Pääkirkon ja sivupyhäkön delegointimalli, Mikael Sundkvist Sivu 1 / 13. Johdanto

Transkriptio

1 Pääkirkon ja sivupyhäkön delegointimalli, Mikael Sundkvist Sivu 1 / 13 Johdanto Suomen ortodoksisessa kirkossa on viime aikoina kiinnitetty huomiota työhyvinvoinnin lisäämisen tarpeeseen seurakunnissa. Tällä tarkoitetaan ennen kaikkea seurakuntien työntekijöiden viihtyvyyttä työpaikassaan. On selvää, että seurakuntien työntekijöiden mahdollinen viihtymättömyys töissään heijastuu myös seurakuntalaisiin. Se, että seurakuntien työntekijät eivät viihdy työssään voi johtua monista asioista. Joskus on kyse työntekijöiden keskeisestä huonosta henkilökemiasta. Myös se kirkon käsitys ihmisenä olemisesta tässä langenneessa maailmassa, että ihminen vapaana olentona voi halutessaan valita kahdesta vaihtoehdosta huonomman, on syytä ottaa huomioon. Tästä seuraa, ettei esimerkiksi paraskaan töiden organisointi estä viihtymättömyyden syntymistä, jos joku työntekijöistä valitsee hengessä elämisen sijaan lihassa elämisen. Apostoli Paavali opettaa Galatalaiskirjeessään seuraavaa: Liha haluaa toista kuin Henki, Henki toista kuin liha. Ne sotivat toisiaan vastaan, ja siksi te ette tee mitä tahtoisitte... Lihan aikaansaannokset ovat selvästi nähtävissä. Niitä ovat... vihamielisyys, riidat, kiihkoilu, kiukku, juonittelu, eripuraisuus, lahkolaisuus... (Gal. 5:17-20) Silti täytyy todeta, että töiden huono tai puutteellinen organisointi voi johtaa työntekijät sellaisiin kiusauksiin, joista he eivät kunnialla selviä vaikka kuinka yrittäisivät välttää Paavalin kuvailemia asioita. On toisin sanoen täysin perusteltua pyrkiä myös seurakunnissa tehtyjen töiden hyvään organisoimiseen. Tässä suhteessa eräs Suomen ortodoksisessa kirkkokunnassa esiintyvä haaste on töiden jakaminen seurakunnan kirkkoherran ja muiden pappien kesken, varsinkin silloin, kun jälkimmäiset ovat selkeästi vastuussa seurakunnan alueella toimivista muista pyhäköistä ja kirkkoherra johtaa seurakunnan pääkirkkoa. Ongelma syntyy siitä, että seurakunnalla on yksi yhteinen hallinto, jota kirkkoherra johtaa, mutta useita toimipisteitä, joista vastaavat muut papit kuin kirkkoherra. Samalla kuitenkin kirkkoherra vastaa koko seurakunnan hengellisestä ja toiminnallisesta johtamisesta. Haaste koskee myös seurakuntalaisia. Varsinkin sivukirkkojen seurakuntalaiset voivat kokea seurakunnan hallinnon ja sen johtajan, kirkkoherran, kaukaisina ja oman pyhäkkönsä jäävän vailla huomiota. Käsillä oleva Pääkirkon ja sivupyhäkön delegointimalli pohtii tätä haasteetta yhden Suomen seurakunnan näkökulmasta, nimittäin Lahden ortodoksisen seurakunnan, jossa itse työskentelin 2. papin toimessa vuosina Tarkoitus on esittää malli, joka edistäisi työn hyvää organisointia tässä nimenomaisessa seurakunnassa. Dokumentti etenee siten, että ensin kuvailen tarkemmin Lahden seurakunnan tilannetta. Sen jälkeen esitän lyhyesti ja pohdin muiden vastaavassa tilanteessa olevien ortodoksiseurakuntien ratkaisuja sekä Suomen ortodoksista kirkkoa koskevaa lainsäädäntöä. Otan myös huomioon tässä kirkkokunnassa meneillään olevan kirkon hallinnon kehittämishankkeen. Vasta näiden vaiheiden jälkeen esitän Lahden ortodoksiseen seurakuntaan soveltuvan mallin.

