TOIMINTAKERTOMUS. Vistan koulu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTAKERTOMUS. Vistan koulu"

Transkriptio

1 TOIMINTAKERTOMUS Vistan koulu

2 1. JOHDANTO 2. OPETUS- JA KASVATUS 2.1. Kasvatus- ja opetustoiminnan yleiset periaatteet 2.2. Kasvatus- ja opetustoiminnan painotukset 2.3. Oppimisen ja koulunkäynnin tuki 2.4. Oppilaiden osallisuus 2.5. Oppilashuolto 2.6. Monialaiset oppimiskokonaisuudet 2.7. Työturvallisuus, välituntivalvonta kiusaamisen ennalta ehkäisy 2.8. Iltapäivätoiminta 2.9. Kodin ja koulun välinen yhteistyö Nivelvaiheet 3. ARVIOINTI JA LAATUTYÖ 3.1. Oppimisen arviointi 3.2. Toiminnan arviointi

3 1. JOHDANTO Päättynyt lukuvuosi sujui Vistan koulussa hyvin. Oppilaita koulussa oli runsaat 700, joista pienryhmässä opiskeli kuutisenkymmentä oppilasta. Henkilökuntaa Vistan koulukeskuksessa työskenteli noin 80 henkeä mukaan lukien Veikkarin lastensuojeluyksikön koulu. Yläkoulun oppilaat ja opettajat aloittivat lukuvuoden uusituissa tiloissa. Yläkoulun remontti oli valmis oppilaiden ja opettajien saapuessa elokuussa kouluun, vaikka pieniä viimeistelytöitä tehtiin edelleen syksyn aikana. Lukuvuoden työskentely alkoi Vistalla kuten kaikissa suomalaisissa peruskouluissa, uuden opetussuunnitelman mukaisesti. Koulun henkilöstö on aktiivisesti kehittänyt, kokeillut ja työstänyt uuden opetussuunnitelman mukaisia työtapoja. Koulun arjessa on pyritty entistä vahvempaan oppilaiden osallistamiseen ja yhdessä tekemiseen. Koulun henkilöstö on osallistunut tvt-koulutuksiin ja opetussuunnitelman käytänteitä ja toimintatapoja on yhdessä työstetty koulun arjessa. Lukuvuoden aikana henkilöstö on osallistunut myös oppilaiden oppimisen tukemiseen ja opiskelukäytänteitä vahvistaviin koulutuksiin. Alkuopetuksen oppilaat eli 1-2.luokkalaiset opiskelivat Alatalossa. Vaativan erityisen tuen pienryhmä siirtyi Hanhijoen alakoulusta Vistan koulun Alataloon elokuussa. Alkuopetuksen vankka yhteisöllisyys ja pienten oppijoiden koulupolun alun tukeminen näkyi Alatalon arjessa opettajien ja oppilaiden päivittäisen yhteistyön ja yhdessä tekemisen kautta. Kolmannen luokan opetusryhmät työskentelivät puukoulussa. Koko luokkatason sijoittuminen lähekkäin mahdollisti tiiviin yhteistyön luokkien välillä. Arjessa oppilaat työskentelivät tavoitteellisesti erilaisissa oppimisryhmissä. Vuosiluokkien 4-6 oppilaat opiskelivat yhteiskoulun tiloissa tehden yhteistyötä eri luokkaasteiden kesken. Kivikoulun rakennuksessa on päättyneenä lukuvuonna ollut osa alakoulun musiikin oppitunneista, mutta muuta opetusta ei rakennuksessa ollut. Kivikoulun varastoja ja luokkatiloja on tyhjennetty kevään aikana syksyllä alkavaa saneeraustyötä varten. Yläkoulun oppilaat aloittivat opiskelun uusitussa yläkoulun rakennuksessa. Osa yläkoululaisten kielten oppitunneista on edelleen järjestetty yhteiskoulun tiloissa. Koulun henkilöstö ja oppilaat ovat olleet tyytyväisiä valoisiin ja toimiviin tilaratkaisuihin. Muun muassa oppilaiden jakaminen pienempiin oppimisryhmiin oppituntien aikana on ollut mahdollista, sillä remontin myötä jakotiloja tuli kaikkiin yläkoulun kerroksiin. Päättyneenä lukuvuonna koulun henkilöstö toi esille huolta yläkouluikäisten oppilaiden käytökseen ja levottomuuteen liittyen. Koulun oppilashuollon ja muun henkilöstön sekä huoltajien yhteistyöllä asiaan puututtiin kouluarjessa. Huoltajille järjestettiin myös avoin keskustelutilaisuus Paimio-salissa, jossa oli mukana koulun, nuorisotoimen, sosiaalitoimen, poliisin ja seurakunnan edustajia. Tilaisuuteen saapui

4 runsaasti vanhempia ja keskustelutilaisuus koettiin onnistuneeksi sekä järjestäjien että osallistujien mielestä. Koulun arki rauhoittui kevään kuluessa niillä toimilla, joita yhteisesti tehtiin. Vistan koulun hallinnossa rehtorien apuna toimi lukuvuonna laajennettu johtoryhmä Hyrrä. Hyrrään kuuluivat rehtori Olli-Pekka Lehtosen ja apulaisrehtori Mimmi Veskoniemen lisäksi vararehtorit Hanna Niiranen ja Jaana Perko, lehtorit Iiro Kotiranta ja Ville Hannuksela, erityisluokanopettaja Jenni Tuominen, luokanopettaja Nora Kanervavuori sekä koulunkäynninohjaaja Katja Huikko. Hyrrä kokoontui kuukausittain koulun ajankohtaisten asioiden äärelle. 2. KASVATUS- JA OPETUSTYÖ 2.1 Kasvatus- ja opetustoiminnan yleiset periaatteet Työsuunnitelman mukaisesti Vistan koulun päätavoitteena oli lukuvuonna laadukkaan perusopetuksen antaminen sekä turvallisen ja terveen kasvuympäristön takaaminen. Oppilaan ohjaaminen omatoimisuuteen ja työn tekemiseen olivat osa kouluarkea. Vastuu omasta koulutyöstä, työn tekemisen kulttuuri ja oppilaiden yksilöllinen tukeminen olivat teemoja, jotka ohjasivat koulutyötä läpi lukuvuoden. Oppilaita on kannustettu työntekoon, mutta myös valvottu ja puututtu laiminlyönteihin varhain. Työtä on tehty yhdessä oppilaiden ja heidän huoltajiensa kanssa. Kodin ja koulun välistä yhteistyötä on rakennuttu koulutulokkaiden osalta jo ennen koulun alkamista ja vahvistettu koulutyön alettua. Alkuopetuksessa kaikki oppilaat käyttivät oppilaan viikkopäiväkirjaa, mikä osaltaan vahvisti koulun ja kodin yhteistyötä luoden hyvän pohjan jatkolle. Uuden opetussuunnitelman mukaisesti oppilaan itsearviointi on tärkeä osa oppimisprosessia ja eri luokka-asteilla oppilaita on ohjattu aiempaa enemmän itsearviointiin. 2.2 Kasvatus- ja opetustoiminnan painopistealueet Uuden opetussuunnitelman mukaisesti oppiminen tapahtuu laaja-alaisesti ja opiskelua suunnitellaan entistä enemmän aihekokonaisuuksia huomioiden ja oppiainerajoja ylittäen. Koulun yhteistyö ulkopuolisten toimijoiden kanssa on tärkeä osa koulutyötä. Päättyneen lukuvuoden tavoitteina olivat osallisuus ja yhtenäisyys sekä painotuksina yrittäjyys, kestävä kehitys, kansainvälisyys, tunne- ja vuorovaikutustaidot.

