TOIMINTASUUNNITELMA 2004

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTASUUNNITELMA 2004"

Transkriptio

1 Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry TOIMINTASUUNNITELMA Miksi me olemme olemassa? Tulevaisuuden tutkimuksen seura on perustettu vuonna 1980 Suomen yliopistojen ja korkeakoulujen toimesta. Se on luonteeltaan tulevaisuudentutkimusta ja sen opetusta edistävä tieteellinen yhdistys, joka myös yhdistää alan harrastajia ja edistää kansalaiskeskustelua ja monitieteisyyttä. Seuran tarkoituksena on edistää ja levittää tulevaisuudentutkimusta, sen hyväksikäyttöä ja opetusta erityisesti Suomessa, ja tällä tavoin myötävaikuttaa suomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin kehittämiseen. Toimintatapoihin kuuluu yhteydenpito muihin tutkijoihin ja tutkimuslaitoksiin niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin sekä tiedotustoiminta julkaisujen, seminaarien ja oppimateriaalin muodossa. 2. Keitä olemme ja miten toimimme? Seurassa on ( tilanne) 664 henkilöjäsentä, 24 yhteisöjäsentä ja 8 kunniajäsentä. Seuran yhteisiä toimintamuotoja ovat kesäseminaari, Tulevaisuusforumtilaisuudet, Top Ten Futures -seminaari, julkaisutoiminta sekä muut seminaarit ja keskustelutilaisuudet. Alueellisesti toiminta on organisoitunut toimintaryhmiksi, joita on yhteensä 13; Helsinki, Hämeenlinna, Joensuu, Kuopio, Kuortane, Lahti, Mikkeli, Oulu, Ruovesi, Rovaniemi, Seinäjoki, Tampere ja Turku. Lisäksi seuran piirissä toimii virtuaalisia yhteisöjä. Seuran budjetti vuodelle 2004 on suuruusluokkaa euroa, josta 60% on hallinto- ja järjestötoiminnan kuluja ja 40% muodostuu julkaisutoiminnasta sekä seminaari-, projekti- ja paikallistoiminnankuluista. Päätulonlähteitä ovat jäsenmaksut sekä opetusministeriöltä anotut avustukset. 3. Mitä aiomme tehdä vuonna 2004? 3.1 Julkaisutoiminta Julkaisutoiminta edistää tulevaisuudentutkimukseen liittyvän tiedonvälitystä kotimaassa ja kansainvälisesti. Seuran julkaisutoiminta jakautuu jäsenlehti Futuraan ja kertajulkaisuihin (Acta Futura Fennica ja Tulevaisuussarja) sekä verkossa ilmestyvään Futurix-artikkelijulkaisuun ja efutura-tietokantaan. Julkaisuihin hankitaan materiaalia alan tutkijoilta ja seuran tilaisuuksista. Futura-lehti Futura on seuran kustantama jäsenlehti, joka ilmestyy vuoden 2004 aikana neljä kertaa. Lehti postitetaan tilaajille sekä jäsenmaksunsa maksaneille jäsenille. Futuran kehittämisestä vastaa toimitusneuvosto, johon kuuluvat seuran puheenjohtaja, Futuran päätoimittaja ja toimitussihteeri sekä seuran hallituksen valitsemia muita jäseniä. Ryhmän puheenjohtajana toimii Futuran päätoimittaja. Toimitusneuvosto toimii kanavana kirjoittajiin sekä refereihin ja kokoontuu tarvittaessa. Tieteelliseen neuvostoon kuuluu jäseniä eri yliopistoista ja korkeakouluista. Tieteellisen neuvoston jäsenet toimivat kontaktipintana refereiden hankinnassa. Lehteä kehitetään periaatteella tieteellinen lehti, jonka jokainen jäsen voi tuntea omakseen. Futura -lehden alussa julkaistaan tieteelliset tekstit otsikolla artikkelit, refereemenettelyn läpikäyneet mainitaan erikseen. Muita otsikoita ovat katsaukset, haastattelut, keskustelua/ näkökulmia, uutta tulevaisuudentutkimuksesta, metodipalsta, joka on mahdollisuuksien mukaan toimitettava palsta tulevaisuudentutkimuksen menetelmistä. Futura-lehden teemat vuonna /04 Top Ten Futures VI teemanumero; Kulutuksen tulevaisuuden haasteet, vierailevana päätoimittajana Osmo Kuusi 2/04 Yhteiskunnan murros ja tabujen kriisi, vierailevana päätoimittajana Tuomo Kuosa 3/04 Turvallisuusjohtaminen, vierailevana päätoimittajana Rauno Kuusisto 4/04 vuoden 2004 kesäseminaarin teemanumero 1

