveluna toiminimi Aquasa:lta, opettajana toimii Sari Saarinen. VUOSISUUNNITELMA 2005 LIIKUNTATOIMEN JÄRJESTÄMÄSTÄ OHJATUSTA TOIMINNASTA 1. UIMAKOULUT 1. Uimakoulut uimahalleissa Liikuntatoimi järjestään vuoden aikana Lauritsalan uimahallissa lasten alkeis-, jatko-

Lisätiedot

Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset Päivi Berg

Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset Päivi Berg Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset 1981 2002 Päivi Berg Vuonna 2002 talvella vähintään kerran viikossa liikkui 87 %, kesällä 88 % väestöstä Nuorten kokonaan liikuntaa

Lisätiedot

VUOSIAVUSTUSHAKEMUS vuodelle 2011 Palautus 31.3 2011 klo 15.00 Kulttuuri- ja Vapaa-aikalautakunta PL 50, 36201 Kangasala

VUOSIAVUSTUSHAKEMUS vuodelle 2011 Palautus 31.3 2011 klo 15.00 Kulttuuri- ja Vapaa-aikalautakunta PL 50, 36201 Kangasala VUOSIAVUSTUSHAKEMUS vuodelle 2011 Palautus 31.3 2011 klo 15.00 Kulttuuri- ja Vapaa-aikalautakunta mennessä. PL 50, 36201 Kangasala Avustusta haetaan (rasti): Liikuntaan Nuorisotyöhön 1. Hakija Seura /

Lisätiedot

Seurakysely toimintavuodelta 2012

Seurakysely toimintavuodelta 2012 Seurakysely toimintavuodelta 2012 1. Seura ALAVUDEN URHEILIJAT 2. Seuramme tiedot antoi Etunimi Sukunimi Sähköposti Matkapuhelin 3. Vastaajan asema seurassa Puheenjohtaja Päätoiminen/osa-aikainen työntekijä

Lisätiedot

LIIKUNTAHINNASTO 2014

LIIKUNTAHINNASTO 2014 LIIKUNTAHINNASTO 2014 Liikuntapaikkojen hinnat 1.1.2014 alkaen Tarkennettu hinnasto 9.4.2014 Yleiset ehdot 1. Urheiluseurojen hinnat Urheiluseurojen hinnat koskevat nokialaisia rekisteröityneitä urheilu-

Lisätiedot

Alkukartoitus 2016 Närpiö Asukasluku: 9837, 75 vuotta täyttäneitä: 1295, 13,8 %), Lähde: Sotkanet 2015

Alkukartoitus 2016 Närpiö Asukasluku: 9837, 75 vuotta täyttäneitä: 1295, 13,8 %), Lähde: Sotkanet 2015 Alkukartoitus 2016 Närpiö Asukasluku: 9837, 75 vuotta täyttäneitä: 1295, 13,8 %), Lähde: Sotkanet 2015 Voimaa vanhuuteen -ohjelmaan valittiin vuonna 2016 yhteensä 18 kuntaa (kuvio1.) Kolmivuotisen kehittämistyön

Lisätiedot

Liikuntalaitosten, -rakennusten, -alueiden sekä välineiden vuokrat ja maksut.

Liikuntalaitosten, -rakennusten, -alueiden sekä välineiden vuokrat ja maksut. LIIKUNTATOIMEN VUOKRAT JA MAKSUT Liikuntalaitosten, -rakennusten, -alueiden sekä välineiden vuokrat ja maksut. Vuokrauksen yleiset ohjeet ja perusteet: Liikuntatoimen vuokraukset hoidetaan pääsääntöisesti

Lisätiedot

HYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. Vesijumppa. Tuolijumppa. Kuntosali. Lyhytkurssit. Lajikokeilu. Erityisryhmät.

HYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. Vesijumppa. Tuolijumppa. Kuntosali. Lyhytkurssit. Lajikokeilu. Erityisryhmät. L e Lisätietoja: Katarina Kiki Norrena puh. 0400 197150 www.hyvinkaa.fi/liikunta Vesijumppa Tuolijumppa Lyhytkurssit Erityisryhmät HYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. LIIKKUEN ILOA ARKEEN! Säännöllinen

Lisätiedot

Sisällysluettelo Yleiset ehdot & Vuokrausehdot Liikuntasalit Uimahalli Ulkoliikuntapaikat Sauvosaaren urheilupuisto Tervahalli

