Vanhusneuvoston vuosi 2015 valokuvina VANHUSNEUVOSTO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vanhusneuvoston vuosi 2015 valokuvina VANHUSNEUVOSTO"

Transkriptio

1 Vanhusneuvoston vuosi 2015 valokuvina VANHUSNEUVOSTO

2 Kansikuva, palautetilaisuuden, eläkeläisvaltuuston ja Länsi liikkumaan -kuvat: Susanna Lyly. Muut räpsäykset: Kirsi Nurmio

3 Vanhusneuvoston vuosi 2015 on ollut osallistamista ja vaikuttamista täynnä. Vanhusneuvoston vuosi on jälleen yksityiskohtaisesti dokumentoitu vuosikertomuksessa, joka löytyy mm. vanhusneuvoston nettisivuilta Usein kuitenkin yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa - eikä sanat ollenkaan pysty välittämään sitä mitä kuvat. Siksi vanhusneuvosto julkaisee nyt ensimmäistä kertaa kuvakokoelman vuoden 2015 hauskoista ja merkittävistä hetkistä. Lisää kuvia löytyy jo edellä mainituilta vanhusneuvoston nettisivuilta. Melkein kaikista tilaisuuksista löytyy myös muistio tai artikkeli, myöskin em. sivuilta. Tampereella Tampereen vanhusneuvosto Tässä kuvassa vanhusneuvoston jäsenet keskustelevat vammaisneuvoston kanssa kuljetuspalveluista. Tilaisuus järjestettiin Sarviksen korkeuksissa sijaitsevissa saunatiloissa

4 Eläkeläisvaltuusto Tässä kokouksen ja vanhusneuvoston puheenjohtaja Arja Ojala on jalkautunut eläkeläisvaltuuston jäsenten pariin. Kokous järjestettiin - kuten aina - Tampereen valtuustosalissa. Vanhusneuvoston ja eläkeläisvaltuuston sihteeri Kirsi Nurmio tarkkaavaisena.

5 Palautetilaisuus Vanhusneuvosto ja vanhusasiamiehet järjestävät keväisin tamperelaisille ikäihmisille palautetilaisuuden. Tällä kertaa tilaisuus järjestettiin Metson Pietilä-salissa. Tilaisuudessa oli puhumassa myös apulaispormestari Mikko Aaltonen ja lisäksi tilaisuudessa esiteltiin Terveystaskua.

6 Ulkopaikkakuntalaisia kylässä Vanhusneuvostolla on käynyt vuoden 2015 aikana paljon vieraita. Tässä vieraista ensimmäiset eli Kajaanin vanhusneuvosto, joka kävi tutustumassa vanhusneuvostomme toimintaan ja Lähitori-toimintaan 5.3. Tipotien sosiaali- ja terveysaseman, Peurankallion Lähitorin ja Taidemuseon kulttuuriluotsitoiminnan jälkeen tutustuimme tamperelaiseen ravintolaelämään syömällä lounasta perinteisessä Ohranjyvässä.

7 Ylhäällä Tuusulan ja Loimaan vanhusneuvostojen vierailu (kuvauspaikkana virastotalo) ja alhaalla Vantaan vanhusneuvoston vierailu (paikkana Koukkuniemi).

8 Kaupunkia kehittämässä Vanhusneuvostolla on jo vuosien ajan ollut hyvä ja toimiva yhteistyö kaupungin kehittämisen kanssa. Tässä vanhusneuvosto tutustuu käytännössä Kalevan alueen kehittämiseen Sää suosi ja oli ilo päästä kaavakävelylle uintikeskuksen keskustelutilaisuuden jälkeen - mikä kyllä näkyykin näistä kuvista!

9 Kalevan kävely jatkuu.. Ylhäällä katsastelemme ratikalle kaavailtua reittiä ja pysäkinpaikkoja. Alhaalla kuulemme Rieväkadun uusista suurista suunnitelmista ja pohdimme josko läheisen Prisman yhteyteen saataisiin Lähitori.

10 Ikäihmisten nettitaitoja edistämässä Vanhusneuvosto järjesti jo toista kertaa vanhustenviikolla seniorisurffitilaisuuden. Paikkana oli tälläkin kertaa Sampolan tietotori. Terveystasku.fi kiinnosti tamperelaisia ikäihmisiä niin, että sali oli kovassa käytössä ja koneita jouduttiin hakemaan lisää.

11 Liikunnan edistämistä Hervannassa Vanhusneuvoston vuoden pääteema oli ikäihmisten liikkumisen edistäminen. Teemaan liittyen järjestettiin kaksi tilaisuutta, joista ensimmäinen oli Hervannan kauppakeskus Duossa järjestetty liikunnan edistämistilaisuus. Ylimmäisessä kuvassa vanhusneuvoston jäsen Maire Kauhanen keskustelee liikunnasta ja vanhusneuvostosta kiinnostuneiden kanssa. Alhaalla taas Ikäystävällinen Hervanta -projektin Päivi Moisio kertoo liikkumismahdollisuuksista.

12 Tilaisuudessa oli jaossa vaikka mitä materiaalia. Alhaalla Eläkeläisten Eva Rönkkö esittelee osallistujille kuminauhajumppaa. Eläkeläiset ry oli tilaisuudessa vanhusneuvoston järjestäjäkumppani.

13 Bollywoodia ja iloista vaikuttamista Vanhusneuvoston Länsi liikkumaan - työpajatilaisuudessa Lielahden palvelukeskuksessa oli todella iloinen tunnelma. Tilaisuudesta saatu palaute oli ennätyksellisen positiivista ja moni toivoi vastaavanlaisia tilaisuuksia lisää. Edes Bollywood ei osallistujia säikäyttänyt vaan kaikki tempautuivat innolla mukaan tanssiin.

14 Iloinen tekemisen meininki jatkui työpajoissa, joissa pohdittiin erilaisten persoonien liikuttamista: miten liikuttaa TosiVanhaa, Omaishoitajaa, Kantakapakan kuningasta, Hedelmäpeli-innokasta tai Ei saa aikaiseksi -kaveria?

15 Tässä vanhusneuvoston jäsen Raija Moilanen mukana Omaishoitajan liikuttamisesta keskustelevassa työpajassa. Työpajatyöskentelyn ja koko tilaisuuden päätteeksi oli vielä rentouttava joogahetki. Lielahden palvelukeskuksen värikkäät tuolit olivat myös ilo silmälle.