2 Paikallistoimintaryhmiä aktivoidaan kertomaan kuulumisia Futuran palstoilla. Futura -lehteä myydään irtonumerona Tiedekirjassa ja Akateemisessa kirjakaupassa. Futuralehden voi tilata myös Granumista. Granum on Suomen tiedekustantajien liiton ja Tampereen yliopiston kirjaston aloitteesta perustettu virtuaalinen kirjakauppa, suomalaisten tiedejulkaisujen markkinointi- ja myyntikanava sekä sähköisten tiedejulkaisujen välityskanava. Lehden irtonumeroita sekä vuosi- ja kestotilauksia voi tilata myös seuran toimistosta. Futura verkossa Verkossa ilmestyvässä Futurix-lehdessä julkaistaan Futura-lehden paperiversiossa ilmestyneitä artikkeleita PDF-muodossa. Futurix -verkkolehteä pidetään yllä yhteistyössä Otavan opiston kanssa. Futurix-verkkolehti on luettavissa seuran kotisivuilla. Vuonna 1998 käynnistynyttä Futura-lehden verkkoversiota efuturaa uudistetaan vuoden 2004 aikana. efuturan tavoitteena on tehdä tulevaisuudentutkimusta, tukijoita ja heidän osaamistaan tunnetuksi esim. henkilöesittelyin (matrikkeli tulevaisuudentutkijoista) sekä toimia tulevaisuudentutkimuksen tietolähteenä ja hakemistona (esim. tutkijoiden ja tutkimusyhteisöjen yhteystietoja). efutura toimii myös reaalikaisena keskustelufoorumina sekä verkossa käydyn keskustelun dokumentointina. Futuran viime vuosien artikkeliotsikot ja kirjoittajat löytyvät efuturasta. Hanketta koordinoi Keijo Mäkelä. Futura-lehden artikkelit on luettavissa ja tulostettavissa myös Elektrassa. Elektra on elektronisessa muodossa olevien, tekijänoikeuden alaisten dokumenttien julkaisupalvelu internetissä jonka tuottamiseen osallistuvat Helsingin yliopiston kirjasto, Tieteellisten seurain valtuuskunta ja Kopiosto. Elektran tavoitteena on edistää elektronista julkaisemista ja laajentaa aineiston verkkovälitystä kustannusvastaavuuteen pyrkien. Elektran aineisto on käytettävissä Arto-tietokannan kautta Suomen yleisissä kirjastoissa, ammattikorkeakouluissa, useimmissa yliopistoissa sekä muutamissa muissa laitoksissa. Elektran kautta välitettyjen artikkeleiden käytöstä maksetaan korvausta sekä tekijöille että kustantantajille. Acta Futura Fennica- ja Tulevaisuussarjat Acta Futura Fennica- sarjassa julkaistaan tulevaisuudentutkimukseen liittyviä väitöskirjatasoisia tutkimuksia sekä korkeatasoisia oppi- tai käsikirjoja. Tulevaisuussarjassa julkaistaan tulevaisuusaiheisia keskustelupuheenvuoroja. Nykyistä julkaisulinjaa jatketaan kummassakin sarjassa vuoden 2004 aikana. Julkaisusarjoihin hankitaan aiheita mm. Tulevaisuusforumeista, jatko-opiskelijoilta sekä seuran järjestämistä seminaareista. Julkaisuille haetaan kustantaja teoskohtaisesti. Tulevaisuussarjassa on tavoitteena julkaista teos Tulevaisuudentutkimus tieteenä. 3.2 Seminaaritoiminta Kesäseminaari Seuran perinteinen kesäseminaari järjestetään elokuussa Tulevaisuusforum Vuonna 2004 järjestetään kaksi Tulevaisuusforumtilaisuutta, yksi keväällä ja toinen syksyllä. Tulevaisuusforumin tehtävänä on heikkoja signaaleja työstämällä löytää aihealueita, joihin tulevaisuudentutkimus jatkossa voi suuntautua. Heikkojen signaalien kerääminen ja järjestäminen tehdään netissä web-työkalun avulla. Forumtyöskentelyä koordinoi työryhmä Matti Leskinen, Leena Ilmola ja Tapio Rantala. Seuran paikallistoimintaryhmiä haastetaan forumtyöskentelyyn. Top Ten Futures -seminaari Top Ten Futures seminaarin ideana on kiteyttää tulevaisuuden keskeisiä kehityssuuntia. Tavoitteena on myös tarkastella kriittisesti tulevaisuudentutkijoiden käyttämää asiantuntijatietoa, jonka pohjalta laaditaan kymmenen kärjessä listoja. Top Ten Futures -seminaari järjestetään vuorovuosina Millennium foorumin kanssa. Top Ten Futures -seminaaria ei järjestetä vuoden 2004 aikana. 2

3 Tulevaisuudentutkimus ja muut tieteet Aihepiiristä järjestetään seminaari syksyllä 2004 tai keväällä Seminaaria valmistelee työryhmä Matti Leskinen, Pentti Räsänen ja Meimi Lahti. Lapset ja nuoret Nuorten Tulevaisuusklubi- Framtidsklubben, jolla pyritään luomaan tulevaisuudesta kiinnostuneille nuorille pysyvä linkki tulevaisuuden tekemiseen, järjestetään maaliskuussa Turussa. Hanketta koordinoi Leena-Maija Laurén. Toimintavuoden tavoitteena on myös koota ja toimittaa kouluihin tulevaisuusaiheista materiaalia lasten ja nuorten tulevaisuusajattelun lisäämiseksi. Pikkujoulun tonttutohtoriväitös Seuran perinteinen pikkujoulu tonttuväitöksin pidetään joulukuussa. Sosiaalifoorumi Seura osallistuu huhtikuun alun Sosiaalifoorumiin järjestämällä tilaisuuden, jossa tarkastellaan peruspalvelujen kilpailuttamisen, palvelusetelien sekä palvelujen tarjonnan vaikutuksia ihmisiin Stakesin Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi -käsikirjaa ja teknologiaraati ideaa soveltaen. Yhteyshenkilönä Juha Nurmela. Muut teemat ja tilaisuudet Vuoden 2004 aikana järjestetään seminaareja ja yhteistyötilaisuuksia mm. verkostoista. 3.3 Paikallistoiminta Toimintaryhmien tukeminen Toimintaryhmien vetäjät kutsutaan vuosittain keskustelemaan ja ideoimaan toimintaryhmien tulevaisuutta ja yhteistoimintaa. Vuoden 2004 aikana järjestetään paikallistoiminnan IV verkostotapaaminen. Uusien toimintaryhmävetäjien koulutustilaisuus järjestetään tarvittaessa syksyllä Koulutuksessa käsitellään mm. toimintaryhmän käynnistämistä ja siihen liittyviä järjestelyjä, käytännön ongelmien ratkaisemista sekä mahdollisesti tulevaisuudentutkimuksen metodista pohjaa. Paikallisryhmien toimintaa kytketään myös seuran Tulevaisuusforum -aiheiden käsittelyyn. Toimintaryhmien rahoitusta pyritään järjestämään yhteistyössä paikallisten yrittäjien ja yhteisöjen kanssa. Seura voi maksaa toimintaryhmien kustannuksia mm. alustajien matkakuluja, talousarvion puitteissa. Toimintaryhmien tukemisesta vastaa työyhmä, joka valitaan vuoden alussa. Helsingissä Helsingissä tarjotaan jäsenille mahdollisuuksia omissa tilaisuuksissa sekä esitellä omia ideoitaan että keskustella kiinnostavista teemoista poimien ideoita ajan virrasta. Lisäksi järjestetään jäsenille mahdollisuuksia osallistua muiden järjestämiin tulevaisuustilaisuuksiin ja järjestetään tarvittaessa omia jatkokeskusteluja. Tärkeänä toimintamuotona on sähköpostikeskustelu, joka luo jatkuvaa yhteisyyttä ja tuottaa esitieteellistä aineistoa opiskelijoille ja tärkeitä teemoja asiantuntijoille. Toimintaa organisoi ydintiimi, johon kuuluvat Matti Leskinen, Kalle Mikkola ja Pentti K. Räsänen. Toimintaa suunnitellaan lounastapaamisissa noin kerran kuussa ja toimintaryhmän sähköpostilistalla. Hämeenlinnassa Hämeenlinnan toimintaryhmässä järjestetään vuoden 2004 aikana 2-3 tulevaisuuden tutkimusmenetelmään/-iin liittyvää istuntoa ja niissä suuntaudutaan tietotekniikan hyödyntämiseen tulevaisuustiedon kokoamisessa. Toimintavuoden aikana vieraillaan kahdessa paikallisessa yrityksessä keskustelemassa heidän tulevaisuusorientaatiostaan. 3