Sisällysluettelo Yleiset ehdot & Vuokrausehdot Liikuntasalit Uimahalli Ulkoliikuntapaikat Sauvosaaren urheilupuisto Tervahalli kuva... Uimahalli? Sisällysluettelo Yleiset ehdot & Vuokrausehdot 4 Liikuntasalit 5 Uimahalli 6 Ulkoliikuntapaikat 9 Sauvosaaren urheilupuisto 10 Tervahalli 11 Sauvosali ja Nyrkkeilysali 12 Kuntotestit

Lisätiedot

Monialainen yhteistyö

Monialainen yhteistyö Monialainen yhteistyö - miten toimialat voivat hyötyä toisistaan yhteisten ja toimialakohtaisten tavoitteiden saavuttamisessa Alueelliset nuorisotyöpäivät 18.2.2016 Liikuntatoimen ylitarkastaja Ulla Silventoinen

Lisätiedot

KÄRKÖLÄN KUNTA. 4 liikuntatoimen tavoitteet ja tehtävät...7 4.1 Yleistä 4.2 Toimenpiteet. 5 Johtopäätöksiä liikuntatoiminnan kehittämiseksi...

KÄRKÖLÄN KUNTA. 4 liikuntatoimen tavoitteet ja tehtävät...7 4.1 Yleistä 4.2 Toimenpiteet. 5 Johtopäätöksiä liikuntatoiminnan kehittämiseksi... KÄRKÖLÄN KUNTA 1 johdanto...3 2 yleiskuvaa kärkölän kunnasta...4 2.1 Sijainti 2.2 Luonto ja ympäristö 2.3 Väestörakenne 2.4 Elinkeinorakenne 2.5 Koulutus 3 kärkölän liikuntatoimen nykytilanne...5 3.1 Hallinto

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

Wiitaunionin liikuntakysely. Wiitaunionin liikuntakysely toteutettiin loka-marraskuussa 2014.

Wiitaunionin liikuntakysely. Wiitaunionin liikuntakysely toteutettiin loka-marraskuussa 2014. Wiitaunionin liikuntakysely Wiitaunionin liikuntakysely toteutettiin loka-marraskuussa 2014. Wiitaunionin liikuntakyselyssä kartoitettiin Viitasaaren ja Pihtiputaan yli 16-vuotiaiden asukkaiden liikunta-aktiivisuuden

Lisätiedot

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010 TUTKIMUS 2009-2010 Miten suomalaiset 19-65-vuotiaat liikkuvat, mitä lajeja he harrastavat, missä he liikkuvat? Liikunnan harrastuskertojen määrä Liikunnan ja kuntoilun luonne Suomalaisten jakaantuminen

Lisätiedot

LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS 2018 Tilasto-osa

LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS 2018 Tilasto-osa 1(7) HENKILÖKUNTA Henkilökunnan keskimääräinen lukumäärä ja sairauspäivät Vuosi 2018 2017 2016 Henkilökuntaa keskim. 69 69 72 Sairauspäivät yht. 604*) 1060**) 1 270***) Sairauspäivät keskim./hlö 8,75 15,36

Lisätiedot

VAPAA-AIKATOIMEN HINNASTO 2015 voimassa 1.2. alkaen. sis. alv. Jäähalli. Kaupungin koulut ja päiväkodit. 26,50 /h. Muut koulut.

VAPAA-AIKATOIMEN HINNASTO 2015 voimassa 1.2. alkaen. sis. alv. Jäähalli. Kaupungin koulut ja päiväkodit. 26,50 /h. Muut koulut. VAPAA-AIKATOIMEN HINNASTO 2015 voimassa 1.2. alkaen Jäähalli Kaupungin koulut ja päiväkodit Muut koulut sis. alv 26,50 /h 60,00 /h Jääurheilua harrastavat seurat (1.9. - 31.3.) 45,50 /h Juniorit (alle

Lisätiedot

TP 2014 TA 2015 TA2016 TS2017 TS2018

TP 2014 TA 2015 TA2016 TS2017 TS2018 1 KÄYTTÖTALOUSOSA Liikuntalautakunta Toteutuma Talousarvio Talousarvio Taloussuunnitelma TP 2014 TA 2015 TA2016 TS2017 TS2018 Liikuntalautakunta Toimintatulot 745 150 747 500 748 725 752 469 Toimintamenot

Lisätiedot

KOULU / SEURA -YHTEISTYÖ YLIVIESKASSA Krista Palola ja Juha Torvikoski. Kuva: Joel Nykter / Lumilajit liikuttavat - hanke