2 Pääkirkon ja sivupyhäkön delegointimalli, Mikael Sundkvist Sivu 2 / 13 Lahden ortodoksinen seurakunta Kuten kaikki ortodoksiset seurakunnat Suomessa myös Lahden seurakunta kattaa maantieteellisesti suuren alueen. Seurakunnan keskus pääkirkkoineen sijaitsee Lahdessa. Muita pyhäkköjä sijaitsee Hyvinkäällä, Heinolassa ja Iitin Kausalassa. Riihimäellä seurakunta vuokraa pientä toimitilaa, josta osa on sisustettu kappeliksi. Orimattilassa sijaitsee yksityisomistuksessa oleva tsasouna, jossa seurakunta toimittaa joitakin palveluksia vuodessa. Tämän lisäksi jumalanpalveluksia ja opintopiiri järjestetään myös Mäntsälässä. Seurakunnalla on noin jäsentä. Seurakunnan toiminta rakentuu kahden työparin, papin ja kanttorin malliin. Pääkirkosta käsin työskentelee kirkkoherra kanttoreineen, Hyvinkään kirkosta käsin samaten pappi kanttoreineen. Hyvinkään kirkon toiminta-alue käsittää Hyvinkään lisäksi Riihimäen, Mäntsälän ja Hausjärven. Jäseniä on tällä alueella n Lahden pääkirkon toiminta-alue käsittää muun seurakunnan alueen, josta siten löytyy n jäsentä. Jo näiden faktojen perusteella seurakunnan ratkaisu, jossa Hyvinkään työpari osallistuu pääkirkon alueen toimintaan, jumalanpalveluksia toimittamalla, opetuspiiriä pitämällä, päivystämällä seurakunnan kansliassa, jne. on täysin ymmärrettävä. Hyvinkäätä pidetään joka tapauksessa omana toimintakeskuksena, jota johtaa seurakunnan 2. pappi kanttorin kanssa. Jumalanpalvelusten suhteen seurakuntaa avustavat myös kaksi eläkkeellä olevaa pappia. Töiden koordinoimiseen vaikuttavat pitkät etäisyydet: Lahden ja Hyvinkään välillä n. 70 km, Hyvinkäältä sekä Heinolaan että Kausalaan on n. 105 km. Seurakunnan varsinaisen toiminnallisen puolen ohella seurakunnan hallintoa johtaa kirkkoherra. Merkittävä asema hallinnossa on luottamuselinten työskentelyllä; Lahden seurakunnassa kirkkoherra toimii sekä seurakunnanneuvoston että seurakunnanvaltuuston puheenjohtajana. Seurakuntatyön organisoinnin hahmottamisen kannalta on hyödyllistä tehdä ero hallinnollisen ja toiminnallisen työn välillä. Jälkimmäisellä tarkoitetaan pastoraalista ja kasvatuksellista työtä. Seuraavassa yritän hahmottaa Lahden seurakuntatyön organisoimisen haasteita kolmesta eri näkökulmasta: kirkkoherran, 2. papin, sekä viimeiseksi seurakuntalaisten. Kirkkoherran haasteina ovat koko seurakunnan hallinnon johtaminen ja hoitaminen sen lisäksi, että hän vastaa pääkirkon toiminnallisesta puolesta. Erilaisten hallinnollisten tehtävien hoitaminen vie paljon aikaa ja energiaa. Tämän lisäksi hän vastaa koko seurakunnan muusta toiminnasta, joskin esimerkiksi Hyvinkäästä käytännössä vastaa ainakin osittain 2. pappi. Mitään varsinaista delegointipäätöstä ei kuitenkaan ole tehty. 2. papin näkökulmasta haaste on siinä, miten pystyä tehokkaasti johtamaan ja kehittämään oman kirkkonsa toimintaa Hyvinkäällä. Tämähän on hänen ensisijainen tehtävänsä. Lahden seurakunnan valtuusto on toistuvasti päättänyt, että seurakunnan 2. papin sijoituspaikka on ja pysyy Hyvinkäällä. Samalla 2. pappia kuitenkin tarvitaan pääkirkolla Lahdessa, 70 km etäisyydellä, kirkkoherraa auttamaan. Kulkeminen vie aikaa ja on myös seurakunnalle kallista; kyse on työmatkasta, jonka seurakunta korvaa. Delegointipäätöksen puuttuessa 2. papin mahdollisuudet itse suunnitella ja johtaa sivupyhäkköä Hyvinkäällä ovat rajoitetut. Hän on vastuussa sen toiminnasta mutta käytännössä vain osittain.

3 Pääkirkon ja sivupyhäkön delegointimalli, Mikael Sundkvist Sivu 3 / pappi on sivussa seurakunnan hallinnoimisesta myös sen takia, että hänen osallistumisensa seurakunnan hallintoon usein rajoittuu työntekijöiden edustamiseen seurakunnanneuvostossa. Seurakuntalaiset Lahden toiminta-alueella saattavat kokea, että omalla papilla kirkkoherra, siis ei ole aikaa hoitaa pääkirkon toiminta-alueella tarvittavaa pastoraalista ja kasvatuksellista työtä. Tällaisen mahdollisen mielipiteen ei tulisi yllättää, kun ottaa huomioon kirkkoherran aikaa vievät hallinnolliset tehtävät. Seurakuntalaisille Hyvinkään toiminta-alueella lienee tärkeätä se, että he kokevat oman pappinsa läsnäolon. Toinen tärkeä seikka on vaikuttamismahdollisuudet oman pyhäkön toimintaan. Jos oma pappi viettää paljon aikaa Lahden pääkirkolla, eikä Hyvinkään toiminta-alueelle ole luotu minkäänlaista suunnittelutoimikuntaa tai muuta vastaavaa, vaarana on, että sivupyhäkön seurakuntalaisten tyytymättömyys kasvaa. Pahimmassa tapauksessa tilanne vaikuttaa kielteisesti heidän sitoutumiseensa kirkkoon ja sen toimintaan. Lahden ortodoksisen seurakunnan haasteiden hahmottaminen näistä kolmesta näkökulmasta ei tee täyttä oikeutta koko seurakunnan toiminnalle. Varsinkin Heinolan kirkon ja Riihimäen toimitilan ympärillä tapahtuvalla toiminnalla on omat tarpeensa. Seurakunnan kahdella kanttorilla saattaa olla omat näkemyksensä seurakunnan haasteista. Delegointimalli, johon tämä pohdinta tähtää, rakentuu kuitenkin seurakunnan perusrakenteen pohjalle: Lahti ja Hyvinkää työpareineen ovat lähtökohdat, joiden pohjalta voidaan pohtia muita tarpeita seurakunnassa. Seuraavaksi katson, miten vastaaviin tilanteisiin on reagoitu joissakin muissa ortodoksisissa seurakunnissa Suomessa.