5 Yrittäjyyskasvatusta on tuettu perinteisesti kuudennen luokan oppilaiden osallistumisella Yrityskyläkokonaisuuteen ja toteuttamalla yhdeksännen luokan oppilaiden Oma yritys-päivä yhteistyössä Paimion Yrittäjien kanssa. Yrityskylä on Turussa sijaitseva 6.-luokkalaisille suunnattu yhteiskunnan, työelämän ja yrittäjyyden oppimisympäristö. Yhdeksännen luokan oppilaat ovat ryhmätyönä visioineet yritysideoita ja saaneet tietoa yrittämisestä paikallisilta yrittäjiltä. Parhaat yritysideat palkittiin toukokuussa Vihreä lippu toiminta on ollut aktiivista ja oppilaita osallistavaa pitäen sisällään muun muassa oppilaiden vierailuja (Askala, Paimion lajittelukeskus) sekä kouluarjessa näkyviä ekologiakasvatusta tukevia tempauksia, kuten yhteiset aamunavaukset ja ruokahävikin seuraaminen. Vihreät Lippu-raadit muodostuvat luokka-asteittain ja raatilaiset kokoontuivat säännöllisesti suunnittelemaan toimintaa. Koulussa pyritään tekemään kestävän kehityksen mukaisia valintoja päivittäisessä arjessa (esimerkiksi sähköinen viestintä, materiaalien kierrätys, paperihävikin vähentäminen). Kansainvälisyys toteutui Vistan koulussa muun muassa kansainvälisyyskerhon toiminnassa. Toiminta on ollut aktiivista ja oppilaita osallistavaa. Vistan koulu on osallistunut kansainväliseen hankkeeseen vuosina (Erasmus+), johon sisältyy kuusi eri oppiaineisiin liittyvää koulutuskokonaisuutta. Päättyneen lukuvuoden ajan Vistalla toteutettiin kokonaisuutta Accept, respect and get your message heard. Marraskuussa 2016 kansainvälisyyskerholaiset vierailivat ohjaavien opettajien johdolla Tondelan kaupungissa Portugalissa. Hankkeen päätöstä vietettiin toukokuussa 2017, kun Vistalle saapui vieraita Portugalin ja Belgian yhteistyökouluista. Viikon aikana vierailijat tutustuivat monipuolisesti Vistan koulun toimintaan sekä laajemmin suomalaiseen kulttuuriin ja tapoihin. Lehtori Katariina Saarnio oli opettajavaihdossa Tanskassa toukokuussa Päättyneen lukuvuoden aikana Vistan koulussa on käynyt kansainvälisiä vierailijoita muun muassa kertomassa erilaisista kulttuureista. 2.3 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Perusopetuslain mukaan oppilaan tulee saada tarvitsemansa tuki heti tuen tarpeen ilmetessä. Tuen joustavuus on lapsen yksilöllisen koulupolun toteuttamiseksi tärkeää. Tarvittaessa oppilaalle laaditaan oppimissuunnitelma tai erityisen tuen osalta hojks. Oppilaan oppimisen ja koulunkäynnin tukemiseen liittyviä asioita käsiteltiin koulun oppimisen tuen ryhmässä (otr) oppilaan ja huoltajien kanssa yhteistyössä. Oppimisen tuen ryhmään kuului tarvittava edustus koulun oppilashuollon henkilöstöstä sekä laaja-alainen erityisopettaja, oppilaanohjaaja luokanopettaja tai luokanvalvoja. Vistan koululla joustavaa tukea on rakennettu luokan- ja erityisopettajien sekä aineen- ja erityisluokanopettajien yhteistyöllä. Vistan koulussa oli päättyneenä lukuvuonna käytössä laaja-alaisen erityisopettajan resurssia alakoulun oppilaille 22 vuosiviikkotuntia ja yläkoulun oppilaille 28

6 vuosiviikkotuntia. Osa laaja-alaisen erityisopettajan resurssista (4 vuosiviikkotuntia) oli jaettu alakoulun erityisluokanopettajille. Alakoulun osalta laaja-alaisen erityisopettajan resurssi ei ole ollut riittävä, ja tulevana lukuvuonna laaja-alaisen erityisopettajan resurssia tullaan lisäämään. Näin oppilaille taataan heille kuuluva oppimisen ja koulunkäynnin tuki jo varhaisessa vaiheessa tuen tarpeen ilmetessä. Muita oppimisen ja koulunkäynnin tukemisen muotoja ovat muun muassa opetuksen ja tehtävien eriyttäminen, tukiopetus ja pedagogisesti suunnitellut oppimisryhmät. Oppilaiden oppimisen tukeminen on osa kouluarkea ja oppitunteja. Päättyneenä lukuvuonna kaikki Vistan koulun oppilaat opiskelivat ensimmäistä kertaa yhteisissä tiloissa. Pienryhmien siirtyminen Myllyhaan kiinteistöstä yleisopetuksen oppimisryhmien lähelle on mahdollistanut luontevan yhteistyön oppilaiden ja opettajien kesken. Pienryhmien oppilaiden oli mahdollisuus integroitua omien oppimisedellytystensä ja kehitystasojensa mukaisesti yleisopetuksen ryhmiin ja päinvastoin. Koulunkäynninohjaajien resurssi oli läpi lukuvuoden luontevasti käytettävissä ja oppilaita tuettiin moniammatillisesti. Toteutetut järjestelyt ovat olleet hyvin suunniteltuja ja työjärjestyksessä huomioituja. Luokan-, aineen- ja erityisopettajat tekivät yhteistyötä ja opetusryhmiä muodostettiin joustavasti. Kahdeksannella ja yhdeksännellä luokalla yleisen ja tehostetun tuen ryhmät olivat käytössä jokaisessa jaksossa. Kyseessä ovat ryhmät, joissa opiskelevat oppilaat hyötyvät aineenopettajan antamasta samanaikaisopetuksesta pienemmässä ryhmässä. Oppilaat ovat ryhmissä kukin oman tuen tarpeensa vaatiman ajan. Oppilaiden tuen tarve huomioitiin jo lukuvuoden työjärjestystä laadittaessa. 2.4 Oppilaiden osallisuus Päättyneenä lukuvuonna oppilaiden osallisuutta ja osallistumista koulun arjen ja tapahtumien suunnitteluun ja toiminnan toteuttamiseen on pyritty entisestään lisäämään. Alakoulun Turvakavereiden ja yläkoulun Tukioppilaiden toiminnalla on ollut tärkeä merkitys kiusaamista ennalta ehkäisevässä ja kouluviihtyvyyttä parantavassa toiminnassa. Koulukiusaamisen ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi tukioppilaat haastattelivat henkilökohtaisesti kaikki 7. luokkalaiset ja kertoivat muutamista esille tulleista kiusaamistilanteista eteenpäin koulun aikuisille. Jokainen tukioppilaspari piti myös oppitunnin kiusaamisesta omalle luokalleen. Paimion MLL mahdollisti yhteistyössä muiden tahojen kanssa kiusaamisen Duudsoneiden vierailun Vistan koulussa aiheena kiusaamisen vastainen toiminta. Oppilaskunnan hallituksessa on edustajat Vistan koulun luokkien oppilaista. Oppilaskunta, Turvakaverit ja Tukioppilaat kokoontuivat säännöllisesti suunnittelemaan toimintaa. Oppilasedustajat edellä mainituista osallistuivat syksyllä ja keväällä koulukohtaiseen oppilashuoltoryhmään (korri). Syksyllä