KOULU / SEURA -YHTEISTYÖ YLIVIESKASSA Krista Palola ja Juha Torvikoski. Kuva: Joel Nykter / Lumilajit liikuttavat - hanke KOULU / SEURA -YHTEISTYÖ YLIVIESKASSA Krista Palola ja Juha Torvikoski Kuva: Joel Nykter / Lumilajit liikuttavat - hanke Asukkaita hiukan yli 15 000 9 alakoulua ja n. 1400 oppilasta 1 yläkoulu ja n. 600

Lisätiedot

LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS 2017 Tilasto-osa

LOHJAN LIIKUNTAKESKUS OY TOIMINTAKERTOMUS 2017 Tilasto-osa 1(7) HENKILÖKUNTA Henkilökunnan keskimääräinen lukumäärä ja sairauspäivät Vuosi 2017 2016 2015 Henkilökuntaa keskim. 69 72 71 Sairauspäivät yht. 1060*) 1 270**) 866***) Sairauspäivät keskim./hlö 15,36

Lisätiedot

KENTÄT LIIKUNTAPALVELUIDEN HINNASTO NURMIKENTÄT

KENTÄT LIIKUNTAPALVELUIDEN HINNASTO NURMIKENTÄT Liikunta- ja nuorisopalvelut LIIKUNTAPALVELUIDEN HINNASTO Alv. sis. hintoihin; liikuntatapahtumat 10 %, muut tilaisuudet 24 %, kaupungin sisäinen käyttö 0 % KENTÄT NURMIKENTÄT Aikuiset A-jun ja nuoremmat

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Kesä 2019 Uimahallin aukiolot ja tapahtumat Uimahalli ja kuntosali Toukokuun poikkeusaukiolot ti 30.4. suljetaan klo 18.00 1.5. VAPPU suljettu ke 29.5. suljetaan klo

Lisätiedot

Aikuisten harrasteliikkuminen yhdistyksissä

Aikuisten harrasteliikkuminen yhdistyksissä Aikuisten harrasteliikkuminen yhdistyksissä Suomalainen tapa on organisoitua ja perustaa yhdistyksiä eri toimintoja ja tavoitteita varten Yhdistystoiminta on hyvin kirjavaa ja pääosin toiminta perustuu

Lisätiedot

TEPPO PUHAKAISEN YM. VALTUUSTOALOITE IKÄIHMISTEN LIIKUNNAN KEHITTÄMISEKSI

TEPPO PUHAKAISEN YM. VALTUUSTOALOITE IKÄIHMISTEN LIIKUNNAN KEHITTÄMISEKSI Kaupunginhallitus 97 27.02.2012 TEPPO PUHAKAISEN YM. VALTUUSTOALOITE IKÄIHMISTEN LIIKUNNAN KEHITTÄMISEKSI 783/012/2011 KH 97 Valtuustoaloite 12.12.2011: Yksi hyvä vaihtoehto ikäihmisten liikunnalle on

Lisätiedot

KENTÄT LIIKUNTAPALVELUIDEN HINNASTO NURMIKENTÄT

KENTÄT LIIKUNTAPALVELUIDEN HINNASTO NURMIKENTÄT Liikunta- ja nuorisopalvelut LIIKUNTAPALVELUIDEN HINNASTO Alv. sis. hintoihin; liikuntatapahtumat 10 %, muut tilaisuudet 24 %, kaupungin sisäinen käyttö 0 % KENTÄT NURMIKENTÄT A-jun ja nuoremmat ½ kenttä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1/2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 YLEISTÄ Lielahden Kipinä ry:n toiminta perustuu ihmisten omatoimisuuteen ja vapaehtoiseen osallistumiseen. Toiminta on jatkunut menestyksellisesti jo vuodesta 1929.

Lisätiedot

Kevä tkäusi 2015. Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä.

Kevä tkäusi 2015. Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä. Kevä tkäusi 2015 Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä. 2015 Kevätkausi alkaa 5.1.2015 Tammikuun viides päivä polkaistaan käyntiin kaupungin ohjatut liikuntaryhmät. Tarjolla

Lisätiedot

Harjoitusvuoromaksut, tilavuokrat ja palvelumaksut 1.8.2015

Harjoitusvuoromaksut, tilavuokrat ja palvelumaksut 1.8.2015 Harjoitusvuoromaksut, tilavuokrat ja palvelumaksut 1.8.2015 Loviisan kaupunki Vapaa-aikatoimi Harjoitusvuoromaksut, tilavuokrat ja palvelumaksut Tämä hinnasto astuu voimaan 1.8.2015 Kaikkia Loviisan kaupungin