16 Vanhusten liikuntapäivän aktiviteettejä Valtakunnallisena vanhusten liikuntapäivänä vanhusneuvosto päätti liikuttaa itseään vaikka ei vanhusneuvostossa suorastaan vanhuksia olekaan.. Tottunein elkein sujui kuntosalikäynti Peurankallion Lähitorin kuntosalilla. Saimme myös opastusta fysioterapeutilta laitteiden oikeaoppiseen käyttöön.

17 Saattohoitoon tutustumassa Vanhusneuvosto kutsui ikäihmisten palveluiden lautakunnan sekä kotihoidon ja asumispalvelujen johtokunnan ja sairaala- ja kuntoutuspalvelujen johtokunnan vieraakseen tutustumaan Pirkanmaan hoitokotiin. Tilaisuudessa havaitsimme, että hoitokodissa on lämminhenkistä ja hospice-työtä tehdään suurella sydämellä. Vapaaehtoistyö on keskeisessä roolissa, mm. vieressä oleva ovistopparikissa on vapaaehtoisten tekemä.

18 Hoitokodissa on myös oikea kissa, jonka oleskelu lähipiirissä tuo iloa ja turvaa niin hoidettaville kuin omaisillekin. Kaikille koiraihmisille ja varsinkin pikkuvieraille tuo iloa myös peritamperelainen Ransu.

19 VANHUSNEUVOSTO Kirsi Nurmio esittelijäsihteeri puh Osoite: Tampereen kaupunki PL TAMPERE

20 Lisää kuvia ja muuta mukavaa:

Tampereen vanhusneuvoston yhteistyömalleja Arja Ojala

Tampereen vanhusneuvoston yhteistyömalleja Arja Ojala Tampereen vanhusneuvoston yhteistyömalleja 1 Osallisuuden ja vaikuttamisen eteen Tampereen vanhusneuvosto tekee yhteistyötä ikäihmisten osallisuuden, vaikuttamisen ja edunvalvonnan sekä vanhusneuvostotyön

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro 4/2016 Vanhusneuvosto 1

TAMPEREEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro 4/2016 Vanhusneuvosto 1 TAMPEREEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro 4/2016 Vanhusneuvosto 1 Vanhusneuvoston kokous Aika Keskiviikko 27.4.2016 klo 13.00 14.50 Paikka Keskusvirastotalo, nehu 2, 6. krs Osallistujat Päätöksentekijät Ojala

Lisätiedot

Pöytäkirja tarkastettu ja hyväksytty.

Pöytäkirja tarkastettu ja hyväksytty. TAMPEREEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro 5/2016 Vanhusneuvosto 1 Vanhusneuvoston kokous Aika Keskiviikko 25.5.2016 klo 13.00 14.50 Paikka Pispan palvelukeskus, Simolankatu 4 Osallistujat Päätöksentekijät Ojala

Lisätiedot

Tampere Pöytäkirja 1/ ( 9) Eläkeläisvaltuusto Kokouksen sihteerin ja pöytäkirjanpitäjän valitseminen

Tampere Pöytäkirja 1/ ( 9) Eläkeläisvaltuusto Kokouksen sihteerin ja pöytäkirjanpitäjän valitseminen Tampere Pöytäkirja 1/2019 1 ( 9) Aika 16.04.2019, klo 12:00-14:30 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat 1 Kokouksen puheenjohtajan valinta 2 Kokouksen sihteerin ja pöytäkirjanpitäjän valitseminen 3 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Paikka Vapriikin saunakabinetti (Alaverstaanraitti 5) 28 Raportti vanhusasiamiesten toiminnasta 2017

Paikka Vapriikin saunakabinetti (Alaverstaanraitti 5) 28 Raportti vanhusasiamiesten toiminnasta 2017 Tampere Pöytäkirja 9/2018 1 (13) Aika 16.04.2018, klo 13:30-15:30 Paikka Vapriikin saunakabinetti (Alaverstaanraitti 5) Käsitellyt asiat 24 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 25 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

27 Tampereen joukkoliikenteen paperiset aikataulukirjat. selvityspyyntö. 30 Ilmoitusasiat ja vanhusneuvostolle tullut palaute

27 Tampereen joukkoliikenteen paperiset aikataulukirjat. selvityspyyntö. 30 Ilmoitusasiat ja vanhusneuvostolle tullut palaute Tampere Pöytäkirja 6/2017 1 (12) Aika 17.05.2017, klo 13:00-15:10 Paikka Neuvotteluhuone 2, virastotalo, 6. krs Käsitellyt asiat 24 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 25 Pöytäkirjan tarkastus 26

Lisätiedot

Tampereen vanhusneuvoston yhteistyömalleja Arja Ojala

Tampereen vanhusneuvoston yhteistyömalleja Arja Ojala Tampereen vanhusneuvoston yhteistyömalleja 1 Perusinfo vanhusneuvostosta Tampereen vanhusneuvosto aloitti toimintansa 30.5.1988 nimellä Eläkeläisten asioita käsittelevä neuvottelukunta. Vuodet 2000-2008

Lisätiedot

8 Kokouksen avaus sekä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinta ja läsnäolijoiden toteaminen

8 Kokouksen avaus sekä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinta ja läsnäolijoiden toteaminen Tampere Pöytäkirja 2/2017 1 (11) Aika 02.11.2017, klo 13:00-15:40 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat 8 Kokouksen avaus sekä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinta ja läsnäolijoiden toteaminen

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro 6/2014 Vanhusneuvosto 1

TAMPEREEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro 6/2014 Vanhusneuvosto 1 TAMPEREEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro 6/2014 Vanhusneuvosto 1 Vanhusneuvoston kokous Aika Torstai 27.8.2014 klo 13.00 15.40 Paikka Keskusvirastotalo, nehu 2, 6. krs Osallistujat Päätöksentekijät Ojala Arja

Lisätiedot

4 Näkemyksiä Tampereen toimintamalliuudistuksesta ja taloudesta

4 Näkemyksiä Tampereen toimintamalliuudistuksesta ja taloudesta Tampere Pöytäkirja 1/2016 1 (11) Aika 16.11.2016, klo 12:00-14:15 Paikka Keskusvirastotalo, valtuustosali, 5. krs Käsitellyt asiat 1 Kokouksen avaus sekä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinta 2

Lisätiedot

4 Kotihoidon ja asumispalveluiden tuotantoalan ajankohtainen katsaus. 5 Ajankohtainen alustus hyvästä vanhustyöstä

4 Kotihoidon ja asumispalveluiden tuotantoalan ajankohtainen katsaus. 5 Ajankohtainen alustus hyvästä vanhustyöstä Tampere Kokouskutsu 1 (12) Aika 28.09.2016, klo 13:00 Paikka Keskusvirastotalo, Nehu 2, 6. krs Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Läsnäolo- ja puheoikeuden