4 Pääkirkon ja sivupyhäkön delegointimalli, Mikael Sundkvist Sivu 4 / 13 Esimerkkejä muiden seurakuntien työn organisoimisesta Suomen ortodoksisen kirkon eri seurakunnilla on kaikki omat lähtökohtansa ja tilanteensa. Yhdenkään toisen seurakunnan mallia ei voida suoranaisesti soveltaa toiseen. Muiden seurakuntien ratkaisujen tarkastelu auttaa kuitenkin hahmottamaan oman seurakunnan tilannetta ja mahdollisia uusia toimenpiteitä työn organisoinnissa. Otan tarkasteluun kolme muuta seurakuntaa, Helsingin, Lappeenrannan ja Kuopion. Helsingin ortodoksinen seurakunta on kokonsa puolesta Suomessa ainutlaatuinen. Seurakunta kattaa entisen Uudenmaan koko läänin ja sillä on n jäsentä. Seurakunta on viime vuosikymmenten aikana merkittävästi kasvanut. Tämän johdosta on palkattu uusia pappeja ja kanttoreita, jotka on sijoitettu tiettyihin pyhäkköihin. Seurakunta kutsuu näitä toimintakeskuksiksi, sillä ne muodostavat selvästi omat kokonaisuutensa, useimmiten alueellisessa mielessä (Espoo, Vantaa, jne.). Seurakunnan kirkkoherra on tehnyt delegointipäätöksen, jolla tietyt tehtävät on annettu toimintakeskuksen esimiehen, so. papin hoidettaviksi. Tällä hetkellä toimintakeskukset suunnittelevat itsenäisesti oman jumalanpalvelusohjelmansa sekä muun toiminnan. Itsenäisyys tässä suhteessa on mahdollista sen johdosta, ettei toimintakeskusten työparia pappi ja kanttori yleensä tarvita muualla toimitettaviin jumalanpalveluksiin. Hallinnollisista tehtävistä on toimintakeskusten esimiehille delegoitu omien alaistensa yleensä kanttorin ja vahtimestarin työehtosopimuksen noudattamisen valvonta, heidän tuntilistoistaan vastaaminen sekä matkalaskujen tarkastaminen. Väliesimies myös osallistuu oman vastuualueensa talousarvion laatimiseen ja tarkastaa oman toiminta-alueensa laskut. Toiminnallisen osion ohella toimintakeskusten esimiehet siis osallistuvat hallinnon pyörittämiseen aika vaatimattomasti. Toimintakeskuksiin ei ilmeisestikään ole haluttu luoda uutta byrokratiaa. Kokonsa puolesta toimintakeskukset voisivat luontevasti toimia kappeliseurakuntina, mikä kuitenkin varmasti vain lisäisi hallinnon määrää. Helsingin mallin heikkoutena voidaan pitää väliesimiesten vähäistä vaikuttamismahdollisuutta oman toimintakeskuksen hallinnoimiseen sekä välimatkaa seurakunnan hallintoon. Varsinaista valtaa harjoitetaan muualla; luottamuselinten työhön väliesimiehet eivät osallistu. Toimintakeskuksilla ei myöskään ole varsinaisia tahoja kuten suunnittelutoimikuntia joissa oman toimintakeskuksen seurakuntalaiset voisivat oman pyhäkkönsä asioita edistää ja pohtia. Delegointipäätöstä on kuitenkin pidettävä merkittävänä myönteisenä askeleena toimintojen ja vastuiden selkeyttämiseksi. Lappeenrannan ortodoksisen seurakunnan tilanne on selvästi lähempänä Lahden seurakuntaa. Seurakunnassa on kaksi kirkkoa ja lisäksi yksi tsasouna Parikkalassa; kaksi pappia, yksi päätoiminen kanttori ja toinen sivutoiminen. Lappeenrannassa sijaitsevan pääkirkon toiminnasta vastaa kirkkoherra, mutta työtä ei ole kovin selvästi jaettu alueiden vaan toimintojen mukaan. 2. pappi vastaa nuorisotyöstä, aikuiskasvatuksesta sekä muista piireistä. Kirkkoherra hoitaa seurakunnan venäjänkielisen työn. Seurakunnan alueellinen jako kahteen hämärtyy sikäli, että kaikki työntekijät asuvat tällä hetkellä Imatralla, jossa seurakunnan toinen kirkko sijaitsee. Imatran ja Lappeenrannan välillä on melko lyhyt välimatka, 35 km. Seurakunnan jäseniä on n (2009). Lappeenrannassa näyttää siltä, että 2. papille on selvästi delegoitu toiminnallisia tehtäviä.