Lisätiedot

VUOSIAVUSTUSHAKEMUS 2015 Palautus 31.3.2015. 1. Hakija Seura / Yhdistys: Rekist.vuosi Osoite: Internet kotisivut: Avustusta haetaan vuodelle 2015

VUOSIAVUSTUSHAKEMUS 2015 Palautus 31.3.2015. 1. Hakija Seura / Yhdistys: Rekist.vuosi Osoite: Internet kotisivut: Avustusta haetaan vuodelle 2015 VUOSIAVUSTUSHAKEMUS 2015 Palautus 31.3.2015 Kulttuuri- ja Vapaa-aikalautakunta klo15.00 mennessä. Avustusta haetaan (rasti): Liikuntaan Nuorisotyöhön 1. Hakija Seura / Yhdistys: Rekist.vuosi Osoite: Internet

Lisätiedot

HINNASTO Lempäälän kunta Vapaa-aikapalvelut. Voimassa alkaen tai hinnastokohdassa erikseen ilmoitettuna aikana

HINNASTO Lempäälän kunta Vapaa-aikapalvelut. Voimassa alkaen tai hinnastokohdassa erikseen ilmoitettuna aikana Lempäälän kunta Vapaa-aikapalvelut HINNASTO 2016 Voimassa 29.8.2016 alkaen tai hinnastokohdassa erikseen ilmoitettuna aikana VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 12.5.2016 Hinnastoa päivitetty 2.5.2017 vapaa-aikalautakunnan

Lisätiedot

Tällä lomakkeella kerätään tietoja kunnan toiminnasta liikunnan edistämiseksi ja terveyttä edistävän liikunnan kehittämiseksi.

Tällä lomakkeella kerätään tietoja kunnan toiminnasta liikunnan edistämiseksi ja terveyttä edistävän liikunnan kehittämiseksi. Terveyttä edistävä liikunta kunnan toiminnassa 2012 Tällä lomakkeella kerätään tietoja kunnan toiminnasta edistämiseksi ja terveyttä edistävän kehittämiseksi. Ohjeita vastaamiseen Suosittelemme täyttämistä

Lisätiedot

LIIKUNTAPAIKAT UIMAHALLIT IMPIVAARAN UIMAHALLI. UINTIMAKSUT, alv. 8 % KUNTOSALIMAKSUT/alakerran sali, alv. 8% OHJATTU TOIMINTA, alv.

LIIKUNTAPAIKAT UIMAHALLIT IMPIVAARAN UIMAHALLI. UINTIMAKSUT, alv. 8 % KUNTOSALIMAKSUT/alakerran sali, alv. 8% OHJATTU TOIMINTA, alv. UIMAHALLIT IMPIVAARAN UIMAHALLI LIIKUNTAPAIKAT UINTIMAKSUT, alv. Alennusryhmään kuuluvat: Aikuinen 4 Opiskelija, kortilla Lapsi 7-16 v. 2 Eläkeläinen (ei osa-aika), kortilla Alle 7v. vanhempien mukana

Lisätiedot

Alv. sis. hintoihin; liikuntatapahtumat 10 %, muut tilaisuudet 24 %, kaupungin sisäinen käyttö 0 %

Alv. sis. hintoihin; liikuntatapahtumat 10 %, muut tilaisuudet 24 %, kaupungin sisäinen käyttö 0 % Liikuntapalveluiden hinnasto Kentät Urpolan lämmitettävä tekonurmi, talvikausi TALVIKAUSI (lämmitettävä aika) Aikuiset 17,00 27,00 A-juniorit ja nuoremmat 9,00 12,00 Kaupunginosaseurat ja kylätoimikunnat

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto Vastaus vt Jaana Pelkosen kysymykseen lasten ja nuorten uimataidon kehityksestä ja ylläpidosta Helsingissä

Kaupunginvaltuusto Vastaus vt Jaana Pelkosen kysymykseen lasten ja nuorten uimataidon kehityksestä ja ylläpidosta Helsingissä Helsingin kaupunki Kaupunginvaltuusto Kyselytunnin vastaukset 14.09.2011 Sj 36 Vastaus vt Jaana Pelkosen kysymykseen lasten ja nuorten uimataidon kehityksestä ja ylläpidosta Helsingissä HEL 2011-002822

Lisätiedot

(N) 10.972 5.505 5.510. Prosenttitaulukon sarakesumma ylittää 100 prosenttia, koska liikunnanharrastusta voi toteuttaa useamman tahon kautta

(N) 10.972 5.505 5.510. Prosenttitaulukon sarakesumma ylittää 100 prosenttia, koska liikunnanharrastusta voi toteuttaa useamman tahon kautta TAUSTAMATERIAALI Kansallinen aikusten liikuntatutkimus 2006 Tahot, joiden kanssa tai järjestämänä kuntoilua, liikuntaa tai urheilua harrastetaan 19-65 - vuotiaiden keskuudessa. 1997-98 2001-02 2005-06

Lisätiedot

Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä.

Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä. VEROTILITYKSET VUONNA 2015 Kunnanhallitus 23.2.2015 ( 45): Tammikuun verotulotilitys oli kaikkiaan 0,8 % parempi kuin vuonna 2014. Kunnallisveron osalta kasvua oli 2,2 %, koko maassa 2,5 %. Helmikuun verotilitys

Lisätiedot

-Valo ry, EsLi ja Mikkelin kaupunki syksy 2014 - liikunnan polku / lisääminen - kokeilukulttuuri - pienin kustannuksin, asukaslähtöisesti ja

-Valo ry, EsLi ja Mikkelin kaupunki syksy 2014 - liikunnan polku / lisääminen - kokeilukulttuuri - pienin kustannuksin, asukaslähtöisesti ja -Valo ry, EsLi ja Mikkelin kaupunki syksy 2014 - liikunnan polku / lisääminen - kokeilukulttuuri - pienin kustannuksin, asukaslähtöisesti ja -vetoisesti - Miten omakohtaisesti lisään liikuntaa? - 2017

Lisätiedot

Erillissaunavuorot Perhesaunavuorot Erityisryhmien uintivuorot Erityisryhmien kuntosalivuorot

Erillissaunavuorot Perhesaunavuorot Erityisryhmien uintivuorot Erityisryhmien kuntosalivuorot Erillissaunavuorot Perhesaunavuorot Erityisryhmien uintivuorot Erityisryhmien kuntosalivuorot www.vantaa.fi/liikunta Toiminnan järjestäjä pidättää oikeudet muutoksiin. 1 Sisällys Erillisaunavuorot ja perhesaunavuorot

Lisätiedot

Hakuohje Linkki hakuohjeeseen Pistelasku Ei

Hakuohje Linkki hakuohjeeseen   Pistelasku Ei Kalajokisten urheiluseurojen avustushakemus 2019 Tiedot halutaan viimeisimmältä tili-/toimintakaudelta Julkaisu alkaa 14.03.2019 klo 08:00 Julkaisu loppuu 01.05.2019 klo 00:00 Kunta Kalajoki Hakuohje Linkki

Lisätiedot

LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA MYÖNTÄMISMENETTELY

LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA MYÖNTÄMISMENETTELY VIRTAIN KAUPUNKI Liikunta- ja nuorisotoimi 15.02.2012 LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA MYÖNTÄMISMENETTELY Virtain kaupungin liikunta- ja nuorisotoimi myöntää vuosittain liikuntatoimintaan

Lisätiedot

LIIKUNTAPALVELUJEN KÄYTTÖMAKSUT

LIIKUNTAPALVELUJEN KÄYTTÖMAKSUT LIIKUNTAPELUJEN KÄYTTÖMAKSUT Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta hyväksynyt 18.11.2015 Voimaantulopäivä KÄYTTÖMAKSUJEN PÄÄPERIAATTEET Liikuntapalveluiden peruskäyttömaksut koskevat raumalaisia rekisteröityjä

Lisätiedot

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja terveyttä,

Lisätiedot

LIIKUNTATOIMEN TOIMINTAKERTOMUS Inarin kunnan liikuntatoimen toimintakertomus

LIIKUNTATOIMEN TOIMINTAKERTOMUS Inarin kunnan liikuntatoimen toimintakertomus LIIKUNTATOIMEN TOIMINTAKERTOMUS 1.8.2016 31.7.2017 TOIMINTAKERTOMUS 2016 2017 / liikunta Yleiset tavoitteet Vähän liikkuville kuntalaisille järjestettiin matalan kynnyksen liikuntakerhoja ja erilaisia

Lisätiedot

LIIKUNTAPAIKKA- HINNASTO 2014

LIIKUNTAPAIKKA- HINNASTO 2014 LIIKUNTAPAIKKA- HINNASTO Nuoriso- ja liikuntalautakunta 3.12. 2 SISÄLLYSLUETTELO Vuokrauksen yleiset perusteet... 3 Kisapuiston urheilukeskus... 5 Vanha kenttä ja Kisapuiston hiekkatekonurmi... 6 Kimpisen,

Lisätiedot

Kuudesluokkalaisten ja aikuisten uimataito Suomessa

Kuudesluokkalaisten ja aikuisten uimataito Suomessa Kuudesluokkalaisten ja aikuisten uimataito Suomessa Uimataitotutkimus 2011 Tutkimus laadittiin yhteistyössä LIKESin ja Opetushallituksen kanssa. Kysely lähetettiin sekä suomen- että ruotsinkielisiin kouluihin.