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro 9/2014 Vanhusneuvosto 1

TAMPEREEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro 9/2014 Vanhusneuvosto 1 TAMPEREEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro 9/2014 Vanhusneuvosto 1 Vanhusneuvoston kokous Aika Torstai 26.11.2014 klo 13.00 15.30 Paikka Kotipirtin palvelutalo, Käräjätörmä 10, Tampere Osallistujat Päätöksentekijät

Lisätiedot

Ryhmähuone 3 (5.krs, virastotalo) huom! haku virastotalon aulasta klo Ehkäisevän päihdetyö EHYT ry:n aloite savuttomasta kaupungista

Ryhmähuone 3 (5.krs, virastotalo) huom! haku virastotalon aulasta klo Ehkäisevän päihdetyö EHYT ry:n aloite savuttomasta kaupungista Tampere Pöytäkirja 7/2018 1 (13) Aika 14.02.2018, klo 13:00-15:00 Paikka Ryhmähuone 3 (5.krs, virastotalo) huom! haku virastotalon aulasta klo 12.50. Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

VANH 9 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 10 VANH 10 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 10 VANH 11 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMA 11

VANH 9 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 10 VANH 10 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 10 VANH 11 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMA 11 2/2011 28.4.2011 Asiat VANH 9 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 10 VANH 10 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 10 VANH 11 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMA 11 VANH 12 ELÄKELÄISYHDISTYSTEN TOIMINTA-AVUSTUS

Lisätiedot

Tampereen vanhusneuvosto

Tampereen vanhusneuvosto Tampereen vanhusneuvosto 1 Perusinfo Tampereen vanhusneuvostosta Tampereen vanhusneuvosto aloitti toimintansa 30.5.1988 nimellä Eläkeläisten asioita käsittelevä neuvottelukunta. Vuodet 2000-2008 toimi

Lisätiedot

Pöytäkirja tarkastettu ja hyväksytty.

Pöytäkirja tarkastettu ja hyväksytty. TAMPEREEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro 6/2015 Vanhusneuvosto 1 Vanhusneuvoston kokous Aika Keskiviikko 4.11.2015 klo 13.00-15.30 Paikka Keskusvirastotalo, nehu 2, 6. krs Osallistujat Päätöksentekijät Ojala

Lisätiedot

Paikka Yrjö Mäkelin -kabinetti (6. krs, Puistotorni, Hämeenpuisto 28) 30 Tampereen joukkoliikenteen paperiset aikataulukirjat.

Paikka Yrjö Mäkelin -kabinetti (6. krs, Puistotorni, Hämeenpuisto 28) 30 Tampereen joukkoliikenteen paperiset aikataulukirjat. Tampere Pöytäkirja 4/2016 1 (10) Aika 14.12.2016, klo 10:00-11:30 Paikka Yrjö Mäkelin -kabinetti (6. krs, Puistotorni, Hämeenpuisto 28) Käsitellyt asiat 28 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 29 Pöytäkirjan

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro 2/2016 Vanhusneuvosto 1

TAMPEREEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro 2/2016 Vanhusneuvosto 1 TAMPEREEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro 2/2016 Vanhusneuvosto 1 Vanhusneuvoston kokous Aika Keskiviikko 24.2.2016 klo 13.00 15.30 Paikka Keskusvirastotalo, nehu 2, 6. krs Osallistujat Päätöksentekijät Ojala

Lisätiedot

HUOM! 1. krs kokoussali, Toukola, Koukkuniemen vanhainkoti. Tutustumiskierros jo klo

HUOM! 1. krs kokoussali, Toukola, Koukkuniemen vanhainkoti. Tutustumiskierros jo klo Tampere Pöytäkirja 12/2018 1 (12) Aika 17.10.2018, klo 13:00-15:10 Paikka HUOM! 1. krs kokoussali, Toukola, Koukkuniemen vanhainkoti. Tutustumiskierros jo klo 12.30. Käsitellyt asiat 60 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Tampereen vanhusneuvosto ja kotiin vietävien palveluiden laadun seuraaminen ja kehittäminen

Tampereen vanhusneuvosto ja kotiin vietävien palveluiden laadun seuraaminen ja kehittäminen Tampereen vanhusneuvosto ja kotiin vietävien palveluiden laadun seuraaminen ja kehittäminen 1 Perusinfo vanhusneuvostosta Tampereen vanhusneuvosto aloitti toimintansa v. 1988 nimellä Eläkeläisten asioita

Lisätiedot

14 Keskustelu ikääntyneistä maahanmuuttajista sekä vanhusneuvoston ja maahanmuuttajaneuvoston yhteistyöstä

14 Keskustelu ikääntyneistä maahanmuuttajista sekä vanhusneuvoston ja maahanmuuttajaneuvoston yhteistyöstä Tampere Pöytäkirja 8/2018 1 (16) Aika 14.03.2018, klo 13:00-15:15 Paikka Tammerkoski-sali, virastotalo, 2. kerros Käsitellyt asiat 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 12 Pöytäkirjan tarkastus 13

Lisätiedot

Neuvotteluhuone 2, (6.krs), keskusvirastotalo. 21 Pöytäkirjan tarkastus ja puhe- ja läsnäolo-oikeuksien myöntäminen

Neuvotteluhuone 2, (6.krs), keskusvirastotalo. 21 Pöytäkirjan tarkastus ja puhe- ja läsnäolo-oikeuksien myöntäminen Tampere Pöytäkirja 3/2016 1 (11) Aika 23.11.2016, klo 13:00-15:30 Paikka Neuvotteluhuone 2, (6.krs), keskusvirastotalo Käsitellyt asiat 20 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 21 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Paikka Valtuustosali (5. krs) keskusvirastotalo, (Aleksis Kiven katu C) 12 Kokouksen sihteerin ja pöytäkirjanpitäjän valinta

Paikka Valtuustosali (5. krs) keskusvirastotalo, (Aleksis Kiven katu C) 12 Kokouksen sihteerin ja pöytäkirjanpitäjän valinta Tampere Pöytäkirja 2/2018 1 (13) Aika 31.10.2018, klo 13:00-15:10 Paikka Valtuustosali (5. krs) keskusvirastotalo, (Aleksis Kiven katu 14-16 C) Käsitellyt asiat 11 Kokouksen puheenjohtajiston valinta 12

Lisätiedot

Pöytäkirja tarkastettu ja hyväksytty.