7 korrissa aiheena oli sosiaalinen media ja siihen liittyvät koulussa näkyvät ilmiöt. Kevään kokoontumisessa keskusteltiin Vistan koulun säännöistä ja käytänteistä. Marraskuussa 2017 järjestetty Nenäpäivä-tempaus, lukukauden päätöstilaisuutena järjestetty joulumessutapahtuma sekä monialaisten oppimiskokonaisuuksien viikko olivat koko koulua yhdistävää toimintaa. Oppilaat ovat olleet aktiivisesti mukana koulun tapahtumien suunnittelussa ja oppilaiden omaa ääntä on haluttu saada kuuluville tilaisuuksien toteutuksessa. Päättyneenä lukuvuonna koulussa oli kummioppilastoimintaa, välkkäritoimintaa sekä kirjastovälkkiä koulun oppilaskirjastossa. 2.5 Oppilashuolto Yhteisöllistä oppilashuoltotyötä tekivät Vistan koulussa kaikki kouluyhteisön aikuiset tavoitteenaan oppilaiden oppiminen, hyvinvointi, terveys, osallisuus ja vuorovaikutus, vastuullisuus sekä oppimisympäristön esteettömyys, turvallisuus ja terveellisyys. Työtä koordinoi yhteisöllinen oppilashuoltoryhmä. Ryhmän tehtävänä on suunnitella, kehittää, toteuttaa ja arvioida oppilashuoltotyön toteutumista koulun arjessa. Moniammatillisen ryhmän jäseniä ovat laaja-alaiset erityisopettajat, koulukuraattori ja -psykologi, vararehtorit, terveydenhoitajat, psykiatrinen sairaanhoitaja, oppilaanohjaajat sekä apulaisrehtori, joka toimii ryhmän puheenjohtajana. Koulukohtaiseen oppilashuoltoryhmään kutsuttiin kahdesti lukuvuoden aikana edustus myös oppilaskunnan hallituksen jäsenistä, tukioppilaista, turvakavereista sekä huoltajien edustus vanhempainyhdistyksestä. Päättyneenä lukuvuonna kokoonnuttiin yhteisesti keskustelemaan sosiaalisen median käyttöön liittyvistä aiheista sekä koulun säännöistä ja käytänteistä. Yksittäisen oppilaan asiaa käsitellään tapauskohtaisesti koottavassa yksilöllisessä oppilashuoltoryhmässä, joka voidaan perustaa oppilaan tai, jollei hänellä ole edellytyksiä arvioida annettavan suostumuksensa merkitystä, hänen huoltajansa kirjallisella suostumuksella. Ryhmän on oltava moniammatillinen eli yksilölliseen oppilashuoltoon osallistuvat opetustoimen edustajien lisäksi kouluterveydenhuollon sekä psykologi- ja kuraattoripalvelujen edustajat. Yksilöllisestä oppilashuollosta on laadittava oppilashuoltokertomus, josta vastaa ryhmän vastuuhenkilö.

8 2.6 Monialaiset oppimiskokonaisuudet Päättyneenä lukuvuonna toteutettiin monialaisten oppimiskokonaisuuksien viikko (moksuviikko) maaliskuussa Suomi 100- juhlavuoden teemalla. Viikon ohjelma suunniteltiin ja toteutettiin yhteistyössä oppilaiden ja koulun henkilöstön kanssa oppiaine- ja luokkarajat ylittäen. Viikon tavoitteena oli eri-ikäisten oppijoiden vuorovaikutus sekä yhdessä tekeminen ja oppimisen ilo. Moksuviikolla tutustuttiin monipuolisesti suomalaiseen kulttuuriin, perinteisiin ja tapoihin vaihtelevin työmenetelmin. Moksuviikon tapahtumista kuvattiin tallenne ja kirjoitettiin uutinen paikallislehteen oppilaista koostuneen mediaryhmän toimesta. Suomi 100 juhlavuoden teema huipentui toukokuussa esitettyihin juhlanäytöksiin suomalaisesta pukeutumiskulttuurista ja historiasta. Produktio tehtiin yhteistyössä Vistan koulun ja Paimion lukion sekä paikallisten toimijoiden (Alles Gute Vintage-yritys, Paimion kesäteatteri ja Käsityömuseo Miila) kanssa. Projektissa oli mukana yli 70 henkilöä yläkoulusta ja lukiosta. Esityksiä oli yhteensä kolme, joista yksi oli hyväntekeväisyysnäytös. Näytöksen tuotto ohjattiin Paimion Pelastakaa Lapset ry:n toiminnalle. Kaksi muuta näytöstä esitettiin yläkoulun ja lukion päättöjuhlissa. 2.7 Työturvallisuus, välituntivalvonta ja kiusaamisen vastainen toiminta Lukuvuoden alussa rehtori kävi turvallisuuteen liittyvät asiat ja käytänteet läpi henkilöstön kanssa. Oppilaalla on oikeus turvalliseen ja häiriöttömään oppimisympäristöön. Kaikilla koulun aikuisilla on velvollisuus toimia kiusaamisen, väkivallan ja häirinnän estämiseksi, vähentämiseksi ja selvittämiseksi. Asioiden selvittämisessä tehtiin yhteistyötä huoltajien kanssa. Oppilaiden valvonta järjestettiin asianmukaisesti. Välituntivalvojilla oli käytössä huomioliivit. Järjestyssäännöt käytiin oppilaiden kanssa läpi heti lukuvuoden alussa ja niihin palattiin myös lukuvuoden aikana, jotta oppilaat tietävät, millaista käytöstä koulussa edellytetään. Kummioppilas-, turvakaveri- ja tukioppilastoiminnat edistävät yhteisöllisyyttä ja ryhmäytymistä sekä ennaltaehkäisevät osallistavalla toiminnallaan syrjäytymistä ja kiusaamista. Ennaltaehkäisevänä työnä toimi myös tunnetaitojen opettaminen oppilaille. Koulussa on käytössä Suomen mielenterveysseuran Hyvän mielen koulu materiaali. Kiusaamiseen puututtiin sen ilmetessä ja tietoon tulleet tapaukset selvitettiin yhteistyössä osapuolten kanssa. Selvittelytyötä teki joko tehtävään erikseen nimetty tiimi tai kyseessä olevan oppilaan luokanopettaja yhdessä työparinsa tai tarvittaessa rehtorin kanssa. Kiusaamistilanteiden selvittelyssä

