VUOSIKERTOMUS. Yhdessä hyvinvointiin!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VUOSIKERTOMUS. Yhdessä hyvinvointiin!"

Transkriptio

1 VUOSIKERTOMUS 2016 Yhdessä hyvinvointiin!

2 Sisällysluettelo Yleistä 3 ViaDia ry:n työalat 3 Ruoka-aputyö 3 Vanhustyö 3 ViaDia-torit 4 Vankila- ja kriminaalityö 4 Monikulttuurinen työ 4 Päihdetyö 4 ViaDia ry:n visio 5 ViaDia ry:n perustehtävä 5 ViaDia ry:n strategia 5 1 Varsinainen toiminta 6 Hallinto Seurakuntavierailut, koulutus, neuvottelut ja yhdistyksen kokoukset 9 3 Tiedotus ja julkaisutoiminta 9 4 Projektit ja hankkeet 9 5 Järjestöyhteistyö 10 6 Ruoka-aputyö 10 7 Vanhustyö 10 8 ViaDia-torit 11 9 Vankila- ja kriminaalityö Monikulttuurinen työ Päihdetyö Kehittämistoiminta 12 2

3 Yleistä ViaDia ry:n työalat Ruoka-aputyö Useat ruoka-aputyön asiakkaat eri puolilla Suomea vastasivat ViaDia ry:n toiminnanjohtajan esittämään kysymykseen onko tästä ruoka-avusta apua sinun elämäntilanteeseen? myöntäväsi kyllä on. Vastauksissa korostui myös jakotilaisuuksien osallisuuden merkitys. Moni asiakas koki saavansa ystäviä ja helpotusta elämänsä taloudellisiin vaikeuksiin osallistuessaan ruoka-aputilaisuuksiin. Kuulumisia diakoniatyöstä vuodelta Toimintavuosi oli ViaDia ry:n kahdeksaskymmenes (80) vuosi. ViaDia ry on perustettu (Kristillinen raittiusliitto r.y. nimellä) ja saanut ViaDia-nimen vuonna Yhdistys toimii tiiviissä yhteistyössä taustayhteisönä toimivan Suomen Vapaakirkon diakoniatyön kanssa. Toimintavuonna perustettiin kolme uutta paikallisyhdistystä jotka olivat: ViaDia Kitee ry, ViaDia Asikkala ry, ViaDia Tornio ry. Juhlavuoden aikana nostettiin yhdistyksen historian tapahtumia esille ja järjestettiin erillinen juhlahetki Hämeenlinnassa jossa moni nyt jo eläkkeellä oleva vaikuttaja sai tervehtiä nykyisiä diakoniatyöntekijöitä. ViaDia ry:n kasvu jatkui edelleen vankan historiallisen pohjan turvin vakiintuneessa tilanteessa ja paikallisyhdistyksien rooli kolmannen sektorin toimijoina eri paikkakunnilla vahvistui. ViaDia ry:lle haettu ViaDia Duuni III -hanke käynnistyi vuoden 2016 syksyllä Raha-automaattiyhdistykseltä saadun hankeavustuksen turvin. RAY myönsi euroa yhden nuoren palkkaamiseen yhdeksi vuodeksi. Joulukuussa 2016 RAY päätti myöntää neljännen Paikka Auki- hankkeen ViaDia Duuni IV. Samoin RI- SE-Varikko, ESR hanke, joka käynnistyi lokakuussa sai tukea myös RAYltä. ViaDia Joensuu ry:n Lähisverkosto projekti sai myönteisen päätöksen RAY:n AK-avustushakemukseen. Vuonna 2016 elokuussa ViaDia ry:n toimisto siirtyi Tampereelle, Sairaalankadulle. ViaDia ry:n toiminnanjohtajan esityksestä hallitus päätti tammikuussa 2015 ottaa virallisesti käyttöön työalat joiden kautta organisaatiota johdetaan, terävöitetään ja rajataan. Vuoden 2016 aikana työaloihin lisättiin päihdetyö työala. Vanhustyö Monet ViaDia-paikallisyhdistykset tarjoavat ruoka-apua vähävaraisille, kuten työttömille, opiskelijoille, eläkeläisille ja lapsiperheille. Ruoka-aputyömme periaatteiden mukaisesti kaikki jaettava ruoka on ilmaista ja vastikkeetonta. Ruoka-aputyön yhdyshenkilönä toimii Kristian Vilkman ja hänen työparinaan Pentti Laamanen. Tunnuslauseemme "Kaiken ikää samalla tiellä" haastaa meitä vanhustyöhön, jossa ikääntyneet saavat oikea-aikaista ja omista tarpeistaan lähtevää apua ja tukea sekä rinnalla kulkemista. Vanhustyötä tehdään kaikkialla. Ennen kaikkea se on läsnäolemista vanhemman ihmisen kanssa. Vanhustyön yhdyshenkilönä toimii Teija Nuutinen Joensuusta 3

4 ViaDia-torit ViaDia-torit ovat trendikkäitä kierrätystavaratoreja, joiden yhteydessä voi toimia myös ViaDia Café. Tarjoamme valmennusjaksoja työelämään ensimmäistä kertaa pyrkiville tai työelämään palaaville nuorille, työttömille ja maahanmuuttajille. ViaDia-toreilla tavoitteenamme on turvallinen, avoin ja kannustava ilmapiiri, jossa me kaikki olemme yhtä arvokkaita. ViaDia-torin yhdyshenkilönä toimii Jappe Vilponen Järvenpäästä. Vankila- ja kriminaalityö Monikulttuurinen työ Vapaakirkollinen diakoniatyö haluaa tukea kaikkia rangaistusseuraamuksen alaisia sekä heidän läheisiään. Vapaaseurakunnissa on pitkät perinteet kristilliselle vankilatyölle. Vankila- ja kriminaalityö vie toivon ja armon sanomaa myös sinne, missä sitä inhimillisesti katsottuna on vähän. Vankila- ja kriminaalityön yhdyshenkilönä toimii Pekka Matilainen ja hänen työparinaan Heli Karjunen. Päihdetyö Monikulttuurisen työmme ydin on kaksisuuntaisessa kotoutumisessa ja rinnalla kulkemisessa. Tarjoamme paikkakuntakohtaisesti erilaista vapaa-ajantoimintaa, työllisyyspoliittisia palveluja ja mahdollisuuksia suomen kielen oppimiseen ja harjoitteluun arjessa. Monikulttuurisen työn yhdyshenkilönä toimii Pia Vappula Järvenpäästä. Päihdetyössä tuetaan ViaDia-paikallisyhdistysten ja paikallisseurakuntien päihdetyöhän liittyviä tarpeita ja tarvittaessa tuetaan paikallista toimintaa päihdetyön koulutuksilla. ViaDia ry:n verkkosivuille kootaan päihdetyöhön liittyvää materiaalia internetlinkkien muodossa. Päihdetyötä on päätetty vahvistaa tietylle alueelle haettavalla päihdetyön projektilla, jonka hyvät käytännöt pyritään leivittämään koko ViaDia-kenttään. Päihdetyön yhdyshenkilö on Pekka Leväniemi ja hänen työparinaan toimii Heli Karjunen. 4