Pöytäkirja tarkastettu ja hyväksytty. TAMPEREEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro 1/2016 Vanhusneuvosto 1 Vanhusneuvoston kokous Aika Keskiviikko 20.1.2016 klo 13.00 15.30 Paikka Keskusvirastotalo, rh 1, 5. krs Osallistujat Päätöksentekijät Ojala Arja

Lisätiedot

37 Etsivä vanhustyö -seminaarien kulujen hyväksyminen. 40 Harkinnanvaraisten kuljetuspalveluiden omavastuun määräytyminen

37 Etsivä vanhustyö -seminaarien kulujen hyväksyminen. 40 Harkinnanvaraisten kuljetuspalveluiden omavastuun määräytyminen Tampere Pöytäkirja 10/2018 1 (17) Aika 16.05.2018, klo 13:00-16:10 Paikka Neuvotteluhuone 2, 6.krs, virastotalo Käsitellyt asiat 34 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 35 Pöytäkirjan tarkastus 36

Lisätiedot

VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA

VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1/2012 7.2.2012 Asiat VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANH 3 VANH 4 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 3 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMAN

Lisätiedot

86 Esteettömyysasiamiehen ajankohtainen katsaus. 88 Vanhusneuvoston vuoden 2019 talouden ja toiminnan suunnittelu

86 Esteettömyysasiamiehen ajankohtainen katsaus. 88 Vanhusneuvoston vuoden 2019 talouden ja toiminnan suunnittelu Tampere Pöytäkirja 14/2018 1 (14) Aika 12.12.2018, klo 13:00-15:35 Paikka Neuvotteluhuone 2, 6. krs, virastotalo Käsitellyt asiat 81 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 82 Pöytäkirjan tarkastus 83

Lisätiedot

VANH 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 9 VANH 9 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 9 VANH 10 VANHUSPALVELUJEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 10

VANH 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 9 VANH 9 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 9 VANH 10 VANHUSPALVELUJEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 10 2/2009 18.5.2009 Asiat VANH 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 9 VANH 9 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 9 VANH 10 VANHUSPALVELUJEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 10 VANH 11 VANHUSNEUVOSTON TÄMÄN VUODEN TOIMINNAN

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus ja puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valitseminen. 5 Maakunta- ja soteuudistus Tampereen kaupungin näkökulmasta

1 Kokouksen avaus ja puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valitseminen. 5 Maakunta- ja soteuudistus Tampereen kaupungin näkökulmasta Tampere Pöytäkirja 1/2017 1 (10) Aika 12.04.2017, klo 12:00-14:10 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat 1 Kokouksen avaus ja puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valitseminen 2 Pöytäkirjanpitäjän valitseminen

Lisätiedot

Lisää kuva napsauttamalla

Lisää kuva napsauttamalla Rovaniemen vanhusneuvoston vierailu Sodankylässä 16.5.2016 Päivän ohjelma alkoi tervetulokahveilla Hannuksenkartanon ruokasalissa. Kävimme esittelykierroksen ja Sodankylän vanhusneuvoston puheenjohtaja

Lisätiedot

Ylätavoite Tavoite Toimenpide Toteutustapa Miten arvioidaan onnistuminen? Toimintamenot euroa

Ylätavoite Tavoite Toimenpide Toteutustapa Miten arvioidaan onnistuminen? Toimintamenot euroa Ylätavoite Tavoite Toimenpide Toteutustapa Miten arvioidaan onnistuminen? Toimintamenot euroa VAIKUTTAMINEN KOKOUSTOIMINTA Kokoukset Vanhusneuvosto kokoontuu 7 Kokousmäärät. Kokouspalkkiot 10465 e. 11965

Lisätiedot

Vuosikertomus 2016 Tampereen vanhusneuvosto

Vuosikertomus 2016 Tampereen vanhusneuvosto Vuosikertomus 2016 Tampereen 9.2.2017 Yleinen vaikuttaminen ustoiminta 8 kokousta Ei kesäkuu, heinäkuu, elokuu. Yhden kokouksen sijaan järjestetään tilaisuus kaupungin ja Syksy n yhteistyössä liittyen

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 25

KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 25 KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 25 Vanhusneuvosto 26.08.2014 AIKA 26.08.2014 klo 10:00-13:05 PAIKKA Helmiranta, Kauhava KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 21 Kokouksen avaus 27 22 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

58 Mitä voimme oppia hoivan historiasta -seminaarin kustannukset. 59 Vanhusneuvoston glögitilaisuus Werstaalla

58 Mitä voimme oppia hoivan historiasta -seminaarin kustannukset. 59 Vanhusneuvoston glögitilaisuus Werstaalla Tampere Pöytäkirja 9/2017 1 (15) Aika 15.11.2017, klo 13:00-15:00 Paikka Neuvotteluhuone 2, virastotalo (6. krs) Käsitellyt asiat 55 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 56 Pöytäkirjan tarkastus 57

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro 7/2015 Vanhusneuvosto 1

TAMPEREEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro 7/2015 Vanhusneuvosto 1 TAMPEREEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro 7/2015 Vanhusneuvosto 1 Vanhusneuvoston kokous Aika Torstai 9.12.2015 klo 13.00-15.35 Paikka Keskusvirastotalo, rh 2, 5. krs Osallistujat Päätöksentekijät Ojala Arja Salonen

Lisätiedot

31.8.2011 VANH 15 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 16 VANH 16 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 16

31.8.2011 VANH 15 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 16 VANH 16 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 16 3/2011 31.8.2011 Asiat VANH 15 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 16 VANH 16 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 16 VANH 17 OSALLISTUMINEN KANGASALAN SEUDUN SYDÄNYHDISTYKSEN JÄRJESTÄMÄÄN SYYSTAPAHTUMAAN

Lisätiedot

LÄHITORI PEURANKALLION ALUEELLINEN KYLÄKOKOUS klo 15-16

LÄHITORI PEURANKALLION ALUEELLINEN KYLÄKOKOUS klo 15-16 1 LÄHITORI PEURANKALLION ALUEELLINEN KYLÄKOKOUS 2.11.2016 klo 15-16 Peurankalliokeskus, Peurankallionkatu 10, 33230 Tampere Peurankalliokeskuksen johtaja Riikka Ovaskainen avasi Lähitorin alueellisen kyläkokouksen