5 Pääkirkon ja sivupyhäkön delegointimalli, Mikael Sundkvist Sivu 5 / 13 Poikkeuksena tästä voidaan pitää ratkaisua, että 2. pappi toimii valtuuston sihteerinä (ja edustaa työntekijöitä neuvostossa). Lappeenrannassa on todettu, ettei kirkkoherra ehdi hoitaa tehtäviään jos hän haluaa viettää kaksi päivää viikkovapaata. Seurakunnassa on sen takia harkittu lisää delegointia 2. papille. Seurakunnan sivupyhäköllä (Imatra) ei ole omaa toimikuntaa. Imatralla kuitenkin toimi pyhäkön aktivoitumisvaiheessa parikymmentä vuotta sitten ns. kappelitoimikunta, joka Imatralla koettiin silloin hyvin merkittävänä vaikuttamismahdollisuutena. Se, että seurakunnan entinen 2. pappi Imatralla toimii nykyään seurakunnan kirkkoherrana ja asuu Imatran kirkon vieressä alentanee tarvetta omalle pyhäkkötoimikunnalle Imatralla. Kuopion ortodoksinen seurakunta on neljän tuhannen jäsenen seurakunta, jonka alueella on toistakymmentä pyhäkköä. Seurakunnassa on kolme pappi-kanttori-työparia, kirkkoherra mukaan lukien. Seurakunnassa alettiin 2000-luvun alussa pohtia ns. pyhäkkökeskeistä mallia. Laajan seurakunnan monissa pyhäköissä monet kokivat, että seurakunta on kaukainen asia ts. Kuopiossa josta papit ja kanttorit joskus poikkeavat käymään. Tähän reagoitiin siten, että koettiin tarpeelliseksi aktivoida pyhäkköjen ympärillä toimivia seurakuntalaisia. Ajettiin ajattelutavan muutosta: seurakunta ei ole Kuopio vaan seurakunta on myös me, paikallisesti. Paikallisten haluttiin itse pitävän huolta oman pyhäkön asioista. Perustettiin ns. pyhäkkötoimikuntia, jotka laativat oman toimintasuunnitelmansa taloudellisine puolineen. Pyhäkköjen omat suunnitelmat tultuaan hyväksytyksi tulevat osaksi Kuopion seurakunnan kokonaistoimintasuunnitelmaa. Näin hyväksytään se tosiasia, että paras tieto paikallisista tarpeista on usein paikallisilla ihmisillä itsellään. Pyhäkkötoimikuntien toimivuuden kannalta on osoittautunut ratkaisevan tärkeäksi löytää paikallinen aktiivi usein pyhäkön isännöitsijä joka ottaa asiakseen ajaa oman pyhäkön asiaa. Kuopion seurakunnan lukuisten pyhäkköjen vuoksi ei ole ilmeisesti koettu hyvänä ratkaisuna sitä, että 2. ja 3. pappi toimisivat pyhäkkötoimikuntien puheenjohtajina. Kuopion mallissa jää siten jokseenkin epäselväksi näiden pappien rooli oman työnsä suunnittelussa ja sivupyhäkköjen varsinaisina isäntinä. Helsingin, Lappeenrannan ja Kuopion ratkaisussa ja koetuissa haasteissa on paljon, jota voi soveltaa Lahden ortodoksiseen seurakuntaan. Lyhyt katsaus on tehnyt selväksi sekä eri seurakuntien erilaiset tilanteet että yhteiset haasteet. Lahden seurakunnan haasteiden valottamiseksi kannattaa vielä kerrata Suomen ortodoksista kirkkoa koskevaa lainsäädäntöä sekä kirkkokunnassa vireillä olevaa kirkon hallinnon kehittämishanketta.