4 Toimintaryhmän verkkosivut avataan seuran www-sivujen yhteyteen, kun seuran verkkosivu uudistus on valmis. Toimintaryhmän kutsuu kokoon Riitta Hakulinen ja Heikki Lintala. Joensuussa Tilaisuuksia ja tapaamisia järjestetään vuodenaikana tarpeen ja kiinnostuksen mukaan. Yhteyshenkilönä toimii Pekka Sillanpää Kuopiossa Toimintaryhmän keskeisin toimintamuoto ovat kuukasittain järjestettävät kokoontumiset, joissa käsitellään vaihtelevia tulevaisuuteen liittyviä aiheita alustajien virittäminä. Vuonna 2004 teemoina ovat mm. Nuorten, keski-ikäisten ja ikääntyneiden tulevaisuus Suomessa ja erityisesti Pohjois-Savossa sekä Maailmankatsomuksellisen muutokset (esim. uskonnon tulevaisuus). Toisena temaattisena painoalueena on tulevaisuustutkimusmenetelmien opiskelu. Tarkoitus on perehtyä erityisesti skenaariomenetelmään ja delfoi-tekniikkaan. Myös erilaisia, paikallisesti tietoverkkojen avulla käytettäviä, etäopinto- ja luentomateriaaleja pyritään hyödyntämään. Kolmantena toimintamuotona ovat ekskursiot ja retket organisaatioihin, joiden toiminnassa korostuu tulevaisuusnäkökulma tai jotka keskeisellä tavalla muokkaavat Pohjois-Savon tulevaisuutta. Mahdollisuuksien mukaan järjestetään yhteistoimintaa muiden toimintaryhmien kanssa. Toimintaryhmä ylläpitää savotutu sähköpostilistaa ja kotisivuja osoitteessa ~paanala/tutu osoitteessa. Yritämme etsiä myös yhteistyötahoja ja sponsoreita. Toimintaryhmään pyritään saamaan uusia jäseniä. Toimintaa organisoi vetäjätiimi Ari Paanala, Ilkka Pirttilä ja Jaakko Nuotio. Myös jäsenistöä kannustetaan tilaisuuksien järjestämiseen. Turussa Turun toimintaryhmä järjestää vuonna 2004 kuusi kokousta, jotka ovat avoimia niin seuran jäsenille kuin suurelle yleisöllekin. Keskusteluun perustuvissa kokouksissa toimivat alustajina Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen tutkijat. Tämä lisäksi toimintaryhmä tutustuu Suomi 2017-projektiin ja osallistuu aktiivisesti Tulevaisuudentutkimuksen seuran järjestämiin tapahtumiin, kuten kesäseminaariin ja tulevaisuusfoorumiin. Paikallistoimintaryhmä osallistuu myös Tulevaisuuden tutkimuksen seuran, Paraisten lukion, Turun Katedralskolanin ja Göteborgilaisen lukion järjestämän Framtidsklubben i Åbo - tapahtumaan muun muassa hankkimalla tapahtumaan osallistuville lukiolaisille suomen- ja englanninkielistä tulevaisuudentutkimuksen oppimateriaalia. Yhteyshenkilönä toimii Olli Hietanen. Muut toimintaryhmät Muut toimintaryhmät järjestävät tapaamisia ja toimintaan tilanteen ja tarpeen mukaan. 3.4 Jäsenyhteydet ja jäsenpalvelu Seura lähettää jäsenille neljä Futurinfo -jäsenkirjettä vuodessa, kaksi keväällä ja kaksi syksyllä. Lisäksi kesällä lähetetään tiedote kesäseminaarista. Jäsenkirjeitä lähetetään sekä postitse että sähköisesti. Eri tahot voivat lähettää jäsenpostin mukana omia tulevaisuudentutkimuksen aihepiiriin liittyviä tiedotteita ja mainoksia hintaan yksi euro per seuran jäsen. Jäsenrekisteriä kehitetään edelleen vuonna 2004 aikana. Vuoden aikana jatketaan vuonna 2000 aloitettua jäsenkyselyä mm. kunkin osaamisalueista, jolloin rekisteri palvelee paremmin esim. etsittäessä luennoitsijaa tai artikkelinkirjoittajaa. Tulevaisuusforum -toiminnan myötä jäsenistöllä on mahdollisuus tuoda esille omia ajatuksia ja saada toisaalta vihjeitä heikoista signaaleista. 4

5 Seuran toimisto palvelee pienimuotoisena yhteydenpitopaikkana. Pientä käsikirjastoa täydennetään tulevaisuusaiheisilla lehdillä ja kirjoilla. Seuran toimistoon tulee vuonna 2004 mm. WFS:n The Futurist ja Future Survey -lehdet sekä WFSF:n Futures Bulletin. Lehtiä ja kirjoja voi tulla lukemaan paikanpäälle tai lainata. Käsikirjastoon otetaan vastaan jäsenten lahjoituksia omista tulevaisuusaiheisista teoksista, näin voimme jatkossa paremmin palvella mm. tietoa etsiviä opiskelijoita. Toimintavuoden aikana selvitetään mahdollisuudet tallentaa seuran järjestämien tilaisuuksien esityksiä mm. toimintaryhmien käyttöön. Seuran uudistetut www-sivut otetaan käyttöön alkuvuodesta, minkä jälkeen seuran toimintaryhmillä on mahdollisuus saada oma kotisivusto seuran kotisivujen yhteyteen. Toimintaryhmät vastaavat itse verkkosivujensa rakentamisesta ja ylläpidosta. Seuran jäsenillä on edelleen mahdollisuus saada sähköpostiosoite korkeakoulujen tietoverkosta, ylläpitäjänä Espoossa toimiva CSC Tieteellinen laskenta. Seuraa ja seuran tilaisuuksia markkinoidaan nuorille mm.koulujen, yliopistojen ja korkeakoulujen ylioppilaskuntien kautta. 3.5 Yhteistyöhankkeet ja kansainväliset yhteydet Seura toimii yhteistyössä mm. Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen, Tulevaisuudentutkimuksen VerkostoAkatemian, Rooman Klubin Suomen komitean, Tutkaksen (Tutkijoiden ja kansanedustajien seura), Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan ja eri tieteellisten seurojen kanssa. Erityisesti nuorisoon pyritään pitämään yhteyttä. Seura on jäsenenä Tieteellisten seurain valtuuskunnassa (TSV), Suomen tiedekustantajien liitossa ja Kulttuuri-, tiede-, ja mielipidelehtien liitossa (Kultti ry). Seuran edustajien on mahdollista osallistua näiden järjestämiin koulutus- ja esitelmätilaisuuksiin. TSV:n jäsenenä seuralla on mahdollisuus käyttää Helsingissä sijaitsevan Tieteiden talon ja Säätytalon tiloja sekä Vantaan Heurekan ryhmätyötiloja kokouksiin ja seminaareihin. Seura kehittää yhteistyötä muiden tieteellisten seurojen kanssa vuoden 2004 aikana. Seuralla on yhteistoimintaa mm. julkaisuvaihdon muodossa Edistyksellisen tiedeliiton ja Yhteiskuntasuunnittelun seuran. Millennium -noodi Millennium -projekti on YK-yliopiston Amerikan neuvoston johtama ( project.org) tulevaisuudentutkimushanke. Kyseessä on maailmanlaajuinen tutkimusprosessi, johon suomalaiset tukijat osallistuvat. UN Habitat on listannut sen Best Practices -luetteloonsa. Millennium -projektin käytännön työ liittyy keskeisesti alueellisiin solmukohtiin eli noodeihin. Helsinki-noodia koordinoi työryhmä, johon kuuluvat Sirkka Heinonen (pj. 2003), Mika Aaltonen (pj. 2004) ja Osmo Kuusi (pj. 2005). Millennium-foorumi järjestetään vuorovuosina Top Ten Futures -seminaarin kanssa. Vuoden 2004 foorumia suunnitellaan yhdessä Tulevaisuuden tukimuskeskuksen kanssa. Suomi 2017-Ihmemaa Projektin tavoitteena on Suomen tulevaisuuden vuorovaikutteinen tarkastelu aluehierarkian eri tasoilla, sekä kunta- ja hallinnolliset rajat ylittävän kansalaislähtöisen osallistumisprosessin ja vuorovaikutusverkoston kehittäminen. Tarkasteltava aikajakso on noin vuotta. Hanke on luonteeltaan verkosto-organisaatio, joka koostuu valtakunnallisesta ohjaavasta ja yhteensovittavasta tasosta ja paikallisista osioista. Valtakunnallisena yhteistyötahona toimii Suomen Kuntaliitto. Seura toimii hankkeen isäntäorganisaationa käynnistysvaiheessa Paikallisia toimijoita voivat olla mm. eri alueiden kunnat ja järjestöt sekä seuran toimintaryhmät. Paikallinen toiminta on ensimmäisenä lähtenyt liikkeelle pääkaupunkiseudulla, jossa järjestettävän osaprojektin ytimen muodostavat Helsingin kaupunginosayhdistysten liitto, Espoon kaupunginosayhdistysten liitto, Helsingin rakennusyhdistys ja Tulevaisuuden tutkimuksen seura. Seuran edustajana hankkeessa toimii Santtu von Bruun. 5