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/

ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 12 Vanhusneuvosto AIKA 10.11.2017 klo 09:00-11:10 PAIKKA Kokoushuone 1 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 14 8 Pöytäkirjan tarkastajien

Lisätiedot

Paikka Neuvotteluhuone 2, 6. krs, virastotalo (Aleksis Kiven katu C) 35 Kotihoidon ja Kotitorin asiakastyytyväisyyskyselyt 2017

Paikka Neuvotteluhuone 2, 6. krs, virastotalo (Aleksis Kiven katu C) 35 Kotihoidon ja Kotitorin asiakastyytyväisyyskyselyt 2017 Tampere Pöytäkirja 7/2017 1 (15) Aika 18.09.2017, klo 13:00-15:50 Paikka Neuvotteluhuone 2, 6. krs, virastotalo (Aleksis Kiven katu 14-16 C) Käsitellyt asiat 32 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 1. Hoivakoti Juventus, Vättiläntie 1433 C, 79620 Huutokoski. Otsikko Sivu

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 1. Hoivakoti Juventus, Vättiläntie 1433 C, 79620 Huutokoski. Otsikko Sivu JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 Vanhusneuvosto 12.06.2015 AIKA 12.06.2015 10:00-11:30 PAIKKA Hoivakoti Juventus, Vättiläntie 1433 C, 79620 Huutokoski KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 36 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 Vanhusneuvosto AIKA 13.05.2015 kello 09:00-11:06 PAIKKA Kartanonmäki ruokasalin kabinetti KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4

Lisätiedot

73 Vanhusneuvoston edustajan valitseminen neuvostojen yhteiseen sähköisiä palveluja arvioivaan raatiin

73 Vanhusneuvoston edustajan valitseminen neuvostojen yhteiseen sähköisiä palveluja arvioivaan raatiin Tampere Pöytäkirja 10/2017 1 (14) Aika 13.12.2017, klo 13:00-14:45 Paikka Neuvotteluhuone 2, virastotalo Käsitellyt asiat 68 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 69 Pöytäkirjan tarkastus 70 Puhe- ja

Lisätiedot

VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANH 3 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS

VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANH 3 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 1/2017 27.2.2017 Asiat VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANH 3 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2016 3 VANH 4 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMA

Lisätiedot

Tampereen vanhusneuvosto

Tampereen vanhusneuvosto Tampereen vanhusneuvosto 1 Perusinfo Tampereen vanhusneuvostosta Tampereen vanhusneuvosto aloitti toimintansa 30.5.1988 nimellä Eläkeläisten asioita käsittelevä neuvottelukunta. Vuodet 2000-2008 toimi

Lisätiedot

VANHUSNEUVOSTON TUNNETTAVUUS. Kyselyn tulokset

VANHUSNEUVOSTON TUNNETTAVUUS. Kyselyn tulokset VANHUSNEUVOSTON TUNNETTAVUUS Kyselyn tulokset Tampereen ammattikorkeakoulu Raportti Lokakuu 215 Sosionomikoulutus 2 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTONHANKINTA... 4 3 TULOKSET... 5 3.1 Tulokset graafisesti...

Lisätiedot

Kunnanhallituksen kokoushuone

Kunnanhallituksen kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 2/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 21.3.2019 Kokoustiedot Aika Torstaina 28.3.2019 klo 14.00 Käsiteltävät asiat Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 15 KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

Kokkolan kaupunki Karleby stad KOKKOLAN VANHUSNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS

Kokkolan kaupunki Karleby stad KOKKOLAN VANHUSNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS Kokkolan kaupunki Karleby stad KOKKOLAN VANHUSNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS 2015 Sisällysluettelo Vanhusneuvoston kokoonpano 2015... 3 Kokoustoiminta... 4 Lausuntoja, ehdotuksia, esityksiä ja kirjelmiä...

Lisätiedot

47 Kotihoidon tavoitteiden mittaaminen ja seuranta

47 Kotihoidon tavoitteiden mittaaminen ja seuranta Tampere Pöytäkirja 8/2017 1 (14) Aika 18.10.2017, klo 13:00-15:40 Paikka Neuvotteluhuone 2, virastotalo Käsitellyt asiat 44 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 45 Pöytäkirjan tarkastus 46 Puhe- ja

Lisätiedot

Eläkeläistilojen käyttövaraukset , vanhusneuvoston www-sivujen tarkistaminen.

Eläkeläistilojen käyttövaraukset , vanhusneuvoston www-sivujen tarkistaminen. Rovaniemen vanhusneuvoston toimintakertomus 2014 1 Toimintakertomus 2014 Vanhusneuvoston toimintasäännön mukaan Rovaniemen kaupungin vanhusneuvosto toimii rovaniemeläisten vanhusten puolestapuhujana ja

Lisätiedot

VANH 21 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 22 VANH 22 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 22 VANH 23 VANHUSTEN VIIKKO 23

VANH 21 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 22 VANH 22 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 22 VANH 23 VANHUSTEN VIIKKO 23 3/2016 8.9.2016 Asiat VANH 21 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 22 VANH 22 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 22 VANH 23 VANHUSTEN VIIKKO 23 VANH 24 KANGASALAN VANHUSHUOLLON KEHITTÄMINEN 24 VANH 25

Lisätiedot

VANHUSNEUVOSTOT. Työkokoukset 1 x kk, joiden tarkoituksena on työstää ja luoda toimintamallit: o Kolmannen sektorin kanssa työskentelyn kehittäminen

VANHUSNEUVOSTOT. Työkokoukset 1 x kk, joiden tarkoituksena on työstää ja luoda toimintamallit: o Kolmannen sektorin kanssa työskentelyn kehittäminen VANHUSNEUVOSTOT Työkokoukset 1 x kk, joiden tarkoituksena on työstää ja luoda toimintamallit: o Kolmannen sektorin kanssa työskentelyn kehittäminen o Alueellinen vanhusneuvosto o Alueellinen vanhussuunnitelma

Lisätiedot

VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2

VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 1/2014 18.2.2014 Asiat VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANH 3 VANH 4 VANH 5 VANH 6 VANHUSPALVELUJEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA JA TOIMENPIDEOHJELMA

Lisätiedot

Vanhusneuvoston toiminnan itt l esittelyä

Vanhusneuvoston toiminnan itt l esittelyä LIITE 1 Vanhusneuvoston toiminnan itt l esittelyä xx.xx.xxxx Mitä on vanhusneuvostotyö? Sosiaali ja terveysministeriö ja Suomen Kuntaliitto; Muistio lain toimeenpanon ja tulkinnan tueksi: Vanhusneuvosto

Lisätiedot

VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANH 3 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA

VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANH 3 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1/2011 23.2.2011 Asiat VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANH 3 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 3 VANH 4 KANGASALAN KUNNAN PALVELUVERKON

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ (11 )

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ (11 ) KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2016 1 (11 ) Vanhusneuvosto 23.09.2016 AIKA 23.09.2016 klo 10:00-11:30 PAIKKA Keskustan palvelutalo KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 31 Kokouksen avaus 3 32 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Titta Roslakka, Eksoten edustaja

Titta Roslakka, Eksoten edustaja Kokous Vanhusneuvoston kokous 5/2018 Aika, paikka Osallistujat Keskiviikko 6.6.2018 kello 15.00-16.56, kaupungintalo, kokoustila Imatrankoski (h 308) Sinikka Poskiparta, Imatran kansalliset seniorit ry.