6 Pääkirkon ja sivupyhäkön delegointimalli, Mikael Sundkvist Sivu 6 / 13 Lainsäädäntö Minkälaisia evästyksiä työn organisoimiseen antavat Laki ortodoksisesta kirkosta ( /985) sekä Suomen ortodoksisen kirkon kirkkojärjestys ( /174 v. 2007)? Kirkkoherrasta seurakunnan johtajana lain 61 kiteyttää seuraavasti: 61 Kirkkoherra Jokaisen seurakunnan esimiehenä on kirkkoherra. Kirkkoherra vastaa siitä, että pyhät toimitukset toimitetaan kirkon perinteen, kirkkojärjestyksen ja muiden kirkollisten sääntöjen mukaan. Kirkkoherran on huolehdittava seurakuntansa uskonnollisesta kasvattamisesta ja seurakuntansa jäsenten sielunhoidosta. Kirkkoherra johtaa seurakunnan hallintoa, taloudenhoitoa ja muuta toimintaa tämän lain, kirkkojärjestyksen ja seurakunnan toimielinten päätösten mukaan. Pykälässä korostuu kirkkoherran hengellinen tehtävä koko seurakunnan paimenena. Vasta toisena alueena mainitaan seurakunnan hallinnon ja taloudenhoidon johtaminen. Laki ei siis tunnu antavan tukea sille, että kirkkoherrojen annettaisiin vetäytyä hallinnollisiin tehtäviinsä, delegoituaan toiminnalliset tehtävät muille papeille. On nimittäin vaikeata kuvitella hengellisen johtajuuden toteutuvan ilman kirkkoherran konkreettista läsnäoloa ja osallistumista pastoraaliseen ja kasvatukselliseen työhön. Kirkkoherran hengelliseen vastuuseen viittaavat myös kirkkojärjestyksen 3 ja 79, joiden mukaan toiseen seurakuntaan kuuluva pappi voi toimittaa jumalanpalveluksia seurakunnassa vain kirkkoherran luvalla, ja että kirkkojen/pyhäkköjen käyttöä koskevat päätökset kuuluvat kirkkoherralle. Kirkkoherran hallinnollinen työ koostuu suurilta osin seurakunnan valtuuston ja neuvoston työskentelystä. Lain mukaan kirkkoherra kuuluu molempiin, ja toimii ainakin neuvoston puheenjohtajana (Laki 53, 58; Kirkkojärjestys 93). Näiden luottamuselinten asioiden valmistelu ja toteuttaminen muodostavat merkittävän osan kirkkoherran hallinnollisista tehtävistä. Kirkkoherralla on seurakunnan nimenkirjoitusoikeus (Laki, 47) ja esimiehen ominaisuudessa hän toimii työantajan edustajana. Kirkkoherra ei voi vastuutaan delegoida, ei hengellistä, eikä hallinnollista. Mutta molempien kohdalla pätee se, että tehtäviä voi delegoida. Usein seurakunnissa on taipumus ajatella, että toiminnallisia tehtäviä on luontevaa delegoida esim. 2. papille, kun taas hallinnollisista tehtävistä on kirkkoherran pidettävä kiinni. Lainsäädäntö ei asioista näin näytä ajattelevan. Jaottelulla on myös riskinsä. Kirkkoherrasta voi tulla pelkkä hallinnollinen johtaja, jonka hengellinen vastuu seurakunnasta toteutuu huonosti. Muut papit taas jäävät hallinnollisen työn ulkopuolelle, mikä heikentää heidän mahdollisuuksiaan sisältäpäin vaikuttaa omaan työhönsä; heistä voi tulla pelkkiä

7 Pääkirkon ja sivupyhäkön delegointimalli, Mikael Sundkvist Sivu 7 / 13 jumalanpalvelusten toimittajia ja toimintapiirien vetäjiä. Tällainen etääntyminen seurakunnan vallankäytöstä voi heikentää heidän motivoitumistaan aherrella seurakunnan hyväksi. Esimerkin hallinnon delegoimismahdollisuudesta antaa kirkkojärjestyksen 97: Seurakunnanneuvoston käsiteltäväksi tulevat asiat valmistelee puheenjohtaja, neuvoston määräämä henkilö tai toimikunta. Neuvoston määräämä henkilö voi hyvin olla seurakunnan 2. pappi, joka näin voisi kirkkoherran rinnalla käytännössä osallistua neuvoston työskentelyyn. Kirkkojärjestyksessä todetaan myös, että seurakunnan hallinnon järjestämistä varten voidaan hyväksyä työjärjestyksiä ja ohjesääntöjä ( 80). Näiden avulla delegointi voidaan tehdä selkeästi ja oikeassa järjestyksessä. Lainsäädäntö ei tunne pyhäkkötoimikuntia yms. Ainoana muotona sivupyhäkön itsenäisemmälle toiminnalle se tarjoaa kappeliseurakuntien perustamisen (Laki, 9; kirkkojärjestys, 15-19). Kappeliseurakunnan perustaminen ei liene tarpeen Suomen ortodoksisen kirkon verrattain pienten seurakuntien kohdalla. Kirkon kokonaishallinto vain kasvaisi. Tämä taas olisi täydessä ristiriidassa kirkkokunnassa vireillä olevan hallinnon kehittämishankkeen kanssa, johon on vielä syytä tutustua.