9 yhteistyö kaikkien osapuolten ja huoltajien kanssa on ensiarvoisen tärkeää, ja esille tulleissa tapauksissa huoltajiin oltiin yhteydessä. 2.8 Iltapäivätoiminta Iltapäiväkerhon toiminta jatkui Alatalon tiloissa. Iltapäiväkerhon toiminnan kehittämisestä vastasi edelleen erityisluokanopettaja ja vararehtori Hanna Niiranen. Iltapäiväkerhotoiminnan ohjauksesta vastasi neljä koulunkäynninohjaajaa. Päättyneenä lukuvuonna iltapäivätoimintaa on kehitetty lisäämällä lasten toiminnallisuutta ja arkiliikkumista. Toimintaa suunniteltiin vuodenaikojen ja vuodenkiertoon liittyvien tapahtumien ja juhlapyhien mukaan. Lapsilla on ollut myös mahdollisuus valita toimintaa oman kiinnostuksen mukaan. Iltapäiväkerholaisilla oli päivittäiseen ulkoiluun käytössä koulun piha-alueet sekä koulun liikuntasali sisäpeleihin ja leikkeihin. Kerholaiset ovat myös retkeilleet lähiympäristössä. Iltapäivätoiminnasta vastaavat ovat tiedottaneet huoltajia kerhon tapahtumista ja muusta toiminnasta Wilman kautta. 2.9 Kodin ja koulun yhteistyö Oppilaan onnistuneen koulunkäynnin perusta on toimiva yhteistyö kodin ja koulun välillä. Kaikilla luokkaasteilla on järjestetty vähintään yksi vanhempainilta ja tarvittaessa opettaja on kutsunut vanhempia koolle useammin. Luokka-asteilla 1-7 on pidetty vanhempainvartit ja 8. ja 9.luokkalaisten huoltajilla oli mahdollisuus tarvittaessa keskusteluun. Koulun käytänne on, että huoltajiin ollaan aina yhteydessä tarpeen ilmetessä. Avoin ja luottamuksellinen suhde on osa yhteistä opetus- ja kasvatustehtävää. Kodin ja koulun välinen yhteydenpito tapahtui Wilman kautta, puhelimitse, sähköpostitse sekä henkilökohtaisilla tapaamisilla. Ajankohtaisista tapahtumista ja koulun arjesta päivitettiin säännöllisesti tietoa myös koulun Facebook-sivuille. Vistan koulun vanhempainyhdistys on toiminut erillisenä ala- ja yläkoulussa. Päättyneenä lukuvuonna vanhempainyhdistyksessä tehtiin päätös yhdistymisestä. Tämä tukee Vistan yhtenäiskoulukulttuuria ja tiivistää entisestään yhteistyötä vanhempainyhdistyksen kanssa. Vanhempainyhdistys tarjosi yläkoulun

10 oppilaille Paimion kesäteatterin joulunäytelmän joulukuussa. Vanhempainyhdistys kokoontui säännöllisesti koululla. Rehtori ja apulaisrehtori osallistuivat kokouksiin syksyllä ja keväällä. Syyskuussa 2017 Vistan koulun lauantaityöpäivänä oli avoimien ovien päivä remontoiduissa yläkoulun tiloissa. Päivä oli samalla kodin ja koulun yhteistyöpäivä. Vanhemmilla oli mahdollisuus tutustua lapsensa luokkatiloihin ja opetukseen Nivelvaiheyhteistyö Oppilaan eheän ja onnistuneen koulupolun turvaaminen edellyttää oppilaiden ikäkauden ja kehitysvaiheen huomioimista sekä huolenpitoa. Koulussa painotetaan yhteistyötä huoltajien ja muiden tahojen kanssa erityisesti oppilaan koulupolun nivelvaiheissa. Esi- ja alkuopetuksen yhteistyö on tiivistä. Koulun ja päiväkotien opettajat tapaavat toisiaan ja suunnittelevat yhteistoiminnallista vuosikelloa. Yhteistyön tavoitteena on edesauttaa esiopetusikäisten lasten kouluun tuloa ja tutustuttaa heitä koulun toimintaan ja aikuisiin. Oppilaiden opintojen sujuvuutta edistetään ja tuetaan perusopetuksen aikana ja jatko-opintoihin siirryttäessä opettajien välisellä ja opinto-ohjaajien keskinäisellä sekä tarvittaessa moniammatillisella yhteistyöllä. Peruskoulun päättövaiheessa olevat oppilaat kävivät keväällä tutustumassa Salon seudun ammattiopistoon, Turun Ammattiopistosäätiöön ja Paimion lukioon. Oppilailla oli myös mahdollisuus käydä kahtena päivänä tutustumassa itse valitsemiinsa oppilaitoksiin. Koulussa kävi esittelijöitä Turun Ammattiinstituutista ja Ammattiopisto Liviasta. Yhteishaussa kaikki peruskoulunsa päättäneet oppilaat saivat jatkoopiskelupaikan ja yli 90 % oppilaista pääsi ensimmäiseen hakutoiveeseensa. 3 ARVIOINTI JA LAATUTYÖ 3.1 Oppimisen arviointi Oppilasarviointi suoritettiin lukuvuoden aikana opetussuunnitelman periaatteiden mukaisesti. Arvioinnissa käytettiin monipuolisia menetelmiä. Opettaja kokosi tietoa oppilaiden edistymisestä oppimisen eri osaalueilla ja erilaisissa oppimistilanteissa. Oppilaita ohjattiin ikätasoisesti itsearvioinnin avulla tarkastelemaan omaa oppimista ja opiskelukäytänteitä. Oppilaiden kanssa on käyty arviointi- ja vanhempainkeskusteluja sekä laajennetusti alakoulun nivelvaiheissa 2. ja 6. luokilla.

11 3.2 Toiminnan arviointi Päättyneenä lukuvuonna Vistan koulun arvoja, sääntöjä ja käytänteitä on tarkasteltu henkilöstön, oppilaiden ja vanhempainyhdistyksen kanssa. Arkityötä tehdessä todettiin yhteisesti, että osaa koulun käytänteistä on syytä täsmentää, sillä esimerkiksi tilojen uusimisen jälkeen osa käytänteistä on muutettava vastaamaan nykyistä tilannetta. Tätä työtä aloitettiin päättyneenä lukuvuonna ja jatketaan yhdessä tulevanakin lukuvuonna. Oppilaat ovat osallistuneet päättyneenä lukuvuonna Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) järjestämiin kyselyihin. Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpanon arviointikyselyyn vastasivat kaikki viidesluokkalaiset ja puolet kahdeksasluokkalaisista sekä oppilashuollon henkilöstö. Työrauha ja turvallinen oppimisympäristö kouluissa kyselyyn vastasivat kaikki kolmasluokkalaiset ja puolet kahdeksasluokkalaisista. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen järjestämään kouluterveyskyselyyn vastasivat 4. ja 5. luokkien oppilaat ja huoltajat sekä 8. ja 9. luokkien oppilaat. Kouluterveyskyselyn tarjoamaa tietoa hyödynnetään kouluyhteisön hyvinvoinnin edistämisessä, opiskeluhuoltotyössä sekä terveystiedon opetuksessa. Kyselyjen ja päivittäisessä arjessa esille tulevien asioiden perusteella koulun toimintaa arvioidaan säännöllisesti ja käytännön toimia tehdään koulun toimintakulttuurin kehittämiseksi.

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen OSALLISUUS Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen Monipuoliset yhteistyökokemukset Oppilaiden osallistuminen suunnitteluun Oppilaskunta yhteistyön

Lisätiedot

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Piirros Iita Ulmanen Oppilashuolto Oppilashuollolla tarkoitetaan huolenpitoa oppilaiden oppimisesta ja psyykkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista.