Lisätiedot

LÄHITORI PEURANKALLIO AVAJAISVIIKKO TI 10. LA 14.2.2015

LÄHITORI PEURANKALLIO AVAJAISVIIKKO TI 10. LA 14.2.2015 LÄHITORI PEURANKALLIO AVAJAISVIIKKO TI 10. LA 14.2.2015 Avajaisviikon ohjelma koostuu teemoista, jotka liittyvät ikäihmisten elämään. Ohjelmassa on tietoiskuja sekä erilaisten tuotteiden ja palveluiden

Lisätiedot

Keravan vanhusneuvosto. Toimintakertomus , poikkeuksellisesti vanhusneuvosto jatkoi toimintaansa asti.

Keravan vanhusneuvosto. Toimintakertomus , poikkeuksellisesti vanhusneuvosto jatkoi toimintaansa asti. Keravan vanhusneuvosto Toimintakertomus 2015 2016, poikkeuksellisesti vanhusneuvosto jatkoi toimintaansa 31.5.2017 asti. 2 (5) 1. Vanhusneuvoston kokoonpano 2015-2016 Keravan vanhusneuvosto on yhteistyö-

Lisätiedot

Joukkoliikennesuunnitelma, toimintakertomus 2014, toimintasuunnitelma 2015, tiedottaminen.

Joukkoliikennesuunnitelma, toimintakertomus 2014, toimintasuunnitelma 2015, tiedottaminen. Rovaniemen vanhusneuvoston toimintakertomus 2015 1 Toimintakertomus 2015 Vanhusneuvoston toimintasäännön mukaan Rovaniemen kaupungin vanhusneuvosto toimii rovaniemeläisten vanhusten puolestapuhujana ja

Lisätiedot

Mitä asioita huomioida, kun valitsee hoitokotia

Mitä asioita huomioida, kun valitsee hoitokotia Pirkanmaa Mitä asioita huomioida, kun valitsee hoitokotia Pienet asiat merkitsevät paljon Aila Suoanttila 2015 2 1 JOHDANTO Tämän vertailulistan tarkoitus on auttaa vanhusta ja hänen omaisia valitsemaan

Lisätiedot

Kokousmäärät. Kokouspalkkiot 10465 e. Kokoustarjoilut n. 1500 e. On ollut. laadusta ja kattavuudesta. Kaupunginhallituksen vastaus aloitteeseen.

Kokousmäärät. Kokouspalkkiot 10465 e. Kokoustarjoilut n. 1500 e. On ollut. laadusta ja kattavuudesta. Kaupunginhallituksen vastaus aloitteeseen. Ylätavoite Tavoite Toimenpide Toteutustapa Miten arvioidaan onnistuminen? Toimintamenot Toteutuminen Toteutunut kustannus euroa VAIKUTTAMINEN KOKOUSTOIMINTA Kokoukset Vanhusneuvosto kokoontuu 7 kertaa

Lisätiedot

Sivu 16 Muistikoordinaattori Helena Hurme-Marttisen puheenvuoro 4 17 Edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkastaminen 6 18 Muut asiat 7

Sivu 16 Muistikoordinaattori Helena Hurme-Marttisen puheenvuoro 4 17 Edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkastaminen 6 18 Muut asiat 7 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1 Vammaisneuvosto 25.08.2016 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 16 Muistikoordinaattori Helena Hurme-Marttisen puheenvuoro 4 17 Edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkastaminen 6 18

Lisätiedot

VANH 14 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 15 VANH 15 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 15

VANH 14 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 15 VANH 15 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 15 2/2016 25.4.2016 Asiat VANH 14 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 15 VANH 15 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 15 VANH 16 VANHUSNEUVOSTON VUODEN 2016 TOIMINTASUUNNITELMAN TARKENTAMINEN 16 VANH 17 IKÄIHMISTEN

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Toimintakertomus Suomi 100 vuotta 5

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Toimintakertomus Suomi 100 vuotta 5 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Vanhusneuvosto 23.02.2017 Aika 23.02.2017 klo 12:30-14:15 Paikka Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Toimintakertomus 2016

Lisätiedot

Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/ Asia Sivu

Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/ Asia Sivu Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/2017 1 Vanhusneuvosto Kokousaika 16.01.2017 klo 14:00-15:35 Kokouspaikka Parikkalan terveysaseman kokoushuone Käsitellyt asiat Asia Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Vanhusneuvosto

Vanhusneuvosto Karkkilan kaupunki Pöytäkirja 2/2018 12 Vanhusneuvosto 16.05.2018 Aika 16.05.2018 klo 14:00-15:40 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Formari Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 11 Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, p ,

Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, p , Tampere Ote pöytäkirjasta 34/2017 1 (5) 436 Vanhusneuvoston asettaminen TRE:3292/00.01.05/2017 Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli Valmistelijan yhteystiedot Suunnittelija Kirsi Nurmio, puh. 040 806

Lisätiedot

Tampereen vanhusneuvosto

Tampereen vanhusneuvosto Tampereen vanhusneuvosto 1 Perusinfo Tampereen vanhusneuvostosta Tampereen vanhusneuvosto aloitti toimintansa 30.5.1988 nimellä Eläkeläisten asioita käsittelevä neuvottelukunta. Vuodet 2000-2008 toimi

Lisätiedot

Yhdistyksen hyvä käytäntö: Vapaaehtoiset Satakunnassa Seinäjoki Tanja ja Susanna

Yhdistyksen hyvä käytäntö: Vapaaehtoiset Satakunnassa Seinäjoki Tanja ja Susanna Yhdistyksen hyvä käytäntö: Vapaaehtoiset Satakunnassa 6.6.2017 Seinäjoki Tanja ja Susanna MISTÄ VAPAAEHTOISIA SAA? *ON HAASTE!* Vapaaehtoisia: Hallitus Ryhmänohjaajat Porissa, Kankaanpäässä ja Raumalla