6 Kansainväliset yhteydet Seura on sekä World Futures Societyn (WFS) että World Futures Studies Federationin (WFSF) jäsen. Yhteistyötä kansainvälisten järjestöjen kanssa pyritään tiivistämään. Tiedotustoimintaa yhteistyökumppaneille, julkiseen sanaan ja lehdistöön päin kehitetään vuoden 2004 aikana. Seura pitää yhteyksiä lähialueille mm. Baltian maiden yliopistoihin ja sisarseuroihin lähetetään vuonna 2004 Futura-lehti. Yhteistyötä lähialueiden kanssa kehitetään, kuten myös Pohjoismaista yhteistyötä. 3.6 Talous ja hallinto Seuran toimisto sijaitsee Helsingissä, yhteistoimistossa Edistyksellisen tiedeliiton kanssa. Seuran hallitus kokoontuu vuoden 2004 aikana 6-8 kertaa sekä järjestää kevät- ja syysvuosikokouksen. Seuran talous perustuu jäsenmaksuihin, avustuksiin ja julkaisu- ja seminaarituottoihin. Toimintasuunnitelman liitteenä on erillinen talousarvio. 3.7 Muuta Seuran hallitus myöntää harkintansa mukaan vuosittain tulevaisuuspalkinnon ja nuorisostipendin ansiokkaasta tulevaisuusteosta. Vuoden 2004 tulevaisuuspalkinto jaetaan kesäseminaarin yhteydessä ja nuorisostipendi syysvuosikokouksessa. Lisäksi kiinnitetään huomiota tulevaisuudentutkimuksen jatko-opiskeluun, ja mahdollisesti jaetaan myös tulevaisuudentutkimukseen innostava tunnustuspalkinto, esim. opinnäytetyölle. LIITTEET 1. Talousarvio vuodelle

TOIMINTASUUNNITELMA 2005 luonnos

TOIMINTASUUNNITELMA 2005 luonnos Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry TOIMINTASUUNNITELMA 2005 luonnos 1. Miksi me olemme olemassa? Tulevaisuuden tutkimuksen seura on perustettu vuonna 1980 Suomen yliopistojen ja korkeakoulujen toimesta.

Lisätiedot

Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry

Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1. Miksi me olemme olemassa? Tulevaisuuden tutkimuksen seura on perustettu vuonna 1980 Suomen yliopistojen ja korkeakoulujen toimesta. Se on

Lisätiedot

Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2007

Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2007 1. Miksi me olemme olemassa? Tulevaisuuden tutkimuksen seura on perustettu vuonna 1980 Suomen yliopistojen ja korkeakoulujen toimesta. Se on

Lisätiedot

Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2007 luonnos vuosikokoukselle 16.11.2006

Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2007 luonnos vuosikokoukselle 16.11.2006 Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2007 luonnos vuosikokoukselle 16.11.2006 1. Miksi me olemme olemassa? Tulevaisuuden tutkimuksen seura on perustettu vuonna 1980 Suomen yliopistojen

Lisätiedot

Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2008

Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2008 Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2008 1. Tulevaisuuden tutkimuksen seuran tarkoitus Tulevaisuuden tutkimuksen seura on perustettu vuonna 1980 Suomen yliopistojen ja korkeakoulujen

Lisätiedot

Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry.

Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2010 1. Tulevaisuuden tutkimuksen seuran tarkoitus Tulevaisuuden tutkimuksen seura on perustettu vuonna 1980 Suomen yliopistojen ja korkeakoulujen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2009

Toimintasuunnitelma 2009 Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. Toimintasuunnitelma 2009 1. Tulevaisuuden tutkimuksen seuran tarkoitus Tulevaisuuden tutkimuksen seura on perustettu vuonna 1980 tutkijoiden, opettajien ja tiedeyhteisön

Lisätiedot

Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1. Tulevaisuuden tutkimuksen seuran tarkoitus Tulevaisuuden tutkimuksen seura on perustettu vuonna 1980 Suomen yliopistojen ja korkeakoulujen

Lisätiedot

Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1. Tulevaisuuden tutkimuksen seuran tarkoitus Tulevaisuuden tutkimuksen seura on perustettu vuonna 1980 Suomen yliopistojen ja korkeakoulujen

Lisätiedot

Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2014

Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1. Tulevaisuuden tutkimuksen seuran tarkoitus Tulevaisuuden tutkimuksen seura on perustettu vuonna 1980 Suomen yliopistojen ja korkeakoulujen

Lisätiedot

Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2011. hankitaan materiaalia alan tutkijoilta ja seuran tilaisuuksista.

Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2011. hankitaan materiaalia alan tutkijoilta ja seuran tilaisuuksista. Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1. Tulevaisuuden tutkimuksen seuran tarkoitus Tulevaisuuden tutkimuksen seura on perustettu vuonna 1980 Suomen yliopistojen ja korkeakoulujen

Lisätiedot

Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1. Tulevaisuuden tutkimuksen seuran tarkoitus Tulevaisuuden tutkimuksen seura on perustettu vuonna 1980 Suomen yliopistojen ja korkeakoulujen

Lisätiedot

Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA LUONNOS

Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA LUONNOS Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2012 - LUONNOS 1. Tulevaisuuden tutkimuksen seuran tarkoitus Tulevaisuuden tutkimuksen seura on perustettu vuonna 1980 Suomen yliopistojen ja korkeakoulujen

Lisätiedot

Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA LUONNOS

Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA LUONNOS Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2018 - LUONNOS 1. Tulevaisuuden tutkimuksen seuran tarkoitus ja tavoitteet Tulevaisuuden tutkimuksen seura on perustettu vuonna 1980 Suomen yliopistojen

Lisätiedot

Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2018

Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2018 Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2018 1. Tulevaisuuden tutkimuksen seuran tarkoitus ja tavoitteet Tulevaisuuden tutkimuksen seura on perustettu vuonna 1980 Suomen yliopistojen ja

Lisätiedot

Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2013

Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2013 1. Tulevaisuuden tutkimuksen seuran tarkoitus ja erityiset haasteet vuodelle 2013 Tulevaisuuden tutkimuksen seura on perustettu vuonna 1980

Lisätiedot

Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1. Tulevaisuuden tutkimuksen seuran tarkoitus Tulevaisuuden tutkimuksen seura on perustettu vuonna 1980 Suomen yliopistojen ja korkeakoulujen

Lisätiedot

Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1. Tulevaisuuden tutkimuksen seuran tarkoitus Tulevaisuuden tutkimuksen seura on perustettu vuonna 1980 Suomen yliopistojen ja korkeakoulujen

Lisätiedot

Tulevaisuuden tutkimuksen seura ja tulevaisuudentutkimus: lyhyt esittely

Tulevaisuuden tutkimuksen seura ja tulevaisuudentutkimus: lyhyt esittely Tulevaisuuden tutkimuksen seura ja tulevaisuudentutkimus: lyhyt esittely Tulevaisuudentutkimus Tulevaisuudentutkimus on monitieteellinen tiedonala, jonka tarkoituksena on selvittää millaisia mahdolliset,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. Yleistä seurasta Hallinnon Tutkimuksen Seura ry. on tieteellinen yhdistys, jonka tarkoitus on edistää hallinnon tutkimusta Suomessa ja osallistua alan kansainväliseen

Lisätiedot

T O I M I N T A K E R T O M U S

T O I M I N T A K E R T O M U S T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 0 3 1. TULEVAISUUDEN TUTKIMUKSEN SEURA ry Tulevaisuuden tutkimuksen seura on perustettu vuonna 1980 Suomen yliopistojen ja korkeakoulujen toimesta. Se on luonteeltaan

Lisätiedot

Tulevaisuuden tutkimuksen seura Sällskapet för framtidsstudier Finnish Society for Futures Studies

Tulevaisuuden tutkimuksen seura Sällskapet för framtidsstudier Finnish Society for Futures Studies Hallituksen kokous Tulevaisuuden tutkimuksen seura Sällskapet för framtidsstudier Finnish Society for Futures Studies Aika: torstaina 18.1.2007 klo 17.10-19.15 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki

Lisätiedot

Ilmansuojeluyhdistys ry. Luftvårdsföreningen rf. Finnish Air Pollution Prevention Society

Ilmansuojeluyhdistys ry. Luftvårdsföreningen rf. Finnish Air Pollution Prevention Society 1 ILMANSUOJELUYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2/2015 Aika: 26.11.2015 klo 15.00 Paikka: THL, Mannerheimintie 168 B ESITYSLISTA: 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin sekä kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

T O I M I N T A K E R T O M U S

T O I M I N T A K E R T O M U S T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 7 1. TULEVAISUUDEN TUTKIMUKSEN SEURA ry Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry/sällskapet för framtidsstudier rf. perustettiin tutkijoiden, opettajien ja tiedeyhteisön

Lisätiedot

T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 0 6

T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 0 6 T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 0 6 1. TULEVAISUUDEN TUTKIMUKSEN SEURA ry Tulevaisuuden tutkimuksen seura on perustettu vuonna 1980 Suomen yliopistojen ja korkeakoulujen toimesta. Se on luonteeltaan

Lisätiedot

Tulevaisuudentutkimus Pirkanmaalla

Tulevaisuudentutkimus Pirkanmaalla 1 Tulevaisuudentutkimus Pirkanmaalla Markus Pöllänen Lehtori, Tampereen teknillinen yliopisto Pirkanmaan ennakointiammattilaisten kokoontumisajot 28.5.2012 Tulevaisuudentutkimuksen lähtökohtana historian

Lisätiedot

T O I M I N T A K E R T O M U S LUONNOS

T O I M I N T A K E R T O M U S LUONNOS T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 6 - LUONNOS 1. TULEVAISUUDEN TUTKIMUKSEN SEURA ry Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry/sällskapet för framtidsstudier rf. perustettiin tutkijoiden, opettajien ja tiedeyhteisön

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT 2 2. HALLITUS JA SEN TOIMINTA 3 3. JÄSENTOIMINTA 3 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 4 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 3/2010. Seuran vaalikokous 2010 ja pikkujoulu. Jäsentiedote Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen

JÄSENTIEDOTE 3/2010. Seuran vaalikokous 2010 ja pikkujoulu. Jäsentiedote Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen PL 2100, 02015 TKK Rakentajanaukio 4 A, 02150 Espoo http://rmseura.tkk.fi Y-tunnus: 1108237-1 Jäsentiedote 11.11.2010 JÄSENTIEDOTE 3/2010 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen Seuran vaalikokous

Lisätiedot

T O I M I N T A K E R T O M U S

T O I M I N T A K E R T O M U S T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 3 1. TULEVAISUUDEN TUTKIMUKSEN SEURA ry Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry/sällskapet för framtidsstudier rf. perustettiin tutkijoiden, opettajien ja tiedeyhteisön

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 3. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan valinta

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 3. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan valinta SYYSKOKOUS 2014 Kokouskutsu ja asialista Hallinnon Tutkimuksen Seura ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään perjantaina 28.11.2014, Hallinnon Tutkimuksen Päivien päätteeksi klo 13:45 alkaen Vaasassa,

Lisätiedot

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Turun Seudun Sähkötyöntekijöiden ammattiosasto on perustettu 1956. Osastoon kuuluu tällä hetkellä yli 2000 jäsentä. Ammattiosasto on ns. sekaosasto. Osastoon

Lisätiedot

T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 0 7

T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 0 7 T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 0 7 (luonnos toimintakertomus käsitellään vuosikokouksessa 17.4.2008) 1. TULEVAISUUDEN TUTKIMUKSEN SEURA ry Tulevaisuuden tutkimuksen seura on perustettu vuonna 1980

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kumpulan Speksi ry 6. maaliskuuta 2015 1 Sisältö 1 Yleistä 3 2 Hallinto 3 3 Yhteistyö 3 4 Toiminta 3 4.1 Produktio 3 4.2 Ympäristötoiminta 3 4.3 Yhdenvertaisuustoiminta

Lisätiedot

Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma. Finland

Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma. Finland Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma Finland 2012 Finland Toimintasuunnitelma 2012 2 (6) Sisällysluettelo 1 Yhdistyksen tehtävä... 3 1.1 Yhdistyksen tarkoitus... 3 1.2 Yhdistyksen