Lisätiedot

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA 2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja

Lisätiedot

25,60 27,90 28,50 Päiväkäyttö ns. vapaat vuorot (ma-pe ) 25,60 27,90 28,50

25,60 27,90 28,50 Päiväkäyttö ns. vapaat vuorot (ma-pe ) 25,60 27,90 28,50 VAPAA-AIKATOIMEN VUOKRAT JA MAKSUT 2013, esitys Jäähalli Kaupungin koulut ja päiväkodit koulut 2012 2013 23,60 25,70 26,50 53,40 58,20 60,00 Jääurheilua harrastavat seurat (1.9. - 31.3.) 39,50 43,10 44,50

Lisätiedot

TYÖIKÄISET. Liikkuuko Pieksämäki? projektin väliraportin tiivistelmä

TYÖIKÄISET. Liikkuuko Pieksämäki? projektin väliraportin tiivistelmä TYÖIKÄISET Liikkuuko Pieksämäki? projektin väliraportin tiivistelmä MIHIN TIEDOT PERUSTUVAT? Sähköiseen kyselyyn vastasi 321 täysi-ikäistä pieksämäkeläistä, joista 67 prosenttia oli naisia ja 33 prosenttia

Lisätiedot

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Pyhtään Naisvoimistelijat ry 2 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. SEURAN TOIMINTATAVOITTEET... 3 3. TOIMINNAN KESKEISET HAASTEET...

Lisätiedot

HENKILÖKUNNAN YLITYÖKORVAUKSET

HENKILÖKUNNAN YLITYÖKORVAUKSET MAKSULUOKAT (ei uimahalli, kuntosali, kopiot) Maksuluokka 0 Maksuluokka 1 Maksuluokka 2 Maksuluokka 3 Outokumpulaisten seurojen yms.outokumpulaisten seurojen Ulkopaikkakuntal. seurojen Ulkopaikkakuntalaiset

Lisätiedot

LIIKUNTAPALVELUIDEN HINNASTO

LIIKUNTAPALVELUIDEN HINNASTO KENTÄT Urpolan lämmitettävä tekonurmi, talvikausi TALVIKAUSI (lämmitettävä aika) Harjoitukset, Ottelut, kilpailut, Mikkeliläiset rekisteröidyt urheiluseurat Aikuiset 20,00 30,00 A-juniorit ja nuoremmat

Lisätiedot

Seurakysely toimintavuodelta 2014

Seurakysely toimintavuodelta 2014 16.1.2015 9.18 Seurakysely toimintavuodelta 2014 Taustatiedot Seura Valitse vaihtoehto... Seuramme tiedot antoi Etunimi Sukunimi Sähköpostiosoite Matkapuhelin Vastaajan asema seurassa Puheenjohtaja Päätoiminen/osa-aikainen

Lisätiedot

Talousarvio 2013 ja taloussuunnitelma Nuoriso- ja liikuntapalvelut

Talousarvio 2013 ja taloussuunnitelma Nuoriso- ja liikuntapalvelut UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI LIITE 2 Talousarvio 2013 ja taloussuunnitelma 2013-2015 Nuoriso- ja liikuntapalvelut Nuoriso- ja liikuntalautakunta 25.9.2012 NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Toiminta-ajatus Uudenkaupungin

Lisätiedot

Kärkölän uimahallin asiakastyytyväisyyskysely

Kärkölän uimahallin asiakastyytyväisyyskysely KÄRKÖLÄ Kärkölän uimahallin asiakastyytyväisyyskysely 22.3.-30.4.2016 YHTEENVETO KÄRKÖLÄ KÄRKÖLÄ www.karkola.fi Kärkölän kunta Virkatie 1, 16600 Järvelä 044 770 2200 Perustiedot Kysely toteutettiin lomakekyselynä

Lisätiedot

12. LIIKUNTAPALVELUT SIPOOSSA

12. LIIKUNTAPALVELUT SIPOOSSA 12. LIIKUNTAPALVELUT SIPOOSSA STRATEGISET PAINOPISTEET, TOIMINTAA OHJAAVAT PERIAATTEET Liikunta- ja ulkoilutoiminnan tehtävänä on ylläpitää ja kehittää kunnan liikuntapaikkoja ja ulkoilualueita tarkoituksenmukaisen,