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Otsikko Sivu 19 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Otsikko Sivu 19 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2016 1 Vanhusneuvosto 15.09.2016 Aika 15.09.2016 klo 12:00-13:45 Paikka Kaupunginhallituksen huone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 19 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

7.5.2012 VANH 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 9 VANH 9 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 9

7.5.2012 VANH 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 9 VANH 9 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 9 2/2012 7.5.2012 Asiat VANH 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 9 VANH 9 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 9 VANH 10 KUULTO -KUNTIEN KULTTUURITOIMINNAN KEHITTÄMISHANKE 10 VANH 11 VUODEN 2012 TOIMINTASUUNNITELMAN

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 1 KAJAANIN VANHUSNEUVOSTO Liite 1 Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Vuoden 2014 alusta vanhusneuvostoista tuli lakisääteisiä, Kajaanissa vanhusneuvosto on toiminut jo vuodesta 2001 alkaen Kajaanin vanhusneuvoston

Lisätiedot

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1. Otsikko Sivu

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1. Otsikko Sivu JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 Vanhusneuvosto 20.03.2015 AIKA 20.03.2015 10:00-11:15 PAIKKA Ikäihmisten päivätoiminta Opintie 5 Joroinen KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 30 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

9.9.2014 VANH 17 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 18 VANH 18 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 18

9.9.2014 VANH 17 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 18 VANH 18 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 18 3/2014 9.9.2014 Asiat VANH 17 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 18 VANH 18 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 18 VANH 19 KANGASALAN KUNNAN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTASÄÄNTÖ 1.1.2015 19 VANH 20 VANHUSTENVIIKON

Lisätiedot

PALTAMON VANHUSNEUVOSTO Toimintakertomus

PALTAMON VANHUSNEUVOSTO Toimintakertomus PALTAMON VANHUSNEUVOSTO Toimintakertomus vuosilta 2014-2015 Vanhusneuvosto 22.3.2016 3 1. Yleistä Heinäkuun alussa 2014 voimaan tulleen vanhuspalvelulain mukaisesti Paltamon kuntaan asetettiin vanhusneuvosto

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Vanhusneuvosto. AIKA kello 10:15-11:40. Kaupungintalo H123 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Vanhusneuvosto. AIKA kello 10:15-11:40. Kaupungintalo H123 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2019 1 Vanhusneuvosto AIKA 22.02.2019 kello 10:15-11:40 PAIKKA Kaupungintalo H123 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 34 Kokouksen avaaminen 3 35 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Omaishoito Kittilässä. Alaotsikko Toinen alaotsikko

Omaishoito Kittilässä. Alaotsikko Toinen alaotsikko Omaishoito Kittilässä Alaotsikko Toinen alaotsikko Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja hoitopalkkiot Omaishoitajan työn arvostaminen lähtee omaishoitajan roolin tunnistamisesta ja tunnustamisesta Tehokas

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ ( 13) Vanhusneuvosto

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ ( 13) Vanhusneuvosto Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2018 1 ( 13) Aika 08.10.2018, klo 09:30-11:15 Paikka Kunnantalo, ravintola Ervasti kabinetti Käsitellyt asiat 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 23 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Parikkalan kunta Pöytäkirja 3/ Asia Sivu

Parikkalan kunta Pöytäkirja 3/ Asia Sivu Parikkalan kunta Pöytäkirja 3/2017 22 Vanhus- ja vammaisneuvosto Kokousaika 23.11.2017 klo 15:00-16:35 Kokouspaikka Parikkalan hyvinvointikeskuksen kokoushuone, Lehmuskuja 3, Parikkala Käsitellyt asiat

Lisätiedot

Äänekosken terveyskeskus, Terveyskatu 8, kokoushuone. Otsikko Sivu

Äänekosken terveyskeskus, Terveyskatu 8, kokoushuone. Otsikko Sivu ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2014 1 Vanhusneuvosto AIKA 05.11.2014 kello 09:00-12:50 PAIKKA Äänekosken terveyskeskus, Terveyskatu 8, kokoushuone LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 46 Kokouksen

Lisätiedot

Hollolan kunnantalo, Virastotie 3. Kokoushuone Toivola. Katriina Haapakangas. Kärkölän järjestöedustaja,

Hollolan kunnantalo, Virastotie 3. Kokoushuone Toivola. Katriina Haapakangas. Kärkölän järjestöedustaja, Hollolan kunta / Muistio 1/2013 1 (5) n kokous Aika Tiistai 5.3.2013 kello 18.00 Paikka Hollolan kunnantalo, Virastotie 3. Kokoushuone Toivola. Läsnä Armas Hacklin Eija Koivuniemi Tiina Aarto Marjatta

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Otsikko Sivu 25 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Attendon Tapalankallion esittely 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Otsikko Sivu 25 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Attendon Tapalankallion esittely 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Vanhusneuvosto 14.11.2017 Aika 14.11.2017 klo 12:00-13:30 Paikka Tapalankallio Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 25 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 26 Attendon

Lisätiedot

Paikka: Urho Kekkosen katu 2-4, 2. krs neuvotteluhuone, Kajaani

Paikka: Urho Kekkosen katu 2-4, 2. krs neuvotteluhuone, Kajaani Kainuun ikäihmisten neuvottelukunta (2009-2012) Muistio 1/2010 Aika: 11.2.2010 klo 10.30 13.10 Paikka: Urho Kekkosen katu 2-4, 2. krs neuvotteluhuone, Kajaani 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Erkkilän palvelutalo, Kärkölä. Osoite Vanhatie 12 B 2, Järvelä. Läsnä Eija Koivuniemi Läntinen perusturvapiiri, sosiaali- ja terveysjohtaja

Erkkilän palvelutalo, Kärkölä. Osoite Vanhatie 12 B 2, Järvelä. Läsnä Eija Koivuniemi Läntinen perusturvapiiri, sosiaali- ja terveysjohtaja Hollolan kunta / Muistio 2/2013 1 (5) n kokous Aika Keskiviikko 29.5.2013 kello 18.00 Paikka Erkkilän palvelutalo, Kärkölä. Osoite Vanhatie 12 B 2, Järvelä. Läsnä Eija Koivuniemi, sosiaali- ja terveysjohtaja

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen päätöksellä veteraaniasiaintoimikunta on sulautettu vanhusneuvostoon alkaen.