5 ViaDia ry:n visio Jumalaa ja lähimmäisiä palvellen ViaDia ry:n perustehtävä Palvella seurakuntia ja paikallisyhdistyksiä, jotta ne voivat palvella ViaDia ry:n strategia ViaDia ry:n strategiana vuosille oli kahdeksan painopistealuetta: 1. Valtakunnallisen ViaDia verkoston kehittäminen ja tarvittaessa uusien paikallisyhdistysten perustaminen osaksi seurakunnan toimintaa 2. Vankilatyön kehittäminen ja ajanmukaistaminen 3. Koulutus: - Suomen teologisessa opistossa toteutettavien diakoniatyönopintojen (diakoniatyön perusopinnot ja diakoniapastoreiksi suuntautuvien erikoistumisopinnot) kehittäminen yhteistyössä Suomen teologisen opiston kanssa - Alueellisten koulutustapahtumien sisältöjen kehittäminen diakoniatyön vapaaehtoisille 4. Diakoniaviikon vakiinnuttaminen Suomen Vapaakirkkoon 5. Vanhustyön kehittäminen Suomen Vapaakirkossa sekä ViaDia-koti toimintamallin luominen 6. Matalankynnyksen talousohjauksesta työväline vapaaseurakuntien diakoniatyöhön 7. Vahvistetaan ViaDia ry:n operatiivista toimintaa 8. Monikulttuurisen-työn mahdollistaminen 5

6 1 Varsinainen toiminta Hallinto Yhdistyksen toimintaa johti hallitus, johon kuuluivat: Antti Kautto (pj), Savonlinna, Pia Vappula, Järvenpää, Heli Karjunen, Lahti, Pekka Matilainen, Kuopio ja Pekka Leväniemi, Toijala. Hallituksen sihteerinä toimi toiminnanjohtaja Kristian Vilkman. Myös Lähimmäistyöryhmän jäsenet Teija Nuutinen ja Jappe Vilponen osallistuivat hallitustyöskentelyyn. Hallituksen toimintakausi oli Hallitus oli hyvä sekoitus intohimoista kutsumustyöstä diakonian saralla sekä laajaa ammatillista osaamista auttamisen eri osa-alueilta. Virallisiin kokouksiin hallitus kokoontui toimintavuoden aikana kuusi kertaa. Yhdistyksen vuosikokous pidettiin Hämeenlinnassa pe 1.7. ja syyskokous Tampereella la ViaDia ry:ssä aloitettiin sääntömuutosprosessi ylimääräisellä yhdistyksen kokouksella jossa ViaDia ry:n sääntömääräiseksi kotipaikaksi tulee Tampere. Toimintavuoden aikana yhdistyksen jäsenmäärä kasvoi 110 jäsenyhdistykseen, joista 77 oli seurakuntia, 33 järjestötoimijoita (ja yksi kirkkokunta). Kannatusjäseniä ViaDia ry:llä oli vuoden 2016 lopussa 37. Kuvassa poiminta ViaDia paikallisyhdistyksille tehdyn tortai turkimus - kyselyn vastausjakauma kysymykseen Mitä ViaDia yhdistykset tekevät?. (N = 17 / 30) 6

7 ViaDia paikallisyhdistykset vuonna 2016 (ajantasaisen tilanteen löydät sivuilta) ViaDia Asikkala ry Tuula Hämäläinen Puh ViaDia Espoo ry Seppo Koivunen Puh ViaDia Heinola ry Urpo Sällälä Puh ViaDia Helsinki ry Marjatta Selkäinaho Puh ViaDia Hämeenlinna ry Aake Huurresalo Puh ViaDia Härmänmaa ry Kimmo Kurki Puh ViaDia Itä-Päijänne ry Reijo Nieminen Puh ViaDia Joensuu ry Teija Nuutinen Puh ViaDia Juuka ry Tuomo Laaja Puh ViaDia Jyväskylä ry Vuokko Kolehmainen Puh ViaDia Järvenpää ry Pia Vappula Puh ViaDia Kitee ry Teija Nuutinen Puh ViaDia Lahti ry Matti Juutilainen Puh ViaDia Lappeenranta ry Leea Virtanen Puh ViaDia Länsi-Uusimaa ry Urpo Andström Puh ViaDia Mikkeli ry Sami Järvinen Puh

8 ViaDia Oulu ry Juha Jäälinoja Puh ViaDia Pieksämäki ry Markku Väänänen Puh , ViaDia Pirkanmaa ry Marja-Liisa Pajunen Puh ViaDia Pohjois-Savo ry Kaarina Hoffrén Puh ViaDia Raahe ry Jaakko Kallela Puh ViaDia Saarijärvi ry Juha Grönqvist Puh ViaDia Sastamala ry Johanna Mykrälaakso Puh ViaDia Seinäjoki ry Aki Mäki Puh ViaDia Tornio ry Veijo Suonperä Puh ViaDia Turku ry Jouko Jortikka Puh ViaDia Uusikaupunki ry Ritva Mattila Puh ViaDia Vaasa ry Riitta-Liisa Kangasluoma Puh ViaDia Viitasaari ry Pekka Tenhunen Puh ViaDia Savonlinna ry Antti Kautto Puh

9 Vuonna 2016 perustettiin kolme ViaDia-paikallisyhdistystä. Kuvassa ViaDia Asikkala ry:n hallituksen väkeä. 2 Seurakuntavierailut, koulutus, neuvottelut ja yhdistyksen kokoukset Lähimmäistyön päivät pidettiin maaliskuussa Kiponniemessä ja ViaDia-päivä Tampereella uusissa tiloissa Teopoliksessa. ViaDia päivän aiheena mm. SOTE-uudistus ja Sininauhaliiton vierailu tapahtumaan. ViaDia ry osallistui Suomen Vapaakirkon kesäjuhlille osastollaan ja järjestämällään seminaarilla Ihmisen arvo. Eri työalojen koulutus- ja neuvottelu tapaamisia järjestettiin vuoden 2016 aikana. Syksyllä käynnistyivät ViaDia ry:n toiminnanjohtajan ja evankelista Maija Haikosen vierailut seurakuntiin. Eri paikkakunnille tapahtuvat vierailut ja konsultoinnit sekä järjestöyhteistyöhän liittyvät kokoukset täyttivät ViaDia ry:n toiminnanjohtajan kalenteria erityisesti syksyllä ja keväällä. 3 Tiedotus ja julkaisutoiminta Vuoden 2016 aikana ViaDia ry:n meni Istagramiin ja media-assistentti Ida Erkkilä vastasi sosiaalisen median päivittämisestä. ViaDia ry:n tiedotus on hoidettu pääasiassa internetsivujen Facebookin, Twitterin, Instagramin, Suomen Viikkolehden, Kenttäpostin, sekä erillisten tiedotteiden ja eri paikkakunnilla annettujen infojen avulla. ViaDia ry:n Facebook-sivujen tykkääjien määrä on noussut jatkuvasti ja oli noin 800 vuoden 2016 lopussa. Paikallisyhdistykset mukaan laskettuna Facebook tykkääjien määrä on noin tykkäystä. 4 Projektit ja hankkeet Diakoniaviiko toteutui marraskuussa. Vuotta 2016 värittivät useat eri hankehakemukset ja yhteistyön syventyminen eri järjestöjen kanssa. Vuoden aikana ViaDia ry oli mukana eri hankehauissa. Sosiaali- ja terveysministeriön (ESR) myöntämä RISE-Varikko -hanke alkoi lokakuussa yhteistyössä muiden osatoteuttajien ja päätoteuttaja Rikosseuraamuslaitoksen kanssa. Hanke jalkautuu Jyväskylään ja Lappeenrantaan. Vuoden aikana ViaDia ry sai 9