Lisätiedot

Suomalaiset lehdet ja avoimen julkaisemisen rahoitus

Suomalaiset lehdet ja avoimen julkaisemisen rahoitus Suomalaiset lehdet ja avoimen julkaisemisen rahoitus Julkaisujen avoimuus -työryhmä, 18.9.2014 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Raportti ministeriölle Avoin saatavuus -työryhmän suositukset (marraskuu

Lisätiedot

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen Jäsentiedote 07.04.2009 JÄSENTIEDOTE 1/2009 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa: Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

Lisätiedot

TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA

TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA 2019 2023 VISIO avoimen ja vahvan tiedeyhteisön kehittäjä yhdessä kanssa avoimen tieteen kansallisen toimintakulttuurin edistäminen VAHVAT. JÄSENSEURAT avoimen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Suomen on aatteellinen yhdistys, jonka kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue koko Suomi. Vuoden 2015 aikana Yhdistys jatkaa anestesiasairaanhoitajien osaamisen ja koulutuksen

Lisätiedot

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015 KOTEL 14-002 26.2.2014 1 (4) KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015 1 TOIMINTA-AJATUS Yhdistyksen tarkoituksena on edistää laatua, luotettavuutta ja taloudellisuutta elektroniikan komponenttien,

Lisätiedot

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu

Lisätiedot

T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 3 - LUONNOS

T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 3 - LUONNOS T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 3 - LUONNOS 1. TULEVAISUUDEN TUTKIMUKSEN SEURA ry Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry/sällskapet för framtidsstudier rf. perustettiin tutkijoiden, opettajien ja tiedeyhteisön

Lisätiedot

T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 3

T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 3 T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 3 1. TULEVAISUUDEN TUTKIMUKSEN SEURA ry Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry/sällskapet för framtidsstudier rf. perustettiin tutkijoiden, opettajien ja tiedeyhteisön

Lisätiedot

T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 0

T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 0 T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 0 1. TULEVAISUUDEN TUTKIMUKSEN SEURA ry Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry/sällskapet för framtidsstudier rf. perustettiin tutkijoiden, opettajien ja tiedeyhteisön

Lisätiedot

Korvat auki ry. Toimintasuunnitelma. Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle Yleistä Toiminnan tarkoitus

Korvat auki ry. Toimintasuunnitelma. Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle Yleistä Toiminnan tarkoitus 1 Korvat auki ry Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle 1.8.2019-31.7.2020 Hallituksen esitys kevätkokoukselle 26.5.2019 Toimintasuunnitelma Yleistä Toiminnan tarkoitus Yhdistyksen yleisluonne Korvat

Lisätiedot

YLEISESITTELY: MITÄ ON AVOIN TIEDE? Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto OKM:n seminaari

YLEISESITTELY: MITÄ ON AVOIN TIEDE? Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto OKM:n seminaari YLEISESITTELY: MITÄ ON AVOIN TIEDE? Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto OKM:n seminaari 2.12.2013 TIETEELLINEN TIETO tiedeyhteisön synty 1660-luvulla tieteellinen tieto on julkista tieteen itseäänkorjaavuus

Lisätiedot

Suomalainen Klubi 26.1.2015. Jukka Heikkilä

Suomalainen Klubi 26.1.2015. Jukka Heikkilä Suomalainen Klubi 26.1.2015 Jukka Heikkilä 1 Perustettu 18.1.1944 nimellä Sotamuistoyhdistys ry. V. 1949 Sotamuseoseura ry. V. 1957 Sotahistoriallinen Seura ry. > sotahistoriallinen yleisseura Vuonna 2004

Lisätiedot

tehdä itsensä tunnetuksi aktiivisena, jäsenistään huolehtivana ja vastuunsa kantavana järjestönä.

tehdä itsensä tunnetuksi aktiivisena, jäsenistään huolehtivana ja vastuunsa kantavana järjestönä. MAOL TIEDOTTAA Liiton tavoitteena on sisäisen ja ulkoisen tiedotuksen avulla tehdä itsensä tunnetuksi aktiivisena, jäsenistään huolehtivana ja vastuunsa kantavana järjestönä. Liiton eri tiedotuskanavat

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Suomen on aatteellinen yhdistys, jonka kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue koko Suomi. Vuoden 2017 aikana Yhdistys jatkaa anestesiasairaanhoitajien osaamisen ja koulutuksen

Lisätiedot

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

T O I M I N T A K E R T O M U S

T O I M I N T A K E R T O M U S T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 5 1. TULEVAISUUDEN TUTKIMUKSEN SEURA ry Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry/sällskapet för framtidsstudier rf. perustettiin tutkijoiden, opettajien ja tiedeyhteisön

Lisätiedot

Tiedeyhteisön toteuttama julkaisufoorumien tasoluokitus

Tiedeyhteisön toteuttama julkaisufoorumien tasoluokitus Tiedeyhteisön toteuttama julkaisufoorumien tasoluokitus Puheenjohtaja Ilkka Niiniluoto, TSV Yliopistojen rahoitusmalli uudistuu oletteko valmiit? OKM:n, TSV:n ja UNIFI:n seminaari Helsinki 17.2.2014 TSV

Lisätiedot

T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 3 - luonnos

T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 3 - luonnos T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 3 - luonnos 1. TULEVAISUUDEN TUTKIMUKSEN SEURA ry Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry/sällskapet för framtidsstudier rf. perustettiin tutkijoiden, opettajien ja tiedeyhteisön

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

Kotilava Hemvett Rahoituspilotti käyntiin Ajankohtaista julkaisemisesta Tieteiden talo (Kirkkokatu 6, Helsinki)

Kotilava Hemvett Rahoituspilotti käyntiin Ajankohtaista julkaisemisesta Tieteiden talo (Kirkkokatu 6, Helsinki) Kotilava Hemvett Rahoituspilotti käyntiin Ajankohtaista julkaisemisesta 13.5.2016 Tieteiden talo (Kirkkokatu 6, Helsinki) Riitta Koikkalainen, tietoasiantuntija Kansalliskirjasto, Kirjastoverkkopalvelut

Lisätiedot

T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 0 8

T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 0 8 T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 0 8 1. TULEVAISUUDEN TUTKIMUKSEN SEURA ry Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry/sällskapet för framtidsstudier rf. perustettiin tutkijoiden, opettajien ja tiedeyhteisön

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen tutkimusseura Hyväksytty hallituksen kokouksessa 2/ Käsitellään seuran vuosikokouksessa 29.3.