Lisätiedot

Oma etusivu(/!0347/) Vuosisuunnittelu(/!0347/strategy) Perusopetuksen vuosisu (/!0347/strategy/3) Vistan koulu(/!0347/strategy/8) Suunnitelma

Oma etusivu(/!0347/) Vuosisuunnittelu(/!0347/strategy) Perusopetuksen vuosisu (/!0347/strategy/3) Vistan koulu(/!0347/strategy/8) Suunnitelma Oma etusivu(/!0347/) Vuosisuunnittelu(/!0347/strategy) Perusopetuksen vuosisu (/!0347/strategy/3) Vistan koulu(/!0347/strategy/8) Suunnitelma Virasto on hyväksynyt suunnitelman. Oppilaitos voi aloittaa

Lisätiedot

Kiusaamisen vastainen toiminta Kasavuoren koulussa lukuvuonna

Kiusaamisen vastainen toiminta Kasavuoren koulussa lukuvuonna Kiusaamisen vastainen toiminta Kasavuoren koulussa lukuvuonna 2017-18 Kiusaamisen vastainen toiminta Kasavuoren koulussa lukuvuonna 2017-18 Kiusaamista ennalta ehkäisevä työ Opetussuunnitelma Kasavuoren

Lisätiedot

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio 7.3 Tehostettu tuki Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Joustavan perusopetuksen toiminta Perusopetuslain mukaan kunta voi järjestää päättämässään laajuudessa perusopetuksen 7-9 vuosiluokkien yhteydessä

Lisätiedot

11.3. Pedagoginen toimikunta kokoontui laatimaan yhtenäiskoulun toimintakulttuuritekstiä toimintakulttuuriteksti tarkistettiin ja pedagoginen

11.3. Pedagoginen toimikunta kokoontui laatimaan yhtenäiskoulun toimintakulttuuritekstiä toimintakulttuuriteksti tarkistettiin ja pedagoginen 11.3. Pedagoginen toimikunta kokoontui laatimaan yhtenäiskoulun toimintakulttuuritekstiä. 19.5. toimintakulttuuriteksti tarkistettiin ja pedagoginen toimikunta kokoontui sellaisenaan viimeisen kerran.

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät Sivistystoimiala 18.5. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

LUKUVUOSISUUNNITELMA 1. KOULUN PERUSTIEDOT 2. TYÖMÄÄRÄT JA MUUT TEHTÄVÄT 3. TYÖ- JA LOMA-AJAT 4. OPETUKSEN YLEINEN JÄRJESTÄMINEN

LUKUVUOSISUUNNITELMA 1. KOULUN PERUSTIEDOT 2. TYÖMÄÄRÄT JA MUUT TEHTÄVÄT 3. TYÖ- JA LOMA-AJAT 4. OPETUKSEN YLEINEN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUOSISUUNNITELMA 1. KOULUN PERUSTIEDOT Koulu: Vistan koulu Opiskelijamäärä: 734 Opettajien määrä: 60 2. TYÖMÄÄRÄT JA MUUT TEHTÄVÄT Vistan koulu on vuosiluokkien 1-9 yhtenäiskoulu, jossa on 34 yleisopetuksen

Lisätiedot

1. YLEISTÄ OPPILASHUOLLOSTA

1. YLEISTÄ OPPILASHUOLLOSTA 1. YLEISTÄ OPPILSHUOLLOST Perusopetuslain mukaan oppilailla on oikeus saada maksutta opetukseen osallistumisen edellyttämä tarvittava oppilashuolto. Oppilashuolto on sekä yhteisöllistä että yksilöllistä

Lisätiedot

OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu

OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi 2011-2012 Mukkulan peruskoulu 1. OPPILASHUOLLON TOIMINTA-AJATUS Oppilashuollolla tarkoitetaan oppilaan oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä

Lisätiedot

MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET JA EHEYTTÄMINEN. Paula Äimälä Rauman normaalikoulu

MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET JA EHEYTTÄMINEN. Paula Äimälä Rauman normaalikoulu MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET JA EHEYTTÄMINEN Paula Äimälä Rauman normaalikoulu OPETUKSEN EHEYTTÄMINEN edellyttää pedagogista lähestymistapaa, jossa kunkin oppiaineen opetuksessa ja erityisesti oppiainerajat

Lisätiedot

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA PERUSOPETUSLAKI Perusopetuslain muutos voimaan 1.1.2011 Lain lähtökohtana on oppilaan oikeus saada oppimiseen ja koulunkäyntiin tarvitsemansa tuki oikea-aikaisesti

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

Oppilashuolto Huittisissa. Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki

Oppilashuolto Huittisissa. Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki Oppilashuolto Huittisissa Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena 1.11.2017 Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki Tuen ja oppilashuollon selvitystyö Huittisissa käynnistettiin keväällä

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelma alkuopetuksen näkökulmasta

Perusopetuksen opetussuunnitelma alkuopetuksen näkökulmasta Perusopetuksen opetussuunnitelma alkuopetuksen näkökulmasta Outi Rinne/ 5.4.2016 Jatkumo Perusopetus jäsentyy vuosiluokkien 1 2, 3 6 sekä 7-9 muodostamiin jaksoihin. Vuosiluokat muodostavat. opetuksellisesti

Lisätiedot

LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2

LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2 LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2 Normaalikoulun paikallinen sisältö 1 SISÄLLYSLUETTELO: LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2 13.3 Vuosiluokkien 1-2 opetus Rauman normaalikoulussa... 3 13.3.1 Siirtyminen esiopetuksesta perusopetukseen

Lisätiedot

Koulukohtainen oppilashuoltosuunnitelma / alakoulut

Koulukohtainen oppilashuoltosuunnitelma / alakoulut Kangasniemen kunta Koulukohtainen oppilashuoltosuunnitelma / alakoulut 1 Oppilashuoltosuunnitelmat Koulun oppilashuoltotoimintaa suunnittelee ja johtaa oppilashuoltoryhmä (OHR). OHR kokoontuu säännöllisesti.

Lisätiedot

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto 11.2.2013 Arja Korhonen Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 1 Kolmiportaisen tuen tavoitteena: Oppilaita tuetaan suunnitelmallisesti etenevän ja vahvistuvan

Lisätiedot

Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu

Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen Kivirannan koulun moniammatillinen yhteistyö joustavasti ja tavoitteellisesti Kivirannan koulu Oppilaita 320 16 opetusryhmää 2 pienryhmää luokanopettajia 16, kieltenopettajia

Lisätiedot

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Oppimiskokonaisuudet, teemat, projektit... 3 Toiminnan dokumentointi ja

Lisätiedot

Lukuvuonna tehdyt OPS-muutokset:

Lukuvuonna tehdyt OPS-muutokset: Lukuvuonna 2017-2018 tehdyt OPS-muutokset: Tekstistä muutettu seuraavat termit koko opsiin: - Vihreä Lippu-raati Ympäristöneuvosto - Oppilaskunnan hallitus Oppilasparlamentti - Taito- ja taideaineet Taide-

Lisätiedot

OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS

OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS 7.3.2016 Annamari Murtorinne yläkoulun rehtori ja Niina Rekiö-Viinikainen erityisopettaja TOIMINTAKULTTUURIN KESKEISET PIIRTEET Hyvinvointi ja turvallinen arki Yhdenvertaisuus

Lisätiedot

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki eriyttäminen opetuksessa huomioidaan oppilaan opetusta voidaan

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa 29.3.2012 Ikaalinen Ohjelma Klo 14-14.20 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa aluekoordinaattorit Marika Korpinurmi, Mari Silvennoinen

Lisätiedot

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA 4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN ILMAJOELLA Ilmajoella perusopetuksen oppilaille annettava oppimisen ja koulunkäynnin tuki on muuttunut kolmiportaiseksi. Tuki jaetaan kolmeen tasoon: 1. yleinen tuki, 2.