10 myöntävän päätöksen RAY:ltä RISE-Varikko hankeen omarahoitusosuuteen ja ViaDia Duuni IV -hankkeelle. Ruoka-aputyölle ViaDia ry:n ei saanut avustusta STMlle jätetystä hakemuksesta huolimatta. Duuni-hankkeet ovat olleet menestys ja niistä on ollut huomattava hyöty ja ilo niin nuorille kun keskustoimiston työlle. Paikallisia hankkeita oli vuoden aikana menossa useita. Varikko-hankkeet (ESR) Pohjois-Karjalassa, Pohjois-Savossa ja Etelä- Savossa jotka ulottuivat useille eri paikkakunnille ja vahvistivat ViaDiapaikallisyhdistyksien toimintaa. ViaDia Joensuu ry Lähisverkosto projekti sai myöntävän päätöksen RAY:lle jätettyyn AK-hanke-hakemukseen. 5 Järjestöyhteistyö 6 Ruoka-aputyö 7 Vanhustyö Yhteistyötä vahvistettiin erityisesti tehty Sininauhaliiton kanssa. ViaDia ry:n toiminnanjohtaja Kristian Vilkman valittiin Sininauhaliiton hallituksen jäseneksi. Yhteistyö kuvioita pohdittiin eri järjestöjen kanssa hankehakemusten kautta. Vakaa yhteistyö PFF ry:n kanssa jatkui. Kuntien sosiaalityöhön on onnistuttu aktiivisilla paikkakunnilla solmimaan toimivia yhteistyökuvioita. Erityisesti ESR hankepaikkakunnat Pohjois-Karjalassa, Pohjois-Savossa ja Etelä-Savossa vahvistivat kuntayhteistyötä. Myös Järvenpäässä ja Tampereella yhteistyö kaupunkien kanssa vahvistui. Vuonna 2015 Suomen Vapaakirkko ja ViaDia ry on valittu uuden EU-ruoka-apuohjelman kumppanuusorganisaatioksi. Uuden ohjelman mukainen ensimmäinen kokonainen jakeluvuosi toteutui vuoden 2016 aikana. EU-ruoka-apukoulutus pidettiin keväällä 2016 Kiponniemessä. Toiminnanjohtaja osallistui Maaseutuviraston järjestämiin tilaisuuksiin EUruoka-avun puitteissa ja Brysselissä pidettyyn FEAD-rahaston konferenssiin. Vaikka jaettavan ruoan määrää on vaikea mitata, näin laajasta ja monipuolisesta kentästä sekä eri tavoin jaettavan ruoan tähden, vuoden 2016 määristä voidaan kuitenkin todeta seuraavaa: Jaettu ylijäämäruoka ja jaetut ateria-annokset yhteensä yli miljoona kiloa ja tuhansia annoksia sekä jaettu EU-ruoka-apu kg YTL Teija Nuutinen jatkoi Sirkka Nivalan tehtävää vanhusasiamiehenä. Vuoden 2016 tavoitteena oli perustaa vanhustyön alueellinen yhdyshenkilöverkosto Suomen vapaaseurakuntiin. Sen pohjaksi laadittiin vanhustyön nykytilan ja kehittämistarpeiden selvitys, joka lähetettiin Uusimaan, Länsi-Suomen, Hämeen, Kaakkois-Suomen, Pohjanmaan, Keski-Suomen, Savo-Karjalan ja Pohjois-Suomen vapaaseurakuntiin. Selvitys osoitti, että yli 65-vuotiaiden ja sitä vanhempien ihmisten osuus ja merkitys on erittäin suuri vapaaseurakuntien työssä. Eläkeikäiset seurakuntalaiset osallistuvat monipuolisesti vapaaehtoistoimintaan. He tekevät ruoka-aputyötä sekä vierailevat vanhusten kodeissa, vanhuslaitoksissa ja sairaaloissa ja auttavat erilaisissa asioinneissa. Monessa seurakunnassa eläkeikäiset vastaavat kirpputoreista, myyjäisistä, ystäväpalvelusta ja talkooavusta. He myös järjestävät, johtavat ja koordinoivat rukous- ja hartaustoimintaa ja päiväpiirejä sekä osallistuvat erilaiseen musiikkitoimintaan. Yhtäältä autetaan seurakuntien omia vanhuksia, toisaalta apua tarjotaan 10

11 8 ViaDia-torit seurakuntien ulkopuolella oleville vanhuksille, joita muut tahot eivät auta. Seurakunnissa järjestetään yleisesti toimintaa ja tukea apua tarvitseville seurakuntalaisille. Seurakunnan vanhuksia kyyditään tilaisuuksiin, järjestetään kotiin vietävää apua, autetaan asioinneissa ja mukautetaan seurakunnan tilaisuuksia ja tiloja vanhojen ihmisten tarpeita ajatellen. Selvityksessä toivottiin vanhusasioihin liittyvää koulutusta. Erityisesti muistisairauksien tunnistamiseen ja muistisairaan tai kuolevan ikäihmisen kohtaamiseen, vanhusten palveluihin ja vanhustyön kehittämiseen liittyvä koulutus koettiin tarpeelliseksi. Selvityksen pohjalta järjestettiin vanhustyön tapaaminen Vapaakirkon kesäjuhlilla ja Vanhustyön viikolla. Suunnitelmien mukaisesti perustettiin vanhustyön alueyhdyshenkilöverkosto, johon kuului vuoden 2016 aikana edustajia Savo-Karjalasta, Uusimaalta, Länsi- Suomesta ja Keski-Suomesta. Verkosto suunnitteli vanhustyön koulutuksen keväälle 2017 Kiponniemeen. Suomessa toimi v yhdeksän ViaDia-toria. Ensimmäinen ViaDia-tori avattiin marraskuussa 2012 Järvenpäässä. ViaDia-tori toiminnassa pyritään tuomaan apu lähelle ihmistä ja tarjoamaan monipuolisia työllistymispolkuja ja toimintaa mm. kierrätystavaratori- ja kahvilatoiminnan kautta. ViaDia-torien yhteydessä toimii usein myös ViaDia-café kahvila. 9 Vankila- ja kriminaalityö Vuonna 2016 tehtiin vankila- ja kriminaalityötä useilla eri paikkakunnilla. Työtä johti ja koordinoi Pekka Matilainen ja vuoden aikana hänen työparikseen liittyi Heli Karjunen Lahdesta. Matilainen kuuluu valtakunnallisen kirkkojen ja uskonyhteisöjen yhteistyöelimen Prison Fellowship Finland ry:n hallitukseen. ViaDia Pohjois-Savo ry:n kriminaali- ja vankilatyö sai vuoden 2016 Kriminaalihuollon palkinnon. Palkinto jaettiin Kriminaalityön foorumissa Tampereella, Kriminaalihuollon tukisäätiön järjestämässä ajankohtaistapahtumassa. Palkintosumma oli 5000 euroa. Kirkkohallituksen (Ev.lut) asettama rikosseuraamusalan hengellisen työn neuvottelukunnan asiantuntijajäseneksi kutsuttiin Pekka Matilainen. Vankila- ja kriminaalityössä oli valtakunnallisesti mukana useita vapaaehtoisia ja ammattilaisia. Vankila- ja kriminaalityön vapaaehtoistyön koulutus jatkui sekä kirkkokuntakohtaisesti että yhteiskristillisesti. Vuonna 2013 aloittanut Kuopion vankilan kristillinen ViaDia-kuntoutusosasto jatkui vuonna 2016 kolmannen kokonaisen toimintavuoden. ViaDia kuntoutusosto tähtää vankien auttamiseen ennen ja jälkeen vapautumisen. Tämän toiminnan jatkopolkuna toimii ViaDia Pohjois-Savo ry:n Kuopion vankilalle tuottama avovankien päiväkuntoutus. Kesän ja syksyn aikana neuvoteltiin Hämeenlinnan vankilan kanssa naisten KriKu-kuntoutusosastosta. Joulukuussa allekirjoitettiin Hämeenlinnan vankilan kanssa sopimus jonka johdosta osastotoiminta käynnistyy keväällä ViaDia Pohjois-Savo ry valittiin vuoden 2016 kriminaalihuollon palkinnon saajaksi ViaDia Ry:n ja Rikosseuraamuslaitoksen yhteinen, valtakunnallinen ESR-hanke käynnistyi lokakuussa RISE Varikko-hanke on rikosseuraamuslaitoksen Vankeusaika Mahdollisuutena-hankkeen osatoteuttajahanke. Ko. hanketta hallinnoidaan Tampereelta ja sen toimipaikat ovat Jyväskylässä ja Lappeenrannassa paikallisen ViaDia-työn yhteydessä. 11