Ammatillisen koulutuksen tutkimusseura Hyväksytty hallituksen kokouksessa 2/ Käsitellään seuran vuosikokouksessa 29.3. Ammatillisen koulutuksen tutkimusseura 29.3.2017 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 2/2017 10.2.20179 Käsitellään seuran vuosikokouksessa 29.3.2017 TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017

Lisätiedot

ARTOn / ARTIVAn hyödyntäminen julkaisutiedonkeruussa

ARTOn / ARTIVAn hyödyntäminen julkaisutiedonkeruussa ARTOn / ARTIVAn hyödyntäminen julkaisutiedonkeruussa Korkeakoulujen julkaisutiedonkeruuseminaari 19.9.2014 Lassi Lager ARTO Kotimainen artikkeliviitetietokanta Yli 1,5 milj. viitettä Yli 1,5 milj. tiedonhakua

Lisätiedot

T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 2 - luonnos

T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 2 - luonnos T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 2 - luonnos 1. TULEVAISUUDEN TUTKIMUKSEN SEURA ry Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry/sällskapet för framtidsstudier rf. perustettiin tutkijoiden, opettajien ja tiedeyhteisön

Lisätiedot

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta. Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen

Lisätiedot

www.vaasanteknillinenseura.fi jsa

www.vaasanteknillinenseura.fi jsa www.vaasanteknillinenseura.fi VAASAN TEKNILLINEN SEURA RY 5 Toimintasuunnitelma vuodeksi 2015 1 YLEISTÄ Kuten aikaisempinakin vuosina, myös vuoden 2015 aikana järjestämme useita erilaisia tilaisuuksia

Lisätiedot

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 29.3.2014. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ja

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 4 3.4 Urheilutoiminta... 4

Lisätiedot

Huoltoupseeriyhdistys ry:n syyskokouksen 2014 pöytäkirjan LIITE 2 LOGISTIIKKAUPSEERIT RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

Huoltoupseeriyhdistys ry:n syyskokouksen 2014 pöytäkirjan LIITE 2 LOGISTIIKKAUPSEERIT RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Huoltoupseeriyhdistys ry:n syyskokouksen 2014 pöytäkirjan 10.11.2014 LIITE 2 LOGISTIIKKAUPSEERIT RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1. TOIMINTA-AJATUS Yhdistyksen tarkoituksena on tukea maanpuolustusta

Lisätiedot

Tieteellisten seurojen julkaisutoiminta Eeva-Liisa Aalto

Tieteellisten seurojen julkaisutoiminta Eeva-Liisa Aalto Tieteellisten seurojen julkaisutoiminta 17.9.2004 Eeva-Liisa Aalto Kotimaisten sarjojen esikoiset Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1834 Acta Societatis Scientiarum Fennicae 1840 Suomi, Tidskrift

Lisätiedot

Toiminta rahoitetaan osallistujien jäsenmaksuilla, hankerahoituksella ja erikseen kerättävällä rahoituksella.

Toiminta rahoitetaan osallistujien jäsenmaksuilla, hankerahoituksella ja erikseen kerättävällä rahoituksella. LOHJAN SEUDUN YMPÄRISTÖKLUSTERI Klusteri on yhteistyöverkosto, joka edistää yritysten ja yhteisöjen ympäristöasioiden hallintaa, auttaa ennakoimaan ja sopeutumaan muutoksiin ja riskeihin sekä edesauttaa

Lisätiedot

SGY:n jäsentyytyväisyyskysely 2012

SGY:n jäsentyytyväisyyskysely 2012 SGY:n jäsentyytyväisyyskysely 2012 1 Jäsentyytyväisyyskyselyn tulokset SGY teki jäsenistölleen jäsenkyselyn syksyllä 2012 Vastausaika oli 18.10. - 7.11.2012 Jäsenkyselyyn vastasi 79 jäsentä (n. 15 %) 2

Lisätiedot

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2015 JA 2016

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2015 JA 2016 KOTEL 15-002 13.3.2015 1 (4) KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2015 JA 2016 1 TOIMINTA-AJATUS Yhdistyksen tarkoituksena on edistää laatua, luotettavuutta ja taloudellisuutta elektroniikan komponenttien,

Lisätiedot

Tutustuminen Mittatekniikan keskukseen (MIKES)

Tutustuminen Mittatekniikan keskukseen (MIKES) PL 2100, 02015 TKK Rakentajanaukio 4 A, 02150 Espoo http://rmseura.tkk.fi Y-tunnus: 1108237-1 Jäsentiedote 05.11.2009 JÄSENTIEDOTE 2/2009 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan

Lisätiedot

Suomi-Espanja Seura ry Sociedad Finlandia España. Perustettu

Suomi-Espanja Seura ry Sociedad Finlandia España. Perustettu Suomi-Espanja Seura ry Sociedad Finlandia España Perustettu 12.10.1957 SES 15.10.2013 Seuran tunnus Seura järjesti suunnittelukilpailun 25-vuotisjuhlavuonna 1982 Kilpailun voitti Matti Larres ehdotuksella,

Lisätiedot

FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013. FSA:n vuosikokous 2.5.2013

FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013. FSA:n vuosikokous 2.5.2013 FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013 FSA:n vuosikokous 2.5.2013 TOIMINTASUUNNITELMAN PÄÄLINJAT Vuoden 2013 toimintasuunnitelma keskittyy: Jäsenlähtöisen toiminnan aktivoimiseen* FSA:n toiminnasta

Lisätiedot

Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle

Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle 11.2.2017 Tulevaisuuden Ystävät ry Framtidens Vänner rf Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2017 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 Tulevaisuuden Ystävät ry:n toiminnan tarkoituksena on kutsua eri

Lisätiedot

Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa:

Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa: Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu Rakentajanaukio 4 A, PL 12100, 00076 Aalto http://rmseura.tkk.fi Y-tunnus: 1108237-1 Jäsentiedote 03.04.2012 JÄSENTIEDOTE 1/2012 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan

Lisätiedot

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa 28.10.1998 ja syyskokouksessa 11.11.1998 1. Yhdistyksen nimi on Puijon Latu ry ja sen kotipaikka on Kuopio. 1 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

1 of :06

1 of :06 1 of 6 28.03.2008 21:06 TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNTA VALTIONAVUSTUSHAKEMUS: KANSAINVÄLISET KONFERENSSIT JA KANSALLISET SEMINAARIT gfedc Kansainvälinen konferenssi Kansallinen seminaari Rahoitusaika

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 SISÄLLYS yhteiskuntavaikuttaminen ja yhteistyö koulutustoiminta tiedotustoiminta jäsenpalvelutoiminta vapaa-aika ja harrastustoiminta tapahtumat hallitustoiminta huomionosoitukset

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

Pohjois-Savon Kylät ry

Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä

Lisätiedot

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Turun Seudun Sähkötyöntekijöiden ammattiosasto on perustettu 1956. Osastoon kuuluu tällä hetkellä yli 2000 jäsentä. Ammattiosasto on ns. sekaosasto. Osastoon

Lisätiedot

Lappeen Kotiseutuyhdistys ry. vuodelle 2017

Lappeen Kotiseutuyhdistys ry. vuodelle 2017 Lappeen Kotiseutuyhdistys ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Lappeen Kotiseutuyhdistys ry on vuonna 1991 uudelleen perustettu kotiseutuyhdistys, joka toimii Lappeenrannan kaupungissa. Suurin osa jäsenistä

Lisätiedot

Julkaisufoorumin ja Tieteellisten seurain valtuuskunnan kuulumisia

Julkaisufoorumin ja Tieteellisten seurain valtuuskunnan kuulumisia Julkaisufoorumin ja Tieteellisten seurain valtuuskunnan kuulumisia Kotimaiset tieteelliset artikkelit näkyväksi -seminaari 25.4.2013 Janne Pölönen ja Johanna Lilja Esityksen sisältö Kysely tiedekustantajille

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

Toimintasuunnitelma 2013. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Toimintasuunnitelma 2013 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä 1 Sisällys 1. Yleistä... 2 2. Tehtävät ja painopistealueet... 3. Hanketoiminta... 3 4. Hallinto... 5. Henkilökunta ja toimisto...