Lisätiedot

Lempäälän kunta Vapaa-aikapalvelut HINNASTO 2015. Voimassa 31.8.2015 alkaen tai hinnastokohdassa erikseen ilmoitettuna aikana

Lempäälän kunta Vapaa-aikapalvelut HINNASTO 2015. Voimassa 31.8.2015 alkaen tai hinnastokohdassa erikseen ilmoitettuna aikana Lempäälän kunta Vapaa-aikapalvelut HINNASTO 2015 Voimassa 31.8.2015 alkaen tai hinnastokohdassa erikseen ilmoitettuna aikana VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 19.3.2015 LIIKUNTAPALVELUT Liikuntatilat ja -alueet Liikuntatilojen

Lisätiedot

Liikunnan kehittämissuunnitelma 2011 2020 Liite 5. TAVOITE TOIMENPIDE-EHDOTUKSET TULEVAISUUS TOTEUTUS/VASTUUTAHO AIKATAULU

Liikunnan kehittämissuunnitelma 2011 2020 Liite 5. TAVOITE TOIMENPIDE-EHDOTUKSET TULEVAISUUS TOTEUTUS/VASTUUTAHO AIKATAULU 1 Ohjausryhmän hyväksymä päivitys 11.12.2014 1. TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ LIIKUNTA Kouluikäisten liikunnan lisääminen Suositus: Koululaiset kulkevat koulumatkat pyörällä tai kävellen Sivistyslautakunta antaa

Lisätiedot

LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN ROOLI KOULUPÄIVÄN LIIKUNNALLISTAMISESSA

LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN ROOLI KOULUPÄIVÄN LIIKUNNALLISTAMISESSA LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN ROOLI KOULUPÄIVÄN LIIKUNNALLISTAMISESSA Mentorointi Nuoren Suomen ja aluejärjestöjen toteuttamaa Liikkuva koulu ohjelmaan kuuluvaa maksutonta toimintaa Mentoreina aluejärjestöjen

Lisätiedot

1 johdanto...3 2 hämeenkosken kunta...4 2.1 Sijainti 2.2 Luonto ja ympäristö 2.3 Kunnan väestörakenne 2.4 Elinkeinorakenne 2.

1 johdanto...3 2 hämeenkosken kunta...4 2.1 Sijainti 2.2 Luonto ja ympäristö 2.3 Kunnan väestörakenne 2.4 Elinkeinorakenne 2. HÄMEENKOSKEN KUNTA 1 johdanto...3 2 hämeenkosken kunta...4 2.1 Sijainti 2.2 Luonto ja ympäristö 2.3 Kunnan väestörakenne 2.4 Elinkeinorakenne 2.5 Koulutus 3 liikuntatoimen nykytilanne...5 3.1 Tehtävän

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 Vammaisneuvosto 15.10.2015 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 17 Rajamäen uimahallin esittely ja tutustuminen 4 18 Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen 5 19 Valtakunnalliset

Lisätiedot

LIIKUNTAPAIKKOJEN HINNASTO 1.1.2011 ALKAEN

LIIKUNTAPAIKKOJEN HINNASTO 1.1.2011 ALKAEN LIIKUNTAPAIKKOJEN HINNASTO 1.1.2011 ALKAEN JÄÄHALLIT/KOULUKATU Harjoitusvuoromaksut (alv 9%) Hervannan jäähalli tamperelaiset urheiluseurat ja yhdistykset, tunti 12,00 tamperelaiset liikelaitokset, tunti

Lisätiedot

ERITYISLIIKUNTAKALENTERI

ERITYISLIIKUNTAKALENTERI ERITYISLIIKUNTAKALENTERI Syksy 2015-kevät 2016 Erityisliikuntakalenterista löydät Loviisan eri toimijoiden järjestämät liikuntaryhmät, jotka soveltuvat pitkäaikaissairaiden, eri vammaisryhmien ja toimintakyvyltään

Lisätiedot

Sievin vapaa-aikalautakunta 6.5.2014 12 Liite 1 SIEVIN KUNNAN VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

Sievin vapaa-aikalautakunta 6.5.2014 12 Liite 1 SIEVIN KUNNAN VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Sievin vapaa-aikalautakunta 6.5.2014 12 Liite 1 SIEVIN KUNNAN VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ VA:6/010/2014 AVUSTUKSET YLEISTÄ Kulttuuritoiminnan, nuorisotoiminnan ja liikuntatoiminnan tukemiseksi

Lisätiedot

LIIKUNTAPAIKKA- HINNASTO 2013

LIIKUNTAPAIKKA- HINNASTO 2013 1 LIIKUNTAPAIKKA- HINNASTO 2013 Nuoriso- ja liikuntalautakunta 10.12.2012 2 Klikkaa valitsemaasi kohdetta, niin hinnasto aukeaa suoraan haluamallesi sivulle. SISÄLLYSLUETTELO Vuokrauksen yleiset perusteet...