8 Pääkirkon ja sivupyhäkön delegointimalli, Mikael Sundkvist Sivu 8 / 13 Hallinnon kehittämishanke Suomen ortodoksisessa kirkossa on parhaillaan meneillään sen hallinnon kehittämishanke. Työ pantiin vireille jo 1990-luvun puolivälissä. Tällä hetkellä kirkolliskokouksen vuonna 2009 asettaman hallinnon kehittämistyöryhmä on saattanut valmiiksi toisen raporttinsa, joka tulee vuoden 2011 kirkolliskokouksen käsiteltäväksi. Hallinnon kehittämishanke on sisällöltään moniulotteinen. Johtavista ajatuksista on kuitenkin helppo saada käsitys. Ensinnäkin kirkon hallinto koetaan raskaaksi ja kalliiksi. Päällekkäisyyksiä on paljon ja päättäviä instansseja liikaa. Koordinointi ei toimi. Pienissä ortodoksisissa seurakunnissa toteutetaan hallinnollista mallia, joka on niille ylimitoitettu. Pelkän hallinnon yksinkertaistamisen ja tehostamisen ohella kehittämishankkeessa tulee esille myös arviointeja itse kirkon olemuksesta. Näistä käy ilmi, että raskaan seurakuntahallinnon varjoon on vaara jäädä kaksi kirkon perusyksikköä, nimittäin hiippakunta ja paikallinen pyhäkkö. Kehittämistyön alkuvaiheessa haluttiin vahvistaa hiippakunnan roolia perustamalla hiippakuntaneuvostoja. Nämä on kuitenkin koettu pelkäksi rasitteeksi, byrokratiaa lisäävänä asiana. Hallinnon kehittämisen työryhmän viimeisessä raportissa näitä ehdotetaan lakkautettaviksi. Hiippakunnan asemaa esitetään kuitenkin vahvistettavaksi siten, että perustettaisiin hiippakunnan johtoryhmä, johon kuuluisi muutama kirkkoherra. Kun samalla selvästi ajatellaan, että seurakuntien lukumäärä voisi pienentyä, hiippakunnan asema alueensa kirkollisen toiminnan johtajana varmasti vahvistuisi; piispa osallistuisi johtoryhmän kautta kirkkoherrojen kanssa seurakuntien hallinnoimiseen. Tätä täytyy varmasti pitää perinteistä ortodoksista järjestystä lähestyvänä askeleena. Suomessa seurakunnat näyttävät hoitavan tehtäviä, joiden on perinteisesti katsottu kuuluvan hiippakuntatasolle. Itse seurakunta-käsite johtaa meitä tähän suuntaan. Seurakunta tarkoittaa perinteisesti pyhäkköä ja siihen kokoontuvia seurakuntalaisia, kun taas alueellista vastuuta kantavat hiippakunnat. Tähän suuntaan hallinnon kehittämistä ilmeisesti ajatellaan. Samalla kun seurakuntien määrää halutaan vähentää ja saattaa hiippakunnan johtoryhmän ohjeistettaviksi korostetaan, että kirkon perusyksikkönä on nähtävä pyhäkkö. Kirkon strategia toteaa, että kirkko on yhteisö, joka toimii Pyhän Hengen johdatuksessa. Kristus on kirkon, ruumiinsa, pää. Kirkon jäsenet tulevat yhdeksi yhteisessä rukouksessa, jumalanpalveluksissa ja sakramenteissa ( 3.4). Tämän mukaan kirkko vaikuttaa olevan sama kuin paikallisesti so. pyhäkössä kokoontuva jumalanpalvelusyhteisö. Hallinnon kehittämisen työryhmän raportissa (2011) taas linjataan, että seurakuntahallinnon uudistamisen lähtökohtana on paikallistason päätösvallan lisääminen niin toiminnallisissa kuin taloudellisissakin kysymyksissä tavoitteena on pyhäkkökeskeisyys. Jokaisen kirkon (eräillä alueilla useamman kirkon / tsasounan) alueella tulisi toimia työpari pappi + kanttori [kursivointi alkuperäisessä tekstissä]. Viimeisestä lainauksesta käy ilmi asia, jonka hallinnon kehittämisen työryhmä jättää avoimeksi, nimittäin, mitä tarkoitetaan käsitteellä paikallistaso. Raporteista syntyy kuva, että tämä on joko seurakunta nykyisessä merkityksessään tai pyhäkkö. Edellisessä versiossa (2010) asia ilmaistiin seuraavasti: Jatkossa perusyksikkönä on toiminta-alue, jossa yhden tai useamman kirkon /

9 Pääkirkon ja sivupyhäkön delegointimalli, Mikael Sundkvist Sivu 9 / 13 tsasounan alueella toimii työparina pappi ja kanttori. Sopivasta ryhmästä toiminta-alueita muodostetaan uusi hallinnollinen seurakunta. Seurakuntien määrää vähennetään merkittävästi nykyisestä. Näin kirkon hallinnon kehittäjillä on vielä ratkaistavanaan vaikea yhtälö: toisaalta halutaan keventää ja tehostaa hallintoa ja toimintaa, mikä johtaa hallinnon keskittämiseen ja ehkä myös seurakuntien vähenemiseen; toisaalta halutaan korostaa pyhäkkökeskeisyyttä ja paikallistason vaikuttamismahdollisuuksia, mikä herättää kysymyksen, minkälaisen hallinnon puitteissa tämä voisivat toteutua. Etenen nyt esittämään mallin Lahden ortodoksisen seurakunnan työn delegoinnista ja organisoimisesta. Toivon, että edellä esitetyt katsaukset ovat jo osaltaan panneet lukijan luovuuden vireille, ensiksi esitetyn Lahden seurakunnan lähtökohdan pysyttyä mukana lukemisen aikana.