Lisätiedot

ILMAJOEN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA

ILMAJOEN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA ILMAJOEN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA Suunnitelmassa kuvataan oppilaanohjauksen järjestämisen rakenteet - ohjauksen eettiset periaatteet toimintatavat -vuosikellot alakoulu ja yläkoulu työn

Lisätiedot

Vertaisauditointi Vantaan perusopetuksessa. Merja Kuokka, perusopetuksen aluepäällikkö

Vertaisauditointi Vantaan perusopetuksessa. Merja Kuokka, perusopetuksen aluepäällikkö Vertaisauditointi Vantaan perusopetuksessa Merja Kuokka, perusopetuksen aluepäällikkö 9.11.2017 Mikä vertaisauditointi ja miksi? Auditointiprosessi Mitä opimme, mitä voisitte oppia meiltä? MK 9.11.2017

Lisätiedot

Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat

Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat Opetustoimen ajankohtainen juridiikka 3.11.2016 Helsinki Hallintojohtaja Matti Lahtinen Opetusta koskevat

Lisätiedot

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki 8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Tuen tarpeiden arviointi ja tarvittavan tuen tarjoaminen kuuluvat opettajan työhön ja kaikkiin opetustilanteisiin. Tuki rakennetaan opettajien sekä tarvittaessa muiden

Lisätiedot

Opiskeluhuoltoryhmä. Kristiina Laitinen Opetushallitus / Yleissivistävä koulutus

Opiskeluhuoltoryhmä. Kristiina Laitinen Opetushallitus / Yleissivistävä koulutus Opiskeluhuoltoryhmä Kristiina Laitinen Opetushallitus / Yleissivistävä koulutus Opiskeluhuolto on yhteisöllistä työtä ja yksilöllistä tukea Opiskeluhuoltoa toteutetaan ensisijaisesti ehkäisevänä, koko

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Sivistyslautakunta 27.8.2015 2 Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2. Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

määritelty opetussuunnitelman perusteissa:

määritelty opetussuunnitelman perusteissa: Nousiainen määritelty opetussuunnitelman perusteissa: - edistää lapsen ja nuoren oppimista sekä tasapainoista kasvua ja kehitystä - oppimisen esteiden, oppimisvaikeuksien sekä koulunkäyntiin liittyvien

Lisätiedot

Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa.

Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa. Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa. LUKU 4 YHTENÄISEN PERUSOPETUKSEN TOIMINTAKULTTUURI 4.5 Paikallisesti päätettävät asiat Toimintakulttuuri

Lisätiedot

OPS Minna Lintonen OPS

OPS Minna Lintonen OPS 26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KÄSIKIRJA

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KÄSIKIRJA PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KÄSIKIRJA Oulunsalo Opetussuunnitelman perusteet muuttuivat vuoden 2011 alusta, mikä velvoitti kuntia tekemään muutoksia myös kuntakohtaisiin opetussuunnitelmiin. Oulunsalon

Lisätiedot

OPPILASHUOLTO. Savonlinnan normaalikoulu / Sirpa Koivuniemi-Luoma-aho ja Katja Räisänen

OPPILASHUOLTO. Savonlinnan normaalikoulu / Sirpa Koivuniemi-Luoma-aho ja Katja Räisänen OPPILASHUOLTO Savonlinnan normaalikoulu 26.5.2014 / 12.4.2017 Sirpa Koivuniemi-Luoma-aho ja Katja Räisänen SNOR - Oppilashuoltokäytännöt uudistuvat ENNEN / OPS 2012 Oppilashuollolla tarkoitetaan Oppilaan

Lisätiedot

Perusopetuksen laadun huoltajakysely 2014

Perusopetuksen laadun huoltajakysely 2014 Perusopetuksen laadun huoltajakysely 0 Tuusulan kunnan perusopetuksen huoltajakysely toteutettiin maaliskuussa 0. Sähköiseen kyselyyn vastasi 8 perusopetuksen.,. ja 9. luokkien oppilaiden huoltajaa. Yleistä,,0,8,,,,,.

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6

LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6 LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6 Normaalikoulun paikallinen sisältö 1 SISÄLLYSLUETTELO: LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6 14.3 Vuosiluokkien 3-6 opetus Rauman normaalikoulussa... 3 14.3.1 Siirtyminen kuudennelta luokalta

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2015-2016 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

Koulu. Hyrylän yläaste. Hyökkälän koulu. Jokelan yläaste. Kellokosken koulu. Kirkonkylän koulu. Klemetskogin koulu. Kolsan koulu.

Koulu. Hyrylän yläaste. Hyökkälän koulu. Jokelan yläaste. Kellokosken koulu. Kirkonkylän koulu. Klemetskogin koulu. Kolsan koulu. Koulu Hyrylän yläaste Hyökkälän koulu Jokelan yläaste Kellokosken koulu Kirkonkylän koulu Klemetskogin koulu Kolsan koulu Lepolan koulu Mikkolan koulu Nahkelan koulu Paijalan koulu Pertun koulu Riihikallion

Lisätiedot

Koulun nimi lukuvuosi 2014-2015. Oppilasmäärä lukuvuoden päättyessä. Luokalle jääneiden lukumäärä. Työnantajan järjestämä koulutus

Koulun nimi lukuvuosi 2014-2015. Oppilasmäärä lukuvuoden päättyessä. Luokalle jääneiden lukumäärä. Työnantajan järjestämä koulutus Eurajoen kunta / koulutoimi PERUSKOULUN TOIMINTAKERTOMUS Koulun nimi lukuvuosi 2014-2015 Rikantilan koulu A. TILASTOLLISET ASIAT 1. Peruskoulun oppilaiden lukumäärä kevätlukukauden 2014 päättyessä Oppilasmäärä

Lisätiedot

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta

Lisätiedot

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu 2013-2014

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu 2013-2014 OPPILASHUOLLON MALLI Pitkäkankaan koulu 2013-2014 OPPILAS- HUOLTO Turvallisuus KiVa-KOULU Oppiminen ja hyvinvointi Ennaltaehkäisevä työ YHTEISÖLLINEN TUKI OPPILASHUOLTOTYÖ koordinointi, kokoontuminen viikoittain,

Lisätiedot

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Painopistealueet Kivijalka: Turvallinen oppisympäristö Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen Kannustava ilmapiiri

Lisätiedot

Mitä pidetään tärkeänä? Oppimisen monet tavat ja oppilaan hyvinvointi Koulun toimintakulttuurin avainsanat: Yhteisöllisyys, osallisuus ja kuulluksi

Mitä pidetään tärkeänä? Oppimisen monet tavat ja oppilaan hyvinvointi Koulun toimintakulttuurin avainsanat: Yhteisöllisyys, osallisuus ja kuulluksi Mitä pidetään tärkeänä? Oppimisen monet tavat ja oppilaan hyvinvointi Koulun toimintakulttuurin avainsanat: Yhteisöllisyys, osallisuus ja kuulluksi tuleminen Uuden lain keskeiset tavoitteet: Edistetään

Lisätiedot

Vastausten määrä: 87 Tulostettu :39:44

Vastausten määrä: 87 Tulostettu :39:44 Vastausten määrä: 87 Tulostettu 30.4.2015 8:39:44 Poiminta Koulu = 12 (Riihikallion koulu) Taustatiedot Koulu Riihikallion koulu 87 100% Vastausten määrä: 87 Yleistä 1. Koulun jokapäiväinen toiminta on

Lisätiedot

NÄIN LIIKUTAAN TUEN PORTAILLA (YTE)

NÄIN LIIKUTAAN TUEN PORTAILLA (YTE) NÄIN LIIKUTAAN TUEN PORTAILLA (YTE) Tuki jaetaan kolmeen portaaseen: 1. Yleinen tuki Tuki on tilapäistä ja ennaltaehkäisevää. 2. Tehostettu tuki Oppilaalla oppimissuunnitelma, tuki on jatkuvaa/säännöllistä.