12 Vuoden aikana on erityisesti kehitetty vankien tuetun vapauden mallia jossa Vapaaseurakunnissa tapahtuviin päiväkeskustoimintoihin otetaan vapautuvia vankeja työllisyystoimiin ja vapaaehtoistyöhön. Samalla heille annetaan tukea asumiseen, työllisyyteen ja elämänhallintaan. 10 Monikulttuurinen työ Monikulttuurinen työ nimettiin ViaDia ry:n yhdeksi toimialaksi vuoden 2015 aikana ja tarkoituksena oli kuluneen vuoden aikana kartoittaa eri paikkakunnilla tehtävää työtä ja tarpeita. Monikulttuurisen työn yhdyshenkilö antoi konsultaationeuvontaa ja vertaistukea keskustoimistosta käsin. 11 Päihdetyö Päihdetyötyö aloitti ViaDia ry:n työalana vuoden lopulla. Työalaa johtavat Pekka Levänimi ja hänen parinaan Heli Karjunen. Päihdetyössä tuetaan ViaDia-paikallisyhdistysten ja paikallisseurakuntien päihdetyöhän liittyviä tarpeita ja tarvittaessa tuetaan paikallista toimintaa päihdetyön koulutuksilla. ViaDia ry:n verkkosivuille kootaan päihdetyöhön liittyvää materiaalia internetlinkkien muodossa. Päihdetyötä on päätetty vahvistaa tietylle alueelle haettavalla päihdetyön projektilla, jonka hyvät käytännöt pyritään leivittämään koko ViaDiakenttään. 12 Kehittämistoiminta Vuonna 2016 perustettiin kolme uutta paikallisyhdistystä: ViaDia Asikkala ry, ViaDia Kitee ry, ViaDia Tornio ry. ViaDia ry:n yleisesite uudistettiin juhlavuoden aikana. Esitteessä esitellään mm. työalat ja paikallisyhdistysten sijainti kartalla. Heli Pohjoisajo johti ViaDia brändin, ViaDia-logojen, kirjoitusasujen ja ViaDia-värien käyttöä. Koulutuksen, tiedottamisen, yhteistyön ja mainonnan avulla tehtiin ViaDia ry:n toimintaa, nimeä ja logoa tunnetuksi Suomessa. ViaDia infossa Pieksämäellä napattiin selfie innokkaan ViaDia-työn tukija Tommi Jormakan kanssa. 12

1 / 12 VIADIA RY VUOSIKERTOMUS 2014

1 / 12 VIADIA RY VUOSIKERTOMUS 2014 1 / 12 VIADIA RY VUOSIKERTOMUS 2014 VIADIA RY VUOSIKERTOMUS 2014 1 Yleistä 3 ViaDia ry:n visio 4 ViaDia ry:n perustehtävä 4 ViaDia ry:n strategia 4 1 Varsinainen toiminta 5 Hallinto 5 ViaDia paikallisyhdistykset

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS. Unelmoimme palvelusta joka muuttaa Suomen!

VUOSIKERTOMUS. Unelmoimme palvelusta joka muuttaa Suomen! VUOSIKERTOMUS 2017 Unelmoimme palvelusta joka muuttaa Suomen! Sisällysluettelo Yleistä 3 ViaDia ry:n työalat 3 Ruoka-aputyö 3 Vanhustyö 3 ViaDia-torit 4 Vankila- ja kriminaalityö 4 Monikulttuurinen työ

Lisätiedot

Unelmoimme palvelusta joka muuttaa Suomen

Unelmoimme palvelusta joka muuttaa Suomen VUOSIKERTOMUS 2015 Unelmoimme palvelusta joka muuttaa Suomen SISÄLLYSLUETTELO Yleistä ViaDia ry:n työalat ViaDia ry:n visio ViaDia ry:n perustehtävä ViaDia ry:n strategia Varsinainen toiminta Hallinto

Lisätiedot

MUISTILUOTSI LÄHELLÄSI. Asiantuntija- ja tukikeskuksista tukea, tietoa ja toimintaa

MUISTILUOTSI LÄHELLÄSI. Asiantuntija- ja tukikeskuksista tukea, tietoa ja toimintaa MUISTILUOTSI LÄHELLÄSI Asiantuntija- ja tukikeskuksista tukea, tietoa ja toimintaa TUKEA, TIETOA JA TOIMINTAA MUISTI- SAIRAILLE JA LÄHEISILLE Tukea ohjausta ja neuvontaa muistiasioissa puhelimitse ja henkilökohtaisesti

Lisätiedot

Itä-Suomen Varikko 2015-2017 (ESR) Kuntouttava päivä- ja työtoimintamalli 16.6.2015 1

Itä-Suomen Varikko 2015-2017 (ESR) Kuntouttava päivä- ja työtoimintamalli 16.6.2015 1 Itä-Suomen Varikko 2015-2017 (ESR) Kuntouttava päivä- ja työtoimintamalli 16.6.2015 1 Itä-Suomen Varikot 16.6.2015 2 Varikon tavoitteet Sosiaalisen osallisuuden vahvistaminen ja tukeminen Köyhyyden torjuminen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2011 433/2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta 2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Jyväskylä Vapaaehtoiseen osallisuuteen aktivointi leipa jonoista ja vankiloista

Jyväskylä Vapaaehtoiseen osallisuuteen aktivointi leipa jonoista ja vankiloista Jyväskylä 25.10.2016 Vapaaehtoiseen osallisuuteen aktivointi leipa jonoista ja vankiloista 25.10.2016 1 ViaDia Varikko 2015-2017 (ESR) Kuntouttava päivä- ja työtoimintamalli 25.10.2016 2 Varikkojen yhteyshenkilöt:

Lisätiedot

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet Radio 2020-toimilupakierros Taajuuskokonaisuudet Taajuuskokonaisuudet 2020 (M74) Seuraavilla kalvoilla on kuvattu määräysluonnoksen M74 taajuuskokonaisuudet (paikkakunta, taajuus) Kokonaisuuksiin tehdyt

Lisätiedot

Varikko Pohjois-Karjala projekti 2015-2017 (ESR)

Varikko Pohjois-Karjala projekti 2015-2017 (ESR) Varikko Pohjois-Karjala projekti 2015-2017 (ESR) Itä-Suomen Varikot 11.8.2015 2 Varikoilla kehitetään 1.Matalan kynnyksen periaatteella toimivan kuntouttavan päivä- ja työtoiminnan toimintamallit: päivä-

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä päivänä kuuta 2012 Liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-