10 Pääkirkon ja sivupyhäkön delegointimalli, Mikael Sundkvist Sivu 10 / 13 Pääkirkon ja sivupyhäkön delegointimalli Lahden ortodoksisessa seurakunnassa Käsillä oleva malli ei pyri kattavasti käymään läpi Lahden seurakunnan kaikkia toiminnallisia ja hallinnollisia tehtäviä, eikä tähtää täydellisen delegoinnin toimintakaavan esittämiseen. Tällaista en pysty esittämään, eikä sellaisesta tuskin mitään hyötyäkään olisi. Haluan sen sijaan tuoda esille muutaman näkökohdan sekä toimenpiteitä, joita itse pidän selvitystyöni seurauksena keskeisinä kun mietitään seurakuntatyön hyvää organisointia. Ensinnäkin painopiste delegoinnissa tulisi olla hallinnollisella eikä toiminnallisella puolella. Syitä tähän on kolme: 1) Keskittymällä hallinnollisiin tehtäviin voi välttää helpommalta tuntuvan tavan, eli toiminnallisten tehtävien delegoinnin. Nämä ovat nimittäin itsestään selviä; (esimerkiksi seurakuntalehden aineiston kokoaminen tai jumalanpalvelusohjelman laatiminen). Tämän kohdan tarkoitus on siten ajattelutavan muutoksen edistämisessä. 2) Kirkkoherroja rasittavat tehtävät ovat ennen kaikkea hallinnolliset tehtävät. Juuri näiden delegointia pitää työstää. Tällä tavoin kirkkoherra voi toteuttaa seurakunnan hengellistä johtajuuttaan, johon jopa Suomen laki hänet velvoittaa. 3) 2. pappi ja hänen johtamansa sivupyhäkköyhteisö Hyvinkäällä hyötyy siitä, että 2. pappi osallistuu lähemmin ja selkeämmin seurakunnan hallinnon hoitamiseen, sillä sivupisteenkin hallinnointi toteutuu suuressa määrin seurakunnan yhteisen hallinnon kautta. Hyvinkään sivupyhäkköön tulisi perustaa pyhäkkötoimikunta. Kuopion malli opetti kuten myös monien paikallisen pyhäkön toimintaa tukevien yhdistysten olemassaolo, Helsingissä esim. Kolminaisuuden kirkon ystävät tai Espoon ortodoksit että paikalliset seurakuntalaiset pitää ohjata kantamaan vastuu pyhäköstään. Seurakunnan hallinto on etäinen ja lakien ja kirkkojärjestyksen ohjaamana verrattain jäykkä ja muodollinen. Paikalliset seurakuntalaiset tuntevat hyvin oman asuinpaikkansa tarpeet, kirkossa ja sen ulkopuolella. Heidän asiantuntemustaan paikallisista oloista sekä kiintymystään kirkkoon pitää voida hyödyntää. Pyhäkkötoimikunta ei kuitenkaan saa lisätä seurakunnan hallintoa; toimikunta ei saa merkitä, että jo raskaaseen hallintoon perustetaan vielä yksi instanssi. Tämä vaara voidaan välttää, jos toimikunta asetetaan hoitamaan oman pyhäkön asioita seurakunnan yhteisen hallinnon kautta. Tämä taas edellyttää sitä, että pyhäkkötoimikuntaan kuuluvat oman toiminta-alueen seurakunnan luottamushenkilöt. Se myös johtaa luontevasti ajatukseen, että seurakunta päättää delegoida kaikki Hyvinkään kirkon ja toiminta-alueen asiat 2. papille. Toimikuntaan voisi 2. papin ja luottamushenkilöiden lisäksi kuulua kirkon isännöitsijä, toiminta-alueen kanttori sekä jonkun kirkollisen järjestön (esim. tiistaiseuran) puheenjohtaja. Toimikunnalla ei olisi juridista vastuuta vaan se toimisi paikallisesti asiantuntijaseurueena, joka sitten voi tuoda asiantuntemuksensa seurakunnan yhteisten luottamuselinten työskentelyyn. Jotta sivupyhäkön hallinnointi selkeytyisi, olisi syytä perustaa seurakunnan vaalialueet siten, että sivupyhäkön alueelta tulee tietty kiintiö luottamushenkilöitä. Seurakunnan budjetista olisi myös syytä lohkaista osa Hyvinkään toiminta-alueen hoitamiselle. Näin pyhäkkötoimikunnan kyky hahmottaa oman alueensa toimintaa käy mahdolliseksi.