Lisätiedot

TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA

TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA YLEINEN TUKI (jokaiselle oppilaalle tilapäisesti annettava tuki) Oppilas on jäänyt jälkeen opetuksesta tai on muuten tilapäisesti tuen tarpeessa TAI

Lisätiedot

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma SISÄLLYS 1 Ohjauksen järjestämisen rakenteet, sisällöt, tavoitteet ja toimintatavat... 4 1.1 Vuosiluokat 1-2... 4 1.1.1 Tavoitteet... 4 1.1.2 Sisällöt

Lisätiedot

Huoltajapalautekysely_suruen (2012) Iivisniemen koulu k

Huoltajapalautekysely_suruen (2012) Iivisniemen koulu k Huoltajapalautekysely_suruen (0) Iivisniemen koulu k 0 0..0 Osa-alueiden keskiarvot,,,,,8,7,8,,,,,,,,, Kaikki Osa-alueiden keskiarvot,,,,,,,,,,8,8,7,,,, Kaikki Johtaminen. Koulun rehtori johtaa kasvatus-

Lisätiedot

Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma

Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma Ohjaus ennen opintojen alkua Ohjaus maahanmuuttajaoppilaan opintojen alkaessa TEHTÄVÄ TEHTÄVÄN SISÄLTÖ JA AJOITUS VASTUUHENKILÖT MUUTA Oppilaan

Lisätiedot

Oppilaanohjauksen malli

Oppilaanohjauksen malli Espoon kristillinen koulu Oppilaanohjauksen malli Elina Palosaari 2015 Sisällys Espoon kristillisen koulun oppilaanohjauksen malli 1. Ohjauksen toteutuminen käytännössä Henkilökohtainen ohjaus Luokkamuotoinen

Lisätiedot

Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa

Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa 12.10.2011 Pyhäntä 18.10.2011 Kestilä 3.11.2011 Rantsila Erityisluokanopettaja Pia Kvist Ohjaava opettaja Raisa Sieppi

Lisätiedot

Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori

Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto Leena Nousiainen / Rondo Training Oy 11.1.2013 Pori Keskeisiä linjauksia Uuteen lakiin ehdotetaan koottavaksi lainsäädännössä nyt hajallaan olevat oppilas-

Lisätiedot

Perusopetuksen laadun huoltajakysely Kasvatus- ja sivistystoimi Opetuspalvelut

Perusopetuksen laadun huoltajakysely Kasvatus- ja sivistystoimi Opetuspalvelut Perusopetuksen laadun huoltajakysely Kasvatus- ja sivistystoimi Opetuspalvelut Taustatietoja Vastaajina yli tuusulalaista ala- ja yläkoulun oppilaan huoltajaa. Kysely avoinna huoltajille.-... Strukturoitujen

Lisätiedot

Nivelvaiheet. Johanna Wahlman Pontuksen päiväkotikoulu, Lappeenranta

Nivelvaiheet. Johanna Wahlman Pontuksen päiväkotikoulu, Lappeenranta Nivelvaiheet Johanna Wahlman Pontuksen päiväkotikoulu, Lappeenranta Pontuksen päiväkotikoulu pähkinänkuoressa 2017 toimintansa aloittanut solumallin koulu - pian kaksivuotias! Eri-ikäiset lapset soluissa

Lisätiedot

LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9

LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9 LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9 Normaalikoulun paikallinen sisältö 1 SISÄLLYSLUETTELO: LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9 15.3 Vuosiluokkien 7-9 opetus Rauman normaalikoulussa... 3 15.3.1 Siirtyminen kuudennelta luokalta

Lisätiedot

YLEINEN, TEHOSTETTU JA ERITYINEN TUKI

YLEINEN, TEHOSTETTU JA ERITYINEN TUKI YLEINEN, TEHOSTETTU JA ERITYINEN TUKI Laadukas opetus sekä mahdollisuus saada ohjausta ja tukea oppimiseen ja koulunkäyntiin kaikkina työpäivinä on jokaisen oppilaan oikeus. Koulutyössä otetaan huomioon

Lisätiedot

Perusopetuskysely Kartanon koulu luokat 1-6

Perusopetuskysely Kartanon koulu luokat 1-6 Perusopetuskysely 2016 luokat 1-6 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 25.5. -4.6.2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan noin 7500:lle huoltajalle Asteikon arvot :Täysin

Lisätiedot

TVA LOMAKKEET SELITYKSINEEN 2015

TVA LOMAKKEET SELITYKSINEEN 2015 TVA LOMAKKEET SELITYKSINEEN 2015 TVA-LOMAKKEET JA NIIDEN KÄYTTÖ 2015 Tämän vuoden TVA-lomakkeissa on vain pieniä muutoksia. Lomakkeiden lisäksi niistä on kirjoitettu tarkennukset erilliselle lomakkeelle.

Lisätiedot

Perusopetuksen maakunnallinen arviointi Koulun toiminta. Möysän koulun tulokset. Vastaajamäärät lk oppilasta

Perusopetuksen maakunnallinen arviointi Koulun toiminta. Möysän koulun tulokset. Vastaajamäärät lk oppilasta Perusopetuksen maakunnallinen arviointi 2016 Möysän koulun tulokset Vastaajamäärät 124 1.-2.lk oppilasta 120 3.-5.lk oppilasta 22 opetushenkilöä 83 huoltajaa, joista loppuun saakka vastasi 68 Koulun toiminta

Lisätiedot

Oppilas opiskelee toiminta-alueittain

Oppilas opiskelee toiminta-alueittain Opetuksen järjestäjä HENKILÖKOHTAINEN OPETUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SUUNNITELMA (HOJKS) Oppilas opiskelee toiminta-alueittain Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta 1. PERUSTIEDOT Oppilaan

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki mikä on muuttunut? Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki mikä on muuttunut? Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus Oppimisen ja koulunkäynnin tuki mikä on muuttunut? Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus 1 Tavoitteena - jokainen oppilas oppii mahdollisimman hyvin oman potentiaalinsa mukaan - oppilaan saama tuki

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2014-2015 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

Ohjaussuunnitelma Esi- ja perusopetus

Ohjaussuunnitelma Esi- ja perusopetus Ohjaussuunnitelma Esi- ja perusopetus 1.8.2016 2 Sisällysluettelo 1 Oppilaanohjaus... 3 2 Oppilaanohjauksen eettiset periaatteet... 3 Itsemääräämisoikeus... 3 Totuudellisuus... 3 Luottamuksellisuus...

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta Kuvaus Hyvin järjestetty aamu- ja iltapäivätoiminta tukee koulun perustehtävää

Lisätiedot

SALON KAUPUNGIN LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

SALON KAUPUNGIN LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA 1659/12.00.01.00/2017 SALON KAUPUNGIN LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Salon kaupungin lisäopetuksen opetussuunnitelma (OPS) laaditaan opetushallituksen 22.12.2014 hyväksymän lisäopetuksen opetussuunnitelman

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016 Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,

Lisätiedot

Perusopetuslain muutos

Perusopetuslain muutos Perusopetuslain muutos 16 Tukiopetus ja osa-aikainen erityisopetus Oppilaalla, joka on tilapäisesti jäänyt jälkeen opinnoissaan tai muutoin tarvitsee oppimisessaan lyhytaikaista tukea, on oikeus saada

Lisätiedot

PYHTÄÄN KUNTA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE

PYHTÄÄN KUNTA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE PYHTÄÄN KUNTA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2019-2020 JOHDANTO Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on tarjota lapselle tuttu ja turvallinen paikka viettää