Lisätiedot

VANKEUSAIKA MAHDOLLISUUTENA! - Yhteisasiakkuus sosiaalista osallisuutta ja työllisyyttä tukevissa verkostoissa. ESR-hanke ajalla

VANKEUSAIKA MAHDOLLISUUTENA! - Yhteisasiakkuus sosiaalista osallisuutta ja työllisyyttä tukevissa verkostoissa. ESR-hanke ajalla VANKEUSAIKA MAHDOLLISUUTENA! - Yhteisasiakkuus sosiaalista osallisuutta ja työllisyyttä tukevissa verkostoissa ESR-hanke ajalla 1.10.2016 30.6.2019 Hankkeen tavoite Rikostaustaisten osallisuuden lisääminen

Lisätiedot

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 11 poliisilaitosaluetta Lapin poliisilaitos Oulun poliisilaitos Pohjanmaan poliisilaitos Sisä Suomen poliisilaitos Itä Suomen poliisilaitos

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 1072/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Osatyökykyisille tie työelämään OTE -kärkihanke: Hankepäällikkö Päivi Mattila-Wiro Projektipäällikkö Raija Tiainen

Osatyökykyisille tie työelämään OTE -kärkihanke: Hankepäällikkö Päivi Mattila-Wiro Projektipäällikkö Raija Tiainen Osatyökykyisille tie työelämään OTE -kärkihanke: Hankepäällikkö Projektipäällikkö Raija Tiainen OTE - kärkihanke Työkyvyn alenema ei johda kokonaan työelämän ulkopuolelle ja työhön paluu on mahdollista.

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2017... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Sääntömuutos... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset...

Lisätiedot

OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011

OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011 OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011 Ajankohta Tilaisuus Paikka Ilmoitt. viim. Alueell./ valtak. kutsu TAMMIKUU 13.1. Työvaliokunta kokoontuu, eduskunta Helsinki 25.1. Hankepoliklinikka

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen Vihreät ry Toimintakertomus 2017 Piirissä oli 465 jäsentä vuonna 2017. Piirin toiminnanjohtajana toimi Hanna Holopainen. Kaakkois-Suomen Vihreät ry:n piirihallitus 1.1. 2017 alkaen Puheenjohtaja

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa edelleen! Järjestöbarometrin 2008 kertomaa. Juha Peltosalmi Vapaaehtoistoiminnan seminaari Joensuu 5.12.

Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa edelleen! Järjestöbarometrin 2008 kertomaa. Juha Peltosalmi Vapaaehtoistoiminnan seminaari Joensuu 5.12. Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa edelleen! Järjestöbarometrin 2008 kertomaa Juha Peltosalmi Vapaaehtoistoiminnan seminaari Joensuu 5.12.2008 JÄRJESTÖBAROMETRI Ajankohtaiskuva sosiaali- ja terveysjärjestöistä

Lisätiedot

ALUEIDEN RAKENNEMUUTOS VOIMISTUU 2010 LUVULLA Seminaari alueiden kehitysnäkymistä Pekka Myrskylä Tilastokeskus

ALUEIDEN RAKENNEMUUTOS VOIMISTUU 2010 LUVULLA Seminaari alueiden kehitysnäkymistä Pekka Myrskylä Tilastokeskus ALUEIDEN RAKENNEMUUTOS VOIMISTUU 2010 LUVULLA Seminaari alueiden kehitysnäkymistä 2.2.2010 Pekka Myrskylä Tilastokeskus 4.2.2010 2 200 Kuvio 5.2 Ikärakenteen muutos 2009-2060 (2009=100) Ikärakenteen muutos

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

Yhdessä tukien osaamista jakaen Hankkeen vaikutukset

Yhdessä tukien osaamista jakaen Hankkeen vaikutukset Yhdessä tukien osaamista jakaen 2016-2017 Hankkeen vaikutukset Yhdessä tukien osaamista jakaen -hankkeen loppuseminaari 14.12.2017, Helsinki Anna Leppo, Projektikoordinaattori, Kriminaalihuollon tukisäätiö

Lisätiedot

Vankilatyö. Helluntaiseurakuntien. Paremman tulevaisuuden puolesta. Vankilatyö

Vankilatyö. Helluntaiseurakuntien. Paremman tulevaisuuden puolesta. Vankilatyö Paremman tulevaisuuden puolesta Helluntaiseurakuntien Vankilatyö Vankilatyö on evankeliumin viemistä vankiloihin, vankien ja heidän läheistensä kohtaamista sekä kokonaisvaltaista tukemista vankeudessa

Lisätiedot

PALVELUT KÄYTTÖÖN! Oikeuksienvalvonnan asiantuntija apunasi

PALVELUT KÄYTTÖÖN! Oikeuksienvalvonnan asiantuntija apunasi PALVELUT KÄYTTÖÖN! Oikeuksienvalvonnan asiantuntija apunasi Näkövammaisten liiton alueellinen oikeuksienvalvonta sinun asiallasi kohti toimivaa sosiaaliturvaa Oikeuksienvalvonnan asiantuntijat ovat sosiaalialan

Lisätiedot

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö N:o 6 27 TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö Taajuuskokonaisuus 1 105,7 Anjalankoski 106,2 Espoo 106,0 Eurajoki 104,1 Haapavesi

Lisätiedot

Verkostotyö kehittämisen ja vaikuttamisen välineenä.

Verkostotyö kehittämisen ja vaikuttamisen välineenä. Verkostotyö kehittämisen ja vaikuttamisen välineenä Yleistä TPY:ssä - 228 jäsentä (toukokuu 2015) - Strategia vuosille 2015 2020 - Yhdistyksen keskeiset toimintaperiaatteet ovat tulevaisuuteen katsominen,

Lisätiedot

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous Liittokokous pidettiin Lappeenrannassa 14. 15. kesäkuuta 2017 Holiday Club Saimaalla. Kuvakooste osa-5 ; 1 (9) Kokouksen neuvottelutauko. Kuvassa kokousvirkailijat

Lisätiedot

Turun väestökatsaus elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen

Turun väestökatsaus elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun väestökatsaus elokuu 2017 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun ja eräiden alueiden väestönkehityksestä tammi-elokuussa 2017 Turun ennakkoväkiluku oli elokuun

Lisätiedot

STEA-avustukset ESRhankkeiden. omarahoitusosuutena Ari Mattila

STEA-avustukset ESRhankkeiden. omarahoitusosuutena Ari Mattila STEA-avustukset ESRhankkeiden omarahoitusosuutena Ari Mattila STEA-avustukset ESR-hankkeiden omarahoitusosuutena - yleiset periaatteet STEA-avustusta voidaan myöntää ESR-hankkeiden omarahoitusosuuteen,

Lisätiedot

Työttömät yhdenvertaisiksi terveyspalveluissa. Terveydeksi-hanke Kansalaisinfo

Työttömät yhdenvertaisiksi terveyspalveluissa. Terveydeksi-hanke Kansalaisinfo Työttömät yhdenvertaisiksi terveyspalveluissa Terveydeksi-hanke Kansalaisinfo 21.2.2019 Terveydeksi-hanke Työttömien Keskusjärjestö ry (päätoteuttaja)+ Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry ESR- rahoitus / Sosiaali-

Lisätiedot

POP UP kahvilapäivä

POP UP kahvilapäivä POP UP kahvilapäivä 20.5.2017 POP UP -kahvilapäivä Kansainvälisenä ravintolapäivänä 20.5 Järjestettiin toista kertaa Osa Suomi100 ohjelmaa Mukana 24 paikallisyhdistystä Mukana olleet yhdistykset: Laukaan