11 Pääkirkon ja sivupyhäkön delegointimalli, Mikael Sundkvist Sivu 11 / 13 Seurakunnan 2. papin voisi määrätä seurakunnanneuvoston asioiden valmistelijaksi. Tämä keventäisi kirkkoherran byrokratiataakkaa. Se antaisi myös 2. papille luontevan paikan osallistua oman sivupyhäkkönsä asioiden hoitamiseen seurakunnan luottamuselinten kautta, vaikka hänellä ei olisikaan varsinaista äänioikeutta neuvostossa. 2. papin työskentely kirkkoherran rinnalla neuvostossa käsiteltävien asioiden tiimoilta olisi omiaan lähentämään sivupyhäkköä ja pääkirkkoa toisiinsa. Vaarana sivutoimipisteen itsenäistämisessä on nimittäin se, että sivupiste erkaantuu kirkkoherran valvonnasta, mikä olisi kirkkolain vastaista ja johtaisi hajaannukseen. Tietokatkoja ja väärinymmärryksiä voidaan välttää helpommin, jos sivupyhäkön hallinnointi, samalla kun sitä vahvistetaan ja laajennetaan, sidotaan edellä ehdotettujen toimenpiteitten kautta selvästi osaksi koko seurakunnan hallintoa. 2. pappi ei täten pääsisi toimimaan liian itsenäisesti, kun hän joutuu hoitamaan oman alueensa asioita esimiehensä kanssa seurakunnan yhteisessä hallinnossa. Samalla hänelle annettaisiin hyvässä mielessä mahdollisuus toimia itsenäisesti siten, että hänen vaikuttamismahdollisuuksiaan kasvatettaisiin. Näiden toimenpiteitten seurauksena saattaisi olla, että tarve 2. papin läsnäolosta Lahden pääkirkolla voisi vähentyä. Hallinnon delegoinnin pitäisi nimittäin näkyä kirkkoherran kyvyssä lisätä omaa pastoraalista (toiminnallista) työtään. Kirkkoherran ja 2. papin tasapainoinen työnjako edellyttää nykyisten töitten ja tehtävien ja niiden hoitamiseen menevän ajan kartoitusta. Delegointi ei saa merkitä 2. papille liiaksi kasvavaa työtehtävien määrää. Tähän auttaisi myös pitäminen kiinni siitä, että 2. pappi suorittaa vain seurakunnan päätöksellä hänelle delegoidut tehtävät. Muuten on olemassa riski, että kiireinen kirkkoherra delegoi hänelle tehtäviä aina tarpeen tullen. Delegointi herättää myös kysymyksen palkasta varsinkin 2. papin kohdalla. Voidaan nimittäin ajatella, että hänelle delegoitujen, uusien tehtävien ja laajentuneen vastuun tulisi näkyä korkeammassa palkassa. Toisaalta voidaan kysyä, onko delegoitu vastuu hallinnosta rahassa arvokkaampaa kuin delegoitu vastuu toiminnallisella puolella. Tulisiko esimerkiksi seurakunnanneuvoston asioiden valmistelun oikeuttaa suurempaan palkkaan kun seurakunnan aikuiskasvatuksesta vastaamisen? Molemmissa tapauksissa kyse on asioista, joista kirkkoherra on vastuussa mutta joita hän voi vastuun säilyessä hänellä delegoida muiden hoidettaviksi.

12 Pääkirkon ja sivupyhäkön delegointimalli, Mikael Sundkvist Sivu 12 / 13 Lopuksi Kokemus tässä mallissa ehdotetuista toimenpiteistä Lahden seurakunnassa voisi hyödyttää koko Suomen ortodoksista kirkkoa. Työnjakoproblematiikka Lahden seurakunnassa muistuttaa ongelmia, joita kohtaamme kirkkokunnassa suunnitteilla olevissa malleissakin, kuten tästä selvityksestä on käynyt ilmi. Jos tulevaisuudessa painopiste siirretään pyhäköille samalla kun seurakuntien lukumäärää vähennetään, pyhäkköjen itsenäistyminen ja suhde seurakuntaan tulevat ajankohtaisiksi kysymyksiksi. Kirkkokunnan hallinnon kehittämisen työryhmän raporteissa juuri paikallistason itsenäistyminen suhteessa hallinnon keskittämiseen suurempiin seurakuntayksikköihin on edelleen selvittämättä. Tässä mallissa ehdotettu tapa, jolla pyhäkön hallintoa hoidetaan paikallisesti, mutta kuitenkin suuremman alueen seurakunnan kautta, voi olla varteenotettava mahdollisuus selvittää tätä tulevaisuudessa ajankohtaista pyhäkön ja seurakunnan välistä suhdetta laajemminkin. Lahdelle nyt ehdotettujen toimenpiteitten seuraukset pyhäkköyhteisön oman hallinnon vahvistaminen yhteisen seurakunnan kautta ja pyhäkön oman papin delegoinnin kautta saadut laajennetut toimintamahdollisuudet yhden ja saman seurakuntahallinnon puitteissa voivat tätä taustaa vasten muodostua arvokkaiksi kokemuksiksi koko kirkkokunnan hyödyksi.

13 Pääkirkon ja sivupyhäkön delegointimalli, Mikael Sundkvist Sivu 13 / 13 Lähteet Olen pohjustanut työtäni haastatteluin ja keskustelemalla seuraavien henkilöiden kanssa: Timo Honkaselkä, Kuopion ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Ville Kiiveri, Lahden ort. srk:n 2. pappi, sijoituspaikkana Hyvinkää Petri Korhonen, Helsingin ort. srk:n Tapiolan toimintakeskuksen esimies Sirpa Koriala, kirkkokunnan Hallinnon kehittämisen työryhmän puheenjohtaja Jyrki Ojapelto, aikaisemmin aktiivinen Kuopion ort. srk:n pyhäkkökeskeisen mallin kehittämisessä Peter Saramo, juristi, Kirkon laintarkustoimikunnan jäsen Markku Toivanen, Tampereen ort. srk:n kirkkoherra Timo Tynkkynen, Lappeenrannan ort. srk:n kirkkoherra Kirjallisia lähteitä: Laki ortodoksisesta kirkosta /985; Ortodoksisen kirkon kirkkojärjestys /174 v. 2007; Ortodoksisen kirkon strategia ( Hallinnon kehittämisen jatkotyöryhmän mietintö ( ; Hallinnon kehittämisen jatkotyöryhmän mietintö ( ; kehittämisryhmän mietintö pdf); Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherran delegointipäätös ( ; Helsingin ortodoksinen seurakunta)