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, seminaarit ja muut tapahtumat 6. Muut toiminta 5.1

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2014. Seuran vaalikokous 2014. Seuran pikkujoulut

JÄSENTIEDOTE 2/2014. Seuran vaalikokous 2014. Seuran pikkujoulut JÄSENTIEDOTE 2/2014 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen: Seuran vaalikokous 2014 Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n sääntömääräinen ja kaikille jäsenille avoin vaalikokous pidetään Otaniemessä

Lisätiedot

syyskokous Helsingissä uudessa Käpylän kuntoutuskeskuksessa yhdessä alaosaston kanssa

syyskokous Helsingissä uudessa Käpylän kuntoutuskeskuksessa yhdessä alaosaston kanssa Vuoden 2002 toimintasuunnitelma Yhdistyksemme toiminta-ajatuksena on kehittää ja ylläpitää jäsenistömme ammattitaitoa sekä kliinisessä että tieteellisessä työssä sekä toimia fysiatrien ja fysiatriaan erikoistuvien

Lisätiedot

Sähköisen julkaisemisen palvelut TSV:llä nyt ja tulevaisuudessa. Johanna Lilja 28.9.2015

Sähköisen julkaisemisen palvelut TSV:llä nyt ja tulevaisuudessa. Johanna Lilja 28.9.2015 Sähköisen julkaisemisen palvelut TSV:llä nyt ja tulevaisuudessa Johanna Lilja 28.9.2015 Sähköisten julkaisupalvelujen historiaa TSV:llä Elektra-yhteistyö 1997 alkaen 2014: 32 lehteä OJS-julkaisualustan

Lisätiedot

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen toimintasuunnitelma vuodelle 2013

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Maaseudun uusi aika -yhdistyksen toimintasuunnitelma vuodelle 2013 (Sääntömääräiselle syyskokoukselle 15.11.2012) Toiminnan tarkoitus Maaseudun uusi aika -yhdistyksen sääntöjen mukaan yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

EUROOPAN KOMISSIO VIESTINNÄN PÄÄOSASTO EU-TALLEKIRJASTO LIITE III KUMPPANUUSSOPIMUKSEEN LIITTYVÄT OHJEET

EUROOPAN KOMISSIO VIESTINNÄN PÄÄOSASTO EU-TALLEKIRJASTO LIITE III KUMPPANUUSSOPIMUKSEEN LIITTYVÄT OHJEET EUROOPAN KOMISSIO VIESTINNÄN PÄÄOSASTO Kansalaisviestintä Kansalaissuhteet EU-TALLEKIRJASTO LIITE III Bryssel COMM.C.3.002/RCA KUMPPANUUSSOPIMUKSEEN LIITTYVÄT OHJEET Tässä asiakirjassa annetaan ohjeita

Lisätiedot

Aineistokuvaus: Valtionapua vuonna 2014 saaneiden sähköisten lehtien kulut tuottoluokittain

Aineistokuvaus: Valtionapua vuonna 2014 saaneiden sähköisten lehtien kulut tuottoluokittain Kotilava Liite 2. ory:n kokous 2/2017 Sähköisten lehtien kulut tuottoluokittain vuonna 2014 1 Aineistokuvaus: Valtionapua vuonna 2014 saaneiden sähköisten lehtien kulut tuottoluokittain Valtionapua vuonna

Lisätiedot

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen toimintasuunnitelma vuodelle 2012

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Maaseudun uusi aika -yhdistyksen toimintasuunnitelma vuodelle 2012 (Sääntömääräiselle syyskokoukselle 17.11.2011) Toiminnan tarkoitus Maaseudun uusi aika -yhdistyksen sääntöjen mukaan yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 30.9.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä Lahti 12.4.2019 Leena Aaltonen 29.4.2019 1 Ajankohtaista - kevät 2019 Lasten ja nuorten lukemista ja lukutaitoa edistävä

Lisätiedot

Suomi-Espanja Seura ry Sociedad Finlandia España. Perustettu 12.10.1957

Suomi-Espanja Seura ry Sociedad Finlandia España. Perustettu 12.10.1957 Suomi-Espanja Seura ry Sociedad Finlandia España Perustettu 12.10.1957 SES 15.1.2014 Seuran tunnus Seura järjesti suunnittelukilpailun 25-vuotisjuhlavuonna 1982 Kilpailun voitti Matti Larres ehdotuksella,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Suomen on aatteellinen yhdistys, jonka kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue koko Suomi. Vuosi 2016 on Yhdistyksen juhlavuosi, jolloin se täyttää 50 vuotta. Sitä juhlistetaan

Lisätiedot

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Perusta Toimintasuunnitelman perustana ovat yhdistyksen säännöt ja Suomen Reumaliiton vuoden toimintateema: Liikkeestä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Toimintasuunnitelma 2014 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa 28.11.2013 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto... 3 Henkilökunta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, messut ja muut tapahtumat 6. Tiedotus 7. Muu toiminta

Lisätiedot

sääntömääräisesti 5 x vuodessa ja lisäksi tarvittaessa Käsittely vanhusneuvoston kokouksessa

sääntömääräisesti 5 x vuodessa ja lisäksi tarvittaessa Käsittely vanhusneuvoston kokouksessa KIURUVEDEN KAUPUNKI VANHUSNEUVOSTO TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO VUOSI 2018 Tavoite Asia Toimenpide Toteutus Miten arvioidaan toteutuminen Arvioijat VAIKUTTAMINEN lle Kokoukset kokoontuu Asiakaspalaute

Lisätiedot

Tiedejulkaisijoiden näkemyksiä julkaisujensa taloudesta ja tulevaisuudesta. Johanna Lilja ja Riitta Koikkalainen

Tiedejulkaisijoiden näkemyksiä julkaisujensa taloudesta ja tulevaisuudesta. Johanna Lilja ja Riitta Koikkalainen Tiedejulkaisijoiden näkemyksiä julkaisujensa taloudesta ja tulevaisuudesta Johanna Lilja ja Riitta Koikkalainen 5.6.2015 Kyselyn tausta Kysely Suomen tiedekustantajien liiton jäsenille ja TSV:n julkaiseville

Lisätiedot