Lisätiedot

Osaamiskeskus Kanuuna

Osaamiskeskus Kanuuna 5.9.2018 www.nuorisokanuuna.fi 1 Nuorisotyön laadun ja menetelmien kehittäminen Osaamiskeskus Kanuuna Alueellisen nuorisotyöpäivät 2018 / Lounais-Suomen aluehallintovirasto 5.9.2018 www.nuorisokanuuna.fi

Lisätiedot

The Finnish Network For Organisations Supporting Family Caring

The Finnish Network For Organisations Supporting Family Caring The Finnish Network For Organisations Supporting Family Caring Perustettu 2005 Suomen Toimii yhdyselimenä omaishoidon alalla tai siihen läheisesti liittyvällä alueella Suomessa toimivien järjestöjen, säätiöiden

Lisätiedot

Koulutuksella muutokseen - työkykykoordinaattorikoulutus. Osatyökykyisille tie työelämään - OTE

Koulutuksella muutokseen - työkykykoordinaattorikoulutus. Osatyökykyisille tie työelämään - OTE Koulutuksella muutokseen - työkykykoordinaattorikoulutus Osatyökykyisille tie työelämään - OTE Hankepäällikkö Projektipäällikkö Raija Tiainen OTE - kärkihanke, taustaa 1,9 miljoonaa = joku pitkäaikaissairaus

Lisätiedot

ESR TL5 hankekentän tilanne Koko maa / Alueet

ESR TL5 hankekentän tilanne Koko maa / Alueet ESR TL hankekentän tilanne..06 Koko maa / Alueet..06 Hankkeiden lukumäärät..06 EURA-järjestelmässä on 06 TL:n hanketta Näistä 6 on rinnakkaishankkeita Rinnakkaishankkeet (työllisyyspoliittisten toimien

Lisätiedot

KRITSIN TUKIASUMISPALVELUT ja VAT -VERKOSTO. Jukka Mäki 31.10.2012

KRITSIN TUKIASUMISPALVELUT ja VAT -VERKOSTO. Jukka Mäki 31.10.2012 KRITSIN TUKIASUMISPALVELUT ja VAT -VERKOSTO Jukka Mäki 31.10.2012 Toiminta 2012 Järjestötyö Palvelutoiminta KEHITTÄMISYKSIKKÖ Tutkimus- ja kehittämistoiminta Asiantuntijatyö Koulutusyhteistyö PROJEKTIT

Lisätiedot

Puoluekokous äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan

Puoluekokous äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan Puoluekokous 16.-17.6.2018 - äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan Yhdistys Järjestökokonaisuus Edustajia Arabian-Käpylän-Viikin Vihreät Helsinki 6

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Alkukartoituksen yhteenvetoa Tämän tiedämme teistä Ulla & Heli. Osallisuutta, elämänhallintaa ja hyvää arkea järjestöjen yhteistyöllä

Alkukartoituksen yhteenvetoa Tämän tiedämme teistä Ulla & Heli. Osallisuutta, elämänhallintaa ja hyvää arkea järjestöjen yhteistyöllä Alkukartoituksen yhteenvetoa Tämän tiedämme teistä Ulla & Heli Osallisuutta, elämänhallintaa ja hyvää arkea järjestöjen yhteistyöllä Alkukartoitus Alkukartoituksen avulla kartoitettiin hankkeiden työskentely-

Lisätiedot

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Lokakuu 2016 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Koko yritysliikevaihdon trendit Q1/15-Q1/16 Vuosi 2010=100 115 110 105 100 95 90 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Sosiaaliturvayhdistykset maakuntien järjestöyhteistyötä rakentamassa. Sosiaaliturvayhdistysten perusteet

Sosiaaliturvayhdistykset maakuntien järjestöyhteistyötä rakentamassa. Sosiaaliturvayhdistysten perusteet Sosiaaliturvayhdistykset maakuntien järjestöyhteistyötä rakentamassa Sosiaaliturvayhdistysten perusteet Taustat Sosiaali- ja sosiaali- ja terveysturvayhdistykset ovat maakunnallisia sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävä

Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävä Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävä Uudistunut aluehallinto ja työelämän kehittämis- ja palvelutehtävä -seminaari Helsinki 30.3.2010 Merja Leinonen Mitä työelämän kehittämis- ja palvelutehtävä on?

Lisätiedot

Valtuuston sääntömääräinen kevätkokous

Valtuuston sääntömääräinen kevätkokous Valtuusto 13.5.2016 Sivu 1 / 5 Valtuuston sääntömääräinen kevätkokous Aika: perjantai 13.5.2015 klo 16.00 Paikka: Jyväskylän yliopiston Ruusupuisto, Helena-sali, Alvar Aallon katu 9, Jyväskylä Osanottajat

Lisätiedot

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA Seurakunnan strategia TOIMINTA-AJATUS Liperin seurakunta kohtaa ihmisen, huolehtii jumalanpalveluselämästä, sakramenteista ja muista kirkollisista toimituksista,

Lisätiedot

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen)

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen) Näin homma toimii seminaari sekä Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry 15 - vuotta Aika: Torstai 31.10.2013 Paikka: Wegeliussali, ODL, Albertinkatu 16, 90100 Oulu 9.30 Aamukahvi 10.00 Musiikkiesitys

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta 2014 517/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

VANKEUSAIKA MAHDOLLISUUTENA! - Yhteisasiakkuus sosiaalista osallisuutta ja työllisyyttä tukevissa verkostoissa. ESR-hanke ajalla

VANKEUSAIKA MAHDOLLISUUTENA! - Yhteisasiakkuus sosiaalista osallisuutta ja työllisyyttä tukevissa verkostoissa. ESR-hanke ajalla VANKEUSAIKA MAHDOLLISUUTENA! - Yhteisasiakkuus sosiaalista osallisuutta ja työllisyyttä tukevissa verkostoissa ESR-hanke ajalla 1.10.2016 30.6.2019 Hankkeen tavoite Rikostaustaisten osallisuuden lisääminen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta Annettu Helsingissä 15 päivänä elokuuta 2013

Lisätiedot

Puoluekokous : äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan.

Puoluekokous : äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan. Puoluekokous 15.-16.6.2019: äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan. Yhdistys Järjestökokonaisuus Edustajat Arabian-Käpylän-Viikin Vihreät Helsinki 5

Lisätiedot

Puoluekokous äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi kukin piirijärjestö saa yhden edustajapaikan

Puoluekokous äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi kukin piirijärjestö saa yhden edustajapaikan Puoluekokous 17. 18.6.2017 - äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi kukin piirijärjestö saa yhden edustajapaikan Yhdistys Järjestökokonaisuus Edustajia Arabian-Käpylän-Viikin Vihreät Helsinki

Lisätiedot

Kuntien välinen yhteistyö pakolaisten vastaanotossa. Maahanmuuttotyön koordinaattori Nina Herd, Iisalmi

Kuntien välinen yhteistyö pakolaisten vastaanotossa. Maahanmuuttotyön koordinaattori Nina Herd, Iisalmi Kuntien välinen yhteistyö pakolaisten vastaanotossa Maahanmuuttotyön koordinaattori Nina Herd, Iisalmi Kuntien välinen yhteistyö Ylä-Savossa Vastaanottava Pohjois-Savo-hanke 2008-2011 (ESR), 10 kuntaa:

Lisätiedot

Kohti näkyvää ja vahvaa järjestöyhteistyötä!