Lisätiedot

NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO

NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO OPPILAS- JA OPISKELUHUOLLON OSA-ALUEET YHTEISÖLLINEN OPISKELUHUOLTO yhteisöllistä, ensisijaisesti ehkäisevää työtä YKSILÖKOHTAINEN OPISKELUHUOLTO yksilöllistä tukea monialaista

Lisätiedot

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu 2012-2013

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu 2012-2013 OPPILASHUOLLON MALLI Pitkäkankaan koulu 2012-2013 OPPILAS- HUOLTO Turvallisuus KiVa-KOULU Oppiminen ja hyvinvointi Ennaltaehkäisevä työ YHTEISÖLLINEN TUKI OPPILASHUOLTOTYÖ koordinointi, kokoontuminen viikoittain,

Lisätiedot

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuksen uudistuvat normit Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuslain muuttaminen Erityisopetuksen strategiatyöryhmän muistio 11/2007 Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan

Lisätiedot

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Pirjo Koivula Opetusneuvos Opetushallitus 16.4.2009 Opiskelun ja hyvinvoinnin tuen järjestämistä koskeva perusopetuslain sekä esi- ja perusopetuksen

Lisätiedot

57 Valmistavan opetuksen ja islamin opetussuunnitelman hyväksyminen osaksi perusopetuksen opetussuunnitelmaa alkaen

57 Valmistavan opetuksen ja islamin opetussuunnitelman hyväksyminen osaksi perusopetuksen opetussuunnitelmaa alkaen Mikkeli Ote pöytäkirjasta 6/2016 1 (5) Kasvatus- ja opetuslautakunta, 46, 26.05.2016 Kasvatus- ja opetuslautakunta, 57, 16.06.2016 57 Valmistavan opetuksen ja islamin opetussuunnitelman hyväksyminen osaksi

Lisätiedot

ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio)

ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio) Kaustisen kunta Perusopetus Vuosi 201 LOMAKE B LUOTTAMUKSELLINEN kirjaa tiedot laatikoiden alle, älä laatikkoon ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio) Tämä selvitys

Lisätiedot

GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016

GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 Opetuksen järjestäjä vastaa siitä, että oppilashuollon toteuttamista, arviointia ja kehittämistä varten laaditaan

Lisätiedot

Vistan koulu, työsuunnitelma

Vistan koulu, työsuunnitelma Vistan koulu, työsuunnitelma 2016-2017 2 Vistan koulu lukuina 16.9.2016: Luokka tytöt pojat Yhteensä 1A 9 9 18 1B 14 10 24 1D 4 4 8 1E-2E 3 3 6 YHT. 30 26 56 2A 9 11 20 2B 7 12 19 2D 3 7 10 YHT. 19 30

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014 Perusopetuskysely 2016 Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014 Taustatietoja Kysely toteutettiin toukokuun lopulla 2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan 7966:lle huoltajalle

Lisätiedot

Peruskouluissa. Tuen kolmiportaisuus

Peruskouluissa. Tuen kolmiportaisuus Tuki annetaan mahdollisuuksien mukaan omassa tutussa ympäristössä ja luokassa. Tarpeen kasvaessa tukimuotoja voidaan lisätä joustavasti ja päinvastoin. Tuen kolmiportaisuus Peruskouluissa 3 Tuen kolmiportaisuus

Lisätiedot

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Luku Sivunro Turun opsissa 1.4 (s 9) Koulun tasaarvosuunnitelma Otsikko Asiat Koulun opetussuunnitelmassa laaditaan erilliseksi liitteeksi.

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus

Perusopetuskysely Koko perusopetus Perusopetuskysely 2018 Koko perusopetus 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 25.4. 11.5.2018 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4278 oppilaan noin 8400:lle huoltajalle Kyselyyn vastasi

Lisätiedot

Oppilas opiskelee oppiaineittain Oppilaalla on yksilöllistettyjä oppimääriä

Oppilas opiskelee oppiaineittain Oppilaalla on yksilöllistettyjä oppimääriä Opetuksen järjestäjä HENKILÖKOHTAINEN OPETUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SUUNNITELMA (HOJKS) Oppilas opiskelee oppiaineittain Oppilaalla on yksilöllistettyjä oppimääriä Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN KOULUJEN OHJAUSSUUNNITELMA. Käytössä alkaen. Hyväksytty Opetustoimen lautakunnassa 29.6.

KÄRSÄMÄEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN KOULUJEN OHJAUSSUUNNITELMA. Käytössä alkaen. Hyväksytty Opetustoimen lautakunnassa 29.6. 1 KÄRSÄMÄEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN KOULUJEN OHJAUSSUUNNITELMA Käytössä 1.8.2016 alkaen Hyväksytty Opetustoimen lautakunnassa 29.6.2016 2 Sisällys 1 Oppilaanohjauksen järjestämisen rakenteet ja toimintatavat...

Lisätiedot

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta

Lisätiedot

1. Johdanto 2. Keskeiset käsitteet 3. Opiskeluhuolto Turun ammatti-instituutissa 4. Hyvinvoiva opiskelija TAIssa

1. Johdanto 2. Keskeiset käsitteet 3. Opiskeluhuolto Turun ammatti-instituutissa 4. Hyvinvoiva opiskelija TAIssa Opiskeluhuollon opas 1. Johdanto 2. Keskeiset käsitteet 3. Opiskeluhuolto Turun ammatti-instituutissa 4. Hyvinvoiva opiskelija TAIssa 1. Johdanto Oppilas- ja opiskeluhuoltolaki (1287/2013) tuli voimaan

Lisätiedot

Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa

Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa Kotkan perusopetuksen pajapäivä, 10.10.2015 Tuija Metso Suomen Vanhempainliitto Vanhempainyhdistysten yhteistyöjärjestö noin 1350

Lisätiedot

NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO

NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO Kauhavan kaupunki Sivistystoimi NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO Varhaiskasvatus-esiopetus, esiopetus-alkuopetus, alakoulu-yläkoulu ja yläkoulu-toinen aste Oppilaanohjauksen, tehostetun ja erityisen tuen -KELPO

Lisätiedot

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS www.nurmijarvi.fi ELOKUU 7. luokkalaisten ryhmäyttämiset syyskuun SYYSKUU Vanhempainilta 7. luokkalaisten huoltajille lokakuun loppuun Alueen vastaava nuoriso-ohjaaja

Lisätiedot

Vanhemmat mukana oppilaitoksen hyvinvointia rakentamassa

Vanhemmat mukana oppilaitoksen hyvinvointia rakentamassa Vanhemmat mukana oppilaitoksen hyvinvointia rakentamassa Oppilas- ja opiskelijahuollosta kohti uutta opiskeluhuoltoa Kansalliset kehittämispäivät XIV Ulla Siimes, toiminnanjohtaja Suomen Vanhempainliitto

Lisätiedot

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA Toimintasuunnitelma on lasten ja nuorten hyvinvointityöryhmä

Lisätiedot

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Luku Sivunro Turun opsissa Otsikko Asiat Koulun opetussuunnitelmassa 1.4 (s 15) Painotettu opetus kuvataan painotetun opetuksen tuntijako

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala 1 Kuva 1 Erityisopetukseen otetut tai siirretyt oppilaat 1995-2009 Lähde: Tilastokeskus

Lisätiedot

JOUSTAVA PERUSOPETUS

JOUSTAVA PERUSOPETUS JOUSTAVA PERUSOPETUS Sisältö 1 JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN TOTEUTTAMINEN... 2 1.1 Muu opetus ja toiminta... 2 1.2 Joustavan perusopetuksen toiminnan tavoitteet ja sisältö... 2 1.3 Oppilaan ottaminen joustavan

Lisätiedot