Lisätiedot

26 16.06.2014. Lappeenrannan kaupunkikonsernin markkinointiyhteistyösopimukset kaudelle 2014 2015

26 16.06.2014. Lappeenrannan kaupunkikonsernin markkinointiyhteistyösopimukset kaudelle 2014 2015 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 26 16.06. Lappeenrannan kaupunkikonsernin markkinointiyhteistyösopimukset kaudelle 2015 591/02.05.01.05/ KONSJA 26 Valmistelija/lisätiedot: Apulaiskaupunginjohtaja Kari

Lisätiedot

Yhdistyskirje 1/

Yhdistyskirje 1/ Yhdistyskirje 1/2017 23.3.2017 1 AVUSTUKSET URHEILUSEUROILLE JA NUORISOYHDISTYKSILLE NUORISO-JA LIIKUNTALAUTAKUNNALLA ON VUONNA 2017 JAETTAVANA AVUSTUKSIA NUORISO-JA LIIKUNTATOIMINNAN TUKEMISEEN 37.300.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 7/2016 1 (5) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 29.03.2016 268 Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa: päättää merkitä kunnan asukkaan aloitteen

Lisätiedot

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010 Liikunnan vapaaehtois- tai kansalaistoimintaan osallistuminen Liikunnan vapaaehtois- tai kansalaistoimintaan osallistuminen 19-65-vuotiaiden keskuudessa % Lkm. 1997-1998 14 435.000 2001-2002 16 509.000

Lisätiedot

Erityisliikunnan kesäkalenteri

Erityisliikunnan kesäkalenteri 2013 Erityisliikunnan kesäkalenteri Liikuntapalvelut Nurmijärven kunta Erityisliikunnan kesäkalenteri 2013 Liikuntapalvelut Tämä erityisliikunnan kesäkalenteri pitää sisällään Nurmijärven kunnan alueella

Lisätiedot

Paikoillanne, valmiina, Suomen suurin liikunta- ja kuntoutusalan ammattilaistapahtuma Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 24.-25.3.

Paikoillanne, valmiina, Suomen suurin liikunta- ja kuntoutusalan ammattilaistapahtuma Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 24.-25.3. Paikoillanne, valmiina, Suomen suurin liikunta- ja kuntoutusalan ammattilaistapahtuma Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 24.-25.3.2011 Johtava liikuntapaikkojen ammattimessutapahtuma Sportec 2011 -messutapahtuma

Lisätiedot

Vihdin Liikuntapalvelut

Vihdin Liikuntapalvelut Vihdin Liikuntapalvelut Vihdin uimahalli, Hiidenvedentie 3, 03100 Nummela Squash Sali käytössä uimahallin remontin aikana ennakkoon vuoroilla ma to klo 8.00 21.00 pe klo 8.00 18.00 HUOM! Uimahallin kassa

Lisätiedot

Erityisliikunnan ammattikoulutuksen näkymiä Karjalan tasavallassa

Erityisliikunnan ammattikoulutuksen näkymiä Karjalan tasavallassa PETROSKOIN PEDAGOGINEN OPISTO Erityisliikunnan ammattikoulutuksen näkymiä Karjalan tasavallassa Valeria Denisenko, Petroskoin pedagogisen opiston johtaja PETROSKOIN PEDAGOGINEN OPISTO Pietarin valtiollisen

Lisätiedot

Avustukset liikuntatoimintaan 2017

Avustukset liikuntatoimintaan 2017 Ohje 1 (5) Avustukset liikuntatoimintaan 2017 Yleiset ehdot ja arviointikriteerit: Sipoolaisen liikuntatoiminnan tukemiseen myönnetään vuosittain avustuksia ja stipendejä. Avustusta myönnetään ensisijaisesti

Lisätiedot

Espoo Active City Liikuntapalvelut

Espoo Active City Liikuntapalvelut E A ti Cit Espoo Active City Liikuntapalvelut Espoo-strategia 2010 2013 (Kv 7.9.2009 /elinvoimainen ja kilpailukykyinen kaupunki) Tieteen, taiteen ja talouden sekä liikunnan yhdistämisen vetovoima Liikuntavisiosta

Lisätiedot