Kohti näkyvää ja vahvaa järjestöyhteistyötä! Kohti näkyvää ja vahvaa järjestöyhteistyötä! Jerrytapaamisen kulku 9.5.2019 Esityslista: 1. Tervetulotoivotus ja kokouksen läpikäyminen 2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 3. Järjestöneuvoston

Lisätiedot

IV Hyvä Elämä Foorumi

IV Hyvä Elämä Foorumi IV Hyvä Elämä Foorumi 10.12.2014 Marita Koskinen Pirkanmaan aluekoordinaattori ESITTELYVIDEO Mielenterveystalo.fi Nuorten mielenterveystalo.fi Nettiterapiat.fi MIELENTERVEYSTALO KATTAA KESÄÄN 2015 MENNESSÄ

Lisätiedot

PALVELUT KÄYTTÖÖN! Oikeuksienvalvonnan asiantuntija apunasi

PALVELUT KÄYTTÖÖN! Oikeuksienvalvonnan asiantuntija apunasi PALVELUT KÄYTTÖÖN! Oikeuksienvalvonnan asiantuntija apunasi Näkövammaisten liiton alueellinen oikeuksienvalvonta sinun asiallasi kohti toimivaa sosiaaliturvaa Oikeuksienvalvonnan asiantuntijat ovat sosiaalialan

Lisätiedot

Osatyökykyisille tie työelämään

Osatyökykyisille tie työelämään Osatyökykyisille tie työelämään hankepäälikkö Päivi Mattila-Wiro OTE tilaisuus 12.5.2017 1 Tavoite: Osatyökykyiset ihmiset jatkavat työelämässä tai työllistyvät avoimille työmarkkinoille. 2 OTE:n lähtökohtia

Lisätiedot

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä 2013-2015 KAIKKI IKÄRYHMÄT Helsinki 329 300 404 1033 Nurmijärvi 107 93 55 255 Nurmijärvi 245 224 191 660 Tuusula 60 37 27 124 Riihimäki 217 182 184 583 Mäntsälä

Lisätiedot

Lounais-Suomen syömishäiriöperheet ry. Takana 20 vuotta toimintaa

Lounais-Suomen syömishäiriöperheet ry. Takana 20 vuotta toimintaa + Lounais-Suomen syömishäiriöperheet ry Takana 20 vuotta toimintaa + Miten kaikki alkoi? 1993 Syömishäiriöisten lasten vanhempien tukiyhdistys perustettiin Turussa 31.3.1993. Valtakunnallinen yhdistys,

Lisätiedot

Alue yhdistysten yhdistysten varsinaiset varamäärä jäsenmäärä jäsenet jäsenet äänet

Alue yhdistysten yhdistysten varsinaiset varamäärä jäsenmäärä jäsenet jäsenet äänet ten henkilöjäsenmäärät 31.12.2017 sekä valittavien liittovaltuuston jäsenten ja varajäsenten määrät alueittain Alue yhdistysten yhdistysten varsinaiset varamäärä jäsenmäärä jäsenet jäsenet äänet Etelä-Suomi

Lisätiedot

Sairaalasielunhoidon ja diakonian avohoitoprojekti

Sairaalasielunhoidon ja diakonian avohoitoprojekti Sairaalasielunhoidon ja diakonian avohoitoprojekti 2013-2015 Muut kaikki hylkää, Yhteisen seurakuntatyön ja seurakuntien mahdollisuudet vanhusten avohoidon ja kotisairaalan asiakkaiden henkisiin ja hengellisiin

Lisätiedot

Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti

Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti Iloa ohjaukseen, voimaa verkostosta -seminaari Lappeenranta 8.6.2010 Projektisuunnittelija Anna-Kaisa Tiihonen Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Pasi Pitkänen 1.varapuheenjohtaja, edunvalvontavaliokunnan pj Marko Luostarinen 2. varapuheenjohtaja

Pasi Pitkänen 1.varapuheenjohtaja, edunvalvontavaliokunnan pj Marko Luostarinen 2. varapuheenjohtaja 1 YHDISTYKSEN SÄÄNTÖJEN TARKOITTAMA TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 Toiminnan tavoitteena edunvalvonnan saralla oli pyrkiä kohti pitkän aikavälin tavoitetta saada Kuopioon Suomen parhaat yrittämisen olosuhteet.

Lisätiedot

Pirkanmaan LAPE. Kohtaamispaikkatoiminnan kehittäminen Pirkanmaalla

Pirkanmaan LAPE. Kohtaamispaikkatoiminnan kehittäminen Pirkanmaalla Pirkanmaan LAPE Kohtaamispaikkatoiminnan kehittäminen Pirkanmaalla 4.10.2018 Perhekeskusesite 2019 Valtakunnallinen tiedote perhekeskusesitteestä on julkaistu: https://stm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/aitiyspakkauksen-perhekeskusmukana-perheesi-elamassa-esite

Lisätiedot

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä. Yhteiset Lapsemme ry 25.10.2016 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/2019 1 Henkilöstö työryhmä - Kokousaika 17.1.2019 kello 10-11 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu

Lisätiedot

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä. Yhteiset Lapsemme ry 19.10.2017 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten

Lisätiedot

Lapin maahanmuuttotilastoja

Lapin maahanmuuttotilastoja Lapin maahanmuuttotilastoja Meri-Lapin MAKO-verkosto Tornio 16.5.2017 Anne-Mari Suopajärvi/Lapin ELY-keskus kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2016 alueittain sekä kunnat, joissa yli 1 000 ulkomaan kansalaista

Lisätiedot

Osatyökykyisille tie työelämään

Osatyökykyisille tie työelämään Osatyökykyisille tie työelämään hankepäälikkö Päivi Mattila-Wiro ja projektipäällikkö Raija Tiainen 1 1.11.2017 Osatyökykyisille tie työelämään Osatyökykyisyys koskettaa lähes jokaista suomalaista työuran

Lisätiedot

Esteettömyys ja hissiseminaari. Kotka 27.10.2015. Hankepäällikkö Tapio Kallioinen Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus

Esteettömyys ja hissiseminaari. Kotka 27.10.2015. Hankepäällikkö Tapio Kallioinen Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Esteettömyys ja hissiseminaari Kotka 27.10.2015 Hankepäällikkö Tapio Kallioinen Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 19.11.2009 HISSI ESTEETÖN

Lisätiedot

Määräys toimiluvanvaraiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä

Määräys toimiluvanvaraiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä Viestintävirasto 74/2018 M 1 (18) Määräys toimiluvanvaraiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä Annettu Helsingissä 27 päivänä huhtikuuta 2018 Viestintävirasto määrää 7 päivänä marraskuuta

Lisätiedot

K-S sote- ja maakuntauudistuksen valmisteluun osallistuvat järjestötoimijat Erityisasiantuntija Jaana Joutsiluoma

K-S sote- ja maakuntauudistuksen valmisteluun osallistuvat järjestötoimijat Erityisasiantuntija Jaana Joutsiluoma K-S sote- ja maakuntauudistuksen valmisteluun osallistuvat järjestötoimijat 3.4.2017 Erityisasiantuntija Jaana Joutsiluoma Sote-järjestöt ovat jykevä laiva IHMISET 1 300 000 jäsentä 500 000 vapaaehtoista

Lisätiedot

Ammatilliset opettajat AO ry Jäsenyhdistykset

Ammatilliset opettajat AO ry Jäsenyhdistykset Ammatilliset opettajat AO ry Jäsenyhdistykset 13.2.2017 BM 13.2.2017 1 13.2.2017 2 Jäsenyhdistysten tilannekuvaukset alueittain / Käytetyt värikoodit Alle 10 jäsentä 10-49 jäsentä Yli 49 jäsentä 1.1.2017