Kaupunginhallituksen päätöksellä veteraaniasiaintoimikunta on sulautettu vanhusneuvostoon alkaen. 1 (5) Imatran kaupungin vanhusneuvosto Toiminta- ja taloussuunnitelma vuodelle 2016 Toimintasuunnitelma Toiminnan tarkoitus Vanhusneuvosto on kaupunginhallituksen alainen yhteistyöelin, jonka tehtävänä

Lisätiedot

Akaan Verkko -hanke kuvina

Akaan Verkko -hanke kuvina Akaan Verkko -hanke kuvina Kiipula Talo, jota haaveilimme yhteiseen käyttöön yhdessä saman katon alla yrittäminen, yhdistysmaailma ja hanke. Talvi 2010. Hämeenlinnalainen Pikku Pena, Pentti Nyholm oli

Lisätiedot

Elämänlaatua ikäihmisille

Elämänlaatua ikäihmisille Elämänlaatua ikäihmisille kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluista kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut tukevat ikäihmisten elämänlaatua Kulttuuri on hyvin moninaista. Se kuuluu jokaisen arkeen. Tampereen kaupungin

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen

Lisätiedot

Aika: klo Paikka: Savotalo, Tulliportinkatu 17B, 3.kerros, neuvotteluhuone 313

Aika: klo Paikka: Savotalo, Tulliportinkatu 17B, 3.kerros, neuvotteluhuone 313 1 KuopionVanhusneuvostonkokous Aika: klo 10 12.00 Paikka: Savotalo, Tulliportinkatu 17B, 3.kerros, neuvotteluhuone 313 Paikalla: ASIAT: Erkki Kukkonen (pj.), Mirja Halonen, Irja Harju, Jaakko Jauhiainen,

Lisätiedot

Auli Raunio, puheenjohtaja Veijo Mikola, varapuheenjohtaja Helinä Aaltonen Kalevi Piironen Mauri Salmela

Auli Raunio, puheenjohtaja Veijo Mikola, varapuheenjohtaja Helinä Aaltonen Kalevi Piironen Mauri Salmela Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (12) Kokoustiedot Aika 04.09.2019 keskiviikko klo 10:00-12:55 Paikka Hulvelan palvelukeskuksen kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Auli Raunio, puheenjohtaja

Lisätiedot

sääntömääräisesti 5 x vuodessa ja lisäksi tarvittaessa Käsittely vanhusneuvoston kokouksessa

sääntömääräisesti 5 x vuodessa ja lisäksi tarvittaessa Käsittely vanhusneuvoston kokouksessa KIURUVEDEN KAUPUNKI VANHUSNEUVOSTO TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO VUOSI 2018 Tavoite Asia Toimenpide Toteutus Miten arvioidaan toteutuminen Arvioijat VAIKUTTAMINEN lle Kokoukset kokoontuu Asiakaspalaute

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 5/ Sakunkulman päiväkeskus, Zachariasseninkatu 1, Uusikaupunki

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 5/ Sakunkulman päiväkeskus, Zachariasseninkatu 1, Uusikaupunki UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 5/2018 1 Vanhusneuvosto 13.11.2018 Aika 13.11.2018 klo 09:00-11:20 Paikka Sakunkulman päiväkeskus, Zachariasseninkatu 1, Uusikaupunki Luettelo käsitellyistä asioista

Lisätiedot

POHJOIS-HELSINGIN LÄHIMMÄISTYÖ PULMU RY. Soittorinki. Vapaaehtoistoiminnan malli. Reetta Grundström 1.5.2010

POHJOIS-HELSINGIN LÄHIMMÄISTYÖ PULMU RY. Soittorinki. Vapaaehtoistoiminnan malli. Reetta Grundström 1.5.2010 POHJOIS-HELSINGIN LÄHIMMÄISTYÖ PULMU RY Soittorinki Vapaaehtoistoiminnan malli Reetta Grundström 1.5.2010 2 Soittorinkitoiminnan esittely Pulmun soittoringissä vapaaehtoinen soittaa puhelimella ikäihmiselle

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ESITYSLISTA 2/14 Vanhusneuvosto

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ESITYSLISTA 2/14 Vanhusneuvosto JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KUTSU 11.9.2014 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Puheenjohtaja OSALLISTUJAT Päätöksentekijät keskiviikko, kello 10.00 14.00 OIVA-keskus, Keljonkatu 26, A-talo, ruokasalin takatila Rissanen

Lisätiedot

Liikkeelle luotsin kanssa Kulttuuri-, liikunta- ja ympäristöluotsitoiminta Tampereella

Liikkeelle luotsin kanssa Kulttuuri-, liikunta- ja ympäristöluotsitoiminta Tampereella Liikkeelle luotsin kanssa Kulttuuri-, liikunta- ja ympäristöluotsitoiminta Tampereella Museolehtori Katri Leppisaari Kulttuurikasvatusyksikkö TAITE Tampereen kaupunki Tampereen luotsitoiminta Toiminta

Lisätiedot

VANH 10 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 11 VANH 11 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 11

VANH 10 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 11 VANH 11 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 11 2/2013 7.5.2013 Asiat VANH 10 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 11 VANH 11 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 11 VANH 12 VANHUSPALVELUJEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA JA TOIMENPIDEOHJELMA 2013-2020 12 VANH

Lisätiedot

KOHTAAMISIA VANHUSTYÖN ARJESSA

KOHTAAMISIA VANHUSTYÖN ARJESSA KOHTAAMISIA VANHUSTYÖN ARJESSA Kokemuksia vanhuspalveluiden käyttäjäkunnan yhteydenotoista; mikä on hyvin, mitä pitää muuttaa? Ikäihmisten palvelujen ohjaus- ja valvontaryhmä o Tampereen kaupungin ikäihmisten

Lisätiedot

VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2

VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 1/2009 16.03.2009 Asiat VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANH 3 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 (LIITE 1) 3 VANH 4 VANHUSNEUVOSTON

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/ ( 13) Vanhusneuvosto

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/ ( 13) Vanhusneuvosto Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/2019 1 ( 13) Aika 25.02.2019, klo 09:30-11:50 Paikka Kunnantalo, 5krs Kajanus Käsitellyt asiat 12 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 13 Pöytäkirjantarkastajien valinta

Lisätiedot

Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma

Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme perustuu pienryhmätoimintaan jota hyödynnämme myös ulkoilu- ja siirtymätilanteissa. Uusia, opittavia asioita lähestymme toiminnan

Lisätiedot