Lisätiedot

OAJ:n ammatilliset. paikallisyhdistykset

OAJ:n ammatilliset. paikallisyhdistykset OAJ:n ammatilliset työnantajakohtaiset paikallisyhdistykset 12.3.2019 OAO, Birgitta Mannila Järjestörakenteen kehittäminen OAJ:n valtuuston kevätkokouksen 2016 päätöksen mukaisesti järjestörakennetta

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu 2017

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu 2017 Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu Päivitetty 28.8./Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa toukokuu 2017

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa toukokuu 2017 Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa toukokuu Päivitetty 20.6./Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden

Lisätiedot

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019 Sisältö 1. Yleistä... 3 2. Toiminnan tavoitteet vuonna 2019... 3 3. Toiminta... 3 4. Tiedotus... 4 5. Hallinto... 4 5.1. Vuosikokous... 4 5.2. Hallitus... 4 6. Yhteistyötahot... 5 7. Talous... 5 Liite:

Lisätiedot

Lapsirikas-hanke: Arjen tukea lapsiperheille ammatillisen työn ja kansalaistoiminnan avulla. Anne-Maria Takkula, Saana Savela Auta Lasta ry

Lapsirikas-hanke: Arjen tukea lapsiperheille ammatillisen työn ja kansalaistoiminnan avulla. Anne-Maria Takkula, Saana Savela Auta Lasta ry Lapsirikas-hanke: Arjen tukea lapsiperheille ammatillisen työn ja kansalaistoiminnan avulla Anne-Maria Takkula, Saana Savela Auta Lasta ry Lapsirikas-hanke 3-vuotinen, vuosina 2016-2018, Stean rahoituksella

Lisätiedot

Ohjaamot Etelä-Savossa. Valtakunnallinen Ohjaamo-viikko

Ohjaamot Etelä-Savossa. Valtakunnallinen Ohjaamo-viikko Ohjaamot Etelä-Savossa Valtakunnallinen Ohjaamo-viikko 25. 31.1.2016 Mitä ovat Ohjaamot? Osa nuorisotakuuta: alle 30-vuotiaille 1) itsenäinen elämä 2) mahdollisuus työhön tai koulutukseen 3) ammattitaito

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry S i v u 2 DIABETESHOITAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ 1.YHDISTYS... 2 3.HALLINTO... 3 5.2. Yhteistyö... 4 5.3. Tiedotus... 4 5.4. Toimikuntatyöskentely... 5 6.1.

Lisätiedot

Jäsenpalvelut ja yhdistysyhteistyö. Aluefoorumit 2018

Jäsenpalvelut ja yhdistysyhteistyö. Aluefoorumit 2018 Jäsenpalvelut ja yhdistysyhteistyö Aluefoorumit 2018 Järjestöyksikkö palvelee Osastopäällikkö Jiri Sironen Järjestöasiantuntija Teresa Tenkanen: Jäsentuki- ja yhteistyö, EHYT Järjestö Järjestösuunnittelija

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa elokuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa elokuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa elokuu Päivitetty 26.9./Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Päivitetty 25.7./Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Väestönlisäystä saaneet kaupunkiseudut (19/70) vuosina 2010-2017 + 31 949 + 23 591 + 141 361 + 7 090 + 4 305 + 19 087 + 12 293 + 3 340 + 2 165 + 2 009 + 1 631 + 1 393 + 1549 Lähde: Tilastokeskus, väestö;

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa huhtikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa huhtikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa huhtikuu Päivitetty 24.5./Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa maaliskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa maaliskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa maaliskuu Päivitetty 27.4./Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus Vaasan ekonomit Toimintakertomus 2017 Jäsenistö Vaasan Ekonomien jäsenmäärä 31.12.2017 oli 900 Suomen ekonomien 25 jäsenyhdistyksen joukossa kuudenneksi vanhin ja seitsemänneksi suurin Yhdistyksen varsinaisten

Lisätiedot

Kohti näkyvää ja vahvaa. järjestöyhteistyötä!

Kohti näkyvää ja vahvaa. järjestöyhteistyötä! Kohti näkyvää ja vahvaa järjestöyhteistyötä! Sisältö 1. Mikä on Sakke -hanke? 2. Pohjois-Savon Järjestötietopalvelu 3. Työpaja: alustus ja työstäminen 4. Loppukeskustelu Pohjois-Savon järjestöyhteistyön

Lisätiedot

Hallinto ja aluetoiminta

Hallinto ja aluetoiminta Hallinto ja aluetoiminta Suomen Reumaliiton hallitus 2018-2020? Liiton puheenjohtajat valittiin edustajakokouksessa 25.11.2017 Helsingissä. Valtuusto valitsi hallituksen jäsenet ja varajäsenet seuraavaksi

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa helmikuu 2017

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa helmikuu 2017 Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa helmikuu Päivitetty 29.3./Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa joulukuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa joulukuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa joulukuu Päivitetty 26.1.2017/Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Kysely narkolepsiaa sairastavia lapsia ja nuoria hoitaville lääkäreille 2012

Kysely narkolepsiaa sairastavia lapsia ja nuoria hoitaville lääkäreille 2012 Liite 21 Kysely narkolepsiaa sairastavia lapsia ja nuoria hoitaville lääkäreille 2012 Hyvä narkolepsiaan sairastuneita lapsia ja nuoria hoitava lääkäri, Olen saanut tietooni, että osallistut sairaalassanne

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu 2017

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu 2017 Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu Päivitetty 21.2./Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä Tammikuu 2016

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä Tammikuu 2016 Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä Tammikuu 2016 Työttömät työnhakijat alle 25 v. ja 25-29 v. vastavalmistuneet (TEM/työnvälitystilasto 1220) Alle 25 v. 2015 2016 Muutos % Tammikuun lopussa 47 880 48 314 +

Lisätiedot

Hissi - Esteetön Suomi 2017

Hissi - Esteetön Suomi 2017 Hissi - Esteetön Suomi 2017 Kuopion hissiseminaari 8.10.2014 johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 19.11.2009 HISSI ESTEETÖN SUOMI 2017 HANKE Osana Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelmaa

Lisätiedot

PALAUTEANALYYSI v toiminnasta

PALAUTEANALYYSI v toiminnasta MOSAIIKKI RY MAMU-MEDIA PALAUTEANALYYSI v. 2015 toiminnasta Palautetta Mosaiikki Ry:n ja MaMu-Median hankkeen tiedotus- ja neuvontatoiminnasta on kerätty yhteistyökumppaneilta, hankkeen asiakkailta ja

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Päivitetty 22.12./Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

YHDESSÄ EI OLLA YKSIN

YHDESSÄ EI OLLA YKSIN YHDESSÄ EI OLLA YKSIN KESKI-SUOMEN HYVINVOINTIYHTEISTYÖHANKE 18.5.2017 PERUSTIEDOT Kolmivuotinen (2017-2019) hanke, alkaen 3.4.2017 Yksinäisyyden vähentämisen teemarahoitus STEAsta Rahoitus sisältää kahden

Lisätiedot

OP-Kiinteistökeskusten yrityskohtaiset tiedot:

OP-Kiinteistökeskusten yrityskohtaiset tiedot: OP-Kiinteistökeskusten yrityskohtaiset tiedot: Osoite Puhelinnumero Sähköpostiosoite Y-tunnus Arvonlisäverotunniste Vakuutusyhtiö (vastuu- vakuutuksen osalta) Valvova viranomainen Akaan Seudun OP-Kiinteistökeskus

Lisätiedot